diff options
| -rw-r--r-- | 58481-0.txt | 9243 | ||||
| -rw-r--r-- | 58481-8.txt | 9625 |
2 files changed, 9243 insertions, 9625 deletions
diff --git a/58481-0.txt b/58481-0.txt new file mode 100644 index 0000000..05caa85 --- /dev/null +++ b/58481-0.txt @@ -0,0 +1,9243 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58481 *** + + + + + + + + + + + +JUMALAN ETSIJÖITÄ + + +Kirj. + +F. W. Farrar + + +Suomentanut + +Heikki Impivaara + + + + + +Porvoossa +Werner Söderström Osakeyhtiö, +1922. + + + + +SISÄLLYS: + +Esipuhe. +Seneca. +Epiktetos. +Marcus Aurelius. +Loppusana. + + + + + +ESIPUHE. + + +Olen koettanut seuraavilla sivuilla laatia helppotajuisen esityksen +kolmen suuren pakanallisen filosoofin elämästä ja mielipiteistä, sikäli +kuin käytettävissäni oleva tila salli. Kirjan nimessä olen kutsunut +heitä "Jumalaa etsiviksi", ja he ansaitsevat tosiaan tämän nimityksen, +mikäli se voidaan antaa miehille, jotka uskomattoman vaikeissa +olosuhteissa ja siveellisesti turmeltuneessa yhteiskunnassa antausivat +mitä vakavimpiin tutkimuksiin etsien totuuksia sellaisia, jotka +voisivat tehdä heidän elämänsä "Herralle otolliseksi". + +Jumalallinen lupaus "anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te +löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan", ei ole sovellettavissa +yksinomaan kristikuntaan. Olisipa se tosiaan lemmetön ja ahdasmielinen +maailmanhistorian käsityskanta, joka pyytää kieltää tunnustuksensa +niiltä siveellisiltä periaatteilta ja siltä siveelliseltä elämältä, +jota näkymätönnä työskentelevä Jumalan henki synnytti monessa +pakanassa. Me tiedämme, että heidän joukossaan oli semmoisia, joiden +hyveitten, huolimatta heidän hämärästä ja epätäydellisestä tiedostaan, +pitäisi saada monikin kristitty häpeämään; meidän pitäisi +teeskentelemättömän iloisina tunnustaa, että he "etsiessään Herraa, jos +ehkä voisivat hapuilla hänen luokseen ja löytää hänet, tulivat +käsittämään, sen syvän ja ylhäisen totuuden, jonka jotkut heidän omat +runoilijansa ovat tulkinneet sanoen: 'me olemme myös hänen sukuansa'." + +Epiktetos ja Marcus Aurelius eivät ainoastansa ole vanhanajan +filosoofeista selvänäköisimmät moralistit, vaan vieläpä, jos luemme +pois Sokrateen, parhaat ja puhtaimmat luonteet, mitä vanhalta ajalta on +olemassa. Monessa suhteessa on Seneca aivan arvoton asetettavaksi +heidän rinnallensa, enkä olekaan koettanut kaunistella hänen +hirvittäviä epäjohdonmukaisuuksiansa. Mutta virheistänsä huolimatta hän +kuitenkin oli hyväsydäminen ja hyväätarkoittava ihminen, ja meidän on +pakko niitä vastaan, jotka hillittömästi ja epäjalosti tuomitsevat +hänet, viitata Goethen rankaiseviin sanoihin: + + Und steh' beschämt, wenn Du bekennen musst: + Ein guter Mensch in seinem dunkeln Drange + Ist sich des rechten Weges wohl bewusst. + +Jos käytettävänäni olisi ollut enemmän tilaa, niin hänen kirjoitustensa +lähempi tarkastelu, joka sisältyi alkuperäiseen suunnitelmaani, olisi +kukaties voittanut hänelle lukijan arvonantoa enemmässä määrässä; mutta +minä syvennyinkin hänen elämänsä yksityiskohtiin, siksi että +tarkoitukseni oli lisäksi osoittaa, minkälainen roomalaismaailman +siveellinen ja valtiollinen tila siihen aikaan oli ja minkälaisten +vaikutelmain ilmapiirissä kristinuskon oli pakko työskennellä. Toiset +kaksi elämäkertaa näyttänevät meille, kuinka, olkoon elämä millä +kannalla tahansa, Jumalan armo on riittänyt antamaan ihmisille voimaa +menestyksellä taistelemaan äärettömiä kiusauksia vastaan, -- riittänyt +tekemään puhtaaksi ja hurskaaksi jokaisen, ken sellaiseksi pyrki, -- +riittänyt lainaamaan nöyryyttä ja kärsivällisyyttä ja lempeyttä +itsevaltiaalle roomalaiselle keisarille ja vapautta ja tyytyväisyyttä +ja kuninkaallista ylevämielisyyttä vainotulle fryygialaiselle orjalle. + +Toisinaan puhutaan ja kirjoitetaan kuin jos pakanallinen totuus ja +kristillinen totuus olisivat kaksi eri asiaa; mutta totuus tulee yksin +hänestä, joka on totuus itse, eikä juutalainen profeetta enempää kuin +pakanallinen filosoofi ole voinut saavuttaa sitä tai toimia sen mukaan +ilman Hänen apuansa. Lukija ei olisi käsittänyt tätä kirjaani, jos se +hänestä olisi jonkinlainen stoalaisuuden ylistys kristinuskon +kustannuksella tai että luonnollinen uskonto siinä asetetaan ilmoitetun +vastakohdaksi. Varmasti tietämättöminkin saattaa niistä johtaa jokaisen +pyhäkoulun opetuksen: + + Hentokin ääni julistaa + Kirkasta totuutta saattaa; + Mökin mummo nyt opettaa, + Min viisas, vaikk' kuolis', ei arvaa. + +Vähäpätöisinkin kristitty lapsi olisi saattanut Senecalle. Musonius +Rufukselle, Epiktetokselle, Marcus Aureliukselle opettaa lohdutusta, +kaitselmusta, toivoa, joka olisi kyennyt luomaan heidän elämäänsä valoa +ja rauhaa sellaista, mitä he eivät ennen koskaan olleet kokeneet, +tyynnyttämään heidän pelkonsa, lievittämään heidän kiusaustensa +rajuuden ja huojentamaan heidän huoltensa taakan. Ja kuitenkin: +kaikkine tietoinemme ja valistuksinemme olemme heistä paljon jäljellä; +me olemme vähemmän ankaria vikojamme kohtaan, vähemmän valppaita, +vähemmän itsensäkieltäviä ja vähemmän lempeitä toisiamme kohtaan. Me +etevämpine lahjoinemme, varmempine toivoinemme, runsaampine +armoneuvoinemme, jotka meille suodut ovat -- millaisia meidän +pitäisikään olla? Meidän olisi pitänyt päästä paljoa korkeammalle +siveelliselle kannalle kuin he; mutta emmepä olekaan. Häpeällä ja +surulla myöntäkäämme, että moniaat näistä pakanoista osoittivat +olevansa ylevämpiä, jalompia, pyhempiä, vapaampia turhamaisuudesta, +vapaampia vilpillisyydestä, hengessä rikkaampia, ymmärtäväisempiä +muutamissa hyvinkin valaistuissa kohdissa kuin monet meistä. Aikamme +onnettomuus on juuri siinä, että Kristinuskon korkea siveellinen ihanne +on riistetty alas ja verhottu yleisillä, arkisilla, sovinnaisilla +määräyksillä. Kukaties me seuratessamme pakanankin siveellistä +pyrkimystä, nähdessämme, miten pitkälle hän pääsi hyveessä ja +lujamielisyydessä, edes jossakin vähässä määrässä havahdumme itse +toivomaan jotakin uskonnollisessa ja siveellisessä suhteessa korkeampaa +ja jalompaa kuin mihin tavallisesti on totuttu. Siinä tapauksessa näitä +rivejä ei ole kirjoitettu aivan suotta. + +_F. W. Farrar_. + + + + + + +SENECA. + + + + + "Ce nuage frangé de rayons qui + touche presqu' à l'immortelle aurore des + vérités chrétiennes". -- _Pontmartin_.[1] + + + + +Johdanto. + + +Baetisjoen -- nykyisen Guadalquivirin -- äyräillä ja niitten metsäin +alla, jotka kattavat Sierra Morenan etelärinteitä, sijaitsee Córdovan +kaunis ja kuuluisa kaupunki. Marcellus oli määrännyt sen roomalaisen +siirtolan sijaksi; ja niin moni korkeasäätyinen roomalainen ja +espanjalainen oli valinnut sen asuinpaikakseen, että se Augustukselta +sai kunniakkaan liikanimen "patriisien siirtola". Keisarikunnan +aikakaudella olikin Espanjalla melkoinen vaikutus Rooman +kirjallisuuteen ja politiikkaan. Kokonaista kolme suurta keisaria -- +Trajanus, Hadrianus ja Teodosius -- oli kotoisin Espanjasta. Columella, +joka kirjoitti maanviljelyksestä, oli syntynyt Cadizissa; Quintilianus, +tuo kaunopuhujan kasvatuksesta kirjoittanut suuri kirjailija, oli +syntynyt Calahorrassa; runoilija Martialis oli peräisin Bilbiliistä; +mutta Córdova saattoi ylpeillä siitä vieläkin suuremmasta kunniasta, +että siellä olivat syntyneet Senecat, minkä kunniaksi se oli saanut +"kaunopuheisen" nimen. + +Matkustajille näytetään meidän päivinämmekin erästä rauniota, jota +kansa nimittää Senecan taloksi, todistaen siitä että kaupungissa vielä +elää ainakin joku muisto sen mainehikkaista pojista. + +Marcus Annæus Seneca, filosoofin isä, oli säädyltään roomalainen +ritari. Emme tiedä, mitkä syyt olivat saaneet hänet tai hänen sukunsa +asettumaan Espanjaan; ja nimet Annæus ja Seneca ovat hämäriä nekin. On +tosin arvailtu, että molemmissa nimissä piilisi jonkunlainen viittaus +jonkun tämän suvun esi-isän pitkäikäisyyteen, sillä Annæus näyttää +olevan sukua sanalle _annus_, vuosi, ja Seneca sanalle _senex_, vanhus. +Yleinen mykerökasvi peltovilla on saanut nimekseen _senecio_ valkeista +ja untuvamaisista siemenhaivenistaan; ja samaten sanoo Isidorus +ensimmäisen Senecan saaneen nimensä siitä, että "hänellä oli +syntyessään valkeat hiukset". + +Vaikka Senecan isä oli ritarisäätyä, ei hänen sukunsa ollut koskaan +kohonnut mihinkään merkittävyyteen; se kuului nousukkaiden luokkaan, +nouveaux riches, emmekä edes tiedä, oliko se alkuperältään roomalainen +vai espanjalainen. Mutta hänen äitinsä Helvia -- harvinainen nimi, +joka, omituisen sattuman kautta, oli myöskin Ciceron äidillä -- oli +espanjatar; ja häneltäpä Seneca, samoinkuin mainio veljenpoikansa, +runoilija Lucanus, epäilemättä peri monta heidän älylleen ja +luonteelleen ominaista piirrettä. Espanjalaisissa oli havaittavissa +mielikuvituksen rikkautta ja loistoa, voimaa ja lämpöä, "tulta ja +tunnetta", mitkä me kohtaamme myös näissä kahdessa nerokkaassa +miehessä, mutta jotka kokonaan puuttuivat roomalaisen temperamentista. + +Yhtä ainoata epigrammia lukuunottamatta ei Seneca Córdovasta itsestään +mainitse sanaakaan; mutta tämä epigrammi riittää ilmaisemaan, että +hänen on täytynyt hyvin tuntea sen jännittävät ja muistorikkaat +perintätarut. Vanhempi Seneca on varmaankin elänyt Córdovassa koko +kansalaissodan levottomat vuodet, jolloin hänen kotikaupunkinsa +vastusti niin hyvin Pompeijusta kuin Caesaria. Epäilemättä hänellä +myöskin olisi ollut kerrottavana muisteloita ylväästä Sertoriuksesta ja +kesystä saksanhirven vasasta, jonka takia hänen uskottiin olevan +jumalten turvatti; samoinkuin omia omakohtaisia muistelmia siitä +kovaonnisen turman päivästä, kun Caesar, suuttuneena siitä että Córdova +oli yhtynyt puolustamaan Pompeijuksen poikain asiaa, kosti +teloituttamalla 22000 kaupunkilaista. Äidiltään Helvialta Seneca lienee +useasti kuullut siitä ankarasta ja kunniakkaasta taistelusta, millä +hänen maansa oli ponnistellut Rooman rautaista iestä vastaan. Montakin +kertaa hänen on poikana täytynyt kuulla kerrottavan, kuinka pitkään ja +sankarillisesti Saguntum oli vastustanut Hannibalin hyökkäystä ja +pysäyttänyt hänen voittokulkunsa; kuinka urheasti Viriatus oli +kamppaillut ja kuinka häpeällisellä tavalla hänet kukistettiin, ja +kuinka viimein se epätasainen ottelu, joka Espanjan painoi maakunnan +asemaan, oli päättynyt, kun Numantian sankarilliset puolustajat +mieluummin tekivät kaupungistaan verisen soraläjän kuin antautuivat +Scipiolle. + +Mutta missä määrässä Seneca lie saanutkin vaikutuksia siitä +espanjalaisverestä, mikä virtasi hänen suonissaan, ja niistä +espanjalaisista taruista, joilla häntä nuoruudessa ruokittiin, +Espanjassa ei hänen arpaansa heitetty. Hänen vielä ollessa sylilapsi +isä perheineen kaikkineen muutti Córdovasta Roomaan. Mikä lie ollut +tämän tärkeän askeleen erikoisena syynä, sitä emme tiedä; mahdollisesti +on vanhempi Seneca saattanut, niinkuin Horatiuksenkin isä, ajatella +paremman kasvatuksen hankkimista pojillensa kuin mitä saattoi olla +tarjona niinkin ylistetyssä maaseutukaupungissa kuin Córdovassa; +mahdollisesti -- sillä hän kuului ylöspyrkivään sukuun -- hän lienee +toivonut keisarin kaupungissa voittavansa lisää varallisuutta ja +mainetta. + +Sinne meidän täytyy seurata häntä; ja kun meidän tarkoituksemme ei ole +ainoastaan kuvata yksityisen henkilön luonnetta, vaan myös haahmoitella +luonnepiirteitä erittäin muistettavasta ajasta maailmanhistoriassa, +täytyy meidän koettaa päästä edes vilaukselta näkemään sitä perhettä, +jonka keskuudessa nuori filosoofimme kasvoi, minkälaisen kasvatuksen +hän sai ja mitä vaikutuksia hän uskottavasti on kokenut lapsuus- ja +nuoruusvuosinaan. Vain sillä tavoin me saatamme oikein arvostella +häntä. Ja maksaa vaivan koettaa saada oikea käsitys miehestä, ei +ainoastaan siksi että hän oli todella etevä runoilija, kirjailija ja +valtiomies, ei ainoastaan siksi että hän täyttää todella huomattavan +sijan sen suuren historiankirjoittajan teoksessa, joka on luonut niin +kuolemattoman taulun Roomasta keisarien aikakaudella; ei ainoastaan +siksi että me hänessä parhaiten voimme tutkia niitä lähtemättömiä +merkkejä, jotka nerokkaankin miehen teoksissa paljastavat turmeltuneen +kansan ja rappeutuneen kirjallisuuden; vaan siksi että hän oli, +niinkuin tämän niteen nimitys sanoo, "Jumalan etsijä". Mitkä +lienevätkin olleet hänen elämänsä pimeät ja epäilyttävät teot -- ja +tässä kertoelmassa meidän on tarkoitus yrittää luoda täydellinen ja +koristelematon kuva hänen elämäntavoistaan -- varmaa on, että hän sekä +filosoofina että moralistina tarjoaa meille suurenmoisimmat ja +kaunopuheisimmat totuuden sanat, mihin milloinkaan ihmisajatus, vailla +kristinuskon valoa, on päässyt. Vanhanajan puhtain ja ylevin +filosoofinen koulu oli "stoalaisten lahko"; eikä stoalaisuus ole +koskaan saanut tulisempaa, kaunopuheisempaa tai valistuneempaa +kirjallista tulkitsijaa kuin Lucius Annæus Senecan. Niin lähelle hän +tosiaan näyttää tulleen kristinuskon totuuksia, että monesta on +tuntunut aivan ihmeellä, että hän on voinut tuntea ne saamatta kuulla +niitä inspiroiduilta huulilta. Monikin etevimpiä kristillisiä +kirkkoisiä yhä uudelleen hyväksyen siteeraa häntä. Tertullianus, +Lactantius, vieläpä itse Augustinus toistaa hänen sanojansa ilmeisellä +ihailulla, ja Hieronymus nimittää häntä "meidän Senecaksi". Tridentin +kirkolliskokous menee vieläkin pitemmälle puhuen hänestä ikäänkuin hän +olisi kirkon tunnustettuja isiä. Vuosisatoja monetkin uskoivat oikeiksi +eräitä väärennettyjä kirjeitä, joita oli muka vaihdettu Senecan ja +apostoli Paavalin kesken ja joissa Senecan suuhun asetetaan toivomus, +että hän tahtoisi pakanain keskuudessa esittää samaa siunauksellista +osaa, mikä Paavalilla oli kristityssä maailmassa. Myöhemmin tulee +tarkastettavaksemme, oliko tuollainen kirjeyhteys heidän kesken +mahdollinen, minkälaatuinen ja kuinka laaja se olisi ollut. Tässä +tahdon vain saada sanotuksi, että mitä tulee Senecan elämään, meillä ei +ole edessämme ainoastaan henkilö, jonka elämä sisältää runsaasti +muistamisen arvoisia tapahtumia ja joka sattui aikaan, johon +kristinusko uutena valona pimeydessä heitti aamuruskon säteilyn, vaan +myöskin henkilö, joka pakanallisen moraalifilosofian kehitti +korkeimmille huipuillensa ja jota monessa suhteessa on pidettävä niin +sanotun 'luonnollisen uskonnon' kauneimpana edustajana. + +Ei ole tarkoitukseni poiketa pois kertomuksen juonesta syventyäkseni +siveysopillisiin mietiskelyihin, koskapa sellaiset mietelmät tulevat +kymmenkertaisella voimalla, jos itsensä elämäkerran sisällys ne +luonnostaan herättää lukijan mielessä. Mutta alun alkaen jokainen +ajatteleva lukija kyllin selvästi käsittää, että pakanuuden siveysoppi +ja filosofia, vastassaan ilmoitetun totuuden valo ja kristillisen +elämän hurskaus, on vain kuin kuutamo päivänpaisteeseen verrattuna. +Stoalaisten filosofiaa sopii verrata soihtuun, joka luo kelmeän hohteen +sinne ja tänne avaran luolan pimeissä onkaloissa; kristinuskoa +aurinkoon, joka verrattomalla voimallaan kirkastaa saman luolan +perimmäisiä soppia myöten. Soihdulla ja sen loistolla oli oma arvonsa, +mutta verrattuna tämän uuden kirkkauden koittoon se näyttää himmeältä +ja tehottomalta, vaikka sen valo olikin todellista valoa ja samasta +yli-ilmaisesta lähteestä kotoisin. + + + + +1 Luku. + +SENECAN PERHE JA NUORUUSVUODET. + + +Täsmällistä tietoa Senecan syntymästä ei ole, mutta kaiken +todennäköisyyden mukaan se tapahtui noin seitsemän vuotta ennen +kristillisen ajanlaskun alkua. Hänen elämänsä saa syvän ja juhlallisen +mielenkiinnon tunnun, jos muistamme, että kaikkien noitten rikollisten +ja myrskyisten tapahtumien vyöryessä ohitse, joiden keskelle hänen +varhaisemmat vaiheensa lankesivat, Palestiinassa eli ja opetti Jumalan +Poika, maailman Vapahtaja. + +Ongelmat, jotka monia vuosia kuohuttivat hänen mieltänsä, olivat +saamassa ratkaisunsa, aivan toisenlaisissa olosuhteissa ja miesten +kautta, joiden uskoa ja asemaa hän ylenkatsoi. Samaan aikaan kuin +palveleva orja saatteli kouluun vaeltavaa Senecaa Rooman kuhisevia +ja vaarallisia katuja pitkin, toimivat Pietari ja Johannes +kalastajapoikina Gennesaretin järven rannalla; samaan aikaan kuin +Seneca pontevasti koetti sulattaa stoalaisen Atticuksen antamaa +opetusta, apostoli Paavali, yhtä palavin sieluin, istui oppimassa +Gamalielin jalkain juuressa; ja kauan ennenkuin Seneca oli käynyt +tiensä huikaisevia, mutta epäilyttäviä polkuja, maineensa kukkuloille, +oli hänelle tuntemattomana tuo ristiinnaulittu Vapahtaja, jonka kautta +yksin, hän niinkuin mekin, voimme milloinkaan saavuttaa lopullisen +rauhamme. + +Seneca oli parin vuoden vanha, kun hän hoitajattarensa sylissä vietiin +Roomaan. Niinkuin niin moni mies, joka on onnistunut voittamaan kunniaa +ja mainetta, sairasti hän paljon nuoruudessa. Hän kertoo poteneensa +vaikeata tautia, josta vain hitaasti parani tätinsä sydämellisessä ja +hellässä hoidossa. Koko elämänsä hän sai kärsiä hengenahdistusta, jota +hän, kaikenlaisia tauteja koettuaan, sanoo pitävänsä pahimpana +kaikista. Yhteen aikaan hänen ruumiilliset kärsimyksensä siihen määrään +raskauttivat hänen mieltänsä, että vain isän toivomusten varteenotto +esti häntä itsemurhasta; ja kerta myöhemmin elämässä ainoastaan hellä +kiintymys vaimoonsa Paulinaan pidätti häntä etsimästä kuolemassa +vapautusta. Hän olisi saattanut hieman muuntaen käyttää Popen sanoja, +että hänen moninaiset tutkimuksensa vain olivat omansa auttamaan häntä + + "Halki tämän pitkän tuskan, elämän." + +Toipuminen tästä pitkällisestä sairaudesta on ainoa viittaus, minkä +Seneca tekee lapsuutensa tapahtumiin. Nämä vanhanajan kirjailijat, +runoilijatkin, vain harvoin mainitsevat, edes pikaisimmalla tavalla, +lapsuutensa vuosia. Tämän vaiteliaisuuden syy tarjoaa omalaatuisen +probleemin tutkimukselle, mutta tosiseikka on kiistämätön. Kun tuskin +on ainoatakaan nykyaikaista runoilijaa, joka ei vilpittömän onnen +tunteilla olisi kertaillut lapsuutensa vienoja muistelmia, ei +vanhanajan runoilijoista yksikään ole kosketellut tätä teemaa. +Lydgatesta Tennysoniin[2] saakka olisi helppo mainita meidän +englantilaisilta runoilijoiltamme kokonainen sarja lyyrillisiä lauluja +heidän lapsuusvuosistaan. Miten nuoresta lapsesta kuuset näyttivät +tavoittelevan pilviä, kuinka hänen sydämensä sykähti ilosta, kun +sateenkaari ilmestyi taivaalle, kuinka hän istui äitinsä jalkain +juuressa ja piirteli paperille hänen hameensa kirjavia kukkasia, kuinka +hän ajoi takaa koreata perhosta taikka hellyydessään pelkäsi +pyyhkäisevänsä pölyä sen siiviltä, kuinka hän sai helliä opetuksia ja +luki viattomia rukouksia isänsä polvella: tämänkaltaisia pikkuseikkoja, +mutta seikkoja, jotka lemmekäs mielikuvitus on jalostanut ja +kaunistanut, on yhä uudelleen kerrattu runoilijaimme lauluissa. +Esimerkiksi otettakoon tuhansien joukosta Henry Vaughanin suloiset +säkeet: + + Oi, elämän aamun onni, + Sinä lapsen enkelikaus'! + Kun vielä ei tietoa ollut + Että kilvoitus saamassa on, + Kun sielussa aina vain leikki + Sulokoittehet taivahan maan; + + Kun kieli ei taitanut haastaa, + Mitä tunto ei tunnustanut, + Tai synti ei syntihin siinnyt + Moni, musta ja viettelevä, + Vaan maallisen usvankin halki + Ikikirkkahat sätehet sain. + +Jokainen, joka on tutkinut Englannin runoutta, voi muistostaan löytää +lukemattomia samankaltaisten ajatusten ilmauksia. Mistä johtuu, ettei +yhtään samantapaista runoa ole mainittavissa koko vanhanajan +kirjallisuudesta? Mistä johtuu, että kreikkalaisille ja roomalaisille +runoilijoille tuo elämän aamu, jonka olisi pitänyt olla niin täynnä +"luonnollista onnea", näyttää olleen tyhjä? Mistä johtuu, että +kirjailijat niin tuotteliaat, niin kotoiset, niin hellätunteiset kuin +Cicero, Virgilius ja Horatius eivät edes yhdellä ainoalla viittauksella +puhu äidistään? Täydellisesti vastatakseen tähän kysymykseen +pitäisi kirjoittaa kokonainen tutkielma vanhan ja nykyajan elämän +erilaisuudesta, ja se veisi minut loitos välittömästä aiheestani.[3] +Mutta minun sallittaneen yleisesti sanoa selityksen olevan siinä +tosiasiassa, että kaiken todennäköisyyden mukaan lapsuus oli vanhanajan +ihmisten kesken halveksittu ja monessa tapauksessa paljon vähemmän +onnellinen ajanjakso kuin meillä nykyisin on laita. Lapsen syntyminen +ei kreikkalaisen tahi roomalaisen talossa välttämättömästi ollut ilon +aihe. Jos isä, lasta hänelle ensi kertaa näytettäessä, kumartui alas ja +nosti sen syliinsä, otettiin se jäsenenä perheen keskuuteen; jos hän ei +kiinnittänyt siihen huomiota, oli se tuomittu kuolemaan tahi heitettiin +johonkin yksinäiseen, autioon paikkaan villipetojen uhriksi tahi +ensimmäisen ohikulkijan löydettäväksi. Ja joskin lapsi pelastui tästä +kohtalosta, pidettiin häntä kumminkin seitsemän tai kahdeksan +ensimmäistä elinvuottansa _gynæceum'issa_ elikkä naisten huoneustossa, +ja harvoin tai ei koskaan hän nähnyt isänsä kasvoja. Ei mitään +romanttisuuden eli runouden sädekehää langennut näille lapsuuden +päiville. Kunnes lapsi oli täyskasvanut, pysyi täydellinen valta hänen +elämästään tai kuolemastaan hänen isänsä käsissä; hänellä ei ollut +yhtään vapautta eikä hänestä paljonkaan piitattu. Yksilöllinen elämä ei +vanhanajan ihmisille paljoakaan merkinnyt; yksilön oma minä tai +sisäinen ihminen sellaisenaan oli heidän luonteelleen ventovieras. +Julkinen elämä, valtiollinen elämä, oli heille kaikki kaikessa; +kotoisella yksilöllisellä elämällä oli vain vähäinen osa heidän +ajatuspiirissään. Kaikkia lapsuuden viattomia huvituksia, sydämen +iloja, kotoisen piirin viehätystä, lapsekkaan iloisuuden +yltäkylläisyyttä ja ruusunhohdetta heillä vain vähäksi arvosteltiin. +Vuosilla ennen miehuutta oli eteenpäintähtäävä luonne, ja enimmissä +tapauksissa ne tarjosivatkin perin vähän semmoista, joka olisi tehnyt +ne muistannan arvoisiksi. Paljon nykyaikaisemman värityksen verrattuna +varhaisempiin kirjailijoihin luo Senecan kirjoituksille se seikka, että +hän haastelee äidillensä mitä syvimmän kiintymyksen sanoin eikä voi +puhua rakkaasta pikku pojastaan muuten kuin kyynelten katkomin äänin. + +Mainitkaamme vielä muuan omalaatuinen seikka. Persoonallisen luonteen +kasvaminen, muistot siitä elämästä, joka jalostuu täydelliseen +itsetajuntaan, liittyy läheisesti siveyslakien asteettaiseen +selkenemiseen, siihen salaperäiseen tajuntaan, joka kehkeytyy +velvollisuuden ja mieliteon välisessä välttämättömässä taistelussa +-- toisella puolen halu tehdä oikein, toisella kiusaus tehdä väärin. +Mutta vanhanajan ihmisten kesken siveyden käsite oli meikäläisestä +niin kerrassaan erilainen, heidän mielipiteensä siveellisestä +velvollisuudesta olivat, verrattomasti lukuisimmissa tapauksissa, niin +vähän sitovia, niin vähän käskeviä, ne niin perin lievästi paheksuivat +syntejä, joita me tuomitsemme, ja niin miedosti moittien suhtautuivat +paheisiin, joita me kammoamme, että me tuskin saatamme olettaa heidän +monestikaan tunnustelleen noita "persoonallisuuden pohjattomia +kuiluja", jotka on tunteminen, jos mieli päästä todella yksilönä +kehittymään. + +Meillä ei sentähden ole mitään aineksia muodostaaksemme elävää kuvaa +Senecan lapsuudesta; mutta mikäli tietorippeiden nojalla voimme +päätellä hänen perheensä olosuhteista ja luonteesta, me olettaisimme, +että se oli poikkeuksellisen onnellinen. Senecat olivat varakkaita; +heillä oli hyvä asema yhteiskunnassa; heidän perheellänsä oli +kehittynyt aisti ja kirjallisia harrastuksia ja siinä ilmeni ylevää +luonnetta ja sydämellisiä piirteitä. Heidän varallisuutensa nosti +heidät yläpuolelle noita vaivaisia valitteluja ja rasittavia pikku +huolia niukan toimeentulon kahleissa, jotka olivat ominaisia muille +heidän aikansa kirjallisille henkilöille. Heidän säätynsä ja +sivistyksensä turvasivat heille tien kaikkien niiden keskuuteen, +joitten tuttavuus oli tavoiteltavinta roomalaisten piirissä; ja perheen +osalle tullut yleinen arvonanto sekä se siveellisyys, joka sitä leimaa, +ei salli rinnastaa heitä tuon loisteliaitten epikurealaisten lukuisan +luokan kanssa, joitten julkeat ja hillittömät paheet olivat tehneet +maailman pääkaupungin surullisen kuuluisaksi. + +Marcus Annæus Senecasta, filosoofin isästä, meillä on vain moniaita +persoonallisia erikoistietoja, paitsi että hän oli ammatiltaan reetori; +hän sommitti poikiansa ja oppilaitansa varten joukon puheharjoituksia, +jotka ovat säilyneet meille _Suasoriæ'n ja Controversiæ'n_ nimellä. Ne +ovat sarja vuoropuhelun muodossa pidettyjä deklamatoorisia todisteluja +syineen ja vastasyineen ja koskevat joitakin historiallisia tahi +pelkästään mielikuvituksellisia asioita; ja olisi mahdotonta mielessään +kuvitella mitään sen hyödyttömämpää lukemista. Mutta vanhempi Seneca +oli kokonaan vajonnut keinotekoisen retoriikan kaavoihin; ja nämä +saivartelemalla sorvaillut todistelut, jotka oli keksitty teroittamaan +deklamatsioni- ja väittelykykyä, perustuivat varmaankin osittain hänen +muistikirjaansa, osittain hänen muistiinsa. Hänen muistinsa oli näet +niin ilmiömäinen, että hän kuultuaan kaksi tuhattakin sanaa osasi +toistaa ne samassa järjestyksessä. Harvoinpa sentään ihmiset, joilla on +ollut näin tavattomat muistin lahjat, ovat olleet ensi luokan kykyjä, +eikä vanhempi Seneca ollut mikään poikkeus. Mutta jollei hänen +satumainen muistinsa korvannutkaan alkuperäisen neron puutetta, on sen +ainakin täytynyt tehdä hänet varsin miellyttäväksi seuraihmiseksi ja +hankkia hänelle runsas varasto kaskuja ihmisistä ja valtiollisista +tapahtumista. Lyhyesti sanoen, Marcus Seneca oli hyvinvoipa, +intelligentti maailmanmies, jolla oli hyvä luonnollinen ymmärrys, kyky +esiintyä julkisena puhujana, syvä vastenmielisyys ja ylenkatse kaikkea +sellaista kohtaan, mitä hän piti filosoofisena tai haaveellisena, ja +terävä silmä huomaamaan omat edut. + +Jos on luottamista pojan ylistyspuheisiin, oli Senecan vaimo Helvia +sitä vastoin paljon vähemmän tavanomainen luonne. Ellei hänen miehensä +olisi ollut kaikkea opiskelua ja filosofiaa vastaan, olisi hän niissä +erinomaisesti edistynyt; lyhyellä opintoajalla hän olikin huomattavasti +varttunut. Sittenkin oli hänen älynsä vähemmän huomattava kuin hänen +jalo ja säveä mielenlaatunsa. Muut äidit rakastivat poikiansa sen +tähden, että näiden maine mairitteli heidän omaa kunnianhimoansa ja +että heidän naisellinen turhamaisuutensa sai tyydytystä poikain +rikkauksista; mutta Helvia rakasti poikiansa heidän itsensä takia, oli +antelias ja avokätinen, ei pyytänyt korjata persoonallista hyötyä +heidän varoistansa, hoiti heidän perintöänsä epäitsekkäällä innolla ja +kulutti omia rahojaan peittääkseen kustannuksia, joita heidän +valtiollinen uransa aiheutti. Hän oli aikakautensa heikkouksien ja +paheiden yläpuolella. Irstaus, tuo aikakauden tahrapilkku, ei ollut +koskaan saastuttanut hänen puhdasta elämäänsä. Helmet ja jalokivet vain +vähän viehättivät häntä. Hän ei koskaan häpeillyt lapsiaan, vaikka +heidän läsnäolonsa kavalsikin hänen oman vanhenevan ikänsä. "Sinä et +koskaan tahrannut kasvojasi", sanoo hänen poikansa kerta maanpaosta +kirjoittaessaan äidilleen lohdutuksen sanoja, "saksanpähkinänesteellä +tahi puneella; et koskaan käyttänyt epähienon avonaisia vaatteita; +ainoa koristeesi oli rakastettavuus, jota ei mikään aika voinut +kuluttaa; erikoinen kunniasi oli siveys." Saatamme tosiaan Tennysonin +kera lausua: + + Onnellinen + Kellä äiti moinen! + Tahtia hänen verensä kanssa + Lyö usko ihmisiin. + Kompastelee, kaatuu -- + kai sattuu hälle niin. + Ei konsaan sentään sielu painu + Saastaan ja paheisiin. + +Eikä hänen äitinsä Helvia ollut ainoa ylevämielinen nainen, jonka +seurassa Senecan lapsuusvuodet vierivät. Äidin sisar, jonka nimi on +tuntematon, tuo täti, joka niin hellästi varjeli hentoa poikasta ja +vaali häntä lapsuuden sairauksien aikana, näyttää herättäneen hänessä +harvinaisen lämpimän kiintymyksen. Hän kertoo meille, kuinka tämä täti, +miehensä ollessa prefektinä Egyptissä, menetteli niin kerrassaan toisin +kuin maakuntain päämiesten vaimot tavallisesti tekivät, että häntä +rakastettiin ja kunnioitettiin yhtä paljon kuin heitä muutoin inhottiin +ja kartettiin. Niin vakavaa laatua oli näitten naisten aikaansaama +paha, niin sietämätön heidän hurttamainen saaliinhimonsa, että +senaatissa oli tosi mielessä pohdittu kysymystä, sallittaisiinko heidän +ensinkään seurata miehiänsä maakuntiin. Niin ei ollut Helvian sisaren +laita. Häntä ei milloinkaan nähty julkisuudessa; hän ei sallinut +yhdenkään maakuntansa asukkaan käydä kotonansa; hän ei kerjännyt mitään +etuja itselleen eikä antanut kenenkään pyytää häneltä. Maakunta yksin +suin ylisti häntä. Kentiespä enimmän siksi, että häntä tuskin +tunnettiin, ja turhaksi kääntyi sen toivo, että löytyisi toisia naisia, +jotka olisivat jäljitelleet hänen hyveitään ja itsensähillitsemistä. +Egypti oli purevan ja juoruavan panettelun pesäpaikka, eikä kumminkaan +sielläkään voitu kuiskutella sanaakaan hänen elämänsä tahrattomuutta +vastaan. Ja kun kotimatkalla hänen puolisonsa kuoli, ei syvään +juurtunut taikausko, joka katsoi vaaralliseksi purjehtia merellä ruumis +laivassa, ei vaara, myrsky, ei haaksirikon uhka saattanut karkoittaa +häntä puolison ruumiin äärestä, ennenkuin hän oli tälle turvannut +säädyllisen ja kunniallisen hautauksen. Siinä hyvän ja sankarillisen +naisen piirteitä; ja että häntä elähyttivät samat kunnioituksen tunteet +kuin sisarenpoikaa, joka on niin innokas häntä kiittämään, sen saattaa +päätellä siitä, että kun Seneca ensi kertaa tavoitti valtion virkaa, +täti riistäysi irti tavanomaisesta koturiolostaan, kukisti hetkeksi +naisellisen arkatuntoisuutensa ja auttaakseen häntä äänten onkimisessa +hänen tähtensä rohkeasti esiintyi keskellä joukkoja, jotka karkean +julkealla, pyydystelevällä kohullaan täyttivät Rooman foorumin ja +kadut. + +Kaksi veljeä, keskenään hyvin erilaista tavoiltaan ja luonteeltaan, +täydensi perheenpiirin, Marcus Annæus Novatus ja Lucius Annæus Mela, +joista edellinen oli vanhempi, jälkimmäinen nuorempi kuuluisampaa +veljeänsä. + +Marcus Annæus Novatus on historiassa tunnettu nimellä Junius Gallio, +minkä nimen hän otti samannimisen puhujan, isänsä ystävän, ottopoikana. +Hän ei ole kukaan muu kuin Apostolien tekojen Gallio, Akaian +käskynhaltija, jonka nimi on tullut kristittyjen kesken yleisesti +mainituksi kuvaamaan hyvänsävyistä välinpitämättömyyttä +uskonasioissa.[4] + +Kuitenkin on se kohtaus, jossa Raamattu vilaukselta näyttää +häntä meille, suuresti väärin ymmärretty, ja kun puhutaan +"välinpitämättömästä Galliosta" tai kun lisäksi lauselma, että "hän ei +välittänyt siitä mitään", käsitetään piittaamattomuudeksi uskonnon +asioissa, niin kertomuksen henki selitetään kokonaan väärin. Itse +asiassa oli tapaus näin. Paavalin saarnojen menestyksestä kiukustuneina +juutalaiset vetivät hänet Gallion tuomioistuimen eteen ja syyttivät +häntä laittomien jumalanpalvelusmuotojen käytäntöön ottamisesta. Kun +apostoli kävi puolustautumaan, Gallio ylenkatseellisesti keskeytti +hänet sanoen juutalaisille: "Jos olisi tehty rikos tai paha ilkityö, +olisi kohtuullista, että kärsivällisesti kuuntelisin teitä. Mutta jos +teillä on riitakysymyksiä opista ja nimistä ja teidän laistanne, olkoot +ne teidän huolenanne; niitä en minä tahdo ratkaista." Näin sanoen hän +ajoi heidät pois tuomioistuimensa edestä juuri samalla roomalaisen +ylenkatseellisella ylemmyydellä juutalaisia ja heidän uskonasioitaan +kohtaan kuin mitä myöhemmin Festus osoitti epäilijää Agrippaa kohtaan +ja jota Pontius Pilatus[5] varemmin oli ilmaissut häliseviin +farisealaisiin nähden. Riemastuen tästä vihattujen juutalaisten +tappiosta ja näennäisesti asettuen Paavalin puolelle kreikkalaiset +sitten tunkeutuivat rakennukseen, ottivat kiinni Sosteneen, +juutalaisten synagoganesimiehen, ja löivät häntä käskynhaltijan silmien +edessä tämän istuessa tuomioistuimellaan. Tätä tapahtumaa Gallio +katseli niin järkähtämättömällä ylenkatseella. Mitä se lainkaan +liikutti häntä, suurta käskynhaltijaa, pieksivätkö kreikkalaiset kurjaa +juutalaisparkaa vaiko ei? Niin kauan kuin he eivät tehneet mitään +kapinaa tai aiheuttaneet hänelle lisää kiusaa siitä jupakasta, +saattoivat he hakata Sosteneen tai miten monta juutalaista tahansa +vaikka kuinka sinelmille, jos se heitä huvitti, kaikki se oli hänelle +aivan yhdentekevää. + +Kuinka elävästi välähyttääkään tämä silminnäkijän havainnollinen +piirrelmä meille kuvan jokapäiväisestä elämästä roomalaismaailman +foorumilla maaseudun oloissa! Kuinka täydellisesti me näytämmekään +tuokiossa saavamme siepatuksi tuon tavanomaisen ylenkatseen ilmeen, +joka väreili roomalaisen ylimyksen ohuilla huulilla hänen ollessaan +kukistettujen kansain ja olletikin juutalaisten parissa! Jos Seneca lie +Egyptin matkoillaan sattunut yhteen jonkun Aleksandrian juutalaisen +kanssa, niin ainoa hänen mieleensä jäänyt vaikutelma on ollut se, jonka +ovat ilmaisseet Tacitus, Juvenalis ja Suetonius, ja nämä miehet eivät +milloinkaan mainitse juutalaisia muuten kuin suurella inholla. Eräässä +kohdassa, jonka Augustinus (_De Civitate Dei_, VI, 11) lainaa +hänen kadonneesta kirjastaan Taikauskosta, Seneca puhuu heidän +proselyytti-kalastuksestaan ja sanoo heidän olevan "_gens +sceleratissima_", "mitä saastaisinta joukkiota". On useasti oletettu -- +vielä vakavasti uskottukin -- että Seneca on ollut mieskohtaisesti +kosketuksissa Paavalin kanssa ja tältä oppinut moniaita kristinopin +totuuksia. Kohtaus, jota vastikään olemme kummastelleet, näyttänee +meille, miten kerrassaan epätodenmukainen sellainen olettamus on. +Suotuisin tilaisuus tämän kristityn apostolin joutua henkiseen +kosketukseen roomalaisen filosoofin kanssa oli varmaankin se hetki, +jolloin Paavali vankina vedettiin Senecan vanhemman veljen eteen. Se +täydellinen ylenkatse ja välinpitämättömyys, jolla häntä kohdeltiin, +tapa, millä hänet aivan arvelematta keskeytettiin, ennenkuin hän oli +edes saanut suutansa aukaista omaksi puolustuksekseen, auttanee meitä +kutakuinkin oikein päättelemään, millä tavalla Seneca olisi suvainnut +suhtautua Paavaliin. On varsin epäiltävää, tokko Gallion mieleen jäi +vähäisintäkään jälkeä niin jokapäiväisestä tapahtumasta kuin tästä, ja +kuitenkin hän yksin sen kautta on maailmalle tunnettu. Mahdollista on, +ettei hän ollut edes koskaan kuullut mainittavan Paavalin nimeäkään, ja +jos hän milloinkaan tuli häntä ajatelleeksi, niin oli mies hänelle +silloin vain kurja, ryysyinen, kiihkohenkinen juutalainen, +kolkkokatseinen ja pienivartaloinen, joka oli kerta joutunut muutamaksi +hetkeksi "tuulen ja hänen jaloutensa välille" ja aikonut kiusata häntä +puheella. Hän olisi todellakin kerrassaan kummastunut, jos joku olisi +kuiskannut hänelle, että miltei ainoa seikka, jonka kautta hän jäisi +jälkimaailman muistoon, ja ainoa tapahtuma hänen elämässään, joka +lainkaan tekisi hänet yleisesti tunnetuksi, oli tuo hetkellinen ja +tilapäinen suhde halveksittuun vankiinsa. + +Mutta Novatus -- elikkä otantanimeltään Gallio -- esiintyi veljensä +Senecan ja muun maailman silmissä kerrassaan toisenmoisena kuin +minkälaiseksi me olemme tottuneet häntä ajattelemaan. He pitivät häntä +loistavana puhujana, aikana, jolloin puhetaito oli kaikista taidoista +arvossapidetyin. Totta oli että hänen tyylissään oli jotakin +"sanahelinän" tapaista; jonkinlainen falsettiääni, joka loukkasi +jykevän ja vakavan suunnan miehiä; mutta kateus ja ihailu mielessä +kuunneltiin tämän mielistelevän tyylin sointua, koska teeskentely oli +päässyt valtaan ja koska aika oli liian veltostunut ja liian +turmeltunut tajutakseen vapauden ja tunteen palon kannustaman +kaunopuheisuuden miehekästä suppeutta ja keskitettyä voimaa. Hän +näyttää saavuttaneen sekä ystäviensä että vierasten parissa nimityksen +"dulcis", "lumoava eli tenhoava Gallio": "Se on enemmän", sanoo +runoilija Statius, "kuin että on antanut maailmalle Senecan ja että on +synnyttänyt sulosuisen Gallion." Seneca ei hänestä piirtämässään +muotokuvassa ihmeeksikään keksi hänessä virheitä. Ei kukaan ollut, +sanoo hän, niin kohtelias ketään kohtaan kuin Gallio kaikkia kohtaan; +hänen viehättävät tapansa voittivat sellaisetkin ihmiset, jotka pelkkä +sattuma vei hänen tiellensä, ja niin suuri oli hänen luonnonomaisen +hyvyytensä voima, ettei kukaan epäillyt hänen käytöstään teennäiseksi +tahi teeskennellyksi. Puhuen imartelusta, luonnonfilosoofisten +tutkimustensa neljännessä kirjassa, hän sanoo ystävälleen +Luciliukselle; "Minun oli tapana sanoa sinulle, että veljeni Gallio +(_jota jokainen rakastaa hieman, nekin, jotka eivät voi rakastaa häntä +enempää_) oli kokonaan _tietämätön_ muista paheista, _inhosipa_ +tätäkin. Saatoit koetella häntä mihin suuntaan tahansa. Kävit +kiittelemään hänen älyänsä -- älyä korkeinta ja arvokkainta laatua, ... +ja hän meni matkaansa! Kävit kiittelemään hänen kohtuullisuuttansa; +heti hän keskeytti ensimmäiset sanasi. Kävit ilmaisemaan ihailusi hänen +lempeyttänsä ja tapojensa luonnollista suloa kohtaan... tässäkin hän +nousi ylistelyitäsi vastaan; ja jos jouduit huudahtamaan vihdoin +kohdanneesi miehen, johon eivät pystyneet edes tuollaiset salakavalat +rynnistykset, joita muuten kuka hyvänsä sallii, ja toivoit, että hän +suvaitsisi edes _tätä_ kehumista, koska se oli totta, niin hän tässäkin +torjui mairittelusi; ei siksi että sinä olisit ollut kömpelö tahi että +hän olisi epäillyt sinun naljailevan hänen kanssaan tahi puhuneesi +jossakin salaisessa tarkoitusperässä, vaan yksinkertaisesti, koska hän +kammosi kaikenkarvaista liehittelyä." Saatamme helposti käsittää, että +Gallio oli Senecan lemmikkiveli, eikä meitä yllätä havainto, että +filosoofi omistaa hänelle kolme kirjaansa "Katumuksesta" sekä +viehättävän pikku kirjoitelmansa "Onnellisesta elämästä". Kolmannesta +veljestä, L. Annæus Melasta, meillä on vähemmän tietoja; mutta siitä, +mitä me tiedämme, me voisimme tehdä sen johtopäätöksen, että hän +luonteelta samoinkuin maineelta oli vähäpätöisempi veljiä; sittenkin +hän näyttää olleen isänsä lemmikki, ja isä nimenomaan vakuuttaa, että +hänen älyllinen kykynsä oli joka suhteessa loistava, etevämpikin kuin +veljien.[6] Kuitenkin johtunee tämä siitä, että Mela, "pyrkien vain +siihen, ettei pyrkisi mihinkään", tyytyi isänsä säätyyn ja antautui +kokonaan kaunopuheisuuden opiskeluun. Sen sijaan että olisi astunut +julkiseen valtiolliseen elämään, hän visusti vältti kaikkia valtion +virkoja ja eleskeli levossa ja rauhassa. Nähtävästi hän mieluummin oli +päävuokraaja (publicanus) kuin konsuli. Hänen suurin maineensa on +siinä, että hän oli Lucanuksen, Rooman dekadenssikauden eli +rappeutumisajan kirjallisuuden runoilijan isä. + +Ainoa piirre hänestä, mikä on säilynyt meille, asettaa hänet ahneutensa +takia kerrassaan epäedulliseen valoon. Kun hänen kuuluisa poikansa, tuo +onneton runoilija, oli tuomittu hengiltä ja toisekseen syössyt itsensä +häpeään ilmaisemalla oman äitinsä, Atillan, osalliseksi Pison +salaliittoon, Mela ei suinkaan murtunut häpeään ja tuskaan, vaan +julkean itarana viipymättä rupesi keräämään poikansa saatavia, +ikäänkuin osoittaakseen Nerolle, että tuo menetys ei tuottanut hänelle +suurtakaan surua. Mutta tämä ei riittänyt Neron pohjattomalle +ilkeydelle; Nero vaati Melaa seuraamaan poikaansa, ja hänen oli pakko +totella käskyä ja kuolla. + +Jos Helvia eli poikiansa ja pojanpoikiansa kauemmin, niin hän +epäilemättä katkerasti katui sitä päivää, jolloin hän puolisonsa ja +pienten lastensa kera luopui Córdovan hiljaisesta ja rauhallisesta +elämästä. Jokainen hänen kolmesta pojastaan varttui nerolliseksi +mieheksi ja jokainen heistä joutui tahraamaan muistoansa teoilla, jotka +heidän olisi ollut parempi jättää tekemättä, ja kuolemaan väkivaltaisen +kuoleman oman kätensä kantta tahi tyrannin tahdosta. Mela kuoli kuten +olemme nähneet; hänen poikansa Lucanuksen ja veljensä Senecan ajoi +kuolemaan Neron julma käsky. Nöyrryttyään hurjan pelon vallassa +armonanomuksiin henkensä säilyttämiseksi Gallio lopulta kuoli +itsemurhan kautta. Häpeällisen ja surkean lopun saivat kaikki; osaksi +se johtui heidän omista erehdyksistään, osaksi ankarasta +välttämättömyydestä niinä turmeluksen aikoina, joissa he elivät. + + + + +2 Luku. + +SENECAN KASVATUS. + + +Syystä, johon jo olen viitannut -- tarkoitan sitä että vanhanajan +kirjailijat yleisesti ovat niin vaiteliaita lapsuudenaikansa suhteen -- +ei ole helppo muodostaa kovinkaan elävää käsitystä siitä kasvatuksen +laadusta, mitä roomalaispoika hyvästä perheestä sai viidenteentoista +ikävuoteensa mennessä, jolloin hän heitti pois kultaisen amuletin ja +ompeleilla kirjaillun toogan astuakseen riippumattomampaan +elämänmuotoon. + +Muutamia seikkoja me kumminkin voimme kerätä Horatiuksen, Juvenaliksen, +Martialiksen ja Persiuksen sinne tänne sinuttelemista viitteistä. +Näiltä runoilijoilta me saamme tietää, että koulunopettajat olivat +enimmäkseen huonosti palkattuja ja ylenkatsottuja,[7] vaikka heiltä +toiselta puolen tiukasti vaadittiin yhtä turhantarkkaa kuin hyödytöntä +oppia. Saamme myöskin tietää, että he olivat ylenmäärin ankaroita +ruumiillisen kurituksen käyttämisessä; Orbilius, Horatiuksen opettaja, +näyttää olleen todellinen tohtori Busby, ja runoilija Martialis +muistelee mieliharmilla niitä raakamaisia rankaisuja, joita hänen joka +päivä täytyi olla näkemässä. + +Oppiaineet olivat pääasiassa laskento, kielioppi -- sekä kreikan että +latinan -- ja tärkeimpäin latinalaisten runoilijain teosten lukeminen +ja esittäminen. Runsaassa mitassa harjoitettiin myös lausumista sekä +aineitten kirjoitusta kaikenkarvaisista kuluneista historiallisista +asioista. Laskento näyttää olleen parhaasta päästä perin yksinkertaista +ja tarkan käytännöllistä laatua, etenkin korkolaskua ja korkoa korolle; +ja filologia, niin hyvin kielioppi kuin teksti, oli ylipäänsä +erittäin ahdassieluista, vailla mielenkiintoa, hyödytöntä. Mitä +hyödyntapaistakaan millään ihmisolennolla saattaa olla siitä, jos hän +tietää Hekuban äidin tai Ankiseen imettäjän tai Ankemoluksen äitipuolen +nimen, tahi kuinka vanhaksi Acestes eli tahi miten monta viiniastiaa +sisilialaiset antoivat fryygialaisille? Mutta tällaisetpa arvottomat +_minutiæ_ piti siihen aikaan jokaisen opettajan tuntea kuin viisi +sormeansa, ja ne ajettiin jokaisen koulupojan päähän vitsan voimalla -- +ja kuitenkin se romu oli omansa unohtumaan samassa kuin se opittiinkin. + +Tämäntapaista, sanoja ja lausetapoja koskevaa tekstinlukemista sekä +fantastista muinaistiedettä kohtaan Seneca, joka varmaankin oli kaiken +sen kiirastulen läpikäynyt, ilmaisee syvää ja hyvin ymmärrettävää +halveksumista. Erittäin huvittavassa kohdassa[8] hän asettaa vastakkain +sen hyödyn, mikä lähtisi toiselta puolen filosoofin, toiselta kieliopin +opettajan antamasta Virgilius-tunnista. Päästen säkeisiin + + Optima quaeque dies miseris mortalibus ævi + Prima fugit; subeunt morbi, tristique senectus.[9] + + (Georg. III, 66-7) + +filosoofi viittaisi siihen, kuinka ja missä merkityksessä elämän +varhaisimmat päivät ovat parhaimmat ja kuinka valeen pahat päivät +saattavat seurata niitä ja kuinka siis äärettömän tärkeätä on hyvin +käyttää elämämme kultaisia huomenhetkiä. Mutta sanakritiikki tyytyisi +huomauttamaan, että Virgilius aina käyttää sanaa _fugio_ ajan +vierimisestä ja aina yhdistää "vanhuuden" "tautiin" ja että niinmuodoin +nämä sanankäytöt on painettava mieleen ja sitten jäljennettävä oppilaan +"omintakeiseen kirjoitelmaan". Samaten, jos selitettävä kirja on +Ciceron tutkielma "Valtiosta", niin tämä grammaatikko ei kävisi käsiksi +suuriin valtiollisiin kysymyksiin, vaan sen sijaan huomauttaisi, että +eräällä Rooman kuninkaista ei ollut isää (mistä puhua) eikä toisella +äitiä; että diktaattoreita oli ennen tapana nimittää "kansan +päämiehiksi"; että Romulus heitti henkensä auringonpimennyksen aikana; +että _re ipsa_ sanan vanha muoto oli _reapse_, ja että _se ipse_ oli +ennen _sepse_; että kilparadalla lähtökohta, jota nyt kutsutaan nimellä +_creta_, se on "liitu", oli nimeltään _calx_ (kantapää) tai _carcer_ +(aitaus); että Enniuksen aikaan _opera_ ei merkinnyt ainoastaan +"teoksia", vaan myös "apua", jne, jne. Onko tämä oikeata kasvatusta? +kysyy hän. Vai eikö meidän suuri päämäärämme pikemmin ole ylevien +aatteiden toteuttaminen jokapäiväisessä toiminnassa? "Opettakaa minua", +sanoo hän, "halveksimaan huvituksia ja turhaa kunniaa; sittemmin +saatatte opettaa minua halkomaan hiuksia, kuorimaan sanakerrostumia, +hämäryyksiä hajoittamaan; mutta _nyt_ opettakaa minulle, mikä on +välttämätöntä." Jos muistamme, mitä laatua on paljonkin se, mikä meidän +aikanamme käy "kasvatuksesta", me kenties havaitsemme, että Senecan +ohjeet eivät ole vieläkään vallan vanhentuneet. + +Minkälainen opettaja opetti pientä Senecaa, kun tämä _pædagogus_ elikkä +"pojansaattaja" nimisen orjan (siitä meidän sana pedagoogi) hoivassa +joka päivä veljiensä kanssa kulki kouluun Rooman katuja pitkin, sitä +emme tiedä. Hän on voinut olla ankara Orbilius tahi hän on saattanut +olla noita ylevämielisiä kasvattajia, joiden ihannekuvan oppinut ja +hyvänsävyinen Quintilianus on piirtänyt niin kaunein värein. Seneca ei +ole lainkaan vihjannut, kuka häntä opetti hänen nuoruusvuosinaan. Ainoa +koulukumppani, jonka hän nimeltä mainitsee vankkaniteisissä +kirjoissaan, on muuan Claranus, raajarikko poika, jota Seneca ei +koulusta päästyä kertaakaan kohdannut, ennenkuin molemmat olivat +vanhat, mutta josta hän puhuu suurella ihailulla. Kyttyrästään +huolimatta Claranus oli kauniskin niitten silmissä, jotka tunsivat +hänet hyvin, sen takia että hänen hyveensä ja hyvä ymmärryksensä +tekivät paljon voimakkaamman vaikutuksen kuin tuo epämuodostuma, ja +"sielun kauneus juhlisti hänen ruumistansa". + +Vasta sitten, kun pelkät kouluopinnot olivat päättyneet, poika +alkoi vakavasti käydä käsiksi kaunopuheisuuden ja filosofian +tutkimiseen, mitkä opinnot sen vuoksi vastaavat tavallaan meidän +"yliopistokasvatusta". Gallio ja Mela, Senecan vanhempi ja nuorempi +veli, antautuivat täydellä harrastuksella kaunopuheisuuden teorian ja +käytännön harjoitukseen; Seneca teki harvinaisemman ja viisaamman +vaalin omistautuessaan koko innostuksellansa filosofian tutkimiseen. + +Sanon viisaamman vaalin, koska kaunopuheisuus ei ole sellaista, mihin +voi laatia reseptin niinkuin hajuveden valmistukseen. Kaunopuheisuus on +syvästi elettyjen totuuksien tahi elävästi tunnettujen mielenliikkeiden +ylevä, sopusointuinen, tunnehehkuinen ilmaisu. Se on liekki, jota ei +voi virittää keinotekoisin välinein. _Retoriikkaa_ voi oppia, jos +kenkään arvelee sen maksavan vaivaa; mutta _kaunopuheisuus_ on lahja, +yhtä hyvin synnynnäinen kuin henki, josta se lähtee. "_Cujus vita +fulgur, ejus verba tonitrua_", -- "kenen elämä pitkäisen tulta, hänen +sanansa ukkosen jylinää". Mutta sentapainen puhetaito, joka +saavutettaisiin ahkeraan harjoittelemalla lausuilemista siihen suuntaan +kuin oli tapana reetorien kouluissa, olisi kovin keinotekoista +salamoimista ja jäljitettyä jyrisemistä -- ei taivaan tykistön jyminää, +vaan puhujalavan kiinalaisen tulen ja pöyhistettyjen kuplien läiskettä. +Ei mikään saattanut olla valheellisempaa, ontompaa, turmiollisempaa, +kuin ainaisin ponnisteluin totuttaa epälukuisat nuorukaisparvet +pelkästään jäljittelemään entisten puhujain maneeria. + +Rajattoman deklamoimisen aika, herkeämättömän jaarittelun aika on +taimilava, jossa tunteen todellinen syvyys ja ylevyys kantaa epäkelpoja +hedelmiä. Tyyli ei ole milloinkaan kehnompaa kuin niinä aikoina, +jolloin muuta kuin sitä opetetaan vain hyvin vähän. Sellainen opetus +aiheuttaa ajatusten tyhjyyden, joka kätkeytyy sanavuolauden taa. +Tämä lukemattomain puhujataidon mestarien aika oli erikoisen +silmäänpistävästi rappeutumisen ja kuihtumisen aikakautta. Siinä +ilmenee ontto kaiku, sen äänessä falsettisävy, kiusaava kirjallinen +väänne sen kirjailijain esitystavassa. Sen nerokkaatkin kirjailijat oli +vallitseva muoti pilannut ja turmellut. He eivät osaa mitään sanoa +yksinkertaisesti: aina he liikkuvat koturnilla. Vieläpä heidän +suuttumuksensakin ja sydämen katkeruutensa, niin todenperäinen kuin +onkin, pukeutuu teatraaliseen ilmaisumuotoon.[10] + +Täynnä tyhjyyksiä ovat heidän kirjoituksensa. Koko heidän esityksensä +tärvelevät teennäinen kätevyys, antiteesit, epigrammit, paradoksit, +haetut ilmaisukeinot, puhekuvat ja -käänteet, jotka tavoittelevat muka +alkuvoimaisuutta ja syvällisyyttä, vaikka märehtivätkin vain pelkkiä +yleisiä jokapäiväisiä lauselmia. Mitä muuta saattoikaan odottaa +moiselta aikakaudelta, kun puhujat olivat palkatut ja kasvatetut +pintapuolisen puhelun pettävässä ilmapiirissä ja alituiseen +jaarittelivat ja höpisivät suurista intohimoista, joita eivät olleet +koskaan tunteneet, ja suurista teoista, joita jäljittelemään he +kaikkein viimeisinä olisivat ryhtyneet. Alituiseen ruhjottuaan +Tarquiniukset ja Peisistratoot pöyhkeilevässä kaunosanaisuudessa he +olisivat alentuneet nuolemaan tyrannin kenkien tomuakin. Mitenkä +kaunopuheisuus jaksaisikaan enää elää, kun ylevämielisyys ja vapaus, +jotka siihen innostavat, olivat kuolleet, ja kun miehet ja kirjat, +jotka julistivat sitä opettavansa, olivat täynnä arvottomia osviittoja +siitä, missä asennossa puhujan tulee pitää käsiään tai oliko hänelle +edullista vaiko ei lyödä läiskähyttää otsaansa tahi pörröttää +tukkaansa. + +Filosofialla oli poikavuosista asti ollut voimakas vaikutus Senecan +palavaan sieluun, ja sen opetus oli ainakin parempaa kuin tämä; ja +enemmän kuin yksi hänen filosofian-opettajistaan onnistui voittamaan +hänen lämpimän kiintymyksensä sekä kaavailemaan hänen elämänsä +periaatteita ja elintapoja. Kaksi heistä hän mainitsee erikoisella +kunnioituksella, nim. pytagorealaisen Sotionin ja stoalaisen +Attaluksen. Hän kuunteli myöskin sujuvakielisen, sulosanaisen Fabianus +Papiriuksen luentoja, mutta näyttää perineen häneltä vähemmän kuin +muilta opettajiltaan. + +Sotion oli omaksunut Pytagoraan ajatuskannan sielun vaelluksesta, opin, +joka tuomitsi liharuuan nauttimisen ihmissyömistä ja isänmurhaa vain +hiventä paremmaksi. Jos kohta moniaat hänen seuraajansa olivatkin +hylänneet tämän mielipiteen, tahtoi Sotion kuitenkin pitää kiinni +siitä, että ellei lihansyönti ollutkaan jumalattomuutta, se oli ainakin +julmuutta ja kehnoutta. "Mihin vaikeuksiin neuvoni teidät muka +syökseekään?" oli hänen tapansa kysyä. "Minähän vain pelastan teidät +nauttimasta korppikotkain ja leijonain ruokaa." Intomielisessä pojassa +-- sillä tähän aikaan Seneca ei ole voinut olla enemmän kuin +seitsentoistavuotias -- nämä mielipiteet synnyttivät niin syvän +vakaumuksen, että hänestä tuli kasvinsyöjä. Ensimmältä lihasta +luopuminen oli hyvinkin tuskallista, mutta vuoden perästä, hän kertoo +(ja moni kasvinsyöjä vakuuttanee hänen kokemuksensa todeksi), ei se +ollut ainoastaan helppoa, vaan mieluisaakin; ja hän uskoi, vaikkei +tahtonut väittää sen olevan juuri niin, että se teki hänen järkensä +terävämmäksi ja pirteämmäksi. Kasvinsyönnin hän heitti vain totellen +epäfilosoofisen isänsä varoituksia; isä olisi huoletta sietänyt moista +houretta, niinkuin hän sanoi, ellei siinä olisi piillyt se vaara, että +se saattoi antaa aihetta panetteluun ja syytöksiin. Sillä tähän aikaan +Tiberius karkoitti Roomasta kaikki outojen, vierasten uskontojen +kannattajat; ja kun moniaissa niistä paastoaminen oli säädetty +uskonnonmeno, arveli Senecan isä, että hänen poikansa saattaisi +kenties, pidättäytymällä lihansyönnistä, saattaa itsensä sen +kauhistuttavan epäluulon alaiseksi, että hän oli kristitty tai +juutalainen. + +Eräs toinen pytagorealainen filosoofi, jota hän ihaillen mainitsee, oli +Sextius. Tältä hän oppi jokapäiväisen itsensä-tutkistelun kiitettävän +tavan: -- "Kun päivä oli ohitse ja hän käymässä levolle, oli hänen +tapana kysyä itseltään: mitä pahaa sinä olet tänään oikaissut? mitä +pahetta vastaan taistellut? missä suhteessa sinä olet parantunut?" +"Minäkin olen omaksunut tämän tavan", sanoo Seneca kirjassaan Vihasta, +"ja joka päivä pohdin asiaani, kun valkea on sammutettu ja vaimoni, +joka nyt on selvillä menettelyistäni, on vaipunut uneen; huolellisesti +minä mielessäni läpikäyn koko päivän ja tarkalleen tutkistelen tekojani +ja sanojani." + +Stoalaisella Attaluksella näyttää kuitenkin olleen suurin osuus Senecan +kasvatuksessa; eikä _hänen_ opetuksestaan ollut seurauksena mitään +käytännöllisiä tuloksia, jotka vanhemmassa Senecassa herättivät +vastaväitteitä. Hän kertoo, kuinka ahkeraan hän kävi kuuntelemassa tätä +kaunopuheliasta ajattelijaa, kuinka hän ensimmäisenä tuli ja viimeisenä +poistui. "Kun kuulin hänen kiivailevan", sanoo hän, "pahetta ja +hairahduksia ja elämän inhuutta vastaan, minä useasti tunsin sääliä +ihmiskuntaa kohtaan ja katsoin opettajani olevan tavallista +ihmisluonnetta ylempänä. Stoalaisten tapaan hän kutsui itseään +kuninkaaksi; mutta minusta hänen ylemmyytensä oli enemmän kuin +kuninkaallista, kun näin, että hän pystyi langettamaan tuomionsa itsepä +kuninkaistakin. Kun hän ryhtyi ylistelemään köyhyyttä ja näyttämään, +kuinka raskas ja liikanainen kaiken sen taakka oli, mikä käy yli elämän +tavallisten tarpeiden, niin minä useasti halasin lähteä koulusta +köyhänä miehenä. Kun hän ryhtyi moittimaan meidän huvituksiamme, +kiittelemään turmeltumatonta ruumista, kohtuullista pöytää ja mieltä, +jota eivät sumentaneet suorastaan kielletyt, vaan ei edes +tarpeettomatkaan huvitukset, niin oli minulle erinomaisen mieluista +panna tiukat rajat kaikelle ylensyömiselle ja -juomiselle. Ja nämä +elämänsäännöt, paras Lucilius, ovat jättäneet moniaita pysyviä +vaikutuksia; sillä minä tartuin niihin kiihkeällä innostuksella, ja +perästäpäin, kun jouduin valtiolliselle uralle, säilytin muutamia +näistä ensimmäisistä hyvistä tavoistani. Mistäpä johtuu, että minä +elämäni kaiken olen kieltäytynyt syömästä ostereita ja herkkusieniä, +jotka eivät tyydytä nälkää, vaan kiihoittavat vain ruokahalua; siitä +syystä minä tavallisesti vältän hajuvesiä, koska suloisinkaan hajuvesi +ei ruumiille ole yhtään mitään; siitä syystä en käytä viinejä enkä +kylpyjä. Moniaat tavat, joista kerran luovuin, ovat palanneet takaisin, +mutta sillä muotoa, että minä asetan vain kohtuuden kieltäymisen +tilalle, mikä kenties on vielä vaikeampi yritys, koskapa helpompi on +kerrassaan luopua pois muutamista seikoista kuin nauttia niitä +kohtuudella. Attaluksen oli tapana suosittaa kovaa vuodetta, missä +ruumis ei voi painua patjoille, ja vanhuudessanikin minulla on +sellainen tila, johon ei nukkujan vartalosta jää jälkeäkään. Olen +kertonut sinulle näitä pikku piirteitä osoittaakseni sinulle, mitä +mahdollisuuksia pienissä koululaisissamme olisi kaikkeen hyvään, jos +vain joku sytyttäisi ja innostaisi heitä siihen. Mutta vika on osittain +opettajissa, jotka opettavat meille, miten _tehdä päätelmiä_, eikä +kuinka _elää_; ja osittain oppilaissa, jotka pyytävät opettajiltaan +älyn, ei sielun kehittämistä. Tätenpä onkin filosofia alentunut +pelkäksi filologiaksi." + +Eräässä toisessa vilkkaassa kohdassa Seneca pirteästi maalaa meille +kuvan erilaisista oppilaista, joita on kerääntynyt filosoofin kouluun. +Huomautettuaan, että filosofialla on vaikutusta sellaisiinkin, jotka +eivät siihen erikoisemmin syvenny, aivankuin hajuvesikaupassa istuvat +ihmiset vievät mukanaan jotakin sen tuoksusta, hän lisää: "Emmekö +sitten tunne ketään, joka on montakin vuotta kuulunut filosoofin +kuulijain joukkoon eikä kuitenkaan vähimmässäkään määrässä saanut +väritystä hänen opetuksestansa? Tietenkin tunnen, jopa kaikkein +hartaimpia ja säännöllisimpiä kuulijoita, joita en kumminkaan voi +kutsua filosoofin oppilaiksi, vaan ainoastaan hänen hetkellisiksi +kuulijoiksensa. Jotkut tulevat näet kuulemaan, ei oppimaan, juuri +samoin kuin menemme teatteriin huvin vuoksi, nauttimaan kielestä tai +lauluäänestä tai esityksestä. Saattaa hyvinkin huomata, kuinka iso osa +kuulijakunnasta käy filosoofin koulussa pelkästään kuluttamassa +joutoaikaansa. Ei heidän tarkoituksensa ole luopua siellä mistään +paheista tahi omaksua yhtään lakia, jonka mukaisesti he voisivat +sovittaa elämänsä, vaan jotta heidän korvansa saisivat hivelevää +nautintoa. Tuleepa taas toisia, käsissä taulut, ei merkitäkseen +muistiin _asioita_, vaan _sanoja_. Toiset, silmät niinkuin sielukin +hartaina, mieltyvät erinomaiseen esitystapaan; heitä viehättää +ajatusten kauneus, ei pelkkien sanojen sointu, mutta vaikutus ei ole +kestävä. Vain harvoille on suotu voima perintönä tallentaa se ylhäinen +sieluntila, johon heidät on kohotettu." + +Tähän pieneen viimeiseen luokkaan kuului Seneca. Hänestä tuli +stoalainen jo hyvin varhain. Stoalaisuus, epäilemättä ylevin ja puhtain +vanhan ajan ajattelijakouluista, oli saanut nimensä siitä seikasta, +että suunnan perustaja Zeno oli opettanut Stoa Poikileen maalatussa +pylväskäytävässä Ateenassa. Nämä ankarat ja kaunopuheliaat mestarit +opettivat siveellisyyttä ja itsensähillitsemistä ja herättivät +ylevämielisellä opetuksellaan nuorissa kuulijoissansa oman palavan +innostuksensa hyveeseen, ja heidän vaikutuksensa on täytynyt olla +uskomattoman arvokas tuona tylsistyneenä ja paheisiin vaipuneena +aikana. Heidän oppiansa kehittivät kyynikot kiihkoileviin muotoihin, +kyynikot, jotka olivat saaneet nimensä kreikkalaisesta "koiraa" +merkitsevästä sanasta siksi, että aikalaisten silmissä heidän +tavoissaan oli jotakin koiramaisen raakaa. Pisteliäästi Juvenalis +huomauttaa, että stoalaiset erotti kyynikoista ainoastaan tuunikka, +jota stoalaiset pitivät, mutta kyynikot eivät. Seneca ei koskaan +omaksunutkaan kyynikkojen menoja, mutta usein hän ihaillen puhuu +tynnyrikyynikko Diogeneesta ja tiheään viittaa kyynikko Demetriukseen, +mieheen, joka hänestä ansaitsee mitä suurinta kunnioitusta. "Kaikkialle +minä kanssani kuljetan", kirjoittaa hän Luciliukselle, "tuon miehistä +parhaimman, Demetriuksen; minä loittonen niistä, jotka kantavat +purppuraa, sekä puhelen hänen kanssansa, joka on puolialaston. Miksi en +häntä ihailisi? Olen nähnyt, että hän ei kaipaa mitään. Jokainen +saattaa halveksia kaikkea, mutta ei kukaan voi omistaa kaikkea. Lyhin +tie rikkauksiin käy kautta loiston ja komeuden halveksimisen. Mutta +meidän Demetriuksemme ei elä ikäänkuin hän _halveksisi_ kaikkea, vaan +ikäänkuin hän yksinkertaisesti sallisi toisten omistavan kaikki." + +Nämä tottumukset ja ajatukset luovat runsasta valoa Senecan +luonteeseen. Ne näyttävät, että hän oli kyennyt hamasta lapsuudestaan +saakka omaksumaan itsensäkieltämisen elämänsä periaatteeksi ja että +hänessä säilyi päiväinsä loppuun asti monta piirrettä, joista hänen +yksityiselämänsä sai yksinkertaisen ja kunnioitettavan leiman, jos +kohta julkisen elämän vaatimukset olivatkin pakottaneet hänet +muuntamaan toisia. Vaikka hän kunnioituksesta isäänsä kohtaan luopui +oudosta kieltäymyksen muodosta, on meille kyllin tiettyä ja ilmeistä, +että hän vanhoilla päivillään jälleen palasi jäyhän yksinkertaiseen +elintapaan, jonka innostusherkässä nuoruudessaan oli oppinut +ylevämielisiltä opettajiltaan. Nämä seikat todellakin riittävät joka +tapauksessa kumoamaan nuo törkeät syytteet Senecan luonnetta vastaan, +joita Dio Cassiuksen tapainen kademieli kreikkalainen myrkyllisesti +levittelee, joihin ei ole rahtuakaan luottamista, vaan jotka näyttävät +johtuvan pelkästään kateudesta ja parjauksenhalusta. En aio puolestani +puuttua noihin häväistysjuttuihin, koska en lainkaan niihin usko. +Miestä, joka saattoi "Historiaansa", kuten Cassius on tehnyt, asettaa +roomalaisen senaattorin suuhun moisia mielettömiä valheita kuin hän on +väittänyt Fufius Calenuksen syytäneen julkisessa senaatin istunnossa +Ciceroa vastaan, vallitsi sellainen henki, joka riistää hänen +lausunnoiltaan kaiken uskottavuuden. Seneca oli vaihemielinen filosoofi +sekä teoriassa että käytännössä. Hän lankesi kieltämättä suuriin +hairahduksiin, jotka syvästi himmentävät hänen luonnettaan silmissämme. +Mutta mikään irstaileva ja hekumallinen mies hän ei ollut, kaukana +siitä. On täysi syy uskoa, että hän keskellä ylellisyyttä ja loistoa ja +kaikkia siihen kätkeytyviä kiusauksia säilytti saman tottumuksiensa +yksinkertaisuuden ja mielensä suoruuden. Mikä lieneekin ollut hänen +viidensadan setripuisen ja norsunluisen pöytänsä melkein tarumainen +arvo, harvoin niille levitettiin muuta suurenmoisempaa kuin vettä, +kasviksia ja hedelmiä. Mitkä lienevätkin olleet hänen äveriästen ja +ylhäisten aikalaistensa kesken vallitsevat huvitukset, me tiedämme, +että hänelle korkeinta iloa tuottivat viattomat huvitukset puutarhassa +ja että hän liikuntoa saadakseen siellä juoksenteli kilpaa pienen +orjapojan kanssa. + + + + +3 Luku. + +ROOMAN YHTEISKUNTAELÄMÄN TILA. + + +Olemme Senecan omista kirjoituksista poimineet, mitä on ollut +saatavissa, hänen varhaista kasvatustaan koskevaa. Mutta jokaisen +ihmisen elämässä on vaikutelmia paljon tehokkaampaa ja syvälle +tunkevampaa laatua kuin ne, jotka tulevat koulujen tahi opettajien +taholta. Ajan henki, yleinen ajatustavan sävy, seuraelämässä +vallitsevat tavat, valtiolliset pyrkimykset, jotka muodostelivat kansan +kohtaloa -- kaikki tämä on epäilemättä vaikuttanut Senecan mieleen, +vähemmän huomattavasti totta kyllä, mutta voimakkaammin kuin Sotionin +tahikka Attaluksenkin luennot. Ja jos meillä on syytä pelätä, että sen +ajan hienossa kasvatuksessa oli paljon onttoa, niin saamme nähdä, että +sen yhteiskunnan yleinen haahmo, joka nuorta filosoofiamme kehdosta +pitäen ympäröi, oli sitäkin häpeällisempi ja viheliäisempi. + +Pimeys on syvin juuri ennen aamuruskoa, eikä yli pakanallisen maailman +milloinkaan levinnyt synkempi pimeys tai paksumpi siveellisen +mädännäisyyden usva kuin sillä ajanjaksolla, kun Vanhurskauden Aurinko +nousi tuoden parannuksen Hänen siivillään. Monta on ollut aikakautta, +jolloin sydämettömän epäsiveellisyyden sankka pimeys musertavan +raskaana tuntui painuvan maailmaan; monta on ollut maata, missä pahe +suorastaan järjestelmäksi kehitettynä ja sen pettävässä valossa näytti +paisuvan määrättömän rohkeaksi; mutta tuskinpa koskaan on ollut +olemassa mitään aikaa tai mitään maata, missä pahinta, törkeintä +turmelusta on harjoitettu häpeämättömämmällä julkeudella kuin Rooman +kaupungissa Caesarien hallituskaudella. Syvälle juurtunut turmelus +näytti tunkeutuneen kansallisen olemassaolon elinjuuriin asti. On +varmaankin syvä siveellinen merkitys siinä opetuksessa, että juuri kun +roomalaisten elämä saavutti suurimman ulkonaisen kiiltonsa ja +hienostuksensa, heidän tavoissaan paljastui syvin turmelus. Jo Horatius +oli valittanut, että "isäimme ikäkausi, pahempi kuin isoisäimme, on +synnyttänyt meidät, jotka olemme vieläkin pahempia ja tuomitut +synnyttämään sitäkin rappeutuneemmat jälkeläiset". Mutta viisikymmentä +vuotta myöhemmin näytti Juvenaliksesta, että paheellisuuden todella +viimeinen rajapyykki oli saavutettu, ja hän huudahtaa, epätoivon +puuskauksessa, että "jälkimaailma ei saata lisätä _mitään_ meidän +epäsiveellisyyteemme; meidän jälkeläisemme saattavat vain tehdä ja +toivoa samoja rikoksia kuin me itse". Se, joka lyhykäisyydessä, vaikka +loitolta tahtoo silmätä, mihin tilaan pakanamaailma oli vaipunut, juuri +sillä hetkellä, kun kristinusko alkoi levitä, saattaa muodostaa heikon, +mutta pöyristyttävän käsityksen siitä kuvauksesta, joka siitä annetaan +roomalaisepistolassa. + +Meidän tulee muistaa tämä tosiseikka, jos oikein tahdomme tuomita +Senecaa. Heittäkäämme siis silmäys sen yhteiskunnan tilaan, jonka +keskellä hän eli. Onnellista kyllä me saatamme vain silmäistä sinne. +Pahinta ei voi kertoa. Rikoksistahan saattaa kylläkin puhua; mutta +suunnattomat ja epäinhimilliset teot on iäksi peitettävä unholaan. Me +saatamme vain seisoa luolan aukolla ja heittää yksinäisen valonsäteen +sen pimeään syvyyteen. Jos meidän olisi astuminen sisään, niin sen +seiniä kiertävät saastaiset huurut sammuttaisivat lamppumme. + +Augustuksen aikaan alkoi tuo "pitkä vitkallinen kuolonkamppaus", tuo +murheellinen luhistuminen, kun kokonainen yhteiskunta asteettain meni +palasiksi omain paheittensa hajoittavan vaikutuksen alaisena, +luhistuminen, jota kesti melkein keskeytymättä, kunnes Roomalla ei +edessä ollut muuta paitsi maahan hyökkääväin barbaarien tuli ja miekka. +Se näki ei ainoastaan kunniansa, vaan hyveensäkin "tähti tähdeltä +sammuvan". Vanha sankarius, vanhat uskomukset, entinen miehekäs ja +yksinkertainen olenta olivat kadonneet ja kuolleet; niitä oli seurannut +orjan nöyryys ja taikausko, ylellisyys ja irstaus. + + Ihmissuvun vaiheet, kaikki yksin suin + Menneisyyden takaa toistaa opetuksen tään: + Ensin vapaus, kunnia sitten; se kun haihtuu, + Rikkaus, pahe, turmelus -- raakalaisuus viimein; + Ja historialla, niteittensä kautta kaikkein, + Yksi ompi sivu vainen; sen piirto tässä tarkka, syvä, + Läjännyt kun yhteen ompi korska tyranni + Aarteet, ihanuudet kaikki, mit' aistimuksin + Sydän ja sielu halaa, kieli pyytää voi. + +Yhteiskunnan eri ainekset Roomassa tähän aikaan jo sinänsä olivat hyvin +vähän lupaavia. Yhteiskunta oli vastakohtien sekoitus. Mitään +keskiluokkaa ei ollut olemassa. Päänä oli keisari, usein jumalaksi +tehty eläissään, ja ylhäisimmistäkin senaattoreista erotti hänet +mittaamattoman ylemmyyden välimatka. Hän oli, Gibbonin kuohuvaa kieltä +käyttääksemme, samalla kertaa "pappi, ateisti ja jumala". Hänen +persoonaansa ympäröivät, hovilaisina, tavallisesti sellaiset ylhäisön +jäsenet, jotka olivat mitä syvimmälle vaipuneet paheisiin, häpeälliseen +imarteluun ja halveksittavaan alistuvaisuuteen.[11] Mutta tavallisesti +ei valtiollinen valta ollut edes näitten miesten käsissä. Suurin +vaikutusvalta oli keisarien vapautetuilla -- entisillä orjilla, +egyptiläisillä ja bitynialaisilla, jotka olivat tulleet Roomaan korvat +lävistettyinä ja paljaat jalkansa liidussa osoittaen, että he olivat +myytävinä, tai jotka olivat kaupustelleet "vereksiä merisiilejä" +Velabrumissa tai Saburrassa -- jotka olivat keränneet äärettömät +rikkaudet useinkin mitä häikäilemättömimmin ja halpamaisimmin keinoin +ja joiden häpeämättömyys ja kataluus oli paisunut varttuvan vallan +keralla. Sellainen mies oli Felix, jonka edessä Paavalia tutkittiin, ja +sellainen oli hänen veljensä Pallas,[12] jonka kultainen kuvapatsas +lienee ollut nähtävissä senaattori Vitelliuksen, sittemmin keisarin, +kotijumalain joukossa. Joku mokoma on kuuleman mukaan monasti komeillut +Rooman kaduilla kahden konsulin välissä. Kuvitelkaa Edward II +varustettuna tyranniuden ehdottomalla ja rajattomalla vallalla -- +kuvitelkaa joku saastainen Piers Gaveston tai Hugh de le Spenser +harjoittamassa ylhäisiä ja alhaisia kohtaan salaportaitten hirveätä +despotismia -- ja te olette saaneet jonkunlaisen lievän käsityksen +varjon Rooman hallituksesta moniaan keisarin aikana noista +kahdestatoista. Mitä parturi Olivier le Diable oli Ludvig XI:n aikana, +mitä rouvat du Barry ja Pompadour Ludvig XV:n aikana, mitä kunnoton +kreivi Somerset oli Jaakko I:n aikana, miksi George Villiers tuli +Kaarle I:n aikana, se antaa meille himmeän käsityksen siitä +verrattomasti paljon tärkeämmästä ja halveksittavammasta asemasta, +missä istuivat vapautettu orja Glabrio Domitianuksen hallitessa, +näyttelijä Tigellinus Neron aikana, Pallas ja Narcissus Claudiuksen +hallitessa, hämärä ritari Sejanus synkän Tiberiuksen rautaisen +tyranniuden aikana. + +I. Se oli aikaa, jolloin suunnattomat rikkaudet tavattiin rinnan mitä +viheliäisimmän köyhyyden kanssa. Loistavain palatsien ympärillä +tungeksi satoja kerjäläisiä, joilla kerjääminen oli inhoittavana +ammattina, menivätpä he niinkin pitkälle, että varastivat lapsia ja +silpoivat heidän jäseniään, jotta lasten ellottava rujous herättäisi +sääliä. Tätä luokkaa lisäsi edellämainittu lasten heitteelle +asettaminen sekä maaomaisuuden kertyminen yksiin käsiin, joka pakotti +vähävaraiset poistumaan synnyintienoiltaan. Sitä lisäsivät myöskin +kunnianhimoisissa pyyteissään sellaiset henkilöt, joiden varat olivat +liian niukat heidän jäljitellä lukuisten miljoonamiesten suunnatonta +komeutta. Roomalaisten suuret valloitukset Idässä, Antiokuksen, +Attaluksen, Mitridateen vanhain kuningaskuntien anastaminen olivat +kääntäneet rikkauksien saastaisen virran roomalaisten elämän +raittiiseen uomaan. Mykkänä hämmästyksestä täytyy lukea, mitä +rahamääriä varakkaat roomalaiset kuluttivat upeuteen tai huvituksiin. +Ja kun kauppaa katsottiin säätyä ja asemaa alentavaksi ja kun sitä sen +tähden harjoittivat miehet, joilla ei ollut mitään kunniaa +kadotettavana, niin nämä äärettömät rikkaudet useasti soluivat +konnille, jotka olivat alhaisinta sakkaa -- orjille, meren takaa +tulleille, joilla oli salattavana korviin puhkaistut reiät;[13] +harjoittivatpa sitä pahantekijätkin, jotka koettivat eri keinoin +poistaa nuo kolme kirjainta,[14] mitkä pyöveli oli polttanut heidän +otsaansa. Mutta monet Rooman rikkaimmista miehistä, jotka eivät olleet +lähtöisin tästä pahantekijäin luokasta, aivan yhtä täydellä syyllä +ansaitsivat saman häpeällisen merkin. Heidän rakennuksensa rakennettiin +ja heidän arkkunsa täyttyivät varoilla, jotka oli kerätty +maakuntalaisia nylkemällä. Nuoren miehen, jolla oli kunnianhimoa tai +ylhäinen sukuperä ja jonka varallisuus oli huvennut mässäyksiin ja +tuhlauksiin, tarvitsi vain ottaa uusia lainoja niillä kustantaakseen +suurenmoisia miekkailuleikkejä, ja sitten, jos hän kerta pääsi ediliksi +ja siitä kapusi korkeampiin valtion virkoihin, hänestä kyllä aikanaan +tulisi maakunnan prokuraattori tai prokonsuli, jolloin hän saattaisi +maakuntaansa ryöstää milteipä mielinmäärin. Astukaapa vain Felixin tai +Verreksen taloon. Nuo komeat pilarit täplikästä viheriätä marmoria +olivat eheinä louhitut Synnadan kivilouhimoista pakkotyöhön käytettyjen +fryygialaisten ponnistuksilla; nuo korut pakotettua hopeaa, nuo +murrhiniset maljat, nuo jalokivikoristeiset pikarit, nuo vanhan +kuvanveistotaidon mestariluomat -- kaikki olivat raastetut Sisilian tai +Kreikan kodeista tahi temppeleistä. Maakuntia rosvottiin ja kansakuntia +sorrettiin, jotta joku Apicius saattaisi liuottaa helmiä[15] viiniin, +jota joi, tahi jotta Lollia Paulina saattaisi upeilla vaatimattomassa +puvussa, yltyleensä jalokivistä ja helmistä välkehtivässä, joka oli +maksanut 40 miljoonaa sestertsiä elikkä yli 32 tuh. puntaa.[16] + +Jokainen näistä "loistavista pahantekijöistä" eli keskellä kuuliaista +hellittelijäin, loisolentojen, turvattien, vallanalaisten ja orjien +joukkoa. Siinä väentungoksessa, joka joka aamu töykki toisiaan atriumin +marmorilla, oli tavattavissa kirjava ja erilainen ihmiskokoelma. +Kaikenikäisiä orjia kaikista kansakunnista -- germaaneja, egyptiläisiä, +gallialaisia, goottilaisia, syyrialaisia, brittejä, arabialaisia, +pöyhkeitä, suuriluuloisia vapautettuja orjia, hävyttömiä +lemmikkipalvelijoita, syöläitä ilveilijöitä, jotka elivät laskemalla +huonoa pilaa muitten ihmisten pöydässä; dakialaisia miekkailijoita, +joilla tappelu oli ammattina; filosoofeja, joitten maine +pääasiallisesti riippui parran pituudesta; notkeita kreikkalaisia +Tartuffen laatua, valmiita imartelemaan tai parjaamaan mitä +harjaantuneimmalla taituruudella ja levitellen luonteensa lokaa kuten +mitäkin ruttoa kaikkialle, mihin joutuivat; ja kaikkien näitten seassa +joukko köyhiä, mutta kunniallisia klienttejä, joitten oli pakko +kärsivällisesti sietää tuhatlukuisia herjauksia[17] ja solvauksia ja +jurossa joutilaisuudessa elää sportulalla[18] elikkä jokapäiväisillä +armolahjoilla, joita heidän korskeat isäntänsä vastahakoisessa +anteliaisuudessaan jakoivat. Entinen jäykkä Rooman kansalainen oli +melkein tyystin kadonnut; varma itsenäisyys, miehekäs itseluottamus +työtätekevässä väestössä oli kerrassaan tuntematon. Röyhkeät +laiskottelijat, jotka rähisivät foorumilla, olivat pelkästään Italian +lehtolapsia, muukalaisia, jotka oli raahattu sinne kahleissa -- +kaikkien kansojen sakkaa, jotka tulvasivat Roomaan ikäänkuin +lokaviemäriin,[19] ainoana perintönänsä erikoiset kansalliset paheensa. +He persoilivat vain kahta asiaa: leipää ja leikkejä, sirkusnäytäntöjä. +Niin kauan kuin heidän isäntiensä sportula, keisarin tilapäinen lahja +ja valtiollisten onnenonkijain kunnianhimo tyydyttivät näitä pyyteitä, +he elivät tyytyväisinä alennuksentilassansa, kaipaamatta vapautta +taikka valtaa. + +II. Se oli aikaa samalla sekä ateismin että taikauskon. Kumma kyllä, +nämä kaksi seikkaa tavallisesti käyvät käsikkäin. Juuri samalla tapaa +kuin Philippe Egalité, Orleansin herttua, ei uskonut Jumalaan, mutta +kuitenkin koetti arvailla kohtaloansa tutkimalla kahvisekoitusta +kuppinsa pohjalla, -- juuri samalla tapaa kuin Ludvig XI ei kavahtanut +mitään väärää valaa eikä muuta mointa rikosta, mutta kumminkin säilytti +syvän kunnioituksen pientä lyijykuvaa kohtaan, jota piti hatussaan -- +niinpä roomalaiset keisarivallan aikana ivasivat koko sitä jumalain ja +jumalatarten joukkoa, jota heidän esi-isänsä olivat palvoneet, mutta +sokeasti luottivat poppamiehiin, tähdistälukijoihin, hengenmanaajiin, +silmänkääntäjiin ja kaikenlaisiin pettureihin ja puoskareihin. +Uskonnolliset menot suoritettiin upein juhlallisuuksin, mutta usko itse +oli kokonaan kuollut ja kadonnut. "Pojatkaan eivät usko, että on +olemassa mitään henkiä ja maanalaisia valtakuntia", sanoo Juvenalis, +"paitsi sellaiset pojat, jotka ovat vielä liian nuoria maksaakseen +kolikon kylvystä".[20] Ei mikään saata vaikuttaa kaameammin kuin se +kylmä iva, jolla runoilija Martialis katsoo Domitianuksen suosiota +paremmaksi kuin Kapitoolin suuren Jupiterin suojelusta. Hävinneessä +kirjassaan "Taikauskoa vastaan"[21] Seneca julkisesti ivailee vanhoja +mytoloogisia legendoja naineista ja naimattomista jumalista ja Pelon ja +Kauhun jumalia ja Cloacinaa, lokaviemärien jumalatarta, ja muita +jumaluuksia, joiden julmuus ja irstaus olisi ollut häpeällistä +ihmistenkin kesken. Ja sittenkin kaikennimiset papit ja augurit +edelleenkin hoitivat juhlallisia toimituksiaan, ja keisarin itsensä +korkein arvonimi oli _Pontifex Maximus_ eli Ylimmäinen Pappi, jota hän +itselleen vaati kansallisen uskonnon tunnustettuna päämiehenä. "Tätä +yhteistä uskontoa", sanoo Gibbon, "kansa piti aivan oikeana, filosoofit +lopen vääränä ja hallitus hyvin hyödyllisenä." Tämä sattuva huomautus +ei tosin ole paljon muuta kuin käännös Senecasta, joka esiteltyään +kansan uskomusten mitättömyyttä lisää: "Ja kuitenkin viisaan miehen +tulee noudattaa niitä kaikkia, ei jumalten mielihyviksi, vaan koska ne +ovat laissa määrätyt. Meidän sopii siten palvoa _koko tuota kehnoa +jumalten laumaa_, jonka pitkäaikainen taikausko on kasannut kokoon +monien vuosien kuluessa, että aina muistamme, että niitten palvominen +enemmän perustuu tapaan kuin niiden todellisuuteen." "Sentähden että +hän oli Rooman kansan ylväs senaattori", huomauttaa kirkkoisä +Augustinus, joka on säilyttänyt meille tämän katkelman, "hän palvoi +sitä mitä ylenkatsoi, toimi vasten vakaumustaan, kunnioitti sitä minkä +huomasi valheeksi." Saattoiko mikään olla ontompaa ja sydämettömämpää +kuin tämä? Pystyykö mikään varmemmin kaatamaan siveellisyyden +perustetta itseään kuin jos julkisesti pidetään kiinni uskomuksesta, +joka aikoja sitten on menettänyt tunnustettujen tunnustajainsa +hyväksymisen, vieläpä kunnioituksen? Itse asiassa olisi Seneca ja +jotkut muut valistuneet filosoofit, irtautuen ylenkatsomistaan +taikaluuloista, saattaneet etsiä turvaansa todellisemmasta ja +puhtaammasta uskon muodosta. "Sillä", sanoo kirkkoisä Lactantius, "hän +on lausunut Jumalasta montakin ajatusta samaan suuntaan kuin +mekin".[22] Hän lausuu, niinkuin Tertullianus kauniisti huomauttaa, +"todistuksen, joka on _luonnostaan kristityn mielen_ ilmaisu". Mutta +miten sillä välin kävi yhteisen kansan? Hekin, niinkuin ylemmät, +oppivat epäuskoisiksi ja asettivat kysymyksenalaiseksi noitten vanhain +jumaluusolentojen mahdin. Mutta kun ihmismieli ehdottomasti vaatii +_jotakin_ uskontoa, mihin turvautua, taipuivat he palvomaan +kaikenlaisia kummia, muukalaisia jumalia -- Isistä ja Osirista ja +Anubis-koiraa, kaldealaisia tietäjiä, juutalaisia loihtijoita, +kreikkalaisia puoskareita ja Kybelen konnamaisia maankiertäjiä pappeja, +jotka saastuttivat kaikki kadut itämaisilla tansseillaan ja rämisevillä +rummuillaan. Ne, jotka käyvät Pompeijin raunioita katsomassa, saattavat +nähdä vieläkin temppelissään Isiksen patsaan, jonka avonaisten huulten +lomitse töllistelevät palvojat olivat kuulevinaan niitä kuiskailtuja +vastauksia, mitä etsimään he olivat tulleet. Epäilemättä he yhtä +varmasti uskoivat kuvan puhuvan kuin esi-isämme uskoivat, että heidän +ihmeitä tekevät madonnansa nyökkäilivät ja viittoilivat. Mutta aika on +paljastanut petoksen. Raunioituneessa pyhäkössä palvoja saattaa nyt +nähdä, kuinka pappi äänettömin askelin hiipi patsaan taa ja kuinka hän +sen niskaan pistetyn torven kautta kuiskaili oraakkelin vastaukset. + +III. Se oli rajattoman ylellisyyden aikaa -- aikaa, jolloin naiset +huolettomin mielin kilpailivat toistensa kanssa komeudessa ja +kirjavassa koreilussa ja jolloin miehet syöksyivät huvitusten humuun +päätä pahkaa, moitteen häivettäkään tuntematta omassatunnossansa ja +kaikin heidän vallassaan olevin keinoin. Ei ollut sitä ylellisyyden +muotoa, ei sitä hienostunutta pahetta, minkä muukalaiskansan keksimää +tahansa, jota Rooman patriisit eivät olisi kiihkeästi jäljitelleet. +"Sybariin hempeys, Rhodoksen ja Antiokian tavat, humalaisen, +kukkakoristeisen, suitsutuksiin uppoavan Mileeton muodit" olivat kaikki +tavattavissa Roomasta. Ei ollut mitään jälellä entisen Rooman +vakavuudesta ja arvokkuudesta ja itsekunnioituksesta. Aemiliusten ja +Gracchusten jälkeläiset -- vieläpä sotapäälliköt ja konsulit ja +praetorit -- yhtyivät toverillisesti Rooman alhaisimman roskaväen +kanssa julkeitten paheitten kehnoimmissa ja saastaisimmissa +pesäpaikoissa. Amatööreinä he miekkailivat areenalla. Heidät nähtiin +kilpa-ajoissa ajomiehinä. Alentuivatpa he näyttämöllä esiintymään +näyttelijöinä. He antautuivat niin mielettömällä vimmalla pelin +kiihoitukselle, että me luemme heidän uskaltaneen tuhansia sestertsioja +yhdellä ainoalla nopan siirrolla, vaikka eivät voineet lunastaa +panttaamaansa tuunikkaa kylmästä väriseville orjilleen. Kylmien +marmoripatsasten juurella, keskellä kuuluisain, majesteetillisten +esi-isäinsä vahasta tehtyjä kuvia he loputtomissa, mielettömissä +hurjisteluissa käänsivät päiväksi yön ja tyhjensivät maat ja meret +ahmastavain himojensa tyydyttämiseksi. "Voi kaupunkia", sanoo muuan +vanha sananlasku, "jossa kala maksaa enemmän kuin härkä." Ja tämä +sananparsi täsmällisesti vastaa Rooman tilaa. Kemut saattoivat +toisinaan maksaa kokonaisen tiluksen hinnan; simpukoita tuotiin +kaukaisilta ja tuntemattomilta rannoilta, lintuja Partiasta ja +Phasiksen[23] partailta; ruokalajeja valmistettiin riikinkukon aivoista +ja satakielten ja flamingojen kielistä. Tuhlattuaan kymmeniä miljoonia +pöydän nautintoihin teki Apicius itsemurhan, koska, sanoo Seneca, hän +huomasi omistavansa "enää vain pari miljoonaa. Cowley[24] puhuu siitä, +kuinka, + + "Kun Vitellius kestit pani toimeen, + Oli pöydässä karjalauma kuin arkissa muinen." + +"He syövät", sanoi Seneca, "ja sitten he oksentavat; he oksentavat ja +sitten he syövät." Mutta tässäkään asiassa me emme voi puhua kaikkea, +mitä siitä pahinta on sanottava. + + Pöydät, sitruunapuusta ja kalliista kivistä tehdyt, + Herkkuja kantoivat upeoita, + Viininsä antoivat Setia, Cales, Falerno, + Chios ja Kreeta, ja maljat ne kullasta + Hohti ja gemmat ja helmet kirjasi + Myrha- ja kristallikolpakkoja.[25] + +Vielä vähemmän me saatamme uskaltautua kuvaamaan tämän aikakauden +julkeata ja ääretöntä alennustilaa sellaisena kuin runoilijat ja +satiirikot ovat sen meille paljastaneet. "Kaikki", sanoo Seneca, "on +täynnä häpeää ja pahetta; rikoksia tehdään enemmän kuin mitä +vankeudella voi sovittaa. Me ponnistelemme summattomassa taistelussa +rikollisuutta vastaan: joka päivä intohimo syntiin paisuu, synninteon +häpeä haihtuu... Irstautta ei enää harjoiteta salassa. Se +pöyhisteleikse silmiemme edessä, on työntäytynyt niin julkisesti +kaikkien nähtäviin, onpa niin kerrassaan päässyt vallitsemaan kaikkien +mieliä, että viattomuus ei enää ole _harvinainen_, vaan _olematon_." + +IV. Ja se oli syvän epätoivon aikaa. Että se sellaiseksi kääntyi, on +valaiseva, varoittava opetus. Käsi kädessä kävivät ajan ylellisyys ja +ajan kurjuus ja uupumus. Huvituksen vimmainen tavoittelu oli kaiken +tosi onnen kuolema ja hauta. Itsemurha -- itsemurha pelkän +ikävystymisen -- _ennui_ -- elämäänkyllästymisen ja tyytymättömyyden +takia, elämän, joka oli kukkuroillaan kaikenlaista murheen lievikettä +-- oli äärettömän yleinen. Stoalainen filosofia, etenkin sellaisena +kuin me näemme sen esitettynä Senecan kirjoittamiksi sanotuissa +näytelmissä, kuulutti sen kunniaa. Ihmiset menivät kuolemaan siksi, +että heidän elämäntapansa ei ollut jättänyt heille mitään muuta +turvakeinoa. He kuolivat siksi, että heistä tuntui niin väsyttävältä ja +joutavalta nähdä ja tehdä ja sanoa samoja asioita yhä uudelleen, ja +siksi että he olivat tuhonneet itsensä elämänhalun, kaiken +mahdollisuuden nauttia huvituksia, joihin vielä olisivat pystyneet. +Destouches'in satiirinen epigrammi: + + "Ci-git Jean Rosbif, écuyer, + Qui se pendit pour se désennuyer", + + (Tässä lepää Jean Rosbif, herra ritari, + Joka itsens' huviksensa hirteen ripusti.) + +piti kirjaimellisesti ja tarkkaan paikkansa monestakin roomalaisesta +tällä aikakaudella. Marcellinus, nuori, äveriäs ylimys, näännytti +itsensä nälällä ja sitten tukahutti itsensä lämpimässä kylvyssä, +yksistään sen takia, että hän oli sairastunut tautiin, joka helposti +oli parannettavissa. Filosofia, joka yksin kehui kykenevänsä +parantamaan ihmisten murheita, ylisteli vapaaehtoisen kuoleman +näennäistä rohkeutta, ja se oli liian abstraktista, liian fantastista +ja aivan liiaksi pelkästään teoreettista luonteeltaan tarjotakseen +heille mitään todellista tai kestävää lohdutusta. Ei mikään ajatuskanta +herättänyt roomalaisissa suurempaa kummastusta kuin se, joka on +tallella Maecenaan huomattavassa katkelmassa + + "Debilem facito manu, + Debilem pede, coxa, + Tuber adstrue gibberum, + Lubricos quate dentes; + Vita dum superest bene est: + Hanc mihi vel acuta + Si sedeam cruce sustine;" + +joka suomennettakoon seuraavasti: + + Heikoksi tee käteni, + Huonoksi jalka ja lonkka, + Pahka nostata pahkaan, + Hampaatkin hajoita irti; + Henki kun tähdelle jää, hyvä on: + Se toki säilytä mulle, + Jos vaikka ristillä riippunen. + +101:ssä kirjeessään Seneca nimittää tätä "häpeällisimmäksi ja +halveksittavimmaksi toiveeksi"; mutta sen rinnalle asettakaamme ote +Euripideestä tahi vieläkin lähemmäksi palanen Homeeroksesta. +"Vaietkaa", sanoo Odysseiassa Akilleen haamu Odysseukselle --. + + "Hallitsen tässä synkässä maassa? Siit' älä haasta, + Virkkoi; valheet turhat kohtaani lievennä eivät. + _Paljon on kauniimpi juhtana työssä vaivoja kantaa, + Luojan raitista ilmaa hengittää ja orjana + Olla vaikkapa rengin, mi leipänsä kerjää, + Kuin hallita kuolon maassa valtikka käissä_." + +Mutta nämä äärimmäisyydet, petolliset kumpikin, olivat yksi +pakanallisuuden epätoivoisia tuloksia. Joko, niinkuin luonnon mukaan +elävä villi, he hirveästi kammoksuivat kuolemaa, tai, kun rikokset ja +surut olivat tehneet elämän sietämättömäksi, he pujahtivat sinne kuin +piilopirttiin pelkurimaisuudella, joka rehennellen kehui itseään +miehuulliseksi. + +V. Ja se oli julmuuksien aikaa. Miekkailijanäytännöt, villipetojen +veriset ottelut, raa'at kidutukset ja mestaukset, joita verrattain +yleiseen käytiin katsomassa samoin kuin toisinaan, kun viattomat +marttyyrit paloivat kuoliaaksi pikivalkeakaavussaan -- ne olivat +pakostakin kovettaneet ja tylsyttäneet inhimillisiä tunteita. +Uskomattomasti levinnyt orjuus vieläkin varmemmin vei kohti yleistä +turmelusta. Toverina viha muodostui aistillinen nautinto, kuten +tavallista, kovuudeksi. Täytyy kerrassaan kummeksia, miten runsaasti +orjia pidettiin varakkaissa taloissa. Tuhannen orjaa ei ollut mikään +tavaton numero, ja verrattomasti suurin osa niistä oli laiskoja, +oppimattomia ja pahantapaisia. Kun heitä kohdeltiin vain vähän paremmin +kuin eläimiä, menettivät he suuressa määrin ihmisarvonsa ja sen tunnon. +Isännillä oli heihin nähden elämän ja kuoleman valta, ja pöyristyttävää +on lukea, kuinka julmasti heitä useinkin pideltiin. Satunnainen +supina, yskähdys, aivastus rangaistiin ruoskilla. Äänettöminä, +liikkumattomina, nälkiintyneinä täytyi heidän seisoa paikallaan +isäntäväen ruokaillessa. Karkea ja tunteeton raakamaisuus monestikin +muutti talon teurashuoneeksi, jossa kaikui raippojen läiske, kahleitten +kalina ja vihlovat huudot.[26] + +Eräänä iltana keisari Augustus oli aterialla Vedius Pollion luona, kun +muuan kristallikolpakkoa kantava orja sattui pudottamaan sen, niin että +se särkyi. Raivoissaan Vedius heti käski ottaa orjan kiinni ja syöstä +hänet kalalammikkoon nahkiaisten ruuaksi. Poika pakeni orjakumppaniensa +käsistä ja juoksi keisarin jalkojen juureen armoa anoen, ei pyytäen +elämänsä säästämistä -- sitä hän ei odottanut eikä toivonut -- vaan +että hän saisi kuolla vähemmän kammottavan kuoleman kuin kalojen +raatelemana. Niin yleistä kuin orjien rääkkääminen ja tappaminen +olikin, niin Vediuksen määräämä rangaistus kuitenkin hirvitti +Augustusta, se olkoon hänen kunniaksensa sanottu, ja hän käski, että +orja päästettäisiin vapaaksi, että jokainen kristalliesine Vediuksen +talossa murskattaisiin hänen läsnäollessaan ja että kalalammikko +täytettäisiin. Naisetkin rankaisivat orjattariansa hirveän julmasti +mahdollisimman lievistä rikoksista. Jos rintasolki ei osunut +paikalleen, jos hiuskihara onnistui huonosti, niin kiukustunut matroona +käski ruoskia, jopa ristiinnaulita orjan. Jos hänen lempeämpi +puolisonsa ehättää väliin, ei hän ainoastaan puolusta julmuuttansa, +vaan vieläpä kummissaan kysäisee: "Kuinka, onko orjakin ihminen?" Eipä +ihme, että oli olemassa sananparsi: "Minkä orjia, sen vihamiehiä!" Ei +ihme, että monikin isäntäväki eli ainaisessa pelossa ja että pakko, tuo +"tyrannin pirullinen oikeusperuste", käski hyväksymään sen vihattavan +lain, joka sääti, että jos isäntä kuoli tuntemattoman käden kautta, +hänen koko orjajoukkonsa tuli kärsiä kuolema -- lain, jota useammin +kuin kerran sovellutettiin keisarien hallituskaudella. Kuten Spartan ja +monen muun kansan kohtalosta näemme, kätkee orjuus itseensä aina oman +kostonsa. Vapaitten maanomistajain luokka vähitellen katoaa. Jo kauan +tätä ennen Tiberius Gracchus, tullessaan kotiin Sardiniasta, oli +huomannut, että tuskinpa ainoatakaan vapaata miestä oli työssä +pelloilla. Orjat olivat verrattomasti lukuisammat omistajiansa. Siitäpä +johtui orjakapinain alituinen pelko, siitä alituinen viha orjalaumoja +kohtaan, joihin kuka vehkeilijä tai vallankumouksellinen tahansa +menestyksellä saattaisi vedota, ja siitäpä johtui, ettei milloinkaan +oltu varma hengestään, minkä seikan on täytynyt synnyttää kauhua +monessakin sydämessä. + +Siinä vain heikkoja, haparoivia ääriviivoja Senecan ajan luonnekuvasta; +ja me menettelemme väärin, jos emme myönnä, että lopultakin paljon +hänen elämästänsä ja milteipä kaikki hänen ajatuksensa saa paljon +suuremman ja puhtaamman leiman asetettuina vastakkain sen yleisen +elintavan kanssa, jota noudatti + + Kansa tuo, voittaja muinen, nyt halpa ja huono. + Syystä vasalliksi tehty, oikeamielinen kerta, + Lempeä, maltillinen, voimalla valtasi, + Huonosti hallitsi kansoja ikeensä alla, + Provinssit ketti, tyhjensi kaikki + Kärkkäästi saalistaen; triumfit sytytti + Röyhkeän, pöyhkeän kunniankiiman, + Julmana sitten hengitti arenan leikeissä + Kyllänsä ihmisten, petojen verta, + Rikkaudessa ylellinen ja lisäksi ahne + Päivä päivältä veltostuen. + Ken viisas ja urhea mies noin rappeuneita, + Itsensä orjuuttamia pyytäisi vapauttaa? + Orjasielusta voisiko luoda miehen vapaan? + + + + +4 Luku. + +VALTIOLLINEN TILANNE ROOMASSA TIBERIUKSEN JA CAIUKSEN AIKANA. + + +Senecan elämää koskevat persoonatiedot hänen miehuutensa ikään saakka +ovat niukat ja katkonaiset. Eräästä tilapäisestä lauselmasta me teemme +sen johtopäätelmän, että hän vieraili tätinsä luona Egyptissä, silloin +kun tämän mies oli siellä prefektinä, ja että sama haaksirikon vaara +uhkasi molempia, kun, oltaessa kotimatkalla, tädin mies oli kuollut +laivalla. Tämä matka on kenties sytyttänyt hänen mieleensä sen syvän +mielenkiinnon ja tiedonhalun Niilin ilmiöitten suhteen, mikä niin +voimakkaana ilmenee useassa hänen filosoofisten tutkimustensa kohdassa; +eikä tosiaan mikään ole uskottavampaa, kuin että hän sai Neron +varustamaan retkikunnan, varhaisimman mitä tunnetaan, tuon salaperäisen +joen lähteitten löytämiseksi. Muita viittauksia hänen matkoihinsa ei +hänen kirjoituksissaan tavata, mutta me saatamme edellyttää, että hän +aivan varhaisilta vuosiltaan asti on tuntenut mielenkiintoa +luonnontieteisiin, koskapa hän jo vallan nuorena on kirjoittanut +kirjan maanjäristyksistä, joka kirja ei kuitenkaan ole säilynyt +jälkimaailmalle. + +Isänsä tähden luovuttuaan filosoofisista harrastuksistaan hän kääntyi +virkauralle. Hän rupesi asianajajaksi ja voitti huomiota nerollaan ja +kaunopuheliaisuudellaan oikeusasioissa. Valtiolliselle uralle +jouduttuaan hän menestyksellä rupesi ehdolle quaestorin virkaan, joka +oli tehokas askel valtion korkeimpia virkoja kohden. Tällä elämänsä +kaudella hän nai naisen, jonka nimi ei ole tullut tietoomme +ja josta meillä on yksi ainoa vihjaus, omituista laatua kylläkin. +Samoin kuin meidän omassa historiassamme toisin ajoin on ollut +säätyläisnaisten kesken muotina pitää kääpiöitä ja neekereitä +palvelijakunnassansa, samoin näyttää Rooman naisilla tähän aikaan +olleen järjetön ja vastenmielinen tapa pitää vähämielisiä palvelijainsa +parissa. Senecan ensimmäinen vaimo oli seurannut tätä muotia, ja +viidennessäkymmenennessä kirjeessään uskolliselle ystävälleen +Luciliukselle koskettelee Seneca tätä seikkaa seuraavalla huvittavalla +tavalla. "Sinä tiedät", sanoo hän, "että vaimoni huppana palvelustyttö +Harpaste on jäänyt talooni rasittavana perintönä. Minä puolestani +tunnen mitä syvintä vastenmielisyyttä tämänlaisia luonnottomuuksia +kohtaan. Jos milloin tahtonen nauraa idiootille, niin ei minun tarvitse +sitä etäältä etsiä. Nauran itselleni. Tämä mielivaivainen tyttö on +äkkiä tullut sokeaksi. Vaan niin uskomattomalta kuin juttu tuntuukin, +on se kuitenkin totta, että hän ei sokeudestaan tiedä mitään ja siksi +pyytää hoitajaansa viemään hänet muualle, koska talo muka on pimeä. +Mutta saatat olla varma siitä, että se, mitä me hänessä nauramme, se +sattuu meille kaikille; ei yksikään ymmärrä olevansa saita tai ahnas. +Sokea etsii opasta; _me_ vaellamme ilman opasta." + +Tämä kohta tarjoaa meille erinomaisen esimerkin Senecan menettelystä, +siitä kuinka hän käyttää säännöllisesti jokaista tilaisuutta ja +asianhaaraa kääntääkseen keskustelun filosofian alalle. + +Tästä vaimosta, joka kuoli hiukkaista ennen Senecan karkoitusta +Korsikaan, hänellä oli kaksi poikaa. Toinen näistä ummisti silmänsä +Helvian sylissä ja hänen suudelmiensa peittämänä vähemmän kuin +kuukautta ennen Senecan lähtöä Korsikaan. Toisesta, jonka nimi oli +Marcus, hän kirjoittaa seuraavan viehättävän palasen. Vaadittuaan +äitiänsä Helviaa etsimään lohdutusta Gallio- ja Mela-veljien +rakkaudesta hän lisää: "Näistä käännä silmäsi myös pojanpoikaasi -- +Marcukseen, mitä ihastuttavimpaan poikaseen, jonka lähettyvillä ei +mikään murhe saata kauan kestää. Ei kenenkään rinnassa asusta surua +niin suurta tai niin verestä, ettei se lientyisi hänen hyväilyistään. +Kenen kyyneleitä hänen hilpeytensä ei hillitsisi? kenen mieltä hänen +lepertelynsä ei keventäisi huolten taakasta? ketä hänen iloinen +olentansa ei houkuttelisi leikinlaskuun? kenen huomiota, vaikkapa +ajatuksiinkin takertuneen, ei puoleensa vetäisi ja voittaisi tämä +lapsekas lavertelevaisuus, johon ei kukaan voi väsyä? Suokoon Jumala, +että hän saisi elää minun jälkeeni; läjääntykööt kaikki kohtalon +kolhaukset minun päälleni." Toteutuiko Senecan rukous, sitä emme tiedä; +mutta kun emme enää saa kuulla Marcuksesta, on uskottavaa, että hän +kuoli ennen isäänsä ja että Senecan suku, niinkuin niin monen suuren +miehen, sammui toiseen sukupolveen. + +Luultavasti Seneca tällä aikakaudella laski perustuksen sille +suunnattomalle varallisuudelle, joka herätti hänen vastustajissaan +vihaa ja pilkkaa. On täysi syy luulla, että tämä rikkaus hankittiin +kunniallisella tavalla. Kun sekä hänen isänsä että äitinsä olivat +varakkaat, oli hän epäilemättä perinyt runsaan omaisuuden; sitä +lisäsivät menestyksellisen asianajotoimen tuottavat tulot ja lopuksi +paisuttivat hänen oppilaansa Neron ruhtinaalliset lahjoitukset. Ei ole +epätodenmukaista, että Seneca, niinkuin Cicero ja moni muu varakas mies +heidän päivinään, kasvatti omaisuuttaan lainaamalla rahaa korkoa +vastaan. Sellaista menettelyä ei pidetty mitenkään häpeällisenä; ja kun +ei ole mitään todistetta, että Dio Cassiuksen parjaukset häntä vastaan +tässä suhteessa pitävät paikkansa, saatamme ne sivuuttaa äänettömällä +ylenkatseella. Dio vakavissaan ilmoittaa, että Seneca se synnytti +Britanniassa kapinan äkkiä keräämällä hirvittävän summan, 40 miljoonaa +sestertsiä; mutta tämä on varmasti vain julkisen vihamiehen panettelua. +Palaamme tuonnempana Senecan varallisuuteen; mutta tässä me saatamme +myöntää, että se epäilemättä oli epämiellyttävää ja epäjohdonmukaista +filosoofissa, joka alituiseen ylisteli köyhyyttä, ja että se hänen +omassakin ajassaan aiheutti epäedullista huomiota, niinkuin saatamme +nähdä nimityksestä "_praedives_", "ylen äveriäs", "upporikas", jonka +hänelle antaa sekä satiirinen runoilija että vakava historioitsija. +Seneca oli täysin selvillä siitä, että tämä moite voitaisiin tehdä +häntä vastaan, ja täytyy myöntää, että ne perusteet, joilla hän +puolustautuu tutkielmassaan _Onnellisesta elämästä_, eivät ole aivan +johdonmukaiset tai tyydyttävät. + +Senecan poikavuodet sattuivat keisari Augustuksen loppuiän +aikaan, jolloin kansa, hallitsijansa viisaudesta ja varovaisesta +käyttäytymisestä huolimatta, alkoi selvästi älytä, että vapaudesta ei +ollut muuta jäänyt jäljelle kuin nimi. Hänen nuoruutensa ja ensi +miehuusikänsä kului Tiberiuksen kolmekolmattavuotisen hallituskauden +aikana, tuon kauhun hallituksen, jonka kestäessä roomalaismaailma oli +vaipunut kuolonkaltaiseen, pelottavan äänettömyyden ja turtumuksen +tilaan;[27] ja vaikkei hän joutunut persoonalliseen kosketukseen tämän +"petomaisen hirviön" kanssa, hän melko tiheään viittailee häneen ja +hänen konnamaiseen neuvonantajaansa Sejanukseen, jonka vaarallinen +valta niin äkkiä kukistui. Tähän aikaan mennessä hän ei ollut vielä +mieskohtaisesti tutustunut noihin rikoksiin ja kauhuihin, joista osansa +saavat ne miehet, jotka joutuvat likeisiin tekemisiin tyrannien kanssa. +Tämä tapahtui hänelle vasta Caius Caesarin hallitessa, josta me, +yksistään Senecan kirjoitusten nojalla, saatamme piirtää kuvan +"luonnollista kokoa". + +Caius Caesar oli Germanicuksen ja vanhemman Agrippinan poika. +Germanicus oli erittäin urhoollinen ja onnekas sotapäällikkö sekä +aikansa viisaimpia ja puhdastapaisimpia miehiä. Hänen vaimonsa +Agrippina oli uskollisuudessaan, siveydessään, lempeydessään, mielensä +ylevyydessä roomalaismatroonan todellinen perikuva korkeinta ja +puhtainta laatua. Omituista, että sellaisten vanhempain pojasta piti +tulla ihmisrodun kaikkein kurjimpia, julmimpia ja viheliäisimpiä +olentoja. Niin kuitenkin oli asianlaita: ja huomattava seikka on, että +tuskinpa yksikään tämän pariskunnan kuudesta lapsesta peri isänsä ja +äitinsä hyveitä, kun toisekseen kaksi heistä, Caius Caesar ja nuorempi +Agrippina, onnistuivat paheillaan ja rikoksillaan hankkimaan aivan +poikkeuksellisen saastaisen maineen. Tämä onneton tulos on osittain +saattanut johtua siitä huonosta ympäristöstä, jossa he saivat ensi +kasvatuksensa. Heidän isänsä Germanicus, joka urheutensa ja +menestystensä takia oli herättänyt epäluuloisen setänsä Tiberiuksen +kateuden, kavalasti myrkytettiin Syyriassa, ja tihutyö ilmeisesti +tehtiin keisarin tieten, ellei suorastaan hänen toimestaan. Agrippina +sai kärsiä lukemattomia julmia solvauksia ja karkoitettiin sitten +äärimmäiseen köyhyyteen Pandatarian saarelle. Vanhemmista veljeksistä +kaksi, Nero ja Drusus Germanicus, julistettiin valtion vihollisiksi; +Nero karkoitettiin Pontian saarelle ja siellä surmattiin; Drusus +teljettiin salaiseen vankeuteen palatsissa. Nuorimman, Caiuksen, +joka on paremmin tunnettu Caligulan nimellä, Tiberius kutsui +kunnottomuuksiensa tyyssijaan Caprille, ja siellä hän pelasti henkensä +vain mitä alhaisimmalla imartelulla ja mitä viekkaimmalla +alistuvaisuudella. Capri on pieni, sanomattoman suloinen saari Napolin +lahden ulommaisella äärellä. Sen maaperä on hedelmällinen, meri kirkas +ja kuulakas, tuulenhenki raitis ja terveellinen. Vaikka asemansa kautta +erillinen, se kuitenkin on helposti saavutettavissa Roomasta käsin. +Tähän aikaan, ennenkuin Vesuvius oli jälleen sytyttänyt nuo tuhoisat +tulet, jotka esiin syösten hautasivat laavan ja kuonan alle +Herculaneumin ja Pompeijin pikkukaupungit, se näköala, jota se +vallitsi, oli vieläkin ihastuttavampi kuin nyt. Viinitarhat ja +öljypuulehdot verhosivat kummankin puolen tätä verratonta lahtea, +suorastaan alas vesilinjaan asti, jossa kirkkaat sinivedet näyttivät +väreilyllään suutelevan rannan kirjokiviä. Kyljet täynnä viehättäviä +huviloita ja onnellisia kyliä kohosi kaiken yläpuolelle tulivuoren +jättimäinen kartio, joka oli tuntunut sammuneelta jo vuosisatoja ja +jota, kraateria myöten, peitti rehevä kasvullisuus. Sellainen oli se +ihastuttava koti, jonka Tiberius ikuisiksi ajoiksi tahrasi valitessaan +sen vanhuutensa syrjäiseksi tyyssijaksi. Täällä hän heittäysi +kaikkinaisen hienostuneen turmeluksen valtaan ja täältä hän, yleisen +käsityksen mukaan ihmisistä kurjin, kirjoitti senaatille sen +muistettavan kirjeen, jossa hän tunnustaa jokapäiväisen, sanomattoman +kurjuutensa syyttävän omantunnon tuskissa, joita ei yksinäisyys eikä +valta voineet auttaa häntä pakenemaan. + +Ei milloinkaan ole kauniimpi maisema kokenut pahempaa alennusta; ja +täällä, jossakussa niistä kahdestatoista huvilasta, jotka Tiberius oli +rakentanut, ja siniluolien keskellä, jotka hänen käskystään oli +muovailtu, nuori Caius[28] kasvoi mieheksi. Se olisi ollut kaamea koulu +jalommallekin luonteelle; epäkelvolle ja verenhimoiselle luonteelle +niinkuin Caiuksen se oli täydellinen turmio. Mutta vaikka hän oli niin +orjamaisen nöyrä keisarille, että aiheutti tuon kompasanan, että +koskaan ei ole ollut ilkeämpää mestaria eikä koskaan kyyristelevämpää +orjaa -- vaikka hän peitti täydellisesti kaiken suuttumuksen ilmeen +äitinsä ja veljiensä kauhistuttavan kuoleman johdosta, vaikka hän +uskollisesti heijasti isäntänsä katseita ja huolellisesti kaiutti hänen +joka sanaansa -- niin sittenkään hän ei tuolla pohjattomalla +teeskentelyllä, jota moinen asema vaati, onnistunut salaamaan +Tiberiuksen läpitunkevalta katseelta luonteensa oikeata julmuutta. +Koska hän ei ollut keisarikunnan laillinen perijä -- sillä Tiberius +Gemellus, Tiberiuksen nuori pojanpoika, oli vielä elossa ja Caius oli +syntymänsä kautta vain hänen veljensä pojanpoika -- hän tuli +välikappaleeksi pretoriaanien päämiehen Macron ja hänen vaimonsa Ennian +vehkeissä. Eräs hänen parhaita ystäviään oli Herodes Agrippa,[29] joka +tapatti apostoli Jaakobin ja vangitutti Pietarin ja jonka traagillinen +kohtalo on mainittuna Apostolien Tekojen kahdennessatoista luvussa. Kun +Caius eräässä tilaisuudessa oli herjannut diktaattori Sullaa, Tiberius +halveksien huomautti, että hän saisi kaikki Sullan paheet, vaan ei +yhtään hänen hyveistään; ja toisen kerran, kun Caius oli riidellyt +orpanansa kanssa, keisari kyynelsilmin syleili nuorta lapsenlastaan ja +sanoi otsaansa rypistelevälle Caiukselle, tuollaisella omituisella +aavistuksen neronleimauksella, jonkalaisista toisinaan saamme lukea +historiassa: "Miksi olet niin kärkäs? Kerran vielä tapat tämän pojan ja +joku toinen murhaa sinut." Jotkut ovat uskoneet, että Tiberius +tahallisesti tuki tarkoitusta, että Caius saisi periä hänen +valtaistuimensa, jotta Rooma leppeämmin muistelisi häntä vieläkin +pahemman hirviön sitä tyrannisoidessa. Roomalaisetkin, jotka +erikoisella kiintymyksellä kunnioittivat Germanicuksen perhettä, +näyttivät varhain menettäneen kaiken toivonsa Caiuksen suhteen. He +odottivat vain vähän parannusta, kun hallitsijana olisi pahantapainen +poika, "joka ei tietänyt mitään ja oli kasvanut paheissa", jota +varmaankin Macro pääsisi vallitsemaan ja jonka aikana saataisiin nähdä +vielä pahempi Tiberius ja vielä pahempi Sejanus. + +Viimeinpä terveys ja tarmo loppuivat Tiberiukseltakin, mutta ei hänen +tavanomainen teeskentelynsä. Hän säilytti saman taipumattoman sielun ja +jäykän käytöksen sekä koetti hitaan määräperäisellä puhetavallaan, +toisinaan myös keinotekoisella puheliaisuudella salata lähestyvän +loppunsa. Rauhatonna muutettuaan asuntoa hän lopulta asettui erääseen +huvilaan Misenumissa, joka oli aikanaan kuulunut ylellisen komealle +Lucullukselle. Siellä paljastui hänen terveytensä todellinen tila. +Charicles, etevä lääkäri, joka oli käynyt ystävällisellä vierailulla, +sai, suudellessaan hänen kättänsä jäähyväisiksi, tunnustelleeksi hänen +valtimoaan. Tiberius epäili, että niin oli laita, mutta salasi +tyytymättömyytensä ja käski panna toimeen kemut, ikäänkuin ystävänsä +läksiäisiksi, ja viipyi pöydässä tavallista pitempään. Samantapainen +tarina kerrotaan Ludvig XIV:sta, joka älyten hovilaistensa +kuiskauksista, että he uskoivat hänen olevan kuolemaisillaan, söi +tavallista vankemman päivällisen itsenään kuolemansa päivänä ja +myrkyllisesti huomautti: "11 me semble que pour un homme qui va mourir +je ne mange pas mal." (Kuolevaksi mieheksi minä en näytä syövän +niinkään huonosti.) Mutta Tiberiuksen varokeinoista huolimatta +Charicles sai ilmoitetuksi Macrolle, että keisari ei saattaisi elää +kahta päivää kauemmin. + +Heti alkoi salainen vehkeily. Hovi punoutui puolueisiin ja +nurkkakuntiin. Kiireellisiä sanansaattajia lähetettiin maakuntiin ja +sotajoukkojen luo. Viimein, maaliskuun 16 päivänä, luultiin Tiberiuksen +vetäneen viimeisen henkäyksensä. Aivan samaten kuin Ludvig XV:n +kuollessa äkkiä kuului kuin ukkosen jyrinä, kun hovilaiset kiirehtivät +pitkin käytäviä onnittelemaan Ludvig XVI:tta kuuluisin sanoin: "Le roi +est mort, vive le roi!" samoin tuossa tuokiossa kerääntyi tungeksiva +ihmisjoukko onnitteluinensa Caiuksen ympärille, kun hän tuli ulos +palatsista ottaakseen käsiinsä keisarillisen vallan. Äkkiä saapui +heidän korviinsa sanoma, että Tiberius oli jälleen saanut näkönsä ja +puheenlahjansa. Seneca sanoo, että kun keisari tunsi viimeisen hetkensä +olevan läsnä, hän oli ottanut pois sormuksen sormestaan ja pitäen sitä +nyrkkiin puristetussa kädessään kauan maannut liikkumatta. Kun hän +sitten kutsui palvelijoitaan eikä kukaan vastannut hänen kutsuunsa, +nousi hän vuoteeltaan, mutta voimat pettivät ja muutaman horjuvan +askeleen jälkeen hän kaatui suulleen maahan. + +Nämä uutiset olivat yhtä yllättävät kuin salaliittolaisten kesken +Adonian pidoissa, kun he saivat tiedon kuolevan Davidin viime +toimenpiteistä. Kauhuissaan kaikki hajaantuivat eri tahoille, +ja toiset teeskentelivät surua, toiset tietämättömyyttä siitä, mitä +tapahtui. Typertyneessä äänettömyydessä Caius odotti kuolemaa vallan +asemesta. Macro yksin ei menettänyt mielenmalttiaan. Pelottomana hän +määräsi, että vanhus tukahutettaisiin läjäämällä hänen päällensä +vaatteita ja jokaisen tulisi sitten lähteä huoneesta. Sellainen +oli keisari Tiberiuksen surkea ja säälittävä loppu, ikänsä +kahdeksannellakahdeksatta vuodella. Sellainen oli kuolema ja niin kurja +oli ollut elämä miehen, jolle kiusaaja jo oli antanut "kaikki maailman +valtakunnat ja niiden kunnian", sittenkun niillä oli yrittänyt kiusata +Jumalan Poikaa. Että tällainen mies oli maailman mahtavimpana +hallitsijana siihen aikaan, kun sen todellinen kuningas eleli +maalaisena matalassa käsityöläiskodissaan Nasaretissa, on tosiseikka, +omiansa herättämään monta vakavaa ajatusta... + + + + +5 Luku. + +CAIUKSEN HALLITUS. + + +Kuvaillessaan suuren englantilaisen hallitsijan Edvard III:n hylättyä +kuolinvuodetta sanoo runoilija Gray: + + "Kurjana hän lepää paarillansa! + Ei sydän sääli, ei silmä suo + Edes kyyneltä hautajaissaatoks'. + + * * * + + Vaan sankka parvi auringon tuon nostaman? + Mennyt: Aamua nousevaa vastaan. + Kauniisti hymyää Huomen, lämmin on lännen tuuli, + Sinikirkkaana loistaa maa, hänen nyt. + Koruvaatteissa haaksikin kultainen ui; + Nuoruus kokassa teiskaa, perää pitää Ilo; + Ei piittaa tuulispäästä, mi vuottaa, + Levossa synkäss', ehtoolta saalistaan." + +Tämän kohdan viimeiset säkeet soveltuisivat Caius Caesariin. Ei mitään +kaunista tahi iloista liittynyt edes hänen hallituksensa alkuunkaan. +Alusta loppuun se oli raivoavan mielettömyyden, hekuman ja veren +hallitusta. Hänen suvussaan oli perinnöllinen mielipuolisuuden piirre, +jota oli omiansa kehittämään se seikka, että he olivat joutuneet +keisarillisen itsevaltiuden pyörryttävälle kukkulalle, ja joka +tavallisesti ilmeni hirvittävissä ja luonnottomissa rikoksissa. Jos +rupeaisimme etsimään vertaista Caius Caesarille, niin keksimme sen +Tanskan Kristian VII:n tai Venäjän Paavalin historiasta. Kaikissa +kolmessa me kohtaamme saman kaamean kalpeuden, saman unettomuuden, joka +ajoi heidät öisin nousemaan ylös mittailemaan huoneitansa, saman +herkeämättömän epäilyksen, saman sammumattoman julmuuden ja kidutuksen +himon. Pian hän käytti tilaisuutta vapautuakseen hyväntekijöistään, +Macrosta ja Enniasta, sekä kilpailijastaan, nuoresta Tiberiuksesta. Ja +hänen hallituksensa jatko oli sarja mielettömiä hurjasteluja. Meille ei +ole säilynyt sitä osaa Tacituksen verrattomista Annaleista, joka kertoi +Caiuksen hallituksesta, mutta enemmän kuin kyllin kuohuttamaan ja +kauhistamaan mieliä on säilynyt Senecan hajanaisissa piirrelmissä ja +Suetoniuksen latinan- sekä Dio Cassiuksen kreikankielisissä +kertomuksissa. + +Hänen mielettömyytensä ilmeni toisinaan järjettömänä mässäyksenä, kun +hän esim. järjestytti yli 8.000 puntaa maksavat illalliset; toisinaan +hullunkurisessa ja mauttomassa vaatetusparressa, kun hän esim. esiintyi +julkisuudessa naisen sukissa, kullalla ja helmillä kirjailluissa; +toisinaan persoonallisina loukkauksina ja solvauksina Rooman kaikkiakin +säätyjä ja luokkia vastaan, niin että hän saattoi kutsua illalliselle +senaattorin ja esittää hänelle humalaisen maljoja juuri samana iltana, +jolloin oli tuominnut kuolemaan hänen poikansa; toisinaan lopen +hourupäisenä herjauksena, kun hän esim. julmasti vihoitteli Jupiterille +siitä, että tämä rohkeni jyristä hänen ollessaan illallistamassa tahi +teatterinäytäntöä katsomassa; mutta etenkin se ilmeni sammumattomana +julmuutena, jonka johdosta Seneca antaa hänelle nimityksen "bellua" eli +"villipeto" ja sanoo, että hän näyttää olleen luotu "ihmisrodun +häväistykseksi ja perikadoksi". + +Ottakaamme Senecan kirjoituksista yksi ainoa kohta vahvistamaan hänen +huomautustansa, "että hän äärettömästi himosi ihmisverta, jota hän +käski vuodattamaan läsnäollessaan niin innokkaasti, ikäänkuin olisi +valmis juomaan sitä omin huulin". Hän sanoo, että keisari eräänä +päivänä ruoskitutti ja kidutti konsuli- ja qæstoriperheitten jäseniä, +ritareita ja senaattoreita, ei tutkiakseen heitä, vaan sulasta oikusta +ja raivosta; tosissaan hän mietti koko senaatin teurastusta; hänhän se +julkilausui toivomuksen, että Rooman kansalla olisi vain yksi niska, +jotta hän yhdellä ainoalla iskulla saisi sen katkaistuksi; hän vaiensi +uhriensa huudot tai syytteet milloin työntäen sienen heidän suuhunsa, +milloin tukkien heidän suunsa heidän omilla rikkiraastetuilla +vaatteillaan, milloin leikkauttamalla heiltä kielen, ennenkuin heidät +heitettiin pedoille. Eräässä tilaisuudessa hän nousi kemuistaan ja +vaati töppösiään, joita piteli eräs orja vierasten lepäillessä +patjoillaan, ja niin kärkäs hän oli näkemään kuolemaa, että kun hän +siinä vaelsi lampunvalossa edestakaisin katollisessa pylväskäytävässään +naisten ja senaattorien seurassa, hän tuolloin tällöin käski katkaista +jonkun onnettoman uhrinsa pään siinä silmiensä edessä. + +Kuinka sanomatonta pelkoa ja inhoa jotkut näistä Caesareista herättivät +aikalaisissa, siitä on räikeänä todistuksena se seikka, että jo heidän +pelkkä näkönsä kuuluu tehneen levottomaksi. Appensa Agricolan +elämäkerrassa Tacitus mainitsee, mikä värisyttävä muisto häneen oli +jäänyt näytäntöjä katsovan Domitianuksen punaisista kasvoista. Seneca +puhuu eräässä paikassa kovaonnisista, joille on rangaistukseksi +määrätty kivitys, miekka, tuli ja _Caius_; eräässä toisessa hän sanoo, +että keisari oli kiduttanut vihaisimpia roomalaisia kaikella, mikä +suinkin saattoi aiheuttaa syvintä kuolemantuskaa, -- köysillä, +piinapenkillä, tulella ja, ikäänkuin siinä olisi pahin kidutus +kaikista, näyllään. Mitä laatua se oli, sen saamme tietää Senecalta +itseltään: "Hänen kasvonsa olivat aavemaisen kalvakat, katse mieletön; +hänen tuikeat, kiillottomat silmänsä puoliksi peittyivät kurttuun +vedettyjen kulmakarvojen alle; hänen rujomuotoinen päänsä oli osaksi +kalju, osaksi värjättyjen hiusten peittämä; niskassa kasvoivat +harjaksentapaiset, raajat olivat heikot ja jalat epämuotoiset." Voi +sitä kansaa, jota painaa raa'an itsevaltiaan kantapää; kolminkerroin +voi sitä kansaa, joka saattaa sietää niin eläimellistä despoottia kuin +tätä. Vaan senpä kansan keskuudessa eli Seneca ja sen despootin aikana +kului hänen ensi miehuutensa ikä. + + Kansan mikä useammin turmelukseen veikään + Ja paheitten kautta syöksi orjuuteen + Kuin että huoleton orjuus toki sentään + Enemmän viehättää kuin vapaus vaivoineen? + +Caius Caesarin omituisuuksiin kuului, että hän vihasi kaiken etevyyden +olemassaoloakin. Hänen oli tapa häväistä ja solvata itseään jumaliakin +ja karsaasti katsella Apollonkin ja Jupiterin patsaita Kapitolilla. Hän +harkitsi Homeron hävittämistä ja käski poistaa kaikista kirjastoista +Liviuksen ja Virgiliuksen teokset, siksi ettei voinut sietää heidän +ylistämistänsä. Hän määräsi kuolemaan Julius Græcinuksen, ei mistään +muusta syystä kuin siitä, "että hän oli parempi mies kuin tyrannin etu +salli kenenkään olla"; sillä, kuten Plinius kertoo, Caesarit +kannaltansa pitivät parempina paheellisia kuin kunnon kansalaisia. Oli +siis tuskin uskottavaa, että sellainen mies tyynin mielin näkisi +Senecan maineen nousemistaan nousevan. Tähän saakka tämä nuori mies, +joka oli Caiuksen tullessa hallitukseen viidenneljättä vanha, ei ollut +kirjoittanut mitään filosoofista teosta, mutta kaiken todennäköisyyden +mukaan hän oli julkaissut ensimmäiset, vaan ei enää olemassa olevat +tutkielmansa "maanjäristyksistä", "taikauskosta" sekä kirjansa +_Intiasta_ ja _Egyptinmaan tavoista_, noitten varhain tehtyjen matkojen +tuloksia. Luultavaa myöskin on, että hän oli julkisesti yleisölle +lukenut joitakuita noista murhenäytelmistä, jotka ovat säilyneet +jälkimaailmalle hänen nimellään ja joitten kokoonpanossa hän varmaankin +on ollut osallisena. Kaikki nämä teokset ja etenkin se ylistys, jota +hän runoteoksia julkilukemalla oli osakseen saanut, lienevät hankkineet +hänelle sen suuren kirjallisen maineen, jonka tiedämme hänen +saavuttaneen. Keisarin kateutta ja vihaa ei kuitenkaan ollut herättänyt +tämä maine, vaan hänen oikeussalissa pitämäinsä puheitten loistava +kaunopuheisuus. Caius mairitteli mieltänsä sillä, että hänelläkin oli +kaunopuheisuuden lahja; ja, kumma sanoa, häneltä onkin olemassa +joitakuita irrallisia lauselmia, jotka näyttävät osoittavan, että hän, +valoisina välihetkinä, ei suinkaan ollut vailla hengen älyä ja +terävyyttä. Todellista huumoria ja kekseliäisyyttä on esimerkiksi +pilkkanimissä "kultainen lammas", jonka hän antoi rikkaalle ja +säyseälle Silanukselle, ja "hamepukuinen Odysseus", jolla hän nimitti +isoäitiänsä, kunnianarvoisata Liviaa. Pari lyhyttä, purevaa, +epigrammantapaista arvostelua Senecan tyylistä ei ole kokonaan vailla +totuutta; hän kutsui Senecan teoksia _commissiones meras_,[30] eli +pelkkää paraatia. Tällä lauselmalla hän, sattuvasti kylläkin, sai ilmi +eräänlaisen teatraalisen, turhan pedanttisen, koulumestari- ja +professorimaisen luonteen Senecan kirjoitustavassa, sen retoorisen +kirjailun ja antiteesin sekä toisekseen siinä tuntuvan miehekkään +yksinkertaisuuden ja voiman puutteen. Eräässä toisessa huomautuksessa +hän osoitaksen vieläkin onnistuneemmaksi kriitikoksi. Hänestä näet +Senecan kirjoitukset olivat "_arena sine calce_", "hietaa vailla +kalkkia", eli, niinkuin ehkä voisi sanoa, "hieta-aavikko". Tämä +epigrammi osoittaa todellista kriitillistä kykyä. Täsmällisesti se +paljastaa Senecan lyhyet, yhtäjaksoisuutta kaipaavat mietelauselmat, +jotka usein ovat kokoonpannut irrallisista antiteeseistä. Tämä +arvostelu käy yksiin Malebranchen huvittavan vertauksen kanssa, että +Senecan kirjoitustapa, alituisine ja turhanpäiväisine neuvoineen, +johdattaa hänen mieleensä tanssijan, joka lopettaa siihen mistä +aloitti. + +Mutta Caius ei tyytynyt vain lausumaan näppäriä ja pahansisuisia +arvosteluja. Kun Seneca eräässä tilaisuudessa piti oikeudenistunnossa +puheen hänen läsnäollen, sytytti puhujan voimakas ja loistava esitys +Caiuksessa niin polttavan kateuden ja vihan, että hän heti merkitsi +hänet viipymättä mestattavaksi. Jos Seneca olisi kuollut tällä +ikäkaudellaan, olisi hän oletettavasti jäänyt kutakuinkin +tuntemattomaksi ja jättänyt kenties vain harvoja jälkiä +olemassaolostaan lukuunottamatta muutamia murhenäytelmiä, joiden +alkuperä on epätietoinen, ja mahdollisesti ohimenevän maininnan Dion +tai Tacituksen kirjoissa. Mutta kohtalo varasi hänelle paljon +loistavamman uran, josta on paljonkin sanomista. Eräs Caiuksen +suosikeista kuiskasi keisarille, että oli tarpeetonta sammuttaa riutuva +liekki, että puhujan terveys oli niin heikko, että luonnollinen kuolema +rasittavan työskentelyn kutsumana piankin poistaisi hänet tyrannin +tieltä. + +Koko sen vain muutamia vuosia pitkän ajan, minkä Caiuksen hallitus enää +kesti, Seneca, ajoissa varoitettuna, pysyi kerrassaan syrjässä ja +tuossa pakollisessa joutilaisuudessaan rautaisen ahkerana hankki +itselleen tietomäärän, runsaan kuin tietosanakirja. "Ei yksikään +päiväni", sanoo hän eräällä myöhäisemmällä ajalla kuvaillen, kuinka +vietti tämän aikansa, "kulu täydellisessä toimettomuudessa. Minä +riistän osan yöstäkin tutkimuksiini. Uneen en saa joutoaikaa, vaan +vaivun siihen, ja minä pidän silmäni työssä, vaikka ne ovat väsyneet ja +raukeat unettomuudesta. Pysyn loitolla en ainoastaan ihmisistä, vaan +asioistakin, ja etenkin omistani. Työskentelen jälkimaailmaa varten; +minä kirjoittelen seikkoja, joita heidän saattaa olla hyödyllistä +tietää. Minä uskon sille näissä kirjoituksissa terveellisiä varoituksia +-- sekoituksia, jotka tavallaan sisältävät hyödyllisiä lääkkeitä." + +Mutta Caiuksen päivät saivat äkillisen lopun. Hänen törkeät ja ennen +kuulumattomat solvauksensa Valerius Asiaticusta ja Cassius Chæreaa +kohtaan vetivät hänen päällensä ansaitun koston. Lisätodistus, jos +todistusta kaivattaneen, keisarivallan aikuisen Rooman alennuksesta on, +että hän ei saanut palkkaansa kansalta, jota hän oli veroilla +raskauttanut, ei sotamiehiltä, joita hän oli uhkaillut teilata +rykmentittäin; ei ritareilta, joita hän laumoittain oli surmauttanut; +ei ylimyksiltä, joita hän melkein järjestään oli kohdellut julkean +häpäisevästi; eipä edes senaatilta, jota loistoisaa virkakuntaa hän oli +kaikissa tilaisuuksissa tahallisesti herjannut ja vihanpurkauksin +sättinyt -- vaan yksityistä solvaustaan kostavalta sotilaalta. +Pretoriaanien kohortin päämiehellä tribuuni Cassius Chærealla oli näet +heikko, ohut ääni, ja tämän äänensä takia hän joutui keisarillisen +hulluttelijan karkean ja herjaavan naljailun esineeksi. Mutta hänpä +päätti kostaa solvauksen ja samalla kertaa vapauttaa maailman +hirviöstä. Hän sai muutamia kumppaneita salaliittoon, joka kuitenkin +melkeinpä oli mennä hukkaan päättäväisyyden puutteessa. Kokonaista +neljä päivää he empivät, kun Caius joka päivä omassa persoonassaan +istui johtamassa verisiä kilpaleikkejä amfiteatterissa. Viidentenä +päivänä (tammikuun 24:nä v. 41), pahoinvoipana ylenpalttisen +illallisensa jälkeen, hän oli haluton palaamaan leikkejä katsomaan, +mutta lopulta kuitenkin nousi ylös seuralaistensa hartaita rukouksia +totellen. Holvattu käytävä vei palatsista sirkukseen, ja tässä +käytävässä Caius kohtasi joukon ylhäisiä aasialaisia nuorukaisia, +joitten oli määrä tanssia pyrrholainen tanssi ja laulaa hänelle +ylistyslaulu näyttämöltä. Caius halusi saada kuulla heidän esityksensä +heti paikalla, mutta heidän johtajansa esteli: äänet olisivat käheät +itse näytännössä. Sillä hetkellä Chærea kysyi häneltä yön tunnussanaa. +Hän ilmoitti tunnussanaksi "Jupiter". "Ota hänet koko vihassaan!" +huudahti Chærea iskien häntä kurkkuun, ja melkeinpä samalla hetkellä +Sabinuksen lyönti halkaisi tyrannin leukapielen ja painoi hänet +polvilleen. Hän kyyristyi kokoon varjellakseen itseään enemmiltä +iskuilta ääneen huutaen: "Minä elän! Minä elän!" Hänen kantotuolinsa +kantajat ryntäsivät hänen avukseen ja löivät seipäillään, mutta Caius +kaatui saatuaan kolmekymmentä haavaa. Jättäen ruumiin virumaan +verissään salaliittolaiset syöksyivät ulos palatsista neuvotellakseen +senaatin kanssa vanhan tasavallan jälleen voimaan saattamisesta. Samana +yönä murhan jälkeen konsulit antoivat Chærealle kauan sitten unhotetun +tunnussanan "Vapaus". Mutta tämä pieni toivon pilkahdus osoittausi +aivan petolliseksi. Uskottiin, että murhatun mielipuolen levoton henki +kummitteli palatsissa, ja kauan ennenkuin ruumis oli säädyllisten +hautajaisten jälkeen viety lepokammioon, oli uusi keisari Juliusten +suuresta suvusta varmasti istutettu valtaistuimelle. + + + + +6 Luku. + +CLAUDIUKSEN HALLITUS JA SENECAN MAASTAKARKOITUS. + + +Senaattorien neuvotellessa sotilaat toimivat. Heille sanoi oikea, +vaikka karkea vaisto, että kansanvaltaisen vapauden entisten muotojen +uudistaminen olisi yhtä mahdoton kuin hyödytönkin yritys, ja ainoa +kysymys oli heille, kuka kilpailijoista nostettaisiin tyhjälle +valtaistuimelle. Kumma sanoa, näitten kilpailijain kesken ei kukaan +näytä koskaan ajatelleenkaan sitä ruhtinasta, josta tuli uusi +hallitsija. + +Tähän aikaan eleli palatsissa suuren Germanicuksen veli ja niinmuodoin +keisari-vainajan setä, nimeltä Claudius Caesar. Sekä sielun että +ruumiin puolesta heikontuneena alinomaisissa taudeissa lapsuutensa +aikana tämä onneton orpo nuorukainen oli elänyt halveksittuna ja +huomaamattomana sukulaisten parissa, jotka syvästi häpesivät häntä. +Hänen äitinsä Antonia kutsui häntä kuvatukseksi, jonka luonto oli +aloittanut, mutta ei koskaan päähän saattanut; ja hän tapasi sanoa -- +niinkuin kuulemma suuren Wellingtonin herttuan äitikin -- tyhmästä +henkilöstä: "Siinäpä suurempi hölmö kuin poikani Claudius". Hänen +isoäitinsä Livia harvoin alentui puhuttelemaan häntä paitsi mitä +lyhimmin ja ylenkatseellisimmin sanoin. Hänen sisarensa Livilla kammosi +jo pelkkää ajatustakin, että hänestä milloinkaan tulisi keisari. +Augustus, adopteerauksen kautta hänen isoisänsä, koetti mikäli +mahdollista pidättää häntä poissa näkyvistä löylynlyömänä[31] ja +hävettävänä perheenjäsenenä, epäsi häneltä kaikki julkiset +kunnianosoitukset ja jätti hänelle mitä viheliäisimmän jälkisäädöksen. +Etsiessään seuraajata itselleen Tiberius kylmästi sivuutti hänet hänen +puuttuvan järkensä tähden. Caius piti häntä omien pommiensa +maalitauluna ja kehnoimpien pilkkakirveittensä alhaisen kujeilun +esineenä. Jos onneton Claudius myöhästyi päivälliseltä, oli joka paikka +otettu, ja kun hän hämmentyneenä vilkuili puolelle ja toiselle, niin +kaikki vain ivallisesti hymyilivät. Jos hän, mikä tavallisesti +tapahtui, aterian jälkeen vaipui uneen, niin häntä pommitettiin +öljymarjoilla ja taatelin kivillä tai vedettiin hänen käsiinsä karkeat +sukat, jotta saataisiin nähdä, kuinka hän äkkiä herätettynä niillä +hieroo silmiään. + +Tämä onneton olento nostettiin nyt kannattamaan keisarivallan raskasta +taakkaa. Saalistamisen tarkoituksessa nuuskien palatsissa oli muuan +tavallinen sotamies äkännyt jalkaparin pistävän esiin uudinten alta, +jotka verhosivat erään yläkäytävän sivuja. Hän tarttui näihin +jalkoihin, kysäisi, kuka ne omisti, ja veti esiin kömpelön, pelon +herpaiseman kuolevaisen, joka heti paiskausi hänen jalkoihinsa ja +hartaasti anoi armoa. Hän oli Claudius, joka tyrmistyneenä sitä +murhenäytelmää, jonka juuri oli nähnyt, oli siten yrittänyt piiloutua, +kunnes myrsky olisi ohi. "Mitä, tämähän on Germanicus!"[32] huudahti +sotamies, "tehdäänpä hänestä keisari!" Puoleksi piloilla, puoleksi +tosissaan he nostivat hänet olkapäilleen -- sillä kauhistus oli +kerrassaan lamauttanut hänen raajojensa voiman -- ja juoksujalkaa +kiidättivät hänet pretoriaanien leiriin. Surkeana ja tuskissaan hän +saapui leiriin, ohikulkijain parven säälimänä, he kun luulivat, että +häntä juoksutettiin mestattavaksi. Mutta sotamiehet, jotka hyvästi +tunsivat omat etunsa, ottivat hänet riemuhuudoin vastaan, sitäkin +suuremmalla syyllä, kun hän, turmiollisen esikuvan luoden, lupasi +heille yli 80 punnan lahjan miestä päälle. Nähdessään, mistä tuuli +kävi, notkea Agrippa (Apostolien tekojen XII luvun Herodes) tarjoutui +ajamaan hänen asiaansa senaatissa ja onnistui, osaksi todisteluilla, +osaksi uhkauksilla ja osaksi esittämällä, kuinka sittenkin oli jossain +määrin perusteltuja toiveita siitä, että hallitus edelliseen katsoen +paljon paranisi. + +Sillä vaikka Claudiusta oli syytetty pelaamisesta ja juoppoudesta, ei +häntä voitu syyttää mistään _pahemmista_ synneistä, olipa hän +menestyksellä laatinut muutamia kyhäyksiä, joiden nojalla häntä saattoi +pitää oppineena miehenä. Jos onnetar olisi kuolemaan saakka suonut +hänelle yksityisen miehen aseman, olisi hänestä saattanut tulla +perheensä Lucien Bonaparte -- tieteilevä ruhtinas, joka piti +kirjallisuuden viehätystä parempana kuin kunnianhimon kuohuja. Mikäli +hänestä kerrotaan, näyttää hän olleen jossain määrin arkeoloogi, +jossain määrin taas filoloogi. Säälien tätä nuorta mies parkaa, jota +niin kerrassaan laiminlyötiin, oli suuri historioitsija Livius +rohkaissut häntä historian tutkimiseen; ja hän on kirjoittanut +muistelmia omalta ajaltaan, muistelmia Augustuksesta, vieläpä +kansalaissodan historian Actiumin taistelusta asti, joka oli niin +todenperäinen ja suoramielinen, että hänen perheensä suuttuneena pisti +sen takavarikkoon, koska se muka oli uusi ja veres todistus hänen +typeryydestään. + +Sellainen oli se mies, joka viisikymmenvuotiaana tuli sivistyneen +maailman valtiaaksi. Hänellä on moniaita omituisia yhtäläisyyksiä +Englannin "ylen mahtavan ja pelätyn yksinvaltiaan", kuningas Jaakko I:n +kanssa. Molemmat olivat oppineita ja molemmat olivat tavattoman +älyttömiä;[33] molemmat olivat kirjailijoita ja molemmat pedantteja; +molemmat luovuttivat korkeimman valtansa arvottomille suosikeille ja +molemmat rikastuttivat näitä suosikkeja niin järjettömän anteliaasti, +että itse köyhtyivät. Molemmat olivat vasten tahtoaan joutuneet +näkemään veritöitä, ja siitä oli pelko heillä mennyt veriin. Vaikka +molemmat luonnostaan olivat hyvänsävyisiä, veti itsekkäisyys heitä +julmuuksiin; ja vaikka molemmat työteliäästi hoitivat tehtäviään, he +onnistuivat vain tekemään kuninkuuden naurunalaiseksi. Jaakko kuningas +piti Sir Walter Raleighia vankeudessa ja Claudius ajoi Senecan +maanpakoon. Mikäli tiedän ei tätä rinnakkaisilmiötä ole koskaan pantu +merkille, mutta se pitänee, luulen, paikkansa pienimpiäkin +yksityiskohtia myöten. + +Ensi töikseen hän kutsui veljentyttärensä Julian ja Agrippinan kotiin +maanpaosta, johon heidän veljensä oli heidät karkoittanut; ja molemmat +ruhtinattaret tulivat mahtavasti vaikuttamaan filosoofimme elämään. + +Mille puolelle Seneca lie asettunut noina hämmingin päivinä Caiuksen +murhan jälkeen, sitä emme tiedä. Jos hänellä olisi ollut johtava osa -- +jos hän olisi ollut yksi niitä, jotka Chærean tapaan vastustivat +Claudiuksen vaalia, koska se oli sekapäisen asettamista mielipuolen +tilalle -- tai jotka Sabinuksen lailla kieltäysivät elämästä toisen +Caesarin valtaan tultua -- me mahdollisesti olisimme kuulleet hänestä; +ja meidän täytyy sentähden tehdä se johtopäätös, että hän joko oli +vielä poissa Roomasta siinä yksinäisyydessä, jonne Caiuksen kademieli +oli hänet karkoittanut, tai että hän tyytyi äänettömänä tarkkaajana +katselemaan asiain menoa. On syytä huomata, että hänen elämäkertansa ei +ole kuin Ciceron, jonka elämän kaikkein vähäpätöisimpiinkin +yksityisseikkoihin me olemme tutustuneet, vaan että verho nousee ja +laskee yksityisten kohtausten edessä, jolloin pitkät ja tärkeät +ajanjaksot hänen historiastaan joutuvat äkilliseen valaistukseen tai +painuvat syvimpään varjoon. Hänen kirjeensä ja muut kirjoitelmansa +eivät liioin ole täynnä tuollaisia valtiollisia ja mieskohtaisia +viittauksia, jotka muodostavat niistä omatekoisen elämäkerran. +Poikkeuksetta ne koskettelevat yksinomaan filosoofisia kysymyksiä tahi +kohdistuvat muuten sellaisiin persoonallisiin muisteloihin, jotka +parhaiten voi kääntää jonkun stoalaisen mietelmän tai moraalisen +tunteenpurkauksen aiheeksi. Päättäen kuitenkin myöhemmistä tapahtumista +on varmaa, että Senecan on täytynyt käyttää tilaisuutta Caiuksen +kuoleman jälkeen sukeltautuakseen esiin valtiollisesta piilostaan ja +vallatakseen itselleen huomattavan ja loistavan aseman keisarin +hovissa. Hänen oman onnensa ja maineensa vuoksi olisi ollut hyvä, jos +hän, viisaampana ja miehekkäämpänä, olisi rakentanut elämänsä niiden +periaatteiden mukaan, joita julisti. Enimpinä aikoina on hovi, niinkuin +runoilija sanoo, + + Kerho kultainen, vaan vaaroja täynnä! + Tuhat paholaista sen pettävill' äärillä liehuu, + Loistavin haahmoin kiusaten kutsuu + Viattomuuden lujasta linnastansa, + +mutta Caiuksen, Claudiuksen, Neron hovi oli tosiaan sellainen paikka, +jossa vain harvat viisaat voivat saada jalansijaa ja vielä harvemmat +kunnon ihmiset. Eikä Seneca muuta voittanutkaan kunnianhimoisella +urallaan kuin että ensimmäinen keisari häntä epäili, toinen ajoi +maanpakoon ja kolmas surmasi. + +Claudiuksen ensimmäiset toimenpiteet osoittivat tunteellista ja +hyväntahtoista mielialaa; mutta pian kävi valitettavasti ilmi, että +hallituksen todellista valtaa piteli, ei avuton ja tylsä keisari, vaan +ken hyvänsä, kuka kulloinkin pystyi vaikuttamaan hänen hyvää +tarkoittavaan, mutta heikkoon luonteeseensa. Nyt oli asianlaita niin, +että Claudius oli jo kauan etsinyt ystävänsä ja uskottunsa +vapautettujen orjiensa riveistä. Samoin kuin Ludvig XI:n ja +Don Miguelin aikana näitten häiritsijäin parturit olivat +todelliset hallitusvallan käyttäjät, samoin Claudius oli pikemmin +yksityissihteerinsä Narcissuksen, kirjallisen neuvonantajansa +Polybiuksen ja kirjanpitäjänsä Pallaksen palvelija kuin käskijä. Neljäs +henkilö, jonka nimen raamattu meille mainitsee, oli eräs Claudiuksen +vapautettuja. Se oli Felix, Pallaksen veli, ja se prokuraattori, +joka, vaikka olikin ollut kolmen kuningattaren suosikki eli +rakastettu, vapisi heikon juutalaisen vangin koristelematonta +kaunopuheliaisuutta.[34] Sananparreksi muodostui näitten miesten +röyhkeys ja rikkaus; ja kun Claudius kerta päivitteli omaa köyhyyttään, +joku purevasti huomautti, "että hänellä olisi yltäkyllin, jos kaksi +hänen vapauttamaansa orjaa suostuisi ottamaan hänet osakkaaksi +liikkeeseensä". + +Mutta Claudiuksen nuoren ja kauniin vaimon, Valeria Messalinan, suosio +ja juonet hankkivat näille miehille lisääkin valtaa. Niinkuin kaikessa +muussa oli Claudius parka avioliitossaankin onnettomista onnettomin. +Hän eli aikana, jonka turmeluksen pöyristyttävin ilmiö oli, että sen +naiset olivat jos mahdollista astetta huonommat kuin sen miehet; ja +Claudiuksen surullinen kohtalo oli, niinkuin se lopulta oli hänen +perikatonsakin, että hän oli avioliiton kautta yhdistetty kaikkein +kehnoimpaan heistä kaikista. Ruhtinattaret sellaiset kuin pyhäin +kirjoittajain mainitsemat Berenike, Drusilla, Salome ja Herodias olivat +tähän aikaan perin yleinen ilmiö, mutta ei yksikään heistä ollut niin +irstas kuin Claudiuksen kaksi viimeistä vaimoa. Hän oli kihlattu eli +naitu ei vähemmän kuin viisi kertaa. Hänen ensimmäiseksi morsiamekseen +määrätty nainen oli syrjäytetty sen takia, että hänen vanhempansa +olivat loukanneet Augustusta; seuraava kuoli juuri heidän +hääpäivänänsä. Ensimmäisestä varsinaisesta vaimostaan, Urgulaniasta, +jonka hän oli nainut nuorella iällään, hänellä oli kaksi lasta Drusus +ja Claudia; Drusus kuoli tapaturmaisesti poikana, tukehtui näet, kun +lennosta suuhun sieppaamansa päärynä tarttui kurkkuun. Pian Claudian +syntymisen jälkeen Claudius havaitsi Urgulanian uskottomaksi, erosi +hänestä ja käski riisua lapsen alasti ja jättää kuolemaan. Toisen +vaimonsa Ælia Petinan kanssa Claudius ei näytä oikein sopineen ja erosi +hänestäkin. Hänen kolmas ja neljäs vaimonsa elivät ja voittivat +äärettömän tahratun maineen -- Valeria Messalina häpeämättömän +siveettömyytensä takia, Agrippina nuorempi häikäilemättömän +kunnianhimonsa kautta. Naimisiin mennessään saattoi Messalina tuskin +olla viisitoista vuotta vanha, vaan sittenkin hän heti anasti +valta-aseman ja turvasi sen itselleen mitä julkeimmin ja saastaisimmin +keinoin. + +Mutta niin ehdoton ei hänen valtansa kumminkaan ollut, ettei hänkin +olisi tuntenut pelkoa ja kateutta; ja niitä sytyttivät pääasiassa Julia +ja Agrippina, keisarin kaksi veljentytärtä. He olivat, samoin kuin hän +itsekin, loistavan kauniita ja paheellisia naisia, aivan yhtä valmiita +muodostamaan omia puolueitaan ja ottelemaan, niin pitkälle kuin +tohtivat, rohkean, mutta huolettoman kilpailijan ylivaltaa vastaan. +Hekin käyttivät oveluutensa, rikkautensa, arvonsa, valtiollisen +vaikutuksensa, henkilölliset viehätyksensä turvatakseen itselleen +kannattajajoukon, joka olisi valmis, sopivan hetken tullen, mihin +toimintaan tahansa. On tuskin uskottavaa, että Messalina olisi edes +puolisonsa omituisen ja odottamattoman triumfin ensi huumeessakaan +millään tyydytyksellä nähnyt, että he palaisivat maanpaosta. Luultavaa +on päinvastoin, että keisarin tahto toteutui tässä suhteessa vastoin +hänen nimenomaisia toivomuksiaan; niinpä tuli Germanicuksen kahden +tyttären pelkkä läsnäolo olemaan alituisena todistuksena hänen +vaikutusvaltansa rajoituksesta. + +Tähän aikaan, niinkuin tavallista rappeutuneitten kansojen +parissa, alenee roomalaisten historia pelkiksi kaskuiksi heidän +hallitsijoistaan. Onneksi meidän velvollisuutemme ei toki ole käydä +selvittelemään kaikkien vehkeitten ja vastavehkeitten _chronique +scandaleuse'a_, joka sietää tarkastelua yhtä vähän kuin Ranskan hovin +sisäiset kiistat maan historian pahimpina aikakausina. Saatamme vain +kysyä, mitä osaa filosoofi mahtoi näytellä sellaisessa hovissa. +Saatamme vain sanoa, että hänen asemansa siellä ei ole kunniaksi hänen +filosoofisille periaatteilleen; ja että meille hänen läsnäolonsa siellä +tuottaa yhtä vähän tyydytystä kuin maailmallinen ja pintapuolinen +piispa Mr. Fritchin taulussa "Kaarle II:n viimeinen sunnuntai +Whitehallissa". + +Ja sellainen epäjohdonmukaisuus ja häälyväisyys kätkee itseensä oman +kostonsa, ei ainoastaan niin, että vaikutus ja hyvä maine on mennyttä, +vaan että vauriot ovat vielä suoranaisemmat. Niin kävi Senecankin. +Eräät seikat -- kenties voittamaton vastenmielisyys Messalinan +ääretöntä irstaisuutta kohtaan -- näyttävät vieneen hänet tämän +kilpailijain puoluelaisiin. Messalina vain odotti tilaisuutta iskun +iskeäkseen. Julia, kenties nuorempana ja vähemmän vaikutusvaltaisena +sisaruksista, merkittiin ensimmäiseksi uhriksi, ja tilaisuus tuntui +suotuisalta kietomaan Senecankin hänen kukistukseensa. Hänen määrätön +rikkautensa, hänen suuri kuuluisuutensa, hänen loistavat hengenlahjansa +tekivät hänestä keisarinnan pelättävän vastustajan ja hänen +kilpailijoillensa arvokkaan liittolaisen. Päätettiin raivata pois +tieltä molemmat yhdellä tempauksella. Juliaa syytettiin luvattomasta +yhteydestä Senecan kanssa, hänet ajettiin ensin maanpakoon ja sitten +otettiin hengiltä. Seneca karkoitettiin Korsikan saaren hedelmättömille +ja tautisille rannoille. + +Ollen aikansa valistuneimpia miehiä olisi Senecan pitänyt saavuttaa +maine, joka olisi tehnyt mahdottomaksi moisen epäluulon; mutta meidän +tulee muistaa, että sellaisia syytöksiä, kuin tämä häntä vastaan tehty, +oli kaikkein helpointa keksiä, mutta kaikkein mahdottomin oli niitä +torjua. Kun ajattelemme, kutka olivat Senecan syyttäjiä, emme ole +velvoitetut uskomaan hänen syyllisyyttään. Hänen luonteensa oli tosin +valitettavan heikko ja aikakauden leväperäisyys sellaisissa asioissa +oli peloittavan demoralisoiva. Mutta hänen puolustuksekseen on olemassa +riittävästi seikkoja, jotka oikeuttavat meitä langettamaan tuomion: "ei +syypää". Ellemme kiinnitä liikanaisen suurta merkitystä hänen julkisten +vihamiestensä katkeraan parjaukseen, on meillä oikeus väittää, että +hänen elämänsä yleinen luonne on kyllin ilmeinen ja selvä vapauttamaan +hänet todistamattomasta syytteestä. + +Juliaan nähden Suetonius nimenomaan sanoo, että rikos, josta häntä +syytettiin, oli epäiltävä ja että hänet tuomittiin kuulematta. Seneca +taas otettiin tutkittavaksi senaatissa ja julistettiin syylliseksi. Hän +kertoo, että Claudius ei häntä kaatanut, vaan että, kun hänet oli saatu +kukistetuksi, keisari pikemminkin tuki häntä jumalaisella kädellään +lievennystä löytäen, "hän rukoili senaattia minun puolestani; hän ei +ainoastaan _lahjoittanut_ henkeäni, vaan _kerjäsikin_ sitä minulle. +Olkoon hänen vallassansa harkita", lisää Seneca makeinta mairittelua +käyttäen, "missä valossa hän tahtoo asiaani katseltavan; joko hänen +oikeudenmukaisuutensa asian ratkaisee tahi hänen armonsa sen tekee, +asia aina kääntyy hyvinpäin. Kiitollisuuteni hän joka tapauksessa +ansaitsee, johtukoon hänen lopullinen vakuutuksensa minun +viattomuudestani siitä mitä hän tietää tai armossaan tahtoo." + +Tämän kohdan nojalla me saatamme päätellä, mitenkä asianlaita oli. +Messalinan ahneus oli niin tyydyttämätön, että kun Senecan ääretöntä +omaisuutta ei otettukaan takavarikkoon, meillä on siinä todistus, +jonkunlainen ainakin, että hänen pelkonsa tai vihansa Senecaa kohtaan +ei ollut hillitön. Vaikka onkin merkille pantavaa, että häntä Senecan +kirjoituksissa vain sivumennen mainitaan, vaan ei koskaan herjauksin, +ei sittenkään saata olla epäilystä siitä, että syyte esitettiin +senaatissa hänen yllytyksestään; että Claudius, hyvin köykäisen +neuvottelun jälkeen tai oikeastaan ei minkään, tuli tahi oli tulevinaan +vakuutetuksi Senecan syyllisyydestä; että senaattorit, tavanomaisessa +matelevassa orjamaisuudessaan, heti äänestivät hänet syypääksi +maankavallukseen ja tuomitsivat hänet kuolemaan ja hänen omaisuutensa +takavarikkoon; ja että Claudius, ehkä kunnioituksesta kirjallisuutta +kohtaan, ehkä Agrippinan tahi jonkun vaikutusvaltaisen vapautettunsa +välityksestä antoi anteeksi osan hänen rangaistuksestaan, juuri niin +kuin kuningas Jaakko I antoi anteeksi raskaimmat erät Francis Baconille +tuomitusta rangaistuksesta. + +Ei Claudiuksen mielipide eikä senaatin langettama tuomio muodosta +vähintäkään pätevää todistetta häntä vastaan. Senaatti oli tähän aikaan +niin matalamielinen ja niin kauhun täyttämä, että muutamassa +tilaisuudessa keisarin erään vapautetun orjan pelkkä umpimähkäinen +syytössana riitti yllyttämään heidät erästä joukostansa vastaan, niin +että he lävistivät hänet siihen paikkaan rautaisilla piirtimillään. +Mitä tulee Claudius parkaan, niin hänen oikeudenhoitonsa, niin +malttavaa ja uurastavaa kuin olikin, oli jo muodostunut julkisen pilan +aiheeksi. Eräässä tilaisuudessa hän julisti ja tauluunsa piirsi sen +viisaan tuomion, "että hän yhtyy niihin, joilla on totuus puolellaan". +Toisessa tilaisuudessa joku alhainen kreikkalainen, jonka asia joutui +hänen eteensä, tuli niin kärsimättömäksi hänen typeryytensä takia, että +ääneen huudahti: "Vanha hupsu sinä olet!" Ei ole kerrottu, että +kreikkalaista rangaistiin. Roomalaisten tavat sallivat runsaan annoksen +mieskohtaista ivaa ja karkeutta. Kerrotaan, että eräässä tilaisuudessa +hirveä ja verinen Caligulakin, nähdessään jonkun maaseutulaisen +myhäilevän, kutsui hänet luokseen ja uteli, mitä tämä nauroi. "Sinua", +vastasi mies, "sinä näytät sellaiselta veijarilta." Julma tyranni +siihen määrään ällistyi tapahtuman koomillisuudesta, ettei piitannut +siitä sen enempää. Muuan roomalainen ritari, jota vastaan oli keksaistu +joku roskainen juttu ja joka näki Claudiuksen kuuntelevan mitä +joutavinta ja halveksittavinta todistelua häntä vastaan, suuttui moista +hirveää tökeryyttä ja nakkasi kynänsä ja taulunsa häntä vasten kasvoja +niin tuimasti, että leukaan tuli haava. Keisarin omituinen +hajamielisyys antoi sekin aihetta tuhansiin kaskuihin. Muun muassa +kerrotaan, että kun eräät tuomitut pahantekijät olivat menossa +taistelemaan miekkailijoina ja ennen kilpailuja tervehtivät häntä +ylevillä sanoilla: "Ave, Imperator, morituri te salutamus!" (Terve, +keisari, kuolemaan mennen me sinua tervehdämme!), hän vastasi omituisen +nurinkurisesti: "Avete vos!" (Terve teillekin!), minkä vastauksen he +käsittivät armahduksen merkiksi eivätkä tahtoneet käydä tappelemaan, +ennenkuin keisarin eleet heidät siihen pakottivat. + +Sellaisten tuomarien kuin Claudiuksen ja hänen senaattinsa tuomio on +hyvin vähäarvoinen miehen viattomuuteen tahi syyllisyyteen katsoen; +mutta tuomio lankesi joka tapauksessa niin, että Seneca oli +karkoitettava Korsikan saarelle. + + + + +7 Luku. + +SENECA MAANPAOSSA. + + +Sitenpä Seneca v. 41, parhaassa iässänsä ja täysissä sielunvoimissa, +nimi tahrattuna syytöksellä, johon hän on saattanut olla syytön, mutta +johon hänet joka tapauksessa oli tuomittu vikapääksi, heitti hyvästi +ylevämieliselle äidilleen, hellälle tädilleen, veljillensä, iäkkäälle +Galliolle ja kirjailevalle Melalle, veljenpojallensa, nuorelle, +tuliselle, lupaavalle Lucanukselle ja ennen kaikkea -- mikä kipeimmin +koski häneen -- Marcukselle, suloiselle puheliaalle pikku pojalleen. Se +oli vastoinkäyminen, joka olisi saattanut murtaa lujamielisimmänkin +miehen, eikä se edes yksin yllättänyt häntä. Hän oli hiljan menettänyt +vaimonsa, hän oli potenut vaikeata pitkällistä tautia, vain kolme +viikkoa varemmin oli tuoni riistänyt häneltä toisen pikku poikasen. +Kateellinen keisari oli katkaissut häneltä loistavaa menestystä +lupaavan uran, nyt toinen keisari typerän myötämielisenä oli +karkoittanut hänet kaiken hänelle rakkaimman luota pois. + +Me tuskin pystymme käsittämään, kuinka kaamean tuskalliselta entisajan +roomalaisesta mahtoi tuntua hänen ajatellessansa maanpakoa. Ovidiuksen +"Tristian" pitkässä alakuloisessa valitusvirressä ja Ciceron kirjeitten +("Epistolain") katkerassa ja viiltävässä vaikerruksessa me saatamme +suunnilleen käsittää, kuinka voimakas oli viehätys Rooman elämässä ja +kuinka se teki nimenomaan sen etevimmille kansalaisille pysyvän eron +kaupungista ja sen harrastuksista melkein yhtä kammottavaksi +ajatukseksi kuin itsensä kuoleman. Vieläpä stoalainen, sankarillinen +Thrasea tunnusti mieluummin kuolevansa kuin lähtevänsä maanpakoon. Niin +tunteelliselle sydämelle, niin seuranhaluiselle mielelle, niin +toimeliaalle ja kunnianhimoiselle hengelle kuin Senecan on täytynyt +olla kaksin verroin katkerata vaihtaa perheenpiirin kotoinen onni, +keisarillisen hovin loisto, suunnattoman omaisuuden tarjoamat +mukavuudet ja filosoofien jalostava seurustelu kalliosaaren villeihin +erämaihin ja moukkamaisten, oppimattomien saarelaisten tai parhaassa +tapauksessa muutamien harvojen valtiollisten karkoitettujen seuraan, +joista kaikki olivat yhtä säälittäviä kuin hän itsekin, jotkut +oletettavasti ansainneetkin kohtalonsa. + +Valtiollisten karkoitettujen tyyssijaksi Välimeren rannoilla määrätyt +kalliosaaret -- Skyros, Seriphos, Skyathos, Patmos, Pontia, Pandataria +-- olivat yleensä vuorisia, karuja, kuumehöyryisiä paikkoja, tähän +valitut ehdoin tahdoin, koska olivat mahdollisimman kehnoja koloja, +missä ihmiselämää ylipäänsä voitaisiin viettää. Ja sittenkin näille +saarille sullomalla sullottiin maanpakolaisia, eikä heidän joukossaan +ollut niinkään harva ruhtinatar keisarillista juurta. Älkäämme verratko +heidän asemaansa Eleanorin, Humphreyn herttuan puolison kohtaloon, kun +hänet muurattiin Man-saarelle Peelin linnaan, tahi siihen, että Maria +Stuartia säilytettiin Loch Levenissä -- sillä tuo oli verrattomasti +pahempaa. Ei mitään tehty heidän jokapäiväisten tarpeittensa +tyydyttämiseksi. Eipä edes heidän henkensäkään ollut turvassa. Keisari +Caligulan veljet, Agrippa Posthumus ja Nero, olivat nälän hätyyttäminä +joutuneet niin surkeaan tilaan, että heidän oli, poika-parkain, pakko +hengenpitimikseen syödä vuodevaatteittensa täyteaineita. Keisari Caius +oli kerta kysynyt muutamalta karkoitetulta, jonka hän oli kutsunut +takaisin maanpaosta, miten hän tapasi viettää aikansa saarella. "Minun +oli tapana", sanoi tuo imartelija, "rukoilla, että Tiberius kuolisi ja +sinä tulisit hänen sijallensa." Silloinpa välähti Caiuksen päähän, että +hänen karkoittamansa henkilöt saattaisivat samalla muotoa kuluttaa +aikansa, ja siispä hän lähetti senturionejaan ympäri saaria ottamaan ne +kaikki hengiltä.