Sentinels relocatedHEADmain

1 files changed, 0 insertions, 9625 deletions

diff --git a/58481-8.txt b/58481-8.txt
deleted file mode 100644
index 2db15a6..0000000
--- a/58481-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,9625 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Jumalan etsijöitä, by F. W. Farrar
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-Title: Jumalan etsijöitä
-
-Author: F. W. Farrar
-
-Translator: Heikki Impivaara
-
-Release Date: December 16, 2018 [EBook #58481]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JUMALAN ETSIJÖITÄ ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-JUMALAN ETSIJÖITÄ
-
-
-Kirj.
-
-F. W. Farrar
-
-
-Suomentanut
-
-Heikki Impivaara
-
-
-
-
-
-Porvoossa
-Werner Söderström Osakeyhtiö,
-1922.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-Esipuhe.
-Seneca.
-Epiktetos.
-Marcus Aurelius.
-Loppusana.
-
-
-
-
-
-ESIPUHE.
-
-
-Olen koettanut seuraavilla sivuilla laatia helppotajuisen esityksen
-kolmen suuren pakanallisen filosoofin elämästä ja mielipiteistä, sikäli
-kuin käytettävissäni oleva tila salli. Kirjan nimessä olen kutsunut
-heitä "Jumalaa etsiviksi", ja he ansaitsevat tosiaan tämän nimityksen,
-mikäli se voidaan antaa miehille, jotka uskomattoman vaikeissa
-olosuhteissa ja siveellisesti turmeltuneessa yhteiskunnassa antausivat
-mitä vakavimpiin tutkimuksiin etsien totuuksia sellaisia, jotka
-voisivat tehdä heidän elämänsä "Herralle otolliseksi".
-
-Jumalallinen lupaus "anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te
-löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan", ei ole sovellettavissa
-yksinomaan kristikuntaan. Olisipa se tosiaan lemmetön ja ahdasmielinen
-maailmanhistorian käsityskanta, joka pyytää kieltää tunnustuksensa
-niiltä siveellisiltä periaatteilta ja siltä siveelliseltä elämältä,
-jota näkymätönnä työskentelevä Jumalan henki synnytti monessa
-pakanassa. Me tiedämme, että heidän joukossaan oli semmoisia, joiden
-hyveitten, huolimatta heidän hämärästä ja epätäydellisestä tiedostaan,
-pitäisi saada monikin kristitty häpeämään; meidän pitäisi
-teeskentelemättömän iloisina tunnustaa, että he "etsiessään Herraa, jos
-ehkä voisivat hapuilla hänen luokseen ja löytää hänet, tulivat
-käsittämään, sen syvän ja ylhäisen totuuden, jonka jotkut heidän omat
-runoilijansa ovat tulkinneet sanoen: 'me olemme myös hänen sukuansa'."
-
-Epiktetos ja Marcus Aurelius eivät ainoastansa ole vanhanajan
-filosoofeista selvänäköisimmät moralistit, vaan vieläpä, jos luemme
-pois Sokrateen, parhaat ja puhtaimmat luonteet, mitä vanhalta ajalta on
-olemassa. Monessa suhteessa on Seneca aivan arvoton asetettavaksi
-heidän rinnallensa, enkä olekaan koettanut kaunistella hänen
-hirvittäviä epäjohdonmukaisuuksiansa. Mutta virheistänsä huolimatta hän
-kuitenkin oli hyväsydäminen ja hyväätarkoittava ihminen, ja meidän on
-pakko niitä vastaan, jotka hillittömästi ja epäjalosti tuomitsevat
-hänet, viitata Goethen rankaiseviin sanoihin:
-
-    Und steh' beschämt, wenn Du bekennen musst:
-    Ein guter Mensch in seinem dunkeln Drange
-    Ist sich des rechten Weges wohl bewusst.
-
-Jos käytettävänäni olisi ollut enemmän tilaa, niin hänen kirjoitustensa
-lähempi tarkastelu, joka sisältyi alkuperäiseen suunnitelmaani, olisi
-kukaties voittanut hänelle lukijan arvonantoa enemmässä määrässä; mutta
-minä syvennyinkin hänen elämänsä yksityiskohtiin, siksi että
-tarkoitukseni oli lisäksi osoittaa, minkälainen roomalaismaailman
-siveellinen ja valtiollinen tila siihen aikaan oli ja minkälaisten
-vaikutelmain ilmapiirissä kristinuskon oli pakko työskennellä. Toiset
-kaksi elämäkertaa näyttänevät meille, kuinka, olkoon elämä millä
-kannalla tahansa, Jumalan armo on riittänyt antamaan ihmisille voimaa
-menestyksellä taistelemaan äärettömiä kiusauksia vastaan, -- riittänyt
-tekemään puhtaaksi ja hurskaaksi jokaisen, ken sellaiseksi pyrki, --
-riittänyt lainaamaan nöyryyttä ja kärsivällisyyttä ja lempeyttä
-itsevaltiaalle roomalaiselle keisarille ja vapautta ja tyytyväisyyttä
-ja kuninkaallista ylevämielisyyttä vainotulle fryygialaiselle orjalle.
-
-Toisinaan puhutaan ja kirjoitetaan kuin jos pakanallinen totuus ja
-kristillinen totuus olisivat kaksi eri asiaa; mutta totuus tulee yksin
-hänestä, joka on totuus itse, eikä juutalainen profeetta enempää kuin
-pakanallinen filosoofi ole voinut saavuttaa sitä tai toimia sen mukaan
-ilman Hänen apuansa. Lukija ei olisi käsittänyt tätä kirjaani, jos se
-hänestä olisi jonkinlainen stoalaisuuden ylistys kristinuskon
-kustannuksella tai että luonnollinen uskonto siinä asetetaan ilmoitetun
-vastakohdaksi. Varmasti tietämättöminkin saattaa niistä johtaa jokaisen
-pyhäkoulun opetuksen:
-
-    Hentokin ääni julistaa
-    Kirkasta totuutta saattaa;
-    Mökin mummo nyt opettaa,
-    Min viisas, vaikk' kuolis', ei arvaa.
-
-Vähäpätöisinkin kristitty lapsi olisi saattanut Senecalle. Musonius
-Rufukselle, Epiktetokselle, Marcus Aureliukselle opettaa lohdutusta,
-kaitselmusta, toivoa, joka olisi kyennyt luomaan heidän elämäänsä valoa
-ja rauhaa sellaista, mitä he eivät ennen koskaan olleet kokeneet,
-tyynnyttämään heidän pelkonsa, lievittämään heidän kiusaustensa
-rajuuden ja huojentamaan heidän huoltensa taakan. Ja kuitenkin:
-kaikkine tietoinemme ja valistuksinemme olemme heistä paljon jäljellä;
-me olemme vähemmän ankaria vikojamme kohtaan, vähemmän valppaita,
-vähemmän itsensäkieltäviä ja vähemmän lempeitä toisiamme kohtaan. Me
-etevämpine lahjoinemme, varmempine toivoinemme, runsaampine
-armoneuvoinemme, jotka meille suodut ovat -- millaisia meidän
-pitäisikään olla? Meidän olisi pitänyt päästä paljoa korkeammalle
-siveelliselle kannalle kuin he; mutta emmepä olekaan. Häpeällä ja
-surulla myöntäkäämme, että moniaat näistä pakanoista osoittivat
-olevansa ylevämpiä, jalompia, pyhempiä, vapaampia turhamaisuudesta,
-vapaampia vilpillisyydestä, hengessä rikkaampia, ymmärtäväisempiä
-muutamissa hyvinkin valaistuissa kohdissa kuin monet meistä. Aikamme
-onnettomuus on juuri siinä, että Kristinuskon korkea siveellinen ihanne
-on riistetty alas ja verhottu yleisillä, arkisilla, sovinnaisilla
-määräyksillä. Kukaties me seuratessamme pakanankin siveellistä
-pyrkimystä, nähdessämme, miten pitkälle hän pääsi hyveessä ja
-lujamielisyydessä, edes jossakin vähässä määrässä havahdumme itse
-toivomaan jotakin uskonnollisessa ja siveellisessä suhteessa korkeampaa
-ja jalompaa kuin mihin tavallisesti on totuttu. Siinä tapauksessa näitä
-rivejä ei ole kirjoitettu aivan suotta.
-
-_F. W. Farrar_.
-
-
-
-
-
-
-SENECA.
-
-
-
-
-    "Ce nuage frangé de rayons qui
-    touche presqu' à l'immortelle aurore des
-    vérités chrétiennes". -- _Pontmartin_.[1]
-
-
-
-
-Johdanto.
-
-
-Baetisjoen -- nykyisen Guadalquivirin -- äyräillä ja niitten metsäin
-alla, jotka kattavat Sierra Morenan etelärinteitä, sijaitsee Córdovan
-kaunis ja kuuluisa kaupunki. Marcellus oli määrännyt sen roomalaisen
-siirtolan sijaksi; ja niin moni korkeasäätyinen roomalainen ja
-espanjalainen oli valinnut sen asuinpaikakseen, että se Augustukselta
-sai kunniakkaan liikanimen "patriisien siirtola". Keisarikunnan
-aikakaudella olikin Espanjalla melkoinen vaikutus Rooman
-kirjallisuuteen ja politiikkaan. Kokonaista kolme suurta keisaria --
-Trajanus, Hadrianus ja Teodosius -- oli kotoisin Espanjasta. Columella,
-joka kirjoitti maanviljelyksestä, oli syntynyt Cadizissa; Quintilianus,
-tuo kaunopuhujan kasvatuksesta kirjoittanut suuri kirjailija, oli
-syntynyt Calahorrassa; runoilija Martialis oli peräisin Bilbiliistä;
-mutta Córdova saattoi ylpeillä siitä vieläkin suuremmasta kunniasta,
-että siellä olivat syntyneet Senecat, minkä kunniaksi se oli saanut
-"kaunopuheisen" nimen.
-
-Matkustajille näytetään meidän päivinämmekin erästä rauniota, jota
-kansa nimittää Senecan taloksi, todistaen siitä että kaupungissa vielä
-elää ainakin joku muisto sen mainehikkaista pojista.
-
-Marcus Annæus Seneca, filosoofin isä, oli säädyltään roomalainen
-ritari. Emme tiedä, mitkä syyt olivat saaneet hänet tai hänen sukunsa
-asettumaan Espanjaan; ja nimet Annæus ja Seneca ovat hämäriä nekin. On
-tosin arvailtu, että molemmissa nimissä piilisi jonkunlainen viittaus
-jonkun tämän suvun esi-isän pitkäikäisyyteen, sillä Annæus näyttää
-olevan sukua sanalle _annus_, vuosi, ja Seneca sanalle _senex_, vanhus.
-Yleinen mykerökasvi peltovilla on saanut nimekseen _senecio_ valkeista
-ja untuvamaisista siemenhaivenistaan; ja samaten sanoo Isidorus
-ensimmäisen Senecan saaneen nimensä siitä, että "hänellä oli
-syntyessään valkeat hiukset".
-
-Vaikka Senecan isä oli ritarisäätyä, ei hänen sukunsa ollut koskaan
-kohonnut mihinkään merkittävyyteen; se kuului nousukkaiden luokkaan,
-nouveaux riches, emmekä edes tiedä, oliko se alkuperältään roomalainen
-vai espanjalainen. Mutta hänen äitinsä Helvia -- harvinainen nimi,
-joka, omituisen sattuman kautta, oli myöskin Ciceron äidillä -- oli
-espanjatar; ja häneltäpä Seneca, samoinkuin mainio veljenpoikansa,
-runoilija Lucanus, epäilemättä peri monta heidän älylleen ja
-luonteelleen ominaista piirrettä. Espanjalaisissa oli havaittavissa
-mielikuvituksen rikkautta ja loistoa, voimaa ja lämpöä, "tulta ja
-tunnetta", mitkä me kohtaamme myös näissä kahdessa nerokkaassa
-miehessä, mutta jotka kokonaan puuttuivat roomalaisen temperamentista.
-
-Yhtä ainoata epigrammia lukuunottamatta ei Seneca Córdovasta itsestään
-mainitse sanaakaan; mutta tämä epigrammi riittää ilmaisemaan, että
-hänen on täytynyt hyvin tuntea sen jännittävät ja muistorikkaat
-perintätarut. Vanhempi Seneca on varmaankin elänyt Córdovassa koko
-kansalaissodan levottomat vuodet, jolloin hänen kotikaupunkinsa
-vastusti niin hyvin Pompeijusta kuin Caesaria. Epäilemättä hänellä
-myöskin olisi ollut kerrottavana muisteloita ylväästä Sertoriuksesta ja
-kesystä saksanhirven vasasta, jonka takia hänen uskottiin olevan
-jumalten turvatti; samoinkuin omia omakohtaisia muistelmia siitä
-kovaonnisen turman päivästä, kun Caesar, suuttuneena siitä että Córdova
-oli yhtynyt puolustamaan Pompeijuksen poikain asiaa, kosti
-teloituttamalla 22000 kaupunkilaista. Äidiltään Helvialta Seneca lienee
-useasti kuullut siitä ankarasta ja kunniakkaasta taistelusta, millä
-hänen maansa oli ponnistellut Rooman rautaista iestä vastaan. Montakin
-kertaa hänen on poikana täytynyt kuulla kerrottavan, kuinka pitkään ja
-sankarillisesti Saguntum oli vastustanut Hannibalin hyökkäystä ja
-pysäyttänyt hänen voittokulkunsa; kuinka urheasti Viriatus oli
-kamppaillut ja kuinka häpeällisellä tavalla hänet kukistettiin, ja
-kuinka viimein se epätasainen ottelu, joka Espanjan painoi maakunnan
-asemaan, oli päättynyt, kun Numantian sankarilliset puolustajat
-mieluummin tekivät kaupungistaan verisen soraläjän kuin antautuivat
-Scipiolle.
-
-Mutta missä määrässä Seneca lie saanutkin vaikutuksia siitä
-espanjalaisverestä, mikä virtasi hänen suonissaan, ja niistä
-espanjalaisista taruista, joilla häntä nuoruudessa ruokittiin,
-Espanjassa ei hänen arpaansa heitetty. Hänen vielä ollessa sylilapsi
-isä perheineen kaikkineen muutti Córdovasta Roomaan. Mikä lie ollut
-tämän tärkeän askeleen erikoisena syynä, sitä emme tiedä; mahdollisesti
-on vanhempi Seneca saattanut, niinkuin Horatiuksenkin isä, ajatella
-paremman kasvatuksen hankkimista pojillensa kuin mitä saattoi olla
-tarjona niinkin ylistetyssä maaseutukaupungissa kuin Córdovassa;
-mahdollisesti -- sillä hän kuului ylöspyrkivään sukuun -- hän lienee
-toivonut keisarin kaupungissa voittavansa lisää varallisuutta ja
-mainetta.
-
-Sinne meidän täytyy seurata häntä; ja kun meidän tarkoituksemme ei ole
-ainoastaan kuvata yksityisen henkilön luonnetta, vaan myös haahmoitella
-luonnepiirteitä erittäin muistettavasta ajasta maailmanhistoriassa,
-täytyy meidän koettaa päästä edes vilaukselta näkemään sitä perhettä,
-jonka keskuudessa nuori filosoofimme kasvoi, minkälaisen kasvatuksen
-hän sai ja mitä vaikutuksia hän uskottavasti on kokenut lapsuus- ja
-nuoruusvuosinaan. Vain sillä tavoin me saatamme oikein arvostella
-häntä. Ja maksaa vaivan koettaa saada oikea käsitys miehestä, ei
-ainoastaan siksi että hän oli todella etevä runoilija, kirjailija ja
-valtiomies, ei ainoastaan siksi että hän täyttää todella huomattavan
-sijan sen suuren historiankirjoittajan teoksessa, joka on luonut niin
-kuolemattoman taulun Roomasta keisarien aikakaudella; ei ainoastaan
-siksi että me hänessä parhaiten voimme tutkia niitä lähtemättömiä
-merkkejä, jotka nerokkaankin miehen teoksissa paljastavat turmeltuneen
-kansan ja rappeutuneen kirjallisuuden; vaan siksi että hän oli,
-niinkuin tämän niteen nimitys sanoo, "Jumalan etsijä". Mitkä
-lienevätkin olleet hänen elämänsä pimeät ja epäilyttävät teot -- ja
-tässä kertoelmassa meidän on tarkoitus yrittää luoda täydellinen ja
-koristelematon kuva hänen elämäntavoistaan -- varmaa on, että hän sekä
-filosoofina että moralistina tarjoaa meille suurenmoisimmat ja
-kaunopuheisimmat totuuden sanat, mihin milloinkaan ihmisajatus, vailla
-kristinuskon valoa, on päässyt. Vanhanajan puhtain ja ylevin
-filosoofinen koulu oli "stoalaisten lahko"; eikä stoalaisuus ole
-koskaan saanut tulisempaa, kaunopuheisempaa tai valistuneempaa
-kirjallista tulkitsijaa kuin Lucius Annæus Senecan. Niin lähelle hän
-tosiaan näyttää tulleen kristinuskon totuuksia, että monesta on
-tuntunut aivan ihmeellä, että hän on voinut tuntea ne saamatta kuulla
-niitä inspiroiduilta huulilta. Monikin etevimpiä kristillisiä
-kirkkoisiä yhä uudelleen hyväksyen siteeraa häntä. Tertullianus,
-Lactantius, vieläpä itse Augustinus toistaa hänen sanojansa ilmeisellä
-ihailulla, ja Hieronymus nimittää häntä "meidän Senecaksi". Tridentin
-kirkolliskokous menee vieläkin pitemmälle puhuen hänestä ikäänkuin hän
-olisi kirkon tunnustettuja isiä. Vuosisatoja monetkin uskoivat oikeiksi
-eräitä väärennettyjä kirjeitä, joita oli muka vaihdettu Senecan ja
-apostoli Paavalin kesken ja joissa Senecan suuhun asetetaan toivomus,
-että hän tahtoisi pakanain keskuudessa esittää samaa siunauksellista
-osaa, mikä Paavalilla oli kristityssä maailmassa. Myöhemmin tulee
-tarkastettavaksemme, oliko tuollainen kirjeyhteys heidän kesken
-mahdollinen, minkälaatuinen ja kuinka laaja se olisi ollut. Tässä
-tahdon vain saada sanotuksi, että mitä tulee Senecan elämään, meillä ei
-ole edessämme ainoastaan henkilö, jonka elämä sisältää runsaasti
-muistamisen arvoisia tapahtumia ja joka sattui aikaan, johon
-kristinusko uutena valona pimeydessä heitti aamuruskon säteilyn, vaan
-myöskin henkilö, joka pakanallisen moraalifilosofian kehitti
-korkeimmille huipuillensa ja jota monessa suhteessa on pidettävä niin
-sanotun 'luonnollisen uskonnon' kauneimpana edustajana.
-
-Ei ole tarkoitukseni poiketa pois kertomuksen juonesta syventyäkseni
-siveysopillisiin mietiskelyihin, koskapa sellaiset mietelmät tulevat
-kymmenkertaisella voimalla, jos itsensä elämäkerran sisällys ne
-luonnostaan herättää lukijan mielessä. Mutta alun alkaen jokainen
-ajatteleva lukija kyllin selvästi käsittää, että pakanuuden siveysoppi
-ja filosofia, vastassaan ilmoitetun totuuden valo ja kristillisen
-elämän hurskaus, on vain kuin kuutamo päivänpaisteeseen verrattuna.
-Stoalaisten filosofiaa sopii verrata soihtuun, joka luo kelmeän hohteen
-sinne ja tänne avaran luolan pimeissä onkaloissa; kristinuskoa
-aurinkoon, joka verrattomalla voimallaan kirkastaa saman luolan
-perimmäisiä soppia myöten. Soihdulla ja sen loistolla oli oma arvonsa,
-mutta verrattuna tämän uuden kirkkauden koittoon se näyttää himmeältä
-ja tehottomalta, vaikka sen valo olikin todellista valoa ja samasta
-yli-ilmaisesta lähteestä kotoisin.
-
-
-
-
-1 Luku.
-
-SENECAN PERHE JA NUORUUSVUODET.
-
-
-Täsmällistä tietoa Senecan syntymästä ei ole, mutta kaiken
-todennäköisyyden mukaan se tapahtui noin seitsemän vuotta ennen
-kristillisen ajanlaskun alkua. Hänen elämänsä saa syvän ja juhlallisen
-mielenkiinnon tunnun, jos muistamme, että kaikkien noitten rikollisten
-ja myrskyisten tapahtumien vyöryessä ohitse, joiden keskelle hänen
-varhaisemmat vaiheensa lankesivat, Palestiinassa eli ja opetti Jumalan
-Poika, maailman Vapahtaja.
-
-Ongelmat, jotka monia vuosia kuohuttivat hänen mieltänsä, olivat
-saamassa ratkaisunsa, aivan toisenlaisissa olosuhteissa ja miesten
-kautta, joiden uskoa ja asemaa hän ylenkatsoi. Samaan aikaan kuin
-palveleva orja saatteli kouluun vaeltavaa Senecaa Rooman kuhisevia
-ja vaarallisia katuja pitkin, toimivat Pietari ja Johannes
-kalastajapoikina Gennesaretin järven rannalla; samaan aikaan kuin
-Seneca pontevasti koetti sulattaa stoalaisen Atticuksen antamaa
-opetusta, apostoli Paavali, yhtä palavin sieluin, istui oppimassa
-Gamalielin jalkain juuressa; ja kauan ennenkuin Seneca oli käynyt
-tiensä huikaisevia, mutta epäilyttäviä polkuja, maineensa kukkuloille,
-oli hänelle tuntemattomana tuo ristiinnaulittu Vapahtaja, jonka kautta
-yksin, hän niinkuin mekin, voimme milloinkaan saavuttaa lopullisen
-rauhamme.
-
-Seneca oli parin vuoden vanha, kun hän hoitajattarensa sylissä vietiin
-Roomaan. Niinkuin niin moni mies, joka on onnistunut voittamaan kunniaa
-ja mainetta, sairasti hän paljon nuoruudessa. Hän kertoo poteneensa
-vaikeata tautia, josta vain hitaasti parani tätinsä sydämellisessä ja
-hellässä hoidossa. Koko elämänsä hän sai kärsiä hengenahdistusta, jota
-hän, kaikenlaisia tauteja koettuaan, sanoo pitävänsä pahimpana
-kaikista. Yhteen aikaan hänen ruumiilliset kärsimyksensä siihen määrään
-raskauttivat hänen mieltänsä, että vain isän toivomusten varteenotto
-esti häntä itsemurhasta; ja kerta myöhemmin elämässä ainoastaan hellä
-kiintymys vaimoonsa Paulinaan pidätti häntä etsimästä kuolemassa
-vapautusta. Hän olisi saattanut hieman muuntaen käyttää Popen sanoja,
-että hänen moninaiset tutkimuksensa vain olivat omansa auttamaan häntä
-
-    "Halki tämän pitkän tuskan, elämän."
-
-Toipuminen tästä pitkällisestä sairaudesta on ainoa viittaus, minkä
-Seneca tekee lapsuutensa tapahtumiin. Nämä vanhanajan kirjailijat,
-runoilijatkin, vain harvoin mainitsevat, edes pikaisimmalla tavalla,
-lapsuutensa vuosia. Tämän vaiteliaisuuden syy tarjoaa omalaatuisen
-probleemin tutkimukselle, mutta tosiseikka on kiistämätön. Kun tuskin
-on ainoatakaan nykyaikaista runoilijaa, joka ei vilpittömän onnen
-tunteilla olisi kertaillut lapsuutensa vienoja muistelmia, ei
-vanhanajan runoilijoista yksikään ole kosketellut tätä teemaa.
-Lydgatesta Tennysoniin[2] saakka olisi helppo mainita meidän
-englantilaisilta runoilijoiltamme kokonainen sarja lyyrillisiä lauluja
-heidän lapsuusvuosistaan. Miten nuoresta lapsesta kuuset näyttivät
-tavoittelevan pilviä, kuinka hänen sydämensä sykähti ilosta, kun
-sateenkaari ilmestyi taivaalle, kuinka hän istui äitinsä jalkain
-juuressa ja piirteli paperille hänen hameensa kirjavia kukkasia, kuinka
-hän ajoi takaa koreata perhosta taikka hellyydessään pelkäsi
-pyyhkäisevänsä pölyä sen siiviltä, kuinka hän sai helliä opetuksia ja
-luki viattomia rukouksia isänsä polvella: tämänkaltaisia pikkuseikkoja,
-mutta seikkoja, jotka lemmekäs mielikuvitus on jalostanut ja
-kaunistanut, on yhä uudelleen kerrattu runoilijaimme lauluissa.
-Esimerkiksi otettakoon tuhansien joukosta Henry Vaughanin suloiset
-säkeet:
-
-    Oi, elämän aamun onni,
-    Sinä lapsen enkelikaus'!
-    Kun vielä ei tietoa ollut
-    Että kilvoitus saamassa on,
-    Kun sielussa aina vain leikki
-    Sulokoittehet taivahan maan;
-
-    Kun kieli ei taitanut haastaa,
-    Mitä tunto ei tunnustanut,
-    Tai synti ei syntihin siinnyt
-    Moni, musta ja viettelevä,
-    Vaan maallisen usvankin halki
-    Ikikirkkahat sätehet sain.
-
-Jokainen, joka on tutkinut Englannin runoutta, voi muistostaan löytää
-lukemattomia samankaltaisten ajatusten ilmauksia. Mistä johtuu, ettei
-yhtään samantapaista runoa ole mainittavissa koko vanhanajan
-kirjallisuudesta? Mistä johtuu, että kreikkalaisille ja roomalaisille
-runoilijoille tuo elämän aamu, jonka olisi pitänyt olla niin täynnä
-"luonnollista onnea", näyttää olleen tyhjä? Mistä johtuu, että
-kirjailijat niin tuotteliaat, niin kotoiset, niin hellätunteiset kuin
-Cicero, Virgilius ja Horatius eivät edes yhdellä ainoalla viittauksella
-puhu äidistään? Täydellisesti vastatakseen tähän kysymykseen
-pitäisi kirjoittaa kokonainen tutkielma vanhan ja nykyajan elämän
-erilaisuudesta, ja se veisi minut loitos välittömästä aiheestani.[3]
-Mutta minun sallittaneen yleisesti sanoa selityksen olevan siinä
-tosiasiassa, että kaiken todennäköisyyden mukaan lapsuus oli vanhanajan
-ihmisten kesken halveksittu ja monessa tapauksessa paljon vähemmän
-onnellinen ajanjakso kuin meillä nykyisin on laita. Lapsen syntyminen
-ei kreikkalaisen tahi roomalaisen talossa välttämättömästi ollut ilon
-aihe. Jos isä, lasta hänelle ensi kertaa näytettäessä, kumartui alas ja
-nosti sen syliinsä, otettiin se jäsenenä perheen keskuuteen; jos hän ei
-kiinnittänyt siihen huomiota, oli se tuomittu kuolemaan tahi heitettiin
-johonkin yksinäiseen, autioon paikkaan villipetojen uhriksi tahi
-ensimmäisen ohikulkijan löydettäväksi. Ja joskin lapsi pelastui tästä
-kohtalosta, pidettiin häntä kumminkin seitsemän tai kahdeksan
-ensimmäistä elinvuottansa _gynæceum'issa_ elikkä naisten huoneustossa,
-ja harvoin tai ei koskaan hän nähnyt isänsä kasvoja. Ei mitään
-romanttisuuden eli runouden sädekehää langennut näille lapsuuden
-päiville. Kunnes lapsi oli täyskasvanut, pysyi täydellinen valta hänen
-elämästään tai kuolemastaan hänen isänsä käsissä; hänellä ei ollut
-yhtään vapautta eikä hänestä paljonkaan piitattu. Yksilöllinen elämä ei
-vanhanajan ihmisille paljoakaan merkinnyt; yksilön oma minä tai
-sisäinen ihminen sellaisenaan oli heidän luonteelleen ventovieras.
-Julkinen elämä, valtiollinen elämä, oli heille kaikki kaikessa;
-kotoisella yksilöllisellä elämällä oli vain vähäinen osa heidän
-ajatuspiirissään. Kaikkia lapsuuden viattomia huvituksia, sydämen
-iloja, kotoisen piirin viehätystä, lapsekkaan iloisuuden
-yltäkylläisyyttä ja ruusunhohdetta heillä vain vähäksi arvosteltiin.
-Vuosilla ennen miehuutta oli eteenpäintähtäävä luonne, ja enimmissä
-tapauksissa ne tarjosivatkin perin vähän semmoista, joka olisi tehnyt
-ne muistannan arvoisiksi. Paljon nykyaikaisemman värityksen verrattuna
-varhaisempiin kirjailijoihin luo Senecan kirjoituksille se seikka, että
-hän haastelee äidillensä mitä syvimmän kiintymyksen sanoin eikä voi
-puhua rakkaasta pikku pojastaan muuten kuin kyynelten katkomin äänin.
-
-Mainitkaamme vielä muuan omalaatuinen seikka. Persoonallisen luonteen
-kasvaminen, muistot siitä elämästä, joka jalostuu täydelliseen
-itsetajuntaan, liittyy läheisesti siveyslakien asteettaiseen
-selkenemiseen, siihen salaperäiseen tajuntaan, joka kehkeytyy
-velvollisuuden ja mieliteon välisessä välttämättömässä taistelussa
--- toisella puolen halu tehdä oikein, toisella kiusaus tehdä väärin.
-Mutta vanhanajan ihmisten kesken siveyden käsite oli meikäläisestä
-niin kerrassaan erilainen, heidän mielipiteensä siveellisestä
-velvollisuudesta olivat, verrattomasti lukuisimmissa tapauksissa, niin
-vähän sitovia, niin vähän käskeviä, ne niin perin lievästi paheksuivat
-syntejä, joita me tuomitsemme, ja niin miedosti moittien suhtautuivat
-paheisiin, joita me kammoamme, että me tuskin saatamme olettaa heidän
-monestikaan tunnustelleen noita "persoonallisuuden pohjattomia
-kuiluja", jotka on tunteminen, jos mieli päästä todella yksilönä
-kehittymään.
-
-Meillä ei sentähden ole mitään aineksia muodostaaksemme elävää kuvaa
-Senecan lapsuudesta; mutta mikäli tietorippeiden nojalla voimme
-päätellä hänen perheensä olosuhteista ja luonteesta, me olettaisimme,
-että se oli poikkeuksellisen onnellinen. Senecat olivat varakkaita;
-heillä oli hyvä asema yhteiskunnassa; heidän perheellänsä oli
-kehittynyt aisti ja kirjallisia harrastuksia ja siinä ilmeni ylevää
-luonnetta ja sydämellisiä piirteitä. Heidän varallisuutensa nosti
-heidät yläpuolelle noita vaivaisia valitteluja ja rasittavia pikku
-huolia niukan toimeentulon kahleissa, jotka olivat ominaisia muille
-heidän aikansa kirjallisille henkilöille. Heidän säätynsä ja
-sivistyksensä turvasivat heille tien kaikkien niiden keskuuteen,
-joitten tuttavuus oli tavoiteltavinta roomalaisten piirissä; ja perheen
-osalle tullut yleinen arvonanto sekä se siveellisyys, joka sitä leimaa,
-ei salli rinnastaa heitä tuon loisteliaitten epikurealaisten lukuisan
-luokan kanssa, joitten julkeat ja hillittömät paheet olivat tehneet
-maailman pääkaupungin surullisen kuuluisaksi.
-
-Marcus Annæus Senecasta, filosoofin isästä, meillä on vain moniaita
-persoonallisia erikoistietoja, paitsi että hän oli ammatiltaan reetori;
-hän sommitti poikiansa ja oppilaitansa varten joukon puheharjoituksia,
-jotka ovat säilyneet meille _Suasoriæ'n ja Controversiæ'n_ nimellä. Ne
-ovat sarja vuoropuhelun muodossa pidettyjä deklamatoorisia todisteluja
-syineen ja vastasyineen ja koskevat joitakin historiallisia tahi
-pelkästään mielikuvituksellisia asioita; ja olisi mahdotonta mielessään
-kuvitella mitään sen hyödyttömämpää lukemista. Mutta vanhempi Seneca
-oli kokonaan vajonnut keinotekoisen retoriikan kaavoihin; ja nämä
-saivartelemalla sorvaillut todistelut, jotka oli keksitty teroittamaan
-deklamatsioni- ja väittelykykyä, perustuivat varmaankin osittain hänen
-muistikirjaansa, osittain hänen muistiinsa. Hänen muistinsa oli näet
-niin ilmiömäinen, että hän kuultuaan kaksi tuhattakin sanaa osasi
-toistaa ne samassa järjestyksessä. Harvoinpa sentään ihmiset, joilla on
-ollut näin tavattomat muistin lahjat, ovat olleet ensi luokan kykyjä,
-eikä vanhempi Seneca ollut mikään poikkeus. Mutta jollei hänen
-satumainen muistinsa korvannutkaan alkuperäisen neron puutetta, on sen
-ainakin täytynyt tehdä hänet varsin miellyttäväksi seuraihmiseksi ja
-hankkia hänelle runsas varasto kaskuja ihmisistä ja valtiollisista
-tapahtumista. Lyhyesti sanoen, Marcus Seneca oli hyvinvoipa,
-intelligentti maailmanmies, jolla oli hyvä luonnollinen ymmärrys, kyky
-esiintyä julkisena puhujana, syvä vastenmielisyys ja ylenkatse kaikkea
-sellaista kohtaan, mitä hän piti filosoofisena tai haaveellisena, ja
-terävä silmä huomaamaan omat edut.
-
-Jos on luottamista pojan ylistyspuheisiin, oli Senecan vaimo Helvia
-sitä vastoin paljon vähemmän tavanomainen luonne. Ellei hänen miehensä
-olisi ollut kaikkea opiskelua ja filosofiaa vastaan, olisi hän niissä
-erinomaisesti edistynyt; lyhyellä opintoajalla hän olikin huomattavasti
-varttunut. Sittenkin oli hänen älynsä vähemmän huomattava kuin hänen
-jalo ja säveä mielenlaatunsa. Muut äidit rakastivat poikiansa sen
-tähden, että näiden maine mairitteli heidän omaa kunnianhimoansa ja
-että heidän naisellinen turhamaisuutensa sai tyydytystä poikain
-rikkauksista; mutta Helvia rakasti poikiansa heidän itsensä takia, oli
-antelias ja avokätinen, ei pyytänyt korjata persoonallista hyötyä
-heidän varoistansa, hoiti heidän perintöänsä epäitsekkäällä innolla ja
-kulutti omia rahojaan peittääkseen kustannuksia, joita heidän
-valtiollinen uransa aiheutti. Hän oli aikakautensa heikkouksien ja
-paheiden yläpuolella. Irstaus, tuo aikakauden tahrapilkku, ei ollut
-koskaan saastuttanut hänen puhdasta elämäänsä. Helmet ja jalokivet vain
-vähän viehättivät häntä. Hän ei koskaan häpeillyt lapsiaan, vaikka
-heidän läsnäolonsa kavalsikin hänen oman vanhenevan ikänsä. "Sinä et
-koskaan tahrannut kasvojasi", sanoo hänen poikansa kerta maanpaosta
-kirjoittaessaan äidilleen lohdutuksen sanoja, "saksanpähkinänesteellä
-tahi puneella; et koskaan käyttänyt epähienon avonaisia vaatteita;
-ainoa koristeesi oli rakastettavuus, jota ei mikään aika voinut
-kuluttaa; erikoinen kunniasi oli siveys." Saatamme tosiaan Tennysonin
-kera lausua:
-
-    Onnellinen
-    Kellä äiti moinen!
-    Tahtia hänen verensä kanssa
-    Lyö usko ihmisiin.
-    Kompastelee, kaatuu --
-    kai sattuu hälle niin.
-    Ei konsaan sentään sielu painu
-    Saastaan ja paheisiin.
-
-Eikä hänen äitinsä Helvia ollut ainoa ylevämielinen nainen, jonka
-seurassa Senecan lapsuusvuodet vierivät. Äidin sisar, jonka nimi on
-tuntematon, tuo täti, joka niin hellästi varjeli hentoa poikasta ja
-vaali häntä lapsuuden sairauksien aikana, näyttää herättäneen hänessä
-harvinaisen lämpimän kiintymyksen. Hän kertoo meille, kuinka tämä täti,
-miehensä ollessa prefektinä Egyptissä, menetteli niin kerrassaan toisin
-kuin maakuntain päämiesten vaimot tavallisesti tekivät, että häntä
-rakastettiin ja kunnioitettiin yhtä paljon kuin heitä muutoin inhottiin
-ja kartettiin. Niin vakavaa laatua oli näitten naisten aikaansaama
-paha, niin sietämätön heidän hurttamainen saaliinhimonsa, että
-senaatissa oli tosi mielessä pohdittu kysymystä, sallittaisiinko heidän
-ensinkään seurata miehiänsä maakuntiin. Niin ei ollut Helvian sisaren
-laita. Häntä ei milloinkaan nähty julkisuudessa; hän ei sallinut
-yhdenkään maakuntansa asukkaan käydä kotonansa; hän ei kerjännyt mitään
-etuja itselleen eikä antanut kenenkään pyytää häneltä. Maakunta yksin
-suin ylisti häntä. Kentiespä enimmän siksi, että häntä tuskin
-tunnettiin, ja turhaksi kääntyi sen toivo, että löytyisi toisia naisia,
-jotka olisivat jäljitelleet hänen hyveitään ja itsensähillitsemistä.
-Egypti oli purevan ja juoruavan panettelun pesäpaikka, eikä kumminkaan
-sielläkään voitu kuiskutella sanaakaan hänen elämänsä tahrattomuutta
-vastaan. Ja kun kotimatkalla hänen puolisonsa kuoli, ei syvään
-juurtunut taikausko, joka katsoi vaaralliseksi purjehtia merellä ruumis
-laivassa, ei vaara, myrsky, ei haaksirikon uhka saattanut karkoittaa
-häntä puolison ruumiin äärestä, ennenkuin hän oli tälle turvannut
-säädyllisen ja kunniallisen hautauksen. Siinä hyvän ja sankarillisen
-naisen piirteitä; ja että häntä elähyttivät samat kunnioituksen tunteet
-kuin sisarenpoikaa, joka on niin innokas häntä kiittämään, sen saattaa
-päätellä siitä, että kun Seneca ensi kertaa tavoitti valtion virkaa,
-täti riistäysi irti tavanomaisesta koturiolostaan, kukisti hetkeksi
-naisellisen arkatuntoisuutensa ja auttaakseen häntä äänten onkimisessa
-hänen tähtensä rohkeasti esiintyi keskellä joukkoja, jotka karkean
-julkealla, pyydystelevällä kohullaan täyttivät Rooman foorumin ja
-kadut.
-
-Kaksi veljeä, keskenään hyvin erilaista tavoiltaan ja luonteeltaan,
-täydensi perheenpiirin, Marcus Annæus Novatus ja Lucius Annæus Mela,
-joista edellinen oli vanhempi, jälkimmäinen nuorempi kuuluisampaa
-veljeänsä.
-
-Marcus Annæus Novatus on historiassa tunnettu nimellä Junius Gallio,
-minkä nimen hän otti samannimisen puhujan, isänsä ystävän, ottopoikana.
-Hän ei ole kukaan muu kuin Apostolien tekojen Gallio, Akaian
-käskynhaltija, jonka nimi on tullut kristittyjen kesken yleisesti
-mainituksi kuvaamaan hyvänsävyistä välinpitämättömyyttä
-uskonasioissa.[4]
-
-Kuitenkin on se kohtaus, jossa Raamattu vilaukselta näyttää
-häntä meille, suuresti väärin ymmärretty, ja kun puhutaan
-"välinpitämättömästä Galliosta" tai kun lisäksi lauselma, että "hän ei
-välittänyt siitä mitään", käsitetään piittaamattomuudeksi uskonnon
-asioissa, niin kertomuksen henki selitetään kokonaan väärin. Itse
-asiassa oli tapaus näin. Paavalin saarnojen menestyksestä kiukustuneina
-juutalaiset vetivät hänet Gallion tuomioistuimen eteen ja syyttivät
-häntä laittomien jumalanpalvelusmuotojen käytäntöön ottamisesta. Kun
-apostoli kävi puolustautumaan, Gallio ylenkatseellisesti keskeytti
-hänet sanoen juutalaisille: "Jos olisi tehty rikos tai paha ilkityö,
-olisi kohtuullista, että kärsivällisesti kuuntelisin teitä. Mutta jos
-teillä on riitakysymyksiä opista ja nimistä ja teidän laistanne, olkoot
-ne teidän huolenanne; niitä en minä tahdo ratkaista." Näin sanoen hän
-ajoi heidät pois tuomioistuimensa edestä juuri samalla roomalaisen
-ylenkatseellisella ylemmyydellä juutalaisia ja heidän uskonasioitaan
-kohtaan kuin mitä myöhemmin Festus osoitti epäilijää Agrippaa kohtaan
-ja jota Pontius Pilatus[5] varemmin oli ilmaissut häliseviin
-farisealaisiin nähden. Riemastuen tästä vihattujen juutalaisten
-tappiosta ja näennäisesti asettuen Paavalin puolelle kreikkalaiset
-sitten tunkeutuivat rakennukseen, ottivat kiinni Sosteneen,
-juutalaisten synagoganesimiehen, ja löivät häntä käskynhaltijan silmien
-edessä tämän istuessa tuomioistuimellaan. Tätä tapahtumaa Gallio
-katseli niin järkähtämättömällä ylenkatseella. Mitä se lainkaan
-liikutti häntä, suurta käskynhaltijaa, pieksivätkö kreikkalaiset kurjaa
-juutalaisparkaa vaiko ei? Niin kauan kuin he eivät tehneet mitään
-kapinaa tai aiheuttaneet hänelle lisää kiusaa siitä jupakasta,
-saattoivat he hakata Sosteneen tai miten monta juutalaista tahansa
-vaikka kuinka sinelmille, jos se heitä huvitti, kaikki se oli hänelle
-aivan yhdentekevää.
-
-Kuinka elävästi välähyttääkään tämä silminnäkijän havainnollinen
-piirrelmä meille kuvan jokapäiväisestä elämästä roomalaismaailman
-foorumilla maaseudun oloissa! Kuinka täydellisesti me näytämmekään
-tuokiossa saavamme siepatuksi tuon tavanomaisen ylenkatseen ilmeen,
-joka väreili roomalaisen ylimyksen ohuilla huulilla hänen ollessaan
-kukistettujen kansain ja olletikin juutalaisten parissa! Jos Seneca lie
-Egyptin matkoillaan sattunut yhteen jonkun Aleksandrian juutalaisen
-kanssa, niin ainoa hänen mieleensä jäänyt vaikutelma on ollut se, jonka
-ovat ilmaisseet Tacitus, Juvenalis ja Suetonius, ja nämä miehet eivät
-milloinkaan mainitse juutalaisia muuten kuin suurella inholla. Eräässä
-kohdassa, jonka Augustinus (_De Civitate Dei_, VI, 11) lainaa
-hänen kadonneesta kirjastaan Taikauskosta, Seneca puhuu heidän
-proselyytti-kalastuksestaan ja sanoo heidän olevan "_gens
-sceleratissima_", "mitä saastaisinta joukkiota". On useasti oletettu --
-vielä vakavasti uskottukin -- että Seneca on ollut mieskohtaisesti
-kosketuksissa Paavalin kanssa ja tältä oppinut moniaita kristinopin
-totuuksia. Kohtaus, jota vastikään olemme kummastelleet, näyttänee
-meille, miten kerrassaan epätodenmukainen sellainen olettamus on.
-Suotuisin tilaisuus tämän kristityn apostolin joutua henkiseen
-kosketukseen roomalaisen filosoofin kanssa oli varmaankin se hetki,
-jolloin Paavali vankina vedettiin Senecan vanhemman veljen eteen. Se
-täydellinen ylenkatse ja välinpitämättömyys, jolla häntä kohdeltiin,
-tapa, millä hänet aivan arvelematta keskeytettiin, ennenkuin hän oli
-edes saanut suutansa aukaista omaksi puolustuksekseen, auttanee meitä
-kutakuinkin oikein päättelemään, millä tavalla Seneca olisi suvainnut
-suhtautua Paavaliin. On varsin epäiltävää, tokko Gallion mieleen jäi
-vähäisintäkään jälkeä niin jokapäiväisestä tapahtumasta kuin tästä, ja
-kuitenkin hän yksin sen kautta on maailmalle tunnettu. Mahdollista on,
-ettei hän ollut edes koskaan kuullut mainittavan Paavalin nimeäkään, ja
-jos hän milloinkaan tuli häntä ajatelleeksi, niin oli mies hänelle
-silloin vain kurja, ryysyinen, kiihkohenkinen juutalainen,
-kolkkokatseinen ja pienivartaloinen, joka oli kerta joutunut muutamaksi
-hetkeksi "tuulen ja hänen jaloutensa välille" ja aikonut kiusata häntä
-puheella. Hän olisi todellakin kerrassaan kummastunut, jos joku olisi
-kuiskannut hänelle, että miltei ainoa seikka, jonka kautta hän jäisi
-jälkimaailman muistoon, ja ainoa tapahtuma hänen elämässään, joka
-lainkaan tekisi hänet yleisesti tunnetuksi, oli tuo hetkellinen ja
-tilapäinen suhde halveksittuun vankiinsa.
-
-Mutta Novatus -- elikkä otantanimeltään Gallio -- esiintyi veljensä
-Senecan ja muun maailman silmissä kerrassaan toisenmoisena kuin
-minkälaiseksi me olemme tottuneet häntä ajattelemaan. He pitivät häntä
-loistavana puhujana, aikana, jolloin puhetaito oli kaikista taidoista
-arvossapidetyin. Totta oli että hänen tyylissään oli jotakin
-"sanahelinän" tapaista; jonkinlainen falsettiääni, joka loukkasi
-jykevän ja vakavan suunnan miehiä; mutta kateus ja ihailu mielessä
-kuunneltiin tämän mielistelevän tyylin sointua, koska teeskentely oli
-päässyt valtaan ja koska aika oli liian veltostunut ja liian
-turmeltunut tajutakseen vapauden ja tunteen palon kannustaman
-kaunopuheisuuden miehekästä suppeutta ja keskitettyä voimaa. Hän
-näyttää saavuttaneen sekä ystäviensä että vierasten parissa nimityksen
-"dulcis", "lumoava eli tenhoava Gallio": "Se on enemmän", sanoo
-runoilija Statius, "kuin että on antanut maailmalle Senecan ja että on
-synnyttänyt sulosuisen Gallion." Seneca ei hänestä piirtämässään
-muotokuvassa ihmeeksikään keksi hänessä virheitä. Ei kukaan ollut,
-sanoo hän, niin kohtelias ketään kohtaan kuin Gallio kaikkia kohtaan;
-hänen viehättävät tapansa voittivat sellaisetkin ihmiset, jotka pelkkä
-sattuma vei hänen tiellensä, ja niin suuri oli hänen luonnonomaisen
-hyvyytensä voima, ettei kukaan epäillyt hänen käytöstään teennäiseksi
-tahi teeskennellyksi. Puhuen imartelusta, luonnonfilosoofisten
-tutkimustensa neljännessä kirjassa, hän sanoo ystävälleen
-Luciliukselle; "Minun oli tapana sanoa sinulle, että veljeni Gallio
-(_jota jokainen rakastaa hieman, nekin, jotka eivät voi rakastaa häntä
-enempää_) oli kokonaan _tietämätön_ muista paheista, _inhosipa_
-tätäkin. Saatoit koetella häntä mihin suuntaan tahansa. Kävit
-kiittelemään hänen älyänsä -- älyä korkeinta ja arvokkainta laatua, ...
-ja hän meni matkaansa! Kävit kiittelemään hänen kohtuullisuuttansa;
-heti hän keskeytti ensimmäiset sanasi. Kävit ilmaisemaan ihailusi hänen
-lempeyttänsä ja tapojensa luonnollista suloa kohtaan... tässäkin hän
-nousi ylistelyitäsi vastaan; ja jos jouduit huudahtamaan vihdoin
-kohdanneesi miehen, johon eivät pystyneet edes tuollaiset salakavalat
-rynnistykset, joita muuten kuka hyvänsä sallii, ja toivoit, että hän
-suvaitsisi edes _tätä_ kehumista, koska se oli totta, niin hän tässäkin
-torjui mairittelusi; ei siksi että sinä olisit ollut kömpelö tahi että
-hän olisi epäillyt sinun naljailevan hänen kanssaan tahi puhuneesi
-jossakin salaisessa tarkoitusperässä, vaan yksinkertaisesti, koska hän
-kammosi kaikenkarvaista liehittelyä." Saatamme helposti käsittää, että
-Gallio oli Senecan lemmikkiveli, eikä meitä yllätä havainto, että
-filosoofi omistaa hänelle kolme kirjaansa "Katumuksesta" sekä
-viehättävän pikku kirjoitelmansa "Onnellisesta elämästä". Kolmannesta
-veljestä, L. Annæus Melasta, meillä on vähemmän tietoja; mutta siitä,
-mitä me tiedämme, me voisimme tehdä sen johtopäätöksen, että hän
-luonteelta samoinkuin maineelta oli vähäpätöisempi veljiä; sittenkin
-hän näyttää olleen isänsä lemmikki, ja isä nimenomaan vakuuttaa, että
-hänen älyllinen kykynsä oli joka suhteessa loistava, etevämpikin kuin
-veljien.[6] Kuitenkin johtunee tämä siitä, että Mela, "pyrkien vain
-siihen, ettei pyrkisi mihinkään", tyytyi isänsä säätyyn ja antautui
-kokonaan kaunopuheisuuden opiskeluun. Sen sijaan että olisi astunut
-julkiseen valtiolliseen elämään, hän visusti vältti kaikkia valtion
-virkoja ja eleskeli levossa ja rauhassa. Nähtävästi hän mieluummin oli
-päävuokraaja (publicanus) kuin konsuli. Hänen suurin maineensa on
-siinä, että hän oli Lucanuksen, Rooman dekadenssikauden eli
-rappeutumisajan kirjallisuuden runoilijan isä.
-
-Ainoa piirre hänestä, mikä on säilynyt meille, asettaa hänet ahneutensa
-takia kerrassaan epäedulliseen valoon. Kun hänen kuuluisa poikansa, tuo
-onneton runoilija, oli tuomittu hengiltä ja toisekseen syössyt itsensä
-häpeään ilmaisemalla oman äitinsä, Atillan, osalliseksi Pison
-salaliittoon, Mela ei suinkaan murtunut häpeään ja tuskaan, vaan
-julkean itarana viipymättä rupesi keräämään poikansa saatavia,
-ikäänkuin osoittaakseen Nerolle, että tuo menetys ei tuottanut hänelle
-suurtakaan surua. Mutta tämä ei riittänyt Neron pohjattomalle
-ilkeydelle; Nero vaati Melaa seuraamaan poikaansa, ja hänen oli pakko
-totella käskyä ja kuolla.
-
-Jos Helvia eli poikiansa ja pojanpoikiansa kauemmin, niin hän
-epäilemättä katkerasti katui sitä päivää, jolloin hän puolisonsa ja
-pienten lastensa kera luopui Córdovan hiljaisesta ja rauhallisesta
-elämästä. Jokainen hänen kolmesta pojastaan varttui nerolliseksi
-mieheksi ja jokainen heistä joutui tahraamaan muistoansa teoilla, jotka
-heidän olisi ollut parempi jättää tekemättä, ja kuolemaan väkivaltaisen
-kuoleman oman kätensä kantta tahi tyrannin tahdosta. Mela kuoli kuten
-olemme nähneet; hänen poikansa Lucanuksen ja veljensä Senecan ajoi
-kuolemaan Neron julma käsky. Nöyrryttyään hurjan pelon vallassa
-armonanomuksiin henkensä säilyttämiseksi Gallio lopulta kuoli
-itsemurhan kautta. Häpeällisen ja surkean lopun saivat kaikki; osaksi
-se johtui heidän omista erehdyksistään, osaksi ankarasta
-välttämättömyydestä niinä turmeluksen aikoina, joissa he elivät.
-
-
-
-
-2 Luku.
-
-SENECAN KASVATUS.
-
-
-Syystä, johon jo olen viitannut -- tarkoitan sitä että vanhanajan
-kirjailijat yleisesti ovat niin vaiteliaita lapsuudenaikansa suhteen --
-ei ole helppo muodostaa kovinkaan elävää käsitystä siitä kasvatuksen
-laadusta, mitä roomalaispoika hyvästä perheestä sai viidenteentoista
-ikävuoteensa mennessä, jolloin hän heitti pois kultaisen amuletin ja
-ompeleilla kirjaillun toogan astuakseen riippumattomampaan
-elämänmuotoon.
-
-Muutamia seikkoja me kumminkin voimme kerätä Horatiuksen, Juvenaliksen,
-Martialiksen ja Persiuksen sinne tänne sinuttelemista viitteistä.
-Näiltä runoilijoilta me saamme tietää, että koulunopettajat olivat
-enimmäkseen huonosti palkattuja ja ylenkatsottuja,[7] vaikka heiltä
-toiselta puolen tiukasti vaadittiin yhtä turhantarkkaa kuin hyödytöntä
-oppia. Saamme myöskin tietää, että he olivat ylenmäärin ankaroita
-ruumiillisen kurituksen käyttämisessä; Orbilius, Horatiuksen opettaja,
-näyttää olleen todellinen tohtori Busby, ja runoilija Martialis
-muistelee mieliharmilla niitä raakamaisia rankaisuja, joita hänen joka
-päivä täytyi olla näkemässä.
-
-Oppiaineet olivat pääasiassa laskento, kielioppi -- sekä kreikan että
-latinan -- ja tärkeimpäin latinalaisten runoilijain teosten lukeminen
-ja esittäminen. Runsaassa mitassa harjoitettiin myös lausumista sekä
-aineitten kirjoitusta kaikenkarvaisista kuluneista historiallisista
-asioista. Laskento näyttää olleen parhaasta päästä perin yksinkertaista
-ja tarkan käytännöllistä laatua, etenkin korkolaskua ja korkoa korolle;
-ja filologia, niin hyvin kielioppi kuin teksti, oli ylipäänsä
-erittäin ahdassieluista, vailla mielenkiintoa, hyödytöntä. Mitä
-hyödyntapaistakaan millään ihmisolennolla saattaa olla siitä, jos hän
-tietää Hekuban äidin tai Ankiseen imettäjän tai Ankemoluksen äitipuolen
-nimen, tahi kuinka vanhaksi Acestes eli tahi miten monta viiniastiaa
-sisilialaiset antoivat fryygialaisille? Mutta tällaisetpa arvottomat
-_minutiæ_ piti siihen aikaan jokaisen opettajan tuntea kuin viisi
-sormeansa, ja ne ajettiin jokaisen koulupojan päähän vitsan voimalla --
-ja kuitenkin se romu oli omansa unohtumaan samassa kuin se opittiinkin.
-
-Tämäntapaista, sanoja ja lausetapoja koskevaa tekstinlukemista sekä
-fantastista muinaistiedettä kohtaan Seneca, joka varmaankin oli kaiken
-sen kiirastulen läpikäynyt, ilmaisee syvää ja hyvin ymmärrettävää
-halveksumista. Erittäin huvittavassa kohdassa[8] hän asettaa vastakkain
-sen hyödyn, mikä lähtisi toiselta puolen filosoofin, toiselta kieliopin
-opettajan antamasta Virgilius-tunnista. Päästen säkeisiin
-
-    Optima quaeque dies miseris mortalibus ævi
-    Prima fugit; subeunt morbi, tristique senectus.[9]
-
-                               (Georg. III, 66-7)
-
-filosoofi viittaisi siihen, kuinka ja missä merkityksessä elämän
-varhaisimmat päivät ovat parhaimmat ja kuinka valeen pahat päivät
-saattavat seurata niitä ja kuinka siis äärettömän tärkeätä on hyvin
-käyttää elämämme kultaisia huomenhetkiä. Mutta sanakritiikki tyytyisi
-huomauttamaan, että Virgilius aina käyttää sanaa _fugio_ ajan
-vierimisestä ja aina yhdistää "vanhuuden" "tautiin" ja että niinmuodoin
-nämä sanankäytöt on painettava mieleen ja sitten jäljennettävä oppilaan
-"omintakeiseen kirjoitelmaan". Samaten, jos selitettävä kirja on
-Ciceron tutkielma "Valtiosta", niin tämä grammaatikko ei kävisi käsiksi
-suuriin valtiollisiin kysymyksiin, vaan sen sijaan huomauttaisi, että
-eräällä Rooman kuninkaista ei ollut isää (mistä puhua) eikä toisella
-äitiä; että diktaattoreita oli ennen tapana nimittää "kansan
-päämiehiksi"; että Romulus heitti henkensä auringonpimennyksen aikana;
-että _re ipsa_ sanan vanha muoto oli _reapse_, ja että _se ipse_ oli
-ennen _sepse_; että kilparadalla lähtökohta, jota nyt kutsutaan nimellä
-_creta_, se on "liitu", oli nimeltään _calx_ (kantapää) tai _carcer_
-(aitaus); että Enniuksen aikaan _opera_ ei merkinnyt ainoastaan
-"teoksia", vaan myös "apua", jne, jne. Onko tämä oikeata kasvatusta?
-kysyy hän. Vai eikö meidän suuri päämäärämme pikemmin ole ylevien
-aatteiden toteuttaminen jokapäiväisessä toiminnassa? "Opettakaa minua",
-sanoo hän, "halveksimaan huvituksia ja turhaa kunniaa; sittemmin
-saatatte opettaa minua halkomaan hiuksia, kuorimaan sanakerrostumia,
-hämäryyksiä hajoittamaan; mutta _nyt_ opettakaa minulle, mikä on
-välttämätöntä." Jos muistamme, mitä laatua on paljonkin se, mikä meidän
-aikanamme käy "kasvatuksesta", me kenties havaitsemme, että Senecan
-ohjeet eivät ole vieläkään vallan vanhentuneet.
-
-Minkälainen opettaja opetti pientä Senecaa, kun tämä _pædagogus_ elikkä
-"pojansaattaja" nimisen orjan (siitä meidän sana pedagoogi) hoivassa
-joka päivä veljiensä kanssa kulki kouluun Rooman katuja pitkin, sitä
-emme tiedä. Hän on voinut olla ankara Orbilius tahi hän on saattanut
-olla noita ylevämielisiä kasvattajia, joiden ihannekuvan oppinut ja
-hyvänsävyinen Quintilianus on piirtänyt niin kaunein värein. Seneca ei
-ole lainkaan vihjannut, kuka häntä opetti hänen nuoruusvuosinaan. Ainoa
-koulukumppani, jonka hän nimeltä mainitsee vankkaniteisissä
-kirjoissaan, on muuan Claranus, raajarikko poika, jota Seneca ei
-koulusta päästyä kertaakaan kohdannut, ennenkuin molemmat olivat
-vanhat, mutta josta hän puhuu suurella ihailulla. Kyttyrästään
-huolimatta Claranus oli kauniskin niitten silmissä, jotka tunsivat
-hänet hyvin, sen takia että hänen hyveensä ja hyvä ymmärryksensä
-tekivät paljon voimakkaamman vaikutuksen kuin tuo epämuodostuma, ja
-"sielun kauneus juhlisti hänen ruumistansa".
-
-Vasta sitten, kun pelkät kouluopinnot olivat päättyneet, poika
-alkoi vakavasti käydä käsiksi kaunopuheisuuden ja filosofian
-tutkimiseen, mitkä opinnot sen vuoksi vastaavat tavallaan meidän
-"yliopistokasvatusta". Gallio ja Mela, Senecan vanhempi ja nuorempi
-veli, antautuivat täydellä harrastuksella kaunopuheisuuden teorian ja
-käytännön harjoitukseen; Seneca teki harvinaisemman ja viisaamman
-vaalin omistautuessaan koko innostuksellansa filosofian tutkimiseen.
-
-Sanon viisaamman vaalin, koska kaunopuheisuus ei ole sellaista, mihin
-voi laatia reseptin niinkuin hajuveden valmistukseen. Kaunopuheisuus on
-syvästi elettyjen totuuksien tahi elävästi tunnettujen mielenliikkeiden
-ylevä, sopusointuinen, tunnehehkuinen ilmaisu. Se on liekki, jota ei
-voi virittää keinotekoisin välinein. _Retoriikkaa_ voi oppia, jos
-kenkään arvelee sen maksavan vaivaa; mutta _kaunopuheisuus_ on lahja,
-yhtä hyvin synnynnäinen kuin henki, josta se lähtee. "_Cujus vita
-fulgur, ejus verba tonitrua_", -- "kenen elämä pitkäisen tulta, hänen
-sanansa ukkosen jylinää". Mutta sentapainen puhetaito, joka
-saavutettaisiin ahkeraan harjoittelemalla lausuilemista siihen suuntaan
-kuin oli tapana reetorien kouluissa, olisi kovin keinotekoista
-salamoimista ja jäljitettyä jyrisemistä -- ei taivaan tykistön jyminää,
-vaan puhujalavan kiinalaisen tulen ja pöyhistettyjen kuplien läiskettä.
-Ei mikään saattanut olla valheellisempaa, ontompaa, turmiollisempaa,
-kuin ainaisin ponnisteluin totuttaa epälukuisat nuorukaisparvet
-pelkästään jäljittelemään entisten puhujain maneeria.
-
-Rajattoman deklamoimisen aika, herkeämättömän jaarittelun aika on
-taimilava, jossa tunteen todellinen syvyys ja ylevyys kantaa epäkelpoja
-hedelmiä. Tyyli ei ole milloinkaan kehnompaa kuin niinä aikoina,
-jolloin muuta kuin sitä opetetaan vain hyvin vähän. Sellainen opetus
-aiheuttaa ajatusten tyhjyyden, joka kätkeytyy sanavuolauden taa.
-Tämä lukemattomain puhujataidon mestarien aika oli erikoisen
-silmäänpistävästi rappeutumisen ja kuihtumisen aikakautta. Siinä
-ilmenee ontto kaiku, sen äänessä falsettisävy, kiusaava kirjallinen
-väänne sen kirjailijain esitystavassa. Sen nerokkaatkin kirjailijat oli
-vallitseva muoti pilannut ja turmellut. He eivät osaa mitään sanoa
-yksinkertaisesti: aina he liikkuvat koturnilla. Vieläpä heidän
-suuttumuksensakin ja sydämen katkeruutensa, niin todenperäinen kuin
-onkin, pukeutuu teatraaliseen ilmaisumuotoon.[10]
-
-Täynnä tyhjyyksiä ovat heidän kirjoituksensa. Koko heidän esityksensä
-tärvelevät teennäinen kätevyys, antiteesit, epigrammit, paradoksit,
-haetut ilmaisukeinot, puhekuvat ja -käänteet, jotka tavoittelevat muka
-alkuvoimaisuutta ja syvällisyyttä, vaikka märehtivätkin vain pelkkiä
-yleisiä jokapäiväisiä lauselmia. Mitä muuta saattoikaan odottaa
-moiselta aikakaudelta, kun puhujat olivat palkatut ja kasvatetut
-pintapuolisen puhelun pettävässä ilmapiirissä ja alituiseen
-jaarittelivat ja höpisivät suurista intohimoista, joita eivät olleet
-koskaan tunteneet, ja suurista teoista, joita jäljittelemään he
-kaikkein viimeisinä olisivat ryhtyneet. Alituiseen ruhjottuaan
-Tarquiniukset ja Peisistratoot pöyhkeilevässä kaunosanaisuudessa he
-olisivat alentuneet nuolemaan tyrannin kenkien tomuakin. Mitenkä
-kaunopuheisuus jaksaisikaan enää elää, kun ylevämielisyys ja vapaus,
-jotka siihen innostavat, olivat kuolleet, ja kun miehet ja kirjat,
-jotka julistivat sitä opettavansa, olivat täynnä arvottomia osviittoja
-siitä, missä asennossa puhujan tulee pitää käsiään tai oliko hänelle
-edullista vaiko ei lyödä läiskähyttää otsaansa tahi pörröttää
-tukkaansa.
-
-Filosofialla oli poikavuosista asti ollut voimakas vaikutus Senecan
-palavaan sieluun, ja sen opetus oli ainakin parempaa kuin tämä; ja
-enemmän kuin yksi hänen filosofian-opettajistaan onnistui voittamaan
-hänen lämpimän kiintymyksensä sekä kaavailemaan hänen elämänsä
-periaatteita ja elintapoja. Kaksi heistä hän mainitsee erikoisella
-kunnioituksella, nim. pytagorealaisen Sotionin ja stoalaisen
-Attaluksen. Hän kuunteli myöskin sujuvakielisen, sulosanaisen Fabianus
-Papiriuksen luentoja, mutta näyttää perineen häneltä vähemmän kuin
-muilta opettajiltaan.
-
-Sotion oli omaksunut Pytagoraan ajatuskannan sielun vaelluksesta, opin,
-joka tuomitsi liharuuan nauttimisen ihmissyömistä ja isänmurhaa vain
-hiventä paremmaksi. Jos kohta moniaat hänen seuraajansa olivatkin
-hylänneet tämän mielipiteen, tahtoi Sotion kuitenkin pitää kiinni
-siitä, että ellei lihansyönti ollutkaan jumalattomuutta, se oli ainakin
-julmuutta ja kehnoutta. "Mihin vaikeuksiin neuvoni teidät muka
-syökseekään?" oli hänen tapansa kysyä. "Minähän vain pelastan teidät
-nauttimasta korppikotkain ja leijonain ruokaa." Intomielisessä pojassa
--- sillä tähän aikaan Seneca ei ole voinut olla enemmän kuin
-seitsentoistavuotias -- nämä mielipiteet synnyttivät niin syvän
-vakaumuksen, että hänestä tuli kasvinsyöjä. Ensimmältä lihasta
-luopuminen oli hyvinkin tuskallista, mutta vuoden perästä, hän kertoo
-(ja moni kasvinsyöjä vakuuttanee hänen kokemuksensa todeksi), ei se
-ollut ainoastaan helppoa, vaan mieluisaakin; ja hän uskoi, vaikkei
-tahtonut väittää sen olevan juuri niin, että se teki hänen järkensä
-terävämmäksi ja pirteämmäksi. Kasvinsyönnin hän heitti vain totellen
-epäfilosoofisen isänsä varoituksia; isä olisi huoletta sietänyt moista
-houretta, niinkuin hän sanoi, ellei siinä olisi piillyt se vaara, että
-se saattoi antaa aihetta panetteluun ja syytöksiin. Sillä tähän aikaan
-Tiberius karkoitti Roomasta kaikki outojen, vierasten uskontojen
-kannattajat; ja kun moniaissa niistä paastoaminen oli säädetty
-uskonnonmeno, arveli Senecan isä, että hänen poikansa saattaisi
-kenties, pidättäytymällä lihansyönnistä, saattaa itsensä sen
-kauhistuttavan epäluulon alaiseksi, että hän oli kristitty tai
-juutalainen.
-
-Eräs toinen pytagorealainen filosoofi, jota hän ihaillen mainitsee, oli
-Sextius. Tältä hän oppi jokapäiväisen itsensä-tutkistelun kiitettävän
-tavan: -- "Kun päivä oli ohitse ja hän käymässä levolle, oli hänen
-tapana kysyä itseltään: mitä pahaa sinä olet tänään oikaissut? mitä
-pahetta vastaan taistellut? missä suhteessa sinä olet parantunut?"
-"Minäkin olen omaksunut tämän tavan", sanoo Seneca kirjassaan Vihasta,
-"ja joka päivä pohdin asiaani, kun valkea on sammutettu ja vaimoni,
-joka nyt on selvillä menettelyistäni, on vaipunut uneen; huolellisesti
-minä mielessäni läpikäyn koko päivän ja tarkalleen tutkistelen tekojani
-ja sanojani."
-
-Stoalaisella Attaluksella näyttää kuitenkin olleen suurin osuus Senecan
-kasvatuksessa; eikä _hänen_ opetuksestaan ollut seurauksena mitään
-käytännöllisiä tuloksia, jotka vanhemmassa Senecassa herättivät
-vastaväitteitä. Hän kertoo, kuinka ahkeraan hän kävi kuuntelemassa tätä
-kaunopuheliasta ajattelijaa, kuinka hän ensimmäisenä tuli ja viimeisenä
-poistui. "Kun kuulin hänen kiivailevan", sanoo hän, "pahetta ja
-hairahduksia ja elämän inhuutta vastaan, minä useasti tunsin sääliä
-ihmiskuntaa kohtaan ja katsoin opettajani olevan tavallista
-ihmisluonnetta ylempänä. Stoalaisten tapaan hän kutsui itseään
-kuninkaaksi; mutta minusta hänen ylemmyytensä oli enemmän kuin
-kuninkaallista, kun näin, että hän pystyi langettamaan tuomionsa itsepä
-kuninkaistakin. Kun hän ryhtyi ylistelemään köyhyyttä ja näyttämään,
-kuinka raskas ja liikanainen kaiken sen taakka oli, mikä käy yli elämän
-tavallisten tarpeiden, niin minä useasti halasin lähteä koulusta
-köyhänä miehenä. Kun hän ryhtyi moittimaan meidän huvituksiamme,
-kiittelemään turmeltumatonta ruumista, kohtuullista pöytää ja mieltä,
-jota eivät sumentaneet suorastaan kielletyt, vaan ei edes
-tarpeettomatkaan huvitukset, niin oli minulle erinomaisen mieluista
-panna tiukat rajat kaikelle ylensyömiselle ja -juomiselle. Ja nämä
-elämänsäännöt, paras Lucilius, ovat jättäneet moniaita pysyviä
-vaikutuksia; sillä minä tartuin niihin kiihkeällä innostuksella, ja
-perästäpäin, kun jouduin valtiolliselle uralle, säilytin muutamia
-näistä ensimmäisistä hyvistä tavoistani. Mistäpä johtuu, että minä
-elämäni kaiken olen kieltäytynyt syömästä ostereita ja herkkusieniä,
-jotka eivät tyydytä nälkää, vaan kiihoittavat vain ruokahalua; siitä
-syystä minä tavallisesti vältän hajuvesiä, koska suloisinkaan hajuvesi
-ei ruumiille ole yhtään mitään; siitä syystä en käytä viinejä enkä
-kylpyjä. Moniaat tavat, joista kerran luovuin, ovat palanneet takaisin,
-mutta sillä muotoa, että minä asetan vain kohtuuden kieltäymisen
-tilalle, mikä kenties on vielä vaikeampi yritys, koskapa helpompi on
-kerrassaan luopua pois muutamista seikoista kuin nauttia niitä
-kohtuudella. Attaluksen oli tapana suosittaa kovaa vuodetta, missä
-ruumis ei voi painua patjoille, ja vanhuudessanikin minulla on
-sellainen tila, johon ei nukkujan vartalosta jää jälkeäkään. Olen
-kertonut sinulle näitä pikku piirteitä osoittaakseni sinulle, mitä
-mahdollisuuksia pienissä koululaisissamme olisi kaikkeen hyvään, jos
-vain joku sytyttäisi ja innostaisi heitä siihen. Mutta vika on osittain
-opettajissa, jotka opettavat meille, miten _tehdä päätelmiä_, eikä
-kuinka _elää_; ja osittain oppilaissa, jotka pyytävät opettajiltaan
-älyn, ei sielun kehittämistä. Tätenpä onkin filosofia alentunut
-pelkäksi filologiaksi."
-
-Eräässä toisessa vilkkaassa kohdassa Seneca pirteästi maalaa meille
-kuvan erilaisista oppilaista, joita on kerääntynyt filosoofin kouluun.
-Huomautettuaan, että filosofialla on vaikutusta sellaisiinkin, jotka
-eivät siihen erikoisemmin syvenny, aivankuin hajuvesikaupassa istuvat
-ihmiset vievät mukanaan jotakin sen tuoksusta, hän lisää: "Emmekö
-sitten tunne ketään, joka on montakin vuotta kuulunut filosoofin
-kuulijain joukkoon eikä kuitenkaan vähimmässäkään määrässä saanut
-väritystä hänen opetuksestansa? Tietenkin tunnen, jopa kaikkein
-hartaimpia ja säännöllisimpiä kuulijoita, joita en kumminkaan voi
-kutsua filosoofin oppilaiksi, vaan ainoastaan hänen hetkellisiksi
-kuulijoiksensa. Jotkut tulevat näet kuulemaan, ei oppimaan, juuri
-samoin kuin menemme teatteriin huvin vuoksi, nauttimaan kielestä tai
-lauluäänestä tai esityksestä. Saattaa hyvinkin huomata, kuinka iso osa
-kuulijakunnasta käy filosoofin koulussa pelkästään kuluttamassa
-joutoaikaansa. Ei heidän tarkoituksensa ole luopua siellä mistään
-paheista tahi omaksua yhtään lakia, jonka mukaisesti he voisivat
-sovittaa elämänsä, vaan jotta heidän korvansa saisivat hivelevää
-nautintoa. Tuleepa taas toisia, käsissä taulut, ei merkitäkseen
-muistiin _asioita_, vaan _sanoja_. Toiset, silmät niinkuin sielukin
-hartaina, mieltyvät erinomaiseen esitystapaan; heitä viehättää
-ajatusten kauneus, ei pelkkien sanojen sointu, mutta vaikutus ei ole
-kestävä. Vain harvoille on suotu voima perintönä tallentaa se ylhäinen
-sieluntila, johon heidät on kohotettu."
-
-Tähän pieneen viimeiseen luokkaan kuului Seneca. Hänestä tuli
-stoalainen jo hyvin varhain. Stoalaisuus, epäilemättä ylevin ja puhtain
-vanhan ajan ajattelijakouluista, oli saanut nimensä siitä seikasta,
-että suunnan perustaja Zeno oli opettanut Stoa Poikileen maalatussa
-pylväskäytävässä Ateenassa. Nämä ankarat ja kaunopuheliaat mestarit
-opettivat siveellisyyttä ja itsensähillitsemistä ja herättivät
-ylevämielisellä opetuksellaan nuorissa kuulijoissansa oman palavan
-innostuksensa hyveeseen, ja heidän vaikutuksensa on täytynyt olla
-uskomattoman arvokas tuona tylsistyneenä ja paheisiin vaipuneena
-aikana. Heidän oppiansa kehittivät kyynikot kiihkoileviin muotoihin,
-kyynikot, jotka olivat saaneet nimensä kreikkalaisesta "koiraa"
-merkitsevästä sanasta siksi, että aikalaisten silmissä heidän
-tavoissaan oli jotakin koiramaisen raakaa. Pisteliäästi Juvenalis
-huomauttaa, että stoalaiset erotti kyynikoista ainoastaan tuunikka,
-jota stoalaiset pitivät, mutta kyynikot eivät. Seneca ei koskaan
-omaksunutkaan kyynikkojen menoja, mutta usein hän ihaillen puhuu
-tynnyrikyynikko Diogeneesta ja tiheään viittaa kyynikko Demetriukseen,
-mieheen, joka hänestä ansaitsee mitä suurinta kunnioitusta. "Kaikkialle
-minä kanssani kuljetan", kirjoittaa hän Luciliukselle, "tuon miehistä
-parhaimman, Demetriuksen; minä loittonen niistä, jotka kantavat
-purppuraa, sekä puhelen hänen kanssansa, joka on puolialaston. Miksi en
-häntä ihailisi? Olen nähnyt, että hän ei kaipaa mitään. Jokainen
-saattaa halveksia kaikkea, mutta ei kukaan voi omistaa kaikkea. Lyhin
-tie rikkauksiin käy kautta loiston ja komeuden halveksimisen. Mutta
-meidän Demetriuksemme ei elä ikäänkuin hän _halveksisi_ kaikkea, vaan
-ikäänkuin hän yksinkertaisesti sallisi toisten omistavan kaikki."
-
-Nämä tottumukset ja ajatukset luovat runsasta valoa Senecan
-luonteeseen. Ne näyttävät, että hän oli kyennyt hamasta lapsuudestaan
-saakka omaksumaan itsensäkieltämisen elämänsä periaatteeksi ja että
-hänessä säilyi päiväinsä loppuun asti monta piirrettä, joista hänen
-yksityiselämänsä sai yksinkertaisen ja kunnioitettavan leiman, jos
-kohta julkisen elämän vaatimukset olivatkin pakottaneet hänet
-muuntamaan toisia. Vaikka hän kunnioituksesta isäänsä kohtaan luopui
-oudosta kieltäymyksen muodosta, on meille kyllin tiettyä ja ilmeistä,
-että hän vanhoilla päivillään jälleen palasi jäyhän yksinkertaiseen
-elintapaan, jonka innostusherkässä nuoruudessaan oli oppinut
-ylevämielisiltä opettajiltaan. Nämä seikat todellakin riittävät joka
-tapauksessa kumoamaan nuo törkeät syytteet Senecan luonnetta vastaan,
-joita Dio Cassiuksen tapainen kademieli kreikkalainen myrkyllisesti
-levittelee, joihin ei ole rahtuakaan luottamista, vaan jotka näyttävät
-johtuvan pelkästään kateudesta ja parjauksenhalusta. En aio puolestani
-puuttua noihin häväistysjuttuihin, koska en lainkaan niihin usko.
-Miestä, joka saattoi "Historiaansa", kuten Cassius on tehnyt, asettaa
-roomalaisen senaattorin suuhun moisia mielettömiä valheita kuin hän on
-väittänyt Fufius Calenuksen syytäneen julkisessa senaatin istunnossa
-Ciceroa vastaan, vallitsi sellainen henki, joka riistää hänen
-lausunnoiltaan kaiken uskottavuuden. Seneca oli vaihemielinen filosoofi
-sekä teoriassa että käytännössä. Hän lankesi kieltämättä suuriin
-hairahduksiin, jotka syvästi himmentävät hänen luonnettaan silmissämme.
-Mutta mikään irstaileva ja hekumallinen mies hän ei ollut, kaukana
-siitä. On täysi syy uskoa, että hän keskellä ylellisyyttä ja loistoa ja
-kaikkia siihen kätkeytyviä kiusauksia säilytti saman tottumuksiensa
-yksinkertaisuuden ja mielensä suoruuden. Mikä lieneekin ollut hänen
-viidensadan setripuisen ja norsunluisen pöytänsä melkein tarumainen
-arvo, harvoin niille levitettiin muuta suurenmoisempaa kuin vettä,
-kasviksia ja hedelmiä. Mitkä lienevätkin olleet hänen äveriästen ja
-ylhäisten aikalaistensa kesken vallitsevat huvitukset, me tiedämme,
-että hänelle korkeinta iloa tuottivat viattomat huvitukset puutarhassa
-ja että hän liikuntoa saadakseen siellä juoksenteli kilpaa pienen
-orjapojan kanssa.
-
-
-
-
-3 Luku.
-
-ROOMAN YHTEISKUNTAELÄMÄN TILA.
-
-
-Olemme Senecan omista kirjoituksista poimineet, mitä on ollut
-saatavissa, hänen varhaista kasvatustaan koskevaa. Mutta jokaisen
-ihmisen elämässä on vaikutelmia paljon tehokkaampaa ja syvälle
-tunkevampaa laatua kuin ne, jotka tulevat koulujen tahi opettajien
-taholta. Ajan henki, yleinen ajatustavan sävy, seuraelämässä
-vallitsevat tavat, valtiolliset pyrkimykset, jotka muodostelivat kansan
-kohtaloa -- kaikki tämä on epäilemättä vaikuttanut Senecan mieleen,
-vähemmän huomattavasti totta kyllä, mutta voimakkaammin kuin Sotionin
-tahikka Attaluksenkin luennot. Ja jos meillä on syytä pelätä, että sen
-ajan hienossa kasvatuksessa oli paljon onttoa, niin saamme nähdä, että
-sen yhteiskunnan yleinen haahmo, joka nuorta filosoofiamme kehdosta
-pitäen ympäröi, oli sitäkin häpeällisempi ja viheliäisempi.
-
-Pimeys on syvin juuri ennen aamuruskoa, eikä yli pakanallisen maailman
-milloinkaan levinnyt synkempi pimeys tai paksumpi siveellisen
-mädännäisyyden usva kuin sillä ajanjaksolla, kun Vanhurskauden Aurinko
-nousi tuoden parannuksen Hänen siivillään. Monta on ollut aikakautta,
-jolloin sydämettömän epäsiveellisyyden sankka pimeys musertavan
-raskaana tuntui painuvan maailmaan; monta on ollut maata, missä pahe
-suorastaan järjestelmäksi kehitettynä ja sen pettävässä valossa näytti
-paisuvan määrättömän rohkeaksi; mutta tuskinpa koskaan on ollut
-olemassa mitään aikaa tai mitään maata, missä pahinta, törkeintä
-turmelusta on harjoitettu häpeämättömämmällä julkeudella kuin Rooman
-kaupungissa Caesarien hallituskaudella. Syvälle juurtunut turmelus
-näytti tunkeutuneen kansallisen olemassaolon elinjuuriin asti. On
-varmaankin syvä siveellinen merkitys siinä opetuksessa, että juuri kun
-roomalaisten elämä saavutti suurimman ulkonaisen kiiltonsa ja
-hienostuksensa, heidän tavoissaan paljastui syvin turmelus. Jo Horatius
-oli valittanut, että "isäimme ikäkausi, pahempi kuin isoisäimme, on
-synnyttänyt meidät, jotka olemme vieläkin pahempia ja tuomitut
-synnyttämään sitäkin rappeutuneemmat jälkeläiset". Mutta viisikymmentä
-vuotta myöhemmin näytti Juvenaliksesta, että paheellisuuden todella
-viimeinen rajapyykki oli saavutettu, ja hän huudahtaa, epätoivon
-puuskauksessa, että "jälkimaailma ei saata lisätä _mitään_ meidän
-epäsiveellisyyteemme; meidän jälkeläisemme saattavat vain tehdä ja
-toivoa samoja rikoksia kuin me itse". Se, joka lyhykäisyydessä, vaikka
-loitolta tahtoo silmätä, mihin tilaan pakanamaailma oli vaipunut, juuri
-sillä hetkellä, kun kristinusko alkoi levitä, saattaa muodostaa heikon,
-mutta pöyristyttävän käsityksen siitä kuvauksesta, joka siitä annetaan
-roomalaisepistolassa.
-
-Meidän tulee muistaa tämä tosiseikka, jos oikein tahdomme tuomita
-Senecaa. Heittäkäämme siis silmäys sen yhteiskunnan tilaan, jonka
-keskellä hän eli. Onnellista kyllä me saatamme vain silmäistä sinne.
-Pahinta ei voi kertoa. Rikoksistahan saattaa kylläkin puhua; mutta
-suunnattomat ja epäinhimilliset teot on iäksi peitettävä unholaan. Me
-saatamme vain seisoa luolan aukolla ja heittää yksinäisen valonsäteen
-sen pimeään syvyyteen. Jos meidän olisi astuminen sisään, niin sen
-seiniä kiertävät saastaiset huurut sammuttaisivat lamppumme.
-
-Augustuksen aikaan alkoi tuo "pitkä vitkallinen kuolonkamppaus", tuo
-murheellinen luhistuminen, kun kokonainen yhteiskunta asteettain meni
-palasiksi omain paheittensa hajoittavan vaikutuksen alaisena,
-luhistuminen, jota kesti melkein keskeytymättä, kunnes Roomalla ei
-edessä ollut muuta paitsi maahan hyökkääväin barbaarien tuli ja miekka.
-Se näki ei ainoastaan kunniansa, vaan hyveensäkin "tähti tähdeltä
-sammuvan". Vanha sankarius, vanhat uskomukset, entinen miehekäs ja
-yksinkertainen olenta olivat kadonneet ja kuolleet; niitä oli seurannut
-orjan nöyryys ja taikausko, ylellisyys ja irstaus.
-
-    Ihmissuvun vaiheet, kaikki yksin suin
-    Menneisyyden takaa toistaa opetuksen tään:
-    Ensin vapaus, kunnia sitten; se kun haihtuu,
-    Rikkaus, pahe, turmelus -- raakalaisuus viimein;
-    Ja historialla, niteittensä kautta kaikkein,
-    Yksi ompi sivu vainen; sen piirto tässä tarkka, syvä,
-    Läjännyt kun yhteen ompi korska tyranni
-    Aarteet, ihanuudet kaikki, mit' aistimuksin
-    Sydän ja sielu halaa, kieli pyytää voi.
-
-Yhteiskunnan eri ainekset Roomassa tähän aikaan jo sinänsä olivat hyvin
-vähän lupaavia. Yhteiskunta oli vastakohtien sekoitus. Mitään
-keskiluokkaa ei ollut olemassa. Päänä oli keisari, usein jumalaksi
-tehty eläissään, ja ylhäisimmistäkin senaattoreista erotti hänet
-mittaamattoman ylemmyyden välimatka. Hän oli, Gibbonin kuohuvaa kieltä
-käyttääksemme, samalla kertaa "pappi, ateisti ja jumala". Hänen
-persoonaansa ympäröivät, hovilaisina, tavallisesti sellaiset ylhäisön
-jäsenet, jotka olivat mitä syvimmälle vaipuneet paheisiin, häpeälliseen
-imarteluun ja halveksittavaan alistuvaisuuteen.[11] Mutta tavallisesti
-ei valtiollinen valta ollut edes näitten miesten käsissä. Suurin
-vaikutusvalta oli keisarien vapautetuilla -- entisillä orjilla,
-egyptiläisillä ja bitynialaisilla, jotka olivat tulleet Roomaan korvat
-lävistettyinä ja paljaat jalkansa liidussa osoittaen, että he olivat
-myytävinä, tai jotka olivat kaupustelleet "vereksiä merisiilejä"
-Velabrumissa tai Saburrassa -- jotka olivat keränneet äärettömät
-rikkaudet useinkin mitä häikäilemättömimmin ja halpamaisimmin keinoin
-ja joiden häpeämättömyys ja kataluus oli paisunut varttuvan vallan
-keralla. Sellainen mies oli Felix, jonka edessä Paavalia tutkittiin, ja
-sellainen oli hänen veljensä Pallas,[12] jonka kultainen kuvapatsas
-lienee ollut nähtävissä senaattori Vitelliuksen, sittemmin keisarin,
-kotijumalain joukossa. Joku mokoma on kuuleman mukaan monasti komeillut
-Rooman kaduilla kahden konsulin välissä. Kuvitelkaa Edward II
-varustettuna tyranniuden ehdottomalla ja rajattomalla vallalla --
-kuvitelkaa joku saastainen Piers Gaveston tai Hugh de le Spenser
-harjoittamassa ylhäisiä ja alhaisia kohtaan salaportaitten hirveätä
-despotismia -- ja te olette saaneet jonkunlaisen lievän käsityksen
-varjon Rooman hallituksesta moniaan keisarin aikana noista
-kahdestatoista. Mitä parturi Olivier le Diable oli Ludvig XI:n aikana,
-mitä rouvat du Barry ja Pompadour Ludvig XV:n aikana, mitä kunnoton
-kreivi Somerset oli Jaakko I:n aikana, miksi George Villiers tuli
-Kaarle I:n aikana, se antaa meille himmeän käsityksen siitä
-verrattomasti paljon tärkeämmästä ja halveksittavammasta asemasta,
-missä istuivat vapautettu orja Glabrio Domitianuksen hallitessa,
-näyttelijä Tigellinus Neron aikana, Pallas ja Narcissus Claudiuksen
-hallitessa, hämärä ritari Sejanus synkän Tiberiuksen rautaisen
-tyranniuden aikana.
-
-I. Se oli aikaa, jolloin suunnattomat rikkaudet tavattiin rinnan mitä
-viheliäisimmän köyhyyden kanssa. Loistavain palatsien ympärillä
-tungeksi satoja kerjäläisiä, joilla kerjääminen oli inhoittavana
-ammattina, menivätpä he niinkin pitkälle, että varastivat lapsia ja
-silpoivat heidän jäseniään, jotta lasten ellottava rujous herättäisi
-sääliä. Tätä luokkaa lisäsi edellämainittu lasten heitteelle
-asettaminen sekä maaomaisuuden kertyminen yksiin käsiin, joka pakotti
-vähävaraiset poistumaan synnyintienoiltaan. Sitä lisäsivät myöskin
-kunnianhimoisissa pyyteissään sellaiset henkilöt, joiden varat olivat
-liian niukat heidän jäljitellä lukuisten miljoonamiesten suunnatonta
-komeutta. Roomalaisten suuret valloitukset Idässä, Antiokuksen,
-Attaluksen, Mitridateen vanhain kuningaskuntien anastaminen olivat
-kääntäneet rikkauksien saastaisen virran roomalaisten elämän
-raittiiseen uomaan. Mykkänä hämmästyksestä täytyy lukea, mitä
-rahamääriä varakkaat roomalaiset kuluttivat upeuteen tai huvituksiin.