[35] Sellaiset nurjan nurjat olosuhteet olivat olemassa +valtiollisen lakiheiton varalle. Jos mielessämme kuvittelemme, mitä +mahtoi tuntea d'Espréménil, kun _lettre de cachet_ karkoitti hänet +vankilaan Hyères'n saarelle; tai mitä olisi tuntenut Burken kaltainen +mies, jos hänen olisi ollut pakko iäkseen vetäytyä Bermudas-saarelle, +niin saatamme jossain määrin käsittää, mikä kova koettelemus nyt sattui +Senecalle. + +Hänen karkoituspaikakseen oli määrätty Korsikan saari, ja +vastenmielisempää kolkkaa olisi tuskin saattanut keksiä. Se oli +"rotkoja ja ryteikköä", erämaata, jonka pohjoisesta etelään jakoi +kahtia villien, luoksepääsemättömien vuortenkukkulain harjanne, aivan +huippuja myöten peitteenänsä synkät ja tiheät mänty- ja kuusimetsät. +Sen kesyttömiä asukkaita maantieteilijä Strabo kuvailee "villipetoja +villimmiksi". Viljaa saatiin vain vähän ja hedelmäpuut siellä tuskin +menestyivät. Tosin villit mehiläiset parveilivat siellä laumoittain, +mutta niiden hunaja oli kitkerää ja vastenmielistä, mikä johtui niiden +syömäin puksipuun kukkain muikeasta mausta. Ei sieltä löytynyt kultaa +eikä hopeaa; ei se tuottanut mitään viemisen arvoista tuotetta ja minkä +tuotti, niin ainoastaan sen verran, että asukkaat saivat välttämättömät +tarpeensa tyydytetyiksi; ei siellä ollut tarjona mitään isoja +purjehduskelpoisia jokia, eivätkä edes puut, joita kasvoi kosolta, +olleet kauniita eikä hedelmiä kantavia. Seneca kuvailee sitä useammassa +kuin yhdessä epigrammissa, esim. + + Kamala saari! Keväällä helle kuin pätsin; + Mutta kasvonsa onkin itsensä koiran tähden. + +Taikka myös. + + Raakalaismaa, joka haaralla vain rosokalliot + ja kukkulat jylhät kaljuine lakinensa; + ei syksyn hedelmää, ei kesän viljelystä, + ei oliivia kentillä talven verhoamilla, + ei lainaa kevät heleä hentoja lehviään, + ei suojaa poloista maata ruoho raitistava, + ei leipää, ei pyhää tulta, ei laineen loiskinaa; -- + ei mitään -- maanpako vain ja lakiheitto mies! + +Moisessa paikassa ja moisissa olosuhteissa Seneca tyystin tarvitsi koko +filosofiansa. Eikä se alussa pettänytkään häntä. Ensimmäisen +maanpakolaisvuotensa loppupuolella hän kirjoitti "Lohdutukset +äidillensä Helvialle", kaikista hänen teoksistaan ylevimpiä ja +viehättävimpiä. + +Hän oli usein aikonut, sanoo hän, kirjoittaa lohduttaakseen häntä tässä +syvässä ja ennakolta aavistamattomassa koettelemuksessa, mutta tähän +mennessä jättänyt sen tekemättä, peläten varomattomalla pitelyllä vain +ärsyttävänsä haavaa, koskapa hänen omansa samoin kuin äidinkin tuska +oli liiankin veres. Hän oli sen vuoksi odottanut, kunnes aika oli +laskenut parantavan kätensä äidin suruille, olletikin koska hän ei +ollut huomannut, että kenkään hänen asemassansa koskaan olisi +säälitellyt toisten murheita, hän itse kun pikemmin näytti kaipaavan +lohdutusta, ja koska jotakin uutta ja ihmeellistä odotettaisiin +mieheltä, joka tavallaan nosti päänsä polttoroviolta lohduttaakseen +ystäviänsä. Nyt hän kuitenkin tuntee olevansa kutsuttu kirjoittamaan +hänelle, sillä äidin suruja huojentaessaan hän omansa jo unohtaa. Hän +ei yritä salata häneltä kovan onnen suuruutta, koskapa äiti, joka ei +suinkaan ole suruille outo, on kokenut niitä varhaisimmilta vuosiltaan +kaikissa niiden haahmoissa; ja koska hänen tarkoituksensa on voittaa, +manata pois hänen murheensa, ei peitellä sen syitä. Nuo monet kolhaisut +olisivat todella menneet äidiltä hukkaan, elleivät ne olisi opettaneet +hänelle, mitenkä vastoinkäymistä on kantaminen. Seneca tahtoo sen +vuoksi osoittaa äidilleen, että tällä ei ole mitään syytä surra, ei +poikansa puolesta eikä omalta kohdaltaan. Ei poikansa puolesta -- koska +hän on onnellinen olosuhteissa, joita muut pitäisivät kurjina, ja koska +hän saattaa omin huulin vakuuttaa äidilleen, että hän ei ainoastaan ei +ole onneton, vaan ettei häntä voi koskaan sellaiseksi tehdä. Jokainen +saattaa turvata oman onnellisuutensa, jos oppii etsimään sitä, ei +ulkonaisista seikoista, vaan omasta itsestään. Hän puolestaan ei +kylläkään voi vaatia itselleen viisaan nimeä, sillä olisihan hän siinä +tapauksessa ihmisistä auvoisin ja lähellä Jumalaa itseänsä; mutta -- ja +se on lähinnä parasta -- hän on syventynyt tutkimaan viisasten miesten +kirjoituksia ja heiltä hän on oppinut olemaan toivomatta mitään, mutta +olemaan valmiina kaiken varalle. Onnen tähän saakka hänelle suomat +antimet -- rikkauden, suosion, maineen -- ne hän oli arvostanut sillä +tapaa, että riistäköön Onni vain häneltä ne kaikki, hänen mielensä +tasapaino ei silti häiriinny. Niiden ja hänen itsensä välillä oli iso +kuilu, niin että ne kyllä voi _ottaa_ häneltä pois, mutta ei _riistää +irti_. Menestys ei silmänlumeillaan ollut häntä huikaissut, +vastoinkäymisen isku ei häntä nyt horjuta. Olosuhteissa, jotka olivat +kaikkien kateuden aiheena, hän ei ollut koskaan nähnyt mitään +todellista eikä vakavan luotettavaa siunausta, vaan pikemmin maalatun +tyhjyyden, kullatun petoksen; ja samalla muotoa hän puolestaan ei ollut +huomannut mitään todella kovaa tai peloittavaa niissä kohtalon +kohluissa, jotka yleinen mielipide oli siksi leimannut. + +Mitä on esimerkiksi maanpako? Ei muuta kuin paikanvaihto, olo poissa +syntymämaasta; ja jos katsot Rooman itsensä kuhisevia joukkoja, niin +huomaat, että niiden enemmistö itse asiassa tyytyväisesti elää +vapaaehtoisessa maanpaossa, pakon tai kunnianhimon sinne houkuttelemina +tai mukavimmin päästäkseen paheitansa harjoittamaan. Ei saarta niin +surkeaa ja kolkkoa, joka ei vetäisi puoleensa joitakin olentoja siellä +omasta ehdostansa asumaan; näilläkin Korsikan jyrkillä ja alastomilla +kallioilla, -- hedelmättömin, karuin, villein, epäterveellisin kolkka +mitä ajatella voi -- on enemmän muukalaisia kuin syntyperäisiä +asujamia. Ihmismielen luonnollinen levottomuus ja liikkuvaisuus, mikä +johtuu sen eteerisestä alkuperästä, pakottaa ihmiset vaeltamaan +paikasta paikkaan. Eri kansain siirtomaat, jotka ovat hajallaan +sivistyneessä ja sivistymättömässä maailmassa, sellaisissakin +maanpaikoissa, jotka ovat mitä tylyintä ja epäystävällisintä laatua, +osoittavat, että paikain ominaisuudet eivät ole ehdottomasti oleellista +ihmisen onnelle. Korsikakin on useasti vaihtanut omistajaa; +kreikkalaiset Massiliasta ovat siellä ensinnä asustaneet, sitten +ligurialaiset ja espanjalaiset, ja vihdoin jotkut Rooman siirtolaiset, +joita jylhät kalliot ja piikkipensaat eivät olleet loitolla pitäneet. + +"Varro arveli, että luonto, Brutus taas, että oman syyttömyyden tunto +riittäisi lohduttamaan kaikkinaisessa maanpaossa. Kuinka vähän olenkaan +siis menettänyt, jos siihen vertaan näitä kahta kauneinta lahjaa, +joista voin iloita kaikkialla -- luonto ja oma viattomuuteni! Ken +hyvänsä tai mikä tahansa maailman loi -- joko se oli jumaluus tai +ruumiiton järki tai taivaasta valautuva jumalallinen henki tai sallimus +tai toisiinsa liitettyjen syitten katkeamaton sarja -- tulos oli, ettei +mikään, paitsi kaikkein vähäpätöisintä meissä, riipu toisen tahdosta. +Ihmisen parhaita lahjoja ei toisen vallassa ole ottaa eikä antaa. Tämä +maailmankaikkeus, luonnon suurenmoisin ja ihanin tuote, ja järki, joka +on luotu tarkkaamaan ja ihailemaan sitä, ovat meidän erikoinen ja +iankaikkinen omaisuutemme, joka kestää niin kauan kuin mekin kestämme. +Siksipä meidän tulee iloisina ja pystypäisinä kiirehtiä pelkäämättömin +askelin, mihin kohtalomme meitä kuljettaneekin. + +"Ei ole mitään maata, missä ihminen ei saata viipyä -- ei maata, missä +hän ei voi nostaa silmiänsä taivaaseen; missä hyvänsä lienemmekin, niin +välimatka jumalista ihmisiin pysyy samana. Siksipä, niin kauan kuin +silmiltäni ei riistetä tätä näkyä, johon ne eivät konsanaan voi väsyä, +niin kauan kuin saatan nähdä auringon ja kuun ja kiinnittää kaipaavan +katseeni muihin tähtisikermiin, seurata niiden nousemista ja laskemista +ja avaruuksia niiden välillä sekä udella niiden vähemmän tai suuremman +kiireellisyyden syitä -- niin kauan kuin saatan tähystää halki taivaan +kimmelteleviä tähtiä, toisia kiintonaisia, toisia liikkuvia, moniaita, +jotka äkkiä leimahtavat esiin, toisia, jotka ikäänkuin pudoten +huikaisevat silmää valovirralla, ja toisia, jotka vetävät valojuovia +pitkän matkan jäljissänsä; niin kauan kuin moisten ilmiöitten keskellä +elän ja sulaudun, sikäli kuin ihminen voi, taivaallisiin asioihin -- +niin kauan kuin sieluni askartelee niin ylevissä asioissa kuin näissä, +-- mitä sillä väliä, mitä maata minä tallaan? + +"Välipä sillä, vaikka onnetar onkin heittänyt minut paikkaan, jossa +suurenmoisin asunto on hökkeli vain! Vaatimattomin mökkikin, kun se +vain on hyveen tyyssija, saattaa olla kauniimpi kaikkia temppeleitä; +ahdas ei ole mikään paikka, mihin saattaa mahtua joukko kunniakkaita +hyveitä; raskas ei mikään maanpako, jonne voi lähteä niin turvallisin +rinnoin. Kun Brutus jätti Marcelluksen Mytileneen, tuntui hän itse +olevan lähdössä maanpakoon, siksi että jätti sinne tuon ylvään +maastansa karkoitetun. Cæsarpa ei tahtonutkaan astua maihin +Mytilenessä, koska häntä hävetti nähdä häntä. Vaikka siis Marcellus eli +maanpaossa ja köyhyydessä, hän eli mitä onnellisinta ja jalointa +elämää. + + "Hetki itsensä kanssa antoisampi kuin + Joukon hyvä-huudot ja tyhmäin ihailut. + Todempi on ilo Marcelluksen maanpaossa + Kuin Cæsarin, senaatti jalkainsa juuressa. + +"Ja mitä köyhyyteen tulee, niin tietää jokainen, jota ahnaus tai +ylellisyys ei ole turmellut, että se ei ole mikään paha. Kuinka vähän +ihminen tarvitseekaan ja kuinka helposti hän sen voi hankkia! Minä +puolestani en katso menettäneeni varallisuutta, vaan yksin sen +hoitamisen vaivan. Ruumiin tarpeet ovat harvat -- lämpöä ja ravintoa, +ei muuta. Tuhotkoot jumalat ja jumalattaret tuon syöläyden, joka penkoo +pilvet ja möyrii meret ja maat etsien lintuja ja eläimiä ja kaloja; +joka syö ylenantaakseen ja ylenantaa taas syödäkseen ja halki koko +maailman ajaa takaa sellaistakin, jota se loppujen lopuksi ei pysty +sulattamaan. He saattavat tyydyttää nälkänsä vähällä, ja he +kiihoittavat sitä paljolla. Mitä murhetta köyhyys saattaa tuottaa +miehelle, joka halveksii moisia irstailuja? Katso esi-isäimme +hurskasta, sankarillista köyhyyttä ja vertaa, mitä mainetta +yksinkertainen Camillus nauttii hekumoitsija Apiciuksen häviämättömän +häpeän rinnalla. Maanpakokin saattaa antaa riittävästi elämän tarpeita, +mutta ylellisyyksiin eivät riitä kuningaskunnatkaan. Sielu meidät tekee +rikkaiksi tai köyhiksi; ja sielu seuraa meitä maanpakoon ja löytää omat +avunsa ja iloitsee niistä karuimmassakin erämaassa. + +"Vaan eipä kaivata edes filosofiaa, jotta saattaisimme sietää +köyhyyttä. Katsohan köyhää: eikö hän monestikin ole ilmeisesti +onnellisempi kuin rikas? Ja ajat ovat niin vaihtuneet, että mitä me nyt +olisimme taipuvaiset katsomaan jonkun maanpakolaisen köyhyydeksi, olisi +entisaikaan käynyt ruhtinaallisesta omaisuudesta. Sellaisten esikuvain +jalostamana kuin Homeron, Zenon, Menenius Agrippan, Reguluksen, +Scipion, köyhyys ei muodostu ainoastaan lohdulliseksi, vaan vieläpä +kunnioitettavaksi. + +"Ja jos sinä teet sen vastaväitteen, että se paha, joka minut on +yllättänyt, ei ole ainoastaan maanpakolaisuus tai köyhyys, vaan myöskin +häpeä, niin vastaan minä, että sielu, joka on kyllin luja vastustamaan +yhtä iskua, on kerrassaan haavoittumaton. Jos olemme perinpohjin +voittaneet kuoleman kauhun, ei mikään muu voi meitä enää lannistaa. +Mitä on häpeä sille, joka on lauman mielipiteen yläpuolella? Mitä oli +häpeällinen _kuolemakin_ Sokrateelle, joka vankilaan astumalla riisti +siltä häpeällisyyden? Cato kahdesti hävisi pyrkiessään prætorin- ja +konsulinvirkaan -- hyvä, se oli näitten virkojen häpeä, ei Caton. Ei +kukaan _voi_ olla toisten halveksima, ennenkuin itse on oppinut +halveksimaan itseänsä. Mies, joka on oppinut voittamaan surun, kantaa +kohtalon kohluja kuin pyhäseppeleitä otsallaan, eikä mikään ole niin +läpeensä ihailtavaa kuin mies, ken vaarumatta nurjan onnensa kantaa. +Sellaiset miehet saattavat häpeän itsensä häpeään. Jotkut tosin +sanovat, että kuolema on parempi ylenkatsetta; heille minä vastaan, +että ken on suuri kaatuessaan, on suuri maassa maatessaankin, ja yhtä +vähän kohtaa häntä ylenkatse kuin jos ihmiset jaloin tallaavat pyhän +rakennuksen raunioita, joita hurskaat miehet kunnioittavat yhtä +suuresti kuin jos ne olisivat pystyssä. + +"Siksi ei sinulla, äitini armain, ole minun kohdaltani mitään +loppumattoman itkun syytä; eikä liioin omaltasikaan. Et saata surra +minun tähteni itsekkäistä syistä, kuin jos olisit muka menettänyt +jotakin henkilökohtaisesti, sillä aina sinä olet ollut erittäin +epäitsekäs ja erilainen kuin muut naiset suhteessasi poikiisi ja aina +sinä olet ollut heidän auttajansa ja hyväntekijänsä pikemmin kuin he +sinun. Ei sinun myöskään pidä minua, poissaolevaa, murehtien muistella +ja ikävöidä. Me olemme usein ennenkin olleet erotetut toisistamme, ja +vaikka luonnollista on, että sinä kaipaat tuota viehättävää +keskustelua, tuota rajatonta keskinäistä luottamusta, tuota sydämen ja +ajatustavan sisäistä sympatiaa, joka aina on meidän kesken vallinnut, +ja tuota poikamaista iloisuutta, joka aina heräsi, milloin pistäysit +meitä katsomaan, niin, koska sinä kohoat yleensä naisten yläpuolelle +hyveessä, yksinkertaisuudessa, elämän puhtaudessa, sinun täytyy +pidättyä naisellisista kyynelistä niinkuin olet tehnyt kaikkiin +naisellisiin hullutuksiin nähden. Muista mitenkä Cornelia, joka +kuoleman kautta oli kadottanut kymmenen lasta, sensijaan että olisi +vaikerrellut poika-vainajiaan, kiitti onnetarta siitä, että _Gracchus_ +oli hänen poikainsa nimi. Rutilia seurasi poikaansa Cottaa maanpakoon, +niin hellästi hän häntä rakasti, eikä kumminkaan kenkään nähnyt hänen +vuodattavan kyyneltäkään hänen maahanpaniaistensa jälkeen. Hän oli +osoittanut lempeään, kun se oli tarpeen, hän pidätti murheensa, kun se +oli tarpeeton. Noudata näiden suurten naisten esimerkkiä samoin kuin +olet noudattanut heidän hyveitään. Minä en tahdo, että murheesi +_karkoitat_ huvituksilla tahi toimiskeluilla, vaan että sinä sen +_voitat_. Sillä nyt sinun sopii palata noihin filosoofisiin +tutkistelemuksiin, joita sinä kerta niin menestyksellä harjoitit, vaan +jotka isäni silloin keskeytti. Niistä saat yhä enemmän tukea ja +virvoitusta murheen hetkinä. + +"Ja harkitse sitäpaitsi, miten monta lohdutuksen lähdettä sinulla +onkaan. Veljeni ovat vielä luonasi; Gallio arvollansa ja Mela +itsenäisellä asemallansa sinua suojaavat; pieni lemmikkini Marcus aina +iloa säteilevänä virkistää mieltäsi; pienen suosikkini Novatillan hoito +on sekin tehtävä, omiansa lientämään suruasi. Ja vaikka isäsi onkin +luotasi poissa, täytyy sinun hänenkin tähtensä hillitä vaikerruksiasi. +Ja ennen kaikkea sisaresi, -- tuo todella luotettava, rakastava ja +yleväsieluinen nainen, jolle olen niin syvässä kiitollisuuden velassa +siksi että hän niin armaasti on vaalinut minua kehdosta hamaan tähän +päivään saakka -- hän on suova sinulle mitä hellintä myötätuntoa ja +totisinta lohdutusta. + +"Mutta koska minä tiedän, että ajatuksesi kuitenkin kaikitenkin +alituisesti palaavat minuun ja että lapsistasi ei yksikään sukeltaudu +mieleesi tiheämmin kuin minä -- ei siksi että ne olisivat sinulle +vähemmän rakkaita kuin minä, vaan siksi että me luonnollisesti viemme +käden useimmin sille kohdalle, jota kivistää -- niin minäpä sanon, +mitenkä sinun tulee ajatella minua. Ajattele minua onnelliseksi ja +iloiseksi, ikäänkuin minä eläisin keskellä kaikenlaista autuutta, +niinkuin minä tosiaan elänkin, koskapa minä, huolia lainkaan +tuntematta, voin vapaasti noudattaa omia mielitekojani ja toisinaan +ratokseni suorittaa keveähköjä tutkielmia, toisinaan, totuutta +tavoitellen, kohottautua ylös oman ja maailmankaikkeuden luonnon +tarkastelemiseen. Ensi töikseni tutkistelen maita ja niiden asemaa, +sitten ympäröivän meren tilaa, sen nousu- ja pakovesiä; sitten syvennyn +huolella tarkkaamaan tuota pyörryttävää välimatkaa taivaan ja maan +välillä, jossa jyrinät ja salamat, väkipuuskat ja sateen kuurot, lumi +ja rakeet temmeltävät. Näin vaellettuaan kaikkien alempien kerrosten +halki ponnahtaa mieleni ylös korkeimpiin asioihin ja riemuksensa +katselee kaiken jumalallisen ihastuttavaa näytelmää ja, oman +iankaikkisuutensa muistaen, siirtyy silmäilemään kaikkea, mikä ollut on +ja mikä tulee olemaan kautta kaikkien aikojen." + +Tällainen on, lyhykäisin ääriviivoin haahmoiteltuna ja vailla kaikkea +sitä kielen viehkeyttä, jolla Seneca on kirjoittamansa verhonnut, tämä +pieni tutkielma, joka monen mielestä on ihastuttavimpia Senecan +teoksista. Se tarjoaa katseltavaksi suurenmoisimman kaikista +näytelmistä: + + "Ylevä sielu kohtalon kourissa + Taistelevi." + +Niin pitkälle oli jotakin todella stoalaista siinä tavassa, millä +Seneca suhtautui maanpakoonsa. Mutta säilyikö tämä ylväs asenne +pysyvästi? Vajosiko hänen pieni filosoofinen ruuhensa hänen allansa vai +kantoiko se hänet turvallisesti suuren vastoinkäymisen myrskyisten +aaltojen halki? + + + + +8 Luku. + +SENECAN FILOSOFIA PETTÄÄ. + + +On olemassa onnettomuuksia, joitten todellinen olemus on niiden +pysyväisyydessä. Ne ovat siedettäviä niin kauan kuin toivon häive niitä +valaisee. Yksinäisyys ja ahdistukset saattoivat kenties ensi alussa +tuottaa jonkinlaista uutuuden viehätystäkin filosoofille, joka aika +ajoin alistui niihin keskellä rikkautta ja ystäviäänkin, mikä seikka ei +ollut niinkään harvinaista hänen aikansa amatööri-ajattelijain +piirissä. Mutta kun vuodet vierivät toivottomina edelleen, kun ystäväin +ponnistukset osoittautuivat hyödyttömiksi, kun rakastava poika ja +aviomies ja isä tunsi todella olevansa erotettu niiden seurasta, joihin +hän oli kiintynyt niin hellällä lemmellä, kun kolkko saari näytti +hänestä käyvän yhä raakalaismaisemmaksi ja yhä karummaksi, vuodenajan +toisensa jälkeen lisätessä siihen kiusojansa tarjoamatta ainoatakaan +korviketta, niin Seneca muuttui yhä tyytymättömämmäksi ja +alakuloisemmaksi. Hänen surkea kohtalonsa näytti olevan: lahoa pois, +hyödyttömänä, unhotettuna, vailla ystäviä! Luotuna seuraelämässä +loistamaan hän täällä oli vailla seuraa; vallassansa kaunopuheisuus, +jota senaattikin henkeään pidättäen kuunteli, hän täällä ei voinut +keksiä ei asiaa ei kuulijaa; ja hänen elämänsä alkoi näyttää +rikasvetiseltä joelta, joka kauan ennen mereen ennättämistä häviää +synkkiin suomaihin ja tukehuttaviin hietikkoihin. Samoin kuin loistava +Ovidius, kun hänet karkoitettiin Tomin hyisille salomaille, samoin +Seneca purki tuskiansa valittaviin vaikerruksiin ja katkeriin säkeihin. +Pienoisessa epigrammi-kokoelmassaan hän ei keksi liika ankaraa sanaa +maanpakopaikastaan. Hän huudahtaa: + + Sääli karkoitettujasi! Haudatut he + Ovat elävältä, maan tomuun peitetyt. + +Ja puhutellen jotakin pahansuopaa vihamiestä: + + Ken lienetkin -- nimesi kertaanko? -- + Joka tuhkaani tallata tohdit jalkoihisi + Ja syvimpään lankeemukseenkin tyytymätönnä + Veristä hiot asetta pääni varalle hämmentyneen, + Kavahda, sillä luontokin, säälien, hautoja vaalii + Ja henget kostavat, jos astut kuoleman maahan. + Kuule, Kateus, jumalat totuuden julistavat + Ja sieluni sen, sääliä anoen, toistaa; + _Pyhiä kurjat ovat_ -- kätesi pidättykööt: + _Hautoja_ ei haaskaa käsi pyhäinraiskaajankaan. + +Se seikka näyttää häntä kaikkein enimmän kiduttaneen, että hänen olonsa +Korsikassa oli hänestä elävä kuolema. + +Mutta täydellisin kuvaus hänen mielentilastaan ja masentavin +muistoonpano hänen horjuvaisuudestaan filosoofina on löydettävissä +hänen kirjasestaan "Lohdutus Polybiukselle". Polybius oli muuan noita +keisarin vapautettuja orjia, jotka paisuvassa rikkaudessaan ja +ryömivässä uskottomuudessaan olivat ajan saastaisimpia ja +merkillisimpiä ilmiöitä. Enemmän kuin kukaan siinä asemassa oli +Claudius, erikoisen mitättömän luonteensa takia, tämän ihmisluokan +tuhoisan vaikutuksen alaisena, ja niin vaarallinen oli heidän mahtinsa, +että itsepä Messalinan oli pakko, saadakseen puolisonsa valtansa alle, +tehdä näistä miehistä kannattajiaan ja tavoitella heidän suosiotaan. +Sellainen oli "suuriarvoinen Felix", Paavalin tuomari, ja Narcissus, +orja, josta tuli kolmen kuningattaren rakastaja ja jonka huonekunnassa +(se herätti keisarissakin kateutta) oli moniaita niistä kristityistä, +joille Paavali lähettää tervehdyksiä veljiltä Korintosta,[36] sekä +Pallas, joka ei koskaan viitsinyt puhutella omia orjiaan, vaan antoi +kaikki käskynsä merkeillä, ja joka todella alentui ottamaan vastaan +kiitokset senaatilta, siksi että hän, etruskilaisten kuningasten +jälkeläinen, kuitenkin alensihe palvelemaan keisaria ja yhteiskuntaa -- +mieletön ja halpamainen kohteliaisuus, joka näyttää johtuneen +yksinomaan siitä seikasta, että hänellä oli sama nimi kuin Virgiliuksen +nuorella sankarilla, myytillisen Evanderin pojalla. + +Tästä arvottomasta joukkiosta ei muuan Polybius ollut vähimmän +vaikutusvaltainen. Hän oli keisarin opintojen ohjaaja -- arvokas Alkuin +moiselle Kaarle Suurelle. Hänestä emme muuta tiedä kuin että hän yhteen +aikaan oli Messalinan suosikki ja myöhemmin hänen uhrinsa ja että hänen +kunniansa päivinä keisarin suosio asetti hänet niin korkealle, että +hänen usein nähtiin kävelevän molempien konsulien välissä. Sellaiselle +miehelle, tämän veljen kuoleman johdosta, Seneca kirjoitti mietelmän +lohdutuksesta. Siitä on säilynyt jälkimaailmalle katkelma, mutta +Senecan kunnialle olisi ollut hyvä, jos sitä ei olisi säilynyt +ensinkään. Ne jotka intoilevat hänen maineensa puolesta, ilolla +väittäisivät sitä väärennetyksi, mutta meidän uskomme mukaan ei +yksikään vilpitön lukija voi lukea sitä huomaamatta sitä +oikeaperäiseksi. Ei ole lainkaan luultavaa, että hän koskaan aikoi sitä +julkaistavaksi, ja ken hyvänsä saattoi sen päivänvaloon, oli kuin +olikin kuuluisan kirjoittajan vihamies. + +Sen väsähtänyt ja haikea sävy vahvistaa johtopäätelmää, joka on tehty +eräästä sen sisältämästä viittauksesta, että se on kirjoitettu Senecan +maanpakolaisuuden kolmannen vuoden loppupuolella. Hän puolustelee sen +tyyliä sanoen, että jos siinä paljastuisi jokin ajatuksenheikkous tai +sanonnan kankeus, ei muuta voisikaan odottaa mieheltä, joka niin kauan +oli kuullut vain barbaarien raakaa ja ruokkoamatonta murretta. Meidän +on tuskin tarvis seurata häntä niihin moraalifilosofian tavanomaisiin +ylimalkaisuuksiin, joita se on täynnänsä, tahi osoittaa, kuinka +huonosti sen sävy käy yksiin Senecan muitten kirjoitusten kanssa. Hän +lohduttelee Polybiusta niillä "yleisillä totuuksilla", että kuolemaa ei +voi välttää, että murhe on hyödytön, että kaikki olemme syntyneet +suruun, että vainajat eivät tahtone meitä onnettomiksi heidän tähtensä. +Hän muistuttaa hänelle, että hänen loistavan asemansa vuoksi kaikkien +silmät ovat suunnatut häneen. Hän pyytää häntä etsimään lohdutusta +tieteen harjoituksesta, jossa hän aina on osoittautunut niin eteväksi, +ja vihdoin hän viittaa moniin ylevämielisen lujuuden loistaviin +esimerkkeihin, ja juuripa tämän nousun takia koko tämä liehitteliäs +kyhäelmä epäilemättä onkin kirjoitettu. Sillä korkeimpana huippuna, +crescendo-tyyliin sepitettynä, on tässä osassa, kuten oli syytä +odottaa, suurenmoinen kuvaus keisari Claudiuksesta. Seneca ei ole +maanpaostaan lainkaan pahoillaan, vaan päinvastoin ryömii tomussa +suudellakseen Cæsarin jalkoja siitä että hän hyväntahtoisesti pelasti +hänet kuolemasta; hän ei suinkaan vakuuta viattomuuttaan -- mikä +kenties oli mahdotonta, koska se olisi voinut saattaa hänet uuden +syytteen alaiseksi -- hän päinvastoin puhuu syypään kaikella +matelevalla nöyryydellä. Hän ylistelee saman miehen lempeyttä, joka, +niinkuin hän muualla kertoo, huvikseen tapatti ihmisiä yhtä +kylmäverisesti kuin koira syö perkkeitä; kehuu sen jumalaisen olennon +ihmeteltäviä muistikykyjä, jonka tiedetään kutsuneen noppasille tai +päivällisille henkilöitä surmautettuaan heidät edellisenä päivänä ja +joka vieläpä tiedusteli vaimonsa poissaolon syytä muutamia päiviä sen +jälkeen kun oli antanut käskyn tappaa hänet; kiittelee erinomaiseksi +kaunopuhujaksi sekavaa änkyttäjää, jonka pää tutisi ja jonka paksut +huulet rupesivat vääntelehtimään milloin vain hänen piti puhua.[37] Jos +Polybius tuntee itsensä surulliseksi, niin kääntäköön katseensa +Cæsariin; tämän äärettömän suuren ja säteilevän jumaluuden hohde siinä +määrin huikaisee hänen silmänsä, että kaikki kyynelet kuivuvat +ihailevaan ihmettelyyn. Oi, jospa tämä kirkas lännen tähti, loistaen +yli koko maailman, joka ennen sen nousua oli syösty pimeyteen ja +viheliäisyyteen, heittäisi edes yhdenkään säteen valoa hänellekin. + +Epäilemättä nämät mauttomat ja karkeat mairittelut, oudoksuttava +vastakohta sille voimakkaan vihan ja viiltävän ylenkatseen katkeralle +kielelle, jota Seneca ryöppynä valoi Claudiuksen muistolle hänen +kuolemansa jälkeen, olivat kyhätyt yksinomaan siinä tarkoituksessa, +että ne toistettaisiin noitten jumalallisten ja armollisten korvien +kuullen. Epäilemättä tämä mainio vapautettu orja, jolle oli suotu niin +runsas erä hänen herransa osalle vuodatetusta imartelusta, käyttäisi +tilaisuutta -- ellei hyväsydämisyydestä, niin toki turhamaisuudesta -- +kuiskatakseen niitä keisarin korvaan. Jos hetki olisi vain otollinen, +ken tietää, vaikka keisari jonakin unhoittavan humalan hetkenä +saataisiin allekirjoittamaan käsky, että filosoofimme on palautettava +maanpaostaan? + +Älkäämme olko hänelle kovat. Maanpako ja kurjuus ovat ankaria +koettelemuksia, ja vaikea on kestää marttyyrin kohtaloa sen, jolla ei +ole käsitystä marttyyrin kruunusta. Miehelle, joka, kuten Seneca, ei +halunnut olla ainoastaan filosoofi, vaan myöskin maailmanmies -- joka +juuri puheenalaisessa tutkielmassa moitiskelee stoalaisia siitä, että +he eivät tunne elämää -- ei olisi tuntunut olevan häpeän varjoakaan +yksityisessä, teeskentelevää liehakoimista sisältävässä +tunteenpurkauksessa, jonka vain oli määrä vapauttaa tekijänsä +säälittävästä maanpaosta. Tahi, jos tuomitsemme Senecan, niin +muistakaamme, että ovatpa kristitytkin, jopa heistä filosoofit, +nousseet suureen kunniaan vain sitä surullisemmin langetaksensa. +Senecan Claudiukselle osoittamat imartelut eivät ole sen +siivottomammat, vieläpä äärettömästi vähemmän häpeälliset kuin ne, +joita liehittelevät piispat tuhlailivat hänen vastineelleen Jaakko +I:lle. Ja jos Seneca, stoalainen filosoofi, ei voi voittaa mitään +verrattuna suurimman kristillisen ajattelijan -- Francis Baconin, St. +Albanin viscountin -- vieläkin armollisempaan siveelliseen +lankeemukseen, niin älkäämme unhottako, että Savonarola ja Cranmer +kidutettaessa peruuttivat sanansa, ja että maanpaon tuskassa Dante +Alighierinkin korkealentoinen ja mahtava henki eksyi sanoihin ja +ajatuksiin, joita hän ylevimpinä hetkinään kaiketi olisi punastunut. + + + + +9 Luku. + +SENECA KUTSUTAAN MAANPAOSTA. + + +Senecan riuduttavan maanpaon viidestä viimeisestä vuodesta ei mitään +tietoja ole säilynyt meille. Miten hän häälyi toivon ja pelon välillä, +miten toisinaan uppoutui filosofiaan, toisinaan ikävöiden halasi siihen +maailmaan, jonka oli kadottanut, sitä emme osaa sanoa, vain kuvitella. +Kaikki toiveet, että Polybius ehkä voisi ja tahtoisi tehdä jotakin +hänen hyväksensä, hänen oli täytynyt hukuttaa kuullessaan, että tämä +vapautettu, joka ennen, Messalinan ohella ja tukemana, oli niin +mahtava, nyt oli menettänyt henkensä tämän juonien kautta. Mutta +loppuaikoinaan Korsikassa hänen on täytynyt kuulla pöyristyttäviä +uutisia, jotka saattoivat ehkäistä häntä lankeamasta täydelliseen +epätoivoon. + +Sillä Messalinan ura oli nopeasti lähestymässä loppuaan. Tämän kauniin +ruhtinattaren elämä, niin lyhyt kuin olikin, sillä hän kuoli hyvin +nuorella iällä, on riittänyt tekemään hänen nimensä ikuiseksi +sananparreksi, milloin pohjatonta häpeää mainitaan. Yhteen aikaan hän +näytti vastustamattomalta. Persoonallisella kiehtomisvoimallansa oli +hän täydellisesti saanut valtoihinsa heikon Claudiuksen, ja ylhäisimmät +roomalaiset sekä vaikutusvaltaisimmat vapautetut hän oli voittanut joko +vehkeilyillään tahi lannistanut säälimättömällä ankaruudellaan. Mutta +hänen kohtalostansa me näemme, niinkuin jokaiselta historian lehdeltä +näemme, että pahe aina kantaa itsessään oman turmionsa, ja että kosto, +sitä vääjäämättömämpi, mitä hitaampi se toisinaan on, odottaa jokaista +siveyslain rikkomusta. On jotakin melkein uskomatonta siinä sokeassa +rikollisuudessa, joka syöksi hänet maahan. Puolisonsa poissaollessa +Ostiassa hän aivan julkisesti otti miehekseen C. Siriuksen, kauniimman +ja lupaavimman Rooman nuorista ylimyksistä. Nähtävästi hän oli +vakuuttanut Claudiukselle, että tämä oli vain pila-avioliitto, jonka +oli määrä torjua joitakuita turmiota tietäviä ennustuksia, mitkä +uhkasivat "Messalinan puolisoa"; mutta mitä Claudius lieneekään +kuvitellut, koko muu maailma tiesi, että avioliitto oli todellinen, +eikä sen mielestä ainoastaan törkeys ja kauhistus, vaan myös +suoranainen yritys keisarillisen vallan anastamiseksi. + +Tällä tapaa asian värittäen eräs vapautettu, Narcissus, sai solvatun +keisarin temmatuksi irti velttoudestaan ja arkuudestaan. Häämenojen +hurjien kemujen ollessa korkeimmillaan Vettius Valens, muuan senajan +kuuluisa lääkäri, oli juhlatuulen vallattomuudessa kavunnut korkean +puun latvaan, ja kun häneltä kysyttiin, mitä hän näki, hän vastasi +sanoin, jotka, vaikka tarkoitettuina kompasanaksi, olivat täynnä +kaameata ennustusta: "Näen hurjan myrskyn olevan tulossa Ostiasta". Hän +oli tuskin lausunut sanat, kun ensinnä epämääräinen huhu ja sitten +useat sanalähetit toivat sellaisia uutisia, että Claudius tiesi kaikki +ja oli tulossa kostamaan. Nämä uutiset iskivät kuin ukkosen nuoli +pitovieraisiin. Ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut, läksi Silius +hoitamaan julkisia tehtäviään foorumilla; Messalina sitävastoin lähetti +hakemaan lapsiaan, Octaviaa ja Britannicusta, jotta lapset rinnallaan +voisi kohdata puolisonsa, rukoili suojelusta Vibidialta, Vestan +neitsyitten vanhimmalta, ja, mukanaan vain kolme seuralaista, pakeni +jalkaisin, kenenkään säälimättä, koko kaupungin halki, kunnes saapui +Ostian tielle ja siellä nousi erään sattumalta ohikulkevan +vihannestarhurin rikkarattaille. Mutta Narcissus kiinnitti puoleensa +keisarin sekä katseet että huomion kertomalla ja todistamalla hänen +rikoksensa. Vestaalittaresta hän pääsi irti lupaamalla, että Messalinan +asia tulisi oikeudessa tutkittavaksi, ja sitten hän joudutti Claudiusta +eteenpäin, ensin Siliuksen taloon, joka oli täynnänsä todisteita hänen +syyllisyydestään, ja sitten pretoriaanien leiriin, jossa joutuun +kostettiin koko sille joukkokunnalle, joka oli sekaantunut Messalinan +rikoksiin. Sillä välin tämä, vuoroin raivoten ja taas kurjan pelon +vallassa, oli paennut Luculluksen puutarhaan, jota hän oli tavoitellut +ja sen vääryydellä anastanutkin itselleen. Claudius, joka oli palannut +kotiin ja pöydän nautintojen ääressä alkanut vaipua velttoon +välinpitämättömyyteensä, osoitti leppymisen merkkejä; mutta Narcissus +tiesi, että viivytys oli kuolemaksi, ja omalla uhallaan lähetti +tribuunin ja senturioneja lopettamaan keisarinnan. He tapasivat hänet +maassa makaamasta äitinsä Lepidan jalkojen juuressa, jonka kanssa hän +menestyksensä aikoina oli elänyt epäsovussa, mutta joka nyt tuli +säälimään ja lohduttamaan häntä onnettomuudessa ja vaatimaan häntä +vapaaehtoiseen kuolemaan, joka yksin saattoi pelastaa hänet vielä +julmempaa uhkaavasta häpeästä. Mutta Messalinan sielu, niinkuin +myöhemmin Neron, oli niin tyystin riettauden turmelema, ettei edes +epätoivo antanut rohkeutta poloisimpaankaan ylväshenkiseen tekoon. +Hänen tuhlatessaan aikaa kyyneliin ja voivotuksiin kuului meluavaa +koputusta ovelta ja tribuuni seisoi hänen edessään jäykän äänettömänä. +Nyt vasta keisarinna otti väkipuukon empivään käteensä, vaan kun hän +kahdesti oli turhaan survaissut itseään, antoi tribuuni kohtalokkaan +iskun, ja Messalinan ruumis, niinkuin muinen Jesebelin, makasi +verissään vavahdellen sillä maalla, jonka hän rikoksillansa oli +riistänyt oikealta omistajalta. Vielä viipyen ateriallaan Claudius sai +tiedon, että hänen puolisonsa oli mennyt manalle, vaan ei sillä kertaa +tehnyt ainoatakaan kysymystä eikä myöhemmin osoittanut vähintäkään +katumuksen, vihan, säälin tai yleensä minkään inhimillisen tunteen +merkkiäkään. + +Omituinen ja merkittävä ilmiö, että Seneca ei puhu kerrassaan mitään +siitä naisesta, joka oli syössyt hänet hänen elämänsä katkerimpaan +tuskaan ja alennukseen, kuten jo olemme huomauttaneet. Se ei +luonnollisestikaan johdu sattumasta, sillä ne paheet, joita hän +ehtimiseen kuvailee ja sormella osoittaa, hän olisi tässä kurjassa +naisessa saanut räikeimmin valaistuksi, eikä saman ajan historia olisi +saattanut tarjota sopivampaa esimerkkiä kuin hänen kohtalonsa siitä, +että siveyslain vääjäämätön majesteetti ei jätä rikosta rankaisematta. +Mutta vaikka siis Senecalla oli täysi syy inhota hänen luonnettansa ja +vihata hänen muistoaan, vaikka hän ei olisi voinut tehdä suosijoilleen +tervetulleempaa palvelusta kuin mustaamalla hänen mainettaan, hän ei +koskaan edes mainitse hänen nimeänsä. Ja tämä kunnioitettava +äänettömyys asettaa hänen luonteensa suotuisaan valoon. Sillä selittää +sen voi vain säälintunne siitä että Messalinakin, niin huono kuin hän +epäilemättä olikin, jo oli joutunut korkeamman tuomarin tuomittavaksi +ja saanut ankaran rangaistuksen Jumalan kädestä. On päätelty, ja kaikki +todennäköisyys vahvistaa johtopäätelmää, että kaikkein mustin kaikista +häpeäjutuista, mitä uskottiin ja levitettiin Messalinasta, johtui +muutamasta hänen verivihollisensa ja voittoisan seuraajansa +julkaisemasta omaelämäkerrasta. Ne monet, jotka olivat mukana +kukistamassa Messalinaa, eivät voineet parempaa toivoa kuin saada +myrkyttää joka muiston hänen elämästään; ja sammumattomassa vihassaan +täytyi pahimman naisen, mitä milloinkaan on elänyt, tuntea erikoista +tyydytystä kaikella tapaa häväistessään kilpailijaa, jonka nuorten +lasten syrjäyttäminen oli hänen mieluisin tehtävänsä. Että Seneca ei +alentunut kirjoittamaan vihamiehestäkään, mitä Agrippina ei hävennyt +tekemästä, -- että hän säästi olentoa, jota jokaisen etu ja huvi käski +parjaamaan, -- että hän piti hänen kammottavaa loppuansa riittävänä +vaatimaan sääliä, niinkuin se oli riittävä kosto hänen rikoksistaan -- +siinä piirre filosoofimme luonteessa, joka tuskin on vielä saavuttanut +ansaittua tunnustusta. + + + + +10 Luku. + +AGRIPPINA, NERON ÄITI. + + +Tuskin oli Messalinan hauta luotu umpeen, kun hovissa alkoivat mitä +kiihkeimmät juonittelut hänen seuraajansa määräämisestä. Iäkkään +keisarin kädestä kilpaili pääasiallisesti kolme tarjokasta. Ne olivat +hänen entinen vaimonsa Ælia Petina, josta keisari oli eronnut +turhanpäiväisten eripuraisuuksien takia ja jota kannatti Narcissus; +Lollia Paulina, vanhaan aikaan niin suuresti ylistetty loistavan +kauneutensa takia ja joka lyhyen aikaa oli ollut Caligulan vaimona, ja +Agrippina nuorempi, suuren Germanicuksen tytär ja Claudiuksen itsensä +veljentytär. Tosin Claudius, joka oli ollut yhtä onneton kuin Henrik +VIII viidessä avioliittokokeessaan, oli mahdollisimman juhlallisesti ja +varmasti vakuuttanut, että hän ei enää koskaan alistuisi sellaiseen +ikeeseen. Mutta hän oli niin täydelleen pelkkä välikappale +hovilaistensa käsissä, ettei kukaan kiinnittänyt vähintäkään merkitystä +siihen, mitä hän sanoi. + +Sedän avioliittoa oman veljentyttären kanssa pidettiin luonnonlakien +loukkauksena, ja roomalaiset kauhistuivat sitä yhtä paljon kuin mekin +tekisimme. Mutta turvautumalla kaikkein häikäilemättömimpiin keinoihin +syrjäytti Agrippina kaikki kilpailijansa ja punoi juonensa niin +erinomaisen taitavasti, että hänestä muutaman kuukauden kuluttua tuli +Claudiuksen puoliso ja Rooman keisarinna. + +Tämän ruhtinattaren kanssa Senecan kohtalot kietoutuivat mitä lähimmin +yhteen, ja me pystymme sitä paremmin ymmärtämään hänen asemansa ja +kirjoituksensa, jos muistamme, ettei minkään maan historia paljasta +meille ilmiötä pöyristyttävämpää ja hirvittävämpää kuin mitä se tarjoaa +Agrippinan, Neron äidin, haahmossa. + +Suurten vanhempainsa hyveistä hän, kuten muutkaan lapset, ei ollut +perinyt ainoatakaan; ja hänessä olivat suvun kehnot taipumukset +paisuneet intohimoiksi, jotka ajoivat hänet kaikenkaltaisiin rikoksiin. +Hänen elämänsä aina kehdosta asti oli ollut pelkkää turmelusta, eikä +yhdessäkään hänen elämänsä monista äkkivaiheista pilkahtanut hänessä +esiin ainoatakaan jaloa tai rakastettavaa piirrettä. Syntyneenä +Ubialaisten kaupungissa (joka myöhemmin hänen kunniakseen sai nimen +Colonia Agrippina ja vieläkin säilyttää nimen muodoissa Cologne ja +Köln) hän kadotti isänsä kolmivuotiaana ja kahdentoista iässä äitinsä, +joka silloin karkoitettiin maanpakoon. Hänet kasvatettiin huonojen +sisarten ja hurjan, pahantapaisen veljen kanssa, ja isoäitiä, joka +kasvatusta valvoi, hän vihasi. Neljäntoista vanhana hänet naitettiin +Cnæus Domitius Ahenobarbukselle, joka oli kaikkein kehnoimpia ja +pahamaineisimpia aikansa roomalaisista nuorista ylimyksistä. Ajan +juoruilevat elämäkerrat vieläkin sisältävät moniaita kaskuja hänen +julmuudestaan ja itsekkäisyydestään. Ne kertovat, kuinka hän kerta, +ilman vähintäkään sääliä, ajoi muutaman Appiuksen tiellä leikkivän +poika poloisen yli; kuinka hän toisessa tilaisuudessa iski silmän +eräältä roomalaiselta ritarilta, joka oli antanut hänelle kiivaan +vastauksen; ja kuinka, kun hänen ystävänsä onnitteli häntä pojan +syntymisen johdosta (se oli nuori Claudius Domitianus, myöhemmin +keisari Nero), hän raa'asti huomautti, että senkaltaisista ihmisistä +kuin hänestä itsestään ja Agrippinasta saattoi syntyä vain joku +kuvatus, yleiseksi turmioksi määrätty. + +Domitius oli neljäkymmentä vuotta vanha naidessaan Agrippinan, ja nuori +Nero syntyi vasta yhdeksän vuotta myöhemmin. Kaiken hellyyden, mihin +Agrippinan tiikeriluonne pystyi, sen nyt sai hänen lapsensa. Tämän +lapsen hyväksi, sen kehdosta omaan kuolemaansa saakka, joka hänet +kohtasi juuri samaisen pojan kautta, hän uurasti ja teki syntiä. Hänen +ääretön kunnianhimonsa, johon eroamattomasti liittyi rajaton, vimmainen +rakkaus tätä ainoata poikaa kohtaan, tästä pitäen määräsi jokaisen teon +hänen elämässään. Kohtalo oli hänestä tehnyt keisarin sisaren; +vehkeilyt nostivat hänet toisen puolisoksi; omat rikokset tekivät +hänestä kolmannen äidin. Ja ensi näkemältä tuntuu kuin olisi hänellä +ollut harvinainen onni muassansa, sillä vielä ollessansa elämän +keväimessä hän, ensinnä puolisonsa, sitten poikansa nimissä, ei +suinkaan vähässä määrässä ollut osallisena hallittaessa Rooman +maailmaa. Mutta sillä välin tuo erehtymätön kosto, jonka äänettömiä +askeleita voitonriemuisen rikoksentekijän jäljissä me saatamme seurata +historiassa sivu sivulta, käsi koholla hiipi häntä yhä lähemmäksi. Kun +hän oli saavuttanut tyydytetyn rakkauden ja kunnianhimon huimaavan +korkeuden, jonne oli kahlannut niin monen syntisen ja verisen teon yli, +syöstiin hänet alas kaamean karkeasti, väkivaltaiseen, häpeälliseen +kuolemaan, juuri saman pojan käden kautta, jonka takia hän niin monesti +oli rikkonut hyveen ja oikeuden lakeja vastaan ja niin useasti +jalkoihinsa tallannut niitä puhtaita ja helliä siteitä, joita Jumalan +ääni on opettanut pakanankin, tietoisuutensa rajoissa, tunnustamaan ja +kunnioittamaan. + +Pyrkien siihen että hänen poikansa naisi Octavian, Claudiuksen +tyttären, hän ensi töiksensä toimitti surman suuhun Silanuksen, nuoren +ylimyksen, jolle Octavia jo oli kihlattu. Sen jälkeen piti päästä irti +kaikista mahdollisista tai todellisista kilpailijoista. Edellisten +joukossa oli kaunis Calpurnia ja hänen oma kälynsä, Domitia Lepida. +Jälkimmäisiin kuului rikas Lollia Paulina, jota hän, aiheettomasti, +syytti noituudesta ja maankavalluksesta, minkä jälkeen hänen +omaisuutensa otettiin takavarikkoon; keisari toki säästi hänen +henkensä, mutta karkoitti hänet Italiasta. Tämä puolikosto ei riittänyt +Neron äidille. Raamatun Herodiaan tyttären tavoin hän lähetti tribuunin +tuomaan hänelle vihollisensa pään; ja kun se hänelle tuotiin ja hänen +oli vaikea tuntea nuo kerran niin ylistetyn kaunottaren surkastuneet ja +aavemaiset piirteet, sanotaan hänen omin käsin kohottaneen yhtä huulta +ja täten päässeen vakuutetuksi siitä, että tämä todella oli Lollian +pää. Sellaisiin kauhistuksiin saattaa nainen vajota, kun hän hylkää +Jumalan rakkauden; ja kauniit kasvot saattavat kätkeä sielun +"saastaisen kuin synti itse". Hyvällä syyllä voi Adolf Stahr +huomauttaa, että Shakespearen lady Macbeth ja puolisonmurhaaja Gertrude +ovat vain lapsia tämän kivikovan naishirviön rinnalla. + +Tämäpä ruhtinatar kutsui Senecan takaisin maanpaosta vuonna 49.[38] Hän +älysi, että hänen tihutyönsä herättivät kammostusta sellaisessakin +kaupungissa, joka kauan oli tottunut vereen, ja Tacitus suoraan +sanookin, että hän toivoi voivansa panna näitä tunteita vastaan +vaakalaudalle kansanmielisen teon kutsumalla takaisin Korsikan +autioilta erämailta Rooman maailman lempifilosoofin ja suosituimman +kirjailijan. Eikä hän tyytynyt tähän julkiseen todistukseen siitä, että +uskoi hänet viattomaksi rikokseen, josta häntä oli syytetty, vaan sen +lisäksi hankki hänelle praetorinviran, ottipa vielä hänet nuoren +poikansa opettajaksi ja kasvattajaksi. Tässäkään toimenpiteessään hän +ei unohtanut kunnianhimoisia suunnitelmiaan, sillä hän tiesi, että +Senecassa kyti salainen katkeruus Claudiusta kohtaan ja että Nero ei +voisi saada viisaampaa opastajaa valmistelemaan toimenpiteitä, joilla +turvattaisiin hänen keisarivaltaa tavoittelevien toiveittensa +toteuttaminen. Olisi kenties ollut parempi Senecan onnelle, ettei hän +olisi koskaan lähtenyt Korsikasta tahi jälleen asettanut jalkaansa +tuohon kirkemäiseen, verentahraamaan hoviin. Lisättäköön kuitenkin +hänen puolustuksekseen, että toinenkin, epäämättömän tunnollinen +kunnian mies -- Afranius Burrus --, suoraluontoinen, teeskentelemätön +mies, muinaisroomalaisen miehuuden perikuva, jonka Agrippina oli +korottanut pretoriaanien kaartin prefektiksi, oli kernas jakamaan hänen +vaaransa ja vastuunsa. Mutta hänen on täytynyt alun pitäen joutua +elämään alhaisten ja rikoksellisten vehkeitten ilmapiirissä. Hänen on +täytynyt muodostaa tärkeä jäsen Agrippinan puolueessa, joka kävi +jokapäiväistä, murhaavaa sotaa Narcissuksen puoluetta vastaan. Hänen on +täytynyt olla selvillä niistä herkeämättömistä juonitteluista, joilla +Agrippina sai poikansa Neron ottopojaksi keisarille, jonka oma poika +Britannicus oli vain kolme vuotta nuorempi. Hänen on täytynyt nähdä, +kuinka Neroa aina kunnioitettiin, ylennettiin ja näyteltiin +kansanjoukolle Rooman tulevana toivona, sillä välin kun Britannicus, +niinkuin nuori Edvard V setänsä[39] hallitessa, laiminlyötiin, +ympäröitiin vakoojilla, pidettiin niin paljon kuin mahdollista poissa +isän silmistä ja niin täydellisesti työnnettiin syrjään, että kansa +alkoi tosissaan epäillä, elikö hän vai oliko kuollut. Hänen on täytynyt +nähdä, kuinka Agrippina, joka nyt oli päässyt ennenkuulumattomaan +kunniaan jo eläissänsä saadessaan arvonimen "Augusta", toimi niin +korskeasti, että saattoi olla vain vähän epäilystä siitä, mitkä olivat +hänen lopulliset aikeensa valtaistuimeen nähden. Hänen on täytynyt +tuntea, että hänen loistava älynsä oli itse asiassa palvelemassa +naista, jossa ahnaus, kopeus, väkivaltaisuus, petollisuus ja +kaikenlainen häikäilemätön paheellisuus oli saavuttanut tähän saakka +saavuttamattoman asteen turmeltuneessakin ja pakanallisessa +maailmassa. Tästä pitäen Senecan elämäkerran täytyy muodostua +puolustuskirjoitukseksi mieluummin kuin ylistyspuheeksi. + +Keisari ei voinut olla älyämättä valinneensa Agrippinassa puolison +vieläkin sietämättömämmän kuin Messalina. Messalina ei ollut +tuuppautunut hänen ja hänelle rakasten ystävien väliin, ei ollut +riistänyt häneltä hallitusvallan tunnusmerkkejä, ei ollut vallinnut +palatsia tylyllä ja epänaisellisella tyranniudella ja oli tietenkin +äidin huolella valvonut hänen lastensa henkeä ja onnea. Narcissus ei +lie suinkaan tahtonut kauan pitää häntä tietämättömyydessä siitä, että +Agrippina, kaikkien muitten juoniensa ja rikostensa lisäksi, oli ollut +hänelle aivan yhtä vähän uskollinen kuin hänen edellinenkin onneton +vaimonsa. Tämä tieto painui syvälle hänen sydämeensä, ja hänen kuultiin +jupisevan, että hänen kohtalonsa oli aina sama: ensin kestää ja +sitten kostaa vaimojensa rikkomukset. Agrippina, jonka vakoilijat +täyttivät palatsin, ei saattanut kauan pysyä tietämättömänä näin +merkityksellisestä puheesta; ja luultavastikin vaisto, jota hänen oman +syyllisen omantuntonsa katalat tekoset teroittivat, sanoi hänelle, että +keisari selvästi näytti katuvan, että oli nainut veljentyttärensä ja +ottanut tämän pojan omakseen oman nuoren poikansa vahingoksi, ellei +suorastaan turmioksi. Jos mieli saavuttaa päämäärä, johon hän niin +kauan oli tähtäillyt, ei ollut aikaa hukata. Toivokaamme, että Seneca +ja Burrus olivat ainakin tietämättömiä niistä toimenpiteistä, joihin +hän ryhtyi tarkoitusperänsä toteuttamiseksi. + +Onni suosi häntä. Pelätty Narcissus, hänen murhasuunnitelmansa pahin +vastus, oli saanut ankaran luuvalokohtauksen. Agrippina laittoi niin, +että hänen lääkärinsä määräsi hänet kylpemään Campanian Sinuessaan. +Sillä tapaa hänet saatiin pois tieltä, ja Agrippina kävi heti +käsiksi verityöhönsä. Uskoen salaisuuden Halotukselle, keisarin +_prægustator'ille_ -- orja, jonka toimena oli hänen suojelemisensa +myrkyltä sen kautta, että hän ennen keisaria maistoi jokaista +ruokalajia -- ja hänen lääkärilleen, Xenoionille Kos-saarelta hän kysyi +neuvoa Locustalta, tämän klassillisen Jaakko-kuninkaan ajan Mrs +Turneriltä, mikä myrkky parhaiten soveltuisi hänen tarkoitukseensa. +Locusta oli mestari alallaan, jolla pitkä praktiikka oli hankkinut +hänelle tavattoman taitavuuden. Myrkky ei saanut vaikuttaa liian +nopeaan, jottei se herättäisi epäilystä; eikä liian hitaasti, jotta +keisarille ei jäisi aikaa pitää neuvoa poikansa Britannicuksen eduksi, +vaan sen tuli olla sellainen, joka hämmentäisi hänen järkensä, +aiheuttamatta välitöntä kuolemaa. Claudius oli ahmatti syömäri, ja +myrkky annettiin hänelle mahdollisimman mukavasti sekoitettuna erääseen +sieniruokaan, josta hän erittäin paljon piti. Agrippina itse tarjosi +hänelle herkullisimmat sienet, ja heti myrkky teki hänet mykäksi. Laita +oli, kuten liiankin tavallisesti, niin, että Claudius jo silloin oli +päihtyneessä tilassa ja kannettiin vuoteeseensa, ikäänkuin ei mitään +olisi tapahtunut. Seurasi ankara vatsatauti, ja pelättiin, että tämä +ynnä hänen juomansa runsas viiniannos tekisivät myrkyn vaikutuksen +tyhjäksi. Mutta Agrippina oli mennyt liian pitkälle perääntyäksensä; ja +Xenofon, joka tiesi, että suuret rikokset epäonnistuneina ovat +vaaralliset, mutta onnistuneina palkitaan, tuli hänelle avuksi. Ollen +yllyttävinään häntä ylenantamaan hän kutkutti keisarin kurkkua pian +tehoavaan ja kuolettavaan myrkkyyn kastetulla sulalla. Se vaikutti, ja +ennen aamua Claudius oli ruumiina.[40] + +Kuten historiassa niin monesti on tapahtunut, Tarquinius Priscuksen +ajoista Kaarle II:n päiviin asti, salattiin kuolema, kunnes kaikki oli +valmistettu seuraajan nimittämistä varten. Palatsia vartioitiin +huolellisesti; sinne ei päästetty ketään lukuunottamatta Agrippinan +uskollisimpia puoluelaisia. Ruumista tuettiin tyynyjen avulla; "hänen +omasta tahdostaan" kutsuttiin näyttelijöitä huvittamaan keisaria ja +konsuleja pyydettiin lukemaan rukouksia hänen henkensä puolesta. +Levittäen huhua, että keisari oli paranemaan päin, Agrippina ahnaasti +itse piti silmällä Britannicusta ja hänen kahta sisartaan, Octaviaa ja +Antoniaa. Ikäänkuin surun murtamana hän itki ja syleili heitä ja ennen +kaikkea piti Britannicusta vierellään, suudellen häntä ja huudahdellen, +"että hän oli kerrassaan isänsä kuva", ja varoen päästämästä häntä +millään ehdolla pois huoneesta. Siten kului päivä, kunnes oli tullut +hetki, jonka kaldealaiset olivat selittäneet olevan ainoan onnellisen +tuona onnettomana lokakuun päivänä. + +Tuli puolipäivä; palatsin ovet työnnettiin äkkiä auki; ja Nero, +rinnallaan Burrus, tuli ulos sen pretoriaanijoukon luo, joka piti +vartiota. Päällikkönsä käskystä he ottivat hänet eläköön-huudoin +vastaan. Vain jotkut empivät, katsellen ympärilleen ja kysyen: "Missä +on Britannicus?" Kun hän kuitenkaan ei ollut näkyvissä eikä yksikään +esiintynyt hänen puolestaan, seurasivat he joukon esimerkkiä. +Triumfissa Nero kannettiin leiriin, jossa hän piti sotamiehille lyhyen +puheen ja lupasi jokaiselle heistä runsaan lahjan. Heti häntä +tervehdittiin imperaattorina. Senaatti seurasi sotamiesten vaalia +eivätkä maakunnat panneet vastaan. Jumalalliset kunnianosoitukset +määrättiin pidettäväksi murhatulle ja ryhdyttiin valmisteluihin hänen +hautajaisiansa varten, jotka loistossa kilpailivat Livian Augustusta +varten järjestämäin kanssa. Mutta jälkisäädös -- joka ilman mitään +epäilystä oli seuraajaksi määrännyt Britannicuksen -- kaikessa +hiljaisuudessa toimitettiin pois eikä sen säädöksiä milloinkaan tultu +tuntemaan. + +Ja keisarivaltansa ensimmäisenä iltana Nero, hyvin tietäen, ketä hänen +oli kiittäminen valtaistuimestansa, antoi vartijalle, joka tuli häneltä +kysymään yön tunnussanaa, tuon kiitollisen ja merkittävän sanan: +"Optima mater" -- "äideistä paras". + + + + +11 Luku. + +NERO JA HÄNEN OPETTAJANSA. + + +Sitä keisarillista nuorukaista, jonka kohtalot nyt ovat mitä +läheisimmästi liittyneet Senecan vaiheisiin, kansan suosionosoitukset +saattoivat valtaistuimelle. Väsyneinä Augustuksen viekkauteen, +Tiberiuksen juroon vihaan, Caligulan mielettömään julmuuteen, vanhan +Claudiuksen hölmöyteen he eivät muuta voineet kuin mielihyvin tervehtiä +loistavaa, ihanaa nuorukaista, jonka kauniit kiharat valuivat +olkapäille ja jonka piirteissä kuvastui roomalaiskauneuden hienoin +tyyppi. Hänen menneisyydessään ei mikään saattanut ennustaa hänen +tulevaisuudelleen synkkää kehitystä, ja kaikki luokat samalla muotoa +haaveilivat kultaisen ajan tulosta. Me saatamme käsittää heidän +tunteensa, jos vertaamme niitä omain maanmiestemme tunteisiin, kun +Henrik VIII:n synkkää tyranniutta seurasi Edvard VI:n nuorekas hallitus +hyvettä ja ystävällisyyttä täynnä. Onnellista olisi Nerolle ollut, jos +hänen hallituksensa, samoin kuin Edvardin, olisi voinut katketa, +ennenkuin tuo monen rikoksen yö oli pimittänyt sen lupaavan +aamunkoiton. Sillä Neron hallituskauden ensimmäistä viittä vuotta -- +tuota kuuluisaa _Quinquennium Neronis_ -- roomalaiset todella pitivät +melkein ihanteellisen onnen ajanjaksona. Itse asiassa hallitusta hoiti +Seneca Neron nimissä. Niinkin oivallisen keisarin kuin Trajanuksen +sanotaan tunnustaneen, "ettei yksikään muu ruhtinas ole läheskään +pystynyt ansaitsemaan sitä ylistystä kuin Nero tällä ajanjaksolla". On +kumminkin uskottavaa, että nuo vuodet näyttivät loistavan aivan +ylenmäärin ihanasti sitä syvää pimeyttä vasten, joka niitä seurasi, +vaan sittenkin me niissä voimme nähdä monta seikkaa, jotka kyllin +riittivät herättämään toivoa, iloa ja innostusta. Nuori Nero oli alussa +vaatimaton ja opinhaluinen. Hänen neitsytpuheensa, jotka olivat +kirjoitetut kaikella sillä ajatuksen ja kielen kauneudella, mikä +ilmaisi Senecan kynää, yhtä hyvin kuin hänen yksityiset lausuntonsa +olivat täynnä lämmittäviä lupauksia. Kaikkea sitä vääryyttä ja sortoa, +jonka mennyt aika liiankin hyvin tunsi, hän lupasi kavahtaa. Hän ei +aikonut vaatia itselleen, kuten Claudius oli tehnyt, yksinomaista +ratkaisua kaikissa asioissa; ei mitään virkaa tai arvoa voitettaisi +häneltä imartelun tahi lahjusten tietä; hän ei sekoittaisi omia +mieskohtaisia etujaan valtion etuihin; hän pitäisi arvossa senaatin +vanhoja etuoikeuksia; hän kohdistaisi oman välittömän huomionsa +maakuntiin ja armeijaan. + +Ensi aikoina ei hänen menettelynsä saattanutkaan näitä lupauksia +häpeään. Noita vihattavia ilmiantajia, jotka olivat rehennelleet +edellisten hallitusten aikana, ei siedetty, vaan vedettiin +rangaistukseen. Valtion viranomaisia säästettiin väärämielisiltä, +kiusaavilta vaatimuksilta. Viisaasti Nero epäsi kulta- ja hopeapatsaat +ja muut narrimaiset kunnianosoitukset, joita turmeltunut ja orjallinen +senaatti tyrkytti hänelle, ja kohteli tätä virkakuntaa, joka, niin +langennut kuin olikin, kuitenkin kaikitenkin pysyi laillisen vallan +edustajana, suosiollisesti ja kunnioittavasti. Ylimykset ja virkamiehet +alkoivat hengittää vapaammin, ja yleisesti tunnettiin, että sietämätön +tyrannius oli huomattavasti huojentunut. Ankaruutta noudatettiin vain +ilmeisiä rikoksia kohtaan, ja sitä harjoitettiin oikeudenmukaisesti ja +laillisella tavalla, niin ettei kukaan voinut epäillä, ettei se ollut +ansaittua. Varsinkin oli muuan Senecan nuoresta kasvatistaan levittämä +sana omansa, enemmän kuin mikään muu, hankkimaan hänelle suurta +suosiota. Englanti on kiitollisuudella ja ihailulla muistanut +nuorekkaan Edvardinsa vastahakoisuutta allekirjoittaa Joan +Boucherin kuolemantuomiota; Rooma, joka oli tottunut julmaan +välinpitämättömyyteen ihmishengen suhteen, ihasteli hurmaantuneena sitä +säälintunnetta, joka oli saanut Neron huudahtamaan, kun häntä kerran +vaadittiin allekirjoituksellaan vahvistamaan muuan kuolemantuomio: +"_Kuinka toivonkaan, etten osaisi kirjoittaa_." + +Myönnetty on, että tämän ajanjakson onnellisuus melko määrältä +johtui kunnon Burruksen lujamielisyydestä ja Senecan viisaista, +ylevämielisistä neuvoista. Heille kuuluu mitä suurin kiitos ja +tunnustus tästä onnekkaasta välikaudesta, semminkin kun heillä ei ollut +suinkaan mikään helppo tehtävä harteillaan. Paitsi että kasvatin +turhamainen ja kevytmielinen luonne tuotti heille suuria vaikeuksia, +paitsi että vaadittiin ääretöntä arkatuntoisuutta hillitsemään +nuorukaista, joka ehdottomalla vallalla hallitsi jättiläisvaltakuntaa, +täytyi heidän koettaa pidätellä Agrippinan kiihkeätä ja vaateliasta +kunnianhimoa ja väistää hänen monien vaikutusvaltaisten puoluelaistensa +herkeämättömiä juonitteluja. Agrippina oli epäilemättä uskotellut +tehneensä rikoksensa etupäässä poikansa parhaaksi; mutta hänen +menettelynsä sittemmin osoitti, että hän halusi pitää poikansa pelkkänä +välikappaleena käsissään. Hän tahtoi hallita poikaansa, ja oli +luultavasti laskenut voivansa sen tehdä Senecan avulla, aivan kuten +meillä kuningatar Karolina täydellisesti komenteli Yrjö II:ta Sir +Robert Walpolen avulla. Hän kulki samassa kantotuolissa hänen +kanssansa; Neron tietämättä hän käski myrkyttää M. Silanuksen, entisen +uhrinsa veljen; hän ahdisti Narcissuksen kuolemaan, taaskin vasten +hänen tahtoansa; hänen vaikutuksestaan senaatti toisinaan kokoontui +palatsiin eikä hän huolinut mitenkään salata senaattoreilta, että hän +itse istui uutimen takana, josta hän saattoi kuulla jokaisen sanan +heidän neuvotteluistaan; -- niin, rohkenipa hän eräässä tilaisuudessa, +kun Nero oli ottamassa puheillensa tärkeän lähetystön Armeniasta, astua +neuvotteluhuoneeseen aikoen asettua istuimelle keisarin rinnalle. +Kaikki joutuivat ymmälle, säikähtivätkin näin epätavallista tekoa, +mutta nopsan ja ihmeteltävän tahdikkaasti Seneca viittasi Neroa +nousemaan ja lähtemään äitiänsä vastaan, ja näin hän pojan rakkautta +osoittaen sai julkisen skandaalin vältetyksi. + +Mutta heti ensi hetkestä oli Seneca joutunut syypääksi kohtalokkaaseen +erehdykseen oppilaansa kasvatuksessa. Hän oli ohjannut tätä +kauttaaltaan löyhän _myöntyväisyyden_, mielennouteen turmiollisen +periaatteen varassa. Nero ei ollut vailla kykyä; hänellä oli ilmeinen +taipumus latinalaiseen runoiluun, ja meille säilyneet muutamat säkeet +hänen käsialaansa, niin eriskummaisia ja teennäisiä kuin ovatkin, +kumminkin osoittavat, että Nerolla oli jossain määrin herkkä korva ja +kieliaistiakin. Mutta vilkkaan mielikuvituksen ohella oli Nerossa myös +pyrkimys herättää vaikutusta; ja sen sijaan että Seneca olisi koettanut +opastaa häntä pohtimaan vakavasti ja ajattelemaan johdonmukaisesti, +hän salli oppilaan tuhlata parhaat voimansa toimiskeluihin ja +ajanvietteisiin, jotka olivat sekä köykäisiä että vähäksittyjä, +sellaisia kuin laulaminen, maalaaminen, tanssiminen ja kilpa-ajo. +Todistelkoon Seneca vain, että sellaisissa toimiskeluissa ei ainakaan +ollut mitään pahaa ja että ne luultavasti estivät Neroa suuremmista +ilkivaltaisuuksista. Kaikkein vähimmän me kunnioitamme Neroa hänen +joutavan laulunsa ja harpunnäppäilynsä vuoksi, aivan kuten emme +suinkaan kunnioita Ludvig XVI:ta siksi, että hän laatieli lopen +vaivaisia lukkoja; ja jos Seneca olisi heti alun pitäen ohjannut +oppilaansa korkeampiin harrastuksiin, niin Rooma kenties olisi +säästynyt Neron myöhemmiltä naurettavilta hullutuksilta Kreikan +kaupungeissa ja Rooman teattereissa. Haluamme alleviivata epäämättömänä +tosiseikkana kaikessa kasvatuksessa, että _koskaan_ ei ole viisasta +sallia sellaista, mikä on pahaa, sillä nojalla, että koettaa estää +jotakin pahempaa. Seneca oletettavasti lienee ollut vakuutettu siitä, +että kun miehellä oli Neron ominaisuudet -- synnynnäinen arvottomuus, +joka hänen on täytynyt jo varhain havaita -- menestys oli suorastaan +mahdoton. Mutta se ei vapauttanut häntä yrittämästä kaikkia hyviä +keinoja, joilla menestys saattoi, niissäkin olosuhteissa, olla +saavutettavissa. Muistakaamme kuitenkin, että hän taipui näihin +myönnytyksiin oppilaaseensa nähden pääasiallisesti vain sellaisissa +seikoissa, joita katsoi vähäpätöisiksi -- tai pahimmassa tapauksessa +kyllä häpäiseviksi, vaan ei rikollisiksi, ja että hänen harha-askelensa +luultavasti johtui arvostelukyvyn erehdyksestä ennemmin kuin mistään +siveellisestä luonteenheikkoudesta. + +Selvää kuitenkin on, että Nero älyllisestikin joutui kärsimään tästä +höllästä kasvatuksesta. Olemme jo nähneet, että hänen neitsytpuheessaan +senaatille jokainen tunsi Senecan käden, ja moni huomautti huokaisten, +että tässä Rooman keisari ensi kertaa ei kyennyt, ainakaan kaiken +todennäköisyyden mukaan, puhumaan senaatille omin sanoin ja omin +ajatuksin. Tiberius oli puhujana ollut juhlallinen ja tarmokas; +Claudius oli ollut oppinut ja sivistynyt; olipa Caligulankin hajanainen +järki pystynyt luomaan voimakkaita ja kaunosanaisia puheita; mutta +Neron nuoruus oli tuhlattu joutaviin ja hänelle sopimattomiin +toimiskeluihin, jotka eivät olleet jättäneet hänelle aikaa eikä halua +arvokkaampiin ja ylevämpiin harrastuksiin. Senecan maine on epäilemättä +pahasti kärsinyt oppilaan myöhemmästä häpeällisestä elannosta; ja +selvää on, että Tacituksen vastenmielisyys hänen muistoansa kohtaan +johtuu hänen suhteestansa Neroon. Mutta vaikka opettajan menetelmä ei +olekaan ollut niin viisas kuin se, ankaran mittapuun mukaan tuomittuna, +olisi voinut olla, niin on kuitenkin kerrassaan väärin tehdä hänet +vastuunalaiseksi oppilaan kunnottomuudesta; ja muistaa tulee, Senecan +ikuiseksi kunniaksi, että ilmeiset tosiasiat, aikalaisten todistukset, +vieläpä itsensä Tacituksen vastahakoinen myönnytys häntä puolustaen +osoittavat, että kaikki se viisaus ja maltillisuus, mikä on ominaista +Neron hallituksen varemmille vuosille, perustuu hänen neuvoihinsa; että +hän nautti puhdasmielisen Burruksen sydämellistä arvonantoa; että hän +koetti häätää Agrippinan vertatiukkuvia julkeuksia; että ne +kirjoitukset, joita hän sepitti Nerolle, ja ne puheet, joita hän laati +hänen puolestaan, henkivät mitä ylevimpiä ajatuksia; ja että vasta kun +Seneca oli kokonaan syrjäytetty vallasta ja vaikutuksesta, despoottisen +mahdin petomaiset päähänpistot yllyttivät Nerossa niitä hirveitä +taipumuksia, joitten siemenet olivat kauan itäneet hänen sielussaan. +Muuan vanhanajan kirjailija muistuttaa kuulleensa kerrotun, että Seneca +jo varsin varhain oli keksinyt Nerossa mielen villiyden, jota hän ei +voinut kokonaan juurittaa pois; ja että hänen oli tapana lähimmille +ystävilleen huomauttaa, että "jos leijona kerta pääsee ihmisveren +makuun, sen synnynnäinen julmuus kyllä paljastuu". + +Mutta jos kohta tämän myönnämme Senecan hyväksi ja tunnustamme, että +hänen tarkoituksensa olivat kauttaaltaan vilpittömät, on meidän pakko +moittia hänen arvostelukykyänsä siitä, että hän ehdoin tahdoin omaksui +hyödyn moraalin; ja me uskomme, että juuri tästä syystä enemmän kuin +mistään muusta johtuvat hänen suuret hairahduksensa ja hänen oman +elämänsä kova onni. Meidän lienee tosiaankin lupa epäillä, tokko Nero +itse -- huikenteleva ja kevytmielinen nuorukainen, huonojen vanhempain +lapsi ja määräämättömäin mahdollisuuksien perillinen -- missään +olosuhteissa olisi kehittynyt paljonkaan paremmaksi kuin mitä hänestä +tuli; mutta selvää on, että Senecaa olisi pidetty äärettömän paljon +suuremmassa arvossa, ellei hänellä olisi ollut tätä osaa Neron +kasvatuksessa. Jos Seneca olisi ollut yhtä luja ja viisas kuin +Sokrates, niin Nero kaiken todennäköisyyden mukaan ei olisi ollut +paljonkaan pahempi Alkibiadesta. Jos opettaja olisi oppilaalleen +esittänyt todella vain kaikkein korkeimman ihanteen, jos hän horjumatta +ja kykynsä mukaan olisi vastustanut kaikkia epäkunniallisia ja huonoja +viettymyksiä, olisi menestys _mahdollisesti_ saattanut olla hänen +palkintonsa ja hän kenties ansainnut ihmiskunnan haihtumattoman +kiitollisuuden; ja jos hän olisi epäonnistunut, niin ainakin se olisi +tapahtunut kunnialla, ja hänen vetäytyessään rauhalliseen ja +mainehikkaaseen vanhuuden lepoon olisi häntä sinne kenties seurannut +keisarillisen oppilaan kunnioitus, ellei rakkaus. Niin, vaikkapa hän +olisi _kokonaankin_ epäonnistunut ja yrityksessään menettänyt henkensä, +olisi sekin toki ollut äärettömän paljon parempi sekä hänelle että +ihmiskunnalle. Homerokin olisi voinut hänelle opettaa, että "parempi +kuolla kuin synnissä elää". Joka tapauksessa hän olisi voinut tietää +sekä tutkimuksistaan että kokemuksesta, että kompromisseihin perustuvan +kasvatuksen aina ja välttämättömästi täytyy epäonnistua. Sen täytyy +epäonnistua siksi, että se syrjäyttää sen suuren ikuisen koston lain +pahan palkasta, jonka jokainen niin yksilön kuin kansankin historia +vahvistaa todeksi. Ja se kasvatus, minkä Seneca antoi Nerolle -- niin +ylevä kuin se monessa suhteessa olikin ja niin loistavasti kuin se +osittain ja hetkellisesti menestyikin -- oli sittenkin kompromissien +kasvatus. Niin hyvin Neron poikaiän opinnoissa kuin hänen miehuutensa +vakavammissa pyrinnöissä hän piti silmällä sitä mielettömän kovaonnista +periaatetta, että + + Ellet kylvänyt villikauraa, + Niin tyhjäksi heitetty maa tuskin antoi + Viljaa, mi miestä elättää. + +Jokainen kristitty olisi saattanut ennustaa tuloksen; mutta olisi +voinut luulla pakanallistakin filosoofia kyllin valistuneeksi +huomaamaan sen. Useinkin toistamme sanoja + + "Lapsi on miehen isä" + +ja + + "Niinkuin oksan istutat, niin puu kasvaa." + +Mutta vanhalla ajalla oltiin aivan yhtä selvillä samasta totuudesta, +vaikka eri kuvilla puhuen. "Astia", kirjoitti Horatius, "kauan +säilyttää sen hajun, mitä siihen uutena pantiin." Kuvaten niitä +turmelevia vaikutuksia, joitten keskellä roomalaislapsi kehdosta +lähtien eli, sanoi Quintilianus: "Näistä kehkeytyy ensin tottumus, +sitten luonto." + +Kukaan ei ole suuremmalla ponnella kuin Seneca itse esittänyt tätä +periaatetta. Katsotaan esim. seuraavaa kohtaa hänen Kirjeistään, jossa +puhutaan huonosta keskustelusta. "Näitten miesten keskustelu", sanoo +hän, "on tuiki turmiollista; sillä ellei se aiheutakaan välitöntä +pahaa, niin jättää se siemenet mieleen ja seuraa meitä poistuttuammekin +puhujain seurasta -- rutto, joka varmasti puhkeaa esiin jonakin +vastaisena aikana. Aivan samaten kuin niillä, jotka ovat kuulleet +soittokappaleen, korvassa säilyy laulun suloinen sävelmä, mikä kiehtoo +heidän ajatuksensa eikä salli heidän käyttää koko voimaansa vakaviin +toimiin; samoin imartelijain ja sellaisten henkilöiden keskustelu, +jotka ylistelevät huonoja _tekoja_, pysyy mielessä kauemmin kuin mitä +sen kuulemiseen on mennyt aikaa. Eipä ole helppo karkoittaa sielusta +sulavaa sointua; se vainoaa meitä ja viipyy luonamme ja hetkeksi +loitottuaan palaa alinomaan. Sentähden tulee meidän sulkea korvamme +pahoilta puheilta ja tehdä se heti ensi kuulemalta. Sillä kun ne kerta +ovat alkuun päässeet ja tulleet sallituiksi, niin niiden rohkeus +kasvamistaan kasvaa"; ja sitten hän lisää vähän myöhempänä: "meidän +päivämme vierivät edelleen ja elämä kaikkoaa saavuttamattomasti". Ja +yhtä kaikki se, joka kirjoitti nämä ylevät sanat, ei ollut ainoastaan +keisarillisen oppilaansa imartelija, vaan onpa syytetty hänen ehdoin +tahdoin yllyttäneen Neroa siinä mielettömässä intohimossa muuatta +vapautettua orjaa Actea kohtaan, mikä hänessä oli syttynyt. +Luonnollisesti oli hänen velvollisuutensa palauttaa nuorekkaan keisarin +harhautuneet tunteet morsiameensa Octaviaan, Claudiuksen tyttäreen, +johon hän oli sidottu kaikilla kunnian ja uskollisuuden siteillä ja +jonka kanssa solmittu liitto antoi jotakin laillisuuden varjon häivää +hänen tosiasialliselle vallankaappaukselleen. Mutta harvoinpa ruhtinaat +rakastavat sitä puolisoa, jolle jossakin määrässä ovat ylennyksestään +kiitollisuuden velassa. Henrik VII kohteli Yorkin Elisabetia kovin +välinpitämättömästi. Wilhelm III:n avioliittoa Maria Stuartin kanssa +varjosti tämän jälkimmäisen suurempi oikeus kuninkaalliseen valtaan; ja +heti ensi hetkestä Nero vastenmielisyydellä, joka päätyi murhaan, +suhtautui siihen nuoreen orpoon tyttö raukkaan, joka johti kansan +muistoon, että hänen oikeutensa perimään keisarivalta olivat +riittämättömät, pitipä hän tätä mahdollisena kilpailijanakin, jos hänen +arka ja taipuisa luonteensa jolloinkulloin joutuisi aseeksi +tarmokkaampien vehkeilijäin käsissä. Mutta emmepä kuule Senecan +kertaakaan yrittäneen vaatia Neroa täyttämään korkeaa velvollisuuttaan, +vaan tapaamme hänet painumasta alhaiseen asemaan, rikostoveriksi +sellaisten irstailijain kuin Othon kanssa, uskotuksi keisarin +kunniattomassa lemmenjutussa. Moinen menettely, joka olisi tahrannut jo +tavallista hovimiestäkin, oli stoalaiselle filosoofille kerrassaan +häpeällinen. Mutta periaate, joka siihen vei, on juuri sama, johon +olemme viitanneet -- siveellisen kompromissin periaate, joka sallii ja +rohkaisee sitä, mikä on pahaa, siinä turhassa toivossa, että sen kautta +voi estää vieläkin pahempaa. Tuskinpa sentään onkaan kumma, että hän +tällä muotoa erehtyi, sillä kompromissi oli koko hänen elämäänsä +kuvaava luonteenpiirre. Hän näyttää asettaneen tehtäväksensä aivan +mahdottoman yrityksen, nimittäin olla sekä omaperäinen filosoofi että +valtiomies Cæsarin hovissa. Hän kehui olevansa ei ainoastaan filosoofi, +vaan myöskin maailmanmies, ja seuraus oli, että hän epäonnistui +kummassakin suhteessa. Yhtä hyvin piti pakanuudessa paikkansa kuin +paikkansa pitää kristinuskossa, että ihmisen _täytyy_ valita +velvollisuuden ja oman edun välillä -- mammonan ja Jumalan palveluksen +välillä. Ei koskaan ole kukaan voittanut muuta kuin ylenkatsetta ja +turmiota lakkaamatta horjuen näiden kahden välillä. + +Ja koska Seneca ei valinnut sitä ylhäistä velvollisuuden tietä, jonka +Zeno tai Antisthenes olisi valinnut, hän enemmän tai vähemmän kietoutui +muutamiin Neron hallituksen kammottavimpiin tapahtumiin. Jokainen +niistä hirveistä epäilyksistä, joiden takia hänen maineensa on +kärsinyt, juontaa juurensa siitä, että hän on sallinut hyödyn +periaatteen päästä hyveen laeista voitolle. Pari näistä tapahtumista +meidän täytyy lyhykäisesti kertoa. + +Olemme jo viitanneet siihen, että Nemesis, joka monta vuotta oli +salaisesti seurannut Agrippinan jälkiä, jo tyrmistyttävillä ensi +iskuillansa sai hänet vapisemaan, juuri kun hän näytti saavuttaneen +kunnianhimonsa korkeimmat pyyteet. Jo varsin varhain Nero alkoi suuttua +ja sydäntyä "äideistä parhaimman" kyllästymättömään vallanhimoon ja +yltyvään komentelevaisuuteen. Ne kiukkuiset nuhteet, joita tämä syyti +poikaansa vastaan, koska pelkäsi, että Acte mahdollisesti voisi ruveta +kilpailemaan hänen kanssansa vallasta, saivat Neron ensin etsimään +tukea Senecan myöntyväisyyspolitiikan kehnouksista ja epäfilosoofisesta +itsekkäisyydestä ja pian sen jälkeen ärsyttivät hänet hirvittävään +rikokseen. Claudiuksen nuorta poikaa Britannicusta kohtaan hänessä kyti +luonnollisesti vieläkin suurempi epäluulo ja viha kuin Octaviaa +kohtaan. Harvoinhan ovat kuninkaat kyenneet pidättymään julmuuksista +niitä vastaan, jotka saattaisivat ryhtyä vaatimaan heiltä pois +valtaistuinta. Juhana kuninkaan tunteet prinssi Arturia kohtaan, Henrik +IV:n Marchin jaarlia, Marian lady Jane Greytä, Elisabetin Maria +Stuartia, kuningas Jaakon lady Arabella Stuartia kohtaan muistuttavat, +mutta arvatenkin vain hyvin heikossa mitassa, Neron mielialaa +sukulaiseensa ja velipuoleensa nähden. Mieltymys tai kiintymys häneen +oli vaarallinen rikos, ja heti pois tieltä se palkollinen, joka osoitti +hänelle uskollisuutta. Sellainen kohtelu ennusti tuhoa, Agrippina +joudutti sitä kateellisessa vimmassaan. Hän uhkasi lähteä armeijan luo +ja sinne kerallansa viedä tuon ylhäisen nuorukaisen, joka nyt oli +kyllin vanha ryhtyäkseen keisarillisiin tehtäviinsä, hallitukseen, jota +vallananastaja hoiti vain rikosten avulla, rikosten, jotka hän nyt muka +oli valmis tunnustamaan. Antaapa sitten vaivaisen Burruksen ja mokoman +jaarittelijan kuin Senecan yrittää, vetävätkö vertoja Claudiuksen +pojalle ja Germanicuksen tyttärelle. Sellainen puhe, ärtynein elein ja +synkin sadatuksin esitettynä, riitti säikyttämään arkamaista Neroa. Ja +tätä pelkoa ravitsi eräs äskeinen tapahtuma, joka osoitti, että +esi-isäin henki ei ollut sammunut Britannicuksen rinnassa. +Saturnalia-juhlain aikana, jota juhlaa nämä muinaiset viettivät +kaikella sillä hilpeydellä kuin me joulua, oli Nero valittu arvan +kautta "juhlan kuninkaaksi" ja oli siinä asemassaan oikeutettu antamaan +käskyjä ja tehtäviä vieraille. Muille hän jakeli tavanomaisia tehtäviä, +joita heidän ei tarvinnut punehtua ja kainostella, mutta vasten kaikkia +roomalaisten sopivaisuussääntöjä käskettiin Britannicuksen nousta +vieraitten keskellä laulamaan laulu. Tottumattomana kohtuullisiinkin +kesteihin ja kerrassaan outona juopuneitten kemuille poikanen helposti +olisi saattanut hämmentyä, mutta hän nousikin kohta paikalla ja lujalla +äänellä aloitti laulun -- luultavasti Andromakeen ihanan valituslaulun +Trojan kukistumisesta, laulun, joka on säilynyt meille eräästä muuten +kadonneesta Enniuksen näytelmästä -- jossa hän ilmitoi, kuinka hän itse +häpeällisellä tavalla oli syrjäytetty perinnöllisistä oikeuksistaan. +Hänen rohkea esiintymisensä ja hänen onnettomuutensa herättivät +vierasten mielessä säälintunteen, jota he näin yöllä ja viinin +vaikutuksesta eivät olleet vallan kärkkäät salaamaan. Siitä hetkestä +oli Britannicuksen kohtalo ratkaistu. Locusta, vanhan Rooman kuuluisa +myrkynkeittäjä, kutsuttiin Neron luo neuvottelemaan siitä, miten +vapautua Britannicuksesta, samoinkuin hän kerta oli kutsuttu äidin luo, +kun tämä tahtoi päästä Britannicuksen isästä. Vaikeinta oli estää +aietta ilmitulemasta ennen aikojaan, koskapa keisarin pöydässä mitään +ei syöty eikä juotu, ennenkuin _prægustator_ oli niitä maistanut. Tämän +karin kiertämiseksi annettiin Britannicukselle hyvin kuuma juoma, ja +kun hän pyysi jotakin jäähdykettä, kaadettiin voimakas, nopeasti +vaikuttava myrkky siihen raittiiseen veteen, jolla juomaa +jäähdytettiin. Poika joi ja samassa lyyhistyi alas tuoliltaan, +läähättäen ja sanatonna. Tyrmistyneinä vieraat ponnahtivat pystyyn ja +loivat katseensa Neroon. Vaan tämä äärettömän kylmäverisenä vakuutti +heille, että se oli vain kaatuvataudin kohtaus, joka oli tavallista +hänen veljessään ja josta hän pian virkoaisi. Agrippinan kauhu ja +mielenkuohu osoitti jokaiselle, että hän ainakin oli syytön tähän +katalaan tekoon; mutta poloinen Octavia, niin nuori kuin olikin ja kun +iskun täytyi olla hänelle joka suhteessa kaksin verroin kauheampi, +istui äänettömänä ja liikkumattomana paikallaan, sillä kohtalon kohlut +olivat jo opettaneet hänelle, kuinka viiltävä pakko vaati tunteettoman +ulkokuoren alle kätkemään rakkauden ja surun, toivon ja pelon. Yön +pimeydessä, tuulen ulvoessa ja sateenkuurojen piestessä, minkä seikan +katsottiin ilmaisevan taivaan vihastusta, viimeinen Claudius +kiireisesti ja häpäisevällä tavalla joudutettiin kunniattoman hautaan. + +Meidän on syytä uskoa, että Senecalla ei ollut minkäänlaista +osallisuutta tähän rikokseen, mutta me saatamme tuskin uskoa, että hän +olisi pysynyt tietämättömänä siitä sen tapahduttua, tahi että hänellä +ei ollut mitään osuutta siihen äärettömän teeskentelevään ediktiin, +julistukseen, jossa Nero vaikeroi velipuolensa kuolemaa, pyyteli +anteeksi hänen pikaista hautaamistaan ja heittäytyi edelleenkin +senaatin lempeyden ja suojeluksen turviin. Syyllisyydentuntonsa +Nero paljasti siten, että jakeli tavattoman runsaasti lahjoja +vaikutusvaltaisimmille ystävilleen. "Eikä liioin puuttunut niitä", +sanoo Tacitus hyvin kuvaavasti, "jotka syyttivät eräitä ylhäisestä +asemastaan tunnettuja henkilöitä siitä, että he tähän aikaan +jakelivat keskenään talot ja huvilat, ikäänkuin ne olisivat olleet +ryöstösaalista." Saattaa tuskin olla epäilystä siitä, että tuo suuri +historioitsija tällä huomautuksella tahtoo viitata Senecaan, jota +kohtaan hän koettaa olla suopea, mutta jolle hän ei koskaan saattanut +täydellisesti antaa anteeksi sen osallisuuden takia, mikä hänellä oli +Neron hallituksen ilkitöihin. On liiankin uskottavaa, että ahneus oli +Senecan kiusauksia; liiankin ilmeistä on, että hyödyn periaate oli +hänen menettelynsä johtava prinsiippi; ja miehelle, jolla on sellainen +luonne, ei parjauksen torjuminen koskaan ole mikään helppo tehtävä. +Niin, vieläpä enemmän, tämän tihutyön _jälkeen_, Neron ensimmäisen +hallitusvuoden loppupuolella Seneca puhuu juuri hänelle mahtipontista +ja hehkuvaa kieltä kirjoitelmassaan Lempeydestä. Laupeuden ihanaa +hyvettä ja ruhtinasten velvollisuutta sen harjoittamiseen ei ole +koskaan kaunopuheisemmin ylistetty; mutta siihen liittyy äitelä +imartelu, tuskallisen narrimainen, siksi että filosoofi on kirjoittanut +sen henkilölle sellaiselle, jonka hän tiesi olevan syypään juuri samana +vuonna tapahtuneeseen, epäinhimilliseen veljesmurhaan. Kuvitelkaa +mielessänne, kuinka joku juutalainen fariseus -- joku Nikodemuksen tai +Gamalielin kaltainen -- ylistää Herodeksen lempeyttä, ja te saatatte +käsittää, miltä Senecan ryhdin on täytynyt näyttää hänen aikalaistensa +silmissä. Tämä tapahtuma sattui v. 55, Neron Quinquenniumin +ensimmäisenä vuotena, ja sama vuosi oli vähällä tulla merkityksi myös +hänen äitinsä kuoleman kautta. Häntä vastaan keksittiin syyte muka +salaliiton tekemisestä, ja luultavaa on, että ilman Burrusta, joka +Senecan ohella oli asetettu tarkastamaan tätä syytöstä, ja hänen +välitystään Agrippina olisi hyvinkin väleen sortunut poikansa +pelkurimaisen herkkäluuloisuuden ja yltyvän vihan uhrina. Hänen +puolustuksensa erinomainen kaunopuheisuus ja uskaliaisuus herätti +vastavaikutuksen hänen hyväksensä ja tuotti rangaistuksen hänen +syyttäjilleen. Mutta kiintymyksen siteet eivät kauan saattaneet +yhdistää kahta niin konnamaista ja vallanhimoista luonnetta kuin +Agrippinan ja hänen poikansa. Kauttaaltaan historia osoittaa, että +todellista rakkautta ei voi syntyä poikkeuksellisen rikollisten +sielujen kesken, ja että tämä on sitäkin mahdottomampaa, jos +kanssarikollisuus on vahvistanut näiden liiton. Nero oli nyt +intohimoisesti rakastunut Poppæa Sabinaan, Othon kauniiseen vaimoon, ja +tämä epäsi häneltä kätensä, niin kauan kuin hän vielä oli äitinsä +holhouksen alaisena. Tähän aikaan kaikki luokat jo kiihkeästi vihasivat +Agrippinaa, niinkuin luonnollista oli hänen monien rikostensa takia, ja +ilmeinen oma etu yllytti tätä vihaa Poppæa Sabinassa. Aina heikkona oli +Nero jo kauan tuntenut todellista kammoa ja inhoa äitiänsä kohtaan, ja +hän tuskin kaipasi lisäpainostukseksi alituisia huomautuksia +ikävöidäkseen hänestä irtipääsemistä. Mutta Germanicuksen tytärtä ei +voitu julkiavoimesti raivata pois tieltä, ja toiselta puolen omat +varokeinot turvasivat häntä salamurhalta. Vain kavalluksen kautta oli +hänen kuolemansa siis saavutettavissa. Nero oli jo kauan pakottanut +hänet asumaan syrjässä kaupungin ulkopuolella eikä ollut mitenkään +yrittänyt salata, että välit heidän kesken olivat lopen rikkoutuneet. +Anicetus, Misenumin laivaston amiraali ja Neron entinen opettaja, +esitti sen ajatuksen, että järjestettäisiin julkinen sovinnonjuhla, +jonka nojalla Agrippina kutsuttaisiin Bajæhen, ja että hänet matkaa +varten sijoitettaisiin sillä tapaa rakennettuun alukseen, että se +nauloja poistamalla hajoaisi liitoksistaan. Tapaturma voitaisiin sitten +selittää pelkäksi merionnettomuudeksi, ja Nero saattaisi mitä +julkisimmalla tavalla osoittaa rakkauttaan ja kaipaustaan. + +Kutsumus lähetettiin Agrippinalle ja erikoisesti koristettu alus +määrättiin odottamaan häntä. Mutta joko epäluulosta tahi salaisen +ilmoituksen saaneena hän kieltäysi käyttämästä sitä ja kantotuolissa +hänet kuljetettiin Bajæhen. Se tekopyhä rakkaus, jolla hänet otettiin +vastaan, se tavaton hellyys ja kunnioitus, jolla häntä kohdeltiin, +hartaat katseet, lämmin syleily, vaihtelevat keskustelut poistivat +hänen epäluulonsa, ja hän suostui palaamaan kunnia-aluksessa. Ikäänkuin +juuri rikoksen paljastaakseen oli yö tähtikirkas ja meri tyyni. Alus ei +ollut purjehtinut kauas; Crepereius Gallus, muuan hänen ystävistään, +seisoi peräsimen lähellä ja Acerronia-niminen nainen istui hänen +jalkainsa juuressa hänen itsensä nojatessaan taaksepäin, ja molemmat +kilvan kiittelivät vasta sattunutta kohtausta ja lämmintä vastaanottoa, +kun kuului rasahdus, ja heidän yläpuolellaan oleva kunniakatos, joka +oli kuormitettu monella lyijylevyllä, äkkiä romahti alas. Crepereius +siihen paikkaan runneltui kuoliaaksi; mutta Agrippinan ja Acerronian +pelastivat heidän käyttämänsä leposijan korkeammat ulkosyrjät; siinä +kiireessä ja hälinässä, kun syylliset sekaantuivat salaliitosta +tietämättömäin joukkoon -- ja niitä oli enemmän --, petollisen aluksen +koneisto ei tehnytkään tehtäväänsä. Muutamat soutajista ryntäsivät +yhdelle puolelle laivaa, toivoen sillä muotoa saavansa sen uppoamaan, +mutta sekin heidän neuvonpitonsa meni myttyyn. Itsekkäässä toivossa +luuli Acerronia saavansa apua, kun huusi olevansa Agrippina, mutta heti +paikalla hänet lopetettiinkin airoilla ja seipäillä; Agrippina itse +pysyi äänettömänä ja tuntemattomana; hän sai tosin haavan olkaansa, +mutta onnistui pysymään veden pinnalla, kunnes kalastajat pelastivat +hänet ja veivät turvassa huvilaan. + +Tottunut kun oli rikostöihin, Agrippina terävällä ymmärryksellään +vaivatta keksi, että siinä oli iljettävä yritys, josta hän näin +ihmeellisellä tavalla oli pelastunut; mutta älyten että teeskentely ja +vaiteliaisuus oli hänen ainoa pelastuksen turvansa, hän lähetti +vapautettunsa Agerinuksen ilmoittamaan pojallensa, että hän taivaan +armosta oli pelastunut hirveästä onnettomuudesta, mutta pyysi, että +poika ei olisi huolissaan eikä vaivautuisi häntä tervehtimään, koska +hän tarvitsi lepoa. + +Nämä uutiset täyttivät Neron hurjalla pelolla ja hän odotti +viipymätöntä kostoa. Mieli kamalan kuohuksissa ja kaikesta epävarmana +hän heti kutsutti luokseen Burruksen ja Senecan. Tacitus epäilee, +lienevätkö he jo olleet selvillä, mitä hän oli yrittänyt, ja Dio +Cassius, jonka karkeihin parjauksiin meidän ei kumminkaan ole tarvis +kiinnittää mitään huomiota, selittää, että Seneca oli monesti +yllyttänyt Neroa tähän tekoon, joko toivoen saavansa siten oman +syyllisyytensä toisen syyn varjoon tai kietoakseen Neron rikokseen, +joka nostaisi jumalat ja ihmiset häntä vastaan ja jouduttaisi hänen +häviötään. Mutta kun mitään varmuutta ei ole, saatamme täydellisellä +luottamuksella julistaa nämä etevät miehet vapaiksi epäluulosta, että +olisivat menneet näin pitkälle. + +Se on mahtanut olla kummallinen ja kammottava kohtaus. Tuo nuori mies +-- sillä Nero oli vain kaksikolmatta vuotias -- kuiskutti heidän +korviinsa koko tärisyttävän säikähdyksensä ja mielenkuohunsa. Pelosta +kalpeana, heikkona hurjistelusta ja syyllisen omantunnon repivien +tuskien raastamana tuo kurja nuorukainen katseli iäkkäitä +ministereitään vuoronperään. Seurasi pitkä ja tuskallinen äänettömyys. +Jos he turhaan epäsivät häntä rikoksesta, jota hän mielessään pohti, +joutuisi heidän oma henkensä vaaraan; ja kenties he tosissaan uskoivat, +että asiat olivat menneet niin pitkälle, että jollei ehätettäisi ennen +Agrippinaa, Nero päästettäisiin päiviltä. Seneca ensimmäisenä katkaisi +tuon tuskallisen äänettömyyden kysymällä Burrukselta, saattoiko luottaa +sotaväkeen ja sille uskoa Agrippinan surmaamisen. Tämä vastasi, että +pretoriaanit eivät mihinkään ryhtyisi Germanicuksen tytärtä vastaan, +vaan että Anicetuksen tulisi täyttää, mitä oli luvannut. Anicetus +olikin valmis tekemään rikoksen, ja Nero puuskutti hänelle +kiitollisuuttansa. Agerinuksen jättäessä Nerolle hänen äitinsä sanoman +Anicetus pudottaa sujahutti tikarin hänen jalkoihinsa ja huusi +yllättäneensä hänet murhanaikeesta keisaria vastaan ja, mukanaan +sotilasparvi, kiiruhti rankaisemaan Agrippinaa, muka rikoksen +varsinaista suunnittelijaa. + +Kansanjoukko sillävälin kierteli rantaa äärettömän kiihtyneenä; +ilmeistä hämminkiä tulkiten näkyivät heidän tulisoihtunsa välähtelevän +onnettomuuspaikalla, missä muutamat kahlasivat veteen ruumista etsien, +toiset taas syytivät suustaan ristiriitaisia kysymyksiä ja vastauksia. +Kun huhuttiin Agrippinan pelastuneen, ryntäsi koko joukko hänen +huvilalleen onnitellakseen häntä, mutta siellä heidät ajoi hajalleen +Anicetuksen sotaväki, joka jo oli sen miehittänyt. Karkoittaen pakoon +tai kiinni kaapaten orjat, jotka joutuivat heidän tielleen, sekä +raivaten kulkunsa ovelta ovelle sotilaat tapasivat keisarinnan +himmeästi valaistussa huoneessa vain yksi ainoa palvelijatar luonaan. +"Aiotko sinäkin karata minulta?" huudahti vaimo-parka palkolliselle, +kun tämä nousi pujahtaakseen pois. Äänettömän päättäväisinä sotamiehet +ympäröivät hänen vuoteensa, ja Anicetus ensimmäisenä iskun antoi. +"Puhkaise kohtuni", huudahti keisarinna heikosti, kun Anicetus paljasti +miekkansa, "sillä se Neron synnytti". Anicetuksen lyönti oli merkki ja +siinä silmänräpäyksessä hänet murhattiin: monta haavaa hän saikin, ja +hänet kannettiin samana yönä Misenumiin yhteiseen hautaan kaikessa +hiljaisuudessa. Sellaista loppua oli tämä keisarien sisar ja puoliso ja +äiti monta vuotta sitten aavistanut, siitä kumminkaan välittämättä; +sillä kun kaldealaiset ennustajat olivat vakuuttaneet hänelle, että +hänen pojastaan tulisi keisari, mutta myöskin hänen murhaajansa, +sanotaan hänen huudahtaneen: "_occidat, dum imperet_" -- "tappakoon, +kun vain keisarina hallitsee". + +Nyt oli vain pestävä itsensä puhtaaksi rikoksesta ja haalittava kokoon +tekosen puolustukseksi sellaisia valheita, jotka olivat omansa +saavuttamaan enimmän luottamusta. Nero pakeni Napoliin näyttämöltä, +joka nyt oli alkanut häntä kammottaa, sillä paikat eivät muotoansa +muuta kuten ihmisten kasvot, ja ilman sitä hän tuntonsa levottomuudessa +öisin oli kuulevinaan Misenumin kukkuloilta aavemaisen pasuunan +puhallusta tai valituksia hänen äitinsä haudalta. Napolista hän lähetti +senaatille kirjeen sanoen, että hänen äitinsä oli saanut rangaistuksen, +koska oli tavoittanut hänen henkeänsä, sekä liittäen oheen hänen +rikostensa, todellisten ja keksaistujen, luettelon ynnä kertomuksen +hänen muka tapaturmaisesta haaksirikostaan ja ilmoittaen omasta +mielestään tuntevansa, että hänen kuolemansa oli yhteiskunnalle +siunaukseksi. Tämän häpeällisen asiakirjan laatija oli Seneca, ja sen +sepittäessään hän sortuikin syvimpään siveelliseen alennukseensa. +Tämänkin mitä turmeltuneimman aikakauden höllä siveellisyys tuomitsi +hänet siitä, että hän kylmäverisesti istui koristelemaan antiteeseillä +ja muilla retoriikan kukkasilla tihutyötä niin törkeätä, että suuttumus +sitä vastaan ei voi olla kyllin syvä. Seneca alentui kirjoittamaan, +mitä Trasea Pætus ei alentunut kuulemaan; sillä siinä senaatin +istunnossa, jossa tämä kirje luettiin, Trasea suutuksissaan nousi +paikoiltaan ja meni oikopäätä kotiinsa mieluummin kuin että näyttäisi +läsnäolonsa kautta hyväksyvänsä äidinmurhan liehakoimisen. + +Ja tämän rikollisen ja häpeällisen, vaikka erittäin huolitellun kirjeen +sommittaminen olikin Senecan julkisen elämän viimeinen huomattava teko. + + + + +12 Luku. + +LOPUN ALKU. + + +Luonnostaan lankesi, että niin kävisikin. Siveellisiä käskyjä ja +filosoofista ohjausta antamaan ei enää ollut mahdollinen mies, jonka +myötämielisyys tai pelkuruus olivat vieneet hänet niin pitkälle, että +hän ensin hyväksyi äidinmurhan ja sitten sitä puolusteli. Hänellä +saattoi kyllä vielä olla kyllin arvovaltaa suositellakseen terveen +järjen tai valtiollisen kokemuksen periaatteita, mutta stoalaisuuden +ylevämmät opetukset, niin, jopa tavallisen pakanallisen siveellisyyden +paremmat vaatimukset, hänen huuliltaan tulevina saattoivat tästä puolin +kuulua vain pelkältä sanahelinältä. Hän saattoi puuttua asiaan, kuten +tiedämme hänen tehneen, pidättääkseen, mikäli mahdollista, Neroa hänen +mielettömässä turhamaisuudessaan ja kärkkäydessään, joka oli omansa +halventamaan keisarillista arvokkuutta, esiintymästä julkisesti +näyttämöllä tahi kilpa-ajoradalla, mutta tuskinpa vain hän pystyi enää +osoittamaan sellaisia ylevähenkisiä opetuksia kuin kirjoituksessaan +"Lempeydestä" henkilölle, jota hän ei ollut, valtiollisista +hyödyllisyyssyistä, evännyt kavalasti murhaamasta äitiä, joka, mitä +laatua hänen rikoksensa olivatkin, kumminkin oli poikansa tähden myynyt +sielunsa. Vaikka saatettiinkin syyllä epäillä, että tehty oli +saastainen teko, niin sittenkin pysyi Agrippinan kuolema varsinaisine +tapahtumineen ja yksityisseikkoineen rikoksellisena salaisuutena Neron +ja Senecan kesken, ja sitenpä täytyykin langettaa Senecakin Neron +rikostoveriksi. Sellainen asiaintila välttämättömästi muodostui +surmaniskuksi ei ainoastaan kaikelle ystävyydelle heidän keskensä, vaan +kaikelle luottamukselle ja loppujen lopuksi kaikelle seurustelullekin, +kanssakäymisellekin. Pyhästä historiasta me näemme, että Joab, +osallisena Davidin rikolliseen salaisuuteen, sai oman herransa +täydellisesti valtoihinsa, ja maallisesta historiasta me näemme yhä +uudelleen, että milloin joku rikos yhteisesti tunnetaan, tämä yhteys +vääjäämättömästi synnyttää veristä vihaa alamaisen ja kuninkaan +välille. Sellaisia tunteita kuin saattaa olettaa kuningas Juhanan +tunteneen Hubert de Burghia tai kuningas Rikhard III:n Sir James +Tyrreliä tahi kuningas Jaakko I:n Somersetin kreiviä kohtaan, sellaisia +suunnilleen, vaikka kiihkeämpiä ja katkerampia, lienevät olleet Neron +tunteet muinoista "opastajaansa filosoofiaan ja ystäväänsä" kohtaan. + +Sillä väleenpä Nero älysi, että Seneca ei enää ollut hänelle +_välttämätön_. Kotvan aikaa hän oleili Campaniassa, koska syyllisenä ei +osannut arvata, minkälainen vastaanotto häntä odotti pääkaupungissa. +Mutta häntä ympäröivän riettaan joukkion vakuutukset piankin puhalsivat +pois tämän pelon, ja kun hän rohkaisi mielensä ja palasi palatsiinsa, +lienee hän itsekin hämmästynyt sitä kunniattomain alamaisten ja +rahanalaisen rahvaan riehakkaa riemua, jolla hänet vastaanotettiin. +Koko Rooma riensi häntä vastaan; senaattorit esiintyivät juhlapuvussa, +puolisoineen, tyttärineen, poikineen; istuinpaikkoja oli järjestetty ja +katsojaparvekkeita rakennettu pitkin tietä, jota myöten hänen oli määrä +kulkea, ikäänkuin kansa olisi käynyt katsomaan triumfikulkuetta. +Korskeana katsannoltaan, orjakansan voittajana, Nero nousi +Kapitoliumille, kiitti jumalia ja palasi kotiin paljastaakseen tästä +puolin luonteensa täydellisen viheliäisyyden, jota jonkinlainen äidin +kunnioittaminen oli tähän asti osittain hillinnyt. Mutta kansan +vaistontapaiset tunteet eivät olleetkaan poisjuuritetut, pikemminkin +vain lyöty lamaan. Yöllä hänen patsaansa nenään viskattiin säkki, millä +tahdottiin viitata siihen, kuinka ennen vanhaan isänmurhaajia +rangaistiin, tuomittiin näet heitettäväksi mereen säkissä seuranansa +käärme, apina ja kukko. Forumille asetettiin lapsi, selässä taulu, +jossa luettiin: "En tahdo elättää sinua, jotta et tappaisi äitiäsi." +Rooman valkoseinille töherrettiin erästä jambista säettä, joka +muistutti kaikille sitä lukeville, että Nero, Orestes ja Alkmaon olivat +äitinsä murhaajia. Neronkin on täytynyt hyvin huomata, että hän oli +inhoittava kuvatus kaikkien niitten hallitsemansa kansan jäsenten +silmissä, joissa asui rahtunenkaan oikeudentuntoa. + +Kaikki tämä tapahtui vuonna 59, emmekä Senecasta kuule mitään, +ennenkuin 62, jona muistettavana vuonna kuoli Burrus, hänen +pitkäaikainen kunnioitettu, uskollinen ja luotettava virkaveljensä. +Näinä synkkinä aikoina, kun kaikki ihmiset tuntuivat puhelevan vain +kuiskaten, epäiltiin melkein jokaisen huomattavan ja jaloluontoisen +miehen kuolemaa salamyrkytykseksi, ellei sitä ollut aiheuttanut +julkinen väkivallanteko. Burruksen kuolema on saattanut, kuvauksista +päättäen, johtua kurkkumädästä, mutta yleinen mielipide syytti Neron +jouduttaneen sitä mukamas lääkkeellä, ja kerrottiin, että kun keisari +kävi häntä tervehtimässä hänen maatessaan sairasvuoteellaan, kuoleva +mies oli torjunut hänen tiedustelunsa lakoonisesti vastaamalla: "Voin +hyvin". + +Hänen kuolemaansa surtiin ja valitettiin, ei ainoastaan koska +muistettiin hänen hyveitään, vaan myöskin sen takia, että Nero määräsi +hänen seuraajikseen kaksi miestä, joista toinen, Fenius Rufus, oli +kunnioitettava, vaan veltto mies, toinen taas, Sofonius Tigellinus, +kyllä voimakkaampi, mutta julmien ja julkeiden rikostoverienkin +joukosta erikoisen vihattu ja halveksittu. + +Kuinka syyllinen ja vaihemielinen Seneca lienee ollutkin, ei hän +kumminkaan saattanut ruveta yhdessä Tigellinuksen kaltaisen olennon +kanssa ohjaamaan vielä nuorekasta herraansa. Ei hän suinkaan +erehtynytkään nykyisestä asemastaan, ja ne harvat Neron seuralaisista, +joissa vielä asusti jokin kunnian kipinä, ilmoittivat hänelle, +millä lakkaamattomilla parjauksilla koetettiin kaivertaa hänen +vaikutusvaltaansa. Alituiseen olivat Tigellinuksen ja hänen ystäväinsä +hampaissa Senecan määrättömät rikkaudet ja hänen suurenmoiset huvilansa +ja puutarhansa, joita oli muka vain voitu hankkia kauastähtäävissä +tarkoituksissa ja jotka saattoivat varjoon itsensä keisarinkin loiston. +He koettivat virittää heikkoluontoisen Neron mielessä kiihkeää kateutta +kertoilemalla, kuinka Seneca muka yritti kilpailla hänen kanssaan +runoudessa, väitti että kaikki kunnia Neron kaunopuheisuudesta itse +asiassa kuuluikin hänelle, pilkkaili Neron jumalallista laulutaitoa ja +halvensi hänen kykyään harpunsoitossa ja vaunujen ohjaamisessa, koska +hänellä itsellään ei ollut sitä taitoa. Nero ei ollut, painostivat he, +enää mikään poikanen; hänen täytyi päästä irti koulumestaristaan ja +ottaa ohjetta esi-isistään, ja sitä oli riittävästi saatavissa. + +Aavistaen, mihin tuollaiset todistelut päätyisivät, Seneca anoi +keskustelua Neron kanssa ja pyysi silloin, että hänen sallittaisiin +vetäytyä kokonaan pois julkisesta elämästä, vetosi vanhuuteen ja +lisääntyvään sairaalloisuuteen selittääkseen halunsa päästä lepoon ja +tarjoutui ilman ehtoja luopumaan rikkauksistaan ja kunniakirjoistaan, +joita hänen vihamiehensä nyt himoitsivat, mutta joista hänen oli +kiittäminen yksinomaan Neron verratonta anteliaisuutta, keisarin, joka +näitten kahdeksan vuoden hallitusaikana yksin oli ollut hänen +hyväntekijänsä ja ystävänsä. Mutta Neropa ei mielinyt päästää Senecaa +niin helpolla. Hän väitti, että koska hän vielä oli nuori, hän +ei saattanut olla vailla Senecaa ja että hänen tarjouksensa +vastaanottaminen ei ensinkään soveltuisi siihen hänen maineeseensa, +että hän oli antelias. Mainion harjaantuneena keisarilliseen taitoon +peittää vihansa vilpilliseen imarteluun Nero lopetti keskustelun +syleillen Senecaa ja vakuuttaen hänelle ystävyyttään. Seneca kiitti +häntä -- tavanomainen loppu, lisää Tacitus katkerasti, keskusteluissa +hallitsijan kanssa -- mutta yhtä kaikki kerrassaan muutti elintapansa, +kielsi ystäviään saapumasta aamuvierailulle luoksensa, vältti kaikkea +seurustelua ja harvoin ilmestyi julkisuuteen, siinä mielessä että +uskottaisiin hänen terveytensä heikontuneen tai että hän kokonaan oli +antautunut filosoofisiin tutkimuksiin. Hyvinhän hän tunsi hovitavat, +sillä kirjassaan "Vihasta" hän on kertonut kaskun eräästä henkilöstä, +joka, kun häneltä kysyttiin, millä menettelyllä hän oli saavuttanut +niin harvinaisen lahjan kuin korkean iän hovissa, vastasi: "sietämällä +solvauksia ja _palkitsemalla niitä kiitoksilla_". Mutta tuntea hänen on +täytynyt, että hänen henkensä riippui hiuskarvasta, sillä juuripa +samana vuonna hänet yritettiin kietoa syytteeseen valtiopetoksesta muka +yhtenä C. Calpurnius Pison ystävänä, erään korkea-arvoisen ylimyksen, +jota Nero kadehti ja epäili hänen rikkautensa ja kuntonsa tähden, +vaikka hän oli luonnostaan vailla kunnianhimoa ja tarmoa. Yritys +kuitenkin meni myttyyn, ja Seneca saattoi voitollisesti kumota kaikki +syytteet, että hän muka olisi ollut petollisissa hankkeissa. Mutta jo +se seikka, että sellainen syyte oli tehty, ilmaisi hänelle, kuinka +epävarma jokaisen etevän miehen asema oli mustasieluisen Neron +tyranniuden vallitessa, ja se joudutti salaliittoa, joka kaksi vuotta +myöhemmin todella tehtiin. + +Ei kauan Burruksen kuoleman jälkeen, kun Nero rupesi kasaamaan +kaikenkarvaisia ilkitöitä muitten rikostensa lisäksi, Seneca vielä +kerran koetti päästä irti Roomasta; ja kun lupa toistamiseen evättiin, +hän teeskenteli todellista sairautta ja sulkeutui huoneisiinsa. +Väitettiin ja uskottiinkin niin, että Nero tähän aikaan koetti +myrkyttää hänet erään Cleonicus-nimisen vapautetun orjansa avulla, ja +että yritys meni hukkaan vain sen kautta, että eräs kanssarikollinen +ilmaisi hankkeen, tai filosoofimme kohtuullisten elintapain tähden, hän +kun nykyisin ei muuta nauttinut kuin leipää ja hedelmiä eikä koskaan +sammuttanut janoansa muulla kuin puhtaalla vedellä. + +Näitten kahden vuoden aikana, jotka Seneca vietti yksinäisyydessä ja +epäsuosiossa, sattui tapahtuma, vaikutuksiltaan arvaamattoman +merkitysrikas. Häpeällinen hovi hurjasteli päivästä päivään ja +suvustansa sortunut kansa antoi huolettomuudessa hetken tulla toisen +mennä. Silloin iski -- niinkuin Kaarle II:n hovin piiriin -- äkillinen +koston salama. Katsoen tapahtuman laatuun ja laajuuteen, sen +hävityksiin ja tuskaan, jota se synnytti, parannuksiin ja korjauksiin, +jotka siitä johtuivat, valheelliseen syyhyn, joka sen selitykseksi +keksittiin, vieläpä aikakauden yleisiin olosuhteisiin ja sen +hallituksen luonteeseen, jonka aikana se tapahtui, on olemassa likeinen +ja merkillinen yhtäläisyys Lontoon suuren palon välillä 1666 ja Rooman +suuren palon v. 64. Alkaen taajaan rakennetussa keskikaupungin osassa, +Palatinus ja Cælius-kukkulain alapuolella, se raivosi ensin kuutena ja +sitten jälleen kolmena päivänä, kauppakojujen ja myymäläin helposti +syttyvissä tavaroissa ja vinhan tuulen kiidättämänä, ja koska vain +heikosti ja huonosti johtaen yritettiin hillitä sen lentoa, karkasi se +vastustamattomasti palatseihin, temppeleihin ja pilaristoihin ja vanhan +Rooman ahtaita ja mutkittelevia katuja pitkin, missä yhteiseen +hävitykseen kietoi vanhan taiteen ihanimmat merkkiteokset, +kallisarvoisimmat käsikirjoitukset ja pakanallisen rakennustaiteen +suurenmoiset muistomerkit. Muutamin harvoin piirtein ja tuolla +verrattomalla lyhytsanaisuudella, johon ponteva latinankieli pystyy, +mutta joka on suoranaista kääntämistä varten liian yhteensullottua, +Tacitus on kuvannut tämän näytelmän hirmut -- miten kauhunlyömät vaimot +vaikersivat, iäkkäät vanhukset ja pienet lapset harhailivat kummatkin +yhtä avuttomina, kuinka kiihkeästi ajateltiin vain omaa itseänsä ja +omaisia, kuinka heikkoja raahattiin perässä tai odoteltiin, yhtä haavaa +sekä viivyskeltiin että kiirehdittiin, kuinka kaikkialla vallitsi +täydellinen sekasorto. Monelta, joka vain katsahti taaksensa, sulkivat +tien edestä tai sivulta karkaavat liekit; jos he toivoivat jossakin +naapuristossa tapaavansa turvapaikan, olikin se jo liekkien uhrina; jos +he riensivät johonkin etäisempään paikkaan, niin jopa oli sekin samassa +kadotuksessa. Vihdoin, epävarmoina siitä mitä etsiä ja mitä välttää, he +tungoksellaan täyttivät kadut tai sulloutuivat yhteen kentille. +Menetettyään kaiken omaisuutensa menehtyivät toiset jokapäiväisen +ravinnon puutteeseen, toiset, jotka olivat onnistuneet pelastumaan, +kuolivat surusta, murtunein sydämin, kadotettuaan ne, joita eivät +olleet saaneet pelastetuiksi. Ja kaiken tämän kauhistuksen lisäksi tuli +usko, että viranomaisten käskystä ehkäistiin kaikki liekkien +hillitsemisyritykset, vieläpä että oli nähty murhapolttajain +heittelevän kekäleitä uusiin suuntiin, joko koska olivat siihen +pestatut tai jotta häiritsemättä voisivat harjoittaa rosvoustaan. + +Tämän ajan historiankirjoittajat ja tarinoitsijat, joitten lausumat +saakoot käydä siitä, minkä ovat arvoisia, syyttävät Neroa tulipalon +sytyttämisestä; ja varmaa on, että hän ei palannut Roomaan, ennenkuin +tuli oli tarttunut hänen oman palatsinsa pylväskäytäviin. Turhaan hän +kaikin tavoin ponnisteli auttaakseen koditonta ja köyhtynyttä +asujamistoa; turhaan hän käski myydä heille ruokatarpeita kuulumattoman +alhaiseen hintaan ja heitä varten avata Agrippan loistosuojat ja omat +puutarhansa ja rakentaa joukoittain tilapäisiä vajoja. Huhu oli +levitetty, että "tulikukan" hurjimmillaan heloittaessa hän oli noussut +etäällä olevan huvilansa katolle ja hurmaantuneena näytelmän +ihanuudesta ja riemastuneena tämän uuden kiihokkeen sytyttämistä +tunteista pukeutunut teatteriasuunsa ja harpun säestyksellä laulanut +laulun Troian palosta. Tuollainen sydämetön narrimaisuus ja teeskentely +oli liian syvästi kuohuttanut kansaa, jotta se voisi antaa hänelle +anteeksi, ja Nero arveli olevan välttämätöntä kääntää tuo yleinen viha +uuteen uomaan, koska kerran ei hänen anteliaisuutensa eivätkä +muutkaan kansalle mieluiset toimenpiteet onnistuneet luovuttamaan +hänestä tätä kauhistuttavaa, herjaavaa epäluuloa. Mikä nyt seuraa, +on niin merkillistä ja kristilliselle lukijalle niin syvästi +mieltäkiinnittävää, että minä sen kerron tuon suuren historioitsijan +omilla sanoilla, jota olen niin uskollisesti seurannut. + +"Päästäkseen sen vuoksi irti tästä kulkupuheesta Nero keksaisi syytteen +erästä raakamaisten tapojensa takia inhottua lahkoa vastaan, jota +yhteinen rahvas kutsui kristityiksi, ja määräsi heille mitä +petomaisimpia rangaistuksia. Tämän lahkon perustajan, Kristuksen, oli +prokuraattori Pontius Pilatus tuominnut Tiberiuksen aikana +kuolemanrangaistukseen; mutta hetkeksi kukistettuna tuo jumalaton +taikausko oli jälleen leviämässä, ei ainoastaan Judeassa, mistä paha +oli alkunsa saanut, vaan vieläpä Roomassakin, minne joka suunnalta +kaikki maailman loat ja saastat virtaavat kokoon ja voittavat +puoluelaisia. Niinpä siis ensin vangittiin ne, jotka tunnustivat heidän +uskontoaan, ja sitten heidän todistuksensa nojalla tuomittiin suuri +määrä henkilöitä, ei niin suuresti murhapolton takia, kuin siksi että +he vihasivat ihmiskuntaa. Kuoleman lisäksi tuli pilkka; sillä heidät +neulottiin villipetojen nahkoihin ja koirat repivät heidät rikki tai +heidät ristiinnaulittiin tai säästettiin poltettaviksi, varattiin näet +pimeän tultua valaisemaan yöllistä maisemaa. Nero luovutti omat +puistonsa tätä näytelmää varten ja toimeenpani kilpa-ajot, itse +ajomiehen pukuun puettuna sekaantuen rahvaan pariin tahi ajellen heidän +keskensä vaunuissaan; mutta tällä menettelyllä hän herätti sääliä +uhreja kohtaan, vaikka he olivatkin rikollisia ja ansaitsivat mitä +ankarimmat rangaistukset, sillä heitä ei juuritettu pois yleisen hyvän +parhaaksi, vaan tyydyttämään yhden miehen petomaista julmuutta." + +Siinä meille säilyneet lyhyet, mutta tehoiset yksityiskohdat +ensimmäisestä suuresta kristittyjen vainosta, ja sellaisten kauhun +tapahtumain silminnäkijänä on Senecan todenmukaisesti täytynyt olla +elämänsä viimeisenä vuotena. Vaikka hän lieneekin syvästi inhonnut +kristittyjen pelkkää nimeäkin, on luonnostaan niin lempeän ja +humaanisen sydämen kuin hänen täytynyt pöyristyä niitä hirviömäisiä +julmuuksia, joita keksittiin tämän uuden uskonnon onnettomia +tunnustajia vastaan. Mutta kristinuskon suhteeseen pakanamaailmaan me +palaamme eräässä myöhemmässä luvussa. Nyt meidän on ehätettävä +elämäkertamme loppuun. + + + + +13 Luku. + +SENECAN KUOLEMA. + + +Se väärä syyte, joka oli tehty Senecaa vastaan ja johon oli sekoitettu +Pisonkin nimi, vei siihen, että tämä ylimys ja hänen ystävänsä +todellakin tekivät peloittavan salaliiton. Moni vaikutusvaltainen ja +ansiokas mies yhtyi siihen, muitten muassa Annæus Lucanus, Senecan +veljenpoika, kuuluisa runoilija, ja Fenius Rufus, Tigellinuksen +virkaveli keisarillisen kaartin johdossa. Salahanketta pohdittiin +kauan, ja moni pääsi osalliseksi salaisuudesta, joka siitä huolimatta +ihmeellisen hyvin säilyi. Kaikkein innokkaimpia salaliittolaisia oli +eräs kaartin upseeri Subrius Flavus, jonka esityksestä Nero aiottiin +tappaa hänen laulaessaan teatterissa tai kun hän öiseen aikaan vaelteli +ilman vartijoita palaneen palatsinsa pilarikäytävissä. Flavuksella +sanotaan myöskin olleen aikomuksena sittemmin murhata Pisokin ja +tarjota keisarillinen valta Senecalle, minkä kaiken filosoofi itse +olisi hyvin tietänyt.[41] Mitenkä tämän laita lieneekään ollut, -- +tarina ei ole todenmukainen -- monta tuumaa laadittiin ja hyljättiin, +koska oli vaikeata löytää mies kyllin rohkea ja kyllin intohimoinen +uskaltaakseen henkensä niin uhkaavaan vaaraan. Hankkeen vielä ollessa +keskustelun alaisena oli salaliitto vähällä mennä myttyyn sen kautta, +että sen ilmaisi Volusius Proculus, muuan laivaston amiraali, jolle +siitä oli tiedon antanut eräs vapautettu orjatar Ephicharis. Tätä +vastaan ei toki voitu löytää riittävästi todistuksia, mutta nyt +katsoivat salaliittolaiset viisaaksi jouduttaa toimenpiteitään, ja +muuan heistä, Scævinus-niminen senaattori, otti suorittaakseen tuon +vaaranalaisen murhatyön. Konsuliksi valitun Plautius Lateranuksen oli +määrä ojentaa keisarille anomuskirjelmä, jolloin hän syleilisi keisarin +polvia ja tempaisi hänet maahan, ja sitten Scævinus antaisi +surmaniskun. Mutta Scævinuksen teatraalinen menettely -- hän hankki +Turvallisuuden jumalattaren temppelistä vanhanaikaisen tikarin, teki +testamenttinsa, teroitutti tikarin, piti tavattoman upeat kemut, +vapautti orjansa ja jakoi heille lahjoja, ilmaisi suurta +mielenkuohuntaa ja lopuksi määräsi varattavaksi siteitä haavojen +sitomista varten -- herätti epäilyksiä eräässä hänen vapautetuistansa +nimeltä Milichus, joka palkinnon toivossa ehätti ilmaisemaan +epäluulonsa. Kuulusteltuna vastakkain Milichuksen kanssa Scævinus +torjui tämän syytteet erittäin varmasti ja päättäväisesti; mutta kun +Milichus muitten seikkain ohessa mainitsi, että Scævinus edellisenä +päivänä oli ollut pitkässä ja salaisessa keskustelussa erään toisen +Pison ystävän Nataliksen kanssa ja kun Natalis kuulustelussa esitti +aivan toisenlaisen tiedon tämän keskustelun aiheesta kuin mitä Scævinus +oli tehnyt, niin pistettiin molemmat kahleisiin; ja kykenemättä +kestämään uhkauksia ja kidutuskoneitten näkemistä he paljastivat koko +salaliiton. Natalis ilmoitti heti ensiksi Pison ja lisäksi sitten +Senecan vihatun nimen, joko siksi että oli ollut näiden molempain +välinen uskottu sanansaattaja tahi koska tiesi, ettei voisi tehdä +Nerolle suurempaa palvelusta kuin hankkimalla hänelle tilaisuuden +murskata mies, jonka tuhoamiseen hän jo kauan oli etsinyt kaikkia +mahdollisia tilaisuuksia. Ehkä luullen että Natalis joka tapauksessa jo +oli tunnustanut kaikki, Scævinus, yhtä heikkona kuin hän, mainitsi +muitten nimet, niitten joukossa Lucanuksen, jonka osallisuus +salaliittoon epäilemättä oli omansa tekemään Senecan oletetun +syyllisyyden todenmukaisemmaksi. Pitkään kiellettyään ensinkään +tietäneensä hankkeesta Lucanus saatiin lupaamalla vapautusta +rangaistuksesta petetyksi ja hän teki itsensä syypääksi siihen +uskomattomaan halpamaisuuteen, että, kai korvatakseen oman +hitautensa tunnustamaan, paljasti salaliiton kokonaisuudessaan ja +salaliittolaisten joukossa nimitti parhaat ystävänsäkin Galluksen ja +Pollion sekä oman äitinsä Atillan. Ephicharis, nainen, entinen orjatar, +yksin osoitti lujamielisyyttä ja miehekkäällä, järkähtämättömällä +vaiteliaisuudellaan erilaisissa mitä hirveimmissä kidutuksissakin +saattoi häpeään nämä arkamieliset ja petolliset herrat senaattorit ja +ritarit. Kun hänet toisena päivänä jälleen vietiin pyöveliensä eteen +jäsenin, jotka olivat niin runnellut, ettei hän voinut seisoa, hänen +onnistui äkillisellä liikkeellä kuristaa itsensä omaan vyöhönsä. + +Siinä hopussa ja hälinässä, joka näinä päivinä vallitsi, olisi +salaliiton tarkoitus saatu toteutetuksi, jos salaliittolaiset olisivat +osoittaneet edes hiukankaan päättäväisyyttä. Fenius Rufusta ei vielä +oltu mainittu salaliittolaisten joukossa, ja hänen istuessansa keisarin +rinnalla valvomassa kidutuksia Subrius Flavus salaisella merkillä +tiedusteli, tappaisiko Neron juuri silloin ja siinä. Mutta Rufus ei +ainoastaan tehnyt kieltävää merkkiä, vaan vieläpä pidätti hänen +kättänsä, joka tarttui miekan kahvaan. Epäilemättä hänen olisi ollut +parempi olla niin tekemättä, sillä eihän saattanut uskoa, että nuo +lukuisat salaliittolaiset kauankaan sallisivat saman miehen yhtaikaa +olla heidän rikostoverinsa ja julmimpia tuomareitansa. Pian sen +jälkeen, kun hän uhkaili ja kiivaili, Scævinus levollisesti hymyillen +huomauttikin, "ettei kukaan tietänyt asiasta enemmän kuin hän itse ja +että hänen oli parempi osoittaa kiitollisuuttaan niin erinomaista +ruhtinasta kohtaan kertomalla kaikki mitä tiesi". Rufuksen hämminki ja +levottomuus todistivat hänen tunteneen rikoksen; hänet vangittiinkin +siinä samassa ja pian sen jälkeen teilattiin. + +Sillä välin Pison ystävät vaativat häntä ryhtymään rohkeisiin ja +nopeisiin toimenpiteisiin, jotka ainakin olisivat luoneet valoa hänen +kuolemalleen, jolleivät olisikaan onnistuneet pelastamaan häntä +itseään. Mutta hänen hieman saamaton luonteensa, lisäksi ylellisen +elämän veltostama, ei ollut herätettävissä toimintaan, hän vaan odotti +levollisesti loppua. Rooman keisarien oli tapana, välttääkseen +julkisten teloitusten häpeää ja vaarallisuutta, lähettää uhrin kotiin +lähetti ja käskeä hänen tappaa itsensä millä tavoin mieli. Jotkut +raa'at rekryytit -- sillä Nero ei tohtinut uskoa sitä tehtävää +kellekään veteraaneistaan -- veivät sanoman Pisolle, joka ehätti +tekemään testamenttinsa hävettävästi imarrellen Neroa, avasi suonensa +ja kuoli. Plautius Lateranukselle ei suotu tuota kurjaa oman +kuolintavan valitsemisen oikeuttakaan, eipä hänelle edes annettu aikaa +syleillä lapsiansakaan, vaan hänet kiidätettiin erääseen syrjäiseen +paikkaan, missä orjia tavattiin rangaista, ja siellä hän sanaa +sanomatta kuoli, mestaajanansa muuan tribuuni, jonka hän tiesi olevan +samaisia rikostovereita. Lucanuksen, joka oli elämänsä keväässä ja +neronsa täydessä kukoistuksessa, otaksuttiin yhtyneen salaliittoon +suuttuneena siitä, että Nero oli kateudesta halventanut hänen runoilija +mainettaan ja kieltänyt häntä julkisesti esittämästä teoksiaan. Hänkin +avasi suonensa ja tuntiessaan kuoleman hyisenä hiipivän pitkin +jäseniänsä lausuili muutamia säkeitä omasta "Pharsalia"-nimisestä +teoksestaan, jossa hän oli kuvaillut sotilas Lycidaan samankaltaista +kuolemaa. Ne olivat hänen viimeiset sanansa. Hänen äidistään +Atillasta, jonka hän ikuiseksi häpeäksensä oli kavaltanut, ei oltu +tietävinäänkään: liian mitättömänä uhrina hän ei saanut anteeksi eikä +tullut rangaistuksikaan. + +Mutta kaikista niistä monista kuolemantuomioista, joita tämä onneton ja +huonosti johdettu salaliitto aiheutti, ei yksikään herättänyt Nerossa +suurempaa mielihyvää kuin Senecan. Saihan hän oikeuden miekalla +lopettaa miehen, jonka tieltä raivaaminen salamyrkytyksellä varemmin +oli epäonnistunut. Tietymätöntä on, mikä osa Senecalla todellisuudessa +oli salaliitossa ollut. Jos hän sen tosiaan tunsi, niin lienee hän +toiminut erinomaisen älykkäästi, sillä ei mitään vakuuttavaa todistetta +voitu esittää häntä vastaan. Nataliskaan ei osannut kertoa hänestä +enempää kuin että, kun Piso oli lähettänyt hänet valittamaan, että +Seneca ei enää sallinut Pison saapua hänen luoksensa keskustelemaan, +Seneca oli vastannut, "että heidän oli kummankin parempi pysyä loitolla +toisistaan, mutta että hänen oma turvallisuutensa riippui Pison +turvallisuudesta". Eräs tribuuni lähetettiin Senecan luo tiedustamaan +tämän kertomuksen todenperäisyyttä, ja hän sai tietää -- tätä seikkaa +pidettiin epäiltävänä asianhaarana -- että hän juuri samana päivänä oli +palannut Campaniasta erääseen huvilaan neljän peninkulman päässä +kaupungista. Tribuuni saapui illalla ja saarsi huvilan sotilailla. +Seneca oli illallistamassa vaimonsa Paulinan ja kahden ystävän kera. +Hän kielsi jyrkästi todistuksen todenperäisyyden ja sanoi, että "kun +hän oli ilmoittanut Pisolle, ettei voinut ottaa häntä vastaan, oli +siihen yksinomaisena syynä hänen heikko terveytensä ja mieltymys +yksinäisyyteen. Nero, joka tiesi, kuinka vähän hän oli kärkäs +imartelemaan, voisi päättää, oliko vaiko ei todenmukaista, että hänen +kaltaisensa mies, konsulin arvossa, arvaisi yksityisessä asemassa +olevan miehen turvallisuuden suuremmaksi kuin omansa." Sellaisen +sanoman vei tribuuni takaisin Nerolle, jonka hän tapasi rakkaimpain ja +vastenmielisimpäin neuvonantajainsa, vaimonsa Poppæan ja ministerinsä +Tigellinuksen seurassa. Nero kysyi, "oliko Seneca valmistautumassa +vapaaehtoiseen kuolemaan". Tribuunin vastattua, että hän ei ilmaissut +puheessaan eikä käytöksessään mitään alakuloisuutta tai pelkoa, Nero +määräsi, että häntä oli heti käskettävä kuolemaan. Sana saatettiin, ja +vähimmälläkään tavalla ilmaisematta levottomuutta Seneca rauhallisesti +pyysi lupaa tarkistaa testamenttiaan. Se evättiin häneltä, ja hän +kääntyi silloin ystäviensä puoleen huomauttaen, että koska hän ei +voinut palkita heidän ansioitansa niiden arvon mukaan, hän jättäisi +heille perintönä ainoan, vaan kallisarvoisimman hänelle jääneen +omaisuuden, nimittäin elämänsä esimerkin, ja jos he sen pitäisivät +muistossaan, niin mainittaisiin heitä vielä kerta samalla vilpittömän +ja uskollisen ystävyyden esikuvina. Sitten hän koetti hillitä heidän +kyyneleitään, milloin virittämällä keskustelun, milloin vakavasti heitä +nuhdellen kyselemällä: "Missä ovat nyt filosoofiset periaatteenne? +Missä lujuus koettelemuksissa, joka teidän olisi pitänyt oppia +monivuotisissa tutkistelemuksissa? Eikö jokainen tunne Neron julmuutta? +Mitä saattaa hän muuta tehdä kuin lopettaa opettajansa ja opastajansa +murhattuaan äitinsä ja veljensä?" Sen jälkeen hän syleili vaimoansa +Paulinaa ja -- tässä hänen tyyni sävynsä hieman petti -- pyysi ja +vannotti häntä, ettei hän vaipuisi loputtomaan suruun, vaan niihin +yleviin lohdutuksiin turvautuen, joita hän voisi saada katsellessaan +hänen hyveellistä elämäänsä, kestäisi miehensä menettämisen. Mutta +Paulina selitti tahtovansa kuolla hänen kanssansa, ja Seneca taipui +hänen toivomukseensa, koska hän ei tahtonut vastustaa tekoa, joka +tuottaisi hänen puolisolleen moisen haihtumattoman kunnian ja koska hän +samaten ei mielellään jättänyt häntä kokemaan vastaista vääryyttä. +Suonet heidän käsivarsissaan aukaistiin yhtaikaa; mutta koska pitkä ikä +ja hänen melkeinpä itsekiduttajan elämäntapansa olivat heikontaneet +Senecaa, virtasi hänen verensä niin hitaasti, että oli pakko aukaista +suonet myöskin hänen jaloissaan. Tämä kuolintapa, jonka roomalaiset +olivat valinneet suhteellisesti tuskattomana, on itse asiassa +erinäisissä olosuhteissa mitä kiduttavin. Lopen riutuneena julmista +tuskistaan ja koska ei halunnut heikontaa vaimonsa lujamielisyyttä niin +kammottavan katsottavan kautta ja kun hän samalla saattoi säästää +itseltään hänen kärsimystensä näkemisen, Seneca taivutti vaimonsa +lähtemään toiseen huoneeseen. Nytkään hänen kaunopuheisuutensa ei +pettänyt. Kerrotaan että ranskalainen runoilija André Chénier +matkallaan mestauslavalle pyysi kirjoitusneuvoja pannakseen muistiin +muutamia ihmeellisiä ajatuksia, jotka valtasivat hänen mielensä. Se +evättiin häneltä, mutta Senecalla oli täysi vapaus kirjoittaa muistiin +viimeiset sanansa. Kutsuttiin kirjureita saapuville, jotka panivat +muistiin nuo kuolevan lausunnot, ja Tacituksen aikaan ne olivat vielä +tallella. Meiltä nämä mielenkiintoiset muistiinpanot pakanallisen +ajattelijan kuolinvuoteelta kumminkin ovat auttamattomasti kadoksissa. + +Sillävälin Nero oli saanut sanan näistä tapahtumista, ja kun hänellä ei +ollut mitään Paulinaa vastaan eikä hän tahtonut, että häntä +syytettäisiin liiallisesta verenvuodatuksesta, hän käski estää hänen +kuolemansa ja sitoa hänen haavansa. Paulina oli jo tajutonna, mutta +hänen orjansa ja palvelijansa onnistuivat pelastamaan hänen henkensä. +Hän eli vielä muutamia vuosia palvoen puolisonsa muistoa, ja hänen +surkastunut vartalonsa ja aavemaisen kalpeat kasvonsa olivat +haihtumattomina todistuksina siitä, kuinka syvästi puolisot olivat +kiintyneet toisiinsa. + +Seneca ei vielä ollut vetänyt viime henkäisyään, ja lyhentääkseen +pitkällisiä ja hyödyttömiä kärsimyksiään hän pyysi ystäväänsä lääkäri +Statius Annæusta antamaan hänelle katkojuomaa, elikkä samaa myrkkyä, +jolla Ateenan suuri filosoofi oli toimitettu manalle. Mutta hänen +jäsenensä olivat jo kylmät eikä juoma vaikuttanutkaan. Silloin hän kävi +kuumaan kylpyyn ja pirskoitti vettä häntä lähinnä seisoville orjille +sanoen näin vuodattavansa juomauhrin Jupiter vapahtajalle.[42] Mutta +eipä lämmin vesikään saanut verta vilkkaammin virtaamaan, ja lopuksi +hänet kannettiin tuollaiseen höyrykylpyyn, joita roomalaiset kutsuivat +nimellä _sudatoria_, ja tukehtui sen höyryyn. Hänen ruumiinsa +poltettiin hiljaisuudessa, ilman minkäänlaisia juhlamenoja. Se oli +ollut hänen oma tahtonsa, ja sitä hän ei ollut ilmaissut kukistuksensa +jälkeen, vaan aikaan, jolloin hänen varallisuutensa oli suurimmillaan +ja valtansa korkeimmillaan ja hänen ajatuksensa olivat kääntyneet hänen +elämänsä loppuun. + +Sillä tapaa kuoli pakanallinen filosoofi, jonka elämän aina täytyy +herättää mielenkiintoamme ja sääliämme, vaikka emme voikaan hänelle +omistaa suuren taikka hyvän mainesanoja. Hän oli hyvin nerokas mies, +erittäin altis vaikutuksille, hänessä asui jalo ja lämmin henki, +avarasydäminen ja totinen "humanitas". Moniaat hänen lausuntonsa ovat +niin huomattavia siveellisen kauneutensa ja syvällisyytensä puolesta, +että ne pakostakin johtavat mieleen Paavalin lauselmia. Mutta Seneca +oli itse aivan kykenemätön kantamaan omaa uljasta lippuaan, ja häntä on +ylenkatseellisesti kutsuttu "kaikkien niiden isäksi, jotka pitävät +lapiohattua".[43] Vaihemielisyys kuultaa kautta koko hänen elämänsä +historian, ja juuripa siksi monet kirjailijat ovat niin syvästi +halveksien tallanneet hänen muistoaan. "Tämä filosoofi", sanoo lordi +Macaulay kirpeimmällä kielellään, "ammatikseen deklamoi köyhyyden +ylistystä, kun hänellä oli kaksi miljoonaa puntaa lainassa korkoa +vastaan; mietiskeli purevia epigrammeja ylellisyyden vahingollisuudesta +istuessaan puutarhoissansa, jotka herättivät hallitsijain kateutta; +pauhasi vapaudesta ja samalla hännysteli tyrannin julkeita, +ylensyömäreitä suosikkeja, entisiä orjia; ylenteli hyveen jumalallista +kauneutta samalla kynällä, joka juuri vastikään oli kirjoittanut +äidinmurhan puolustuksen." -- "Seneca", sanoo Niebuhr, "oli täydellinen +maailmanmies, joka sangen paljon askarteli hyveen kimpussa, onpa +saattanut pitää itseään vanhanmallisena stoalaisenakin. Varmastikin hän +luuli olevansa erittäin nerokas ja siveellinen filosoofi, mutta hän +toimi sen periaatteen mukaan, että mikäli asia koski häntä itseään, hän +saattoi vapautua niistä siveysopin laeista, joita hän tarjoili +toisille, ja mukautua luonnollisiin taipumuksiinsa." + +Senecan elämästä me siis selvästi näemme samaten kuin monen kristityn +elämästä, että mahdotonta on samalla kertaa olla maailmallinen ja +vanhurskas. Senecan erehdys pohjastui itse asiassa tuohon turhaan +yritykseen, joka tahtoi yhdistää omassa persoonassaan kaksi +vastakkaista olemusta: stoalaisen ja hovimiehen. Jos hän olisi ollut +tosi filosoofi tai pelkkä hovilainen, olisi hän saattanut olla +onnellisempi, vieläpä saavuttaa enemmän kunnioitusta. + +Mieletöntä oli olla kumpaakin; siksipä hän kirjoituksissaankin eksyi +epäjohdonmukaisuuteen. Hänen täytyi useasti kieltää stoalaisuuden +korkeahenkiset lauselmat ja syyttää filosoofeja maailmantuntemuksen +puutteesta. Kirjoitelmassaan Onnellisesta elämästä hänen on pakko +johdatukseksi, elämäkertansa puitteissa, ikäänkuin puolustella +rikkautta ja ulkonaista asemaansa.[44] Huolimatta oivallisista +kehoituksistaan tapojen yksinkertaisuuteen, huolimatta eräänlaisesta +amatööriaskeesista, jota hän monen muun varakkaan roomalaisen ohella +tilapäisesti harjoitti, huolimatta lopullisesta alttiudestaan jättää +koko omaisuutensa keisarille, me pelkäämme, että häntä ei voi julistaa +vapaaksi melkein pohjattomasta ahnaudesta. Meidän ei silti tarvitse +uskoa niitä kiihkeitä parjauksia, jotka syyttivät hänen hillittömällä +koronkiskonnalla imeneen Italian kuiviin, vieläpä sytyttäneen sodankin +Britanniassa saatavainsa häikäilemättömällä perimisellä; mutta +ilmeisesti hän ansaitsi nimen _prædives_, "upporikas", millä nimellä +häntä kärkevästi mainittiin. Omituista on, että loistavimmat nerot niin +useasti ovat langenneet juuri tämän paheista alhaisimman orjuuteen. +Raamatussa me luemme, kuinka "noitumisen palkka" houkutteli pois +Jumalasta Mesopotamian loistavan taikurin: + + On varjot häälyvät, + Min vallat heittävät + Jätteinä vaipuen turmiota kohti; + Nous' yksi maineeseen + Jo toinen suisti sen -- + Tietäjän sielupa ahnauteen johti. + + On tähti uinuva... + Ei silmä kiiluva + Mullasta maailman taivaisihin palaa. + Hän äänen kuuleepi, + Hän miekan näkeepi, + Sittenkin aarteita sydämensä halaa. + +Ja Senecassa me näemme mitä hehkuvinta kiitospuhetta köyhyyden +ylevyydestä ja toiselta puolen mitä arveluttavinta rikastumisen himoa. +Ja kuinka täydellisen tyhjästä hän myikään itsensä! Saman opetuksen me +saamme jokaisesta elämästä, joka kääntyy hairahdusten polulle; vähemmän +kuin kolme vuotta myöhemmin sitä valaisi myöskin sen tyrannin +tärisyttävä kohtalo, joka oli ajanut hänet kuolemaan. + +Lyhyen kauden elämästään Seneca vain tosiaan oli vallan kukkuloilla; +vaan niin hovimies kuin olikin, hän herätti vihaa, epäluuloa ja vainoa +kaikkien kolmen keisarin puolelta, joiden hallituksen aikana hänen +miehuutensa ikä kului. "Kaikista kovanonnen miehistä", sanoo Froude, +"missä muodossa hyvänsä, jumalallisessa tai inhimillisessä tai +perkeleellisessä, ei kukaan vedä vertoja Bunyanin Herra Sivutielle -- +nuorukaiselle, joka toisella silmällä katsoi taivaaseen, toisella +maahan -- joka vilpittömin mielin saarnaa yhtä ja samalla vilpittömällä +mielellä tekee toista ja joka tyystin vailla todellisuustajua on +kykenemätön näkemään tai tuntemaan ristiriitaa. Hän todellakin yrittää +pettää sekä Jumalaa että perkelettä eikä itse asiassa petä ketään muuta +kuin itseään ja lähimmäisiään. Kaikista maailman ihmisten luonteista +tämä tuntuu olevan sellainen, josta ei ole lainkaan toivoa, luonne, +joka näinä aikoina on käynyt huolettavan yleiseksi ja jonka yleisyys +panee meidät pitämään Reinekeäkin verrattomasti parempana." Ja +todellakin oli häälyväisyys Senecan elämässä _tietoinen_ +epäjohdonmukaisuus. "Tutkistelijalle", sanoo hän, "joka ilmaisee, +haluavansa kohota korkeammalle hyveen asteelle, minä vastaisin, että se +on minunkin haluni, mutta minä en tohdi sitä toivoa. _Minä olen +paheitten vallassa_. Minä en itseltäni vaadi, että tulisin parhaan +kaltaiseksi, vaan ainoastaan, että tulisin paremmaksi kuin huonoin." +Epäilemättä Seneca tarkoitti tätä pelkästään nöyräksi oman heikkouden +tunnustukseksi; mutta se osui paljon oikeampaan kuin hän tosissaan +olisi tahtonut myöntääkään. Hänen on täytynyt usein ja syvästi tuntea, +ettei hänen elämänsä kulkenut sopusoinnussa sen valon kanssa, joka +hänessä asui. + +Olisi kyllä helppoa ja mukavaa johtaa Senecan elämän ja luonteen +yleinen heikkous ja monet vajavaisuudet siitä seikasta, että hän oli +pakana, sekä olettaa, että jos hän olisi ollut kristitty, hän +ehdottomasti olisi kohonnut paljon ylevämmän ihanteen kannalle. Mutta +tuollainen ajatuksenjuoksu ja johtopäätelmä, tehty retoorillisissa +tarkoituksissa, on jokaisen ymmärtäväisen helposti kumottavissa. Pelkkä +kristinopin opetuksien intellektuaalinen hyväksyminen olisi varmaankin +vain perin vähässä määrässä virittänyt Senecassa jalompaa elämää. +Tosiasia on, ettei sen paremmin nerokas henki kuin kristinuskon +tuntemuskaan kykene jalostamaan ihmisen sydäntä eikä Jumalan armo +virtaa terävän järjen eikä oikeaoppisen uskon kanavain kautta. Kaikkina +aikoina on ollut miehiä, pakanoita niinkuin kristityitäkin, joita +niukkakaan järjen valo ja vähäiset henkiset tiedot eivät ole estäneet +elämästä puhdasta ja jaloa elämää; kaikkina aikoina on ollut miehiä, +kristityitä niinkuin pakanoita, jotka suurine kykyineenkin ja +syvällisine oppineen ovat lokaan tahranneet jaloimmat sanat, mitä +milloinkaan on lausuttu, elämällä halveksittavinta elämää. Oliko +kahdennellatoista vuosisadalla ketään, jonka nero loisti kirkkaammin, +ketään, jonka kaunopuheisuus kaikui mahtavampana kuin Petrus Abélardin? +Ja kumminkin Abélard elämänsä häpäisten vajosi syvemmälle kehnoimpiakin +skolastisia aikalaisiaan yhtä suuresti kuin hän neronsa suuruudessa +nousi etevintäkin heistä ylemmäs. Oliko seitsemännellätoista +vuosisadalla filosoofia syvämietteisempää, moralistia ylevähenkisempää +kuin Francis Bacon? Ja kumminkin Bacon saattoi imarrella tyrannia ja +pettää ystävän ja ottaa lahjuksia, olipa hän viimeisiä Englannin +tuomareista, joka pakottaakseen tunnustukseen käytti raakaa kidutusta. +Seneca puolusti Agrippinan murhaa, Bacon mustasi ja parjasi Essexiä. +"Mitä tahtoisin, minä en tee; mutta sitä mitä en tahtoisi, minä teen", +saattaisi olla monenkin nerokkaan miehen synnintunnustuksen mottona. +Eikä Senecan tarvitse häveten punastua, jos vertaamme häntä miehiin, +jotka olivat hänen veroisiaan henkisiltä kyvyiltään, mutta joiden +"armon varat", joiden totuuden tuntemus olivat verrattomasti hänen +omaansa suuremmat. Antakaamme hänen osoittamansa jalon lujamielisyyden +kuolemassa levittää valoa hänen muistolleen, valoa, joka hajoittakoon +edes jossain määrin niitä mustia varjoja, jotka niin monissa kohdin +tummentavat hänen historiaansa. Me säälimme Abélardia, nöyrää, +hiljaista, kärsivällistä, Jumalaa pelkääväistä miestä, jota +lempeäsydäminen Pietari vaali Clugnyn rauhallisissa puutarhoissa; me +säälimme Baconia, syrjäytettyä, murtunutta ja halveksittua miestä, joka +kuoli filosoofisessa kokeilussa saamastaan kylmästä ja jätti muistonsa +jälkimaailman tuomittavaksi; säälikäämme Senecaa, joka rauhallisesti, +nurisematta alistui kohtaloonsa, joka pakollisen itsemurhansa +pitkällisten kuolonkamppausten kuluessa tuki surevia ympärillänsä ja +saneli eräitä pakanallisen viisauden kauneimpia lausuntoja melkeinpä +viimeiseen hengenvetoonsa saakka. Hänen suuren aikalaisensa apostoli +Paavalin sanat parhaiten auttavat meitä ymmärtämään hänen asemansa. Hän +oli yksi niitä, jotka _etsivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilla +hänen luokseen ja löytää hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana +yhdestäkään meistä; sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme_. + + + + +14 Luku. + +SENECA JA APOSTOLI PAAVALI. + + +Keväällä v. 61, ei kauan sen jälkeen kun Agrippinan murha ja Senecan +sen puolesta kirjoittama puolustus oli kiinnittänyt roomalaismaailman +huomion puoleensa, astui Puteolissa maihin joukko vankeja, jotka Judean +prokuraattori oli lähettänyt Roomaan erään senturionin valvonnan +alaisina. Eräs heistä oli vähäpätöisen näköinen ja ahavoitunut mies, +uupunut ja kahleissa, mutta hellästi häntä hoivasi kaksi nuorempaa +kumppania,[45] ja pieni ystäväin joukko, joka tuli heitä vastaan Forum +Appiille ja Tres Taberna[46] ravintolalle, osoitti hänelle syvää +kunnioitusta; kuten muut hänkin luovutettiin Burrukselle, pretoriaanien +prefektille. Burrus oli Judean prokuraattorin kirjeistä saanut tietää, +että vanki ei ollut tehnyt itseänsä syypääksi mihinkään pahempaan +rikokseen,[47] vaan oli käyttänyt oikeuttaan Rooman kansalaisena vedota +keisariin saadakseen suojelusta uskonveljiensä raivokasta vainoa +vastaan; mahdollisesti oli myöskin senturioni Julius kertonut hänelle +joitakin merkillisiä seikkoja hänen olemuksestaan ja vaiheistaan. +Joka tapauksessa Burrus salli hänen elää omassa vuokraamassaan +asunnossa[48] maksettuaan vetoomuksestaan. Tämä asunto sijaitsi kaiken +todennäköisyyden mukaan siinä kaupungin korttelissa, joka oli +vastapäätä Tiberin saarta ja vastaa nykyistä Trastevereä. Se oli +kaikkein alhaisimman ja huonoimman roskaväen tyyssija -- tuon +kaikkinaisen kansansakan ja sekoituksen, jonka takia Tacitus kutsuu +aikansa Roomaa "maailman lokaviemäriksi". Nimenomaan täällä juutalaiset +harjoittivat ylenkatsottuja liiketoimiansa, kaupittelivat tulitikkuja +ja vanhoja vaatteita ja särkynyttä lasitavaraa tahi kerjäsivät ja +ennustelivat Cestiuksen ja Fabriciuksen silloilla.[49] Täällä, jonkun +ahtaan, pimeän ja likaisen kadun varrella, ahdettuina Rooman +alhaisimman roskajoukon pariin, elivät kaiken todennäköisyyden mukaan +Markus ja Pietari siihen aikaan, kun he perustivat pienen kristillisen +seurakunnan Roomaan. Samassa halveksitussa asumuksessa epäilemättä +Paavali -- sama vanki, joka oli jätetty Burruksen huostaan -- vuokrasi +huoneen, kutsui kokoon juutalaisten ensimmäiset ja ummelleen kaksi +vuotta julisti juutalaisille ja kristityille ja kaikille pakanoille, +jotka tahtoivat häntä kuulla, oppeja, joiden oli määrä uudistaa +maailma. + +Se, joka astui tähän halpaan ja mustuneeseen suojaan, saattoi nähdä +iäkkään juutalaisen, kumaravartaloisen ja kasvoiltaan ryppyisen, heikon +ja raihnaisen, joka toisesta käsivarrestansa oli kytketty kiinni +roomalaiseen sotamieheen. Mutta jos ken suvaitsi katsoa tarkemmin, ei +hän mitenkään voinut olla näkemättä neron ja innostuksen hehkua, +innoituksen tulta, väkevän toivon ja pelottoman rohkeuden kirkasta +valoa noilla surkastuneilla kasvoilla. Ja vaikka _hän_ olikin +kahlehdittu, niin "Jumalan sana ei ollut kahlehdittu".[50] Ja jos ken +kuunteli niitä sanoja, joita hän toisinaan puhui, tai silmäsi vankkaan +käsikirjoitukseen, -- ainoa työskentely, jota hän silmäinsä +heikkoudelta ja ruumiinsa raihnaudelta samoin kuin rasittavain +kahleittensa takia saattoi tehdä, -- niin olisi hän saanut kuulla tai +lukea niitä kuolemattomia opetuksia, jotka vahvistivat Efeson, Filipin +ja Kolossan nuorten kilvoittelevain seurakuntain uskoa ja jotka siitä +pitäen ovat olleet kristillisen maailman kallisarvoisinta omaisuutta. + +Hänen ponnistuksensa eivät olleet menestystä vailla; hänen +onnettomuutensa edistivät evankeliumin julistusta; hänen kahleensa +tulivat "koko henkivartioston ja kaikkien muiden tietoon";[51] ja moni +varttuva uskonveli hänen kahleittensa takia yhä enemmän uskalsi +pelkäämättä puhua Jumalan sanaa. Älkäämme kuitenkaan hairahtuko väärin +tulkitsemaan näitä sanoja tai omaksumaan keskiaikaisia traditsioneja, +jotka väittävät Paavalin kääntäneen joitakuita keisarin lähimpiä +suosikkeja ja kaunopuheisuudellaan sähköstäneen ihmettelevän +senaatinkin. Tässä "palatsi"-sanalla[52] saattaa todella olla se +merkitys, sillä me tiedämme, että varhaisimpien kääntyneitten joukossa +oli "keisarin huoneväkeä";[53] mutta nämä henkilöt olivat epäilemättä, +ellei aivan varmasti, alhaisimman luokan juutalaisia, joita, kuten +tunnettua, oli tavattavissa niitten satojen kaikenikäisten, eri maista +kotoisin olevien kovaonnisten joukossa, jotka muodostivat roomalaisen +perheen, huonekunnan, familian. Ja ainakin yhtä uskottavaa on, että +sana "henkivartiosto" tarkoittaa yksinkertaisesti tuon roomalaisen +sotilasjoukon kasarmia, josta Paavalin vartijat vuoron perään otettiin. +Sellaisessa tukalassa tilassa Paavali kaiken todennäköisyyden mukaan +vietti kaksi vuotta (61-63), joiden aikana keisari Nero erosi +Octaviasta ja nai Poppæan ja joiden aikana myös Burrus kuoli, Seneca +joutui epäsuosioon ja monta Neron ilkityötä tehtiin. + +Tällaisistapa aineksista jotkut varhaiset kristityt intoilijat ovat +kyhänneet kokoon muka mieltäylentävän teoksen, jonka on oletettu +sisältävän Senecan ja Paavalin välisen kirjeenvaihdon. Tämän teoksen +epäämätön epäperäisyys on nykyisin yleisesti tunnustettu ja tosiaan +onkin väärennys liian karkea ansaitakseen edes lukemista. Mutta +kannattaa tutkia, onko ajan olosuhteitten mukaan ollut mahdollistakaan, +että Seneca olisi koskaan voinut olla Paavalin lukijoita tai +kuulijoita. + +Ja vastaus kuuluu: sellaista mahdollisuutta ei ehdottomasti ensinkään +ole olemassa. Vilkasta mielikuvitusta luonnollisestikin kiinnittävät +kahden tällaisen luonteen keskeiset sekä vastakohdat että +yhtäläisyydet, ja me saamme nähdä, että merkillinen samankaltaisuus +vallitsee monenkin heidän tunteensa ja lausuntonsa välillä. Mutta aika +oli senlaatuista, että, kuten Villemain huomauttaa, "totuudet +sivistyneen maailman kaikilta ääriltä kohtasivat toisensa tuntematta +toisiansa". Stoalaisuus, jalona kuin monet opetuksensa, ylevänä kuin +tunnustamansa siveysoppi, monessa katsannossa syvästi itseensä imeneenä +puolikristillistä hurskautta, kuitenkin syvällä ylenkatseella suhtautui +kristinuskoon. Kristityt pahentuivat stoalaisista, stoalaiset +ylenkatsoivat ja vainosivat kristittyjä. "Maailma ei tiedä mitään +suurimmista miehistään." Seneca olisi lopen kummastunut jo pelkkää +ajatustakin, että hän olisi ottanut oppia, vieläpä lisäksi omaksunut +uskonnon, jota saarnasi köyhä, syytteenalainen, vaeltava juutalainen. +Loistoisa, äveriäs, kaunopuheinen, mahtava, onnenkantamoinen filosoofi +olisi hymyillyt ajatusta, että mitkään vastaiset ajat epäilisivät hänen +lainanneen vähintäkään hiotuista, epigrammisista mietelauselmistaan +filosofian, siveysopin ja uskonnon alalla olennolta, jota hän olisi +pitänyt kurjana vaivaisena, puolittain kiihkoilijana, puolittain +raakalaisena, jos olisi koskaan tullut hänestä kuulleeksi. + +Paavalilta itseltään me saamme tietää, että ensimmäiset kristinuskoon +kääntyneet olivat kaikkein köyhintä kansaa,[54] ja että sen saarnaajia +pidettiin hulluina houkkioina, he olivat halveksittuja ja vainottuja ja +kodittomia työläisiä, kaiken maailman kumma, sekä enkelien että +ihmisten, "meistä on tehty kuin kaiken maailman tunkio, me olemme kuin +joka miehen hylkyjä". Me tiedämme, että heidän saarnansa olivat +kreikkalaisille "hulluus", ja että kun he puhuivat Jeesuksesta ja +ylösnousemuksesta, heidän kuulijansa ivasivat[55] ja pilkkasivat heitä. +Nämä tiedot saavat liiankin luotettavan vahvistuksen monesta saman ajan +kirjailijain lausunnosta. Olemme jo nähneet, mitä kiihkeitä vihan +sanoja ylevämielinen Tacitus käytti kristityistä, ja samanlainen kieli +kaikuu kaikenlaisten ja -luokkaisten roomalaiskirjailijain suusta. +Asianlaita on niin, että tähän aikaan ja vielä vuosisatoja +myöhempäänkin roomalaiset suhtautuivat kristittyihin sellaisella +ylväällä välinpitämättömyydellä, että he -- kuten Festus ja Felix ja +Senecan veli Gallio -- eivät kertaakaan vaivautuneet erottamaan heitä +juutalaisista. Tätä erotusta ei pakanamaailma täysin tajunnut, +ennenkuin väärän messiaan Barkokban julmat ja määrättömät verilöylyt +kristittyjen seassa keisari Hadrianuksen aikana avasivat heidän +silmänsä käsittämään näiden kahden uskonnon välillä vallitsevan +sovittamattoman vastakohdan. Ja kokonaisia sivuja voisi täyttää niillä +tietämättömillä ja vihamielisillä solvauksilla, joita pakanat syytivät +juutalaisia vastaan. Maailman silmissä he sekaantuivat koko tuohon +itämaiseen ja egyptiläiseen silmänkääntäjäin ja eläintenpalvojain +kurjaan joukkioon; heitä ylenkatsottiin levottomina, kapinallisina, +uppiniskaisina ja ahnaina olentoina; he tuntuivat olevan kaiken +maailmanlopun joukkokunnan alhaisinta roskaväkeä; heidän +käännytystyönsä kävi salaisesta pyydystämisestä johonkin kummalliseen, +kumoukselliseen salaoppiin, jonka suoranaisiin opetuksiin kuului +jumalain halveksiminen ja kaiken isänmaanrakkauden ja kaiken +perhe-elämän kunnioituksen kieltäminen; se usko oli horjumaton, että he +palvoivat aasinpäätä; luonnollisesti -- niin pääteltiin -- vain +halpamaisimmat orjat ja typerimmät naisihmiset saattoivat liittyä +moiseen ihmiskammoiseen ja arvottomaan taikauskoon; heidän +tapojaan kuvattiin "mielettömiksi, saastaisiksi, riettaiksi ja +turmeltuneiksi" ja heidän kansaansa "taikauskoon taipuvaksi, uskontoa +vastustavaksi".