-Ja kun kauppaa katsottiin säätyä ja asemaa alentavaksi ja kun sitä sen
-tähden harjoittivat miehet, joilla ei ollut mitään kunniaa
-kadotettavana, niin nämä äärettömät rikkaudet useasti soluivat
-konnille, jotka olivat alhaisinta sakkaa -- orjille, meren takaa
-tulleille, joilla oli salattavana korviin puhkaistut reiät;[13]
-harjoittivatpa sitä pahantekijätkin, jotka koettivat eri keinoin
-poistaa nuo kolme kirjainta,[14] mitkä pyöveli oli polttanut heidän
-otsaansa. Mutta monet Rooman rikkaimmista miehistä, jotka eivät olleet
-lähtöisin tästä pahantekijäin luokasta, aivan yhtä täydellä syyllä
-ansaitsivat saman häpeällisen merkin. Heidän rakennuksensa rakennettiin
-ja heidän arkkunsa täyttyivät varoilla, jotka oli kerätty
-maakuntalaisia nylkemällä. Nuoren miehen, jolla oli kunnianhimoa tai
-ylhäinen sukuperä ja jonka varallisuus oli huvennut mässäyksiin ja
-tuhlauksiin, tarvitsi vain ottaa uusia lainoja niillä kustantaakseen
-suurenmoisia miekkailuleikkejä, ja sitten, jos hän kerta pääsi ediliksi
-ja siitä kapusi korkeampiin valtion virkoihin, hänestä kyllä aikanaan
-tulisi maakunnan prokuraattori tai prokonsuli, jolloin hän saattaisi
-maakuntaansa ryöstää milteipä mielinmäärin. Astukaapa vain Felixin tai
-Verreksen taloon. Nuo komeat pilarit täplikästä viheriätä marmoria
-olivat eheinä louhitut Synnadan kivilouhimoista pakkotyöhön käytettyjen
-fryygialaisten ponnistuksilla; nuo korut pakotettua hopeaa, nuo
-murrhiniset maljat, nuo jalokivikoristeiset pikarit, nuo vanhan
-kuvanveistotaidon mestariluomat -- kaikki olivat raastetut Sisilian tai
-Kreikan kodeista tahi temppeleistä. Maakuntia rosvottiin ja kansakuntia
-sorrettiin, jotta joku Apicius saattaisi liuottaa helmiä[15] viiniin,
-jota joi, tahi jotta Lollia Paulina saattaisi upeilla vaatimattomassa
-puvussa, yltyleensä jalokivistä ja helmistä välkehtivässä, joka oli
-maksanut 40 miljoonaa sestertsiä elikkä yli 32 tuh. puntaa.[16]
-
-Jokainen näistä "loistavista pahantekijöistä" eli keskellä kuuliaista
-hellittelijäin, loisolentojen, turvattien, vallanalaisten ja orjien
-joukkoa. Siinä väentungoksessa, joka joka aamu töykki toisiaan atriumin
-marmorilla, oli tavattavissa kirjava ja erilainen ihmiskokoelma.
-Kaikenikäisiä orjia kaikista kansakunnista -- germaaneja, egyptiläisiä,
-gallialaisia, goottilaisia, syyrialaisia, brittejä, arabialaisia,
-pöyhkeitä, suuriluuloisia vapautettuja orjia, hävyttömiä
-lemmikkipalvelijoita, syöläitä ilveilijöitä, jotka elivät laskemalla
-huonoa pilaa muitten ihmisten pöydässä; dakialaisia miekkailijoita,
-joilla tappelu oli ammattina; filosoofeja, joitten maine
-pääasiallisesti riippui parran pituudesta; notkeita kreikkalaisia
-Tartuffen laatua, valmiita imartelemaan tai parjaamaan mitä
-harjaantuneimmalla taituruudella ja levitellen luonteensa lokaa kuten
-mitäkin ruttoa kaikkialle, mihin joutuivat; ja kaikkien näitten seassa
-joukko köyhiä, mutta kunniallisia klienttejä, joitten oli pakko
-kärsivällisesti sietää tuhatlukuisia herjauksia[17] ja solvauksia ja
-jurossa joutilaisuudessa elää sportulalla[18] elikkä jokapäiväisillä
-armolahjoilla, joita heidän korskeat isäntänsä vastahakoisessa
-anteliaisuudessaan jakoivat. Entinen jäykkä Rooman kansalainen oli
-melkein tyystin kadonnut; varma itsenäisyys, miehekäs itseluottamus
-työtätekevässä väestössä oli kerrassaan tuntematon. Röyhkeät
-laiskottelijat, jotka rähisivät foorumilla, olivat pelkästään Italian
-lehtolapsia, muukalaisia, jotka oli raahattu sinne kahleissa --
-kaikkien kansojen sakkaa, jotka tulvasivat Roomaan ikäänkuin
-lokaviemäriin,[19] ainoana perintönänsä erikoiset kansalliset paheensa.
-He persoilivat vain kahta asiaa: leipää ja leikkejä, sirkusnäytäntöjä.
-Niin kauan kuin heidän isäntiensä sportula, keisarin tilapäinen lahja
-ja valtiollisten onnenonkijain kunnianhimo tyydyttivät näitä pyyteitä,
-he elivät tyytyväisinä alennuksentilassansa, kaipaamatta vapautta
-taikka valtaa.
-
-II. Se oli aikaa samalla sekä ateismin että taikauskon. Kumma kyllä,
-nämä kaksi seikkaa tavallisesti käyvät käsikkäin. Juuri samalla tapaa
-kuin Philippe Egalité, Orleansin herttua, ei uskonut Jumalaan, mutta
-kuitenkin koetti arvailla kohtaloansa tutkimalla kahvisekoitusta
-kuppinsa pohjalla, -- juuri samalla tapaa kuin Ludvig XI ei kavahtanut
-mitään väärää valaa eikä muuta mointa rikosta, mutta kumminkin säilytti
-syvän kunnioituksen pientä lyijykuvaa kohtaan, jota piti hatussaan --
-niinpä roomalaiset keisarivallan aikana ivasivat koko sitä jumalain ja
-jumalatarten joukkoa, jota heidän esi-isänsä olivat palvoneet, mutta
-sokeasti luottivat poppamiehiin, tähdistälukijoihin, hengenmanaajiin,
-silmänkääntäjiin ja kaikenlaisiin pettureihin ja puoskareihin.
-Uskonnolliset menot suoritettiin upein juhlallisuuksin, mutta usko itse
-oli kokonaan kuollut ja kadonnut. "Pojatkaan eivät usko, että on
-olemassa mitään henkiä ja maanalaisia valtakuntia", sanoo Juvenalis,
-"paitsi sellaiset pojat, jotka ovat vielä liian nuoria maksaakseen
-kolikon kylvystä".[20] Ei mikään saata vaikuttaa kaameammin kuin se
-kylmä iva, jolla runoilija Martialis katsoo Domitianuksen suosiota
-paremmaksi kuin Kapitoolin suuren Jupiterin suojelusta. Hävinneessä
-kirjassaan "Taikauskoa vastaan"[21] Seneca julkisesti ivailee vanhoja
-mytoloogisia legendoja naineista ja naimattomista jumalista ja Pelon ja
-Kauhun jumalia ja Cloacinaa, lokaviemärien jumalatarta, ja muita
-jumaluuksia, joiden julmuus ja irstaus olisi ollut häpeällistä
-ihmistenkin kesken. Ja sittenkin kaikennimiset papit ja augurit
-edelleenkin hoitivat juhlallisia toimituksiaan, ja keisarin itsensä
-korkein arvonimi oli _Pontifex Maximus_ eli Ylimmäinen Pappi, jota hän
-itselleen vaati kansallisen uskonnon tunnustettuna päämiehenä. "Tätä
-yhteistä uskontoa", sanoo Gibbon, "kansa piti aivan oikeana, filosoofit
-lopen vääränä ja hallitus hyvin hyödyllisenä." Tämä sattuva huomautus
-ei tosin ole paljon muuta kuin käännös Senecasta, joka esiteltyään
-kansan uskomusten mitättömyyttä lisää: "Ja kuitenkin viisaan miehen
-tulee noudattaa niitä kaikkia, ei jumalten mielihyviksi, vaan koska ne
-ovat laissa määrätyt. Meidän sopii siten palvoa _koko tuota kehnoa
-jumalten laumaa_, jonka pitkäaikainen taikausko on kasannut kokoon
-monien vuosien kuluessa, että aina muistamme, että niitten palvominen
-enemmän perustuu tapaan kuin niiden todellisuuteen." "Sentähden että
-hän oli Rooman kansan ylväs senaattori", huomauttaa kirkkoisä
-Augustinus, joka on säilyttänyt meille tämän katkelman, "hän palvoi
-sitä mitä ylenkatsoi, toimi vasten vakaumustaan, kunnioitti sitä minkä
-huomasi valheeksi." Saattoiko mikään olla ontompaa ja sydämettömämpää
-kuin tämä? Pystyykö mikään varmemmin kaatamaan siveellisyyden
-perustetta itseään kuin jos julkisesti pidetään kiinni uskomuksesta,
-joka aikoja sitten on menettänyt tunnustettujen tunnustajainsa
-hyväksymisen, vieläpä kunnioituksen? Itse asiassa olisi Seneca ja
-jotkut muut valistuneet filosoofit, irtautuen ylenkatsomistaan
-taikaluuloista, saattaneet etsiä turvaansa todellisemmasta ja
-puhtaammasta uskon muodosta. "Sillä", sanoo kirkkoisä Lactantius, "hän
-on lausunut Jumalasta montakin ajatusta samaan suuntaan kuin
-mekin".[22] Hän lausuu, niinkuin Tertullianus kauniisti huomauttaa,
-"todistuksen, joka on _luonnostaan kristityn mielen_ ilmaisu". Mutta
-miten sillä välin kävi yhteisen kansan? Hekin, niinkuin ylemmät,
-oppivat epäuskoisiksi ja asettivat kysymyksenalaiseksi noitten vanhain
-jumaluusolentojen mahdin. Mutta kun ihmismieli ehdottomasti vaatii
-_jotakin_ uskontoa, mihin turvautua, taipuivat he palvomaan
-kaikenlaisia kummia, muukalaisia jumalia -- Isistä ja Osirista ja
-Anubis-koiraa, kaldealaisia tietäjiä, juutalaisia loihtijoita,
-kreikkalaisia puoskareita ja Kybelen konnamaisia maankiertäjiä pappeja,
-jotka saastuttivat kaikki kadut itämaisilla tansseillaan ja rämisevillä
-rummuillaan. Ne, jotka käyvät Pompeijin raunioita katsomassa, saattavat
-nähdä vieläkin temppelissään Isiksen patsaan, jonka avonaisten huulten
-lomitse töllistelevät palvojat olivat kuulevinaan niitä kuiskailtuja
-vastauksia, mitä etsimään he olivat tulleet. Epäilemättä he yhtä
-varmasti uskoivat kuvan puhuvan kuin esi-isämme uskoivat, että heidän
-ihmeitä tekevät madonnansa nyökkäilivät ja viittoilivat. Mutta aika on
-paljastanut petoksen. Raunioituneessa pyhäkössä palvoja saattaa nyt
-nähdä, kuinka pappi äänettömin askelin hiipi patsaan taa ja kuinka hän
-sen niskaan pistetyn torven kautta kuiskaili oraakkelin vastaukset.
-
-III. Se oli rajattoman ylellisyyden aikaa -- aikaa, jolloin naiset
-huolettomin mielin kilpailivat toistensa kanssa komeudessa ja
-kirjavassa koreilussa ja jolloin miehet syöksyivät huvitusten humuun
-päätä pahkaa, moitteen häivettäkään tuntematta omassatunnossansa ja
-kaikin heidän vallassaan olevin keinoin. Ei ollut sitä ylellisyyden
-muotoa, ei sitä hienostunutta pahetta, minkä muukalaiskansan keksimää
-tahansa, jota Rooman patriisit eivät olisi kiihkeästi jäljitelleet.
-"Sybariin hempeys, Rhodoksen ja Antiokian tavat, humalaisen,
-kukkakoristeisen, suitsutuksiin uppoavan Mileeton muodit" olivat kaikki
-tavattavissa Roomasta. Ei ollut mitään jälellä entisen Rooman
-vakavuudesta ja arvokkuudesta ja itsekunnioituksesta. Aemiliusten ja
-Gracchusten jälkeläiset -- vieläpä sotapäälliköt ja konsulit ja
-praetorit -- yhtyivät toverillisesti Rooman alhaisimman roskaväen
-kanssa julkeitten paheitten kehnoimmissa ja saastaisimmissa
-pesäpaikoissa. Amatööreinä he miekkailivat areenalla. Heidät nähtiin
-kilpa-ajoissa ajomiehinä. Alentuivatpa he näyttämöllä esiintymään
-näyttelijöinä. He antautuivat niin mielettömällä vimmalla pelin
-kiihoitukselle, että me luemme heidän uskaltaneen tuhansia sestertsioja
-yhdellä ainoalla nopan siirrolla, vaikka eivät voineet lunastaa
-panttaamaansa tuunikkaa kylmästä väriseville orjilleen. Kylmien
-marmoripatsasten juurella, keskellä kuuluisain, majesteetillisten
-esi-isäinsä vahasta tehtyjä kuvia he loputtomissa, mielettömissä
-hurjisteluissa käänsivät päiväksi yön ja tyhjensivät maat ja meret
-ahmastavain himojensa tyydyttämiseksi. "Voi kaupunkia", sanoo muuan
-vanha sananlasku, "jossa kala maksaa enemmän kuin härkä." Ja tämä
-sananparsi täsmällisesti vastaa Rooman tilaa. Kemut saattoivat
-toisinaan maksaa kokonaisen tiluksen hinnan; simpukoita tuotiin
-kaukaisilta ja tuntemattomilta rannoilta, lintuja Partiasta ja
-Phasiksen[23] partailta; ruokalajeja valmistettiin riikinkukon aivoista
-ja satakielten ja flamingojen kielistä. Tuhlattuaan kymmeniä miljoonia
-pöydän nautintoihin teki Apicius itsemurhan, koska, sanoo Seneca, hän
-huomasi omistavansa "enää vain pari miljoonaa. Cowley[24] puhuu siitä,
-kuinka,
-
-    "Kun Vitellius kestit pani toimeen,
-    Oli pöydässä karjalauma kuin arkissa muinen."
-
-"He syövät", sanoi Seneca, "ja sitten he oksentavat; he oksentavat ja
-sitten he syövät." Mutta tässäkään asiassa me emme voi puhua kaikkea,
-mitä siitä pahinta on sanottava.
-
-    Pöydät, sitruunapuusta ja kalliista kivistä tehdyt,
-    Herkkuja kantoivat upeoita,
-    Viininsä antoivat Setia, Cales, Falerno,
-    Chios ja Kreeta, ja maljat ne kullasta
-    Hohti ja gemmat ja helmet kirjasi
-    Myrha- ja kristallikolpakkoja.[25]
-
-Vielä vähemmän me saatamme uskaltautua kuvaamaan tämän aikakauden
-julkeata ja ääretöntä alennustilaa sellaisena kuin runoilijat ja
-satiirikot ovat sen meille paljastaneet. "Kaikki", sanoo Seneca, "on
-täynnä häpeää ja pahetta; rikoksia tehdään enemmän kuin mitä
-vankeudella voi sovittaa. Me ponnistelemme summattomassa taistelussa
-rikollisuutta vastaan: joka päivä intohimo syntiin paisuu, synninteon
-häpeä haihtuu... Irstautta ei enää harjoiteta salassa. Se
-pöyhisteleikse silmiemme edessä, on työntäytynyt niin julkisesti
-kaikkien nähtäviin, onpa niin kerrassaan päässyt vallitsemaan kaikkien
-mieliä, että viattomuus ei enää ole _harvinainen_, vaan _olematon_."
-
-IV. Ja se oli syvän epätoivon aikaa. Että se sellaiseksi kääntyi, on
-valaiseva, varoittava opetus. Käsi kädessä kävivät ajan ylellisyys ja
-ajan kurjuus ja uupumus. Huvituksen vimmainen tavoittelu oli kaiken
-tosi onnen kuolema ja hauta. Itsemurha -- itsemurha pelkän
-ikävystymisen -- _ennui_ -- elämäänkyllästymisen ja tyytymättömyyden
-takia, elämän, joka oli kukkuroillaan kaikenlaista murheen lievikettä
--- oli äärettömän yleinen. Stoalainen filosofia, etenkin sellaisena
-kuin me näemme sen esitettynä Senecan kirjoittamiksi sanotuissa
-näytelmissä, kuulutti sen kunniaa. Ihmiset menivät kuolemaan siksi,
-että heidän elämäntapansa ei ollut jättänyt heille mitään muuta
-turvakeinoa. He kuolivat siksi, että heistä tuntui niin väsyttävältä ja
-joutavalta nähdä ja tehdä ja sanoa samoja asioita yhä uudelleen, ja
-siksi että he olivat tuhonneet itsensä elämänhalun, kaiken
-mahdollisuuden nauttia huvituksia, joihin vielä olisivat pystyneet.
-Destouches'in satiirinen epigrammi:
-
-    "Ci-git Jean Rosbif, écuyer,
-    Qui se pendit pour se désennuyer",
-
-    (Tässä lepää Jean Rosbif, herra ritari,
-    Joka itsens' huviksensa hirteen ripusti.)
-
-piti kirjaimellisesti ja tarkkaan paikkansa monestakin roomalaisesta
-tällä aikakaudella. Marcellinus, nuori, äveriäs ylimys, näännytti
-itsensä nälällä ja sitten tukahutti itsensä lämpimässä kylvyssä,
-yksistään sen takia, että hän oli sairastunut tautiin, joka helposti
-oli parannettavissa. Filosofia, joka yksin kehui kykenevänsä
-parantamaan ihmisten murheita, ylisteli vapaaehtoisen kuoleman
-näennäistä rohkeutta, ja se oli liian abstraktista, liian fantastista
-ja aivan liiaksi pelkästään teoreettista luonteeltaan tarjotakseen
-heille mitään todellista tai kestävää lohdutusta. Ei mikään ajatuskanta
-herättänyt roomalaisissa suurempaa kummastusta kuin se, joka on
-tallella Maecenaan huomattavassa katkelmassa
-
-    "Debilem facito manu,
-      Debilem pede, coxa,
-    Tuber adstrue gibberum,
-      Lubricos quate dentes;
-    Vita dum superest bene est:
-      Hanc mihi vel acuta
-    Si sedeam cruce sustine;"
-
-joka suomennettakoon seuraavasti:
-
-    Heikoksi tee käteni,
-      Huonoksi jalka ja lonkka,
-    Pahka nostata pahkaan,
-      Hampaatkin hajoita irti;
-    Henki kun tähdelle jää, hyvä on:
-      Se toki säilytä mulle,
-    Jos vaikka ristillä riippunen.
-
-101:ssä kirjeessään Seneca nimittää tätä "häpeällisimmäksi ja
-halveksittavimmaksi toiveeksi"; mutta sen rinnalle asettakaamme ote
-Euripideestä tahi vieläkin lähemmäksi palanen Homeeroksesta.
-"Vaietkaa", sanoo Odysseiassa Akilleen haamu Odysseukselle --.
-
-    "Hallitsen tässä synkässä maassa? Siit' älä haasta,
-    Virkkoi; valheet turhat kohtaani lievennä eivät.
-    _Paljon on kauniimpi juhtana työssä vaivoja kantaa,
-    Luojan raitista ilmaa hengittää ja orjana
-    Olla vaikkapa rengin, mi leipänsä kerjää,
-    Kuin hallita kuolon maassa valtikka käissä_."
-
-Mutta nämä äärimmäisyydet, petolliset kumpikin, olivat yksi
-pakanallisuuden epätoivoisia tuloksia. Joko, niinkuin luonnon mukaan
-elävä villi, he hirveästi kammoksuivat kuolemaa, tai, kun rikokset ja
-surut olivat tehneet elämän sietämättömäksi, he pujahtivat sinne kuin
-piilopirttiin pelkurimaisuudella, joka rehennellen kehui itseään
-miehuulliseksi.
-
-V. Ja se oli julmuuksien aikaa. Miekkailijanäytännöt, villipetojen
-veriset ottelut, raa'at kidutukset ja mestaukset, joita verrattain
-yleiseen käytiin katsomassa samoin kuin toisinaan, kun viattomat
-marttyyrit paloivat kuoliaaksi pikivalkeakaavussaan -- ne olivat
-pakostakin kovettaneet ja tylsyttäneet inhimillisiä tunteita.
-Uskomattomasti levinnyt orjuus vieläkin varmemmin vei kohti yleistä
-turmelusta. Toverina viha muodostui aistillinen nautinto, kuten
-tavallista, kovuudeksi. Täytyy kerrassaan kummeksia, miten runsaasti
-orjia pidettiin varakkaissa taloissa. Tuhannen orjaa ei ollut mikään
-tavaton numero, ja verrattomasti suurin osa niistä oli laiskoja,
-oppimattomia ja pahantapaisia. Kun heitä kohdeltiin vain vähän paremmin
-kuin eläimiä, menettivät he suuressa määrin ihmisarvonsa ja sen tunnon.
-Isännillä oli heihin nähden elämän ja kuoleman valta, ja pöyristyttävää
-on lukea, kuinka julmasti heitä useinkin pideltiin. Satunnainen
-supina, yskähdys, aivastus rangaistiin ruoskilla. Äänettöminä,
-liikkumattomina, nälkiintyneinä täytyi heidän seisoa paikallaan
-isäntäväen ruokaillessa. Karkea ja tunteeton raakamaisuus monestikin
-muutti talon teurashuoneeksi, jossa kaikui raippojen läiske, kahleitten
-kalina ja vihlovat huudot.[26]
-
-Eräänä iltana keisari Augustus oli aterialla Vedius Pollion luona, kun
-muuan kristallikolpakkoa kantava orja sattui pudottamaan sen, niin että
-se särkyi. Raivoissaan Vedius heti käski ottaa orjan kiinni ja syöstä
-hänet kalalammikkoon nahkiaisten ruuaksi. Poika pakeni orjakumppaniensa
-käsistä ja juoksi keisarin jalkojen juureen armoa anoen, ei pyytäen
-elämänsä säästämistä -- sitä hän ei odottanut eikä toivonut -- vaan
-että hän saisi kuolla vähemmän kammottavan kuoleman kuin kalojen
-raatelemana. Niin yleistä kuin orjien rääkkääminen ja tappaminen
-olikin, niin Vediuksen määräämä rangaistus kuitenkin hirvitti
-Augustusta, se olkoon hänen kunniaksensa sanottu, ja hän käski, että
-orja päästettäisiin vapaaksi, että jokainen kristalliesine Vediuksen
-talossa murskattaisiin hänen läsnäollessaan ja että kalalammikko
-täytettäisiin. Naisetkin rankaisivat orjattariansa hirveän julmasti
-mahdollisimman lievistä rikoksista. Jos rintasolki ei osunut
-paikalleen, jos hiuskihara onnistui huonosti, niin kiukustunut matroona
-käski ruoskia, jopa ristiinnaulita orjan. Jos hänen lempeämpi
-puolisonsa ehättää väliin, ei hän ainoastaan puolusta julmuuttansa,
-vaan vieläpä kummissaan kysäisee: "Kuinka, onko orjakin ihminen?" Eipä
-ihme, että oli olemassa sananparsi: "Minkä orjia, sen vihamiehiä!" Ei
-ihme, että monikin isäntäväki eli ainaisessa pelossa ja että pakko, tuo
-"tyrannin pirullinen oikeusperuste", käski hyväksymään sen vihattavan
-lain, joka sääti, että jos isäntä kuoli tuntemattoman käden kautta,
-hänen koko orjajoukkonsa tuli kärsiä kuolema -- lain, jota useammin
-kuin kerran sovellutettiin keisarien hallituskaudella. Kuten Spartan ja
-monen muun kansan kohtalosta näemme, kätkee orjuus itseensä aina oman
-kostonsa. Vapaitten maanomistajain luokka vähitellen katoaa. Jo kauan
-tätä ennen Tiberius Gracchus, tullessaan kotiin Sardiniasta, oli
-huomannut, että tuskinpa ainoatakaan vapaata miestä oli työssä
-pelloilla. Orjat olivat verrattomasti lukuisammat omistajiansa. Siitäpä
-johtui orjakapinain alituinen pelko, siitä alituinen viha orjalaumoja
-kohtaan, joihin kuka vehkeilijä tai vallankumouksellinen tahansa
-menestyksellä saattaisi vedota, ja siitäpä johtui, ettei milloinkaan
-oltu varma hengestään, minkä seikan on täytynyt synnyttää kauhua
-monessakin sydämessä.
-
-Siinä vain heikkoja, haparoivia ääriviivoja Senecan ajan luonnekuvasta;
-ja me menettelemme väärin, jos emme myönnä, että lopultakin paljon
-hänen elämästänsä ja milteipä kaikki hänen ajatuksensa saa paljon
-suuremman ja puhtaamman leiman asetettuina vastakkain sen yleisen
-elintavan kanssa, jota noudatti
-
-    Kansa tuo, voittaja muinen, nyt halpa ja huono.
-    Syystä vasalliksi tehty, oikeamielinen kerta,
-    Lempeä, maltillinen, voimalla valtasi,
-    Huonosti hallitsi kansoja ikeensä alla,
-    Provinssit ketti, tyhjensi kaikki
-    Kärkkäästi saalistaen; triumfit sytytti
-    Röyhkeän, pöyhkeän kunniankiiman,
-    Julmana sitten hengitti arenan leikeissä
-    Kyllänsä ihmisten, petojen verta,
-    Rikkaudessa ylellinen ja lisäksi ahne
-    Päivä päivältä veltostuen.
-    Ken viisas ja urhea mies noin rappeuneita,
-    Itsensä orjuuttamia pyytäisi vapauttaa?
-    Orjasielusta voisiko luoda miehen vapaan?
-
-
-
-
-4 Luku.
-
-VALTIOLLINEN TILANNE ROOMASSA TIBERIUKSEN JA CAIUKSEN AIKANA.
-
-
-Senecan elämää koskevat persoonatiedot hänen miehuutensa ikään saakka
-ovat niukat ja katkonaiset. Eräästä tilapäisestä lauselmasta me teemme
-sen johtopäätelmän, että hän vieraili tätinsä luona Egyptissä, silloin
-kun tämän mies oli siellä prefektinä, ja että sama haaksirikon vaara
-uhkasi molempia, kun, oltaessa kotimatkalla, tädin mies oli kuollut
-laivalla. Tämä matka on kenties sytyttänyt hänen mieleensä sen syvän
-mielenkiinnon ja tiedonhalun Niilin ilmiöitten suhteen, mikä niin
-voimakkaana ilmenee useassa hänen filosoofisten tutkimustensa kohdassa;
-eikä tosiaan mikään ole uskottavampaa, kuin että hän sai Neron
-varustamaan retkikunnan, varhaisimman mitä tunnetaan, tuon salaperäisen
-joen lähteitten löytämiseksi. Muita viittauksia hänen matkoihinsa ei
-hänen kirjoituksissaan tavata, mutta me saatamme edellyttää, että hän
-aivan varhaisilta vuosiltaan asti on tuntenut mielenkiintoa
-luonnontieteisiin, koskapa hän jo vallan nuorena on kirjoittanut
-kirjan maanjäristyksistä, joka kirja ei kuitenkaan ole säilynyt
-jälkimaailmalle.
-
-Isänsä tähden luovuttuaan filosoofisista harrastuksistaan hän kääntyi
-virkauralle. Hän rupesi asianajajaksi ja voitti huomiota nerollaan ja
-kaunopuheliaisuudellaan oikeusasioissa. Valtiolliselle uralle
-jouduttuaan hän menestyksellä rupesi ehdolle quaestorin virkaan, joka
-oli tehokas askel valtion korkeimpia virkoja kohden. Tällä elämänsä
-kaudella hän nai naisen, jonka nimi ei ole tullut tietoomme
-ja josta meillä on yksi ainoa vihjaus, omituista laatua kylläkin.
-Samoin kuin meidän omassa historiassamme toisin ajoin on ollut
-säätyläisnaisten kesken muotina pitää kääpiöitä ja neekereitä
-palvelijakunnassansa, samoin näyttää Rooman naisilla tähän aikaan
-olleen järjetön ja vastenmielinen tapa pitää vähämielisiä palvelijainsa
-parissa. Senecan ensimmäinen vaimo oli seurannut tätä muotia, ja
-viidennessäkymmenennessä kirjeessään uskolliselle ystävälleen
-Luciliukselle koskettelee Seneca tätä seikkaa seuraavalla huvittavalla
-tavalla. "Sinä tiedät", sanoo hän, "että vaimoni huppana palvelustyttö
-Harpaste on jäänyt talooni rasittavana perintönä. Minä puolestani
-tunnen mitä syvintä vastenmielisyyttä tämänlaisia luonnottomuuksia
-kohtaan. Jos milloin tahtonen nauraa idiootille, niin ei minun tarvitse
-sitä etäältä etsiä. Nauran itselleni. Tämä mielivaivainen tyttö on
-äkkiä tullut sokeaksi. Vaan niin uskomattomalta kuin juttu tuntuukin,
-on se kuitenkin totta, että hän ei sokeudestaan tiedä mitään ja siksi
-pyytää hoitajaansa viemään hänet muualle, koska talo muka on pimeä.
-Mutta saatat olla varma siitä, että se, mitä me hänessä nauramme, se
-sattuu meille kaikille; ei yksikään ymmärrä olevansa saita tai ahnas.
-Sokea etsii opasta; _me_ vaellamme ilman opasta."
-
-Tämä kohta tarjoaa meille erinomaisen esimerkin Senecan menettelystä,
-siitä kuinka hän käyttää säännöllisesti jokaista tilaisuutta ja
-asianhaaraa kääntääkseen keskustelun filosofian alalle.
-
-Tästä vaimosta, joka kuoli hiukkaista ennen Senecan karkoitusta
-Korsikaan, hänellä oli kaksi poikaa. Toinen näistä ummisti silmänsä
-Helvian sylissä ja hänen suudelmiensa peittämänä vähemmän kuin
-kuukautta ennen Senecan lähtöä Korsikaan. Toisesta, jonka nimi oli
-Marcus, hän kirjoittaa seuraavan viehättävän palasen. Vaadittuaan
-äitiänsä Helviaa etsimään lohdutusta Gallio- ja Mela-veljien
-rakkaudesta hän lisää: "Näistä käännä silmäsi myös pojanpoikaasi --
-Marcukseen, mitä ihastuttavimpaan poikaseen, jonka lähettyvillä ei
-mikään murhe saata kauan kestää. Ei kenenkään rinnassa asusta surua
-niin suurta tai niin verestä, ettei se lientyisi hänen hyväilyistään.
-Kenen kyyneleitä hänen hilpeytensä ei hillitsisi? kenen mieltä hänen
-lepertelynsä ei keventäisi huolten taakasta? ketä hänen iloinen
-olentansa ei houkuttelisi leikinlaskuun? kenen huomiota, vaikkapa
-ajatuksiinkin takertuneen, ei puoleensa vetäisi ja voittaisi tämä
-lapsekas lavertelevaisuus, johon ei kukaan voi väsyä? Suokoon Jumala,
-että hän saisi elää minun jälkeeni; läjääntykööt kaikki kohtalon
-kolhaukset minun päälleni." Toteutuiko Senecan rukous, sitä emme tiedä;
-mutta kun emme enää saa kuulla Marcuksesta, on uskottavaa, että hän
-kuoli ennen isäänsä ja että Senecan suku, niinkuin niin monen suuren
-miehen, sammui toiseen sukupolveen.
-
-Luultavasti Seneca tällä aikakaudella laski perustuksen sille
-suunnattomalle varallisuudelle, joka herätti hänen vastustajissaan
-vihaa ja pilkkaa. On täysi syy luulla, että tämä rikkaus hankittiin
-kunniallisella tavalla. Kun sekä hänen isänsä että äitinsä olivat
-varakkaat, oli hän epäilemättä perinyt runsaan omaisuuden; sitä
-lisäsivät menestyksellisen asianajotoimen tuottavat tulot ja lopuksi
-paisuttivat hänen oppilaansa Neron ruhtinaalliset lahjoitukset. Ei ole
-epätodenmukaista, että Seneca, niinkuin Cicero ja moni muu varakas mies
-heidän päivinään, kasvatti omaisuuttaan lainaamalla rahaa korkoa
-vastaan. Sellaista menettelyä ei pidetty mitenkään häpeällisenä; ja kun
-ei ole mitään todistetta, että Dio Cassiuksen parjaukset häntä vastaan
-tässä suhteessa pitävät paikkansa, saatamme ne sivuuttaa äänettömällä
-ylenkatseella. Dio vakavissaan ilmoittaa, että Seneca se synnytti
-Britanniassa kapinan äkkiä keräämällä hirvittävän summan, 40 miljoonaa
-sestertsiä; mutta tämä on varmasti vain julkisen vihamiehen panettelua.
-Palaamme tuonnempana Senecan varallisuuteen; mutta tässä me saatamme
-myöntää, että se epäilemättä oli epämiellyttävää ja epäjohdonmukaista
-filosoofissa, joka alituiseen ylisteli köyhyyttä, ja että se hänen
-omassakin ajassaan aiheutti epäedullista huomiota, niinkuin saatamme
-nähdä nimityksestä "_praedives_", "ylen äveriäs", "upporikas", jonka
-hänelle antaa sekä satiirinen runoilija että vakava historioitsija.
-Seneca oli täysin selvillä siitä, että tämä moite voitaisiin tehdä
-häntä vastaan, ja täytyy myöntää, että ne perusteet, joilla hän
-puolustautuu tutkielmassaan _Onnellisesta elämästä_, eivät ole aivan
-johdonmukaiset tai tyydyttävät.
-
-Senecan poikavuodet sattuivat keisari Augustuksen loppuiän
-aikaan, jolloin kansa, hallitsijansa viisaudesta ja varovaisesta
-käyttäytymisestä huolimatta, alkoi selvästi älytä, että vapaudesta ei
-ollut muuta jäänyt jäljelle kuin nimi. Hänen nuoruutensa ja ensi
-miehuusikänsä kului Tiberiuksen kolmekolmattavuotisen hallituskauden
-aikana, tuon kauhun hallituksen, jonka kestäessä roomalaismaailma oli
-vaipunut kuolonkaltaiseen, pelottavan äänettömyyden ja turtumuksen
-tilaan;[27] ja vaikkei hän joutunut persoonalliseen kosketukseen tämän
-"petomaisen hirviön" kanssa, hän melko tiheään viittailee häneen ja
-hänen konnamaiseen neuvonantajaansa Sejanukseen, jonka vaarallinen
-valta niin äkkiä kukistui. Tähän aikaan mennessä hän ei ollut vielä
-mieskohtaisesti tutustunut noihin rikoksiin ja kauhuihin, joista osansa
-saavat ne miehet, jotka joutuvat likeisiin tekemisiin tyrannien kanssa.
-Tämä tapahtui hänelle vasta Caius Caesarin hallitessa, josta me,
-yksistään Senecan kirjoitusten nojalla, saatamme piirtää kuvan
-"luonnollista kokoa".
-
-Caius Caesar oli Germanicuksen ja vanhemman Agrippinan poika.
-Germanicus oli erittäin urhoollinen ja onnekas sotapäällikkö sekä
-aikansa viisaimpia ja puhdastapaisimpia miehiä. Hänen vaimonsa
-Agrippina oli uskollisuudessaan, siveydessään, lempeydessään, mielensä
-ylevyydessä roomalaismatroonan todellinen perikuva korkeinta ja
-puhtainta laatua. Omituista, että sellaisten vanhempain pojasta piti
-tulla ihmisrodun kaikkein kurjimpia, julmimpia ja viheliäisimpiä
-olentoja. Niin kuitenkin oli asianlaita: ja huomattava seikka on, että
-tuskinpa yksikään tämän pariskunnan kuudesta lapsesta peri isänsä ja
-äitinsä hyveitä, kun toisekseen kaksi heistä, Caius Caesar ja nuorempi
-Agrippina, onnistuivat paheillaan ja rikoksillaan hankkimaan aivan
-poikkeuksellisen saastaisen maineen. Tämä onneton tulos on osittain
-saattanut johtua siitä huonosta ympäristöstä, jossa he saivat ensi
-kasvatuksensa. Heidän isänsä Germanicus, joka urheutensa ja
-menestystensä takia oli herättänyt epäluuloisen setänsä Tiberiuksen
-kateuden, kavalasti myrkytettiin Syyriassa, ja tihutyö ilmeisesti
-tehtiin keisarin tieten, ellei suorastaan hänen toimestaan. Agrippina
-sai kärsiä lukemattomia julmia solvauksia ja karkoitettiin sitten
-äärimmäiseen köyhyyteen Pandatarian saarelle. Vanhemmista veljeksistä
-kaksi, Nero ja Drusus Germanicus, julistettiin valtion vihollisiksi;
-Nero karkoitettiin Pontian saarelle ja siellä surmattiin; Drusus
-teljettiin salaiseen vankeuteen palatsissa. Nuorimman, Caiuksen,
-joka on paremmin tunnettu Caligulan nimellä, Tiberius kutsui
-kunnottomuuksiensa tyyssijaan Caprille, ja siellä hän pelasti henkensä
-vain mitä alhaisimmalla imartelulla ja mitä viekkaimmalla
-alistuvaisuudella. Capri on pieni, sanomattoman suloinen saari Napolin
-lahden ulommaisella äärellä. Sen maaperä on hedelmällinen, meri kirkas
-ja kuulakas, tuulenhenki raitis ja terveellinen. Vaikka asemansa kautta
-erillinen, se kuitenkin on helposti saavutettavissa Roomasta käsin.
-Tähän aikaan, ennenkuin Vesuvius oli jälleen sytyttänyt nuo tuhoisat
-tulet, jotka esiin syösten hautasivat laavan ja kuonan alle
-Herculaneumin ja Pompeijin pikkukaupungit, se näköala, jota se
-vallitsi, oli vieläkin ihastuttavampi kuin nyt. Viinitarhat ja
-öljypuulehdot verhosivat kummankin puolen tätä verratonta lahtea,
-suorastaan alas vesilinjaan asti, jossa kirkkaat sinivedet näyttivät
-väreilyllään suutelevan rannan kirjokiviä. Kyljet täynnä viehättäviä
-huviloita ja onnellisia kyliä kohosi kaiken yläpuolelle tulivuoren
-jättimäinen kartio, joka oli tuntunut sammuneelta jo vuosisatoja ja
-jota, kraateria myöten, peitti rehevä kasvullisuus. Sellainen oli se
-ihastuttava koti, jonka Tiberius ikuisiksi ajoiksi tahrasi valitessaan
-sen vanhuutensa syrjäiseksi tyyssijaksi. Täällä hän heittäysi
-kaikkinaisen hienostuneen turmeluksen valtaan ja täältä hän, yleisen
-käsityksen mukaan ihmisistä kurjin, kirjoitti senaatille sen
-muistettavan kirjeen, jossa hän tunnustaa jokapäiväisen, sanomattoman
-kurjuutensa syyttävän omantunnon tuskissa, joita ei yksinäisyys eikä
-valta voineet auttaa häntä pakenemaan.
-
-Ei milloinkaan ole kauniimpi maisema kokenut pahempaa alennusta; ja
-täällä, jossakussa niistä kahdestatoista huvilasta, jotka Tiberius oli
-rakentanut, ja siniluolien keskellä, jotka hänen käskystään oli
-muovailtu, nuori Caius[28] kasvoi mieheksi. Se olisi ollut kaamea koulu
-jalommallekin luonteelle; epäkelvolle ja verenhimoiselle luonteelle
-niinkuin Caiuksen se oli täydellinen turmio. Mutta vaikka hän oli niin
-orjamaisen nöyrä keisarille, että aiheutti tuon kompasanan, että
-koskaan ei ole ollut ilkeämpää mestaria eikä koskaan kyyristelevämpää
-orjaa -- vaikka hän peitti täydellisesti kaiken suuttumuksen ilmeen
-äitinsä ja veljiensä kauhistuttavan kuoleman johdosta, vaikka hän
-uskollisesti heijasti isäntänsä katseita ja huolellisesti kaiutti hänen
-joka sanaansa -- niin sittenkään hän ei tuolla pohjattomalla
-teeskentelyllä, jota moinen asema vaati, onnistunut salaamaan
-Tiberiuksen läpitunkevalta katseelta luonteensa oikeata julmuutta.
-Koska hän ei ollut keisarikunnan laillinen perijä -- sillä Tiberius
-Gemellus, Tiberiuksen nuori pojanpoika, oli vielä elossa ja Caius oli
-syntymänsä kautta vain hänen veljensä pojanpoika -- hän tuli
-välikappaleeksi pretoriaanien päämiehen Macron ja hänen vaimonsa Ennian
-vehkeissä. Eräs hänen parhaita ystäviään oli Herodes Agrippa,[29] joka
-tapatti apostoli Jaakobin ja vangitutti Pietarin ja jonka traagillinen
-kohtalo on mainittuna Apostolien Tekojen kahdennessatoista luvussa. Kun
-Caius eräässä tilaisuudessa oli herjannut diktaattori Sullaa, Tiberius
-halveksien huomautti, että hän saisi kaikki Sullan paheet, vaan ei
-yhtään hänen hyveistään; ja toisen kerran, kun Caius oli riidellyt
-orpanansa kanssa, keisari kyynelsilmin syleili nuorta lapsenlastaan ja
-sanoi otsaansa rypistelevälle Caiukselle, tuollaisella omituisella
-aavistuksen neronleimauksella, jonkalaisista toisinaan saamme lukea
-historiassa: "Miksi olet niin kärkäs? Kerran vielä tapat tämän pojan ja
-joku toinen murhaa sinut." Jotkut ovat uskoneet, että Tiberius
-tahallisesti tuki tarkoitusta, että Caius saisi periä hänen
-valtaistuimensa, jotta Rooma leppeämmin muistelisi häntä vieläkin
-pahemman hirviön sitä tyrannisoidessa. Roomalaisetkin, jotka
-erikoisella kiintymyksellä kunnioittivat Germanicuksen perhettä,
-näyttivät varhain menettäneen kaiken toivonsa Caiuksen suhteen. He
-odottivat vain vähän parannusta, kun hallitsijana olisi pahantapainen
-poika, "joka ei tietänyt mitään ja oli kasvanut paheissa", jota
-varmaankin Macro pääsisi vallitsemaan ja jonka aikana saataisiin nähdä
-vielä pahempi Tiberius ja vielä pahempi Sejanus.
-
-Viimeinpä terveys ja tarmo loppuivat Tiberiukseltakin, mutta ei hänen
-tavanomainen teeskentelynsä. Hän säilytti saman taipumattoman sielun ja
-jäykän käytöksen sekä koetti hitaan määräperäisellä puhetavallaan,
-toisinaan myös keinotekoisella puheliaisuudella salata lähestyvän
-loppunsa. Rauhatonna muutettuaan asuntoa hän lopulta asettui erääseen
-huvilaan Misenumissa, joka oli aikanaan kuulunut ylellisen komealle
-Lucullukselle. Siellä paljastui hänen terveytensä todellinen tila.
-Charicles, etevä lääkäri, joka oli käynyt ystävällisellä vierailulla,
-sai, suudellessaan hänen kättänsä jäähyväisiksi, tunnustelleeksi hänen
-valtimoaan. Tiberius epäili, että niin oli laita, mutta salasi
-tyytymättömyytensä ja käski panna toimeen kemut, ikäänkuin ystävänsä
-läksiäisiksi, ja viipyi pöydässä tavallista pitempään. Samantapainen
-tarina kerrotaan Ludvig XIV:sta, joka älyten hovilaistensa
-kuiskauksista, että he uskoivat hänen olevan kuolemaisillaan, söi
-tavallista vankemman päivällisen itsenään kuolemansa päivänä ja
-myrkyllisesti huomautti: "11 me semble que pour un homme qui va mourir
-je ne mange pas mal." (Kuolevaksi mieheksi minä en näytä syövän
-niinkään huonosti.) Mutta Tiberiuksen varokeinoista huolimatta
-Charicles sai ilmoitetuksi Macrolle, että keisari ei saattaisi elää
-kahta päivää kauemmin.
-
-Heti alkoi salainen vehkeily. Hovi punoutui puolueisiin ja
-nurkkakuntiin. Kiireellisiä sanansaattajia lähetettiin maakuntiin ja
-sotajoukkojen luo. Viimein, maaliskuun 16 päivänä, luultiin Tiberiuksen
-vetäneen viimeisen henkäyksensä. Aivan samaten kuin Ludvig XV:n
-kuollessa äkkiä kuului kuin ukkosen jyrinä, kun hovilaiset kiirehtivät
-pitkin käytäviä onnittelemaan Ludvig XVI:tta kuuluisin sanoin: "Le roi
-est mort, vive le roi!" samoin tuossa tuokiossa kerääntyi tungeksiva
-ihmisjoukko onnitteluinensa Caiuksen ympärille, kun hän tuli ulos
-palatsista ottaakseen käsiinsä keisarillisen vallan. Äkkiä saapui
-heidän korviinsa sanoma, että Tiberius oli jälleen saanut näkönsä ja
-puheenlahjansa. Seneca sanoo, että kun keisari tunsi viimeisen hetkensä
-olevan läsnä, hän oli ottanut pois sormuksen sormestaan ja pitäen sitä
-nyrkkiin puristetussa kädessään kauan maannut liikkumatta. Kun hän
-sitten kutsui palvelijoitaan eikä kukaan vastannut hänen kutsuunsa,
-nousi hän vuoteeltaan, mutta voimat pettivät ja muutaman horjuvan
-askeleen jälkeen hän kaatui suulleen maahan.
-
-Nämä uutiset olivat yhtä yllättävät kuin salaliittolaisten kesken
-Adonian pidoissa, kun he saivat tiedon kuolevan Davidin viime
-toimenpiteistä. Kauhuissaan kaikki hajaantuivat eri tahoille,
-ja toiset teeskentelivät surua, toiset tietämättömyyttä siitä, mitä
-tapahtui. Typertyneessä äänettömyydessä Caius odotti kuolemaa vallan
-asemesta. Macro yksin ei menettänyt mielenmalttiaan. Pelottomana hän
-määräsi, että vanhus tukahutettaisiin läjäämällä hänen päällensä
-vaatteita ja jokaisen tulisi sitten lähteä huoneesta. Sellainen
-oli keisari Tiberiuksen surkea ja säälittävä loppu, ikänsä
-kahdeksannellakahdeksatta vuodella. Sellainen oli kuolema ja niin kurja
-oli ollut elämä miehen, jolle kiusaaja jo oli antanut "kaikki maailman
-valtakunnat ja niiden kunnian", sittenkun niillä oli yrittänyt kiusata
-Jumalan Poikaa. Että tällainen mies oli maailman mahtavimpana
-hallitsijana siihen aikaan, kun sen todellinen kuningas eleli
-maalaisena matalassa käsityöläiskodissaan Nasaretissa, on tosiseikka,
-omiansa herättämään monta vakavaa ajatusta...
-
-
-
-
-5 Luku.
-
-CAIUKSEN HALLITUS.
-
-
-Kuvaillessaan suuren englantilaisen hallitsijan Edvard III:n hylättyä
-kuolinvuodetta sanoo runoilija Gray:
-
-    "Kurjana hän lepää paarillansa!
-    Ei sydän sääli, ei silmä suo
-    Edes kyyneltä hautajaissaatoks'.
-
-               *   *   *
-
-    Vaan sankka parvi auringon tuon nostaman?
-    Mennyt: Aamua nousevaa vastaan.
-    Kauniisti hymyää Huomen, lämmin on lännen tuuli,
-    Sinikirkkaana loistaa maa, hänen nyt.
-    Koruvaatteissa haaksikin kultainen ui;
-    Nuoruus kokassa teiskaa, perää pitää Ilo;
-    Ei piittaa tuulispäästä, mi vuottaa,
-    Levossa synkäss', ehtoolta saalistaan."
-
-Tämän kohdan viimeiset säkeet soveltuisivat Caius Caesariin. Ei mitään
-kaunista tahi iloista liittynyt edes hänen hallituksensa alkuunkaan.
-Alusta loppuun se oli raivoavan mielettömyyden, hekuman ja veren
-hallitusta. Hänen suvussaan oli perinnöllinen mielipuolisuuden piirre,
-jota oli omiansa kehittämään se seikka, että he olivat joutuneet
-keisarillisen itsevaltiuden pyörryttävälle kukkulalle, ja joka
-tavallisesti ilmeni hirvittävissä ja luonnottomissa rikoksissa. Jos
-rupeaisimme etsimään vertaista Caius Caesarille, niin keksimme sen
-Tanskan Kristian VII:n tai Venäjän Paavalin historiasta. Kaikissa
-kolmessa me kohtaamme saman kaamean kalpeuden, saman unettomuuden, joka
-ajoi heidät öisin nousemaan ylös mittailemaan huoneitansa, saman
-herkeämättömän epäilyksen, saman sammumattoman julmuuden ja kidutuksen
-himon. Pian hän käytti tilaisuutta vapautuakseen hyväntekijöistään,
-Macrosta ja Enniasta, sekä kilpailijastaan, nuoresta Tiberiuksesta. Ja
-hänen hallituksensa jatko oli sarja mielettömiä hurjasteluja. Meille ei
-ole säilynyt sitä osaa Tacituksen verrattomista Annaleista, joka kertoi
-Caiuksen hallituksesta, mutta enemmän kuin kyllin kuohuttamaan ja
-kauhistamaan mieliä on säilynyt Senecan hajanaisissa piirrelmissä ja
-Suetoniuksen latinan- sekä Dio Cassiuksen kreikankielisissä
-kertomuksissa.
-
-Hänen mielettömyytensä ilmeni toisinaan järjettömänä mässäyksenä, kun
-hän esim. järjestytti yli 8.000 puntaa maksavat illalliset; toisinaan
-hullunkurisessa ja mauttomassa vaatetusparressa, kun hän esim. esiintyi
-julkisuudessa naisen sukissa, kullalla ja helmillä kirjailluissa;
-toisinaan persoonallisina loukkauksina ja solvauksina Rooman kaikkiakin
-säätyjä ja luokkia vastaan, niin että hän saattoi kutsua illalliselle
-senaattorin ja esittää hänelle humalaisen maljoja juuri samana iltana,
-jolloin oli tuominnut kuolemaan hänen poikansa; toisinaan lopen
-hourupäisenä herjauksena, kun hän esim. julmasti vihoitteli Jupiterille
-siitä, että tämä rohkeni jyristä hänen ollessaan illallistamassa tahi
-teatterinäytäntöä katsomassa; mutta etenkin se ilmeni sammumattomana
-julmuutena, jonka johdosta Seneca antaa hänelle nimityksen "bellua" eli
-"villipeto" ja sanoo, että hän näyttää olleen luotu "ihmisrodun
-häväistykseksi ja perikadoksi".
-
-Ottakaamme Senecan kirjoituksista yksi ainoa kohta vahvistamaan hänen
-huomautustansa, "että hän äärettömästi himosi ihmisverta, jota hän
-käski vuodattamaan läsnäollessaan niin innokkaasti, ikäänkuin olisi
-valmis juomaan sitä omin huulin". Hän sanoo, että keisari eräänä
-päivänä ruoskitutti ja kidutti konsuli- ja qæstoriperheitten jäseniä,
-ritareita ja senaattoreita, ei tutkiakseen heitä, vaan sulasta oikusta
-ja raivosta; tosissaan hän mietti koko senaatin teurastusta; hänhän se
-julkilausui toivomuksen, että Rooman kansalla olisi vain yksi niska,
-jotta hän yhdellä ainoalla iskulla saisi sen katkaistuksi; hän vaiensi
-uhriensa huudot tai syytteet milloin työntäen sienen heidän suuhunsa,
-milloin tukkien heidän suunsa heidän omilla rikkiraastetuilla
-vaatteillaan, milloin leikkauttamalla heiltä kielen, ennenkuin heidät
-heitettiin pedoille. Eräässä tilaisuudessa hän nousi kemuistaan ja
-vaati töppösiään, joita piteli eräs orja vierasten lepäillessä
-patjoillaan, ja niin kärkäs hän oli näkemään kuolemaa, että kun hän
-siinä vaelsi lampunvalossa edestakaisin katollisessa pylväskäytävässään
-naisten ja senaattorien seurassa, hän tuolloin tällöin käski katkaista
-jonkun onnettoman uhrinsa pään siinä silmiensä edessä.
-
-Kuinka sanomatonta pelkoa ja inhoa jotkut näistä Caesareista herättivät
-aikalaisissa, siitä on räikeänä todistuksena se seikka, että jo heidän
-pelkkä näkönsä kuuluu tehneen levottomaksi. Appensa Agricolan
-elämäkerrassa Tacitus mainitsee, mikä värisyttävä muisto häneen oli
-jäänyt näytäntöjä katsovan Domitianuksen punaisista kasvoista. Seneca
-puhuu eräässä paikassa kovaonnisista, joille on rangaistukseksi
-määrätty kivitys, miekka, tuli ja _Caius_; eräässä toisessa hän sanoo,
-että keisari oli kiduttanut vihaisimpia roomalaisia kaikella, mikä
-suinkin saattoi aiheuttaa syvintä kuolemantuskaa, -- köysillä,
-piinapenkillä, tulella ja, ikäänkuin siinä olisi pahin kidutus
-kaikista, näyllään. Mitä laatua se oli, sen saamme tietää Senecalta
-itseltään: "Hänen kasvonsa olivat aavemaisen kalvakat, katse mieletön;
-hänen tuikeat, kiillottomat silmänsä puoliksi peittyivät kurttuun
-vedettyjen kulmakarvojen alle; hänen rujomuotoinen päänsä oli osaksi
-kalju, osaksi värjättyjen hiusten peittämä; niskassa kasvoivat
-harjaksentapaiset, raajat olivat heikot ja jalat epämuotoiset." Voi
-sitä kansaa, jota painaa raa'an itsevaltiaan kantapää; kolminkerroin
-voi sitä kansaa, joka saattaa sietää niin eläimellistä despoottia kuin
-tätä. Vaan senpä kansan keskuudessa eli Seneca ja sen despootin aikana
-kului hänen ensi miehuutensa ikä.
-
-    Kansan mikä useammin turmelukseen veikään
-    Ja paheitten kautta syöksi orjuuteen
-    Kuin että huoleton orjuus toki sentään
-    Enemmän viehättää kuin vapaus vaivoineen?
-
-Caius Caesarin omituisuuksiin kuului, että hän vihasi kaiken etevyyden
-olemassaoloakin. Hänen oli tapa häväistä ja solvata itseään jumaliakin
-ja karsaasti katsella Apollonkin ja Jupiterin patsaita Kapitolilla. Hän
-harkitsi Homeron hävittämistä ja käski poistaa kaikista kirjastoista
-Liviuksen ja Virgiliuksen teokset, siksi ettei voinut sietää heidän
-ylistämistänsä. Hän määräsi kuolemaan Julius Græcinuksen, ei mistään
-muusta syystä kuin siitä, "että hän oli parempi mies kuin tyrannin etu
-salli kenenkään olla"; sillä, kuten Plinius kertoo, Caesarit
-kannaltansa pitivät parempina paheellisia kuin kunnon kansalaisia. Oli
-siis tuskin uskottavaa, että sellainen mies tyynin mielin näkisi
-Senecan maineen nousemistaan nousevan. Tähän saakka tämä nuori mies,
-joka oli Caiuksen tullessa hallitukseen viidenneljättä vanha, ei ollut
-kirjoittanut mitään filosoofista teosta, mutta kaiken todennäköisyyden
-mukaan hän oli julkaissut ensimmäiset, vaan ei enää olemassa olevat
-tutkielmansa "maanjäristyksistä", "taikauskosta" sekä kirjansa
-_Intiasta_ ja _Egyptinmaan tavoista_, noitten varhain tehtyjen matkojen
-tuloksia. Luultavaa myöskin on, että hän oli julkisesti yleisölle
-lukenut joitakuita noista murhenäytelmistä, jotka ovat säilyneet
-jälkimaailmalle hänen nimellään ja joitten kokoonpanossa hän varmaankin
-on ollut osallisena. Kaikki nämä teokset ja etenkin se ylistys, jota
-hän runoteoksia julkilukemalla oli osakseen saanut, lienevät hankkineet
-hänelle sen suuren kirjallisen maineen, jonka tiedämme hänen
-saavuttaneen. Keisarin kateutta ja vihaa ei kuitenkaan ollut herättänyt
-tämä maine, vaan hänen oikeussalissa pitämäinsä puheitten loistava
-kaunopuheisuus. Caius mairitteli mieltänsä sillä, että hänelläkin oli
-kaunopuheisuuden lahja; ja, kumma sanoa, häneltä onkin olemassa
-joitakuita irrallisia lauselmia, jotka näyttävät osoittavan, että hän,
-valoisina välihetkinä, ei suinkaan ollut vailla hengen älyä ja
-terävyyttä. Todellista huumoria ja kekseliäisyyttä on esimerkiksi
-pilkkanimissä "kultainen lammas", jonka hän antoi rikkaalle ja
-säyseälle Silanukselle, ja "hamepukuinen Odysseus", jolla hän nimitti
-isoäitiänsä, kunnianarvoisata Liviaa. Pari lyhyttä, purevaa,
-epigrammantapaista arvostelua Senecan tyylistä ei ole kokonaan vailla
-totuutta; hän kutsui Senecan teoksia _commissiones meras_,[30] eli
-pelkkää paraatia. Tällä lauselmalla hän, sattuvasti kylläkin, sai ilmi
-eräänlaisen teatraalisen, turhan pedanttisen, koulumestari- ja
-professorimaisen luonteen Senecan kirjoitustavassa, sen retoorisen
-kirjailun ja antiteesin sekä toisekseen siinä tuntuvan miehekkään
-yksinkertaisuuden ja voiman puutteen. Eräässä toisessa huomautuksessa
-hän osoitaksen vieläkin onnistuneemmaksi kriitikoksi. Hänestä näet
-Senecan kirjoitukset olivat "_arena sine calce_", "hietaa vailla
-kalkkia", eli, niinkuin ehkä voisi sanoa, "hieta-aavikko". Tämä
-epigrammi osoittaa todellista kriitillistä kykyä. Täsmällisesti se
-paljastaa Senecan lyhyet, yhtäjaksoisuutta kaipaavat mietelauselmat,
-jotka usein ovat kokoonpannut irrallisista antiteeseistä. Tämä
-arvostelu käy yksiin Malebranchen huvittavan vertauksen kanssa, että
-Senecan kirjoitustapa, alituisine ja turhanpäiväisine neuvoineen,
-johdattaa hänen mieleensä tanssijan, joka lopettaa siihen mistä
-aloitti.
-
-Mutta Caius ei tyytynyt vain lausumaan näppäriä ja pahansisuisia
-arvosteluja. Kun Seneca eräässä tilaisuudessa piti oikeudenistunnossa
-puheen hänen läsnäollen, sytytti puhujan voimakas ja loistava esitys
-Caiuksessa niin polttavan kateuden ja vihan, että hän heti merkitsi
-hänet viipymättä mestattavaksi. Jos Seneca olisi kuollut tällä
-ikäkaudellaan, olisi hän oletettavasti jäänyt kutakuinkin
-tuntemattomaksi ja jättänyt kenties vain harvoja jälkiä
-olemassaolostaan lukuunottamatta muutamia murhenäytelmiä, joiden
-alkuperä on epätietoinen, ja mahdollisesti ohimenevän maininnan Dion
-tai Tacituksen kirjoissa. Mutta kohtalo varasi hänelle paljon
-loistavamman uran, josta on paljonkin sanomista. Eräs Caiuksen
-suosikeista kuiskasi keisarille, että oli tarpeetonta sammuttaa riutuva
-liekki, että puhujan terveys oli niin heikko, että luonnollinen kuolema
-rasittavan työskentelyn kutsumana piankin poistaisi hänet tyrannin
-tieltä.
-
-Koko sen vain muutamia vuosia pitkän ajan, minkä Caiuksen hallitus enää
-kesti, Seneca, ajoissa varoitettuna, pysyi kerrassaan syrjässä ja
-tuossa pakollisessa joutilaisuudessaan rautaisen ahkerana hankki
-itselleen tietomäärän, runsaan kuin tietosanakirja. "Ei yksikään
-päiväni", sanoo hän eräällä myöhäisemmällä ajalla kuvaillen, kuinka
-vietti tämän aikansa, "kulu täydellisessä toimettomuudessa. Minä
-riistän osan yöstäkin tutkimuksiini. Uneen en saa joutoaikaa, vaan
-vaivun siihen, ja minä pidän silmäni työssä, vaikka ne ovat väsyneet ja
-raukeat unettomuudesta. Pysyn loitolla en ainoastaan ihmisistä, vaan
-asioistakin, ja etenkin omistani. Työskentelen jälkimaailmaa varten;
-minä kirjoittelen seikkoja, joita heidän saattaa olla hyödyllistä
-tietää. Minä uskon sille näissä kirjoituksissa terveellisiä varoituksia
--- sekoituksia, jotka tavallaan sisältävät hyödyllisiä lääkkeitä."
-
-Mutta Caiuksen päivät saivat äkillisen lopun. Hänen törkeät ja ennen
-kuulumattomat solvauksensa Valerius Asiaticusta ja Cassius Chæreaa
-kohtaan vetivät hänen päällensä ansaitun koston. Lisätodistus, jos
-todistusta kaivattaneen, keisarivallan aikuisen Rooman alennuksesta on,
-että hän ei saanut palkkaansa kansalta, jota hän oli veroilla
-raskauttanut, ei sotamiehiltä, joita hän oli uhkaillut teilata
-rykmentittäin; ei ritareilta, joita hän laumoittain oli surmauttanut;
-ei ylimyksiltä, joita hän melkein järjestään oli kohdellut julkean
-häpäisevästi; eipä edes senaatilta, jota loistoisaa virkakuntaa hän oli
-kaikissa tilaisuuksissa tahallisesti herjannut ja vihanpurkauksin
-sättinyt -- vaan yksityistä solvaustaan kostavalta sotilaalta.
-Pretoriaanien kohortin päämiehellä tribuuni Cassius Chærealla oli näet
-heikko, ohut ääni, ja tämän äänensä takia hän joutui keisarillisen
-hulluttelijan karkean ja herjaavan naljailun esineeksi. Mutta hänpä
-päätti kostaa solvauksen ja samalla kertaa vapauttaa maailman
-hirviöstä. Hän sai muutamia kumppaneita salaliittoon, joka kuitenkin
-melkeinpä oli mennä hukkaan päättäväisyyden puutteessa. Kokonaista
-neljä päivää he empivät, kun Caius joka päivä omassa persoonassaan
-istui johtamassa verisiä kilpaleikkejä amfiteatterissa. Viidentenä
-päivänä (tammikuun 24:nä v. 41), pahoinvoipana ylenpalttisen
-illallisensa jälkeen, hän oli haluton palaamaan leikkejä katsomaan,
-mutta lopulta kuitenkin nousi ylös seuralaistensa hartaita rukouksia
-totellen. Holvattu käytävä vei palatsista sirkukseen, ja tässä
-käytävässä Caius kohtasi joukon ylhäisiä aasialaisia nuorukaisia,
-joitten oli määrä tanssia pyrrholainen tanssi ja laulaa hänelle
-ylistyslaulu näyttämöltä. Caius halusi saada kuulla heidän esityksensä
-heti paikalla, mutta heidän johtajansa esteli: äänet olisivat käheät
-itse näytännössä. Sillä hetkellä Chærea kysyi häneltä yön tunnussanaa.
-Hän ilmoitti tunnussanaksi "Jupiter". "Ota hänet koko vihassaan!"
-huudahti Chærea iskien häntä kurkkuun, ja melkeinpä samalla hetkellä
-Sabinuksen lyönti halkaisi tyrannin leukapielen ja painoi hänet
-polvilleen. Hän kyyristyi kokoon varjellakseen itseään enemmiltä
-iskuilta ääneen huutaen: "Minä elän! Minä elän!" Hänen kantotuolinsa
-kantajat ryntäsivät hänen avukseen ja löivät seipäillään, mutta Caius
-kaatui saatuaan kolmekymmentä haavaa. Jättäen ruumiin virumaan
-verissään salaliittolaiset syöksyivät ulos palatsista neuvotellakseen
-senaatin kanssa vanhan tasavallan jälleen voimaan saattamisesta. Samana
-yönä murhan jälkeen konsulit antoivat Chærealle kauan sitten unhotetun
-tunnussanan "Vapaus". Mutta tämä pieni toivon pilkahdus osoittausi
-aivan petolliseksi. Uskottiin, että murhatun mielipuolen levoton henki
-kummitteli palatsissa, ja kauan ennenkuin ruumis oli säädyllisten
-hautajaisten jälkeen viety lepokammioon, oli uusi keisari Juliusten
-suuresta suvusta varmasti istutettu valtaistuimelle.
-
-
-
-
-6 Luku.
-
-CLAUDIUKSEN HALLITUS JA SENECAN MAASTAKARKOITUS.
-
-
-Senaattorien neuvotellessa sotilaat toimivat. Heille sanoi oikea,
-vaikka karkea vaisto, että kansanvaltaisen vapauden entisten muotojen
-uudistaminen olisi yhtä mahdoton kuin hyödytönkin yritys, ja ainoa
-kysymys oli heille, kuka kilpailijoista nostettaisiin tyhjälle
-valtaistuimelle. Kumma sanoa, näitten kilpailijain kesken ei kukaan
-näytä koskaan ajatelleenkaan sitä ruhtinasta, josta tuli uusi
-hallitsija.
-
-Tähän aikaan eleli palatsissa suuren Germanicuksen veli ja niinmuodoin
-keisari-vainajan setä, nimeltä Claudius Caesar. Sekä sielun että
-ruumiin puolesta heikontuneena alinomaisissa taudeissa lapsuutensa
-aikana tämä onneton orpo nuorukainen oli elänyt halveksittuna ja
-huomaamattomana sukulaisten parissa, jotka syvästi häpesivät häntä.
-Hänen äitinsä Antonia kutsui häntä kuvatukseksi, jonka luonto oli
-aloittanut, mutta ei koskaan päähän saattanut; ja hän tapasi sanoa --
-niinkuin kuulemma suuren Wellingtonin herttuan äitikin -- tyhmästä
-henkilöstä: "Siinäpä suurempi hölmö kuin poikani Claudius". Hänen
-isoäitinsä Livia harvoin alentui puhuttelemaan häntä paitsi mitä
-lyhimmin ja ylenkatseellisimmin sanoin. Hänen sisarensa Livilla kammosi
-jo pelkkää ajatustakin, että hänestä milloinkaan tulisi keisari.
-Augustus, adopteerauksen kautta hänen isoisänsä, koetti mikäli
-mahdollista pidättää häntä poissa näkyvistä löylynlyömänä[31] ja
-hävettävänä perheenjäsenenä, epäsi häneltä kaikki julkiset
-kunnianosoitukset ja jätti hänelle mitä viheliäisimmän jälkisäädöksen.
-Etsiessään seuraajata itselleen Tiberius kylmästi sivuutti hänet hänen
-puuttuvan järkensä tähden. Caius piti häntä omien pommiensa
-maalitauluna ja kehnoimpien pilkkakirveittensä alhaisen kujeilun
-esineenä. Jos onneton Claudius myöhästyi päivälliseltä, oli joka paikka
-otettu, ja kun hän hämmentyneenä vilkuili puolelle ja toiselle, niin
-kaikki vain ivallisesti hymyilivät. Jos hän, mikä tavallisesti
-tapahtui, aterian jälkeen vaipui uneen, niin häntä pommitettiin
-öljymarjoilla ja taatelin kivillä tai vedettiin hänen käsiinsä karkeat
-sukat, jotta saataisiin nähdä, kuinka hän äkkiä herätettynä niillä
-hieroo silmiään.
-
-Tämä onneton olento nostettiin nyt kannattamaan keisarivallan raskasta
-taakkaa. Saalistamisen tarkoituksessa nuuskien palatsissa oli muuan
-tavallinen sotamies äkännyt jalkaparin pistävän esiin uudinten alta,
-jotka verhosivat erään yläkäytävän sivuja. Hän tarttui näihin
-jalkoihin, kysäisi, kuka ne omisti, ja veti esiin kömpelön, pelon
-herpaiseman kuolevaisen, joka heti paiskausi hänen jalkoihinsa ja
-hartaasti anoi armoa. Hän oli Claudius, joka tyrmistyneenä sitä
-murhenäytelmää, jonka juuri oli nähnyt, oli siten yrittänyt piiloutua,
-kunnes myrsky olisi ohi. "Mitä, tämähän on Germanicus!"[32] huudahti
-sotamies, "tehdäänpä hänestä keisari!" Puoleksi piloilla, puoleksi
-tosissaan he nostivat hänet olkapäilleen -- sillä kauhistus oli
-kerrassaan lamauttanut hänen raajojensa voiman -- ja juoksujalkaa
-kiidättivät hänet pretoriaanien leiriin. Surkeana ja tuskissaan hän
-saapui leiriin, ohikulkijain parven säälimänä, he kun luulivat, että
-häntä juoksutettiin mestattavaksi. Mutta sotamiehet, jotka hyvästi
-tunsivat omat etunsa, ottivat hänet riemuhuudoin vastaan, sitäkin
-suuremmalla syyllä, kun hän, turmiollisen esikuvan luoden, lupasi
-heille yli 80 punnan lahjan miestä päälle. Nähdessään, mistä tuuli
-kävi, notkea Agrippa (Apostolien tekojen XII luvun Herodes) tarjoutui
-ajamaan hänen asiaansa senaatissa ja onnistui, osaksi todisteluilla,
-osaksi uhkauksilla ja osaksi esittämällä, kuinka sittenkin oli jossain
-määrin perusteltuja toiveita siitä, että hallitus edelliseen katsoen
-paljon paranisi.
-
-Sillä vaikka Claudiusta oli syytetty pelaamisesta ja juoppoudesta, ei
-häntä voitu syyttää mistään _pahemmista_ synneistä, olipa hän
-menestyksellä laatinut muutamia kyhäyksiä, joiden nojalla häntä saattoi
-pitää oppineena miehenä. Jos onnetar olisi kuolemaan saakka suonut
-hänelle yksityisen miehen aseman, olisi hänestä saattanut tulla
-perheensä Lucien Bonaparte -- tieteilevä ruhtinas, joka piti
-kirjallisuuden viehätystä parempana kuin kunnianhimon kuohuja. Mikäli
-hänestä kerrotaan, näyttää hän olleen jossain määrin arkeoloogi,
-jossain määrin taas filoloogi. Säälien tätä nuorta mies parkaa, jota
-niin kerrassaan laiminlyötiin, oli suuri historioitsija Livius
-rohkaissut häntä historian tutkimiseen; ja hän on kirjoittanut
-muistelmia omalta ajaltaan, muistelmia Augustuksesta, vieläpä
-kansalaissodan historian Actiumin taistelusta asti, joka oli niin
-todenperäinen ja suoramielinen, että hänen perheensä suuttuneena pisti
-sen takavarikkoon, koska se muka oli uusi ja veres todistus hänen
-typeryydestään.
-
-Sellainen oli se mies, joka viisikymmenvuotiaana tuli sivistyneen
-maailman valtiaaksi. Hänellä on moniaita omituisia yhtäläisyyksiä
-Englannin "ylen mahtavan ja pelätyn yksinvaltiaan", kuningas Jaakko I:n
-kanssa. Molemmat olivat oppineita ja molemmat olivat tavattoman
-älyttömiä;[33] molemmat olivat kirjailijoita ja molemmat pedantteja;
-molemmat luovuttivat korkeimman valtansa arvottomille suosikeille ja
-molemmat rikastuttivat näitä suosikkeja niin järjettömän anteliaasti,
-että itse köyhtyivät. Molemmat olivat vasten tahtoaan joutuneet
-näkemään veritöitä, ja siitä oli pelko heillä mennyt veriin. Vaikka
-molemmat luonnostaan olivat hyvänsävyisiä, veti itsekkäisyys heitä
-julmuuksiin; ja vaikka molemmat työteliäästi hoitivat tehtäviään, he
-onnistuivat vain tekemään kuninkuuden naurunalaiseksi. Jaakko kuningas
-piti Sir Walter Raleighia vankeudessa ja Claudius ajoi Senecan
-maanpakoon. Mikäli tiedän ei tätä rinnakkaisilmiötä ole koskaan pantu
-merkille, mutta se pitänee, luulen, paikkansa pienimpiäkin
-yksityiskohtia myöten.
-
-Ensi töikseen hän kutsui veljentyttärensä Julian ja Agrippinan kotiin
-maanpaosta, johon heidän veljensä oli heidät karkoittanut; ja molemmat
-ruhtinattaret tulivat mahtavasti vaikuttamaan filosoofimme elämään.
-
-Mille puolelle Seneca lie asettunut noina hämmingin päivinä Caiuksen
-murhan jälkeen, sitä emme tiedä. Jos hänellä olisi ollut johtava osa --
-jos hän olisi ollut yksi niitä, jotka Chærean tapaan vastustivat
-Claudiuksen vaalia, koska se oli sekapäisen asettamista mielipuolen
-tilalle -- tai jotka Sabinuksen lailla kieltäysivät elämästä toisen
-Caesarin valtaan tultua -- me mahdollisesti olisimme kuulleet hänestä;
-ja meidän täytyy sentähden tehdä se johtopäätös, että hän joko oli
-vielä poissa Roomasta siinä yksinäisyydessä, jonne Caiuksen kademieli
-oli hänet karkoittanut, tai että hän tyytyi äänettömänä tarkkaajana
-katselemaan asiain menoa. On syytä huomata, että hänen elämäkertansa ei
-ole kuin Ciceron, jonka elämän kaikkein vähäpätöisimpiinkin
-yksityisseikkoihin me olemme tutustuneet, vaan että verho nousee ja
-laskee yksityisten kohtausten edessä, jolloin pitkät ja tärkeät
-ajanjaksot hänen historiastaan joutuvat äkilliseen valaistukseen tai
-painuvat syvimpään varjoon. Hänen kirjeensä ja muut kirjoitelmansa
-eivät liioin ole täynnä tuollaisia valtiollisia ja mieskohtaisia
-viittauksia, jotka muodostavat niistä omatekoisen elämäkerran.
-Poikkeuksetta ne koskettelevat yksinomaan filosoofisia kysymyksiä tahi
-kohdistuvat muuten sellaisiin persoonallisiin muisteloihin, jotka
-parhaiten voi kääntää jonkun stoalaisen mietelmän tai moraalisen
-tunteenpurkauksen aiheeksi. Päättäen kuitenkin myöhemmistä tapahtumista
-on varmaa, että Senecan on täytynyt käyttää tilaisuutta Caiuksen
-kuoleman jälkeen sukeltautuakseen esiin valtiollisesta piilostaan ja
-vallatakseen itselleen huomattavan ja loistavan aseman keisarin
-hovissa. Hänen oman onnensa ja maineensa vuoksi olisi ollut hyvä, jos
-hän, viisaampana ja miehekkäämpänä, olisi rakentanut elämänsä niiden
-periaatteiden mukaan, joita julisti. Enimpinä aikoina on hovi, niinkuin
-runoilija sanoo,
-
-    Kerho kultainen, vaan vaaroja täynnä!
-    Tuhat paholaista sen pettävill' äärillä liehuu,
-    Loistavin haahmoin kiusaten kutsuu
-    Viattomuuden lujasta linnastansa,
-
-mutta Caiuksen, Claudiuksen, Neron hovi oli tosiaan sellainen paikka,
-jossa vain harvat viisaat voivat saada jalansijaa ja vielä harvemmat
-kunnon ihmiset. Eikä Seneca muuta voittanutkaan kunnianhimoisella
-urallaan kuin että ensimmäinen keisari häntä epäili, toinen ajoi
-maanpakoon ja kolmas surmasi.
-
-Claudiuksen ensimmäiset toimenpiteet osoittivat tunteellista ja
-hyväntahtoista mielialaa; mutta pian kävi valitettavasti ilmi, että
-hallituksen todellista valtaa piteli, ei avuton ja tylsä keisari, vaan
-ken hyvänsä, kuka kulloinkin pystyi vaikuttamaan hänen hyvää
-tarkoittavaan, mutta heikkoon luonteeseensa. Nyt oli asianlaita niin,
-että Claudius oli jo kauan etsinyt ystävänsä ja uskottunsa
-vapautettujen orjiensa riveistä. Samoin kuin Ludvig XI:n ja
-Don Miguelin aikana näitten häiritsijäin parturit olivat
-todelliset hallitusvallan käyttäjät, samoin Claudius oli pikemmin
-yksityissihteerinsä Narcissuksen, kirjallisen neuvonantajansa
-Polybiuksen ja kirjanpitäjänsä Pallaksen palvelija kuin käskijä. Neljäs
-henkilö, jonka nimen raamattu meille mainitsee, oli eräs Claudiuksen
-vapautettuja. Se oli Felix, Pallaksen veli, ja se prokuraattori,
-joka, vaikka olikin ollut kolmen kuningattaren suosikki eli
-rakastettu, vapisi heikon juutalaisen vangin koristelematonta
-kaunopuheliaisuutta.[34] Sananparreksi muodostui näitten miesten
-röyhkeys ja rikkaus; ja kun Claudius kerta päivitteli omaa köyhyyttään,
-joku purevasti huomautti, "että hänellä olisi yltäkyllin, jos kaksi
-hänen vapauttamaansa orjaa suostuisi ottamaan hänet osakkaaksi
-liikkeeseensä".
-
-Mutta Claudiuksen nuoren ja kauniin vaimon, Valeria Messalinan, suosio
-ja juonet hankkivat näille miehille lisääkin valtaa. Niinkuin kaikessa
-muussa oli Claudius parka avioliitossaankin onnettomista onnettomin.
-Hän eli aikana, jonka turmeluksen pöyristyttävin ilmiö oli, että sen
-naiset olivat jos mahdollista astetta huonommat kuin sen miehet; ja
-Claudiuksen surullinen kohtalo oli, niinkuin se lopulta oli hänen
-perikatonsakin, että hän oli avioliiton kautta yhdistetty kaikkein
-kehnoimpaan heistä kaikista. Ruhtinattaret sellaiset kuin pyhäin
-kirjoittajain mainitsemat Berenike, Drusilla, Salome ja Herodias olivat
-tähän aikaan perin yleinen ilmiö, mutta ei yksikään heistä ollut niin
-irstas kuin Claudiuksen kaksi viimeistä vaimoa. Hän oli kihlattu eli
-naitu ei vähemmän kuin viisi kertaa. Hänen ensimmäiseksi morsiamekseen
-määrätty nainen oli syrjäytetty sen takia, että hänen vanhempansa
-olivat loukanneet Augustusta; seuraava kuoli juuri heidän
-hääpäivänänsä. Ensimmäisestä varsinaisesta vaimostaan, Urgulaniasta,
-jonka hän oli nainut nuorella iällään, hänellä oli kaksi lasta Drusus
-ja Claudia; Drusus kuoli tapaturmaisesti poikana, tukehtui näet, kun
-lennosta suuhun sieppaamansa päärynä tarttui kurkkuun. Pian Claudian
-syntymisen jälkeen Claudius havaitsi Urgulanian uskottomaksi, erosi
-hänestä ja käski riisua lapsen alasti ja jättää kuolemaan. Toisen
-vaimonsa Ælia Petinan kanssa Claudius ei näytä oikein sopineen ja erosi
-hänestäkin. Hänen kolmas ja neljäs vaimonsa elivät ja voittivat
-äärettömän tahratun maineen -- Valeria Messalina häpeämättömän
-siveettömyytensä takia, Agrippina nuorempi häikäilemättömän
-kunnianhimonsa kautta. Naimisiin mennessään saattoi Messalina tuskin
-olla viisitoista vuotta vanha, vaan sittenkin hän heti anasti
-valta-aseman ja turvasi sen itselleen mitä julkeimmin ja saastaisimmin
-keinoin.
-
-Mutta niin ehdoton ei hänen valtansa kumminkaan ollut, ettei hänkin
-olisi tuntenut pelkoa ja kateutta; ja niitä sytyttivät pääasiassa Julia
-ja Agrippina, keisarin kaksi veljentytärtä. He olivat, samoin kuin hän
-itsekin, loistavan kauniita ja paheellisia naisia, aivan yhtä valmiita
-muodostamaan omia puolueitaan ja ottelemaan, niin pitkälle kuin
-tohtivat, rohkean, mutta huolettoman kilpailijan ylivaltaa vastaan.
-Hekin käyttivät oveluutensa, rikkautensa, arvonsa, valtiollisen
-vaikutuksensa, henkilölliset viehätyksensä turvatakseen itselleen
-kannattajajoukon, joka olisi valmis, sopivan hetken tullen, mihin
-toimintaan tahansa. On tuskin uskottavaa, että Messalina olisi edes
-puolisonsa omituisen ja odottamattoman triumfin ensi huumeessakaan
-millään tyydytyksellä nähnyt, että he palaisivat maanpaosta. Luultavaa
-on päinvastoin, että keisarin tahto toteutui tässä suhteessa vastoin
-hänen nimenomaisia toivomuksiaan; niinpä tuli Germanicuksen kahden
-tyttären pelkkä läsnäolo olemaan alituisena todistuksena hänen
-vaikutusvaltansa rajoituksesta.
-
-Tähän aikaan, niinkuin tavallista rappeutuneitten kansojen
-parissa, alenee roomalaisten historia pelkiksi kaskuiksi heidän
-hallitsijoistaan. Onneksi meidän velvollisuutemme ei toki ole käydä
-selvittelemään kaikkien vehkeitten ja vastavehkeitten _chronique
-scandaleuse'a_, joka sietää tarkastelua yhtä vähän kuin Ranskan hovin
-sisäiset kiistat maan historian pahimpina aikakausina. Saatamme vain
-kysyä, mitä osaa filosoofi mahtoi näytellä sellaisessa hovissa.
-Saatamme vain sanoa, että hänen asemansa siellä ei ole kunniaksi hänen
-filosoofisille periaatteilleen; ja että meille hänen läsnäolonsa siellä
-tuottaa yhtä vähän tyydytystä kuin maailmallinen ja pintapuolinen
-piispa Mr. Fritchin taulussa "Kaarle II:n viimeinen sunnuntai
-Whitehallissa".
-
-Ja sellainen epäjohdonmukaisuus ja häälyväisyys kätkee itseensä oman
-kostonsa, ei ainoastaan niin, että vaikutus ja hyvä maine on mennyttä,
-vaan että vauriot ovat vielä suoranaisemmat. Niin kävi Senecankin.
-Eräät seikat -- kenties voittamaton vastenmielisyys Messalinan
-ääretöntä irstaisuutta kohtaan -- näyttävät vieneen hänet tämän
-kilpailijain puoluelaisiin. Messalina vain odotti tilaisuutta iskun
-iskeäkseen. Julia, kenties nuorempana ja vähemmän vaikutusvaltaisena
-sisaruksista, merkittiin ensimmäiseksi uhriksi, ja tilaisuus tuntui
-suotuisalta kietomaan Senecankin hänen kukistukseensa. Hänen määrätön
-rikkautensa, hänen suuri kuuluisuutensa, hänen loistavat hengenlahjansa
-tekivät hänestä keisarinnan pelättävän vastustajan ja hänen
-kilpailijoillensa arvokkaan liittolaisen. Päätettiin raivata pois
-tieltä molemmat yhdellä tempauksella. Juliaa syytettiin luvattomasta
-yhteydestä Senecan kanssa, hänet ajettiin ensin maanpakoon ja sitten
-otettiin hengiltä. Seneca karkoitettiin Korsikan saaren hedelmättömille
-ja tautisille rannoille.
-
-Ollen aikansa valistuneimpia miehiä olisi Senecan pitänyt saavuttaa
-maine, joka olisi tehnyt mahdottomaksi moisen epäluulon; mutta meidän
-tulee muistaa, että sellaisia syytöksiä, kuin tämä häntä vastaan tehty,
-oli kaikkein helpointa keksiä, mutta kaikkein mahdottomin oli niitä
-torjua. Kun ajattelemme, kutka olivat Senecan syyttäjiä, emme ole
-velvoitetut uskomaan hänen syyllisyyttään. Hänen luonteensa oli tosin
-valitettavan heikko ja aikakauden leväperäisyys sellaisissa asioissa
-oli peloittavan demoralisoiva. Mutta hänen puolustuksekseen on olemassa
-riittävästi seikkoja, jotka oikeuttavat meitä langettamaan tuomion: "ei
-syypää". Ellemme kiinnitä liikanaisen suurta merkitystä hänen julkisten
-vihamiestensä katkeraan parjaukseen, on meillä oikeus väittää, että
-hänen elämänsä yleinen luonne on kyllin ilmeinen ja selvä vapauttamaan
-hänet todistamattomasta syytteestä.
-
-Juliaan nähden Suetonius nimenomaan sanoo, että rikos, josta häntä
-syytettiin, oli epäiltävä ja että hänet tuomittiin kuulematta. Seneca
-taas otettiin tutkittavaksi senaatissa ja julistettiin syylliseksi. Hän
-kertoo, että Claudius ei häntä kaatanut, vaan että, kun hänet oli saatu
-kukistetuksi, keisari pikemminkin tuki häntä jumalaisella kädellään
-lievennystä löytäen, "hän rukoili senaattia minun puolestani; hän ei
-ainoastaan _lahjoittanut_ henkeäni, vaan _kerjäsikin_ sitä minulle.
-Olkoon hänen vallassansa harkita", lisää Seneca makeinta mairittelua
-käyttäen, "missä valossa hän tahtoo asiaani katseltavan; joko hänen
-oikeudenmukaisuutensa asian ratkaisee tahi hänen armonsa sen tekee,
-asia aina kääntyy hyvinpäin. Kiitollisuuteni hän joka tapauksessa
-ansaitsee, johtukoon hänen lopullinen vakuutuksensa minun
-viattomuudestani siitä mitä hän tietää tai armossaan tahtoo."
-
-Tämän kohdan nojalla me saatamme päätellä, mitenkä asianlaita oli.
-Messalinan ahneus oli niin tyydyttämätön, että kun Senecan ääretöntä
-omaisuutta ei otettukaan takavarikkoon, meillä on siinä todistus,
-jonkunlainen ainakin, että hänen pelkonsa tai vihansa Senecaa kohtaan
-ei ollut hillitön. Vaikka onkin merkille pantavaa, että häntä Senecan
-kirjoituksissa vain sivumennen mainitaan, vaan ei koskaan herjauksin,
-ei sittenkään saata olla epäilystä siitä, että syyte esitettiin
-senaatissa hänen yllytyksestään; että Claudius, hyvin köykäisen
-neuvottelun jälkeen tai oikeastaan ei minkään, tuli tahi oli tulevinaan
-vakuutetuksi Senecan syyllisyydestä; että senaattorit, tavanomaisessa
-matelevassa orjamaisuudessaan, heti äänestivät hänet syypääksi
-maankavallukseen ja tuomitsivat hänet kuolemaan ja hänen omaisuutensa
-takavarikkoon; ja että Claudius, ehkä kunnioituksesta kirjallisuutta
-kohtaan, ehkä Agrippinan tahi jonkun vaikutusvaltaisen vapautettunsa
-välityksestä antoi anteeksi osan hänen rangaistuksestaan, juuri niin
-kuin kuningas Jaakko I antoi anteeksi raskaimmat erät Francis Baconille
-tuomitusta rangaistuksesta.
-
-Ei Claudiuksen mielipide eikä senaatin langettama tuomio muodosta
-vähintäkään pätevää todistetta häntä vastaan. Senaatti oli tähän aikaan
-niin matalamielinen ja niin kauhun täyttämä, että muutamassa
-tilaisuudessa keisarin erään vapautetun orjan pelkkä umpimähkäinen
-syytössana riitti yllyttämään heidät erästä joukostansa vastaan, niin
-että he lävistivät hänet siihen paikkaan rautaisilla piirtimillään.
-Mitä tulee Claudius parkaan, niin hänen oikeudenhoitonsa, niin
-malttavaa ja uurastavaa kuin olikin, oli jo muodostunut julkisen pilan
-aiheeksi. Eräässä tilaisuudessa hän julisti ja tauluunsa piirsi sen
-viisaan tuomion, "että hän yhtyy niihin, joilla on totuus puolellaan".