[56] Ja mikäli he ensinkään tekivät mitään erotusta +juutalaisten ja kristittyjen välillä, niin he näille viime mainituille +säästivät valituimmat ja voimakkaimmat vihansa ja herjauksensa +nimitykset. "Uusi", "turmiollinen", "halveksittava", "inhoittava" +taikausko -- siinä ainoa kielenkäyttö, jolla Suetonius ja Tacitus +suvaitsevat nimittää sitä. Vaikka Senecan on täytynyt kuulla +kristittyjen nimi keisari Claudiuksen hallituksen aikana (kun sekä he +että juutalaiset karkoitettiin Roomasta, "heidän alinomaisen +levottomuutensa takia, johon heitä Krestus yllytti", kuten Suetonius +tietämättömyydessään ilmoittaa) ja Neron vainojen vallitessa, ei hän +koskaan edes viittaa heihin ja mainitsee juutalaisia vain voidakseen +heistä lausua moniaita pilkallisia huomautuksia heidän laiskuudestaan +sapattina ja kutsuakseen heitä "mitä riettaimmaksi kansakunnaksi". + +Lukija päättäköön, onko vähimmässäkään määrässä uskottavaa, että Seneca +on ollut missään suoranaisissa tekemisissä Paavalin kanssa tai että +hän, rikkautensa ja valtansa kukkuloilla, olisi alentunut ottamaan +oppia keisarin tai Narcissuksen huonekuntiinkaan kuuluvilta +maineettomilta ja halveksituilta orjilta. + + + + +15 Luku. + +YHTÄLÄISYYKSIÄ SENECAN JA RAAMATUN VÄLILLÄ. + + +Ja kumminkin voidaan Senecaa kutsua, niinkuin häntä onkin tämän kirjan +nimessä kutsuttu, Jumalan etsijäksi; ja ne yhtäläisyydet pyhäin +kirjoitusten kanssa, joita voidaan löytää hänen teostensa sivuilta, +ovat lukuisat ja hämmästyttävät. Muutamat näistä herättänevät +mielenkiintoa lukijoissamme ja auttavat heitä paremmin ymmärtämään, +kuinka laajassa mitassa vanhan ajan filosoofien totinen etsiminen oli +vienyt totuuden ja valaistuksen perille. Asetamme rinnakkain moniaita +sivuja Senecan kirjoituksista raamatunkohtien kanssa, joita ne +muistuttavat. + + +1. Jumalan läsnäolo ihmisessä. + +"Ettekö tiedä, että olette Jumalan temppeli ja että Jumalan henki asuu +teissä?" kysyy Paavali (1 Kor. III, 16.) + +"_Jumala on sinua läsnä, on kanssasi, on sinussa_", kirjoittaa Seneca +ystävälleen Luciliukselle, ensimmäisessäviidettä noista _Kirjeistä_, +jotka ovat täynnä hänen syvällisimpiä siveysmietelmiään, "_pyhä henki +asuu meissä, pitäen silmällä ja valvoen kaikkea, mikä meissä on pahaa +niinkuin hyvääkin ... ei ole hyvää ihmistä ilman Jumalaa_." + +Ja taas (Ep. 73): "_Ihmetteletkö, että ihminen turvautuu jumaliin? +Jumala tulee ihmisten luo, niin, vieläkin lähemmäs, Hän tulee ihmisiin. +Ei yksikään sydän ole pyhä ilman Jumalaa_." + + +2. Jumalan silmä. + +"Kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, ja hänelle +meidän on tehtävä tili." (Hebr. IV, 13). "Rukoile Isääsi, joka on +salassa; ja Isäsi, joka näkee salassa, maksaa sinulle." (Matt. VI, 6). + +Seneca (Kaitselmuksesta, I): "_Ei hyödytä mitään, että omatunto +suljetaan meissä; me olemme Jumalalle avoimina_." + +83 kirje: "_Mitä hyötyä on siitä, että mitään salataan ihmisiltä? Ei +mikään ole kätkettyä Jumalalta: Hän on läsnä sydämissämme ja tunkeutuu +sisäisimpiinkin ajatuksiimme_." + +83 kirje: "_Meidän pitää elää, ikäänkuin eläisimme kaikkien nähden; +meidän pitää ajatella, ikäänkuin joku voisi ja voi katsoa sydämemme +sisimpään_." + + +3. Jumala on henki. + +Paavali: "Emme saa luulla, että jumal'olento on samankaltainen kuin +kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja +ajatuksen muovailema kuva." (Apost. t. XVII, 29). + +Seneca (31 kirje): "_Loukostakin on mahdollisia kohota taivaaseen: +nouse siis ja muodosta itsesi Jumalalle arvoiseen hahmoon; tätä et +kuitenkaan voi tehdä kullalla tai hopealla: Jumalan kaltaista kuvaa ei +voida muodostaa tämäntapaisista aineksista_." + + +4. Jumalan seuraaminen. + +"Olkaa siis Jumalan seuraajia (kr. mimetai = jäljittelijöitä), niinkuin +rakkaat lapset." (Ef. V, 1). + +"Joka tässä kohden (nim. vanhurskaudessa, rauhassa, ilossa pyhässä +hengessä) palvelee Kristusta, hän on Jumalalle otollinen." +(Room. XIV, 18). + +Seneca (95 kirje): "_Tahdotko saada jumalat suosiollisiksi? Ole +hyveellinen. Heidän kunnioittamiseensa riittää, kun koettaa tulla +heidän kaltaisekseen_." + +124 kirje: "_Ihmisen tulee tavoitella sitä hyvää, joka hänelle kuuluu. +Mitä tämä hyvä on? Uudistettu ja puhdas mieli, joka pyrkii Jumalan +seuraajaksi, joka kohoaa inhimillisten asiain yläpuolelle, joka +supistaa itseensä kaikki toivomuksensa_." + + +5. Ulkokullatut kuten valkaistut haudat. + +"Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun olette +valkaistujen hautojen kaltaisia, jotka kyllä ulkoa näyttävät kauniilta, +mutta sisältä ovat täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa." +(Matt. XXIII, 27). + +Seneca: "_Nuo, joita sinä pidät onnellisina, jos sinä näkisit heidät, +ei ulkopuolelta, vaan salatuimmassa asussaan, ovat kurjia, likaisia, +alhaisia; ikäänkuin heidän omat seinänsä, jotka ovat ulkoa koristelut. +Ei se ole mikään vakava totinen onni; se on ulkopuolinen sivellys, +vieläpä ohut sivellys; ja siten he loislavat ja tehoavat meihin, niin +kauan kuin he voivat seisoa ja näyttäytyä juhla-asussaan: vaan antaapa +tapahtua jotakin, joka hämmentää ja paljastaa heidät, niin ilmeiseksi +käy, kuinka paljon syvää ja todellista saastaa ulkonainen loisto on +kätkenyt_." + + +6. Opettaminen verrattuna kylvämiseen. + +"Ja toiset putosivat hyvään maahan ja antoivat sadon, mitkä sata, mitkä +kuusikymmentä, mitkä kolmekymmentä jyvää." (Matt. XIII, 8) + +Seneca (kirje 38): "_Sanat täytyy kylvää kuten siemenet, jotka, miten +pieniä ovatkin, otolliseen maaperään langenneina paljastavat voimansa +ja hyvin vähäisestä koosta paisuvat erittäin mahtaviksi. Totuus tekee +samoin... Julkilausutut totuudet ovat harvat; mutta jos mieli on ne +oikein ottanut vastaan, niin ne varttuvat ja kasvavat_." + + +7. Kaikki ihmiset ovat syntisiä. + +"Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja +totuus ei ole meissä." (1 Joh. I, 8) + +Seneca (Kiivaudesta I, 14, II, 27): "_Jos tahdomme oikein arvostella +kaikkia asioita, niin hankkikaamme ensiksi tämä vakuutus: että yksikään +meistä ei ole ilman virhettä... Ei ole löytynyt ketään, joka voi +vapauttaa itsensä; ja se joka kutsuu itseänsä viattomaksi, tekee niin +todistajaan nähden, ei omantuntonsa tieten_." + + +8. Ahneus. + +"Rakkaus rahaan on kaikenlaisen pahan juuri." (I Tim. VI, 10). + +Seneca (Mielenrauhasta, 8): "_Rikkaus... ihmisten onnettomuuksien +suurin lähde_." + +"Tyytykää siihen, mitä teillä on." (Hebr. XIII, 5). + +"Kunhan meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin." +(I Tim. VI, 8). + +Seneca (114 kirje): "_Olemme viisaita, jos tavoitamme vain vähää; jos +jokainen katsoo itseänsä ja mittaa oman ruumiinsa tarpeet, niin saa hän +huomata, kuinka vähät ne voivat olla, ja miten lyhytaikaiset_." + +110 kirje: "_Meillä on polentaa (ohraryynejä), meillä on vettä; +haastetaanpa itse Jupiter onnesta voittosille_." + +"Suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa." +(I Tim. VI, 6). + +Seneca (110 kirje): "_Miksi olet hämilläsi ja kummastunut? Se on kaikki +vain silmänlumetta. Noita tavaroita vain näytetään, niitä ei +omisteta... Käänny mieluummin todellisen rikkauden puoleen, opi +tyytymään vähään_." + +"Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä läpi, kuin rikkaan päästä +Jumalan valtakuntaan" (Matt. XIX, 24). + +Seneca (20 kirje): "_Se on ylevämielinen mies, joka näkee rikkauksia +leviteltävän ympärillänsä ja mieluummin kuulee kuin tuntee niiden +kuuluvan hänelle. Vaikea on olla turmeltumatta seurustelussa rikasten +kanssa; suuri on se, joka keskellä rikkauksia on köyhä, mutta +turvallisempi on sen, jolla ei rikkautta ole ollenkaan_." + + +9. Lähimmäisenrakkaus. + +"Olkaa veljenrakkaudessa helläsydämisiä toisianne kohtaan." +(Room. XII, 10). + +Seneca (Kiivaudesta, I, 5): "_Ihminen on syntynyt keskinäistä +auttamisia varten_." + +"Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" (Matt. XXII, 39). + +48 kirje: "_Sinun täytyy elää toisten hyväksi, jos tahdot elää itseäsi +varten_." + +Kiivaudesta, III, 43: "_Niin kauan kuin elämme ihmisten parissa, +harjoittakaamme hyvyyttä; älkäämme tulko kenellekään turmion tai surun +syyksi_." + +10. Yhteinen jäsenyytemme. + +"Te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä." +(I Kor. XII, 27). + +"Niin me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta +itsekukin olemme toistemme jäseniä." (Room. XII, 5) + +Seneca (95 kirje): "_Opetammeko me, että hänen tulee ojentaa kätensä +haaksirikkoon joutuneelle, näyttää vaeltajalle tietä, jakaa leipänsä +nälkäisen kanssa?... Jos minä voisin lyhykäisesti muodostaa hänelle +inhimillisen velvollisuuden lauselman, niin sanoisin: kaikki se, minkä +näette, mihin inhimilliset ja jumalalliset sisältyvät, on yksi: me +olemme yhden suuren ruumiin jäseniä_." + + +11. Hyväntekeminen salassa. + +"Älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee" (Matt. VI, 3). + +Seneca (Hyväntekeväisyydestä, II, 11): "_Hillitköön kielensä hän, joka +on tehnyt hyvän työn... Hyvän tekemisessä ei mitään pitäisi enemmän +kavahtaa kuin ylpeyttä_." + + +12. Jumalan hyvyys on puolueeton. + +"Hän antaa aurinkonsa nousta niin pahoille kuin hyvillekin ja antaa +sataa niin vanhurskaille kuin väärillekin." (Matt. V, 45). + +Seneca (Hyväntekeväisyydestä, I, 1): "_Kuinka moni onkaan arvoton +näkemään päivän valon, ja kuitenkin aamu koittaa_." + +Sama teos VII, 31: "_Jumalat rupeavat jakamaan hyviä töitänsä niille, +jotka eivät tunne heitä; ja he jatkavat tätä, vaikka ihmiset osoittavat +siitä kiittämättömyyttä heitä kohtaan... He jakavat siunauksiaan +puolueettomasti kaikille kansoille ja heimoille;... ajallaan he valavat +sateenkuuroja maahan, tuulen avulla he kuohuttavat meriä, he ilmaisevat +vuodenajat tähtisikermäin kiertokulun kautta, talven ja kesän he +lieventävät miellyttävän tuulenhengen avulla_." + +Näitten vertailujen jatkaminen olisi tarpeeton työ, sillä lukien mitä +Senecan kirjoitelmaa hyvänsä voisi niitä lisätä monin kerroin; ja ne +todistavat epäämättömästi, että, mitä tulee hengen valaistukseen, +Seneca "ei ollut kaukana taivaan valtakunnasta". Jotkut kirjailijat +ovat niitä koonneet; ja kaikki tässä mainitut, ynnä monta muuta, voi +löytää Fleuryn, Troplongin, Aubertinin ja muitten kirjoista. Muutamat +kirjailijat, kuten Fleury, ovat koettaneet osoittaa, että ne voidaan +selittää vain otaksumalla, että Senecalla oli jonkinlaista tietoa +pyhästä raamatusta. Toiselta puolen Aubertin taas on ratkaisevasti +todistanut, että näin ei ole voinut olla laita. Monet sanat ja +lauselmat on, temmattuna irti yhteydestään, tavallaan pakotettu +yhtäläisiksi raamatun sanojen kanssa, vaikka yhteys täydellisesti +riitelee sen henkeä vastaan; moni kuuluu tuohon suureen yleiseen +moraalisten totuuksien varastoon, jonka vanhat filosoofit tunnollisella +työskentelyllään ovat muovanneet; ja näistä näin kaunopuheisesti +julistetuista ajatuksista tuskin on yhtään, jota ei tapaisi vieläkin +ylevämmin ja täsmällisemmin ilmaistuna Platon tai Ciceron +kirjoituksissa. Eräässä myöhemmässä luvussa me näytämme, että kaikista +niistä huolimatta Seneca eriää kristinopin hengestä ainakin yhtä +huomattavasti kuin toisaalta sitä lähestyy; mutta tämä soveltunee +parhaiten vasta sitten, kun me olemme tarkastaneet myös niitä oppeja, +joita nuo kaksi muuta suurta pakanallisen viisauden edustajaa, +nimittäin Epiktetos, orja, ja Marcus Aurelius, keisari, ovat +esittäneet. Yhtä kaikki ilahuttavaa on, kun tämäntapaiset kirjoitukset +selvästi osoittavat meille, että Herran henki on kaikkina aikoina +täyttänyt vanhurskaita miehiä ja heistä tehnyt Jumalan lapsia ja +profeettoja. Jumala "ei jättänyt itseään ilman todistajaa" heidänkään +keskuudessaan. Tuomas Aqvinolaisen sana, että monellakin pakanalla on +ollut "_fides implicita_", "itsetiedoton usko", on vain toinen muoto +Paavalin lausuntoa, että "vaikkei heillä ole lakia, ovat itselleen +lakina ja osoittavat, että lain toiminta on kirjoitettu heidän +sydämiinsä".[57] He tunsivat iankaikkisen voiman ja hyvyyden +näkyväisten kappalten kautta, ja samaten he omantunnon äänestä ja +luonnon äänestä johtivat oikean, vaikka vain yksipuolisen ja +vaillinaisen tuntemuksen. Heille "luonnon ääni oli Jumalan ääni". +Heidän ilmestyksensä oli luonnonlaki, jota Jumalan kirjoitettu laki +vahvistaa, lujentaa ja laajentaa, vaan _ei_ kumoa.[58] + +Täten johdettua tuntemusta tai toisin sanoen niitten uskonnollisten +tunteitten kokonaissummaa, jotka johtuvat järjen ja kokemuksen +yhdistymästä, on kutsuttu "luonnolliseksi uskonnoksi"; termi itsessään +on sovelias ja moitteeton, kun vain pitää mielessään, että luonnollinen +uskonto itsessään on ilmestystä sekin. Ei mikään vastakohtaisuus ole +niin epäonnistunut ja turmiollinen kuin tuo luonnollisen ja ilmoitetun +uskonnon. Se on "pikemmin sanain kuin aatteiden kontrasti; se on +abstraktsionien vastakohtaisuus, jota eivät mitkään tosiseikat vastaa". +Jumala on ilmoittanut itsensä ei yhdellä, vaan monella muotoa, ei +ainoastaan innoittamalla joittenkuitten harvojen sydämiä, vaan +suopeasti ohjaamalla jokaista, joka häntä etsii. "Herran kynttilä on +ihmisen henki" (Salom. Sananl. XX, 27), eikä se ole uskontoa, vaan +siitä luopumusta, jos epää totuuden Jumalan ilmoituksilta ihmisille +vain sen takia, että ne eivät ole käyneet saman kanavan kautta. +Päinvastoin meidän tulee kiitollisuudella tervehtiä eikä suinkaan +epäluuloisesti suhtautua totuuksien julistamiseen pakanallisten +kirjailijain suun kautta, totuuksien, joita me ensi silmäykseltä +olisimme olleet taipuvat pitämään kristinuskon erikoisena perintöosana. +Pytagoraassa, Sokrateessa ja Platonissa -- Senecassa, Epiktetossa ja +Marcus Aureliuksessa -- me näemme taivaan valon raivaavan itselleen +tien halki pimeyden ja tietämättömyyden usvien; kiitollisina me +tunnustamme, että pakanamaailmassakin olivat ihmisten sielut, jos kohta +hädän ja vaivan keskellä, kuitenkin kyenneet ikäänkuin hopean himmeästä +pinnasta heijastamaan jotakin jumalallisuuden ja totuuden kuvaa; me +tervehdimme, suuren ja kaunopuheisen Bossuet'n kanssa, "luonnon +kristinuskoa". "Jumalan kuva ihmisessä", sanoo pyhä Bernhard, "voi +palaa, vaan ei palaa tuhaksi." + +Ja tämäpä juuri on ilahuttavin puoli, miltä tarkastaa Senecan elämää ja +kirjoituksia. Totta on, että hänen tyylinsä ei ole vapaa aikakauden +virheistä, että hänen retoriikkansa loisteliaisuus ei aina voi korvata +hänen päätelmäinsä heikkoutta; että hän ei näytä kuvastimelta, joka +kirkkaasti heijastaa totuutta, vaan muistuttaa "fantastisesti tuhanteen +kaistaleeseen hiottua peiliä"; että me rinnan suurten moraalisten +totuuksien kanssa tapaamme toisinaan hänen pahimpia hairahduksiaan, +ristiriitaisuuksiaan ja paradoksejaan; että hänen kaunopuheiset +lauselmansa Jumalasta useasti painuvat hämärään panteismiin; ja että +vieläpä, mitä tulee oppiin kuolemattomuudesta, hänen otteensa on liian +ponneton pelastaakseen hänet häälyväisyydestä ja ristiriidoista;[59] +vaan siveydenopettajana hän on täynnä todellista suuruutta ja monesti +kaukana edellä aikansa yleisestä ajatustavasta. Harvatpa miehet ovat +kirjoittaneet terävämmin tai vilpittömämmin totuudesta ja miehuudesta, +ihmisten olennaisesta yhtäläisyydestä,[60] ystävällisyydestä ja +hyvyydestä orjia kohtaan,[61] lempeydestä rikollistenkin suhteen,[62] +epäitsekkäisyyden kunniasta,[63] inhimillisyyden suuresta aatteesta[64] +semmoisena aatteena, joka kohoaa kaikkia kansallisuutta ja säätyä +koskevia keinotekoisia ennakkoluuloja korkeammalle. Monet hänen +kirjoituksistaan ovat pakanallisia saarnoja ja siveysopetuksia, +laatunsa parhaita ja ylevimpiä. Tyyli, kuten Quintilianus sanoo, "on +täynnä viehättäviä virheitä", mutta tunteen pyrkimys on aina korkea ja +tosi. + +Häntä on pikemminkin pidettävä rikkaana, ylhäisenä ja mahtavana +roomalaisena, joka enimmät joutohetkensä omisti moraalifilosofialle, +kuin todellisena ammattifilosoofina. Ja tältä näkökannalta katsoen on +hänen ristiriitaisuuksillaankin oma viehätyksensä kuvastaen hänen +hehkuvaa, impulsiivista, vilkasta mielenlaatuaan. Hän ei ollut kylmä, +määräperäinen, tunteeton stoalainen, vaan kiihkomielinen, +lämminsydäminen mies, joka saattoi purskahtaa hillittömään kyynelten +tulvaan ystävänsä Annæus Serenuksen[65] kuoleman johdosta ja tuntea +vavistuttavaa huolta vaimonsa ja lastensa onnesta. Hän ei ollut +suinkaan ehdottoman kieltämisen taikka mahdottoman täydellisyyden +mies;[66] mutta harvat ihmiset ovat vakuuttavammin, lämpimämmin tai +innostuneemmin puhuneet hyveen tuottamasta mielihyvästä, hyvin +järjestetyn sielun rauhasta, ylevän itsensäkieltämisen voimakkaasta, +totisesta ilosta. Nuoruudessaan, kuten hän kertoo, hän valmistausi +nuhteettomaan elämään, vanhuudessaan jaloon kuolemaan.[67] Ja älkäämme +unohtako, että, kun tuli ratkaisun hetki, joka pani koetukselle hänen +sielunsa rauhan ja mielensä lujuuden, hän ei horjunut. "Vapisematta", +hän kirjoittaa Luciliukselle, "minä valmistaun sen päivän varalle, +jolloin kaikki kiertelemiset ja kaartelemiset jäävät pois ja minä +omalta kohdaltani voin päättää, tokko minä vain _puhun_ vaiko tosiaan +_tunnen_ kunnon miehen lailla; tokko kaikki nuo puheet ylväästä +järkähtämättömyydestä, joita olen lingonnut onnea vastaan, olivatkin +pelkästään asenteita ja elkeitä... Väittelyt ja kirjalliset keskustelut +ja filosoofien opetuksista keräillyt sanat ja kaunopuheiset esitykset +eivät ilmaise sielun todellista lujuutta. Sillä _puheessa_ suurinkin +pelkuri on rohkea; mikä sinusta todellakin on sukeutunut, se käy ilmi, +kun loppusi on läsnä. Minä hyväksyn ehdot enkä väistä ratkaisua".[68] + +"Accipio conditionem, non reformido judicium." + +Ne olivat miehekkäitä, yleviä sanoja, ja koettelemuksen hetki vahvisti +ne tosiksi. Kun muistamme Senecan elämän synnit, niin johtakaamme +mieleemme myöskin hänen lujuutensa kuoleman tullessa; samalla kun +myönnämme että ristiriitaisuuksia on olemassa hänen filosoofisessa +järjestelmässään, niin olkaamme kiitollisia siitä nerosta, +innostuksesta, elävän vakuutuksen hehkusta, jolla hän yhä uudelleen +julistaa totuuksiansa, totuuksia, jotka varmemmalle pohjalle +laskettuina havaittiin kestäviksi kannattamaan maailman siveellistä +uudestisyntymistä. Ei mikään ole helpompaa kuin Senecan pilkkaaminen +tahi kärkevien epigrammien kirjoittaminen miehestä, jonka moraalin +lujuus ehdottomasti joutui tappiolle hänen oman suuren ihanteensa +rinnalla. Mutta yhtä kaikki hän ei ollut sen vaihemielisempi kuin +tuhannet niistä, jotka tuomitsevat hänet. Kaikkine virheineenkin hän +kumminkin eli jalompaa ja parempaa elämää, hänellä oli korkeampia +päämääriä, hän oli pelottomampi, itsensäkieltävämpi -- niin, vieläpä +lujamielisempikin -- kuin kristityn nimeä kantavain enemmistö. Meidän +kaikkien olisi hyvä, jos ne, jotka syytävät sellaista ivaa hänen +muistolleen, koettaisivat saada aikaan rahtusenkaan sitä hyvää, mitä +hän toimitti ihmisyyden ja Rooman puolesta. Hänen ajatuksensa +ansaitsevat katoamattoman kiitollisuutemme: "joka meistä synnitön on, +se häntä ensimmäisenä kivellä heittäköön." + + + + + + +EPIKTKTOS. + + + + +1 Luku. + +EPIKTETOKSEN ELÄMÄ, JA KUINKA HÄN SIIHEN SUHTAUTUI. + + +Neron hovissa Senecan on täytynyt joutua enempään tai vähempään +yhteyteen tämän keisarin mahtavain vapautettujen orjien ja nimenomaan +hänen sihteerinsä eli kirjastonhoitajansa Epafrodituksen kanssa. +Epafroditus oli keisarin alituisia seurakumppaneita; hän oli +ensimmäinen kiinnittämään Neron huomion siihen salaliittoon, jossa +Seneca itse sortui. Ei voi olla epäilystä siitä, että Seneca tunsi +hänet ja oli käynyt hänen luonaan. Niitten orjien joukossa, jotka +tungeksivat tässä talossa, filosoofin luonnostaan lempeä sydän lienee +kiinnittänyt hänen huomionsa pieneen halvattuun fryygialaiseen poikaan, +rampaan ja mitättömän näköiseen, jonka kasvoilla -- jos ne mitenkään +kuvastivat sisäistä sielua -- varmaankin lapsuudesta saakka väikehti +kirkas ja kärsivällinen ilme. Tuo ylväs hovilainen, keisarin mahtava +opettaja, suuri stoalainen ja aikansa suosituin kirjailija olisi +tosiaankin kummastunut, jos hänelle äkkipäätä olisi sanottu, että tuo +vaivainen pieni orjapoika oli määrätty kohoamaan filosofiassa +puhtaampiin ja kirkkaampiin korkeuksiin kuin mihin hän itse milloinkaan +oli päässyt, tulisi aivan yhtä kuuluisaksi kuin hän itsekin ja +stoalaisen opin edustajana kokisi paljon suurempaa kunnioitusta. Sillä +tämä rampa poika oli Epiktetos -- Epiktetos, jolle piirrettiin +muistettava hautakirjoitus: "Minä olin Epiktetos, orja, rampa ja +kerjäläinen ja _kuolemattomille kallis_". + +Vaikka meillä on selvä tieto hänen filosoofisesta opistaan, ei meillä +ole minkäänlaisia aineksia edes niukintakaan elämäkertaa varten. Hänen +sielunsa kuva -- kuva siitä, mitä yksin hän katsoi todelliseksi +minäkseen -- on nähtävissä hänen teoksistaan, ja siihen emme saata +lisätä muuta kuin joitakin harvoja yleisiä tosiseikkoja ja epävarmoja +tarinoita. + +Epiktetos oli luultavasti syntynyt noin vuoden 50 paikkeilla Kristuksen +syntymän jälkeen; mutta emme tiedä täsmällistä syntymäaikaa emmekä +tunne edes hänen todellista nimeään. "Epiktetos" tarkoittaa "ostettua" +elikkä "hankittua", ja on yksinkertaisesti orjan nimitys. Hän syntyi +Hierapoliissa Fryygiassa, Lycus- ja Meander-jokien välillä +sijaitsevassa kaupungissa, jota jotkut ovat pitäneet tämän maakunnan +pääkaupunkina. Kaupungissa oli useita luonnonihmeitä -- pyhiä lähteitä, +stalaktiittiluolia ja syvä onkalo, huomattava mefiitisistä +(myrkyllisistä) höyryistään. Meille on mielenkiintoisempaa tietää, että +se oli vain muutaman peninkulman päässä Kolossasta ja Laodikeasta ja +että Paavali mainitsee sen (Kol. IV, 13) yhdessä näiden kanssa. Siellä +on sen vuoksi täytynyt olla kristillinen seurakunta varhaisimmista +ajoista asti, ja jos Epiktetos vietti minkään osan lapsuudestaan +siellä, on hän saattanut joutua yhteyteen alhaissäätyisten miesten ja +naisten kanssa, jotka olivat halvassa kokouspaikassaan kuulleet +luettavan Paavalin kirjettä kolossalaisille ja sitä toista, +nyttemmin hukkaan joutunutta, jonka hän oli osoittanut Laodikean +seurakunnalle.[69] + +Luultavaa kuitenkin on että Hierapoliilla ja sen seurakunnalla oli +hyvin vähän vaikutusta Epiktetokseen. Hänen vanhempansa olivat +arvatenkin kaikkein alinta ja vähäväkisintä luokkaa, ja heidän +moraalinen kantansa on tuskin sekään voinut olla korkea, sillä +muutenhan he eivät olisi saattaneet missään tapauksessa suostua myymään +orjuuteen sairasta poikaansa. Tuskinpa olisi Epiktetoksen ollut +mahdollista astua maailmaan vähemmän kadehdittavin ja vähemmän lupaavin +entein. Mutta koko elämänjuoksumme on täynnänsä ihmeellistä +jumalallista korvausta, ja sen sai Epiktetoskin kokea. Jumala sytyttää +neron tulen, kenessä tahtoo, ja hän voi herättää korkeimmatkin ja +kuninkaallisimmatkin ajatukset halpa-arvoisimmassakin orjassa: + + Niitä siemeniä sirottelee päivin ja öin + Tuulen leyhkä taivaalta. + Ihmissavea niin heikkoa ei, siemenet nuo + juurtua jottei voine. + +Mitkä olivat ne tapahtumat -- eli mieluummin, mikä oli "se näkymätön +kaitselmus, jota ihminen herjaten nimittää sattumaksi" -- jotka +Epiktetoksen saattoivat Epafrodituksen taloon, sitä emme tiedä. +Hienotunteista ja jaloa sielua tuskin saattoi panna pahempaan +koettelemukseen. Roomalaisen talon orjat sullottiin yhteen summattomin +joukoin; he olivat mitä väkivaltaisimman ja oikullisimman rangaistuksen +alaisia; heitä saatettiin kohdella mitä halventavimmalla ja +raakamaisimmalla tavalla. Ihmiset vaipuvat usein sille asteelle, jolle +heidän oletetaan kuuluvan. Vuosikausien häpäisevä menettely vaikuttaa, +että he jo arvelevat ansaitsevansakin vain häpeällistä kohtelua, +menettävät tuon itsekunnioituksen, joka on uskonnollisen tunteen +muuttumaton seuralainen ja joka, uskonnolliseen tunteeseen +katsomattakin, yksin turvaa meitä mieskohtaiselta alennukselta. +Oikeinpa sanookin Paavali: "Jos olet kutsuttu orjana, älä siitä +murehdi; _mutta jos sinulla on mahdollisuutta päästä vapaaksikin, niin +käytä ennemmin sitä hyväksesi_".[70] + +Totta on että pakanamaailmassakin alkoi tähän aikaan parhaitten ja +viisaimmin ajattelevain keskuuteen levitä tunne siitä, että orjatkin +olivat tehdyt samasta tahtaasta kuin heidän isäntänsäkin, että he +erosivat vapaasyntyisistä vain asemansa ulkonaisten ja satunnaisten +seikkain puolesta ja että suopeus heitä itseänsä kohtaan oli yleinen +alkeellisenkin inhimillisyyden velvoitus. "Minun on iloista kuulla", +sanoo Seneca eräässä mielenkiintoisessa kirjeessään Luciliukselle, +"että sinä elät tuttavallisissa suhteissa orjiisi; se on viisautesi ja +valistuksesi mukaista. Ovatko he orjia? Ei, ihmisiä he ovat. Orjia? Ei, +kumppaneita. Orjia? Ei, vaatimattomia ystäviä. Orjia? Ei, +_orjatovereita_, sillä muistathan, että kohtalo vallitsee teitä +kumpaakin." Eräässä kohdassa, johon jo olemme viitanneet, hän jatkaa +samaa ajatuksenjuoksua moittien kopeata ja kevytmielistä tapaa, että +orjia seisotettiin kesteissä tuntikaudet sanattomina ja tyhjin vatsoin, +sillä aikaa kun heidän herransa ahmivat itsensä täyteen. Hän valittaa +sitä julmuutta, joka katsoo välttämättömäksi kauheasti rangaista +tilapäistä yskähdystä tai aivastusta. Hän viittaa sananparteen -- +sananparteen, joka paljastaa kokonaisen historian -- "minkä orjia, sen +vihamiehiä", ja osoittaa että he eivät ole vihamiehiä, vaan että +ihmiset ovat heistä _tehneet_ vihamiehiä; päinvastoin, jos heitä +kohdeltaisiin suopeasti ja puhuteltaisiin huomaavaisesti, he +kidutettaissakin vaikenisivat mieluummin kuin puhuisivat isäntänsä +vahingoksi. "Eivätkö he ole lähtöisin", kysyy hän, "samasta +alkuperästä, eivätkö he hengitä samaa ilmaa, eivätkö he elä ja kuole +juuri niin kuin mekin?" Lyönnit, murskatut jäsenet, kalisevat kahleet, +niukka ravinto _ergustuloissa_ eli orjavankiloissa herätti Senecan +sääliä, ja kaiken todennäköisyyden mukaan siinä onkin kuva, jonka +vertaista maailma harvoin lie nähnyt, ellei se lie tapahtunut siinä +katalassa kaupassa, jota Englanti häpeäksensä ennenvanhaan harjoitti, +mutta jonka se ikuiseksi kunniaksensa päättävästi on hylännyt. + +Mutta Senecan suosittelema lempeys orjia kohtaan oli itse asiassa hänen +omaperäisimpiä moraaliopetuksiaan; kaikesta, mitä me tiedämme Rooman +elämästä, on syytä pelätä, että niitten luku, jotka toimivat tämän +mukaisesti, oli vähäinen. Varmastikaan ei Epafroditus, Epiktetoksen +herra, ollut heitä. Historialliset tiedot tästä miehestä ovat laihat. +Hän oli yksi niistä neljästä, jotka seurasivat Neroa tuolle +surettavalle, arvottomalle pakomatkalle Roomasta v. 69, ja kun Nero +vihdoinkin, pelkuruudesta kauan horjuttuaan ja vankeuden ja mestauksen +jo uhatessa, asetti tikarin rinnalleen, niin Epafrodituspa se auttoi +tyrannia työntämään sen sydämeen, josta teosta keisari Domitianus +sittemmin karkoitti hänet maanpakoon ja lopulta mestautti. + +Epiktetoksen oli tapana kertoa pari kaskua, jotka selityksittäkin +osoittivat, mikä ahdassieluinen ja matalamielinen mies hän oli. Hänen +orjiensa joukossa oli muuan Felicio-niminen mitätön rajasuutari; kun +suutari oli aivan hyödytön, niin Epafroditus möi hänet, ja sattumalta +hänet tuli ostaneeksi joku keisarin huonekuntaan kuuluva, ja hänestä +tehtiinkin keisarin paikkasuutari. Heti Epafroditus rupesi osoittamaan +hänelle mitä syvintä kunnioitusta ja puhuttelemaan häntä mitä +mielistelevimmin sanoin, niin että jos joku kysyi, mitä Epafroditus oli +tekemässä, niin vastaus, mitenkä lie todenmukainen, kuului: "Hän on +tärkeässä neuvottelussa Felicion kanssa". + +Erään kerran tuli joku hänen luoksensa itkien ja valittaen ja halaten +hänen polviaan surun murtamana, kun kaikesta hänen omaisuudestaan ei +ollut jälellä paljon enemmän kuin joukko toista miljoonaa. "Mitä teki +Epafroditus?" kysyy Epiktetos; "nauroiko hän miestä, niinkuin me +tekisimme? Eipä suinkaan; päinvastoin, hän huudahti, sääliä ja +hämmästystä ilmaisten: Mies poloinen, kuinka voisitkaan sinä ääneti +kestää tuollaisen kolauksen?" + +Miten törkeästi hän saattoi menetellä ja kuinka vähän hän herätti +kunnioitusta, voimme nähdä seuraavasta kertomuksesta. Kun urhokas +ylimys Plautius Lateranus, joka Pison salaliiton aikana joutui surman +suuhun, kuten jo olemme puhuneet, oli niskaansa saanut tehottoman +lyönnin tribuunin miekasta, ei Epafroditus tälläkään kaamealla hetkellä +saattanut pidättää itseään ahdistamasta uhria kysymyksillään. Ainoaksi +vastaukseksi kuoleva mies ylenkatseellisesti huomautti: "Jos tahtoisin +sanoa jotakin, niin sanoisin (en sinunkaltaisellesi orjalle, vaan) +_herrallesi_." + +Tämänhenkisen miehen huostassa rampa fryygialaispoika tuskin on +saattanut kokea suurtakaan suopeutta. Monen kirjailijan kertomana onkin +tosiaan eräs seikka jäänyt jälkimaailman muistoon, ja se tuntuu +ilmaisevan, että häntä kohdeltiin pöyristyttävän julmasti. Kerta +sanotaan Epafrodituksen tyydyttäneen julmuuttansa tukkimalla orjansa +jalkaa johonkin kidutusvehkeeseen. "Jos vielä jatkat tuota, niin sinä +katkaiset sen", sanoi Epiktetos. Konna jatkoi työtänsä ja saikin jalan +poikki. "Sanoinhan, että sinä sen katkaisisit", virkkoi Epiktetos +rauhallisesti sanallakaan tai yhdellä huokauksellakaan ilmaisematta +tuskaansa. Yhtä yleviä sankaritarinoita on olemassa sekä vanhoilta että +uusilta ajoilta, mutta toivokaamme ihmiskunnan puolesta, että tämä +kertomus on väärä, varsinkin kun toinen uskottava henkilö tietää, että +Epiktetos tuli rammaksi vain jonkun taudin seurauksista. Vaan oli tämän +asian laita miten tahansa, jotkut niistä, jotka ovat ensimmäisinä +kirjoittaneet kristinuskoa vastaan -- sellaiset kuin esim. lääkäri +Celsus -- ovat mielellään vedonneet tähän kertomukseen, koska siinä +ilmenee mielen jalous, jota ei edes kristinusko voi voittaa; +vastakohdaksi asetti Origenes Vapahtajamme sanattoman äänettömyyden +ristillä, ja Gregorius Naziansilainen huomautti, että vaikka on jaloa +kestää pahaa, jota ei voi välttää, niin vielä jalompaa on alistua +siihen vapaaehtoisesti ja yhtä lujamielisesti. Mutta jos kohta +Epafroditus ei olisikaan syypää Epiktetoksen jalan katkaisemiseen, niin +selvää on, että poika parka eli olosuhteissa mitä masentavinta ja +kurjinta laatua, olosuhteissa, jotka olisivat sortaneet tavallisen +miehen sille alhaiselle ja eläimelliselle kannalle, joka näyttää +tyydyttäneen Rooman orjien suurta enemmistöä. Moniaat kohdat, joissa +hän puhuu siitä, kuinka tämäkin onneton luokka on oikeutettu saamaan +huomaavaisuutta osaksensa, ilmaisevat todella helliä tunteita +heitä kohtaan. "Parasta olisi", sanoo hän, "jos te, niin hyvin +valmistellessanne juhlianne kuin niitä viettäessännekin, jakaisitte +palvelijoillennekin jonkun verran runsaudestanne. Mutta jos jossakin +tilaisuudessa olisi vaikea näin tehdä, niin muistakaa, että ne, jotka +ovat väsyneet, palvelevat teitä, jotka ette ole väsyneet; teitä, jotka +syötte ja juotte, ne, jotka eivät syö eikä juo; teitä, jotka +keskustelette, ne, jotka ovat mykkiä; teitä, jotka liikutte mielenne +mukaan, olennot, joita ahdistaa kiusallinen pakko. Ja näin tehden ette +tahdokaan syttyä silmittömään vimmaan ettekä raivon puuskauksessa +loukata ketään." Epäilemättä Epiktetos tässä kuvailee menettelyä, jota +hän itse monesti on nähnyt ja jonka alennuksen hän itse oli kokenut. +Mutta hän oli jo varhain saavuttanut sen sielun ylevyyden ja tullut +totuudesta siihen käsitykseen, jonka nojalla hän osasi erottaa +olemuksen varjosta, elämän realiteetit sen satunnaisuuksista ja siten +kääntää varsinaiset vastoinkäymisensäkin uusiksi välikappaleiksi, millä +kohota siveelliseen jalouteen. Tämän todisteeksi silmätkäämme hiukan, +mikä on hänen oma mielipiteensä elämästänsä. + +Heti _Tutkielmiansa_ alussa hän tekee eron sen hyvän välillä, jota +jumalat _ovat_, ja sen, jota jumalat _eivät ole_ suoneet meille, ja hän +on sitä mieltä (tässä suhteessa ollen sitä valoa vailla, jonka +kristinoppi olisi voinut hänelle lainata), että kun jotkut siunaukset +meiltä evätään, niin se ei tapahdu siksi, että jumalat eivät +_tahtoisi_, vaan siksi, että he eivät _voi_ suoda niitä meille. Ja +sitten hän kuvittelee Jupiterin puhuttelevan häntä: + +"Oi Epiktetos, jos mahdollista olisi ollut, niin olisin tehnyt sekä +pienen ruumiisi että pienen omaisuutesi vapaaksi ja riippumattomaksi; +mutta nyt, älä siitä erehdy, se ei olekaan sinun lainkaan, onhan vain +hienosti sotkettua savea. Kun minä siis en voinut tehdä, kuten sanoin, +niin annoin sinulle palasen itsestäni, nimittäin tämän pyrkimisen ja +kieltäytymisen, toivomisen ja epäämisen kyvyn ja yleensä vallan toimia +tässä näennäisyyksien maailmassa; ja jos viljelet tätä kykyä ja katsot +varsinaisen omaisuutesi olevan siinä, niin ei sinua mikään koskaan estä +ja ehkäise etkä sinä koskaan huokaile etkä keksi vikoja toisissa etkä +ketään imartele. Näyttävätkö näin ollen sinusta nämä etuisuudet +arvottomilta? Taivas varjelkoon! Tyydy sen vuoksi niihin ja kiitä +jumalia." + +Ja eräässä palasessa _Katkelmiaan_ (VIII, IX): + +"Vapaus ja orjuus ovat vain nimiä, toinen hyveen, toinen paheen: ja +molemmat ne riippuvat tahdosta. Mutta ei kummallakaan niistä ole mitään +tekemistä niitten asiain kanssa, joissa tahdolla ei ole mitään osaa. +Sillä ei kenkään ole orja, jonka tahto on vapaa." + +"Rikkaus on raskas ruumiin kahle, sielun pahe; sillä hänpä oli orja, +jonka ruumis on vapaa, mutta sielu kahleissa, ja päinvastoin taas hän +on vapaa, jonka ruumis on kahleissa, mutta jonka sielu on vapaa." + +Kuka ei näissä kohdissa muista Paavalin ääntä, kun hän sanoo: "Joka +orjana on kutsuttu Herrassa, on Herran vapaa; samoin vapaana kutsuttu +on Kristuksen orja".[71] + +Ja puhuessaan epämuodostuksestaan hän yhtä selvästi ilmaisee +riippumattomuutensa. Epämuodostumahan koski vain ruumista, jota hän +halveksi, ja siksi hän mielestään oli "eteerinen olento, joka hoippuu +ruumiinsa taakan alla". Ihailtavassa luvussaan Tyytyväisyydestä hän +hyvin pontevasti alleviivaa sitä lohdutuksen perusohjetta, joka on +johdettu siitä tiedosta, että "maailmankaikkeus ei ole luotu yksilön +tyydytystä varten". "_Täytyykö raajani olla rampa_?" olettaa hän jonkun +vaikertelevan napisijan kysyvän. "Orja!" vastaa hän, "keksitkö sitten +vaivaisen pienen raajan takia virheitä maailmankaikkeudessa? Etkö voi +myöntää, että tuollaisen satunnaisuuden uhallakin vallitsevat yleiset +lait? Etkö tahdo heittää luotasi moista ajatusta? Etkö tahdo iloisesti +alistua siihen hänen takiansa, joka sen antoi? Ja tahdotko olla +kiittämätön ja tyytymätön Zeyn lakeihin, mitkä hän sääti ja päätti +yhdessä Kohtalotarten kanssa, jotka olivat läsnä ja kehräsivät elämäsi +langan? Etkö tajua, mikä atoomi sinä olet kokonaisuuteen verrattuna? -- +se on mitä ruumiiseesi tulee, jota vastoin sinä henkeesi katsoen et ole +alempi taikka huonompi jumaliakaan. Sillä hengen suuruutta ei +arvostella ko'on tai painon mukaan, vaan niiden totuuksien mukaan, +jotka se käsittää. Etkö niin ollen tahdo aarteeksesi kerätä sellaisia +tavaroita, joissa olet jumalten kaltainen?" Ja tämänkaltaisten +periaatteiden nojalla poloinen vainottu orja parka saattoi kohottaa +äänensä totisesti ja kaunopuheisesti ylistämään sitä Jumalaa, jolle hän +tunnusti olevansa kiitollisuuden velassa "olemisestaan, varjeluksestaan +ja kaikista elämänsä hyvyyksistä". + +Luonnonlahjojemme moninaisuutta esittäessään hän sanoo: "Ovatko nämä +ainoat Kaitselmuksen lahjat meille? Ei toki. Mistä se puheen voima, +joka kykenisi ansion mukaan tulkitsemaan kiitollisuuttamme niistä tai +edes niitä kuvailemaan? Sillä jos me oikein kaiken käsittäisimme, mikä +olisikaan ylin velvollisuutemme muu kuin julkinen ja yksityinen +ylistyslaulu Jumalalle ja hänen nimensä siunaaminen ja hänen +hyvientekojensa kiittäminen? Eikö meidän pitäisi maata kaivaessamme, +kyntäessämme, syödessämme laulaa Jumalalle kiitoslaulua: 'Suuri on +Jumala, sillä hän on antanut meille ne aseet, joilla voimme muokata +maata; suuri on Jumala, sillä hän on lahjoittanut meille kädet, ruuan +ja ravinnon, hän antaa meidän tuntumattomasti kasvaa, hän suo meille +virkistävän unen'; näistä teoista tulisi meidän kustakin erikseen +laulaa kiitoslauluja ja korottaa suuri, jumalainen hymni, sillä häneltä +on meillä voima käsittää näiden lahjojen arvo ja kyky jatkuvasti niitä +käyttää. Entä sitten? Koska enimmät teistä ovat soaistuja, eikö pitäisi +löytyä joku, joka suorittaisi tämän velvollisuuden teidän sijastanne ja +kaikkien puolesta laulaisi hymniä Jumalalle? Ja mitä muuta _minä_ +voinkaan tehdä, minä, joka olen vanha rampa mies, paitsi laulaa +kiitosta Jumalalle? Niin, jos olisin ollut satakieli, olisin laulanut +satakielen lauluja; tahi olisinko ollut joutsen, niin joutsenen +lauluja; mutta koska olen järjellinen olento, niin on velvollisuuteni +ylistää Jumalaa. Siinä minun tehtäväni, ja minä sen täytän; ja mikäli +minun on sallittu, niin en minä milloinkaan tätä paikkaani heitä, ja +sinuakin minä kehoitan samaan lauluun." + +Nämä sanat alistumisesta ja uskosta Jumalaan sisältävät milteipä +lyyrillistä kauneutta, ja ominaista Epiktetokselle juuri onkin, että +hän tuolla tapaa ylistäen puhuu Jumalallisesta Kaitselmuksesta. On +mielenkiintoista ajatella, että sorrettu pakanallinen filosoofi löysi +saman lohdutuksen ja saavutti saman tyydytyksen kuin vainottu kristitty +apostoli. "Söittepä siis tai joitte", sanoo Paavali, "tai teittepä mitä +hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi." (I Kor. X, 31.) "Ajattele +Jumalaa", sanoo Epiktetos, "useammin kuin hengität. Viritä keskustelut +Jumalasta joka päivä täsmällisemmin kuin nautit ruokasi." + +Köyhyydestään hän taas lausuu seuraavasti (_Katkelmia_ XIX): "Tutki +itseäsi, tahdotko tulla rikkaaksi vaiko onnelliseksi; ja jos tahdot +tulla rikkaaksi, niin tiedä, että se ei ole mikään siunaus, eikä se ole +kaiken kaikkiaan sinun vallassasikaan; mutta jos tahdot olla +onnellinen, niin tiedä, että se sekä _on_ siunaus että on omassa +vallassasi, koskapa rikkaus on vain myötäkäymisen hetkellinen laina, +mutta onnen lahja riippuu tahdosta." + +"Aivan kuten sinä, milloin näet kyykäärmeen tai skorpionin +norsunluu- tai kultalippaassa, et niitä rakasta tai ihastele loistavan +kehyksen takia, vaan inhoat niitä ja käännyt niistä pois, koska ne ovat +tuhoeläimiä, niinpä samalla tavalla, kun näet paheen tilapäisen upeassa +kehyksessä, älä hämmästy sitä ympäröivää loistoa, vaan halveksi sen +omaa alhaista luonnetta." + +"Rikkaus _ei_ kuulu hyvien asiain joukkoon; ylellisyys _on_ +pahoja asioita, kohtuus hyviä. Sillä kohtuus kehoittaa meitä +yksinkertaisuuteen ja opastaa meitä hankkimaan pysyväisiä etuja; mutta +rikkaus viettelee ylellisyyteen ja vetää meidät pois kohtuudesta. Sen +vuoksi on rikkaan vaikea olla kohtuullinen tahi kohtuullisen olla +rikas." + +Tämä viimeinen lauselma väkisinkin johtaa lukijan mieleen Vapahtajan +omat sanat: "Lapset, kuinka vaikea onkaan niiden, jota _luottavat_ +tavaraansa, päästä Jumalan valtakuntaan." + +Mutta tätä aihetta vanhan ajan filosoofit suosivat, ja Epiktetos +jatkaa: + +"Jos olisit syntynyt Persiassa, et olisi pyytänyt elää Kreikassa, vaan +tahtonut jäädä sinne missä olit ja olla onnellinen; ja jos olet +syntynyt köyhyydessä, miksi pyrit rikkaaksi etkä mieluummin pysy +köyhänä ja elä onnellisena?" + +"Samoin kuin parempi on, jos olet terve, vaikkapa maaten epämukavassa +työntösängyssäkin, kuin jos sairas ruumiisi heittelehtii tilavassakin +vuoteessa, samoin on parempi vähissäkin varoissa, mutta rauhassa voida +iloita siitä, että kohtuulliset vaatimukset täyttyvät, kuin että +tyytymättömyys vallitsee keskellä ylenpalttisuuttakin." + +Tämänpä ajatuksen monet ovat julkilausuneet. "Makea uni", sanoo +Horatius, "ei kaihda maalaisen matalaa majaa, ei katveista rantamaa, ei +laaksoa, jossa puitten lehvät huojuvat länsituulessa"; ja suuri +Shakespeare kirjoittaa oivat sanansa: + + Uni, armas uni! + Miks, luonnon imettäjä; mua kammot, + Kosk' enää silmiän' et umpeen paina + Ja aistejani unhotukseen kasta? + Miks ennen venyt savupirtissä, + Ja loikoin kurjall' olkivuotehella + Yökärpäsien surinahan uinut, + Kuin tuoksuvissa vallaskammioissa + Upean, uljaan koruteltan alla + Nukuttamana vienon sävelsoiton? + +Alituiseen Epiktetos palaa tähän aiheeseen vapaudesta ja siitä, kuinka +ihmisen vallassa on tehdä itsensä kokonaan riippumattomaksi kaikista +häntä ympäröivistä olosuhteista. Silmiensä edessä ainainen mahdollisuus +tulla karkoitetuksi _ergastulumiin_ hänen käsityksensä mukaan vankila +ei kuitenkaan ole muuta kuin tila, johon ihminen joutuu vain vasten +tahtoaan; Sokrateelle esim. vankila ei ollut vankila, sillä hän oli +siellä vapaaehtoisesti, eikä kenenkään ole _pakko_ vasten tahtoansa +olla vankilassa, jos hän on oppinut, että hänen alkeellisiin +velvollisuuksiinsa kuuluu iloinen alistuminen välttämättömyyteen. +Näinpä Epiktetos on viisitoistasataa vuotta ennemmin julistanut samaa +kuolematonta totuutta, jonka Lovelace niin viehättävästi lausuu: + + Ei kiviseinät vankilaa tee, + Ei rautaristikot häkkiä. + Mieli syytön, tyyni tunto, + Sille siinä rauhan maja. + +Emme kernaasti voikaan ihmetellä, että hänen asemassaan tämäntapaiset +ajatukset laajassa mitassa askarruttivat Epiktetoksen mieltä tai että +hän oli opettanut itsensä mahdollisimman lujalla otteella käymään +niihin käsiksi. Kerta kysyttynä, mikä ihminen on rikas, hän vastasi: +"se joka riittää itselleen", mikä lausunto sisältää siemenessään +sananlaskuraamatun niin pontevasti ilmaiseman totuuden: "Mitä +jumalatoin pelkää, se hänelle tapahtuu, ja mitä vanhurskaat +himoitsevat, sitä heille annetaan." (Sal. San. X, 24). Samoin hän +kysymykseen: kuka on vapaa? vastaa: "hän joka hillitsee itseään", hyvin +samaan äänilajiin kuin Salomo sanoessaan: "Kärsivällinen on parempi +kuin väkevä; ja joka hillitsee mielensä, on parempi kuin se, joka +kaupungin voittaa." (Sal. San. XVI, 32). Sokrates oli niitä esikuvia, +joita Epiktetos aina piti silmiensä edessä, ja ihaillen hän kertookin +hänestä seuraavan jutelman. Kun Arkelaos lähetti hänelle sanan +ilmaisten haluavansa tehdä hänet rikkaaksi, pyysi Sokrates lähettiä +ilmoittamaan herrallensa, että Ateenassa sai ostaa neljä jauhomittaa +muutamalla kolikolla ja että lähteet kuohuivat vettä. "Jos sitten +nykyiset varani ovat minulle muka riittämättömät, niin riitän minä +ainakin niille, ja näinpä ne myöskin riittävät minulle. Etkö tiedä, +että Polus esitti Oidipuksen kuninkaallista osaa yhtä kauniisti kuin +vaeltavaa kerjäläistä Oidipusta Kolonoksella? Pitääkö sitten jalon +miehen olla huonompi Polusta, niin ettei hän voi kunnolla esittää +jokaista osaa, minkä jumalallinen kaitselmus on hänelle asettanut, ja +eikö hänen pidä jäljitellä Odysseusta, joka ryysyissäkin oli yhtä +huomattava kuin kähäräkarvaisessa purppuraviitassaan?" Yleensä puhuen +on Epiktetoksen ajatus elämästä aina yksinkertainen ja aina +johdonmukainen; tämä hänen näkökantansa antoi hänelle lohdutusta elämän +huolissa ja siitä hän sai lujuuden pysyä hyveen miehenä. Tuo +ajatuskanta voidaan koota seuraaviin kohtiin hänen kuuluisasta +"_Ojennusnuorastaan_":[72] + +"Muista olevasi sellaisen näytelmän esittäjä kuin johtaja tahtoo: joko +lyhyen tai pitkän. Jos hän tahtoo sinun näyttelevän köyhää, tee se +taitavasti, samoin jos rampaa, virkamiestä, yksityistä, sillä sinun +asiasi on annetun osan _suorittaminen_ hyvin; sen _valitseminen_ on +toisen asiana." + +"Älköön sinua tuskauttako tällaiset mietteet: minä elän +huomaamattomana, en ole missään mikään. Sillä jos se, että jotakuta ei +huomata, on paha, ei toki toinen voi pahaan sinua saada, ei enempää +kuin häpeäänkään. Tokkohan siis onkaan _sinun_ tehtäväsi päästä +hallitukseen, saada kutsuja kemuihin? Ei suinkaan! Kuinka se sitten +olisi huomaamattomuutta sinua kohtaan? Ja etkö ole mikään missään sinä, +jonka tulee jotakin olla vain niissä, jotka ovat sinun vallassasi, ja +joissa saatatkin olla suurimman arvoinen?" + +"Kunnia, arvo, luottamus", väittää hän toisessa kohdassa, "olkoot hyviä +asioita tahi pahoja, ovat ainakin asioita, joista on maksettava oma +hintansa. Kaalia kaupataan obolilla, ja jos tahdot kaalisi, niin täytyy +sinun maksaa oboli; ja samoin, jos tahdot saada kutsun jonkun henkilön +pitoihin, täytyy sinun maksaa se hinta, minkä hän vaatii, joko tämä +hinta, jota hän vaatii, on kätteleminen tai palvelevaisuus. Eikö +sinulla siis ole mitään tuon kekkerin sijasta? Onpa niinkin: sinun ei +ole tarvinnut vastoin tahtoasi kiitellä ketään eikä kärsiä alentumista +hänen ovillansa." + +Muutamia näistä viime ajatuksista on niin kauniisti esittänyt +amerikkalainen runoilija Lowell, että tahdon lopettaa tämän luvun hänen +sanoillaan: + + "Earth hath her price for what earth gives us; + The beggar is tax'd for a corner to die in; + The priest hath his fee who comes and shrives us; + We bargain for the graves we lie in: + At the devil's mart are all things sold, + Each ounce of dross costs its ounce of gold, + For a cap and bells our lives we pay. + Bubbles we earn with our whole soul's tasking, + Tis only God that is given away + Tis only heaven may be had for the asking." + + Maalla on hintansa sen takia mitä se meille antaa, + Kerjäläistä verotetaan kolosta hänen kuolla, + Palkkansa on papilla, joka meitä ripittämään saapuu, + Me lainaamme hautaa varten, jossa makaamme: + Paholaisen markkinoilla kaikki asiat ovat kaupan, + Joka unssi likaa maksaa unssin kultaa, + Narrinkaavusta annamme elämämme. + Kuonaa hankimme sielumme koko ponnella, + Jumala yksin on unhottunut, + Taivas vain tulee, kun pyytää. + + + + +2 Luku. + +EPIKTETOKSEN ELÄMÄ JÄ MIELIPITEET (jatkoa). + + +Ovatko nämä suuret ajatukset itsestään heränneet Epiktetoksessa -- +asuiko tässä orjassa synnynnäinen viisaus ja mielenylevyys, joka pystyi +hänen omasta itsestään kehittämään tuollaisia näköaloja, emme osaa +sanoa; ne eivät kumminkaan ilmaise yksistään _hänen_ ajatusmaailmaansa, +vaan kuuluvat itse asiassa suuren stoalaisen koulun siveysopetuksiin, +joissa hänkin oli koulutuksensa saanut. + +Lukijasta saattaa kuulostaa kummalta, että Epiktetoksen asemassa +olevalla henkilöllä olisi ollut vakituinen opettaja perehdyttämään +häntä stoan oppeihin. Että näin olisi ollut laita, näyttää ensi +katsannolta epäjohdonmukaiselta siihen julmuuteen katsoen, jolla häntä +kohdeltiin, mutta tosiseikka se on ja helppo selittää. Yleisen +ylellisyyden ja komeuden aikoina -- aikoina, jolloin jonkinlainen +pinnallinen hienostus tavataan kaiken rikkauden keskellä -- aina +osoitetaan eräänlaista huomiota henkiselle etevyydelle ja henkisiä +huvituksia harrastetaan yhtä hyvin kuin karkeampiluontoisiakin. Siksipä +rikas roomalainen kernaasti piti kirjallisesti sivistyneitä ihmisiä +orjiensa joukossa; kernaasti piti saatavillansa olentoja, jotka +saattoivat hankkia hänelle kirjoista kaikkinaisia tietoja, mitä hän +mieli, jotka saattoivat toimia hänen kirjurinaan, vieläpä oikoa ja +täydentää hänen omia kirjallisia töitään. Tuollaisia oppineita orjia +oli jokaisessa suuressa talossa, ja tavallisesti oli joillakuilla +heistä nimityksenä "filosoofi", elleivät sitä erikoisesti +ansainneetkaan. Nämä miehet -- monet heistä kuvataan suorastaan +pettureiksi, pöyhisteleviksi pedanteiksi tai tietämättömiksi +teeskentelijöiksi -- toimittivat jonkinlaista kotipapin virkaa +isäntänsä talossa. He tyydyttivät tuota yleisesti käypää mieltymystä +viisauteen ja auttoivat kuluttamaan verrattain viattomalla tavalla ne +tunnit, jotka heidän isäntänsä muuten olisi tullut viettäneeksi jouten +tahi nukkuen. Kun siis Epafroditus halusi pitää filosoofista orjaa, ei +hän sillä niittänyt sen enemmän kunniaa kuin meidän päivinämme +kirjallista sivistystä vailla oleva miljoonamies, jolla on kalliita +taideteoksia vierashuoneessaan ja arvokkaita kirjoja hyvin varustetussa +kirjastossaan. + +Koska siis Epiktetoksen on täytynyt olla varsin kelpaamaton +kaikkinaisiin ruumiillisiin toimiskeluihin ja koska hänen +syvämietteisyytensä ja älykkäisyytensä ei saattanut olla herättämättä +huomiota, päätti hänen isäntänsä käyttää häntä hyväkseen ainoalla +mahdollisella tavalla ja lähetti hänet Caius Musonius Rufuksen tykö +saamaan opetusta stoalaisessa filosofiassa. + +Musonius oli roomalaisen ritarin poika. Hänen oppineisuutensa ja +kaunopuheisuutensa yhtä paljon kuin hänen harras syventymisensä stoan +totuuksiin olivat niin suuresti kiihottaneet Neron epäluuloja, että hän +karkoitti Musoniuksen Skyros-saaren alastomille kallioille muka sillä +perusteella, että hänen oli todistettu sekaantuneen Pison salaliittoon. +Hän palasi Roomaan Neron murhan jälkeen ja eli suuresti kunnioitettuna +ja arvossapidettynä, niin että hänen sallittiin jäädä kaupunkiin, kun +keisari Vespasianus karkoitti sieltä kaikki muut merkittävät +filosoofit. Musoniuksen teoksia ei ole säilynyt meille, mutta +muutamat tiedot, joita hänen suuri oppilaansa on maininnut hänestä +Tutkielmissaan, näyttävät meille, mitä laatua miehiä hän oli. Seuraavat +jutelmat osoittanevat, että hän oli täsmällisintä filosoofimallia. +Puhuessaan logiikan arvosta ja pitäen sitä hyvänä keinona ajatuksen +juoksun harjoituksessa antaa Epiktetos tehdä sen vastaväitteen, että +pelkkä erehdys ajatuksenjuoksussa ei toki lopultakaan lie niin vakava +virhe. Hän huomauttaa, että se _on_ virhe ja että se riittää. +"Minäkin", sanoo hän, "kerta tein saman huomautuksen Rufukselle, kun +hän ankarasti soimasi minua siitä, etten älynnyt tehneeni väärää +johtopäätelmää. 'Kuinka! sanoin minä, olenko sytyttänyt Kapitolin +tuleen, ettäs niin soimaat minua?' 'Orja!' vastasi hän; 'mitä +Kapitolilla on tämän kanssa tekemistä? Eikö ole muka olemassa _muuta_ +virhettä kuin Kapitolin tuleen sytyttäminen? Jo vain; jos antaa omain +mielikuvainsa haihatella valtoimenaan, umpimähkään, miten vain; jollei +pidä kiinni todisteesta tai päätelmästä, tahi, lyhyesti, ei punnitse, +mitä milloinkin kysytään tahi vastataan -- eikö tuollainen ole mukamas +mikään virhe?'" + +Toisinaan hän saattoi panna oppilaansa stoalaisen lujamielisyyden +kovalle koetukselle viittaamalla siihen, kuinka hänen isäntänsä voi +koska tahansa mitä halpamaisimmin rääkätä ja kiduttaa häntä; ja kun +Epiktetos vastasi, että sellaistahan kohtelua toki _oli_ kestetty ja +sen vuoksi myös _voitiin_ kestää, hänen oli tapa hyväksyen sanoa, että +jokaisen ihmisen kohtalo oli hänen omissa käsissään, että hän ei +kaivannut keneltäkään yhtään mitään, että, koska hän itsessään omasi +sielun jaloutta ja ylevyyttä, kartanoitten tai rahain tai virkain +vastaanottaminen oli hänelle halveksittava ajatus. "Mutta", jatkoi hän, +"jos mies on pelkuri tai halpamielinen, pitäisi sellaisesta ihmisestä +puhua kuin hengettömästä kappaleesta ja sanoa: 'Säästä meitä moisesta +lihamöhkäleestä'. Sillä todella _on_ sellainen ihminen pelkkä kuollut +kappale eikä mitään muuta; sillä jos hän olisi jotakin muuta, niin hän +olisi huomannut, että kukaan ei koskaan voi tulla kokemaan mitään +todellista onnettomuutta toisen kautta." En tiedä, onko Ruskin tutkinut +Epiktetosta, mutta hän on pontevasti ilmaissut muun muassa saman +totuuden. "Ystäväni, muistatteko sitä vanhaa skyyttalaisten tapaa, kun +talon päämies kuoli? Kuinka hänet puetettiin parhaisiin vaatteisiinsa +ja asetettiin vaunuihinsa ja kuljetettiin ystäväinsä kotiin; ja kuinka +jokainen heistä sijoitti hänet pöytänsä päähän ja kaikki söivät +juhla-aterian hänen läsnäollessaan? Olettakaa, että teille suorin +sanoin tarjottaisiin, niinkuin tosiaan tylyt olosuhteet tarjoavat, +moista skyyttalaisten kunniaa, ja itse vielä kumminkin katsoisitte +elävänne... Ottaisitteko sellaisen kuolonenkelin suusanallisen kutsun +vastaan? Luuletteko, että halvinkaan meistä sen tekisi? Ja kuitenkin me +itse asiassa ja teossa ajamme sellaista tilaisuutta takaa, jokainen +meistä, tavallaan; monikin meistä tavoittaa sitä ja tekee sen lopen +tympäisevästi." + +Tapa, millä Musonius kohteli niitä, jotka pyrkivät hänen oppilaikseen, +muistuttaa paljon Sokrateen menetelmästä. "Velttojen nuorukaisten +kasvattaminen", sanoo Epiktetos, "ei ole mikään helppo työ, melkeinpä +kuin jos rupeaisit koukulla viemään heraa suuhusi. Sitä vastoin jos +yrität masentaa niitä, joiden luonne on aitoa laatua, niin sitä +kiihkeämmin he haluavat oppia. Senpä vuoksi Rufus monesti peloitteli +oppilaitaan näin erottaakseen aidon luonteen tavallisesta, hänen oli +näet tapana sanoa, että juuri samalla lailla kuin kivi, ilmaan +heitettynäkin, putoaa maahan omasta painostaan, samalla lailla myöskin +jalo luonne pyrkii sitä tarmokkaammin omaan luonnolliseen suuntaansa, +mitä kovempaa vastustusta se kohtaa". Kuten Emerson sanoo: + + Reippaalla sävelellä lemmessä laita + Reippaita sanomia, + Jumalan armon, mi kantaa taitaa, + Rintoja rauhoitella, + Niin läsnä on suuruus tomumajaamme, + Niin läsnä on Jumala meitä, + Kun Velvollisuus kuiskaa: 'On pakko,' + Niin Nuoruus vastaa; 'Minä voin.' + +Vielä muuan piirre Musoniuksen luonteesta näyttää meille, kuinka +syvästi Epiktetos häntä kunnioitti ja kuinka paljon hyvää häneltä +omaksui. Tutkielmassaan _Kerskailusta_ Epiktetos sanoo, että Rufuksella +oli tapana huomauttaa oppilailleen: "Jos mielestänne on syytä kiittää +minua, niin en ole saattanut antaa teille mitään hyvää." "Hän tapasi +puhua meille sillä muotoa, että jokainen meistä siinä istuessamme luuli +jonkun käyneen kertomassa opettajalle erikoisesti _hänestä_, niin +täydellisesti oli Rufus osannut käsittää jokaisen luonteen, niin +elävästi hän kaavaili meille kunkin yksilölliset viat." + +Sellainen oli mies, jonka ohjaamana Epiktetos varttui mieheksi, ja +hänen saamansa opetus oli ilmeisesti viisasta ja ylevää, jos kohta +hieman kalseata ja jäyhää. Se muodostikin käänteen orjan elämässä; se +loi uudestaan koko hänen luonteensa; se oli hänelle siunausten lähde +niin äärettömän arvokasten, että sopii kysyä, eivätkö ne täysin +korvanneet kaikkia köyhyyden, orjuuden ja ylenkatseen vaivoja. Hän +olisi luultavastikin myöntänyt, että _parempi_ oli hänen osansa orjaksi +myytynäkin kuin jos hän olisi saanut kasvaa syntymäkaupungissaan +Hierapoliissa vapaana, mutta huomaamattomuudessa ja tietämättömyydessä. +Siispä on Epiktetos saattanut omassa persoonassaan huomata -- ja +huomasikin -- todistuksen jumalallisen kaitselmuksen olemassaolosta, +uuden vahvistuksen Jumalan hyvyydestä ja armosta kaikkia ihmisiä +kohtaan, uuden ja voimakkaan vakuutuksen siitä, että vaikka osamme maan +päällä eivät olekaan yhtäläiset, niissä kuitenkin ilmenee oikeuden ja +viisauden periaate ja että joka ihminen kaiken kaikkiaan voi saavuttaa +juuri sen, mikä on hänelle parhaaksi ja mitä hän totisimmin ja +sydämensä pohjasta halajaa. Epiktetos huomauttaa meille yhä uudestaan, +että voimme voittaa monet, jollei kaikkia, niistä eduista, joita +maailmalla on tarjona, _jos vain olemme valmiit maksamaan niistä sen +hinnan, mistä ne ovat saatavissa_. Mutta jos tämä hinta on likainen ja +alentava ja jos halveksimme itseämme, milloin olemme kiusauksissa sen +maksamaan, niin ei meidän pidä heittää kaipaavaa katsettakaan +sellaisten asiain puoleen, joita voi saavuttaa vain hinnasta, minkä me +tarkkaan harkittuamme kieltäydymme antamasta. Jokainen hyvä ja kunnon +mies voi voittaa, jollei onnellisuutta, niin toki jotakin, joka on +onnellisuutta korkeampi. Älköön kenkään katsoko tätä pelkäksi kauniiksi +sanaksi, sillä siihen sisältyy mitä selvin ja varmin totuus. On +olemassa seikkoja, joita joka ihminen haluaa ja joita kaikki +_ilomielin_ ottaisivat vastaan, jos voisivat tehdä sen _laillisella_ ja +_luvallisella_ tavalla. Nämä asiat ovat terveys, rikkaus, lepo, +mukavuus, valta, arvo, kunnia, vastusten ja murheitten puute; ja +kuitenkin, jos toiselle puolelle pitäisi asettaa kaikki nämä siunaukset +ja toiselle puolelle köyhyys ja sairaus ja vaiva ja levottomuus ja +ylenkatse -- niin, jos _tälle_ puolelle vielä pitäisi asettaa totuus ja +oikeus ja tunne, että miten raskaiksi pilvet mahtavatkaan kerääntyä +elämässämme, Jumalan valo sittenkin säteilee niiden läpitse, niin +maailman jaloimmat miehet valitsisivat, niinkuin he aina valikoimatta +ovat valinneetkin, _jälkimmäisen_ kohtalon. Ei siksi että he +rakastaisivat puutetta, vaan siksi että pitävät puutetta vääryyttä +parempana; ei siksi että he rakastavat vainoa, vaan että pitävät vainoa +halpamaisuutta parempana; ei siksi että he olisivat mieltyneet +vastustukseen, vaan että mieluummin suostuvat vastustukseen kuin +kehnoon myöntyväisyyteen; ei siksi että he eivät säikkyisi tuskaa, vaan +etteivät rikoksen tietä tahdo väistää tuskaa. Rikas mies purppurassaan +ja itsekkäisyydessään on heistä vähemmän kadehdittava kuin ryysyinen, +mutta syytön Lasarus; he mieluummin antaisivat kytkeä itsensä +kahleisiin Johanneksen kanssa kuin vetelehtiä Herodeksen keralla hänen +kemuissansa; mieluummin he Paavalin rinnalla taistelisivat petoja +vastaan areenalla kuin Neron kanssa istuen valtaistuimella nauttisivat +saastaisesta ylellisyydestä. Se ei ole onnellisuutta, vaan se on +jotakin korkeampaa kuin onnellisuus; se on levollisuutta, luottamusta, +tyytyväisyyttä, rauhaa; maailma ei voi sitä ymmärtää eikä sitä antaa +eikä sitä ottaa -- se on jotakin kuvaamatonta -- se on Jumalan lahja. + +"Se harhapäätelmä", että vain yllätykseksensä tapaa siveellistä +huonoutta onnellisissa olosuhteissa ja oikeamielisyyttä hädässä ja +viheliäisyydessä, "saattaa vain johtua siitä", lausuu Froude sanoin, +jotka olisivat ihastuttaneet Epiktetosta ja jotka ilmaisisivat hänen +filosofiansa sisäisintä henkeä, "että ihmisillä muka on olemassa +_oikeus_ tulla onnellisiksi... Ei meidän tule tavoittaa onnellisuutta. +Meidän asiamme on pysyä uskollisina parhaalle, mitä tunnemme, etsiä +sitä ja tehdä sitä; ja jos sanalla 'hyve on oma palkkansa' +tarkoitetaan, että kunnon mies vain pyytää pysyä hyvänä eikä tavoita +mitään muuta, niin silloin se on tosi ja jalo sana... Tehkäämme sitä, +mikä on oikein, ja jos silloin onnellisuus tulee tahi onnettomuus, niin +ei se ole niin ylen tärkeätä. Jos tulee onni, niin elämä käy +mieluisaksi; jos se ei tule, niin käy elämä katkeraksi -- katkeraksi, +ei mieluisaksi, mutta sittenkin siedettäväksi... Sielumme onni riippuu +yksistään siitä, mitä me _olemme_; eikä luonteen jalous ole muuta kuin +_järkähtämätöntä rakkautta hyvään ja järkähtämätöntä pahan +ylenkatsomista_... Ainoastaan niille, jotka tohtivat sanoa: 'Me voimme +tehdä oikein ilman itsekästä nautintoa, se on ilman sitä, mitä pyydämme +tai toivomme', tämä ei ole mikään salaisuus. Ihminen saa, mitä toivoo, +ja löytää, mitä on todella parasta hänelle, aivan täsmällisesti sen +mukaan, kuinka rehellisesti hän sitä etsii. _Onnellisuus saattaa +kaikota pois, huvitukset laimeta tai lakata viehättämästä, rikkaus +haihtua, ystävät pettää tai osoittaa nurjamielisyyttä: mutia Jumalan +palvelemisen voima ei milloinkaan petä ja hänen rakkauttansa ei +konsanaan hylätä_." + + + + +3 Luku. + +EPIKTETOKSEN ELÄMÄ JA MIELIPITEET (jatkoa). + + +Epiktetoksen elämästä, mikäli se eroaisi hänen mielipiteistään, on +valitettavan vähän lisää kerrottavana. Elämä, jota vietti + + Rampa orja tuo, Nikopoliissa opettaen + Arrianusta, kun Vespasianuksen poika + Hänet Roomasta karkoitti ikihäpeäkseen, + +ei ole suinkaan tapahtumista rikas, ja sen liikkuma-ala oli hyvin +rajoitettu. Suurilla miehillä on, kuten on huomautettu, monasti +lyhyimmät elämäkerrat, heidän todellinen elämänsä on heidän +kirjoissaan. Jossakussa elämänsä vaiheessa, emme tiedä, miten tai +milloin, Epiktetos sai herraltansa vapauden, ja maailma piti häntä sen +jälkeen vapaana miehenä. Luultavasti tuo seikka tuotti vain vähän +muutosta hänen elämäänsä, jos ensinkään. Jos se pelasti hänet +raakamaisesta kohtelusta, jos se soi hänelle enemmän lomahetkiä, niin +ei se varmaankaan vähimmässäkään määrässä lieventänyt hänen elämänsä +ankaruutta, lieneepä päinvastoin aiheuttanut sen, että elämän +välttämättömäin tarpeitten hankkiminen muodostui vaikeammaksi. Hän oli +kuitenkin viimeinen kiinnittämään vähintäkään merkitystä niihin +ulkonaisiin olosuhteisiin, joissa eli; hänestä ne aina kuuluivat +sellaisten seikkain joukkoon, jotka olivat hänen oman vaikutuspiirinsä +ulkopuolella ja sen vuoksi olivat asioita, joitten kanssa hän ei ollut +missään tekemisissä. Raskaimpinakin päivinänsä hän piti itseänsä, +taivaan armosta, vapaampana -- vapaana paljon todellisemmassa ja +korkeammassa merkityksessä -- kuin tuhannet sellaiset, joilla ei ollut +velvollisuuksia ketään isäntää kohtaan. Oliko hän saanut kerätyksi +vähäisen rahaerän vai täyttivätkö ne, jotka rakastivat ja kunnioittivat +häntä, myöskin hänen tarpeensa, sitä emme tiedä. Hän oli niitä miehiä, +jotka tyytyvät elämän vähimpiin mukavuuksiin, ja saatamme olla varmat +siitä, että hän olisi kieltäytynyt rupeamasta kiitollisuuden velkaan +kenellekään mistään enemmästä. + +Uskottavasti hän ei koskaan mennyt naimisiin. Se saattaa johtua siitä +lievästä välinpitämättömyydestä naissukua kohtaan, jonka jälkiä siellä +täällä tapaamme hänen kirjoituksissaan. Eräässä paikassa hän valittaa, +että naiset eivät näytä ajattelevan mitään muuta kuin ihailua ja +naimisiin pääsyä; ja eräässä toisessa hän huomauttaa, melkeinpä +ivallisesti, että Rooman naiset pitivät Platon Tasavallasta sen takia, +että hän salli sangen suurta vapautta aviollisissa suhteissa. Saatamme +näistä lausunnoista vain päätellä, että hän oli tullut varsin +epäedullisiin kokemuksiin niiden naisten kautta, joiden kanssa oli +ollut tekemisissä. Rooman naiset tällä ajalla eivät kyllä olleetkaan +mitään esikuvallisia luonteita; eikä ole todenmukaista, että hän olisi +kohdannut oikein jaloja naisluonteita Epafrodituksen orjain tai talon +muitten naisten parissa, ja tuskinpa hän koskaan on tuntenut sisaren +rakkautta tai äidin huolenpitoa. Hän ei kumminkaan mennyt niin +pitkälle, että olisi tuominnut avioliiton kerrassaan; päinvastoin hän +moittii niitä filosoofeja, jotka sen tekivät. Mutta yhtä ilmeistä on, +että hänestä naimattomuus on täydellisyyden tavoittelua, ja tosiaan on +hänen mielipiteillään tässä asiassa niin läheinen ja huomattava +yhtäläisyys Paavalin kanssa, että lukijoita varmaankin huvittaa nähdä +ne rinnan. + +1 Korinttilaiskirjeen VII:ssä luvussa Paavali, puhuttuaan siitä, kuinka +naimattomuus on ylevä asema, yhtä kaikki esittää avioliiton pyhäksi ja +kunnioitettavaksi säädyksi. Kaikkien ei ole sallittu, sanoo hän, olla +niinkuin hän, ja senvuoksi on avioliittoa pidettävä pyhänä ja +purkamattomana siteenä. Tahtomatta kuitenkaan väittää, että hänellä on +mitään jumalallista valtuutta siihen mitä puhuu, hän pitää +naimattomuutta hyvänä asiana "tulemassa olevan ahdingon tähden" ja +ennustaa niille, jotka solmivat avioliiton, että he "joutuvat kärsimään +ruumiillista vaivaa". Sillä avioliitto sisältää suoranaisen maallisten +huolten moninaistumisen: "Naimaton mies huolehtii sitä, mikä on Herran +omaa, kuinka olisi Herralle mieliksi; mutta nainut huolehtii +maailmallisia, kuinka olisi vaimolleen mieliksi... Tämän sanon teidän +omaksi hyödyksenne, en pannakseni kytkyttä kaulaanne, _vaan sitä +varten, että eläisitte säädyllisesti ja häiriytymättä pysyisitte +Herrassa_." + +Selvää siis on, että Paavalista naimattomuus on "consilium +perfectionis", "täydellisyyden tavoittelua", ja Epiktetos käyttää siitä +puhuen melkeinpä kirjaimellisesti samaa kieltä. Avioliitto oli hänen +nähdäksensä täysin sallittava, mutta paljon parempi oli kyynikon (se on +jokaisen, joka perinjuurin noudatti filosoofisia velvoituksiaan) pysyä +yksin. "Koska kerran asiaintila on sellainen kuin on, ikäänkuin +eläisimme taistelupäivän aattona, _eikö kyynikon tule pysyä aivan +häiriytymättä_ (kreikkalainen sana on ihan sama kuin Paavalin käyttämä) +_palvellakseen Jumalaa?_ eikö hänen pitäisi osata liikkua ihmisten +kesken vapaana häiritsevistä yksityisistä asianhaaroista ja kotoisista +velvollisuuksista, sillä jos hän nämä velvollisuutensa laiminlyö, ei +hän voi säilyttää viisaan ja hyvän miehen mainetta, ja jos hän +toisekseen niitä noudattaa, joutuu hän pois tehtävästään, nim. olla +jumalten sanansaattaja ja vartija ja airut." Epiktetos jatkaa +huomauttaen, että jos hän on nainut, hän ei enää saata pitää silmällä +niiden henkisiä tarpeita, joiden kanssa hän joutuu kosketuksiin, eikä +enää säilyttää sitä tarkkaa riippumattomuutta kaikesta loistosta ja +mukavuudesta, joka on ominaista todelliselle filosoofille. Hänellä +_täytyy_ esim. olla kylpyhuone lastansa varten, varusteita vaimon +sairauksien varalle, vaatteita pienokaisilleen ja rahaa, millä ostaa +koululaukkuja ja kyniä ja kehtoja ja kuppeja, ja siitä siunautuu +lisäksi kaikenkarvaisia tarvetavaroita ja jos jonkinlaisia arvottomia +puuhia, joita Epiktetos pitkälti luettelee ja tuntuu olevan kaikesta +tuosta melkeinpä koomillisen kiusaantunut. Totta on -- hän myöntää -- +että Krates, muuan kuuluisa kyynikko, oli naimisissa, mutta niin +itsensäkieltävän naisen kanssa kuin hän itsekin, naisen, joka oli +luopunut rikkaudesta ja ystävistä jakaakseen elämän ankaruuden ja +köyhyyden hänen kanssansa. Ja ellei hän otakaan väittääksensä, että +tässä asiassa Krates joka tapauksessa teki erehdyksen, niin koettaa hän +teroittaa mieleen sitä, että olosuhteet tässä olivat aivan liian +poikkeukselliset, jotta ne voisi myöntää miksikään seurattavaksi +esimerkiksi. + +"Mutta", kysyy vastaväittäjä, "kuinka maailma sitten tulee toimeen?" +Tämä kysymys näyttää kerrassaan hämmentävän Epiktetoksen vanhanpojan +tasapainon; se saa hänet käyttämään kiivainta ja voimakkainta +ylenkatseen kieltä; ja ainoastaan tätä asiaa pohtiessaan hän +näyttää kadottavan sen "jalouden ja sulon", joka yleensä on +hänen lausunnoilleen ominaista. Huolimatta täydellisestä +itsensähillitsemisestä hän ilmeisesti oli kiihkeähenkinen mies, jolla +luonnostaan oli taipumus ilmaista tunteensa jyrkällä tavalla. "Taivas +varjelkoon meitä", huudahtaa hän vastaukseksi, "ovatko ne suurempia +ihmiskunnan hyväntekijöitä, jotka laittavat maailmaan pari kolme +suurikulkkuista kakaraa,[73] kuin ne, jotka parhaansa mukaan pitävät +silmällä koko ihmiskunnan elämää ja tapoja ja taipumuksia? Olivatko ne +teebalaiset, joilla oli suuret perheet, hyödyllisemmät maalleen kuin +lapseton Epaminondas, tahi oliko Homeros vähemmän hyödyllinen +ihmiskunnalle kuin Priamos viisinekymmenine kelvottomine poikineen?... +Niin, todellinen kyynikko on kaikkien ihmisten isä; kaikki miehet ovat +hänen poikiaan ja kaikki naiset hänen tyttäriään; yhdysside, +rakkaudenside liittää hänet heihin kaikkiin." (_Tutkielmia_ III, 22.) + +Epiktetoksen koko luonne riittävän selvästi takaa meille, että hän teki +vain mitä katsoi _kaikkein_ parhaaksi ja ylevimmäksi; ja tämäntapaiset +kohdat, se äärimmäinen jyrkkyys, jota minun on ollut pakko lieventää, +mielestäni puhuvat sen traditsionin puolesta, joka väittää hänen olleen +naimaton. + +Kerrotaan, että hän eli majassa mitä yksinkertaisimmassa ja +vaatimattomimmassa; ei siinä ollut eikä se tarvinnut säppiä +minkäänlaista, sillä sisällä ei ollut muita varusteita kuin lamppu ja +kehno olkivuode, jolla hän nukkui. Tästä lampusta kerrottiin +entisaikaan tarina, johon hän itse viittaa. Hänelle harvinaisena +ylellisyystavarana oli Epiktetos hankkinut pienen rautalampun, joka +paloi hänen kotijumaltensa edessä. Se oli hänen ainoa omaisuutensa, ja +sen vei varas. "Kylläpä hän koreasti pettyy toistamiseen tullessaan", +huomautti levollisesti Epiktetos, "sillä tapaapahan hän savilampun vain +seuraavalla kerralla." Hänen kuoltuansa tuon savilampun osti 3.000 +drakmalla joku aito sankarten palvoja. "Ostaja toivoi", sanoo +satiirinen Lukianos, "että jos hän illalla luki filosofiaa tämän lampun +valossa, hän käden käänteessä saisi unissa sen ihmeellisen vanhan +miehen viisauden, joka kerta oli sen omistanut." + +Mutta hänen suuresta köyhyydestään huolimatta ei pidä olettaa, +että Epiktetoksen elämässä olisi ollut jotakin kiihkoilevaa tai +pöyhisteleväistä. Päinvastoin, hänen kirjoituksensa ovat täynnä ohjeita +siitä, mitenkä filosoofin tulee viettää luonnonomaista elämää. Hän +ennustelee oppilailleen, että he saavat kokea paljon naurua ja ivaa. +Eivät ainoastaan Rooman katupojat tuntuneet katsovan filosoofia +mainioksi pilan esineeksi ja pitävän hänen liikkeittensä matkimista ja +hänen partansa nykimistä erinomaisen hauskana leikkinä, vaan vieläpä +paljon arvokkaammatkin ihmiset ampuivat häntä pilkkanuolillaan. "Jos", +sanoo Epiktetos, "tahdot tietää, millä silmällä roomalaiset katsovat +filosoofeja, niin kuuntele. Mælius, jolla oli paras filosoofinen maine +heidän parissaan, kerta minun ollessani läsnä sattui raivostumaan +väkeensä ja huudahti, ikäänkuin olisi kokenut sietämättömän vääryyden: +'_En voi_ kestää sitä; te tapatte minut; mitä, olenko minä mielestänne +niinkuin tuo?' minuun viitaten", ilmeisesti ikäänkuin Epiktetos +olisi ollut pelkkä vaivainen mato. Ja toisekseen hän sanoo +_Ojennusnuorassaan_: "Jos rakastat viisautta, varustaudu tuotapikaa +siihen, että monet sinua nauravat ja ilkkuvat ja sanovat, että äkkiäpä +meille tuli tietoviisas, sekä kysyvät: mistä meille tämä ylväs +silmänimanne? Mutta älä sinä ylvästele, vaan pidä mikä mielestäsi +näyttää parhaalta ikäänkuin Jumalan järjestämänä siihen asemaan." Ja +pienessä tutkielmassaan Ihailun pyyteestä hän varoittaa filosoofia +"_käymästä juuri kuin korennon niellyt_" tahi hävittämästä kiitosta +noilta suurilta joukoilta, joiden hän katsoo vaipuneen erehdyksiinsä. +Sillä kaikkea rehentelyä ja vaateliaisuutta ja teeskentelyä +ja farisealaisuutta ja kerskailua ja pelkkää hedelmätöntä +kirjanoppineisuutta hän näyttää todella ja syvästi halveksineen. Sen +sijaan hän mielellään kehoittaa elämään yksinkertaisesti, käyttäytymään +kohteliaasti ja haastelemaan maltillisesti. Virkistävää myöskin on +saada tietää, että hän, jäyhällä ja miehekkäällä terveellä järjellä, +kerrassaan tuomitsi tuon ulkonaisen esiintymisen eläimellisen karkeuden +ja vastenmielisen, harhahenkisen huolimattomuuden, joka oli ominaista +monellekin kyynillisen koulukunnan johtomiehelle. Hän vaatii +nimenomaan, että kyynikon tulee olla tahdikas ja miellyttävä mies; ja +melkeinpä tuntuu hänen sanoissaan suuttumuksen väreet, kun hän +velvoittaa erästä oppilasta huolellisesti pitämään itsensä siistinä. +Tässä suhteessa ystävämme erakot eivät olisi täydelleen tyydyttäneet +häntä, vaikka hän mahdollisesti olisi antanut anteeksi heille sen syyn +nojalla, että he asuivat autioissa erämaissa, koskapa hän neuvoo niitä, +jotka laiminlyövät ruumiinsa velvollisuudenmukaisen hoidon, elämään +"joko erämaassa tahi yksinäisyydessä". + +Elämänsä loppupuolella Epiktetos lisäsi talouttaan ottamalla +palvelijattareksi vanhan vaimon. Syy, miksi hän tämän teki, ilmaisee +milteipä kristillistä luonteen lempeyttä. Seuraten pakanamaailmassa +vallitsevaa sydämetöntä lasten tappamistapaa muuan henkilö, jonka +Epiktetos tunsi, jätti vastasyntyneen poikansa heitteelle, surman +omaksi. Säälistä ja pelastaakseen sen hengen Epiktetos otti lapsen +luokseen, ja sen tarpeita tyydyttämään oli nyt naisen apu välttämätön. +Tuollainen hellyys ja itsensäkieltäminen olivat sitäkin ihailtavammat, +kun stoalaisten oppi piti sääliä, samoinkuin kaikkia muita syviä +tunteita, pikemmin paheena kuin hyveenä. Tässä suhteessa kumminkin sekä +Seneca että Epiktetos ja vieläkin suuremmassa määrässä Marcus Aurelius +olivat kunniakkaasti uskottomia sille tylylle koululle, johon +tunnustivat kuuluvansa. Mielihyvin me näemme, että muuan Epiktetoksen +tutkielmista oli nimeltään _Lempeys ja pitkämielisyys syntisiä +kohtaan_; ja muutenkin hän lakkaamatta kehoittaa pitkämielisyyteen +toisia tuomittaessa. Eräässä Katkelmassaan hän kertoo seuraavan +tarinan: Muuan henkilö tapasi kerran haaksirikkoutuneen ja melkein +kuoleman kielissä makaavan merirosvon; hänen tuli miestä sääli, hän vei +hänet kotiinsa, antoi hänelle vaatteet ja varusti hänet kaikilla elämän +tarpeilla. Joku moitti häntä siitä, että hän teki hyvää rosvolle, mutta +hän vastasi: "en ole kunnioittanut tätä miestä, vaan ihmisyyttä +hänessä". + +Vain yksi tapaus tämän lisäksi tunnetaan Epiktetoksen elämästä. +Vespasianuksen nuorempi poika Domitianus seurasi paljon jalompaa +veljeänsä keisari Titusta; ja hänen hallituskautensa aikana annettiin +määräys, joka karkoitti kaikki filosoofit Italiasta. Eikä Epiktetos +säästynyt tältä väärältä ja mielettömältä toimenpiteeltä. Että hän +kantoi sen tyynesti, sen voi päättää siitä hyväksymisestä, millä hän +kertoo jutun Agrippinuksesta, joka jatkoi tavallista toimiskeluaan +sillä aikaa kun hänen asiansa oli senaatissa esillä, ja kun hän +palatessaan kylvystä sai tietää, että hänet oli tuomittu, hän +levollisesti kysyi: "Kuolemaanko vai maanpakoon?" "Maanpakoon", sanoi +lähetti. "Onko omaisuuteni takavarikoitu?" "Ei." "Hyvä, lähdetäänpä +siis tästä Ariciaan" (noin kolmen peninkulman päähän Roomasta) "ja +syödään puolinen siellä." + +Roomassa oli muuan filosoofien lahko, joitten ulkonainen tunnus ja +ainoa erikoisuuden merkki oli heidän pitkä partansa; ja kun +Domitianuksen käsky julistettiin, nämä herrat tyytyivät ajamaan +partansa. Tähän Epiktetos viittaa toisessa Tutkielmassaan: "Tule, +Epiktetos, ajahan partasi", kuvittelee hän jonkun sanovan hänelle. +"Koska olen filosoofi, en tahdo", vastaa hän. "Sittenpä vienkin pääsi." +"Vie kaikin mokomin, jos siitä lähtee sinulle jotakin hyvää." + +Hän meni Nikopoliin, erääseen Epiruksen kaupunkiin, jonka Augustus oli +perustanut Actiumin luona saamansa voiton muistoksi. Epätietoista +on, kävikö hän enää koskaan Roomassa, mutta sittenkin luultavasti +kyllä, sillä me tiedämme, että hän oli monen etevän filosoofin ja +valtiomiehen ystäviä, vieläpä että itse keisari Hadrianus kunnioitti +ja piti häntä arvossa. Hänen sanotaan eläneen varsin vanhaksi, +ympärillänsä uskollisia ja hartaita oppilaita, ja kuolleen yhtä jalon +yksinkertaisesti kuin oli elänytkin. Hänen kuolinvuotensa on yhtä vähän +tunnettu kuin syntymänsäkin. Jälellä ei nyt muuta ole kuin niitten +ajatusten esittäminen, jotka, niin köyhä kuin hän olikin ja +ylenkatsottu ja orja, kuitenkin tekivät hänet "kuolemattomille +kalliiksi". + + + + +4 Luku. + +EPIKTETOKSEN OJENNUSNUORA JA KATKELMAT. + + +Melkein varmaa on, että Epiktetos ei koskaan panettanut kirjallisesti +muistiin opinkappaleitaan. Suuren esikuvansa Sokrateen lailla hän +tyytyi suulliseen opetukseen, ja pääosan siitä, mikä on säilynyt meille +hänen nimellään, muodostavat Tutkielmat, jotka meille hänen oppilaansa +Arrianos on jäljentänyt. Arrianoksen kunnianhimo oli "olla +Epiktetokselle sitä, mitä Xenofon oli Sokrateelle", se on jättää +jälkimaailmalle jalo ja luotettava kuva mestarinsa elämästä ja opista. +Tässä mielessä hän kirjoitti neljä kirjaa Epiktetoksesta -- +elämäkerran, joka nyt kovaksi onneksi on kadonnut; kokoelman +keskusteluja eli "pöytäpuheita", joka niinikään on kadonnut; ja kaksi +meille säilynyttä kirjaa nim. _Tutkielmia_ ja _Ojennusnuora_. Näistä +kahdesta verrattomasta kirjasta ja monestakin erillisestä katkelmasta +me saatamme päätellä, mikä oli stoalaisuuden käytännöllinen siveysoppi, +hurskaan ja vilpittömän orjan esittämänä. + +_Ojennusnuora_ on jonkinlainen Epiktetoksen eetillisten periaatteiden +lyhyt luonnos. Samat periaatteet, seikkaperäisemmin vain ja monilla +esimerkeillä varustettuina esitetään myös _Tutkielmissa_. Molemmat +kirjat olivat niin suosittuja, että Arrianos vasta niitten kautta tuli +yleisesti tunnetuksi ja viimein erittäin kunnioitetuksi ja +arvossapidetyksi. _Ojennusnuora_ muodostui vanhalle ajalle siksi, mitä +Tuomas Kempiläisen _Imitatio Christi_ (Kristuksen seuraamisesta) oli +myöhemmille ajoille ja mitä Woodheadin _Whole Duty of Man_ (Ihmisen +koko velvollisuus) tai Wilberforcen _Practical View of Christianity_ +(Kristinuskon käytännöllinen tarkoitus) on ollut laajoille piireille +aikamme Englannissa. Se oli selvä, suppea ja käytännöllinen yleisten +jokapäiväisten velvollisuuksien ja niitä kannattavien periaatteiden +esitys. Lausuttuina tuiki yksinkertaisella ja koristelemattomalla +tavalla sen kansanomaisuus kokonaan johtui siinä ilmaistujen ajatusten +siveellisestä korkeudesta. Epiktetos ei koskaan tavoitellut tyylillistä +kauneutta; hänen ainoa tarkoitusperänsä oli kuulijainsa sytyttäminen +hyveeseen, ja Arrianos kertoo, että hän tässä pyrkimyksessään saavutti +syvän vaikutuksen esiintymisellään ja äänellään. Mielenkiintoista on +tietää, että _Ojennusnuora_ levisi laajalle niin hyvin kristittyjen +kuin pakanainkin keskuuteen ja että siitä vielä niin myöhään kuin +viidennellä vuosisadalla laadittiin mukaelmia kristittyjen tarpeiksi. +Ei koskaan olekaan luotu mitään niin yksinkertaisen kaunista +systemaatista siveysopin esitystä, ja vielä tänäpäivänä paraskin +kristitty saattaa tutkia sitä, ei yksistään mielenkiinnolla, vaan +todelliseksi hyödykseen. Se on kuin Sibyllan ääni, joka, tulkiten +asioita yksinkertaisesti ja koristelemattomasti, Jumalan armosta +kaikuu kautta lukemattomien vuosien. Lähdemme nyt luomaan lyhyen +silmäyksen sen sisällykseen. Epiktetos aluksi asettaa perusohjeeksi +laajakäsitteisen väittämän, että muutamia seikkoja on meidän +vallassamme ja riippuu itsestämme, toiset taas ovat valtamme +ulkopuolella ja täydelleen meistä riippumattomat. Ne asiat, jotka ovat +meidän vallassamme, ovat mielipiteemme, harrastuksemme, halumme, +inhomme -- sanalla sanoen _oma toimintamme_. Ne asiat taas, jotka eivät +ole vallassamme, ovat ruumiimme, omaisuus, maine, sääty ja kaikki, mikä +on toimintamme piirin _ulkopuolella_. Koko huomiomme on kohdistettava +edelliseen asiain luokkaan. Niitten piirissä me saatamme tulla +jaloiksi, huolettomiksi ja vapaiksi; toisessa luokassa sitä vastoin +meidän täytyy jäädä riippuvaisiksi, pettyneiksi, napiseviksi, +onnettomiksi. Menestyksellä emme saata tavoitella molempia luokkia; ne +ovat sodassa keskenään; emme voi palvella Jumalaa ja mammonaa. + +Jos me nyt oikealta näkökannalta katselemme kaikkia näitä asioita, +jotka eivät missään muodossa riipu meistä itsestämme, niin huomaamme ne +pelkiksi utukuviksi -- varjoiksi, jotka on erotettava todellisesta +olevaisesta. Meidän ei tule pitää niitä esineinä, jotka ansaitsevat +vastenmielisyyttä tai tavoittelua. Syntiä ja julmuutta ja vilppiä me +saatamme vihata, koska voimme niitä välttää, jos tahdomme; mutta +sairautta ja köyhyyttä ja kuolemaa meidän tulee pitää asioina, jotka +_eivät_ ansaitse välttämistä meidän taholtamme, koska ne ovat kokonaan +meidän valtapiirimme ulkopuolella. + +Siispä onkin välttämättömän sietäminen ja pahan välttäminen +Epiktetoksen filosofian perussävel. Se on koottu kolmeen sanaan: _Aneku +kai apeku. Sustine el abstine_. "Kärsi ja kieltäy." -- Kärsi mitä +Jumala sinulle säätää, kieltäy kaikesta, minkä hän kieltää. +_Ojennusnuoran_ alkupuoli sisältää käytännöllisiä neuvoja, jotka +pyytävät kasvattaa ihmistä kärsimään jalolla tavalla. Esimerkiksi: +"Kaikesta, mikä ilahuttaa mieltäsi tai tuottaa hyötyä tai mitä +rakastetaan, muista lausua, minkälaatuista se todella on. Jos se on +omaisuuttasi, niin muista että se voi kadota. Jos se on vaimosi tai +lapsesi, muista että he voivat kuolla." + +"Kuolema", sanoo eräs hautakirjoitus Chesterin katedraalissa: + + "Kuolema, tuo muistuttaja suuri, monesti todistaa: + Tomua hellii hän, ken ihmistä rakastaa." + +"Älä toivo mitään liian kiihkeästi. Jos menet kylpemään ja sinua kiusaa +siellä ihmisten tungeskelu, ilveily, varasteleminenkin, niin älä menetä +malttiasi; muista, että tärkeämpää kuin kylpy on oman luonnollisen +mielentilasi säilyttäminen. Ja samoin kaikissa huolissa; ihmisiä ei tee +levottomaksi niin paljon itse asiat kuin heidän ajatuksensa asioista. + +"Jollet voi saada tapahtumia toiveittesi mukaan, niin laita, että +tahtosi tulee sopusointuun tapahtumain kanssa.[74] Jos menetät elämän +parhaat lahjat, niin älä katso niitä menetetyiksi, vaan sano, että ne +on toimitettu takaisin sille, joka ne antoi. Kaikkia koettelemuksia +vastaan on sinulla apu omassa sydämessäsi -- pidättyväisyys +varustuksena intohimoja vastaan, kärsivällisyys loukkauksia, lujuus +vaivaa vastaan. Aloita pikkuasioista: jos sinulta varastetaan, niin +muista, että mielenrauhasi on arvokkaampi ja painavampi kuin se asia, +joka sinulta varastettiin. Seuraa luonnon opastusta, se on tärkeätä; +älä kaipaa mitään, älä halua mitään, joka saattaa häiritä tätä +päämäärää. Käyttäydy niinkuin pidoissa -- ota kiitollisena ja +kohtuullisesti, mitä eteesi asetetaan, äläkä pyydä enempää; korkeampi +ja jumalallisempi kanta on olla valmis ja kyetä kieltäytymään siitäkin, +joka annetaan sinulle tai jonka helposti voisit saada. Sääli toisia, +ainakin ulkonaisesti, kun suru ja vastoinkäyminen heitä kohtaa; mutta +ajattele omassa sydämessäsi, että miehevälle ja viisaalle ja +rehelliselle miehelle ei itse asiassa ole mitään sellaista kuin +vastoinkäyminen; se on vain ruma näky; korpin koikkuminen ei voi +ennustaa mitään onnettomuutta sellaiselle miehelle, hän on sen vallan +yläpuolella. + +"Me emme valitse osaamme elämässä eikä meillä ole mitään tekemistä +sellaisten osain kanssa; meidän velvollisuutemme vain on ne taitavasti +esittää. Orja saattaa olla yhtä vapaa kuin konsuli; ja vapaus on suurin +siunaus; sen rinnalla kaikki muu on vähäpätöistä ja vailla merkitystä; +sen kun omistan, ei minulta mitään puutu, ilman sitä eivät muut ole +mahdollisia. Ei kukaan voi loukata sinua, jos et katso hänen sanojaan +tai tekojaan loukkauksiksi.[75] Olkoon kuoleman suuri totuus joka päivä +silmiesi edessä, ja kaikki asiat kutistuvat todellisiin suhteisiinsa. +Kuten merimatkalla, kun laiva pysähtyy satamaan ja sinä lähdet hakemaan +vettä, sopii kyllä poimia näkinkenkä tai kukkanen, mutta sinun tulee +pitää mielessäsi laiva ja lakkaamatta tarkata, kutsuuko laivanpäällikkö +lähtöön, ja sitten sinun tulee jättää kaikki muu, ettei sinua sidottuna +noudettaisi laivaan niinkuin elukoita kuljetetaan. Samalla tavalla on +elämässä; jos sinulle näkinkengän ja kukkasen sijasta annetaan vaimo ja +lapsi, ei mikään sitä estä; mutta jos päällikkö kutsuu, juokse laivaan, +jätä ne kaikki äläkä katso taaksesi, ja jos olet vanha, älä poistu +pitkälle laivasta, ettet jäisi kun hän kutsuu." Vertaus on +merkityksellinen ja kenties seuraavat Sir Walter Scottin sanat, +nimettöminä asetetut erään hänen Waverley-romaaninsa luvun alkuun, +auttavat valaisemaan sitä: + + Kuolema meidät kaappaa karkelosta, sieppaa + Kuin hoitajatar juonikkaan lapsen, sieppaa + Kaikista turhista puuhista -- sen töykeä kutsu + Repäisee rikki lemmekkäät siteemme kaikki. + Hyvä vain, jos niistä vastata voit siinä maassa + Missä kaiken puntarina on totuuden vaaka. + +"Säilytä oikeat suhteet toisiin ihmisiin; älköön heidän kelvoton +menettelynsä vaikuttako sinun velvollisuuksiisi. Onko isäsi tehnyt +väärin, onko veljesi ollut kohtuuton? Sittenkin hän _on_ isäsi, hän +_on_ veljesi; ja sinun tulee ajatella suhdettasi häneen, olkoon hän sen +arvoinen tahi ei. + +"Velvollisuutesi jumalia kohtaan on, että muodostat heistä oikeat +käsitteet. Usko että he tekevät kaikki asiat hyvin, ja silloin sinun ei +tarvitse koskaan nurista tai valittaa. + +"Käytännölliseksi osviitaksi", sanoo Epiktetos, "määrää itsellesi joku +ihanne ja menettele sitten sen mukaan. Ole enimmiten vaiti tahi, jos +puhut, niin älä haasta arkisista ja mitättömistä asioista, kuten +koirista, hevosista, kilpa-ajoista tai nyrkkitaisteluista. Vältä +mieletöntä ja yletöntä naurua, alhaisia huvituksia, epäsiveyttä, +komeilua, näytäntöjä, luentotilaisuuksia ja kaikkia itseviisaita +huomautuksia. Ota esikuvaksesi suuret ja hyvät miehet. Älä anna pelkän +ulkonäön sokaista itseäsi. Tee mikä on oikein kokonaan katsomatta +siihen, mitä ihmiset mahtavat sanoa tai ajatella. Muista että ruumiisi +on vallan vähäpätöinen seikka ja tarvitsee perin vähän; aivan samoin +kuin jalka tarvitsee kengän eikä mitään huikaisevaa kultasaumaista, +purppuraista tai kivihelmikoristeista. Kehnouden merkki on kuluttaa +kaikki aikansa ruumiinsa asioitten huolehtimiseen tai ruumiillisiin +harjoituksiin. Älä ole kärkäs arvostelemaan toisia äläkä pane pahaksesi +heidän arvosteluaan sinusta. Jokaisessa asiassa", sanoo hän, ja tämä +on hänen kuvaavimpia lausuntojaan, "on kaksi kantaa: toinen, joka on +siedettävä, toinen, joka ei ole. Esim. jos veljesi tekee sinulle +väärin, älä ota asiaa siltä kannalta, että hän tekee väärin, sillä tämä +on hänen kantansa, sietämätön, vaan mieluummin siltä kannalta, että hän +on veljesi, kasvinkumppalisi; silloin omaksut asiasta sen näkökohdan, +miltä se on siedettävä." + +Kaikki nämä ohjeet sopivat yleiseen käytettäviksi, mutta Epiktetos +lisää näihin toisia, jotka koskevat filosoofin oikeata käyttäytymistä, +se on henkilön, jonka omaksuma ihanne on korkeampi kuin suuren joukon. +Ennen kaikkea hän velvoittaa häntä välttämään tuomitsemista ja +kerskailua. "Ravitse itseäsi omilla periaatteillasi, vaan älä +levittele niitä esille näyttääksesi, paljonko olet nauttinut. Harjoita +itsesikieltämistä, mutta älä sillä rehentele. Ole itsenäinen ja +kohtuullinen; älä katso toisten mielipiteeseen tahi arvosteluun, mutta +ole varuillasi itsesi, ikäänkuin vaarallisimman vihollisesi, suhteen. +Älä pöyhkeile filosoofisilla _tiedoillasi_, jotka ovat itsessään +arvottomia, vaan ylpeile vakavan jalosta toiminnastasi. Älä koskaan +hellitä pyrkimyksissäsi, vaan kurkota kohti täydellisyyttä. Olkoon +rikkomattomana lakinasi se, mikä näyttää parhaalta ja oikealta; ja jos +sinulle tapahtuu jotakin vaivalloista tai mieluista, kunniakasta tai +kunniatonta, muista, että nyt on taistelu, nyt jo on Olympian +kilpaleikki eikä sitä enää sovi siirtää tuonnemmaksi, ja että yhdestä +päivästä ja yhdestä seikasta riippuu edistymisesi elämä ja kuolema. +Sillä tavalla Sokrates kohosi korkealle, että hän kaikissa +kohtaloissaan seurasi järkeä. Sinäkin siis, vaikka et suinkaan vielä +ole Sokrates, olet velvollinen elämään niinkuin se, joka tahtoo olla +Sokrates." Nämät ovat jaloja sanoja, mutta sille, joka niitä lukee, ei +tarvitse muistuttaa noita pyhiä ja paljon syvällisempiä sanoja: +"_Olkaa täydelliset, niinkuin teidän Isänne, joka on taivaassa, on +täydellinen." "Katso nyt on sovelias aika; katso nyt on autuuden +päivä_." + +Tähän lyhyeen piirrelmään olemme sisällyttäneet kaikki _Ojennusnuoran_ +tärkeimmät ajatukset. Se päättyy näihin sanoihin: "Joka tilaisuudessa +tulee olla mielessä nämä ohjeet: + + "Mua johda, jumaluus ja sallimus, + kuin vain te määrännettekin: + halusta seuraan -- jos en tahdokaan, + mun pahan, kurjan seurattava on!" (Kleanthes.) + + "Säveesti kohtaloon ken alistuu, + hän viisas on ja tuntee taivaan lait". (Euripides.) + +Ja kolmanneksi: + +"Oi, Krito, jos jumalat hyväksi näkevät, tapahtukoon niin. Anytos ja +Melitos, syyttäjäni, saattavat minut tosin tappaa, mutta eivät voi +minua vahingoittaa." (Sokrates.) + +Tähän viimeksi esitettyyn, Platon Apologian lopussa mainittuun elämän +käsitykseen Epiktetos palaa toisaalla: "Mihin apulähteisiin meidän on", +kysyy hän, "turvautuminen suuren vaaran hetkellä? Mihinpä muuhun kuin +siihen, että johdamme muistoomme, mikä on tai mikä ei ole meidän +vallassamme, siihen, mikä meille on ja mikä meille ei ole mahdollista? +Minun täytyy kuolla. Olkoon niin; mutta täytyykö minun kuolla +huokaillen? Minut heitetään kahleisiin; mutta pakkoko minun on sitä +vaikerrella? Minut karkoitetaan maanpakoon; hyvä, kuka estää minua +lähtemästä sinne naurussa suin ja iloisin ja levollisin mielin? + +"Kavalla salaisuus. + +"Sitäpä en tahdo, sillä _se_ on omassa vallassani. + +"Sittenpä minä panen sinut kahleisiin. + +"Hyvä herra, mistä puhuttekaan? Panna _minut_ kahleisiin. Ei, ei, +saatatte kahlehtia raajani, mutta ei edes Zeus itse pysty vallitsemaan +minun tahtoani. + +"Minäpä heitän sinut vankilaan. + +"Pienen ruumis-riepuni; niin, epäilemättä. + +"Minä lyön pääsi poikki. + +"Enkö ole teille sanonut, että pääni on ainoa, jota ei voi lyödä +poikki? + +"Senkaltaisia asioita filosoofien pitäisi ajatella ja joka päivä niistä +kirjoittaa ja niissä harjoittaa itseään." + +Monessa muussa kohdassa Epiktetos osoittaa, että ihmisen vapaa tahto on +hänen jaloin etuoikeutensa ja että meidän ei pidä "myydä sitä +rihkamasta", eli kuten raamattu vielä jyrkemmin ilmaisee, "myydä +itseämme tyhjästä". Hän kertoo esim., kuinka keisari Vespasianus +täydellisesti erehtyi koettaessaan saada Helvidius Priscusta jäämään +pois senaatista. "Koska minä olen senaattori", sanoi Helvidius, "niin +minun _täytyy_ mennä." "Ole sitten edes vaiti siellä." "Älä tee minulle +kysymyksiä, niin minä olen vaiti." "Mutta minun _täytyy_ kysyä +mielipidettäsi." "Ja _minun_ täytyy sanoa, mikä on oikein." "Mutta minä +annan tappaa sinut." "Enkö koskaan ole sanonut, että olen kuolematon? +Tee sinä tehtäväsi, _minä_ teen _omani_. Sinun asiasi on tappaa minut, +minun kuolla vapisematta; sinun tehtäväsi on ajaa minut maanpakoon, +minun lähteä sinne valittamatta." + +Näemme näistä huomattavista otteista, että viisain pakanoista oli, +Jumalan armosta, tullut siihen käsitykseen, että elämä oli jumalallisen +kaitselmuksen alainen. Vaan kuinka hämärä kuitenkin olikaan heidän +aavistuksensa tästä totuudesta, kuinka epävarma heidän otteensa, +verrattuna siihen, minkä halvinkin kristitty voi saavuttaa! Eivät he +koskaan ratkaisevalla tavalla käyneet käsiksi kuolemattomuusoppiin. +Eivät he koskaan päässeet irti kummittelevasta pelosta, että kukaties +he sittenkään eivät olisi mitään muuta sen parempaa kuin mitättömiä +laiminlyötyjä atoomeja, joita näkymätön, persoonaton, salaperäinen +voima nakkelee maailmanpyörteessä sinne ja tänne ja joitten tämän +jälkeen on määrä "tulla suljetuiksi rautavuorten keskelle" tai + + "tuulten tuivertamina, + väkipuuskain viskomina + lentää halki maailman, + avaruudessa vaappuvan." + +Heidän uskonsa persoonalliseen jumalaan sekaantui heidän uskoonsa +luontoon, joka, erään nykyaikaisen skeptikon kielellä puhuen, "toimii +peloittavan samankaltaisesti: tylynä kuin kohtalo, itsevaltiaana kuin +tyranni, armottomana kuin kuolema; liian summattomana ylistettäväksi, +vääjäämättömänä lepytettäväksi, sillä ei ole korvaa rukoukselle, ei +sydäntä hädälle, ei käsivartta auttamaan". Kuinka erilainen onkaan +kristityn toivon suloinen ja leppeä varmuus, hänelle kun Kristus on +tuonut elämän ja kuolemattomuuden valon! Sillä "onni" ei ole ainoastaan +"harkinnan tytär", kuten sitä kutsuu vanha kreikkalainen lyyrillinen +runoilija, vaan myöskin rakkauden tytär. Kuinka erilaatuinen onkaan +Davidin rukous, hänen pahimman tuskansa ja häpeänsäkin hetkellä: +"Hyvä henkesi johtakoon minua tasaista maata." Johdatus ja rakastavan +käden johdatus oli -- niinkuin hän tänä synkkänäkin aikana +havaitsi -- hänen elämänsä varsinainen laki; ja kärsimyksen +puhdistamana hänen sielussansa asui vain yksi toivomus -- se toivomus, +että häntä ohjattaisiin, ei menestykseen, ei kadotetun kunnian +jälleensaavuttamiseen, ei edes menetetyn viattomuuden takaisin +voittamiseen, vaan ainoastaan -- jos kohta koviakin polkuja -- +vanhurskauden maahan. Ja koska hän tiesi, että Jumala johtaisi hänet +sinne, ei hänellä ollut mitään toivomusta, ei mitään huolta sitä +paitsi. + +Päätämme tämän luvun kääntämällä moniaita Epiktetoksen katkelmia, joita +toiset kirjailijat ovat tallettaneet meille. Näiden katkelmain viisaus +ja kauneus varmaankin kiinnittää lukijan mieltä, sillä Epiktetos oli +niitä harvoja, "joiden ajatusten tomussakin piili kultaa". + +"Maailman hyörinään kietoutunut elämä on kuin talvinen virta, sillä se +on väkevä ja täynnä muraa ja vaikeakulkuinen ja tyrannillinen ja +kuohahtava ja äkkiloppuinen." + +"Sielu, joka viipyy hyveen vaiheilla, on kuin ikuinen kevät, sillä se +on puhdas ja kirkas ja virvoittava ja puoleensavetävä ja avulias ja +rikas ja viaton eikä mieti kenellekään vahinkoa." + +"Jos tahdot tulla hyväksi, niin usko ensin olevasi paha." Vertaa Matt. +IX, 12: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat". Joh. IX, 41: +"Nyt te sanotte: Me näemme; sentähden syntinne jää olemaan". 1 Joh. I, +8: "Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja +totuus ei ole meissä." + +"Alhaista on ihmisen, joka juomansa maustaa mehiläisten antimilla, +paheella kitkeröittää sielunsa, joka on Jumalan lahja." + +"Ei mikään ole halpamaisempaa kuin huvitusten halu, rahanhimo ja +julkeus: ei mikään jalompaa kuin ylevämielisyys ja säveys ja +ihmisrakkaus ja hyvät työt." + +"Viiniköynnöksessä on kolme terttua: ensimmäinen mielihyvän, toinen +humalan, kolmas röyhkeyden." + +"Hän on juomari, joka juo enemmän kuin kolme lasia; ellei hän olekaan +humalassa, niin hän on kuitenkin mennyt yli kohtuuden." + +Runoilija George Herbert on asettanut saman rajan: + + "Sä kohtelias tahdotko olla? Muista: + _Kolmas malja vain tai paikalta poistu_, + Sillä ennen kaikkea viini + Lamaan lyö Jumalan leiman." + +"Samoin kuin sataman majakkatulet, jotka muutaman risun avulla +synnyttävät suuren lieskan ja antavat riittävän avun merellä kulkeville +aluksille, samoin myös kirkassieluinen ja vähään tyytyväinen mies +isossa kaupungissa aikaansaa suurta siunausta kaupunkilaisten parissa." + +Yhtä kaunis on eräs Epiktetoksen vielä yleisemmin käyttämä vertaus. +"Mitä hyvää", kysyi joku, "Helvidius Priscus teki vastustaessaan +Vespasianusta, hän kun oli aivan yksin?" "Mitä hyvää", vastasi +Epiktetos, "purppura tekee kankaalle? _Se on loistava itsessään ja +loistava myöskin antamansa esimerkin kautta_." + +"Samaten kuin aurinko ei odota rukouksia ja manauksia noustakseen, vaan +kaikkien tervehtimänä heti puhkeaa paistamaan, siten älä sinäkään odota +suosionosoituksia ja hyvähuutoja ja kiitospuheita tehdäksesi hyvää, +vaan ole hyväntekijä omasta ehdostasi ja niin sinua rakastetaan kuin +aurinkoa." + +"Kun Thalekselta kerta kysyttiin, mikä oli yleisin omaisuuden laji, hän +vastasi: 'toivo, sillä sekin, jolla ei ole mitään muuta, pitää kiinni +toivosta'." + +"Johtakaa, johtakaa minua eteenpäin, toivoni", sanoo Macdonald; "minä +tiedän, että te olette totiset ettekä turhat. Te häviätte silmistäni +päivä toisensa jälkeen, mutta nousette uusin muodoin. Minä tahdon +seurata teidän pyhää vilppiänne; seurata, kunnes olette vieneet minut +Isäni jalkain juureen taivaassa, jossa minä löydän teidät kaikki +jälleen kootuin siivin välkehtien siinä safiirin hämyssä, missä seisoo +Hänen valtaistuimensa, meidän kotimme." + +"Mitä ei pidä tehdä -- älä ajattelekaan sen tekemistä." Vertaa +runosäettä + + "Varo tarkkaan ajatuksiasi, ne kuullaan taivaassa." + +Kun Epiktetokselta kysyttiin, mitenkä voisi vihamiestä vahingoittaa, +vastasi hän: "pakottamalla hänet toimimaan niin jalosti kuin +mahdollista". Vertaa Room. XII, 20: "Jos vihollisellasi on nälkä, ruoki +häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, _sillä näin tehden sinä kokoat +tulisia hiiliä hänen päänsä päälle_." + +"Jos aina muistat, että mitä tehnetkin ruumiin tai sielun puolesta, +Jumala on todistajana, niin et erehdy et rukouksissasi etkä toimissasi; +ja Jumala asuu luonasi." Vertaa Ilm. III, 20: "Katso, minä seison oven +takana ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin +minä käyn hänen luoksensa sisälle ja aterioin hänen kanssaan, ja hän +minun kanssani." + +Eräässä tutkielmassa, jonka hän kirjoitti todistaakseen, että Jumala +valvoo ihmisten tekoja, Epiktetos on kunkin meidän rinnallemme +asettanut oman vartijahenkemme -- hengen, joka ei nuku ja jota ei voi +pettää -- ja jättänyt meidät sen suojeltaviksi. "Ja mille paremmalle +tai huolekkaammalle vartijalle hän olisi voinut uskoa meidät? Kun siis +olet sulkenut ovesi ja sammuttanut tulen, _muista, ettet koskaan sano +olevasi yksin_. Sillä sinä et ole yksin; Jumala on läsnä ja hänen +varjeleva henkensä; ja mitäpä _he_ tarvitsevat valoa nähdäkseen, mitä +sinä teet?" Tämä kohta on ajatukseltaan melkein yllättävän yhtäläinen +kuin Syrakin kirjan sanat: "Mies, joka aviokäskynsä rikkoo, ja +ajattelee itsellänsä: kuka minun näkee? Pimeys on minun ympärilläni ja +seinät verhottavat minun, niin ettei kenkään näe minua: Ketä minun +pitäis karttaman? se Korkein ei tottele minun syntiäni. Tämä välttää +ainoasti ihmisten silmät, ja ei muista Herran silmää paljoa +kirkkaammaksi aurinkoa. Joka näkee kaikki, mitä ihmiset tekevät, ja +katsoo salaisiinkin loukkaisihin. Hän tietää kaikki kappaleet, +ennenkuin ne luoduiksi tulevat, niinkuin sittenkin, koska ne luodut +ovat. Se mies pitää julkisesti kaupungissa rangaistaman. Ja pitää +otettaman kiinni, koska hän vähimmän eteensä katsoo." (Syrakin kirja +XXIII, 25-31.) + +"Kun olimme lapsia, uskoivat vanhempamme meidät kasvattajan huostaan, +joka aina valvoi, että meille ei tapahtuisi mitään vahinkoa; mutta kun +kasvoimme miehiksi, jättää Jumala meidät omantunnon varjeltaviksi. +Siksi meidän ei millään muotoa pidä ylenkatsoa tätä valvontaa, koska +siten olisimme Jumalan mieltä vastaan ja omantuntomme vihamiehiä." + +Niin kauniita ja merkittäviä kuin nämä katkelmat ovatkin, ei meillä ole +tilaa enemmälle, ja meidän täytyy lopettaa vertaamalla viimeksisanottua +George Herbertin kuuluisiin sanoihin: + + Herra! Kuinka huolekkaasti oletkaan meidät vyöttänyt! + Vanhemmat ensin totuttavat meitä. Sitten koulumestarit rakentavat + meidät lakien mukaan. He lähettävät meidät sidottuina + Järjen normeihin. Pyhiä lähettejä; + Papit ja pyhäpäivät, synnin kintereillä murhe; + Surut luokitellut; tuskia kaiken kokoisia; + Hienoja verkkoja ja sotajuonia, millä siepata meidät vangiksi! + Avatut raamatut; miljooneja yllätyksiä; + Siunauksia etukäteen; kiitollisuuden siteitä; + Kunnian sävel korvissa soiden: + Häpeä ulkona; sisällä omatuntomme; + Enkeleitä ja armoa; ikuista toivoa ja pelkoa! + Vaan kaikki nämä rajat varusteinensa + Ne kokenut helmasynti puhaltaa peräti pois. + + + + +5 Luku. + +EPIKTETOKSEN TUTKIELMAT. + + +Epiktetoksen _Tutkielmat_, sellaisina kuin Arrianos ne alkuisin +julkaisi, käsittivät kahdeksan kirjaa, mutta vain neljä on säilynyt. +Monessa suhteessa ne ovat hänen mielipiteittensä arvokkain ilmaisu. +_Ojennasnuoran_ tylyssä suppeudessa, "käskevässä lyhyydessä" on jotakin +lievästi vieroittavaa. "_Ojennusnuorassa_", sanoo Martha,[76] +"stoalaisuus julistaa lakejansa milteipä epäinhimillisen +tunteettomasti; se velvoittaa kaikki sydämen pyyteet, +kunnianarvoisimmatkin, vaikenemaan; se kerskuu sillä, että käy niitä +vastaan sotaa elämästä ja kuolemasta ja näyttää haluavan suistaa +ihmisen oikeutetuimmatkin ja jaloimmatkin tunteet. Lukiessaan näitä +jäyhiä säädöksiä melkeinpä uskoisi, että tämä siveyselämän lainlaatija +on mies vailla sydäntä, ja jollei meitä viehättäisi kielen omaperäinen +suorasukaisuus, niin ei tämä kivikova tyyli tuntuisi olevan muuta kuin +haavemaisen systeemin sovinnaisia säädöksiä tahi pyrintöjä mahdottomaan +täydellisyyteen." _Tutkielmat_ ovat paremmin selittävää ja perustelevaa +laatua, seikkaperäisempiä, inhimillisempiä. Niitä lukiessaan tuntee +seisovansa vastakkain inhimillisen olennon kanssa, ei ihanteellisen +viisaan miehen marmoripatsaan kanssa. Tyyli on, totta kyllä, +yksinkertainen, mutta sen "atleettimainen alastomuus" sopii hyvin tähän +taistelevaan siveysoppiin; sen pittoreski ja naulanpäähän osuva laatu, +sen voimakkaat vertaukset, sen kansanomaiset käänteet, sovinnaisen +sirouden täydellinen puute, luo sille jonkunlaisen "plebeijisen +omaperäisyyden"; se viehättää melkeinpä kuin autobiografia. Terävällä +logiikalla ja vääjäämättömällä vakaumuksella "hän painiskelee +intohimojen kanssa, kyselee niiltä, panee ne vastaamaan ja hämmentää ne +muutamin sanoin, jotka monesti ovat ihastuttavia. Tämä Sokrates vailla +suloa ei huvita meitä sillä, että kaataisi vastustajansa kietovan +väittelyn verkkoihin, vaan tarttuu häneen kovakouraisesti ja +useasti parilla iskulla tekee hänestä lopun. Se on kuin Fokionin +kaunopuheisuutta, jota Demosthenes vertaa herkeämättä nousevaan ja +laskevaan kirveeseen." + +Senecan tavoin Epiktetoskin on saarnamies, siveyssaarnaaja, joka tosin +ei ole yhtä nerokas, yhtä kaunopuheinen, yhtä laajan sivistyksen +saanut, mutta paljon miehekkäämpi, selkeämpi, johdonmukaisempi ja +ainettansa paremmin hallitseva. Hänen oppinsa ja hänen elämänsä olivat +harvinaisessa määrässä sopusoinnussa, ja hänen mielipiteensä tekivät +tuollaisen lyhyen esitystavan mahdolliseksi, sillä niitä ei heikonna +mikään tekijän horjuvaisuus valon ja varjon välillä. _Tutkielmat_ +eroavat _Ojennusnuorasta_ ainoastaan esitystavan, lukuisain kaskujen, +alleviivattujen kuvien ja elävän keskustelumuodon puolesta. Pascalin +huomautus, että Epiktetos tunsi ihmissydämen lujuuden, vaan ei tuntenut +sen heikkoutta, soveltuu kyllä _Ojennusnuoraan_, mutta on tuskin +puolustettavissa, jos tuomitsemme häntä eräiden vastausten mukaan, +joita hän antoi niille, jotka tulivat häneltä etsimään lohdutusta tai +neuvoa. + +_Tutkielmat_ eivät ole systemaatiset luonteeltaan, ja vaikka ne +olisivatkin, niin ehkäisisi neljän viime kirjan katoaminen meitä +rakentamasta tätä systeemiä sillä lailla, että sille mitenkään voisi +vaatia täydellisyyttä. _Ojennusnuoran_ lyhyestä esityksestä lukija jo +lie päässyt käsittämään Epiktetoksen tärkeimmät periaatteet ja +ajatukset; filosoofisten koulujen fysiikkaan ja metafysiikkaan hän ei +puuttunut lainkaan; hänen päämääränsä oli siveyden saarnaaminen, +ihmisten elämän jalostaminen ja heidän sydämensä liikuttaminen. Hän ei +lainaillut toisilta, ei liioin keksinyt mitään uutta, mutta hän antoi +stoalaisuudelle käytännöllisen todellisuussuunnan. Meidän on nyt vain +valitseminen hänen _Tutkielmistaan_ muutamia häntä enimmän kuvaavia +mielipiteitä ja esittäminen, miten hän teroitti niitä kuulijainsa +huomioon. + +Stoalaisuuden erikoisia omalaatuisuuksia oli ehdottoman +riippumattomuuden eli itseriippuvaisuuden tavoittelu. Kun nyt ihmisten +heikkous ja orjasielu enimmäksensä on seurausta siitä, että he +havittelevat ylellisyyttä, täytyy tosi miehen ehdottomasti päästä irti +kaikesta tämäntapaisesta halusta. Hänen täytyy lisätä rikkauttansa +supistamalla toivomuksia; hänen täytyy ylenkatsoa _kaikkea_ sitä +ylellisyyttä, jota ihmiset kaipaavat, ja hänen täytyy melkoisesti +vähentää muka välttämättömien tarpeittensa määrää. Olemme jo nähneet +muutamia niistä todisteluista, jotka viittaavat tähän suuntaan; +lisätkäämme niihin nyt joitakin _Tutkielmien_ kolmannesta kirjasta. + +Joku suuri puhuja, joka oli lähdössä Roomaan erästä oikeusjuttua +varten, oli tullut tapaamaan Epiktetosta. Filosoofi otti hänet hyvin +kylmästi vastaan, koska ei uskonut hänen tulleen tosi mielessä. +"Minulta et saa enempää", sanoi hän, "kuin mitä saisit joltakin +rajasuutarilta tai vihannesmyyjältä, sillä olet tullut vain, koska +sattui niin sopimaan, ja sinä tahdot vain arvostella esitystapaani etkä +todellisuudessa halua oppia _periaatteita_." "Hyvä", vastasi puhuja, +"mutta jos minä harrastaisin sentapaisia asioita, niin olisinhan vain +sinunlaisesi köyhä poloinen, vailla pöytäkalustoa tai ajoneuvoja tai +maatilaa." "Minä en kaipaa moisia tavaroita", vastasi Epiktetos; "ja +sitäpaitsi olet sinä loppujen lopuksi sittenkin minua köyhempi." +"Mitenkä niin?" "Sinulla ei ole vakavuutta, ei sopusointua luonnon +kanssa, et ole vapaa huolista. Oli mulla suojelija tai ei, mitä se +minua liikuttaa? _Sinua_ kyllä. Minä olen sinua rikkaampi. _Minä_ en +huoli siitä, mitä keisari ajattelee minusta. _Minä_ en ketään +mairittele. Siinä minun omaisuuteni sinun hopeisten ja kultaisten +pöytäkalustojesi asemesta. Sinulla on _hopeiset_ astiat, mutta +_saviset_ mielipiteet, periaatteet ja toivomukset. Minun sieluni on +minulle kuningaskunta, ja se antaa minulle yltäkyllin ja mieluista +toimintaa sinun levottoman tyhjäntoimituksesi sijasta. Kaikki sinun +tavarasi näyttää sinun silmissäsi vähältä, minun näyttää suurelta +omissa silmissäni. Sinun halusi on tyydyttämätön, minun on tyydytetty." +Vertaus, johon hän päättää keskustelun, on todella merkillinen. Kerta +oli minulla tilaisuus kuulla, kun Sir William Hooker selitti kuningatar +Adelaide-vainajalle Kew-museon esineitä. Niitten joukossa oli +kokos-pähkinä, jonka kyljessä oli reikä, ja Sir William selitti +kuningattarelle, että kun alkuasukkaat eräässä osassa Intiaa haluavat +pyydystää apinoita, he tekevät reikiä kokospähkinään ja täyttävät ne +sokerilla. Apinat pistävät kätensä reiästä sisään ja kaappaavat sen +täyteen sokeria; mutta kun he nyt aikovat vetää näin kasvaneen nyrkin +takaisin ulos, onkin aukko liian pieni; apinat taas eivät älyä päästää +saalistaan, ja niin ne saadaan kiinni. Aivan samanlaista kuvaa, kuin +tämän pienen anekdootin, käyttää Epiktetos jatkossa: "Kun pikkupojat +pistävät kätensä ahdaskaulaiseen kiviruukkuun, joka on täynnä +viikunoita ja manteleita, eivät he saakaan vedetyksi täysiä käsiään +jälleen ulos ja rupeavat silloin itkemään. Päästä joitakuita viikunoita +ja manteleita putoamaan, ja saat kätesi irti. Niin _sinäkin_, luovu +haluistasi. Älä tavoita niin paljoa, ja sinä saat mitä haluat." +"Onnellinen hän, joka ei toivo mitään, sillä hän ei pety." + +Toisekseen Epiktetos alituiseen kehoittaa pyrkimään korkealle; meidän +ei pidä olla tavallisia lankoja elämän kankaassa, vaan paarre +senaattorin toogassa, leveä purppurareunus, joka antaa loistoa ja +kauneutta koko vaatteukselle. Mutta miten tietää, että meillä on voimia +ja kykyjä tähän korkeaan tehtävään? Kuinka härkä leijonan lähetessä +tietää, että sen asia on asettua puolustamaan koko laumaa? Jos meillä +on suuret kyvyt, me kyllä pian olemme niistä tietoiset, ja jos meillä +ei niitä ole, tulee meidän niitä vähitellen hankkia. Ei mitään suurta +ole tehty tuota pikaa -- viiniköynnöksen täytyy kukkia ja kantaa +hedelmä ja hedelmän kypsyä, ennenkuin saamme rypäleen purppuraiset, +tertut -- "ensin oras, sitten tähkä, ja sen perästä kypsynyt vilja +tähkässä". + +Mutta mistä meidän on johtaminen tämä velvollisuuden ja mahdollisen +suuruuden ylevä tajunta? No, jos keisari olisi ottanut sinut pojakseen, +etkö ylväin katsein ilmaisisi olevasi tietoinen ylennyksestäsi? Miksi +et ole ylpeä siitä, että olet Jumalan poika? Onhan sinulla tosin +ruumis, jonka takia monet ihmiset vaipuvat aivan läheiseen +sukulaisuuteen raatelevain sutten, villien leijonain ja viekasten +kettujen kanssa turmellen sen mikä on järkevätä itsessään, ja niin +heistä tulee syöläitä nautoja taikka vahingollisia tuhoeläimiä. Mutta +toiselta puolen, "jos", sanoo Epiktetos, "ihmisessä on todella +muodostunut vakaumus siitä, että me olemme kaikki jollakin muotoa +syntyneet Jumalasta ja että Jumala on kaikkien jumalain ja ihmisten +isä, niin arvelen, että me emme koskaan ajattele alhaisesti tai +matalasti itsestämme". Tuskinpa on suuri Milton jalommalla tavalla +ilmaissut tätä totuutta sanoessaan, että "se joka pitää itseään +kunniassa ja velvollisuuden mukaisessa arvossa, hän sekä sen takia että +on Jumalan kuva että myös lunastuksensa hinnan vuoksi, jonka hän uskoo +olevan selvästi merkittynä otsalleen, katsoo pystyvänsä jaloimpiinkin +ja hurskaimpiin tekoihin ja olevansa liian arvokas moisessa +alhaisuudessa ja saastaisuudessa, kuin synti on, häpäisemään ja +tahraamaan itseänsä, koska hän on niin kalliisti lunastettu ja +korotettu uuteen ystävyyteen ja lapsensuhteeseen Jumalan kanssa". + +"Ja mitenkä me voimme tietää, että olemme edistyneet? Me saatamme +tietää sen, jos oma tahtomme on altis elämään sopusoinnussa luonnon +kanssa; jos tulemme jaloiksi, vapaiksi, uskollisiksi, nöyriksi; jos +emme mitään halaja, emme liioin mitään kaihda, joka on oman voimamme +ulkopuolella, ja näin vapaudumme kaikista maallisista harrastuksista; +jos elämämme on muuttumattomain ja jalojen lakien varman johdon +alainen. + +"Mutta emmekö kohtaa vastuksia elämässä? Kyllä, epäilemättä; vaan eikö +mitään sellaista ole Olympiassa? Eikö sinua siellä kuumuus polta, eikö +siellä tilasta taistella, eikö sinua sateenkuurokin kastele, milloin +sataa? Eikö siellä ole ihan liiankin runsaasti huutoa ja kirkunaa ja +muuta meteliä? Ja sittenkin oletan, että siedät kaikkea tätä, jos +korvaukseksi rinnan asetat näytelmän suurenmoisuuden? Ja entäs vielä: +etkö ole saanut voimia kantaaksesi mitä hyvänsä sattuneekin? Etkö ole +saanut ylevämielisyyttä, rohkeutta, lujuutta? Ja jos kerta minä olen +ylevämielinen, välittäisinkö minä niin ollen mistään, mikä sattua +voipi? Mikä saattaisi häiritä tai säikähdyttää minua tahi näyttää +tuskalliselta? Eikö minun pidä käyttää kykyäni niitä tarkoitusperiä +varten, joihin se on minulle lahjoitettu, vai pitääkö minun surra ja +valittaa kaikissa elämän kohtaloissa? Päinvastoin, nämä vastukset ja +vaikeudet ovat kiivaita vihamiehiä, jotka on yllytetty meitä vastaan, +ja me saatamme ne voittaa, jos tahdomme, elämän olympialaisessa +kisassa. + +"Mutta jos elämä taakkoinensa käy aivan sietämättömäksi, emmekö saa +mennä takaisin Jumalan tykö, josta olemme tulleet? Eikö meidän tule +näyttää varkaille ja rosvoille ja tyranneille, jotka vaativat +vallitaksensa meitä ruumiimme ja tavaramme kautta, että heillä _ei +mitään valtaa_ ole? Sanalla sanoen, eikö meidän pidä tehdä itsemurha?" +Tiedämme, mitä Shakespeare sanoo tästä asiasta: + + "Ken kärsis ajan ilkkua ja vitsaa, + Hylätyn lemmen tuskaa, korskan pilkkaa, + Vääryyttä sortajan, lain väännellystä, + Virastoit' ylpeitä ja potkuja, + Joit' ansiokkaat epatoilta saavat, + Jos puukon tutkaimella suoran tehdä + Vois elämästään? Ken nuo haitat kärsis + Ja hikois, voihkis elon kuorman alla, + _Jos pelko, mitä tulee kuolon maassa, -- + Tuoss' salatussa, jost' ei matkamiesi + Palaja ykskään, -- niin ei huumais mieltä, + Ett' ennen kärsimme nää tietyt vaivat, + Kuin uusiin riennämme, joit' emme tunne_?" + + (Hamlet, III, 1, -- P. Cajanderin suom.) + +Mutta Epiktetoksella ei ollut mitään ainehistoa sellaista +vastausta varten. En muista ainoatakaan kohtaa, jossa hän viittaa +kuolemattomuuteen tahi tulevaan elämään ja sen vuoksi on luultavaa, +että hän joko ei ensinkään uskonut siihen tahi sivuutti sen sellaisena +seikkana, joka ei ole meidän omassa vallassamme. Kuitenkaan ei hänen +vastauksensa sisällä tuota itsemurhan ylistelyä, joka tavataan +kauttaaltaan Senecan näytelmistä ja joka oli stoalaisuuden yleisimpiä +lempiväitteitä. "Ystäväni", sanoo hän, "odottakaa Jumalan hetkeä, +hetkeä, jolloin hän antaa teille merkin ja vapauttaa teidät tästä +palveluksesta; sitten te saatatte vapauttaa itsenne mennäksenne hänen +luoksensa. Mutta nykyisellänsä hillitkää itsenne, pitäkää paikkanne, +jonka hän nyt on teille määrännyt. Sillä lopultakin on oleskelunne aika +täällä lyhyt ja helppo niille, joitten mielipide on tätä laatua; sillä +mitä tyrannia tai varasta tai tuomioistuinta saattavatkaan pelätä ne, +jotka niin tyystin väheksyvät ruumista ja mitä siihen kuuluu? Jääkää +siis älkääkä lähtekö ilman pätevää syytä." + +Näyttää siltä että Epiktetos sallii itsemurhan sitä kumminkaan +kehumatta, sillä eräässä kohdassa (II, 1) hän sanoo: "Mitä on tuska? +Pelkkä ruma naamio; vaihda se, niin näet, että asia on siten. Pahasti +pidellään täällä meidän ruumis-riepuamme, mutta sitten taas +hellävaroen. Ellei sinun sovi asioitasi kantaa, niin ovi on avoin; jos +sopii, niin kestä. Oikein on, että ovi kaikissa olosuhteissa on avoin, +sillä siten ihmiset pääsevät kaikesta vaivasta." + +Tämä _kärsimisen_ voima on pääsävel stoalaisten elämänopissa, ja +alituiseen teroitetaan mieleen sen saavuttamisen tapaa, nimittäin että +kaikkia ulkonaisia sattumuksia on ylenkatsottava. Olen jo kertonut +jutelman Agrippinuksesta, jossa Epiktetos ihaillen näyttää, ettei +suurinkaan onnettomuus saattanut pusertaa totisesta stoalaisesta +suuttumuksen tai murheen sanaakaan. + +Kaikki välttämättömyys tulee siis stoalaisen näkökannan mukaan +Jumalalta, ja meidän velvollisuutemme on olla nurkumatta sitä vastaan. +Mutta kun tämä on johtava periaate mitä meihin itseemme tulee, kuinka +meidän tulee kohdella toisia? Tässäkin velvollisuutemme kasvavat +suorastaan suhteestamme Jumalaan. Tämähän suhde se juuri herättää +meissä kunnioitusta itseämme kohtaan, senpä myöskin pitäisi velvoittaa +meitä kunnioittamaan muitakin. "Orja, etkö mieli sietää omaa veljeäsi, +jonka isä on sama Jumala kuin sinunkin? Mutta hän on kunnoton, ehkä -- +varas ja murhamies. Olkoon niin, sittenpä hän tarvitsee sitäkin enemmän +sääliä. Ethän tahdo juurittaa pois sokeita ja kuuroja heidän +onnettomuutensa takia, vaan säälit heitä; kuinka paljon säälittävämpiä +ovatkaan kunnottomat ihmiset? Älä kiroa heitä. Oletko itse niin perin +viisas?" + +Epiktetoksen määräykset eivät liioin kaikki ole abstraktisia +periaatteita; useasti hän pysähtyy antamaan täsmällisiä käyttäytymisen +ohjeita. Voiko esim. tavata viisaampaa kuin mitä hän puhuu tavoista +(II, 18) ja siitä, kuinka parhaiten voi saavuttaa hyviä tottumuksia ja +kukistaa huonoja? Hän huomauttaa, että me olemme tottumusten orjia; +että jokainen yksityinen teko on tosiasia jokapäiväisessä elämässämme +niinkuin hiekkajyvänen aavikon hietameressä, että joka kerta, kun +olemme vihassa tai paha meissä paisuu, me lisäämme puita tuleen, +kylvämme taudin myrkyllisiä siemeniä. Kuume voi tulla parannetuksi, +mutta terveys siitä sittenkin heikontuu; ja samaten on myös sielun +tautien laita. Nekin jättävät merkit jälkeensä. + +Otetaan esimerkiksi viha. "Sinähän et tahdo olla intohimoinen? Älä siis +vaali sitä tapaa itsessäsi äläkä anna sille mitään yllykettä. Pysy +alussa levollisena ja sitten luettele ne päivät, jolloin et ole ollut +vihassa. Minun oli tapa suututella joka päivä, sitten vain joka toinen, +sitten joka kolmas, sitten joka neljäs. Mutta jos kuluneeksi tulisi +kolmekymmentä päivää ilman lankeemusta, niin uhraa Jumalalle +kiitosuhri. Sillä tavat ensin irtaantuvat, vasta sitten kerrassaan +saadaan juuritetuiksi pois. 'Minä en sortunut vihastukseen tänään, en +liioin seuraavanakaan päivänä, enkä siten edelleen kahteen tai kolmeen +kuukauteen, vaan hillitsin itseäni kaikissa kiusauksissa.' Ole varma, +että jos _näin_ voit sanoa, olet oikealla tolalla." + +Mutta _mitenkä_ kaikki tämä on tehtävä? Siinä se suuri kysymys, ja +Epiktetos on aivan valmis antamaan parhaan vastauksen minkä taitaa. +Olemme jo maininneet erään kohdan, jossa hän (toisin kuin pakanallisten +moralistien enemmistö) osoittaa, että hän oli täydellisesti käsittänyt, +kuinka siveellisyyden kannalta tärkeätä on vallita huonoja +_ajatuksiaankin_. Samaa oppia edelleen valaisee muuan toinen tarina +Agrippinuksesta. Neron oli ruma tapa velvoittaa roomalaisia ylimyksiä +esiintymään näyttämöllä tai gladiaattorileikeissä siinä mielessä, että +hän siten voisi näyttää heidänkin muka hyväksyneen hänen halveksittavat +temppuilunsa. Erään kerran Florus, joka oli kahden vaiheilla, totellako +käskyä vai ei, kysyi asiassa neuvoa Agrippinukselta. "Mene kaikin +mokomin", vastasi Agrippinus. "Mutta miksi _sinä_ et sitten mene?" +kysyi Florus. "Koska", vastasi Agrippinus, "minä en tuumiskele sitä." +Tähän vastaukseen sisältyi ajatus, että empiminen oli alistumista, +tuumiskelu samaa kuin tuho; meidän täytyy aina toimia _periaatteiden_ +nojalla, emme saa koskaan pysähtyä tekemään laskelmia _seurauksista_. +"Mutta jos minä en mene", huomautti Florus, "niin menetän pääni." "No +menepä siis; mutta _minä_ en mene." "Miksi sinä et mene?" "Siksi että +minä en tahdo olla palanen elämän tavanomaista kangasta; minä tahdon +olla siihen ommeltu purppura." + +Ja jos vaadimme kuullaksemme pätevää _motiivia_ näin ylevää pyrintöä +varten, niin Epiktetos sen kyllä antaa. "Yritä voittaa oman sisäisen +äänesi hyväksyminen", sanoo hän, "tahdo näyttää kauniilta Jumalalle. +Pyydä olla puhdas oman puhtaan itsesi kanssa ja Jumalan kanssa. Ja +milloin joku paha mieliteko valtaa sinut, 'mene silloin, sanoo Platon, +sovitusjuhlille, mene rukoilijana jumalten temppeleihin, niitten luo, +jotka kääntävät pois pahan'. Mutta saattaahan riittää sekin, jos nouset +ylös ja lähdet jalojen ja hyvien ihmisten pariin, elämään heidän +esikuvansa mukaan, oli sinulla tällaisia ystäviä elävien tai +kuolleitten joukossa. Mene Sokrateen luo ja tarkkaa sitä ehdotonta +herruutta, jolla hän vallitsee kiusaukset ja intohimot; muista, kuinka +kunniakas oli hänen tietoinen voittonsa itsestään. Mikä olympialainen +triumfi! Kuinka se asettaakaan hänet lähelle itseänsä Herkulesta! Sen +vuoksi on, kautt' taivaan, oikeus ja kohtuus tervehtiä häntä: 'terve, +ihmeteltävä voiton sankari, joka olet voittanut, voittanut muita kuin +kurjia nyrkkeilijöitä ja voimailijoita, tahi miekkailijoita ja heidän +kaltaisiaan'. Ja jos näin totut kurittamaan itseäsi, saat nähdä, +minkälaiset sinulle kehittyy hartiat, mitkä hermot, mitkä lihakset, +pelkän jaarittelun ja muun tyhjän asemesta. Se mies on oikea +voimailija, joka harjoittaa itseänsä taisteluun sentapaisten +vastustajain kanssa. Ankara on ottelu, jumalallinen itse työ; +kuninkuus, vapaus, lepo, rauha siinä on kysymyksessä. Ajattele Jumalaa; +kutsu häntä, auttajaasi ja esitaistelijaasi, turvaksesi, niinkuin +merimiehet myrskyn käsissä kutsuvat isoja kaksoisia. Ja todella, mikä +myrsky onkaan tuimempi sitä, jonka nostattavat mahtavat harhakuvat +heittäen järjen tolaltaan. Mitä muuta kuin harhakuva on myrsky +itsekään? Sillä poistahan tuo kuoleman pelko, ja nostata sitten niin +paljon jyrinää ja salamoita kuin tahdot, ja saat tuntea; kuinka suuri +rauha ja levollisuus vallitseekaan siinä ihmisessä, jonka sielun +hallitsevana voimana on järki? Mutta jos sinä joskus joutuisit +alakynteen ja sanoisit, että sinä ensi kerralla aiot voittaa, ja sitten +samoin kerta toisensa perästä, niin tiedä, että sellainen tila on huono +ja heikko, niin että sinä lopuksi et edes tiedä tekeväsi väärin, vaan +alatpa keksiä puolustelujakin synnillesi; ja siten tulet vahvistaneeksi +todeksi Hesioduksen sanan: 'Tuho vaanii miestä, joka tehtävänsä +tuonnemmaksi lykkää'." Niin on laita. Näin varhain oli pakanallinen +siveysoppinut tullut tajuamaan sen syvällisen tosiseikan, että "vain +tämä kerta" päätyy myönnytykseen "eihän siinä ole mitään pahaa". +Hyvinpä laulaa Coventry Patmore: + + Miten helppo on pysyä synnistä irti; + Miten työlästä voittaa vapaus taas; + Sillä peloittava totuus on, että ihminen + _Unohtaa_ taivaan, kotinsa entisen. + +Toisessa paikassa Epiktetos varoittaa meitä kumminkin liian väleen +menettämästä rohkeuttamme pyrkiessämme hyvää kohti; ja ennen kaikkea +varoittaa koskaan lankeamasta _epätoivoon_. + +"Kun painimestarin koulussa nuorukainen kaatuu, käsketään hänen nousta +jälleen ylös ja käydä otteluun päivä toisensa jälkeen, kunnes hänellä +on riittävät voimat; samoin täytyy meidänkin tehdä eikä olla niiden +vaivaisten painijain kaltaisia, jotka yhden epäonnistumisen jälkeen +antavat pyyhkäistä itsensä pois kuin pyörteen nieleminä. Sinun pitää +vain _tahtoa_", sanoo hän, "ja se on tehty; mutta jos hellität, niin +joudut perikatoon; sillä häviö ja voitto tulevat kumpikin sisältäpäin. +-- Ja mitä sinä tällä kaikella voitat? Sinä saavutat vaatimattomuutta +röyhkeyden sijasta, puhtautta likaisuuden, kohtuutta päihtymyksen +asemesta. Jos luulet olevan vielä parempia päämääriä kuin nämä, niin +jatka kaikin mokomin syntiäsi, sillä ei mikään hyvä pysty sinua +pelastamaan." + +Mutta erikoisen ankarasti Epiktetos varoittaa meitä ajatuksesta, että +näiden periaatteiden julistaminen ja niistä _puhuminen_ on yksi asia -- +mutta aivan toista niiden mukaan _toimiminen_. Hän piiraisee +humoristisen kuvan epäjohdonmukaisesta nimifilosoofista, joka +kaunopuheisesti selvitteli, että mikään ei ole hyvää, paitsi mikäli se +kuuluu hyveeseen, ja pahaa taas vain se, mikä on pahetta, sekä että +kaikki muu on yhdentekevää. Läksipä hän sitten merelle. Nousee myrsky, +mastot natisevat ja filosoofi huutamaan. Lähellä seisoo nenäkäs +henkilö, joka ällistyneenä kysäisee: "_Pahettako_ se haaksirikko onkin? +Jollei, niin eihän se voi olla mitään pahaa." Kysymys siinä määrässä +suututti filosoofia, että hän oli vähällä iskeä nuijalla haastajaa +päähän. Mutta Epiktetos armotta ilmaisee hänelle, että mies ei +konsanaan ollut filosoofi muuten kuin nimeksi; että kun hän istui +koulussansa pöyhistyneenä kunnianosoituksista ja liehakoimisesta, +peittyi hänen synnynnäinen pelkuruutensa ja omahyväisyytensä vain +lainattuihin höyheniin ja että hän oli vääryydellä anastanut itselleen +stoalaisen nimen. + +"Miksi", kysyy hän toisessa kohdassa, "miksi kutsut itseäsi +stoalaiseksi? Miksi petät joukkoja? Miksi näyttelet juutalaista, vaikka +olet kreikkalainen? Etkö tiedä, millä perusteilla ihmistä sanotaan +juutalaiseksi tai syyrialaiseksi tai egyptiläiseksi? Kun näemme jonkun +joutavan tuuliviirin, on meidän tapana sanoa: 'Tuo ei ole mikään +juutalainen, hän vain sellaista näyttelee'; mutta kun mies kokonaan +rupeaa proselyytiksi ja täydelleen omaksuu juutalaisten opit, silloin +hän sekä _on_ todellisuudessa juutalainen että siksi _kutsutaan_. Näin +on myös meidän filosoofien; jos väärällä värillä itsemme sivelemme, +_olemme juutalaisia nimeltä, mutta todellisuudessa jotakin muuta_... Me +kutsumme itseämme filosoofeiksi, kun emme osaa esittää muiden ihmisten +osaa, aivan kuin mies koettaisi nostaa Ajaxin kiveä, vaikka ei jaksa +kohottaa kymmentä naulaa." Kohta on mielenkiintoinen ei ainoastaan +sinänsä, vaan senkin takia, että se omituisella tavalla sekä kielen +että ajatuksen puolesta muistuttaa Paavalia: "Ei se ole Juutalainen, +joka vain ulkonaisesti on Juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka +ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on Juutalainen, joka +sisällisesti on Juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen +ympärileikkaus Herrassa eikä kirjaimen mukaan; ja sellainen saa +kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta." (Room. II, 28-29.) + +Paras tie tulla tosi-filosoofiksi ei suinkaan ole pelkästään se, +että lukee kirjoja ja perehtyy opinkappaleisiin, vaan että +järkähtämättömästi ahkeroi toimiaksensa ja pysyäksensä omissa +alkuperäisissä periaatteissaan; tähän voi vielä lisätä +johdonmukaisuuden ja itsetarkkaamisen. "Nämä periaatteet", sanoo +Epiktetos, "luovat ystävyyttä kodissa, yksimielisyyttä kaupungissa, +rauhaa kansojen kesken; ne tekevät ihmisen kelvolliseksi Jumalalle ja +miehuulliseksi kaikissa olosuhteissa, ikäänkuin hän olisikin +tekemisissä hänelle vierasten ja arvottomain kappalten kanssa. Nyt me +kyllä pystymme kirjoittamaan näistä asioista ja puhumaan niistä ja +luettua niitä kiittelemäänkin, mutta emme likimainkaan niitä noudata. +Siitäpä johtuu, että myöskin meihin soveltuu lakedaimonilaisiin +kohdistettu moite, joiden sanottiin olevan 'leijonia kotona, mutta +kettuja Efesossa'; koulussa me olemme leijonia, mutta ulkopuolella +kettuja." + +Nämä kohdat sisältävät, luulen ma, omaperäisimmät, tärkeimmät ja +kuvaavimmat mielipiteet, mitkä tavataan _Tutkielmissa_. Eheimmin ne +ovat selvitetyt pitkässä ja tärkeässä luvussa kyynillisestä +filosofiasta. Oikea kyynikko -- ei sellainen, joka siksi pyrki raaoilla +tavoilla ja pöyhistellen hupsussa yltiöpäisyydessä, vaan elämänsä ja +periaatteittensa kautta -- oli ilmeisesti Epiktetoksen silmissä +parhaita ihmisiä maan päällä. Ihanteensa hän haahmoittelee eräälle +oppilaalleen, joka oli tiedustanut häneltä tätä asiaa. + +Aluksi hän lausuu, että oikea kyynikko on niin jalohenkinen olento, +että se, joka sen alan itsellensä valitsee, mutta ei omaa tarpeellisia +ominaisuuksia, sytyttää vastaansa taivaan vihat. Hän on kuin +törkeäsuinen Tersites,[77] joka itselleen vaatii Agamemnonin ylhäistä +asemaa. "Jos luulet", puhuu hän tälle nuorelle oppilaalle, "voivasi +tulla kyynikoksi pelkästään pukeutumalla vanhaan vaippaan ja nukkumalla +kovalla vuoteella ja kantamalla kerjurin pussia ja keppiä, anelemalla +armopalasia ja herjaamalla jokaista, jonka näet hempeästi vaatetettuna +tai purppuraan puettuna, niin et tiedä, mistä on kysymys -- mene +silloin tiehesi; mutta jos tiedät, mitä oikea kyynikko tosiasiassa on, +ja luulet kykeneväsi siksi, niin punnitse, mihin suureen tehtävään olet +antautumassa. + +"Mitä ensinnäkin itseesi tulee: Sinun täytyy ehdottomasti heittäytyä +Jumalan tahdon varaan. Sinun täytyy voittaa kaikki intohimot, kuolettaa +kaikki pyyteet. Sinun elämäsi täytyy olla kuin avattu kirja Jumalan ja +ihmisten edessä. Toiset kätkevät työnsä taloilla ja ovilla ja +pimeydellä ja vartijoilla; sinun talosi, ovesi, pimeytesi olkoon pyhän +hävyn tunto. Sinä et saa salata mitään; sinulla ei saa olla mitään +kätkettävänä. Sinun täytyy olla tunnettu Jumalan lähettinä ja +sanansaattajana ihmisten keskuudessa. Sinun täytyy opettaa +ihmisille, että onni ei ole siellä, mistä he sitä sokeudessaan ja +viheliäisyydessään etsivät. Ei se ole voimassa, sillä Myro ja Ofellius +eivät olleet onnellisia; ei rikkaudessa, sillä Kroisos ei ollut +onnellinen; ei vallassa, sillä konsulit eivät ole onnellisia; eikä +kaikessa tässä yhteensä, sillä Nero ja Sardanapalus ja Agamemnon +huokasivat ja itkivät ja raastivat hiuksiaan ja olivat olosuhteitten +orjia ja ulkokuori heitä petti. Onni on sinussa itsessäsi; todellisessa +vapaudessa, tyytyväisyydessä ja rauhassa, siinä, että voitat tai +kukistat jokaisen epäjalon pelon, täydellisesti hallitset itseäsi; ja +onnea on silloin 'elämän tasainen juoksu' keskellä köyhyyttä, +maanpakoa, sairautta, vieläpä itsensä kuoleman varjon laaksossakin. +Voitko käydä tähän olympialaiseen kiistaan? Ovatko jäntereesi ja +lihaksesi kyllin lujat? Voitko katsoa silmiin sitä tosiseikkaa, että +ne, jotka joutuvat tappiolle, myöskin saavat kärsiä pilkkaa ja +kuritusta? + +"Ainoastaan Jumalan avulla sinä voit näin pitkälle päästä. Ainoastaan +hänen avullansa voit antaa ruoskia itseäsi kuin aasi ja kuitenkin +rakastaa niitä, jotka sinua ruoskivat, säilyttäen horjumattoman +mielentyyneyden olosuhteissa, jotka toisissa ihmisissä herättäisivät +levottomuutta ja surua ja pettymystä ja epätoivoa. + +"Kyynikon täytyy oppia olemaan ilman ystäviä, sillä missä hän +saattaisikaan tavata arvoisensa ystävän tahi kuninkaan, joka ansaitsisi +kantaa hänen moraalista valtikkaansa. Todella ylevän ihmisen ystävän +tulee olla yhtä jalo kuin hän itse, ja sellaista ystävää ei oikea +kyynikko voi toivoa löytävänsä. Ei hänen liioin pidä naida; avioliitto +on oikea ja kunniallinen teko toisille ihmisille, mutta sen aiheuttamat +kiusat, kulut, häiriöt tekisivät mahdottomaksi elämän, joka on +pyhitetty taivaan palvelukseen. + +"Eikä hänen myöskään tule puuttua yhteiskunnan asioihin; hänen +yhteiskuntansa ei ole Ateena eikä Korintto, vaan ihmiskunta. + +"Hänen tulee olla voimakas, kestävä ja terve ja vähävaraisuudestaan +huolimatta aina puhdas ja miellyttävä. Tahti ja ymmärrys ja +nopsaälyinen kärkevyys puheissa ovat hänelle välttämättömät. Hänen +omantuntonsa tulee olla kirkas kuin aurinko. Puhdas olkoon hänen +unensa, puhtaampana vieläkin hän nouskoon. Vääryyttä ja solvausta +kohtaan hänen tulee olla yhtä tunteeton kuin kivi, ja hänen täytyy +jalkoihinsa tallata kaikki pelot ja toivomukset. Sellainen tulee +kyynikon olla. Ennenkuin siksi aiot ruveta, punnitse tarkoin ja katso, +kykenetkö Jumalan avulla viemään tehtäväsi onnelliseen loppuun." + +Olen lyhykäisesti esitellyt tämän ylevämielisen luvun opetuksia, mutta +täydelleen voidakseen nauttia sen moraalista ja kaunopuheisuudesta, +täytyisi lukijan tutustua siihen kokonaisuudessaan ja panna merkille +sen voimakkaan kiivas henki, sen ylevä into, sen elävät kysymykset, +"joissa", kuten Martha sanoo, "ikäänkuin tuntuu hyveen ja vanhurskauden +vimma ja joissa suuri sydän yltäkylläisyydessään ryöppynä purkaa esille +pyhiä ajatuksia". + +Epiktetos ei ollut kristitty. Hän on vain kerran teoksissaan viitannut +kristittyihin ja tehnyt sen käyttäen heistä tuota herjaavaa nimitystä +"galilealaiset", joille ominaista oli eräänlainen tunteettomuus +tuskissa ja välinpitämättömyys maailmallisia harrastuksia kohtaan, +minkä Epiktetos väärin ja halventaen katsoo olevan "pelkästään +tottumusta". Kovaksi onneksi ei näiden pakanallisten filosoofien ollut +sallittu päästä oikein käsittämään, mitä kristinusko todellisuudessa +oli. Tietämättömyydessään he luulivat sen yrittävän omaksua filosofian +tulokset, läpikäymättä sitä varten tarpeellista filosoofista +kouluutusta. He suhtautuivat siihen epäluuloisesti ja kohtelivat +sitä väärin. Ja kuitenkin he olisivat kristinuskossa, ja yksin +kristinuskossa, löytäneet ihanteen, joka olisi voittanut heidän +korkeimmatkin käsityksensä. Eikä se ollut pelkkä saavuttamaton +_ihanne_; se oli ihanne, jonka korkein oli pyhittänyt ja siten tehnyt +mahdolliseksi saavuttaa ja jonka avulla ihmisten kävi mahdolliseksi +kantaa elämän vaikeudet lujuudella, levollisuudella, vieläpä +sisällisellä ilollakin; se jalosti heidän kykyjänsä jännittämättä niitä +liiaksi; sen avulla he saattoivat vähäksyä ajallisten koettelemusten +taakkaa, ei turhaan koettamalla kieltää niiden katkeruutta tai +itseltään salata niiden painoa, vaan siinä korkeassa tietoisuudessa, +että ne ovat lyhyt ja välttämätön johdatus "paljon runsaampaan ja +iankaikkiseen kunniaan". + + + + + + +MARCUS AURELIUS. + + + + +1 Luku. + +KEISARIN KASVATUS. + + +Pakanakeisareista jaloimman elämä syyllä saattaa seurata jaloimman +pakanaorjan elämäkertaa. Sitä puhtaampana ja kirkkaampana loistaa +heidän kunniansa turmeltuneen ja säälittävän yhteiskunnan keskeltä. +Epiktetos näytti, että fryygialainen orja kykenee elämään ylevimmän +ihanteen elämää; Aurelius osoitti, että roomalainen keisari saattoi +elää elämänsä syvimmässä nöyryydessä. Toinen -- muukalainen, heikko, +rujo, pimennon lapsia, kurjuudessa syntynyt, alennuksessa kasvanut, +halveksittavan vapautetun orjan ylenkatsottu omaisuus, eläen mitä +masentavimmissa, kehnoimmissa, surkuteltavimmissa olosuhteissa -- +osoitti, kuinka henkilö, joka näytti syntyneen hylkiöksi, saavuttaa +jalon onnen ja kuolemattoman muiston; toinen -- roomalainen, ylimys, +voimakas, ihanteellisen kaunis, ylhäissukuinen, melkeinpä syntynyt +purppuraa kantamaan, keisarien suosikki, aikansa suurin sotapäällikkö, +suurin ajattelija, suurin hallitsija -- näytti ikuisiksi ajoiksi, että +on mahdollista olla hyveellinen ja lempeä ja hurskas ja murheissakin +tyytyväinen, vaikka istuukin itsevaltiaan keisarin istuimella. +Omituista, että näistä kahdesta keisari on orjaa hellempikin, +yksinkertaisempi, ihailtavampi, nöyrempi ja liikuttavan alistuvainen. +Hänessä stoalaisuus kadottaa kaiken ylvään itseluottamuksen, kaiken +epäkäytännöllisen kohtuuttomuutensa, joka väistyy miehekkään +alakuloisuuden tieltä, mikä samalla sekä hämmentää että viehättää +mieltä. "Näyttää siltä", sanoo Martha, "että hänessä pakanamaailman +filosofia käy vähemmän pöyhkeäksi, yhä suuremmassa määrässä lähenee +kristinuskoa, josta se ei ollut tietävinään ja jota se halveksi, ja on +valmis heittäytymään 'tuntemattoman Jumalan' syliin. Aureliuksen +vakavissa _Itsetutkisteluissa_ me havaitsemme puhtaan rauhan, lempeyden +ja alistuvaisuuden Jumalan käskyihin, joka ennen häntä oli tuntematon +ja jonka vain kristillisyyden hyve on voittanut. Ellei hän vielä +olekaan päätynyt armeliaisuuteen siinä täydessä sanan merkityksessä, +minkä kristinusko on antanut sille, niin on hänellä jo ainakin jotakin +sen palsamista, eikä saata lukea hänen kirjaansa, ainokaista laatuaan +pakanallisen filosofian historiassa, ajattelematta vakavamielistä +Pascalia ja vienoa Fénélonia. Meidän täytyy pysähtyä tämän niin ylevän, +niin puhtaan sielun eteen katselemaan vanhan ajan hyvettä sen +lempeimmässä loistossa, näkemään, kuinka herkkään siveellisyyteen +profaaniset opit olivat kehittyneet -- kuinka ne ovat luopuneet +korskeudestaan ja kuinka vaikuttavan sulon ne ovat löytäneet uudesta +yksinkertaisuudestaan. Tehdäkseen asian vielä sattuvammaksi salli +kaitselmus, joka stoalaisten mielestä ei tee mitään sattumalta, että +näiden yksinkertaisten hyveitten esimerkki kohoaisi keskeltä kaikkea +inhimillistä suuruutta -- että ihmisrakkautta opettaisi verellä +tahrattujen keisarien jälkeläinen ja sydämen nöyryyttä keisari." + +Aurelius on aina voimakkaasti vetänyt puoleensa etevien miesten +huomiota. "Jos hetkeksi huomiostanne syrjäytätte kristinuskon +totuudet", sanoo kaunopuheinen ja syvämietteinen Montesquieu, "ja +haette halki koko luomakunnan, ette löydä suurenmoisempaa aihetta kuin +Antoninukset... Tunteehan salaista mielihyvää puhuessaan tästä +keisarista; ei voi lukea hänen elämäkertaansa tuntematta vienoa +mielenliikutusta. Sellaisen vaikutuksen tekee hän meihin, että +ajattelemme itsestämme parempaa, koska ajattelemme parempaa +ihmiskunnasta." "Ilahuttavampaa on", sanoo suuri historioitsija +Niebuhr, "puhua Marcus Aureliuksesta kuin mistään muusta historian +miehestä; sillä jos on mitään ylhäistä inhimillistä hyvettä, niin +hänessä on. Hän oli varmaankin aikansa jaloin luonne, enkä tiedä ketään +toista miestä, joka olisi ollut niin teeskentelemättömän hyvä, lempeä +ja nöyrä ja samalla niin tunnollinen ja niin ankara itseänsä kohtaan. +Hänestä on lukemattomia patsaita, sillä jokainen hänen aikansa +roomalainen tahtoi omistaa hänen kuvansa, ja jos missä ilmenee hyve, +niin Marcus Aureliuksen taivaallisissa piirteissä." + +Marcus Aurelius oli syntynyt huhtikuun 26 päivänä v. 121. Oikeastaan +olisi hänen nimityksensä Marcus Antoninus, mutta kun hänellä oli useita +eri nimiä eri aikoina elämässään ja koska siihen aikaan ei mikään ollut +yleisempää kuin nimen vaihto, niin tuskin maksaa vaivaa muuttaa nimeä, +jolla hän on yleisimmin tunnettu. Hänen isänsä, Annius Verus, joka +kuoli prætorina, oli kuuluisasta suvusta, joka väitti polveutuvansa +Numasta, Rooman toisesta kuninkaasta. Hänen äitinsä Domitia Calvilla +juonsi hänkin juurensa konsuleista ja kuninkaista. Kummankin luonne +näyttää olleen heidän korkean asemansa mukainen. Isästään hän on +saattanut tietää varsin vähän, sillä Annius kuoli Aureliuksen ollessa +vielä lapsi; mutta _Itsetutkisteluissaan_ hän kiitollisena muistelee +vanhempiaan. Hän sanoo, että hän oli isoisältään oppinut (tai hänen +olisi pitänyt oppia) hyviä tapoja ja mielensä hillitsemistä; isänsä +maineesta ja muistosta vaatimattomuutta ja miehuutta; äidiltään +hurskautta ja hyväntekeväisyyttä sekä _ei ainoastaan pahojen tekojen, +vaan vieläpä pahojen ajatustenkin karttamista_; ja lisäksi elämäntavan +yksinkertaisuutta, joka tykkänään erosi rikasten tottumuksista. + +Aureliuksen lapsuus ja nuoruus sattui keisari Hadrianuksen +hallitusaikaan. Ajat olivat paremmat kuin ne, joita olemme nähneet +Cæsarein hallitessa. Neron itsemurhan ja Galban ja Othon lyhyen +hallituskauden jälkeen Rooman valtakunta oli hetkisen hengittänyt +vapaammin karkean, mutta hyvänsävyisen Vespasianuksen ja filosoofisesti +hyveellisen Tituksen hallitessa. Mutta kun Domitianus seurasi veljeään +Titusta, alkoi hallitus, joka tuskin oli vähemmän kauhea ja saastainen +kuin Caiuksen tai Neron; mutta vähäistä ennen murhaansa tämä ruhtinas +oli nähnyt unen, että kultainen kaula kasvoi esiin hänen omastaan, ja +selitti unen sillä tapaa, että hänen jälkeensä tulisi parempi +ruhtinassuku. Uni kävi toteen. Mitä vikoja lieneekään ollut Nervalla, +Trajanuksella, Hadrianuksella, viisaita ja lempeämielisiä hallitsijoita +he olivat; Antoninus Pius ja Marcus Aurelius taas olivat jaloimpia ja +ylevimpiä hallitsijoita, mitä maailma koskaan on nähnyt. + +Vaikka Hadrianus oli kykenevä, uupumaton ja kaiken kaikkiaan hyvä +hallitsija, oli hänen luonteessaan arveluttavia vikoja. Kuitenkin +koituu hänelle suureksi kunniaksi, että hän Aureliuksessa, tämän +ollessa vasta kuusivuotias poikanen, älysi niitten erinomaisten avujen +idut, jotka myöhemmin tuottivat valtakunnalle suurta siunausta ja +olivat omansa ylentämään ihmiskunnan ajatustapaa. "Hadrianuksen huonot +ja synnilliset tottumukset kaikkosivat pois", sanoo Niebuhr, "kun hän +katseli tätä suloista, viatonta lasta. Laskien leikkiä pojan isän +nimestä _Verus_ hän kutsui tätä nimellä _Verissimus_, 'rehellisin' +'tosipuheisin'." Mielenkiintoista on havaita, että tämä luonteen piirre +oli niin varhain kehittynyt henkilössä, jonka ajatus oli, että kaikkien +ihmisten "pitäisi puhua sankarillisen rehellisesti niin kuin he +ajattelevat". Pitkän hallituksensa lopulla sairauden ja rasitusten +runtelemana lapseton Hadrianus oli lapsekseen ottanut Lucius Ceionius +Commoduksen, miehen, jolla paitsi mieskohtaista kauneutta ei ollut +paljonkaan suosittelevia ominaisuuksia. Kun tämä kuoli vuotta +myöhemmin, kokosi Hadrianus senaattorit sairasvuoteensa ympäri ja siinä +pojakseen otti sekä heille esitti tulevana keisarina Arrius +Antoninuksen, paremmin tunnettu liikanimellä Pius, jonka hän sai +edeltäjänsä muistoa kohtaan osoittamansa kiitollisuuden takia. +Jos Aurelius olisi ollut vanhempi -- hän oli silloin vain +seitsentoistavuotias -- olisi Hadrianus, kuten varmasti tiedetään, +valinnut _hänet_ eikä Antoninusta perillisekseen. Jälkimmäinen, joka +silloin oli viisikymmentäkaksi-vuotias, oli valittukin perijäksi sillä +nimenomaisella ehdolla, että hän vuorostaan adopteeraisi sekä Marcus +Aureliuksen että Ceionius-vainajan pojan. Sitenpä Aurelius, joka +lapsesta pitäen oli saanut suuria kunnianosoituksia, seitsentoista +vuotiaana tiesi olevansa maailmanvallan tunnustettu perijä. + +Onneksi me saatamme, parhaasta päästä hänen omien kirjoitustensa +nojalla, jotenkuten kaavailla niitä vaikutuksia ja sitä kasvatusta, +joka oli hänet muodostanut ennen tätä koroitusta. + +Hänet kasvatettiin isoisänsä kodissa, miehen, joka oli kolmasti ollut +konsulina. Hän onnittelee tästä itseään ja kiittää jumalia siitä, että +häntä ei lähetetty mihinkään julkiseen kouluun, missä häneen olisi +hyvinkin voinut tarttua sama hirvittävä turmelus, johon jo vuosia +sitten Rooman nuoriso oli vajonnut. Hän tunnustaa olevansa +kiitollisuuden velassa isoisälleen siitä, että tämä oli kustantanut +hänelle hyvää opetusta kotona vakuutettuna siitä, että sellaisissa +asioissa ei pidä säästää varoja. Hänen saamansa kasvatus ei ollut +mitään varovaisen hemmoittelevaa, kaavamaista tai ahdasmielistä. Hän +harrasti mielellään nyrkkeilyä, painia, kilpajuoksua; hän oli +erinomainen palloleikeissä ja rakasti erikoisesti karjun vaarallista, +mutta kiihoittavaa metsästystä. Nämä hänen terveelliset urheilunsa, +hänen vakavat opintonsa, hänen, siveellinen kasvatuksensa, hänen +julkiset virka-arvonsa ja -toimensa -- kaikki oli omansa muodostamaan +hänestä kaunista ja miehekästä luonnetta. Kuitenkin ansaitsee +nimenomaan kolme kohtaa hänen kasvatuksessansa erikoista huomiotamme -- +tarkoitan sitä _ahkeruutta_, sitä _kiitollisuutta_ ja sitä +itsekuritusta, joita hyveitä häneen istutettiin ja joita hän myös +tavoitti tulisen vakaumuksen koko palavalla innolla. + +1. Sanan parhaassa merkityksessä Aurelius oli _ahkera_. Useammin kuin +kerran hän _Itsetutkisteluissaan_ koskettelee ajan arvaamattoman suurta +arvoa ja palavaa pyrkimystänsä saada enemmän tilaisuutta henkisiin +harrastuksiin. Hän antautui tavallisella horjumattomalla sitkeydellään +kaikenlaisiin opiskeluihin; tosin hän ehdoin tahdoin syrjäytti +retoriikan, mutta ponnella uurasti perehtyäksensä filosofiaan, +aseharjoituksiin, hallitustoimiin ja tuohon melko vaikeaan roomalaiseen +oikeusoppiin. Opettajaansa Rusticusta hän nimenomaan kiittelee eräästä +avustansa, nim. huolellisen lukemisen taidosta, joka ei tyydy vain +pintapuoliseen kirjan ymmärtämiseen. Niin todella uupumaton hän oli +työskentelyssään ja elämäntavoiltaan niin ankaran kohtuullinen, että +hänen terveytensä joutui tästä kärsimään. + +2. Hänen lausuntonsa osoittavat, että hän muisteli kaikkia opettajiaan +-- mitättömintäkin -- suurella _kiitollisuudella_. Hänestä jokainen +heistä oli mies, jolta hän jotakin voi oppia ja jolta hän todella _oli_ +jotakin _oppinut_. Siitäpä johtui se kunnioittava arvonanto -- +arvonanto yhtä suuresti hänelle kuin heille kunniaksi -- jota hän +osoitti Frontolle, Rusticukselle, Julius Proculukselle ja muille, jotka +hän jalossa ja tunnollisessa kiitollisuudessaan korotti valtion +korkeimpiin arvoasemiin. Kiittääpä hän jumalia siitäkin, että "oli +kiiruhtanut antamaan niille, jotka olivat hänet kasvattaneet, +sen kunniasijan, jota he näyttivät toivovan, eikä mielinyt tyydyttää +heitä pelkästään _lupaamalla_ tekevänsä sen jonkun ajan kuluttua, +koskapa he vielä muka olivat nuoria". Hän oli paljon ylempänä näitä +miehiä, ei ainoastaan yhteiskunnallisesti, vaan siveellisessä ja +älyllisessä suhteessa; ja kuitenkin hän ylhäisestä asemastaan ja +arvostaan huolimatta mielellään seurusteli heidän kanssansa mitä +ystävällisimmällä tavalla ja kohteli heitä heidän kuolemaansa asti +nöyrästi ja kunnioittavasti, asetti heidän kuvansa kotijumalainsa +joukkoon ja koristi heidän hautojaan seppeleillä ja uhreilla. + +3. Vielä merkittävämmät ehkä olivat hänen _itsekurituksensa_ ja +itsekieltäymisensä. Minä toivon, että ne meidän päiviemme nuorukaiset, +joista on alentavaa matkustaa kolmannessa luokassa, jotka pukeutuvat +viimeisen muodin mukaan, pitävät ruusuja napinreiässä ja jäätelöön ja +mansikkoihin kuluttavat summia, joilla köyhä mies tulisi toimeen +kokonaisen vuoden, tahtoisivat ymmärtää, kuinka _äärettömästi jalompaa_ +oli tämän nuoren roomalaisen kieltäytyminen, hänen, joka, vaikka oli +syntynyt keskellä loistoa ja ylellisyyttä, oppi heti alun pitäen +kavahtamaan herkuttelun halpamaista nautintoa ja halveksimaan sitä +miehettömyyttä, joka pyytää vain säästää omaa itseänsä. Hyvin varhain +hän liittyi niiden tuttavuuteen, joitten mielestä ei ainoastaan ole +velvollisuus, vaan mielihyväkin "ylenkatsoa huvituksia ja elää +työteliästä elämää", ja oli oppinut "kestämään vaivoja, pyytämään vähän +ja tekemään työtä omin käsin". Kymmenen vanhana hän tutustui +Diognetukseen, joka ensimmäisenä perehdytti hänet stoalaiseen +filosofiaan, ja kahdennellatoista ollessaan hän pukeutui stoalaisten +pukuun. Tämä filosofia opetti häntä "tyytymään lautavuoteeseen ja +taljaan ja muuhun, mitä tämä kreikkalainen oppi sisältää". Sanotaanpa +että "taljan" hän oli vain äitinsä hartaista pyynnöistä suostunut +ottamaan ja että tämä nuori filosoofi itse mieluummin olisi nukkunut +pelkillä laudoilla tai maan päällä. Eikä hänen olemisessaan kuitenkaan +ilmennyt mitään omahyväisyyttä tai kopeutta. Ystävilleen hän aina oli +iloinen: ja hänen rauhallisia kasvonpiirteitänsä -- joissa arvokkuus ja +rikasaatteisuus muodostivat omituisen vastakohdan puhtaan ja siveän +nuoruuden kukoistukselle ja kauneudelle -- ei koskaan pahatuuli tai +jurous varjostanut. + +Marcus Aureliuksen holhoojat olivat hänen opettajikseen valinneet +kaikki ajan kykenevimmät tiedemiehet. Ei koskaan ole millään +ruhtinaalla ollut suurempaa määrää eteviä opettajia; ja kiitollisempaa, +nöyrempää, nuhteettomampaa, tosi kuninkaallisempaa ja mainehikkaampaa +oppilasta ei koskaan opettajilla ole ollut onni kutsua kasvatikseen. +Vuosikausia sen jälkeen kun hänen kasvatuksensa oli päättynyt, +sotaretkellään kvadeja vastaan, hän kirjoitti esityksen siitä, mistä +oli heille kiitollisuuden velassa. Tämä esitys muodostaa hänen +_Itsetutkistelujensa_ ensimmäisen kirjan ja sitä kauttaaltaan värittää +teeskentelemättömin yksinkertaisuus ja vaatimattomuus. + +Marcus Aureliuksen _Itsetutkistelut_ olivat itse asiassa hänen +yksityinen päiväkirjansa; ne ovat ylevähenkistä itsepuhelua hänen oman +sydämensä kanssa, totista omantunnon tutkistelua; ei ole lievintäkään +merkkiä siitä, että ne olisi aiottu kenenkään silmälle paitsi hänen +omalleen. Niissä hän toimi Augustinuksen periaatteen mukaisesti: "käy +omantuntosi tuomioistuimen eteen ja asetu oman itsesi tuomittavaksi". +Hänellä oli aina kerallansa + + Hiljainen tuomioistuin itsessään, + Itse tuomarina ja valamiehinä, + Itse myöskin syytettynä. + +Ja kirjoittaen keskellä sodan huolia ja häiriöitä, sodan, jota hän +inhosi, hän käänsi silmänsä pois siitä moninaisesta reutomisesta, joka +lakkaamatta repi ja raastoi hänen sieluansa, ja asettui rauhassa +mietiskelemään kaikkia niitä suuria ominaisuuksia, joita oli tullut +havainneeksi niissä, jotka olivat opettaneet ja ohjanneet häntä +lapsuudessa ja valvoneet hänen elämäänsä monet pitkät vuodet. + +Ja mitä hän oli oppinut -- oppinut sydämestä ihailemaan ja +(lisätkäämme) myös käytännössä toteuttamaan? Sen näyttää lyhyt +selonteko hänen ensimmäisestä kirjastaan. Mitä hän oli perinyt +lähimmiltä sukulaisiltaan, sen olemme jo nähneet; silmätkäämme, mitä +muuta kiitollisuudenvelkaa hän tunsi. + +"Kasvattajaltaan" -- varmaa ei ole, kenelle opettajistaan hän antaa +tämän nimityksen -- hän oli oppinut välttämään sukukiistelyjä, +työskentelemään sitkeästi ja sulkemaan korvansa panettelulta; +Diognetukselta halveksimaan tyhjiä taikaluuloja ja harjoittamaan +itsensäkieltämistä; Apolloniukselta horjumatonta kestävyyttä +pyrinnöissä, kärsivällisyyttä vastoinkäymisessä ja suosionosoitusten +vastaanottamista sillä tavalla, että ne eivät nöyryytä; Sextus +Khaironeialaiselta (kuuluisan Plutarkoksen pojanpojalta) +pitkämielisyyttä tietämätöntä kohtaan, teeskentelystä vapaata +vakavuutta ja hyväsydämisyyttä; Aleksanterilta hellävaraisuutta toisten +vikoja oikoessa; Severukselta "mielihalun tehdä hyvää ja kernaasti +antaa toisille ja säilyttää hyvä toivo ja uskoa olevani ystäväin +rakastama"; Maximukselta "lempeyttä ja arvokkuutta ja tehtävän +suorittamista valituksitta"; platonikko Aleksanterilta, "_ettei pidä +puheissa tai kirjeissä yhä vakuuttaa: ei ole aikaa_, sekä ettei pidä +alinomaa puolustella tavallisten velvollisuuksien laiminlyömistä +vetoamalla kiireellisiin tehtäviin". + +Pariin henkilöön nähden tämä kiitollisuudenvelka on vieläkin +kuvaavampaa ja merkittävämpää. Rusticukselta esim., oivalliselta ja +pystyvältä mieheltä, jonka neuvoja hän oli vuosikausia tavannut etsiä, +hän oli oppinut halveksimaan sofismia ja pöyhkeilyä, kirjoittamaan +yksinkertaisesti, olemaan aulis sovintoon, olemaan huolellinen ja +säntillinen, ja hänen kauttansa hän tutustui Epiktetoksen +_Tutkielmiin_, mikä tuttavuus, arvaamaton hyvätyö hänelle, antoi +värin hänen koko elämälleen. Ja ottoisältään, suurelta Antoninus +Piukselta, hän oli perintöosanaan saanut vielä huomattavampia etuja. +Hänessä hän näki esikuvallisen hallitsijan ja valtiomiehen, +päätöksissään järkähtämättömän, itsensähillitsevän, vaatimattoman, +velvollisuudentuntoisen ja tasamielisen; miehen, joka ylenkatsoi +liehittelyä ja vihasi halpamaisuutta; joka kunnioitti viisaita ja +ansiokkaat nosti arvoon; joka oli tunteeton joutaville pikku pyyteille, +mutta väsymätön vakavassa työskentelyssä; lyhyesti, "jolla oli +moitteeton, voittamaton sielu", joka, lailla Sokrateen, "kykeni +kieltäytymään sellaisesta, mistä moni on liian heikko jaksaakseen +kieltäytyä, ja taas nauttimaan paljosta, mistä monet eivät voi nauttia +menemättä liiallisuuksiin". Hurskaus, mielen puhtaus, lempeys, tyhjän +maineen ylenkatse, tunnonrauha, yksinkertaisuus, kärsivällisyys -- +kaikkia näitä hyveitä omasi keisari, kuten hän luettelee eräässä +toisessa kuvauksessa (VI, 30), jonka hän päättää sanoihin: "Jäljittele +kaikkea tätä, jotta sinulla olisi yhtä hyvä omatunto viime hetkesi +tullen kuin hänellä oli." + +Hän lopettaa nämä kiitollisuuden sanelemat muistelot lyhyeen esitykseen +siitä, mistä oli velassa jumalille. Ja mistä hän kiittelee jumalia? +Siitäkö että on rikas ja ylhäinen ja keisari? Ei suinkaan, ei +sellaisista alhaisista ja epäiltävistä siunauksista kuin ne, vaan siitä +johdatuksesta, jonka hän on saanut filosofian opiskelun kautta, ja +siitä armosta, joka on estänyt häntä lankeamasta syntiin. Ja tässäpä +hänen oikea vaatimattomuutensa todella ilmeneekin. Samaten kuin +hurskaan Jumalan miehen Bradfordin oli tapana sanoa nähdessään +pahantekijää vietävän mestauspaikalle: "Siinäpä kulkisi nyt ilman +Jumalan armoa John Bradford", samaten sanoo Aurelius, ylistettyään +jumalia kaikesta heidän hyvyydestänsä koko hänen perhettään ja +omaisiaan kohtaan: "Edelleen minä kiitän jumalia siitä, että en ole +eksynyt mihinkään loukkaukseen heitä vastaan, vaikka minussa oli +taipumuksia, jotka tilaisuuden tullen olisivat saattaneet johtaa minut +tekemään jotakin semmoista; mutta heidän suosiostaan ei sellaista +asianhaarain tilannetta koskaan tullut, joka vei minut kiusaukseen. +Vielä minä kiitän siitä, että he antoivat minulle opettajan ja isän, +joka kitki minusta pois kaiken ylpeyden ja opetti, että oli mahdollista +elää palatsissa ilman vartijoita tai kultakoristeisia pukuja tai +tulisoihtuja tai kuvapatsaita ja muuta senkaltaista, ja sen sijaan +opetti elämään jokseenkin niinkuin yksityinen mies olematta silti +ajatuksilta halpamainen taikka tehtävissä leväperäinen; että minä +paranin intohimoisen rakkauden hurmiosta, johon olin langennut; että +vaikka äitini kohtalo oli nuorena kuolla, hän sai viettää viimeiset +vuotensa minun kanssani; ettei koskaan ole voitu väittää, että kun +tahdoin lähimmäistäni auttaa, minä en sillä olisi tarkoittanut totta; +että minulla oli paljon hyviä opettajia lapsilleni: sillä kaikki nämä +asiat vaativat jumalain ja onnen apua." + +Marcus Aureliuksen _Itsetutkisteluihin_ kannattaa meidän aikamme +totisesti syventyä. Se itsensäkieltäminen joka niissä ilmenee, +kirpeästi kurittaa aikamme yhä lisääntyvää ylellisyyttä; niiden +ylevämielisyys muodostaa edullisen vastakohdan aikamme kyynillisyyden +yhä kasvavan katkeruuden rinnalla; niiden tyytyväinen alistuminen +Jumalan tahtoon nuhtelee meidän lakkaamatonta levottomuuttamme; ennen +kaikkea niiden muuttumaton korkea henki saattaa häpeään tuon pikku +syntien ja pienten heikkouksien runsauden, joka eräänlaisen rohtuman +tavalla leviää kautta nykyajan sovinnaisen elämän. Mutta tällä +alkuluvulla on myöskin arvoa nuorille. Se tarjoaa taulun, jota jos he +voitaisiin saada tutkimaan, sekä heidän että meidän olisi parempi. Jos +jo "siinä voimakkaassa valossa, joka valtaistuimelle lankeaa", Marcus +Aureliuksen elämässä ei paljastu mitään siveellistä tahraa, niin +sitäkin huomattavampaa on, että tämä roomalainen ruhtinas oli jo +varhain vapaassa, ihanassa nuoruudessaan oppinut kiinnittämään +huomionsa opettajiensa avuihin, heidän kärsivällisyyteensä ja +mielenlujuuteensa, heidän hyväntahtoisuuteensa ja lempeyteensä, heidän +nuhteettomuuteensa ja hyveihinsä. Keskellä pöyristyttävää yleistä +siveellistä turmiota hän säilytti puhtaan omantunnon, tahrattoman ja +suloisen kirkkaan sielun; hän kiitti Jumalaa sanoin, sekä ajatuksen +että kielen puolesta kuulakkain ja täsmällisin, siitä, että turmelus ei +ollut yllättänyt häntä nuoruuden keväimessä, että maaseudun rauhassa ja +kodin helmassa filosofian opiskelu oli kirkastanut hänelle, kuinka +sydämen puhtaus on nuoruuden pyhä panssari, kiitti siitä, että oli +säilynyt muistettuna ja kunnioitettuna viimeisiin vuosiinsa saakka. +"Varmaankin", sanoo Carlyle, "tulee kerta päivä, jolloin taaskin +tunnetaan (ja tunnustetaan), mikä hyve puhdas ja kohtuullinen elämä on; +kuinka jumalallinen on nuorten ihmiskasvojen punastuminen; kuinka +korkea, puhdistava, tuiman vääjäämätön on jokaiselle luodulle näissä +suhteissa asetettu velvollisuus. Vaan jos sellainen päivä ei koskaan +tule, silloin ymmärrän, että paljon muutakaan ei koskaan tule. +Jalomielisyys ja käsityksen syvyys ei tule koskaan; sydämen ja silmän +sankarillinen puhtaus; jalo, hurskas rohkeus parantamaan meitä ja +kiillon ja silauksen aikakauttamme, mitenkä ne koskaan voivat tulla? +Nälkäisen eläimellisyyden häpeällinen kiiltosilaus, henkinen +kyvyttömyys ja valheellisuus syöksee tietänsä eteen, kunnes horna sen +nielee." + + + + +2 Luku. + +MARCUS AURELIUKSEN ELÄMÄ JA AJATUKSET. + + +Hadrianuksen kuollessa v. 138 seurasi häntä valtaistuimella Antoninus +Pius ja keisari-vainajan toivomusten mukaisesti pojikseen otti ja +tunnusti Marcus Aureliuksen ja Lucius Commoduksen. Marcus oli +viidentoista vanhana kihlattu Lucius Commoduksen sisarelle, mutta uusi +keisari rikkoi tämän liiton ja kihlasi hänelle sen sijaan tyttärensä +Faustinan. Avioliittoa ei kuitenkaan juhlallisesti solmittu ennenkuin +seitsemän vuotta myöhemmin, v. 146. + +Antoninus Piuksen pitkä hallitus on noita onnellisia ajanjaksoja, +joilla ei ole mitään historiaa. Melkein rikkumaton rauha vallitsi niin +kotona kuin ulkona, vierasten kansain kanssa. Veroja huojennettiin, +kovanonnen kolhimia autettiin, ilmiantajat masennettiin; harvoin mitään +takavarikoitiin, ja salaliitot ja mestaukset olivat miltei +tuntemattomat. Kautta koko laajan valtakunnan kansa rakasti ja +kunnioitti keisariansa, eikä keisari muuhun pyrkinyt kuin rakentamaan +kansansa onnea. Hänkin oli, samoin kuin Aurelius, oppinut, että mikä +oli hyvä mehiläisille, oli hyvä myös pesälle. Hänen uurastuksensa +tarkoitusperä oli: sivilihallintomies rauhallisessa, yhdenmukaisessa +tasavallassa; sota oli hänelle kauhistus, mitään arvoa hän ei pannut +imperator-nimelle eikä koskaan suostunut ottamaan vastaan triumfia. + +Tämän viisaan ja etevän ruhtinaan kanssa, joka oli yhtä rakastettava +yksityiselannossaan kuin ihailtava valtiollisten velvollisuuksiensa +täyttämisessä, Marcus Aurelius vietti seuraavat kolmekolmatta vuotta +elämästään. Niin läheinen oli heidän suhteensa, niin täydellisesti +katsoivat he olevansa isä ja poika, että Aurelius koko tänä aikana +ainoastaan kahdesti nukkui yönsä muualla kuin Antoninuksen katon alla. +Ei ollut kateellisuuden varjoakaan heidän välillään; kumpikin oli +toisensa ystävä ja neuvoja, ja kaukana siitä, että keisari olisi +perijäkseen määrättyä Aureliusta kohdellut epäluuloisesti, hän +päinvastoin antoi hänelle nimityksen "Cæsar" ja mitä Rooman +valtakunnalla oli kunnia-arvoja tarjottavana. Suotta pahat kielet +kuiskeillaan koettivat horjuttaa tätä molemminpuolista keskinäistä +luottamusta. Kerta Antoninus näki Aureliuksen äidin vakavan hartaasti +rukoilevan Apollon patsaan edessä. "Mitä luulet hänen niin innokkaasti +rukoilevan?" kysyi eräs kurja juonenpunoja nimeltä Valerius Omulus. +"Sitä että sinä kuolisit ja hänen poikansa perisi hallituksen." +Huonompiluontoisen ruhtinaan olisi tämä kehno vihjaus saattanut +yllyttää suuttumukseen ja väkivaltaan, mutta ylenkatseellisesti +Antoninus jätti sen omaan arvoonsa. + +Antoninuksen paras ilo oli nauttia rauhasta huvilassaan maalla. +Toisin kuin Hadrianus, joka teki pitkiä kiertomatkoja laajassa +valtakunnassaan, Antoninus eli yksiksensä joko Roomassa tai kauniissa +huvilassaan Loriumissa, pienessä merikaupungissa parin peninkulman +päässä Roomasta. Tässä huvilassa hän oli syntynyt ja siellä hän kuoli, +lapsuutensa muistojen keskellä. Täällä oli hänen todellinen kotinsa ja +täällä hän tunsi erikoista nautintoa saadessaan heittää pois +keisarillisen arvonsa komeuden ja taakan. "Hän ei kylpenyt mihin aikaan +tahansa", sanoo Marcus; "talojen rakentaminen ei ollut hänen +intohimojaan, ei hän välittänyt siitä mitä söi, ei pannut huomiota +vaatteittensa kuosiin ja väriin, eikä orjien kauneus merkinnyt hänelle +mitään." Hänen käyttämänsä puku oli tuon saman pienen kotipaikkakunnan +räätälin tekemä. Hän ei suinkaan vastustanut ottopoikansa mieltymystä +filosofiaan, vaan päinvastoin edisti sitä ja kutsui Apolloniuksen +Khalkiista opettamaan hänelle stoalaisuuden totuuksia. Eräässä +kirjelmässään Frontolle Marcus kuvailee heidän yksinkertaisia +maalaistoimiskelujaan ja -huvituksiaan. Lomahetkinään ruhtinaat siellä +metsästivät ja kalastivat ja harjoittivat nyrkkeilyä ja painia, +ottivatpa osaa viininkorjuunkin kotoisiin juhliin. "Päivälliseksi olen +syönyt pienen leivänkannikan", kirjoittaa hän... "Olimme aikalailla +hikisiä, huusimme ja melusimme ja lopuksi ripustimme muutamia terttujen +tähteitä ristikkoportille... Kotiin tultuani minä vähän lueskelin, +mutta eipä siitä lähtenyt paljonkaan hyötyä. Sitten keskustelin pitkään +äitini kanssa, joka lepäsi vuoteellaan." Kukapa osaa sanoa, kuinka +paljon Aurelius ja kuinka paljon koko maailma onkaan voittanut +senkaltaisista keskusteluista kuin tämä, äidin kanssa, jolta hän oli +oppinut vihaamaan pahan ajatustakin? Eipä liioin kenkään ylenkatsone +sitä sydämen yksinkertaisuutta, joka liitti hänet maalaistenkin pariin +ja sai hänet esim. ottamaan osaa viininkorjuuseen, paitsi jos hän on +niin vailla aistia ja niin hapan, että kehtaa pilkata Scipiota ja +Læliusta siitä, että he keräilivät raakkuja merenrannalla, tai Henrik +IV:ttä, joka oli nelinkontin hevosilla pikku poikastensa kanssa. Tuo +vapautumisen kyky, tuo väärentämätön rattoisuus, joka sopivan hetken +tullen osaa heittäytyä nauttimaan teeskentelemättömistä huvituksista, +ei ole ollut niinkään harvinainen jaloimmissa ja puhtaimmissa mielissä. + +Vuosikausiin ei mikään merkittävämpi vastoinkäyminen rikkonut +Aureliuksen elämän tasaista juoksua. Rauha, onni, menestys ja rakkaus +ympäröivät häntä, ja hän näki ottoisän ikävuosien karttumistaan +karttuvan, mutta ei sitä kadehtinut. Mutta vuonna 161, Marcuksen +ollessa nelikymmenvuotias, Antoninus Pius, joka oli saavuttanut +viidenkahdeksatta vuoden iän, sairastui Loriumissa kuumeeseen. Tuntien +loppunsa olevan lähellä hän kutsui ystävänsä ja Rooman huomatuimmat +miehet vuoteensa ääreen, ja siellä hän (sanaa virkkamatta toisesta +ottopojastaan, joka on yleisesti tunnettu Lucius Veruksen nimellä) +juhlallisesti julisti heille Marcuksen seuraajakseen; ja sitten, antaen +vartijain päällikölle tunnussanaksi "mielenrauha", hän, ikäänkuin hänen +maallinen tehtävänsä olisi suoritettu, käski siirtää Marcuksen +sänkykamariin pienen Fortunan, Onnettaren, kultaisen patsaan, jota oli +pidetty keisarin yksityishuoneessa yleisen onnen ennusmerkkinä. + +Uuden keisarin kaikkein ensimmäinen hallitustoimenpide osoitti +loistavaa jalomielisyyttä, kun hän näet myönsi ottoveljelleen Lucius +Verukselle mitä täydellisimmän osallisuuden keisarillisesta kunniasta, +tribuunin ja konsulin vallasta sekä Cæsarin ja Augustuksen arvonimestä. +Lucius Veruksen ottaminen jakamaan keisarivaltaa johtui kokonaan +Marcuksen synnynnäisestä vaatimattomuudesta. Koska hän oli harras +lukumies ja vähemmän välitti sotilaallisista harjoituksista, jotka +olivat Veruksen vahva puoli, arveli hän, että kasvattiveli olisi +parempi ja hyödyllisempi sotapäällikkö kuin hän itse ja että hän voisi +parhaiten palvella valtiota pidättämällä itselleen sivilihallinnon ja +uskomalla veljelleen sotilasjohdon. Mutta niin pian kuin Verus pääsi +pois Marcuksen välittömästä vaikutuksesta ja hänen jalostavasta +seurastaan, hän heitti luotaan kaiken häveliäisyyden ja osoittihe +heikoksi ja arvottomaksi henkilöksi, yhtä kykenemättömäksi sotaan kuin +rauhankaan jalompiin tehtäviin; muuhun hän ei pystynyt kuin ylöttömästi +mässäilemään ja häpeällisesti noudattamaan kaikkia mielitekojaan. Vain +kaksi seikkaa on mainittava hänen edukseen: toinen, että vaikka olikin +turmeltunut, hän oli aivan vapaa julmuudesta; ja toinen, että hänellä +oli kyllin ymmärrystä kokonaan alistua veljensä määräyksiin ja kohdella +häntä sillä kiitollisuudella ja kunnioituksella, mikä hänelle kuului. + +Marcuksella oli Faustinan kanssa iso perhe, ja hänen ensimmäisenä +hallitusvuotenaan Faustina synnytti hänelle kaksoiset, joista henkiin +jäänyt oli sittemmin kunnoton ja halveksittu keisari Commodus. +Ikäänkuin sellaisen lapsen syntymä olisi itsessään ollut turmion enne, +puhkesi heti onnettomuuksien myrsky kauan rauhaa nauttineessa +valtakunnassa. Tiberin tulva hävitti taloja ja katuja isossa osassa +Roomaa, vei mennessään joukottain karjaa, tuhosi viljasadon, paljasti +pellot ja synnytti suuren ahdinkotilan, joka päätyi laajalle +levinneeseen nälänhätään. Maanjäristykset, kaupunkien palot ja +tuhohyönteisten summattomat parvet järkyttivät ihmisten mieliä. Näihin +vitsauksiin, joita keisari koetti parhaansa mukaan lieventää, +liittyivät sodan kauhut ja aseiden kalske. Parttilaiset, kuninkaansa +Vologeseksen johdolla, voittivat ja melkein tyystin tekivät lopun +yhdestä roomalaisesta armeijasta sekä rankaisematta hävittivät Rooman +maakuntaa Syyriassa. Markomannien villit laumat hyökkäsivät Germaniaan +sitä miekalla ja tulella hävittäen; ja Britanniasta ei muita uutisia +kuulunut kuin kapinoista ja meteleistä. Sellaiset hämmingin ja +sekasorron tapahtumat varjostivat Marcus Aureliuksen hallituskautta +aina sen alusta hamaan sen loppuun saakka. + +Koska parttilaisten sota oli kaikista näistä kolmesta vaarallisin, +lähetettiin Verus tukahuttamaan sitä, ja vain hänen sotapäälliköittensä +taitavuus -- etevin niistä oli Avidius Cassius -- pelasti hänet +tuottamasta valtakunnalle korvaamatonta tappiota. Nämä kenraalit +osasivat toki ylläpitää Rooman nimen mainetta, ja Verus palasi +viettääkseen triumfin, mutta toi tullessaan idästä hirvittävän ruton, +joka raivosi kautta koko valtakunnan ja johon Verus itse, uuden +vereksen sodan puhjetessa, sortui Aquilejassa. + +Vaikka hän oli arvoton mies, niin Marcus, joka hänen eläessään niin +monesti oli antanut anteeksi ja peitellyt hänen vikojaan, kuitenkin +toimitti hänelle mitä juhlallisimmat hautajaismenot ja kätki hänen +tuhkansa Hadrianuksen hautaan. Eikä kumminkaan puuttunut niitä, jotka +syyttivät häntä veljenmurhasta väittäen hänen jouduttaneen Veruksen +kuolemaa! + +Olen vain yhdestä syystä viitannut tämäntapaisiin ilkeisiin ja +halveksittaviin parjauksiin, siitä nimittäin, että -- koska tuollaiset +kuiskeet epäilemättä saapuivat hänenkin korviinsa -- ne osaltaan +auttavat selittämään sen syvän, sanomattoman murhemielen, joka +kauttaaltaan huokuu _Itsetutkistelujen_ pienestä kultaisesta +kirjasesta. Niissä tapaamme esimerkiksi seuraavan irrallisen katkelman: + +"Musta luonne, oikullinen luonne, uppiniskainen luonne, eläimellinen, +lapsekas, aistillinen, typerä, teeskentelijä, törkeä, vilpillinen, +tyranni." + +Emme tiedä, ketä hän ajatteli -- ehkä Neroa, ehkä Caligulaa -- mutta +epäilemättä myöskin ihmisiä, jotka oli nähnyt ja tuntenut ja joiden +olemassaolo katkeroitti hänen sieluaan. Sama synkkä mieli henkii myös +seuraavasta kohdasta: + +"Väleen, ylen väleen, olet sinä tomu ja tuhka tai luuranko tahi pelkkä +nimi tai et edes nimikään; ja nimihän on vain ääni, kaiku. Ja ne asiat, +joille elämässä annetaan suuri arvo, ovat tyhjiä, lahoja, mitättömiä, +ovat kuin _toisiaan purevat pienet koirat ja keskenään kiistelevät, +nauravat ja taas itkevät lapsoset. Mutta uskollisuus ja vaatimattomuus +ja oikeus ja totuus ovat paenneet avarasta maailmasta ylös Olympoon_." +(V, 33) + +"Ihmisen onnellisin osa olisi erota maailmasta tarvitsematta kokea +valhetta ja teeskentelyä ja koreilua ja kopeutta. Yhtä kaikki, _kun +vetää viimeisen hengenvetonsa saatuaan kyllänsä noista asioista_, +silloin tekee lähinnä parhaan matkansa, niinkuin sanotaan." (IX, 2.) + +"_Kyllästyttää jo tämä kurja elämä ja napina ja narrimaiset +turhanpäiväisyydet_. Miksi olet siis niin levoton? Mitä uutta siinä on? +Mikä mieltäsi järkyttää?... Ole siis edes jumalille vihdoin viimein +vilpittömämpi ja parempi." (IX, 37.) Ajatus muistuttaa sitä, mikä +vallitsee Davidin katumusvirsissä -- että meidän tulee paeta ihmisiä, +heidän häijyyttään ja halpamaisuuttaan ja saada rauha sielullemme +Jumalassa. Ihmisiin ei David pane toivoansa; ei hän heiltä muuta odota +kuin pilkkaa, petosta ja vääryyttä -- katkeruutta vihamiehiltä, kolkkoa +välinpitämättömyyttä ystäviltänsä. Eikä tämä häntä suuresti +huoletakaan, niin kauan kuin Jumalan kasvot eivät kokonaan häneltä +peity. "Ei ole minulla mitään turvapaikkaa, ei kukaan välitä +sielustani. Minä huudan sinua, Herra; minä sanon: Sinä olet turvani, +osani elävien maassa".[78] "Älä heitä minua kasvojesi edestä pois, +äläkä ota minulta pyhää henkeäsi".[79] + +Mutta mitkä syyt hänellä lieneekään ollut näin toisin ajoin heittäytyä +toivottomaksi yrittäessään jalostaa ympäristöänsä, oli hän kuitenkin +totuttanut ylevän henkensä herkeämättä elämään aivan toisissa +tunteissa. Olivatko ihmiset halveksittavia? Sitä suuremmalla syyllä +hänen tuli itsensä olla jalo. Olivatko ihmiset halpamaisia ja +pahanilkisiä ja kiihkomielisiä ja vääryydentekijöitä? Samassa suhteessa +he olivat sitä enemmän säälin ja lempeyden tarpeessa ja samassa +suhteessa hän oli velkapää kaiken kykynsä mukaan osoittautumaan +suureksi ja anteeksiantavaksi ja tyynimieliseksi ja totuudentekijäksi. +Siten Marcus kääntää katkerimmatkin kokemuksensa kullaksi, ja kaukana +siitä että itse olisi katkeroitunut tahi synkistynyt ihmisten +ilkeydestä, joka raateli hänen herkkämielistä henkeänsä, hän tästä vain +rakensi uusia inhimillisyyden ja rakkauden opetuksia. Hän sanoo +esim.: "Ala päiväsi sanomalla itsellesi: _minä tapaan urkkijan, +kiittämättömän, ylimielisen, kavalan, kateellisen, vastahankaisen. +Mutta sellaisia he ovat vain tietämättömyyttänsä siitä, mikä on hyvä ja +paha_. Mutta minä, joka olen tullut huomaamaan, että luonteeltaan hyvä +on kaunista ja että paha on rumaa ja että sen luonne, joka tekee +väärin, on oman luonteeni heimolainen... ja että se on yhtä suuressa +mitassa osallinen jumaluudesta, minulle ei kukaan heistä saata tehdä +vääryyttä, sillä ei yksikään voi tartuttaa minuun sitä mikä on rumaa +enkä minä saata suuttua sukulaiseen enkä häntä vihata. _Sillä meidät on +luotu yhteistoimintaa varten_, niinkuin jalat, kädet, silmälaudat, +niinkuin ylä- ja alahammasten rivit. Luonnonvastaista niin ollen on, +jos toimii toistansa vastaan; ja jos kiukustuu ja kääntää toiselle +selkänsä, niin silloinhan toimii toistansa vastaan." (11, 1.) Muuan +toinen hänen ohjeitansa, erittäin viisas neuvo, sanoi, että tulee +kiinnittää ajatuksensa niin paljon kuin mahdollista toisten avuihin +mieluummin kuin heidän vikoihinsa. "Jos haluat tuottaa itsellesi iloa, +niin ajattele niitten _hyviä puolia_, joitten kanssa elät -- yhden +työteliäisyyttä, toisen vaatimattomuutta, kolmannen anteliaisuutta, ja +vielä jotakin neljännen muuta hyvää avua." Mikä läksytys sille +halveksittavalle kyynillisyydelle, jota meidän joka päivä on kiusaus +näytellä. "Kuolematon olento tulee eteemme", sanoo Robertson, +"kokonainen iankaikkisuus mielessään ja sielussaan, ja me _käymme +luokittelemaan hänet, merkitsemme hänet lipulla niinkuin merkitsisimme +lasipöntön sanoen: tässä on riisiä, tässä hyytelöä, tässä +hiusvoidetta_; ja sitten luulemme, että olemme säästyneet kannen +avaamisesta. Kuinka toisin kohtelikaan Vapahtaja niitä, jotka tulivat +hänen luoksensa!... ja Hänen kosketuksestaan laikahtikin heistä +jokaisesta oma valonkipinänsä." + +Tässä vielä moniaita erikoisen ytimekkäitä, sisältörikkaita ja kauniita +neuvoja: + +"Ihmiset ovat olemassa toistensa takia. _Opeta heitä tahi ole +kärsivällinen heidän kanssansa_." (VIII, 59) + +"Paras kostamisen keino on, ettei tule väärintekijän kaltaiseksi." + +"Jos joku on tehnyt vääryyttä, on vahinko hänen omansa. Mutta ehkäpä +hän ei olekaan tehnyt väärin." (IX, 38.) + +Huomattavimmat ovat kuitenkin ne yhdeksän perusohjetta, jotka hän laati +harkittaviksensa, milloin joku oli häntä loukannut, nimittäin: + +1. Ihmiset ovat luodut toisiansa varten; alempi ylempää ja molemmat +toisiansa varten. + +2. On vastustamattomia vaikutuksia, jotka painavat merkkinsä ihmisiin +ja muodostavat heidän mielipiteitään ja heidän tekojaan. + +3. Synti on pääasiassa hairahdusta ja tietämättömyyttä -- tahdotonta +orjuutta. + +4. Me olemme itse heikkoja emmekä suinkaan tahrattomia; ja jos emme +lankea erehdyksiin, niin johtuu se monesti enemmän pelkuruudesta ja +oman maineen huolenpidosta kuin siitä, ettemme tuntisi halua sitä +tekemään. + +5. Tuomiomme me langetamme liian nopeaan ja harkitsematta. "Ja ihmisen +täytyy oppia aika paljon, ennenkuin hän pystyy oikein arvostelemaan +toisen ihmisen tekoja." + +6. "Milloin olet suuresti kiusattu tai suruissasi, niin muista, että +ihmisen elämä on vain hetkinen ja että me kaikki ennen pitkää olemme +vainajia." + +7. Ei mikään toisen ihmisen epäoikea teko voi tuottaa häpeää meille +eivätkä ihmisten työt kuohuta mieltämme, vaan omat ajatuksemme niistä. + +8. Oma vihamme vahingoittaa meitä enemmän kuin itse teot. + +9. _Hyväntahtoisuus on voittamaton, ellei se ole teeskenteliäs hymy_ +tai pelkkää näyttelyä. "Sillä mitä tekee väkivaltaisinkaan mies +sinulle, jos jatkuvasti osoitat hänelle hyväntahtoisuutta? Säveästi ja +levollisesti oikaise häntä, varoita häntä, jos hän koettaa tehdä +sinulle pahaa, sanoen: '_Ei niin, lapseni; me olemme luonnosta määrätyt +johonkin aivan toiseen; minulle ei varmaankaan tapahdu mitään +vääryyttä, mutta sinä teet vääryyttä itsellesi, lapseni_.' Ja näytä +hänelle lempeällä ja tahdikkaalla tavalla ja yleisiin näkökohtiin +vedoten, että asia niin on ja etteivät mehiläisetkään eivätkä muut +parvissa elävät eläimet menettele niinkuin hän. Ja tämä sinun tulee +tehdä suoralla, ystävällisellä tavalla, ei moittien, ilman vihaa ja jos +mahdollista kahden kesken." (XI, 18.) + +"_Ei niin, lapseni_; sinä teet vääryyttä itsellesi, lapseni." Voiko +vanha-aika näyttää mitään tätä hellävaraisempaa tai mitään, mikä olisi +lähempänä kristinuskon henkeä kuin nämä yhdeksän elämän ohjetta? Ne +olivat sen miehen arvon mukaiset, joka, toisin kuin stoalaiset yleensä, +katsoi lempeyden hyveeksi ja katsoi sen todistavan sekä todellista +filosofiaa että todellista miehevyyttä. Niissä paljastuu alakuloisuuden +ja hyväntahtoisuuden sekainen mieliala, jolle on vaikea keksiä +vertauskohtaa. Ne osoittavat, kuinka täydellisesti Marcus oli itsessään +masentanut kaiken pikkumaisen nurjuuden ja kuinka vakavasti hän pyrki +täyttämään omia käskyjään, että ajatukset tulee aina pitää niin +leppeinä ja kirkkaina, että "jos joku äkkiä kysyisi: 'mitä sinä nyt +mietit?' sinä täysin avomielisesti voisit välittömästi vastata: 'sitä +tai sitä'." Lyhyesti, korkeimman kiitoksen niistä sanoaksemme: ne +olisivat ihastuttaneet sitä suurta kristittyä apostolia, joka +kirjoitti: + +"Nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, +olkaa pitkämielisiä kaikkia kohtaan. Katsokaa, ettei kukaan kosta +kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää aina tekemään hyvää toisianne +kohtaan ja kaikkia kohtaan." (1 Tess. V, 14-15.) + +"Älkää kuitenkaan pitäkö häntä vihollisena, vaan neuvokaa niinkuin +veljeä." (2 Tess. III, 15.) + +"Kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä +on moitetta toista vastaan." (Kol. III, 13.) Niin, eivätkö ne myöskin +ole täydessä sopusoinnussa hänen henkensä kanssa, joka sanoi: + +"Jos veljesi rikkoo sinua vastaan, _niin mene ja nuhtele häntä kahden +kesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi_." + +Marcus Aureliuksen niinkuin niin monen muun elämässä me saatamme keksiä +hyvityksen suuren lain. Ylhäisessä asemassaan hän viimeisten +elinvuosiensa aikana joutui monen vilpillisen ja teeskentelevän ja +alhaisen ihmisen seuraan; mutta hänen nuoruutensa oli kulunut +onnellisemmissa olosuhteissa, ja se pelasti hänet vaipumasta sellaisten +ihmisten alakuloisuuteen, joille ei kukaan, oli mies tai nainen, voi +olla mieliksi. Nuorempana hän onneksi oli nähnyt kauniimpia puolia +ihmiskunnasta, ja näiden puhtaampien ja onnellisempien päiväin muistelo +oli hänelle kuin pelastuksen puu keskellä hänen hallituskautensa +katkeria ja kuohuttavia myrskyjä. + + + + +3 Luku. + +MARCUS AURELIUKSEN ELÄMÄ JA MIELIPITEET (jatkoa). + + +Marcus oli nyt Rooman maailman kiistämätön valtias. Hänen hallussaan +oli korkein ja loistavin asema, mihin ihmissuuruus saattoi kohota. + +Mutta tämä keisarikunnia ei sytyttänyt mitään ylpeyden tahi +itsetyytyväisyyden kuohua hänen leppeässä ja nöyrähenkisessä +luonteessaan. Hän katsoi itse asiassa olevansa kaikkien palvelija. +Hänen velvollisuutensa oli omassa persoonassaan kohdata kaikkia +vaaroja, kuten härkä tai jäärä tekee laumaansa varjellakseen, asettua +etunenään kaikissa sodan vaivoissa ja kaivautua syvimmälle +kaikkinaiseen rauhan raadantaan. Väenlaskun toimeenpano, riitajuttujen +ratkaiseminen, kansan siveellisyyden kohottaminen, veriheimolaisten +avioliittojen ehkäiseminen, alaikäisten holhoaminen, valtion menojen +supistaminen, gladiaattorileikkien ja näytäntöjen vähentäminen, teitten +kunnossapidon valvonta, senaattorien etuoikeuksien palauttaminen, +todella arvokasten virkamiesten valitseminen, vieläpä katuliikenteenkin +järjesteleminen -- nämä ja lukemattomat muut tehtävät niin täydelleen +anastivat hänen aikansa, että hänen täytyi monestikin, horjuvasta +terveydestään huolimatta, uupumatta työskennellä aamuvaraisesta myöhään +yöhön saakka. Useasti täytyi hänen asemansa takia olla läsnä +kilpaleikeissä ja teatterinäytännöissä, mutta näissä tilaisuuksissa hän +usein vietti aikansa lukemalla tai luetuttamalla itselleen tai +tekemällä muistiinpanoja. Hän oli yksi niitä, joiden mielestä ei mitään +saa tehdä kiireesti ja että harvat rikokset ovat pahempia kuin ajan +tuhlaaminen. Sellaisia mielipiteitä ja sellaisia tottumuksia meidän on +kiittäminen hänen teoksistaan. Hänen _Itsetutkistelunsa_ kirjoitettiin +keskellä raastavia huolia, suuressa itsensäkieltämisessä, kvaadeja ja +markomanneja vastaan käytyjen sotien aikana, ja on hän kirjoittanut +muitakin teoksia, jotka kovaksi onneksi ovat kadonneet. Harvojapa +menetyksiä, mitä tulee vanhan ajan kadonneisiin kirja-aarteisiin, me +kipeämmin valitamme kuin tämän keisareista viisaimman ja pakanoista +hurskaimman omatekoista kadonnutta elämäkertaa. + +Asemansa ulkonaiseen loistoon nähden -- noihin upeihin ja uljaihin +"valjaisiin" niin sanoaksemme, jotka herättävät ihmisten ihailua ja +kateutta -- ei kukaan saattanut osoittautua välinpitämättömämmäksi kuin +hän. Hän käsitti kuitenkin välttämätöntä olevan ylläpitää korkean +asemansa arvoa. "Joka hetki", sanoo hän, "ajattele kiinteästi, että +sinun roomalaisena ja miehenä _tulee tehdä tehtäväsi täysin ja +koristelemattoman arvokkaasti_, ja mielenkiinnolla ja vapaasti ja +oikeudenmukaisesti" (II, 5). Toisessa paikassa hän sanoo: "Anna sinussa +asustavan jumaluuden olla olemuksesi vartija; olet mies ja varttuneessa +iässä, valtion asiain hoitaja, roomalainen ja hallitsija, joka on +asettunut paikalleen lailla miehen, joka odottaa merkkiä, mikä kutsuu +häntä elämästä pois." (III, 5). Mutta hänestä _ei_ ollut tarpeellista +ottaa vastaan niitä tympäiseviä kunnianosoituksia ja sitä alentavaa +jumaloimista, jotka olivat monelle hänen edeltäjälleen niin mieluisia. +Hän kielsi sen mahtailevan herjaamisen, joka sisältyy temppelien ja +alttarien pyhittämiseen keisarille, sanoen että jokaiselle todelliselle +hallitsijalle maailma oli temppeli ja kaikki kunnon ihmiset pappeja. +Hän epäsi, mikäli mahdollista, kaikki kultaiset patsaat ja osanoton +triumfikulkueisiin. Kaikkea komeutta ja loistoa, jota hän julkisten +tehtäväinsä takia ei saanut vältetyksi, hän piti tyhjänä varjona vain. +Marcus Aurelius tunsi, yhtä syvästi kuin Shakespeare näyttää tunteneen +kaiken maallisen epäoleelliseksi, haihtuvaksi, katoavaksi; hän olisi +omaksunut ajatuksen, että + + Ainetta on ihminen mointa, + Mille unet kudotaan, + Ja elo lyhyt se unest' esiin sukeltaa + ja uni sen myös sulkee. + +"Kun eteemme kannetaan ruokia", sanoo hän, "niin tuntuu meistä, että tuo +on kalan kuollut ruumis, tuo taas linnun tai porsaan hengetön ruumis; +_ja edelleen, että tuo Falernon viini ei ole muuta kuin rahtunen +rypälemehua ja tuo purppuravaate jonkun lampaan villaa, jota on +värjätty kuolleen raakun verellä_; niin meistä siis tuntuu ja täten +olemmekin tavanneet itse esineet ja tulleet ne läpikotaisin tuntemaan +ja siten näemme mitä laatua ne ovat. Juuripa samalla muotoa... milloin +erikoiset asiat näyttävät meistä ansaitsevan tunnustustamme mitä +suurimmassa määrässä, _meidän tulisi ne paljastaa ja katsoa, kuinka +arvottomia ne ovat_; meidän pitäisi riisua niiltä koko se sanakoreus, +jolla ne on arvoonsa nostettu" (VI, 13). + +"Mille kannattaa panna arvoa? Sillekö että otetaan kättentaputuksilla +vastaan? Ei suinkaan. Ei ole liioin pantava arvoa kielelle, joka +kalkuttaa kiitosta, sillä joukkojen ylistys on kielen pieksäntää." +(VI, 16.) + +"Aasia ja Euroopa ovat vain kolkkia maailmankaikkeudessa; meri +kokonaisuudessaan ei muuta kuin pisara; Athos pieni kivensiru; koko +nykyinen aika piste iäisyydessä. Kaikki kappaleet ovat _pientä, +muuttuvaa, katoavaa_." (VI, 36). + +Marcuksesta samoin kuin Shakespearesta näyttää tuntuneen että + + On mailma näyttämö, + ja pelkkä näyttelijä + niin mies kuin nainenkin, + +sillä hän kirjoittaa nämä merkilliset sanat: + +"Turhaa näyttelyä, esiintymistä estraadilla, lammaskatraita, +karjalaumoja, keihäsharjoituksia, koiranpenikoille viskattu luu, +leivänpalanen kalalammikossa, muurahaisen aherrusta, säikähtynyt +hiiri-parka, joka tarakkaansa kantaen puikahtaa pakoon, rihmasta +temmottava leikkinukke -- kas tuota elämä muistuttaa. Velvollisuutesi +siis on tämäntapaisten kappalten keskellä osoittaa hyvänsävyisyyttä +eikä näyttää korskeita ilmeitä; kuitenkin tulee meidän ymmärtää, että +_jokainen ihminen on juuri sen arvoinen kuin ne asiat, joihin hän +kiintyy_." + +Itse asiassa oli hovi Marcukselle taakka; hän sanookin, että filosofia +oli hänen äitinsä, keisarikunta vain äitipuoli; ainoastaan se että hän +toisesta saattoi saada lepoa, teki toisen rasitukset hänelle +siedettäviksi. Niin keisari kuin olikin, kiitti hän jumalia siitä, että +he olivat sallineet hänen tajuta Thrasean, Helvidiuksen, Caton, +Brutuksen sielunelämän. Ennen kaikkea hän näyttää kammonneen sitä +mahdollisuutta, että hänestä koskaan saattaisi tulla jonkun edeltäjänsä +kaltainen. Hän kirjoittaa: + +"Katso ettei sinusta tehdä Cæsaria;[80] katso että sinua ei värjätä +sillä värillä. Pysy siis vaatimattomana, hyvänä, puhtaana, vakavana, +teeskentelystä vapaana, oikeuden ystävänä, jumalten palvojana, +ystävällisenä, uskollisena, uupumattomana kaikissa säädyllisissä +toimissa. Kunnioita jumalia ja auta ihmisiä. Lyhyt on elämä. _Vain yksi +ainoa hedelmä on tällä maallisella elämällä: hurskas mielenlaatu ja +yhteiskuntaa hyödyttävät teot_." (IV, 19). + +Samaan tulokseen on tullut toinen murheitten raastama, mutta vähemmän +ihailtava kuningas: "Kuulkaamme siis kaiken opin päätöstä: pelkää +Jumalata, ja pidä hänen käskynsä; sillä sitä tulee kaikkein ihmisten +tehdä." (Salom. Saarn. 12, 13.) Mutta meidän on aika jatkaa laihahkoa +kuvausta Marcuksen elämästä, mikäli Dio Cassiuksen[81] ja +Capitolinuksen köykäiset ja lörpöttelevät kyhäykset sekä hajanaiset +viittaukset muista kirjailijoista sallivat meidän sitä tehdä. + +Raskain sydämin hän lienee vielä kerta lähtenyt Germaniaan kukistamaan +kvaadein ja markomannein vaarallista kapinaa. Voidakseen täyttää +armeijassaan ruton vaikutuksesta syntyneet aukot hänen täytyi ottaa +riveihin orjia; ja rahaa saadakseen hänen oli pakko myydä palatsin +koristuksia, vieläpä moniaita keisarinnan jalokivistäkin. Juuri ennen +lähtöä kohtasi häntä syvä suru, kun hänen pieni poikansa kuoli, +Commoduksen kaksoisveli, jonka kauniit kasvonpiirteet ovat vieläkin +säilyneet erinäisissä rahoissa. Sodan alkuaikana hän oli kerta +tutkimassa kahlaamon syvyyttä, kun vihollinen äkkiä hyökkäsi hänen +kimppuunsa, ja hän pelastui heidän heittokeihäiltään vain siten, että +sotilaat ehättivät suojaamaan häntä kilvillään. Talvisen Tonavan jäällä +kävi sitten kiivas ottelu. Mutta kuuluisin sotatapaus oli hänen v. 174 +kvaadeista saamansa suuri voitto, joka kristittyjen mielestä oli niin +sanottu "ukkoslegionan ihme". + +Kaikista eriskummallisista lisäkkeistä puhdistettuna tapahtuma -- sen +todenperäisyydestä puhuvat erinäiset muistorahat ja Antoninuksen +pylväässä oleva kohokuva -- näyttää olleen seuraavaa laatua. Marcus +Aurelius ja hänen armeijansa oli teljetty vuorensolaan, jonne he liian +varomattomasti olivat seuranneet vihollisen muka peräytyviä +joutsimiehiä. Tässä solassa he vihollisten kaikkialla saartamina, +paahtavan helteen ja polttavan janon näännyttäminä, eivät voineet +taistella eikä sieltä paetakaan, ja heittivätkin kaiken toivon, +puhkesivat parkuun ja valitukseen ja vaipuivat täydelliseen +toivottomuuteen, josta eivät edes Marcuksen uupumattomat ponnistukset +voineet heitä kohottaa. Vaaran ja hädän uhkaavimmalla hetkellä rupesi +pilviä kerääntymään taivaalle ja sadetta ryöppynä lankesi maahan, niin +että sotilaat saivat koota vettä kilpiinsä ja kypäreihinsä +sammuttaakseen oman ja ratsujensa janon. Heidän juuri tätä tehdessä +vihollinen kävi kimppuun, mutta sade oli rakeitten sekaista ja vimmatun +raivokkaasti pieksi hyökkääjiä kasvoihin. Myrskyyn liittyi jyrinä ja +salamat, jotka näkyvät tuottaneen vahinkoa viholliselle ja herättäneen +heissä suurta kauhua, mutta roomalaisten puolella ei sattunut mitään +vauriota. Roomalaiset luonnollisesti pitivät tapahtumaa jumalten +varjeluksena ja saivat loistavan voiton, joka tuli ratkaisevaksi tässä +vaarallisessa ja tärkeässä sodassa. + +Kristityistä tapahtuma ei ollut mikään pelkkä _kaitselmuksen varjelu, +vaan suorastaan ihmetyö_, ja he katsoivat sen johtuneen siinä +legionassa palvelleitten veljiensä rukouksista, ja tämän seikan nojalla +legiona sai nimekseen "ukkoslegiona", _legio fulminata_. Tiettyä +kuitenkin on, että tämä nimi aina Augustuksen ajoista asti oli ollut +eräällä legionalla, jonka kilpiin oli merkiksi kuvattu leimahtava +salama; ja pakanat itse uskoivat saaneensa avun mitkä hurskaan keisarin +rukousten, mitkä Arnufis-nimisen egyptiläisen taikurin loitsujen +kautta. + +Eräs kirkkoisistä, tulinen ja kaunopuheinen Tertullianus, on sitä +mieltä, että tämä pelastus käänsi keisarin mielen suosiolliseksi +kristityille ja viittaa hänen kirjeeseensä senaatille, jossa kirjeessä +Aurelius tunnustaa saaneensa kristityiltä rukoilijoilta tehokasta apua +ja kielsi ketään tästä pitäen häiritsemästä tämän uuden uskonnon +tunnustajia, jotteivät he käyttäisi häntä vastaan sitä rukouksen +asetta, joka oli ollut niin voimakas hänen hyväkseen. Tämä kirje +tavataan Justinus marttyyrin _Apologian_ lopulla, ja vieläpä siinä +lisätään, että kristittyjä ei saa loukata eikä vainota, jopa että +jokainen, joka heidät ilmiantoi, oli elävänä poltettava! Tästä näemme +heti, että tämä kirje on noita julkeita ja ilmeisiä, läpikuultavan +selviä petoksia, joita viiden ensimmäisen vuosisadan kirjallisuus +valitettavasti on liiankin täynnä. Mikä oli Marcuksen todellinen suhde +kristittyihin, sitä saamme tarkastaa myöhemmin. + +Keisarin lempeälle sydämelle sota, voitollinenkin, oli erittäin +vastenmielinen; ja sittenkin täytyi hänen viettää melkoinen osa +elämästään tällaisissa tuskallisissa ja hedelmättömissä toimissa. Mitä +hän ajatteli sodasta ja sen menestyksistä, se on elävästi ilmaistu +seuraavassa huomautuksessa: + +"Hämähäkki on ylpeä siepattuaan kärpäsen, joku toinen saalistettuaan +jäniksen, toinen pyydystettyään kalan, toinen kaadettuaan karjun tai +karhun, _ja toinen voitettuaan sarmaatit_. Eivätkö he ole rosvoja +kaikki tyynni, jos tutkit heidän menettelynsä vaikuttimia?" Tässä hän +tuomitsee omat tahdottomat tekonsa. Sittenkin soi hänen onneton +kohtalonsa, että ennenkuin hän vielä oli selvinnyt tämänkään sodan +päivistä, uusi ja paljon raastavampi ja peljättävämpi sälytettiin hänen +käydä. + +Kapina, jonka tekijä oli Avidius Cassius, sotapäällikkö vanhaa, jäykkää +roomalaistyyppiä, jota Marcus huolimatta moniaista pahaenteisistä +varoituksista sekä rakasti että uskoi. Sellaisen miehen osoittama +kiittämättömyys herätti keisarissa mitä syvintä mielihaikeaa, joskin se +yleinen rakkaus, jonka hänen oivallinen hallituksensa oli synnyttänyt, +pelasti hänet niistä vaarallisista seurauksista, joita hankkeesta olisi +saattanut johtua. + +Kapinallisen kenraalin omat sotilaat luopuivat hänestä; eikä hän ollut +kuin nimellisesti ollut keisarina kolme kuukautta ja kuusi päivää, kun +omat upseerit murhasivat hänet. Hänen päänsä lähetettiin Marcukselle, +joka otti sen surulla vastaan eikä murhaajia rohkaissut vähimmälläkään +tavalla. Menestyksen ilo hälveni suruun siitä, että hänen vihamiehensä +ei ollut elänyt, jotta hänen olisi ollut sallittu osoittaa hänelle +totista anteeksiantoa. Hän pyysi senaattia armahtamaan Cassiuksen koko +perhettä ja suostumaan siihen, että tämä yksi ainoa elämä jäisi +kansalaissodan sovitusuhriksi. Senaattorit ottivat vastaan tämän +lempeyden todisteen sillä innostuksella, minkä se ansaitsi, ja senaatin +istuntosali kaikui siunauksista ja suosionhuudoista. + +Ei koskaan ole vaarallista salaliittoa vaimennettu lempeämmin ja +rauhallisemmin ja tehokkaammin. Marcus matkusti kaikissa maakunnissa, +jotka olivat asettuneet Avidius Cassiuksen puolelle, ja kohteli niitä +mitä täydellisimmällä ja maltillisimmalla sovinnollisuudella. Hänen +saavuttuansa Syyriaan tuotiin hänelle Cassiuksen kirjeenvaihto, mutta +loistavalla jalomielisyydellä, josta historia ei tiedä montakaan +esimerkkiä, hän sitä lainkaan lukematta heitti sen liekkeihin. + +Tämän rauhoitusretken aikana hän menetti vaimonsa Faustinan, joka äkkiä +kuoli eräässä Taurusvuoren laaksossa. Historia, elikkä oikeammin se +tarinakokoelma, joka usein käy tämän ajan historiasta, on leimannut +Faustinan luonteen mitä likaisimmaksi ja kunniattomimmaksi, onpa se +syyttänyt hänen puolisoaan Aureliustakin siitä, että hän liian +anteeksiantavana oli sukoillut hänen rikkomuksiaan. Mitä Faustinaan +tulee, ei meillä ole paljonkaan sanomista, vaikka on pätevät syyt +uskoa, että monet hänen häpeällisestä elämästään kerrotut jutut ovat +liioiteltuja, elleivät kerrassaan vääriä. Varmaa on että enimmät +moitteet häntä ja hänen muistoansa vastaan pohjistuvat Dio Cassiuksen +pahanilkisiin tarinoihin, hänen, joka erikoisesti rakasti kaikkinaisia +häpeäjuttuja, omansa halventamaan ihmiskuntaa. Se _erikoinen_ häntä +vastaan tehty syyte, että hän muka olisi houkutellut Avidius Cassiuksen +rikkomaan uskollisuuden ja kuuliaisuuden lupauksensa, on tykkänään +riittävää pohjaa vailla, jos kohta ei täydellisesti ristiriidassa sen +kanssa, mitä hänen omat säilyneet kirjeensä puhuvat. Ja lopuksi: Marcus +ei ainoastaan hellästi rakastanut häntä, yhdentoista lapsensa äitiä, +vaan nimenomaan _Itsetutkisteluissaan_ kiittää jumalia siitä, että he +ovat hänelle suoneet "sellaisen vaimon, niin kuuliaisen, niin hellän ja +niin vaatimattoman". Epäilemättä Faustina ei ollut miehensä arvoinen; +mutta varmasti on jalolle luonteelle kunniaksi eikä häpeäksi, jos +luotaan torjuu mustasukkaisuuden ja epäluulot ja luottaa toisiin +lujemmin kuin he ansaitsevatkaan. + +Niin moitteeton oli Marcus Aurelius tavoiltaan, ettei aikalaisten +ilkeys eikä jälkimaailman häpäisemisen halu ole onnistunut keksimään +mitään tahrapilkkua hänen harvinaisen puhtaassa elämässään ja +periaatteissaan. Mutta halpamaisuus ei tahdo menettää uhrejaan. Se +kaiken etevyyden viha, joka pani Caligulan kykynsä mukaan halventamaan +suurten miesten muistoa, raivoaa, vaikka vähemmän julkisena, monenkin +ihmisen mielessä. Heitä ilahuttaa ihmiselämän polkeminen tuollaiseksi +karuksi, ilottomaksi kankaaksi, "jossa jokainen myyränmätäs on vuori ja +jokainen ohdake puu". Suuret miehet ovat heidän silmissään yhtä pienet +kuin heidän sanotaan olevan omien kamaripalvelijainsa silmissä, ja ylen +monet heistä, jos huomaavat: + + Likaa tai virhettä kuuluisassa nimessä + eivät sure että heidän suurimpansa ovat niin pienet + paisuttavat itsensä mielettömässä ihastuksessa + ja arvostavat koko luontoa savijaloiltansa + tahtomatta nostaa silmänsä ja nähdä, + kuinka sen kultaista päätä kruunaa hengen tuli, + muita maailmoja tavoitellen. + +Tästäpä syystä, luulisin, ovat jotkut, kun eivät ole onnistuneet +riistämään Marcus Aureliusta alas hänen korkealta siveelliseltä +tasoltaan, koettaneet hyökätä hänen maineensa kimppuun Faustinan +oletetun turmeluksen ja Commoduksen tosiasiallisen viheliäisyyden +takia. Faustinasta olen jo puhunut. Commodukseen katsoen luullakseni +riittää Salomon kanssa kysyä: "Kuka tietää, tuleeko pojasta viisas mies +vaiko hullu." Commodus oli isän kuollessa vain yhdeksäntoista vuotias; +ensimmäisinä kolmena vuotena hän hallitsi kunnioitusta ja tunnustusta +ansaitsevalla tavalla. Marcus Aurelius ei ollut jättänyt mitään keinoa +koettamatta antaakseen hänelle hyvän kasvatuksen aikansa parasten +opettajain ja viisaimpain miesten avulla; ja Herodianus nimenomaan +sanoo hänen eläneen siveellistä elämää isän kuolemaan asti. Jos siksi +toiseksi jätämme laskuista pois luonnollisen rakkauden ja myönnämmekin +(kuten päättelisin parista _Itsetutkistelun_ kohdasta), että +Marcuksella oli pahoja aavistuksia poikansa suhteen, niin olisiko ollut +helppoa, olisiko edes ollut mahdollista yleisillä perusteilla +syrjäyttää poika, joka oli saavuttanut täysikäisyyden? Mitenkä tämä +asia lieneekin, jos joku arveleekin olevansa oikeutettu moittimaan +Marcusta siitä, että Commodus lopultakin tuli olemaan vain +"vääräkasvuinen ihmishylkiö", niin on tämä moite tuskin riittävän +terävä-älyinen ansaitakseen kumoamisen vaivaa. + +"Mutta Marcus Aureliushan julmasti vainosi kristityitä." Silmätkäämme +lyhyesti tätä syytettä. Epäämätön asia on, että vainoja tapahtui hänen +hallituskautensa aikana, ja siitä ovat riittävänä todistuksena Justinus +marttyyrin, Sardeen piispan Meliton, Athenagoraan ja Apollinariuksen +puolustuskirjoitukset samoin kuin Smyrnan seurakunnan kirje, joka kuvaa +Polykarpuksen marttyyrikuolemaa, sekä Lyonin ja Viennen seurakuntain +kirje uskonveljilleen Vähässä-Aasiassa. On kuitenkin syytä muistuttaa, +että on toisenlaisiakin kirjallisia tietoja. Lactantius suoraan +vakuuttaa, että niiden erinomaisten ruhtinasten hallitessa, jotka +seurasivat Domitianusta, kirkko ei kokenut mitään väkivaltaa +vihollistensa taholta, vaan "levitti kätensä itään ja länteen"; +Tertullianus, joka kirjoittaa vain kaksikymmentä vuotta Marcuksen +kuoleman jälkeen, nimenomaan sanoo (ja Eusebius yhtyy hänen +vakuutukseensa) keisarin kirjoittaneen kirjeitä, joissa hän ei +ainoastaan julistanut pelastuksensa kvaadein sodassa johtuneen +"ukkoslegionan" kristittyjen sotilasten rukouksista, vaan käski vielä, +että jokainen, joka kanteli kristittyjen päälle, olisi ankarasti +rangaistava; ja Justinus marttyyrin teosten lopulla tavataan +samansisältöinen kirje, joka Marcuksen sanotaan osoittaneen Rooman +senaatille. Me saatamme syrjäyttää nämä rohkeat todistukset, saatamme +uskoa, että Tertullianus ja Eusebius erehtyivät ja että ne asiakirjat, +joihin he vetosivat, olivat väärennettyjä; mutta silloinpa meidän ei +pitäisikään olla niin lopen varmoja väittämään, että keisari +tehokkaasti otti osaa näihin vainoihin. Oma uskoni on (ja sitä uskoani +vahvistavat monet perusteet), että hänen osansa niiden aiheuttamiseen +oli äärettömän vähäinen. Jos ne, jotka rakastavat hänen muistoansa, +luopuvat kirkkoisien todistuksesta hänen puolestaan, niin sallittakoon +heidän toki kieltäytyä hyväksymästä niitä vakuutuksia, joiden nojalla +hänet on tuomittu. + +_Itsetutkisteluissaan_ Marcus ainoastaan yhden ainoan kerran viittaa +kristittyihin, ja silloin vain ohimennen, moittiakseen sitä +välinpitämättömyyttä kuoleman suhteen, jonka hän samoin kuin Epiktetos +katsoi johtuvan pelkästään itsepäisyydestä ja uppiniskaisuudesta eikä +mistään jalommista periaatteista. Hyvin uskottavaa on, että hänessä +asui sama syvä vastenmielisyys kristityitä kohtaan kuin yleensä +muissakin. Että hän olisi ollut kylmäverinen ja katkera vainooja, on +täydelleen vasten koko hänen luontoansa, olennaisesti ristiriidassa +hänen tavallisen lempeytensä kanssa, vierasta koko sille hengelle, joka +sai hänet kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa lieventämään laillisten +rangaistusten ankaruutta, ja on yleensä katsottava kerrassaan vääräksi +väitteeksi. Kuka mieliikään uskoa, että mies, joka hallituskautensa +aikana rakensi ja vihki vain yhden ainoan temppelin, ja senkin +"Laupeudelle"; joka, kaukana siitä, että olisi osoittanut mitään +epäluuloa muukalaisia uskontoja kohtaan, päinvastoin soi, että niitä +kaikkia kunnioitettiin, jonka kirjoitukset joka rivillään huokuvat mitä +sydämellisintä ja hellintä ihmisrakkautta ja lempeyttä, että sellainen +mies olisi poikennut pois omalta tieltänsä vainoamaan viattomimpia, +suoramielisimpiä ja rauhallisimpia alamaisiaan? + +Asian todellinen laita näyttää olleen seuraava. Ne syvät onnettomuudet, +jotka vainosivat valtakuntaa Marcuksen koko hallituksen ajan, +synnyttivät hätää laajalti maassa ja sytyttivät maakunnissa hurjan +raivon niitä ihmisiä kohtaan, joiden jumalattomuus -- sillä se nimi +annettiin kristittyjen uskolle -- oli aiheuttanut jumalten vihan. Tämä +raivo puhkesi useasti rajuihin kansanmellakkoihin, joita vain +lujaluontoisimmat maaherrat pystyivät hillitsemään tahi ehkäisemään. +Milloin Marcukseen vedottiin, hän yksinkertaisesti antoi voimassa +olevan lain käydä tavallista tietään. Tämä laki oli peräisin +Trajanuksen ajoilta. Nuorempi Plinius, Bitynian maaherra, oli kirjeessä +Trajanukselta kysynyt, mitä olisi tehtävä kristityille, joiden hän +täysin tunnusti olevan elämässään nuhteettomat, mutta joiden opit, +kuten hän sanoi, olivat tyhjentäneet jumalten temppelit ja +kiukustuttaneet niiden hartaat palvojat. Vastauksessaan Trajanus oli +määrännyt, että kristittyjä ei tullut _etsiä_, mutta jos heitä tuotiin +maaherran eteen, ja heidän huomattaisiin itsepintaisesti kieltäytyvän +luopumasta uskonnostaan, heidät silloin vietäisiin kuolemaan. Hadrianus +ja Antoninus Pius olivat noudattaneet samaa menetelmää eikä Marcus +Aurelius huomannut olevan syytä sitä muuttaa. Mutta tämä laki, joka +rauhallisina aikoina lienee muodostunut pelkästään kuolleeksi +kirjaimeksi, saattoi pahempien häiriöiden sattuessa kääntyä +vaaralliseksi vainokeinoksi, niinkuin se oli kunnianarvoisen +Polykarpuksen kohtaloon nähden ja Lyonin ja Viennen onnettomain +seurakuntain suhteen. Pakanat luulivat, että syy, miksi heidän +jumalansa salaisesti ilkkuivat "katsellen autioiksi jääneitä maita, +ruttoa ja nälänhätää, kulkutauteja ja maanjäristyksiä, ärjyviä kuohuja +ja tulisia ryöppyjä, aseitten kalsketta ja palavia kaupunkeja ja +haaksirikkoja ja rukoukseen kohoavia käsiä", oli vihattujen +galilealaisten epäusko ja jumalattomuus, minkä rikkomuksen saattoi +sovittaa vain syyllisen kuolema. "Heidän vihollisensa", sanoo +Tertullianus, "ääneen vaativat viattoman verta, vihansa tekosyyksi ja +verukkeeksi väittäen uskovansa, että kristityt ovat joka ainoan yleisen +onnettomuuden syy ja alkujuuri. Jos Tiber on tulvinut yli äyräittensä +tai Niili ei ole tulvinut ollenkaan, jos taivas on evännyt säteensä, +jos nälänhätä tai rutto on uhreja riistänyt, niin heti huudetaan: +'kristityt leijonain eteen'." Ensimmäisinä kolmena vuosisatana +vaatimus: "alas kristinusko!" oli yhtä karkea, yhtä kiihkeä ja yhtä +ajattelematon kuin huuto "alas paavilaisuus!" usein on ollut +nykypäivinä. Äärettömän paljon vähemmän häpeällistä Marcuksen oli +kallistaa korvaansa edelliselle huudolle kuin joittenkuitten nykyajan +valtiomiesten on ollut kuunnella jälkimmäistä mieletöntä raivoa. + +Missä määrässä on Marcus Aurelius vastuussa niistä marttyyrituomioista, +joita hänen hallitessaan langetettiin? Arvelen, että tuomita ei tässä +suhteessa saa järeästi ja kaavamaisesti, vaan varoen ja harkitusti. +Tavallinen oikeus varmaankin vaatii, että me emme sekoita nykyaikaa +menneisyyteen tahi tuomitse keisarin menettelyä, ikäänkuin hän eläisi +yhdeksännellätoista vuosisadalla tai ikäänkuin hän olisi toiminut +täydellisesti tuntien Kristuksen evankeliumin ja pyhien historiat. +Ennenkin häntä olivat viisaat ja hyvät miehet, ylpeässä +tietämättömyydessään, inhoten ja halveksien puhuneet kristinuskosta. +Filosoofit, jotka ympäröivät hänen valtaistuintansa, suhtautuivat +siihen epäluuloisesti ja vastenmielisesti. Kansasta suurin osa uskoi +lujasti yleisiä huhuja, että muka sen kannattajat saastuttivat +kauheita yöllisiä kokoustilaisuuksiansa hirvittävillä taikauskoisilla +menoilla ja pöyristyttävillä juhlallisuuksilla, joita on mahdoton +mainitakaan. Näitä katalia parjauksia, -- kammottavia syytöksiä, +että he harjoittivat ihmissyöntiä ja sukurutsausta -- vahvistivat +orjilta tavan takaa kidutusneuvoilla kiristetyt väärät todistukset, +mitä todistustapaa tuo aika samoin kuin paljon myöhemmätkin +mielettömyydessään pitivät totuuden varmana, sitovana tunnustuksena. + +Kristinusko sekoitettiin siihen aikaan monenmoisiin halpa-arvoisiin +muukalaisiin taikauskoihin; ja jos keisari koskaan tuomarinammatissaan +kohtasi kristittyjä, niin hän paljon uskottavammin kohtasi sellaisia, +jotka eivät ansainneet sitä nimeä, kuin niitä, joiden hyveisiin +kuuluivat lauhkeus, maailman hyörinän vierominen, nöyryys, ja jotka +edustivat rauhallisinta, hurskainta, parasta ainesta koko +valtakunnassa. Kun tämänkaltaisia seikkoja punnitsemme asianmukaisesti, +lienemme valmiit antamaan anteeksi Marcus Aureliukselle, että hän tässä +asiassa tietämättömyydestä on menetellyt väärin, ja myöntämään, että +hän kristittyjä vainotessaan lienee täyttä totta luullut tekevänsä +Jumalalle palveluksen. Hänen oman uskonsa syvä hurskaus, hänen +hallituksensa tunnollisuus, hänen lämmin ihmisystävyytensä, hänen omien +filosoofisten perustotuuksiensa vakavuus, kaikki oli omansa tekemään +hänestä pahemman kirkon vihamiehen kuin mitä oli raaka Commodus tahi +ilettävä Heliogabalus. Vaan että hänessä kumminkaan ei ollut +vähintäkään _viehtymystä_ vainoamiseen; että nämä vainot enimmältä +osalta syntyivät itsestään ja tilapäisesti; että ne eivät missään +määrässä johtuneet hänen suoranaisesta toimenpiteestään tai olleet +hänen toivomuksensa mukaisia, se selviää siitä tosiseikasta, että +vainot tapahtuivat Galliassa ja Vähässä-Aasiassa, _vaan ei Roomassa_. +Kuitenkin on Roomassa epäilemättä ollut satoja kristityitä, vieläpä +itsensä keisarin silmäin edessä; olipa hänen omassa armeijassaankin +paljon kristittyjä, emmekä kumminkaan koskaan ole kuulleet hänen +häirinneen heitä ketään. Sardeen piispa Melito, kirjoittaessaan +keisarille, ilmaisee epäilevänsä, tiesikö hän todella, millä tavalla +hänen kristittyjä alamaisiaan kohdellaan. Puolustuspuheessaan Justinus +marttyyri puhuu hänelle täyden luottamuksen ja syvän kunnioituksen +sanoin. Lyhyesti: hän oli tässä asiassa "syytön, mutta onneton". On +tuskallista ajatella, että kunnianarvoisa Polykarpus ja syvämietteinen +Justinus saattoivat periaatteittensa vuoksi menettää henkensä ei +ainoastaan niin hyvän miehen hallitessa, vaan vieläpä hänen +auktoriteettinsa nojalla; mutta olisimmepa kovin armottomia ja ylen +heikko olisi ajatuskykymme, jollemme mielihalulla voi uskoa, että +vaikka nämä pyhät miehet olivat saaneet marttyyrikruunun hänen +käsistään, heidän lunastetut sielunsa olisivat olleet ensimmäiset +rakkauden tervehdyksin vastaanottamaan pakanoista hurskaamman sen +Vapahtajan luona, jonka kirkkoa hän vainosi, mutta jonka sisäisestä +hengestä juontuivat hänen omat hyveensä, jota hän tietämättänsä palvoi +ja jota hän, jos milloin olisi hänestä kuullut ja hänet tuntenut, olisi +sydämestään rakastanut ja kunnioittanut jalolla, tahrattomalla +elämällään. + +Lyonin ja Viennen seurakuntien vainot tapahtuivat v. 177. Pian tämän +jälkeen uudet vastapuhjenneet sodat kutsuivat keisarin pohjoiseen. +Sanotaan, että Rooman huomatuimmat miehet, peläten, etteivät enää +koskaan saisi häntä nähdä, pyysivät häntä antamaan heille jäähyväisiksi +viimeiset neuvonsa ja että hän kolmena päivänä keskusteli heidän +kanssansa filosoofisista asioista. Kun hän sitten saapui +sotanäyttämölle, seurasi voitto taaskin hänen aseitaan. Mutta Marcus +oli jo tulossa vanhaksi ja hänen voimansa olivat raatamisesta ja +rasituksista ja matkustuksista pitkän ja työteliään elämänsä aikana +lopen kuluneet. Hän sortui sekä sieluntuskiin että ruumiillisiin +kärsimyksiin ja lyhyen sairauden jälkeen kuoli Pannoniassa, joko +Viennessä tai Sirmiumissa, maaliskuun 17 päivänä v. 180, +yhdeksännelläkuudetta ikävuodellaan ja kahdennellakymmenennellä +hallitusvuodellaan. + +Kuolema ei ollut hänelle mikään kauhistus. Hän oli aivan selvillä +siitä, että "ei ole miestä niin onnekasta, että hänen kuollessaan ei +olisi ketään, joka ei iloitsisi siitä mikä oli tapahtumassa. +Olettakaamme, että hän oli hyvä ja viisas mies, niin ainakin joku sanoo +hänestä: 'saapa toki viimeinkin hengähtää vapaasti, kun on päässyt +tästä koulumestarista. Totta on, ettei hän ollut tyly kenellekään +meistä, mutta minä tunnen, että hän kaikessa hiljaisuudessa halveksii +meitä'... Ajattele tätä kuollessasi ja sinä eroat täältä +tyytyväisempänä miettien näinikään: 'Olen poistumassa _elämästä, josta +ystävänikin, joitten puolesta minä olen niin paljon ahertanut, +uurastanut ja murehtinut ja rukoillut, toivovat minun lähtevän_, siinä +mielessä, että siitä saisivat jotakin etua'. Miksi siis ihminen +takertuisi pitempään elämään täällä? _Älä kuitenkaan tästä syystä eroa +vähemmän ystävällisenä mieleltäsi heitä kohtaan, vaan säilytä oma +luonteesi ja pysy edelleen ystävällisenä ja hyväntahtoisena ja +hyvänä_." Ja peläten kuolemaa paljon vähemmän kuin hyveen laeista +poikkeamista hän huudahtaa: "Tule joutuun, oi kuolema, sillä pelkään, +että minä viimein unohdan itseni." Tätä lausuntoa on syystä verrattu +niihin, jotka Bossuet on asettanut erään kristityn suuhun: "Oi kuolema, +et sinä hämmennä suunnitelmiani, vaan ne toteutat. Kiiruhda siis, oi +lempeä kuolema... Nunc _dimittis_." + +Jalompi, hienompi, puhtaampi, ihanampi sielu -- menestyksessä vähemmän +pöyhistynyt tai vastoinkäymisessä lujamielisempi sielu, -- hyveessä, +puhtaudessa, itsensäkieltämisessä oikeutetumpi astumaan ikuiseen +rauhaan, ei koskaan ole käynyt taivaallisen Isän kasvojen eteen. +Yllättävää ei suinkaan ole, että kaikki, joilla oli siihen varoja, +omistivat hänen kuvapatsaansa ja että vuosikausia myöhemmin niitä näki +kotijumalten joukossa pakanaperheissä, jotka tunsivat olevansa +toivorikkaampia ja onnellisempia omistaessaan muiston miehestä, joka +keskellä vaikeuksia ja turmeltuneessakin ilmapiirissä kuitenkin +osoittausi niin viisaaksi, niin suureksi, niin hyväksi ihmiseksi. + + Oi sinä jalompia aikoja, rauhallisempia sydämiä varten luotu! + Oi ahkera ajattelija, totuuden kaunopuheinen julistaja! + Filosoofi, joka halveksit rikkautta, kuolemaa, + Mutta kärsivällinen kuni lapsi, lempeä ja elämää täynnä. + + + + +4 Luku. + +MARCUS AURELIUKSEN "ITSETUTKISTELUT". + + +Niin keisari kuin olikin, huomasi Marcus Aurelius elävänsä +vilpillisessä ja levottomassa maailmassa; mutta hän ei heittäytynyt +turhanpäiväiseen murehtimiseen tai hyödyttömiin vaikerteluihin. Jos +nämä surut ja huolet tulivat jumalilta, niin suuteli hän sitä kättä, +joka häntä kuritti, "hän luovutti murtuneen miekkansa kohtalolle, +voittajalle, nöyrin, miehekkäin sydämin". Joka tapauksessa oli hänellä +_velvollisuuksia_ suoritettavana, ja hän ryhtyikin ne suorittamaan +kerrassaan sankarryhdein -- innokkaasti, tunnollisesti, vieläpä +ilomielin. Keisarin periaatteet eivät ole sovitettavissa minkään +filosoofisen järjestelmän jäykkiin, pysyviin rajoihin. Mutta ne suuret +lait, jotka ohjasivat hänen toimiansa ja muodostivat hänen +elämänkatsomuksensa perustuksen, olivat harvat ja yksinkertaiset, ja +_Itsetutkisteluissaan_, jotka ovat vain hänen yksityinen päiväkirjansa, +kirjoitettu keventämään hänen mieltänsä keskellä kaikkia sodan ja +hallituksen huolia, hän yhä uudelleen turvautuu niihin. "Näytännöt, +sota, yllätykset, uupumus, orjuus", sanoo hän itselleen, "pyyhkivät +pois nämä sinun hurskaat periaatteesi"; ja siitäpä syystä hän pani ne +paperille. Muutamia niistä minä jo olen maininnut, toisia käyn nyt +esittämään. + +Kaikkea tuskaa, kaikkia onnettomuuksia ja kaikkea rumaa näytti +keisarista olevan viisainta katsoa kolmelta näkökannalta: mitä jumaliin +tulee, johtuvat ne laeista, jotka ovat heidän valtansa ulkopuolella; +omaan luontoonsa nähden ne ovat hyödyllisiä ja välttämättömiä; meihin +itseemme katsoen ne riippuvat siitä mielentyyneydestä ja lujuudesta, +millä me niitä kärsimme. + +Seuraavat kohdat valaisevat tätä katsantotapaa: + +"Maailmankaikkeutta hallitseva järki on yhteiskunnallinen. Niinmuodoin +se on tehnyt alemmat asiat ylempien takia ja järjestänyt korkeammat +toisiansa varten." (V. 30.) + +"Esineet eivät vaikuta sieluun, sillä ne ovat ikuiset ja pysyvät +muuttumatta; mutta huolemme tulevat vain siitä mielikuvasta, mikä +meissä on... _Maailmankaikkeus on muuttumista; elämä on mielikuva_." +(IV, 3.) + +"Keltatautisesta hunajalla on kitkerä maku ja hullun koiran purema +kammoo vettä; ja pikku lapsista pallo on mainio kappale. Miksi minä +siis vihoittelen? Ajatteletko, että väärä mielikuva on vähemmän +voimakas kuin sappi keltatautisessa tai myrkky hullun koiran +puremassa?" (VI, 52.) + +"Kuinka helppo onkaan luotaan torjua ja pyyhkäistä pois jokainen +häiritsevä ja hyödytön vaikutelma ja tuossa tuokiossa saavuttaa rauha." +(V, 2.) + +Ne kohdat, joissa Marcus puhuu pahasta _suhteellisena_ asiana -- se on +näet hänestä hyvää, joka on vasta syntymässä -- tuleentumaton ja +katkera umppu sitä, mistä vastedes tulee kaunis kukka -- eivät ole +ilmaistut kyllin selvästi, mutta kumminkin tulkitsevat hänen uskoansa, +että mielipiteemme pahoista asioista suurelta osalta johtuvat siitä, +että me emme kykene käsittämään suurta kokonaisuutta, josta ne ovat +vain alempiasteisia osia. + +"Kaikki asiat", sanoo hän, "lähtevät yleisesti hallitsevasta voimasta, +joko suoranaisesti tahi seurauksena. _Ja sen mukaisesti leijonan +ammottava kita ja se mikä on myrkyllistä ja jokainen vahingollinen +seikka, kuten oka ja loka, ovat jälkituotteita siitä, mikä on suurta ja +kaunista_. Älä sentähden kuvittele, että ne ovat toista laatua kuin se, +mitä sinä kunnioitat, vaan muodosta oikea mielikuva kaiken lähteestä." + +Eräässä toisessa omalaatuisessa kohdassa hän sanoo, että kaikissa +asioissa, jotka ovat luonnollisia ja niitä aiheuttavien syitten +mukaisia, on itsessään jotakin kaunista ja puoleensavetävää; esim. +rakosilla ja halkeamilla vastaleivotun leivän pinnassa. "Ja edelleen: +kun viikunat ovat kypsät, aukeavat ne houkuttelevan avonaisiksi; ja +tuleentuneissa öljymarjoissa juuri se seikka, että ne ovat lähellä +mädäntymistilaa, lisää hedelmälle omituista kauneutta. Ja _viljan +nuokkuvat tähkäpäät ja leijonan kulmakarvat ja villisian kuonosta +kuohuva vaahto_ ja monet muut seikat -- vaikka ne eivät suinkaan ole +itsessään kauniita, jos niitä ankarasti tarkastaa -- kuitenkin, koska +ovat luonnon muodostamain esineitten mukaisia, puolestaan kaunistavat +niitä asioita, joihin ne kuuluvat, ja siten miellyttävät mieltä; +niin että jos ihmisellä olisi tunteellisempi, syvempi käsitys +maailmankaikkeuteen kuuluvista asioista, tuskinpa _yksikään niistä, +jotka muodostuvat johdonmukaisella tavalla_, ei hänestä tuntuisi olevan +omansa tavalla tai toisella miellyttämään häntä." (IV, 2.) + +Tämä yhdenmukaisuus luonnon kanssa -- luonnon seuraaminen ja kaikkien +sen lakien noudattaminen -- on Rooman stoalaisten opinkappalten avain. + +"Kaikki, mikä on jollain tapaa kaunista, on kaunista itsessään, on oma +rajansa, eikä sen osilla itsessään ole mitään arvoa. Niinpä ei asia +kiitoksella tule pahemmaksi eikä paremmaksi... _Käykö sentapainen esine +kuin smaragdi huonommaksi entistänsä, ellei sitä ylistetä? Taikka +kulta, norsunluu, purppura, lyyra, puukko, kukka, pensas_?" (IV, 20.) + +"Kaikki on sopusoinnussa minun kanssani, mikä sointuu yhteen sinun +kanssasi, oi maailmankaikkeus. Ei mikään tule minulle liian varhain +eikä liian myöhään, mikä on sinulle oikeaan aikaan. Kaikki on minulle +hedelmää, minkä sinun vuodenaikasi tuottaa, oi luonto. Sinusta ovat +kaikki kappaleet, sinussa ovat kaikki, sinuun kaikki palaa. _Runoilija +sanoo: Kekropsin ihana kaupunki; miksi et sinä sano: Jumalan ihana +kaupunki_." (IV, 23.) + +"Antau mielelläsi kohtalon huomaan, sallien sen kehrätä lankasi +minkälaisiin muotoihin sitä haluttaa." (IV, 34.) + +Ja tässä hän käytännössä soveltaa sääntönsä hyvin vähäiseen seikkaan, +nimittäin vuoteesta nousemiseen aamuisin. "Milloin aamusella +vastenmielisesti teet nousua vuoteestasi, niin herätä itsessäsi +tällaiset ajatukset: 'Olen nousemassa inhimillisen olennon työhön. +_Miksi siis olen tyytymätön, jos kerta olen tekemässä sitä, mitä varten +olen olemassa ja mitä varten olen tullut maailmaan?_ Vai olenko minä +luotu makaamaan sänkyvaatteissa ja pysyttäytymään lämpimänä?' 'Mutta +tämä on paljon mieluisempaa.' _Oletko siis olemassa nauttiaksesi etkä +toimiaksesi ja ponnistaaksesi?_ Etkö näe pieniä kasveja, pikku +lintusia, muurahaisia, hämähäkkejä, mehiläisiä, jotka työskentelevät +yhdessä saattaakseen järjestykseen kukin oman omituisen osansa +maailmankaikkeudesta? Ja oletko sinä vastahakoinen tekemään +inhimillisen olennon työtä, etkö jo ehätä tekemään, mikä on luontosi +mukaista?" (V, 1.) ("Mene, laiska, myyriäisen tykö, katso hänen +menoansa ja opi." Sal. San. 6, 6.) + +Sama periaate -- että luonto on määrännyt meille oman paikkamme -- että +meille on annettu tehtävä suoritettavaksi ja että ainoa huolemme tulisi +olla sen kunnollinen suorittaminen, sen suuren kaikkeuden siunaukseksi, +jonka mitättömän pieniä osasia me vain olemme -- vallitsee kaikissa +niissä ihailtavissa normeissa, joilla keisari säännöstelee +käyttäytymistämme toisia kohtaan. Muutamat ihmiset, hän sanoo, tekevät +hyvää toisille ainoastaan siksi, että odottavat sen palkitsemista; +toiset, elleivät pyydäkään mitään hyvitystä, kuitenkaan eivät _unhota_ +tehneensä hyvän työn; mutta toiset eivät edes tiedä, mitä ovat tehneet, +vaan _ovat kuin viiniköynnös, joka on kantanut rypäleet eikä hedelmänsä +annettuaan muuta mitään pyydä_. Siten meidänkin pitää tehdä hyvää +toisille yhtä koruttomasti ja luonnonomaisesti kuin hevonen juoksee tai +mehiläinen valmistaa hunajaa tai köynnös kantaa rypäleitä vuosi +toisensa jälkeen ajattelematta kantamiansa rypäleitä. Ja toisessa +kohdassa hän kysyy: "Mitä enempää pyydätkään tehtyäsi toiselle +palveluksen? Etkö ole tyytyväinen toimittuasi luontosi mukaan ja +täytyykö sinun koettaa saada siitä maksu, juuri kuin silmä pyytäisi +korvausta näkemisestä tahi jalat kävelemisestä?" + +"Olkoon sinusta jokainen sana ja teko, joka on luonnon mukainen, +sinulle sopiva äläkä anna sitä seuranneen moitteen horjuttaa itseäsi... +mutta jos jokin asia on hyvä tehdä tai sanoa, niin älä katso sitä +itsellesi arvottomaksi." (V, 3.) + +Toisinaan kuitenkin Marcus Aurelius horjuu. Elämän pahuus käy hänelle +ylivoimaiseksi. "Kylpemiseen kuuluu sinun nähdäksesi", sanoo hän, +"_öljyä, hikeä, lokaa, likaista vettä, vastenmielisiä asioita nuo kaikki +-- samoinpa on elämä joka kohdaltaan ja kaikissa suhteissa_" (VII, 24); +ja toisessa paikassa: "Ihmisen elämässä aika on piste ja substanssi +muuttuvainen ja havaintokyky ponneton ja koko ruumiin kokoonpano +tuomittu mätänemään ja sielu kuin hyrrä ja onni vaikea ennustaa ja +maine -- sana vailla ajatusta." Mutta useammin hän sentään säilyttää +täydellisen mielenrauhan ja sanoo: "Joko sinä elät täällä, ja olet jo +tottunut siihen, tahi olet lähdössä pois, ja se on oma tahtosi, tahi +olet kuolemaisillasi, ja olet täyttänyt velvollisuutesi. _Mutta paitsi +näitä ei ole mitään. Ole siis hyvällä mielellä_." (X, 22.) "Ota ja +heitä minut mihin mielit, sillä niinkin minä säilytän jumalallisen +otsani rauhallisena eli tyytyväisenä, jos se voi tuntea ja toimia oman +luontonsa mukaisesti." (VIII, 45.) + +On jotakin viehättävää siinä, että stoalainen filosofia sisälsi niin +paljon lohdutusta, että se pelasti ihmiset epätoivosta. Marcuksen +tapaiselle hurskaalle ja tunnontarkalle sielulle olisi kristinuskon +oppi "syntien anteeksiantamisesta" ollut arvaamattoman kallisarvoinen. +Tästä jumalallisesta armosta -- tästä syntiä poispyyhkivästä voimasta +-- vanha maailma ei tietänyt mitään; mutta Marcuksessa me tapaamme +joitakin hämäriä ja heikkoja aavisteluja siitä opista ja esitettyinä +sillä tavalla, että ne ainakin voivat huokua rauhaa filosoofin rintaan, +jos kohta ei koskaan tunkeutua kärsivän kansan, rahvaan, sydämiin. +Sillä "otaksu", sanoo hän, "että olet irtautunut yhteydestäsi luonnon +kanssa -- sillä osaksensa oli luonto sinut tehnyt, mutta nyt olet siitä +itsesi erottanut -- _niin on sittenkin olemassa se sulo mahdollisuus, +että pääset yhtymään siihen jälleen_. Jumala ei ole sallinut kenenkään +muun -- sen tultua erotetuksi ja rikki lohkaistuksi -- yhtyä jälleen +yhteen. _Muista siis, minkä hyvän lahjan Jumala täten on antanut +ihmiselle etuoikeudeksi; sillä hän on jättänyt hänen valtaansa palata +takaisin, milloin hän on tullut erotetuksi, ja yhtyä uudelleen ja +asettua entiselle paikalleen_." Ja vielä muualla hän sanoo: "Jollet +saata säilyttää totista ja jalomielistä luonnetta, niin vetäydy rohkein +mielin johonkin sellaiseen kolkkaan, jossa sinä _voit_ sen säilyttää; +mutta jos ei sinulla sielläkään olisi menestystä, niin erkane silloin +heti elämästä, ei kiihkoisasti, vaan vaatimattomasti ja koruttoman +vapaasti -- ja silloin olet tehnyt ainakin _yhden_ kiitettävän teon." +Surullista, että Marcus Aureliukselle kuoleman piti näyttää ainoalta +pakopaikalta, minne vetäytyä epätoivoissaan, kun lopultakin on joutunut +tappiolle ponnistellessaan viisaaksi ja hyväksi ihmiseksi. + +Kohtuullisuutta ja itsensäkieltämistä Marcus piti arvossa katsoen +niiden olevan parhaita keinoja, millä karaista ja puhdistaa sydäntä; +mutta iloista meidän on havaita, että hän _ei_ antanut arvoa +ylelliselle askeesille. Elämä toi mukanaan riittävästi, liiankin +riittävästi vastahankaisuutta jännittämään hänen hermojaan; liiankin +riittävästi tiukkaa vastatuulta hänen enää välttämättömästi +tarvitakseen lisätä sitä oman toiminnan kautta. "Tarpeetonta", sanoo +hän, "minun on hankkia itselleni vaivaa, sillä tahallani en ole koskaan +tuottanut kenellekään tuskaa." (VII, 42.) + +Vanhanajan filosofian yleisistä väitelmistä muuan sanoi, että viisaan +miehen elämän pitäisi olla kuoleman mietiskelyä ja siihen valmistelua. +Niin ainakin oli Marcus Aureliuksen laita. Ajatukset ihmisen +"mitättömyydestä" ja siitä suuresta unhotuksen merestä, joka tämän +jälkeen nielee kaiken, mitä hän on ja tekee, ovat alinomaa hänen +mielessään; näihin ajatuksiin hän palaa säännöllisemmin kuin mihinkään +muihin ja aina saa niistä saman siveellisen opetuksen. + +"Koska kerran mahdollista on, että saatat erota elämästä juuri millä +hetkellä hyvänsä, niin järjestä jokainen tekosi ja ajatuksesi sen +mukaan... Varmastikin kuolema ja elämä, kunnia ja häpeä, vaiva ja ilo +yhtä suuressa mitassa kohtaavat hyviä ihmisiä kuin pahojakin; ne ovat +asioita, jotka eivät tee meitä paremmiksi eikä pahemmiksi, siksi ne +eivät ole hyviä eikä pahoja." (II, 11.) + +Toisaalla hän sanoo, että Hippokrates paransi tauteja ja kuitenkin +kuoli, että kaldealaiset ennustivat tulevia asioita ja kuolivat, että +Aleksanteri, Pompeijus ja Cæsar tappoivat tuhansia ihmisiä ja sitten +kuolivat, että täit tuhosivat Demokritoksen ja toiset täit tappoivat +Sokrateen, että Augustus ja hänen puolisonsa ja tyttärensä ja kaikki +hänen jälkeläisensä ja kaikki hänen esivanhempansa ovat kuolleet, että +Vespasianus ja koko hänen hovinsa ja kaikki, jotka hänen aikanaan +juhlivat ja huolivat ja sairastivat ja harjoittivat kauppaa ja +taistelivat ja liehittelivät ja virittivät salajuonia ja napisivat ja +toivoivat toisten ihmisten kuolevan ja ikävöivät päästäkseen +kuninkaiksi ja konsuleiksi, ovat kuolleet, että kaikki turhanaikaiset +ihmiset, jotka paraikaa tekevät kaikkea tätä, ovat tuomitut kuolemaan, +että kaikki inhimilliset asiat ovat savua eikä mitään muuta, että +meidän asiamme ei ole ratkaista, esitämmekö näytelmän loppuun vaiko +vain osan siitä, vaan että ratkaisu kuuluu jumalille. "_Monta +suitsutuksen jyvästä on samalla alttarilla; yksi putoaa ennemmin, +toinen myöhemmin; mutta se ei tee erotusta_." Ja kaikkien näiden +ajatusten moraalinen lopputulos on tämä: "Kuolema vaanii sinua niin +kauan kuin elät; niin kauan kuin vallassasi on, ole hyvä." (IV, 17). + +"Olet astunut haahteen, olet tehnyt matkan, olet päässyt rannikolle; +käy siis maihin. Jos toiseen elämään, niin ei siellä ole puutosta +jumalista, ei sielläkään. Vaan jos tilaan ilman aistimuksia, niin +lakkaa niin tuskain kuin riemujenkin valta sinuun." (III, 3.) + +Kokemissaan vaivoissa ja vastuksissa ei Marcus liioin saanut lohdutusta +siitä ajatuksesta, että maine eläisi hänen jälkeensä. "Kuinka +katoavaisia ja arvottomia inhimilliset asiat ovatkaan", sanoo hän, "se +mikä eilen oli vähän näljää, on huomenna muumio tai kourallinen +tuhkaa." "Moni, joka nyt sinua kiittää, piankin sinua soimaa, eikä +jälkeenjääneellä nimellä ole mitään arvoa eikä maineella eikä millään +muullakaan." Mitä on tullut kaikista suurista ja kuuluisista miehistä +ja kaikesta, mitä he toivoivat ja rakastivat? He ovat tomua ja tuhkaa +ja satu eikä edes satukaan. Kaikkien kiihkeitten kilvoittelujensa +jälkeen ihmiset ojennetaan pitkällensä ja kuolevat. Pian sinäkin olet +unohtanut kaikki ja pian kaikki ovat unohtaneet sinut. Mutta tässäkin, +moisten ajatusten jälkeen, taaskin samaan moraaliin aina vain palataan: +"Vaella siis tämän lyhyen vaihekauden läpi sopusoinnussa luonnon kanssa +ja päätä matkasi tyytyväisenä, _aivan kuin öljymarja putoaa alas, +tuleennuttuaan, siunaten luontoa, joka sen tuotti, ja kiittäen puuta, +jossa kasvoi_." "Yksi seikka vain minua häiritsee, etten nimittäin +tekisi mitään, mitä ihmisen asemassa ei ole lupa tehdä tai tehdä +jollakin tapaa, joka ei ole sallittu, tai tehdä jotakin, joka ei tällä +hetkellä ole sallittu." + +Erittäin viehättävää on minun esittää näitä Marcus Aureliuksen +ajatuksia. Mutta olen jo antanut hänen puhua siksi laajasti omasta +itsestään, että lukija jo halunnee jotakin käsitystä hänen johtavista +motiiveistaan. On enää vain lisääminen moniaita niitä arvokkaita ja +kultaisia mietelauseita, joihin hän kätkee elämänkatsomuksensa. + +"Sanalla sanoen: kaikki, mikä kuuluu ruumiiseen on virta, ja mikä +kuuluu sieluun, on unta ja usvaa; ja elämä on taistelua ja +muukalaisuutta ja maineen jälkeen tulee unhotus. Mikä siis voi +rikastuttaa ihmisen? Yksi seikka, ja se yksi on -- filosofia. Mutta +filosofia on siinä, että se pitää ihmisessä asustavan valvovan hengen +vapaana kiihkomielestä ja vahingoittumattomana, tuskain ja riemujen +saavuttamattomissa, _ettei se tee mitään ilman tarkoitusta eikä +vilpillisellä tai tekopyhällä tavalla... että se tyytyy kaikkeen, mikä +tapahtuu ja mikä on suotu... ja lopuksi, että se iloisin mielin odottaa +kuolemaa."_ (II, 17.) + +"Jos sinä inhimillisessä elämässä löydät jotakin parempaa kuin oikeus, +totuus, kohtuullisuus, urhoollisuus, sanalla sanoen parempaa kuin oman +sielusi tyydytyksen asioihin, joita sinä sen avulla kykenet +suorittamaan järkiperäisesti ja siinä asemassa, joka sinulle ilman omaa +valintaasi on annettu; jos, sanon, keksit jotakin parempaa kuin tämän, +niin antau sille koko sielullasi ja iloitse siitä, minkä olet parhaaksi +havainnut. Mutta... jos huomaat, että kaikki muu on vähäpätöisempää ja +arvottomampaa kuin se, niin älä myönnä tilaa millekään muulle... +Yksinkertaisesti ja vapaasti valitse parempi ja pysy siinä." (III, 6.) + +"Ruumis, sielu, äly: ruumiille kuuluu aistimukset, sielulle pyyteet, +älylle periaatteet." Eläimet antavat aistien ohjata itseään; veltot +miehet ja moiset kuin Phalaris ja Xero antavat pyyteitten kietoa +itsensä; ateistit ja petturit ottavat ainoastaan älyn oppaakseen, ja +"sellaiset miehet, jotka saastaisia tekojaan harjoittavat suljettujen +ovien takana... Mikä sitten on ominaista hyvälle miehelle? Hyvä mies +_tyytyy ja alistuu siihen, mitä tapahtuu, ja lankaan, mikä on häntä +varten kehrätty, hän ei tahraa sitä jumaluutta, joka on istutettu hänen +rintaansa_ eikä loukkaa sitä kuvapaljoudella, vaan säilyttää sen +tyynenä, seuraa sitä, jumalaansa, tottelevaisesti, ei sano mitään +vasten totuutta eikä tee mitään vasten oikeutta." (III, 16.) + +"Ihmiset etsivät itselleen pakopaikkaa, tyyssijaa mihin vetäytyä, taloa +maaseudulla, merenrannalla, vuoristossa, ja niinhän sinäkin suuresti +kaipaat sellaista. Mutta tuo on sittenkin ominaista kaikkein +lavallisimmille ihmisille, vaan sinun vallassasi on milloin tahansa +vetäytyä itseesi. Sillä _ei mihinkään ihminen vapaammin ja suuremmassa +rauhassa vai vetäytyä kuin omaan sieluunsa_, etenkin milloin hänellä on +sellaisia ajatuksia, että hän niihin huomionsa kiinnittäen heti pääsee +täydelliseen levollisuuteen -- mikä ei ole mitään muuta kuin mielen +hyvää järjestämistä." (IV, 3.) + +"Onnetonko olen, siksi että tämä on minulle tapahtunut? En, vaan +onnellinen olen, _vaikka_ se on tapahtunut minulle, koska edelleenkin +olen vapaa tuskasta; nykyhetki ei minua murskaa, tulevaisuutta en +pelkää." (IV, 19.) + +On kylläkin mahdollista, että jotkut lukijat moniaissa kohdin keksivät +kiusallisen itsetietoisuuden jälkiä ja _kuvittelevat_ havaitsevansa +myös rahtusen itserakkautta. Itsetietoisuutta ei ehkä kokonaan voikaan +välttää päiväkirjassa ja oman itsensä tutkisteluissa, jonka on +suorittanut niin yksinäisen ylhäisessä asemassa oleva henkilö; mutta +itserakkautta siinä ei ole lainkaan. Ei, onpa toisinaan havaittavissa +kovuuttakin, milloin keisari puhuu omasta itsestään. Hän ei varmaankaan +hieronut kauppaa kanssansa, niinkuin mikä teeskentelijä Jumalan kanssa. +"Kun", sanoo hän (X, 8), "sinä olet saavuttanut hyvän, vaatimattoman, +järkevän, jalomielisen miehen nimen, niin pidä kiinni niistä nimistä; +ja jos sinä ne menettäisit, niin palaa nopeasti niihin takaisin... +Sillä vain perin _tylsä ja ylenmäärin olentoonsa mieltynyt mies jatkaa +elämäänsä samalla tapaa kuin tähänkin asti_ ja antaa repiä itsensä +kappaleiksi ja tahrautua sellaisessa elämässä, _aivan kuin nuo +villipetojen kanssa tappelevat, rikkiraastetut miekkailijat, jotka +haavain ja väriläiskäin peittäminäkin sittenkin itsepintaisesti +kerjäävät mukaan seuraavanakin päivänä, vaikka joutuvatkin samaan +tilaan ja samain kynsien ja hammasten uhriksi_. Hanki siis omaksesi +nämä moniaat nimet; ja jos sinä pystyt niihin turvaamaan, niin tee se +ikäänkuin olisit siirretty Autuuden saarille." Voi, Aureliukselle +olivat autuuden saaret tässä elämässä perin etäällä. Pakanallinen +filosofia oli ylevä ja kaunopuheinen, vaan kaikki sen tunnustajat +olivat raskasmielisiä; "siihen Jumalan rauhaan, joka ylikäy kaiken +ymmärryksen", heidän ei ollut sallittu päästä. "Me näemme Marcuksen", +sanoo Arnold, "miten viisas, maltillinen, itsensähillitsevä, lempeä, +kiitollinen ja moitteeton olikin, kuitenkin kaikesta huolimatta +levottomana ojentavan kätensä jotakin tuonnempana olevaa kohtaan -- +_tendentemque manus ripae ulterioris amore_." + +Lopuksi lainaan vain kolme lyhyttä käskyä: + +"Ole iloinen äläkä etsi mitään ulkonaista apua eikä sitä rauhaa, mitä +muut antavat. _Miehen tulee seisoa pää pystyssä, ei toisten +kannattamana_." (IV, 5.) + +"_Ole kuin kallionkieleke, jota vastaan aallot lakkaamatta murtuvat, +mutta joka itse seisoo vaatimattomana ja hillitsee veden raivon +ympärillänsä_." (IV, 49.) + +Tätä vertausta on sitten Marcus Aureliuksen päivien monesti käytetty. +Se johtaa mieleen Goldsmithin mainiot säkeet: + + Kuni korkea kallio mi haahmonsa valtavan nostaa + Alhosta mannun ja juurelle jättää myrskyn; + Vaikka sen ympäri vyöryvät sataiset pilvet, + Laella tok' sees on ja kultainen päiväkin paistaa. + +"Lyhyttä on se vähä, mikä sinulle elämästä jää. _Elä kuin vuorella_. +Sillä ei sillä erotusta, elääkö ihminen siellä tai täällä, jos hän +kaikkialla elää kuin sivistyneessä yhteiskunnassa. Anna ihmisten nähdä, +anna heidän tietää, mitenkä elää oikea mies niinkuin hän oli aiottu +elämään. Jolleivät he voi häntä sietää, niin tappakoot hänet. Sillä se +on parempi kuin elää niinkuin ihmiset yleensä tekevät." (X, 15.) + +Sellaisia ajatuksia piirteli Marcus Aurelius päiväkirjaan kvaadien, +markomannien ja sarmaattien kanssa käytyjen taistelujen jälkeen. +Ylempänä muita ei ainoastaan siveellisen etevämmyyden, vaan ylhäisen +hallitsija-asemansakin kautta hän etsi seuraa oman ylevän sielunsa +kanssa. Toisinaan kuvittelen näkeväni hänet leiriytyneenä jonkun synkän +metsän reunaan Pannoniassa tai Unkarin soiden partaalle; halki pimeyden +tuikkivat matkan päästä vihollisen vartiotulet, mutta sekä siellä että +leirissä hänen ympärillään on joka ääni vaiennut, lukuunottamatta +vahtimiehen askeleita keisarin teltan ulkopuolella; ja siinä teltassa +istuu pitkään jälkeen puoliyön uuttera keisari yksinäisen lampun +valossa ja tuolloin tällöin, yksinäisissä mietteissään, pysähtyy +paperille panemaan puhtaita ja pyhiä ajatuksia, joitten tukemana hän +paremmin pystyy niinhyvin palatsissaan Roomassa kuin taistelukentällä +barbaarien maassa joka päivä kärsimään häntä ympäröivien ihmisten +halpamaisuutta ja ilkeyttä, joka päivä parantamaan omia puutteitaan ja, +samassa määrässä kuin maallisen elämän aurinko alkaa laskeutua, päivä +päivältä yhä lähenemään iankaikkista valoa. Ja näin ajatellessani +hänestä en tiedä, voiko koko pakanallinen vanha-aika kaikkien ylhäisten +ja kuninkaallisten henkilöittensä joukosta esittää jalompaa tai +puhtaampaa tai rakastettavampaa olentoa kuin tämän kruunupään +filosoofin ja seppelöidyn sankarin, joka kuitenkin oli nöyrimpiä ja +valistuneimpia vanhanajan "Jumalaa etsivistä". + + + + +LOPPUSANA. + + +Muuan skeptillinen kirjailija on huomauttanut, ivansekaisessa +äänilajissa, että evankeliumin siveysopin jaloimmille lausunnoille voi +löytää rinnastuksia pakanallisten filosoofien kirjoituksista. Iva on +kuitenkin kärjetön, ja kristilliset siveydenopettajat ovat itsestään +kiinnittäneet huomiota samaan seikkaan. Kaukana siitä, että olisin +yrittänyt salata tätä asianlaitaa, olen tässäkin teoksessa mielihyvällä +rinnastanut apostolien ja filosoofien sanoja. Kristinuskon jumalallinen +alkuperä ei suinkaan perustu yksinomaan sen siveysoppiin. Sen valon +avulla, joka heissä itsessään asui, tulkitsemalla sitä lakia, joka oli +kirjoitettu heidän omaantuntoonsa, miten kuluneita ja himmeitä sen +kirjaimet olivatkin, olisivat Platon ja Cicero ja Seneca ja Epiktetos +ja Marcus Aurelius kyenneet käsittämään ja julistamaan monia suuria ja +muistettavia totuuksia, ja kuitenkin he itse olisivat olleet +ensimmäiset myöntämään toivonsa ja mietteensä horjuviksi ja +epävarmoiksi ja jatkuvan valaistuksen ehdottoman välttämättömäksi. Niin +ehdottomalta tuntui tämä välttämättömyys muutamista heidän +viisaimmistaan, että Sokrates rohkenee selvin sanoin ennustaa jonkun +taivaan lähettämän opastajan olevan tulossa.[82] + +Ne, jotka kuvittelevat, että _ilman_ kirjoitettua ilmoitusta olisi +ollut mahdollista oppia kaikki se, mikä on välttämätöntä ihmisen +autuudeksi, puhuvat suoraan suurimpia pakanallisia opettajia vastaan, +vieläpä niitä vastaan, joiden kirjoituksiin he väitteensä +todistamiseksi viittaavat. Augustinus ilmaisi todella syvän totuuden +sanoessaan, että hän Platonissa ja Cicerossa kohtasi monta kaunista ja +viisasta lausuntoa, mutta ei niiden joukossa koskaan tavannut tätä: +"Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä +annan teille levon." (Matt. 11, 28). Niin kirkas ja loistava kuin +vanhanajan ajatuksen viisaus olikin, oli kuitenkin sen tieto +hengen työstä ihmisessä, ruumiin ylösnousemisesta ja syntien +anteeksiantamisesta vain vaillinainen ja häälyvä. Piispa Butler on +syyllä huomauttanut, että "evankeliumit eivät ainoastaan _vahvista_ +suuria julistuksia tulevasta elämästä, paheellisen vaelluksen +vaarallisuudesta ja katumuksen voimasta, vaan esittävät sen, nimenomaan +viimeinen niistä, valolla niin kirkkaalla, että sen rinnalla luonnon +valo on pimeyttä". Pakanuuden siveysoppi oli, oman tunnustuksensa +mukaan, _riittämätön_. Se oli hapuileva, missä kristinuskon on +velvoittava: se oli hämärä ja vajavainen, missä kristinuskon on kirkas +ja täydellinen; se oli kykenemätön nostamaan ihmiset veltosta +huolettomuudesta, missä kristinusko toi maailmaan käskevän ja +elähyttävän voiman; se antaa vain _ojennusnuoran_, missä kristinusko +lahjoittaa _periaatteet_. Vieläpä milloin sen opetukset täydellisesti +kävivät yhteen raamatun kirjoitusten kanssa, se ei pystynyt lainaamaan +niille riittävää varmuutta; ei jaksanut julistaa niitä samalla +valtavalla ja tartuttavalla lämmöllä; ei kyennyt luomaan ehdottoman +virheetöntä ja elävää esimerkkiä niiden harjoittamisesta; ei saattanut +puhaltaa niihin vastustamatonta syytä, motiivia; ei osannut kannattaa +niitä voimakkaalla virvoituksella niissä vaikeuksissa, joita saattoi +olla varma kohtaavansa pyrittäessä totiseen ja hurskaaseen elämään. +Kristittyjen kirkkoisien yritykset näyttää, että vanhanajan filosofian +totuudet olivat lainattuja raamatusta, johtuvat toisissa tapauksissa +tietämättömyydestä, toisissa oikean rehellisyyden puutteesta +ristiriitaisissa kohdissa. Että Gideon (Jerubbaal) on sama henkilö +kuin pappi Hierombalos, joka antoi opetusta Sankhunjatonille +Berytoksesta;[83] että Thales kyhäsi filosofiansa juutalaisista +opinkappaleista, joihin oli tutustunut Foinikiassa; että Pythagoras ja +Demokritos käyttivät hyväkseen hebrealaisia traditsioneja, joita olivat +keränneet matkoillansa; että Platon on pelkästään "attikalainen +Mooses"; että Aristoteles "kääri kokoon" eetillisen järjestelmänsä +eräältä Aasiassa tapaamaltaan juutalaiselta; ja että Seneca oli +kirjevaihdossa Paavalin kanssa -- ne ovat vakuutuksia, jokikinen yhtä +epähistoriallisia ja vääriä kuin että Homeros ajatteli Genesistä +kuvaillessaan Akilleyn kilpeä tai (kuten Clemens Aleksandrialainen +tosissaan ilmoittaa) että Miltiades voitti Marathonin taistelun +jäljitellen Beth-Horonin taistelun strategiaa! Aivan kestämättömän +väitteen tekee se, joka sanoo, että pakanain siveysoppi "sytytti +häälyvän vahakynttilänsä evankeliumin valossa joko salaisesti tai +tietämättänsä" ja että se "teeskenteli eräänlaista yhteyttä ja +kerskaili loistollansa, ikäänkuin se alkuisin olisi ollut sen oma tai +sen käsissä riittäisi siveellisesti valaisemaan maailman".[84] Seneca, +Epiktetos, Aurelius ovat pakanallisista moralisteista ylevimpiä ja +parhaimman totuuden käsittäjiä, kuitenkaan eivät kristityt Senecalle +merkinneet mitään, Epiktetos heitä halveksi ja Aurelius vainosi. Kaikki +kolme olivat, mikäli mitään tiesivät kristityistä, onnettomasti kyllä +oppineet pitämään heitä kaikista alhaisimpana ja halveksittavimpana +lahkona sitä uskontoa, jota he kauan olivat pitäneet kaikkein +alhaisimpana ja halveksittavimpana. + +Tässä seikassa on jotakin liikuttavaa; mutta jos siinä on liikuttavaa, +niin on siinä myös jotakin rohkaisevaa. Jumala oli heidän Jumalansa +niinkuin meidänkin -- heidän luojansa, heidän varjelijansa, joka ei +jättänyt itseänsä ilman todistajaa heidän keskellään, joka, kun he +sokeasti hamuillen tavoittelivat häntä, salli heidän hapuilevaan +käsiensä tarttua hänen vaatteensa helmaan, joka lähetti heille sadetta +taivaasta ja hedelmän kantavia vuodenaikoja, täyttäen heidän sydämensä +ilolla ja riemulla. Ja hänen henkensä oli heidän kanssansa ja eli +heissä, vaikka näkymättömänä ja tuntemattomana, puhdistaen ja pyhittäen +heidän sydäntensä temppelin, lähettäen valosäteitänsä sen pimeyden +läpi, joka heidät piiritti, lohduttaen heitä epätietoisuudessa, sanoin +selittämättömin huokauksin rukoillen heidän puolestaan. Ja vieläkin +enemmän: _meidän_ Vapahtajamme oli _heidänkin_ Vapahtajansa; hän, jota +he pitivät ristiinnaulittuna pahantekijänä, oli heidän todellinen +näkymätön kuninkaansa; hänen vanhurskautensa kautta heidän poloiset +ansionsa laskettiin heidän hyväksensä, heidän sisäinen sairautensa +parannettiin; hän, jonka palvomisen he julistivat "inhoittavaksi +taikauskoksi", seisoi rukoillen heidän puolestaan majesteetin oikealla +puolella korkeudessa, auttaen heitä (vaikka eivät häntä tunteneet) +musertamaan kaiken mikä heissä oli pahaa ja rukoillen heidän edestään, +kun he vainosivat hänen rakkaimpia pyhiään: "Isä, anna heille anteeksi, +sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät." + +Niin, nekin olivat hänen lapsiaan. Ja vaikka he eivät olisikaan olleet, +nurisisimmeko sitä, että muruja lasten ruuasta annettaisiin koirille? +Kiellämmekö näiltä "pakanuuden itsetiedottomilta ennustuksilta" niiden +oraakkelimaisen merkityksen? Kadehtisimmeko Platonin tai Aureliuksen +korkeata siveellistä kantaa? Olisimmeko vastahakoiset tunnustamaan, +että jokin Kristuksen hengen voima piti Senecaa hänen vaelluksensa +pimeimmillä harharetkilläkin kuitenkin tietoisena jalommasta ja +paremmasta tiestä tai että jokin jumalallisen toivon häive elähytti +Epiktetosta hänen orjuutensa painostavassa ilmapiirissä? Koskeeko +silmäämme, että Jumala hyvyydessään salli pakanainkin tulla tuntemaan +sellaisia totuuksia, joitten nojalla he saattoivat "voittaa näkyväisen +maailman houkutukset ja näkymättömän kauhut"? Niin kyllä, jos meillä on +kristillisestä kirkosta niin alhainen käsitys, että se meistä näyttää, +pelkästään inhimilliseltä yhteiskunnalta, "joka on, pystytetty +puolustamaan muuatta määrättyä uskontoa toista uskontoa vastaan". Mutta +jos me sitä vastoin uskomme, "että _kirkko on Jumalan asettama +yhteiskunta todistamaan kaikkien inhimillisten olentojen todellisesta +yhteenkuuluvaisuudesta_", niin me ilolla tunnustamme, että sen jäsenet +ovat mitä itse uskoivat olevansa -- sen totuuden tunnustajia ja +marttyyreja, jota he eivät voineet kokonaan käsittää eikä tajuta, mutta +joka heidän elämänsä ja kuolemansa, heidän hyvien ja huonojen +tekojensa, heidän tosien ja vääräin sanojensa kautta oli ilmaiseva ja +todistava itsensä. Ne, joilla on tämä vakaumus, eivät tohdi salata tai +väärentää tai arvata liian vähäiseksi yhtäkään niistä tärkeistä ja +muistettavista mietelauseista, joita tavataan Marcus Aureliuksen +_Itsetutkisteluissa_. "Jos _he sen tekisivät, niin he halventaisivat +osan sitä samaa totuutta, jota evankeliumin saarnaajat olivat määrätyt +julistamaan_; he omaksuisivat filosoofisen keisarin hairahduksen, mutta +heitä ei voisi siinä puolustaa niinkuin häntä. Eivätkä he liioin +uskalla väittää, että kristillinen oppi tietämättänsä on suonut hänelle +osuuden omasta valostaan, samalla kun hän näytti torjuvan sen luotaan. +He uskonevat, että Jumala sulasta armostaan salli tämän ajan käsittää +ja ymmärtää jonkinlaisen totuuden, ja voivat nähdä merkkejä siitä, mitä +tämä totuus oli, Plutarkoksen ponnistuksissa ymmärtää sitä 'demoonia', +joka johdatti Sokratesta, Ignatiuksen miehekkäässä kielenkäytössä, +gnostikkojen eksyttävissä unelmissa, Justinus marttyyrin kiihkeässä +halussa todistaa kristinusko filosofiaksi... siinäkin, kuinka Marcus +Aurelius aivan oikein käsitti kristinuskon periaatteet ja sittenkin +vihasi kristittyjä. Joka taholta he voivat päätyä siihen varmuuteen, +että ihmiskunnalle aiottu oppi ja yhteiskunta ei saata riippua ihmisten +ahtaan näkökulman luomista mielipiteistä ja vakaumuksista, vaan että +nämät mielipiteet ja vakaumukset tulee todistaa, vahvistaa, sovittaa ja +kumota tosiseikoilla".[85] + +Mutta ehkä joku lukija sanonee: Mitä hyötyä siis meillä voikaan olla +siitä, että pakanain kirjoituksista tutkimme totuuksia, jotka ovat +jalommalla, selvemmällä ja äärettömän paljon tehokkaammalla tavalla +ilmaistut omissa pyhissä kirjoissamme? Ennenkuin vastaan kysymykseen, +sallittakoon minun mainita kaliifi Omarista kerrottu tuttu tarina.[86] +Kun hän oli valloittanut Aleksandrian, näytettiin hänelle sen +suurenmoista kirjastoa, jonka jalomielinen kuningassuku innolla ja +ponnella oli koonnut. "Mitä hyödyttävät kaikki nämä kirjat?" sanoi hän. +"Joko ne ovat sopusoinnussa koraanin kanssa tai sitä vastaan. +Edellisessä tapauksessa ne ovat tarpeettomat, jälkimmäisessä +vahingolliset. Miten hyvänsä: ne on poltettava." Ja niinkuin taru +kertoo, ne poltettiinkin; mutta koko maailma on tuominnut kaliifin +johtopäätelmän typeränä yksinkertaisuutena ja raakalaisen +tekopyhyytenä. Kenties kysymys, mitä _hyödyttää_ pakanafilosoofien +siveysopin lukeminen, on yhtä epäfilosoofinen; joka tapauksessa me +saatamme tuhlata vain perin vähän sanoja sen pohtimiseen. Vastaus +ilmeisesti kuuluu, että Jumala on puhunut ihmisille "polymeros kai +polytropos", "monin erin ja monin tavoin",[87] moninaisella +viisaudella.[88] Toisinaan hän on opettanut totuuden hebrealaisten +profeettain kautta, toisinaan pakanallisten filosoofien äänellä. Ja +_kaikki_ hänen sanansa vaativat meitä kallistamaan niille korvamme. Jos +juutalaisen oli sallittu puhua jumalallisemmalla ymmärryksellä ja +syvemmällä voimalla, niin oli toisin ajoin pakanankin suotu puhua +väkevin ja ylevin sanoin; ja me saatamme oppia totuutta vierailta +huulilta ja muukalaiskielistä. Heilläkin oli unelmansa, aavistuksensa, +salaperäinen puhelunsa harpun säestyksellä, "äänen tytär", mystilliset +välkähdykset kaiverretulla gemmalla. Ja sellaiset totuudet tulevat +meille omituisen voimakkaina ja tuoreina; merkillisen kauniina, +ollaksensa vähemmän kirkkaasti valaistun ihmiskunnan oppeja; uudella +vakuutuksen voimalla sen muodon omintakeisuuden kautta, joka, vaikkakin +meille vähemmän kotoinen, on hyvin laskettu kiinnittämään huomiotamme, +sittenkun tutut toistelut ovat sen turruttaneet. Me emme ole kyllin +äveriäitä menettääksemme nämä pakanain vahvistukset kristinuskon +totuudesta; tai vaientaaksemme muusan ja sibyllan siivekkäät sanat, +jotka ovat syyllä eläneet kauemmin kuin "satojen triumfien päryytys ja +töminä". Meidän on tehtävä ne todella hyödyllisiksi itsellemme. +Jos Paavali mielihyvin mainitsee Aratuksen ja Menanderin ja +Epimenideksen[89] ja ehkäpä useammankin lyyrillisen säkeen, -- jos tämä +Jumalan innoittama apostoli saattoi sekä itse oppia että toisille +opettaa lausuntoja joltakin kreetalaiselta filosoofilta tai +attikalaiselta näytelmäkirjailijalta -- niin saatamme olla varmat +siitä, että monikin Senecan mielevä mietelause olisi täyttänyt hänet +mielihyvällä ja että hän olisi voinut lukea Epiktetosta ja Aureliusta +samalla jalolla ihmettelyllä, millä hän liikutettuna katseli sitä +muistettavaa alttaria, joka oli pystytetty _tuntemattomalle jumalalle_. + +Luokaamme vielä lyhyt loppukatsaus niihin kolmeen suureen stoalaiseen, +joiden elämää olemme tarkastaneet, siinä mielessä, että kokoamme yhteen +heidän erikoisuutensa, heidän puutteellisuutensa sekä heidän +omalaatuisen suhteensa kristinuskon totuuteen, mikäli se heidän +kirjoituksistaan ilmenee. + +I. "Seneca saepe noster", "Seneca usein meikäläinen", sanoo +Tertullianus ja tekee sen pyytääkseen anteeksi, että hän niin usein +vetoaa hänen teoksiinsa. Vaan joskin hän näistä kolmesta filosoofista +enimmän muistuttaa kristinuskoa yksityiskohdissa, niin hän kuitenkin +enimmän eriää siitä oman henkisen suuntansa kautta. + +Hän eriää kristinuskosta monessa suhteessa siinä, millä tavalla +katselee elämää, ja monissa tärkeimmissä opinkappaleissaan. Mikä esim. +on hänen yleisin käsityksensä jumaluudesta? Seneca on ylimalkaan +panteisti. Epäilemättä hän puhuu Jumalan rakkaudesta ja hyvyydestä, +mutta hänelle ei Jumala ole mikään persoonallisesti elävä Isä, vaan +maailmankaikkeuden sielu -- hehkuva, alkuperäinen, ikuinen periaate, +joka itsestään valaa hitaan eikä vähemmän ikuisen aineen ja josta +sielumme ovat, tavallaan, vain jumalallisia osasia elikkä haihtuvia +säkeniä. "Jumala", sanoo hän, "on luonto, on kohtalo, onni, +maailmankaikkeus, kaiken läpi tunkeva henki. Hän ei voi muuttaa +maailmankaikkeuden substanssia, hän on itse vääjäämättömän kohtalon +alainen, kohtalon, joka on muuttumaton, jolla ei rajoittajaa ole. Ei +Jumala synnytä ukkosta, vaan kohtalo. Hän ei iloitse töistään, sillä +hän on identtinen niiden kanssa." Seneca olisi todella sydämestään +hyväksynyt Popen sanat: + + Kaikk' osia on vain kumman kokonaisuuden, + Min ruumis luonto on ja sielu jumaluuden. + +Vaikka saattaa olla erilainen mielipide siitä, mitenkä nämä sanat on +käsitettävä ja selitettävä kristittyjen kannalta, niin Senecan ne +ainakin olisivat vieneet kristinuskolle aivan vastakkaisiin +johtopäätöksiin. Hänelle esim. viisas mies on Jumalan _vertainen_; ei +hänen kunnioittamansa, ei palvelijansa, ei rukoilijansa, vaan hänen +auttajansa ja heimolaisensa. Hän eroaa Jumalasta vain aikaan nähden. +Siksipä kaikki rukoukset ovat turhat, sanoo hän, ja ulkonaisen +kunnioittamisen muodot tarpeettomia ja lapsellisia. On mieletöntä +pyytää sitä, minkä voi itse lahjoittaa itsellensä. "Mitä hyödyttävät +_pyhät lupaukset?_ Tee _itsesi_ onnelliseksi." Niin, sietämättömässä +vaateliaisuudessaan, joka oli ominaista stoalaisuuden äärimmäiselle +suunnalle, viisas ihminen erinäisissä suhteissa on asetettava Jumalaa +korkeammallekin -- korkeammalle kuin Jumala itse -- koska Jumala ei ole +onnettomuuksien saavutettavissa, mutta viisas mies voi asettua niiden +aiheuttaman tuskan yläpuolelle; ja koska Jumala välttämättömyyden +pakosta on hyvä, viisas sitä vastoin vapaasta valinnasta. Tämä kurja, +pöyhkeä paradoksi esiintyy Senecan kirjoitelmassa _Kaitselmuksesta_, ja +samassa kirjoitelmassa hän ylistää itsemurhaa ja ilmaisee epäilevänsä +sielun kuolemattomuutta. + +Ne kaksi periaatetta taas, joille Seneca rakensi koko moraalisen +järjestelmänsä, ovat: ensinnäkin se, että meidän tulee noudattaa +luontoa; ja toiseksi, että ihminen oletettavasti voi saavuttaa +täydellisyyden. + +1. Jos me nyt selitämme tämän vaatimuksen "että meidän tulee noudattaa +luontoa" sillä tapaa kuin Juvenalis sen selitti, ja sanomme, että +luonnon ääni aina käy yhteen filosofian äänen kanssa -- jos voimme +todistaa, että todellinen luontomme ei ole mikään muu kuin korkeimpaan +ja ylevimpään harjaantunut järkemme ja jos voimme vahvistaa tosiasiaksi +sen, että jokainen julma, häpeällinen, hekumallinen, itsekäs teko +olennaisesti on luontoamme _vastaan_ -- silloin saatamme piispa +Butlerin kanssa sanoa, että "luonnon noudattamisen" käsky "ei ole löyhä +ja epämääräinen puheentapa, vaan selvä ja täsmällinen, täysin oikea ja +tosi". Mutta kuinka täydellinen täytyykään järjestelmän olla, kuinka +pitkän siihen valmistavan harjoituksen, joka yksin auttaa meitä +tämänkaltaisesta oppilauselmasta keksimään mitään käytännöllistä arvoa, +mitään arvokasta apua hyveellisen elämän viettämiseen? Ja Senecan +käsissä siitä tulee varsin tyhjä kaava. Häneltä tykkänään puuttui +sellaisen kirjailijan kuin piispa Butlerin selkeä ymmärrys ja +loogillinen terävyys; ja kun hän pääsee selittämään tätä stoalaisten +tunnussanaa, niin haihtuu kaikki tosiasiallinen merkitys, joka sillä +mahdollisesti on, usvaan, joka upeilee hämärällä sanahelinällä ja +loistavilla fraaseilla. + +2. Eikä hänelle paljon paremmin onnistu ihanneihmisensäkään. Tämä +komeileva abstraktsioni osoittautuu kunnianhimoisen, mutta silti +hedelmättömän, karun mielikuvituksen tuotteeksi. Viisas stoalainen mies +on jonkunlainen siveellinen Feeniks, mahdoton ja vastenmielinen. Hän on +vaaroissa peloton, vapaa kaikesta intohimosta, onnellinen +vastoinkäymisessä, tyyni myrskyssä; hän yksin tietää miten elää, koska +hän yksin tietää kuinka kuolla; hän on maailman herra, koska hän on +itsensä herra ja Jumalan vertainen; hän suhtautuu kaikkeen +järkähtämättömällä mielentyyneydellä, halveksien ihmisten murheita ja +ärsyttävän ylväästi hymyten kaikille toiveillemme ja varomisillemme. +Vaan eräässä toisessa tämän virheettömän ja epämiellyttävän hirviön +kuvauksessa Seneca ei esitä meille kopeata voimailijaa, joka haastaa +voittosille koko maailman ja jota eivät mitkään intohimon vasamat tai +kohtalon kohlut pysty haavoittamaan, vaan häiritsemättömän täydellistä +triumfia viettävän sankarin, lempeämmän tosin, vaan sittenkin olennon +vailla toivomuksia, vailla intohimoja, vailla tarpeita, olennon, +joka ei saata tuntea mitään sääliä, koska sääli on heikkoutta, +joka häiritsee hänen viisasta rauhaansa. Syyllä saattaakin +kaunopuheinen Bossuet huudahtaa, lukiessaan näistä haavekuvallisista +täydellisyyksistä: "Sävel on liian korkea heikoille ja kuolevaisille +ihmisille." Voi, mitä todella suurellisia periaatteita? Mikä +teeskennelty tunteettomuus! Mikä väärä ja kuviteltu viisaus, joka +luulottelee olevansa kyllin luja siksi että on kova, ja jalomielinen +siksi että on pöyhistelevä! Kuinka kerrassaan nämä periaatteet ovat +vastakkaisia sille nöyrälle vaatimattomuudelle, jolla Vapahtajamme +evankeliumissa, ajatellen uskollisiansa hädässä, sanoo että he sitä +murehtivat! "_Te tulette itkemään ja valittamaan_". Pitääkö +kristittyjen kadehtia sellaista viisautta kuin mitä stoalaisuus +todellisuudessa tavoitti, kun he vertaavat tätä kuivaa ja veretöntä +ihannetta Häneen, joka itki Jerusalemia ja valitti Lasaruksen haudalla, +jolla oli äiti ja ystävä, joka ei ketään ylenkatsonut, joka kaikkia +sääli, joka nöyryytti itsensä kuolemaan, vieläpä ristin kuolemaan asti, +jonka jumalallista täydellisyyttä me tosin emme voi saavuttaa sentähden +että hän on Jumala, mutta jonka esimerkkiä me voimme noudattaa siksi +että hän oli todellinen ihminen?[90] + +Senecan elämän ja filosofian ainoa suuri päämaali oli _rauhan, +häiritsemättömyyden_ saavuttaminen. Se aihe alituiseen palajaa hänen +teoksissaan _Onnellisesta elämästä, Mielenrauhasta, Kiivaudesta, +Rauhasta, Viisaan lujamielisyydestä_. Herkeämättä hän ylisteli +filosofian päämaalina tätä säälimätöntä tunteettomuutta, kaiken +mielenliikutuksen jäykkää kukistamista. Sepä saikin Stilpon +huudahtamaan, kun hän oli menettänyt vaimon, lapset ja omaisuuden, +että hän ei ollut kadottanut mitään, koska hänellä omassa +persoonassaan oli kaikki mitä omisti. Se johdatti Senecan kaikkeen +luonnonvastaisimpaankin, houreellisimpaan, vähimmän rehelliseen, mitä +hänen kirjoituksissaan ilmenee; sepä oli myös hänen elämänsä häpeän ja +hairahdusten lähde. Pahimpana se esiintyy hänen kirjassaan +_Kiivaudesta_. Aristoteles oli sanonut, että "viha on hyvä palvelija, +mutta huono isäntä"; Platon oli tunnustanut kuohahtavan suuttumuksen +äärettömän arvokkaaksi ja tärkeäksi ihmisen siveelliselle rakenteelle. +Kristilliset kirjailijat ovat usein kadottaneet näkyvistään tämän +totuuden ja unohtaneet, että jalolle luonnolle "vihan viha" ja "pilkan +pilkka" ovat yhtä välttämättömät kuin "rakkauden rakkaus". Mutta +Senecapa melkein tulistuu kuvitellessaankin, että viisas mies olisi +vihoissaan ja suuttunut edes siveellisesti pahalle. Ei, hän ei saa +suuttua, koska se hämmentäisi hänen ylevätä rauhaansa; ja jos hän +taipuisi suututtelemaan kaikista pahanteoista, niin saisi hän olla +suuttunut kaiken päivää. Tämä käytännöllinen epikurealaisuus, tämä +veltto alistuminen siihen, että paha muka oli auttamatonta, myrkytti +Senecan koko elämänjuoksun. "Hän oli", sanoo professori Martha, +"kasvattanut itsensä kärsimään mieskohtaisia vääryyksiä antautumatta +vihaan; hän oli kasvattanut itsensä suhtautumaan kaikkeen siveellisesti +pahaan ilman vihaa. Jos tämä oppi on terve ja sen harjoitus toivottava, +niin toteutettakoon se kaikkine johtopäätöksineen. Jos emme sitä tahdo +tehdä, täytyy meidän päättää vihata vääryyttä ja väkivaltaa, _vieläpä +filosoofisen mielentyyneyden kadottamisenkin uhalla_." Mutta rauhan ei +tule olla meidän päämäärämme: + + Ei oikeutta onneen, ei iloon, rauhaan, + Jumalain ole lahjana tarjottu meille. + +Siinä yksi totuus, jota mielestäni enimmän kaivataan nykyajan +uskonnollisessa maailmassa, että kristillinen hyve on todella +hyvin mitätön ja arkiaikainen ja voimaton, jos se ei tunne koko +sielunsa palavan sanoisinko sammumatonta siveellistä suuttumusta +nähdessään julmuutta ja vääryyttä, farisealaista uskottomuutta ja +yhteiskunnallisia rikoksia. + +Olen siis näin puolueettomasti arvostellut stoalaisuuden perusvirheitä, +mikäli Seneca sitä edustaa: mutta minä en voi suostua erkanemaan +hänestä tällaisessa väheksymisen mielentilassa ja siksi minä tässä +tahdon vielä kerran lainata, mitä muuan toinen kirjailija on hänestä +sanonut. "Itsetiedoton kristillisyys asustaa kaikissa hänen +ajatuksissaan. Jos miehen kaunis maine onkin tahrattu, niin kieltää ei +saata, että filosoofi pyrki korkeampaan elämään; jos mahtipontisen +stoalaisuuden kilisevät kulkuset toisinaan kuuluvatkin jalomman +musiikin halki, niin jää korvaan kuitenkin kaikumaan totisempi sävel." + +II. Jos Seneca etsi _rauhaa_, niin tavoitteli Epiktetos _vapautta_ ja +Marcus Aurelius _itsensähillitsemistä_. Tämä päämäärän erilaisuus +värittää koko heidän filosofiansa, vaikkakin kaikki kolme ovat täynnä +käskyjä, periaatteita, jotka johtuvat samasta lähteestä, nim. +stoalaisuuden ylenkatseesta yleistä mielipidettä, onnea ja kuolemaa +kohtaan. "Epiktetos, orja, ehdoin tahdoin kukistaa järkähtämättömän +levollisena kaikkien niiden siunausten pyyteen, jotka onnetar jo oli +häneltä riistänyt. Seneca, hovilainen, varustautuu jo etukäteen kovaa +onnea vastaan maailmanmiehen varovaisuudella ja kaunopuhujan +korusanaisuudella. Inhimillisen vallan kukkuloilla Marcus Aurelius -- +jolla ei ollut muuta pelättävää kuin intohimonsa eikä yläpuolellansa +muuta kuin vääjäämätön välttämättömyys -- tarkastelee omaa sieluansa ja +mietiskelee nimenomaan asiain ikuista kulkua. Yksi on alistuvainen +orja, joka ei toivo eikä pelkää; toinen ylhäinen herra, jolla on kaikki +menetettävänä; kolmas vihdoin keisari, joka riippuu vain itsestään ja +Jumalasta." + +Epiktetoksesta ja Marcus Aureliuksesta meillä on hyvin vähän +sanomista näin yhteenvetoa varten, sillä heissä ei ilmene mitään +epäjohdonmukaisuuksia ja vain vähän niitä puutteellisuuksia, jotka +luonnehtivat Senecan, stoalaisesta filosofiasta kehittämää, ihannetta. +Heistä puuttuu sitä "siveellistä nurkkasaksaa", pedagoogista +lavertelevaisuutta, lapsekasta rehentelyä, retoorista loisteliaisuutta, +joka meidän oli paljastaminen Senecassa. Senecan _sisäisen_ elämän +kuvaaminen, hänen itsekurituksensa yritykset, hänen väsymätön +askeesinsa, hänen innostuksensa kaikkeen, mikä hänestä on pyhää ja +hyväkaikuista -- tämä esitys, niin suuressa määrin kuin retoriikka ja +turhamainen itseluulo sitä tärveleekin, kuitenkin "muodostaa jalon +vastakohdan Campanian huvilain saastalle ja on kokonaisuudessaan oikein +liikuttava". Ja sittenkin meidän täytyy myöntää, saman kirjailijan +sanoilla, että kun me Senecasta siirrymme Epiktetokseen ja Marcus +Aureliukseen, "niin me kukkien keskeltä astumme vakavuuteen, +moninaisesta tunteilemisesta objektiiviseen yksinkertaisuuteen, useasti +pelkästä retoriikasta hurskaaseen totisuuteen". + +Niin laajassa mitassa kuin mahdollista on, oli näiden kahden suuren +stoalaisen siveellisyys täydellisen jalo ja kaunis. Joskin +Epiktetoksessa on joku häive ja satunnainen vivahdus stoalaisuuden +vaateliaisuutta ja stoalaisuuden tunteettomuutta; joskin Marcus +Aureliuksessa on syvä ja voimakas raskasmielisyys, joka osoittaa, +kuinka suhteellisesti voimaton suomaan lohdutusta oli filosofia, joka +ylisti itsemurhaa, joka tiesi kuolemattomuudesta kovin vähän ja jolta +epämääräiseen panteismiin hälveni se sanomaton siunaus, jota +persoonallinen suhde persoonalliseen Jumalaan ja Isään merkitsee -- +niin sittenkin kummassakin heistä on riittävästi ja enemmänkin kuin +riittävästi näyttämään, että kaikkina aikoina ja kaikissa maissa ne, +jotka ovat etsineet Jumalaa, ovat hänet löytäneet, että he ovat +saavuttaneet yleviä ajatuksen periaatteita ja yleviä toiminnan +ojennusnuoria, että he ovat kyenneet, synkässä pimeydessäkin, vakavasti +laskemaan jalkansa niiden aurinkoisten tikapuitten ainakin alimmille +portaille, jotka pimeyksien halki johtavat suuren valon isän luo. + +Ja kumminkin jo pelkästään tällaisten miesten olemassaolo merkittävällä +tavalla selittää raamatun lauselmaa, että "maailma viisaudessaan ei +tuntenut Jumalaa". Sillä kuinka monta heidän kaltaistaan kaikista on +meidän vanhanajan kertomuksien pohjalla mahdollista luetella? Onko +viittä miestä koko vanhanajan historian ja kirjallisuuden piirissä, +joille täydellä oikeutuksella saattaisimme myöntää nimityksen "pyhä"? +Mainittuamme Sokrateen, Epiktetoksen ja Marcus Aureliuksen tuskin +tiedän ketään muuta. _Oikeudentekijöitä_ on ollut paljonkin -- miehiä, +jotka ovat pystyneet jaloihin tekoihin; miehiä, jotka täysin +ansaitsevat rakkautta; miehiä, jotka -- en epäile sitä -- kun +valtakunnan lapset heitetään ulos, kootaan idästä ja lännestä +Abrahamin, Isakin ja Jakobin kanssa taivaan valtakuntaan. Niin, +oikeudentekijöitä paljon; mutta miten monta _vanhurskasta_, miten monta +_pyhää!_ Muutamia epäilemättä, joita emme tunne, joiden nimiä ei +konsanaan ole pantu edes joksikaan vuodeksi ihmiskunnan asiakirjoihin +-- miehiä ja naisia tuntemattomissa kylissä ja matalissa majoissa, "se +uskollinen, jolla ei ollut mainetta". Emme epäile, että sellaisia on +ollut -- mutta oliko heitä _suhteellisesti_ paljon? Jos niistä, jotka +kohosivat suuren joukon keskitason yläpuolelle -- jos niistä, jotka +jonkun henkisen kyvyn tai hyveen kautta voittivat aikalaistensa +kunnioituksen -- löytyy niin harvoja tahrattoman elämän esikuvia, niin +voimmeko toivoa, että niistä tuhansista muista kuinkaan moni saavutti +edes joltisenkaan pyhyysihanteen? Kun näemme, että enemmistön +surullinen osa oli joutua keskelle yleisen turmeluksen hyrskyävää +merta, niin tohdimmeko toivoa, että monikaan heistä onnistui pääsemään +puhtauden, nuhteettomuuden ja rauhan vehreälle saarelle? Tuskinpa +voimme niin ajatella; ja kuitenkin näemme, että missä taivaan +valtakuntaa julistetaan, siellä tällaista tapahtuu joka päivä. Emme näe +ainoastaan monia eteviä henkiä, vaan näemme myös lukemattomat parvet +vähäväkisiä ja nimettömiä ihmisiä, joiden jokapäiväinen elämä on +ikäänkuin taivaallisen valon kirkastama. Onneton tosiaan se, joka ei +omalta kohdaltaan ole tullut sellaisia henkilöitä tuntemaan ja jonka +tapoihin ja toiveisiin ei ole heijastunut mitään heidän jalosta ja +hyveellisestä elämästänsä. _Ecce Homo'n_ tekijä on ajatuksen hyvin +ilmaissut, ja me saatamme hänen kanssansa kysyä: "Jos näin on, onko +Kristus elänyt hukkaan tai voiko kristinusko kuolla?" + +Ei, hukkaan se ei ole ollut olemassa, kuolla se ei saata; sillä se +pelastava sanoma, jonka se on lahjoittanut, on verrattomasti suurin +siunaus, minkä Jumala on meille taannut. Me olemme seuranneet +filosofiaa sen korkeimpaan lentoon, mutta se lento vei yhtä kauas yli +pakanallisen rahvaan piirin kuin Ida tai Olympos nousevat tasankoa +korkeammalle. Mutta Idan ja Olympoksen korkeimmatkin huiput ovat +äärettömän paljon alempana sinistä ilmankantta, taivaan salia +kirkkaudessaan, jonne muutamain kristittyjen on suotu päästä. Suureen +yleisöön ja yhteiseen kansaan katsoen filosofialla ei ollut mitään +vaikutusta sydämeen ja luonteeseen; "se oli lahkomainen, ei +yleismaailmallinen; se oli harvojen uskonto, ei monien. Sillä ei ollut +mitään luovaa voimaa valtiollisessa ja yhteiskunnallisessa elämässä; se +ei ollut sellaisessa suhteessa menneisyyteen kuin uusi testamentti +vanhaan. Sen parhaat ajatukset olivat vain mielipiteitä ja näkökantoja +totuudesta; ei ollut mitään keskikohtaa, jonka ympäri ne kiertyivät, ei +mitään jumalallista elämää panemaan niitä liikkeelle; ne näyttivät +haihtuvan ja häipyvän lepattavaan valovaihteluun." Mutta kristinusko +sitä vastoin loisti vakavalla kestävällä valolla; se ei ainoastaan +vallinnut yksityisten sydämiä kuohuttaen niitä pohjia myöten, vaan +muovaili kansain lakeja ja uudestasynnytti koko yhteiskuntaelämän. Se +toi ihmiskunnalle vereksen pyhityksen Kristuksen sanassa, täydellisen +esikuvan hänen elämässään, mahtavan vaikuttimen hänen rakkaudessaan, +yltäkylläisen lohdutuksen kuolemattoman elämän toivossa, jonka hänen +kuolleistaheräämisensä ja taivaaseenastumisensa on tehnyt todeksi ja +varmaksi. Mutta jos vailla tätä pyhitystä, tätä esikuvaa ja vaikutinta +ja lohdutusta pakanat saattoivat oppia tekemään hänen tahtonsa -- jos +keskellä suurta pimeyttä, jonka läpi kuultaa Rooman keisarikunnan +turmeltunut sivistys, Epiktetos ja Aurelius saattoivat elää nuhteetonta +elämää toinen matalassa majassaan, toinen valtaistuimella, ja Seneca +saattoi noudattaa yksinkertaisuutta ja itsensäkieltämistä keskellä +ylellisyyttä ja korskeutta -- kuinka paljon ylevämpi pitäisikään olla +meidän sekä intomme että voittomme, meidän, joille Jumala on puhunut +poikansa kautta? Mitä laatua ihmisiä meidän tulisikaan olla? Jos Tyros +ja Sidon ja Sodoma tuomiopäivänä nousevat kantamaan todistusta +Korasinia ja Betsaidaa vastaan, eivätkö silloin näiden suurten +"Jumalaa etsiväin" puhtaat elämät ole omansa tuomitsemaan pahetta, +mitättömyyttä, mammonanpalvontaa monenkin meikäläisen, jolle hänen +rakkautensa, hänen luontonsa, hänen ominaisuutensa ovat ilmoitetut +sellaisella tiedon selkeydellä ja täyteläisyydellä, jota kuninkaat ja +filosoofit ovat tosissaan etsineet ja vakavasti etsineet, mutta +etsineet turhaan? + + + + +Viiteselitykset: + + +[1] Sädereuna pilvi, joka miltei tavoittaa kristillisten totuuksien +kuolemattoman aamunkoin. + +[2] Engl. runoilijoita, edell. 15:nneltä, jälkim. 19:nneltä +vuosisadalta. -- Suom. + +[3] Katso kuitenkin samaa kysymystä jossain määrin erilaiselta +näkökannalta käsiteltynä Nisardin viehättävässä teoksessa _Etudes sur +les Poètes de la Décadence_, II, 17 ja seurr. + +[4] Apost. teot 18 luku, 12 v. + +[5] Matt. 27 luku, 24. "Katsokaa itse eteenne". -- Suvaitsevaisuus +vallitsi Rooman keisarikunnassa, ja virkamiehet useinkin suojasivat +juutalaisia verilöylyistä; mutta ehdottomasti ja järkähtämättömästi he +kieltäytyivät tutustumasta heidän oppiinsa tai perehtymästä heidän +kiistoihinsa. Tarina että Gallio lähetti joitakuita Paavalin kirjeitä +veljelleen Senecalle, on aivan päätön; eikä Paavali tähän aikaan +(v. 54) ollut edes kirjoittanut muuta kuin kaksi epistolaansa +Tessalonikalaisille. (Katso Conybeare and Howson, _St. Paul_, I, XII +luku; Aubertin, _Séneque et St. Paul_, s. 117.) + +[6] M. Ann. Seneca, _Controversiæ_, II. Alkul. + +[7] Kirjallisen säädyn ja nimenomaan opettajien kurjuudesta katso +Juvenalis, _Satiræ_ VII. + +[8] Epistolæ CVIII. + +[9] Kiitävi kiirehtäin elo onnekas kuoleman maassa, Taustassa tauti kun +tungeksii ja vuosien vaiva. + +[10] "Juvénal, élevé dans les eris de l'école + Poussa jusqu' à l'excés sa mordante hyperbole." -- Boileau. + +(Koulukunnan räikeitten iskusanain muovailemana Juvenalis +äärimmäisyyteen asti kehitti purevan liioittelunsa.) + +[11] "To the sound + Of fifes and drums they danced, or in the shade + Sung Caesar, great and terible in war, + Immortal Caesar: 'Lo, a god, a god! + He cleaves the yielding skies!' Caesar meanwhile + Gathers the ocean pebbles, or the gnat + Enraged pursues; or at his lonely meal + Starves a wide province; tastes, dislikes, and flings + To dögs and sycophants. 'A god, a god!' + The flowery shades and shrines obscene return." + + Pillien ja rumpujen säestyksellä he tanssivat tai yöllä + lauloi Caesar, suuri ja sodassa peloittava, + kuolematon Caesar! 'Kas, jumala, jumala! + Hän halkaisee väistyvät pilvet!' Vaan Caesarpa + meren rannalla kiviä poimii tai raivoissaan + ajaa takaa hyttysiä; syö yksin, kun samalla + avara provinssi nääntyy nälkään; hän maistelee, + hylkää, nakkaa koirille ja norkkailijoille. 'Jumala! + Kukkaiset varjot ja saastaiset alttarit palaavat. + + _Dyer_, Ruins of Rome. + +[12] Tämän miehen pöyhkeys oli niin suuri, ettei hän koskaan alentunut +puhumaan sanaakaan omien orjiensa läsnäollessa, vaan ilmaisi +toivomuksensa merkeillä. -- Tacitus. + +[13] Se oli yleinen tapa vanhalla ajalla. (Vrt. 2. Moos. k. XXI, 6; 5. +Moos. k. XV, 17; Plutarkhos, _Cicero_, 26; ja Juvenalis, _Satiræ_ I, +104.) + +[14] _Fur_, "varas". (Katso Martialis, II, 29.) + +[15] "Dissolved pearls, Apicius' diet 'gainst the epilepsy." -- Ben +Jonson. + +(Liuotetut helmet, A:n ravinto kaatumatautia vastaan.) + +[16] Plinius on tosiaan nähnyt hänet sellaisessa pukineessa. (Historia +naturalis IX, 35, 36.) + +[17] Harvat Juvenaliksen _Satiirien_ monesta kolkosta kuvauksesta ovat +tuskallisempia kuin poloisia "kviriittejä" koskeva, jotka patrooniensa +ovilla ottelivat muonan murusista, mitkä muodostivat heidän +jokapäiväisen almunsa. (Satirae I, 101.) + +[18] _Sportula_, pieni kori, sitten korillinen ruokaa (lahjana, +almuna). -- Suom. + +[19] Katso Juvenalis, _Satiirit_ III, 62. Kun foorumin roskaväki kerran +keskeytti Scipion, huudahti hän: "Hiljaa, te Italian lehtolapset! +Kuinka! Pelkäisinkö nyt näitä veijareita, kun he ovat vapaat, nuo, +jotka minä itse olen kahleissa tuonut Roomaan?" (Katso Cicero, +_De Oratore_, II, 61.) + + +[20] Juvenalis, _Satiirit_, II, 149. Vrt. Seneca, Epistulæ, XXIV. "Nemo +tam puer est ut Cerberum timeat, et tenebras" &c. -- Ei kukaan ole niin +lapsekas, että pelkäisi Kerberosta ja pimeyden valtakuntaa, jne. + +[21] Fragmenta, XXXIV. + +[22] Lactantius, _Institutiones Divinae_, I, 4. + +[23] Phasis, joki muinaisessa Kolkhis-maakunnassa Mustanmeren +itärannalla, nyk. Rion. -- Suom. + +[24] Engl. runoilija 17:nneltä vuosisadalta. + +[25] Vertaa Dyerin unohdukseen joutuneita säkeitä _Rooman raunioista_: + + "The citron board, the bowl, embossed with gems + -- -- -- -- -- -- -- -- whate'er is known + Of rarest acquisition; Tyrian garbs, + Neptunian Albions high testaceous food, + And flavoured Chian wines, with incense fumed, + To slake patrician thirst: for these their rights + In the vile streets they prostitute for sale, + Their ancient rights, their dignities, their laws, + Their native glorious freedom." + + (Sitruunapöytä, gemmoilla kirjailtu malja + -- -- -- -- -- -- -- mitä vain tunnetaan + harvinaisinta; Tyyron vaatteita, + meren paartaman Albionin kovakuorinen ravinto + ja Chion mehukkaat viinit, suitsutusta lemuavat, + sammuttamaan patriisein janoa: tähänpä he + turulle toivat oikeutensa loassa ja saastassa, + vanhat etuoikeutensa, arvonsa, lakinsa, + perimänsä kunniakkaan vapauden.) + +[26] Juvenalis, _Satiirit_, VI, 219-222. + +[27] Milton, _Jälleenvoitettu paratiisi_, IV, 128. Sellaisena kuin +Tiberius esiintyi vanhoilla päivillään Caprissa, "kaikkien vihaamana ja +kaikkia vihaten", on hän kuvattuna samassa teoksessa 90-97. + +[28] Me kutsumme häntä Caius-nimellä, koska on yhtä vähän oikein +kirjoittaa hänestä _korkonimellä_ Caligula kuin tavallista olisi +kirjoittaa meillä kuningas Edvardista tai Juhanasta Pitkäsilmukan tai +Maattoman nimellä. Nimi Caligula tarkoittaa "pikku saapasta", ja sen +lempinimen hän sai isänsä sotamiehiltä, koska hän syntyi leirissä. + +[29] Josephus lisää moniaita merkittäviä ja mielenkiintoisia +yksityisseikkoja tämän Herodeksen ja hänen kuolemansa kertomukseen, +joita ei ole mainittuna Luukkaan kertomassa. (_Antiq._ XIX, 7, 8. +Jahn, _Hebr. Commonwealth_, § CXXVI.) + +[30] Suetonius, _Caligula_, LIII. + +[31] Hän käytti nuorukaisesta nimeä _meteoros_, mikä tarkoittaa +saamattomuutta ja alituista hajamielisyyttä. + +[32] Claudiuksen täydellinen nimi oli Tiberius Claudius Drusus Caesar +Germanicus. + +[33] "Tieto tulee, mutta viisaus hidastelee", sanoo runoilija. +Heraklitos oli sanonut saman asian yli kaksi tuhatta vuotta ennen +häntä: _polymathie a didaskei_. + +[34] Apost. teot XXIV. + +[35] Juutalaisten keskuudessa ne murhantekijät, jotka olivat paenneet +johonkin turvapaikkaan, vapautettiin ylimmäisen papin kuollessa, ja +_jotta heitä estettäisiin rukoilemasta hänen kuolemaansa_, oli ylimmän +papin äidin tai muitten omaisten tapana toimittaa heille vaatteita ja +muita tarvetavaroita. Katso kirjoittajan artikkelia "Asylum" Kitton +_Encyclopediassa_ (ed. Alexander). + +[36] Roomal. ep, XVI, 11. + +[37] Nämä pienet kuvauksen ristiriitaisuudet on otettu vastaavista +kohdista teoksista _Consolationes ad Polybium_ ja _Ludus de Morte +Cæsaris_. + +[38] Gallio oli Akaian prokonsuli (maaherra) noin v. 53, kun Paavali +tuotiin hänen tuomioistuimensa eteen. Hänen ylennyksensä on hyvin +mahdollisesti saattanut johtua Senecan vaikutusvallan uusiintumisesta. + +[39] Setä oli kuuluisa Rikard III, joka pian murhauttikin nuoren +Edvardin. -- Suom. + +[40] Senecan kirjoitusten joukkoon luetaan tavallisesti erittäin +huomattava ilveily, nimeltä _Ludus de Morte Cæsaris_. Sen tekijään +nähden mielipiteet tulevat aina käymään erilleen, mutta se on niin +epäämättömän nerokkaasti sepitetty, niin mielenkiintoinen ja niin +ainokainen laadultaan, että minusta on ollut tarpeellista Liitteessä +lyhyesti kuvailla sen sisällystä. _Toivokaamme_ ainakin, että tämä +satiiri, joka on täynnä murhaavinta ylenkatsetta Claudiusta kohtaan, ei +ole samasta kynästä, joka kirjoitti Neroa varten hänen hautapuheensa. +Sen on kumminkin oletettu olevan (ilman riittäviä syitä) se kadonnut +"_Apokolokyntasis_", joka Senecan sanotaan kirjoittaneen Claudiuksen +kunniaksi. Itsepä nimi on katkeraa ivaa. Se kuvittelee keisarin +muuttuneen ei jumalaksi, vaan kurpitsaksi -- tuollaiseksi "paisuneeksi +kurpitsaksi, joka paistattaa auringossa täplikästä mahaansa Rooman +maalaisten ovien edessä". "Senaatti julisti hänet _jumalaksi_; Seneca +väänsi sen _kurpitsaksi_" (Merivale, Rom. Emp. 601). _Ludus_ alkaa +pärskyttelemällä lokaa jumalallisen Claudiuksen muistolle; se päättyy +ryöpsäyttämällä sateenkuuron runollisia ruusuja jumalallisemman Neron +kunniaksi. + +[41] Katso Juvenalis _Satiirit_ VIII, 212. + +[42] _Sicco Polentone_ (kuoli 1461), muuan italialainen, joka on +kirjoittanut Senecan elämäkerran, tekee Senecasta salaisen kristityn ja +esittää tämän tapahtuman jonkinmoisena Kristuksen avuksihuutamisena ja +sanoo, että hän kastoi itsensä kylpyvedellään. + +[43] Viittaus jesuiittain päähineeseen ja heidän oppiinsa, että +"tarkoitus pyhittää välikappaleet". -- Suom. + +[44] Katso _Ad Polybium_. 37; _Ep_. 75; _De Vita Beat_. 17; 18, 22. + +[45] Luukas ja Aristarchus. + +[46] Forum Appii, Appiuksen tori, pieni kaupunki Appiuksen tiellä, 43 +roomalaista (n. 6 meidän) peninkulmaa Roomasta; Tres Tabernae, kolme +myymälää, ravintola 10 room. penink. lähempänä Roomaa. + +[47] Apostolien teot XXIV, 23, XXVII, 3. + +[48] Apost. t. XXVIII, 30. + +[49] Martialis, _Epigrammit_ I, 42; Juvenalis, _Satiirit_ XIV, 186. +Näissä kohdin minä seuraan Aubertinia, joka (samoin kuin moni muukin +kirjailija) on keräillyt joukon tärkeimpiä kohtia, missä roomalaiset +kirjailijat mainitsevat juutalaisia ja kristittyä. + +[50] 2 Tim. II, 9. + +[51] Fil. I, 12. + +[52] Engl. käännös puhuu palatsista "henkivartioston" tilalla. -- Suom. + +[53] Fil. IV, 22. + +[54] 2 Kor. VIII, 2. + +[55] Apost. teot XVII, 32. Kreikkalainen sana ilmaisee syvintä ja +peittelemättömintä halveksumista. + +[56] Tacitus, Historiae 1, 13; ib. v. 5; Juvenalis; XIV 85; Persius +v. 190 jne. + +[57] Room. II, 14-15. + +[58] Hooker, Eccl. Pol. III. 8. + +[59] Consolatio ad Polybium 27; Ad Helviam 17; Ad Marciam 124, seur. + +[60] Ep. 32; De Benef. 111, 2. + +[61] De Ira, 111, 29, 32. + +[62] Sama t. I, 14; De Vita Beat. 24. -- + +[63] Ep. 55, 9. + +[64] Sama t. 28; De Otio Sapientis 31. + +[65] Ep. 63. + +[66] Martha, _Les Moralistes_, s. 61. + +[67] Ep. 61. +[68] Ep. 26. + +[69] Kol. IV, 16. + +[70] 1 Kor. VII, 21. + +[71] Kor. VII, 22. + +[72] Teoksella oli ennen vanhaan Suomessa nimenä "Käsikirja" (Handbuch, +Manual), mutta tri K. Jaakkolan v. 1919 julkaisemassa uudessa +suomennoksessa sille on annettu nimeksi Ojennusnuora. -- Suom. + +[73] _Kakorrynka paidia_. Toisen lukutavan mukaan _kokorynka_, minkä +Martha kääntää: "Marmots à vilain petit museau!" (rumasuista mukulaa). +Ilmeisesti Epiktetos ei pitänyt lapsista, mikä tekee hänen myöhemmin +mainittavan osanottonsa poloista laiminlyötyä lasta kohtaan hänelle +sitäkin suuremmaksi kunniaksi. + +[74] "Jos sitä mitä tahdot, ei käsketä, niin täytyy sinun tahtoa, mitä +käsketään." + +[75] Vertaa Cowperin _Keskustelua_: + + Heitänkö elämäni nopan varaan + Siks' että karhu törkeä on? -- Ei. -- + Mies vaatimaton ja tunteellinen + Ei loukkaa minua ja kukaan muu ei voi. + +[76] Moralistes sous l'Empire, s. 200. + +[77] Muuan kreikkalainen, joka Agamemnonin joukoissa otti osaa Troijan +sotaan. Tunnettu siitä, että useissa tilaisuuksissa kiihkeästi moitti +sotaan lähteneitä ruhtinaita, etenkin Agamemnonia. -- Suom. + +[78] Ps. 142, 5-6. + +[79] Ps. 51, 13. + +[80] Kreikkalainen sana oikeastaan olisi käännettävä: katso ettei sinua +caesaroida, "keisaroida", mikä sana Marthan mielestä on "ihailtava +barbarismi". + +[81] Xiphilinuksen yhteenvedossa. + +[82] Xen. _Mem_. 1, IV, 14; Platon _Alkibiades_, II. + +[83] Berytos = nyk. Beirut; Sankhunjaton, foinikialainen (muka +historioitsija), eli n. 1250 e.Kr. (epäluotettava tieto). -- Suom. + +[84] Vertaa Josephus, _Contra Apionem_, II & 36; Cicero, _De Finibus +bonorum el malorum_, V, 25; Clemens Aleks., _Stromata_, 1, XXII 150, +XXV, V, 14; Eusebius, _Praef. Evang_. X, 4, IX 5 etc; Lactantius, +_Institutiones Divinae_ IV 2 etcet. + +[85] Maurice, _Philos. of the First Six Centuries_. p. 37. + +[86] Nyt epähistorialliseksi tunnustettu. + +[87] Hebr. 1,1. + +[88] "polypoikilos sofia", oikeastaan monivärisenä vivahtelevaa +viisautta; Ef. 3, 10. + +[89] Katso Ap. teot, XVII, 28; 1 Kor.; Tiit. I, 12. + +[90] Katso Martha, _Les Moralistes_, s. 50; Aubertin, _Sénéque et St. +Paul_, s. 250. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Jumalan etsijöitä, by F. W. Farrar + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58481 *** diff --git a/58481-8.txt b/58481-8.txt deleted file mode 100644 index 2db15a6..0000000 --- a/58481-8.txt +++ /dev/null @@ -1,9625 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Jumalan etsijöitä, by F. W. Farrar - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - -Title: Jumalan etsijöitä - -Author: F. W. Farrar - -Translator: Heikki Impivaara - -Release Date: December 16, 2018 [EBook #58481] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JUMALAN ETSIJÖITÄ *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - - - -JUMALAN ETSIJÖITÄ - - -Kirj. - -F. W. Farrar - - -Suomentanut - -Heikki Impivaara - - - - - -Porvoossa -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1922. - - - - -SISÄLLYS: - -Esipuhe. -Seneca. -Epiktetos. -Marcus Aurelius. -Loppusana. - - - - - -ESIPUHE. - - -Olen koettanut seuraavilla sivuilla laatia helppotajuisen esityksen -kolmen suuren pakanallisen filosoofin elämästä ja mielipiteistä, sikäli -kuin käytettävissäni oleva tila salli. Kirjan nimessä olen kutsunut -heitä "Jumalaa etsiviksi", ja he ansaitsevat tosiaan tämän nimityksen, -mikäli se voidaan antaa miehille, jotka uskomattoman vaikeissa -olosuhteissa ja siveellisesti turmeltuneessa yhteiskunnassa antausivat -mitä vakavimpiin tutkimuksiin etsien totuuksia sellaisia, jotka -voisivat tehdä heidän elämänsä "Herralle otolliseksi". - -Jumalallinen lupaus "anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te -löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan", ei ole sovellettavissa -yksinomaan kristikuntaan. Olisipa se tosiaan lemmetön ja ahdasmielinen -maailmanhistorian käsityskanta, joka pyytää kieltää tunnustuksensa -niiltä siveellisiltä periaatteilta ja siltä siveelliseltä elämältä, -jota näkymätönnä työskentelevä Jumalan henki synnytti monessa -pakanassa. Me tiedämme, että heidän joukossaan oli semmoisia, joiden -hyveitten, huolimatta heidän hämärästä ja epätäydellisestä tiedostaan, -pitäisi saada monikin kristitty häpeämään; meidän pitäisi -teeskentelemättömän iloisina tunnustaa, että he "etsiessään Herraa, jos -ehkä voisivat hapuilla hänen luokseen ja löytää hänet, tulivat -käsittämään, sen syvän ja ylhäisen totuuden, jonka jotkut heidän omat -runoilijansa ovat tulkinneet sanoen: 'me olemme myös hänen sukuansa'." - -Epiktetos ja Marcus Aurelius eivät ainoastansa ole vanhanajan -filosoofeista selvänäköisimmät moralistit, vaan vieläpä, jos luemme -pois Sokrateen, parhaat ja puhtaimmat luonteet, mitä vanhalta ajalta on -olemassa. Monessa suhteessa on Seneca aivan arvoton asetettavaksi -heidän rinnallensa, enkä olekaan koettanut kaunistella hänen -hirvittäviä epäjohdonmukaisuuksiansa. Mutta virheistänsä huolimatta hän -kuitenkin oli hyväsydäminen ja hyväätarkoittava ihminen, ja meidän on -pakko niitä vastaan, jotka hillittömästi ja epäjalosti tuomitsevat -hänet, viitata Goethen rankaiseviin sanoihin: - - Und steh' beschämt, wenn Du bekennen musst: - Ein guter Mensch in seinem dunkeln Drange - Ist sich des rechten Weges wohl bewusst. - -Jos käytettävänäni olisi ollut enemmän tilaa, niin hänen kirjoitustensa -lähempi tarkastelu, joka sisältyi alkuperäiseen suunnitelmaani, olisi -kukaties voittanut hänelle lukijan arvonantoa enemmässä määrässä; mutta -minä syvennyinkin hänen elämänsä yksityiskohtiin, siksi että -tarkoitukseni oli lisäksi osoittaa, minkälainen roomalaismaailman -siveellinen ja valtiollinen tila siihen aikaan oli ja minkälaisten -vaikutelmain ilmapiirissä kristinuskon oli pakko työskennellä. Toiset -kaksi elämäkertaa näyttänevät meille, kuinka, olkoon elämä millä -kannalla tahansa, Jumalan armo on riittänyt antamaan ihmisille voimaa -menestyksellä taistelemaan äärettömiä kiusauksia vastaan, -- riittänyt -tekemään puhtaaksi ja hurskaaksi jokaisen, ken sellaiseksi pyrki, -- -riittänyt lainaamaan nöyryyttä ja kärsivällisyyttä ja lempeyttä -itsevaltiaalle roomalaiselle keisarille ja vapautta ja tyytyväisyyttä -ja kuninkaallista ylevämielisyyttä vainotulle fryygialaiselle orjalle. - -Toisinaan puhutaan ja kirjoitetaan kuin jos pakanallinen totuus ja -kristillinen totuus olisivat kaksi eri asiaa; mutta totuus tulee yksin -hänestä, joka on totuus itse, eikä juutalainen profeetta enempää kuin -pakanallinen filosoofi ole voinut saavuttaa sitä tai toimia sen mukaan -ilman Hänen apuansa. Lukija ei olisi käsittänyt tätä kirjaani, jos se -hänestä olisi jonkinlainen stoalaisuuden ylistys kristinuskon -kustannuksella tai että luonnollinen uskonto siinä asetetaan ilmoitetun -vastakohdaksi. Varmasti tietämättöminkin saattaa niistä johtaa jokaisen -pyhäkoulun opetuksen: - - Hentokin ääni julistaa - Kirkasta totuutta saattaa; - Mökin mummo nyt opettaa, - Min viisas, vaikk' kuolis', ei arvaa. - -Vähäpätöisinkin kristitty lapsi olisi saattanut Senecalle. Musonius -Rufukselle, Epiktetokselle, Marcus Aureliukselle opettaa lohdutusta, -kaitselmusta, toivoa, joka olisi kyennyt luomaan heidän elämäänsä valoa -ja rauhaa sellaista, mitä he eivät ennen koskaan olleet kokeneet, -tyynnyttämään heidän pelkonsa, lievittämään heidän kiusaustensa -rajuuden ja huojentamaan heidän huoltensa taakan. Ja kuitenkin: -kaikkine tietoinemme ja valistuksinemme olemme heistä paljon jäljellä; -me olemme vähemmän ankaria vikojamme kohtaan, vähemmän valppaita, -vähemmän itsensäkieltäviä ja vähemmän lempeitä toisiamme kohtaan. Me -etevämpine lahjoinemme, varmempine toivoinemme, runsaampine -armoneuvoinemme, jotka meille suodut ovat -- millaisia meidän -pitäisikään olla? Meidän olisi pitänyt päästä paljoa korkeammalle -siveelliselle kannalle kuin he; mutta emmepä olekaan. Häpeällä ja -surulla myöntäkäämme, että moniaat näistä pakanoista osoittivat -olevansa ylevämpiä, jalompia, pyhempiä, vapaampia turhamaisuudesta, -vapaampia vilpillisyydestä, hengessä rikkaampia, ymmärtäväisempiä -muutamissa hyvinkin valaistuissa kohdissa kuin monet meistä. Aikamme -onnettomuus on juuri siinä, että Kristinuskon korkea siveellinen ihanne -on riistetty alas ja verhottu yleisillä, arkisilla, sovinnaisilla -määräyksillä. Kukaties me seuratessamme pakanankin siveellistä -pyrkimystä, nähdessämme, miten pitkälle hän pääsi hyveessä ja -lujamielisyydessä, edes jossakin vähässä määrässä havahdumme itse -toivomaan jotakin uskonnollisessa ja siveellisessä suhteessa korkeampaa -ja jalompaa kuin mihin tavallisesti on totuttu. Siinä tapauksessa näitä -rivejä ei ole kirjoitettu aivan suotta. - -_F. W. Farrar_. - - - - - - -SENECA. - - - - - "Ce nuage frangé de rayons qui - touche presqu' à l'immortelle aurore des - vérités chrétiennes". -- _Pontmartin_.[1] - - - - -Johdanto. - - -Baetisjoen -- nykyisen Guadalquivirin -- äyräillä ja niitten metsäin -alla, jotka kattavat Sierra Morenan etelärinteitä, sijaitsee Córdovan -kaunis ja kuuluisa kaupunki. Marcellus oli määrännyt sen roomalaisen -siirtolan sijaksi; ja niin moni korkeasäätyinen roomalainen ja -espanjalainen oli valinnut sen asuinpaikakseen, että se Augustukselta -sai kunniakkaan liikanimen "patriisien siirtola". Keisarikunnan -aikakaudella olikin Espanjalla melkoinen vaikutus Rooman -kirjallisuuteen ja politiikkaan. Kokonaista kolme suurta keisaria -- -Trajanus, Hadrianus ja Teodosius -- oli kotoisin Espanjasta. Columella, -joka kirjoitti maanviljelyksestä, oli syntynyt Cadizissa; Quintilianus, -tuo kaunopuhujan kasvatuksesta kirjoittanut suuri kirjailija, oli -syntynyt Calahorrassa; runoilija Martialis oli peräisin Bilbiliistä; -mutta Córdova saattoi ylpeillä siitä vieläkin suuremmasta kunniasta, -että siellä olivat syntyneet Senecat, minkä kunniaksi se oli saanut -"kaunopuheisen" nimen. - -Matkustajille näytetään meidän päivinämmekin erästä rauniota, jota -kansa nimittää Senecan taloksi, todistaen siitä että kaupungissa vielä -elää ainakin joku muisto sen mainehikkaista pojista. - -Marcus Annæus Seneca, filosoofin isä, oli säädyltään roomalainen -ritari. Emme tiedä, mitkä syyt olivat saaneet hänet tai hänen sukunsa -asettumaan Espanjaan; ja nimet Annæus ja Seneca ovat hämäriä nekin. On -tosin arvailtu, että molemmissa nimissä piilisi jonkunlainen viittaus -jonkun tämän suvun esi-isän pitkäikäisyyteen, sillä Annæus näyttää -olevan sukua sanalle _annus_, vuosi, ja Seneca sanalle _senex_, vanhus. -Yleinen mykerökasvi peltovilla on saanut nimekseen _senecio_ valkeista -ja untuvamaisista siemenhaivenistaan; ja samaten sanoo Isidorus -ensimmäisen Senecan saaneen nimensä siitä, että "hänellä oli -syntyessään valkeat hiukset". - -Vaikka Senecan isä oli ritarisäätyä, ei hänen sukunsa ollut koskaan -kohonnut mihinkään merkittävyyteen; se kuului nousukkaiden luokkaan, -nouveaux riches, emmekä edes tiedä, oliko se alkuperältään roomalainen -vai espanjalainen. Mutta hänen äitinsä Helvia -- harvinainen nimi, -joka, omituisen sattuman kautta, oli myöskin Ciceron äidillä -- oli -espanjatar; ja häneltäpä Seneca, samoinkuin mainio veljenpoikansa, -runoilija Lucanus, epäilemättä peri monta heidän älylleen ja -luonteelleen ominaista piirrettä. Espanjalaisissa oli havaittavissa -mielikuvituksen rikkautta ja loistoa, voimaa ja lämpöä, "tulta ja -tunnetta", mitkä me kohtaamme myös näissä kahdessa nerokkaassa -miehessä, mutta jotka kokonaan puuttuivat roomalaisen temperamentista. - -Yhtä ainoata epigrammia lukuunottamatta ei Seneca Córdovasta itsestään -mainitse sanaakaan; mutta tämä epigrammi riittää ilmaisemaan, että -hänen on täytynyt hyvin tuntea sen jännittävät ja muistorikkaat -perintätarut. Vanhempi Seneca on varmaankin elänyt Córdovassa koko -kansalaissodan levottomat vuodet, jolloin hänen kotikaupunkinsa -vastusti niin hyvin Pompeijusta kuin Caesaria. Epäilemättä hänellä -myöskin olisi ollut kerrottavana muisteloita ylväästä Sertoriuksesta ja -kesystä saksanhirven vasasta, jonka takia hänen uskottiin olevan -jumalten turvatti; samoinkuin omia omakohtaisia muistelmia siitä -kovaonnisen turman päivästä, kun Caesar, suuttuneena siitä että Córdova -oli yhtynyt puolustamaan Pompeijuksen poikain asiaa, kosti -teloituttamalla 22000 kaupunkilaista. Äidiltään Helvialta Seneca lienee -useasti kuullut siitä ankarasta ja kunniakkaasta taistelusta, millä -hänen maansa oli ponnistellut Rooman rautaista iestä vastaan. Montakin -kertaa hänen on poikana täytynyt kuulla kerrottavan, kuinka pitkään ja -sankarillisesti Saguntum oli vastustanut Hannibalin hyökkäystä ja -pysäyttänyt hänen voittokulkunsa; kuinka urheasti Viriatus oli -kamppaillut ja kuinka häpeällisellä tavalla hänet kukistettiin, ja -kuinka viimein se epätasainen ottelu, joka Espanjan painoi maakunnan -asemaan, oli päättynyt, kun Numantian sankarilliset puolustajat -mieluummin tekivät kaupungistaan verisen soraläjän kuin antautuivat -Scipiolle. - -Mutta missä määrässä Seneca lie saanutkin vaikutuksia siitä -espanjalaisverestä, mikä virtasi hänen suonissaan, ja niistä -espanjalaisista taruista, joilla häntä nuoruudessa ruokittiin, -Espanjassa ei hänen arpaansa heitetty. Hänen vielä ollessa sylilapsi -isä perheineen kaikkineen muutti Córdovasta Roomaan. Mikä lie ollut -tämän tärkeän askeleen erikoisena syynä, sitä emme tiedä; mahdollisesti -on vanhempi Seneca saattanut, niinkuin Horatiuksenkin isä, ajatella -paremman kasvatuksen hankkimista pojillensa kuin mitä saattoi olla -tarjona niinkin ylistetyssä maaseutukaupungissa kuin Córdovassa; -mahdollisesti -- sillä hän kuului ylöspyrkivään sukuun -- hän lienee -toivonut keisarin kaupungissa voittavansa lisää varallisuutta ja -mainetta. - -Sinne meidän täytyy seurata häntä; ja kun meidän tarkoituksemme ei ole -ainoastaan kuvata yksityisen henkilön luonnetta, vaan myös haahmoitella -luonnepiirteitä erittäin muistettavasta ajasta maailmanhistoriassa, -täytyy meidän koettaa päästä edes vilaukselta näkemään sitä perhettä, -jonka keskuudessa nuori filosoofimme kasvoi, minkälaisen kasvatuksen -hän sai ja mitä vaikutuksia hän uskottavasti on kokenut lapsuus- ja -nuoruusvuosinaan. Vain sillä tavoin me saatamme oikein arvostella -häntä. Ja maksaa vaivan koettaa saada oikea käsitys miehestä, ei -ainoastaan siksi että hän oli todella etevä runoilija, kirjailija ja -valtiomies, ei ainoastaan siksi että hän täyttää todella huomattavan -sijan sen suuren historiankirjoittajan teoksessa, joka on luonut niin -kuolemattoman taulun Roomasta keisarien aikakaudella; ei ainoastaan -siksi että me hänessä parhaiten voimme tutkia niitä lähtemättömiä -merkkejä, jotka nerokkaankin miehen teoksissa paljastavat turmeltuneen -kansan ja rappeutuneen kirjallisuuden; vaan siksi että hän oli, -niinkuin tämän niteen nimitys sanoo, "Jumalan etsijä". Mitkä -lienevätkin olleet hänen elämänsä pimeät ja epäilyttävät teot -- ja -tässä kertoelmassa meidän on tarkoitus yrittää luoda täydellinen ja -koristelematon kuva hänen elämäntavoistaan -- varmaa on, että hän sekä -filosoofina että moralistina tarjoaa meille suurenmoisimmat ja -kaunopuheisimmat totuuden sanat, mihin milloinkaan ihmisajatus, vailla -kristinuskon valoa, on päässyt. Vanhanajan puhtain ja ylevin -filosoofinen koulu oli "stoalaisten lahko"; eikä stoalaisuus ole -koskaan saanut tulisempaa, kaunopuheisempaa tai valistuneempaa -kirjallista tulkitsijaa kuin Lucius Annæus Senecan. Niin lähelle hän -tosiaan näyttää tulleen kristinuskon totuuksia, että monesta on -tuntunut aivan ihmeellä, että hän on voinut tuntea ne saamatta kuulla -niitä inspiroiduilta huulilta. Monikin etevimpiä kristillisiä -kirkkoisiä yhä uudelleen hyväksyen siteeraa häntä. Tertullianus, -Lactantius, vieläpä itse Augustinus toistaa hänen sanojansa ilmeisellä -ihailulla, ja Hieronymus nimittää häntä "meidän Senecaksi". Tridentin -kirkolliskokous menee vieläkin pitemmälle puhuen hänestä ikäänkuin hän -olisi kirkon tunnustettuja isiä. Vuosisatoja monetkin uskoivat oikeiksi -eräitä väärennettyjä kirjeitä, joita oli muka vaihdettu Senecan ja -apostoli Paavalin kesken ja joissa Senecan suuhun asetetaan toivomus, -että hän tahtoisi pakanain keskuudessa esittää samaa siunauksellista -osaa, mikä Paavalilla oli kristityssä maailmassa. Myöhemmin tulee -tarkastettavaksemme, oliko tuollainen kirjeyhteys heidän kesken -mahdollinen, minkälaatuinen ja kuinka laaja se olisi ollut. Tässä -tahdon vain saada sanotuksi, että mitä tulee Senecan elämään, meillä ei -ole edessämme ainoastaan henkilö, jonka elämä sisältää runsaasti -muistamisen arvoisia tapahtumia ja joka sattui aikaan, johon -kristinusko uutena valona pimeydessä heitti aamuruskon säteilyn, vaan -myöskin henkilö, joka pakanallisen moraalifilosofian kehitti -korkeimmille huipuillensa ja jota monessa suhteessa on pidettävä niin -sanotun 'luonnollisen uskonnon' kauneimpana edustajana. - -Ei ole tarkoitukseni poiketa pois kertomuksen juonesta syventyäkseni -siveysopillisiin mietiskelyihin, koskapa sellaiset mietelmät tulevat -kymmenkertaisella voimalla, jos itsensä elämäkerran sisällys ne -luonnostaan herättää lukijan mielessä. Mutta alun alkaen jokainen -ajatteleva lukija kyllin selvästi käsittää, että pakanuuden siveysoppi -ja filosofia, vastassaan ilmoitetun totuuden valo ja kristillisen -elämän hurskaus, on vain kuin kuutamo päivänpaisteeseen verrattuna. -Stoalaisten filosofiaa sopii verrata soihtuun, joka luo kelmeän hohteen -sinne ja tänne avaran luolan pimeissä onkaloissa; kristinuskoa -aurinkoon, joka verrattomalla voimallaan kirkastaa saman luolan -perimmäisiä soppia myöten. Soihdulla ja sen loistolla oli oma arvonsa, -mutta verrattuna tämän uuden kirkkauden koittoon se näyttää himmeältä -ja tehottomalta, vaikka sen valo olikin todellista valoa ja samasta -yli-ilmaisesta lähteestä kotoisin. - - - - -1 Luku. - -SENECAN PERHE JA NUORUUSVUODET. - - -Täsmällistä tietoa Senecan syntymästä ei ole, mutta kaiken -todennäköisyyden mukaan se tapahtui noin seitsemän vuotta ennen -kristillisen ajanlaskun alkua. Hänen elämänsä saa syvän ja juhlallisen -mielenkiinnon tunnun, jos muistamme, että kaikkien noitten rikollisten -ja myrskyisten tapahtumien vyöryessä ohitse, joiden keskelle hänen -varhaisemmat vaiheensa lankesivat, Palestiinassa eli ja opetti Jumalan -Poika, maailman Vapahtaja. - -Ongelmat, jotka monia vuosia kuohuttivat hänen mieltänsä, olivat -saamassa ratkaisunsa, aivan toisenlaisissa olosuhteissa ja miesten -kautta, joiden uskoa ja asemaa hän ylenkatsoi. Samaan aikaan kuin -palveleva orja saatteli kouluun vaeltavaa Senecaa Rooman kuhisevia -ja vaarallisia katuja pitkin, toimivat Pietari ja Johannes -kalastajapoikina Gennesaretin järven rannalla; samaan aikaan kuin -Seneca pontevasti koetti sulattaa stoalaisen Atticuksen antamaa -opetusta, apostoli Paavali, yhtä palavin sieluin, istui oppimassa -Gamalielin jalkain juuressa; ja kauan ennenkuin Seneca oli käynyt -tiensä huikaisevia, mutta epäilyttäviä polkuja, maineensa kukkuloille, -oli hänelle tuntemattomana tuo ristiinnaulittu Vapahtaja, jonka kautta -yksin, hän niinkuin mekin, voimme milloinkaan saavuttaa lopullisen -rauhamme. - -Seneca oli parin vuoden vanha, kun hän hoitajattarensa sylissä vietiin -Roomaan. Niinkuin niin moni mies, joka on onnistunut voittamaan kunniaa -ja mainetta, sairasti hän paljon nuoruudessa. Hän kertoo poteneensa -vaikeata tautia, josta vain hitaasti parani tätinsä sydämellisessä ja -hellässä hoidossa. Koko elämänsä hän sai kärsiä hengenahdistusta, jota -hän, kaikenlaisia tauteja koettuaan, sanoo pitävänsä pahimpana -kaikista. Yhteen aikaan hänen ruumiilliset kärsimyksensä siihen määrään -raskauttivat hänen mieltänsä, että vain isän toivomusten varteenotto -esti häntä itsemurhasta; ja kerta myöhemmin elämässä ainoastaan hellä -kiintymys vaimoonsa Paulinaan pidätti häntä etsimästä kuolemassa -vapautusta. Hän olisi saattanut hieman muuntaen käyttää Popen sanoja, -että hänen moninaiset tutkimuksensa vain olivat omansa auttamaan häntä - - "Halki tämän pitkän tuskan, elämän." - -Toipuminen tästä pitkällisestä sairaudesta on ainoa viittaus, minkä -Seneca tekee lapsuutensa tapahtumiin. Nämä vanhanajan kirjailijat, -runoilijatkin, vain harvoin mainitsevat, edes pikaisimmalla tavalla, -lapsuutensa vuosia. Tämän vaiteliaisuuden syy tarjoaa omalaatuisen -probleemin tutkimukselle, mutta tosiseikka on kiistämätön. Kun tuskin -on ainoatakaan nykyaikaista runoilijaa, joka ei vilpittömän onnen -tunteilla olisi kertaillut lapsuutensa vienoja muistelmia, ei -vanhanajan runoilijoista yksikään ole kosketellut tätä teemaa. -Lydgatesta Tennysoniin[2] saakka olisi helppo mainita meidän -englantilaisilta runoilijoiltamme kokonainen sarja lyyrillisiä lauluja -heidän lapsuusvuosistaan. Miten nuoresta lapsesta kuuset näyttivät -tavoittelevan pilviä, kuinka hänen sydämensä sykähti ilosta, kun -sateenkaari ilmestyi taivaalle, kuinka hän istui äitinsä jalkain -juuressa ja piirteli paperille hänen hameensa kirjavia kukkasia, kuinka -hän ajoi takaa koreata perhosta taikka hellyydessään pelkäsi -pyyhkäisevänsä pölyä sen siiviltä, kuinka hän sai helliä opetuksia ja -luki viattomia rukouksia isänsä polvella: tämänkaltaisia pikkuseikkoja, -mutta seikkoja, jotka lemmekäs mielikuvitus on jalostanut ja -kaunistanut, on yhä uudelleen kerrattu runoilijaimme lauluissa. -Esimerkiksi otettakoon tuhansien joukosta Henry Vaughanin suloiset -säkeet: - - Oi, elämän aamun onni, - Sinä lapsen enkelikaus'! - Kun vielä ei tietoa ollut - Että kilvoitus saamassa on, - Kun sielussa aina vain leikki - Sulokoittehet taivahan maan; - - Kun kieli ei taitanut haastaa, - Mitä tunto ei tunnustanut, - Tai synti ei syntihin siinnyt - Moni, musta ja viettelevä, - Vaan maallisen usvankin halki - Ikikirkkahat sätehet sain. - -Jokainen, joka on tutkinut Englannin runoutta, voi muistostaan löytää -lukemattomia samankaltaisten ajatusten ilmauksia. Mistä johtuu, ettei -yhtään samantapaista runoa ole mainittavissa koko vanhanajan -kirjallisuudesta? Mistä johtuu, että kreikkalaisille ja roomalaisille -runoilijoille tuo elämän aamu, jonka olisi pitänyt olla niin täynnä -"luonnollista onnea", näyttää olleen tyhjä? Mistä johtuu, että -kirjailijat niin tuotteliaat, niin kotoiset, niin hellätunteiset kuin -Cicero, Virgilius ja Horatius eivät edes yhdellä ainoalla viittauksella -puhu äidistään? Täydellisesti vastatakseen tähän kysymykseen -pitäisi kirjoittaa kokonainen tutkielma vanhan ja nykyajan elämän -erilaisuudesta, ja se veisi minut loitos välittömästä aiheestani.[3] -Mutta minun sallittaneen yleisesti sanoa selityksen olevan siinä -tosiasiassa, että kaiken todennäköisyyden mukaan lapsuus oli vanhanajan -ihmisten kesken halveksittu ja monessa tapauksessa paljon vähemmän -onnellinen ajanjakso kuin meillä nykyisin on laita. Lapsen syntyminen -ei kreikkalaisen tahi roomalaisen talossa välttämättömästi ollut ilon -aihe. Jos isä, lasta hänelle ensi kertaa näytettäessä, kumartui alas ja -nosti sen syliinsä, otettiin se jäsenenä perheen keskuuteen; jos hän ei -kiinnittänyt siihen huomiota, oli se tuomittu kuolemaan tahi heitettiin -johonkin yksinäiseen, autioon paikkaan villipetojen uhriksi tahi -ensimmäisen ohikulkijan löydettäväksi. Ja joskin lapsi pelastui tästä -kohtalosta, pidettiin häntä kumminkin seitsemän tai kahdeksan -ensimmäistä elinvuottansa _gynæceum'issa_ elikkä naisten huoneustossa, -ja harvoin tai ei koskaan hän nähnyt isänsä kasvoja. Ei mitään -romanttisuuden eli runouden sädekehää langennut näille lapsuuden -päiville. Kunnes lapsi oli täyskasvanut, pysyi täydellinen valta hänen -elämästään tai kuolemastaan hänen isänsä käsissä; hänellä ei ollut -yhtään vapautta eikä hänestä paljonkaan piitattu. Yksilöllinen elämä ei -vanhanajan ihmisille paljoakaan merkinnyt; yksilön oma minä tai -sisäinen ihminen sellaisenaan oli heidän luonteelleen ventovieras. -Julkinen elämä, valtiollinen elämä, oli heille kaikki kaikessa; -kotoisella yksilöllisellä elämällä oli vain vähäinen osa heidän -ajatuspiirissään. Kaikkia lapsuuden viattomia huvituksia, sydämen -iloja, kotoisen piirin viehätystä, lapsekkaan iloisuuden -yltäkylläisyyttä ja ruusunhohdetta heillä vain vähäksi arvosteltiin. -Vuosilla ennen miehuutta oli eteenpäintähtäävä luonne, ja enimmissä -tapauksissa ne tarjosivatkin perin vähän semmoista, joka olisi tehnyt -ne muistannan arvoisiksi. Paljon nykyaikaisemman värityksen verrattuna -varhaisempiin kirjailijoihin luo Senecan kirjoituksille se seikka, että -hän haastelee äidillensä mitä syvimmän kiintymyksen sanoin eikä voi -puhua rakkaasta pikku pojastaan muuten kuin kyynelten katkomin äänin. - -Mainitkaamme vielä muuan omalaatuinen seikka. Persoonallisen luonteen -kasvaminen, muistot siitä elämästä, joka jalostuu täydelliseen -itsetajuntaan, liittyy läheisesti siveyslakien asteettaiseen -selkenemiseen, siihen salaperäiseen tajuntaan, joka kehkeytyy -velvollisuuden ja mieliteon välisessä välttämättömässä taistelussa --- toisella puolen halu tehdä oikein, toisella kiusaus tehdä väärin. -Mutta vanhanajan ihmisten kesken siveyden käsite oli meikäläisestä -niin kerrassaan erilainen, heidän mielipiteensä siveellisestä -velvollisuudesta olivat, verrattomasti lukuisimmissa tapauksissa, niin -vähän sitovia, niin vähän käskeviä, ne niin perin lievästi paheksuivat -syntejä, joita me tuomitsemme, ja niin miedosti moittien suhtautuivat -paheisiin, joita me kammoamme, että me tuskin saatamme olettaa heidän -monestikaan tunnustelleen noita "persoonallisuuden pohjattomia -kuiluja", jotka on tunteminen, jos mieli päästä todella yksilönä -kehittymään. - -Meillä ei sentähden ole mitään aineksia muodostaaksemme elävää kuvaa -Senecan lapsuudesta; mutta mikäli tietorippeiden nojalla voimme -päätellä hänen perheensä olosuhteista ja luonteesta, me olettaisimme, -että se oli poikkeuksellisen onnellinen. Senecat olivat varakkaita; -heillä oli hyvä asema yhteiskunnassa; heidän perheellänsä oli -kehittynyt aisti ja kirjallisia harrastuksia ja siinä ilmeni ylevää -luonnetta ja sydämellisiä piirteitä. Heidän varallisuutensa nosti -heidät yläpuolelle noita vaivaisia valitteluja ja rasittavia pikku -huolia niukan toimeentulon kahleissa, jotka olivat ominaisia muille -heidän aikansa kirjallisille henkilöille. Heidän säätynsä ja -sivistyksensä turvasivat heille tien kaikkien niiden keskuuteen, -joitten tuttavuus oli tavoiteltavinta roomalaisten piirissä; ja perheen -osalle tullut yleinen arvonanto sekä se siveellisyys, joka sitä leimaa, -ei salli rinnastaa heitä tuon loisteliaitten epikurealaisten lukuisan -luokan kanssa, joitten julkeat ja hillittömät paheet olivat tehneet -maailman pääkaupungin surullisen kuuluisaksi. - -Marcus Annæus Senecasta, filosoofin isästä, meillä on vain moniaita -persoonallisia erikoistietoja, paitsi että hän oli ammatiltaan reetori; -hän sommitti poikiansa ja oppilaitansa varten joukon puheharjoituksia, -jotka ovat säilyneet meille _Suasoriæ'n ja Controversiæ'n_ nimellä. Ne -ovat sarja vuoropuhelun muodossa pidettyjä deklamatoorisia todisteluja -syineen ja vastasyineen ja koskevat joitakin historiallisia tahi -pelkästään mielikuvituksellisia asioita; ja olisi mahdotonta mielessään -kuvitella mitään sen hyödyttömämpää lukemista. Mutta vanhempi Seneca -oli kokonaan vajonnut keinotekoisen retoriikan kaavoihin; ja nämä -saivartelemalla sorvaillut todistelut, jotka oli keksitty teroittamaan -deklamatsioni- ja väittelykykyä, perustuivat varmaankin osittain hänen -muistikirjaansa, osittain hänen muistiinsa. Hänen muistinsa oli näet -niin ilmiömäinen, että hän kuultuaan kaksi tuhattakin sanaa osasi -toistaa ne samassa järjestyksessä. Harvoinpa sentään ihmiset, joilla on -ollut näin tavattomat muistin lahjat, ovat olleet ensi luokan kykyjä, -eikä vanhempi Seneca ollut mikään poikkeus. Mutta jollei hänen -satumainen muistinsa korvannutkaan alkuperäisen neron puutetta, on sen -ainakin täytynyt tehdä hänet varsin miellyttäväksi seuraihmiseksi ja -hankkia hänelle runsas varasto kaskuja ihmisistä ja valtiollisista -tapahtumista. Lyhyesti sanoen, Marcus Seneca oli hyvinvoipa, -intelligentti maailmanmies, jolla oli hyvä luonnollinen ymmärrys, kyky -esiintyä julkisena puhujana, syvä vastenmielisyys ja ylenkatse kaikkea -sellaista kohtaan, mitä hän piti filosoofisena tai haaveellisena, ja -terävä silmä huomaamaan omat edut. - -Jos on luottamista pojan ylistyspuheisiin, oli Senecan vaimo Helvia -sitä vastoin paljon vähemmän tavanomainen luonne. Ellei hänen miehensä -olisi ollut kaikkea opiskelua ja filosofiaa vastaan, olisi hän niissä -erinomaisesti edistynyt; lyhyellä opintoajalla hän olikin huomattavasti -varttunut. Sittenkin oli hänen älynsä vähemmän huomattava kuin hänen -jalo ja säveä mielenlaatunsa. Muut äidit rakastivat poikiansa sen -tähden, että näiden maine mairitteli heidän omaa kunnianhimoansa ja -että heidän naisellinen turhamaisuutensa sai tyydytystä poikain -rikkauksista; mutta Helvia rakasti poikiansa heidän itsensä takia, oli -antelias ja avokätinen, ei pyytänyt korjata persoonallista hyötyä -heidän varoistansa, hoiti heidän perintöänsä epäitsekkäällä innolla ja -kulutti omia rahojaan peittääkseen kustannuksia, joita heidän -valtiollinen uransa aiheutti. Hän oli aikakautensa heikkouksien ja -paheiden yläpuolella. Irstaus, tuo aikakauden tahrapilkku, ei ollut -koskaan saastuttanut hänen puhdasta elämäänsä. Helmet ja jalokivet vain -vähän viehättivät häntä. Hän ei koskaan häpeillyt lapsiaan, vaikka -heidän läsnäolonsa kavalsikin hänen oman vanhenevan ikänsä. "Sinä et -koskaan tahrannut kasvojasi", sanoo hänen poikansa kerta maanpaosta -kirjoittaessaan äidilleen lohdutuksen sanoja, "saksanpähkinänesteellä -tahi puneella; et koskaan käyttänyt epähienon avonaisia vaatteita; -ainoa koristeesi oli rakastettavuus, jota ei mikään aika voinut -kuluttaa; erikoinen kunniasi oli siveys." Saatamme tosiaan Tennysonin -kera lausua: - - Onnellinen - Kellä äiti moinen! - Tahtia hänen verensä kanssa - Lyö usko ihmisiin. - Kompastelee, kaatuu -- - kai sattuu hälle niin. - Ei konsaan sentään sielu painu - Saastaan ja paheisiin. - -Eikä hänen äitinsä Helvia ollut ainoa ylevämielinen nainen, jonka -seurassa Senecan lapsuusvuodet vierivät. Äidin sisar, jonka nimi on -tuntematon, tuo täti, joka niin hellästi varjeli hentoa poikasta ja -vaali häntä lapsuuden sairauksien aikana, näyttää herättäneen hänessä -harvinaisen lämpimän kiintymyksen. Hän kertoo meille, kuinka tämä täti, -miehensä ollessa prefektinä Egyptissä, menetteli niin kerrassaan toisin -kuin maakuntain päämiesten vaimot tavallisesti tekivät, että häntä -rakastettiin ja kunnioitettiin yhtä paljon kuin heitä muutoin inhottiin -ja kartettiin. Niin vakavaa laatua oli näitten naisten aikaansaama -paha, niin sietämätön heidän hurttamainen saaliinhimonsa, että -senaatissa oli tosi mielessä pohdittu kysymystä, sallittaisiinko heidän -ensinkään seurata miehiänsä maakuntiin. Niin ei ollut Helvian sisaren -laita. Häntä ei milloinkaan nähty julkisuudessa; hän ei sallinut -yhdenkään maakuntansa asukkaan käydä kotonansa; hän ei kerjännyt mitään -etuja itselleen eikä antanut kenenkään pyytää häneltä. Maakunta yksin -suin ylisti häntä. Kentiespä enimmän siksi, että häntä tuskin -tunnettiin, ja turhaksi kääntyi sen toivo, että löytyisi toisia naisia, -jotka olisivat jäljitelleet hänen hyveitään ja itsensähillitsemistä. -Egypti oli purevan ja juoruavan panettelun pesäpaikka, eikä kumminkaan -sielläkään voitu kuiskutella sanaakaan hänen elämänsä tahrattomuutta -vastaan. Ja kun kotimatkalla hänen puolisonsa kuoli, ei syvään -juurtunut taikausko, joka katsoi vaaralliseksi purjehtia merellä ruumis -laivassa, ei vaara, myrsky, ei haaksirikon uhka saattanut karkoittaa -häntä puolison ruumiin äärestä, ennenkuin hän oli tälle turvannut -säädyllisen ja kunniallisen hautauksen. Siinä hyvän ja sankarillisen -naisen piirteitä; ja että häntä elähyttivät samat kunnioituksen tunteet -kuin sisarenpoikaa, joka on niin innokas häntä kiittämään, sen saattaa -päätellä siitä, että kun Seneca ensi kertaa tavoitti valtion virkaa, -täti riistäysi irti tavanomaisesta koturiolostaan, kukisti hetkeksi -naisellisen arkatuntoisuutensa ja auttaakseen häntä äänten onkimisessa -hänen tähtensä rohkeasti esiintyi keskellä joukkoja, jotka karkean -julkealla, pyydystelevällä kohullaan täyttivät Rooman foorumin ja -kadut. - -Kaksi veljeä, keskenään hyvin erilaista tavoiltaan ja luonteeltaan, -täydensi perheenpiirin, Marcus Annæus Novatus ja Lucius Annæus Mela, -joista edellinen oli vanhempi, jälkimmäinen nuorempi kuuluisampaa -veljeänsä. - -Marcus Annæus Novatus on historiassa tunnettu nimellä Junius Gallio, -minkä nimen hän otti samannimisen puhujan, isänsä ystävän, ottopoikana. -Hän ei ole kukaan muu kuin Apostolien tekojen Gallio, Akaian -käskynhaltija, jonka nimi on tullut kristittyjen kesken yleisesti -mainituksi kuvaamaan hyvänsävyistä välinpitämättömyyttä -uskonasioissa.[4] - -Kuitenkin on se kohtaus, jossa Raamattu vilaukselta näyttää -häntä meille, suuresti väärin ymmärretty, ja kun puhutaan -"välinpitämättömästä Galliosta" tai kun lisäksi lauselma, että "hän ei -välittänyt siitä mitään", käsitetään piittaamattomuudeksi uskonnon -asioissa, niin kertomuksen henki selitetään kokonaan väärin. Itse -asiassa oli tapaus näin. Paavalin saarnojen menestyksestä kiukustuneina -juutalaiset vetivät hänet Gallion tuomioistuimen eteen ja syyttivät -häntä laittomien jumalanpalvelusmuotojen käytäntöön ottamisesta. Kun -apostoli kävi puolustautumaan, Gallio ylenkatseellisesti keskeytti -hänet sanoen juutalaisille: "Jos olisi tehty rikos tai paha ilkityö, -olisi kohtuullista, että kärsivällisesti kuuntelisin teitä. Mutta jos -teillä on riitakysymyksiä opista ja nimistä ja teidän laistanne, olkoot -ne teidän huolenanne; niitä en minä tahdo ratkaista." Näin sanoen hän -ajoi heidät pois tuomioistuimensa edestä juuri samalla roomalaisen -ylenkatseellisella ylemmyydellä juutalaisia ja heidän uskonasioitaan -kohtaan kuin mitä myöhemmin Festus osoitti epäilijää Agrippaa kohtaan -ja jota Pontius Pilatus[5] varemmin oli ilmaissut häliseviin -farisealaisiin nähden. Riemastuen tästä vihattujen juutalaisten -tappiosta ja näennäisesti asettuen Paavalin puolelle kreikkalaiset -sitten tunkeutuivat rakennukseen, ottivat kiinni Sosteneen, -juutalaisten synagoganesimiehen, ja löivät häntä käskynhaltijan silmien -edessä tämän istuessa tuomioistuimellaan. Tätä tapahtumaa Gallio -katseli niin järkähtämättömällä ylenkatseella. Mitä se lainkaan -liikutti häntä, suurta käskynhaltijaa, pieksivätkö kreikkalaiset kurjaa -juutalaisparkaa vaiko ei? Niin kauan kuin he eivät tehneet mitään -kapinaa tai aiheuttaneet hänelle lisää kiusaa siitä jupakasta, -saattoivat he hakata Sosteneen tai miten monta juutalaista tahansa -vaikka kuinka sinelmille, jos se heitä huvitti, kaikki se oli hänelle -aivan yhdentekevää. - -Kuinka elävästi välähyttääkään tämä silminnäkijän havainnollinen -piirrelmä meille kuvan jokapäiväisestä elämästä roomalaismaailman -foorumilla maaseudun oloissa! Kuinka täydellisesti me näytämmekään -tuokiossa saavamme siepatuksi tuon tavanomaisen ylenkatseen ilmeen, -joka väreili roomalaisen ylimyksen ohuilla huulilla hänen ollessaan -kukistettujen kansain ja olletikin juutalaisten parissa! Jos Seneca lie -Egyptin matkoillaan sattunut yhteen jonkun Aleksandrian juutalaisen -kanssa, niin ainoa hänen mieleensä jäänyt vaikutelma on ollut se, jonka -ovat ilmaisseet Tacitus, Juvenalis ja Suetonius, ja nämä miehet eivät -milloinkaan mainitse juutalaisia muuten kuin suurella inholla. Eräässä -kohdassa, jonka Augustinus (_De Civitate Dei_, VI, 11) lainaa -hänen kadonneesta kirjastaan Taikauskosta, Seneca puhuu heidän -proselyytti-kalastuksestaan ja sanoo heidän olevan "_gens -sceleratissima_", "mitä saastaisinta joukkiota". On useasti oletettu -- -vielä vakavasti uskottukin -- että Seneca on ollut mieskohtaisesti -kosketuksissa Paavalin kanssa ja tältä oppinut moniaita kristinopin -totuuksia. Kohtaus, jota vastikään olemme kummastelleet, näyttänee -meille, miten kerrassaan epätodenmukainen sellainen olettamus on. -Suotuisin tilaisuus tämän kristityn apostolin joutua henkiseen -kosketukseen roomalaisen filosoofin kanssa oli varmaankin se hetki, -jolloin Paavali vankina vedettiin Senecan vanhemman veljen eteen. Se -täydellinen ylenkatse ja välinpitämättömyys, jolla häntä kohdeltiin, -tapa, millä hänet aivan arvelematta keskeytettiin, ennenkuin hän oli -edes saanut suutansa aukaista omaksi puolustuksekseen, auttanee meitä -kutakuinkin oikein päättelemään, millä tavalla Seneca olisi suvainnut -suhtautua Paavaliin. On varsin epäiltävää, tokko Gallion mieleen jäi -vähäisintäkään jälkeä niin jokapäiväisestä tapahtumasta kuin tästä, ja -kuitenkin hän yksin sen kautta on maailmalle tunnettu. Mahdollista on, -ettei hän ollut edes koskaan kuullut mainittavan Paavalin nimeäkään, ja -jos hän milloinkaan tuli häntä ajatelleeksi, niin oli mies hänelle -silloin vain kurja, ryysyinen, kiihkohenkinen juutalainen, -kolkkokatseinen ja pienivartaloinen, joka oli kerta joutunut muutamaksi -hetkeksi "tuulen ja hänen jaloutensa välille" ja aikonut kiusata häntä -puheella. Hän olisi todellakin kerrassaan kummastunut, jos joku olisi -kuiskannut hänelle, että miltei ainoa seikka, jonka kautta hän jäisi -jälkimaailman muistoon, ja ainoa tapahtuma hänen elämässään, joka -lainkaan tekisi hänet yleisesti tunnetuksi, oli tuo hetkellinen ja -tilapäinen suhde halveksittuun vankiinsa. - -Mutta Novatus -- elikkä otantanimeltään Gallio -- esiintyi veljensä -Senecan ja muun maailman silmissä kerrassaan toisenmoisena kuin -minkälaiseksi me olemme tottuneet häntä ajattelemaan. He pitivät häntä -loistavana puhujana, aikana, jolloin puhetaito oli kaikista taidoista -arvossapidetyin. Totta oli että hänen tyylissään oli jotakin -"sanahelinän" tapaista; jonkinlainen falsettiääni, joka loukkasi -jykevän ja vakavan suunnan miehiä; mutta kateus ja ihailu mielessä -kuunneltiin tämän mielistelevän tyylin sointua, koska teeskentely oli -päässyt valtaan ja koska aika oli liian veltostunut ja liian -turmeltunut tajutakseen vapauden ja tunteen palon kannustaman -kaunopuheisuuden miehekästä suppeutta ja keskitettyä voimaa. Hän -näyttää saavuttaneen sekä ystäviensä että vierasten parissa nimityksen -"dulcis", "lumoava eli tenhoava Gallio": "Se on enemmän", sanoo -runoilija Statius, "kuin että on antanut maailmalle Senecan ja että on -synnyttänyt sulosuisen Gallion." Seneca ei hänestä piirtämässään -muotokuvassa ihmeeksikään keksi hänessä virheitä. Ei kukaan ollut, -sanoo hän, niin kohtelias ketään kohtaan kuin Gallio kaikkia kohtaan; -hänen viehättävät tapansa voittivat sellaisetkin ihmiset, jotka pelkkä -sattuma vei hänen tiellensä, ja niin suuri oli hänen luonnonomaisen -hyvyytensä voima, ettei kukaan epäillyt hänen käytöstään teennäiseksi -tahi teeskennellyksi. Puhuen imartelusta, luonnonfilosoofisten -tutkimustensa neljännessä kirjassa, hän sanoo ystävälleen -Luciliukselle; "Minun oli tapana sanoa sinulle, että veljeni Gallio -(_jota jokainen rakastaa hieman, nekin, jotka eivät voi rakastaa häntä -enempää_) oli kokonaan _tietämätön_ muista paheista, _inhosipa_ -tätäkin. Saatoit koetella häntä mihin suuntaan tahansa. Kävit -kiittelemään hänen älyänsä -- älyä korkeinta ja arvokkainta laatua, ... -ja hän meni matkaansa! Kävit kiittelemään hänen kohtuullisuuttansa; -heti hän keskeytti ensimmäiset sanasi. Kävit ilmaisemaan ihailusi hänen -lempeyttänsä ja tapojensa luonnollista suloa kohtaan... tässäkin hän -nousi ylistelyitäsi vastaan; ja jos jouduit huudahtamaan vihdoin -kohdanneesi miehen, johon eivät pystyneet edes tuollaiset salakavalat -rynnistykset, joita muuten kuka hyvänsä sallii, ja toivoit, että hän -suvaitsisi edes _tätä_ kehumista, koska se oli totta, niin hän tässäkin -torjui mairittelusi; ei siksi että sinä olisit ollut kömpelö tahi että -hän olisi epäillyt sinun naljailevan hänen kanssaan tahi puhuneesi -jossakin salaisessa tarkoitusperässä, vaan yksinkertaisesti, koska hän -kammosi kaikenkarvaista liehittelyä." Saatamme helposti käsittää, että -Gallio oli Senecan lemmikkiveli, eikä meitä yllätä havainto, että -filosoofi omistaa hänelle kolme kirjaansa "Katumuksesta" sekä -viehättävän pikku kirjoitelmansa "Onnellisesta elämästä". Kolmannesta -veljestä, L. Annæus Melasta, meillä on vähemmän tietoja; mutta siitä, -mitä me tiedämme, me voisimme tehdä sen johtopäätöksen, että hän -luonteelta samoinkuin maineelta oli vähäpätöisempi veljiä; sittenkin -hän näyttää olleen isänsä lemmikki, ja isä nimenomaan vakuuttaa, että -hänen älyllinen kykynsä oli joka suhteessa loistava, etevämpikin kuin -veljien.[6] Kuitenkin johtunee tämä siitä, että Mela, "pyrkien vain -siihen, ettei pyrkisi mihinkään", tyytyi isänsä säätyyn ja antautui -kokonaan kaunopuheisuuden opiskeluun. Sen sijaan että olisi astunut -julkiseen valtiolliseen elämään, hän visusti vältti kaikkia valtion -virkoja ja eleskeli levossa ja rauhassa. Nähtävästi hän mieluummin oli -päävuokraaja (publicanus) kuin konsuli. Hänen suurin maineensa on -siinä, että hän oli Lucanuksen, Rooman dekadenssikauden eli -rappeutumisajan kirjallisuuden runoilijan isä. - -Ainoa piirre hänestä, mikä on säilynyt meille, asettaa hänet ahneutensa -takia kerrassaan epäedulliseen valoon. Kun hänen kuuluisa poikansa, tuo -onneton runoilija, oli tuomittu hengiltä ja toisekseen syössyt itsensä -häpeään ilmaisemalla oman äitinsä, Atillan, osalliseksi Pison -salaliittoon, Mela ei suinkaan murtunut häpeään ja tuskaan, vaan -julkean itarana viipymättä rupesi keräämään poikansa saatavia, -ikäänkuin osoittaakseen Nerolle, että tuo menetys ei tuottanut hänelle -suurtakaan surua. Mutta tämä ei riittänyt Neron pohjattomalle -ilkeydelle; Nero vaati Melaa seuraamaan poikaansa, ja hänen oli pakko -totella käskyä ja kuolla. - -Jos Helvia eli poikiansa ja pojanpoikiansa kauemmin, niin hän -epäilemättä katkerasti katui sitä päivää, jolloin hän puolisonsa ja -pienten lastensa kera luopui Córdovan hiljaisesta ja rauhallisesta -elämästä. Jokainen hänen kolmesta pojastaan varttui nerolliseksi -mieheksi ja jokainen heistä joutui tahraamaan muistoansa teoilla, jotka -heidän olisi ollut parempi jättää tekemättä, ja kuolemaan väkivaltaisen -kuoleman oman kätensä kantta tahi tyrannin tahdosta. Mela kuoli kuten -olemme nähneet; hänen poikansa Lucanuksen ja veljensä Senecan ajoi -kuolemaan Neron julma käsky. Nöyrryttyään hurjan pelon vallassa -armonanomuksiin henkensä säilyttämiseksi Gallio lopulta kuoli -itsemurhan kautta. Häpeällisen ja surkean lopun saivat kaikki; osaksi -se johtui heidän omista erehdyksistään, osaksi ankarasta -välttämättömyydestä niinä turmeluksen aikoina, joissa he elivät. - - - - -2 Luku. - -SENECAN KASVATUS. - - -Syystä, johon jo olen viitannut -- tarkoitan sitä että vanhanajan -kirjailijat yleisesti ovat niin vaiteliaita lapsuudenaikansa suhteen -- -ei ole helppo muodostaa kovinkaan elävää käsitystä siitä kasvatuksen -laadusta, mitä roomalaispoika hyvästä perheestä sai viidenteentoista -ikävuoteensa mennessä, jolloin hän heitti pois kultaisen amuletin ja -ompeleilla kirjaillun toogan astuakseen riippumattomampaan -elämänmuotoon. - -Muutamia seikkoja me kumminkin voimme kerätä Horatiuksen, Juvenaliksen, -Martialiksen ja Persiuksen sinne tänne sinuttelemista viitteistä. -Näiltä runoilijoilta me saamme tietää, että koulunopettajat olivat -enimmäkseen huonosti palkattuja ja ylenkatsottuja,[7] vaikka heiltä -toiselta puolen tiukasti vaadittiin yhtä turhantarkkaa kuin hyödytöntä -oppia. Saamme myöskin tietää, että he olivat ylenmäärin ankaroita -ruumiillisen kurituksen käyttämisessä; Orbilius, Horatiuksen opettaja, -näyttää olleen todellinen tohtori Busby, ja runoilija Martialis -muistelee mieliharmilla niitä raakamaisia rankaisuja, joita hänen joka -päivä täytyi olla näkemässä. - -Oppiaineet olivat pääasiassa laskento, kielioppi -- sekä kreikan että -latinan -- ja tärkeimpäin latinalaisten runoilijain teosten lukeminen -ja esittäminen. Runsaassa mitassa harjoitettiin myös lausumista sekä -aineitten kirjoitusta kaikenkarvaisista kuluneista historiallisista -asioista. Laskento näyttää olleen parhaasta päästä perin yksinkertaista -ja tarkan käytännöllistä laatua, etenkin korkolaskua ja korkoa korolle; -ja filologia, niin hyvin kielioppi kuin teksti, oli ylipäänsä -erittäin ahdassieluista, vailla mielenkiintoa, hyödytöntä. Mitä -hyödyntapaistakaan millään ihmisolennolla saattaa olla siitä, jos hän -tietää Hekuban äidin tai Ankiseen imettäjän tai Ankemoluksen äitipuolen -nimen, tahi kuinka vanhaksi Acestes eli tahi miten monta viiniastiaa -sisilialaiset antoivat fryygialaisille? Mutta tällaisetpa arvottomat -_minutiæ_ piti siihen aikaan jokaisen opettajan tuntea kuin viisi -sormeansa, ja ne ajettiin jokaisen koulupojan päähän vitsan voimalla -- -ja kuitenkin se romu oli omansa unohtumaan samassa kuin se opittiinkin. - -Tämäntapaista, sanoja ja lausetapoja koskevaa tekstinlukemista sekä -fantastista muinaistiedettä kohtaan Seneca, joka varmaankin oli kaiken -sen kiirastulen läpikäynyt, ilmaisee syvää ja hyvin ymmärrettävää -halveksumista. Erittäin huvittavassa kohdassa[8] hän asettaa vastakkain -sen hyödyn, mikä lähtisi toiselta puolen filosoofin, toiselta kieliopin -opettajan antamasta Virgilius-tunnista. Päästen säkeisiin - - Optima quaeque dies miseris mortalibus ævi - Prima fugit; subeunt morbi, tristique senectus.[9] - - (Georg. III, 66-7) - -filosoofi viittaisi siihen, kuinka ja missä merkityksessä elämän -varhaisimmat päivät ovat parhaimmat ja kuinka valeen pahat päivät -saattavat seurata niitä ja kuinka siis äärettömän tärkeätä on hyvin -käyttää elämämme kultaisia huomenhetkiä. Mutta sanakritiikki tyytyisi -huomauttamaan, että Virgilius aina käyttää sanaa _fugio_ ajan -vierimisestä ja aina yhdistää "vanhuuden" "tautiin" ja että niinmuodoin -nämä sanankäytöt on painettava mieleen ja sitten jäljennettävä oppilaan -"omintakeiseen kirjoitelmaan". Samaten, jos selitettävä kirja on -Ciceron tutkielma "Valtiosta", niin tämä grammaatikko ei kävisi käsiksi -suuriin valtiollisiin kysymyksiin, vaan sen sijaan huomauttaisi, että -eräällä Rooman kuninkaista ei ollut isää (mistä puhua) eikä toisella -äitiä; että diktaattoreita oli ennen tapana nimittää "kansan -päämiehiksi"; että Romulus heitti henkensä auringonpimennyksen aikana; -että _re ipsa_ sanan vanha muoto oli _reapse_, ja että _se ipse_ oli -ennen _sepse_; että kilparadalla lähtökohta, jota nyt kutsutaan nimellä -_creta_, se on "liitu", oli nimeltään _calx_ (kantapää) tai _carcer_ -(aitaus); että Enniuksen aikaan _opera_ ei merkinnyt ainoastaan -"teoksia", vaan myös "apua", jne, jne. Onko tämä oikeata kasvatusta? -kysyy hän. Vai eikö meidän suuri päämäärämme pikemmin ole ylevien -aatteiden toteuttaminen jokapäiväisessä toiminnassa? "Opettakaa minua", -sanoo hän, "halveksimaan huvituksia ja turhaa kunniaa; sittemmin -saatatte opettaa minua halkomaan hiuksia, kuorimaan sanakerrostumia, -hämäryyksiä hajoittamaan; mutta _nyt_ opettakaa minulle, mikä on -välttämätöntä." Jos muistamme, mitä laatua on paljonkin se, mikä meidän -aikanamme käy "kasvatuksesta", me kenties havaitsemme, että Senecan -ohjeet eivät ole vieläkään vallan vanhentuneet. - -Minkälainen opettaja opetti pientä Senecaa, kun tämä _pædagogus_ elikkä -"pojansaattaja" nimisen orjan (siitä meidän sana pedagoogi) hoivassa -joka päivä veljiensä kanssa kulki kouluun Rooman katuja pitkin, sitä -emme tiedä. Hän on voinut olla ankara Orbilius tahi hän on saattanut -olla noita ylevämielisiä kasvattajia, joiden ihannekuvan oppinut ja -hyvänsävyinen Quintilianus on piirtänyt niin kaunein värein. Seneca ei -ole lainkaan vihjannut, kuka häntä opetti hänen nuoruusvuosinaan. Ainoa -koulukumppani, jonka hän nimeltä mainitsee vankkaniteisissä -kirjoissaan, on muuan Claranus, raajarikko poika, jota Seneca ei -koulusta päästyä kertaakaan kohdannut, ennenkuin molemmat olivat -vanhat, mutta josta hän puhuu suurella ihailulla. Kyttyrästään -huolimatta Claranus oli kauniskin niitten silmissä, jotka tunsivat -hänet hyvin, sen takia että hänen hyveensä ja hyvä ymmärryksensä -tekivät paljon voimakkaamman vaikutuksen kuin tuo epämuodostuma, ja -"sielun kauneus juhlisti hänen ruumistansa". - -Vasta sitten, kun pelkät kouluopinnot olivat päättyneet, poika -alkoi vakavasti käydä käsiksi kaunopuheisuuden ja filosofian -tutkimiseen, mitkä opinnot sen vuoksi vastaavat tavallaan meidän -"yliopistokasvatusta". Gallio ja Mela, Senecan vanhempi ja nuorempi -veli, antautuivat täydellä harrastuksella kaunopuheisuuden teorian ja -käytännön harjoitukseen; Seneca teki harvinaisemman ja viisaamman -vaalin omistautuessaan koko innostuksellansa filosofian tutkimiseen. - -Sanon viisaamman vaalin, koska kaunopuheisuus ei ole sellaista, mihin -voi laatia reseptin niinkuin hajuveden valmistukseen. Kaunopuheisuus on -syvästi elettyjen totuuksien tahi elävästi tunnettujen mielenliikkeiden -ylevä, sopusointuinen, tunnehehkuinen ilmaisu. Se on liekki, jota ei -voi virittää keinotekoisin välinein. _Retoriikkaa_ voi oppia, jos -kenkään arvelee sen maksavan vaivaa; mutta _kaunopuheisuus_ on lahja, -yhtä hyvin synnynnäinen kuin henki, josta se lähtee. "_Cujus vita -fulgur, ejus verba tonitrua_", -- "kenen elämä pitkäisen tulta, hänen -sanansa ukkosen jylinää". Mutta sentapainen puhetaito, joka -saavutettaisiin ahkeraan harjoittelemalla lausuilemista siihen suuntaan -kuin oli tapana reetorien kouluissa, olisi kovin keinotekoista -salamoimista ja jäljitettyä jyrisemistä -- ei taivaan tykistön jyminää, -vaan puhujalavan kiinalaisen tulen ja pöyhistettyjen kuplien läiskettä. -Ei mikään saattanut olla valheellisempaa, ontompaa, turmiollisempaa, -kuin ainaisin ponnisteluin totuttaa epälukuisat nuorukaisparvet -pelkästään jäljittelemään entisten puhujain maneeria. - -Rajattoman deklamoimisen aika, herkeämättömän jaarittelun aika on -taimilava, jossa tunteen todellinen syvyys ja ylevyys kantaa epäkelpoja -hedelmiä. Tyyli ei ole milloinkaan kehnompaa kuin niinä aikoina, -jolloin muuta kuin sitä opetetaan vain hyvin vähän. Sellainen opetus -aiheuttaa ajatusten tyhjyyden, joka kätkeytyy sanavuolauden taa. -Tämä lukemattomain puhujataidon mestarien aika oli erikoisen -silmäänpistävästi rappeutumisen ja kuihtumisen aikakautta. Siinä -ilmenee ontto kaiku, sen äänessä falsettisävy, kiusaava kirjallinen -väänne sen kirjailijain esitystavassa. Sen nerokkaatkin kirjailijat oli -vallitseva muoti pilannut ja turmellut. He eivät osaa mitään sanoa -yksinkertaisesti: aina he liikkuvat koturnilla. Vieläpä heidän -suuttumuksensakin ja sydämen katkeruutensa, niin todenperäinen kuin -onkin, pukeutuu teatraaliseen ilmaisumuotoon.[10] - -Täynnä tyhjyyksiä ovat heidän kirjoituksensa. Koko heidän esityksensä -tärvelevät teennäinen kätevyys, antiteesit, epigrammit, paradoksit, -haetut ilmaisukeinot, puhekuvat ja -käänteet, jotka tavoittelevat muka -alkuvoimaisuutta ja syvällisyyttä, vaikka märehtivätkin vain pelkkiä -yleisiä jokapäiväisiä lauselmia. Mitä muuta saattoikaan odottaa -moiselta aikakaudelta, kun puhujat olivat palkatut ja kasvatetut -pintapuolisen puhelun pettävässä ilmapiirissä ja alituiseen -jaarittelivat ja höpisivät suurista intohimoista, joita eivät olleet -koskaan tunteneet, ja suurista teoista, joita jäljittelemään he -kaikkein viimeisinä olisivat ryhtyneet. Alituiseen ruhjottuaan -Tarquiniukset ja Peisistratoot pöyhkeilevässä kaunosanaisuudessa he -olisivat alentuneet nuolemaan tyrannin kenkien tomuakin. Mitenkä -kaunopuheisuus jaksaisikaan enää elää, kun ylevämielisyys ja vapaus, -jotka siihen innostavat, olivat kuolleet, ja kun miehet ja kirjat, -jotka julistivat sitä opettavansa, olivat täynnä arvottomia osviittoja -siitä, missä asennossa puhujan tulee pitää käsiään tai oliko hänelle -edullista vaiko ei lyödä läiskähyttää otsaansa tahi pörröttää -tukkaansa. - -Filosofialla oli poikavuosista asti ollut voimakas vaikutus Senecan -palavaan sieluun, ja sen opetus oli ainakin parempaa kuin tämä; ja -enemmän kuin yksi hänen filosofian-opettajistaan onnistui voittamaan -hänen lämpimän kiintymyksensä sekä kaavailemaan hänen elämänsä -periaatteita ja elintapoja. Kaksi heistä hän mainitsee erikoisella -kunnioituksella, nim. pytagorealaisen Sotionin ja stoalaisen -Attaluksen. Hän kuunteli myöskin sujuvakielisen, sulosanaisen Fabianus -Papiriuksen luentoja, mutta näyttää perineen häneltä vähemmän kuin -muilta opettajiltaan. - -Sotion oli omaksunut Pytagoraan ajatuskannan sielun vaelluksesta, opin, -joka tuomitsi liharuuan nauttimisen ihmissyömistä ja isänmurhaa vain -hiventä paremmaksi. Jos kohta moniaat hänen seuraajansa olivatkin -hylänneet tämän mielipiteen, tahtoi Sotion kuitenkin pitää kiinni -siitä, että ellei lihansyönti ollutkaan jumalattomuutta, se oli ainakin -julmuutta ja kehnoutta. "Mihin vaikeuksiin neuvoni teidät muka -syökseekään?" oli hänen tapansa kysyä. "Minähän vain pelastan teidät -nauttimasta korppikotkain ja leijonain ruokaa." Intomielisessä pojassa --- sillä tähän aikaan Seneca ei ole voinut olla enemmän kuin -seitsentoistavuotias -- nämä mielipiteet synnyttivät niin syvän -vakaumuksen, että hänestä tuli kasvinsyöjä. Ensimmältä lihasta -luopuminen oli hyvinkin tuskallista, mutta vuoden perästä, hän kertoo -(ja moni kasvinsyöjä vakuuttanee hänen kokemuksensa todeksi), ei se -ollut ainoastaan helppoa, vaan mieluisaakin; ja hän uskoi, vaikkei -tahtonut väittää sen olevan juuri niin, että se teki hänen järkensä -terävämmäksi ja pirteämmäksi. Kasvinsyönnin hän heitti vain totellen -epäfilosoofisen isänsä varoituksia; isä olisi huoletta sietänyt moista -houretta, niinkuin hän sanoi, ellei siinä olisi piillyt se vaara, että -se saattoi antaa aihetta panetteluun ja syytöksiin. Sillä tähän aikaan -Tiberius karkoitti Roomasta kaikki outojen, vierasten uskontojen -kannattajat; ja kun moniaissa niistä paastoaminen oli säädetty -uskonnonmeno, arveli Senecan isä, että hänen poikansa saattaisi -kenties, pidättäytymällä lihansyönnistä, saattaa itsensä sen -kauhistuttavan epäluulon alaiseksi, että hän oli kristitty tai -juutalainen. - -Eräs toinen pytagorealainen filosoofi, jota hän ihaillen mainitsee, oli -Sextius. Tältä hän oppi jokapäiväisen itsensä-tutkistelun kiitettävän -tavan: -- "Kun päivä oli ohitse ja hän käymässä levolle, oli hänen -tapana kysyä itseltään: mitä pahaa sinä olet tänään oikaissut? mitä -pahetta vastaan taistellut? missä suhteessa sinä olet parantunut?" -"Minäkin olen omaksunut tämän tavan", sanoo Seneca kirjassaan Vihasta, -"ja joka päivä pohdin asiaani, kun valkea on sammutettu ja vaimoni, -joka nyt on selvillä menettelyistäni, on vaipunut uneen; huolellisesti -minä mielessäni läpikäyn koko päivän ja tarkalleen tutkistelen tekojani -ja sanojani." - -Stoalaisella Attaluksella näyttää kuitenkin olleen suurin osuus Senecan -kasvatuksessa; eikä _hänen_ opetuksestaan ollut seurauksena mitään -käytännöllisiä tuloksia, jotka vanhemmassa Senecassa herättivät -vastaväitteitä. Hän kertoo, kuinka ahkeraan hän kävi kuuntelemassa tätä -kaunopuheliasta ajattelijaa, kuinka hän ensimmäisenä tuli ja viimeisenä -poistui. "Kun kuulin hänen kiivailevan", sanoo hän, "pahetta ja -hairahduksia ja elämän inhuutta vastaan, minä useasti tunsin sääliä -ihmiskuntaa kohtaan ja katsoin opettajani olevan tavallista -ihmisluonnetta ylempänä. Stoalaisten tapaan hän kutsui itseään -kuninkaaksi; mutta minusta hänen ylemmyytensä oli enemmän kuin -kuninkaallista, kun näin, että hän pystyi langettamaan tuomionsa itsepä -kuninkaistakin. Kun hän ryhtyi ylistelemään köyhyyttä ja näyttämään, -kuinka raskas ja liikanainen kaiken sen taakka oli, mikä käy yli elämän -tavallisten tarpeiden, niin minä useasti halasin lähteä koulusta -köyhänä miehenä. Kun hän ryhtyi moittimaan meidän huvituksiamme, -kiittelemään turmeltumatonta ruumista, kohtuullista pöytää ja mieltä, -jota eivät sumentaneet suorastaan kielletyt, vaan ei edes -tarpeettomatkaan huvitukset, niin oli minulle erinomaisen mieluista -panna tiukat rajat kaikelle ylensyömiselle ja -juomiselle. Ja nämä -elämänsäännöt, paras Lucilius, ovat jättäneet moniaita pysyviä -vaikutuksia; sillä minä tartuin niihin kiihkeällä innostuksella, ja -perästäpäin, kun jouduin valtiolliselle uralle, säilytin muutamia -näistä ensimmäisistä hyvistä tavoistani. Mistäpä johtuu, että minä -elämäni kaiken olen kieltäytynyt syömästä ostereita ja herkkusieniä, -jotka eivät tyydytä nälkää, vaan kiihoittavat vain ruokahalua; siitä -syystä minä tavallisesti vältän hajuvesiä, koska suloisinkaan hajuvesi -ei ruumiille ole yhtään mitään; siitä syystä en käytä viinejä enkä -kylpyjä. Moniaat tavat, joista kerran luovuin, ovat palanneet takaisin, -mutta sillä muotoa, että minä asetan vain kohtuuden kieltäymisen -tilalle, mikä kenties on vielä vaikeampi yritys, koskapa helpompi on -kerrassaan luopua pois muutamista seikoista kuin nauttia niitä -kohtuudella. Attaluksen oli tapana suosittaa kovaa vuodetta, missä -ruumis ei voi painua patjoille, ja vanhuudessanikin minulla on -sellainen tila, johon ei nukkujan vartalosta jää jälkeäkään. Olen -kertonut sinulle näitä pikku piirteitä osoittaakseni sinulle, mitä -mahdollisuuksia pienissä koululaisissamme olisi kaikkeen hyvään, jos -vain joku sytyttäisi ja innostaisi heitä siihen. Mutta vika on osittain -opettajissa, jotka opettavat meille, miten _tehdä päätelmiä_, eikä -kuinka _elää_; ja osittain oppilaissa, jotka pyytävät opettajiltaan -älyn, ei sielun kehittämistä. Tätenpä onkin filosofia alentunut -pelkäksi filologiaksi." - -Eräässä toisessa vilkkaassa kohdassa Seneca pirteästi maalaa meille -kuvan erilaisista oppilaista, joita on kerääntynyt filosoofin kouluun. -Huomautettuaan, että filosofialla on vaikutusta sellaisiinkin, jotka -eivät siihen erikoisemmin syvenny, aivankuin hajuvesikaupassa istuvat -ihmiset vievät mukanaan jotakin sen tuoksusta, hän lisää: "Emmekö -sitten tunne ketään, joka on montakin vuotta kuulunut filosoofin -kuulijain joukkoon eikä kuitenkaan vähimmässäkään määrässä saanut -väritystä hänen opetuksestansa? Tietenkin tunnen, jopa kaikkein -hartaimpia ja säännöllisimpiä kuulijoita, joita en kumminkaan voi -kutsua filosoofin oppilaiksi, vaan ainoastaan hänen hetkellisiksi -kuulijoiksensa. Jotkut tulevat näet kuulemaan, ei oppimaan, juuri -samoin kuin menemme teatteriin huvin vuoksi, nauttimaan kielestä tai -lauluäänestä tai esityksestä. Saattaa hyvinkin huomata, kuinka iso osa -kuulijakunnasta käy filosoofin koulussa pelkästään kuluttamassa -joutoaikaansa. Ei heidän tarkoituksensa ole luopua siellä mistään -paheista tahi omaksua yhtään lakia, jonka mukaisesti he voisivat -sovittaa elämänsä, vaan jotta heidän korvansa saisivat hivelevää -nautintoa. Tuleepa taas toisia, käsissä taulut, ei merkitäkseen -muistiin _asioita_, vaan _sanoja_. Toiset, silmät niinkuin sielukin -hartaina, mieltyvät erinomaiseen esitystapaan; heitä viehättää -ajatusten kauneus, ei pelkkien sanojen sointu, mutta vaikutus ei ole -kestävä. Vain harvoille on suotu voima perintönä tallentaa se ylhäinen -sieluntila, johon heidät on kohotettu." - -Tähän pieneen viimeiseen luokkaan kuului Seneca. Hänestä tuli -stoalainen jo hyvin varhain. Stoalaisuus, epäilemättä ylevin ja puhtain -vanhan ajan ajattelijakouluista, oli saanut nimensä siitä seikasta, -että suunnan perustaja Zeno oli opettanut Stoa Poikileen maalatussa -pylväskäytävässä Ateenassa. Nämä ankarat ja kaunopuheliaat mestarit -opettivat siveellisyyttä ja itsensähillitsemistä ja herättivät -ylevämielisellä opetuksellaan nuorissa kuulijoissansa oman palavan -innostuksensa hyveeseen, ja heidän vaikutuksensa on täytynyt olla -uskomattoman arvokas tuona tylsistyneenä ja paheisiin vaipuneena -aikana. Heidän oppiansa kehittivät kyynikot kiihkoileviin muotoihin, -kyynikot, jotka olivat saaneet nimensä kreikkalaisesta "koiraa" -merkitsevästä sanasta siksi, että aikalaisten silmissä heidän -tavoissaan oli jotakin koiramaisen raakaa. Pisteliäästi Juvenalis -huomauttaa, että stoalaiset erotti kyynikoista ainoastaan tuunikka, -jota stoalaiset pitivät, mutta kyynikot eivät. Seneca ei koskaan -omaksunutkaan kyynikkojen menoja, mutta usein hän ihaillen puhuu -tynnyrikyynikko Diogeneesta ja tiheään viittaa kyynikko Demetriukseen, -mieheen, joka hänestä ansaitsee mitä suurinta kunnioitusta. "Kaikkialle -minä kanssani kuljetan", kirjoittaa hän Luciliukselle, "tuon miehistä -parhaimman, Demetriuksen; minä loittonen niistä, jotka kantavat -purppuraa, sekä puhelen hänen kanssansa, joka on puolialaston. Miksi en -häntä ihailisi? Olen nähnyt, että hän ei kaipaa mitään. Jokainen -saattaa halveksia kaikkea, mutta ei kukaan voi omistaa kaikkea. Lyhin -tie rikkauksiin käy kautta loiston ja komeuden halveksimisen. Mutta -meidän Demetriuksemme ei elä ikäänkuin hän _halveksisi_ kaikkea, vaan -ikäänkuin hän yksinkertaisesti sallisi toisten omistavan kaikki." - -Nämä tottumukset ja ajatukset luovat runsasta valoa Senecan -luonteeseen. Ne näyttävät, että hän oli kyennyt hamasta lapsuudestaan -saakka omaksumaan itsensäkieltämisen elämänsä periaatteeksi ja että -hänessä säilyi päiväinsä loppuun asti monta piirrettä, joista hänen -yksityiselämänsä sai yksinkertaisen ja kunnioitettavan leiman, jos -kohta julkisen elämän vaatimukset olivatkin pakottaneet hänet -muuntamaan toisia. Vaikka hän kunnioituksesta isäänsä kohtaan luopui -oudosta kieltäymyksen muodosta, on meille kyllin tiettyä ja ilmeistä, -että hän vanhoilla päivillään jälleen palasi jäyhän yksinkertaiseen -elintapaan, jonka innostusherkässä nuoruudessaan oli oppinut -ylevämielisiltä opettajiltaan. Nämä seikat todellakin riittävät joka -tapauksessa kumoamaan nuo törkeät syytteet Senecan luonnetta vastaan, -joita Dio Cassiuksen tapainen kademieli kreikkalainen myrkyllisesti -levittelee, joihin ei ole rahtuakaan luottamista, vaan jotka näyttävät -johtuvan pelkästään kateudesta ja parjauksenhalusta. En aio puolestani -puuttua noihin häväistysjuttuihin, koska en lainkaan niihin usko. -Miestä, joka saattoi "Historiaansa", kuten Cassius on tehnyt, asettaa -roomalaisen senaattorin suuhun moisia mielettömiä valheita kuin hän on -väittänyt Fufius Calenuksen syytäneen julkisessa senaatin istunnossa -Ciceroa vastaan, vallitsi sellainen henki, joka riistää hänen -lausunnoiltaan kaiken uskottavuuden. Seneca oli vaihemielinen filosoofi -sekä teoriassa että käytännössä. Hän lankesi kieltämättä suuriin -hairahduksiin, jotka syvästi himmentävät hänen luonnettaan silmissämme. -Mutta mikään irstaileva ja hekumallinen mies hän ei ollut, kaukana -siitä. On täysi syy uskoa, että hän keskellä ylellisyyttä ja loistoa ja -kaikkia siihen kätkeytyviä kiusauksia säilytti saman tottumuksiensa -yksinkertaisuuden ja mielensä suoruuden. Mikä lieneekin ollut hänen -viidensadan setripuisen ja norsunluisen pöytänsä melkein tarumainen -arvo, harvoin niille levitettiin muuta suurenmoisempaa kuin vettä, -kasviksia ja hedelmiä. Mitkä lienevätkin olleet hänen äveriästen ja -ylhäisten aikalaistensa kesken vallitsevat huvitukset, me tiedämme, -että hänelle korkeinta iloa tuottivat viattomat huvitukset puutarhassa -ja että hän liikuntoa saadakseen siellä juoksenteli kilpaa pienen -orjapojan kanssa. - - - - -3 Luku. - -ROOMAN YHTEISKUNTAELÄMÄN TILA. - - -Olemme Senecan omista kirjoituksista poimineet, mitä on ollut -saatavissa, hänen varhaista kasvatustaan koskevaa. Mutta jokaisen -ihmisen elämässä on vaikutelmia paljon tehokkaampaa ja syvälle -tunkevampaa laatua kuin ne, jotka tulevat koulujen tahi opettajien -taholta. Ajan henki, yleinen ajatustavan sävy, seuraelämässä -vallitsevat tavat, valtiolliset pyrkimykset, jotka muodostelivat kansan -kohtaloa -- kaikki tämä on epäilemättä vaikuttanut Senecan mieleen, -vähemmän huomattavasti totta kyllä, mutta voimakkaammin kuin Sotionin -tahikka Attaluksenkin luennot. Ja jos meillä on syytä pelätä, että sen -ajan hienossa kasvatuksessa oli paljon onttoa, niin saamme nähdä, että -sen yhteiskunnan yleinen haahmo, joka nuorta filosoofiamme kehdosta -pitäen ympäröi, oli sitäkin häpeällisempi ja viheliäisempi. - -Pimeys on syvin juuri ennen aamuruskoa, eikä yli pakanallisen maailman -milloinkaan levinnyt synkempi pimeys tai paksumpi siveellisen -mädännäisyyden usva kuin sillä ajanjaksolla, kun Vanhurskauden Aurinko -nousi tuoden parannuksen Hänen siivillään. Monta on ollut aikakautta, -jolloin sydämettömän epäsiveellisyyden sankka pimeys musertavan -raskaana tuntui painuvan maailmaan; monta on ollut maata, missä pahe -suorastaan järjestelmäksi kehitettynä ja sen pettävässä valossa näytti -paisuvan määrättömän rohkeaksi; mutta tuskinpa koskaan on ollut -olemassa mitään aikaa tai mitään maata, missä pahinta, törkeintä -turmelusta on harjoitettu häpeämättömämmällä julkeudella kuin Rooman -kaupungissa Caesarien hallituskaudella. Syvälle juurtunut turmelus -näytti tunkeutuneen kansallisen olemassaolon elinjuuriin asti. On -varmaankin syvä siveellinen merkitys siinä opetuksessa, että juuri kun -roomalaisten elämä saavutti suurimman ulkonaisen kiiltonsa ja -hienostuksensa, heidän tavoissaan paljastui syvin turmelus. Jo Horatius -oli valittanut, että "isäimme ikäkausi, pahempi kuin isoisäimme, on -synnyttänyt meidät, jotka olemme vieläkin pahempia ja tuomitut -synnyttämään sitäkin rappeutuneemmat jälkeläiset". Mutta viisikymmentä -vuotta myöhemmin näytti Juvenaliksesta, että paheellisuuden todella -viimeinen rajapyykki oli saavutettu, ja hän huudahtaa, epätoivon -puuskauksessa, että "jälkimaailma ei saata lisätä _mitään_ meidän -epäsiveellisyyteemme; meidän jälkeläisemme saattavat vain tehdä ja -toivoa samoja rikoksia kuin me itse". Se, joka lyhykäisyydessä, vaikka -loitolta tahtoo silmätä, mihin tilaan pakanamaailma oli vaipunut, juuri -sillä hetkellä, kun kristinusko alkoi levitä, saattaa muodostaa heikon, -mutta pöyristyttävän käsityksen siitä kuvauksesta, joka siitä annetaan -roomalaisepistolassa. - -Meidän tulee muistaa tämä tosiseikka, jos oikein tahdomme tuomita -Senecaa. Heittäkäämme siis silmäys sen yhteiskunnan tilaan, jonka -keskellä hän eli. Onnellista kyllä me saatamme vain silmäistä sinne. -Pahinta ei voi kertoa. Rikoksistahan saattaa kylläkin puhua; mutta -suunnattomat ja epäinhimilliset teot on iäksi peitettävä unholaan. Me -saatamme vain seisoa luolan aukolla ja heittää yksinäisen valonsäteen -sen pimeään syvyyteen. Jos meidän olisi astuminen sisään, niin sen -seiniä kiertävät saastaiset huurut sammuttaisivat lamppumme. - -Augustuksen aikaan alkoi tuo "pitkä vitkallinen kuolonkamppaus", tuo -murheellinen luhistuminen, kun kokonainen yhteiskunta asteettain meni -palasiksi omain paheittensa hajoittavan vaikutuksen alaisena, -luhistuminen, jota kesti melkein keskeytymättä, kunnes Roomalla ei -edessä ollut muuta paitsi maahan hyökkääväin barbaarien tuli ja miekka. -Se näki ei ainoastaan kunniansa, vaan hyveensäkin "tähti tähdeltä -sammuvan". Vanha sankarius, vanhat uskomukset, entinen miehekäs ja -yksinkertainen olenta olivat kadonneet ja kuolleet; niitä oli seurannut -orjan nöyryys ja taikausko, ylellisyys ja irstaus. - - Ihmissuvun vaiheet, kaikki yksin suin - Menneisyyden takaa toistaa opetuksen tään: - Ensin vapaus, kunnia sitten; se kun haihtuu, - Rikkaus, pahe, turmelus -- raakalaisuus viimein; - Ja historialla, niteittensä kautta kaikkein, - Yksi ompi sivu vainen; sen piirto tässä tarkka, syvä, - Läjännyt kun yhteen ompi korska tyranni - Aarteet, ihanuudet kaikki, mit' aistimuksin - Sydän ja sielu halaa, kieli pyytää voi. - -Yhteiskunnan eri ainekset Roomassa tähän aikaan jo sinänsä olivat hyvin -vähän lupaavia. Yhteiskunta oli vastakohtien sekoitus. Mitään -keskiluokkaa ei ollut olemassa. Päänä oli keisari, usein jumalaksi -tehty eläissään, ja ylhäisimmistäkin senaattoreista erotti hänet -mittaamattoman ylemmyyden välimatka. Hän oli, Gibbonin kuohuvaa kieltä -käyttääksemme, samalla kertaa "pappi, ateisti ja jumala". Hänen -persoonaansa ympäröivät, hovilaisina, tavallisesti sellaiset ylhäisön -jäsenet, jotka olivat mitä syvimmälle vaipuneet paheisiin, häpeälliseen -imarteluun ja halveksittavaan alistuvaisuuteen.[11] Mutta tavallisesti -ei valtiollinen valta ollut edes näitten miesten käsissä. Suurin -vaikutusvalta oli keisarien vapautetuilla -- entisillä orjilla, -egyptiläisillä ja bitynialaisilla, jotka olivat tulleet Roomaan korvat -lävistettyinä ja paljaat jalkansa liidussa osoittaen, että he olivat -myytävinä, tai jotka olivat kaupustelleet "vereksiä merisiilejä" -Velabrumissa tai Saburrassa -- jotka olivat keränneet äärettömät -rikkaudet useinkin mitä häikäilemättömimmin ja halpamaisimmin keinoin -ja joiden häpeämättömyys ja kataluus oli paisunut varttuvan vallan -keralla. Sellainen mies oli Felix, jonka edessä Paavalia tutkittiin, ja -sellainen oli hänen veljensä Pallas,[12] jonka kultainen kuvapatsas -lienee ollut nähtävissä senaattori Vitelliuksen, sittemmin keisarin, -kotijumalain joukossa. Joku mokoma on kuuleman mukaan monasti komeillut -Rooman kaduilla kahden konsulin välissä. Kuvitelkaa Edward II -varustettuna tyranniuden ehdottomalla ja rajattomalla vallalla -- -kuvitelkaa joku saastainen Piers Gaveston tai Hugh de le Spenser -harjoittamassa ylhäisiä ja alhaisia kohtaan salaportaitten hirveätä -despotismia -- ja te olette saaneet jonkunlaisen lievän käsityksen -varjon Rooman hallituksesta moniaan keisarin aikana noista -kahdestatoista. Mitä parturi Olivier le Diable oli Ludvig XI:n aikana, -mitä rouvat du Barry ja Pompadour Ludvig XV:n aikana, mitä kunnoton -kreivi Somerset oli Jaakko I:n aikana, miksi George Villiers tuli -Kaarle I:n aikana, se antaa meille himmeän käsityksen siitä -verrattomasti paljon tärkeämmästä ja halveksittavammasta asemasta, -missä istuivat vapautettu orja Glabrio Domitianuksen hallitessa, -näyttelijä Tigellinus Neron aikana, Pallas ja Narcissus Claudiuksen -hallitessa, hämärä ritari Sejanus synkän Tiberiuksen rautaisen -tyranniuden aikana. - -I. Se oli aikaa, jolloin suunnattomat rikkaudet tavattiin rinnan mitä -viheliäisimmän köyhyyden kanssa. Loistavain palatsien ympärillä -tungeksi satoja kerjäläisiä, joilla kerjääminen oli inhoittavana -ammattina, menivätpä he niinkin pitkälle, että varastivat lapsia ja -silpoivat heidän jäseniään, jotta lasten ellottava rujous herättäisi -sääliä. Tätä luokkaa lisäsi edellämainittu lasten heitteelle -asettaminen sekä maaomaisuuden kertyminen yksiin käsiin, joka pakotti -vähävaraiset poistumaan synnyintienoiltaan. Sitä lisäsivät myöskin -kunnianhimoisissa pyyteissään sellaiset henkilöt, joiden varat olivat -liian niukat heidän jäljitellä lukuisten miljoonamiesten suunnatonta -komeutta. Roomalaisten suuret valloitukset Idässä, Antiokuksen, -Attaluksen, Mitridateen vanhain kuningaskuntien anastaminen olivat -kääntäneet rikkauksien saastaisen virran roomalaisten elämän -raittiiseen uomaan. Mykkänä hämmästyksestä täytyy lukea, mitä -rahamääriä varakkaat roomalaiset kuluttivat upeuteen tai huvituksiin. -Ja kun kauppaa katsottiin säätyä ja asemaa alentavaksi ja kun sitä sen -tähden harjoittivat miehet, joilla ei ollut mitään kunniaa -kadotettavana, niin nämä äärettömät rikkaudet useasti soluivat -konnille, jotka olivat alhaisinta sakkaa -- orjille, meren takaa -tulleille, joilla oli salattavana korviin puhkaistut reiät;[13] -harjoittivatpa sitä pahantekijätkin, jotka koettivat eri keinoin -poistaa nuo kolme kirjainta,[14] mitkä pyöveli oli polttanut heidän -otsaansa. Mutta monet Rooman rikkaimmista miehistä, jotka eivät olleet -lähtöisin tästä pahantekijäin luokasta, aivan yhtä täydellä syyllä -ansaitsivat saman häpeällisen merkin. Heidän rakennuksensa rakennettiin -ja heidän arkkunsa täyttyivät varoilla, jotka oli kerätty -maakuntalaisia nylkemällä. Nuoren miehen, jolla oli kunnianhimoa tai -ylhäinen sukuperä ja jonka varallisuus oli huvennut mässäyksiin ja -tuhlauksiin, tarvitsi vain ottaa uusia lainoja niillä kustantaakseen -suurenmoisia miekkailuleikkejä, ja sitten, jos hän kerta pääsi ediliksi -ja siitä kapusi korkeampiin valtion virkoihin, hänestä kyllä aikanaan -tulisi maakunnan prokuraattori tai prokonsuli, jolloin hän saattaisi -maakuntaansa ryöstää milteipä mielinmäärin. Astukaapa vain Felixin tai -Verreksen taloon. Nuo komeat pilarit täplikästä viheriätä marmoria -olivat eheinä louhitut Synnadan kivilouhimoista pakkotyöhön käytettyjen -fryygialaisten ponnistuksilla; nuo korut pakotettua hopeaa, nuo -murrhiniset maljat, nuo jalokivikoristeiset pikarit, nuo vanhan -kuvanveistotaidon mestariluomat -- kaikki olivat raastetut Sisilian tai -Kreikan kodeista tahi temppeleistä. Maakuntia rosvottiin ja kansakuntia -sorrettiin, jotta joku Apicius saattaisi liuottaa helmiä[15] viiniin, -jota joi, tahi jotta Lollia Paulina saattaisi upeilla vaatimattomassa -puvussa, yltyleensä jalokivistä ja helmistä välkehtivässä, joka oli -maksanut 40 miljoonaa sestertsiä elikkä yli 32 tuh. puntaa.[16] - -Jokainen näistä "loistavista pahantekijöistä" eli keskellä kuuliaista -hellittelijäin, loisolentojen, turvattien, vallanalaisten ja orjien -joukkoa. Siinä väentungoksessa, joka joka aamu töykki toisiaan atriumin -marmorilla, oli tavattavissa kirjava ja erilainen ihmiskokoelma. -Kaikenikäisiä orjia kaikista kansakunnista -- germaaneja, egyptiläisiä, -gallialaisia, goottilaisia, syyrialaisia, brittejä, arabialaisia, -pöyhkeitä, suuriluuloisia vapautettuja orjia, hävyttömiä -lemmikkipalvelijoita, syöläitä ilveilijöitä, jotka elivät laskemalla -huonoa pilaa muitten ihmisten pöydässä; dakialaisia miekkailijoita, -joilla tappelu oli ammattina; filosoofeja, joitten maine -pääasiallisesti riippui parran pituudesta; notkeita kreikkalaisia -Tartuffen laatua, valmiita imartelemaan tai parjaamaan mitä -harjaantuneimmalla taituruudella ja levitellen luonteensa lokaa kuten -mitäkin ruttoa kaikkialle, mihin joutuivat; ja kaikkien näitten seassa -joukko köyhiä, mutta kunniallisia klienttejä, joitten oli pakko -kärsivällisesti sietää tuhatlukuisia herjauksia[17] ja solvauksia ja -jurossa joutilaisuudessa elää sportulalla[18] elikkä jokapäiväisillä -armolahjoilla, joita heidän korskeat isäntänsä vastahakoisessa -anteliaisuudessaan jakoivat. Entinen jäykkä Rooman kansalainen oli -melkein tyystin kadonnut; varma itsenäisyys, miehekäs itseluottamus -työtätekevässä väestössä oli kerrassaan tuntematon. Röyhkeät -laiskottelijat, jotka rähisivät foorumilla, olivat pelkästään Italian -lehtolapsia, muukalaisia, jotka oli raahattu sinne kahleissa -- -kaikkien kansojen sakkaa, jotka tulvasivat Roomaan ikäänkuin -lokaviemäriin,[19] ainoana perintönänsä erikoiset kansalliset paheensa. -He persoilivat vain kahta asiaa: leipää ja leikkejä, sirkusnäytäntöjä. -Niin kauan kuin heidän isäntiensä sportula, keisarin tilapäinen lahja -ja valtiollisten onnenonkijain kunnianhimo tyydyttivät näitä pyyteitä, -he elivät tyytyväisinä alennuksentilassansa, kaipaamatta vapautta -taikka valtaa. - -II. Se oli aikaa samalla sekä ateismin että taikauskon. Kumma kyllä, -nämä kaksi seikkaa tavallisesti käyvät käsikkäin. Juuri samalla tapaa -kuin Philippe Egalité, Orleansin herttua, ei uskonut Jumalaan, mutta -kuitenkin koetti arvailla kohtaloansa tutkimalla kahvisekoitusta -kuppinsa pohjalla, -- juuri samalla tapaa kuin Ludvig XI ei kavahtanut -mitään väärää valaa eikä muuta mointa rikosta, mutta kumminkin säilytti -syvän kunnioituksen pientä lyijykuvaa kohtaan, jota piti hatussaan -- -niinpä roomalaiset keisarivallan aikana ivasivat koko sitä jumalain ja -jumalatarten joukkoa, jota heidän esi-isänsä olivat palvoneet, mutta -sokeasti luottivat poppamiehiin, tähdistälukijoihin, hengenmanaajiin, -silmänkääntäjiin ja kaikenlaisiin pettureihin ja puoskareihin. -Uskonnolliset menot suoritettiin upein juhlallisuuksin, mutta usko itse -oli kokonaan kuollut ja kadonnut. "Pojatkaan eivät usko, että on -olemassa mitään henkiä ja maanalaisia valtakuntia", sanoo Juvenalis, -"paitsi sellaiset pojat, jotka ovat vielä liian nuoria maksaakseen -kolikon kylvystä".[20] Ei mikään saata vaikuttaa kaameammin kuin se -kylmä iva, jolla runoilija Martialis katsoo Domitianuksen suosiota -paremmaksi kuin Kapitoolin suuren Jupiterin suojelusta. Hävinneessä -kirjassaan "Taikauskoa vastaan"[21] Seneca julkisesti ivailee vanhoja -mytoloogisia legendoja naineista ja naimattomista jumalista ja Pelon ja -Kauhun jumalia ja Cloacinaa, lokaviemärien jumalatarta, ja muita -jumaluuksia, joiden julmuus ja irstaus olisi ollut häpeällistä -ihmistenkin kesken. Ja sittenkin kaikennimiset papit ja augurit -edelleenkin hoitivat juhlallisia toimituksiaan, ja keisarin itsensä -korkein arvonimi oli _Pontifex Maximus_ eli Ylimmäinen Pappi, jota hän -itselleen vaati kansallisen uskonnon tunnustettuna päämiehenä. "Tätä -yhteistä uskontoa", sanoo Gibbon, "kansa piti aivan oikeana, filosoofit -lopen vääränä ja hallitus hyvin hyödyllisenä." Tämä sattuva huomautus -ei tosin ole paljon muuta kuin käännös Senecasta, joka esiteltyään -kansan uskomusten mitättömyyttä lisää: "Ja kuitenkin viisaan miehen -tulee noudattaa niitä kaikkia, ei jumalten mielihyviksi, vaan koska ne -ovat laissa määrätyt. Meidän sopii siten palvoa _koko tuota kehnoa -jumalten laumaa_, jonka pitkäaikainen taikausko on kasannut kokoon -monien vuosien kuluessa, että aina muistamme, että niitten palvominen -enemmän perustuu tapaan kuin niiden todellisuuteen." "Sentähden että -hän oli Rooman kansan ylväs senaattori", huomauttaa kirkkoisä -Augustinus, joka on säilyttänyt meille tämän katkelman, "hän palvoi -sitä mitä ylenkatsoi, toimi vasten vakaumustaan, kunnioitti sitä minkä -huomasi valheeksi." Saattoiko mikään olla ontompaa ja sydämettömämpää -kuin tämä? Pystyykö mikään varmemmin kaatamaan siveellisyyden -perustetta itseään kuin jos julkisesti pidetään kiinni uskomuksesta, -joka aikoja sitten on menettänyt tunnustettujen tunnustajainsa -hyväksymisen, vieläpä kunnioituksen? Itse asiassa olisi Seneca ja -jotkut muut valistuneet filosoofit, irtautuen ylenkatsomistaan -taikaluuloista, saattaneet etsiä turvaansa todellisemmasta ja -puhtaammasta uskon muodosta. "Sillä", sanoo kirkkoisä Lactantius, "hän -on lausunut Jumalasta montakin ajatusta samaan suuntaan kuin -mekin".[22] Hän lausuu, niinkuin Tertullianus kauniisti huomauttaa, -"todistuksen, joka on _luonnostaan kristityn mielen_ ilmaisu". Mutta -miten sillä välin kävi yhteisen kansan? Hekin, niinkuin ylemmät, -oppivat epäuskoisiksi ja asettivat kysymyksenalaiseksi noitten vanhain -jumaluusolentojen mahdin. Mutta kun ihmismieli ehdottomasti vaatii -_jotakin_ uskontoa, mihin turvautua, taipuivat he palvomaan -kaikenlaisia kummia, muukalaisia jumalia -- Isistä ja Osirista ja -Anubis-koiraa, kaldealaisia tietäjiä, juutalaisia loihtijoita, -kreikkalaisia puoskareita ja Kybelen konnamaisia maankiertäjiä pappeja, -jotka saastuttivat kaikki kadut itämaisilla tansseillaan ja rämisevillä -rummuillaan. Ne, jotka käyvät Pompeijin raunioita katsomassa, saattavat -nähdä vieläkin temppelissään Isiksen patsaan, jonka avonaisten huulten -lomitse töllistelevät palvojat olivat kuulevinaan niitä kuiskailtuja -vastauksia, mitä etsimään he olivat tulleet. Epäilemättä he yhtä -varmasti uskoivat kuvan puhuvan kuin esi-isämme uskoivat, että heidän -ihmeitä tekevät madonnansa nyökkäilivät ja viittoilivat. Mutta aika on -paljastanut petoksen. Raunioituneessa pyhäkössä palvoja saattaa nyt -nähdä, kuinka pappi äänettömin askelin hiipi patsaan taa ja kuinka hän -sen niskaan pistetyn torven kautta kuiskaili oraakkelin vastaukset. - -III. Se oli rajattoman ylellisyyden aikaa -- aikaa, jolloin naiset -huolettomin mielin kilpailivat toistensa kanssa komeudessa ja -kirjavassa koreilussa ja jolloin miehet syöksyivät huvitusten humuun -päätä pahkaa, moitteen häivettäkään tuntematta omassatunnossansa ja -kaikin heidän vallassaan olevin keinoin. Ei ollut sitä ylellisyyden -muotoa, ei sitä hienostunutta pahetta, minkä muukalaiskansan keksimää -tahansa, jota Rooman patriisit eivät olisi kiihkeästi jäljitelleet. -"Sybariin hempeys, Rhodoksen ja Antiokian tavat, humalaisen, -kukkakoristeisen, suitsutuksiin uppoavan Mileeton muodit" olivat kaikki -tavattavissa Roomasta. Ei ollut mitään jälellä entisen Rooman -vakavuudesta ja arvokkuudesta ja itsekunnioituksesta. Aemiliusten ja -Gracchusten jälkeläiset -- vieläpä sotapäälliköt ja konsulit ja -praetorit -- yhtyivät toverillisesti Rooman alhaisimman roskaväen -kanssa julkeitten paheitten kehnoimmissa ja saastaisimmissa -pesäpaikoissa. Amatööreinä he miekkailivat areenalla. Heidät nähtiin -kilpa-ajoissa ajomiehinä. Alentuivatpa he näyttämöllä esiintymään -näyttelijöinä. He antautuivat niin mielettömällä vimmalla pelin -kiihoitukselle, että me luemme heidän uskaltaneen tuhansia sestertsioja -yhdellä ainoalla nopan siirrolla, vaikka eivät voineet lunastaa -panttaamaansa tuunikkaa kylmästä väriseville orjilleen. Kylmien -marmoripatsasten juurella, keskellä kuuluisain, majesteetillisten -esi-isäinsä vahasta tehtyjä kuvia he loputtomissa, mielettömissä -hurjisteluissa käänsivät päiväksi yön ja tyhjensivät maat ja meret -ahmastavain himojensa tyydyttämiseksi. "Voi kaupunkia", sanoo muuan -vanha sananlasku, "jossa kala maksaa enemmän kuin härkä." Ja tämä -sananparsi täsmällisesti vastaa Rooman tilaa. Kemut saattoivat -toisinaan maksaa kokonaisen tiluksen hinnan; simpukoita tuotiin -kaukaisilta ja tuntemattomilta rannoilta, lintuja Partiasta ja -Phasiksen[23] partailta; ruokalajeja valmistettiin riikinkukon aivoista -ja satakielten ja flamingojen kielistä. Tuhlattuaan kymmeniä miljoonia -pöydän nautintoihin teki Apicius itsemurhan, koska, sanoo Seneca, hän -huomasi omistavansa "enää vain pari miljoonaa. Cowley[24] puhuu siitä, -kuinka, - - "Kun Vitellius kestit pani toimeen, - Oli pöydässä karjalauma kuin arkissa muinen." - -"He syövät", sanoi Seneca, "ja sitten he oksentavat; he oksentavat ja -sitten he syövät." Mutta tässäkään asiassa me emme voi puhua kaikkea, -mitä siitä pahinta on sanottava. - - Pöydät, sitruunapuusta ja kalliista kivistä tehdyt, - Herkkuja kantoivat upeoita, - Viininsä antoivat Setia, Cales, Falerno, - Chios ja Kreeta, ja maljat ne kullasta - Hohti ja gemmat ja helmet kirjasi - Myrha- ja kristallikolpakkoja.[25] - -Vielä vähemmän me saatamme uskaltautua kuvaamaan tämän aikakauden -julkeata ja ääretöntä alennustilaa sellaisena kuin runoilijat ja -satiirikot ovat sen meille paljastaneet. "Kaikki", sanoo Seneca, "on -täynnä häpeää ja pahetta; rikoksia tehdään enemmän kuin mitä -vankeudella voi sovittaa. Me ponnistelemme summattomassa taistelussa -rikollisuutta vastaan: joka päivä intohimo syntiin paisuu, synninteon -häpeä haihtuu... Irstautta ei enää harjoiteta salassa. Se -pöyhisteleikse silmiemme edessä, on työntäytynyt niin julkisesti -kaikkien nähtäviin, onpa niin kerrassaan päässyt vallitsemaan kaikkien -mieliä, että viattomuus ei enää ole _harvinainen_, vaan _olematon_." - -IV. Ja se oli syvän epätoivon aikaa. Että se sellaiseksi kääntyi, on -valaiseva, varoittava opetus. Käsi kädessä kävivät ajan ylellisyys ja -ajan kurjuus ja uupumus. Huvituksen vimmainen tavoittelu oli kaiken -tosi onnen kuolema ja hauta. Itsemurha -- itsemurha pelkän -ikävystymisen -- _ennui_ -- elämäänkyllästymisen ja tyytymättömyyden -takia, elämän, joka oli kukkuroillaan kaikenlaista murheen lievikettä --- oli äärettömän yleinen. Stoalainen filosofia, etenkin sellaisena -kuin me näemme sen esitettynä Senecan kirjoittamiksi sanotuissa -näytelmissä, kuulutti sen kunniaa. Ihmiset menivät kuolemaan siksi, -että heidän elämäntapansa ei ollut jättänyt heille mitään muuta -turvakeinoa. He kuolivat siksi, että heistä tuntui niin väsyttävältä ja -joutavalta nähdä ja tehdä ja sanoa samoja asioita yhä uudelleen, ja -siksi että he olivat tuhonneet itsensä elämänhalun, kaiken -mahdollisuuden nauttia huvituksia, joihin vielä olisivat pystyneet. -Destouches'in satiirinen epigrammi: - - "Ci-git Jean Rosbif, écuyer, - Qui se pendit pour se désennuyer", - - (Tässä lepää Jean Rosbif, herra ritari, - Joka itsens' huviksensa hirteen ripusti.) - -piti kirjaimellisesti ja tarkkaan paikkansa monestakin roomalaisesta -tällä aikakaudella. Marcellinus, nuori, äveriäs ylimys, näännytti -itsensä nälällä ja sitten tukahutti itsensä lämpimässä kylvyssä, -yksistään sen takia, että hän oli sairastunut tautiin, joka helposti -oli parannettavissa. Filosofia, joka yksin kehui kykenevänsä -parantamaan ihmisten murheita, ylisteli vapaaehtoisen kuoleman -näennäistä rohkeutta, ja se oli liian abstraktista, liian fantastista -ja aivan liiaksi pelkästään teoreettista luonteeltaan tarjotakseen -heille mitään todellista tai kestävää lohdutusta. Ei mikään ajatuskanta -herättänyt roomalaisissa suurempaa kummastusta kuin se, joka on -tallella Maecenaan huomattavassa katkelmassa - - "Debilem facito manu, - Debilem pede, coxa, - Tuber adstrue gibberum, - Lubricos quate dentes; - Vita dum superest bene est: - Hanc mihi vel acuta - Si sedeam cruce sustine;" - -joka suomennettakoon seuraavasti: - - Heikoksi tee käteni, - Huonoksi jalka ja lonkka, - Pahka nostata pahkaan, - Hampaatkin hajoita irti; - Henki kun tähdelle jää, hyvä on: - Se toki säilytä mulle, - Jos vaikka ristillä riippunen. - -101:ssä kirjeessään Seneca nimittää tätä "häpeällisimmäksi ja -halveksittavimmaksi toiveeksi"; mutta sen rinnalle asettakaamme ote -Euripideestä tahi vieläkin lähemmäksi palanen Homeeroksesta. -"Vaietkaa", sanoo Odysseiassa Akilleen haamu Odysseukselle --. - - "Hallitsen tässä synkässä maassa? Siit' älä haasta, - Virkkoi; valheet turhat kohtaani lievennä eivät. - _Paljon on kauniimpi juhtana työssä vaivoja kantaa, - Luojan raitista ilmaa hengittää ja orjana - Olla vaikkapa rengin, mi leipänsä kerjää, - Kuin hallita kuolon maassa valtikka käissä_." - -Mutta nämä äärimmäisyydet, petolliset kumpikin, olivat yksi -pakanallisuuden epätoivoisia tuloksia. Joko, niinkuin luonnon mukaan -elävä villi, he hirveästi kammoksuivat kuolemaa, tai, kun rikokset ja -surut olivat tehneet elämän sietämättömäksi, he pujahtivat sinne kuin -piilopirttiin pelkurimaisuudella, joka rehennellen kehui itseään -miehuulliseksi. - -V. Ja se oli julmuuksien aikaa. Miekkailijanäytännöt, villipetojen -veriset ottelut, raa'at kidutukset ja mestaukset, joita verrattain -yleiseen käytiin katsomassa samoin kuin toisinaan, kun viattomat -marttyyrit paloivat kuoliaaksi pikivalkeakaavussaan -- ne olivat -pakostakin kovettaneet ja tylsyttäneet inhimillisiä tunteita. -Uskomattomasti levinnyt orjuus vieläkin varmemmin vei kohti yleistä -turmelusta. Toverina viha muodostui aistillinen nautinto, kuten -tavallista, kovuudeksi. Täytyy kerrassaan kummeksia, miten runsaasti -orjia pidettiin varakkaissa taloissa. Tuhannen orjaa ei ollut mikään -tavaton numero, ja verrattomasti suurin osa niistä oli laiskoja, -oppimattomia ja pahantapaisia. Kun heitä kohdeltiin vain vähän paremmin -kuin eläimiä, menettivät he suuressa määrin ihmisarvonsa ja sen tunnon. -Isännillä oli heihin nähden elämän ja kuoleman valta, ja pöyristyttävää -on lukea, kuinka julmasti heitä useinkin pideltiin. Satunnainen -supina, yskähdys, aivastus rangaistiin ruoskilla. Äänettöminä, -liikkumattomina, nälkiintyneinä täytyi heidän seisoa paikallaan -isäntäväen ruokaillessa. Karkea ja tunteeton raakamaisuus monestikin -muutti talon teurashuoneeksi, jossa kaikui raippojen läiske, kahleitten -kalina ja vihlovat huudot.[26] - -Eräänä iltana keisari Augustus oli aterialla Vedius Pollion luona, kun -muuan kristallikolpakkoa kantava orja sattui pudottamaan sen, niin että -se särkyi. Raivoissaan Vedius heti käski ottaa orjan kiinni ja syöstä -hänet kalalammikkoon nahkiaisten ruuaksi. Poika pakeni orjakumppaniensa -käsistä ja juoksi keisarin jalkojen juureen armoa anoen, ei pyytäen -elämänsä säästämistä -- sitä hän ei odottanut eikä toivonut -- vaan -että hän saisi kuolla vähemmän kammottavan kuoleman kuin kalojen -raatelemana. Niin yleistä kuin orjien rääkkääminen ja tappaminen -olikin, niin Vediuksen määräämä rangaistus kuitenkin hirvitti -Augustusta, se olkoon hänen kunniaksensa sanottu, ja hän käski, että -orja päästettäisiin vapaaksi, että jokainen kristalliesine Vediuksen -talossa murskattaisiin hänen läsnäollessaan ja että kalalammikko -täytettäisiin. Naisetkin rankaisivat orjattariansa hirveän julmasti -mahdollisimman lievistä rikoksista. Jos rintasolki ei osunut -paikalleen, jos hiuskihara onnistui huonosti, niin kiukustunut matroona -käski ruoskia, jopa ristiinnaulita orjan. Jos hänen lempeämpi -puolisonsa ehättää väliin, ei hän ainoastaan puolusta julmuuttansa, -vaan vieläpä kummissaan kysäisee: "Kuinka, onko orjakin ihminen?" Eipä -ihme, että oli olemassa sananparsi: "Minkä orjia, sen vihamiehiä!" Ei -ihme, että monikin isäntäväki eli ainaisessa pelossa ja että pakko, tuo -"tyrannin pirullinen oikeusperuste", käski hyväksymään sen vihattavan -lain, joka sääti, että jos isäntä kuoli tuntemattoman käden kautta, -hänen koko orjajoukkonsa tuli kärsiä kuolema -- lain, jota useammin -kuin kerran sovellutettiin keisarien hallituskaudella. Kuten Spartan ja -monen muun kansan kohtalosta näemme, kätkee orjuus itseensä aina oman -kostonsa. Vapaitten maanomistajain luokka vähitellen katoaa. Jo kauan -tätä ennen Tiberius Gracchus, tullessaan kotiin Sardiniasta, oli -huomannut, että tuskinpa ainoatakaan vapaata miestä oli työssä -pelloilla. Orjat olivat verrattomasti lukuisammat omistajiansa. Siitäpä -johtui orjakapinain alituinen pelko, siitä alituinen viha orjalaumoja -kohtaan, joihin kuka vehkeilijä tai vallankumouksellinen tahansa -menestyksellä saattaisi vedota, ja siitäpä johtui, ettei milloinkaan -oltu varma hengestään, minkä seikan on täytynyt synnyttää kauhua -monessakin sydämessä. - -Siinä vain heikkoja, haparoivia ääriviivoja Senecan ajan luonnekuvasta; -ja me menettelemme väärin, jos emme myönnä, että lopultakin paljon -hänen elämästänsä ja milteipä kaikki hänen ajatuksensa saa paljon -suuremman ja puhtaamman leiman asetettuina vastakkain sen yleisen -elintavan kanssa, jota noudatti - - Kansa tuo, voittaja muinen, nyt halpa ja huono. - Syystä vasalliksi tehty, oikeamielinen kerta, - Lempeä, maltillinen, voimalla valtasi, - Huonosti hallitsi kansoja ikeensä alla, - Provinssit ketti, tyhjensi kaikki - Kärkkäästi saalistaen; triumfit sytytti - Röyhkeän, pöyhkeän kunniankiiman, - Julmana sitten hengitti arenan leikeissä - Kyllänsä ihmisten, petojen verta, - Rikkaudessa ylellinen ja lisäksi ahne - Päivä päivältä veltostuen. - Ken viisas ja urhea mies noin rappeuneita, - Itsensä orjuuttamia pyytäisi vapauttaa? - Orjasielusta voisiko luoda miehen vapaan? - - - - -4 Luku. - -VALTIOLLINEN TILANNE ROOMASSA TIBERIUKSEN JA CAIUKSEN AIKANA. - - -Senecan elämää koskevat persoonatiedot hänen miehuutensa ikään saakka -ovat niukat ja katkonaiset. Eräästä tilapäisestä lauselmasta me teemme -sen johtopäätelmän, että hän vieraili tätinsä luona Egyptissä, silloin -kun tämän mies oli siellä prefektinä, ja että sama haaksirikon vaara -uhkasi molempia, kun, oltaessa kotimatkalla, tädin mies oli kuollut -laivalla. Tämä matka on kenties sytyttänyt hänen mieleensä sen syvän -mielenkiinnon ja tiedonhalun Niilin ilmiöitten suhteen, mikä niin -voimakkaana ilmenee useassa hänen filosoofisten tutkimustensa kohdassa; -eikä tosiaan mikään ole uskottavampaa, kuin että hän sai Neron -varustamaan retkikunnan, varhaisimman mitä tunnetaan, tuon salaperäisen -joen lähteitten löytämiseksi. Muita viittauksia hänen matkoihinsa ei -hänen kirjoituksissaan tavata, mutta me saatamme edellyttää, että hän -aivan varhaisilta vuosiltaan asti on tuntenut mielenkiintoa -luonnontieteisiin, koskapa hän jo vallan nuorena on kirjoittanut -kirjan maanjäristyksistä, joka kirja ei kuitenkaan ole säilynyt -jälkimaailmalle. - -Isänsä tähden luovuttuaan filosoofisista harrastuksistaan hän kääntyi -virkauralle. Hän rupesi asianajajaksi ja voitti huomiota nerollaan ja -kaunopuheliaisuudellaan oikeusasioissa. Valtiolliselle uralle -jouduttuaan hän menestyksellä rupesi ehdolle quaestorin virkaan, joka -oli tehokas askel valtion korkeimpia virkoja kohden. Tällä elämänsä -kaudella hän nai naisen, jonka nimi ei ole tullut tietoomme -ja josta meillä on yksi ainoa vihjaus, omituista laatua kylläkin. -Samoin kuin meidän omassa historiassamme toisin ajoin on ollut -säätyläisnaisten kesken muotina pitää kääpiöitä ja neekereitä -palvelijakunnassansa, samoin näyttää Rooman naisilla tähän aikaan -olleen järjetön ja vastenmielinen tapa pitää vähämielisiä palvelijainsa -parissa. Senecan ensimmäinen vaimo oli seurannut tätä muotia, ja -viidennessäkymmenennessä kirjeessään uskolliselle ystävälleen -Luciliukselle koskettelee Seneca tätä seikkaa seuraavalla huvittavalla -tavalla. "Sinä tiedät", sanoo hän, "että vaimoni huppana palvelustyttö -Harpaste on jäänyt talooni rasittavana perintönä. Minä puolestani -tunnen mitä syvintä vastenmielisyyttä tämänlaisia luonnottomuuksia -kohtaan. Jos milloin tahtonen nauraa idiootille, niin ei minun tarvitse -sitä etäältä etsiä. Nauran itselleni. Tämä mielivaivainen tyttö on -äkkiä tullut sokeaksi. Vaan niin uskomattomalta kuin juttu tuntuukin, -on se kuitenkin totta, että hän ei sokeudestaan tiedä mitään ja siksi -pyytää hoitajaansa viemään hänet muualle, koska talo muka on pimeä. -Mutta saatat olla varma siitä, että se, mitä me hänessä nauramme, se -sattuu meille kaikille; ei yksikään ymmärrä olevansa saita tai ahnas. -Sokea etsii opasta; _me_ vaellamme ilman opasta." - -Tämä kohta tarjoaa meille erinomaisen esimerkin Senecan menettelystä, -siitä kuinka hän käyttää säännöllisesti jokaista tilaisuutta ja -asianhaaraa kääntääkseen keskustelun filosofian alalle. - -Tästä vaimosta, joka kuoli hiukkaista ennen Senecan karkoitusta -Korsikaan, hänellä oli kaksi poikaa. Toinen näistä ummisti silmänsä -Helvian sylissä ja hänen suudelmiensa peittämänä vähemmän kuin -kuukautta ennen Senecan lähtöä Korsikaan. Toisesta, jonka nimi oli -Marcus, hän kirjoittaa seuraavan viehättävän palasen. Vaadittuaan -äitiänsä Helviaa etsimään lohdutusta Gallio- ja Mela-veljien -rakkaudesta hän lisää: "Näistä käännä silmäsi myös pojanpoikaasi -- -Marcukseen, mitä ihastuttavimpaan poikaseen, jonka lähettyvillä ei -mikään murhe saata kauan kestää. Ei kenenkään rinnassa asusta surua -niin suurta tai niin verestä, ettei se lientyisi hänen hyväilyistään. -Kenen kyyneleitä hänen hilpeytensä ei hillitsisi? kenen mieltä hänen -lepertelynsä ei keventäisi huolten taakasta? ketä hänen iloinen -olentansa ei houkuttelisi leikinlaskuun? kenen huomiota, vaikkapa -ajatuksiinkin takertuneen, ei puoleensa vetäisi ja voittaisi tämä -lapsekas lavertelevaisuus, johon ei kukaan voi väsyä? Suokoon Jumala, -että hän saisi elää minun jälkeeni; läjääntykööt kaikki kohtalon -kolhaukset minun päälleni." Toteutuiko Senecan rukous, sitä emme tiedä; -mutta kun emme enää saa kuulla Marcuksesta, on uskottavaa, että hän -kuoli ennen isäänsä ja että Senecan suku, niinkuin niin monen suuren -miehen, sammui toiseen sukupolveen. - -Luultavasti Seneca tällä aikakaudella laski perustuksen sille -suunnattomalle varallisuudelle, joka herätti hänen vastustajissaan -vihaa ja pilkkaa. On täysi syy luulla, että tämä rikkaus hankittiin -kunniallisella tavalla. Kun sekä hänen isänsä että äitinsä olivat -varakkaat, oli hän epäilemättä perinyt runsaan omaisuuden; sitä -lisäsivät menestyksellisen asianajotoimen tuottavat tulot ja lopuksi -paisuttivat hänen oppilaansa Neron ruhtinaalliset lahjoitukset. Ei ole -epätodenmukaista, että Seneca, niinkuin Cicero ja moni muu varakas mies -heidän päivinään, kasvatti omaisuuttaan lainaamalla rahaa korkoa -vastaan. Sellaista menettelyä ei pidetty mitenkään häpeällisenä; ja kun -ei ole mitään todistetta, että Dio Cassiuksen parjaukset häntä vastaan -tässä suhteessa pitävät paikkansa, saatamme ne sivuuttaa äänettömällä -ylenkatseella. Dio vakavissaan ilmoittaa, että Seneca se synnytti -Britanniassa kapinan äkkiä keräämällä hirvittävän summan, 40 miljoonaa -sestertsiä; mutta tämä on varmasti vain julkisen vihamiehen panettelua. -Palaamme tuonnempana Senecan varallisuuteen; mutta tässä me saatamme -myöntää, että se epäilemättä oli epämiellyttävää ja epäjohdonmukaista -filosoofissa, joka alituiseen ylisteli köyhyyttä, ja että se hänen -omassakin ajassaan aiheutti epäedullista huomiota, niinkuin saatamme -nähdä nimityksestä "_praedives_", "ylen äveriäs", "upporikas", jonka -hänelle antaa sekä satiirinen runoilija että vakava historioitsija. -Seneca oli täysin selvillä siitä, että tämä moite voitaisiin tehdä -häntä vastaan, ja täytyy myöntää, että ne perusteet, joilla hän -puolustautuu tutkielmassaan _Onnellisesta elämästä_, eivät ole aivan -johdonmukaiset tai tyydyttävät. - -Senecan poikavuodet sattuivat keisari Augustuksen loppuiän -aikaan, jolloin kansa, hallitsijansa viisaudesta ja varovaisesta -käyttäytymisestä huolimatta, alkoi selvästi älytä, että vapaudesta ei -ollut muuta jäänyt jäljelle kuin nimi. Hänen nuoruutensa ja ensi -miehuusikänsä kului Tiberiuksen kolmekolmattavuotisen hallituskauden -aikana, tuon kauhun hallituksen, jonka kestäessä roomalaismaailma oli -vaipunut kuolonkaltaiseen, pelottavan äänettömyyden ja turtumuksen -tilaan;[27] ja vaikkei hän joutunut persoonalliseen kosketukseen tämän -"petomaisen hirviön" kanssa, hän melko tiheään viittailee häneen ja -hänen konnamaiseen neuvonantajaansa Sejanukseen, jonka vaarallinen -valta niin äkkiä kukistui. Tähän aikaan mennessä hän ei ollut vielä -mieskohtaisesti tutustunut noihin rikoksiin ja kauhuihin, joista osansa -saavat ne miehet, jotka joutuvat likeisiin tekemisiin tyrannien kanssa. -Tämä tapahtui hänelle vasta Caius Caesarin hallitessa, josta me, -yksistään Senecan kirjoitusten nojalla, saatamme piirtää kuvan -"luonnollista kokoa". - -Caius Caesar oli Germanicuksen ja vanhemman Agrippinan poika. -Germanicus oli erittäin urhoollinen ja onnekas sotapäällikkö sekä -aikansa viisaimpia ja puhdastapaisimpia miehiä. Hänen vaimonsa -Agrippina oli uskollisuudessaan, siveydessään, lempeydessään, mielensä -ylevyydessä roomalaismatroonan todellinen perikuva korkeinta ja -puhtainta laatua. Omituista, että sellaisten vanhempain pojasta piti -tulla ihmisrodun kaikkein kurjimpia, julmimpia ja viheliäisimpiä -olentoja. Niin kuitenkin oli asianlaita: ja huomattava seikka on, että -tuskinpa yksikään tämän pariskunnan kuudesta lapsesta peri isänsä ja -äitinsä hyveitä, kun toisekseen kaksi heistä, Caius Caesar ja nuorempi -Agrippina, onnistuivat paheillaan ja rikoksillaan hankkimaan aivan -poikkeuksellisen saastaisen maineen. Tämä onneton tulos on osittain -saattanut johtua siitä huonosta ympäristöstä, jossa he saivat ensi -kasvatuksensa. Heidän isänsä Germanicus, joka urheutensa ja -menestystensä takia oli herättänyt epäluuloisen setänsä Tiberiuksen -kateuden, kavalasti myrkytettiin Syyriassa, ja tihutyö ilmeisesti -tehtiin keisarin tieten, ellei suorastaan hänen toimestaan. Agrippina -sai kärsiä lukemattomia julmia solvauksia ja karkoitettiin sitten -äärimmäiseen köyhyyteen Pandatarian saarelle. Vanhemmista veljeksistä -kaksi, Nero ja Drusus Germanicus, julistettiin valtion vihollisiksi; -Nero karkoitettiin Pontian saarelle ja siellä surmattiin; Drusus -teljettiin salaiseen vankeuteen palatsissa. Nuorimman, Caiuksen, -joka on paremmin tunnettu Caligulan nimellä, Tiberius kutsui -kunnottomuuksiensa tyyssijaan Caprille, ja siellä hän pelasti henkensä -vain mitä alhaisimmalla imartelulla ja mitä viekkaimmalla -alistuvaisuudella. Capri on pieni, sanomattoman suloinen saari Napolin -lahden ulommaisella äärellä. Sen maaperä on hedelmällinen, meri kirkas -ja kuulakas, tuulenhenki raitis ja terveellinen. Vaikka asemansa kautta -erillinen, se kuitenkin on helposti saavutettavissa Roomasta käsin. -Tähän aikaan, ennenkuin Vesuvius oli jälleen sytyttänyt nuo tuhoisat -tulet, jotka esiin syösten hautasivat laavan ja kuonan alle -Herculaneumin ja Pompeijin pikkukaupungit, se näköala, jota se -vallitsi, oli vieläkin ihastuttavampi kuin nyt. Viinitarhat ja -öljypuulehdot verhosivat kummankin puolen tätä verratonta lahtea, -suorastaan alas vesilinjaan asti, jossa kirkkaat sinivedet näyttivät -väreilyllään suutelevan rannan kirjokiviä. Kyljet täynnä viehättäviä -huviloita ja onnellisia kyliä kohosi kaiken yläpuolelle tulivuoren -jättimäinen kartio, joka oli tuntunut sammuneelta jo vuosisatoja ja -jota, kraateria myöten, peitti rehevä kasvullisuus. Sellainen oli se -ihastuttava koti, jonka Tiberius ikuisiksi ajoiksi tahrasi valitessaan -sen vanhuutensa syrjäiseksi tyyssijaksi. Täällä hän heittäysi -kaikkinaisen hienostuneen turmeluksen valtaan ja täältä hän, yleisen -käsityksen mukaan ihmisistä kurjin, kirjoitti senaatille sen -muistettavan kirjeen, jossa hän tunnustaa jokapäiväisen, sanomattoman -kurjuutensa syyttävän omantunnon tuskissa, joita ei yksinäisyys eikä -valta voineet auttaa häntä pakenemaan. - -Ei milloinkaan ole kauniimpi maisema kokenut pahempaa alennusta; ja -täällä, jossakussa niistä kahdestatoista huvilasta, jotka Tiberius oli -rakentanut, ja siniluolien keskellä, jotka hänen käskystään oli -muovailtu, nuori Caius[28] kasvoi mieheksi. Se olisi ollut kaamea koulu -jalommallekin luonteelle; epäkelvolle ja verenhimoiselle luonteelle -niinkuin Caiuksen se oli täydellinen turmio. Mutta vaikka hän oli niin -orjamaisen nöyrä keisarille, että aiheutti tuon kompasanan, että -koskaan ei ole ollut ilkeämpää mestaria eikä koskaan kyyristelevämpää -orjaa -- vaikka hän peitti täydellisesti kaiken suuttumuksen ilmeen -äitinsä ja veljiensä kauhistuttavan kuoleman johdosta, vaikka hän -uskollisesti heijasti isäntänsä katseita ja huolellisesti kaiutti hänen -joka sanaansa -- niin sittenkään hän ei tuolla pohjattomalla -teeskentelyllä, jota moinen asema vaati, onnistunut salaamaan -Tiberiuksen läpitunkevalta katseelta luonteensa oikeata julmuutta. -Koska hän ei ollut keisarikunnan laillinen perijä -- sillä Tiberius -Gemellus, Tiberiuksen nuori pojanpoika, oli vielä elossa ja Caius oli -syntymänsä kautta vain hänen veljensä pojanpoika -- hän tuli -välikappaleeksi pretoriaanien päämiehen Macron ja hänen vaimonsa Ennian -vehkeissä. Eräs hänen parhaita ystäviään oli Herodes Agrippa,[29] joka -tapatti apostoli Jaakobin ja vangitutti Pietarin ja jonka traagillinen -kohtalo on mainittuna Apostolien Tekojen kahdennessatoista luvussa. Kun -Caius eräässä tilaisuudessa oli herjannut diktaattori Sullaa, Tiberius -halveksien huomautti, että hän saisi kaikki Sullan paheet, vaan ei -yhtään hänen hyveistään; ja toisen kerran, kun Caius oli riidellyt -orpanansa kanssa, keisari kyynelsilmin syleili nuorta lapsenlastaan ja -sanoi otsaansa rypistelevälle Caiukselle, tuollaisella omituisella -aavistuksen neronleimauksella, jonkalaisista toisinaan saamme lukea -historiassa: "Miksi olet niin kärkäs? Kerran vielä tapat tämän pojan ja -joku toinen murhaa sinut." Jotkut ovat uskoneet, että Tiberius -tahallisesti tuki tarkoitusta, että Caius saisi periä hänen -valtaistuimensa, jotta Rooma leppeämmin muistelisi häntä vieläkin -pahemman hirviön sitä tyrannisoidessa. Roomalaisetkin, jotka -erikoisella kiintymyksellä kunnioittivat Germanicuksen perhettä, -näyttivät varhain menettäneen kaiken toivonsa Caiuksen suhteen. He -odottivat vain vähän parannusta, kun hallitsijana olisi pahantapainen -poika, "joka ei tietänyt mitään ja oli kasvanut paheissa", jota -varmaankin Macro pääsisi vallitsemaan ja jonka aikana saataisiin nähdä -vielä pahempi Tiberius ja vielä pahempi Sejanus. - -Viimeinpä terveys ja tarmo loppuivat Tiberiukseltakin, mutta ei hänen -tavanomainen teeskentelynsä. Hän säilytti saman taipumattoman sielun ja -jäykän käytöksen sekä koetti hitaan määräperäisellä puhetavallaan, -toisinaan myös keinotekoisella puheliaisuudella salata lähestyvän -loppunsa. Rauhatonna muutettuaan asuntoa hän lopulta asettui erääseen -huvilaan Misenumissa, joka oli aikanaan kuulunut ylellisen komealle -Lucullukselle. Siellä paljastui hänen terveytensä todellinen tila. -Charicles, etevä lääkäri, joka oli käynyt ystävällisellä vierailulla, -sai, suudellessaan hänen kättänsä jäähyväisiksi, tunnustelleeksi hänen -valtimoaan. Tiberius epäili, että niin oli laita, mutta salasi -tyytymättömyytensä ja käski panna toimeen kemut, ikäänkuin ystävänsä -läksiäisiksi, ja viipyi pöydässä tavallista pitempään. Samantapainen -tarina kerrotaan Ludvig XIV:sta, joka älyten hovilaistensa -kuiskauksista, että he uskoivat hänen olevan kuolemaisillaan, söi -tavallista vankemman päivällisen itsenään kuolemansa päivänä ja -myrkyllisesti huomautti: "11 me semble que pour un homme qui va mourir -je ne mange pas mal." (Kuolevaksi mieheksi minä en näytä syövän -niinkään huonosti.) Mutta Tiberiuksen varokeinoista huolimatta -Charicles sai ilmoitetuksi Macrolle, että keisari ei saattaisi elää -kahta päivää kauemmin. - -Heti alkoi salainen vehkeily. Hovi punoutui puolueisiin ja -nurkkakuntiin. Kiireellisiä sanansaattajia lähetettiin maakuntiin ja -sotajoukkojen luo. Viimein, maaliskuun 16 päivänä, luultiin Tiberiuksen -vetäneen viimeisen henkäyksensä. Aivan samaten kuin Ludvig XV:n -kuollessa äkkiä kuului kuin ukkosen jyrinä, kun hovilaiset kiirehtivät -pitkin käytäviä onnittelemaan Ludvig XVI:tta kuuluisin sanoin: "Le roi -est mort, vive le roi!" samoin tuossa tuokiossa kerääntyi tungeksiva -ihmisjoukko onnitteluinensa Caiuksen ympärille, kun hän tuli ulos -palatsista ottaakseen käsiinsä keisarillisen vallan. Äkkiä saapui -heidän korviinsa sanoma, että Tiberius oli jälleen saanut näkönsä ja -puheenlahjansa. Seneca sanoo, että kun keisari tunsi viimeisen hetkensä -olevan läsnä, hän oli ottanut pois sormuksen sormestaan ja pitäen sitä -nyrkkiin puristetussa kädessään kauan maannut liikkumatta. Kun hän -sitten kutsui palvelijoitaan eikä kukaan vastannut hänen kutsuunsa, -nousi hän vuoteeltaan, mutta voimat pettivät ja muutaman horjuvan -askeleen jälkeen hän kaatui suulleen maahan. - -Nämä uutiset olivat yhtä yllättävät kuin salaliittolaisten kesken -Adonian pidoissa, kun he saivat tiedon kuolevan Davidin viime -toimenpiteistä. Kauhuissaan kaikki hajaantuivat eri tahoille, -ja toiset teeskentelivät surua, toiset tietämättömyyttä siitä, mitä -tapahtui. Typertyneessä äänettömyydessä Caius odotti kuolemaa vallan -asemesta. Macro yksin ei menettänyt mielenmalttiaan. Pelottomana hän -määräsi, että vanhus tukahutettaisiin läjäämällä hänen päällensä -vaatteita ja jokaisen tulisi sitten lähteä huoneesta. Sellainen -oli keisari Tiberiuksen surkea ja säälittävä loppu, ikänsä -kahdeksannellakahdeksatta vuodella. Sellainen oli kuolema ja niin kurja -oli ollut elämä miehen, jolle kiusaaja jo oli antanut "kaikki maailman -valtakunnat ja niiden kunnian", sittenkun niillä oli yrittänyt kiusata -Jumalan Poikaa. Että tällainen mies oli maailman mahtavimpana -hallitsijana siihen aikaan, kun sen todellinen kuningas eleli -maalaisena matalassa käsityöläiskodissaan Nasaretissa, on tosiseikka, -omiansa herättämään monta vakavaa ajatusta... - - - - -5 Luku. - -CAIUKSEN HALLITUS. - - -Kuvaillessaan suuren englantilaisen hallitsijan Edvard III:n hylättyä -kuolinvuodetta sanoo runoilija Gray: - - "Kurjana hän lepää paarillansa! - Ei sydän sääli, ei silmä suo - Edes kyyneltä hautajaissaatoks'. - - * * * - - Vaan sankka parvi auringon tuon nostaman? - Mennyt: Aamua nousevaa vastaan. - Kauniisti hymyää Huomen, lämmin on lännen tuuli, - Sinikirkkaana loistaa maa, hänen nyt. - Koruvaatteissa haaksikin kultainen ui; - Nuoruus kokassa teiskaa, perää pitää Ilo; - Ei piittaa tuulispäästä, mi vuottaa, - Levossa synkäss', ehtoolta saalistaan." - -Tämän kohdan viimeiset säkeet soveltuisivat Caius Caesariin. Ei mitään -kaunista tahi iloista liittynyt edes hänen hallituksensa alkuunkaan. -Alusta loppuun se oli raivoavan mielettömyyden, hekuman ja veren -hallitusta. Hänen suvussaan oli perinnöllinen mielipuolisuuden piirre, -jota oli omiansa kehittämään se seikka, että he olivat joutuneet -keisarillisen itsevaltiuden pyörryttävälle kukkulalle, ja joka -tavallisesti ilmeni hirvittävissä ja luonnottomissa rikoksissa. Jos -rupeaisimme etsimään vertaista Caius Caesarille, niin keksimme sen -Tanskan Kristian VII:n tai Venäjän Paavalin historiasta. Kaikissa -kolmessa me kohtaamme saman kaamean kalpeuden, saman unettomuuden, joka -ajoi heidät öisin nousemaan ylös mittailemaan huoneitansa, saman -herkeämättömän epäilyksen, saman sammumattoman julmuuden ja kidutuksen -himon. Pian hän käytti tilaisuutta vapautuakseen hyväntekijöistään, -Macrosta ja Enniasta, sekä kilpailijastaan, nuoresta Tiberiuksesta. Ja -hänen hallituksensa jatko oli sarja mielettömiä hurjasteluja. Meille ei -ole säilynyt sitä osaa Tacituksen verrattomista Annaleista, joka kertoi -Caiuksen hallituksesta, mutta enemmän kuin kyllin kuohuttamaan ja -kauhistamaan mieliä on säilynyt Senecan hajanaisissa piirrelmissä ja -Suetoniuksen latinan- sekä Dio Cassiuksen kreikankielisissä -kertomuksissa. - -Hänen mielettömyytensä ilmeni toisinaan järjettömänä mässäyksenä, kun -hän esim. järjestytti yli 8.000 puntaa maksavat illalliset; toisinaan -hullunkurisessa ja mauttomassa vaatetusparressa, kun hän esim. esiintyi -julkisuudessa naisen sukissa, kullalla ja helmillä kirjailluissa; -toisinaan persoonallisina loukkauksina ja solvauksina Rooman kaikkiakin -säätyjä ja luokkia vastaan, niin että hän saattoi kutsua illalliselle -senaattorin ja esittää hänelle humalaisen maljoja juuri samana iltana, -jolloin oli tuominnut kuolemaan hänen poikansa; toisinaan lopen -hourupäisenä herjauksena, kun hän esim. julmasti vihoitteli Jupiterille -siitä, että tämä rohkeni jyristä hänen ollessaan illallistamassa tahi -teatterinäytäntöä katsomassa; mutta etenkin se ilmeni sammumattomana -julmuutena, jonka johdosta Seneca antaa hänelle nimityksen "bellua" eli -"villipeto" ja sanoo, että hän näyttää olleen luotu "ihmisrodun -häväistykseksi ja perikadoksi". - -Ottakaamme Senecan kirjoituksista yksi ainoa kohta vahvistamaan hänen -huomautustansa, "että hän äärettömästi himosi ihmisverta, jota hän -käski vuodattamaan läsnäollessaan niin innokkaasti, ikäänkuin olisi -valmis juomaan sitä omin huulin". Hän sanoo, että keisari eräänä -päivänä ruoskitutti ja kidutti konsuli- ja qæstoriperheitten jäseniä, -ritareita ja senaattoreita, ei tutkiakseen heitä, vaan sulasta oikusta -ja raivosta; tosissaan hän mietti koko senaatin teurastusta; hänhän se -julkilausui toivomuksen, että Rooman kansalla olisi vain yksi niska, -jotta hän yhdellä ainoalla iskulla saisi sen katkaistuksi; hän vaiensi -uhriensa huudot tai syytteet milloin työntäen sienen heidän suuhunsa, -milloin tukkien heidän suunsa heidän omilla rikkiraastetuilla -vaatteillaan, milloin leikkauttamalla heiltä kielen, ennenkuin heidät -heitettiin pedoille. Eräässä tilaisuudessa hän nousi kemuistaan ja -vaati töppösiään, joita piteli eräs orja vierasten lepäillessä -patjoillaan, ja niin kärkäs hän oli näkemään kuolemaa, että kun hän -siinä vaelsi lampunvalossa edestakaisin katollisessa pylväskäytävässään -naisten ja senaattorien seurassa, hän tuolloin tällöin käski katkaista -jonkun onnettoman uhrinsa pään siinä silmiensä edessä. - -Kuinka sanomatonta pelkoa ja inhoa jotkut näistä Caesareista herättivät -aikalaisissa, siitä on räikeänä todistuksena se seikka, että jo heidän -pelkkä näkönsä kuuluu tehneen levottomaksi. Appensa Agricolan -elämäkerrassa Tacitus mainitsee, mikä värisyttävä muisto häneen oli -jäänyt näytäntöjä katsovan Domitianuksen punaisista kasvoista. Seneca -puhuu eräässä paikassa kovaonnisista, joille on rangaistukseksi -määrätty kivitys, miekka, tuli ja _Caius_; eräässä toisessa hän sanoo, -että keisari oli kiduttanut vihaisimpia roomalaisia kaikella, mikä -suinkin saattoi aiheuttaa syvintä kuolemantuskaa, -- köysillä, -piinapenkillä, tulella ja, ikäänkuin siinä olisi pahin kidutus -kaikista, näyllään. Mitä laatua se oli, sen saamme tietää Senecalta -itseltään: "Hänen kasvonsa olivat aavemaisen kalvakat, katse mieletön; -hänen tuikeat, kiillottomat silmänsä puoliksi peittyivät kurttuun -vedettyjen kulmakarvojen alle; hänen rujomuotoinen päänsä oli osaksi -kalju, osaksi värjättyjen hiusten peittämä; niskassa kasvoivat -harjaksentapaiset, raajat olivat heikot ja jalat epämuotoiset." Voi -sitä kansaa, jota painaa raa'an itsevaltiaan kantapää; kolminkerroin -voi sitä kansaa, joka saattaa sietää niin eläimellistä despoottia kuin -tätä. Vaan senpä kansan keskuudessa eli Seneca ja sen despootin aikana -kului hänen ensi miehuutensa ikä. - - Kansan mikä useammin turmelukseen veikään - Ja paheitten kautta syöksi orjuuteen - Kuin että huoleton orjuus toki sentään - Enemmän viehättää kuin vapaus vaivoineen? - -Caius Caesarin omituisuuksiin kuului, että hän vihasi kaiken etevyyden -olemassaoloakin. Hänen oli tapa häväistä ja solvata itseään jumaliakin -ja karsaasti katsella Apollonkin ja Jupiterin patsaita Kapitolilla. Hän -harkitsi Homeron hävittämistä ja käski poistaa kaikista kirjastoista -Liviuksen ja Virgiliuksen teokset, siksi ettei voinut sietää heidän -ylistämistänsä. Hän määräsi kuolemaan Julius Græcinuksen, ei mistään -muusta syystä kuin siitä, "että hän oli parempi mies kuin tyrannin etu -salli kenenkään olla"; sillä, kuten Plinius kertoo, Caesarit -kannaltansa pitivät parempina paheellisia kuin kunnon kansalaisia. Oli -siis tuskin uskottavaa, että sellainen mies tyynin mielin näkisi -Senecan maineen nousemistaan nousevan. Tähän saakka tämä nuori mies, -joka oli Caiuksen tullessa hallitukseen viidenneljättä vanha, ei ollut -kirjoittanut mitään filosoofista teosta, mutta kaiken todennäköisyyden -mukaan hän oli julkaissut ensimmäiset, vaan ei enää olemassa olevat -tutkielmansa "maanjäristyksistä", "taikauskosta" sekä kirjansa -_Intiasta_ ja _Egyptinmaan tavoista_, noitten varhain tehtyjen matkojen -tuloksia. Luultavaa myöskin on, että hän oli julkisesti yleisölle -lukenut joitakuita noista murhenäytelmistä, jotka ovat säilyneet -jälkimaailmalle hänen nimellään ja joitten kokoonpanossa hän varmaankin -on ollut osallisena. Kaikki nämä teokset ja etenkin se ylistys, jota -hän runoteoksia julkilukemalla oli osakseen saanut, lienevät hankkineet -hänelle sen suuren kirjallisen maineen, jonka tiedämme hänen -saavuttaneen. Keisarin kateutta ja vihaa ei kuitenkaan ollut herättänyt -tämä maine, vaan hänen oikeussalissa pitämäinsä puheitten loistava -kaunopuheisuus. Caius mairitteli mieltänsä sillä, että hänelläkin oli -kaunopuheisuuden lahja; ja, kumma sanoa, häneltä onkin olemassa -joitakuita irrallisia lauselmia, jotka näyttävät osoittavan, että hän, -valoisina välihetkinä, ei suinkaan ollut vailla hengen älyä ja -terävyyttä. Todellista huumoria ja kekseliäisyyttä on esimerkiksi -pilkkanimissä "kultainen lammas", jonka hän antoi rikkaalle ja -säyseälle Silanukselle, ja "hamepukuinen Odysseus", jolla hän nimitti -isoäitiänsä, kunnianarvoisata Liviaa. Pari lyhyttä, purevaa, -epigrammantapaista arvostelua Senecan tyylistä ei ole kokonaan vailla -totuutta; hän kutsui Senecan teoksia _commissiones meras_,[30] eli -pelkkää paraatia. Tällä lauselmalla hän, sattuvasti kylläkin, sai ilmi -eräänlaisen teatraalisen, turhan pedanttisen, koulumestari- ja -professorimaisen luonteen Senecan kirjoitustavassa, sen retoorisen -kirjailun ja antiteesin sekä toisekseen siinä tuntuvan miehekkään -yksinkertaisuuden ja voiman puutteen. Eräässä toisessa huomautuksessa -hän osoitaksen vieläkin onnistuneemmaksi kriitikoksi. Hänestä näet -Senecan kirjoitukset olivat "_arena sine calce_", "hietaa vailla -kalkkia", eli, niinkuin ehkä voisi sanoa, "hieta-aavikko". Tämä -epigrammi osoittaa todellista kriitillistä kykyä. Täsmällisesti se -paljastaa Senecan lyhyet, yhtäjaksoisuutta kaipaavat mietelauselmat, -jotka usein ovat kokoonpannut irrallisista antiteeseistä. Tämä -arvostelu käy yksiin Malebranchen huvittavan vertauksen kanssa, että -Senecan kirjoitustapa, alituisine ja turhanpäiväisine neuvoineen, -johdattaa hänen mieleensä tanssijan, joka lopettaa siihen mistä -aloitti. - -Mutta Caius ei tyytynyt vain lausumaan näppäriä ja pahansisuisia -arvosteluja. Kun Seneca eräässä tilaisuudessa piti oikeudenistunnossa -puheen hänen läsnäollen, sytytti puhujan voimakas ja loistava esitys -Caiuksessa niin polttavan kateuden ja vihan, että hän heti merkitsi -hänet viipymättä mestattavaksi. Jos Seneca olisi kuollut tällä -ikäkaudellaan, olisi hän oletettavasti jäänyt kutakuinkin -tuntemattomaksi ja jättänyt kenties vain harvoja jälkiä -olemassaolostaan lukuunottamatta muutamia murhenäytelmiä, joiden -alkuperä on epätietoinen, ja mahdollisesti ohimenevän maininnan Dion -tai Tacituksen kirjoissa. Mutta kohtalo varasi hänelle paljon -loistavamman uran, josta on paljonkin sanomista. Eräs Caiuksen -suosikeista kuiskasi keisarille, että oli tarpeetonta sammuttaa riutuva -liekki, että puhujan terveys oli niin heikko, että luonnollinen kuolema -rasittavan työskentelyn kutsumana piankin poistaisi hänet tyrannin -tieltä. - -Koko sen vain muutamia vuosia pitkän ajan, minkä Caiuksen hallitus enää -kesti, Seneca, ajoissa varoitettuna, pysyi kerrassaan syrjässä ja -tuossa pakollisessa joutilaisuudessaan rautaisen ahkerana hankki -itselleen tietomäärän, runsaan kuin tietosanakirja. "Ei yksikään -päiväni", sanoo hän eräällä myöhäisemmällä ajalla kuvaillen, kuinka -vietti tämän aikansa, "kulu täydellisessä toimettomuudessa. Minä -riistän osan yöstäkin tutkimuksiini. Uneen en saa joutoaikaa, vaan -vaivun siihen, ja minä pidän silmäni työssä, vaikka ne ovat väsyneet ja -raukeat unettomuudesta. Pysyn loitolla en ainoastaan ihmisistä, vaan -asioistakin, ja etenkin omistani. Työskentelen jälkimaailmaa varten; -minä kirjoittelen seikkoja, joita heidän saattaa olla hyödyllistä -tietää. Minä uskon sille näissä kirjoituksissa terveellisiä varoituksia --- sekoituksia, jotka tavallaan sisältävät hyödyllisiä lääkkeitä." - -Mutta Caiuksen päivät saivat äkillisen lopun. Hänen törkeät ja ennen -kuulumattomat solvauksensa Valerius Asiaticusta ja Cassius Chæreaa -kohtaan vetivät hänen päällensä ansaitun koston. Lisätodistus, jos -todistusta kaivattaneen, keisarivallan aikuisen Rooman alennuksesta on, -että hän ei saanut palkkaansa kansalta, jota hän oli veroilla -raskauttanut, ei sotamiehiltä, joita hän oli uhkaillut teilata -rykmentittäin; ei ritareilta, joita hän laumoittain oli surmauttanut; -ei ylimyksiltä, joita hän melkein järjestään oli kohdellut julkean -häpäisevästi; eipä edes senaatilta, jota loistoisaa virkakuntaa hän oli -kaikissa tilaisuuksissa tahallisesti herjannut ja vihanpurkauksin -sättinyt -- vaan yksityistä solvaustaan kostavalta sotilaalta. -Pretoriaanien kohortin päämiehellä tribuuni Cassius Chærealla oli näet -heikko, ohut ääni, ja tämän äänensä takia hän joutui keisarillisen -hulluttelijan karkean ja herjaavan naljailun esineeksi. Mutta hänpä -päätti kostaa solvauksen ja samalla kertaa vapauttaa maailman -hirviöstä. Hän sai muutamia kumppaneita salaliittoon, joka kuitenkin -melkeinpä oli mennä hukkaan päättäväisyyden puutteessa. Kokonaista -neljä päivää he empivät, kun Caius joka päivä omassa persoonassaan -istui johtamassa verisiä kilpaleikkejä amfiteatterissa. Viidentenä -päivänä (tammikuun 24:nä v. 41), pahoinvoipana ylenpalttisen -illallisensa jälkeen, hän oli haluton palaamaan leikkejä katsomaan, -mutta lopulta kuitenkin nousi ylös seuralaistensa hartaita rukouksia -totellen. Holvattu käytävä vei palatsista sirkukseen, ja tässä -käytävässä Caius kohtasi joukon ylhäisiä aasialaisia nuorukaisia, -joitten oli määrä tanssia pyrrholainen tanssi ja laulaa hänelle -ylistyslaulu näyttämöltä. Caius halusi saada kuulla heidän esityksensä -heti paikalla, mutta heidän johtajansa esteli: äänet olisivat käheät -itse näytännössä. Sillä hetkellä Chærea kysyi häneltä yön tunnussanaa. -Hän ilmoitti tunnussanaksi "Jupiter". "Ota hänet koko vihassaan!" -huudahti Chærea iskien häntä kurkkuun, ja melkeinpä samalla hetkellä -Sabinuksen lyönti halkaisi tyrannin leukapielen ja painoi hänet -polvilleen. Hän kyyristyi kokoon varjellakseen itseään enemmiltä -iskuilta ääneen huutaen: "Minä elän! Minä elän!" Hänen kantotuolinsa -kantajat ryntäsivät hänen avukseen ja löivät seipäillään, mutta Caius -kaatui saatuaan kolmekymmentä haavaa. Jättäen ruumiin virumaan -verissään salaliittolaiset syöksyivät ulos palatsista neuvotellakseen -senaatin kanssa vanhan tasavallan jälleen voimaan saattamisesta. Samana -yönä murhan jälkeen konsulit antoivat Chærealle kauan sitten unhotetun -tunnussanan "Vapaus". Mutta tämä pieni toivon pilkahdus osoittausi -aivan petolliseksi. Uskottiin, että murhatun mielipuolen levoton henki -kummitteli palatsissa, ja kauan ennenkuin ruumis oli säädyllisten -hautajaisten jälkeen viety lepokammioon, oli uusi keisari Juliusten -suuresta suvusta varmasti istutettu valtaistuimelle. - - - - -6 Luku. - -CLAUDIUKSEN HALLITUS JA SENECAN MAASTAKARKOITUS. - - -Senaattorien neuvotellessa sotilaat toimivat. Heille sanoi oikea, -vaikka karkea vaisto, että kansanvaltaisen vapauden entisten muotojen -uudistaminen olisi yhtä mahdoton kuin hyödytönkin yritys, ja ainoa -kysymys oli heille, kuka kilpailijoista nostettaisiin tyhjälle -valtaistuimelle. Kumma sanoa, näitten kilpailijain kesken ei kukaan -näytä koskaan ajatelleenkaan sitä ruhtinasta, josta tuli uusi -hallitsija. - -Tähän aikaan eleli palatsissa suuren Germanicuksen veli ja niinmuodoin -keisari-vainajan setä, nimeltä Claudius Caesar. Sekä sielun että -ruumiin puolesta heikontuneena alinomaisissa taudeissa lapsuutensa -aikana tämä onneton orpo nuorukainen oli elänyt halveksittuna ja -huomaamattomana sukulaisten parissa, jotka syvästi häpesivät häntä. -Hänen äitinsä Antonia kutsui häntä kuvatukseksi, jonka luonto oli -aloittanut, mutta ei koskaan päähän saattanut; ja hän tapasi sanoa -- -niinkuin kuulemma suuren Wellingtonin herttuan äitikin -- tyhmästä -henkilöstä: "Siinäpä suurempi hölmö kuin poikani Claudius". Hänen -isoäitinsä Livia harvoin alentui puhuttelemaan häntä paitsi mitä -lyhimmin ja ylenkatseellisimmin sanoin. Hänen sisarensa Livilla kammosi -jo pelkkää ajatustakin, että hänestä milloinkaan tulisi keisari. -Augustus, adopteerauksen kautta hänen isoisänsä, koetti mikäli -mahdollista pidättää häntä poissa näkyvistä löylynlyömänä[31] ja -hävettävänä perheenjäsenenä, epäsi häneltä kaikki julkiset -kunnianosoitukset ja jätti hänelle mitä viheliäisimmän jälkisäädöksen. -Etsiessään seuraajata itselleen Tiberius kylmästi sivuutti hänet hänen -puuttuvan järkensä tähden. Caius piti häntä omien pommiensa -maalitauluna ja kehnoimpien pilkkakirveittensä alhaisen kujeilun -esineenä. Jos onneton Claudius myöhästyi päivälliseltä, oli joka paikka -otettu, ja kun hän hämmentyneenä vilkuili puolelle ja toiselle, niin -kaikki vain ivallisesti hymyilivät. Jos hän, mikä tavallisesti -tapahtui, aterian jälkeen vaipui uneen, niin häntä pommitettiin -öljymarjoilla ja taatelin kivillä tai vedettiin hänen käsiinsä karkeat -sukat, jotta saataisiin nähdä, kuinka hän äkkiä herätettynä niillä -hieroo silmiään. - -Tämä onneton olento nostettiin nyt kannattamaan keisarivallan raskasta -taakkaa. Saalistamisen tarkoituksessa nuuskien palatsissa oli muuan -tavallinen sotamies äkännyt jalkaparin pistävän esiin uudinten alta, -jotka verhosivat erään yläkäytävän sivuja. Hän tarttui näihin -jalkoihin, kysäisi, kuka ne omisti, ja veti esiin kömpelön, pelon -herpaiseman kuolevaisen, joka heti paiskausi hänen jalkoihinsa ja -hartaasti anoi armoa. Hän oli Claudius, joka tyrmistyneenä sitä -murhenäytelmää, jonka juuri oli nähnyt, oli siten yrittänyt piiloutua, -kunnes myrsky olisi ohi. "Mitä, tämähän on Germanicus!"[32] huudahti -sotamies, "tehdäänpä hänestä keisari!" Puoleksi piloilla, puoleksi -tosissaan he nostivat hänet olkapäilleen -- sillä kauhistus oli -kerrassaan lamauttanut hänen raajojensa voiman -- ja juoksujalkaa -kiidättivät hänet pretoriaanien leiriin. Surkeana ja tuskissaan hän -saapui leiriin, ohikulkijain parven säälimänä, he kun luulivat, että -häntä juoksutettiin mestattavaksi. Mutta sotamiehet, jotka hyvästi -tunsivat omat etunsa, ottivat hänet riemuhuudoin vastaan, sitäkin -suuremmalla syyllä, kun hän, turmiollisen esikuvan luoden, lupasi -heille yli 80 punnan lahjan miestä päälle. Nähdessään, mistä tuuli -kävi, notkea Agrippa (Apostolien tekojen XII luvun Herodes) tarjoutui -ajamaan hänen asiaansa senaatissa ja onnistui, osaksi todisteluilla, -osaksi uhkauksilla ja osaksi esittämällä, kuinka sittenkin oli jossain -määrin perusteltuja toiveita siitä, että hallitus edelliseen katsoen -paljon paranisi. - -Sillä vaikka Claudiusta oli syytetty pelaamisesta ja juoppoudesta, ei -häntä voitu syyttää mistään _pahemmista_ synneistä, olipa hän -menestyksellä laatinut muutamia kyhäyksiä, joiden nojalla häntä saattoi -pitää oppineena miehenä. Jos onnetar olisi kuolemaan saakka suonut -hänelle yksityisen miehen aseman, olisi hänestä saattanut tulla -perheensä Lucien Bonaparte -- tieteilevä ruhtinas, joka piti -kirjallisuuden viehätystä parempana kuin kunnianhimon kuohuja. Mikäli -hänestä kerrotaan, näyttää hän olleen jossain määrin arkeoloogi, -jossain määrin taas filoloogi. Säälien tätä nuorta mies parkaa, jota -niin kerrassaan laiminlyötiin, oli suuri historioitsija Livius -rohkaissut häntä historian tutkimiseen; ja hän on kirjoittanut -muistelmia omalta ajaltaan, muistelmia Augustuksesta, vieläpä -kansalaissodan historian Actiumin taistelusta asti, joka oli niin -todenperäinen ja suoramielinen, että hänen perheensä suuttuneena pisti -sen takavarikkoon, koska se muka oli uusi ja veres todistus hänen -typeryydestään. - -Sellainen oli se mies, joka viisikymmenvuotiaana tuli sivistyneen -maailman valtiaaksi. Hänellä on moniaita omituisia yhtäläisyyksiä -Englannin "ylen mahtavan ja pelätyn yksinvaltiaan", kuningas Jaakko I:n -kanssa. Molemmat olivat oppineita ja molemmat olivat tavattoman -älyttömiä;[33] molemmat olivat kirjailijoita ja molemmat pedantteja; -molemmat luovuttivat korkeimman valtansa arvottomille suosikeille ja -molemmat rikastuttivat näitä suosikkeja niin järjettömän anteliaasti, -että itse köyhtyivät. Molemmat olivat vasten tahtoaan joutuneet -näkemään veritöitä, ja siitä oli pelko heillä mennyt veriin. Vaikka -molemmat luonnostaan olivat hyvänsävyisiä, veti itsekkäisyys heitä -julmuuksiin; ja vaikka molemmat työteliäästi hoitivat tehtäviään, he -onnistuivat vain tekemään kuninkuuden naurunalaiseksi. Jaakko kuningas -piti Sir Walter Raleighia vankeudessa ja Claudius ajoi Senecan -maanpakoon. Mikäli tiedän ei tätä rinnakkaisilmiötä ole koskaan pantu -merkille, mutta se pitänee, luulen, paikkansa pienimpiäkin -yksityiskohtia myöten. - -Ensi töikseen hän kutsui veljentyttärensä Julian ja Agrippinan kotiin -maanpaosta, johon heidän veljensä oli heidät karkoittanut; ja molemmat -ruhtinattaret tulivat mahtavasti vaikuttamaan filosoofimme elämään. - -Mille puolelle Seneca lie asettunut noina hämmingin päivinä Caiuksen -murhan jälkeen, sitä emme tiedä. Jos hänellä olisi ollut johtava osa -- -jos hän olisi ollut yksi niitä, jotka Chærean tapaan vastustivat -Claudiuksen vaalia, koska se oli sekapäisen asettamista mielipuolen -tilalle -- tai jotka Sabinuksen lailla kieltäysivät elämästä toisen -Caesarin valtaan tultua -- me mahdollisesti olisimme kuulleet hänestä; -ja meidän täytyy sentähden tehdä se johtopäätös, että hän joko oli -vielä poissa Roomasta siinä yksinäisyydessä, jonne Caiuksen kademieli -oli hänet karkoittanut, tai että hän tyytyi äänettömänä tarkkaajana -katselemaan asiain menoa. On syytä huomata, että hänen elämäkertansa ei -ole kuin Ciceron, jonka elämän kaikkein vähäpätöisimpiinkin -yksityisseikkoihin me olemme tutustuneet, vaan että verho nousee ja -laskee yksityisten kohtausten edessä, jolloin pitkät ja tärkeät -ajanjaksot hänen historiastaan joutuvat äkilliseen valaistukseen tai -painuvat syvimpään varjoon. Hänen kirjeensä ja muut kirjoitelmansa -eivät liioin ole täynnä tuollaisia valtiollisia ja mieskohtaisia -viittauksia, jotka muodostavat niistä omatekoisen elämäkerran. -Poikkeuksetta ne koskettelevat yksinomaan filosoofisia kysymyksiä tahi -kohdistuvat muuten sellaisiin persoonallisiin muisteloihin, jotka -parhaiten voi kääntää jonkun stoalaisen mietelmän tai moraalisen -tunteenpurkauksen aiheeksi. Päättäen kuitenkin myöhemmistä tapahtumista -on varmaa, että Senecan on täytynyt käyttää tilaisuutta Caiuksen -kuoleman jälkeen sukeltautuakseen esiin valtiollisesta piilostaan ja -vallatakseen itselleen huomattavan ja loistavan aseman keisarin -hovissa. Hänen oman onnensa ja maineensa vuoksi olisi ollut hyvä, jos -hän, viisaampana ja miehekkäämpänä, olisi rakentanut elämänsä niiden -periaatteiden mukaan, joita julisti. Enimpinä aikoina on hovi, niinkuin -runoilija sanoo, - - Kerho kultainen, vaan vaaroja täynnä! - Tuhat paholaista sen pettävill' äärillä liehuu, - Loistavin haahmoin kiusaten kutsuu - Viattomuuden lujasta linnastansa, - -mutta Caiuksen, Claudiuksen, Neron hovi oli tosiaan sellainen paikka, -jossa vain harvat viisaat voivat saada jalansijaa ja vielä harvemmat -kunnon ihmiset. Eikä Seneca muuta voittanutkaan kunnianhimoisella -urallaan kuin että ensimmäinen keisari häntä epäili, toinen ajoi -maanpakoon ja kolmas surmasi. - -Claudiuksen ensimmäiset toimenpiteet osoittivat tunteellista ja -hyväntahtoista mielialaa; mutta pian kävi valitettavasti ilmi, että -hallituksen todellista valtaa piteli, ei avuton ja tylsä keisari, vaan -ken hyvänsä, kuka kulloinkin pystyi vaikuttamaan hänen hyvää -tarkoittavaan, mutta heikkoon luonteeseensa. Nyt oli asianlaita niin, -että Claudius oli jo kauan etsinyt ystävänsä ja uskottunsa -vapautettujen orjiensa riveistä. Samoin kuin Ludvig XI:n ja -Don Miguelin aikana näitten häiritsijäin parturit olivat -todelliset hallitusvallan käyttäjät, samoin Claudius oli pikemmin -yksityissihteerinsä Narcissuksen, kirjallisen neuvonantajansa -Polybiuksen ja kirjanpitäjänsä Pallaksen palvelija kuin käskijä. Neljäs -henkilö, jonka nimen raamattu meille mainitsee, oli eräs Claudiuksen -vapautettuja. Se oli Felix, Pallaksen veli, ja se prokuraattori, -joka, vaikka olikin ollut kolmen kuningattaren suosikki eli -rakastettu, vapisi heikon juutalaisen vangin koristelematonta -kaunopuheliaisuutta.[34] Sananparreksi muodostui näitten miesten -röyhkeys ja rikkaus; ja kun Claudius kerta päivitteli omaa köyhyyttään, -joku purevasti huomautti, "että hänellä olisi yltäkyllin, jos kaksi -hänen vapauttamaansa orjaa suostuisi ottamaan hänet osakkaaksi -liikkeeseensä". - -Mutta Claudiuksen nuoren ja kauniin vaimon, Valeria Messalinan, suosio -ja juonet hankkivat näille miehille lisääkin valtaa. Niinkuin kaikessa -muussa oli Claudius parka avioliitossaankin onnettomista onnettomin. -Hän eli aikana, jonka turmeluksen pöyristyttävin ilmiö oli, että sen -naiset olivat jos mahdollista astetta huonommat kuin sen miehet; ja -Claudiuksen surullinen kohtalo oli, niinkuin se lopulta oli hänen -perikatonsakin, että hän oli avioliiton kautta yhdistetty kaikkein -kehnoimpaan heistä kaikista. Ruhtinattaret sellaiset kuin pyhäin -kirjoittajain mainitsemat Berenike, Drusilla, Salome ja Herodias olivat -tähän aikaan perin yleinen ilmiö, mutta ei yksikään heistä ollut niin -irstas kuin Claudiuksen kaksi viimeistä vaimoa. Hän oli kihlattu eli -naitu ei vähemmän kuin viisi kertaa. Hänen ensimmäiseksi morsiamekseen -määrätty nainen oli syrjäytetty sen takia, että hänen vanhempansa -olivat loukanneet Augustusta; seuraava kuoli juuri heidän -hääpäivänänsä. Ensimmäisestä varsinaisesta vaimostaan, Urgulaniasta, -jonka hän oli nainut nuorella iällään, hänellä oli kaksi lasta Drusus -ja Claudia; Drusus kuoli tapaturmaisesti poikana, tukehtui näet, kun -lennosta suuhun sieppaamansa päärynä tarttui kurkkuun. Pian Claudian -syntymisen jälkeen Claudius havaitsi Urgulanian uskottomaksi, erosi -hänestä ja käski riisua lapsen alasti ja jättää kuolemaan. Toisen -vaimonsa Ælia Petinan kanssa Claudius ei näytä oikein sopineen ja erosi -hänestäkin. Hänen kolmas ja neljäs vaimonsa elivät ja voittivat -äärettömän tahratun maineen -- Valeria Messalina häpeämättömän -siveettömyytensä takia, Agrippina nuorempi häikäilemättömän -kunnianhimonsa kautta. Naimisiin mennessään saattoi Messalina tuskin -olla viisitoista vuotta vanha, vaan sittenkin hän heti anasti -valta-aseman ja turvasi sen itselleen mitä julkeimmin ja saastaisimmin -keinoin. - -Mutta niin ehdoton ei hänen valtansa kumminkaan ollut, ettei hänkin -olisi tuntenut pelkoa ja kateutta; ja niitä sytyttivät pääasiassa Julia -ja Agrippina, keisarin kaksi veljentytärtä. He olivat, samoin kuin hän -itsekin, loistavan kauniita ja paheellisia naisia, aivan yhtä valmiita -muodostamaan omia puolueitaan ja ottelemaan, niin pitkälle kuin -tohtivat, rohkean, mutta huolettoman kilpailijan ylivaltaa vastaan. -Hekin käyttivät oveluutensa, rikkautensa, arvonsa, valtiollisen -vaikutuksensa, henkilölliset viehätyksensä turvatakseen itselleen -kannattajajoukon, joka olisi valmis, sopivan hetken tullen, mihin -toimintaan tahansa. On tuskin uskottavaa, että Messalina olisi edes -puolisonsa omituisen ja odottamattoman triumfin ensi huumeessakaan -millään tyydytyksellä nähnyt, että he palaisivat maanpaosta. Luultavaa -on päinvastoin, että keisarin tahto toteutui tässä suhteessa vastoin -hänen nimenomaisia toivomuksiaan; niinpä tuli Germanicuksen kahden -tyttären pelkkä läsnäolo olemaan alituisena todistuksena hänen -vaikutusvaltansa rajoituksesta. - -Tähän aikaan, niinkuin tavallista rappeutuneitten kansojen -parissa, alenee roomalaisten historia pelkiksi kaskuiksi heidän -hallitsijoistaan. Onneksi meidän velvollisuutemme ei toki ole käydä -selvittelemään kaikkien vehkeitten ja vastavehkeitten _chronique -scandaleuse'a_, joka sietää tarkastelua yhtä vähän kuin Ranskan hovin -sisäiset kiistat maan historian pahimpina aikakausina. Saatamme vain -kysyä, mitä osaa filosoofi mahtoi näytellä sellaisessa hovissa. -Saatamme vain sanoa, että hänen asemansa siellä ei ole kunniaksi hänen -filosoofisille periaatteilleen; ja että meille hänen läsnäolonsa siellä -tuottaa yhtä vähän tyydytystä kuin maailmallinen ja pintapuolinen -piispa Mr. Fritchin taulussa "Kaarle II:n viimeinen sunnuntai -Whitehallissa". - -Ja sellainen epäjohdonmukaisuus ja häälyväisyys kätkee itseensä oman -kostonsa, ei ainoastaan niin, että vaikutus ja hyvä maine on mennyttä, -vaan että vauriot ovat vielä suoranaisemmat. Niin kävi Senecankin. -Eräät seikat -- kenties voittamaton vastenmielisyys Messalinan -ääretöntä irstaisuutta kohtaan -- näyttävät vieneen hänet tämän -kilpailijain puoluelaisiin. Messalina vain odotti tilaisuutta iskun -iskeäkseen. Julia, kenties nuorempana ja vähemmän vaikutusvaltaisena -sisaruksista, merkittiin ensimmäiseksi uhriksi, ja tilaisuus tuntui -suotuisalta kietomaan Senecankin hänen kukistukseensa. Hänen määrätön -rikkautensa, hänen suuri kuuluisuutensa, hänen loistavat hengenlahjansa -tekivät hänestä keisarinnan pelättävän vastustajan ja hänen -kilpailijoillensa arvokkaan liittolaisen. Päätettiin raivata pois -tieltä molemmat yhdellä tempauksella. Juliaa syytettiin luvattomasta -yhteydestä Senecan kanssa, hänet ajettiin ensin maanpakoon ja sitten -otettiin hengiltä. Seneca karkoitettiin Korsikan saaren hedelmättömille -ja tautisille rannoille. - -Ollen aikansa valistuneimpia miehiä olisi Senecan pitänyt saavuttaa -maine, joka olisi tehnyt mahdottomaksi moisen epäluulon; mutta meidän -tulee muistaa, että sellaisia syytöksiä, kuin tämä häntä vastaan tehty, -oli kaikkein helpointa keksiä, mutta kaikkein mahdottomin oli niitä -torjua. Kun ajattelemme, kutka olivat Senecan syyttäjiä, emme ole -velvoitetut uskomaan hänen syyllisyyttään. Hänen luonteensa oli tosin -valitettavan heikko ja aikakauden leväperäisyys sellaisissa asioissa -oli peloittavan demoralisoiva. Mutta hänen puolustuksekseen on olemassa -riittävästi seikkoja, jotka oikeuttavat meitä langettamaan tuomion: "ei -syypää". Ellemme kiinnitä liikanaisen suurta merkitystä hänen julkisten -vihamiestensä katkeraan parjaukseen, on meillä oikeus väittää, että -hänen elämänsä yleinen luonne on kyllin ilmeinen ja selvä vapauttamaan -hänet todistamattomasta syytteestä. - -Juliaan nähden Suetonius nimenomaan sanoo, että rikos, josta häntä -syytettiin, oli epäiltävä ja että hänet tuomittiin kuulematta. Seneca -taas otettiin tutkittavaksi senaatissa ja julistettiin syylliseksi. Hän -kertoo, että Claudius ei häntä kaatanut, vaan että, kun hänet oli saatu -kukistetuksi, keisari pikemminkin tuki häntä jumalaisella kädellään -lievennystä löytäen, "hän rukoili senaattia minun puolestani; hän ei -ainoastaan _lahjoittanut_ henkeäni, vaan _kerjäsikin_ sitä minulle. -Olkoon hänen vallassansa harkita", lisää Seneca makeinta mairittelua -käyttäen, "missä valossa hän tahtoo asiaani katseltavan; joko hänen -oikeudenmukaisuutensa asian ratkaisee tahi hänen armonsa sen tekee, -asia aina kääntyy hyvinpäin. Kiitollisuuteni hän joka tapauksessa -ansaitsee, johtukoon hänen lopullinen vakuutuksensa minun -viattomuudestani siitä mitä hän tietää tai armossaan tahtoo." - -Tämän kohdan nojalla me saatamme päätellä, mitenkä asianlaita oli. -Messalinan ahneus oli niin tyydyttämätön, että kun Senecan ääretöntä -omaisuutta ei otettukaan takavarikkoon, meillä on siinä todistus, -jonkunlainen ainakin, että hänen pelkonsa tai vihansa Senecaa kohtaan -ei ollut hillitön. Vaikka onkin merkille pantavaa, että häntä Senecan -kirjoituksissa vain sivumennen mainitaan, vaan ei koskaan herjauksin, -ei sittenkään saata olla epäilystä siitä, että syyte esitettiin -senaatissa hänen yllytyksestään; että Claudius, hyvin köykäisen -neuvottelun jälkeen tai oikeastaan ei minkään, tuli tahi oli tulevinaan -vakuutetuksi Senecan syyllisyydestä; että senaattorit, tavanomaisessa -matelevassa orjamaisuudessaan, heti äänestivät hänet syypääksi -maankavallukseen ja tuomitsivat hänet kuolemaan ja hänen omaisuutensa -takavarikkoon; ja että Claudius, ehkä kunnioituksesta kirjallisuutta -kohtaan, ehkä Agrippinan tahi jonkun vaikutusvaltaisen vapautettunsa -välityksestä antoi anteeksi osan hänen rangaistuksestaan, juuri niin -kuin kuningas Jaakko I antoi anteeksi raskaimmat erät Francis Baconille -tuomitusta rangaistuksesta. - -Ei Claudiuksen mielipide eikä senaatin langettama tuomio muodosta -vähintäkään pätevää todistetta häntä vastaan. Senaatti oli tähän aikaan -niin matalamielinen ja niin kauhun täyttämä, että muutamassa -tilaisuudessa keisarin erään vapautetun orjan pelkkä umpimähkäinen -syytössana riitti yllyttämään heidät erästä joukostansa vastaan, niin -että he lävistivät hänet siihen paikkaan rautaisilla piirtimillään. -Mitä tulee Claudius parkaan, niin hänen oikeudenhoitonsa, niin -malttavaa ja uurastavaa kuin olikin, oli jo muodostunut julkisen pilan -aiheeksi. Eräässä tilaisuudessa hän julisti ja tauluunsa piirsi sen -viisaan tuomion, "että hän yhtyy niihin, joilla on totuus puolellaan". -Toisessa tilaisuudessa joku alhainen kreikkalainen, jonka asia joutui -hänen eteensä, tuli niin kärsimättömäksi hänen typeryytensä takia, että -ääneen huudahti: "Vanha hupsu sinä olet!" Ei ole kerrottu, että -kreikkalaista rangaistiin. Roomalaisten tavat sallivat runsaan annoksen -mieskohtaista ivaa ja karkeutta. Kerrotaan, että eräässä tilaisuudessa -hirveä ja verinen Caligulakin, nähdessään jonkun maaseutulaisen -myhäilevän, kutsui hänet luokseen ja uteli, mitä tämä nauroi. "Sinua", -vastasi mies, "sinä näytät sellaiselta veijarilta." Julma tyranni -siihen määrään ällistyi tapahtuman koomillisuudesta, ettei piitannut -siitä sen enempää. Muuan roomalainen ritari, jota vastaan oli keksaistu -joku roskainen juttu ja joka näki Claudiuksen kuuntelevan mitä -joutavinta ja halveksittavinta todistelua häntä vastaan, suuttui moista -hirveää tökeryyttä ja nakkasi kynänsä ja taulunsa häntä vasten kasvoja -niin tuimasti, että leukaan tuli haava. Keisarin omituinen -hajamielisyys antoi sekin aihetta tuhansiin kaskuihin. Muun muassa -kerrotaan, että kun eräät tuomitut pahantekijät olivat menossa -taistelemaan miekkailijoina ja ennen kilpailuja tervehtivät häntä -ylevillä sanoilla: "Ave, Imperator, morituri te salutamus!" (Terve, -keisari, kuolemaan mennen me sinua tervehdämme!), hän vastasi omituisen -nurinkurisesti: "Avete vos!" (Terve teillekin!), minkä vastauksen he -käsittivät armahduksen merkiksi eivätkä tahtoneet käydä tappelemaan, -ennenkuin keisarin eleet heidät siihen pakottivat. - -Sellaisten tuomarien kuin Claudiuksen ja hänen senaattinsa tuomio on -hyvin vähäarvoinen miehen viattomuuteen tahi syyllisyyteen katsoen; -mutta tuomio lankesi joka tapauksessa niin, että Seneca oli -karkoitettava Korsikan saarelle. - - - - -7 Luku. - -SENECA MAANPAOSSA. - - -Sitenpä Seneca v. 41, parhaassa iässänsä ja täysissä sielunvoimissa, -nimi tahrattuna syytöksellä, johon hän on saattanut olla syytön, mutta -johon hänet joka tapauksessa oli tuomittu vikapääksi, heitti hyvästi -ylevämieliselle äidilleen, hellälle tädilleen, veljillensä, iäkkäälle -Galliolle ja kirjailevalle Melalle, veljenpojallensa, nuorelle, -tuliselle, lupaavalle Lucanukselle ja ennen kaikkea -- mikä kipeimmin -koski häneen -- Marcukselle, suloiselle puheliaalle pikku pojalleen. Se -oli vastoinkäyminen, joka olisi saattanut murtaa lujamielisimmänkin -miehen, eikä se edes yksin yllättänyt häntä. Hän oli hiljan menettänyt -vaimonsa, hän oli potenut vaikeata pitkällistä tautia, vain kolme -viikkoa varemmin oli tuoni riistänyt häneltä toisen pikku poikasen. -Kateellinen keisari oli katkaissut häneltä loistavaa menestystä -lupaavan uran, nyt toinen keisari typerän myötämielisenä oli -karkoittanut hänet kaiken hänelle rakkaimman luota pois. - -Me tuskin pystymme käsittämään, kuinka kaamean tuskalliselta entisajan -roomalaisesta mahtoi tuntua hänen ajatellessansa maanpakoa. Ovidiuksen -"Tristian" pitkässä alakuloisessa valitusvirressä ja Ciceron kirjeitten -("Epistolain") katkerassa ja viiltävässä vaikerruksessa me saatamme -suunnilleen käsittää, kuinka voimakas oli viehätys Rooman elämässä ja -kuinka se teki nimenomaan sen etevimmille kansalaisille pysyvän eron -kaupungista ja sen harrastuksista melkein yhtä kammottavaksi -ajatukseksi kuin itsensä kuoleman. Vieläpä stoalainen, sankarillinen -Thrasea tunnusti mieluummin kuolevansa kuin lähtevänsä maanpakoon. Niin -tunteelliselle sydämelle, niin seuranhaluiselle mielelle, niin -toimeliaalle ja kunnianhimoiselle hengelle kuin Senecan on täytynyt -olla kaksin verroin katkerata vaihtaa perheenpiirin kotoinen onni, -keisarillisen hovin loisto, suunnattoman omaisuuden tarjoamat -mukavuudet ja filosoofien jalostava seurustelu kalliosaaren villeihin -erämaihin ja moukkamaisten, oppimattomien saarelaisten tai parhaassa -tapauksessa muutamien harvojen valtiollisten karkoitettujen seuraan, -joista kaikki olivat yhtä säälittäviä kuin hän itsekin, jotkut -oletettavasti ansainneetkin kohtalonsa. - -Valtiollisten karkoitettujen tyyssijaksi Välimeren rannoilla määrätyt -kalliosaaret -- Skyros, Seriphos, Skyathos, Patmos, Pontia, Pandataria --- olivat yleensä vuorisia, karuja, kuumehöyryisiä paikkoja, tähän -valitut ehdoin tahdoin, koska olivat mahdollisimman kehnoja koloja, -missä ihmiselämää ylipäänsä voitaisiin viettää. Ja sittenkin näille -saarille sullomalla sullottiin maanpakolaisia, eikä heidän joukossaan -ollut niinkään harva ruhtinatar keisarillista juurta. Älkäämme verratko -heidän asemaansa Eleanorin, Humphreyn herttuan puolison kohtaloon, kun -hänet muurattiin Man-saarelle Peelin linnaan, tahi siihen, että Maria -Stuartia säilytettiin Loch Levenissä -- sillä tuo oli verrattomasti -pahempaa. Ei mitään tehty heidän jokapäiväisten tarpeittensa -tyydyttämiseksi. Eipä edes heidän henkensäkään ollut turvassa. Keisari -Caligulan veljet, Agrippa Posthumus ja Nero, olivat nälän hätyyttäminä -joutuneet niin surkeaan tilaan, että heidän oli, poika-parkain, pakko -hengenpitimikseen syödä vuodevaatteittensa täyteaineita. Keisari Caius -oli kerta kysynyt muutamalta karkoitetulta, jonka hän oli kutsunut -takaisin maanpaosta, miten hän tapasi viettää aikansa saarella. "Minun -oli tapana", sanoi tuo imartelija, "rukoilla, että Tiberius kuolisi ja -sinä tulisit hänen sijallensa." Silloinpa välähti Caiuksen päähän, että -hänen karkoittamansa henkilöt saattaisivat samalla muotoa kuluttaa -aikansa, ja siispä hän lähetti senturionejaan ympäri saaria ottamaan ne -kaikki hengiltä.