-Toisessa tilaisuudessa joku alhainen kreikkalainen, jonka asia joutui
-hänen eteensä, tuli niin kärsimättömäksi hänen typeryytensä takia, että
-ääneen huudahti: "Vanha hupsu sinä olet!" Ei ole kerrottu, että
-kreikkalaista rangaistiin. Roomalaisten tavat sallivat runsaan annoksen
-mieskohtaista ivaa ja karkeutta. Kerrotaan, että eräässä tilaisuudessa
-hirveä ja verinen Caligulakin, nähdessään jonkun maaseutulaisen
-myhäilevän, kutsui hänet luokseen ja uteli, mitä tämä nauroi. "Sinua",
-vastasi mies, "sinä näytät sellaiselta veijarilta." Julma tyranni
-siihen määrään ällistyi tapahtuman koomillisuudesta, ettei piitannut
-siitä sen enempää. Muuan roomalainen ritari, jota vastaan oli keksaistu
-joku roskainen juttu ja joka näki Claudiuksen kuuntelevan mitä
-joutavinta ja halveksittavinta todistelua häntä vastaan, suuttui moista
-hirveää tökeryyttä ja nakkasi kynänsä ja taulunsa häntä vasten kasvoja
-niin tuimasti, että leukaan tuli haava. Keisarin omituinen
-hajamielisyys antoi sekin aihetta tuhansiin kaskuihin. Muun muassa
-kerrotaan, että kun eräät tuomitut pahantekijät olivat menossa
-taistelemaan miekkailijoina ja ennen kilpailuja tervehtivät häntä
-ylevillä sanoilla: "Ave, Imperator, morituri te salutamus!" (Terve,
-keisari, kuolemaan mennen me sinua tervehdämme!), hän vastasi omituisen
-nurinkurisesti: "Avete vos!" (Terve teillekin!), minkä vastauksen he
-käsittivät armahduksen merkiksi eivätkä tahtoneet käydä tappelemaan,
-ennenkuin keisarin eleet heidät siihen pakottivat.
-
-Sellaisten tuomarien kuin Claudiuksen ja hänen senaattinsa tuomio on
-hyvin vähäarvoinen miehen viattomuuteen tahi syyllisyyteen katsoen;
-mutta tuomio lankesi joka tapauksessa niin, että Seneca oli
-karkoitettava Korsikan saarelle.
-
-
-
-
-7 Luku.
-
-SENECA MAANPAOSSA.
-
-
-Sitenpä Seneca v. 41, parhaassa iässänsä ja täysissä sielunvoimissa,
-nimi tahrattuna syytöksellä, johon hän on saattanut olla syytön, mutta
-johon hänet joka tapauksessa oli tuomittu vikapääksi, heitti hyvästi
-ylevämieliselle äidilleen, hellälle tädilleen, veljillensä, iäkkäälle
-Galliolle ja kirjailevalle Melalle, veljenpojallensa, nuorelle,
-tuliselle, lupaavalle Lucanukselle ja ennen kaikkea -- mikä kipeimmin
-koski häneen -- Marcukselle, suloiselle puheliaalle pikku pojalleen. Se
-oli vastoinkäyminen, joka olisi saattanut murtaa lujamielisimmänkin
-miehen, eikä se edes yksin yllättänyt häntä. Hän oli hiljan menettänyt
-vaimonsa, hän oli potenut vaikeata pitkällistä tautia, vain kolme
-viikkoa varemmin oli tuoni riistänyt häneltä toisen pikku poikasen.
-Kateellinen keisari oli katkaissut häneltä loistavaa menestystä
-lupaavan uran, nyt toinen keisari typerän myötämielisenä oli
-karkoittanut hänet kaiken hänelle rakkaimman luota pois.
-
-Me tuskin pystymme käsittämään, kuinka kaamean tuskalliselta entisajan
-roomalaisesta mahtoi tuntua hänen ajatellessansa maanpakoa. Ovidiuksen
-"Tristian" pitkässä alakuloisessa valitusvirressä ja Ciceron kirjeitten
-("Epistolain") katkerassa ja viiltävässä vaikerruksessa me saatamme
-suunnilleen käsittää, kuinka voimakas oli viehätys Rooman elämässä ja
-kuinka se teki nimenomaan sen etevimmille kansalaisille pysyvän eron
-kaupungista ja sen harrastuksista melkein yhtä kammottavaksi
-ajatukseksi kuin itsensä kuoleman. Vieläpä stoalainen, sankarillinen
-Thrasea tunnusti mieluummin kuolevansa kuin lähtevänsä maanpakoon. Niin
-tunteelliselle sydämelle, niin seuranhaluiselle mielelle, niin
-toimeliaalle ja kunnianhimoiselle hengelle kuin Senecan on täytynyt
-olla kaksin verroin katkerata vaihtaa perheenpiirin kotoinen onni,
-keisarillisen hovin loisto, suunnattoman omaisuuden tarjoamat
-mukavuudet ja filosoofien jalostava seurustelu kalliosaaren villeihin
-erämaihin ja moukkamaisten, oppimattomien saarelaisten tai parhaassa
-tapauksessa muutamien harvojen valtiollisten karkoitettujen seuraan,
-joista kaikki olivat yhtä säälittäviä kuin hän itsekin, jotkut
-oletettavasti ansainneetkin kohtalonsa.
-
-Valtiollisten karkoitettujen tyyssijaksi Välimeren rannoilla määrätyt
-kalliosaaret -- Skyros, Seriphos, Skyathos, Patmos, Pontia, Pandataria
--- olivat yleensä vuorisia, karuja, kuumehöyryisiä paikkoja, tähän
-valitut ehdoin tahdoin, koska olivat mahdollisimman kehnoja koloja,
-missä ihmiselämää ylipäänsä voitaisiin viettää. Ja sittenkin näille
-saarille sullomalla sullottiin maanpakolaisia, eikä heidän joukossaan
-ollut niinkään harva ruhtinatar keisarillista juurta. Älkäämme verratko
-heidän asemaansa Eleanorin, Humphreyn herttuan puolison kohtaloon, kun
-hänet muurattiin Man-saarelle Peelin linnaan, tahi siihen, että Maria
-Stuartia säilytettiin Loch Levenissä -- sillä tuo oli verrattomasti
-pahempaa. Ei mitään tehty heidän jokapäiväisten tarpeittensa
-tyydyttämiseksi. Eipä edes heidän henkensäkään ollut turvassa. Keisari
-Caligulan veljet, Agrippa Posthumus ja Nero, olivat nälän hätyyttäminä
-joutuneet niin surkeaan tilaan, että heidän oli, poika-parkain, pakko
-hengenpitimikseen syödä vuodevaatteittensa täyteaineita. Keisari Caius
-oli kerta kysynyt muutamalta karkoitetulta, jonka hän oli kutsunut
-takaisin maanpaosta, miten hän tapasi viettää aikansa saarella. "Minun
-oli tapana", sanoi tuo imartelija, "rukoilla, että Tiberius kuolisi ja
-sinä tulisit hänen sijallensa." Silloinpa välähti Caiuksen päähän, että
-hänen karkoittamansa henkilöt saattaisivat samalla muotoa kuluttaa
-aikansa, ja siispä hän lähetti senturionejaan ympäri saaria ottamaan ne
-kaikki hengiltä.[35] Sellaiset nurjan nurjat olosuhteet olivat olemassa
-valtiollisen lakiheiton varalle. Jos mielessämme kuvittelemme, mitä
-mahtoi tuntea d'Espréménil, kun _lettre de cachet_ karkoitti hänet
-vankilaan Hyères'n saarelle; tai mitä olisi tuntenut Burken kaltainen
-mies, jos hänen olisi ollut pakko iäkseen vetäytyä Bermudas-saarelle,
-niin saatamme jossain määrin käsittää, mikä kova koettelemus nyt sattui
-Senecalle.
-
-Hänen karkoituspaikakseen oli määrätty Korsikan saari, ja
-vastenmielisempää kolkkaa olisi tuskin saattanut keksiä. Se oli
-"rotkoja ja ryteikköä", erämaata, jonka pohjoisesta etelään jakoi
-kahtia villien, luoksepääsemättömien vuortenkukkulain harjanne, aivan
-huippuja myöten peitteenänsä synkät ja tiheät mänty- ja kuusimetsät.
-Sen kesyttömiä asukkaita maantieteilijä Strabo kuvailee "villipetoja
-villimmiksi". Viljaa saatiin vain vähän ja hedelmäpuut siellä tuskin
-menestyivät. Tosin villit mehiläiset parveilivat siellä laumoittain,
-mutta niiden hunaja oli kitkerää ja vastenmielistä, mikä johtui niiden
-syömäin puksipuun kukkain muikeasta mausta. Ei sieltä löytynyt kultaa
-eikä hopeaa; ei se tuottanut mitään viemisen arvoista tuotetta ja minkä
-tuotti, niin ainoastaan sen verran, että asukkaat saivat välttämättömät
-tarpeensa tyydytetyiksi; ei siellä ollut tarjona mitään isoja
-purjehduskelpoisia jokia, eivätkä edes puut, joita kasvoi kosolta,
-olleet kauniita eikä hedelmiä kantavia. Seneca kuvailee sitä useammassa
-kuin yhdessä epigrammissa, esim.
-
-    Kamala saari! Keväällä helle kuin pätsin;
-    Mutta kasvonsa onkin itsensä koiran tähden.
-
-Taikka myös.
-
-    Raakalaismaa, joka haaralla vain rosokalliot
-    ja kukkulat jylhät kaljuine lakinensa;
-    ei syksyn hedelmää, ei kesän viljelystä,
-    ei oliivia kentillä talven verhoamilla,
-    ei lainaa kevät heleä hentoja lehviään,
-    ei suojaa poloista maata ruoho raitistava,
-    ei leipää, ei pyhää tulta, ei laineen loiskinaa; --
-    ei mitään -- maanpako vain ja lakiheitto mies!
-
-Moisessa paikassa ja moisissa olosuhteissa Seneca tyystin tarvitsi koko
-filosofiansa. Eikä se alussa pettänytkään häntä. Ensimmäisen
-maanpakolaisvuotensa loppupuolella hän kirjoitti "Lohdutukset
-äidillensä Helvialle", kaikista hänen teoksistaan ylevimpiä ja
-viehättävimpiä.
-
-Hän oli usein aikonut, sanoo hän, kirjoittaa lohduttaakseen häntä tässä
-syvässä ja ennakolta aavistamattomassa koettelemuksessa, mutta tähän
-mennessä jättänyt sen tekemättä, peläten varomattomalla pitelyllä vain
-ärsyttävänsä haavaa, koskapa hänen omansa samoin kuin äidinkin tuska
-oli liiankin veres. Hän oli sen vuoksi odottanut, kunnes aika oli
-laskenut parantavan kätensä äidin suruille, olletikin koska hän ei
-ollut huomannut, että kenkään hänen asemassansa koskaan olisi
-säälitellyt toisten murheita, hän itse kun pikemmin näytti kaipaavan
-lohdutusta, ja koska jotakin uutta ja ihmeellistä odotettaisiin
-mieheltä, joka tavallaan nosti päänsä polttoroviolta lohduttaakseen
-ystäviänsä. Nyt hän kuitenkin tuntee olevansa kutsuttu kirjoittamaan
-hänelle, sillä äidin suruja huojentaessaan hän omansa jo unohtaa. Hän
-ei yritä salata häneltä kovan onnen suuruutta, koskapa äiti, joka ei
-suinkaan ole suruille outo, on kokenut niitä varhaisimmilta vuosiltaan
-kaikissa niiden haahmoissa; ja koska hänen tarkoituksensa on voittaa,
-manata pois hänen murheensa, ei peitellä sen syitä. Nuo monet kolhaisut
-olisivat todella menneet äidiltä hukkaan, elleivät ne olisi opettaneet
-hänelle, mitenkä vastoinkäymistä on kantaminen. Seneca tahtoo sen
-vuoksi osoittaa äidilleen, että tällä ei ole mitään syytä surra, ei
-poikansa puolesta eikä omalta kohdaltaan. Ei poikansa puolesta -- koska
-hän on onnellinen olosuhteissa, joita muut pitäisivät kurjina, ja koska
-hän saattaa omin huulin vakuuttaa äidilleen, että hän ei ainoastaan ei
-ole onneton, vaan ettei häntä voi koskaan sellaiseksi tehdä. Jokainen
-saattaa turvata oman onnellisuutensa, jos oppii etsimään sitä, ei
-ulkonaisista seikoista, vaan omasta itsestään. Hän puolestaan ei
-kylläkään voi vaatia itselleen viisaan nimeä, sillä olisihan hän siinä
-tapauksessa ihmisistä auvoisin ja lähellä Jumalaa itseänsä; mutta -- ja
-se on lähinnä parasta -- hän on syventynyt tutkimaan viisasten miesten
-kirjoituksia ja heiltä hän on oppinut olemaan toivomatta mitään, mutta
-olemaan valmiina kaiken varalle. Onnen tähän saakka hänelle suomat
-antimet -- rikkauden, suosion, maineen -- ne hän oli arvostanut sillä
-tapaa, että riistäköön Onni vain häneltä ne kaikki, hänen mielensä
-tasapaino ei silti häiriinny. Niiden ja hänen itsensä välillä oli iso
-kuilu, niin että ne kyllä voi _ottaa_ häneltä pois, mutta ei _riistää
-irti_. Menestys ei silmänlumeillaan ollut häntä huikaissut,
-vastoinkäymisen isku ei häntä nyt horjuta. Olosuhteissa, jotka olivat
-kaikkien kateuden aiheena, hän ei ollut koskaan nähnyt mitään
-todellista eikä vakavan luotettavaa siunausta, vaan pikemmin maalatun
-tyhjyyden, kullatun petoksen; ja samalla muotoa hän puolestaan ei ollut
-huomannut mitään todella kovaa tai peloittavaa niissä kohtalon
-kohluissa, jotka yleinen mielipide oli siksi leimannut.
-
-Mitä on esimerkiksi maanpako? Ei muuta kuin paikanvaihto, olo poissa
-syntymämaasta; ja jos katsot Rooman itsensä kuhisevia joukkoja, niin
-huomaat, että niiden enemmistö itse asiassa tyytyväisesti elää
-vapaaehtoisessa maanpaossa, pakon tai kunnianhimon sinne houkuttelemina
-tai mukavimmin päästäkseen paheitansa harjoittamaan. Ei saarta niin
-surkeaa ja kolkkoa, joka ei vetäisi puoleensa joitakin olentoja siellä
-omasta ehdostansa asumaan; näilläkin Korsikan jyrkillä ja alastomilla
-kallioilla, -- hedelmättömin, karuin, villein, epäterveellisin kolkka
-mitä ajatella voi -- on enemmän muukalaisia kuin syntyperäisiä
-asujamia. Ihmismielen luonnollinen levottomuus ja liikkuvaisuus, mikä
-johtuu sen eteerisestä alkuperästä, pakottaa ihmiset vaeltamaan
-paikasta paikkaan. Eri kansain siirtomaat, jotka ovat hajallaan
-sivistyneessä ja sivistymättömässä maailmassa, sellaisissakin
-maanpaikoissa, jotka ovat mitä tylyintä ja epäystävällisintä laatua,
-osoittavat, että paikain ominaisuudet eivät ole ehdottomasti oleellista
-ihmisen onnelle. Korsikakin on useasti vaihtanut omistajaa;
-kreikkalaiset Massiliasta ovat siellä ensinnä asustaneet, sitten
-ligurialaiset ja espanjalaiset, ja vihdoin jotkut Rooman siirtolaiset,
-joita jylhät kalliot ja piikkipensaat eivät olleet loitolla pitäneet.
-
-"Varro arveli, että luonto, Brutus taas, että oman syyttömyyden tunto
-riittäisi lohduttamaan kaikkinaisessa maanpaossa. Kuinka vähän olenkaan
-siis menettänyt, jos siihen vertaan näitä kahta kauneinta lahjaa,
-joista voin iloita kaikkialla -- luonto ja oma viattomuuteni! Ken
-hyvänsä tai mikä tahansa maailman loi -- joko se oli jumaluus tai
-ruumiiton järki tai taivaasta valautuva jumalallinen henki tai sallimus
-tai toisiinsa liitettyjen syitten katkeamaton sarja -- tulos oli, ettei
-mikään, paitsi kaikkein vähäpätöisintä meissä, riipu toisen tahdosta.
-Ihmisen parhaita lahjoja ei toisen vallassa ole ottaa eikä antaa. Tämä
-maailmankaikkeus, luonnon suurenmoisin ja ihanin tuote, ja järki, joka
-on luotu tarkkaamaan ja ihailemaan sitä, ovat meidän erikoinen ja
-iankaikkinen omaisuutemme, joka kestää niin kauan kuin mekin kestämme.
-Siksipä meidän tulee iloisina ja pystypäisinä kiirehtiä pelkäämättömin
-askelin, mihin kohtalomme meitä kuljettaneekin.
-
-"Ei ole mitään maata, missä ihminen ei saata viipyä -- ei maata, missä
-hän ei voi nostaa silmiänsä taivaaseen; missä hyvänsä lienemmekin, niin
-välimatka jumalista ihmisiin pysyy samana. Siksipä, niin kauan kuin
-silmiltäni ei riistetä tätä näkyä, johon ne eivät konsanaan voi väsyä,
-niin kauan kuin saatan nähdä auringon ja kuun ja kiinnittää kaipaavan
-katseeni muihin tähtisikermiin, seurata niiden nousemista ja laskemista
-ja avaruuksia niiden välillä sekä udella niiden vähemmän tai suuremman
-kiireellisyyden syitä -- niin kauan kuin saatan tähystää halki taivaan
-kimmelteleviä tähtiä, toisia kiintonaisia, toisia liikkuvia, moniaita,
-jotka äkkiä leimahtavat esiin, toisia, jotka ikäänkuin pudoten
-huikaisevat silmää valovirralla, ja toisia, jotka vetävät valojuovia
-pitkän matkan jäljissänsä; niin kauan kuin moisten ilmiöitten keskellä
-elän ja sulaudun, sikäli kuin ihminen voi, taivaallisiin asioihin --
-niin kauan kuin sieluni askartelee niin ylevissä asioissa kuin näissä,
--- mitä sillä väliä, mitä maata minä tallaan?
-
-"Välipä sillä, vaikka onnetar onkin heittänyt minut paikkaan, jossa
-suurenmoisin asunto on hökkeli vain! Vaatimattomin mökkikin, kun se
-vain on hyveen tyyssija, saattaa olla kauniimpi kaikkia temppeleitä;
-ahdas ei ole mikään paikka, mihin saattaa mahtua joukko kunniakkaita
-hyveitä; raskas ei mikään maanpako, jonne voi lähteä niin turvallisin
-rinnoin. Kun Brutus jätti Marcelluksen Mytileneen, tuntui hän itse
-olevan lähdössä maanpakoon, siksi että jätti sinne tuon ylvään
-maastansa karkoitetun. Cæsarpa ei tahtonutkaan astua maihin
-Mytilenessä, koska häntä hävetti nähdä häntä. Vaikka siis Marcellus eli
-maanpaossa ja köyhyydessä, hän eli mitä onnellisinta ja jalointa
-elämää.
-
-    "Hetki itsensä kanssa antoisampi kuin
-    Joukon hyvä-huudot ja tyhmäin ihailut.
-    Todempi on ilo Marcelluksen maanpaossa
-    Kuin Cæsarin, senaatti jalkainsa juuressa.
-
-"Ja mitä köyhyyteen tulee, niin tietää jokainen, jota ahnaus tai
-ylellisyys ei ole turmellut, että se ei ole mikään paha. Kuinka vähän
-ihminen tarvitseekaan ja kuinka helposti hän sen voi hankkia! Minä
-puolestani en katso menettäneeni varallisuutta, vaan yksin sen
-hoitamisen vaivan. Ruumiin tarpeet ovat harvat -- lämpöä ja ravintoa,
-ei muuta. Tuhotkoot jumalat ja jumalattaret tuon syöläyden, joka penkoo
-pilvet ja möyrii meret ja maat etsien lintuja ja eläimiä ja kaloja;
-joka syö ylenantaakseen ja ylenantaa taas syödäkseen ja halki koko
-maailman ajaa takaa sellaistakin, jota se loppujen lopuksi ei pysty
-sulattamaan. He saattavat tyydyttää nälkänsä vähällä, ja he
-kiihoittavat sitä paljolla. Mitä murhetta köyhyys saattaa tuottaa
-miehelle, joka halveksii moisia irstailuja? Katso esi-isäimme
-hurskasta, sankarillista köyhyyttä ja vertaa, mitä mainetta
-yksinkertainen Camillus nauttii hekumoitsija Apiciuksen häviämättömän
-häpeän rinnalla. Maanpakokin saattaa antaa riittävästi elämän tarpeita,
-mutta ylellisyyksiin eivät riitä kuningaskunnatkaan. Sielu meidät tekee
-rikkaiksi tai köyhiksi; ja sielu seuraa meitä maanpakoon ja löytää omat
-avunsa ja iloitsee niistä karuimmassakin erämaassa.
-
-"Vaan eipä kaivata edes filosofiaa, jotta saattaisimme sietää
-köyhyyttä. Katsohan köyhää: eikö hän monestikin ole ilmeisesti
-onnellisempi kuin rikas? Ja ajat ovat niin vaihtuneet, että mitä me nyt
-olisimme taipuvaiset katsomaan jonkun maanpakolaisen köyhyydeksi, olisi
-entisaikaan käynyt ruhtinaallisesta omaisuudesta. Sellaisten esikuvain
-jalostamana kuin Homeron, Zenon, Menenius Agrippan, Reguluksen,
-Scipion, köyhyys ei muodostu ainoastaan lohdulliseksi, vaan vieläpä
-kunnioitettavaksi.
-
-"Ja jos sinä teet sen vastaväitteen, että se paha, joka minut on
-yllättänyt, ei ole ainoastaan maanpakolaisuus tai köyhyys, vaan myöskin
-häpeä, niin vastaan minä, että sielu, joka on kyllin luja vastustamaan
-yhtä iskua, on kerrassaan haavoittumaton. Jos olemme perinpohjin
-voittaneet kuoleman kauhun, ei mikään muu voi meitä enää lannistaa.
-Mitä on häpeä sille, joka on lauman mielipiteen yläpuolella? Mitä oli
-häpeällinen _kuolemakin_ Sokrateelle, joka vankilaan astumalla riisti
-siltä häpeällisyyden? Cato kahdesti hävisi pyrkiessään prætorin- ja
-konsulinvirkaan -- hyvä, se oli näitten virkojen häpeä, ei Caton. Ei
-kukaan _voi_ olla toisten halveksima, ennenkuin itse on oppinut
-halveksimaan itseänsä. Mies, joka on oppinut voittamaan surun, kantaa
-kohtalon kohluja kuin pyhäseppeleitä otsallaan, eikä mikään ole niin
-läpeensä ihailtavaa kuin mies, ken vaarumatta nurjan onnensa kantaa.
-Sellaiset miehet saattavat häpeän itsensä häpeään. Jotkut tosin
-sanovat, että kuolema on parempi ylenkatsetta; heille minä vastaan,
-että ken on suuri kaatuessaan, on suuri maassa maatessaankin, ja yhtä
-vähän kohtaa häntä ylenkatse kuin jos ihmiset jaloin tallaavat pyhän
-rakennuksen raunioita, joita hurskaat miehet kunnioittavat yhtä
-suuresti kuin jos ne olisivat pystyssä.
-
-"Siksi ei sinulla, äitini armain, ole minun kohdaltani mitään
-loppumattoman itkun syytä; eikä liioin omaltasikaan. Et saata surra
-minun tähteni itsekkäistä syistä, kuin jos olisit muka menettänyt
-jotakin henkilökohtaisesti, sillä aina sinä olet ollut erittäin
-epäitsekäs ja erilainen kuin muut naiset suhteessasi poikiisi ja aina
-sinä olet ollut heidän auttajansa ja hyväntekijänsä pikemmin kuin he
-sinun. Ei sinun myöskään pidä minua, poissaolevaa, murehtien muistella
-ja ikävöidä. Me olemme usein ennenkin olleet erotetut toisistamme, ja
-vaikka luonnollista on, että sinä kaipaat tuota viehättävää
-keskustelua, tuota rajatonta keskinäistä luottamusta, tuota sydämen ja
-ajatustavan sisäistä sympatiaa, joka aina on meidän kesken vallinnut,
-ja tuota poikamaista iloisuutta, joka aina heräsi, milloin pistäysit
-meitä katsomaan, niin, koska sinä kohoat yleensä naisten yläpuolelle
-hyveessä, yksinkertaisuudessa, elämän puhtaudessa, sinun täytyy
-pidättyä naisellisista kyynelistä niinkuin olet tehnyt kaikkiin
-naisellisiin hullutuksiin nähden. Muista mitenkä Cornelia, joka
-kuoleman kautta oli kadottanut kymmenen lasta, sensijaan että olisi
-vaikerrellut poika-vainajiaan, kiitti onnetarta siitä, että _Gracchus_
-oli hänen poikainsa nimi. Rutilia seurasi poikaansa Cottaa maanpakoon,
-niin hellästi hän häntä rakasti, eikä kumminkaan kenkään nähnyt hänen
-vuodattavan kyyneltäkään hänen maahanpaniaistensa jälkeen. Hän oli
-osoittanut lempeään, kun se oli tarpeen, hän pidätti murheensa, kun se
-oli tarpeeton. Noudata näiden suurten naisten esimerkkiä samoin kuin
-olet noudattanut heidän hyveitään. Minä en tahdo, että murheesi
-_karkoitat_ huvituksilla tahi toimiskeluilla, vaan että sinä sen
-_voitat_. Sillä nyt sinun sopii palata noihin filosoofisiin
-tutkistelemuksiin, joita sinä kerta niin menestyksellä harjoitit, vaan
-jotka isäni silloin keskeytti. Niistä saat yhä enemmän tukea ja
-virvoitusta murheen hetkinä.
-
-"Ja harkitse sitäpaitsi, miten monta lohdutuksen lähdettä sinulla
-onkaan. Veljeni ovat vielä luonasi; Gallio arvollansa ja Mela
-itsenäisellä asemallansa sinua suojaavat; pieni lemmikkini Marcus aina
-iloa säteilevänä virkistää mieltäsi; pienen suosikkini Novatillan hoito
-on sekin tehtävä, omiansa lientämään suruasi. Ja vaikka isäsi onkin
-luotasi poissa, täytyy sinun hänenkin tähtensä hillitä vaikerruksiasi.
-Ja ennen kaikkea sisaresi, -- tuo todella luotettava, rakastava ja
-yleväsieluinen nainen, jolle olen niin syvässä kiitollisuuden velassa
-siksi että hän niin armaasti on vaalinut minua kehdosta hamaan tähän
-päivään saakka -- hän on suova sinulle mitä hellintä myötätuntoa ja
-totisinta lohdutusta.
-
-"Mutta koska minä tiedän, että ajatuksesi kuitenkin kaikitenkin
-alituisesti palaavat minuun ja että lapsistasi ei yksikään sukeltaudu
-mieleesi tiheämmin kuin minä -- ei siksi että ne olisivat sinulle
-vähemmän rakkaita kuin minä, vaan siksi että me luonnollisesti viemme
-käden useimmin sille kohdalle, jota kivistää -- niin minäpä sanon,
-mitenkä sinun tulee ajatella minua. Ajattele minua onnelliseksi ja
-iloiseksi, ikäänkuin minä eläisin keskellä kaikenlaista autuutta,
-niinkuin minä tosiaan elänkin, koskapa minä, huolia lainkaan
-tuntematta, voin vapaasti noudattaa omia mielitekojani ja toisinaan
-ratokseni suorittaa keveähköjä tutkielmia, toisinaan, totuutta
-tavoitellen, kohottautua ylös oman ja maailmankaikkeuden luonnon
-tarkastelemiseen. Ensi töikseni tutkistelen maita ja niiden asemaa,
-sitten ympäröivän meren tilaa, sen nousu- ja pakovesiä; sitten syvennyn
-huolella tarkkaamaan tuota pyörryttävää välimatkaa taivaan ja maan
-välillä, jossa jyrinät ja salamat, väkipuuskat ja sateen kuurot, lumi
-ja rakeet temmeltävät. Näin vaellettuaan kaikkien alempien kerrosten
-halki ponnahtaa mieleni ylös korkeimpiin asioihin ja riemuksensa
-katselee kaiken jumalallisen ihastuttavaa näytelmää ja, oman
-iankaikkisuutensa muistaen, siirtyy silmäilemään kaikkea, mikä ollut on
-ja mikä tulee olemaan kautta kaikkien aikojen."
-
-Tällainen on, lyhykäisin ääriviivoin haahmoiteltuna ja vailla kaikkea
-sitä kielen viehkeyttä, jolla Seneca on kirjoittamansa verhonnut, tämä
-pieni tutkielma, joka monen mielestä on ihastuttavimpia Senecan
-teoksista. Se tarjoaa katseltavaksi suurenmoisimman kaikista
-näytelmistä:
-
-    "Ylevä sielu kohtalon kourissa
-    Taistelevi."
-
-Niin pitkälle oli jotakin todella stoalaista siinä tavassa, millä
-Seneca suhtautui maanpakoonsa. Mutta säilyikö tämä ylväs asenne
-pysyvästi? Vajosiko hänen pieni filosoofinen ruuhensa hänen allansa vai
-kantoiko se hänet turvallisesti suuren vastoinkäymisen myrskyisten
-aaltojen halki?
-
-
-
-
-8 Luku.
-
-SENECAN FILOSOFIA PETTÄÄ.
-
-
-On olemassa onnettomuuksia, joitten todellinen olemus on niiden
-pysyväisyydessä. Ne ovat siedettäviä niin kauan kuin toivon häive niitä
-valaisee. Yksinäisyys ja ahdistukset saattoivat kenties ensi alussa
-tuottaa jonkinlaista uutuuden viehätystäkin filosoofille, joka aika
-ajoin alistui niihin keskellä rikkautta ja ystäviäänkin, mikä seikka ei
-ollut niinkään harvinaista hänen aikansa amatööri-ajattelijain
-piirissä. Mutta kun vuodet vierivät toivottomina edelleen, kun ystäväin
-ponnistukset osoittautuivat hyödyttömiksi, kun rakastava poika ja
-aviomies ja isä tunsi todella olevansa erotettu niiden seurasta, joihin
-hän oli kiintynyt niin hellällä lemmellä, kun kolkko saari näytti
-hänestä käyvän yhä raakalaismaisemmaksi ja yhä karummaksi, vuodenajan
-toisensa jälkeen lisätessä siihen kiusojansa tarjoamatta ainoatakaan
-korviketta, niin Seneca muuttui yhä tyytymättömämmäksi ja
-alakuloisemmaksi. Hänen surkea kohtalonsa näytti olevan: lahoa pois,
-hyödyttömänä, unhotettuna, vailla ystäviä! Luotuna seuraelämässä
-loistamaan hän täällä oli vailla seuraa; vallassansa kaunopuheisuus,
-jota senaattikin henkeään pidättäen kuunteli, hän täällä ei voinut
-keksiä ei asiaa ei kuulijaa; ja hänen elämänsä alkoi näyttää
-rikasvetiseltä joelta, joka kauan ennen mereen ennättämistä häviää
-synkkiin suomaihin ja tukehuttaviin hietikkoihin. Samoin kuin loistava
-Ovidius, kun hänet karkoitettiin Tomin hyisille salomaille, samoin
-Seneca purki tuskiansa valittaviin vaikerruksiin ja katkeriin säkeihin.
-Pienoisessa epigrammi-kokoelmassaan hän ei keksi liika ankaraa sanaa
-maanpakopaikastaan. Hän huudahtaa:
-
-    Sääli karkoitettujasi! Haudatut he
-    Ovat elävältä, maan tomuun peitetyt.
-
-Ja puhutellen jotakin pahansuopaa vihamiestä:
-
-    Ken lienetkin -- nimesi kertaanko? --
-    Joka tuhkaani tallata tohdit jalkoihisi
-    Ja syvimpään lankeemukseenkin tyytymätönnä
-    Veristä hiot asetta pääni varalle hämmentyneen,
-    Kavahda, sillä luontokin, säälien, hautoja vaalii
-    Ja henget kostavat, jos astut kuoleman maahan.
-    Kuule, Kateus, jumalat totuuden julistavat
-    Ja sieluni sen, sääliä anoen, toistaa;
-    _Pyhiä kurjat ovat_ -- kätesi pidättykööt:
-    _Hautoja_ ei haaskaa käsi pyhäinraiskaajankaan.
-
-Se seikka näyttää häntä kaikkein enimmän kiduttaneen, että hänen olonsa
-Korsikassa oli hänestä elävä kuolema.
-
-Mutta täydellisin kuvaus hänen mielentilastaan ja masentavin
-muistoonpano hänen horjuvaisuudestaan filosoofina on löydettävissä
-hänen kirjasestaan "Lohdutus Polybiukselle". Polybius oli muuan noita
-keisarin vapautettuja orjia, jotka paisuvassa rikkaudessaan ja
-ryömivässä uskottomuudessaan olivat ajan saastaisimpia ja
-merkillisimpiä ilmiöitä. Enemmän kuin kukaan siinä asemassa oli
-Claudius, erikoisen mitättömän luonteensa takia, tämän ihmisluokan
-tuhoisan vaikutuksen alaisena, ja niin vaarallinen oli heidän mahtinsa,
-että itsepä Messalinan oli pakko, saadakseen puolisonsa valtansa alle,
-tehdä näistä miehistä kannattajiaan ja tavoitella heidän suosiotaan.
-Sellainen oli "suuriarvoinen Felix", Paavalin tuomari, ja Narcissus,
-orja, josta tuli kolmen kuningattaren rakastaja ja jonka huonekunnassa
-(se herätti keisarissakin kateutta) oli moniaita niistä kristityistä,
-joille Paavali lähettää tervehdyksiä veljiltä Korintosta,[36] sekä
-Pallas, joka ei koskaan viitsinyt puhutella omia orjiaan, vaan antoi
-kaikki käskynsä merkeillä, ja joka todella alentui ottamaan vastaan
-kiitokset senaatilta, siksi että hän, etruskilaisten kuningasten
-jälkeläinen, kuitenkin alensihe palvelemaan keisaria ja yhteiskuntaa --
-mieletön ja halpamainen kohteliaisuus, joka näyttää johtuneen
-yksinomaan siitä seikasta, että hänellä oli sama nimi kuin Virgiliuksen
-nuorella sankarilla, myytillisen Evanderin pojalla.
-
-Tästä arvottomasta joukkiosta ei muuan Polybius ollut vähimmän
-vaikutusvaltainen. Hän oli keisarin opintojen ohjaaja -- arvokas Alkuin
-moiselle Kaarle Suurelle. Hänestä emme muuta tiedä kuin että hän yhteen
-aikaan oli Messalinan suosikki ja myöhemmin hänen uhrinsa ja että hänen
-kunniansa päivinä keisarin suosio asetti hänet niin korkealle, että
-hänen usein nähtiin kävelevän molempien konsulien välissä. Sellaiselle
-miehelle, tämän veljen kuoleman johdosta, Seneca kirjoitti mietelmän
-lohdutuksesta. Siitä on säilynyt jälkimaailmalle katkelma, mutta
-Senecan kunnialle olisi ollut hyvä, jos sitä ei olisi säilynyt
-ensinkään. Ne jotka intoilevat hänen maineensa puolesta, ilolla
-väittäisivät sitä väärennetyksi, mutta meidän uskomme mukaan ei
-yksikään vilpitön lukija voi lukea sitä huomaamatta sitä
-oikeaperäiseksi. Ei ole lainkaan luultavaa, että hän koskaan aikoi sitä
-julkaistavaksi, ja ken hyvänsä saattoi sen päivänvaloon, oli kuin
-olikin kuuluisan kirjoittajan vihamies.
-
-Sen väsähtänyt ja haikea sävy vahvistaa johtopäätelmää, joka on tehty
-eräästä sen sisältämästä viittauksesta, että se on kirjoitettu Senecan
-maanpakolaisuuden kolmannen vuoden loppupuolella. Hän puolustelee sen
-tyyliä sanoen, että jos siinä paljastuisi jokin ajatuksenheikkous tai
-sanonnan kankeus, ei muuta voisikaan odottaa mieheltä, joka niin kauan
-oli kuullut vain barbaarien raakaa ja ruokkoamatonta murretta. Meidän
-on tuskin tarvis seurata häntä niihin moraalifilosofian tavanomaisiin
-ylimalkaisuuksiin, joita se on täynnänsä, tahi osoittaa, kuinka
-huonosti sen sävy käy yksiin Senecan muitten kirjoitusten kanssa. Hän
-lohduttelee Polybiusta niillä "yleisillä totuuksilla", että kuolemaa ei
-voi välttää, että murhe on hyödytön, että kaikki olemme syntyneet
-suruun, että vainajat eivät tahtone meitä onnettomiksi heidän tähtensä.
-Hän muistuttaa hänelle, että hänen loistavan asemansa vuoksi kaikkien
-silmät ovat suunnatut häneen. Hän pyytää häntä etsimään lohdutusta
-tieteen harjoituksesta, jossa hän aina on osoittautunut niin eteväksi,
-ja vihdoin hän viittaa moniin ylevämielisen lujuuden loistaviin
-esimerkkeihin, ja juuripa tämän nousun takia koko tämä liehitteliäs
-kyhäelmä epäilemättä onkin kirjoitettu. Sillä korkeimpana huippuna,
-crescendo-tyyliin sepitettynä, on tässä osassa, kuten oli syytä
-odottaa, suurenmoinen kuvaus keisari Claudiuksesta. Seneca ei ole
-maanpaostaan lainkaan pahoillaan, vaan päinvastoin ryömii tomussa
-suudellakseen Cæsarin jalkoja siitä että hän hyväntahtoisesti pelasti
-hänet kuolemasta; hän ei suinkaan vakuuta viattomuuttaan -- mikä
-kenties oli mahdotonta, koska se olisi voinut saattaa hänet uuden
-syytteen alaiseksi -- hän päinvastoin puhuu syypään kaikella
-matelevalla nöyryydellä. Hän ylistelee saman miehen lempeyttä, joka,
-niinkuin hän muualla kertoo, huvikseen tapatti ihmisiä yhtä
-kylmäverisesti kuin koira syö perkkeitä; kehuu sen jumalaisen olennon
-ihmeteltäviä muistikykyjä, jonka tiedetään kutsuneen noppasille tai
-päivällisille henkilöitä surmautettuaan heidät edellisenä päivänä ja
-joka vieläpä tiedusteli vaimonsa poissaolon syytä muutamia päiviä sen
-jälkeen kun oli antanut käskyn tappaa hänet; kiittelee erinomaiseksi
-kaunopuhujaksi sekavaa änkyttäjää, jonka pää tutisi ja jonka paksut
-huulet rupesivat vääntelehtimään milloin vain hänen piti puhua.[37] Jos
-Polybius tuntee itsensä surulliseksi, niin kääntäköön katseensa
-Cæsariin; tämän äärettömän suuren ja säteilevän jumaluuden hohde siinä
-määrin huikaisee hänen silmänsä, että kaikki kyynelet kuivuvat
-ihailevaan ihmettelyyn. Oi, jospa tämä kirkas lännen tähti, loistaen
-yli koko maailman, joka ennen sen nousua oli syösty pimeyteen ja
-viheliäisyyteen, heittäisi edes yhdenkään säteen valoa hänellekin.
-
-Epäilemättä nämät mauttomat ja karkeat mairittelut, oudoksuttava
-vastakohta sille voimakkaan vihan ja viiltävän ylenkatseen katkeralle
-kielelle, jota Seneca ryöppynä valoi Claudiuksen muistolle hänen
-kuolemansa jälkeen, olivat kyhätyt yksinomaan siinä tarkoituksessa,
-että ne toistettaisiin noitten jumalallisten ja armollisten korvien
-kuullen. Epäilemättä tämä mainio vapautettu orja, jolle oli suotu niin
-runsas erä hänen herransa osalle vuodatetusta imartelusta, käyttäisi
-tilaisuutta -- ellei hyväsydämisyydestä, niin toki turhamaisuudesta --
-kuiskatakseen niitä keisarin korvaan. Jos hetki olisi vain otollinen,
-ken tietää, vaikka keisari jonakin unhoittavan humalan hetkenä
-saataisiin allekirjoittamaan käsky, että filosoofimme on palautettava
-maanpaostaan?
-
-Älkäämme olko hänelle kovat. Maanpako ja kurjuus ovat ankaria
-koettelemuksia, ja vaikea on kestää marttyyrin kohtaloa sen, jolla ei
-ole käsitystä marttyyrin kruunusta. Miehelle, joka, kuten Seneca, ei
-halunnut olla ainoastaan filosoofi, vaan myöskin maailmanmies -- joka
-juuri puheenalaisessa tutkielmassa moitiskelee stoalaisia siitä, että
-he eivät tunne elämää -- ei olisi tuntunut olevan häpeän varjoakaan
-yksityisessä, teeskentelevää liehakoimista sisältävässä
-tunteenpurkauksessa, jonka vain oli määrä vapauttaa tekijänsä
-säälittävästä maanpaosta. Tahi, jos tuomitsemme Senecan, niin
-muistakaamme, että ovatpa kristitytkin, jopa heistä filosoofit,
-nousseet suureen kunniaan vain sitä surullisemmin langetaksensa.
-Senecan Claudiukselle osoittamat imartelut eivät ole sen
-siivottomammat, vieläpä äärettömästi vähemmän häpeälliset kuin ne,
-joita liehittelevät piispat tuhlailivat hänen vastineelleen Jaakko
-I:lle. Ja jos Seneca, stoalainen filosoofi, ei voi voittaa mitään
-verrattuna suurimman kristillisen ajattelijan -- Francis Baconin, St.
-Albanin viscountin -- vieläkin armollisempaan siveelliseen
-lankeemukseen, niin älkäämme unhottako, että Savonarola ja Cranmer
-kidutettaessa peruuttivat sanansa, ja että maanpaon tuskassa Dante
-Alighierinkin korkealentoinen ja mahtava henki eksyi sanoihin ja
-ajatuksiin, joita hän ylevimpinä hetkinään kaiketi olisi punastunut.
-
-
-
-
-9 Luku.
-
-SENECA KUTSUTAAN MAANPAOSTA.
-
-
-Senecan riuduttavan maanpaon viidestä viimeisestä vuodesta ei mitään
-tietoja ole säilynyt meille. Miten hän häälyi toivon ja pelon välillä,
-miten toisinaan uppoutui filosofiaan, toisinaan ikävöiden halasi siihen
-maailmaan, jonka oli kadottanut, sitä emme osaa sanoa, vain kuvitella.
-Kaikki toiveet, että Polybius ehkä voisi ja tahtoisi tehdä jotakin
-hänen hyväksensä, hänen oli täytynyt hukuttaa kuullessaan, että tämä
-vapautettu, joka ennen, Messalinan ohella ja tukemana, oli niin
-mahtava, nyt oli menettänyt henkensä tämän juonien kautta. Mutta
-loppuaikoinaan Korsikassa hänen on täytynyt kuulla pöyristyttäviä
-uutisia, jotka saattoivat ehkäistä häntä lankeamasta täydelliseen
-epätoivoon.
-
-Sillä Messalinan ura oli nopeasti lähestymässä loppuaan. Tämän kauniin
-ruhtinattaren elämä, niin lyhyt kuin olikin, sillä hän kuoli hyvin
-nuorella iällä, on riittänyt tekemään hänen nimensä ikuiseksi
-sananparreksi, milloin pohjatonta häpeää mainitaan. Yhteen aikaan hän
-näytti vastustamattomalta. Persoonallisella kiehtomisvoimallansa oli
-hän täydellisesti saanut valtoihinsa heikon Claudiuksen, ja ylhäisimmät
-roomalaiset sekä vaikutusvaltaisimmat vapautetut hän oli voittanut joko
-vehkeilyillään tahi lannistanut säälimättömällä ankaruudellaan. Mutta
-hänen kohtalostansa me näemme, niinkuin jokaiselta historian lehdeltä
-näemme, että pahe aina kantaa itsessään oman turmionsa, ja että kosto,
-sitä vääjäämättömämpi, mitä hitaampi se toisinaan on, odottaa jokaista
-siveyslain rikkomusta. On jotakin melkein uskomatonta siinä sokeassa
-rikollisuudessa, joka syöksi hänet maahan. Puolisonsa poissaollessa
-Ostiassa hän aivan julkisesti otti miehekseen C. Siriuksen, kauniimman
-ja lupaavimman Rooman nuorista ylimyksistä. Nähtävästi hän oli
-vakuuttanut Claudiukselle, että tämä oli vain pila-avioliitto, jonka
-oli määrä torjua joitakuita turmiota tietäviä ennustuksia, mitkä
-uhkasivat "Messalinan puolisoa"; mutta mitä Claudius lieneekään
-kuvitellut, koko muu maailma tiesi, että avioliitto oli todellinen,
-eikä sen mielestä ainoastaan törkeys ja kauhistus, vaan myös
-suoranainen yritys keisarillisen vallan anastamiseksi.
-
-Tällä tapaa asian värittäen eräs vapautettu, Narcissus, sai solvatun
-keisarin temmatuksi irti velttoudestaan ja arkuudestaan. Häämenojen
-hurjien kemujen ollessa korkeimmillaan Vettius Valens, muuan senajan
-kuuluisa lääkäri, oli juhlatuulen vallattomuudessa kavunnut korkean
-puun latvaan, ja kun häneltä kysyttiin, mitä hän näki, hän vastasi
-sanoin, jotka, vaikka tarkoitettuina kompasanaksi, olivat täynnä
-kaameata ennustusta: "Näen hurjan myrskyn olevan tulossa Ostiasta". Hän
-oli tuskin lausunut sanat, kun ensinnä epämääräinen huhu ja sitten
-useat sanalähetit toivat sellaisia uutisia, että Claudius tiesi kaikki
-ja oli tulossa kostamaan. Nämä uutiset iskivät kuin ukkosen nuoli
-pitovieraisiin. Ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut, läksi Silius
-hoitamaan julkisia tehtäviään foorumilla; Messalina sitävastoin lähetti
-hakemaan lapsiaan, Octaviaa ja Britannicusta, jotta lapset rinnallaan
-voisi kohdata puolisonsa, rukoili suojelusta Vibidialta, Vestan
-neitsyitten vanhimmalta, ja, mukanaan vain kolme seuralaista, pakeni
-jalkaisin, kenenkään säälimättä, koko kaupungin halki, kunnes saapui
-Ostian tielle ja siellä nousi erään sattumalta ohikulkevan
-vihannestarhurin rikkarattaille. Mutta Narcissus kiinnitti puoleensa
-keisarin sekä katseet että huomion kertomalla ja todistamalla hänen
-rikoksensa. Vestaalittaresta hän pääsi irti lupaamalla, että Messalinan
-asia tulisi oikeudessa tutkittavaksi, ja sitten hän joudutti Claudiusta
-eteenpäin, ensin Siliuksen taloon, joka oli täynnänsä todisteita hänen
-syyllisyydestään, ja sitten pretoriaanien leiriin, jossa joutuun
-kostettiin koko sille joukkokunnalle, joka oli sekaantunut Messalinan
-rikoksiin. Sillä välin tämä, vuoroin raivoten ja taas kurjan pelon
-vallassa, oli paennut Luculluksen puutarhaan, jota hän oli tavoitellut
-ja sen vääryydellä anastanutkin itselleen. Claudius, joka oli palannut
-kotiin ja pöydän nautintojen ääressä alkanut vaipua velttoon
-välinpitämättömyyteensä, osoitti leppymisen merkkejä; mutta Narcissus
-tiesi, että viivytys oli kuolemaksi, ja omalla uhallaan lähetti
-tribuunin ja senturioneja lopettamaan keisarinnan. He tapasivat hänet
-maassa makaamasta äitinsä Lepidan jalkojen juuressa, jonka kanssa hän
-menestyksensä aikoina oli elänyt epäsovussa, mutta joka nyt tuli
-säälimään ja lohduttamaan häntä onnettomuudessa ja vaatimaan häntä
-vapaaehtoiseen kuolemaan, joka yksin saattoi pelastaa hänet vielä
-julmempaa uhkaavasta häpeästä. Mutta Messalinan sielu, niinkuin
-myöhemmin Neron, oli niin tyystin riettauden turmelema, ettei edes
-epätoivo antanut rohkeutta poloisimpaankaan ylväshenkiseen tekoon.
-Hänen tuhlatessaan aikaa kyyneliin ja voivotuksiin kuului meluavaa
-koputusta ovelta ja tribuuni seisoi hänen edessään jäykän äänettömänä.
-Nyt vasta keisarinna otti väkipuukon empivään käteensä, vaan kun hän
-kahdesti oli turhaan survaissut itseään, antoi tribuuni kohtalokkaan
-iskun, ja Messalinan ruumis, niinkuin muinen Jesebelin, makasi
-verissään vavahdellen sillä maalla, jonka hän rikoksillansa oli
-riistänyt oikealta omistajalta. Vielä viipyen ateriallaan Claudius sai
-tiedon, että hänen puolisonsa oli mennyt manalle, vaan ei sillä kertaa
-tehnyt ainoatakaan kysymystä eikä myöhemmin osoittanut vähintäkään
-katumuksen, vihan, säälin tai yleensä minkään inhimillisen tunteen
-merkkiäkään.
-
-Omituinen ja merkittävä ilmiö, että Seneca ei puhu kerrassaan mitään
-siitä naisesta, joka oli syössyt hänet hänen elämänsä katkerimpaan
-tuskaan ja alennukseen, kuten jo olemme huomauttaneet. Se ei
-luonnollisestikaan johdu sattumasta, sillä ne paheet, joita hän
-ehtimiseen kuvailee ja sormella osoittaa, hän olisi tässä kurjassa
-naisessa saanut räikeimmin valaistuksi, eikä saman ajan historia olisi
-saattanut tarjota sopivampaa esimerkkiä kuin hänen kohtalonsa siitä,
-että siveyslain vääjäämätön majesteetti ei jätä rikosta rankaisematta.
-Mutta vaikka siis Senecalla oli täysi syy inhota hänen luonnettansa ja
-vihata hänen muistoaan, vaikka hän ei olisi voinut tehdä suosijoilleen
-tervetulleempaa palvelusta kuin mustaamalla hänen mainettaan, hän ei
-koskaan edes mainitse hänen nimeänsä. Ja tämä kunnioitettava
-äänettömyys asettaa hänen luonteensa suotuisaan valoon. Sillä selittää
-sen voi vain säälintunne siitä että Messalinakin, niin huono kuin hän
-epäilemättä olikin, jo oli joutunut korkeamman tuomarin tuomittavaksi
-ja saanut ankaran rangaistuksen Jumalan kädestä. On päätelty, ja kaikki
-todennäköisyys vahvistaa johtopäätelmää, että kaikkein mustin kaikista
-häpeäjutuista, mitä uskottiin ja levitettiin Messalinasta, johtui
-muutamasta hänen verivihollisensa ja voittoisan seuraajansa
-julkaisemasta omaelämäkerrasta. Ne monet, jotka olivat mukana
-kukistamassa Messalinaa, eivät voineet parempaa toivoa kuin saada
-myrkyttää joka muiston hänen elämästään; ja sammumattomassa vihassaan
-täytyi pahimman naisen, mitä milloinkaan on elänyt, tuntea erikoista
-tyydytystä kaikella tapaa häväistessään kilpailijaa, jonka nuorten
-lasten syrjäyttäminen oli hänen mieluisin tehtävänsä. Että Seneca ei
-alentunut kirjoittamaan vihamiehestäkään, mitä Agrippina ei hävennyt
-tekemästä, -- että hän säästi olentoa, jota jokaisen etu ja huvi käski
-parjaamaan, -- että hän piti hänen kammottavaa loppuansa riittävänä
-vaatimaan sääliä, niinkuin se oli riittävä kosto hänen rikoksistaan --
-siinä piirre filosoofimme luonteessa, joka tuskin on vielä saavuttanut
-ansaittua tunnustusta.
-
-
-
-
-10 Luku.
-
-AGRIPPINA, NERON ÄITI.
-
-
-Tuskin oli Messalinan hauta luotu umpeen, kun hovissa alkoivat mitä
-kiihkeimmät juonittelut hänen seuraajansa määräämisestä. Iäkkään
-keisarin kädestä kilpaili pääasiallisesti kolme tarjokasta. Ne olivat
-hänen entinen vaimonsa Ælia Petina, josta keisari oli eronnut
-turhanpäiväisten eripuraisuuksien takia ja jota kannatti Narcissus;
-Lollia Paulina, vanhaan aikaan niin suuresti ylistetty loistavan
-kauneutensa takia ja joka lyhyen aikaa oli ollut Caligulan vaimona, ja
-Agrippina nuorempi, suuren Germanicuksen tytär ja Claudiuksen itsensä
-veljentytär. Tosin Claudius, joka oli ollut yhtä onneton kuin Henrik
-VIII viidessä avioliittokokeessaan, oli mahdollisimman juhlallisesti ja
-varmasti vakuuttanut, että hän ei enää koskaan alistuisi sellaiseen
-ikeeseen. Mutta hän oli niin täydelleen pelkkä välikappale
-hovilaistensa käsissä, ettei kukaan kiinnittänyt vähintäkään merkitystä
-siihen, mitä hän sanoi.
-
-Sedän avioliittoa oman veljentyttären kanssa pidettiin luonnonlakien
-loukkauksena, ja roomalaiset kauhistuivat sitä yhtä paljon kuin mekin
-tekisimme. Mutta turvautumalla kaikkein häikäilemättömimpiin keinoihin
-syrjäytti Agrippina kaikki kilpailijansa ja punoi juonensa niin
-erinomaisen taitavasti, että hänestä muutaman kuukauden kuluttua tuli
-Claudiuksen puoliso ja Rooman keisarinna.
-
-Tämän ruhtinattaren kanssa Senecan kohtalot kietoutuivat mitä lähimmin
-yhteen, ja me pystymme sitä paremmin ymmärtämään hänen asemansa ja
-kirjoituksensa, jos muistamme, ettei minkään maan historia paljasta
-meille ilmiötä pöyristyttävämpää ja hirvittävämpää kuin mitä se tarjoaa
-Agrippinan, Neron äidin, haahmossa.
-
-Suurten vanhempainsa hyveistä hän, kuten muutkaan lapset, ei ollut
-perinyt ainoatakaan; ja hänessä olivat suvun kehnot taipumukset
-paisuneet intohimoiksi, jotka ajoivat hänet kaikenkaltaisiin rikoksiin.
-Hänen elämänsä aina kehdosta asti oli ollut pelkkää turmelusta, eikä
-yhdessäkään hänen elämänsä monista äkkivaiheista pilkahtanut hänessä
-esiin ainoatakaan jaloa tai rakastettavaa piirrettä. Syntyneenä
-Ubialaisten kaupungissa (joka myöhemmin hänen kunniakseen sai nimen
-Colonia Agrippina ja vieläkin säilyttää nimen muodoissa Cologne ja
-Köln) hän kadotti isänsä kolmivuotiaana ja kahdentoista iässä äitinsä,
-joka silloin karkoitettiin maanpakoon. Hänet kasvatettiin huonojen
-sisarten ja hurjan, pahantapaisen veljen kanssa, ja isoäitiä, joka
-kasvatusta valvoi, hän vihasi. Neljäntoista vanhana hänet naitettiin
-Cnæus Domitius Ahenobarbukselle, joka oli kaikkein kehnoimpia ja
-pahamaineisimpia aikansa roomalaisista nuorista ylimyksistä. Ajan
-juoruilevat elämäkerrat vieläkin sisältävät moniaita kaskuja hänen
-julmuudestaan ja itsekkäisyydestään. Ne kertovat, kuinka hän kerta,
-ilman vähintäkään sääliä, ajoi muutaman Appiuksen tiellä leikkivän
-poika poloisen yli; kuinka hän toisessa tilaisuudessa iski silmän
-eräältä roomalaiselta ritarilta, joka oli antanut hänelle kiivaan
-vastauksen; ja kuinka, kun hänen ystävänsä onnitteli häntä pojan
-syntymisen johdosta (se oli nuori Claudius Domitianus, myöhemmin
-keisari Nero), hän raa'asti huomautti, että senkaltaisista ihmisistä
-kuin hänestä itsestään ja Agrippinasta saattoi syntyä vain joku
-kuvatus, yleiseksi turmioksi määrätty.
-
-Domitius oli neljäkymmentä vuotta vanha naidessaan Agrippinan, ja nuori
-Nero syntyi vasta yhdeksän vuotta myöhemmin. Kaiken hellyyden, mihin
-Agrippinan tiikeriluonne pystyi, sen nyt sai hänen lapsensa. Tämän
-lapsen hyväksi, sen kehdosta omaan kuolemaansa saakka, joka hänet
-kohtasi juuri samaisen pojan kautta, hän uurasti ja teki syntiä. Hänen
-ääretön kunnianhimonsa, johon eroamattomasti liittyi rajaton, vimmainen
-rakkaus tätä ainoata poikaa kohtaan, tästä pitäen määräsi jokaisen teon
-hänen elämässään. Kohtalo oli hänestä tehnyt keisarin sisaren;
-vehkeilyt nostivat hänet toisen puolisoksi; omat rikokset tekivät
-hänestä kolmannen äidin. Ja ensi näkemältä tuntuu kuin olisi hänellä
-ollut harvinainen onni muassansa, sillä vielä ollessansa elämän
-keväimessä hän, ensinnä puolisonsa, sitten poikansa nimissä, ei
-suinkaan vähässä määrässä ollut osallisena hallittaessa Rooman
-maailmaa. Mutta sillä välin tuo erehtymätön kosto, jonka äänettömiä
-askeleita voitonriemuisen rikoksentekijän jäljissä me saatamme seurata
-historiassa sivu sivulta, käsi koholla hiipi häntä yhä lähemmäksi. Kun
-hän oli saavuttanut tyydytetyn rakkauden ja kunnianhimon huimaavan
-korkeuden, jonne oli kahlannut niin monen syntisen ja verisen teon yli,
-syöstiin hänet alas kaamean karkeasti, väkivaltaiseen, häpeälliseen
-kuolemaan, juuri saman pojan käden kautta, jonka takia hän niin monesti
-oli rikkonut hyveen ja oikeuden lakeja vastaan ja niin useasti
-jalkoihinsa tallannut niitä puhtaita ja helliä siteitä, joita Jumalan
-ääni on opettanut pakanankin, tietoisuutensa rajoissa, tunnustamaan ja
-kunnioittamaan.
-
-Pyrkien siihen että hänen poikansa naisi Octavian, Claudiuksen
-tyttären, hän ensi töiksensä toimitti surman suuhun Silanuksen, nuoren
-ylimyksen, jolle Octavia jo oli kihlattu. Sen jälkeen piti päästä irti
-kaikista mahdollisista tai todellisista kilpailijoista. Edellisten
-joukossa oli kaunis Calpurnia ja hänen oma kälynsä, Domitia Lepida.
-Jälkimmäisiin kuului rikas Lollia Paulina, jota hän, aiheettomasti,
-syytti noituudesta ja maankavalluksesta, minkä jälkeen hänen
-omaisuutensa otettiin takavarikkoon; keisari toki säästi hänen
-henkensä, mutta karkoitti hänet Italiasta. Tämä puolikosto ei riittänyt
-Neron äidille. Raamatun Herodiaan tyttären tavoin hän lähetti tribuunin
-tuomaan hänelle vihollisensa pään; ja kun se hänelle tuotiin ja hänen
-oli vaikea tuntea nuo kerran niin ylistetyn kaunottaren surkastuneet ja
-aavemaiset piirteet, sanotaan hänen omin käsin kohottaneen yhtä huulta
-ja täten päässeen vakuutetuksi siitä, että tämä todella oli Lollian
-pää. Sellaisiin kauhistuksiin saattaa nainen vajota, kun hän hylkää
-Jumalan rakkauden; ja kauniit kasvot saattavat kätkeä sielun
-"saastaisen kuin synti itse". Hyvällä syyllä voi Adolf Stahr
-huomauttaa, että Shakespearen lady Macbeth ja puolisonmurhaaja Gertrude
-ovat vain lapsia tämän kivikovan naishirviön rinnalla.
-
-Tämäpä ruhtinatar kutsui Senecan takaisin maanpaosta vuonna 49.[38] Hän
-älysi, että hänen tihutyönsä herättivät kammostusta sellaisessakin
-kaupungissa, joka kauan oli tottunut vereen, ja Tacitus suoraan
-sanookin, että hän toivoi voivansa panna näitä tunteita vastaan
-vaakalaudalle kansanmielisen teon kutsumalla takaisin Korsikan
-autioilta erämailta Rooman maailman lempifilosoofin ja suosituimman
-kirjailijan. Eikä hän tyytynyt tähän julkiseen todistukseen siitä, että
-uskoi hänet viattomaksi rikokseen, josta häntä oli syytetty, vaan sen
-lisäksi hankki hänelle praetorinviran, ottipa vielä hänet nuoren
-poikansa opettajaksi ja kasvattajaksi. Tässäkään toimenpiteessään hän
-ei unohtanut kunnianhimoisia suunnitelmiaan, sillä hän tiesi, että
-Senecassa kyti salainen katkeruus Claudiusta kohtaan ja että Nero ei
-voisi saada viisaampaa opastajaa valmistelemaan toimenpiteitä, joilla
-turvattaisiin hänen keisarivaltaa tavoittelevien toiveittensa
-toteuttaminen. Olisi kenties ollut parempi Senecan onnelle, ettei hän
-olisi koskaan lähtenyt Korsikasta tahi jälleen asettanut jalkaansa
-tuohon kirkemäiseen, verentahraamaan hoviin. Lisättäköön kuitenkin
-hänen puolustuksekseen, että toinenkin, epäämättömän tunnollinen
-kunnian mies -- Afranius Burrus --, suoraluontoinen, teeskentelemätön
-mies, muinaisroomalaisen miehuuden perikuva, jonka Agrippina oli
-korottanut pretoriaanien kaartin prefektiksi, oli kernas jakamaan hänen
-vaaransa ja vastuunsa. Mutta hänen on täytynyt alun pitäen joutua
-elämään alhaisten ja rikoksellisten vehkeitten ilmapiirissä. Hänen on
-täytynyt muodostaa tärkeä jäsen Agrippinan puolueessa, joka kävi
-jokapäiväistä, murhaavaa sotaa Narcissuksen puoluetta vastaan. Hänen on
-täytynyt olla selvillä niistä herkeämättömistä juonitteluista, joilla
-Agrippina sai poikansa Neron ottopojaksi keisarille, jonka oma poika
-Britannicus oli vain kolme vuotta nuorempi. Hänen on täytynyt nähdä,
-kuinka Neroa aina kunnioitettiin, ylennettiin ja näyteltiin
-kansanjoukolle Rooman tulevana toivona, sillä välin kun Britannicus,
-niinkuin nuori Edvard V setänsä[39] hallitessa, laiminlyötiin,
-ympäröitiin vakoojilla, pidettiin niin paljon kuin mahdollista poissa
-isän silmistä ja niin täydellisesti työnnettiin syrjään, että kansa
-alkoi tosissaan epäillä, elikö hän vai oliko kuollut. Hänen on täytynyt
-nähdä, kuinka Agrippina, joka nyt oli päässyt ennenkuulumattomaan
-kunniaan jo eläissänsä saadessaan arvonimen "Augusta", toimi niin
-korskeasti, että saattoi olla vain vähän epäilystä siitä, mitkä olivat
-hänen lopulliset aikeensa valtaistuimeen nähden. Hänen on täytynyt
-tuntea, että hänen loistava älynsä oli itse asiassa palvelemassa
-naista, jossa ahnaus, kopeus, väkivaltaisuus, petollisuus ja
-kaikenlainen häikäilemätön paheellisuus oli saavuttanut tähän saakka
-saavuttamattoman asteen turmeltuneessakin ja pakanallisessa
-maailmassa. Tästä pitäen Senecan elämäkerran täytyy muodostua
-puolustuskirjoitukseksi mieluummin kuin ylistyspuheeksi.
-
-Keisari ei voinut olla älyämättä valinneensa Agrippinassa puolison
-vieläkin sietämättömämmän kuin Messalina. Messalina ei ollut
-tuuppautunut hänen ja hänelle rakasten ystävien väliin, ei ollut
-riistänyt häneltä hallitusvallan tunnusmerkkejä, ei ollut vallinnut
-palatsia tylyllä ja epänaisellisella tyranniudella ja oli tietenkin
-äidin huolella valvonut hänen lastensa henkeä ja onnea. Narcissus ei
-lie suinkaan tahtonut kauan pitää häntä tietämättömyydessä siitä, että
-Agrippina, kaikkien muitten juoniensa ja rikostensa lisäksi, oli ollut
-hänelle aivan yhtä vähän uskollinen kuin hänen edellinenkin onneton
-vaimonsa. Tämä tieto painui syvälle hänen sydämeensä, ja hänen kuultiin
-jupisevan, että hänen kohtalonsa oli aina sama: ensin kestää ja
-sitten kostaa vaimojensa rikkomukset. Agrippina, jonka vakoilijat
-täyttivät palatsin, ei saattanut kauan pysyä tietämättömänä näin
-merkityksellisestä puheesta; ja luultavastikin vaisto, jota hänen oman
-syyllisen omantuntonsa katalat tekoset teroittivat, sanoi hänelle, että
-keisari selvästi näytti katuvan, että oli nainut veljentyttärensä ja
-ottanut tämän pojan omakseen oman nuoren poikansa vahingoksi, ellei
-suorastaan turmioksi. Jos mieli saavuttaa päämäärä, johon hän niin
-kauan oli tähtäillyt, ei ollut aikaa hukata. Toivokaamme, että Seneca
-ja Burrus olivat ainakin tietämättömiä niistä toimenpiteistä, joihin
-hän ryhtyi tarkoitusperänsä toteuttamiseksi.
-
-Onni suosi häntä. Pelätty Narcissus, hänen murhasuunnitelmansa pahin
-vastus, oli saanut ankaran luuvalokohtauksen. Agrippina laittoi niin,
-että hänen lääkärinsä määräsi hänet kylpemään Campanian Sinuessaan.
-Sillä tapaa hänet saatiin pois tieltä, ja Agrippina kävi heti
-käsiksi verityöhönsä. Uskoen salaisuuden Halotukselle, keisarin
-_prægustator'ille_ -- orja, jonka toimena oli hänen suojelemisensa
-myrkyltä sen kautta, että hän ennen keisaria maistoi jokaista
-ruokalajia -- ja hänen lääkärilleen, Xenoionille Kos-saarelta hän kysyi
-neuvoa Locustalta, tämän klassillisen Jaakko-kuninkaan ajan Mrs
-Turneriltä, mikä myrkky parhaiten soveltuisi hänen tarkoitukseensa.
-Locusta oli mestari alallaan, jolla pitkä praktiikka oli hankkinut
-hänelle tavattoman taitavuuden. Myrkky ei saanut vaikuttaa liian
-nopeaan, jottei se herättäisi epäilystä; eikä liian hitaasti, jotta
-keisarille ei jäisi aikaa pitää neuvoa poikansa Britannicuksen eduksi,
-vaan sen tuli olla sellainen, joka hämmentäisi hänen järkensä,
-aiheuttamatta välitöntä kuolemaa. Claudius oli ahmatti syömäri, ja
-myrkky annettiin hänelle mahdollisimman mukavasti sekoitettuna erääseen
-sieniruokaan, josta hän erittäin paljon piti. Agrippina itse tarjosi
-hänelle herkullisimmat sienet, ja heti myrkky teki hänet mykäksi. Laita
-oli, kuten liiankin tavallisesti, niin, että Claudius jo silloin oli
-päihtyneessä tilassa ja kannettiin vuoteeseensa, ikäänkuin ei mitään
-olisi tapahtunut. Seurasi ankara vatsatauti, ja pelättiin, että tämä
-ynnä hänen juomansa runsas viiniannos tekisivät myrkyn vaikutuksen
-tyhjäksi. Mutta Agrippina oli mennyt liian pitkälle perääntyäksensä; ja
-Xenofon, joka tiesi, että suuret rikokset epäonnistuneina ovat
-vaaralliset, mutta onnistuneina palkitaan, tuli hänelle avuksi. Ollen
-yllyttävinään häntä ylenantamaan hän kutkutti keisarin kurkkua pian
-tehoavaan ja kuolettavaan myrkkyyn kastetulla sulalla. Se vaikutti, ja
-ennen aamua Claudius oli ruumiina.[40]
-
-Kuten historiassa niin monesti on tapahtunut, Tarquinius Priscuksen
-ajoista Kaarle II:n päiviin asti, salattiin kuolema, kunnes kaikki oli
-valmistettu seuraajan nimittämistä varten. Palatsia vartioitiin
-huolellisesti; sinne ei päästetty ketään lukuunottamatta Agrippinan
-uskollisimpia puoluelaisia. Ruumista tuettiin tyynyjen avulla; "hänen
-omasta tahdostaan" kutsuttiin näyttelijöitä huvittamaan keisaria ja
-konsuleja pyydettiin lukemaan rukouksia hänen henkensä puolesta.
-Levittäen huhua, että keisari oli paranemaan päin, Agrippina ahnaasti
-itse piti silmällä Britannicusta ja hänen kahta sisartaan, Octaviaa ja
-Antoniaa. Ikäänkuin surun murtamana hän itki ja syleili heitä ja ennen
-kaikkea piti Britannicusta vierellään, suudellen häntä ja huudahdellen,
-"että hän oli kerrassaan isänsä kuva", ja varoen päästämästä häntä
-millään ehdolla pois huoneesta. Siten kului päivä, kunnes oli tullut
-hetki, jonka kaldealaiset olivat selittäneet olevan ainoan onnellisen
-tuona onnettomana lokakuun päivänä.
-
-Tuli puolipäivä; palatsin ovet työnnettiin äkkiä auki; ja Nero,
-rinnallaan Burrus, tuli ulos sen pretoriaanijoukon luo, joka piti
-vartiota. Päällikkönsä käskystä he ottivat hänet eläköön-huudoin
-vastaan. Vain jotkut empivät, katsellen ympärilleen ja kysyen: "Missä
-on Britannicus?" Kun hän kuitenkaan ei ollut näkyvissä eikä yksikään
-esiintynyt hänen puolestaan, seurasivat he joukon esimerkkiä.
-Triumfissa Nero kannettiin leiriin, jossa hän piti sotamiehille lyhyen
-puheen ja lupasi jokaiselle heistä runsaan lahjan. Heti häntä
-tervehdittiin imperaattorina. Senaatti seurasi sotamiesten vaalia
-eivätkä maakunnat panneet vastaan. Jumalalliset kunnianosoitukset
-määrättiin pidettäväksi murhatulle ja ryhdyttiin valmisteluihin hänen
-hautajaisiansa varten, jotka loistossa kilpailivat Livian Augustusta
-varten järjestämäin kanssa. Mutta jälkisäädös -- joka ilman mitään
-epäilystä oli seuraajaksi määrännyt Britannicuksen -- kaikessa
-hiljaisuudessa toimitettiin pois eikä sen säädöksiä milloinkaan tultu
-tuntemaan.
-
-Ja keisarivaltansa ensimmäisenä iltana Nero, hyvin tietäen, ketä hänen
-oli kiittäminen valtaistuimestansa, antoi vartijalle, joka tuli häneltä
-kysymään yön tunnussanaa, tuon kiitollisen ja merkittävän sanan:
-"Optima mater" -- "äideistä paras".
-
-
-
-
-11 Luku.
-
-NERO JA HÄNEN OPETTAJANSA.
-
-
-Sitä keisarillista nuorukaista, jonka kohtalot nyt ovat mitä
-läheisimmästi liittyneet Senecan vaiheisiin, kansan suosionosoitukset
-saattoivat valtaistuimelle. Väsyneinä Augustuksen viekkauteen,
-Tiberiuksen juroon vihaan, Caligulan mielettömään julmuuteen, vanhan
-Claudiuksen hölmöyteen he eivät muuta voineet kuin mielihyvin tervehtiä
-loistavaa, ihanaa nuorukaista, jonka kauniit kiharat valuivat
-olkapäille ja jonka piirteissä kuvastui roomalaiskauneuden hienoin
-tyyppi. Hänen menneisyydessään ei mikään saattanut ennustaa hänen
-tulevaisuudelleen synkkää kehitystä, ja kaikki luokat samalla muotoa
-haaveilivat kultaisen ajan tulosta. Me saatamme käsittää heidän
-tunteensa, jos vertaamme niitä omain maanmiestemme tunteisiin, kun
-Henrik VIII:n synkkää tyranniutta seurasi Edvard VI:n nuorekas hallitus
-hyvettä ja ystävällisyyttä täynnä. Onnellista olisi Nerolle ollut, jos
-hänen hallituksensa, samoin kuin Edvardin, olisi voinut katketa,
-ennenkuin tuo monen rikoksen yö oli pimittänyt sen lupaavan
-aamunkoiton. Sillä Neron hallituskauden ensimmäistä viittä vuotta --
-tuota kuuluisaa _Quinquennium Neronis_ -- roomalaiset todella pitivät
-melkein ihanteellisen onnen ajanjaksona. Itse asiassa hallitusta hoiti
-Seneca Neron nimissä. Niinkin oivallisen keisarin kuin Trajanuksen
-sanotaan tunnustaneen, "ettei yksikään muu ruhtinas ole läheskään
-pystynyt ansaitsemaan sitä ylistystä kuin Nero tällä ajanjaksolla". On
-kumminkin uskottavaa, että nuo vuodet näyttivät loistavan aivan
-ylenmäärin ihanasti sitä syvää pimeyttä vasten, joka niitä seurasi,
-vaan sittenkin me niissä voimme nähdä monta seikkaa, jotka kyllin
-riittivät herättämään toivoa, iloa ja innostusta. Nuori Nero oli alussa
-vaatimaton ja opinhaluinen. Hänen neitsytpuheensa, jotka olivat
-kirjoitetut kaikella sillä ajatuksen ja kielen kauneudella, mikä
-ilmaisi Senecan kynää, yhtä hyvin kuin hänen yksityiset lausuntonsa
-olivat täynnä lämmittäviä lupauksia. Kaikkea sitä vääryyttä ja sortoa,
-jonka mennyt aika liiankin hyvin tunsi, hän lupasi kavahtaa. Hän ei
-aikonut vaatia itselleen, kuten Claudius oli tehnyt, yksinomaista
-ratkaisua kaikissa asioissa; ei mitään virkaa tai arvoa voitettaisi
-häneltä imartelun tahi lahjusten tietä; hän ei sekoittaisi omia
-mieskohtaisia etujaan valtion etuihin; hän pitäisi arvossa senaatin
-vanhoja etuoikeuksia; hän kohdistaisi oman välittömän huomionsa
-maakuntiin ja armeijaan.
-
-Ensi aikoina ei hänen menettelynsä saattanutkaan näitä lupauksia
-häpeään. Noita vihattavia ilmiantajia, jotka olivat rehennelleet
-edellisten hallitusten aikana, ei siedetty, vaan vedettiin
-rangaistukseen. Valtion viranomaisia säästettiin väärämielisiltä,
-kiusaavilta vaatimuksilta. Viisaasti Nero epäsi kulta- ja hopeapatsaat
-ja muut narrimaiset kunnianosoitukset, joita turmeltunut ja orjallinen
-senaatti tyrkytti hänelle, ja kohteli tätä virkakuntaa, joka, niin
-langennut kuin olikin, kuitenkin kaikitenkin pysyi laillisen vallan
-edustajana, suosiollisesti ja kunnioittavasti. Ylimykset ja virkamiehet
-alkoivat hengittää vapaammin, ja yleisesti tunnettiin, että sietämätön
-tyrannius oli huomattavasti huojentunut. Ankaruutta noudatettiin vain
-ilmeisiä rikoksia kohtaan, ja sitä harjoitettiin oikeudenmukaisesti ja
-laillisella tavalla, niin ettei kukaan voinut epäillä, ettei se ollut
-ansaittua. Varsinkin oli muuan Senecan nuoresta kasvatistaan levittämä
-sana omansa, enemmän kuin mikään muu, hankkimaan hänelle suurta
-suosiota. Englanti on kiitollisuudella ja ihailulla muistanut
-nuorekkaan Edvardinsa vastahakoisuutta allekirjoittaa Joan
-Boucherin kuolemantuomiota; Rooma, joka oli tottunut julmaan
-välinpitämättömyyteen ihmishengen suhteen, ihasteli hurmaantuneena sitä
-säälintunnetta, joka oli saanut Neron huudahtamaan, kun häntä kerran
-vaadittiin allekirjoituksellaan vahvistamaan muuan kuolemantuomio:
-"_Kuinka toivonkaan, etten osaisi kirjoittaa_."
-
-Myönnetty on, että tämän ajanjakson onnellisuus melko määrältä
-johtui kunnon Burruksen lujamielisyydestä ja Senecan viisaista,
-ylevämielisistä neuvoista. Heille kuuluu mitä suurin kiitos ja
-tunnustus tästä onnekkaasta välikaudesta, semminkin kun heillä ei ollut
-suinkaan mikään helppo tehtävä harteillaan. Paitsi että kasvatin
-turhamainen ja kevytmielinen luonne tuotti heille suuria vaikeuksia,
-paitsi että vaadittiin ääretöntä arkatuntoisuutta hillitsemään
-nuorukaista, joka ehdottomalla vallalla hallitsi jättiläisvaltakuntaa,
-täytyi heidän koettaa pidätellä Agrippinan kiihkeätä ja vaateliasta
-kunnianhimoa ja väistää hänen monien vaikutusvaltaisten puoluelaistensa
-herkeämättömiä juonitteluja. Agrippina oli epäilemättä uskotellut
-tehneensä rikoksensa etupäässä poikansa parhaaksi; mutta hänen
-menettelynsä sittemmin osoitti, että hän halusi pitää poikansa pelkkänä
-välikappaleena käsissään. Hän tahtoi hallita poikaansa, ja oli
-luultavasti laskenut voivansa sen tehdä Senecan avulla, aivan kuten
-meillä kuningatar Karolina täydellisesti komenteli Yrjö II:ta Sir
-Robert Walpolen avulla. Hän kulki samassa kantotuolissa hänen
-kanssansa; Neron tietämättä hän käski myrkyttää M. Silanuksen, entisen
-uhrinsa veljen; hän ahdisti Narcissuksen kuolemaan, taaskin vasten
-hänen tahtoansa; hänen vaikutuksestaan senaatti toisinaan kokoontui
-palatsiin eikä hän huolinut mitenkään salata senaattoreilta, että hän
-itse istui uutimen takana, josta hän saattoi kuulla jokaisen sanan
-heidän neuvotteluistaan; -- niin, rohkenipa hän eräässä tilaisuudessa,
-kun Nero oli ottamassa puheillensa tärkeän lähetystön Armeniasta, astua
-neuvotteluhuoneeseen aikoen asettua istuimelle keisarin rinnalle.
-Kaikki joutuivat ymmälle, säikähtivätkin näin epätavallista tekoa,
-mutta nopsan ja ihmeteltävän tahdikkaasti Seneca viittasi Neroa
-nousemaan ja lähtemään äitiänsä vastaan, ja näin hän pojan rakkautta
-osoittaen sai julkisen skandaalin vältetyksi.
-
-Mutta heti ensi hetkestä oli Seneca joutunut syypääksi kohtalokkaaseen
-erehdykseen oppilaansa kasvatuksessa. Hän oli ohjannut tätä
-kauttaaltaan löyhän _myöntyväisyyden_, mielennouteen turmiollisen
-periaatteen varassa. Nero ei ollut vailla kykyä; hänellä oli ilmeinen
-taipumus latinalaiseen runoiluun, ja meille säilyneet muutamat säkeet
-hänen käsialaansa, niin eriskummaisia ja teennäisiä kuin ovatkin,
-kumminkin osoittavat, että Nerolla oli jossain määrin herkkä korva ja
-kieliaistiakin. Mutta vilkkaan mielikuvituksen ohella oli Nerossa myös
-pyrkimys herättää vaikutusta; ja sen sijaan että Seneca olisi koettanut
-opastaa häntä pohtimaan vakavasti ja ajattelemaan johdonmukaisesti,
-hän salli oppilaan tuhlata parhaat voimansa toimiskeluihin ja
-ajanvietteisiin, jotka olivat sekä köykäisiä että vähäksittyjä,
-sellaisia kuin laulaminen, maalaaminen, tanssiminen ja kilpa-ajo.
-Todistelkoon Seneca vain, että sellaisissa toimiskeluissa ei ainakaan
-ollut mitään pahaa ja että ne luultavasti estivät Neroa suuremmista
-ilkivaltaisuuksista. Kaikkein vähimmän me kunnioitamme Neroa hänen
-joutavan laulunsa ja harpunnäppäilynsä vuoksi, aivan kuten emme
-suinkaan kunnioita Ludvig XVI:ta siksi, että hän laatieli lopen
-vaivaisia lukkoja; ja jos Seneca olisi heti alun pitäen ohjannut
-oppilaansa korkeampiin harrastuksiin, niin Rooma kenties olisi
-säästynyt Neron myöhemmiltä naurettavilta hullutuksilta Kreikan
-kaupungeissa ja Rooman teattereissa. Haluamme alleviivata epäämättömänä
-tosiseikkana kaikessa kasvatuksessa, että _koskaan_ ei ole viisasta
-sallia sellaista, mikä on pahaa, sillä nojalla, että koettaa estää
-jotakin pahempaa. Seneca oletettavasti lienee ollut vakuutettu siitä,
-että kun miehellä oli Neron ominaisuudet -- synnynnäinen arvottomuus,
-joka hänen on täytynyt jo varhain havaita -- menestys oli suorastaan
-mahdoton. Mutta se ei vapauttanut häntä yrittämästä kaikkia hyviä
-keinoja, joilla menestys saattoi, niissäkin olosuhteissa, olla
-saavutettavissa. Muistakaamme kuitenkin, että hän taipui näihin
-myönnytyksiin oppilaaseensa nähden pääasiallisesti vain sellaisissa
-seikoissa, joita katsoi vähäpätöisiksi -- tai pahimmassa tapauksessa
-kyllä häpäiseviksi, vaan ei rikollisiksi, ja että hänen harha-askelensa
-luultavasti johtui arvostelukyvyn erehdyksestä ennemmin kuin mistään
-siveellisestä luonteenheikkoudesta.
-
-Selvää kuitenkin on, että Nero älyllisestikin joutui kärsimään tästä
-höllästä kasvatuksesta. Olemme jo nähneet, että hänen neitsytpuheessaan
-senaatille jokainen tunsi Senecan käden, ja moni huomautti huokaisten,
-että tässä Rooman keisari ensi kertaa ei kyennyt, ainakaan kaiken
-todennäköisyyden mukaan, puhumaan senaatille omin sanoin ja omin
-ajatuksin. Tiberius oli puhujana ollut juhlallinen ja tarmokas;
-Claudius oli ollut oppinut ja sivistynyt; olipa Caligulankin hajanainen
-järki pystynyt luomaan voimakkaita ja kaunosanaisia puheita; mutta
-Neron nuoruus oli tuhlattu joutaviin ja hänelle sopimattomiin
-toimiskeluihin, jotka eivät olleet jättäneet hänelle aikaa eikä halua
-arvokkaampiin ja ylevämpiin harrastuksiin. Senecan maine on epäilemättä
-pahasti kärsinyt oppilaan myöhemmästä häpeällisestä elannosta; ja
-selvää on, että Tacituksen vastenmielisyys hänen muistoansa kohtaan
-johtuu hänen suhteestansa Neroon. Mutta vaikka opettajan menetelmä ei
-olekaan ollut niin viisas kuin se, ankaran mittapuun mukaan tuomittuna,
-olisi voinut olla, niin on kuitenkin kerrassaan väärin tehdä hänet
-vastuunalaiseksi oppilaan kunnottomuudesta; ja muistaa tulee, Senecan
-ikuiseksi kunniaksi, että ilmeiset tosiasiat, aikalaisten todistukset,
-vieläpä itsensä Tacituksen vastahakoinen myönnytys häntä puolustaen
-osoittavat, että kaikki se viisaus ja maltillisuus, mikä on ominaista
-Neron hallituksen varemmille vuosille, perustuu hänen neuvoihinsa; että
-hän nautti puhdasmielisen Burruksen sydämellistä arvonantoa; että hän
-koetti häätää Agrippinan vertatiukkuvia julkeuksia; että ne
-kirjoitukset, joita hän sepitti Nerolle, ja ne puheet, joita hän laati
-hänen puolestaan, henkivät mitä ylevimpiä ajatuksia; ja että vasta kun
-Seneca oli kokonaan syrjäytetty vallasta ja vaikutuksesta, despoottisen
-mahdin petomaiset päähänpistot yllyttivät Nerossa niitä hirveitä
-taipumuksia, joitten siemenet olivat kauan itäneet hänen sielussaan.
-Muuan vanhanajan kirjailija muistuttaa kuulleensa kerrotun, että Seneca
-jo varsin varhain oli keksinyt Nerossa mielen villiyden, jota hän ei
-voinut kokonaan juurittaa pois; ja että hänen oli tapana lähimmille
-ystävilleen huomauttaa, että "jos leijona kerta pääsee ihmisveren
-makuun, sen synnynnäinen julmuus kyllä paljastuu".
-
-Mutta jos kohta tämän myönnämme Senecan hyväksi ja tunnustamme, että
-hänen tarkoituksensa olivat kauttaaltaan vilpittömät, on meidän pakko
-moittia hänen arvostelukykyänsä siitä, että hän ehdoin tahdoin omaksui
-hyödyn moraalin; ja me uskomme, että juuri tästä syystä enemmän kuin
-mistään muusta johtuvat hänen suuret hairahduksensa ja hänen oman
-elämänsä kova onni. Meidän lienee tosiaankin lupa epäillä, tokko Nero
-itse -- huikenteleva ja kevytmielinen nuorukainen, huonojen vanhempain
-lapsi ja määräämättömäin mahdollisuuksien perillinen -- missään
-olosuhteissa olisi kehittynyt paljonkaan paremmaksi kuin mitä hänestä
-tuli; mutta selvää on, että Senecaa olisi pidetty äärettömän paljon
-suuremmassa arvossa, ellei hänellä olisi ollut tätä osaa Neron
-kasvatuksessa. Jos Seneca olisi ollut yhtä luja ja viisas kuin
-Sokrates, niin Nero kaiken todennäköisyyden mukaan ei olisi ollut
-paljonkaan pahempi Alkibiadesta. Jos opettaja olisi oppilaalleen
-esittänyt todella vain kaikkein korkeimman ihanteen, jos hän horjumatta
-ja kykynsä mukaan olisi vastustanut kaikkia epäkunniallisia ja huonoja
-viettymyksiä, olisi menestys _mahdollisesti_ saattanut olla hänen
-palkintonsa ja hän kenties ansainnut ihmiskunnan haihtumattoman
-kiitollisuuden; ja jos hän olisi epäonnistunut, niin ainakin se olisi
-tapahtunut kunnialla, ja hänen vetäytyessään rauhalliseen ja
-mainehikkaaseen vanhuuden lepoon olisi häntä sinne kenties seurannut
-keisarillisen oppilaan kunnioitus, ellei rakkaus. Niin, vaikkapa hän
-olisi _kokonaankin_ epäonnistunut ja yrityksessään menettänyt henkensä,
-olisi sekin toki ollut äärettömän paljon parempi sekä hänelle että
-ihmiskunnalle. Homerokin olisi voinut hänelle opettaa, että "parempi
-kuolla kuin synnissä elää". Joka tapauksessa hän olisi voinut tietää
-sekä tutkimuksistaan että kokemuksesta, että kompromisseihin perustuvan
-kasvatuksen aina ja välttämättömästi täytyy epäonnistua. Sen täytyy
-epäonnistua siksi, että se syrjäyttää sen suuren ikuisen koston lain
-pahan palkasta, jonka jokainen niin yksilön kuin kansankin historia
-vahvistaa todeksi. Ja se kasvatus, minkä Seneca antoi Nerolle -- niin
-ylevä kuin se monessa suhteessa olikin ja niin loistavasti kuin se
-osittain ja hetkellisesti menestyikin -- oli sittenkin kompromissien
-kasvatus. Niin hyvin Neron poikaiän opinnoissa kuin hänen miehuutensa
-vakavammissa pyrinnöissä hän piti silmällä sitä mielettömän kovaonnista
-periaatetta, että
-
-    Ellet kylvänyt villikauraa,
-    Niin tyhjäksi heitetty maa tuskin antoi
-    Viljaa, mi miestä elättää.
-
-Jokainen kristitty olisi saattanut ennustaa tuloksen; mutta olisi
-voinut luulla pakanallistakin filosoofia kyllin valistuneeksi
-huomaamaan sen. Useinkin toistamme sanoja
-
-    "Lapsi on miehen isä"
-
-ja
-
-    "Niinkuin oksan istutat, niin puu kasvaa."