[35] Sellaiset nurjan nurjat olosuhteet olivat olemassa -valtiollisen lakiheiton varalle. Jos mielessämme kuvittelemme, mitä -mahtoi tuntea d'Espréménil, kun _lettre de cachet_ karkoitti hänet -vankilaan Hyères'n saarelle; tai mitä olisi tuntenut Burken kaltainen -mies, jos hänen olisi ollut pakko iäkseen vetäytyä Bermudas-saarelle, -niin saatamme jossain määrin käsittää, mikä kova koettelemus nyt sattui -Senecalle. - -Hänen karkoituspaikakseen oli määrätty Korsikan saari, ja -vastenmielisempää kolkkaa olisi tuskin saattanut keksiä. Se oli -"rotkoja ja ryteikköä", erämaata, jonka pohjoisesta etelään jakoi -kahtia villien, luoksepääsemättömien vuortenkukkulain harjanne, aivan -huippuja myöten peitteenänsä synkät ja tiheät mänty- ja kuusimetsät. -Sen kesyttömiä asukkaita maantieteilijä Strabo kuvailee "villipetoja -villimmiksi". Viljaa saatiin vain vähän ja hedelmäpuut siellä tuskin -menestyivät. Tosin villit mehiläiset parveilivat siellä laumoittain, -mutta niiden hunaja oli kitkerää ja vastenmielistä, mikä johtui niiden -syömäin puksipuun kukkain muikeasta mausta. Ei sieltä löytynyt kultaa -eikä hopeaa; ei se tuottanut mitään viemisen arvoista tuotetta ja minkä -tuotti, niin ainoastaan sen verran, että asukkaat saivat välttämättömät -tarpeensa tyydytetyiksi; ei siellä ollut tarjona mitään isoja -purjehduskelpoisia jokia, eivätkä edes puut, joita kasvoi kosolta, -olleet kauniita eikä hedelmiä kantavia. Seneca kuvailee sitä useammassa -kuin yhdessä epigrammissa, esim. - - Kamala saari! Keväällä helle kuin pätsin; - Mutta kasvonsa onkin itsensä koiran tähden. - -Taikka myös. - - Raakalaismaa, joka haaralla vain rosokalliot - ja kukkulat jylhät kaljuine lakinensa; - ei syksyn hedelmää, ei kesän viljelystä, - ei oliivia kentillä talven verhoamilla, - ei lainaa kevät heleä hentoja lehviään, - ei suojaa poloista maata ruoho raitistava, - ei leipää, ei pyhää tulta, ei laineen loiskinaa; -- - ei mitään -- maanpako vain ja lakiheitto mies! - -Moisessa paikassa ja moisissa olosuhteissa Seneca tyystin tarvitsi koko -filosofiansa. Eikä se alussa pettänytkään häntä. Ensimmäisen -maanpakolaisvuotensa loppupuolella hän kirjoitti "Lohdutukset -äidillensä Helvialle", kaikista hänen teoksistaan ylevimpiä ja -viehättävimpiä. - -Hän oli usein aikonut, sanoo hän, kirjoittaa lohduttaakseen häntä tässä -syvässä ja ennakolta aavistamattomassa koettelemuksessa, mutta tähän -mennessä jättänyt sen tekemättä, peläten varomattomalla pitelyllä vain -ärsyttävänsä haavaa, koskapa hänen omansa samoin kuin äidinkin tuska -oli liiankin veres. Hän oli sen vuoksi odottanut, kunnes aika oli -laskenut parantavan kätensä äidin suruille, olletikin koska hän ei -ollut huomannut, että kenkään hänen asemassansa koskaan olisi -säälitellyt toisten murheita, hän itse kun pikemmin näytti kaipaavan -lohdutusta, ja koska jotakin uutta ja ihmeellistä odotettaisiin -mieheltä, joka tavallaan nosti päänsä polttoroviolta lohduttaakseen -ystäviänsä. Nyt hän kuitenkin tuntee olevansa kutsuttu kirjoittamaan -hänelle, sillä äidin suruja huojentaessaan hän omansa jo unohtaa. Hän -ei yritä salata häneltä kovan onnen suuruutta, koskapa äiti, joka ei -suinkaan ole suruille outo, on kokenut niitä varhaisimmilta vuosiltaan -kaikissa niiden haahmoissa; ja koska hänen tarkoituksensa on voittaa, -manata pois hänen murheensa, ei peitellä sen syitä. Nuo monet kolhaisut -olisivat todella menneet äidiltä hukkaan, elleivät ne olisi opettaneet -hänelle, mitenkä vastoinkäymistä on kantaminen. Seneca tahtoo sen -vuoksi osoittaa äidilleen, että tällä ei ole mitään syytä surra, ei -poikansa puolesta eikä omalta kohdaltaan. Ei poikansa puolesta -- koska -hän on onnellinen olosuhteissa, joita muut pitäisivät kurjina, ja koska -hän saattaa omin huulin vakuuttaa äidilleen, että hän ei ainoastaan ei -ole onneton, vaan ettei häntä voi koskaan sellaiseksi tehdä. Jokainen -saattaa turvata oman onnellisuutensa, jos oppii etsimään sitä, ei -ulkonaisista seikoista, vaan omasta itsestään. Hän puolestaan ei -kylläkään voi vaatia itselleen viisaan nimeä, sillä olisihan hän siinä -tapauksessa ihmisistä auvoisin ja lähellä Jumalaa itseänsä; mutta -- ja -se on lähinnä parasta -- hän on syventynyt tutkimaan viisasten miesten -kirjoituksia ja heiltä hän on oppinut olemaan toivomatta mitään, mutta -olemaan valmiina kaiken varalle. Onnen tähän saakka hänelle suomat -antimet -- rikkauden, suosion, maineen -- ne hän oli arvostanut sillä -tapaa, että riistäköön Onni vain häneltä ne kaikki, hänen mielensä -tasapaino ei silti häiriinny. Niiden ja hänen itsensä välillä oli iso -kuilu, niin että ne kyllä voi _ottaa_ häneltä pois, mutta ei _riistää -irti_. Menestys ei silmänlumeillaan ollut häntä huikaissut, -vastoinkäymisen isku ei häntä nyt horjuta. Olosuhteissa, jotka olivat -kaikkien kateuden aiheena, hän ei ollut koskaan nähnyt mitään -todellista eikä vakavan luotettavaa siunausta, vaan pikemmin maalatun -tyhjyyden, kullatun petoksen; ja samalla muotoa hän puolestaan ei ollut -huomannut mitään todella kovaa tai peloittavaa niissä kohtalon -kohluissa, jotka yleinen mielipide oli siksi leimannut. - -Mitä on esimerkiksi maanpako? Ei muuta kuin paikanvaihto, olo poissa -syntymämaasta; ja jos katsot Rooman itsensä kuhisevia joukkoja, niin -huomaat, että niiden enemmistö itse asiassa tyytyväisesti elää -vapaaehtoisessa maanpaossa, pakon tai kunnianhimon sinne houkuttelemina -tai mukavimmin päästäkseen paheitansa harjoittamaan. Ei saarta niin -surkeaa ja kolkkoa, joka ei vetäisi puoleensa joitakin olentoja siellä -omasta ehdostansa asumaan; näilläkin Korsikan jyrkillä ja alastomilla -kallioilla, -- hedelmättömin, karuin, villein, epäterveellisin kolkka -mitä ajatella voi -- on enemmän muukalaisia kuin syntyperäisiä -asujamia. Ihmismielen luonnollinen levottomuus ja liikkuvaisuus, mikä -johtuu sen eteerisestä alkuperästä, pakottaa ihmiset vaeltamaan -paikasta paikkaan. Eri kansain siirtomaat, jotka ovat hajallaan -sivistyneessä ja sivistymättömässä maailmassa, sellaisissakin -maanpaikoissa, jotka ovat mitä tylyintä ja epäystävällisintä laatua, -osoittavat, että paikain ominaisuudet eivät ole ehdottomasti oleellista -ihmisen onnelle. Korsikakin on useasti vaihtanut omistajaa; -kreikkalaiset Massiliasta ovat siellä ensinnä asustaneet, sitten -ligurialaiset ja espanjalaiset, ja vihdoin jotkut Rooman siirtolaiset, -joita jylhät kalliot ja piikkipensaat eivät olleet loitolla pitäneet. - -"Varro arveli, että luonto, Brutus taas, että oman syyttömyyden tunto -riittäisi lohduttamaan kaikkinaisessa maanpaossa. Kuinka vähän olenkaan -siis menettänyt, jos siihen vertaan näitä kahta kauneinta lahjaa, -joista voin iloita kaikkialla -- luonto ja oma viattomuuteni! Ken -hyvänsä tai mikä tahansa maailman loi -- joko se oli jumaluus tai -ruumiiton järki tai taivaasta valautuva jumalallinen henki tai sallimus -tai toisiinsa liitettyjen syitten katkeamaton sarja -- tulos oli, ettei -mikään, paitsi kaikkein vähäpätöisintä meissä, riipu toisen tahdosta. -Ihmisen parhaita lahjoja ei toisen vallassa ole ottaa eikä antaa. Tämä -maailmankaikkeus, luonnon suurenmoisin ja ihanin tuote, ja järki, joka -on luotu tarkkaamaan ja ihailemaan sitä, ovat meidän erikoinen ja -iankaikkinen omaisuutemme, joka kestää niin kauan kuin mekin kestämme. -Siksipä meidän tulee iloisina ja pystypäisinä kiirehtiä pelkäämättömin -askelin, mihin kohtalomme meitä kuljettaneekin. - -"Ei ole mitään maata, missä ihminen ei saata viipyä -- ei maata, missä -hän ei voi nostaa silmiänsä taivaaseen; missä hyvänsä lienemmekin, niin -välimatka jumalista ihmisiin pysyy samana. Siksipä, niin kauan kuin -silmiltäni ei riistetä tätä näkyä, johon ne eivät konsanaan voi väsyä, -niin kauan kuin saatan nähdä auringon ja kuun ja kiinnittää kaipaavan -katseeni muihin tähtisikermiin, seurata niiden nousemista ja laskemista -ja avaruuksia niiden välillä sekä udella niiden vähemmän tai suuremman -kiireellisyyden syitä -- niin kauan kuin saatan tähystää halki taivaan -kimmelteleviä tähtiä, toisia kiintonaisia, toisia liikkuvia, moniaita, -jotka äkkiä leimahtavat esiin, toisia, jotka ikäänkuin pudoten -huikaisevat silmää valovirralla, ja toisia, jotka vetävät valojuovia -pitkän matkan jäljissänsä; niin kauan kuin moisten ilmiöitten keskellä -elän ja sulaudun, sikäli kuin ihminen voi, taivaallisiin asioihin -- -niin kauan kuin sieluni askartelee niin ylevissä asioissa kuin näissä, --- mitä sillä väliä, mitä maata minä tallaan? - -"Välipä sillä, vaikka onnetar onkin heittänyt minut paikkaan, jossa -suurenmoisin asunto on hökkeli vain! Vaatimattomin mökkikin, kun se -vain on hyveen tyyssija, saattaa olla kauniimpi kaikkia temppeleitä; -ahdas ei ole mikään paikka, mihin saattaa mahtua joukko kunniakkaita -hyveitä; raskas ei mikään maanpako, jonne voi lähteä niin turvallisin -rinnoin. Kun Brutus jätti Marcelluksen Mytileneen, tuntui hän itse -olevan lähdössä maanpakoon, siksi että jätti sinne tuon ylvään -maastansa karkoitetun. Cæsarpa ei tahtonutkaan astua maihin -Mytilenessä, koska häntä hävetti nähdä häntä. Vaikka siis Marcellus eli -maanpaossa ja köyhyydessä, hän eli mitä onnellisinta ja jalointa -elämää. - - "Hetki itsensä kanssa antoisampi kuin - Joukon hyvä-huudot ja tyhmäin ihailut. - Todempi on ilo Marcelluksen maanpaossa - Kuin Cæsarin, senaatti jalkainsa juuressa. - -"Ja mitä köyhyyteen tulee, niin tietää jokainen, jota ahnaus tai -ylellisyys ei ole turmellut, että se ei ole mikään paha. Kuinka vähän -ihminen tarvitseekaan ja kuinka helposti hän sen voi hankkia! Minä -puolestani en katso menettäneeni varallisuutta, vaan yksin sen -hoitamisen vaivan. Ruumiin tarpeet ovat harvat -- lämpöä ja ravintoa, -ei muuta. Tuhotkoot jumalat ja jumalattaret tuon syöläyden, joka penkoo -pilvet ja möyrii meret ja maat etsien lintuja ja eläimiä ja kaloja; -joka syö ylenantaakseen ja ylenantaa taas syödäkseen ja halki koko -maailman ajaa takaa sellaistakin, jota se loppujen lopuksi ei pysty -sulattamaan. He saattavat tyydyttää nälkänsä vähällä, ja he -kiihoittavat sitä paljolla. Mitä murhetta köyhyys saattaa tuottaa -miehelle, joka halveksii moisia irstailuja? Katso esi-isäimme -hurskasta, sankarillista köyhyyttä ja vertaa, mitä mainetta -yksinkertainen Camillus nauttii hekumoitsija Apiciuksen häviämättömän -häpeän rinnalla. Maanpakokin saattaa antaa riittävästi elämän tarpeita, -mutta ylellisyyksiin eivät riitä kuningaskunnatkaan. Sielu meidät tekee -rikkaiksi tai köyhiksi; ja sielu seuraa meitä maanpakoon ja löytää omat -avunsa ja iloitsee niistä karuimmassakin erämaassa. - -"Vaan eipä kaivata edes filosofiaa, jotta saattaisimme sietää -köyhyyttä. Katsohan köyhää: eikö hän monestikin ole ilmeisesti -onnellisempi kuin rikas? Ja ajat ovat niin vaihtuneet, että mitä me nyt -olisimme taipuvaiset katsomaan jonkun maanpakolaisen köyhyydeksi, olisi -entisaikaan käynyt ruhtinaallisesta omaisuudesta. Sellaisten esikuvain -jalostamana kuin Homeron, Zenon, Menenius Agrippan, Reguluksen, -Scipion, köyhyys ei muodostu ainoastaan lohdulliseksi, vaan vieläpä -kunnioitettavaksi. - -"Ja jos sinä teet sen vastaväitteen, että se paha, joka minut on -yllättänyt, ei ole ainoastaan maanpakolaisuus tai köyhyys, vaan myöskin -häpeä, niin vastaan minä, että sielu, joka on kyllin luja vastustamaan -yhtä iskua, on kerrassaan haavoittumaton. Jos olemme perinpohjin -voittaneet kuoleman kauhun, ei mikään muu voi meitä enää lannistaa. -Mitä on häpeä sille, joka on lauman mielipiteen yläpuolella? Mitä oli -häpeällinen _kuolemakin_ Sokrateelle, joka vankilaan astumalla riisti -siltä häpeällisyyden? Cato kahdesti hävisi pyrkiessään prætorin- ja -konsulinvirkaan -- hyvä, se oli näitten virkojen häpeä, ei Caton. Ei -kukaan _voi_ olla toisten halveksima, ennenkuin itse on oppinut -halveksimaan itseänsä. Mies, joka on oppinut voittamaan surun, kantaa -kohtalon kohluja kuin pyhäseppeleitä otsallaan, eikä mikään ole niin -läpeensä ihailtavaa kuin mies, ken vaarumatta nurjan onnensa kantaa. -Sellaiset miehet saattavat häpeän itsensä häpeään. Jotkut tosin -sanovat, että kuolema on parempi ylenkatsetta; heille minä vastaan, -että ken on suuri kaatuessaan, on suuri maassa maatessaankin, ja yhtä -vähän kohtaa häntä ylenkatse kuin jos ihmiset jaloin tallaavat pyhän -rakennuksen raunioita, joita hurskaat miehet kunnioittavat yhtä -suuresti kuin jos ne olisivat pystyssä. - -"Siksi ei sinulla, äitini armain, ole minun kohdaltani mitään -loppumattoman itkun syytä; eikä liioin omaltasikaan. Et saata surra -minun tähteni itsekkäistä syistä, kuin jos olisit muka menettänyt -jotakin henkilökohtaisesti, sillä aina sinä olet ollut erittäin -epäitsekäs ja erilainen kuin muut naiset suhteessasi poikiisi ja aina -sinä olet ollut heidän auttajansa ja hyväntekijänsä pikemmin kuin he -sinun. Ei sinun myöskään pidä minua, poissaolevaa, murehtien muistella -ja ikävöidä. Me olemme usein ennenkin olleet erotetut toisistamme, ja -vaikka luonnollista on, että sinä kaipaat tuota viehättävää -keskustelua, tuota rajatonta keskinäistä luottamusta, tuota sydämen ja -ajatustavan sisäistä sympatiaa, joka aina on meidän kesken vallinnut, -ja tuota poikamaista iloisuutta, joka aina heräsi, milloin pistäysit -meitä katsomaan, niin, koska sinä kohoat yleensä naisten yläpuolelle -hyveessä, yksinkertaisuudessa, elämän puhtaudessa, sinun täytyy -pidättyä naisellisista kyynelistä niinkuin olet tehnyt kaikkiin -naisellisiin hullutuksiin nähden. Muista mitenkä Cornelia, joka -kuoleman kautta oli kadottanut kymmenen lasta, sensijaan että olisi -vaikerrellut poika-vainajiaan, kiitti onnetarta siitä, että _Gracchus_ -oli hänen poikainsa nimi. Rutilia seurasi poikaansa Cottaa maanpakoon, -niin hellästi hän häntä rakasti, eikä kumminkaan kenkään nähnyt hänen -vuodattavan kyyneltäkään hänen maahanpaniaistensa jälkeen. Hän oli -osoittanut lempeään, kun se oli tarpeen, hän pidätti murheensa, kun se -oli tarpeeton. Noudata näiden suurten naisten esimerkkiä samoin kuin -olet noudattanut heidän hyveitään. Minä en tahdo, että murheesi -_karkoitat_ huvituksilla tahi toimiskeluilla, vaan että sinä sen -_voitat_. Sillä nyt sinun sopii palata noihin filosoofisiin -tutkistelemuksiin, joita sinä kerta niin menestyksellä harjoitit, vaan -jotka isäni silloin keskeytti. Niistä saat yhä enemmän tukea ja -virvoitusta murheen hetkinä. - -"Ja harkitse sitäpaitsi, miten monta lohdutuksen lähdettä sinulla -onkaan. Veljeni ovat vielä luonasi; Gallio arvollansa ja Mela -itsenäisellä asemallansa sinua suojaavat; pieni lemmikkini Marcus aina -iloa säteilevänä virkistää mieltäsi; pienen suosikkini Novatillan hoito -on sekin tehtävä, omiansa lientämään suruasi. Ja vaikka isäsi onkin -luotasi poissa, täytyy sinun hänenkin tähtensä hillitä vaikerruksiasi. -Ja ennen kaikkea sisaresi, -- tuo todella luotettava, rakastava ja -yleväsieluinen nainen, jolle olen niin syvässä kiitollisuuden velassa -siksi että hän niin armaasti on vaalinut minua kehdosta hamaan tähän -päivään saakka -- hän on suova sinulle mitä hellintä myötätuntoa ja -totisinta lohdutusta. - -"Mutta koska minä tiedän, että ajatuksesi kuitenkin kaikitenkin -alituisesti palaavat minuun ja että lapsistasi ei yksikään sukeltaudu -mieleesi tiheämmin kuin minä -- ei siksi että ne olisivat sinulle -vähemmän rakkaita kuin minä, vaan siksi että me luonnollisesti viemme -käden useimmin sille kohdalle, jota kivistää -- niin minäpä sanon, -mitenkä sinun tulee ajatella minua. Ajattele minua onnelliseksi ja -iloiseksi, ikäänkuin minä eläisin keskellä kaikenlaista autuutta, -niinkuin minä tosiaan elänkin, koskapa minä, huolia lainkaan -tuntematta, voin vapaasti noudattaa omia mielitekojani ja toisinaan -ratokseni suorittaa keveähköjä tutkielmia, toisinaan, totuutta -tavoitellen, kohottautua ylös oman ja maailmankaikkeuden luonnon -tarkastelemiseen. Ensi töikseni tutkistelen maita ja niiden asemaa, -sitten ympäröivän meren tilaa, sen nousu- ja pakovesiä; sitten syvennyn -huolella tarkkaamaan tuota pyörryttävää välimatkaa taivaan ja maan -välillä, jossa jyrinät ja salamat, väkipuuskat ja sateen kuurot, lumi -ja rakeet temmeltävät. Näin vaellettuaan kaikkien alempien kerrosten -halki ponnahtaa mieleni ylös korkeimpiin asioihin ja riemuksensa -katselee kaiken jumalallisen ihastuttavaa näytelmää ja, oman -iankaikkisuutensa muistaen, siirtyy silmäilemään kaikkea, mikä ollut on -ja mikä tulee olemaan kautta kaikkien aikojen." - -Tällainen on, lyhykäisin ääriviivoin haahmoiteltuna ja vailla kaikkea -sitä kielen viehkeyttä, jolla Seneca on kirjoittamansa verhonnut, tämä -pieni tutkielma, joka monen mielestä on ihastuttavimpia Senecan -teoksista. Se tarjoaa katseltavaksi suurenmoisimman kaikista -näytelmistä: - - "Ylevä sielu kohtalon kourissa - Taistelevi." - -Niin pitkälle oli jotakin todella stoalaista siinä tavassa, millä -Seneca suhtautui maanpakoonsa. Mutta säilyikö tämä ylväs asenne -pysyvästi? Vajosiko hänen pieni filosoofinen ruuhensa hänen allansa vai -kantoiko se hänet turvallisesti suuren vastoinkäymisen myrskyisten -aaltojen halki? - - - - -8 Luku. - -SENECAN FILOSOFIA PETTÄÄ. - - -On olemassa onnettomuuksia, joitten todellinen olemus on niiden -pysyväisyydessä. Ne ovat siedettäviä niin kauan kuin toivon häive niitä -valaisee. Yksinäisyys ja ahdistukset saattoivat kenties ensi alussa -tuottaa jonkinlaista uutuuden viehätystäkin filosoofille, joka aika -ajoin alistui niihin keskellä rikkautta ja ystäviäänkin, mikä seikka ei -ollut niinkään harvinaista hänen aikansa amatööri-ajattelijain -piirissä. Mutta kun vuodet vierivät toivottomina edelleen, kun ystäväin -ponnistukset osoittautuivat hyödyttömiksi, kun rakastava poika ja -aviomies ja isä tunsi todella olevansa erotettu niiden seurasta, joihin -hän oli kiintynyt niin hellällä lemmellä, kun kolkko saari näytti -hänestä käyvän yhä raakalaismaisemmaksi ja yhä karummaksi, vuodenajan -toisensa jälkeen lisätessä siihen kiusojansa tarjoamatta ainoatakaan -korviketta, niin Seneca muuttui yhä tyytymättömämmäksi ja -alakuloisemmaksi. Hänen surkea kohtalonsa näytti olevan: lahoa pois, -hyödyttömänä, unhotettuna, vailla ystäviä! Luotuna seuraelämässä -loistamaan hän täällä oli vailla seuraa; vallassansa kaunopuheisuus, -jota senaattikin henkeään pidättäen kuunteli, hän täällä ei voinut -keksiä ei asiaa ei kuulijaa; ja hänen elämänsä alkoi näyttää -rikasvetiseltä joelta, joka kauan ennen mereen ennättämistä häviää -synkkiin suomaihin ja tukehuttaviin hietikkoihin. Samoin kuin loistava -Ovidius, kun hänet karkoitettiin Tomin hyisille salomaille, samoin -Seneca purki tuskiansa valittaviin vaikerruksiin ja katkeriin säkeihin. -Pienoisessa epigrammi-kokoelmassaan hän ei keksi liika ankaraa sanaa -maanpakopaikastaan. Hän huudahtaa: - - Sääli karkoitettujasi! Haudatut he - Ovat elävältä, maan tomuun peitetyt. - -Ja puhutellen jotakin pahansuopaa vihamiestä: - - Ken lienetkin -- nimesi kertaanko? -- - Joka tuhkaani tallata tohdit jalkoihisi - Ja syvimpään lankeemukseenkin tyytymätönnä - Veristä hiot asetta pääni varalle hämmentyneen, - Kavahda, sillä luontokin, säälien, hautoja vaalii - Ja henget kostavat, jos astut kuoleman maahan. - Kuule, Kateus, jumalat totuuden julistavat - Ja sieluni sen, sääliä anoen, toistaa; - _Pyhiä kurjat ovat_ -- kätesi pidättykööt: - _Hautoja_ ei haaskaa käsi pyhäinraiskaajankaan. - -Se seikka näyttää häntä kaikkein enimmän kiduttaneen, että hänen olonsa -Korsikassa oli hänestä elävä kuolema. - -Mutta täydellisin kuvaus hänen mielentilastaan ja masentavin -muistoonpano hänen horjuvaisuudestaan filosoofina on löydettävissä -hänen kirjasestaan "Lohdutus Polybiukselle". Polybius oli muuan noita -keisarin vapautettuja orjia, jotka paisuvassa rikkaudessaan ja -ryömivässä uskottomuudessaan olivat ajan saastaisimpia ja -merkillisimpiä ilmiöitä. Enemmän kuin kukaan siinä asemassa oli -Claudius, erikoisen mitättömän luonteensa takia, tämän ihmisluokan -tuhoisan vaikutuksen alaisena, ja niin vaarallinen oli heidän mahtinsa, -että itsepä Messalinan oli pakko, saadakseen puolisonsa valtansa alle, -tehdä näistä miehistä kannattajiaan ja tavoitella heidän suosiotaan. -Sellainen oli "suuriarvoinen Felix", Paavalin tuomari, ja Narcissus, -orja, josta tuli kolmen kuningattaren rakastaja ja jonka huonekunnassa -(se herätti keisarissakin kateutta) oli moniaita niistä kristityistä, -joille Paavali lähettää tervehdyksiä veljiltä Korintosta,[36] sekä -Pallas, joka ei koskaan viitsinyt puhutella omia orjiaan, vaan antoi -kaikki käskynsä merkeillä, ja joka todella alentui ottamaan vastaan -kiitokset senaatilta, siksi että hän, etruskilaisten kuningasten -jälkeläinen, kuitenkin alensihe palvelemaan keisaria ja yhteiskuntaa -- -mieletön ja halpamainen kohteliaisuus, joka näyttää johtuneen -yksinomaan siitä seikasta, että hänellä oli sama nimi kuin Virgiliuksen -nuorella sankarilla, myytillisen Evanderin pojalla. - -Tästä arvottomasta joukkiosta ei muuan Polybius ollut vähimmän -vaikutusvaltainen. Hän oli keisarin opintojen ohjaaja -- arvokas Alkuin -moiselle Kaarle Suurelle. Hänestä emme muuta tiedä kuin että hän yhteen -aikaan oli Messalinan suosikki ja myöhemmin hänen uhrinsa ja että hänen -kunniansa päivinä keisarin suosio asetti hänet niin korkealle, että -hänen usein nähtiin kävelevän molempien konsulien välissä. Sellaiselle -miehelle, tämän veljen kuoleman johdosta, Seneca kirjoitti mietelmän -lohdutuksesta. Siitä on säilynyt jälkimaailmalle katkelma, mutta -Senecan kunnialle olisi ollut hyvä, jos sitä ei olisi säilynyt -ensinkään. Ne jotka intoilevat hänen maineensa puolesta, ilolla -väittäisivät sitä väärennetyksi, mutta meidän uskomme mukaan ei -yksikään vilpitön lukija voi lukea sitä huomaamatta sitä -oikeaperäiseksi. Ei ole lainkaan luultavaa, että hän koskaan aikoi sitä -julkaistavaksi, ja ken hyvänsä saattoi sen päivänvaloon, oli kuin -olikin kuuluisan kirjoittajan vihamies. - -Sen väsähtänyt ja haikea sävy vahvistaa johtopäätelmää, joka on tehty -eräästä sen sisältämästä viittauksesta, että se on kirjoitettu Senecan -maanpakolaisuuden kolmannen vuoden loppupuolella. Hän puolustelee sen -tyyliä sanoen, että jos siinä paljastuisi jokin ajatuksenheikkous tai -sanonnan kankeus, ei muuta voisikaan odottaa mieheltä, joka niin kauan -oli kuullut vain barbaarien raakaa ja ruokkoamatonta murretta. Meidän -on tuskin tarvis seurata häntä niihin moraalifilosofian tavanomaisiin -ylimalkaisuuksiin, joita se on täynnänsä, tahi osoittaa, kuinka -huonosti sen sävy käy yksiin Senecan muitten kirjoitusten kanssa. Hän -lohduttelee Polybiusta niillä "yleisillä totuuksilla", että kuolemaa ei -voi välttää, että murhe on hyödytön, että kaikki olemme syntyneet -suruun, että vainajat eivät tahtone meitä onnettomiksi heidän tähtensä. -Hän muistuttaa hänelle, että hänen loistavan asemansa vuoksi kaikkien -silmät ovat suunnatut häneen. Hän pyytää häntä etsimään lohdutusta -tieteen harjoituksesta, jossa hän aina on osoittautunut niin eteväksi, -ja vihdoin hän viittaa moniin ylevämielisen lujuuden loistaviin -esimerkkeihin, ja juuripa tämän nousun takia koko tämä liehitteliäs -kyhäelmä epäilemättä onkin kirjoitettu. Sillä korkeimpana huippuna, -crescendo-tyyliin sepitettynä, on tässä osassa, kuten oli syytä -odottaa, suurenmoinen kuvaus keisari Claudiuksesta. Seneca ei ole -maanpaostaan lainkaan pahoillaan, vaan päinvastoin ryömii tomussa -suudellakseen Cæsarin jalkoja siitä että hän hyväntahtoisesti pelasti -hänet kuolemasta; hän ei suinkaan vakuuta viattomuuttaan -- mikä -kenties oli mahdotonta, koska se olisi voinut saattaa hänet uuden -syytteen alaiseksi -- hän päinvastoin puhuu syypään kaikella -matelevalla nöyryydellä. Hän ylistelee saman miehen lempeyttä, joka, -niinkuin hän muualla kertoo, huvikseen tapatti ihmisiä yhtä -kylmäverisesti kuin koira syö perkkeitä; kehuu sen jumalaisen olennon -ihmeteltäviä muistikykyjä, jonka tiedetään kutsuneen noppasille tai -päivällisille henkilöitä surmautettuaan heidät edellisenä päivänä ja -joka vieläpä tiedusteli vaimonsa poissaolon syytä muutamia päiviä sen -jälkeen kun oli antanut käskyn tappaa hänet; kiittelee erinomaiseksi -kaunopuhujaksi sekavaa änkyttäjää, jonka pää tutisi ja jonka paksut -huulet rupesivat vääntelehtimään milloin vain hänen piti puhua.[37] Jos -Polybius tuntee itsensä surulliseksi, niin kääntäköön katseensa -Cæsariin; tämän äärettömän suuren ja säteilevän jumaluuden hohde siinä -määrin huikaisee hänen silmänsä, että kaikki kyynelet kuivuvat -ihailevaan ihmettelyyn. Oi, jospa tämä kirkas lännen tähti, loistaen -yli koko maailman, joka ennen sen nousua oli syösty pimeyteen ja -viheliäisyyteen, heittäisi edes yhdenkään säteen valoa hänellekin. - -Epäilemättä nämät mauttomat ja karkeat mairittelut, oudoksuttava -vastakohta sille voimakkaan vihan ja viiltävän ylenkatseen katkeralle -kielelle, jota Seneca ryöppynä valoi Claudiuksen muistolle hänen -kuolemansa jälkeen, olivat kyhätyt yksinomaan siinä tarkoituksessa, -että ne toistettaisiin noitten jumalallisten ja armollisten korvien -kuullen. Epäilemättä tämä mainio vapautettu orja, jolle oli suotu niin -runsas erä hänen herransa osalle vuodatetusta imartelusta, käyttäisi -tilaisuutta -- ellei hyväsydämisyydestä, niin toki turhamaisuudesta -- -kuiskatakseen niitä keisarin korvaan. Jos hetki olisi vain otollinen, -ken tietää, vaikka keisari jonakin unhoittavan humalan hetkenä -saataisiin allekirjoittamaan käsky, että filosoofimme on palautettava -maanpaostaan? - -Älkäämme olko hänelle kovat. Maanpako ja kurjuus ovat ankaria -koettelemuksia, ja vaikea on kestää marttyyrin kohtaloa sen, jolla ei -ole käsitystä marttyyrin kruunusta. Miehelle, joka, kuten Seneca, ei -halunnut olla ainoastaan filosoofi, vaan myöskin maailmanmies -- joka -juuri puheenalaisessa tutkielmassa moitiskelee stoalaisia siitä, että -he eivät tunne elämää -- ei olisi tuntunut olevan häpeän varjoakaan -yksityisessä, teeskentelevää liehakoimista sisältävässä -tunteenpurkauksessa, jonka vain oli määrä vapauttaa tekijänsä -säälittävästä maanpaosta. Tahi, jos tuomitsemme Senecan, niin -muistakaamme, että ovatpa kristitytkin, jopa heistä filosoofit, -nousseet suureen kunniaan vain sitä surullisemmin langetaksensa. -Senecan Claudiukselle osoittamat imartelut eivät ole sen -siivottomammat, vieläpä äärettömästi vähemmän häpeälliset kuin ne, -joita liehittelevät piispat tuhlailivat hänen vastineelleen Jaakko -I:lle. Ja jos Seneca, stoalainen filosoofi, ei voi voittaa mitään -verrattuna suurimman kristillisen ajattelijan -- Francis Baconin, St. -Albanin viscountin -- vieläkin armollisempaan siveelliseen -lankeemukseen, niin älkäämme unhottako, että Savonarola ja Cranmer -kidutettaessa peruuttivat sanansa, ja että maanpaon tuskassa Dante -Alighierinkin korkealentoinen ja mahtava henki eksyi sanoihin ja -ajatuksiin, joita hän ylevimpinä hetkinään kaiketi olisi punastunut. - - - - -9 Luku. - -SENECA KUTSUTAAN MAANPAOSTA. - - -Senecan riuduttavan maanpaon viidestä viimeisestä vuodesta ei mitään -tietoja ole säilynyt meille. Miten hän häälyi toivon ja pelon välillä, -miten toisinaan uppoutui filosofiaan, toisinaan ikävöiden halasi siihen -maailmaan, jonka oli kadottanut, sitä emme osaa sanoa, vain kuvitella. -Kaikki toiveet, että Polybius ehkä voisi ja tahtoisi tehdä jotakin -hänen hyväksensä, hänen oli täytynyt hukuttaa kuullessaan, että tämä -vapautettu, joka ennen, Messalinan ohella ja tukemana, oli niin -mahtava, nyt oli menettänyt henkensä tämän juonien kautta. Mutta -loppuaikoinaan Korsikassa hänen on täytynyt kuulla pöyristyttäviä -uutisia, jotka saattoivat ehkäistä häntä lankeamasta täydelliseen -epätoivoon. - -Sillä Messalinan ura oli nopeasti lähestymässä loppuaan. Tämän kauniin -ruhtinattaren elämä, niin lyhyt kuin olikin, sillä hän kuoli hyvin -nuorella iällä, on riittänyt tekemään hänen nimensä ikuiseksi -sananparreksi, milloin pohjatonta häpeää mainitaan. Yhteen aikaan hän -näytti vastustamattomalta. Persoonallisella kiehtomisvoimallansa oli -hän täydellisesti saanut valtoihinsa heikon Claudiuksen, ja ylhäisimmät -roomalaiset sekä vaikutusvaltaisimmat vapautetut hän oli voittanut joko -vehkeilyillään tahi lannistanut säälimättömällä ankaruudellaan. Mutta -hänen kohtalostansa me näemme, niinkuin jokaiselta historian lehdeltä -näemme, että pahe aina kantaa itsessään oman turmionsa, ja että kosto, -sitä vääjäämättömämpi, mitä hitaampi se toisinaan on, odottaa jokaista -siveyslain rikkomusta. On jotakin melkein uskomatonta siinä sokeassa -rikollisuudessa, joka syöksi hänet maahan. Puolisonsa poissaollessa -Ostiassa hän aivan julkisesti otti miehekseen C. Siriuksen, kauniimman -ja lupaavimman Rooman nuorista ylimyksistä. Nähtävästi hän oli -vakuuttanut Claudiukselle, että tämä oli vain pila-avioliitto, jonka -oli määrä torjua joitakuita turmiota tietäviä ennustuksia, mitkä -uhkasivat "Messalinan puolisoa"; mutta mitä Claudius lieneekään -kuvitellut, koko muu maailma tiesi, että avioliitto oli todellinen, -eikä sen mielestä ainoastaan törkeys ja kauhistus, vaan myös -suoranainen yritys keisarillisen vallan anastamiseksi. - -Tällä tapaa asian värittäen eräs vapautettu, Narcissus, sai solvatun -keisarin temmatuksi irti velttoudestaan ja arkuudestaan. Häämenojen -hurjien kemujen ollessa korkeimmillaan Vettius Valens, muuan senajan -kuuluisa lääkäri, oli juhlatuulen vallattomuudessa kavunnut korkean -puun latvaan, ja kun häneltä kysyttiin, mitä hän näki, hän vastasi -sanoin, jotka, vaikka tarkoitettuina kompasanaksi, olivat täynnä -kaameata ennustusta: "Näen hurjan myrskyn olevan tulossa Ostiasta". Hän -oli tuskin lausunut sanat, kun ensinnä epämääräinen huhu ja sitten -useat sanalähetit toivat sellaisia uutisia, että Claudius tiesi kaikki -ja oli tulossa kostamaan. Nämä uutiset iskivät kuin ukkosen nuoli -pitovieraisiin. Ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut, läksi Silius -hoitamaan julkisia tehtäviään foorumilla; Messalina sitävastoin lähetti -hakemaan lapsiaan, Octaviaa ja Britannicusta, jotta lapset rinnallaan -voisi kohdata puolisonsa, rukoili suojelusta Vibidialta, Vestan -neitsyitten vanhimmalta, ja, mukanaan vain kolme seuralaista, pakeni -jalkaisin, kenenkään säälimättä, koko kaupungin halki, kunnes saapui -Ostian tielle ja siellä nousi erään sattumalta ohikulkevan -vihannestarhurin rikkarattaille. Mutta Narcissus kiinnitti puoleensa -keisarin sekä katseet että huomion kertomalla ja todistamalla hänen -rikoksensa. Vestaalittaresta hän pääsi irti lupaamalla, että Messalinan -asia tulisi oikeudessa tutkittavaksi, ja sitten hän joudutti Claudiusta -eteenpäin, ensin Siliuksen taloon, joka oli täynnänsä todisteita hänen -syyllisyydestään, ja sitten pretoriaanien leiriin, jossa joutuun -kostettiin koko sille joukkokunnalle, joka oli sekaantunut Messalinan -rikoksiin. Sillä välin tämä, vuoroin raivoten ja taas kurjan pelon -vallassa, oli paennut Luculluksen puutarhaan, jota hän oli tavoitellut -ja sen vääryydellä anastanutkin itselleen. Claudius, joka oli palannut -kotiin ja pöydän nautintojen ääressä alkanut vaipua velttoon -välinpitämättömyyteensä, osoitti leppymisen merkkejä; mutta Narcissus -tiesi, että viivytys oli kuolemaksi, ja omalla uhallaan lähetti -tribuunin ja senturioneja lopettamaan keisarinnan. He tapasivat hänet -maassa makaamasta äitinsä Lepidan jalkojen juuressa, jonka kanssa hän -menestyksensä aikoina oli elänyt epäsovussa, mutta joka nyt tuli -säälimään ja lohduttamaan häntä onnettomuudessa ja vaatimaan häntä -vapaaehtoiseen kuolemaan, joka yksin saattoi pelastaa hänet vielä -julmempaa uhkaavasta häpeästä. Mutta Messalinan sielu, niinkuin -myöhemmin Neron, oli niin tyystin riettauden turmelema, ettei edes -epätoivo antanut rohkeutta poloisimpaankaan ylväshenkiseen tekoon. -Hänen tuhlatessaan aikaa kyyneliin ja voivotuksiin kuului meluavaa -koputusta ovelta ja tribuuni seisoi hänen edessään jäykän äänettömänä. -Nyt vasta keisarinna otti väkipuukon empivään käteensä, vaan kun hän -kahdesti oli turhaan survaissut itseään, antoi tribuuni kohtalokkaan -iskun, ja Messalinan ruumis, niinkuin muinen Jesebelin, makasi -verissään vavahdellen sillä maalla, jonka hän rikoksillansa oli -riistänyt oikealta omistajalta. Vielä viipyen ateriallaan Claudius sai -tiedon, että hänen puolisonsa oli mennyt manalle, vaan ei sillä kertaa -tehnyt ainoatakaan kysymystä eikä myöhemmin osoittanut vähintäkään -katumuksen, vihan, säälin tai yleensä minkään inhimillisen tunteen -merkkiäkään. - -Omituinen ja merkittävä ilmiö, että Seneca ei puhu kerrassaan mitään -siitä naisesta, joka oli syössyt hänet hänen elämänsä katkerimpaan -tuskaan ja alennukseen, kuten jo olemme huomauttaneet. Se ei -luonnollisestikaan johdu sattumasta, sillä ne paheet, joita hän -ehtimiseen kuvailee ja sormella osoittaa, hän olisi tässä kurjassa -naisessa saanut räikeimmin valaistuksi, eikä saman ajan historia olisi -saattanut tarjota sopivampaa esimerkkiä kuin hänen kohtalonsa siitä, -että siveyslain vääjäämätön majesteetti ei jätä rikosta rankaisematta. -Mutta vaikka siis Senecalla oli täysi syy inhota hänen luonnettansa ja -vihata hänen muistoaan, vaikka hän ei olisi voinut tehdä suosijoilleen -tervetulleempaa palvelusta kuin mustaamalla hänen mainettaan, hän ei -koskaan edes mainitse hänen nimeänsä. Ja tämä kunnioitettava -äänettömyys asettaa hänen luonteensa suotuisaan valoon. Sillä selittää -sen voi vain säälintunne siitä että Messalinakin, niin huono kuin hän -epäilemättä olikin, jo oli joutunut korkeamman tuomarin tuomittavaksi -ja saanut ankaran rangaistuksen Jumalan kädestä. On päätelty, ja kaikki -todennäköisyys vahvistaa johtopäätelmää, että kaikkein mustin kaikista -häpeäjutuista, mitä uskottiin ja levitettiin Messalinasta, johtui -muutamasta hänen verivihollisensa ja voittoisan seuraajansa -julkaisemasta omaelämäkerrasta. Ne monet, jotka olivat mukana -kukistamassa Messalinaa, eivät voineet parempaa toivoa kuin saada -myrkyttää joka muiston hänen elämästään; ja sammumattomassa vihassaan -täytyi pahimman naisen, mitä milloinkaan on elänyt, tuntea erikoista -tyydytystä kaikella tapaa häväistessään kilpailijaa, jonka nuorten -lasten syrjäyttäminen oli hänen mieluisin tehtävänsä. Että Seneca ei -alentunut kirjoittamaan vihamiehestäkään, mitä Agrippina ei hävennyt -tekemästä, -- että hän säästi olentoa, jota jokaisen etu ja huvi käski -parjaamaan, -- että hän piti hänen kammottavaa loppuansa riittävänä -vaatimaan sääliä, niinkuin se oli riittävä kosto hänen rikoksistaan -- -siinä piirre filosoofimme luonteessa, joka tuskin on vielä saavuttanut -ansaittua tunnustusta. - - - - -10 Luku. - -AGRIPPINA, NERON ÄITI. - - -Tuskin oli Messalinan hauta luotu umpeen, kun hovissa alkoivat mitä -kiihkeimmät juonittelut hänen seuraajansa määräämisestä. Iäkkään -keisarin kädestä kilpaili pääasiallisesti kolme tarjokasta. Ne olivat -hänen entinen vaimonsa Ælia Petina, josta keisari oli eronnut -turhanpäiväisten eripuraisuuksien takia ja jota kannatti Narcissus; -Lollia Paulina, vanhaan aikaan niin suuresti ylistetty loistavan -kauneutensa takia ja joka lyhyen aikaa oli ollut Caligulan vaimona, ja -Agrippina nuorempi, suuren Germanicuksen tytär ja Claudiuksen itsensä -veljentytär. Tosin Claudius, joka oli ollut yhtä onneton kuin Henrik -VIII viidessä avioliittokokeessaan, oli mahdollisimman juhlallisesti ja -varmasti vakuuttanut, että hän ei enää koskaan alistuisi sellaiseen -ikeeseen. Mutta hän oli niin täydelleen pelkkä välikappale -hovilaistensa käsissä, ettei kukaan kiinnittänyt vähintäkään merkitystä -siihen, mitä hän sanoi. - -Sedän avioliittoa oman veljentyttären kanssa pidettiin luonnonlakien -loukkauksena, ja roomalaiset kauhistuivat sitä yhtä paljon kuin mekin -tekisimme. Mutta turvautumalla kaikkein häikäilemättömimpiin keinoihin -syrjäytti Agrippina kaikki kilpailijansa ja punoi juonensa niin -erinomaisen taitavasti, että hänestä muutaman kuukauden kuluttua tuli -Claudiuksen puoliso ja Rooman keisarinna. - -Tämän ruhtinattaren kanssa Senecan kohtalot kietoutuivat mitä lähimmin -yhteen, ja me pystymme sitä paremmin ymmärtämään hänen asemansa ja -kirjoituksensa, jos muistamme, ettei minkään maan historia paljasta -meille ilmiötä pöyristyttävämpää ja hirvittävämpää kuin mitä se tarjoaa -Agrippinan, Neron äidin, haahmossa. - -Suurten vanhempainsa hyveistä hän, kuten muutkaan lapset, ei ollut -perinyt ainoatakaan; ja hänessä olivat suvun kehnot taipumukset -paisuneet intohimoiksi, jotka ajoivat hänet kaikenkaltaisiin rikoksiin. -Hänen elämänsä aina kehdosta asti oli ollut pelkkää turmelusta, eikä -yhdessäkään hänen elämänsä monista äkkivaiheista pilkahtanut hänessä -esiin ainoatakaan jaloa tai rakastettavaa piirrettä. Syntyneenä -Ubialaisten kaupungissa (joka myöhemmin hänen kunniakseen sai nimen -Colonia Agrippina ja vieläkin säilyttää nimen muodoissa Cologne ja -Köln) hän kadotti isänsä kolmivuotiaana ja kahdentoista iässä äitinsä, -joka silloin karkoitettiin maanpakoon. Hänet kasvatettiin huonojen -sisarten ja hurjan, pahantapaisen veljen kanssa, ja isoäitiä, joka -kasvatusta valvoi, hän vihasi. Neljäntoista vanhana hänet naitettiin -Cnæus Domitius Ahenobarbukselle, joka oli kaikkein kehnoimpia ja -pahamaineisimpia aikansa roomalaisista nuorista ylimyksistä. Ajan -juoruilevat elämäkerrat vieläkin sisältävät moniaita kaskuja hänen -julmuudestaan ja itsekkäisyydestään. Ne kertovat, kuinka hän kerta, -ilman vähintäkään sääliä, ajoi muutaman Appiuksen tiellä leikkivän -poika poloisen yli; kuinka hän toisessa tilaisuudessa iski silmän -eräältä roomalaiselta ritarilta, joka oli antanut hänelle kiivaan -vastauksen; ja kuinka, kun hänen ystävänsä onnitteli häntä pojan -syntymisen johdosta (se oli nuori Claudius Domitianus, myöhemmin -keisari Nero), hän raa'asti huomautti, että senkaltaisista ihmisistä -kuin hänestä itsestään ja Agrippinasta saattoi syntyä vain joku -kuvatus, yleiseksi turmioksi määrätty. - -Domitius oli neljäkymmentä vuotta vanha naidessaan Agrippinan, ja nuori -Nero syntyi vasta yhdeksän vuotta myöhemmin. Kaiken hellyyden, mihin -Agrippinan tiikeriluonne pystyi, sen nyt sai hänen lapsensa. Tämän -lapsen hyväksi, sen kehdosta omaan kuolemaansa saakka, joka hänet -kohtasi juuri samaisen pojan kautta, hän uurasti ja teki syntiä. Hänen -ääretön kunnianhimonsa, johon eroamattomasti liittyi rajaton, vimmainen -rakkaus tätä ainoata poikaa kohtaan, tästä pitäen määräsi jokaisen teon -hänen elämässään. Kohtalo oli hänestä tehnyt keisarin sisaren; -vehkeilyt nostivat hänet toisen puolisoksi; omat rikokset tekivät -hänestä kolmannen äidin. Ja ensi näkemältä tuntuu kuin olisi hänellä -ollut harvinainen onni muassansa, sillä vielä ollessansa elämän -keväimessä hän, ensinnä puolisonsa, sitten poikansa nimissä, ei -suinkaan vähässä määrässä ollut osallisena hallittaessa Rooman -maailmaa. Mutta sillä välin tuo erehtymätön kosto, jonka äänettömiä -askeleita voitonriemuisen rikoksentekijän jäljissä me saatamme seurata -historiassa sivu sivulta, käsi koholla hiipi häntä yhä lähemmäksi. Kun -hän oli saavuttanut tyydytetyn rakkauden ja kunnianhimon huimaavan -korkeuden, jonne oli kahlannut niin monen syntisen ja verisen teon yli, -syöstiin hänet alas kaamean karkeasti, väkivaltaiseen, häpeälliseen -kuolemaan, juuri saman pojan käden kautta, jonka takia hän niin monesti -oli rikkonut hyveen ja oikeuden lakeja vastaan ja niin useasti -jalkoihinsa tallannut niitä puhtaita ja helliä siteitä, joita Jumalan -ääni on opettanut pakanankin, tietoisuutensa rajoissa, tunnustamaan ja -kunnioittamaan. - -Pyrkien siihen että hänen poikansa naisi Octavian, Claudiuksen -tyttären, hän ensi töiksensä toimitti surman suuhun Silanuksen, nuoren -ylimyksen, jolle Octavia jo oli kihlattu. Sen jälkeen piti päästä irti -kaikista mahdollisista tai todellisista kilpailijoista. Edellisten -joukossa oli kaunis Calpurnia ja hänen oma kälynsä, Domitia Lepida. -Jälkimmäisiin kuului rikas Lollia Paulina, jota hän, aiheettomasti, -syytti noituudesta ja maankavalluksesta, minkä jälkeen hänen -omaisuutensa otettiin takavarikkoon; keisari toki säästi hänen -henkensä, mutta karkoitti hänet Italiasta. Tämä puolikosto ei riittänyt -Neron äidille. Raamatun Herodiaan tyttären tavoin hän lähetti tribuunin -tuomaan hänelle vihollisensa pään; ja kun se hänelle tuotiin ja hänen -oli vaikea tuntea nuo kerran niin ylistetyn kaunottaren surkastuneet ja -aavemaiset piirteet, sanotaan hänen omin käsin kohottaneen yhtä huulta -ja täten päässeen vakuutetuksi siitä, että tämä todella oli Lollian -pää. Sellaisiin kauhistuksiin saattaa nainen vajota, kun hän hylkää -Jumalan rakkauden; ja kauniit kasvot saattavat kätkeä sielun -"saastaisen kuin synti itse". Hyvällä syyllä voi Adolf Stahr -huomauttaa, että Shakespearen lady Macbeth ja puolisonmurhaaja Gertrude -ovat vain lapsia tämän kivikovan naishirviön rinnalla. - -Tämäpä ruhtinatar kutsui Senecan takaisin maanpaosta vuonna 49.[38] Hän -älysi, että hänen tihutyönsä herättivät kammostusta sellaisessakin -kaupungissa, joka kauan oli tottunut vereen, ja Tacitus suoraan -sanookin, että hän toivoi voivansa panna näitä tunteita vastaan -vaakalaudalle kansanmielisen teon kutsumalla takaisin Korsikan -autioilta erämailta Rooman maailman lempifilosoofin ja suosituimman -kirjailijan. Eikä hän tyytynyt tähän julkiseen todistukseen siitä, että -uskoi hänet viattomaksi rikokseen, josta häntä oli syytetty, vaan sen -lisäksi hankki hänelle praetorinviran, ottipa vielä hänet nuoren -poikansa opettajaksi ja kasvattajaksi. Tässäkään toimenpiteessään hän -ei unohtanut kunnianhimoisia suunnitelmiaan, sillä hän tiesi, että -Senecassa kyti salainen katkeruus Claudiusta kohtaan ja että Nero ei -voisi saada viisaampaa opastajaa valmistelemaan toimenpiteitä, joilla -turvattaisiin hänen keisarivaltaa tavoittelevien toiveittensa -toteuttaminen. Olisi kenties ollut parempi Senecan onnelle, ettei hän -olisi koskaan lähtenyt Korsikasta tahi jälleen asettanut jalkaansa -tuohon kirkemäiseen, verentahraamaan hoviin. Lisättäköön kuitenkin -hänen puolustuksekseen, että toinenkin, epäämättömän tunnollinen -kunnian mies -- Afranius Burrus --, suoraluontoinen, teeskentelemätön -mies, muinaisroomalaisen miehuuden perikuva, jonka Agrippina oli -korottanut pretoriaanien kaartin prefektiksi, oli kernas jakamaan hänen -vaaransa ja vastuunsa. Mutta hänen on täytynyt alun pitäen joutua -elämään alhaisten ja rikoksellisten vehkeitten ilmapiirissä. Hänen on -täytynyt muodostaa tärkeä jäsen Agrippinan puolueessa, joka kävi -jokapäiväistä, murhaavaa sotaa Narcissuksen puoluetta vastaan. Hänen on -täytynyt olla selvillä niistä herkeämättömistä juonitteluista, joilla -Agrippina sai poikansa Neron ottopojaksi keisarille, jonka oma poika -Britannicus oli vain kolme vuotta nuorempi. Hänen on täytynyt nähdä, -kuinka Neroa aina kunnioitettiin, ylennettiin ja näyteltiin -kansanjoukolle Rooman tulevana toivona, sillä välin kun Britannicus, -niinkuin nuori Edvard V setänsä[39] hallitessa, laiminlyötiin, -ympäröitiin vakoojilla, pidettiin niin paljon kuin mahdollista poissa -isän silmistä ja niin täydellisesti työnnettiin syrjään, että kansa -alkoi tosissaan epäillä, elikö hän vai oliko kuollut. Hänen on täytynyt -nähdä, kuinka Agrippina, joka nyt oli päässyt ennenkuulumattomaan -kunniaan jo eläissänsä saadessaan arvonimen "Augusta", toimi niin -korskeasti, että saattoi olla vain vähän epäilystä siitä, mitkä olivat -hänen lopulliset aikeensa valtaistuimeen nähden. Hänen on täytynyt -tuntea, että hänen loistava älynsä oli itse asiassa palvelemassa -naista, jossa ahnaus, kopeus, väkivaltaisuus, petollisuus ja -kaikenlainen häikäilemätön paheellisuus oli saavuttanut tähän saakka -saavuttamattoman asteen turmeltuneessakin ja pakanallisessa -maailmassa. Tästä pitäen Senecan elämäkerran täytyy muodostua -puolustuskirjoitukseksi mieluummin kuin ylistyspuheeksi. - -Keisari ei voinut olla älyämättä valinneensa Agrippinassa puolison -vieläkin sietämättömämmän kuin Messalina. Messalina ei ollut -tuuppautunut hänen ja hänelle rakasten ystävien väliin, ei ollut -riistänyt häneltä hallitusvallan tunnusmerkkejä, ei ollut vallinnut -palatsia tylyllä ja epänaisellisella tyranniudella ja oli tietenkin -äidin huolella valvonut hänen lastensa henkeä ja onnea. Narcissus ei -lie suinkaan tahtonut kauan pitää häntä tietämättömyydessä siitä, että -Agrippina, kaikkien muitten juoniensa ja rikostensa lisäksi, oli ollut -hänelle aivan yhtä vähän uskollinen kuin hänen edellinenkin onneton -vaimonsa. Tämä tieto painui syvälle hänen sydämeensä, ja hänen kuultiin -jupisevan, että hänen kohtalonsa oli aina sama: ensin kestää ja -sitten kostaa vaimojensa rikkomukset. Agrippina, jonka vakoilijat -täyttivät palatsin, ei saattanut kauan pysyä tietämättömänä näin -merkityksellisestä puheesta; ja luultavastikin vaisto, jota hänen oman -syyllisen omantuntonsa katalat tekoset teroittivat, sanoi hänelle, että -keisari selvästi näytti katuvan, että oli nainut veljentyttärensä ja -ottanut tämän pojan omakseen oman nuoren poikansa vahingoksi, ellei -suorastaan turmioksi. Jos mieli saavuttaa päämäärä, johon hän niin -kauan oli tähtäillyt, ei ollut aikaa hukata. Toivokaamme, että Seneca -ja Burrus olivat ainakin tietämättömiä niistä toimenpiteistä, joihin -hän ryhtyi tarkoitusperänsä toteuttamiseksi. - -Onni suosi häntä. Pelätty Narcissus, hänen murhasuunnitelmansa pahin -vastus, oli saanut ankaran luuvalokohtauksen. Agrippina laittoi niin, -että hänen lääkärinsä määräsi hänet kylpemään Campanian Sinuessaan. -Sillä tapaa hänet saatiin pois tieltä, ja Agrippina kävi heti -käsiksi verityöhönsä. Uskoen salaisuuden Halotukselle, keisarin -_prægustator'ille_ -- orja, jonka toimena oli hänen suojelemisensa -myrkyltä sen kautta, että hän ennen keisaria maistoi jokaista -ruokalajia -- ja hänen lääkärilleen, Xenoionille Kos-saarelta hän kysyi -neuvoa Locustalta, tämän klassillisen Jaakko-kuninkaan ajan Mrs -Turneriltä, mikä myrkky parhaiten soveltuisi hänen tarkoitukseensa. -Locusta oli mestari alallaan, jolla pitkä praktiikka oli hankkinut -hänelle tavattoman taitavuuden. Myrkky ei saanut vaikuttaa liian -nopeaan, jottei se herättäisi epäilystä; eikä liian hitaasti, jotta -keisarille ei jäisi aikaa pitää neuvoa poikansa Britannicuksen eduksi, -vaan sen tuli olla sellainen, joka hämmentäisi hänen järkensä, -aiheuttamatta välitöntä kuolemaa. Claudius oli ahmatti syömäri, ja -myrkky annettiin hänelle mahdollisimman mukavasti sekoitettuna erääseen -sieniruokaan, josta hän erittäin paljon piti. Agrippina itse tarjosi -hänelle herkullisimmat sienet, ja heti myrkky teki hänet mykäksi. Laita -oli, kuten liiankin tavallisesti, niin, että Claudius jo silloin oli -päihtyneessä tilassa ja kannettiin vuoteeseensa, ikäänkuin ei mitään -olisi tapahtunut. Seurasi ankara vatsatauti, ja pelättiin, että tämä -ynnä hänen juomansa runsas viiniannos tekisivät myrkyn vaikutuksen -tyhjäksi. Mutta Agrippina oli mennyt liian pitkälle perääntyäksensä; ja -Xenofon, joka tiesi, että suuret rikokset epäonnistuneina ovat -vaaralliset, mutta onnistuneina palkitaan, tuli hänelle avuksi. Ollen -yllyttävinään häntä ylenantamaan hän kutkutti keisarin kurkkua pian -tehoavaan ja kuolettavaan myrkkyyn kastetulla sulalla. Se vaikutti, ja -ennen aamua Claudius oli ruumiina.[40] - -Kuten historiassa niin monesti on tapahtunut, Tarquinius Priscuksen -ajoista Kaarle II:n päiviin asti, salattiin kuolema, kunnes kaikki oli -valmistettu seuraajan nimittämistä varten. Palatsia vartioitiin -huolellisesti; sinne ei päästetty ketään lukuunottamatta Agrippinan -uskollisimpia puoluelaisia. Ruumista tuettiin tyynyjen avulla; "hänen -omasta tahdostaan" kutsuttiin näyttelijöitä huvittamaan keisaria ja -konsuleja pyydettiin lukemaan rukouksia hänen henkensä puolesta. -Levittäen huhua, että keisari oli paranemaan päin, Agrippina ahnaasti -itse piti silmällä Britannicusta ja hänen kahta sisartaan, Octaviaa ja -Antoniaa. Ikäänkuin surun murtamana hän itki ja syleili heitä ja ennen -kaikkea piti Britannicusta vierellään, suudellen häntä ja huudahdellen, -"että hän oli kerrassaan isänsä kuva", ja varoen päästämästä häntä -millään ehdolla pois huoneesta. Siten kului päivä, kunnes oli tullut -hetki, jonka kaldealaiset olivat selittäneet olevan ainoan onnellisen -tuona onnettomana lokakuun päivänä. - -Tuli puolipäivä; palatsin ovet työnnettiin äkkiä auki; ja Nero, -rinnallaan Burrus, tuli ulos sen pretoriaanijoukon luo, joka piti -vartiota. Päällikkönsä käskystä he ottivat hänet eläköön-huudoin -vastaan. Vain jotkut empivät, katsellen ympärilleen ja kysyen: "Missä -on Britannicus?" Kun hän kuitenkaan ei ollut näkyvissä eikä yksikään -esiintynyt hänen puolestaan, seurasivat he joukon esimerkkiä. -Triumfissa Nero kannettiin leiriin, jossa hän piti sotamiehille lyhyen -puheen ja lupasi jokaiselle heistä runsaan lahjan. Heti häntä -tervehdittiin imperaattorina. Senaatti seurasi sotamiesten vaalia -eivätkä maakunnat panneet vastaan. Jumalalliset kunnianosoitukset -määrättiin pidettäväksi murhatulle ja ryhdyttiin valmisteluihin hänen -hautajaisiansa varten, jotka loistossa kilpailivat Livian Augustusta -varten järjestämäin kanssa. Mutta jälkisäädös -- joka ilman mitään -epäilystä oli seuraajaksi määrännyt Britannicuksen -- kaikessa -hiljaisuudessa toimitettiin pois eikä sen säädöksiä milloinkaan tultu -tuntemaan. - -Ja keisarivaltansa ensimmäisenä iltana Nero, hyvin tietäen, ketä hänen -oli kiittäminen valtaistuimestansa, antoi vartijalle, joka tuli häneltä -kysymään yön tunnussanaa, tuon kiitollisen ja merkittävän sanan: -"Optima mater" -- "äideistä paras". - - - - -11 Luku. - -NERO JA HÄNEN OPETTAJANSA. - - -Sitä keisarillista nuorukaista, jonka kohtalot nyt ovat mitä -läheisimmästi liittyneet Senecan vaiheisiin, kansan suosionosoitukset -saattoivat valtaistuimelle. Väsyneinä Augustuksen viekkauteen, -Tiberiuksen juroon vihaan, Caligulan mielettömään julmuuteen, vanhan -Claudiuksen hölmöyteen he eivät muuta voineet kuin mielihyvin tervehtiä -loistavaa, ihanaa nuorukaista, jonka kauniit kiharat valuivat -olkapäille ja jonka piirteissä kuvastui roomalaiskauneuden hienoin -tyyppi. Hänen menneisyydessään ei mikään saattanut ennustaa hänen -tulevaisuudelleen synkkää kehitystä, ja kaikki luokat samalla muotoa -haaveilivat kultaisen ajan tulosta. Me saatamme käsittää heidän -tunteensa, jos vertaamme niitä omain maanmiestemme tunteisiin, kun -Henrik VIII:n synkkää tyranniutta seurasi Edvard VI:n nuorekas hallitus -hyvettä ja ystävällisyyttä täynnä. Onnellista olisi Nerolle ollut, jos -hänen hallituksensa, samoin kuin Edvardin, olisi voinut katketa, -ennenkuin tuo monen rikoksen yö oli pimittänyt sen lupaavan -aamunkoiton. Sillä Neron hallituskauden ensimmäistä viittä vuotta -- -tuota kuuluisaa _Quinquennium Neronis_ -- roomalaiset todella pitivät -melkein ihanteellisen onnen ajanjaksona. Itse asiassa hallitusta hoiti -Seneca Neron nimissä. Niinkin oivallisen keisarin kuin Trajanuksen -sanotaan tunnustaneen, "ettei yksikään muu ruhtinas ole läheskään -pystynyt ansaitsemaan sitä ylistystä kuin Nero tällä ajanjaksolla". On -kumminkin uskottavaa, että nuo vuodet näyttivät loistavan aivan -ylenmäärin ihanasti sitä syvää pimeyttä vasten, joka niitä seurasi, -vaan sittenkin me niissä voimme nähdä monta seikkaa, jotka kyllin -riittivät herättämään toivoa, iloa ja innostusta. Nuori Nero oli alussa -vaatimaton ja opinhaluinen. Hänen neitsytpuheensa, jotka olivat -kirjoitetut kaikella sillä ajatuksen ja kielen kauneudella, mikä -ilmaisi Senecan kynää, yhtä hyvin kuin hänen yksityiset lausuntonsa -olivat täynnä lämmittäviä lupauksia. Kaikkea sitä vääryyttä ja sortoa, -jonka mennyt aika liiankin hyvin tunsi, hän lupasi kavahtaa. Hän ei -aikonut vaatia itselleen, kuten Claudius oli tehnyt, yksinomaista -ratkaisua kaikissa asioissa; ei mitään virkaa tai arvoa voitettaisi -häneltä imartelun tahi lahjusten tietä; hän ei sekoittaisi omia -mieskohtaisia etujaan valtion etuihin; hän pitäisi arvossa senaatin -vanhoja etuoikeuksia; hän kohdistaisi oman välittömän huomionsa -maakuntiin ja armeijaan. - -Ensi aikoina ei hänen menettelynsä saattanutkaan näitä lupauksia -häpeään. Noita vihattavia ilmiantajia, jotka olivat rehennelleet -edellisten hallitusten aikana, ei siedetty, vaan vedettiin -rangaistukseen. Valtion viranomaisia säästettiin väärämielisiltä, -kiusaavilta vaatimuksilta. Viisaasti Nero epäsi kulta- ja hopeapatsaat -ja muut narrimaiset kunnianosoitukset, joita turmeltunut ja orjallinen -senaatti tyrkytti hänelle, ja kohteli tätä virkakuntaa, joka, niin -langennut kuin olikin, kuitenkin kaikitenkin pysyi laillisen vallan -edustajana, suosiollisesti ja kunnioittavasti. Ylimykset ja virkamiehet -alkoivat hengittää vapaammin, ja yleisesti tunnettiin, että sietämätön -tyrannius oli huomattavasti huojentunut. Ankaruutta noudatettiin vain -ilmeisiä rikoksia kohtaan, ja sitä harjoitettiin oikeudenmukaisesti ja -laillisella tavalla, niin ettei kukaan voinut epäillä, ettei se ollut -ansaittua. Varsinkin oli muuan Senecan nuoresta kasvatistaan levittämä -sana omansa, enemmän kuin mikään muu, hankkimaan hänelle suurta -suosiota. Englanti on kiitollisuudella ja ihailulla muistanut -nuorekkaan Edvardinsa vastahakoisuutta allekirjoittaa Joan -Boucherin kuolemantuomiota; Rooma, joka oli tottunut julmaan -välinpitämättömyyteen ihmishengen suhteen, ihasteli hurmaantuneena sitä -säälintunnetta, joka oli saanut Neron huudahtamaan, kun häntä kerran -vaadittiin allekirjoituksellaan vahvistamaan muuan kuolemantuomio: -"_Kuinka toivonkaan, etten osaisi kirjoittaa_." - -Myönnetty on, että tämän ajanjakson onnellisuus melko määrältä -johtui kunnon Burruksen lujamielisyydestä ja Senecan viisaista, -ylevämielisistä neuvoista. Heille kuuluu mitä suurin kiitos ja -tunnustus tästä onnekkaasta välikaudesta, semminkin kun heillä ei ollut -suinkaan mikään helppo tehtävä harteillaan. Paitsi että kasvatin -turhamainen ja kevytmielinen luonne tuotti heille suuria vaikeuksia, -paitsi että vaadittiin ääretöntä arkatuntoisuutta hillitsemään -nuorukaista, joka ehdottomalla vallalla hallitsi jättiläisvaltakuntaa, -täytyi heidän koettaa pidätellä Agrippinan kiihkeätä ja vaateliasta -kunnianhimoa ja väistää hänen monien vaikutusvaltaisten puoluelaistensa -herkeämättömiä juonitteluja. Agrippina oli epäilemättä uskotellut -tehneensä rikoksensa etupäässä poikansa parhaaksi; mutta hänen -menettelynsä sittemmin osoitti, että hän halusi pitää poikansa pelkkänä -välikappaleena käsissään. Hän tahtoi hallita poikaansa, ja oli -luultavasti laskenut voivansa sen tehdä Senecan avulla, aivan kuten -meillä kuningatar Karolina täydellisesti komenteli Yrjö II:ta Sir -Robert Walpolen avulla. Hän kulki samassa kantotuolissa hänen -kanssansa; Neron tietämättä hän käski myrkyttää M. Silanuksen, entisen -uhrinsa veljen; hän ahdisti Narcissuksen kuolemaan, taaskin vasten -hänen tahtoansa; hänen vaikutuksestaan senaatti toisinaan kokoontui -palatsiin eikä hän huolinut mitenkään salata senaattoreilta, että hän -itse istui uutimen takana, josta hän saattoi kuulla jokaisen sanan -heidän neuvotteluistaan; -- niin, rohkenipa hän eräässä tilaisuudessa, -kun Nero oli ottamassa puheillensa tärkeän lähetystön Armeniasta, astua -neuvotteluhuoneeseen aikoen asettua istuimelle keisarin rinnalle. -Kaikki joutuivat ymmälle, säikähtivätkin näin epätavallista tekoa, -mutta nopsan ja ihmeteltävän tahdikkaasti Seneca viittasi Neroa -nousemaan ja lähtemään äitiänsä vastaan, ja näin hän pojan rakkautta -osoittaen sai julkisen skandaalin vältetyksi. - -Mutta heti ensi hetkestä oli Seneca joutunut syypääksi kohtalokkaaseen -erehdykseen oppilaansa kasvatuksessa. Hän oli ohjannut tätä -kauttaaltaan löyhän _myöntyväisyyden_, mielennouteen turmiollisen -periaatteen varassa. Nero ei ollut vailla kykyä; hänellä oli ilmeinen -taipumus latinalaiseen runoiluun, ja meille säilyneet muutamat säkeet -hänen käsialaansa, niin eriskummaisia ja teennäisiä kuin ovatkin, -kumminkin osoittavat, että Nerolla oli jossain määrin herkkä korva ja -kieliaistiakin. Mutta vilkkaan mielikuvituksen ohella oli Nerossa myös -pyrkimys herättää vaikutusta; ja sen sijaan että Seneca olisi koettanut -opastaa häntä pohtimaan vakavasti ja ajattelemaan johdonmukaisesti, -hän salli oppilaan tuhlata parhaat voimansa toimiskeluihin ja -ajanvietteisiin, jotka olivat sekä köykäisiä että vähäksittyjä, -sellaisia kuin laulaminen, maalaaminen, tanssiminen ja kilpa-ajo. -Todistelkoon Seneca vain, että sellaisissa toimiskeluissa ei ainakaan -ollut mitään pahaa ja että ne luultavasti estivät Neroa suuremmista -ilkivaltaisuuksista. Kaikkein vähimmän me kunnioitamme Neroa hänen -joutavan laulunsa ja harpunnäppäilynsä vuoksi, aivan kuten emme -suinkaan kunnioita Ludvig XVI:ta siksi, että hän laatieli lopen -vaivaisia lukkoja; ja jos Seneca olisi heti alun pitäen ohjannut -oppilaansa korkeampiin harrastuksiin, niin Rooma kenties olisi -säästynyt Neron myöhemmiltä naurettavilta hullutuksilta Kreikan -kaupungeissa ja Rooman teattereissa. Haluamme alleviivata epäämättömänä -tosiseikkana kaikessa kasvatuksessa, että _koskaan_ ei ole viisasta -sallia sellaista, mikä on pahaa, sillä nojalla, että koettaa estää -jotakin pahempaa. Seneca oletettavasti lienee ollut vakuutettu siitä, -että kun miehellä oli Neron ominaisuudet -- synnynnäinen arvottomuus, -joka hänen on täytynyt jo varhain havaita -- menestys oli suorastaan -mahdoton. Mutta se ei vapauttanut häntä yrittämästä kaikkia hyviä -keinoja, joilla menestys saattoi, niissäkin olosuhteissa, olla -saavutettavissa. Muistakaamme kuitenkin, että hän taipui näihin -myönnytyksiin oppilaaseensa nähden pääasiallisesti vain sellaisissa -seikoissa, joita katsoi vähäpätöisiksi -- tai pahimmassa tapauksessa -kyllä häpäiseviksi, vaan ei rikollisiksi, ja että hänen harha-askelensa -luultavasti johtui arvostelukyvyn erehdyksestä ennemmin kuin mistään -siveellisestä luonteenheikkoudesta. - -Selvää kuitenkin on, että Nero älyllisestikin joutui kärsimään tästä -höllästä kasvatuksesta. Olemme jo nähneet, että hänen neitsytpuheessaan -senaatille jokainen tunsi Senecan käden, ja moni huomautti huokaisten, -että tässä Rooman keisari ensi kertaa ei kyennyt, ainakaan kaiken -todennäköisyyden mukaan, puhumaan senaatille omin sanoin ja omin -ajatuksin. Tiberius oli puhujana ollut juhlallinen ja tarmokas; -Claudius oli ollut oppinut ja sivistynyt; olipa Caligulankin hajanainen -järki pystynyt luomaan voimakkaita ja kaunosanaisia puheita; mutta -Neron nuoruus oli tuhlattu joutaviin ja hänelle sopimattomiin -toimiskeluihin, jotka eivät olleet jättäneet hänelle aikaa eikä halua -arvokkaampiin ja ylevämpiin harrastuksiin. Senecan maine on epäilemättä -pahasti kärsinyt oppilaan myöhemmästä häpeällisestä elannosta; ja -selvää on, että Tacituksen vastenmielisyys hänen muistoansa kohtaan -johtuu hänen suhteestansa Neroon. Mutta vaikka opettajan menetelmä ei -olekaan ollut niin viisas kuin se, ankaran mittapuun mukaan tuomittuna, -olisi voinut olla, niin on kuitenkin kerrassaan väärin tehdä hänet -vastuunalaiseksi oppilaan kunnottomuudesta; ja muistaa tulee, Senecan -ikuiseksi kunniaksi, että ilmeiset tosiasiat, aikalaisten todistukset, -vieläpä itsensä Tacituksen vastahakoinen myönnytys häntä puolustaen -osoittavat, että kaikki se viisaus ja maltillisuus, mikä on ominaista -Neron hallituksen varemmille vuosille, perustuu hänen neuvoihinsa; että -hän nautti puhdasmielisen Burruksen sydämellistä arvonantoa; että hän -koetti häätää Agrippinan vertatiukkuvia julkeuksia; että ne -kirjoitukset, joita hän sepitti Nerolle, ja ne puheet, joita hän laati -hänen puolestaan, henkivät mitä ylevimpiä ajatuksia; ja että vasta kun -Seneca oli kokonaan syrjäytetty vallasta ja vaikutuksesta, despoottisen -mahdin petomaiset päähänpistot yllyttivät Nerossa niitä hirveitä -taipumuksia, joitten siemenet olivat kauan itäneet hänen sielussaan. -Muuan vanhanajan kirjailija muistuttaa kuulleensa kerrotun, että Seneca -jo varsin varhain oli keksinyt Nerossa mielen villiyden, jota hän ei -voinut kokonaan juurittaa pois; ja että hänen oli tapana lähimmille -ystävilleen huomauttaa, että "jos leijona kerta pääsee ihmisveren -makuun, sen synnynnäinen julmuus kyllä paljastuu". - -Mutta jos kohta tämän myönnämme Senecan hyväksi ja tunnustamme, että -hänen tarkoituksensa olivat kauttaaltaan vilpittömät, on meidän pakko -moittia hänen arvostelukykyänsä siitä, että hän ehdoin tahdoin omaksui -hyödyn moraalin; ja me uskomme, että juuri tästä syystä enemmän kuin -mistään muusta johtuvat hänen suuret hairahduksensa ja hänen oman -elämänsä kova onni. Meidän lienee tosiaankin lupa epäillä, tokko Nero -itse -- huikenteleva ja kevytmielinen nuorukainen, huonojen vanhempain -lapsi ja määräämättömäin mahdollisuuksien perillinen -- missään -olosuhteissa olisi kehittynyt paljonkaan paremmaksi kuin mitä hänestä -tuli; mutta selvää on, että Senecaa olisi pidetty äärettömän paljon -suuremmassa arvossa, ellei hänellä olisi ollut tätä osaa Neron -kasvatuksessa. Jos Seneca olisi ollut yhtä luja ja viisas kuin -Sokrates, niin Nero kaiken todennäköisyyden mukaan ei olisi ollut -paljonkaan pahempi Alkibiadesta. Jos opettaja olisi oppilaalleen -esittänyt todella vain kaikkein korkeimman ihanteen, jos hän horjumatta -ja kykynsä mukaan olisi vastustanut kaikkia epäkunniallisia ja huonoja -viettymyksiä, olisi menestys _mahdollisesti_ saattanut olla hänen -palkintonsa ja hän kenties ansainnut ihmiskunnan haihtumattoman -kiitollisuuden; ja jos hän olisi epäonnistunut, niin ainakin se olisi -tapahtunut kunnialla, ja hänen vetäytyessään rauhalliseen ja -mainehikkaaseen vanhuuden lepoon olisi häntä sinne kenties seurannut -keisarillisen oppilaan kunnioitus, ellei rakkaus. Niin, vaikkapa hän -olisi _kokonaankin_ epäonnistunut ja yrityksessään menettänyt henkensä, -olisi sekin toki ollut äärettömän paljon parempi sekä hänelle että -ihmiskunnalle. Homerokin olisi voinut hänelle opettaa, että "parempi -kuolla kuin synnissä elää". Joka tapauksessa hän olisi voinut tietää -sekä tutkimuksistaan että kokemuksesta, että kompromisseihin perustuvan -kasvatuksen aina ja välttämättömästi täytyy epäonnistua. Sen täytyy -epäonnistua siksi, että se syrjäyttää sen suuren ikuisen koston lain -pahan palkasta, jonka jokainen niin yksilön kuin kansankin historia -vahvistaa todeksi. Ja se kasvatus, minkä Seneca antoi Nerolle -- niin -ylevä kuin se monessa suhteessa olikin ja niin loistavasti kuin se -osittain ja hetkellisesti menestyikin -- oli sittenkin kompromissien -kasvatus. Niin hyvin Neron poikaiän opinnoissa kuin hänen miehuutensa -vakavammissa pyrinnöissä hän piti silmällä sitä mielettömän kovaonnista -periaatetta, että - - Ellet kylvänyt villikauraa, - Niin tyhjäksi heitetty maa tuskin antoi - Viljaa, mi miestä elättää. - -Jokainen kristitty olisi saattanut ennustaa tuloksen; mutta olisi -voinut luulla pakanallistakin filosoofia kyllin valistuneeksi -huomaamaan sen. Useinkin toistamme sanoja - - "Lapsi on miehen isä" - -ja - - "Niinkuin oksan istutat, niin puu kasvaa." - -Mutta vanhalla ajalla oltiin aivan yhtä selvillä samasta totuudesta, -vaikka eri kuvilla puhuen. "Astia", kirjoitti Horatius, "kauan -säilyttää sen hajun, mitä siihen uutena pantiin." Kuvaten niitä -turmelevia vaikutuksia, joitten keskellä roomalaislapsi kehdosta -lähtien eli, sanoi Quintilianus: "Näistä kehkeytyy ensin tottumus, -sitten luonto." - -Kukaan ei ole suuremmalla ponnella kuin Seneca itse esittänyt tätä -periaatetta. Katsotaan esim. seuraavaa kohtaa hänen Kirjeistään, jossa -puhutaan huonosta keskustelusta. "Näitten miesten keskustelu", sanoo -hän, "on tuiki turmiollista; sillä ellei se aiheutakaan välitöntä -pahaa, niin jättää se siemenet mieleen ja seuraa meitä poistuttuammekin -puhujain seurasta -- rutto, joka varmasti puhkeaa esiin jonakin -vastaisena aikana. Aivan samaten kuin niillä, jotka ovat kuulleet -soittokappaleen, korvassa säilyy laulun suloinen sävelmä, mikä kiehtoo -heidän ajatuksensa eikä salli heidän käyttää koko voimaansa vakaviin -toimiin; samoin imartelijain ja sellaisten henkilöiden keskustelu, -jotka ylistelevät huonoja _tekoja_, pysyy mielessä kauemmin kuin mitä -sen kuulemiseen on mennyt aikaa. Eipä ole helppo karkoittaa sielusta -sulavaa sointua; se vainoaa meitä ja viipyy luonamme ja hetkeksi -loitottuaan palaa alinomaan. Sentähden tulee meidän sulkea korvamme -pahoilta puheilta ja tehdä se heti ensi kuulemalta. Sillä kun ne kerta -ovat alkuun päässeet ja tulleet sallituiksi, niin niiden rohkeus -kasvamistaan kasvaa"; ja sitten hän lisää vähän myöhempänä: "meidän -päivämme vierivät edelleen ja elämä kaikkoaa saavuttamattomasti". Ja -yhtä kaikki se, joka kirjoitti nämä ylevät sanat, ei ollut ainoastaan -keisarillisen oppilaansa imartelija, vaan onpa syytetty hänen ehdoin -tahdoin yllyttäneen Neroa siinä mielettömässä intohimossa muuatta -vapautettua orjaa Actea kohtaan, mikä hänessä oli syttynyt. -Luonnollisesti oli hänen velvollisuutensa palauttaa nuorekkaan keisarin -harhautuneet tunteet morsiameensa Octaviaan, Claudiuksen tyttäreen, -johon hän oli sidottu kaikilla kunnian ja uskollisuuden siteillä ja -jonka kanssa solmittu liitto antoi jotakin laillisuuden varjon häivää -hänen tosiasialliselle vallankaappaukselleen. Mutta harvoinpa ruhtinaat -rakastavat sitä puolisoa, jolle jossakin määrässä ovat ylennyksestään -kiitollisuuden velassa. Henrik VII kohteli Yorkin Elisabetia kovin -välinpitämättömästi. Wilhelm III:n avioliittoa Maria Stuartin kanssa -varjosti tämän jälkimmäisen suurempi oikeus kuninkaalliseen valtaan; ja -heti ensi hetkestä Nero vastenmielisyydellä, joka päätyi murhaan, -suhtautui siihen nuoreen orpoon tyttö raukkaan, joka johti kansan -muistoon, että hänen oikeutensa perimään keisarivalta olivat -riittämättömät, pitipä hän tätä mahdollisena kilpailijanakin, jos hänen -arka ja taipuisa luonteensa jolloinkulloin joutuisi aseeksi -tarmokkaampien vehkeilijäin käsissä. Mutta emmepä kuule Senecan -kertaakaan yrittäneen vaatia Neroa täyttämään korkeaa velvollisuuttaan, -vaan tapaamme hänet painumasta alhaiseen asemaan, rikostoveriksi -sellaisten irstailijain kuin Othon kanssa, uskotuksi keisarin -kunniattomassa lemmenjutussa. Moinen menettely, joka olisi tahrannut jo -tavallista hovimiestäkin, oli stoalaiselle filosoofille kerrassaan -häpeällinen. Mutta periaate, joka siihen vei, on juuri sama, johon -olemme viitanneet -- siveellisen kompromissin periaate, joka sallii ja -rohkaisee sitä, mikä on pahaa, siinä turhassa toivossa, että sen kautta -voi estää vieläkin pahempaa. Tuskinpa sentään onkaan kumma, että hän -tällä muotoa erehtyi, sillä kompromissi oli koko hänen elämäänsä -kuvaava luonteenpiirre. Hän näyttää asettaneen tehtäväksensä aivan -mahdottoman yrityksen, nimittäin olla sekä omaperäinen filosoofi että -valtiomies Cæsarin hovissa. Hän kehui olevansa ei ainoastaan filosoofi, -vaan myöskin maailmanmies, ja seuraus oli, että hän epäonnistui -kummassakin suhteessa. Yhtä hyvin piti pakanuudessa paikkansa kuin -paikkansa pitää kristinuskossa, että ihmisen _täytyy_ valita -velvollisuuden ja oman edun välillä -- mammonan ja Jumalan palveluksen -välillä. Ei koskaan ole kukaan voittanut muuta kuin ylenkatsetta ja -turmiota lakkaamatta horjuen näiden kahden välillä. - -Ja koska Seneca ei valinnut sitä ylhäistä velvollisuuden tietä, jonka -Zeno tai Antisthenes olisi valinnut, hän enemmän tai vähemmän kietoutui -muutamiin Neron hallituksen kammottavimpiin tapahtumiin. Jokainen -niistä hirveistä epäilyksistä, joiden takia hänen maineensa on -kärsinyt, juontaa juurensa siitä, että hän on sallinut hyödyn -periaatteen päästä hyveen laeista voitolle. Pari näistä tapahtumista -meidän täytyy lyhykäisesti kertoa. - -Olemme jo viitanneet siihen, että Nemesis, joka monta vuotta oli -salaisesti seurannut Agrippinan jälkiä, jo tyrmistyttävillä ensi -iskuillansa sai hänet vapisemaan, juuri kun hän näytti saavuttaneen -kunnianhimonsa korkeimmat pyyteet. Jo varsin varhain Nero alkoi suuttua -ja sydäntyä "äideistä parhaimman" kyllästymättömään vallanhimoon ja -yltyvään komentelevaisuuteen. Ne kiukkuiset nuhteet, joita tämä syyti -poikaansa vastaan, koska pelkäsi, että Acte mahdollisesti voisi ruveta -kilpailemaan hänen kanssansa vallasta, saivat Neron ensin etsimään -tukea Senecan myöntyväisyyspolitiikan kehnouksista ja epäfilosoofisesta -itsekkäisyydestä ja pian sen jälkeen ärsyttivät hänet hirvittävään -rikokseen. Claudiuksen nuorta poikaa Britannicusta kohtaan hänessä kyti -luonnollisesti vieläkin suurempi epäluulo ja viha kuin Octaviaa -kohtaan. Harvoinhan ovat kuninkaat kyenneet pidättymään julmuuksista -niitä vastaan, jotka saattaisivat ryhtyä vaatimaan heiltä pois -valtaistuinta. Juhana kuninkaan tunteet prinssi Arturia kohtaan, Henrik -IV:n Marchin jaarlia, Marian lady Jane Greytä, Elisabetin Maria -Stuartia, kuningas Jaakon lady Arabella Stuartia kohtaan muistuttavat, -mutta arvatenkin vain hyvin heikossa mitassa, Neron mielialaa -sukulaiseensa ja velipuoleensa nähden. Mieltymys tai kiintymys häneen -oli vaarallinen rikos, ja heti pois tieltä se palkollinen, joka osoitti -hänelle uskollisuutta. Sellainen kohtelu ennusti tuhoa, Agrippina -joudutti sitä kateellisessa vimmassaan. Hän uhkasi lähteä armeijan luo -ja sinne kerallansa viedä tuon ylhäisen nuorukaisen, joka nyt oli -kyllin vanha ryhtyäkseen keisarillisiin tehtäviinsä, hallitukseen, jota -vallananastaja hoiti vain rikosten avulla, rikosten, jotka hän nyt muka -oli valmis tunnustamaan. Antaapa sitten vaivaisen Burruksen ja mokoman -jaarittelijan kuin Senecan yrittää, vetävätkö vertoja Claudiuksen -pojalle ja Germanicuksen tyttärelle. Sellainen puhe, ärtynein elein ja -synkin sadatuksin esitettynä, riitti säikyttämään arkamaista Neroa. Ja -tätä pelkoa ravitsi eräs äskeinen tapahtuma, joka osoitti, että -esi-isäin henki ei ollut sammunut Britannicuksen rinnassa. -Saturnalia-juhlain aikana, jota juhlaa nämä muinaiset viettivät -kaikella sillä hilpeydellä kuin me joulua, oli Nero valittu arvan -kautta "juhlan kuninkaaksi" ja oli siinä asemassaan oikeutettu antamaan -käskyjä ja tehtäviä vieraille. Muille hän jakeli tavanomaisia tehtäviä, -joita heidän ei tarvinnut punehtua ja kainostella, mutta vasten kaikkia -roomalaisten sopivaisuussääntöjä käskettiin Britannicuksen nousta -vieraitten keskellä laulamaan laulu. Tottumattomana kohtuullisiinkin -kesteihin ja kerrassaan outona juopuneitten kemuille poikanen helposti -olisi saattanut hämmentyä, mutta hän nousikin kohta paikalla ja lujalla -äänellä aloitti laulun -- luultavasti Andromakeen ihanan valituslaulun -Trojan kukistumisesta, laulun, joka on säilynyt meille eräästä muuten -kadonneesta Enniuksen näytelmästä -- jossa hän ilmitoi, kuinka hän itse -häpeällisellä tavalla oli syrjäytetty perinnöllisistä oikeuksistaan. -Hänen rohkea esiintymisensä ja hänen onnettomuutensa herättivät -vierasten mielessä säälintunteen, jota he näin yöllä ja viinin -vaikutuksesta eivät olleet vallan kärkkäät salaamaan. Siitä hetkestä -oli Britannicuksen kohtalo ratkaistu. Locusta, vanhan Rooman kuuluisa -myrkynkeittäjä, kutsuttiin Neron luo neuvottelemaan siitä, miten -vapautua Britannicuksesta, samoinkuin hän kerta oli kutsuttu äidin luo, -kun tämä tahtoi päästä Britannicuksen isästä. Vaikeinta oli estää -aietta ilmitulemasta ennen aikojaan, koskapa keisarin pöydässä mitään -ei syöty eikä juotu, ennenkuin _prægustator_ oli niitä maistanut. Tämän -karin kiertämiseksi annettiin Britannicukselle hyvin kuuma juoma, ja -kun hän pyysi jotakin jäähdykettä, kaadettiin voimakas, nopeasti -vaikuttava myrkky siihen raittiiseen veteen, jolla juomaa -jäähdytettiin. Poika joi ja samassa lyyhistyi alas tuoliltaan, -läähättäen ja sanatonna. Tyrmistyneinä vieraat ponnahtivat pystyyn ja -loivat katseensa Neroon. Vaan tämä äärettömän kylmäverisenä vakuutti -heille, että se oli vain kaatuvataudin kohtaus, joka oli tavallista -hänen veljessään ja josta hän pian virkoaisi. Agrippinan kauhu ja -mielenkuohu osoitti jokaiselle, että hän ainakin oli syytön tähän -katalaan tekoon; mutta poloinen Octavia, niin nuori kuin olikin ja kun -iskun täytyi olla hänelle joka suhteessa kaksin verroin kauheampi, -istui äänettömänä ja liikkumattomana paikallaan, sillä kohtalon kohlut -olivat jo opettaneet hänelle, kuinka viiltävä pakko vaati tunteettoman -ulkokuoren alle kätkemään rakkauden ja surun, toivon ja pelon. Yön -pimeydessä, tuulen ulvoessa ja sateenkuurojen piestessä, minkä seikan -katsottiin ilmaisevan taivaan vihastusta, viimeinen Claudius -kiireisesti ja häpäisevällä tavalla joudutettiin kunniattoman hautaan. - -Meidän on syytä uskoa, että Senecalla ei ollut minkäänlaista -osallisuutta tähän rikokseen, mutta me saatamme tuskin uskoa, että hän -olisi pysynyt tietämättömänä siitä sen tapahduttua, tahi että hänellä -ei ollut mitään osuutta siihen äärettömän teeskentelevään ediktiin, -julistukseen, jossa Nero vaikeroi velipuolensa kuolemaa, pyyteli -anteeksi hänen pikaista hautaamistaan ja heittäytyi edelleenkin -senaatin lempeyden ja suojeluksen turviin. Syyllisyydentuntonsa -Nero paljasti siten, että jakeli tavattoman runsaasti lahjoja -vaikutusvaltaisimmille ystävilleen. "Eikä liioin puuttunut niitä", -sanoo Tacitus hyvin kuvaavasti, "jotka syyttivät eräitä ylhäisestä -asemastaan tunnettuja henkilöitä siitä, että he tähän aikaan -jakelivat keskenään talot ja huvilat, ikäänkuin ne olisivat olleet -ryöstösaalista." Saattaa tuskin olla epäilystä siitä, että tuo suuri -historioitsija tällä huomautuksella tahtoo viitata Senecaan, jota -kohtaan hän koettaa olla suopea, mutta jolle hän ei koskaan saattanut -täydellisesti antaa anteeksi sen osallisuuden takia, mikä hänellä oli -Neron hallituksen ilkitöihin. On liiankin uskottavaa, että ahneus oli -Senecan kiusauksia; liiankin ilmeistä on, että hyödyn periaate oli -hänen menettelynsä johtava prinsiippi; ja miehelle, jolla on sellainen -luonne, ei parjauksen torjuminen koskaan ole mikään helppo tehtävä. -Niin, vieläpä enemmän, tämän tihutyön _jälkeen_, Neron ensimmäisen -hallitusvuoden loppupuolella Seneca puhuu juuri hänelle mahtipontista -ja hehkuvaa kieltä kirjoitelmassaan Lempeydestä. Laupeuden ihanaa -hyvettä ja ruhtinasten velvollisuutta sen harjoittamiseen ei ole -koskaan kaunopuheisemmin ylistetty; mutta siihen liittyy äitelä -imartelu, tuskallisen narrimainen, siksi että filosoofi on kirjoittanut -sen henkilölle sellaiselle, jonka hän tiesi olevan syypään juuri samana -vuonna tapahtuneeseen, epäinhimilliseen veljesmurhaan. Kuvitelkaa -mielessänne, kuinka joku juutalainen fariseus -- joku Nikodemuksen tai -Gamalielin kaltainen -- ylistää Herodeksen lempeyttä, ja te saatatte -käsittää, miltä Senecan ryhdin on täytynyt näyttää hänen aikalaistensa -silmissä. Tämä tapahtuma sattui v. 55, Neron Quinquenniumin -ensimmäisenä vuotena, ja sama vuosi oli vähällä tulla merkityksi myös -hänen äitinsä kuoleman kautta. Häntä vastaan keksittiin syyte muka -salaliiton tekemisestä, ja luultavaa on, että ilman Burrusta, joka -Senecan ohella oli asetettu tarkastamaan tätä syytöstä, ja hänen -välitystään Agrippina olisi hyvinkin väleen sortunut poikansa -pelkurimaisen herkkäluuloisuuden ja yltyvän vihan uhrina. Hänen -puolustuksensa erinomainen kaunopuheisuus ja uskaliaisuus herätti -vastavaikutuksen hänen hyväksensä ja tuotti rangaistuksen hänen -syyttäjilleen. Mutta kiintymyksen siteet eivät kauan saattaneet -yhdistää kahta niin konnamaista ja vallanhimoista luonnetta kuin -Agrippinan ja hänen poikansa. Kauttaaltaan historia osoittaa, että -todellista rakkautta ei voi syntyä poikkeuksellisen rikollisten -sielujen kesken, ja että tämä on sitäkin mahdottomampaa, jos -kanssarikollisuus on vahvistanut näiden liiton. Nero oli nyt -intohimoisesti rakastunut Poppæa Sabinaan, Othon kauniiseen vaimoon, ja -tämä epäsi häneltä kätensä, niin kauan kuin hän vielä oli äitinsä -holhouksen alaisena. Tähän aikaan kaikki luokat jo kiihkeästi vihasivat -Agrippinaa, niinkuin luonnollista oli hänen monien rikostensa takia, ja -ilmeinen oma etu yllytti tätä vihaa Poppæa Sabinassa. Aina heikkona oli -Nero jo kauan tuntenut todellista kammoa ja inhoa äitiänsä kohtaan, ja -hän tuskin kaipasi lisäpainostukseksi alituisia huomautuksia -ikävöidäkseen hänestä irtipääsemistä. Mutta Germanicuksen tytärtä ei -voitu julkiavoimesti raivata pois tieltä, ja toiselta puolen omat -varokeinot turvasivat häntä salamurhalta. Vain kavalluksen kautta oli -hänen kuolemansa siis saavutettavissa. Nero oli jo kauan pakottanut -hänet asumaan syrjässä kaupungin ulkopuolella eikä ollut mitenkään -yrittänyt salata, että välit heidän kesken olivat lopen rikkoutuneet. -Anicetus, Misenumin laivaston amiraali ja Neron entinen opettaja, -esitti sen ajatuksen, että järjestettäisiin julkinen sovinnonjuhla, -jonka nojalla Agrippina kutsuttaisiin Bajæhen, ja että hänet matkaa -varten sijoitettaisiin sillä tapaa rakennettuun alukseen, että se -nauloja poistamalla hajoaisi liitoksistaan. Tapaturma voitaisiin sitten -selittää pelkäksi merionnettomuudeksi, ja Nero saattaisi mitä -julkisimmalla tavalla osoittaa rakkauttaan ja kaipaustaan. - -Kutsumus lähetettiin Agrippinalle ja erikoisesti koristettu alus -määrättiin odottamaan häntä. Mutta joko epäluulosta tahi salaisen -ilmoituksen saaneena hän kieltäysi käyttämästä sitä ja kantotuolissa -hänet kuljetettiin Bajæhen. Se tekopyhä rakkaus, jolla hänet otettiin -vastaan, se tavaton hellyys ja kunnioitus, jolla häntä kohdeltiin, -hartaat katseet, lämmin syleily, vaihtelevat keskustelut poistivat -hänen epäluulonsa, ja hän suostui palaamaan kunnia-aluksessa. Ikäänkuin -juuri rikoksen paljastaakseen oli yö tähtikirkas ja meri tyyni. Alus ei -ollut purjehtinut kauas; Crepereius Gallus, muuan hänen ystävistään, -seisoi peräsimen lähellä ja Acerronia-niminen nainen istui hänen -jalkainsa juuressa hänen itsensä nojatessaan taaksepäin, ja molemmat -kilvan kiittelivät vasta sattunutta kohtausta ja lämmintä vastaanottoa, -kun kuului rasahdus, ja heidän yläpuolellaan oleva kunniakatos, joka -oli kuormitettu monella lyijylevyllä, äkkiä romahti alas. Crepereius -siihen paikkaan runneltui kuoliaaksi; mutta Agrippinan ja Acerronian -pelastivat heidän käyttämänsä leposijan korkeammat ulkosyrjät; siinä -kiireessä ja hälinässä, kun syylliset sekaantuivat salaliitosta -tietämättömäin joukkoon -- ja niitä oli enemmän --, petollisen aluksen -koneisto ei tehnytkään tehtäväänsä. Muutamat soutajista ryntäsivät -yhdelle puolelle laivaa, toivoen sillä muotoa saavansa sen uppoamaan, -mutta sekin heidän neuvonpitonsa meni myttyyn. Itsekkäässä toivossa -luuli Acerronia saavansa apua, kun huusi olevansa Agrippina, mutta heti -paikalla hänet lopetettiinkin airoilla ja seipäillä; Agrippina itse -pysyi äänettömänä ja tuntemattomana; hän sai tosin haavan olkaansa, -mutta onnistui pysymään veden pinnalla, kunnes kalastajat pelastivat -hänet ja veivät turvassa huvilaan. - -Tottunut kun oli rikostöihin, Agrippina terävällä ymmärryksellään -vaivatta keksi, että siinä oli iljettävä yritys, josta hän näin -ihmeellisellä tavalla oli pelastunut; mutta älyten että teeskentely ja -vaiteliaisuus oli hänen ainoa pelastuksen turvansa, hän lähetti -vapautettunsa Agerinuksen ilmoittamaan pojallensa, että hän taivaan -armosta oli pelastunut hirveästä onnettomuudesta, mutta pyysi, että -poika ei olisi huolissaan eikä vaivautuisi häntä tervehtimään, koska -hän tarvitsi lepoa. - -Nämä uutiset täyttivät Neron hurjalla pelolla ja hän odotti -viipymätöntä kostoa. Mieli kamalan kuohuksissa ja kaikesta epävarmana -hän heti kutsutti luokseen Burruksen ja Senecan. Tacitus epäilee, -lienevätkö he jo olleet selvillä, mitä hän oli yrittänyt, ja Dio -Cassius, jonka karkeihin parjauksiin meidän ei kumminkaan ole tarvis -kiinnittää mitään huomiota, selittää, että Seneca oli monesti -yllyttänyt Neroa tähän tekoon, joko toivoen saavansa siten oman -syyllisyytensä toisen syyn varjoon tai kietoakseen Neron rikokseen, -joka nostaisi jumalat ja ihmiset häntä vastaan ja jouduttaisi hänen -häviötään. Mutta kun mitään varmuutta ei ole, saatamme täydellisellä -luottamuksella julistaa nämä etevät miehet vapaiksi epäluulosta, että -olisivat menneet näin pitkälle. - -Se on mahtanut olla kummallinen ja kammottava kohtaus. Tuo nuori mies --- sillä Nero oli vain kaksikolmatta vuotias -- kuiskutti heidän -korviinsa koko tärisyttävän säikähdyksensä ja mielenkuohunsa. Pelosta -kalpeana, heikkona hurjistelusta ja syyllisen omantunnon repivien -tuskien raastamana tuo kurja nuorukainen katseli iäkkäitä -ministereitään vuoronperään. Seurasi pitkä ja tuskallinen äänettömyys. -Jos he turhaan epäsivät häntä rikoksesta, jota hän mielessään pohti, -joutuisi heidän oma henkensä vaaraan; ja kenties he tosissaan uskoivat, -että asiat olivat menneet niin pitkälle, että jollei ehätettäisi ennen -Agrippinaa, Nero päästettäisiin päiviltä. Seneca ensimmäisenä katkaisi -tuon tuskallisen äänettömyyden kysymällä Burrukselta, saattoiko luottaa -sotaväkeen ja sille uskoa Agrippinan surmaamisen. Tämä vastasi, että -pretoriaanit eivät mihinkään ryhtyisi Germanicuksen tytärtä vastaan, -vaan että Anicetuksen tulisi täyttää, mitä oli luvannut. Anicetus -olikin valmis tekemään rikoksen, ja Nero puuskutti hänelle -kiitollisuuttansa. Agerinuksen jättäessä Nerolle hänen äitinsä sanoman -Anicetus pudottaa sujahutti tikarin hänen jalkoihinsa ja huusi -yllättäneensä hänet murhanaikeesta keisaria vastaan ja, mukanaan -sotilasparvi, kiiruhti rankaisemaan Agrippinaa, muka rikoksen -varsinaista suunnittelijaa. - -Kansanjoukko sillävälin kierteli rantaa äärettömän kiihtyneenä; -ilmeistä hämminkiä tulkiten näkyivät heidän tulisoihtunsa välähtelevän -onnettomuuspaikalla, missä muutamat kahlasivat veteen ruumista etsien, -toiset taas syytivät suustaan ristiriitaisia kysymyksiä ja vastauksia. -Kun huhuttiin Agrippinan pelastuneen, ryntäsi koko joukko hänen -huvilalleen onnitellakseen häntä, mutta siellä heidät ajoi hajalleen -Anicetuksen sotaväki, joka jo oli sen miehittänyt. Karkoittaen pakoon -tai kiinni kaapaten orjat, jotka joutuivat heidän tielleen, sekä -raivaten kulkunsa ovelta ovelle sotilaat tapasivat keisarinnan -himmeästi valaistussa huoneessa vain yksi ainoa palvelijatar luonaan. -"Aiotko sinäkin karata minulta?" huudahti vaimo-parka palkolliselle, -kun tämä nousi pujahtaakseen pois. Äänettömän päättäväisinä sotamiehet -ympäröivät hänen vuoteensa, ja Anicetus ensimmäisenä iskun antoi. -"Puhkaise kohtuni", huudahti keisarinna heikosti, kun Anicetus paljasti -miekkansa, "sillä se Neron synnytti". Anicetuksen lyönti oli merkki ja -siinä silmänräpäyksessä hänet murhattiin: monta haavaa hän saikin, ja -hänet kannettiin samana yönä Misenumiin yhteiseen hautaan kaikessa -hiljaisuudessa. Sellaista loppua oli tämä keisarien sisar ja puoliso ja -äiti monta vuotta sitten aavistanut, siitä kumminkaan välittämättä; -sillä kun kaldealaiset ennustajat olivat vakuuttaneet hänelle, että -hänen pojastaan tulisi keisari, mutta myöskin hänen murhaajansa, -sanotaan hänen huudahtaneen: "_occidat, dum imperet_" -- "tappakoon, -kun vain keisarina hallitsee". - -Nyt oli vain pestävä itsensä puhtaaksi rikoksesta ja haalittava kokoon -tekosen puolustukseksi sellaisia valheita, jotka olivat omansa -saavuttamaan enimmän luottamusta. Nero pakeni Napoliin näyttämöltä, -joka nyt oli alkanut häntä kammottaa, sillä paikat eivät muotoansa -muuta kuten ihmisten kasvot, ja ilman sitä hän tuntonsa levottomuudessa -öisin oli kuulevinaan Misenumin kukkuloilta aavemaisen pasuunan -puhallusta tai valituksia hänen äitinsä haudalta. Napolista hän lähetti -senaatille kirjeen sanoen, että hänen äitinsä oli saanut rangaistuksen, -koska oli tavoittanut hänen henkeänsä, sekä liittäen oheen hänen -rikostensa, todellisten ja keksaistujen, luettelon ynnä kertomuksen -hänen muka tapaturmaisesta haaksirikostaan ja ilmoittaen omasta -mielestään tuntevansa, että hänen kuolemansa oli yhteiskunnalle -siunaukseksi. Tämän häpeällisen asiakirjan laatija oli Seneca, ja sen -sepittäessään hän sortuikin syvimpään siveelliseen alennukseensa. -Tämänkin mitä turmeltuneimman aikakauden höllä siveellisyys tuomitsi -hänet siitä, että hän kylmäverisesti istui koristelemaan antiteeseillä -ja muilla retoriikan kukkasilla tihutyötä niin törkeätä, että suuttumus -sitä vastaan ei voi olla kyllin syvä. Seneca alentui kirjoittamaan, -mitä Trasea Pætus ei alentunut kuulemaan; sillä siinä senaatin -istunnossa, jossa tämä kirje luettiin, Trasea suutuksissaan nousi -paikoiltaan ja meni oikopäätä kotiinsa mieluummin kuin että näyttäisi -läsnäolonsa kautta hyväksyvänsä äidinmurhan liehakoimisen. - -Ja tämän rikollisen ja häpeällisen, vaikka erittäin huolitellun kirjeen -sommittaminen olikin Senecan julkisen elämän viimeinen huomattava teko. - - - - -12 Luku. - -LOPUN ALKU. - - -Luonnostaan lankesi, että niin kävisikin. Siveellisiä käskyjä ja -filosoofista ohjausta antamaan ei enää ollut mahdollinen mies, jonka -myötämielisyys tai pelkuruus olivat vieneet hänet niin pitkälle, että -hän ensin hyväksyi äidinmurhan ja sitten sitä puolusteli. Hänellä -saattoi kyllä vielä olla kyllin arvovaltaa suositellakseen terveen -järjen tai valtiollisen kokemuksen periaatteita, mutta stoalaisuuden -ylevämmät opetukset, niin, jopa tavallisen pakanallisen siveellisyyden -paremmat vaatimukset, hänen huuliltaan tulevina saattoivat tästä puolin -kuulua vain pelkältä sanahelinältä. Hän saattoi puuttua asiaan, kuten -tiedämme hänen tehneen, pidättääkseen, mikäli mahdollista, Neroa hänen -mielettömässä turhamaisuudessaan ja kärkkäydessään, joka oli omansa -halventamaan keisarillista arvokkuutta, esiintymästä julkisesti -näyttämöllä tahi kilpa-ajoradalla, mutta tuskinpa vain hän pystyi enää -osoittamaan sellaisia ylevähenkisiä opetuksia kuin kirjoituksessaan -"Lempeydestä" henkilölle, jota hän ei ollut, valtiollisista -hyödyllisyyssyistä, evännyt kavalasti murhaamasta äitiä, joka, mitä -laatua hänen rikoksensa olivatkin, kumminkin oli poikansa tähden myynyt -sielunsa. Vaikka saatettiinkin syyllä epäillä, että tehty oli -saastainen teko, niin sittenkin pysyi Agrippinan kuolema varsinaisine -tapahtumineen ja yksityisseikkoineen rikoksellisena salaisuutena Neron -ja Senecan kesken, ja sitenpä täytyykin langettaa Senecakin Neron -rikostoveriksi. Sellainen asiaintila välttämättömästi muodostui -surmaniskuksi ei ainoastaan kaikelle ystävyydelle heidän keskensä, vaan -kaikelle luottamukselle ja loppujen lopuksi kaikelle seurustelullekin, -kanssakäymisellekin. Pyhästä historiasta me näemme, että Joab, -osallisena Davidin rikolliseen salaisuuteen, sai oman herransa -täydellisesti valtoihinsa, ja maallisesta historiasta me näemme yhä -uudelleen, että milloin joku rikos yhteisesti tunnetaan, tämä yhteys -vääjäämättömästi synnyttää veristä vihaa alamaisen ja kuninkaan -välille. Sellaisia tunteita kuin saattaa olettaa kuningas Juhanan -tunteneen Hubert de Burghia tai kuningas Rikhard III:n Sir James -Tyrreliä tahi kuningas Jaakko I:n Somersetin kreiviä kohtaan, sellaisia -suunnilleen, vaikka kiihkeämpiä ja katkerampia, lienevät olleet Neron -tunteet muinoista "opastajaansa filosoofiaan ja ystäväänsä" kohtaan. - -Sillä väleenpä Nero älysi, että Seneca ei enää ollut hänelle -_välttämätön_. Kotvan aikaa hän oleili Campaniassa, koska syyllisenä ei -osannut arvata, minkälainen vastaanotto häntä odotti pääkaupungissa. -Mutta häntä ympäröivän riettaan joukkion vakuutukset piankin puhalsivat -pois tämän pelon, ja kun hän rohkaisi mielensä ja palasi palatsiinsa, -lienee hän itsekin hämmästynyt sitä kunniattomain alamaisten ja -rahanalaisen rahvaan riehakkaa riemua, jolla hänet vastaanotettiin. -Koko Rooma riensi häntä vastaan; senaattorit esiintyivät juhlapuvussa, -puolisoineen, tyttärineen, poikineen; istuinpaikkoja oli järjestetty ja -katsojaparvekkeita rakennettu pitkin tietä, jota myöten hänen oli määrä -kulkea, ikäänkuin kansa olisi käynyt katsomaan triumfikulkuetta. -Korskeana katsannoltaan, orjakansan voittajana, Nero nousi -Kapitoliumille, kiitti jumalia ja palasi kotiin paljastaakseen tästä -puolin luonteensa täydellisen viheliäisyyden, jota jonkinlainen äidin -kunnioittaminen oli tähän asti osittain hillinnyt. Mutta kansan -vaistontapaiset tunteet eivät olleetkaan poisjuuritetut, pikemminkin -vain lyöty lamaan. Yöllä hänen patsaansa nenään viskattiin säkki, millä -tahdottiin viitata siihen, kuinka ennen vanhaan isänmurhaajia -rangaistiin, tuomittiin näet heitettäväksi mereen säkissä seuranansa -käärme, apina ja kukko. Forumille asetettiin lapsi, selässä taulu, -jossa luettiin: "En tahdo elättää sinua, jotta et tappaisi äitiäsi." -Rooman valkoseinille töherrettiin erästä jambista säettä, joka -muistutti kaikille sitä lukeville, että Nero, Orestes ja Alkmaon olivat -äitinsä murhaajia. Neronkin on täytynyt hyvin huomata, että hän oli -inhoittava kuvatus kaikkien niitten hallitsemansa kansan jäsenten -silmissä, joissa asui rahtunenkaan oikeudentuntoa. - -Kaikki tämä tapahtui vuonna 59, emmekä Senecasta kuule mitään, -ennenkuin 62, jona muistettavana vuonna kuoli Burrus, hänen -pitkäaikainen kunnioitettu, uskollinen ja luotettava virkaveljensä. -Näinä synkkinä aikoina, kun kaikki ihmiset tuntuivat puhelevan vain -kuiskaten, epäiltiin melkein jokaisen huomattavan ja jaloluontoisen -miehen kuolemaa salamyrkytykseksi, ellei sitä ollut aiheuttanut -julkinen väkivallanteko. Burruksen kuolema on saattanut, kuvauksista -päättäen, johtua kurkkumädästä, mutta yleinen mielipide syytti Neron -jouduttaneen sitä mukamas lääkkeellä, ja kerrottiin, että kun keisari -kävi häntä tervehtimässä hänen maatessaan sairasvuoteellaan, kuoleva -mies oli torjunut hänen tiedustelunsa lakoonisesti vastaamalla: "Voin -hyvin". - -Hänen kuolemaansa surtiin ja valitettiin, ei ainoastaan koska -muistettiin hänen hyveitään, vaan myöskin sen takia, että Nero määräsi -hänen seuraajikseen kaksi miestä, joista toinen, Fenius Rufus, oli -kunnioitettava, vaan veltto mies, toinen taas, Sofonius Tigellinus, -kyllä voimakkaampi, mutta julmien ja julkeiden rikostoverienkin -joukosta erikoisen vihattu ja halveksittu. - -Kuinka syyllinen ja vaihemielinen Seneca lienee ollutkin, ei hän -kumminkaan saattanut ruveta yhdessä Tigellinuksen kaltaisen olennon -kanssa ohjaamaan vielä nuorekasta herraansa. Ei hän suinkaan -erehtynytkään nykyisestä asemastaan, ja ne harvat Neron seuralaisista, -joissa vielä asusti jokin kunnian kipinä, ilmoittivat hänelle, -millä lakkaamattomilla parjauksilla koetettiin kaivertaa hänen -vaikutusvaltaansa. Alituiseen olivat Tigellinuksen ja hänen ystäväinsä -hampaissa Senecan määrättömät rikkaudet ja hänen suurenmoiset huvilansa -ja puutarhansa, joita oli muka vain voitu hankkia kauastähtäävissä -tarkoituksissa ja jotka saattoivat varjoon itsensä keisarinkin loiston. -He koettivat virittää heikkoluontoisen Neron mielessä kiihkeää kateutta -kertoilemalla, kuinka Seneca muka yritti kilpailla hänen kanssaan -runoudessa, väitti että kaikki kunnia Neron kaunopuheisuudesta itse -asiassa kuuluikin hänelle, pilkkaili Neron jumalallista laulutaitoa ja -halvensi hänen kykyään harpunsoitossa ja vaunujen ohjaamisessa, koska -hänellä itsellään ei ollut sitä taitoa. Nero ei ollut, painostivat he, -enää mikään poikanen; hänen täytyi päästä irti koulumestaristaan ja -ottaa ohjetta esi-isistään, ja sitä oli riittävästi saatavissa. - -Aavistaen, mihin tuollaiset todistelut päätyisivät, Seneca anoi -keskustelua Neron kanssa ja pyysi silloin, että hänen sallittaisiin -vetäytyä kokonaan pois julkisesta elämästä, vetosi vanhuuteen ja -lisääntyvään sairaalloisuuteen selittääkseen halunsa päästä lepoon ja -tarjoutui ilman ehtoja luopumaan rikkauksistaan ja kunniakirjoistaan, -joita hänen vihamiehensä nyt himoitsivat, mutta joista hänen oli -kiittäminen yksinomaan Neron verratonta anteliaisuutta, keisarin, joka -näitten kahdeksan vuoden hallitusaikana yksin oli ollut hänen -hyväntekijänsä ja ystävänsä. Mutta Neropa ei mielinyt päästää Senecaa -niin helpolla. Hän väitti, että koska hän vielä oli nuori, hän -ei saattanut olla vailla Senecaa ja että hänen tarjouksensa -vastaanottaminen ei ensinkään soveltuisi siihen hänen maineeseensa, -että hän oli antelias. Mainion harjaantuneena keisarilliseen taitoon -peittää vihansa vilpilliseen imarteluun Nero lopetti keskustelun -syleillen Senecaa ja vakuuttaen hänelle ystävyyttään. Seneca kiitti -häntä -- tavanomainen loppu, lisää Tacitus katkerasti, keskusteluissa -hallitsijan kanssa -- mutta yhtä kaikki kerrassaan muutti elintapansa, -kielsi ystäviään saapumasta aamuvierailulle luoksensa, vältti kaikkea -seurustelua ja harvoin ilmestyi julkisuuteen, siinä mielessä että -uskottaisiin hänen terveytensä heikontuneen tai että hän kokonaan oli -antautunut filosoofisiin tutkimuksiin. Hyvinhän hän tunsi hovitavat, -sillä kirjassaan "Vihasta" hän on kertonut kaskun eräästä henkilöstä, -joka, kun häneltä kysyttiin, millä menettelyllä hän oli saavuttanut -niin harvinaisen lahjan kuin korkean iän hovissa, vastasi: "sietämällä -solvauksia ja _palkitsemalla niitä kiitoksilla_". Mutta tuntea hänen on -täytynyt, että hänen henkensä riippui hiuskarvasta, sillä juuripa -samana vuonna hänet yritettiin kietoa syytteeseen valtiopetoksesta muka -yhtenä C. Calpurnius Pison ystävänä, erään korkea-arvoisen ylimyksen, -jota Nero kadehti ja epäili hänen rikkautensa ja kuntonsa tähden, -vaikka hän oli luonnostaan vailla kunnianhimoa ja tarmoa. Yritys -kuitenkin meni myttyyn, ja Seneca saattoi voitollisesti kumota kaikki -syytteet, että hän muka olisi ollut petollisissa hankkeissa. Mutta jo -se seikka, että sellainen syyte oli tehty, ilmaisi hänelle, kuinka -epävarma jokaisen etevän miehen asema oli mustasieluisen Neron -tyranniuden vallitessa, ja se joudutti salaliittoa, joka kaksi vuotta -myöhemmin todella tehtiin. - -Ei kauan Burruksen kuoleman jälkeen, kun Nero rupesi kasaamaan -kaikenkarvaisia ilkitöitä muitten rikostensa lisäksi, Seneca vielä -kerran koetti päästä irti Roomasta; ja kun lupa toistamiseen evättiin, -hän teeskenteli todellista sairautta ja sulkeutui huoneisiinsa. -Väitettiin ja uskottiinkin niin, että Nero tähän aikaan koetti -myrkyttää hänet erään Cleonicus-nimisen vapautetun orjansa avulla, ja -että yritys meni hukkaan vain sen kautta, että eräs kanssarikollinen -ilmaisi hankkeen, tai filosoofimme kohtuullisten elintapain tähden, hän -kun nykyisin ei muuta nauttinut kuin leipää ja hedelmiä eikä koskaan -sammuttanut janoansa muulla kuin puhtaalla vedellä. - -Näitten kahden vuoden aikana, jotka Seneca vietti yksinäisyydessä ja -epäsuosiossa, sattui tapahtuma, vaikutuksiltaan arvaamattoman -merkitysrikas. Häpeällinen hovi hurjasteli päivästä päivään ja -suvustansa sortunut kansa antoi huolettomuudessa hetken tulla toisen -mennä. Silloin iski -- niinkuin Kaarle II:n hovin piiriin -- äkillinen -koston salama. Katsoen tapahtuman laatuun ja laajuuteen, sen -hävityksiin ja tuskaan, jota se synnytti, parannuksiin ja korjauksiin, -jotka siitä johtuivat, valheelliseen syyhyn, joka sen selitykseksi -keksittiin, vieläpä aikakauden yleisiin olosuhteisiin ja sen -hallituksen luonteeseen, jonka aikana se tapahtui, on olemassa likeinen -ja merkillinen yhtäläisyys Lontoon suuren palon välillä 1666 ja Rooman -suuren palon v. 64. Alkaen taajaan rakennetussa keskikaupungin osassa, -Palatinus ja Cælius-kukkulain alapuolella, se raivosi ensin kuutena ja -sitten jälleen kolmena päivänä, kauppakojujen ja myymäläin helposti -syttyvissä tavaroissa ja vinhan tuulen kiidättämänä, ja koska vain -heikosti ja huonosti johtaen yritettiin hillitä sen lentoa, karkasi se -vastustamattomasti palatseihin, temppeleihin ja pilaristoihin ja vanhan -Rooman ahtaita ja mutkittelevia katuja pitkin, missä yhteiseen -hävitykseen kietoi vanhan taiteen ihanimmat merkkiteokset, -kallisarvoisimmat käsikirjoitukset ja pakanallisen rakennustaiteen -suurenmoiset muistomerkit. Muutamin harvoin piirtein ja tuolla -verrattomalla lyhytsanaisuudella, johon ponteva latinankieli pystyy, -mutta joka on suoranaista kääntämistä varten liian yhteensullottua, -Tacitus on kuvannut tämän näytelmän hirmut -- miten kauhunlyömät vaimot -vaikersivat, iäkkäät vanhukset ja pienet lapset harhailivat kummatkin -yhtä avuttomina, kuinka kiihkeästi ajateltiin vain omaa itseänsä ja -omaisia, kuinka heikkoja raahattiin perässä tai odoteltiin, yhtä haavaa -sekä viivyskeltiin että kiirehdittiin, kuinka kaikkialla vallitsi -täydellinen sekasorto. Monelta, joka vain katsahti taaksensa, sulkivat -tien edestä tai sivulta karkaavat liekit; jos he toivoivat jossakin -naapuristossa tapaavansa turvapaikan, olikin se jo liekkien uhrina; jos -he riensivät johonkin etäisempään paikkaan, niin jopa oli sekin samassa -kadotuksessa. Vihdoin, epävarmoina siitä mitä etsiä ja mitä välttää, he -tungoksellaan täyttivät kadut tai sulloutuivat yhteen kentille. -Menetettyään kaiken omaisuutensa menehtyivät toiset jokapäiväisen -ravinnon puutteeseen, toiset, jotka olivat onnistuneet pelastumaan, -kuolivat surusta, murtunein sydämin, kadotettuaan ne, joita eivät -olleet saaneet pelastetuiksi. Ja kaiken tämän kauhistuksen lisäksi tuli -usko, että viranomaisten käskystä ehkäistiin kaikki liekkien -hillitsemisyritykset, vieläpä että oli nähty murhapolttajain -heittelevän kekäleitä uusiin suuntiin, joko koska olivat siihen -pestatut tai jotta häiritsemättä voisivat harjoittaa rosvoustaan. - -Tämän ajan historiankirjoittajat ja tarinoitsijat, joitten lausumat -saakoot käydä siitä, minkä ovat arvoisia, syyttävät Neroa tulipalon -sytyttämisestä; ja varmaa on, että hän ei palannut Roomaan, ennenkuin -tuli oli tarttunut hänen oman palatsinsa pylväskäytäviin. Turhaan hän -kaikin tavoin ponnisteli auttaakseen koditonta ja köyhtynyttä -asujamistoa; turhaan hän käski myydä heille ruokatarpeita kuulumattoman -alhaiseen hintaan ja heitä varten avata Agrippan loistosuojat ja omat -puutarhansa ja rakentaa joukoittain tilapäisiä vajoja. Huhu oli -levitetty, että "tulikukan" hurjimmillaan heloittaessa hän oli noussut -etäällä olevan huvilansa katolle ja hurmaantuneena näytelmän -ihanuudesta ja riemastuneena tämän uuden kiihokkeen sytyttämistä -tunteista pukeutunut teatteriasuunsa ja harpun säestyksellä laulanut -laulun Troian palosta. Tuollainen sydämetön narrimaisuus ja teeskentely -oli liian syvästi kuohuttanut kansaa, jotta se voisi antaa hänelle -anteeksi, ja Nero arveli olevan välttämätöntä kääntää tuo yleinen viha -uuteen uomaan, koska kerran ei hänen anteliaisuutensa eivätkä -muutkaan kansalle mieluiset toimenpiteet onnistuneet luovuttamaan -hänestä tätä kauhistuttavaa, herjaavaa epäluuloa. Mikä nyt seuraa, -on niin merkillistä ja kristilliselle lukijalle niin syvästi -mieltäkiinnittävää, että minä sen kerron tuon suuren historioitsijan -omilla sanoilla, jota olen niin uskollisesti seurannut. - -"Päästäkseen sen vuoksi irti tästä kulkupuheesta Nero keksaisi syytteen -erästä raakamaisten tapojensa takia inhottua lahkoa vastaan, jota -yhteinen rahvas kutsui kristityiksi, ja määräsi heille mitä -petomaisimpia rangaistuksia. Tämän lahkon perustajan, Kristuksen, oli -prokuraattori Pontius Pilatus tuominnut Tiberiuksen aikana -kuolemanrangaistukseen; mutta hetkeksi kukistettuna tuo jumalaton -taikausko oli jälleen leviämässä, ei ainoastaan Judeassa, mistä paha -oli alkunsa saanut, vaan vieläpä Roomassakin, minne joka suunnalta -kaikki maailman loat ja saastat virtaavat kokoon ja voittavat -puoluelaisia. Niinpä siis ensin vangittiin ne, jotka tunnustivat heidän -uskontoaan, ja sitten heidän todistuksensa nojalla tuomittiin suuri -määrä henkilöitä, ei niin suuresti murhapolton takia, kuin siksi että -he vihasivat ihmiskuntaa. Kuoleman lisäksi tuli pilkka; sillä heidät -neulottiin villipetojen nahkoihin ja koirat repivät heidät rikki tai -heidät ristiinnaulittiin tai säästettiin poltettaviksi, varattiin näet -pimeän tultua valaisemaan yöllistä maisemaa. Nero luovutti omat -puistonsa tätä näytelmää varten ja toimeenpani kilpa-ajot, itse -ajomiehen pukuun puettuna sekaantuen rahvaan pariin tahi ajellen heidän -keskensä vaunuissaan; mutta tällä menettelyllä hän herätti sääliä -uhreja kohtaan, vaikka he olivatkin rikollisia ja ansaitsivat mitä -ankarimmat rangaistukset, sillä heitä ei juuritettu pois yleisen hyvän -parhaaksi, vaan tyydyttämään yhden miehen petomaista julmuutta." - -Siinä meille säilyneet lyhyet, mutta tehoiset yksityiskohdat -ensimmäisestä suuresta kristittyjen vainosta, ja sellaisten kauhun -tapahtumain silminnäkijänä on Senecan todenmukaisesti täytynyt olla -elämänsä viimeisenä vuotena. Vaikka hän lieneekin syvästi inhonnut -kristittyjen pelkkää nimeäkin, on luonnostaan niin lempeän ja -humaanisen sydämen kuin hänen täytynyt pöyristyä niitä hirviömäisiä -julmuuksia, joita keksittiin tämän uuden uskonnon onnettomia -tunnustajia vastaan. Mutta kristinuskon suhteeseen pakanamaailmaan me -palaamme eräässä myöhemmässä luvussa. Nyt meidän on ehätettävä -elämäkertamme loppuun. - - - - -13 Luku. - -SENECAN KUOLEMA. - - -Se väärä syyte, joka oli tehty Senecaa vastaan ja johon oli sekoitettu -Pisonkin nimi, vei siihen, että tämä ylimys ja hänen ystävänsä -todellakin tekivät peloittavan salaliiton. Moni vaikutusvaltainen ja -ansiokas mies yhtyi siihen, muitten muassa Annæus Lucanus, Senecan -veljenpoika, kuuluisa runoilija, ja Fenius Rufus, Tigellinuksen -virkaveli keisarillisen kaartin johdossa. Salahanketta pohdittiin -kauan, ja moni pääsi osalliseksi salaisuudesta, joka siitä huolimatta -ihmeellisen hyvin säilyi. Kaikkein innokkaimpia salaliittolaisia oli -eräs kaartin upseeri Subrius Flavus, jonka esityksestä Nero aiottiin -tappaa hänen laulaessaan teatterissa tai kun hän öiseen aikaan vaelteli -ilman vartijoita palaneen palatsinsa pilarikäytävissä. Flavuksella -sanotaan myöskin olleen aikomuksena sittemmin murhata Pisokin ja -tarjota keisarillinen valta Senecalle, minkä kaiken filosoofi itse -olisi hyvin tietänyt.[41] Mitenkä tämän laita lieneekään ollut, -- -tarina ei ole todenmukainen -- monta tuumaa laadittiin ja hyljättiin, -koska oli vaikeata löytää mies kyllin rohkea ja kyllin intohimoinen -uskaltaakseen henkensä niin uhkaavaan vaaraan. Hankkeen vielä ollessa -keskustelun alaisena oli salaliitto vähällä mennä myttyyn sen kautta, -että sen ilmaisi Volusius Proculus, muuan laivaston amiraali, jolle -siitä oli tiedon antanut eräs vapautettu orjatar Ephicharis. Tätä -vastaan ei toki voitu löytää riittävästi todistuksia, mutta nyt -katsoivat salaliittolaiset viisaaksi jouduttaa toimenpiteitään, ja -muuan heistä, Scævinus-niminen senaattori, otti suorittaakseen tuon -vaaranalaisen murhatyön. Konsuliksi valitun Plautius Lateranuksen oli -määrä ojentaa keisarille anomuskirjelmä, jolloin hän syleilisi keisarin -polvia ja tempaisi hänet maahan, ja sitten Scævinus antaisi -surmaniskun. Mutta Scævinuksen teatraalinen menettely -- hän hankki -Turvallisuuden jumalattaren temppelistä vanhanaikaisen tikarin, teki -testamenttinsa, teroitutti tikarin, piti tavattoman upeat kemut, -vapautti orjansa ja jakoi heille lahjoja, ilmaisi suurta -mielenkuohuntaa ja lopuksi määräsi varattavaksi siteitä haavojen -sitomista varten -- herätti epäilyksiä eräässä hänen vapautetuistansa -nimeltä Milichus, joka palkinnon toivossa ehätti ilmaisemaan -epäluulonsa. Kuulusteltuna vastakkain Milichuksen kanssa Scævinus -torjui tämän syytteet erittäin varmasti ja päättäväisesti; mutta kun -Milichus muitten seikkain ohessa mainitsi, että Scævinus edellisenä -päivänä oli ollut pitkässä ja salaisessa keskustelussa erään toisen -Pison ystävän Nataliksen kanssa ja kun Natalis kuulustelussa esitti -aivan toisenlaisen tiedon tämän keskustelun aiheesta kuin mitä Scævinus -oli tehnyt, niin pistettiin molemmat kahleisiin; ja kykenemättä -kestämään uhkauksia ja kidutuskoneitten näkemistä he paljastivat koko -salaliiton. Natalis ilmoitti heti ensiksi Pison ja lisäksi sitten -Senecan vihatun nimen, joko siksi että oli ollut näiden molempain -välinen uskottu sanansaattaja tahi koska tiesi, ettei voisi tehdä -Nerolle suurempaa palvelusta kuin hankkimalla hänelle tilaisuuden -murskata mies, jonka tuhoamiseen hän jo kauan oli etsinyt kaikkia -mahdollisia tilaisuuksia. Ehkä luullen että Natalis joka tapauksessa jo -oli tunnustanut kaikki, Scævinus, yhtä heikkona kuin hän, mainitsi -muitten nimet, niitten joukossa Lucanuksen, jonka osallisuus -salaliittoon epäilemättä oli omansa tekemään Senecan oletetun -syyllisyyden todenmukaisemmaksi. Pitkään kiellettyään ensinkään -tietäneensä hankkeesta Lucanus saatiin lupaamalla vapautusta -rangaistuksesta petetyksi ja hän teki itsensä syypääksi siihen -uskomattomaan halpamaisuuteen, että, kai korvatakseen oman -hitautensa tunnustamaan, paljasti salaliiton kokonaisuudessaan ja -salaliittolaisten joukossa nimitti parhaat ystävänsäkin Galluksen ja -Pollion sekä oman äitinsä Atillan. Ephicharis, nainen, entinen orjatar, -yksin osoitti lujamielisyyttä ja miehekkäällä, järkähtämättömällä -vaiteliaisuudellaan erilaisissa mitä hirveimmissä kidutuksissakin -saattoi häpeään nämä arkamieliset ja petolliset herrat senaattorit ja -ritarit. Kun hänet toisena päivänä jälleen vietiin pyöveliensä eteen -jäsenin, jotka olivat niin runnellut, ettei hän voinut seisoa, hänen -onnistui äkillisellä liikkeellä kuristaa itsensä omaan vyöhönsä. - -Siinä hopussa ja hälinässä, joka näinä päivinä vallitsi, olisi -salaliiton tarkoitus saatu toteutetuksi, jos salaliittolaiset olisivat -osoittaneet edes hiukankaan päättäväisyyttä. Fenius Rufusta ei vielä -oltu mainittu salaliittolaisten joukossa, ja hänen istuessansa keisarin -rinnalla valvomassa kidutuksia Subrius Flavus salaisella merkillä -tiedusteli, tappaisiko Neron juuri silloin ja siinä. Mutta Rufus ei -ainoastaan tehnyt kieltävää merkkiä, vaan vieläpä pidätti hänen -kättänsä, joka tarttui miekan kahvaan. Epäilemättä hänen olisi ollut -parempi olla niin tekemättä, sillä eihän saattanut uskoa, että nuo -lukuisat salaliittolaiset kauankaan sallisivat saman miehen yhtaikaa -olla heidän rikostoverinsa ja julmimpia tuomareitansa. Pian sen -jälkeen, kun hän uhkaili ja kiivaili, Scævinus levollisesti hymyillen -huomauttikin, "ettei kukaan tietänyt asiasta enemmän kuin hän itse ja -että hänen oli parempi osoittaa kiitollisuuttaan niin erinomaista -ruhtinasta kohtaan kertomalla kaikki mitä tiesi". Rufuksen hämminki ja -levottomuus todistivat hänen tunteneen rikoksen; hänet vangittiinkin -siinä samassa ja pian sen jälkeen teilattiin. - -Sillä välin Pison ystävät vaativat häntä ryhtymään rohkeisiin ja -nopeisiin toimenpiteisiin, jotka ainakin olisivat luoneet valoa hänen -kuolemalleen, jolleivät olisikaan onnistuneet pelastamaan häntä -itseään. Mutta hänen hieman saamaton luonteensa, lisäksi ylellisen -elämän veltostama, ei ollut herätettävissä toimintaan, hän vaan odotti -levollisesti loppua. Rooman keisarien oli tapana, välttääkseen -julkisten teloitusten häpeää ja vaarallisuutta, lähettää uhrin kotiin -lähetti ja käskeä hänen tappaa itsensä millä tavoin mieli. Jotkut -raa'at rekryytit -- sillä Nero ei tohtinut uskoa sitä tehtävää -kellekään veteraaneistaan -- veivät sanoman Pisolle, joka ehätti -tekemään testamenttinsa hävettävästi imarrellen Neroa, avasi suonensa -ja kuoli. Plautius Lateranukselle ei suotu tuota kurjaa oman -kuolintavan valitsemisen oikeuttakaan, eipä hänelle edes annettu aikaa -syleillä lapsiansakaan, vaan hänet kiidätettiin erääseen syrjäiseen -paikkaan, missä orjia tavattiin rangaista, ja siellä hän sanaa -sanomatta kuoli, mestaajanansa muuan tribuuni, jonka hän tiesi olevan -samaisia rikostovereita. Lucanuksen, joka oli elämänsä keväässä ja -neronsa täydessä kukoistuksessa, otaksuttiin yhtyneen salaliittoon -suuttuneena siitä, että Nero oli kateudesta halventanut hänen runoilija -mainettaan ja kieltänyt häntä julkisesti esittämästä teoksiaan. Hänkin -avasi suonensa ja tuntiessaan kuoleman hyisenä hiipivän pitkin -jäseniänsä lausuili muutamia säkeitä omasta "Pharsalia"-nimisestä -teoksestaan, jossa hän oli kuvaillut sotilas Lycidaan samankaltaista -kuolemaa. Ne olivat hänen viimeiset sanansa. Hänen äidistään -Atillasta, jonka hän ikuiseksi häpeäksensä oli kavaltanut, ei oltu -tietävinäänkään: liian mitättömänä uhrina hän ei saanut anteeksi eikä -tullut rangaistuksikaan. - -Mutta kaikista niistä monista kuolemantuomioista, joita tämä onneton ja -huonosti johdettu salaliitto aiheutti, ei yksikään herättänyt Nerossa -suurempaa mielihyvää kuin Senecan. Saihan hän oikeuden miekalla -lopettaa miehen, jonka tieltä raivaaminen salamyrkytyksellä varemmin -oli epäonnistunut. Tietymätöntä on, mikä osa Senecalla todellisuudessa -oli salaliitossa ollut. Jos hän sen tosiaan tunsi, niin lienee hän -toiminut erinomaisen älykkäästi, sillä ei mitään vakuuttavaa todistetta -voitu esittää häntä vastaan. Nataliskaan ei osannut kertoa hänestä -enempää kuin että, kun Piso oli lähettänyt hänet valittamaan, että -Seneca ei enää sallinut Pison saapua hänen luoksensa keskustelemaan, -Seneca oli vastannut, "että heidän oli kummankin parempi pysyä loitolla -toisistaan, mutta että hänen oma turvallisuutensa riippui Pison -turvallisuudesta". Eräs tribuuni lähetettiin Senecan luo tiedustamaan -tämän kertomuksen todenperäisyyttä, ja hän sai tietää -- tätä seikkaa -pidettiin epäiltävänä asianhaarana -- että hän juuri samana päivänä oli -palannut Campaniasta erääseen huvilaan neljän peninkulman päässä -kaupungista. Tribuuni saapui illalla ja saarsi huvilan sotilailla. -Seneca oli illallistamassa vaimonsa Paulinan ja kahden ystävän kera. -Hän kielsi jyrkästi todistuksen todenperäisyyden ja sanoi, että "kun -hän oli ilmoittanut Pisolle, ettei voinut ottaa häntä vastaan, oli -siihen yksinomaisena syynä hänen heikko terveytensä ja mieltymys -yksinäisyyteen. Nero, joka tiesi, kuinka vähän hän oli kärkäs -imartelemaan, voisi päättää, oliko vaiko ei todenmukaista, että hänen -kaltaisensa mies, konsulin arvossa, arvaisi yksityisessä asemassa -olevan miehen turvallisuuden suuremmaksi kuin omansa." Sellaisen -sanoman vei tribuuni takaisin Nerolle, jonka hän tapasi rakkaimpain ja -vastenmielisimpäin neuvonantajainsa, vaimonsa Poppæan ja ministerinsä -Tigellinuksen seurassa. Nero kysyi, "oliko Seneca valmistautumassa -vapaaehtoiseen kuolemaan". Tribuunin vastattua, että hän ei ilmaissut -puheessaan eikä käytöksessään mitään alakuloisuutta tai pelkoa, Nero -määräsi, että häntä oli heti käskettävä kuolemaan. Sana saatettiin, ja -vähimmälläkään tavalla ilmaisematta levottomuutta Seneca rauhallisesti -pyysi lupaa tarkistaa testamenttiaan. Se evättiin häneltä, ja hän -kääntyi silloin ystäviensä puoleen huomauttaen, että koska hän ei -voinut palkita heidän ansioitansa niiden arvon mukaan, hän jättäisi -heille perintönä ainoan, vaan kallisarvoisimman hänelle jääneen -omaisuuden, nimittäin elämänsä esimerkin, ja jos he sen pitäisivät -muistossaan, niin mainittaisiin heitä vielä kerta samalla vilpittömän -ja uskollisen ystävyyden esikuvina. Sitten hän koetti hillitä heidän -kyyneleitään, milloin virittämällä keskustelun, milloin vakavasti heitä -nuhdellen kyselemällä: "Missä ovat nyt filosoofiset periaatteenne? -Missä lujuus koettelemuksissa, joka teidän olisi pitänyt oppia -monivuotisissa tutkistelemuksissa? Eikö jokainen tunne Neron julmuutta? -Mitä saattaa hän muuta tehdä kuin lopettaa opettajansa ja opastajansa -murhattuaan äitinsä ja veljensä?" Sen jälkeen hän syleili vaimoansa -Paulinaa ja -- tässä hänen tyyni sävynsä hieman petti -- pyysi ja -vannotti häntä, ettei hän vaipuisi loputtomaan suruun, vaan niihin -yleviin lohdutuksiin turvautuen, joita hän voisi saada katsellessaan -hänen hyveellistä elämäänsä, kestäisi miehensä menettämisen. Mutta -Paulina selitti tahtovansa kuolla hänen kanssansa, ja Seneca taipui -hänen toivomukseensa, koska hän ei tahtonut vastustaa tekoa, joka -tuottaisi hänen puolisolleen moisen haihtumattoman kunnian ja koska hän -samaten ei mielellään jättänyt häntä kokemaan vastaista vääryyttä. -Suonet heidän käsivarsissaan aukaistiin yhtaikaa; mutta koska pitkä ikä -ja hänen melkeinpä itsekiduttajan elämäntapansa olivat heikontaneet -Senecaa, virtasi hänen verensä niin hitaasti, että oli pakko aukaista -suonet myöskin hänen jaloissaan. Tämä kuolintapa, jonka roomalaiset -olivat valinneet suhteellisesti tuskattomana, on itse asiassa -erinäisissä olosuhteissa mitä kiduttavin. Lopen riutuneena julmista -tuskistaan ja koska ei halunnut heikontaa vaimonsa lujamielisyyttä niin -kammottavan katsottavan kautta ja kun hän samalla saattoi säästää -itseltään hänen kärsimystensä näkemisen, Seneca taivutti vaimonsa -lähtemään toiseen huoneeseen. Nytkään hänen kaunopuheisuutensa ei -pettänyt. Kerrotaan että ranskalainen runoilija André Chénier -matkallaan mestauslavalle pyysi kirjoitusneuvoja pannakseen muistiin -muutamia ihmeellisiä ajatuksia, jotka valtasivat hänen mielensä. Se -evättiin häneltä, mutta Senecalla oli täysi vapaus kirjoittaa muistiin -viimeiset sanansa. Kutsuttiin kirjureita saapuville, jotka panivat -muistiin nuo kuolevan lausunnot, ja Tacituksen aikaan ne olivat vielä -tallella. Meiltä nämä mielenkiintoiset muistiinpanot pakanallisen -ajattelijan kuolinvuoteelta kumminkin ovat auttamattomasti kadoksissa. - -Sillävälin Nero oli saanut sanan näistä tapahtumista, ja kun hänellä ei -ollut mitään Paulinaa vastaan eikä hän tahtonut, että häntä -syytettäisiin liiallisesta verenvuodatuksesta, hän käski estää hänen -kuolemansa ja sitoa hänen haavansa. Paulina oli jo tajutonna, mutta -hänen orjansa ja palvelijansa onnistuivat pelastamaan hänen henkensä. -Hän eli vielä muutamia vuosia palvoen puolisonsa muistoa, ja hänen -surkastunut vartalonsa ja aavemaisen kalpeat kasvonsa olivat -haihtumattomina todistuksina siitä, kuinka syvästi puolisot olivat -kiintyneet toisiinsa. - -Seneca ei vielä ollut vetänyt viime henkäisyään, ja lyhentääkseen -pitkällisiä ja hyödyttömiä kärsimyksiään hän pyysi ystäväänsä lääkäri -Statius Annæusta antamaan hänelle katkojuomaa, elikkä samaa myrkkyä, -jolla Ateenan suuri filosoofi oli toimitettu manalle. Mutta hänen -jäsenensä olivat jo kylmät eikä juoma vaikuttanutkaan. Silloin hän kävi -kuumaan kylpyyn ja pirskoitti vettä häntä lähinnä seisoville orjille -sanoen näin vuodattavansa juomauhrin Jupiter vapahtajalle.[42] Mutta -eipä lämmin vesikään saanut verta vilkkaammin virtaamaan, ja lopuksi -hänet kannettiin tuollaiseen höyrykylpyyn, joita roomalaiset kutsuivat -nimellä _sudatoria_, ja tukehtui sen höyryyn. Hänen ruumiinsa -poltettiin hiljaisuudessa, ilman minkäänlaisia juhlamenoja. Se oli -ollut hänen oma tahtonsa, ja sitä hän ei ollut ilmaissut kukistuksensa -jälkeen, vaan aikaan, jolloin hänen varallisuutensa oli suurimmillaan -ja valtansa korkeimmillaan ja hänen ajatuksensa olivat kääntyneet hänen -elämänsä loppuun. - -Sillä tapaa kuoli pakanallinen filosoofi, jonka elämän aina täytyy -herättää mielenkiintoamme ja sääliämme, vaikka emme voikaan hänelle -omistaa suuren taikka hyvän mainesanoja. Hän oli hyvin nerokas mies, -erittäin altis vaikutuksille, hänessä asui jalo ja lämmin henki, -avarasydäminen ja totinen "humanitas". Moniaat hänen lausuntonsa ovat -niin huomattavia siveellisen kauneutensa ja syvällisyytensä puolesta, -että ne pakostakin johtavat mieleen Paavalin lauselmia. Mutta Seneca -oli itse aivan kykenemätön kantamaan omaa uljasta lippuaan, ja häntä on -ylenkatseellisesti kutsuttu "kaikkien niiden isäksi, jotka pitävät -lapiohattua".[43] Vaihemielisyys kuultaa kautta koko hänen elämänsä -historian, ja juuripa siksi monet kirjailijat ovat niin syvästi -halveksien tallanneet hänen muistoaan. "Tämä filosoofi", sanoo lordi -Macaulay kirpeimmällä kielellään, "ammatikseen deklamoi köyhyyden -ylistystä, kun hänellä oli kaksi miljoonaa puntaa lainassa korkoa -vastaan; mietiskeli purevia epigrammeja ylellisyyden vahingollisuudesta -istuessaan puutarhoissansa, jotka herättivät hallitsijain kateutta; -pauhasi vapaudesta ja samalla hännysteli tyrannin julkeita, -ylensyömäreitä suosikkeja, entisiä orjia; ylenteli hyveen jumalallista -kauneutta samalla kynällä, joka juuri vastikään oli kirjoittanut -äidinmurhan puolustuksen." -- "Seneca", sanoo Niebuhr, "oli täydellinen -maailmanmies, joka sangen paljon askarteli hyveen kimpussa, onpa -saattanut pitää itseään vanhanmallisena stoalaisenakin. Varmastikin hän -luuli olevansa erittäin nerokas ja siveellinen filosoofi, mutta hän -toimi sen periaatteen mukaan, että mikäli asia koski häntä itseään, hän -saattoi vapautua niistä siveysopin laeista, joita hän tarjoili -toisille, ja mukautua luonnollisiin taipumuksiinsa." - -Senecan elämästä me siis selvästi näemme samaten kuin monen kristityn -elämästä, että mahdotonta on samalla kertaa olla maailmallinen ja -vanhurskas. Senecan erehdys pohjastui itse asiassa tuohon turhaan -yritykseen, joka tahtoi yhdistää omassa persoonassaan kaksi -vastakkaista olemusta: stoalaisen ja hovimiehen. Jos hän olisi ollut -tosi filosoofi tai pelkkä hovilainen, olisi hän saattanut olla -onnellisempi, vieläpä saavuttaa enemmän kunnioitusta. - -Mieletöntä oli olla kumpaakin; siksipä hän kirjoituksissaankin eksyi -epäjohdonmukaisuuteen. Hänen täytyi useasti kieltää stoalaisuuden -korkeahenkiset lauselmat ja syyttää filosoofeja maailmantuntemuksen -puutteesta. Kirjoitelmassaan Onnellisesta elämästä hänen on pakko -johdatukseksi, elämäkertansa puitteissa, ikäänkuin puolustella -rikkautta ja ulkonaista asemaansa.[44] Huolimatta oivallisista -kehoituksistaan tapojen yksinkertaisuuteen, huolimatta eräänlaisesta -amatööriaskeesista, jota hän monen muun varakkaan roomalaisen ohella -tilapäisesti harjoitti, huolimatta lopullisesta alttiudestaan jättää -koko omaisuutensa keisarille, me pelkäämme, että häntä ei voi julistaa -vapaaksi melkein pohjattomasta ahnaudesta. Meidän ei silti tarvitse -uskoa niitä kiihkeitä parjauksia, jotka syyttivät hänen hillittömällä -koronkiskonnalla imeneen Italian kuiviin, vieläpä sytyttäneen sodankin -Britanniassa saatavainsa häikäilemättömällä perimisellä; mutta -ilmeisesti hän ansaitsi nimen _prædives_, "upporikas", millä nimellä -häntä kärkevästi mainittiin. Omituista on, että loistavimmat nerot niin -useasti ovat langenneet juuri tämän paheista alhaisimman orjuuteen. -Raamatussa me luemme, kuinka "noitumisen palkka" houkutteli pois -Jumalasta Mesopotamian loistavan taikurin: - - On varjot häälyvät, - Min vallat heittävät - Jätteinä vaipuen turmiota kohti; - Nous' yksi maineeseen - Jo toinen suisti sen -- - Tietäjän sielupa ahnauteen johti. - - On tähti uinuva... - Ei silmä kiiluva - Mullasta maailman taivaisihin palaa. - Hän äänen kuuleepi, - Hän miekan näkeepi, - Sittenkin aarteita sydämensä halaa. - -Ja Senecassa me näemme mitä hehkuvinta kiitospuhetta köyhyyden -ylevyydestä ja toiselta puolen mitä arveluttavinta rikastumisen himoa. -Ja kuinka täydellisen tyhjästä hän myikään itsensä! Saman opetuksen me -saamme jokaisesta elämästä, joka kääntyy hairahdusten polulle; vähemmän -kuin kolme vuotta myöhemmin sitä valaisi myöskin sen tyrannin -tärisyttävä kohtalo, joka oli ajanut hänet kuolemaan. - -Lyhyen kauden elämästään Seneca vain tosiaan oli vallan kukkuloilla; -vaan niin hovimies kuin olikin, hän herätti vihaa, epäluuloa ja vainoa -kaikkien kolmen keisarin puolelta, joiden hallituksen aikana hänen -miehuutensa ikä kului. "Kaikista kovanonnen miehistä", sanoo Froude, -"missä muodossa hyvänsä, jumalallisessa tai inhimillisessä tai -perkeleellisessä, ei kukaan vedä vertoja Bunyanin Herra Sivutielle -- -nuorukaiselle, joka toisella silmällä katsoi taivaaseen, toisella -maahan -- joka vilpittömin mielin saarnaa yhtä ja samalla vilpittömällä -mielellä tekee toista ja joka tyystin vailla todellisuustajua on -kykenemätön näkemään tai tuntemaan ristiriitaa. Hän todellakin yrittää -pettää sekä Jumalaa että perkelettä eikä itse asiassa petä ketään muuta -kuin itseään ja lähimmäisiään. Kaikista maailman ihmisten luonteista -tämä tuntuu olevan sellainen, josta ei ole lainkaan toivoa, luonne, -joka näinä aikoina on käynyt huolettavan yleiseksi ja jonka yleisyys -panee meidät pitämään Reinekeäkin verrattomasti parempana." Ja -todellakin oli häälyväisyys Senecan elämässä _tietoinen_ -epäjohdonmukaisuus. "Tutkistelijalle", sanoo hän, "joka ilmaisee, -haluavansa kohota korkeammalle hyveen asteelle, minä vastaisin, että se -on minunkin haluni, mutta minä en tohdi sitä toivoa. _Minä olen -paheitten vallassa_. Minä en itseltäni vaadi, että tulisin parhaan -kaltaiseksi, vaan ainoastaan, että tulisin paremmaksi kuin huonoin." -Epäilemättä Seneca tarkoitti tätä pelkästään nöyräksi oman heikkouden -tunnustukseksi; mutta se osui paljon oikeampaan kuin hän tosissaan -olisi tahtonut myöntääkään. Hänen on täytynyt usein ja syvästi tuntea, -ettei hänen elämänsä kulkenut sopusoinnussa sen valon kanssa, joka -hänessä asui. - -Olisi kyllä helppoa ja mukavaa johtaa Senecan elämän ja luonteen -yleinen heikkous ja monet vajavaisuudet siitä seikasta, että hän oli -pakana, sekä olettaa, että jos hän olisi ollut kristitty, hän -ehdottomasti olisi kohonnut paljon ylevämmän ihanteen kannalle. Mutta -tuollainen ajatuksenjuoksu ja johtopäätelmä, tehty retoorillisissa -tarkoituksissa, on jokaisen ymmärtäväisen helposti kumottavissa. Pelkkä -kristinopin opetuksien intellektuaalinen hyväksyminen olisi varmaankin -vain perin vähässä määrässä virittänyt Senecassa jalompaa elämää. -Tosiasia on, ettei sen paremmin nerokas henki kuin kristinuskon -tuntemuskaan kykene jalostamaan ihmisen sydäntä eikä Jumalan armo -virtaa terävän järjen eikä oikeaoppisen uskon kanavain kautta. Kaikkina -aikoina on ollut miehiä, pakanoita niinkuin kristityitäkin, joita -niukkakaan järjen valo ja vähäiset henkiset tiedot eivät ole estäneet -elämästä puhdasta ja jaloa elämää; kaikkina aikoina on ollut miehiä, -kristityitä niinkuin pakanoita, jotka suurine kykyineenkin ja -syvällisine oppineen ovat lokaan tahranneet jaloimmat sanat, mitä -milloinkaan on lausuttu, elämällä halveksittavinta elämää. Oliko -kahdennellatoista vuosisadalla ketään, jonka nero loisti kirkkaammin, -ketään, jonka kaunopuheisuus kaikui mahtavampana kuin Petrus Abélardin? -Ja kumminkin Abélard elämänsä häpäisten vajosi syvemmälle kehnoimpiakin -skolastisia aikalaisiaan yhtä suuresti kuin hän neronsa suuruudessa -nousi etevintäkin heistä ylemmäs. Oliko seitsemännellätoista -vuosisadalla filosoofia syvämietteisempää, moralistia ylevähenkisempää -kuin Francis Bacon? Ja kumminkin Bacon saattoi imarrella tyrannia ja -pettää ystävän ja ottaa lahjuksia, olipa hän viimeisiä Englannin -tuomareista, joka pakottaakseen tunnustukseen käytti raakaa kidutusta. -Seneca puolusti Agrippinan murhaa, Bacon mustasi ja parjasi Essexiä. -"Mitä tahtoisin, minä en tee; mutta sitä mitä en tahtoisi, minä teen", -saattaisi olla monenkin nerokkaan miehen synnintunnustuksen mottona. -Eikä Senecan tarvitse häveten punastua, jos vertaamme häntä miehiin, -jotka olivat hänen veroisiaan henkisiltä kyvyiltään, mutta joiden -"armon varat", joiden totuuden tuntemus olivat verrattomasti hänen -omaansa suuremmat. Antakaamme hänen osoittamansa jalon lujamielisyyden -kuolemassa levittää valoa hänen muistolleen, valoa, joka hajoittakoon -edes jossain määrin niitä mustia varjoja, jotka niin monissa kohdin -tummentavat hänen historiaansa. Me säälimme Abélardia, nöyrää, -hiljaista, kärsivällistä, Jumalaa pelkääväistä miestä, jota -lempeäsydäminen Pietari vaali Clugnyn rauhallisissa puutarhoissa; me -säälimme Baconia, syrjäytettyä, murtunutta ja halveksittua miestä, joka -kuoli filosoofisessa kokeilussa saamastaan kylmästä ja jätti muistonsa -jälkimaailman tuomittavaksi; säälikäämme Senecaa, joka rauhallisesti, -nurisematta alistui kohtaloonsa, joka pakollisen itsemurhansa -pitkällisten kuolonkamppausten kuluessa tuki surevia ympärillänsä ja -saneli eräitä pakanallisen viisauden kauneimpia lausuntoja melkeinpä -viimeiseen hengenvetoonsa saakka. Hänen suuren aikalaisensa apostoli -Paavalin sanat parhaiten auttavat meitä ymmärtämään hänen asemansa. Hän -oli yksi niitä, jotka _etsivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilla -hänen luokseen ja löytää hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana -yhdestäkään meistä; sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme_. - - - - -14 Luku. - -SENECA JA APOSTOLI PAAVALI. - - -Keväällä v. 61, ei kauan sen jälkeen kun Agrippinan murha ja Senecan -sen puolesta kirjoittama puolustus oli kiinnittänyt roomalaismaailman -huomion puoleensa, astui Puteolissa maihin joukko vankeja, jotka Judean -prokuraattori oli lähettänyt Roomaan erään senturionin valvonnan -alaisina. Eräs heistä oli vähäpätöisen näköinen ja ahavoitunut mies, -uupunut ja kahleissa, mutta hellästi häntä hoivasi kaksi nuorempaa -kumppania,[45] ja pieni ystäväin joukko, joka tuli heitä vastaan Forum -Appiille ja Tres Taberna[46] ravintolalle, osoitti hänelle syvää -kunnioitusta; kuten muut hänkin luovutettiin Burrukselle, pretoriaanien -prefektille. Burrus oli Judean prokuraattorin kirjeistä saanut tietää, -että vanki ei ollut tehnyt itseänsä syypääksi mihinkään pahempaan -rikokseen,[47] vaan oli käyttänyt oikeuttaan Rooman kansalaisena vedota -keisariin saadakseen suojelusta uskonveljiensä raivokasta vainoa -vastaan; mahdollisesti oli myöskin senturioni Julius kertonut hänelle -joitakin merkillisiä seikkoja hänen olemuksestaan ja vaiheistaan. -Joka tapauksessa Burrus salli hänen elää omassa vuokraamassaan -asunnossa[48] maksettuaan vetoomuksestaan. Tämä asunto sijaitsi kaiken -todennäköisyyden mukaan siinä kaupungin korttelissa, joka oli -vastapäätä Tiberin saarta ja vastaa nykyistä Trastevereä. Se oli -kaikkein alhaisimman ja huonoimman roskaväen tyyssija -- tuon -kaikkinaisen kansansakan ja sekoituksen, jonka takia Tacitus kutsuu -aikansa Roomaa "maailman lokaviemäriksi". Nimenomaan täällä juutalaiset -harjoittivat ylenkatsottuja liiketoimiansa, kaupittelivat tulitikkuja -ja vanhoja vaatteita ja särkynyttä lasitavaraa tahi kerjäsivät ja -ennustelivat Cestiuksen ja Fabriciuksen silloilla.[49] Täällä, jonkun -ahtaan, pimeän ja likaisen kadun varrella, ahdettuina Rooman -alhaisimman roskajoukon pariin, elivät kaiken todennäköisyyden mukaan -Markus ja Pietari siihen aikaan, kun he perustivat pienen kristillisen -seurakunnan Roomaan. Samassa halveksitussa asumuksessa epäilemättä -Paavali -- sama vanki, joka oli jätetty Burruksen huostaan -- vuokrasi -huoneen, kutsui kokoon juutalaisten ensimmäiset ja ummelleen kaksi -vuotta julisti juutalaisille ja kristityille ja kaikille pakanoille, -jotka tahtoivat häntä kuulla, oppeja, joiden oli määrä uudistaa -maailma. - -Se, joka astui tähän halpaan ja mustuneeseen suojaan, saattoi nähdä -iäkkään juutalaisen, kumaravartaloisen ja kasvoiltaan ryppyisen, heikon -ja raihnaisen, joka toisesta käsivarrestansa oli kytketty kiinni -roomalaiseen sotamieheen. Mutta jos ken suvaitsi katsoa tarkemmin, ei -hän mitenkään voinut olla näkemättä neron ja innostuksen hehkua, -innoituksen tulta, väkevän toivon ja pelottoman rohkeuden kirkasta -valoa noilla surkastuneilla kasvoilla. Ja vaikka _hän_ olikin -kahlehdittu, niin "Jumalan sana ei ollut kahlehdittu".[50] Ja jos ken -kuunteli niitä sanoja, joita hän toisinaan puhui, tai silmäsi vankkaan -käsikirjoitukseen, -- ainoa työskentely, jota hän silmäinsä -heikkoudelta ja ruumiinsa raihnaudelta samoin kuin rasittavain -kahleittensa takia saattoi tehdä, -- niin olisi hän saanut kuulla tai -lukea niitä kuolemattomia opetuksia, jotka vahvistivat Efeson, Filipin -ja Kolossan nuorten kilvoittelevain seurakuntain uskoa ja jotka siitä -pitäen ovat olleet kristillisen maailman kallisarvoisinta omaisuutta. - -Hänen ponnistuksensa eivät olleet menestystä vailla; hänen -onnettomuutensa edistivät evankeliumin julistusta; hänen kahleensa -tulivat "koko henkivartioston ja kaikkien muiden tietoon";[51] ja moni -varttuva uskonveli hänen kahleittensa takia yhä enemmän uskalsi -pelkäämättä puhua Jumalan sanaa. Älkäämme kuitenkaan hairahtuko väärin -tulkitsemaan näitä sanoja tai omaksumaan keskiaikaisia traditsioneja, -jotka väittävät Paavalin kääntäneen joitakuita keisarin lähimpiä -suosikkeja ja kaunopuheisuudellaan sähköstäneen ihmettelevän -senaatinkin. Tässä "palatsi"-sanalla[52] saattaa todella olla se -merkitys, sillä me tiedämme, että varhaisimpien kääntyneitten joukossa -oli "keisarin huoneväkeä";[53] mutta nämä henkilöt olivat epäilemättä, -ellei aivan varmasti, alhaisimman luokan juutalaisia, joita, kuten -tunnettua, oli tavattavissa niitten satojen kaikenikäisten, eri maista -kotoisin olevien kovaonnisten joukossa, jotka muodostivat roomalaisen -perheen, huonekunnan, familian. Ja ainakin yhtä uskottavaa on, että -sana "henkivartiosto" tarkoittaa yksinkertaisesti tuon roomalaisen -sotilasjoukon kasarmia, josta Paavalin vartijat vuoron perään otettiin. -Sellaisessa tukalassa tilassa Paavali kaiken todennäköisyyden mukaan -vietti kaksi vuotta (61-63), joiden aikana keisari Nero erosi -Octaviasta ja nai Poppæan ja joiden aikana myös Burrus kuoli, Seneca -joutui epäsuosioon ja monta Neron ilkityötä tehtiin. - -Tällaisistapa aineksista jotkut varhaiset kristityt intoilijat ovat -kyhänneet kokoon muka mieltäylentävän teoksen, jonka on oletettu -sisältävän Senecan ja Paavalin välisen kirjeenvaihdon. Tämän teoksen -epäämätön epäperäisyys on nykyisin yleisesti tunnustettu ja tosiaan -onkin väärennys liian karkea ansaitakseen edes lukemista. Mutta -kannattaa tutkia, onko ajan olosuhteitten mukaan ollut mahdollistakaan, -että Seneca olisi koskaan voinut olla Paavalin lukijoita tai -kuulijoita. - -Ja vastaus kuuluu: sellaista mahdollisuutta ei ehdottomasti ensinkään -ole olemassa. Vilkasta mielikuvitusta luonnollisestikin kiinnittävät -kahden tällaisen luonteen keskeiset sekä vastakohdat että -yhtäläisyydet, ja me saamme nähdä, että merkillinen samankaltaisuus -vallitsee monenkin heidän tunteensa ja lausuntonsa välillä. Mutta aika -oli senlaatuista, että, kuten Villemain huomauttaa, "totuudet -sivistyneen maailman kaikilta ääriltä kohtasivat toisensa tuntematta -toisiansa". Stoalaisuus, jalona kuin monet opetuksensa, ylevänä kuin -tunnustamansa siveysoppi, monessa katsannossa syvästi itseensä imeneenä -puolikristillistä hurskautta, kuitenkin syvällä ylenkatseella suhtautui -kristinuskoon. Kristityt pahentuivat stoalaisista, stoalaiset -ylenkatsoivat ja vainosivat kristittyjä. "Maailma ei tiedä mitään -suurimmista miehistään." Seneca olisi lopen kummastunut jo pelkkää -ajatustakin, että hän olisi ottanut oppia, vieläpä lisäksi omaksunut -uskonnon, jota saarnasi köyhä, syytteenalainen, vaeltava juutalainen. -Loistoisa, äveriäs, kaunopuheinen, mahtava, onnenkantamoinen filosoofi -olisi hymyillyt ajatusta, että mitkään vastaiset ajat epäilisivät hänen -lainanneen vähintäkään hiotuista, epigrammisista mietelauselmistaan -filosofian, siveysopin ja uskonnon alalla olennolta, jota hän olisi -pitänyt kurjana vaivaisena, puolittain kiihkoilijana, puolittain -raakalaisena, jos olisi koskaan tullut hänestä kuulleeksi. - -Paavalilta itseltään me saamme tietää, että ensimmäiset kristinuskoon -kääntyneet olivat kaikkein köyhintä kansaa,[54] ja että sen saarnaajia -pidettiin hulluina houkkioina, he olivat halveksittuja ja vainottuja ja -kodittomia työläisiä, kaiken maailman kumma, sekä enkelien että -ihmisten, "meistä on tehty kuin kaiken maailman tunkio, me olemme kuin -joka miehen hylkyjä". Me tiedämme, että heidän saarnansa olivat -kreikkalaisille "hulluus", ja että kun he puhuivat Jeesuksesta ja -ylösnousemuksesta, heidän kuulijansa ivasivat[55] ja pilkkasivat heitä. -Nämä tiedot saavat liiankin luotettavan vahvistuksen monesta saman ajan -kirjailijain lausunnosta. Olemme jo nähneet, mitä kiihkeitä vihan -sanoja ylevämielinen Tacitus käytti kristityistä, ja samanlainen kieli -kaikuu kaikenlaisten ja -luokkaisten roomalaiskirjailijain suusta. -Asianlaita on niin, että tähän aikaan ja vielä vuosisatoja -myöhempäänkin roomalaiset suhtautuivat kristittyihin sellaisella -ylväällä välinpitämättömyydellä, että he -- kuten Festus ja Felix ja -Senecan veli Gallio -- eivät kertaakaan vaivautuneet erottamaan heitä -juutalaisista. Tätä erotusta ei pakanamaailma täysin tajunnut, -ennenkuin väärän messiaan Barkokban julmat ja määrättömät verilöylyt -kristittyjen seassa keisari Hadrianuksen aikana avasivat heidän -silmänsä käsittämään näiden kahden uskonnon välillä vallitsevan -sovittamattoman vastakohdan. Ja kokonaisia sivuja voisi täyttää niillä -tietämättömillä ja vihamielisillä solvauksilla, joita pakanat syytivät -juutalaisia vastaan. Maailman silmissä he sekaantuivat koko tuohon -itämaiseen ja egyptiläiseen silmänkääntäjäin ja eläintenpalvojain -kurjaan joukkioon; heitä ylenkatsottiin levottomina, kapinallisina, -uppiniskaisina ja ahnaina olentoina; he tuntuivat olevan kaiken -maailmanlopun joukkokunnan alhaisinta roskaväkeä; heidän -käännytystyönsä kävi salaisesta pyydystämisestä johonkin kummalliseen, -kumoukselliseen salaoppiin, jonka suoranaisiin opetuksiin kuului -jumalain halveksiminen ja kaiken isänmaanrakkauden ja kaiken -perhe-elämän kunnioituksen kieltäminen; se usko oli horjumaton, että he -palvoivat aasinpäätä; luonnollisesti -- niin pääteltiin -- vain -halpamaisimmat orjat ja typerimmät naisihmiset saattoivat liittyä -moiseen ihmiskammoiseen ja arvottomaan taikauskoon; heidän -tapojaan kuvattiin "mielettömiksi, saastaisiksi, riettaiksi ja -turmeltuneiksi" ja heidän kansaansa "taikauskoon taipuvaksi, uskontoa -vastustavaksi".