-
-Mutta vanhalla ajalla oltiin aivan yhtä selvillä samasta totuudesta,
-vaikka eri kuvilla puhuen. "Astia", kirjoitti Horatius, "kauan
-säilyttää sen hajun, mitä siihen uutena pantiin." Kuvaten niitä
-turmelevia vaikutuksia, joitten keskellä roomalaislapsi kehdosta
-lähtien eli, sanoi Quintilianus: "Näistä kehkeytyy ensin tottumus,
-sitten luonto."
-
-Kukaan ei ole suuremmalla ponnella kuin Seneca itse esittänyt tätä
-periaatetta. Katsotaan esim. seuraavaa kohtaa hänen Kirjeistään, jossa
-puhutaan huonosta keskustelusta. "Näitten miesten keskustelu", sanoo
-hän, "on tuiki turmiollista; sillä ellei se aiheutakaan välitöntä
-pahaa, niin jättää se siemenet mieleen ja seuraa meitä poistuttuammekin
-puhujain seurasta -- rutto, joka varmasti puhkeaa esiin jonakin
-vastaisena aikana. Aivan samaten kuin niillä, jotka ovat kuulleet
-soittokappaleen, korvassa säilyy laulun suloinen sävelmä, mikä kiehtoo
-heidän ajatuksensa eikä salli heidän käyttää koko voimaansa vakaviin
-toimiin; samoin imartelijain ja sellaisten henkilöiden keskustelu,
-jotka ylistelevät huonoja _tekoja_, pysyy mielessä kauemmin kuin mitä
-sen kuulemiseen on mennyt aikaa. Eipä ole helppo karkoittaa sielusta
-sulavaa sointua; se vainoaa meitä ja viipyy luonamme ja hetkeksi
-loitottuaan palaa alinomaan. Sentähden tulee meidän sulkea korvamme
-pahoilta puheilta ja tehdä se heti ensi kuulemalta. Sillä kun ne kerta
-ovat alkuun päässeet ja tulleet sallituiksi, niin niiden rohkeus
-kasvamistaan kasvaa"; ja sitten hän lisää vähän myöhempänä: "meidän
-päivämme vierivät edelleen ja elämä kaikkoaa saavuttamattomasti". Ja
-yhtä kaikki se, joka kirjoitti nämä ylevät sanat, ei ollut ainoastaan
-keisarillisen oppilaansa imartelija, vaan onpa syytetty hänen ehdoin
-tahdoin yllyttäneen Neroa siinä mielettömässä intohimossa muuatta
-vapautettua orjaa Actea kohtaan, mikä hänessä oli syttynyt.
-Luonnollisesti oli hänen velvollisuutensa palauttaa nuorekkaan keisarin
-harhautuneet tunteet morsiameensa Octaviaan, Claudiuksen tyttäreen,
-johon hän oli sidottu kaikilla kunnian ja uskollisuuden siteillä ja
-jonka kanssa solmittu liitto antoi jotakin laillisuuden varjon häivää
-hänen tosiasialliselle vallankaappaukselleen. Mutta harvoinpa ruhtinaat
-rakastavat sitä puolisoa, jolle jossakin määrässä ovat ylennyksestään
-kiitollisuuden velassa. Henrik VII kohteli Yorkin Elisabetia kovin
-välinpitämättömästi. Wilhelm III:n avioliittoa Maria Stuartin kanssa
-varjosti tämän jälkimmäisen suurempi oikeus kuninkaalliseen valtaan; ja
-heti ensi hetkestä Nero vastenmielisyydellä, joka päätyi murhaan,
-suhtautui siihen nuoreen orpoon tyttö raukkaan, joka johti kansan
-muistoon, että hänen oikeutensa perimään keisarivalta olivat
-riittämättömät, pitipä hän tätä mahdollisena kilpailijanakin, jos hänen
-arka ja taipuisa luonteensa jolloinkulloin joutuisi aseeksi
-tarmokkaampien vehkeilijäin käsissä. Mutta emmepä kuule Senecan
-kertaakaan yrittäneen vaatia Neroa täyttämään korkeaa velvollisuuttaan,
-vaan tapaamme hänet painumasta alhaiseen asemaan, rikostoveriksi
-sellaisten irstailijain kuin Othon kanssa, uskotuksi keisarin
-kunniattomassa lemmenjutussa. Moinen menettely, joka olisi tahrannut jo
-tavallista hovimiestäkin, oli stoalaiselle filosoofille kerrassaan
-häpeällinen. Mutta periaate, joka siihen vei, on juuri sama, johon
-olemme viitanneet -- siveellisen kompromissin periaate, joka sallii ja
-rohkaisee sitä, mikä on pahaa, siinä turhassa toivossa, että sen kautta
-voi estää vieläkin pahempaa. Tuskinpa sentään onkaan kumma, että hän
-tällä muotoa erehtyi, sillä kompromissi oli koko hänen elämäänsä
-kuvaava luonteenpiirre. Hän näyttää asettaneen tehtäväksensä aivan
-mahdottoman yrityksen, nimittäin olla sekä omaperäinen filosoofi että
-valtiomies Cæsarin hovissa. Hän kehui olevansa ei ainoastaan filosoofi,
-vaan myöskin maailmanmies, ja seuraus oli, että hän epäonnistui
-kummassakin suhteessa. Yhtä hyvin piti pakanuudessa paikkansa kuin
-paikkansa pitää kristinuskossa, että ihmisen _täytyy_ valita
-velvollisuuden ja oman edun välillä -- mammonan ja Jumalan palveluksen
-välillä. Ei koskaan ole kukaan voittanut muuta kuin ylenkatsetta ja
-turmiota lakkaamatta horjuen näiden kahden välillä.
-
-Ja koska Seneca ei valinnut sitä ylhäistä velvollisuuden tietä, jonka
-Zeno tai Antisthenes olisi valinnut, hän enemmän tai vähemmän kietoutui
-muutamiin Neron hallituksen kammottavimpiin tapahtumiin. Jokainen
-niistä hirveistä epäilyksistä, joiden takia hänen maineensa on
-kärsinyt, juontaa juurensa siitä, että hän on sallinut hyödyn
-periaatteen päästä hyveen laeista voitolle. Pari näistä tapahtumista
-meidän täytyy lyhykäisesti kertoa.
-
-Olemme jo viitanneet siihen, että Nemesis, joka monta vuotta oli
-salaisesti seurannut Agrippinan jälkiä, jo tyrmistyttävillä ensi
-iskuillansa sai hänet vapisemaan, juuri kun hän näytti saavuttaneen
-kunnianhimonsa korkeimmat pyyteet. Jo varsin varhain Nero alkoi suuttua
-ja sydäntyä "äideistä parhaimman" kyllästymättömään vallanhimoon ja
-yltyvään komentelevaisuuteen. Ne kiukkuiset nuhteet, joita tämä syyti
-poikaansa vastaan, koska pelkäsi, että Acte mahdollisesti voisi ruveta
-kilpailemaan hänen kanssansa vallasta, saivat Neron ensin etsimään
-tukea Senecan myöntyväisyyspolitiikan kehnouksista ja epäfilosoofisesta
-itsekkäisyydestä ja pian sen jälkeen ärsyttivät hänet hirvittävään
-rikokseen. Claudiuksen nuorta poikaa Britannicusta kohtaan hänessä kyti
-luonnollisesti vieläkin suurempi epäluulo ja viha kuin Octaviaa
-kohtaan. Harvoinhan ovat kuninkaat kyenneet pidättymään julmuuksista
-niitä vastaan, jotka saattaisivat ryhtyä vaatimaan heiltä pois
-valtaistuinta. Juhana kuninkaan tunteet prinssi Arturia kohtaan, Henrik
-IV:n Marchin jaarlia, Marian lady Jane Greytä, Elisabetin Maria
-Stuartia, kuningas Jaakon lady Arabella Stuartia kohtaan muistuttavat,
-mutta arvatenkin vain hyvin heikossa mitassa, Neron mielialaa
-sukulaiseensa ja velipuoleensa nähden. Mieltymys tai kiintymys häneen
-oli vaarallinen rikos, ja heti pois tieltä se palkollinen, joka osoitti
-hänelle uskollisuutta. Sellainen kohtelu ennusti tuhoa, Agrippina
-joudutti sitä kateellisessa vimmassaan. Hän uhkasi lähteä armeijan luo
-ja sinne kerallansa viedä tuon ylhäisen nuorukaisen, joka nyt oli
-kyllin vanha ryhtyäkseen keisarillisiin tehtäviinsä, hallitukseen, jota
-vallananastaja hoiti vain rikosten avulla, rikosten, jotka hän nyt muka
-oli valmis tunnustamaan. Antaapa sitten vaivaisen Burruksen ja mokoman
-jaarittelijan kuin Senecan yrittää, vetävätkö vertoja Claudiuksen
-pojalle ja Germanicuksen tyttärelle. Sellainen puhe, ärtynein elein ja
-synkin sadatuksin esitettynä, riitti säikyttämään arkamaista Neroa. Ja
-tätä pelkoa ravitsi eräs äskeinen tapahtuma, joka osoitti, että
-esi-isäin henki ei ollut sammunut Britannicuksen rinnassa.
-Saturnalia-juhlain aikana, jota juhlaa nämä muinaiset viettivät
-kaikella sillä hilpeydellä kuin me joulua, oli Nero valittu arvan
-kautta "juhlan kuninkaaksi" ja oli siinä asemassaan oikeutettu antamaan
-käskyjä ja tehtäviä vieraille. Muille hän jakeli tavanomaisia tehtäviä,
-joita heidän ei tarvinnut punehtua ja kainostella, mutta vasten kaikkia
-roomalaisten sopivaisuussääntöjä käskettiin Britannicuksen nousta
-vieraitten keskellä laulamaan laulu. Tottumattomana kohtuullisiinkin
-kesteihin ja kerrassaan outona juopuneitten kemuille poikanen helposti
-olisi saattanut hämmentyä, mutta hän nousikin kohta paikalla ja lujalla
-äänellä aloitti laulun -- luultavasti Andromakeen ihanan valituslaulun
-Trojan kukistumisesta, laulun, joka on säilynyt meille eräästä muuten
-kadonneesta Enniuksen näytelmästä -- jossa hän ilmitoi, kuinka hän itse
-häpeällisellä tavalla oli syrjäytetty perinnöllisistä oikeuksistaan.
-Hänen rohkea esiintymisensä ja hänen onnettomuutensa herättivät
-vierasten mielessä säälintunteen, jota he näin yöllä ja viinin
-vaikutuksesta eivät olleet vallan kärkkäät salaamaan. Siitä hetkestä
-oli Britannicuksen kohtalo ratkaistu. Locusta, vanhan Rooman kuuluisa
-myrkynkeittäjä, kutsuttiin Neron luo neuvottelemaan siitä, miten
-vapautua Britannicuksesta, samoinkuin hän kerta oli kutsuttu äidin luo,
-kun tämä tahtoi päästä Britannicuksen isästä. Vaikeinta oli estää
-aietta ilmitulemasta ennen aikojaan, koskapa keisarin pöydässä mitään
-ei syöty eikä juotu, ennenkuin _prægustator_ oli niitä maistanut. Tämän
-karin kiertämiseksi annettiin Britannicukselle hyvin kuuma juoma, ja
-kun hän pyysi jotakin jäähdykettä, kaadettiin voimakas, nopeasti
-vaikuttava myrkky siihen raittiiseen veteen, jolla juomaa
-jäähdytettiin. Poika joi ja samassa lyyhistyi alas tuoliltaan,
-läähättäen ja sanatonna. Tyrmistyneinä vieraat ponnahtivat pystyyn ja
-loivat katseensa Neroon. Vaan tämä äärettömän kylmäverisenä vakuutti
-heille, että se oli vain kaatuvataudin kohtaus, joka oli tavallista
-hänen veljessään ja josta hän pian virkoaisi. Agrippinan kauhu ja
-mielenkuohu osoitti jokaiselle, että hän ainakin oli syytön tähän
-katalaan tekoon; mutta poloinen Octavia, niin nuori kuin olikin ja kun
-iskun täytyi olla hänelle joka suhteessa kaksin verroin kauheampi,
-istui äänettömänä ja liikkumattomana paikallaan, sillä kohtalon kohlut
-olivat jo opettaneet hänelle, kuinka viiltävä pakko vaati tunteettoman
-ulkokuoren alle kätkemään rakkauden ja surun, toivon ja pelon. Yön
-pimeydessä, tuulen ulvoessa ja sateenkuurojen piestessä, minkä seikan
-katsottiin ilmaisevan taivaan vihastusta, viimeinen Claudius
-kiireisesti ja häpäisevällä tavalla joudutettiin kunniattoman hautaan.
-
-Meidän on syytä uskoa, että Senecalla ei ollut minkäänlaista
-osallisuutta tähän rikokseen, mutta me saatamme tuskin uskoa, että hän
-olisi pysynyt tietämättömänä siitä sen tapahduttua, tahi että hänellä
-ei ollut mitään osuutta siihen äärettömän teeskentelevään ediktiin,
-julistukseen, jossa Nero vaikeroi velipuolensa kuolemaa, pyyteli
-anteeksi hänen pikaista hautaamistaan ja heittäytyi edelleenkin
-senaatin lempeyden ja suojeluksen turviin. Syyllisyydentuntonsa
-Nero paljasti siten, että jakeli tavattoman runsaasti lahjoja
-vaikutusvaltaisimmille ystävilleen. "Eikä liioin puuttunut niitä",
-sanoo Tacitus hyvin kuvaavasti, "jotka syyttivät eräitä ylhäisestä
-asemastaan tunnettuja henkilöitä siitä, että he tähän aikaan
-jakelivat keskenään talot ja huvilat, ikäänkuin ne olisivat olleet
-ryöstösaalista." Saattaa tuskin olla epäilystä siitä, että tuo suuri
-historioitsija tällä huomautuksella tahtoo viitata Senecaan, jota
-kohtaan hän koettaa olla suopea, mutta jolle hän ei koskaan saattanut
-täydellisesti antaa anteeksi sen osallisuuden takia, mikä hänellä oli
-Neron hallituksen ilkitöihin. On liiankin uskottavaa, että ahneus oli
-Senecan kiusauksia; liiankin ilmeistä on, että hyödyn periaate oli
-hänen menettelynsä johtava prinsiippi; ja miehelle, jolla on sellainen
-luonne, ei parjauksen torjuminen koskaan ole mikään helppo tehtävä.
-Niin, vieläpä enemmän, tämän tihutyön _jälkeen_, Neron ensimmäisen
-hallitusvuoden loppupuolella Seneca puhuu juuri hänelle mahtipontista
-ja hehkuvaa kieltä kirjoitelmassaan Lempeydestä. Laupeuden ihanaa
-hyvettä ja ruhtinasten velvollisuutta sen harjoittamiseen ei ole
-koskaan kaunopuheisemmin ylistetty; mutta siihen liittyy äitelä
-imartelu, tuskallisen narrimainen, siksi että filosoofi on kirjoittanut
-sen henkilölle sellaiselle, jonka hän tiesi olevan syypään juuri samana
-vuonna tapahtuneeseen, epäinhimilliseen veljesmurhaan. Kuvitelkaa
-mielessänne, kuinka joku juutalainen fariseus -- joku Nikodemuksen tai
-Gamalielin kaltainen -- ylistää Herodeksen lempeyttä, ja te saatatte
-käsittää, miltä Senecan ryhdin on täytynyt näyttää hänen aikalaistensa
-silmissä. Tämä tapahtuma sattui v. 55, Neron Quinquenniumin
-ensimmäisenä vuotena, ja sama vuosi oli vähällä tulla merkityksi myös
-hänen äitinsä kuoleman kautta. Häntä vastaan keksittiin syyte muka
-salaliiton tekemisestä, ja luultavaa on, että ilman Burrusta, joka
-Senecan ohella oli asetettu tarkastamaan tätä syytöstä, ja hänen
-välitystään Agrippina olisi hyvinkin väleen sortunut poikansa
-pelkurimaisen herkkäluuloisuuden ja yltyvän vihan uhrina. Hänen
-puolustuksensa erinomainen kaunopuheisuus ja uskaliaisuus herätti
-vastavaikutuksen hänen hyväksensä ja tuotti rangaistuksen hänen
-syyttäjilleen. Mutta kiintymyksen siteet eivät kauan saattaneet
-yhdistää kahta niin konnamaista ja vallanhimoista luonnetta kuin
-Agrippinan ja hänen poikansa. Kauttaaltaan historia osoittaa, että
-todellista rakkautta ei voi syntyä poikkeuksellisen rikollisten
-sielujen kesken, ja että tämä on sitäkin mahdottomampaa, jos
-kanssarikollisuus on vahvistanut näiden liiton. Nero oli nyt
-intohimoisesti rakastunut Poppæa Sabinaan, Othon kauniiseen vaimoon, ja
-tämä epäsi häneltä kätensä, niin kauan kuin hän vielä oli äitinsä
-holhouksen alaisena. Tähän aikaan kaikki luokat jo kiihkeästi vihasivat
-Agrippinaa, niinkuin luonnollista oli hänen monien rikostensa takia, ja
-ilmeinen oma etu yllytti tätä vihaa Poppæa Sabinassa. Aina heikkona oli
-Nero jo kauan tuntenut todellista kammoa ja inhoa äitiänsä kohtaan, ja
-hän tuskin kaipasi lisäpainostukseksi alituisia huomautuksia
-ikävöidäkseen hänestä irtipääsemistä. Mutta Germanicuksen tytärtä ei
-voitu julkiavoimesti raivata pois tieltä, ja toiselta puolen omat
-varokeinot turvasivat häntä salamurhalta. Vain kavalluksen kautta oli
-hänen kuolemansa siis saavutettavissa. Nero oli jo kauan pakottanut
-hänet asumaan syrjässä kaupungin ulkopuolella eikä ollut mitenkään
-yrittänyt salata, että välit heidän kesken olivat lopen rikkoutuneet.
-Anicetus, Misenumin laivaston amiraali ja Neron entinen opettaja,
-esitti sen ajatuksen, että järjestettäisiin julkinen sovinnonjuhla,
-jonka nojalla Agrippina kutsuttaisiin Bajæhen, ja että hänet matkaa
-varten sijoitettaisiin sillä tapaa rakennettuun alukseen, että se
-nauloja poistamalla hajoaisi liitoksistaan. Tapaturma voitaisiin sitten
-selittää pelkäksi merionnettomuudeksi, ja Nero saattaisi mitä
-julkisimmalla tavalla osoittaa rakkauttaan ja kaipaustaan.
-
-Kutsumus lähetettiin Agrippinalle ja erikoisesti koristettu alus
-määrättiin odottamaan häntä. Mutta joko epäluulosta tahi salaisen
-ilmoituksen saaneena hän kieltäysi käyttämästä sitä ja kantotuolissa
-hänet kuljetettiin Bajæhen. Se tekopyhä rakkaus, jolla hänet otettiin
-vastaan, se tavaton hellyys ja kunnioitus, jolla häntä kohdeltiin,
-hartaat katseet, lämmin syleily, vaihtelevat keskustelut poistivat
-hänen epäluulonsa, ja hän suostui palaamaan kunnia-aluksessa. Ikäänkuin
-juuri rikoksen paljastaakseen oli yö tähtikirkas ja meri tyyni. Alus ei
-ollut purjehtinut kauas; Crepereius Gallus, muuan hänen ystävistään,
-seisoi peräsimen lähellä ja Acerronia-niminen nainen istui hänen
-jalkainsa juuressa hänen itsensä nojatessaan taaksepäin, ja molemmat
-kilvan kiittelivät vasta sattunutta kohtausta ja lämmintä vastaanottoa,
-kun kuului rasahdus, ja heidän yläpuolellaan oleva kunniakatos, joka
-oli kuormitettu monella lyijylevyllä, äkkiä romahti alas. Crepereius
-siihen paikkaan runneltui kuoliaaksi; mutta Agrippinan ja Acerronian
-pelastivat heidän käyttämänsä leposijan korkeammat ulkosyrjät; siinä
-kiireessä ja hälinässä, kun syylliset sekaantuivat salaliitosta
-tietämättömäin joukkoon -- ja niitä oli enemmän --, petollisen aluksen
-koneisto ei tehnytkään tehtäväänsä. Muutamat soutajista ryntäsivät
-yhdelle puolelle laivaa, toivoen sillä muotoa saavansa sen uppoamaan,
-mutta sekin heidän neuvonpitonsa meni myttyyn. Itsekkäässä toivossa
-luuli Acerronia saavansa apua, kun huusi olevansa Agrippina, mutta heti
-paikalla hänet lopetettiinkin airoilla ja seipäillä; Agrippina itse
-pysyi äänettömänä ja tuntemattomana; hän sai tosin haavan olkaansa,
-mutta onnistui pysymään veden pinnalla, kunnes kalastajat pelastivat
-hänet ja veivät turvassa huvilaan.
-
-Tottunut kun oli rikostöihin, Agrippina terävällä ymmärryksellään
-vaivatta keksi, että siinä oli iljettävä yritys, josta hän näin
-ihmeellisellä tavalla oli pelastunut; mutta älyten että teeskentely ja
-vaiteliaisuus oli hänen ainoa pelastuksen turvansa, hän lähetti
-vapautettunsa Agerinuksen ilmoittamaan pojallensa, että hän taivaan
-armosta oli pelastunut hirveästä onnettomuudesta, mutta pyysi, että
-poika ei olisi huolissaan eikä vaivautuisi häntä tervehtimään, koska
-hän tarvitsi lepoa.
-
-Nämä uutiset täyttivät Neron hurjalla pelolla ja hän odotti
-viipymätöntä kostoa. Mieli kamalan kuohuksissa ja kaikesta epävarmana
-hän heti kutsutti luokseen Burruksen ja Senecan. Tacitus epäilee,
-lienevätkö he jo olleet selvillä, mitä hän oli yrittänyt, ja Dio
-Cassius, jonka karkeihin parjauksiin meidän ei kumminkaan ole tarvis
-kiinnittää mitään huomiota, selittää, että Seneca oli monesti
-yllyttänyt Neroa tähän tekoon, joko toivoen saavansa siten oman
-syyllisyytensä toisen syyn varjoon tai kietoakseen Neron rikokseen,
-joka nostaisi jumalat ja ihmiset häntä vastaan ja jouduttaisi hänen
-häviötään. Mutta kun mitään varmuutta ei ole, saatamme täydellisellä
-luottamuksella julistaa nämä etevät miehet vapaiksi epäluulosta, että
-olisivat menneet näin pitkälle.
-
-Se on mahtanut olla kummallinen ja kammottava kohtaus. Tuo nuori mies
--- sillä Nero oli vain kaksikolmatta vuotias -- kuiskutti heidän
-korviinsa koko tärisyttävän säikähdyksensä ja mielenkuohunsa. Pelosta
-kalpeana, heikkona hurjistelusta ja syyllisen omantunnon repivien
-tuskien raastamana tuo kurja nuorukainen katseli iäkkäitä
-ministereitään vuoronperään. Seurasi pitkä ja tuskallinen äänettömyys.
-Jos he turhaan epäsivät häntä rikoksesta, jota hän mielessään pohti,
-joutuisi heidän oma henkensä vaaraan; ja kenties he tosissaan uskoivat,
-että asiat olivat menneet niin pitkälle, että jollei ehätettäisi ennen
-Agrippinaa, Nero päästettäisiin päiviltä. Seneca ensimmäisenä katkaisi
-tuon tuskallisen äänettömyyden kysymällä Burrukselta, saattoiko luottaa
-sotaväkeen ja sille uskoa Agrippinan surmaamisen. Tämä vastasi, että
-pretoriaanit eivät mihinkään ryhtyisi Germanicuksen tytärtä vastaan,
-vaan että Anicetuksen tulisi täyttää, mitä oli luvannut. Anicetus
-olikin valmis tekemään rikoksen, ja Nero puuskutti hänelle
-kiitollisuuttansa. Agerinuksen jättäessä Nerolle hänen äitinsä sanoman
-Anicetus pudottaa sujahutti tikarin hänen jalkoihinsa ja huusi
-yllättäneensä hänet murhanaikeesta keisaria vastaan ja, mukanaan
-sotilasparvi, kiiruhti rankaisemaan Agrippinaa, muka rikoksen
-varsinaista suunnittelijaa.
-
-Kansanjoukko sillävälin kierteli rantaa äärettömän kiihtyneenä;
-ilmeistä hämminkiä tulkiten näkyivät heidän tulisoihtunsa välähtelevän
-onnettomuuspaikalla, missä muutamat kahlasivat veteen ruumista etsien,
-toiset taas syytivät suustaan ristiriitaisia kysymyksiä ja vastauksia.
-Kun huhuttiin Agrippinan pelastuneen, ryntäsi koko joukko hänen
-huvilalleen onnitellakseen häntä, mutta siellä heidät ajoi hajalleen
-Anicetuksen sotaväki, joka jo oli sen miehittänyt. Karkoittaen pakoon
-tai kiinni kaapaten orjat, jotka joutuivat heidän tielleen, sekä
-raivaten kulkunsa ovelta ovelle sotilaat tapasivat keisarinnan
-himmeästi valaistussa huoneessa vain yksi ainoa palvelijatar luonaan.
-"Aiotko sinäkin karata minulta?" huudahti vaimo-parka palkolliselle,
-kun tämä nousi pujahtaakseen pois. Äänettömän päättäväisinä sotamiehet
-ympäröivät hänen vuoteensa, ja Anicetus ensimmäisenä iskun antoi.
-"Puhkaise kohtuni", huudahti keisarinna heikosti, kun Anicetus paljasti
-miekkansa, "sillä se Neron synnytti". Anicetuksen lyönti oli merkki ja
-siinä silmänräpäyksessä hänet murhattiin: monta haavaa hän saikin, ja
-hänet kannettiin samana yönä Misenumiin yhteiseen hautaan kaikessa
-hiljaisuudessa. Sellaista loppua oli tämä keisarien sisar ja puoliso ja
-äiti monta vuotta sitten aavistanut, siitä kumminkaan välittämättä;
-sillä kun kaldealaiset ennustajat olivat vakuuttaneet hänelle, että
-hänen pojastaan tulisi keisari, mutta myöskin hänen murhaajansa,
-sanotaan hänen huudahtaneen: "_occidat, dum imperet_" -- "tappakoon,
-kun vain keisarina hallitsee".
-
-Nyt oli vain pestävä itsensä puhtaaksi rikoksesta ja haalittava kokoon
-tekosen puolustukseksi sellaisia valheita, jotka olivat omansa
-saavuttamaan enimmän luottamusta. Nero pakeni Napoliin näyttämöltä,
-joka nyt oli alkanut häntä kammottaa, sillä paikat eivät muotoansa
-muuta kuten ihmisten kasvot, ja ilman sitä hän tuntonsa levottomuudessa
-öisin oli kuulevinaan Misenumin kukkuloilta aavemaisen pasuunan
-puhallusta tai valituksia hänen äitinsä haudalta. Napolista hän lähetti
-senaatille kirjeen sanoen, että hänen äitinsä oli saanut rangaistuksen,
-koska oli tavoittanut hänen henkeänsä, sekä liittäen oheen hänen
-rikostensa, todellisten ja keksaistujen, luettelon ynnä kertomuksen
-hänen muka tapaturmaisesta haaksirikostaan ja ilmoittaen omasta
-mielestään tuntevansa, että hänen kuolemansa oli yhteiskunnalle
-siunaukseksi. Tämän häpeällisen asiakirjan laatija oli Seneca, ja sen
-sepittäessään hän sortuikin syvimpään siveelliseen alennukseensa.
-Tämänkin mitä turmeltuneimman aikakauden höllä siveellisyys tuomitsi
-hänet siitä, että hän kylmäverisesti istui koristelemaan antiteeseillä
-ja muilla retoriikan kukkasilla tihutyötä niin törkeätä, että suuttumus
-sitä vastaan ei voi olla kyllin syvä. Seneca alentui kirjoittamaan,
-mitä Trasea Pætus ei alentunut kuulemaan; sillä siinä senaatin
-istunnossa, jossa tämä kirje luettiin, Trasea suutuksissaan nousi
-paikoiltaan ja meni oikopäätä kotiinsa mieluummin kuin että näyttäisi
-läsnäolonsa kautta hyväksyvänsä äidinmurhan liehakoimisen.
-
-Ja tämän rikollisen ja häpeällisen, vaikka erittäin huolitellun kirjeen
-sommittaminen olikin Senecan julkisen elämän viimeinen huomattava teko.
-
-
-
-
-12 Luku.
-
-LOPUN ALKU.
-
-
-Luonnostaan lankesi, että niin kävisikin. Siveellisiä käskyjä ja
-filosoofista ohjausta antamaan ei enää ollut mahdollinen mies, jonka
-myötämielisyys tai pelkuruus olivat vieneet hänet niin pitkälle, että
-hän ensin hyväksyi äidinmurhan ja sitten sitä puolusteli. Hänellä
-saattoi kyllä vielä olla kyllin arvovaltaa suositellakseen terveen
-järjen tai valtiollisen kokemuksen periaatteita, mutta stoalaisuuden
-ylevämmät opetukset, niin, jopa tavallisen pakanallisen siveellisyyden
-paremmat vaatimukset, hänen huuliltaan tulevina saattoivat tästä puolin
-kuulua vain pelkältä sanahelinältä. Hän saattoi puuttua asiaan, kuten
-tiedämme hänen tehneen, pidättääkseen, mikäli mahdollista, Neroa hänen
-mielettömässä turhamaisuudessaan ja kärkkäydessään, joka oli omansa
-halventamaan keisarillista arvokkuutta, esiintymästä julkisesti
-näyttämöllä tahi kilpa-ajoradalla, mutta tuskinpa vain hän pystyi enää
-osoittamaan sellaisia ylevähenkisiä opetuksia kuin kirjoituksessaan
-"Lempeydestä" henkilölle, jota hän ei ollut, valtiollisista
-hyödyllisyyssyistä, evännyt kavalasti murhaamasta äitiä, joka, mitä
-laatua hänen rikoksensa olivatkin, kumminkin oli poikansa tähden myynyt
-sielunsa. Vaikka saatettiinkin syyllä epäillä, että tehty oli
-saastainen teko, niin sittenkin pysyi Agrippinan kuolema varsinaisine
-tapahtumineen ja yksityisseikkoineen rikoksellisena salaisuutena Neron
-ja Senecan kesken, ja sitenpä täytyykin langettaa Senecakin Neron
-rikostoveriksi. Sellainen asiaintila välttämättömästi muodostui
-surmaniskuksi ei ainoastaan kaikelle ystävyydelle heidän keskensä, vaan
-kaikelle luottamukselle ja loppujen lopuksi kaikelle seurustelullekin,
-kanssakäymisellekin. Pyhästä historiasta me näemme, että Joab,
-osallisena Davidin rikolliseen salaisuuteen, sai oman herransa
-täydellisesti valtoihinsa, ja maallisesta historiasta me näemme yhä
-uudelleen, että milloin joku rikos yhteisesti tunnetaan, tämä yhteys
-vääjäämättömästi synnyttää veristä vihaa alamaisen ja kuninkaan
-välille. Sellaisia tunteita kuin saattaa olettaa kuningas Juhanan
-tunteneen Hubert de Burghia tai kuningas Rikhard III:n Sir James
-Tyrreliä tahi kuningas Jaakko I:n Somersetin kreiviä kohtaan, sellaisia
-suunnilleen, vaikka kiihkeämpiä ja katkerampia, lienevät olleet Neron
-tunteet muinoista "opastajaansa filosoofiaan ja ystäväänsä" kohtaan.
-
-Sillä väleenpä Nero älysi, että Seneca ei enää ollut hänelle
-_välttämätön_. Kotvan aikaa hän oleili Campaniassa, koska syyllisenä ei
-osannut arvata, minkälainen vastaanotto häntä odotti pääkaupungissa.
-Mutta häntä ympäröivän riettaan joukkion vakuutukset piankin puhalsivat
-pois tämän pelon, ja kun hän rohkaisi mielensä ja palasi palatsiinsa,
-lienee hän itsekin hämmästynyt sitä kunniattomain alamaisten ja
-rahanalaisen rahvaan riehakkaa riemua, jolla hänet vastaanotettiin.
-Koko Rooma riensi häntä vastaan; senaattorit esiintyivät juhlapuvussa,
-puolisoineen, tyttärineen, poikineen; istuinpaikkoja oli järjestetty ja
-katsojaparvekkeita rakennettu pitkin tietä, jota myöten hänen oli määrä
-kulkea, ikäänkuin kansa olisi käynyt katsomaan triumfikulkuetta.
-Korskeana katsannoltaan, orjakansan voittajana, Nero nousi
-Kapitoliumille, kiitti jumalia ja palasi kotiin paljastaakseen tästä
-puolin luonteensa täydellisen viheliäisyyden, jota jonkinlainen äidin
-kunnioittaminen oli tähän asti osittain hillinnyt. Mutta kansan
-vaistontapaiset tunteet eivät olleetkaan poisjuuritetut, pikemminkin
-vain lyöty lamaan. Yöllä hänen patsaansa nenään viskattiin säkki, millä
-tahdottiin viitata siihen, kuinka ennen vanhaan isänmurhaajia
-rangaistiin, tuomittiin näet heitettäväksi mereen säkissä seuranansa
-käärme, apina ja kukko. Forumille asetettiin lapsi, selässä taulu,
-jossa luettiin: "En tahdo elättää sinua, jotta et tappaisi äitiäsi."
-Rooman valkoseinille töherrettiin erästä jambista säettä, joka
-muistutti kaikille sitä lukeville, että Nero, Orestes ja Alkmaon olivat
-äitinsä murhaajia. Neronkin on täytynyt hyvin huomata, että hän oli
-inhoittava kuvatus kaikkien niitten hallitsemansa kansan jäsenten
-silmissä, joissa asui rahtunenkaan oikeudentuntoa.
-
-Kaikki tämä tapahtui vuonna 59, emmekä Senecasta kuule mitään,
-ennenkuin 62, jona muistettavana vuonna kuoli Burrus, hänen
-pitkäaikainen kunnioitettu, uskollinen ja luotettava virkaveljensä.
-Näinä synkkinä aikoina, kun kaikki ihmiset tuntuivat puhelevan vain
-kuiskaten, epäiltiin melkein jokaisen huomattavan ja jaloluontoisen
-miehen kuolemaa salamyrkytykseksi, ellei sitä ollut aiheuttanut
-julkinen väkivallanteko. Burruksen kuolema on saattanut, kuvauksista
-päättäen, johtua kurkkumädästä, mutta yleinen mielipide syytti Neron
-jouduttaneen sitä mukamas lääkkeellä, ja kerrottiin, että kun keisari
-kävi häntä tervehtimässä hänen maatessaan sairasvuoteellaan, kuoleva
-mies oli torjunut hänen tiedustelunsa lakoonisesti vastaamalla: "Voin
-hyvin".
-
-Hänen kuolemaansa surtiin ja valitettiin, ei ainoastaan koska
-muistettiin hänen hyveitään, vaan myöskin sen takia, että Nero määräsi
-hänen seuraajikseen kaksi miestä, joista toinen, Fenius Rufus, oli
-kunnioitettava, vaan veltto mies, toinen taas, Sofonius Tigellinus,
-kyllä voimakkaampi, mutta julmien ja julkeiden rikostoverienkin
-joukosta erikoisen vihattu ja halveksittu.
-
-Kuinka syyllinen ja vaihemielinen Seneca lienee ollutkin, ei hän
-kumminkaan saattanut ruveta yhdessä Tigellinuksen kaltaisen olennon
-kanssa ohjaamaan vielä nuorekasta herraansa. Ei hän suinkaan
-erehtynytkään nykyisestä asemastaan, ja ne harvat Neron seuralaisista,
-joissa vielä asusti jokin kunnian kipinä, ilmoittivat hänelle,
-millä lakkaamattomilla parjauksilla koetettiin kaivertaa hänen
-vaikutusvaltaansa. Alituiseen olivat Tigellinuksen ja hänen ystäväinsä
-hampaissa Senecan määrättömät rikkaudet ja hänen suurenmoiset huvilansa
-ja puutarhansa, joita oli muka vain voitu hankkia kauastähtäävissä
-tarkoituksissa ja jotka saattoivat varjoon itsensä keisarinkin loiston.
-He koettivat virittää heikkoluontoisen Neron mielessä kiihkeää kateutta
-kertoilemalla, kuinka Seneca muka yritti kilpailla hänen kanssaan
-runoudessa, väitti että kaikki kunnia Neron kaunopuheisuudesta itse
-asiassa kuuluikin hänelle, pilkkaili Neron jumalallista laulutaitoa ja
-halvensi hänen kykyään harpunsoitossa ja vaunujen ohjaamisessa, koska
-hänellä itsellään ei ollut sitä taitoa. Nero ei ollut, painostivat he,
-enää mikään poikanen; hänen täytyi päästä irti koulumestaristaan ja
-ottaa ohjetta esi-isistään, ja sitä oli riittävästi saatavissa.
-
-Aavistaen, mihin tuollaiset todistelut päätyisivät, Seneca anoi
-keskustelua Neron kanssa ja pyysi silloin, että hänen sallittaisiin
-vetäytyä kokonaan pois julkisesta elämästä, vetosi vanhuuteen ja
-lisääntyvään sairaalloisuuteen selittääkseen halunsa päästä lepoon ja
-tarjoutui ilman ehtoja luopumaan rikkauksistaan ja kunniakirjoistaan,
-joita hänen vihamiehensä nyt himoitsivat, mutta joista hänen oli
-kiittäminen yksinomaan Neron verratonta anteliaisuutta, keisarin, joka
-näitten kahdeksan vuoden hallitusaikana yksin oli ollut hänen
-hyväntekijänsä ja ystävänsä. Mutta Neropa ei mielinyt päästää Senecaa
-niin helpolla. Hän väitti, että koska hän vielä oli nuori, hän
-ei saattanut olla vailla Senecaa ja että hänen tarjouksensa
-vastaanottaminen ei ensinkään soveltuisi siihen hänen maineeseensa,
-että hän oli antelias. Mainion harjaantuneena keisarilliseen taitoon
-peittää vihansa vilpilliseen imarteluun Nero lopetti keskustelun
-syleillen Senecaa ja vakuuttaen hänelle ystävyyttään. Seneca kiitti
-häntä -- tavanomainen loppu, lisää Tacitus katkerasti, keskusteluissa
-hallitsijan kanssa -- mutta yhtä kaikki kerrassaan muutti elintapansa,
-kielsi ystäviään saapumasta aamuvierailulle luoksensa, vältti kaikkea
-seurustelua ja harvoin ilmestyi julkisuuteen, siinä mielessä että
-uskottaisiin hänen terveytensä heikontuneen tai että hän kokonaan oli
-antautunut filosoofisiin tutkimuksiin. Hyvinhän hän tunsi hovitavat,
-sillä kirjassaan "Vihasta" hän on kertonut kaskun eräästä henkilöstä,
-joka, kun häneltä kysyttiin, millä menettelyllä hän oli saavuttanut
-niin harvinaisen lahjan kuin korkean iän hovissa, vastasi: "sietämällä
-solvauksia ja _palkitsemalla niitä kiitoksilla_". Mutta tuntea hänen on
-täytynyt, että hänen henkensä riippui hiuskarvasta, sillä juuripa
-samana vuonna hänet yritettiin kietoa syytteeseen valtiopetoksesta muka
-yhtenä C. Calpurnius Pison ystävänä, erään korkea-arvoisen ylimyksen,
-jota Nero kadehti ja epäili hänen rikkautensa ja kuntonsa tähden,
-vaikka hän oli luonnostaan vailla kunnianhimoa ja tarmoa. Yritys
-kuitenkin meni myttyyn, ja Seneca saattoi voitollisesti kumota kaikki
-syytteet, että hän muka olisi ollut petollisissa hankkeissa. Mutta jo
-se seikka, että sellainen syyte oli tehty, ilmaisi hänelle, kuinka
-epävarma jokaisen etevän miehen asema oli mustasieluisen Neron
-tyranniuden vallitessa, ja se joudutti salaliittoa, joka kaksi vuotta
-myöhemmin todella tehtiin.
-
-Ei kauan Burruksen kuoleman jälkeen, kun Nero rupesi kasaamaan
-kaikenkarvaisia ilkitöitä muitten rikostensa lisäksi, Seneca vielä
-kerran koetti päästä irti Roomasta; ja kun lupa toistamiseen evättiin,
-hän teeskenteli todellista sairautta ja sulkeutui huoneisiinsa.
-Väitettiin ja uskottiinkin niin, että Nero tähän aikaan koetti
-myrkyttää hänet erään Cleonicus-nimisen vapautetun orjansa avulla, ja
-että yritys meni hukkaan vain sen kautta, että eräs kanssarikollinen
-ilmaisi hankkeen, tai filosoofimme kohtuullisten elintapain tähden, hän
-kun nykyisin ei muuta nauttinut kuin leipää ja hedelmiä eikä koskaan
-sammuttanut janoansa muulla kuin puhtaalla vedellä.
-
-Näitten kahden vuoden aikana, jotka Seneca vietti yksinäisyydessä ja
-epäsuosiossa, sattui tapahtuma, vaikutuksiltaan arvaamattoman
-merkitysrikas. Häpeällinen hovi hurjasteli päivästä päivään ja
-suvustansa sortunut kansa antoi huolettomuudessa hetken tulla toisen
-mennä. Silloin iski -- niinkuin Kaarle II:n hovin piiriin -- äkillinen
-koston salama. Katsoen tapahtuman laatuun ja laajuuteen, sen
-hävityksiin ja tuskaan, jota se synnytti, parannuksiin ja korjauksiin,
-jotka siitä johtuivat, valheelliseen syyhyn, joka sen selitykseksi
-keksittiin, vieläpä aikakauden yleisiin olosuhteisiin ja sen
-hallituksen luonteeseen, jonka aikana se tapahtui, on olemassa likeinen
-ja merkillinen yhtäläisyys Lontoon suuren palon välillä 1666 ja Rooman
-suuren palon v. 64. Alkaen taajaan rakennetussa keskikaupungin osassa,
-Palatinus ja Cælius-kukkulain alapuolella, se raivosi ensin kuutena ja
-sitten jälleen kolmena päivänä, kauppakojujen ja myymäläin helposti
-syttyvissä tavaroissa ja vinhan tuulen kiidättämänä, ja koska vain
-heikosti ja huonosti johtaen yritettiin hillitä sen lentoa, karkasi se
-vastustamattomasti palatseihin, temppeleihin ja pilaristoihin ja vanhan
-Rooman ahtaita ja mutkittelevia katuja pitkin, missä yhteiseen
-hävitykseen kietoi vanhan taiteen ihanimmat merkkiteokset,
-kallisarvoisimmat käsikirjoitukset ja pakanallisen rakennustaiteen
-suurenmoiset muistomerkit. Muutamin harvoin piirtein ja tuolla
-verrattomalla lyhytsanaisuudella, johon ponteva latinankieli pystyy,
-mutta joka on suoranaista kääntämistä varten liian yhteensullottua,
-Tacitus on kuvannut tämän näytelmän hirmut -- miten kauhunlyömät vaimot
-vaikersivat, iäkkäät vanhukset ja pienet lapset harhailivat kummatkin
-yhtä avuttomina, kuinka kiihkeästi ajateltiin vain omaa itseänsä ja
-omaisia, kuinka heikkoja raahattiin perässä tai odoteltiin, yhtä haavaa
-sekä viivyskeltiin että kiirehdittiin, kuinka kaikkialla vallitsi
-täydellinen sekasorto. Monelta, joka vain katsahti taaksensa, sulkivat
-tien edestä tai sivulta karkaavat liekit; jos he toivoivat jossakin
-naapuristossa tapaavansa turvapaikan, olikin se jo liekkien uhrina; jos
-he riensivät johonkin etäisempään paikkaan, niin jopa oli sekin samassa
-kadotuksessa. Vihdoin, epävarmoina siitä mitä etsiä ja mitä välttää, he
-tungoksellaan täyttivät kadut tai sulloutuivat yhteen kentille.
-Menetettyään kaiken omaisuutensa menehtyivät toiset jokapäiväisen
-ravinnon puutteeseen, toiset, jotka olivat onnistuneet pelastumaan,
-kuolivat surusta, murtunein sydämin, kadotettuaan ne, joita eivät
-olleet saaneet pelastetuiksi. Ja kaiken tämän kauhistuksen lisäksi tuli
-usko, että viranomaisten käskystä ehkäistiin kaikki liekkien
-hillitsemisyritykset, vieläpä että oli nähty murhapolttajain
-heittelevän kekäleitä uusiin suuntiin, joko koska olivat siihen
-pestatut tai jotta häiritsemättä voisivat harjoittaa rosvoustaan.
-
-Tämän ajan historiankirjoittajat ja tarinoitsijat, joitten lausumat
-saakoot käydä siitä, minkä ovat arvoisia, syyttävät Neroa tulipalon
-sytyttämisestä; ja varmaa on, että hän ei palannut Roomaan, ennenkuin
-tuli oli tarttunut hänen oman palatsinsa pylväskäytäviin. Turhaan hän
-kaikin tavoin ponnisteli auttaakseen koditonta ja köyhtynyttä
-asujamistoa; turhaan hän käski myydä heille ruokatarpeita kuulumattoman
-alhaiseen hintaan ja heitä varten avata Agrippan loistosuojat ja omat
-puutarhansa ja rakentaa joukoittain tilapäisiä vajoja. Huhu oli
-levitetty, että "tulikukan" hurjimmillaan heloittaessa hän oli noussut
-etäällä olevan huvilansa katolle ja hurmaantuneena näytelmän
-ihanuudesta ja riemastuneena tämän uuden kiihokkeen sytyttämistä
-tunteista pukeutunut teatteriasuunsa ja harpun säestyksellä laulanut
-laulun Troian palosta. Tuollainen sydämetön narrimaisuus ja teeskentely
-oli liian syvästi kuohuttanut kansaa, jotta se voisi antaa hänelle
-anteeksi, ja Nero arveli olevan välttämätöntä kääntää tuo yleinen viha
-uuteen uomaan, koska kerran ei hänen anteliaisuutensa eivätkä
-muutkaan kansalle mieluiset toimenpiteet onnistuneet luovuttamaan
-hänestä tätä kauhistuttavaa, herjaavaa epäluuloa. Mikä nyt seuraa,
-on niin merkillistä ja kristilliselle lukijalle niin syvästi
-mieltäkiinnittävää, että minä sen kerron tuon suuren historioitsijan
-omilla sanoilla, jota olen niin uskollisesti seurannut.
-
-"Päästäkseen sen vuoksi irti tästä kulkupuheesta Nero keksaisi syytteen
-erästä raakamaisten tapojensa takia inhottua lahkoa vastaan, jota
-yhteinen rahvas kutsui kristityiksi, ja määräsi heille mitä
-petomaisimpia rangaistuksia. Tämän lahkon perustajan, Kristuksen, oli
-prokuraattori Pontius Pilatus tuominnut Tiberiuksen aikana
-kuolemanrangaistukseen; mutta hetkeksi kukistettuna tuo jumalaton
-taikausko oli jälleen leviämässä, ei ainoastaan Judeassa, mistä paha
-oli alkunsa saanut, vaan vieläpä Roomassakin, minne joka suunnalta
-kaikki maailman loat ja saastat virtaavat kokoon ja voittavat
-puoluelaisia. Niinpä siis ensin vangittiin ne, jotka tunnustivat heidän
-uskontoaan, ja sitten heidän todistuksensa nojalla tuomittiin suuri
-määrä henkilöitä, ei niin suuresti murhapolton takia, kuin siksi että
-he vihasivat ihmiskuntaa. Kuoleman lisäksi tuli pilkka; sillä heidät
-neulottiin villipetojen nahkoihin ja koirat repivät heidät rikki tai
-heidät ristiinnaulittiin tai säästettiin poltettaviksi, varattiin näet
-pimeän tultua valaisemaan yöllistä maisemaa. Nero luovutti omat
-puistonsa tätä näytelmää varten ja toimeenpani kilpa-ajot, itse
-ajomiehen pukuun puettuna sekaantuen rahvaan pariin tahi ajellen heidän
-keskensä vaunuissaan; mutta tällä menettelyllä hän herätti sääliä
-uhreja kohtaan, vaikka he olivatkin rikollisia ja ansaitsivat mitä
-ankarimmat rangaistukset, sillä heitä ei juuritettu pois yleisen hyvän
-parhaaksi, vaan tyydyttämään yhden miehen petomaista julmuutta."
-
-Siinä meille säilyneet lyhyet, mutta tehoiset yksityiskohdat
-ensimmäisestä suuresta kristittyjen vainosta, ja sellaisten kauhun
-tapahtumain silminnäkijänä on Senecan todenmukaisesti täytynyt olla
-elämänsä viimeisenä vuotena. Vaikka hän lieneekin syvästi inhonnut
-kristittyjen pelkkää nimeäkin, on luonnostaan niin lempeän ja
-humaanisen sydämen kuin hänen täytynyt pöyristyä niitä hirviömäisiä
-julmuuksia, joita keksittiin tämän uuden uskonnon onnettomia
-tunnustajia vastaan. Mutta kristinuskon suhteeseen pakanamaailmaan me
-palaamme eräässä myöhemmässä luvussa. Nyt meidän on ehätettävä
-elämäkertamme loppuun.
-
-
-
-
-13 Luku.
-
-SENECAN KUOLEMA.
-
-
-Se väärä syyte, joka oli tehty Senecaa vastaan ja johon oli sekoitettu
-Pisonkin nimi, vei siihen, että tämä ylimys ja hänen ystävänsä
-todellakin tekivät peloittavan salaliiton. Moni vaikutusvaltainen ja
-ansiokas mies yhtyi siihen, muitten muassa Annæus Lucanus, Senecan
-veljenpoika, kuuluisa runoilija, ja Fenius Rufus, Tigellinuksen
-virkaveli keisarillisen kaartin johdossa. Salahanketta pohdittiin
-kauan, ja moni pääsi osalliseksi salaisuudesta, joka siitä huolimatta
-ihmeellisen hyvin säilyi. Kaikkein innokkaimpia salaliittolaisia oli
-eräs kaartin upseeri Subrius Flavus, jonka esityksestä Nero aiottiin
-tappaa hänen laulaessaan teatterissa tai kun hän öiseen aikaan vaelteli
-ilman vartijoita palaneen palatsinsa pilarikäytävissä. Flavuksella
-sanotaan myöskin olleen aikomuksena sittemmin murhata Pisokin ja
-tarjota keisarillinen valta Senecalle, minkä kaiken filosoofi itse
-olisi hyvin tietänyt.[41] Mitenkä tämän laita lieneekään ollut, --
-tarina ei ole todenmukainen -- monta tuumaa laadittiin ja hyljättiin,
-koska oli vaikeata löytää mies kyllin rohkea ja kyllin intohimoinen
-uskaltaakseen henkensä niin uhkaavaan vaaraan. Hankkeen vielä ollessa
-keskustelun alaisena oli salaliitto vähällä mennä myttyyn sen kautta,
-että sen ilmaisi Volusius Proculus, muuan laivaston amiraali, jolle
-siitä oli tiedon antanut eräs vapautettu orjatar Ephicharis. Tätä
-vastaan ei toki voitu löytää riittävästi todistuksia, mutta nyt
-katsoivat salaliittolaiset viisaaksi jouduttaa toimenpiteitään, ja
-muuan heistä, Scævinus-niminen senaattori, otti suorittaakseen tuon
-vaaranalaisen murhatyön. Konsuliksi valitun Plautius Lateranuksen oli
-määrä ojentaa keisarille anomuskirjelmä, jolloin hän syleilisi keisarin
-polvia ja tempaisi hänet maahan, ja sitten Scævinus antaisi
-surmaniskun. Mutta Scævinuksen teatraalinen menettely -- hän hankki
-Turvallisuuden jumalattaren temppelistä vanhanaikaisen tikarin, teki
-testamenttinsa, teroitutti tikarin, piti tavattoman upeat kemut,
-vapautti orjansa ja jakoi heille lahjoja, ilmaisi suurta
-mielenkuohuntaa ja lopuksi määräsi varattavaksi siteitä haavojen
-sitomista varten -- herätti epäilyksiä eräässä hänen vapautetuistansa
-nimeltä Milichus, joka palkinnon toivossa ehätti ilmaisemaan
-epäluulonsa. Kuulusteltuna vastakkain Milichuksen kanssa Scævinus
-torjui tämän syytteet erittäin varmasti ja päättäväisesti; mutta kun
-Milichus muitten seikkain ohessa mainitsi, että Scævinus edellisenä
-päivänä oli ollut pitkässä ja salaisessa keskustelussa erään toisen
-Pison ystävän Nataliksen kanssa ja kun Natalis kuulustelussa esitti
-aivan toisenlaisen tiedon tämän keskustelun aiheesta kuin mitä Scævinus
-oli tehnyt, niin pistettiin molemmat kahleisiin; ja kykenemättä
-kestämään uhkauksia ja kidutuskoneitten näkemistä he paljastivat koko
-salaliiton. Natalis ilmoitti heti ensiksi Pison ja lisäksi sitten
-Senecan vihatun nimen, joko siksi että oli ollut näiden molempain
-välinen uskottu sanansaattaja tahi koska tiesi, ettei voisi tehdä
-Nerolle suurempaa palvelusta kuin hankkimalla hänelle tilaisuuden
-murskata mies, jonka tuhoamiseen hän jo kauan oli etsinyt kaikkia
-mahdollisia tilaisuuksia. Ehkä luullen että Natalis joka tapauksessa jo
-oli tunnustanut kaikki, Scævinus, yhtä heikkona kuin hän, mainitsi
-muitten nimet, niitten joukossa Lucanuksen, jonka osallisuus
-salaliittoon epäilemättä oli omansa tekemään Senecan oletetun
-syyllisyyden todenmukaisemmaksi. Pitkään kiellettyään ensinkään
-tietäneensä hankkeesta Lucanus saatiin lupaamalla vapautusta
-rangaistuksesta petetyksi ja hän teki itsensä syypääksi siihen
-uskomattomaan halpamaisuuteen, että, kai korvatakseen oman
-hitautensa tunnustamaan, paljasti salaliiton kokonaisuudessaan ja
-salaliittolaisten joukossa nimitti parhaat ystävänsäkin Galluksen ja
-Pollion sekä oman äitinsä Atillan. Ephicharis, nainen, entinen orjatar,
-yksin osoitti lujamielisyyttä ja miehekkäällä, järkähtämättömällä
-vaiteliaisuudellaan erilaisissa mitä hirveimmissä kidutuksissakin
-saattoi häpeään nämä arkamieliset ja petolliset herrat senaattorit ja
-ritarit. Kun hänet toisena päivänä jälleen vietiin pyöveliensä eteen
-jäsenin, jotka olivat niin runnellut, ettei hän voinut seisoa, hänen
-onnistui äkillisellä liikkeellä kuristaa itsensä omaan vyöhönsä.
-
-Siinä hopussa ja hälinässä, joka näinä päivinä vallitsi, olisi
-salaliiton tarkoitus saatu toteutetuksi, jos salaliittolaiset olisivat
-osoittaneet edes hiukankaan päättäväisyyttä. Fenius Rufusta ei vielä
-oltu mainittu salaliittolaisten joukossa, ja hänen istuessansa keisarin
-rinnalla valvomassa kidutuksia Subrius Flavus salaisella merkillä
-tiedusteli, tappaisiko Neron juuri silloin ja siinä. Mutta Rufus ei
-ainoastaan tehnyt kieltävää merkkiä, vaan vieläpä pidätti hänen
-kättänsä, joka tarttui miekan kahvaan. Epäilemättä hänen olisi ollut
-parempi olla niin tekemättä, sillä eihän saattanut uskoa, että nuo
-lukuisat salaliittolaiset kauankaan sallisivat saman miehen yhtaikaa
-olla heidän rikostoverinsa ja julmimpia tuomareitansa. Pian sen
-jälkeen, kun hän uhkaili ja kiivaili, Scævinus levollisesti hymyillen
-huomauttikin, "ettei kukaan tietänyt asiasta enemmän kuin hän itse ja
-että hänen oli parempi osoittaa kiitollisuuttaan niin erinomaista
-ruhtinasta kohtaan kertomalla kaikki mitä tiesi". Rufuksen hämminki ja
-levottomuus todistivat hänen tunteneen rikoksen; hänet vangittiinkin
-siinä samassa ja pian sen jälkeen teilattiin.
-
-Sillä välin Pison ystävät vaativat häntä ryhtymään rohkeisiin ja
-nopeisiin toimenpiteisiin, jotka ainakin olisivat luoneet valoa hänen
-kuolemalleen, jolleivät olisikaan onnistuneet pelastamaan häntä
-itseään. Mutta hänen hieman saamaton luonteensa, lisäksi ylellisen
-elämän veltostama, ei ollut herätettävissä toimintaan, hän vaan odotti
-levollisesti loppua. Rooman keisarien oli tapana, välttääkseen
-julkisten teloitusten häpeää ja vaarallisuutta, lähettää uhrin kotiin
-lähetti ja käskeä hänen tappaa itsensä millä tavoin mieli. Jotkut
-raa'at rekryytit -- sillä Nero ei tohtinut uskoa sitä tehtävää
-kellekään veteraaneistaan -- veivät sanoman Pisolle, joka ehätti
-tekemään testamenttinsa hävettävästi imarrellen Neroa, avasi suonensa
-ja kuoli. Plautius Lateranukselle ei suotu tuota kurjaa oman
-kuolintavan valitsemisen oikeuttakaan, eipä hänelle edes annettu aikaa
-syleillä lapsiansakaan, vaan hänet kiidätettiin erääseen syrjäiseen
-paikkaan, missä orjia tavattiin rangaista, ja siellä hän sanaa
-sanomatta kuoli, mestaajanansa muuan tribuuni, jonka hän tiesi olevan
-samaisia rikostovereita. Lucanuksen, joka oli elämänsä keväässä ja
-neronsa täydessä kukoistuksessa, otaksuttiin yhtyneen salaliittoon
-suuttuneena siitä, että Nero oli kateudesta halventanut hänen runoilija
-mainettaan ja kieltänyt häntä julkisesti esittämästä teoksiaan. Hänkin
-avasi suonensa ja tuntiessaan kuoleman hyisenä hiipivän pitkin
-jäseniänsä lausuili muutamia säkeitä omasta "Pharsalia"-nimisestä
-teoksestaan, jossa hän oli kuvaillut sotilas Lycidaan samankaltaista
-kuolemaa. Ne olivat hänen viimeiset sanansa. Hänen äidistään
-Atillasta, jonka hän ikuiseksi häpeäksensä oli kavaltanut, ei oltu
-tietävinäänkään: liian mitättömänä uhrina hän ei saanut anteeksi eikä
-tullut rangaistuksikaan.
-
-Mutta kaikista niistä monista kuolemantuomioista, joita tämä onneton ja
-huonosti johdettu salaliitto aiheutti, ei yksikään herättänyt Nerossa
-suurempaa mielihyvää kuin Senecan. Saihan hän oikeuden miekalla
-lopettaa miehen, jonka tieltä raivaaminen salamyrkytyksellä varemmin
-oli epäonnistunut. Tietymätöntä on, mikä osa Senecalla todellisuudessa
-oli salaliitossa ollut. Jos hän sen tosiaan tunsi, niin lienee hän
-toiminut erinomaisen älykkäästi, sillä ei mitään vakuuttavaa todistetta
-voitu esittää häntä vastaan. Nataliskaan ei osannut kertoa hänestä
-enempää kuin että, kun Piso oli lähettänyt hänet valittamaan, että
-Seneca ei enää sallinut Pison saapua hänen luoksensa keskustelemaan,
-Seneca oli vastannut, "että heidän oli kummankin parempi pysyä loitolla
-toisistaan, mutta että hänen oma turvallisuutensa riippui Pison
-turvallisuudesta". Eräs tribuuni lähetettiin Senecan luo tiedustamaan
-tämän kertomuksen todenperäisyyttä, ja hän sai tietää -- tätä seikkaa
-pidettiin epäiltävänä asianhaarana -- että hän juuri samana päivänä oli
-palannut Campaniasta erääseen huvilaan neljän peninkulman päässä
-kaupungista. Tribuuni saapui illalla ja saarsi huvilan sotilailla.
-Seneca oli illallistamassa vaimonsa Paulinan ja kahden ystävän kera.
-Hän kielsi jyrkästi todistuksen todenperäisyyden ja sanoi, että "kun
-hän oli ilmoittanut Pisolle, ettei voinut ottaa häntä vastaan, oli
-siihen yksinomaisena syynä hänen heikko terveytensä ja mieltymys
-yksinäisyyteen. Nero, joka tiesi, kuinka vähän hän oli kärkäs
-imartelemaan, voisi päättää, oliko vaiko ei todenmukaista, että hänen
-kaltaisensa mies, konsulin arvossa, arvaisi yksityisessä asemassa
-olevan miehen turvallisuuden suuremmaksi kuin omansa." Sellaisen
-sanoman vei tribuuni takaisin Nerolle, jonka hän tapasi rakkaimpain ja
-vastenmielisimpäin neuvonantajainsa, vaimonsa Poppæan ja ministerinsä
-Tigellinuksen seurassa. Nero kysyi, "oliko Seneca valmistautumassa
-vapaaehtoiseen kuolemaan". Tribuunin vastattua, että hän ei ilmaissut
-puheessaan eikä käytöksessään mitään alakuloisuutta tai pelkoa, Nero
-määräsi, että häntä oli heti käskettävä kuolemaan. Sana saatettiin, ja
-vähimmälläkään tavalla ilmaisematta levottomuutta Seneca rauhallisesti
-pyysi lupaa tarkistaa testamenttiaan. Se evättiin häneltä, ja hän
-kääntyi silloin ystäviensä puoleen huomauttaen, että koska hän ei
-voinut palkita heidän ansioitansa niiden arvon mukaan, hän jättäisi
-heille perintönä ainoan, vaan kallisarvoisimman hänelle jääneen
-omaisuuden, nimittäin elämänsä esimerkin, ja jos he sen pitäisivät
-muistossaan, niin mainittaisiin heitä vielä kerta samalla vilpittömän
-ja uskollisen ystävyyden esikuvina. Sitten hän koetti hillitä heidän
-kyyneleitään, milloin virittämällä keskustelun, milloin vakavasti heitä
-nuhdellen kyselemällä: "Missä ovat nyt filosoofiset periaatteenne?
-Missä lujuus koettelemuksissa, joka teidän olisi pitänyt oppia
-monivuotisissa tutkistelemuksissa? Eikö jokainen tunne Neron julmuutta?
-Mitä saattaa hän muuta tehdä kuin lopettaa opettajansa ja opastajansa
-murhattuaan äitinsä ja veljensä?" Sen jälkeen hän syleili vaimoansa
-Paulinaa ja -- tässä hänen tyyni sävynsä hieman petti -- pyysi ja
-vannotti häntä, ettei hän vaipuisi loputtomaan suruun, vaan niihin
-yleviin lohdutuksiin turvautuen, joita hän voisi saada katsellessaan
-hänen hyveellistä elämäänsä, kestäisi miehensä menettämisen. Mutta
-Paulina selitti tahtovansa kuolla hänen kanssansa, ja Seneca taipui
-hänen toivomukseensa, koska hän ei tahtonut vastustaa tekoa, joka
-tuottaisi hänen puolisolleen moisen haihtumattoman kunnian ja koska hän
-samaten ei mielellään jättänyt häntä kokemaan vastaista vääryyttä.
-Suonet heidän käsivarsissaan aukaistiin yhtaikaa; mutta koska pitkä ikä
-ja hänen melkeinpä itsekiduttajan elämäntapansa olivat heikontaneet
-Senecaa, virtasi hänen verensä niin hitaasti, että oli pakko aukaista
-suonet myöskin hänen jaloissaan. Tämä kuolintapa, jonka roomalaiset
-olivat valinneet suhteellisesti tuskattomana, on itse asiassa
-erinäisissä olosuhteissa mitä kiduttavin. Lopen riutuneena julmista
-tuskistaan ja koska ei halunnut heikontaa vaimonsa lujamielisyyttä niin
-kammottavan katsottavan kautta ja kun hän samalla saattoi säästää
-itseltään hänen kärsimystensä näkemisen, Seneca taivutti vaimonsa
-lähtemään toiseen huoneeseen. Nytkään hänen kaunopuheisuutensa ei
-pettänyt. Kerrotaan että ranskalainen runoilija André Chénier
-matkallaan mestauslavalle pyysi kirjoitusneuvoja pannakseen muistiin
-muutamia ihmeellisiä ajatuksia, jotka valtasivat hänen mielensä. Se
-evättiin häneltä, mutta Senecalla oli täysi vapaus kirjoittaa muistiin
-viimeiset sanansa. Kutsuttiin kirjureita saapuville, jotka panivat
-muistiin nuo kuolevan lausunnot, ja Tacituksen aikaan ne olivat vielä
-tallella. Meiltä nämä mielenkiintoiset muistiinpanot pakanallisen
-ajattelijan kuolinvuoteelta kumminkin ovat auttamattomasti kadoksissa.
-
-Sillävälin Nero oli saanut sanan näistä tapahtumista, ja kun hänellä ei
-ollut mitään Paulinaa vastaan eikä hän tahtonut, että häntä
-syytettäisiin liiallisesta verenvuodatuksesta, hän käski estää hänen
-kuolemansa ja sitoa hänen haavansa. Paulina oli jo tajutonna, mutta
-hänen orjansa ja palvelijansa onnistuivat pelastamaan hänen henkensä.
-Hän eli vielä muutamia vuosia palvoen puolisonsa muistoa, ja hänen
-surkastunut vartalonsa ja aavemaisen kalpeat kasvonsa olivat
-haihtumattomina todistuksina siitä, kuinka syvästi puolisot olivat
-kiintyneet toisiinsa.
-
-Seneca ei vielä ollut vetänyt viime henkäisyään, ja lyhentääkseen
-pitkällisiä ja hyödyttömiä kärsimyksiään hän pyysi ystäväänsä lääkäri
-Statius Annæusta antamaan hänelle katkojuomaa, elikkä samaa myrkkyä,
-jolla Ateenan suuri filosoofi oli toimitettu manalle. Mutta hänen
-jäsenensä olivat jo kylmät eikä juoma vaikuttanutkaan. Silloin hän kävi
-kuumaan kylpyyn ja pirskoitti vettä häntä lähinnä seisoville orjille
-sanoen näin vuodattavansa juomauhrin Jupiter vapahtajalle.[42] Mutta
-eipä lämmin vesikään saanut verta vilkkaammin virtaamaan, ja lopuksi
-hänet kannettiin tuollaiseen höyrykylpyyn, joita roomalaiset kutsuivat
-nimellä _sudatoria_, ja tukehtui sen höyryyn. Hänen ruumiinsa
-poltettiin hiljaisuudessa, ilman minkäänlaisia juhlamenoja. Se oli
-ollut hänen oma tahtonsa, ja sitä hän ei ollut ilmaissut kukistuksensa
-jälkeen, vaan aikaan, jolloin hänen varallisuutensa oli suurimmillaan
-ja valtansa korkeimmillaan ja hänen ajatuksensa olivat kääntyneet hänen
-elämänsä loppuun.
-
-Sillä tapaa kuoli pakanallinen filosoofi, jonka elämän aina täytyy
-herättää mielenkiintoamme ja sääliämme, vaikka emme voikaan hänelle
-omistaa suuren taikka hyvän mainesanoja. Hän oli hyvin nerokas mies,
-erittäin altis vaikutuksille, hänessä asui jalo ja lämmin henki,
-avarasydäminen ja totinen "humanitas". Moniaat hänen lausuntonsa ovat
-niin huomattavia siveellisen kauneutensa ja syvällisyytensä puolesta,
-että ne pakostakin johtavat mieleen Paavalin lauselmia. Mutta Seneca
-oli itse aivan kykenemätön kantamaan omaa uljasta lippuaan, ja häntä on
-ylenkatseellisesti kutsuttu "kaikkien niiden isäksi, jotka pitävät
-lapiohattua".[43] Vaihemielisyys kuultaa kautta koko hänen elämänsä
-historian, ja juuripa siksi monet kirjailijat ovat niin syvästi
-halveksien tallanneet hänen muistoaan. "Tämä filosoofi", sanoo lordi
-Macaulay kirpeimmällä kielellään, "ammatikseen deklamoi köyhyyden
-ylistystä, kun hänellä oli kaksi miljoonaa puntaa lainassa korkoa
-vastaan; mietiskeli purevia epigrammeja ylellisyyden vahingollisuudesta
-istuessaan puutarhoissansa, jotka herättivät hallitsijain kateutta;
-pauhasi vapaudesta ja samalla hännysteli tyrannin julkeita,
-ylensyömäreitä suosikkeja, entisiä orjia; ylenteli hyveen jumalallista
-kauneutta samalla kynällä, joka juuri vastikään oli kirjoittanut
-äidinmurhan puolustuksen." -- "Seneca", sanoo Niebuhr, "oli täydellinen
-maailmanmies, joka sangen paljon askarteli hyveen kimpussa, onpa
-saattanut pitää itseään vanhanmallisena stoalaisenakin. Varmastikin hän
-luuli olevansa erittäin nerokas ja siveellinen filosoofi, mutta hän
-toimi sen periaatteen mukaan, että mikäli asia koski häntä itseään, hän
-saattoi vapautua niistä siveysopin laeista, joita hän tarjoili
-toisille, ja mukautua luonnollisiin taipumuksiinsa."
-
-Senecan elämästä me siis selvästi näemme samaten kuin monen kristityn
-elämästä, että mahdotonta on samalla kertaa olla maailmallinen ja
-vanhurskas. Senecan erehdys pohjastui itse asiassa tuohon turhaan
-yritykseen, joka tahtoi yhdistää omassa persoonassaan kaksi
-vastakkaista olemusta: stoalaisen ja hovimiehen. Jos hän olisi ollut
-tosi filosoofi tai pelkkä hovilainen, olisi hän saattanut olla
-onnellisempi, vieläpä saavuttaa enemmän kunnioitusta.
-
-Mieletöntä oli olla kumpaakin; siksipä hän kirjoituksissaankin eksyi
-epäjohdonmukaisuuteen. Hänen täytyi useasti kieltää stoalaisuuden
-korkeahenkiset lauselmat ja syyttää filosoofeja maailmantuntemuksen
-puutteesta. Kirjoitelmassaan Onnellisesta elämästä hänen on pakko
-johdatukseksi, elämäkertansa puitteissa, ikäänkuin puolustella
-rikkautta ja ulkonaista asemaansa.[44] Huolimatta oivallisista
-kehoituksistaan tapojen yksinkertaisuuteen, huolimatta eräänlaisesta
-amatööriaskeesista, jota hän monen muun varakkaan roomalaisen ohella
-tilapäisesti harjoitti, huolimatta lopullisesta alttiudestaan jättää
-koko omaisuutensa keisarille, me pelkäämme, että häntä ei voi julistaa
-vapaaksi melkein pohjattomasta ahnaudesta. Meidän ei silti tarvitse
-uskoa niitä kiihkeitä parjauksia, jotka syyttivät hänen hillittömällä
-koronkiskonnalla imeneen Italian kuiviin, vieläpä sytyttäneen sodankin
-Britanniassa saatavainsa häikäilemättömällä perimisellä; mutta
-ilmeisesti hän ansaitsi nimen _prædives_, "upporikas", millä nimellä
-häntä kärkevästi mainittiin. Omituista on, että loistavimmat nerot niin
-useasti ovat langenneet juuri tämän paheista alhaisimman orjuuteen.
-Raamatussa me luemme, kuinka "noitumisen palkka" houkutteli pois
-Jumalasta Mesopotamian loistavan taikurin:
-
-             On varjot häälyvät,
-             Min vallat heittävät
-    Jätteinä vaipuen turmiota kohti;
-             Nous' yksi maineeseen
-             Jo toinen suisti sen --
-    Tietäjän sielupa ahnauteen johti.
-
-             On tähti uinuva...
-             Ei silmä kiiluva
-    Mullasta maailman taivaisihin palaa.
-             Hän äänen kuuleepi,
-             Hän miekan näkeepi,
-    Sittenkin aarteita sydämensä halaa.
-
-Ja Senecassa me näemme mitä hehkuvinta kiitospuhetta köyhyyden
-ylevyydestä ja toiselta puolen mitä arveluttavinta rikastumisen himoa.
-Ja kuinka täydellisen tyhjästä hän myikään itsensä! Saman opetuksen me
-saamme jokaisesta elämästä, joka kääntyy hairahdusten polulle; vähemmän
-kuin kolme vuotta myöhemmin sitä valaisi myöskin sen tyrannin
-tärisyttävä kohtalo, joka oli ajanut hänet kuolemaan.
-
-Lyhyen kauden elämästään Seneca vain tosiaan oli vallan kukkuloilla;
-vaan niin hovimies kuin olikin, hän herätti vihaa, epäluuloa ja vainoa
-kaikkien kolmen keisarin puolelta, joiden hallituksen aikana hänen
-miehuutensa ikä kului. "Kaikista kovanonnen miehistä", sanoo Froude,
-"missä muodossa hyvänsä, jumalallisessa tai inhimillisessä tai
-perkeleellisessä, ei kukaan vedä vertoja Bunyanin Herra Sivutielle --
-nuorukaiselle, joka toisella silmällä katsoi taivaaseen, toisella
-maahan -- joka vilpittömin mielin saarnaa yhtä ja samalla vilpittömällä
-mielellä tekee toista ja joka tyystin vailla todellisuustajua on
-kykenemätön näkemään tai tuntemaan ristiriitaa. Hän todellakin yrittää
-pettää sekä Jumalaa että perkelettä eikä itse asiassa petä ketään muuta
-kuin itseään ja lähimmäisiään. Kaikista maailman ihmisten luonteista
-tämä tuntuu olevan sellainen, josta ei ole lainkaan toivoa, luonne,
-joka näinä aikoina on käynyt huolettavan yleiseksi ja jonka yleisyys
-panee meidät pitämään Reinekeäkin verrattomasti parempana." Ja
-todellakin oli häälyväisyys Senecan elämässä _tietoinen_
-epäjohdonmukaisuus. "Tutkistelijalle", sanoo hän, "joka ilmaisee,
-haluavansa kohota korkeammalle hyveen asteelle, minä vastaisin, että se
-on minunkin haluni, mutta minä en tohdi sitä toivoa. _Minä olen
-paheitten vallassa_. Minä en itseltäni vaadi, että tulisin parhaan
-kaltaiseksi, vaan ainoastaan, että tulisin paremmaksi kuin huonoin."
-Epäilemättä Seneca tarkoitti tätä pelkästään nöyräksi oman heikkouden
-tunnustukseksi; mutta se osui paljon oikeampaan kuin hän tosissaan
-olisi tahtonut myöntääkään. Hänen on täytynyt usein ja syvästi tuntea,
-ettei hänen elämänsä kulkenut sopusoinnussa sen valon kanssa, joka
-hänessä asui.
-
-Olisi kyllä helppoa ja mukavaa johtaa Senecan elämän ja luonteen
-yleinen heikkous ja monet vajavaisuudet siitä seikasta, että hän oli
-pakana, sekä olettaa, että jos hän olisi ollut kristitty, hän
-ehdottomasti olisi kohonnut paljon ylevämmän ihanteen kannalle. Mutta
-tuollainen ajatuksenjuoksu ja johtopäätelmä, tehty retoorillisissa
-tarkoituksissa, on jokaisen ymmärtäväisen helposti kumottavissa. Pelkkä
-kristinopin opetuksien intellektuaalinen hyväksyminen olisi varmaankin
-vain perin vähässä määrässä virittänyt Senecassa jalompaa elämää.
-Tosiasia on, ettei sen paremmin nerokas henki kuin kristinuskon
-tuntemuskaan kykene jalostamaan ihmisen sydäntä eikä Jumalan armo
-virtaa terävän järjen eikä oikeaoppisen uskon kanavain kautta. Kaikkina
-aikoina on ollut miehiä, pakanoita niinkuin kristityitäkin, joita
-niukkakaan järjen valo ja vähäiset henkiset tiedot eivät ole estäneet
-elämästä puhdasta ja jaloa elämää; kaikkina aikoina on ollut miehiä,
-kristityitä niinkuin pakanoita, jotka suurine kykyineenkin ja
-syvällisine oppineen ovat lokaan tahranneet jaloimmat sanat, mitä
-milloinkaan on lausuttu, elämällä halveksittavinta elämää. Oliko
-kahdennellatoista vuosisadalla ketään, jonka nero loisti kirkkaammin,
-ketään, jonka kaunopuheisuus kaikui mahtavampana kuin Petrus Abélardin?
-Ja kumminkin Abélard elämänsä häpäisten vajosi syvemmälle kehnoimpiakin
-skolastisia aikalaisiaan yhtä suuresti kuin hän neronsa suuruudessa
-nousi etevintäkin heistä ylemmäs. Oliko seitsemännellätoista
-vuosisadalla filosoofia syvämietteisempää, moralistia ylevähenkisempää
-kuin Francis Bacon? Ja kumminkin Bacon saattoi imarrella tyrannia ja
-pettää ystävän ja ottaa lahjuksia, olipa hän viimeisiä Englannin
-tuomareista, joka pakottaakseen tunnustukseen käytti raakaa kidutusta.
-Seneca puolusti Agrippinan murhaa, Bacon mustasi ja parjasi Essexiä.
-"Mitä tahtoisin, minä en tee; mutta sitä mitä en tahtoisi, minä teen",
-saattaisi olla monenkin nerokkaan miehen synnintunnustuksen mottona.
-Eikä Senecan tarvitse häveten punastua, jos vertaamme häntä miehiin,
-jotka olivat hänen veroisiaan henkisiltä kyvyiltään, mutta joiden
-"armon varat", joiden totuuden tuntemus olivat verrattomasti hänen
-omaansa suuremmat. Antakaamme hänen osoittamansa jalon lujamielisyyden
-kuolemassa levittää valoa hänen muistolleen, valoa, joka hajoittakoon
-edes jossain määrin niitä mustia varjoja, jotka niin monissa kohdin
-tummentavat hänen historiaansa. Me säälimme Abélardia, nöyrää,
-hiljaista, kärsivällistä, Jumalaa pelkääväistä miestä, jota
-lempeäsydäminen Pietari vaali Clugnyn rauhallisissa puutarhoissa; me
-säälimme Baconia, syrjäytettyä, murtunutta ja halveksittua miestä, joka
-kuoli filosoofisessa kokeilussa saamastaan kylmästä ja jätti muistonsa
-jälkimaailman tuomittavaksi; säälikäämme Senecaa, joka rauhallisesti,
-nurisematta alistui kohtaloonsa, joka pakollisen itsemurhansa
-pitkällisten kuolonkamppausten kuluessa tuki surevia ympärillänsä ja
-saneli eräitä pakanallisen viisauden kauneimpia lausuntoja melkeinpä
-viimeiseen hengenvetoonsa saakka. Hänen suuren aikalaisensa apostoli
-Paavalin sanat parhaiten auttavat meitä ymmärtämään hänen asemansa. Hän
-oli yksi niitä, jotka _etsivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilla
-hänen luokseen ja löytää hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana
-yhdestäkään meistä; sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme_.
-
-
-
-
-14 Luku.
-
-SENECA JA APOSTOLI PAAVALI.
-
-
-Keväällä v. 61, ei kauan sen jälkeen kun Agrippinan murha ja Senecan
-sen puolesta kirjoittama puolustus oli kiinnittänyt roomalaismaailman
-huomion puoleensa, astui Puteolissa maihin joukko vankeja, jotka Judean
-prokuraattori oli lähettänyt Roomaan erään senturionin valvonnan
-alaisina. Eräs heistä oli vähäpätöisen näköinen ja ahavoitunut mies,
-uupunut ja kahleissa, mutta hellästi häntä hoivasi kaksi nuorempaa
-kumppania,[45] ja pieni ystäväin joukko, joka tuli heitä vastaan Forum
-Appiille ja Tres Taberna[46] ravintolalle, osoitti hänelle syvää
-kunnioitusta; kuten muut hänkin luovutettiin Burrukselle, pretoriaanien
-prefektille. Burrus oli Judean prokuraattorin kirjeistä saanut tietää,
-että vanki ei ollut tehnyt itseänsä syypääksi mihinkään pahempaan
-rikokseen,[47] vaan oli käyttänyt oikeuttaan Rooman kansalaisena vedota
-keisariin saadakseen suojelusta uskonveljiensä raivokasta vainoa
-vastaan; mahdollisesti oli myöskin senturioni Julius kertonut hänelle
-joitakin merkillisiä seikkoja hänen olemuksestaan ja vaiheistaan.
-Joka tapauksessa Burrus salli hänen elää omassa vuokraamassaan
-asunnossa[48] maksettuaan vetoomuksestaan. Tämä asunto sijaitsi kaiken
-todennäköisyyden mukaan siinä kaupungin korttelissa, joka oli
-vastapäätä Tiberin saarta ja vastaa nykyistä Trastevereä. Se oli
-kaikkein alhaisimman ja huonoimman roskaväen tyyssija -- tuon
-kaikkinaisen kansansakan ja sekoituksen, jonka takia Tacitus kutsuu
-aikansa Roomaa "maailman lokaviemäriksi". Nimenomaan täällä juutalaiset
-harjoittivat ylenkatsottuja liiketoimiansa, kaupittelivat tulitikkuja
-ja vanhoja vaatteita ja särkynyttä lasitavaraa tahi kerjäsivät ja
-ennustelivat Cestiuksen ja Fabriciuksen silloilla.[49] Täällä, jonkun
-ahtaan, pimeän ja likaisen kadun varrella, ahdettuina Rooman
-alhaisimman roskajoukon pariin, elivät kaiken todennäköisyyden mukaan
-Markus ja Pietari siihen aikaan, kun he perustivat pienen kristillisen
-seurakunnan Roomaan. Samassa halveksitussa asumuksessa epäilemättä
-Paavali -- sama vanki, joka oli jätetty Burruksen huostaan -- vuokrasi
-huoneen, kutsui kokoon juutalaisten ensimmäiset ja ummelleen kaksi
-vuotta julisti juutalaisille ja kristityille ja kaikille pakanoille,
-jotka tahtoivat häntä kuulla, oppeja, joiden oli määrä uudistaa
-maailma.
-
-Se, joka astui tähän halpaan ja mustuneeseen suojaan, saattoi nähdä
-iäkkään juutalaisen, kumaravartaloisen ja kasvoiltaan ryppyisen, heikon
-ja raihnaisen, joka toisesta käsivarrestansa oli kytketty kiinni
-roomalaiseen sotamieheen. Mutta jos ken suvaitsi katsoa tarkemmin, ei
-hän mitenkään voinut olla näkemättä neron ja innostuksen hehkua,
-innoituksen tulta, väkevän toivon ja pelottoman rohkeuden kirkasta
-valoa noilla surkastuneilla kasvoilla. Ja vaikka _hän_ olikin
-kahlehdittu, niin "Jumalan sana ei ollut kahlehdittu".[50] Ja jos ken
-kuunteli niitä sanoja, joita hän toisinaan puhui, tai silmäsi vankkaan
-käsikirjoitukseen, -- ainoa työskentely, jota hän silmäinsä
-heikkoudelta ja ruumiinsa raihnaudelta samoin kuin rasittavain
-kahleittensa takia saattoi tehdä, -- niin olisi hän saanut kuulla tai
-lukea niitä kuolemattomia opetuksia, jotka vahvistivat Efeson, Filipin
-ja Kolossan nuorten kilvoittelevain seurakuntain uskoa ja jotka siitä
-pitäen ovat olleet kristillisen maailman kallisarvoisinta omaisuutta.
-
-Hänen ponnistuksensa eivät olleet menestystä vailla; hänen
-onnettomuutensa edistivät evankeliumin julistusta; hänen kahleensa
-tulivat "koko henkivartioston ja kaikkien muiden tietoon";[51] ja moni
-varttuva uskonveli hänen kahleittensa takia yhä enemmän uskalsi
-pelkäämättä puhua Jumalan sanaa. Älkäämme kuitenkaan hairahtuko väärin
-tulkitsemaan näitä sanoja tai omaksumaan keskiaikaisia traditsioneja,
-jotka väittävät Paavalin kääntäneen joitakuita keisarin lähimpiä
-suosikkeja ja kaunopuheisuudellaan sähköstäneen ihmettelevän
-senaatinkin. Tässä "palatsi"-sanalla[52] saattaa todella olla se
-merkitys, sillä me tiedämme, että varhaisimpien kääntyneitten joukossa
-oli "keisarin huoneväkeä";[53] mutta nämä henkilöt olivat epäilemättä,
-ellei aivan varmasti, alhaisimman luokan juutalaisia, joita, kuten
-tunnettua, oli tavattavissa niitten satojen kaikenikäisten, eri maista
-kotoisin olevien kovaonnisten joukossa, jotka muodostivat roomalaisen
-perheen, huonekunnan, familian. Ja ainakin yhtä uskottavaa on, että
-sana "henkivartiosto" tarkoittaa yksinkertaisesti tuon roomalaisen
-sotilasjoukon kasarmia, josta Paavalin vartijat vuoron perään otettiin.
-Sellaisessa tukalassa tilassa Paavali kaiken todennäköisyyden mukaan
-vietti kaksi vuotta (61-63), joiden aikana keisari Nero erosi
-Octaviasta ja nai Poppæan ja joiden aikana myös Burrus kuoli, Seneca
-joutui epäsuosioon ja monta Neron ilkityötä tehtiin.
-
-Tällaisistapa aineksista jotkut varhaiset kristityt intoilijat ovat
-kyhänneet kokoon muka mieltäylentävän teoksen, jonka on oletettu
-sisältävän Senecan ja Paavalin välisen kirjeenvaihdon. Tämän teoksen
-epäämätön epäperäisyys on nykyisin yleisesti tunnustettu ja tosiaan
-onkin väärennys liian karkea ansaitakseen edes lukemista. Mutta
-kannattaa tutkia, onko ajan olosuhteitten mukaan ollut mahdollistakaan,
-että Seneca olisi koskaan voinut olla Paavalin lukijoita tai
-kuulijoita.
-
-Ja vastaus kuuluu: sellaista mahdollisuutta ei ehdottomasti ensinkään
-ole olemassa. Vilkasta mielikuvitusta luonnollisestikin kiinnittävät
-kahden tällaisen luonteen keskeiset sekä vastakohdat että
-yhtäläisyydet, ja me saamme nähdä, että merkillinen samankaltaisuus
-vallitsee monenkin heidän tunteensa ja lausuntonsa välillä. Mutta aika
-oli senlaatuista, että, kuten Villemain huomauttaa, "totuudet
-sivistyneen maailman kaikilta ääriltä kohtasivat toisensa tuntematta
-toisiansa". Stoalaisuus, jalona kuin monet opetuksensa, ylevänä kuin
-tunnustamansa siveysoppi, monessa katsannossa syvästi itseensä imeneenä
-puolikristillistä hurskautta, kuitenkin syvällä ylenkatseella suhtautui
-kristinuskoon. Kristityt pahentuivat stoalaisista, stoalaiset
-ylenkatsoivat ja vainosivat kristittyjä. "Maailma ei tiedä mitään
-suurimmista miehistään." Seneca olisi lopen kummastunut jo pelkkää
-ajatustakin, että hän olisi ottanut oppia, vieläpä lisäksi omaksunut
-uskonnon, jota saarnasi köyhä, syytteenalainen, vaeltava juutalainen.
-Loistoisa, äveriäs, kaunopuheinen, mahtava, onnenkantamoinen filosoofi
-olisi hymyillyt ajatusta, että mitkään vastaiset ajat epäilisivät hänen
-lainanneen vähintäkään hiotuista, epigrammisista mietelauselmistaan
-filosofian, siveysopin ja uskonnon alalla olennolta, jota hän olisi
-pitänyt kurjana vaivaisena, puolittain kiihkoilijana, puolittain
-raakalaisena, jos olisi koskaan tullut hänestä kuulleeksi.
-
-Paavalilta itseltään me saamme tietää, että ensimmäiset kristinuskoon
-kääntyneet olivat kaikkein köyhintä kansaa,[54] ja että sen saarnaajia
-pidettiin hulluina houkkioina, he olivat halveksittuja ja vainottuja ja
-kodittomia työläisiä, kaiken maailman kumma, sekä enkelien että
-ihmisten, "meistä on tehty kuin kaiken maailman tunkio, me olemme kuin
-joka miehen hylkyjä". Me tiedämme, että heidän saarnansa olivat
-kreikkalaisille "hulluus", ja että kun he puhuivat Jeesuksesta ja
-ylösnousemuksesta, heidän kuulijansa ivasivat[55] ja pilkkasivat heitä.