[56] Ja mikäli he ensinkään tekivät mitään erotusta -juutalaisten ja kristittyjen välillä, niin he näille viime mainituille -säästivät valituimmat ja voimakkaimmat vihansa ja herjauksensa -nimitykset. "Uusi", "turmiollinen", "halveksittava", "inhoittava" -taikausko -- siinä ainoa kielenkäyttö, jolla Suetonius ja Tacitus -suvaitsevat nimittää sitä. Vaikka Senecan on täytynyt kuulla -kristittyjen nimi keisari Claudiuksen hallituksen aikana (kun sekä he -että juutalaiset karkoitettiin Roomasta, "heidän alinomaisen -levottomuutensa takia, johon heitä Krestus yllytti", kuten Suetonius -tietämättömyydessään ilmoittaa) ja Neron vainojen vallitessa, ei hän -koskaan edes viittaa heihin ja mainitsee juutalaisia vain voidakseen -heistä lausua moniaita pilkallisia huomautuksia heidän laiskuudestaan -sapattina ja kutsuakseen heitä "mitä riettaimmaksi kansakunnaksi". - -Lukija päättäköön, onko vähimmässäkään määrässä uskottavaa, että Seneca -on ollut missään suoranaisissa tekemisissä Paavalin kanssa tai että -hän, rikkautensa ja valtansa kukkuloilla, olisi alentunut ottamaan -oppia keisarin tai Narcissuksen huonekuntiinkaan kuuluvilta -maineettomilta ja halveksituilta orjilta. - - - - -15 Luku. - -YHTÄLÄISYYKSIÄ SENECAN JA RAAMATUN VÄLILLÄ. - - -Ja kumminkin voidaan Senecaa kutsua, niinkuin häntä onkin tämän kirjan -nimessä kutsuttu, Jumalan etsijäksi; ja ne yhtäläisyydet pyhäin -kirjoitusten kanssa, joita voidaan löytää hänen teostensa sivuilta, -ovat lukuisat ja hämmästyttävät. Muutamat näistä herättänevät -mielenkiintoa lukijoissamme ja auttavat heitä paremmin ymmärtämään, -kuinka laajassa mitassa vanhan ajan filosoofien totinen etsiminen oli -vienyt totuuden ja valaistuksen perille. Asetamme rinnakkain moniaita -sivuja Senecan kirjoituksista raamatunkohtien kanssa, joita ne -muistuttavat. - - -1. Jumalan läsnäolo ihmisessä. - -"Ettekö tiedä, että olette Jumalan temppeli ja että Jumalan henki asuu -teissä?" kysyy Paavali (1 Kor. III, 16.) - -"_Jumala on sinua läsnä, on kanssasi, on sinussa_", kirjoittaa Seneca -ystävälleen Luciliukselle, ensimmäisessäviidettä noista _Kirjeistä_, -jotka ovat täynnä hänen syvällisimpiä siveysmietelmiään, "_pyhä henki -asuu meissä, pitäen silmällä ja valvoen kaikkea, mikä meissä on pahaa -niinkuin hyvääkin ... ei ole hyvää ihmistä ilman Jumalaa_." - -Ja taas (Ep. 73): "_Ihmetteletkö, että ihminen turvautuu jumaliin? -Jumala tulee ihmisten luo, niin, vieläkin lähemmäs, Hän tulee ihmisiin. -Ei yksikään sydän ole pyhä ilman Jumalaa_." - - -2. Jumalan silmä. - -"Kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, ja hänelle -meidän on tehtävä tili." (Hebr. IV, 13). "Rukoile Isääsi, joka on -salassa; ja Isäsi, joka näkee salassa, maksaa sinulle." (Matt. VI, 6). - -Seneca (Kaitselmuksesta, I): "_Ei hyödytä mitään, että omatunto -suljetaan meissä; me olemme Jumalalle avoimina_." - -83 kirje: "_Mitä hyötyä on siitä, että mitään salataan ihmisiltä? Ei -mikään ole kätkettyä Jumalalta: Hän on läsnä sydämissämme ja tunkeutuu -sisäisimpiinkin ajatuksiimme_." - -83 kirje: "_Meidän pitää elää, ikäänkuin eläisimme kaikkien nähden; -meidän pitää ajatella, ikäänkuin joku voisi ja voi katsoa sydämemme -sisimpään_." - - -3. Jumala on henki. - -Paavali: "Emme saa luulla, että jumal'olento on samankaltainen kuin -kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja -ajatuksen muovailema kuva." (Apost. t. XVII, 29). - -Seneca (31 kirje): "_Loukostakin on mahdollisia kohota taivaaseen: -nouse siis ja muodosta itsesi Jumalalle arvoiseen hahmoon; tätä et -kuitenkaan voi tehdä kullalla tai hopealla: Jumalan kaltaista kuvaa ei -voida muodostaa tämäntapaisista aineksista_." - - -4. Jumalan seuraaminen. - -"Olkaa siis Jumalan seuraajia (kr. mimetai = jäljittelijöitä), niinkuin -rakkaat lapset." (Ef. V, 1). - -"Joka tässä kohden (nim. vanhurskaudessa, rauhassa, ilossa pyhässä -hengessä) palvelee Kristusta, hän on Jumalalle otollinen." -(Room. XIV, 18). - -Seneca (95 kirje): "_Tahdotko saada jumalat suosiollisiksi? Ole -hyveellinen. Heidän kunnioittamiseensa riittää, kun koettaa tulla -heidän kaltaisekseen_." - -124 kirje: "_Ihmisen tulee tavoitella sitä hyvää, joka hänelle kuuluu. -Mitä tämä hyvä on? Uudistettu ja puhdas mieli, joka pyrkii Jumalan -seuraajaksi, joka kohoaa inhimillisten asiain yläpuolelle, joka -supistaa itseensä kaikki toivomuksensa_." - - -5. Ulkokullatut kuten valkaistut haudat. - -"Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun olette -valkaistujen hautojen kaltaisia, jotka kyllä ulkoa näyttävät kauniilta, -mutta sisältä ovat täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa." -(Matt. XXIII, 27). - -Seneca: "_Nuo, joita sinä pidät onnellisina, jos sinä näkisit heidät, -ei ulkopuolelta, vaan salatuimmassa asussaan, ovat kurjia, likaisia, -alhaisia; ikäänkuin heidän omat seinänsä, jotka ovat ulkoa koristelut. -Ei se ole mikään vakava totinen onni; se on ulkopuolinen sivellys, -vieläpä ohut sivellys; ja siten he loislavat ja tehoavat meihin, niin -kauan kuin he voivat seisoa ja näyttäytyä juhla-asussaan: vaan antaapa -tapahtua jotakin, joka hämmentää ja paljastaa heidät, niin ilmeiseksi -käy, kuinka paljon syvää ja todellista saastaa ulkonainen loisto on -kätkenyt_." - - -6. Opettaminen verrattuna kylvämiseen. - -"Ja toiset putosivat hyvään maahan ja antoivat sadon, mitkä sata, mitkä -kuusikymmentä, mitkä kolmekymmentä jyvää." (Matt. XIII, 8) - -Seneca (kirje 38): "_Sanat täytyy kylvää kuten siemenet, jotka, miten -pieniä ovatkin, otolliseen maaperään langenneina paljastavat voimansa -ja hyvin vähäisestä koosta paisuvat erittäin mahtaviksi. Totuus tekee -samoin... Julkilausutut totuudet ovat harvat; mutta jos mieli on ne -oikein ottanut vastaan, niin ne varttuvat ja kasvavat_." - - -7. Kaikki ihmiset ovat syntisiä. - -"Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja -totuus ei ole meissä." (1 Joh. I, 8) - -Seneca (Kiivaudesta I, 14, II, 27): "_Jos tahdomme oikein arvostella -kaikkia asioita, niin hankkikaamme ensiksi tämä vakuutus: että yksikään -meistä ei ole ilman virhettä... Ei ole löytynyt ketään, joka voi -vapauttaa itsensä; ja se joka kutsuu itseänsä viattomaksi, tekee niin -todistajaan nähden, ei omantuntonsa tieten_." - - -8. Ahneus. - -"Rakkaus rahaan on kaikenlaisen pahan juuri." (I Tim. VI, 10). - -Seneca (Mielenrauhasta, 8): "_Rikkaus... ihmisten onnettomuuksien -suurin lähde_." - -"Tyytykää siihen, mitä teillä on." (Hebr. XIII, 5). - -"Kunhan meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin." -(I Tim. VI, 8). - -Seneca (114 kirje): "_Olemme viisaita, jos tavoitamme vain vähää; jos -jokainen katsoo itseänsä ja mittaa oman ruumiinsa tarpeet, niin saa hän -huomata, kuinka vähät ne voivat olla, ja miten lyhytaikaiset_." - -110 kirje: "_Meillä on polentaa (ohraryynejä), meillä on vettä; -haastetaanpa itse Jupiter onnesta voittosille_." - -"Suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa." -(I Tim. VI, 6). - -Seneca (110 kirje): "_Miksi olet hämilläsi ja kummastunut? Se on kaikki -vain silmänlumetta. Noita tavaroita vain näytetään, niitä ei -omisteta... Käänny mieluummin todellisen rikkauden puoleen, opi -tyytymään vähään_." - -"Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä läpi, kuin rikkaan päästä -Jumalan valtakuntaan" (Matt. XIX, 24). - -Seneca (20 kirje): "_Se on ylevämielinen mies, joka näkee rikkauksia -leviteltävän ympärillänsä ja mieluummin kuulee kuin tuntee niiden -kuuluvan hänelle. Vaikea on olla turmeltumatta seurustelussa rikasten -kanssa; suuri on se, joka keskellä rikkauksia on köyhä, mutta -turvallisempi on sen, jolla ei rikkautta ole ollenkaan_." - - -9. Lähimmäisenrakkaus. - -"Olkaa veljenrakkaudessa helläsydämisiä toisianne kohtaan." -(Room. XII, 10). - -Seneca (Kiivaudesta, I, 5): "_Ihminen on syntynyt keskinäistä -auttamisia varten_." - -"Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" (Matt. XXII, 39). - -48 kirje: "_Sinun täytyy elää toisten hyväksi, jos tahdot elää itseäsi -varten_." - -Kiivaudesta, III, 43: "_Niin kauan kuin elämme ihmisten parissa, -harjoittakaamme hyvyyttä; älkäämme tulko kenellekään turmion tai surun -syyksi_." - -10. Yhteinen jäsenyytemme. - -"Te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä." -(I Kor. XII, 27). - -"Niin me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta -itsekukin olemme toistemme jäseniä." (Room. XII, 5) - -Seneca (95 kirje): "_Opetammeko me, että hänen tulee ojentaa kätensä -haaksirikkoon joutuneelle, näyttää vaeltajalle tietä, jakaa leipänsä -nälkäisen kanssa?... Jos minä voisin lyhykäisesti muodostaa hänelle -inhimillisen velvollisuuden lauselman, niin sanoisin: kaikki se, minkä -näette, mihin inhimilliset ja jumalalliset sisältyvät, on yksi: me -olemme yhden suuren ruumiin jäseniä_." - - -11. Hyväntekeminen salassa. - -"Älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee" (Matt. VI, 3). - -Seneca (Hyväntekeväisyydestä, II, 11): "_Hillitköön kielensä hän, joka -on tehnyt hyvän työn... Hyvän tekemisessä ei mitään pitäisi enemmän -kavahtaa kuin ylpeyttä_." - - -12. Jumalan hyvyys on puolueeton. - -"Hän antaa aurinkonsa nousta niin pahoille kuin hyvillekin ja antaa -sataa niin vanhurskaille kuin väärillekin." (Matt. V, 45). - -Seneca (Hyväntekeväisyydestä, I, 1): "_Kuinka moni onkaan arvoton -näkemään päivän valon, ja kuitenkin aamu koittaa_." - -Sama teos VII, 31: "_Jumalat rupeavat jakamaan hyviä töitänsä niille, -jotka eivät tunne heitä; ja he jatkavat tätä, vaikka ihmiset osoittavat -siitä kiittämättömyyttä heitä kohtaan... He jakavat siunauksiaan -puolueettomasti kaikille kansoille ja heimoille;... ajallaan he valavat -sateenkuuroja maahan, tuulen avulla he kuohuttavat meriä, he ilmaisevat -vuodenajat tähtisikermäin kiertokulun kautta, talven ja kesän he -lieventävät miellyttävän tuulenhengen avulla_." - -Näitten vertailujen jatkaminen olisi tarpeeton työ, sillä lukien mitä -Senecan kirjoitelmaa hyvänsä voisi niitä lisätä monin kerroin; ja ne -todistavat epäämättömästi, että, mitä tulee hengen valaistukseen, -Seneca "ei ollut kaukana taivaan valtakunnasta". Jotkut kirjailijat -ovat niitä koonneet; ja kaikki tässä mainitut, ynnä monta muuta, voi -löytää Fleuryn, Troplongin, Aubertinin ja muitten kirjoista. Muutamat -kirjailijat, kuten Fleury, ovat koettaneet osoittaa, että ne voidaan -selittää vain otaksumalla, että Senecalla oli jonkinlaista tietoa -pyhästä raamatusta. Toiselta puolen Aubertin taas on ratkaisevasti -todistanut, että näin ei ole voinut olla laita. Monet sanat ja -lauselmat on, temmattuna irti yhteydestään, tavallaan pakotettu -yhtäläisiksi raamatun sanojen kanssa, vaikka yhteys täydellisesti -riitelee sen henkeä vastaan; moni kuuluu tuohon suureen yleiseen -moraalisten totuuksien varastoon, jonka vanhat filosoofit tunnollisella -työskentelyllään ovat muovanneet; ja näistä näin kaunopuheisesti -julistetuista ajatuksista tuskin on yhtään, jota ei tapaisi vieläkin -ylevämmin ja täsmällisemmin ilmaistuna Platon tai Ciceron -kirjoituksissa. Eräässä myöhemmässä luvussa me näytämme, että kaikista -niistä huolimatta Seneca eriää kristinopin hengestä ainakin yhtä -huomattavasti kuin toisaalta sitä lähestyy; mutta tämä soveltunee -parhaiten vasta sitten, kun me olemme tarkastaneet myös niitä oppeja, -joita nuo kaksi muuta suurta pakanallisen viisauden edustajaa, -nimittäin Epiktetos, orja, ja Marcus Aurelius, keisari, ovat -esittäneet. Yhtä kaikki ilahuttavaa on, kun tämäntapaiset kirjoitukset -selvästi osoittavat meille, että Herran henki on kaikkina aikoina -täyttänyt vanhurskaita miehiä ja heistä tehnyt Jumalan lapsia ja -profeettoja. Jumala "ei jättänyt itseään ilman todistajaa" heidänkään -keskuudessaan. Tuomas Aqvinolaisen sana, että monellakin pakanalla on -ollut "_fides implicita_", "itsetiedoton usko", on vain toinen muoto -Paavalin lausuntoa, että "vaikkei heillä ole lakia, ovat itselleen -lakina ja osoittavat, että lain toiminta on kirjoitettu heidän -sydämiinsä".[57] He tunsivat iankaikkisen voiman ja hyvyyden -näkyväisten kappalten kautta, ja samaten he omantunnon äänestä ja -luonnon äänestä johtivat oikean, vaikka vain yksipuolisen ja -vaillinaisen tuntemuksen. Heille "luonnon ääni oli Jumalan ääni". -Heidän ilmestyksensä oli luonnonlaki, jota Jumalan kirjoitettu laki -vahvistaa, lujentaa ja laajentaa, vaan _ei_ kumoa.[58] - -Täten johdettua tuntemusta tai toisin sanoen niitten uskonnollisten -tunteitten kokonaissummaa, jotka johtuvat järjen ja kokemuksen -yhdistymästä, on kutsuttu "luonnolliseksi uskonnoksi"; termi itsessään -on sovelias ja moitteeton, kun vain pitää mielessään, että luonnollinen -uskonto itsessään on ilmestystä sekin. Ei mikään vastakohtaisuus ole -niin epäonnistunut ja turmiollinen kuin tuo luonnollisen ja ilmoitetun -uskonnon. Se on "pikemmin sanain kuin aatteiden kontrasti; se on -abstraktsionien vastakohtaisuus, jota eivät mitkään tosiseikat vastaa". -Jumala on ilmoittanut itsensä ei yhdellä, vaan monella muotoa, ei -ainoastaan innoittamalla joittenkuitten harvojen sydämiä, vaan -suopeasti ohjaamalla jokaista, joka häntä etsii. "Herran kynttilä on -ihmisen henki" (Salom. Sananl. XX, 27), eikä se ole uskontoa, vaan -siitä luopumusta, jos epää totuuden Jumalan ilmoituksilta ihmisille -vain sen takia, että ne eivät ole käyneet saman kanavan kautta. -Päinvastoin meidän tulee kiitollisuudella tervehtiä eikä suinkaan -epäluuloisesti suhtautua totuuksien julistamiseen pakanallisten -kirjailijain suun kautta, totuuksien, joita me ensi silmäykseltä -olisimme olleet taipuvat pitämään kristinuskon erikoisena perintöosana. -Pytagoraassa, Sokrateessa ja Platonissa -- Senecassa, Epiktetossa ja -Marcus Aureliuksessa -- me näemme taivaan valon raivaavan itselleen -tien halki pimeyden ja tietämättömyyden usvien; kiitollisina me -tunnustamme, että pakanamaailmassakin olivat ihmisten sielut, jos kohta -hädän ja vaivan keskellä, kuitenkin kyenneet ikäänkuin hopean himmeästä -pinnasta heijastamaan jotakin jumalallisuuden ja totuuden kuvaa; me -tervehdimme, suuren ja kaunopuheisen Bossuet'n kanssa, "luonnon -kristinuskoa". "Jumalan kuva ihmisessä", sanoo pyhä Bernhard, "voi -palaa, vaan ei palaa tuhaksi." - -Ja tämäpä juuri on ilahuttavin puoli, miltä tarkastaa Senecan elämää ja -kirjoituksia. Totta on, että hänen tyylinsä ei ole vapaa aikakauden -virheistä, että hänen retoriikkansa loisteliaisuus ei aina voi korvata -hänen päätelmäinsä heikkoutta; että hän ei näytä kuvastimelta, joka -kirkkaasti heijastaa totuutta, vaan muistuttaa "fantastisesti tuhanteen -kaistaleeseen hiottua peiliä"; että me rinnan suurten moraalisten -totuuksien kanssa tapaamme toisinaan hänen pahimpia hairahduksiaan, -ristiriitaisuuksiaan ja paradoksejaan; että hänen kaunopuheiset -lauselmansa Jumalasta useasti painuvat hämärään panteismiin; ja että -vieläpä, mitä tulee oppiin kuolemattomuudesta, hänen otteensa on liian -ponneton pelastaakseen hänet häälyväisyydestä ja ristiriidoista;[59] -vaan siveydenopettajana hän on täynnä todellista suuruutta ja monesti -kaukana edellä aikansa yleisestä ajatustavasta. Harvatpa miehet ovat -kirjoittaneet terävämmin tai vilpittömämmin totuudesta ja miehuudesta, -ihmisten olennaisesta yhtäläisyydestä,[60] ystävällisyydestä ja -hyvyydestä orjia kohtaan,[61] lempeydestä rikollistenkin suhteen,[62] -epäitsekkäisyyden kunniasta,[63] inhimillisyyden suuresta aatteesta[64] -semmoisena aatteena, joka kohoaa kaikkia kansallisuutta ja säätyä -koskevia keinotekoisia ennakkoluuloja korkeammalle. Monet hänen -kirjoituksistaan ovat pakanallisia saarnoja ja siveysopetuksia, -laatunsa parhaita ja ylevimpiä. Tyyli, kuten Quintilianus sanoo, "on -täynnä viehättäviä virheitä", mutta tunteen pyrkimys on aina korkea ja -tosi. - -Häntä on pikemminkin pidettävä rikkaana, ylhäisenä ja mahtavana -roomalaisena, joka enimmät joutohetkensä omisti moraalifilosofialle, -kuin todellisena ammattifilosoofina. Ja tältä näkökannalta katsoen on -hänen ristiriitaisuuksillaankin oma viehätyksensä kuvastaen hänen -hehkuvaa, impulsiivista, vilkasta mielenlaatuaan. Hän ei ollut kylmä, -määräperäinen, tunteeton stoalainen, vaan kiihkomielinen, -lämminsydäminen mies, joka saattoi purskahtaa hillittömään kyynelten -tulvaan ystävänsä Annæus Serenuksen[65] kuoleman johdosta ja tuntea -vavistuttavaa huolta vaimonsa ja lastensa onnesta. Hän ei ollut -suinkaan ehdottoman kieltämisen taikka mahdottoman täydellisyyden -mies;[66] mutta harvat ihmiset ovat vakuuttavammin, lämpimämmin tai -innostuneemmin puhuneet hyveen tuottamasta mielihyvästä, hyvin -järjestetyn sielun rauhasta, ylevän itsensäkieltämisen voimakkaasta, -totisesta ilosta. Nuoruudessaan, kuten hän kertoo, hän valmistausi -nuhteettomaan elämään, vanhuudessaan jaloon kuolemaan.[67] Ja älkäämme -unohtako, että, kun tuli ratkaisun hetki, joka pani koetukselle hänen -sielunsa rauhan ja mielensä lujuuden, hän ei horjunut. "Vapisematta", -hän kirjoittaa Luciliukselle, "minä valmistaun sen päivän varalle, -jolloin kaikki kiertelemiset ja kaartelemiset jäävät pois ja minä -omalta kohdaltani voin päättää, tokko minä vain _puhun_ vaiko tosiaan -_tunnen_ kunnon miehen lailla; tokko kaikki nuo puheet ylväästä -järkähtämättömyydestä, joita olen lingonnut onnea vastaan, olivatkin -pelkästään asenteita ja elkeitä... Väittelyt ja kirjalliset keskustelut -ja filosoofien opetuksista keräillyt sanat ja kaunopuheiset esitykset -eivät ilmaise sielun todellista lujuutta. Sillä _puheessa_ suurinkin -pelkuri on rohkea; mikä sinusta todellakin on sukeutunut, se käy ilmi, -kun loppusi on läsnä. Minä hyväksyn ehdot enkä väistä ratkaisua".[68] - -"Accipio conditionem, non reformido judicium." - -Ne olivat miehekkäitä, yleviä sanoja, ja koettelemuksen hetki vahvisti -ne tosiksi. Kun muistamme Senecan elämän synnit, niin johtakaamme -mieleemme myöskin hänen lujuutensa kuoleman tullessa; samalla kun -myönnämme että ristiriitaisuuksia on olemassa hänen filosoofisessa -järjestelmässään, niin olkaamme kiitollisia siitä nerosta, -innostuksesta, elävän vakuutuksen hehkusta, jolla hän yhä uudelleen -julistaa totuuksiansa, totuuksia, jotka varmemmalle pohjalle -laskettuina havaittiin kestäviksi kannattamaan maailman siveellistä -uudestisyntymistä. Ei mikään ole helpompaa kuin Senecan pilkkaaminen -tahi kärkevien epigrammien kirjoittaminen miehestä, jonka moraalin -lujuus ehdottomasti joutui tappiolle hänen oman suuren ihanteensa -rinnalla. Mutta yhtä kaikki hän ei ollut sen vaihemielisempi kuin -tuhannet niistä, jotka tuomitsevat hänet. Kaikkine virheineenkin hän -kumminkin eli jalompaa ja parempaa elämää, hänellä oli korkeampia -päämääriä, hän oli pelottomampi, itsensäkieltävämpi -- niin, vieläpä -lujamielisempikin -- kuin kristityn nimeä kantavain enemmistö. Meidän -kaikkien olisi hyvä, jos ne, jotka syytävät sellaista ivaa hänen -muistolleen, koettaisivat saada aikaan rahtusenkaan sitä hyvää, mitä -hän toimitti ihmisyyden ja Rooman puolesta. Hänen ajatuksensa -ansaitsevat katoamattoman kiitollisuutemme: "joka meistä synnitön on, -se häntä ensimmäisenä kivellä heittäköön." - - - - - - -EPIKTKTOS. - - - - -1 Luku. - -EPIKTETOKSEN ELÄMÄ, JA KUINKA HÄN SIIHEN SUHTAUTUI. - - -Neron hovissa Senecan on täytynyt joutua enempään tai vähempään -yhteyteen tämän keisarin mahtavain vapautettujen orjien ja nimenomaan -hänen sihteerinsä eli kirjastonhoitajansa Epafrodituksen kanssa. -Epafroditus oli keisarin alituisia seurakumppaneita; hän oli -ensimmäinen kiinnittämään Neron huomion siihen salaliittoon, jossa -Seneca itse sortui. Ei voi olla epäilystä siitä, että Seneca tunsi -hänet ja oli käynyt hänen luonaan. Niitten orjien joukossa, jotka -tungeksivat tässä talossa, filosoofin luonnostaan lempeä sydän lienee -kiinnittänyt hänen huomionsa pieneen halvattuun fryygialaiseen poikaan, -rampaan ja mitättömän näköiseen, jonka kasvoilla -- jos ne mitenkään -kuvastivat sisäistä sielua -- varmaankin lapsuudesta saakka väikehti -kirkas ja kärsivällinen ilme. Tuo ylväs hovilainen, keisarin mahtava -opettaja, suuri stoalainen ja aikansa suosituin kirjailija olisi -tosiaankin kummastunut, jos hänelle äkkipäätä olisi sanottu, että tuo -vaivainen pieni orjapoika oli määrätty kohoamaan filosofiassa -puhtaampiin ja kirkkaampiin korkeuksiin kuin mihin hän itse milloinkaan -oli päässyt, tulisi aivan yhtä kuuluisaksi kuin hän itsekin ja -stoalaisen opin edustajana kokisi paljon suurempaa kunnioitusta. Sillä -tämä rampa poika oli Epiktetos -- Epiktetos, jolle piirrettiin -muistettava hautakirjoitus: "Minä olin Epiktetos, orja, rampa ja -kerjäläinen ja _kuolemattomille kallis_". - -Vaikka meillä on selvä tieto hänen filosoofisesta opistaan, ei meillä -ole minkäänlaisia aineksia edes niukintakaan elämäkertaa varten. Hänen -sielunsa kuva -- kuva siitä, mitä yksin hän katsoi todelliseksi -minäkseen -- on nähtävissä hänen teoksistaan, ja siihen emme saata -lisätä muuta kuin joitakin harvoja yleisiä tosiseikkoja ja epävarmoja -tarinoita. - -Epiktetos oli luultavasti syntynyt noin vuoden 50 paikkeilla Kristuksen -syntymän jälkeen; mutta emme tiedä täsmällistä syntymäaikaa emmekä -tunne edes hänen todellista nimeään. "Epiktetos" tarkoittaa "ostettua" -elikkä "hankittua", ja on yksinkertaisesti orjan nimitys. Hän syntyi -Hierapoliissa Fryygiassa, Lycus- ja Meander-jokien välillä -sijaitsevassa kaupungissa, jota jotkut ovat pitäneet tämän maakunnan -pääkaupunkina. Kaupungissa oli useita luonnonihmeitä -- pyhiä lähteitä, -stalaktiittiluolia ja syvä onkalo, huomattava mefiitisistä -(myrkyllisistä) höyryistään. Meille on mielenkiintoisempaa tietää, että -se oli vain muutaman peninkulman päässä Kolossasta ja Laodikeasta ja -että Paavali mainitsee sen (Kol. IV, 13) yhdessä näiden kanssa. Siellä -on sen vuoksi täytynyt olla kristillinen seurakunta varhaisimmista -ajoista asti, ja jos Epiktetos vietti minkään osan lapsuudestaan -siellä, on hän saattanut joutua yhteyteen alhaissäätyisten miesten ja -naisten kanssa, jotka olivat halvassa kokouspaikassaan kuulleet -luettavan Paavalin kirjettä kolossalaisille ja sitä toista, -nyttemmin hukkaan joutunutta, jonka hän oli osoittanut Laodikean -seurakunnalle.[69] - -Luultavaa kuitenkin on että Hierapoliilla ja sen seurakunnalla oli -hyvin vähän vaikutusta Epiktetokseen. Hänen vanhempansa olivat -arvatenkin kaikkein alinta ja vähäväkisintä luokkaa, ja heidän -moraalinen kantansa on tuskin sekään voinut olla korkea, sillä -muutenhan he eivät olisi saattaneet missään tapauksessa suostua myymään -orjuuteen sairasta poikaansa. Tuskinpa olisi Epiktetoksen ollut -mahdollista astua maailmaan vähemmän kadehdittavin ja vähemmän lupaavin -entein. Mutta koko elämänjuoksumme on täynnänsä ihmeellistä -jumalallista korvausta, ja sen sai Epiktetoskin kokea. Jumala sytyttää -neron tulen, kenessä tahtoo, ja hän voi herättää korkeimmatkin ja -kuninkaallisimmatkin ajatukset halpa-arvoisimmassakin orjassa: - - Niitä siemeniä sirottelee päivin ja öin - Tuulen leyhkä taivaalta. - Ihmissavea niin heikkoa ei, siemenet nuo - juurtua jottei voine. - -Mitkä olivat ne tapahtumat -- eli mieluummin, mikä oli "se näkymätön -kaitselmus, jota ihminen herjaten nimittää sattumaksi" -- jotka -Epiktetoksen saattoivat Epafrodituksen taloon, sitä emme tiedä. -Hienotunteista ja jaloa sielua tuskin saattoi panna pahempaan -koettelemukseen. Roomalaisen talon orjat sullottiin yhteen summattomin -joukoin; he olivat mitä väkivaltaisimman ja oikullisimman rangaistuksen -alaisia; heitä saatettiin kohdella mitä halventavimmalla ja -raakamaisimmalla tavalla. Ihmiset vaipuvat usein sille asteelle, jolle -heidän oletetaan kuuluvan. Vuosikausien häpäisevä menettely vaikuttaa, -että he jo arvelevat ansaitsevansakin vain häpeällistä kohtelua, -menettävät tuon itsekunnioituksen, joka on uskonnollisen tunteen -muuttumaton seuralainen ja joka, uskonnolliseen tunteeseen -katsomattakin, yksin turvaa meitä mieskohtaiselta alennukselta. -Oikeinpa sanookin Paavali: "Jos olet kutsuttu orjana, älä siitä -murehdi; _mutta jos sinulla on mahdollisuutta päästä vapaaksikin, niin -käytä ennemmin sitä hyväksesi_".[70] - -Totta on että pakanamaailmassakin alkoi tähän aikaan parhaitten ja -viisaimmin ajattelevain keskuuteen levitä tunne siitä, että orjatkin -olivat tehdyt samasta tahtaasta kuin heidän isäntänsäkin, että he -erosivat vapaasyntyisistä vain asemansa ulkonaisten ja satunnaisten -seikkain puolesta ja että suopeus heitä itseänsä kohtaan oli yleinen -alkeellisenkin inhimillisyyden velvoitus. "Minun on iloista kuulla", -sanoo Seneca eräässä mielenkiintoisessa kirjeessään Luciliukselle, -"että sinä elät tuttavallisissa suhteissa orjiisi; se on viisautesi ja -valistuksesi mukaista. Ovatko he orjia? Ei, ihmisiä he ovat. Orjia? Ei, -kumppaneita. Orjia? Ei, vaatimattomia ystäviä. Orjia? Ei, -_orjatovereita_, sillä muistathan, että kohtalo vallitsee teitä -kumpaakin." Eräässä kohdassa, johon jo olemme viitanneet, hän jatkaa -samaa ajatuksenjuoksua moittien kopeata ja kevytmielistä tapaa, että -orjia seisotettiin kesteissä tuntikaudet sanattomina ja tyhjin vatsoin, -sillä aikaa kun heidän herransa ahmivat itsensä täyteen. Hän valittaa -sitä julmuutta, joka katsoo välttämättömäksi kauheasti rangaista -tilapäistä yskähdystä tai aivastusta. Hän viittaa sananparteen -- -sananparteen, joka paljastaa kokonaisen historian -- "minkä orjia, sen -vihamiehiä", ja osoittaa että he eivät ole vihamiehiä, vaan että -ihmiset ovat heistä _tehneet_ vihamiehiä; päinvastoin, jos heitä -kohdeltaisiin suopeasti ja puhuteltaisiin huomaavaisesti, he -kidutettaissakin vaikenisivat mieluummin kuin puhuisivat isäntänsä -vahingoksi. "Eivätkö he ole lähtöisin", kysyy hän, "samasta -alkuperästä, eivätkö he hengitä samaa ilmaa, eivätkö he elä ja kuole -juuri niin kuin mekin?" Lyönnit, murskatut jäsenet, kalisevat kahleet, -niukka ravinto _ergustuloissa_ eli orjavankiloissa herätti Senecan -sääliä, ja kaiken todennäköisyyden mukaan siinä onkin kuva, jonka -vertaista maailma harvoin lie nähnyt, ellei se lie tapahtunut siinä -katalassa kaupassa, jota Englanti häpeäksensä ennenvanhaan harjoitti, -mutta jonka se ikuiseksi kunniaksensa päättävästi on hylännyt. - -Mutta Senecan suosittelema lempeys orjia kohtaan oli itse asiassa hänen -omaperäisimpiä moraaliopetuksiaan; kaikesta, mitä me tiedämme Rooman -elämästä, on syytä pelätä, että niitten luku, jotka toimivat tämän -mukaisesti, oli vähäinen. Varmastikaan ei Epafroditus, Epiktetoksen -herra, ollut heitä. Historialliset tiedot tästä miehestä ovat laihat. -Hän oli yksi niistä neljästä, jotka seurasivat Neroa tuolle -surettavalle, arvottomalle pakomatkalle Roomasta v. 69, ja kun Nero -vihdoinkin, pelkuruudesta kauan horjuttuaan ja vankeuden ja mestauksen -jo uhatessa, asetti tikarin rinnalleen, niin Epafrodituspa se auttoi -tyrannia työntämään sen sydämeen, josta teosta keisari Domitianus -sittemmin karkoitti hänet maanpakoon ja lopulta mestautti. - -Epiktetoksen oli tapana kertoa pari kaskua, jotka selityksittäkin -osoittivat, mikä ahdassieluinen ja matalamielinen mies hän oli. Hänen -orjiensa joukossa oli muuan Felicio-niminen mitätön rajasuutari; kun -suutari oli aivan hyödytön, niin Epafroditus möi hänet, ja sattumalta -hänet tuli ostaneeksi joku keisarin huonekuntaan kuuluva, ja hänestä -tehtiinkin keisarin paikkasuutari. Heti Epafroditus rupesi osoittamaan -hänelle mitä syvintä kunnioitusta ja puhuttelemaan häntä mitä -mielistelevimmin sanoin, niin että jos joku kysyi, mitä Epafroditus oli -tekemässä, niin vastaus, mitenkä lie todenmukainen, kuului: "Hän on -tärkeässä neuvottelussa Felicion kanssa". - -Erään kerran tuli joku hänen luoksensa itkien ja valittaen ja halaten -hänen polviaan surun murtamana, kun kaikesta hänen omaisuudestaan ei -ollut jälellä paljon enemmän kuin joukko toista miljoonaa. "Mitä teki -Epafroditus?" kysyy Epiktetos; "nauroiko hän miestä, niinkuin me -tekisimme? Eipä suinkaan; päinvastoin, hän huudahti, sääliä ja -hämmästystä ilmaisten: Mies poloinen, kuinka voisitkaan sinä ääneti -kestää tuollaisen kolauksen?" - -Miten törkeästi hän saattoi menetellä ja kuinka vähän hän herätti -kunnioitusta, voimme nähdä seuraavasta kertomuksesta. Kun urhokas -ylimys Plautius Lateranus, joka Pison salaliiton aikana joutui surman -suuhun, kuten jo olemme puhuneet, oli niskaansa saanut tehottoman -lyönnin tribuunin miekasta, ei Epafroditus tälläkään kaamealla hetkellä -saattanut pidättää itseään ahdistamasta uhria kysymyksillään. Ainoaksi -vastaukseksi kuoleva mies ylenkatseellisesti huomautti: "Jos tahtoisin -sanoa jotakin, niin sanoisin (en sinunkaltaisellesi orjalle, vaan) -_herrallesi_." - -Tämänhenkisen miehen huostassa rampa fryygialaispoika tuskin on -saattanut kokea suurtakaan suopeutta. Monen kirjailijan kertomana onkin -tosiaan eräs seikka jäänyt jälkimaailman muistoon, ja se tuntuu -ilmaisevan, että häntä kohdeltiin pöyristyttävän julmasti. Kerta -sanotaan Epafrodituksen tyydyttäneen julmuuttansa tukkimalla orjansa -jalkaa johonkin kidutusvehkeeseen. "Jos vielä jatkat tuota, niin sinä -katkaiset sen", sanoi Epiktetos. Konna jatkoi työtänsä ja saikin jalan -poikki. "Sanoinhan, että sinä sen katkaisisit", virkkoi Epiktetos -rauhallisesti sanallakaan tai yhdellä huokauksellakaan ilmaisematta -tuskaansa. Yhtä yleviä sankaritarinoita on olemassa sekä vanhoilta että -uusilta ajoilta, mutta toivokaamme ihmiskunnan puolesta, että tämä -kertomus on väärä, varsinkin kun toinen uskottava henkilö tietää, että -Epiktetos tuli rammaksi vain jonkun taudin seurauksista. Vaan oli tämän -asian laita miten tahansa, jotkut niistä, jotka ovat ensimmäisinä -kirjoittaneet kristinuskoa vastaan -- sellaiset kuin esim. lääkäri -Celsus -- ovat mielellään vedonneet tähän kertomukseen, koska siinä -ilmenee mielen jalous, jota ei edes kristinusko voi voittaa; -vastakohdaksi asetti Origenes Vapahtajamme sanattoman äänettömyyden -ristillä, ja Gregorius Naziansilainen huomautti, että vaikka on jaloa -kestää pahaa, jota ei voi välttää, niin vielä jalompaa on alistua -siihen vapaaehtoisesti ja yhtä lujamielisesti. Mutta jos kohta -Epafroditus ei olisikaan syypää Epiktetoksen jalan katkaisemiseen, niin -selvää on, että poika parka eli olosuhteissa mitä masentavinta ja -kurjinta laatua, olosuhteissa, jotka olisivat sortaneet tavallisen -miehen sille alhaiselle ja eläimelliselle kannalle, joka näyttää -tyydyttäneen Rooman orjien suurta enemmistöä. Moniaat kohdat, joissa -hän puhuu siitä, kuinka tämäkin onneton luokka on oikeutettu saamaan -huomaavaisuutta osaksensa, ilmaisevat todella helliä tunteita -heitä kohtaan. "Parasta olisi", sanoo hän, "jos te, niin hyvin -valmistellessanne juhlianne kuin niitä viettäessännekin, jakaisitte -palvelijoillennekin jonkun verran runsaudestanne. Mutta jos jossakin -tilaisuudessa olisi vaikea näin tehdä, niin muistakaa, että ne, jotka -ovat väsyneet, palvelevat teitä, jotka ette ole väsyneet; teitä, jotka -syötte ja juotte, ne, jotka eivät syö eikä juo; teitä, jotka -keskustelette, ne, jotka ovat mykkiä; teitä, jotka liikutte mielenne -mukaan, olennot, joita ahdistaa kiusallinen pakko. Ja näin tehden ette -tahdokaan syttyä silmittömään vimmaan ettekä raivon puuskauksessa -loukata ketään." Epäilemättä Epiktetos tässä kuvailee menettelyä, jota -hän itse monesti on nähnyt ja jonka alennuksen hän itse oli kokenut. -Mutta hän oli jo varhain saavuttanut sen sielun ylevyyden ja tullut -totuudesta siihen käsitykseen, jonka nojalla hän osasi erottaa -olemuksen varjosta, elämän realiteetit sen satunnaisuuksista ja siten -kääntää varsinaiset vastoinkäymisensäkin uusiksi välikappaleiksi, millä -kohota siveelliseen jalouteen. Tämän todisteeksi silmätkäämme hiukan, -mikä on hänen oma mielipiteensä elämästänsä. - -Heti _Tutkielmiansa_ alussa hän tekee eron sen hyvän välillä, jota -jumalat _ovat_, ja sen, jota jumalat _eivät ole_ suoneet meille, ja hän -on sitä mieltä (tässä suhteessa ollen sitä valoa vailla, jonka -kristinoppi olisi voinut hänelle lainata), että kun jotkut siunaukset -meiltä evätään, niin se ei tapahdu siksi, että jumalat eivät -_tahtoisi_, vaan siksi, että he eivät _voi_ suoda niitä meille. Ja -sitten hän kuvittelee Jupiterin puhuttelevan häntä: - -"Oi Epiktetos, jos mahdollista olisi ollut, niin olisin tehnyt sekä -pienen ruumiisi että pienen omaisuutesi vapaaksi ja riippumattomaksi; -mutta nyt, älä siitä erehdy, se ei olekaan sinun lainkaan, onhan vain -hienosti sotkettua savea. Kun minä siis en voinut tehdä, kuten sanoin, -niin annoin sinulle palasen itsestäni, nimittäin tämän pyrkimisen ja -kieltäytymisen, toivomisen ja epäämisen kyvyn ja yleensä vallan toimia -tässä näennäisyyksien maailmassa; ja jos viljelet tätä kykyä ja katsot -varsinaisen omaisuutesi olevan siinä, niin ei sinua mikään koskaan estä -ja ehkäise etkä sinä koskaan huokaile etkä keksi vikoja toisissa etkä -ketään imartele. Näyttävätkö näin ollen sinusta nämä etuisuudet -arvottomilta? Taivas varjelkoon! Tyydy sen vuoksi niihin ja kiitä -jumalia." - -Ja eräässä palasessa _Katkelmiaan_ (VIII, IX): - -"Vapaus ja orjuus ovat vain nimiä, toinen hyveen, toinen paheen: ja -molemmat ne riippuvat tahdosta. Mutta ei kummallakaan niistä ole mitään -tekemistä niitten asiain kanssa, joissa tahdolla ei ole mitään osaa. -Sillä ei kenkään ole orja, jonka tahto on vapaa." - -"Rikkaus on raskas ruumiin kahle, sielun pahe; sillä hänpä oli orja, -jonka ruumis on vapaa, mutta sielu kahleissa, ja päinvastoin taas hän -on vapaa, jonka ruumis on kahleissa, mutta jonka sielu on vapaa." - -Kuka ei näissä kohdissa muista Paavalin ääntä, kun hän sanoo: "Joka -orjana on kutsuttu Herrassa, on Herran vapaa; samoin vapaana kutsuttu -on Kristuksen orja".[71] - -Ja puhuessaan epämuodostuksestaan hän yhtä selvästi ilmaisee -riippumattomuutensa. Epämuodostumahan koski vain ruumista, jota hän -halveksi, ja siksi hän mielestään oli "eteerinen olento, joka hoippuu -ruumiinsa taakan alla". Ihailtavassa luvussaan Tyytyväisyydestä hän -hyvin pontevasti alleviivaa sitä lohdutuksen perusohjetta, joka on -johdettu siitä tiedosta, että "maailmankaikkeus ei ole luotu yksilön -tyydytystä varten". "_Täytyykö raajani olla rampa_?" olettaa hän jonkun -vaikertelevan napisijan kysyvän. "Orja!" vastaa hän, "keksitkö sitten -vaivaisen pienen raajan takia virheitä maailmankaikkeudessa? Etkö voi -myöntää, että tuollaisen satunnaisuuden uhallakin vallitsevat yleiset -lait? Etkö tahdo heittää luotasi moista ajatusta? Etkö tahdo iloisesti -alistua siihen hänen takiansa, joka sen antoi? Ja tahdotko olla -kiittämätön ja tyytymätön Zeyn lakeihin, mitkä hän sääti ja päätti -yhdessä Kohtalotarten kanssa, jotka olivat läsnä ja kehräsivät elämäsi -langan? Etkö tajua, mikä atoomi sinä olet kokonaisuuteen verrattuna? -- -se on mitä ruumiiseesi tulee, jota vastoin sinä henkeesi katsoen et ole -alempi taikka huonompi jumaliakaan. Sillä hengen suuruutta ei -arvostella ko'on tai painon mukaan, vaan niiden totuuksien mukaan, -jotka se käsittää. Etkö niin ollen tahdo aarteeksesi kerätä sellaisia -tavaroita, joissa olet jumalten kaltainen?" Ja tämänkaltaisten -periaatteiden nojalla poloinen vainottu orja parka saattoi kohottaa -äänensä totisesti ja kaunopuheisesti ylistämään sitä Jumalaa, jolle hän -tunnusti olevansa kiitollisuuden velassa "olemisestaan, varjeluksestaan -ja kaikista elämänsä hyvyyksistä". - -Luonnonlahjojemme moninaisuutta esittäessään hän sanoo: "Ovatko nämä -ainoat Kaitselmuksen lahjat meille? Ei toki. Mistä se puheen voima, -joka kykenisi ansion mukaan tulkitsemaan kiitollisuuttamme niistä tai -edes niitä kuvailemaan? Sillä jos me oikein kaiken käsittäisimme, mikä -olisikaan ylin velvollisuutemme muu kuin julkinen ja yksityinen -ylistyslaulu Jumalalle ja hänen nimensä siunaaminen ja hänen -hyvientekojensa kiittäminen? Eikö meidän pitäisi maata kaivaessamme, -kyntäessämme, syödessämme laulaa Jumalalle kiitoslaulua: 'Suuri on -Jumala, sillä hän on antanut meille ne aseet, joilla voimme muokata -maata; suuri on Jumala, sillä hän on lahjoittanut meille kädet, ruuan -ja ravinnon, hän antaa meidän tuntumattomasti kasvaa, hän suo meille -virkistävän unen'; näistä teoista tulisi meidän kustakin erikseen -laulaa kiitoslauluja ja korottaa suuri, jumalainen hymni, sillä häneltä -on meillä voima käsittää näiden lahjojen arvo ja kyky jatkuvasti niitä -käyttää. Entä sitten? Koska enimmät teistä ovat soaistuja, eikö pitäisi -löytyä joku, joka suorittaisi tämän velvollisuuden teidän sijastanne ja -kaikkien puolesta laulaisi hymniä Jumalalle? Ja mitä muuta _minä_ -voinkaan tehdä, minä, joka olen vanha rampa mies, paitsi laulaa -kiitosta Jumalalle? Niin, jos olisin ollut satakieli, olisin laulanut -satakielen lauluja; tahi olisinko ollut joutsen, niin joutsenen -lauluja; mutta koska olen järjellinen olento, niin on velvollisuuteni -ylistää Jumalaa. Siinä minun tehtäväni, ja minä sen täytän; ja mikäli -minun on sallittu, niin en minä milloinkaan tätä paikkaani heitä, ja -sinuakin minä kehoitan samaan lauluun." - -Nämä sanat alistumisesta ja uskosta Jumalaan sisältävät milteipä -lyyrillistä kauneutta, ja ominaista Epiktetokselle juuri onkin, että -hän tuolla tapaa ylistäen puhuu Jumalallisesta Kaitselmuksesta. On -mielenkiintoista ajatella, että sorrettu pakanallinen filosoofi löysi -saman lohdutuksen ja saavutti saman tyydytyksen kuin vainottu kristitty -apostoli. "Söittepä siis tai joitte", sanoo Paavali, "tai teittepä mitä -hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi." (I Kor. X, 31.) "Ajattele -Jumalaa", sanoo Epiktetos, "useammin kuin hengität. Viritä keskustelut -Jumalasta joka päivä täsmällisemmin kuin nautit ruokasi." - -Köyhyydestään hän taas lausuu seuraavasti (_Katkelmia_ XIX): "Tutki -itseäsi, tahdotko tulla rikkaaksi vaiko onnelliseksi; ja jos tahdot -tulla rikkaaksi, niin tiedä, että se ei ole mikään siunaus, eikä se ole -kaiken kaikkiaan sinun vallassasikaan; mutta jos tahdot olla -onnellinen, niin tiedä, että se sekä _on_ siunaus että on omassa -vallassasi, koskapa rikkaus on vain myötäkäymisen hetkellinen laina, -mutta onnen lahja riippuu tahdosta." - -"Aivan kuten sinä, milloin näet kyykäärmeen tai skorpionin -norsunluu- tai kultalippaassa, et niitä rakasta tai ihastele loistavan -kehyksen takia, vaan inhoat niitä ja käännyt niistä pois, koska ne ovat -tuhoeläimiä, niinpä samalla tavalla, kun näet paheen tilapäisen upeassa -kehyksessä, älä hämmästy sitä ympäröivää loistoa, vaan halveksi sen -omaa alhaista luonnetta." - -"Rikkaus _ei_ kuulu hyvien asiain joukkoon; ylellisyys _on_ -pahoja asioita, kohtuus hyviä. Sillä kohtuus kehoittaa meitä -yksinkertaisuuteen ja opastaa meitä hankkimaan pysyväisiä etuja; mutta -rikkaus viettelee ylellisyyteen ja vetää meidät pois kohtuudesta. Sen -vuoksi on rikkaan vaikea olla kohtuullinen tahi kohtuullisen olla -rikas." - -Tämä viimeinen lauselma väkisinkin johtaa lukijan mieleen Vapahtajan -omat sanat: "Lapset, kuinka vaikea onkaan niiden, jota _luottavat_ -tavaraansa, päästä Jumalan valtakuntaan." - -Mutta tätä aihetta vanhan ajan filosoofit suosivat, ja Epiktetos -jatkaa: - -"Jos olisit syntynyt Persiassa, et olisi pyytänyt elää Kreikassa, vaan -tahtonut jäädä sinne missä olit ja olla onnellinen; ja jos olet -syntynyt köyhyydessä, miksi pyrit rikkaaksi etkä mieluummin pysy -köyhänä ja elä onnellisena?" - -"Samoin kuin parempi on, jos olet terve, vaikkapa maaten epämukavassa -työntösängyssäkin, kuin jos sairas ruumiisi heittelehtii tilavassakin -vuoteessa, samoin on parempi vähissäkin varoissa, mutta rauhassa voida -iloita siitä, että kohtuulliset vaatimukset täyttyvät, kuin että -tyytymättömyys vallitsee keskellä ylenpalttisuuttakin." - -Tämänpä ajatuksen monet ovat julkilausuneet. "Makea uni", sanoo -Horatius, "ei kaihda maalaisen matalaa majaa, ei katveista rantamaa, ei -laaksoa, jossa puitten lehvät huojuvat länsituulessa"; ja suuri -Shakespeare kirjoittaa oivat sanansa: - - Uni, armas uni! - Miks, luonnon imettäjä; mua kammot, - Kosk' enää silmiän' et umpeen paina - Ja aistejani unhotukseen kasta? - Miks ennen venyt savupirtissä, - Ja loikoin kurjall' olkivuotehella - Yökärpäsien surinahan uinut, - Kuin tuoksuvissa vallaskammioissa - Upean, uljaan koruteltan alla - Nukuttamana vienon sävelsoiton? - -Alituiseen Epiktetos palaa tähän aiheeseen vapaudesta ja siitä, kuinka -ihmisen vallassa on tehdä itsensä kokonaan riippumattomaksi kaikista -häntä ympäröivistä olosuhteista. Silmiensä edessä ainainen mahdollisuus -tulla karkoitetuksi _ergastulumiin_ hänen käsityksensä mukaan vankila -ei kuitenkaan ole muuta kuin tila, johon ihminen joutuu vain vasten -tahtoaan; Sokrateelle esim. vankila ei ollut vankila, sillä hän oli -siellä vapaaehtoisesti, eikä kenenkään ole _pakko_ vasten tahtoansa -olla vankilassa, jos hän on oppinut, että hänen alkeellisiin -velvollisuuksiinsa kuuluu iloinen alistuminen välttämättömyyteen. -Näinpä Epiktetos on viisitoistasataa vuotta ennemmin julistanut samaa -kuolematonta totuutta, jonka Lovelace niin viehättävästi lausuu: - - Ei kiviseinät vankilaa tee, - Ei rautaristikot häkkiä. - Mieli syytön, tyyni tunto, - Sille siinä rauhan maja. - -Emme kernaasti voikaan ihmetellä, että hänen asemassaan tämäntapaiset -ajatukset laajassa mitassa askarruttivat Epiktetoksen mieltä tai että -hän oli opettanut itsensä mahdollisimman lujalla otteella käymään -niihin käsiksi. Kerta kysyttynä, mikä ihminen on rikas, hän vastasi: -"se joka riittää itselleen", mikä lausunto sisältää siemenessään -sananlaskuraamatun niin pontevasti ilmaiseman totuuden: "Mitä -jumalatoin pelkää, se hänelle tapahtuu, ja mitä vanhurskaat -himoitsevat, sitä heille annetaan." (Sal. San. X, 24). Samoin hän -kysymykseen: kuka on vapaa? vastaa: "hän joka hillitsee itseään", hyvin -samaan äänilajiin kuin Salomo sanoessaan: "Kärsivällinen on parempi -kuin väkevä; ja joka hillitsee mielensä, on parempi kuin se, joka -kaupungin voittaa." (Sal. San. XVI, 32). Sokrates oli niitä esikuvia, -joita Epiktetos aina piti silmiensä edessä, ja ihaillen hän kertookin -hänestä seuraavan jutelman. Kun Arkelaos lähetti hänelle sanan -ilmaisten haluavansa tehdä hänet rikkaaksi, pyysi Sokrates lähettiä -ilmoittamaan herrallensa, että Ateenassa sai ostaa neljä jauhomittaa -muutamalla kolikolla ja että lähteet kuohuivat vettä. "Jos sitten -nykyiset varani ovat minulle muka riittämättömät, niin riitän minä -ainakin niille, ja näinpä ne myöskin riittävät minulle. Etkö tiedä, -että Polus esitti Oidipuksen kuninkaallista osaa yhtä kauniisti kuin -vaeltavaa kerjäläistä Oidipusta Kolonoksella? Pitääkö sitten jalon -miehen olla huonompi Polusta, niin ettei hän voi kunnolla esittää -jokaista osaa, minkä jumalallinen kaitselmus on hänelle asettanut, ja -eikö hänen pidä jäljitellä Odysseusta, joka ryysyissäkin oli yhtä -huomattava kuin kähäräkarvaisessa purppuraviitassaan?" Yleensä puhuen -on Epiktetoksen ajatus elämästä aina yksinkertainen ja aina -johdonmukainen; tämä hänen näkökantansa antoi hänelle lohdutusta elämän -huolissa ja siitä hän sai lujuuden pysyä hyveen miehenä. Tuo -ajatuskanta voidaan koota seuraaviin kohtiin hänen kuuluisasta -"_Ojennusnuorastaan_":[72] - -"Muista olevasi sellaisen näytelmän esittäjä kuin johtaja tahtoo: joko -lyhyen tai pitkän. Jos hän tahtoo sinun näyttelevän köyhää, tee se -taitavasti, samoin jos rampaa, virkamiestä, yksityistä, sillä sinun -asiasi on annetun osan _suorittaminen_ hyvin; sen _valitseminen_ on -toisen asiana." - -"Älköön sinua tuskauttako tällaiset mietteet: minä elän -huomaamattomana, en ole missään mikään. Sillä jos se, että jotakuta ei -huomata, on paha, ei toki toinen voi pahaan sinua saada, ei enempää -kuin häpeäänkään. Tokkohan siis onkaan _sinun_ tehtäväsi päästä -hallitukseen, saada kutsuja kemuihin? Ei suinkaan! Kuinka se sitten -olisi huomaamattomuutta sinua kohtaan? Ja etkö ole mikään missään sinä, -jonka tulee jotakin olla vain niissä, jotka ovat sinun vallassasi, ja -joissa saatatkin olla suurimman arvoinen?" - -"Kunnia, arvo, luottamus", väittää hän toisessa kohdassa, "olkoot hyviä -asioita tahi pahoja, ovat ainakin asioita, joista on maksettava oma -hintansa. Kaalia kaupataan obolilla, ja jos tahdot kaalisi, niin täytyy -sinun maksaa oboli; ja samoin, jos tahdot saada kutsun jonkun henkilön -pitoihin, täytyy sinun maksaa se hinta, minkä hän vaatii, joko tämä -hinta, jota hän vaatii, on kätteleminen tai palvelevaisuus. Eikö -sinulla siis ole mitään tuon kekkerin sijasta? Onpa niinkin: sinun ei -ole tarvinnut vastoin tahtoasi kiitellä ketään eikä kärsiä alentumista -hänen ovillansa." - -Muutamia näistä viime ajatuksista on niin kauniisti esittänyt -amerikkalainen runoilija Lowell, että tahdon lopettaa tämän luvun hänen -sanoillaan: - - "Earth hath her price for what earth gives us; - The beggar is tax'd for a corner to die in; - The priest hath his fee who comes and shrives us; - We bargain for the graves we lie in: - At the devil's mart are all things sold, - Each ounce of dross costs its ounce of gold, - For a cap and bells our lives we pay. - Bubbles we earn with our whole soul's tasking, - Tis only God that is given away - Tis only heaven may be had for the asking." - - Maalla on hintansa sen takia mitä se meille antaa, - Kerjäläistä verotetaan kolosta hänen kuolla, - Palkkansa on papilla, joka meitä ripittämään saapuu, - Me lainaamme hautaa varten, jossa makaamme: - Paholaisen markkinoilla kaikki asiat ovat kaupan, - Joka unssi likaa maksaa unssin kultaa, - Narrinkaavusta annamme elämämme. - Kuonaa hankimme sielumme koko ponnella, - Jumala yksin on unhottunut, - Taivas vain tulee, kun pyytää. - - - - -2 Luku. - -EPIKTETOKSEN ELÄMÄ JÄ MIELIPITEET (jatkoa). - - -Ovatko nämä suuret ajatukset itsestään heränneet Epiktetoksessa -- -asuiko tässä orjassa synnynnäinen viisaus ja mielenylevyys, joka pystyi -hänen omasta itsestään kehittämään tuollaisia näköaloja, emme osaa -sanoa; ne eivät kumminkaan ilmaise yksistään _hänen_ ajatusmaailmaansa, -vaan kuuluvat itse asiassa suuren stoalaisen koulun siveysopetuksiin, -joissa hänkin oli koulutuksensa saanut. - -Lukijasta saattaa kuulostaa kummalta, että Epiktetoksen asemassa -olevalla henkilöllä olisi ollut vakituinen opettaja perehdyttämään -häntä stoan oppeihin. Että näin olisi ollut laita, näyttää ensi -katsannolta epäjohdonmukaiselta siihen julmuuteen katsoen, jolla häntä -kohdeltiin, mutta tosiseikka se on ja helppo selittää. Yleisen -ylellisyyden ja komeuden aikoina -- aikoina, jolloin jonkinlainen -pinnallinen hienostus tavataan kaiken rikkauden keskellä -- aina -osoitetaan eräänlaista huomiota henkiselle etevyydelle ja henkisiä -huvituksia harrastetaan yhtä hyvin kuin karkeampiluontoisiakin. Siksipä -rikas roomalainen kernaasti piti kirjallisesti sivistyneitä ihmisiä -orjiensa joukossa; kernaasti piti saatavillansa olentoja, jotka -saattoivat hankkia hänelle kirjoista kaikkinaisia tietoja, mitä hän -mieli, jotka saattoivat toimia hänen kirjurinaan, vieläpä oikoa ja -täydentää hänen omia kirjallisia töitään. Tuollaisia oppineita orjia -oli jokaisessa suuressa talossa, ja tavallisesti oli joillakuilla -heistä nimityksenä "filosoofi", elleivät sitä erikoisesti -ansainneetkaan. Nämä miehet -- monet heistä kuvataan suorastaan -pettureiksi, pöyhisteleviksi pedanteiksi tai tietämättömiksi -teeskentelijöiksi -- toimittivat jonkinlaista kotipapin virkaa -isäntänsä talossa. He tyydyttivät tuota yleisesti käypää mieltymystä -viisauteen ja auttoivat kuluttamaan verrattain viattomalla tavalla ne -tunnit, jotka heidän isäntänsä muuten olisi tullut viettäneeksi jouten -tahi nukkuen. Kun siis Epafroditus halusi pitää filosoofista orjaa, ei -hän sillä niittänyt sen enemmän kunniaa kuin meidän päivinämme -kirjallista sivistystä vailla oleva miljoonamies, jolla on kalliita -taideteoksia vierashuoneessaan ja arvokkaita kirjoja hyvin varustetussa -kirjastossaan. - -Koska siis Epiktetoksen on täytynyt olla varsin kelpaamaton -kaikkinaisiin ruumiillisiin toimiskeluihin ja koska hänen -syvämietteisyytensä ja älykkäisyytensä ei saattanut olla herättämättä -huomiota, päätti hänen isäntänsä käyttää häntä hyväkseen ainoalla -mahdollisella tavalla ja lähetti hänet Caius Musonius Rufuksen tykö -saamaan opetusta stoalaisessa filosofiassa. - -Musonius oli roomalaisen ritarin poika. Hänen oppineisuutensa ja -kaunopuheisuutensa yhtä paljon kuin hänen harras syventymisensä stoan -totuuksiin olivat niin suuresti kiihottaneet Neron epäluuloja, että hän -karkoitti Musoniuksen Skyros-saaren alastomille kallioille muka sillä -perusteella, että hänen oli todistettu sekaantuneen Pison salaliittoon. -Hän palasi Roomaan Neron murhan jälkeen ja eli suuresti kunnioitettuna -ja arvossapidettynä, niin että hänen sallittiin jäädä kaupunkiin, kun -keisari Vespasianus karkoitti sieltä kaikki muut merkittävät -filosoofit. Musoniuksen teoksia ei ole säilynyt meille, mutta -muutamat tiedot, joita hänen suuri oppilaansa on maininnut hänestä -Tutkielmissaan, näyttävät meille, mitä laatua miehiä hän oli. Seuraavat -jutelmat osoittanevat, että hän oli täsmällisintä filosoofimallia. -Puhuessaan logiikan arvosta ja pitäen sitä hyvänä keinona ajatuksen -juoksun harjoituksessa antaa Epiktetos tehdä sen vastaväitteen, että -pelkkä erehdys ajatuksenjuoksussa ei toki lopultakaan lie niin vakava -virhe. Hän huomauttaa, että se _on_ virhe ja että se riittää. -"Minäkin", sanoo hän, "kerta tein saman huomautuksen Rufukselle, kun -hän ankarasti soimasi minua siitä, etten älynnyt tehneeni väärää -johtopäätelmää. 'Kuinka! sanoin minä, olenko sytyttänyt Kapitolin -tuleen, ettäs niin soimaat minua?' 'Orja!' vastasi hän; 'mitä -Kapitolilla on tämän kanssa tekemistä? Eikö ole muka olemassa _muuta_ -virhettä kuin Kapitolin tuleen sytyttäminen? Jo vain; jos antaa omain -mielikuvainsa haihatella valtoimenaan, umpimähkään, miten vain; jollei -pidä kiinni todisteesta tai päätelmästä, tahi, lyhyesti, ei punnitse, -mitä milloinkin kysytään tahi vastataan -- eikö tuollainen ole mukamas -mikään virhe?'" - -Toisinaan hän saattoi panna oppilaansa stoalaisen lujamielisyyden -kovalle koetukselle viittaamalla siihen, kuinka hänen isäntänsä voi -koska tahansa mitä halpamaisimmin rääkätä ja kiduttaa häntä; ja kun -Epiktetos vastasi, että sellaistahan kohtelua toki _oli_ kestetty ja -sen vuoksi myös _voitiin_ kestää, hänen oli tapa hyväksyen sanoa, että -jokaisen ihmisen kohtalo oli hänen omissa käsissään, että hän ei -kaivannut keneltäkään yhtään mitään, että, koska hän itsessään omasi -sielun jaloutta ja ylevyyttä, kartanoitten tai rahain tai virkain -vastaanottaminen oli hänelle halveksittava ajatus. "Mutta", jatkoi hän, -"jos mies on pelkuri tai halpamielinen, pitäisi sellaisesta ihmisestä -puhua kuin hengettömästä kappaleesta ja sanoa: 'Säästä meitä moisesta -lihamöhkäleestä'. Sillä todella _on_ sellainen ihminen pelkkä kuollut -kappale eikä mitään muuta; sillä jos hän olisi jotakin muuta, niin hän -olisi huomannut, että kukaan ei koskaan voi tulla kokemaan mitään -todellista onnettomuutta toisen kautta." En tiedä, onko Ruskin tutkinut -Epiktetosta, mutta hän on pontevasti ilmaissut muun muassa saman -totuuden. "Ystäväni, muistatteko sitä vanhaa skyyttalaisten tapaa, kun -talon päämies kuoli? Kuinka hänet puetettiin parhaisiin vaatteisiinsa -ja asetettiin vaunuihinsa ja kuljetettiin ystäväinsä kotiin; ja kuinka -jokainen heistä sijoitti hänet pöytänsä päähän ja kaikki söivät -juhla-aterian hänen läsnäollessaan? Olettakaa, että teille suorin -sanoin tarjottaisiin, niinkuin tosiaan tylyt olosuhteet tarjoavat, -moista skyyttalaisten kunniaa, ja itse vielä kumminkin katsoisitte -elävänne... Ottaisitteko sellaisen kuolonenkelin suusanallisen kutsun -vastaan? Luuletteko, että halvinkaan meistä sen tekisi? Ja kuitenkin me -itse asiassa ja teossa ajamme sellaista tilaisuutta takaa, jokainen -meistä, tavallaan; monikin meistä tavoittaa sitä ja tekee sen lopen -tympäisevästi." - -Tapa, millä Musonius kohteli niitä, jotka pyrkivät hänen oppilaikseen, -muistuttaa paljon Sokrateen menetelmästä. "Velttojen nuorukaisten -kasvattaminen", sanoo Epiktetos, "ei ole mikään helppo työ, melkeinpä -kuin jos rupeaisit koukulla viemään heraa suuhusi. Sitä vastoin jos -yrität masentaa niitä, joiden luonne on aitoa laatua, niin sitä -kiihkeämmin he haluavat oppia. Senpä vuoksi Rufus monesti peloitteli -oppilaitaan näin erottaakseen aidon luonteen tavallisesta, hänen oli -näet tapana sanoa, että juuri samalla lailla kuin kivi, ilmaan -heitettynäkin, putoaa maahan omasta painostaan, samalla lailla myöskin -jalo luonne pyrkii sitä tarmokkaammin omaan luonnolliseen suuntaansa, -mitä kovempaa vastustusta se kohtaa". Kuten Emerson sanoo: - - Reippaalla sävelellä lemmessä laita - Reippaita sanomia, - Jumalan armon, mi kantaa taitaa, - Rintoja rauhoitella, - Niin läsnä on suuruus tomumajaamme, - Niin läsnä on Jumala meitä, - Kun Velvollisuus kuiskaa: 'On pakko,' - Niin Nuoruus vastaa; 'Minä voin.' - -Vielä muuan piirre Musoniuksen luonteesta näyttää meille, kuinka -syvästi Epiktetos häntä kunnioitti ja kuinka paljon hyvää häneltä -omaksui. Tutkielmassaan _Kerskailusta_ Epiktetos sanoo, että Rufuksella -oli tapana huomauttaa oppilailleen: "Jos mielestänne on syytä kiittää -minua, niin en ole saattanut antaa teille mitään hyvää." "Hän tapasi -puhua meille sillä muotoa, että jokainen meistä siinä istuessamme luuli -jonkun käyneen kertomassa opettajalle erikoisesti _hänestä_, niin -täydellisesti oli Rufus osannut käsittää jokaisen luonteen, niin -elävästi hän kaavaili meille kunkin yksilölliset viat." - -Sellainen oli mies, jonka ohjaamana Epiktetos varttui mieheksi, ja -hänen saamansa opetus oli ilmeisesti viisasta ja ylevää, jos kohta -hieman kalseata ja jäyhää. Se muodostikin käänteen orjan elämässä; se -loi uudestaan koko hänen luonteensa; se oli hänelle siunausten lähde -niin äärettömän arvokasten, että sopii kysyä, eivätkö ne täysin -korvanneet kaikkia köyhyyden, orjuuden ja ylenkatseen vaivoja. Hän -olisi luultavastikin myöntänyt, että _parempi_ oli hänen osansa orjaksi -myytynäkin kuin jos hän olisi saanut kasvaa syntymäkaupungissaan -Hierapoliissa vapaana, mutta huomaamattomuudessa ja tietämättömyydessä. -Siispä on Epiktetos saattanut omassa persoonassaan huomata -- ja -huomasikin -- todistuksen jumalallisen kaitselmuksen olemassaolosta, -uuden vahvistuksen Jumalan hyvyydestä ja armosta kaikkia ihmisiä -kohtaan, uuden ja voimakkaan vakuutuksen siitä, että vaikka osamme maan -päällä eivät olekaan yhtäläiset, niissä kuitenkin ilmenee oikeuden ja -viisauden periaate ja että joka ihminen kaiken kaikkiaan voi saavuttaa -juuri sen, mikä on hänelle parhaaksi ja mitä hän totisimmin ja -sydämensä pohjasta halajaa. Epiktetos huomauttaa meille yhä uudestaan, -että voimme voittaa monet, jollei kaikkia, niistä eduista, joita -maailmalla on tarjona, _jos vain olemme valmiit maksamaan niistä sen -hinnan, mistä ne ovat saatavissa_. Mutta jos tämä hinta on likainen ja -alentava ja jos halveksimme itseämme, milloin olemme kiusauksissa sen -maksamaan, niin ei meidän pidä heittää kaipaavaa katsettakaan -sellaisten asiain puoleen, joita voi saavuttaa vain hinnasta, minkä me -tarkkaan harkittuamme kieltäydymme antamasta. Jokainen hyvä ja kunnon -mies voi voittaa, jollei onnellisuutta, niin toki jotakin, joka on -onnellisuutta korkeampi. Älköön kenkään katsoko tätä pelkäksi kauniiksi -sanaksi, sillä siihen sisältyy mitä selvin ja varmin totuus. On -olemassa seikkoja, joita joka ihminen haluaa ja joita kaikki -_ilomielin_ ottaisivat vastaan, jos voisivat tehdä sen _laillisella_ ja -_luvallisella_ tavalla. Nämä asiat ovat terveys, rikkaus, lepo, -mukavuus, valta, arvo, kunnia, vastusten ja murheitten puute; ja -kuitenkin, jos toiselle puolelle pitäisi asettaa kaikki nämä siunaukset -ja toiselle puolelle köyhyys ja sairaus ja vaiva ja levottomuus ja -ylenkatse -- niin, jos _tälle_ puolelle vielä pitäisi asettaa totuus ja -oikeus ja tunne, että miten raskaiksi pilvet mahtavatkaan kerääntyä -elämässämme, Jumalan valo sittenkin säteilee niiden läpitse, niin -maailman jaloimmat miehet valitsisivat, niinkuin he aina valikoimatta -ovat valinneetkin, _jälkimmäisen_ kohtalon. Ei siksi että he -rakastaisivat puutetta, vaan siksi että pitävät puutetta vääryyttä -parempana; ei siksi että he rakastavat vainoa, vaan että pitävät vainoa -halpamaisuutta parempana; ei siksi että he olisivat mieltyneet -vastustukseen, vaan että mieluummin suostuvat vastustukseen kuin -kehnoon myöntyväisyyteen; ei siksi että he eivät säikkyisi tuskaa, vaan -etteivät rikoksen tietä tahdo väistää tuskaa. Rikas mies purppurassaan -ja itsekkäisyydessään on heistä vähemmän kadehdittava kuin ryysyinen, -mutta syytön Lasarus; he mieluummin antaisivat kytkeä itsensä -kahleisiin Johanneksen kanssa kuin vetelehtiä Herodeksen keralla hänen -kemuissansa; mieluummin he Paavalin rinnalla taistelisivat petoja -vastaan areenalla kuin Neron kanssa istuen valtaistuimella nauttisivat -saastaisesta ylellisyydestä. Se ei ole onnellisuutta, vaan se on -jotakin korkeampaa kuin onnellisuus; se on levollisuutta, luottamusta, -tyytyväisyyttä, rauhaa; maailma ei voi sitä ymmärtää eikä sitä antaa -eikä sitä ottaa -- se on jotakin kuvaamatonta -- se on Jumalan lahja. - -"Se harhapäätelmä", että vain yllätykseksensä tapaa siveellistä -huonoutta onnellisissa olosuhteissa ja oikeamielisyyttä hädässä ja -viheliäisyydessä, "saattaa vain johtua siitä", lausuu Froude sanoin, -jotka olisivat ihastuttaneet Epiktetosta ja jotka ilmaisisivat hänen -filosofiansa sisäisintä henkeä, "että ihmisillä muka on olemassa -_oikeus_ tulla onnellisiksi... Ei meidän tule tavoittaa onnellisuutta. -Meidän asiamme on pysyä uskollisina parhaalle, mitä tunnemme, etsiä -sitä ja tehdä sitä; ja jos sanalla 'hyve on oma palkkansa' -tarkoitetaan, että kunnon mies vain pyytää pysyä hyvänä eikä tavoita -mitään muuta, niin silloin se on tosi ja jalo sana... Tehkäämme sitä, -mikä on oikein, ja jos silloin onnellisuus tulee tahi onnettomuus, niin -ei se ole niin ylen tärkeätä. Jos tulee onni, niin elämä käy -mieluisaksi; jos se ei tule, niin käy elämä katkeraksi -- katkeraksi, -ei mieluisaksi, mutta sittenkin siedettäväksi... Sielumme onni riippuu -yksistään siitä, mitä me _olemme_; eikä luonteen jalous ole muuta kuin -_järkähtämätöntä rakkautta hyvään ja järkähtämätöntä pahan -ylenkatsomista_... Ainoastaan niille, jotka tohtivat sanoa: 'Me voimme -tehdä oikein ilman itsekästä nautintoa, se on ilman sitä, mitä pyydämme -tai toivomme', tämä ei ole mikään salaisuus. Ihminen saa, mitä toivoo, -ja löytää, mitä on todella parasta hänelle, aivan täsmällisesti sen -mukaan, kuinka rehellisesti hän sitä etsii. _Onnellisuus saattaa -kaikota pois, huvitukset laimeta tai lakata viehättämästä, rikkaus -haihtua, ystävät pettää tai osoittaa nurjamielisyyttä: mutia Jumalan -palvelemisen voima ei milloinkaan petä ja hänen rakkauttansa ei -konsanaan hylätä_." - - - - -3 Luku. - -EPIKTETOKSEN ELÄMÄ JA MIELIPITEET (jatkoa). - - -Epiktetoksen elämästä, mikäli se eroaisi hänen mielipiteistään, on -valitettavan vähän lisää kerrottavana. Elämä, jota vietti - - Rampa orja tuo, Nikopoliissa opettaen - Arrianusta, kun Vespasianuksen poika - Hänet Roomasta karkoitti ikihäpeäkseen, - -ei ole suinkaan tapahtumista rikas, ja sen liikkuma-ala oli hyvin -rajoitettu. Suurilla miehillä on, kuten on huomautettu, monasti -lyhyimmät elämäkerrat, heidän todellinen elämänsä on heidän -kirjoissaan. Jossakussa elämänsä vaiheessa, emme tiedä, miten tai -milloin, Epiktetos sai herraltansa vapauden, ja maailma piti häntä sen -jälkeen vapaana miehenä. Luultavasti tuo seikka tuotti vain vähän -muutosta hänen elämäänsä, jos ensinkään. Jos se pelasti hänet -raakamaisesta kohtelusta, jos se soi hänelle enemmän lomahetkiä, niin -ei se varmaankaan vähimmässäkään määrässä lieventänyt hänen elämänsä -ankaruutta, lieneepä päinvastoin aiheuttanut sen, että elämän -välttämättömäin tarpeitten hankkiminen muodostui vaikeammaksi. Hän oli -kuitenkin viimeinen kiinnittämään vähintäkään merkitystä niihin -ulkonaisiin olosuhteisiin, joissa eli; hänestä ne aina kuuluivat -sellaisten seikkain joukkoon, jotka olivat hänen oman vaikutuspiirinsä -ulkopuolella ja sen vuoksi olivat asioita, joitten kanssa hän ei ollut -missään tekemisissä. Raskaimpinakin päivinänsä hän piti itseänsä, -taivaan armosta, vapaampana -- vapaana paljon todellisemmassa ja -korkeammassa merkityksessä -- kuin tuhannet sellaiset, joilla ei ollut -velvollisuuksia ketään isäntää kohtaan. Oliko hän saanut kerätyksi -vähäisen rahaerän vai täyttivätkö ne, jotka rakastivat ja kunnioittivat -häntä, myöskin hänen tarpeensa, sitä emme tiedä. Hän oli niitä miehiä, -jotka tyytyvät elämän vähimpiin mukavuuksiin, ja saatamme olla varmat -siitä, että hän olisi kieltäytynyt rupeamasta kiitollisuuden velkaan -kenellekään mistään enemmästä. - -Uskottavasti hän ei koskaan mennyt naimisiin. Se saattaa johtua siitä -lievästä välinpitämättömyydestä naissukua kohtaan, jonka jälkiä siellä -täällä tapaamme hänen kirjoituksissaan. Eräässä paikassa hän valittaa, -että naiset eivät näytä ajattelevan mitään muuta kuin ihailua ja -naimisiin pääsyä; ja eräässä toisessa hän huomauttaa, melkeinpä -ivallisesti, että Rooman naiset pitivät Platon Tasavallasta sen takia, -että hän salli sangen suurta vapautta aviollisissa suhteissa. Saatamme -näistä lausunnoista vain päätellä, että hän oli tullut varsin -epäedullisiin kokemuksiin niiden naisten kautta, joiden kanssa oli -ollut tekemisissä. Rooman naiset tällä ajalla eivät kyllä olleetkaan -mitään esikuvallisia luonteita; eikä ole todenmukaista, että hän olisi -kohdannut oikein jaloja naisluonteita Epafrodituksen orjain tai talon -muitten naisten parissa, ja tuskinpa hän koskaan on tuntenut sisaren -rakkautta tai äidin huolenpitoa. Hän ei kumminkaan mennyt niin -pitkälle, että olisi tuominnut avioliiton kerrassaan; päinvastoin hän -moittii niitä filosoofeja, jotka sen tekivät. Mutta yhtä ilmeistä on, -että hänestä naimattomuus on täydellisyyden tavoittelua, ja tosiaan on -hänen mielipiteillään tässä asiassa niin läheinen ja huomattava -yhtäläisyys Paavalin kanssa, että lukijoita varmaankin huvittaa nähdä -ne rinnan. - -1 Korinttilaiskirjeen VII:ssä luvussa Paavali, puhuttuaan siitä, kuinka -naimattomuus on ylevä asema, yhtä kaikki esittää avioliiton pyhäksi ja -kunnioitettavaksi säädyksi. Kaikkien ei ole sallittu, sanoo hän, olla -niinkuin hän, ja senvuoksi on avioliittoa pidettävä pyhänä ja -purkamattomana siteenä. Tahtomatta kuitenkaan väittää, että hänellä on -mitään jumalallista valtuutta siihen mitä puhuu, hän pitää -naimattomuutta hyvänä asiana "tulemassa olevan ahdingon tähden" ja -ennustaa niille, jotka solmivat avioliiton, että he "joutuvat kärsimään -ruumiillista vaivaa". Sillä avioliitto sisältää suoranaisen maallisten -huolten moninaistumisen: "Naimaton mies huolehtii sitä, mikä on Herran -omaa, kuinka olisi Herralle mieliksi; mutta nainut huolehtii -maailmallisia, kuinka olisi vaimolleen mieliksi... Tämän sanon teidän -omaksi hyödyksenne, en pannakseni kytkyttä kaulaanne, _vaan sitä -varten, että eläisitte säädyllisesti ja häiriytymättä pysyisitte -Herrassa_." - -Selvää siis on, että Paavalista naimattomuus on "consilium -perfectionis", "täydellisyyden tavoittelua", ja Epiktetos käyttää siitä -puhuen melkeinpä kirjaimellisesti samaa kieltä. Avioliitto oli hänen -nähdäksensä täysin sallittava, mutta paljon parempi oli kyynikon (se on -jokaisen, joka perinjuurin noudatti filosoofisia velvoituksiaan) pysyä -yksin. "Koska kerran asiaintila on sellainen kuin on, ikäänkuin -eläisimme taistelupäivän aattona, _eikö kyynikon tule pysyä aivan -häiriytymättä_ (kreikkalainen sana on ihan sama kuin Paavalin käyttämä) -_palvellakseen Jumalaa?_ eikö hänen pitäisi osata liikkua ihmisten -kesken vapaana häiritsevistä yksityisistä asianhaaroista ja kotoisista -velvollisuuksista, sillä jos hän nämä velvollisuutensa laiminlyö, ei -hän voi säilyttää viisaan ja hyvän miehen mainetta, ja jos hän -toisekseen niitä noudattaa, joutuu hän pois tehtävästään, nim. olla -jumalten sanansaattaja ja vartija ja airut." Epiktetos jatkaa -huomauttaen, että jos hän on nainut, hän ei enää saata pitää silmällä -niiden henkisiä tarpeita, joiden kanssa hän joutuu kosketuksiin, eikä -enää säilyttää sitä tarkkaa riippumattomuutta kaikesta loistosta ja -mukavuudesta, joka on ominaista todelliselle filosoofille. Hänellä -_täytyy_ esim. olla kylpyhuone lastansa varten, varusteita vaimon -sairauksien varalle, vaatteita pienokaisilleen ja rahaa, millä ostaa -koululaukkuja ja kyniä ja kehtoja ja kuppeja, ja siitä siunautuu -lisäksi kaikenkarvaisia tarvetavaroita ja jos jonkinlaisia arvottomia -puuhia, joita Epiktetos pitkälti luettelee ja tuntuu olevan kaikesta -tuosta melkeinpä koomillisen kiusaantunut. Totta on -- hän myöntää -- -että Krates, muuan kuuluisa kyynikko, oli naimisissa, mutta niin -itsensäkieltävän naisen kanssa kuin hän itsekin, naisen, joka oli -luopunut rikkaudesta ja ystävistä jakaakseen elämän ankaruuden ja -köyhyyden hänen kanssansa. Ja ellei hän otakaan väittääksensä, että -tässä asiassa Krates joka tapauksessa teki erehdyksen, niin koettaa hän -teroittaa mieleen sitä, että olosuhteet tässä olivat aivan liian -poikkeukselliset, jotta ne voisi myöntää miksikään seurattavaksi -esimerkiksi. - -"Mutta", kysyy vastaväittäjä, "kuinka maailma sitten tulee toimeen?" -Tämä kysymys näyttää kerrassaan hämmentävän Epiktetoksen vanhanpojan -tasapainon; se saa hänet käyttämään kiivainta ja voimakkainta -ylenkatseen kieltä; ja ainoastaan tätä asiaa pohtiessaan hän -näyttää kadottavan sen "jalouden ja sulon", joka yleensä on -hänen lausunnoilleen ominaista. Huolimatta täydellisestä -itsensähillitsemisestä hän ilmeisesti oli kiihkeähenkinen mies, jolla -luonnostaan oli taipumus ilmaista tunteensa jyrkällä tavalla. "Taivas -varjelkoon meitä", huudahtaa hän vastaukseksi, "ovatko ne suurempia -ihmiskunnan hyväntekijöitä, jotka laittavat maailmaan pari kolme -suurikulkkuista kakaraa,[73] kuin ne, jotka parhaansa mukaan pitävät -silmällä koko ihmiskunnan elämää ja tapoja ja taipumuksia? Olivatko ne -teebalaiset, joilla oli suuret perheet, hyödyllisemmät maalleen kuin -lapseton Epaminondas, tahi oliko Homeros vähemmän hyödyllinen -ihmiskunnalle kuin Priamos viisinekymmenine kelvottomine poikineen?... -Niin, todellinen kyynikko on kaikkien ihmisten isä; kaikki miehet ovat -hänen poikiaan ja kaikki naiset hänen tyttäriään; yhdysside, -rakkaudenside liittää hänet heihin kaikkiin." (_Tutkielmia_ III, 22.) - -Epiktetoksen koko luonne riittävän selvästi takaa meille, että hän teki -vain mitä katsoi _kaikkein_ parhaaksi ja ylevimmäksi; ja tämäntapaiset -kohdat, se äärimmäinen jyrkkyys, jota minun on ollut pakko lieventää, -mielestäni puhuvat sen traditsionin puolesta, joka väittää hänen olleen -naimaton. - -Kerrotaan, että hän eli majassa mitä yksinkertaisimmassa ja -vaatimattomimmassa; ei siinä ollut eikä se tarvinnut säppiä -minkäänlaista, sillä sisällä ei ollut muita varusteita kuin lamppu ja -kehno olkivuode, jolla hän nukkui. Tästä lampusta kerrottiin -entisaikaan tarina, johon hän itse viittaa. Hänelle harvinaisena -ylellisyystavarana oli Epiktetos hankkinut pienen rautalampun, joka -paloi hänen kotijumaltensa edessä. Se oli hänen ainoa omaisuutensa, ja -sen vei varas. "Kylläpä hän koreasti pettyy toistamiseen tullessaan", -huomautti levollisesti Epiktetos, "sillä tapaapahan hän savilampun vain -seuraavalla kerralla." Hänen kuoltuansa tuon savilampun osti 3.000 -drakmalla joku aito sankarten palvoja. "Ostaja toivoi", sanoo -satiirinen Lukianos, "että jos hän illalla luki filosofiaa tämän lampun -valossa, hän käden käänteessä saisi unissa sen ihmeellisen vanhan -miehen viisauden, joka kerta oli sen omistanut." - -Mutta hänen suuresta köyhyydestään huolimatta ei pidä olettaa, -että Epiktetoksen elämässä olisi ollut jotakin kiihkoilevaa tai -pöyhisteleväistä. Päinvastoin, hänen kirjoituksensa ovat täynnä ohjeita -siitä, mitenkä filosoofin tulee viettää luonnonomaista elämää. Hän -ennustelee oppilailleen, että he saavat kokea paljon naurua ja ivaa. -Eivät ainoastaan Rooman katupojat tuntuneet katsovan filosoofia -mainioksi pilan esineeksi ja pitävän hänen liikkeittensä matkimista ja -hänen partansa nykimistä erinomaisen hauskana leikkinä, vaan vieläpä -paljon arvokkaammatkin ihmiset ampuivat häntä pilkkanuolillaan. "Jos", -sanoo Epiktetos, "tahdot tietää, millä silmällä roomalaiset katsovat -filosoofeja, niin kuuntele. Mælius, jolla oli paras filosoofinen maine -heidän parissaan, kerta minun ollessani läsnä sattui raivostumaan -väkeensä ja huudahti, ikäänkuin olisi kokenut sietämättömän vääryyden: -'_En voi_ kestää sitä; te tapatte minut; mitä, olenko minä mielestänne -niinkuin tuo?' minuun viitaten", ilmeisesti ikäänkuin Epiktetos -olisi ollut pelkkä vaivainen mato. Ja toisekseen hän sanoo -_Ojennusnuorassaan_: "Jos rakastat viisautta, varustaudu tuotapikaa -siihen, että monet sinua nauravat ja ilkkuvat ja sanovat, että äkkiäpä -meille tuli tietoviisas, sekä kysyvät: mistä meille tämä ylväs -silmänimanne? Mutta älä sinä ylvästele, vaan pidä mikä mielestäsi -näyttää parhaalta ikäänkuin Jumalan järjestämänä siihen asemaan." Ja -pienessä tutkielmassaan Ihailun pyyteestä hän varoittaa filosoofia -"_käymästä juuri kuin korennon niellyt_" tahi hävittämästä kiitosta -noilta suurilta joukoilta, joiden hän katsoo vaipuneen erehdyksiinsä. -Sillä kaikkea rehentelyä ja vaateliaisuutta ja teeskentelyä -ja farisealaisuutta ja kerskailua ja pelkkää hedelmätöntä -kirjanoppineisuutta hän näyttää todella ja syvästi halveksineen. Sen -sijaan hän mielellään kehoittaa elämään yksinkertaisesti, käyttäytymään -kohteliaasti ja haastelemaan maltillisesti. Virkistävää myöskin on -saada tietää, että hän, jäyhällä ja miehekkäällä terveellä järjellä, -kerrassaan tuomitsi tuon ulkonaisen esiintymisen eläimellisen karkeuden -ja vastenmielisen, harhahenkisen huolimattomuuden, joka oli ominaista -monellekin kyynillisen koulukunnan johtomiehelle. Hän vaatii -nimenomaan, että kyynikon tulee olla tahdikas ja miellyttävä mies; ja -melkeinpä tuntuu hänen sanoissaan suuttumuksen väreet, kun hän -velvoittaa erästä oppilasta huolellisesti pitämään itsensä siistinä. -Tässä suhteessa ystävämme erakot eivät olisi täydelleen tyydyttäneet -häntä, vaikka hän mahdollisesti olisi antanut anteeksi heille sen syyn -nojalla, että he asuivat autioissa erämaissa, koskapa hän neuvoo niitä, -jotka laiminlyövät ruumiinsa velvollisuudenmukaisen hoidon, elämään -"joko erämaassa tahi yksinäisyydessä". - -Elämänsä loppupuolella Epiktetos lisäsi talouttaan ottamalla -palvelijattareksi vanhan vaimon. Syy, miksi hän tämän teki, ilmaisee -milteipä kristillistä luonteen lempeyttä. Seuraten pakanamaailmassa -vallitsevaa sydämetöntä lasten tappamistapaa muuan henkilö, jonka -Epiktetos tunsi, jätti vastasyntyneen poikansa heitteelle, surman -omaksi. Säälistä ja pelastaakseen sen hengen Epiktetos otti lapsen -luokseen, ja sen tarpeita tyydyttämään oli nyt naisen apu välttämätön. -Tuollainen hellyys ja itsensäkieltäminen olivat sitäkin ihailtavammat, -kun stoalaisten oppi piti sääliä, samoinkuin kaikkia muita syviä -tunteita, pikemmin paheena kuin hyveenä. Tässä suhteessa kumminkin sekä -Seneca että Epiktetos ja vieläkin suuremmassa määrässä Marcus Aurelius -olivat kunniakkaasti uskottomia sille tylylle koululle, johon -tunnustivat kuuluvansa. Mielihyvin me näemme, että muuan Epiktetoksen -tutkielmista oli nimeltään _Lempeys ja pitkämielisyys syntisiä -kohtaan_; ja muutenkin hän lakkaamatta kehoittaa pitkämielisyyteen -toisia tuomittaessa. Eräässä Katkelmassaan hän kertoo seuraavan -tarinan: Muuan henkilö tapasi kerran haaksirikkoutuneen ja melkein -kuoleman kielissä makaavan merirosvon; hänen tuli miestä sääli, hän vei -hänet kotiinsa, antoi hänelle vaatteet ja varusti hänet kaikilla elämän -tarpeilla. Joku moitti häntä siitä, että hän teki hyvää rosvolle, mutta -hän vastasi: "en ole kunnioittanut tätä miestä, vaan ihmisyyttä -hänessä". - -Vain yksi tapaus tämän lisäksi tunnetaan Epiktetoksen elämästä. -Vespasianuksen nuorempi poika Domitianus seurasi paljon jalompaa -veljeänsä keisari Titusta; ja hänen hallituskautensa aikana annettiin -määräys, joka karkoitti kaikki filosoofit Italiasta. Eikä Epiktetos -säästynyt tältä väärältä ja mielettömältä toimenpiteeltä. Että hän -kantoi sen tyynesti, sen voi päättää siitä hyväksymisestä, millä hän -kertoo jutun Agrippinuksesta, joka jatkoi tavallista toimiskeluaan -sillä aikaa kun hänen asiansa oli senaatissa esillä, ja kun hän -palatessaan kylvystä sai tietää, että hänet oli tuomittu, hän -levollisesti kysyi: "Kuolemaanko vai maanpakoon?" "Maanpakoon", sanoi -lähetti. "Onko omaisuuteni takavarikoitu?" "Ei." "Hyvä, lähdetäänpä -siis tästä Ariciaan" (noin kolmen peninkulman päähän Roomasta) "ja -syödään puolinen siellä." - -Roomassa oli muuan filosoofien lahko, joitten ulkonainen tunnus ja -ainoa erikoisuuden merkki oli heidän pitkä partansa; ja kun -Domitianuksen käsky julistettiin, nämä herrat tyytyivät ajamaan -partansa. Tähän Epiktetos viittaa toisessa Tutkielmassaan: "Tule, -Epiktetos, ajahan partasi", kuvittelee hän jonkun sanovan hänelle. -"Koska olen filosoofi, en tahdo", vastaa hän. "Sittenpä vienkin pääsi." -"Vie kaikin mokomin, jos siitä lähtee sinulle jotakin hyvää." - -Hän meni Nikopoliin, erääseen Epiruksen kaupunkiin, jonka Augustus oli -perustanut Actiumin luona saamansa voiton muistoksi. Epätietoista -on, kävikö hän enää koskaan Roomassa, mutta sittenkin luultavasti -kyllä, sillä me tiedämme, että hän oli monen etevän filosoofin ja -valtiomiehen ystäviä, vieläpä että itse keisari Hadrianus kunnioitti -ja piti häntä arvossa. Hänen sanotaan eläneen varsin vanhaksi, -ympärillänsä uskollisia ja hartaita oppilaita, ja kuolleen yhtä jalon -yksinkertaisesti kuin oli elänytkin. Hänen kuolinvuotensa on yhtä vähän -tunnettu kuin syntymänsäkin. Jälellä ei nyt muuta ole kuin niitten -ajatusten esittäminen, jotka, niin köyhä kuin hän olikin ja -ylenkatsottu ja orja, kuitenkin tekivät hänet "kuolemattomille -kalliiksi". - - - - -4 Luku. - -EPIKTETOKSEN OJENNUSNUORA JA KATKELMAT. - - -Melkein varmaa on, että Epiktetos ei koskaan panettanut kirjallisesti -muistiin opinkappaleitaan. Suuren esikuvansa Sokrateen lailla hän -tyytyi suulliseen opetukseen, ja pääosan siitä, mikä on säilynyt meille -hänen nimellään, muodostavat Tutkielmat, jotka meille hänen oppilaansa -Arrianos on jäljentänyt. Arrianoksen kunnianhimo oli "olla -Epiktetokselle sitä, mitä Xenofon oli Sokrateelle", se on jättää -jälkimaailmalle jalo ja luotettava kuva mestarinsa elämästä ja opista. -Tässä mielessä hän kirjoitti neljä kirjaa Epiktetoksesta -- -elämäkerran, joka nyt kovaksi onneksi on kadonnut; kokoelman -keskusteluja eli "pöytäpuheita", joka niinikään on kadonnut; ja kaksi -meille säilynyttä kirjaa nim. _Tutkielmia_ ja _Ojennusnuora_. Näistä -kahdesta verrattomasta kirjasta ja monestakin erillisestä katkelmasta -me saatamme päätellä, mikä oli stoalaisuuden käytännöllinen siveysoppi, -hurskaan ja vilpittömän orjan esittämänä. - -_Ojennusnuora_ on jonkinlainen Epiktetoksen eetillisten periaatteiden -lyhyt luonnos. Samat periaatteet, seikkaperäisemmin vain ja monilla -esimerkeillä varustettuina esitetään myös _Tutkielmissa_. Molemmat -kirjat olivat niin suosittuja, että Arrianos vasta niitten kautta tuli -yleisesti tunnetuksi ja viimein erittäin kunnioitetuksi ja -arvossapidetyksi. _Ojennusnuora_ muodostui vanhalle ajalle siksi, mitä -Tuomas Kempiläisen _Imitatio Christi_ (Kristuksen seuraamisesta) oli -myöhemmille ajoille ja mitä Woodheadin _Whole Duty of Man_ (Ihmisen -koko velvollisuus) tai Wilberforcen _Practical View of Christianity_ -(Kristinuskon käytännöllinen tarkoitus) on ollut laajoille piireille -aikamme Englannissa. Se oli selvä, suppea ja käytännöllinen yleisten -jokapäiväisten velvollisuuksien ja niitä kannattavien periaatteiden -esitys. Lausuttuina tuiki yksinkertaisella ja koristelemattomalla -tavalla sen kansanomaisuus kokonaan johtui siinä ilmaistujen ajatusten -siveellisestä korkeudesta. Epiktetos ei koskaan tavoitellut tyylillistä -kauneutta; hänen ainoa tarkoitusperänsä oli kuulijainsa sytyttäminen -hyveeseen, ja Arrianos kertoo, että hän tässä pyrkimyksessään saavutti -syvän vaikutuksen esiintymisellään ja äänellään. Mielenkiintoista on -tietää, että _Ojennusnuora_ levisi laajalle niin hyvin kristittyjen -kuin pakanainkin keskuuteen ja että siitä vielä niin myöhään kuin -viidennellä vuosisadalla laadittiin mukaelmia kristittyjen tarpeiksi. -Ei koskaan olekaan luotu mitään niin yksinkertaisen kaunista -systemaatista siveysopin esitystä, ja vielä tänäpäivänä paraskin -kristitty saattaa tutkia sitä, ei yksistään mielenkiinnolla, vaan -todelliseksi hyödykseen. Se on kuin Sibyllan ääni, joka, tulkiten -asioita yksinkertaisesti ja koristelemattomasti, Jumalan armosta -kaikuu kautta lukemattomien vuosien. Lähdemme nyt luomaan lyhyen -silmäyksen sen sisällykseen. Epiktetos aluksi asettaa perusohjeeksi -laajakäsitteisen väittämän, että muutamia seikkoja on meidän -vallassamme ja riippuu itsestämme, toiset taas ovat valtamme -ulkopuolella ja täydelleen meistä riippumattomat. Ne asiat, jotka ovat -meidän vallassamme, ovat mielipiteemme, harrastuksemme, halumme, -inhomme -- sanalla sanoen _oma toimintamme_. Ne asiat taas, jotka eivät -ole vallassamme, ovat ruumiimme, omaisuus, maine, sääty ja kaikki, mikä -on toimintamme piirin _ulkopuolella_. Koko huomiomme on kohdistettava -edelliseen asiain luokkaan. Niitten piirissä me saatamme tulla -jaloiksi, huolettomiksi ja vapaiksi; toisessa luokassa sitä vastoin -meidän täytyy jäädä riippuvaisiksi, pettyneiksi, napiseviksi, -onnettomiksi. Menestyksellä emme saata tavoitella molempia luokkia; ne -ovat sodassa keskenään; emme voi palvella Jumalaa ja mammonaa. - -Jos me nyt oikealta näkökannalta katselemme kaikkia näitä asioita, -jotka eivät missään muodossa riipu meistä itsestämme, niin huomaamme ne -pelkiksi utukuviksi -- varjoiksi, jotka on erotettava todellisesta -olevaisesta. Meidän ei tule pitää niitä esineinä, jotka ansaitsevat -vastenmielisyyttä tai tavoittelua. Syntiä ja julmuutta ja vilppiä me -saatamme vihata, koska voimme niitä välttää, jos tahdomme; mutta -sairautta ja köyhyyttä ja kuolemaa meidän tulee pitää asioina, jotka -_eivät_ ansaitse välttämistä meidän taholtamme, koska ne ovat kokonaan -meidän valtapiirimme ulkopuolella. - -Siispä onkin välttämättömän sietäminen ja pahan välttäminen -Epiktetoksen filosofian perussävel. Se on koottu kolmeen sanaan: _Aneku -kai apeku. Sustine el abstine_. "Kärsi ja kieltäy." -- Kärsi mitä -Jumala sinulle säätää, kieltäy kaikesta, minkä hän kieltää. -_Ojennusnuoran_ alkupuoli sisältää käytännöllisiä neuvoja, jotka -pyytävät kasvattaa ihmistä kärsimään jalolla tavalla. Esimerkiksi: -"Kaikesta, mikä ilahuttaa mieltäsi tai tuottaa hyötyä tai mitä -rakastetaan, muista lausua, minkälaatuista se todella on. Jos se on -omaisuuttasi, niin muista että se voi kadota. Jos se on vaimosi tai -lapsesi, muista että he voivat kuolla." - -"Kuolema", sanoo eräs hautakirjoitus Chesterin katedraalissa: - - "Kuolema, tuo muistuttaja suuri, monesti todistaa: - Tomua hellii hän, ken ihmistä rakastaa." - -"Älä toivo mitään liian kiihkeästi. Jos menet kylpemään ja sinua kiusaa -siellä ihmisten tungeskelu, ilveily, varasteleminenkin, niin älä menetä -malttiasi; muista, että tärkeämpää kuin kylpy on oman luonnollisen -mielentilasi säilyttäminen. Ja samoin kaikissa huolissa; ihmisiä ei tee -levottomaksi niin paljon itse asiat kuin heidän ajatuksensa asioista. - -"Jollet voi saada tapahtumia toiveittesi mukaan, niin laita, että -tahtosi tulee sopusointuun tapahtumain kanssa.[74] Jos menetät elämän -parhaat lahjat, niin älä katso niitä menetetyiksi, vaan sano, että ne -on toimitettu takaisin sille, joka ne antoi. Kaikkia koettelemuksia -vastaan on sinulla apu omassa sydämessäsi -- pidättyväisyys -varustuksena intohimoja vastaan, kärsivällisyys loukkauksia, lujuus -vaivaa vastaan. Aloita pikkuasioista: jos sinulta varastetaan, niin -muista, että mielenrauhasi on arvokkaampi ja painavampi kuin se asia, -joka sinulta varastettiin. Seuraa luonnon opastusta, se on tärkeätä; -älä kaipaa mitään, älä halua mitään, joka saattaa häiritä tätä -päämäärää. Käyttäydy niinkuin pidoissa -- ota kiitollisena ja -kohtuullisesti, mitä eteesi asetetaan, äläkä pyydä enempää; korkeampi -ja jumalallisempi kanta on olla valmis ja kyetä kieltäytymään siitäkin, -joka annetaan sinulle tai jonka helposti voisit saada. Sääli toisia, -ainakin ulkonaisesti, kun suru ja vastoinkäyminen heitä kohtaa; mutta -ajattele omassa sydämessäsi, että miehevälle ja viisaalle ja -rehelliselle miehelle ei itse asiassa ole mitään sellaista kuin -vastoinkäyminen; se on vain ruma näky; korpin koikkuminen ei voi -ennustaa mitään onnettomuutta sellaiselle miehelle, hän on sen vallan -yläpuolella. - -"Me emme valitse osaamme elämässä eikä meillä ole mitään tekemistä -sellaisten osain kanssa; meidän velvollisuutemme vain on ne taitavasti -esittää. Orja saattaa olla yhtä vapaa kuin konsuli; ja vapaus on suurin -siunaus; sen rinnalla kaikki muu on vähäpätöistä ja vailla merkitystä; -sen kun omistan, ei minulta mitään puutu, ilman sitä eivät muut ole -mahdollisia. Ei kukaan voi loukata sinua, jos et katso hänen sanojaan -tai tekojaan loukkauksiksi.[75] Olkoon kuoleman suuri totuus joka päivä -silmiesi edessä, ja kaikki asiat kutistuvat todellisiin suhteisiinsa. -Kuten merimatkalla, kun laiva pysähtyy satamaan ja sinä lähdet hakemaan -vettä, sopii kyllä poimia näkinkenkä tai kukkanen, mutta sinun tulee -pitää mielessäsi laiva ja lakkaamatta tarkata, kutsuuko laivanpäällikkö -lähtöön, ja sitten sinun tulee jättää kaikki muu, ettei sinua sidottuna -noudettaisi laivaan niinkuin elukoita kuljetetaan. Samalla tavalla on -elämässä; jos sinulle näkinkengän ja kukkasen sijasta annetaan vaimo ja -lapsi, ei mikään sitä estä; mutta jos päällikkö kutsuu, juokse laivaan, -jätä ne kaikki äläkä katso taaksesi, ja jos olet vanha, älä poistu -pitkälle laivasta, ettet jäisi kun hän kutsuu." Vertaus on -merkityksellinen ja kenties seuraavat Sir Walter Scottin sanat, -nimettöminä asetetut erään hänen Waverley-romaaninsa luvun alkuun, -auttavat valaisemaan sitä: - - Kuolema meidät kaappaa karkelosta, sieppaa - Kuin hoitajatar juonikkaan lapsen, sieppaa - Kaikista turhista puuhista -- sen töykeä kutsu - Repäisee rikki lemmekkäät siteemme kaikki. - Hyvä vain, jos niistä vastata voit siinä maassa - Missä kaiken puntarina on totuuden vaaka. - -"Säilytä oikeat suhteet toisiin ihmisiin; älköön heidän kelvoton -menettelynsä vaikuttako sinun velvollisuuksiisi. Onko isäsi tehnyt -väärin, onko veljesi ollut kohtuuton? Sittenkin hän _on_ isäsi, hän -_on_ veljesi; ja sinun tulee ajatella suhdettasi häneen, olkoon hän sen -arvoinen tahi ei. - -"Velvollisuutesi jumalia kohtaan on, että muodostat heistä oikeat -käsitteet. Usko että he tekevät kaikki asiat hyvin, ja silloin sinun ei -tarvitse koskaan nurista tai valittaa. - -"Käytännölliseksi osviitaksi", sanoo Epiktetos, "määrää itsellesi joku -ihanne ja menettele sitten sen mukaan. Ole enimmiten vaiti tahi, jos -puhut, niin älä haasta arkisista ja mitättömistä asioista, kuten -koirista, hevosista, kilpa-ajoista tai nyrkkitaisteluista. Vältä -mieletöntä ja yletöntä naurua, alhaisia huvituksia, epäsiveyttä, -komeilua, näytäntöjä, luentotilaisuuksia ja kaikkia itseviisaita -huomautuksia. Ota esikuvaksesi suuret ja hyvät miehet. Älä anna pelkän -ulkonäön sokaista itseäsi. Tee mikä on oikein kokonaan katsomatta -siihen, mitä ihmiset mahtavat sanoa tai ajatella. Muista että ruumiisi -on vallan vähäpätöinen seikka ja tarvitsee perin vähän; aivan samoin -kuin jalka tarvitsee kengän eikä mitään huikaisevaa kultasaumaista, -purppuraista tai kivihelmikoristeista. Kehnouden merkki on kuluttaa -kaikki aikansa ruumiinsa asioitten huolehtimiseen tai ruumiillisiin -harjoituksiin. Älä ole kärkäs arvostelemaan toisia äläkä pane pahaksesi -heidän arvosteluaan sinusta. Jokaisessa asiassa", sanoo hän, ja tämä -on hänen kuvaavimpia lausuntojaan, "on kaksi kantaa: toinen, joka on -siedettävä, toinen, joka ei ole. Esim. jos veljesi tekee sinulle -väärin, älä ota asiaa siltä kannalta, että hän tekee väärin, sillä tämä -on hänen kantansa, sietämätön, vaan mieluummin siltä kannalta, että hän -on veljesi, kasvinkumppalisi; silloin omaksut asiasta sen näkökohdan, -miltä se on siedettävä." - -Kaikki nämä ohjeet sopivat yleiseen käytettäviksi, mutta Epiktetos -lisää näihin toisia, jotka koskevat filosoofin oikeata käyttäytymistä, -se on henkilön, jonka omaksuma ihanne on korkeampi kuin suuren joukon. -Ennen kaikkea hän velvoittaa häntä välttämään tuomitsemista ja -kerskailua. "Ravitse itseäsi omilla periaatteillasi, vaan älä -levittele niitä esille näyttääksesi, paljonko olet nauttinut. Harjoita -itsesikieltämistä, mutta älä sillä rehentele. Ole itsenäinen ja -kohtuullinen; älä katso toisten mielipiteeseen tahi arvosteluun, mutta -ole varuillasi itsesi, ikäänkuin vaarallisimman vihollisesi, suhteen. -Älä pöyhkeile filosoofisilla _tiedoillasi_, jotka ovat itsessään -arvottomia, vaan ylpeile vakavan jalosta toiminnastasi. Älä koskaan -hellitä pyrkimyksissäsi, vaan kurkota kohti täydellisyyttä. Olkoon -rikkomattomana lakinasi se, mikä näyttää parhaalta ja oikealta; ja jos -sinulle tapahtuu jotakin vaivalloista tai mieluista, kunniakasta tai -kunniatonta, muista, että nyt on taistelu, nyt jo on Olympian -kilpaleikki eikä sitä enää sovi siirtää tuonnemmaksi, ja että yhdestä -päivästä ja yhdestä seikasta riippuu edistymisesi elämä ja kuolema. -Sillä tavalla Sokrates kohosi korkealle, että hän kaikissa -kohtaloissaan seurasi järkeä. Sinäkin siis, vaikka et suinkaan vielä -ole Sokrates, olet velvollinen elämään niinkuin se, joka tahtoo olla -Sokrates." Nämät ovat jaloja sanoja, mutta sille, joka niitä lukee, ei -tarvitse muistuttaa noita pyhiä ja paljon syvällisempiä sanoja: -"_Olkaa täydelliset, niinkuin teidän Isänne, joka on taivaassa, on -täydellinen." "Katso nyt on sovelias aika; katso nyt on autuuden -päivä_." - -Tähän lyhyeen piirrelmään olemme sisällyttäneet kaikki _Ojennusnuoran_ -tärkeimmät ajatukset. Se päättyy näihin sanoihin: "Joka tilaisuudessa -tulee olla mielessä nämä ohjeet: - - "Mua johda, jumaluus ja sallimus, - kuin vain te määrännettekin: - halusta seuraan -- jos en tahdokaan, - mun pahan, kurjan seurattava on!" (Kleanthes.) - - "Säveesti kohtaloon ken alistuu, - hän viisas on ja tuntee taivaan lait". (Euripides.) - -Ja kolmanneksi: - -"Oi, Krito, jos jumalat hyväksi näkevät, tapahtukoon niin. Anytos ja -Melitos, syyttäjäni, saattavat minut tosin tappaa, mutta eivät voi -minua vahingoittaa." (Sokrates.) - -Tähän viimeksi esitettyyn, Platon Apologian lopussa mainittuun elämän -käsitykseen Epiktetos palaa toisaalla: "Mihin apulähteisiin meidän on", -kysyy hän, "turvautuminen suuren vaaran hetkellä? Mihinpä muuhun kuin -siihen, että johdamme muistoomme, mikä on tai mikä ei ole meidän -vallassamme, siihen, mikä meille on ja mikä meille ei ole mahdollista? -Minun täytyy kuolla. Olkoon niin; mutta täytyykö minun kuolla -huokaillen? Minut heitetään kahleisiin; mutta pakkoko minun on sitä -vaikerrella? Minut karkoitetaan maanpakoon; hyvä, kuka estää minua -lähtemästä sinne naurussa suin ja iloisin ja levollisin mielin? - -"Kavalla salaisuus. - -"Sitäpä en tahdo, sillä _se_ on omassa vallassani. - -"Sittenpä minä panen sinut kahleisiin. - -"Hyvä herra, mistä puhuttekaan? Panna _minut_ kahleisiin. Ei, ei, -saatatte kahlehtia raajani, mutta ei edes Zeus itse pysty vallitsemaan -minun tahtoani. - -"Minäpä heitän sinut vankilaan. - -"Pienen ruumis-riepuni; niin, epäilemättä. - -"Minä lyön pääsi poikki. - -"Enkö ole teille sanonut, että pääni on ainoa, jota ei voi lyödä -poikki? - -"Senkaltaisia asioita filosoofien pitäisi ajatella ja joka päivä niistä -kirjoittaa ja niissä harjoittaa itseään." - -Monessa muussa kohdassa Epiktetos osoittaa, että ihmisen vapaa tahto on -hänen jaloin etuoikeutensa ja että meidän ei pidä "myydä sitä -rihkamasta", eli kuten raamattu vielä jyrkemmin ilmaisee, "myydä -itseämme tyhjästä". Hän kertoo esim., kuinka keisari Vespasianus -täydellisesti erehtyi koettaessaan saada Helvidius Priscusta jäämään -pois senaatista. "Koska minä olen senaattori", sanoi Helvidius, "niin -minun _täytyy_ mennä." "Ole sitten edes vaiti siellä." "Älä tee minulle -kysymyksiä, niin minä olen vaiti." "Mutta minun _täytyy_ kysyä -mielipidettäsi." "Ja _minun_ täytyy sanoa, mikä on oikein." "Mutta minä -annan tappaa sinut." "Enkö koskaan ole sanonut, että olen kuolematon? -Tee sinä tehtäväsi, _minä_ teen _omani_. Sinun asiasi on tappaa minut, -minun kuolla vapisematta; sinun tehtäväsi on ajaa minut maanpakoon, -minun lähteä sinne valittamatta." - -Näemme näistä huomattavista otteista, että viisain pakanoista oli, -Jumalan armosta, tullut siihen käsitykseen, että elämä oli jumalallisen -kaitselmuksen alainen. Vaan kuinka hämärä kuitenkin olikaan heidän -aavistuksensa tästä totuudesta, kuinka epävarma heidän otteensa, -verrattuna siihen, minkä halvinkin kristitty voi saavuttaa! Eivät he -koskaan ratkaisevalla tavalla käyneet käsiksi kuolemattomuusoppiin. -Eivät he koskaan päässeet irti kummittelevasta pelosta, että kukaties -he sittenkään eivät olisi mitään muuta sen parempaa kuin mitättömiä -laiminlyötyjä atoomeja, joita näkymätön, persoonaton, salaperäinen -voima nakkelee maailmanpyörteessä sinne ja tänne ja joitten tämän -jälkeen on määrä "tulla suljetuiksi rautavuorten keskelle" tai - - "tuulten tuivertamina, - väkipuuskain viskomina - lentää halki maailman, - avaruudessa vaappuvan." - -Heidän uskonsa persoonalliseen jumalaan sekaantui heidän uskoonsa -luontoon, joka, erään nykyaikaisen skeptikon kielellä puhuen, "toimii -peloittavan samankaltaisesti: tylynä kuin kohtalo, itsevaltiaana kuin -tyranni, armottomana kuin kuolema; liian summattomana ylistettäväksi, -vääjäämättömänä lepytettäväksi, sillä ei ole korvaa rukoukselle, ei -sydäntä hädälle, ei käsivartta auttamaan". Kuinka erilainen onkaan -kristityn toivon suloinen ja leppeä varmuus, hänelle kun Kristus on -tuonut elämän ja kuolemattomuuden valon! Sillä "onni" ei ole ainoastaan -"harkinnan tytär", kuten sitä kutsuu vanha kreikkalainen lyyrillinen -runoilija, vaan myöskin rakkauden tytär. Kuinka erilaatuinen onkaan -Davidin rukous, hänen pahimman tuskansa ja häpeänsäkin hetkellä: -"Hyvä henkesi johtakoon minua tasaista maata." Johdatus ja rakastavan -käden johdatus oli -- niinkuin hän tänä synkkänäkin aikana -havaitsi -- hänen elämänsä varsinainen laki; ja kärsimyksen -puhdistamana hänen sielussansa asui vain yksi toivomus -- se toivomus, -että häntä ohjattaisiin, ei menestykseen, ei kadotetun kunnian -jälleensaavuttamiseen, ei edes menetetyn viattomuuden takaisin -voittamiseen, vaan ainoastaan -- jos kohta koviakin polkuja -- -vanhurskauden maahan. Ja koska hän tiesi, että Jumala johtaisi hänet -sinne, ei hänellä ollut mitään toivomusta, ei mitään huolta sitä -paitsi. - -Päätämme tämän luvun kääntämällä moniaita Epiktetoksen katkelmia, joita -toiset kirjailijat ovat tallettaneet meille. Näiden katkelmain viisaus -ja kauneus varmaankin kiinnittää lukijan mieltä, sillä Epiktetos oli -niitä harvoja, "joiden ajatusten tomussakin piili kultaa". - -"Maailman hyörinään kietoutunut elämä on kuin talvinen virta, sillä se -on väkevä ja täynnä muraa ja vaikeakulkuinen ja tyrannillinen ja -kuohahtava ja äkkiloppuinen." - -"Sielu, joka viipyy hyveen vaiheilla, on kuin ikuinen kevät, sillä se -on puhdas ja kirkas ja virvoittava ja puoleensavetävä ja avulias ja -rikas ja viaton eikä mieti kenellekään vahinkoa." - -"Jos tahdot tulla hyväksi, niin usko ensin olevasi paha." Vertaa Matt. -IX, 12: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat". Joh. IX, 41: -"Nyt te sanotte: Me näemme; sentähden syntinne jää olemaan". 1 Joh. I, -8: "Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja -totuus ei ole meissä." - -"Alhaista on ihmisen, joka juomansa maustaa mehiläisten antimilla, -paheella kitkeröittää sielunsa, joka on Jumalan lahja." - -"Ei mikään ole halpamaisempaa kuin huvitusten halu, rahanhimo ja -julkeus: ei mikään jalompaa kuin ylevämielisyys ja säveys ja -ihmisrakkaus ja hyvät työt." - -"Viiniköynnöksessä on kolme terttua: ensimmäinen mielihyvän, toinen -humalan, kolmas röyhkeyden." - -"Hän on juomari, joka juo enemmän kuin kolme lasia; ellei hän olekaan -humalassa, niin hän on kuitenkin mennyt yli kohtuuden." - -Runoilija George Herbert on asettanut saman rajan: - - "Sä kohtelias tahdotko olla? Muista: - _Kolmas malja vain tai paikalta poistu_, - Sillä ennen kaikkea viini - Lamaan lyö Jumalan leiman." - -"Samoin kuin sataman majakkatulet, jotka muutaman risun avulla -synnyttävät suuren lieskan ja antavat riittävän avun merellä kulkeville -aluksille, samoin myös kirkassieluinen ja vähään tyytyväinen mies -isossa kaupungissa aikaansaa suurta siunausta kaupunkilaisten parissa." - -Yhtä kaunis on eräs Epiktetoksen vielä yleisemmin käyttämä vertaus. -"Mitä hyvää", kysyi joku, "Helvidius Priscus teki vastustaessaan -Vespasianusta, hän kun oli aivan yksin?" "Mitä hyvää", vastasi -Epiktetos, "purppura tekee kankaalle? _Se on loistava itsessään ja -loistava myöskin antamansa esimerkin kautta_." - -"Samaten kuin aurinko ei odota rukouksia ja manauksia noustakseen, vaan -kaikkien tervehtimänä heti puhkeaa paistamaan, siten älä sinäkään odota -suosionosoituksia ja hyvähuutoja ja kiitospuheita tehdäksesi hyvää, -vaan ole hyväntekijä omasta ehdostasi ja niin sinua rakastetaan kuin -aurinkoa." - -"Kun Thalekselta kerta kysyttiin, mikä oli yleisin omaisuuden laji, hän -vastasi: 'toivo, sillä sekin, jolla ei ole mitään muuta, pitää kiinni -toivosta'." - -"Johtakaa, johtakaa minua eteenpäin, toivoni", sanoo Macdonald; "minä -tiedän, että te olette totiset ettekä turhat. Te häviätte silmistäni -päivä toisensa jälkeen, mutta nousette uusin muodoin. Minä tahdon -seurata teidän pyhää vilppiänne; seurata, kunnes olette vieneet minut -Isäni jalkain juureen taivaassa, jossa minä löydän teidät kaikki -jälleen kootuin siivin välkehtien siinä safiirin hämyssä, missä seisoo -Hänen valtaistuimensa, meidän kotimme." - -"Mitä ei pidä tehdä -- älä ajattelekaan sen tekemistä." Vertaa -runosäettä - - "Varo tarkkaan ajatuksiasi, ne kuullaan taivaassa." - -Kun Epiktetokselta kysyttiin, mitenkä voisi vihamiestä vahingoittaa, -vastasi hän: "pakottamalla hänet toimimaan niin jalosti kuin -mahdollista". Vertaa Room. XII, 20: "Jos vihollisellasi on nälkä, ruoki -häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, _sillä näin tehden sinä kokoat -tulisia hiiliä hänen päänsä päälle_." - -"Jos aina muistat, että mitä tehnetkin ruumiin tai sielun puolesta, -Jumala on todistajana, niin et erehdy et rukouksissasi etkä toimissasi; -ja Jumala asuu luonasi." Vertaa Ilm. III, 20: "Katso, minä seison oven -takana ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin -minä käyn hänen luoksensa sisälle ja aterioin hänen kanssaan, ja hän -minun kanssani." - -Eräässä tutkielmassa, jonka hän kirjoitti todistaakseen, että Jumala -valvoo ihmisten tekoja, Epiktetos on kunkin meidän rinnallemme -asettanut oman vartijahenkemme -- hengen, joka ei nuku ja jota ei voi -pettää -- ja jättänyt meidät sen suojeltaviksi. "Ja mille paremmalle -tai huolekkaammalle vartijalle hän olisi voinut uskoa meidät? Kun siis -olet sulkenut ovesi ja sammuttanut tulen, _muista, ettet koskaan sano -olevasi yksin_. Sillä sinä et ole yksin; Jumala on läsnä ja hänen -varjeleva henkensä; ja mitäpä _he_ tarvitsevat valoa nähdäkseen, mitä -sinä teet?" Tämä kohta on ajatukseltaan melkein yllättävän yhtäläinen -kuin Syrakin kirjan sanat: "Mies, joka aviokäskynsä rikkoo, ja -ajattelee itsellänsä: kuka minun näkee? Pimeys on minun ympärilläni ja -seinät verhottavat minun, niin ettei kenkään näe minua: Ketä minun -pitäis karttaman? se Korkein ei tottele minun syntiäni. Tämä välttää -ainoasti ihmisten silmät, ja ei muista Herran silmää paljoa -kirkkaammaksi aurinkoa. Joka näkee kaikki, mitä ihmiset tekevät, ja -katsoo salaisiinkin loukkaisihin. Hän tietää kaikki kappaleet, -ennenkuin ne luoduiksi tulevat, niinkuin sittenkin, koska ne luodut -ovat. Se mies pitää julkisesti kaupungissa rangaistaman. Ja pitää -otettaman kiinni, koska hän vähimmän eteensä katsoo." (Syrakin kirja -XXIII, 25-31.) - -"Kun olimme lapsia, uskoivat vanhempamme meidät kasvattajan huostaan, -joka aina valvoi, että meille ei tapahtuisi mitään vahinkoa; mutta kun -kasvoimme miehiksi, jättää Jumala meidät omantunnon varjeltaviksi. -Siksi meidän ei millään muotoa pidä ylenkatsoa tätä valvontaa, koska -siten olisimme Jumalan mieltä vastaan ja omantuntomme vihamiehiä." - -Niin kauniita ja merkittäviä kuin nämä katkelmat ovatkin, ei meillä ole -tilaa enemmälle, ja meidän täytyy lopettaa vertaamalla viimeksisanottua -George Herbertin kuuluisiin sanoihin: - - Herra! Kuinka huolekkaasti oletkaan meidät vyöttänyt! - Vanhemmat ensin totuttavat meitä. Sitten koulumestarit rakentavat - meidät lakien mukaan. He lähettävät meidät sidottuina - Järjen normeihin. Pyhiä lähettejä; - Papit ja pyhäpäivät, synnin kintereillä murhe; - Surut luokitellut; tuskia kaiken kokoisia; - Hienoja verkkoja ja sotajuonia, millä siepata meidät vangiksi! - Avatut raamatut; miljooneja yllätyksiä; - Siunauksia etukäteen; kiitollisuuden siteitä; - Kunnian sävel korvissa soiden: - Häpeä ulkona; sisällä omatuntomme; - Enkeleitä ja armoa; ikuista toivoa ja pelkoa! - Vaan kaikki nämä rajat varusteinensa - Ne kokenut helmasynti puhaltaa peräti pois. - - - - -5 Luku. - -EPIKTETOKSEN TUTKIELMAT. - - -Epiktetoksen _Tutkielmat_, sellaisina kuin Arrianos ne alkuisin -julkaisi, käsittivät kahdeksan kirjaa, mutta vain neljä on säilynyt. -Monessa suhteessa ne ovat hänen mielipiteittensä arvokkain ilmaisu. -_Ojennasnuoran_ tylyssä suppeudessa, "käskevässä lyhyydessä" on jotakin -lievästi vieroittavaa. "_Ojennusnuorassa_", sanoo Martha,[76] -"stoalaisuus julistaa lakejansa milteipä epäinhimillisen -tunteettomasti; se velvoittaa kaikki sydämen pyyteet, -kunnianarvoisimmatkin, vaikenemaan; se kerskuu sillä, että käy niitä -vastaan sotaa elämästä ja kuolemasta ja näyttää haluavan suistaa -ihmisen oikeutetuimmatkin ja jaloimmatkin tunteet. Lukiessaan näitä -jäyhiä säädöksiä melkeinpä uskoisi, että tämä siveyselämän lainlaatija -on mies vailla sydäntä, ja jollei meitä viehättäisi kielen omaperäinen -suorasukaisuus, niin ei tämä kivikova tyyli tuntuisi olevan muuta kuin -haavemaisen systeemin sovinnaisia säädöksiä tahi pyrintöjä mahdottomaan -täydellisyyteen." _Tutkielmat_ ovat paremmin selittävää ja perustelevaa -laatua, seikkaperäisempiä, inhimillisempiä. Niitä lukiessaan tuntee -seisovansa vastakkain inhimillisen olennon kanssa, ei ihanteellisen -viisaan miehen marmoripatsaan kanssa. Tyyli on, totta kyllä, -yksinkertainen, mutta sen "atleettimainen alastomuus" sopii hyvin tähän -taistelevaan siveysoppiin; sen pittoreski ja naulanpäähän osuva laatu, -sen voimakkaat vertaukset, sen kansanomaiset käänteet, sovinnaisen -sirouden täydellinen puute, luo sille jonkunlaisen "plebeijisen -omaperäisyyden"; se viehättää melkeinpä kuin autobiografia. Terävällä -logiikalla ja vääjäämättömällä vakaumuksella "hän painiskelee -intohimojen kanssa, kyselee niiltä, panee ne vastaamaan ja hämmentää ne -muutamin sanoin, jotka monesti ovat ihastuttavia. Tämä Sokrates vailla -suloa ei huvita meitä sillä, että kaataisi vastustajansa kietovan -väittelyn verkkoihin, vaan tarttuu häneen kovakouraisesti ja -useasti parilla iskulla tekee hänestä lopun. Se on kuin Fokionin -kaunopuheisuutta, jota Demosthenes vertaa herkeämättä nousevaan ja -laskevaan kirveeseen." - -Senecan tavoin Epiktetoskin on saarnamies, siveyssaarnaaja, joka tosin -ei ole yhtä nerokas, yhtä kaunopuheinen, yhtä laajan sivistyksen -saanut, mutta paljon miehekkäämpi, selkeämpi, johdonmukaisempi ja -ainettansa paremmin hallitseva. Hänen oppinsa ja hänen elämänsä olivat -harvinaisessa määrässä sopusoinnussa, ja hänen mielipiteensä tekivät -tuollaisen lyhyen esitystavan mahdolliseksi, sillä niitä ei heikonna -mikään tekijän horjuvaisuus valon ja varjon välillä. _Tutkielmat_ -eroavat _Ojennusnuorasta_ ainoastaan esitystavan, lukuisain kaskujen, -alleviivattujen kuvien ja elävän keskustelumuodon puolesta. Pascalin -huomautus, että Epiktetos tunsi ihmissydämen lujuuden, vaan ei tuntenut -sen heikkoutta, soveltuu kyllä _Ojennusnuoraan_, mutta on tuskin -puolustettavissa, jos tuomitsemme häntä eräiden vastausten mukaan, -joita hän antoi niille, jotka tulivat häneltä etsimään lohdutusta tai -neuvoa. - -_Tutkielmat_ eivät ole systemaatiset luonteeltaan, ja vaikka ne -olisivatkin, niin ehkäisisi neljän viime kirjan katoaminen meitä -rakentamasta tätä systeemiä sillä lailla, että sille mitenkään voisi -vaatia täydellisyyttä. _Ojennusnuoran_ lyhyestä esityksestä lukija jo -lie päässyt käsittämään Epiktetoksen tärkeimmät periaatteet ja -ajatukset; filosoofisten koulujen fysiikkaan ja metafysiikkaan hän ei -puuttunut lainkaan; hänen päämääränsä oli siveyden saarnaaminen, -ihmisten elämän jalostaminen ja heidän sydämensä liikuttaminen. Hän ei -lainaillut toisilta, ei liioin keksinyt mitään uutta, mutta hän antoi -stoalaisuudelle käytännöllisen todellisuussuunnan. Meidän on nyt vain -valitseminen hänen _Tutkielmistaan_ muutamia häntä enimmän kuvaavia -mielipiteitä ja esittäminen, miten hän teroitti niitä kuulijainsa -huomioon. - -Stoalaisuuden erikoisia omalaatuisuuksia oli ehdottoman -riippumattomuuden eli itseriippuvaisuuden tavoittelu. Kun nyt ihmisten -heikkous ja orjasielu enimmäksensä on seurausta siitä, että he -havittelevat ylellisyyttä, täytyy tosi miehen ehdottomasti päästä irti -kaikesta tämäntapaisesta halusta. Hänen täytyy lisätä rikkauttansa -supistamalla toivomuksia; hänen täytyy ylenkatsoa _kaikkea_ sitä -ylellisyyttä, jota ihmiset kaipaavat, ja hänen täytyy melkoisesti -vähentää muka välttämättömien tarpeittensa määrää. Olemme jo nähneet -muutamia niistä todisteluista, jotka viittaavat tähän suuntaan; -lisätkäämme niihin nyt joitakin _Tutkielmien_ kolmannesta kirjasta. - -Joku suuri puhuja, joka oli lähdössä Roomaan erästä oikeusjuttua -varten, oli tullut tapaamaan Epiktetosta. Filosoofi otti hänet hyvin -kylmästi vastaan, koska ei uskonut hänen tulleen tosi mielessä. -"Minulta et saa enempää", sanoi hän, "kuin mitä saisit joltakin -rajasuutarilta tai vihannesmyyjältä, sillä olet tullut vain, koska -sattui niin sopimaan, ja sinä tahdot vain arvostella esitystapaani etkä -todellisuudessa halua oppia _periaatteita_." "Hyvä", vastasi puhuja, -"mutta jos minä harrastaisin sentapaisia asioita, niin olisinhan vain -sinunlaisesi köyhä poloinen, vailla pöytäkalustoa tai ajoneuvoja tai -maatilaa." "Minä en kaipaa moisia tavaroita", vastasi Epiktetos; "ja -sitäpaitsi olet sinä loppujen lopuksi sittenkin minua köyhempi." -"Mitenkä niin?" "Sinulla ei ole vakavuutta, ei sopusointua luonnon -kanssa, et ole vapaa huolista. Oli mulla suojelija tai ei, mitä se -minua liikuttaa? _Sinua_ kyllä. Minä olen sinua rikkaampi. _Minä_ en -huoli siitä, mitä keisari ajattelee minusta. _Minä_ en ketään -mairittele. Siinä minun omaisuuteni sinun hopeisten ja kultaisten -pöytäkalustojesi asemesta. Sinulla on _hopeiset_ astiat, mutta -_saviset_ mielipiteet, periaatteet ja toivomukset. Minun sieluni on -minulle kuningaskunta, ja se antaa minulle yltäkyllin ja mieluista -toimintaa sinun levottoman tyhjäntoimituksesi sijasta. Kaikki sinun -tavarasi näyttää sinun silmissäsi vähältä, minun näyttää suurelta -omissa silmissäni. Sinun halusi on tyydyttämätön, minun on tyydytetty." -Vertaus, johon hän päättää keskustelun, on todella merkillinen. Kerta -oli minulla tilaisuus kuulla, kun Sir William Hooker selitti kuningatar -Adelaide-vainajalle Kew-museon esineitä. Niitten joukossa oli -kokos-pähkinä, jonka kyljessä oli reikä, ja Sir William selitti -kuningattarelle, että kun alkuasukkaat eräässä osassa Intiaa haluavat -pyydystää apinoita, he tekevät reikiä kokospähkinään ja täyttävät ne -sokerilla. Apinat pistävät kätensä reiästä sisään ja kaappaavat sen -täyteen sokeria; mutta kun he nyt aikovat vetää näin kasvaneen nyrkin -takaisin ulos, onkin aukko liian pieni; apinat taas eivät älyä päästää -saalistaan, ja niin ne saadaan kiinni. Aivan samanlaista kuvaa, kuin -tämän pienen anekdootin, käyttää Epiktetos jatkossa: "Kun pikkupojat -pistävät kätensä ahdaskaulaiseen kiviruukkuun, joka on täynnä -viikunoita ja manteleita, eivät he saakaan vedetyksi täysiä käsiään -jälleen ulos ja rupeavat silloin itkemään. Päästä joitakuita viikunoita -ja manteleita putoamaan, ja saat kätesi irti. Niin _sinäkin_, luovu -haluistasi. Älä tavoita niin paljoa, ja sinä saat mitä haluat." -"Onnellinen hän, joka ei toivo mitään, sillä hän ei pety." - -Toisekseen Epiktetos alituiseen kehoittaa pyrkimään korkealle; meidän -ei pidä olla tavallisia lankoja elämän kankaassa, vaan paarre -senaattorin toogassa, leveä purppurareunus, joka antaa loistoa ja -kauneutta koko vaatteukselle. Mutta miten tietää, että meillä on voimia -ja kykyjä tähän korkeaan tehtävään? Kuinka härkä leijonan lähetessä -tietää, että sen asia on asettua puolustamaan koko laumaa? Jos meillä -on suuret kyvyt, me kyllä pian olemme niistä tietoiset, ja jos meillä -ei niitä ole, tulee meidän niitä vähitellen hankkia. Ei mitään suurta -ole tehty tuota pikaa -- viiniköynnöksen täytyy kukkia ja kantaa -hedelmä ja hedelmän kypsyä, ennenkuin saamme rypäleen purppuraiset, -tertut -- "ensin oras, sitten tähkä, ja sen perästä kypsynyt vilja -tähkässä". - -Mutta mistä meidän on johtaminen tämä velvollisuuden ja mahdollisen -suuruuden ylevä tajunta? No, jos keisari olisi ottanut sinut pojakseen, -etkö ylväin katsein ilmaisisi olevasi tietoinen ylennyksestäsi? Miksi -et ole ylpeä siitä, että olet Jumalan poika? Onhan sinulla tosin -ruumis, jonka takia monet ihmiset vaipuvat aivan läheiseen -sukulaisuuteen raatelevain sutten, villien leijonain ja viekasten -kettujen kanssa turmellen sen mikä on järkevätä itsessään, ja niin -heistä tulee syöläitä nautoja taikka vahingollisia tuhoeläimiä. Mutta -toiselta puolen, "jos", sanoo Epiktetos, "ihmisessä on todella -muodostunut vakaumus siitä, että me olemme kaikki jollakin muotoa -syntyneet Jumalasta ja että Jumala on kaikkien jumalain ja ihmisten -isä, niin arvelen, että me emme koskaan ajattele alhaisesti tai -matalasti itsestämme". Tuskinpa on suuri Milton jalommalla tavalla -ilmaissut tätä totuutta sanoessaan, että "se joka pitää itseään -kunniassa ja velvollisuuden mukaisessa arvossa, hän sekä sen takia että -on Jumalan kuva että myös lunastuksensa hinnan vuoksi, jonka hän uskoo -olevan selvästi merkittynä otsalleen, katsoo pystyvänsä jaloimpiinkin -ja hurskaimpiin tekoihin ja olevansa liian arvokas moisessa -alhaisuudessa ja saastaisuudessa, kuin synti on, häpäisemään ja -tahraamaan itseänsä, koska hän on niin kalliisti lunastettu ja -korotettu uuteen ystävyyteen ja lapsensuhteeseen Jumalan kanssa". - -"Ja mitenkä me voimme tietää, että olemme edistyneet? Me saatamme -tietää sen, jos oma tahtomme on altis elämään sopusoinnussa luonnon -kanssa; jos tulemme jaloiksi, vapaiksi, uskollisiksi, nöyriksi; jos -emme mitään halaja, emme liioin mitään kaihda, joka on oman voimamme -ulkopuolella, ja näin vapaudumme kaikista maallisista harrastuksista; -jos elämämme on muuttumattomain ja jalojen lakien varman johdon -alainen. - -"Mutta emmekö kohtaa vastuksia elämässä? Kyllä, epäilemättä; vaan eikö -mitään sellaista ole Olympiassa? Eikö sinua siellä kuumuus polta, eikö -siellä tilasta taistella, eikö sinua sateenkuurokin kastele, milloin -sataa? Eikö siellä ole ihan liiankin runsaasti huutoa ja kirkunaa ja -muuta meteliä? Ja sittenkin oletan, että siedät kaikkea tätä, jos -korvaukseksi rinnan asetat näytelmän suurenmoisuuden? Ja entäs vielä: -etkö ole saanut voimia kantaaksesi mitä hyvänsä sattuneekin? Etkö ole -saanut ylevämielisyyttä, rohkeutta, lujuutta? Ja jos kerta minä olen -ylevämielinen, välittäisinkö minä niin ollen mistään, mikä sattua -voipi? Mikä saattaisi häiritä tai säikähdyttää minua tahi näyttää -tuskalliselta? Eikö minun pidä käyttää kykyäni niitä tarkoitusperiä -varten, joihin se on minulle lahjoitettu, vai pitääkö minun surra ja -valittaa kaikissa elämän kohtaloissa? Päinvastoin, nämä vastukset ja -vaikeudet ovat kiivaita vihamiehiä, jotka on yllytetty meitä vastaan, -ja me saatamme ne voittaa, jos tahdomme, elämän olympialaisessa -kisassa. - -"Mutta jos elämä taakkoinensa käy aivan sietämättömäksi, emmekö saa -mennä takaisin Jumalan tykö, josta olemme tulleet? Eikö meidän tule -näyttää varkaille ja rosvoille ja tyranneille, jotka vaativat -vallitaksensa meitä ruumiimme ja tavaramme kautta, että heillä _ei -mitään valtaa_ ole? Sanalla sanoen, eikö meidän pidä tehdä itsemurha?" -Tiedämme, mitä Shakespeare sanoo tästä asiasta: - - "Ken kärsis ajan ilkkua ja vitsaa, - Hylätyn lemmen tuskaa, korskan pilkkaa, - Vääryyttä sortajan, lain väännellystä, - Virastoit' ylpeitä ja potkuja, - Joit' ansiokkaat epatoilta saavat, - Jos puukon tutkaimella suoran tehdä - Vois elämästään? Ken nuo haitat kärsis - Ja hikois, voihkis elon kuorman alla, - _Jos pelko, mitä tulee kuolon maassa, -- - Tuoss' salatussa, jost' ei matkamiesi - Palaja ykskään, -- niin ei huumais mieltä, - Ett' ennen kärsimme nää tietyt vaivat, - Kuin uusiin riennämme, joit' emme tunne_?" - - (Hamlet, III, 1, -- P. Cajanderin suom.) - -Mutta Epiktetoksella ei ollut mitään ainehistoa sellaista -vastausta varten. En muista ainoatakaan kohtaa, jossa hän viittaa -kuolemattomuuteen tahi tulevaan elämään ja sen vuoksi on luultavaa, -että hän joko ei ensinkään uskonut siihen tahi sivuutti sen sellaisena -seikkana, joka ei ole meidän omassa vallassamme. Kuitenkaan ei hänen -vastauksensa sisällä tuota itsemurhan ylistelyä, joka tavataan -kauttaaltaan Senecan näytelmistä ja joka oli stoalaisuuden yleisimpiä -lempiväitteitä. "Ystäväni", sanoo hän, "odottakaa Jumalan hetkeä, -hetkeä, jolloin hän antaa teille merkin ja vapauttaa teidät tästä -palveluksesta; sitten te saatatte vapauttaa itsenne mennäksenne hänen -luoksensa. Mutta nykyisellänsä hillitkää itsenne, pitäkää paikkanne, -jonka hän nyt on teille määrännyt. Sillä lopultakin on oleskelunne aika -täällä lyhyt ja helppo niille, joitten mielipide on tätä laatua; sillä -mitä tyrannia tai varasta tai tuomioistuinta saattavatkaan pelätä ne, -jotka niin tyystin väheksyvät ruumista ja mitä siihen kuuluu? Jääkää -siis älkääkä lähtekö ilman pätevää syytä." - -Näyttää siltä että Epiktetos sallii itsemurhan sitä kumminkaan -kehumatta, sillä eräässä kohdassa (II, 1) hän sanoo: "Mitä on tuska? -Pelkkä ruma naamio; vaihda se, niin näet, että asia on siten. Pahasti -pidellään täällä meidän ruumis-riepuamme, mutta sitten taas -hellävaroen. Ellei sinun sovi asioitasi kantaa, niin ovi on avoin; jos -sopii, niin kestä. Oikein on, että ovi kaikissa olosuhteissa on avoin, -sillä siten ihmiset pääsevät kaikesta vaivasta." - -Tämä _kärsimisen_ voima on pääsävel stoalaisten elämänopissa, ja -alituiseen teroitetaan mieleen sen saavuttamisen tapaa, nimittäin että -kaikkia ulkonaisia sattumuksia on ylenkatsottava. Olen jo kertonut -jutelman Agrippinuksesta, jossa Epiktetos ihaillen näyttää, ettei -suurinkaan onnettomuus saattanut pusertaa totisesta stoalaisesta -suuttumuksen tai murheen sanaakaan. - -Kaikki välttämättömyys tulee siis stoalaisen näkökannan mukaan -Jumalalta, ja meidän velvollisuutemme on olla nurkumatta sitä vastaan. -Mutta kun tämä on johtava periaate mitä meihin itseemme tulee, kuinka -meidän tulee kohdella toisia? Tässäkin velvollisuutemme kasvavat -suorastaan suhteestamme Jumalaan. Tämähän suhde se juuri herättää -meissä kunnioitusta itseämme kohtaan, senpä myöskin pitäisi velvoittaa -meitä kunnioittamaan muitakin. "Orja, etkö mieli sietää omaa veljeäsi, -jonka isä on sama Jumala kuin sinunkin? Mutta hän on kunnoton, ehkä -- -varas ja murhamies. Olkoon niin, sittenpä hän tarvitsee sitäkin enemmän -sääliä. Ethän tahdo juurittaa pois sokeita ja kuuroja heidän -onnettomuutensa takia, vaan säälit heitä; kuinka paljon säälittävämpiä -ovatkaan kunnottomat ihmiset? Älä kiroa heitä. Oletko itse niin perin -viisas?" - -Epiktetoksen määräykset eivät liioin kaikki ole abstraktisia -periaatteita; useasti hän pysähtyy antamaan täsmällisiä käyttäytymisen -ohjeita. Voiko esim. tavata viisaampaa kuin mitä hän puhuu tavoista -(II, 18) ja siitä, kuinka parhaiten voi saavuttaa hyviä tottumuksia ja -kukistaa huonoja? Hän huomauttaa, että me olemme tottumusten orjia; -että jokainen yksityinen teko on tosiasia jokapäiväisessä elämässämme -niinkuin hiekkajyvänen aavikon hietameressä, että joka kerta, kun -olemme vihassa tai paha meissä paisuu, me lisäämme puita tuleen, -kylvämme taudin myrkyllisiä siemeniä. Kuume voi tulla parannetuksi, -mutta terveys siitä sittenkin heikontuu; ja samaten on myös sielun -tautien laita. Nekin jättävät merkit jälkeensä. - -Otetaan esimerkiksi viha. "Sinähän et tahdo olla intohimoinen? Älä siis -vaali sitä tapaa itsessäsi äläkä anna sille mitään yllykettä. Pysy -alussa levollisena ja sitten luettele ne päivät, jolloin et ole ollut -vihassa. Minun oli tapa suututella joka päivä, sitten vain joka toinen, -sitten joka kolmas, sitten joka neljäs. Mutta jos kuluneeksi tulisi -kolmekymmentä päivää ilman lankeemusta, niin uhraa Jumalalle -kiitosuhri. Sillä tavat ensin irtaantuvat, vasta sitten kerrassaan -saadaan juuritetuiksi pois. 