-Nämä tiedot saavat liiankin luotettavan vahvistuksen monesta saman ajan
-kirjailijain lausunnosta. Olemme jo nähneet, mitä kiihkeitä vihan
-sanoja ylevämielinen Tacitus käytti kristityistä, ja samanlainen kieli
-kaikuu kaikenlaisten ja -luokkaisten roomalaiskirjailijain suusta.
-Asianlaita on niin, että tähän aikaan ja vielä vuosisatoja
-myöhempäänkin roomalaiset suhtautuivat kristittyihin sellaisella
-ylväällä välinpitämättömyydellä, että he -- kuten Festus ja Felix ja
-Senecan veli Gallio -- eivät kertaakaan vaivautuneet erottamaan heitä
-juutalaisista. Tätä erotusta ei pakanamaailma täysin tajunnut,
-ennenkuin väärän messiaan Barkokban julmat ja määrättömät verilöylyt
-kristittyjen seassa keisari Hadrianuksen aikana avasivat heidän
-silmänsä käsittämään näiden kahden uskonnon välillä vallitsevan
-sovittamattoman vastakohdan. Ja kokonaisia sivuja voisi täyttää niillä
-tietämättömillä ja vihamielisillä solvauksilla, joita pakanat syytivät
-juutalaisia vastaan. Maailman silmissä he sekaantuivat koko tuohon
-itämaiseen ja egyptiläiseen silmänkääntäjäin ja eläintenpalvojain
-kurjaan joukkioon; heitä ylenkatsottiin levottomina, kapinallisina,
-uppiniskaisina ja ahnaina olentoina; he tuntuivat olevan kaiken
-maailmanlopun joukkokunnan alhaisinta roskaväkeä; heidän
-käännytystyönsä kävi salaisesta pyydystämisestä johonkin kummalliseen,
-kumoukselliseen salaoppiin, jonka suoranaisiin opetuksiin kuului
-jumalain halveksiminen ja kaiken isänmaanrakkauden ja kaiken
-perhe-elämän kunnioituksen kieltäminen; se usko oli horjumaton, että he
-palvoivat aasinpäätä; luonnollisesti -- niin pääteltiin -- vain
-halpamaisimmat orjat ja typerimmät naisihmiset saattoivat liittyä
-moiseen ihmiskammoiseen ja arvottomaan taikauskoon; heidän
-tapojaan kuvattiin "mielettömiksi, saastaisiksi, riettaiksi ja
-turmeltuneiksi" ja heidän kansaansa "taikauskoon taipuvaksi, uskontoa
-vastustavaksi".[56] Ja mikäli he ensinkään tekivät mitään erotusta
-juutalaisten ja kristittyjen välillä, niin he näille viime mainituille
-säästivät valituimmat ja voimakkaimmat vihansa ja herjauksensa
-nimitykset. "Uusi", "turmiollinen", "halveksittava", "inhoittava"
-taikausko -- siinä ainoa kielenkäyttö, jolla Suetonius ja Tacitus
-suvaitsevat nimittää sitä. Vaikka Senecan on täytynyt kuulla
-kristittyjen nimi keisari Claudiuksen hallituksen aikana (kun sekä he
-että juutalaiset karkoitettiin Roomasta, "heidän alinomaisen
-levottomuutensa takia, johon heitä Krestus yllytti", kuten Suetonius
-tietämättömyydessään ilmoittaa) ja Neron vainojen vallitessa, ei hän
-koskaan edes viittaa heihin ja mainitsee juutalaisia vain voidakseen
-heistä lausua moniaita pilkallisia huomautuksia heidän laiskuudestaan
-sapattina ja kutsuakseen heitä "mitä riettaimmaksi kansakunnaksi".
-
-Lukija päättäköön, onko vähimmässäkään määrässä uskottavaa, että Seneca
-on ollut missään suoranaisissa tekemisissä Paavalin kanssa tai että
-hän, rikkautensa ja valtansa kukkuloilla, olisi alentunut ottamaan
-oppia keisarin tai Narcissuksen huonekuntiinkaan kuuluvilta
-maineettomilta ja halveksituilta orjilta.
-
-
-
-
-15 Luku.
-
-YHTÄLÄISYYKSIÄ SENECAN JA RAAMATUN VÄLILLÄ.
-
-
-Ja kumminkin voidaan Senecaa kutsua, niinkuin häntä onkin tämän kirjan
-nimessä kutsuttu, Jumalan etsijäksi; ja ne yhtäläisyydet pyhäin
-kirjoitusten kanssa, joita voidaan löytää hänen teostensa sivuilta,
-ovat lukuisat ja hämmästyttävät. Muutamat näistä herättänevät
-mielenkiintoa lukijoissamme ja auttavat heitä paremmin ymmärtämään,
-kuinka laajassa mitassa vanhan ajan filosoofien totinen etsiminen oli
-vienyt totuuden ja valaistuksen perille. Asetamme rinnakkain moniaita
-sivuja Senecan kirjoituksista raamatunkohtien kanssa, joita ne
-muistuttavat.
-
-
-1. Jumalan läsnäolo ihmisessä.
-
-"Ettekö tiedä, että olette Jumalan temppeli ja että Jumalan henki asuu
-teissä?" kysyy Paavali (1 Kor. III, 16.)
-
-"_Jumala on sinua läsnä, on kanssasi, on sinussa_", kirjoittaa Seneca
-ystävälleen Luciliukselle, ensimmäisessäviidettä noista _Kirjeistä_,
-jotka ovat täynnä hänen syvällisimpiä siveysmietelmiään, "_pyhä henki
-asuu meissä, pitäen silmällä ja valvoen kaikkea, mikä meissä on pahaa
-niinkuin hyvääkin ... ei ole hyvää ihmistä ilman Jumalaa_."
-
-Ja taas (Ep. 73): "_Ihmetteletkö, että ihminen turvautuu jumaliin?
-Jumala tulee ihmisten luo, niin, vieläkin lähemmäs, Hän tulee ihmisiin.
-Ei yksikään sydän ole pyhä ilman Jumalaa_."
-
-
-2. Jumalan silmä.
-
-"Kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, ja hänelle
-meidän on tehtävä tili." (Hebr. IV, 13). "Rukoile Isääsi, joka on
-salassa; ja Isäsi, joka näkee salassa, maksaa sinulle." (Matt. VI, 6).
-
-Seneca (Kaitselmuksesta, I): "_Ei hyödytä mitään, että omatunto
-suljetaan meissä; me olemme Jumalalle avoimina_."
-
-83 kirje: "_Mitä hyötyä on siitä, että mitään salataan ihmisiltä? Ei
-mikään ole kätkettyä Jumalalta: Hän on läsnä sydämissämme ja tunkeutuu
-sisäisimpiinkin ajatuksiimme_."
-
-83 kirje: "_Meidän pitää elää, ikäänkuin eläisimme kaikkien nähden;
-meidän pitää ajatella, ikäänkuin joku voisi ja voi katsoa sydämemme
-sisimpään_."
-
-
-3. Jumala on henki.
-
-Paavali: "Emme saa luulla, että jumal'olento on samankaltainen kuin
-kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja
-ajatuksen muovailema kuva." (Apost. t. XVII, 29).
-
-Seneca (31 kirje): "_Loukostakin on mahdollisia kohota taivaaseen:
-nouse siis ja muodosta itsesi Jumalalle arvoiseen hahmoon; tätä et
-kuitenkaan voi tehdä kullalla tai hopealla: Jumalan kaltaista kuvaa ei
-voida muodostaa tämäntapaisista aineksista_."
-
-
-4. Jumalan seuraaminen.
-
-"Olkaa siis Jumalan seuraajia (kr. mimetai = jäljittelijöitä), niinkuin
-rakkaat lapset." (Ef. V, 1).
-
-"Joka tässä kohden (nim. vanhurskaudessa, rauhassa, ilossa pyhässä
-hengessä) palvelee Kristusta, hän on Jumalalle otollinen."
-(Room. XIV, 18).
-
-Seneca (95 kirje): "_Tahdotko saada jumalat suosiollisiksi? Ole
-hyveellinen. Heidän kunnioittamiseensa riittää, kun koettaa tulla
-heidän kaltaisekseen_."
-
-124 kirje: "_Ihmisen tulee tavoitella sitä hyvää, joka hänelle kuuluu.
-Mitä tämä hyvä on? Uudistettu ja puhdas mieli, joka pyrkii Jumalan
-seuraajaksi, joka kohoaa inhimillisten asiain yläpuolelle, joka
-supistaa itseensä kaikki toivomuksensa_."
-
-
-5. Ulkokullatut kuten valkaistut haudat.
-
-"Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun olette
-valkaistujen hautojen kaltaisia, jotka kyllä ulkoa näyttävät kauniilta,
-mutta sisältä ovat täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa."
-(Matt. XXIII, 27).
-
-Seneca: "_Nuo, joita sinä pidät onnellisina, jos sinä näkisit heidät,
-ei ulkopuolelta, vaan salatuimmassa asussaan, ovat kurjia, likaisia,
-alhaisia; ikäänkuin heidän omat seinänsä, jotka ovat ulkoa koristelut.
-Ei se ole mikään vakava totinen onni; se on ulkopuolinen sivellys,
-vieläpä ohut sivellys; ja siten he loislavat ja tehoavat meihin, niin
-kauan kuin he voivat seisoa ja näyttäytyä juhla-asussaan: vaan antaapa
-tapahtua jotakin, joka hämmentää ja paljastaa heidät, niin ilmeiseksi
-käy, kuinka paljon syvää ja todellista saastaa ulkonainen loisto on
-kätkenyt_."
-
-
-6. Opettaminen verrattuna kylvämiseen.
-
-"Ja toiset putosivat hyvään maahan ja antoivat sadon, mitkä sata, mitkä
-kuusikymmentä, mitkä kolmekymmentä jyvää." (Matt. XIII, 8)
-
-Seneca (kirje 38): "_Sanat täytyy kylvää kuten siemenet, jotka, miten
-pieniä ovatkin, otolliseen maaperään langenneina paljastavat voimansa
-ja hyvin vähäisestä koosta paisuvat erittäin mahtaviksi. Totuus tekee
-samoin... Julkilausutut totuudet ovat harvat; mutta jos mieli on ne
-oikein ottanut vastaan, niin ne varttuvat ja kasvavat_."
-
-
-7. Kaikki ihmiset ovat syntisiä.
-
-"Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja
-totuus ei ole meissä." (1 Joh. I, 8)
-
-Seneca (Kiivaudesta I, 14, II, 27): "_Jos tahdomme oikein arvostella
-kaikkia asioita, niin hankkikaamme ensiksi tämä vakuutus: että yksikään
-meistä ei ole ilman virhettä... Ei ole löytynyt ketään, joka voi
-vapauttaa itsensä; ja se joka kutsuu itseänsä viattomaksi, tekee niin
-todistajaan nähden, ei omantuntonsa tieten_."
-
-
-8. Ahneus.
-
-"Rakkaus rahaan on kaikenlaisen pahan juuri." (I Tim. VI, 10).
-
-Seneca (Mielenrauhasta, 8): "_Rikkaus... ihmisten onnettomuuksien
-suurin lähde_."
-
-"Tyytykää siihen, mitä teillä on." (Hebr. XIII, 5).
-
-"Kunhan meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin."
-(I Tim. VI, 8).
-
-Seneca (114 kirje): "_Olemme viisaita, jos tavoitamme vain vähää; jos
-jokainen katsoo itseänsä ja mittaa oman ruumiinsa tarpeet, niin saa hän
-huomata, kuinka vähät ne voivat olla, ja miten lyhytaikaiset_."
-
-110 kirje: "_Meillä on polentaa (ohraryynejä), meillä on vettä;
-haastetaanpa itse Jupiter onnesta voittosille_."
-
-"Suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa."
-(I Tim. VI, 6).
-
-Seneca (110 kirje): "_Miksi olet hämilläsi ja kummastunut? Se on kaikki
-vain silmänlumetta. Noita tavaroita vain näytetään, niitä ei
-omisteta... Käänny mieluummin todellisen rikkauden puoleen, opi
-tyytymään vähään_."
-
-"Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä läpi, kuin rikkaan päästä
-Jumalan valtakuntaan" (Matt. XIX, 24).
-
-Seneca (20 kirje): "_Se on ylevämielinen mies, joka näkee rikkauksia
-leviteltävän ympärillänsä ja mieluummin kuulee kuin tuntee niiden
-kuuluvan hänelle. Vaikea on olla turmeltumatta seurustelussa rikasten
-kanssa; suuri on se, joka keskellä rikkauksia on köyhä, mutta
-turvallisempi on sen, jolla ei rikkautta ole ollenkaan_."
-
-
-9. Lähimmäisenrakkaus.
-
-"Olkaa veljenrakkaudessa helläsydämisiä toisianne kohtaan."
-(Room. XII, 10).
-
-Seneca (Kiivaudesta, I, 5): "_Ihminen on syntynyt keskinäistä
-auttamisia varten_."
-
-"Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" (Matt. XXII, 39).
-
-48 kirje: "_Sinun täytyy elää toisten hyväksi, jos tahdot elää itseäsi
-varten_."
-
-Kiivaudesta, III, 43: "_Niin kauan kuin elämme ihmisten parissa,
-harjoittakaamme hyvyyttä; älkäämme tulko kenellekään turmion tai surun
-syyksi_."
-
-10. Yhteinen jäsenyytemme.
-
-"Te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä."
-(I Kor. XII, 27).
-
-"Niin me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta
-itsekukin olemme toistemme jäseniä." (Room. XII, 5)
-
-Seneca (95 kirje): "_Opetammeko me, että hänen tulee ojentaa kätensä
-haaksirikkoon joutuneelle, näyttää vaeltajalle tietä, jakaa leipänsä
-nälkäisen kanssa?... Jos minä voisin lyhykäisesti muodostaa hänelle
-inhimillisen velvollisuuden lauselman, niin sanoisin: kaikki se, minkä
-näette, mihin inhimilliset ja jumalalliset sisältyvät, on yksi: me
-olemme yhden suuren ruumiin jäseniä_."
-
-
-11. Hyväntekeminen salassa.
-
-"Älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee" (Matt. VI, 3).
-
-Seneca (Hyväntekeväisyydestä, II, 11): "_Hillitköön kielensä hän, joka
-on tehnyt hyvän työn... Hyvän tekemisessä ei mitään pitäisi enemmän
-kavahtaa kuin ylpeyttä_."
-
-
-12. Jumalan hyvyys on puolueeton.
-
-"Hän antaa aurinkonsa nousta niin pahoille kuin hyvillekin ja antaa
-sataa niin vanhurskaille kuin väärillekin." (Matt. V, 45).
-
-Seneca (Hyväntekeväisyydestä, I, 1): "_Kuinka moni onkaan arvoton
-näkemään päivän valon, ja kuitenkin aamu koittaa_."
-
-Sama teos VII, 31: "_Jumalat rupeavat jakamaan hyviä töitänsä niille,
-jotka eivät tunne heitä; ja he jatkavat tätä, vaikka ihmiset osoittavat
-siitä kiittämättömyyttä heitä kohtaan... He jakavat siunauksiaan
-puolueettomasti kaikille kansoille ja heimoille;... ajallaan he valavat
-sateenkuuroja maahan, tuulen avulla he kuohuttavat meriä, he ilmaisevat
-vuodenajat tähtisikermäin kiertokulun kautta, talven ja kesän he
-lieventävät miellyttävän tuulenhengen avulla_."
-
-Näitten vertailujen jatkaminen olisi tarpeeton työ, sillä lukien mitä
-Senecan kirjoitelmaa hyvänsä voisi niitä lisätä monin kerroin; ja ne
-todistavat epäämättömästi, että, mitä tulee hengen valaistukseen,
-Seneca "ei ollut kaukana taivaan valtakunnasta". Jotkut kirjailijat
-ovat niitä koonneet; ja kaikki tässä mainitut, ynnä monta muuta, voi
-löytää Fleuryn, Troplongin, Aubertinin ja muitten kirjoista. Muutamat
-kirjailijat, kuten Fleury, ovat koettaneet osoittaa, että ne voidaan
-selittää vain otaksumalla, että Senecalla oli jonkinlaista tietoa
-pyhästä raamatusta. Toiselta puolen Aubertin taas on ratkaisevasti
-todistanut, että näin ei ole voinut olla laita. Monet sanat ja
-lauselmat on, temmattuna irti yhteydestään, tavallaan pakotettu
-yhtäläisiksi raamatun sanojen kanssa, vaikka yhteys täydellisesti
-riitelee sen henkeä vastaan; moni kuuluu tuohon suureen yleiseen
-moraalisten totuuksien varastoon, jonka vanhat filosoofit tunnollisella
-työskentelyllään ovat muovanneet; ja näistä näin kaunopuheisesti
-julistetuista ajatuksista tuskin on yhtään, jota ei tapaisi vieläkin
-ylevämmin ja täsmällisemmin ilmaistuna Platon tai Ciceron
-kirjoituksissa. Eräässä myöhemmässä luvussa me näytämme, että kaikista
-niistä huolimatta Seneca eriää kristinopin hengestä ainakin yhtä
-huomattavasti kuin toisaalta sitä lähestyy; mutta tämä soveltunee
-parhaiten vasta sitten, kun me olemme tarkastaneet myös niitä oppeja,
-joita nuo kaksi muuta suurta pakanallisen viisauden edustajaa,
-nimittäin Epiktetos, orja, ja Marcus Aurelius, keisari, ovat
-esittäneet. Yhtä kaikki ilahuttavaa on, kun tämäntapaiset kirjoitukset
-selvästi osoittavat meille, että Herran henki on kaikkina aikoina
-täyttänyt vanhurskaita miehiä ja heistä tehnyt Jumalan lapsia ja
-profeettoja. Jumala "ei jättänyt itseään ilman todistajaa" heidänkään
-keskuudessaan. Tuomas Aqvinolaisen sana, että monellakin pakanalla on
-ollut "_fides implicita_", "itsetiedoton usko", on vain toinen muoto
-Paavalin lausuntoa, että "vaikkei heillä ole lakia, ovat itselleen
-lakina ja osoittavat, että lain toiminta on kirjoitettu heidän
-sydämiinsä".[57] He tunsivat iankaikkisen voiman ja hyvyyden
-näkyväisten kappalten kautta, ja samaten he omantunnon äänestä ja
-luonnon äänestä johtivat oikean, vaikka vain yksipuolisen ja
-vaillinaisen tuntemuksen. Heille "luonnon ääni oli Jumalan ääni".
-Heidän ilmestyksensä oli luonnonlaki, jota Jumalan kirjoitettu laki
-vahvistaa, lujentaa ja laajentaa, vaan _ei_ kumoa.[58]
-
-Täten johdettua tuntemusta tai toisin sanoen niitten uskonnollisten
-tunteitten kokonaissummaa, jotka johtuvat järjen ja kokemuksen
-yhdistymästä, on kutsuttu "luonnolliseksi uskonnoksi"; termi itsessään
-on sovelias ja moitteeton, kun vain pitää mielessään, että luonnollinen
-uskonto itsessään on ilmestystä sekin. Ei mikään vastakohtaisuus ole
-niin epäonnistunut ja turmiollinen kuin tuo luonnollisen ja ilmoitetun
-uskonnon. Se on "pikemmin sanain kuin aatteiden kontrasti; se on
-abstraktsionien vastakohtaisuus, jota eivät mitkään tosiseikat vastaa".
-Jumala on ilmoittanut itsensä ei yhdellä, vaan monella muotoa, ei
-ainoastaan innoittamalla joittenkuitten harvojen sydämiä, vaan
-suopeasti ohjaamalla jokaista, joka häntä etsii. "Herran kynttilä on
-ihmisen henki" (Salom. Sananl. XX, 27), eikä se ole uskontoa, vaan
-siitä luopumusta, jos epää totuuden Jumalan ilmoituksilta ihmisille
-vain sen takia, että ne eivät ole käyneet saman kanavan kautta.
-Päinvastoin meidän tulee kiitollisuudella tervehtiä eikä suinkaan
-epäluuloisesti suhtautua totuuksien julistamiseen pakanallisten
-kirjailijain suun kautta, totuuksien, joita me ensi silmäykseltä
-olisimme olleet taipuvat pitämään kristinuskon erikoisena perintöosana.
-Pytagoraassa, Sokrateessa ja Platonissa -- Senecassa, Epiktetossa ja
-Marcus Aureliuksessa -- me näemme taivaan valon raivaavan itselleen
-tien halki pimeyden ja tietämättömyyden usvien; kiitollisina me
-tunnustamme, että pakanamaailmassakin olivat ihmisten sielut, jos kohta
-hädän ja vaivan keskellä, kuitenkin kyenneet ikäänkuin hopean himmeästä
-pinnasta heijastamaan jotakin jumalallisuuden ja totuuden kuvaa; me
-tervehdimme, suuren ja kaunopuheisen Bossuet'n kanssa, "luonnon
-kristinuskoa". "Jumalan kuva ihmisessä", sanoo pyhä Bernhard, "voi
-palaa, vaan ei palaa tuhaksi."
-
-Ja tämäpä juuri on ilahuttavin puoli, miltä tarkastaa Senecan elämää ja
-kirjoituksia. Totta on, että hänen tyylinsä ei ole vapaa aikakauden
-virheistä, että hänen retoriikkansa loisteliaisuus ei aina voi korvata
-hänen päätelmäinsä heikkoutta; että hän ei näytä kuvastimelta, joka
-kirkkaasti heijastaa totuutta, vaan muistuttaa "fantastisesti tuhanteen
-kaistaleeseen hiottua peiliä"; että me rinnan suurten moraalisten
-totuuksien kanssa tapaamme toisinaan hänen pahimpia hairahduksiaan,
-ristiriitaisuuksiaan ja paradoksejaan; että hänen kaunopuheiset
-lauselmansa Jumalasta useasti painuvat hämärään panteismiin; ja että
-vieläpä, mitä tulee oppiin kuolemattomuudesta, hänen otteensa on liian
-ponneton pelastaakseen hänet häälyväisyydestä ja ristiriidoista;[59]
-vaan siveydenopettajana hän on täynnä todellista suuruutta ja monesti
-kaukana edellä aikansa yleisestä ajatustavasta. Harvatpa miehet ovat
-kirjoittaneet terävämmin tai vilpittömämmin totuudesta ja miehuudesta,
-ihmisten olennaisesta yhtäläisyydestä,[60] ystävällisyydestä ja
-hyvyydestä orjia kohtaan,[61] lempeydestä rikollistenkin suhteen,[62]
-epäitsekkäisyyden kunniasta,[63] inhimillisyyden suuresta aatteesta[64]
-semmoisena aatteena, joka kohoaa kaikkia kansallisuutta ja säätyä
-koskevia keinotekoisia ennakkoluuloja korkeammalle. Monet hänen
-kirjoituksistaan ovat pakanallisia saarnoja ja siveysopetuksia,
-laatunsa parhaita ja ylevimpiä. Tyyli, kuten Quintilianus sanoo, "on
-täynnä viehättäviä virheitä", mutta tunteen pyrkimys on aina korkea ja
-tosi.
-
-Häntä on pikemminkin pidettävä rikkaana, ylhäisenä ja mahtavana
-roomalaisena, joka enimmät joutohetkensä omisti moraalifilosofialle,
-kuin todellisena ammattifilosoofina. Ja tältä näkökannalta katsoen on
-hänen ristiriitaisuuksillaankin oma viehätyksensä kuvastaen hänen
-hehkuvaa, impulsiivista, vilkasta mielenlaatuaan. Hän ei ollut kylmä,
-määräperäinen, tunteeton stoalainen, vaan kiihkomielinen,
-lämminsydäminen mies, joka saattoi purskahtaa hillittömään kyynelten
-tulvaan ystävänsä Annæus Serenuksen[65] kuoleman johdosta ja tuntea
-vavistuttavaa huolta vaimonsa ja lastensa onnesta. Hän ei ollut
-suinkaan ehdottoman kieltämisen taikka mahdottoman täydellisyyden
-mies;[66] mutta harvat ihmiset ovat vakuuttavammin, lämpimämmin tai
-innostuneemmin puhuneet hyveen tuottamasta mielihyvästä, hyvin
-järjestetyn sielun rauhasta, ylevän itsensäkieltämisen voimakkaasta,
-totisesta ilosta. Nuoruudessaan, kuten hän kertoo, hän valmistausi
-nuhteettomaan elämään, vanhuudessaan jaloon kuolemaan.[67] Ja älkäämme
-unohtako, että, kun tuli ratkaisun hetki, joka pani koetukselle hänen
-sielunsa rauhan ja mielensä lujuuden, hän ei horjunut. "Vapisematta",
-hän kirjoittaa Luciliukselle, "minä valmistaun sen päivän varalle,
-jolloin kaikki kiertelemiset ja kaartelemiset jäävät pois ja minä
-omalta kohdaltani voin päättää, tokko minä vain _puhun_ vaiko tosiaan
-_tunnen_ kunnon miehen lailla; tokko kaikki nuo puheet ylväästä
-järkähtämättömyydestä, joita olen lingonnut onnea vastaan, olivatkin
-pelkästään asenteita ja elkeitä... Väittelyt ja kirjalliset keskustelut
-ja filosoofien opetuksista keräillyt sanat ja kaunopuheiset esitykset
-eivät ilmaise sielun todellista lujuutta. Sillä _puheessa_ suurinkin
-pelkuri on rohkea; mikä sinusta todellakin on sukeutunut, se käy ilmi,
-kun loppusi on läsnä. Minä hyväksyn ehdot enkä väistä ratkaisua".[68]
-
-"Accipio conditionem, non reformido judicium."
-
-Ne olivat miehekkäitä, yleviä sanoja, ja koettelemuksen hetki vahvisti
-ne tosiksi. Kun muistamme Senecan elämän synnit, niin johtakaamme
-mieleemme myöskin hänen lujuutensa kuoleman tullessa; samalla kun
-myönnämme että ristiriitaisuuksia on olemassa hänen filosoofisessa
-järjestelmässään, niin olkaamme kiitollisia siitä nerosta,
-innostuksesta, elävän vakuutuksen hehkusta, jolla hän yhä uudelleen
-julistaa totuuksiansa, totuuksia, jotka varmemmalle pohjalle
-laskettuina havaittiin kestäviksi kannattamaan maailman siveellistä
-uudestisyntymistä. Ei mikään ole helpompaa kuin Senecan pilkkaaminen
-tahi kärkevien epigrammien kirjoittaminen miehestä, jonka moraalin
-lujuus ehdottomasti joutui tappiolle hänen oman suuren ihanteensa
-rinnalla. Mutta yhtä kaikki hän ei ollut sen vaihemielisempi kuin
-tuhannet niistä, jotka tuomitsevat hänet. Kaikkine virheineenkin hän
-kumminkin eli jalompaa ja parempaa elämää, hänellä oli korkeampia
-päämääriä, hän oli pelottomampi, itsensäkieltävämpi -- niin, vieläpä
-lujamielisempikin -- kuin kristityn nimeä kantavain enemmistö. Meidän
-kaikkien olisi hyvä, jos ne, jotka syytävät sellaista ivaa hänen
-muistolleen, koettaisivat saada aikaan rahtusenkaan sitä hyvää, mitä
-hän toimitti ihmisyyden ja Rooman puolesta. Hänen ajatuksensa
-ansaitsevat katoamattoman kiitollisuutemme: "joka meistä synnitön on,
-se häntä ensimmäisenä kivellä heittäköön."
-
-
-
-
-
-
-EPIKTKTOS.
-
-
-
-
-1 Luku.
-
-EPIKTETOKSEN ELÄMÄ, JA KUINKA HÄN SIIHEN SUHTAUTUI.
-
-
-Neron hovissa Senecan on täytynyt joutua enempään tai vähempään
-yhteyteen tämän keisarin mahtavain vapautettujen orjien ja nimenomaan
-hänen sihteerinsä eli kirjastonhoitajansa Epafrodituksen kanssa.
-Epafroditus oli keisarin alituisia seurakumppaneita; hän oli
-ensimmäinen kiinnittämään Neron huomion siihen salaliittoon, jossa
-Seneca itse sortui. Ei voi olla epäilystä siitä, että Seneca tunsi
-hänet ja oli käynyt hänen luonaan. Niitten orjien joukossa, jotka
-tungeksivat tässä talossa, filosoofin luonnostaan lempeä sydän lienee
-kiinnittänyt hänen huomionsa pieneen halvattuun fryygialaiseen poikaan,
-rampaan ja mitättömän näköiseen, jonka kasvoilla -- jos ne mitenkään
-kuvastivat sisäistä sielua -- varmaankin lapsuudesta saakka väikehti
-kirkas ja kärsivällinen ilme. Tuo ylväs hovilainen, keisarin mahtava
-opettaja, suuri stoalainen ja aikansa suosituin kirjailija olisi
-tosiaankin kummastunut, jos hänelle äkkipäätä olisi sanottu, että tuo
-vaivainen pieni orjapoika oli määrätty kohoamaan filosofiassa
-puhtaampiin ja kirkkaampiin korkeuksiin kuin mihin hän itse milloinkaan
-oli päässyt, tulisi aivan yhtä kuuluisaksi kuin hän itsekin ja
-stoalaisen opin edustajana kokisi paljon suurempaa kunnioitusta. Sillä
-tämä rampa poika oli Epiktetos -- Epiktetos, jolle piirrettiin
-muistettava hautakirjoitus: "Minä olin Epiktetos, orja, rampa ja
-kerjäläinen ja _kuolemattomille kallis_".
-
-Vaikka meillä on selvä tieto hänen filosoofisesta opistaan, ei meillä
-ole minkäänlaisia aineksia edes niukintakaan elämäkertaa varten. Hänen
-sielunsa kuva -- kuva siitä, mitä yksin hän katsoi todelliseksi
-minäkseen -- on nähtävissä hänen teoksistaan, ja siihen emme saata
-lisätä muuta kuin joitakin harvoja yleisiä tosiseikkoja ja epävarmoja
-tarinoita.
-
-Epiktetos oli luultavasti syntynyt noin vuoden 50 paikkeilla Kristuksen
-syntymän jälkeen; mutta emme tiedä täsmällistä syntymäaikaa emmekä
-tunne edes hänen todellista nimeään. "Epiktetos" tarkoittaa "ostettua"
-elikkä "hankittua", ja on yksinkertaisesti orjan nimitys. Hän syntyi
-Hierapoliissa Fryygiassa, Lycus- ja Meander-jokien välillä
-sijaitsevassa kaupungissa, jota jotkut ovat pitäneet tämän maakunnan
-pääkaupunkina. Kaupungissa oli useita luonnonihmeitä -- pyhiä lähteitä,
-stalaktiittiluolia ja syvä onkalo, huomattava mefiitisistä
-(myrkyllisistä) höyryistään. Meille on mielenkiintoisempaa tietää, että
-se oli vain muutaman peninkulman päässä Kolossasta ja Laodikeasta ja
-että Paavali mainitsee sen (Kol. IV, 13) yhdessä näiden kanssa. Siellä
-on sen vuoksi täytynyt olla kristillinen seurakunta varhaisimmista
-ajoista asti, ja jos Epiktetos vietti minkään osan lapsuudestaan
-siellä, on hän saattanut joutua yhteyteen alhaissäätyisten miesten ja
-naisten kanssa, jotka olivat halvassa kokouspaikassaan kuulleet
-luettavan Paavalin kirjettä kolossalaisille ja sitä toista,
-nyttemmin hukkaan joutunutta, jonka hän oli osoittanut Laodikean
-seurakunnalle.[69]
-
-Luultavaa kuitenkin on että Hierapoliilla ja sen seurakunnalla oli
-hyvin vähän vaikutusta Epiktetokseen. Hänen vanhempansa olivat
-arvatenkin kaikkein alinta ja vähäväkisintä luokkaa, ja heidän
-moraalinen kantansa on tuskin sekään voinut olla korkea, sillä
-muutenhan he eivät olisi saattaneet missään tapauksessa suostua myymään
-orjuuteen sairasta poikaansa. Tuskinpa olisi Epiktetoksen ollut
-mahdollista astua maailmaan vähemmän kadehdittavin ja vähemmän lupaavin
-entein. Mutta koko elämänjuoksumme on täynnänsä ihmeellistä
-jumalallista korvausta, ja sen sai Epiktetoskin kokea. Jumala sytyttää
-neron tulen, kenessä tahtoo, ja hän voi herättää korkeimmatkin ja
-kuninkaallisimmatkin ajatukset halpa-arvoisimmassakin orjassa:
-
-    Niitä siemeniä sirottelee päivin ja öin
-      Tuulen leyhkä taivaalta.
-    Ihmissavea niin heikkoa ei, siemenet nuo
-      juurtua jottei voine.
-
-Mitkä olivat ne tapahtumat -- eli mieluummin, mikä oli "se näkymätön
-kaitselmus, jota ihminen herjaten nimittää sattumaksi" -- jotka
-Epiktetoksen saattoivat Epafrodituksen taloon, sitä emme tiedä.
-Hienotunteista ja jaloa sielua tuskin saattoi panna pahempaan
-koettelemukseen. Roomalaisen talon orjat sullottiin yhteen summattomin
-joukoin; he olivat mitä väkivaltaisimman ja oikullisimman rangaistuksen
-alaisia; heitä saatettiin kohdella mitä halventavimmalla ja
-raakamaisimmalla tavalla. Ihmiset vaipuvat usein sille asteelle, jolle
-heidän oletetaan kuuluvan. Vuosikausien häpäisevä menettely vaikuttaa,
-että he jo arvelevat ansaitsevansakin vain häpeällistä kohtelua,
-menettävät tuon itsekunnioituksen, joka on uskonnollisen tunteen
-muuttumaton seuralainen ja joka, uskonnolliseen tunteeseen
-katsomattakin, yksin turvaa meitä mieskohtaiselta alennukselta.
-Oikeinpa sanookin Paavali: "Jos olet kutsuttu orjana, älä siitä
-murehdi; _mutta jos sinulla on mahdollisuutta päästä vapaaksikin, niin
-käytä ennemmin sitä hyväksesi_".[70]
-
-Totta on että pakanamaailmassakin alkoi tähän aikaan parhaitten ja
-viisaimmin ajattelevain keskuuteen levitä tunne siitä, että orjatkin
-olivat tehdyt samasta tahtaasta kuin heidän isäntänsäkin, että he
-erosivat vapaasyntyisistä vain asemansa ulkonaisten ja satunnaisten
-seikkain puolesta ja että suopeus heitä itseänsä kohtaan oli yleinen
-alkeellisenkin inhimillisyyden velvoitus. "Minun on iloista kuulla",
-sanoo Seneca eräässä mielenkiintoisessa kirjeessään Luciliukselle,
-"että sinä elät tuttavallisissa suhteissa orjiisi; se on viisautesi ja
-valistuksesi mukaista. Ovatko he orjia? Ei, ihmisiä he ovat. Orjia? Ei,
-kumppaneita. Orjia? Ei, vaatimattomia ystäviä. Orjia? Ei,
-_orjatovereita_, sillä muistathan, että kohtalo vallitsee teitä
-kumpaakin." Eräässä kohdassa, johon jo olemme viitanneet, hän jatkaa
-samaa ajatuksenjuoksua moittien kopeata ja kevytmielistä tapaa, että
-orjia seisotettiin kesteissä tuntikaudet sanattomina ja tyhjin vatsoin,
-sillä aikaa kun heidän herransa ahmivat itsensä täyteen. Hän valittaa
-sitä julmuutta, joka katsoo välttämättömäksi kauheasti rangaista
-tilapäistä yskähdystä tai aivastusta. Hän viittaa sananparteen --
-sananparteen, joka paljastaa kokonaisen historian -- "minkä orjia, sen
-vihamiehiä", ja osoittaa että he eivät ole vihamiehiä, vaan että
-ihmiset ovat heistä _tehneet_ vihamiehiä; päinvastoin, jos heitä
-kohdeltaisiin suopeasti ja puhuteltaisiin huomaavaisesti, he
-kidutettaissakin vaikenisivat mieluummin kuin puhuisivat isäntänsä
-vahingoksi. "Eivätkö he ole lähtöisin", kysyy hän, "samasta
-alkuperästä, eivätkö he hengitä samaa ilmaa, eivätkö he elä ja kuole
-juuri niin kuin mekin?" Lyönnit, murskatut jäsenet, kalisevat kahleet,
-niukka ravinto _ergustuloissa_ eli orjavankiloissa herätti Senecan
-sääliä, ja kaiken todennäköisyyden mukaan siinä onkin kuva, jonka
-vertaista maailma harvoin lie nähnyt, ellei se lie tapahtunut siinä
-katalassa kaupassa, jota Englanti häpeäksensä ennenvanhaan harjoitti,
-mutta jonka se ikuiseksi kunniaksensa päättävästi on hylännyt.
-
-Mutta Senecan suosittelema lempeys orjia kohtaan oli itse asiassa hänen
-omaperäisimpiä moraaliopetuksiaan; kaikesta, mitä me tiedämme Rooman
-elämästä, on syytä pelätä, että niitten luku, jotka toimivat tämän
-mukaisesti, oli vähäinen. Varmastikaan ei Epafroditus, Epiktetoksen
-herra, ollut heitä. Historialliset tiedot tästä miehestä ovat laihat.
-Hän oli yksi niistä neljästä, jotka seurasivat Neroa tuolle
-surettavalle, arvottomalle pakomatkalle Roomasta v. 69, ja kun Nero
-vihdoinkin, pelkuruudesta kauan horjuttuaan ja vankeuden ja mestauksen
-jo uhatessa, asetti tikarin rinnalleen, niin Epafrodituspa se auttoi
-tyrannia työntämään sen sydämeen, josta teosta keisari Domitianus
-sittemmin karkoitti hänet maanpakoon ja lopulta mestautti.
-
-Epiktetoksen oli tapana kertoa pari kaskua, jotka selityksittäkin
-osoittivat, mikä ahdassieluinen ja matalamielinen mies hän oli. Hänen
-orjiensa joukossa oli muuan Felicio-niminen mitätön rajasuutari; kun
-suutari oli aivan hyödytön, niin Epafroditus möi hänet, ja sattumalta
-hänet tuli ostaneeksi joku keisarin huonekuntaan kuuluva, ja hänestä
-tehtiinkin keisarin paikkasuutari. Heti Epafroditus rupesi osoittamaan
-hänelle mitä syvintä kunnioitusta ja puhuttelemaan häntä mitä
-mielistelevimmin sanoin, niin että jos joku kysyi, mitä Epafroditus oli
-tekemässä, niin vastaus, mitenkä lie todenmukainen, kuului: "Hän on
-tärkeässä neuvottelussa Felicion kanssa".
-
-Erään kerran tuli joku hänen luoksensa itkien ja valittaen ja halaten
-hänen polviaan surun murtamana, kun kaikesta hänen omaisuudestaan ei
-ollut jälellä paljon enemmän kuin joukko toista miljoonaa. "Mitä teki
-Epafroditus?" kysyy Epiktetos; "nauroiko hän miestä, niinkuin me
-tekisimme? Eipä suinkaan; päinvastoin, hän huudahti, sääliä ja
-hämmästystä ilmaisten: Mies poloinen, kuinka voisitkaan sinä ääneti
-kestää tuollaisen kolauksen?"
-
-Miten törkeästi hän saattoi menetellä ja kuinka vähän hän herätti
-kunnioitusta, voimme nähdä seuraavasta kertomuksesta. Kun urhokas
-ylimys Plautius Lateranus, joka Pison salaliiton aikana joutui surman
-suuhun, kuten jo olemme puhuneet, oli niskaansa saanut tehottoman
-lyönnin tribuunin miekasta, ei Epafroditus tälläkään kaamealla hetkellä
-saattanut pidättää itseään ahdistamasta uhria kysymyksillään. Ainoaksi
-vastaukseksi kuoleva mies ylenkatseellisesti huomautti: "Jos tahtoisin
-sanoa jotakin, niin sanoisin (en sinunkaltaisellesi orjalle, vaan)
-_herrallesi_."
-
-Tämänhenkisen miehen huostassa rampa fryygialaispoika tuskin on
-saattanut kokea suurtakaan suopeutta. Monen kirjailijan kertomana onkin
-tosiaan eräs seikka jäänyt jälkimaailman muistoon, ja se tuntuu
-ilmaisevan, että häntä kohdeltiin pöyristyttävän julmasti. Kerta
-sanotaan Epafrodituksen tyydyttäneen julmuuttansa tukkimalla orjansa
-jalkaa johonkin kidutusvehkeeseen. "Jos vielä jatkat tuota, niin sinä
-katkaiset sen", sanoi Epiktetos. Konna jatkoi työtänsä ja saikin jalan
-poikki. "Sanoinhan, että sinä sen katkaisisit", virkkoi Epiktetos
-rauhallisesti sanallakaan tai yhdellä huokauksellakaan ilmaisematta
-tuskaansa. Yhtä yleviä sankaritarinoita on olemassa sekä vanhoilta että
-uusilta ajoilta, mutta toivokaamme ihmiskunnan puolesta, että tämä
-kertomus on väärä, varsinkin kun toinen uskottava henkilö tietää, että
-Epiktetos tuli rammaksi vain jonkun taudin seurauksista. Vaan oli tämän
-asian laita miten tahansa, jotkut niistä, jotka ovat ensimmäisinä
-kirjoittaneet kristinuskoa vastaan -- sellaiset kuin esim. lääkäri
-Celsus -- ovat mielellään vedonneet tähän kertomukseen, koska siinä
-ilmenee mielen jalous, jota ei edes kristinusko voi voittaa;
-vastakohdaksi asetti Origenes Vapahtajamme sanattoman äänettömyyden
-ristillä, ja Gregorius Naziansilainen huomautti, että vaikka on jaloa
-kestää pahaa, jota ei voi välttää, niin vielä jalompaa on alistua
-siihen vapaaehtoisesti ja yhtä lujamielisesti. Mutta jos kohta
-Epafroditus ei olisikaan syypää Epiktetoksen jalan katkaisemiseen, niin
-selvää on, että poika parka eli olosuhteissa mitä masentavinta ja
-kurjinta laatua, olosuhteissa, jotka olisivat sortaneet tavallisen
-miehen sille alhaiselle ja eläimelliselle kannalle, joka näyttää
-tyydyttäneen Rooman orjien suurta enemmistöä. Moniaat kohdat, joissa
-hän puhuu siitä, kuinka tämäkin onneton luokka on oikeutettu saamaan
-huomaavaisuutta osaksensa, ilmaisevat todella helliä tunteita
-heitä kohtaan. "Parasta olisi", sanoo hän, "jos te, niin hyvin
-valmistellessanne juhlianne kuin niitä viettäessännekin, jakaisitte
-palvelijoillennekin jonkun verran runsaudestanne. Mutta jos jossakin
-tilaisuudessa olisi vaikea näin tehdä, niin muistakaa, että ne, jotka
-ovat väsyneet, palvelevat teitä, jotka ette ole väsyneet; teitä, jotka
-syötte ja juotte, ne, jotka eivät syö eikä juo; teitä, jotka
-keskustelette, ne, jotka ovat mykkiä; teitä, jotka liikutte mielenne
-mukaan, olennot, joita ahdistaa kiusallinen pakko. Ja näin tehden ette
-tahdokaan syttyä silmittömään vimmaan ettekä raivon puuskauksessa
-loukata ketään." Epäilemättä Epiktetos tässä kuvailee menettelyä, jota
-hän itse monesti on nähnyt ja jonka alennuksen hän itse oli kokenut.
-Mutta hän oli jo varhain saavuttanut sen sielun ylevyyden ja tullut
-totuudesta siihen käsitykseen, jonka nojalla hän osasi erottaa
-olemuksen varjosta, elämän realiteetit sen satunnaisuuksista ja siten
-kääntää varsinaiset vastoinkäymisensäkin uusiksi välikappaleiksi, millä
-kohota siveelliseen jalouteen. Tämän todisteeksi silmätkäämme hiukan,
-mikä on hänen oma mielipiteensä elämästänsä.
-
-Heti _Tutkielmiansa_ alussa hän tekee eron sen hyvän välillä, jota
-jumalat _ovat_, ja sen, jota jumalat _eivät ole_ suoneet meille, ja hän
-on sitä mieltä (tässä suhteessa ollen sitä valoa vailla, jonka
-kristinoppi olisi voinut hänelle lainata), että kun jotkut siunaukset
-meiltä evätään, niin se ei tapahdu siksi, että jumalat eivät
-_tahtoisi_, vaan siksi, että he eivät _voi_ suoda niitä meille. Ja
-sitten hän kuvittelee Jupiterin puhuttelevan häntä:
-
-"Oi Epiktetos, jos mahdollista olisi ollut, niin olisin tehnyt sekä
-pienen ruumiisi että pienen omaisuutesi vapaaksi ja riippumattomaksi;
-mutta nyt, älä siitä erehdy, se ei olekaan sinun lainkaan, onhan vain
-hienosti sotkettua savea. Kun minä siis en voinut tehdä, kuten sanoin,
-niin annoin sinulle palasen itsestäni, nimittäin tämän pyrkimisen ja
-kieltäytymisen, toivomisen ja epäämisen kyvyn ja yleensä vallan toimia
-tässä näennäisyyksien maailmassa; ja jos viljelet tätä kykyä ja katsot
-varsinaisen omaisuutesi olevan siinä, niin ei sinua mikään koskaan estä
-ja ehkäise etkä sinä koskaan huokaile etkä keksi vikoja toisissa etkä
-ketään imartele. Näyttävätkö näin ollen sinusta nämä etuisuudet
-arvottomilta? Taivas varjelkoon! Tyydy sen vuoksi niihin ja kiitä
-jumalia."
-
-Ja eräässä palasessa _Katkelmiaan_ (VIII, IX):
-
-"Vapaus ja orjuus ovat vain nimiä, toinen hyveen, toinen paheen: ja
-molemmat ne riippuvat tahdosta. Mutta ei kummallakaan niistä ole mitään
-tekemistä niitten asiain kanssa, joissa tahdolla ei ole mitään osaa.
-Sillä ei kenkään ole orja, jonka tahto on vapaa."
-
-"Rikkaus on raskas ruumiin kahle, sielun pahe; sillä hänpä oli orja,
-jonka ruumis on vapaa, mutta sielu kahleissa, ja päinvastoin taas hän
-on vapaa, jonka ruumis on kahleissa, mutta jonka sielu on vapaa."
-
-Kuka ei näissä kohdissa muista Paavalin ääntä, kun hän sanoo: "Joka
-orjana on kutsuttu Herrassa, on Herran vapaa; samoin vapaana kutsuttu
-on Kristuksen orja".[71]
-
-Ja puhuessaan epämuodostuksestaan hän yhtä selvästi ilmaisee
-riippumattomuutensa. Epämuodostumahan koski vain ruumista, jota hän
-halveksi, ja siksi hän mielestään oli "eteerinen olento, joka hoippuu
-ruumiinsa taakan alla". Ihailtavassa luvussaan Tyytyväisyydestä hän
-hyvin pontevasti alleviivaa sitä lohdutuksen perusohjetta, joka on
-johdettu siitä tiedosta, että "maailmankaikkeus ei ole luotu yksilön
-tyydytystä varten". "_Täytyykö raajani olla rampa_?" olettaa hän jonkun
-vaikertelevan napisijan kysyvän. "Orja!" vastaa hän, "keksitkö sitten
-vaivaisen pienen raajan takia virheitä maailmankaikkeudessa? Etkö voi
-myöntää, että tuollaisen satunnaisuuden uhallakin vallitsevat yleiset
-lait? Etkö tahdo heittää luotasi moista ajatusta? Etkö tahdo iloisesti
-alistua siihen hänen takiansa, joka sen antoi? Ja tahdotko olla
-kiittämätön ja tyytymätön Zeyn lakeihin, mitkä hän sääti ja päätti
-yhdessä Kohtalotarten kanssa, jotka olivat läsnä ja kehräsivät elämäsi
-langan? Etkö tajua, mikä atoomi sinä olet kokonaisuuteen verrattuna? --
-se on mitä ruumiiseesi tulee, jota vastoin sinä henkeesi katsoen et ole
-alempi taikka huonompi jumaliakaan. Sillä hengen suuruutta ei
-arvostella ko'on tai painon mukaan, vaan niiden totuuksien mukaan,
-jotka se käsittää. Etkö niin ollen tahdo aarteeksesi kerätä sellaisia
-tavaroita, joissa olet jumalten kaltainen?" Ja tämänkaltaisten
-periaatteiden nojalla poloinen vainottu orja parka saattoi kohottaa
-äänensä totisesti ja kaunopuheisesti ylistämään sitä Jumalaa, jolle hän
-tunnusti olevansa kiitollisuuden velassa "olemisestaan, varjeluksestaan
-ja kaikista elämänsä hyvyyksistä".
-
-Luonnonlahjojemme moninaisuutta esittäessään hän sanoo: "Ovatko nämä
-ainoat Kaitselmuksen lahjat meille? Ei toki. Mistä se puheen voima,
-joka kykenisi ansion mukaan tulkitsemaan kiitollisuuttamme niistä tai
-edes niitä kuvailemaan? Sillä jos me oikein kaiken käsittäisimme, mikä
-olisikaan ylin velvollisuutemme muu kuin julkinen ja yksityinen
-ylistyslaulu Jumalalle ja hänen nimensä siunaaminen ja hänen
-hyvientekojensa kiittäminen? Eikö meidän pitäisi maata kaivaessamme,
-kyntäessämme, syödessämme laulaa Jumalalle kiitoslaulua: 'Suuri on
-Jumala, sillä hän on antanut meille ne aseet, joilla voimme muokata
-maata; suuri on Jumala, sillä hän on lahjoittanut meille kädet, ruuan
-ja ravinnon, hän antaa meidän tuntumattomasti kasvaa, hän suo meille
-virkistävän unen'; näistä teoista tulisi meidän kustakin erikseen
-laulaa kiitoslauluja ja korottaa suuri, jumalainen hymni, sillä häneltä
-on meillä voima käsittää näiden lahjojen arvo ja kyky jatkuvasti niitä
-käyttää. Entä sitten? Koska enimmät teistä ovat soaistuja, eikö pitäisi
-löytyä joku, joka suorittaisi tämän velvollisuuden teidän sijastanne ja
-kaikkien puolesta laulaisi hymniä Jumalalle? Ja mitä muuta _minä_
-voinkaan tehdä, minä, joka olen vanha rampa mies, paitsi laulaa
-kiitosta Jumalalle? Niin, jos olisin ollut satakieli, olisin laulanut
-satakielen lauluja; tahi olisinko ollut joutsen, niin joutsenen
-lauluja; mutta koska olen järjellinen olento, niin on velvollisuuteni
-ylistää Jumalaa. Siinä minun tehtäväni, ja minä sen täytän; ja mikäli
-minun on sallittu, niin en minä milloinkaan tätä paikkaani heitä, ja
-sinuakin minä kehoitan samaan lauluun."
-
-Nämä sanat alistumisesta ja uskosta Jumalaan sisältävät milteipä
-lyyrillistä kauneutta, ja ominaista Epiktetokselle juuri onkin, että
-hän tuolla tapaa ylistäen puhuu Jumalallisesta Kaitselmuksesta. On
-mielenkiintoista ajatella, että sorrettu pakanallinen filosoofi löysi
-saman lohdutuksen ja saavutti saman tyydytyksen kuin vainottu kristitty
-apostoli. "Söittepä siis tai joitte", sanoo Paavali, "tai teittepä mitä
-hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi." (I Kor. X, 31.) "Ajattele
-Jumalaa", sanoo Epiktetos, "useammin kuin hengität. Viritä keskustelut
-Jumalasta joka päivä täsmällisemmin kuin nautit ruokasi."
-
-Köyhyydestään hän taas lausuu seuraavasti (_Katkelmia_ XIX): "Tutki
-itseäsi, tahdotko tulla rikkaaksi vaiko onnelliseksi; ja jos tahdot
-tulla rikkaaksi, niin tiedä, että se ei ole mikään siunaus, eikä se ole
-kaiken kaikkiaan sinun vallassasikaan; mutta jos tahdot olla
-onnellinen, niin tiedä, että se sekä _on_ siunaus että on omassa
-vallassasi, koskapa rikkaus on vain myötäkäymisen hetkellinen laina,
-mutta onnen lahja riippuu tahdosta."
-
-"Aivan kuten sinä, milloin näet kyykäärmeen tai skorpionin
-norsunluu- tai kultalippaassa, et niitä rakasta tai ihastele loistavan
-kehyksen takia, vaan inhoat niitä ja käännyt niistä pois, koska ne ovat
-tuhoeläimiä, niinpä samalla tavalla, kun näet paheen tilapäisen upeassa
-kehyksessä, älä hämmästy sitä ympäröivää loistoa, vaan halveksi sen
-omaa alhaista luonnetta."
-
-"Rikkaus _ei_ kuulu hyvien asiain joukkoon; ylellisyys _on_
-pahoja asioita, kohtuus hyviä. Sillä kohtuus kehoittaa meitä
-yksinkertaisuuteen ja opastaa meitä hankkimaan pysyväisiä etuja; mutta
-rikkaus viettelee ylellisyyteen ja vetää meidät pois kohtuudesta. Sen
-vuoksi on rikkaan vaikea olla kohtuullinen tahi kohtuullisen olla
-rikas."
-
-Tämä viimeinen lauselma väkisinkin johtaa lukijan mieleen Vapahtajan
-omat sanat: "Lapset, kuinka vaikea onkaan niiden, jota _luottavat_
-tavaraansa, päästä Jumalan valtakuntaan."
-
-Mutta tätä aihetta vanhan ajan filosoofit suosivat, ja Epiktetos
-jatkaa:
-
-"Jos olisit syntynyt Persiassa, et olisi pyytänyt elää Kreikassa, vaan
-tahtonut jäädä sinne missä olit ja olla onnellinen; ja jos olet
-syntynyt köyhyydessä, miksi pyrit rikkaaksi etkä mieluummin pysy
-köyhänä ja elä onnellisena?"
-
-"Samoin kuin parempi on, jos olet terve, vaikkapa maaten epämukavassa
-työntösängyssäkin, kuin jos sairas ruumiisi heittelehtii tilavassakin
-vuoteessa, samoin on parempi vähissäkin varoissa, mutta rauhassa voida
-iloita siitä, että kohtuulliset vaatimukset täyttyvät, kuin että
-tyytymättömyys vallitsee keskellä ylenpalttisuuttakin."
-
-Tämänpä ajatuksen monet ovat julkilausuneet. "Makea uni", sanoo
-Horatius, "ei kaihda maalaisen matalaa majaa, ei katveista rantamaa, ei
-laaksoa, jossa puitten lehvät huojuvat länsituulessa"; ja suuri
-Shakespeare kirjoittaa oivat sanansa:
-
-    Uni, armas uni!
-    Miks, luonnon imettäjä; mua kammot,
-    Kosk' enää silmiän' et umpeen paina
-    Ja aistejani unhotukseen kasta?
-    Miks ennen venyt savupirtissä,
-    Ja loikoin kurjall' olkivuotehella
-    Yökärpäsien surinahan uinut,
-    Kuin tuoksuvissa vallaskammioissa
-    Upean, uljaan koruteltan alla
-    Nukuttamana vienon sävelsoiton?
-
-Alituiseen Epiktetos palaa tähän aiheeseen vapaudesta ja siitä, kuinka
-ihmisen vallassa on tehdä itsensä kokonaan riippumattomaksi kaikista
-häntä ympäröivistä olosuhteista. Silmiensä edessä ainainen mahdollisuus
-tulla karkoitetuksi _ergastulumiin_ hänen käsityksensä mukaan vankila
-ei kuitenkaan ole muuta kuin tila, johon ihminen joutuu vain vasten
-tahtoaan; Sokrateelle esim. vankila ei ollut vankila, sillä hän oli
-siellä vapaaehtoisesti, eikä kenenkään ole _pakko_ vasten tahtoansa
-olla vankilassa, jos hän on oppinut, että hänen alkeellisiin
-velvollisuuksiinsa kuuluu iloinen alistuminen välttämättömyyteen.
-Näinpä Epiktetos on viisitoistasataa vuotta ennemmin julistanut samaa
-kuolematonta totuutta, jonka Lovelace niin viehättävästi lausuu:
-
-    Ei kiviseinät vankilaa tee,
-      Ei rautaristikot häkkiä.
-    Mieli syytön, tyyni tunto,
-      Sille siinä rauhan maja.
-
-Emme kernaasti voikaan ihmetellä, että hänen asemassaan tämäntapaiset
-ajatukset laajassa mitassa askarruttivat Epiktetoksen mieltä tai että
-hän oli opettanut itsensä mahdollisimman lujalla otteella käymään
-niihin käsiksi. Kerta kysyttynä, mikä ihminen on rikas, hän vastasi:
-"se joka riittää itselleen", mikä lausunto sisältää siemenessään
-sananlaskuraamatun niin pontevasti ilmaiseman totuuden: "Mitä
-jumalatoin pelkää, se hänelle tapahtuu, ja mitä vanhurskaat
-himoitsevat, sitä heille annetaan." (Sal. San. X, 24). Samoin hän
-kysymykseen: kuka on vapaa? vastaa: "hän joka hillitsee itseään", hyvin
-samaan äänilajiin kuin Salomo sanoessaan: "Kärsivällinen on parempi
-kuin väkevä; ja joka hillitsee mielensä, on parempi kuin se, joka
-kaupungin voittaa." (Sal. San. XVI, 32). Sokrates oli niitä esikuvia,
-joita Epiktetos aina piti silmiensä edessä, ja ihaillen hän kertookin
-hänestä seuraavan jutelman. Kun Arkelaos lähetti hänelle sanan
-ilmaisten haluavansa tehdä hänet rikkaaksi, pyysi Sokrates lähettiä
-ilmoittamaan herrallensa, että Ateenassa sai ostaa neljä jauhomittaa
-muutamalla kolikolla ja että lähteet kuohuivat vettä. "Jos sitten
-nykyiset varani ovat minulle muka riittämättömät, niin riitän minä
-ainakin niille, ja näinpä ne myöskin riittävät minulle. Etkö tiedä,
-että Polus esitti Oidipuksen kuninkaallista osaa yhtä kauniisti kuin
-vaeltavaa kerjäläistä Oidipusta Kolonoksella? Pitääkö sitten jalon
-miehen olla huonompi Polusta, niin ettei hän voi kunnolla esittää
-jokaista osaa, minkä jumalallinen kaitselmus on hänelle asettanut, ja
-eikö hänen pidä jäljitellä Odysseusta, joka ryysyissäkin oli yhtä
-huomattava kuin kähäräkarvaisessa purppuraviitassaan?" Yleensä puhuen
-on Epiktetoksen ajatus elämästä aina yksinkertainen ja aina
-johdonmukainen; tämä hänen näkökantansa antoi hänelle lohdutusta elämän
-huolissa ja siitä hän sai lujuuden pysyä hyveen miehenä. Tuo
-ajatuskanta voidaan koota seuraaviin kohtiin hänen kuuluisasta
-"_Ojennusnuorastaan_":[72]
-
-"Muista olevasi sellaisen näytelmän esittäjä kuin johtaja tahtoo: joko
-lyhyen tai pitkän. Jos hän tahtoo sinun näyttelevän köyhää, tee se
-taitavasti, samoin jos rampaa, virkamiestä, yksityistä, sillä sinun
-asiasi on annetun osan _suorittaminen_ hyvin; sen _valitseminen_ on
-toisen asiana."
-
-"Älköön sinua tuskauttako tällaiset mietteet: minä elän
-huomaamattomana, en ole missään mikään. Sillä jos se, että jotakuta ei
-huomata, on paha, ei toki toinen voi pahaan sinua saada, ei enempää
-kuin häpeäänkään. Tokkohan siis onkaan _sinun_ tehtäväsi päästä
-hallitukseen, saada kutsuja kemuihin? Ei suinkaan! Kuinka se sitten
-olisi huomaamattomuutta sinua kohtaan? Ja etkö ole mikään missään sinä,
-jonka tulee jotakin olla vain niissä, jotka ovat sinun vallassasi, ja
-joissa saatatkin olla suurimman arvoinen?"
-
-"Kunnia, arvo, luottamus", väittää hän toisessa kohdassa, "olkoot hyviä
-asioita tahi pahoja, ovat ainakin asioita, joista on maksettava oma
-hintansa. Kaalia kaupataan obolilla, ja jos tahdot kaalisi, niin täytyy
-sinun maksaa oboli; ja samoin, jos tahdot saada kutsun jonkun henkilön
-pitoihin, täytyy sinun maksaa se hinta, minkä hän vaatii, joko tämä
-hinta, jota hän vaatii, on kätteleminen tai palvelevaisuus. Eikö
-sinulla siis ole mitään tuon kekkerin sijasta? Onpa niinkin: sinun ei
-ole tarvinnut vastoin tahtoasi kiitellä ketään eikä kärsiä alentumista
-hänen ovillansa."
-
-Muutamia näistä viime ajatuksista on niin kauniisti esittänyt
-amerikkalainen runoilija Lowell, että tahdon lopettaa tämän luvun hänen
-sanoillaan:
-
-    "Earth hath her price for what earth gives us;
-      The beggar is tax'd for a corner to die in;
-    The priest hath his fee who comes and shrives us;
-      We bargain for the graves we lie in:
-    At the devil's mart are all things sold,
-    Each ounce of dross costs its ounce of gold,
-    For a cap and bells our lives we pay.
-      Bubbles we earn with our whole soul's tasking,
-    Tis only God that is given away
-    Tis only heaven may be had for the asking."
-
-    Maalla on hintansa sen takia mitä se meille antaa,
-      Kerjäläistä verotetaan kolosta hänen kuolla,
-    Palkkansa on papilla, joka meitä ripittämään saapuu,
-      Me lainaamme hautaa varten, jossa makaamme:
-    Paholaisen markkinoilla kaikki asiat ovat kaupan,
-    Joka unssi likaa maksaa unssin kultaa,
-    Narrinkaavusta annamme elämämme.
-      Kuonaa hankimme sielumme koko ponnella,
-    Jumala yksin on unhottunut,
-    Taivas vain tulee, kun pyytää.
-
-
-
-
-2 Luku.
-
-EPIKTETOKSEN ELÄMÄ JÄ MIELIPITEET (jatkoa).
-
-
-Ovatko nämä suuret ajatukset itsestään heränneet Epiktetoksessa --
-asuiko tässä orjassa synnynnäinen viisaus ja mielenylevyys, joka pystyi
-hänen omasta itsestään kehittämään tuollaisia näköaloja, emme osaa
-sanoa; ne eivät kumminkaan ilmaise yksistään _hänen_ ajatusmaailmaansa,
-vaan kuuluvat itse asiassa suuren stoalaisen koulun siveysopetuksiin,
-joissa hänkin oli koulutuksensa saanut.
-
-Lukijasta saattaa kuulostaa kummalta, että Epiktetoksen asemassa
-olevalla henkilöllä olisi ollut vakituinen opettaja perehdyttämään
-häntä stoan oppeihin. Että näin olisi ollut laita, näyttää ensi
-katsannolta epäjohdonmukaiselta siihen julmuuteen katsoen, jolla häntä
-kohdeltiin, mutta tosiseikka se on ja helppo selittää. Yleisen
-ylellisyyden ja komeuden aikoina -- aikoina, jolloin jonkinlainen
-pinnallinen hienostus tavataan kaiken rikkauden keskellä -- aina
-osoitetaan eräänlaista huomiota henkiselle etevyydelle ja henkisiä
-huvituksia harrastetaan yhtä hyvin kuin karkeampiluontoisiakin. Siksipä
-rikas roomalainen kernaasti piti kirjallisesti sivistyneitä ihmisiä
-orjiensa joukossa; kernaasti piti saatavillansa olentoja, jotka
-saattoivat hankkia hänelle kirjoista kaikkinaisia tietoja, mitä hän
-mieli, jotka saattoivat toimia hänen kirjurinaan, vieläpä oikoa ja
-täydentää hänen omia kirjallisia töitään. Tuollaisia oppineita orjia
-oli jokaisessa suuressa talossa, ja tavallisesti oli joillakuilla
-heistä nimityksenä "filosoofi", elleivät sitä erikoisesti
-ansainneetkaan. Nämä miehet -- monet heistä kuvataan suorastaan
-pettureiksi, pöyhisteleviksi pedanteiksi tai tietämättömiksi
-teeskentelijöiksi -- toimittivat jonkinlaista kotipapin virkaa
-isäntänsä talossa. He tyydyttivät tuota yleisesti käypää mieltymystä
-viisauteen ja auttoivat kuluttamaan verrattain viattomalla tavalla ne
-tunnit, jotka heidän isäntänsä muuten olisi tullut viettäneeksi jouten
-tahi nukkuen. Kun siis Epafroditus halusi pitää filosoofista orjaa, ei
-hän sillä niittänyt sen enemmän kunniaa kuin meidän päivinämme
-kirjallista sivistystä vailla oleva miljoonamies, jolla on kalliita
-taideteoksia vierashuoneessaan ja arvokkaita kirjoja hyvin varustetussa
-kirjastossaan.
-
-Koska siis Epiktetoksen on täytynyt olla varsin kelpaamaton
-kaikkinaisiin ruumiillisiin toimiskeluihin ja koska hänen
-syvämietteisyytensä ja älykkäisyytensä ei saattanut olla herättämättä
-huomiota, päätti hänen isäntänsä käyttää häntä hyväkseen ainoalla
-mahdollisella tavalla ja lähetti hänet Caius Musonius Rufuksen tykö
-saamaan opetusta stoalaisessa filosofiassa.
-
-Musonius oli roomalaisen ritarin poika. Hänen oppineisuutensa ja
-kaunopuheisuutensa yhtä paljon kuin hänen harras syventymisensä stoan
-totuuksiin olivat niin suuresti kiihottaneet Neron epäluuloja, että hän
-karkoitti Musoniuksen Skyros-saaren alastomille kallioille muka sillä
-perusteella, että hänen oli todistettu sekaantuneen Pison salaliittoon.
-Hän palasi Roomaan Neron murhan jälkeen ja eli suuresti kunnioitettuna
-ja arvossapidettynä, niin että hänen sallittiin jäädä kaupunkiin, kun
-keisari Vespasianus karkoitti sieltä kaikki muut merkittävät
-filosoofit. Musoniuksen teoksia ei ole säilynyt meille, mutta
-muutamat tiedot, joita hänen suuri oppilaansa on maininnut hänestä
-Tutkielmissaan, näyttävät meille, mitä laatua miehiä hän oli. Seuraavat
-jutelmat osoittanevat, että hän oli täsmällisintä filosoofimallia.
-Puhuessaan logiikan arvosta ja pitäen sitä hyvänä keinona ajatuksen
-juoksun harjoituksessa antaa Epiktetos tehdä sen vastaväitteen, että
-pelkkä erehdys ajatuksenjuoksussa ei toki lopultakaan lie niin vakava
-virhe. Hän huomauttaa, että se _on_ virhe ja että se riittää.
-"Minäkin", sanoo hän, "kerta tein saman huomautuksen Rufukselle, kun
-hän ankarasti soimasi minua siitä, etten älynnyt tehneeni väärää
-johtopäätelmää. 'Kuinka! sanoin minä, olenko sytyttänyt Kapitolin
-tuleen, ettäs niin soimaat minua?' 'Orja!' vastasi hän; 'mitä
-Kapitolilla on tämän kanssa tekemistä? Eikö ole muka olemassa _muuta_
-virhettä kuin Kapitolin tuleen sytyttäminen? Jo vain; jos antaa omain
-mielikuvainsa haihatella valtoimenaan, umpimähkään, miten vain; jollei
-pidä kiinni todisteesta tai päätelmästä, tahi, lyhyesti, ei punnitse,
-mitä milloinkin kysytään tahi vastataan -- eikö tuollainen ole mukamas
-mikään virhe?'"
-
-Toisinaan hän saattoi panna oppilaansa stoalaisen lujamielisyyden
-kovalle koetukselle viittaamalla siihen, kuinka hänen isäntänsä voi
-koska tahansa mitä halpamaisimmin rääkätä ja kiduttaa häntä; ja kun
-Epiktetos vastasi, että sellaistahan kohtelua toki _oli_ kestetty ja
-sen vuoksi myös _voitiin_ kestää, hänen oli tapa hyväksyen sanoa, että
-jokaisen ihmisen kohtalo oli hänen omissa käsissään, että hän ei
-kaivannut keneltäkään yhtään mitään, että, koska hän itsessään omasi
-sielun jaloutta ja ylevyyttä, kartanoitten tai rahain tai virkain
-vastaanottaminen oli hänelle halveksittava ajatus. "Mutta", jatkoi hän,
-"jos mies on pelkuri tai halpamielinen, pitäisi sellaisesta ihmisestä
-puhua kuin hengettömästä kappaleesta ja sanoa: 'Säästä meitä moisesta
-lihamöhkäleestä'. Sillä todella _on_ sellainen ihminen pelkkä kuollut
-kappale eikä mitään muuta; sillä jos hän olisi jotakin muuta, niin hän
-olisi huomannut, että kukaan ei koskaan voi tulla kokemaan mitään
-todellista onnettomuutta toisen kautta." En tiedä, onko Ruskin tutkinut
-Epiktetosta, mutta hän on pontevasti ilmaissut muun muassa saman
-totuuden. "Ystäväni, muistatteko sitä vanhaa skyyttalaisten tapaa, kun
-talon päämies kuoli? Kuinka hänet puetettiin parhaisiin vaatteisiinsa
-ja asetettiin vaunuihinsa ja kuljetettiin ystäväinsä kotiin; ja kuinka
-jokainen heistä sijoitti hänet pöytänsä päähän ja kaikki söivät
-juhla-aterian hänen läsnäollessaan? Olettakaa, että teille suorin
-sanoin tarjottaisiin, niinkuin tosiaan tylyt olosuhteet tarjoavat,
-moista skyyttalaisten kunniaa, ja itse vielä kumminkin katsoisitte
-elävänne... Ottaisitteko sellaisen kuolonenkelin suusanallisen kutsun
-vastaan? Luuletteko, että halvinkaan meistä sen tekisi? Ja kuitenkin me
-itse asiassa ja teossa ajamme sellaista tilaisuutta takaa, jokainen
-meistä, tavallaan; monikin meistä tavoittaa sitä ja tekee sen lopen
-tympäisevästi."
-
-Tapa, millä Musonius kohteli niitä, jotka pyrkivät hänen oppilaikseen,
-muistuttaa paljon Sokrateen menetelmästä. "Velttojen nuorukaisten
-kasvattaminen", sanoo Epiktetos, "ei ole mikään helppo työ, melkeinpä
-kuin jos rupeaisit koukulla viemään heraa suuhusi. Sitä vastoin jos
-yrität masentaa niitä, joiden luonne on aitoa laatua, niin sitä
-kiihkeämmin he haluavat oppia. Senpä vuoksi Rufus monesti peloitteli
-oppilaitaan näin erottaakseen aidon luonteen tavallisesta, hänen oli
-näet tapana sanoa, että juuri samalla lailla kuin kivi, ilmaan
-heitettynäkin, putoaa maahan omasta painostaan, samalla lailla myöskin
-jalo luonne pyrkii sitä tarmokkaammin omaan luonnolliseen suuntaansa,
-mitä kovempaa vastustusta se kohtaa". Kuten Emerson sanoo:
-
-    Reippaalla sävelellä lemmessä laita
-      Reippaita sanomia,
-    Jumalan armon, mi kantaa taitaa,
-      Rintoja rauhoitella,
-    Niin läsnä on suuruus tomumajaamme,
-      Niin läsnä on Jumala meitä,
-    Kun Velvollisuus kuiskaa: 'On pakko,'
-      Niin Nuoruus vastaa; 'Minä voin.'
-
-Vielä muuan piirre Musoniuksen luonteesta näyttää meille, kuinka
-syvästi Epiktetos häntä kunnioitti ja kuinka paljon hyvää häneltä
-omaksui. Tutkielmassaan _Kerskailusta_ Epiktetos sanoo, että Rufuksella
-oli tapana huomauttaa oppilailleen: "Jos mielestänne on syytä kiittää
-minua, niin en ole saattanut antaa teille mitään hyvää." "Hän tapasi
-puhua meille sillä muotoa, että jokainen meistä siinä istuessamme luuli
-jonkun käyneen kertomassa opettajalle erikoisesti _hänestä_, niin
-täydellisesti oli Rufus osannut käsittää jokaisen luonteen, niin
-elävästi hän kaavaili meille kunkin yksilölliset viat."
-
-Sellainen oli mies, jonka ohjaamana Epiktetos varttui mieheksi, ja
-hänen saamansa opetus oli ilmeisesti viisasta ja ylevää, jos kohta
-hieman kalseata ja jäyhää. Se muodostikin käänteen orjan elämässä; se
-loi uudestaan koko hänen luonteensa; se oli hänelle siunausten lähde
-niin äärettömän arvokasten, että sopii kysyä, eivätkö ne täysin
-korvanneet kaikkia köyhyyden, orjuuden ja ylenkatseen vaivoja. Hän
-olisi luultavastikin myöntänyt, että _parempi_ oli hänen osansa orjaksi
-myytynäkin kuin jos hän olisi saanut kasvaa syntymäkaupungissaan
-Hierapoliissa vapaana, mutta huomaamattomuudessa ja tietämättömyydessä.
-Siispä on Epiktetos saattanut omassa persoonassaan huomata -- ja
-huomasikin -- todistuksen jumalallisen kaitselmuksen olemassaolosta,
-uuden vahvistuksen Jumalan hyvyydestä ja armosta kaikkia ihmisiä
-kohtaan, uuden ja voimakkaan vakuutuksen siitä, että vaikka osamme maan
-päällä eivät olekaan yhtäläiset, niissä kuitenkin ilmenee oikeuden ja
-viisauden periaate ja että joka ihminen kaiken kaikkiaan voi saavuttaa
-juuri sen, mikä on hänelle parhaaksi ja mitä hän totisimmin ja
-sydämensä pohjasta halajaa. Epiktetos huomauttaa meille yhä uudestaan,
-että voimme voittaa monet, jollei kaikkia, niistä eduista, joita
-maailmalla on tarjona, _jos vain olemme valmiit maksamaan niistä sen
-hinnan, mistä ne ovat saatavissa_. Mutta jos tämä hinta on likainen ja
-alentava ja jos halveksimme itseämme, milloin olemme kiusauksissa sen
-maksamaan, niin ei meidän pidä heittää kaipaavaa katsettakaan
-sellaisten asiain puoleen, joita voi saavuttaa vain hinnasta, minkä me
-tarkkaan harkittuamme kieltäydymme antamasta. Jokainen hyvä ja kunnon
-mies voi voittaa, jollei onnellisuutta, niin toki jotakin, joka on
-onnellisuutta korkeampi. Älköön kenkään katsoko tätä pelkäksi kauniiksi
-sanaksi, sillä siihen sisältyy mitä selvin ja varmin totuus. On
-olemassa seikkoja, joita joka ihminen haluaa ja joita kaikki
-_ilomielin_ ottaisivat vastaan, jos voisivat tehdä sen _laillisella_ ja
-_luvallisella_ tavalla. Nämä asiat ovat terveys, rikkaus, lepo,
-mukavuus, valta, arvo, kunnia, vastusten ja murheitten puute; ja
-kuitenkin, jos toiselle puolelle pitäisi asettaa kaikki nämä siunaukset
-ja toiselle puolelle köyhyys ja sairaus ja vaiva ja levottomuus ja
-ylenkatse -- niin, jos _tälle_ puolelle vielä pitäisi asettaa totuus ja
-oikeus ja tunne, että miten raskaiksi pilvet mahtavatkaan kerääntyä
-elämässämme, Jumalan valo sittenkin säteilee niiden läpitse, niin
-maailman jaloimmat miehet valitsisivat, niinkuin he aina valikoimatta
-ovat valinneetkin, _jälkimmäisen_ kohtalon. Ei siksi että he
-rakastaisivat puutetta, vaan siksi että pitävät puutetta vääryyttä
-parempana; ei siksi että he rakastavat vainoa, vaan että pitävät vainoa
-halpamaisuutta parempana; ei siksi että he olisivat mieltyneet
-vastustukseen, vaan että mieluummin suostuvat vastustukseen kuin
-kehnoon myöntyväisyyteen; ei siksi että he eivät säikkyisi tuskaa, vaan
-etteivät rikoksen tietä tahdo väistää tuskaa. Rikas mies purppurassaan
-ja itsekkäisyydessään on heistä vähemmän kadehdittava kuin ryysyinen,
-mutta syytön Lasarus; he mieluummin antaisivat kytkeä itsensä
-kahleisiin Johanneksen kanssa kuin vetelehtiä Herodeksen keralla hänen
-kemuissansa; mieluummin he Paavalin rinnalla taistelisivat petoja
-vastaan areenalla kuin Neron kanssa istuen valtaistuimella nauttisivat
-saastaisesta ylellisyydestä. Se ei ole onnellisuutta, vaan se on
-jotakin korkeampaa kuin onnellisuus; se on levollisuutta, luottamusta,
-tyytyväisyyttä, rauhaa; maailma ei voi sitä ymmärtää eikä sitä antaa
-eikä sitä ottaa -- se on jotakin kuvaamatonta -- se on Jumalan lahja.
-
-"Se harhapäätelmä", että vain yllätykseksensä tapaa siveellistä
-huonoutta onnellisissa olosuhteissa ja oikeamielisyyttä hädässä ja
-viheliäisyydessä, "saattaa vain johtua siitä", lausuu Froude sanoin,
-jotka olisivat ihastuttaneet Epiktetosta ja jotka ilmaisisivat hänen
-filosofiansa sisäisintä henkeä, "että ihmisillä muka on olemassa
-_oikeus_ tulla onnellisiksi... Ei meidän tule tavoittaa onnellisuutta.
-Meidän asiamme on pysyä uskollisina parhaalle, mitä tunnemme, etsiä
-sitä ja tehdä sitä; ja jos sanalla 'hyve on oma palkkansa'
-tarkoitetaan, että kunnon mies vain pyytää pysyä hyvänä eikä tavoita
-mitään muuta, niin silloin se on tosi ja jalo sana... Tehkäämme sitä,
-mikä on oikein, ja jos silloin onnellisuus tulee tahi onnettomuus, niin
-ei se ole niin ylen tärkeätä. Jos tulee onni, niin elämä käy
-mieluisaksi; jos se ei tule, niin käy elämä katkeraksi -- katkeraksi,
-ei mieluisaksi, mutta sittenkin siedettäväksi... Sielumme onni riippuu
-yksistään siitä, mitä me _olemme_; eikä luonteen jalous ole muuta kuin
-_järkähtämätöntä rakkautta hyvään ja järkähtämätöntä pahan
-ylenkatsomista_... Ainoastaan niille, jotka tohtivat sanoa: 'Me voimme
-tehdä oikein ilman itsekästä nautintoa, se on ilman sitä, mitä pyydämme
-tai toivomme', tämä ei ole mikään salaisuus. Ihminen saa, mitä toivoo,
-ja löytää, mitä on todella parasta hänelle, aivan täsmällisesti sen
-mukaan, kuinka rehellisesti hän sitä etsii. _Onnellisuus saattaa
-kaikota pois, huvitukset laimeta tai lakata viehättämästä, rikkaus
-haihtua, ystävät pettää tai osoittaa nurjamielisyyttä: mutia Jumalan
-palvelemisen voima ei milloinkaan petä ja hänen rakkauttansa ei
-konsanaan hylätä_."
-
-
-
-
-3 Luku.
-
-EPIKTETOKSEN ELÄMÄ JA MIELIPITEET (jatkoa).
-
-
-Epiktetoksen elämästä, mikäli se eroaisi hänen mielipiteistään, on
-valitettavan vähän lisää kerrottavana. Elämä, jota vietti
-
-    Rampa orja tuo, Nikopoliissa opettaen
-    Arrianusta, kun Vespasianuksen poika
-    Hänet Roomasta karkoitti ikihäpeäkseen,
-
-ei ole suinkaan tapahtumista rikas, ja sen liikkuma-ala oli hyvin
-rajoitettu. Suurilla miehillä on, kuten on huomautettu, monasti
-lyhyimmät elämäkerrat, heidän todellinen elämänsä on heidän
-kirjoissaan. Jossakussa elämänsä vaiheessa, emme tiedä, miten tai
-milloin, Epiktetos sai herraltansa vapauden, ja maailma piti häntä sen
-jälkeen vapaana miehenä. Luultavasti tuo seikka tuotti vain vähän
-muutosta hänen elämäänsä, jos ensinkään. Jos se pelasti hänet
-raakamaisesta kohtelusta, jos se soi hänelle enemmän lomahetkiä, niin
-ei se varmaankaan vähimmässäkään määrässä lieventänyt hänen elämänsä
-ankaruutta, lieneepä päinvastoin aiheuttanut sen, että elämän
-välttämättömäin tarpeitten hankkiminen muodostui vaikeammaksi. Hän oli
-kuitenkin viimeinen kiinnittämään vähintäkään merkitystä niihin
-ulkonaisiin olosuhteisiin, joissa eli; hänestä ne aina kuuluivat
-sellaisten seikkain joukkoon, jotka olivat hänen oman vaikutuspiirinsä
-ulkopuolella ja sen vuoksi olivat asioita, joitten kanssa hän ei ollut
-missään tekemisissä. Raskaimpinakin päivinänsä hän piti itseänsä,
-taivaan armosta, vapaampana -- vapaana paljon todellisemmassa ja
-korkeammassa merkityksessä -- kuin tuhannet sellaiset, joilla ei ollut
-velvollisuuksia ketään isäntää kohtaan. Oliko hän saanut kerätyksi
-vähäisen rahaerän vai täyttivätkö ne, jotka rakastivat ja kunnioittivat
-häntä, myöskin hänen tarpeensa, sitä emme tiedä. Hän oli niitä miehiä,
-jotka tyytyvät elämän vähimpiin mukavuuksiin, ja saatamme olla varmat
-siitä, että hän olisi kieltäytynyt rupeamasta kiitollisuuden velkaan
-kenellekään mistään enemmästä.
-
-Uskottavasti hän ei koskaan mennyt naimisiin. Se saattaa johtua siitä
-lievästä välinpitämättömyydestä naissukua kohtaan, jonka jälkiä siellä
-täällä tapaamme hänen kirjoituksissaan. Eräässä paikassa hän valittaa,
-että naiset eivät näytä ajattelevan mitään muuta kuin ihailua ja
-naimisiin pääsyä; ja eräässä toisessa hän huomauttaa, melkeinpä
-ivallisesti, että Rooman naiset pitivät Platon Tasavallasta sen takia,
-että hän salli sangen suurta vapautta aviollisissa suhteissa. Saatamme
-näistä lausunnoista vain päätellä, että hän oli tullut varsin
-epäedullisiin kokemuksiin niiden naisten kautta, joiden kanssa oli
-ollut tekemisissä. Rooman naiset tällä ajalla eivät kyllä olleetkaan
-mitään esikuvallisia luonteita; eikä ole todenmukaista, että hän olisi
-kohdannut oikein jaloja naisluonteita Epafrodituksen orjain tai talon
-muitten naisten parissa, ja tuskinpa hän koskaan on tuntenut sisaren
-rakkautta tai äidin huolenpitoa. Hän ei kumminkaan mennyt niin
-pitkälle, että olisi tuominnut avioliiton kerrassaan; päinvastoin hän
-moittii niitä filosoofeja, jotka sen tekivät. Mutta yhtä ilmeistä on,
-että hänestä naimattomuus on täydellisyyden tavoittelua, ja tosiaan on
-hänen mielipiteillään tässä asiassa niin läheinen ja huomattava
-yhtäläisyys Paavalin kanssa, että lukijoita varmaankin huvittaa nähdä
-ne rinnan.
-
-1 Korinttilaiskirjeen VII:ssä luvussa Paavali, puhuttuaan siitä, kuinka
-naimattomuus on ylevä asema, yhtä kaikki esittää avioliiton pyhäksi ja
-kunnioitettavaksi säädyksi. Kaikkien ei ole sallittu, sanoo hän, olla
-niinkuin hän, ja senvuoksi on avioliittoa pidettävä pyhänä ja
-purkamattomana siteenä. Tahtomatta kuitenkaan väittää, että hänellä on
-mitään jumalallista valtuutta siihen mitä puhuu, hän pitää
-naimattomuutta hyvänä asiana "tulemassa olevan ahdingon tähden" ja
-ennustaa niille, jotka solmivat avioliiton, että he "joutuvat kärsimään
-ruumiillista vaivaa". Sillä avioliitto sisältää suoranaisen maallisten
-huolten moninaistumisen: "Naimaton mies huolehtii sitä, mikä on Herran
-omaa, kuinka olisi Herralle mieliksi; mutta nainut huolehtii
-maailmallisia, kuinka olisi vaimolleen mieliksi... Tämän sanon teidän
-omaksi hyödyksenne, en pannakseni kytkyttä kaulaanne, _vaan sitä
-varten, että eläisitte säädyllisesti ja häiriytymättä pysyisitte
-Herrassa_."
-
-Selvää siis on, että Paavalista naimattomuus on "consilium
-perfectionis", "täydellisyyden tavoittelua", ja Epiktetos käyttää siitä
-puhuen melkeinpä kirjaimellisesti samaa kieltä. Avioliitto oli hänen
-nähdäksensä täysin sallittava, mutta paljon parempi oli kyynikon (se on
-jokaisen, joka perinjuurin noudatti filosoofisia velvoituksiaan) pysyä
-yksin. "Koska kerran asiaintila on sellainen kuin on, ikäänkuin
-eläisimme taistelupäivän aattona, _eikö kyynikon tule pysyä aivan
-häiriytymättä_ (kreikkalainen sana on ihan sama kuin Paavalin käyttämä)
-_palvellakseen Jumalaa?_ eikö hänen pitäisi osata liikkua ihmisten
-kesken vapaana häiritsevistä yksityisistä asianhaaroista ja kotoisista
-velvollisuuksista, sillä jos hän nämä velvollisuutensa laiminlyö, ei
-hän voi säilyttää viisaan ja hyvän miehen mainetta, ja jos hän
-toisekseen niitä noudattaa, joutuu hän pois tehtävästään, nim. olla
-jumalten sanansaattaja ja vartija ja airut." Epiktetos jatkaa
-huomauttaen, että jos hän on nainut, hän ei enää saata pitää silmällä
-niiden henkisiä tarpeita, joiden kanssa hän joutuu kosketuksiin, eikä
-enää säilyttää sitä tarkkaa riippumattomuutta kaikesta loistosta ja
-mukavuudesta, joka on ominaista todelliselle filosoofille. Hänellä
-_täytyy_ esim. olla kylpyhuone lastansa varten, varusteita vaimon
-sairauksien varalle, vaatteita pienokaisilleen ja rahaa, millä ostaa
-koululaukkuja ja kyniä ja kehtoja ja kuppeja, ja siitä siunautuu
-lisäksi kaikenkarvaisia tarvetavaroita ja jos jonkinlaisia arvottomia
-puuhia, joita Epiktetos pitkälti luettelee ja tuntuu olevan kaikesta
-tuosta melkeinpä koomillisen kiusaantunut. Totta on -- hän myöntää --
-että Krates, muuan kuuluisa kyynikko, oli naimisissa, mutta niin
-itsensäkieltävän naisen kanssa kuin hän itsekin, naisen, joka oli
-luopunut rikkaudesta ja ystävistä jakaakseen elämän ankaruuden ja
-köyhyyden hänen kanssansa. Ja ellei hän otakaan väittääksensä, että
-tässä asiassa Krates joka tapauksessa teki erehdyksen, niin koettaa hän
-teroittaa mieleen sitä, että olosuhteet tässä olivat aivan liian
-poikkeukselliset, jotta ne voisi myöntää miksikään seurattavaksi
-esimerkiksi.
-
-"Mutta", kysyy vastaväittäjä, "kuinka maailma sitten tulee toimeen?"
-Tämä kysymys näyttää kerrassaan hämmentävän Epiktetoksen vanhanpojan
-tasapainon; se saa hänet käyttämään kiivainta ja voimakkainta
-ylenkatseen kieltä; ja ainoastaan tätä asiaa pohtiessaan hän
-näyttää kadottavan sen "jalouden ja sulon", joka yleensä on
-hänen lausunnoilleen ominaista. Huolimatta täydellisestä
-itsensähillitsemisestä hän ilmeisesti oli kiihkeähenkinen mies, jolla
-luonnostaan oli taipumus ilmaista tunteensa jyrkällä tavalla. "Taivas
-varjelkoon meitä", huudahtaa hän vastaukseksi, "ovatko ne suurempia
-ihmiskunnan hyväntekijöitä, jotka laittavat maailmaan pari kolme
-suurikulkkuista kakaraa,[73] kuin ne, jotka parhaansa mukaan pitävät
-silmällä koko ihmiskunnan elämää ja tapoja ja taipumuksia? Olivatko ne
-teebalaiset, joilla oli suuret perheet, hyödyllisemmät maalleen kuin
-lapseton Epaminondas, tahi oliko Homeros vähemmän hyödyllinen
-ihmiskunnalle kuin Priamos viisinekymmenine kelvottomine poikineen?...
-Niin, todellinen kyynikko on kaikkien ihmisten isä; kaikki miehet ovat
-hänen poikiaan ja kaikki naiset hänen tyttäriään; yhdysside,
-rakkaudenside liittää hänet heihin kaikkiin." (_Tutkielmia_ III, 22.)
-
-Epiktetoksen koko luonne riittävän selvästi takaa meille, että hän teki
-vain mitä katsoi _kaikkein_ parhaaksi ja ylevimmäksi; ja tämäntapaiset
-kohdat, se äärimmäinen jyrkkyys, jota minun on ollut pakko lieventää,
-mielestäni puhuvat sen traditsionin puolesta, joka väittää hänen olleen
-naimaton.
-
-Kerrotaan, että hän eli majassa mitä yksinkertaisimmassa ja
-vaatimattomimmassa; ei siinä ollut eikä se tarvinnut säppiä
-minkäänlaista, sillä sisällä ei ollut muita varusteita kuin lamppu ja
-kehno olkivuode, jolla hän nukkui. Tästä lampusta kerrottiin
-entisaikaan tarina, johon hän itse viittaa. Hänelle harvinaisena
-ylellisyystavarana oli Epiktetos hankkinut pienen rautalampun, joka
-paloi hänen kotijumaltensa edessä. Se oli hänen ainoa omaisuutensa, ja
-sen vei varas. "Kylläpä hän koreasti pettyy toistamiseen tullessaan",
-huomautti levollisesti Epiktetos, "sillä tapaapahan hän savilampun vain
-seuraavalla kerralla." Hänen kuoltuansa tuon savilampun osti 3.000
-drakmalla joku aito sankarten palvoja. "Ostaja toivoi", sanoo
-satiirinen Lukianos, "että jos hän illalla luki filosofiaa tämän lampun
-valossa, hän käden käänteessä saisi unissa sen ihmeellisen vanhan
-miehen viisauden, joka kerta oli sen omistanut."
-
-Mutta hänen suuresta köyhyydestään huolimatta ei pidä olettaa,
-että Epiktetoksen elämässä olisi ollut jotakin kiihkoilevaa tai
-pöyhisteleväistä. Päinvastoin, hänen kirjoituksensa ovat täynnä ohjeita
-siitä, mitenkä filosoofin tulee viettää luonnonomaista elämää. Hän
-ennustelee oppilailleen, että he saavat kokea paljon naurua ja ivaa.
-Eivät ainoastaan Rooman katupojat tuntuneet katsovan filosoofia
-mainioksi pilan esineeksi ja pitävän hänen liikkeittensä matkimista ja
-hänen partansa nykimistä erinomaisen hauskana leikkinä, vaan vieläpä
-paljon arvokkaammatkin ihmiset ampuivat häntä pilkkanuolillaan. "Jos",
-sanoo Epiktetos, "tahdot tietää, millä silmällä roomalaiset katsovat
-filosoofeja, niin kuuntele. Mælius, jolla oli paras filosoofinen maine
-heidän parissaan, kerta minun ollessani läsnä sattui raivostumaan
-väkeensä ja huudahti, ikäänkuin olisi kokenut sietämättömän vääryyden:
-'_En voi_ kestää sitä; te tapatte minut; mitä, olenko minä mielestänne
-niinkuin tuo?' minuun viitaten", ilmeisesti ikäänkuin Epiktetos
-olisi ollut pelkkä vaivainen mato. Ja toisekseen hän sanoo
-_Ojennusnuorassaan_: "Jos rakastat viisautta, varustaudu tuotapikaa
-siihen, että monet sinua nauravat ja ilkkuvat ja sanovat, että äkkiäpä
-meille tuli tietoviisas, sekä kysyvät: mistä meille tämä ylväs
-silmänimanne? Mutta älä sinä ylvästele, vaan pidä mikä mielestäsi
-näyttää parhaalta ikäänkuin Jumalan järjestämänä siihen asemaan." Ja
-pienessä tutkielmassaan Ihailun pyyteestä hän varoittaa filosoofia
-"_käymästä juuri kuin korennon niellyt_" tahi hävittämästä kiitosta
-noilta suurilta joukoilta, joiden hän katsoo vaipuneen erehdyksiinsä.
-Sillä kaikkea rehentelyä ja vaateliaisuutta ja teeskentelyä
-ja farisealaisuutta ja kerskailua ja pelkkää hedelmätöntä
-kirjanoppineisuutta hän näyttää todella ja syvästi halveksineen. Sen
-sijaan hän mielellään kehoittaa elämään yksinkertaisesti, käyttäytymään
-kohteliaasti ja haastelemaan maltillisesti. Virkistävää myöskin on
-saada tietää, että hän, jäyhällä ja miehekkäällä terveellä järjellä,
-kerrassaan tuomitsi tuon ulkonaisen esiintymisen eläimellisen karkeuden
-ja vastenmielisen, harhahenkisen huolimattomuuden, joka oli ominaista
-monellekin kyynillisen koulukunnan johtomiehelle. Hän vaatii
-nimenomaan, että kyynikon tulee olla tahdikas ja miellyttävä mies; ja
-melkeinpä tuntuu hänen sanoissaan suuttumuksen väreet, kun hän
-velvoittaa erästä oppilasta huolellisesti pitämään itsensä siistinä.
-Tässä suhteessa ystävämme erakot eivät olisi täydelleen tyydyttäneet
-häntä, vaikka hän mahdollisesti olisi antanut anteeksi heille sen syyn
-nojalla, että he asuivat autioissa erämaissa, koskapa hän neuvoo niitä,
-jotka laiminlyövät ruumiinsa velvollisuudenmukaisen hoidon, elämään
-"joko erämaassa tahi yksinäisyydessä".
-
-Elämänsä loppupuolella Epiktetos lisäsi talouttaan ottamalla
-palvelijattareksi vanhan vaimon. Syy, miksi hän tämän teki, ilmaisee
-milteipä kristillistä luonteen lempeyttä. Seuraten pakanamaailmassa
-vallitsevaa sydämetöntä lasten tappamistapaa muuan henkilö, jonka
-Epiktetos tunsi, jätti vastasyntyneen poikansa heitteelle, surman
-omaksi. Säälistä ja pelastaakseen sen hengen Epiktetos otti lapsen
-luokseen, ja sen tarpeita tyydyttämään oli nyt naisen apu välttämätön.
-Tuollainen hellyys ja itsensäkieltäminen olivat sitäkin ihailtavammat,
-kun stoalaisten oppi piti sääliä, samoinkuin kaikkia muita syviä
-tunteita, pikemmin paheena kuin hyveenä. Tässä suhteessa kumminkin sekä
-Seneca että Epiktetos ja vieläkin suuremmassa määrässä Marcus Aurelius
-olivat kunniakkaasti uskottomia sille tylylle koululle, johon
-tunnustivat kuuluvansa. Mielihyvin me näemme, että muuan Epiktetoksen
-tutkielmista oli nimeltään _Lempeys ja pitkämielisyys syntisiä
-kohtaan_; ja muutenkin hän lakkaamatta kehoittaa pitkämielisyyteen
-toisia tuomittaessa. Eräässä Katkelmassaan hän kertoo seuraavan
-tarinan: Muuan henkilö tapasi kerran haaksirikkoutuneen ja melkein
-kuoleman kielissä makaavan merirosvon; hänen tuli miestä sääli, hän vei
-hänet kotiinsa, antoi hänelle vaatteet ja varusti hänet kaikilla elämän
-tarpeilla. Joku moitti häntä siitä, että hän teki hyvää rosvolle, mutta
-hän vastasi: "en ole kunnioittanut tätä miestä, vaan ihmisyyttä
-hänessä".
-
-Vain yksi tapaus tämän lisäksi tunnetaan Epiktetoksen elämästä.
-Vespasianuksen nuorempi poika Domitianus seurasi paljon jalompaa
-veljeänsä keisari Titusta; ja hänen hallituskautensa aikana annettiin
-määräys, joka karkoitti kaikki filosoofit Italiasta. Eikä Epiktetos
-säästynyt tältä väärältä ja mielettömältä toimenpiteeltä. Että hän
-kantoi sen tyynesti, sen voi päättää siitä hyväksymisestä, millä hän
-kertoo jutun Agrippinuksesta, joka jatkoi tavallista toimiskeluaan
-sillä aikaa kun hänen asiansa oli senaatissa esillä, ja kun hän
-palatessaan kylvystä sai tietää, että hänet oli tuomittu, hän
-levollisesti kysyi: "Kuolemaanko vai maanpakoon?" "Maanpakoon", sanoi
-lähetti. "Onko omaisuuteni takavarikoitu?" "Ei." "Hyvä, lähdetäänpä
-siis tästä Ariciaan" (noin kolmen peninkulman päähän Roomasta) "ja
-syödään puolinen siellä."
-
-Roomassa oli muuan filosoofien lahko, joitten ulkonainen tunnus ja
-ainoa erikoisuuden merkki oli heidän pitkä partansa; ja kun
-Domitianuksen käsky julistettiin, nämä herrat tyytyivät ajamaan
-partansa. Tähän Epiktetos viittaa toisessa Tutkielmassaan: "Tule,
-Epiktetos, ajahan partasi", kuvittelee hän jonkun sanovan hänelle.
-"Koska olen filosoofi, en tahdo", vastaa hän. "Sittenpä vienkin pääsi."
-"Vie kaikin mokomin, jos siitä lähtee sinulle jotakin hyvää."
-
-Hän meni Nikopoliin, erääseen Epiruksen kaupunkiin, jonka Augustus oli
-perustanut Actiumin luona saamansa voiton muistoksi. Epätietoista
-on, kävikö hän enää koskaan Roomassa, mutta sittenkin luultavasti
-kyllä, sillä me tiedämme, että hän oli monen etevän filosoofin ja
-valtiomiehen ystäviä, vieläpä että itse keisari Hadrianus kunnioitti
-ja piti häntä arvossa. Hänen sanotaan eläneen varsin vanhaksi,
-ympärillänsä uskollisia ja hartaita oppilaita, ja kuolleen yhtä jalon
-yksinkertaisesti kuin oli elänytkin. Hänen kuolinvuotensa on yhtä vähän
-tunnettu kuin syntymänsäkin. Jälellä ei nyt muuta ole kuin niitten
-ajatusten esittäminen, jotka, niin köyhä kuin hän olikin ja
-ylenkatsottu ja orja, kuitenkin tekivät hänet "kuolemattomille
-kalliiksi".
-
-
-
-
-4 Luku.
-
-EPIKTETOKSEN OJENNUSNUORA JA KATKELMAT.
-
-
-Melkein varmaa on, että Epiktetos ei koskaan panettanut kirjallisesti
-muistiin opinkappaleitaan. Suuren esikuvansa Sokrateen lailla hän
-tyytyi suulliseen opetukseen, ja pääosan siitä, mikä on säilynyt meille
-hänen nimellään, muodostavat Tutkielmat, jotka meille hänen oppilaansa
-Arrianos on jäljentänyt. Arrianoksen kunnianhimo oli "olla
-Epiktetokselle sitä, mitä Xenofon oli Sokrateelle", se on jättää
-jälkimaailmalle jalo ja luotettava kuva mestarinsa elämästä ja opista.
-Tässä mielessä hän kirjoitti neljä kirjaa Epiktetoksesta --
-elämäkerran, joka nyt kovaksi onneksi on kadonnut; kokoelman
-keskusteluja eli "pöytäpuheita", joka niinikään on kadonnut; ja kaksi
-meille säilynyttä kirjaa nim. _Tutkielmia_ ja _Ojennusnuora_. Näistä
-kahdesta verrattomasta kirjasta ja monestakin erillisestä katkelmasta
-me saatamme päätellä, mikä oli stoalaisuuden käytännöllinen siveysoppi,
-hurskaan ja vilpittömän orjan esittämänä.
-
-_Ojennusnuora_ on jonkinlainen Epiktetoksen eetillisten periaatteiden
-lyhyt luonnos. Samat periaatteet, seikkaperäisemmin vain ja monilla
-esimerkeillä varustettuina esitetään myös _Tutkielmissa_. Molemmat
-kirjat olivat niin suosittuja, että Arrianos vasta niitten kautta tuli
-yleisesti tunnetuksi ja viimein erittäin kunnioitetuksi ja
-arvossapidetyksi. _Ojennusnuora_ muodostui vanhalle ajalle siksi, mitä
-Tuomas Kempiläisen _Imitatio Christi_ (Kristuksen seuraamisesta) oli
-myöhemmille ajoille ja mitä Woodheadin _Whole Duty of Man_ (Ihmisen
-koko velvollisuus) tai Wilberforcen _Practical View of Christianity_
-(Kristinuskon käytännöllinen tarkoitus) on ollut laajoille piireille
-aikamme Englannissa. Se oli selvä, suppea ja käytännöllinen yleisten
-jokapäiväisten velvollisuuksien ja niitä kannattavien periaatteiden
-esitys. Lausuttuina tuiki yksinkertaisella ja koristelemattomalla
-tavalla sen kansanomaisuus kokonaan johtui siinä ilmaistujen ajatusten
-siveellisestä korkeudesta. Epiktetos ei koskaan tavoitellut tyylillistä
-kauneutta; hänen ainoa tarkoitusperänsä oli kuulijainsa sytyttäminen
-hyveeseen, ja Arrianos kertoo, että hän tässä pyrkimyksessään saavutti
-syvän vaikutuksen esiintymisellään ja äänellään. Mielenkiintoista on
-tietää, että _Ojennusnuora_ levisi laajalle niin hyvin kristittyjen
-kuin pakanainkin keskuuteen ja että siitä vielä niin myöhään kuin
-viidennellä vuosisadalla laadittiin mukaelmia kristittyjen tarpeiksi.
-Ei koskaan olekaan luotu mitään niin yksinkertaisen kaunista
-systemaatista siveysopin esitystä, ja vielä tänäpäivänä paraskin
-kristitty saattaa tutkia sitä, ei yksistään mielenkiinnolla, vaan
-todelliseksi hyödykseen. Se on kuin Sibyllan ääni, joka, tulkiten
-asioita yksinkertaisesti ja koristelemattomasti, Jumalan armosta
-kaikuu kautta lukemattomien vuosien. Lähdemme nyt luomaan lyhyen
-silmäyksen sen sisällykseen. Epiktetos aluksi asettaa perusohjeeksi
-laajakäsitteisen väittämän, että muutamia seikkoja on meidän
-vallassamme ja riippuu itsestämme, toiset taas ovat valtamme
-ulkopuolella ja täydelleen meistä riippumattomat. Ne asiat, jotka ovat
-meidän vallassamme, ovat mielipiteemme, harrastuksemme, halumme,
-inhomme -- sanalla sanoen _oma toimintamme_. Ne asiat taas, jotka eivät
-ole vallassamme, ovat ruumiimme, omaisuus, maine, sääty ja kaikki, mikä
-on toimintamme piirin _ulkopuolella_. Koko huomiomme on kohdistettava
-edelliseen asiain luokkaan. Niitten piirissä me saatamme tulla
-jaloiksi, huolettomiksi ja vapaiksi; toisessa luokassa sitä vastoin
-meidän täytyy jäädä riippuvaisiksi, pettyneiksi, napiseviksi,
-onnettomiksi. Menestyksellä emme saata tavoitella molempia luokkia; ne
-ovat sodassa keskenään; emme voi palvella Jumalaa ja mammonaa.
-
-Jos me nyt oikealta näkökannalta katselemme kaikkia näitä asioita,
-jotka eivät missään muodossa riipu meistä itsestämme, niin huomaamme ne
-pelkiksi utukuviksi -- varjoiksi, jotka on erotettava todellisesta
-olevaisesta. Meidän ei tule pitää niitä esineinä, jotka ansaitsevat
-vastenmielisyyttä tai tavoittelua. Syntiä ja julmuutta ja vilppiä me
-saatamme vihata, koska voimme niitä välttää, jos tahdomme; mutta
-sairautta ja köyhyyttä ja kuolemaa meidän tulee pitää asioina, jotka
-_eivät_ ansaitse välttämistä meidän taholtamme, koska ne ovat kokonaan
-meidän valtapiirimme ulkopuolella.
-
-Siispä onkin välttämättömän sietäminen ja pahan välttäminen
-Epiktetoksen filosofian perussävel. Se on koottu kolmeen sanaan: _Aneku
-kai apeku. Sustine el abstine_. "Kärsi ja kieltäy." -- Kärsi mitä
-Jumala sinulle säätää, kieltäy kaikesta, minkä hän kieltää.
-_Ojennusnuoran_ alkupuoli sisältää käytännöllisiä neuvoja, jotka
-pyytävät kasvattaa ihmistä kärsimään jalolla tavalla. Esimerkiksi:
-"Kaikesta, mikä ilahuttaa mieltäsi tai tuottaa hyötyä tai mitä
-rakastetaan, muista lausua, minkälaatuista se todella on. Jos se on
-omaisuuttasi, niin muista että se voi kadota. Jos se on vaimosi tai
-lapsesi, muista että he voivat kuolla."
-
-"Kuolema", sanoo eräs hautakirjoitus Chesterin katedraalissa:
-
-    "Kuolema, tuo muistuttaja suuri, monesti todistaa:
-    Tomua hellii hän, ken ihmistä rakastaa."
-
-"Älä toivo mitään liian kiihkeästi. Jos menet kylpemään ja sinua kiusaa
-siellä ihmisten tungeskelu, ilveily, varasteleminenkin, niin älä menetä
-malttiasi; muista, että tärkeämpää kuin kylpy on oman luonnollisen
-mielentilasi säilyttäminen. Ja samoin kaikissa huolissa; ihmisiä ei tee
-levottomaksi niin paljon itse asiat kuin heidän ajatuksensa asioista.
-
-"Jollet voi saada tapahtumia toiveittesi mukaan, niin laita, että
-tahtosi tulee sopusointuun tapahtumain kanssa.[74] Jos menetät elämän
-parhaat lahjat, niin älä katso niitä menetetyiksi, vaan sano, että ne
-on toimitettu takaisin sille, joka ne antoi. Kaikkia koettelemuksia
-vastaan on sinulla apu omassa sydämessäsi -- pidättyväisyys
-varustuksena intohimoja vastaan, kärsivällisyys loukkauksia, lujuus
-vaivaa vastaan. Aloita pikkuasioista: jos sinulta varastetaan, niin
-muista, että mielenrauhasi on arvokkaampi ja painavampi kuin se asia,
-joka sinulta varastettiin. Seuraa luonnon opastusta, se on tärkeätä;
-älä kaipaa mitään, älä halua mitään, joka saattaa häiritä tätä
-päämäärää. Käyttäydy niinkuin pidoissa -- ota kiitollisena ja
-kohtuullisesti, mitä eteesi asetetaan, äläkä pyydä enempää; korkeampi
-ja jumalallisempi kanta on olla valmis ja kyetä kieltäytymään siitäkin,
-joka annetaan sinulle tai jonka helposti voisit saada. Sääli toisia,
-ainakin ulkonaisesti, kun suru ja vastoinkäyminen heitä kohtaa; mutta
-ajattele omassa sydämessäsi, että miehevälle ja viisaalle ja
-rehelliselle miehelle ei itse asiassa ole mitään sellaista kuin
-vastoinkäyminen; se on vain ruma näky; korpin koikkuminen ei voi
-ennustaa mitään onnettomuutta sellaiselle miehelle, hän on sen vallan
-yläpuolella.
-
-"Me emme valitse osaamme elämässä eikä meillä ole mitään tekemistä
-sellaisten osain kanssa; meidän velvollisuutemme vain on ne taitavasti
-esittää. Orja saattaa olla yhtä vapaa kuin konsuli; ja vapaus on suurin
-siunaus; sen rinnalla kaikki muu on vähäpätöistä ja vailla merkitystä;
-sen kun omistan, ei minulta mitään puutu, ilman sitä eivät muut ole
-mahdollisia. Ei kukaan voi loukata sinua, jos et katso hänen sanojaan
-tai tekojaan loukkauksiksi.[75] Olkoon kuoleman suuri totuus joka päivä
-silmiesi edessä, ja kaikki asiat kutistuvat todellisiin suhteisiinsa.
-Kuten merimatkalla, kun laiva pysähtyy satamaan ja sinä lähdet hakemaan
-vettä, sopii kyllä poimia näkinkenkä tai kukkanen, mutta sinun tulee
-pitää mielessäsi laiva ja lakkaamatta tarkata, kutsuuko laivanpäällikkö
-lähtöön, ja sitten sinun tulee jättää kaikki muu, ettei sinua sidottuna
-noudettaisi laivaan niinkuin elukoita kuljetetaan. Samalla tavalla on
-elämässä; jos sinulle näkinkengän ja kukkasen sijasta annetaan vaimo ja
-lapsi, ei mikään sitä estä; mutta jos päällikkö kutsuu, juokse laivaan,
-jätä ne kaikki äläkä katso taaksesi, ja jos olet vanha, älä poistu
-pitkälle laivasta, ettet jäisi kun hän kutsuu." Vertaus on
-merkityksellinen ja kenties seuraavat Sir Walter Scottin sanat,
-nimettöminä asetetut erään hänen Waverley-romaaninsa luvun alkuun,
-auttavat valaisemaan sitä:
-
-    Kuolema meidät kaappaa karkelosta, sieppaa
-    Kuin hoitajatar juonikkaan lapsen, sieppaa
-    Kaikista turhista puuhista -- sen töykeä kutsu
-    Repäisee rikki lemmekkäät siteemme kaikki.
-    Hyvä vain, jos niistä vastata voit siinä maassa
-    Missä kaiken puntarina on totuuden vaaka.
-
-"Säilytä oikeat suhteet toisiin ihmisiin; älköön heidän kelvoton
-menettelynsä vaikuttako sinun velvollisuuksiisi. Onko isäsi tehnyt
-väärin, onko veljesi ollut kohtuuton? Sittenkin hän _on_ isäsi, hän
-_on_ veljesi; ja sinun tulee ajatella suhdettasi häneen, olkoon hän sen
-arvoinen tahi ei.
-
-"Velvollisuutesi jumalia kohtaan on, että muodostat heistä oikeat
-käsitteet. Usko että he tekevät kaikki asiat hyvin, ja silloin sinun ei
-tarvitse koskaan nurista tai valittaa.
-
-"Käytännölliseksi osviitaksi", sanoo Epiktetos, "määrää itsellesi joku
-ihanne ja menettele sitten sen mukaan. Ole enimmiten vaiti tahi, jos
-puhut, niin älä haasta arkisista ja mitättömistä asioista, kuten
-koirista, hevosista, kilpa-ajoista tai nyrkkitaisteluista. Vältä
-mieletöntä ja yletöntä naurua, alhaisia huvituksia, epäsiveyttä,
-komeilua, näytäntöjä, luentotilaisuuksia ja kaikkia itseviisaita
-huomautuksia. Ota esikuvaksesi suuret ja hyvät miehet. Älä anna pelkän
-ulkonäön sokaista itseäsi. Tee mikä on oikein kokonaan katsomatta
-siihen, mitä ihmiset mahtavat sanoa tai ajatella. Muista että ruumiisi
-on vallan vähäpätöinen seikka ja tarvitsee perin vähän; aivan samoin
-kuin jalka tarvitsee kengän eikä mitään huikaisevaa kultasaumaista,
-purppuraista tai kivihelmikoristeista. Kehnouden merkki on kuluttaa
-kaikki aikansa ruumiinsa asioitten huolehtimiseen tai ruumiillisiin
-harjoituksiin. Älä ole kärkäs arvostelemaan toisia äläkä pane pahaksesi
-heidän arvosteluaan sinusta. Jokaisessa asiassa", sanoo hän, ja tämä
-on hänen kuvaavimpia lausuntojaan, "on kaksi kantaa: toinen, joka on
-siedettävä, toinen, joka ei ole. Esim. jos veljesi tekee sinulle
-väärin, älä ota asiaa siltä kannalta, että hän tekee väärin, sillä tämä
-on hänen kantansa, sietämätön, vaan mieluummin siltä kannalta, että hän
-on veljesi, kasvinkumppalisi; silloin omaksut asiasta sen näkökohdan,
-miltä se on siedettävä."
-
-Kaikki nämä ohjeet sopivat yleiseen käytettäviksi, mutta Epiktetos
-lisää näihin toisia, jotka koskevat filosoofin oikeata käyttäytymistä,
-se on henkilön, jonka omaksuma ihanne on korkeampi kuin suuren joukon.
-Ennen kaikkea hän velvoittaa häntä välttämään tuomitsemista ja
-kerskailua. "Ravitse itseäsi omilla periaatteillasi, vaan älä
-levittele niitä esille näyttääksesi, paljonko olet nauttinut. Harjoita
-itsesikieltämistä, mutta älä sillä rehentele. Ole itsenäinen ja
-kohtuullinen; älä katso toisten mielipiteeseen tahi arvosteluun, mutta
-ole varuillasi itsesi, ikäänkuin vaarallisimman vihollisesi, suhteen.
-Älä pöyhkeile filosoofisilla _tiedoillasi_, jotka ovat itsessään
-arvottomia, vaan ylpeile vakavan jalosta toiminnastasi. Älä koskaan
-hellitä pyrkimyksissäsi, vaan kurkota kohti täydellisyyttä. Olkoon
-rikkomattomana lakinasi se, mikä näyttää parhaalta ja oikealta; ja jos
-sinulle tapahtuu jotakin vaivalloista tai mieluista, kunniakasta tai
-kunniatonta, muista, että nyt on taistelu, nyt jo on Olympian
-kilpaleikki eikä sitä enää sovi siirtää tuonnemmaksi, ja että yhdestä
-päivästä ja yhdestä seikasta riippuu edistymisesi elämä ja kuolema.
-Sillä tavalla Sokrates kohosi korkealle, että hän kaikissa
-kohtaloissaan seurasi järkeä. Sinäkin siis, vaikka et suinkaan vielä
-ole Sokrates, olet velvollinen elämään niinkuin se, joka tahtoo olla
-Sokrates." Nämät ovat jaloja sanoja, mutta sille, joka niitä lukee, ei
-tarvitse muistuttaa noita pyhiä ja paljon syvällisempiä sanoja:
-"_Olkaa täydelliset, niinkuin teidän Isänne, joka on taivaassa, on
-täydellinen." "Katso nyt on sovelias aika; katso nyt on autuuden
-päivä_."
-
-Tähän lyhyeen piirrelmään olemme sisällyttäneet kaikki _Ojennusnuoran_
-tärkeimmät ajatukset. Se päättyy näihin sanoihin: "Joka tilaisuudessa
-tulee olla mielessä nämä ohjeet:
-
-    "Mua johda, jumaluus ja sallimus,
-    kuin vain te määrännettekin:
-    halusta seuraan -- jos en tahdokaan,
-    mun pahan, kurjan seurattava on!" (Kleanthes.)
-
-    "Säveesti kohtaloon ken alistuu,
-    hän viisas on ja tuntee taivaan lait". (Euripides.)
-
-Ja kolmanneksi:
-
-"Oi, Krito, jos jumalat hyväksi näkevät, tapahtukoon niin. Anytos ja
-Melitos, syyttäjäni, saattavat minut tosin tappaa, mutta eivät voi
-minua vahingoittaa." (Sokrates.)
-
-Tähän viimeksi esitettyyn, Platon Apologian lopussa mainittuun elämän
-käsitykseen Epiktetos palaa toisaalla: "Mihin apulähteisiin meidän on",
-kysyy hän, "turvautuminen suuren vaaran hetkellä? Mihinpä muuhun kuin
-siihen, että johdamme muistoomme, mikä on tai mikä ei ole meidän
-vallassamme, siihen, mikä meille on ja mikä meille ei ole mahdollista?
-Minun täytyy kuolla. Olkoon niin; mutta täytyykö minun kuolla
-huokaillen? Minut heitetään kahleisiin; mutta pakkoko minun on sitä
-vaikerrella? Minut karkoitetaan maanpakoon; hyvä, kuka estää minua
-lähtemästä sinne naurussa suin ja iloisin ja levollisin mielin?
-
-"Kavalla salaisuus.
-
-"Sitäpä en tahdo, sillä _se_ on omassa vallassani.
-
-"Sittenpä minä panen sinut kahleisiin.
-
-"Hyvä herra, mistä puhuttekaan? Panna _minut_ kahleisiin. Ei, ei,
-saatatte kahlehtia raajani, mutta ei edes Zeus itse pysty vallitsemaan
-minun tahtoani.
-
-"Minäpä heitän sinut vankilaan.
-
-"Pienen ruumis-riepuni; niin, epäilemättä.
-
-"Minä lyön pääsi poikki.
-
-"Enkö ole teille sanonut, että pääni on ainoa, jota ei voi lyödä
-poikki?
-
-"Senkaltaisia asioita filosoofien pitäisi ajatella ja joka päivä niistä
-kirjoittaa ja niissä harjoittaa itseään."
-
-Monessa muussa kohdassa Epiktetos osoittaa, että ihmisen vapaa tahto on
-hänen jaloin etuoikeutensa ja että meidän ei pidä "myydä sitä
-rihkamasta", eli kuten raamattu vielä jyrkemmin ilmaisee, "myydä
-itseämme tyhjästä". Hän kertoo esim., kuinka keisari Vespasianus
-täydellisesti erehtyi koettaessaan saada Helvidius Priscusta jäämään
-pois senaatista. "Koska minä olen senaattori", sanoi Helvidius, "niin
-minun _täytyy_ mennä." "Ole sitten edes vaiti siellä." "Älä tee minulle
-kysymyksiä, niin minä olen vaiti." "Mutta minun _täytyy_ kysyä
-mielipidettäsi." "Ja _minun_ täytyy sanoa, mikä on oikein." "Mutta minä
-annan tappaa sinut." "Enkö koskaan ole sanonut, että olen kuolematon?
-Tee sinä tehtäväsi, _minä_ teen _omani_. Sinun asiasi on tappaa minut,
-minun kuolla vapisematta; sinun tehtäväsi on ajaa minut maanpakoon,
-minun lähteä sinne valittamatta."
-
-Näemme näistä huomattavista otteista, että viisain pakanoista oli,
-Jumalan armosta, tullut siihen käsitykseen, että elämä oli jumalallisen
-kaitselmuksen alainen. Vaan kuinka hämärä kuitenkin olikaan heidän
-aavistuksensa tästä totuudesta, kuinka epävarma heidän otteensa,
-verrattuna siihen, minkä halvinkin kristitty voi saavuttaa! Eivät he
-koskaan ratkaisevalla tavalla käyneet käsiksi kuolemattomuusoppiin.
-Eivät he koskaan päässeet irti kummittelevasta pelosta, että kukaties
-he sittenkään eivät olisi mitään muuta sen parempaa kuin mitättömiä
-laiminlyötyjä atoomeja, joita näkymätön, persoonaton, salaperäinen
-voima nakkelee maailmanpyörteessä sinne ja tänne ja joitten tämän
-jälkeen on määrä "tulla suljetuiksi rautavuorten keskelle" tai
-
-    "tuulten tuivertamina,
-    väkipuuskain viskomina
-    lentää halki maailman,
-    avaruudessa vaappuvan."
-
-Heidän uskonsa persoonalliseen jumalaan sekaantui heidän uskoonsa
-luontoon, joka, erään nykyaikaisen skeptikon kielellä puhuen, "toimii
-peloittavan samankaltaisesti: tylynä kuin kohtalo, itsevaltiaana kuin
-tyranni, armottomana kuin kuolema; liian summattomana ylistettäväksi,
-vääjäämättömänä lepytettäväksi, sillä ei ole korvaa rukoukselle, ei
-sydäntä hädälle, ei käsivartta auttamaan". Kuinka erilainen onkaan
-kristityn toivon suloinen ja leppeä varmuus, hänelle kun Kristus on
-tuonut elämän ja kuolemattomuuden valon! Sillä "onni" ei ole ainoastaan
-"harkinnan tytär", kuten sitä kutsuu vanha kreikkalainen lyyrillinen
-runoilija, vaan myöskin rakkauden tytär. Kuinka erilaatuinen onkaan
-Davidin rukous, hänen pahimman tuskansa ja häpeänsäkin hetkellä:
-"Hyvä henkesi johtakoon minua tasaista maata." Johdatus ja rakastavan
-käden johdatus oli -- niinkuin hän tänä synkkänäkin aikana
-havaitsi -- hänen elämänsä varsinainen laki; ja kärsimyksen
-puhdistamana hänen sielussansa asui vain yksi toivomus -- se toivomus,
-että häntä ohjattaisiin, ei menestykseen, ei kadotetun kunnian
-jälleensaavuttamiseen, ei edes menetetyn viattomuuden takaisin
-voittamiseen, vaan ainoastaan -- jos kohta koviakin polkuja --
-vanhurskauden maahan. Ja koska hän tiesi, että Jumala johtaisi hänet
-sinne, ei hänellä ollut mitään toivomusta, ei mitään huolta sitä
-paitsi.
-
-Päätämme tämän luvun kääntämällä moniaita Epiktetoksen katkelmia, joita
-toiset kirjailijat ovat tallettaneet meille. Näiden katkelmain viisaus
-ja kauneus varmaankin kiinnittää lukijan mieltä, sillä Epiktetos oli
-niitä harvoja, "joiden ajatusten tomussakin piili kultaa".
-
-"Maailman hyörinään kietoutunut elämä on kuin talvinen virta, sillä se
-on väkevä ja täynnä muraa ja vaikeakulkuinen ja tyrannillinen ja
-kuohahtava ja äkkiloppuinen."
-
-"Sielu, joka viipyy hyveen vaiheilla, on kuin ikuinen kevät, sillä se
-on puhdas ja kirkas ja virvoittava ja puoleensavetävä ja avulias ja
-rikas ja viaton eikä mieti kenellekään vahinkoa."
-
-"Jos tahdot tulla hyväksi, niin usko ensin olevasi paha." Vertaa Matt.
-IX, 12: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat". Joh. IX, 41:
-"Nyt te sanotte: Me näemme; sentähden syntinne jää olemaan". 1 Joh. I,
-8: "Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja
-totuus ei ole meissä."
-
-"Alhaista on ihmisen, joka juomansa maustaa mehiläisten antimilla,
-paheella kitkeröittää sielunsa, joka on Jumalan lahja."
-
-"Ei mikään ole halpamaisempaa kuin huvitusten halu, rahanhimo ja
-julkeus: ei mikään jalompaa kuin ylevämielisyys ja säveys ja
-ihmisrakkaus ja hyvät työt."
-
-"Viiniköynnöksessä on kolme terttua: ensimmäinen mielihyvän, toinen
-humalan, kolmas röyhkeyden."
-
-"Hän on juomari, joka juo enemmän kuin kolme lasia; ellei hän olekaan
-humalassa, niin hän on kuitenkin mennyt yli kohtuuden."
-
-Runoilija George Herbert on asettanut saman rajan:
-
-    "Sä kohtelias tahdotko olla? Muista:
-    _Kolmas malja vain tai paikalta poistu_,
-    Sillä ennen kaikkea viini
-    Lamaan lyö Jumalan leiman."
-
-"Samoin kuin sataman majakkatulet, jotka muutaman risun avulla
-synnyttävät suuren lieskan ja antavat riittävän avun merellä kulkeville
-aluksille, samoin myös kirkassieluinen ja vähään tyytyväinen mies
-isossa kaupungissa aikaansaa suurta siunausta kaupunkilaisten parissa."
-
-Yhtä kaunis on eräs Epiktetoksen vielä yleisemmin käyttämä vertaus.
-"Mitä hyvää", kysyi joku, "Helvidius Priscus teki vastustaessaan
-Vespasianusta, hän kun oli aivan yksin?" "Mitä hyvää", vastasi
-Epiktetos, "purppura tekee kankaalle? _Se on loistava itsessään ja
-loistava myöskin antamansa esimerkin kautta_."
-
-"Samaten kuin aurinko ei odota rukouksia ja manauksia noustakseen, vaan
-kaikkien tervehtimänä heti puhkeaa paistamaan, siten älä sinäkään odota
-suosionosoituksia ja hyvähuutoja ja kiitospuheita tehdäksesi hyvää,
-vaan ole hyväntekijä omasta ehdostasi ja niin sinua rakastetaan kuin
-aurinkoa."
-
-"Kun Thalekselta kerta kysyttiin, mikä oli yleisin omaisuuden laji, hän
-vastasi: 'toivo, sillä sekin, jolla ei ole mitään muuta, pitää kiinni
-toivosta'."
-
-"Johtakaa, johtakaa minua eteenpäin, toivoni", sanoo Macdonald; "minä
-tiedän, että te olette totiset ettekä turhat. Te häviätte silmistäni
-päivä toisensa jälkeen, mutta nousette uusin muodoin. Minä tahdon
-seurata teidän pyhää vilppiänne; seurata, kunnes olette vieneet minut
-Isäni jalkain juureen taivaassa, jossa minä löydän teidät kaikki
-jälleen kootuin siivin välkehtien siinä safiirin hämyssä, missä seisoo
-Hänen valtaistuimensa, meidän kotimme."
-
-"Mitä ei pidä tehdä -- älä ajattelekaan sen tekemistä." Vertaa
-runosäettä
-
-    "Varo tarkkaan ajatuksiasi, ne kuullaan taivaassa."
-
-Kun Epiktetokselta kysyttiin, mitenkä voisi vihamiestä vahingoittaa,
-vastasi hän: "pakottamalla hänet toimimaan niin jalosti kuin
-mahdollista". Vertaa Room. XII, 20: "Jos vihollisellasi on nälkä, ruoki
-häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, _sillä näin tehden sinä kokoat
-tulisia hiiliä hänen päänsä päälle_."
-
-"Jos aina muistat, että mitä tehnetkin ruumiin tai sielun puolesta,
-Jumala on todistajana, niin et erehdy et rukouksissasi etkä toimissasi;
-ja Jumala asuu luonasi." Vertaa Ilm. III, 20: "Katso, minä seison oven
-takana ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin
-minä käyn hänen luoksensa sisälle ja aterioin hänen kanssaan, ja hän
-minun kanssani."
-
-Eräässä tutkielmassa, jonka hän kirjoitti todistaakseen, että Jumala
-valvoo ihmisten tekoja, Epiktetos on kunkin meidän rinnallemme
-asettanut oman vartijahenkemme -- hengen, joka ei nuku ja jota ei voi
-pettää -- ja jättänyt meidät sen suojeltaviksi. "Ja mille paremmalle
-tai huolekkaammalle vartijalle hän olisi voinut uskoa meidät? Kun siis
-olet sulkenut ovesi ja sammuttanut tulen, _muista, ettet koskaan sano
-olevasi yksin_. Sillä sinä et ole yksin; Jumala on läsnä ja hänen
-varjeleva henkensä; ja mitäpä _he_ tarvitsevat valoa nähdäkseen, mitä
-sinä teet?" Tämä kohta on ajatukseltaan melkein yllättävän yhtäläinen
-kuin Syrakin kirjan sanat: "Mies, joka aviokäskynsä rikkoo, ja
-ajattelee itsellänsä: kuka minun näkee? Pimeys on minun ympärilläni ja
-seinät verhottavat minun, niin ettei kenkään näe minua: Ketä minun
-pitäis karttaman? se Korkein ei tottele minun syntiäni. Tämä välttää
-ainoasti ihmisten silmät, ja ei muista Herran silmää paljoa
-kirkkaammaksi aurinkoa. Joka näkee kaikki, mitä ihmiset tekevät, ja
-katsoo salaisiinkin loukkaisihin. Hän tietää kaikki kappaleet,
-ennenkuin ne luoduiksi tulevat, niinkuin sittenkin, koska ne luodut
-ovat. Se mies pitää julkisesti kaupungissa rangaistaman. Ja pitää
-otettaman kiinni, koska hän vähimmän eteensä katsoo." (Syrakin kirja
-XXIII, 25-31.)
-
-"Kun olimme lapsia, uskoivat vanhempamme meidät kasvattajan huostaan,
-joka aina valvoi, että meille ei tapahtuisi mitään vahinkoa; mutta kun
-kasvoimme miehiksi, jättää Jumala meidät omantunnon varjeltaviksi.
-Siksi meidän ei millään muotoa pidä ylenkatsoa tätä valvontaa, koska
-siten olisimme Jumalan mieltä vastaan ja omantuntomme vihamiehiä."
-
-Niin kauniita ja merkittäviä kuin nämä katkelmat ovatkin, ei meillä ole
-tilaa enemmälle, ja meidän täytyy lopettaa vertaamalla viimeksisanottua
-George Herbertin kuuluisiin sanoihin:
-
-    Herra! Kuinka huolekkaasti oletkaan meidät vyöttänyt!
-      Vanhemmat ensin totuttavat meitä. Sitten koulumestarit rakentavat
-    meidät lakien mukaan. He lähettävät meidät sidottuina
-      Järjen normeihin. Pyhiä lähettejä;
-    Papit ja pyhäpäivät, synnin kintereillä murhe;
-      Surut luokitellut; tuskia kaiken kokoisia;
-    Hienoja verkkoja ja sotajuonia, millä siepata meidät vangiksi!
-      Avatut raamatut; miljooneja yllätyksiä;
-    Siunauksia etukäteen; kiitollisuuden siteitä;
-      Kunnian sävel korvissa soiden:
-    Häpeä ulkona; sisällä omatuntomme;
-      Enkeleitä ja armoa; ikuista toivoa ja pelkoa!
-    Vaan kaikki nämä rajat varusteinensa
-      Ne kokenut helmasynti puhaltaa peräti pois.
-
-
-
-
-5 Luku.
-
-EPIKTETOKSEN TUTKIELMAT.
-
-
-Epiktetoksen _Tutkielmat_, sellaisina kuin Arrianos ne alkuisin
-julkaisi, käsittivät kahdeksan kirjaa, mutta vain neljä on säilynyt.
-Monessa suhteessa ne ovat hänen mielipiteittensä arvokkain ilmaisu.
-_Ojennasnuoran_ tylyssä suppeudessa, "käskevässä lyhyydessä" on jotakin
-lievästi vieroittavaa. "_Ojennusnuorassa_", sanoo Martha,[76]
-"stoalaisuus julistaa lakejansa milteipä epäinhimillisen
-tunteettomasti; se velvoittaa kaikki sydämen pyyteet,
-kunnianarvoisimmatkin, vaikenemaan; se kerskuu sillä, että käy niitä
-vastaan sotaa elämästä ja kuolemasta ja näyttää haluavan suistaa
-ihmisen oikeutetuimmatkin ja jaloimmatkin tunteet. Lukiessaan näitä
-jäyhiä säädöksiä melkeinpä uskoisi, että tämä siveyselämän lainlaatija
-on mies vailla sydäntä, ja jollei meitä viehättäisi kielen omaperäinen
-suorasukaisuus, niin ei tämä kivikova tyyli tuntuisi olevan muuta kuin
-haavemaisen systeemin sovinnaisia säädöksiä tahi pyrintöjä mahdottomaan
-täydellisyyteen." _Tutkielmat_ ovat paremmin selittävää ja perustelevaa
-laatua, seikkaperäisempiä, inhimillisempiä. Niitä lukiessaan tuntee
-seisovansa vastakkain inhimillisen olennon kanssa, ei ihanteellisen
-viisaan miehen marmoripatsaan kanssa. Tyyli on, totta kyllä,
-yksinkertainen, mutta sen "atleettimainen alastomuus" sopii hyvin tähän
-taistelevaan siveysoppiin; sen pittoreski ja naulanpäähän osuva laatu,
-sen voimakkaat vertaukset, sen kansanomaiset käänteet, sovinnaisen
-sirouden täydellinen puute, luo sille jonkunlaisen "plebeijisen
-omaperäisyyden"; se viehättää melkeinpä kuin autobiografia. Terävällä
-logiikalla ja vääjäämättömällä vakaumuksella "hän painiskelee
-intohimojen kanssa, kyselee niiltä, panee ne vastaamaan ja hämmentää ne
-muutamin sanoin, jotka monesti ovat ihastuttavia. Tämä Sokrates vailla
-suloa ei huvita meitä sillä, että kaataisi vastustajansa kietovan
-väittelyn verkkoihin, vaan tarttuu häneen kovakouraisesti ja
-useasti parilla iskulla tekee hänestä lopun. Se on kuin Fokionin
-kaunopuheisuutta, jota Demosthenes vertaa herkeämättä nousevaan ja
-laskevaan kirveeseen."
-
-Senecan tavoin Epiktetoskin on saarnamies, siveyssaarnaaja, joka tosin
-ei ole yhtä nerokas, yhtä kaunopuheinen, yhtä laajan sivistyksen
-saanut, mutta paljon miehekkäämpi, selkeämpi, johdonmukaisempi ja
-ainettansa paremmin hallitseva. Hänen oppinsa ja hänen elämänsä olivat
-harvinaisessa määrässä sopusoinnussa, ja hänen mielipiteensä tekivät
-tuollaisen lyhyen esitystavan mahdolliseksi, sillä niitä ei heikonna
-mikään tekijän horjuvaisuus valon ja varjon välillä. _Tutkielmat_
-eroavat _Ojennusnuorasta_ ainoastaan esitystavan, lukuisain kaskujen,
-alleviivattujen kuvien ja elävän keskustelumuodon puolesta. Pascalin
-huomautus, että Epiktetos tunsi ihmissydämen lujuuden, vaan ei tuntenut
-sen heikkoutta, soveltuu kyllä _Ojennusnuoraan_, mutta on tuskin
-puolustettavissa, jos tuomitsemme häntä eräiden vastausten mukaan,
-joita hän antoi niille, jotka tulivat häneltä etsimään lohdutusta tai
-neuvoa.
-
-_Tutkielmat_ eivät ole systemaatiset luonteeltaan, ja vaikka ne
-olisivatkin, niin ehkäisisi neljän viime kirjan katoaminen meitä
-rakentamasta tätä systeemiä sillä lailla, että sille mitenkään voisi
-vaatia täydellisyyttä. _Ojennusnuoran_ lyhyestä esityksestä lukija jo
-lie päässyt käsittämään Epiktetoksen tärkeimmät periaatteet ja
-ajatukset; filosoofisten koulujen fysiikkaan ja metafysiikkaan hän ei
-puuttunut lainkaan; hänen päämääränsä oli siveyden saarnaaminen,
-ihmisten elämän jalostaminen ja heidän sydämensä liikuttaminen. Hän ei
-lainaillut toisilta, ei liioin keksinyt mitään uutta, mutta hän antoi
-stoalaisuudelle käytännöllisen todellisuussuunnan. Meidän on nyt vain
-valitseminen hänen _Tutkielmistaan_ muutamia häntä enimmän kuvaavia
-mielipiteitä ja esittäminen, miten hän teroitti niitä kuulijainsa
-huomioon.
-
-Stoalaisuuden erikoisia omalaatuisuuksia oli ehdottoman
-riippumattomuuden eli itseriippuvaisuuden tavoittelu. Kun nyt ihmisten
-heikkous ja orjasielu enimmäksensä on seurausta siitä, että he
-havittelevat ylellisyyttä, täytyy tosi miehen ehdottomasti päästä irti
-kaikesta tämäntapaisesta halusta. Hänen täytyy lisätä rikkauttansa
-supistamalla toivomuksia; hänen täytyy ylenkatsoa _kaikkea_ sitä
-ylellisyyttä, jota ihmiset kaipaavat, ja hänen täytyy melkoisesti
-vähentää muka välttämättömien tarpeittensa määrää. Olemme jo nähneet
-muutamia niistä todisteluista, jotka viittaavat tähän suuntaan;
-lisätkäämme niihin nyt joitakin _Tutkielmien_ kolmannesta kirjasta.
-
-Joku suuri puhuja, joka oli lähdössä Roomaan erästä oikeusjuttua
-varten, oli tullut tapaamaan Epiktetosta. Filosoofi otti hänet hyvin
-kylmästi vastaan, koska ei uskonut hänen tulleen tosi mielessä.
-"Minulta et saa enempää", sanoi hän, "kuin mitä saisit joltakin
-rajasuutarilta tai vihannesmyyjältä, sillä olet tullut vain, koska
-sattui niin sopimaan, ja sinä tahdot vain arvostella esitystapaani etkä
-todellisuudessa halua oppia _periaatteita_." "Hyvä", vastasi puhuja,
-"mutta jos minä harrastaisin sentapaisia asioita, niin olisinhan vain
-sinunlaisesi köyhä poloinen, vailla pöytäkalustoa tai ajoneuvoja tai
-maatilaa." "Minä en kaipaa moisia tavaroita", vastasi Epiktetos; "ja
-sitäpaitsi olet sinä loppujen lopuksi sittenkin minua köyhempi."
-"Mitenkä niin?" "Sinulla ei ole vakavuutta, ei sopusointua luonnon
-kanssa, et ole vapaa huolista. Oli mulla suojelija tai ei, mitä se
-minua liikuttaa? _Sinua_ kyllä. Minä olen sinua rikkaampi. _Minä_ en
-huoli siitä, mitä keisari ajattelee minusta. _Minä_ en ketään
-mairittele. Siinä minun omaisuuteni sinun hopeisten ja kultaisten
-pöytäkalustojesi asemesta. Sinulla on _hopeiset_ astiat, mutta
-_saviset_ mielipiteet, periaatteet ja toivomukset. Minun sieluni on
-minulle kuningaskunta, ja se antaa minulle yltäkyllin ja mieluista
-toimintaa sinun levottoman tyhjäntoimituksesi sijasta. Kaikki sinun
-tavarasi näyttää sinun silmissäsi vähältä, minun näyttää suurelta
-omissa silmissäni. Sinun halusi on tyydyttämätön, minun on tyydytetty."
-Vertaus, johon hän päättää keskustelun, on todella merkillinen. Kerta
-oli minulla tilaisuus kuulla, kun Sir William Hooker selitti kuningatar
-Adelaide-vainajalle Kew-museon esineitä. Niitten joukossa oli
-kokos-pähkinä, jonka kyljessä oli reikä, ja Sir William selitti
-kuningattarelle, että kun alkuasukkaat eräässä osassa Intiaa haluavat
-pyydystää apinoita, he tekevät reikiä kokospähkinään ja täyttävät ne
-sokerilla. Apinat pistävät kätensä reiästä sisään ja kaappaavat sen
-täyteen sokeria; mutta kun he nyt aikovat vetää näin kasvaneen nyrkin
-takaisin ulos, onkin aukko liian pieni; apinat taas eivät älyä päästää
-saalistaan, ja niin ne saadaan kiinni. Aivan samanlaista kuvaa, kuin
-tämän pienen anekdootin, käyttää Epiktetos jatkossa: "Kun pikkupojat
-pistävät kätensä ahdaskaulaiseen kiviruukkuun, joka on täynnä
-viikunoita ja manteleita, eivät he saakaan vedetyksi täysiä käsiään
-jälleen ulos ja rupeavat silloin itkemään. Päästä joitakuita viikunoita
-ja manteleita putoamaan, ja saat kätesi irti. Niin _sinäkin_, luovu
-haluistasi. Älä tavoita niin paljoa, ja sinä saat mitä haluat."
-"Onnellinen hän, joka ei toivo mitään, sillä hän ei pety."
-
-Toisekseen Epiktetos alituiseen kehoittaa pyrkimään korkealle; meidän
-ei pidä olla tavallisia lankoja elämän kankaassa, vaan paarre
-senaattorin toogassa, leveä purppurareunus, joka antaa loistoa ja
-kauneutta koko vaatteukselle. Mutta miten tietää, että meillä on voimia
-ja kykyjä tähän korkeaan tehtävään? Kuinka härkä leijonan lähetessä
-tietää, että sen asia on asettua puolustamaan koko laumaa? Jos meillä
-on suuret kyvyt, me kyllä pian olemme niistä tietoiset, ja jos meillä
-ei niitä ole, tulee meidän niitä vähitellen hankkia. Ei mitään suurta
-ole tehty tuota pikaa -- viiniköynnöksen täytyy kukkia ja kantaa
-hedelmä ja hedelmän kypsyä, ennenkuin saamme rypäleen purppuraiset,
-tertut -- "ensin oras, sitten tähkä, ja sen perästä kypsynyt vilja
-tähkässä".
-
-Mutta mistä meidän on johtaminen tämä velvollisuuden ja mahdollisen
-suuruuden ylevä tajunta? No, jos keisari olisi ottanut sinut pojakseen,
-etkö ylväin katsein ilmaisisi olevasi tietoinen ylennyksestäsi? Miksi
-et ole ylpeä siitä, että olet Jumalan poika? Onhan sinulla tosin
-ruumis, jonka takia monet ihmiset vaipuvat aivan läheiseen
-sukulaisuuteen raatelevain sutten, villien leijonain ja viekasten
-kettujen kanssa turmellen sen mikä on järkevätä itsessään, ja niin
-heistä tulee syöläitä nautoja taikka vahingollisia tuhoeläimiä. Mutta
-toiselta puolen, "jos", sanoo Epiktetos, "ihmisessä on todella
-muodostunut vakaumus siitä, että me olemme kaikki jollakin muotoa
-syntyneet Jumalasta ja että Jumala on kaikkien jumalain ja ihmisten
-isä, niin arvelen, että me emme koskaan ajattele alhaisesti tai
-matalasti itsestämme". Tuskinpa on suuri Milton jalommalla tavalla
-ilmaissut tätä totuutta sanoessaan, että "se joka pitää itseään
-kunniassa ja velvollisuuden mukaisessa arvossa, hän sekä sen takia että
-on Jumalan kuva että myös lunastuksensa hinnan vuoksi, jonka hän uskoo
-olevan selvästi merkittynä otsalleen, katsoo pystyvänsä jaloimpiinkin
-ja hurskaimpiin tekoihin ja olevansa liian arvokas moisessa
-alhaisuudessa ja saastaisuudessa, kuin synti on, häpäisemään ja
-tahraamaan itseänsä, koska hän on niin kalliisti lunastettu ja
-korotettu uuteen ystävyyteen ja lapsensuhteeseen Jumalan kanssa".
-
-"Ja mitenkä me voimme tietää, että olemme edistyneet? Me saatamme
-tietää sen, jos oma tahtomme on altis elämään sopusoinnussa luonnon
-kanssa; jos tulemme jaloiksi, vapaiksi, uskollisiksi, nöyriksi; jos
-emme mitään halaja, emme liioin mitään kaihda, joka on oman voimamme
-ulkopuolella, ja näin vapaudumme kaikista maallisista harrastuksista;
-jos elämämme on muuttumattomain ja jalojen lakien varman johdon
-alainen.
-
-"Mutta emmekö kohtaa vastuksia elämässä? Kyllä, epäilemättä; vaan eikö
-mitään sellaista ole Olympiassa? Eikö sinua siellä kuumuus polta, eikö
-siellä tilasta taistella, eikö sinua sateenkuurokin kastele, milloin
-sataa? Eikö siellä ole ihan liiankin runsaasti huutoa ja kirkunaa ja
-muuta meteliä? Ja sittenkin oletan, että siedät kaikkea tätä, jos
-korvaukseksi rinnan asetat näytelmän suurenmoisuuden? Ja entäs vielä:
-etkö ole saanut voimia kantaaksesi mitä hyvänsä sattuneekin? Etkö ole
-saanut ylevämielisyyttä, rohkeutta, lujuutta? Ja jos kerta minä olen
-ylevämielinen, välittäisinkö minä niin ollen mistään, mikä sattua
-voipi? Mikä saattaisi häiritä tai säikähdyttää minua tahi näyttää
-tuskalliselta? Eikö minun pidä käyttää kykyäni niitä tarkoitusperiä
-varten, joihin se on minulle lahjoitettu, vai pitääkö minun surra ja
-valittaa kaikissa elämän kohtaloissa? Päinvastoin, nämä vastukset ja
-vaikeudet ovat kiivaita vihamiehiä, jotka on yllytetty meitä vastaan,
-ja me saatamme ne voittaa, jos tahdomme, elämän olympialaisessa
-kisassa.
-
-"Mutta jos elämä taakkoinensa käy aivan sietämättömäksi, emmekö saa
-mennä takaisin Jumalan tykö, josta olemme tulleet? Eikö meidän tule
-näyttää varkaille ja rosvoille ja tyranneille, jotka vaativat
-vallitaksensa meitä ruumiimme ja tavaramme kautta, että heillä _ei
-mitään valtaa_ ole? Sanalla sanoen, eikö meidän pidä tehdä itsemurha?"
-Tiedämme, mitä Shakespeare sanoo tästä asiasta:
-
-    "Ken kärsis ajan ilkkua ja vitsaa,
-    Hylätyn lemmen tuskaa, korskan pilkkaa,
-    Vääryyttä sortajan, lain väännellystä,
-    Virastoit' ylpeitä ja potkuja,
-    Joit' ansiokkaat epatoilta saavat,
-    Jos puukon tutkaimella suoran tehdä
-    Vois elämästään? Ken nuo haitat kärsis
-    Ja hikois, voihkis elon kuorman alla,
-    _Jos pelko, mitä tulee kuolon maassa, --
-    Tuoss' salatussa, jost' ei matkamiesi
-    Palaja ykskään, -- niin ei huumais mieltä,
-    Ett' ennen kärsimme nää tietyt vaivat,
-    Kuin uusiin riennämme, joit' emme tunne_?"
-
-           (Hamlet, III, 1, -- P. Cajanderin suom.)
-
-Mutta Epiktetoksella ei ollut mitään ainehistoa sellaista
-vastausta varten. En muista ainoatakaan kohtaa, jossa hän viittaa
-kuolemattomuuteen tahi tulevaan elämään ja sen vuoksi on luultavaa,
-että hän joko ei ensinkään uskonut siihen tahi sivuutti sen sellaisena
-seikkana, joka ei ole meidän omassa vallassamme. Kuitenkaan ei hänen
-vastauksensa sisällä tuota itsemurhan ylistelyä, joka tavataan
-kauttaaltaan Senecan näytelmistä ja joka oli stoalaisuuden yleisimpiä
-lempiväitteitä. "Ystäväni", sanoo hän, "odottakaa Jumalan hetkeä,
-hetkeä, jolloin hän antaa teille merkin ja vapauttaa teidät tästä
-palveluksesta; sitten te saatatte vapauttaa itsenne mennäksenne hänen
-luoksensa. Mutta nykyisellänsä hillitkää itsenne, pitäkää paikkanne,
-jonka hän nyt on teille määrännyt. Sillä lopultakin on oleskelunne aika
-täällä lyhyt ja helppo niille, joitten mielipide on tätä laatua; sillä
-mitä tyrannia tai varasta tai tuomioistuinta saattavatkaan pelätä ne,
-jotka niin tyystin väheksyvät ruumista ja mitä siihen kuuluu? Jääkää
-siis älkääkä lähtekö ilman pätevää syytä."
-
-Näyttää siltä että Epiktetos sallii itsemurhan sitä kumminkaan
-kehumatta, sillä eräässä kohdassa (II, 1) hän sanoo: "Mitä on tuska?
-Pelkkä ruma naamio; vaihda se, niin näet, että asia on siten. Pahasti
-pidellään täällä meidän ruumis-riepuamme, mutta sitten taas
-hellävaroen. Ellei sinun sovi asioitasi kantaa, niin ovi on avoin; jos
-sopii, niin kestä. Oikein on, että ovi kaikissa olosuhteissa on avoin,
-sillä siten ihmiset pääsevät kaikesta vaivasta."
-
-Tämä _kärsimisen_ voima on pääsävel stoalaisten elämänopissa, ja
-alituiseen teroitetaan mieleen sen saavuttamisen tapaa, nimittäin että
-kaikkia ulkonaisia sattumuksia on ylenkatsottava. Olen jo kertonut
-jutelman Agrippinuksesta, jossa Epiktetos ihaillen näyttää, ettei
-suurinkaan onnettomuus saattanut pusertaa totisesta stoalaisesta
-suuttumuksen tai murheen sanaakaan.
-
-Kaikki välttämättömyys tulee siis stoalaisen näkökannan mukaan
-Jumalalta, ja meidän velvollisuutemme on olla nurkumatta sitä vastaan.
-Mutta kun tämä on johtava periaate mitä meihin itseemme tulee, kuinka
-meidän tulee kohdella toisia? Tässäkin velvollisuutemme kasvavat
-suorastaan suhteestamme Jumalaan. Tämähän suhde se juuri herättää
-meissä kunnioitusta itseämme kohtaan, senpä myöskin pitäisi velvoittaa
-meitä kunnioittamaan muitakin. "Orja, etkö mieli sietää omaa veljeäsi,
-jonka isä on sama Jumala kuin sinunkin? Mutta hän on kunnoton, ehkä --
-varas ja murhamies. Olkoon niin, sittenpä hän tarvitsee sitäkin enemmän
-sääliä. Ethän tahdo juurittaa pois sokeita ja kuuroja heidän
-onnettomuutensa takia, vaan säälit heitä; kuinka paljon säälittävämpiä
-ovatkaan kunnottomat ihmiset? Älä kiroa heitä. Oletko itse niin perin
-viisas?"
-
-Epiktetoksen määräykset eivät liioin kaikki ole abstraktisia
-periaatteita; useasti hän pysähtyy antamaan täsmällisiä käyttäytymisen
-ohjeita. Voiko esim. tavata viisaampaa kuin mitä hän puhuu tavoista
-(II, 18) ja siitä, kuinka parhaiten voi saavuttaa hyviä tottumuksia ja
-kukistaa huonoja? Hän huomauttaa, että me olemme tottumusten orjia;
-että jokainen yksityinen teko on tosiasia jokapäiväisessä elämässämme
-niinkuin hiekkajyvänen aavikon hietameressä, että joka kerta, kun
-olemme vihassa tai paha meissä paisuu, me lisäämme puita tuleen,
-kylvämme taudin myrkyllisiä siemeniä. Kuume voi tulla parannetuksi,
-mutta terveys siitä sittenkin heikontuu; ja samaten on myös sielun
-tautien laita. Nekin jättävät merkit jälkeensä.
-
-Otetaan esimerkiksi viha. "Sinähän et tahdo olla intohimoinen? Älä siis
-vaali sitä tapaa itsessäsi äläkä anna sille mitään yllykettä. Pysy
-alussa levollisena ja sitten luettele ne päivät, jolloin et ole ollut
-vihassa. Minun oli tapa suututella joka päivä, sitten vain joka toinen,
-sitten joka kolmas, sitten joka neljäs. Mutta jos kuluneeksi tulisi
-kolmekymmentä päivää ilman lankeemusta, niin uhraa Jumalalle
-kiitosuhri. Sillä tavat ensin irtaantuvat, vasta sitten kerrassaan
-saadaan juuritetuiksi pois. 'Minä en sortunut vihastukseen tänään, en
-liioin seuraavanakaan päivänä, enkä siten edelleen kahteen tai kolmeen
-kuukauteen, vaan hillitsin itseäni kaikissa kiusauksissa.' Ole varma,
-että jos _näin_ voit sanoa, olet oikealla tolalla."
-
-Mutta _mitenkä_ kaikki tämä on tehtävä? Siinä se suuri kysymys, ja
-Epiktetos on aivan valmis antamaan parhaan vastauksen minkä taitaa.
-Olemme jo maininneet erään kohdan, jossa hän (toisin kuin pakanallisten
-moralistien enemmistö) osoittaa, että hän oli täydellisesti käsittänyt,
-kuinka siveellisyyden kannalta tärkeätä on vallita huonoja
-_ajatuksiaankin_. Samaa oppia edelleen valaisee muuan toinen tarina
-Agrippinuksesta. Neron oli ruma tapa velvoittaa roomalaisia ylimyksiä
-esiintymään näyttämöllä tai gladiaattorileikeissä siinä mielessä, että
-hän siten voisi näyttää heidänkin muka hyväksyneen hänen halveksittavat
-temppuilunsa. Erään kerran Florus, joka oli kahden vaiheilla, totellako
-käskyä vai ei, kysyi asiassa neuvoa Agrippinukselta. "Mene kaikin
-mokomin", vastasi Agrippinus. "Mutta miksi _sinä_ et sitten mene?"
-kysyi Florus. "Koska", vastasi Agrippinus, "minä en tuumiskele sitä."
-Tähän vastaukseen sisältyi ajatus, että empiminen oli alistumista,
-tuumiskelu samaa kuin tuho; meidän täytyy aina toimia _periaatteiden_
-nojalla, emme saa koskaan pysähtyä tekemään laskelmia _seurauksista_.
-"Mutta jos minä en mene", huomautti Florus, "niin menetän pääni." "No
-menepä siis; mutta _minä_ en mene." "Miksi sinä et mene?" "Siksi että
-minä en tahdo olla palanen elämän tavanomaista kangasta; minä tahdon
-olla siihen ommeltu purppura."
-
-Ja jos vaadimme kuullaksemme pätevää _motiivia_ näin ylevää pyrintöä
-varten, niin Epiktetos sen kyllä antaa. "Yritä voittaa oman sisäisen
-äänesi hyväksyminen", sanoo hän, "tahdo näyttää kauniilta Jumalalle.
-Pyydä olla puhdas oman puhtaan itsesi kanssa ja Jumalan kanssa. Ja
-milloin joku paha mieliteko valtaa sinut, 'mene silloin, sanoo Platon,
-sovitusjuhlille, mene rukoilijana jumalten temppeleihin, niitten luo,
-jotka kääntävät pois pahan'. Mutta saattaahan riittää sekin, jos nouset
-ylös ja lähdet jalojen ja hyvien ihmisten pariin, elämään heidän
-esikuvansa mukaan, oli sinulla tällaisia ystäviä elävien tai
-kuolleitten joukossa. Mene Sokrateen luo ja tarkkaa sitä ehdotonta
-herruutta, jolla hän vallitsee kiusaukset ja intohimot; muista, kuinka
-kunniakas oli hänen tietoinen voittonsa itsestään. Mikä olympialainen
-triumfi! Kuinka se asettaakaan hänet lähelle itseänsä Herkulesta! Sen
-vuoksi on, kautt' taivaan, oikeus ja kohtuus tervehtiä häntä: 'terve,
-ihmeteltävä voiton sankari, joka olet voittanut, voittanut muita kuin
-kurjia nyrkkeilijöitä ja voimailijoita, tahi miekkailijoita ja heidän
-kaltaisiaan'. Ja jos näin totut kurittamaan itseäsi, saat nähdä,
-minkälaiset sinulle kehittyy hartiat, mitkä hermot, mitkä lihakset,
-pelkän jaarittelun ja muun tyhjän asemesta. Se mies on oikea
-voimailija, joka harjoittaa itseänsä taisteluun sentapaisten
-vastustajain kanssa. Ankara on ottelu, jumalallinen itse työ;
-kuninkuus, vapaus, lepo, rauha siinä on kysymyksessä. Ajattele Jumalaa;
-kutsu häntä, auttajaasi ja esitaistelijaasi, turvaksesi, niinkuin
-merimiehet myrskyn käsissä kutsuvat isoja kaksoisia. Ja todella, mikä
-myrsky onkaan tuimempi sitä, jonka nostattavat mahtavat harhakuvat
-heittäen järjen tolaltaan. Mitä muuta kuin harhakuva on myrsky
-itsekään? Sillä poistahan tuo kuoleman pelko, ja nostata sitten niin
-paljon jyrinää ja salamoita kuin tahdot, ja saat tuntea; kuinka suuri
-rauha ja levollisuus vallitseekaan siinä ihmisessä, jonka sielun
-hallitsevana voimana on järki? Mutta jos sinä joskus joutuisit
-alakynteen ja sanoisit, että sinä ensi kerralla aiot voittaa, ja sitten
-samoin kerta toisensa perästä, niin tiedä, että sellainen tila on huono
-ja heikko, niin että sinä lopuksi et edes tiedä tekeväsi väärin, vaan
-alatpa keksiä puolustelujakin synnillesi; ja siten tulet vahvistaneeksi
-todeksi Hesioduksen sanan: 'Tuho vaanii miestä, joka tehtävänsä
-tuonnemmaksi lykkää'." Niin on laita. Näin varhain oli pakanallinen
-siveysoppinut tullut tajuamaan sen syvällisen tosiseikan, että "vain
-tämä kerta" päätyy myönnytykseen "eihän siinä ole mitään pahaa".
-Hyvinpä laulaa Coventry Patmore:
-
-    Miten helppo on pysyä synnistä irti;
-    Miten työlästä voittaa vapaus taas;
-    Sillä peloittava totuus on, että ihminen
-    _Unohtaa_ taivaan, kotinsa entisen.
-
-Toisessa paikassa Epiktetos varoittaa meitä kumminkin liian väleen
-menettämästä rohkeuttamme pyrkiessämme hyvää kohti; ja ennen kaikkea
-varoittaa koskaan lankeamasta _epätoivoon_.
-
-"Kun painimestarin koulussa nuorukainen kaatuu, käsketään hänen nousta
-jälleen ylös ja käydä otteluun päivä toisensa jälkeen, kunnes hänellä
-on riittävät voimat; samoin täytyy meidänkin tehdä eikä olla niiden
-vaivaisten painijain kaltaisia, jotka yhden epäonnistumisen jälkeen
-antavat pyyhkäistä itsensä pois kuin pyörteen nieleminä. Sinun pitää
-vain _tahtoa_", sanoo hän, "ja se on tehty; mutta jos hellität, niin
-joudut perikatoon; sillä häviö ja voitto tulevat kumpikin sisältäpäin.
--- Ja mitä sinä tällä kaikella voitat? Sinä saavutat vaatimattomuutta
-röyhkeyden sijasta, puhtautta likaisuuden, kohtuutta päihtymyksen
-asemesta. Jos luulet olevan vielä parempia päämääriä kuin nämä, niin
-jatka kaikin mokomin syntiäsi, sillä ei mikään hyvä pysty sinua
-pelastamaan."
-
-Mutta erikoisen ankarasti Epiktetos varoittaa meitä ajatuksesta, että
-näiden periaatteiden julistaminen ja niistä _puhuminen_ on yksi asia --
-mutta aivan toista niiden mukaan _toimiminen_. Hän piiraisee
-humoristisen kuvan epäjohdonmukaisesta nimifilosoofista, joka
-kaunopuheisesti selvitteli, että mikään ei ole hyvää, paitsi mikäli se
-kuuluu hyveeseen, ja pahaa taas vain se, mikä on pahetta, sekä että
-kaikki muu on yhdentekevää. Läksipä hän sitten merelle. Nousee myrsky,
-mastot natisevat ja filosoofi huutamaan. Lähellä seisoo nenäkäs
-henkilö, joka ällistyneenä kysäisee: "_Pahettako_ se haaksirikko onkin?
-Jollei, niin eihän se voi olla mitään pahaa." Kysymys siinä määrässä
-suututti filosoofia, että hän oli vähällä iskeä nuijalla haastajaa
-päähän. Mutta Epiktetos armotta ilmaisee hänelle, että mies ei
-konsanaan ollut filosoofi muuten kuin nimeksi; että kun hän istui
-koulussansa pöyhistyneenä kunnianosoituksista ja liehakoimisesta,
-peittyi hänen synnynnäinen pelkuruutensa ja omahyväisyytensä vain
-lainattuihin höyheniin ja että hän oli vääryydellä anastanut itselleen
-stoalaisen nimen.
-
-"Miksi", kysyy hän toisessa kohdassa, "miksi kutsut itseäsi
-stoalaiseksi? Miksi petät joukkoja? Miksi näyttelet juutalaista, vaikka
-olet kreikkalainen? Etkö tiedä, millä perusteilla ihmistä sanotaan
-juutalaiseksi tai syyrialaiseksi tai egyptiläiseksi? Kun näemme jonkun
-joutavan tuuliviirin, on meidän tapana sanoa: 'Tuo ei ole mikään
-juutalainen, hän vain sellaista näyttelee'; mutta kun mies kokonaan
-rupeaa proselyytiksi ja täydelleen omaksuu juutalaisten opit, silloin
-hän sekä _on_ todellisuudessa juutalainen että siksi _kutsutaan_. Näin
-on myös meidän filosoofien; jos väärällä värillä itsemme sivelemme,
-_olemme juutalaisia nimeltä, mutta todellisuudessa jotakin muuta_... Me
-kutsumme itseämme filosoofeiksi, kun emme osaa esittää muiden ihmisten
-osaa, aivan kuin mies koettaisi nostaa Ajaxin kiveä, vaikka ei jaksa
-kohottaa kymmentä naulaa." Kohta on mielenkiintoinen ei ainoastaan
-sinänsä, vaan senkin takia, että se omituisella tavalla sekä kielen
-että ajatuksen puolesta muistuttaa Paavalia: "Ei se ole Juutalainen,
-joka vain ulkonaisesti on Juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka
-ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on Juutalainen, joka
-sisällisesti on Juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen
-ympärileikkaus Herrassa eikä kirjaimen mukaan; ja sellainen saa
-kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta." (Room. II, 28-29.)
-
-Paras tie tulla tosi-filosoofiksi ei suinkaan ole pelkästään se,
-että lukee kirjoja ja perehtyy opinkappaleisiin, vaan että
-järkähtämättömästi ahkeroi toimiaksensa ja pysyäksensä omissa
-alkuperäisissä periaatteissaan; tähän voi vielä lisätä
-johdonmukaisuuden ja itsetarkkaamisen. "Nämä periaatteet", sanoo
-Epiktetos, "luovat ystävyyttä kodissa, yksimielisyyttä kaupungissa,
-rauhaa kansojen kesken; ne tekevät ihmisen kelvolliseksi Jumalalle ja
-miehuulliseksi kaikissa olosuhteissa, ikäänkuin hän olisikin
-tekemisissä hänelle vierasten ja arvottomain kappalten kanssa. Nyt me
-kyllä pystymme kirjoittamaan näistä asioista ja puhumaan niistä ja
-luettua niitä kiittelemäänkin, mutta emme likimainkaan niitä noudata.
-Siitäpä johtuu, että myöskin meihin soveltuu lakedaimonilaisiin
-kohdistettu moite, joiden sanottiin olevan 'leijonia kotona, mutta
-kettuja Efesossa'; koulussa me olemme leijonia, mutta ulkopuolella
-kettuja."
-
-Nämä kohdat sisältävät, luulen ma, omaperäisimmät, tärkeimmät ja
-kuvaavimmat mielipiteet, mitkä tavataan _Tutkielmissa_. Eheimmin ne
-ovat selvitetyt pitkässä ja tärkeässä luvussa kyynillisestä
-filosofiasta. Oikea kyynikko -- ei sellainen, joka siksi pyrki raaoilla
-tavoilla ja pöyhistellen hupsussa yltiöpäisyydessä, vaan elämänsä ja
-periaatteittensa kautta -- oli ilmeisesti Epiktetoksen silmissä
-parhaita ihmisiä maan päällä. Ihanteensa hän haahmoittelee eräälle
-oppilaalleen, joka oli tiedustanut häneltä tätä asiaa.
-
-Aluksi hän lausuu, että oikea kyynikko on niin jalohenkinen olento,
-että se, joka sen alan itsellensä valitsee, mutta ei omaa tarpeellisia
-ominaisuuksia, sytyttää vastaansa taivaan vihat. Hän on kuin
-törkeäsuinen Tersites,[77] joka itselleen vaatii Agamemnonin ylhäistä
-asemaa. "Jos luulet", puhuu hän tälle nuorelle oppilaalle, "voivasi
-tulla kyynikoksi pelkästään pukeutumalla vanhaan vaippaan ja nukkumalla
-kovalla vuoteella ja kantamalla kerjurin pussia ja keppiä, anelemalla
-armopalasia ja herjaamalla jokaista, jonka näet hempeästi vaatetettuna
-tai purppuraan puettuna, niin et tiedä, mistä on kysymys -- mene
-silloin tiehesi; mutta jos tiedät, mitä oikea kyynikko tosiasiassa on,
-ja luulet kykeneväsi siksi, niin punnitse, mihin suureen tehtävään olet
-antautumassa.
-
-"Mitä ensinnäkin itseesi tulee: Sinun täytyy ehdottomasti heittäytyä
-Jumalan tahdon varaan. Sinun täytyy voittaa kaikki intohimot, kuolettaa
-kaikki pyyteet. Sinun elämäsi täytyy olla kuin avattu kirja Jumalan ja
-ihmisten edessä. Toiset kätkevät työnsä taloilla ja ovilla ja
-pimeydellä ja vartijoilla; sinun talosi, ovesi, pimeytesi olkoon pyhän
-hävyn tunto. Sinä et saa salata mitään; sinulla ei saa olla mitään
-kätkettävänä. Sinun täytyy olla tunnettu Jumalan lähettinä ja
-sanansaattajana ihmisten keskuudessa. Sinun täytyy opettaa
-ihmisille, että onni ei ole siellä, mistä he sitä sokeudessaan ja
-viheliäisyydessään etsivät. Ei se ole voimassa, sillä Myro ja Ofellius
-eivät olleet onnellisia; ei rikkaudessa, sillä Kroisos ei ollut
-onnellinen; ei vallassa, sillä konsulit eivät ole onnellisia; eikä
-kaikessa tässä yhteensä, sillä Nero ja Sardanapalus ja Agamemnon
-huokasivat ja itkivät ja raastivat hiuksiaan ja olivat olosuhteitten
-orjia ja ulkokuori heitä petti. Onni on sinussa itsessäsi; todellisessa
-vapaudessa, tyytyväisyydessä ja rauhassa, siinä, että voitat tai
-kukistat jokaisen epäjalon pelon, täydellisesti hallitset itseäsi; ja
-onnea on silloin 'elämän tasainen juoksu' keskellä köyhyyttä,
-maanpakoa, sairautta, vieläpä itsensä kuoleman varjon laaksossakin.
-Voitko käydä tähän olympialaiseen kiistaan? Ovatko jäntereesi ja
-lihaksesi kyllin lujat? Voitko katsoa silmiin sitä tosiseikkaa, että
-ne, jotka joutuvat tappiolle, myöskin saavat kärsiä pilkkaa ja
-kuritusta?
-
-"Ainoastaan Jumalan avulla sinä voit näin pitkälle päästä. Ainoastaan
-hänen avullansa voit antaa ruoskia itseäsi kuin aasi ja kuitenkin
-rakastaa niitä, jotka sinua ruoskivat, säilyttäen horjumattoman
-mielentyyneyden olosuhteissa, jotka toisissa ihmisissä herättäisivät
-levottomuutta ja surua ja pettymystä ja epätoivoa.
-
-"Kyynikon täytyy oppia olemaan ilman ystäviä, sillä missä hän
-saattaisikaan tavata arvoisensa ystävän tahi kuninkaan, joka ansaitsisi
-kantaa hänen moraalista valtikkaansa. Todella ylevän ihmisen ystävän
-tulee olla yhtä jalo kuin hän itse, ja sellaista ystävää ei oikea
-kyynikko voi toivoa löytävänsä. Ei hänen liioin pidä naida; avioliitto
-on oikea ja kunniallinen teko toisille ihmisille, mutta sen aiheuttamat
-kiusat, kulut, häiriöt tekisivät mahdottomaksi elämän, joka on
-pyhitetty taivaan palvelukseen.
-
-"Eikä hänen myöskään tule puuttua yhteiskunnan asioihin; hänen
-yhteiskuntansa ei ole Ateena eikä Korintto, vaan ihmiskunta.
-
-"Hänen tulee olla voimakas, kestävä ja terve ja vähävaraisuudestaan
-huolimatta aina puhdas ja miellyttävä. Tahti ja ymmärrys ja
-nopsaälyinen kärkevyys puheissa ovat hänelle välttämättömät. Hänen
-omantuntonsa tulee olla kirkas kuin aurinko. Puhdas olkoon hänen
-unensa, puhtaampana vieläkin hän nouskoon. Vääryyttä ja solvausta
-kohtaan hänen tulee olla yhtä tunteeton kuin kivi, ja hänen täytyy
-jalkoihinsa tallata kaikki pelot ja toivomukset. Sellainen tulee
-kyynikon olla. Ennenkuin siksi aiot ruveta, punnitse tarkoin ja katso,
-kykenetkö Jumalan avulla viemään tehtäväsi onnelliseen loppuun."
-
-Olen lyhykäisesti esitellyt tämän ylevämielisen luvun opetuksia, mutta
-täydelleen voidakseen nauttia sen moraalista ja kaunopuheisuudesta,
-täytyisi lukijan tutustua siihen kokonaisuudessaan ja panna merkille
-sen voimakkaan kiivas henki, sen ylevä into, sen elävät kysymykset,
-"joissa", kuten Martha sanoo, "ikäänkuin tuntuu hyveen ja vanhurskauden
-vimma ja joissa suuri sydän yltäkylläisyydessään ryöppynä purkaa esille
-pyhiä ajatuksia".
-
-Epiktetos ei ollut kristitty. Hän on vain kerran teoksissaan viitannut
-kristittyihin ja tehnyt sen käyttäen heistä tuota herjaavaa nimitystä
-"galilealaiset", joille ominaista oli eräänlainen tunteettomuus
-tuskissa ja välinpitämättömyys maailmallisia harrastuksia kohtaan,
-minkä Epiktetos väärin ja halventaen katsoo olevan "pelkästään
-tottumusta". Kovaksi onneksi ei näiden pakanallisten filosoofien ollut
-sallittu päästä oikein käsittämään, mitä kristinusko todellisuudessa
-oli. Tietämättömyydessään he luulivat sen yrittävän omaksua filosofian
-tulokset, läpikäymättä sitä varten tarpeellista filosoofista
-kouluutusta. He suhtautuivat siihen epäluuloisesti ja kohtelivat
-sitä väärin. Ja kuitenkin he olisivat kristinuskossa, ja yksin
-kristinuskossa, löytäneet ihanteen, joka olisi voittanut heidän
-korkeimmatkin käsityksensä. Eikä se ollut pelkkä saavuttamaton
-_ihanne_; se oli ihanne, jonka korkein oli pyhittänyt ja siten tehnyt
-mahdolliseksi saavuttaa ja jonka avulla ihmisten kävi mahdolliseksi
-kantaa elämän vaikeudet lujuudella, levollisuudella, vieläpä
-sisällisellä ilollakin; se jalosti heidän kykyjänsä jännittämättä niitä
-liiaksi; sen avulla he saattoivat vähäksyä ajallisten koettelemusten
-taakkaa, ei turhaan koettamalla kieltää niiden katkeruutta tai
-itseltään salata niiden painoa, vaan siinä korkeassa tietoisuudessa,
-että ne ovat lyhyt ja välttämätön johdatus "paljon runsaampaan ja
-iankaikkiseen kunniaan".
-
-
-
-
-
-
-MARCUS AURELIUS.
-
-
-
-
-1 Luku.
-
-KEISARIN KASVATUS.
-
-
-Pakanakeisareista jaloimman elämä syyllä saattaa seurata jaloimman
-pakanaorjan elämäkertaa. Sitä puhtaampana ja kirkkaampana loistaa
-heidän kunniansa turmeltuneen ja säälittävän yhteiskunnan keskeltä.
-Epiktetos näytti, että fryygialainen orja kykenee elämään ylevimmän
-ihanteen elämää; Aurelius osoitti, että roomalainen keisari saattoi
-elää elämänsä syvimmässä nöyryydessä. Toinen -- muukalainen, heikko,
-rujo, pimennon lapsia, kurjuudessa syntynyt, alennuksessa kasvanut,
-halveksittavan vapautetun orjan ylenkatsottu omaisuus, eläen mitä
-masentavimmissa, kehnoimmissa, surkuteltavimmissa olosuhteissa --
-osoitti, kuinka henkilö, joka näytti syntyneen hylkiöksi, saavuttaa
-jalon onnen ja kuolemattoman muiston; toinen -- roomalainen, ylimys,
-voimakas, ihanteellisen kaunis, ylhäissukuinen, melkeinpä syntynyt
-purppuraa kantamaan, keisarien suosikki, aikansa suurin sotapäällikkö,
-suurin ajattelija, suurin hallitsija -- näytti ikuisiksi ajoiksi, että
-on mahdollista olla hyveellinen ja lempeä ja hurskas ja murheissakin
-tyytyväinen, vaikka istuukin itsevaltiaan keisarin istuimella.
-Omituista, että näistä kahdesta keisari on orjaa hellempikin,
-yksinkertaisempi, ihailtavampi, nöyrempi ja liikuttavan alistuvainen.
-Hänessä stoalaisuus kadottaa kaiken ylvään itseluottamuksen, kaiken
-epäkäytännöllisen kohtuuttomuutensa, joka väistyy miehekkään
-alakuloisuuden tieltä, mikä samalla sekä hämmentää että viehättää
-mieltä. "Näyttää siltä", sanoo Martha, "että hänessä pakanamaailman
-filosofia käy vähemmän pöyhkeäksi, yhä suuremmassa määrässä lähenee
-kristinuskoa, josta se ei ollut tietävinään ja jota se halveksi, ja on
-valmis heittäytymään 'tuntemattoman Jumalan' syliin. Aureliuksen
-vakavissa _Itsetutkisteluissa_ me havaitsemme puhtaan rauhan, lempeyden
-ja alistuvaisuuden Jumalan käskyihin, joka ennen häntä oli tuntematon
-ja jonka vain kristillisyyden hyve on voittanut. Ellei hän vielä
-olekaan päätynyt armeliaisuuteen siinä täydessä sanan merkityksessä,
-minkä kristinusko on antanut sille, niin on hänellä jo ainakin jotakin
-sen palsamista, eikä saata lukea hänen kirjaansa, ainokaista laatuaan
-pakanallisen filosofian historiassa, ajattelematta vakavamielistä
-Pascalia ja vienoa Fénélonia. Meidän täytyy pysähtyä tämän niin ylevän,
-niin puhtaan sielun eteen katselemaan vanhan ajan hyvettä sen
-lempeimmässä loistossa, näkemään, kuinka herkkään siveellisyyteen
-profaaniset opit olivat kehittyneet -- kuinka ne ovat luopuneet
-korskeudestaan ja kuinka vaikuttavan sulon ne ovat löytäneet uudesta
-yksinkertaisuudestaan. Tehdäkseen asian vielä sattuvammaksi salli
-kaitselmus, joka stoalaisten mielestä ei tee mitään sattumalta, että
-näiden yksinkertaisten hyveitten esimerkki kohoaisi keskeltä kaikkea
-inhimillistä suuruutta -- että ihmisrakkautta opettaisi verellä
-tahrattujen keisarien jälkeläinen ja sydämen nöyryyttä keisari."
-
-Aurelius on aina voimakkaasti vetänyt puoleensa etevien miesten
-huomiota. "Jos hetkeksi huomiostanne syrjäytätte kristinuskon
-totuudet", sanoo kaunopuheinen ja syvämietteinen Montesquieu, "ja
-haette halki koko luomakunnan, ette löydä suurenmoisempaa aihetta kuin
-Antoninukset... Tunteehan salaista mielihyvää puhuessaan tästä
-keisarista; ei voi lukea hänen elämäkertaansa tuntematta vienoa
-mielenliikutusta. Sellaisen vaikutuksen tekee hän meihin, että
-ajattelemme itsestämme parempaa, koska ajattelemme parempaa
-ihmiskunnasta." "Ilahuttavampaa on", sanoo suuri historioitsija
-Niebuhr, "puhua Marcus Aureliuksesta kuin mistään muusta historian
-miehestä; sillä jos on mitään ylhäistä inhimillistä hyvettä, niin
-hänessä on. Hän oli varmaankin aikansa jaloin luonne, enkä tiedä ketään
-toista miestä, joka olisi ollut niin teeskentelemättömän hyvä, lempeä
-ja nöyrä ja samalla niin tunnollinen ja niin ankara itseänsä kohtaan.
-Hänestä on lukemattomia patsaita, sillä jokainen hänen aikansa
-roomalainen tahtoi omistaa hänen kuvansa, ja jos missä ilmenee hyve,
-niin Marcus Aureliuksen taivaallisissa piirteissä."
-
-Marcus Aurelius oli syntynyt huhtikuun 26 päivänä v. 121. Oikeastaan
-olisi hänen nimityksensä Marcus Antoninus, mutta kun hänellä oli useita
-eri nimiä eri aikoina elämässään ja koska siihen aikaan ei mikään ollut
-yleisempää kuin nimen vaihto, niin tuskin maksaa vaivaa muuttaa nimeä,
-jolla hän on yleisimmin tunnettu. Hänen isänsä, Annius Verus, joka
-kuoli prætorina, oli kuuluisasta suvusta, joka väitti polveutuvansa
-Numasta, Rooman toisesta kuninkaasta. Hänen äitinsä Domitia Calvilla
-juonsi hänkin juurensa konsuleista ja kuninkaista. Kummankin luonne
-näyttää olleen heidän korkean asemansa mukainen. Isästään hän on
-saattanut tietää varsin vähän, sillä Annius kuoli Aureliuksen ollessa
-vielä lapsi; mutta _Itsetutkisteluissaan_ hän kiitollisena muistelee
-vanhempiaan. Hän sanoo, että hän oli isoisältään oppinut (tai hänen
-olisi pitänyt oppia) hyviä tapoja ja mielensä hillitsemistä; isänsä
-maineesta ja muistosta vaatimattomuutta ja miehuutta; äidiltään
-hurskautta ja hyväntekeväisyyttä sekä _ei ainoastaan pahojen tekojen,
-vaan vieläpä pahojen ajatustenkin karttamista_; ja lisäksi elämäntavan
-yksinkertaisuutta, joka tykkänään erosi rikasten tottumuksista.
-
-Aureliuksen lapsuus ja nuoruus sattui keisari Hadrianuksen
-hallitusaikaan. Ajat olivat paremmat kuin ne, joita olemme nähneet
-Cæsarein hallitessa. Neron itsemurhan ja Galban ja Othon lyhyen
-hallituskauden jälkeen Rooman valtakunta oli hetkisen hengittänyt
-vapaammin karkean, mutta hyvänsävyisen Vespasianuksen ja filosoofisesti
-hyveellisen Tituksen hallitessa. Mutta kun Domitianus seurasi veljeään
-Titusta, alkoi hallitus, joka tuskin oli vähemmän kauhea ja saastainen
-kuin Caiuksen tai Neron; mutta vähäistä ennen murhaansa tämä ruhtinas
-oli nähnyt unen, että kultainen kaula kasvoi esiin hänen omastaan, ja
-selitti unen sillä tapaa, että hänen jälkeensä tulisi parempi
-ruhtinassuku. Uni kävi toteen. Mitä vikoja lieneekään ollut Nervalla,
-Trajanuksella, Hadrianuksella, viisaita ja lempeämielisiä hallitsijoita
-he olivat; Antoninus Pius ja Marcus Aurelius taas olivat jaloimpia ja
-ylevimpiä hallitsijoita, mitä maailma koskaan on nähnyt.
-
-Vaikka Hadrianus oli kykenevä, uupumaton ja kaiken kaikkiaan hyvä
-hallitsija, oli hänen luonteessaan arveluttavia vikoja. Kuitenkin
-koituu hänelle suureksi kunniaksi, että hän Aureliuksessa, tämän
-ollessa vasta kuusivuotias poikanen, älysi niitten erinomaisten avujen
-idut, jotka myöhemmin tuottivat valtakunnalle suurta siunausta ja
-olivat omansa ylentämään ihmiskunnan ajatustapaa. "Hadrianuksen huonot
-ja synnilliset tottumukset kaikkosivat pois", sanoo Niebuhr, "kun hän
-katseli tätä suloista, viatonta lasta. Laskien leikkiä pojan isän
-nimestä _Verus_ hän kutsui tätä nimellä _Verissimus_, 'rehellisin'
-'tosipuheisin'." Mielenkiintoista on havaita, että tämä luonteen piirre
-oli niin varhain kehittynyt henkilössä, jonka ajatus oli, että kaikkien
-ihmisten "pitäisi puhua sankarillisen rehellisesti niin kuin he
-ajattelevat". Pitkän hallituksensa lopulla sairauden ja rasitusten
-runtelemana lapseton Hadrianus oli lapsekseen ottanut Lucius Ceionius
-Commoduksen, miehen, jolla paitsi mieskohtaista kauneutta ei ollut
-paljonkaan suosittelevia ominaisuuksia. Kun tämä kuoli vuotta
-myöhemmin, kokosi Hadrianus senaattorit sairasvuoteensa ympäri ja siinä
-pojakseen otti sekä heille esitti tulevana keisarina Arrius
-Antoninuksen, paremmin tunnettu liikanimellä Pius, jonka hän sai
-edeltäjänsä muistoa kohtaan osoittamansa kiitollisuuden takia.
-Jos Aurelius olisi ollut vanhempi -- hän oli silloin vain
-seitsentoistavuotias -- olisi Hadrianus, kuten varmasti tiedetään,
-valinnut _hänet_ eikä Antoninusta perillisekseen. Jälkimmäinen, joka
-silloin oli viisikymmentäkaksi-vuotias, oli valittukin perijäksi sillä
-nimenomaisella ehdolla, että hän vuorostaan adopteeraisi sekä Marcus
-Aureliuksen että Ceionius-vainajan pojan. Sitenpä Aurelius, joka
-lapsesta pitäen oli saanut suuria kunnianosoituksia, seitsentoista
-vuotiaana tiesi olevansa maailmanvallan tunnustettu perijä.
-
-Onneksi me saatamme, parhaasta päästä hänen omien kirjoitustensa
-nojalla, jotenkuten kaavailla niitä vaikutuksia ja sitä kasvatusta,
-joka oli hänet muodostanut ennen tätä koroitusta.
-
-Hänet kasvatettiin isoisänsä kodissa, miehen, joka oli kolmasti ollut
-konsulina. Hän onnittelee tästä itseään ja kiittää jumalia siitä, että
-häntä ei lähetetty mihinkään julkiseen kouluun, missä häneen olisi
-hyvinkin voinut tarttua sama hirvittävä turmelus, johon jo vuosia
-sitten Rooman nuoriso oli vajonnut. Hän tunnustaa olevansa
-kiitollisuuden velassa isoisälleen siitä, että tämä oli kustantanut
-hänelle hyvää opetusta kotona vakuutettuna siitä, että sellaisissa
-asioissa ei pidä säästää varoja. Hänen saamansa kasvatus ei ollut
-mitään varovaisen hemmoittelevaa, kaavamaista tai ahdasmielistä. Hän
-harrasti mielellään nyrkkeilyä, painia, kilpajuoksua; hän oli
-erinomainen palloleikeissä ja rakasti erikoisesti karjun vaarallista,
-mutta kiihoittavaa metsästystä. Nämä hänen terveelliset urheilunsa,
-hänen vakavat opintonsa, hänen, siveellinen kasvatuksensa, hänen
-julkiset virka-arvonsa ja -toimensa -- kaikki oli omansa muodostamaan
-hänestä kaunista ja miehekästä luonnetta. Kuitenkin ansaitsee
-nimenomaan kolme kohtaa hänen kasvatuksessansa erikoista huomiotamme --
-tarkoitan sitä _ahkeruutta_, sitä _kiitollisuutta_ ja sitä
-itsekuritusta, joita hyveitä häneen istutettiin ja joita hän myös
-tavoitti tulisen vakaumuksen koko palavalla innolla.
-
-1. Sanan parhaassa merkityksessä Aurelius oli _ahkera_. Useammin kuin
-kerran hän _Itsetutkisteluissaan_ koskettelee ajan arvaamattoman suurta
-arvoa ja palavaa pyrkimystänsä saada enemmän tilaisuutta henkisiin
-harrastuksiin. Hän antautui tavallisella horjumattomalla sitkeydellään
-kaikenlaisiin opiskeluihin; tosin hän ehdoin tahdoin syrjäytti
-retoriikan, mutta ponnella uurasti perehtyäksensä filosofiaan,
-aseharjoituksiin, hallitustoimiin ja tuohon melko vaikeaan roomalaiseen
-oikeusoppiin. Opettajaansa Rusticusta hän nimenomaan kiittelee eräästä
-avustansa, nim. huolellisen lukemisen taidosta, joka ei tyydy vain
-pintapuoliseen kirjan ymmärtämiseen. Niin todella uupumaton hän oli
-työskentelyssään ja elämäntavoiltaan niin ankaran kohtuullinen, että
-hänen terveytensä joutui tästä kärsimään.
-
-2. Hänen lausuntonsa osoittavat, että hän muisteli kaikkia opettajiaan
--- mitättömintäkin -- suurella _kiitollisuudella_. Hänestä jokainen
-heistä oli mies, jolta hän jotakin voi oppia ja jolta hän todella _oli_
-jotakin _oppinut_. Siitäpä johtui se kunnioittava arvonanto --
-arvonanto yhtä suuresti hänelle kuin heille kunniaksi -- jota hän
-osoitti Frontolle, Rusticukselle, Julius Proculukselle ja muille, jotka
-hän jalossa ja tunnollisessa kiitollisuudessaan korotti valtion
-korkeimpiin arvoasemiin. Kiittääpä hän jumalia siitäkin, että "oli
-kiiruhtanut antamaan niille, jotka olivat hänet kasvattaneet,
-sen kunniasijan, jota he näyttivät toivovan, eikä mielinyt tyydyttää
-heitä pelkästään _lupaamalla_ tekevänsä sen jonkun ajan kuluttua,
-koskapa he vielä muka olivat nuoria". Hän oli paljon ylempänä näitä
-miehiä, ei ainoastaan yhteiskunnallisesti, vaan siveellisessä ja
-älyllisessä suhteessa; ja kuitenkin hän ylhäisestä asemastaan ja
-arvostaan huolimatta mielellään seurusteli heidän kanssansa mitä
-ystävällisimmällä tavalla ja kohteli heitä heidän kuolemaansa asti
-nöyrästi ja kunnioittavasti, asetti heidän kuvansa kotijumalainsa
-joukkoon ja koristi heidän hautojaan seppeleillä ja uhreilla.
-
-3. Vielä merkittävämmät ehkä olivat hänen _itsekurituksensa_ ja
-itsekieltäymisensä. Minä toivon, että ne meidän päiviemme nuorukaiset,
-joista on alentavaa matkustaa kolmannessa luokassa, jotka pukeutuvat
-viimeisen muodin mukaan, pitävät ruusuja napinreiässä ja jäätelöön ja
-mansikkoihin kuluttavat summia, joilla köyhä mies tulisi toimeen
-kokonaisen vuoden, tahtoisivat ymmärtää, kuinka _äärettömästi jalompaa_
-oli tämän nuoren roomalaisen kieltäytyminen, hänen, joka, vaikka oli
-syntynyt keskellä loistoa ja ylellisyyttä, oppi heti alun pitäen
-kavahtamaan herkuttelun halpamaista nautintoa ja halveksimaan sitä
-miehettömyyttä, joka pyytää vain säästää omaa itseänsä. Hyvin varhain
-hän liittyi niiden tuttavuuteen, joitten mielestä ei ainoastaan ole
-velvollisuus, vaan mielihyväkin "ylenkatsoa huvituksia ja elää
-työteliästä elämää", ja oli oppinut "kestämään vaivoja, pyytämään vähän
-ja tekemään työtä omin käsin". Kymmenen vanhana hän tutustui
-Diognetukseen, joka ensimmäisenä perehdytti hänet stoalaiseen
-filosofiaan, ja kahdennellatoista ollessaan hän pukeutui stoalaisten
-pukuun. Tämä filosofia opetti häntä "tyytymään lautavuoteeseen ja
-taljaan ja muuhun, mitä tämä kreikkalainen oppi sisältää". Sanotaanpa
-että "taljan" hän oli vain äitinsä hartaista pyynnöistä suostunut
-ottamaan ja että tämä nuori filosoofi itse mieluummin olisi nukkunut
-pelkillä laudoilla tai maan päällä. Eikä hänen olemisessaan kuitenkaan
-ilmennyt mitään omahyväisyyttä tai kopeutta. Ystävilleen hän aina oli
-iloinen: ja hänen rauhallisia kasvonpiirteitänsä -- joissa arvokkuus ja
-rikasaatteisuus muodostivat omituisen vastakohdan puhtaan ja siveän
-nuoruuden kukoistukselle ja kauneudelle -- ei koskaan pahatuuli tai
-jurous varjostanut.
-
-Marcus Aureliuksen holhoojat olivat hänen opettajikseen valinneet
-kaikki ajan kykenevimmät tiedemiehet. Ei koskaan ole millään
-ruhtinaalla ollut suurempaa määrää eteviä opettajia; ja kiitollisempaa,
-nöyrempää, nuhteettomampaa, tosi kuninkaallisempaa ja mainehikkaampaa
-oppilasta ei koskaan opettajilla ole ollut onni kutsua kasvatikseen.
-Vuosikausia sen jälkeen kun hänen kasvatuksensa oli päättynyt,
-sotaretkellään kvadeja vastaan, hän kirjoitti esityksen siitä, mistä
-oli heille kiitollisuuden velassa. Tämä esitys muodostaa hänen
-_Itsetutkistelujensa_ ensimmäisen kirjan ja sitä kauttaaltaan värittää
-teeskentelemättömin yksinkertaisuus ja vaatimattomuus.
-
-Marcus Aureliuksen _Itsetutkistelut_ olivat itse asiassa hänen
-yksityinen päiväkirjansa; ne ovat ylevähenkistä itsepuhelua hänen oman
-sydämensä kanssa, totista omantunnon tutkistelua; ei ole lievintäkään
-merkkiä siitä, että ne olisi aiottu kenenkään silmälle paitsi hänen
-omalleen. Niissä hän toimi Augustinuksen periaatteen mukaisesti: "käy
-omantuntosi tuomioistuimen eteen ja asetu oman itsesi tuomittavaksi".
-Hänellä oli aina kerallansa
-
-    Hiljainen tuomioistuin itsessään,
-    Itse tuomarina ja valamiehinä,
-    Itse myöskin syytettynä.
-
-Ja kirjoittaen keskellä sodan huolia ja häiriöitä, sodan, jota hän
-inhosi, hän käänsi silmänsä pois siitä moninaisesta reutomisesta, joka
-lakkaamatta repi ja raastoi hänen sieluansa, ja asettui rauhassa
-mietiskelemään kaikkia niitä suuria ominaisuuksia, joita oli tullut
-havainneeksi niissä, jotka olivat opettaneet ja ohjanneet häntä
-lapsuudessa ja valvoneet hänen elämäänsä monet pitkät vuodet.
-
-Ja mitä hän oli oppinut -- oppinut sydämestä ihailemaan ja
-(lisätkäämme) myös käytännössä toteuttamaan? Sen näyttää lyhyt
-selonteko hänen ensimmäisestä kirjastaan. Mitä hän oli perinyt
-lähimmiltä sukulaisiltaan, sen olemme jo nähneet; silmätkäämme, mitä
-muuta kiitollisuudenvelkaa hän tunsi.
-
-"Kasvattajaltaan" -- varmaa ei ole, kenelle opettajistaan hän antaa
-tämän nimityksen -- hän oli oppinut välttämään sukukiistelyjä,
-työskentelemään sitkeästi ja sulkemaan korvansa panettelulta;
-Diognetukselta halveksimaan tyhjiä taikaluuloja ja harjoittamaan
-itsensäkieltämistä; Apolloniukselta horjumatonta kestävyyttä
-pyrinnöissä, kärsivällisyyttä vastoinkäymisessä ja suosionosoitusten
-vastaanottamista sillä tavalla, että ne eivät nöyryytä; Sextus
-Khaironeialaiselta (kuuluisan Plutarkoksen pojanpojalta)
-pitkämielisyyttä tietämätöntä kohtaan, teeskentelystä vapaata
-vakavuutta ja hyväsydämisyyttä; Aleksanterilta hellävaraisuutta toisten
-vikoja oikoessa; Severukselta "mielihalun tehdä hyvää ja kernaasti
-antaa toisille ja säilyttää hyvä toivo ja uskoa olevani ystäväin
-rakastama"; Maximukselta "lempeyttä ja arvokkuutta ja tehtävän
-suorittamista valituksitta"; platonikko Aleksanterilta, "_ettei pidä
-puheissa tai kirjeissä yhä vakuuttaa: ei ole aikaa_, sekä ettei pidä
-alinomaa puolustella tavallisten velvollisuuksien laiminlyömistä
-vetoamalla kiireellisiin tehtäviin".
-
-Pariin henkilöön nähden tämä kiitollisuudenvelka on vieläkin
-kuvaavampaa ja merkittävämpää. Rusticukselta esim., oivalliselta ja
-pystyvältä mieheltä, jonka neuvoja hän oli vuosikausia tavannut etsiä,
-hän oli oppinut halveksimaan sofismia ja pöyhkeilyä, kirjoittamaan
-yksinkertaisesti, olemaan aulis sovintoon, olemaan huolellinen ja
-säntillinen, ja hänen kauttansa hän tutustui Epiktetoksen
-_Tutkielmiin_, mikä tuttavuus, arvaamaton hyvätyö hänelle, antoi
-värin hänen koko elämälleen. Ja ottoisältään, suurelta Antoninus
-Piukselta, hän oli perintöosanaan saanut vielä huomattavampia etuja.
-Hänessä hän näki esikuvallisen hallitsijan ja valtiomiehen,
-päätöksissään järkähtämättömän, itsensähillitsevän, vaatimattoman,
-velvollisuudentuntoisen ja tasamielisen; miehen, joka ylenkatsoi
-liehittelyä ja vihasi halpamaisuutta; joka kunnioitti viisaita ja
-ansiokkaat nosti arvoon; joka oli tunteeton joutaville pikku pyyteille,
-mutta väsymätön vakavassa työskentelyssä; lyhyesti, "jolla oli
-moitteeton, voittamaton sielu", joka, lailla Sokrateen, "kykeni
-kieltäytymään sellaisesta, mistä moni on liian heikko jaksaakseen
-kieltäytyä, ja taas nauttimaan paljosta, mistä monet eivät voi nauttia
-menemättä liiallisuuksiin". Hurskaus, mielen puhtaus, lempeys, tyhjän
-maineen ylenkatse, tunnonrauha, yksinkertaisuus, kärsivällisyys --
-kaikkia näitä hyveitä omasi keisari, kuten hän luettelee eräässä
-toisessa kuvauksessa (VI, 30), jonka hän päättää sanoihin: "Jäljittele
-kaikkea tätä, jotta sinulla olisi yhtä hyvä omatunto viime hetkesi
-tullen kuin hänellä oli."
-
-Hän lopettaa nämä kiitollisuuden sanelemat muistelot lyhyeen esitykseen
-siitä, mistä oli velassa jumalille. Ja mistä hän kiittelee jumalia?
-Siitäkö että on rikas ja ylhäinen ja keisari? Ei suinkaan, ei
-sellaisista alhaisista ja epäiltävistä siunauksista kuin ne, vaan siitä
-johdatuksesta, jonka hän on saanut filosofian opiskelun kautta, ja
-siitä armosta, joka on estänyt häntä lankeamasta syntiin. Ja tässäpä
-hänen oikea vaatimattomuutensa todella ilmeneekin. Samaten kuin
-hurskaan Jumalan miehen Bradfordin oli tapana sanoa nähdessään
-pahantekijää vietävän mestauspaikalle: "Siinäpä kulkisi nyt ilman
-Jumalan armoa John Bradford", samaten sanoo Aurelius, ylistettyään
-jumalia kaikesta heidän hyvyydestänsä koko hänen perhettään ja
-omaisiaan kohtaan: "Edelleen minä kiitän jumalia siitä, että en ole
-eksynyt mihinkään loukkaukseen heitä vastaan, vaikka minussa oli
-taipumuksia, jotka tilaisuuden tullen olisivat saattaneet johtaa minut
-tekemään jotakin semmoista; mutta heidän suosiostaan ei sellaista
-asianhaarain tilannetta koskaan tullut, joka vei minut kiusaukseen.
-Vielä minä kiitän siitä, että he antoivat minulle opettajan ja isän,
-joka kitki minusta pois kaiken ylpeyden ja opetti, että oli mahdollista
-elää palatsissa ilman vartijoita tai kultakoristeisia pukuja tai
-tulisoihtuja tai kuvapatsaita ja muuta senkaltaista, ja sen sijaan
-opetti elämään jokseenkin niinkuin yksityinen mies olematta silti
-ajatuksilta halpamainen taikka tehtävissä leväperäinen; että minä
-paranin intohimoisen rakkauden hurmiosta, johon olin langennut; että
-vaikka äitini kohtalo oli nuorena kuolla, hän sai viettää viimeiset
-vuotensa minun kanssani; ettei koskaan ole voitu väittää, että kun
-tahdoin lähimmäistäni auttaa, minä en sillä olisi tarkoittanut totta;
-että minulla oli paljon hyviä opettajia lapsilleni: sillä kaikki nämä
-asiat vaativat jumalain ja onnen apua."
-
-Marcus Aureliuksen _Itsetutkisteluihin_ kannattaa meidän aikamme
-totisesti syventyä. Se itsensäkieltäminen joka niissä ilmenee,
-kirpeästi kurittaa aikamme yhä lisääntyvää ylellisyyttä; niiden
-ylevämielisyys muodostaa edullisen vastakohdan aikamme kyynillisyyden
-yhä kasvavan katkeruuden rinnalla; niiden tyytyväinen alistuminen
-Jumalan tahtoon nuhtelee meidän lakkaamatonta levottomuuttamme; ennen
-kaikkea niiden muuttumaton korkea henki saattaa häpeään tuon pikku
-syntien ja pienten heikkouksien runsauden, joka eräänlaisen rohtuman
-tavalla leviää kautta nykyajan sovinnaisen elämän. Mutta tällä
-alkuluvulla on myöskin arvoa nuorille. Se tarjoaa taulun, jota jos he
-voitaisiin saada tutkimaan, sekä heidän että meidän olisi parempi. Jos
-jo "siinä voimakkaassa valossa, joka valtaistuimelle lankeaa", Marcus
-Aureliuksen elämässä ei paljastu mitään siveellistä tahraa, niin
-sitäkin huomattavampaa on, että tämä roomalainen ruhtinas oli jo
-varhain vapaassa, ihanassa nuoruudessaan oppinut kiinnittämään
-huomionsa opettajiensa avuihin, heidän kärsivällisyyteensä ja
-mielenlujuuteensa, heidän hyväntahtoisuuteensa ja lempeyteensä, heidän
-nuhteettomuuteensa ja hyveihinsä. Keskellä pöyristyttävää yleistä
-siveellistä turmiota hän säilytti puhtaan omantunnon, tahrattoman ja
-suloisen kirkkaan sielun; hän kiitti Jumalaa sanoin, sekä ajatuksen
-että kielen puolesta kuulakkain ja täsmällisin, siitä, että turmelus ei
-ollut yllättänyt häntä nuoruuden keväimessä, että maaseudun rauhassa ja
-kodin helmassa filosofian opiskelu oli kirkastanut hänelle, kuinka
-sydämen puhtaus on nuoruuden pyhä panssari, kiitti siitä, että oli
-säilynyt muistettuna ja kunnioitettuna viimeisiin vuosiinsa saakka.
-"Varmaankin", sanoo Carlyle, "tulee kerta päivä, jolloin taaskin
-tunnetaan (ja tunnustetaan), mikä hyve puhdas ja kohtuullinen elämä on;
-kuinka jumalallinen on nuorten ihmiskasvojen punastuminen; kuinka
-korkea, puhdistava, tuiman vääjäämätön on jokaiselle luodulle näissä
-suhteissa asetettu velvollisuus. Vaan jos sellainen päivä ei koskaan
-tule, silloin ymmärrän, että paljon muutakaan ei koskaan tule.
-Jalomielisyys ja käsityksen syvyys ei tule koskaan; sydämen ja silmän
-sankarillinen puhtaus; jalo, hurskas rohkeus parantamaan meitä ja
-kiillon ja silauksen aikakauttamme, mitenkä ne koskaan voivat tulla?
-Nälkäisen eläimellisyyden häpeällinen kiiltosilaus, henkinen
-kyvyttömyys ja valheellisuus syöksee tietänsä eteen, kunnes horna sen
-nielee."
-
-
-
-
-2 Luku.
-
-MARCUS AURELIUKSEN ELÄMÄ JA AJATUKSET.
-
-
-Hadrianuksen kuollessa v. 138 seurasi häntä valtaistuimella Antoninus
-Pius ja keisari-vainajan toivomusten mukaisesti pojikseen otti ja
-tunnusti Marcus Aureliuksen ja Lucius Commoduksen. Marcus oli
-viidentoista vanhana kihlattu Lucius Commoduksen sisarelle, mutta uusi
-keisari rikkoi tämän liiton ja kihlasi hänelle sen sijaan tyttärensä
-Faustinan. Avioliittoa ei kuitenkaan juhlallisesti solmittu ennenkuin
-seitsemän vuotta myöhemmin, v. 146.
-
-Antoninus Piuksen pitkä hallitus on noita onnellisia ajanjaksoja,
-joilla ei ole mitään historiaa. Melkein rikkumaton rauha vallitsi niin
-kotona kuin ulkona, vierasten kansain kanssa. Veroja huojennettiin,
-kovanonnen kolhimia autettiin, ilmiantajat masennettiin; harvoin mitään
-takavarikoitiin, ja salaliitot ja mestaukset olivat miltei
-tuntemattomat. Kautta koko laajan valtakunnan kansa rakasti ja
-kunnioitti keisariansa, eikä keisari muuhun pyrkinyt kuin rakentamaan
-kansansa onnea. Hänkin oli, samoin kuin Aurelius, oppinut, että mikä
-oli hyvä mehiläisille, oli hyvä myös pesälle. Hänen uurastuksensa
-tarkoitusperä oli: sivilihallintomies rauhallisessa, yhdenmukaisessa
-tasavallassa; sota oli hänelle kauhistus, mitään arvoa hän ei pannut
-imperator-nimelle eikä koskaan suostunut ottamaan vastaan triumfia.
-
-Tämän viisaan ja etevän ruhtinaan kanssa, joka oli yhtä rakastettava
-yksityiselannossaan kuin ihailtava valtiollisten velvollisuuksiensa
-täyttämisessä, Marcus Aurelius vietti seuraavat kolmekolmatta vuotta
-elämästään. Niin läheinen oli heidän suhteensa, niin täydellisesti
-katsoivat he olevansa isä ja poika, että Aurelius koko tänä aikana
-ainoastaan kahdesti nukkui yönsä muualla kuin Antoninuksen katon alla.
-Ei ollut kateellisuuden varjoakaan heidän välillään; kumpikin oli
-toisensa ystävä ja neuvoja, ja kaukana siitä, että keisari olisi
-perijäkseen määrättyä Aureliusta kohdellut epäluuloisesti, hän
-päinvastoin antoi hänelle nimityksen "Cæsar" ja mitä Rooman
-valtakunnalla oli kunnia-arvoja tarjottavana. Suotta pahat kielet
-kuiskeillaan koettivat horjuttaa tätä molemminpuolista keskinäistä
-luottamusta. Kerta Antoninus näki Aureliuksen äidin vakavan hartaasti
-rukoilevan Apollon patsaan edessä. "Mitä luulet hänen niin innokkaasti
-rukoilevan?" kysyi eräs kurja juonenpunoja nimeltä Valerius Omulus.
-"Sitä että sinä kuolisit ja hänen poikansa perisi hallituksen."
-Huonompiluontoisen ruhtinaan olisi tämä kehno vihjaus saattanut
-yllyttää suuttumukseen ja väkivaltaan, mutta ylenkatseellisesti
-Antoninus jätti sen omaan arvoonsa.
-
-Antoninuksen paras ilo oli nauttia rauhasta huvilassaan maalla.
-Toisin kuin Hadrianus, joka teki pitkiä kiertomatkoja laajassa
-valtakunnassaan, Antoninus eli yksiksensä joko Roomassa tai kauniissa
-huvilassaan Loriumissa, pienessä merikaupungissa parin peninkulman
-päässä Roomasta. Tässä huvilassa hän oli syntynyt ja siellä hän kuoli,
-lapsuutensa muistojen keskellä. Täällä oli hänen todellinen kotinsa ja
-täällä hän tunsi erikoista nautintoa saadessaan heittää pois
-keisarillisen arvonsa komeuden ja taakan. "Hän ei kylpenyt mihin aikaan
-tahansa", sanoo Marcus; "talojen rakentaminen ei ollut hänen
-intohimojaan, ei hän välittänyt siitä mitä söi, ei pannut huomiota
-vaatteittensa kuosiin ja väriin, eikä orjien kauneus merkinnyt hänelle
-mitään." Hänen käyttämänsä puku oli tuon saman pienen kotipaikkakunnan
-räätälin tekemä. Hän ei suinkaan vastustanut ottopoikansa mieltymystä
-filosofiaan, vaan päinvastoin edisti sitä ja kutsui Apolloniuksen
-Khalkiista opettamaan hänelle stoalaisuuden totuuksia. Eräässä
-kirjelmässään Frontolle Marcus kuvailee heidän yksinkertaisia
-maalaistoimiskelujaan ja -huvituksiaan. Lomahetkinään ruhtinaat siellä
-metsästivät ja kalastivat ja harjoittivat nyrkkeilyä ja painia,
-ottivatpa osaa viininkorjuunkin kotoisiin juhliin. "Päivälliseksi olen
-syönyt pienen leivänkannikan", kirjoittaa hän... "Olimme aikalailla
-hikisiä, huusimme ja melusimme ja lopuksi ripustimme muutamia terttujen
-tähteitä ristikkoportille... Kotiin tultuani minä vähän lueskelin,
-mutta eipä siitä lähtenyt paljonkaan hyötyä. Sitten keskustelin pitkään
-äitini kanssa, joka lepäsi vuoteellaan." Kukapa osaa sanoa, kuinka
-paljon Aurelius ja kuinka paljon koko maailma onkaan voittanut
-senkaltaisista keskusteluista kuin tämä, äidin kanssa, jolta hän oli
-oppinut vihaamaan pahan ajatustakin? Eipä liioin kenkään ylenkatsone
-sitä sydämen yksinkertaisuutta, joka liitti hänet maalaistenkin pariin
-ja sai hänet esim. ottamaan osaa viininkorjuuseen, paitsi jos hän on
-niin vailla aistia ja niin hapan, että kehtaa pilkata Scipiota ja
-Læliusta siitä, että he keräilivät raakkuja merenrannalla, tai Henrik
-IV:ttä, joka oli nelinkontin hevosilla pikku poikastensa kanssa. Tuo
-vapautumisen kyky, tuo väärentämätön rattoisuus, joka sopivan hetken
-tullen osaa heittäytyä nauttimaan teeskentelemättömistä huvituksista,
-ei ole ollut niinkään harvinainen jaloimmissa ja puhtaimmissa mielissä.
-
-Vuosikausiin ei mikään merkittävämpi vastoinkäyminen rikkonut
-Aureliuksen elämän tasaista juoksua. Rauha, onni, menestys ja rakkaus
-ympäröivät häntä, ja hän näki ottoisän ikävuosien karttumistaan
-karttuvan, mutta ei sitä kadehtinut. Mutta vuonna 161, Marcuksen
-ollessa nelikymmenvuotias, Antoninus Pius, joka oli saavuttanut
-viidenkahdeksatta vuoden iän, sairastui Loriumissa kuumeeseen. Tuntien
-loppunsa olevan lähellä hän kutsui ystävänsä ja Rooman huomatuimmat
-miehet vuoteensa ääreen, ja siellä hän (sanaa virkkamatta toisesta
-ottopojastaan, joka on yleisesti tunnettu Lucius Veruksen nimellä)
-juhlallisesti julisti heille Marcuksen seuraajakseen; ja sitten, antaen
-vartijain päällikölle tunnussanaksi "mielenrauha", hän, ikäänkuin hänen
-maallinen tehtävänsä olisi suoritettu, käski siirtää Marcuksen
-sänkykamariin pienen Fortunan, Onnettaren, kultaisen patsaan, jota oli
-pidetty keisarin yksityishuoneessa yleisen onnen ennusmerkkinä.
-
-Uuden keisarin kaikkein ensimmäinen hallitustoimenpide osoitti
-loistavaa jalomielisyyttä, kun hän näet myönsi ottoveljelleen Lucius
-Verukselle mitä täydellisimmän osallisuuden keisarillisesta kunniasta,
-tribuunin ja konsulin vallasta sekä Cæsarin ja Augustuksen arvonimestä.
-Lucius Veruksen ottaminen jakamaan keisarivaltaa johtui kokonaan
-Marcuksen synnynnäisestä vaatimattomuudesta. Koska hän oli harras
-lukumies ja vähemmän välitti sotilaallisista harjoituksista, jotka
-olivat Veruksen vahva puoli, arveli hän, että kasvattiveli olisi
-parempi ja hyödyllisempi sotapäällikkö kuin hän itse ja että hän voisi
-parhaiten palvella valtiota pidättämällä itselleen sivilihallinnon ja
-uskomalla veljelleen sotilasjohdon. Mutta niin pian kuin Verus pääsi
-pois Marcuksen välittömästä vaikutuksesta ja hänen jalostavasta
-seurastaan, hän heitti luotaan kaiken häveliäisyyden ja osoittihe
-heikoksi ja arvottomaksi henkilöksi, yhtä kykenemättömäksi sotaan kuin
-rauhankaan jalompiin tehtäviin; muuhun hän ei pystynyt kuin ylöttömästi
-mässäilemään ja häpeällisesti noudattamaan kaikkia mielitekojaan. Vain
-kaksi seikkaa on mainittava hänen edukseen: toinen, että vaikka olikin
-turmeltunut, hän oli aivan vapaa julmuudesta; ja toinen, että hänellä
-oli kyllin ymmärrystä kokonaan alistua veljensä määräyksiin ja kohdella
-häntä sillä kiitollisuudella ja kunnioituksella, mikä hänelle kuului.
-
-Marcuksella oli Faustinan kanssa iso perhe, ja hänen ensimmäisenä
-hallitusvuotenaan Faustina synnytti hänelle kaksoiset, joista henkiin
-jäänyt oli sittemmin kunnoton ja halveksittu keisari Commodus.
-Ikäänkuin sellaisen lapsen syntymä olisi itsessään ollut turmion enne,
-puhkesi heti onnettomuuksien myrsky kauan rauhaa nauttineessa
-valtakunnassa. Tiberin tulva hävitti taloja ja katuja isossa osassa
-Roomaa, vei mennessään joukottain karjaa, tuhosi viljasadon, paljasti
-pellot ja synnytti suuren ahdinkotilan, joka päätyi laajalle
-levinneeseen nälänhätään. Maanjäristykset, kaupunkien palot ja
-tuhohyönteisten summattomat parvet järkyttivät ihmisten mieliä. Näihin
-vitsauksiin, joita keisari koetti parhaansa mukaan lieventää,
-liittyivät sodan kauhut ja aseiden kalske. Parttilaiset, kuninkaansa
-Vologeseksen johdolla, voittivat ja melkein tyystin tekivät lopun
-yhdestä roomalaisesta armeijasta sekä rankaisematta hävittivät Rooman
-maakuntaa Syyriassa. Markomannien villit laumat hyökkäsivät Germaniaan
-sitä miekalla ja tulella hävittäen; ja Britanniasta ei muita uutisia
-kuulunut kuin kapinoista ja meteleistä. Sellaiset hämmingin ja
-sekasorron tapahtumat varjostivat Marcus Aureliuksen hallituskautta
-aina sen alusta hamaan sen loppuun saakka.
-
-Koska parttilaisten sota oli kaikista näistä kolmesta vaarallisin,
-lähetettiin Verus tukahuttamaan sitä, ja vain hänen sotapäälliköittensä
-taitavuus -- etevin niistä oli Avidius Cassius -- pelasti hänet
-tuottamasta valtakunnalle korvaamatonta tappiota. Nämä kenraalit
-osasivat toki ylläpitää Rooman nimen mainetta, ja Verus palasi
-viettääkseen triumfin, mutta toi tullessaan idästä hirvittävän ruton,
-joka raivosi kautta koko valtakunnan ja johon Verus itse, uuden
-vereksen sodan puhjetessa, sortui Aquilejassa.
-
-Vaikka hän oli arvoton mies, niin Marcus, joka hänen eläessään niin
-monesti oli antanut anteeksi ja peitellyt hänen vikojaan, kuitenkin
-toimitti hänelle mitä juhlallisimmat hautajaismenot ja kätki hänen
-tuhkansa Hadrianuksen hautaan. Eikä kumminkaan puuttunut niitä, jotka
-syyttivät häntä veljenmurhasta väittäen hänen jouduttaneen Veruksen
-kuolemaa!
-
-Olen vain yhdestä syystä viitannut tämäntapaisiin ilkeisiin ja
-halveksittaviin parjauksiin, siitä nimittäin, että -- koska tuollaiset
-kuiskeet epäilemättä saapuivat hänenkin korviinsa -- ne osaltaan
-auttavat selittämään sen syvän, sanomattoman murhemielen, joka
-kauttaaltaan huokuu _Itsetutkistelujen_ pienestä kultaisesta
-kirjasesta. Niissä tapaamme esimerkiksi seuraavan irrallisen katkelman:
-
-"Musta luonne, oikullinen luonne, uppiniskainen luonne, eläimellinen,
-lapsekas, aistillinen, typerä, teeskentelijä, törkeä, vilpillinen,
-tyranni."
-
-Emme tiedä, ketä hän ajatteli -- ehkä Neroa, ehkä Caligulaa -- mutta
-epäilemättä myöskin ihmisiä, jotka oli nähnyt ja tuntenut ja joiden
-olemassaolo katkeroitti hänen sieluaan. Sama synkkä mieli henkii myös
-seuraavasta kohdasta:
-
-"Väleen, ylen väleen, olet sinä tomu ja tuhka tai luuranko tahi pelkkä
-nimi tai et edes nimikään; ja nimihän on vain ääni, kaiku. Ja ne asiat,
-joille elämässä annetaan suuri arvo, ovat tyhjiä, lahoja, mitättömiä,
-ovat kuin _toisiaan purevat pienet koirat ja keskenään kiistelevät,
-nauravat ja taas itkevät lapsoset. Mutta uskollisuus ja vaatimattomuus
-ja oikeus ja totuus ovat paenneet avarasta maailmasta ylös Olympoon_."
-(V, 33)
-
-"Ihmisen onnellisin osa olisi erota maailmasta tarvitsematta kokea
-valhetta ja teeskentelyä ja koreilua ja kopeutta. Yhtä kaikki, _kun
-vetää viimeisen hengenvetonsa saatuaan kyllänsä noista asioista_,
-silloin tekee lähinnä parhaan matkansa, niinkuin sanotaan." (IX, 2.)
-
-"_Kyllästyttää jo tämä kurja elämä ja napina ja narrimaiset
-turhanpäiväisyydet_. Miksi olet siis niin levoton? Mitä uutta siinä on?
-Mikä mieltäsi järkyttää?... Ole siis edes jumalille vihdoin viimein
-vilpittömämpi ja parempi." (IX, 37.) Ajatus muistuttaa sitä, mikä
-vallitsee Davidin katumusvirsissä -- että meidän tulee paeta ihmisiä,
-heidän häijyyttään ja halpamaisuuttaan ja saada rauha sielullemme
-Jumalassa. Ihmisiin ei David pane toivoansa; ei hän heiltä muuta odota
-kuin pilkkaa, petosta ja vääryyttä -- katkeruutta vihamiehiltä, kolkkoa
-välinpitämättömyyttä ystäviltänsä. Eikä tämä häntä suuresti
-huoletakaan, niin kauan kuin Jumalan kasvot eivät kokonaan häneltä
-peity. "Ei ole minulla mitään turvapaikkaa, ei kukaan välitä
-sielustani. Minä huudan sinua, Herra; minä sanon: Sinä olet turvani,
-osani elävien maassa".[78] "Älä heitä minua kasvojesi edestä pois,
-äläkä ota minulta pyhää henkeäsi".[79]
-
-Mutta mitkä syyt hänellä lieneekään ollut näin toisin ajoin heittäytyä
-toivottomaksi yrittäessään jalostaa ympäristöänsä, oli hän kuitenkin
-totuttanut ylevän henkensä herkeämättä elämään aivan toisissa
-tunteissa. Olivatko ihmiset halveksittavia? Sitä suuremmalla syyllä
-hänen tuli itsensä olla jalo. Olivatko ihmiset halpamaisia ja
-pahanilkisiä ja kiihkomielisiä ja vääryydentekijöitä? Samassa suhteessa
-he olivat sitä enemmän säälin ja lempeyden tarpeessa ja samassa
-suhteessa hän oli velkapää kaiken kykynsä mukaan osoittautumaan
-suureksi ja anteeksiantavaksi ja tyynimieliseksi ja totuudentekijäksi.
-Siten Marcus kääntää katkerimmatkin kokemuksensa kullaksi, ja kaukana
-siitä että itse olisi katkeroitunut tahi synkistynyt ihmisten
-ilkeydestä, joka raateli hänen herkkämielistä henkeänsä, hän tästä vain
-rakensi uusia inhimillisyyden ja rakkauden opetuksia. Hän sanoo
-esim.: "Ala päiväsi sanomalla itsellesi: _minä tapaan urkkijan,
-kiittämättömän, ylimielisen, kavalan, kateellisen, vastahankaisen.
-Mutta sellaisia he ovat vain tietämättömyyttänsä siitä, mikä on hyvä ja
-paha_. Mutta minä, joka olen tullut huomaamaan, että luonteeltaan hyvä
-on kaunista ja että paha on rumaa ja että sen luonne, joka tekee
-väärin, on oman luonteeni heimolainen... ja että se on yhtä suuressa
-mitassa osallinen jumaluudesta, minulle ei kukaan heistä saata tehdä
-vääryyttä, sillä ei yksikään voi tartuttaa minuun sitä mikä on rumaa
-enkä minä saata suuttua sukulaiseen enkä häntä vihata. _Sillä meidät on
-luotu yhteistoimintaa varten_, niinkuin jalat, kädet, silmälaudat,
-niinkuin ylä- ja alahammasten rivit. Luonnonvastaista niin ollen on,
-jos toimii toistansa vastaan; ja jos kiukustuu ja kääntää toiselle
-selkänsä, niin silloinhan toimii toistansa vastaan." (11, 1.) Muuan
-toinen hänen ohjeitansa, erittäin viisas neuvo, sanoi, että tulee
-kiinnittää ajatuksensa niin paljon kuin mahdollista toisten avuihin
-mieluummin kuin heidän vikoihinsa. "Jos haluat tuottaa itsellesi iloa,
-niin ajattele niitten _hyviä puolia_, joitten kanssa elät -- yhden
-työteliäisyyttä, toisen vaatimattomuutta, kolmannen anteliaisuutta, ja
-vielä jotakin neljännen muuta hyvää avua." Mikä läksytys sille
-halveksittavalle kyynillisyydelle, jota meidän joka päivä on kiusaus
-näytellä. "Kuolematon olento tulee eteemme", sanoo Robertson,
-"kokonainen iankaikkisuus mielessään ja sielussaan, ja me _käymme
-luokittelemaan hänet, merkitsemme hänet lipulla niinkuin merkitsisimme
-lasipöntön sanoen: tässä on riisiä, tässä hyytelöä, tässä
-hiusvoidetta_; ja sitten luulemme, että olemme säästyneet kannen
-avaamisesta. Kuinka toisin kohtelikaan Vapahtaja niitä, jotka tulivat
-hänen luoksensa!... ja Hänen kosketuksestaan laikahtikin heistä
-jokaisesta oma valonkipinänsä."
-
-Tässä vielä moniaita erikoisen ytimekkäitä, sisältörikkaita ja kauniita
-neuvoja:
-
-"Ihmiset ovat olemassa toistensa takia. _Opeta heitä tahi ole
-kärsivällinen heidän kanssansa_." (VIII, 59)
-
-"Paras kostamisen keino on, ettei tule väärintekijän kaltaiseksi."
-
-"Jos joku on tehnyt vääryyttä, on vahinko hänen omansa. Mutta ehkäpä
-hän ei olekaan tehnyt väärin." (IX, 38.)
-
-Huomattavimmat ovat kuitenkin ne yhdeksän perusohjetta, jotka hän laati
-harkittaviksensa, milloin joku oli häntä loukannut, nimittäin:
-
-1. Ihmiset ovat luodut toisiansa varten; alempi ylempää ja molemmat
-toisiansa varten.
-
-2. On vastustamattomia vaikutuksia, jotka painavat merkkinsä ihmisiin
-ja muodostavat heidän mielipiteitään ja heidän tekojaan.
-
-3. Synti on pääasiassa hairahdusta ja tietämättömyyttä -- tahdotonta
-orjuutta.
-
-4. Me olemme itse heikkoja emmekä suinkaan tahrattomia; ja jos emme
-lankea erehdyksiin, niin johtuu se monesti enemmän pelkuruudesta ja
-oman maineen huolenpidosta kuin siitä, ettemme tuntisi halua sitä
-tekemään.
-
-5. Tuomiomme me langetamme liian nopeaan ja harkitsematta. "Ja ihmisen
-täytyy oppia aika paljon, ennenkuin hän pystyy oikein arvostelemaan
-toisen ihmisen tekoja."
-
-6. "Milloin olet suuresti kiusattu tai suruissasi, niin muista, että
-ihmisen elämä on vain hetkinen ja että me kaikki ennen pitkää olemme
-vainajia."
-
-7. Ei mikään toisen ihmisen epäoikea teko voi tuottaa häpeää meille
-eivätkä ihmisten työt kuohuta mieltämme, vaan omat ajatuksemme niistä.
-
-8. Oma vihamme vahingoittaa meitä enemmän kuin itse teot.
-
-9. _Hyväntahtoisuus on voittamaton, ellei se ole teeskenteliäs hymy_
-tai pelkkää näyttelyä. "Sillä mitä tekee väkivaltaisinkaan mies
-sinulle, jos jatkuvasti osoitat hänelle hyväntahtoisuutta? Säveästi ja
-levollisesti oikaise häntä, varoita häntä, jos hän koettaa tehdä
-sinulle pahaa, sanoen: '_Ei niin, lapseni; me olemme luonnosta määrätyt
-johonkin aivan toiseen; minulle ei varmaankaan tapahdu mitään
-vääryyttä, mutta sinä teet vääryyttä itsellesi, lapseni_.' Ja näytä
-hänelle lempeällä ja tahdikkaalla tavalla ja yleisiin näkökohtiin
-vedoten, että asia niin on ja etteivät mehiläisetkään eivätkä muut
-parvissa elävät eläimet menettele niinkuin hän. Ja tämä sinun tulee
-tehdä suoralla, ystävällisellä tavalla, ei moittien, ilman vihaa ja jos
-mahdollista kahden kesken." (XI, 18.)
-
-"_Ei niin, lapseni_; sinä teet vääryyttä itsellesi, lapseni." Voiko
-vanha-aika näyttää mitään tätä hellävaraisempaa tai mitään, mikä olisi
-lähempänä kristinuskon henkeä kuin nämä yhdeksän elämän ohjetta? Ne
-olivat sen miehen arvon mukaiset, joka, toisin kuin stoalaiset yleensä,
-katsoi lempeyden hyveeksi ja katsoi sen todistavan sekä todellista
-filosofiaa että todellista miehevyyttä. Niissä paljastuu alakuloisuuden
-ja hyväntahtoisuuden sekainen mieliala, jolle on vaikea keksiä
-vertauskohtaa. Ne osoittavat, kuinka täydellisesti Marcus oli itsessään
-masentanut kaiken pikkumaisen nurjuuden ja kuinka vakavasti hän pyrki
-täyttämään omia käskyjään, että ajatukset tulee aina pitää niin
-leppeinä ja kirkkaina, että "jos joku äkkiä kysyisi: 'mitä sinä nyt
-mietit?' sinä täysin avomielisesti voisit välittömästi vastata: 'sitä
-tai sitä'." Lyhyesti, korkeimman kiitoksen niistä sanoaksemme: ne
-olisivat ihastuttaneet sitä suurta kristittyä apostolia, joka
-kirjoitti:
-
-"Nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja,
-olkaa pitkämielisiä kaikkia kohtaan. Katsokaa, ettei kukaan kosta
-kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää aina tekemään hyvää toisianne
-kohtaan ja kaikkia kohtaan." (1 Tess. V, 14-15.)
-
-"Älkää kuitenkaan pitäkö häntä vihollisena, vaan neuvokaa niinkuin
-veljeä." (2 Tess. III, 15.)
-
-"Kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä
-on moitetta toista vastaan." (Kol. III, 13.) Niin, eivätkö ne myöskin
-ole täydessä sopusoinnussa hänen henkensä kanssa, joka sanoi:
-
-"Jos veljesi rikkoo sinua vastaan, _niin mene ja nuhtele häntä kahden
-kesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi_."
-
-Marcus Aureliuksen niinkuin niin monen muun elämässä me saatamme keksiä
-hyvityksen suuren lain. Ylhäisessä asemassaan hän viimeisten
-elinvuosiensa aikana joutui monen vilpillisen ja teeskentelevän ja
-alhaisen ihmisen seuraan; mutta hänen nuoruutensa oli kulunut
-onnellisemmissa olosuhteissa, ja se pelasti hänet vaipumasta sellaisten
-ihmisten alakuloisuuteen, joille ei kukaan, oli mies tai nainen, voi
-olla mieliksi. Nuorempana hän onneksi oli nähnyt kauniimpia puolia
-ihmiskunnasta, ja näiden puhtaampien ja onnellisempien päiväin muistelo
-oli hänelle kuin pelastuksen puu keskellä hänen hallituskautensa
-katkeria ja kuohuttavia myrskyjä.
-
-
-
-
-3 Luku.
-
-MARCUS AURELIUKSEN ELÄMÄ JA MIELIPITEET (jatkoa).
-
-
-Marcus oli nyt Rooman maailman kiistämätön valtias. Hänen hallussaan
-oli korkein ja loistavin asema, mihin ihmissuuruus saattoi kohota.
-
-Mutta tämä keisarikunnia ei sytyttänyt mitään ylpeyden tahi
-itsetyytyväisyyden kuohua hänen leppeässä ja nöyrähenkisessä
-luonteessaan. Hän katsoi itse asiassa olevansa kaikkien palvelija.
-Hänen velvollisuutensa oli omassa persoonassaan kohdata kaikkia
-vaaroja, kuten härkä tai jäärä tekee laumaansa varjellakseen, asettua
-etunenään kaikissa sodan vaivoissa ja kaivautua syvimmälle
-kaikkinaiseen rauhan raadantaan. Väenlaskun toimeenpano, riitajuttujen
-ratkaiseminen, kansan siveellisyyden kohottaminen, veriheimolaisten
-avioliittojen ehkäiseminen, alaikäisten holhoaminen, valtion menojen
-supistaminen, gladiaattorileikkien ja näytäntöjen vähentäminen, teitten
-kunnossapidon valvonta, senaattorien etuoikeuksien palauttaminen,
-todella arvokasten virkamiesten valitseminen, vieläpä katuliikenteenkin
-järjesteleminen -- nämä ja lukemattomat muut tehtävät niin täydelleen
-anastivat hänen aikansa, että hänen täytyi monestikin, horjuvasta
-terveydestään huolimatta, uupumatta työskennellä aamuvaraisesta myöhään
-yöhön saakka. Useasti täytyi hänen asemansa takia olla läsnä
-kilpaleikeissä ja teatterinäytännöissä, mutta näissä tilaisuuksissa hän
-usein vietti aikansa lukemalla tai luetuttamalla itselleen tai
-tekemällä muistiinpanoja. Hän oli yksi niitä, joiden mielestä ei mitään
-saa tehdä kiireesti ja että harvat rikokset ovat pahempia kuin ajan
-tuhlaaminen. Sellaisia mielipiteitä ja sellaisia tottumuksia meidän on
-kiittäminen hänen teoksistaan. Hänen _Itsetutkistelunsa_ kirjoitettiin
-keskellä raastavia huolia, suuressa itsensäkieltämisessä, kvaadeja ja
-markomanneja vastaan käytyjen sotien aikana, ja on hän kirjoittanut
-muitakin teoksia, jotka kovaksi onneksi ovat kadonneet. Harvojapa
-menetyksiä, mitä tulee vanhan ajan kadonneisiin kirja-aarteisiin, me
-kipeämmin valitamme kuin tämän keisareista viisaimman ja pakanoista
-hurskaimman omatekoista kadonnutta elämäkertaa.
-
-Asemansa ulkonaiseen loistoon nähden -- noihin upeihin ja uljaihin
-"valjaisiin" niin sanoaksemme, jotka herättävät ihmisten ihailua ja
-kateutta -- ei kukaan saattanut osoittautua välinpitämättömämmäksi kuin
-hän. Hän käsitti kuitenkin välttämätöntä olevan ylläpitää korkean
-asemansa arvoa. "Joka hetki", sanoo hän, "ajattele kiinteästi, että
-sinun roomalaisena ja miehenä _tulee tehdä tehtäväsi täysin ja
-koristelemattoman arvokkaasti_, ja mielenkiinnolla ja vapaasti ja
-oikeudenmukaisesti" (II, 5). Toisessa paikassa hän sanoo: "Anna sinussa
-asustavan jumaluuden olla olemuksesi vartija; olet mies ja varttuneessa
-iässä, valtion asiain hoitaja, roomalainen ja hallitsija, joka on
-asettunut paikalleen lailla miehen, joka odottaa merkkiä, mikä kutsuu
-häntä elämästä pois." (III, 5). Mutta hänestä _ei_ ollut tarpeellista
-ottaa vastaan niitä tympäiseviä kunnianosoituksia ja sitä alentavaa
-jumaloimista, jotka olivat monelle hänen edeltäjälleen niin mieluisia.
-Hän kielsi sen mahtailevan herjaamisen, joka sisältyy temppelien ja
-alttarien pyhittämiseen keisarille, sanoen että jokaiselle todelliselle
-hallitsijalle maailma oli temppeli ja kaikki kunnon ihmiset pappeja.
-Hän epäsi, mikäli mahdollista, kaikki kultaiset patsaat ja osanoton
-triumfikulkueisiin. Kaikkea komeutta ja loistoa, jota hän julkisten
-tehtäväinsä takia ei saanut vältetyksi, hän piti tyhjänä varjona vain.
-Marcus Aurelius tunsi, yhtä syvästi kuin Shakespeare näyttää tunteneen
-kaiken maallisen epäoleelliseksi, haihtuvaksi, katoavaksi; hän olisi
-omaksunut ajatuksen, että
-
-    Ainetta on ihminen mointa,
-    Mille unet kudotaan,
-    Ja elo lyhyt se unest' esiin sukeltaa
-    ja uni sen myös sulkee.
-
-"Kun eteemme kannetaan ruokia", sanoo hän, "niin tuntuu meistä, että tuo
-on kalan kuollut ruumis, tuo taas linnun tai porsaan hengetön ruumis;
-_ja edelleen, että tuo Falernon viini ei ole muuta kuin rahtunen
-rypälemehua ja tuo purppuravaate jonkun lampaan villaa, jota on
-värjätty kuolleen raakun verellä_; niin meistä siis tuntuu ja täten
-olemmekin tavanneet itse esineet ja tulleet ne läpikotaisin tuntemaan
-ja siten näemme mitä laatua ne ovat. Juuripa samalla muotoa... milloin
-erikoiset asiat näyttävät meistä ansaitsevan tunnustustamme mitä
-suurimmassa määrässä, _meidän tulisi ne paljastaa ja katsoa, kuinka
-arvottomia ne ovat_; meidän pitäisi riisua niiltä koko se sanakoreus,
-jolla ne on arvoonsa nostettu" (VI, 13).
-
-"Mille kannattaa panna arvoa? Sillekö että otetaan kättentaputuksilla
-vastaan? Ei suinkaan. Ei ole liioin pantava arvoa kielelle, joka
-kalkuttaa kiitosta, sillä joukkojen ylistys on kielen pieksäntää."
-(VI, 16.)
-
-"Aasia ja Euroopa ovat vain kolkkia maailmankaikkeudessa; meri
-kokonaisuudessaan ei muuta kuin pisara; Athos pieni kivensiru; koko
-nykyinen aika piste iäisyydessä. Kaikki kappaleet ovat _pientä,
-muuttuvaa, katoavaa_." (VI, 36).
-
-Marcuksesta samoin kuin Shakespearesta näyttää tuntuneen että
-
-    On mailma näyttämö,
-    ja pelkkä näyttelijä
-    niin mies kuin nainenkin,
-
-sillä hän kirjoittaa nämä merkilliset sanat:
-
-"Turhaa näyttelyä, esiintymistä estraadilla, lammaskatraita,
-karjalaumoja, keihäsharjoituksia, koiranpenikoille viskattu luu,
-leivänpalanen kalalammikossa, muurahaisen aherrusta, säikähtynyt
-hiiri-parka, joka tarakkaansa kantaen puikahtaa pakoon, rihmasta
-temmottava leikkinukke -- kas tuota elämä muistuttaa. Velvollisuutesi
-siis on tämäntapaisten kappalten keskellä osoittaa hyvänsävyisyyttä
-eikä näyttää korskeita ilmeitä; kuitenkin tulee meidän ymmärtää, että
-_jokainen ihminen on juuri sen arvoinen kuin ne asiat, joihin hän
-kiintyy_."
-
-Itse asiassa oli hovi Marcukselle taakka; hän sanookin, että filosofia
-oli hänen äitinsä, keisarikunta vain äitipuoli; ainoastaan se että hän
-toisesta saattoi saada lepoa, teki toisen rasitukset hänelle
-siedettäviksi. Niin keisari kuin olikin, kiitti hän jumalia siitä, että
-he olivat sallineet hänen tajuta Thrasean, Helvidiuksen, Caton,
-Brutuksen sielunelämän. Ennen kaikkea hän näyttää kammonneen sitä
-mahdollisuutta, että hänestä koskaan saattaisi tulla jonkun edeltäjänsä
-kaltainen. Hän kirjoittaa:
-
-"Katso ettei sinusta tehdä Cæsaria;[80] katso että sinua ei värjätä
-sillä värillä. Pysy siis vaatimattomana, hyvänä, puhtaana, vakavana,
-teeskentelystä vapaana, oikeuden ystävänä, jumalten palvojana,
-ystävällisenä, uskollisena, uupumattomana kaikissa säädyllisissä
-toimissa. Kunnioita jumalia ja auta ihmisiä. Lyhyt on elämä. _Vain yksi
-ainoa hedelmä on tällä maallisella elämällä: hurskas mielenlaatu ja
-yhteiskuntaa hyödyttävät teot_." (IV, 19).
-
-Samaan tulokseen on tullut toinen murheitten raastama, mutta vähemmän
-ihailtava kuningas: "Kuulkaamme siis kaiken opin päätöstä: pelkää
-Jumalata, ja pidä hänen käskynsä; sillä sitä tulee kaikkein ihmisten
-tehdä." (Salom. Saarn. 12, 13.) Mutta meidän on aika jatkaa laihahkoa
-kuvausta Marcuksen elämästä, mikäli Dio Cassiuksen[81] ja
-Capitolinuksen köykäiset ja lörpöttelevät kyhäykset sekä hajanaiset
-viittaukset muista kirjailijoista sallivat meidän sitä tehdä.
-
-Raskain sydämin hän lienee vielä kerta lähtenyt Germaniaan kukistamaan
-kvaadein ja markomannein vaarallista kapinaa. Voidakseen täyttää
-armeijassaan ruton vaikutuksesta syntyneet aukot hänen täytyi ottaa
-riveihin orjia; ja rahaa saadakseen hänen oli pakko myydä palatsin
-koristuksia, vieläpä moniaita keisarinnan jalokivistäkin. Juuri ennen
-lähtöä kohtasi häntä syvä suru, kun hänen pieni poikansa kuoli,
-Commoduksen kaksoisveli, jonka kauniit kasvonpiirteet ovat vieläkin
-säilyneet erinäisissä rahoissa. Sodan alkuaikana hän oli kerta
-tutkimassa kahlaamon syvyyttä, kun vihollinen äkkiä hyökkäsi hänen
-kimppuunsa, ja hän pelastui heidän heittokeihäiltään vain siten, että
-sotilaat ehättivät suojaamaan häntä kilvillään. Talvisen Tonavan jäällä
-kävi sitten kiivas ottelu. Mutta kuuluisin sotatapaus oli hänen v. 174
-kvaadeista saamansa suuri voitto, joka kristittyjen mielestä oli niin
-sanottu "ukkoslegionan ihme".
-
-Kaikista eriskummallisista lisäkkeistä puhdistettuna tapahtuma -- sen
-todenperäisyydestä puhuvat erinäiset muistorahat ja Antoninuksen
-pylväässä oleva kohokuva -- näyttää olleen seuraavaa laatua. Marcus
-Aurelius ja hänen armeijansa oli teljetty vuorensolaan, jonne he liian
-varomattomasti olivat seuranneet vihollisen muka peräytyviä
-joutsimiehiä. Tässä solassa he vihollisten kaikkialla saartamina,
-paahtavan helteen ja polttavan janon näännyttäminä, eivät voineet
-taistella eikä sieltä paetakaan, ja heittivätkin kaiken toivon,
-puhkesivat parkuun ja valitukseen ja vaipuivat täydelliseen
-toivottomuuteen, josta eivät edes Marcuksen uupumattomat ponnistukset
-voineet heitä kohottaa. Vaaran ja hädän uhkaavimmalla hetkellä rupesi
-pilviä kerääntymään taivaalle ja sadetta ryöppynä lankesi maahan, niin
-että sotilaat saivat koota vettä kilpiinsä ja kypäreihinsä
-sammuttaakseen oman ja ratsujensa janon. Heidän juuri tätä tehdessä
-vihollinen kävi kimppuun, mutta sade oli rakeitten sekaista ja vimmatun
-raivokkaasti pieksi hyökkääjiä kasvoihin. Myrskyyn liittyi jyrinä ja
-salamat, jotka näkyvät tuottaneen vahinkoa viholliselle ja herättäneen
-heissä suurta kauhua, mutta roomalaisten puolella ei sattunut mitään
-vauriota. Roomalaiset luonnollisesti pitivät tapahtumaa jumalten
-varjeluksena ja saivat loistavan voiton, joka tuli ratkaisevaksi tässä
-vaarallisessa ja tärkeässä sodassa.
-
-Kristityistä tapahtuma ei ollut mikään pelkkä _kaitselmuksen varjelu,
-vaan suorastaan ihmetyö_, ja he katsoivat sen johtuneen siinä
-legionassa palvelleitten veljiensä rukouksista, ja tämän seikan nojalla
-legiona sai nimekseen "ukkoslegiona", _legio fulminata_. Tiettyä
-kuitenkin on, että tämä nimi aina Augustuksen ajoista asti oli ollut
-eräällä legionalla, jonka kilpiin oli merkiksi kuvattu leimahtava
-salama; ja pakanat itse uskoivat saaneensa avun mitkä hurskaan keisarin
-rukousten, mitkä Arnufis-nimisen egyptiläisen taikurin loitsujen
-kautta.
-
-Eräs kirkkoisistä, tulinen ja kaunopuheinen Tertullianus, on sitä
-mieltä, että tämä pelastus käänsi keisarin mielen suosiolliseksi
-kristityille ja viittaa hänen kirjeeseensä senaatille, jossa kirjeessä
-Aurelius tunnustaa saaneensa kristityiltä rukoilijoilta tehokasta apua
-ja kielsi ketään tästä pitäen häiritsemästä tämän uuden uskonnon
-tunnustajia, jotteivät he käyttäisi häntä vastaan sitä rukouksen
-asetta, joka oli ollut niin voimakas hänen hyväkseen. Tämä kirje
-tavataan Justinus marttyyrin _Apologian_ lopulla, ja vieläpä siinä
-lisätään, että kristittyjä ei saa loukata eikä vainota, jopa että
-jokainen, joka heidät ilmiantoi, oli elävänä poltettava! Tästä näemme
-heti, että tämä kirje on noita julkeita ja ilmeisiä, läpikuultavan
-selviä petoksia, joita viiden ensimmäisen vuosisadan kirjallisuus
-valitettavasti on liiankin täynnä. Mikä oli Marcuksen todellinen suhde
-kristittyihin, sitä saamme tarkastaa myöhemmin.
-
-Keisarin lempeälle sydämelle sota, voitollinenkin, oli erittäin
-vastenmielinen; ja sittenkin täytyi hänen viettää melkoinen osa
-elämästään tällaisissa tuskallisissa ja hedelmättömissä toimissa. Mitä
-hän ajatteli sodasta ja sen menestyksistä, se on elävästi ilmaistu
-seuraavassa huomautuksessa:
-
-"Hämähäkki on ylpeä siepattuaan kärpäsen, joku toinen saalistettuaan
-jäniksen, toinen pyydystettyään kalan, toinen kaadettuaan karjun tai
-karhun, _ja toinen voitettuaan sarmaatit_. Eivätkö he ole rosvoja
-kaikki tyynni, jos tutkit heidän menettelynsä vaikuttimia?" Tässä hän
-tuomitsee omat tahdottomat tekonsa. Sittenkin soi hänen onneton
-kohtalonsa, että ennenkuin hän vielä oli selvinnyt tämänkään sodan
-päivistä, uusi ja paljon raastavampi ja peljättävämpi sälytettiin hänen
-käydä.
-
-Kapina, jonka tekijä oli Avidius Cassius, sotapäällikkö vanhaa, jäykkää
-roomalaistyyppiä, jota Marcus huolimatta moniaista pahaenteisistä
-varoituksista sekä rakasti että uskoi. Sellaisen miehen osoittama
-kiittämättömyys herätti keisarissa mitä syvintä mielihaikeaa, joskin se
-yleinen rakkaus, jonka hänen oivallinen hallituksensa oli synnyttänyt,
-pelasti hänet niistä vaarallisista seurauksista, joita hankkeesta olisi
-saattanut johtua.
-
-Kapinallisen kenraalin omat sotilaat luopuivat hänestä; eikä hän ollut
-kuin nimellisesti ollut keisarina kolme kuukautta ja kuusi päivää, kun
-omat upseerit murhasivat hänet. Hänen päänsä lähetettiin Marcukselle,
-joka otti sen surulla vastaan eikä murhaajia rohkaissut vähimmälläkään
-tavalla. Menestyksen ilo hälveni suruun siitä, että hänen vihamiehensä
-ei ollut elänyt, jotta hänen olisi ollut sallittu osoittaa hänelle
-totista anteeksiantoa. Hän pyysi senaattia armahtamaan Cassiuksen koko
-perhettä ja suostumaan siihen, että tämä yksi ainoa elämä jäisi
-kansalaissodan sovitusuhriksi. Senaattorit ottivat vastaan tämän
-lempeyden todisteen sillä innostuksella, minkä se ansaitsi, ja senaatin
-istuntosali kaikui siunauksista ja suosionhuudoista.
-
-Ei koskaan ole vaarallista salaliittoa vaimennettu lempeämmin ja
-rauhallisemmin ja tehokkaammin. Marcus matkusti kaikissa maakunnissa,
-jotka olivat asettuneet Avidius Cassiuksen puolelle, ja kohteli niitä
-mitä täydellisimmällä ja maltillisimmalla sovinnollisuudella. Hänen
-saavuttuansa Syyriaan tuotiin hänelle Cassiuksen kirjeenvaihto, mutta
-loistavalla jalomielisyydellä, josta historia ei tiedä montakaan
-esimerkkiä, hän sitä lainkaan lukematta heitti sen liekkeihin.
-
-Tämän rauhoitusretken aikana hän menetti vaimonsa Faustinan, joka äkkiä
-kuoli eräässä Taurusvuoren laaksossa. Historia, elikkä oikeammin se
-tarinakokoelma, joka usein käy tämän ajan historiasta, on leimannut
-Faustinan luonteen mitä likaisimmaksi ja kunniattomimmaksi, onpa se
-syyttänyt hänen puolisoaan Aureliustakin siitä, että hän liian
-anteeksiantavana oli sukoillut hänen rikkomuksiaan. Mitä Faustinaan
-tulee, ei meillä ole paljonkaan sanomista, vaikka on pätevät syyt
-uskoa, että monet hänen häpeällisestä elämästään kerrotut jutut ovat
-liioiteltuja, elleivät kerrassaan vääriä. Varmaa on että enimmät
-moitteet häntä ja hänen muistoansa vastaan pohjistuvat Dio Cassiuksen
-pahanilkisiin tarinoihin, hänen, joka erikoisesti rakasti kaikkinaisia
-häpeäjuttuja, omansa halventamaan ihmiskuntaa. Se _erikoinen_ häntä
-vastaan tehty syyte, että hän muka olisi houkutellut Avidius Cassiuksen
-rikkomaan uskollisuuden ja kuuliaisuuden lupauksensa, on tykkänään
-riittävää pohjaa vailla, jos kohta ei täydellisesti ristiriidassa sen
-kanssa, mitä hänen omat säilyneet kirjeensä puhuvat. Ja lopuksi: Marcus
-ei ainoastaan hellästi rakastanut häntä, yhdentoista lapsensa äitiä,
-vaan nimenomaan _Itsetutkisteluissaan_ kiittää jumalia siitä, että he
-ovat hänelle suoneet "sellaisen vaimon, niin kuuliaisen, niin hellän ja
-niin vaatimattoman". Epäilemättä Faustina ei ollut miehensä arvoinen;
-mutta varmasti on jalolle luonteelle kunniaksi eikä häpeäksi, jos
-luotaan torjuu mustasukkaisuuden ja epäluulot ja luottaa toisiin
-lujemmin kuin he ansaitsevatkaan.
-
-Niin moitteeton oli Marcus Aurelius tavoiltaan, ettei aikalaisten
-ilkeys eikä jälkimaailman häpäisemisen halu ole onnistunut keksimään
-mitään tahrapilkkua hänen harvinaisen puhtaassa elämässään ja
-periaatteissaan. Mutta halpamaisuus ei tahdo menettää uhrejaan. Se
-kaiken etevyyden viha, joka pani Caligulan kykynsä mukaan halventamaan
-suurten miesten muistoa, raivoaa, vaikka vähemmän julkisena, monenkin
-ihmisen mielessä. Heitä ilahuttaa ihmiselämän polkeminen tuollaiseksi
-karuksi, ilottomaksi kankaaksi, "jossa jokainen myyränmätäs on vuori ja
-jokainen ohdake puu". Suuret miehet ovat heidän silmissään yhtä pienet
-kuin heidän sanotaan olevan omien kamaripalvelijainsa silmissä, ja ylen
-monet heistä, jos huomaavat:
-
-    Likaa tai virhettä kuuluisassa nimessä
-    eivät sure että heidän suurimpansa ovat niin pienet
-    paisuttavat itsensä mielettömässä ihastuksessa
-    ja arvostavat koko luontoa savijaloiltansa
-    tahtomatta nostaa silmänsä ja nähdä,
-    kuinka sen kultaista päätä kruunaa hengen tuli,
-    muita maailmoja tavoitellen.
-
-Tästäpä syystä, luulisin, ovat jotkut, kun eivät ole onnistuneet
-riistämään Marcus Aureliusta alas hänen korkealta siveelliseltä
-tasoltaan, koettaneet hyökätä hänen maineensa kimppuun Faustinan
-oletetun turmeluksen ja Commoduksen tosiasiallisen viheliäisyyden
-takia. Faustinasta olen jo puhunut. Commodukseen katsoen luullakseni
-riittää Salomon kanssa kysyä: "Kuka tietää, tuleeko pojasta viisas mies
-vaiko hullu." Commodus oli isän kuollessa vain yhdeksäntoista vuotias;
-ensimmäisinä kolmena vuotena hän hallitsi kunnioitusta ja tunnustusta
-ansaitsevalla tavalla. Marcus Aurelius ei ollut jättänyt mitään keinoa
-koettamatta antaakseen hänelle hyvän kasvatuksen aikansa parasten
-opettajain ja viisaimpain miesten avulla; ja Herodianus nimenomaan
-sanoo hänen eläneen siveellistä elämää isän kuolemaan asti. Jos siksi
-toiseksi jätämme laskuista pois luonnollisen rakkauden ja myönnämmekin
-(kuten päättelisin parista _Itsetutkistelun_ kohdasta), että
-Marcuksella oli pahoja aavistuksia poikansa suhteen, niin olisiko ollut
-helppoa, olisiko edes ollut mahdollista yleisillä perusteilla
-syrjäyttää poika, joka oli saavuttanut täysikäisyyden? Mitenkä tämä
-asia lieneekin, jos joku arveleekin olevansa oikeutettu moittimaan
-Marcusta siitä, että Commodus lopultakin tuli olemaan vain
-"vääräkasvuinen ihmishylkiö", niin on tämä moite tuskin riittävän
-terävä-älyinen ansaitakseen kumoamisen vaivaa.
-
-"Mutta Marcus Aureliushan julmasti vainosi kristityitä." Silmätkäämme
-lyhyesti tätä syytettä. Epäämätön asia on, että vainoja tapahtui hänen
-hallituskautensa aikana, ja siitä ovat riittävänä todistuksena Justinus
-marttyyrin, Sardeen piispan Meliton, Athenagoraan ja Apollinariuksen
-puolustuskirjoitukset samoin kuin Smyrnan seurakunnan kirje, joka kuvaa
-Polykarpuksen marttyyrikuolemaa, sekä Lyonin ja Viennen seurakuntain
-kirje uskonveljilleen Vähässä-Aasiassa. On kuitenkin syytä muistuttaa,
-että on toisenlaisiakin kirjallisia tietoja. Lactantius suoraan
-vakuuttaa, että niiden erinomaisten ruhtinasten hallitessa, jotka
-seurasivat Domitianusta, kirkko ei kokenut mitään väkivaltaa
-vihollistensa taholta, vaan "levitti kätensä itään ja länteen";
-Tertullianus, joka kirjoittaa vain kaksikymmentä vuotta Marcuksen
-kuoleman jälkeen, nimenomaan sanoo (ja Eusebius yhtyy hänen
-vakuutukseensa) keisarin kirjoittaneen kirjeitä, joissa hän ei
-ainoastaan julistanut pelastuksensa kvaadein sodassa johtuneen
-"ukkoslegionan" kristittyjen sotilasten rukouksista, vaan käski vielä,
-että jokainen, joka kanteli kristittyjen päälle, olisi ankarasti
-rangaistava; ja Justinus marttyyrin teosten lopulla tavataan
-samansisältöinen kirje, joka Marcuksen sanotaan osoittaneen Rooman
-senaatille. Me saatamme syrjäyttää nämä rohkeat todistukset, saatamme
-uskoa, että Tertullianus ja Eusebius erehtyivät ja että ne asiakirjat,
-joihin he vetosivat, olivat väärennettyjä; mutta silloinpa meidän ei
-pitäisikään olla niin lopen varmoja väittämään, että keisari
-tehokkaasti otti osaa näihin vainoihin. Oma uskoni on (ja sitä uskoani
-vahvistavat monet perusteet), että hänen osansa niiden aiheuttamiseen
-oli äärettömän vähäinen. Jos ne, jotka rakastavat hänen muistoansa,
-luopuvat kirkkoisien todistuksesta hänen puolestaan, niin sallittakoon
-heidän toki kieltäytyä hyväksymästä niitä vakuutuksia, joiden nojalla
-hänet on tuomittu.
-
-_Itsetutkisteluissaan_ Marcus ainoastaan yhden ainoan kerran viittaa
-kristittyihin, ja silloin vain ohimennen, moittiakseen sitä
-välinpitämättömyyttä kuoleman suhteen, jonka hän samoin kuin Epiktetos
-katsoi johtuvan pelkästään itsepäisyydestä ja uppiniskaisuudesta eikä
-mistään jalommista periaatteista. Hyvin uskottavaa on, että hänessä
-asui sama syvä vastenmielisyys kristityitä kohtaan kuin yleensä
-muissakin. Että hän olisi ollut kylmäverinen ja katkera vainooja, on
-täydelleen vasten koko hänen luontoansa, olennaisesti ristiriidassa
-hänen tavallisen lempeytensä kanssa, vierasta koko sille hengelle, joka
-sai hänet kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa lieventämään laillisten
-rangaistusten ankaruutta, ja on yleensä katsottava kerrassaan vääräksi
-väitteeksi. Kuka mieliikään uskoa, että mies, joka hallituskautensa
-aikana rakensi ja vihki vain yhden ainoan temppelin, ja senkin
-"Laupeudelle"; joka, kaukana siitä, että olisi osoittanut mitään
-epäluuloa muukalaisia uskontoja kohtaan, päinvastoin soi, että niitä
-kaikkia kunnioitettiin, jonka kirjoitukset joka rivillään huokuvat mitä
-sydämellisintä ja hellintä ihmisrakkautta ja lempeyttä, että sellainen
-mies olisi poikennut pois omalta tieltänsä vainoamaan viattomimpia,
-suoramielisimpiä ja rauhallisimpia alamaisiaan?
-
-Asian todellinen laita näyttää olleen seuraava. Ne syvät onnettomuudet,
-jotka vainosivat valtakuntaa Marcuksen koko hallituksen ajan,
-synnyttivät hätää laajalti maassa ja sytyttivät maakunnissa hurjan
-raivon niitä ihmisiä kohtaan, joiden jumalattomuus -- sillä se nimi
-annettiin kristittyjen uskolle -- oli aiheuttanut jumalten vihan. Tämä
-raivo puhkesi useasti rajuihin kansanmellakkoihin, joita vain
-lujaluontoisimmat maaherrat pystyivät hillitsemään tahi ehkäisemään.
-Milloin Marcukseen vedottiin, hän yksinkertaisesti antoi voimassa
-olevan lain käydä tavallista tietään. Tämä laki oli peräisin
-Trajanuksen ajoilta. Nuorempi Plinius, Bitynian maaherra, oli kirjeessä
-Trajanukselta kysynyt, mitä olisi tehtävä kristityille, joiden hän
-täysin tunnusti olevan elämässään nuhteettomat, mutta joiden opit,
-kuten hän sanoi, olivat tyhjentäneet jumalten temppelit ja
-kiukustuttaneet niiden hartaat palvojat. Vastauksessaan Trajanus oli
-määrännyt, että kristittyjä ei tullut _etsiä_, mutta jos heitä tuotiin
-maaherran eteen, ja heidän huomattaisiin itsepintaisesti kieltäytyvän
-luopumasta uskonnostaan, heidät silloin vietäisiin kuolemaan. Hadrianus
-ja Antoninus Pius olivat noudattaneet samaa menetelmää eikä Marcus
-Aurelius huomannut olevan syytä sitä muuttaa. Mutta tämä laki, joka
-rauhallisina aikoina lienee muodostunut pelkästään kuolleeksi
-kirjaimeksi, saattoi pahempien häiriöiden sattuessa kääntyä
-vaaralliseksi vainokeinoksi, niinkuin se oli kunnianarvoisen
-Polykarpuksen kohtaloon nähden ja Lyonin ja Viennen onnettomain
-seurakuntain suhteen. Pakanat luulivat, että syy, miksi heidän
-jumalansa salaisesti ilkkuivat "katsellen autioiksi jääneitä maita,
-ruttoa ja nälänhätää, kulkutauteja ja maanjäristyksiä, ärjyviä kuohuja
-ja tulisia ryöppyjä, aseitten kalsketta ja palavia kaupunkeja ja
-haaksirikkoja ja rukoukseen kohoavia käsiä", oli vihattujen
-galilealaisten epäusko ja jumalattomuus, minkä rikkomuksen saattoi
-sovittaa vain syyllisen kuolema. "Heidän vihollisensa", sanoo
-Tertullianus, "ääneen vaativat viattoman verta, vihansa tekosyyksi ja
-verukkeeksi väittäen uskovansa, että kristityt ovat joka ainoan yleisen
-onnettomuuden syy ja alkujuuri. Jos Tiber on tulvinut yli äyräittensä
-tai Niili ei ole tulvinut ollenkaan, jos taivas on evännyt säteensä,
-jos nälänhätä tai rutto on uhreja riistänyt, niin heti huudetaan:
-'kristityt leijonain eteen'." Ensimmäisinä kolmena vuosisatana
-vaatimus: "alas kristinusko!" oli yhtä karkea, yhtä kiihkeä ja yhtä
-ajattelematon kuin huuto "alas paavilaisuus!" usein on ollut
-nykypäivinä. Äärettömän paljon vähemmän häpeällistä Marcuksen oli
-kallistaa korvaansa edelliselle huudolle kuin joittenkuitten nykyajan
-valtiomiesten on ollut kuunnella jälkimmäistä mieletöntä raivoa.
-
-Missä määrässä on Marcus Aurelius vastuussa niistä marttyyrituomioista,
-joita hänen hallitessaan langetettiin? Arvelen, että tuomita ei tässä
-suhteessa saa järeästi ja kaavamaisesti, vaan varoen ja harkitusti.
-Tavallinen oikeus varmaankin vaatii, että me emme sekoita nykyaikaa
-menneisyyteen tahi tuomitse keisarin menettelyä, ikäänkuin hän eläisi
-yhdeksännellätoista vuosisadalla tai ikäänkuin hän olisi toiminut
-täydellisesti tuntien Kristuksen evankeliumin ja pyhien historiat.
-Ennenkin häntä olivat viisaat ja hyvät miehet, ylpeässä
-tietämättömyydessään, inhoten ja halveksien puhuneet kristinuskosta.
-Filosoofit, jotka ympäröivät hänen valtaistuintansa, suhtautuivat
-siihen epäluuloisesti ja vastenmielisesti. Kansasta suurin osa uskoi
-lujasti yleisiä huhuja, että muka sen kannattajat saastuttivat
-kauheita yöllisiä kokoustilaisuuksiansa hirvittävillä taikauskoisilla
-menoilla ja pöyristyttävillä juhlallisuuksilla, joita on mahdoton
-mainitakaan. Näitä katalia parjauksia, -- kammottavia syytöksiä,
-että he harjoittivat ihmissyöntiä ja sukurutsausta -- vahvistivat
-orjilta tavan takaa kidutusneuvoilla kiristetyt väärät todistukset,
-mitä todistustapaa tuo aika samoin kuin paljon myöhemmätkin
-mielettömyydessään pitivät totuuden varmana, sitovana tunnustuksena.
-
-Kristinusko sekoitettiin siihen aikaan monenmoisiin halpa-arvoisiin
-muukalaisiin taikauskoihin; ja jos keisari koskaan tuomarinammatissaan
-kohtasi kristittyjä, niin hän paljon uskottavammin kohtasi sellaisia,
-jotka eivät ansainneet sitä nimeä, kuin niitä, joiden hyveisiin
-kuuluivat lauhkeus, maailman hyörinän vierominen, nöyryys, ja jotka
-edustivat rauhallisinta, hurskainta, parasta ainesta koko
-valtakunnassa. Kun tämänkaltaisia seikkoja punnitsemme asianmukaisesti,
-lienemme valmiit antamaan anteeksi Marcus Aureliukselle, että hän tässä
-asiassa tietämättömyydestä on menetellyt väärin, ja myöntämään, että
-hän kristittyjä vainotessaan lienee täyttä totta luullut tekevänsä
-Jumalalle palveluksen. Hänen oman uskonsa syvä hurskaus, hänen
-hallituksensa tunnollisuus, hänen lämmin ihmisystävyytensä, hänen omien
-filosoofisten perustotuuksiensa vakavuus, kaikki oli omansa tekemään
-hänestä pahemman kirkon vihamiehen kuin mitä oli raaka Commodus tahi
-ilettävä Heliogabalus. Vaan että hänessä kumminkaan ei ollut
-vähintäkään _viehtymystä_ vainoamiseen; että nämä vainot enimmältä
-osalta syntyivät itsestään ja tilapäisesti; että ne eivät missään
-määrässä johtuneet hänen suoranaisesta toimenpiteestään tai olleet
-hänen toivomuksensa mukaisia, se selviää siitä tosiseikasta, että
-vainot tapahtuivat Galliassa ja Vähässä-Aasiassa, _vaan ei Roomassa_.
-Kuitenkin on Roomassa epäilemättä ollut satoja kristityitä, vieläpä
-itsensä keisarin silmäin edessä; olipa hänen omassa armeijassaankin
-paljon kristittyjä, emmekä kumminkaan koskaan ole kuulleet hänen
-häirinneen heitä ketään. Sardeen piispa Melito, kirjoittaessaan
-keisarille, ilmaisee epäilevänsä, tiesikö hän todella, millä tavalla
-hänen kristittyjä alamaisiaan kohdellaan. Puolustuspuheessaan Justinus
-marttyyri puhuu hänelle täyden luottamuksen ja syvän kunnioituksen
-sanoin. Lyhyesti: hän oli tässä asiassa "syytön, mutta onneton". On
-tuskallista ajatella, että kunnianarvoisa Polykarpus ja syvämietteinen
-Justinus saattoivat periaatteittensa vuoksi menettää henkensä ei
-ainoastaan niin hyvän miehen hallitessa, vaan vieläpä hänen
-auktoriteettinsa nojalla; mutta olisimmepa kovin armottomia ja ylen
-heikko olisi ajatuskykymme, jollemme mielihalulla voi uskoa, että
-vaikka nämä pyhät miehet olivat saaneet marttyyrikruunun hänen
-käsistään, heidän lunastetut sielunsa olisivat olleet ensimmäiset
-rakkauden tervehdyksin vastaanottamaan pakanoista hurskaamman sen
-Vapahtajan luona, jonka kirkkoa hän vainosi, mutta jonka sisäisestä
-hengestä juontuivat hänen omat hyveensä, jota hän tietämättänsä palvoi
-ja jota hän, jos milloin olisi hänestä kuullut ja hänet tuntenut, olisi
-sydämestään rakastanut ja kunnioittanut jalolla, tahrattomalla
-elämällään.
-
-Lyonin ja Viennen seurakuntien vainot tapahtuivat v. 177. Pian tämän
-jälkeen uudet vastapuhjenneet sodat kutsuivat keisarin pohjoiseen.
-Sanotaan, että Rooman huomatuimmat miehet, peläten, etteivät enää
-koskaan saisi häntä nähdä, pyysivät häntä antamaan heille jäähyväisiksi
-viimeiset neuvonsa ja että hän kolmena päivänä keskusteli heidän
-kanssansa filosoofisista asioista. Kun hän sitten saapui
-sotanäyttämölle, seurasi voitto taaskin hänen aseitaan. Mutta Marcus
-oli jo tulossa vanhaksi ja hänen voimansa olivat raatamisesta ja
-rasituksista ja matkustuksista pitkän ja työteliään elämänsä aikana
-lopen kuluneet. Hän sortui sekä sieluntuskiin että ruumiillisiin
-kärsimyksiin ja lyhyen sairauden jälkeen kuoli Pannoniassa, joko
-Viennessä tai Sirmiumissa, maaliskuun 17 päivänä v. 180,
-yhdeksännelläkuudetta ikävuodellaan ja kahdennellakymmenennellä
-hallitusvuodellaan.
-
-Kuolema ei ollut hänelle mikään kauhistus. Hän oli aivan selvillä
-siitä, että "ei ole miestä niin onnekasta, että hänen kuollessaan ei
-olisi ketään, joka ei iloitsisi siitä mikä oli tapahtumassa.
-Olettakaamme, että hän oli hyvä ja viisas mies, niin ainakin joku sanoo
-hänestä: 'saapa toki viimeinkin hengähtää vapaasti, kun on päässyt
-tästä koulumestarista. Totta on, ettei hän ollut tyly kenellekään
-meistä, mutta minä tunnen, että hän kaikessa hiljaisuudessa halveksii
-meitä'... Ajattele tätä kuollessasi ja sinä eroat täältä
-tyytyväisempänä miettien näinikään: 'Olen poistumassa _elämästä, josta
-ystävänikin, joitten puolesta minä olen niin paljon ahertanut,
-uurastanut ja murehtinut ja rukoillut, toivovat minun lähtevän_, siinä
-mielessä, että siitä saisivat jotakin etua'. Miksi siis ihminen
-takertuisi pitempään elämään täällä? _Älä kuitenkaan tästä syystä eroa
-vähemmän ystävällisenä mieleltäsi heitä kohtaan, vaan säilytä oma
-luonteesi ja pysy edelleen ystävällisenä ja hyväntahtoisena ja
-hyvänä_." Ja peläten kuolemaa paljon vähemmän kuin hyveen laeista
-poikkeamista hän huudahtaa: "Tule joutuun, oi kuolema, sillä pelkään,
-että minä viimein unohdan itseni." Tätä lausuntoa on syystä verrattu
-niihin, jotka Bossuet on asettanut erään kristityn suuhun: "Oi kuolema,
-et sinä hämmennä suunnitelmiani, vaan ne toteutat. Kiiruhda siis, oi
-lempeä kuolema... Nunc _dimittis_."
-
-Jalompi, hienompi, puhtaampi, ihanampi sielu -- menestyksessä vähemmän
-pöyhistynyt tai vastoinkäymisessä lujamielisempi sielu, -- hyveessä,
-puhtaudessa, itsensäkieltämisessä oikeutetumpi astumaan ikuiseen
-rauhaan, ei koskaan ole käynyt taivaallisen Isän kasvojen eteen.
-Yllättävää ei suinkaan ole, että kaikki, joilla oli siihen varoja,
-omistivat hänen kuvapatsaansa ja että vuosikausia myöhemmin niitä näki
-kotijumalten joukossa pakanaperheissä, jotka tunsivat olevansa
-toivorikkaampia ja onnellisempia omistaessaan muiston miehestä, joka
-keskellä vaikeuksia ja turmeltuneessakin ilmapiirissä kuitenkin
-osoittausi niin viisaaksi, niin suureksi, niin hyväksi ihmiseksi.
-
-    Oi sinä jalompia aikoja, rauhallisempia sydämiä varten luotu!
-    Oi ahkera ajattelija, totuuden kaunopuheinen julistaja!
-    Filosoofi, joka halveksit rikkautta, kuolemaa,
-    Mutta kärsivällinen kuni lapsi, lempeä ja elämää täynnä.
-
-
-
-
-4 Luku.
-
-MARCUS AURELIUKSEN "ITSETUTKISTELUT".
-
-
-Niin keisari kuin olikin, huomasi Marcus Aurelius elävänsä
-vilpillisessä ja levottomassa maailmassa; mutta hän ei heittäytynyt
-turhanpäiväiseen murehtimiseen tai hyödyttömiin vaikerteluihin. Jos
-nämä surut ja huolet tulivat jumalilta, niin suuteli hän sitä kättä,
-joka häntä kuritti, "hän luovutti murtuneen miekkansa kohtalolle,
-voittajalle, nöyrin, miehekkäin sydämin". Joka tapauksessa oli hänellä
-_velvollisuuksia_ suoritettavana, ja hän ryhtyikin ne suorittamaan
-kerrassaan sankarryhdein -- innokkaasti, tunnollisesti, vieläpä
-ilomielin. Keisarin periaatteet eivät ole sovitettavissa minkään
-filosoofisen järjestelmän jäykkiin, pysyviin rajoihin. Mutta ne suuret
-lait, jotka ohjasivat hänen toimiansa ja muodostivat hänen
-elämänkatsomuksensa perustuksen, olivat harvat ja yksinkertaiset, ja
-_Itsetutkisteluissaan_, jotka ovat vain hänen yksityinen päiväkirjansa,
-kirjoitettu keventämään hänen mieltänsä keskellä kaikkia sodan ja
-hallituksen huolia, hän yhä uudelleen turvautuu niihin. "Näytännöt,
-sota, yllätykset, uupumus, orjuus", sanoo hän itselleen, "pyyhkivät
-pois nämä sinun hurskaat periaatteesi"; ja siitäpä syystä hän pani ne
-paperille. Muutamia niistä minä jo olen maininnut, toisia käyn nyt
-esittämään.
-
-Kaikkea tuskaa, kaikkia onnettomuuksia ja kaikkea rumaa näytti
-keisarista olevan viisainta katsoa kolmelta näkökannalta: mitä jumaliin
-tulee, johtuvat ne laeista, jotka ovat heidän valtansa ulkopuolella;
-omaan luontoonsa nähden ne ovat hyödyllisiä ja välttämättömiä; meihin
-itseemme katsoen ne riippuvat siitä mielentyyneydestä ja lujuudesta,
-millä me niitä kärsimme.
-
-Seuraavat kohdat valaisevat tätä katsantotapaa:
-
-"Maailmankaikkeutta hallitseva järki on yhteiskunnallinen. Niinmuodoin
-se on tehnyt alemmat asiat ylempien takia ja järjestänyt korkeammat
-toisiansa varten." (V. 30.)
-
-"Esineet eivät vaikuta sieluun, sillä ne ovat ikuiset ja pysyvät
-muuttumatta; mutta huolemme tulevat vain siitä mielikuvasta, mikä
-meissä on... _Maailmankaikkeus on muuttumista; elämä on mielikuva_."
-(IV, 3.)
-
-"Keltatautisesta hunajalla on kitkerä maku ja hullun koiran purema
-kammoo vettä; ja pikku lapsista pallo on mainio kappale. Miksi minä
-siis vihoittelen? Ajatteletko, että väärä mielikuva on vähemmän
-voimakas kuin sappi keltatautisessa tai myrkky hullun koiran
-puremassa?" (VI, 52.)
-
-"Kuinka helppo onkaan luotaan torjua ja pyyhkäistä pois jokainen
-häiritsevä ja hyödytön vaikutelma ja tuossa tuokiossa saavuttaa rauha."
-(V, 2.)
-
-Ne kohdat, joissa Marcus puhuu pahasta _suhteellisena_ asiana -- se on
-näet hänestä hyvää, joka on vasta syntymässä -- tuleentumaton ja
-katkera umppu sitä, mistä vastedes tulee kaunis kukka -- eivät ole
-ilmaistut kyllin selvästi, mutta kumminkin tulkitsevat hänen uskoansa,
-että mielipiteemme pahoista asioista suurelta osalta johtuvat siitä,
-että me emme kykene käsittämään suurta kokonaisuutta, josta ne ovat
-vain alempiasteisia osia.
-
-"Kaikki asiat", sanoo hän, "lähtevät yleisesti hallitsevasta voimasta,
-joko suoranaisesti tahi seurauksena. _Ja sen mukaisesti leijonan
-ammottava kita ja se mikä on myrkyllistä ja jokainen vahingollinen
-seikka, kuten oka ja loka, ovat jälkituotteita siitä, mikä on suurta ja
-kaunista_. Älä sentähden kuvittele, että ne ovat toista laatua kuin se,
-mitä sinä kunnioitat, vaan muodosta oikea mielikuva kaiken lähteestä."
-
-Eräässä toisessa omalaatuisessa kohdassa hän sanoo, että kaikissa
-asioissa, jotka ovat luonnollisia ja niitä aiheuttavien syitten
-mukaisia, on itsessään jotakin kaunista ja puoleensavetävää; esim.
-rakosilla ja halkeamilla vastaleivotun leivän pinnassa. "Ja edelleen:
-kun viikunat ovat kypsät, aukeavat ne houkuttelevan avonaisiksi; ja
-tuleentuneissa öljymarjoissa juuri se seikka, että ne ovat lähellä
-mädäntymistilaa, lisää hedelmälle omituista kauneutta. Ja _viljan
-nuokkuvat tähkäpäät ja leijonan kulmakarvat ja villisian kuonosta
-kuohuva vaahto_ ja monet muut seikat -- vaikka ne eivät suinkaan ole
-itsessään kauniita, jos niitä ankarasti tarkastaa -- kuitenkin, koska
-ovat luonnon muodostamain esineitten mukaisia, puolestaan kaunistavat
-niitä asioita, joihin ne kuuluvat, ja siten miellyttävät mieltä;
-niin että jos ihmisellä olisi tunteellisempi, syvempi käsitys
-maailmankaikkeuteen kuuluvista asioista, tuskinpa _yksikään niistä,
-jotka muodostuvat johdonmukaisella tavalla_, ei hänestä tuntuisi olevan
-omansa tavalla tai toisella miellyttämään häntä." (IV, 2.)
-
-Tämä yhdenmukaisuus luonnon kanssa -- luonnon seuraaminen ja kaikkien
-sen lakien noudattaminen -- on Rooman stoalaisten opinkappalten avain.
-
-"Kaikki, mikä on jollain tapaa kaunista, on kaunista itsessään, on oma
-rajansa, eikä sen osilla itsessään ole mitään arvoa. Niinpä ei asia
-kiitoksella tule pahemmaksi eikä paremmaksi... _Käykö sentapainen esine
-kuin smaragdi huonommaksi entistänsä, ellei sitä ylistetä? Taikka
-kulta, norsunluu, purppura, lyyra, puukko, kukka, pensas_?" (IV, 20.)
-
-"Kaikki on sopusoinnussa minun kanssani, mikä sointuu yhteen sinun
-kanssasi, oi maailmankaikkeus. Ei mikään tule minulle liian varhain
-eikä liian myöhään, mikä on sinulle oikeaan aikaan. Kaikki on minulle
-hedelmää, minkä sinun vuodenaikasi tuottaa, oi luonto. Sinusta ovat
-kaikki kappaleet, sinussa ovat kaikki, sinuun kaikki palaa. _Runoilija
-sanoo: Kekropsin ihana kaupunki; miksi et sinä sano: Jumalan ihana
-kaupunki_." (IV, 23.)
-
-"Antau mielelläsi kohtalon huomaan, sallien sen kehrätä lankasi
-minkälaisiin muotoihin sitä haluttaa." (IV, 34.)
-
-Ja tässä hän käytännössä soveltaa sääntönsä hyvin vähäiseen seikkaan,
-nimittäin vuoteesta nousemiseen aamuisin. "Milloin aamusella
-vastenmielisesti teet nousua vuoteestasi, niin herätä itsessäsi
-tällaiset ajatukset: 'Olen nousemassa inhimillisen olennon työhön.
-_Miksi siis olen tyytymätön, jos kerta olen tekemässä sitä, mitä varten
-olen olemassa ja mitä varten olen tullut maailmaan?_ Vai olenko minä
-luotu makaamaan sänkyvaatteissa ja pysyttäytymään lämpimänä?' 'Mutta
-tämä on paljon mieluisempaa.' _Oletko siis olemassa nauttiaksesi etkä
-toimiaksesi ja ponnistaaksesi?_ Etkö näe pieniä kasveja, pikku
-lintusia, muurahaisia, hämähäkkejä, mehiläisiä, jotka työskentelevät
-yhdessä saattaakseen järjestykseen kukin oman omituisen osansa
-maailmankaikkeudesta? Ja oletko sinä vastahakoinen tekemään
-inhimillisen olennon työtä, etkö jo ehätä tekemään, mikä on luontosi
-mukaista?" (V, 1.) ("Mene, laiska, myyriäisen tykö, katso hänen
-menoansa ja opi." Sal. San. 6, 6.)
-
-Sama periaate -- että luonto on määrännyt meille oman paikkamme -- että
-meille on annettu tehtävä suoritettavaksi ja että ainoa huolemme tulisi
-olla sen kunnollinen suorittaminen, sen suuren kaikkeuden siunaukseksi,
-jonka mitättömän pieniä osasia me vain olemme -- vallitsee kaikissa
-niissä ihailtavissa normeissa, joilla keisari säännöstelee
-käyttäytymistämme toisia kohtaan. Muutamat ihmiset, hän sanoo, tekevät
-hyvää toisille ainoastaan siksi, että odottavat sen palkitsemista;
-toiset, elleivät pyydäkään mitään hyvitystä, kuitenkaan eivät _unhota_
-tehneensä hyvän työn; mutta toiset eivät edes tiedä, mitä ovat tehneet,
-vaan _ovat kuin viiniköynnös, joka on kantanut rypäleet eikä hedelmänsä
-annettuaan muuta mitään pyydä_. Siten meidänkin pitää tehdä hyvää
-toisille yhtä koruttomasti ja luonnonomaisesti kuin hevonen juoksee tai
-mehiläinen valmistaa hunajaa tai köynnös kantaa rypäleitä vuosi
-toisensa jälkeen ajattelematta kantamiansa rypäleitä. Ja toisessa
-kohdassa hän kysyy: "Mitä enempää pyydätkään tehtyäsi toiselle
-palveluksen? Etkö ole tyytyväinen toimittuasi luontosi mukaan ja
-täytyykö sinun koettaa saada siitä maksu, juuri kuin silmä pyytäisi
-korvausta näkemisestä tahi jalat kävelemisestä?"
-
-"Olkoon sinusta jokainen sana ja teko, joka on luonnon mukainen,
-sinulle sopiva äläkä anna sitä seuranneen moitteen horjuttaa itseäsi...
-mutta jos jokin asia on hyvä tehdä tai sanoa, niin älä katso sitä
-itsellesi arvottomaksi." (V, 3.)
-
-Toisinaan kuitenkin Marcus Aurelius horjuu. Elämän pahuus käy hänelle
-ylivoimaiseksi. "Kylpemiseen kuuluu sinun nähdäksesi", sanoo hän,
-"_öljyä, hikeä, lokaa, likaista vettä, vastenmielisiä asioita nuo kaikki
--- samoinpa on elämä joka kohdaltaan ja kaikissa suhteissa_" (VII, 24);
-ja toisessa paikassa: "Ihmisen elämässä aika on piste ja substanssi
-muuttuvainen ja havaintokyky ponneton ja koko ruumiin kokoonpano
-tuomittu mätänemään ja sielu kuin hyrrä ja onni vaikea ennustaa ja
-maine -- sana vailla ajatusta." Mutta useammin hän sentään säilyttää
-täydellisen mielenrauhan ja sanoo: "Joko sinä elät täällä, ja olet jo
-tottunut siihen, tahi olet lähdössä pois, ja se on oma tahtosi, tahi
-olet kuolemaisillasi, ja olet täyttänyt velvollisuutesi. _Mutta paitsi
-näitä ei ole mitään. Ole siis hyvällä mielellä_." (X, 22.) "Ota ja
-heitä minut mihin mielit, sillä niinkin minä säilytän jumalallisen
-otsani rauhallisena eli tyytyväisenä, jos se voi tuntea ja toimia oman
-luontonsa mukaisesti." (VIII, 45.)
-
-On jotakin viehättävää siinä, että stoalainen filosofia sisälsi niin
-paljon lohdutusta, että se pelasti ihmiset epätoivosta. Marcuksen
-tapaiselle hurskaalle ja tunnontarkalle sielulle olisi kristinuskon
-oppi "syntien anteeksiantamisesta" ollut arvaamattoman kallisarvoinen.
-Tästä jumalallisesta armosta -- tästä syntiä poispyyhkivästä voimasta
--- vanha maailma ei tietänyt mitään; mutta Marcuksessa me tapaamme
-joitakin hämäriä ja heikkoja aavisteluja siitä opista ja esitettyinä
-sillä tavalla, että ne ainakin voivat huokua rauhaa filosoofin rintaan,
-jos kohta ei koskaan tunkeutua kärsivän kansan, rahvaan, sydämiin.
-Sillä "otaksu", sanoo hän, "että olet irtautunut yhteydestäsi luonnon
-kanssa -- sillä osaksensa oli luonto sinut tehnyt, mutta nyt olet siitä
-itsesi erottanut -- _niin on sittenkin olemassa se sulo mahdollisuus,
-että pääset yhtymään siihen jälleen_. Jumala ei ole sallinut kenenkään
-muun -- sen tultua erotetuksi ja rikki lohkaistuksi -- yhtyä jälleen
-yhteen. _Muista siis, minkä hyvän lahjan Jumala täten on antanut
-ihmiselle etuoikeudeksi; sillä hän on jättänyt hänen valtaansa palata
-takaisin, milloin hän on tullut erotetuksi, ja yhtyä uudelleen ja
-asettua entiselle paikalleen_." Ja vielä muualla hän sanoo: "Jollet
-saata säilyttää totista ja jalomielistä luonnetta, niin vetäydy rohkein
-mielin johonkin sellaiseen kolkkaan, jossa sinä _voit_ sen säilyttää;
-mutta jos ei sinulla sielläkään olisi menestystä, niin erkane silloin
-heti elämästä, ei kiihkoisasti, vaan vaatimattomasti ja koruttoman
-vapaasti -- ja silloin olet tehnyt ainakin _yhden_ kiitettävän teon."
-Surullista, että Marcus Aureliukselle kuoleman piti näyttää ainoalta
-pakopaikalta, minne vetäytyä epätoivoissaan, kun lopultakin on joutunut
-tappiolle ponnistellessaan viisaaksi ja hyväksi ihmiseksi.
-
-Kohtuullisuutta ja itsensäkieltämistä Marcus piti arvossa katsoen
-niiden olevan parhaita keinoja, millä karaista ja puhdistaa sydäntä;
-mutta iloista meidän on havaita, että hän _ei_ antanut arvoa
-ylelliselle askeesille. Elämä toi mukanaan riittävästi, liiankin
-riittävästi vastahankaisuutta jännittämään hänen hermojaan; liiankin
-riittävästi tiukkaa vastatuulta hänen enää välttämättömästi
-tarvitakseen lisätä sitä oman toiminnan kautta. "Tarpeetonta", sanoo
-hän, "minun on hankkia itselleni vaivaa, sillä tahallani en ole koskaan
-tuottanut kenellekään tuskaa." (VII, 42.)
-
-Vanhanajan filosofian yleisistä väitelmistä muuan sanoi, että viisaan
-miehen elämän pitäisi olla kuoleman mietiskelyä ja siihen valmistelua.
-Niin ainakin oli Marcus Aureliuksen laita. Ajatukset ihmisen
-"mitättömyydestä" ja siitä suuresta unhotuksen merestä, joka tämän
-jälkeen nielee kaiken, mitä hän on ja tekee, ovat alinomaa hänen
-mielessään; näihin ajatuksiin hän palaa säännöllisemmin kuin mihinkään
-muihin ja aina saa niistä saman siveellisen opetuksen.
-
-"Koska kerran mahdollista on, että saatat erota elämästä juuri millä
-hetkellä hyvänsä, niin järjestä jokainen tekosi ja ajatuksesi sen
-mukaan... Varmastikin kuolema ja elämä, kunnia ja häpeä, vaiva ja ilo
-yhtä suuressa mitassa kohtaavat hyviä ihmisiä kuin pahojakin; ne ovat
-asioita, jotka eivät tee meitä paremmiksi eikä pahemmiksi, siksi ne
-eivät ole hyviä eikä pahoja." (II, 11.)
-
-Toisaalla hän sanoo, että Hippokrates paransi tauteja ja kuitenkin
-kuoli, että kaldealaiset ennustivat tulevia asioita ja kuolivat, että
-Aleksanteri, Pompeijus ja Cæsar tappoivat tuhansia ihmisiä ja sitten
-kuolivat, että täit tuhosivat Demokritoksen ja toiset täit tappoivat
-Sokrateen, että Augustus ja hänen puolisonsa ja tyttärensä ja kaikki
-hänen jälkeläisensä ja kaikki hänen esivanhempansa ovat kuolleet, että
-Vespasianus ja koko hänen hovinsa ja kaikki, jotka hänen aikanaan
-juhlivat ja huolivat ja sairastivat ja harjoittivat kauppaa ja
-taistelivat ja liehittelivät ja virittivät salajuonia ja napisivat ja
-toivoivat toisten ihmisten kuolevan ja ikävöivät päästäkseen
-kuninkaiksi ja konsuleiksi, ovat kuolleet, että kaikki turhanaikaiset
-ihmiset, jotka paraikaa tekevät kaikkea tätä, ovat tuomitut kuolemaan,
-että kaikki inhimilliset asiat ovat savua eikä mitään muuta, että
-meidän asiamme ei ole ratkaista, esitämmekö näytelmän loppuun vaiko
-vain osan siitä, vaan että ratkaisu kuuluu jumalille. "_Monta
-suitsutuksen jyvästä on samalla alttarilla; yksi putoaa ennemmin,
-toinen myöhemmin; mutta se ei tee erotusta_." Ja kaikkien näiden
-ajatusten moraalinen lopputulos on tämä: "Kuolema vaanii sinua niin
-kauan kuin elät; niin kauan kuin vallassasi on, ole hyvä." (IV, 17).
-
-"Olet astunut haahteen, olet tehnyt matkan, olet päässyt rannikolle;
-käy siis maihin. Jos toiseen elämään, niin ei siellä ole puutosta
-jumalista, ei sielläkään. Vaan jos tilaan ilman aistimuksia, niin
-lakkaa niin tuskain kuin riemujenkin valta sinuun." (III, 3.)
-
-Kokemissaan vaivoissa ja vastuksissa ei Marcus liioin saanut lohdutusta
-siitä ajatuksesta, että maine eläisi hänen jälkeensä. "Kuinka
-katoavaisia ja arvottomia inhimilliset asiat ovatkaan", sanoo hän, "se
-mikä eilen oli vähän näljää, on huomenna muumio tai kourallinen
-tuhkaa." "Moni, joka nyt sinua kiittää, piankin sinua soimaa, eikä
-jälkeenjääneellä nimellä ole mitään arvoa eikä maineella eikä millään
-muullakaan." Mitä on tullut kaikista suurista ja kuuluisista miehistä
-ja kaikesta, mitä he toivoivat ja rakastivat? He ovat tomua ja tuhkaa
-ja satu eikä edes satukaan. Kaikkien kiihkeitten kilvoittelujensa
-jälkeen ihmiset ojennetaan pitkällensä ja kuolevat. Pian sinäkin olet
-unohtanut kaikki ja pian kaikki ovat unohtaneet sinut. Mutta tässäkin,
-moisten ajatusten jälkeen, taaskin samaan moraaliin aina vain palataan:
-"Vaella siis tämän lyhyen vaihekauden läpi sopusoinnussa luonnon kanssa
-ja päätä matkasi tyytyväisenä, _aivan kuin öljymarja putoaa alas,
-tuleennuttuaan, siunaten luontoa, joka sen tuotti, ja kiittäen puuta,
-jossa kasvoi_." "Yksi seikka vain minua häiritsee, etten nimittäin
-tekisi mitään, mitä ihmisen asemassa ei ole lupa tehdä tai tehdä
-jollakin tapaa, joka ei ole sallittu, tai tehdä jotakin, joka ei tällä
-hetkellä ole sallittu."
-
-Erittäin viehättävää on minun esittää näitä Marcus Aureliuksen
-ajatuksia. Mutta olen jo antanut hänen puhua siksi laajasti omasta
-itsestään, että lukija jo halunnee jotakin käsitystä hänen johtavista
-motiiveistaan. On enää vain lisääminen moniaita niitä arvokkaita ja
-kultaisia mietelauseita, joihin hän kätkee elämänkatsomuksensa.
-
-"Sanalla sanoen: kaikki, mikä kuuluu ruumiiseen on virta, ja mikä
-kuuluu sieluun, on unta ja usvaa; ja elämä on taistelua ja
-muukalaisuutta ja maineen jälkeen tulee unhotus. Mikä siis voi
-rikastuttaa ihmisen? Yksi seikka, ja se yksi on -- filosofia. Mutta
-filosofia on siinä, että se pitää ihmisessä asustavan valvovan hengen
-vapaana kiihkomielestä ja vahingoittumattomana, tuskain ja riemujen
-saavuttamattomissa, _ettei se tee mitään ilman tarkoitusta eikä
-vilpillisellä tai tekopyhällä tavalla... että se tyytyy kaikkeen, mikä
-tapahtuu ja mikä on suotu... ja lopuksi, että se iloisin mielin odottaa
-kuolemaa."_ (II, 17.)
-
-"Jos sinä inhimillisessä elämässä löydät jotakin parempaa kuin oikeus,
-totuus, kohtuullisuus, urhoollisuus, sanalla sanoen parempaa kuin oman
-sielusi tyydytyksen asioihin, joita sinä sen avulla kykenet
-suorittamaan järkiperäisesti ja siinä asemassa, joka sinulle ilman omaa
-valintaasi on annettu; jos, sanon, keksit jotakin parempaa kuin tämän,
-niin antau sille koko sielullasi ja iloitse siitä, minkä olet parhaaksi
-havainnut. Mutta... jos huomaat, että kaikki muu on vähäpätöisempää ja
-arvottomampaa kuin se, niin älä myönnä tilaa millekään muulle...
-Yksinkertaisesti ja vapaasti valitse parempi ja pysy siinä." (III, 6.)
-
-"Ruumis, sielu, äly: ruumiille kuuluu aistimukset, sielulle pyyteet,
-älylle periaatteet." Eläimet antavat aistien ohjata itseään; veltot
-miehet ja moiset kuin Phalaris ja Xero antavat pyyteitten kietoa
-itsensä; ateistit ja petturit ottavat ainoastaan älyn oppaakseen, ja
-"sellaiset miehet, jotka saastaisia tekojaan harjoittavat suljettujen
-ovien takana... Mikä sitten on ominaista hyvälle miehelle? Hyvä mies
-_tyytyy ja alistuu siihen, mitä tapahtuu, ja lankaan, mikä on häntä
-varten kehrätty, hän ei tahraa sitä jumaluutta, joka on istutettu hänen
-rintaansa_ eikä loukkaa sitä kuvapaljoudella, vaan säilyttää sen
-tyynenä, seuraa sitä, jumalaansa, tottelevaisesti, ei sano mitään
-vasten totuutta eikä tee mitään vasten oikeutta." (III, 16.)
-
-"Ihmiset etsivät itselleen pakopaikkaa, tyyssijaa mihin vetäytyä, taloa
-maaseudulla, merenrannalla, vuoristossa, ja niinhän sinäkin suuresti
-kaipaat sellaista. Mutta tuo on sittenkin ominaista kaikkein
-lavallisimmille ihmisille, vaan sinun vallassasi on milloin tahansa
-vetäytyä itseesi. Sillä _ei mihinkään ihminen vapaammin ja suuremmassa
-rauhassa vai vetäytyä kuin omaan sieluunsa_, etenkin milloin hänellä on
-sellaisia ajatuksia, että hän niihin huomionsa kiinnittäen heti pääsee
-täydelliseen levollisuuteen -- mikä ei ole mitään muuta kuin mielen
-hyvää järjestämistä." (IV, 3.)
-
-"Onnetonko olen, siksi että tämä on minulle tapahtunut? En, vaan
-onnellinen olen, _vaikka_ se on tapahtunut minulle, koska edelleenkin
-olen vapaa tuskasta; nykyhetki ei minua murskaa, tulevaisuutta en
-pelkää." (IV, 19.)
-
-On kylläkin mahdollista, että jotkut lukijat moniaissa kohdin keksivät
-kiusallisen itsetietoisuuden jälkiä ja _kuvittelevat_ havaitsevansa
-myös rahtusen itserakkautta. Itsetietoisuutta ei ehkä kokonaan voikaan
-välttää päiväkirjassa ja oman itsensä tutkisteluissa, jonka on
-suorittanut niin yksinäisen ylhäisessä asemassa oleva henkilö; mutta
-itserakkautta siinä ei ole lainkaan. Ei, onpa toisinaan havaittavissa
-kovuuttakin, milloin keisari puhuu omasta itsestään. Hän ei varmaankaan
-hieronut kauppaa kanssansa, niinkuin mikä teeskentelijä Jumalan kanssa.
-"Kun", sanoo hän (X, 8), "sinä olet saavuttanut hyvän, vaatimattoman,
-järkevän, jalomielisen miehen nimen, niin pidä kiinni niistä nimistä;
-ja jos sinä ne menettäisit, niin palaa nopeasti niihin takaisin...
-Sillä vain perin _tylsä ja ylenmäärin olentoonsa mieltynyt mies jatkaa
-elämäänsä samalla tapaa kuin tähänkin asti_ ja antaa repiä itsensä
-kappaleiksi ja tahrautua sellaisessa elämässä, _aivan kuin nuo
-villipetojen kanssa tappelevat, rikkiraastetut miekkailijat, jotka
-haavain ja väriläiskäin peittäminäkin sittenkin itsepintaisesti
-kerjäävät mukaan seuraavanakin päivänä, vaikka joutuvatkin samaan
-tilaan ja samain kynsien ja hammasten uhriksi_. Hanki siis omaksesi
-nämä moniaat nimet; ja jos sinä pystyt niihin turvaamaan, niin tee se
-ikäänkuin olisit siirretty Autuuden saarille." Voi, Aureliukselle
-olivat autuuden saaret tässä elämässä perin etäällä. Pakanallinen
-filosofia oli ylevä ja kaunopuheinen, vaan kaikki sen tunnustajat
-olivat raskasmielisiä; "siihen Jumalan rauhaan, joka ylikäy kaiken
-ymmärryksen", heidän ei ollut sallittu päästä. "Me näemme Marcuksen",
-sanoo Arnold, "miten viisas, maltillinen, itsensähillitsevä, lempeä,
-kiitollinen ja moitteeton olikin, kuitenkin kaikesta huolimatta
-levottomana ojentavan kätensä jotakin tuonnempana olevaa kohtaan --
-_tendentemque manus ripae ulterioris amore_."
-
-Lopuksi lainaan vain kolme lyhyttä käskyä:
-
-"Ole iloinen äläkä etsi mitään ulkonaista apua eikä sitä rauhaa, mitä
-muut antavat. _Miehen tulee seisoa pää pystyssä, ei toisten
-kannattamana_." (IV, 5.)
-
-"_Ole kuin kallionkieleke, jota vastaan aallot lakkaamatta murtuvat,
-mutta joka itse seisoo vaatimattomana ja hillitsee veden raivon
-ympärillänsä_." (IV, 49.)
-
-Tätä vertausta on sitten Marcus Aureliuksen päivien monesti käytetty.
-Se johtaa mieleen Goldsmithin mainiot säkeet:
-
-    Kuni korkea kallio mi haahmonsa valtavan nostaa
-    Alhosta mannun ja juurelle jättää myrskyn;
-    Vaikka sen ympäri vyöryvät sataiset pilvet,
-    Laella tok' sees on ja kultainen päiväkin paistaa.
-
-"Lyhyttä on se vähä, mikä sinulle elämästä jää. _Elä kuin vuorella_.
-Sillä ei sillä erotusta, elääkö ihminen siellä tai täällä, jos hän
-kaikkialla elää kuin sivistyneessä yhteiskunnassa. Anna ihmisten nähdä,
-anna heidän tietää, mitenkä elää oikea mies niinkuin hän oli aiottu
-elämään. Jolleivät he voi häntä sietää, niin tappakoot hänet. Sillä se
-on parempi kuin elää niinkuin ihmiset yleensä tekevät." (X, 15.)
-
-Sellaisia ajatuksia piirteli Marcus Aurelius päiväkirjaan kvaadien,
-markomannien ja sarmaattien kanssa käytyjen taistelujen jälkeen.
-Ylempänä muita ei ainoastaan siveellisen etevämmyyden, vaan ylhäisen
-hallitsija-asemansakin kautta hän etsi seuraa oman ylevän sielunsa
-kanssa. Toisinaan kuvittelen näkeväni hänet leiriytyneenä jonkun synkän
-metsän reunaan Pannoniassa tai Unkarin soiden partaalle; halki pimeyden
-tuikkivat matkan päästä vihollisen vartiotulet, mutta sekä siellä että
-leirissä hänen ympärillään on joka ääni vaiennut, lukuunottamatta
-vahtimiehen askeleita keisarin teltan ulkopuolella; ja siinä teltassa
-istuu pitkään jälkeen puoliyön uuttera keisari yksinäisen lampun
-valossa ja tuolloin tällöin, yksinäisissä mietteissään, pysähtyy
-paperille panemaan puhtaita ja pyhiä ajatuksia, joitten tukemana hän
-paremmin pystyy niinhyvin palatsissaan Roomassa kuin taistelukentällä
-barbaarien maassa joka päivä kärsimään häntä ympäröivien ihmisten
-halpamaisuutta ja ilkeyttä, joka päivä parantamaan omia puutteitaan ja,
-samassa määrässä kuin maallisen elämän aurinko alkaa laskeutua, päivä
-päivältä yhä lähenemään iankaikkista valoa. Ja näin ajatellessani
-hänestä en tiedä, voiko koko pakanallinen vanha-aika kaikkien ylhäisten
-ja kuninkaallisten henkilöittensä joukosta esittää jalompaa tai
-puhtaampaa tai rakastettavampaa olentoa kuin tämän kruunupään
-filosoofin ja seppelöidyn sankarin, joka kuitenkin oli nöyrimpiä ja
-valistuneimpia vanhanajan "Jumalaa etsivistä".
-
-
-
-
-LOPPUSANA.
-
-
-Muuan skeptillinen kirjailija on huomauttanut, ivansekaisessa
-äänilajissa, että evankeliumin siveysopin jaloimmille lausunnoille voi
-löytää rinnastuksia pakanallisten filosoofien kirjoituksista. Iva on
-kuitenkin kärjetön, ja kristilliset siveydenopettajat ovat itsestään
-kiinnittäneet huomiota samaan seikkaan. Kaukana siitä, että olisin
-yrittänyt salata tätä asianlaitaa, olen tässäkin teoksessa mielihyvällä
-rinnastanut apostolien ja filosoofien sanoja. Kristinuskon jumalallinen
-alkuperä ei suinkaan perustu yksinomaan sen siveysoppiin. Sen valon
-avulla, joka heissä itsessään asui, tulkitsemalla sitä lakia, joka oli
-kirjoitettu heidän omaantuntoonsa, miten kuluneita ja himmeitä sen
-kirjaimet olivatkin, olisivat Platon ja Cicero ja Seneca ja Epiktetos
-ja Marcus Aurelius kyenneet käsittämään ja julistamaan monia suuria ja
-muistettavia totuuksia, ja kuitenkin he itse olisivat olleet
-ensimmäiset myöntämään toivonsa ja mietteensä horjuviksi ja
-epävarmoiksi ja jatkuvan valaistuksen ehdottoman välttämättömäksi. Niin
-ehdottomalta tuntui tämä välttämättömyys muutamista heidän
-viisaimmistaan, että Sokrates rohkenee selvin sanoin ennustaa jonkun
-taivaan lähettämän opastajan olevan tulossa.[82]
-
-Ne, jotka kuvittelevat, että _ilman_ kirjoitettua ilmoitusta olisi
-ollut mahdollista oppia kaikki se, mikä on välttämätöntä ihmisen
-autuudeksi, puhuvat suoraan suurimpia pakanallisia opettajia vastaan,
-vieläpä niitä vastaan, joiden kirjoituksiin he väitteensä
-todistamiseksi viittaavat. Augustinus ilmaisi todella syvän totuuden
-sanoessaan, että hän Platonissa ja Cicerossa kohtasi monta kaunista ja
-viisasta lausuntoa, mutta ei niiden joukossa koskaan tavannut tätä:
-"Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä
-annan teille levon." (Matt. 11, 28). Niin kirkas ja loistava kuin
-vanhanajan ajatuksen viisaus olikin, oli kuitenkin sen tieto
-hengen työstä ihmisessä, ruumiin ylösnousemisesta ja syntien
-anteeksiantamisesta vain vaillinainen ja häälyvä. Piispa Butler on
-syyllä huomauttanut, että "evankeliumit eivät ainoastaan _vahvista_
-suuria julistuksia tulevasta elämästä, paheellisen vaelluksen
-vaarallisuudesta ja katumuksen voimasta, vaan esittävät sen, nimenomaan
-viimeinen niistä, valolla niin kirkkaalla, että sen rinnalla luonnon
-valo on pimeyttä". Pakanuuden siveysoppi oli, oman tunnustuksensa
-mukaan, _riittämätön_. Se oli hapuileva, missä kristinuskon on
-velvoittava: se oli hämärä ja vajavainen, missä kristinuskon on kirkas
-ja täydellinen; se oli kykenemätön nostamaan ihmiset veltosta
-huolettomuudesta, missä kristinusko toi maailmaan käskevän ja
-elähyttävän voiman; se antaa vain _ojennusnuoran_, missä kristinusko
-lahjoittaa _periaatteet_. Vieläpä milloin sen opetukset täydellisesti
-kävivät yhteen raamatun kirjoitusten kanssa, se ei pystynyt lainaamaan
-niille riittävää varmuutta; ei jaksanut julistaa niitä samalla
-valtavalla ja tartuttavalla lämmöllä; ei kyennyt luomaan ehdottoman
-virheetöntä ja elävää esimerkkiä niiden harjoittamisesta; ei saattanut
-puhaltaa niihin vastustamatonta syytä, motiivia; ei osannut kannattaa
-niitä voimakkaalla virvoituksella niissä vaikeuksissa, joita saattoi
-olla varma kohtaavansa pyrittäessä totiseen ja hurskaaseen elämään.
-Kristittyjen kirkkoisien yritykset näyttää, että vanhanajan filosofian
-totuudet olivat lainattuja raamatusta, johtuvat toisissa tapauksissa
-tietämättömyydestä, toisissa oikean rehellisyyden puutteesta
-ristiriitaisissa kohdissa. Että Gideon (Jerubbaal) on sama henkilö
-kuin pappi Hierombalos, joka antoi opetusta Sankhunjatonille
-Berytoksesta;[83] että Thales kyhäsi filosofiansa juutalaisista
-opinkappaleista, joihin oli tutustunut Foinikiassa; että Pythagoras ja
-Demokritos käyttivät hyväkseen hebrealaisia traditsioneja, joita olivat
-keränneet matkoillansa; että Platon on pelkästään "attikalainen
-Mooses"; että Aristoteles "kääri kokoon" eetillisen järjestelmänsä
-eräältä Aasiassa tapaamaltaan juutalaiselta; ja että Seneca oli
-kirjevaihdossa Paavalin kanssa -- ne ovat vakuutuksia, jokikinen yhtä
-epähistoriallisia ja vääriä kuin että Homeros ajatteli Genesistä
-kuvaillessaan Akilleyn kilpeä tai (kuten Clemens Aleksandrialainen
-tosissaan ilmoittaa) että Miltiades voitti Marathonin taistelun
-jäljitellen Beth-Horonin taistelun strategiaa! Aivan kestämättömän
-väitteen tekee se, joka sanoo, että pakanain siveysoppi "sytytti
-häälyvän vahakynttilänsä evankeliumin valossa joko salaisesti tai
-tietämättänsä" ja että se "teeskenteli eräänlaista yhteyttä ja
-kerskaili loistollansa, ikäänkuin se alkuisin olisi ollut sen oma tai
-sen käsissä riittäisi siveellisesti valaisemaan maailman".[84] Seneca,
-Epiktetos, Aurelius ovat pakanallisista moralisteista ylevimpiä ja
-parhaimman totuuden käsittäjiä, kuitenkaan eivät kristityt Senecalle
-merkinneet mitään, Epiktetos heitä halveksi ja Aurelius vainosi. Kaikki
-kolme olivat, mikäli mitään tiesivät kristityistä, onnettomasti kyllä
-oppineet pitämään heitä kaikista alhaisimpana ja halveksittavimpana
-lahkona sitä uskontoa, jota he kauan olivat pitäneet kaikkein
-alhaisimpana ja halveksittavimpana.
-
-Tässä seikassa on jotakin liikuttavaa; mutta jos siinä on liikuttavaa,
-niin on siinä myös jotakin rohkaisevaa. Jumala oli heidän Jumalansa
-niinkuin meidänkin -- heidän luojansa, heidän varjelijansa, joka ei
-jättänyt itseänsä ilman todistajaa heidän keskellään, joka, kun he
-sokeasti hamuillen tavoittelivat häntä, salli heidän hapuilevaan
-käsiensä tarttua hänen vaatteensa helmaan, joka lähetti heille sadetta
-taivaasta ja hedelmän kantavia vuodenaikoja, täyttäen heidän sydämensä
-ilolla ja riemulla. Ja hänen henkensä oli heidän kanssansa ja eli
-heissä, vaikka näkymättömänä ja tuntemattomana, puhdistaen ja pyhittäen
-heidän sydäntensä temppelin, lähettäen valosäteitänsä sen pimeyden
-läpi, joka heidät piiritti, lohduttaen heitä epätietoisuudessa, sanoin
-selittämättömin huokauksin rukoillen heidän puolestaan. Ja vieläkin
-enemmän: _meidän_ Vapahtajamme oli _heidänkin_ Vapahtajansa; hän, jota
-he pitivät ristiinnaulittuna pahantekijänä, oli heidän todellinen
-näkymätön kuninkaansa; hänen vanhurskautensa kautta heidän poloiset
-ansionsa laskettiin heidän hyväksensä, heidän sisäinen sairautensa
-parannettiin; hän, jonka palvomisen he julistivat "inhoittavaksi
-taikauskoksi", seisoi rukoillen heidän puolestaan majesteetin oikealla
-puolella korkeudessa, auttaen heitä (vaikka eivät häntä tunteneet)
-musertamaan kaiken mikä heissä oli pahaa ja rukoillen heidän edestään,
-kun he vainosivat hänen rakkaimpia pyhiään: "Isä, anna heille anteeksi,
-sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät."
-
-Niin, nekin olivat hänen lapsiaan. Ja vaikka he eivät olisikaan olleet,
-nurisisimmeko sitä, että muruja lasten ruuasta annettaisiin koirille?
-Kiellämmekö näiltä "pakanuuden itsetiedottomilta ennustuksilta" niiden
-oraakkelimaisen merkityksen? Kadehtisimmeko Platonin tai Aureliuksen
-korkeata siveellistä kantaa? Olisimmeko vastahakoiset tunnustamaan,
-että jokin Kristuksen hengen voima piti Senecaa hänen vaelluksensa
-pimeimmillä harharetkilläkin kuitenkin tietoisena jalommasta ja
-paremmasta tiestä tai että jokin jumalallisen toivon häive elähytti
-Epiktetosta hänen orjuutensa painostavassa ilmapiirissä? Koskeeko
-silmäämme, että Jumala hyvyydessään salli pakanainkin tulla tuntemaan
-sellaisia totuuksia, joitten nojalla he saattoivat "voittaa näkyväisen
-maailman houkutukset ja näkymättömän kauhut"? Niin kyllä, jos meillä on
-kristillisestä kirkosta niin alhainen käsitys, että se meistä näyttää,
-pelkästään inhimilliseltä yhteiskunnalta, "joka on, pystytetty
-puolustamaan muuatta määrättyä uskontoa toista uskontoa vastaan". Mutta
-jos me sitä vastoin uskomme, "että _kirkko on Jumalan asettama
-yhteiskunta todistamaan kaikkien inhimillisten olentojen todellisesta
-yhteenkuuluvaisuudesta_", niin me ilolla tunnustamme, että sen jäsenet
-ovat mitä itse uskoivat olevansa -- sen totuuden tunnustajia ja
-marttyyreja, jota he eivät voineet kokonaan käsittää eikä tajuta, mutta
-joka heidän elämänsä ja kuolemansa, heidän hyvien ja huonojen
-tekojensa, heidän tosien ja vääräin sanojensa kautta oli ilmaiseva ja
-todistava itsensä. Ne, joilla on tämä vakaumus, eivät tohdi salata tai
-väärentää tai arvata liian vähäiseksi yhtäkään niistä tärkeistä ja
-muistettavista mietelauseista, joita tavataan Marcus Aureliuksen
-_Itsetutkisteluissa_. "Jos _he sen tekisivät, niin he halventaisivat
-osan sitä samaa totuutta, jota evankeliumin saarnaajat olivat määrätyt
-julistamaan_; he omaksuisivat filosoofisen keisarin hairahduksen, mutta
-heitä ei voisi siinä puolustaa niinkuin häntä. Eivätkä he liioin
-uskalla väittää, että kristillinen oppi tietämättänsä on suonut hänelle
-osuuden omasta valostaan, samalla kun hän näytti torjuvan sen luotaan.
-He uskonevat, että Jumala sulasta armostaan salli tämän ajan käsittää
-ja ymmärtää jonkinlaisen totuuden, ja voivat nähdä merkkejä siitä, mitä
-tämä totuus oli, Plutarkoksen ponnistuksissa ymmärtää sitä 'demoonia',
-joka johdatti Sokratesta, Ignatiuksen miehekkäässä kielenkäytössä,
-gnostikkojen eksyttävissä unelmissa, Justinus marttyyrin kiihkeässä
-halussa todistaa kristinusko filosofiaksi... siinäkin, kuinka Marcus
-Aurelius aivan oikein käsitti kristinuskon periaatteet ja sittenkin
-vihasi kristittyjä. Joka taholta he voivat päätyä siihen varmuuteen,
-että ihmiskunnalle aiottu oppi ja yhteiskunta ei saata riippua ihmisten
-ahtaan näkökulman luomista mielipiteistä ja vakaumuksista, vaan että
-nämät mielipiteet ja vakaumukset tulee todistaa, vahvistaa, sovittaa ja
-kumota tosiseikoilla".[85]
-
-Mutta ehkä joku lukija sanonee: Mitä hyötyä siis meillä voikaan olla
-siitä, että pakanain kirjoituksista tutkimme totuuksia, jotka ovat
-jalommalla, selvemmällä ja äärettömän paljon tehokkaammalla tavalla
-ilmaistut omissa pyhissä kirjoissamme? Ennenkuin vastaan kysymykseen,
-sallittakoon minun mainita kaliifi Omarista kerrottu tuttu tarina.[86]
-Kun hän oli valloittanut Aleksandrian, näytettiin hänelle sen
-suurenmoista kirjastoa, jonka jalomielinen kuningassuku innolla ja
-ponnella oli koonnut. "Mitä hyödyttävät kaikki nämä kirjat?" sanoi hän.
-"Joko ne ovat sopusoinnussa koraanin kanssa tai sitä vastaan.
-Edellisessä tapauksessa ne ovat tarpeettomat, jälkimmäisessä
-vahingolliset. Miten hyvänsä: ne on poltettava." Ja niinkuin taru
-kertoo, ne poltettiinkin; mutta koko maailma on tuominnut kaliifin
-johtopäätelmän typeränä yksinkertaisuutena ja raakalaisen
-tekopyhyytenä. Kenties kysymys, mitä _hyödyttää_ pakanafilosoofien
-siveysopin lukeminen, on yhtä epäfilosoofinen; joka tapauksessa me
-saatamme tuhlata vain perin vähän sanoja sen pohtimiseen. Vastaus
-ilmeisesti kuuluu, että Jumala on puhunut ihmisille "polymeros kai
-polytropos", "monin erin ja monin tavoin",[87] moninaisella
-viisaudella.[88] Toisinaan hän on opettanut totuuden hebrealaisten
-profeettain kautta, toisinaan pakanallisten filosoofien äänellä. Ja
-_kaikki_ hänen sanansa vaativat meitä kallistamaan niille korvamme. Jos
-juutalaisen oli sallittu puhua jumalallisemmalla ymmärryksellä ja
-syvemmällä voimalla, niin oli toisin ajoin pakanankin suotu puhua
-väkevin ja ylevin sanoin; ja me saatamme oppia totuutta vierailta
-huulilta ja muukalaiskielistä. Heilläkin oli unelmansa, aavistuksensa,
-salaperäinen puhelunsa harpun säestyksellä, "äänen tytär", mystilliset
-välkähdykset kaiverretulla gemmalla. Ja sellaiset totuudet tulevat
-meille omituisen voimakkaina ja tuoreina; merkillisen kauniina,
-ollaksensa vähemmän kirkkaasti valaistun ihmiskunnan oppeja; uudella
-vakuutuksen voimalla sen muodon omintakeisuuden kautta, joka, vaikkakin
-meille vähemmän kotoinen, on hyvin laskettu kiinnittämään huomiotamme,
-sittenkun tutut toistelut ovat sen turruttaneet. Me emme ole kyllin
-äveriäitä menettääksemme nämä pakanain vahvistukset kristinuskon
-totuudesta; tai vaientaaksemme muusan ja sibyllan siivekkäät sanat,
-jotka ovat syyllä eläneet kauemmin kuin "satojen triumfien päryytys ja
-töminä". Meidän on tehtävä ne todella hyödyllisiksi itsellemme.
-Jos Paavali mielihyvin mainitsee Aratuksen ja Menanderin ja
-Epimenideksen[89] ja ehkäpä useammankin lyyrillisen säkeen, -- jos tämä
-Jumalan innoittama apostoli saattoi sekä itse oppia että toisille
-opettaa lausuntoja joltakin kreetalaiselta filosoofilta tai
-attikalaiselta näytelmäkirjailijalta -- niin saatamme olla varmat
-siitä, että monikin Senecan mielevä mietelause olisi täyttänyt hänet
-mielihyvällä ja että hän olisi voinut lukea Epiktetosta ja Aureliusta
-samalla jalolla ihmettelyllä, millä hän liikutettuna katseli sitä
-muistettavaa alttaria, joka oli pystytetty _tuntemattomalle jumalalle_.
-
-Luokaamme vielä lyhyt loppukatsaus niihin kolmeen suureen stoalaiseen,
-joiden elämää olemme tarkastaneet, siinä mielessä, että kokoamme yhteen
-heidän erikoisuutensa, heidän puutteellisuutensa sekä heidän
-omalaatuisen suhteensa kristinuskon totuuteen, mikäli se heidän
-kirjoituksistaan ilmenee.
-
-I. "Seneca saepe noster", "Seneca usein meikäläinen", sanoo
-Tertullianus ja tekee sen pyytääkseen anteeksi, että hän niin usein
-vetoaa hänen teoksiinsa. Vaan joskin hän näistä kolmesta filosoofista
-enimmän muistuttaa kristinuskoa yksityiskohdissa, niin hän kuitenkin
-enimmän eriää siitä oman henkisen suuntansa kautta.
-
-Hän eriää kristinuskosta monessa suhteessa siinä, millä tavalla
-katselee elämää, ja monissa tärkeimmissä opinkappaleissaan. Mikä esim.
-on hänen yleisin käsityksensä jumaluudesta? Seneca on ylimalkaan
-panteisti. Epäilemättä hän puhuu Jumalan rakkaudesta ja hyvyydestä,
-mutta hänelle ei Jumala ole mikään persoonallisesti elävä Isä, vaan
-maailmankaikkeuden sielu -- hehkuva, alkuperäinen, ikuinen periaate,
-joka itsestään valaa hitaan eikä vähemmän ikuisen aineen ja josta
-sielumme ovat, tavallaan, vain jumalallisia osasia elikkä haihtuvia
-säkeniä. "Jumala", sanoo hän, "on luonto, on kohtalo, onni,
-maailmankaikkeus, kaiken läpi tunkeva henki. Hän ei voi muuttaa
-maailmankaikkeuden substanssia, hän on itse vääjäämättömän kohtalon
-alainen, kohtalon, joka on muuttumaton, jolla ei rajoittajaa ole. Ei
-Jumala synnytä ukkosta, vaan kohtalo. Hän ei iloitse töistään, sillä
-hän on identtinen niiden kanssa." Seneca olisi todella sydämestään
-hyväksynyt Popen sanat:
-
-    Kaikk' osia on vain kumman kokonaisuuden,
-    Min ruumis luonto on ja sielu jumaluuden.
-
-Vaikka saattaa olla erilainen mielipide siitä, mitenkä nämä sanat on
-käsitettävä ja selitettävä kristittyjen kannalta, niin Senecan ne
-ainakin olisivat vieneet kristinuskolle aivan vastakkaisiin
-johtopäätöksiin. Hänelle esim. viisas mies on Jumalan _vertainen_; ei
-hänen kunnioittamansa, ei palvelijansa, ei rukoilijansa, vaan hänen
-auttajansa ja heimolaisensa. Hän eroaa Jumalasta vain aikaan nähden.
-Siksipä kaikki rukoukset ovat turhat, sanoo hän, ja ulkonaisen
-kunnioittamisen muodot tarpeettomia ja lapsellisia. On mieletöntä
-pyytää sitä, minkä voi itse lahjoittaa itsellensä. "Mitä hyödyttävät
-_pyhät lupaukset?_ Tee _itsesi_ onnelliseksi." Niin, sietämättömässä
-vaateliaisuudessaan, joka oli ominaista stoalaisuuden äärimmäiselle
-suunnalle, viisas ihminen erinäisissä suhteissa on asetettava Jumalaa
-korkeammallekin -- korkeammalle kuin Jumala itse -- koska Jumala ei ole
-onnettomuuksien saavutettavissa, mutta viisas mies voi asettua niiden
-aiheuttaman tuskan yläpuolelle; ja koska Jumala välttämättömyyden
-pakosta on hyvä, viisas sitä vastoin vapaasta valinnasta. Tämä kurja,
-pöyhkeä paradoksi esiintyy Senecan kirjoitelmassa _Kaitselmuksesta_, ja
-samassa kirjoitelmassa hän ylistää itsemurhaa ja ilmaisee epäilevänsä
-sielun kuolemattomuutta.
-
-Ne kaksi periaatetta taas, joille Seneca rakensi koko moraalisen
-järjestelmänsä, ovat: ensinnäkin se, että meidän tulee noudattaa
-luontoa; ja toiseksi, että ihminen oletettavasti voi saavuttaa
-täydellisyyden.
-
-1. Jos me nyt selitämme tämän vaatimuksen "että meidän tulee noudattaa
-luontoa" sillä tapaa kuin Juvenalis sen selitti, ja sanomme, että
-luonnon ääni aina käy yhteen filosofian äänen kanssa -- jos voimme
-todistaa, että todellinen luontomme ei ole mikään muu kuin korkeimpaan
-ja ylevimpään harjaantunut järkemme ja jos voimme vahvistaa tosiasiaksi
-sen, että jokainen julma, häpeällinen, hekumallinen, itsekäs teko
-olennaisesti on luontoamme _vastaan_ -- silloin saatamme piispa
-Butlerin kanssa sanoa, että "luonnon noudattamisen" käsky "ei ole löyhä
-ja epämääräinen puheentapa, vaan selvä ja täsmällinen, täysin oikea ja
-tosi". Mutta kuinka täydellinen täytyykään järjestelmän olla, kuinka
-pitkän siihen valmistavan harjoituksen, joka yksin auttaa meitä
-tämänkaltaisesta oppilauselmasta keksimään mitään käytännöllistä arvoa,
-mitään arvokasta apua hyveellisen elämän viettämiseen? Ja Senecan
-käsissä siitä tulee varsin tyhjä kaava. Häneltä tykkänään puuttui
-sellaisen kirjailijan kuin piispa Butlerin selkeä ymmärrys ja
-loogillinen terävyys; ja kun hän pääsee selittämään tätä stoalaisten
-tunnussanaa, niin haihtuu kaikki tosiasiallinen merkitys, joka sillä
-mahdollisesti on, usvaan, joka upeilee hämärällä sanahelinällä ja
-loistavilla fraaseilla.
-
-2. Eikä hänelle paljon paremmin onnistu ihanneihmisensäkään. Tämä
-komeileva abstraktsioni osoittautuu kunnianhimoisen, mutta silti
-hedelmättömän, karun mielikuvituksen tuotteeksi. Viisas stoalainen mies
-on jonkunlainen siveellinen Feeniks, mahdoton ja vastenmielinen. Hän on
-vaaroissa peloton, vapaa kaikesta intohimosta, onnellinen
-vastoinkäymisessä, tyyni myrskyssä; hän yksin tietää miten elää, koska
-hän yksin tietää kuinka kuolla; hän on maailman herra, koska hän on
-itsensä herra ja Jumalan vertainen; hän suhtautuu kaikkeen
-järkähtämättömällä mielentyyneydellä, halveksien ihmisten murheita ja
-ärsyttävän ylväästi hymyten kaikille toiveillemme ja varomisillemme.
-Vaan eräässä toisessa tämän virheettömän ja epämiellyttävän hirviön
-kuvauksessa Seneca ei esitä meille kopeata voimailijaa, joka haastaa
-voittosille koko maailman ja jota eivät mitkään intohimon vasamat tai
-kohtalon kohlut pysty haavoittamaan, vaan häiritsemättömän täydellistä
-triumfia viettävän sankarin, lempeämmän tosin, vaan sittenkin olennon
-vailla toivomuksia, vailla intohimoja, vailla tarpeita, olennon,
-joka ei saata tuntea mitään sääliä, koska sääli on heikkoutta,
-joka häiritsee hänen viisasta rauhaansa. Syyllä saattaakin
-kaunopuheinen Bossuet huudahtaa, lukiessaan näistä haavekuvallisista
-täydellisyyksistä: "Sävel on liian korkea heikoille ja kuolevaisille
-ihmisille." Voi, mitä todella suurellisia periaatteita? Mikä
-teeskennelty tunteettomuus! Mikä väärä ja kuviteltu viisaus, joka
-luulottelee olevansa kyllin luja siksi että on kova, ja jalomielinen
-siksi että on pöyhistelevä! Kuinka kerrassaan nämä periaatteet ovat
-vastakkaisia sille nöyrälle vaatimattomuudelle, jolla Vapahtajamme
-evankeliumissa, ajatellen uskollisiansa hädässä, sanoo että he sitä
-murehtivat! "_Te tulette itkemään ja valittamaan_". Pitääkö
-kristittyjen kadehtia sellaista viisautta kuin mitä stoalaisuus
-todellisuudessa tavoitti, kun he vertaavat tätä kuivaa ja veretöntä
-ihannetta Häneen, joka itki Jerusalemia ja valitti Lasaruksen haudalla,
-jolla oli äiti ja ystävä, joka ei ketään ylenkatsonut, joka kaikkia
-sääli, joka nöyryytti itsensä kuolemaan, vieläpä ristin kuolemaan asti,
-jonka jumalallista täydellisyyttä me tosin emme voi saavuttaa sentähden
-että hän on Jumala, mutta jonka esimerkkiä me voimme noudattaa siksi
-että hän oli todellinen ihminen?[90]
-
-Senecan elämän ja filosofian ainoa suuri päämaali oli _rauhan,
-häiritsemättömyyden_ saavuttaminen. Se aihe alituiseen palajaa hänen
-teoksissaan _Onnellisesta elämästä, Mielenrauhasta, Kiivaudesta,
-Rauhasta, Viisaan lujamielisyydestä_. Herkeämättä hän ylisteli
-filosofian päämaalina tätä säälimätöntä tunteettomuutta, kaiken
-mielenliikutuksen jäykkää kukistamista. Sepä saikin Stilpon
-huudahtamaan, kun hän oli menettänyt vaimon, lapset ja omaisuuden,
-että hän ei ollut kadottanut mitään, koska hänellä omassa
-persoonassaan oli kaikki mitä omisti. Se johdatti Senecan kaikkeen
-luonnonvastaisimpaankin, houreellisimpaan, vähimmän rehelliseen, mitä
-hänen kirjoituksissaan ilmenee; sepä oli myös hänen elämänsä häpeän ja
-hairahdusten lähde. Pahimpana se esiintyy hänen kirjassaan
-_Kiivaudesta_. Aristoteles oli sanonut, että "viha on hyvä palvelija,
-mutta huono isäntä"; Platon oli tunnustanut kuohahtavan suuttumuksen
-äärettömän arvokkaaksi ja tärkeäksi ihmisen siveelliselle rakenteelle.
-Kristilliset kirjailijat ovat usein kadottaneet näkyvistään tämän
-totuuden ja unohtaneet, että jalolle luonnolle "vihan viha" ja "pilkan
-pilkka" ovat yhtä välttämättömät kuin "rakkauden rakkaus". Mutta
-Senecapa melkein tulistuu kuvitellessaankin, että viisas mies olisi
-vihoissaan ja suuttunut edes siveellisesti pahalle. Ei, hän ei saa
-suuttua, koska se hämmentäisi hänen ylevätä rauhaansa; ja jos hän
-taipuisi suututtelemaan kaikista pahanteoista, niin saisi hän olla
-suuttunut kaiken päivää. Tämä käytännöllinen epikurealaisuus, tämä
-veltto alistuminen siihen, että paha muka oli auttamatonta, myrkytti
-Senecan koko elämänjuoksun. "Hän oli", sanoo professori Martha,
-"kasvattanut itsensä kärsimään mieskohtaisia vääryyksiä antautumatta
-vihaan; hän oli kasvattanut itsensä suhtautumaan kaikkeen siveellisesti
-pahaan ilman vihaa. Jos tämä oppi on terve ja sen harjoitus toivottava,
-niin toteutettakoon se kaikkine johtopäätöksineen. Jos emme sitä tahdo
-tehdä, täytyy meidän päättää vihata vääryyttä ja väkivaltaa, _vieläpä
-filosoofisen mielentyyneyden kadottamisenkin uhalla_." Mutta rauhan ei
-tule olla meidän päämäärämme:
-
-    Ei oikeutta onneen, ei iloon, rauhaan,
-    Jumalain ole lahjana tarjottu meille.
-
-Siinä yksi totuus, jota mielestäni enimmän kaivataan nykyajan
-uskonnollisessa maailmassa, että kristillinen hyve on todella
-hyvin mitätön ja arkiaikainen ja voimaton, jos se ei tunne koko
-sielunsa palavan sanoisinko sammumatonta siveellistä suuttumusta
-nähdessään julmuutta ja vääryyttä, farisealaista uskottomuutta ja
-yhteiskunnallisia rikoksia.
-
-Olen siis näin puolueettomasti arvostellut stoalaisuuden perusvirheitä,
-mikäli Seneca sitä edustaa: mutta minä en voi suostua erkanemaan
-hänestä tällaisessa väheksymisen mielentilassa ja siksi minä tässä
-tahdon vielä kerran lainata, mitä muuan toinen kirjailija on hänestä
-sanonut. "Itsetiedoton kristillisyys asustaa kaikissa hänen
-ajatuksissaan. Jos miehen kaunis maine onkin tahrattu, niin kieltää ei
-saata, että filosoofi pyrki korkeampaan elämään; jos mahtipontisen
-stoalaisuuden kilisevät kulkuset toisinaan kuuluvatkin jalomman
-musiikin halki, niin jää korvaan kuitenkin kaikumaan totisempi sävel."
-
-II. Jos Seneca etsi _rauhaa_, niin tavoitteli Epiktetos _vapautta_ ja
-Marcus Aurelius _itsensähillitsemistä_. Tämä päämäärän erilaisuus
-värittää koko heidän filosofiansa, vaikkakin kaikki kolme ovat täynnä
-käskyjä, periaatteita, jotka johtuvat samasta lähteestä, nim.
-stoalaisuuden ylenkatseesta yleistä mielipidettä, onnea ja kuolemaa
-kohtaan. "Epiktetos, orja, ehdoin tahdoin kukistaa järkähtämättömän
-levollisena kaikkien niiden siunausten pyyteen, jotka onnetar jo oli
-häneltä riistänyt. Seneca, hovilainen, varustautuu jo etukäteen kovaa
-onnea vastaan maailmanmiehen varovaisuudella ja kaunopuhujan
-korusanaisuudella. Inhimillisen vallan kukkuloilla Marcus Aurelius --
-jolla ei ollut muuta pelättävää kuin intohimonsa eikä yläpuolellansa
-muuta kuin vääjäämätön välttämättömyys -- tarkastelee omaa sieluansa ja
-mietiskelee nimenomaan asiain ikuista kulkua. Yksi on alistuvainen
-orja, joka ei toivo eikä pelkää; toinen ylhäinen herra, jolla on kaikki
-menetettävänä; kolmas vihdoin keisari, joka riippuu vain itsestään ja
-Jumalasta."
-
-Epiktetoksesta ja Marcus Aureliuksesta meillä on hyvin vähän
-sanomista näin yhteenvetoa varten, sillä heissä ei ilmene mitään
-epäjohdonmukaisuuksia ja vain vähän niitä puutteellisuuksia, jotka
-luonnehtivat Senecan, stoalaisesta filosofiasta kehittämää, ihannetta.
-Heistä puuttuu sitä "siveellistä nurkkasaksaa", pedagoogista
-lavertelevaisuutta, lapsekasta rehentelyä, retoorista loisteliaisuutta,
-joka meidän oli paljastaminen Senecassa. Senecan _sisäisen_ elämän
-kuvaaminen, hänen itsekurituksensa yritykset, hänen väsymätön
-askeesinsa, hänen innostuksensa kaikkeen, mikä hänestä on pyhää ja
-hyväkaikuista -- tämä esitys, niin suuressa määrin kuin retoriikka ja
-turhamainen itseluulo sitä tärveleekin, kuitenkin "muodostaa jalon
-vastakohdan Campanian huvilain saastalle ja on kokonaisuudessaan oikein
-liikuttava". Ja sittenkin meidän täytyy myöntää, saman kirjailijan
-sanoilla, että kun me Senecasta siirrymme Epiktetokseen ja Marcus
-Aureliukseen, "niin me kukkien keskeltä astumme vakavuuteen,
-moninaisesta tunteilemisesta objektiiviseen yksinkertaisuuteen, useasti
-pelkästä retoriikasta hurskaaseen totisuuteen".
-
-Niin laajassa mitassa kuin mahdollista on, oli näiden kahden suuren
-stoalaisen siveellisyys täydellisen jalo ja kaunis. Joskin
-Epiktetoksessa on joku häive ja satunnainen vivahdus stoalaisuuden
-vaateliaisuutta ja stoalaisuuden tunteettomuutta; joskin Marcus
-Aureliuksessa on syvä ja voimakas raskasmielisyys, joka osoittaa,
-kuinka suhteellisesti voimaton suomaan lohdutusta oli filosofia, joka
-ylisti itsemurhaa, joka tiesi kuolemattomuudesta kovin vähän ja jolta
-epämääräiseen panteismiin hälveni se sanomaton siunaus, jota
-persoonallinen suhde persoonalliseen Jumalaan ja Isään merkitsee --
-niin sittenkin kummassakin heistä on riittävästi ja enemmänkin kuin
-riittävästi näyttämään, että kaikkina aikoina ja kaikissa maissa ne,
-jotka ovat etsineet Jumalaa, ovat hänet löytäneet, että he ovat
-saavuttaneet yleviä ajatuksen periaatteita ja yleviä toiminnan
-ojennusnuoria, että he ovat kyenneet, synkässä pimeydessäkin, vakavasti
-laskemaan jalkansa niiden aurinkoisten tikapuitten ainakin alimmille
-portaille, jotka pimeyksien halki johtavat suuren valon isän luo.
-
-Ja kumminkin jo pelkästään tällaisten miesten olemassaolo merkittävällä
-tavalla selittää raamatun lauselmaa, että "maailma viisaudessaan ei
-tuntenut Jumalaa". Sillä kuinka monta heidän kaltaistaan kaikista on
-meidän vanhanajan kertomuksien pohjalla mahdollista luetella? Onko
-viittä miestä koko vanhanajan historian ja kirjallisuuden piirissä,
-joille täydellä oikeutuksella saattaisimme myöntää nimityksen "pyhä"?
-Mainittuamme Sokrateen, Epiktetoksen ja Marcus Aureliuksen tuskin
-tiedän ketään muuta. _Oikeudentekijöitä_ on ollut paljonkin -- miehiä,
-jotka ovat pystyneet jaloihin tekoihin; miehiä, jotka täysin
-ansaitsevat rakkautta; miehiä, jotka -- en epäile sitä -- kun
-valtakunnan lapset heitetään ulos, kootaan idästä ja lännestä
-Abrahamin, Isakin ja Jakobin kanssa taivaan valtakuntaan. Niin,
-oikeudentekijöitä paljon; mutta miten monta _vanhurskasta_, miten monta
-_pyhää!_ Muutamia epäilemättä, joita emme tunne, joiden nimiä ei
-konsanaan ole pantu edes joksikaan vuodeksi ihmiskunnan asiakirjoihin
--- miehiä ja naisia tuntemattomissa kylissä ja matalissa majoissa, "se
-uskollinen, jolla ei ollut mainetta". Emme epäile, että sellaisia on
-ollut -- mutta oliko heitä _suhteellisesti_ paljon? Jos niistä, jotka
-kohosivat suuren joukon keskitason yläpuolelle -- jos niistä, jotka
-jonkun henkisen kyvyn tai hyveen kautta voittivat aikalaistensa
-kunnioituksen -- löytyy niin harvoja tahrattoman elämän esikuvia, niin
-voimmeko toivoa, että niistä tuhansista muista kuinkaan moni saavutti
-edes joltisenkaan pyhyysihanteen? Kun näemme, että enemmistön
-surullinen osa oli joutua keskelle yleisen turmeluksen hyrskyävää
-merta, niin tohdimmeko toivoa, että monikaan heistä onnistui pääsemään
-puhtauden, nuhteettomuuden ja rauhan vehreälle saarelle? Tuskinpa
-voimme niin ajatella; ja kuitenkin näemme, että missä taivaan
-valtakuntaa julistetaan, siellä tällaista tapahtuu joka päivä. Emme näe
-ainoastaan monia eteviä henkiä, vaan näemme myös lukemattomat parvet
-vähäväkisiä ja nimettömiä ihmisiä, joiden jokapäiväinen elämä on
-ikäänkuin taivaallisen valon kirkastama. Onneton tosiaan se, joka ei
-omalta kohdaltaan ole tullut sellaisia henkilöitä tuntemaan ja jonka
-tapoihin ja toiveisiin ei ole heijastunut mitään heidän jalosta ja
-hyveellisestä elämästänsä. _Ecce Homo'n_ tekijä on ajatuksen hyvin
-ilmaissut, ja me saatamme hänen kanssansa kysyä: "Jos näin on, onko
-Kristus elänyt hukkaan tai voiko kristinusko kuolla?"
-
-Ei, hukkaan se ei ole ollut olemassa, kuolla se ei saata; sillä se
-pelastava sanoma, jonka se on lahjoittanut, on verrattomasti suurin
-siunaus, minkä Jumala on meille taannut. Me olemme seuranneet
-filosofiaa sen korkeimpaan lentoon, mutta se lento vei yhtä kauas yli
-pakanallisen rahvaan piirin kuin Ida tai Olympos nousevat tasankoa
-korkeammalle. Mutta Idan ja Olympoksen korkeimmatkin huiput ovat
-äärettömän paljon alempana sinistä ilmankantta, taivaan salia
-kirkkaudessaan, jonne muutamain kristittyjen on suotu päästä. Suureen
-yleisöön ja yhteiseen kansaan katsoen filosofialla ei ollut mitään
-vaikutusta sydämeen ja luonteeseen; "se oli lahkomainen, ei
-yleismaailmallinen; se oli harvojen uskonto, ei monien. Sillä ei ollut
-mitään luovaa voimaa valtiollisessa ja yhteiskunnallisessa elämässä; se
-ei ollut sellaisessa suhteessa menneisyyteen kuin uusi testamentti
-vanhaan. Sen parhaat ajatukset olivat vain mielipiteitä ja näkökantoja
-totuudesta; ei ollut mitään keskikohtaa, jonka ympäri ne kiertyivät, ei
-mitään jumalallista elämää panemaan niitä liikkeelle; ne näyttivät
-haihtuvan ja häipyvän lepattavaan valovaihteluun." Mutta kristinusko
-sitä vastoin loisti vakavalla kestävällä valolla; se ei ainoastaan
-vallinnut yksityisten sydämiä kuohuttaen niitä pohjia myöten, vaan
-muovaili kansain lakeja ja uudestasynnytti koko yhteiskuntaelämän. Se
-toi ihmiskunnalle vereksen pyhityksen Kristuksen sanassa, täydellisen
-esikuvan hänen elämässään, mahtavan vaikuttimen hänen rakkaudessaan,
-yltäkylläisen lohdutuksen kuolemattoman elämän toivossa, jonka hänen
-kuolleistaheräämisensä ja taivaaseenastumisensa on tehnyt todeksi ja
-varmaksi. Mutta jos vailla tätä pyhitystä, tätä esikuvaa ja vaikutinta
-ja lohdutusta pakanat saattoivat oppia tekemään hänen tahtonsa -- jos
-keskellä suurta pimeyttä, jonka läpi kuultaa Rooman keisarikunnan
-turmeltunut sivistys, Epiktetos ja Aurelius saattoivat elää nuhteetonta
-elämää toinen matalassa majassaan, toinen valtaistuimella, ja Seneca
-saattoi noudattaa yksinkertaisuutta ja itsensäkieltämistä keskellä
-ylellisyyttä ja korskeutta -- kuinka paljon ylevämpi pitäisikään olla
-meidän sekä intomme että voittomme, meidän, joille Jumala on puhunut
-poikansa kautta? Mitä laatua ihmisiä meidän tulisikaan olla? Jos Tyros
-ja Sidon ja Sodoma tuomiopäivänä nousevat kantamaan todistusta
-Korasinia ja Betsaidaa vastaan, eivätkö silloin näiden suurten
-"Jumalaa etsiväin" puhtaat elämät ole omansa tuomitsemaan pahetta,
-mitättömyyttä, mammonanpalvontaa monenkin meikäläisen, jolle hänen
-rakkautensa, hänen luontonsa, hänen ominaisuutensa ovat ilmoitetut
-sellaisella tiedon selkeydellä ja täyteläisyydellä, jota kuninkaat ja
-filosoofit ovat tosissaan etsineet ja vakavasti etsineet, mutta
-etsineet turhaan?
-
-
-
-
-Viiteselitykset:
-
-
-[1] Sädereuna pilvi, joka miltei tavoittaa kristillisten totuuksien
-kuolemattoman aamunkoin.
-
-[2] Engl. runoilijoita, edell. 15:nneltä, jälkim. 19:nneltä
-vuosisadalta. -- Suom.
-
-[3] Katso kuitenkin samaa kysymystä jossain määrin erilaiselta
-näkökannalta käsiteltynä Nisardin viehättävässä teoksessa _Etudes sur
-les Poètes de la Décadence_, II, 17 ja seurr.
-
-[4] Apost. teot 18 luku, 12 v.
-
-[5] Matt. 27 luku, 24. "Katsokaa itse eteenne". -- Suvaitsevaisuus
-vallitsi Rooman keisarikunnassa, ja virkamiehet useinkin suojasivat
-juutalaisia verilöylyistä; mutta ehdottomasti ja järkähtämättömästi he
-kieltäytyivät tutustumasta heidän oppiinsa tai perehtymästä heidän
-kiistoihinsa. Tarina että Gallio lähetti joitakuita Paavalin kirjeitä
-veljelleen Senecalle, on aivan päätön; eikä Paavali tähän aikaan
-(v. 54) ollut edes kirjoittanut muuta kuin kaksi epistolaansa
-Tessalonikalaisille. (Katso Conybeare and Howson, _St. Paul_, I, XII
-luku; Aubertin, _Séneque et St. Paul_, s. 117.)
-
-[6] M. Ann. Seneca, _Controversiæ_,  II. Alkul.
-
-[7] Kirjallisen säädyn ja nimenomaan opettajien kurjuudesta katso
-Juvenalis, _Satiræ_ VII.
-
-[8] Epistolæ CVIII.
-
-[9] Kiitävi kiirehtäin elo onnekas kuoleman maassa, Taustassa tauti kun
-tungeksii ja vuosien vaiva.
-
-[10] "Juvénal, élevé dans les eris de l'école
-     Poussa jusqu' à l'excés sa mordante hyperbole." -- Boileau.
-
-(Koulukunnan räikeitten iskusanain muovailemana Juvenalis
-äärimmäisyyteen asti kehitti purevan liioittelunsa.)
-
-[11]                                        "To the sound
-     Of fifes and drums they danced, or in the shade
-     Sung Caesar, great and terible in war,
-     Immortal Caesar: 'Lo, a god, a god!
-     He cleaves the yielding skies!' Caesar meanwhile
-     Gathers the ocean pebbles, or the gnat
-     Enraged pursues; or at his lonely meal
-     Starves a wide province; tastes, dislikes, and flings
-     To dögs and sycophants. 'A god, a god!'
-     The flowery shades and shrines obscene return."
-
-     Pillien ja rumpujen säestyksellä he tanssivat tai yöllä
-     lauloi Caesar, suuri ja sodassa peloittava,
-     kuolematon Caesar! 'Kas, jumala, jumala!
-     Hän halkaisee väistyvät pilvet!' Vaan Caesarpa
-     meren rannalla kiviä poimii tai raivoissaan
-     ajaa takaa hyttysiä; syö yksin, kun samalla
-     avara provinssi nääntyy nälkään; hän maistelee,
-     hylkää, nakkaa koirille ja norkkailijoille. 'Jumala!
-     Kukkaiset varjot ja saastaiset alttarit palaavat.
-
-                             _Dyer_, Ruins of Rome.
-
-[12] Tämän miehen pöyhkeys oli niin suuri, ettei hän koskaan alentunut
-puhumaan sanaakaan omien orjiensa läsnäollessa, vaan ilmaisi
-toivomuksensa merkeillä. -- Tacitus.
-
-[13] Se oli yleinen tapa vanhalla ajalla. (Vrt. 2. Moos. k. XXI, 6; 5.
-Moos. k. XV, 17; Plutarkhos, _Cicero_, 26; ja Juvenalis, _Satiræ_ I,
-104.)
-
-[14] _Fur_, "varas". (Katso Martialis, II, 29.)
-
-[15] "Dissolved pearls, Apicius' diet 'gainst the epilepsy." -- Ben
-Jonson.
-
-(Liuotetut helmet, A:n ravinto kaatumatautia vastaan.)
-
-[16] Plinius on tosiaan nähnyt hänet sellaisessa pukineessa. (Historia
-naturalis IX, 35, 36.)
-
-[17] Harvat Juvenaliksen _Satiirien_ monesta kolkosta kuvauksesta ovat
-tuskallisempia kuin poloisia "kviriittejä" koskeva, jotka patrooniensa
-ovilla ottelivat muonan murusista, mitkä muodostivat heidän
-jokapäiväisen almunsa. (Satirae I, 101.)
-
-[18] _Sportula_, pieni kori, sitten korillinen ruokaa (lahjana,
-almuna). -- Suom.
-
-[19] Katso Juvenalis, _Satiirit_ III, 62. Kun foorumin roskaväki kerran
-keskeytti Scipion, huudahti hän: "Hiljaa, te Italian lehtolapset!
-Kuinka! Pelkäisinkö nyt näitä veijareita, kun he ovat vapaat, nuo,
-jotka minä itse olen kahleissa tuonut Roomaan?" (Katso Cicero,
-_De Oratore_, II, 61.)
-
-
-[20] Juvenalis, _Satiirit_, II, 149. Vrt. Seneca, Epistulæ, XXIV. "Nemo
-tam puer est ut Cerberum timeat, et tenebras" &c. -- Ei kukaan ole niin
-lapsekas, että pelkäisi Kerberosta ja pimeyden valtakuntaa, jne.
-
-[21] Fragmenta, XXXIV.
-
-[22] Lactantius, _Institutiones Divinae_, I, 4.
-
-[23] Phasis, joki muinaisessa Kolkhis-maakunnassa Mustanmeren
-itärannalla, nyk. Rion. -- Suom.
-
-[24] Engl. runoilija 17:nneltä vuosisadalta.
-
-[25] Vertaa Dyerin unohdukseen joutuneita säkeitä _Rooman raunioista_:
-
-     "The citron board, the bowl, embossed with gems
-     -- -- -- -- -- -- -- -- whate'er is known
-     Of rarest acquisition; Tyrian garbs,
-     Neptunian Albions high testaceous food,
-     And flavoured Chian wines, with incense fumed,
-     To slake patrician thirst: for these their rights
-     In the vile streets they prostitute for sale,
-     Their ancient rights, their dignities, their laws,
-     Their native glorious freedom."
-
-     (Sitruunapöytä, gemmoilla kirjailtu malja
-     -- -- -- -- -- -- -- mitä vain tunnetaan
-     harvinaisinta; Tyyron vaatteita,
-     meren paartaman Albionin kovakuorinen ravinto
-     ja Chion mehukkaat viinit, suitsutusta lemuavat,
-     sammuttamaan patriisein janoa: tähänpä he
-     turulle toivat oikeutensa loassa ja saastassa,
-     vanhat etuoikeutensa, arvonsa, lakinsa,
-     perimänsä kunniakkaan vapauden.)
-
-[26] Juvenalis, _Satiirit_, VI, 219-222.
-
-[27] Milton, _Jälleenvoitettu paratiisi_, IV, 128. Sellaisena kuin
-Tiberius esiintyi vanhoilla päivillään Caprissa, "kaikkien vihaamana ja
-kaikkia vihaten", on hän kuvattuna samassa teoksessa 90-97.
-
-[28] Me kutsumme häntä Caius-nimellä, koska on yhtä vähän oikein
-kirjoittaa hänestä _korkonimellä_ Caligula kuin tavallista olisi
-kirjoittaa meillä kuningas Edvardista tai Juhanasta Pitkäsilmukan tai
-Maattoman nimellä. Nimi Caligula tarkoittaa "pikku saapasta", ja sen
-lempinimen hän sai isänsä sotamiehiltä, koska hän syntyi leirissä.
-
-[29] Josephus lisää moniaita merkittäviä ja mielenkiintoisia
-yksityisseikkoja tämän Herodeksen ja hänen kuolemansa kertomukseen,
-joita ei ole mainittuna Luukkaan kertomassa. (_Antiq._ XIX, 7, 8.
-Jahn, _Hebr. Commonwealth_, § CXXVI.)
-
-[30] Suetonius, _Caligula_, LIII.
-
-[31] Hän käytti nuorukaisesta nimeä _meteoros_, mikä tarkoittaa
-saamattomuutta ja alituista hajamielisyyttä.
-
-[32] Claudiuksen täydellinen nimi oli Tiberius Claudius Drusus Caesar
-Germanicus.
-
-[33] "Tieto tulee, mutta viisaus hidastelee", sanoo runoilija.
-Heraklitos oli sanonut saman asian yli kaksi tuhatta vuotta ennen
-häntä: _polymathie a didaskei_.
-
-[34] Apost. teot XXIV.
-
-[35] Juutalaisten keskuudessa ne murhantekijät, jotka olivat paenneet
-johonkin turvapaikkaan, vapautettiin ylimmäisen papin kuollessa, ja
-_jotta heitä estettäisiin rukoilemasta hänen kuolemaansa_, oli ylimmän
-papin äidin tai muitten omaisten tapana toimittaa heille vaatteita ja
-muita tarvetavaroita. Katso kirjoittajan artikkelia "Asylum" Kitton
-_Encyclopediassa_ (ed. Alexander).
-
-[36] Roomal. ep, XVI, 11.
-
-[37] Nämä pienet kuvauksen ristiriitaisuudet on otettu vastaavista
-kohdista teoksista _Consolationes ad Polybium_ ja _Ludus de Morte
-Cæsaris_.
-
-[38] Gallio oli Akaian prokonsuli (maaherra) noin v. 53, kun Paavali
-tuotiin hänen tuomioistuimensa eteen. Hänen ylennyksensä on hyvin
-mahdollisesti saattanut johtua Senecan vaikutusvallan uusiintumisesta.
-
-[39] Setä oli kuuluisa Rikard III, joka pian murhauttikin nuoren
-Edvardin. -- Suom.
-
-[40] Senecan kirjoitusten joukkoon luetaan tavallisesti erittäin
-huomattava ilveily, nimeltä _Ludus de Morte Cæsaris_. Sen tekijään
-nähden mielipiteet tulevat aina käymään erilleen, mutta se on niin
-epäämättömän nerokkaasti sepitetty, niin mielenkiintoinen ja niin
-ainokainen laadultaan, että minusta on ollut tarpeellista Liitteessä
-lyhyesti kuvailla sen sisällystä. _Toivokaamme_ ainakin, että tämä
-satiiri, joka on täynnä murhaavinta ylenkatsetta Claudiusta kohtaan, ei
-ole samasta kynästä, joka kirjoitti Neroa varten hänen hautapuheensa.
-Sen on kumminkin oletettu olevan (ilman riittäviä syitä) se kadonnut
-"_Apokolokyntasis_", joka Senecan sanotaan kirjoittaneen Claudiuksen
-kunniaksi. Itsepä nimi on katkeraa ivaa. Se kuvittelee keisarin
-muuttuneen ei jumalaksi, vaan kurpitsaksi -- tuollaiseksi "paisuneeksi
-kurpitsaksi, joka paistattaa auringossa täplikästä mahaansa Rooman
-maalaisten ovien edessä". "Senaatti julisti hänet _jumalaksi_; Seneca
-väänsi sen _kurpitsaksi_" (Merivale, Rom. Emp. 601). _Ludus_ alkaa
-pärskyttelemällä lokaa jumalallisen Claudiuksen muistolle; se päättyy
-ryöpsäyttämällä sateenkuuron runollisia ruusuja jumalallisemman Neron
-kunniaksi.
-
-[41] Katso Juvenalis _Satiirit_ VIII, 212.
-
-[42] _Sicco Polentone_ (kuoli 1461), muuan italialainen, joka on
-kirjoittanut Senecan elämäkerran, tekee Senecasta salaisen kristityn ja
-esittää tämän tapahtuman jonkinmoisena Kristuksen avuksihuutamisena ja
-sanoo, että hän kastoi itsensä kylpyvedellään.
-
-[43] Viittaus jesuiittain päähineeseen ja heidän oppiinsa, että
-"tarkoitus pyhittää välikappaleet". -- Suom.
-
-[44] Katso _Ad Polybium_. 37; _Ep_. 75; _De Vita Beat_. 17; 18, 22.
-
-[45] Luukas ja Aristarchus.
-
-[46] Forum Appii, Appiuksen tori, pieni kaupunki Appiuksen tiellä, 43
-roomalaista (n. 6 meidän) peninkulmaa Roomasta; Tres Tabernae, kolme
-myymälää, ravintola 10 room. penink. lähempänä Roomaa.
-
-[47] Apostolien teot XXIV, 23, XXVII, 3.
-
-[48] Apost. t. XXVIII, 30.
-
-[49] Martialis, _Epigrammit_ I, 42; Juvenalis, _Satiirit_ XIV, 186.
-Näissä kohdin minä seuraan Aubertinia, joka (samoin kuin moni muukin
-kirjailija) on keräillyt joukon tärkeimpiä kohtia, missä roomalaiset
-kirjailijat mainitsevat juutalaisia ja kristittyä.
-
-[50] 2 Tim. II, 9.
-
-[51] Fil. I, 12.
-
-[52] Engl. käännös puhuu palatsista "henkivartioston" tilalla. -- Suom.
-
-[53] Fil. IV, 22.
-
-[54] 2 Kor. VIII, 2.
-
-[55] Apost. teot XVII, 32. Kreikkalainen sana ilmaisee syvintä ja
-peittelemättömintä halveksumista.
-
-[56] Tacitus, Historiae 1, 13; ib. v. 5; Juvenalis; XIV 85; Persius
-v. 190 jne.
-
-[57] Room. II, 14-15.
-
-[58] Hooker, Eccl. Pol. III. 8.
-
-[59] Consolatio ad Polybium 27; Ad Helviam 17; Ad Marciam 124, seur.
-
-[60] Ep. 32; De Benef. 111, 2.
-
-[61] De Ira, 111, 29, 32.
-
-[62] Sama t. I, 14; De Vita Beat. 24. --
-
-[63] Ep. 55, 9.
-
-[64] Sama t. 28; De Otio Sapientis 31.
-
-[65] Ep. 63.
-
-[66] Martha, _Les Moralistes_, s. 61.
-
-[67] Ep. 61.
-[68] Ep. 26.
-
-[69] Kol. IV, 16.
-
-[70] 1 Kor. VII, 21.
-
-[71] Kor. VII, 22.
-
-[72] Teoksella oli ennen vanhaan Suomessa nimenä "Käsikirja" (Handbuch,
-Manual), mutta tri K. Jaakkolan v. 1919 julkaisemassa uudessa
-suomennoksessa sille on annettu nimeksi Ojennusnuora. -- Suom.
-
-[73] _Kakorrynka paidia_. Toisen lukutavan mukaan _kokorynka_, minkä
-Martha kääntää: "Marmots à vilain petit museau!" (rumasuista mukulaa).
-Ilmeisesti Epiktetos ei pitänyt lapsista, mikä tekee hänen myöhemmin
-mainittavan osanottonsa poloista laiminlyötyä lasta kohtaan hänelle
-sitäkin suuremmaksi kunniaksi.
-
-[74] "Jos sitä mitä tahdot, ei käsketä, niin täytyy sinun tahtoa, mitä
-käsketään."
-
-[75] Vertaa Cowperin _Keskustelua_:
-
-     Heitänkö elämäni nopan varaan
-     Siks' että karhu törkeä on? -- Ei. --
-     Mies vaatimaton ja tunteellinen
-     Ei loukkaa minua ja kukaan muu ei voi.
-
-[76] Moralistes sous l'Empire, s. 200.
-
-[77] Muuan kreikkalainen, joka Agamemnonin joukoissa otti osaa Troijan
-sotaan. Tunnettu siitä, että useissa tilaisuuksissa kiihkeästi moitti
-sotaan lähteneitä ruhtinaita, etenkin Agamemnonia. -- Suom.
-
-[78] Ps. 142, 5-6.
-
-[79] Ps. 51, 13.
-
-[80] Kreikkalainen sana oikeastaan olisi käännettävä: katso ettei sinua
-caesaroida, "keisaroida", mikä sana Marthan mielestä on "ihailtava
-barbarismi".
-
-[81] Xiphilinuksen yhteenvedossa.
-
-[82] Xen. _Mem_. 1, IV, 14; Platon _Alkibiades_, II.
-
-[83] Berytos = nyk. Beirut; Sankhunjaton, foinikialainen (muka
-historioitsija), eli n. 1250 e.Kr. (epäluotettava tieto). -- Suom.
-
-[84] Vertaa Josephus, _Contra Apionem_, II & 36; Cicero, _De Finibus
-bonorum el malorum_, V, 25; Clemens Aleks., _Stromata_, 1, XXII 150,
-XXV, V, 14; Eusebius, _Praef. Evang_. X, 4, IX 5 etc; Lactantius,
-_Institutiones Divinae_ IV 2 etcet.
-
-[85] Maurice, _Philos. of the First Six Centuries_. p. 37.
-
-[86] Nyt epähistorialliseksi tunnustettu.
-
-[87] Hebr. 1,1.
-
-[88] "polypoikilos sofia", oikeastaan monivärisenä vivahtelevaa
-viisautta; Ef. 3, 10.
-
-[89] Katso Ap. teot, XVII, 28; 1 Kor.; Tiit. I, 12.
-
-[90] Katso Martha, _Les Moralistes_, s. 50; Aubertin, _Sénéque et St.
-Paul_, s. 250.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Jumalan etsijöitä, by F. W. Farrar
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JUMALAN ETSIJÖITÄ ***
-
-***** This file should be named 58481-8.txt or 58481-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/8/4/8/58481/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org
-
-
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-