'Minä en sortunut vihastukseen tänään, en -liioin seuraavanakaan päivänä, enkä siten edelleen kahteen tai kolmeen -kuukauteen, vaan hillitsin itseäni kaikissa kiusauksissa.' Ole varma, -että jos _näin_ voit sanoa, olet oikealla tolalla." - -Mutta _mitenkä_ kaikki tämä on tehtävä? Siinä se suuri kysymys, ja -Epiktetos on aivan valmis antamaan parhaan vastauksen minkä taitaa. -Olemme jo maininneet erään kohdan, jossa hän (toisin kuin pakanallisten -moralistien enemmistö) osoittaa, että hän oli täydellisesti käsittänyt, -kuinka siveellisyyden kannalta tärkeätä on vallita huonoja -_ajatuksiaankin_. Samaa oppia edelleen valaisee muuan toinen tarina -Agrippinuksesta. Neron oli ruma tapa velvoittaa roomalaisia ylimyksiä -esiintymään näyttämöllä tai gladiaattorileikeissä siinä mielessä, että -hän siten voisi näyttää heidänkin muka hyväksyneen hänen halveksittavat -temppuilunsa. Erään kerran Florus, joka oli kahden vaiheilla, totellako -käskyä vai ei, kysyi asiassa neuvoa Agrippinukselta. "Mene kaikin -mokomin", vastasi Agrippinus. "Mutta miksi _sinä_ et sitten mene?" -kysyi Florus. "Koska", vastasi Agrippinus, "minä en tuumiskele sitä." -Tähän vastaukseen sisältyi ajatus, että empiminen oli alistumista, -tuumiskelu samaa kuin tuho; meidän täytyy aina toimia _periaatteiden_ -nojalla, emme saa koskaan pysähtyä tekemään laskelmia _seurauksista_. -"Mutta jos minä en mene", huomautti Florus, "niin menetän pääni." "No -menepä siis; mutta _minä_ en mene." "Miksi sinä et mene?" "Siksi että -minä en tahdo olla palanen elämän tavanomaista kangasta; minä tahdon -olla siihen ommeltu purppura." - -Ja jos vaadimme kuullaksemme pätevää _motiivia_ näin ylevää pyrintöä -varten, niin Epiktetos sen kyllä antaa. "Yritä voittaa oman sisäisen -äänesi hyväksyminen", sanoo hän, "tahdo näyttää kauniilta Jumalalle. -Pyydä olla puhdas oman puhtaan itsesi kanssa ja Jumalan kanssa. Ja -milloin joku paha mieliteko valtaa sinut, 'mene silloin, sanoo Platon, -sovitusjuhlille, mene rukoilijana jumalten temppeleihin, niitten luo, -jotka kääntävät pois pahan'. Mutta saattaahan riittää sekin, jos nouset -ylös ja lähdet jalojen ja hyvien ihmisten pariin, elämään heidän -esikuvansa mukaan, oli sinulla tällaisia ystäviä elävien tai -kuolleitten joukossa. Mene Sokrateen luo ja tarkkaa sitä ehdotonta -herruutta, jolla hän vallitsee kiusaukset ja intohimot; muista, kuinka -kunniakas oli hänen tietoinen voittonsa itsestään. Mikä olympialainen -triumfi! Kuinka se asettaakaan hänet lähelle itseänsä Herkulesta! Sen -vuoksi on, kautt' taivaan, oikeus ja kohtuus tervehtiä häntä: 'terve, -ihmeteltävä voiton sankari, joka olet voittanut, voittanut muita kuin -kurjia nyrkkeilijöitä ja voimailijoita, tahi miekkailijoita ja heidän -kaltaisiaan'. Ja jos näin totut kurittamaan itseäsi, saat nähdä, -minkälaiset sinulle kehittyy hartiat, mitkä hermot, mitkä lihakset, -pelkän jaarittelun ja muun tyhjän asemesta. Se mies on oikea -voimailija, joka harjoittaa itseänsä taisteluun sentapaisten -vastustajain kanssa. Ankara on ottelu, jumalallinen itse työ; -kuninkuus, vapaus, lepo, rauha siinä on kysymyksessä. Ajattele Jumalaa; -kutsu häntä, auttajaasi ja esitaistelijaasi, turvaksesi, niinkuin -merimiehet myrskyn käsissä kutsuvat isoja kaksoisia. Ja todella, mikä -myrsky onkaan tuimempi sitä, jonka nostattavat mahtavat harhakuvat -heittäen järjen tolaltaan. Mitä muuta kuin harhakuva on myrsky -itsekään? Sillä poistahan tuo kuoleman pelko, ja nostata sitten niin -paljon jyrinää ja salamoita kuin tahdot, ja saat tuntea; kuinka suuri -rauha ja levollisuus vallitseekaan siinä ihmisessä, jonka sielun -hallitsevana voimana on järki? Mutta jos sinä joskus joutuisit -alakynteen ja sanoisit, että sinä ensi kerralla aiot voittaa, ja sitten -samoin kerta toisensa perästä, niin tiedä, että sellainen tila on huono -ja heikko, niin että sinä lopuksi et edes tiedä tekeväsi väärin, vaan -alatpa keksiä puolustelujakin synnillesi; ja siten tulet vahvistaneeksi -todeksi Hesioduksen sanan: 'Tuho vaanii miestä, joka tehtävänsä -tuonnemmaksi lykkää'." Niin on laita. Näin varhain oli pakanallinen -siveysoppinut tullut tajuamaan sen syvällisen tosiseikan, että "vain -tämä kerta" päätyy myönnytykseen "eihän siinä ole mitään pahaa". -Hyvinpä laulaa Coventry Patmore: - - Miten helppo on pysyä synnistä irti; - Miten työlästä voittaa vapaus taas; - Sillä peloittava totuus on, että ihminen - _Unohtaa_ taivaan, kotinsa entisen. - -Toisessa paikassa Epiktetos varoittaa meitä kumminkin liian väleen -menettämästä rohkeuttamme pyrkiessämme hyvää kohti; ja ennen kaikkea -varoittaa koskaan lankeamasta _epätoivoon_. - -"Kun painimestarin koulussa nuorukainen kaatuu, käsketään hänen nousta -jälleen ylös ja käydä otteluun päivä toisensa jälkeen, kunnes hänellä -on riittävät voimat; samoin täytyy meidänkin tehdä eikä olla niiden -vaivaisten painijain kaltaisia, jotka yhden epäonnistumisen jälkeen -antavat pyyhkäistä itsensä pois kuin pyörteen nieleminä. Sinun pitää -vain _tahtoa_", sanoo hän, "ja se on tehty; mutta jos hellität, niin -joudut perikatoon; sillä häviö ja voitto tulevat kumpikin sisältäpäin. --- Ja mitä sinä tällä kaikella voitat? Sinä saavutat vaatimattomuutta -röyhkeyden sijasta, puhtautta likaisuuden, kohtuutta päihtymyksen -asemesta. Jos luulet olevan vielä parempia päämääriä kuin nämä, niin -jatka kaikin mokomin syntiäsi, sillä ei mikään hyvä pysty sinua -pelastamaan." - -Mutta erikoisen ankarasti Epiktetos varoittaa meitä ajatuksesta, että -näiden periaatteiden julistaminen ja niistä _puhuminen_ on yksi asia -- -mutta aivan toista niiden mukaan _toimiminen_. Hän piiraisee -humoristisen kuvan epäjohdonmukaisesta nimifilosoofista, joka -kaunopuheisesti selvitteli, että mikään ei ole hyvää, paitsi mikäli se -kuuluu hyveeseen, ja pahaa taas vain se, mikä on pahetta, sekä että -kaikki muu on yhdentekevää. Läksipä hän sitten merelle. Nousee myrsky, -mastot natisevat ja filosoofi huutamaan. Lähellä seisoo nenäkäs -henkilö, joka ällistyneenä kysäisee: "_Pahettako_ se haaksirikko onkin? -Jollei, niin eihän se voi olla mitään pahaa." Kysymys siinä määrässä -suututti filosoofia, että hän oli vähällä iskeä nuijalla haastajaa -päähän. Mutta Epiktetos armotta ilmaisee hänelle, että mies ei -konsanaan ollut filosoofi muuten kuin nimeksi; että kun hän istui -koulussansa pöyhistyneenä kunnianosoituksista ja liehakoimisesta, -peittyi hänen synnynnäinen pelkuruutensa ja omahyväisyytensä vain -lainattuihin höyheniin ja että hän oli vääryydellä anastanut itselleen -stoalaisen nimen. - -"Miksi", kysyy hän toisessa kohdassa, "miksi kutsut itseäsi -stoalaiseksi? Miksi petät joukkoja? Miksi näyttelet juutalaista, vaikka -olet kreikkalainen? Etkö tiedä, millä perusteilla ihmistä sanotaan -juutalaiseksi tai syyrialaiseksi tai egyptiläiseksi? Kun näemme jonkun -joutavan tuuliviirin, on meidän tapana sanoa: 'Tuo ei ole mikään -juutalainen, hän vain sellaista näyttelee'; mutta kun mies kokonaan -rupeaa proselyytiksi ja täydelleen omaksuu juutalaisten opit, silloin -hän sekä _on_ todellisuudessa juutalainen että siksi _kutsutaan_. Näin -on myös meidän filosoofien; jos väärällä värillä itsemme sivelemme, -_olemme juutalaisia nimeltä, mutta todellisuudessa jotakin muuta_... Me -kutsumme itseämme filosoofeiksi, kun emme osaa esittää muiden ihmisten -osaa, aivan kuin mies koettaisi nostaa Ajaxin kiveä, vaikka ei jaksa -kohottaa kymmentä naulaa." Kohta on mielenkiintoinen ei ainoastaan -sinänsä, vaan senkin takia, että se omituisella tavalla sekä kielen -että ajatuksen puolesta muistuttaa Paavalia: "Ei se ole Juutalainen, -joka vain ulkonaisesti on Juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka -ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on Juutalainen, joka -sisällisesti on Juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen -ympärileikkaus Herrassa eikä kirjaimen mukaan; ja sellainen saa -kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta." (Room. II, 28-29.) - -Paras tie tulla tosi-filosoofiksi ei suinkaan ole pelkästään se, -että lukee kirjoja ja perehtyy opinkappaleisiin, vaan että -järkähtämättömästi ahkeroi toimiaksensa ja pysyäksensä omissa -alkuperäisissä periaatteissaan; tähän voi vielä lisätä -johdonmukaisuuden ja itsetarkkaamisen. "Nämä periaatteet", sanoo -Epiktetos, "luovat ystävyyttä kodissa, yksimielisyyttä kaupungissa, -rauhaa kansojen kesken; ne tekevät ihmisen kelvolliseksi Jumalalle ja -miehuulliseksi kaikissa olosuhteissa, ikäänkuin hän olisikin -tekemisissä hänelle vierasten ja arvottomain kappalten kanssa. Nyt me -kyllä pystymme kirjoittamaan näistä asioista ja puhumaan niistä ja -luettua niitä kiittelemäänkin, mutta emme likimainkaan niitä noudata. -Siitäpä johtuu, että myöskin meihin soveltuu lakedaimonilaisiin -kohdistettu moite, joiden sanottiin olevan 'leijonia kotona, mutta -kettuja Efesossa'; koulussa me olemme leijonia, mutta ulkopuolella -kettuja." - -Nämä kohdat sisältävät, luulen ma, omaperäisimmät, tärkeimmät ja -kuvaavimmat mielipiteet, mitkä tavataan _Tutkielmissa_. Eheimmin ne -ovat selvitetyt pitkässä ja tärkeässä luvussa kyynillisestä -filosofiasta. Oikea kyynikko -- ei sellainen, joka siksi pyrki raaoilla -tavoilla ja pöyhistellen hupsussa yltiöpäisyydessä, vaan elämänsä ja -periaatteittensa kautta -- oli ilmeisesti Epiktetoksen silmissä -parhaita ihmisiä maan päällä. Ihanteensa hän haahmoittelee eräälle -oppilaalleen, joka oli tiedustanut häneltä tätä asiaa. - -Aluksi hän lausuu, että oikea kyynikko on niin jalohenkinen olento, -että se, joka sen alan itsellensä valitsee, mutta ei omaa tarpeellisia -ominaisuuksia, sytyttää vastaansa taivaan vihat. Hän on kuin -törkeäsuinen Tersites,[77] joka itselleen vaatii Agamemnonin ylhäistä -asemaa. "Jos luulet", puhuu hän tälle nuorelle oppilaalle, "voivasi -tulla kyynikoksi pelkästään pukeutumalla vanhaan vaippaan ja nukkumalla -kovalla vuoteella ja kantamalla kerjurin pussia ja keppiä, anelemalla -armopalasia ja herjaamalla jokaista, jonka näet hempeästi vaatetettuna -tai purppuraan puettuna, niin et tiedä, mistä on kysymys -- mene -silloin tiehesi; mutta jos tiedät, mitä oikea kyynikko tosiasiassa on, -ja luulet kykeneväsi siksi, niin punnitse, mihin suureen tehtävään olet -antautumassa. - -"Mitä ensinnäkin itseesi tulee: Sinun täytyy ehdottomasti heittäytyä -Jumalan tahdon varaan. Sinun täytyy voittaa kaikki intohimot, kuolettaa -kaikki pyyteet. Sinun elämäsi täytyy olla kuin avattu kirja Jumalan ja -ihmisten edessä. Toiset kätkevät työnsä taloilla ja ovilla ja -pimeydellä ja vartijoilla; sinun talosi, ovesi, pimeytesi olkoon pyhän -hävyn tunto. Sinä et saa salata mitään; sinulla ei saa olla mitään -kätkettävänä. Sinun täytyy olla tunnettu Jumalan lähettinä ja -sanansaattajana ihmisten keskuudessa. Sinun täytyy opettaa -ihmisille, että onni ei ole siellä, mistä he sitä sokeudessaan ja -viheliäisyydessään etsivät. Ei se ole voimassa, sillä Myro ja Ofellius -eivät olleet onnellisia; ei rikkaudessa, sillä Kroisos ei ollut -onnellinen; ei vallassa, sillä konsulit eivät ole onnellisia; eikä -kaikessa tässä yhteensä, sillä Nero ja Sardanapalus ja Agamemnon -huokasivat ja itkivät ja raastivat hiuksiaan ja olivat olosuhteitten -orjia ja ulkokuori heitä petti. Onni on sinussa itsessäsi; todellisessa -vapaudessa, tyytyväisyydessä ja rauhassa, siinä, että voitat tai -kukistat jokaisen epäjalon pelon, täydellisesti hallitset itseäsi; ja -onnea on silloin 'elämän tasainen juoksu' keskellä köyhyyttä, -maanpakoa, sairautta, vieläpä itsensä kuoleman varjon laaksossakin. -Voitko käydä tähän olympialaiseen kiistaan? Ovatko jäntereesi ja -lihaksesi kyllin lujat? Voitko katsoa silmiin sitä tosiseikkaa, että -ne, jotka joutuvat tappiolle, myöskin saavat kärsiä pilkkaa ja -kuritusta? - -"Ainoastaan Jumalan avulla sinä voit näin pitkälle päästä. Ainoastaan -hänen avullansa voit antaa ruoskia itseäsi kuin aasi ja kuitenkin -rakastaa niitä, jotka sinua ruoskivat, säilyttäen horjumattoman -mielentyyneyden olosuhteissa, jotka toisissa ihmisissä herättäisivät -levottomuutta ja surua ja pettymystä ja epätoivoa. - -"Kyynikon täytyy oppia olemaan ilman ystäviä, sillä missä hän -saattaisikaan tavata arvoisensa ystävän tahi kuninkaan, joka ansaitsisi -kantaa hänen moraalista valtikkaansa. Todella ylevän ihmisen ystävän -tulee olla yhtä jalo kuin hän itse, ja sellaista ystävää ei oikea -kyynikko voi toivoa löytävänsä. Ei hänen liioin pidä naida; avioliitto -on oikea ja kunniallinen teko toisille ihmisille, mutta sen aiheuttamat -kiusat, kulut, häiriöt tekisivät mahdottomaksi elämän, joka on -pyhitetty taivaan palvelukseen. - -"Eikä hänen myöskään tule puuttua yhteiskunnan asioihin; hänen -yhteiskuntansa ei ole Ateena eikä Korintto, vaan ihmiskunta. - -"Hänen tulee olla voimakas, kestävä ja terve ja vähävaraisuudestaan -huolimatta aina puhdas ja miellyttävä. Tahti ja ymmärrys ja -nopsaälyinen kärkevyys puheissa ovat hänelle välttämättömät. Hänen -omantuntonsa tulee olla kirkas kuin aurinko. Puhdas olkoon hänen -unensa, puhtaampana vieläkin hän nouskoon. Vääryyttä ja solvausta -kohtaan hänen tulee olla yhtä tunteeton kuin kivi, ja hänen täytyy -jalkoihinsa tallata kaikki pelot ja toivomukset. Sellainen tulee -kyynikon olla. Ennenkuin siksi aiot ruveta, punnitse tarkoin ja katso, -kykenetkö Jumalan avulla viemään tehtäväsi onnelliseen loppuun." - -Olen lyhykäisesti esitellyt tämän ylevämielisen luvun opetuksia, mutta -täydelleen voidakseen nauttia sen moraalista ja kaunopuheisuudesta, -täytyisi lukijan tutustua siihen kokonaisuudessaan ja panna merkille -sen voimakkaan kiivas henki, sen ylevä into, sen elävät kysymykset, -"joissa", kuten Martha sanoo, "ikäänkuin tuntuu hyveen ja vanhurskauden -vimma ja joissa suuri sydän yltäkylläisyydessään ryöppynä purkaa esille -pyhiä ajatuksia". - -Epiktetos ei ollut kristitty. Hän on vain kerran teoksissaan viitannut -kristittyihin ja tehnyt sen käyttäen heistä tuota herjaavaa nimitystä -"galilealaiset", joille ominaista oli eräänlainen tunteettomuus -tuskissa ja välinpitämättömyys maailmallisia harrastuksia kohtaan, -minkä Epiktetos väärin ja halventaen katsoo olevan "pelkästään -tottumusta". Kovaksi onneksi ei näiden pakanallisten filosoofien ollut -sallittu päästä oikein käsittämään, mitä kristinusko todellisuudessa -oli. Tietämättömyydessään he luulivat sen yrittävän omaksua filosofian -tulokset, läpikäymättä sitä varten tarpeellista filosoofista -kouluutusta. He suhtautuivat siihen epäluuloisesti ja kohtelivat -sitä väärin. Ja kuitenkin he olisivat kristinuskossa, ja yksin -kristinuskossa, löytäneet ihanteen, joka olisi voittanut heidän -korkeimmatkin käsityksensä. Eikä se ollut pelkkä saavuttamaton -_ihanne_; se oli ihanne, jonka korkein oli pyhittänyt ja siten tehnyt -mahdolliseksi saavuttaa ja jonka avulla ihmisten kävi mahdolliseksi -kantaa elämän vaikeudet lujuudella, levollisuudella, vieläpä -sisällisellä ilollakin; se jalosti heidän kykyjänsä jännittämättä niitä -liiaksi; sen avulla he saattoivat vähäksyä ajallisten koettelemusten -taakkaa, ei turhaan koettamalla kieltää niiden katkeruutta tai -itseltään salata niiden painoa, vaan siinä korkeassa tietoisuudessa, -että ne ovat lyhyt ja välttämätön johdatus "paljon runsaampaan ja -iankaikkiseen kunniaan". - - - - - - -MARCUS AURELIUS. - - - - -1 Luku. - -KEISARIN KASVATUS. - - -Pakanakeisareista jaloimman elämä syyllä saattaa seurata jaloimman -pakanaorjan elämäkertaa. Sitä puhtaampana ja kirkkaampana loistaa -heidän kunniansa turmeltuneen ja säälittävän yhteiskunnan keskeltä. -Epiktetos näytti, että fryygialainen orja kykenee elämään ylevimmän -ihanteen elämää; Aurelius osoitti, että roomalainen keisari saattoi -elää elämänsä syvimmässä nöyryydessä. Toinen -- muukalainen, heikko, -rujo, pimennon lapsia, kurjuudessa syntynyt, alennuksessa kasvanut, -halveksittavan vapautetun orjan ylenkatsottu omaisuus, eläen mitä -masentavimmissa, kehnoimmissa, surkuteltavimmissa olosuhteissa -- -osoitti, kuinka henkilö, joka näytti syntyneen hylkiöksi, saavuttaa -jalon onnen ja kuolemattoman muiston; toinen -- roomalainen, ylimys, -voimakas, ihanteellisen kaunis, ylhäissukuinen, melkeinpä syntynyt -purppuraa kantamaan, keisarien suosikki, aikansa suurin sotapäällikkö, -suurin ajattelija, suurin hallitsija -- näytti ikuisiksi ajoiksi, että -on mahdollista olla hyveellinen ja lempeä ja hurskas ja murheissakin -tyytyväinen, vaikka istuukin itsevaltiaan keisarin istuimella. -Omituista, että näistä kahdesta keisari on orjaa hellempikin, -yksinkertaisempi, ihailtavampi, nöyrempi ja liikuttavan alistuvainen. -Hänessä stoalaisuus kadottaa kaiken ylvään itseluottamuksen, kaiken -epäkäytännöllisen kohtuuttomuutensa, joka väistyy miehekkään -alakuloisuuden tieltä, mikä samalla sekä hämmentää että viehättää -mieltä. "Näyttää siltä", sanoo Martha, "että hänessä pakanamaailman -filosofia käy vähemmän pöyhkeäksi, yhä suuremmassa määrässä lähenee -kristinuskoa, josta se ei ollut tietävinään ja jota se halveksi, ja on -valmis heittäytymään 'tuntemattoman Jumalan' syliin. Aureliuksen -vakavissa _Itsetutkisteluissa_ me havaitsemme puhtaan rauhan, lempeyden -ja alistuvaisuuden Jumalan käskyihin, joka ennen häntä oli tuntematon -ja jonka vain kristillisyyden hyve on voittanut. Ellei hän vielä -olekaan päätynyt armeliaisuuteen siinä täydessä sanan merkityksessä, -minkä kristinusko on antanut sille, niin on hänellä jo ainakin jotakin -sen palsamista, eikä saata lukea hänen kirjaansa, ainokaista laatuaan -pakanallisen filosofian historiassa, ajattelematta vakavamielistä -Pascalia ja vienoa Fénélonia. Meidän täytyy pysähtyä tämän niin ylevän, -niin puhtaan sielun eteen katselemaan vanhan ajan hyvettä sen -lempeimmässä loistossa, näkemään, kuinka herkkään siveellisyyteen -profaaniset opit olivat kehittyneet -- kuinka ne ovat luopuneet -korskeudestaan ja kuinka vaikuttavan sulon ne ovat löytäneet uudesta -yksinkertaisuudestaan. Tehdäkseen asian vielä sattuvammaksi salli -kaitselmus, joka stoalaisten mielestä ei tee mitään sattumalta, että -näiden yksinkertaisten hyveitten esimerkki kohoaisi keskeltä kaikkea -inhimillistä suuruutta -- että ihmisrakkautta opettaisi verellä -tahrattujen keisarien jälkeläinen ja sydämen nöyryyttä keisari." - -Aurelius on aina voimakkaasti vetänyt puoleensa etevien miesten -huomiota. "Jos hetkeksi huomiostanne syrjäytätte kristinuskon -totuudet", sanoo kaunopuheinen ja syvämietteinen Montesquieu, "ja -haette halki koko luomakunnan, ette löydä suurenmoisempaa aihetta kuin -Antoninukset... Tunteehan salaista mielihyvää puhuessaan tästä -keisarista; ei voi lukea hänen elämäkertaansa tuntematta vienoa -mielenliikutusta. Sellaisen vaikutuksen tekee hän meihin, että -ajattelemme itsestämme parempaa, koska ajattelemme parempaa -ihmiskunnasta." "Ilahuttavampaa on", sanoo suuri historioitsija -Niebuhr, "puhua Marcus Aureliuksesta kuin mistään muusta historian -miehestä; sillä jos on mitään ylhäistä inhimillistä hyvettä, niin -hänessä on. Hän oli varmaankin aikansa jaloin luonne, enkä tiedä ketään -toista miestä, joka olisi ollut niin teeskentelemättömän hyvä, lempeä -ja nöyrä ja samalla niin tunnollinen ja niin ankara itseänsä kohtaan. -Hänestä on lukemattomia patsaita, sillä jokainen hänen aikansa -roomalainen tahtoi omistaa hänen kuvansa, ja jos missä ilmenee hyve, -niin Marcus Aureliuksen taivaallisissa piirteissä." - -Marcus Aurelius oli syntynyt huhtikuun 26 päivänä v. 121. Oikeastaan -olisi hänen nimityksensä Marcus Antoninus, mutta kun hänellä oli useita -eri nimiä eri aikoina elämässään ja koska siihen aikaan ei mikään ollut -yleisempää kuin nimen vaihto, niin tuskin maksaa vaivaa muuttaa nimeä, -jolla hän on yleisimmin tunnettu. Hänen isänsä, Annius Verus, joka -kuoli prætorina, oli kuuluisasta suvusta, joka väitti polveutuvansa -Numasta, Rooman toisesta kuninkaasta. Hänen äitinsä Domitia Calvilla -juonsi hänkin juurensa konsuleista ja kuninkaista. Kummankin luonne -näyttää olleen heidän korkean asemansa mukainen. Isästään hän on -saattanut tietää varsin vähän, sillä Annius kuoli Aureliuksen ollessa -vielä lapsi; mutta _Itsetutkisteluissaan_ hän kiitollisena muistelee -vanhempiaan. Hän sanoo, että hän oli isoisältään oppinut (tai hänen -olisi pitänyt oppia) hyviä tapoja ja mielensä hillitsemistä; isänsä -maineesta ja muistosta vaatimattomuutta ja miehuutta; äidiltään -hurskautta ja hyväntekeväisyyttä sekä _ei ainoastaan pahojen tekojen, -vaan vieläpä pahojen ajatustenkin karttamista_; ja lisäksi elämäntavan -yksinkertaisuutta, joka tykkänään erosi rikasten tottumuksista. - -Aureliuksen lapsuus ja nuoruus sattui keisari Hadrianuksen -hallitusaikaan. Ajat olivat paremmat kuin ne, joita olemme nähneet -Cæsarein hallitessa. Neron itsemurhan ja Galban ja Othon lyhyen -hallituskauden jälkeen Rooman valtakunta oli hetkisen hengittänyt -vapaammin karkean, mutta hyvänsävyisen Vespasianuksen ja filosoofisesti -hyveellisen Tituksen hallitessa. Mutta kun Domitianus seurasi veljeään -Titusta, alkoi hallitus, joka tuskin oli vähemmän kauhea ja saastainen -kuin Caiuksen tai Neron; mutta vähäistä ennen murhaansa tämä ruhtinas -oli nähnyt unen, että kultainen kaula kasvoi esiin hänen omastaan, ja -selitti unen sillä tapaa, että hänen jälkeensä tulisi parempi -ruhtinassuku. Uni kävi toteen. Mitä vikoja lieneekään ollut Nervalla, -Trajanuksella, Hadrianuksella, viisaita ja lempeämielisiä hallitsijoita -he olivat; Antoninus Pius ja Marcus Aurelius taas olivat jaloimpia ja -ylevimpiä hallitsijoita, mitä maailma koskaan on nähnyt. - -Vaikka Hadrianus oli kykenevä, uupumaton ja kaiken kaikkiaan hyvä -hallitsija, oli hänen luonteessaan arveluttavia vikoja. Kuitenkin -koituu hänelle suureksi kunniaksi, että hän Aureliuksessa, tämän -ollessa vasta kuusivuotias poikanen, älysi niitten erinomaisten avujen -idut, jotka myöhemmin tuottivat valtakunnalle suurta siunausta ja -olivat omansa ylentämään ihmiskunnan ajatustapaa. "Hadrianuksen huonot -ja synnilliset tottumukset kaikkosivat pois", sanoo Niebuhr, "kun hän -katseli tätä suloista, viatonta lasta. Laskien leikkiä pojan isän -nimestä _Verus_ hän kutsui tätä nimellä _Verissimus_, 'rehellisin' -'tosipuheisin'." Mielenkiintoista on havaita, että tämä luonteen piirre -oli niin varhain kehittynyt henkilössä, jonka ajatus oli, että kaikkien -ihmisten "pitäisi puhua sankarillisen rehellisesti niin kuin he -ajattelevat". Pitkän hallituksensa lopulla sairauden ja rasitusten -runtelemana lapseton Hadrianus oli lapsekseen ottanut Lucius Ceionius -Commoduksen, miehen, jolla paitsi mieskohtaista kauneutta ei ollut -paljonkaan suosittelevia ominaisuuksia. Kun tämä kuoli vuotta -myöhemmin, kokosi Hadrianus senaattorit sairasvuoteensa ympäri ja siinä -pojakseen otti sekä heille esitti tulevana keisarina Arrius -Antoninuksen, paremmin tunnettu liikanimellä Pius, jonka hän sai -edeltäjänsä muistoa kohtaan osoittamansa kiitollisuuden takia. -Jos Aurelius olisi ollut vanhempi -- hän oli silloin vain -seitsentoistavuotias -- olisi Hadrianus, kuten varmasti tiedetään, -valinnut _hänet_ eikä Antoninusta perillisekseen. Jälkimmäinen, joka -silloin oli viisikymmentäkaksi-vuotias, oli valittukin perijäksi sillä -nimenomaisella ehdolla, että hän vuorostaan adopteeraisi sekä Marcus -Aureliuksen että Ceionius-vainajan pojan. Sitenpä Aurelius, joka -lapsesta pitäen oli saanut suuria kunnianosoituksia, seitsentoista -vuotiaana tiesi olevansa maailmanvallan tunnustettu perijä. - -Onneksi me saatamme, parhaasta päästä hänen omien kirjoitustensa -nojalla, jotenkuten kaavailla niitä vaikutuksia ja sitä kasvatusta, -joka oli hänet muodostanut ennen tätä koroitusta. - -Hänet kasvatettiin isoisänsä kodissa, miehen, joka oli kolmasti ollut -konsulina. Hän onnittelee tästä itseään ja kiittää jumalia siitä, että -häntä ei lähetetty mihinkään julkiseen kouluun, missä häneen olisi -hyvinkin voinut tarttua sama hirvittävä turmelus, johon jo vuosia -sitten Rooman nuoriso oli vajonnut. Hän tunnustaa olevansa -kiitollisuuden velassa isoisälleen siitä, että tämä oli kustantanut -hänelle hyvää opetusta kotona vakuutettuna siitä, että sellaisissa -asioissa ei pidä säästää varoja. Hänen saamansa kasvatus ei ollut -mitään varovaisen hemmoittelevaa, kaavamaista tai ahdasmielistä. Hän -harrasti mielellään nyrkkeilyä, painia, kilpajuoksua; hän oli -erinomainen palloleikeissä ja rakasti erikoisesti karjun vaarallista, -mutta kiihoittavaa metsästystä. Nämä hänen terveelliset urheilunsa, -hänen vakavat opintonsa, hänen, siveellinen kasvatuksensa, hänen -julkiset virka-arvonsa ja -toimensa -- kaikki oli omansa muodostamaan -hänestä kaunista ja miehekästä luonnetta. Kuitenkin ansaitsee -nimenomaan kolme kohtaa hänen kasvatuksessansa erikoista huomiotamme -- -tarkoitan sitä _ahkeruutta_, sitä _kiitollisuutta_ ja sitä -itsekuritusta, joita hyveitä häneen istutettiin ja joita hän myös -tavoitti tulisen vakaumuksen koko palavalla innolla. - -1. Sanan parhaassa merkityksessä Aurelius oli _ahkera_. Useammin kuin -kerran hän _Itsetutkisteluissaan_ koskettelee ajan arvaamattoman suurta -arvoa ja palavaa pyrkimystänsä saada enemmän tilaisuutta henkisiin -harrastuksiin. Hän antautui tavallisella horjumattomalla sitkeydellään -kaikenlaisiin opiskeluihin; tosin hän ehdoin tahdoin syrjäytti -retoriikan, mutta ponnella uurasti perehtyäksensä filosofiaan, -aseharjoituksiin, hallitustoimiin ja tuohon melko vaikeaan roomalaiseen -oikeusoppiin. Opettajaansa Rusticusta hän nimenomaan kiittelee eräästä -avustansa, nim. huolellisen lukemisen taidosta, joka ei tyydy vain -pintapuoliseen kirjan ymmärtämiseen. Niin todella uupumaton hän oli -työskentelyssään ja elämäntavoiltaan niin ankaran kohtuullinen, että -hänen terveytensä joutui tästä kärsimään. - -2. Hänen lausuntonsa osoittavat, että hän muisteli kaikkia opettajiaan --- mitättömintäkin -- suurella _kiitollisuudella_. Hänestä jokainen -heistä oli mies, jolta hän jotakin voi oppia ja jolta hän todella _oli_ -jotakin _oppinut_. Siitäpä johtui se kunnioittava arvonanto -- -arvonanto yhtä suuresti hänelle kuin heille kunniaksi -- jota hän -osoitti Frontolle, Rusticukselle, Julius Proculukselle ja muille, jotka -hän jalossa ja tunnollisessa kiitollisuudessaan korotti valtion -korkeimpiin arvoasemiin. Kiittääpä hän jumalia siitäkin, että "oli -kiiruhtanut antamaan niille, jotka olivat hänet kasvattaneet, -sen kunniasijan, jota he näyttivät toivovan, eikä mielinyt tyydyttää -heitä pelkästään _lupaamalla_ tekevänsä sen jonkun ajan kuluttua, -koskapa he vielä muka olivat nuoria". Hän oli paljon ylempänä näitä -miehiä, ei ainoastaan yhteiskunnallisesti, vaan siveellisessä ja -älyllisessä suhteessa; ja kuitenkin hän ylhäisestä asemastaan ja -arvostaan huolimatta mielellään seurusteli heidän kanssansa mitä -ystävällisimmällä tavalla ja kohteli heitä heidän kuolemaansa asti -nöyrästi ja kunnioittavasti, asetti heidän kuvansa kotijumalainsa -joukkoon ja koristi heidän hautojaan seppeleillä ja uhreilla. - -3. Vielä merkittävämmät ehkä olivat hänen _itsekurituksensa_ ja -itsekieltäymisensä. Minä toivon, että ne meidän päiviemme nuorukaiset, -joista on alentavaa matkustaa kolmannessa luokassa, jotka pukeutuvat -viimeisen muodin mukaan, pitävät ruusuja napinreiässä ja jäätelöön ja -mansikkoihin kuluttavat summia, joilla köyhä mies tulisi toimeen -kokonaisen vuoden, tahtoisivat ymmärtää, kuinka _äärettömästi jalompaa_ -oli tämän nuoren roomalaisen kieltäytyminen, hänen, joka, vaikka oli -syntynyt keskellä loistoa ja ylellisyyttä, oppi heti alun pitäen -kavahtamaan herkuttelun halpamaista nautintoa ja halveksimaan sitä -miehettömyyttä, joka pyytää vain säästää omaa itseänsä. Hyvin varhain -hän liittyi niiden tuttavuuteen, joitten mielestä ei ainoastaan ole -velvollisuus, vaan mielihyväkin "ylenkatsoa huvituksia ja elää -työteliästä elämää", ja oli oppinut "kestämään vaivoja, pyytämään vähän -ja tekemään työtä omin käsin". Kymmenen vanhana hän tutustui -Diognetukseen, joka ensimmäisenä perehdytti hänet stoalaiseen -filosofiaan, ja kahdennellatoista ollessaan hän pukeutui stoalaisten -pukuun. Tämä filosofia opetti häntä "tyytymään lautavuoteeseen ja -taljaan ja muuhun, mitä tämä kreikkalainen oppi sisältää". Sanotaanpa -että "taljan" hän oli vain äitinsä hartaista pyynnöistä suostunut -ottamaan ja että tämä nuori filosoofi itse mieluummin olisi nukkunut -pelkillä laudoilla tai maan päällä. Eikä hänen olemisessaan kuitenkaan -ilmennyt mitään omahyväisyyttä tai kopeutta. Ystävilleen hän aina oli -iloinen: ja hänen rauhallisia kasvonpiirteitänsä -- joissa arvokkuus ja -rikasaatteisuus muodostivat omituisen vastakohdan puhtaan ja siveän -nuoruuden kukoistukselle ja kauneudelle -- ei koskaan pahatuuli tai -jurous varjostanut. - -Marcus Aureliuksen holhoojat olivat hänen opettajikseen valinneet -kaikki ajan kykenevimmät tiedemiehet. Ei koskaan ole millään -ruhtinaalla ollut suurempaa määrää eteviä opettajia; ja kiitollisempaa, -nöyrempää, nuhteettomampaa, tosi kuninkaallisempaa ja mainehikkaampaa -oppilasta ei koskaan opettajilla ole ollut onni kutsua kasvatikseen. -Vuosikausia sen jälkeen kun hänen kasvatuksensa oli päättynyt, -sotaretkellään kvadeja vastaan, hän kirjoitti esityksen siitä, mistä -oli heille kiitollisuuden velassa. Tämä esitys muodostaa hänen -_Itsetutkistelujensa_ ensimmäisen kirjan ja sitä kauttaaltaan värittää -teeskentelemättömin yksinkertaisuus ja vaatimattomuus. - -Marcus Aureliuksen _Itsetutkistelut_ olivat itse asiassa hänen -yksityinen päiväkirjansa; ne ovat ylevähenkistä itsepuhelua hänen oman -sydämensä kanssa, totista omantunnon tutkistelua; ei ole lievintäkään -merkkiä siitä, että ne olisi aiottu kenenkään silmälle paitsi hänen -omalleen. Niissä hän toimi Augustinuksen periaatteen mukaisesti: "käy -omantuntosi tuomioistuimen eteen ja asetu oman itsesi tuomittavaksi". -Hänellä oli aina kerallansa - - Hiljainen tuomioistuin itsessään, - Itse tuomarina ja valamiehinä, - Itse myöskin syytettynä. - -Ja kirjoittaen keskellä sodan huolia ja häiriöitä, sodan, jota hän -inhosi, hän käänsi silmänsä pois siitä moninaisesta reutomisesta, joka -lakkaamatta repi ja raastoi hänen sieluansa, ja asettui rauhassa -mietiskelemään kaikkia niitä suuria ominaisuuksia, joita oli tullut -havainneeksi niissä, jotka olivat opettaneet ja ohjanneet häntä -lapsuudessa ja valvoneet hänen elämäänsä monet pitkät vuodet. - -Ja mitä hän oli oppinut -- oppinut sydämestä ihailemaan ja -(lisätkäämme) myös käytännössä toteuttamaan? Sen näyttää lyhyt -selonteko hänen ensimmäisestä kirjastaan. Mitä hän oli perinyt -lähimmiltä sukulaisiltaan, sen olemme jo nähneet; silmätkäämme, mitä -muuta kiitollisuudenvelkaa hän tunsi. - -"Kasvattajaltaan" -- varmaa ei ole, kenelle opettajistaan hän antaa -tämän nimityksen -- hän oli oppinut välttämään sukukiistelyjä, -työskentelemään sitkeästi ja sulkemaan korvansa panettelulta; -Diognetukselta halveksimaan tyhjiä taikaluuloja ja harjoittamaan -itsensäkieltämistä; Apolloniukselta horjumatonta kestävyyttä -pyrinnöissä, kärsivällisyyttä vastoinkäymisessä ja suosionosoitusten -vastaanottamista sillä tavalla, että ne eivät nöyryytä; Sextus -Khaironeialaiselta (kuuluisan Plutarkoksen pojanpojalta) -pitkämielisyyttä tietämätöntä kohtaan, teeskentelystä vapaata -vakavuutta ja hyväsydämisyyttä; Aleksanterilta hellävaraisuutta toisten -vikoja oikoessa; Severukselta "mielihalun tehdä hyvää ja kernaasti -antaa toisille ja säilyttää hyvä toivo ja uskoa olevani ystäväin -rakastama"; Maximukselta "lempeyttä ja arvokkuutta ja tehtävän -suorittamista valituksitta"; platonikko Aleksanterilta, "_ettei pidä -puheissa tai kirjeissä yhä vakuuttaa: ei ole aikaa_, sekä ettei pidä -alinomaa puolustella tavallisten velvollisuuksien laiminlyömistä -vetoamalla kiireellisiin tehtäviin". - -Pariin henkilöön nähden tämä kiitollisuudenvelka on vieläkin -kuvaavampaa ja merkittävämpää. Rusticukselta esim., oivalliselta ja -pystyvältä mieheltä, jonka neuvoja hän oli vuosikausia tavannut etsiä, -hän oli oppinut halveksimaan sofismia ja pöyhkeilyä, kirjoittamaan -yksinkertaisesti, olemaan aulis sovintoon, olemaan huolellinen ja -säntillinen, ja hänen kauttansa hän tutustui Epiktetoksen -_Tutkielmiin_, mikä tuttavuus, arvaamaton hyvätyö hänelle, antoi -värin hänen koko elämälleen. Ja ottoisältään, suurelta Antoninus -Piukselta, hän oli perintöosanaan saanut vielä huomattavampia etuja. -Hänessä hän näki esikuvallisen hallitsijan ja valtiomiehen, -päätöksissään järkähtämättömän, itsensähillitsevän, vaatimattoman, -velvollisuudentuntoisen ja tasamielisen; miehen, joka ylenkatsoi -liehittelyä ja vihasi halpamaisuutta; joka kunnioitti viisaita ja -ansiokkaat nosti arvoon; joka oli tunteeton joutaville pikku pyyteille, -mutta väsymätön vakavassa työskentelyssä; lyhyesti, "jolla oli -moitteeton, voittamaton sielu", joka, lailla Sokrateen, "kykeni -kieltäytymään sellaisesta, mistä moni on liian heikko jaksaakseen -kieltäytyä, ja taas nauttimaan paljosta, mistä monet eivät voi nauttia -menemättä liiallisuuksiin". Hurskaus, mielen puhtaus, lempeys, tyhjän -maineen ylenkatse, tunnonrauha, yksinkertaisuus, kärsivällisyys -- -kaikkia näitä hyveitä omasi keisari, kuten hän luettelee eräässä -toisessa kuvauksessa (VI, 30), jonka hän päättää sanoihin: "Jäljittele -kaikkea tätä, jotta sinulla olisi yhtä hyvä omatunto viime hetkesi -tullen kuin hänellä oli." - -Hän lopettaa nämä kiitollisuuden sanelemat muistelot lyhyeen esitykseen -siitä, mistä oli velassa jumalille. Ja mistä hän kiittelee jumalia? -Siitäkö että on rikas ja ylhäinen ja keisari? Ei suinkaan, ei -sellaisista alhaisista ja epäiltävistä siunauksista kuin ne, vaan siitä -johdatuksesta, jonka hän on saanut filosofian opiskelun kautta, ja -siitä armosta, joka on estänyt häntä lankeamasta syntiin. Ja tässäpä -hänen oikea vaatimattomuutensa todella ilmeneekin. Samaten kuin -hurskaan Jumalan miehen Bradfordin oli tapana sanoa nähdessään -pahantekijää vietävän mestauspaikalle: "Siinäpä kulkisi nyt ilman -Jumalan armoa John Bradford", samaten sanoo Aurelius, ylistettyään -jumalia kaikesta heidän hyvyydestänsä koko hänen perhettään ja -omaisiaan kohtaan: "Edelleen minä kiitän jumalia siitä, että en ole -eksynyt mihinkään loukkaukseen heitä vastaan, vaikka minussa oli -taipumuksia, jotka tilaisuuden tullen olisivat saattaneet johtaa minut -tekemään jotakin semmoista; mutta heidän suosiostaan ei sellaista -asianhaarain tilannetta koskaan tullut, joka vei minut kiusaukseen. -Vielä minä kiitän siitä, että he antoivat minulle opettajan ja isän, -joka kitki minusta pois kaiken ylpeyden ja opetti, että oli mahdollista -elää palatsissa ilman vartijoita tai kultakoristeisia pukuja tai -tulisoihtuja tai kuvapatsaita ja muuta senkaltaista, ja sen sijaan -opetti elämään jokseenkin niinkuin yksityinen mies olematta silti -ajatuksilta halpamainen taikka tehtävissä leväperäinen; että minä -paranin intohimoisen rakkauden hurmiosta, johon olin langennut; että -vaikka äitini kohtalo oli nuorena kuolla, hän sai viettää viimeiset -vuotensa minun kanssani; ettei koskaan ole voitu väittää, että kun -tahdoin lähimmäistäni auttaa, minä en sillä olisi tarkoittanut totta; -että minulla oli paljon hyviä opettajia lapsilleni: sillä kaikki nämä -asiat vaativat jumalain ja onnen apua." - -Marcus Aureliuksen _Itsetutkisteluihin_ kannattaa meidän aikamme -totisesti syventyä. Se itsensäkieltäminen joka niissä ilmenee, -kirpeästi kurittaa aikamme yhä lisääntyvää ylellisyyttä; niiden -ylevämielisyys muodostaa edullisen vastakohdan aikamme kyynillisyyden -yhä kasvavan katkeruuden rinnalla; niiden tyytyväinen alistuminen -Jumalan tahtoon nuhtelee meidän lakkaamatonta levottomuuttamme; ennen -kaikkea niiden muuttumaton korkea henki saattaa häpeään tuon pikku -syntien ja pienten heikkouksien runsauden, joka eräänlaisen rohtuman -tavalla leviää kautta nykyajan sovinnaisen elämän. Mutta tällä -alkuluvulla on myöskin arvoa nuorille. Se tarjoaa taulun, jota jos he -voitaisiin saada tutkimaan, sekä heidän että meidän olisi parempi. Jos -jo "siinä voimakkaassa valossa, joka valtaistuimelle lankeaa", Marcus -Aureliuksen elämässä ei paljastu mitään siveellistä tahraa, niin -sitäkin huomattavampaa on, että tämä roomalainen ruhtinas oli jo -varhain vapaassa, ihanassa nuoruudessaan oppinut kiinnittämään -huomionsa opettajiensa avuihin, heidän kärsivällisyyteensä ja -mielenlujuuteensa, heidän hyväntahtoisuuteensa ja lempeyteensä, heidän -nuhteettomuuteensa ja hyveihinsä. Keskellä pöyristyttävää yleistä -siveellistä turmiota hän säilytti puhtaan omantunnon, tahrattoman ja -suloisen kirkkaan sielun; hän kiitti Jumalaa sanoin, sekä ajatuksen -että kielen puolesta kuulakkain ja täsmällisin, siitä, että turmelus ei -ollut yllättänyt häntä nuoruuden keväimessä, että maaseudun rauhassa ja -kodin helmassa filosofian opiskelu oli kirkastanut hänelle, kuinka -sydämen puhtaus on nuoruuden pyhä panssari, kiitti siitä, että oli -säilynyt muistettuna ja kunnioitettuna viimeisiin vuosiinsa saakka. -"Varmaankin", sanoo Carlyle, "tulee kerta päivä, jolloin taaskin -tunnetaan (ja tunnustetaan), mikä hyve puhdas ja kohtuullinen elämä on; -kuinka jumalallinen on nuorten ihmiskasvojen punastuminen; kuinka -korkea, puhdistava, tuiman vääjäämätön on jokaiselle luodulle näissä -suhteissa asetettu velvollisuus. Vaan jos sellainen päivä ei koskaan -tule, silloin ymmärrän, että paljon muutakaan ei koskaan tule. -Jalomielisyys ja käsityksen syvyys ei tule koskaan; sydämen ja silmän -sankarillinen puhtaus; jalo, hurskas rohkeus parantamaan meitä ja -kiillon ja silauksen aikakauttamme, mitenkä ne koskaan voivat tulla? -Nälkäisen eläimellisyyden häpeällinen kiiltosilaus, henkinen -kyvyttömyys ja valheellisuus syöksee tietänsä eteen, kunnes horna sen -nielee." - - - - -2 Luku. - -MARCUS AURELIUKSEN ELÄMÄ JA AJATUKSET. - - -Hadrianuksen kuollessa v. 138 seurasi häntä valtaistuimella Antoninus -Pius ja keisari-vainajan toivomusten mukaisesti pojikseen otti ja -tunnusti Marcus Aureliuksen ja Lucius Commoduksen. Marcus oli -viidentoista vanhana kihlattu Lucius Commoduksen sisarelle, mutta uusi -keisari rikkoi tämän liiton ja kihlasi hänelle sen sijaan tyttärensä -Faustinan. Avioliittoa ei kuitenkaan juhlallisesti solmittu ennenkuin -seitsemän vuotta myöhemmin, v. 146. - -Antoninus Piuksen pitkä hallitus on noita onnellisia ajanjaksoja, -joilla ei ole mitään historiaa. Melkein rikkumaton rauha vallitsi niin -kotona kuin ulkona, vierasten kansain kanssa. Veroja huojennettiin, -kovanonnen kolhimia autettiin, ilmiantajat masennettiin; harvoin mitään -takavarikoitiin, ja salaliitot ja mestaukset olivat miltei -tuntemattomat. Kautta koko laajan valtakunnan kansa rakasti ja -kunnioitti keisariansa, eikä keisari muuhun pyrkinyt kuin rakentamaan -kansansa onnea. Hänkin oli, samoin kuin Aurelius, oppinut, että mikä -oli hyvä mehiläisille, oli hyvä myös pesälle. Hänen uurastuksensa -tarkoitusperä oli: sivilihallintomies rauhallisessa, yhdenmukaisessa -tasavallassa; sota oli hänelle kauhistus, mitään arvoa hän ei pannut -imperator-nimelle eikä koskaan suostunut ottamaan vastaan triumfia. - -Tämän viisaan ja etevän ruhtinaan kanssa, joka oli yhtä rakastettava -yksityiselannossaan kuin ihailtava valtiollisten velvollisuuksiensa -täyttämisessä, Marcus Aurelius vietti seuraavat kolmekolmatta vuotta -elämästään. Niin läheinen oli heidän suhteensa, niin täydellisesti -katsoivat he olevansa isä ja poika, että Aurelius koko tänä aikana -ainoastaan kahdesti nukkui yönsä muualla kuin Antoninuksen katon alla. -Ei ollut kateellisuuden varjoakaan heidän välillään; kumpikin oli -toisensa ystävä ja neuvoja, ja kaukana siitä, että keisari olisi -perijäkseen määrättyä Aureliusta kohdellut epäluuloisesti, hän -päinvastoin antoi hänelle nimityksen "Cæsar" ja mitä Rooman -valtakunnalla oli kunnia-arvoja tarjottavana. Suotta pahat kielet -kuiskeillaan koettivat horjuttaa tätä molemminpuolista keskinäistä -luottamusta. Kerta Antoninus näki Aureliuksen äidin vakavan hartaasti -rukoilevan Apollon patsaan edessä. "Mitä luulet hänen niin innokkaasti -rukoilevan?" kysyi eräs kurja juonenpunoja nimeltä Valerius Omulus. -"Sitä että sinä kuolisit ja hänen poikansa perisi hallituksen." -Huonompiluontoisen ruhtinaan olisi tämä kehno vihjaus saattanut -yllyttää suuttumukseen ja väkivaltaan, mutta ylenkatseellisesti -Antoninus jätti sen omaan arvoonsa. - -Antoninuksen paras ilo oli nauttia rauhasta huvilassaan maalla. -Toisin kuin Hadrianus, joka teki pitkiä kiertomatkoja laajassa -valtakunnassaan, Antoninus eli yksiksensä joko Roomassa tai kauniissa -huvilassaan Loriumissa, pienessä merikaupungissa parin peninkulman -päässä Roomasta. Tässä huvilassa hän oli syntynyt ja siellä hän kuoli, -lapsuutensa muistojen keskellä. Täällä oli hänen todellinen kotinsa ja -täällä hän tunsi erikoista nautintoa saadessaan heittää pois -keisarillisen arvonsa komeuden ja taakan. "Hän ei kylpenyt mihin aikaan -tahansa", sanoo Marcus; "talojen rakentaminen ei ollut hänen -intohimojaan, ei hän välittänyt siitä mitä söi, ei pannut huomiota -vaatteittensa kuosiin ja väriin, eikä orjien kauneus merkinnyt hänelle -mitään." Hänen käyttämänsä puku oli tuon saman pienen kotipaikkakunnan -räätälin tekemä. Hän ei suinkaan vastustanut ottopoikansa mieltymystä -filosofiaan, vaan päinvastoin edisti sitä ja kutsui Apolloniuksen -Khalkiista opettamaan hänelle stoalaisuuden totuuksia. Eräässä -kirjelmässään Frontolle Marcus kuvailee heidän yksinkertaisia -maalaistoimiskelujaan ja -huvituksiaan. Lomahetkinään ruhtinaat siellä -metsästivät ja kalastivat ja harjoittivat nyrkkeilyä ja painia, -ottivatpa osaa viininkorjuunkin kotoisiin juhliin. "Päivälliseksi olen -syönyt pienen leivänkannikan", kirjoittaa hän... "Olimme aikalailla -hikisiä, huusimme ja melusimme ja lopuksi ripustimme muutamia terttujen -tähteitä ristikkoportille... Kotiin tultuani minä vähän lueskelin, -mutta eipä siitä lähtenyt paljonkaan hyötyä. Sitten keskustelin pitkään -äitini kanssa, joka lepäsi vuoteellaan." Kukapa osaa sanoa, kuinka -paljon Aurelius ja kuinka paljon koko maailma onkaan voittanut -senkaltaisista keskusteluista kuin tämä, äidin kanssa, jolta hän oli -oppinut vihaamaan pahan ajatustakin? Eipä liioin kenkään ylenkatsone -sitä sydämen yksinkertaisuutta, joka liitti hänet maalaistenkin pariin -ja sai hänet esim. ottamaan osaa viininkorjuuseen, paitsi jos hän on -niin vailla aistia ja niin hapan, että kehtaa pilkata Scipiota ja -Læliusta siitä, että he keräilivät raakkuja merenrannalla, tai Henrik -IV:ttä, joka oli nelinkontin hevosilla pikku poikastensa kanssa. Tuo -vapautumisen kyky, tuo väärentämätön rattoisuus, joka sopivan hetken -tullen osaa heittäytyä nauttimaan teeskentelemättömistä huvituksista, -ei ole ollut niinkään harvinainen jaloimmissa ja puhtaimmissa mielissä. - -Vuosikausiin ei mikään merkittävämpi vastoinkäyminen rikkonut -Aureliuksen elämän tasaista juoksua. Rauha, onni, menestys ja rakkaus -ympäröivät häntä, ja hän näki ottoisän ikävuosien karttumistaan -karttuvan, mutta ei sitä kadehtinut. Mutta vuonna 161, Marcuksen -ollessa nelikymmenvuotias, Antoninus Pius, joka oli saavuttanut -viidenkahdeksatta vuoden iän, sairastui Loriumissa kuumeeseen. Tuntien -loppunsa olevan lähellä hän kutsui ystävänsä ja Rooman huomatuimmat -miehet vuoteensa ääreen, ja siellä hän (sanaa virkkamatta toisesta -ottopojastaan, joka on yleisesti tunnettu Lucius Veruksen nimellä) -juhlallisesti julisti heille Marcuksen seuraajakseen; ja sitten, antaen -vartijain päällikölle tunnussanaksi "mielenrauha", hän, ikäänkuin hänen -maallinen tehtävänsä olisi suoritettu, käski siirtää Marcuksen -sänkykamariin pienen Fortunan, Onnettaren, kultaisen patsaan, jota oli -pidetty keisarin yksityishuoneessa yleisen onnen ennusmerkkinä. - -Uuden keisarin kaikkein ensimmäinen hallitustoimenpide osoitti -loistavaa jalomielisyyttä, kun hän näet myönsi ottoveljelleen Lucius -Verukselle mitä täydellisimmän osallisuuden keisarillisesta kunniasta, -tribuunin ja konsulin vallasta sekä Cæsarin ja Augustuksen arvonimestä. -Lucius Veruksen ottaminen jakamaan keisarivaltaa johtui kokonaan -Marcuksen synnynnäisestä vaatimattomuudesta. Koska hän oli harras -lukumies ja vähemmän välitti sotilaallisista harjoituksista, jotka -olivat Veruksen vahva puoli, arveli hän, että kasvattiveli olisi -parempi ja hyödyllisempi sotapäällikkö kuin hän itse ja että hän voisi -parhaiten palvella valtiota pidättämällä itselleen sivilihallinnon ja -uskomalla veljelleen sotilasjohdon. Mutta niin pian kuin Verus pääsi -pois Marcuksen välittömästä vaikutuksesta ja hänen jalostavasta -seurastaan, hän heitti luotaan kaiken häveliäisyyden ja osoittihe -heikoksi ja arvottomaksi henkilöksi, yhtä kykenemättömäksi sotaan kuin -rauhankaan jalompiin tehtäviin; muuhun hän ei pystynyt kuin ylöttömästi -mässäilemään ja häpeällisesti noudattamaan kaikkia mielitekojaan. Vain -kaksi seikkaa on mainittava hänen edukseen: toinen, että vaikka olikin -turmeltunut, hän oli aivan vapaa julmuudesta; ja toinen, että hänellä -oli kyllin ymmärrystä kokonaan alistua veljensä määräyksiin ja kohdella -häntä sillä kiitollisuudella ja kunnioituksella, mikä hänelle kuului. - -Marcuksella oli Faustinan kanssa iso perhe, ja hänen ensimmäisenä -hallitusvuotenaan Faustina synnytti hänelle kaksoiset, joista henkiin -jäänyt oli sittemmin kunnoton ja halveksittu keisari Commodus. -Ikäänkuin sellaisen lapsen syntymä olisi itsessään ollut turmion enne, -puhkesi heti onnettomuuksien myrsky kauan rauhaa nauttineessa -valtakunnassa. Tiberin tulva hävitti taloja ja katuja isossa osassa -Roomaa, vei mennessään joukottain karjaa, tuhosi viljasadon, paljasti -pellot ja synnytti suuren ahdinkotilan, joka päätyi laajalle -levinneeseen nälänhätään. Maanjäristykset, kaupunkien palot ja -tuhohyönteisten summattomat parvet järkyttivät ihmisten mieliä. Näihin -vitsauksiin, joita keisari koetti parhaansa mukaan lieventää, -liittyivät sodan kauhut ja aseiden kalske. Parttilaiset, kuninkaansa -Vologeseksen johdolla, voittivat ja melkein tyystin tekivät lopun -yhdestä roomalaisesta armeijasta sekä rankaisematta hävittivät Rooman -maakuntaa Syyriassa. Markomannien villit laumat hyökkäsivät Germaniaan -sitä miekalla ja tulella hävittäen; ja Britanniasta ei muita uutisia -kuulunut kuin kapinoista ja meteleistä. Sellaiset hämmingin ja -sekasorron tapahtumat varjostivat Marcus Aureliuksen hallituskautta -aina sen alusta hamaan sen loppuun saakka. - -Koska parttilaisten sota oli kaikista näistä kolmesta vaarallisin, -lähetettiin Verus tukahuttamaan sitä, ja vain hänen sotapäälliköittensä -taitavuus -- etevin niistä oli Avidius Cassius -- pelasti hänet -tuottamasta valtakunnalle korvaamatonta tappiota. Nämä kenraalit -osasivat toki ylläpitää Rooman nimen mainetta, ja Verus palasi -viettääkseen triumfin, mutta toi tullessaan idästä hirvittävän ruton, -joka raivosi kautta koko valtakunnan ja johon Verus itse, uuden -vereksen sodan puhjetessa, sortui Aquilejassa. - -Vaikka hän oli arvoton mies, niin Marcus, joka hänen eläessään niin -monesti oli antanut anteeksi ja peitellyt hänen vikojaan, kuitenkin -toimitti hänelle mitä juhlallisimmat hautajaismenot ja kätki hänen -tuhkansa Hadrianuksen hautaan. Eikä kumminkaan puuttunut niitä, jotka -syyttivät häntä veljenmurhasta väittäen hänen jouduttaneen Veruksen -kuolemaa! - -Olen vain yhdestä syystä viitannut tämäntapaisiin ilkeisiin ja -halveksittaviin parjauksiin, siitä nimittäin, että -- koska tuollaiset -kuiskeet epäilemättä saapuivat hänenkin korviinsa -- ne osaltaan -auttavat selittämään sen syvän, sanomattoman murhemielen, joka -kauttaaltaan huokuu _Itsetutkistelujen_ pienestä kultaisesta -kirjasesta. Niissä tapaamme esimerkiksi seuraavan irrallisen katkelman: - -"Musta luonne, oikullinen luonne, uppiniskainen luonne, eläimellinen, -lapsekas, aistillinen, typerä, teeskentelijä, törkeä, vilpillinen, -tyranni." - -Emme tiedä, ketä hän ajatteli -- ehkä Neroa, ehkä Caligulaa -- mutta -epäilemättä myöskin ihmisiä, jotka oli nähnyt ja tuntenut ja joiden -olemassaolo katkeroitti hänen sieluaan. Sama synkkä mieli henkii myös -seuraavasta kohdasta: - -"Väleen, ylen väleen, olet sinä tomu ja tuhka tai luuranko tahi pelkkä -nimi tai et edes nimikään; ja nimihän on vain ääni, kaiku. Ja ne asiat, -joille elämässä annetaan suuri arvo, ovat tyhjiä, lahoja, mitättömiä, -ovat kuin _toisiaan purevat pienet koirat ja keskenään kiistelevät, -nauravat ja taas itkevät lapsoset. Mutta uskollisuus ja vaatimattomuus -ja oikeus ja totuus ovat paenneet avarasta maailmasta ylös Olympoon_." -(V, 33) - -"Ihmisen onnellisin osa olisi erota maailmasta tarvitsematta kokea -valhetta ja teeskentelyä ja koreilua ja kopeutta. Yhtä kaikki, _kun -vetää viimeisen hengenvetonsa saatuaan kyllänsä noista asioista_, -silloin tekee lähinnä parhaan matkansa, niinkuin sanotaan." (IX, 2.) - -"_Kyllästyttää jo tämä kurja elämä ja napina ja narrimaiset -turhanpäiväisyydet_. Miksi olet siis niin levoton? Mitä uutta siinä on? -Mikä mieltäsi järkyttää?... Ole siis edes jumalille vihdoin viimein -vilpittömämpi ja parempi." (IX, 37.) Ajatus muistuttaa sitä, mikä -vallitsee Davidin katumusvirsissä -- että meidän tulee paeta ihmisiä, -heidän häijyyttään ja halpamaisuuttaan ja saada rauha sielullemme -Jumalassa. Ihmisiin ei David pane toivoansa; ei hän heiltä muuta odota -kuin pilkkaa, petosta ja vääryyttä -- katkeruutta vihamiehiltä, kolkkoa -välinpitämättömyyttä ystäviltänsä. Eikä tämä häntä suuresti -huoletakaan, niin kauan kuin Jumalan kasvot eivät kokonaan häneltä -peity. "Ei ole minulla mitään turvapaikkaa, ei kukaan välitä -sielustani. Minä huudan sinua, Herra; minä sanon: Sinä olet turvani, -osani elävien maassa".[78] "Älä heitä minua kasvojesi edestä pois, -äläkä ota minulta pyhää henkeäsi".[79] - -Mutta mitkä syyt hänellä lieneekään ollut näin toisin ajoin heittäytyä -toivottomaksi yrittäessään jalostaa ympäristöänsä, oli hän kuitenkin -totuttanut ylevän henkensä herkeämättä elämään aivan toisissa -tunteissa. Olivatko ihmiset halveksittavia? Sitä suuremmalla syyllä -hänen tuli itsensä olla jalo. Olivatko ihmiset halpamaisia ja -pahanilkisiä ja kiihkomielisiä ja vääryydentekijöitä? Samassa suhteessa -he olivat sitä enemmän säälin ja lempeyden tarpeessa ja samassa -suhteessa hän oli velkapää kaiken kykynsä mukaan osoittautumaan -suureksi ja anteeksiantavaksi ja tyynimieliseksi ja totuudentekijäksi. -Siten Marcus kääntää katkerimmatkin kokemuksensa kullaksi, ja kaukana -siitä että itse olisi katkeroitunut tahi synkistynyt ihmisten -ilkeydestä, joka raateli hänen herkkämielistä henkeänsä, hän tästä vain -rakensi uusia inhimillisyyden ja rakkauden opetuksia. Hän sanoo -esim.: "Ala päiväsi sanomalla itsellesi: _minä tapaan urkkijan, -kiittämättömän, ylimielisen, kavalan, kateellisen, vastahankaisen. -Mutta sellaisia he ovat vain tietämättömyyttänsä siitä, mikä on hyvä ja -paha_. Mutta minä, joka olen tullut huomaamaan, että luonteeltaan hyvä -on kaunista ja että paha on rumaa ja että sen luonne, joka tekee -väärin, on oman luonteeni heimolainen... ja että se on yhtä suuressa -mitassa osallinen jumaluudesta, minulle ei kukaan heistä saata tehdä -vääryyttä, sillä ei yksikään voi tartuttaa minuun sitä mikä on rumaa -enkä minä saata suuttua sukulaiseen enkä häntä vihata. _Sillä meidät on -luotu yhteistoimintaa varten_, niinkuin jalat, kädet, silmälaudat, -niinkuin ylä- ja alahammasten rivit. Luonnonvastaista niin ollen on, -jos toimii toistansa vastaan; ja jos kiukustuu ja kääntää toiselle -selkänsä, niin silloinhan toimii toistansa vastaan." (11, 1.) Muuan -toinen hänen ohjeitansa, erittäin viisas neuvo, sanoi, että tulee -kiinnittää ajatuksensa niin paljon kuin mahdollista toisten avuihin -mieluummin kuin heidän vikoihinsa. "Jos haluat tuottaa itsellesi iloa, -niin ajattele niitten _hyviä puolia_, joitten kanssa elät -- yhden -työteliäisyyttä, toisen vaatimattomuutta, kolmannen anteliaisuutta, ja -vielä jotakin neljännen muuta hyvää avua." Mikä läksytys sille -halveksittavalle kyynillisyydelle, jota meidän joka päivä on kiusaus -näytellä. "Kuolematon olento tulee eteemme", sanoo Robertson, -"kokonainen iankaikkisuus mielessään ja sielussaan, ja me _käymme -luokittelemaan hänet, merkitsemme hänet lipulla niinkuin merkitsisimme -lasipöntön sanoen: tässä on riisiä, tässä hyytelöä, tässä -hiusvoidetta_; ja sitten luulemme, että olemme säästyneet kannen -avaamisesta. Kuinka toisin kohtelikaan Vapahtaja niitä, jotka tulivat -hänen luoksensa!... ja Hänen kosketuksestaan laikahtikin heistä -jokaisesta oma valonkipinänsä." - -Tässä vielä moniaita erikoisen ytimekkäitä, sisältörikkaita ja kauniita -neuvoja: - -"Ihmiset ovat olemassa toistensa takia. _Opeta heitä tahi ole -kärsivällinen heidän kanssansa_." (VIII, 59) - -"Paras kostamisen keino on, ettei tule väärintekijän kaltaiseksi." - -"Jos joku on tehnyt vääryyttä, on vahinko hänen omansa. Mutta ehkäpä -hän ei olekaan tehnyt väärin." (IX, 38.) - -Huomattavimmat ovat kuitenkin ne yhdeksän perusohjetta, jotka hän laati -harkittaviksensa, milloin joku oli häntä loukannut, nimittäin: - -1. Ihmiset ovat luodut toisiansa varten; alempi ylempää ja molemmat -toisiansa varten. - -2. On vastustamattomia vaikutuksia, jotka painavat merkkinsä ihmisiin -ja muodostavat heidän mielipiteitään ja heidän tekojaan. - -3. Synti on pääasiassa hairahdusta ja tietämättömyyttä -- tahdotonta -orjuutta. - -4. Me olemme itse heikkoja emmekä suinkaan tahrattomia; ja jos emme -lankea erehdyksiin, niin johtuu se monesti enemmän pelkuruudesta ja -oman maineen huolenpidosta kuin siitä, ettemme tuntisi halua sitä -tekemään. - -5. Tuomiomme me langetamme liian nopeaan ja harkitsematta. "Ja ihmisen -täytyy oppia aika paljon, ennenkuin hän pystyy oikein arvostelemaan -toisen ihmisen tekoja." - -6. "Milloin olet suuresti kiusattu tai suruissasi, niin muista, että -ihmisen elämä on vain hetkinen ja että me kaikki ennen pitkää olemme -vainajia." - -7. Ei mikään toisen ihmisen epäoikea teko voi tuottaa häpeää meille -eivätkä ihmisten työt kuohuta mieltämme, vaan omat ajatuksemme niistä. - -8. Oma vihamme vahingoittaa meitä enemmän kuin itse teot. - -9. _Hyväntahtoisuus on voittamaton, ellei se ole teeskenteliäs hymy_ -tai pelkkää näyttelyä. "Sillä mitä tekee väkivaltaisinkaan mies -sinulle, jos jatkuvasti osoitat hänelle hyväntahtoisuutta? Säveästi ja -levollisesti oikaise häntä, varoita häntä, jos hän koettaa tehdä -sinulle pahaa, sanoen: '_Ei niin, lapseni; me olemme luonnosta määrätyt -johonkin aivan toiseen; minulle ei varmaankaan tapahdu mitään -vääryyttä, mutta sinä teet vääryyttä itsellesi, lapseni_.' Ja näytä -hänelle lempeällä ja tahdikkaalla tavalla ja yleisiin näkökohtiin -vedoten, että asia niin on ja etteivät mehiläisetkään eivätkä muut -parvissa elävät eläimet menettele niinkuin hän. Ja tämä sinun tulee -tehdä suoralla, ystävällisellä tavalla, ei moittien, ilman vihaa ja jos -mahdollista kahden kesken." (XI, 18.) - -"_Ei niin, lapseni_; sinä teet vääryyttä itsellesi, lapseni." Voiko -vanha-aika näyttää mitään tätä hellävaraisempaa tai mitään, mikä olisi -lähempänä kristinuskon henkeä kuin nämä yhdeksän elämän ohjetta? Ne -olivat sen miehen arvon mukaiset, joka, toisin kuin stoalaiset yleensä, -katsoi lempeyden hyveeksi ja katsoi sen todistavan sekä todellista -filosofiaa että todellista miehevyyttä. Niissä paljastuu alakuloisuuden -ja hyväntahtoisuuden sekainen mieliala, jolle on vaikea keksiä -vertauskohtaa. Ne osoittavat, kuinka täydellisesti Marcus oli itsessään -masentanut kaiken pikkumaisen nurjuuden ja kuinka vakavasti hän pyrki -täyttämään omia käskyjään, että ajatukset tulee aina pitää niin -leppeinä ja kirkkaina, että "jos joku äkkiä kysyisi: 'mitä sinä nyt -mietit?' sinä täysin avomielisesti voisit välittömästi vastata: 'sitä -tai sitä'." Lyhyesti, korkeimman kiitoksen niistä sanoaksemme: ne -olisivat ihastuttaneet sitä suurta kristittyä apostolia, joka -kirjoitti: - -"Nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, -olkaa pitkämielisiä kaikkia kohtaan. Katsokaa, ettei kukaan kosta -kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää aina tekemään hyvää toisianne -kohtaan ja kaikkia kohtaan." (1 Tess. V, 14-15.) - -"Älkää kuitenkaan pitäkö häntä vihollisena, vaan neuvokaa niinkuin -veljeä." (2 Tess. III, 15.) - -"Kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä -on moitetta toista vastaan." (Kol. III, 13.) Niin, eivätkö ne myöskin -ole täydessä sopusoinnussa hänen henkensä kanssa, joka sanoi: - -"Jos veljesi rikkoo sinua vastaan, _niin mene ja nuhtele häntä kahden -kesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi_." - -Marcus Aureliuksen niinkuin niin monen muun elämässä me saatamme keksiä -hyvityksen suuren lain. Ylhäisessä asemassaan hän viimeisten -elinvuosiensa aikana joutui monen vilpillisen ja teeskentelevän ja -alhaisen ihmisen seuraan; mutta hänen nuoruutensa oli kulunut -onnellisemmissa olosuhteissa, ja se pelasti hänet vaipumasta sellaisten -ihmisten alakuloisuuteen, joille ei kukaan, oli mies tai nainen, voi -olla mieliksi. Nuorempana hän onneksi oli nähnyt kauniimpia puolia -ihmiskunnasta, ja näiden puhtaampien ja onnellisempien päiväin muistelo -oli hänelle kuin pelastuksen puu keskellä hänen hallituskautensa -katkeria ja kuohuttavia myrskyjä. - - - - -3 Luku. - -MARCUS AURELIUKSEN ELÄMÄ JA MIELIPITEET (jatkoa). - - -Marcus oli nyt Rooman maailman kiistämätön valtias. Hänen hallussaan -oli korkein ja loistavin asema, mihin ihmissuuruus saattoi kohota. - -Mutta tämä keisarikunnia ei sytyttänyt mitään ylpeyden tahi -itsetyytyväisyyden kuohua hänen leppeässä ja nöyrähenkisessä -luonteessaan. Hän katsoi itse asiassa olevansa kaikkien palvelija. -Hänen velvollisuutensa oli omassa persoonassaan kohdata kaikkia -vaaroja, kuten härkä tai jäärä tekee laumaansa varjellakseen, asettua -etunenään kaikissa sodan vaivoissa ja kaivautua syvimmälle -kaikkinaiseen rauhan raadantaan. Väenlaskun toimeenpano, riitajuttujen -ratkaiseminen, kansan siveellisyyden kohottaminen, veriheimolaisten -avioliittojen ehkäiseminen, alaikäisten holhoaminen, valtion menojen -supistaminen, gladiaattorileikkien ja näytäntöjen vähentäminen, teitten -kunnossapidon valvonta, senaattorien etuoikeuksien palauttaminen, -todella arvokasten virkamiesten valitseminen, vieläpä katuliikenteenkin -järjesteleminen -- nämä ja lukemattomat muut tehtävät niin täydelleen -anastivat hänen aikansa, että hänen täytyi monestikin, horjuvasta -terveydestään huolimatta, uupumatta työskennellä aamuvaraisesta myöhään -yöhön saakka. Useasti täytyi hänen asemansa takia olla läsnä -kilpaleikeissä ja teatterinäytännöissä, mutta näissä tilaisuuksissa hän -usein vietti aikansa lukemalla tai luetuttamalla itselleen tai -tekemällä muistiinpanoja. Hän oli yksi niitä, joiden mielestä ei mitään -saa tehdä kiireesti ja että harvat rikokset ovat pahempia kuin ajan -tuhlaaminen. Sellaisia mielipiteitä ja sellaisia tottumuksia meidän on -kiittäminen hänen teoksistaan. Hänen _Itsetutkistelunsa_ kirjoitettiin -keskellä raastavia huolia, suuressa itsensäkieltämisessä, kvaadeja ja -markomanneja vastaan käytyjen sotien aikana, ja on hän kirjoittanut -muitakin teoksia, jotka kovaksi onneksi ovat kadonneet. Harvojapa -menetyksiä, mitä tulee vanhan ajan kadonneisiin kirja-aarteisiin, me -kipeämmin valitamme kuin tämän keisareista viisaimman ja pakanoista -hurskaimman omatekoista kadonnutta elämäkertaa. - -Asemansa ulkonaiseen loistoon nähden -- noihin upeihin ja uljaihin -"valjaisiin" niin sanoaksemme, jotka herättävät ihmisten ihailua ja -kateutta -- ei kukaan saattanut osoittautua välinpitämättömämmäksi kuin -hän. Hän käsitti kuitenkin välttämätöntä olevan ylläpitää korkean -asemansa arvoa. "Joka hetki", sanoo hän, "ajattele kiinteästi, että -sinun roomalaisena ja miehenä _tulee tehdä tehtäväsi täysin ja -koristelemattoman arvokkaasti_, ja mielenkiinnolla ja vapaasti ja -oikeudenmukaisesti" (II, 5). Toisessa paikassa hän sanoo: "Anna sinussa -asustavan jumaluuden olla olemuksesi vartija; olet mies ja varttuneessa -iässä, valtion asiain hoitaja, roomalainen ja hallitsija, joka on -asettunut paikalleen lailla miehen, joka odottaa merkkiä, mikä kutsuu -häntä elämästä pois." (III, 5). Mutta hänestä _ei_ ollut tarpeellista -ottaa vastaan niitä tympäiseviä kunnianosoituksia ja sitä alentavaa -jumaloimista, jotka olivat monelle hänen edeltäjälleen niin mieluisia. -Hän kielsi sen mahtailevan herjaamisen, joka sisältyy temppelien ja -alttarien pyhittämiseen keisarille, sanoen että jokaiselle todelliselle -hallitsijalle maailma oli temppeli ja kaikki kunnon ihmiset pappeja. -Hän epäsi, mikäli mahdollista, kaikki kultaiset patsaat ja osanoton -triumfikulkueisiin. Kaikkea komeutta ja loistoa, jota hän julkisten -tehtäväinsä takia ei saanut vältetyksi, hän piti tyhjänä varjona vain. -Marcus Aurelius tunsi, yhtä syvästi kuin Shakespeare näyttää tunteneen -kaiken maallisen epäoleelliseksi, haihtuvaksi, katoavaksi; hän olisi -omaksunut ajatuksen, että - - Ainetta on ihminen mointa, - Mille unet kudotaan, - Ja elo lyhyt se unest' esiin sukeltaa - ja uni sen myös sulkee. - -"Kun eteemme kannetaan ruokia", sanoo hän, "niin tuntuu meistä, että tuo -on kalan kuollut ruumis, tuo taas linnun tai porsaan hengetön ruumis; -_ja edelleen, että tuo Falernon viini ei ole muuta kuin rahtunen -rypälemehua ja tuo purppuravaate jonkun lampaan villaa, jota on -värjätty kuolleen raakun verellä_; niin meistä siis tuntuu ja täten -olemmekin tavanneet itse esineet ja tulleet ne läpikotaisin tuntemaan -ja siten näemme mitä laatua ne ovat. Juuripa samalla muotoa... milloin -erikoiset asiat näyttävät meistä ansaitsevan tunnustustamme mitä -suurimmassa määrässä, _meidän tulisi ne paljastaa ja katsoa, kuinka -arvottomia ne ovat_; meidän pitäisi riisua niiltä koko se sanakoreus, -jolla ne on arvoonsa nostettu" (VI, 13). - -"Mille kannattaa panna arvoa? Sillekö että otetaan kättentaputuksilla -vastaan? Ei suinkaan. Ei ole liioin pantava arvoa kielelle, joka -kalkuttaa kiitosta, sillä joukkojen ylistys on kielen pieksäntää." -(VI, 16.) - -"Aasia ja Euroopa ovat vain kolkkia maailmankaikkeudessa; meri -kokonaisuudessaan ei muuta kuin pisara; Athos pieni kivensiru; koko -nykyinen aika piste iäisyydessä. Kaikki kappaleet ovat _pientä, -muuttuvaa, katoavaa_." (VI, 36). - -Marcuksesta samoin kuin Shakespearesta näyttää tuntuneen että - - On mailma näyttämö, - ja pelkkä näyttelijä - niin mies kuin nainenkin, - -sillä hän kirjoittaa nämä merkilliset sanat: - -"Turhaa näyttelyä, esiintymistä estraadilla, lammaskatraita, -karjalaumoja, keihäsharjoituksia, koiranpenikoille viskattu luu, -leivänpalanen kalalammikossa, muurahaisen aherrusta, säikähtynyt -hiiri-parka, joka tarakkaansa kantaen puikahtaa pakoon, rihmasta -temmottava leikkinukke -- kas tuota elämä muistuttaa. Velvollisuutesi -siis on tämäntapaisten kappalten keskellä osoittaa hyvänsävyisyyttä -eikä näyttää korskeita ilmeitä; kuitenkin tulee meidän ymmärtää, että -_jokainen ihminen on juuri sen arvoinen kuin ne asiat, joihin hän -kiintyy_." - -Itse asiassa oli hovi Marcukselle taakka; hän sanookin, että filosofia -oli hänen äitinsä, keisarikunta vain äitipuoli; ainoastaan se että hän -toisesta saattoi saada lepoa, teki toisen rasitukset hänelle -siedettäviksi. Niin keisari kuin olikin, kiitti hän jumalia siitä, että -he olivat sallineet hänen tajuta Thrasean, Helvidiuksen, Caton, -Brutuksen sielunelämän. Ennen kaikkea hän näyttää kammonneen sitä -mahdollisuutta, että hänestä koskaan saattaisi tulla jonkun edeltäjänsä -kaltainen. Hän kirjoittaa: - -"Katso ettei sinusta tehdä Cæsaria;[80] katso että sinua ei värjätä -sillä värillä. Pysy siis vaatimattomana, hyvänä, puhtaana, vakavana, -teeskentelystä vapaana, oikeuden ystävänä, jumalten palvojana, -ystävällisenä, uskollisena, uupumattomana kaikissa säädyllisissä -toimissa. Kunnioita jumalia ja auta ihmisiä. Lyhyt on elämä. _Vain yksi -ainoa hedelmä on tällä maallisella elämällä: hurskas mielenlaatu ja -yhteiskuntaa hyödyttävät teot_." (IV, 19). - -Samaan tulokseen on tullut toinen murheitten raastama, mutta vähemmän -ihailtava kuningas: "Kuulkaamme siis kaiken opin päätöstä: pelkää -Jumalata, ja pidä hänen käskynsä; sillä sitä tulee kaikkein ihmisten -tehdä." (Salom. Saarn. 12, 13.) Mutta meidän on aika jatkaa laihahkoa -kuvausta Marcuksen elämästä, mikäli Dio Cassiuksen[81] ja -Capitolinuksen köykäiset ja lörpöttelevät kyhäykset sekä hajanaiset -viittaukset muista kirjailijoista sallivat meidän sitä tehdä. - -Raskain sydämin hän lienee vielä kerta lähtenyt Germaniaan kukistamaan -kvaadein ja markomannein vaarallista kapinaa. Voidakseen täyttää -armeijassaan ruton vaikutuksesta syntyneet aukot hänen täytyi ottaa -riveihin orjia; ja rahaa saadakseen hänen oli pakko myydä palatsin -koristuksia, vieläpä moniaita keisarinnan jalokivistäkin. Juuri ennen -lähtöä kohtasi häntä syvä suru, kun hänen pieni poikansa kuoli, -Commoduksen kaksoisveli, jonka kauniit kasvonpiirteet ovat vieläkin -säilyneet erinäisissä rahoissa. Sodan alkuaikana hän oli kerta -tutkimassa kahlaamon syvyyttä, kun vihollinen äkkiä hyökkäsi hänen -kimppuunsa, ja hän pelastui heidän heittokeihäiltään vain siten, että -sotilaat ehättivät suojaamaan häntä kilvillään. Talvisen Tonavan jäällä -kävi sitten kiivas ottelu. Mutta kuuluisin sotatapaus oli hänen v. 174 -kvaadeista saamansa suuri voitto, joka kristittyjen mielestä oli niin -sanottu "ukkoslegionan ihme". - -Kaikista eriskummallisista lisäkkeistä puhdistettuna tapahtuma -- sen -todenperäisyydestä puhuvat erinäiset muistorahat ja Antoninuksen -pylväässä oleva kohokuva -- näyttää olleen seuraavaa laatua. Marcus -Aurelius ja hänen armeijansa oli teljetty vuorensolaan, jonne he liian -varomattomasti olivat seuranneet vihollisen muka peräytyviä -joutsimiehiä. Tässä solassa he vihollisten kaikkialla saartamina, -paahtavan helteen ja polttavan janon näännyttäminä, eivät voineet -taistella eikä sieltä paetakaan, ja heittivätkin kaiken toivon, -puhkesivat parkuun ja valitukseen ja vaipuivat täydelliseen -toivottomuuteen, josta eivät edes Marcuksen uupumattomat ponnistukset -voineet heitä kohottaa. Vaaran ja hädän uhkaavimmalla hetkellä rupesi -pilviä kerääntymään taivaalle ja sadetta ryöppynä lankesi maahan, niin -että sotilaat saivat koota vettä kilpiinsä ja kypäreihinsä -sammuttaakseen oman ja ratsujensa janon. Heidän juuri tätä tehdessä -vihollinen kävi kimppuun, mutta sade oli rakeitten sekaista ja vimmatun -raivokkaasti pieksi hyökkääjiä kasvoihin. Myrskyyn liittyi jyrinä ja -salamat, jotka näkyvät tuottaneen vahinkoa viholliselle ja herättäneen -heissä suurta kauhua, mutta roomalaisten puolella ei sattunut mitään -vauriota. Roomalaiset luonnollisesti pitivät tapahtumaa jumalten -varjeluksena ja saivat loistavan voiton, joka tuli ratkaisevaksi tässä -vaarallisessa ja tärkeässä sodassa. - -Kristityistä tapahtuma ei ollut mikään pelkkä _kaitselmuksen varjelu, -vaan suorastaan ihmetyö_, ja he katsoivat sen johtuneen siinä -legionassa palvelleitten veljiensä rukouksista, ja tämän seikan nojalla -legiona sai nimekseen "ukkoslegiona", _legio fulminata_. Tiettyä -kuitenkin on, että tämä nimi aina Augustuksen ajoista asti oli ollut -eräällä legionalla, jonka kilpiin oli merkiksi kuvattu leimahtava -salama; ja pakanat itse uskoivat saaneensa avun mitkä hurskaan keisarin -rukousten, mitkä Arnufis-nimisen egyptiläisen taikurin loitsujen -kautta. - -Eräs kirkkoisistä, tulinen ja kaunopuheinen Tertullianus, on sitä -mieltä, että tämä pelastus käänsi keisarin mielen suosiolliseksi -kristityille ja viittaa hänen kirjeeseensä senaatille, jossa kirjeessä -Aurelius tunnustaa saaneensa kristityiltä rukoilijoilta tehokasta apua -ja kielsi ketään tästä pitäen häiritsemästä tämän uuden uskonnon -tunnustajia, jotteivät he käyttäisi häntä vastaan sitä rukouksen -asetta, joka oli ollut niin voimakas hänen hyväkseen. Tämä kirje -tavataan Justinus marttyyrin _Apologian_ lopulla, ja vieläpä siinä -lisätään, että kristittyjä ei saa loukata eikä vainota, jopa että -jokainen, joka heidät ilmiantoi, oli elävänä poltettava! Tästä näemme -heti, että tämä kirje on noita julkeita ja ilmeisiä, läpikuultavan -selviä petoksia, joita viiden ensimmäisen vuosisadan kirjallisuus -valitettavasti on liiankin täynnä. Mikä oli Marcuksen todellinen suhde -kristittyihin, sitä saamme tarkastaa myöhemmin. - -Keisarin lempeälle sydämelle sota, voitollinenkin, oli erittäin -vastenmielinen; ja sittenkin täytyi hänen viettää melkoinen osa -elämästään tällaisissa tuskallisissa ja hedelmättömissä toimissa. Mitä -hän ajatteli sodasta ja sen menestyksistä, se on elävästi ilmaistu -seuraavassa huomautuksessa: - -"Hämähäkki on ylpeä siepattuaan kärpäsen, joku toinen saalistettuaan -jäniksen, toinen pyydystettyään kalan, toinen kaadettuaan karjun tai -karhun, _ja toinen voitettuaan sarmaatit_. Eivätkö he ole rosvoja -kaikki tyynni, jos tutkit heidän menettelynsä vaikuttimia?" Tässä hän -tuomitsee omat tahdottomat tekonsa. Sittenkin soi hänen onneton -kohtalonsa, että ennenkuin hän vielä oli selvinnyt tämänkään sodan -päivistä, uusi ja paljon raastavampi ja peljättävämpi sälytettiin hänen -käydä. - -Kapina, jonka tekijä oli Avidius Cassius, sotapäällikkö vanhaa, jäykkää -roomalaistyyppiä, jota Marcus huolimatta moniaista pahaenteisistä -varoituksista sekä rakasti että uskoi. Sellaisen miehen osoittama -kiittämättömyys herätti keisarissa mitä syvintä mielihaikeaa, joskin se -yleinen rakkaus, jonka hänen oivallinen hallituksensa oli synnyttänyt, -pelasti hänet niistä vaarallisista seurauksista, joita hankkeesta olisi -saattanut johtua. - -Kapinallisen kenraalin omat sotilaat luopuivat hänestä; eikä hän ollut -kuin nimellisesti ollut keisarina kolme kuukautta ja kuusi päivää, kun -omat upseerit murhasivat hänet. Hänen päänsä lähetettiin Marcukselle, -joka otti sen surulla vastaan eikä murhaajia rohkaissut vähimmälläkään -tavalla. Menestyksen ilo hälveni suruun siitä, että hänen vihamiehensä -ei ollut elänyt, jotta hänen olisi ollut sallittu osoittaa hänelle -totista anteeksiantoa. Hän pyysi senaattia armahtamaan Cassiuksen koko -perhettä ja suostumaan siihen, että tämä yksi ainoa elämä jäisi -kansalaissodan sovitusuhriksi. Senaattorit ottivat vastaan tämän -lempeyden todisteen sillä innostuksella, minkä se ansaitsi, ja senaatin -istuntosali kaikui siunauksista ja suosionhuudoista. - -Ei koskaan ole vaarallista salaliittoa vaimennettu lempeämmin ja -rauhallisemmin ja tehokkaammin. Marcus matkusti kaikissa maakunnissa, -jotka olivat asettuneet Avidius Cassiuksen puolelle, ja kohteli niitä -mitä täydellisimmällä ja maltillisimmalla sovinnollisuudella. Hänen -saavuttuansa Syyriaan tuotiin hänelle Cassiuksen kirjeenvaihto, mutta -loistavalla jalomielisyydellä, josta historia ei tiedä montakaan -esimerkkiä, hän sitä lainkaan lukematta heitti sen liekkeihin. - -Tämän rauhoitusretken aikana hän menetti vaimonsa Faustinan, joka äkkiä -kuoli eräässä Taurusvuoren laaksossa. Historia, elikkä oikeammin se -tarinakokoelma, joka usein käy tämän ajan historiasta, on leimannut -Faustinan luonteen mitä likaisimmaksi ja kunniattomimmaksi, onpa se -syyttänyt hänen puolisoaan Aureliustakin siitä, että hän liian -anteeksiantavana oli sukoillut hänen rikkomuksiaan. Mitä Faustinaan -tulee, ei meillä ole paljonkaan sanomista, vaikka on pätevät syyt -uskoa, että monet hänen häpeällisestä elämästään kerrotut jutut ovat -liioiteltuja, elleivät kerrassaan vääriä. Varmaa on että enimmät -moitteet häntä ja hänen muistoansa vastaan pohjistuvat Dio Cassiuksen -pahanilkisiin tarinoihin, hänen, joka erikoisesti rakasti kaikkinaisia -häpeäjuttuja, omansa halventamaan ihmiskuntaa. Se _erikoinen_ häntä -vastaan tehty syyte, että hän muka olisi houkutellut Avidius Cassiuksen -rikkomaan uskollisuuden ja kuuliaisuuden lupauksensa, on tykkänään -riittävää pohjaa vailla, jos kohta ei täydellisesti ristiriidassa sen -kanssa, mitä hänen omat säilyneet kirjeensä puhuvat. Ja lopuksi: Marcus -ei ainoastaan hellästi rakastanut häntä, yhdentoista lapsensa äitiä, -vaan nimenomaan _Itsetutkisteluissaan_ kiittää jumalia siitä, että he -ovat hänelle suoneet "sellaisen vaimon, niin kuuliaisen, niin hellän ja -niin vaatimattoman". Epäilemättä Faustina ei ollut miehensä arvoinen; -mutta varmasti on jalolle luonteelle kunniaksi eikä häpeäksi, jos -luotaan torjuu mustasukkaisuuden ja epäluulot ja luottaa toisiin -lujemmin kuin he ansaitsevatkaan. - -Niin moitteeton oli Marcus Aurelius tavoiltaan, ettei aikalaisten -ilkeys eikä jälkimaailman häpäisemisen halu ole onnistunut keksimään -mitään tahrapilkkua hänen harvinaisen puhtaassa elämässään ja -periaatteissaan. Mutta halpamaisuus ei tahdo menettää uhrejaan. Se -kaiken etevyyden viha, joka pani Caligulan kykynsä mukaan halventamaan -suurten miesten muistoa, raivoaa, vaikka vähemmän julkisena, monenkin -ihmisen mielessä. Heitä ilahuttaa ihmiselämän polkeminen tuollaiseksi -karuksi, ilottomaksi kankaaksi, "jossa jokainen myyränmätäs on vuori ja -jokainen ohdake puu". Suuret miehet ovat heidän silmissään yhtä pienet -kuin heidän sanotaan olevan omien kamaripalvelijainsa silmissä, ja ylen -monet heistä, jos huomaavat: - - Likaa tai virhettä kuuluisassa nimessä - eivät sure että heidän suurimpansa ovat niin pienet - paisuttavat itsensä mielettömässä ihastuksessa - ja arvostavat koko luontoa savijaloiltansa - tahtomatta nostaa silmänsä ja nähdä, - kuinka sen kultaista päätä kruunaa hengen tuli, - muita maailmoja tavoitellen. - -Tästäpä syystä, luulisin, ovat jotkut, kun eivät ole onnistuneet -riistämään Marcus Aureliusta alas hänen korkealta siveelliseltä -tasoltaan, koettaneet hyökätä hänen maineensa kimppuun Faustinan -oletetun turmeluksen ja Commoduksen tosiasiallisen viheliäisyyden -takia. Faustinasta olen jo puhunut. Commodukseen katsoen luullakseni -riittää Salomon kanssa kysyä: "Kuka tietää, tuleeko pojasta viisas mies -vaiko hullu." Commodus oli isän kuollessa vain yhdeksäntoista vuotias; -ensimmäisinä kolmena vuotena hän hallitsi kunnioitusta ja tunnustusta -ansaitsevalla tavalla. Marcus Aurelius ei ollut jättänyt mitään keinoa -koettamatta antaakseen hänelle hyvän kasvatuksen aikansa parasten -opettajain ja viisaimpain miesten avulla; ja Herodianus nimenomaan -sanoo hänen eläneen siveellistä elämää isän kuolemaan asti. Jos siksi -toiseksi jätämme laskuista pois luonnollisen rakkauden ja myönnämmekin -(kuten päättelisin parista _Itsetutkistelun_ kohdasta), että -Marcuksella oli pahoja aavistuksia poikansa suhteen, niin olisiko ollut -helppoa, olisiko edes ollut mahdollista yleisillä perusteilla -syrjäyttää poika, joka oli saavuttanut täysikäisyyden? Mitenkä tämä -asia lieneekin, jos joku arveleekin olevansa oikeutettu moittimaan -Marcusta siitä, että Commodus lopultakin tuli olemaan vain -"vääräkasvuinen ihmishylkiö", niin on tämä moite tuskin riittävän -terävä-älyinen ansaitakseen kumoamisen vaivaa. - -"Mutta Marcus Aureliushan julmasti vainosi kristityitä." Silmätkäämme -lyhyesti tätä syytettä. Epäämätön asia on, että vainoja tapahtui hänen -hallituskautensa aikana, ja siitä ovat riittävänä todistuksena Justinus -marttyyrin, Sardeen piispan Meliton, Athenagoraan ja Apollinariuksen -puolustuskirjoitukset samoin kuin Smyrnan seurakunnan kirje, joka kuvaa -Polykarpuksen marttyyrikuolemaa, sekä Lyonin ja Viennen seurakuntain -kirje uskonveljilleen Vähässä-Aasiassa. On kuitenkin syytä muistuttaa, -että on toisenlaisiakin kirjallisia tietoja. Lactantius suoraan -vakuuttaa, että niiden erinomaisten ruhtinasten hallitessa, jotka -seurasivat Domitianusta, kirkko ei kokenut mitään väkivaltaa -vihollistensa taholta, vaan "levitti kätensä itään ja länteen"; -Tertullianus, joka kirjoittaa vain kaksikymmentä vuotta Marcuksen -kuoleman jälkeen, nimenomaan sanoo (ja Eusebius yhtyy hänen -vakuutukseensa) keisarin kirjoittaneen kirjeitä, joissa hän ei -ainoastaan julistanut pelastuksensa kvaadein sodassa johtuneen -"ukkoslegionan" kristittyjen sotilasten rukouksista, vaan käski vielä, -että jokainen, joka kanteli kristittyjen päälle, olisi ankarasti -rangaistava; ja Justinus marttyyrin teosten lopulla tavataan -samansisältöinen kirje, joka Marcuksen sanotaan osoittaneen Rooman -senaatille. Me saatamme syrjäyttää nämä rohkeat todistukset, saatamme -uskoa, että Tertullianus ja Eusebius erehtyivät ja että ne asiakirjat, -joihin he vetosivat, olivat väärennettyjä; mutta silloinpa meidän ei -pitäisikään olla niin lopen varmoja väittämään, että keisari -tehokkaasti otti osaa näihin vainoihin. Oma uskoni on (ja sitä uskoani -vahvistavat monet perusteet), että hänen osansa niiden aiheuttamiseen -oli äärettömän vähäinen. Jos ne, jotka rakastavat hänen muistoansa, -luopuvat kirkkoisien todistuksesta hänen puolestaan, niin sallittakoon -heidän toki kieltäytyä hyväksymästä niitä vakuutuksia, joiden nojalla -hänet on tuomittu. - -_Itsetutkisteluissaan_ Marcus ainoastaan yhden ainoan kerran viittaa -kristittyihin, ja silloin vain ohimennen, moittiakseen sitä -välinpitämättömyyttä kuoleman suhteen, jonka hän samoin kuin Epiktetos -katsoi johtuvan pelkästään itsepäisyydestä ja uppiniskaisuudesta eikä -mistään jalommista periaatteista. Hyvin uskottavaa on, että hänessä -asui sama syvä vastenmielisyys kristityitä kohtaan kuin yleensä -muissakin. Että hän olisi ollut kylmäverinen ja katkera vainooja, on -täydelleen vasten koko hänen luontoansa, olennaisesti ristiriidassa -hänen tavallisen lempeytensä kanssa, vierasta koko sille hengelle, joka -sai hänet kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa lieventämään laillisten -rangaistusten ankaruutta, ja on yleensä katsottava kerrassaan vääräksi -väitteeksi. Kuka mieliikään uskoa, että mies, joka hallituskautensa -aikana rakensi ja vihki vain yhden ainoan temppelin, ja senkin -"Laupeudelle"; joka, kaukana siitä, että olisi osoittanut mitään -epäluuloa muukalaisia uskontoja kohtaan, päinvastoin soi, että niitä -kaikkia kunnioitettiin, jonka kirjoitukset joka rivillään huokuvat mitä -sydämellisintä ja hellintä ihmisrakkautta ja lempeyttä, että sellainen -mies olisi poikennut pois omalta tieltänsä vainoamaan viattomimpia, -suoramielisimpiä ja rauhallisimpia alamaisiaan? - -Asian todellinen laita näyttää olleen seuraava. Ne syvät onnettomuudet, -jotka vainosivat valtakuntaa Marcuksen koko hallituksen ajan, -synnyttivät hätää laajalti maassa ja sytyttivät maakunnissa hurjan -raivon niitä ihmisiä kohtaan, joiden jumalattomuus -- sillä se nimi -annettiin kristittyjen uskolle -- oli aiheuttanut jumalten vihan. Tämä -raivo puhkesi useasti rajuihin kansanmellakkoihin, joita vain -lujaluontoisimmat maaherrat pystyivät hillitsemään tahi ehkäisemään. -Milloin Marcukseen vedottiin, hän yksinkertaisesti antoi voimassa -olevan lain käydä tavallista tietään. Tämä laki oli peräisin -Trajanuksen ajoilta. Nuorempi Plinius, Bitynian maaherra, oli kirjeessä -Trajanukselta kysynyt, mitä olisi tehtävä kristityille, joiden hän -täysin tunnusti olevan elämässään nuhteettomat, mutta joiden opit, -kuten hän sanoi, olivat tyhjentäneet jumalten temppelit ja -kiukustuttaneet niiden hartaat palvojat. Vastauksessaan Trajanus oli -määrännyt, että kristittyjä ei tullut _etsiä_, mutta jos heitä tuotiin -maaherran eteen, ja heidän huomattaisiin itsepintaisesti kieltäytyvän -luopumasta uskonnostaan, heidät silloin vietäisiin kuolemaan. Hadrianus -ja Antoninus Pius olivat noudattaneet samaa menetelmää eikä Marcus -Aurelius huomannut olevan syytä sitä muuttaa. Mutta tämä laki, joka -rauhallisina aikoina lienee muodostunut pelkästään kuolleeksi -kirjaimeksi, saattoi pahempien häiriöiden sattuessa kääntyä -vaaralliseksi vainokeinoksi, niinkuin se oli kunnianarvoisen -Polykarpuksen kohtaloon nähden ja Lyonin ja Viennen onnettomain -seurakuntain suhteen. Pakanat luulivat, että syy, miksi heidän -jumalansa salaisesti ilkkuivat "katsellen autioiksi jääneitä maita, -ruttoa ja nälänhätää, kulkutauteja ja maanjäristyksiä, ärjyviä kuohuja -ja tulisia ryöppyjä, aseitten kalsketta ja palavia kaupunkeja ja -haaksirikkoja ja rukoukseen kohoavia käsiä", oli vihattujen -galilealaisten epäusko ja jumalattomuus, minkä rikkomuksen saattoi -sovittaa vain syyllisen kuolema. "Heidän vihollisensa", sanoo -Tertullianus, "ääneen vaativat viattoman verta, vihansa tekosyyksi ja -verukkeeksi väittäen uskovansa, että kristityt ovat joka ainoan yleisen -onnettomuuden syy ja alkujuuri. Jos Tiber on tulvinut yli äyräittensä -tai Niili ei ole tulvinut ollenkaan, jos taivas on evännyt säteensä, -jos nälänhätä tai rutto on uhreja riistänyt, niin heti huudetaan: -'kristityt leijonain eteen'." Ensimmäisinä kolmena vuosisatana -vaatimus: "alas kristinusko!" oli yhtä karkea, yhtä kiihkeä ja yhtä -ajattelematon kuin huuto "alas paavilaisuus!" usein on ollut -nykypäivinä. Äärettömän paljon vähemmän häpeällistä Marcuksen oli -kallistaa korvaansa edelliselle huudolle kuin joittenkuitten nykyajan -valtiomiesten on ollut kuunnella jälkimmäistä mieletöntä raivoa. - -Missä määrässä on Marcus Aurelius vastuussa niistä marttyyrituomioista, -joita hänen hallitessaan langetettiin? Arvelen, että tuomita ei tässä -suhteessa saa järeästi ja kaavamaisesti, vaan varoen ja harkitusti. -Tavallinen oikeus varmaankin vaatii, että me emme sekoita nykyaikaa -menneisyyteen tahi tuomitse keisarin menettelyä, ikäänkuin hän eläisi -yhdeksännellätoista vuosisadalla tai ikäänkuin hän olisi toiminut -täydellisesti tuntien Kristuksen evankeliumin ja pyhien historiat. -Ennenkin häntä olivat viisaat ja hyvät miehet, ylpeässä -tietämättömyydessään, inhoten ja halveksien puhuneet kristinuskosta. -Filosoofit, jotka ympäröivät hänen valtaistuintansa, suhtautuivat -siihen epäluuloisesti ja vastenmielisesti. Kansasta suurin osa uskoi -lujasti yleisiä huhuja, että muka sen kannattajat saastuttivat -kauheita yöllisiä kokoustilaisuuksiansa hirvittävillä taikauskoisilla -menoilla ja pöyristyttävillä juhlallisuuksilla, joita on mahdoton -mainitakaan. Näitä katalia parjauksia, -- kammottavia syytöksiä, -että he harjoittivat ihmissyöntiä ja sukurutsausta -- vahvistivat -orjilta tavan takaa kidutusneuvoilla kiristetyt väärät todistukset, -mitä todistustapaa tuo aika samoin kuin paljon myöhemmätkin -mielettömyydessään pitivät totuuden varmana, sitovana tunnustuksena. - -Kristinusko sekoitettiin siihen aikaan monenmoisiin halpa-arvoisiin -muukalaisiin taikauskoihin; ja jos keisari koskaan tuomarinammatissaan -kohtasi kristittyjä, niin hän paljon uskottavammin kohtasi sellaisia, -jotka eivät ansainneet sitä nimeä, kuin niitä, joiden hyveisiin -kuuluivat lauhkeus, maailman hyörinän vierominen, nöyryys, ja jotka -edustivat rauhallisinta, hurskainta, parasta ainesta koko -valtakunnassa. Kun tämänkaltaisia seikkoja punnitsemme asianmukaisesti, -lienemme valmiit antamaan anteeksi Marcus Aureliukselle, että hän tässä -asiassa tietämättömyydestä on menetellyt väärin, ja myöntämään, että -hän kristittyjä vainotessaan lienee täyttä totta luullut tekevänsä -Jumalalle palveluksen. Hänen oman uskonsa syvä hurskaus, hänen -hallituksensa tunnollisuus, hänen lämmin ihmisystävyytensä, hänen omien -filosoofisten perustotuuksiensa vakavuus, kaikki oli omansa tekemään -hänestä pahemman kirkon vihamiehen kuin mitä oli raaka Commodus tahi -ilettävä Heliogabalus. Vaan että hänessä kumminkaan ei ollut -vähintäkään _viehtymystä_ vainoamiseen; että nämä vainot enimmältä -osalta syntyivät itsestään ja tilapäisesti; että ne eivät missään -määrässä johtuneet hänen suoranaisesta toimenpiteestään tai olleet -hänen toivomuksensa mukaisia, se selviää siitä tosiseikasta, että -vainot tapahtuivat Galliassa ja Vähässä-Aasiassa, _vaan ei Roomassa_. -Kuitenkin on Roomassa epäilemättä ollut satoja kristityitä, vieläpä -itsensä keisarin silmäin edessä; olipa hänen omassa armeijassaankin -paljon kristittyjä, emmekä kumminkaan koskaan ole kuulleet hänen -häirinneen heitä ketään. Sardeen piispa Melito, kirjoittaessaan -keisarille, ilmaisee epäilevänsä, tiesikö hän todella, millä tavalla -hänen kristittyjä alamaisiaan kohdellaan. Puolustuspuheessaan Justinus -marttyyri puhuu hänelle täyden luottamuksen ja syvän kunnioituksen -sanoin. Lyhyesti: hän oli tässä asiassa "syytön, mutta onneton". On -tuskallista ajatella, että kunnianarvoisa Polykarpus ja syvämietteinen -Justinus saattoivat periaatteittensa vuoksi menettää henkensä ei -ainoastaan niin hyvän miehen hallitessa, vaan vieläpä hänen -auktoriteettinsa nojalla; mutta olisimmepa kovin armottomia ja ylen -heikko olisi ajatuskykymme, jollemme mielihalulla voi uskoa, että -vaikka nämä pyhät miehet olivat saaneet marttyyrikruunun hänen -käsistään, heidän lunastetut sielunsa olisivat olleet ensimmäiset -rakkauden tervehdyksin vastaanottamaan pakanoista hurskaamman sen -Vapahtajan luona, jonka kirkkoa hän vainosi, mutta jonka sisäisestä -hengestä juontuivat hänen omat hyveensä, jota hän tietämättänsä palvoi -ja jota hän, jos milloin olisi hänestä kuullut ja hänet tuntenut, olisi -sydämestään rakastanut ja kunnioittanut jalolla, tahrattomalla -elämällään. - -Lyonin ja Viennen seurakuntien vainot tapahtuivat v. 177. Pian tämän -jälkeen uudet vastapuhjenneet sodat kutsuivat keisarin pohjoiseen. -Sanotaan, että Rooman huomatuimmat miehet, peläten, etteivät enää -koskaan saisi häntä nähdä, pyysivät häntä antamaan heille jäähyväisiksi -viimeiset neuvonsa ja että hän kolmena päivänä keskusteli heidän -kanssansa filosoofisista asioista. Kun hän sitten saapui -sotanäyttämölle, seurasi voitto taaskin hänen aseitaan. Mutta Marcus -oli jo tulossa vanhaksi ja hänen voimansa olivat raatamisesta ja -rasituksista ja matkustuksista pitkän ja työteliään elämänsä aikana -lopen kuluneet. Hän sortui sekä sieluntuskiin että ruumiillisiin -kärsimyksiin ja lyhyen sairauden jälkeen kuoli Pannoniassa, joko -Viennessä tai Sirmiumissa, maaliskuun 17 päivänä v. 180, -yhdeksännelläkuudetta ikävuodellaan ja kahdennellakymmenennellä -hallitusvuodellaan. - -Kuolema ei ollut hänelle mikään kauhistus. Hän oli aivan selvillä -siitä, että "ei ole miestä niin onnekasta, että hänen kuollessaan ei -olisi ketään, joka ei iloitsisi siitä mikä oli tapahtumassa. -Olettakaamme, että hän oli hyvä ja viisas mies, niin ainakin joku sanoo -hänestä: 'saapa toki viimeinkin hengähtää vapaasti, kun on päässyt -tästä koulumestarista. Totta on, ettei hän ollut tyly kenellekään -meistä, mutta minä tunnen, että hän kaikessa hiljaisuudessa halveksii -meitä'... Ajattele tätä kuollessasi ja sinä eroat täältä -tyytyväisempänä miettien näinikään: 'Olen poistumassa _elämästä, josta -ystävänikin, joitten puolesta minä olen niin paljon ahertanut, -uurastanut ja murehtinut ja rukoillut, toivovat minun lähtevän_, siinä -mielessä, että siitä saisivat jotakin etua'. Miksi siis ihminen -takertuisi pitempään elämään täällä? _Älä kuitenkaan tästä syystä eroa -vähemmän ystävällisenä mieleltäsi heitä kohtaan, vaan säilytä oma -luonteesi ja pysy edelleen ystävällisenä ja hyväntahtoisena ja -hyvänä_." Ja peläten kuolemaa paljon vähemmän kuin hyveen laeista -poikkeamista hän huudahtaa: "Tule joutuun, oi kuolema, sillä pelkään, -että minä viimein unohdan itseni." Tätä lausuntoa on syystä verrattu -niihin, jotka Bossuet on asettanut erään kristityn suuhun: "Oi kuolema, -et sinä hämmennä suunnitelmiani, vaan ne toteutat. Kiiruhda siis, oi -lempeä kuolema... Nunc _dimittis_." - -Jalompi, hienompi, puhtaampi, ihanampi sielu -- menestyksessä vähemmän -pöyhistynyt tai vastoinkäymisessä lujamielisempi sielu, -- hyveessä, -puhtaudessa, itsensäkieltämisessä oikeutetumpi astumaan ikuiseen -rauhaan, ei koskaan ole käynyt taivaallisen Isän kasvojen eteen. -Yllättävää ei suinkaan ole, että kaikki, joilla oli siihen varoja, -omistivat hänen kuvapatsaansa ja että vuosikausia myöhemmin niitä näki -kotijumalten joukossa pakanaperheissä, jotka tunsivat olevansa -toivorikkaampia ja onnellisempia omistaessaan muiston miehestä, joka -keskellä vaikeuksia ja turmeltuneessakin ilmapiirissä kuitenkin -osoittausi niin viisaaksi, niin suureksi, niin hyväksi ihmiseksi. - - Oi sinä jalompia aikoja, rauhallisempia sydämiä varten luotu! - Oi ahkera ajattelija, totuuden kaunopuheinen julistaja! - Filosoofi, joka halveksit rikkautta, kuolemaa, - Mutta kärsivällinen kuni lapsi, lempeä ja elämää täynnä. - - - - -4 Luku. - -MARCUS AURELIUKSEN "ITSETUTKISTELUT". - - -Niin keisari kuin olikin, huomasi Marcus Aurelius elävänsä -vilpillisessä ja levottomassa maailmassa; mutta hän ei heittäytynyt -turhanpäiväiseen murehtimiseen tai hyödyttömiin vaikerteluihin. Jos -nämä surut ja huolet tulivat jumalilta, niin suuteli hän sitä kättä, -joka häntä kuritti, "hän luovutti murtuneen miekkansa kohtalolle, -voittajalle, nöyrin, miehekkäin sydämin". Joka tapauksessa oli hänellä -_velvollisuuksia_ suoritettavana, ja hän ryhtyikin ne suorittamaan -kerrassaan sankarryhdein -- innokkaasti, tunnollisesti, vieläpä -ilomielin. Keisarin periaatteet eivät ole sovitettavissa minkään -filosoofisen järjestelmän jäykkiin, pysyviin rajoihin. Mutta ne suuret -lait, jotka ohjasivat hänen toimiansa ja muodostivat hänen -elämänkatsomuksensa perustuksen, olivat harvat ja yksinkertaiset, ja -_Itsetutkisteluissaan_, jotka ovat vain hänen yksityinen päiväkirjansa, -kirjoitettu keventämään hänen mieltänsä keskellä kaikkia sodan ja -hallituksen huolia, hän yhä uudelleen turvautuu niihin. "Näytännöt, -sota, yllätykset, uupumus, orjuus", sanoo hän itselleen, "pyyhkivät -pois nämä sinun hurskaat periaatteesi"; ja siitäpä syystä hän pani ne -paperille. Muutamia niistä minä jo olen maininnut, toisia käyn nyt -esittämään. - -Kaikkea tuskaa, kaikkia onnettomuuksia ja kaikkea rumaa näytti -keisarista olevan viisainta katsoa kolmelta näkökannalta: mitä jumaliin -tulee, johtuvat ne laeista, jotka ovat heidän valtansa ulkopuolella; -omaan luontoonsa nähden ne ovat hyödyllisiä ja välttämättömiä; meihin -itseemme katsoen ne riippuvat siitä mielentyyneydestä ja lujuudesta, -millä me niitä kärsimme. - -Seuraavat kohdat valaisevat tätä katsantotapaa: - -"Maailmankaikkeutta hallitseva järki on yhteiskunnallinen. Niinmuodoin -se on tehnyt alemmat asiat ylempien takia ja järjestänyt korkeammat -toisiansa varten." (V. 30.) - -"Esineet eivät vaikuta sieluun, sillä ne ovat ikuiset ja pysyvät -muuttumatta; mutta huolemme tulevat vain siitä mielikuvasta, mikä -meissä on... _Maailmankaikkeus on muuttumista; elämä on mielikuva_." -(IV, 3.) - -"Keltatautisesta hunajalla on kitkerä maku ja hullun koiran purema -kammoo vettä; ja pikku lapsista pallo on mainio kappale. Miksi minä -siis vihoittelen? Ajatteletko, että väärä mielikuva on vähemmän -voimakas kuin sappi keltatautisessa tai myrkky hullun koiran -puremassa?" (VI, 52.) - -"Kuinka helppo onkaan luotaan torjua ja pyyhkäistä pois jokainen -häiritsevä ja hyödytön vaikutelma ja tuossa tuokiossa saavuttaa rauha." -(V, 2.) - -Ne kohdat, joissa Marcus puhuu pahasta _suhteellisena_ asiana -- se on -näet hänestä hyvää, joka on vasta syntymässä -- tuleentumaton ja -katkera umppu sitä, mistä vastedes tulee kaunis kukka -- eivät ole -ilmaistut kyllin selvästi, mutta kumminkin tulkitsevat hänen uskoansa, -että mielipiteemme pahoista asioista suurelta osalta johtuvat siitä, -että me emme kykene käsittämään suurta kokonaisuutta, josta ne ovat -vain alempiasteisia osia. - -"Kaikki asiat", sanoo hän, "lähtevät yleisesti hallitsevasta voimasta, -joko suoranaisesti tahi seurauksena. _Ja sen mukaisesti leijonan -ammottava kita ja se mikä on myrkyllistä ja jokainen vahingollinen -seikka, kuten oka ja loka, ovat jälkituotteita siitä, mikä on suurta ja -kaunista_. Älä sentähden kuvittele, että ne ovat toista laatua kuin se, -mitä sinä kunnioitat, vaan muodosta oikea mielikuva kaiken lähteestä." - -Eräässä toisessa omalaatuisessa kohdassa hän sanoo, että kaikissa -asioissa, jotka ovat luonnollisia ja niitä aiheuttavien syitten -mukaisia, on itsessään jotakin kaunista ja puoleensavetävää; esim. -rakosilla ja halkeamilla vastaleivotun leivän pinnassa. "Ja edelleen: -kun viikunat ovat kypsät, aukeavat ne houkuttelevan avonaisiksi; ja -tuleentuneissa öljymarjoissa juuri se seikka, että ne ovat lähellä -mädäntymistilaa, lisää hedelmälle omituista kauneutta. Ja _viljan -nuokkuvat tähkäpäät ja leijonan kulmakarvat ja villisian kuonosta -kuohuva vaahto_ ja monet muut seikat -- vaikka ne eivät suinkaan ole -itsessään kauniita, jos niitä ankarasti tarkastaa -- kuitenkin, koska -ovat luonnon muodostamain esineitten mukaisia, puolestaan kaunistavat -niitä asioita, joihin ne kuuluvat, ja siten miellyttävät mieltä; -niin että jos ihmisellä olisi tunteellisempi, syvempi käsitys -maailmankaikkeuteen kuuluvista asioista, tuskinpa _yksikään niistä, -jotka muodostuvat johdonmukaisella tavalla_, ei hänestä tuntuisi olevan -omansa tavalla tai toisella miellyttämään häntä." (IV, 2.) - -Tämä yhdenmukaisuus luonnon kanssa -- luonnon seuraaminen ja kaikkien -sen lakien noudattaminen -- on Rooman stoalaisten opinkappalten avain. - -"Kaikki, mikä on jollain tapaa kaunista, on kaunista itsessään, on oma -rajansa, eikä sen osilla itsessään ole mitään arvoa. Niinpä ei asia -kiitoksella tule pahemmaksi eikä paremmaksi... _Käykö sentapainen esine -kuin smaragdi huonommaksi entistänsä, ellei sitä ylistetä? Taikka -kulta, norsunluu, purppura, lyyra, puukko, kukka, pensas_?" (IV, 20.) - -"Kaikki on sopusoinnussa minun kanssani, mikä sointuu yhteen sinun -kanssasi, oi maailmankaikkeus. Ei mikään tule minulle liian varhain -eikä liian myöhään, mikä on sinulle oikeaan aikaan. Kaikki on minulle -hedelmää, minkä sinun vuodenaikasi tuottaa, oi luonto. Sinusta ovat -kaikki kappaleet, sinussa ovat kaikki, sinuun kaikki palaa. _Runoilija -sanoo: Kekropsin ihana kaupunki; miksi et sinä sano: Jumalan ihana -kaupunki_." (IV, 23.) - -"Antau mielelläsi kohtalon huomaan, sallien sen kehrätä lankasi -minkälaisiin muotoihin sitä haluttaa." (IV, 34.) - -Ja tässä hän käytännössä soveltaa sääntönsä hyvin vähäiseen seikkaan, -nimittäin vuoteesta nousemiseen aamuisin. "Milloin aamusella -vastenmielisesti teet nousua vuoteestasi, niin herätä itsessäsi -tällaiset ajatukset: 'Olen nousemassa inhimillisen olennon työhön. -_Miksi siis olen tyytymätön, jos kerta olen tekemässä sitä, mitä varten -olen olemassa ja mitä varten olen tullut maailmaan?_ Vai olenko minä -luotu makaamaan sänkyvaatteissa ja pysyttäytymään lämpimänä?' 'Mutta -tämä on paljon mieluisempaa.' _Oletko siis olemassa nauttiaksesi etkä -toimiaksesi ja ponnistaaksesi?_ Etkö näe pieniä kasveja, pikku -lintusia, muurahaisia, hämähäkkejä, mehiläisiä, jotka työskentelevät -yhdessä saattaakseen järjestykseen kukin oman omituisen osansa -maailmankaikkeudesta? Ja oletko sinä vastahakoinen tekemään -inhimillisen olennon työtä, etkö jo ehätä tekemään, mikä on luontosi -mukaista?" (V, 1.) ("Mene, laiska, myyriäisen tykö, katso hänen -menoansa ja opi." Sal. San. 6, 6.) - -Sama periaate -- että luonto on määrännyt meille oman paikkamme -- että -meille on annettu tehtävä suoritettavaksi ja että ainoa huolemme tulisi -olla sen kunnollinen suorittaminen, sen suuren kaikkeuden siunaukseksi, -jonka mitättömän pieniä osasia me vain olemme -- vallitsee kaikissa -niissä ihailtavissa normeissa, joilla keisari säännöstelee -käyttäytymistämme toisia kohtaan. Muutamat ihmiset, hän sanoo, tekevät -hyvää toisille ainoastaan siksi, että odottavat sen palkitsemista; -toiset, elleivät pyydäkään mitään hyvitystä, kuitenkaan eivät _unhota_ -tehneensä hyvän työn; mutta toiset eivät edes tiedä, mitä ovat tehneet, -vaan _ovat kuin viiniköynnös, joka on kantanut rypäleet eikä hedelmänsä -annettuaan muuta mitään pyydä_. Siten meidänkin pitää tehdä hyvää -toisille yhtä koruttomasti ja luonnonomaisesti kuin hevonen juoksee tai -mehiläinen valmistaa hunajaa tai köynnös kantaa rypäleitä vuosi -toisensa jälkeen ajattelematta kantamiansa rypäleitä. Ja toisessa -kohdassa hän kysyy: "Mitä enempää pyydätkään tehtyäsi toiselle -palveluksen? Etkö ole tyytyväinen toimittuasi luontosi mukaan ja -täytyykö sinun koettaa saada siitä maksu, juuri kuin silmä pyytäisi -korvausta näkemisestä tahi jalat kävelemisestä?" - -"Olkoon sinusta jokainen sana ja teko, joka on luonnon mukainen, -sinulle sopiva äläkä anna sitä seuranneen moitteen horjuttaa itseäsi... -mutta jos jokin asia on hyvä tehdä tai sanoa, niin älä katso sitä -itsellesi arvottomaksi." (V, 3.) - -Toisinaan kuitenkin Marcus Aurelius horjuu. Elämän pahuus käy hänelle -ylivoimaiseksi. "Kylpemiseen kuuluu sinun nähdäksesi", sanoo hän, -"_öljyä, hikeä, lokaa, likaista vettä, vastenmielisiä asioita nuo kaikki --- samoinpa on elämä joka kohdaltaan ja kaikissa suhteissa_" (VII, 24); -ja toisessa paikassa: "Ihmisen elämässä aika on piste ja substanssi -muuttuvainen ja havaintokyky ponneton ja koko ruumiin kokoonpano -tuomittu mätänemään ja sielu kuin hyrrä ja onni vaikea ennustaa ja -maine -- sana vailla ajatusta." Mutta useammin hän sentään säilyttää -täydellisen mielenrauhan ja sanoo: "Joko sinä elät täällä, ja olet jo -tottunut siihen, tahi olet lähdössä pois, ja se on oma tahtosi, tahi -olet kuolemaisillasi, ja olet täyttänyt velvollisuutesi. _Mutta paitsi -näitä ei ole mitään. Ole siis hyvällä mielellä_." (X, 22.) "Ota ja -heitä minut mihin mielit, sillä niinkin minä säilytän jumalallisen -otsani rauhallisena eli tyytyväisenä, jos se voi tuntea ja toimia oman -luontonsa mukaisesti." (VIII, 45.) - -On jotakin viehättävää siinä, että stoalainen filosofia sisälsi niin -paljon lohdutusta, että se pelasti ihmiset epätoivosta. Marcuksen -tapaiselle hurskaalle ja tunnontarkalle sielulle olisi kristinuskon -oppi "syntien anteeksiantamisesta" ollut arvaamattoman kallisarvoinen. -Tästä jumalallisesta armosta -- tästä syntiä poispyyhkivästä voimasta --- vanha maailma ei tietänyt mitään; mutta Marcuksessa me tapaamme -joitakin hämäriä ja heikkoja aavisteluja siitä opista ja esitettyinä -sillä tavalla, että ne ainakin voivat huokua rauhaa filosoofin rintaan, -jos kohta ei koskaan tunkeutua kärsivän kansan, rahvaan, sydämiin. -Sillä "otaksu", sanoo hän, "että olet irtautunut yhteydestäsi luonnon -kanssa -- sillä osaksensa oli luonto sinut tehnyt, mutta nyt olet siitä -itsesi erottanut -- _niin on sittenkin olemassa se sulo mahdollisuus, -että pääset yhtymään siihen jälleen_. Jumala ei ole sallinut kenenkään -muun -- sen tultua erotetuksi ja rikki lohkaistuksi -- yhtyä jälleen -yhteen. _Muista siis, minkä hyvän lahjan Jumala täten on antanut -ihmiselle etuoikeudeksi; sillä hän on jättänyt hänen valtaansa palata -takaisin, milloin hän on tullut erotetuksi, ja yhtyä uudelleen ja -asettua entiselle paikalleen_." Ja vielä muualla hän sanoo: "Jollet -saata säilyttää totista ja jalomielistä luonnetta, niin vetäydy rohkein -mielin johonkin sellaiseen kolkkaan, jossa sinä _voit_ sen säilyttää; -mutta jos ei sinulla sielläkään olisi menestystä, niin erkane silloin -heti elämästä, ei kiihkoisasti, vaan vaatimattomasti ja koruttoman -vapaasti -- ja silloin olet tehnyt ainakin _yhden_ kiitettävän teon." -Surullista, että Marcus Aureliukselle kuoleman piti näyttää ainoalta -pakopaikalta, minne vetäytyä epätoivoissaan, kun lopultakin on joutunut -tappiolle ponnistellessaan viisaaksi ja hyväksi ihmiseksi. - -Kohtuullisuutta ja itsensäkieltämistä Marcus piti arvossa katsoen -niiden olevan parhaita keinoja, millä karaista ja puhdistaa sydäntä; -mutta iloista meidän on havaita, että hän _ei_ antanut arvoa -ylelliselle askeesille. Elämä toi mukanaan riittävästi, liiankin -riittävästi vastahankaisuutta jännittämään hänen hermojaan; liiankin -riittävästi tiukkaa vastatuulta hänen enää välttämättömästi -tarvitakseen lisätä sitä oman toiminnan kautta. "Tarpeetonta", sanoo -hän, "minun on hankkia itselleni vaivaa, sillä tahallani en ole koskaan -tuottanut kenellekään tuskaa." (VII, 42.) - -Vanhanajan filosofian yleisistä väitelmistä muuan sanoi, että viisaan -miehen elämän pitäisi olla kuoleman mietiskelyä ja siihen valmistelua. -Niin ainakin oli Marcus Aureliuksen laita. Ajatukset ihmisen -"mitättömyydestä" ja siitä suuresta unhotuksen merestä, joka tämän -jälkeen nielee kaiken, mitä hän on ja tekee, ovat alinomaa hänen -mielessään; näihin ajatuksiin hän palaa säännöllisemmin kuin mihinkään -muihin ja aina saa niistä saman siveellisen opetuksen. - -"Koska kerran mahdollista on, että saatat erota elämästä juuri millä -hetkellä hyvänsä, niin järjestä jokainen tekosi ja ajatuksesi sen -mukaan... Varmastikin kuolema ja elämä, kunnia ja häpeä, vaiva ja ilo -yhtä suuressa mitassa kohtaavat hyviä ihmisiä kuin pahojakin; ne ovat -asioita, jotka eivät tee meitä paremmiksi eikä pahemmiksi, siksi ne -eivät ole hyviä eikä pahoja." (II, 11.) - -Toisaalla hän sanoo, että Hippokrates paransi tauteja ja kuitenkin -kuoli, että kaldealaiset ennustivat tulevia asioita ja kuolivat, että -Aleksanteri, Pompeijus ja Cæsar tappoivat tuhansia ihmisiä ja sitten -kuolivat, että täit tuhosivat Demokritoksen ja toiset täit tappoivat -Sokrateen, että Augustus ja hänen puolisonsa ja tyttärensä ja kaikki -hänen jälkeläisensä ja kaikki hänen esivanhempansa ovat kuolleet, että -Vespasianus ja koko hänen hovinsa ja kaikki, jotka hänen aikanaan -juhlivat ja huolivat ja sairastivat ja harjoittivat kauppaa ja -taistelivat ja liehittelivät ja virittivät salajuonia ja napisivat ja -toivoivat toisten ihmisten kuolevan ja ikävöivät päästäkseen -kuninkaiksi ja konsuleiksi, ovat kuolleet, että kaikki turhanaikaiset -ihmiset, jotka paraikaa tekevät kaikkea tätä, ovat tuomitut kuolemaan, -että kaikki inhimilliset asiat ovat savua eikä mitään muuta, että -meidän asiamme ei ole ratkaista, esitämmekö näytelmän loppuun vaiko -vain osan siitä, vaan että ratkaisu kuuluu jumalille. "_Monta -suitsutuksen jyvästä on samalla alttarilla; yksi putoaa ennemmin, -toinen myöhemmin; mutta se ei tee erotusta_." Ja kaikkien näiden -ajatusten moraalinen lopputulos on tämä: "Kuolema vaanii sinua niin -kauan kuin elät; niin kauan kuin vallassasi on, ole hyvä." (IV, 17). - -"Olet astunut haahteen, olet tehnyt matkan, olet päässyt rannikolle; -käy siis maihin. Jos toiseen elämään, niin ei siellä ole puutosta -jumalista, ei sielläkään. Vaan jos tilaan ilman aistimuksia, niin -lakkaa niin tuskain kuin riemujenkin valta sinuun." (III, 3.) - -Kokemissaan vaivoissa ja vastuksissa ei Marcus liioin saanut lohdutusta -siitä ajatuksesta, että maine eläisi hänen jälkeensä. "Kuinka -katoavaisia ja arvottomia inhimilliset asiat ovatkaan", sanoo hän, "se -mikä eilen oli vähän näljää, on huomenna muumio tai kourallinen -tuhkaa." "Moni, joka nyt sinua kiittää, piankin sinua soimaa, eikä -jälkeenjääneellä nimellä ole mitään arvoa eikä maineella eikä millään -muullakaan." Mitä on tullut kaikista suurista ja kuuluisista miehistä -ja kaikesta, mitä he toivoivat ja rakastivat? He ovat tomua ja tuhkaa -ja satu eikä edes satukaan. Kaikkien kiihkeitten kilvoittelujensa -jälkeen ihmiset ojennetaan pitkällensä ja kuolevat. Pian sinäkin olet -unohtanut kaikki ja pian kaikki ovat unohtaneet sinut. Mutta tässäkin, -moisten ajatusten jälkeen, taaskin samaan moraaliin aina vain palataan: -"Vaella siis tämän lyhyen vaihekauden läpi sopusoinnussa luonnon kanssa -ja päätä matkasi tyytyväisenä, _aivan kuin öljymarja putoaa alas, -tuleennuttuaan, siunaten luontoa, joka sen tuotti, ja kiittäen puuta, -jossa kasvoi_." "Yksi seikka vain minua häiritsee, etten nimittäin -tekisi mitään, mitä ihmisen asemassa ei ole lupa tehdä tai tehdä -jollakin tapaa, joka ei ole sallittu, tai tehdä jotakin, joka ei tällä -hetkellä ole sallittu." - -Erittäin viehättävää on minun esittää näitä Marcus Aureliuksen -ajatuksia. Mutta olen jo antanut hänen puhua siksi laajasti omasta -itsestään, että lukija jo halunnee jotakin käsitystä hänen johtavista -motiiveistaan. On enää vain lisääminen moniaita niitä arvokkaita ja -kultaisia mietelauseita, joihin hän kätkee elämänkatsomuksensa. - -"Sanalla sanoen: kaikki, mikä kuuluu ruumiiseen on virta, ja mikä -kuuluu sieluun, on unta ja usvaa; ja elämä on taistelua ja -muukalaisuutta ja maineen jälkeen tulee unhotus. Mikä siis voi -rikastuttaa ihmisen? Yksi seikka, ja se yksi on -- filosofia. Mutta -filosofia on siinä, että se pitää ihmisessä asustavan valvovan hengen -vapaana kiihkomielestä ja vahingoittumattomana, tuskain ja riemujen -saavuttamattomissa, _ettei se tee mitään ilman tarkoitusta eikä -vilpillisellä tai tekopyhällä tavalla... että se tyytyy kaikkeen, mikä -tapahtuu ja mikä on suotu... ja lopuksi, että se iloisin mielin odottaa -kuolemaa."_ (II, 17.) - -"Jos sinä inhimillisessä elämässä löydät jotakin parempaa kuin oikeus, -totuus, kohtuullisuus, urhoollisuus, sanalla sanoen parempaa kuin oman -sielusi tyydytyksen asioihin, joita sinä sen avulla kykenet -suorittamaan järkiperäisesti ja siinä asemassa, joka sinulle ilman omaa -valintaasi on annettu; jos, sanon, keksit jotakin parempaa kuin tämän, -niin antau sille koko sielullasi ja iloitse siitä, minkä olet parhaaksi -havainnut. Mutta... jos huomaat, että kaikki muu on vähäpätöisempää ja -arvottomampaa kuin se, niin älä myönnä tilaa millekään muulle... -Yksinkertaisesti ja vapaasti valitse parempi ja pysy siinä." (III, 6.) - -"Ruumis, sielu, äly: ruumiille kuuluu aistimukset, sielulle pyyteet, -älylle periaatteet." Eläimet antavat aistien ohjata itseään; veltot -miehet ja moiset kuin Phalaris ja Xero antavat pyyteitten kietoa -itsensä; ateistit ja petturit ottavat ainoastaan älyn oppaakseen, ja -"sellaiset miehet, jotka saastaisia tekojaan harjoittavat suljettujen -ovien takana... Mikä sitten on ominaista hyvälle miehelle? Hyvä mies -_tyytyy ja alistuu siihen, mitä tapahtuu, ja lankaan, mikä on häntä -varten kehrätty, hän ei tahraa sitä jumaluutta, joka on istutettu hänen -rintaansa_ eikä loukkaa sitä kuvapaljoudella, vaan säilyttää sen -tyynenä, seuraa sitä, jumalaansa, tottelevaisesti, ei sano mitään -vasten totuutta eikä tee mitään vasten oikeutta." (III, 16.) - -"Ihmiset etsivät itselleen pakopaikkaa, tyyssijaa mihin vetäytyä, taloa -maaseudulla, merenrannalla, vuoristossa, ja niinhän sinäkin suuresti -kaipaat sellaista. Mutta tuo on sittenkin ominaista kaikkein -lavallisimmille ihmisille, vaan sinun vallassasi on milloin tahansa -vetäytyä itseesi. Sillä _ei mihinkään ihminen vapaammin ja suuremmassa -rauhassa vai vetäytyä kuin omaan sieluunsa_, etenkin milloin hänellä on -sellaisia ajatuksia, että hän niihin huomionsa kiinnittäen heti pääsee -täydelliseen levollisuuteen -- mikä ei ole mitään muuta kuin mielen -hyvää järjestämistä." (IV, 3.) - -"Onnetonko olen, siksi että tämä on minulle tapahtunut? En, vaan -onnellinen olen, _vaikka_ se on tapahtunut minulle, koska edelleenkin -olen vapaa tuskasta; nykyhetki ei minua murskaa, tulevaisuutta en -pelkää." (IV, 19.) - -On kylläkin mahdollista, että jotkut lukijat moniaissa kohdin keksivät -kiusallisen itsetietoisuuden jälkiä ja _kuvittelevat_ havaitsevansa -myös rahtusen itserakkautta. Itsetietoisuutta ei ehkä kokonaan voikaan -välttää päiväkirjassa ja oman itsensä tutkisteluissa, jonka on -suorittanut niin yksinäisen ylhäisessä asemassa oleva henkilö; mutta -itserakkautta siinä ei ole lainkaan. Ei, onpa toisinaan havaittavissa -kovuuttakin, milloin keisari puhuu omasta itsestään. Hän ei varmaankaan -hieronut kauppaa kanssansa, niinkuin mikä teeskentelijä Jumalan kanssa. -"Kun", sanoo hän (X, 8), "sinä olet saavuttanut hyvän, vaatimattoman, -järkevän, jalomielisen miehen nimen, niin pidä kiinni niistä nimistä; -ja jos sinä ne menettäisit, niin palaa nopeasti niihin takaisin... -Sillä vain perin _tylsä ja ylenmäärin olentoonsa mieltynyt mies jatkaa -elämäänsä samalla tapaa kuin tähänkin asti_ ja antaa repiä itsensä -kappaleiksi ja tahrautua sellaisessa elämässä, _aivan kuin nuo -villipetojen kanssa tappelevat, rikkiraastetut miekkailijat, jotka -haavain ja väriläiskäin peittäminäkin sittenkin itsepintaisesti -kerjäävät mukaan seuraavanakin päivänä, vaikka joutuvatkin samaan -tilaan ja samain kynsien ja hammasten uhriksi_. Hanki siis omaksesi -nämä moniaat nimet; ja jos sinä pystyt niihin turvaamaan, niin tee se -ikäänkuin olisit siirretty Autuuden saarille." Voi, Aureliukselle -olivat autuuden saaret tässä elämässä perin etäällä. Pakanallinen -filosofia oli ylevä ja kaunopuheinen, vaan kaikki sen tunnustajat -olivat raskasmielisiä; "siihen Jumalan rauhaan, joka ylikäy kaiken -ymmärryksen", heidän ei ollut sallittu päästä. "Me näemme Marcuksen", -sanoo Arnold, "miten viisas, maltillinen, itsensähillitsevä, lempeä, -kiitollinen ja moitteeton olikin, kuitenkin kaikesta huolimatta -levottomana ojentavan kätensä jotakin tuonnempana olevaa kohtaan -- -_tendentemque manus ripae ulterioris amore_." - -Lopuksi lainaan vain kolme lyhyttä käskyä: - -"Ole iloinen äläkä etsi mitään ulkonaista apua eikä sitä rauhaa, mitä -muut antavat. _Miehen tulee seisoa pää pystyssä, ei toisten -kannattamana_." (IV, 5.) - -"_Ole kuin kallionkieleke, jota vastaan aallot lakkaamatta murtuvat, -mutta joka itse seisoo vaatimattomana ja hillitsee veden raivon -ympärillänsä_." (IV, 49.) - -Tätä vertausta on sitten Marcus Aureliuksen päivien monesti käytetty. -Se johtaa mieleen Goldsmithin mainiot säkeet: - - Kuni korkea kallio mi haahmonsa valtavan nostaa - Alhosta mannun ja juurelle jättää myrskyn; - Vaikka sen ympäri vyöryvät sataiset pilvet, - Laella tok' sees on ja kultainen päiväkin paistaa. - -"Lyhyttä on se vähä, mikä sinulle elämästä jää. _Elä kuin vuorella_. -Sillä ei sillä erotusta, elääkö ihminen siellä tai täällä, jos hän -kaikkialla elää kuin sivistyneessä yhteiskunnassa. Anna ihmisten nähdä, -anna heidän tietää, mitenkä elää oikea mies niinkuin hän oli aiottu -elämään. Jolleivät he voi häntä sietää, niin tappakoot hänet. Sillä se -on parempi kuin elää niinkuin ihmiset yleensä tekevät." (X, 15.) - -Sellaisia ajatuksia piirteli Marcus Aurelius päiväkirjaan kvaadien, -markomannien ja sarmaattien kanssa käytyjen taistelujen jälkeen. -Ylempänä muita ei ainoastaan siveellisen etevämmyyden, vaan ylhäisen -hallitsija-asemansakin kautta hän etsi seuraa oman ylevän sielunsa -kanssa. Toisinaan kuvittelen näkeväni hänet leiriytyneenä jonkun synkän -metsän reunaan Pannoniassa tai Unkarin soiden partaalle; halki pimeyden -tuikkivat matkan päästä vihollisen vartiotulet, mutta sekä siellä että -leirissä hänen ympärillään on joka ääni vaiennut, lukuunottamatta -vahtimiehen askeleita keisarin teltan ulkopuolella; ja siinä teltassa -istuu pitkään jälkeen puoliyön uuttera keisari yksinäisen lampun -valossa ja tuolloin tällöin, yksinäisissä mietteissään, pysähtyy -paperille panemaan puhtaita ja pyhiä ajatuksia, joitten tukemana hän -paremmin pystyy niinhyvin palatsissaan Roomassa kuin taistelukentällä -barbaarien maassa joka päivä kärsimään häntä ympäröivien ihmisten -halpamaisuutta ja ilkeyttä, joka päivä parantamaan omia puutteitaan ja, -samassa määrässä kuin maallisen elämän aurinko alkaa laskeutua, päivä -päivältä yhä lähenemään iankaikkista valoa. Ja näin ajatellessani -hänestä en tiedä, voiko koko pakanallinen vanha-aika kaikkien ylhäisten -ja kuninkaallisten henkilöittensä joukosta esittää jalompaa tai -puhtaampaa tai rakastettavampaa olentoa kuin tämän kruunupään -filosoofin ja seppelöidyn sankarin, joka kuitenkin oli nöyrimpiä ja -valistuneimpia vanhanajan "Jumalaa etsivistä". - - - - -LOPPUSANA. - - -Muuan skeptillinen kirjailija on huomauttanut, ivansekaisessa -äänilajissa, että evankeliumin siveysopin jaloimmille lausunnoille voi -löytää rinnastuksia pakanallisten filosoofien kirjoituksista. Iva on -kuitenkin kärjetön, ja kristilliset siveydenopettajat ovat itsestään -kiinnittäneet huomiota samaan seikkaan. Kaukana siitä, että olisin -yrittänyt salata tätä asianlaitaa, olen tässäkin teoksessa mielihyvällä -rinnastanut apostolien ja filosoofien sanoja. Kristinuskon jumalallinen -alkuperä ei suinkaan perustu yksinomaan sen siveysoppiin. Sen valon -avulla, joka heissä itsessään asui, tulkitsemalla sitä lakia, joka oli -kirjoitettu heidän omaantuntoonsa, miten kuluneita ja himmeitä sen -kirjaimet olivatkin, olisivat Platon ja Cicero ja Seneca ja Epiktetos -ja Marcus Aurelius kyenneet käsittämään ja julistamaan monia suuria ja -muistettavia totuuksia, ja kuitenkin he itse olisivat olleet -ensimmäiset myöntämään toivonsa ja mietteensä horjuviksi ja -epävarmoiksi ja jatkuvan valaistuksen ehdottoman välttämättömäksi. Niin -ehdottomalta tuntui tämä välttämättömyys muutamista heidän -viisaimmistaan, että Sokrates rohkenee selvin sanoin ennustaa jonkun -taivaan lähettämän opastajan olevan tulossa.[82] - -Ne, jotka kuvittelevat, että _ilman_ kirjoitettua ilmoitusta olisi -ollut mahdollista oppia kaikki se, mikä on välttämätöntä ihmisen -autuudeksi, puhuvat suoraan suurimpia pakanallisia opettajia vastaan, -vieläpä niitä vastaan, joiden kirjoituksiin he väitteensä -todistamiseksi viittaavat. Augustinus ilmaisi todella syvän totuuden -sanoessaan, että hän Platonissa ja Cicerossa kohtasi monta kaunista ja -viisasta lausuntoa, mutta ei niiden joukossa koskaan tavannut tätä: -"Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä -annan teille levon." (Matt. 11, 28). Niin kirkas ja loistava kuin -vanhanajan ajatuksen viisaus olikin, oli kuitenkin sen tieto -hengen työstä ihmisessä, ruumiin ylösnousemisesta ja syntien -anteeksiantamisesta vain vaillinainen ja häälyvä. Piispa Butler on -syyllä huomauttanut, että "evankeliumit eivät ainoastaan _vahvista_ -suuria julistuksia tulevasta elämästä, paheellisen vaelluksen -vaarallisuudesta ja katumuksen voimasta, vaan esittävät sen, nimenomaan -viimeinen niistä, valolla niin kirkkaalla, että sen rinnalla luonnon -valo on pimeyttä". Pakanuuden siveysoppi oli, oman tunnustuksensa -mukaan, _riittämätön_. Se oli hapuileva, missä kristinuskon on -velvoittava: se oli hämärä ja vajavainen, missä kristinuskon on kirkas -ja täydellinen; se oli kykenemätön nostamaan ihmiset veltosta -huolettomuudesta, missä kristinusko toi maailmaan käskevän ja -elähyttävän voiman; se antaa vain _ojennusnuoran_, missä kristinusko -lahjoittaa _periaatteet_. Vieläpä milloin sen opetukset täydellisesti -kävivät yhteen raamatun kirjoitusten kanssa, se ei pystynyt lainaamaan -niille riittävää varmuutta; ei jaksanut julistaa niitä samalla -valtavalla ja tartuttavalla lämmöllä; ei kyennyt luomaan ehdottoman -virheetöntä ja elävää esimerkkiä niiden harjoittamisesta; ei saattanut -puhaltaa niihin vastustamatonta syytä, motiivia; ei osannut kannattaa -niitä voimakkaalla virvoituksella niissä vaikeuksissa, joita saattoi -olla varma kohtaavansa pyrittäessä totiseen ja hurskaaseen elämään. -Kristittyjen kirkkoisien yritykset näyttää, että vanhanajan filosofian -totuudet olivat lainattuja raamatusta, johtuvat toisissa tapauksissa -tietämättömyydestä, toisissa oikean rehellisyyden puutteesta -ristiriitaisissa kohdissa. Että Gideon (Jerubbaal) on sama henkilö -kuin pappi Hierombalos, joka antoi opetusta Sankhunjatonille -Berytoksesta;[83] että Thales kyhäsi filosofiansa juutalaisista -opinkappaleista, joihin oli tutustunut Foinikiassa; että Pythagoras ja -Demokritos käyttivät hyväkseen hebrealaisia traditsioneja, joita olivat -keränneet matkoillansa; että Platon on pelkästään "attikalainen -Mooses"; että Aristoteles "kääri kokoon" eetillisen järjestelmänsä -eräältä Aasiassa tapaamaltaan juutalaiselta; ja että Seneca oli -kirjevaihdossa Paavalin kanssa -- ne ovat vakuutuksia, jokikinen yhtä -epähistoriallisia ja vääriä kuin että Homeros ajatteli Genesistä -kuvaillessaan Akilleyn kilpeä tai (kuten Clemens Aleksandrialainen -tosissaan ilmoittaa) että Miltiades voitti Marathonin taistelun -jäljitellen Beth-Horonin taistelun strategiaa! Aivan kestämättömän -väitteen tekee se, joka sanoo, että pakanain siveysoppi "sytytti -häälyvän vahakynttilänsä evankeliumin valossa joko salaisesti tai -tietämättänsä" ja että se "teeskenteli eräänlaista yhteyttä ja -kerskaili loistollansa, ikäänkuin se alkuisin olisi ollut sen oma tai -sen käsissä riittäisi siveellisesti valaisemaan maailman".[84] Seneca, -Epiktetos, Aurelius ovat pakanallisista moralisteista ylevimpiä ja -parhaimman totuuden käsittäjiä, kuitenkaan eivät kristityt Senecalle -merkinneet mitään, Epiktetos heitä halveksi ja Aurelius vainosi. Kaikki -kolme olivat, mikäli mitään tiesivät kristityistä, onnettomasti kyllä -oppineet pitämään heitä kaikista alhaisimpana ja halveksittavimpana -lahkona sitä uskontoa, jota he kauan olivat pitäneet kaikkein -alhaisimpana ja halveksittavimpana. - -Tässä seikassa on jotakin liikuttavaa; mutta jos siinä on liikuttavaa, -niin on siinä myös jotakin rohkaisevaa. Jumala oli heidän Jumalansa -niinkuin meidänkin -- heidän luojansa, heidän varjelijansa, joka ei -jättänyt itseänsä ilman todistajaa heidän keskellään, joka, kun he -sokeasti hamuillen tavoittelivat häntä, salli heidän hapuilevaan -käsiensä tarttua hänen vaatteensa helmaan, joka lähetti heille sadetta -taivaasta ja hedelmän kantavia vuodenaikoja, täyttäen heidän sydämensä -ilolla ja riemulla. Ja hänen henkensä oli heidän kanssansa ja eli -heissä, vaikka näkymättömänä ja tuntemattomana, puhdistaen ja pyhittäen -heidän sydäntensä temppelin, lähettäen valosäteitänsä sen pimeyden -läpi, joka heidät piiritti, lohduttaen heitä epätietoisuudessa, sanoin -selittämättömin huokauksin rukoillen heidän puolestaan. Ja vieläkin -enemmän: _meidän_ Vapahtajamme oli _heidänkin_ Vapahtajansa; hän, jota -he pitivät ristiinnaulittuna pahantekijänä, oli heidän todellinen -näkymätön kuninkaansa; hänen vanhurskautensa kautta heidän poloiset -ansionsa laskettiin heidän hyväksensä, heidän sisäinen sairautensa -parannettiin; hän, jonka palvomisen he julistivat "inhoittavaksi -taikauskoksi", seisoi rukoillen heidän puolestaan majesteetin oikealla -puolella korkeudessa, auttaen heitä (vaikka eivät häntä tunteneet) -musertamaan kaiken mikä heissä oli pahaa ja rukoillen heidän edestään, -kun he vainosivat hänen rakkaimpia pyhiään: "Isä, anna heille anteeksi, -sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät." - -Niin, nekin olivat hänen lapsiaan. Ja vaikka he eivät olisikaan olleet, -nurisisimmeko sitä, että muruja lasten ruuasta annettaisiin koirille? -Kiellämmekö näiltä "pakanuuden itsetiedottomilta ennustuksilta" niiden -oraakkelimaisen merkityksen? Kadehtisimmeko Platonin tai Aureliuksen -korkeata siveellistä kantaa? Olisimmeko vastahakoiset tunnustamaan, -että jokin Kristuksen hengen voima piti Senecaa hänen vaelluksensa -pimeimmillä harharetkilläkin kuitenkin tietoisena jalommasta ja -paremmasta tiestä tai että jokin jumalallisen toivon häive elähytti -Epiktetosta hänen orjuutensa painostavassa ilmapiirissä? Koskeeko -silmäämme, että Jumala hyvyydessään salli pakanainkin tulla tuntemaan -sellaisia totuuksia, joitten nojalla he saattoivat "voittaa näkyväisen -maailman houkutukset ja näkymättömän kauhut"? Niin kyllä, jos meillä on -kristillisestä kirkosta niin alhainen käsitys, että se meistä näyttää, -pelkästään inhimilliseltä yhteiskunnalta, "joka on, pystytetty -puolustamaan muuatta määrättyä uskontoa toista uskontoa vastaan". Mutta -jos me sitä vastoin uskomme, "että _kirkko on Jumalan asettama -yhteiskunta todistamaan kaikkien inhimillisten olentojen todellisesta -yhteenkuuluvaisuudesta_", niin me ilolla tunnustamme, että sen jäsenet -ovat mitä itse uskoivat olevansa -- sen totuuden tunnustajia ja -marttyyreja, jota he eivät voineet kokonaan käsittää eikä tajuta, mutta -joka heidän elämänsä ja kuolemansa, heidän hyvien ja huonojen -tekojensa, heidän tosien ja vääräin sanojensa kautta oli ilmaiseva ja -todistava itsensä. Ne, joilla on tämä vakaumus, eivät tohdi salata tai -väärentää tai arvata liian vähäiseksi yhtäkään niistä tärkeistä ja -muistettavista mietelauseista, joita tavataan Marcus Aureliuksen -_Itsetutkisteluissa_. "Jos _he sen tekisivät, niin he halventaisivat -osan sitä samaa totuutta, jota evankeliumin saarnaajat olivat määrätyt -julistamaan_; he omaksuisivat filosoofisen keisarin hairahduksen, mutta -heitä ei voisi siinä puolustaa niinkuin häntä. Eivätkä he liioin -uskalla väittää, että kristillinen oppi tietämättänsä on suonut hänelle -osuuden omasta valostaan, samalla kun hän näytti torjuvan sen luotaan. -He uskonevat, että Jumala sulasta armostaan salli tämän ajan käsittää -ja ymmärtää jonkinlaisen totuuden, ja voivat nähdä merkkejä siitä, mitä -tämä totuus oli, Plutarkoksen ponnistuksissa ymmärtää sitä 'demoonia', -joka johdatti Sokratesta, Ignatiuksen miehekkäässä kielenkäytössä, -gnostikkojen eksyttävissä unelmissa, Justinus marttyyrin kiihkeässä -halussa todistaa kristinusko filosofiaksi... siinäkin, kuinka Marcus -Aurelius aivan oikein käsitti kristinuskon periaatteet ja sittenkin -vihasi kristittyjä. Joka taholta he voivat päätyä siihen varmuuteen, -että ihmiskunnalle aiottu oppi ja yhteiskunta ei saata riippua ihmisten -ahtaan näkökulman luomista mielipiteistä ja vakaumuksista, vaan että -nämät mielipiteet ja vakaumukset tulee todistaa, vahvistaa, sovittaa ja -kumota tosiseikoilla".[85] - -Mutta ehkä joku lukija sanonee: Mitä hyötyä siis meillä voikaan olla -siitä, että pakanain kirjoituksista tutkimme totuuksia, jotka ovat -jalommalla, selvemmällä ja äärettömän paljon tehokkaammalla tavalla -ilmaistut omissa pyhissä kirjoissamme? Ennenkuin vastaan kysymykseen, -sallittakoon minun mainita kaliifi Omarista kerrottu tuttu tarina.[86] -Kun hän oli valloittanut Aleksandrian, näytettiin hänelle sen -suurenmoista kirjastoa, jonka jalomielinen kuningassuku innolla ja -ponnella oli koonnut. "Mitä hyödyttävät kaikki nämä kirjat?" sanoi hän. -"Joko ne ovat sopusoinnussa koraanin kanssa tai sitä vastaan. -Edellisessä tapauksessa ne ovat tarpeettomat, jälkimmäisessä -vahingolliset. Miten hyvänsä: ne on poltettava." Ja niinkuin taru -kertoo, ne poltettiinkin; mutta koko maailma on tuominnut kaliifin -johtopäätelmän typeränä yksinkertaisuutena ja raakalaisen -tekopyhyytenä. Kenties kysymys, mitä _hyödyttää_ pakanafilosoofien -siveysopin lukeminen, on yhtä epäfilosoofinen; joka tapauksessa me -saatamme tuhlata vain perin vähän sanoja sen pohtimiseen. Vastaus -ilmeisesti kuuluu, että Jumala on puhunut ihmisille "polymeros kai -polytropos", "monin erin ja monin tavoin",[87] moninaisella -viisaudella.[88] Toisinaan hän on opettanut totuuden hebrealaisten -profeettain kautta, toisinaan pakanallisten filosoofien äänellä. Ja -_kaikki_ hänen sanansa vaativat meitä kallistamaan niille korvamme. Jos -juutalaisen oli sallittu puhua jumalallisemmalla ymmärryksellä ja -syvemmällä voimalla, niin oli toisin ajoin pakanankin suotu puhua -väkevin ja ylevin sanoin; ja me saatamme oppia totuutta vierailta -huulilta ja muukalaiskielistä. Heilläkin oli unelmansa, aavistuksensa, -salaperäinen puhelunsa harpun säestyksellä, "äänen tytär", mystilliset -välkähdykset kaiverretulla gemmalla. Ja sellaiset totuudet tulevat -meille omituisen voimakkaina ja tuoreina; merkillisen kauniina, -ollaksensa vähemmän kirkkaasti valaistun ihmiskunnan oppeja; uudella -vakuutuksen voimalla sen muodon omintakeisuuden kautta, joka, vaikkakin -meille vähemmän kotoinen, on hyvin laskettu kiinnittämään huomiotamme, -sittenkun tutut toistelut ovat sen turruttaneet. Me emme ole kyllin -äveriäitä menettääksemme nämä pakanain vahvistukset kristinuskon -totuudesta; tai vaientaaksemme muusan ja sibyllan siivekkäät sanat, -jotka ovat syyllä eläneet kauemmin kuin "satojen triumfien päryytys ja -töminä". Meidän on tehtävä ne todella hyödyllisiksi itsellemme. -Jos Paavali mielihyvin mainitsee Aratuksen ja Menanderin ja -Epimenideksen[89] ja ehkäpä useammankin lyyrillisen säkeen, -- jos tämä -Jumalan innoittama apostoli saattoi sekä itse oppia että toisille -opettaa lausuntoja joltakin kreetalaiselta filosoofilta tai -attikalaiselta näytelmäkirjailijalta -- niin saatamme olla varmat -siitä, että monikin Senecan mielevä mietelause olisi täyttänyt hänet -mielihyvällä ja että hän olisi voinut lukea Epiktetosta ja Aureliusta -samalla jalolla ihmettelyllä, millä hän liikutettuna katseli sitä -muistettavaa alttaria, joka oli pystytetty _tuntemattomalle jumalalle_. - -Luokaamme vielä lyhyt loppukatsaus niihin kolmeen suureen stoalaiseen, -joiden elämää olemme tarkastaneet, siinä mielessä, että kokoamme yhteen -heidän erikoisuutensa, heidän puutteellisuutensa sekä heidän -omalaatuisen suhteensa kristinuskon totuuteen, mikäli se heidän -kirjoituksistaan ilmenee. - -I. "Seneca saepe noster", "Seneca usein meikäläinen", sanoo -Tertullianus ja tekee sen pyytääkseen anteeksi, että hän niin usein -vetoaa hänen teoksiinsa. Vaan joskin hän näistä kolmesta filosoofista -enimmän muistuttaa kristinuskoa yksityiskohdissa, niin hän kuitenkin -enimmän eriää siitä oman henkisen suuntansa kautta. - -Hän eriää kristinuskosta monessa suhteessa siinä, millä tavalla -katselee elämää, ja monissa tärkeimmissä opinkappaleissaan. Mikä esim. -on hänen yleisin käsityksensä jumaluudesta? Seneca on ylimalkaan -panteisti. Epäilemättä hän puhuu Jumalan rakkaudesta ja hyvyydestä, -mutta hänelle ei Jumala ole mikään persoonallisesti elävä Isä, vaan -maailmankaikkeuden sielu -- hehkuva, alkuperäinen, ikuinen periaate, -joka itsestään valaa hitaan eikä vähemmän ikuisen aineen ja josta -sielumme ovat, tavallaan, vain jumalallisia osasia elikkä haihtuvia -säkeniä. "Jumala", sanoo hän, "on luonto, on kohtalo, onni, -maailmankaikkeus, kaiken läpi tunkeva henki. Hän ei voi muuttaa -maailmankaikkeuden substanssia, hän on itse vääjäämättömän kohtalon -alainen, kohtalon, joka on muuttumaton, jolla ei rajoittajaa ole. Ei -Jumala synnytä ukkosta, vaan kohtalo. Hän ei iloitse töistään, sillä -hän on identtinen niiden kanssa." Seneca olisi todella sydämestään -hyväksynyt Popen sanat: - - Kaikk' osia on vain kumman kokonaisuuden, - Min ruumis luonto on ja sielu jumaluuden. - -Vaikka saattaa olla erilainen mielipide siitä, mitenkä nämä sanat on -käsitettävä ja selitettävä kristittyjen kannalta, niin Senecan ne -ainakin olisivat vieneet kristinuskolle aivan vastakkaisiin -johtopäätöksiin. Hänelle esim. viisas mies on Jumalan _vertainen_; ei -hänen kunnioittamansa, ei palvelijansa, ei rukoilijansa, vaan hänen -auttajansa ja heimolaisensa. Hän eroaa Jumalasta vain aikaan nähden. -Siksipä kaikki rukoukset ovat turhat, sanoo hän, ja ulkonaisen -kunnioittamisen muodot tarpeettomia ja lapsellisia. On mieletöntä -pyytää sitä, minkä voi itse lahjoittaa itsellensä. "Mitä hyödyttävät -_pyhät lupaukset?_ Tee _itsesi_ onnelliseksi." Niin, sietämättömässä -vaateliaisuudessaan, joka oli ominaista stoalaisuuden äärimmäiselle -suunnalle, viisas ihminen erinäisissä suhteissa on asetettava Jumalaa -korkeammallekin -- korkeammalle kuin Jumala itse -- koska Jumala ei ole -onnettomuuksien saavutettavissa, mutta viisas mies voi asettua niiden -aiheuttaman tuskan yläpuolelle; ja koska Jumala välttämättömyyden -pakosta on hyvä, viisas sitä vastoin vapaasta valinnasta. Tämä kurja, -pöyhkeä paradoksi esiintyy Senecan kirjoitelmassa _Kaitselmuksesta_, ja -samassa kirjoitelmassa hän ylistää itsemurhaa ja ilmaisee epäilevänsä -sielun kuolemattomuutta. - -Ne kaksi periaatetta taas, joille Seneca rakensi koko moraalisen -järjestelmänsä, ovat: ensinnäkin se, että meidän tulee noudattaa -luontoa; ja toiseksi, että ihminen oletettavasti voi saavuttaa -täydellisyyden. - -1. Jos me nyt selitämme tämän vaatimuksen "että meidän tulee noudattaa -luontoa" sillä tapaa kuin Juvenalis sen selitti, ja sanomme, että -luonnon ääni aina käy yhteen filosofian äänen kanssa -- jos voimme -todistaa, että todellinen luontomme ei ole mikään muu kuin korkeimpaan -ja ylevimpään harjaantunut järkemme ja jos voimme vahvistaa tosiasiaksi -sen, että jokainen julma, häpeällinen, hekumallinen, itsekäs teko -olennaisesti on luontoamme _vastaan_ -- silloin saatamme piispa -Butlerin kanssa sanoa, että "luonnon noudattamisen" käsky "ei ole löyhä -ja epämääräinen puheentapa, vaan selvä ja täsmällinen, täysin oikea ja -tosi". Mutta kuinka täydellinen täytyykään järjestelmän olla, kuinka -pitkän siihen valmistavan harjoituksen, joka yksin auttaa meitä -tämänkaltaisesta oppilauselmasta keksimään mitään käytännöllistä arvoa, -mitään arvokasta apua hyveellisen elämän viettämiseen? Ja Senecan -käsissä siitä tulee varsin tyhjä kaava. Häneltä tykkänään puuttui -sellaisen kirjailijan kuin piispa Butlerin selkeä ymmärrys ja -loogillinen terävyys; ja kun hän pääsee selittämään tätä stoalaisten -tunnussanaa, niin haihtuu kaikki tosiasiallinen merkitys, joka sillä -mahdollisesti on, usvaan, joka upeilee hämärällä sanahelinällä ja -loistavilla fraaseilla. - -2. Eikä hänelle paljon paremmin onnistu ihanneihmisensäkään. Tämä -komeileva abstraktsioni osoittautuu kunnianhimoisen, mutta silti -hedelmättömän, karun mielikuvituksen tuotteeksi. Viisas stoalainen mies -on jonkunlainen siveellinen Feeniks, mahdoton ja vastenmielinen. Hän on -vaaroissa peloton, vapaa kaikesta intohimosta, onnellinen -vastoinkäymisessä, tyyni myrskyssä; hän yksin tietää miten elää, koska -hän yksin tietää kuinka kuolla; hän on maailman herra, koska hän on -itsensä herra ja Jumalan vertainen; hän suhtautuu kaikkeen -järkähtämättömällä mielentyyneydellä, halveksien ihmisten murheita ja -ärsyttävän ylväästi hymyten kaikille toiveillemme ja varomisillemme. -Vaan eräässä toisessa tämän virheettömän ja epämiellyttävän hirviön -kuvauksessa Seneca ei esitä meille kopeata voimailijaa, joka haastaa -voittosille koko maailman ja jota eivät mitkään intohimon vasamat tai -kohtalon kohlut pysty haavoittamaan, vaan häiritsemättömän täydellistä -triumfia viettävän sankarin, lempeämmän tosin, vaan sittenkin olennon -vailla toivomuksia, vailla intohimoja, vailla tarpeita, olennon, -joka ei saata tuntea mitään sääliä, koska sääli on heikkoutta, -joka häiritsee hänen viisasta rauhaansa. Syyllä saattaakin -kaunopuheinen Bossuet huudahtaa, lukiessaan näistä haavekuvallisista -täydellisyyksistä: "Sävel on liian korkea heikoille ja kuolevaisille -ihmisille." Voi, mitä todella suurellisia periaatteita? Mikä -teeskennelty tunteettomuus! Mikä väärä ja kuviteltu viisaus, joka -luulottelee olevansa kyllin luja siksi että on kova, ja jalomielinen -siksi että on pöyhistelevä! Kuinka kerrassaan nämä periaatteet ovat -vastakkaisia sille nöyrälle vaatimattomuudelle, jolla Vapahtajamme -evankeliumissa, ajatellen uskollisiansa hädässä, sanoo että he sitä -murehtivat! "_Te tulette itkemään ja valittamaan_". Pitääkö -kristittyjen kadehtia sellaista viisautta kuin mitä stoalaisuus -todellisuudessa tavoitti, kun he vertaavat tätä kuivaa ja veretöntä -ihannetta Häneen, joka itki Jerusalemia ja valitti Lasaruksen haudalla, -jolla oli äiti ja ystävä, joka ei ketään ylenkatsonut, joka kaikkia -sääli, joka nöyryytti itsensä kuolemaan, vieläpä ristin kuolemaan asti, -jonka jumalallista täydellisyyttä me tosin emme voi saavuttaa sentähden -että hän on Jumala, mutta jonka esimerkkiä me voimme noudattaa siksi -että hän oli todellinen ihminen?[90] - -Senecan elämän ja filosofian ainoa suuri päämaali oli _rauhan, -häiritsemättömyyden_ saavuttaminen. Se aihe alituiseen palajaa hänen -teoksissaan _Onnellisesta elämästä, Mielenrauhasta, Kiivaudesta, -Rauhasta, Viisaan lujamielisyydestä_. Herkeämättä hän ylisteli -filosofian päämaalina tätä säälimätöntä tunteettomuutta, kaiken -mielenliikutuksen jäykkää kukistamista. Sepä saikin Stilpon -huudahtamaan, kun hän oli menettänyt vaimon, lapset ja omaisuuden, -että hän ei ollut kadottanut mitään, koska hänellä omassa -persoonassaan oli kaikki mitä omisti. Se johdatti Senecan kaikkeen -luonnonvastaisimpaankin, houreellisimpaan, vähimmän rehelliseen, mitä -hänen kirjoituksissaan ilmenee; sepä oli myös hänen elämänsä häpeän ja -hairahdusten lähde. Pahimpana se esiintyy hänen kirjassaan -_Kiivaudesta_. Aristoteles oli sanonut, että "viha on hyvä palvelija, -mutta huono isäntä"; Platon oli tunnustanut kuohahtavan suuttumuksen -äärettömän arvokkaaksi ja tärkeäksi ihmisen siveelliselle rakenteelle. -Kristilliset kirjailijat ovat usein kadottaneet näkyvistään tämän -totuuden ja unohtaneet, että jalolle luonnolle "vihan viha" ja "pilkan -pilkka" ovat yhtä välttämättömät kuin "rakkauden rakkaus". Mutta -Senecapa melkein tulistuu kuvitellessaankin, että viisas mies olisi -vihoissaan ja suuttunut edes siveellisesti pahalle. Ei, hän ei saa -suuttua, koska se hämmentäisi hänen ylevätä rauhaansa; ja jos hän -taipuisi suututtelemaan kaikista pahanteoista, niin saisi hän olla -suuttunut kaiken päivää. Tämä käytännöllinen epikurealaisuus, tämä -veltto alistuminen siihen, että paha muka oli auttamatonta, myrkytti -Senecan koko elämänjuoksun. "Hän oli", sanoo professori Martha, -"kasvattanut itsensä kärsimään mieskohtaisia vääryyksiä antautumatta -vihaan; hän oli kasvattanut itsensä suhtautumaan kaikkeen siveellisesti -pahaan ilman vihaa. Jos tämä oppi on terve ja sen harjoitus toivottava, -niin toteutettakoon se kaikkine johtopäätöksineen. Jos emme sitä tahdo -tehdä, täytyy meidän päättää vihata vääryyttä ja väkivaltaa, _vieläpä -filosoofisen mielentyyneyden kadottamisenkin uhalla_." Mutta rauhan ei -tule olla meidän päämäärämme: - - Ei oikeutta onneen, ei iloon, rauhaan, - Jumalain ole lahjana tarjottu meille. - -Siinä yksi totuus, jota mielestäni enimmän kaivataan nykyajan -uskonnollisessa maailmassa, että kristillinen hyve on todella -hyvin mitätön ja arkiaikainen ja voimaton, jos se ei tunne koko -sielunsa palavan sanoisinko sammumatonta siveellistä suuttumusta -nähdessään julmuutta ja vääryyttä, farisealaista uskottomuutta ja -yhteiskunnallisia rikoksia. - -Olen siis näin puolueettomasti arvostellut stoalaisuuden perusvirheitä, -mikäli Seneca sitä edustaa: mutta minä en voi suostua erkanemaan -hänestä tällaisessa väheksymisen mielentilassa ja siksi minä tässä -tahdon vielä kerran lainata, mitä muuan toinen kirjailija on hänestä -sanonut. "Itsetiedoton kristillisyys asustaa kaikissa hänen -ajatuksissaan. Jos miehen kaunis maine onkin tahrattu, niin kieltää ei -saata, että filosoofi pyrki korkeampaan elämään; jos mahtipontisen -stoalaisuuden kilisevät kulkuset toisinaan kuuluvatkin jalomman -musiikin halki, niin jää korvaan kuitenkin kaikumaan totisempi sävel." - -II. Jos Seneca etsi _rauhaa_, niin tavoitteli Epiktetos _vapautta_ ja -Marcus Aurelius _itsensähillitsemistä_. Tämä päämäärän erilaisuus -värittää koko heidän filosofiansa, vaikkakin kaikki kolme ovat täynnä -käskyjä, periaatteita, jotka johtuvat samasta lähteestä, nim. -stoalaisuuden ylenkatseesta yleistä mielipidettä, onnea ja kuolemaa -kohtaan. "Epiktetos, orja, ehdoin tahdoin kukistaa järkähtämättömän -levollisena kaikkien niiden siunausten pyyteen, jotka onnetar jo oli -häneltä riistänyt. Seneca, hovilainen, varustautuu jo etukäteen kovaa -onnea vastaan maailmanmiehen varovaisuudella ja kaunopuhujan -korusanaisuudella. Inhimillisen vallan kukkuloilla Marcus Aurelius -- -jolla ei ollut muuta pelättävää kuin intohimonsa eikä yläpuolellansa -muuta kuin vääjäämätön välttämättömyys -- tarkastelee omaa sieluansa ja -mietiskelee nimenomaan asiain ikuista kulkua. Yksi on alistuvainen -orja, joka ei toivo eikä pelkää; toinen ylhäinen herra, jolla on kaikki -menetettävänä; kolmas vihdoin keisari, joka riippuu vain itsestään ja -Jumalasta." - -Epiktetoksesta ja Marcus Aureliuksesta meillä on hyvin vähän -sanomista näin yhteenvetoa varten, sillä heissä ei ilmene mitään -epäjohdonmukaisuuksia ja vain vähän niitä puutteellisuuksia, jotka -luonnehtivat Senecan, stoalaisesta filosofiasta kehittämää, ihannetta. -Heistä puuttuu sitä "siveellistä nurkkasaksaa", pedagoogista -lavertelevaisuutta, lapsekasta rehentelyä, retoorista loisteliaisuutta, -joka meidän oli paljastaminen Senecassa. Senecan _sisäisen_ elämän -kuvaaminen, hänen itsekurituksensa yritykset, hänen väsymätön -askeesinsa, hänen innostuksensa kaikkeen, mikä hänestä on pyhää ja -hyväkaikuista -- tämä esitys, niin suuressa määrin kuin retoriikka ja -turhamainen itseluulo sitä tärveleekin, kuitenkin "muodostaa jalon -vastakohdan Campanian huvilain saastalle ja on kokonaisuudessaan oikein -liikuttava". Ja sittenkin meidän täytyy myöntää, saman kirjailijan -sanoilla, että kun me Senecasta siirrymme Epiktetokseen ja Marcus -Aureliukseen, "niin me kukkien keskeltä astumme vakavuuteen, -moninaisesta tunteilemisesta objektiiviseen yksinkertaisuuteen, useasti -pelkästä retoriikasta hurskaaseen totisuuteen". - -Niin laajassa mitassa kuin mahdollista on, oli näiden kahden suuren -stoalaisen siveellisyys täydellisen jalo ja kaunis. Joskin -Epiktetoksessa on joku häive ja satunnainen vivahdus stoalaisuuden -vaateliaisuutta ja stoalaisuuden tunteettomuutta; joskin Marcus -Aureliuksessa on syvä ja voimakas raskasmielisyys, joka osoittaa, -kuinka suhteellisesti voimaton suomaan lohdutusta oli filosofia, joka -ylisti itsemurhaa, joka tiesi kuolemattomuudesta kovin vähän ja jolta -epämääräiseen panteismiin hälveni se sanomaton siunaus, jota -persoonallinen suhde persoonalliseen Jumalaan ja Isään merkitsee -- -niin sittenkin kummassakin heistä on riittävästi ja enemmänkin kuin -riittävästi näyttämään, että kaikkina aikoina ja kaikissa maissa ne, -jotka ovat etsineet Jumalaa, ovat hänet löytäneet, että he ovat -saavuttaneet yleviä ajatuksen periaatteita ja yleviä toiminnan -ojennusnuoria, että he ovat kyenneet, synkässä pimeydessäkin, vakavasti -laskemaan jalkansa niiden aurinkoisten tikapuitten ainakin alimmille -portaille, jotka pimeyksien halki johtavat suuren valon isän luo. - -Ja kumminkin jo pelkästään tällaisten miesten olemassaolo merkittävällä -tavalla selittää raamatun lauselmaa, että "maailma viisaudessaan ei -tuntenut Jumalaa". Sillä kuinka monta heidän kaltaistaan kaikista on -meidän vanhanajan kertomuksien pohjalla mahdollista luetella? Onko -viittä miestä koko vanhanajan historian ja kirjallisuuden piirissä, -joille täydellä oikeutuksella saattaisimme myöntää nimityksen "pyhä"? -Mainittuamme Sokrateen, Epiktetoksen ja Marcus Aureliuksen tuskin -tiedän ketään muuta. _Oikeudentekijöitä_ on ollut paljonkin -- miehiä, -jotka ovat pystyneet jaloihin tekoihin; miehiä, jotka täysin -ansaitsevat rakkautta; miehiä, jotka -- en epäile sitä -- kun -valtakunnan lapset heitetään ulos, kootaan idästä ja lännestä -Abrahamin, Isakin ja Jakobin kanssa taivaan valtakuntaan. Niin, -oikeudentekijöitä paljon; mutta miten monta _vanhurskasta_, miten monta -_pyhää!_ Muutamia epäilemättä, joita emme tunne, joiden nimiä ei -konsanaan ole pantu edes joksikaan vuodeksi ihmiskunnan asiakirjoihin --- miehiä ja naisia tuntemattomissa kylissä ja matalissa majoissa, "se -uskollinen, jolla ei ollut mainetta". Emme epäile, että sellaisia on -ollut -- mutta oliko heitä _suhteellisesti_ paljon? Jos niistä, jotka -kohosivat suuren joukon keskitason yläpuolelle -- jos niistä, jotka -jonkun henkisen kyvyn tai hyveen kautta voittivat aikalaistensa -kunnioituksen -- löytyy niin harvoja tahrattoman elämän esikuvia, niin -voimmeko toivoa, että niistä tuhansista muista kuinkaan moni saavutti -edes joltisenkaan pyhyysihanteen? Kun näemme, että enemmistön -surullinen osa oli joutua keskelle yleisen turmeluksen hyrskyävää -merta, niin tohdimmeko toivoa, että monikaan heistä onnistui pääsemään -puhtauden, nuhteettomuuden ja rauhan vehreälle saarelle? Tuskinpa -voimme niin ajatella; ja kuitenkin näemme, että missä taivaan -valtakuntaa julistetaan, siellä tällaista tapahtuu joka päivä. Emme näe -ainoastaan monia eteviä henkiä, vaan näemme myös lukemattomat parvet -vähäväkisiä ja nimettömiä ihmisiä, joiden jokapäiväinen elämä on -ikäänkuin taivaallisen valon kirkastama. Onneton tosiaan se, joka ei -omalta kohdaltaan ole tullut sellaisia henkilöitä tuntemaan ja jonka -tapoihin ja toiveisiin ei ole heijastunut mitään heidän jalosta ja -hyveellisestä elämästänsä. _Ecce Homo'n_ tekijä on ajatuksen hyvin -ilmaissut, ja me saatamme hänen kanssansa kysyä: "Jos näin on, onko -Kristus elänyt hukkaan tai voiko kristinusko kuolla?" - -Ei, hukkaan se ei ole ollut olemassa, kuolla se ei saata; sillä se -pelastava sanoma, jonka se on lahjoittanut, on verrattomasti suurin -siunaus, minkä Jumala on meille taannut. Me olemme seuranneet -filosofiaa sen korkeimpaan lentoon, mutta se lento vei yhtä kauas yli -pakanallisen rahvaan piirin kuin Ida tai Olympos nousevat tasankoa -korkeammalle. Mutta Idan ja Olympoksen korkeimmatkin huiput ovat -äärettömän paljon alempana sinistä ilmankantta, taivaan salia -kirkkaudessaan, jonne muutamain kristittyjen on suotu päästä. Suureen -yleisöön ja yhteiseen kansaan katsoen filosofialla ei ollut mitään -vaikutusta sydämeen ja luonteeseen; "se oli lahkomainen, ei -yleismaailmallinen; se oli harvojen uskonto, ei monien. Sillä ei ollut -mitään luovaa voimaa valtiollisessa ja yhteiskunnallisessa elämässä; se -ei ollut sellaisessa suhteessa menneisyyteen kuin uusi testamentti -vanhaan. Sen parhaat ajatukset olivat vain mielipiteitä ja näkökantoja -totuudesta; ei ollut mitään keskikohtaa, jonka ympäri ne kiertyivät, ei -mitään jumalallista elämää panemaan niitä liikkeelle; ne näyttivät -haihtuvan ja häipyvän lepattavaan valovaihteluun." Mutta kristinusko -sitä vastoin loisti vakavalla kestävällä valolla; se ei ainoastaan -vallinnut yksityisten sydämiä kuohuttaen niitä pohjia myöten, vaan -muovaili kansain lakeja ja uudestasynnytti koko yhteiskuntaelämän. Se -toi ihmiskunnalle vereksen pyhityksen Kristuksen sanassa, täydellisen -esikuvan hänen elämässään, mahtavan vaikuttimen hänen rakkaudessaan, -yltäkylläisen lohdutuksen kuolemattoman elämän toivossa, jonka hänen -kuolleistaheräämisensä ja taivaaseenastumisensa on tehnyt todeksi ja -varmaksi. Mutta jos vailla tätä pyhitystä, tätä esikuvaa ja vaikutinta -ja lohdutusta pakanat saattoivat oppia tekemään hänen tahtonsa -- jos -keskellä suurta pimeyttä, jonka läpi kuultaa Rooman keisarikunnan -turmeltunut sivistys, Epiktetos ja Aurelius saattoivat elää nuhteetonta -elämää toinen matalassa majassaan, toinen valtaistuimella, ja Seneca -saattoi noudattaa yksinkertaisuutta ja itsensäkieltämistä keskellä -ylellisyyttä ja korskeutta -- kuinka paljon ylevämpi pitäisikään olla -meidän sekä intomme että voittomme, meidän, joille Jumala on puhunut -poikansa kautta? Mitä laatua ihmisiä meidän tulisikaan olla? Jos Tyros -ja Sidon ja Sodoma tuomiopäivänä nousevat kantamaan todistusta -Korasinia ja Betsaidaa vastaan, eivätkö silloin näiden suurten -"Jumalaa etsiväin" puhtaat elämät ole omansa tuomitsemaan pahetta, -mitättömyyttä, mammonanpalvontaa monenkin meikäläisen, jolle hänen -rakkautensa, hänen luontonsa, hänen ominaisuutensa ovat ilmoitetut -sellaisella tiedon selkeydellä ja täyteläisyydellä, jota kuninkaat ja -filosoofit ovat tosissaan etsineet ja vakavasti etsineet, mutta -etsineet turhaan? - - - - -Viiteselitykset: - - -[1] Sädereuna pilvi, joka miltei tavoittaa kristillisten totuuksien -kuolemattoman aamunkoin. - -[2] Engl. runoilijoita, edell. 15:nneltä, jälkim. 19:nneltä -vuosisadalta. -- Suom. - -[3] Katso kuitenkin samaa kysymystä jossain määrin erilaiselta -näkökannalta käsiteltynä Nisardin viehättävässä teoksessa _Etudes sur -les Poètes de la Décadence_, II, 17 ja seurr. - -[4] Apost. teot 18 luku, 12 v. - -[5] Matt. 27 luku, 24. "Katsokaa itse eteenne". -- Suvaitsevaisuus -vallitsi Rooman keisarikunnassa, ja virkamiehet useinkin suojasivat -juutalaisia verilöylyistä; mutta ehdottomasti ja järkähtämättömästi he -kieltäytyivät tutustumasta heidän oppiinsa tai perehtymästä heidän -kiistoihinsa. Tarina että Gallio lähetti joitakuita Paavalin kirjeitä -veljelleen Senecalle, on aivan päätön; eikä Paavali tähän aikaan -(v. 54) ollut edes kirjoittanut muuta kuin kaksi epistolaansa -Tessalonikalaisille. (Katso Conybeare and Howson, _St. Paul_, I, XII -luku; Aubertin, _Séneque et St. Paul_, s. 117.) - -[6] M. Ann. Seneca, _Controversiæ_, II. Alkul. - -[7] Kirjallisen säädyn ja nimenomaan opettajien kurjuudesta katso -Juvenalis, _Satiræ_ VII. - -[8] Epistolæ CVIII. - -[9] Kiitävi kiirehtäin elo onnekas kuoleman maassa, Taustassa tauti kun -tungeksii ja vuosien vaiva. - -[10] "Juvénal, élevé dans les eris de l'école - Poussa jusqu' à l'excés sa mordante hyperbole." -- Boileau. - -(Koulukunnan räikeitten iskusanain muovailemana Juvenalis -äärimmäisyyteen asti kehitti purevan liioittelunsa.) - -[11] "To the sound - Of fifes and drums they danced, or in the shade - Sung Caesar, great and terible in war, - Immortal Caesar: 'Lo, a god, a god! - He cleaves the yielding skies!' Caesar meanwhile - Gathers the ocean pebbles, or the gnat - Enraged pursues; or at his lonely meal - Starves a wide province; tastes, dislikes, and flings - To dögs and sycophants. 'A god, a god!' - The flowery shades and shrines obscene return." - - Pillien ja rumpujen säestyksellä he tanssivat tai yöllä - lauloi Caesar, suuri ja sodassa peloittava, - kuolematon Caesar! 'Kas, jumala, jumala! - Hän halkaisee väistyvät pilvet!' Vaan Caesarpa - meren rannalla kiviä poimii tai raivoissaan - ajaa takaa hyttysiä; syö yksin, kun samalla - avara provinssi nääntyy nälkään; hän maistelee, - hylkää, nakkaa koirille ja norkkailijoille. 'Jumala! - Kukkaiset varjot ja saastaiset alttarit palaavat. - - _Dyer_, Ruins of Rome. - -[12] Tämän miehen pöyhkeys oli niin suuri, ettei hän koskaan alentunut -puhumaan sanaakaan omien orjiensa läsnäollessa, vaan ilmaisi -toivomuksensa merkeillä. -- Tacitus. - -[13] Se oli yleinen tapa vanhalla ajalla. (Vrt. 2. Moos. k. XXI, 6; 5. -Moos. k. XV, 17; Plutarkhos, _Cicero_, 26; ja Juvenalis, _Satiræ_ I, -104.) - -[14] _Fur_, "varas". (Katso Martialis, II, 29.) - -[15] "Dissolved pearls, Apicius' diet 'gainst the epilepsy." -- Ben -Jonson. - -(Liuotetut helmet, A:n ravinto kaatumatautia vastaan.) - -[16] Plinius on tosiaan nähnyt hänet sellaisessa pukineessa. (Historia -naturalis IX, 35, 36.) - -[17] Harvat Juvenaliksen _Satiirien_ monesta kolkosta kuvauksesta ovat -tuskallisempia kuin poloisia "kviriittejä" koskeva, jotka patrooniensa -ovilla ottelivat muonan murusista, mitkä muodostivat heidän -jokapäiväisen almunsa. (Satirae I, 101.) - -[18] _Sportula_, pieni kori, sitten korillinen ruokaa (lahjana, -almuna). -- Suom. - -[19] Katso Juvenalis, _Satiirit_ III, 62. Kun foorumin roskaväki kerran -keskeytti Scipion, huudahti hän: "Hiljaa, te Italian lehtolapset! -Kuinka! Pelkäisinkö nyt näitä veijareita, kun he ovat vapaat, nuo, -jotka minä itse olen kahleissa tuonut Roomaan?" (Katso Cicero, -_De Oratore_, II, 61.) - - -[20] Juvenalis, _Satiirit_, II, 149. Vrt. Seneca, Epistulæ, XXIV. "Nemo -tam puer est ut Cerberum timeat, et tenebras" &c. -- Ei kukaan ole niin -lapsekas, että pelkäisi Kerberosta ja pimeyden valtakuntaa, jne. - -[21] Fragmenta, XXXIV. - -[22] Lactantius, _Institutiones Divinae_, I, 4. - -[23] Phasis, joki muinaisessa Kolkhis-maakunnassa Mustanmeren -itärannalla, nyk. Rion. -- Suom. - -[24] Engl. runoilija 17:nneltä vuosisadalta. - -[25] Vertaa Dyerin unohdukseen joutuneita säkeitä _Rooman raunioista_: - - "The citron board, the bowl, embossed with gems - -- -- -- -- -- -- -- -- whate'er is known - Of rarest acquisition; Tyrian garbs, - Neptunian Albions high testaceous food, - And flavoured Chian wines, with incense fumed, - To slake patrician thirst: for these their rights - In the vile streets they prostitute for sale, - Their ancient rights, their dignities, their laws, - Their native glorious freedom." - - (Sitruunapöytä, gemmoilla kirjailtu malja - -- -- -- -- -- -- -- mitä vain tunnetaan - harvinaisinta; Tyyron vaatteita, - meren paartaman Albionin kovakuorinen ravinto - ja Chion mehukkaat viinit, suitsutusta lemuavat, - sammuttamaan patriisein janoa: tähänpä he - turulle toivat oikeutensa loassa ja saastassa, - vanhat etuoikeutensa, arvonsa, lakinsa, - perimänsä kunniakkaan vapauden.) - -[26] Juvenalis, _Satiirit_, VI, 219-222. - -[27] Milton, _Jälleenvoitettu paratiisi_, IV, 128. Sellaisena kuin -Tiberius esiintyi vanhoilla päivillään Caprissa, "kaikkien vihaamana ja -kaikkia vihaten", on hän kuvattuna samassa teoksessa 90-97. - -[28] Me kutsumme häntä Caius-nimellä, koska on yhtä vähän oikein -kirjoittaa hänestä _korkonimellä_ Caligula kuin tavallista olisi -kirjoittaa meillä kuningas Edvardista tai Juhanasta Pitkäsilmukan tai -Maattoman nimellä. Nimi Caligula tarkoittaa "pikku saapasta", ja sen -lempinimen hän sai isänsä sotamiehiltä, koska hän syntyi leirissä. - -[29] Josephus lisää moniaita merkittäviä ja mielenkiintoisia -yksityisseikkoja tämän Herodeksen ja hänen kuolemansa kertomukseen, -joita ei ole mainittuna Luukkaan kertomassa. (_Antiq._ XIX, 7, 8. -Jahn, _Hebr. Commonwealth_, § CXXVI.) - -[30] Suetonius, _Caligula_, LIII. - -[31] Hän käytti nuorukaisesta nimeä _meteoros_, mikä tarkoittaa -saamattomuutta ja alituista hajamielisyyttä. - -[32] Claudiuksen täydellinen nimi oli Tiberius Claudius Drusus Caesar -Germanicus. - -[33] "Tieto tulee, mutta viisaus hidastelee", sanoo runoilija. -Heraklitos oli sanonut saman asian yli kaksi tuhatta vuotta ennen -häntä: _polymathie a didaskei_. - -[34] Apost. teot XXIV. - -[35] Juutalaisten keskuudessa ne murhantekijät, jotka olivat paenneet -johonkin turvapaikkaan, vapautettiin ylimmäisen papin kuollessa, ja -_jotta heitä estettäisiin rukoilemasta hänen kuolemaansa_, oli ylimmän -papin äidin tai muitten omaisten tapana toimittaa heille vaatteita ja -muita tarvetavaroita. Katso kirjoittajan artikkelia "Asylum" Kitton -_Encyclopediassa_ (ed. Alexander). - -[36] Roomal. ep, XVI, 11. - -[37] Nämä pienet kuvauksen ristiriitaisuudet on otettu vastaavista -kohdista teoksista _Consolationes ad Polybium_ ja _Ludus de Morte -Cæsaris_. - -[38] Gallio oli Akaian prokonsuli (maaherra) noin v. 53, kun Paavali -tuotiin hänen tuomioistuimensa eteen. Hänen ylennyksensä on hyvin -mahdollisesti saattanut johtua Senecan vaikutusvallan uusiintumisesta. - -[39] Setä oli kuuluisa Rikard III, joka pian murhauttikin nuoren -Edvardin. -- Suom. - -[40] Senecan kirjoitusten joukkoon luetaan tavallisesti erittäin -huomattava ilveily, nimeltä _Ludus de Morte Cæsaris_. Sen tekijään -nähden mielipiteet tulevat aina käymään erilleen, mutta se on niin -epäämättömän nerokkaasti sepitetty, niin mielenkiintoinen ja niin -ainokainen laadultaan, että minusta on ollut tarpeellista Liitteessä -lyhyesti kuvailla sen sisällystä. _Toivokaamme_ ainakin, että tämä -satiiri, joka on täynnä murhaavinta ylenkatsetta Claudiusta kohtaan, ei -ole samasta kynästä, joka kirjoitti Neroa varten hänen hautapuheensa. -Sen on kumminkin oletettu olevan (ilman riittäviä syitä) se kadonnut -"_Apokolokyntasis_", joka Senecan sanotaan kirjoittaneen Claudiuksen -kunniaksi. Itsepä nimi on katkeraa ivaa. Se kuvittelee keisarin -muuttuneen ei jumalaksi, vaan kurpitsaksi -- tuollaiseksi "paisuneeksi -kurpitsaksi, joka paistattaa auringossa täplikästä mahaansa Rooman -maalaisten ovien edessä". "Senaatti julisti hänet _jumalaksi_; Seneca -väänsi sen _kurpitsaksi_" (Merivale, Rom. Emp. 601). _Ludus_ alkaa -pärskyttelemällä lokaa jumalallisen Claudiuksen muistolle; se päättyy -ryöpsäyttämällä sateenkuuron runollisia ruusuja jumalallisemman Neron -kunniaksi. - -[41] Katso Juvenalis _Satiirit_ VIII, 212. - -[42] _Sicco Polentone_ (kuoli 1461), muuan italialainen, joka on -kirjoittanut Senecan elämäkerran, tekee Senecasta salaisen kristityn ja -esittää tämän tapahtuman jonkinmoisena Kristuksen avuksihuutamisena ja -sanoo, että hän kastoi itsensä kylpyvedellään. - -[43] Viittaus jesuiittain päähineeseen ja heidän oppiinsa, että -"tarkoitus pyhittää välikappaleet". -- Suom. - -[44] Katso _Ad Polybium_. 37; _Ep_. 75; _De Vita Beat_. 17; 18, 22. - -[45] Luukas ja Aristarchus. - -[46] Forum Appii, Appiuksen tori, pieni kaupunki Appiuksen tiellä, 43 -roomalaista (n. 6 meidän) peninkulmaa Roomasta; Tres Tabernae, kolme -myymälää, ravintola 10 room. penink. lähempänä Roomaa. - -[47] Apostolien teot XXIV, 23, XXVII, 3. - -[48] Apost. t. XXVIII, 30. - -[49] Martialis, _Epigrammit_ I, 42; Juvenalis, _Satiirit_ XIV, 186. -Näissä kohdin minä seuraan Aubertinia, joka (samoin kuin moni muukin -kirjailija) on keräillyt joukon tärkeimpiä kohtia, missä roomalaiset -kirjailijat mainitsevat juutalaisia ja kristittyä. - -[50] 2 Tim. II, 9. - -[51] Fil. I, 12. - -[52] Engl. käännös puhuu palatsista "henkivartioston" tilalla. -- Suom. - -[53] Fil. IV, 22. - -[54] 2 Kor. VIII, 2. - -[55] Apost. teot XVII, 32. Kreikkalainen sana ilmaisee syvintä ja -peittelemättömintä halveksumista. - -[56] Tacitus, Historiae 1, 13; ib. v. 5; Juvenalis; XIV 85; Persius -v. 190 jne. - -[57] Room. II, 14-15. - -[58] Hooker, Eccl. Pol. III. 8. - -[59] Consolatio ad Polybium 27; Ad Helviam 17; Ad Marciam 124, seur. - -[60] Ep. 32; De Benef. 111, 2. - -[61] De Ira, 111, 29, 32. - -[62] Sama t. I, 14; De Vita Beat. 24. -- - -[63] Ep. 55, 9. - -[64] Sama t. 28; De Otio Sapientis 31. - -[65] Ep. 63. - -[66] Martha, _Les Moralistes_, s. 61. - -[67] Ep. 61. -[68] Ep. 26. - -[69] Kol. IV, 16. - -[70] 1 Kor. VII, 21. - -[71] Kor. VII, 22. - -[72] Teoksella oli ennen vanhaan Suomessa nimenä "Käsikirja" (Handbuch, -Manual), mutta tri K. Jaakkolan v. 1919 julkaisemassa uudessa -suomennoksessa sille on annettu nimeksi Ojennusnuora. -- Suom. - -[73] _Kakorrynka paidia_. Toisen lukutavan mukaan _kokorynka_, minkä -Martha kääntää: "Marmots à vilain petit museau!" (rumasuista mukulaa). -Ilmeisesti Epiktetos ei pitänyt lapsista, mikä tekee hänen myöhemmin -mainittavan osanottonsa poloista laiminlyötyä lasta kohtaan hänelle -sitäkin suuremmaksi kunniaksi. - -[74] "Jos sitä mitä tahdot, ei käsketä, niin täytyy sinun tahtoa, mitä -käsketään." - -[75] Vertaa Cowperin _Keskustelua_: - - Heitänkö elämäni nopan varaan - Siks' että karhu törkeä on? -- Ei. -- - Mies vaatimaton ja tunteellinen - Ei loukkaa minua ja kukaan muu ei voi. - -[76] Moralistes sous l'Empire, s. 200. - -[77] Muuan kreikkalainen, joka Agamemnonin joukoissa otti osaa Troijan -sotaan. Tunnettu siitä, että useissa tilaisuuksissa kiihkeästi moitti -sotaan lähteneitä ruhtinaita, etenkin Agamemnonia. -- Suom. - -[78] Ps. 142, 5-6. - -[79] Ps. 51, 13. - -[80] Kreikkalainen sana oikeastaan olisi käännettävä: katso ettei sinua -caesaroida, "keisaroida", mikä sana Marthan mielestä on "ihailtava -barbarismi". - -[81] Xiphilinuksen yhteenvedossa. - -[82] Xen. _Mem_. 1, IV, 14; Platon _Alkibiades_, II. - -[83] Berytos = nyk. Beirut; Sankhunjaton, foinikialainen (muka -historioitsija), eli n. 1250 e.Kr. (epäluotettava tieto). -- Suom. - -[84] Vertaa Josephus, _Contra Apionem_, II & 36; Cicero, _De Finibus -bonorum el malorum_, V, 25; Clemens Aleks., _Stromata_, 1, XXII 150, -XXV, V, 14; Eusebius, _Praef. Evang_. X, 4, IX 5 etc; Lactantius, -_Institutiones Divinae_ IV 2 etcet. - -[85] Maurice, _Philos. of the First Six Centuries_. p. 37. - -[86] Nyt epähistorialliseksi tunnustettu. - -[87] Hebr. 1,1. - -[88] "polypoikilos sofia", oikeastaan monivärisenä vivahtelevaa -viisautta; Ef. 3, 10. - -[89] Katso Ap. teot, XVII, 28; 1 Kor.; Tiit. I, 12. - -[90] Katso Martha, _Les Moralistes_, s. 50; Aubertin, _Sénéque et St. -Paul_, s. 250. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Jumalan etsijöitä, by F. W. Farrar - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JUMALAN ETSIJÖITÄ *** - -***** This file should be named 58481-8.txt or 58481-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/8/4/8/58481/ - -Produced by Tapio Riikonen -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |