Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 5409 insertions, 5789 deletions

diff --git a/58429-0.txt b/58429-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..d3acae3
--- /dev/null
+++ b/58429-0.txt
@@ -0,0 +1,5409 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58429 ***
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+KUNINKAANTYTÄR
+
+Kirj.
+
+L. Schorsch
+
+
+Saksasta suomentanut
+
+Th. Yrjö-Koskinen [Theodolinda Hahnsson]
+
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström Osakeyhtiö,
+1913.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+       Alkulause.
+    I. Onnellinen koti.
+   II. Hurskas kehrääjätär.
+   III. Kultakutrinen tyttö.
+    IV. Aika rientää.
+     V. Taaskin vanhassa kodissa.
+    VI. Italiassa.
+   VII. Mestarin jäljessä.
+  VIII. Kuolema tulee.
+    IX. Jumalattomien neuvot.
+     X. Syvyydessä.
+    Xl. Äidinsuruja.
+  XII. Jumalan suojeluksessa.
+ XIII. Turvassa.
+  XIV. Pelastaja.
+   XV. Kunnian kukkuloilla.
+  XVI. Jälleennäkeminen.
+
+
+
+
+Kuninkaantytär! Kukapa ei mielellään seuraisi kappaleen matkaa
+kuninkaantyttären elämänvaiheita, varsinkin, jos ne ovat niin
+mieltäkiinnittävästi kuvatut, kuin kertojatar tässä on kyennyt
+sen tekemään. Niin erityisen ihmeelliset ovat tämän kuuluisan
+kuninkaantyttären, keisarinna Adelheidin, Otto suuren puolison
+elämäntiet, että ne, vaikkakin ovat tarkoin totuudenmukaisesti
+kerrotut, usein tuntuvat perin satumaisilta. Ne johtavat elämän
+ylimmille huipuille, mutta myöskin syvimpiin syvyyksiin; ne vievät
+pimeimpiin vankilakomeroihin ja jälleen valtaistuimen valoisaan
+korkeuteen. Sekä kypsyneempi nuoriso että vanhempi yleisö voivat lukea
+tätä arvokasta kertomusta ja yhtyä sen loppulauseeseen: "Herran tiet
+ovat ihmeelliset ja hän vie ne ihanaan päätökseen."
+
+_Ludvig Schneller_.
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN LUKU
+
+Onnellinen koti
+
+
+Aurinko laski kuten tulipallo alas vuorten huippujen taakse ja
+sen viimeiset säteet verhosivat lumenkruunaaman Montblancin
+purppurahohteeseen. Genèvejärven pohjoispuolella, ylhäällä
+vuorenkukkulalla sijaitsi Colombierin linna. Se oli aivan
+yksinkertainen rakennus, kokoonkyhätty neliskulmaisista kivistä,
+vahvamuurinen ja pieni-ikkunainen, kuten linnat tavallisesti keskiajan
+alkupuolella. Vuorenrinteellä, lähempänä rantaa, sijaitsivat
+maalaiskansan asunnot, joitten yläpuolella linna kohosi ikäänkuin
+vartijana.
+
+Eräässä linnan suurista huoneista seisoi auki olevan akkunan ääressä
+pieni suloisen näköinen tyttö, tuskin kuusivuotias, katsellen
+herkeämättä järven takaista loistavaa näkyä, "valkoista vuorta", joka
+säteili ja säihkyi yhä ihanammin, kunnes kirkkaus vähitellen muuttui
+rusohohteeksi. Lapsen tummista, sielukkaista silmistä tuo loisto näytti
+heijastuvan. Hänen hienoilla, vaaleanruskeitten kiharain ympäröimillä
+kasvoillaan oli ruusuinen hohde ja miettivä ilme, sellainen, jota
+harvoin tapaa hänen ikäisillään lapsilla. Tyttö oli ajan tavan mukaan
+puettu yksinkertaiseen valkeaan pellavakankaiseen pukuun. Ainoastaan
+sen kultareunus osoitti hänen kuuluvan korkea-arvoiseen säätyyn.
+
+Pitkä hoikkavartaloinen nainen lähestyi häntä. Ensi näkemältä huomasi
+heti, että siinä oli äiti ja tytär. Samat lempeät, miellyttävät
+piirteet, sama miettivä ilme, sama yksinkertainen puku. Ainoastaan
+silmät ja hiukset olivat äidillä vaaleammat.
+
+"Katsoppas, äiti kulta, kuinka ihanaa! Nyt sillä on punainen
+kultakruunu kuten kuninkailla, mutta paljon ihanampi kuin isän kruunu!
+Nyt se kalpenee -- ja nyt on kaikki kadonnut!" lisäsi hän valittaen.
+
+"Niin, aurinko kulta on nyt laskenut vuorten taa", selitti äiti. "Sen
+säteet saattavat meidän lumivuoremme hehkumaan, mutta nyt ne ovat
+poissa. Tule, Burkhard, pane pois pergamenttilehdet, on aivan liian
+pimeä lukeaksesi."
+
+Poika nousi tottelevaisesti lattialta, jossa hän puoleksi makaavassa
+asennossa oli lukenut paksua kirjaa.
+
+"Äiti kulta, kun minä tulen suureksi, tahdon minä tulla piispaksi",
+sanoi hän astuessaan äitinsä eteen silmät loistavina.
+
+"Miksi tahdot tulla piispaksi?" kysyi äiti, hellästi silitellen
+kahdeksanvuotiaan poikansa kiharaista päätä.
+
+"Saadakseni lukea paljon kirjoja ja kaikkea mitä ihmiset ovat niihin
+kirjoittaneet. Ja roomalaisten kielen tahdon oppia perusteellisesti, --
+vähänhän sitä jo osaankin, -- ja kreikkalaisten kieltä myöskin tahdon
+oppia, niinkuin Lausannen piispa Bruno. Minä tahdon tulla oppineeksi
+mieheksi ja mainehikkaaksi kuten apotti Rabanus Fuldassa ja Otfried
+Weissenburgilainen!" [Rabanus Maurus, apotti Fuldassa, sittemmin
+Mainzin arkkipiispa, k. 886 jälkeen Kr, -- Otfried, Evankeliumikirjan
+tekijä k. 870 jälkeen Kr.] Pojan silmät loistivat innosta hänen
+puhuessaan.
+
+"Poikani", lausui äiti, "ei piispalle saa olla tärkeintä tulla
+kuuluisaksi, vaan pääasia on, että hänestä tulee oikea Herran
+palvelija. Herran sijaisena hänen tulee hoitaa eksyksissä kulkevia
+lampaita ja saattaa ne Vapahtajan luo. Niin on kirjoitettu kirjojen
+kirjaan."
+
+"Niin, äiti, mutta onhan kuitenkin ihanaa olla oppinut ja kuuluisa!"
+
+"Kyllä niin, kunhan oppiasi käytät -- jos se nimittäin osaksesi tulee
+-- Jumalan ja lähimmäisesi hyväksi. Mutta semmoinen tietoviisaus, joka
+ei tuota siunausta kenellekään, on aivan arvoton, vaikka kuinkakin
+paljon kunniaa sillä saavuttaisit. Muista se, poikani. En moiti sinua
+pyrkimyksistäsi, mutta ennen kaikkea, halaja tulla Jeesuksen Kristuksen
+palvelijaksi."
+
+Pieni tyttö oli tarkkaan kuunnellut äitinsä sanoja.
+
+"Äiti kulta, kerro minulle vielä kerran Lausannen piispasta Bososta",
+pyysi hän.
+
+"Niistä ajoista on nyt kulunut kuusi vuotta. Konrad oli nelivuotias,
+sinä Burkhard olit kaksivuotias, ja pieni Adelheid ei ollut vielä
+syntynytkään. Silloin kohtasi maatamme kova aika. Unkarilaiset
+hyökkäsivät joka haaralta, polttivat ja hävittivät kylät ja tappoivat
+turvattomat. Valitusta ja vaivaa ei voi sanoin kertoa. Minä pakenin
+molempien poikieni ja koko huonekuntani kanssa Neuchâtelin linnan
+torniin, joka sijaitsi jyrkällä kalliolla Neuchâteljärven äärellä.
+Siellä olimme varmassa turvassa. Sillä aikaa olivat unkarilaiset
+ennättäneet Genèvejärven rannoille Lausanneen asti ja uhkasivat
+kaupunkienkin asukkaita kuolemalla ja hävityksellä. Lausannessa oli
+silloin piispana Boso, kunnianarvoisa vanhus, jota hänen alamaisensa
+yleisesti rakastivat ja siunasivat."
+
+"Oliko hän oppinut?" kysyi Burkhard.
+
+"Ei, ei hän sitä ollut, mitä maailma oppineella tarkoittaa, mutta
+hänellä oli _jumalallista viisautta_. Kun viholliset lähestyivät,
+riensivät kaupungin ja lähiseutujen asukkaat hänen luokseen ja
+kokoontuivat kuten lapset isänsä ympärille, toivoen saavansa häneltä
+apua ja pelastusta. Hän sääli kansaa ja hänen sydämmensä hehkui
+armahtavaisuudesta. -- Jääkää tänne, -- sanoi hän, -- minä tahdon käydä
+vihollisia vastaan. Ehkä voin heihin vaikuttaa ja saada heidät takaisin
+palajamaan. -- Sinäkö tahtoisit syöksyä pedon kitaan? -- huusi kansa
+kauhistuen. -- Taivaan Herra voi minut pelastaa pedonkin kidasta, jos
+hän sen hyväksi näkee. Mutta ellei se ole hänen tahtonsa, niin ottakoon
+hän henkeni uhriksi teidän tähtenne! --"
+
+Hänen omaistensa kyyneleet ja rukoukset eivät voineet estää häntä;
+päinvastoin hän kävi yhä rohkeammaksi, ja iloinen päättäväisyys loisti
+hänen silmistään.
+
+-- Tiedättekö! -- huudahti hän, -- nuo pakanat eivät milloinkaan
+ole kuulleet iloista sanomaa Vapahtajasta, jota minä olen teille
+ilmoittanut. He eivät tiedä, mitä tekevät, kun he teitä kiusaavat ja
+ahdistavat. Minä tahdon lähteä puhumaan heidän kanssaan. --
+
+He eivät antaneet hänen mennä yksinään, vaan muutamat kaupungin
+vanhimmista lähtivät piispansa mukana. Toiset piiloutuivat luoliin,
+vuoren onkaloihin ja metsiin.
+
+Vaudin maakunnassa he sattuivat yhteen pakanain kanssa. Piispa meni
+heitä vastaan. Hänen kunnianarvoisa olentonsa, hänen lempeytensä
+ja ystävällisyytensä näytti hetkiseksi tekevän vaikutuksen noihin
+raakoihin pakanoihin. -- Viekää minut johtajanne luo! -- sanoi piispa.
+-- Täällä minä olen, -- huusi eräs, joka näytti erittäin raa'alta, --
+mitäs tahdot, kristitty koira? --
+
+-- Armoa kaupunki raukalleni! Ole armollinen turvattomille vanhuksille,
+heikoille naisille ja lapsille, jotka siellä asuvat! Kylmä talvi on
+kohta tulossa, anna heidän olla rauhassa! Kristittyjen Jumala on sinua
+siunaava, jos osotat heille rakkautta! --
+
+-- Mitä minuun koskee kristittyjen Jumala? -- tiuskasi hän. -- Liian
+kauan olen kuunnellut puhettasi, kristitty koira. Mene, muuten en sääli
+sinun vanhaa ikääsi. -- Herra, -- kuului vastaus. -- Minun henkeni
+ei ole suuriarvoinen. En rukoile omasta puolestani, vaan ainoastaan
+laumani turvattomien lampaitten puolesta. Ota henkeni, mutta säästä
+heitä! --
+
+-- Houkkio olisin, jos tyytyisin sellaisiin lunnaisiin, -- ivasi
+pakana. -- Se on ehkä kristittyjen tapa. Korviini on tullut huhu,
+että teidän Jumalanne itse on antanut itsensä lunnaiksi edestänne.
+Saammepa nähdä, mitä hyötyä sinulla siitä on, ukkopaha! -- Silloin
+piispan kasvot loistivat kuin enkelin, ja hän huudahti: -- Se Jumala,
+jota pilkkaat, on myöskin _sinun_ Vapahtajasi, hän on antanut itsensä
+lunnaiksi _sinunkin_ puolestasi, hän on _sinuakin_ rakastanut. Oi, älä
+vastusta häntä! Lakkaa sotimasta häntä ja hänen kansaansa vastaan!
+Lopeta pahat tekosi ja käänny hänen puoleensa! --
+
+-- Vai niin, sinä uskallat käyttää tuollaista kieltä? Vieläpä minulle!
+Minulle! -- huusi pakanapäällikkö vimmastuneena. -- Lyökää hänet
+kuoliaaksi! -- Pakanain keihäät lävistivät hänen sydämmensä, ja hän
+vaipui maahan autuaallinen hymy huulillansa, lausuen: -- Jeesus Kristus
+minun Herrani! -- ja niin hän meni uuteen elämään. [Boso, Lausannen
+piispa, kuoli 951 palavan uskonsa ja alttiutensa uhrina.]
+
+Näin pitkälle oli äiti kertonut. Kyyneleet silmissä katsoi Adelheid
+häneen.
+
+"Äiti, menikö hän heti kultaiseen taivaansaliin?"
+
+"Meni, lapseni, samoin kuin Stefanus, josta kirjassa kerrotaan."
+
+"Hän oli Jumalan palvelija", huomautti Burkhard miettiväisenä.
+Häneenkin oli äidin kertomus tehnyt syvän vaikutuksen. -- "Boso kuoli
+kansansa puolesta, mutta myöskin Vapahtajansa tähden, eikö niin, äiti?"
+
+"Kyllä, lapseni. Mutta hän oli myöskin _elänyt_ Vapahtajallensa ja
+palvellut häntä. Jospa sinäkin, Burkhardini, tulisit Herran nöyräksi
+palvelijaksi."
+
+"Ja minä", kysyi Adelheid, "miksi minä voin tulla?"
+
+"Herran palvelijattareksi, köyhien ja halpojen auttajaksi. Lapseni,
+totuta itsesi aikaisin näihin avuihin. Ainoastaan se antaa elämälle
+arvoa."
+
+"Sellaiseksi kuin sinä, äiti kulta! Kaikkihan tulevat kovin iloisiksi,
+kun sinä tulet heidän kotiinsa ja kun sinä kehut heidän hienosti
+kehrättyä lankaansa ja luet heille siitä suuresta kirjasta ja kun sinä
+lohdutat heitä -- oi, äiti, sitä kaikkea minäkin tahdon oppia! Mutta
+vaiti, tuolla tulee Konrad. Kuulen hänen askeleensa!"
+
+Komea, reipas, vaaleakutrinen poika, jolla oli säihkyvät, siniset
+silmät, astui nyt sisään. Hän oli lapsista vanhin, isänsä kuva ja
+äitinsä ylpeys. Hän oli ollut ulkona ratsastamassa vanhan Kunon,
+asemestarin kanssa, jonka johdolla hän oli oppinut käyttämään jousta
+ja nuolta. Hän tervehti kunnioittavasti äitiänsä, suudellen hänen
+kättänsä, ja pientä sisartaan hän sydämmellisesti syleili. Pikku
+Adelheidille tämä ritarillinen veli oli äärettömän rakas. Aina Konrad
+toi hänelle jotakin kotiin tullessaan. Nyt hänellä oli somasti
+palmikoittu koppanen täynnä herkullisia mansikoita.
+
+"Katsoppas, pikku sisko, tämä on sinua varten! Olen ostanut sen
+muutamalla pennillä kultakutriselta tytöltä."
+
+"Oi, miten kaunis! Tällaista en ole milloinkaan ennen nähnyt! Onko hän
+sen itse tehnyt? Missä on tyttö ja mistä hän tuli?"
+
+"Liian monta kysymystä yht'aikaa, siskoseni, vastatakseni niihin
+heti", sanoi Konrad nauraen. "Annappas kun tuumaan: Onko hän sen itse
+palmikoinut? Se kyllä on mahdollista, sillä se vanha juutalaisnaamainen
+mies, jolle tyttö kuului, ei suinkaan ollut sitä palmikoinnut. Sitten,
+kuka hän on? Niin, sitä en tiedä, en ole sitä häneltä kysynyt, enkä
+myöskään tiedä, mistä hän on kotoisin. Minun tuli sääli tyttö raukkaa;
+hän näytti rääsyiseltä ja surkealta ja onnettomalta myöskin."
+
+"Oi, Konrad, miksi et tuonut häntä tänne!"
+
+"Lapsi, eihän minun sovi tuoda kotiin kaikkia kuljeksivia kerjäläisiä,
+varsinkaan, jos ovat tuollaisen vanhan likaisen juutalaisen seurassa."
+
+"Missä tapasit tytön, Konrad?" kysyi äiti.
+
+"Tuolla kaukana, pyökkimetsän takana. Hän istui nojautuneena puuta
+vasten, silmät suljettuina, ja näytti pikemmin kuolleelta kuin
+elävältä. Lähestyessäni hän nousi vaivalloisesti seisoalle ja tarjosi
+koriansa, katsellen minuun rukoilevaisesti. Olin juuri sanomaisillani
+jotakin, kun vanha ruma juutalainen äkkiä ilmestyi, ikäänkuin maasta
+nousten. -- Jumala siunatkoon nuorta herraa, -- sanoi hän, -- siitä
+mitä hän tekee tyttäreni hyväksi. -- Mutta hänen äänensä oli raaka ja
+katseensa terävä ja inhottava. Silloin Kuno huusi minua, ja minä
+ratsastin sieltä pois."
+
+Äiti oli tarkkaavasti kuunnellut häntä.
+
+"Tuo tyttö raukka nähtävästi on sairas. Monet juutalaiset kiertävät
+maata ja korjaavat itselleen, mitä pakanat ovat murhatessaan ja
+ryövätessään jättäneet jälkeensä. Monta kristittyä lasta he salaa ovat
+vieneet mukanaan, olen kuullut siitä puhuttavan."
+
+"Onko kultakutrinen tyttö kristitty lapsi?" kysyi Adelheid innokkaasti.
+
+"En vielä tiedä, mutta mahdollistahan se on, paljonpa hätää ja vaivaa
+on täällä maailmassa!" sanoi äiti surullisena.
+
+Adelheid loi vakavan katseen äitiinsä.
+
+"Äiti, etsisimmekö tuota tyttöä?"
+
+"Me tuskin häntä löytäisimme, lapseni. Vanhus on kaiketi yön varalle
+hakenut heille turvapaikan metsästä. Emme nyt saata mitään tehdä. Mutta
+rukoile että Vapahtajamme Jeesus Kristus suojelee sitä lapsi raukkaa.
+Hän ainoastaan voi sen tehdä ja tekeekin, olkoon se sitten juutalaisen
+tai kristityn lapsi."
+
+Adelheidin surullisiin kasvoihin välähti iloinen loiste; ja kun
+hän illalla pian tämän jälkeen makasi pienessä vuoteessaan ja äiti
+polvistui sen ääreen, silloin hän lapsen hurskaasta sydämmestä rukoili
+äidin, veljien sekä kaukana sodassa olevan isänsä puolesta, mutta
+erittäinkin sairaan kultakutrisen tytön puolesta.
+
+Hiljaisuus vallitsi linnassa ja sen ympäristössä, ainoastaan äiti istui
+vielä kauan valveilla, kehräten värttinällä rouviensa ja neitojensa
+kanssa. Työskennellessänsä naiset hartaasti kuuntelivat kertomuksia,
+joita heidän valtiattarensa miellyttävällä tavalla heille kertoi
+kirjojen kirjasta.
+
+
+
+
+TOINEN LUKU
+
+Hurskas kehrääjätär
+
+
+Kymmenennen vuosisadan syvästä hämäryydestä nousee lempeässä valossa
+silmiemme eteen ylä-Burgundin kuningattaren Berthan olento. Häntä
+nimitettiin hurskaaksi kehrääjättäreksi. Vielä tänäkin päivänä hänen
+muistoansa siunataan siinä maassa, jossa hän melkein vuosituhat
+takaperin hallitsi viisauden ja rakkauden valtikalla -- Vaudissa,
+nykyisessä romanilaisessa Schweitsissä, Genèvejärven rannoilla
+Solothurnissa, Neuchâtelissa ja aina Reuss-virtaan asti. Schwabenissa,
+silloisessa Allemannian herttuakunnassa, vietti Bertha lapsuutensa
+ja nuoruutensa päivät, urhean isänsä, herttua Burkhardin hovissa ja
+äitinsä, hurskaan Regulindan vaikutuksen alaisena. Bertha sai erittäin
+hyvän kasvatuksen ja harvinaisen sivistyksen. Allemannian herttuakunta,
+joka sulki piiriinsä Bodenjärven ympäristöt, pohjoisen Schweitsin ja
+maa-alueet nykyiseen Elsassiin asti, oli siihen aikaan enemmän kuin
+mikään muu maa Europassa tietojen ja sivistyksen ahjona. Siitä se sai
+kiittää St. Gallenin kuuluisaa luostaria, joka valoi loistoansa myöskin
+Schwabenin herttuan pieneen hoviin. Nuori herttuatar Bertha sai oppia
+latinaa, ja latinalaista raamattuaan hän joka päivä luki ahkerasti.
+Ei mikään ihme siis, että hän jumalallisen totuuden tuntemisessa,
+yksinkertaisessa uskossa ja arvostelukyvyn selvyydessä oli sen ajan
+naisia paljon etevämpi. Hän oli hyvin nuori, kun hän meni naimisiin
+ylä-Burgundin kuninkaan Rudolf II:n kanssa ja siirtyi pois vanhempainsa
+kodista. Ero isästä ja äidistä tuntui hänestä vaikealta. Mutta hän otti
+mukaansa kalliin aarteen, latinalaisen raamattunsa, joka antoi hänelle
+rohkeutta ja lohdutusta pimeinäkin päivinä. Hänen kohtalonsa ei ollut
+helppo. Maan, joka nyt tuli hänen kotimaaksensa, olivat unkarilaiset
+ja saraseenit hävittäneet. Köyhyyttä, tietämättömyyttä, raakuutta
+hän kohtasi kaikkialla. Genèvejärven nykyään ylen ihanat rannat
+olivat silloin erämaan näköisiä, jonka vuoksi sitä saksankielellä
+nimitettiinkin Wüstenseeksi -- "erämaanjärveksi". Rudolf oli enimmiten
+poissa sodassa taistelemassa lombardilaisia ja muita rajanaapureita
+vastaan, joten kotoinen hallitus oli kokonaan kuningattaren
+huolenpitona.
+
+Bertha hoiti vaikean tehtävänsä rohkeudella ja innolla. Aina ensi
+nuoruudestaan asti oli hänen päämääränään ollut tulla Jeesuksen
+Kristuksen palvelijattareksi. Hän otti kutsumuksensa siis Herran
+kädestä ja sai joka päivä voimia hänen sanastaan ja rukouksesta.
+Ja pian kyllä näkyi kaikkialla jälkiä hänen siunausta tuottavista
+toimistansa. Hävitetyt maat muuttuivat viljaviksi vainioiksi.
+Hyviä maanteitä syntyi kaupungista kaupunkiin. Kuninkaalliset
+maatilat tulivat vuodesta vuoteen tuottavammiksi ja olivat kansalle
+mallitiloina. Etenkin koetti Bertha saada naispuolista nuorisoa
+ahkeruuteen ja järjestyksellisyyteen ja opetti heitä kehräämään.
+Nämä tähän asti alituisessa pelossa eläneet maalaiset nyt vihdoinkin
+ikäänkuin vapaammin hengittivät, tuntien itsensä vauraammiksi ja
+onnellisemmiksi kunnioitetun ja rakastetun kuningattarensa viisaan
+hallituksen aikana kuin koskaan ennen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kertomuksemme alun jälkeisenä aamuna oli kuninkaan kartanossa jo
+aikaisin eloa ja tointa, sillä kuningatar Berthan hovissa ei kukaan
+saanut olla toimettomana, ja hän oli itse loistavana esimerkkinä
+muille. "Rukoile ja tee työtä!" -- tämä oli hänen tunnuslauseensa, eikä
+kukaan sitä tarkemmin seurannutkaan kuin hän itse. Hallitsijattaren
+silmät olivat kaikkialla, kyökissä ja kellarissa, pihassa ja
+puutarhassa.
+
+Hänen palvelus väkensä tiesi sen ja teki innolla työnsä, sillä niin
+vaikeata kuin oli kuulla moitetta tai vakavaa muistutusta, niin hauskaa
+oli saada kiitoslause rakkaalta kuningattarelta.
+
+Hän seisoi nyt pihalla valmiina nousemaan valkoisen hevosensa selkään,
+sillä myöskin maalais-alamaistensa luona hän tahtoi käydä saadaksensa
+neuvoa ja auttaa heitä.
+
+Hänellä oli kuninkaallinen ryhti, joka välttämättömästi vaati
+kunnioitusta. Kunnioittavana seisoi kammariherra Dietrich kuningattaren
+vieressä, valmiina nostamaan hänet hevosen selkään.
+
+"Äiti kulta, pääsenkö minä mukaan?" huusi pyytävä lapsen ääni. "Olen
+lukenut kaksi kokonaista tuntia, ja isä Reginhard sanoo, että olen
+ollut ahkera, niin että työ nyt aamuksi riittää. Brunhilda on pian
+satuloitu, ja metsässä on kovin ihanaa!"
+
+Ikävöitseviltä kuuluivat viimeiset sanat, ja äiti oli pian valmis
+myöntämään, mitä tyttö halusi.
+
+"Poika Wernheri saa seurata mukana ja ohjata hevosiamme", sanoi Bertha.
+
+Iloisesti taputti Adelheid käsiään. Kammarirouva Irmengard puki
+hänet valmiiksi ratsastusta varten, ja sitte hänet nostettiin
+pienen ruskean hevosen selkään. Iloisella hirnunnalla se tervehti
+nuorta valtiatartansa. He olivat hyviä ystäviä, hepo ja tyttönen,
+sillä Brunhilda oli hyvin kasvatettu ja tiesi miten tuli käyttäytyä
+kuninkaantyttären mielihevosena.
+
+"Nyt, Irmengard, anna minulle värttinäni", käski kuningatar.
+Kammarirouva antoi sen hänelle. Wernheri tarttui valkoisen hevosen
+ohjiin, mutta kun hän tahtoi samalla pidellä ruskeaakin hevosta, kielsi
+lapsi sen.
+
+"Ei, Wernheri, Brunhilda ja minä ymmärrämme toisiamme hyvin. Äiti
+kulta, saanhan?"
+
+"Aikaisin tahdot koetella itsenäisyyttäsi", sanoi äiti hymyillen.
+"Olkoon niin."
+
+Sitten he lähtivät, Bertha tapansa mukaan ahkerasti kehräten, Adelheid
+vapaasti antaen onnelliset kasvonsa järveltä päin tulevan tuulen
+hyväiltäviksi.
+
+Heidän ratsastuksensa päämääränä oli tällä kertaa etäinen kuninkaan
+omistama maatalo. Tie kulki vainioitten ja niittyjen läpi. Siellä
+täällä työskenteli ahkeraa väkeä; kuningattaren ratsastaessa ohitse he
+lakkasivat työstään hetkeksi, tervehtien kunnioittavasti, ja kuningatar
+sekä lapsukainen vastasivat tervehdykseen ystävällisesti.
+
+"Äiti, missä lienee kultakutrinen tyttö?" kysyi Adelheid äkkiä.
+
+"Hän on kenties mennyt eteenpäin, lapseni. Nuo kuljeksivat juutalaiset
+eivät ikänä kauan pysy paikoillaan. Tyttö raukka! Täynnä kärsimystä
+tulee hänen elämänsä olemaan täällä maailmassa, ellei taivaan Herra
+häntä siitä päästä."
+
+"Juutalaiset ovat pahoja ihmisiä", sanoi lapsi vakavasti. "He ovat
+ristiinnaulinneet Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen."
+
+"Niin, ne kyllä olivat pahoja, jotka hylkäsivät ja ristiinnaulitsivat
+Vapahtajansa, mutta eivät kaikki juutalaiset olleet sellaisia. Muista,
+että Vapahtajan oppilaatkin olivat juutalaisia, ja he juuri ovat
+meille saattaneet tiedon Vapahtajasta. Eivät myöskään kaikki kristityt
+taivaan Herraa tyydytä, vaan ainoastaan ne, jotka palvelevat häntä koko
+sydämmestään."
+
+"Katso, äiti, tuonne kauas tien viereen", Adelheid osotti sormellaan
+rääsyistä naisolentoa, joka istui kyyryssään tien varrella ja nähtyään
+tulijat hitaasti nousi seisoalle. "Mutta hän ei ole kultakutrinen."
+Mielipaha väreili lapsen äänessä.
+
+Tämä tyttö näytti voimakkaalta. Musta takkuinen tukka peitti pään ja
+muoto ei ollut miellyttävä, sillä kasvot, kädet ja jalat olivat lian
+peitossa. Rohkeasti hän astui valkoisen hevosen luo.
+
+"Kuningatar, hyvä kuningatar, antakaa apua köyhälle!" pyysi hän
+karkealla äänellä.
+
+Paheksien katseli kuningatar tuota epämiellyttävää olentoa.
+
+"Missä sinä asut?"
+
+"Tuolla!" Tyttö osotti metsän äärellä sijaitsevaa huonoa savihökkeliä.
+
+"Teidän lähteessänne näyttää olevan niukasti vettä. Onko se ihan
+kuivunut?" sanoi kuningatar ankarasti.
+
+"Kyllä se juoksee, hyvä kuningatar", vastasi tyttö surkealla äänellä.
+"Pesin itseni viime kuussa, mutta ei siitä ole mitään apua, lika tulee
+aina takaisin."
+
+"Mitä työtä sinä teet?"
+
+"Äiti on kotona sairaana", vastasi tyttö vältellen.
+
+"Silloin sinun tulisi kahta enemmän tehdä työtä, omasta puolestasi ja
+äitisi puolesta. Onko ihmettä, että niin moni sairastaa ja kuolee ennen
+aikojaan, kun rypevät liassa ja saastassa?" sanoi kuningatar huoaten,
+"Semmoista ei Schwabenissa ollut." Sitten hän kääntyen tytön puoleen
+lausui: "Pese itsesi ja vaatteesi puhtaiksi lähteessänne, ja puhdista
+myöskin kotisi, jossa äitisi makaa sairaana, niin kyllä minä sitten
+tulen teitä katsomaan."
+
+Hän ratsasti eteenpäin yhä kehräten, mutta ajatellen vakavasti kansan
+veltostunutta tilaa sekä keinoja sen parantamiseksi. "Suurin osa heistä
+ei tahdo antaa itseänsä auttaa ja vielä vähemmän he itse tahtovat
+kohottautua rappiotilastaan", ajatteli hän itsekseen, "mutta valaise
+heitä sinä, taivaallinen Isä!"
+
+Kuninkaallisella maatilalla ahkerat kädet olivat toimessa, ja
+yleinen iloisuus vallitsi kaikkialla vieraitten tulon johdosta.
+Taloudenhoitajatar, siisti, reipas talonpoikaisnainen, jolla oli
+häikäisevän valkoinen esiliina edessään, riensi portille tervehtimään
+tulijoita.
+
+"Tervetuloa, kuningatar! Tervetuloa, pieni neiti! Siunattu olkoon se
+päivä, jona teidän hevosenne astuvat tästä portista sisään! Tuolla
+tulee Pietari, minun mieheni."
+
+Pietari, suuri vahva maamies, astui esiin. Hänen koko kasvonsa
+loistivat tyytyväisyydestä, kun hän auttoi kuningatarta alas ratsun
+selästä ja senjälkeen nosti satulasta tyttösen, joka oli keveä kuin
+höyhen.
+
+Ystävällisesti kuningatar ojensi kätensä noille molemmille, sillä
+välin kuin Adelheid vielä hetkisen istui miehen vahvalla käsivarrella,
+tuttavallisesti kuiskaten hänelle: "Pietari, mitä ne suuret kyyhkyset
+tekevät? Tiedäthän, että on kulunut pitkä aika siitä kuin minä ne
+viimeksi näin. Wernheri antoi minulle virnoja mukaan, että saisin
+syöttää linnuille. Luuletko, että ne syövät kädestäni?"
+
+"Kyllä kaiketi, miksi eivät ne sitä tekisi?" sanoi ystävällinen mies
+ja laski lempeästi tytön maahan, "Mutta nyt kaikkein ensiksi täytyy
+vieraittemme saada vähän virkistystä. Trudel, sinä kaiketi pidät siitä
+huolen?"
+
+He seisoivat siinä pitkän valkoiseksi maalatun talonpoikaistalon
+päärakennuksen edessä, jonka seiniä viiniköynnökset peittivät.
+Piha oli siistiksi lakaistu. Sen molemmilla puolilla olivat avarat
+tallit ja navetat. Kaksi sievää, siististi puettua palvelustyttöä
+tuli sieltä esiin, ja he tervehtivät kuningatarta, joka käski
+vanhemman heistä kertoa, miten nautakarja ja siipikarja menestyivät.
+Bertha lausui heille monta kiitos- ja kehoitussanaa, sillä he
+olivat ahkeria ja uskollisia, ja kuningattaren tyytyväisyys tuotti
+heille nyt suurta iloa. Pietari näytteli ylpeänä ja tyytyväisenä
+puutarha-uudistuksiansa, jotka olivat erittäin onnistuneet. Hän
+oli laittanut vihanneskasvisarkoja, kylvänyt kurkkuja ja meloneja,
+vieläpä istuttanut kastanja- ja viikunapuita. Siemeniä ja istukkaita
+hän oli saanut luostarin puutarhasta, ja kaikki ne näyttivät hyvin
+menestyvän ja kasvavan. Siihen aikaan olivat luostarien puutarhat
+parhaiten viljeltyjä; suurin osa muuta seutua oli vielä erämaan
+kaltaisessa tilassa. Maalaiskansan velttous ja huolettomuus tuntui
+melkein auttamattomalta, siitä asti kuin hunnit, joiksi he unkarilaisia
+nimittivät, aina yhä uudestaan tunkeusivat maahan hävittäen sitä.
+Bertha ja hänen voutinsa saivat kovin taistella tätä juurtunutta
+toimettomuutta vastaan. Mutta he eivät väsyneet. "Tulee kyllä vielä
+parempia aikoja", lohdutti kuningatar ystävällisesti, kun Pietari
+valitti, etteivät hänen ponnistuksensa mitään auttaneet, "parannus
+kyllä tulee, vaikka vähitellen. Ihmiset oppivat iloitsemaan työn
+siunauksesta. Tuo autio lakeus tuolla vuoren rinteellä on kerran
+viinitarhoina kukoistava. Kuuma liuskakivipohja sopii sellaiseen
+viljelykseen täällä yhtä hyvin kuin Schwabenissa. Ehkä mekin saamme sen
+vielä nähdä, Pietari, mutta kärsivällisyyttä tarvitaan!"
+
+Kuningattaren keskustellessa Adelheid ruokki kyyhkysiä ja iloitsi
+siitä, että ne olivat kesyt. "Katso, äiti, tuota valkoista kyyhkyä,
+tuota jolla on ruskeat siivet ja kruunu päässä! Sen nimi on Immo. Se
+lentää olkapäälleni ja nokkii virnoja suustani! Tämä valkoinen lempeä,
+joka on kädelläni, on tuon toisen puoliso. Katso, miten se nokkii!"
+
+Wernheri seisoi vieressä, iloiten samoin kuin tyttökin. Silloin
+Trudelin pyöreät ystävälliset kasvot pistäytyivät ovesta näkyviin; hän
+pyysi vieraita aamiaiselle. Erinomaisen hyvältä maistuikin, pitkän
+ratsastuksen jälkeen, vasta leivottu vehnäleipä, rasvainen, voimakas
+juusto ja makea rievä maito.
+
+"Nyt meidän täytyy ratsastaa eteenpäin metsätietä pitkin ja sitten
+kotiin jälleen", sanoi kuningatar. Vastenmielisesti erosi lapsi tästä
+miellyttävästä paikasta, mutta äitiä vastaan tietysti ei sopinut
+sanoa. Pian he siis istuivat jälleen ratsujensa selässä ja lähtivät,
+jätettyään sydämmelliset jäähyväiset, metsään päin. Bertha kehräsi
+kuten ennenkin. Hevosen selässä istuessaankin hän ahkerasti teki työtä,
+osottaen siten esimerkkiä, joka sai monet häpeämään.
+
+Vuohilauma oli laitumella vihreällä rinneniityllä, jossa kasvoi
+hyvänhajuisia alppiyrttejä. Kallionkielekkeellä istui paimentyttö
+iloisesti joikuen ja kehräten uutterasti. Ratsastajat tulivat esiin
+metsästä tienkäänteessä, ja kuningatar huudahti: "Ah, mikä ihana näky!
+Paimentyttö, joka paimentaa laumaansa ja kuitenkin kehrää! Sellaista en
+ole koskaan ennen nähnyt täällä Burgundissa, ja se virkistää mieltäni.
+-- Tule tänne lapseni", pyysi hän ystävällisesti, "ja näytä työsi ja
+itsesi kuningattarellesi!"
+
+Punastuen totteli tyttö.
+
+"Sinä todellakin näytät siistiltä tytöltä; sinun asuntosi luona ei
+lähde turhaan virtaile, sinä ansaitset kiitosta. Annappas kun katson
+työtäsi. Kas, miten hienoa lankaa! Tarpeeksi hienoa kuninkaallista
+pukua varten! Jos kaikki tytöt rakastaisivat työtä kuten sinä, niin
+näyttäisi tämä maa toisenlaiselta! Mikä on nimesi, lapseni, ja missä
+asut?"
+
+"Nimeni on Gisela, ja minä asun metsän tuolla puolen, äitini, Jutta
+rouvan kanssa. Vuohet ovat tässä ympäristössä asuvien talonpoikien
+omia. Minä johdan ne joka aamu laitumelle ja ajan ne taas illalla
+kotiin."
+
+"Entä äitisi?"
+
+"Hänen täytyy pysyä kotona, sillä luuvalo on jäykistänyt hänen jalkansa
+niin, ettei hän pääse paljon liikkumaan. Mutta hän tekee kuitenkin
+työtä ja kehrää, ja hänpä minutkin on opettanut työtä tekemään", sanoi
+hän iloisen ylpeänä.
+
+"Sinä Gisela teet minulle enemmän iloa kuin saatat käsittää. Sano
+äidillesi terveisiä ja ilmoita hänelle suuri iloni siitä, että hän on
+kasvattanut tyttärensä siisteyteen ja ahkeruuteen, sekä siitä, että hän
+on opettanut sinua kehräämään; sitä taitoa ei moni tässä maassa tunne.
+Tyytyväisyyteni todisteeksi ja muistoksi tästä hetkestä tahdon antaa
+sinulle tämän ristini."
+
+Hän irroitti kaulastaan kultaisen ristin vitjoineen, kumartui alaspäin
+ja laski sen tytön kaulaan. "Näin kunnioittaa sinun kuningattaresi
+ahkeruutta," sanoi hän, antaen tytölle kättä. "Mutta työtä tehdessäsi
+älä unhota rukoilla suurta taivaan Herraa!" [Tätä tapahtumaa esittävä
+maalaus on nimilehtenä eräässä vanhassa kronikassa, joka kertoo Bertha
+kuningattaresta.]
+
+Giselan kasvot loistivat ilosta. Punastuen hän otti kuningattaren
+lahjan vastaan ja kuunteli hänen lempeitä sanojansa. Myöskin pieni
+Adelheid kurotti hänelle kätensä hyvästijätöksi, huutaen: "Hyvästi,
+Gisela, näkemiin asti!" Sitten he ratsastivat eteenpäin ja paimentyttö
+katsoi heidän jälkeensä kyynelsilmin, kunnes he katosivat näkyvistä.
+
+Keskinäisessä keskustelussa kului matka, kunnes he taas joutuivat sen
+luhistuneen savihökkelin lähelle, jonka menomatkallaan olivat nähneet.
+"Wernheri", sanoi Bertha, "taluta sinä lapsen hevosta solan läpi, sillä
+välin kuin minä yksin lähden tuohon hökkeliin, jossa sairas vaimo
+makaa. Odottakaa minua siinä, missä niityt alkavat." Hän kiinnitti
+värttinänsä satulaan, tarttui ohjaksiin, noikkasi ystävällisesti
+lapsille ja ratsasti pois.
+
+He eivät olleet kauan ratsastaneet, ennenkuin ehtivät solaan, joka
+kulki kahden vuoriseinämän välillä. Tästä pieni laakso kaikessa
+kauneudessaan levisi heidän eteensä. Jättiläismäiset puut, jalavat,
+pyökit ja niitten välillä vaaleat hopeahaavat levittivät suojelevia
+oksiaan yli pienen lorisevan puron, jota ei näkynyt, vaikka loiske
+ja solina kuului. Mehevään vehreyteen verhotuilla rinteillä kasvoi
+monivärisiä kukkia. Adelheid riemuitsi ja huudahti: "Anna minun astua
+alas, Wernheri, minä tahdon poimia kukkia äidille. Oi, miten ihanasti
+ne kukkivat!"
+
+Mielellään Wernheri noudatti lapsen pyyntöä. Itse hän ohjasi molempia
+säyseitä hevosia, jotka hiljakseen tulivat hänen perässään, haukaten
+silloin tällöin suunsa täydeltä tien vieressä kasvavaa vehmasta ruohoa.
+Pehmeällä nurmella ei edes kavioiden kapsetta kuulunut.
+
+Adelheid juoksi edellä kiiveten ja etsien kauneimpia kukkia, iloisena
+jokaisesta, jonka sai poimituksi. Hiljempään seurasi Wernheri jäljessä
+hevosten kanssa; heillä ei ollut kiirettä. Laaksotie ei ollut
+pitkä, ja heidän tuli odottaa kuningatarta sen loppupäässä, joka jo
+näkyikin etäältä. Silloin Wernheri sitoi hevoset kiinni puuhun ja
+katseli ympärilleen, etsien pientä suojattiansa; mutta nähtyään hänen
+poimivan kukkia vaarattomalla nurmirinteellä, viskautui hän lepäämään
+ruohostoon. Hiljaisuus vallitsi yltympäri, jopa linnutkin näyttivät
+pitävän päivällislomaa. Joku sirkka sirkutteli, mutta sekin pian
+lakkasi ääntämästä; ainoastaan puro loiski ja porisi, lakkaamatta
+juosten eteenpäin. Poika rupesi vaipumaan uneen. Myöskin Adelheid oli
+väsyneenä kiipeemisestään istahtanut siimehikkään puun alle.
+
+Silloin kuului hiljaisuuden keskestä äkkiä vaikeroiva ääni. Poika
+kuunteli, ja tyttökin oli sen kuullut. Mistä se tuli? Se ei ollut
+järjettömän eläimen ääni! Nyt -- jälleen sama ääni -- sydäntä vihlova
+tuskanhuuto.
+
+Wernheri hypähti pystyyn. Tuossa tuokiossa hän joutui Adelheidin luo,
+joka myöskin oli noussut seisoalle ja hämmästyneenä katsoi poikaan.
+"Mitä se oli, Wernheri? Tule, menkäämme etsimään!"
+
+Adelheid ei ensinkään pelännyt. Hän tarttui voimakkaan toverinsa käteen
+ja tunsi mielensä turvalliseksi.
+
+"Ehkä olisi paras odottaa, kunnes kuningatar tulee", virkkoi poika
+vähän levottomana, huolehtien suojatistaan.
+
+"Ei, emme saata odottaa!" vastasi Adelheid kiihkeästi. "Tule mukaan,
+hyvä Wernheri, muuten se kuolee!"
+
+Mitä Adelheid tarkoitti sanoessaan "se", siitä hän tuskin olisi voinut
+tehdä selvää.
+
+He kiirehtivät siihen suuntaan, mistä vaikeroiva huuto oli kuulunut.
+Mutta sitä ei toistettu. He kulkivat joutuisasti eteenpäin pitkin
+kapeata polkua. "Se ei huuda enää. Missä se mahtanee olla? Wernheri,
+huuda sinäkin kerran, mutta niin kovaa kuin vain jaksat!"
+
+Wernheri totteli. Hän pani kätensä torveksi suunsa eteen ja huusi:
+"Kuka valittaa? Kuka on siellä?"
+
+Ei kuulunut vastausta. Lapset kiirehtivät käsikädessä eteenpäin. Hetken
+perästä Wernheri huusi jälleen.
+
+Silloin kuului ikäänkuin hiljainen valitus, ja äkkiarvaamatta, kuin
+maasta nousten, seisoi mies heidän edessään. Adelheid hätkähti ja astui
+askeleen taaksepäin, tarttuen tukevammin pojan käteen kiinni. Tämä
+asettui suojelevasti kuninkaanlapsen eteen ja katsoi rohkeasti mieheen,
+jonka muoto kyllä oli sen laatuinen, että se saattoi säikähyttää
+pelottomiakin lapsia. Rohjuinen olento, eteenpäin koukistunut vartalo,
+pukuna pitkä, musta, likainen viitta, takkuisessa päässä karvalakki,
+kummallakin ohimolla rasvainen, riippuva hiuskihara. Pitkä ohut parta
+ja kaareva nenä ilmaisivat miehen sukuperän, ja hänen ryppyisistä
+kasvoistansa vilkkui terävä, ilkeä katse. Kädessään hänellä oli
+mukulasauva.
+
+"Mitä lapsia te olette ja mitä tahdotte?" kysyi hän käheällä äänellä,
+nauraen kasvot irvissä muka ystävällisesti.
+
+Rohkeana asettui poika hänen eteensä ja katsoi häneen vakaasti. "Me
+kuulimme valittavan äänen ja tulimme auttamaan, jos millään tavalla
+voisimme sen tehdä."
+
+Taaskin ilmeni hänen kasvoilleen kamala irvistys, ja Adelheid rupesi
+pelkäämään. Hän tarttui vielä tukevammin Wernherin käteen, ja poika
+samoin vastasi kädenpuristuksella, saattaaksensa lapsen levolliseksi.
+
+"Pieni kyyhkyni, miksi piiloudut? Älä pelkää isä Aamosta! Isä Aamos
+on aina ollut hyvä mies, ei ole koskaan tehnyt pahaa edes kärpäselle.
+Hänellä on itselläänkin tytär, jota hän hyvin rakastaa."
+
+Hän puhui hyväilevällä äänellä, mutta katse oli paha ja viekas.
+
+"Onko tyttäresi sairas?" kysyi Wernheri jälleen. "Mikä häntä vaivaa?
+Onko hän täällä?"
+
+"Tuolla!" sanoi Adelheid hiljaa pojalle, osottaen sormellaan oikealle,
+jossa näkyi puoliksi pensaiden peittämä luolan-aukko. "Kuuntele,
+Wernheri!"
+
+Epäilemättä vaikeroiminen tuli luolasta. Adelheid, joka säälistä
+unhotti pelkonsa, astui askeleen eteenpäin, mutta poika esti häntä.
+
+"Tuo tyttäresi ulos päivän valoon, mies!" käski poika päättävästi.
+"Sairastava lapsi ei voi hyvin luolan ummehtuneessa ilmassa. Laske
+hänet tähän viheriälle nurmelle lepäämään, jotta lämmin aurinko saisi
+paistaa hänen päällensä ja tehdä hänet terveeksi."
+
+"Kuka on sanonut, että lapseni on sairas?" tokasi mies, katsahtaen
+viekkaasti lapsiin.
+
+Äkkiarvaamatta hänen äänensä muuttui ja hän huudahti vaikerrellen:
+
+"Oi, kukapa lahjoittaa isä Aamokselle hopeata, että hän saisi ostaa
+maitoa sairaalle tyttärellensä ja tehdä hänet jälleen terveeksi!"
+
+"Hopeata meillä ei ole", vastasi Adelheid rohkeasti, "mutta tuo meille
+nähtäväksi tyttäresi. Meillä on paljon maitoa ja leipää ja minä tiedän,
+että äitini mielellään sitä antaa hänelle niin paljon kuin hän vain
+tarvitsee."
+
+Vanhus näytti aprikoivan asiaa. Viisas Wernheri epäili miestä hänen
+kavalan ulkomuotonsa takia eikä laskenut Adelheidin kättä irti.
+
+"Tuo hänet ulos", vaati hän vielä kerran. Silloin kuului hevosen
+kavioiden astunta aivan läheltä. "Äiti!" huusi lapsi riemuiten, "oi,
+nyt käy kaikki hyvin!"
+
+"Kuningatar!" riemuitsi Wernheri samaten. Hämmästys kuvautui miehen
+kasvoissa. Hän näytti olevan kahdenvaiheilla, lähtisikö tiehensä vai
+katoaisiko luolaan, hiipiäkseen sieltä tyttärensä kanssa pois toisesta
+uloskäytävästä. Mutta mikä hyöty hänellä oli siitä, että kuljeskeli
+pitkin maita, raahaten sairasta myötään? Voittoa ja hyötyä hän tahtoi
+tytöstä. Hän oli nyt tehnyt päätöksensä -- hän meni luolaan.
+
+Bertha oli kuullut lasten huudon ja rupesi laskeutumaan alas hevosen
+selästä.
+
+"Jää Adelheidin luo, Wernheri!" huusi hän pojalle, kun tämä aikoi
+juosta auttamaan hallitsijatartaan.
+
+Hän sitoi valkoisen hevosensa laakson suuhun käytävän luo ja kiirehti
+kepein askelin sille paikalle, missä hän oli nähnyt noiden kolmen
+seisovan. Vanhus oli pian jälleen tullut esiin luolasta. Hän kantoi
+väsynyttä olentoa sylissään. Hervottomina, ikäänkuin eloa vailla,
+riippuivat lapsen käsivarret. Pitkät, kullanvaaleat hiukset valuivat
+hänen kasvoilleen. Adelheid huomasi sen, näky vaikutti häneen syvästi.
+Hän riensi äitinsä luo, tarttui häneen kiinni ja huusi nyyhkyttäen:
+"Äiti, kultakutrinen tyttö!"
+
+
+
+
+KOLMAS LUKU
+
+Kultakutrinen tyttö
+
+
+Vanhus oli laskenut tytön ruohikolle. Hän väänteli käsiään ja
+ruikutteli sekä käyttäytyi ikäänkuin hänen sydämmensä olisi ollut
+murtumaisillaan lapsiraukan tähden. Bertha ei ollut huomaavinaan hänen
+käytöstään; hän vain laskeutui polvilleen tytön viereen, tarttui hänen
+kuihtuneeseen käteensä ja tunnusteli valtimoa -- se oli aivan heikko.
+
+"Lapsi parka!" sanoi hän itsekseen, "nälkä, väsymys ja pahoinpitely
+ovat saattaneet sinut tuohon tilaan!" Tytön kaulassa ja hartioissa oli
+sinisiä naarmuja, jotka osottivat, että häntä oli lyöty. Kasvot ja
+hiukset olivat veren tahraamat; nähtävästi hän oli kaatunut terävää
+kiveä vasten, haavoittaen päänsä. Tiedotonna, kankeana, silmät kiinni
+makasi hän siinä.
+
+Kuningatar nousi ylös. "Mistä olet saanut lapsen?" kysyi hän. "Kautta
+harmaan pääsi, vanhus, älä valehtele. Sinun tyttäresi hän ei ole!"
+
+"Minun hän on! minun hän on!" kirkasi mies käheästi. "Olen ostanut
+hänet yhdestä guldenista. Olen pitänyt häntä kuten omaa lasta. Voi
+minua! He tahtovat ryöstää isä Aamokselta hänen ainoan lapsensa!"
+
+Mies oli inhottava katsella. Bertha kääntyi hänestä pois tytön puoleen,
+joka aukaisi suuret siniset silmänsä, katsoen tuskaisesti, sanattomin
+rukouksin ihanaan kuningattareen ja ummistaen ne sitten heti jälleen.
+Hän loi vain yhden katseen, mutta se kertoi koko tarinan kärsimyksistä
+ja sydäntä järkyttävistä asioista.
+
+"Yhden guldenin annan sinulle lapsesta, sitten on hän minun, eikä
+sinulla ole mitään oikeutta häneen. Tässä saat, ja lähde nyt pois
+näiltä seuduilta. Pahoin sinulle kävisi, jos huomiseksi tänne jäisit;
+en voisi sinua varjella joutumasta kansani vihan esineeksi."
+
+Ahnaasti juutalainen otti rahan. Hän aikoi puhua, mutta arvokkaalla
+liikkeellä kuningatar esti sen, viitaten poispäin. Kiireesti mies
+katosi, eikä häntä siinä seudussa enää milloinkaan nähty.
+
+Sitten Wernheri talutti esiin molemmat hevoset. Adelheid kostutti
+nenäliinansa purossa ja vilvoitti sillä sairaan otsaa. Tämä
+ystävällinen menettely teki sairaalle hyvää. Hitaasti hän aukaisi
+silmänsä, katsoen ympärilleen. "Hän on poissa", sanoi Bertha. Silloin
+herahti tyttönen itkemään oikein ääneen, ja se huojensi hänen
+sydäntänsä.
+
+"Sinä kaiketi et enää tahdo hänen luokseen?" kysyi Adelheid.
+
+"En, en milloinkaan!" Hän pudisti kiivaasti päätään ja oikaisi kätensä
+ikäänkuin kammosta.
+
+"Ole levollinen, lapsi", lohdutteli kuningatar. "Älä puhu, olet vielä
+liian voimaton. Me nostamme sinut hevosen selkään ja viemme kotiin,
+sinne ei ole pitkä matka."
+
+Wernheri nosti tytön ratsun selkään ja kuningatar auttoi; sitten poika
+kulki hevosen vieressä pidellen kiinni tytöstä. Hitaasti he matkasivat
+eteenpäin, kunnes joutuivat linnan luo ja ratsastivat linnanpihaan.
+Kuningattaren viittauksesta tuli Irmengard ja nosti uupuneen tytön
+syliinsä.
+
+"Hoida häntä niin hyvin kuin voit", sanoi Bertha, ja Irmengard vei
+hänet palvelijain huoneustoon.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Monta viikkoa oli kulunut. Kultakutrinen tyttö oli tullut terveeksi.
+Hän oli nyt puhtaassa puvussaan ihan toisen näköinen kuin ennen,
+kultakutrit olivat paksuissa palmikoissa ja posket hohtivat ruusuisina.
+Kun ei enää ollut mitään tartunnan vaaraa, oli Adelheid joka päivä
+päässyt tytön luo viemään hänelle kukkasen tai mehukkaan hedelmän
+ja muuten ystävällisesti häntä katsomaan. He eivät paljon puhuneet
+keskenänsä, sillä vieras tyttö oli ujo vielä, mutta kuitenkin Adelheid
+sai tietää, että hänen nimensä oli Waltrud sekä että hän oli kotoisin
+Saksenista.
+
+Tänään Waltrud istui ensi kerran linnan suuressa salissa. Kuningatar
+kehräsi, kuunnellen molempien lasten iloista puhetta. Adelheidia
+kohtaan tyttö oli ujostelematon ja vastasi avomielisesti hänen
+lapsellisiin kysymyksiinsä.
+
+"Kuinka vanha sinä olit, kun juutalainen otti sinut mukaansa?"
+
+Waltrud mietti. "Kahdeksan vuoden, luullakseni, ehkäpä yhdeksän. Kolme
+kesää ja kolme talvea olen kuljeksinut tuon pahan miehen kanssa."
+
+"Sittenhän olet nyt kahdentoista vuotias, ja minä olen pian seitsemän.
+Ja sinä olet asunut suuressa rakennuksessa? Isäsi ja äitisi luonako?"
+
+Tyttö noikkasi myöntävästi; surullinen ilme levisi hänen kasvoilleen.
+
+"Kerro", pyysi Adelheid. "Kerro minulle enemmän itsestäsi, sillä minä
+pidän sinusta."
+
+Hän silitti hyväilevästi toverinsa kättä. Tytön suupielet värähtelivät,
+ja hänen silmänsä säihkyivät puolittain ujosta ihmettelystä ja
+puolittain kiitollisuudesta, kun hän katsoi lapseen. Sitten hän sanoi:
+"Tahdon kertoa. Isä ja äiti olivat vapaita ihmisiä. He viljelivät
+maata, joka kuului taloomme; sitä oli paljon, ja Bertram veli auttoi
+heitä. Silloin hunnit tulivat, tappoivat heidät ja polttivat talomme.
+Koko karjamme he ryöstivät, ja heidän hevosensa sotkivat viljamme. Minä
+istuin piiloutuneena ontossa puussa. Seuraavana päivänä he löysivät
+minut ja veivät minut mukanaan."
+
+"Entä mihin joutui veljesi Bertram?"
+
+"Hän oli suuri ja vahva ja asettui isän eteen suojellaksensa häntä,
+mutta silloin he löivät hänet maahan ja tappoivat isän ja sitten vielä
+äidinkin."
+
+Tyttö puhui heikolla ja toivottomalla äänellä, ikäänkuin hän olisi
+väsynyt elämään.
+
+"Waltrud parka!" huudahti Adelheid säälivästi.
+
+Tyttö jatkoi: "Illalla pimeän tullen, kun kaikki oli hiljaista, hiivin
+minä ulos puustani ja rupesin etsimään isää ja äitiä. Löysin heidän
+kuolleet ruumiinsa, mutta en löytänyt Bertramia. Kauan, kauan etsin
+häntä, mutta turhaa se oli. Silloin minä itkin ja ryömin jälleen
+puuhuni ja nukuin, sillä minä olin väsynyt ja vielä sangen pieni. Näin
+unta, että he olivat laahanneet veikon pois, ja myöhemmin olen monta
+kertaa nähnyt unta Bertramista ja uskon hänen elävän."
+
+"Sittekö ne pahat hunnit löysivät sinut?"
+
+"Löysivät, seuraavana aamuna. Monet palasivat katsomaan, olisiko
+jossakin aarteita kätkössä, ja he osuivat myöskin sen ontelon puun luo,
+jossa minä olin. He vetivät minut esiin, ja minä vapisin pelosta."
+
+"Waltrud parka! Löivätkö he sinua?"
+
+"Löiväthän hekin, mutta eivät niin paljon kuin isä Aamos. Muutamat
+heistä olivat hyviä minua kohtaan; he antoivat minulle ruokaa ja
+panivat minut istumaan eteensä hevosen selkään. He kulkivat monen
+maan läpi ja veivät minut mukanaan. Minä itkin kauan isää, äitiä ja
+veljeäni. Pitkän ajan olin heidän luonaan. He vaativat minua tanssimaan
+ja olemaan iloisena, mutta sitä en voinut. Kuulin kerran heidän puhuvan
+suuresta tappelusta, ja sitten he äkkipäätä lähtivät matkaan. He
+olivat kyltyneet minuun ja jättivät minut jälelle, yöllä kun nukuin.
+Aamulla herätessäni he olivat poissa, ja minä olin yksin. Silloin tuli
+juutalainen ja vei minut kanssansa, vaikka koetin vastustaa."
+
+"Mitä juutalainen pani sinut tekemään?" kysyi kuningatar.
+
+"Kesällä vaati hän minua marjoja poimimaan ja myymään sekä kerjäämään.
+Myöskin tahtoi hän minua ottamaan muitten tavaraa ja antamaan hänelle,
+ja ellen sitä tehnyt, niin hän löi minua pajuvitsoilla. Silloinkin hän
+löi, kun en tarpeeksi hänelle kerjännyt. Usein sain koko päivät nähdä
+nälkää, kun ei ollut muuta syötävää kuin juuria vainioilta ja marjoja
+metsästä, enkä niitäkään aina saanut. Ja minä olin niin kovin väsynyt,
+niin väsynyt. Ellen jaksanut häntä seurata, löi hän minua jälleen.
+Eräänä päivänä hän löi ja tyrkkäsi minua niin, että kaaduin ja iskin
+pääni terävään kiveen. Hän laahasi minut pimeään luolaan, ja minä olin
+niin kovin kipeä. Luulin kuolevani, ja olin iloinen siitä. Silloin
+tulit sinä, oi kuningatar!"
+
+Jota kauemmin Waltrud puhui, sitä vilkkaammaksi hänen äänensä muuttui.
+Viimeisiä sanoja sanoessaan hän joutui valtavaan liikutukseen, lankesi
+kuningattaren jalkojen juureen ja syleili hänen polviansa.
+
+"Nouse ylös, lapseni", sanoi Bertha järkytetyin mielin. "Täynnä
+kärsimystä on sinun lyhyt elämäsi ollut. Paljon tuskaa on suuri taivaan
+Jumala sallinut osaksesi, mutta nyt hän on sinut pelastanut. Oletko
+häntä kiittänyt?"
+
+"En", sanoi tyttö. "Paha Aamos ja hunnit ovat minua kiusanneet, ja
+sinä, kuningatar, olet pelastanut minut, eikä suuri taivaan Jumala.
+Häntä ei Waltrud raukka tunne; kuinka voisin häntä kiittää?"
+
+"Mutta suuri Jumala taivaassa tuntee hyvin Waltrud raukan", sanoi
+kuningatar vakuuttavalla äänellä. "Hän tuntee jokaisen linnunkin
+taivaan alla ja pitää siitä huolen; kuinka hän ei ottaisi huomaansa
+kurjuuteen jäänyttä ihmislasta, jolla ei ole isää eikä äitiä? Usko
+minua, kun sanon, että hän tuntee sinut ja pitää sinusta huolen.
+Kirjojen kirjassa se on kirjoitettuna."
+
+Hän laski kätensä latinalaisen raamattunsa päälle, joka oli hänen
+edessään. Pelokkaasti tyttö katsoi tuota kummallista kirjaa.
+
+"Kerrotaan, että kirja voi puhua", kuiskasi hän, "onko se totta?"
+
+Vastauksen sijasta Bertha aukaisi raamatun. "Kuuleppas nyt", sanoi hän,
+"minä luen sinulle, mitä tässä sanotaan."
+
+Ja kääntäen latinaa saksaksi kuningatar luki ne lauseet, joissa
+Vapahtaja vakuuttaa, että pieni varpunenkaan ei putoa maahan ilman
+taivaallisen Isämme tahtoa, ja me olemme paljon paremmat kuin monta
+varpusta.
+
+Waltrud ei voinut sitä käsittää. Vähänpä hän oli kuullut Vapahtajasta
+ja taivaallisesta Isästä.
+
+"Isä minulla oli Saksenissa", sanoi tyttö. "Hän on kuollut,"
+
+"Mutta taivaallinen Isäsi ei ole kuollut, hän elää ja pitää sinusta
+huolta", sanoi kuningatar.
+
+"Taivaassa asuu korkea Herra Jumala", sanoi tyttö ihmeissään. "Sanotko
+sinä, että hän on minun Isäni? Tunteeko hän minut?"
+
+"Niin, hän on sinun Isäsi ja minun Isäni ja meidän kaikkien Isämme, ja
+hän tuntee sinut ja rakastaa sinua."
+
+"Waltrud", sanoi Adelheid hiljaa ja vakavasti, "minä olen häntä
+rukoillut. Sinä iltana, jolloin sinä myit mansikat veljelleni, ja
+hän sanoi, että sinä näytit väsyneeltä ja sairaalta, -- silloin minä
+rukoilin Jumalaa auttamaan sinua. Ja näetkö, hän teki sen jo seuraavana
+aamuna. Eikö hän olekin hyvä? Etkö ole iloinen siitä?"
+
+Adelheidin silmät loistivat, ja vieras tyttö tunsi sydämmessään
+ihmeellistä liikutusta. Kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä.
+
+"Sinä olet hyvä", sanoi hän. "On pitkä aika siitä kuin kukaan on
+rakastanut Waltrud parkaa."
+
+"Taivaallinen Isä rakastaa sinua vielä paljon enemmän kuin me", sanoi
+kuningatar lempeästi.
+
+Tämä oli Waltrudin ensimmäinen opintotunti. Siitä päivästä alkoi
+hänelle järjestyksellinen elämä. Ahkerasti täytyi hänen auttaa
+kotitoimissa. Hän oli reipas ja teki mielellään työnsä. Samalla hän
+tuli terveeksi ja voimakkaaksi, niin että pian tuskin saattoi hänessä
+tuntea luolasta tuotua tyttöä. Hämärän saapuessa hän tuli värttinöineen
+kuningattaren luo, joka opetti häntä kehräämään, ja myöskin pieni
+Adelheid koetti kilvalla oppia tätä jaloa taitoa. Silloin kuningatar
+kertoi kertomuksia tuosta suuresta kirjasta, ja mielenkiinnolla Waltrud
+kuunteli hänen selityksiään. Hän ei paljon puhunut, mutta silmänsä
+ilmaisivat, miten sanat tunkivat hänen sydämmeensä. Kävellessään ulkona
+käsi kädessä Adelheidin kanssa hänen oli helppo olla avomielinen,
+ja hän rupesi kyselemään monesta asiasta, jota hän ei ollut vielä
+käsittänyt.
+
+Waltrud piti itseään kuninkaantyttären palvelijattarena.
+Kiitollisessa sydämmessään hän lupasi, ettei hän milloinkaan jättäisi
+hallitsijatartansa. Äiti näki, miten lapset pitivät toisistaan, ja
+antoi heidän olla rauhassa. Hänen tarkka silmänsä oli havainnut, että
+Waltrudilla oli uskollinen, luotettava mieli.
+
+Onnellisimmat olivat molemmat lapset silloin, kuin kuningatar
+otti heidät mukaansa, käydessään alamaistensa luona rakkauden ja
+hyväntekeväisyyden asioilla. Pojat sitä vastoin jäivät kirjojensa
+ääreen. Iloisina tytöt kulkivat eteenpäin kuningattaren valkoisen
+hevosen rinnalla, jota Wernheri talutti, ja kuuntelivat ahkerasti
+kehräävän ratsastajattaren ystävällisiä sanoja. Taikkapa he
+juoksentelivat edellä, Adelheid lapsellisesti riemastuneena, Waltrud
+levollisempana ja vakavampana, mutta kuitenkin iloisena. Ei kukaan
+ollut metsiin ja niittyihin niin perehtynyt kuin hän. Paljon kasveja
+hän tunsi ja tiesi niitten parantavat ominaisuudet. Vähäpätöisimmistä
+kukista ja ruohoista hän osasi sommitella kokoon vihkoja, seppeleitä
+ja muita koristeita, jotka miellyttivät itse kuningatartakin. Adelheid
+ihaili hänen pajuvalmisteitaan, monenlaisia koreja, erimuotoisia ja
+erisuuruisia, eikä hänellä ollut mitään rauhaa, ennenkuin oli oppinut
+palmikoimaan samanlaisia ja sai näyttää ensimmäisen hyvin tehdyn
+taideteoksen äidilleen.
+
+"Tänään lähdemme tapaamaan paimentyttöä Giselaa ja hänen äitiänsä",
+sanoi Bertha eräänä aamuna. Hän oli juuri laskenut luotansa viimeiset
+monista avunpyytäjistä, joita määrätyllä ajalla joka aamu saapui
+linnaan saamaan kuningattarelta lohdutusta, rohkaisua ja aineellista
+tukea.
+
+Paimentytön asunto ei ollut kaukana, ja ilma oli kirkas, joten lapset
+saattoivat kulkea jalkaisin. Kuningatar istui valkoisen hevosensa
+selässä, jota Wernheri talutti, kehräten tapansa mukaan. Tie kulki
+pitkin metsän syrjää, ja lapset poimivat kukkia ja marjoja. Waltrud
+oli tavallista vakavampi; hänen ajatuksensa näyttivät kiitävän kauas.
+Kumppaninsa iloisiin leikkipuheisiin hän vastasi ystävällisin katsein,
+mutta vaipui jälleen äänettömyyteen.
+
+"Mitä sinä ajattelet, Waltrud?" kysyi Adelheid vihdoin. "Ajatteletko
+Bertramia?"
+
+He puhuivat usein keskenään Bertramista, kadonneesta veljestä. Mutta
+Waltrud vain pudisti päätään.
+
+"En Bertramia", sanoi hän hitaasti, "vaan juutalaista Aamosta". Ja
+hänen silmänsä välähtivät.
+
+"Älä ajattele sitä pahaa miestä, hän ei koskaan tule tänne. Pelkäätkö
+häntä?"
+
+"En, en pelkää häntä. Äitisi minua kyllä varjelee."
+
+"Miksi siis ajattelet sitä pahaa miestä?" kysyi jälleen pieni kumppani.
+
+"Hän oli kovin paha, -- oi, sinä et tiedä, kuinka paha hän oli, ja minä
+vihaan häntä", sanoi hän tavattoman kiivaasti.
+
+Adelheidin ruskeat silmät täyttyivät kyynelillä. Sellaisena hän ei
+vielä milloinkaan ollut Waltrudia nähnyt.
+
+"Mutta sinä et saa vihata häntä", sanoi Adelheid murheellisena. "Rakas
+Vapahtajamme ei vihannut niitä pahoja miehiä, jotka naulasivat hänet
+ristinpuuhun."
+
+"Niin, sepä se juuri on", vastasi tyttö, "sitä minä en voi ymmärtää.
+He löivät häntä vielä paljon enemmän kuin juutalainen löi minua. Luin
+eilen siitä suuresta kirjasta, että hän vielä rukoilikin niitten
+pahojen ihmisten puolesta: Isä, anna heille anteeksi. Luettuani sen en
+voi olla sitä ajattelematta. En saata sitä ymmärtää. Ja onhan se kai
+kuitenkin aivan totta, vai kuinka?"
+
+"Kaikki on totta, mitä raamatussa kerrotaan", vastasi Adelheid varmana.
+
+"Samaa sanoi kuningatarkin. Ja hän rakasti noita pahoja ihmisiä, --
+Jeesus nimittäin. Kun minä eilen luin siitä, lensivät ajatukseni
+juutalaiseen. Minä en voi häntä rakastaa, vaikka tahtoisinkin", sanoi
+hän surullisena.
+
+Lapset eivät innossaan huomanneet, että äiti oli heitä aivan lähellä,
+niin että hän oli kuullut heidän viimeiset sanansa. Osaaottavasti hän
+katsoi Waltrudiin.
+
+"Tule tänne, lapsi", pyysi hän ystävällisesti.
+
+Waltrud totteli.
+
+"Olet oikeassa, lapseni, sinä et voi rakastaa Aamos juutalaista. En
+minäkään voi. Ei kukaan ihminen voi rakastaa vihamiehiään".
+
+Adelheid katsoi hämmästyneenä äitiinsä. Tämä jatkoi:
+
+"Mutta meidän täytyy oppia sitä, jos tahdomme menetellä Vapahtajan
+Jeesuksen Kristuksen mielen mukaan. Vaikeaa se kyllä on, sen on Waltrud
+jossakin määrin saanut kokea. Ainoastaan Vapahtaja itse voi opettaa
+meitä rakastamaan vihollisiamme, ja sen hän tekee, jos sitä rukoilemme
+häneltä."
+
+Waltrud katsoi kiitollisena kuningattareen. Tämä käsitti hänen
+katseensa ja sanoi ystävällisesti:
+
+"Sinäkin voit sitä oppia, lapseni. Rohkaise mielesi ja rukoile häntä
+auttamaan".
+
+Tyttö ei puhunut mitään, mutta hänen kasvonsa kävivät iloisiksi ja
+hänen silmänsä tähtäsivät miettiväisinä etäisyyteen.
+
+Hiljakseen he jatkoivat matkaa eteenpäin, kunnes ennättivät Jutta
+rouvan asunnolle.
+
+Paimentyttö istui oven edustalla kehräten. Iloisena nousi hän istualta,
+nähdessään tervetulleet vieraat, ja meni heitä vastaan. Punastuen ja
+kunnioittavasti hän kumarsi kuningattarelle, joka hyväntahtoisesti
+hymyili hänelle ja mielihyvällä kiinnitti katseensa tuohon somaan
+tyttöseen.
+
+"Olemme tulleet katsomaan äitiäsi, Gisela. Onko hän sisällä?"
+
+"On, armollinen kuningatar."
+
+Mökki oli pieni, ja olkikatto ulottui matalalle maata kohti.
+Murattiköynnös kiertyi hauskannäköisesti akkunan ja oven ympäri. Bertha
+rouvan komea vartalo ei mahtunut ovesta sisälle syvään kumartumatta.
+Heikossa päivänvalossa, joka tuvan ainoasta pienestä ikkunasta
+pilkisti, näki Bertha vasta vähitellen huoneen kehnon sisustuksen, sekä
+luuvalon vaivaaman naisen, joka makasi olkivuoteellaan. Olkien päälle
+oli mukavuudeksi levitetty lammasnahkaturkiksia.
+
+"Jumala siunatkoon kuningatarta!" kuului lempeä ääni vuoteesta. Vaimo,
+joka sanat lausui, lepäsi puoleksi makaavassa, puoleksi nojaavassa
+asennossa.
+
+"Olen pahoillani siitä, etten voi paremmalla tavalla ottaa vastaan näin
+korkeita ja arvokkaita vieraita", jatkoi hän, "mutta jäseneni eivät
+sitä salli, luuvalo pitää niin lujasti kiinni. Gisela, nosta jakkara
+kuningattarelle."
+
+Kuningatar istui sairaan vuoteen ääreen ja katsoi syvästi sääliväisenä
+noita kalpeita kasvoja, joissa näkyi pitkien kärsimysten jäljet,
+ja laihoja käsiä, jotka vielä äskeisen kehruun jäljeltä pitelivät
+värttinää. Kuihtunut äiti oli terveen ja kukoistavan tyttärensä
+täydellinen vastakohta.
+
+"Oletko kauankin ollut vuoteen omana, vaimo parka?" kysyi kuningatar.
+
+"Kuusi vuotta, aina siitä asti, jolloin minä mieheni kanssa lähdin
+hunneja pakoon. Silloin oli talvi, ja me kuljimme kauan kodittomina.
+Lausannessa me asuimme. Kun hurskas piispa Boso murhattiin, täytyi
+meidän paeta, ja silloin tulimme tänne."
+
+"Tunsitko sinä sen hurskaan piispan?"
+
+"Tunsin. Minä olin luostarin palvelijattarena Lausannessa, kunnes Hannu
+minut nai. Hän kaitsi luostarin karjaa, ja apotti piti hänestä paljon.
+Se oli onnellinen aika. Mutta sinä tiedät, rouva kuningatar, miten
+sitten kävi. Luostarimme, kaupunkimme, kaikki hävitettiin."
+
+Vaimon silmät täyttyivät kyynelistä, ja kuningatar nyökkäsi hänelle
+sanoen:
+
+"Kerro vielä, miten sinun Hannullesi kävi?"
+
+"Hän kuoli kuumetautiin pian sen jälkeen. Silloin näytti minusta siltä,
+kuin en enää milloinkaan voisi tulla iloiseksi, mutta taivaan Herra on
+auttanut."
+
+Hän pani kätensä ristiin ja katsoi miettiväisenä eteensä.
+
+"Vaimo parka, sinä olet kovia kärsinyt, mutta sinä tiedät myöskin, että
+Jumala kärsimyksiä lähettää. Missä olet sen oppinut?"
+
+"Luostarissa, rouva kuningatar. Sunnuntaisin tuli piispa sinne ja
+kertoi meille pyhästä raamatusta, Vapahtajastamme, joka kuoli meidän
+puolestamme. Silloin opin käsittämään, että kaikkien kristittyjen
+miesten ja vaimojen tie käy monen vaivan kautta. En kuitenkaan paljon
+sitä ajatellut, sillä olin nuori ja iloinen, ja kun minä mieheni kanssa
+asuin Lausannessa, unohdin suuren onneni vuoksi melkein Jumalanikin.
+Vasta myöhemmin, kun kärsimysten päivät tulivat, muistelin jälleen
+tuota kaikkea. Silloin minä hädässäni huusin Jumalaa, ja hän lohdutti
+minua, ja nyt minä tiedän, että ilman kärsimisiä emme pääse taivaan
+valtakuntaan."
+
+Syvästi liikutettuna kuningatar kuunteli vaimon kertomusta. "Olet
+oppinut suuria asioita", sanoi hän, "koska tiedät, että Herra sinua
+rakastaa, vaikka hän joskus lähettää sinulle kärsimyksiä. Tämä on
+vaikea läksy, ja monelta kuluu pitkä aika ennenkuin hän sen oppii.
+Tunnetko evankeliumin kertomuksen miehestä, jolla oli luuvalon
+kuivettama käsi?"
+
+Kuningattarella oli sisäinen tarve kertoa Vapahtajan elämästä, kun hän
+kävi katsomassa sairaita ja kärsiviä. Sen hän teki nytkin, lempeällä ja
+sydämiä voittavalla tavallaan. Hän kertoi kertomuksen toisensa perästä,
+joita sairas ja lapset mielenkiinnolla kuuntelivat, kunnes jo oli aika
+lähteä. Lempeästi Bertha sanoi jäähyväiset, luvaten illempana lähettää
+sairaalle lämpimän peiton hänen vuoteeseensa sekä polttopuita uunia
+varten; ja hiljaiset siunaukset seurasivat häntä.
+
+Nyt he kulkivat jälleen ulkona vapaan taivaan alla. Tällä kertaa he
+eivät matkanneet metsän syrjää pitkin vievää tietä, vaan toista, joka
+johti Hohenthalin linnan ohitse. Siinä sijaitsi jylhä kivirakennus
+vuorenrinteellä, jolta oli näköala laakson yli. Hohenthalin herrat
+olivat rohkeita metsästäjiä ja urhoollisia sotureita. Nykyinen
+omistaja oli sodassa kuningas Rudolfin mukana, kuten enimmät muutkin
+maan herroista. Sillä aikaa linnojen rouvat palvelusväkineen
+toimivat kodeissaan, miten parahiten ymmärsivät. Mutta maa oli
+monin paikoin autiona, ja myöskin värttinä oli monen aatelisrouvan
+talossa joutilaana, vaikka asiat olivatkin paljon parantuneet, sitten
+kuin kuningatar Bertha oli tuonut uusia oivallisia tapoja mukanaan
+Schwabenista ja itse väsymättä käytti ahkeria käsiään. Hohenthalin
+rouva oli kuullut, mitä Giselalle oli tapahtunut ja miten kuningatar
+oli hänelle suosiotaan osottanut. Tämä tapaus oli herättänyt linnan
+rouvan ja hänen tyttäriensä kateutta ja kiihottanut heitäkin etsimään
+korkeasti kunnioitetun kuningattaren mielisuosiota. He rupesivat
+nyt myöskin käyttämään värttinätä, mutta heidän kätensä olivat
+kykenemättömät ja lanka tuli karkeata.
+
+Kun Bertha ratsasti linnan ohi, istuivat linnan rouva ja hänen
+kolme tytärtänsä pihalla kehräämässä, sillä he olivat kuulleet
+kuningattaren lähenevän. Kunnioittavasti he nousivat paikoiltaan ja
+astuivat tervehtien kuningattaren luo. Ystävällisesti Bertha vastasi
+tervehdykseen ja seisahutti hevosensa.
+
+"Kas, te kehräätte! Sehän ansaitsee kiitosta, jos olette ahkeria ja
+vähän näette vaivaa, niin lankanne varmaan pian tulee yhtä sileäksi ja
+hienoksi kuin paimentytön Giselan."
+
+"Kuningatar, me kiitämme sinua lempeistä sanoistasi", sanoi linnan
+rouva. "Katso, minun tyttäreni ovat kilttejä ja ahkeria, mutta kehruu
+on raskasta työtä. Etkö tahdo antaa heille kehoitukseksi jotakin, kuten
+annoit Giselalle?"
+
+Nyt kuningatar nauroi, sanoen: "Paimentyttö tuli ensiksi ja on kuten
+Jaakob ottanut siunaukseni. Mutta jatkakaa työtänne, koettakaa
+parastanne ja rukoilkaa myös, niin ei teiltä milloinkaan puutu Herran
+siunausta".
+
+Ystävällisesti noikaten heille hän lähti sieltä, jättäen linnan naiset
+hämmästyneinä ja pettyneinä katsomaan hänen jälkeensä.
+
+Waltrud oli ääneti kuunnellut äskeistä keskustelua ja kulki nyt
+miettiväisenä Adelheidin rinnalla. Hänestä joskus tuntui melkein kuin
+hän näkisi unta. Uusi elämä oli herännyt hänessä. Oi, miten hyvä
+Bertha rouva oli, ja miten viisas! Hän oli sanomattoman kiitollinen
+hyväntekijättärellensä. Samalla hänen sielunsa silmien eteen kuvastui
+mies, joka ristillä riippuen rukoili vihollistensa puolesta. Ja
+oppimaton tyttö tunsi ensi kerran sydämmensä syvyydessä, että tuo
+mies oli tehnyt hänenkin hyväksensä vielä paljon enemmän kuin jalo
+kuningatar, ja että hänen rakkautensa oli monin verroin suurempi; ja
+hänessä heräsi lapsellinen halu ja kaipuu saada häntä palvella ja elää
+hänen mielensä mukaan.
+
+
+
+
+NELJÄS LUKU
+
+Aika rientää
+
+
+Vuosi oli kulunut loppuun. Siunaus kuningattaren hiljaisesta ja
+uskollisesta hallituksesta tuli yhä tuntuvammaksi maassa, mutta
+varsinkin hänen omassa kodissaan. Adelheid kasvoi suloudessa ja
+hyveissä hurskaan äitinsä kasvattamana, pojat olivat ahkeria lukemaan
+ja Waltrud oli muuttunut niin, ettei häntä entiseen verraten olisi
+tuntenut samaksi. Hän oli tullut suureksi ja vahvaksi ja näytti
+kukoistavalta punaposkineen ja kullanhohtavine vaaleine palmikkoineen.
+Puheliaisuus ei enemmän kuin ennenkään ollut hänen ominaisuuksiaan,
+mutta ahkerasti hän toimi tehtävissään, ja hänen siniset silmänsä
+loistivat ilosta. Kuninkaantyttärelle hän oli tullut välttämättömäksi
+toveriksi, eikä kuningatarkaan mielellään olisi antanut häntä pois.
+
+Silloin tuli tieto, että pitkä sota, jota italialaisten kanssa käytiin,
+oli loppunut. Rudolf kuningas oli auttanut appeansa Burkhardia
+kukistamaan heitä rangaistukseksi heidän rosvohyökkäyksistänsä
+Schwabeniin. Suuri oli ilo, kun tämä sanoma saapui -- nyt siis
+vihdoinkin kuningas tulisi kotiin!
+
+Malttamattomuudella odotettiin kunniarikasta voittajaa kotiin linnaan,
+ja pojat uneksivat öin ja päivin voitoista ja sankaritöistä. Ja
+odotettu saapui, suuri saattue mukanansa. Uljaana, ryhdikkäänä hän
+istui ratsunsa selässä, sankarina muodoltaankin, ja poikien oli syytä
+ylpeillä sellaisesta isästä. Mutta kuningas näytti surulliselta ja
+vakaalta, kun hän syleili puolisoansa, sillä hänen täytyi tuoda se
+surullinen sanoma, että kuningattaren isä, herttua Burkhard, oli
+kuollut voitokkaan taistelun jälkeen, kavalan salamurhaajan käden
+kautta. Jalon kuningattaren iloon puolison palaamisesta sekaantui siis
+isän kuoleman tuottama suru.
+
+Elämä Colombierissa tuli nyt vilkkaammaksi kuin ennen. Joka päivä
+lähti maan hallitsija retkille ympäristöön, tarkastaen kaupunkeja ja
+kyliä, luostareita ja mökkejä. Terävin katsein hän tutki, missä jotakin
+oli epäkunnossa ja missä oli puutetta ja hätää. Kuten lempeä isä hän
+piti huolta hätääkärsivistä. Kerran viikossa hän istui tuomarina,
+kuninkaallinen valtikka kädessä, ja jokainen, jolla oli asioita toisen
+kanssa ratkaistavana, sai tulla esittämään niitä kuninkaalle, joka
+tuomitsi viisaasti ja oikeudenmukaisesti. Iloiten kuningas näki, miten
+hänen puolisonsa, jalo Bertha, kaikkialla jo oli paljon saanut aikaan
+parannusta maan hyväksi, ja hän tunsi itsensä onnelliseksi, kun hän nyt
+vihdoin taas sai olla kotona.
+
+Pojillekin oli nyt tullut onnellinen aika. Burkhardkin, joka
+tavallisesti mielellään istui kirjojen ääressä, lähti nyt innostuneena
+mukaan, kun jahtitorvea toitotettiin. Koirat laskettiin irti, ja isä
+lähti metsästämään. --
+
+Mutta kerran tuli päivä, jolloin hiljainen kulkue astui esiin metsästä.
+Siinä oli jono köyryssä kulkevia ihmisiä, joitten kasvot olivat
+synkät ja mieli järkkynyt. He kantoivat oksista kyhättyjä paareja,
+joilla kuningas makasi kuolettavasti haavoitettuna. Hän oli pudonnut
+kalliolta, ja se tapaturma oli tehnyt lopun rakastetun valtiaan
+elämästä. Berthan helmassa hän veti viimeisen henkäyksensä. Tämä
+rohkeamielinen nainen oli itsensä unohtaen syrjäyttänyt oman tuskansa,
+lohduttaaksensa kuolevaa puolisoansa pyhän evankeliumin sanoilla ja
+siten evästääksensä häntä kotimatkalle.
+
+Nyt vallitsi hiljaisuus linnassa, jossa kuukausimääriä ilo ja riemu
+oli vallinnut. Kovimmin oli tämä tapaus koskenut kuningattareen. Mutta
+hänellä oli voimakas sydän, voimakas Jumalan armosta, johon hän tiesi
+turvata. Hän ei milloinkaan voinut unhottaa, miten köyhässä mökissä
+makaava halvaantunut nainen kärsimysten kautta oli tullut lähemmäksi
+Jumalaa ja hiljaa alistui taivaallisen Isänsä tahtoon. Olisiko hän
+tuota vaimo raukkaa heikompi?
+
+Vielä suuremmalla huolella kuin tähän asti hän nyt kasvatti lapsiansa,
+kun hänen täytyi hoitaa sekä isän että äidin tehtävät. Mutta tulisen,
+tarmokkaan Konradin puolesta hän pelkäsi. Hänen, tulevan hallitsijan,
+piti ensin oppia hallitsemaan. Monena unettomana yönä uskollinen äiti
+makasi hereillä surujen ja huolten vaivaamana, rukoillen: "Neuvo ja
+auta minua, taivaan Herra!"
+
+Maan kreivit ja muut jalosukuiset herrat tulivat käymään kuningattaren
+luona, ottaaksensa osaa hänen suruunsa, kuten sanoivat. Mutta he
+tulivat oikeastaan antaaksensa hyviä tai huonoja neuvoja Konrad
+pojan suhteen ja kehoittaaksensa kuningatarta asettamaan hänelle
+holhoojakunnan, jotta hän maan jalosukuisilta saisi hallitustaidon
+opetusta. Mutta nämä ehdotukset eivät olleet kuningattarelle mieluisia.
+Hänellä oli toiset tuumat.
+
+Taaskin oli kevät. Colombierin linnassa varustauduttiin ottamaan
+vastaan ylhäisiä vieraita, joiden oli määrä saapua pohjoisesta päin
+Solothurnin tietä pitkin. Keitä he olivat, sitä ei tietänyt kukaan
+muu kuin kuningatar ja hänen uskollinen ystävänsä Lausannen piispa.
+Ylhäinen vieras oli nimittäin pyytänyt, ettei mitään julkista
+vastaanottoa valmistettaisi hänelle. Ainoastaan piispan piti miehineen
+ratsastaa häntä vastaan, niin oli päätetty, ja varmaa tietä viedä hänet
+Colombieriin.
+
+Konrad odotti malttamattomana. Hänestä ja hänen vastaisesta
+kasvatuksestaan oli lähimpinä päivinä päätettävä, sen hän tiesi. Hän
+aavisti myöskin, että se mies, jonka kanssa äiti tahtoi neuvotella ja
+jota hän halusi poikansa holhoojaksi, varmaan oli etevä ja mahtava
+henkilö. Ehkäpä joku ruhtinas Saksenin kuningassuvusta? Kenties itse
+nuori Otto kuningas? Vasta muutaman vuoden hän oli käyttänyt valtikkaa
+ja kruunua, mutta jo oli moni kuljeksiva laulaja vienyt maineen hänen
+voimastaan ja viisaudestaan aina Burgundiin saakka. Hän kuului olevan
+yhtä rohkeamielinen kuin isänsäkin, mainehikas Henrik; jopa moni kehui
+häntä vielä enemmän. Mutta ei hän kuitenkaan voinut olla suurempi ja
+mahtavampi Henrikiä, jonka edessä hunnitkin vapisivat, niin tuumasi
+poika. Joka tapauksessa hänen nuori sydämmensä hehkuvasti ihaili Otto
+kuningasta; sen kuningatar hyvin tiesi.
+
+Kun nyt piispan lähettämät sanansaattajat saapuivat ilmoittamaan
+vieraitten tulosta, kertoi äiti lapsilleen, että vieras oli itse Otto
+kuningas, korkein ja mahtavin herra koko kristikunnassa. Hän jutteli
+heille, mitä hän Schwabenissa oli kuullut kuninkaasta tämän vielä
+ollessa nuorukaisena, ja miten lasten äidinisä, herttua Burkhard,
+uskollisesti oli kiintynyt Oton isään Henrikiin, vaikka ensin olikin
+häntä vastustanut. Lapset kuuntelivat mielenkiinnolla kertomusta,
+pyytäen jatkoa. Ja äiti kertoi, miten hänen isänsä oli lähtenyt
+Henrikin kanssa saaliinhimoisia slaavilaisia vastaan Haveljoelle,
+sekä miten he keskitalvella olivat menneet jäätyneen joen yli ja
+vallanneet heidän linnansa Brennaborgin. Äiti puhui myöskin siitä
+suuresta taistelusta, jossa kuningas Henrik löi unkarilaiset ja pyhä
+miekka kädessään ja arkkienkeli Mikaelin lippu sivullaan järjesteli
+joukkojaan, rukoili heidän kanssaan ja sitten meni rohkeamielisenä
+vihollisia vastaan, sekä miten hän täydellisen voiton saatuaan lankesi
+polvilleen koko sotajoukkonsa kanssa ja kiitti suurta taivaan Herraa.
+
+Lasten silmät loistivat.
+
+"Siis hän nyt on taivaassa", sanoi Adelheid.
+
+"Hän oli hurskas mies ja rakasti kallista evankeliumia. Siksi hän
+nukkuikin rauhassa kuolemaan, kun hänen loppunsa tuli. Hän rakensi
+hävitetyt kirkot ja auttoi köyhiä, joilta julmat unkarilaiset olivat
+ryöstäneet tai hävittäneet kaiken omaisuuden."
+
+"Se oli kauniisti ja oikein tehty", sanoi Burkhard varmasti.
+
+"Kiitettävämpi oli urhoollisuus, jota hän sodassa osotti", tuumi Konrad.
+
+"Molemmat olivat kiitettäviä tekoja", vastasi äiti. "Hän turvasi
+Jumalaan, joka soi hänelle voimia ja rohkeutta. Tämäkin on lahja
+ylhäältä, Konradini. Kuningas Henrik sen hyvin tiesi, sen vuoksi hän
+antoikin Jumalalle kunnian voiton saatuaan."
+
+"Otto kuningashan on hänen tapaisensa, niin sanotaan. Oi, äiti, kuinka
+hauskaa, että saan hänet nähdä!" riemuitsi Konrad.
+
+"Hän on Jumalan voideltu", sanoi äiti. "Muutamia vuosia sitten hän
+Aachenissa kruunattiin [937]. Kruunausaterialla teidän setänne,
+Schwabenin herttua Hermann, ojensi hänelle maljan."
+
+Taaskin lasten silmät loistivat, siitä heidän setänsä, mahtava Hermann
+herttua, oli heille rakas.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Juhlallista oli nyt Colombierissa. Ylhäiset vieraat olivat saapuneet.
+Otto kuningas oli tullut hurskaan puolisonsa Edithan kanssa, joka
+oli kotoisin Englannista. [Hän oli Englannin kuninkaan Athelstanin
+sisar sekä Alfred Suuren pojantytär.] Kuninkaan seurassa oli myöskin
+Schwabenin herttua Hermann, Berthan setä, joka oli kuninkaaseen
+uskollisesti kiintynyt. Hän oli leskimies ja oli kihlannut ainoan
+tyttärensä, pikku Ithan, Oton pojalle Ludolfille, saadaksensa
+tulevaisuudessa arvokkaan hallitsijan perintömaalleen.
+
+Molempien ruhtinasten saattueeseen kuului suuria sankareita, mutta
+Otto oli uljain kaikista. Majesteetillisena hänen vartalonsa kohosi
+yli muiden; täynnä arvokkaisuutta ja kuninkaallista lempeyttä oli
+hänen käytöksensä; rohkeina säihkyivät hänen sinisilmänsä. Mutta
+kun ne katsoivat hänen armaaseen puolisoonsa, silloin ilmeni niissä
+sanomaton hellyys ja lempeys. Sillä Editha oli hänen hyvä enkelinsä,
+jonka pyynnöt usein hillitsivät hänen vihansa, ja Edithan rukoukset
+seurasivat häntä kaikilla hänen matkoillaan. Kansalleen kuningatar oli
+kuin hellivä äiti. Kuningas rakasti häntä suuresti, ja hän ymmärsi
+johtaa kuninkaan mielen Jumalan puoleen.
+
+Molemmat kuningattaret näkivät nyt toisensa ensi kerran ja heidän
+sydämmensä olivat heti alttiit ja avoimet keskinäiseen ymmärtämykseen,
+sillä pian he havaitsivat, että sama usko ja sama rakkaus asui heissä
+molemmissa ja molempien elämäntarkoituksena oli palvella Jeesusta.
+Siksi he liittyivät lämpimästi ja sydämmellisesti toisiinsa.
+
+Leskikuningattarelle tuntui hyvältä saada uskoa huolensa ja surunsa
+ystävättären sydämmelle. Editha ymmärsi suloisimmalta tavalla lohduttaa
+häntä kalliin raamatun sanoilla.
+
+Eräs munkki Weserjoen luota oli kirjoittanut Vapahtajan elämäkerran
+omalla Saksenin murteellaan. Hän oli antanut tälle kirjoitukselle
+nimen: "Laulu Jeesuksen elämästä." ["Heliand".] Editha osasi paljon
+kertoa tästä kirjasta ystävänsä iloksi. Saksenin kuningatar puolestaan
+näki ihastuksella kaikkialla jälkiä Berthan siunausta tuottajasta
+vaikutuksesta maassaan.
+
+Päätettiin että nuori Konrad seuraisi mukana kuningas Oton hoviin,
+saadaksensa kasvatuksensa siellä. Niin siis täyttyi pojan sydämen
+hiljainen halu ja unelma, jota hän tuskin oli uskaltanut todeksi
+toivoa, Kun muutaman viikon perästä korkeat vieraat jälleen lähtivät
+kotiinsa, oli hyvästijättö vähän surunsekainen. Kuningattaret
+aavistivat, etteivät enää kohtaisi toisiaan täällä maan päällä. Bertha
+näki vanhimman poikansa, joka oli ilmetty isänsä kuva, jättävän kotinsa
+moneksi vuodeksi, ja kyynelsilmin katseli Adelheid lempiveljeänsä, joka
+iloisena lähti pois suureen vieraaseen maailmaan.
+
+Hiljaista oli nyt perhepiirissä, kun vilkas poika oli heidät jättänyt.
+Adelheidin sydäntä painoi vielä muukin asia kuin ero veljestä. Äiti
+oli kertonut hänelle, että isävainaja jo monta vuotta takaperin oli
+luvannut hänet Italian kuninkaan Hugon pojalle puolisoksi, sekä että
+nuori Lothar kerran tulisi noutamaan hänet pois kodista ja äidin luota,
+viedäkseen hänet vaimonaan omaan kotiinsa. Ajatus, että hänen pitäisi
+jättää rakas kotinsa, tuntui hänestä katkeralta. Äidin lohduttavat
+sanat, että siihen saattoi kulua vielä monta vuotta, eivät oikein
+auttaneet. Usein hän unohti huolensa, kuten lasten on tapana, mutta
+toisinaan hänen pienet kasvonsa äkkiä kävivät vakaiksi ja silmät
+sumuisiksi, ja silloin hän hyväillen painautui lähemmäksi äitiään, jota
+hän niin syvästi rakasti ja kunnioitti.
+
+Taaskin hän seisoi kapean akkunan ääressä ja katseli "valkoisen vuoren"
+ihmeellistä loistoa laskevan auringon säteillessä, mutta ei niin
+riemullisena kuin ennen.
+
+Bertha oli tarkannut pientä tytärtään ja meni hänen luokseen. Vaiti
+katselivat molemmat tuota ihanaa näytelmää, kunnes loiste kalpeni.
+
+"Äiti kulta", sanoi Adelheid huoaten, "Italiassa kaiketi ei ole
+ollenkaan vuoria, vai miten?"
+
+"Ei ole niin korkeita kuin täällä, mutta maa on ihana kuten puutarha,
+niin sanoi isäsi."
+
+"Mutta ihmiset siinä ihanassa maassa ovat epäluotettavia, kuulin isäni
+sanovan. Mitä hän sillä tarkoitti?"
+
+"He eivät ole suoria ja uskollisia kuten meillä. Heidän sanoihinsa ei
+voi luottaa, sillä he puhuvat toisin kuin ajattelevat. Mutta kaikki
+eivät ole sellaisia", jatkoi hän lohduttaen. "Nuoresta Lotharista isä
+kertoi paljon hyvää."
+
+"Äiti kulta, minä tahtoisin jäädä sinun luoksesi koko elämäkseni.
+_Täytyykö_ minun sitte jättää sinut ja meidän ihana maamme ja kaikki
+nämä hyvät ihmiset, joita rakastan?"
+
+Ja kyynel kyynelen perästä vieri hänen poskilleen.
+
+Äiti lohdutteli ja syleili itkevää lastansa.
+
+"Älä itke, rakkaani. Minustakin tuntuu vaikealta olla ilman sinua.
+Mutta vielä on pitkä aika siihen, kun sinun täytyy muuttaa Italiaan --
+seitsemän vuotta tai ehkä enemmänkin. Älä ole pahoillasi, Adelheidini,
+sillä molemmat isät ovat sen toisillensa luvanneet, ja se on Jumalan
+tahto. Ja sinähän rakastat Vapahtajaa Jeesusta Kristusta ja tahdot
+totella hänen tahtoansa, eikö niin?"
+
+Adelheid noikkasi. "Vielä seitsemän vuotta olen luonasi, äiti." Sillä
+hän nyt koetti lohduttaa itseänsä.
+
+Mutta Bertha hymyili surullisesti. "Ei koko sitä aikaa. Muutamia vuosia
+täytyy sinun viettää Einsiedelnin luostarissa. Niin olemme päättäneet,
+-- holhoojasi, kuningas Otto ja minä. Sillä vastaisen kuningattaren
+tulee opetella kaikenlaisia tieteitä ja taiteita, ja tilaisuutta siihen
+ei ole muualla kuin luostarissa pyhien naisten luona. Sinä tiedät,
+että isoäitisi, rouva Regulinda nyt asuu Einsiedelnissä, jonka hurskas
+suojelija hän on."
+
+Adelheid oli ääneti kuunnellut. Hän käsitti, ettei tähän voinut mitään
+sanoa vastaan, koska vanhemmat ja holhoojat olivat asian päättäneet.
+Elämän vakavuus astui ensi kerran elävänä hänen eteensä.
+
+"Täällä on niin ihanaa, äiti", sanoi hän syvästi huoaten.
+
+"Niin, täällä on ihanaa. Myöskin Schwabenissa, minun kotimaassani, oli
+ihanaa. Ja kuitenkin minun täytyi se jättää, kun sinun isäsi tuli minua
+noutamaan. Ero kodista ei ollut helppo."
+
+Ihmeissään tyttö katsahti äitiin. "Ja sinä olet kuitenkin niin
+mielelläsi täällä ja olet yhtä onnellinen kuin minäkin, äiti kulta."
+
+"Tulin tänne Jumalan tahtoa totellen, ja minulla on täällä nyt kotini.
+En halaja milloinkaan muuanne, sillä täällä on Jumala antanut minulle
+työtä ja täällä saan häntä palvella. Suuri taivaan Herra totuttaa meitä
+tottelemaan, lapseni. Onnellinen, ken nöyränä häntä palvelee! Hän
+kypsyy taivasta varten."
+
+Adelheid ei oikein käsittänyt äidin ajatusta, mutta se tieto lohdutti,
+että äiti oli kokenut samaa, mikä häntä odotti vastaisuudessa.
+
+"Editha täti on myöskin jättänyt kotinsa, ja älä luulekkaan, että hän
+halajaisi takaisin", jatkoi Bertha. "Ei, hänelle on Kristus uskonut
+korkean kutsumuksen. Ja oi, miten ihanasti hän sen täyttää! Kaikille,
+jotka tulevat tekemisiin hänen kanssaan, on hän suureksi siunaukseksi.
+Kun pyhitämme elämämme Vapahtajallemme ja kanssaihmistemme hyväksi,
+silloin olemme onnellisia. Ei se riipu paikasta, jossa työskentelemme.
+Sinä saat olla iloinen ja onnellinen, lapseni, sillä sinä rakastat
+Herraa Kristusta, ja äitisi rukoilee puolestasi, että kasvaisit armossa
+ja oppisit Häntä palvelemaan."
+
+Hetken perästä äiti jatkoi: "Pian saat nähdä kihlattusi. Hugo kuningas
+poikansa kanssa on jo matkalla tänne, jotta kihlajaiset vietettäisiin
+tapojen vaatimuksen mukaan. Ota tuleva puolisosi ystävällisesti vastaan
+ja ole hyvä hänelle, mutta ennen kaikkea, rukoile hänen puolestaan.
+Molempiin olet velvollinen, sillä se on Herran Kristuksen tahto."
+
+Niin tapahtui kuin äiti oli määrännyt. Ei kulunut pitkä aika, ennenkuin
+ylhäisiä vieraita jälleen tuli Colombieriin, tällä kertaa idästä päin,
+yli Alppien ja Genèvejärveä pitkin. Vieraat olivat Italian kuningas
+Hugo nuoren poikansa Lotharin kanssa. Kuninkaantyttären sydän sykki
+odotuksesta, puolittain pelokkaasti, puolittain uteliaana. Hän seisoi
+äitinsä ja veljensä Burkhardin kanssa linnan sisimmäisen portin luona,
+lausuakseen vieraat tervetulleiksi.
+
+Ensiksi hänen silmänsä osuivat kuninkaaseen, joka etummaisena
+ratsasti ulkoportista sisään. Sellaiseksi lapset eivät koskaan olleet
+kuvitelleet kuningasta, he jotka olivat nähneet isänsä ja uljaan
+Otto kuninkaan. Heidän kasvoissaan ilmeni selvästi, että olivat
+odotuksessaan pettyneet, joten kuningattaren täytyi muistuttaa heitä
+kohteliaasti tervehtimään. Kuningas itse tuskin huomasi lapsia. Kun
+hänen tallimestarinsa oli auttanut hänet alas ratsun selästä, tervehti
+hän kuningatarta kumartamalla ja suudellen hänen kättään. Kohteliaisuus
+ja sujuva käytös näyttivät olevan hänen synnynnäisiä ominaisuuksiansa,
+mutta hänen kasvojensa ilme ei herättänyt luottamusta. Ehdottomasti
+johtui Adelheidin mieleen Aamos juutalainen. Kuningas oli vain komeampi
+ja hienosti puettu ja piti harmahtavan päänsä pystyssä. Hänen terävät
+silmänsä näyttivät kuitenkin, samoin kuin juutalaisen, viekkailta ja
+vakoilevilta, ja hänen suuren parrattoman suunsa pielissä väreili
+ylenkatseellinen hymy. Lapset eivät milloinkaan olleet voineet
+ajatella, että kuningas saattaisi olla noin vastenmielinen.
+
+Silloin ilmestyi äkkiä nuori reipas poika, joka kepeästi hyppäsi alas
+ratsun selästä ja kasvot hymyilevinä astui kuningattaren luo, iloisesti
+huudahtaen:
+
+"Terve teille, rouva äiti! Minulle on suuri ilo, että saan teidät
+nähdä". Hänen sanojensa totuutta todisti se avomielinen, luotettava
+katse, jonka hän loi kuningattareen. "Ja tässä on minun pikku rakas
+morsiameni!"
+
+Niin nopeaan, ettei Adelheid tietänyt, miten se tapahtui, oli voimakas
+poika nostanut hänet syliinsä keveästi kuin höyhenen, antanut hänelle
+sydämmellisen suutelon ja iloisesti nauraen katsonut häneen. Tyttö
+nauroi myöskin, mutta sanoi: "Laske minut alas!"
+
+Hän laski hänet varovasti maahan, mutta piti kuitenkin hänen kätensä
+omassaan ja tarkasteli häntä huomattavalla mieltymyksellä.
+
+"Olemmehan hyviä tovereita sillä aikaa kuin täällä olen, eikö niin,
+pikku morsiameni? Ja sinä näytät minulle kaikkea mistä pidät sisällä
+linnassa ja sitten ulkona mailla ja metsissä. Tahdotko tehdä niin,
+pikku ystäväni?"
+
+Lapsi nyökkäsi tyytyväisenä päätään ja katseli häntä tarkkaavasti.
+
+"Et sinä ole sen näköinen kuin isäsi."
+
+"En, Jumalan kiitos, olen muutamia vuosia nuorempi kuin hän." Ja
+taaskin hän iloisesti nauroi.
+
+"Ja paljon iloisempi sinä olet", jatkoi lapsi. "Minä pidän paljon
+enemmän sinusta kuin hänestä."
+
+"Sen kyllä uskon. Paha olisi, jos asian laita olisi päinvastoin!"
+vastasi hän. "Mutta tule, äiti viittoo!"
+
+Sitten hän veti lapsen käden käsikoukkuunsa, jolloin hänen oman solakan
+vartalonsa täytyi vähän taipua, ja yhdessä he lähtivät muitten perässä
+sisälle linnaan.
+
+Sitte seurasi sarja iloisia päiviä. Lothar oli sekä sielunsa että
+ruumiinsa puolesta ihan isänsä vastakohta. Hän oli kaunis muodoltaan,
+eikä hänessä ollut yhtään viekkautta. Rakastettavalla, ystävällisellä
+olennollaan hän voitti kaikkien sydämmet. Adelheidin kanssa hän tuli
+hyvin tuttavalliseksi. Hän otti osaa hänen leikkeihinsä ja antoi tytön
+kertoa, mitä hän oli oppinut, -- myöskin äidin opettamia raamatun
+kertomuksia, jotka Adelheidille olivat kaikkein rakkaimmat. Lotharille
+ne olivat uusia, ja hän kuunteli niitä usein ihmeekseen, mutta
+kuitenkin mieltymyksellä. Waltrudista ja hänen elämänkohtaloistaan
+Adelheid myöskin kertoi hänelle, ja tuo hiljainen, uskollinen tyttö
+miellytti Lotharia.
+
+"Kun pieni morsiameni tulee Italiaan, silloin sinä tulet hänen
+mukanaan", sanoi hän monesti Waltrudille, ja tämä aina vakuutti
+varmasti tulevansa.
+
+Ulkona metsissä ja niityillä retkeilivät lapset, Lothar, Burkhard
+ja Adelheid, mielin määrin; ja jos Waltrud ei ollut mukana, pyysi
+Lothar herttaisesti kuningattarelta, että hänkin pääsisi, sillä pikku
+morsiamen leikkitoveri kuului heihin, arveli hän. Lothar opetti
+heille uusia leikkejä ja vaikuttipa iloisuudellaan vielä vakavaan
+tiedonhaluiseen Burkhardiinkin niin, että tämä vähäksi aikaa unohti
+rakkaat kirjansa leikin ja miekkailuharjoitusten tähden.
+
+Usein Lothar lähti kuningattaren mukaan hyväntekeväisyyskäynneille
+kansan koteihin, ja kuningatar iloitsi sydämmessään, kun näki pojan
+silmissä sääliväisyyden kyyneleitä. Hän tunsi mielensä levolliseksi
+lapsensa tulevaisuuden suhteen, sillä Lotharissa oli hyviä
+edellytyksiä, valhe ja viekkaus oli hänestä kaukana. Kuningatarta hän
+kunnioitti kuten pyhimystä ja uskoi pikku morsiamelleen, ettei toista
+sellaista ihmistä löytynyt koko maan päältä. Sillä poika paran äiti
+oli ollut häijy nainen, eikä hän koskaan ollut saanut osakseen äidin
+rakkautta eikä äidin uskollista ohjausta.
+
+Bertha rouva sulki hänet omien lastensa kera sekä rakastavaan
+sydämmeensä että esirukouksiinsa.
+
+Pian tämä onnellinen aika kului loppuun ja tuli vierailun viimeinen
+päivä, jolloin kihlaus oli tapahtuva. Linnan kappelissa Lothar ja
+Adelheid juhlallisesti kihlattiin toisilleen. He allekirjoittivat
+lapsenkädellä sopimuksensa; sitte seurasivat vanhempien
+allekirjoitukset. Seuraavana aamuna Lothar ja hänen isänsä lähtivät, ja
+linnaan jääneitten ajatukset ja hyvät toivotukset saattoivat heitä.
+
+Näin oli siis kuninkaantyttären tuleva kohtalo ihmisten nähden
+päätetty, ja hurskaan äidin rukoukset nousivat lakkaamatta näiden
+molempien kihlattujen lasten puolesta suuren taivaan Herran luo.
+
+
+
+
+VIIDES LUKU
+
+Taaskin vanhassa kodissa
+
+
+Vuosia on vierinyt. Colombierissa on elämä hiljaisempaa kuin ennen,
+sillä lapsellinen nauru ja iloiset lastenäänet ovat vaienneet.
+Burkhard oleskelee St. Gallenin luostarissa, oppiaksensa siellä
+kaikkea mitä Kristuksen lauman paimenelta vaaditaan. Adelheid on
+sijoitettu Einsiedelniin, perehtyäksensä hurskaiden naisten ohjaamana
+kaikenmoisiin jaloihin taitoihin, lauluun, harpunsoittoon ja hienoihin
+käsitöihin, mutta ennen kaikkea latinan- ja italiankieleen. Bertha
+rouva jäi siis ihan yksin, ilman lapsiansa. Mutta sitä innokkaammin
+ja uskollisemmin hän nyt viisaudella ja lempeydellä hoiti maatansa.
+Mitä hän kymmenkunta vuotta sitten oli sanonut keskustellessaan
+vanhan Pietarin kanssa kuninkaallisessa maatalossa, oli nyt monessa
+kohden käynyt toteen. Silloinen autio ja viljelemätön maa oli nyt
+viiniköynnösten peittämänä, tai oli se muuttunut puutarhoiksi ja
+vihannesmaiksi. Talonpoikaistaloja oli noussut sinne tänne, ja kansa
+oli oppinut iloitsemaan maansa viljelemisestä ja työnsä tuloksista.
+
+Monta kirkkoa ja kappelia oli rakennettu maan eri osiin. Hurskas
+kuningatar oli ne rakennuttanut, jotta kansa uskollisten paimenten
+avulla johdettaisiin iäisen sanan laitumille, kun kellot sunnuntaisin
+ja juhlapäivinä kutsuivat jumalanpalvelukseen. Monet naiset
+harjoittivat kehruuta, seuraten jalon kuningattaren esimerkkiä. Hän
+ruokki nälkäisiä, kävi katsomassa sairaita, lohdutteli surevia ja
+hallitsi rakastavan äidin tavalla maatansa, jossa häntä vielä tänä
+päivänä säilytetään siunatussa muistossa. --
+
+Suuri ilo odotti Berthaa, kun hänen tyttärensä oli tuleva kotiin.
+Adelheid oli viettänyt kuukausimääriä Uffnaun saaressa [Uffnau on saari
+Zürichin järvessä], isoäitinsä Regulindan, Einsiedelnin luostarin
+perustajan ja suojelijattaren linnassa. Einsiedelnistä oli Regulinda
+jo aikoja sitte muuttanut saarilinnaansa, ja iloitsi saadessaan olla
+yhdessä rakkaan lapsenlapsensa kanssa. Mutta Adelheidin oloaika
+Uffnaussa oli nyt kulunut loppuun, ja Bertha odotteli äidillisellä
+huolella ja toivolla nuorta tytärtänsä. Kammariherra Dietrich oli
+komean joukon saattamana ratsastanut noutamaan kuninkaantytärtä kotiin.
+
+Tämä oli ihanimpia päiviä Berthan monivaiheisessa elämässä, kun
+hän pitkien vuosien erossa olon perästä jälleen sai sulkea rakkaan
+tyttärensä syliinsä. Sydämmellisesti he syleilivät toisiansa, ja ilon
+kyyneleitä kimalteli heidän silmissään. Adelheidistä oli muodostunut
+suloinen, kukoistava neito. Kuninkaallinen ja samalla hempeä oli hänen
+olentonsa, harvinaisen ihana hänen muotonsa, sielukkaat ja kuitenkin
+lapsellisen iloiset olivat hänen tummat silmänsä, lempeä ja ihastuttava
+hän oli, ja sydämmiä voittavalla herttaisuudella hän kaikkia kohteli.
+Hän oli kasvanut viisaudessa, mutta ei ainoastaan maallisessa, vaan
+myöskin hengellisessä viisaudessa. Sydämmessään iloiten äiti sen
+havaitsi. Suuri oli riemu myöskin palvelusväen kesken, joka oli
+hänet tuntenut pienestä pitäen ja rakastanut häntä. Innokkaasti he
+kaikki tunkeilivat lähelle saadaksensa sanoa kuninkaantyttärelle
+tervetuliaiset ja tuodakseen hänelle lahjoja. Hän seurusteli nyt yhtä
+vapaasti ja luonnollisesti heidän kanssaan kuin ennen lapsuutensa
+päivinä, ikäänkuin he olisivat olleet hyviä, vanhoja ystäviä.
+Jokaiselle hänellä oli pieni lahja, ja mikä vielä parempi, iloinen,
+ystävällinen sana.
+
+Waltrud seisoi hallitsijattarensa takana. Hän oli kaiken aikaa ollut
+kuninkaantyttären mukana ja oli nyt myöskin seurannut häntä kotiin.
+Ujosti hän vetäytyi syrjään, ääneti ja liikutettuna hän katseli
+herttaista näkyä edessänsä. Silloin kuningatar astui hänen luokseen.
+
+Hän laski kätensä tytön hartioille, sanoen: "Kiitän sinua, rakas
+Waltrud, siitä, että olet uskollisesti palvellut Adelheidiäni!"
+
+Tyttö punastui ja sanoi: "Älä minua kiitä, rouva kuningatar, Kiitos ei
+kuulu minulle, sillä en milloinkaan voi maksaa kaikkea sitä, mitä olet
+minulle tehnyt!"
+
+"Komeaksi olet tullut, Waltrud", sanoi kuningatar, katsellen häntä
+tyytyväisenä. "Olet oikea saksenilainen tyttö!"
+
+Taaskin tyttö punastui, ja moni katse suuntautui häneen mielihyvällä,
+kuningattaren noin ystävällisesti häntä puhutellessa. Hän oli tullut
+suureksi ja voimakkaaksi, hänen kultakutrinsa olivat paksuilla
+palmikoilla, ja ilme hänen suurissa sinisilmissään oli onnellinen ja
+iloinen.
+
+Äidin kanssa Adelheid kävi katsomassa vanhoja tuttuja paikkoja ja
+entisiä ystäviä. Pietari, vanha talonhoitaja, oli harmaantunut, mutta
+hän liikkui vielä ketteränä talossa ja vainioilla; myöskin hänen
+vaimonsa, kunnon Trudel, työskenteli ahkerana toimissansa. Molemmat
+katselivat hyvillään ja ihastuneina suloista kuninkaantytärtä, ja
+Adelheid nauroi.
+
+"Vanha Pietari, etkö enää tunne minua?" hän sanoi leikillään. "Etkö
+muista, kuinka usein olet minua kantanut käsivarsillasi? Entäs miten
+lemmikkini kyyhkyset jaksavat?"
+
+"Nuori hallitsijatar on vielä sama rakas kuninkaanlapsi kuin
+vuosikausia sitten", sanoi Trudel loistavin katsein. "Ja kuten ennen
+tahtoo vanha Trudel nopsasti valmistaa aamiaisen", ja niin hän kiirehti
+sisään.
+
+Pianpa vieraat istuivat puhtaaksi hangatun pöydän ääressä, syöden
+Trudelin laitteita hyvällä maulla. Pietari ylläpiti puhetta, kertomalla
+kuningattarelle miten hänen viimeiset istutuksensa olivat onnistuneet,
+ja Trudel kertoi siipikarjastansa. Silloin Adelheidistä oli kuin unta,
+että hän milloinkaan oli ollut poissa, niin kotoiselta tuntui kaikki.
+
+"Kuinka Jaakob, teidän poikanne jaksaa? Missä hän on?" kysyi Adelheid.
+
+"Hän on hyvin menestynyt, rouva kuningattaren avulla", sanoi Pietari.
+"Ja -- -- --" Mutta kuningatar laski sormensa suulleen, vaitiolon
+merkiksi. Vanhus hymyili.
+
+"Me lähdemme häntä katsomaan jonakuna päivänä", sanoi Bertha, ja siihen
+Adelheid tyytyi.
+
+Adelheid kysyi paimentyttö Giselaa ja kuningatar ilmoitti, että hänen
+äitinsä oli pari vuotta sitten päässyt lepoon kaikista kärsimyksistään
+sekä että Gisela vielä asui samassa paikassa, ahkerasti tehden työtä
+käsillään. Hänen luoksensa äiti ja tytär muutaman päivän kuluttua
+lähtivät käymään. He ratsastivat metsänreunaa pitkin -- nyt piti
+paimentytön mökin jo näkyä. Mutta ei vain näkynyt, turhaan Adelheid
+sitä etsi. Mökin sijasta hän näki suurehkon talonpoikaistalon,
+samankaltaisen kuin kuninkaallinen maatila, jota Pietari hoiti.
+
+Adelheid pidätti hevosensa. "Missä on mökki, äiti kulta?"
+
+"Ratsasta sinä edellä, niin saat sen nähdä", vastasi kuningatar
+hymyillen.
+
+Tytär kannusti hevostansa, jotta mentiin eteenpäin hyvää vauhtia.
+
+"Kas vain, sinä olet utelias", väitti kuningatar ja ratsasti yhtä
+nopeasti, joten he pysyivät rinnatusten.
+
+Pian he olivatkin perillä talon luona, jonka ympärillä oli taaja
+aitaus. Ratsupalvelija aukaisi portin, ja he ratsastivat pihaan.
+Siinähän nyt oli tuo matala mökki, murattiköynnösten verhossa,
+valkoiseksi kalkittuna ja hauskan näköisenä. Mutta aivan sen lähellä
+kohosi tilava uhkea asuinrakennus siihen kuuluvine talleilleen ja
+latoineen. Nuori ruhtinatar oli ihmeissään. Silloin talon asukkaat
+astuivat ulos ovesta ja tervehtivät iloisesti korkeita vieraitansa.
+Etupäässä tulivat nuori isäntä ja hänen vaimonsa.
+
+"Gisela! Jaakob!" huusi Adelheid iloisesti hämmästyen. "Äiti, miten
+hauska yllätys!"
+
+Hän tervehti sydämmellisesti tätä onnellista pariskuntaa, joka
+kuningattaren huolenpidon kautta oli saanut sievän kotinsa. Kohta
+Jutta rouvan kuoleman jälkeen oli rakennustyö alotettu, mutta
+murattiköynnöksen peittämä pieni mökki oli kuningattaren käskystä
+Giselan suureksi iloksi jätetty paikoilleen. Ja sitten oli Jaakob
+ottanut Giselan vaimoksensa, eikä hän ketään parempaa eikä ahkerampaa
+olisi voinut saada, sen hän kyllä tiesi. Kuningatar piti näin huolta
+alamaisistaan, ja se tuli siunaukseksi ja onneksi koko maalle.
+
+Kotona istuivat Bertha ja Adelheid usein yhdessä, lukien pyhää
+raamattua, jolloin Waltrud oli tarkkaavana kuuntelijana. Bertha oli
+tyttärensä kotiin tultua lahjoittanut hänelle latinalaisen raamatun,
+jonka hän oli antanut Lausannen luostarissa munkkien jäljentää
+Adelheidiä varten, jotta hän Italiassakin voisi viljellä kallista
+Jumalan sanaa. Sillä Adelheid oli yhtä taitava latinankielessä
+kuin äitinsäkin ja käänsi sitä saksaksi kumppanilleen. Sitten he
+keskustelivat luetuista asioista, ja kuningatar varoitti tytärtään,
+ettei hän milloinkaan sallisi sydämmensä vieraantua Jumalan sanasta.
+"Hädän tullen on se ainoa lohduttaja", sanoi hän, "ja onnen päivinä opi
+siitä palvelemaan Jumalaa ja lähimmäistä, niinkuin Jeesus Kristus on
+tehnyt. Sillä palvelemaan me olemme tänne maailmaan tulleet, etenkin me
+ruhtinattaret."
+
+Kuningas Otolta tuli tietoja Magdeburgista, jossa hänen hovinsa tätä
+nykyä oleskeli. Kuljeksiva luostariveli toi viestin Burgundiin. Sanoma
+oli surullinen: jalo Editha oli kuollut, ja hänen kuolemansa oli
+kovasti koskenut Otto kuninkaan sydämmeen. [Editha kuoli 946.] Joka
+päivä hän kävi kirkossa sillä paikalla, jossa Edithan luut lepäsivät.
+Hänen äitinsä Mathilda ja hänen veljensä, hurskas Bruno, koettivat
+häntä lohduttaa, mutta hän ei tahtonut ottaa lohdutusta vastaan.
+Kuitenkin oli hänelle mieluista saada pitää heitä läheisyydessään,
+ja sydämmensurussaan hän kuunteli vakavammin kuin ennen jumalallista
+sanaa, jota he hänelle lukivat, mieluimmin hänen Editha vainajansa
+kirjasta, joka Saksenin murteella kertoi runomittaisesti Vapahtajan
+elämästä. Kaikesta tästä tuo kuljeksiva veli kertoi. Myöskin Konradista
+hän toi tietoja, ja ne olivat hyviä. Hän oli kuninkaan suuressa
+suosiossa, oli urhea sotilas ja mahtavan hallitsijansa uskollinen
+palvelija.
+
+Burkhardilta oli Adelheid tuonut terveisiä. Hän oli tavannut veljensä
+isoäitinsä Regulindan luona Uffnaussa, jossa velikin oleskeli
+muutamia viikkoja. St. Gallenin luostarissa hän oli ahkerimpia ja
+oppineimpia, ja Bertha toivoi saavansa nähdä hänet kerran Lausannen
+piispanistuimella. [Burkhard tuli sittemmin piispaksi Lausanneen.]
+
+Viimein tuli myöskin tietoja Lotharista. Eräs kuljeksiva laulaja toi
+niitä, laulaen odottavalle morsiamelle, miten hänen kihlattunsa sydän
+kaipaili häntä ja miten hänen tarkoituksensa oli noutaa hänet jo pian.
+Vähän surunsekaisella ilolla Adelheid kuunteli, mitä vaeltava laulaja
+lauloi. Lothar oli hänelle kyllä rakas ja kallis, ja joka päivä hän vei
+sulhasensa rukouksissaan Jumalan luo, mutta vaikealta tuntui hänestä
+jättää äitinsä, jonka hän vasta nykyään oli saanut tavata ja jota hän
+nyt oli oppinut vielä paremmin ymmärtämään ja hellemmin rakastamaan
+kuin milloinkaan ennen. Äidille ei ollut vähemmän vaikeata eritä
+tyttärestään, vaikka hän paremmin osasi tunteensa peittää. Lohdutuksena
+oli heille molemmille se vakuutus, että heidän täällä maailmassa tuli
+toteuttaa Jumalan tahtoa. Nuori ruhtinatar päätti itsekseen, että hän
+äitinsä esimerkkiä noudattaen myöskin kaukaisessa Italiassa eläisi
+Herran palvelijattarena.
+
+
+
+
+KUUDES LUKU
+
+Italiassa
+
+
+Taaskin oli runsaammin kuin vuosi kulunut. Paviassa,
+hallituskaupungissa, oli Italian nuoren kuninkaan loistava hovi.
+Tämä komeus ja loisto ei miellyttänyt nuorta yksinkertaisuuteen
+ja vaatimattomuuteen tottunutta kuningatarta. Hän oli kuitenkin
+onnellinen keskellä vierasta ympäristöänsä, sillä hänen tyytyväinen
+mielensä mukautui epäsuotuisiinkin oloihin. Hugo kuningas oli
+kuollut vuosi sitten, eikä kansa häntä kaivannut, sillä hän oli
+itsekkäällä vallanhimollaan ja mielivaltaisuudellaan kylvänyt vihaa
+ja vastenmielisyyttä. Hänen oli myöskin täytynyt jakaa kuninkuutensa
+erään anastajan, Ivrean rajakreivin kanssa, joka riisti itsellensä
+kuningasvallan, jotta Hugolle jäi ainoastaan kuninkaan arvo.
+
+Tämän surullisen sekasorron aikana oli Lothar isänsä kuoleman jälkeen
+noussut valtaistuimelle. Kuninkaan arvo ja nimi hänellä oli, mutta
+kuninkaan vallan ja hallituksen otti häneltä kunnianhimoinen rajakreivi
+Berengar, vaikka vasten kansan tahtoa, sillä se rakasti Lotharia.
+
+Sellainen tila ei ollut helppo nuorelle kuninkaalle, ja hän mietti,
+miten aikaa myöten saisi olot muuttumaan. Vielä hänen täytyi odottaa,
+kunnes oikea hetki tulisi. Ilo nuoresta suloisesta puolisosta ja
+myöskin hänen luonnollinen reipasmielisyytensä estivät häntä joutumasta
+alakuloisuuteen ja kärsimättömyyteen. Nuori kuninkaallinen pari eli
+onnellista elämää, sillä he rakastivat toisiansa sydämmestänsä.
+Jumala oli antanut heille tyttösen, ja pieni Emma kasvoi ja varttui
+äidin ja uskollisen Waltrudin hoitamana. Waltrud oli seurannut
+nuorta valtijatartaan, ja hyvästijättäessään oli Bertha liikuttavin
+sanoin uskonut Adelheidin hänen hoimiinsa: "Pidä huolta lapsestani,
+aarteestani", oli hän lausunut. "Vieras on maa, jonne hän joutuu,
+vieraita hänelle ovat sen tavat. On vaarallista asua italialaisten
+maassa. Sinulle tahdon sen sanoa, lapseni ei tiedä kaikesta.
+Viekkaita ja kavalia ovat italialaiset, ja moni on sinne lähtenyt
+ikänä palaamatta. Minun isä raukkani, herttua Burkhard, joutui siellä
+salamurhaajan uhriksi. Olen levoton lapsestani. Sinä olet uskollinen,
+varjele häntä, Waltrud! Ja jos jokin paha uhkaa häntä, ilmoita se
+minulle. Suuri taivaan Jumala suojelkoon teitä pyhien enkeleinsä
+kautta, teitä molempia lapsiani sekä hyvää Lotharia, jolla on
+uskollinen ja vilpitön sydän!"
+
+Waltrud kätki nämä sanat sydämmensä syvyyteen ikäänkuin kuninkaallisen
+hyväntekijättärensä pyhänä testamenttina. Hän piti huolta nuoresta
+hallitsijattarestaan, ei palvelijattarena, vaan kuin rakastavana
+vanhempana sisarena. Samoin Adelheid kohteli häntä ystävättärenä eikä
+palvelijana; hänhän oli muisto kalliista lapsuuskodista.
+
+Uskollisesti toteuttaen omaa päätöstänsä ja äitinsä kehoitusta, koetti
+nuori kuningatar uudessakin kotimaassaan palvella kanssaihmisiänsä.
+Kuten hän oli oppinut äitinsä esimerkistä, piti hän itse silmällä
+kaikkia talon toimia, työskennellen uutterasti mukana. Hallitsijattaren
+huomio riitti kaikkialle. Linnan palvelijat tiesivät sen, mutta he
+tiesivät myöskin, että ystävällinen, hellä katse heitä seurasi, ja
+kuningattaren sanat soivat lempeiltä silloinkin, kun hänen täytyi heitä
+oikaista. Pian he rakastivat ja kunnioittivat hallitsijatartansa niin,
+kuin eivät muita milloinkaan olleet rakastaneet.
+
+Ulkopuolella kotia, kaupungin köyhien joukossa Adelheid joka päivä teki
+armeliaisuuden työtä, ja Waltrud oli hänen apunaan käynneillä köyhien
+ja kärsivien luona. Ihmetellen kansa katseli noita kahta naista, jotka
+vaatimattomasti puettuina, kori käsivarrella rohkeasti suuntasivat
+askeleensa köyhimpiin ja etäisimpiin kaupunginosiin.
+
+Lothar tiesi Adelheidinsä toimista ja oli niistä iloinen. Usein hän
+kehoitukseksi ilahutti häntä, lahjoittamalla hänelle hopeata tai
+kultaa. Hellästi huolehtien rakkaasta puolisostaan hän myös aina
+lähetti uskollisen palvelijan seuraamaan hänen askeleitansa, jotta
+hänellä olisi varalla suojelija vaaran sattuessa.
+
+Ei siis ollut ihme, että Pavian asukkaiden sydämmet sykkivät
+ihastuksesta heidän kuningatartansa kohtaan. Maine hänen hyvyydestään
+ja lempeydestään levisi pian koko ylä-Italiaan ja tuli myöskin Veronaan
+rajakreivi Berengarin ja hänen puolisonsa Willan korviin. Epämieluista
+oli heille, että tätä vierasta kuningatarta näin kiitettiin, sillä
+heidän pyrintönsä oli voittaa itselleen vallan mukana myöskin kuninkaan
+nimi ja kunnia. Ja nyt kunnianhimoinen Willa pelkäsi, että Adelheid
+olisi hänelle tulevaisuudessa voittamattomana esteenä hänen itsekkäiden
+aikeittensa perille saattamisessa. Sillä kansan rakkaus kiintyi,
+kuningattaresta lähtien, myöskin yhä enemmän hänen puolisoonsa, nuoreen
+kuningas Lothariin. Juonitteleva kilpailijapari aprikoitsi, miten
+kuitenkin voisi anastaa itsellensä kruunun. Mutta niin moninaista
+kuin Berengar ja Willa tuumivatkin, tuntui siltä, että kansan suosio
+liian suuressa määrässä oli kuningas Lotharin puolella. He ymmärsivät,
+etteivät he Italiasta milloinkaan saisi kannatusta. Silloin kävi tuon
+jumalattoman Berengarin samoin kuin ennen kuningas Ahabin: hän oli
+pahoilla mielin, pani maata vuoteellensa eikä syönyt, vaan käänsi
+poispäin kasvonsa. Hänen puolisonsa Willa, samoin kuin Ahabin puoliso
+Isebel, oli täynnä pahoja neuvoja ja sanoi hänelle:
+
+"Et sinä koskaan tule Italian kuninkaaksi, niin kauan kuin tuo Lothar
+elää. Mutta kentiesi hän pian kuihtuu ja kuolee; luulenpa, että hänellä
+on kova päänsärky ja että hän kärsii kuumekouristuksista. Se tauti
+on vaarallinen, moni on äkkiä temmattu pois sellaisten kouristusten
+takia. Ajattele vain saksalaista kuningas Arnulfia. Ole siis rohkealla
+mielellä, vielä on toivo, että saat mitä tahdot."
+
+Ei kulunut pitkä aika, ennenkuin rajakreivi kreivittärensä keralla
+lähti Mailandin kaupunkiin omaan linnaansa. Hän tahtoi viettää
+komeat pidot poikansa Adalbertin kunniaksi, asettaen hänet
+hallitsijakumppanikseen. Maan suurmiehet ja ylimykset olivat kutsutut
+sinne, ja jotta juhlat tulisivat loistavammiksi kuin mitä milloinkaan
+näihin asti oli nähty, lähetti Berengar valitun joukon Lothar kuninkaan
+luo, pyytäen sanansaattajainsa kautta, että kuningas suosiollisesti
+omalla ja rakastettavan puolisonsa läsnäololla kunnioittaisi ja
+kohottaisi näitä pitoja, siten ihastuttaen uskollisen vasallinsa
+sydäntä. Kutsumus tuntui ystävälliseltä ja nöyrältä, ja Lothar, joka
+pitkällisen riidan tähden oli pysynyt poissa rajakreivin luota, lupasi
+nyt tulla. Hänelle oli mieluista, että Berengar tarjosi hänelle kätensä
+kireitten välien lopettamiseksi.
+
+Pidot vietettiin mahdollisimmalla komeudella ja loistolla. Suurta
+kunniaa osotettiin nuorelle kuninkaalle ja hänen ihastuttavalle
+puolisolleen, ja imartelevin sanoin vakuutti Berengar tavan takaa
+kuninkaalle uskollisuuttaan, sillä välin kuin viekas Willa koetti
+voittaa kuningattaren suosiota.
+
+Mutta kuningattaren mielestä olo Mailandissa kävi raskaaksi, ja hän
+toivoi takaisin kotiinsa, hiljaisiin olinpaikkoihinsa. Hän tunsi
+myöskin hyvin, ettei hän koskaan voisi luottaa Berengariin eikä
+Willaan, joitten liehakoitsevat sanat hänen sydämmellensä tuntuivat
+vastenmielisiltä. Adelheid muisteli, mitä isänsä oli sanonut
+italialaisten viekkaudesta, hän muisti myöskin isoisänsä salamurhan,
+ja hänen sydämmensä vapisi, kun hän ajatteli puolisoansa, -- miksi,
+sitä hän ei tietänyt. Pitojen viimeisenä iltana, joka oli kaikista
+loistavin, tarjosi rajakreivi itse kultamaljan kuninkaalle ja piti
+koreasanaisen puheen kuningasparin ja rajakreivillisen pariskunnan
+välillä uusitun ystävyysliiton ylistykseksi.
+
+Seuraavana aamuna kuningatar rupesi toimittamaan poislähtöä. Hän
+kaipasi lastansa, jonka hän oli jättänyt uskollisen hoitajan haltuun,
+sillä Waltrud oli matkustanut mukana Mailandiin. Kuningas Lotharkin
+palasi kotiin. Hän oli väsynyt, päätä särki, ja koko ruumiissa tuntui
+ikäänkuin lyijynpaino. Berengar itse saattoi heidät kaupunginmuurien
+ulkopuolelle. Sitten hän jätti jäähyväiset kauniilta helisevin sanoin,
+ja kuningaspari lähti kotimatkalle, kumpikin iloisena siitä, että
+olivat jättäneet kaupunginmuurit taakseen ja jälleen päässeet ulos
+avaraan, raittiiseen ilmaan, jossa voi hengittää esteettömästi, vapaana
+kaikesta painosta, joka heitä juhlissa oli rasittanut.
+
+Iloisin oli Waltrud siitä, että he nyt onnellisesti olivat päässeet
+pois kaupungista, ja kuten hän toivoi, ilman vahinkoa. Uskollisesti
+hän oli yötä ja päivää vartioinnut hallitsijatartansa, muistaen
+Bertha kuningattaren viimeistä pyyntöä. Mutta kuninkaan muoto sai
+hänet levottomaksi. Raitis aamutuuli kohotti tuskin punanhiventäkään
+hänen kalpeille poskillensa. Väsyneesti ja veltosti hän nojautui
+matkavaunujen selkänojaa vasten, -- hän, tuo nuorekkaan reipas sankari,
+joka ei milloinkaan ollut sairastanut eikä väsymyksestä mitään
+tietänyt. Adelheid istui hänen vieressään ja kääntyi tutkivasti häntä
+katsomaan, ihmetellen hänen äänettömyyttänsä.
+
+"Sinulla on päänsärkyä, Lothar", sanoi hän hellästi. "Nojaudu olkaani
+vasten, kuten isän oli tapana nojautua äidin olkapäähän, milloin hän
+oli väsynyt."
+
+Lotharin pää vaipui raskaana hänen olkansa nojaan, ja Adelheid tuki
+häntä pehmeällä käsivarrellaan. Sydämmestään hän rukoili Vapahtajaa
+Jeesusta Kristusta, että hän auttaisi tätä rakastettua puolisoa ja
+antaisi heidän onnellisesti saapua kotiin. Äänettöminä ja surullisina
+he jatkoivat kotimatkaansa.
+
+Kun he lähenivät Paviaa, kävi kuningas vähitellen virkeämmäksi.
+
+"Nyt se on ohi", sanoi hän, ojentautuen ja pyyhkäisten kädellään
+otsaansa. "En milloinkaan ole tuntenut sellaisia tuskia, tuntui
+ikäänkuin olisin saattanut tulla hulluksi. Pikku raukka, minä olin
+raskas taakka sinulle."
+
+"Rakas taakka!" sanoi Adelheid, tarttuen hänen käteensä. "Pian pääsemme
+kotiin, ja silloin minä sinua hoidan, niin että tulet terveeksi."
+
+Lothar hymyili. "Toivon, ettei hoitosi enää ole tarpeen, sillä nyt olen
+paljon parempi. Mistä lienen tullut tällaiseen tilaan? Se alkoi vasta
+illalla."
+
+Silloin raikuivat vaunuja seuraavan kuninkaallisen henkivartiaston
+torvet, ja tervehdyksiin vastattiin Paviasta samoin torvien
+toitotuksilla. Kuningaspari oli saapunut perille.
+
+
+
+
+SEITSEMÄS LUKU
+
+Mestarin jäljissä
+
+
+Suuri ilo vallitsi linnassa, kun nuori pari oli saapunut kotiin. Pieni
+tyttö oli hyvin viihtynyt uskollisen hoitajansa huostassa. Nuori
+kuningatar oli onnellinen siitä, että hän jälleen oli kotona, mutta
+hänen puolisonsa tila tuotti hänelle huolia. Hän näytti kalpealta ja
+katse oli väsyneempi kuin ennen, vaikka hän ei vaivoja valittanut.
+Halukkaimmin hän oleskeli puolisonsa kodikkaassa huoneessa, hänen ja
+pikku tyttärensä seurassa.
+
+"Waltrud", sanoi Adelheid kerran uskotulleen, "mene sinä yksin meidän
+köyhiemme luo, minä jään kuninkaan seuraksi. En saata jättää häntä,
+ennenkuin hän paranee taas. Olen levoton siitä, että hän on noin
+äänetön ja väsynyt. Käske jonkun palvelijan tulla sinua saattamaan."
+
+Waltrud viipyi kauan ulkona. Oli jo iltapäivä, eikä hän vieläkään ollut
+kotiin saapunut, ja Adelheid rupesi jo pelkäämään, että hänelle jotakin
+oli tapahtunut. Silloin hän kuuli tutut askeleet viereisestä huoneesta
+ja kiirehti sinne, mutta seisahtui pelästyneenä kynnykselle, sillä
+Waltrud näytti kovin kiihtyneeltä. Hiljaa sulki kuningatar oven, jotta
+kuningas ei häiriintyisi, ja meni sitten Waltrudin luo.
+
+"Mikä sinua vaivaa, Waltrud? Onko sinulle jotakin tapahtunut?"
+
+"Oi valtijatar, olen nähnyt hänet!" ähkäsi hän.
+
+"Kenen?"
+
+"Aamos juutalaisen."
+
+Tyttö lankesi polvilleen kuningattaren tuolin viereen, painoi päänsä
+käsinojaa vasten ja itki. Vielä hän näytti olevan aivan poissa
+suunniltaan.
+
+Täynnä osanottoa katseli häntä Adelheid, tarttui hänen käteensä ja
+puhui hänelle lohduttavia sanoja.
+
+"Älä pelkää, sinä olet kuninkaan suojeluksessa. Tuo häijy mies ei voi
+tehdä sinulle mitään pahaa. Sinä tiedät, että me sinua suojelemme."
+
+"Valtijatar, ei siitä ole kysymys."
+
+Ja Waltrud nousi ylös.
+
+"Kerro sitten, mitä on tapahtunut."
+
+Ja tyttö kertoi. Hän oli käynyt siinä kaupunginosassa, jossa köyhät
+asuvat. Kun hän jo oli viimeisen käyntinsä suorittanut, kuuli hän äkkiä
+eräältä poikkikadulta äänekkäitä huutoja ja kirkunaa, joka muuttui
+mellakaksi; ja hän koetti mitä pikimmin päästä sieltä pois palvelijan
+kanssa, joka häntä saattoi. Silloin huudettiin heidän takanaan:
+"Ottakaa kiinni! Ottakaa kiinni hänet! Lyökää hänet kuoliaaksi! Älkää
+päästäkö häntä!" Waltrud katsoi taaksensa. Eräs vanha mies juoksi kuten
+ajettu metsänotus. Hän kompastui, nousi ja juoksi taas epätoivoisessa
+hädässä, koko hurja joukko kintereillään. Tytön tuli vanhusta sääli, ja
+hän astui rohkeasti takaa-ajajien eteen.
+
+"Antakaa vanhuksen olla", sanoi hän. "Koko joukko yhtä vastaan! Mitä
+hän on teille tehnyt? Näettehän, ettei hän teille mitään voi!"
+
+"Hän on juutalainen eikä kuulu meidän kaupunginosaamme! Hän on
+ryövännyt kristityn lapseni" Näin he huusivat toinen toistansa kovemmin.
+
+"No nyt hän on satimessa, älkää laskeko häntä enää uudestaan irti!"
+kuului toisaalta vimmainen melu.
+
+Pakoon hän ei voinutkaan päästä. Joukko palasi raahaten häntä. Hänen
+käsivartensa riippuivat tarmottomina, toinen sääri oli poikki, mies oli
+tainnoksissa.
+
+Useimmat tunsivat Waltrudin ja kunnioittivat häntä lempeän
+kuningattaren avustajana hänen armeliaisuustoimissaan. Sen vuoksi
+he kuuntelivat, kun hän heitä puhutteli ja nuhteli heitä heidän
+kovuudestaan vanhaa miestä kohtaan. Mutta eivät he kuitenkaan mieltänsä
+muuttaneet.
+
+"Hän tahtoo myrkyttää kaivot, lyökää hänet kuoliaaksi!" kuului taaskin
+ääni joukosta huutavan.
+
+"Ei suinkaan", vastasi tyttö varmasti. "Tuokaa tänne vanhus ja kuulkaa
+mitä hän sanoo."
+
+Muutamat raahasivat hänet esille, mutta hän oli enemmän kuolleen kuin
+elävän näköinen. Hänen valkoiset hiuksensa olivat veriset ja likaiset
+ja peittivät osan kasvoista; myöskin pitkä harmaa parta oli veren
+tahraama. Miehen pää oli varmaankin pahoin haavoittunut. Waltrud
+katseli häntä säälien, ja omituisia muistoja heräsi hänen mielessään.
+
+"Tuokaa tänne vettä", käski hän, "jotta hän herää tainnoksistaan.
+Te olette pahoin häntä pidelleet; pelkään, tokko hän toipuukaan.
+Ajatelkaa, että olette kristityitä ihmisiä. Luuletteko, että Herra
+Jeesus Kristus on hyvillään, kun te noin olette käyttäytyneet vanhaa
+miestä kohtaan, vaikka hän onkin juutalainen?" sanoi hän moittien.
+
+He olivat vaiti, sillä saksenilaisen tytön vakavuus vaikutti noihin
+raakoihin mieliin. Miehelle annettiin vettä, ja lähimpänä-seisojat
+kostuttivat hänen huuliaan ja pesivät veren hänen hiuksistaan ja
+kasvoistaan.
+
+"Hän virkoaa", he sanoivat. "Kas, nyt hän aukaisee silmänsä."
+
+Waltrud astui lähemmäksi. Katse vanhuksen silmistä kohtasi häntä. Ne
+olivat samat silmät, joita hän lapsuutensa ajoista asti ei milloinkaan
+ollut unohtanut. Veri kuohahti hänen sydämmessään, ja hänen poskensa
+kuumenivat. Kaikki ne kärsimykset, jotka tuo onneton mies oli hänelle
+tuottanut, muisti hän tällä hetkellä, ja hänen päätänsä pyörrytti,
+mutta hän hillitsi itsensä kansan tähden.
+
+"Kysykää mieheltä, missä hän asuu", sanoi hän. "Kentiesi hän on
+tajuissaan. Kantakaa hänet asuntoonsa. Jos hän on lapsen ryöstänyt,
+niin löydätte sen sieltä."
+
+Tämän väkijoukkokin ymmärsi oikeaksi, ja he kävivät käsiksi
+vanhukseen, vaikka vastahakoisesti. Kun Waltrud sen huomasi, sanoi hän
+palvelijallensa:
+
+"Menkäämme mekin mukaan. Ryhdy toimeen sinäkin, siitä kuningatar pitää."
+
+Vanhus oli heikolla äänellä ilmoittanut asuntonsa ja oli sitten jälleen
+vaipunut tiedottomaan tilaan. Veri pisarteli lakkaamatta hänen päässään
+olevasta haavasta.
+
+Kuninkaallinen palvelija tarttui häneen, muutamat muut seurasivat
+esimerkkiä, ja niin he kantoivat hänet ahtaita ja likaisia katuja
+pitkin hänen huoneeseensa. Sisään he pääsivät avaimilla, jotka he
+löysivät hänen taskuistaan. Huone oli pimeä ja ummehtunut. Kurja
+olkivuode oli toisessa nurkassa, sen vieressä lukittu arkku ja huoneen
+keskellä karkeasti kyhätty pöytä ja horjuva tuoli. Käytettyjä vaatteita
+riippui seinillä kaikkialla ympäri huonetta; ne olivat nähtävästi
+myyntitavaraa. Mutta ei merkkiäkään mistään elävästä olennosta
+näkynyt, vaikka he kuinkakin olisivat etsineet. Pettyneinä he lähtivät
+pois, ainoastaan Waltrud ja palvelija jäivät jäljelle. Tyttö repi
+vaatekappaleista palasen ja sitoi sillä vanhuksen päässä olevan haavan.
+Sitten hän katsoi ympärilleen tuumien mistä saisi apua. Matalan oven
+ulkopuolella oli muutamia puolikasvuisia tyttöjä, jotka uteliaina
+kurkistivat sisään. Ne olivat juutalaiskorttelista, ja kun kansanjoukko
+oli hajaantunut, olivat he uskaltaneet hiipiä esiin piilopaikoistaan.
+"Asutteko te tässä talossa?" kysyi Waltrud.
+
+Vastaamatta he tuijottivat tuohon vieraaseen tyttöön, mutta vihdoin
+yksi heistä, tehden merkitsevän liikkeen kädellään, sanoi: "Tuolla
+vastapäätä."
+
+"Kutka vielä siellä asuvat?"
+
+Taaskin sama äänettömyys, kunnes Waltrud toisti kysymyksensä. Silloin
+vastasi sama tyttö, joka äskenkin oli puhunut:
+
+"Rebekka muori."
+
+"Mikä on sinun nimesi?"
+
+"Ester." Hän oli oikea laiminlyödyn lapsen perikuva, likainen, kaikkea
+järjestystä vailla; ja hänen pikimustat hiuksensa, kampaamattomat ja
+takkuiset, riippuivat kasvojen ympärillä, joista mustat silmät suurina
+tuikkivat.
+
+"Tahdotko mennä pyytämään Rebekka muoria tänne, Ester?" kysyi Waltrud
+ystävällisesti, ja tyttö totteli.
+
+Kutsuttu tuli pian. Hän oli vanhanpuoleinen nainen, joka epäluuloisesti
+katseli vieraita.
+
+"Me tahtoisimme vain sinun apuasi tälle vanhalle miehelle", selitti
+Waltrud. "Voitko pitää huolta hänestä ja antaa hänelle ruokaa ja
+juomaa, kun hän jälleen virkoaa? Hän on kurjassa tilassa, kuten näet."
+
+Silloin muijan kieli pääsi liikkeelle, ja hän puhkesi valittamaan: "Oi,
+voi, isä Aamos, mitä sinulle on tapahtunut?"
+
+"Onko hän sinulle sukua?" kysyi Waltrud.
+
+Vaimo pudisti päätään, jatkaen valitustaan: "Kuollut hän on! Kuollut
+hän on!"
+
+"Ei, hän ei ole kuollut", sanoi tyttö. "Tahdotko hoitaa häntä niin,
+ettei hän kuole hoidon ja ruoan puutteeseen?"
+
+"Rebekka raukalla ei itselläänkään ole mitään!" valitti muija, "mutta
+minä tahdon pitää huolta hänestä sen verran kuin saatan."
+
+"Hän kuuluu sinun kansaasi, ajattele sitä", sanoi Waltrud. "Tässä on
+rahaa. Osta mitä hänelle on tarpeellista. Kentiesi sinun täytyy lähteä
+tuomaan lääkäriä. Katso myöskin haavaa ja hoida sitä, jos osaat. Minun
+täytyy nyt mennä."
+
+Ahneudesta säihkyivät muijan silmät, kun hän näki hopearahat. Waltrud
+havaitsi sen ja sanoi varoittaen: "Se on häntä varten, pidä huolta
+siitä, että hän saa mitä hän tarvitsee. Minä tulen takaisin."
+
+Sitten hän sanoi hyvästi ja meni pois palvelijan seuraamana. --
+
+Adelheid oli ääneti kuunnellut Waltrudia. Nyt hän liikutettuna sanoi:
+"Waltrud, Vapahtaja on antanut sinulle tilaisuuden koota tulisia hiiliä
+vihollisesi pään päälle, kuten evankeliumissa sanotaan, ja sinä olet
+sen tehnyt."
+
+"Valtijatar", sanoi Waltrud, "älä minua kiitä, sillä sydämmeni tunteet
+eivät ole täynnä rakkautta. Mitä olen tehnyt, se minun täytyi tehdä,
+se oli velvollisuuteni. Mutta kaikki paha, millä tämä mies on minua
+kiusannut, heräsi taas muistiini. En ole rakkaudesta häntä auttanut,
+vaan velvollisuudesta. Sydämmessäni tunnen kaunaa ja vastenmielisyyttä,
+kun ajattelen taaksepäin noita vanhoja aikoja. Se minua huolestuttaa."
+
+Kuningatar syleili itkevää tyttöä hellästi.
+
+"Minun mielestäni sinä tuomitset itseäsi liian ankarasti. Olethan sinä
+kuitenkin täyttänyt Vapahtajan käskyn; 'Tehkää hyvää niille, jotka
+teitä vihaavat.' Olethan sinä pelastanut hänen henkensä. He olisivat
+lyöneet hänet kuoliaaksi."
+
+Waltrud pudisti päätään. "En tietänyt, että se oli hän. Kun hänet isä
+Aamokseksi tunsin, olin hänet jo pelastanut. Kentiesi muuten olisin
+menetellyt toisin enkä auttanutkaan häntä."
+
+"Vapahtaja on siis näin selvästi varjellut sinua tekemästä rikosta.
+Kiitä häntä siitä!"
+
+"Luuletko, että hän minua varjeli? Ah valtijatar, kuinka vaikea minun
+nyt olisi olla, jos olisin jättänyt juutalaisen noitten raakojen
+ihmisten käsiin! En milloinkaan saisi rauhaa. Olen kiitollinen siitä,
+ettei niin käynyt. Mutta en voi rukoilla tuon jumalattoman miehen
+puolesta."
+
+"Sen opit kyllä vielä", vakuutti Adelheid varmasti. "Muista
+ristiinnaulittua Vapahtajaa, miten hän rukoili vihamiestensä puolesta."
+
+"Isä, anna heille anteeksi", lausui Waltrud vakavasti. "Kun hän niin
+saattoi puhua Isälleen, silloin oli hän jo itse antanut heille anteeksi
+ja rakasti heitä; ja kumminkin he olivat tehneet hänelle enemmän pahaa
+kuin Aamos juutalainen minulle. Ah valtijatar, en milloinkaan ajatellut
+niinä vuosina, jolloin olin hiljaisuudessa iloisena sinun ja äitisi
+kanssa yhdessä, että olisi näin vaikea antaa anteeksi ja rakastaa
+vihollisiansa! Minä luulin, että olin jo antanut anteeksi. Mutta minä
+tahdon oppia sitä tekemään. Valtijatar, lupaathan että huomenna taas
+saan mennä hänen luoksensa?"
+
+"Mene, mutta yksinäsi et saa lähteä, palvelijan täytyy saattaa sinua.
+Ota mukaasi myöskin voidetta ja vanhaa pellavaista liinavaatetta
+haavansiteeksi sekä virkistävää juomaa sairaalle. Ehkä laupias Jumala
+antaa hänelle vielä armonaikaa. Mutta sinua, uskollinen Waltrud,
+siunatkoon Herra!"
+
+Seuraavana päivänä Waltrud meni vanhuksen luo. Hänen sydämmensä oli
+rohkea ja rauhallinen. Hän oli vastaanottanut anteeksiannon armoa ja
+rakkautta, ja kaikki katkeruus oli hälvennyt pois.
+
+Hän tapasi miehen kuluttavassa kuumeessa. Levottomasti hän käänteli
+itseään kovalla vuoteellaan ja valitteli. Rebekka muori oli
+kutsunut lääkärin, ja tämä oli selittänyt, että haava päässä oli
+hengenvaarallinen. Hän ei tietänyt paljon neuvoa, ja vanhus kieltäytyi
+yksipäisesti ottamasta lääkettä. Poikkimenneen säären oli lääkäri
+sitonut jotakuinkin. Waltrud istui vuoteen viereen ja kostutti kylmillä
+kääreillä polttavaa otsaa. Hän toimitti myöskin, että ummehtuneeseen
+huoneeseen laskettiin raitista ilmaa. Sairas kävi pian levollisemmaksi,
+mutta hänen puheensa oli sekavaa, hän houraili eikä tuntenut ketään.
+
+Mutta Rebekka ei nyt enää pelännyt vierasta neitiä. Tuo vaalea olento,
+joka oli hiljainen ja lempeä, näytti hänestä Jehovan lähetiltä, ja
+mielellään hän teki, mitä Waltrud määräsi.
+
+Muutama päivä kului tällä tapaa. Neljäntenä päivänä kuume väheni, ja
+ensi kerran mies tiesi, missä hän oli. Rebekka muorin hän tunsi, mutta
+vierasta tyttöä hän katseli kysyvästi ja levottomasti. Monta pitkää
+vuotta oli kulunut siitä, kun hän luolan luona jätti tytön, ja nämä
+vuodet olivat hänet muuttaneet lapsesta neitoseksi.
+
+"Kuka sinä olet?" kysyi hän, aikoen nousta istumaan, mutta vaipui taas
+alas huudahtaen tuskasta, sillä jokainen liike koski sidottuun sääreen.
+
+Tyttö rauhoitti häntä lempeillä sanoilla, kostutti hänen otsaansa
+ja antoi hänelle virvoittavaa juomaa. Sairas oli liiaksi voimaton
+jaksaaksensa puhua. Taaskin hän ummisti silmänsä, ja pian hän oli
+nukahtanut. Waltrud nousi hiljaa mennäksensä kotiin. Ovella antoi hän
+Rebekalle suuren hopearahan ja käski hänen jälleen kutsua lääkäriä.
+
+Kun hän seuraavana päivänä tuli takaisin, odotti vanha Rebekka häntä
+kynnyksellä.
+
+"Valtijatar, anna minun puhua kanssasi, ennenkuin menet sisälle. Hän
+kyllä on tajussaan, mutta hän käyttäytyy niin kummallisesti. Oppinut
+tohtori on täällä, mutta hän sanoo, että ei ole mitään toivoa, sillä
+isä Aamos on niin vanha ja heikko. Kuollahan meidän kaikkien täytyy,
+toisen ennen, toisen myöhemmin, ja hän on mielestäni jo kyllin vanha.
+Mutta hän ei tahdo kuolla. Hän tahtoisi mieluummin jäädä tänne
+maailmaan, vaikka hänen elämänsä on ollut hyvin kurja."
+
+Tämä oli ensi kerta kuin Rebekka näin suoraan puhui vanhuksesta.
+Waltrud kysyi: "Kuinka kauan hän on asunut täällä? Ja mitä tointa
+hänellä on ollut?"
+
+"Kaksi vuotta sitten hän tuli kaupunkiin. Hän on viettänyt raskasta,
+vaivalloista elämää, niinkuin yleensä me kaikki, kaupustellen vanhoja
+vaatteita, joita hän osti halvalla. Aina hän oli yksin. Teidän kansanne
+on siinä luulossa, että hän on varastanut lapsia, mutta ei asian
+laita ole sellainen, vanha Rebekka puhuu totta. Olen usein elämässäni
+valehdellut, mutta sinulle en voi valehdella, sinä olet kuten Jumalan
+enkeli."
+
+"Miksi hän siis tuli kristittyjen kadulle?"
+
+"Ainoastaan tehdäksensä kauppaa. Ennen", jatkoi hän, "on isä Aamoksella
+ollut toisenlaista tointa, joka on tuottanut hänelle paljon rahaa.
+Mihin hän sen on kuluttanut, siitä ei hän ole kertonut vanhalle
+Rebekalle. Mutta hän on paljon matkustanut ja nähnyt monta maata,
+on asunut Unkarissa ja muhamettilaisten maassa. Nyt hänelle tulee
+viimeinen matka -- kentiesi jo muutaman päivän päästä. Silloin hän
+joutuu isäinsä luo, mutta hän ei tahdo vielä. Hän on myöskin kysynyt
+sinua, valtijatar, mutta ei tietänyt nimeäsi."
+
+Tämä oli tytöstä mieluisaa. Hän astui hiljaa huoneeseen. Mies kääntyi
+hänen puoleensa. "Kuka olet?" oli hänen ensimmäinen kysymyksensä. "Ja
+mitä tahdot isä Aamokselta? Isä Aamoksella ei ole yhtään rahaa."
+
+"Mies raukka, minä en tarvitse rahojasi. Minulla on kaikkea mitä
+tarvitsen. Tahdon auttaa sinua. Kun sinua vainottiin ja sinä kaaduit,
+tulin luoksesi ja toimitin, että sinut kannettiin kotiisi. Tässä annan
+sinulle virkistävän juoman."
+
+"Se on tekevä minut terveeksi. Isä Aamos ei vielä tahdo kuolla. Mutta
+miksi sinä tulet tänne?" kysyi hän epäluuloisena. "Sinä et kuulu meidän
+kansaamme."
+
+"Minun kuningattareni lähettää sinulle tämän virkistävän juoman."
+
+"Kuningatar on hyvä, olen kuullut sanottavan."
+
+Voimattomana hän vaikeni, mutta hänen ajatuksensa askarsivat asioissa,
+jotka eivät olleet juuri hauskaa laatua. Äkkiä hän puhui taas: "Oppinut
+tohtori sanoo, että isä Aamoksen täytyy kuolla. Mitä hän tietää? Isä
+Aamos ei vielä tahdo kuolla, Oi, miten paljon pahaa he ovat tehneet,
+ne pahat ihmiset! Hätyyttäneet kuoliaaksi vanhan miehen, joka ei
+milloinkaan ole koskenut hiuskarvaan ainoankaan lapsen päässä. Oi, voi
+minua!"
+
+"He tekivät kovin pahoin", vastasi Waltrud lempeästi. "Mutta", jatkoi
+hän, "ajattele loppuasi, vanha mies, jotta suuri Herra, joka taivaassa
+asuu, voisi ottaa sinut sinne!"
+
+"Noin puhui äitini minulle, kun olin vielä poikanen", sanoi hän
+ihmetellen. "Lempeä oli hänen äänensä, kuten sinun nyt, ja kuitenkin
+toisenlainen. Mutta sinun äänesi, -- missä olen sen kuullut?"
+
+Hän ajatteli ajattelemistaan, mutta tyttö keskeytti hänen
+ajatusjuoksunsa.
+
+"Lääkäri on sanonut että loppusi on lähellä, sen tiedät. Mutta tiedätkö
+myöskin, onko Jumala sinulle armollinen?"
+
+Vanhus käänteli itseään edestakaisin. Hänen kasvoissaan kuvastui kova
+tuska.
+
+"Jos tulen terveeksi, tahdon täyttää Jehovan kaikki käskyt", sanoi hän.
+
+"Mies raukka, mutta ellet tule terveeksi? Olet vanha ja heikko
+sekä kovin sairas. Jumalan käskyjä vastaan olet rikkonut, sitä et
+milloinkaan voi sovittaa. Rukoile kuningas Daavidin tavoin, niinkuin
+hän rukoili, kun hän oli syntiä tehnyt: 'Jumala, ole minulle syntiselle
+armollinen, pyyhi pois minun rikokseni ja pese minut puhtaaksi
+pahastateostani.' Tunnethan sanat?"
+
+Kyyneleet vierivät vanhuksen kuihtuneita kasvoja pitkin. "Äitini, minun
+äitini. Noin hänkin puhui viimeisillä hetkillään. Sano ne sanat vielä
+kerran!"
+
+Tyttö toisti hitaasti samat sanat, ja vanhus lausui ne hänen
+jäljissään. Hän kävi vähän levollisemmaksi.
+
+"Kuka sinä olet?" kysyi hän yhtäkkiä jälleen. "Kuka on lähettänyt sinut
+lohduttamaan vanhaa miestä?"
+
+"Jumala on minut lähettänyt", vastasi tyttö. "Hän rakastaa sinua,"
+
+"Ei, Ei! Ei!" huudahti mies liikutettuna. "Hänen vihansa on suuri, en
+ole pitänyt hänen käskyjänsä, en ole huolinut hänen laistansa. Hän
+suuttuu hirmuisesti."
+
+"Hänen armonsa on suurempi kuin hänen vihansa. Hän upottaa syntisi
+meren syvyyteen, jos sinä niitä kadut."
+
+Sairas voihki, ja tyttö valmistautui lähtemään. Vanhus tarttui hänen
+käteensä. "Tuletko takaisin?" Tyttö lupasi tulla. "Mutta tule pian!"
+pyysi sairas tuskallisesti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Adelheid oli tällävälin kovin odottanut Waltrudia, ja hänen tultuaan
+kuunteli hän osaaottavasti, mitä tytöllä oli kerrottavaa. Kuningatar
+itse oli syvästi murheellinen ja huolestunut, sillä Lothar ei vielä
+ollut terve, eivätkä lääkkeetkään tehneet nähtävää vaikutusta. Waltrud
+otti osaa kuningattaren huoleen ja rukoili hänen rakkaan puolisonsa
+puolesta. Se oli suureksi lohdutukseksi kuningattarelle. Kuitenkin
+hän jo seuraavana päivänä lähetti ystävättärensä sairaan juutalaisen
+luo, sillä hän arveli, että miehen loppu ei ollut kaukana. Juutalainen
+ilostui tytön tulosta ja pyysi heti: "Puhu enemmän minulle Jehovan
+armosta." Sen hän tekikin.
+
+"Miten minä voin tekojani parantaa?" sanoi hän taas. "Olen
+taistelutanterella ryöstänyt öisin, siellä missä kuolleet ja
+haavoitetut makasivat; varastanut olen taloissa ja pettänyt kaupoissa.
+Jehovan käskyjä en ole seurannut. Olen myöskin varastanut ja myynyt
+lapsia. Viimeinen oli eräs tyttö; häntä minä usein pieksin, jopa
+niinkin, että hän verta vuoti. Kun hän oli melkein kuollut, niin minä
+hänet myin. Nyt ei hän varmaankaan enää elä. Hänen äänensä, niin, nyt
+sen tiedän, se kaikui melkein samanlaiselta kuin sinun!"
+
+"Ehkä hän elää vielä", sanoi Waltrud hiljaa.
+
+"Jos hän vielä eläisi? -- Minulla on rannerengas, joka on hänen
+omaisuuttaan. Se on harvinainen koriste."
+
+Hämmästyen Waltrud kysyi: "Missä sinulla on rannerengas?"
+
+Puolittain epäluuloisena katsoi juutalainen tyttöön, mutta vihdoin hän
+sanoi: "Sinä saat sen tietää. Sinä olet ollut hyvä isä Aamosta kohtaan.
+Se on tuolla laatikossa."
+
+"Anna minun katsella sitä", pyysi tyttö vapisevalla äänellä.
+
+Levottomana mies väänteli itseään vuoteessaan. Hänestä tuntui vaikealta
+antaa kenenkään nähtäväksi aarteitaan, joita hän vuosikausia oli
+tarkoin pitänyt kätkössä ja joista hänen sydämmensä ei voinut vielä
+kuoleman portillakaan oikein irtaantua. Tyttö istui siinä kiihkeässä
+odotuksessa. Vihdoin hän kysyi:
+
+"Oliko tytön nimi, josta puhuit, Waltrud?"
+
+Kuten salaman koskettamana hätkähti mies. Hänen silmänsä avautuivat,
+kasvot kävivät vielä entistään kalpeammiksi ja hän soperteli: "Mitä
+sinä hänestä tiedät -- Waltrudista?"
+
+Tyttö laski kätensä lempeästi vanhuksen käsille, jotka vapisivat hänen
+mielensä järkkymyksestä, ja sanoi:
+
+"Ole levossa, vanha mies, ole aivan levollinen. Sinulle ei mitään pahaa
+tapahdu. Waltrud on antanut sinulle anteeksi, minä sen tiedän, sillä
+minä olen Waltrud."
+
+Nyt oli mies kovin murtunut. Siinä silmänräpäyksessä kiiti hänen
+sielunsa silmien ohitse koko se pitkä aika, jolloin hän tätä tyttöä
+kohtaan oli tehnyt vääryyttä, häntä kohdellut kovuudella, jopa
+rääkännytkin. Ja nyt oli tämä tullut hänen luoksensa valoisana ja
+lempeänä, kuten Jehovan sanansaattaja, tuoden hänelle lohdutusta hänen
+sairasvuoteellaan. Siinä hän istui hänen vieressään, pidellen hänen
+kuihtunutta vapisevaa kättään omassaan ja puhuen hänelle lohdutuksen
+sanoja -- oliko tämä hänen kostonsa?
+
+Vanha mies itki. Lakkaamatta tulvivat hänen kyyneleensä, ja kauan
+paatuneena ollut sydän suli. Waltrud huomasi sen; siksi hän istui
+ääneti odottaen, kunnes hän puhuisi. Vihdoin vanhus rauhoittui ja sanoi:
+
+"Vanhat silmäni eivät sinua tunteneet. Mutta sinä, tunsitko sinä isä
+Aamoksen? Sano minulle se!"
+
+"Tunsin, sinä päivänä, jolloin sinua niin pahoin rääkättiin kadulla."
+
+"Ja kuitenkin olet tehnyt minulle niin paljon hyvää ja ollut minulle
+kuten Jehovan enkeli. Sano, miksi niin teit? Minulle se on ihan
+käsittämätöntä."
+
+"Sellainen on minun Vapahtajani Jeesuksen Kristuksen tapa, hänen,
+jota minä palvelen", vastasi tyttö vakavasti. "Kun juutalaiset, sinun
+esi-isäsi, naulitsivat hänet ristinpuuhun, huusi hän Isälleen: 'Isä,
+anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät'."
+
+Mies oli vaiti, mutta selvästi näkyi, että hänen sydämessään voimakkaat
+aallot kävivät. Hetken perästä hän otti patjansa alta pienen avaimen.
+
+"Avaa laatikko", pyysi hän. Hänen äänensä soi nyt lujalta ja
+rauhoittuneelta.
+
+Tyttö totteli. Siinä laatikossa ei ollut paljoakaan. Hänen käskystään
+tyttö veti sieltä esiin villasukan, joka oli täysinäinen ja raskas,
+nauhalla sidottu kiinni. Waltrud aukaisi solmun. Päällimmäisenä oli
+siinä kultainen rannerengas, kiemurassa olevan kalan muotoinen.
+Silmässä säkenöitsi jalokivi.
+
+Liikutettuna tyttö katseli koristetta. "Äitini on tätä käyttänyt!
+Tunsitko sinä äitini?" kysyi hän.
+
+"Olin mukana siinä joukossa, joka hyökkäsi teidän kyläänne ja rosvosi
+sen. Sinun vanhempasi tapettiin. Sinut minä myöskin näin. Minä tunsin
+sinut, sillä olin usein kulkenut teidän kylänne läpi salaa, ja
+sinun kultahiuksesi miellyttivät minua. Rannerenkaan otin kuolleen
+käsivarresta. Sitten sinä katosit. Myöhemmin löysin sinut unkarilaisten
+parista, ja koska he olivat kyltyneet pitämään sinua, otin sinut
+mukaani."
+
+"Entä veljeni?" kysyi Waltrud kiihkeästi jännittyneenä.
+
+"Hunnit veivät hänet myötänsä. Suuren tappelun jälkeen näin hänet
+jälleen. Hän makasi haavoitettuna kuningas Henrikin sotilaitten
+joukossa tappelutanterella Merseburgin luona."
+
+Waltrudin silmät säteilivät. "Oliko hän taistellut hunneja vastaan?"
+
+"Epäilemättä. Mutta elääkö hän vai onko kuollut, sitä en tiedä." Sanat
+kuuluivat voimattomilta ja heikoilta, ja tyttö sanoi pelästyneenä:
+"Tämä on melkein liikaa kuoleman kielissä olevalle sairaalle. Älä enää
+puhu. Rannerenkaan minä otan, mutta muut tavarat jätän laatikkoon."
+
+Mutta mies pudisti päätään sanoen: "Ei, minun täytyy puhua, kunnes olen
+hyvittänyt pahat tekoni. Ota myöskin kaikki muu, siinä on kultaa ja
+hopeata, ja'a ne köyhille. Sydämmeni on ollut niihin kiintynyt, mutta
+nyt annan ne Jehovalle; sillä jos sinä olet antanut minulle anteeksi
+kaiken sen pahan, mitä olen sinulle tehnyt, niin on myöskin Jehova
+minulle armollinen."
+
+"Niin, Poikansa tähden, joka ristinkuolemallaan on maksanut velkasi ja
+on sinunkin Vapahtajasi", sanoi tyttö juhlallisesti.
+
+Vanhus oli sulkenut silmänsä ja makasi kädet ristissä. Hänen huulensa
+liikkuivat hiljaa. Sitten hän vaipui levolliseen uneen, ja Waltrud
+lähti liikutetuin mielin pois.
+
+
+
+
+KAHDEKSAS LUKU
+
+Kuolema tulee
+
+
+Vielä kaksi päivää vanhus eli. Kun hän jälleen näki Waltrudin,
+loistivat hänen silmänsä; hän tarttui Waltrudin käteen ja kuiskasi:
+"Kiitos kaikesta! Jehova palkitkoon, mitä minulle olet tehnyt!"
+
+Sen jälkeen hän sanoi: "Kerro minulle enemmän Messiaksestasi!"
+
+Waltrud teki sen yksinkertaisin sanoin ja lämpimästä sydämmestä.
+Halukkaasti sairas kuunteli. Kun tyttö puhui ristillä riippuvasta
+ryöväristä, pani hän laihat kätensä ristiin ja sanoi itkussa silmin:
+"Minä olen se mies."
+
+Palvelija seisoi siinä vieressä, ja vanha Rebekka oli hiipinyt sisälle
+ja kuunteli nyt ihmeissään tuota iloista sanomaa, joka hänelle oli
+aivan tuntematon ja käsittämätön. Mutta hän näki kuolevan kurttuisilla
+kasvoilla rauhan ja tiesi nyt, että isä Aamos ei enää pelännyt
+kokoontumista isäinsä luo. Mikä oli voinut tämän muutoksen saada
+aikaan? Hän ei löytänyt vastausta.
+
+Kun Waltrud seuraavana päivänä läheni hökkeliä, kuuli hän jo kaukaa
+itkijänaisten ulvontaa.
+
+"Hän on kuollut", sanoi hänelle eräs tyttö surullisen näköisenä.
+
+Rebekka muori tuli itkien ja käsiään väännellen häntä vastaan. "Hän on
+kuollut", toisti hän.
+
+"Kuinka hän kuoli?" kysyi Waltrud.
+
+"Valtijatar, se on Jumalan ihme. Hän nukkui hiljaa ilman mitään
+tuskan merkkiä. Viimeiseksi hän sanoi onnellisen näköisenä: 'Velka on
+maksettu'. Tiedätkö sinä, valtijatar, kenelle hän oli velkaa?"
+
+Waltrud osotti sormellaan ylöspäin ja sanoi: "Suurelle Herrallemme
+taivaassa."
+
+Siellä sisällä pienessä huoneessa itkijänaiset ulvoivat, löivät
+rintoihinsa, repivät hiuksiansa ja käyttäytyivät kuten mielipuolet,
+yleisen tavan mukaan. Kuollut makasi kädet ristissä. Noita elämässä
+inhottavia kasvoja kirkasti nyt rauhallinen hymyily. Hän oli kuten
+ryöväri saanut armon ja lähtenyt isäinsä luo. --
+
+Näihin aikoihin oli huoli ja murhe jälleen vieraina kuninkaanlinnassa.
+Lotharin tila oli kovin huonontunut. Hänellä oli ollut kohtaus, paljon
+kovempi ja tuskallisempi kuin se, joka hänet yllätti kotimatkalla
+Mailandista. Sairas raukka melkein luuli tulevansa mielipuoleksi, sillä
+hänen päätänsä särki niin ankarasti. Hänen uskollinen hoitajattarensa
+ei hetkeksikään poistunut hänen vuoteensa äärestä. Neuvottomina
+seisoivat siinä lääkärit. Kuningatar oli kutsunut kiitetyimmän lääkärin
+Bolognasta, ja häntä nyt odotettiin.
+
+Ja hän tuli, kun tuo kamala kohtaus jonkun verran oli lieventynyt. Hän
+oli vanha herra, jolla oli viisaat silmät ja luottamusta herättävä
+olento. Sairas makasi kalman kalpeana ja jähmettyneenä kuten kuollut,
+kädet kokoonkouristuneina ja silmät suljettuina. Adelheid loi
+äänettömästi rukoilevat silmänsä vanhaan lääkäriin, jonka taitoon hän
+viimeisen maallisen toivonsa kiinnitti. Nuoren puolison suru koski
+vanhuksen sydämmeen. Syvästi liikutettuna hän katseli sairasta ja antoi
+hänen suuhunsa muutaman lääketipan. Sitten hän meni molempien toisten
+lääkärien luo ja keskusteli heidän kanssaan. Aina vakavammaksi ja
+synkemmäksi kävi hänen katseensa.
+
+Kuningatar ei sitä huomannut, hän katseli nyt alituisesti Lotharia.
+Vähitellen katosi kankeus sairaan jäsenistä, otsa hiestyi, ja hän
+lepäsi rauhallisena kuten luonnolliseen uneen vaipunut.
+
+Lääkäri oli jälleen astunut vuoteen ääreen ja antoi taas sairaalle
+rohtoja. Lempeästi hän laski kätensä sairaan otsalle ja sanoi syvällä
+myötätunnolla: "Tämä kipu on tuskallinen, mutta vielä hän ei siitä
+tiedä mitään, sillä hän on tainnoksissa. Pian uni on antava hänelle
+lievitystä. Torjukaa pois hänen läheisyydestään pieninkin aihe,
+joka saattaisi häntä häiritä. Jalo rouva, täydellinen hiljaisuus on
+tarpeellinen!"
+
+Hän viittasi lääkäreitä lähtemään ulos huoneesta ja jäi yksin
+Adelheidin kanssa sairaan luo. Äänettöminä he istuivat siinä.
+Kuningatar oli pannut kätensä ristiin; hänen sielunsa rukoili. Näin
+kului tunti tahi enemmänkin. Vielä makasi sairas liikkumattomana, mutta
+hänen hengityksensä oli tasainen.
+
+Silloin Adelheid nousi istualta. Hän oli päätöksensä tehnyt. Hän pyysi
+lääkäriä tulemaan kanssansa viereiseen huoneeseen.
+
+"Tohtori", virkkoi hän, "minä luotan siihen, että sanot minulle
+totuuden. Mitä tautia kuningas potee? Älä salaa minulta mitään."
+
+Lääkärin suupielet värähtivät, mutta sitten hän sanoi: "Me lääkärit
+koetamme toivoa niin kauan kuin ihmisessä on henki. Kuitenkin
+kehoittaisin kuningatarta hankkimaan ilmanmuutosta korkealle
+puolisolleen. Tämä ummehtunut kaupunginilma ei ole hänelle edullinen."
+
+"Me lähdemme vaikkapa jo huomenna länteen, alppimaahan."
+
+Tohtori noikkasi suostuvasti.
+
+"Mutta kysymykseeni et ole antanut suoraa vastausta, olet kierrellyt.
+Mitä tautia hän sairastaa? Minun täytyy saada se tietää, ja minä vaadin
+kuningattarenasi, että sanot minulle totuuden."
+
+Majesteetillisena ja käskevänä hän seisot siinä, ja lääkäri katseli
+häntä liikutettuna.
+
+"Jumala suokoon, että minulla olisi jotakin lohduttavampaa
+ilmoittamista! On kulunut enemmän kuin viisikymmentä vuotta siitä,
+jolloin ensi kerran kuulin puhuttavan tästä taudista. Silloin olin
+vielä poikanen. Isäni oli kuuluisa lääkäri Spoleton kaupungissa. Siellä
+oleskeli silloin Saksan kuningas ja keisari Arnulf. Olen nyt jo vanha
+mies, mutta vielä näen hänet muistissani, tuon ritarillisen sankarin,
+jonka me vapauttajana otimme vastaan ja jolle sydämmemme ihastuksesta
+sykkivät. Sitten isäni kutsuttiin hänen luoksensa. Keisari sairasti
+vaikeata päänsärkyä. Vielä näen silmieni edessä isäni, kun hän tuli
+kotiin kalpeana ja murtuneena. Te tiedätte, rouva kuningatar, miten
+keisari Arnulfin kävi?"
+
+Tuskanhuuto tunki kuningattaren kauhistuneesta sydämmestä. Hänen
+silmänsä sumenivat, hän hapuili tukea. Mutta voimakkaasti hilliytyen
+hän sai sanotuksi:
+
+"Tohtori, salaperäisiä huhuja kulkee Saksan keisarin kuolemasta. Tiedät
+varmaankin, onko niissä perää, koska isäsi hoiti häntä. Kertooko kansa
+oikealla tavalla hänen kuolemansa syyn? Sano minulle!"
+
+"Huhut ovat tosia. Isäni vannoi sen. Hän ei enää milloinkaan
+saavuttanut mielen tasapainoa eikä iloa tuon päivän jälkeen."
+
+"Tarkoitatko siis, että puolisollani on ruumiissaan sama sairaus kuin
+kuningas Arnulfilla?"
+
+Vanha mies painoi päänsä alas, hän ei voinut väittää vastaan.
+
+"Hänellä on ollut tämä tauti siitä asti kuin hän viimeisenä iltana
+Mailandissa Berengarin kädestä otti pikarin ja joi maljan", sanoi
+lääkäri soinnuttomalla äänellä, --
+
+Viereisessä huoneessa odotteli Waltrud. Hän kyllä tiesi, että tuolla
+sisällä keskusteltiin vakavista asioista, ja hänen sydämmensä sykki
+levottomana. Silloin aukeni ovi. Adelheid seisoi kynnyksellä. Kauhistus
+valtasi tytön mielen, kun hän näki kuningattaren. Nuo kukoistavat
+kasvot olivat kuolonkalpeat, katse oli jäykkä ja piirteet vääntyneet.
+Hän hoiperteli Waltrudia kohden, ja tämä kiirehti häntä vastaan,
+sulkien hänet syliinsä. Kuningatar syleili uskollista ystäväänsä
+kiihkeän suruisena ja huudahti sydäntävihlovalla äänellä:
+
+"Waltrud, he ovat hänet myrkyttäneet!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kuningas Arnulfin surullinen kohtalo ei ollut jäänyt miksikään
+salaisuudeksi. Myöskin Adelheid sen tunsi. Puoli vuosisataa oli kulunut
+siitä, kun paavi juhlallisesti kruunasi hänet keisariksi ja hän
+täydessä miehuutensa voimassa juhlallisesti saapui Spoletoon, jossa
+kansa riemuiten otti hänet vastaan vapauttajana hirmuvallan ikeen alta.
+Hän ei kauan saanut voitostaan iloita. Pilkallisesti, mutta varmasti
+kuolettava myrkky teki lopun hänen elämästään. Hänen onnistui päästä
+kotimaahansa, mutta ennenkuin vuosi oli loppuun kulunut, lepäsivät
+hänen luunsa Regensburgin kirkkoholvissa. Ja sama onneton kohtalo
+oli nyt viisikymmentä vuotta myöhemmin tullut nuoren elämänhaluisen
+Lotharin osaksi.
+
+Suurella kiireellä varustauduttiin matkalle. Levollisesti ja
+huolellisesti jakeli kuningatar käskyjänsä. Kuninkaan uskollisimpain
+piti häntä seurata; niiden joukossa olivat lääkärit, osa palvelusväestä
+ja henkivartijat. Jo toisena päivänä kuninkaalliset vaunut lähtivät
+länteen. "Äidin luo! Äidin luo!" kaikui Adelheidin sydämmessä. "Niin
+pian kuin vain on mahdollista!"
+
+Mutta kuninkaan tila esti matkustamasta nopeaan; sairaan pää ei sitä
+sietänyt. Silloin lähetti Adelheid, Waltrudin neuvosta, ne vaunut,
+joissa pieni lapsi uskollisine hoitajineen oli, edeltäpäin varman
+saattueen turvissa viemään Bertha rouvalle tietoja kuningasperheen
+tulosta.
+
+Toiset seurasivat hitaammin jäljessä. Päivä päivältä kesti matkaa.
+Yöllä he lepäsivät teltoissa, joita kuljetettiin mukana. Vihdoinkin
+näkyivät Turinin tornit, ja väsynyt Lothar pyysi: "Levähtäkäämme täällä
+muutamia päiviä!"
+
+Päivistä tuli viikkoja. Vähän matkaa kaupunginmuurien ulkopuolella
+ylhäällä vuoristossa sijaitsi kuninkaallinen maatila, jossa kuningas
+Hugo usein oli oleskellut. Täällä sairas odotteli parantumistansa. Hän
+oli liiaksi väsynyt ajatellaksensa matkan jatkamista.
+
+Komeasti sisustetussa huoneessa, jonka ovet ja ikkunat viettivät
+puutarhaan, makasi hän leposijallaan. Avoimista akkunoista lempeät
+kevättuulet puhaltelivat, ja etäisten, juhlallisten Alppien huiput
+katselivat tervehtien sisään. Voimakkaasti tämä näköala veti
+kuningattaren mieltä kotiinpäin äidin luo, hänen isänmaahansa, missä
+vielä uskollisuus vallitsi, missä kavaluus ja viekkaus olivat vieraita.
+Mutta hänellä täytyi olla kärsivällisyyttä. Sairas tarvitsi lepoa, ja
+lääkärit varoittivat matkan pikaisesta jatkamisesta. Hän istui siis
+päivästä päivään kalliin puolisonsa vuoteen ääressä ja hoiti häntä
+kaikella sillä uskollisuudella ja rakkaudella, johon hänen hellä,
+voimakas sydämmensä oli mahdollinen.
+
+Usein hän ajatteli äitinsä hyvästijättösanoja: "Palvellaksemme olemme
+kaikki täällä maan päällä, ja etenkin me ruhtinattaret." Ei hän silloin
+voinut ajatella, että hän tulisi palvelemaan tuskaisen sairasvuoteen
+ääressä, hoitaen sitä, joka hänelle oli kallein tässä maailmassa.
+Nyt hän otti kutsumuksensa vastaan Jumalan kädestä. Miten paljon hän
+kärsi, sen tuli olla sairaalta salattuja; olihan hänellä jo kylläksi
+omista kärsimyksistään. Puolisollensa hän koetti näyttää iloista
+muotoa. Ilostuttaaksensa häntä Adelheid lauloi kauniilla äänellään
+lempilaulujansa, joita hän harpulla säesti. Lotharille häneltä aina
+riitti joku lohdutuksen sana, joskin hänen oma sydämmensä oli sitä
+vailla.
+
+Adelheidin uskollisen hoidon ja leppoisan kevätilman vaikutuksesta
+kuningas vähitellen vähän toipui. Hänen kalpeat poskensa rupesivat
+saamaan väriä; yöt, jotka olivat olleet levottomia, tuottivat nyt
+virkistävää unta, ja Adelheidin sydämmessä syntyi jo toivo, että
+kuningas ajan mittaan kokonaan parantuisi. Oi, mielelläänpä hän olisi
+kärsivällinen, kunhan vain hänen palavat rukouksensa rakastetun
+puolesta tulisivat kuulluiksi! Toivo antoi hänelle rohkeutta, ja
+puoliso huomasi sen kyllä.
+
+Adelheid oli juuri laulanut Lotharille yhden lauluistaan, ja hänen
+sormensa koskettelivat vienosti harpun kieliä, sillä välin kuin hänen
+ajatuksensa viipyivät etäällä. Lothar ei häntä häirinnyt. Vihdoin
+Adelheid katsahti puolisoonsa, sanoen iloisesti: "Pian voimme matkustaa
+eteenpäin äidin luo. Siellä tulet täydellisen terveeksi, Lotharini.
+Olethan sinä nyt paljon parempi!"
+
+Hän hymyili, tarttuen hellästi Adelheidin käteen. Hetken perästä hän
+sanoi: "Minä voin hyvin, niin kauan kuin sinä olet täällä ja tuskat
+ovat jotenkin siedettävät. Jääkäämme tänne!"
+
+"Kuten tahdot", sanoi Adelheid alttiisti, "Mutta katso noita korkeita
+vuoria, miten mahtavina ne kohoutuvat taivasta kohti. Siellä,
+tarkoitan, löytäisit terveytesi jälleen, siellä, missä rinta vapaammin
+voi hengittää ja sydän sykkii iloisemmin, siellä missä tuoksuva
+vuori-ilma ympäröitsee pakottavaa päätäsi virkistävällä viileydellä.
+Ah, jospa olisimme siellä!" huokasi hän sydämmensä syvyydestä.
+
+"Minäkin sinne tahtoisin, etenkin sinun tähtesi", oli vastaus. "Mutta
+minusta tuntuu kuin tämä olisi maailmanmatkani pää."
+
+Adelheid keskeytti hänet sanoen: "Älä anna sijaa tuollaisille
+levottomille ajatuksille. Jumala on hyvin armollinen, hänelle ei mikään
+ole mahdotonta. Hänen kädessään on sinun henkesi."
+
+Hän nyökäytti päätänsä. "Jumala on hyvin armollinen, sen olet monta
+kertaa lukenut kirjastasi, ja minä siunaan sinua siitä. Sillä nyt
+tiedän, että hän on armollinen minullekin, joskin hän tahtoo minua
+muuttamaan toiseen kotiin, joka ei ole tässä ihanassa maassa. Olethan
+itse sanonut minulle, että siellä ei ole mitään kipua enää! Minä
+tunnen, että pää parkani ei enää milloinkaan parane -- eipä edes
+alppimaassa. Minun tulee sääli sinua, kalleimpani, kun minun täytyy
+jättää sinut yksin. Sinä olet ollut iloni ja riemuni, elämä sinun
+kanssasi on ollut minulle sanomaton onni. Et ole milloinkaan tuottanut
+minulle mitään murhetta, ainoastaan hyvää olet tehnyt. Mutta jos
+taivaallinen Herramme toisin tahtoo kuin me, niin tottahan meidän
+tottelevaisina täytyy taipua hänen tahtonsa mukaan? Sen olet minulle
+opettanut kalliista raamatustasi."
+
+Adelheidin kyyneleet vuotivat. "Sinä olet oikeassa", sanoi hän.
+"Meidän täytyy nöyrinä taipua Jumalan tahtoon. Kuitenkin minä toivon.
+Yön hiljaisuudessa olen rukoillut henkesi puolesta, ja Jumala on
+armollinen. Hän voi auttaa sinua."
+
+Lothar katsoi rakkaasti puolisoonsa, mutta ei sanonut mitään. Pian hän
+väsyneenä vaipui hiljaiseen uneen.
+
+Enemmän kuin ennen milloinkaan oli Waltrud nyt rakastetun
+hallitsijattarensa turvana ja lohdutuksena. Aina hän pysytteli
+sairashuoneen läheisyydessä ja kuunteli sairaan vähintäkin liikettä.
+Paljon hänkin oli viime aikoina saanut kokea. Usein hän ajatteli
+vanhan juutalaisen rauhallista loppua ja kiitti Jumalaa, joka oli
+antanut hänelle armonsa. Mutta enimmiten hänen ajatuksensa viipyivät
+levottomina sairaan kuninkaan ja hänen uskollisen hoitajattarensa
+luona. Hän ei voinut toivoa kuten Adelheid, sillä hän oli huomannut
+lääkärien levottomat ilmeet, kun he välistä kulkivat puutarhassa ja
+hiljaa keskustelivat keskenään. He tiesivät, että kohtaus uudistuisi
+jälleen. Myöskin Waltrud oli kuullut tästä kuiskattavan. Hänen
+sydämmensä oli raskas. Ah, mielellään hän olisi antanut oman henkensä,
+jos hän sillä olisi voinut pelastaa rakkaan kuningattaren puolison!
+Mutta muuta hän ei voinut tehdä heidän puolestaan kuin huolehtia ja
+rukoilla, ja sitä hän teki yöt päivät.
+
+Muutama viikko oli vierinyt. Ihana toukokuun päivä joutui iltapuolelle,
+ja suloinen oli luonto. Vielä auringonsäteet kultasivat vuorten
+huippuja ja leikkivät hopeankirkkaassa lähteessä, joka solisi ja porisi
+puistossa. Ihanat tuoksut levisivät tuhansista kukkanupuista, puissa
+linnut laulelivat iltalaulujansa, ja myrttilehdosta kuului satakielen
+suloista liverrystä. Kaikkialla eloa ja iloa!
+
+Mutta sisällä kuninkaankartanossa oli äänetöntä ja raskasta. Hiljaa
+liikkuivat palvelijat edestakaisin, monet ahvettuneet kasvot
+värähtelivät surusta, ja monesta silmästä vieri kyyneleitä. Myöskin
+uskollinen bolognalainen lääkäri itki. Koko hänen lääkäritaitonsa
+ei ollut kyennyt varjelemaan kuninkaan nuorta, vielä vuosi sitten
+kukoistavaa elämää kuolemalta. Se oli jo kadonnut iäisyyden mereen.
+
+Satakielen suloinen laulu, jota nuori kuningas niin usein ja mielellään
+oli kuunnellut, kaikui aina siihen huoneeseen asti, missä hän makasi,
+mutta hän ei sitä enää kuullut. Hän ei enää katsellut kevään ihanuutta,
+ei kullanhohtavaa aurinkoa, joka häntä niin usein oli virkistänyt. Hän
+ei nähnyt uskollistensa kyyneleitä ja surua. Hänen silmänsä olivat
+iäksi sulkeutuneet.
+
+Waltrud seisoi paarien luona, ja hänen kyyneleensä virtailivat
+lakkaamatta. Siinä lepäsi kuningas kädet ristissä, kaunis pää vähän
+sivulle päin kääntyneenä, hiljaa ja rauhallisena kuten nukahtanut.
+Jaloilla kasvoilla väikkyi lapsellisen iloinen ja onnellinen hymy,
+ja tytön mielestä hän oli sen näköinen kuin ennen, jolloin hän
+nuorukaisena oleskeli Colombierissa. Pitkien kärsimysten perästä oli
+vihdoinkin levon aika koittanut, ja hiljaa hän oli nukahtanut, kuten
+väsynyt lapsi isänsä helmaan.
+
+Kuninkaan kuolinsijan ääressä oli hänen nuori vaimonsa polvistuneena,
+ääneti ja ilman kyyneleitä, särkynein sydämmin, murtuneena sielun ja
+ruumiin puolesta. Hän ei tietänyt enempää kuin kuollutkaan siitä, mitä
+hänen ympärillään tapahtui. Hänelle oli koko maailma tyhjä, kuten suuri
+hautapaikka. Ei yhtään valonsädettä välkähtänyt, kaikki näytti hänestä
+pimeältä ja kolkolta. Vielä hän ei voinut tätä kovaa kohtaloa ottaa
+vastaan Jumalan kädestä eikä omistaa sitä lohdutusta, joka sanassa on
+luvattu kaikille murheellisille ja raskautetuille.
+
+
+
+
+YHDEKSÄS LUKU
+
+Jumalattomien neuvot
+
+
+Lotharin maalliset jäännökset oli palsamoittu ja pantu Mailandin
+kirkkoholviin. Maassa vallitsi kaikkialla syvä suru rakastetun
+kuninkaan kuoleman vuoksi, ja yleisesti kovin säälittiin nuorta leskeä,
+joka nyt oli yksin ilman turvaa vieraassa maassa. Tätä asian puolta hän
+itse ei alussa ajatellut; koko hänen mielensä oli vain kiintynyt siihen
+katkeraan murheeseen, joka häntä oli kohdannut. Waltrud ja lääkäri
+katselivat häntä levottomina. "Jospa hän edes saattaisi itkeä!" sanoi
+lääkäri. "Tuo äänetön jäykkä suru kuluttaa hänen elinvoimaansa. Meidän
+täytyy toimittaa hänet pian kotiinsa Paviaan."
+
+Ja kyyneleet tulivat, kun hän jälleen oli kotona ja ensi kerran astui
+rakkaan vainajan työhuoneeseen. Kaikki oli siellä samassa kunnossa,
+mihin hän oli sen jättänyt. Silloin tuli lesken mieleen muisto
+entisistä onnellisista ajoista. Hän vaipui siihen tuoliin, jossa hänen
+puolisonsa tavallisesti oli levähtänyt, nojasi päänsä uskollisen
+Waltrudin rintaa vasten ja itki kauan kuten lapsi. Hän oli nyt päässyt
+jäykkyydestään ja virkosi elämään jälleen, joskin hän vielä muutamia
+viikkoja oli avuton ja uupunut.
+
+Nyt hän saattoi puhua Waltrudin ja lääkärin kanssa vainajasta ja ottaa
+lohdutusta vastaan Jumalan kalliista sanasta. Nyt hän jo myöskin voi
+kiittää uskollisiansa siitä rakkaudesta, jota he olivat osottaneet
+kuninkaalle, ja ajatella miten hän heitä palkitsisi ja ilahduttaisi.
+
+Mutta vielä hän ei voinut Jumalan voimallisessa kädessä nähdä
+rakastavan Isän kättä. Tosin hän kyllä koetti unhottaa itsensä ja
+surunsa voidaksensa palvella muita. Näin oli hän nähnyt äitinsä
+tekevän, kun isä kuoli. Mutta olihan tämä tapaus toisenlainen. Äidin
+suru ei ollut niin katkeraa, sillä isää ei temmattu pois nuoruuden
+kukoistuksessa, eikä kateellisten kavaluus häntä vienyt ennenaikaiseen
+hautaan. Juuri tämä seikka, että vainaja pahojen ihmisten kautta
+menetti henkensä, oli katkerin pisara hänen kärsimyksensä kalkissa,
+ja nyt hän käsitti, kuinka sanomattoman vaikeata oli antaa anteeksi
+vihollisillensa. Vielä hän ei voinut sanoa: "Isä, anna heille anteeksi."
+
+Sitä ei myöskään Waltrud voinut. Niitä kohtaan, jotka pahuudessaan
+olivat tuottaneet rakastetulle kuningattarelle syvintä sydänsurua,
+tunsi hän suurempaa katkeruutta kuin konsanaan omia vihollisiansa
+kohtaan. Adelheid ja Waltrud eivät keskenään paljon puhuneet näistä
+asioista; he tahtoivat säästää toistensa sisimpiä tunteita, eivätkä
+sentähden koskeneet kipeään haavaan. Uskollisesti he täyttivät
+velvollisuuksiaan ja rukoilivat Herraa, jota he molemmat tahtoivat
+palvella, että hän opettaisi heitä käymään hänen teitään.
+
+Adelheid rupesi taas ajattelemaan alamaisiaan ja neuvottelemaan
+uskottujensa kanssa. Silloin vasta hänelle selveni, mikä raskas taakka
+painoi kansaa. Sellainen huhu levisi, että Berengar kruunauttaisi
+itsensä kuninkaaksi. Hovin jalosukuiset ylimykset olivat jo varhemmin
+kuulleet siitä, mutta he niin säälivät nuorta leskeä hänen surussaan,
+etteivät siitä mitään maininneet. He luulivat sitäpaitsi, ettei
+Berengar uskaltaisi näin tehdä, kun Lothar vielä tuskin oli ennätetty
+haudata, ja kun vielä lisäksi kansa suosi hänen puolisoansa. Ei
+myöskään Adelheid, asiasta kuultuansa, pitänyt mahdollisena tällaista
+hävytöntä menettelyä rajakreivin puolelta.
+
+Mutta he erehtyivät. Äkkiarvaamatta nähtiin Berengar ja joukko
+asestettuja miehiä Pavian porttien edustalla. Hän pyysi vaativalla ja
+uhkaavalla tavalla, että hänelle portit avattaisiin, ja ellei sitä
+hyvällä tehtäisi, niin hän tulisi väkisin ja ankarasti rankaisisi
+tottelematonta kaupunkia, sillä nyt oli hän muka ainoana hallitsijana
+ja valtijaana.
+
+Hämmästyneinä ylimykset tämän kuulivat ja kerääntyivät kuningattarensa
+ympärille neuvottelemaan. Vastustamisesta ei ollut mitään hyötyä, sen
+he kaikin käsittivät. Myöskin oli Berengarilla kuninkaallisen vallan
+toimeenpanijana oikeus käydä kaupunkeja katsomassa, ja ennen kaikkea
+tahtoi kuningatar välttää verenvuodatusta. Senvuoksi hän lähetti
+Berengarille sellaiset terveiset, että kuningatar käskee avata hänelle
+kaupungin portit ja pyytää häntä tulemaan sinne vieraana, mutta itse
+hän ei syvän surunsa vuoksi voi ottaa häntä vastaan.
+
+Riemukulussa Berengar nyt ajoi kaupunkiin ja käyttäytyi siellä
+itsevaltiaan tavoin, ilmoitti teeskennellyn valittelunsa kuninkaan
+kuoleman johdosta ja selitti, että hän ainoastaan maan parhaaksi
+tahtoi kruunauttaa itsensä kuninkaaksi niin pian kuin mahdollista.
+Maan korkea-arvoisimmat henkilöt eivät olleet hänen kanssaan yhtä
+mieltä. He arvelivat, että ensin tuli kysyä ja ottaa huomioon, mitä
+kuningatar ajatteli asiasta. Mutta juuri tätä tahtoi rajakreivi
+välttää. Sen vuoksi hän ilman pitkiä mutkia lähti Willansa ja
+poikansa Adalbertin kanssa pyhän Mikaelin kirkkoon. Siellä hänen
+käskystään eräs mukana tuotu piispa juhlallisesti pani hänen päähänsä
+sen kuuluisan rautakruunun, jonka hurskas kuningatar Theodolinda
+yli kolmesataa vuotta takaperin oli antanut valmistaa. Hän oli
+viekkaudella ja vilpillä hankkinut kruunun Monzan luostarista, jossa
+se säilytettiin, siten että ei Adelheidillä eikä hänen uskotuillaan
+ollut siitä vähintäkään aavistusta. Samalla kertaa myöskin Berengarin
+puoliso Willa kruunattiin kuningattareksi ja heidän poikansa Adalbert
+hallitsijakumppaniksi.
+
+Tällä tavoin olivat nuo kunnianhimoiset ihmiset saavuttaneet
+päämääränsä, ja kuningaskunnan kohtalo oli ratkaistu. Adelheid ei
+salannut mielipahaansa, ja myöskin korkeat viranomaiset lausuivat
+ilmi tyytymättömyytensä; vieläpä uhkauksiakin kuului noita röyhkeitä
+valtaistuimen kaappaajia vastaan. Tämä tuli Berengarin korviin. Arka
+ja pelkuri kuin oli, kuten kaikki salakavalat, säikähtyi hän tästä
+puheesta. Willa koetti häntä lohduttaa. Lothar ei ollut jättänyt
+mitään testamenttia jälkeensä, ja Lombardiassa ei kuninkaan arvo
+ollut laillisesti perinnöllinen. Muuten Adelheid kyllä olisi vaatinut
+perintöoikeutta hänen ja Lotharin tyttärelle. Tämä oli kyllä osaltaan
+rauhoittavaa tuolle jumalattomalle miehelle, mutta myöskin pelottavaa,
+sillä kansa rakasti Lotharin leskeä, jollei hän edes ulkonaisen
+oikeuden varjoa saanut toimilleen, niin saattoi vaara häntä uhata.
+
+Taaskin hänen puolisonsa tähän tiesi neuvon. Jos heidän poikansa
+Adalbert ottaisi puolisokseen nuoren lesken, silloin ei kukaan voisi
+estää häntä omistamasta kuninkaan arvoa.
+
+Tällä välin eleli Adelheid linnassa hiljaisuudessa itsekseen.
+Hiljakseen hän myöskin hoiti velvollisuuksiansa, sillä vielä oli
+hänen sydämmensä surua täynnä kaivatun vainajan tähden, eikä hänellä
+ollut vähääkään aavistusta niistä juonista, joita hänen vahingokseen
+punottiin.
+
+Silloin tuli uusi kuningas eräänä päivänä, viikkokausia pääkaupungissa
+oleskeltuaan, suuren seurueen saattamana linnaan ja pyysi kohteliain
+sanoin pääsyä kuningattaren puheille. Hänellä oli muka tärkeitä asioita
+esitettävänä ennen lähtöänsä. Vastenmielisesti Adelheid suostui
+pyyntöön; hän tiesi hyvin, ettei Berengar olisi kieltoa totellut.
+Tottunut kuin hän oli hillitsemään itseänsä, otti hän muutamien
+jalosukuisten henkilöiden läsnäollessa epämieluisan vieraansa vastaan.
+
+Teeskennellyin sanoin puhui Berengar ensin osanotostaan kuningattaren
+suureen suruun. Mutta Adelheid keskeytti hänet heti.
+
+"Mitä minusta tahdotte? Minä toivon, että puhutte asianne lyhyesti!"
+
+"Pyydän vain, että autatte meitä tekemään kansan levolliseksi ja
+onnelliseksi. Te seisotte yksinänne ilman suojaa. Lesken asema on
+vaikea. Tahdotteko ottaa avioksenne poikani Adalbertin? Silloin tulee
+rauha maahan ja te olette turvattu."
+
+Adelheid oli kohoutunut pystyyn kuninkaalliselta valtaistuimeltaan.
+Uljaana ja suorana seisoi hän siinä, suuttumuksen puna hehkui hänen
+kasvoillaan, silmät säkenöivät tulta, ja hän ojensi käskevästi oikean
+kätensä. Hän oli näöltään kuin koston jumalatar, ja tuo pelkuri mies
+vapisi.
+
+"Sellaista sinä uskallat minulle esittää! Lähde täältä! En koskaan
+rupea sinun perheesi kanssa mihinkään liittoon! Kuuletko, en
+milloinkaan! Sen tässä pyhästi lupaan uskollisteni läsnäollessa."
+
+Sitten hän käänsi selkänsä Berengarille ja lähti ylevänä pää pystyssä
+ulos salista.
+
+Berengarin katse, täynnä myrkyllisintä vihaa, seurasi häntä.
+
+"Minä pakotan sinut taipumaan", ähkyi hän hampaitaan purren.
+Kumartamatta hän poistui, koston tuumat mielessään.
+
+Kuningattaren uskolliset ylimykset pelkäsivät Berengarin kamalaa
+katsetta. Hetken he seisoivat liikkumattomina ja ääneti; vihdoin eräs
+heistä sanoi hiljaa: "Tässä ei ole muuta pelastusta kuin kiireinen
+pako."
+
+Kuningatar oli vetäytynyt omaan huoneeseensa ja kertoi siellä
+Waltrudille, niitä oli tapahtunut.
+
+"Se hävytön!" huudahti uskollinen tyttö suuttuneena. "Mutta
+hallitsijatar, sinun täytyy lähteä pois täältä. Nuo jumalattomat
+ihmiset eivät kammo mitään pahojatekoja. Et ole koskaan hengestäsi
+varma, niin kauan kuin asut Italiassa."
+
+Adelheid pudisti päätään. "Minä en pelkää."
+
+Silloin tyttö lankesi polvilleen hänen eteensä, katsoi kyynelsilmin
+häneen ja rukoili palavalla sieluntuskalla: "Salli kehoitustemme
+vaikuttaa sinuun, oi kuningatar! Älä usko, että nuo jumalattomat sinua
+säästävät, koska he eivät säästäneet kuningastakaan. Ajattele äitiäsi,
+ajattele tytärtäsi!"
+
+Nyyhkyttäen hän syleili hallitsijattaren polvia, ja tytön
+mielenliikutus koski voimakkaasti kuningattaren sydämmeen.
+
+Lähimmässä huoneessa aatelismiehet odottelivat kuiskaten keskenään,
+kunnes kammariherra pyysi päästä kuningattaren puheille. Hänkin
+innokkaasti kehoitti kuningatarta jättämään kaupungin. "Ei kuitenkaan
+ennen yön aikaa", varoitti hän. "Me koetamme kaikki valmistautua, rouva
+kuningatar. Älä pelkää. Luotettava joukko on sinua seuraava. Mutta
+paeta sinun täytyy, pois Italiasta!"
+
+Silloin Adelheid ymmärsi, että vaara oli suuri, ja myöntyi. Kaikessa
+hiljaisuudessa valmisteltiin matkaa. Yön tultua vaunut ajoivat
+ulos Pavian porteista. Niissä istui kaksi hunnutettua naista, ja
+edelläratsastaja ohjasi kulun sille tielle, joka vei alppimaata kohti.
+Aina tuon tuostakin tuli metsästä esiin joku ratsastaja, joka liittyi
+seurueeseen aivan hiljaa. Heidän hevostensa kaviot olivat pehmeään
+kääreeseen kiedotut, jotta ei kapsetta kuuluisi.
+
+Näin he siis kulkivat äänettömästi ja kiireesti eteenpäin yöllä.
+Adelheid nojautui Waltrudiin niin kiinteästi kuin suinkin. Oi miten
+hänen väsynyt sydämmensä halasi hänen rakastetun puolisonsa luo!
+Ylhäällä kaareutui ihmeellisessä kirkkaudessaan pilvetön tähtitaivas,
+ja hän katseli lakkaamatta korkeuteen. Siellä Lothar nyt oli, missä
+kaikki suru ja tuska on lopussa. Onnellinen hän! Ah, jospa hänkin,
+yksin jäänyt Adelheid, pian pääsisi sinne!
+
+Hänen ajatuksensa lensivät takaisin hänen lapsuudenpäiviinsä, jolloin
+hän istui äitinsä jalkain juuressa kuunnellen hänen kertomuksiansa
+taivaan ihanuudesta, niinkuin pyhä kirja sitä kuvaa. Sitten hän
+ajatteli Vapahtajan elämää ja muisteli miten suloisesti hän oli
+lohduttanut murheellisia. Adelheid tunsi, että häneltä kaikki rohkeus
+oli ollut poissa, että hän näinä viime aikoina oli ollut toivoton,
+ja kaikki oli näyttänyt pimeältä. Nyt kun hän ajoi eteenpäin,
+yläpuolellaan tähtikirkas taivas, avautui hänen sielunsa taas näkemään
+taivaallista valoa, ja hiljaa ja lempeästi laskeutui lohdutus hänen
+särjettyyn sydämmeensä. Tuntui ikäänkuin hän olisi kuullut äänen
+sanovan: "Älä pelkää, sillä minä olen kanssasi!"
+
+Jää oli murtunut. Adelheid saattoi taas lapsellisesti rukoilla Jumalaa,
+joka häntä oli koetellut, ja uskolla ja luottamuksella puhutella
+taivaallista Isäänsä.
+
+Tämä oli se siunaus, jonka tuo pitkä levoton yö hänelle tuotti, ja
+se pysyi yhä tallella, kun uudet kärsimykset häntä kohtasivat. Se
+tapahtui piankin. Pakolaiset eivät vielä olleet ennättäneet rajalle,
+kun Berengarin takaa-ajajat saavuttivat heidät ja veivät Veronaan,
+miehet kahlehdittuina ja naiset vaunuissa ankarasti vartioituina.
+Ainoastaan esiratsastaja pääsi pakoon ja kiirehti rajan yli viemään
+sanaa kuningatar Berthalle hänen tyttärensä kohtalosta.
+
+Näin loppui kuninkaantyttären ensimmäinen pakenemisen yritys.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Berengarin linnassa Veronassa pidettiin molempia naisia vangittuina
+Willan silmälläpidon alaisina. Muutama niukasti varustettu huone
+osotettiin heille asunnoksi. Vangitut miehet oli pantu telkien taakse.
+
+Ei kukaan tietänyt mitään kuningattaren kohtalosta. Hänen uskolliset
+ystävänsä Paviassa luulivat hänen päässeen rajan yli onnellisesti ja
+toivoivat, että hän jonkun ajan kuluttua palaisi takaisin Italiaan.
+Ainoastaan pakoon päässyt etuvartija olisi voinut kertoa Berengarin
+yöllisestä hyökkäyksestä, mutta missähän hän nyt olikaan? Olikohan hän
+terveenä saavuttanut päämaalinsa, Burgundin kuningattaren hovin? Tämä
+oli kysymys, jota Waltrud usein mietti.
+
+Adelheid oli tullut ihmeellisen levolliseksi. Nyt, kun hän itse
+oli joutunut vihan ja vainon esineeksi, oli kalvava suru hänen
+puolisonsa kuolemasta vähän hälvennyt. Rohkeasti hän vastusti häijyjen
+hyökkäyksiä. Joka päivä Willa koetti suostuttaa häntä menemään
+poikansa kanssa naimisiin ja siten ostamaan itsellensä vapauden.
+Mutta kuningatar tiesi ja uskoi, että hänen henkensä ja vapautensa
+oli korkeamman johtajan käsissä. Hän, joka hänet sisällisesti oli
+vapauttanut pelosta ja epätoivosta, oli myöskin ulkonaisesti hänet
+vapauttava, kun hänen aikansa oli tullut, sitä hän toivoi ja siihen hän
+luotti.
+
+Hänen luottamuksensa joutui kovalle koetukselle. Kun Willa näki,
+etteivät mielistelyt eivätkä uhkaukset mitään vaikuttaneet, rupesi tuo
+jumalaton nainen ruumiillisesti häntä kiusaamaan. Hän riisti häneltä
+kaikki kalleudet, jotka hän oli ottanut mukaansa paetessaan, mutta kun
+ei sekään auttanut, yltyi hän eräänä päivänä niin vihansa vimmaan, että
+antoi kuningattarelle nyrkiniskun vasten kasvoja ja sen jälkeen vihasta
+puhkuen riensi huoneesta pois.
+
+Waltrud tuli sisälle ja näki hallitsijattarensa kuolonkalpeana.
+Pelästyneenä kyseli hän syytä tähän, mutta Adelheid ei kertonut.
+Silloin tyttö päätti, ettei hän milloinkaan eriäisi kauas
+kuningattaresta, vaan pysyisi aina häntä kyllin lähellä, joutuakseen
+avuksi, jos tarve vaatisi.
+
+Jota levollisemmaksi ja järkähtämättömämmäksi Adelheid tuli, sitä
+raivoisammaksi kävi häijyn Willan viha. Palvelijattariensa joukossa
+oli hänellä yksi, joka pahuudessa oli melkein hänen oma veroisensa ja
+joka suorastaan nautti kuningattaren kärsimyksistä. Eräänä aamuna nuo
+molemmat naiset tulivat hiljaa kuningattaren kammioon, ja pitääksensä
+Waltrudin loitolla, salpasi palvelijatar hänen huoneeseensa vievän
+oven. Tänään nyt oli asia ratkaistava, niin oli Willa päättänyt. Hän
+alkoi puhua:
+
+"Poikani Adalbert on tullut tänne viettämään häitänsä. Hän on väsynyt
+pitkälliseen odotukseen. Ylhäällä salissa hän odottaa papin kanssa,
+joka teidän liittonne siunaa. Alistu siis tähän, sillä vastustus ei
+mitään hyödytä, se olisi suoraa tyhmyyttä. Anna myöntävä vastaus, niin
+elämä täynnä iloa ja riemua on edessäsi."
+
+"Vastaukseni tunnet", sanoi kuningatar levollisesti. "Et sinä eikä
+poikasi voi minun mieltäni muuttaa. Minä pyydän sinua jättämään minut
+rauhaan, sillä vaivasi ovat ihan turhia."
+
+"Sinulla on täällä aivan liian hyvä olla", sanoi tuo häijy nainen.
+"Luuletko, ettei meillä ole ahtaita vankilakomeroita, joihin ei
+aurinkoa eikä kuuta näy? Semmoisissa kaikkein kovimmatkin pehmenevät.
+Moni on siellä yhdellä tai toisella tavalla parantunut ynseydestään."
+
+Kamalasti hänen silmänsä paloivat. Mutta Adelheid sanoi: "Sinä et tee
+minulle mitään pahaa. Olethan sinä puoliso ja äiti, ja minä ajattelen,
+että sinunkin sydämmessäsi on parempia tunteita. Anna niiden tekojasi
+johtaa." Sanat kuuluivat rukoilevilta, mutta tuo jumalaton nainen
+vastasi niihin pilkallisella naurulla. Sähisten hän työnsi huuliltaan:
+
+"Kunigunda, ota hänet kiinni!"
+
+Silmänräpäyksessä oli palvelijatar tarttunut turvattomaan Adelheidiin
+ja viskannut hänet lattialle kumoon. Kuningatar päästi äänekkään
+hätähuudon, ja sen kuuli Waltrud. Hän syöksähti oven luo, mutta se
+oli salvattu. Ikäänkuin kuoleman tuskassa voimakas tyttö ryntäsi ovea
+vasten ja se avautui, sillä ruostunut salpa katkesi. -- Minkälainen
+näky olikaan hänen edessään!
+
+Lattialla makasi hänen hallitsijattarensa hajalle revityin hiuksin.
+Hänen päällään oli polvillaan häijy Kunigunda, joka veti häntä tukasta,
+ja Willa sotki onnetonta jaloillaan. Yhdellä hyppäyksellä oli Waltrud
+kuningattaren vieressä ja iski voimakkaalla nyrkillään Willaa kasvoihin
+niin ankarasti, että tämä lensi vasten seinää. Senjälkeen hän lujin
+kourin tarttui palvelijattareen ja heitti hänet menemään kauas luotaan
+kuten myrkyllisen käärmeen. Sitten hän lempeästi nosti lattialta
+kuningattaren ja piti hänet syliinsä suljettuna, samalla korottaen
+uhkaavasti oikean kätensä.
+
+"Älkää koettakokaan enää toiste koskea häneen! Kuninkaalle olet antanut
+kuoleman kalkin, sinä kelvoton; tahdotko myöskin murhata kuningattaren?
+Pysykää loitolla hänestä, jos henkenne on teille kallis! Minun
+käsivarteni on kyllin voimallinen lyömään teidät maahan."
+
+Sankarittarena hän siinä seisoi, tuo kookasvartaloinen tyttö vihasta
+säihkyvin silmin, uhkaavin liikkein ja kohotetuin käsivarsin.
+Kuullessaan hänen sanansa oli Willa käynyt tuhkanharmaaksi. Miten oli
+tuo vieras saanut tietää totuuden? Vauhkona hän väistyi, sillä Waltrud
+näytti hänestä yliluonnolliselta olennolta. Kostoa puhkuen hän jätti
+huoneen, ja Kunigunda seurasi häntä.
+
+Silloin Waltrud yhä hellemmin painoi kuningattaren syliinsä ja
+lohdutteli häntä lempein sanoin, kuten äiti lastaan. Molemmat he
+odottivat kovia aikoja, eikä yhtään suojelijaa eikä auttajaa ollut
+lähellä. Mutta yksi, joka kaitsee omiaan kuten silmäteräänsä, vartioi
+myöskin näitä turvattomia naisia, ja häneen he hädässään luottivat.
+
+
+
+
+KYMMENES LUKU
+
+Syvyydessä
+
+
+Ihanan Gardajärven kaakkoisella rannalla kohosi ulkonevalla
+kallionkielekkeellä luja linna, jota nimitettiin Gardalinnaksi.
+Sen muurit, huiput ja tornit kuvastuivat järven smaragdivihreisiin
+aaltoihin. Kukistumattomalta, mahdottomalta valloittaa se näytti
+katsojalle, sillä maan puolelta sitä suojasivat paksut muurit ja
+vallit, ja toinen puoli ulottui järveen asti päätorneinensa, jota
+aallot huuhtelivat yöt päivät. Torni oli kuin linnoitus kapeine
+ikkunakomeroineen, jotka eivät olleet korkeammat eivätkä leveämmät
+kuin tavalliset ampumareijät. Moni vanki oli täällä saanut viettää
+pitkällistä surullista elämää, näkemättä enää milloinkaan päivän valoa.
+
+Tuohon torniin oli Adelheid ja Waltrud viety, -- yön pimeydessä,
+jotta ei huhu Berengarin ja Willan pahasta työstä leviäisi. He
+olivat jo viikkoja istuneet alhaalla ahtaassa kosteassa huoneessa,
+jonka lattia oli syvemmällä kuin järven pinta. Niin korkealla, ettei
+sinne voinut ulettua, oli pieni aukko muurissa. Himmeä valo, joka
+siitä kajasti, teki synkän, kamalan vankilan vielä pelottavammaksi.
+Järven puoleista seinää pitkin tippui vesi lakkaamatta. Kostea oli
+myöskin vankilan alaston multalattia. Vastapäätä ulkoseinää oli kaksi
+kehnoa, huonoilla peitteillä varustettua olkivuodetta. Pöytä ja kaksi
+keikkuvaa tuolia oli siellä -- eikä muuta mitään. Synkännäköinen
+vanginvartija toi heille illoin aamuin vettä ja vähän ruokaa. Berengar
+ja Willa tahtoivat salaisella, mutta varmalla tavalla päästä pelätystä
+kilpailijattarestaan. He kyllä tiesivät, että näin kammottavassa
+paikassa ja näin huonolla ravinnolla ei vahvemmatkaan voimat kauan
+kestäisi.
+
+Surulla näki Waltrud, miten hänen rakkaan hallitsijattarensa posket
+päivä päivältä yhä kalpenivat, kätensä soukistuivat ja liikkeet
+kävivät voimattomammiksi. Monta palaa hän säästi, jotta ne tulisivat
+kuningattaren hyväksi. Mutta mitä se auttoi? Ravinto, joka heille
+annettiin, riitti kunnolla tuskin yhdelle. Kun kuningatar nukkui,
+otti uskollinen tyttö peiton omasta vuoteestaan, suojataksensa sillä
+hallitsijatartansa, jotta hän ei niin paljon kärsisi kylmyydestä ja
+kosteudesta. Itseänsä ei hän ollenkaan ajatellut.
+
+Päivä päivältä ja myöskin öisin he aina kuulivat aaltojen
+yksitoikkoisen loiskeen vankilan muuria vasten. Siten aika hitaasti
+kului eteenpäin. Tosiaankin toivoton tila Italian kuningattarelle!
+Mutta hän ei joutunut epätoivoon. Kovassa hädässään ja
+sydämmentuskassaan hän huusi Herralle, jolta kaikki apu tulee, Israelin
+vartijalle, joka ei nuku.
+
+He lohduttivat toinen toistaan sillä, mitä he Jumalan sanasta olivat
+säilyttäneet muistissaan. Niin, jopa ulkonaistakin lohdutusta he
+löysivät lohduttomassa tilassaan. Sehän oli ikäänkuin pelastus, kun
+heidän ei enää tarvinnut nähdä Willaa ja Berengaria. Elämä vankilassa
+tuntui melkein siedettävämmältä kuin Veronan linnassa. Kapeasta
+ikkunasta loisti aina silloin tällöin joku tähti heidän vankilaansa, ja
+sen kirkkaus oli ikäänkuin tervehdys taivaasta. Nyt saattoi Adelheid
+surunvoittoisella mielellä iloita siitä, että hänen rakastettu
+puolisonsa oli ikuisiksi ajoiksi vapautettu kaikesta sydänhuolesta ja
+tuskasta. Lujalla luottamuksella hän lakkaamatta rukoili vapahdusta
+tästä kamalasta vankilasta -- kuinka ja millä tavalla, sen asian hän
+jätti Jumalan haltuun. Ehkäpä Isän tahto oli pian ottaa hänet ylös
+rauhan majoihin. Siihenkin hän mielellään oli valmis tyytymään.
+
+Ainoastaan yksi asia painoi joskus raskaasti hänen mieltänsä, ja se
+oli muisto hänen pienestä tyttärestään Emmasta. Oliko hän nyt isoäidin
+luona? Mitään tietoja hän ei ollut heistä saanut, vaikka melkein
+vuosi oli kulunut siitä, jolloin hän lähetti pienen lapsensa luotaan
+Turinissa. Kuka olisikaan voinut hänelle tuoda tietoja tähän vankilaan?
+Kukapa muu edes tiesi hänen kohtalostaan kuin ne, joitten vallassa hän
+oli. Hän ei voinut muuta kuin laskea tämänkin surun isättömien Isän
+sydämmelle.
+
+Eräänä päivänä istuivat he molemmat vierekkäin surullisesti vaieten.
+Silloin avattiin ovi tavattomaan aikaan, ja se, joka astui sisään, ei
+ollut vanginvartija, vaan leveään taljaviittaan puettu mies. Piirteitä
+ei voinut erottaa hämärän tähden.
+
+"Herra olkoon kanssanne!" tervehti hän latinan kielellä. Pehmeä
+ja sointuva oli hänen äänensä, ja se vaikutti aivan erikoisesti
+vangittuihin, jotka eivät pitkään aikaan olleet kuulleet muuta kuin
+vanginvartijan synkän ja raa'an äänen. Hengellinen mies hän oli
+tervehdyksestä päättäen, ja puvusta arvaten luultavasti joku munkki.
+Hänen tultuaan lähemmäksi he saattoivat erottaa, että hänellä oli
+kalpeat laihat kasvot ja syvät silmät, jotka säälivästi katselivat
+noita kahta vangittua naista.
+
+"Kuka olet?" kysyi Adelheid. "Kuka laski sinut sisään ja mitä
+määräyksiä meille tuot?"
+
+"Olen munkki, vanki kuten te. Mutta minun koppini ei ole puoleksikaan
+niin kehno kuin teidän. Jumalan rangaistus kohdatkoon niitä, jotka ovat
+syösseet Italian kuningattaren tällaiseen hautaan!"
+
+"Ystävältä sinä näytät. Oi sano, miksi tulit tänne?"
+
+"Auttaakseni ja lohduttaakseni sinua, kuningatar, olen minä tullut.
+Linnan päällikkö tietää, että tein sen; niin, hän on itse minut
+lähettänyt tuomaan teille kirkon lohdutusta."
+
+"Tähän asti se mies ei ole paljoakaan piitannut kuningattaren
+hyvinvoinnista", muistutti Waltrud. "Katso ympärillesi, onko tämä hauta
+-- joksi tätä oikein nimitit -- sen näköinen?"
+
+Sanat kuuluivat katkerilta, ja munkki nyökäytti päätänsä.
+
+"Kuitenkin hän, luullakseni, ajattelee teidän sielujenne parasta. Ehkä
+hän on saanut käskyn Berengarilta, taikka ehkä hänen omatuntonsa on
+hänet siihen vaatinut -- kukapa sen voi tietää? Eilen hän kutsutti
+minut luoksensa ja puhui silloin sinusta, jalo rouva. Sinun tilasi,
+sanoi hän, on kurja, ja minä sain tehtäväkseni esittää sinulle, että
+käyttäydyt väärin, kun yhä yksipäisesti pysyt taipumattomana. Minun
+piti kehoittaa sinua myöntymään Berengarin tahtoon. Niin kuuluivat
+hänen sanansa, joita minä ääneti kuuntelin. Mutta parempaa lohdutusta
+minä sinulle tuon, oi kuningatar, kuin tuollaisen kehoituksen, jota et
+milloinkaan voi seurata. Aina siitä asti kuin jouduit näitten muurien
+sisäpuolelle, on sydämmeni vuotanut verta niin usein kuin olen sinua
+muistanut. Minä tulen ystävänä ja pyydän auttaa sinua sillä tavalla
+kuin osaan ja kykenen."
+
+"Kiitos sinulle!" sanoi Adelheid itkusilmin. "Ah jospa tietäisit, miten
+hyvää sinun sääliväiset sanasi tekevät meille raukoille! Sen jälkeen
+kuin tänne tulimme, emme ole kuulleet mitään muuta kuin vanginvartijan
+raa'an äänen."
+
+"Jos tahdot auttaa meitä", sanoi Waltrud, "niin pidä huolta siitä, että
+kuningatar saa lämpimän peitteen, paremman vuoteen ja parempaa ruokaa."
+
+"Koetan tehdä mitä voin", sanoi mies. "Linnan päällikkö ei näytä
+pahalta eikä sydämmettömältä, mutta hän pelkää Berengaria. Minun
+hän antaa kulkea muureilla ja pihoilla. Saanpa myöskin käydä
+vankilakomeroissa ja puhua vankien kanssa. Hän ajattelee, että
+veli Martti on mies, josta ei ole kenellekään vahinkoa. Kaikki
+vahtisotamiehet tuntevat minut, eivätkä sano minulle mitään. He
+kuuntelevat mielellään, kun puhun heille."
+
+"Miksi olet vangittuna? Vaikea minun on uskoa, että sinä olisit mitään
+ilkityötä tehnyt", sanoi kuningatar.
+
+Munkki hymyili. "Olin oppineen Luitprandin ystävä ja toveri. Hän eleli
+kauan kuningas Hugon hovissa ja sitten meni Berengarin tuo. Tiedäthän,
+että hekin nyt ovat joutuneet keskinäiseen epäsopuun?"
+
+"Kuulin siitä puolisoni kautta. Mailandissa näin hänet tuossa
+onnettomassa juhlassa."
+
+"Niin", jatkoi veli Martti, "silloin hän äänekkäästi julisti sinun
+ja kuningas Lotharin kiitosta. Pian sen jälkeen hän joutui kinaan
+Berengarin kanssa. Luitprand pakeni, ja vihastunut rajakreivi kohdisti
+suuttumuksensa minuun, pakolaisen ystävään. Siitä syystä jouduin tähän
+linnoitukseen."
+
+"Missä Luitprand nyt oleskelee?"
+
+Veli Martti kohautti olkapäitään. "Ehkä Saksassa; missäpä hän muualla
+olisi turvassa Berengarin vihalta? En ole sittemmin kuullut hänestä
+mitään."
+
+"Sinä kärsit viattomasti kuten mekin", sanoi kuningatar. "Toivon
+kuitenkin, että suuri taivaan Herra voi meidät vapahtaa vankeudestamme."
+
+"Sinä puhut totta, kuningatar", sanoi munkki. "Minäkin luotan lujasti
+häneen ja uskon, että hän meidät pelastaa. Älkää kadottako rohkeuttanne
+ja uskoanne, huomenna tulen takaisin."
+
+Hän tulikin jälleen, ja vangitut iloiten tervehtivät häntä. Puhuessaan
+hän tutkivasti tarkasteli vankikomeroa. Vihdoin hän veti taskustaan
+mittanuoran ja rupesi mittaamaan vankilan korkeutta ja leveyttä.
+Ihmetellen naiset sitä katselivat. Kun hän oli lopettanut työnsä, pisti
+hän jälleen mitan taskuunsa ja sanoi: "Odottakaa huomiseen. Jos minun
+toimeni täällä teitä ihmetyttää, niin älkää kuitenkaan tänään mitään
+kysykö. Herra olkoon kanssanne!"
+
+Niin hän sitten lähti, ja molemmat naiset jäivät keskenään tuumimaan
+ja arvelemaan, mitä tämä kaikki merkitsi. Peitteen hän oli tuonut
+kuningattarelle, ja siitä Waltrud iloitsi, sillä yöt olivat kovin
+kylmät tässä kosteassa holvissa.
+
+He eivät tietäneet mistä se johtui, että heidän sydämmensä tänään oli
+niin täynnä toivoa. Eivät he koskaan olisi voineet uskoa kokevansa
+sellaista iloa näitten vankilamuurien sisäpuolella. Mutta heille oli
+yksinäisyydessään kylliksi ilon syytä, kun saivat nähdä ystävälliset
+kasvot ja kuulla osaaottavia sanoja. Molemmat kiittivät Herraa, joka
+yössä ja pimeydessä antoi ystävällisen tähden loistaa heille.
+
+Täynnä uteliaisuutta he odottivat munkin tuloa seuraavana päivänä. Hän
+astui sisään ystävällisesti tervehtien, ja kun hän oli lohduttanut
+vankitovereitansa hurskailla ja ymmärtäväisillä sanoilla, jatkoi hän:
+"Ja nyt työhön. Katsokaa tätä asetta." Se oli sorkkarauta, jonka hän
+oli ottanut esiin taskustaan, tukeva, hyvin hiottu ase. He katsoivat
+häneen kysyvästi, ja hän jatkoi:
+
+"Eräs linnanpäällikön renki hankki tämän minulle. Mies oli minulle
+kiitollinen lääkkeestä, jonka hänelle annoin pahanlaatuista
+haavaa varten. Tiedättehän, että me munkit tunnemme kaikenlaisia
+lääkkeitä, joita käytämme kansan hyväksi. Tämä rauta on minulle hyvin
+tarpeellinen."
+
+Hänen äänensä alentui hiljaiseksi kuiskeeksi, kun hän jatkoi:
+
+"Minä tahdon vapauttaa teidät. Kyllä muurit ovat paksut ja lujat, mutta
+kuitenkin toivon onnistuvani, vaikka siihen kyllä kulunee aikaa."
+
+Waltrud oli hypähtänyt pystyyn ja jännittyneenä kuunnellut; nyt hän
+sanoi: "Sinä aiot lävistää seinämuurin, jos oikein sinut ymmärrän.
+Mutta sano, mitä olemme voittaneet, jos pääsemmekin pihalle? Vahvat
+muurit ympäröitsevät linnaa ja pihoja."
+
+"Kaikkea olen ajatellut ja punninnut. Tietenkään ei meitä paljoa
+auta, jos pääsemme tämän muurin läpi", sanoi Martti, "ellen kaiva
+maanalaista käytävää, joka ulottuu vallien ulkopuolelle. Ainoastaan
+siinä tapauksessa on pako mahdollinen."
+
+Kuningatar hengitti raskaasti. "Sinä ajattelet mahdottomuuksia! Mitenkä
+sinä voisit sellaista saada toimeen, sinä yksin tuolla aseella?"
+
+"Vasaran tuon mukaani huomenna ja ehkä myöskin kuokan. Guido renki on
+uskollisesti minuun kiintynyt."
+
+"Ja minä autan sinua", sanoi Waltrud päättävästi. "Rohkaise mielesi,
+kuningatar! Vaikea on tehtävä, mutta suuri taivaan Herra ei jätä meitä
+yksin. Minä luotan lujasti siihen, että hän meitä auttaa."
+
+"Sinä puhut totta, tyttö", vakuutti veli Martti. "Luottakaamme häneen,
+joka pelasti Danielin jalopeurain kuopasta ja päästi kolme miestä
+elävänä tulisesta pätsistä. Hän on auttava meidätkin tästä vankilasta.
+Rukoilkaamme häntä, ennenkuin alotamme työmme!"
+
+He polvistuivat kostealle lattialle, ja munkki lausui hartaan
+uskonrukouksen, pyytäen että Jumala antaisi hänelle voimaa, viisautta
+ja armoa pelastaa nämä onnettomat heidän vankeudestaan.
+
+Työ alkoi. Erääseen pimeään nurkkaan, johon ei ainoatakaan valon
+välkettä voinut tunkea ylhäällä olevasta kapeasta ikkunaraosta,
+tungettiin rauta-ase maanpinnan tason kohdalle. Mitä tarkimmin oli
+Martti mitannut holvin syvyyden ja sen mukaan tehnyt laskelmansa. Kun
+muurin murros kerran oli valmis, täytyi maanalainen käytävä kaivaa
+ihan suoraan itää kohden. Myöskin ulkona valleilla hän oli toimittanut
+mittauksia ja etevien mittausopillisten tietojensa avulla tarkasti
+suunnitellut tien siihen ainoaan paikkaan, mistä heille oli mahdollinen
+päästä vaaratta ulos päivänvaloon.
+
+Kuten he olivat ennaltaan arvanneet, oli tässä kova työ munkille ja
+Waltrudille. Muutama viikko kului, mutta vielä ei tuo paksu muuri ollut
+läpimurrettu. Basalttikivi oli tavattoman kovaa, ja munkin työaseet
+heikot. Ei hän myöskään uskaltanut työskennellä kauan kerrallaan,
+sillä hän pelkäsi, että hänet huomattaisiin. Täytyi menetellä erittäin
+varovaisesti. Usein Adelheid vavahti, kun vasaranlyönnit kaikuivat
+holvissa. Eivätköhän ne voineet kuulua myöskin vartijan korviin,
+ilmaisten koko yrityksen? Silloin he olisivat hukassa! Innokkaasti he
+rukoilivat Vapahtajaa Jeesusta Kristusta, että hän heitä suojelisi ja
+antaisi heidän vaikean työnsä onnistun.
+
+Ja se päivä tuli, jolloin Martti saattoi ilmoittaa: "Suuri kivi on
+irrallaan! Nyt on vain pieni jäljellä, ja sitten on muurinaukko vapaa!"
+Oi, miten kuningattaren sydän sykki kiitollisuudesta ja iloisista
+toiveista! Tähän asti oli Jumalan suojeluksessa kaikki onnistunut. Ei
+kukaan aavistanut, mitä nämä kolme olivat uskaltaneet yrittää tuolla
+pimeässä holvissa. Vanginvartijan silmät olivat olleet kuin sokeat.
+
+Vaikein asia oli vielä jäljellä. Aukko muurissa oli juuri niin suuri,
+että yksi ihminen kerrallaan pääsi siitä ulos. Nyt oli maanalainen
+käytävä kaivettava. Rohkeasti Martti alkoi työnsä. Waltrud levitti
+irtikaivetun mullan vankilan lattialle ja polki sen kiinteäksi
+jaloillansa. -- Työ oli pitkällinen ja vaivalloinen. Kesti kuukausia,
+kunnes Martti ilmoitti, että hän nyt epäilemättä oli saavuttanut
+määränsä. Käytävän äärimmäisestä päästä hän jo kuuli laineitten
+loiskeen vasten rantaa. Mittaukset pitivät yhtä hänen laskujensa
+kanssa. Käytävä loppui muutamia jalkoja alemmaksi maanpintaa. Viimeinen
+murros oli tehtävä vasta aivan paon edellä, sillä muuten koko hanke
+olisi voinut tulla ilmi.
+
+Kevät oli siirtynyt kesän tieltä. Silloin oli työ saatu valmiiksi ja
+pakopäivä määrätty. Sykkivin sydämmin Adelheid ja Waltrud odottivat
+munkkia. Oli ilta. Hetki, jolloin vanginvartija toi heille ruokaa,
+oli mennyt ohitse. Linnassa kaikki lepäsivät; ainoastaan vartijat
+käytävissä ja valleilla nojautuivat siellä täällä muureihin tai
+kulkivat edestakaisin vastustaaksensa uneliaisuuttansa. Martti oli
+kopissaan, jonka ovi aina pidettiin lukitsematta. Hän kuunteli --
+käytävissä oli äänetöntä. Silloin hän hiljaa hiipi ulos. Pimeyden
+suojassa hän pääsi kuningattaren vankikomeron luo, joka oli suljettu
+ainoastaan raskaalla rautasalvalla. Ei kukaan nähnyt häntä, kun hän
+sysäsi pois salvan ja astui komeroon.
+
+Täällä naiset olivat matkavalmiina. Silloin Martti pani kätensä ristiin
+ja rukoili lyhyesti. Naiset seurasivat hänen esimerkkiään. Sitten hän
+sanoi hillityllä äänellä: "Jumalan nimessä uskaltakaamme yrittää, jalo
+rouva! On kyllä vaivalloista kontata käytävän läpi, sillä se on ahdas
+ja pimeä; mutta älkää pelätkö, minä käyn edellä, sinä seuraat minua,
+rouva kuningatar, ja sinä Waltrud tulet viimeiseksi."
+
+Munkki ryömi käytävään, ja molemmat naiset seurasivat häntä sillä
+tavalla kuin hän oli määrännyt.
+
+Kuinka vaivalloinen heidän pakotiensä oli, sitä he eivät olleet
+voineet ennakolta kuvitella. Niin ahdas oli käytävä, että aikaihminen
+töintuskin pääsi läpi tunkemaan. Seinien hankautumisesta multa
+irtaantui, kerran niin suuressa määrässä, etteivät ainoastaan
+naiset säikähtäneet, vaan jo munkkikin pelkäsi, että he elävältä
+hautautuisivat. Ilman puutteesta he tuskin kykenivät hengittämään.
+Lakkaamatta he huusivat Herralta apua, vaikka heidän ääntänsä ei
+kuulunut.
+
+Kuinka kauan he olivat olleet tässä pimeässä käytävässä, sitä he eivät
+tietäneet, mutta se tuntui heistä ikuisen pitkältä ajalta. Kuningatar
+oli kadottamaisillaan kaiken tajuntansa ja luuli jäävänsä sinne
+pyörtyneenä makaamaan. Silloin yhtäkkiä raikas ilmanpuuska lehahti
+häntä vastaan. Munkki oli murtanut viimeisen maakappaleen, joka erotti
+nämä raukat vapaasta ilmasta. Vielä muutama työntäys raudalla, ja pääsy
+ulos oli vapaa.
+
+Martti seisoi jo ylhäällä maan pinnalla. Varovasti hän tarttui
+kuningattareen ja veti luokseen ensin hänet, sitten Waltrudin.
+
+He olivat päässeet maankielekkeelle, joka ainoastaan kuumana
+vuodenaikana ei ollut veden peitossa ja siten nyt muodosti jonkinlaisen
+niemen. Siinä he seisoivat, nuo molemmat naiset, hengittäen syvin
+siemauksin raitista ilmaa, joka lempeänä leyhyi järveltä ja
+virvoittavasti hyväili heidän kasvojansa. Oi miten kauan he olivat
+kaivanneet ilmaa! He eivät milloinkaan ennen olleet käsittäneet, kuinka
+suuri aarre se on.
+
+Mutta munkki kiihotti heitä kiirehtimään. Äänettömästi ja varovaisesti
+he hiipivät pitkin kapeata polkua muurin vierustaa myöten, sillä nyt
+oli musta yö ja heille edullinen liikunta-aika, vaikka samalla myöskin
+vaarallinen, sillä ainoakin harha-askel olisi voinut syöstä heidät
+noihin tummiin, tuntemattomiin aaltoihin, jotka hiljaa loiskivat
+kallioita vasten. Martti kulki edellä ja naiset vapisten ja rukoillen
+hiljaa perässä, pitkin vallien ulkosivua, tuskin jalan levyisellä
+polulla.
+
+Nyt he ovat loppupäässä, järvi, joka tässä on vain muutaman jalan
+levyinen, erottaa heidät vielä vapaudesta, ja tässä on tehtävä vaikea
+hyppäys. Martille se jo on onnistunut. Nyt hän seisoo siinä kurkottaen
+kätensä, ottaaksensa vastaan kuningattaren. Adelheid jättää sielunsa
+Jumalan haltuun ja hyppää -- hän on pelastettu! Mutta vielä ei hän
+voi iloita, sillä Waltrud on toisella rannalla. Taaskin munkki seisoo
+vartijana ja kurkottaa käsivartensa häntä kohti, hiljaisesti häntä
+kehoittaen. Waltrud hyppää, ja seuraavassa silmänräpäyksessä hän vaipuu
+uupuneena Adelheidin viereen. Silloin heidän sydämmensä riemuisella
+kiitoksella kääntyvät Herran puoleen, joka on pelastanut heidät
+kurjasta vankilasta ja jälleen saattanut ihanaan vapauteen.
+
+
+
+
+YHDESTOISTA LUKU
+
+Äidinsuruja
+
+
+Hiljaisena ja hylättynä seisoi Colombierin linna, jossa kuninkaantytär
+oli viettänyt lapsuutensa onnelliset päivät. Kuninkaallinen vouti
+hallitsi nyt linnaan kuuluvaa maatilaa, pitäen kunnossa ympärillä
+olevia alueita. Mutta linna oli autio, sillä jo enemmän kuin vuosi
+oli kulunut siitä kuin kuningatar hovineen oli muuttanut Lausanneen
+Genèvejärven lähitteille. Täällä me hänet tapaamme kuninkaallisessa
+linnassa uskollisesti täyttämässä velvollisuuksiaan, kuten ennen
+Colombierissa ja sen ympäristöillä.
+
+Bertha rouva oli vanhentunut. Hänen hiuksensa olivat käyneet
+harmahtaviksi, ja hänen lempeillä kasvoillaan ilmeni hiljaisen surun
+piirteitä, joita ei niissä ollut ennen näkynyt. Huoli puhui hänen
+katseestaankin, kun hän nyt siinä istui pitäen noita ennen niin
+ahkeria käsiänsä ristissä polvillaan ja tähyillen miettiväisenä kauas
+etäisyyteen. Hän ajatteli Adelheidiä ja oli levoton tyttärensä tähden,
+sillä hän ei pitkään aikaan ollut mitään kuullut hänestä.
+
+Viereisestä kammarista kuului lapsen ääni, ja nyt Bertha rouvan
+kasvoille valahti äidillinen hellyys. Ovi avattiin, ja vanhan hoitajan
+taluttamana tyllersi sisään pieni tyttönen, vielä vähän epävarmoin,
+alottelevin askelin. Se oli pieni Emma, Berthan tyttärentytär. Hellästi
+hän otti lapsen polvilleen, ja tämä nojautui turvallisesti vasten
+isoäitinsä rintaa.
+
+"Lapsi raukka", sanoi hän silittäen hänen pehmeätä tummaa tukkaansa.
+"Kovin aikaisin on sinun täytynyt jäädä isättömäksi, -- ehkä myöskin
+äidittömäksi! Sen tietää ainoastaan suuri taivaan Herra."
+
+Kyynel vierähti hänen poskelleen. Hän kuivasi heti silmänsä, sillä
+lapsi ei saanut nähdä surullisia kasvoja. Vuosi sitten oli hänen
+tyttärentyttärensä saatettu hänen luoksensa, ja samalla oli tuotu
+terveisiä tyttäreltä ja Lotharilta. Rukoilevin sanoin oli Adelheid
+pyytänyt äitiänsä ottamaan lapsen hoitoonsa ja sulkemaan hänet
+sydämmeensä. Huolestuttavalta kuului viesti Turinista, missä Lothar
+makasi sairaana. Niin pian kun hän vain paranisi, he kiirehtisivät
+äidin luo.
+
+Äiti odotti päivä päivältä, ja yhä uudelleen ja uudelleen hän toivoi
+pian saavansa sulkea heidät syliinsä; mutta hänen toivonsa oli turha.
+Vihdoinkin tuli kuljeksiva veli Italiasta. Surullisia uutisia hänellä
+oli; Bertha sen näki, ennenkuin mies ennätti puhuakaan, ja hänen
+sydämmensä vavahti. Sitten viestintuoja kertoi Lotharin varhaisesta
+kuolemasta, nuoren lesken surusta ja kansan mielipahasta, se kun oli
+suurella rakkaudella kiintynyt vainajaan ja oli myöskin kuningattarelle
+uskollinen. Hän kertoi myöskin kuningattaren palaamisesta takaisin
+Paviaan, ja miten hän vanhaan tapaansa ystävällisesti oli alkanut
+toimia kansan hyväksi.
+
+"Entä Berengar?" kysyi Bertha.
+
+"Hän on Veronassa. Huhutaan, että hän himoitsee kuninkaan arvoa, mutta
+useimmat italialaiset ovat häntä vastaan, joten on luultavaa, ettei
+hänen pyrkimyksensä onnistu."
+
+Näin puhui sanansaattaja; mutta Bertha oli levoton, sillä hän tiesi,
+ettei Berengar karttaisi minkäänlaista ilkityötä, jos hän vain sillä
+pääsisi päämaaliinsa. Bertha ei luottanut italialaisiin. Myöskin
+Lotharin tauti, josta kuljeksiva veli kertoi, antoi hänelle paljon
+ajattelemisen aihetta, ja hänen sydämmensä kävi yhä raskaammaksi.
+Hän aavisti tyttärensä olevan suuressa vaarassa. Miksi hän jäi sinne
+noitten viekkaitten ihmisten joukkoon? Miksi hän ei kiirehtinyt äitinsä
+helmaan?
+
+Näin suri ja rukoili kuningatar Bertha yötä päivää. Tänään hän oli
+erittäin haikealla mielellä. Silloin astui vanha Dietrich sisälle.
+
+"Hallitsijatar, tuolla ulkona seisoo mies, joka pyytää päästä rouva
+kuningattaren puheille. Tomuiselta ja väsyneeltä hän näyttää, kuten
+olisi vaeltanut monta päivää ja viikkojakin. Hän pyytää saada puhua
+itse sinun kanssasi."
+
+Bertha hätkähti. "Sanansaattaja Italiasta!" huudahti hän. "Antakaa
+hänelle ruokaa, ja niin pian kuin hän on vähän virkistyksekseen
+nauttinut, niin laskekaa hänet luokseni sellaisena kuin hän on!"
+
+Dietrich kiirehti ulos, ja Bertha jätti pikku Emman hänen hoitajansa
+huostaan. Sitten hän sykkivin sydämmin odotti sanansaattajaa.
+
+Pian hän tulikin. Vaatteet ja kengät olivat rikkinäiset, ja hän oli
+niin uupunut ja väsynyt, että kuningatar käski hänen istuutua.
+
+"Sinä tuot minulle tietoja tyttärestäni!" sanoi Bertha.
+
+"Niin, rouva kuningatar. Jumala suokoon, että minulla olisi parempia
+viestejä ilmoitettavana! Mutta sinun täytyy saada tieto asioista,
+vaikka ne ovatkin surulliset. Italian kuningatar on Berengarin
+vallassa!"
+
+Berthalta pääsi tuskan huudahdus. "Berengarin vallassa! Mitä sillä
+tarkoitat? Vankinako?"
+
+Mies nyökäytti päätänsä surullisesti. "Vankina, niin. Minä näin,
+miten hänen lähettinsä tarttuivat heihin ja veivät heidät mukanaan,
+-- kuningattaren, tytön ja heidän ratsastavat saattomiehensä sekä
+hevosensa. Minä olin ainoa, joka töin tuskin pääsin pakoon. Olen
+kulkenut jalkaisin vuorten yli, tietämättä teistä ja poluista; muuten
+olisinkin tänne jo aikaa ennättänyt."
+
+"Ah, miksi hän jäi sinne viekkauden maahan? Miksi hän ei kiirehtinyt
+äitinsä luo?" valitti kuningatar.
+
+"Hän oli kyllä jo matkalla luoksesi, kuningatar. Yöllä hän
+uskollistensa kanssa pakeni Paviasta. Minä ratsastin hänen vaunujensa
+edellä. Olimme aivan lähellä rajaa, kun Berengarin takaa-ajajat suurena
+joukkueena saavuttivat meidät. Me puolustimme itseämme urhoollisesti,
+mutta meitä oli liian pieni joukko. Muut miehet sidottiin ja vietiin
+vankeina takaisin, ja minä olen kulkenut yötä päivää, saattaakseni
+sinulle tämän sanoman."
+
+"Kiitän sinua uskollisuudestasi, kiitän siitä, että tulit. Kerro nyt
+minulle kaikki, mitä tiedät."
+
+Ja mies puhui Berengarin ja Willan kruunauksesta Paviassa, molempien
+hävyttömyydestä ja itsevaltaisuudesta, sekä miten he alituiseen
+kehoittivat kuningatarta ottamaan puolisokseen heidän poikansa, ja
+miten kuningatar sitten yöllä pakeni.
+
+Kiihtyneenä oli Bertha kuningatar kuunnellut. Mutta samalla kun hän
+oli saanut varman tiedon tyttärensä kohtalosta, heräsi hänessä myöskin
+entinen toimintahalu ja voima uuteen eloon.
+
+"Minä kiitän sinua", hän sanoi. "Nyt kammariherra pitäköön huolta
+siitä, että saat puhtaat vaatteet yllesi ja vuoteen lepuuttaaksesi
+uupuneita jäseniäsi, sillä sinä olet aivan voivuksissa."
+
+Miehen voimat olivat todellakin ihan lopussa. Palvelijan täytyi
+taluttaa hänet ulos.
+
+Sitten Berthalla oli pitkä neuvottelu Dietrichin ja Lausannen piispan
+kanssa. Mihinkä Adelheid oli viety, sitä sanansaattaja ei tietänyt,
+mutta luultavaa oli, että rajakreivi oli vienyt hänet Veronaan. Bertha
+ei yksin voinut mitään tehdä Berengaria vastaan. Vielä oli hänen Konrad
+poikansa kuningas Oton hovissa, ja Berthan velvollisuutena oli siis
+maan hallitus. Mutta kukapa johtaisi sotajoukkoa ilkiötä vastaan?
+
+"Ainoastaan Otto kuningas voi auttaa, hän, koko kristikunnan
+mahtavin herra", sanoi piispa. "Mutta hänellä on paljon tehtävää ja
+järjestettävää laveassa valtakunnassaan. Kuitenkin olen sitä mieltä,
+ettei hän tällaista konnantyötä jätä rankaisematta. Meidän nuori
+kuninkaamme Konrad on saavuttanut hänen suuren suosionsa, sen me
+tiedämme. Lähetä sana pojallesi, oi kuningatar, hän on sinun ja omassa
+nimessään rukoileva mahtavaa ruhtinasta tässä asiassa auttamaan."
+
+Tämä neuvo tuntui kuningattaresta hyvältä, ja hän päätti lähettää
+joukon ylimyksiänsä Saksan kuninkaan hoviin. Ennenkuin he ehtivät
+lähteä, saapui uusi sanansaattaja Italiasta. Se oli Veronasta tullut
+ratsastaja, joka ennen oli asunut Paviassa ja siellä saanut kokea
+paljon hyvyyttä kuningas Lotharilta ja hänen puolisoltaan. Ystävien
+avustamana rahallisessa suhteessa oli hän salaa kiireimmiten lähtenyt
+matkalle tunnettuja teitä myöten vuorten poikki Lausanneen.
+
+"Kuningatar", sanoi hän kiihkeästi kuuntelevalle Bertha rouvalle, "minä
+näin tyttäresi. Rajakreivin takaa-ajajat olivat saavuttaneet hänet
+hänen pakomatkallaan ja veivät hänet vaunuissa Veronaan rajakreivin
+linnaan. Oli ilta, mutta kuitenkin minä hänet tunsin. Hänen rinnallaan
+istui kultakutrinen tyttö; sinä kyllä tiedät, kuka. Hän katseli
+ympärilleen, näki ja tunsi minut ja iski minulle silmää. Niin että muut
+eivät voineet kuulla, hän kuiskasi minulle: 'Olemme vaarassa; kiirehdi
+Bertha rouvan luo.' Hänen silmänsä katsoivat minuun niin tuskallisen
+rukoilevasti, että se liikutti sydäntäni. Olen kulkeva kauppias. Minä
+toimitin asiani Veronassa ja palasin Paviaan. Kaikki Pavian asukkaat
+rakastavat ja kunnioittavat kuningatarta, mutta siellä on paljon
+Berengarin vakoojia, joita he pelkäävät. Sain kuitenkin kootuksi
+rahoja, jotta voin suorittaa tämän pitkän matkan."
+
+"Kiitän sinua", sanoi Bertha liikutettuna, "sinua, uskollisen Waltrudin
+sanansaattajaa."
+
+"Minulla on vielä enemmän kerrottavaa", jatkoi mies. "Onko kuningatar
+vielä Veronassa, sitä en tiedä. Hirveitä uhkauksia vankeudesta ja
+kahleista lienee Willa puhunut. Sitä kuiskailtiin viimeisinä viikkoina,
+jolloin olin Veronassa. Myöskin kuulin, että Berengar oli kutsunut
+Gardalinnan linnanvoudin luokseen ja kauan jutellut hänen kanssaan.
+Enempää en tiedä, oi kuningatar, mutta tämä minun täytyi sinulle
+kertoa, jotta sinä et tietämättömänä apuasi lähetä."
+
+"Gardalinna! Sinä luulet, että tuo jumalaton mies on lähettänyt hänet
+sinne?" huudahti kuningatar kauhistuneena.
+
+"Se ei ole mahdotonta. Ja minä tahdon ilmoittaa, että me Pavian
+kaupunkilaiset olemme väsyneet hänen vallanpitoonsa, sillä hirmuvaltias
+ja hirviö hän on, ja me pyydämme takaisin oikeata kuningatartamme,
+kuningas Lotharin leskeä, jos voit auttaa meitä, niin auta!"
+
+Surullisesti pudisti Bertha päätään.
+
+"En minä voi, mahtavamman täytyy se tehdä, mutta kyllä koetan saada
+sanan sille mahtavammalle. Jo varustetaan joukkoa matkalle, ja sinun
+sekä Italiasta tulleen hevosten ohjaajan on lähdettävä mukaan."
+
+Seuraavana päivänä lähettiläät alkoivat matkansa. Bertha oli käskenyt
+heidän rientää. Ja sillä aikaa kuin he kulkivat tietänsä eteenpäin,
+rukoili Bertha lakkaamatta, että taivaallinen Isä johdattaisi hänen
+lapsensa pois vankilasta vapauteen.
+
+
+
+
+KAHDESTOISTA LUKU
+
+Jumalan suojeluksessa
+
+
+Gardajärven rannalla erosimme Adelheidistä ja hänen seuralaisistaan,
+kun he päästyään synkästä vankilastaan yön pimeydessä polvistuivat
+kiittämään Herraa pelastuksestaan. Mutta nyt ei ollut aikaa viivytellä,
+ja senvuoksi munkki kehoitti kiirehtimään.
+
+"Vielä emme ole turvassa, jalo rouva. Täällä ei ole missään metsää.
+Nyt kuljemme pimeyden verhoamina, mutta ennen päivänkoittoa täytyy
+meidän ehtiä Mincion metsäseutuun. Sillä pian meitä kaivataan, ja
+linnan huipuilta näkyy kauas ympäristöihin. Minun tulee sinua sääli,
+kuningatar, mutta meidän on kulkeminen yötä myöten, emmekä saa levätä,
+ennenkuin olemme metsän suojassa."
+
+Raivattua tietä pitkin he riensivät eteenpäin, Martti edellä ja
+Adelheid Waltrudin taluttamana jäljessä. Kiireinen oli heidän kulkunsa,
+sillä vielä he eivät väsymystä tunteneet, ja pelko, että heidät
+saavutettaisiin, innostutti heitä kiirehtimään eteenpäin. Pakolaiset
+eivät puhuneet sanaakaan keskenänsä. Pieninkin rasahdus heitä
+pelästytti. Vähitellen naisten kulku rupesi hidastumaan. Adelheid tunsi
+vasta nyt, miten hän oli heikontunut pakollisista kieltäymyksistänsä
+ja ummehtuneesta vankilailmasta. Waltrud, joka oli hänen tukenansa,
+kehoitti lakkaamatta häntä kestämään. "Päivän koittaessa olemme
+metsässä, ja silloin voit levätä!" hän lohdutteli.
+
+Kun Martti huomasi, että molempien naisten askeleet kävivät
+hitaammiksi, tuli hän toiselta puolen tukemaan kuningatarta. Siten
+he kuljettivat, melkeinpä kantoivat häntä, mutta kiirehtiä heidän
+kuitenkin täytyi. Lakkaamatta he huusivat sydämmessään: "Vahvista
+askeleitamme, sinä taivaan suuri Herra!"
+
+Vihdoinkin rupesi päivä sarastamaan. He olivat nyt loppumatkalla
+hitaasti ja melkein laahaamalla päässeet eteenpäin. Kaukana he
+näkivät jotakin tummaa häämöittävän; se varmaankin oli metsä. Niinpä
+tosiaan, he eivät olleet erehtyneet. Neljännestunnin kuluttua he
+seisoivat yksinäisessä seudussa metsän äärellä. Idässä aurinko punasi
+taivaan, verhoten niityt ja puitten latvat purppurahohteeseen. Ei
+yhtään ihmistä näkynyt. Metsän sisällä oli eloa ja riemua. Orava
+kiiti ylös puuta pitkin ja katseli korkeudestaan noita kolmea
+vierasta. Siivelliset olennot tervehtivät iloisesti kultaista aamua,
+ja vankeudesta vapautetut ihmislapset olivat valmiit sydämmestään
+yhtymään luonnon kiitos- ja ylistysvirsiin. Kuitenkin he yhä pyrkivät
+syvemmälle metsään, ja vasta kun olivat ehtineet niin pitkälle, että
+saattoivat katsoa olevansa turvassa, etsi Martti sopivan lepopaikan
+tuuhean lehvistön alta. Siihen he valmistivat Adelheidille pehmeän
+sammalvuoteen, ja kuten väsynyt lapsi hän pian vaipui sikeään uneen.
+Mutta Martti ja Waltrud vuorotellen valvoivat, uskollisesti vartioiden
+kuningatartansa.
+
+Sillä välin Gardalinnassa vallitsi kova kiihtymys. Kun vanginvartija
+aamulla astui kuningattaren vankihuoneeseen, oli ovi lukitsematon ja
+komero tyhjä. Mykkänä pelästyksestä hän tuijotti seiniin, sitten hän
+tulella valaisi joka nurkkaa -- ja siinäpä hän näki aukon muurissa. Nyt
+hänelle selvisi, mitä tietä vangit olivat päässeet pakenemaan. Mutta
+kentiesi he vielä olivat piilossa jossakin linnanmuurien sisäpuolella.
+
+Heti ilmoitettiin asiasta linnanvoudille, joka hirveästi pelästyi.
+Berengarhan oli hänet pannut vastaamaan kuningattaresta! Kaikki
+paikat tutkittiin ja haettiin. Maanalaisen käytävän loppupäässä oleva
+aukko löydettiin, ja jalansijat siinä kohdassa, mistä he olivat
+tehneet vaarallisen hyppäyksensä, havaittiin myöskin; mutta sitten
+oli yötuuli tasoittanut hiekan, niin ettei jälkiä voitu edemmäksi
+seurata. Kuitenkin linnanvouti katsoi luultavaksi, etteivät he olleet
+valinneet raivaamatonta rantatietä, joka johti pohjoiseen päin, vaan
+ohjanneet askeleensa Minciota kohti. Lentoviestillä ilmoitettiin
+asiasta heti Berengarille, ja hänen ja Willan raivossa ei ollut määrää.
+Suuri asestettu joukko lähti liikkeelle, sen etupäässä Berengar itse.
+He ratsastivat hyvää vauhtia Gardajärvelle; sieltä heidän oli määrä
+hajaantua eri haaroille paremmin löytääkseen pakolaiset. Ja sitten
+tapahtui, että Berengar, annettuaan tuimat nuhteet velvollisuutensa
+unohtaneelle linnanvouti paralle, lähti asestetun parvensa etupäässä
+ratsastamaan samaa tietä, jota pakolaisraukat edellisenä yönä kulkivat.
+Nämä olivat kyllä ennättäneet edelle, sillä päivä oli jo ainakin
+puoleen kulunut, ennenkuin takaa-ajajat pääsivät liikkeelle. Mutta
+olihan tietysti hevosmiesten helppo saavuttaa jalkaisin kulkijat.
+He ratsastivat ohi metsän, josta pakenijat aamulla etsivät suojaa,
+mutta eivät heistä mitään jälkeä nähneet. Mincion luo he ehtivät
+vielä samana iltana. Virran ympäristöissä he tutkivat tarkkaan joka
+paikan ja kyselivät laivureilta ja kalastajilta, oliko joku sieltä
+kulkenut ylitse vastakkaiselle rannalle. Mutta kalastajat eivät olleet
+ketään nähneet. Siis Mincion yli he eivät olleet vielä päässeet. Tämä
+tieto rauhoitti rajakreiviä, ja hän palasi myöhään illalla kotiin,
+alkaaksensa seuraavana päivänä jälleen etsintänsä.
+
+Kaiken tämän oli viisas munkki edeltäpäin arvannut ja sen mukaan tehnyt
+suunnitelmansa. Niin kiihkeästi kuin kuningatar toivoikin pääsevänsä
+tästä seudusta pois, ei Martti kuitenkaan suostunut lähtemään
+eteenpäin, ennenkuin yöllä. Päivällä heidän täytyi pysytellä jossakin,
+missä tasankomaa vain suinkin tarjosi heille piilopaikan. Kun he ensi
+aamuna pakenemisensa jälkeen olivat tarpeeksi levänneet sekä ravinneet
+itseänsä leivällä, jota munkki oli heille säästänyt ja ottanut
+mukaansa, kävelivät he hitaasti ja varovasti eteenpäin metsässä, yhä
+etelää kohti. Ennen yön ehtimistä he taas lepäsivät, mutta pimeän
+tultua munkki vei heidät hyvälle raivatulle polulle, johon hän ei
+arvellut takaa-ajajain yöaikana osuvan.
+
+Tällä tavalla meneteltiin monta päivää, kunnes leipä loppui ja nälkä
+rupesi rasittamaan. He olivat päässeet metsän läpi, joka näinä päivinä
+oli heitä suojellut. Yön kuljettuaan he näkivät aikaisin aamulla
+edessänsä lavean tasangon täynnä uhkeita viljavainioita, mutta ei
+puita eikä pensaita. Naisten rohkeus lamaantui. "Mihin nyt saatamme
+piiloutua? Palatkaamme takaisin metsään!" pyysi kuningatar.
+
+"Emme suinkaan sitä tee", vastasi munkki. "Palata takaisin emme
+saa. Tuolla lännessä päin vähän lounaiseen suuntaan juoksee Mincio.
+Sinne meidän täytyy kulkea ja päästä vastakkaiselle puolelle, jotta
+takaa-ajajat kadottavat jälkemme. Ja katso, kuningatar, miten korkeita
+viljankorret ovat! Eivät ne aina niin pitkiksi kasva! Taivaan suuri
+Herra ehkä ajatteli meitä, kun hän kasvatti ne noin korkeiksi."
+
+Lohdullisilta kuuluivat vanhan munkin sanat. Mutta levottomana
+hän näki, miten Adelheid oli uuvuksissa nälästä, puutteesta ja
+vaivalloisesta kävelystä. Myöskin Waltrud oli levoton. Hellästi hän
+piti kätensä väsyneen Adelheidin ympärillä ja sanoi:
+
+"Tule, valtijatar, piiloutukaamme vainioon. Ehkä tähkissä on kypsiä
+jyviä, joilla voimme nälkämme sammuttaa."
+
+Mutta he pettyivät, sillä vilja ei ollut kypsää, ja neuvottomina
+katsoivat molemmat munkkiin.
+
+Tämä kuitenkin keksi neuvon.
+
+"Menkäämme suoraan tämän vainion poikki. Minä taivutan korret sivulle
+päin, niin että sotketut paikat eivät ilmaise, mistä olemme kulkeneet.
+Sitten menemme eteenpäin aina virralle asti. Siellä lepäätte viljan
+suojassa ja minä käyn kalastajamökeissä kerjäämässä armopaloja. Moni
+kuljeksiva veli kävelee kerjäten maita pitkin, sen kansa kyllä tietää,
+eikä se herätä mitään huomiota. Veli Martti on heille tuntematon. Ole
+nyt levollinen, kuningatar, ja rohkaise mielesi. Herra on tähän asti
+meitä auttanut; jättäisikö hän meidät nyt? Ei, sitä en milloinkaan voi
+uskoa!"
+
+Kiitollisena katsoi kuningatar häneen, ja sitten hän rohkeana
+alkoi matkansa toisten mukana viljan läpi. Korret olivat niin
+korkeat, että ne hyvin ulottuivat heidän ylitsensä. Kun he tulivat
+matalakasvuisempaan tahi tyhjään kohtaan, tähyili munkki ensin
+ympärilleen. Kerran he uskalsivat ryömiä paljaan pellon ojaa pitkin,
+kunnes taas pääsivät korkean viljan suojaan. Mutta niin tuskallinen
+oli heidän pelkonsa silloin, ettei heitä enää haluttanut yrittää samaa
+toistamiseen. Sentähden he päättivät pysyä alallansa iltaan asti.
+
+Munkki pani tarkkaan merkille paikan ja lähti hakemaan ruokavaroja.
+Virta ei ollut tästä kaukana. Etäältä kuului vaunujen jyrinä, kun
+ajettiin maantiellä rantaa pitkin. Waltrud laittoi kuntoon vuoteen
+kuningattarelle ja itselleen, ja sitten he molemmat paneutuivat
+levolle. Adelheid nojasi päänsä uskollisen ystävättärensä rinnalle, ja
+pian he kumpikin vaipuivat syvään uneen.
+
+Kuinka kauan olivat nukkuneet, sitä he eivät tietäneet, mutta äkkiä
+he hypähtivät pystyyn -- mitä oli tämä? Eiköhän kaukaa kuulunut
+hevosenkavioitten kapsetta? Se tuli lähemmäksi, -- niitä tuntui
+olevan paljo! Veri jähmettyi heidän suonissansa. Hätäisenä tarttui
+Adelheid Waltrudiin, mutta tämä painoi hänet lempeästi alas maahan,
+laskeutui itsekin aivan hänen vierellensä ja kuiskasi: "Vapahtaja meitä
+suojelkoon!"
+
+Aina selvemmin kaikui kavioitten kapse. Tie kulki varmaan aivan läheltä
+heidän piilopaikkaansa, sillä nyt kuului miesten ääniä. Äkkiä kajahti
+kovaääninen "seis!" Adelheid vavahti -- se oli Berengarin ääni!
+
+Ratsastajat seisahtuivat; he astuivat pois hevosten selästä ja
+hajaantuivat eri tahoille.
+
+"Virralle! Siellä niitten täytyy olla! Pian! Onko teillä lyijyä
+jaloissanne?" Näin komensi rajakreivi vihoissaan.
+
+"Ei lähellä eikä kaukana näy mitään, herra!" huusi yksi.
+
+"Eikä kukaan ole joen yli lähtenyt, sanovat kalastajat!" huusi toinen.
+
+"Herra, he ovat varmaankin nälkään menehtyneet", tuumi kolmas.
+
+"Pöllöpää!" oli Berengarin vihainen vastaus. "Pollöpäitä olette kaikki,
+ja laiskoja sitäpaitsi. Etsikää kunnes löydätte!"
+
+Kuumuus oli paahtava, hevoset hiestä märkinä. Yksi miehistä puhui
+rajakreiville muutamia sanoja, joita naiset eivät kuulleet.
+
+"No tehdään niin, me lepäämme, mutta sitten etsimme kahta tarkemmin!"
+sanoi rajakreivin ääni.
+
+Aivan lähelle sitä paikkaa, jossa molemmat naiset piilivät epätoivoisen
+tuskan vallassa, jäi nyt Berengarin joukko pitämään lepoa. Raaka
+leikkipuhe tunki aina naisten korviin asti, ja Berengarin sanat olivat
+raaimmat.
+
+Adelheid ja Waltrud makasivat hiljaa, äänettä, hartaasti rukoillen.
+Vihdoinkin annettiin merkki, että lepoaika oli loppunut ja etsintä
+alotettava. Molemmat naiset jo huoahtivat helpotuksesta, kun samassa
+äkkiarvaamatta yksi ratsastaja ajaa karautti suoraan viljamaahan. Se
+oli Berengar itse.
+
+"Olisi minulla nyt vain käsissäni tuo kirottu nainen", huusi hän
+hampaitaan kiristäen, "niin minä kyllä näyttäisin, ettei häntä
+enää haluttaisi karkuun lähteä. Näillä paikoin hänen täytyy olla!"
+Keihäällään hän hajoitteli korsia puoleen ja toiseen. Onnettomat naiset
+näkivät kärjen kiiltävän päänsä yläpuolella ja luulivat olevansa
+hukassa!
+
+Mutta Herra Jumala sokaisi tuon jumalattoman miehen silmät niin, ettei
+hän mitään muuta nähnyt kuin viljan vainiolla. Muutaman kerran hän
+vielä koetti keihäällään pistää korsikkoon, kunnes hän vihdoin kiroten
+jätti pellon.
+
+Molemmat naiset tuskin uskalsivat hengittää. He kuulivat ratsastajien
+etenevän yhä kauemmaksi, kunnes kavioiden kopina vihdoin taukosi aivan.
+He olivat pelastuneet!
+
+Silloin he nousivat molemmat ylös ja vaipuivat itkien toistensa
+syliin. Sitten he polvistuivat ja kiittivät palavasti Jumalaa tästä
+ihmeellisestä pelastuksesta.
+
+Kun aurinko kallistui lähemmäksi länttä, tuli Martti takaisin. Hän
+oli löytänyt sääliviä sydämmiä ja anteliaita käsiä, jotka jakoivat
+hänelle, mitä hän tarvitsi. Pakolaiset eivät milloinkaan olleet niin
+nauttineet maallisista lahjoista kuin nyt. Heidän sydämmensä tulvehti
+kiitollisuudesta, ja Marttikin itki ilokyyneleitä. Ihmeellistä kyllä,
+hän ei ollut nähnyt eikä kuullut ratsastajista mitään. Oli tosiaankin
+heidän uskoansa vahvistavaa nähdä, miten selvästi Jumalan käsi oli
+heitä suojellut, he kun aamulla jo olivat olleet ihan epäilyksissä; ja
+vahvistettuina sekä sielunsa että ruumiinsa puolesta he illalla taas
+jatkoivat vaivalloista matkaansa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vähän alempana virran luona oli yksinäinen kalastajamökki. Oli
+varhainen aamuhetki, ennen koitteen aikaa, kun ahkera kalastaja oli
+lähtenyt ulos mökistään ja irroitti venettänsä rannalta soutaaksensa
+ulos työhönsä. Virta levisi tässä kohden melkein järveksi, ja vain
+epämääräisin piirtein erottui toinen ranta aamuhämärässä.
+
+Äkkiä rupesi kalastaja kuuntelemaan; oli ikäänkuin hän olisi kuullut
+askeleitten lähestyvän. Hän katsoi taaksensa, ja tosiaankin siellä
+polulla, joka johti hänen asuntoonsa, näkyi kolme olentoa, jotka
+kiirehtivät rantaa kohti. Ihmeellisiltä he näyttivät. Etupäässä
+kulki munkkikaapuun verhottu vanha mies ja sitten kaksi naista
+rikkirevityissä vaatteissa, tomuisina ja hiukset kampaamattomina.
+"Voitko saattaa meidät tästä ylitse?" kysyi munkki kiihkeästi. "Näen,
+että aiot irroittaa veneesi lähteäksesi vesille. Oi, ota meidät
+mukaasi!"
+
+Mies katsoi epäluuloisesti noihin kolmeen. "Keitä olette?" kysyi hän.
+"Te näytätte hyvin epäilyttäviltä. Oletteko tehneet jotakin pahaa?
+Olkoon silloin kaukana minusta, että auttaisin teitä pakenemaan. En
+myöskään ole aikonut lähteä toiselle rannalle."
+
+"Me olemme onnettomat, ellet vie meitä virran ylitse! Mutta rikollisia
+emme ole."
+
+"Niin on helppo sanoa", vastasi hän kuivasti. "Kuinka minä saatan
+teihin luottaa? Kummallisilta te näytätte. Keitä te olette?"
+
+Vastauksen sijasta pyysi munkki yhä kiihkeämmin. "Taivaan siunaus
+vuotakoon ylitsesi, jos meitä autat!"
+
+Mutta mies pudisti päätänsä vastaten: "Moni puhuu taivaasta ja taivaan
+Herrasta, mutta ei kuitenkaan hänestä mitään välitä, jopa pyhässä
+Rooman kaupungissakin kuuluu olevan sellainen asiain laita, niin olen
+kuullut sanottavan."
+
+Silloin Adelheid laskeutui polvilleen hänen eteensä ja rukoili tuskan
+valtaamin katsein: "Vie meidät ylitse, niin Herra sinua siunaa!"
+Myöskin Waltrud yhtyi molempien toisten rukoukseen, ja mies näytti
+aprikoivan, mitä hän tekisi.
+
+"No niin, kyllä saatan viedä teidät ylitse, mutta maksakaa ensin, sillä
+minä olen köyhä. Koska te niin kiihkeästi tahdotte päästä toiselle
+rannalle, ette tietenkään kitsaile rahojen suhteen. Jos lykkäisitte
+tuonnemmaksi maksamisen, voisitte unhottaa koko asian."
+
+Hämmästyneinä katsoivat pakolaiset toisiinsa; mistäpä he rahoja
+ottaisivat? Adelheidin silmät täyttyivät kyynelillä. "Ei meillä ole
+mitään, ei rahaa eikä rahan arvoista."
+
+Waltrudin silmät välähtivät. Nopeasti hän otti kaulastaan nauhan
+ja irroitti rannerenkaan, jota hän alituisesti siinä säilytti
+vaatteittensa sisäpuolella.
+
+"Tässä on jotakin, jolla on raha-arvoa", sanoi hän. "Jos olet siihen
+tyytyväinen, niin ota se, mutta auta meitä täältä pois. Joka hetki on
+kallis."
+
+Kummastuneena katseli kalastaja koristetta ja sitten tyttöä.
+
+"Tämä on tosiaan arvokas kapine", sanoi hän, samalla ikäänkuin punniten
+sitä kädessään.
+
+Mutta Adelheid huudahti: "Ei, sitä et saa antaa! Sehän on ainoa esine,
+josta kadonnut veljesi sinut voi tuntea. Sitä perintöä et saa minun
+tähteni hävittää, rakas uskollinen Waltrud!"
+
+"Ah hallitsijatar, henkeni minä halusta antaisin puolestasi, jos sillä
+voisin sinut pelastaa", sanoi tyttö kyynelsilmin. "Ja nyt, kalastaja,
+joudu! Vai eikö tässä ole tarpeeksi maksua?"
+
+Mutta mies empi, yhä pidellen rannerengasta käsissään. Hänen
+uteliaisuutensa oli herännyt, ja nyt hän sanoi:
+
+"Kertokaa minulle keitä olette, ja miksi olette niin kiihkeitä ja
+hätäisiä. En vie teitä ylitse, ennenkuin saan sen tietää."
+
+Levottomana katsoi Adelheid munkkiin. Tämä sanoi: "Me tahdomme
+ilmoittaa sinulle, kutka olemme, mutta ensin sinun täytyy vannoa pyhän
+Jumalan nimessä, että et meitä ilmianna. Lupaatko sen? Ja kun nyt
+kuulet, kuinka suuri on hätämme, niin et varmaankaan kieltäydy meitä
+auttamasta."
+
+Kalastaja vannoi juhlallisesti valan, ettei hän kenellekään
+ilmoittaisi, mitä munkki hänelle nyt aikoi kertoa. Silloin Martti
+ilmaisi hänelle, että se nainen, joka seisoi hänen edessään, oli
+hänen laillinen kuningattarensa, kuningas Lotharin leski, joka nyt
+pyysi apua. Suurimmassa kiireessä hän kertoi, miten kuningatar oli
+vangittu ja pelastettu ja miten hän nyt oli pakoretkellä, päästäksensä
+Berengarin kostosta.
+
+Syvästi liikutettuna kalastaja kuunteli. Sitten hän antoi takaisin
+rannerenkaan sanoen: "Olkoon minusta kaukana sellainen ahneus, että
+ottaisin teiltä ainoan kalliin esineen, kun olette hädässä. Pidä
+se kuningatartasi varten, tyttö, sillä minä pelkään, että teidän
+vastuksenne eivät vielä ole lopussa."
+
+Sitten hän viittasi heitä astumaan veneeseen. Hiljaa he noudattivat
+kehoitusta. Pian olivat airot vedessä, ja he pääsivät turvallisesti
+toiselle rannalle.
+
+Kyyneleet silmissä kuningatar lämpimästi puristi vanhan kalastajan
+kättä hyvästiksi, ja toiset tekivät samoin. Ukon ahvettuneet kasvot
+värähtelivät, kun hän seisoi katsellen heidän jälkeensä, siihen asti
+kunnes he katosivat korkean kahilan taakse ja kiirehtivät eteenpäin
+metsäseutua kohti.
+
+Jumala oli nyt taas pelastanut heidät Berengarin joukkojen käsiin
+joutumasta. Sillä kun takaa-ajajat vielä samana päivänä tulivat
+kalastajamökille, näkivät he ukon rannalla paikkaamassa verkkojaan,
+mutta turhaan he koettivat saada tietoja pakolaisista, sillä ukko
+puhui vain järjettömiä asioita ja näytti tavattoman yksinkertaiselta.
+Kiivaasti hän hosui tielle päin, mistä he juuri olivat tulleet, joten
+muutamat sanoivat häntä mielipuoleksi ja toiset taas luulivat hänen
+tarkoittavan, että pakenijat olivat sinnepäin menneet. Äänekkäästi
+kiroten he lähtivät vihdoin takaisin.
+
+Kun he olivat poissa, nousi kalastaja ylös ja hykersi tyytyväisenä
+käsiään. "Nuo olkoot vain harhateillä, mutta taivaan Herra lähettäköön
+kuningattarelle enkelinsä viemään hänet turvaan!"
+
+
+
+
+KOLMASTOISTA LUKU
+
+Turvassa
+
+
+Kostealla, yksinäisellä rannalla pakolaiset kulkivat muutamia päiviä
+piiloutuen väliin kahiliston suojaan, toisinaan pensaikkoon. Nälkä
+rupesi heitä yhä enemmän vaivaamaan. Väliin Martti uskalsi lähteä
+etsimään leipää, mutta harvassa olivat asunnot ja talot tässä autiossa
+seudussa ja laihoja olivat almut, joita munkille annettiin. Silloin he
+koettivat sammuttaa nälkäänsä juurilla ja marjoilla, mutta ei niitäkään
+paljon löytynyt.
+
+Kauan he eivät saattaneet tätä elämää jatkaa, sen näkivät he kaikki
+kolme. Adelheid varsinkin kävi päivä päivältä yhä heikommaksi. Hänen
+voimakas sielunsakin uupui, niin että hän kuten profeetta Elias
+epätoivoisena rukoili: "Nyt on kylliksi; ota, Herra, minun sieluni!"
+
+Munkki neuvotteli Waltrudin kanssa. Niihin ihmisiin, jotka onnen
+päivinä olivat olleet heidän ystäviänsä, he eivät varmuudella voineet
+turvata. Helpostihan he olisivat nyt, kun onni oli vaihtunut, voineet
+jättää kuningattaren Berengarin käsiin. Sillä italialaisiin ei
+milloinkaan uskaltanut luottaa. Mihinkä heidän siis oli käännyttävä?
+
+Silloin Waltrud tuli ajatelleeksi erästä piispa Adelhardia, joka asui
+Reggion kaupungissa suuren Po joen toisella puolen. Hän ei ollut
+italialainen synnyltään, oli usein oleskellut kuningas Lotharin hovissa
+ja oli uskollisesti kiintynyt kuninkaaseen ja hänen puolisoonsa.
+Hän oli myöskin peittelemättä osottanut tyytymättömyyttä Berengarin
+väkivaltaisuuksiin. Hänen luokseen täytyi Martin kiirehtiä pyytämään
+suojaa kuningattarelle. Suunnitelma esitettiin Adelheidille, joka siitä
+ilostui ja kiitollisena sanoi tytölle:
+
+"Hyvä Jumala taivaassa on johtanut ajatuksesi Adelhardiin! Jos joku
+uskollinen ja luotettava löytyy tämän maan ylhäisössä, niin hän on
+kyllä sellainen. Oi Martti, kiirehdi hänen luokseen, me voimme uskoa
+itsemme hänen turviinsa!"
+
+Levottomuudella Martti ajatteli, että hänen täytyi jättää molemmat
+naiset yksin. Hänen omakin ruumiinsa oli niin rasittunut, että hänen
+oli vaikea lähteä jalkaisin tuolle pitkälle matkalle Reggioon. Mutta
+hänen uskollisuutensa kuningatarta kohtaan voitti kaikki epäilykset,
+ja hän päätti Jumalan nimessä uskaltaa ryhtyä tähän uhkayritykseen.
+Sitä ennen hän hankki niin paljon elintarpeita, että arveli niiden
+riittävän noille kahdelle naiselle siksi kunnes hän palaisi takaisin.
+Siihen asti hän neuvoi heitä pysymään tässä yksinäisessä, piiloisessa
+paikassa. Sitte hän jätti heidät ja itsensä Jumalan haltuun ja lähti
+rohkeamielisenä matkalle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Väsyneenä ja uupuneena saapui uskollinen Martti Reggioon. Hän oli
+kulkenut monta päivää, ennenkuin hän näki kaupungin tornit. Tuskin hän
+jaksoi tuohon toivottuun päämaaliin päästä, mutta nyt hän vihdoin oli
+kaupungin kadulla ja kiirehti suoraa päätä piispan palatsiin.
+
+Adelhard oli hyväntahtoinen, rehellinen mies, sen oli Martti kysyen
+saanut selville, mutta vielä hän tahtoi varovaisesti koetella
+piispan mielialaa kuningatarta kohtaan. Hän antoi esittää itsensä
+ympärikuljeksivaksi veljeksi, joka pyysi saada puhutella piispaa.
+Mielellään piispa lupasi ottaa hänet puheillensa.
+
+Tavallisella tervehdyksellä piispa hänet otti vastaan, kysyen sitten
+ystävällisesti: "Miksi, veljeni, olet tullut tänne? Sinä näytät
+uupuneelta ja laihalta. Minusta näyttää siltä, että kuljeksiva elämä ei
+sinua paljon kostuta, toiset voivat siitä paremmin. Mistä tulet?"
+
+"Gardajärveltä, isä. Minulla on sinulle tuotavana tietoja siitä, miten
+siellä ovat asiat."
+
+Piispa herkisti huomiotansa, "Gardajarveltä! Siinä lähellä sijaitsee
+Veronan kaupunki, tuletko sieltä? Oletko nähnyt uuden kuninkaan?"
+
+"Kyllä hänet olen nähnyt, mutta Veronasta en tule. Oletko kuullut
+eräästä vahvasta linnasta, joka sijaitsee Gardajärven rannalla? Sieltä
+minä tulen."
+
+"Mitä sinä olet siellä tehnyt?" kysyi piispa ihmeissään. "Gardalinnahan
+on vankila, niin olen kuullut sanottavan."
+
+"Minäkin olen siellä ollut vankina, mutta Jumalan avulla olen päässyt
+pakoon."
+
+Sitten hän kertoi, miten Berengar oli vanginnut hänet, kun hän oli
+oppineen Luitprandin ystävä.
+
+"Hän on viisas kettu", sanoi piispa, "eikä kuitenkaan tarpeeksi
+viisas, sillä muuten hän ei vieroittaisi kansaa luotaan väkivallan ja
+ilkitöiden kautta. Eihän hän entuudestakaan ole suosittu! Kuuntele
+vain maassa kansan ääntä", jatkoi hän, "niin saat kuulla, että häntä
+vastenmielisesti totellaan ja kaipauksella muistellaan entisiä hyviä
+aikoja. Kuningas Hugon aikanakin olivat olot paremmat. Ja kuningas
+Lothar!" Piispan ääni oli sortunut liikutuksesta ja haikeista
+muistoista. "Minä olin häntä hyvin lähellä, minä rakastin häntä. Hän
+ja hänen puolisonsa olivat kansan toivona. Silloin korjattiin nuori
+kuningas tieltä pois."
+
+Hillityllä inholla hän kuiskasi nämä sanat, ja laskien kätensä
+vaeltavan veljen käsivarrelle hän sanoi tuttavallisesti: "Mutta me emme
+uskalla ääneen tästä asiasta puhua. Kätke nämä sanat sydämmeesi!"
+
+Munkki noikkasi merkitsevästi. "Minä tiedän sen, isä. Minäkin olen
+nähnyt leskikuningattaren."
+
+"Oletko nähnyt kuningattaren? Missä hän oleskelee? Oi, sano!"
+
+"Olen nähnyt hänet Gardalinnassa vankina. Berengar on hänet sinne
+salvannut."
+
+Piispa oli rynnännyt ylös istuimeltaan. Hän polki jalkaansa lattiaan
+vihoissaan ja huudahti:
+
+"Kuulumaton ilkityö! Onko tuo hävytön uskaltanut sen tehdä? Ja miten
+kuningatar jaksoi?"
+
+Munkki kertoi, mitä kaikkea kuningattaren oli täytynyt kärsiä Veronan
+linnassa ilkeän Willan tähden ja miten hän uskollisen palvelijattarensa
+kanssa oli suljettu Gardalinnaan. Hän kertoi heidän epäterveellisestä
+vankikomerostansa, kovin kehnosta ruoastansa, huonosta kohtelusta sekä
+heidän kuihtuneesta muodostaan; mutta hän kertoi myöskin heidän lujasta
+luottamuksestaan Jumalaan, joka tässä julmassa vankilassakin ylläpiti
+heitä.
+
+"Heidän uskonsa sai minut häpeämään, samalla kun se myöskin oli minulle
+lohdutuksena", sanoi Martti liikutettuna. "Se oli Herran johdatus, että
+minä tulin Gardalinnaan."
+
+Piispan tunteet olivat syvästi järkkyneet. Mielenliikutuksessa hän
+kiihkeänä kulki edestakaisin suuressa huoneessaan. Vihdoin hän
+seisahtui munkin eteen.
+
+"Hänet täytyy vapauttaa. Etkö tiedä mitään keinoa? Mutta mitenkä sinä
+tietäisit? Olipa ihme, että itse sieltä pääsit! Kuka on hänelle apua
+antava? Kuka kykenee siihen? Väkivallalla emme mitään voi Berengarille,
+emme lainkaan mitään."
+
+"Hän ei enää ole Gardalinnassa, isä", sanoi munkki.
+
+Piispan silmät kävivät suuriksi.
+
+"Onko hän kuollut?" kysyi hän pelästyneenä. "Jos oikein käsitän
+puheesi, niin kuolema on hänet pelastanut vankilasta. Oi, maa raukka,
+kansa raukka!" valitti hän.
+
+"Hän on pelastettu vankilasta", sanoi munkki, "mutta ei kuoleman
+kautta. Hän on paennut."
+
+Taaskin piispa kavahti pystyyn, hänen silmänsä loistivat ja hän tarttui
+munkin molempiin olkapäihin huudahtaen: "Taivaan suurelle Herralle
+olkoon kiitos ja ylistys! Ja sinä olet hänet pelastanut, ellen erehdy!
+Mutta kerro nyt kaikki minulle", hän pyysi. "Missä hän nyt on?"
+
+Martti kertoi. Syvästi liikutettuna piispa kuunteli, ja viimein hän
+sanoi:
+
+"Siis olet hänet jättänyt Mincion rannoille, ja minun luokseni hän on
+sinut lähettänyt apua pyytämään. Hänen luottamuksensa ei ole joutuva
+häpeään. Meidän täytyy tuoda hänet tänne."
+
+Hän tuumiskeli hetken aikaa, vaan sanoi sitten: "Reggiossa hän ei
+ole varmassa suojassa, ainoastaan tukevien muurien sisällä hän on
+turvattuna. Sitäpaitsi liian monet saisivat tietää asian, jos hän
+tulisi tänne kaupunkiin. Me emme voisi sitä salata Berengarilta. Mutta
+vähän matkan päässä täältä sijaitsee Canossan linna vuoren kukkulalla.
+Siellä asuu eräs minun lääniherroistani, nimeltä Azzo. Minä neuvon
+sinua kiirehtimään hänen luoksensa ja puhumaan hänelle kaikki, mitä nyt
+olet minulle kertonut. Sano hänelle myöskin, että minä sinut lähetin.
+Jos missään, niin Canossassa hän on turvassa. Ole nyt alallasi tämä yö
+täällä linnassa. Sinun pitää syödä ja levätä hyvässä vuoteessa, sillä
+sinä olet aivan nääntynyt väsymyksestä. Huomenna aamulla sinä lähdet
+Canossaan."
+
+Mainiolta tuntui lepo mukavassa vuoteessa, jota vailla hän niin kauan
+oli vaeltanut. Tosin hän surulla ajatteli kuningatarta, jonka ei ollut
+hyvä olla, hänen kun täytyi maata taivasalla kovalla maalla ja siinäkin
+vielä pelätä vainolaisia. Rukoiltuaan palavasti kuningattaren ja hänen
+palvelijattarensa puolesta nukkui hän levolliseen ja häiritsemättömään
+uneen, joka vaikutti virkistävästi ja tuotti uusia voimia.
+
+Aikaisin aamulla hän suoriutui matkalle ratsain, sillä piispa ei
+tahtonut, että väsynyt matkamies jalkaisin lähtisi vuoristoon. Hän
+toivotti munkille Jumalan apua, ja toivorikkaana hän katseli Martin
+lähtöä.
+
+Kylläpä oli toista matkustaa hevosen selässä kuin kulkea noita pitkiä
+jalkamatkoja. Ei kestänyt kauan, ennenkuin hän jo näki edessään linnan
+korkealla vuorenkukkulalla. Viipymättä hän vietiin linnan herran luo.
+Varovasti hän alkoi kertomuksensa, samoin kuin piispankin luona. Mutta
+pian kyllä hän huomasi, että Azzo oli yhtä kiintynyt kuningattareen
+kuin piispakin.
+
+Hän oli päättäväinen, toimitarmoinen mies.
+
+"Tässä ei ole mitään hidastelemisen aikaa", huudahti hän, saatuansa
+selvän asiasta. "Heti Minciolle!"
+
+Viipymättä rajakreivi antoi satuloita hevoset, ja suuren asestetun
+joukon saattamana hän lähti Martin kanssa, huolimatta polttavasta
+elokuun auringosta, kuningatarta noutamaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tällä välin olivat naiset päivä päivältä odottaneet munkkia takaisin
+-- mutta häntä ei kuulunut. Ne elintarpeet, jotka hän oli heille
+hankkinut, olivat jo lopussa, ja he kärsivät kovaa nälkää. Neuvottomina
+ja lohduttomina he kuljeksivat Mincion rannalla. Silloin he näkivät
+kalastajan, joka laski veneensä rannalle. Kaikki ihmiskasvot heitä
+pelästyttivät; aina he luulivat kohtaavansa vihollisen. Kuitenkin he
+nyt uskalsivat tätä lähestyä, sillä nälkä pakotti heitä. He pyysivät
+nöyrästi häntä antamaan heille palan leipää. Ihmetellen katseli
+kalastaja noita molempia vieraita naisia.
+
+"Keitä olette ja mistä olette tänne autiolle seudulle tulleet?" hän
+kysyi.
+
+Vastauksen sijasta kurkotti Adelheid kätensä kalastajaa kohti,
+rukoillen kyynelsilmin: "Armahda meitä, me kuolemme nälkään"; ja
+Waltrud sanoi samoin.
+
+Syvästi liikutettuna tuollaisesta pyynnöstä ei mies enää kysellyt
+mitään, vaan otti veneestään suuren kalan, ainoan jonka hän oli saanut,
+teki sitten valkean, paistoi kalan ja antoi sen noille nälkäisille.
+Sillä välin kuin he söivät, hän hiipi hiljaa pois, ja Adelheid ja
+Waltrud kiittivät Jumalaa sydämmestään tästä suuresta lahjasta.
+
+He palasivat taas korkean kahiliston suojaan ja piilottelivat siinä
+vielä päivän. Tuskin jaksoi nääntymäisillään oleva kuningatar laahata
+itseään eteenpäin. Hän oli niin surun vallassa, että hän ääneen itkien
+nojasi päätään tytön helmaan.
+
+"Anna minun kuolla tähän, en jaksa enää. Onko Vapahtaja kokonaan meidät
+unohtanut? Elämä ei ole minulle paljon arvoinen, ennemmin tahtoisin
+hiljaa nukkua ja herätä ylhäällä taivaassa kuten Lotharinikin",
+nyyhkytti hän.
+
+Hänen koko ruumiinsa vapisi, ja uskollinen Waltrud pelästyi.
+
+"Vapahtaja ei ole meitä unohtanut", kuiskasi hän hellästi. "Hänpä
+virvoitti meitä ruoalla viimeistään eilen, ja hän on pelastanut
+meidät kaikista vaaroista ja hädistä. Miten hän antaisi meidän täällä
+menehtyä? Ei, sitä ei hän tee!"
+
+"Martti ei tule takaisin. Mitä hänelle lienee tapahtunut?" valitti
+Adelheid. "Entä jos Berengarin etsijät olisivat löytäneet hänet!
+Entä jos jokin muu paha on häntä kohdannut! Katso Waltrud, tällaiset
+ajatukset minua lakkaamatta vaivaavat, sillä te, minun uskolliseni,
+kärsitte hätää minun tähteni. Miten onnellisia te voisitte olla ilman
+minua. Sinulle ei kukaan ihminen tekisi mitään pahaa, ellei minua
+olisi. Anna minun siis kuolla täällä levossa!"
+
+Tyttö itki. "Luuletko, hallitsijatar, että minä voisin olla onnellinen
+ilman sinua, vaikka olisinkin vapaudessa ja minulla olisi kylliksi
+kaikkea, mutta samalla tietäisin sinun olevan hädässä? Tahi jos sinä
+kurjuudessa eroaisit tästä maailmasta? Minä tiedän, että et sitä
+usko. Jos toisin olisi, niin sanasi minua loukkaisivat. Mutta sinä
+olet väsynyt, heikko ja sairas; siksi on sielusi pimeydessä. Mitä
+tulleekaan, minä en sinua milloinkaan jätä."
+
+"Sinä olet uskollisempi kuin kukaan muu", sanoi Adelheid liikutettuna.
+
+"Löytyy yksi, joka on vielä uskollisempi, oi valtijatar: meidän
+Vapahtajamme Jeesus Kristus. Jos luotat minun uskollisuuteeni, kuinka
+voitkaan sitte häntä epäillä? Hän rakastaa meitä paljon enemmän kuin
+kukaan ihminen voi rakastaa. Sen sinä tiedät. Kärsimyksiesi tähden
+silmäsi nyt vain ovat himmentyneet. Hän ei meitä ole unhottanut, ja
+minua aavistuttaa, että apu on lähellä."
+
+"Minä tiedän, että hän meitä rakastaa, en tahdo hänen uskollisuuttaan
+epäillä. Mutta ehkä hän tahtoo ottaa minut taivaaseensa. Katso, minua
+se ajatus ilahuttaa. -- Kuule, -- mitä se oli?"
+
+He kuulivat monien hevosten kavioitten kopsetta, ja Adelheid rukoili:
+"Ah Herra, älä anna meidän jälleen joutua jumalattomien käsiin! Ota
+minut ennen taivaaseesi!" Sitten hän vaipui Waltrudin helmaan, ja
+voimattomuudesta hän meni tainnoksiin.
+
+Kavioitten kopina tuli lähemmäksi, -- tyttö ei siitä huolinut, hän
+näki vain tainnoksissa olevan hallitsijattarensa. Polttavat kyyneleet
+vierivät hänen poskilleen. Oliko tämä alku kuoleman uneen? "Oi Herra,
+pelasta hänet, pelasta hänet!" huusi hän.
+
+Silloin kohtasi hyvin tuttu ääni hänen korviansa. Hän katsahti ylös,
+-- kahiliston läpi tunkeusi hevonen esiin -- mies istui sen selässä --
+kyyneleittenkin läpi katsellen tyttö tunsi hänet.
+
+"Martti!" huudahti hän pidätetyllä äänellä, joka kuitenkin kuului
+riemastuneelta. "Ennen kaikkea, auttakaa kuningatarta eloon!" jatkoi
+hän.
+
+Kaikesta huolenpitävä munkki veti satulataskusta ulos viinipullon,
+laskeutui polvilleen ja juotti uupuneelle kuningattarelle muutamia
+pisaroita. Pian saapuivat myöskin toiset ratsastajat. Eräs komea
+ratsumies hyppäsi alas hevosen selästä, astui kuningattaren luokse ja
+katseli säälivin silmin noita kalpeita, kärsimystä ilmaisevia kasvoja.
+Se oli rajakreivi Azzo Canossasta.
+
+"Hän on tainnoksissa, nälkä ja kaikenlaiset puutteet ovat tehneet aivan
+lopun hänen voimistaan", sanoi Martti kyynelsilmin. "Taivaan Herra
+antakoon hänelle jälleen hänen terveytensä."
+
+Taaskin vuodatti munkki hänen suuhunsa vahvistavaa viiniä. Silloin
+hänen huulensa liikkuivat ja hän aukaisi silmänsä. Hänen ensimmäinen
+katseensa sattui asestettuihin miehiin, ja kauhistus kuvastui hänen
+kasvoihinsa. Silloin syvä, miehuullinen ääni lausui:
+
+"Älä pelkää, kuningatar, sillä nyt on tullut luoksesi ystäviä, jotka
+vievät sinut varmaan turvalliseen paikkaan." Rajakreivi lausui nämä
+sanat.
+
+Silloin Adelheid näki munkin tutun muodon, ja hänen kasvonsa
+kirkastuivat. "Kiitos sinulle, Martti! Tämä on sinun tointasi",
+kuiskasi hän, vaipuen jälleen voimattomana tytön helmaan.
+
+Nyt päätettiin, että joukko viipymättä lähtisi matkaan. Ensiksi
+kuitenkin täytyi nälkiintyneitten naisten vahvistaa voimiansa ruoalla
+ja juomalla; sitten Azzo kääri viitan kuningattaren ympärille ja asetti
+hänet eteensä istumaan hevosen selkään. Yksi hänen aseenkantajistaan
+otti samoin Waltrudin ratsullensa, ja niin he lähtivät nopeata vauhtia
+ratsastamaan eteenpäin.
+
+Pian he tulivat vuorensolaan, joka kulkee vuolaan Enzavirran rantaa
+pitkin. Hyvältä ja virkistävältä tuntui naisille viileys tässä jylhässä
+seudussa. Nyt ratsastus kävi vähän hitaammin ylös vuorta pitkin,
+mutta jopa huipulla näkyi pelastava linna. Vielä vähäinen ponnistus,
+niin ollaan perillä. Linnanhaltijan käskystä lasketaan silta alas,
+vartioväki järjestyy saattueeksi, ja etupäässä ratsastaa rajakreivi
+Adelheidin kera. Kuningatar on nyt päässyt linnaan, varmaan turvaan
+vihollisilta, jotka kokonaan ovat kadottaneet hänen jälkensä.
+
+
+
+
+NELJÄSTOISTA LUKU
+
+Pelastaja
+
+
+Germanilaisessa hovissa Magdeburgissa vallitsi voitonriemu. Kuningas
+Oton vävy, Lothringenin herttua Konrad, oli pitkällisen taistelun
+jälkeen voittanut mahtavan Francian kreivin Hugon ja siten pelastanut
+frankkien oikeutetun kuninkaan Ludvigin hänen vaarallisimmasta
+vastustajastaan. Voittorikas Lothringenin herttua oli komean seurueen
+saattamana juhlallisesti saapunut Magdeburgiin. Joukossa olivat myöskin
+Ranskan kuninkaan lähettiläät, jotka olivat tulleet lausumaan kuningas
+Otolle herransa kiitokset siitä tehokkaasta avusta, jota tämä mahtava
+valtias oli antanut langollensa Ludvigille. Myöskin korkea-arvoisia
+hengellisiä miehiä oleskeli aika ajoin Otto kuninkaan hovissa: Bruno
+Kölniläinen, kuningas Oton korkeasti oppinut veli, sekä Luitprand,
+kaunokielinen historiankirjoittaja.
+
+Mutta eivät kaikki kuninkaan seuralaiset olleet iloisia. Kasvot
+vakavina kulki siellä nuori kuningas Konrad, Berthan vanhin poika.
+Muutamia päiviä sitten oli äidiltä tullut tietoja, jotka eivät suinkaan
+olleet ilahuttavia. Aina oli nuori Konrad ollut lämpimällä rakkaudella
+kiintynyt Adelheidiin ja iloinnut jokaisesta hyvästä sanomasta, jonka
+hän oli sisareltaan saanut. Vaeltavan kauppiaan ja hevostenohjaajan
+tuomat tiedot painoivat nyt raskaasti hänen sydäntänsä. Vielä ei hän
+ollut voinut puhua kuningas Otolle asiasta.
+
+Eräässä ikkunakomerossa hän nyt seisoi Luitprandin kanssa, jolle
+hän oli huolensa uskonut. Tämäkin näytti vakavalta, sillä hän tunsi
+Berengarin kavaluuden.
+
+"Meidän täytyy vielä tänään saada tilaisuutta puhua kuninkaan kanssa",
+sanoi tiedemies. "Sinä, ruhtinas, olet kuninkaan suuressa suosiossa;
+minua ihmetyttää, että et jo ennen ole hänen kanssaan keskustellut
+sisaresi asiasta."
+
+"Se olisi ollut mahdotonta, sillä Ranskan lähettiläiden ja muiden
+ylhäisten herrojen kunnianosotukset ovat vieneet hänen kaiken aikansa.
+Olen kyllä mahtavan kuninkaan suosiossa, mutta tiedäthän, että hän
+tällaisissa juhlallisuuksissa ei mielellään suvaitse häiriötä."
+
+Luitprand nyökäytti päätänsä. "Kuitenkin hänen täytyy saada siitä tieto
+jo tänään", sanoi hän vakavasti. "Sinä et tunne Berengaria, mutta minä
+tunnen hänet, ja pelkäänpä, että vaara uhkaa nuorta kuningatarta --
+hengenvaara."
+
+Konrad kalpeni. "Minä toivon, että näet asiat liian synkkinä. Kauppias
+vain luulotteli hänen olevan Gardalinnassa, Berengar ei milloinkaan
+uskaltaisi sellaista tehdä. Mutta kyllä minä puhun kuningas Oton
+kanssa."
+
+Uljaana hän oikaisi nuoren sorean vartalonsa, nyökkäsi ystävällisesti
+oppineelle herralle ja läksi huoneesta. Luitprand katsoi hänen
+jälkeensä, sanoen itsekseen: "Monta kiitettävää avua sinulla on,
+nuorukainen. Mutta hidastelija olet, ja liian keveästi hoidat vakavia
+asioita. Se on tuottava sinulle vahinkoa elämässäsi."
+
+Kuningas Otto oli sallinut Konradin päästä puheillensa ja kuunteli
+hänen kerrottaviansa. Aina vakavammiksi kävivät hänen kasvonsa. Vihdoin
+hän sanoi: "Luitprand tulkoon tänne, hän tietää aina parhaat neuvot.
+Sitäpaitsi hän tuntee Italian kuningattaren ja myöskin Berengarin."
+
+Niin he neuvottelivat kolmisin. Luitprand oli usein kuningas Otolle
+kuvaillut kaunopuheisin sanoin nuoren kuningattaren ihanuutta,
+lahjakkaisuutta ja ylevää mielenlaatua. Nyt hän vilkkaasti esitti,
+miten suuri oli hänen vaaransa, niin kauan kuin hän suojatta oli
+Berengarin vallassa. "Se mies ei kammoksu minkäänlaista ilkityötä",
+vakuutti Luitprand.
+
+"Siksi meidän täytyy rientää pelastamaan onnetonta kuningatarta", sanoi
+Otto päättävästi. "Mutta kuninkaallisen sisareni lähettiläitten täytyy
+päästä puheilleni. Heidän omasta suustaan tahdon kuulla, mitä hänellä
+on ilmoitettavaa. Ei Bertha rouva saa pettyä luottaessansa minuun."
+
+Lähettiläät tulivat, ja kun kuningas oli kuullut heidän viestinsä,
+päätti hän asestetun joukon kanssa lähteä Italiaan Berengaria
+kurittamaan.
+
+Mutta ennenkuin varustukset olivat valmiit, saapui lähettiläitä siltä
+italialaiselta puolueelta, joka oli Berengarille vihamielinen, ja
+niitten etupäässä oli itse rajakreivi Azzo Canossalainen. Italian
+ylimysten ja Canossaan piiloutuneen kuningatar Adelheidin nimessä he
+rukoilivat hartaasti kuninkaalta apua.
+
+"Sitä on teille annettava", huudahti kuningas harmistuneena.
+"Tosiaankin tuo kunnoton saa raskaana tuntea valtikkani voiman! Vai on
+hän juljennut noin konnamaisesti kohdella kuninkaantytärtä, jonka äiti
+on minun mahtavassa suojeluksessani! Siitä hänen täytyy saada kärsiä,
+niin totta kuin löytyy oikeutta rakastava Jumala!"
+
+Harvoin kuningas nähtiin vihastuneena, mutta milloin se tapahtui,
+silloin iskivät hänen silmänsä salamoita, jotka panivat monen
+vapisemaan. Nyt kaikki havaitsivat, että täysi tosi oli käsissä.
+
+Ei enää tullut kysymykseen lähettää vain joukkuetta, vaan kokonainen
+sotaväki varustettiin marssimaan Italiaan. Otto oli päättänyt
+kerrassaan tehdä lopun hirmuvaltiaan hallituksesta. Siinä päätöksessä
+häntä myöskin italialaiset lähettiläät vahvistivat, pyytäen, että
+hän antaisi huonosti hallitulle kansa raukalle toisen hallitsijan.
+Mutta jaloluonteinen kuningas ajatteli nyt kuitenkin etupäässä nuoren
+kuningattaren pelastamista ja häntä kohdanneen häväistyksen kostamista.
+
+Komea oli se joukko, joka Oton johtamana lähti Italiaan. Yläburgundin
+tuleva kuningas Konrad ei ollut mukana; häntä varten oli kuninkaalla
+muita tehtäviä. Mutta useat ylhäiset ruhtinaat seurasivat häntä.
+Hänen oma poikansa Ludolf johti etuosastoa, hänen veljensä Henrik
+Baijerilainen oli mukana seurueessa ja samoin oppinut Luitprand.
+He kulkivat Brennersolan kautta ja Eisackin ja Etschin laakson
+läpi suoraan Veronaan. Mutta Berengar oli sitä ennen lähtenyt pois
+kaupungista linnoitettuun Paviaan, jossa hän luuli olevansa varmemmassa
+suojassa.
+
+Veronassa tervehdittiin Saksan kuningasta suurella riemulla, sillä
+kaikki olivat jo väsyneet hirmuvaltiaan ikeeseen ja tunsivat Oton
+oikeutta rakastavan, lempeän luonteen. Mielellään he tahtoivat taipua
+hänen valtikkansa alle.
+
+Sillä aikaa Adelheid asui rauhassa Canossassa, niiden molempien
+parissa, jotka hänen kärsimyksissään olivat olleet hänen tovereinaan.
+Kauan hän oli maannut vuoteen omana sairaana, mutta oli nyt jälleen
+Waltrudin ja ystävällisen rajakreivittären huolenpidosta ja hoidosta
+tervehtynyt, ja hänen voimansa ja nuoruudenkukoistuksensa oli palannut
+entiselleen. Hän viihtyi hyvin noissa hauskoissa, kodikkaissa
+huoneissa, jotka kreivitär oli hänen käytettäväkseen jättänyt. Hän
+tunsi, että hänen ympärillään oli rakastavia ja vieraanvaraisia
+ihmisiä. Kaukaiselta tuntui se aika, jolloin hän vankilassa kitui tai
+kuten takaa-ajettu otus sydän täynnä pelkoa pakeni pitkin metsiä ja
+maita, jopa oli lähellä nälkäkuolemaa. Usein se kaikki oli hänestä kuin
+pahaa unta.
+
+"Waltrud", sanoi hän, "minusta tuntuu ikäänkuin olisin ihan toinen
+ihminen. Sinäkin olet mielestäni toinen. Paljonhan olemmekin lyhyessä
+ajassa saaneet kokea. Jos olisin ennakolta voinut nähdä kaikki
+kärsimykseni, olisin joutunut epätoivoon, mutta viisaudessaan Herra
+meiltä tulevat asiat peittää, sillä muuten emme kestäisi. Meillä on
+kyllin jokapäiväisistä huolistamme."
+
+"Olet oikeassa, hallitsijatar", sanoi tyttö. "Ja miten rasittava olikin
+jokaisen päivän hätä ja tuska! Mutta olemmehan myöskin joka päivä
+saaneet kokea Herran apua."
+
+Adelheid nyökkäsi kyynelsilmin, osotteeksi että hän sen kyllä käsitti.
+"Liian helposti minä unhotin, että hän on armollinen ja laupias; usein
+oli katseeni epäilysten ja heikon uskon sumentama, sitä nyt häpeän.
+Katso, sydämmeni on täynnä kiitollisuutta siitä, että hän auttoi minua,
+että hän antoi sinut minulle seuraksi ja ystäväksi, lähetti uskollisen
+Martin luokseni, niin monta kertaa ihmeellisesti pelasti meidät
+kuoleman hädästä ja antoi meidän täällä saada hyvän suojapaikan. Mutta
+vieläkään en näe selvästi, vaan yhäti pyrkii mieleeni kysymys: Miksikä
+minun täytyi noin kovaa kärsiä? Etenkin kysyn, miksi Lothar minulta
+otettiin."
+
+Hänen äänensä vapisi, kun hän Lotharista puhui, ja Waltrud syleili
+häntä lämpimästi. "Tiedäthän, hallitsijatar, että hän on onnellinen."
+
+"Tiedän kyllä", jatkoi kuningatar, "enkä toivo rakastettuani takaisin
+maailmaan. Nyt voin jo myöskin katkeroittumatta ajatella niitä,
+jotka minulle ovat tuottaneet niin suuria kärsimyksiä. Herra älköön
+heille sitä synniksi lukeko. Mutta minä nyt kuitenkin asustan täällä
+vieraitten keskellä, toimetonta elämää viettäen. Olen erossa lapsestani
+ja kansastani ja kysyn itseltäni: Miksi?"
+
+Munkki oli huomaamatta tullut sisään ja kuullut Adelheidin sanat.
+Kuningattaren viittauksesta hän istuutui, ja lempeällä äänellään hän
+puhui näin:
+
+"Emme aina, oi kuningatar, täällä alhaalla ymmärrä Jumalan johdatuksen
+tarkoitusta ja päämäärää. On paljon asioita, jotka vasta iäisyydessä
+meille selvenevät. Ja kuitenkin luulen, että me jo täälläkin voimme
+oman elämämme vaiheissa huomata jotakin Jumalan tarkoituksista.
+Minä olen vähäpätöinen mies, minusta ei paljon riipu; kuitenkin
+tahdon alkaa itsestäni. Miksi jouduin vankilaan? Tullakseni Jumalan
+avulla pelastamaan sinua, kuningatar. Mikä ennen näytti minusta
+onnettomuudelta, siitä nyt suuresti iloitsen."
+
+"Niin, te minun uskolliseni olette minun tähteni saaneet kärsiä
+tuskia", sanoi hän liikutettuna, "ja se saattaa minut häpeämään, sillä
+enhän minä sellaista alttiutta ole ansainnut."
+
+"Näe siis Herran armo siinä, että hän uskollisten ihmisten kautta
+on antanut sinulle apuansa", vastasi Martti. "Eikö jo tämä ole
+onnettomuuden tuottama siunaus? Ja sano, eikö meidän tuottamuksemme
+ainoaan auttajaamme ole tällä ajalla vahvistunut? Eikö meidän uskomme
+häneen ole tullut lujemmaksi, meidän rakkautemme häneen suuremmaksi?
+Ainakin pitäisi niin olla", lisäsi hän. "Se on meidän jumalallisen
+kasvattajamme tarkoitus -- mutta me olemme hitaita oppilaita."
+
+Hetken perästä hän jatkoi: "Mikä Jumalan tarkoitus on ollut sinun
+ulkonaisen elämäsi suhteen, oi kuningatar, sitä emme vielä käsitä,
+mutta minusta näyttää, kuin piankin ilmenisi, että hän saattaa kaikki
+ihanaan päätökseen."
+
+Vielä ei ollut mitään sanaa tullut rajakreiviltä Canossaan. Linnassa
+oli yksinäistä. Rajakreivitär ei ottanut keitään vieraita vastaan
+puolisonsa poissa ollessa; ainoastaan Reggion piispa oli oleskellut
+siellä muutamia päiviä lausuaksensa kuningattarelle kunnioittavat
+tervetuliaisensa ja vakuutuksen muuttumattomasta uskollisuudestaan.
+
+Mutta eräänä päivänä tuli hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä loppu, kun
+joukko valioritareita ratsasti ylös linnan vuorta. Silloin odottavien
+sydämmet sykkivät kovemmin. Hetken perästä kuului linnanportilta tuttu
+merkki: rajakreivi itse tuli kotiin.
+
+Suurella riemulla otettiin hänet vastaan. Onnesta säteilevänä riensi
+rajakreivitär häntä tervehtimään. Kreivi hyppäsi alas hevosen selästä
+ja sulki puolisonsa syliinsä.
+
+"Minä tuon hyviä uutisia", huudahti hän iloisena. "Me tulemme Veronasta
+korkeata käskyä toimittamaan, mutta väsyneitä ja nälkäisiä olemme
+pitkän ratsastuksemme jälkeen. Anna meidän nyt nähdä, Griseldis, mitä
+kyökissäsi ja kellarissasi säilytetään ja saadaan toimeen. Sinun on
+myös toimitettava yösija meidän vieraillemme. Huomenna matkustamme
+eteenpäin. Missä on kuningatar?"
+
+Rajakreivitär kiirehti edellä ilmoittamaan kuningattarelle vieraitten
+tulosta, ja pian häntä seurasi rajakreivi, jonka mukana oli
+komeavartaloinen, tiedemiehen pukuun puettu herra. Tämä oli Luitprand.
+Säteilevin silmin vastaanotti kuningatar nämä molemmat ylimykset, jotka
+kunnioittavasti hänelle kumarsivat.
+
+Sen jälkeen he toivat esiin sanottavansa. Heidät oli lähettänyt
+kuningas Otto, joka tahtoi Adeiheidille vakuuttaa ystävällisiä
+tunteitaan ja pyysi saada lahjoittaa hänelle kallisarvoisen koristeen.
+Myöskin tahtoi hän ilmoittaa, että hän oli halukas ottamaan Adeiheidin
+asian omaksensa, sillä hän piti suurena kunniana päästä hänen
+vapauttajaksensa, ja ennen kaikkea hän tahtoi rangaista konnaa. Mutta
+hänen toivomuksensa eivät tyytyneet vielä tähänkään kunniaan; hän pyysi
+kuningattarelta enemmän.
+
+Luitprand oli esittänyt kuninkaan viestin, ja Adelheid vastasi
+ystävällisesti ja kyseli kaikkea, mikä lähinnä herätti hänen
+mielenkiintoansa.
+
+Silloin Martti tuli sisään. Ilohuudolla hän riensi Luitprandia vastaan,
+ja ystävät syleilivät toisiaan.
+
+Tämä oli iloinen päivä, sellainen, jommoista ei vuosikausiin ollut
+linnassa vietetty. Pelkkiä onnellisia kasvoja näkyi siellä tänään.
+Paljon oli kysyttävää ja paljon kerrottavaa.
+
+Luitprand kertoi, että kuningas Otto jo oli matkalla Paviaan, ja
+heidänkin oli seuraavana päivänä jälleen liityttävä sotajoukkoon. Sillä
+Paviassa Otto tahtoi kruunauttaa itsensä Italian kuninkaaksi.
+
+Ihastuksella puhui tiedemies kuninkaallisesta herrastaan, hänen
+ankarasta oikeudenmukaisesta menettelystään rikollisia rangaistessa,
+mutta myöskin hänen lempeydestään ja jalomielisyydestään katuvaisia
+kohtaan. Edelleen hän kertoi kuninkaan uskollisuudesta ja hänen
+vilpittömästä hurskaudestaan, joka varsinkin Edithan kuoleman jälkeen
+hänessä oli herännyt.
+
+"On suuri onni saada palvella semmoista herraa elämänsä loppuun asti,
+enkä minä mitään muuta pyydä", sanoi hän lopuksi. [Historiankirjoittaja
+Luitprand oli kuolemaansa asti Otolle uskollinen. Otto käytti usein
+hänen kykyänsä lähetystöissä. Hän kuoli Otto II:n palveluksessa.]
+
+Keskinäisessä juttelussa ystävänsä Martin kanssa ilmaisi hän vielä
+avonaisemmin ajatuksensa. "Enemmän kuin neljä vuotta on kuningatar
+Editha jo ollut kuolleena, ja kuningas on tuntenut olonsa yksinäiseksi.
+Kauan hän katkerasti suri kuningatarta, mutta nyt hän on hiljattain
+ruvennut käsittämään, että paras on seurata uskollisten ystävien neuvoa
+ja mennä uusiin naimisiin. Ja sanoppas itse, Martti, kukapa olisi
+arvollisempi ja sopivampi astumaan autuaan vainajan Edithan paikalle,
+kuin jalo, ylevämielinen ja nerokas..."
+
+"... Ja _hurskas_ kuningatar Adelheid", jatkoi Martti syvällä
+vakavuudella. "Luitprand, tämä on arvoituksen selitys -- noitten
+ihmeellisten teitten päämäärä, joita taivaan Herra on antanut hänen
+kulkea. Ja usko minua, kuninkaankin onni tulee tämän kautta varmemmaksi
+ja turvatummaksi. Ei ainoastaan hänen kotoinen onnensa; vaan kuningatar
+on viisaudella ja lempeydellä neuvoissa ja töissä oleva hänen apunansa
+vaikeissa hallitustoimissa, jumala siunatkoon heitä molempia!" lausui
+hän liikutetuin mielin.
+
+Kuningattaren huoneessakin istui kaksi ystävystä tuttavallisesti
+keskustellen tärkeistä sydämmen asioista.
+
+"Ah Waltrud, sydämmeni on surullinen", sanoi Adelheid. "Jos olen oikein
+ymmärtänyt lähetin puhetta, niin kuningas pyytää minua puolisokseen.
+Tämä on suuri, ansaitsematon kunnia minulle; en ole siihen mahdollinen.
+Mutta lisäksi ei ole vielä enempää kuin kaksi vuotta kulunut Lotharin
+kuolemasta. Unhottaa häntä en voi milloinkaan. Onko se uskollisuutta
+kuollutta kohtaan, jos minä niin pian menen naimisiin toisen kanssa?"
+
+"Hallitsijatar", sanoi tyttö, "jos autuaat taivaassa tietävät, miten
+heidän rakkaillensa käy täällä maan päällä -- niin etkö luule, että
+Lothar enemmän kuin kukaan muu iloitsee onnestasi? Etkö luule, että
+hän siunaisi sitä, joka on pelastanut hänen yksinäisen leskensä
+suuresta hädästä ja tahtoo korottaa hänet sydämmensä valituksi ja
+valtaistuimellensa? Tuhatkertaisesi hän siunaisi ja kiittäisi häntä."
+
+Hetken perästä hän jatkoi: "Kuten ystävätärtä olet minua aina kohdellut
+etkä kuten palvelijatarta; suo minun sen vuoksi sinua ystävänä
+puhutella. Unohtumattomina ovat äitisi sanat painuneet mieleeni, ne
+sanat, että me ihmiset olemme täällä maailmassa palvellaksemme, ja sinä
+ja minä olemme aina pyrkineet olemaan Herran palvelijattaria. Sinua
+Herra nyt kutsuu korkeaan tehtävään, ja minun mielestäni sinun ei tule
+kieltäytyä. Elämäsi ei milloinkaan joudu tarkoituksettomaksi. Vaikea
+ja vastuunalainen on oleva tehtäväsi, joka sinua odottaa, sen kyllä
+tiedän, mutta suuri taivaan Herra on sen sinulle osottanut. Veli Martti
+on sanova: 'Hän on saattanut sen ihanaan päätökseen'."
+
+Seuraavana päivänä vieraat lähtivät pois. Mielellään Adelheid ja
+Martti olisivat tahtoneet pitää Luitprandin luonaan, mutta hän sanoi:
+"Älkää pidättäkö minua. Minun täytyy kiirehtiä kuninkaani luo. Suuria
+asioita tapahtuu lähimmässä tulevaisuudessa, ja minun täytyy kynälläni
+ilmoittaa jälkimaailman tiedoksi, mitä kristikunnan suurin hallitsija
+panee toimeen. Katsoppas, Martti, se on minun kutsumukseni. Hyvästi!
+Paviassa tapaamme toisemme jälleen."
+
+
+
+
+VIIDESTOISTA LUKU
+
+Kunnian kukkulalla
+
+
+Suuri ilo ja riemu vallitsi Paviassa. Kaupunki komeili
+juhlavarustuksissa. Iloitsevia ihmisjoukkoja kulki kaduilla;
+vilkkaalla, innostuneella tavallaan he ilmaisivat iloansa kirkuen
+korvia vihlovasti ja hypellen kuin vallattomat varsat. Olihan heillä
+syytä iloon! Ilman miekan iskua oli Saksan kuningas valloittanut
+kaupungin, ja valtaistuimen anastaja oli paennut mahtavan tulijan
+tieltä yhteen linnoistansa. Sitten oli Otto juhlallisesti kruunattu
+Italian kuninkaaksi, ja tänään piti Adelheidin palaaman kotiinsa ja
+kihlajaiskemut vietettämän.
+
+Reggiosta Paviaan vievällä tiellä liikkui loistava matkue.
+Kuninkaallisessa puvussa istui Adelheid ratsulla ja hänen rinnallaan
+ratsasti ruhtinaallinen henkilö, Oton veli, Baijerin herttua Henrik.
+Hänet oli kuningas valioritarien kanssa lähettänyt Canossaan noutamaan
+kuningatarta kotiin hänen pääkaupunkiinsa. Monta uskollista seuralaista
+oli hänen mukanaan, piispa Adelhard ja rajakreivi Azzo, Martti ja
+Waltrud, ja vielä muitakin Reggiosta ja Veronasta.
+
+Henrik herttua oli ihastunut nuoren lesken miellyttävään olentoon eikä
+poistunut hänen rinnaltaan. Olihan hänestä suuri kunnia, että hän sai
+saattaa veljensä luo hänen morsiamensa. Paljon oli hänellä kerrottavaa
+kuningattarelle omasta kodistaan, lahjakkaista tyttäristään Garborgasta
+ja Hadwigistä [Garborga tuli sittemmin abbedissaksi Gandersheimiin ja
+Hadwig Schwabenin herttuattareksi], ja mieltymyksellä Adelheid kuunteli
+häntä. Mutta etenkin hän puhui Oton hyvyydestä ja jalomielisyydestä.
+Rehellisesti ja peittelemättä hän kertoi erehdyksistään, miten hän
+kerran toisensa perästä oli noussut vastustamaan kuninkaallisen
+veljensä valtiutta, joka hänestä oli liian ankara, mutta miten Otto
+aina oli antanut hänelle anteeksi, kun hän katui. Nyt hän vihdoinkin
+oli oppinut tuntemaan hänen uskollisen sydämmensä eikä enää koskaan
+tahtonut kapinoida häntä vastaan, sen hän vakuutti Adelheidille.
+Iloksensa ja tyydytykseksensä Adelheid kuuli kuningasta näin
+ylistettävän.
+
+Kun he lähenivät Paviaa, virtaili heitä vastaan yhä suuremmat
+joukot iloisia ihmisiä. Jokainen tahtoi olla ensimmäisenä näkemässä
+kuningatarta ja sanomassa hänet tervetulleeksi hänen italialaiseen
+kotiinsa. He tunkeilivat aivan lähelle, jopa hänen ratsulleen
+asti, suutelivat hänen vaatteittensa liepeitä ja tervehtivät häntä
+riemullisesti. Myöskin kuningatar iloitsi nähdessään jälleen kansaansa,
+jonka joukossa hän havaitsi monet tutut kasvot.
+
+Syvä liikutus valtasi hänen mielensä, kun hän näki kaupungin tornit ja
+huiput, ja hänen sydämmensä sykähteli lämpimästä kiitollisuudesta. Yön
+pimeydessä hän oli paennut kaupungista, ja nyt hän palasi juhlasaatossa!
+
+Matkue seisahtui portin luoksi. Loistavassa varustuksessa ratsasti
+Otto itse, hänen vapauttajansa ja pelastajansa, häntä vastaan, lausui
+hänet tervetulleeksi valtakuntansa pääkaupunkiin ja saattoi hänet
+kuninkaalliseen palatsiin.
+
+Hän auttoi kuningatarta alas ratsulta, ja hänen rinnallaan Adelheid
+astui linnanportista sisään. Ihastuksella kaikkien silmät katselivat
+ylhäistä paria. Oton olento oli ruhtinaallisen ylevä täydessä
+miehuudenvoimassaan ja Adelheid nöyrä ja ihastuttava suloisessa
+nuoruudenkukoistuksessaan.
+
+Hän koetti liikutettuna tuoda ilmi kiitollisuuttansa, mutta kuningas
+torjui kaiken kiitoksen luotansa.
+
+"Sehän oli vain minun ruhtinaallinen velvollisuuteni Vaudinmaan
+kuninkaantytärtä kohtaan", sanoi hän. "En tosiaan olisi tuntenut sinua,
+sillä aika on sinua muuttanut paljon. Ainoastaan silmät katselevat
+minua yhtä lapsellisesti ja ihmetellen kuin ennenkin, silloin kun näin
+sinut pienenä tyttönä äitisi linnassa. Paljon on tapahtunut niiden
+aikojen jälkeen", lisäsi hän vakavasti.
+
+Sitten hän vei Adelheidin valtaistuinsaliin, jossa maan suurmiehet
+ilolla tervehtivät kuningatartansa.
+
+Luitprandin innostuneiden ja viehättävien kuvausten nojalla Otto oli
+paljon odottanut Adelheidistä, mutta nyt hän huomasi korkeimpienkin
+toiveittensa ylenmäärin täyttyneen. Hän katsoi Adelheidin kaikin puolin
+arvolliseksi astumaan Editha vainajan sijalle.
+
+Jo samana päivänä tapahtui kihlaus. Otto itse pani Edithan sormuksen
+morsiamen sormeen. Hän sanoi hiljaa: "Hänen henkensä levätköön sinun
+ylläsi!"
+
+Kiitollisena katsoi Adelheid häneen, sanoen: "Jumalan avulla tahdon
+koettaa olla sinulle mitä hän on ollut, mutta sinulla täytyy olla
+kärsivällisyyttä minun suhteeni, sillä olenhan vielä nuori ja
+kokematon, ja sinun korkea hyvyytesi ja kuninkaallinen luottamuksesi
+melkein painaa minut tomuun. Vielä en voi käsittää, että olet valinnut
+minut ennen monia muita. Sinä näytät minusta pelastavalta enkeliltä,
+jonka taivaan suuri Herra on lähettänyt."
+
+"Nuori olet, se on tosi", sanoi Otto hymyillen, "minähän olen melkein
+toista vertaa vanhempi; mutta kokematon et ole. Joka muutamassa
+vuodessa on käynyt niin kovan kärsimyskoulun kuin sinä, on kokemuksista
+rikkaampi kuin moni vuosien vanhentama. Mutta sinä nyt varmaankin
+haluat entisiin rakkaisiin huoneisiisi."
+
+Hän saattoi Adelheidin ovelle ja erosi hänestä siinä. Siellä sisällä
+kulki Waltrud järjestellen ja toimien. Hän tunsi hallitsijattarensa
+maun ja asetti kaikki hänen mielensä mukaisesti. Iloisin sydämmin
+tervehti Adelheid rakasta kotiaan. Kaikki siellä oli samassa kunnossa,
+mihin hän sen oli jättänyt, ei mitään puuttunut. Onnellisena hän kulki
+Waltrudin kanssa käsikädessä huoneitten läpi. Silloin hänen katseensa
+sattui erääseen kirjaan, ja hän pysähtyi hämmästyksestä. "Se on lahja
+kuninkaalta", selitti Waltrud.
+
+Adelheid avasi kirjan ja luki sen nimilehdellä: "Vapahtajan elämä,
+runomittaisesti kertonut eräs munkki Corveyn luostarissa Weserin
+rannalla."
+
+"Oi Waltrud, Edithan kirja!" huudahti Adelheid. "Miten herttaisesti hän
+on tehnyt! Tahdon heti mennä häntä kiittämään!"
+
+Ja niin hän riensi ulos etsiäksensä kuningasta. Hän löysi hänet pian;
+Otto seisoi valtaistuinsalissa Luitprandin parissa. Ystävällisesti
+katseli kuningas häntä, mutta Adelheid riensi hänen luokseen, tarttui
+hänen käsiinsä, loi häneen säteilevät silmänsä ja sanoi liikutettuna:
+"Kiitos sinulle, tuhannet kiitokset! Sinä olet niin hyvä. Et mitenkään
+olisi voinut tuottaa minulle suurempaa iloa!"
+
+Kuningas sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä otsalle. "Edithani
+kirja", sanoi hän. "Minä tiesin, että tulisit iloiseksi siitä. Se oli
+hänen kallis aarteensa. Hän oppi siitä kulkemaan Vapahtajan jäljissä."
+
+"Herra antakoon minulle armoa myöskin sitä oppimaan!" sanoi Adelheid
+kyyneltynein silmin.
+
+"Ja minulle myöskin", lisäsi Otto hiljaa.
+
+Ääneti Luitprand katseli korkeaa paria, ja kuulumattomasti kuiskasivat
+hänen huulensa: "Jumalan siunaus olkoon teidän kanssanne!" Sitten hän
+hiljaa, huomaamatta poistui.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Toisena joulupäivänä 951 vietti Otto, joka jo eläessään sai
+nimityksen "suuri", vihkiäisensä Paviassa Lotharin nuoren, tuskin
+kaksikymmenvuotiaan lesken kanssa, "Vaudinmaan kuninkaantyttären",
+joksi Otto mielellään häntä nimitti. Suuri komeus ja loisto vallitsi
+näissä juhlissa. Kansallekin oli juhlallisuuksia pantu toimeen, sillä
+kaikkien, sekä rikkaiden että köyhäin, piti saaman osaa ilosta, se oli
+sekä kuninkaan että kuningattaren tahto.
+
+Adelheid oli jo sitä ennen Waltrudin seurassa jälleen käynyt köyhien
+kaupunginosassa ja tuottanut monelle kodille iloa ja lohdutusta. Kun
+Waltrud kävi vanhan Rebekan luona, meni kuningatar hänen mukanansa
+sinnekin. Aamos juutalaisen rahat olivat tulleet hyvään käytäntöön.
+Waltrud oli jättänyt ne erään koulunjohtajan haltuun, sillä hän oli
+kuullut, että tämä oli rehellinen ja luotettava mies. Johtaja oli
+pitänyt huolta hautauksesta, ja jäljellä olevilla rahoilla hän oli
+ymmärtäväisesti auttanut seurakunnan köyhiä. Kaiken tämän sai Waltrud
+tietää vanhalta Rebekalta.
+
+Mutta ennen kaikkea oli kuningatar onnessaan muistanut niitä ystäviä,
+jotka olivat olleet hänelle hädässä avuliaita, ja mielellään oli Otto
+suostunut hänen toivomukseensa saada heidät vihkiäisjuhlallisuuksiin
+Paviaan. Siellä nähtiin, paitsi rajakreivitär Griseldistä ja muita
+uskollisia ylimyshenkilöitä, myöskin ne molemmat kalastajat, jotka
+olivat auttaneet pakolaisia. Martti oli heidät etsinyt ja heille vienyt
+kuninkaan kutsumuksen. Äärettömän onnellisia he olivat semmoisesta
+kunniasta, ja vielä enemmän kuningattaren ystävällisyydestä, kun hän
+uudelleen herttaisin sanoin kiitti heitä pelastuksestaan. Runsailla
+lahjoilla varustettuina he palasivat kotiinsa kemujen loputtua.
+
+Mutta kuningatar tuumieli, miten hän parahiten voisi palkita niitä
+molempia uskollisia, jotka suurella alttiudella ja monin kieltäymyksin,
+jopa uhraten oman henkensä vaaraan, olivat häntä palvelleet;
+kuningaskin katsoi luonnolliseksi, että heitä erityisellä tavalla oli
+kunnioitettava.
+
+Niinpä tapahtui vihkiäisten jälkeisenä päivänä, kun suuri joukko
+kuningasparin uskollisia ystäviä ja kannattajia, ylhäisiä ja alhaisia,
+oli koossa, saadaksensa yksityisesti ottaa vastaan kuninkaallisia
+suosionosotuksia, että viimeiseksi kaikista kutsuttiin myöskin Martti
+ja Waltrud mahtavan kuninkaan valtaistuimen eteen. Hämmästyneinä ja
+ujoina he lähestyivät, sillä heidän vaatimaton mielensä ei ajatellut
+palkkiota.
+
+Silloin kuningas puhui heille molemmille: "Suurella uskollisuudella
+ja kovassa hengenvaarassa olette palvelleet kuningatarta. Lähinnä
+Jumalaa, kaikkein korkeinta, saan teitä kiittää siitä, että hän tänään
+istuu rinnallani puolisonani, tehden minut sanomattoman onnelliseksi.
+En koskaan voi kyllin teitä palkita kaikesta, mitä olette tehneet.
+Jos teillä on joku toivomus, niin lausukaa se julki! Sinä, Martti,
+puhu ensiksi! Tie korkeisiin asemiin on sinulle avoinna, sillä sinä
+olet oppinut mies. Moni luostari olisi paremmassa kunnossa, jos sinä
+abbottina olisit sitä johtamassa."
+
+Munkki kumarsi syvästi kuninkaalle: "Suuren suosion sinä osotat
+minulle, oi kuningas. Mutta minun mieleni ei halaja korkeita
+arvopaikkoja. Olen saanut kyllin suuren palkkion, nähdessäni sinut
+ja kuningattaren noin onnellisina. Anna minun siis jäädä siksi mikä
+olen, halvaksi munkiksi. Mutta jos saan lausua pyynnön, niin olkoon
+se tämä: Anna minun elämäni loppuun asti pysyä sinun ja kuningattaren
+läheisyydessä ja palvella teitä sillä lahjalla, jonka taivaan Herra
+minulle on suonut. En ole niin oppinut kuin ystäväni Luitprand, mutta
+minä osaan pergamentille kirjoittaa käsikirjoituksia. Suo minun, oi
+kuningas, nöyryydessä palvella sinua vähäpätöisellä lahjallani."
+
+Silloin Adelheidin silmät loistivat ja hän kuiskasi jotakin kuninkaalle.
+
+"Sinun pyyntöösi on suostuttu", sanoi kuningas. "Kaiken elinaikasi on
+sinulla oleva koti luonamme. Mutta kuninkaan elämä on, kuten tiedät,
+liikkuvaa ja levotonta. Siksi saat olla vapaa asumaan, missä kulloinkin
+itse tahdot. Mitä kirjoitustaitoosi tulee, olen iloinen siitä
+lahjastasi, ja minulle olisi hyvin mieluista, jos tahtoisit jäljentää
+Corveyn munkin kirjan ja myöskin pyhän raamatun latinaksi."
+
+Tämä tarjous teki munkin hyvin iloiseksi.
+
+Sitten kuningas sanoi: "Ja nyt, Waltrud, sinä uskollinen tyttö, mitä
+sinä pyydät?"
+
+Hehkuvan punaisin poskin seisoi Waltrud, katsoen rukoilevin silmin
+kuningattareen, mutta ei hän kuitenkaan mitään puhunut.
+
+"Puhu vain", jatkoi Otto kehoittaen. "Minä tahdon korottaa sinut
+vapaaseen aatelissäätyyn. Jokainen aatelismies minun valtakunnassani
+on pitävä suurena kunniana saada sinut puolisokseen, sillä nyt minä
+julistan sinut tasa-arvoiseksi jaloimpien kanssa. Laskeudu polvillesi!"
+
+Hämmästyneenä ja pelästyneenä tyttö lankesi polvilleen. Silloin hän
+tunsi keveän kosketuksen kuninkaan miekasta.
+
+"Nouse ylös aatelisnaisena", sanoi hän.
+
+Waltrud tuskin tiesi, mitä hänelle oli tapahtunut. Ei näkynyt ilon
+välkettä hänen kasvoissaan, kun Adelheid katsoi häneen, ja ennenkuin
+kuningatar oli ehtinyt sanaakaan sanoa selitykseksi, oli tyttö vaipunut
+polvilleen hänen eteensä ja kiihkeästi tarttunut hänen käsiinsä.
+
+"Ah hallitsijatar, älä työnnä minua luotasi!" huudahti hän tuskasta
+väräjävällä äänellä. "En minä pyydä tulla aatelisneideksi enkä
+mennä naimisiin aatelismiehen kanssa. Anna minun jäädä luoksesi
+palvelijattarena, oi kuningatar! Ainoastaan se voi antaa sisällystä
+ja iloa elämälleni. En ole kiittämätön kuninkaan suuresta
+suosionosotuksesta, en suinkaan, mutta minä en halaja ulkonaista
+kunniaa. Oi kuningas, älä lähetä minua pois hänen luotaan!"
+
+Sydäntä koskevilta soivat nuo rukoilevat sanat, ja kuningas ja
+kuningatar tunsivat mielensä syvästi liikutetuksi. Ystävällisesti
+Adelheid tarttui tytön käteen, koettaen häntä rauhoittaa, mutta
+Otto sanoi: "Jumala varjelkoon, että minä sinua, uskollinen tyttö,
+lähettäisin pois puolisoni luota! Aatelisneitosenakin sinä voit häntä
+palvella. Onnellinen se ruhtinatar, jolla on sellaisia palvelijattaria!
+Oletko nyt minuun tyytyväinen?" kysyi hän hymyillen.
+
+Waltrud oli nyt rauhoittunut. "Suo anteeksi, oi kuningas, minun
+hermostunut käytökseni", sanoi hän. "Minä kiitän sinua suosiostasi,
+minä kiitän siitäkin, että saan tänne jäädä!"
+
+Vielä enemmän kuin hänen sanansa, osottivat hänen katseensa hänen
+kiitollisuuttaan. Adelheid veti hänet luokseen, suuteli häntä ja sanoi
+hymyillen:
+
+"Luuletko, että olen sinuun kyltynyt, sinä tyttö hupakko? Vielä en voi
+tulla toimeen ilman sinua, en ennen kuin sinä itse tahdot vaihettaa
+minun kotini omaan kotiisi."
+
+Ja kuninkaaseen kääntyen hän jatkoi: "Mutta minä tiedän hänellä vielä
+olevan yhden toiveen, joka vuosikausia on asunut hänen sydämmessään.
+Entäpä jos sinä, puolisoni, voisit tutkistella ja saada selkoa, mihin
+on joutunut hänen veljensä Bertram, joka taisteli unkarilaisia vastaan
+Merseburgin tappelussa?"
+
+"Se on tapahtuva heti kun jälleen olemme kotona", vastasi Otto.
+
+Kun juhlallisuudet olivat päättyneet, matkusteli Otto useissa
+Lombardian osissa, joissa hän ei vielä ollut ennen käynyt, ja
+kaikkialla hänen onnistui viihdyttää mielet ja sovittaa riitaisuudet.
+Adelheid seurasi häntä, ja hänen läsnäolonsa tuotti kaikille
+alamaisille iloa. Lähelle Canossaa kuningas antoi rakentaa upeasti
+sisustetun kirkon, kiitollisuudesta Herralle Jumalalle, joka oli
+sallinut Adelheidin saada turvan ja levon linnan suojassa. Kun hän
+voimalla ja viisaudella oli kaikki järjestänyt, jätti hän Lombardian
+kuningaskunnan lopullisen valtauksen ja jatkuvan hoidon vävyllensä,
+Lothringenin herttualle Konradille, ja lähti nuoren puolisonsa ja
+suuren joukon seuraamana kotimatkalle Saksaan.
+
+Mailandissa he viivähtivät. Otto ja Adelheid kävivät kirkossa
+katsomassa sitä paikkaa, jossa Lotharin luut lepäsivät. Kauan he
+seisoivat siinä syviin ajatuksiin vaipuneina, ja Adelheidin kyyneleet
+vierivät kuumina kylmälle kivelle. Sitte hän nojautui kuninkaaseen,
+kuiskaten:
+
+"Älä pahastu, vaikka kyyneleeni vuotavat. Minä itken sen kovaa
+kohtaloa, joka tässä lepää. Raskas oli hänen osansa hänen viimeisenä
+elinvuotenaan. Minä olen niin onnellinen sinun rinnallasi, etten sanoin
+kykene sitä kuvaamaan; mutta en koskaan voi häntä unhottaa, sillä hän
+oli sydämmelleni kallis kuten sinä."
+
+"Eikä sinun tulekaan häntä unhottaa", sanoi hänen puolisonsa lempeästi.
+"Minäkin kunnioitan hänen muistoansa, samoin kuin sinä kunnioitat
+minun Edithani muistoa. Kun tulemme Magdeburgiin, vien sinut hänen
+haudalleen. Muistakaamme kuolleita rakkaudella, mutta älkäämme
+milloinkaan toivoko heitä takaisin tähän maailmaan, jota moni syystä
+kyllä nimittää surunlaaksoksi."
+
+"Ja jossa Jumala hyvyydessään kuitenkin antaa meidän nauttia niin
+suurta onnea", jatkoi Adelheid, katsoen häneen kostein silmin.
+
+"Sitä tulee meidän kiitollisina muistaa, jos kärsimykset vielä meitä
+kohtaavat", sanoi Otto. "Sillä muuttumaton onni asuu ainoastaan tuolla
+ylhäällä, jossa Lothar ja Editha odottavat meitä."
+
+Sitte he hitaasti kulkivat läpi kirkon uloskäytävää kohti.
+
+
+
+
+KUUDESTOISTA LUKU
+
+Jälleennäkeminen
+
+
+Vielä oli alppimaa lumen ja jään peitossa, kun kuninkaallinen matkue
+liikkui eteenpäin pitkin sen ajan kulkukuntoisinta vuoritietä, joka
+johti Brennersolan yli Italiasta Saksaan. Maaliskuussa Adelheid ensi
+kerran tuli uuteen kotimaahansa. Churin kautta kulki tie Zürichin
+järvelle, ja Uffnaun saaresta näkyivät sen linnan huiput, missä hän
+lapsena oli oleskellut isoäitinsä luona. Rakkaat muistot siitä ajasta
+heräsivät hänen mielessään. Hänen sydämmensä kaipasi äidinkotiin
+Genèvejärven rannalle, mutta Otto ei voinut enää viivyttää paluutansa.
+Tärkeät asiat odottivat häntä kotona. Hän kyllä havaitsi Adelheidin
+kaipauksen, mutta hänellä oli omat ajatuksensa, joista hän ei mitään
+kertonut. Myöskin oli päätetty, että kuningas hovinensa viettäisi
+lähestyvää pääsiäistä Quedlinburgissa.
+
+Zürichinjärveltä matka vei Rheinvirtaa kohti, sitten pohjoiseen päin,
+Allemannian ja monen muun germanilaisen maakunnan kautta Harziin.
+Ihastuneena Adelheid katseli erilaisia kauniita maisemia, jotka
+vaihtelivat hänen silmiensä edessä.
+
+Kevät oli aivan varhainen, sillä Maaliskuu ei vielä ollut lopussa,
+mutta kuitenkin olivat puut ja pensaat vesirikkaitten virtojen
+rannoilla jo puhjenneet lehtiin, ja metsäisiä kumpuja peitti
+nuori vihreys. Kaikki oli toisenlaista kuin Italiassa, mutta
+Adelheidistä tämä luonto näytti paljon ihanammalta alkuperäisessä
+koskemattomuudessaan.
+
+Ei ollut kuitenkaan kukaan onnellisempi kuin Waltrud. Hengittihän
+hän kotimaansa ilmaa, kun saavuttiin Weserjoen tienoille. Vuoret ja
+kukkulat, virrat ja purot, joitten ohitse heidän matkansa johti,
+näyttivät hänestä vanhoilta tutuilta. Entistä asuntopaikkaansa hän
+ei tarkoin tietänyt, sillä hän oli matkustanut monen maan läpi
+unkarilaisten ja juutalaisen kanssa. Usein hän ajatteli, kun joku
+laakso levisi hänen silmiensä eteen, että tässä varmaankin hänen
+vanhempansa olivat asuneet. Mutta kun eteenpäin kuljettaessa taas
+tultiin toiseen laaksoon, niin tuntui hänestä, ikäänkuin siinä olisikin
+ollut hänen lapsuutensa koti. "Jospa Bertram olisi täällä", huokasi hän
+usein, "niin hän osaisi sanoa minulle, missä vanhempieni koti on ollut.
+Mutta kuka sen tietää, onko hän elossa vai kuollut?"
+
+Matka jatkui edelleen, ja Harzvuoristo siinsi etäältä.
+
+"Nyt olemme jo pian kotona!" sanoi Otto säteilevin silmin nuorelle
+puolisolleen.
+
+Hänkin iloitsi, varsinkin kuninkaan vuoksi, niistä hiljaisista
+päivistä, joita he toivoivat saavansa viettää Quedlinburgissa. Sillä
+kuningas oli usein huolestuneella mielellä, varsinkin kun hänen oma
+poikansa uhkasi nousta häntä vastustamaan. Kuningas oli uskonut
+Adelheidille huolensa, ja hän koetti rakkaalla kohtelullaan ja
+viisailla neuvoillaan auttaa Ottoa niitä kantamaan. Mutta nyt piti
+kaikkien hallitushuolten levätä, kunnes pääsiäinen oli ohitse.
+
+He olivat nyt määrän päässä.
+
+Henrik, Baijerin herttua, ratsasti veljeänsä vastaan, seurassansa
+joukko loistavia ritareita. Bruno otti hänet vastaan kaupungissa.
+Veljien ystävällinen käytös teki hänelle hyvää. Bruno oli jo
+varhaisesta asti ollut hänelle enemmänkin kuin pelkkä veli, -- myöskin
+ystävä ja neuvonantaja. Nykyään hän tiesi voivansa täysin luottaa myös
+Henrikin uskollisuuteen.
+
+Kaikki huolestuttavat ajatukset katosivat linnalle ratsastettaessa.
+Oton silmät loistivat onnesta, kun hän tervetuliaishuutojen kaikuessa
+talutti nuoren uuden kuningattarensa ylös portaita, ja liikutettuna hän
+sanoi: "Nyt siis tervehdin sinua, Adelheid, uudessa kodissasi!"
+
+Hänet ohjattiin sitten Waltrudin kanssa omiin huoneisiinsa.
+Yksinkertaisilta, mutta kodikkailta ne näyttivät hänestä. Tuntui kuin
+Edithan hengen tuulahdus olisi niissä väreillyt, sillä hän oli asunut
+samoissa huoneissa.
+
+Kun he väsyneinä matkan jälkeen olivat kyllin levänneet ja nauttineet
+virvokkeita, kutsutti kuningas puolisonsa luokseen suureen
+perhehuoneeseen. Pitkävartaloinen, ylimyksellinen naishenkilö astui
+Oton taluttamana häntä vastaan, ja kuningas sanoi: "Tässä on minun
+äitini." Nämä molemmat naiset olivat kuulleet paljon kiitettävää
+toisistaan; he jo tunsivat toisensa, vaikka nyt kohtasivat ensi kerran,
+ja heidän tervehdyksensä oli mitä sydämmellisin. Mutta Otto kävi
+malttamattomaksi ja sanoi naurahtaen:
+
+"Arvoisa äitini, sinä tiedät, että on vielä muitakin, jotka odottavat
+saavansa tervehtiä Vaudinmaan kuninkaantytärtä."
+
+Luoden kuninkaaseen katseen, joka osotti yhteisymmärtämystä, siirtyi
+Mathilda rouva syrjään, ja toinen naishenkilö astui Adelheidin eteen.
+
+Nuori kuningatar seisoi kuin pilvistä pudonneena -- sitten hän äkkiä
+huudahti: "Oi, äiti, äiti!" ja syöksyi Bertha rouvan syliin. Kauan
+he syleilivät toisiansa, ja ympärillä olevien silmät kyyneltyivät.
+Paljonhan olivatkin äiti ja tytär saaneet kokea, sitten kuin viimeksi
+näkivät toisensa!
+
+Silloin Otto astui esiin. "Tässä on vielä yksi, joka pyytää tervehtiä!"
+
+Hoitajansa taluttamana tulla sipsutti sisään pieni tyttönen. Vähän
+ujostellen, kun näki noin monta vierasta, hän suoraapäätä juoksi
+Berthan luo ja tarttui hänen hameeseensa sanoen: "Isoäiti!"
+
+Bertha otti lapsen syliinsä ja näytti häntä tyttärelleen. "Tunnetko
+hänet vielä, Adelheid?"
+
+Lapsi katsoi suurin silmin Adelheidiin. Sitten hän Bertha rouvan
+kehoituksesta sanoi: "Äiti!" ja kurotti kätensä häntä kohti.
+
+"Lotharin silmät!" sanoi Adelheid, otti lapsen syliinsä ja suuteli
+häntä äidillisellä hellyydellä. [Emma tuli 18 vuotiaana Ranskan
+kuninkaan Lotharin puolisoksi.] Myöskin veljeänsä Konradia sai Adelheid
+tervehtiä. Hän oli Oton käskystä noutanut äitinsä ja pikku Emman
+Vaudinmaasta ja saattanut heidät Quedlinburgiin, jotta Adelheid heti
+uudessa kodissaan saisi nähdä kaikki entiset rakkaimpansa.
+
+"Vielä yksi jälleennäkeminen!" sanoi keisarinna Mathilda pojallensa
+Otolle. "Ellen erehdy, ratsastaa tuossa ystäväsi linnanpihaan, ja hänen
+mukanaan on paljo jaloja ritareita."
+
+Kuninkaalle oli odottamaton ilo saada tänä ilopäivänä luokseen läheinen
+ystävänsä, jalo kreivi Hermann Billung. Uskollisesti ja väsymättömästi
+oli hän taistellut herransa puolesta ja pitänyt viholliset loitolla
+pohjoiselta ja itäiseltä rajalta. Nyt oli halu tavata Ottoa saanut
+hänet tulemaan Quedlinburgiin.
+
+Suurella ilolla tervehti häntä myöskin nuori kuningatar, sillä hänen
+puolisonsa oli paljon kertonut hänelle Hermannin ystävyydestä ja
+kiintymyksestä. Hän tunsi hänet siis ja kunnioitti häntä.
+
+Hermannilla oli paljo kertomista kuninkaalle, ja Adelheid istui
+vieressä, kuunnellen mielellään hänen ymmärtäväistä ja luotettavaa
+puhettansa. Otto oli aivan tuttavallinen seurustellessaan hänen
+kanssaan ja kertoi avoimesti onnestansa. Myöskin Bertha rouva istui
+tyttärensä luona, ja kaikki he tunsivat itsensä onnellisiksi tässä
+kotoisessa perhepiirissä.
+
+"Missä on Waltrud?" kysyi Adelheid. Hän oli hienotunteisesti vetäytynyt
+pois, mutta tuli kuningattaren pyynnöstä sisälle, ja kreivi Hermann
+tervehti häntä myöskin ystävällisesti.
+
+"Sinä olet sachsenilaisen tytön näköinen", sanoi hän hymyillen.
+
+"Sachsenista hän onkin", sanoi Adelheid. "Kylä, josta hän on kotoisin,
+sijaitsee Weserjoen rannalla."
+
+"Me olemme siis samanmaalaisia", jatkoi Hermann, irroittamatta
+katsettansa tytöstä. "Minä näin sen heti, ja sinun kasvosi muistuttavat
+minua eräästä miehestä, jonka tunsin."
+
+Hehkuva puna kohosi tytön poskille, ja hän kysyi: "Kuka se oli? Oi
+herra, sano se minulle, lausu hänen nimensä!"
+
+"Hän etsii kadonnutta veljeänsä", selitti kuningatar. "Onko hän elossa
+vai ei, se on hänelle tietämätöntä."
+
+"Mikä on veljesi nimi? Kuinka pitkä aika on siitä kuin hänet näit?"
+kysyi kreivi vilkkaasti.
+
+"Hänen nimensä on Bertram, enkä ole nähnyt häntä vuosikausiin. Kuulin
+eräältä vanhalta juutalaiselta, että hän Merseburgin taistelussa
+soti Henrik keisarin joukossa. Siihen aikaan hän vasta oli nuori
+poika, seitsemän- tai kahdeksantoista ikäinen. Hän jäi haavoittuneena
+makaamaan taistelukentälle. Herra, tiedätkö hänestä jotakin?"
+
+"Erään Bertramin minä tunsin", sanoi kreivi, "ja hän kyliä otti
+osaa taisteluun unkarilaisia vastaan. Mutta monta sen nimellistä
+oli mukana siinä taistelussa ja monta sen nimellistä nuo hurjat
+joukot karkoittivat kodeistaan. Hänkin, jota tarkoitan, haavoittui
+Merseburgissa. Hänen haavansa parantuivat."
+
+Kovassa jännityksessä kuunteli Waltrud, "Ja sitten?" kysyi hän,
+
+"Sitten hän jäi Mersehurgiin ja teki työtä asesepän pajassa. Seppä
+piti hänestä, sillä hän oli harvinaisen väkevä ja uskollinen. Mutta
+muutaman vuoden kuluttua hän lähti sieltä. Hänestä kaupungin muurit
+tuntuivat liian ahtailta. Weserjoen varrella minä hänet näin ensi
+kerran; silloin oli talvisaika. Seudussa oli kovin paljo susia.
+Tottuneitten ratsumiesten kera lähdin metsään petoja kaatamaan. Muuan
+nuori poika joutui vaaraan suuren väkevän suden ahdistaessa. Silloin
+ryntäsi pensastosta esiin outo mies, joka ainoalla iskulla löi pedon
+kuoliaaksi. Tämä minua miellytti. Otin hänet mukaani, ja hän tuli
+asemiehekseni."
+
+Kaikkien katseet olivat jännityksellä kiintyneet puhujaan.
+
+"Ja sitten?" kysyi Waltrud jälleen.
+
+"Hän jäi sitten edelleen minun palvelukseeni ja seurasi minua sekä
+metsästysmatkoilleni että taisteluihin. Aina hän oli urhoollisimpien
+joukossa. Hänellä oli jättiläisvoimat. Kerran, kun viholliset olivat
+minut saartaneet, hän raivasi tien heidän rivinsä lävitse ja pelasti
+henkeni."
+
+"Ja hän elää?" kysyi tyttö kiihtynein mielin.
+
+"Elää kyllä", vastasi Hermann hymyillen. "Mutta onko hän sinun veljesi,
+kukapa sen tietää? Sinun olisi vaikea häntä tuntea, sillä monta vuotta
+on kulunut siitä kuin hänet näit. Luonnollisesti olit silloin lapsi
+vielä."
+
+Waltrud irroitti käsivarrestaan rannerenkaan ja ojensi sen vapisevin
+käsin kreiville, sanoen rukoilevasti: "Näytä tämä hänelle, oi herra! Se
+on ollut äitini oma. Jos hän on veljeni, niin hän sen tuntee."
+
+Sitten hän kääntyi Adelheidin puoleen, joka piti liikutetun tytön kättä
+omassaan, ja kuiskasi: "Hallitsijatar, en epäile ensinkään. Hän se on!"
+
+"Rauhoitu, Waltrud; jos pettyisit, niin se tuntuisi katkeralta."
+
+He eivät kumpikaan huomanneet, miten Otto ja Hermann vaihettelivat
+merkitseviä silmäyksiä, ja miten kuningas kuiskasi eräälle palvelijalle
+jotakin, jonka jälkeen tämä kohta katosi.
+
+Hetken perästä astui sisälle pitkävartaloinen, voimakkaan näköinen
+mies, jolla oli vaalea, kullankeltainen tukka ja parta sekä kreivi
+Hermannin miehille kuuluva asevarustus. Kreivi meni hänen luokseen ja
+ojensi hänelle Waltrudin rannerenkaan sanoen: "Tunnetko tämän, Bertram?"
+
+Mies tarttui siihen, ja kreivi huomasi, kuinka hänen kätensä värisi.
+Tutkistellen hän katseli sitä ulko- ja sisäpuolelta ja sanoi sitten:
+
+"Tunnen sen hyvinkin. Äidilläni oli sellainen, ja minun käsittääkseni
+tämä on sama. Sisäreunaan oli piirretty risti, -- kas tässä se onkin."
+
+Hän näytti sen kreiville. Tämä nyökäytti päätänsä ja jatkoi: "Sinä olet
+kertonut minulle nuoremmasta siskostasi, jonka unkarilaiset tappoivat
+tai ryöstivät. Mikä hänen nimensä oli?"
+
+"Waltrud!" kuului miehen suusta.
+
+Silloin kajahti läpi huoneen väräjävä huudahdus, puoleksi riemuitseva,
+puoleksi tuskainen. Tyttö oli hypännyt pystyyn. Hermann tarttui hänen
+käteensä ja vei hänet hämmästyneen nuorukaisen luo. "Katsoppas tässä,
+Bertram", sanoi hän, "on rannerenkaan oikea omistaja. Tässä on sisaresi
+Waltrud!"
+
+Seuraavassa hetkessä lepäsi Waltrud kadonneen ja löydetyn veljensä
+sylissä. Kaikki läsnäolijat tunsivat syvää liikutusta; ei yksikään
+silmä ollut kostumatta.
+
+Hermann oli astunut syrjemmälle kuningas Oton viereen. Molempien kasvot
+loistivat ilosta.
+
+"Että kadonnut oli sinua näin lähellä, sitä en aavistanut", sanoi
+kuningas.
+
+Ja Adelheid, joka oli tarkannut puolisonsa kasvojen ilmettä, meni
+hänen luokseen ja sanoi lämpimimmällä kiitollisuudella: "Tämä on sinun
+tointasi, Otto! Minä näen sen kasvoistasi."
+
+Hän hymyili. "Olinhan sen sinulle luvannut. Minä lähetin Italiasta
+sanan Hermann ystävälleni, että hän rupeaisi asiata kuulustelemaan
+ja tutkimaan. En olisi voinut keksiä sopivampaa miestä tähän
+tarkoitukseen."
+
+"Tämä on ihanin jälleennäkeminen, jonka minä eläessäni olen nähnyt!"
+sanoi Luitprand merkitsevästi, ja Martti lisäsi hiljaa: "Ihanaan
+päätökseen on Herra saattanut kaikki myöskin tuolle uskolliselle
+tytölle. Hän ansaitsee tosiaan sellaisen onnen!"
+
+Sitten puhui kuningas: "Samoin kuin olen korottanut sisaresi
+jalosukuisten joukkoon, korotan minä nyt sinut, Bertram, jalosukuiseksi
+ja ritariksi. Siihen paikkaan, jossa vanhempaisi koti on ollut, saat
+rakentaa itsellesi asunnon. Varoja saat nostaa kuninkaallisesta
+rahastostani, ja Hermann", nyt hän kääntyi ystävänsä puoleen --
+"kun sinä tulet herttuaksi, lähtee hän sinun lippuasi seuraten ulos
+maailmaan, taistellaksensa sinun kanssasi kuninkaansa puolesta. Sillä
+vaikeita taisteluita on edessämme vielä!" [Ystävällensä Hermann
+Billungille antoi Otto sittemmin oman herttuakuntansa Sachsenin.]
+
+"Niin", myönsi Hermann, "mutta älkäämme tänä onnellisena hetkenä sitä
+ajatelko!" Ja Adelheid lisäsi: "Sanokaamme ennemmin veli Martin kanssa:
+'Ihmeelliset ovat Herran tiet, mutta hän vie ne ihanaan päätökseen!'"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Meidän kertomuksemme on loppunut. Kuninkaantyttären seuraavista
+kohtaloista kertoo maailmanhistoria. Pitkät vuodet, aina vanhuutensa
+päiviin saakka, eli Adelheid Saksan ja Italian kuningaskunnissa,
+toimien lempeydellä ja viisaudella, siunaukseksi sekä hallitsijalle
+että maalle ja kansalle. Hänen aikalaisensa pitivät häntä suuressa
+arvossa. Vielä suurempi kunnia tuli hänen osakseen, kun hän ja hänen
+puolisonsa Roomassa keisarinkruunulla kruunattiin. Hänen ihanimpana
+kunnianaan oli kuitenkin se, että hän elämänsä loppuun asti vaelsi
+nöyränä Jeesuksen Kristuksen palvelijattarena.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Kuninkaantytär, by L. Schorsch
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58429 ***
diff --git a/58429-8.txt b/58429-8.txt
deleted file mode 100644
index 2af241c..0000000
--- a/58429-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,5789 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Kuninkaantytär, by L. Schorsch
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Kuninkaantytär
-
-Author: L. Schorsch
-
-Translator: Theodolinda Hahnsson
-
-Release Date: December 8, 2018 [EBook #58429]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KUNINKAANTYTÄR ***
-
-
-
-
-Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-KUNINKAANTYTÄR
-
-Kirj.
-
-L. Schorsch
-
-
-Saksasta suomentanut
-
-Th. Yrjö-Koskinen [Theodolinda Hahnsson]
-
-
-
-
-
-Porvoossa,
-Werner Söderström Osakeyhtiö,
-1913.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-       Alkulause.
-    I. Onnellinen koti.
-   II. Hurskas kehrääjätär.
-   III. Kultakutrinen tyttö.
-    IV. Aika rientää.
-     V. Taaskin vanhassa kodissa.
-    VI. Italiassa.
-   VII. Mestarin jäljessä.
-  VIII. Kuolema tulee.
-    IX. Jumalattomien neuvot.
-     X. Syvyydessä.
-    Xl. Äidinsuruja.
-  XII. Jumalan suojeluksessa.
- XIII. Turvassa.
-  XIV. Pelastaja.
-   XV. Kunnian kukkuloilla.
-  XVI. Jälleennäkeminen.
-
-
-
-
-Kuninkaantytär! Kukapa ei mielellään seuraisi kappaleen matkaa
-kuninkaantyttären elämänvaiheita, varsinkin, jos ne ovat niin
-mieltäkiinnittävästi kuvatut, kuin kertojatar tässä on kyennyt
-sen tekemään. Niin erityisen ihmeelliset ovat tämän kuuluisan
-kuninkaantyttären, keisarinna Adelheidin, Otto suuren puolison
-elämäntiet, että ne, vaikkakin ovat tarkoin totuudenmukaisesti
-kerrotut, usein tuntuvat perin satumaisilta. Ne johtavat elämän
-ylimmille huipuille, mutta myöskin syvimpiin syvyyksiin; ne vievät
-pimeimpiin vankilakomeroihin ja jälleen valtaistuimen valoisaan
-korkeuteen. Sekä kypsyneempi nuoriso että vanhempi yleisö voivat lukea
-tätä arvokasta kertomusta ja yhtyä sen loppulauseeseen: "Herran tiet
-ovat ihmeelliset ja hän vie ne ihanaan päätökseen."
-
-_Ludvig Schneller_.
-
-
-
-
-ENSIMMÄINEN LUKU
-
-Onnellinen koti
-
-
-Aurinko laski kuten tulipallo alas vuorten huippujen taakse ja
-sen viimeiset säteet verhosivat lumenkruunaaman Montblancin
-purppurahohteeseen. Genèvejärven pohjoispuolella, ylhäällä
-vuorenkukkulalla sijaitsi Colombierin linna. Se oli aivan
-yksinkertainen rakennus, kokoonkyhätty neliskulmaisista kivistä,
-vahvamuurinen ja pieni-ikkunainen, kuten linnat tavallisesti keskiajan
-alkupuolella. Vuorenrinteellä, lähempänä rantaa, sijaitsivat
-maalaiskansan asunnot, joitten yläpuolella linna kohosi ikäänkuin
-vartijana.
-
-Eräässä linnan suurista huoneista seisoi auki olevan akkunan ääressä
-pieni suloisen näköinen tyttö, tuskin kuusivuotias, katsellen
-herkeämättä järven takaista loistavaa näkyä, "valkoista vuorta", joka
-säteili ja säihkyi yhä ihanammin, kunnes kirkkaus vähitellen muuttui
-rusohohteeksi. Lapsen tummista, sielukkaista silmistä tuo loisto näytti
-heijastuvan. Hänen hienoilla, vaaleanruskeitten kiharain ympäröimillä
-kasvoillaan oli ruusuinen hohde ja miettivä ilme, sellainen, jota
-harvoin tapaa hänen ikäisillään lapsilla. Tyttö oli ajan tavan mukaan
-puettu yksinkertaiseen valkeaan pellavakankaiseen pukuun. Ainoastaan
-sen kultareunus osoitti hänen kuuluvan korkea-arvoiseen säätyyn.
-
-Pitkä hoikkavartaloinen nainen lähestyi häntä. Ensi näkemältä huomasi
-heti, että siinä oli äiti ja tytär. Samat lempeät, miellyttävät
-piirteet, sama miettivä ilme, sama yksinkertainen puku. Ainoastaan
-silmät ja hiukset olivat äidillä vaaleammat.
-
-"Katsoppas, äiti kulta, kuinka ihanaa! Nyt sillä on punainen
-kultakruunu kuten kuninkailla, mutta paljon ihanampi kuin isän kruunu!
-Nyt se kalpenee -- ja nyt on kaikki kadonnut!" lisäsi hän valittaen.
-
-"Niin, aurinko kulta on nyt laskenut vuorten taa", selitti äiti. "Sen
-säteet saattavat meidän lumivuoremme hehkumaan, mutta nyt ne ovat
-poissa. Tule, Burkhard, pane pois pergamenttilehdet, on aivan liian
-pimeä lukeaksesi."
-
-Poika nousi tottelevaisesti lattialta, jossa hän puoleksi makaavassa
-asennossa oli lukenut paksua kirjaa.
-
-"Äiti kulta, kun minä tulen suureksi, tahdon minä tulla piispaksi",
-sanoi hän astuessaan äitinsä eteen silmät loistavina.
-
-"Miksi tahdot tulla piispaksi?" kysyi äiti, hellästi silitellen
-kahdeksanvuotiaan poikansa kiharaista päätä.
-
-"Saadakseni lukea paljon kirjoja ja kaikkea mitä ihmiset ovat niihin
-kirjoittaneet. Ja roomalaisten kielen tahdon oppia perusteellisesti, --
-vähänhän sitä jo osaankin, -- ja kreikkalaisten kieltä myöskin tahdon
-oppia, niinkuin Lausannen piispa Bruno. Minä tahdon tulla oppineeksi
-mieheksi ja mainehikkaaksi kuten apotti Rabanus Fuldassa ja Otfried
-Weissenburgilainen!" [Rabanus Maurus, apotti Fuldassa, sittemmin
-Mainzin arkkipiispa, k. 886 jälkeen Kr, -- Otfried, Evankeliumikirjan
-tekijä k. 870 jälkeen Kr.] Pojan silmät loistivat innosta hänen
-puhuessaan.
-
-"Poikani", lausui äiti, "ei piispalle saa olla tärkeintä tulla
-kuuluisaksi, vaan pääasia on, että hänestä tulee oikea Herran
-palvelija. Herran sijaisena hänen tulee hoitaa eksyksissä kulkevia
-lampaita ja saattaa ne Vapahtajan luo. Niin on kirjoitettu kirjojen
-kirjaan."
-
-"Niin, äiti, mutta onhan kuitenkin ihanaa olla oppinut ja kuuluisa!"
-
-"Kyllä niin, kunhan oppiasi käytät -- jos se nimittäin osaksesi tulee
--- Jumalan ja lähimmäisesi hyväksi. Mutta semmoinen tietoviisaus, joka
-ei tuota siunausta kenellekään, on aivan arvoton, vaikka kuinkakin
-paljon kunniaa sillä saavuttaisit. Muista se, poikani. En moiti sinua
-pyrkimyksistäsi, mutta ennen kaikkea, halaja tulla Jeesuksen Kristuksen
-palvelijaksi."
-
-Pieni tyttö oli tarkkaan kuunnellut äitinsä sanoja.
-
-"Äiti kulta, kerro minulle vielä kerran Lausannen piispasta Bososta",
-pyysi hän.
-
-"Niistä ajoista on nyt kulunut kuusi vuotta. Konrad oli nelivuotias,
-sinä Burkhard olit kaksivuotias, ja pieni Adelheid ei ollut vielä
-syntynytkään. Silloin kohtasi maatamme kova aika. Unkarilaiset
-hyökkäsivät joka haaralta, polttivat ja hävittivät kylät ja tappoivat
-turvattomat. Valitusta ja vaivaa ei voi sanoin kertoa. Minä pakenin
-molempien poikieni ja koko huonekuntani kanssa Neuchâtelin linnan
-torniin, joka sijaitsi jyrkällä kalliolla Neuchâteljärven äärellä.
-Siellä olimme varmassa turvassa. Sillä aikaa olivat unkarilaiset
-ennättäneet Genèvejärven rannoille Lausanneen asti ja uhkasivat
-kaupunkienkin asukkaita kuolemalla ja hävityksellä. Lausannessa oli
-silloin piispana Boso, kunnianarvoisa vanhus, jota hänen alamaisensa
-yleisesti rakastivat ja siunasivat."
-
-"Oliko hän oppinut?" kysyi Burkhard.
-
-"Ei, ei hän sitä ollut, mitä maailma oppineella tarkoittaa, mutta
-hänellä oli _jumalallista viisautta_. Kun viholliset lähestyivät,
-riensivät kaupungin ja lähiseutujen asukkaat hänen luokseen ja
-kokoontuivat kuten lapset isänsä ympärille, toivoen saavansa häneltä
-apua ja pelastusta. Hän sääli kansaa ja hänen sydämmensä hehkui
-armahtavaisuudesta. -- Jääkää tänne, -- sanoi hän, -- minä tahdon käydä
-vihollisia vastaan. Ehkä voin heihin vaikuttaa ja saada heidät takaisin
-palajamaan. -- Sinäkö tahtoisit syöksyä pedon kitaan? -- huusi kansa
-kauhistuen. -- Taivaan Herra voi minut pelastaa pedonkin kidasta, jos
-hän sen hyväksi näkee. Mutta ellei se ole hänen tahtonsa, niin ottakoon
-hän henkeni uhriksi teidän tähtenne! --"
-
-Hänen omaistensa kyyneleet ja rukoukset eivät voineet estää häntä;
-päinvastoin hän kävi yhä rohkeammaksi, ja iloinen päättäväisyys loisti
-hänen silmistään.
-
--- Tiedättekö! -- huudahti hän, -- nuo pakanat eivät milloinkaan
-ole kuulleet iloista sanomaa Vapahtajasta, jota minä olen teille
-ilmoittanut. He eivät tiedä, mitä tekevät, kun he teitä kiusaavat ja
-ahdistavat. Minä tahdon lähteä puhumaan heidän kanssaan. --
-
-He eivät antaneet hänen mennä yksinään, vaan muutamat kaupungin
-vanhimmista lähtivät piispansa mukana. Toiset piiloutuivat luoliin,
-vuoren onkaloihin ja metsiin.
-
-Vaudin maakunnassa he sattuivat yhteen pakanain kanssa. Piispa meni
-heitä vastaan. Hänen kunnianarvoisa olentonsa, hänen lempeytensä
-ja ystävällisyytensä näytti hetkiseksi tekevän vaikutuksen noihin
-raakoihin pakanoihin. -- Viekää minut johtajanne luo! -- sanoi piispa.
--- Täällä minä olen, -- huusi eräs, joka näytti erittäin raa'alta, --
-mitäs tahdot, kristitty koira? --
-
--- Armoa kaupunki raukalleni! Ole armollinen turvattomille vanhuksille,
-heikoille naisille ja lapsille, jotka siellä asuvat! Kylmä talvi on
-kohta tulossa, anna heidän olla rauhassa! Kristittyjen Jumala on sinua
-siunaava, jos osotat heille rakkautta! --
-
--- Mitä minuun koskee kristittyjen Jumala? -- tiuskasi hän. -- Liian
-kauan olen kuunnellut puhettasi, kristitty koira. Mene, muuten en sääli
-sinun vanhaa ikääsi. -- Herra, -- kuului vastaus. -- Minun henkeni
-ei ole suuriarvoinen. En rukoile omasta puolestani, vaan ainoastaan
-laumani turvattomien lampaitten puolesta. Ota henkeni, mutta säästä
-heitä! --
-
--- Houkkio olisin, jos tyytyisin sellaisiin lunnaisiin, -- ivasi
-pakana. -- Se on ehkä kristittyjen tapa. Korviini on tullut huhu,
-että teidän Jumalanne itse on antanut itsensä lunnaiksi edestänne.
-Saammepa nähdä, mitä hyötyä sinulla siitä on, ukkopaha! -- Silloin
-piispan kasvot loistivat kuin enkelin, ja hän huudahti: -- Se Jumala,
-jota pilkkaat, on myöskin _sinun_ Vapahtajasi, hän on antanut itsensä
-lunnaiksi _sinunkin_ puolestasi, hän on _sinuakin_ rakastanut. Oi, älä
-vastusta häntä! Lakkaa sotimasta häntä ja hänen kansaansa vastaan!
-Lopeta pahat tekosi ja käänny hänen puoleensa! --
-
--- Vai niin, sinä uskallat käyttää tuollaista kieltä? Vieläpä minulle!
-Minulle! -- huusi pakanapäällikkö vimmastuneena. -- Lyökää hänet
-kuoliaaksi! -- Pakanain keihäät lävistivät hänen sydämmensä, ja hän
-vaipui maahan autuaallinen hymy huulillansa, lausuen: -- Jeesus Kristus
-minun Herrani! -- ja niin hän meni uuteen elämään. [Boso, Lausannen
-piispa, kuoli 951 palavan uskonsa ja alttiutensa uhrina.]
-
-Näin pitkälle oli äiti kertonut. Kyyneleet silmissä katsoi Adelheid
-häneen.
-
-"Äiti, menikö hän heti kultaiseen taivaansaliin?"
-
-"Meni, lapseni, samoin kuin Stefanus, josta kirjassa kerrotaan."
-
-"Hän oli Jumalan palvelija", huomautti Burkhard miettiväisenä.
-Häneenkin oli äidin kertomus tehnyt syvän vaikutuksen. -- "Boso kuoli
-kansansa puolesta, mutta myöskin Vapahtajansa tähden, eikö niin, äiti?"
-
-"Kyllä, lapseni. Mutta hän oli myöskin _elänyt_ Vapahtajallensa ja
-palvellut häntä. Jospa sinäkin, Burkhardini, tulisit Herran nöyräksi
-palvelijaksi."
-
-"Ja minä", kysyi Adelheid, "miksi minä voin tulla?"
-
-"Herran palvelijattareksi, köyhien ja halpojen auttajaksi. Lapseni,
-totuta itsesi aikaisin näihin avuihin. Ainoastaan se antaa elämälle
-arvoa."
-
-"Sellaiseksi kuin sinä, äiti kulta! Kaikkihan tulevat kovin iloisiksi,
-kun sinä tulet heidän kotiinsa ja kun sinä kehut heidän hienosti
-kehrättyä lankaansa ja luet heille siitä suuresta kirjasta ja kun sinä
-lohdutat heitä -- oi, äiti, sitä kaikkea minäkin tahdon oppia! Mutta
-vaiti, tuolla tulee Konrad. Kuulen hänen askeleensa!"
-
-Komea, reipas, vaaleakutrinen poika, jolla oli säihkyvät, siniset
-silmät, astui nyt sisään. Hän oli lapsista vanhin, isänsä kuva ja
-äitinsä ylpeys. Hän oli ollut ulkona ratsastamassa vanhan Kunon,
-asemestarin kanssa, jonka johdolla hän oli oppinut käyttämään jousta
-ja nuolta. Hän tervehti kunnioittavasti äitiänsä, suudellen hänen
-kättänsä, ja pientä sisartaan hän sydämmellisesti syleili. Pikku
-Adelheidille tämä ritarillinen veli oli äärettömän rakas. Aina Konrad
-toi hänelle jotakin kotiin tullessaan. Nyt hänellä oli somasti
-palmikoittu koppanen täynnä herkullisia mansikoita.
-
-"Katsoppas, pikku sisko, tämä on sinua varten! Olen ostanut sen
-muutamalla pennillä kultakutriselta tytöltä."
-
-"Oi, miten kaunis! Tällaista en ole milloinkaan ennen nähnyt! Onko hän
-sen itse tehnyt? Missä on tyttö ja mistä hän tuli?"
-
-"Liian monta kysymystä yht'aikaa, siskoseni, vastatakseni niihin
-heti", sanoi Konrad nauraen. "Annappas kun tuumaan: Onko hän sen itse
-palmikoinut? Se kyllä on mahdollista, sillä se vanha juutalaisnaamainen
-mies, jolle tyttö kuului, ei suinkaan ollut sitä palmikoinnut. Sitten,
-kuka hän on? Niin, sitä en tiedä, en ole sitä häneltä kysynyt, enkä
-myöskään tiedä, mistä hän on kotoisin. Minun tuli sääli tyttö raukkaa;
-hän näytti rääsyiseltä ja surkealta ja onnettomalta myöskin."
-
-"Oi, Konrad, miksi et tuonut häntä tänne!"
-
-"Lapsi, eihän minun sovi tuoda kotiin kaikkia kuljeksivia kerjäläisiä,
-varsinkaan, jos ovat tuollaisen vanhan likaisen juutalaisen seurassa."
-
-"Missä tapasit tytön, Konrad?" kysyi äiti.
-
-"Tuolla kaukana, pyökkimetsän takana. Hän istui nojautuneena puuta
-vasten, silmät suljettuina, ja näytti pikemmin kuolleelta kuin
-elävältä. Lähestyessäni hän nousi vaivalloisesti seisoalle ja tarjosi
-koriansa, katsellen minuun rukoilevaisesti. Olin juuri sanomaisillani
-jotakin, kun vanha ruma juutalainen äkkiä ilmestyi, ikäänkuin maasta
-nousten. -- Jumala siunatkoon nuorta herraa, -- sanoi hän, -- siitä
-mitä hän tekee tyttäreni hyväksi. -- Mutta hänen äänensä oli raaka ja
-katseensa terävä ja inhottava. Silloin Kuno huusi minua, ja minä
-ratsastin sieltä pois."
-
-Äiti oli tarkkaavasti kuunnellut häntä.
-
-"Tuo tyttö raukka nähtävästi on sairas. Monet juutalaiset kiertävät
-maata ja korjaavat itselleen, mitä pakanat ovat murhatessaan ja
-ryövätessään jättäneet jälkeensä. Monta kristittyä lasta he salaa ovat
-vieneet mukanaan, olen kuullut siitä puhuttavan."
-
-"Onko kultakutrinen tyttö kristitty lapsi?" kysyi Adelheid innokkaasti.
-
-"En vielä tiedä, mutta mahdollistahan se on, paljonpa hätää ja vaivaa
-on täällä maailmassa!" sanoi äiti surullisena.
-
-Adelheid loi vakavan katseen äitiinsä.
-
-"Äiti, etsisimmekö tuota tyttöä?"
-
-"Me tuskin häntä löytäisimme, lapseni. Vanhus on kaiketi yön varalle
-hakenut heille turvapaikan metsästä. Emme nyt saata mitään tehdä. Mutta
-rukoile että Vapahtajamme Jeesus Kristus suojelee sitä lapsi raukkaa.
-Hän ainoastaan voi sen tehdä ja tekeekin, olkoon se sitten juutalaisen
-tai kristityn lapsi."
-
-Adelheidin surullisiin kasvoihin välähti iloinen loiste; ja kun
-hän illalla pian tämän jälkeen makasi pienessä vuoteessaan ja äiti
-polvistui sen ääreen, silloin hän lapsen hurskaasta sydämmestä rukoili
-äidin, veljien sekä kaukana sodassa olevan isänsä puolesta, mutta
-erittäinkin sairaan kultakutrisen tytön puolesta.
-
-Hiljaisuus vallitsi linnassa ja sen ympäristössä, ainoastaan äiti istui
-vielä kauan valveilla, kehräten värttinällä rouviensa ja neitojensa
-kanssa. Työskennellessänsä naiset hartaasti kuuntelivat kertomuksia,
-joita heidän valtiattarensa miellyttävällä tavalla heille kertoi
-kirjojen kirjasta.
-
-
-
-
-TOINEN LUKU
-
-Hurskas kehrääjätär
-
-
-Kymmenennen vuosisadan syvästä hämäryydestä nousee lempeässä valossa
-silmiemme eteen ylä-Burgundin kuningattaren Berthan olento. Häntä
-nimitettiin hurskaaksi kehrääjättäreksi. Vielä tänäkin päivänä hänen
-muistoansa siunataan siinä maassa, jossa hän melkein vuosituhat
-takaperin hallitsi viisauden ja rakkauden valtikalla -- Vaudissa,
-nykyisessä romanilaisessa Schweitsissä, Genèvejärven rannoilla
-Solothurnissa, Neuchâtelissa ja aina Reuss-virtaan asti. Schwabenissa,
-silloisessa Allemannian herttuakunnassa, vietti Bertha lapsuutensa
-ja nuoruutensa päivät, urhean isänsä, herttua Burkhardin hovissa ja
-äitinsä, hurskaan Regulindan vaikutuksen alaisena. Bertha sai erittäin
-hyvän kasvatuksen ja harvinaisen sivistyksen. Allemannian herttuakunta,
-joka sulki piiriinsä Bodenjärven ympäristöt, pohjoisen Schweitsin ja
-maa-alueet nykyiseen Elsassiin asti, oli siihen aikaan enemmän kuin
-mikään muu maa Europassa tietojen ja sivistyksen ahjona. Siitä se sai
-kiittää St. Gallenin kuuluisaa luostaria, joka valoi loistoansa myöskin
-Schwabenin herttuan pieneen hoviin. Nuori herttuatar Bertha sai oppia
-latinaa, ja latinalaista raamattuaan hän joka päivä luki ahkerasti.
-Ei mikään ihme siis, että hän jumalallisen totuuden tuntemisessa,
-yksinkertaisessa uskossa ja arvostelukyvyn selvyydessä oli sen ajan
-naisia paljon etevämpi. Hän oli hyvin nuori, kun hän meni naimisiin
-ylä-Burgundin kuninkaan Rudolf II:n kanssa ja siirtyi pois vanhempainsa
-kodista. Ero isästä ja äidistä tuntui hänestä vaikealta. Mutta hän otti
-mukaansa kalliin aarteen, latinalaisen raamattunsa, joka antoi hänelle
-rohkeutta ja lohdutusta pimeinäkin päivinä. Hänen kohtalonsa ei ollut
-helppo. Maan, joka nyt tuli hänen kotimaaksensa, olivat unkarilaiset
-ja saraseenit hävittäneet. Köyhyyttä, tietämättömyyttä, raakuutta
-hän kohtasi kaikkialla. Genèvejärven nykyään ylen ihanat rannat
-olivat silloin erämaan näköisiä, jonka vuoksi sitä saksankielellä
-nimitettiinkin Wüstenseeksi -- "erämaanjärveksi". Rudolf oli enimmiten
-poissa sodassa taistelemassa lombardilaisia ja muita rajanaapureita
-vastaan, joten kotoinen hallitus oli kokonaan kuningattaren
-huolenpitona.
-
-Bertha hoiti vaikean tehtävänsä rohkeudella ja innolla. Aina ensi
-nuoruudestaan asti oli hänen päämääränään ollut tulla Jeesuksen
-Kristuksen palvelijattareksi. Hän otti kutsumuksensa siis Herran
-kädestä ja sai joka päivä voimia hänen sanastaan ja rukouksesta.
-Ja pian kyllä näkyi kaikkialla jälkiä hänen siunausta tuottavista
-toimistansa. Hävitetyt maat muuttuivat viljaviksi vainioiksi.
-Hyviä maanteitä syntyi kaupungista kaupunkiin. Kuninkaalliset
-maatilat tulivat vuodesta vuoteen tuottavammiksi ja olivat kansalle
-mallitiloina. Etenkin koetti Bertha saada naispuolista nuorisoa
-ahkeruuteen ja järjestyksellisyyteen ja opetti heitä kehräämään.
-Nämä tähän asti alituisessa pelossa eläneet maalaiset nyt vihdoinkin
-ikäänkuin vapaammin hengittivät, tuntien itsensä vauraammiksi ja
-onnellisemmiksi kunnioitetun ja rakastetun kuningattarensa viisaan
-hallituksen aikana kuin koskaan ennen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kertomuksemme alun jälkeisenä aamuna oli kuninkaan kartanossa jo
-aikaisin eloa ja tointa, sillä kuningatar Berthan hovissa ei kukaan
-saanut olla toimettomana, ja hän oli itse loistavana esimerkkinä
-muille. "Rukoile ja tee työtä!" -- tämä oli hänen tunnuslauseensa, eikä
-kukaan sitä tarkemmin seurannutkaan kuin hän itse. Hallitsijattaren
-silmät olivat kaikkialla, kyökissä ja kellarissa, pihassa ja
-puutarhassa.
-
-Hänen palvelus väkensä tiesi sen ja teki innolla työnsä, sillä niin
-vaikeata kuin oli kuulla moitetta tai vakavaa muistutusta, niin hauskaa
-oli saada kiitoslause rakkaalta kuningattarelta.
-
-Hän seisoi nyt pihalla valmiina nousemaan valkoisen hevosensa selkään,
-sillä myöskin maalais-alamaistensa luona hän tahtoi käydä saadaksensa
-neuvoa ja auttaa heitä.
-
-Hänellä oli kuninkaallinen ryhti, joka välttämättömästi vaati
-kunnioitusta. Kunnioittavana seisoi kammariherra Dietrich kuningattaren
-vieressä, valmiina nostamaan hänet hevosen selkään.
-
-"Äiti kulta, pääsenkö minä mukaan?" huusi pyytävä lapsen ääni. "Olen
-lukenut kaksi kokonaista tuntia, ja isä Reginhard sanoo, että olen
-ollut ahkera, niin että työ nyt aamuksi riittää. Brunhilda on pian
-satuloitu, ja metsässä on kovin ihanaa!"
-
-Ikävöitseviltä kuuluivat viimeiset sanat, ja äiti oli pian valmis
-myöntämään, mitä tyttö halusi.
-
-"Poika Wernheri saa seurata mukana ja ohjata hevosiamme", sanoi Bertha.
-
-Iloisesti taputti Adelheid käsiään. Kammarirouva Irmengard puki
-hänet valmiiksi ratsastusta varten, ja sitte hänet nostettiin
-pienen ruskean hevosen selkään. Iloisella hirnunnalla se tervehti
-nuorta valtiatartansa. He olivat hyviä ystäviä, hepo ja tyttönen,
-sillä Brunhilda oli hyvin kasvatettu ja tiesi miten tuli käyttäytyä
-kuninkaantyttären mielihevosena.
-
-"Nyt, Irmengard, anna minulle värttinäni", käski kuningatar.
-Kammarirouva antoi sen hänelle. Wernheri tarttui valkoisen hevosen
-ohjiin, mutta kun hän tahtoi samalla pidellä ruskeaakin hevosta, kielsi
-lapsi sen.
-
-"Ei, Wernheri, Brunhilda ja minä ymmärrämme toisiamme hyvin. Äiti
-kulta, saanhan?"
-
-"Aikaisin tahdot koetella itsenäisyyttäsi", sanoi äiti hymyillen.
-"Olkoon niin."
-
-Sitten he lähtivät, Bertha tapansa mukaan ahkerasti kehräten, Adelheid
-vapaasti antaen onnelliset kasvonsa järveltä päin tulevan tuulen
-hyväiltäviksi.
-
-Heidän ratsastuksensa päämääränä oli tällä kertaa etäinen kuninkaan
-omistama maatalo. Tie kulki vainioitten ja niittyjen läpi. Siellä
-täällä työskenteli ahkeraa väkeä; kuningattaren ratsastaessa ohitse he
-lakkasivat työstään hetkeksi, tervehtien kunnioittavasti, ja kuningatar
-sekä lapsukainen vastasivat tervehdykseen ystävällisesti.
-
-"Äiti, missä lienee kultakutrinen tyttö?" kysyi Adelheid äkkiä.
-
-"Hän on kenties mennyt eteenpäin, lapseni. Nuo kuljeksivat juutalaiset
-eivät ikänä kauan pysy paikoillaan. Tyttö raukka! Täynnä kärsimystä
-tulee hänen elämänsä olemaan täällä maailmassa, ellei taivaan Herra
-häntä siitä päästä."
-
-"Juutalaiset ovat pahoja ihmisiä", sanoi lapsi vakavasti. "He ovat
-ristiinnaulinneet Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen."
-
-"Niin, ne kyllä olivat pahoja, jotka hylkäsivät ja ristiinnaulitsivat
-Vapahtajansa, mutta eivät kaikki juutalaiset olleet sellaisia. Muista,
-että Vapahtajan oppilaatkin olivat juutalaisia, ja he juuri ovat
-meille saattaneet tiedon Vapahtajasta. Eivät myöskään kaikki kristityt
-taivaan Herraa tyydytä, vaan ainoastaan ne, jotka palvelevat häntä koko
-sydämmestään."
-
-"Katso, äiti, tuonne kauas tien viereen", Adelheid osotti sormellaan
-rääsyistä naisolentoa, joka istui kyyryssään tien varrella ja nähtyään
-tulijat hitaasti nousi seisoalle. "Mutta hän ei ole kultakutrinen."
-Mielipaha väreili lapsen äänessä.
-
-Tämä tyttö näytti voimakkaalta. Musta takkuinen tukka peitti pään ja
-muoto ei ollut miellyttävä, sillä kasvot, kädet ja jalat olivat lian
-peitossa. Rohkeasti hän astui valkoisen hevosen luo.
-
-"Kuningatar, hyvä kuningatar, antakaa apua köyhälle!" pyysi hän
-karkealla äänellä.
-
-Paheksien katseli kuningatar tuota epämiellyttävää olentoa.
-
-"Missä sinä asut?"
-
-"Tuolla!" Tyttö osotti metsän äärellä sijaitsevaa huonoa savihökkeliä.
-
-"Teidän lähteessänne näyttää olevan niukasti vettä. Onko se ihan
-kuivunut?" sanoi kuningatar ankarasti.
-
-"Kyllä se juoksee, hyvä kuningatar", vastasi tyttö surkealla äänellä.
-"Pesin itseni viime kuussa, mutta ei siitä ole mitään apua, lika tulee
-aina takaisin."
-
-"Mitä työtä sinä teet?"
-
-"Äiti on kotona sairaana", vastasi tyttö vältellen.
-
-"Silloin sinun tulisi kahta enemmän tehdä työtä, omasta puolestasi ja
-äitisi puolesta. Onko ihmettä, että niin moni sairastaa ja kuolee ennen
-aikojaan, kun rypevät liassa ja saastassa?" sanoi kuningatar huoaten,
-"Semmoista ei Schwabenissa ollut." Sitten hän kääntyen tytön puoleen
-lausui: "Pese itsesi ja vaatteesi puhtaiksi lähteessänne, ja puhdista
-myöskin kotisi, jossa äitisi makaa sairaana, niin kyllä minä sitten
-tulen teitä katsomaan."
-
-Hän ratsasti eteenpäin yhä kehräten, mutta ajatellen vakavasti kansan
-veltostunutta tilaa sekä keinoja sen parantamiseksi. "Suurin osa heistä
-ei tahdo antaa itseänsä auttaa ja vielä vähemmän he itse tahtovat
-kohottautua rappiotilastaan", ajatteli hän itsekseen, "mutta valaise
-heitä sinä, taivaallinen Isä!"
-
-Kuninkaallisella maatilalla ahkerat kädet olivat toimessa, ja
-yleinen iloisuus vallitsi kaikkialla vieraitten tulon johdosta.
-Taloudenhoitajatar, siisti, reipas talonpoikaisnainen, jolla oli
-häikäisevän valkoinen esiliina edessään, riensi portille tervehtimään
-tulijoita.
-
-"Tervetuloa, kuningatar! Tervetuloa, pieni neiti! Siunattu olkoon se
-päivä, jona teidän hevosenne astuvat tästä portista sisään! Tuolla
-tulee Pietari, minun mieheni."
-
-Pietari, suuri vahva maamies, astui esiin. Hänen koko kasvonsa
-loistivat tyytyväisyydestä, kun hän auttoi kuningatarta alas ratsun
-selästä ja senjälkeen nosti satulasta tyttösen, joka oli keveä kuin
-höyhen.
-
-Ystävällisesti kuningatar ojensi kätensä noille molemmille, sillä
-välin kuin Adelheid vielä hetkisen istui miehen vahvalla käsivarrella,
-tuttavallisesti kuiskaten hänelle: "Pietari, mitä ne suuret kyyhkyset
-tekevät? Tiedäthän, että on kulunut pitkä aika siitä kuin minä ne
-viimeksi näin. Wernheri antoi minulle virnoja mukaan, että saisin
-syöttää linnuille. Luuletko, että ne syövät kädestäni?"
-
-"Kyllä kaiketi, miksi eivät ne sitä tekisi?" sanoi ystävällinen mies
-ja laski lempeästi tytön maahan, "Mutta nyt kaikkein ensiksi täytyy
-vieraittemme saada vähän virkistystä. Trudel, sinä kaiketi pidät siitä
-huolen?"
-
-He seisoivat siinä pitkän valkoiseksi maalatun talonpoikaistalon
-päärakennuksen edessä, jonka seiniä viiniköynnökset peittivät.
-Piha oli siistiksi lakaistu. Sen molemmilla puolilla olivat avarat
-tallit ja navetat. Kaksi sievää, siististi puettua palvelustyttöä
-tuli sieltä esiin, ja he tervehtivät kuningatarta, joka käski
-vanhemman heistä kertoa, miten nautakarja ja siipikarja menestyivät.
-Bertha lausui heille monta kiitos- ja kehoitussanaa, sillä he
-olivat ahkeria ja uskollisia, ja kuningattaren tyytyväisyys tuotti
-heille nyt suurta iloa. Pietari näytteli ylpeänä ja tyytyväisenä
-puutarha-uudistuksiansa, jotka olivat erittäin onnistuneet. Hän
-oli laittanut vihanneskasvisarkoja, kylvänyt kurkkuja ja meloneja,
-vieläpä istuttanut kastanja- ja viikunapuita. Siemeniä ja istukkaita
-hän oli saanut luostarin puutarhasta, ja kaikki ne näyttivät hyvin
-menestyvän ja kasvavan. Siihen aikaan olivat luostarien puutarhat
-parhaiten viljeltyjä; suurin osa muuta seutua oli vielä erämaan
-kaltaisessa tilassa. Maalaiskansan velttous ja huolettomuus tuntui
-melkein auttamattomalta, siitä asti kuin hunnit, joiksi he unkarilaisia
-nimittivät, aina yhä uudestaan tunkeusivat maahan hävittäen sitä.
-Bertha ja hänen voutinsa saivat kovin taistella tätä juurtunutta
-toimettomuutta vastaan. Mutta he eivät väsyneet. "Tulee kyllä vielä
-parempia aikoja", lohdutti kuningatar ystävällisesti, kun Pietari
-valitti, etteivät hänen ponnistuksensa mitään auttaneet, "parannus
-kyllä tulee, vaikka vähitellen. Ihmiset oppivat iloitsemaan työn
-siunauksesta. Tuo autio lakeus tuolla vuoren rinteellä on kerran
-viinitarhoina kukoistava. Kuuma liuskakivipohja sopii sellaiseen
-viljelykseen täällä yhtä hyvin kuin Schwabenissa. Ehkä mekin saamme sen
-vielä nähdä, Pietari, mutta kärsivällisyyttä tarvitaan!"
-
-Kuningattaren keskustellessa Adelheid ruokki kyyhkysiä ja iloitsi
-siitä, että ne olivat kesyt. "Katso, äiti, tuota valkoista kyyhkyä,
-tuota jolla on ruskeat siivet ja kruunu päässä! Sen nimi on Immo. Se
-lentää olkapäälleni ja nokkii virnoja suustani! Tämä valkoinen lempeä,
-joka on kädelläni, on tuon toisen puoliso. Katso, miten se nokkii!"
-
-Wernheri seisoi vieressä, iloiten samoin kuin tyttökin. Silloin
-Trudelin pyöreät ystävälliset kasvot pistäytyivät ovesta näkyviin; hän
-pyysi vieraita aamiaiselle. Erinomaisen hyvältä maistuikin, pitkän
-ratsastuksen jälkeen, vasta leivottu vehnäleipä, rasvainen, voimakas
-juusto ja makea rievä maito.
-
-"Nyt meidän täytyy ratsastaa eteenpäin metsätietä pitkin ja sitten
-kotiin jälleen", sanoi kuningatar. Vastenmielisesti erosi lapsi tästä
-miellyttävästä paikasta, mutta äitiä vastaan tietysti ei sopinut
-sanoa. Pian he siis istuivat jälleen ratsujensa selässä ja lähtivät,
-jätettyään sydämmelliset jäähyväiset, metsään päin. Bertha kehräsi
-kuten ennenkin. Hevosen selässä istuessaankin hän ahkerasti teki työtä,
-osottaen siten esimerkkiä, joka sai monet häpeämään.
-
-Vuohilauma oli laitumella vihreällä rinneniityllä, jossa kasvoi
-hyvänhajuisia alppiyrttejä. Kallionkielekkeellä istui paimentyttö
-iloisesti joikuen ja kehräten uutterasti. Ratsastajat tulivat esiin
-metsästä tienkäänteessä, ja kuningatar huudahti: "Ah, mikä ihana näky!
-Paimentyttö, joka paimentaa laumaansa ja kuitenkin kehrää! Sellaista en
-ole koskaan ennen nähnyt täällä Burgundissa, ja se virkistää mieltäni.
--- Tule tänne lapseni", pyysi hän ystävällisesti, "ja näytä työsi ja
-itsesi kuningattarellesi!"
-
-Punastuen totteli tyttö.
-
-"Sinä todellakin näytät siistiltä tytöltä; sinun asuntosi luona ei
-lähde turhaan virtaile, sinä ansaitset kiitosta. Annappas kun katson
-työtäsi. Kas, miten hienoa lankaa! Tarpeeksi hienoa kuninkaallista
-pukua varten! Jos kaikki tytöt rakastaisivat työtä kuten sinä, niin
-näyttäisi tämä maa toisenlaiselta! Mikä on nimesi, lapseni, ja missä
-asut?"
-
-"Nimeni on Gisela, ja minä asun metsän tuolla puolen, äitini, Jutta
-rouvan kanssa. Vuohet ovat tässä ympäristössä asuvien talonpoikien
-omia. Minä johdan ne joka aamu laitumelle ja ajan ne taas illalla
-kotiin."
-
-"Entä äitisi?"
-
-"Hänen täytyy pysyä kotona, sillä luuvalo on jäykistänyt hänen jalkansa
-niin, ettei hän pääse paljon liikkumaan. Mutta hän tekee kuitenkin
-työtä ja kehrää, ja hänpä minutkin on opettanut työtä tekemään", sanoi
-hän iloisen ylpeänä.
-
-"Sinä Gisela teet minulle enemmän iloa kuin saatat käsittää. Sano
-äidillesi terveisiä ja ilmoita hänelle suuri iloni siitä, että hän on
-kasvattanut tyttärensä siisteyteen ja ahkeruuteen, sekä siitä, että hän
-on opettanut sinua kehräämään; sitä taitoa ei moni tässä maassa tunne.
-Tyytyväisyyteni todisteeksi ja muistoksi tästä hetkestä tahdon antaa
-sinulle tämän ristini."
-
-Hän irroitti kaulastaan kultaisen ristin vitjoineen, kumartui alaspäin
-ja laski sen tytön kaulaan. "Näin kunnioittaa sinun kuningattaresi
-ahkeruutta," sanoi hän, antaen tytölle kättä. "Mutta työtä tehdessäsi
-älä unhota rukoilla suurta taivaan Herraa!" [Tätä tapahtumaa esittävä
-maalaus on nimilehtenä eräässä vanhassa kronikassa, joka kertoo Bertha
-kuningattaresta.]
-
-Giselan kasvot loistivat ilosta. Punastuen hän otti kuningattaren
-lahjan vastaan ja kuunteli hänen lempeitä sanojansa. Myöskin pieni
-Adelheid kurotti hänelle kätensä hyvästijätöksi, huutaen: "Hyvästi,
-Gisela, näkemiin asti!" Sitten he ratsastivat eteenpäin ja paimentyttö
-katsoi heidän jälkeensä kyynelsilmin, kunnes he katosivat näkyvistä.
-
-Keskinäisessä keskustelussa kului matka, kunnes he taas joutuivat sen
-luhistuneen savihökkelin lähelle, jonka menomatkallaan olivat nähneet.
-"Wernheri", sanoi Bertha, "taluta sinä lapsen hevosta solan läpi, sillä
-välin kuin minä yksin lähden tuohon hökkeliin, jossa sairas vaimo
-makaa. Odottakaa minua siinä, missä niityt alkavat." Hän kiinnitti
-värttinänsä satulaan, tarttui ohjaksiin, noikkasi ystävällisesti
-lapsille ja ratsasti pois.
-
-He eivät olleet kauan ratsastaneet, ennenkuin ehtivät solaan, joka
-kulki kahden vuoriseinämän välillä. Tästä pieni laakso kaikessa
-kauneudessaan levisi heidän eteensä. Jättiläismäiset puut, jalavat,
-pyökit ja niitten välillä vaaleat hopeahaavat levittivät suojelevia
-oksiaan yli pienen lorisevan puron, jota ei näkynyt, vaikka loiske
-ja solina kuului. Mehevään vehreyteen verhotuilla rinteillä kasvoi
-monivärisiä kukkia. Adelheid riemuitsi ja huudahti: "Anna minun astua
-alas, Wernheri, minä tahdon poimia kukkia äidille. Oi, miten ihanasti
-ne kukkivat!"
-
-Mielellään Wernheri noudatti lapsen pyyntöä. Itse hän ohjasi molempia
-säyseitä hevosia, jotka hiljakseen tulivat hänen perässään, haukaten
-silloin tällöin suunsa täydeltä tien vieressä kasvavaa vehmasta ruohoa.
-Pehmeällä nurmella ei edes kavioiden kapsetta kuulunut.
-
-Adelheid juoksi edellä kiiveten ja etsien kauneimpia kukkia, iloisena
-jokaisesta, jonka sai poimituksi. Hiljempään seurasi Wernheri jäljessä
-hevosten kanssa; heillä ei ollut kiirettä. Laaksotie ei ollut
-pitkä, ja heidän tuli odottaa kuningatarta sen loppupäässä, joka jo
-näkyikin etäältä. Silloin Wernheri sitoi hevoset kiinni puuhun ja
-katseli ympärilleen, etsien pientä suojattiansa; mutta nähtyään hänen
-poimivan kukkia vaarattomalla nurmirinteellä, viskautui hän lepäämään
-ruohostoon. Hiljaisuus vallitsi yltympäri, jopa linnutkin näyttivät
-pitävän päivällislomaa. Joku sirkka sirkutteli, mutta sekin pian
-lakkasi ääntämästä; ainoastaan puro loiski ja porisi, lakkaamatta
-juosten eteenpäin. Poika rupesi vaipumaan uneen. Myöskin Adelheid oli
-väsyneenä kiipeemisestään istahtanut siimehikkään puun alle.
-
-Silloin kuului hiljaisuuden keskestä äkkiä vaikeroiva ääni. Poika
-kuunteli, ja tyttökin oli sen kuullut. Mistä se tuli? Se ei ollut
-järjettömän eläimen ääni! Nyt -- jälleen sama ääni -- sydäntä vihlova
-tuskanhuuto.
-
-Wernheri hypähti pystyyn. Tuossa tuokiossa hän joutui Adelheidin luo,
-joka myöskin oli noussut seisoalle ja hämmästyneenä katsoi poikaan.
-"Mitä se oli, Wernheri? Tule, menkäämme etsimään!"
-
-Adelheid ei ensinkään pelännyt. Hän tarttui voimakkaan toverinsa käteen
-ja tunsi mielensä turvalliseksi.
-
-"Ehkä olisi paras odottaa, kunnes kuningatar tulee", virkkoi poika
-vähän levottomana, huolehtien suojatistaan.
-
-"Ei, emme saata odottaa!" vastasi Adelheid kiihkeästi. "Tule mukaan,
-hyvä Wernheri, muuten se kuolee!"
-
-Mitä Adelheid tarkoitti sanoessaan "se", siitä hän tuskin olisi voinut
-tehdä selvää.
-
-He kiirehtivät siihen suuntaan, mistä vaikeroiva huuto oli kuulunut.
-Mutta sitä ei toistettu. He kulkivat joutuisasti eteenpäin pitkin
-kapeata polkua. "Se ei huuda enää. Missä se mahtanee olla? Wernheri,
-huuda sinäkin kerran, mutta niin kovaa kuin vain jaksat!"
-
-Wernheri totteli. Hän pani kätensä torveksi suunsa eteen ja huusi:
-"Kuka valittaa? Kuka on siellä?"
-
-Ei kuulunut vastausta. Lapset kiirehtivät käsikädessä eteenpäin. Hetken
-perästä Wernheri huusi jälleen.
-
-Silloin kuului ikäänkuin hiljainen valitus, ja äkkiarvaamatta, kuin
-maasta nousten, seisoi mies heidän edessään. Adelheid hätkähti ja astui
-askeleen taaksepäin, tarttuen tukevammin pojan käteen kiinni. Tämä
-asettui suojelevasti kuninkaanlapsen eteen ja katsoi rohkeasti mieheen,
-jonka muoto kyllä oli sen laatuinen, että se saattoi säikähyttää
-pelottomiakin lapsia. Rohjuinen olento, eteenpäin koukistunut vartalo,
-pukuna pitkä, musta, likainen viitta, takkuisessa päässä karvalakki,
-kummallakin ohimolla rasvainen, riippuva hiuskihara. Pitkä ohut parta
-ja kaareva nenä ilmaisivat miehen sukuperän, ja hänen ryppyisistä
-kasvoistansa vilkkui terävä, ilkeä katse. Kädessään hänellä oli
-mukulasauva.
-
-"Mitä lapsia te olette ja mitä tahdotte?" kysyi hän käheällä äänellä,
-nauraen kasvot irvissä muka ystävällisesti.
-
-Rohkeana asettui poika hänen eteensä ja katsoi häneen vakaasti. "Me
-kuulimme valittavan äänen ja tulimme auttamaan, jos millään tavalla
-voisimme sen tehdä."
-
-Taaskin ilmeni hänen kasvoilleen kamala irvistys, ja Adelheid rupesi
-pelkäämään. Hän tarttui vielä tukevammin Wernherin käteen, ja poika
-samoin vastasi kädenpuristuksella, saattaaksensa lapsen levolliseksi.
-
-"Pieni kyyhkyni, miksi piiloudut? Älä pelkää isä Aamosta! Isä Aamos
-on aina ollut hyvä mies, ei ole koskaan tehnyt pahaa edes kärpäselle.
-Hänellä on itselläänkin tytär, jota hän hyvin rakastaa."
-
-Hän puhui hyväilevällä äänellä, mutta katse oli paha ja viekas.
-
-"Onko tyttäresi sairas?" kysyi Wernheri jälleen. "Mikä häntä vaivaa?
-Onko hän täällä?"
-
-"Tuolla!" sanoi Adelheid hiljaa pojalle, osottaen sormellaan oikealle,
-jossa näkyi puoliksi pensaiden peittämä luolan-aukko. "Kuuntele,
-Wernheri!"
-
-Epäilemättä vaikeroiminen tuli luolasta. Adelheid, joka säälistä
-unhotti pelkonsa, astui askeleen eteenpäin, mutta poika esti häntä.
-
-"Tuo tyttäresi ulos päivän valoon, mies!" käski poika päättävästi.
-"Sairastava lapsi ei voi hyvin luolan ummehtuneessa ilmassa. Laske
-hänet tähän viheriälle nurmelle lepäämään, jotta lämmin aurinko saisi
-paistaa hänen päällensä ja tehdä hänet terveeksi."
-
-"Kuka on sanonut, että lapseni on sairas?" tokasi mies, katsahtaen
-viekkaasti lapsiin.
-
-Äkkiarvaamatta hänen äänensä muuttui ja hän huudahti vaikerrellen:
-
-"Oi, kukapa lahjoittaa isä Aamokselle hopeata, että hän saisi ostaa
-maitoa sairaalle tyttärellensä ja tehdä hänet jälleen terveeksi!"
-
-"Hopeata meillä ei ole", vastasi Adelheid rohkeasti, "mutta tuo meille
-nähtäväksi tyttäresi. Meillä on paljon maitoa ja leipää ja minä tiedän,
-että äitini mielellään sitä antaa hänelle niin paljon kuin hän vain
-tarvitsee."
-
-Vanhus näytti aprikoivan asiaa. Viisas Wernheri epäili miestä hänen
-kavalan ulkomuotonsa takia eikä laskenut Adelheidin kättä irti.
-
-"Tuo hänet ulos", vaati hän vielä kerran. Silloin kuului hevosen
-kavioiden astunta aivan läheltä. "Äiti!" huusi lapsi riemuiten, "oi,
-nyt käy kaikki hyvin!"
-
-"Kuningatar!" riemuitsi Wernheri samaten. Hämmästys kuvautui miehen
-kasvoissa. Hän näytti olevan kahdenvaiheilla, lähtisikö tiehensä vai
-katoaisiko luolaan, hiipiäkseen sieltä tyttärensä kanssa pois toisesta
-uloskäytävästä. Mutta mikä hyöty hänellä oli siitä, että kuljeskeli
-pitkin maita, raahaten sairasta myötään? Voittoa ja hyötyä hän tahtoi
-tytöstä. Hän oli nyt tehnyt päätöksensä -- hän meni luolaan.
-
-Bertha oli kuullut lasten huudon ja rupesi laskeutumaan alas hevosen
-selästä.
-
-"Jää Adelheidin luo, Wernheri!" huusi hän pojalle, kun tämä aikoi
-juosta auttamaan hallitsijatartaan.
-
-Hän sitoi valkoisen hevosensa laakson suuhun käytävän luo ja kiirehti
-kepein askelin sille paikalle, missä hän oli nähnyt noiden kolmen
-seisovan. Vanhus oli pian jälleen tullut esiin luolasta. Hän kantoi
-väsynyttä olentoa sylissään. Hervottomina, ikäänkuin eloa vailla,
-riippuivat lapsen käsivarret. Pitkät, kullanvaaleat hiukset valuivat
-hänen kasvoilleen. Adelheid huomasi sen, näky vaikutti häneen syvästi.
-Hän riensi äitinsä luo, tarttui häneen kiinni ja huusi nyyhkyttäen:
-"Äiti, kultakutrinen tyttö!"
-
-
-
-
-KOLMAS LUKU
-
-Kultakutrinen tyttö
-
-
-Vanhus oli laskenut tytön ruohikolle. Hän väänteli käsiään ja
-ruikutteli sekä käyttäytyi ikäänkuin hänen sydämmensä olisi ollut
-murtumaisillaan lapsiraukan tähden. Bertha ei ollut huomaavinaan hänen
-käytöstään; hän vain laskeutui polvilleen tytön viereen, tarttui hänen
-kuihtuneeseen käteensä ja tunnusteli valtimoa -- se oli aivan heikko.
-
-"Lapsi parka!" sanoi hän itsekseen, "nälkä, väsymys ja pahoinpitely
-ovat saattaneet sinut tuohon tilaan!" Tytön kaulassa ja hartioissa oli
-sinisiä naarmuja, jotka osottivat, että häntä oli lyöty. Kasvot ja
-hiukset olivat veren tahraamat; nähtävästi hän oli kaatunut terävää
-kiveä vasten, haavoittaen päänsä. Tiedotonna, kankeana, silmät kiinni
-makasi hän siinä.
-
-Kuningatar nousi ylös. "Mistä olet saanut lapsen?" kysyi hän. "Kautta
-harmaan pääsi, vanhus, älä valehtele. Sinun tyttäresi hän ei ole!"
-
-"Minun hän on! minun hän on!" kirkasi mies käheästi. "Olen ostanut
-hänet yhdestä guldenista. Olen pitänyt häntä kuten omaa lasta. Voi
-minua! He tahtovat ryöstää isä Aamokselta hänen ainoan lapsensa!"
-
-Mies oli inhottava katsella. Bertha kääntyi hänestä pois tytön puoleen,
-joka aukaisi suuret siniset silmänsä, katsoen tuskaisesti, sanattomin
-rukouksin ihanaan kuningattareen ja ummistaen ne sitten heti jälleen.
-Hän loi vain yhden katseen, mutta se kertoi koko tarinan kärsimyksistä
-ja sydäntä järkyttävistä asioista.
-
-"Yhden guldenin annan sinulle lapsesta, sitten on hän minun, eikä
-sinulla ole mitään oikeutta häneen. Tässä saat, ja lähde nyt pois
-näiltä seuduilta. Pahoin sinulle kävisi, jos huomiseksi tänne jäisit;
-en voisi sinua varjella joutumasta kansani vihan esineeksi."
-
-Ahnaasti juutalainen otti rahan. Hän aikoi puhua, mutta arvokkaalla
-liikkeellä kuningatar esti sen, viitaten poispäin. Kiireesti mies
-katosi, eikä häntä siinä seudussa enää milloinkaan nähty.
-
-Sitten Wernheri talutti esiin molemmat hevoset. Adelheid kostutti
-nenäliinansa purossa ja vilvoitti sillä sairaan otsaa. Tämä
-ystävällinen menettely teki sairaalle hyvää. Hitaasti hän aukaisi
-silmänsä, katsoen ympärilleen. "Hän on poissa", sanoi Bertha. Silloin
-herahti tyttönen itkemään oikein ääneen, ja se huojensi hänen
-sydäntänsä.
-
-"Sinä kaiketi et enää tahdo hänen luokseen?" kysyi Adelheid.
-
-"En, en milloinkaan!" Hän pudisti kiivaasti päätään ja oikaisi kätensä
-ikäänkuin kammosta.
-
-"Ole levollinen, lapsi", lohdutteli kuningatar. "Älä puhu, olet vielä
-liian voimaton. Me nostamme sinut hevosen selkään ja viemme kotiin,
-sinne ei ole pitkä matka."
-
-Wernheri nosti tytön ratsun selkään ja kuningatar auttoi; sitten poika
-kulki hevosen vieressä pidellen kiinni tytöstä. Hitaasti he matkasivat
-eteenpäin, kunnes joutuivat linnan luo ja ratsastivat linnanpihaan.
-Kuningattaren viittauksesta tuli Irmengard ja nosti uupuneen tytön
-syliinsä.
-
-"Hoida häntä niin hyvin kuin voit", sanoi Bertha, ja Irmengard vei
-hänet palvelijain huoneustoon.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Monta viikkoa oli kulunut. Kultakutrinen tyttö oli tullut terveeksi.
-Hän oli nyt puhtaassa puvussaan ihan toisen näköinen kuin ennen,
-kultakutrit olivat paksuissa palmikoissa ja posket hohtivat ruusuisina.
-Kun ei enää ollut mitään tartunnan vaaraa, oli Adelheid joka päivä
-päässyt tytön luo viemään hänelle kukkasen tai mehukkaan hedelmän
-ja muuten ystävällisesti häntä katsomaan. He eivät paljon puhuneet
-keskenänsä, sillä vieras tyttö oli ujo vielä, mutta kuitenkin Adelheid
-sai tietää, että hänen nimensä oli Waltrud sekä että hän oli kotoisin
-Saksenista.
-
-Tänään Waltrud istui ensi kerran linnan suuressa salissa. Kuningatar
-kehräsi, kuunnellen molempien lasten iloista puhetta. Adelheidia
-kohtaan tyttö oli ujostelematon ja vastasi avomielisesti hänen
-lapsellisiin kysymyksiinsä.
-
-"Kuinka vanha sinä olit, kun juutalainen otti sinut mukaansa?"
-
-Waltrud mietti. "Kahdeksan vuoden, luullakseni, ehkäpä yhdeksän. Kolme
-kesää ja kolme talvea olen kuljeksinut tuon pahan miehen kanssa."
-
-"Sittenhän olet nyt kahdentoista vuotias, ja minä olen pian seitsemän.
-Ja sinä olet asunut suuressa rakennuksessa? Isäsi ja äitisi luonako?"
-
-Tyttö noikkasi myöntävästi; surullinen ilme levisi hänen kasvoilleen.
-
-"Kerro", pyysi Adelheid. "Kerro minulle enemmän itsestäsi, sillä minä
-pidän sinusta."
-
-Hän silitti hyväilevästi toverinsa kättä. Tytön suupielet värähtelivät,
-ja hänen silmänsä säihkyivät puolittain ujosta ihmettelystä ja
-puolittain kiitollisuudesta, kun hän katsoi lapseen. Sitten hän sanoi:
-"Tahdon kertoa. Isä ja äiti olivat vapaita ihmisiä. He viljelivät
-maata, joka kuului taloomme; sitä oli paljon, ja Bertram veli auttoi
-heitä. Silloin hunnit tulivat, tappoivat heidät ja polttivat talomme.
-Koko karjamme he ryöstivät, ja heidän hevosensa sotkivat viljamme. Minä
-istuin piiloutuneena ontossa puussa. Seuraavana päivänä he löysivät
-minut ja veivät minut mukanaan."
-
-"Entä mihin joutui veljesi Bertram?"
-
-"Hän oli suuri ja vahva ja asettui isän eteen suojellaksensa häntä,
-mutta silloin he löivät hänet maahan ja tappoivat isän ja sitten vielä
-äidinkin."
-
-Tyttö puhui heikolla ja toivottomalla äänellä, ikäänkuin hän olisi
-väsynyt elämään.
-
-"Waltrud parka!" huudahti Adelheid säälivästi.
-
-Tyttö jatkoi: "Illalla pimeän tullen, kun kaikki oli hiljaista, hiivin
-minä ulos puustani ja rupesin etsimään isää ja äitiä. Löysin heidän
-kuolleet ruumiinsa, mutta en löytänyt Bertramia. Kauan, kauan etsin
-häntä, mutta turhaa se oli. Silloin minä itkin ja ryömin jälleen
-puuhuni ja nukuin, sillä minä olin väsynyt ja vielä sangen pieni. Näin
-unta, että he olivat laahanneet veikon pois, ja myöhemmin olen monta
-kertaa nähnyt unta Bertramista ja uskon hänen elävän."
-
-"Sittekö ne pahat hunnit löysivät sinut?"
-
-"Löysivät, seuraavana aamuna. Monet palasivat katsomaan, olisiko
-jossakin aarteita kätkössä, ja he osuivat myöskin sen ontelon puun luo,
-jossa minä olin. He vetivät minut esiin, ja minä vapisin pelosta."
-
-"Waltrud parka! Löivätkö he sinua?"
-
-"Löiväthän hekin, mutta eivät niin paljon kuin isä Aamos. Muutamat
-heistä olivat hyviä minua kohtaan; he antoivat minulle ruokaa ja
-panivat minut istumaan eteensä hevosen selkään. He kulkivat monen
-maan läpi ja veivät minut mukanaan. Minä itkin kauan isää, äitiä ja
-veljeäni. Pitkän ajan olin heidän luonaan. He vaativat minua tanssimaan
-ja olemaan iloisena, mutta sitä en voinut. Kuulin kerran heidän puhuvan
-suuresta tappelusta, ja sitten he äkkipäätä lähtivät matkaan. He
-olivat kyltyneet minuun ja jättivät minut jälelle, yöllä kun nukuin.
-Aamulla herätessäni he olivat poissa, ja minä olin yksin. Silloin tuli
-juutalainen ja vei minut kanssansa, vaikka koetin vastustaa."
-
-"Mitä juutalainen pani sinut tekemään?" kysyi kuningatar.
-
-"Kesällä vaati hän minua marjoja poimimaan ja myymään sekä kerjäämään.
-Myöskin tahtoi hän minua ottamaan muitten tavaraa ja antamaan hänelle,
-ja ellen sitä tehnyt, niin hän löi minua pajuvitsoilla. Silloinkin hän
-löi, kun en tarpeeksi hänelle kerjännyt. Usein sain koko päivät nähdä
-nälkää, kun ei ollut muuta syötävää kuin juuria vainioilta ja marjoja
-metsästä, enkä niitäkään aina saanut. Ja minä olin niin kovin väsynyt,
-niin väsynyt. Ellen jaksanut häntä seurata, löi hän minua jälleen.
-Eräänä päivänä hän löi ja tyrkkäsi minua niin, että kaaduin ja iskin
-pääni terävään kiveen. Hän laahasi minut pimeään luolaan, ja minä olin
-niin kovin kipeä. Luulin kuolevani, ja olin iloinen siitä. Silloin
-tulit sinä, oi kuningatar!"
-
-Jota kauemmin Waltrud puhui, sitä vilkkaammaksi hänen äänensä muuttui.
-Viimeisiä sanoja sanoessaan hän joutui valtavaan liikutukseen, lankesi
-kuningattaren jalkojen juureen ja syleili hänen polviansa.
-
-"Nouse ylös, lapseni", sanoi Bertha järkytetyin mielin. "Täynnä
-kärsimystä on sinun lyhyt elämäsi ollut. Paljon tuskaa on suuri taivaan
-Jumala sallinut osaksesi, mutta nyt hän on sinut pelastanut. Oletko
-häntä kiittänyt?"
-
-"En", sanoi tyttö. "Paha Aamos ja hunnit ovat minua kiusanneet, ja
-sinä, kuningatar, olet pelastanut minut, eikä suuri taivaan Jumala.
-Häntä ei Waltrud raukka tunne; kuinka voisin häntä kiittää?"
-
-"Mutta suuri Jumala taivaassa tuntee hyvin Waltrud raukan", sanoi
-kuningatar vakuuttavalla äänellä. "Hän tuntee jokaisen linnunkin
-taivaan alla ja pitää siitä huolen; kuinka hän ei ottaisi huomaansa
-kurjuuteen jäänyttä ihmislasta, jolla ei ole isää eikä äitiä? Usko
-minua, kun sanon, että hän tuntee sinut ja pitää sinusta huolen.
-Kirjojen kirjassa se on kirjoitettuna."
-
-Hän laski kätensä latinalaisen raamattunsa päälle, joka oli hänen
-edessään. Pelokkaasti tyttö katsoi tuota kummallista kirjaa.
-
-"Kerrotaan, että kirja voi puhua", kuiskasi hän, "onko se totta?"
-
-Vastauksen sijasta Bertha aukaisi raamatun. "Kuuleppas nyt", sanoi hän,
-"minä luen sinulle, mitä tässä sanotaan."
-
-Ja kääntäen latinaa saksaksi kuningatar luki ne lauseet, joissa
-Vapahtaja vakuuttaa, että pieni varpunenkaan ei putoa maahan ilman
-taivaallisen Isämme tahtoa, ja me olemme paljon paremmat kuin monta
-varpusta.
-
-Waltrud ei voinut sitä käsittää. Vähänpä hän oli kuullut Vapahtajasta
-ja taivaallisesta Isästä.
-
-"Isä minulla oli Saksenissa", sanoi tyttö. "Hän on kuollut,"
-
-"Mutta taivaallinen Isäsi ei ole kuollut, hän elää ja pitää sinusta
-huolta", sanoi kuningatar.
-
-"Taivaassa asuu korkea Herra Jumala", sanoi tyttö ihmeissään. "Sanotko
-sinä, että hän on minun Isäni? Tunteeko hän minut?"
-
-"Niin, hän on sinun Isäsi ja minun Isäni ja meidän kaikkien Isämme, ja
-hän tuntee sinut ja rakastaa sinua."
-
-"Waltrud", sanoi Adelheid hiljaa ja vakavasti, "minä olen häntä
-rukoillut. Sinä iltana, jolloin sinä myit mansikat veljelleni, ja
-hän sanoi, että sinä näytit väsyneeltä ja sairaalta, -- silloin minä
-rukoilin Jumalaa auttamaan sinua. Ja näetkö, hän teki sen jo seuraavana
-aamuna. Eikö hän olekin hyvä? Etkö ole iloinen siitä?"
-
-Adelheidin silmät loistivat, ja vieras tyttö tunsi sydämmessään
-ihmeellistä liikutusta. Kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä.
-
-"Sinä olet hyvä", sanoi hän. "On pitkä aika siitä kuin kukaan on
-rakastanut Waltrud parkaa."
-
-"Taivaallinen Isä rakastaa sinua vielä paljon enemmän kuin me", sanoi
-kuningatar lempeästi.
-
-Tämä oli Waltrudin ensimmäinen opintotunti. Siitä päivästä alkoi
-hänelle järjestyksellinen elämä. Ahkerasti täytyi hänen auttaa
-kotitoimissa. Hän oli reipas ja teki mielellään työnsä. Samalla hän
-tuli terveeksi ja voimakkaaksi, niin että pian tuskin saattoi hänessä
-tuntea luolasta tuotua tyttöä. Hämärän saapuessa hän tuli värttinöineen
-kuningattaren luo, joka opetti häntä kehräämään, ja myöskin pieni
-Adelheid koetti kilvalla oppia tätä jaloa taitoa. Silloin kuningatar
-kertoi kertomuksia tuosta suuresta kirjasta, ja mielenkiinnolla Waltrud
-kuunteli hänen selityksiään. Hän ei paljon puhunut, mutta silmänsä
-ilmaisivat, miten sanat tunkivat hänen sydämmeensä. Kävellessään ulkona
-käsi kädessä Adelheidin kanssa hänen oli helppo olla avomielinen,
-ja hän rupesi kyselemään monesta asiasta, jota hän ei ollut vielä
-käsittänyt.
-
-Waltrud piti itseään kuninkaantyttären palvelijattarena.
-Kiitollisessa sydämmessään hän lupasi, ettei hän milloinkaan jättäisi
-hallitsijatartansa. Äiti näki, miten lapset pitivät toisistaan, ja
-antoi heidän olla rauhassa. Hänen tarkka silmänsä oli havainnut, että
-Waltrudilla oli uskollinen, luotettava mieli.
-
-Onnellisimmat olivat molemmat lapset silloin, kuin kuningatar
-otti heidät mukaansa, käydessään alamaistensa luona rakkauden ja
-hyväntekeväisyyden asioilla. Pojat sitä vastoin jäivät kirjojensa
-ääreen. Iloisina tytöt kulkivat eteenpäin kuningattaren valkoisen
-hevosen rinnalla, jota Wernheri talutti, ja kuuntelivat ahkerasti
-kehräävän ratsastajattaren ystävällisiä sanoja. Taikkapa he
-juoksentelivat edellä, Adelheid lapsellisesti riemastuneena, Waltrud
-levollisempana ja vakavampana, mutta kuitenkin iloisena. Ei kukaan
-ollut metsiin ja niittyihin niin perehtynyt kuin hän. Paljon kasveja
-hän tunsi ja tiesi niitten parantavat ominaisuudet. Vähäpätöisimmistä
-kukista ja ruohoista hän osasi sommitella kokoon vihkoja, seppeleitä
-ja muita koristeita, jotka miellyttivät itse kuningatartakin. Adelheid
-ihaili hänen pajuvalmisteitaan, monenlaisia koreja, erimuotoisia ja
-erisuuruisia, eikä hänellä ollut mitään rauhaa, ennenkuin oli oppinut
-palmikoimaan samanlaisia ja sai näyttää ensimmäisen hyvin tehdyn
-taideteoksen äidilleen.
-
-"Tänään lähdemme tapaamaan paimentyttöä Giselaa ja hänen äitiänsä",
-sanoi Bertha eräänä aamuna. Hän oli juuri laskenut luotansa viimeiset
-monista avunpyytäjistä, joita määrätyllä ajalla joka aamu saapui
-linnaan saamaan kuningattarelta lohdutusta, rohkaisua ja aineellista
-tukea.
-
-Paimentytön asunto ei ollut kaukana, ja ilma oli kirkas, joten lapset
-saattoivat kulkea jalkaisin. Kuningatar istui valkoisen hevosensa
-selässä, jota Wernheri talutti, kehräten tapansa mukaan. Tie kulki
-pitkin metsän syrjää, ja lapset poimivat kukkia ja marjoja. Waltrud
-oli tavallista vakavampi; hänen ajatuksensa näyttivät kiitävän kauas.
-Kumppaninsa iloisiin leikkipuheisiin hän vastasi ystävällisin katsein,
-mutta vaipui jälleen äänettömyyteen.
-
-"Mitä sinä ajattelet, Waltrud?" kysyi Adelheid vihdoin. "Ajatteletko
-Bertramia?"
-
-He puhuivat usein keskenään Bertramista, kadonneesta veljestä. Mutta
-Waltrud vain pudisti päätään.
-
-"En Bertramia", sanoi hän hitaasti, "vaan juutalaista Aamosta". Ja
-hänen silmänsä välähtivät.
-
-"Älä ajattele sitä pahaa miestä, hän ei koskaan tule tänne. Pelkäätkö
-häntä?"
-
-"En, en pelkää häntä. Äitisi minua kyllä varjelee."
-
-"Miksi siis ajattelet sitä pahaa miestä?" kysyi jälleen pieni kumppani.
-
-"Hän oli kovin paha, -- oi, sinä et tiedä, kuinka paha hän oli, ja minä
-vihaan häntä", sanoi hän tavattoman kiivaasti.
-
-Adelheidin ruskeat silmät täyttyivät kyynelillä. Sellaisena hän ei
-vielä milloinkaan ollut Waltrudia nähnyt.
-
-"Mutta sinä et saa vihata häntä", sanoi Adelheid murheellisena. "Rakas
-Vapahtajamme ei vihannut niitä pahoja miehiä, jotka naulasivat hänet
-ristinpuuhun."
-
-"Niin, sepä se juuri on", vastasi tyttö, "sitä minä en voi ymmärtää.
-He löivät häntä vielä paljon enemmän kuin juutalainen löi minua. Luin
-eilen siitä suuresta kirjasta, että hän vielä rukoilikin niitten
-pahojen ihmisten puolesta: Isä, anna heille anteeksi. Luettuani sen en
-voi olla sitä ajattelematta. En saata sitä ymmärtää. Ja onhan se kai
-kuitenkin aivan totta, vai kuinka?"
-
-"Kaikki on totta, mitä raamatussa kerrotaan", vastasi Adelheid varmana.
-
-"Samaa sanoi kuningatarkin. Ja hän rakasti noita pahoja ihmisiä, --
-Jeesus nimittäin. Kun minä eilen luin siitä, lensivät ajatukseni
-juutalaiseen. Minä en voi häntä rakastaa, vaikka tahtoisinkin", sanoi
-hän surullisena.
-
-Lapset eivät innossaan huomanneet, että äiti oli heitä aivan lähellä,
-niin että hän oli kuullut heidän viimeiset sanansa. Osaaottavasti hän
-katsoi Waltrudiin.
-
-"Tule tänne, lapsi", pyysi hän ystävällisesti.
-
-Waltrud totteli.
-
-"Olet oikeassa, lapseni, sinä et voi rakastaa Aamos juutalaista. En
-minäkään voi. Ei kukaan ihminen voi rakastaa vihamiehiään".
-
-Adelheid katsoi hämmästyneenä äitiinsä. Tämä jatkoi:
-
-"Mutta meidän täytyy oppia sitä, jos tahdomme menetellä Vapahtajan
-Jeesuksen Kristuksen mielen mukaan. Vaikeaa se kyllä on, sen on Waltrud
-jossakin määrin saanut kokea. Ainoastaan Vapahtaja itse voi opettaa
-meitä rakastamaan vihollisiamme, ja sen hän tekee, jos sitä rukoilemme
-häneltä."
-
-Waltrud katsoi kiitollisena kuningattareen. Tämä käsitti hänen
-katseensa ja sanoi ystävällisesti:
-
-"Sinäkin voit sitä oppia, lapseni. Rohkaise mielesi ja rukoile häntä
-auttamaan".
-
-Tyttö ei puhunut mitään, mutta hänen kasvonsa kävivät iloisiksi ja
-hänen silmänsä tähtäsivät miettiväisinä etäisyyteen.
-
-Hiljakseen he jatkoivat matkaa eteenpäin, kunnes ennättivät Jutta
-rouvan asunnolle.
-
-Paimentyttö istui oven edustalla kehräten. Iloisena nousi hän istualta,
-nähdessään tervetulleet vieraat, ja meni heitä vastaan. Punastuen ja
-kunnioittavasti hän kumarsi kuningattarelle, joka hyväntahtoisesti
-hymyili hänelle ja mielihyvällä kiinnitti katseensa tuohon somaan
-tyttöseen.
-
-"Olemme tulleet katsomaan äitiäsi, Gisela. Onko hän sisällä?"
-
-"On, armollinen kuningatar."
-
-Mökki oli pieni, ja olkikatto ulottui matalalle maata kohti.
-Murattiköynnös kiertyi hauskannäköisesti akkunan ja oven ympäri. Bertha
-rouvan komea vartalo ei mahtunut ovesta sisälle syvään kumartumatta.
-Heikossa päivänvalossa, joka tuvan ainoasta pienestä ikkunasta
-pilkisti, näki Bertha vasta vähitellen huoneen kehnon sisustuksen, sekä
-luuvalon vaivaaman naisen, joka makasi olkivuoteellaan. Olkien päälle
-oli mukavuudeksi levitetty lammasnahkaturkiksia.
-
-"Jumala siunatkoon kuningatarta!" kuului lempeä ääni vuoteesta. Vaimo,
-joka sanat lausui, lepäsi puoleksi makaavassa, puoleksi nojaavassa
-asennossa.
-
-"Olen pahoillani siitä, etten voi paremmalla tavalla ottaa vastaan näin
-korkeita ja arvokkaita vieraita", jatkoi hän, "mutta jäseneni eivät
-sitä salli, luuvalo pitää niin lujasti kiinni. Gisela, nosta jakkara
-kuningattarelle."
-
-Kuningatar istui sairaan vuoteen ääreen ja katsoi syvästi sääliväisenä
-noita kalpeita kasvoja, joissa näkyi pitkien kärsimysten jäljet,
-ja laihoja käsiä, jotka vielä äskeisen kehruun jäljeltä pitelivät
-värttinää. Kuihtunut äiti oli terveen ja kukoistavan tyttärensä
-täydellinen vastakohta.
-
-"Oletko kauankin ollut vuoteen omana, vaimo parka?" kysyi kuningatar.
-
-"Kuusi vuotta, aina siitä asti, jolloin minä mieheni kanssa lähdin
-hunneja pakoon. Silloin oli talvi, ja me kuljimme kauan kodittomina.
-Lausannessa me asuimme. Kun hurskas piispa Boso murhattiin, täytyi
-meidän paeta, ja silloin tulimme tänne."
-
-"Tunsitko sinä sen hurskaan piispan?"
-
-"Tunsin. Minä olin luostarin palvelijattarena Lausannessa, kunnes Hannu
-minut nai. Hän kaitsi luostarin karjaa, ja apotti piti hänestä paljon.
-Se oli onnellinen aika. Mutta sinä tiedät, rouva kuningatar, miten
-sitten kävi. Luostarimme, kaupunkimme, kaikki hävitettiin."
-
-Vaimon silmät täyttyivät kyynelistä, ja kuningatar nyökkäsi hänelle
-sanoen:
-
-"Kerro vielä, miten sinun Hannullesi kävi?"
-
-"Hän kuoli kuumetautiin pian sen jälkeen. Silloin näytti minusta siltä,
-kuin en enää milloinkaan voisi tulla iloiseksi, mutta taivaan Herra on
-auttanut."
-
-Hän pani kätensä ristiin ja katsoi miettiväisenä eteensä.
-
-"Vaimo parka, sinä olet kovia kärsinyt, mutta sinä tiedät myöskin, että
-Jumala kärsimyksiä lähettää. Missä olet sen oppinut?"
-
-"Luostarissa, rouva kuningatar. Sunnuntaisin tuli piispa sinne ja
-kertoi meille pyhästä raamatusta, Vapahtajastamme, joka kuoli meidän
-puolestamme. Silloin opin käsittämään, että kaikkien kristittyjen
-miesten ja vaimojen tie käy monen vaivan kautta. En kuitenkaan paljon
-sitä ajatellut, sillä olin nuori ja iloinen, ja kun minä mieheni kanssa
-asuin Lausannessa, unohdin suuren onneni vuoksi melkein Jumalanikin.
-Vasta myöhemmin, kun kärsimysten päivät tulivat, muistelin jälleen
-tuota kaikkea. Silloin minä hädässäni huusin Jumalaa, ja hän lohdutti
-minua, ja nyt minä tiedän, että ilman kärsimisiä emme pääse taivaan
-valtakuntaan."
-
-Syvästi liikutettuna kuningatar kuunteli vaimon kertomusta. "Olet
-oppinut suuria asioita", sanoi hän, "koska tiedät, että Herra sinua
-rakastaa, vaikka hän joskus lähettää sinulle kärsimyksiä. Tämä on
-vaikea läksy, ja monelta kuluu pitkä aika ennenkuin hän sen oppii.
-Tunnetko evankeliumin kertomuksen miehestä, jolla oli luuvalon
-kuivettama käsi?"
-
-Kuningattarella oli sisäinen tarve kertoa Vapahtajan elämästä, kun hän
-kävi katsomassa sairaita ja kärsiviä. Sen hän teki nytkin, lempeällä ja
-sydämiä voittavalla tavallaan. Hän kertoi kertomuksen toisensa perästä,
-joita sairas ja lapset mielenkiinnolla kuuntelivat, kunnes jo oli aika
-lähteä. Lempeästi Bertha sanoi jäähyväiset, luvaten illempana lähettää
-sairaalle lämpimän peiton hänen vuoteeseensa sekä polttopuita uunia
-varten; ja hiljaiset siunaukset seurasivat häntä.
-
-Nyt he kulkivat jälleen ulkona vapaan taivaan alla. Tällä kertaa he
-eivät matkanneet metsän syrjää pitkin vievää tietä, vaan toista, joka
-johti Hohenthalin linnan ohitse. Siinä sijaitsi jylhä kivirakennus
-vuorenrinteellä, jolta oli näköala laakson yli. Hohenthalin herrat
-olivat rohkeita metsästäjiä ja urhoollisia sotureita. Nykyinen
-omistaja oli sodassa kuningas Rudolfin mukana, kuten enimmät muutkin
-maan herroista. Sillä aikaa linnojen rouvat palvelusväkineen
-toimivat kodeissaan, miten parahiten ymmärsivät. Mutta maa oli
-monin paikoin autiona, ja myöskin värttinä oli monen aatelisrouvan
-talossa joutilaana, vaikka asiat olivatkin paljon parantuneet, sitten
-kuin kuningatar Bertha oli tuonut uusia oivallisia tapoja mukanaan
-Schwabenista ja itse väsymättä käytti ahkeria käsiään. Hohenthalin
-rouva oli kuullut, mitä Giselalle oli tapahtunut ja miten kuningatar
-oli hänelle suosiotaan osottanut. Tämä tapaus oli herättänyt linnan
-rouvan ja hänen tyttäriensä kateutta ja kiihottanut heitäkin etsimään
-korkeasti kunnioitetun kuningattaren mielisuosiota. He rupesivat
-nyt myöskin käyttämään värttinätä, mutta heidän kätensä olivat
-kykenemättömät ja lanka tuli karkeata.
-
-Kun Bertha ratsasti linnan ohi, istuivat linnan rouva ja hänen
-kolme tytärtänsä pihalla kehräämässä, sillä he olivat kuulleet
-kuningattaren lähenevän. Kunnioittavasti he nousivat paikoiltaan ja
-astuivat tervehtien kuningattaren luo. Ystävällisesti Bertha vastasi
-tervehdykseen ja seisahutti hevosensa.
-
-"Kas, te kehräätte! Sehän ansaitsee kiitosta, jos olette ahkeria ja
-vähän näette vaivaa, niin lankanne varmaan pian tulee yhtä sileäksi ja
-hienoksi kuin paimentytön Giselan."
-
-"Kuningatar, me kiitämme sinua lempeistä sanoistasi", sanoi linnan
-rouva. "Katso, minun tyttäreni ovat kilttejä ja ahkeria, mutta kehruu
-on raskasta työtä. Etkö tahdo antaa heille kehoitukseksi jotakin, kuten
-annoit Giselalle?"
-
-Nyt kuningatar nauroi, sanoen: "Paimentyttö tuli ensiksi ja on kuten
-Jaakob ottanut siunaukseni. Mutta jatkakaa työtänne, koettakaa
-parastanne ja rukoilkaa myös, niin ei teiltä milloinkaan puutu Herran
-siunausta".
-
-Ystävällisesti noikaten heille hän lähti sieltä, jättäen linnan naiset
-hämmästyneinä ja pettyneinä katsomaan hänen jälkeensä.
-
-Waltrud oli ääneti kuunnellut äskeistä keskustelua ja kulki nyt
-miettiväisenä Adelheidin rinnalla. Hänestä joskus tuntui melkein kuin
-hän näkisi unta. Uusi elämä oli herännyt hänessä. Oi, miten hyvä
-Bertha rouva oli, ja miten viisas! Hän oli sanomattoman kiitollinen
-hyväntekijättärellensä. Samalla hänen sielunsa silmien eteen kuvastui
-mies, joka ristillä riippuen rukoili vihollistensa puolesta. Ja
-oppimaton tyttö tunsi ensi kerran sydämmensä syvyydessä, että tuo
-mies oli tehnyt hänenkin hyväksensä vielä paljon enemmän kuin jalo
-kuningatar, ja että hänen rakkautensa oli monin verroin suurempi; ja
-hänessä heräsi lapsellinen halu ja kaipuu saada häntä palvella ja elää
-hänen mielensä mukaan.
-
-
-
-
-NELJÄS LUKU
-
-Aika rientää
-
-
-Vuosi oli kulunut loppuun. Siunaus kuningattaren hiljaisesta ja
-uskollisesta hallituksesta tuli yhä tuntuvammaksi maassa, mutta
-varsinkin hänen omassa kodissaan. Adelheid kasvoi suloudessa ja
-hyveissä hurskaan äitinsä kasvattamana, pojat olivat ahkeria lukemaan
-ja Waltrud oli muuttunut niin, ettei häntä entiseen verraten olisi
-tuntenut samaksi. Hän oli tullut suureksi ja vahvaksi ja näytti
-kukoistavalta punaposkineen ja kullanhohtavine vaaleine palmikkoineen.
-Puheliaisuus ei enemmän kuin ennenkään ollut hänen ominaisuuksiaan,
-mutta ahkerasti hän toimi tehtävissään, ja hänen siniset silmänsä
-loistivat ilosta. Kuninkaantyttärelle hän oli tullut välttämättömäksi
-toveriksi, eikä kuningatarkaan mielellään olisi antanut häntä pois.
-
-Silloin tuli tieto, että pitkä sota, jota italialaisten kanssa käytiin,
-oli loppunut. Rudolf kuningas oli auttanut appeansa Burkhardia
-kukistamaan heitä rangaistukseksi heidän rosvohyökkäyksistänsä
-Schwabeniin. Suuri oli ilo, kun tämä sanoma saapui -- nyt siis
-vihdoinkin kuningas tulisi kotiin!
-
-Malttamattomuudella odotettiin kunniarikasta voittajaa kotiin linnaan,
-ja pojat uneksivat öin ja päivin voitoista ja sankaritöistä. Ja
-odotettu saapui, suuri saattue mukanansa. Uljaana, ryhdikkäänä hän
-istui ratsunsa selässä, sankarina muodoltaankin, ja poikien oli syytä
-ylpeillä sellaisesta isästä. Mutta kuningas näytti surulliselta ja
-vakaalta, kun hän syleili puolisoansa, sillä hänen täytyi tuoda se
-surullinen sanoma, että kuningattaren isä, herttua Burkhard, oli
-kuollut voitokkaan taistelun jälkeen, kavalan salamurhaajan käden
-kautta. Jalon kuningattaren iloon puolison palaamisesta sekaantui siis
-isän kuoleman tuottama suru.
-
-Elämä Colombierissa tuli nyt vilkkaammaksi kuin ennen. Joka päivä
-lähti maan hallitsija retkille ympäristöön, tarkastaen kaupunkeja ja
-kyliä, luostareita ja mökkejä. Terävin katsein hän tutki, missä jotakin
-oli epäkunnossa ja missä oli puutetta ja hätää. Kuten lempeä isä hän
-piti huolta hätääkärsivistä. Kerran viikossa hän istui tuomarina,
-kuninkaallinen valtikka kädessä, ja jokainen, jolla oli asioita toisen
-kanssa ratkaistavana, sai tulla esittämään niitä kuninkaalle, joka
-tuomitsi viisaasti ja oikeudenmukaisesti. Iloiten kuningas näki, miten
-hänen puolisonsa, jalo Bertha, kaikkialla jo oli paljon saanut aikaan
-parannusta maan hyväksi, ja hän tunsi itsensä onnelliseksi, kun hän nyt
-vihdoin taas sai olla kotona.
-
-Pojillekin oli nyt tullut onnellinen aika. Burkhardkin, joka
-tavallisesti mielellään istui kirjojen ääressä, lähti nyt innostuneena
-mukaan, kun jahtitorvea toitotettiin. Koirat laskettiin irti, ja isä
-lähti metsästämään. --
-
-Mutta kerran tuli päivä, jolloin hiljainen kulkue astui esiin metsästä.
-Siinä oli jono köyryssä kulkevia ihmisiä, joitten kasvot olivat
-synkät ja mieli järkkynyt. He kantoivat oksista kyhättyjä paareja,
-joilla kuningas makasi kuolettavasti haavoitettuna. Hän oli pudonnut
-kalliolta, ja se tapaturma oli tehnyt lopun rakastetun valtiaan
-elämästä. Berthan helmassa hän veti viimeisen henkäyksensä. Tämä
-rohkeamielinen nainen oli itsensä unohtaen syrjäyttänyt oman tuskansa,
-lohduttaaksensa kuolevaa puolisoansa pyhän evankeliumin sanoilla ja
-siten evästääksensä häntä kotimatkalle.
-
-Nyt vallitsi hiljaisuus linnassa, jossa kuukausimääriä ilo ja riemu
-oli vallinnut. Kovimmin oli tämä tapaus koskenut kuningattareen. Mutta
-hänellä oli voimakas sydän, voimakas Jumalan armosta, johon hän tiesi
-turvata. Hän ei milloinkaan voinut unhottaa, miten köyhässä mökissä
-makaava halvaantunut nainen kärsimysten kautta oli tullut lähemmäksi
-Jumalaa ja hiljaa alistui taivaallisen Isänsä tahtoon. Olisiko hän
-tuota vaimo raukkaa heikompi?
-
-Vielä suuremmalla huolella kuin tähän asti hän nyt kasvatti lapsiansa,
-kun hänen täytyi hoitaa sekä isän että äidin tehtävät. Mutta tulisen,
-tarmokkaan Konradin puolesta hän pelkäsi. Hänen, tulevan hallitsijan,
-piti ensin oppia hallitsemaan. Monena unettomana yönä uskollinen äiti
-makasi hereillä surujen ja huolten vaivaamana, rukoillen: "Neuvo ja
-auta minua, taivaan Herra!"
-
-Maan kreivit ja muut jalosukuiset herrat tulivat käymään kuningattaren
-luona, ottaaksensa osaa hänen suruunsa, kuten sanoivat. Mutta he
-tulivat oikeastaan antaaksensa hyviä tai huonoja neuvoja Konrad
-pojan suhteen ja kehoittaaksensa kuningatarta asettamaan hänelle
-holhoojakunnan, jotta hän maan jalosukuisilta saisi hallitustaidon
-opetusta. Mutta nämä ehdotukset eivät olleet kuningattarelle mieluisia.
-Hänellä oli toiset tuumat.
-
-Taaskin oli kevät. Colombierin linnassa varustauduttiin ottamaan
-vastaan ylhäisiä vieraita, joiden oli määrä saapua pohjoisesta päin
-Solothurnin tietä pitkin. Keitä he olivat, sitä ei tietänyt kukaan
-muu kuin kuningatar ja hänen uskollinen ystävänsä Lausannen piispa.
-Ylhäinen vieras oli nimittäin pyytänyt, ettei mitään julkista
-vastaanottoa valmistettaisi hänelle. Ainoastaan piispan piti miehineen
-ratsastaa häntä vastaan, niin oli päätetty, ja varmaa tietä viedä hänet
-Colombieriin.
-
-Konrad odotti malttamattomana. Hänestä ja hänen vastaisesta
-kasvatuksestaan oli lähimpinä päivinä päätettävä, sen hän tiesi. Hän
-aavisti myöskin, että se mies, jonka kanssa äiti tahtoi neuvotella ja
-jota hän halusi poikansa holhoojaksi, varmaan oli etevä ja mahtava
-henkilö. Ehkäpä joku ruhtinas Saksenin kuningassuvusta? Kenties itse
-nuori Otto kuningas? Vasta muutaman vuoden hän oli käyttänyt valtikkaa
-ja kruunua, mutta jo oli moni kuljeksiva laulaja vienyt maineen hänen
-voimastaan ja viisaudestaan aina Burgundiin saakka. Hän kuului olevan
-yhtä rohkeamielinen kuin isänsäkin, mainehikas Henrik; jopa moni kehui
-häntä vielä enemmän. Mutta ei hän kuitenkaan voinut olla suurempi ja
-mahtavampi Henrikiä, jonka edessä hunnitkin vapisivat, niin tuumasi
-poika. Joka tapauksessa hänen nuori sydämmensä hehkuvasti ihaili Otto
-kuningasta; sen kuningatar hyvin tiesi.
-
-Kun nyt piispan lähettämät sanansaattajat saapuivat ilmoittamaan
-vieraitten tulosta, kertoi äiti lapsilleen, että vieras oli itse Otto
-kuningas, korkein ja mahtavin herra koko kristikunnassa. Hän jutteli
-heille, mitä hän Schwabenissa oli kuullut kuninkaasta tämän vielä
-ollessa nuorukaisena, ja miten lasten äidinisä, herttua Burkhard,
-uskollisesti oli kiintynyt Oton isään Henrikiin, vaikka ensin olikin
-häntä vastustanut. Lapset kuuntelivat mielenkiinnolla kertomusta,
-pyytäen jatkoa. Ja äiti kertoi, miten hänen isänsä oli lähtenyt
-Henrikin kanssa saaliinhimoisia slaavilaisia vastaan Haveljoelle,
-sekä miten he keskitalvella olivat menneet jäätyneen joen yli ja
-vallanneet heidän linnansa Brennaborgin. Äiti puhui myöskin siitä
-suuresta taistelusta, jossa kuningas Henrik löi unkarilaiset ja pyhä
-miekka kädessään ja arkkienkeli Mikaelin lippu sivullaan järjesteli
-joukkojaan, rukoili heidän kanssaan ja sitten meni rohkeamielisenä
-vihollisia vastaan, sekä miten hän täydellisen voiton saatuaan lankesi
-polvilleen koko sotajoukkonsa kanssa ja kiitti suurta taivaan Herraa.
-
-Lasten silmät loistivat.
-
-"Siis hän nyt on taivaassa", sanoi Adelheid.
-
-"Hän oli hurskas mies ja rakasti kallista evankeliumia. Siksi hän
-nukkuikin rauhassa kuolemaan, kun hänen loppunsa tuli. Hän rakensi
-hävitetyt kirkot ja auttoi köyhiä, joilta julmat unkarilaiset olivat
-ryöstäneet tai hävittäneet kaiken omaisuuden."
-
-"Se oli kauniisti ja oikein tehty", sanoi Burkhard varmasti.
-
-"Kiitettävämpi oli urhoollisuus, jota hän sodassa osotti", tuumi Konrad.
-
-"Molemmat olivat kiitettäviä tekoja", vastasi äiti. "Hän turvasi
-Jumalaan, joka soi hänelle voimia ja rohkeutta. Tämäkin on lahja
-ylhäältä, Konradini. Kuningas Henrik sen hyvin tiesi, sen vuoksi hän
-antoikin Jumalalle kunnian voiton saatuaan."
-
-"Otto kuningashan on hänen tapaisensa, niin sanotaan. Oi, äiti, kuinka
-hauskaa, että saan hänet nähdä!" riemuitsi Konrad.
-
-"Hän on Jumalan voideltu", sanoi äiti. "Muutamia vuosia sitten hän
-Aachenissa kruunattiin [937]. Kruunausaterialla teidän setänne,
-Schwabenin herttua Hermann, ojensi hänelle maljan."
-
-Taaskin lasten silmät loistivat, siitä heidän setänsä, mahtava Hermann
-herttua, oli heille rakas.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Juhlallista oli nyt Colombierissa. Ylhäiset vieraat olivat saapuneet.
-Otto kuningas oli tullut hurskaan puolisonsa Edithan kanssa, joka
-oli kotoisin Englannista. [Hän oli Englannin kuninkaan Athelstanin
-sisar sekä Alfred Suuren pojantytär.] Kuninkaan seurassa oli myöskin
-Schwabenin herttua Hermann, Berthan setä, joka oli kuninkaaseen
-uskollisesti kiintynyt. Hän oli leskimies ja oli kihlannut ainoan
-tyttärensä, pikku Ithan, Oton pojalle Ludolfille, saadaksensa
-tulevaisuudessa arvokkaan hallitsijan perintömaalleen.
-
-Molempien ruhtinasten saattueeseen kuului suuria sankareita, mutta
-Otto oli uljain kaikista. Majesteetillisena hänen vartalonsa kohosi
-yli muiden; täynnä arvokkaisuutta ja kuninkaallista lempeyttä oli
-hänen käytöksensä; rohkeina säihkyivät hänen sinisilmänsä. Mutta
-kun ne katsoivat hänen armaaseen puolisoonsa, silloin ilmeni niissä
-sanomaton hellyys ja lempeys. Sillä Editha oli hänen hyvä enkelinsä,
-jonka pyynnöt usein hillitsivät hänen vihansa, ja Edithan rukoukset
-seurasivat häntä kaikilla hänen matkoillaan. Kansalleen kuningatar oli
-kuin hellivä äiti. Kuningas rakasti häntä suuresti, ja hän ymmärsi
-johtaa kuninkaan mielen Jumalan puoleen.
-
-Molemmat kuningattaret näkivät nyt toisensa ensi kerran ja heidän
-sydämmensä olivat heti alttiit ja avoimet keskinäiseen ymmärtämykseen,
-sillä pian he havaitsivat, että sama usko ja sama rakkaus asui heissä
-molemmissa ja molempien elämäntarkoituksena oli palvella Jeesusta.
-Siksi he liittyivät lämpimästi ja sydämmellisesti toisiinsa.
-
-Leskikuningattarelle tuntui hyvältä saada uskoa huolensa ja surunsa
-ystävättären sydämmelle. Editha ymmärsi suloisimmalta tavalla lohduttaa
-häntä kalliin raamatun sanoilla.
-
-Eräs munkki Weserjoen luota oli kirjoittanut Vapahtajan elämäkerran
-omalla Saksenin murteellaan. Hän oli antanut tälle kirjoitukselle
-nimen: "Laulu Jeesuksen elämästä." ["Heliand".] Editha osasi paljon
-kertoa tästä kirjasta ystävänsä iloksi. Saksenin kuningatar puolestaan
-näki ihastuksella kaikkialla jälkiä Berthan siunausta tuottajasta
-vaikutuksesta maassaan.
-
-Päätettiin että nuori Konrad seuraisi mukana kuningas Oton hoviin,
-saadaksensa kasvatuksensa siellä. Niin siis täyttyi pojan sydämen
-hiljainen halu ja unelma, jota hän tuskin oli uskaltanut todeksi
-toivoa, Kun muutaman viikon perästä korkeat vieraat jälleen lähtivät
-kotiinsa, oli hyvästijättö vähän surunsekainen. Kuningattaret
-aavistivat, etteivät enää kohtaisi toisiaan täällä maan päällä. Bertha
-näki vanhimman poikansa, joka oli ilmetty isänsä kuva, jättävän kotinsa
-moneksi vuodeksi, ja kyynelsilmin katseli Adelheid lempiveljeänsä, joka
-iloisena lähti pois suureen vieraaseen maailmaan.
-
-Hiljaista oli nyt perhepiirissä, kun vilkas poika oli heidät jättänyt.
-Adelheidin sydäntä painoi vielä muukin asia kuin ero veljestä. Äiti
-oli kertonut hänelle, että isävainaja jo monta vuotta takaperin oli
-luvannut hänet Italian kuninkaan Hugon pojalle puolisoksi, sekä että
-nuori Lothar kerran tulisi noutamaan hänet pois kodista ja äidin luota,
-viedäkseen hänet vaimonaan omaan kotiinsa. Ajatus, että hänen pitäisi
-jättää rakas kotinsa, tuntui hänestä katkeralta. Äidin lohduttavat
-sanat, että siihen saattoi kulua vielä monta vuotta, eivät oikein
-auttaneet. Usein hän unohti huolensa, kuten lasten on tapana, mutta
-toisinaan hänen pienet kasvonsa äkkiä kävivät vakaiksi ja silmät
-sumuisiksi, ja silloin hän hyväillen painautui lähemmäksi äitiään, jota
-hän niin syvästi rakasti ja kunnioitti.
-
-Taaskin hän seisoi kapean akkunan ääressä ja katseli "valkoisen vuoren"
-ihmeellistä loistoa laskevan auringon säteillessä, mutta ei niin
-riemullisena kuin ennen.
-
-Bertha oli tarkannut pientä tytärtään ja meni hänen luokseen. Vaiti
-katselivat molemmat tuota ihanaa näytelmää, kunnes loiste kalpeni.
-
-"Äiti kulta", sanoi Adelheid huoaten, "Italiassa kaiketi ei ole
-ollenkaan vuoria, vai miten?"
-
-"Ei ole niin korkeita kuin täällä, mutta maa on ihana kuten puutarha,
-niin sanoi isäsi."
-
-"Mutta ihmiset siinä ihanassa maassa ovat epäluotettavia, kuulin isäni
-sanovan. Mitä hän sillä tarkoitti?"
-
-"He eivät ole suoria ja uskollisia kuten meillä. Heidän sanoihinsa ei
-voi luottaa, sillä he puhuvat toisin kuin ajattelevat. Mutta kaikki
-eivät ole sellaisia", jatkoi hän lohduttaen. "Nuoresta Lotharista isä
-kertoi paljon hyvää."
-
-"Äiti kulta, minä tahtoisin jäädä sinun luoksesi koko elämäkseni.
-_Täytyykö_ minun sitte jättää sinut ja meidän ihana maamme ja kaikki
-nämä hyvät ihmiset, joita rakastan?"
-
-Ja kyynel kyynelen perästä vieri hänen poskilleen.
-
-Äiti lohdutteli ja syleili itkevää lastansa.
-
-"Älä itke, rakkaani. Minustakin tuntuu vaikealta olla ilman sinua.
-Mutta vielä on pitkä aika siihen, kun sinun täytyy muuttaa Italiaan --
-seitsemän vuotta tai ehkä enemmänkin. Älä ole pahoillasi, Adelheidini,
-sillä molemmat isät ovat sen toisillensa luvanneet, ja se on Jumalan
-tahto. Ja sinähän rakastat Vapahtajaa Jeesusta Kristusta ja tahdot
-totella hänen tahtoansa, eikö niin?"
-
-Adelheid noikkasi. "Vielä seitsemän vuotta olen luonasi, äiti." Sillä
-hän nyt koetti lohduttaa itseänsä.
-
-Mutta Bertha hymyili surullisesti. "Ei koko sitä aikaa. Muutamia vuosia
-täytyy sinun viettää Einsiedelnin luostarissa. Niin olemme päättäneet,
--- holhoojasi, kuningas Otto ja minä. Sillä vastaisen kuningattaren
-tulee opetella kaikenlaisia tieteitä ja taiteita, ja tilaisuutta siihen
-ei ole muualla kuin luostarissa pyhien naisten luona. Sinä tiedät,
-että isoäitisi, rouva Regulinda nyt asuu Einsiedelnissä, jonka hurskas
-suojelija hän on."
-
-Adelheid oli ääneti kuunnellut. Hän käsitti, ettei tähän voinut mitään
-sanoa vastaan, koska vanhemmat ja holhoojat olivat asian päättäneet.
-Elämän vakavuus astui ensi kerran elävänä hänen eteensä.
-
-"Täällä on niin ihanaa, äiti", sanoi hän syvästi huoaten.
-
-"Niin, täällä on ihanaa. Myöskin Schwabenissa, minun kotimaassani, oli
-ihanaa. Ja kuitenkin minun täytyi se jättää, kun sinun isäsi tuli minua
-noutamaan. Ero kodista ei ollut helppo."
-
-Ihmeissään tyttö katsahti äitiin. "Ja sinä olet kuitenkin niin
-mielelläsi täällä ja olet yhtä onnellinen kuin minäkin, äiti kulta."
-
-"Tulin tänne Jumalan tahtoa totellen, ja minulla on täällä nyt kotini.
-En halaja milloinkaan muuanne, sillä täällä on Jumala antanut minulle
-työtä ja täällä saan häntä palvella. Suuri taivaan Herra totuttaa meitä
-tottelemaan, lapseni. Onnellinen, ken nöyränä häntä palvelee! Hän
-kypsyy taivasta varten."
-
-Adelheid ei oikein käsittänyt äidin ajatusta, mutta se tieto lohdutti,
-että äiti oli kokenut samaa, mikä häntä odotti vastaisuudessa.
-
-"Editha täti on myöskin jättänyt kotinsa, ja älä luulekkaan, että hän
-halajaisi takaisin", jatkoi Bertha. "Ei, hänelle on Kristus uskonut
-korkean kutsumuksen. Ja oi, miten ihanasti hän sen täyttää! Kaikille,
-jotka tulevat tekemisiin hänen kanssaan, on hän suureksi siunaukseksi.
-Kun pyhitämme elämämme Vapahtajallemme ja kanssaihmistemme hyväksi,
-silloin olemme onnellisia. Ei se riipu paikasta, jossa työskentelemme.
-Sinä saat olla iloinen ja onnellinen, lapseni, sillä sinä rakastat
-Herraa Kristusta, ja äitisi rukoilee puolestasi, että kasvaisit armossa
-ja oppisit Häntä palvelemaan."
-
-Hetken perästä äiti jatkoi: "Pian saat nähdä kihlattusi. Hugo kuningas
-poikansa kanssa on jo matkalla tänne, jotta kihlajaiset vietettäisiin
-tapojen vaatimuksen mukaan. Ota tuleva puolisosi ystävällisesti vastaan
-ja ole hyvä hänelle, mutta ennen kaikkea, rukoile hänen puolestaan.
-Molempiin olet velvollinen, sillä se on Herran Kristuksen tahto."
-
-Niin tapahtui kuin äiti oli määrännyt. Ei kulunut pitkä aika, ennenkuin
-ylhäisiä vieraita jälleen tuli Colombieriin, tällä kertaa idästä päin,
-yli Alppien ja Genèvejärveä pitkin. Vieraat olivat Italian kuningas
-Hugo nuoren poikansa Lotharin kanssa. Kuninkaantyttären sydän sykki
-odotuksesta, puolittain pelokkaasti, puolittain uteliaana. Hän seisoi
-äitinsä ja veljensä Burkhardin kanssa linnan sisimmäisen portin luona,
-lausuakseen vieraat tervetulleiksi.
-
-Ensiksi hänen silmänsä osuivat kuninkaaseen, joka etummaisena
-ratsasti ulkoportista sisään. Sellaiseksi lapset eivät koskaan olleet
-kuvitelleet kuningasta, he jotka olivat nähneet isänsä ja uljaan
-Otto kuninkaan. Heidän kasvoissaan ilmeni selvästi, että olivat
-odotuksessaan pettyneet, joten kuningattaren täytyi muistuttaa heitä
-kohteliaasti tervehtimään. Kuningas itse tuskin huomasi lapsia. Kun
-hänen tallimestarinsa oli auttanut hänet alas ratsun selästä, tervehti
-hän kuningatarta kumartamalla ja suudellen hänen kättään. Kohteliaisuus
-ja sujuva käytös näyttivät olevan hänen synnynnäisiä ominaisuuksiansa,
-mutta hänen kasvojensa ilme ei herättänyt luottamusta. Ehdottomasti
-johtui Adelheidin mieleen Aamos juutalainen. Kuningas oli vain komeampi
-ja hienosti puettu ja piti harmahtavan päänsä pystyssä. Hänen terävät
-silmänsä näyttivät kuitenkin, samoin kuin juutalaisen, viekkailta ja
-vakoilevilta, ja hänen suuren parrattoman suunsa pielissä väreili
-ylenkatseellinen hymy. Lapset eivät milloinkaan olleet voineet
-ajatella, että kuningas saattaisi olla noin vastenmielinen.
-
-Silloin ilmestyi äkkiä nuori reipas poika, joka kepeästi hyppäsi alas
-ratsun selästä ja kasvot hymyilevinä astui kuningattaren luo, iloisesti
-huudahtaen:
-
-"Terve teille, rouva äiti! Minulle on suuri ilo, että saan teidät
-nähdä". Hänen sanojensa totuutta todisti se avomielinen, luotettava
-katse, jonka hän loi kuningattareen. "Ja tässä on minun pikku rakas
-morsiameni!"
-
-Niin nopeaan, ettei Adelheid tietänyt, miten se tapahtui, oli voimakas
-poika nostanut hänet syliinsä keveästi kuin höyhenen, antanut hänelle
-sydämmellisen suutelon ja iloisesti nauraen katsonut häneen. Tyttö
-nauroi myöskin, mutta sanoi: "Laske minut alas!"
-
-Hän laski hänet varovasti maahan, mutta piti kuitenkin hänen kätensä
-omassaan ja tarkasteli häntä huomattavalla mieltymyksellä.
-
-"Olemmehan hyviä tovereita sillä aikaa kuin täällä olen, eikö niin,
-pikku morsiameni? Ja sinä näytät minulle kaikkea mistä pidät sisällä
-linnassa ja sitten ulkona mailla ja metsissä. Tahdotko tehdä niin,
-pikku ystäväni?"
-
-Lapsi nyökkäsi tyytyväisenä päätään ja katseli häntä tarkkaavasti.
-
-"Et sinä ole sen näköinen kuin isäsi."
-
-"En, Jumalan kiitos, olen muutamia vuosia nuorempi kuin hän." Ja
-taaskin hän iloisesti nauroi.
-
-"Ja paljon iloisempi sinä olet", jatkoi lapsi. "Minä pidän paljon
-enemmän sinusta kuin hänestä."
-
-"Sen kyllä uskon. Paha olisi, jos asian laita olisi päinvastoin!"
-vastasi hän. "Mutta tule, äiti viittoo!"
-
-Sitten hän veti lapsen käden käsikoukkuunsa, jolloin hänen oman solakan
-vartalonsa täytyi vähän taipua, ja yhdessä he lähtivät muitten perässä
-sisälle linnaan.
-
-Sitte seurasi sarja iloisia päiviä. Lothar oli sekä sielunsa että
-ruumiinsa puolesta ihan isänsä vastakohta. Hän oli kaunis muodoltaan,
-eikä hänessä ollut yhtään viekkautta. Rakastettavalla, ystävällisellä
-olennollaan hän voitti kaikkien sydämmet. Adelheidin kanssa hän tuli
-hyvin tuttavalliseksi. Hän otti osaa hänen leikkeihinsä ja antoi tytön
-kertoa, mitä hän oli oppinut, -- myöskin äidin opettamia raamatun
-kertomuksia, jotka Adelheidille olivat kaikkein rakkaimmat. Lotharille
-ne olivat uusia, ja hän kuunteli niitä usein ihmeekseen, mutta
-kuitenkin mieltymyksellä. Waltrudista ja hänen elämänkohtaloistaan
-Adelheid myöskin kertoi hänelle, ja tuo hiljainen, uskollinen tyttö
-miellytti Lotharia.
-
-"Kun pieni morsiameni tulee Italiaan, silloin sinä tulet hänen
-mukanaan", sanoi hän monesti Waltrudille, ja tämä aina vakuutti
-varmasti tulevansa.
-
-Ulkona metsissä ja niityillä retkeilivät lapset, Lothar, Burkhard
-ja Adelheid, mielin määrin; ja jos Waltrud ei ollut mukana, pyysi
-Lothar herttaisesti kuningattarelta, että hänkin pääsisi, sillä pikku
-morsiamen leikkitoveri kuului heihin, arveli hän. Lothar opetti
-heille uusia leikkejä ja vaikuttipa iloisuudellaan vielä vakavaan
-tiedonhaluiseen Burkhardiinkin niin, että tämä vähäksi aikaa unohti
-rakkaat kirjansa leikin ja miekkailuharjoitusten tähden.
-
-Usein Lothar lähti kuningattaren mukaan hyväntekeväisyyskäynneille
-kansan koteihin, ja kuningatar iloitsi sydämmessään, kun näki pojan
-silmissä sääliväisyyden kyyneleitä. Hän tunsi mielensä levolliseksi
-lapsensa tulevaisuuden suhteen, sillä Lotharissa oli hyviä
-edellytyksiä, valhe ja viekkaus oli hänestä kaukana. Kuningatarta hän
-kunnioitti kuten pyhimystä ja uskoi pikku morsiamelleen, ettei toista
-sellaista ihmistä löytynyt koko maan päältä. Sillä poika paran äiti
-oli ollut häijy nainen, eikä hän koskaan ollut saanut osakseen äidin
-rakkautta eikä äidin uskollista ohjausta.
-
-Bertha rouva sulki hänet omien lastensa kera sekä rakastavaan
-sydämmeensä että esirukouksiinsa.
-
-Pian tämä onnellinen aika kului loppuun ja tuli vierailun viimeinen
-päivä, jolloin kihlaus oli tapahtuva. Linnan kappelissa Lothar ja
-Adelheid juhlallisesti kihlattiin toisilleen. He allekirjoittivat
-lapsenkädellä sopimuksensa; sitte seurasivat vanhempien
-allekirjoitukset. Seuraavana aamuna Lothar ja hänen isänsä lähtivät, ja
-linnaan jääneitten ajatukset ja hyvät toivotukset saattoivat heitä.
-
-Näin oli siis kuninkaantyttären tuleva kohtalo ihmisten nähden
-päätetty, ja hurskaan äidin rukoukset nousivat lakkaamatta näiden
-molempien kihlattujen lasten puolesta suuren taivaan Herran luo.
-
-
-
-
-VIIDES LUKU
-
-Taaskin vanhassa kodissa
-
-
-Vuosia on vierinyt. Colombierissa on elämä hiljaisempaa kuin ennen,
-sillä lapsellinen nauru ja iloiset lastenäänet ovat vaienneet.
-Burkhard oleskelee St. Gallenin luostarissa, oppiaksensa siellä
-kaikkea mitä Kristuksen lauman paimenelta vaaditaan. Adelheid on
-sijoitettu Einsiedelniin, perehtyäksensä hurskaiden naisten ohjaamana
-kaikenmoisiin jaloihin taitoihin, lauluun, harpunsoittoon ja hienoihin
-käsitöihin, mutta ennen kaikkea latinan- ja italiankieleen. Bertha
-rouva jäi siis ihan yksin, ilman lapsiansa. Mutta sitä innokkaammin
-ja uskollisemmin hän nyt viisaudella ja lempeydellä hoiti maatansa.
-Mitä hän kymmenkunta vuotta sitten oli sanonut keskustellessaan
-vanhan Pietarin kanssa kuninkaallisessa maatalossa, oli nyt monessa
-kohden käynyt toteen. Silloinen autio ja viljelemätön maa oli nyt
-viiniköynnösten peittämänä, tai oli se muuttunut puutarhoiksi ja
-vihannesmaiksi. Talonpoikaistaloja oli noussut sinne tänne, ja kansa
-oli oppinut iloitsemaan maansa viljelemisestä ja työnsä tuloksista.
-
-Monta kirkkoa ja kappelia oli rakennettu maan eri osiin. Hurskas
-kuningatar oli ne rakennuttanut, jotta kansa uskollisten paimenten
-avulla johdettaisiin iäisen sanan laitumille, kun kellot sunnuntaisin
-ja juhlapäivinä kutsuivat jumalanpalvelukseen. Monet naiset
-harjoittivat kehruuta, seuraten jalon kuningattaren esimerkkiä. Hän
-ruokki nälkäisiä, kävi katsomassa sairaita, lohdutteli surevia ja
-hallitsi rakastavan äidin tavalla maatansa, jossa häntä vielä tänä
-päivänä säilytetään siunatussa muistossa. --
-
-Suuri ilo odotti Berthaa, kun hänen tyttärensä oli tuleva kotiin.
-Adelheid oli viettänyt kuukausimääriä Uffnaun saaressa [Uffnau on saari
-Zürichin järvessä], isoäitinsä Regulindan, Einsiedelnin luostarin
-perustajan ja suojelijattaren linnassa. Einsiedelnistä oli Regulinda
-jo aikoja sitte muuttanut saarilinnaansa, ja iloitsi saadessaan olla
-yhdessä rakkaan lapsenlapsensa kanssa. Mutta Adelheidin oloaika
-Uffnaussa oli nyt kulunut loppuun, ja Bertha odotteli äidillisellä
-huolella ja toivolla nuorta tytärtänsä. Kammariherra Dietrich oli
-komean joukon saattamana ratsastanut noutamaan kuninkaantytärtä kotiin.
-
-Tämä oli ihanimpia päiviä Berthan monivaiheisessa elämässä, kun
-hän pitkien vuosien erossa olon perästä jälleen sai sulkea rakkaan
-tyttärensä syliinsä. Sydämmellisesti he syleilivät toisiansa, ja ilon
-kyyneleitä kimalteli heidän silmissään. Adelheidistä oli muodostunut
-suloinen, kukoistava neito. Kuninkaallinen ja samalla hempeä oli hänen
-olentonsa, harvinaisen ihana hänen muotonsa, sielukkaat ja kuitenkin
-lapsellisen iloiset olivat hänen tummat silmänsä, lempeä ja ihastuttava
-hän oli, ja sydämmiä voittavalla herttaisuudella hän kaikkia kohteli.
-Hän oli kasvanut viisaudessa, mutta ei ainoastaan maallisessa, vaan
-myöskin hengellisessä viisaudessa. Sydämmessään iloiten äiti sen
-havaitsi. Suuri oli riemu myöskin palvelusväen kesken, joka oli
-hänet tuntenut pienestä pitäen ja rakastanut häntä. Innokkaasti he
-kaikki tunkeilivat lähelle saadaksensa sanoa kuninkaantyttärelle
-tervetuliaiset ja tuodakseen hänelle lahjoja. Hän seurusteli nyt yhtä
-vapaasti ja luonnollisesti heidän kanssaan kuin ennen lapsuutensa
-päivinä, ikäänkuin he olisivat olleet hyviä, vanhoja ystäviä.
-Jokaiselle hänellä oli pieni lahja, ja mikä vielä parempi, iloinen,
-ystävällinen sana.
-
-Waltrud seisoi hallitsijattarensa takana. Hän oli kaiken aikaa ollut
-kuninkaantyttären mukana ja oli nyt myöskin seurannut häntä kotiin.
-Ujosti hän vetäytyi syrjään, ääneti ja liikutettuna hän katseli
-herttaista näkyä edessänsä. Silloin kuningatar astui hänen luokseen.
-
-Hän laski kätensä tytön hartioille, sanoen: "Kiitän sinua, rakas
-Waltrud, siitä, että olet uskollisesti palvellut Adelheidiäni!"
-
-Tyttö punastui ja sanoi: "Älä minua kiitä, rouva kuningatar, Kiitos ei
-kuulu minulle, sillä en milloinkaan voi maksaa kaikkea sitä, mitä olet
-minulle tehnyt!"
-
-"Komeaksi olet tullut, Waltrud", sanoi kuningatar, katsellen häntä
-tyytyväisenä. "Olet oikea saksenilainen tyttö!"
-
-Taaskin tyttö punastui, ja moni katse suuntautui häneen mielihyvällä,
-kuningattaren noin ystävällisesti häntä puhutellessa. Hän oli tullut
-suureksi ja voimakkaaksi, hänen kultakutrinsa olivat paksuilla
-palmikoilla, ja ilme hänen suurissa sinisilmissään oli onnellinen ja
-iloinen.
-
-Äidin kanssa Adelheid kävi katsomassa vanhoja tuttuja paikkoja ja
-entisiä ystäviä. Pietari, vanha talonhoitaja, oli harmaantunut, mutta
-hän liikkui vielä ketteränä talossa ja vainioilla; myöskin hänen
-vaimonsa, kunnon Trudel, työskenteli ahkerana toimissansa. Molemmat
-katselivat hyvillään ja ihastuneina suloista kuninkaantytärtä, ja
-Adelheid nauroi.
-
-"Vanha Pietari, etkö enää tunne minua?" hän sanoi leikillään. "Etkö
-muista, kuinka usein olet minua kantanut käsivarsillasi? Entäs miten
-lemmikkini kyyhkyset jaksavat?"
-
-"Nuori hallitsijatar on vielä sama rakas kuninkaanlapsi kuin
-vuosikausia sitten", sanoi Trudel loistavin katsein. "Ja kuten ennen
-tahtoo vanha Trudel nopsasti valmistaa aamiaisen", ja niin hän kiirehti
-sisään.
-
-Pianpa vieraat istuivat puhtaaksi hangatun pöydän ääressä, syöden
-Trudelin laitteita hyvällä maulla. Pietari ylläpiti puhetta, kertomalla
-kuningattarelle miten hänen viimeiset istutuksensa olivat onnistuneet,
-ja Trudel kertoi siipikarjastansa. Silloin Adelheidistä oli kuin unta,
-että hän milloinkaan oli ollut poissa, niin kotoiselta tuntui kaikki.
-
-"Kuinka Jaakob, teidän poikanne jaksaa? Missä hän on?" kysyi Adelheid.
-
-"Hän on hyvin menestynyt, rouva kuningattaren avulla", sanoi Pietari.
-"Ja -- -- --" Mutta kuningatar laski sormensa suulleen, vaitiolon
-merkiksi. Vanhus hymyili.
-
-"Me lähdemme häntä katsomaan jonakuna päivänä", sanoi Bertha, ja siihen
-Adelheid tyytyi.
-
-Adelheid kysyi paimentyttö Giselaa ja kuningatar ilmoitti, että hänen
-äitinsä oli pari vuotta sitten päässyt lepoon kaikista kärsimyksistään
-sekä että Gisela vielä asui samassa paikassa, ahkerasti tehden työtä
-käsillään. Hänen luoksensa äiti ja tytär muutaman päivän kuluttua
-lähtivät käymään. He ratsastivat metsänreunaa pitkin -- nyt piti
-paimentytön mökin jo näkyä. Mutta ei vain näkynyt, turhaan Adelheid
-sitä etsi. Mökin sijasta hän näki suurehkon talonpoikaistalon,
-samankaltaisen kuin kuninkaallinen maatila, jota Pietari hoiti.
-
-Adelheid pidätti hevosensa. "Missä on mökki, äiti kulta?"
-
-"Ratsasta sinä edellä, niin saat sen nähdä", vastasi kuningatar
-hymyillen.
-
-Tytär kannusti hevostansa, jotta mentiin eteenpäin hyvää vauhtia.
-
-"Kas vain, sinä olet utelias", väitti kuningatar ja ratsasti yhtä
-nopeasti, joten he pysyivät rinnatusten.
-
-Pian he olivatkin perillä talon luona, jonka ympärillä oli taaja
-aitaus. Ratsupalvelija aukaisi portin, ja he ratsastivat pihaan.
-Siinähän nyt oli tuo matala mökki, murattiköynnösten verhossa,
-valkoiseksi kalkittuna ja hauskan näköisenä. Mutta aivan sen lähellä
-kohosi tilava uhkea asuinrakennus siihen kuuluvine talleilleen ja
-latoineen. Nuori ruhtinatar oli ihmeissään. Silloin talon asukkaat
-astuivat ulos ovesta ja tervehtivät iloisesti korkeita vieraitansa.
-Etupäässä tulivat nuori isäntä ja hänen vaimonsa.
-
-"Gisela! Jaakob!" huusi Adelheid iloisesti hämmästyen. "Äiti, miten
-hauska yllätys!"
-
-Hän tervehti sydämmellisesti tätä onnellista pariskuntaa, joka
-kuningattaren huolenpidon kautta oli saanut sievän kotinsa. Kohta
-Jutta rouvan kuoleman jälkeen oli rakennustyö alotettu, mutta
-murattiköynnöksen peittämä pieni mökki oli kuningattaren käskystä
-Giselan suureksi iloksi jätetty paikoilleen. Ja sitten oli Jaakob
-ottanut Giselan vaimoksensa, eikä hän ketään parempaa eikä ahkerampaa
-olisi voinut saada, sen hän kyllä tiesi. Kuningatar piti näin huolta
-alamaisistaan, ja se tuli siunaukseksi ja onneksi koko maalle.
-
-Kotona istuivat Bertha ja Adelheid usein yhdessä, lukien pyhää
-raamattua, jolloin Waltrud oli tarkkaavana kuuntelijana. Bertha oli
-tyttärensä kotiin tultua lahjoittanut hänelle latinalaisen raamatun,
-jonka hän oli antanut Lausannen luostarissa munkkien jäljentää
-Adelheidiä varten, jotta hän Italiassakin voisi viljellä kallista
-Jumalan sanaa. Sillä Adelheid oli yhtä taitava latinankielessä
-kuin äitinsäkin ja käänsi sitä saksaksi kumppanilleen. Sitten he
-keskustelivat luetuista asioista, ja kuningatar varoitti tytärtään,
-ettei hän milloinkaan sallisi sydämmensä vieraantua Jumalan sanasta.
-"Hädän tullen on se ainoa lohduttaja", sanoi hän, "ja onnen päivinä opi
-siitä palvelemaan Jumalaa ja lähimmäistä, niinkuin Jeesus Kristus on
-tehnyt. Sillä palvelemaan me olemme tänne maailmaan tulleet, etenkin me
-ruhtinattaret."
-
-Kuningas Otolta tuli tietoja Magdeburgista, jossa hänen hovinsa tätä
-nykyä oleskeli. Kuljeksiva luostariveli toi viestin Burgundiin. Sanoma
-oli surullinen: jalo Editha oli kuollut, ja hänen kuolemansa oli
-kovasti koskenut Otto kuninkaan sydämmeen. [Editha kuoli 946.] Joka
-päivä hän kävi kirkossa sillä paikalla, jossa Edithan luut lepäsivät.
-Hänen äitinsä Mathilda ja hänen veljensä, hurskas Bruno, koettivat
-häntä lohduttaa, mutta hän ei tahtonut ottaa lohdutusta vastaan.
-Kuitenkin oli hänelle mieluista saada pitää heitä läheisyydessään,
-ja sydämmensurussaan hän kuunteli vakavammin kuin ennen jumalallista
-sanaa, jota he hänelle lukivat, mieluimmin hänen Editha vainajansa
-kirjasta, joka Saksenin murteella kertoi runomittaisesti Vapahtajan
-elämästä. Kaikesta tästä tuo kuljeksiva veli kertoi. Myöskin Konradista
-hän toi tietoja, ja ne olivat hyviä. Hän oli kuninkaan suuressa
-suosiossa, oli urhea sotilas ja mahtavan hallitsijansa uskollinen
-palvelija.
-
-Burkhardilta oli Adelheid tuonut terveisiä. Hän oli tavannut veljensä
-isoäitinsä Regulindan luona Uffnaussa, jossa velikin oleskeli
-muutamia viikkoja. St. Gallenin luostarissa hän oli ahkerimpia ja
-oppineimpia, ja Bertha toivoi saavansa nähdä hänet kerran Lausannen
-piispanistuimella. [Burkhard tuli sittemmin piispaksi Lausanneen.]
-
-Viimein tuli myöskin tietoja Lotharista. Eräs kuljeksiva laulaja toi
-niitä, laulaen odottavalle morsiamelle, miten hänen kihlattunsa sydän
-kaipaili häntä ja miten hänen tarkoituksensa oli noutaa hänet jo pian.
-Vähän surunsekaisella ilolla Adelheid kuunteli, mitä vaeltava laulaja
-lauloi. Lothar oli hänelle kyllä rakas ja kallis, ja joka päivä hän vei
-sulhasensa rukouksissaan Jumalan luo, mutta vaikealta tuntui hänestä
-jättää äitinsä, jonka hän vasta nykyään oli saanut tavata ja jota hän
-nyt oli oppinut vielä paremmin ymmärtämään ja hellemmin rakastamaan
-kuin milloinkaan ennen. Äidille ei ollut vähemmän vaikeata eritä
-tyttärestään, vaikka hän paremmin osasi tunteensa peittää. Lohdutuksena
-oli heille molemmille se vakuutus, että heidän täällä maailmassa tuli
-toteuttaa Jumalan tahtoa. Nuori ruhtinatar päätti itsekseen, että hän
-äitinsä esimerkkiä noudattaen myöskin kaukaisessa Italiassa eläisi
-Herran palvelijattarena.
-
-
-
-
-KUUDES LUKU
-
-Italiassa
-
-
-Taaskin oli runsaammin kuin vuosi kulunut. Paviassa,
-hallituskaupungissa, oli Italian nuoren kuninkaan loistava hovi.
-Tämä komeus ja loisto ei miellyttänyt nuorta yksinkertaisuuteen
-ja vaatimattomuuteen tottunutta kuningatarta. Hän oli kuitenkin
-onnellinen keskellä vierasta ympäristöänsä, sillä hänen tyytyväinen
-mielensä mukautui epäsuotuisiinkin oloihin. Hugo kuningas oli
-kuollut vuosi sitten, eikä kansa häntä kaivannut, sillä hän oli
-itsekkäällä vallanhimollaan ja mielivaltaisuudellaan kylvänyt vihaa
-ja vastenmielisyyttä. Hänen oli myöskin täytynyt jakaa kuninkuutensa
-erään anastajan, Ivrean rajakreivin kanssa, joka riisti itsellensä
-kuningasvallan, jotta Hugolle jäi ainoastaan kuninkaan arvo.
-
-Tämän surullisen sekasorron aikana oli Lothar isänsä kuoleman jälkeen
-noussut valtaistuimelle. Kuninkaan arvo ja nimi hänellä oli, mutta
-kuninkaan vallan ja hallituksen otti häneltä kunnianhimoinen rajakreivi
-Berengar, vaikka vasten kansan tahtoa, sillä se rakasti Lotharia.
-
-Sellainen tila ei ollut helppo nuorelle kuninkaalle, ja hän mietti,
-miten aikaa myöten saisi olot muuttumaan. Vielä hänen täytyi odottaa,
-kunnes oikea hetki tulisi. Ilo nuoresta suloisesta puolisosta ja
-myöskin hänen luonnollinen reipasmielisyytensä estivät häntä joutumasta
-alakuloisuuteen ja kärsimättömyyteen. Nuori kuninkaallinen pari eli
-onnellista elämää, sillä he rakastivat toisiansa sydämmestänsä.
-Jumala oli antanut heille tyttösen, ja pieni Emma kasvoi ja varttui
-äidin ja uskollisen Waltrudin hoitamana. Waltrud oli seurannut
-nuorta valtijatartaan, ja hyvästijättäessään oli Bertha liikuttavin
-sanoin uskonut Adelheidin hänen hoimiinsa: "Pidä huolta lapsestani,
-aarteestani", oli hän lausunut. "Vieras on maa, jonne hän joutuu,
-vieraita hänelle ovat sen tavat. On vaarallista asua italialaisten
-maassa. Sinulle tahdon sen sanoa, lapseni ei tiedä kaikesta.
-Viekkaita ja kavalia ovat italialaiset, ja moni on sinne lähtenyt
-ikänä palaamatta. Minun isä raukkani, herttua Burkhard, joutui siellä
-salamurhaajan uhriksi. Olen levoton lapsestani. Sinä olet uskollinen,
-varjele häntä, Waltrud! Ja jos jokin paha uhkaa häntä, ilmoita se
-minulle. Suuri taivaan Jumala suojelkoon teitä pyhien enkeleinsä
-kautta, teitä molempia lapsiani sekä hyvää Lotharia, jolla on
-uskollinen ja vilpitön sydän!"
-
-Waltrud kätki nämä sanat sydämmensä syvyyteen ikäänkuin kuninkaallisen
-hyväntekijättärensä pyhänä testamenttina. Hän piti huolta nuoresta
-hallitsijattarestaan, ei palvelijattarena, vaan kuin rakastavana
-vanhempana sisarena. Samoin Adelheid kohteli häntä ystävättärenä eikä
-palvelijana; hänhän oli muisto kalliista lapsuuskodista.
-
-Uskollisesti toteuttaen omaa päätöstänsä ja äitinsä kehoitusta, koetti
-nuori kuningatar uudessakin kotimaassaan palvella kanssaihmisiänsä.
-Kuten hän oli oppinut äitinsä esimerkistä, piti hän itse silmällä
-kaikkia talon toimia, työskennellen uutterasti mukana. Hallitsijattaren
-huomio riitti kaikkialle. Linnan palvelijat tiesivät sen, mutta he
-tiesivät myöskin, että ystävällinen, hellä katse heitä seurasi, ja
-kuningattaren sanat soivat lempeiltä silloinkin, kun hänen täytyi heitä
-oikaista. Pian he rakastivat ja kunnioittivat hallitsijatartansa niin,
-kuin eivät muita milloinkaan olleet rakastaneet.
-
-Ulkopuolella kotia, kaupungin köyhien joukossa Adelheid joka päivä teki
-armeliaisuuden työtä, ja Waltrud oli hänen apunaan käynneillä köyhien
-ja kärsivien luona. Ihmetellen kansa katseli noita kahta naista, jotka
-vaatimattomasti puettuina, kori käsivarrella rohkeasti suuntasivat
-askeleensa köyhimpiin ja etäisimpiin kaupunginosiin.
-
-Lothar tiesi Adelheidinsä toimista ja oli niistä iloinen. Usein hän
-kehoitukseksi ilahutti häntä, lahjoittamalla hänelle hopeata tai
-kultaa. Hellästi huolehtien rakkaasta puolisostaan hän myös aina
-lähetti uskollisen palvelijan seuraamaan hänen askeleitansa, jotta
-hänellä olisi varalla suojelija vaaran sattuessa.
-
-Ei siis ollut ihme, että Pavian asukkaiden sydämmet sykkivät
-ihastuksesta heidän kuningatartansa kohtaan. Maine hänen hyvyydestään
-ja lempeydestään levisi pian koko ylä-Italiaan ja tuli myöskin Veronaan
-rajakreivi Berengarin ja hänen puolisonsa Willan korviin. Epämieluista
-oli heille, että tätä vierasta kuningatarta näin kiitettiin, sillä
-heidän pyrintönsä oli voittaa itselleen vallan mukana myöskin kuninkaan
-nimi ja kunnia. Ja nyt kunnianhimoinen Willa pelkäsi, että Adelheid
-olisi hänelle tulevaisuudessa voittamattomana esteenä hänen itsekkäiden
-aikeittensa perille saattamisessa. Sillä kansan rakkaus kiintyi,
-kuningattaresta lähtien, myöskin yhä enemmän hänen puolisoonsa, nuoreen
-kuningas Lothariin. Juonitteleva kilpailijapari aprikoitsi, miten
-kuitenkin voisi anastaa itsellensä kruunun. Mutta niin moninaista
-kuin Berengar ja Willa tuumivatkin, tuntui siltä, että kansan suosio
-liian suuressa määrässä oli kuningas Lotharin puolella. He ymmärsivät,
-etteivät he Italiasta milloinkaan saisi kannatusta. Silloin kävi tuon
-jumalattoman Berengarin samoin kuin ennen kuningas Ahabin: hän oli
-pahoilla mielin, pani maata vuoteellensa eikä syönyt, vaan käänsi
-poispäin kasvonsa. Hänen puolisonsa Willa, samoin kuin Ahabin puoliso
-Isebel, oli täynnä pahoja neuvoja ja sanoi hänelle:
-
-"Et sinä koskaan tule Italian kuninkaaksi, niin kauan kuin tuo Lothar
-elää. Mutta kentiesi hän pian kuihtuu ja kuolee; luulenpa, että hänellä
-on kova päänsärky ja että hän kärsii kuumekouristuksista. Se tauti
-on vaarallinen, moni on äkkiä temmattu pois sellaisten kouristusten
-takia. Ajattele vain saksalaista kuningas Arnulfia. Ole siis rohkealla
-mielellä, vielä on toivo, että saat mitä tahdot."
-
-Ei kulunut pitkä aika, ennenkuin rajakreivi kreivittärensä keralla
-lähti Mailandin kaupunkiin omaan linnaansa. Hän tahtoi viettää
-komeat pidot poikansa Adalbertin kunniaksi, asettaen hänet
-hallitsijakumppanikseen. Maan suurmiehet ja ylimykset olivat kutsutut
-sinne, ja jotta juhlat tulisivat loistavammiksi kuin mitä milloinkaan
-näihin asti oli nähty, lähetti Berengar valitun joukon Lothar kuninkaan
-luo, pyytäen sanansaattajainsa kautta, että kuningas suosiollisesti
-omalla ja rakastettavan puolisonsa läsnäololla kunnioittaisi ja
-kohottaisi näitä pitoja, siten ihastuttaen uskollisen vasallinsa
-sydäntä. Kutsumus tuntui ystävälliseltä ja nöyrältä, ja Lothar, joka
-pitkällisen riidan tähden oli pysynyt poissa rajakreivin luota, lupasi
-nyt tulla. Hänelle oli mieluista, että Berengar tarjosi hänelle kätensä
-kireitten välien lopettamiseksi.
-
-Pidot vietettiin mahdollisimmalla komeudella ja loistolla. Suurta
-kunniaa osotettiin nuorelle kuninkaalle ja hänen ihastuttavalle
-puolisolleen, ja imartelevin sanoin vakuutti Berengar tavan takaa
-kuninkaalle uskollisuuttaan, sillä välin kuin viekas Willa koetti
-voittaa kuningattaren suosiota.
-
-Mutta kuningattaren mielestä olo Mailandissa kävi raskaaksi, ja hän
-toivoi takaisin kotiinsa, hiljaisiin olinpaikkoihinsa. Hän tunsi
-myöskin hyvin, ettei hän koskaan voisi luottaa Berengariin eikä
-Willaan, joitten liehakoitsevat sanat hänen sydämmellensä tuntuivat
-vastenmielisiltä. Adelheid muisteli, mitä isänsä oli sanonut
-italialaisten viekkaudesta, hän muisti myöskin isoisänsä salamurhan,
-ja hänen sydämmensä vapisi, kun hän ajatteli puolisoansa, -- miksi,
-sitä hän ei tietänyt. Pitojen viimeisenä iltana, joka oli kaikista
-loistavin, tarjosi rajakreivi itse kultamaljan kuninkaalle ja piti
-koreasanaisen puheen kuningasparin ja rajakreivillisen pariskunnan
-välillä uusitun ystävyysliiton ylistykseksi.
-
-Seuraavana aamuna kuningatar rupesi toimittamaan poislähtöä. Hän
-kaipasi lastansa, jonka hän oli jättänyt uskollisen hoitajan haltuun,
-sillä Waltrud oli matkustanut mukana Mailandiin. Kuningas Lotharkin
-palasi kotiin. Hän oli väsynyt, päätä särki, ja koko ruumiissa tuntui
-ikäänkuin lyijynpaino. Berengar itse saattoi heidät kaupunginmuurien
-ulkopuolelle. Sitten hän jätti jäähyväiset kauniilta helisevin sanoin,
-ja kuningaspari lähti kotimatkalle, kumpikin iloisena siitä, että
-olivat jättäneet kaupunginmuurit taakseen ja jälleen päässeet ulos
-avaraan, raittiiseen ilmaan, jossa voi hengittää esteettömästi, vapaana
-kaikesta painosta, joka heitä juhlissa oli rasittanut.
-
-Iloisin oli Waltrud siitä, että he nyt onnellisesti olivat päässeet
-pois kaupungista, ja kuten hän toivoi, ilman vahinkoa. Uskollisesti
-hän oli yötä ja päivää vartioinnut hallitsijatartansa, muistaen
-Bertha kuningattaren viimeistä pyyntöä. Mutta kuninkaan muoto sai
-hänet levottomaksi. Raitis aamutuuli kohotti tuskin punanhiventäkään
-hänen kalpeille poskillensa. Väsyneesti ja veltosti hän nojautui
-matkavaunujen selkänojaa vasten, -- hän, tuo nuorekkaan reipas sankari,
-joka ei milloinkaan ollut sairastanut eikä väsymyksestä mitään
-tietänyt. Adelheid istui hänen vieressään ja kääntyi tutkivasti häntä
-katsomaan, ihmetellen hänen äänettömyyttänsä.
-
-"Sinulla on päänsärkyä, Lothar", sanoi hän hellästi. "Nojaudu olkaani
-vasten, kuten isän oli tapana nojautua äidin olkapäähän, milloin hän
-oli väsynyt."
-
-Lotharin pää vaipui raskaana hänen olkansa nojaan, ja Adelheid tuki
-häntä pehmeällä käsivarrellaan. Sydämmestään hän rukoili Vapahtajaa
-Jeesusta Kristusta, että hän auttaisi tätä rakastettua puolisoa ja
-antaisi heidän onnellisesti saapua kotiin. Äänettöminä ja surullisina
-he jatkoivat kotimatkaansa.
-
-Kun he lähenivät Paviaa, kävi kuningas vähitellen virkeämmäksi.
-
-"Nyt se on ohi", sanoi hän, ojentautuen ja pyyhkäisten kädellään
-otsaansa. "En milloinkaan ole tuntenut sellaisia tuskia, tuntui
-ikäänkuin olisin saattanut tulla hulluksi. Pikku raukka, minä olin
-raskas taakka sinulle."
-
-"Rakas taakka!" sanoi Adelheid, tarttuen hänen käteensä. "Pian pääsemme
-kotiin, ja silloin minä sinua hoidan, niin että tulet terveeksi."
-
-Lothar hymyili. "Toivon, ettei hoitosi enää ole tarpeen, sillä nyt olen
-paljon parempi. Mistä lienen tullut tällaiseen tilaan? Se alkoi vasta
-illalla."
-
-Silloin raikuivat vaunuja seuraavan kuninkaallisen henkivartiaston
-torvet, ja tervehdyksiin vastattiin Paviasta samoin torvien
-toitotuksilla. Kuningaspari oli saapunut perille.
-
-
-
-
-SEITSEMÄS LUKU
-
-Mestarin jäljissä
-
-
-Suuri ilo vallitsi linnassa, kun nuori pari oli saapunut kotiin. Pieni
-tyttö oli hyvin viihtynyt uskollisen hoitajansa huostassa. Nuori
-kuningatar oli onnellinen siitä, että hän jälleen oli kotona, mutta
-hänen puolisonsa tila tuotti hänelle huolia. Hän näytti kalpealta ja
-katse oli väsyneempi kuin ennen, vaikka hän ei vaivoja valittanut.
-Halukkaimmin hän oleskeli puolisonsa kodikkaassa huoneessa, hänen ja
-pikku tyttärensä seurassa.
-
-"Waltrud", sanoi Adelheid kerran uskotulleen, "mene sinä yksin meidän
-köyhiemme luo, minä jään kuninkaan seuraksi. En saata jättää häntä,
-ennenkuin hän paranee taas. Olen levoton siitä, että hän on noin
-äänetön ja väsynyt. Käske jonkun palvelijan tulla sinua saattamaan."
-
-Waltrud viipyi kauan ulkona. Oli jo iltapäivä, eikä hän vieläkään ollut
-kotiin saapunut, ja Adelheid rupesi jo pelkäämään, että hänelle jotakin
-oli tapahtunut. Silloin hän kuuli tutut askeleet viereisestä huoneesta
-ja kiirehti sinne, mutta seisahtui pelästyneenä kynnykselle, sillä
-Waltrud näytti kovin kiihtyneeltä. Hiljaa sulki kuningatar oven, jotta
-kuningas ei häiriintyisi, ja meni sitten Waltrudin luo.
-
-"Mikä sinua vaivaa, Waltrud? Onko sinulle jotakin tapahtunut?"
-
-"Oi valtijatar, olen nähnyt hänet!" ähkäsi hän.
-
-"Kenen?"
-
-"Aamos juutalaisen."
-
-Tyttö lankesi polvilleen kuningattaren tuolin viereen, painoi päänsä
-käsinojaa vasten ja itki. Vielä hän näytti olevan aivan poissa
-suunniltaan.
-
-Täynnä osanottoa katseli häntä Adelheid, tarttui hänen käteensä ja
-puhui hänelle lohduttavia sanoja.
-
-"Älä pelkää, sinä olet kuninkaan suojeluksessa. Tuo häijy mies ei voi
-tehdä sinulle mitään pahaa. Sinä tiedät, että me sinua suojelemme."
-
-"Valtijatar, ei siitä ole kysymys."
-
-Ja Waltrud nousi ylös.
-
-"Kerro sitten, mitä on tapahtunut."
-
-Ja tyttö kertoi. Hän oli käynyt siinä kaupunginosassa, jossa köyhät
-asuvat. Kun hän jo oli viimeisen käyntinsä suorittanut, kuuli hän äkkiä
-eräältä poikkikadulta äänekkäitä huutoja ja kirkunaa, joka muuttui
-mellakaksi; ja hän koetti mitä pikimmin päästä sieltä pois palvelijan
-kanssa, joka häntä saattoi. Silloin huudettiin heidän takanaan:
-"Ottakaa kiinni! Ottakaa kiinni hänet! Lyökää hänet kuoliaaksi! Älkää
-päästäkö häntä!" Waltrud katsoi taaksensa. Eräs vanha mies juoksi kuten
-ajettu metsänotus. Hän kompastui, nousi ja juoksi taas epätoivoisessa
-hädässä, koko hurja joukko kintereillään. Tytön tuli vanhusta sääli, ja
-hän astui rohkeasti takaa-ajajien eteen.
-
-"Antakaa vanhuksen olla", sanoi hän. "Koko joukko yhtä vastaan! Mitä
-hän on teille tehnyt? Näettehän, ettei hän teille mitään voi!"
-
-"Hän on juutalainen eikä kuulu meidän kaupunginosaamme! Hän on
-ryövännyt kristityn lapseni" Näin he huusivat toinen toistansa kovemmin.
-
-"No nyt hän on satimessa, älkää laskeko häntä enää uudestaan irti!"
-kuului toisaalta vimmainen melu.
-
-Pakoon hän ei voinutkaan päästä. Joukko palasi raahaten häntä. Hänen
-käsivartensa riippuivat tarmottomina, toinen sääri oli poikki, mies oli
-tainnoksissa.
-
-Useimmat tunsivat Waltrudin ja kunnioittivat häntä lempeän
-kuningattaren avustajana hänen armeliaisuustoimissaan. Sen vuoksi
-he kuuntelivat, kun hän heitä puhutteli ja nuhteli heitä heidän
-kovuudestaan vanhaa miestä kohtaan. Mutta eivät he kuitenkaan mieltänsä
-muuttaneet.
-
-"Hän tahtoo myrkyttää kaivot, lyökää hänet kuoliaaksi!" kuului taaskin
-ääni joukosta huutavan.
-
-"Ei suinkaan", vastasi tyttö varmasti. "Tuokaa tänne vanhus ja kuulkaa
-mitä hän sanoo."
-
-Muutamat raahasivat hänet esille, mutta hän oli enemmän kuolleen kuin
-elävän näköinen. Hänen valkoiset hiuksensa olivat veriset ja likaiset
-ja peittivät osan kasvoista; myöskin pitkä harmaa parta oli veren
-tahraama. Miehen pää oli varmaankin pahoin haavoittunut. Waltrud
-katseli häntä säälien, ja omituisia muistoja heräsi hänen mielessään.
-
-"Tuokaa tänne vettä", käski hän, "jotta hän herää tainnoksistaan.
-Te olette pahoin häntä pidelleet; pelkään, tokko hän toipuukaan.
-Ajatelkaa, että olette kristityitä ihmisiä. Luuletteko, että Herra
-Jeesus Kristus on hyvillään, kun te noin olette käyttäytyneet vanhaa
-miestä kohtaan, vaikka hän onkin juutalainen?" sanoi hän moittien.
-
-He olivat vaiti, sillä saksenilaisen tytön vakavuus vaikutti noihin
-raakoihin mieliin. Miehelle annettiin vettä, ja lähimpänä-seisojat
-kostuttivat hänen huuliaan ja pesivät veren hänen hiuksistaan ja
-kasvoistaan.
-
-"Hän virkoaa", he sanoivat. "Kas, nyt hän aukaisee silmänsä."
-
-Waltrud astui lähemmäksi. Katse vanhuksen silmistä kohtasi häntä. Ne
-olivat samat silmät, joita hän lapsuutensa ajoista asti ei milloinkaan
-ollut unohtanut. Veri kuohahti hänen sydämmessään, ja hänen poskensa
-kuumenivat. Kaikki ne kärsimykset, jotka tuo onneton mies oli hänelle
-tuottanut, muisti hän tällä hetkellä, ja hänen päätänsä pyörrytti,
-mutta hän hillitsi itsensä kansan tähden.
-
-"Kysykää mieheltä, missä hän asuu", sanoi hän. "Kentiesi hän on
-tajuissaan. Kantakaa hänet asuntoonsa. Jos hän on lapsen ryöstänyt,
-niin löydätte sen sieltä."
-
-Tämän väkijoukkokin ymmärsi oikeaksi, ja he kävivät käsiksi
-vanhukseen, vaikka vastahakoisesti. Kun Waltrud sen huomasi, sanoi hän
-palvelijallensa:
-
-"Menkäämme mekin mukaan. Ryhdy toimeen sinäkin, siitä kuningatar pitää."
-
-Vanhus oli heikolla äänellä ilmoittanut asuntonsa ja oli sitten jälleen
-vaipunut tiedottomaan tilaan. Veri pisarteli lakkaamatta hänen päässään
-olevasta haavasta.
-
-Kuninkaallinen palvelija tarttui häneen, muutamat muut seurasivat
-esimerkkiä, ja niin he kantoivat hänet ahtaita ja likaisia katuja
-pitkin hänen huoneeseensa. Sisään he pääsivät avaimilla, jotka he
-löysivät hänen taskuistaan. Huone oli pimeä ja ummehtunut. Kurja
-olkivuode oli toisessa nurkassa, sen vieressä lukittu arkku ja huoneen
-keskellä karkeasti kyhätty pöytä ja horjuva tuoli. Käytettyjä vaatteita
-riippui seinillä kaikkialla ympäri huonetta; ne olivat nähtävästi
-myyntitavaraa. Mutta ei merkkiäkään mistään elävästä olennosta
-näkynyt, vaikka he kuinkakin olisivat etsineet. Pettyneinä he lähtivät
-pois, ainoastaan Waltrud ja palvelija jäivät jäljelle. Tyttö repi
-vaatekappaleista palasen ja sitoi sillä vanhuksen päässä olevan haavan.
-Sitten hän katsoi ympärilleen tuumien mistä saisi apua. Matalan oven
-ulkopuolella oli muutamia puolikasvuisia tyttöjä, jotka uteliaina
-kurkistivat sisään. Ne olivat juutalaiskorttelista, ja kun kansanjoukko
-oli hajaantunut, olivat he uskaltaneet hiipiä esiin piilopaikoistaan.
-"Asutteko te tässä talossa?" kysyi Waltrud.
-
-Vastaamatta he tuijottivat tuohon vieraaseen tyttöön, mutta vihdoin
-yksi heistä, tehden merkitsevän liikkeen kädellään, sanoi: "Tuolla
-vastapäätä."
-
-"Kutka vielä siellä asuvat?"
-
-Taaskin sama äänettömyys, kunnes Waltrud toisti kysymyksensä. Silloin
-vastasi sama tyttö, joka äskenkin oli puhunut:
-
-"Rebekka muori."
-
-"Mikä on sinun nimesi?"
-
-"Ester." Hän oli oikea laiminlyödyn lapsen perikuva, likainen, kaikkea
-järjestystä vailla; ja hänen pikimustat hiuksensa, kampaamattomat ja
-takkuiset, riippuivat kasvojen ympärillä, joista mustat silmät suurina
-tuikkivat.
-
-"Tahdotko mennä pyytämään Rebekka muoria tänne, Ester?" kysyi Waltrud
-ystävällisesti, ja tyttö totteli.
-
-Kutsuttu tuli pian. Hän oli vanhanpuoleinen nainen, joka epäluuloisesti
-katseli vieraita.
-
-"Me tahtoisimme vain sinun apuasi tälle vanhalle miehelle", selitti
-Waltrud. "Voitko pitää huolta hänestä ja antaa hänelle ruokaa ja
-juomaa, kun hän jälleen virkoaa? Hän on kurjassa tilassa, kuten näet."
-
-Silloin muijan kieli pääsi liikkeelle, ja hän puhkesi valittamaan: "Oi,
-voi, isä Aamos, mitä sinulle on tapahtunut?"
-
-"Onko hän sinulle sukua?" kysyi Waltrud.
-
-Vaimo pudisti päätään, jatkaen valitustaan: "Kuollut hän on! Kuollut
-hän on!"
-
-"Ei, hän ei ole kuollut", sanoi tyttö. "Tahdotko hoitaa häntä niin,
-ettei hän kuole hoidon ja ruoan puutteeseen?"
-
-"Rebekka raukalla ei itselläänkään ole mitään!" valitti muija, "mutta
-minä tahdon pitää huolta hänestä sen verran kuin saatan."
-
-"Hän kuuluu sinun kansaasi, ajattele sitä", sanoi Waltrud. "Tässä on
-rahaa. Osta mitä hänelle on tarpeellista. Kentiesi sinun täytyy lähteä
-tuomaan lääkäriä. Katso myöskin haavaa ja hoida sitä, jos osaat. Minun
-täytyy nyt mennä."
-
-Ahneudesta säihkyivät muijan silmät, kun hän näki hopearahat. Waltrud
-havaitsi sen ja sanoi varoittaen: "Se on häntä varten, pidä huolta
-siitä, että hän saa mitä hän tarvitsee. Minä tulen takaisin."
-
-Sitten hän sanoi hyvästi ja meni pois palvelijan seuraamana. --
-
-Adelheid oli ääneti kuunnellut Waltrudia. Nyt hän liikutettuna sanoi:
-"Waltrud, Vapahtaja on antanut sinulle tilaisuuden koota tulisia hiiliä
-vihollisesi pään päälle, kuten evankeliumissa sanotaan, ja sinä olet
-sen tehnyt."
-
-"Valtijatar", sanoi Waltrud, "älä minua kiitä, sillä sydämmeni tunteet
-eivät ole täynnä rakkautta. Mitä olen tehnyt, se minun täytyi tehdä,
-se oli velvollisuuteni. Mutta kaikki paha, millä tämä mies on minua
-kiusannut, heräsi taas muistiini. En ole rakkaudesta häntä auttanut,
-vaan velvollisuudesta. Sydämmessäni tunnen kaunaa ja vastenmielisyyttä,
-kun ajattelen taaksepäin noita vanhoja aikoja. Se minua huolestuttaa."
-
-Kuningatar syleili itkevää tyttöä hellästi.
-
-"Minun mielestäni sinä tuomitset itseäsi liian ankarasti. Olethan sinä
-kuitenkin täyttänyt Vapahtajan käskyn; 'Tehkää hyvää niille, jotka
-teitä vihaavat.' Olethan sinä pelastanut hänen henkensä. He olisivat
-lyöneet hänet kuoliaaksi."
-
-Waltrud pudisti päätään. "En tietänyt, että se oli hän. Kun hänet isä
-Aamokseksi tunsin, olin hänet jo pelastanut. Kentiesi muuten olisin
-menetellyt toisin enkä auttanutkaan häntä."
-
-"Vapahtaja on siis näin selvästi varjellut sinua tekemästä rikosta.
-Kiitä häntä siitä!"
-
-"Luuletko, että hän minua varjeli? Ah valtijatar, kuinka vaikea minun
-nyt olisi olla, jos olisin jättänyt juutalaisen noitten raakojen
-ihmisten käsiin! En milloinkaan saisi rauhaa. Olen kiitollinen siitä,
-ettei niin käynyt. Mutta en voi rukoilla tuon jumalattoman miehen
-puolesta."
-
-"Sen opit kyllä vielä", vakuutti Adelheid varmasti. "Muista
-ristiinnaulittua Vapahtajaa, miten hän rukoili vihamiestensä puolesta."
-
-"Isä, anna heille anteeksi", lausui Waltrud vakavasti. "Kun hän niin
-saattoi puhua Isälleen, silloin oli hän jo itse antanut heille anteeksi
-ja rakasti heitä; ja kumminkin he olivat tehneet hänelle enemmän pahaa
-kuin Aamos juutalainen minulle. Ah valtijatar, en milloinkaan ajatellut
-niinä vuosina, jolloin olin hiljaisuudessa iloisena sinun ja äitisi
-kanssa yhdessä, että olisi näin vaikea antaa anteeksi ja rakastaa
-vihollisiansa! Minä luulin, että olin jo antanut anteeksi. Mutta minä
-tahdon oppia sitä tekemään. Valtijatar, lupaathan että huomenna taas
-saan mennä hänen luoksensa?"
-
-"Mene, mutta yksinäsi et saa lähteä, palvelijan täytyy saattaa sinua.
-Ota mukaasi myöskin voidetta ja vanhaa pellavaista liinavaatetta
-haavansiteeksi sekä virkistävää juomaa sairaalle. Ehkä laupias Jumala
-antaa hänelle vielä armonaikaa. Mutta sinua, uskollinen Waltrud,
-siunatkoon Herra!"
-
-Seuraavana päivänä Waltrud meni vanhuksen luo. Hänen sydämmensä oli
-rohkea ja rauhallinen. Hän oli vastaanottanut anteeksiannon armoa ja
-rakkautta, ja kaikki katkeruus oli hälvennyt pois.
-
-Hän tapasi miehen kuluttavassa kuumeessa. Levottomasti hän käänteli
-itseään kovalla vuoteellaan ja valitteli. Rebekka muori oli
-kutsunut lääkärin, ja tämä oli selittänyt, että haava päässä oli
-hengenvaarallinen. Hän ei tietänyt paljon neuvoa, ja vanhus kieltäytyi
-yksipäisesti ottamasta lääkettä. Poikkimenneen säären oli lääkäri
-sitonut jotakuinkin. Waltrud istui vuoteen viereen ja kostutti kylmillä
-kääreillä polttavaa otsaa. Hän toimitti myöskin, että ummehtuneeseen
-huoneeseen laskettiin raitista ilmaa. Sairas kävi pian levollisemmaksi,
-mutta hänen puheensa oli sekavaa, hän houraili eikä tuntenut ketään.
-
-Mutta Rebekka ei nyt enää pelännyt vierasta neitiä. Tuo vaalea olento,
-joka oli hiljainen ja lempeä, näytti hänestä Jehovan lähetiltä, ja
-mielellään hän teki, mitä Waltrud määräsi.
-
-Muutama päivä kului tällä tapaa. Neljäntenä päivänä kuume väheni, ja
-ensi kerran mies tiesi, missä hän oli. Rebekka muorin hän tunsi, mutta
-vierasta tyttöä hän katseli kysyvästi ja levottomasti. Monta pitkää
-vuotta oli kulunut siitä, kun hän luolan luona jätti tytön, ja nämä
-vuodet olivat hänet muuttaneet lapsesta neitoseksi.
-
-"Kuka sinä olet?" kysyi hän, aikoen nousta istumaan, mutta vaipui taas
-alas huudahtaen tuskasta, sillä jokainen liike koski sidottuun sääreen.
-
-Tyttö rauhoitti häntä lempeillä sanoilla, kostutti hänen otsaansa
-ja antoi hänelle virvoittavaa juomaa. Sairas oli liiaksi voimaton
-jaksaaksensa puhua. Taaskin hän ummisti silmänsä, ja pian hän oli
-nukahtanut. Waltrud nousi hiljaa mennäksensä kotiin. Ovella antoi hän
-Rebekalle suuren hopearahan ja käski hänen jälleen kutsua lääkäriä.
-
-Kun hän seuraavana päivänä tuli takaisin, odotti vanha Rebekka häntä
-kynnyksellä.
-
-"Valtijatar, anna minun puhua kanssasi, ennenkuin menet sisälle. Hän
-kyllä on tajussaan, mutta hän käyttäytyy niin kummallisesti. Oppinut
-tohtori on täällä, mutta hän sanoo, että ei ole mitään toivoa, sillä
-isä Aamos on niin vanha ja heikko. Kuollahan meidän kaikkien täytyy,
-toisen ennen, toisen myöhemmin, ja hän on mielestäni jo kyllin vanha.
-Mutta hän ei tahdo kuolla. Hän tahtoisi mieluummin jäädä tänne
-maailmaan, vaikka hänen elämänsä on ollut hyvin kurja."
-
-Tämä oli ensi kerta kuin Rebekka näin suoraan puhui vanhuksesta.
-Waltrud kysyi: "Kuinka kauan hän on asunut täällä? Ja mitä tointa
-hänellä on ollut?"
-
-"Kaksi vuotta sitten hän tuli kaupunkiin. Hän on viettänyt raskasta,
-vaivalloista elämää, niinkuin yleensä me kaikki, kaupustellen vanhoja
-vaatteita, joita hän osti halvalla. Aina hän oli yksin. Teidän kansanne
-on siinä luulossa, että hän on varastanut lapsia, mutta ei asian
-laita ole sellainen, vanha Rebekka puhuu totta. Olen usein elämässäni
-valehdellut, mutta sinulle en voi valehdella, sinä olet kuten Jumalan
-enkeli."
-
-"Miksi hän siis tuli kristittyjen kadulle?"
-
-"Ainoastaan tehdäksensä kauppaa. Ennen", jatkoi hän, "on isä Aamoksella
-ollut toisenlaista tointa, joka on tuottanut hänelle paljon rahaa.
-Mihin hän sen on kuluttanut, siitä ei hän ole kertonut vanhalle
-Rebekalle. Mutta hän on paljon matkustanut ja nähnyt monta maata,
-on asunut Unkarissa ja muhamettilaisten maassa. Nyt hänelle tulee
-viimeinen matka -- kentiesi jo muutaman päivän päästä. Silloin hän
-joutuu isäinsä luo, mutta hän ei tahdo vielä. Hän on myöskin kysynyt
-sinua, valtijatar, mutta ei tietänyt nimeäsi."
-
-Tämä oli tytöstä mieluisaa. Hän astui hiljaa huoneeseen. Mies kääntyi
-hänen puoleensa. "Kuka olet?" oli hänen ensimmäinen kysymyksensä. "Ja
-mitä tahdot isä Aamokselta? Isä Aamoksella ei ole yhtään rahaa."
-
-"Mies raukka, minä en tarvitse rahojasi. Minulla on kaikkea mitä
-tarvitsen. Tahdon auttaa sinua. Kun sinua vainottiin ja sinä kaaduit,
-tulin luoksesi ja toimitin, että sinut kannettiin kotiisi. Tässä annan
-sinulle virkistävän juoman."
-
-"Se on tekevä minut terveeksi. Isä Aamos ei vielä tahdo kuolla. Mutta
-miksi sinä tulet tänne?" kysyi hän epäluuloisena. "Sinä et kuulu meidän
-kansaamme."
-
-"Minun kuningattareni lähettää sinulle tämän virkistävän juoman."
-
-"Kuningatar on hyvä, olen kuullut sanottavan."
-
-Voimattomana hän vaikeni, mutta hänen ajatuksensa askarsivat asioissa,
-jotka eivät olleet juuri hauskaa laatua. Äkkiä hän puhui taas: "Oppinut
-tohtori sanoo, että isä Aamoksen täytyy kuolla. Mitä hän tietää? Isä
-Aamos ei vielä tahdo kuolla, Oi, miten paljon pahaa he ovat tehneet,
-ne pahat ihmiset! Hätyyttäneet kuoliaaksi vanhan miehen, joka ei
-milloinkaan ole koskenut hiuskarvaan ainoankaan lapsen päässä. Oi, voi
-minua!"
-
-"He tekivät kovin pahoin", vastasi Waltrud lempeästi. "Mutta", jatkoi
-hän, "ajattele loppuasi, vanha mies, jotta suuri Herra, joka taivaassa
-asuu, voisi ottaa sinut sinne!"
-
-"Noin puhui äitini minulle, kun olin vielä poikanen", sanoi hän
-ihmetellen. "Lempeä oli hänen äänensä, kuten sinun nyt, ja kuitenkin
-toisenlainen. Mutta sinun äänesi, -- missä olen sen kuullut?"
-
-Hän ajatteli ajattelemistaan, mutta tyttö keskeytti hänen
-ajatusjuoksunsa.
-
-"Lääkäri on sanonut että loppusi on lähellä, sen tiedät. Mutta tiedätkö
-myöskin, onko Jumala sinulle armollinen?"
-
-Vanhus käänteli itseään edestakaisin. Hänen kasvoissaan kuvastui kova
-tuska.
-
-"Jos tulen terveeksi, tahdon täyttää Jehovan kaikki käskyt", sanoi hän.
-
-"Mies raukka, mutta ellet tule terveeksi? Olet vanha ja heikko
-sekä kovin sairas. Jumalan käskyjä vastaan olet rikkonut, sitä et
-milloinkaan voi sovittaa. Rukoile kuningas Daavidin tavoin, niinkuin
-hän rukoili, kun hän oli syntiä tehnyt: 'Jumala, ole minulle syntiselle
-armollinen, pyyhi pois minun rikokseni ja pese minut puhtaaksi
-pahastateostani.' Tunnethan sanat?"
-
-Kyyneleet vierivät vanhuksen kuihtuneita kasvoja pitkin. "Äitini, minun
-äitini. Noin hänkin puhui viimeisillä hetkillään. Sano ne sanat vielä
-kerran!"
-
-Tyttö toisti hitaasti samat sanat, ja vanhus lausui ne hänen
-jäljissään. Hän kävi vähän levollisemmaksi.
-
-"Kuka sinä olet?" kysyi hän yhtäkkiä jälleen. "Kuka on lähettänyt sinut
-lohduttamaan vanhaa miestä?"
-
-"Jumala on minut lähettänyt", vastasi tyttö. "Hän rakastaa sinua,"
-
-"Ei, Ei! Ei!" huudahti mies liikutettuna. "Hänen vihansa on suuri, en
-ole pitänyt hänen käskyjänsä, en ole huolinut hänen laistansa. Hän
-suuttuu hirmuisesti."
-
-"Hänen armonsa on suurempi kuin hänen vihansa. Hän upottaa syntisi
-meren syvyyteen, jos sinä niitä kadut."
-
-Sairas voihki, ja tyttö valmistautui lähtemään. Vanhus tarttui hänen
-käteensä. "Tuletko takaisin?" Tyttö lupasi tulla. "Mutta tule pian!"
-pyysi sairas tuskallisesti.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Adelheid oli tällävälin kovin odottanut Waltrudia, ja hänen tultuaan
-kuunteli hän osaaottavasti, mitä tytöllä oli kerrottavaa. Kuningatar
-itse oli syvästi murheellinen ja huolestunut, sillä Lothar ei vielä
-ollut terve, eivätkä lääkkeetkään tehneet nähtävää vaikutusta. Waltrud
-otti osaa kuningattaren huoleen ja rukoili hänen rakkaan puolisonsa
-puolesta. Se oli suureksi lohdutukseksi kuningattarelle. Kuitenkin
-hän jo seuraavana päivänä lähetti ystävättärensä sairaan juutalaisen
-luo, sillä hän arveli, että miehen loppu ei ollut kaukana. Juutalainen
-ilostui tytön tulosta ja pyysi heti: "Puhu enemmän minulle Jehovan
-armosta." Sen hän tekikin.
-
-"Miten minä voin tekojani parantaa?" sanoi hän taas. "Olen
-taistelutanterella ryöstänyt öisin, siellä missä kuolleet ja
-haavoitetut makasivat; varastanut olen taloissa ja pettänyt kaupoissa.
-Jehovan käskyjä en ole seurannut. Olen myöskin varastanut ja myynyt
-lapsia. Viimeinen oli eräs tyttö; häntä minä usein pieksin, jopa
-niinkin, että hän verta vuoti. Kun hän oli melkein kuollut, niin minä
-hänet myin. Nyt ei hän varmaankaan enää elä. Hänen äänensä, niin, nyt
-sen tiedän, se kaikui melkein samanlaiselta kuin sinun!"
-
-"Ehkä hän elää vielä", sanoi Waltrud hiljaa.
-
-"Jos hän vielä eläisi? -- Minulla on rannerengas, joka on hänen
-omaisuuttaan. Se on harvinainen koriste."
-
-Hämmästyen Waltrud kysyi: "Missä sinulla on rannerengas?"
-
-Puolittain epäluuloisena katsoi juutalainen tyttöön, mutta vihdoin hän
-sanoi: "Sinä saat sen tietää. Sinä olet ollut hyvä isä Aamosta kohtaan.
-Se on tuolla laatikossa."
-
-"Anna minun katsella sitä", pyysi tyttö vapisevalla äänellä.
-
-Levottomana mies väänteli itseään vuoteessaan. Hänestä tuntui vaikealta
-antaa kenenkään nähtäväksi aarteitaan, joita hän vuosikausia oli
-tarkoin pitänyt kätkössä ja joista hänen sydämmensä ei voinut vielä
-kuoleman portillakaan oikein irtaantua. Tyttö istui siinä kiihkeässä
-odotuksessa. Vihdoin hän kysyi:
-
-"Oliko tytön nimi, josta puhuit, Waltrud?"
-
-Kuten salaman koskettamana hätkähti mies. Hänen silmänsä avautuivat,
-kasvot kävivät vielä entistään kalpeammiksi ja hän soperteli: "Mitä
-sinä hänestä tiedät -- Waltrudista?"
-
-Tyttö laski kätensä lempeästi vanhuksen käsille, jotka vapisivat hänen
-mielensä järkkymyksestä, ja sanoi:
-
-"Ole levossa, vanha mies, ole aivan levollinen. Sinulle ei mitään pahaa
-tapahdu. Waltrud on antanut sinulle anteeksi, minä sen tiedän, sillä
-minä olen Waltrud."
-
-Nyt oli mies kovin murtunut. Siinä silmänräpäyksessä kiiti hänen
-sielunsa silmien ohitse koko se pitkä aika, jolloin hän tätä tyttöä
-kohtaan oli tehnyt vääryyttä, häntä kohdellut kovuudella, jopa
-rääkännytkin. Ja nyt oli tämä tullut hänen luoksensa valoisana ja
-lempeänä, kuten Jehovan sanansaattaja, tuoden hänelle lohdutusta hänen
-sairasvuoteellaan. Siinä hän istui hänen vieressään, pidellen hänen
-kuihtunutta vapisevaa kättään omassaan ja puhuen hänelle lohdutuksen
-sanoja -- oliko tämä hänen kostonsa?
-
-Vanha mies itki. Lakkaamatta tulvivat hänen kyyneleensä, ja kauan
-paatuneena ollut sydän suli. Waltrud huomasi sen; siksi hän istui
-ääneti odottaen, kunnes hän puhuisi. Vihdoin vanhus rauhoittui ja sanoi:
-
-"Vanhat silmäni eivät sinua tunteneet. Mutta sinä, tunsitko sinä isä
-Aamoksen? Sano minulle se!"
-
-"Tunsin, sinä päivänä, jolloin sinua niin pahoin rääkättiin kadulla."
-
-"Ja kuitenkin olet tehnyt minulle niin paljon hyvää ja ollut minulle
-kuten Jehovan enkeli. Sano, miksi niin teit? Minulle se on ihan
-käsittämätöntä."
-
-"Sellainen on minun Vapahtajani Jeesuksen Kristuksen tapa, hänen,
-jota minä palvelen", vastasi tyttö vakavasti. "Kun juutalaiset, sinun
-esi-isäsi, naulitsivat hänet ristinpuuhun, huusi hän Isälleen: 'Isä,
-anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät'."
-
-Mies oli vaiti, mutta selvästi näkyi, että hänen sydämessään voimakkaat
-aallot kävivät. Hetken perästä hän otti patjansa alta pienen avaimen.
-
-"Avaa laatikko", pyysi hän. Hänen äänensä soi nyt lujalta ja
-rauhoittuneelta.
-
-Tyttö totteli. Siinä laatikossa ei ollut paljoakaan. Hänen käskystään
-tyttö veti sieltä esiin villasukan, joka oli täysinäinen ja raskas,
-nauhalla sidottu kiinni. Waltrud aukaisi solmun. Päällimmäisenä oli
-siinä kultainen rannerengas, kiemurassa olevan kalan muotoinen.
-Silmässä säkenöitsi jalokivi.
-
-Liikutettuna tyttö katseli koristetta. "Äitini on tätä käyttänyt!
-Tunsitko sinä äitini?" kysyi hän.
-
-"Olin mukana siinä joukossa, joka hyökkäsi teidän kyläänne ja rosvosi
-sen. Sinun vanhempasi tapettiin. Sinut minä myöskin näin. Minä tunsin
-sinut, sillä olin usein kulkenut teidän kylänne läpi salaa, ja
-sinun kultahiuksesi miellyttivät minua. Rannerenkaan otin kuolleen
-käsivarresta. Sitten sinä katosit. Myöhemmin löysin sinut unkarilaisten
-parista, ja koska he olivat kyltyneet pitämään sinua, otin sinut
-mukaani."
-
-"Entä veljeni?" kysyi Waltrud kiihkeästi jännittyneenä.
-
-"Hunnit veivät hänet myötänsä. Suuren tappelun jälkeen näin hänet
-jälleen. Hän makasi haavoitettuna kuningas Henrikin sotilaitten
-joukossa tappelutanterella Merseburgin luona."
-
-Waltrudin silmät säteilivät. "Oliko hän taistellut hunneja vastaan?"
-
-"Epäilemättä. Mutta elääkö hän vai onko kuollut, sitä en tiedä." Sanat
-kuuluivat voimattomilta ja heikoilta, ja tyttö sanoi pelästyneenä:
-"Tämä on melkein liikaa kuoleman kielissä olevalle sairaalle. Älä enää
-puhu. Rannerenkaan minä otan, mutta muut tavarat jätän laatikkoon."
-
-Mutta mies pudisti päätään sanoen: "Ei, minun täytyy puhua, kunnes olen
-hyvittänyt pahat tekoni. Ota myöskin kaikki muu, siinä on kultaa ja
-hopeata, ja'a ne köyhille. Sydämmeni on ollut niihin kiintynyt, mutta
-nyt annan ne Jehovalle; sillä jos sinä olet antanut minulle anteeksi
-kaiken sen pahan, mitä olen sinulle tehnyt, niin on myöskin Jehova
-minulle armollinen."
-
-"Niin, Poikansa tähden, joka ristinkuolemallaan on maksanut velkasi ja
-on sinunkin Vapahtajasi", sanoi tyttö juhlallisesti.
-
-Vanhus oli sulkenut silmänsä ja makasi kädet ristissä. Hänen huulensa
-liikkuivat hiljaa. Sitten hän vaipui levolliseen uneen, ja Waltrud
-lähti liikutetuin mielin pois.
-
-
-
-
-KAHDEKSAS LUKU
-
-Kuolema tulee
-
-
-Vielä kaksi päivää vanhus eli. Kun hän jälleen näki Waltrudin,
-loistivat hänen silmänsä; hän tarttui Waltrudin käteen ja kuiskasi:
-"Kiitos kaikesta! Jehova palkitkoon, mitä minulle olet tehnyt!"
-
-Sen jälkeen hän sanoi: "Kerro minulle enemmän Messiaksestasi!"
-
-Waltrud teki sen yksinkertaisin sanoin ja lämpimästä sydämmestä.
-Halukkaasti sairas kuunteli. Kun tyttö puhui ristillä riippuvasta
-ryöväristä, pani hän laihat kätensä ristiin ja sanoi itkussa silmin:
-"Minä olen se mies."
-
-Palvelija seisoi siinä vieressä, ja vanha Rebekka oli hiipinyt sisälle
-ja kuunteli nyt ihmeissään tuota iloista sanomaa, joka hänelle oli
-aivan tuntematon ja käsittämätön. Mutta hän näki kuolevan kurttuisilla
-kasvoilla rauhan ja tiesi nyt, että isä Aamos ei enää pelännyt
-kokoontumista isäinsä luo. Mikä oli voinut tämän muutoksen saada
-aikaan? Hän ei löytänyt vastausta.
-
-Kun Waltrud seuraavana päivänä läheni hökkeliä, kuuli hän jo kaukaa
-itkijänaisten ulvontaa.
-
-"Hän on kuollut", sanoi hänelle eräs tyttö surullisen näköisenä.
-
-Rebekka muori tuli itkien ja käsiään väännellen häntä vastaan. "Hän on
-kuollut", toisti hän.
-
-"Kuinka hän kuoli?" kysyi Waltrud.
-
-"Valtijatar, se on Jumalan ihme. Hän nukkui hiljaa ilman mitään
-tuskan merkkiä. Viimeiseksi hän sanoi onnellisen näköisenä: 'Velka on
-maksettu'. Tiedätkö sinä, valtijatar, kenelle hän oli velkaa?"
-
-Waltrud osotti sormellaan ylöspäin ja sanoi: "Suurelle Herrallemme
-taivaassa."
-
-Siellä sisällä pienessä huoneessa itkijänaiset ulvoivat, löivät
-rintoihinsa, repivät hiuksiansa ja käyttäytyivät kuten mielipuolet,
-yleisen tavan mukaan. Kuollut makasi kädet ristissä. Noita elämässä
-inhottavia kasvoja kirkasti nyt rauhallinen hymyily. Hän oli kuten
-ryöväri saanut armon ja lähtenyt isäinsä luo. --
-
-Näihin aikoihin oli huoli ja murhe jälleen vieraina kuninkaanlinnassa.
-Lotharin tila oli kovin huonontunut. Hänellä oli ollut kohtaus, paljon
-kovempi ja tuskallisempi kuin se, joka hänet yllätti kotimatkalla
-Mailandista. Sairas raukka melkein luuli tulevansa mielipuoleksi, sillä
-hänen päätänsä särki niin ankarasti. Hänen uskollinen hoitajattarensa
-ei hetkeksikään poistunut hänen vuoteensa äärestä. Neuvottomina
-seisoivat siinä lääkärit. Kuningatar oli kutsunut kiitetyimmän lääkärin
-Bolognasta, ja häntä nyt odotettiin.
-
-Ja hän tuli, kun tuo kamala kohtaus jonkun verran oli lieventynyt. Hän
-oli vanha herra, jolla oli viisaat silmät ja luottamusta herättävä
-olento. Sairas makasi kalman kalpeana ja jähmettyneenä kuten kuollut,
-kädet kokoonkouristuneina ja silmät suljettuina. Adelheid loi
-äänettömästi rukoilevat silmänsä vanhaan lääkäriin, jonka taitoon hän
-viimeisen maallisen toivonsa kiinnitti. Nuoren puolison suru koski
-vanhuksen sydämmeen. Syvästi liikutettuna hän katseli sairasta ja antoi
-hänen suuhunsa muutaman lääketipan. Sitten hän meni molempien toisten
-lääkärien luo ja keskusteli heidän kanssaan. Aina vakavammaksi ja
-synkemmäksi kävi hänen katseensa.
-
-Kuningatar ei sitä huomannut, hän katseli nyt alituisesti Lotharia.
-Vähitellen katosi kankeus sairaan jäsenistä, otsa hiestyi, ja hän
-lepäsi rauhallisena kuten luonnolliseen uneen vaipunut.
-
-Lääkäri oli jälleen astunut vuoteen ääreen ja antoi taas sairaalle
-rohtoja. Lempeästi hän laski kätensä sairaan otsalle ja sanoi syvällä
-myötätunnolla: "Tämä kipu on tuskallinen, mutta vielä hän ei siitä
-tiedä mitään, sillä hän on tainnoksissa. Pian uni on antava hänelle
-lievitystä. Torjukaa pois hänen läheisyydestään pieninkin aihe,
-joka saattaisi häntä häiritä. Jalo rouva, täydellinen hiljaisuus on
-tarpeellinen!"
-
-Hän viittasi lääkäreitä lähtemään ulos huoneesta ja jäi yksin
-Adelheidin kanssa sairaan luo. Äänettöminä he istuivat siinä.
-Kuningatar oli pannut kätensä ristiin; hänen sielunsa rukoili. Näin
-kului tunti tahi enemmänkin. Vielä makasi sairas liikkumattomana, mutta
-hänen hengityksensä oli tasainen.
-
-Silloin Adelheid nousi istualta. Hän oli päätöksensä tehnyt. Hän pyysi
-lääkäriä tulemaan kanssansa viereiseen huoneeseen.
-
-"Tohtori", virkkoi hän, "minä luotan siihen, että sanot minulle
-totuuden. Mitä tautia kuningas potee? Älä salaa minulta mitään."
-
-Lääkärin suupielet värähtivät, mutta sitten hän sanoi: "Me lääkärit
-koetamme toivoa niin kauan kuin ihmisessä on henki. Kuitenkin
-kehoittaisin kuningatarta hankkimaan ilmanmuutosta korkealle
-puolisolleen. Tämä ummehtunut kaupunginilma ei ole hänelle edullinen."
-
-"Me lähdemme vaikkapa jo huomenna länteen, alppimaahan."
-
-Tohtori noikkasi suostuvasti.
-
-"Mutta kysymykseeni et ole antanut suoraa vastausta, olet kierrellyt.
-Mitä tautia hän sairastaa? Minun täytyy saada se tietää, ja minä vaadin
-kuningattarenasi, että sanot minulle totuuden."
-
-Majesteetillisena ja käskevänä hän seisot siinä, ja lääkäri katseli
-häntä liikutettuna.
-
-"Jumala suokoon, että minulla olisi jotakin lohduttavampaa
-ilmoittamista! On kulunut enemmän kuin viisikymmentä vuotta siitä,
-jolloin ensi kerran kuulin puhuttavan tästä taudista. Silloin olin
-vielä poikanen. Isäni oli kuuluisa lääkäri Spoleton kaupungissa. Siellä
-oleskeli silloin Saksan kuningas ja keisari Arnulf. Olen nyt jo vanha
-mies, mutta vielä näen hänet muistissani, tuon ritarillisen sankarin,
-jonka me vapauttajana otimme vastaan ja jolle sydämmemme ihastuksesta
-sykkivät. Sitten isäni kutsuttiin hänen luoksensa. Keisari sairasti
-vaikeata päänsärkyä. Vielä näen silmieni edessä isäni, kun hän tuli
-kotiin kalpeana ja murtuneena. Te tiedätte, rouva kuningatar, miten
-keisari Arnulfin kävi?"
-
-Tuskanhuuto tunki kuningattaren kauhistuneesta sydämmestä. Hänen
-silmänsä sumenivat, hän hapuili tukea. Mutta voimakkaasti hilliytyen
-hän sai sanotuksi:
-
-"Tohtori, salaperäisiä huhuja kulkee Saksan keisarin kuolemasta. Tiedät
-varmaankin, onko niissä perää, koska isäsi hoiti häntä. Kertooko kansa
-oikealla tavalla hänen kuolemansa syyn? Sano minulle!"
-
-"Huhut ovat tosia. Isäni vannoi sen. Hän ei enää milloinkaan
-saavuttanut mielen tasapainoa eikä iloa tuon päivän jälkeen."
-
-"Tarkoitatko siis, että puolisollani on ruumiissaan sama sairaus kuin
-kuningas Arnulfilla?"
-
-Vanha mies painoi päänsä alas, hän ei voinut väittää vastaan.
-
-"Hänellä on ollut tämä tauti siitä asti kuin hän viimeisenä iltana
-Mailandissa Berengarin kädestä otti pikarin ja joi maljan", sanoi
-lääkäri soinnuttomalla äänellä, --
-
-Viereisessä huoneessa odotteli Waltrud. Hän kyllä tiesi, että tuolla
-sisällä keskusteltiin vakavista asioista, ja hänen sydämmensä sykki
-levottomana. Silloin aukeni ovi. Adelheid seisoi kynnyksellä. Kauhistus
-valtasi tytön mielen, kun hän näki kuningattaren. Nuo kukoistavat
-kasvot olivat kuolonkalpeat, katse oli jäykkä ja piirteet vääntyneet.
-Hän hoiperteli Waltrudia kohden, ja tämä kiirehti häntä vastaan,
-sulkien hänet syliinsä. Kuningatar syleili uskollista ystäväänsä
-kiihkeän suruisena ja huudahti sydäntävihlovalla äänellä:
-
-"Waltrud, he ovat hänet myrkyttäneet!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kuningas Arnulfin surullinen kohtalo ei ollut jäänyt miksikään
-salaisuudeksi. Myöskin Adelheid sen tunsi. Puoli vuosisataa oli kulunut
-siitä, kun paavi juhlallisesti kruunasi hänet keisariksi ja hän
-täydessä miehuutensa voimassa juhlallisesti saapui Spoletoon, jossa
-kansa riemuiten otti hänet vastaan vapauttajana hirmuvallan ikeen alta.
-Hän ei kauan saanut voitostaan iloita. Pilkallisesti, mutta varmasti
-kuolettava myrkky teki lopun hänen elämästään. Hänen onnistui päästä
-kotimaahansa, mutta ennenkuin vuosi oli loppuun kulunut, lepäsivät
-hänen luunsa Regensburgin kirkkoholvissa. Ja sama onneton kohtalo
-oli nyt viisikymmentä vuotta myöhemmin tullut nuoren elämänhaluisen
-Lotharin osaksi.
-
-Suurella kiireellä varustauduttiin matkalle. Levollisesti ja
-huolellisesti jakeli kuningatar käskyjänsä. Kuninkaan uskollisimpain
-piti häntä seurata; niiden joukossa olivat lääkärit, osa palvelusväestä
-ja henkivartijat. Jo toisena päivänä kuninkaalliset vaunut lähtivät
-länteen. "Äidin luo! Äidin luo!" kaikui Adelheidin sydämmessä. "Niin
-pian kuin vain on mahdollista!"
-
-Mutta kuninkaan tila esti matkustamasta nopeaan; sairaan pää ei sitä
-sietänyt. Silloin lähetti Adelheid, Waltrudin neuvosta, ne vaunut,
-joissa pieni lapsi uskollisine hoitajineen oli, edeltäpäin varman
-saattueen turvissa viemään Bertha rouvalle tietoja kuningasperheen
-tulosta.
-
-Toiset seurasivat hitaammin jäljessä. Päivä päivältä kesti matkaa.
-Yöllä he lepäsivät teltoissa, joita kuljetettiin mukana. Vihdoinkin
-näkyivät Turinin tornit, ja väsynyt Lothar pyysi: "Levähtäkäämme täällä
-muutamia päiviä!"
-
-Päivistä tuli viikkoja. Vähän matkaa kaupunginmuurien ulkopuolella
-ylhäällä vuoristossa sijaitsi kuninkaallinen maatila, jossa kuningas
-Hugo usein oli oleskellut. Täällä sairas odotteli parantumistansa. Hän
-oli liiaksi väsynyt ajatellaksensa matkan jatkamista.
-
-Komeasti sisustetussa huoneessa, jonka ovet ja ikkunat viettivät
-puutarhaan, makasi hän leposijallaan. Avoimista akkunoista lempeät
-kevättuulet puhaltelivat, ja etäisten, juhlallisten Alppien huiput
-katselivat tervehtien sisään. Voimakkaasti tämä näköala veti
-kuningattaren mieltä kotiinpäin äidin luo, hänen isänmaahansa, missä
-vielä uskollisuus vallitsi, missä kavaluus ja viekkaus olivat vieraita.
-Mutta hänellä täytyi olla kärsivällisyyttä. Sairas tarvitsi lepoa, ja
-lääkärit varoittivat matkan pikaisesta jatkamisesta. Hän istui siis
-päivästä päivään kalliin puolisonsa vuoteen ääressä ja hoiti häntä
-kaikella sillä uskollisuudella ja rakkaudella, johon hänen hellä,
-voimakas sydämmensä oli mahdollinen.
-
-Usein hän ajatteli äitinsä hyvästijättösanoja: "Palvellaksemme olemme
-kaikki täällä maan päällä, ja etenkin me ruhtinattaret." Ei hän silloin
-voinut ajatella, että hän tulisi palvelemaan tuskaisen sairasvuoteen
-ääressä, hoitaen sitä, joka hänelle oli kallein tässä maailmassa.
-Nyt hän otti kutsumuksensa vastaan Jumalan kädestä. Miten paljon hän
-kärsi, sen tuli olla sairaalta salattuja; olihan hänellä jo kylläksi
-omista kärsimyksistään. Puolisollensa hän koetti näyttää iloista
-muotoa. Ilostuttaaksensa häntä Adelheid lauloi kauniilla äänellään
-lempilaulujansa, joita hän harpulla säesti. Lotharille häneltä aina
-riitti joku lohdutuksen sana, joskin hänen oma sydämmensä oli sitä
-vailla.
-
-Adelheidin uskollisen hoidon ja leppoisan kevätilman vaikutuksesta
-kuningas vähitellen vähän toipui. Hänen kalpeat poskensa rupesivat
-saamaan väriä; yöt, jotka olivat olleet levottomia, tuottivat nyt
-virkistävää unta, ja Adelheidin sydämmessä syntyi jo toivo, että
-kuningas ajan mittaan kokonaan parantuisi. Oi, mielelläänpä hän olisi
-kärsivällinen, kunhan vain hänen palavat rukouksensa rakastetun
-puolesta tulisivat kuulluiksi! Toivo antoi hänelle rohkeutta, ja
-puoliso huomasi sen kyllä.
-
-Adelheid oli juuri laulanut Lotharille yhden lauluistaan, ja hänen
-sormensa koskettelivat vienosti harpun kieliä, sillä välin kuin hänen
-ajatuksensa viipyivät etäällä. Lothar ei häntä häirinnyt. Vihdoin
-Adelheid katsahti puolisoonsa, sanoen iloisesti: "Pian voimme matkustaa
-eteenpäin äidin luo. Siellä tulet täydellisen terveeksi, Lotharini.
-Olethan sinä nyt paljon parempi!"
-
-Hän hymyili, tarttuen hellästi Adelheidin käteen. Hetken perästä hän
-sanoi: "Minä voin hyvin, niin kauan kuin sinä olet täällä ja tuskat
-ovat jotenkin siedettävät. Jääkäämme tänne!"
-
-"Kuten tahdot", sanoi Adelheid alttiisti, "Mutta katso noita korkeita
-vuoria, miten mahtavina ne kohoutuvat taivasta kohti. Siellä,
-tarkoitan, löytäisit terveytesi jälleen, siellä, missä rinta vapaammin
-voi hengittää ja sydän sykkii iloisemmin, siellä missä tuoksuva
-vuori-ilma ympäröitsee pakottavaa päätäsi virkistävällä viileydellä.
-Ah, jospa olisimme siellä!" huokasi hän sydämmensä syvyydestä.
-
-"Minäkin sinne tahtoisin, etenkin sinun tähtesi", oli vastaus. "Mutta
-minusta tuntuu kuin tämä olisi maailmanmatkani pää."
-
-Adelheid keskeytti hänet sanoen: "Älä anna sijaa tuollaisille
-levottomille ajatuksille. Jumala on hyvin armollinen, hänelle ei mikään
-ole mahdotonta. Hänen kädessään on sinun henkesi."
-
-Hän nyökäytti päätänsä. "Jumala on hyvin armollinen, sen olet monta
-kertaa lukenut kirjastasi, ja minä siunaan sinua siitä. Sillä nyt
-tiedän, että hän on armollinen minullekin, joskin hän tahtoo minua
-muuttamaan toiseen kotiin, joka ei ole tässä ihanassa maassa. Olethan
-itse sanonut minulle, että siellä ei ole mitään kipua enää! Minä
-tunnen, että pää parkani ei enää milloinkaan parane -- eipä edes
-alppimaassa. Minun tulee sääli sinua, kalleimpani, kun minun täytyy
-jättää sinut yksin. Sinä olet ollut iloni ja riemuni, elämä sinun
-kanssasi on ollut minulle sanomaton onni. Et ole milloinkaan tuottanut
-minulle mitään murhetta, ainoastaan hyvää olet tehnyt. Mutta jos
-taivaallinen Herramme toisin tahtoo kuin me, niin tottahan meidän
-tottelevaisina täytyy taipua hänen tahtonsa mukaan? Sen olet minulle
-opettanut kalliista raamatustasi."
-
-Adelheidin kyyneleet vuotivat. "Sinä olet oikeassa", sanoi hän.
-"Meidän täytyy nöyrinä taipua Jumalan tahtoon. Kuitenkin minä toivon.
-Yön hiljaisuudessa olen rukoillut henkesi puolesta, ja Jumala on
-armollinen. Hän voi auttaa sinua."
-
-Lothar katsoi rakkaasti puolisoonsa, mutta ei sanonut mitään. Pian hän
-väsyneenä vaipui hiljaiseen uneen.
-
-Enemmän kuin ennen milloinkaan oli Waltrud nyt rakastetun
-hallitsijattarensa turvana ja lohdutuksena. Aina hän pysytteli
-sairashuoneen läheisyydessä ja kuunteli sairaan vähintäkin liikettä.
-Paljon hänkin oli viime aikoina saanut kokea. Usein hän ajatteli
-vanhan juutalaisen rauhallista loppua ja kiitti Jumalaa, joka oli
-antanut hänelle armonsa. Mutta enimmiten hänen ajatuksensa viipyivät
-levottomina sairaan kuninkaan ja hänen uskollisen hoitajattarensa
-luona. Hän ei voinut toivoa kuten Adelheid, sillä hän oli huomannut
-lääkärien levottomat ilmeet, kun he välistä kulkivat puutarhassa ja
-hiljaa keskustelivat keskenään. He tiesivät, että kohtaus uudistuisi
-jälleen. Myöskin Waltrud oli kuullut tästä kuiskattavan. Hänen
-sydämmensä oli raskas. Ah, mielellään hän olisi antanut oman henkensä,
-jos hän sillä olisi voinut pelastaa rakkaan kuningattaren puolison!
-Mutta muuta hän ei voinut tehdä heidän puolestaan kuin huolehtia ja
-rukoilla, ja sitä hän teki yöt päivät.
-
-Muutama viikko oli vierinyt. Ihana toukokuun päivä joutui iltapuolelle,
-ja suloinen oli luonto. Vielä auringonsäteet kultasivat vuorten
-huippuja ja leikkivät hopeankirkkaassa lähteessä, joka solisi ja porisi
-puistossa. Ihanat tuoksut levisivät tuhansista kukkanupuista, puissa
-linnut laulelivat iltalaulujansa, ja myrttilehdosta kuului satakielen
-suloista liverrystä. Kaikkialla eloa ja iloa!
-
-Mutta sisällä kuninkaankartanossa oli äänetöntä ja raskasta. Hiljaa
-liikkuivat palvelijat edestakaisin, monet ahvettuneet kasvot
-värähtelivät surusta, ja monesta silmästä vieri kyyneleitä. Myöskin
-uskollinen bolognalainen lääkäri itki. Koko hänen lääkäritaitonsa
-ei ollut kyennyt varjelemaan kuninkaan nuorta, vielä vuosi sitten
-kukoistavaa elämää kuolemalta. Se oli jo kadonnut iäisyyden mereen.
-
-Satakielen suloinen laulu, jota nuori kuningas niin usein ja mielellään
-oli kuunnellut, kaikui aina siihen huoneeseen asti, missä hän makasi,
-mutta hän ei sitä enää kuullut. Hän ei enää katsellut kevään ihanuutta,
-ei kullanhohtavaa aurinkoa, joka häntä niin usein oli virkistänyt. Hän
-ei nähnyt uskollistensa kyyneleitä ja surua. Hänen silmänsä olivat
-iäksi sulkeutuneet.
-
-Waltrud seisoi paarien luona, ja hänen kyyneleensä virtailivat
-lakkaamatta. Siinä lepäsi kuningas kädet ristissä, kaunis pää vähän
-sivulle päin kääntyneenä, hiljaa ja rauhallisena kuten nukahtanut.
-Jaloilla kasvoilla väikkyi lapsellisen iloinen ja onnellinen hymy,
-ja tytön mielestä hän oli sen näköinen kuin ennen, jolloin hän
-nuorukaisena oleskeli Colombierissa. Pitkien kärsimysten perästä oli
-vihdoinkin levon aika koittanut, ja hiljaa hän oli nukahtanut, kuten
-väsynyt lapsi isänsä helmaan.
-
-Kuninkaan kuolinsijan ääressä oli hänen nuori vaimonsa polvistuneena,
-ääneti ja ilman kyyneleitä, särkynein sydämmin, murtuneena sielun ja
-ruumiin puolesta. Hän ei tietänyt enempää kuin kuollutkaan siitä, mitä
-hänen ympärillään tapahtui. Hänelle oli koko maailma tyhjä, kuten suuri
-hautapaikka. Ei yhtään valonsädettä välkähtänyt, kaikki näytti hänestä
-pimeältä ja kolkolta. Vielä hän ei voinut tätä kovaa kohtaloa ottaa
-vastaan Jumalan kädestä eikä omistaa sitä lohdutusta, joka sanassa on
-luvattu kaikille murheellisille ja raskautetuille.
-
-
-
-
-YHDEKSÄS LUKU
-
-Jumalattomien neuvot
-
-
-Lotharin maalliset jäännökset oli palsamoittu ja pantu Mailandin
-kirkkoholviin. Maassa vallitsi kaikkialla syvä suru rakastetun
-kuninkaan kuoleman vuoksi, ja yleisesti kovin säälittiin nuorta leskeä,
-joka nyt oli yksin ilman turvaa vieraassa maassa. Tätä asian puolta hän
-itse ei alussa ajatellut; koko hänen mielensä oli vain kiintynyt siihen
-katkeraan murheeseen, joka häntä oli kohdannut. Waltrud ja lääkäri
-katselivat häntä levottomina. "Jospa hän edes saattaisi itkeä!" sanoi
-lääkäri. "Tuo äänetön jäykkä suru kuluttaa hänen elinvoimaansa. Meidän
-täytyy toimittaa hänet pian kotiinsa Paviaan."
-
-Ja kyyneleet tulivat, kun hän jälleen oli kotona ja ensi kerran astui
-rakkaan vainajan työhuoneeseen. Kaikki oli siellä samassa kunnossa,
-mihin hän oli sen jättänyt. Silloin tuli lesken mieleen muisto
-entisistä onnellisista ajoista. Hän vaipui siihen tuoliin, jossa hänen
-puolisonsa tavallisesti oli levähtänyt, nojasi päänsä uskollisen
-Waltrudin rintaa vasten ja itki kauan kuten lapsi. Hän oli nyt päässyt
-jäykkyydestään ja virkosi elämään jälleen, joskin hän vielä muutamia
-viikkoja oli avuton ja uupunut.
-
-Nyt hän saattoi puhua Waltrudin ja lääkärin kanssa vainajasta ja ottaa
-lohdutusta vastaan Jumalan kalliista sanasta. Nyt hän jo myöskin voi
-kiittää uskollisiansa siitä rakkaudesta, jota he olivat osottaneet
-kuninkaalle, ja ajatella miten hän heitä palkitsisi ja ilahduttaisi.
-
-Mutta vielä hän ei voinut Jumalan voimallisessa kädessä nähdä
-rakastavan Isän kättä. Tosin hän kyllä koetti unhottaa itsensä ja
-surunsa voidaksensa palvella muita. Näin oli hän nähnyt äitinsä
-tekevän, kun isä kuoli. Mutta olihan tämä tapaus toisenlainen. Äidin
-suru ei ollut niin katkeraa, sillä isää ei temmattu pois nuoruuden
-kukoistuksessa, eikä kateellisten kavaluus häntä vienyt ennenaikaiseen
-hautaan. Juuri tämä seikka, että vainaja pahojen ihmisten kautta
-menetti henkensä, oli katkerin pisara hänen kärsimyksensä kalkissa,
-ja nyt hän käsitti, kuinka sanomattoman vaikeata oli antaa anteeksi
-vihollisillensa. Vielä hän ei voinut sanoa: "Isä, anna heille anteeksi."
-
-Sitä ei myöskään Waltrud voinut. Niitä kohtaan, jotka pahuudessaan
-olivat tuottaneet rakastetulle kuningattarelle syvintä sydänsurua,
-tunsi hän suurempaa katkeruutta kuin konsanaan omia vihollisiansa
-kohtaan. Adelheid ja Waltrud eivät keskenään paljon puhuneet näistä
-asioista; he tahtoivat säästää toistensa sisimpiä tunteita, eivätkä
-sentähden koskeneet kipeään haavaan. Uskollisesti he täyttivät
-velvollisuuksiaan ja rukoilivat Herraa, jota he molemmat tahtoivat
-palvella, että hän opettaisi heitä käymään hänen teitään.
-
-Adelheid rupesi taas ajattelemaan alamaisiaan ja neuvottelemaan
-uskottujensa kanssa. Silloin vasta hänelle selveni, mikä raskas taakka
-painoi kansaa. Sellainen huhu levisi, että Berengar kruunauttaisi
-itsensä kuninkaaksi. Hovin jalosukuiset ylimykset olivat jo varhemmin
-kuulleet siitä, mutta he niin säälivät nuorta leskeä hänen surussaan,
-etteivät siitä mitään maininneet. He luulivat sitäpaitsi, ettei
-Berengar uskaltaisi näin tehdä, kun Lothar vielä tuskin oli ennätetty
-haudata, ja kun vielä lisäksi kansa suosi hänen puolisoansa. Ei
-myöskään Adelheid, asiasta kuultuansa, pitänyt mahdollisena tällaista
-hävytöntä menettelyä rajakreivin puolelta.
-
-Mutta he erehtyivät. Äkkiarvaamatta nähtiin Berengar ja joukko
-asestettuja miehiä Pavian porttien edustalla. Hän pyysi vaativalla ja
-uhkaavalla tavalla, että hänelle portit avattaisiin, ja ellei sitä
-hyvällä tehtäisi, niin hän tulisi väkisin ja ankarasti rankaisisi
-tottelematonta kaupunkia, sillä nyt oli hän muka ainoana hallitsijana
-ja valtijaana.
-
-Hämmästyneinä ylimykset tämän kuulivat ja kerääntyivät kuningattarensa
-ympärille neuvottelemaan. Vastustamisesta ei ollut mitään hyötyä, sen
-he kaikin käsittivät. Myöskin oli Berengarilla kuninkaallisen vallan
-toimeenpanijana oikeus käydä kaupunkeja katsomassa, ja ennen kaikkea
-tahtoi kuningatar välttää verenvuodatusta. Senvuoksi hän lähetti
-Berengarille sellaiset terveiset, että kuningatar käskee avata hänelle
-kaupungin portit ja pyytää häntä tulemaan sinne vieraana, mutta itse
-hän ei syvän surunsa vuoksi voi ottaa häntä vastaan.
-
-Riemukulussa Berengar nyt ajoi kaupunkiin ja käyttäytyi siellä
-itsevaltiaan tavoin, ilmoitti teeskennellyn valittelunsa kuninkaan
-kuoleman johdosta ja selitti, että hän ainoastaan maan parhaaksi
-tahtoi kruunauttaa itsensä kuninkaaksi niin pian kuin mahdollista.
-Maan korkea-arvoisimmat henkilöt eivät olleet hänen kanssaan yhtä
-mieltä. He arvelivat, että ensin tuli kysyä ja ottaa huomioon, mitä
-kuningatar ajatteli asiasta. Mutta juuri tätä tahtoi rajakreivi
-välttää. Sen vuoksi hän ilman pitkiä mutkia lähti Willansa ja
-poikansa Adalbertin kanssa pyhän Mikaelin kirkkoon. Siellä hänen
-käskystään eräs mukana tuotu piispa juhlallisesti pani hänen päähänsä
-sen kuuluisan rautakruunun, jonka hurskas kuningatar Theodolinda
-yli kolmesataa vuotta takaperin oli antanut valmistaa. Hän oli
-viekkaudella ja vilpillä hankkinut kruunun Monzan luostarista, jossa
-se säilytettiin, siten että ei Adelheidillä eikä hänen uskotuillaan
-ollut siitä vähintäkään aavistusta. Samalla kertaa myöskin Berengarin
-puoliso Willa kruunattiin kuningattareksi ja heidän poikansa Adalbert
-hallitsijakumppaniksi.
-
-Tällä tavoin olivat nuo kunnianhimoiset ihmiset saavuttaneet
-päämääränsä, ja kuningaskunnan kohtalo oli ratkaistu. Adelheid ei
-salannut mielipahaansa, ja myöskin korkeat viranomaiset lausuivat
-ilmi tyytymättömyytensä; vieläpä uhkauksiakin kuului noita röyhkeitä
-valtaistuimen kaappaajia vastaan. Tämä tuli Berengarin korviin. Arka
-ja pelkuri kuin oli, kuten kaikki salakavalat, säikähtyi hän tästä
-puheesta. Willa koetti häntä lohduttaa. Lothar ei ollut jättänyt
-mitään testamenttia jälkeensä, ja Lombardiassa ei kuninkaan arvo
-ollut laillisesti perinnöllinen. Muuten Adelheid kyllä olisi vaatinut
-perintöoikeutta hänen ja Lotharin tyttärelle. Tämä oli kyllä osaltaan
-rauhoittavaa tuolle jumalattomalle miehelle, mutta myöskin pelottavaa,
-sillä kansa rakasti Lotharin leskeä, jollei hän edes ulkonaisen
-oikeuden varjoa saanut toimilleen, niin saattoi vaara häntä uhata.
-
-Taaskin hänen puolisonsa tähän tiesi neuvon. Jos heidän poikansa
-Adalbert ottaisi puolisokseen nuoren lesken, silloin ei kukaan voisi
-estää häntä omistamasta kuninkaan arvoa.
-
-Tällä välin eleli Adelheid linnassa hiljaisuudessa itsekseen.
-Hiljakseen hän myöskin hoiti velvollisuuksiansa, sillä vielä oli
-hänen sydämmensä surua täynnä kaivatun vainajan tähden, eikä hänellä
-ollut vähääkään aavistusta niistä juonista, joita hänen vahingokseen
-punottiin.
-
-Silloin tuli uusi kuningas eräänä päivänä, viikkokausia pääkaupungissa
-oleskeltuaan, suuren seurueen saattamana linnaan ja pyysi kohteliain
-sanoin pääsyä kuningattaren puheille. Hänellä oli muka tärkeitä asioita
-esitettävänä ennen lähtöänsä. Vastenmielisesti Adelheid suostui
-pyyntöön; hän tiesi hyvin, ettei Berengar olisi kieltoa totellut.
-Tottunut kuin hän oli hillitsemään itseänsä, otti hän muutamien
-jalosukuisten henkilöiden läsnäollessa epämieluisan vieraansa vastaan.
-
-Teeskennellyin sanoin puhui Berengar ensin osanotostaan kuningattaren
-suureen suruun. Mutta Adelheid keskeytti hänet heti.
-
-"Mitä minusta tahdotte? Minä toivon, että puhutte asianne lyhyesti!"
-
-"Pyydän vain, että autatte meitä tekemään kansan levolliseksi ja
-onnelliseksi. Te seisotte yksinänne ilman suojaa. Lesken asema on
-vaikea. Tahdotteko ottaa avioksenne poikani Adalbertin? Silloin tulee
-rauha maahan ja te olette turvattu."
-
-Adelheid oli kohoutunut pystyyn kuninkaalliselta valtaistuimeltaan.
-Uljaana ja suorana seisoi hän siinä, suuttumuksen puna hehkui hänen
-kasvoillaan, silmät säkenöivät tulta, ja hän ojensi käskevästi oikean
-kätensä. Hän oli näöltään kuin koston jumalatar, ja tuo pelkuri mies
-vapisi.
-
-"Sellaista sinä uskallat minulle esittää! Lähde täältä! En koskaan
-rupea sinun perheesi kanssa mihinkään liittoon! Kuuletko, en
-milloinkaan! Sen tässä pyhästi lupaan uskollisteni läsnäollessa."
-
-Sitten hän käänsi selkänsä Berengarille ja lähti ylevänä pää pystyssä
-ulos salista.
-
-Berengarin katse, täynnä myrkyllisintä vihaa, seurasi häntä.
-
-"Minä pakotan sinut taipumaan", ähkyi hän hampaitaan purren.
-Kumartamatta hän poistui, koston tuumat mielessään.
-
-Kuningattaren uskolliset ylimykset pelkäsivät Berengarin kamalaa
-katsetta. Hetken he seisoivat liikkumattomina ja ääneti; vihdoin eräs
-heistä sanoi hiljaa: "Tässä ei ole muuta pelastusta kuin kiireinen
-pako."
-
-Kuningatar oli vetäytynyt omaan huoneeseensa ja kertoi siellä
-Waltrudille, niitä oli tapahtunut.
-
-"Se hävytön!" huudahti uskollinen tyttö suuttuneena. "Mutta
-hallitsijatar, sinun täytyy lähteä pois täältä. Nuo jumalattomat
-ihmiset eivät kammo mitään pahojatekoja. Et ole koskaan hengestäsi
-varma, niin kauan kuin asut Italiassa."
-
-Adelheid pudisti päätään. "Minä en pelkää."
-
-Silloin tyttö lankesi polvilleen hänen eteensä, katsoi kyynelsilmin
-häneen ja rukoili palavalla sieluntuskalla: "Salli kehoitustemme
-vaikuttaa sinuun, oi kuningatar! Älä usko, että nuo jumalattomat sinua
-säästävät, koska he eivät säästäneet kuningastakaan. Ajattele äitiäsi,
-ajattele tytärtäsi!"
-
-Nyyhkyttäen hän syleili hallitsijattaren polvia, ja tytön
-mielenliikutus koski voimakkaasti kuningattaren sydämmeen.
-
-Lähimmässä huoneessa aatelismiehet odottelivat kuiskaten keskenään,
-kunnes kammariherra pyysi päästä kuningattaren puheille. Hänkin
-innokkaasti kehoitti kuningatarta jättämään kaupungin. "Ei kuitenkaan
-ennen yön aikaa", varoitti hän. "Me koetamme kaikki valmistautua, rouva
-kuningatar. Älä pelkää. Luotettava joukko on sinua seuraava. Mutta
-paeta sinun täytyy, pois Italiasta!"
-
-Silloin Adelheid ymmärsi, että vaara oli suuri, ja myöntyi. Kaikessa
-hiljaisuudessa valmisteltiin matkaa. Yön tultua vaunut ajoivat
-ulos Pavian porteista. Niissä istui kaksi hunnutettua naista, ja
-edelläratsastaja ohjasi kulun sille tielle, joka vei alppimaata kohti.
-Aina tuon tuostakin tuli metsästä esiin joku ratsastaja, joka liittyi
-seurueeseen aivan hiljaa. Heidän hevostensa kaviot olivat pehmeään
-kääreeseen kiedotut, jotta ei kapsetta kuuluisi.
-
-Näin he siis kulkivat äänettömästi ja kiireesti eteenpäin yöllä.
-Adelheid nojautui Waltrudiin niin kiinteästi kuin suinkin. Oi miten
-hänen väsynyt sydämmensä halasi hänen rakastetun puolisonsa luo!
-Ylhäällä kaareutui ihmeellisessä kirkkaudessaan pilvetön tähtitaivas,
-ja hän katseli lakkaamatta korkeuteen. Siellä Lothar nyt oli, missä
-kaikki suru ja tuska on lopussa. Onnellinen hän! Ah, jospa hänkin,
-yksin jäänyt Adelheid, pian pääsisi sinne!
-
-Hänen ajatuksensa lensivät takaisin hänen lapsuudenpäiviinsä, jolloin
-hän istui äitinsä jalkain juuressa kuunnellen hänen kertomuksiansa
-taivaan ihanuudesta, niinkuin pyhä kirja sitä kuvaa. Sitten hän
-ajatteli Vapahtajan elämää ja muisteli miten suloisesti hän oli
-lohduttanut murheellisia. Adelheid tunsi, että häneltä kaikki rohkeus
-oli ollut poissa, että hän näinä viime aikoina oli ollut toivoton,
-ja kaikki oli näyttänyt pimeältä. Nyt kun hän ajoi eteenpäin,
-yläpuolellaan tähtikirkas taivas, avautui hänen sielunsa taas näkemään
-taivaallista valoa, ja hiljaa ja lempeästi laskeutui lohdutus hänen
-särjettyyn sydämmeensä. Tuntui ikäänkuin hän olisi kuullut äänen
-sanovan: "Älä pelkää, sillä minä olen kanssasi!"
-
-Jää oli murtunut. Adelheid saattoi taas lapsellisesti rukoilla Jumalaa,
-joka häntä oli koetellut, ja uskolla ja luottamuksella puhutella
-taivaallista Isäänsä.
-
-Tämä oli se siunaus, jonka tuo pitkä levoton yö hänelle tuotti, ja
-se pysyi yhä tallella, kun uudet kärsimykset häntä kohtasivat. Se
-tapahtui piankin. Pakolaiset eivät vielä olleet ennättäneet rajalle,
-kun Berengarin takaa-ajajat saavuttivat heidät ja veivät Veronaan,
-miehet kahlehdittuina ja naiset vaunuissa ankarasti vartioituina.
-Ainoastaan esiratsastaja pääsi pakoon ja kiirehti rajan yli viemään
-sanaa kuningatar Berthalle hänen tyttärensä kohtalosta.
-
-Näin loppui kuninkaantyttären ensimmäinen pakenemisen yritys.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Berengarin linnassa Veronassa pidettiin molempia naisia vangittuina
-Willan silmälläpidon alaisina. Muutama niukasti varustettu huone
-osotettiin heille asunnoksi. Vangitut miehet oli pantu telkien taakse.
-
-Ei kukaan tietänyt mitään kuningattaren kohtalosta. Hänen uskolliset
-ystävänsä Paviassa luulivat hänen päässeen rajan yli onnellisesti ja
-toivoivat, että hän jonkun ajan kuluttua palaisi takaisin Italiaan.
-Ainoastaan pakoon päässyt etuvartija olisi voinut kertoa Berengarin
-yöllisestä hyökkäyksestä, mutta missähän hän nyt olikaan? Olikohan hän
-terveenä saavuttanut päämaalinsa, Burgundin kuningattaren hovin? Tämä
-oli kysymys, jota Waltrud usein mietti.
-
-Adelheid oli tullut ihmeellisen levolliseksi. Nyt, kun hän itse
-oli joutunut vihan ja vainon esineeksi, oli kalvava suru hänen
-puolisonsa kuolemasta vähän hälvennyt. Rohkeasti hän vastusti häijyjen
-hyökkäyksiä. Joka päivä Willa koetti suostuttaa häntä menemään
-poikansa kanssa naimisiin ja siten ostamaan itsellensä vapauden.
-Mutta kuningatar tiesi ja uskoi, että hänen henkensä ja vapautensa
-oli korkeamman johtajan käsissä. Hän, joka hänet sisällisesti oli
-vapauttanut pelosta ja epätoivosta, oli myöskin ulkonaisesti hänet
-vapauttava, kun hänen aikansa oli tullut, sitä hän toivoi ja siihen hän
-luotti.
-
-Hänen luottamuksensa joutui kovalle koetukselle. Kun Willa näki,
-etteivät mielistelyt eivätkä uhkaukset mitään vaikuttaneet, rupesi tuo
-jumalaton nainen ruumiillisesti häntä kiusaamaan. Hän riisti häneltä
-kaikki kalleudet, jotka hän oli ottanut mukaansa paetessaan, mutta kun
-ei sekään auttanut, yltyi hän eräänä päivänä niin vihansa vimmaan, että
-antoi kuningattarelle nyrkiniskun vasten kasvoja ja sen jälkeen vihasta
-puhkuen riensi huoneesta pois.
-
-Waltrud tuli sisälle ja näki hallitsijattarensa kuolonkalpeana.
-Pelästyneenä kyseli hän syytä tähän, mutta Adelheid ei kertonut.
-Silloin tyttö päätti, ettei hän milloinkaan eriäisi kauas
-kuningattaresta, vaan pysyisi aina häntä kyllin lähellä, joutuakseen
-avuksi, jos tarve vaatisi.
-
-Jota levollisemmaksi ja järkähtämättömämmäksi Adelheid tuli, sitä
-raivoisammaksi kävi häijyn Willan viha. Palvelijattariensa joukossa
-oli hänellä yksi, joka pahuudessa oli melkein hänen oma veroisensa ja
-joka suorastaan nautti kuningattaren kärsimyksistä. Eräänä aamuna nuo
-molemmat naiset tulivat hiljaa kuningattaren kammioon, ja pitääksensä
-Waltrudin loitolla, salpasi palvelijatar hänen huoneeseensa vievän
-oven. Tänään nyt oli asia ratkaistava, niin oli Willa päättänyt. Hän
-alkoi puhua:
-
-"Poikani Adalbert on tullut tänne viettämään häitänsä. Hän on väsynyt
-pitkälliseen odotukseen. Ylhäällä salissa hän odottaa papin kanssa,
-joka teidän liittonne siunaa. Alistu siis tähän, sillä vastustus ei
-mitään hyödytä, se olisi suoraa tyhmyyttä. Anna myöntävä vastaus, niin
-elämä täynnä iloa ja riemua on edessäsi."
-
-"Vastaukseni tunnet", sanoi kuningatar levollisesti. "Et sinä eikä
-poikasi voi minun mieltäni muuttaa. Minä pyydän sinua jättämään minut
-rauhaan, sillä vaivasi ovat ihan turhia."
-
-"Sinulla on täällä aivan liian hyvä olla", sanoi tuo häijy nainen.
-"Luuletko, ettei meillä ole ahtaita vankilakomeroita, joihin ei
-aurinkoa eikä kuuta näy? Semmoisissa kaikkein kovimmatkin pehmenevät.
-Moni on siellä yhdellä tai toisella tavalla parantunut ynseydestään."
-
-Kamalasti hänen silmänsä paloivat. Mutta Adelheid sanoi: "Sinä et tee
-minulle mitään pahaa. Olethan sinä puoliso ja äiti, ja minä ajattelen,
-että sinunkin sydämmessäsi on parempia tunteita. Anna niiden tekojasi
-johtaa." Sanat kuuluivat rukoilevilta, mutta tuo jumalaton nainen
-vastasi niihin pilkallisella naurulla. Sähisten hän työnsi huuliltaan:
-
-"Kunigunda, ota hänet kiinni!"
-
-Silmänräpäyksessä oli palvelijatar tarttunut turvattomaan Adelheidiin
-ja viskannut hänet lattialle kumoon. Kuningatar päästi äänekkään
-hätähuudon, ja sen kuuli Waltrud. Hän syöksähti oven luo, mutta se
-oli salvattu. Ikäänkuin kuoleman tuskassa voimakas tyttö ryntäsi ovea
-vasten ja se avautui, sillä ruostunut salpa katkesi. -- Minkälainen
-näky olikaan hänen edessään!
-
-Lattialla makasi hänen hallitsijattarensa hajalle revityin hiuksin.
-Hänen päällään oli polvillaan häijy Kunigunda, joka veti häntä tukasta,
-ja Willa sotki onnetonta jaloillaan. Yhdellä hyppäyksellä oli Waltrud
-kuningattaren vieressä ja iski voimakkaalla nyrkillään Willaa kasvoihin
-niin ankarasti, että tämä lensi vasten seinää. Senjälkeen hän lujin
-kourin tarttui palvelijattareen ja heitti hänet menemään kauas luotaan
-kuten myrkyllisen käärmeen. Sitten hän lempeästi nosti lattialta
-kuningattaren ja piti hänet syliinsä suljettuna, samalla korottaen
-uhkaavasti oikean kätensä.
-
-"Älkää koettakokaan enää toiste koskea häneen! Kuninkaalle olet antanut
-kuoleman kalkin, sinä kelvoton; tahdotko myöskin murhata kuningattaren?
-Pysykää loitolla hänestä, jos henkenne on teille kallis! Minun
-käsivarteni on kyllin voimallinen lyömään teidät maahan."
-
-Sankarittarena hän siinä seisoi, tuo kookasvartaloinen tyttö vihasta
-säihkyvin silmin, uhkaavin liikkein ja kohotetuin käsivarsin.
-Kuullessaan hänen sanansa oli Willa käynyt tuhkanharmaaksi. Miten oli
-tuo vieras saanut tietää totuuden? Vauhkona hän väistyi, sillä Waltrud
-näytti hänestä yliluonnolliselta olennolta. Kostoa puhkuen hän jätti
-huoneen, ja Kunigunda seurasi häntä.
-
-Silloin Waltrud yhä hellemmin painoi kuningattaren syliinsä ja
-lohdutteli häntä lempein sanoin, kuten äiti lastaan. Molemmat he
-odottivat kovia aikoja, eikä yhtään suojelijaa eikä auttajaa ollut
-lähellä. Mutta yksi, joka kaitsee omiaan kuten silmäteräänsä, vartioi
-myöskin näitä turvattomia naisia, ja häneen he hädässään luottivat.
-
-
-
-
-KYMMENES LUKU
-
-Syvyydessä
-
-
-Ihanan Gardajärven kaakkoisella rannalla kohosi ulkonevalla
-kallionkielekkeellä luja linna, jota nimitettiin Gardalinnaksi.
-Sen muurit, huiput ja tornit kuvastuivat järven smaragdivihreisiin
-aaltoihin. Kukistumattomalta, mahdottomalta valloittaa se näytti
-katsojalle, sillä maan puolelta sitä suojasivat paksut muurit ja
-vallit, ja toinen puoli ulottui järveen asti päätorneinensa, jota
-aallot huuhtelivat yöt päivät. Torni oli kuin linnoitus kapeine
-ikkunakomeroineen, jotka eivät olleet korkeammat eivätkä leveämmät
-kuin tavalliset ampumareijät. Moni vanki oli täällä saanut viettää
-pitkällistä surullista elämää, näkemättä enää milloinkaan päivän valoa.
-
-Tuohon torniin oli Adelheid ja Waltrud viety, -- yön pimeydessä,
-jotta ei huhu Berengarin ja Willan pahasta työstä leviäisi. He
-olivat jo viikkoja istuneet alhaalla ahtaassa kosteassa huoneessa,
-jonka lattia oli syvemmällä kuin järven pinta. Niin korkealla, ettei
-sinne voinut ulettua, oli pieni aukko muurissa. Himmeä valo, joka
-siitä kajasti, teki synkän, kamalan vankilan vielä pelottavammaksi.
-Järven puoleista seinää pitkin tippui vesi lakkaamatta. Kostea oli
-myöskin vankilan alaston multalattia. Vastapäätä ulkoseinää oli kaksi
-kehnoa, huonoilla peitteillä varustettua olkivuodetta. Pöytä ja kaksi
-keikkuvaa tuolia oli siellä -- eikä muuta mitään. Synkännäköinen
-vanginvartija toi heille illoin aamuin vettä ja vähän ruokaa. Berengar
-ja Willa tahtoivat salaisella, mutta varmalla tavalla päästä pelätystä
-kilpailijattarestaan. He kyllä tiesivät, että näin kammottavassa
-paikassa ja näin huonolla ravinnolla ei vahvemmatkaan voimat kauan
-kestäisi.
-
-Surulla näki Waltrud, miten hänen rakkaan hallitsijattarensa posket
-päivä päivältä yhä kalpenivat, kätensä soukistuivat ja liikkeet
-kävivät voimattomammiksi. Monta palaa hän säästi, jotta ne tulisivat
-kuningattaren hyväksi. Mutta mitä se auttoi? Ravinto, joka heille
-annettiin, riitti kunnolla tuskin yhdelle. Kun kuningatar nukkui,
-otti uskollinen tyttö peiton omasta vuoteestaan, suojataksensa sillä
-hallitsijatartansa, jotta hän ei niin paljon kärsisi kylmyydestä ja
-kosteudesta. Itseänsä ei hän ollenkaan ajatellut.
-
-Päivä päivältä ja myöskin öisin he aina kuulivat aaltojen
-yksitoikkoisen loiskeen vankilan muuria vasten. Siten aika hitaasti
-kului eteenpäin. Tosiaankin toivoton tila Italian kuningattarelle!
-Mutta hän ei joutunut epätoivoon. Kovassa hädässään ja
-sydämmentuskassaan hän huusi Herralle, jolta kaikki apu tulee, Israelin
-vartijalle, joka ei nuku.
-
-He lohduttivat toinen toistaan sillä, mitä he Jumalan sanasta olivat
-säilyttäneet muistissaan. Niin, jopa ulkonaistakin lohdutusta he
-löysivät lohduttomassa tilassaan. Sehän oli ikäänkuin pelastus, kun
-heidän ei enää tarvinnut nähdä Willaa ja Berengaria. Elämä vankilassa
-tuntui melkein siedettävämmältä kuin Veronan linnassa. Kapeasta
-ikkunasta loisti aina silloin tällöin joku tähti heidän vankilaansa, ja
-sen kirkkaus oli ikäänkuin tervehdys taivaasta. Nyt saattoi Adelheid
-surunvoittoisella mielellä iloita siitä, että hänen rakastettu
-puolisonsa oli ikuisiksi ajoiksi vapautettu kaikesta sydänhuolesta ja
-tuskasta. Lujalla luottamuksella hän lakkaamatta rukoili vapahdusta
-tästä kamalasta vankilasta -- kuinka ja millä tavalla, sen asian hän
-jätti Jumalan haltuun. Ehkäpä Isän tahto oli pian ottaa hänet ylös
-rauhan majoihin. Siihenkin hän mielellään oli valmis tyytymään.
-
-Ainoastaan yksi asia painoi joskus raskaasti hänen mieltänsä, ja se
-oli muisto hänen pienestä tyttärestään Emmasta. Oliko hän nyt isoäidin
-luona? Mitään tietoja hän ei ollut heistä saanut, vaikka melkein
-vuosi oli kulunut siitä, jolloin hän lähetti pienen lapsensa luotaan
-Turinissa. Kuka olisikaan voinut hänelle tuoda tietoja tähän vankilaan?
-Kukapa muu edes tiesi hänen kohtalostaan kuin ne, joitten vallassa hän
-oli. Hän ei voinut muuta kuin laskea tämänkin surun isättömien Isän
-sydämmelle.
-
-Eräänä päivänä istuivat he molemmat vierekkäin surullisesti vaieten.
-Silloin avattiin ovi tavattomaan aikaan, ja se, joka astui sisään, ei
-ollut vanginvartija, vaan leveään taljaviittaan puettu mies. Piirteitä
-ei voinut erottaa hämärän tähden.
-
-"Herra olkoon kanssanne!" tervehti hän latinan kielellä. Pehmeä
-ja sointuva oli hänen äänensä, ja se vaikutti aivan erikoisesti
-vangittuihin, jotka eivät pitkään aikaan olleet kuulleet muuta kuin
-vanginvartijan synkän ja raa'an äänen. Hengellinen mies hän oli
-tervehdyksestä päättäen, ja puvusta arvaten luultavasti joku munkki.
-Hänen tultuaan lähemmäksi he saattoivat erottaa, että hänellä oli
-kalpeat laihat kasvot ja syvät silmät, jotka säälivästi katselivat
-noita kahta vangittua naista.
-
-"Kuka olet?" kysyi Adelheid. "Kuka laski sinut sisään ja mitä
-määräyksiä meille tuot?"
-
-"Olen munkki, vanki kuten te. Mutta minun koppini ei ole puoleksikaan
-niin kehno kuin teidän. Jumalan rangaistus kohdatkoon niitä, jotka ovat
-syösseet Italian kuningattaren tällaiseen hautaan!"
-
-"Ystävältä sinä näytät. Oi sano, miksi tulit tänne?"
-
-"Auttaakseni ja lohduttaakseni sinua, kuningatar, olen minä tullut.
-Linnan päällikkö tietää, että tein sen; niin, hän on itse minut
-lähettänyt tuomaan teille kirkon lohdutusta."
-
-"Tähän asti se mies ei ole paljoakaan piitannut kuningattaren
-hyvinvoinnista", muistutti Waltrud. "Katso ympärillesi, onko tämä hauta
--- joksi tätä oikein nimitit -- sen näköinen?"
-
-Sanat kuuluivat katkerilta, ja munkki nyökäytti päätänsä.
-
-"Kuitenkin hän, luullakseni, ajattelee teidän sielujenne parasta. Ehkä
-hän on saanut käskyn Berengarilta, taikka ehkä hänen omatuntonsa on
-hänet siihen vaatinut -- kukapa sen voi tietää? Eilen hän kutsutti
-minut luoksensa ja puhui silloin sinusta, jalo rouva. Sinun tilasi,
-sanoi hän, on kurja, ja minä sain tehtäväkseni esittää sinulle, että
-käyttäydyt väärin, kun yhä yksipäisesti pysyt taipumattomana. Minun
-piti kehoittaa sinua myöntymään Berengarin tahtoon. Niin kuuluivat
-hänen sanansa, joita minä ääneti kuuntelin. Mutta parempaa lohdutusta
-minä sinulle tuon, oi kuningatar, kuin tuollaisen kehoituksen, jota et
-milloinkaan voi seurata. Aina siitä asti kuin jouduit näitten muurien
-sisäpuolelle, on sydämmeni vuotanut verta niin usein kuin olen sinua
-muistanut. Minä tulen ystävänä ja pyydän auttaa sinua sillä tavalla
-kuin osaan ja kykenen."
-
-"Kiitos sinulle!" sanoi Adelheid itkusilmin. "Ah jospa tietäisit, miten
-hyvää sinun sääliväiset sanasi tekevät meille raukoille! Sen jälkeen
-kuin tänne tulimme, emme ole kuulleet mitään muuta kuin vanginvartijan
-raa'an äänen."
-
-"Jos tahdot auttaa meitä", sanoi Waltrud, "niin pidä huolta siitä, että
-kuningatar saa lämpimän peitteen, paremman vuoteen ja parempaa ruokaa."
-
-"Koetan tehdä mitä voin", sanoi mies. "Linnan päällikkö ei näytä
-pahalta eikä sydämmettömältä, mutta hän pelkää Berengaria. Minun
-hän antaa kulkea muureilla ja pihoilla. Saanpa myöskin käydä
-vankilakomeroissa ja puhua vankien kanssa. Hän ajattelee, että
-veli Martti on mies, josta ei ole kenellekään vahinkoa. Kaikki
-vahtisotamiehet tuntevat minut, eivätkä sano minulle mitään. He
-kuuntelevat mielellään, kun puhun heille."
-
-"Miksi olet vangittuna? Vaikea minun on uskoa, että sinä olisit mitään
-ilkityötä tehnyt", sanoi kuningatar.
-
-Munkki hymyili. "Olin oppineen Luitprandin ystävä ja toveri. Hän eleli
-kauan kuningas Hugon hovissa ja sitten meni Berengarin tuo. Tiedäthän,
-että hekin nyt ovat joutuneet keskinäiseen epäsopuun?"
-
-"Kuulin siitä puolisoni kautta. Mailandissa näin hänet tuossa
-onnettomassa juhlassa."
-
-"Niin", jatkoi veli Martti, "silloin hän äänekkäästi julisti sinun
-ja kuningas Lotharin kiitosta. Pian sen jälkeen hän joutui kinaan
-Berengarin kanssa. Luitprand pakeni, ja vihastunut rajakreivi kohdisti
-suuttumuksensa minuun, pakolaisen ystävään. Siitä syystä jouduin tähän
-linnoitukseen."
-
-"Missä Luitprand nyt oleskelee?"
-
-Veli Martti kohautti olkapäitään. "Ehkä Saksassa; missäpä hän muualla
-olisi turvassa Berengarin vihalta? En ole sittemmin kuullut hänestä
-mitään."
-
-"Sinä kärsit viattomasti kuten mekin", sanoi kuningatar. "Toivon
-kuitenkin, että suuri taivaan Herra voi meidät vapahtaa vankeudestamme."
-
-"Sinä puhut totta, kuningatar", sanoi munkki. "Minäkin luotan lujasti
-häneen ja uskon, että hän meidät pelastaa. Älkää kadottako rohkeuttanne
-ja uskoanne, huomenna tulen takaisin."
-
-Hän tulikin jälleen, ja vangitut iloiten tervehtivät häntä. Puhuessaan
-hän tutkivasti tarkasteli vankikomeroa. Vihdoin hän veti taskustaan
-mittanuoran ja rupesi mittaamaan vankilan korkeutta ja leveyttä.
-Ihmetellen naiset sitä katselivat. Kun hän oli lopettanut työnsä, pisti
-hän jälleen mitan taskuunsa ja sanoi: "Odottakaa huomiseen. Jos minun
-toimeni täällä teitä ihmetyttää, niin älkää kuitenkaan tänään mitään
-kysykö. Herra olkoon kanssanne!"
-
-Niin hän sitten lähti, ja molemmat naiset jäivät keskenään tuumimaan
-ja arvelemaan, mitä tämä kaikki merkitsi. Peitteen hän oli tuonut
-kuningattarelle, ja siitä Waltrud iloitsi, sillä yöt olivat kovin
-kylmät tässä kosteassa holvissa.
-
-He eivät tietäneet mistä se johtui, että heidän sydämmensä tänään oli
-niin täynnä toivoa. Eivät he koskaan olisi voineet uskoa kokevansa
-sellaista iloa näitten vankilamuurien sisäpuolella. Mutta heille oli
-yksinäisyydessään kylliksi ilon syytä, kun saivat nähdä ystävälliset
-kasvot ja kuulla osaaottavia sanoja. Molemmat kiittivät Herraa, joka
-yössä ja pimeydessä antoi ystävällisen tähden loistaa heille.
-
-Täynnä uteliaisuutta he odottivat munkin tuloa seuraavana päivänä. Hän
-astui sisään ystävällisesti tervehtien, ja kun hän oli lohduttanut
-vankitovereitansa hurskailla ja ymmärtäväisillä sanoilla, jatkoi hän:
-"Ja nyt työhön. Katsokaa tätä asetta." Se oli sorkkarauta, jonka hän
-oli ottanut esiin taskustaan, tukeva, hyvin hiottu ase. He katsoivat
-häneen kysyvästi, ja hän jatkoi:
-
-"Eräs linnanpäällikön renki hankki tämän minulle. Mies oli minulle
-kiitollinen lääkkeestä, jonka hänelle annoin pahanlaatuista
-haavaa varten. Tiedättehän, että me munkit tunnemme kaikenlaisia
-lääkkeitä, joita käytämme kansan hyväksi. Tämä rauta on minulle hyvin
-tarpeellinen."
-
-Hänen äänensä alentui hiljaiseksi kuiskeeksi, kun hän jatkoi:
-
-"Minä tahdon vapauttaa teidät. Kyllä muurit ovat paksut ja lujat, mutta
-kuitenkin toivon onnistuvani, vaikka siihen kyllä kulunee aikaa."
-
-Waltrud oli hypähtänyt pystyyn ja jännittyneenä kuunnellut; nyt hän
-sanoi: "Sinä aiot lävistää seinämuurin, jos oikein sinut ymmärrän.
-Mutta sano, mitä olemme voittaneet, jos pääsemmekin pihalle? Vahvat
-muurit ympäröitsevät linnaa ja pihoja."
-
-"Kaikkea olen ajatellut ja punninnut. Tietenkään ei meitä paljoa
-auta, jos pääsemme tämän muurin läpi", sanoi Martti, "ellen kaiva
-maanalaista käytävää, joka ulottuu vallien ulkopuolelle. Ainoastaan
-siinä tapauksessa on pako mahdollinen."
-
-Kuningatar hengitti raskaasti. "Sinä ajattelet mahdottomuuksia! Mitenkä
-sinä voisit sellaista saada toimeen, sinä yksin tuolla aseella?"
-
-"Vasaran tuon mukaani huomenna ja ehkä myöskin kuokan. Guido renki on
-uskollisesti minuun kiintynyt."
-
-"Ja minä autan sinua", sanoi Waltrud päättävästi. "Rohkaise mielesi,
-kuningatar! Vaikea on tehtävä, mutta suuri taivaan Herra ei jätä meitä
-yksin. Minä luotan lujasti siihen, että hän meitä auttaa."
-
-"Sinä puhut totta, tyttö", vakuutti veli Martti. "Luottakaamme häneen,
-joka pelasti Danielin jalopeurain kuopasta ja päästi kolme miestä
-elävänä tulisesta pätsistä. Hän on auttava meidätkin tästä vankilasta.
-Rukoilkaamme häntä, ennenkuin alotamme työmme!"
-
-He polvistuivat kostealle lattialle, ja munkki lausui hartaan
-uskonrukouksen, pyytäen että Jumala antaisi hänelle voimaa, viisautta
-ja armoa pelastaa nämä onnettomat heidän vankeudestaan.
-
-Työ alkoi. Erääseen pimeään nurkkaan, johon ei ainoatakaan valon
-välkettä voinut tunkea ylhäällä olevasta kapeasta ikkunaraosta,
-tungettiin rauta-ase maanpinnan tason kohdalle. Mitä tarkimmin oli
-Martti mitannut holvin syvyyden ja sen mukaan tehnyt laskelmansa. Kun
-muurin murros kerran oli valmis, täytyi maanalainen käytävä kaivaa
-ihan suoraan itää kohden. Myöskin ulkona valleilla hän oli toimittanut
-mittauksia ja etevien mittausopillisten tietojensa avulla tarkasti
-suunnitellut tien siihen ainoaan paikkaan, mistä heille oli mahdollinen
-päästä vaaratta ulos päivänvaloon.
-
-Kuten he olivat ennaltaan arvanneet, oli tässä kova työ munkille ja
-Waltrudille. Muutama viikko kului, mutta vielä ei tuo paksu muuri ollut
-läpimurrettu. Basalttikivi oli tavattoman kovaa, ja munkin työaseet
-heikot. Ei hän myöskään uskaltanut työskennellä kauan kerrallaan,
-sillä hän pelkäsi, että hänet huomattaisiin. Täytyi menetellä erittäin
-varovaisesti. Usein Adelheid vavahti, kun vasaranlyönnit kaikuivat
-holvissa. Eivätköhän ne voineet kuulua myöskin vartijan korviin,
-ilmaisten koko yrityksen? Silloin he olisivat hukassa! Innokkaasti he
-rukoilivat Vapahtajaa Jeesusta Kristusta, että hän heitä suojelisi ja
-antaisi heidän vaikean työnsä onnistun.
-
-Ja se päivä tuli, jolloin Martti saattoi ilmoittaa: "Suuri kivi on
-irrallaan! Nyt on vain pieni jäljellä, ja sitten on muurinaukko vapaa!"
-Oi, miten kuningattaren sydän sykki kiitollisuudesta ja iloisista
-toiveista! Tähän asti oli Jumalan suojeluksessa kaikki onnistunut. Ei
-kukaan aavistanut, mitä nämä kolme olivat uskaltaneet yrittää tuolla
-pimeässä holvissa. Vanginvartijan silmät olivat olleet kuin sokeat.
-
-Vaikein asia oli vielä jäljellä. Aukko muurissa oli juuri niin suuri,
-että yksi ihminen kerrallaan pääsi siitä ulos. Nyt oli maanalainen
-käytävä kaivettava. Rohkeasti Martti alkoi työnsä. Waltrud levitti
-irtikaivetun mullan vankilan lattialle ja polki sen kiinteäksi
-jaloillansa. -- Työ oli pitkällinen ja vaivalloinen. Kesti kuukausia,
-kunnes Martti ilmoitti, että hän nyt epäilemättä oli saavuttanut
-määränsä. Käytävän äärimmäisestä päästä hän jo kuuli laineitten
-loiskeen vasten rantaa. Mittaukset pitivät yhtä hänen laskujensa
-kanssa. Käytävä loppui muutamia jalkoja alemmaksi maanpintaa. Viimeinen
-murros oli tehtävä vasta aivan paon edellä, sillä muuten koko hanke
-olisi voinut tulla ilmi.
-
-Kevät oli siirtynyt kesän tieltä. Silloin oli työ saatu valmiiksi ja
-pakopäivä määrätty. Sykkivin sydämmin Adelheid ja Waltrud odottivat
-munkkia. Oli ilta. Hetki, jolloin vanginvartija toi heille ruokaa,
-oli mennyt ohitse. Linnassa kaikki lepäsivät; ainoastaan vartijat
-käytävissä ja valleilla nojautuivat siellä täällä muureihin tai
-kulkivat edestakaisin vastustaaksensa uneliaisuuttansa. Martti oli
-kopissaan, jonka ovi aina pidettiin lukitsematta. Hän kuunteli --
-käytävissä oli äänetöntä. Silloin hän hiljaa hiipi ulos. Pimeyden
-suojassa hän pääsi kuningattaren vankikomeron luo, joka oli suljettu
-ainoastaan raskaalla rautasalvalla. Ei kukaan nähnyt häntä, kun hän
-sysäsi pois salvan ja astui komeroon.
-
-Täällä naiset olivat matkavalmiina. Silloin Martti pani kätensä ristiin
-ja rukoili lyhyesti. Naiset seurasivat hänen esimerkkiään. Sitten hän
-sanoi hillityllä äänellä: "Jumalan nimessä uskaltakaamme yrittää, jalo
-rouva! On kyllä vaivalloista kontata käytävän läpi, sillä se on ahdas
-ja pimeä; mutta älkää pelätkö, minä käyn edellä, sinä seuraat minua,
-rouva kuningatar, ja sinä Waltrud tulet viimeiseksi."
-
-Munkki ryömi käytävään, ja molemmat naiset seurasivat häntä sillä
-tavalla kuin hän oli määrännyt.
-
-Kuinka vaivalloinen heidän pakotiensä oli, sitä he eivät olleet
-voineet ennakolta kuvitella. Niin ahdas oli käytävä, että aikaihminen
-töintuskin pääsi läpi tunkemaan. Seinien hankautumisesta multa
-irtaantui, kerran niin suuressa määrässä, etteivät ainoastaan
-naiset säikähtäneet, vaan jo munkkikin pelkäsi, että he elävältä
-hautautuisivat. Ilman puutteesta he tuskin kykenivät hengittämään.
-Lakkaamatta he huusivat Herralta apua, vaikka heidän ääntänsä ei
-kuulunut.
-
-Kuinka kauan he olivat olleet tässä pimeässä käytävässä, sitä he eivät
-tietäneet, mutta se tuntui heistä ikuisen pitkältä ajalta. Kuningatar
-oli kadottamaisillaan kaiken tajuntansa ja luuli jäävänsä sinne
-pyörtyneenä makaamaan. Silloin yhtäkkiä raikas ilmanpuuska lehahti
-häntä vastaan. Munkki oli murtanut viimeisen maakappaleen, joka erotti
-nämä raukat vapaasta ilmasta. Vielä muutama työntäys raudalla, ja pääsy
-ulos oli vapaa.
-
-Martti seisoi jo ylhäällä maan pinnalla. Varovasti hän tarttui
-kuningattareen ja veti luokseen ensin hänet, sitten Waltrudin.
-
-He olivat päässeet maankielekkeelle, joka ainoastaan kuumana
-vuodenaikana ei ollut veden peitossa ja siten nyt muodosti jonkinlaisen
-niemen. Siinä he seisoivat, nuo molemmat naiset, hengittäen syvin
-siemauksin raitista ilmaa, joka lempeänä leyhyi järveltä ja
-virvoittavasti hyväili heidän kasvojansa. Oi miten kauan he olivat
-kaivanneet ilmaa! He eivät milloinkaan ennen olleet käsittäneet, kuinka
-suuri aarre se on.
-
-Mutta munkki kiihotti heitä kiirehtimään. Äänettömästi ja varovaisesti
-he hiipivät pitkin kapeata polkua muurin vierustaa myöten, sillä nyt
-oli musta yö ja heille edullinen liikunta-aika, vaikka samalla myöskin
-vaarallinen, sillä ainoakin harha-askel olisi voinut syöstä heidät
-noihin tummiin, tuntemattomiin aaltoihin, jotka hiljaa loiskivat
-kallioita vasten. Martti kulki edellä ja naiset vapisten ja rukoillen
-hiljaa perässä, pitkin vallien ulkosivua, tuskin jalan levyisellä
-polulla.
-
-Nyt he ovat loppupäässä, järvi, joka tässä on vain muutaman jalan
-levyinen, erottaa heidät vielä vapaudesta, ja tässä on tehtävä vaikea
-hyppäys. Martille se jo on onnistunut. Nyt hän seisoo siinä kurkottaen
-kätensä, ottaaksensa vastaan kuningattaren. Adelheid jättää sielunsa
-Jumalan haltuun ja hyppää -- hän on pelastettu! Mutta vielä ei hän
-voi iloita, sillä Waltrud on toisella rannalla. Taaskin munkki seisoo
-vartijana ja kurkottaa käsivartensa häntä kohti, hiljaisesti häntä
-kehoittaen. Waltrud hyppää, ja seuraavassa silmänräpäyksessä hän vaipuu
-uupuneena Adelheidin viereen. Silloin heidän sydämmensä riemuisella
-kiitoksella kääntyvät Herran puoleen, joka on pelastanut heidät
-kurjasta vankilasta ja jälleen saattanut ihanaan vapauteen.
-
-
-
-
-YHDESTOISTA LUKU
-
-Äidinsuruja
-
-
-Hiljaisena ja hylättynä seisoi Colombierin linna, jossa kuninkaantytär
-oli viettänyt lapsuutensa onnelliset päivät. Kuninkaallinen vouti
-hallitsi nyt linnaan kuuluvaa maatilaa, pitäen kunnossa ympärillä
-olevia alueita. Mutta linna oli autio, sillä jo enemmän kuin vuosi
-oli kulunut siitä kuin kuningatar hovineen oli muuttanut Lausanneen
-Genèvejärven lähitteille. Täällä me hänet tapaamme kuninkaallisessa
-linnassa uskollisesti täyttämässä velvollisuuksiaan, kuten ennen
-Colombierissa ja sen ympäristöillä.
-
-Bertha rouva oli vanhentunut. Hänen hiuksensa olivat käyneet
-harmahtaviksi, ja hänen lempeillä kasvoillaan ilmeni hiljaisen surun
-piirteitä, joita ei niissä ollut ennen näkynyt. Huoli puhui hänen
-katseestaankin, kun hän nyt siinä istui pitäen noita ennen niin
-ahkeria käsiänsä ristissä polvillaan ja tähyillen miettiväisenä kauas
-etäisyyteen. Hän ajatteli Adelheidiä ja oli levoton tyttärensä tähden,
-sillä hän ei pitkään aikaan ollut mitään kuullut hänestä.
-
-Viereisestä kammarista kuului lapsen ääni, ja nyt Bertha rouvan
-kasvoille valahti äidillinen hellyys. Ovi avattiin, ja vanhan hoitajan
-taluttamana tyllersi sisään pieni tyttönen, vielä vähän epävarmoin,
-alottelevin askelin. Se oli pieni Emma, Berthan tyttärentytär. Hellästi
-hän otti lapsen polvilleen, ja tämä nojautui turvallisesti vasten
-isoäitinsä rintaa.
-
-"Lapsi raukka", sanoi hän silittäen hänen pehmeätä tummaa tukkaansa.
-"Kovin aikaisin on sinun täytynyt jäädä isättömäksi, -- ehkä myöskin
-äidittömäksi! Sen tietää ainoastaan suuri taivaan Herra."
-
-Kyynel vierähti hänen poskelleen. Hän kuivasi heti silmänsä, sillä
-lapsi ei saanut nähdä surullisia kasvoja. Vuosi sitten oli hänen
-tyttärentyttärensä saatettu hänen luoksensa, ja samalla oli tuotu
-terveisiä tyttäreltä ja Lotharilta. Rukoilevin sanoin oli Adelheid
-pyytänyt äitiänsä ottamaan lapsen hoitoonsa ja sulkemaan hänet
-sydämmeensä. Huolestuttavalta kuului viesti Turinista, missä Lothar
-makasi sairaana. Niin pian kun hän vain paranisi, he kiirehtisivät
-äidin luo.
-
-Äiti odotti päivä päivältä, ja yhä uudelleen ja uudelleen hän toivoi
-pian saavansa sulkea heidät syliinsä; mutta hänen toivonsa oli turha.
-Vihdoinkin tuli kuljeksiva veli Italiasta. Surullisia uutisia hänellä
-oli; Bertha sen näki, ennenkuin mies ennätti puhuakaan, ja hänen
-sydämmensä vavahti. Sitten viestintuoja kertoi Lotharin varhaisesta
-kuolemasta, nuoren lesken surusta ja kansan mielipahasta, se kun oli
-suurella rakkaudella kiintynyt vainajaan ja oli myöskin kuningattarelle
-uskollinen. Hän kertoi myöskin kuningattaren palaamisesta takaisin
-Paviaan, ja miten hän vanhaan tapaansa ystävällisesti oli alkanut
-toimia kansan hyväksi.
-
-"Entä Berengar?" kysyi Bertha.
-
-"Hän on Veronassa. Huhutaan, että hän himoitsee kuninkaan arvoa, mutta
-useimmat italialaiset ovat häntä vastaan, joten on luultavaa, ettei
-hänen pyrkimyksensä onnistu."
-
-Näin puhui sanansaattaja; mutta Bertha oli levoton, sillä hän tiesi,
-ettei Berengar karttaisi minkäänlaista ilkityötä, jos hän vain sillä
-pääsisi päämaaliinsa. Bertha ei luottanut italialaisiin. Myöskin
-Lotharin tauti, josta kuljeksiva veli kertoi, antoi hänelle paljon
-ajattelemisen aihetta, ja hänen sydämmensä kävi yhä raskaammaksi.
-Hän aavisti tyttärensä olevan suuressa vaarassa. Miksi hän jäi sinne
-noitten viekkaitten ihmisten joukkoon? Miksi hän ei kiirehtinyt äitinsä
-helmaan?
-
-Näin suri ja rukoili kuningatar Bertha yötä päivää. Tänään hän oli
-erittäin haikealla mielellä. Silloin astui vanha Dietrich sisälle.
-
-"Hallitsijatar, tuolla ulkona seisoo mies, joka pyytää päästä rouva
-kuningattaren puheille. Tomuiselta ja väsyneeltä hän näyttää, kuten
-olisi vaeltanut monta päivää ja viikkojakin. Hän pyytää saada puhua
-itse sinun kanssasi."
-
-Bertha hätkähti. "Sanansaattaja Italiasta!" huudahti hän. "Antakaa
-hänelle ruokaa, ja niin pian kuin hän on vähän virkistyksekseen
-nauttinut, niin laskekaa hänet luokseni sellaisena kuin hän on!"
-
-Dietrich kiirehti ulos, ja Bertha jätti pikku Emman hänen hoitajansa
-huostaan. Sitten hän sykkivin sydämmin odotti sanansaattajaa.
-
-Pian hän tulikin. Vaatteet ja kengät olivat rikkinäiset, ja hän oli
-niin uupunut ja väsynyt, että kuningatar käski hänen istuutua.
-
-"Sinä tuot minulle tietoja tyttärestäni!" sanoi Bertha.
-
-"Niin, rouva kuningatar. Jumala suokoon, että minulla olisi parempia
-viestejä ilmoitettavana! Mutta sinun täytyy saada tieto asioista,
-vaikka ne ovatkin surulliset. Italian kuningatar on Berengarin
-vallassa!"
-
-Berthalta pääsi tuskan huudahdus. "Berengarin vallassa! Mitä sillä
-tarkoitat? Vankinako?"
-
-Mies nyökäytti päätänsä surullisesti. "Vankina, niin. Minä näin,
-miten hänen lähettinsä tarttuivat heihin ja veivät heidät mukanaan,
--- kuningattaren, tytön ja heidän ratsastavat saattomiehensä sekä
-hevosensa. Minä olin ainoa, joka töin tuskin pääsin pakoon. Olen
-kulkenut jalkaisin vuorten yli, tietämättä teistä ja poluista; muuten
-olisinkin tänne jo aikaa ennättänyt."
-
-"Ah, miksi hän jäi sinne viekkauden maahan? Miksi hän ei kiirehtinyt
-äitinsä luo?" valitti kuningatar.
-
-"Hän oli kyllä jo matkalla luoksesi, kuningatar. Yöllä hän
-uskollistensa kanssa pakeni Paviasta. Minä ratsastin hänen vaunujensa
-edellä. Olimme aivan lähellä rajaa, kun Berengarin takaa-ajajat suurena
-joukkueena saavuttivat meidät. Me puolustimme itseämme urhoollisesti,
-mutta meitä oli liian pieni joukko. Muut miehet sidottiin ja vietiin
-vankeina takaisin, ja minä olen kulkenut yötä päivää, saattaakseni
-sinulle tämän sanoman."
-
-"Kiitän sinua uskollisuudestasi, kiitän siitä, että tulit. Kerro nyt
-minulle kaikki, mitä tiedät."
-
-Ja mies puhui Berengarin ja Willan kruunauksesta Paviassa, molempien
-hävyttömyydestä ja itsevaltaisuudesta, sekä miten he alituiseen
-kehoittivat kuningatarta ottamaan puolisokseen heidän poikansa, ja
-miten kuningatar sitten yöllä pakeni.
-
-Kiihtyneenä oli Bertha kuningatar kuunnellut. Mutta samalla kun hän
-oli saanut varman tiedon tyttärensä kohtalosta, heräsi hänessä myöskin
-entinen toimintahalu ja voima uuteen eloon.
-
-"Minä kiitän sinua", hän sanoi. "Nyt kammariherra pitäköön huolta
-siitä, että saat puhtaat vaatteet yllesi ja vuoteen lepuuttaaksesi
-uupuneita jäseniäsi, sillä sinä olet aivan voivuksissa."
-
-Miehen voimat olivat todellakin ihan lopussa. Palvelijan täytyi
-taluttaa hänet ulos.
-
-Sitten Berthalla oli pitkä neuvottelu Dietrichin ja Lausannen piispan
-kanssa. Mihinkä Adelheid oli viety, sitä sanansaattaja ei tietänyt,
-mutta luultavaa oli, että rajakreivi oli vienyt hänet Veronaan. Bertha
-ei yksin voinut mitään tehdä Berengaria vastaan. Vielä oli hänen Konrad
-poikansa kuningas Oton hovissa, ja Berthan velvollisuutena oli siis
-maan hallitus. Mutta kukapa johtaisi sotajoukkoa ilkiötä vastaan?
-
-"Ainoastaan Otto kuningas voi auttaa, hän, koko kristikunnan
-mahtavin herra", sanoi piispa. "Mutta hänellä on paljon tehtävää ja
-järjestettävää laveassa valtakunnassaan. Kuitenkin olen sitä mieltä,
-ettei hän tällaista konnantyötä jätä rankaisematta. Meidän nuori
-kuninkaamme Konrad on saavuttanut hänen suuren suosionsa, sen me
-tiedämme. Lähetä sana pojallesi, oi kuningatar, hän on sinun ja omassa
-nimessään rukoileva mahtavaa ruhtinasta tässä asiassa auttamaan."
-
-Tämä neuvo tuntui kuningattaresta hyvältä, ja hän päätti lähettää
-joukon ylimyksiänsä Saksan kuninkaan hoviin. Ennenkuin he ehtivät
-lähteä, saapui uusi sanansaattaja Italiasta. Se oli Veronasta tullut
-ratsastaja, joka ennen oli asunut Paviassa ja siellä saanut kokea
-paljon hyvyyttä kuningas Lotharilta ja hänen puolisoltaan. Ystävien
-avustamana rahallisessa suhteessa oli hän salaa kiireimmiten lähtenyt
-matkalle tunnettuja teitä myöten vuorten poikki Lausanneen.
-
-"Kuningatar", sanoi hän kiihkeästi kuuntelevalle Bertha rouvalle, "minä
-näin tyttäresi. Rajakreivin takaa-ajajat olivat saavuttaneet hänet
-hänen pakomatkallaan ja veivät hänet vaunuissa Veronaan rajakreivin
-linnaan. Oli ilta, mutta kuitenkin minä hänet tunsin. Hänen rinnallaan
-istui kultakutrinen tyttö; sinä kyllä tiedät, kuka. Hän katseli
-ympärilleen, näki ja tunsi minut ja iski minulle silmää. Niin että muut
-eivät voineet kuulla, hän kuiskasi minulle: 'Olemme vaarassa; kiirehdi
-Bertha rouvan luo.' Hänen silmänsä katsoivat minuun niin tuskallisen
-rukoilevasti, että se liikutti sydäntäni. Olen kulkeva kauppias. Minä
-toimitin asiani Veronassa ja palasin Paviaan. Kaikki Pavian asukkaat
-rakastavat ja kunnioittavat kuningatarta, mutta siellä on paljon
-Berengarin vakoojia, joita he pelkäävät. Sain kuitenkin kootuksi
-rahoja, jotta voin suorittaa tämän pitkän matkan."
-
-"Kiitän sinua", sanoi Bertha liikutettuna, "sinua, uskollisen Waltrudin
-sanansaattajaa."
-
-"Minulla on vielä enemmän kerrottavaa", jatkoi mies. "Onko kuningatar
-vielä Veronassa, sitä en tiedä. Hirveitä uhkauksia vankeudesta ja
-kahleista lienee Willa puhunut. Sitä kuiskailtiin viimeisinä viikkoina,
-jolloin olin Veronassa. Myöskin kuulin, että Berengar oli kutsunut
-Gardalinnan linnanvoudin luokseen ja kauan jutellut hänen kanssaan.
-Enempää en tiedä, oi kuningatar, mutta tämä minun täytyi sinulle
-kertoa, jotta sinä et tietämättömänä apuasi lähetä."
-
-"Gardalinna! Sinä luulet, että tuo jumalaton mies on lähettänyt hänet
-sinne?" huudahti kuningatar kauhistuneena.
-
-"Se ei ole mahdotonta. Ja minä tahdon ilmoittaa, että me Pavian
-kaupunkilaiset olemme väsyneet hänen vallanpitoonsa, sillä hirmuvaltias
-ja hirviö hän on, ja me pyydämme takaisin oikeata kuningatartamme,
-kuningas Lotharin leskeä, jos voit auttaa meitä, niin auta!"
-
-Surullisesti pudisti Bertha päätään.
-
-"En minä voi, mahtavamman täytyy se tehdä, mutta kyllä koetan saada
-sanan sille mahtavammalle. Jo varustetaan joukkoa matkalle, ja sinun
-sekä Italiasta tulleen hevosten ohjaajan on lähdettävä mukaan."
-
-Seuraavana päivänä lähettiläät alkoivat matkansa. Bertha oli käskenyt
-heidän rientää. Ja sillä aikaa kuin he kulkivat tietänsä eteenpäin,
-rukoili Bertha lakkaamatta, että taivaallinen Isä johdattaisi hänen
-lapsensa pois vankilasta vapauteen.
-
-
-
-
-KAHDESTOISTA LUKU
-
-Jumalan suojeluksessa
-
-
-Gardajärven rannalla erosimme Adelheidistä ja hänen seuralaisistaan,
-kun he päästyään synkästä vankilastaan yön pimeydessä polvistuivat
-kiittämään Herraa pelastuksestaan. Mutta nyt ei ollut aikaa viivytellä,
-ja senvuoksi munkki kehoitti kiirehtimään.
-
-"Vielä emme ole turvassa, jalo rouva. Täällä ei ole missään metsää.
-Nyt kuljemme pimeyden verhoamina, mutta ennen päivänkoittoa täytyy
-meidän ehtiä Mincion metsäseutuun. Sillä pian meitä kaivataan, ja
-linnan huipuilta näkyy kauas ympäristöihin. Minun tulee sinua sääli,
-kuningatar, mutta meidän on kulkeminen yötä myöten, emmekä saa levätä,
-ennenkuin olemme metsän suojassa."
-
-Raivattua tietä pitkin he riensivät eteenpäin, Martti edellä ja
-Adelheid Waltrudin taluttamana jäljessä. Kiireinen oli heidän kulkunsa,
-sillä vielä he eivät väsymystä tunteneet, ja pelko, että heidät
-saavutettaisiin, innostutti heitä kiirehtimään eteenpäin. Pakolaiset
-eivät puhuneet sanaakaan keskenänsä. Pieninkin rasahdus heitä
-pelästytti. Vähitellen naisten kulku rupesi hidastumaan. Adelheid tunsi
-vasta nyt, miten hän oli heikontunut pakollisista kieltäymyksistänsä
-ja ummehtuneesta vankilailmasta. Waltrud, joka oli hänen tukenansa,
-kehoitti lakkaamatta häntä kestämään. "Päivän koittaessa olemme
-metsässä, ja silloin voit levätä!" hän lohdutteli.
-
-Kun Martti huomasi, että molempien naisten askeleet kävivät
-hitaammiksi, tuli hän toiselta puolen tukemaan kuningatarta. Siten
-he kuljettivat, melkeinpä kantoivat häntä, mutta kiirehtiä heidän
-kuitenkin täytyi. Lakkaamatta he huusivat sydämmessään: "Vahvista
-askeleitamme, sinä taivaan suuri Herra!"
-
-Vihdoinkin rupesi päivä sarastamaan. He olivat nyt loppumatkalla
-hitaasti ja melkein laahaamalla päässeet eteenpäin. Kaukana he
-näkivät jotakin tummaa häämöittävän; se varmaankin oli metsä. Niinpä
-tosiaan, he eivät olleet erehtyneet. Neljännestunnin kuluttua he
-seisoivat yksinäisessä seudussa metsän äärellä. Idässä aurinko punasi
-taivaan, verhoten niityt ja puitten latvat purppurahohteeseen. Ei
-yhtään ihmistä näkynyt. Metsän sisällä oli eloa ja riemua. Orava
-kiiti ylös puuta pitkin ja katseli korkeudestaan noita kolmea
-vierasta. Siivelliset olennot tervehtivät iloisesti kultaista aamua,
-ja vankeudesta vapautetut ihmislapset olivat valmiit sydämmestään
-yhtymään luonnon kiitos- ja ylistysvirsiin. Kuitenkin he yhä pyrkivät
-syvemmälle metsään, ja vasta kun olivat ehtineet niin pitkälle, että
-saattoivat katsoa olevansa turvassa, etsi Martti sopivan lepopaikan
-tuuhean lehvistön alta. Siihen he valmistivat Adelheidille pehmeän
-sammalvuoteen, ja kuten väsynyt lapsi hän pian vaipui sikeään uneen.
-Mutta Martti ja Waltrud vuorotellen valvoivat, uskollisesti vartioiden
-kuningatartansa.
-
-Sillä välin Gardalinnassa vallitsi kova kiihtymys. Kun vanginvartija
-aamulla astui kuningattaren vankihuoneeseen, oli ovi lukitsematon ja
-komero tyhjä. Mykkänä pelästyksestä hän tuijotti seiniin, sitten hän
-tulella valaisi joka nurkkaa -- ja siinäpä hän näki aukon muurissa. Nyt
-hänelle selvisi, mitä tietä vangit olivat päässeet pakenemaan. Mutta
-kentiesi he vielä olivat piilossa jossakin linnanmuurien sisäpuolella.
-
-Heti ilmoitettiin asiasta linnanvoudille, joka hirveästi pelästyi.
-Berengarhan oli hänet pannut vastaamaan kuningattaresta! Kaikki
-paikat tutkittiin ja haettiin. Maanalaisen käytävän loppupäässä oleva
-aukko löydettiin, ja jalansijat siinä kohdassa, mistä he olivat
-tehneet vaarallisen hyppäyksensä, havaittiin myöskin; mutta sitten
-oli yötuuli tasoittanut hiekan, niin ettei jälkiä voitu edemmäksi
-seurata. Kuitenkin linnanvouti katsoi luultavaksi, etteivät he olleet
-valinneet raivaamatonta rantatietä, joka johti pohjoiseen päin, vaan
-ohjanneet askeleensa Minciota kohti. Lentoviestillä ilmoitettiin
-asiasta heti Berengarille, ja hänen ja Willan raivossa ei ollut määrää.
-Suuri asestettu joukko lähti liikkeelle, sen etupäässä Berengar itse.
-He ratsastivat hyvää vauhtia Gardajärvelle; sieltä heidän oli määrä
-hajaantua eri haaroille paremmin löytääkseen pakolaiset. Ja sitten
-tapahtui, että Berengar, annettuaan tuimat nuhteet velvollisuutensa
-unohtaneelle linnanvouti paralle, lähti asestetun parvensa etupäässä
-ratsastamaan samaa tietä, jota pakolaisraukat edellisenä yönä kulkivat.
-Nämä olivat kyllä ennättäneet edelle, sillä päivä oli jo ainakin
-puoleen kulunut, ennenkuin takaa-ajajat pääsivät liikkeelle. Mutta
-olihan tietysti hevosmiesten helppo saavuttaa jalkaisin kulkijat.
-He ratsastivat ohi metsän, josta pakenijat aamulla etsivät suojaa,
-mutta eivät heistä mitään jälkeä nähneet. Mincion luo he ehtivät
-vielä samana iltana. Virran ympäristöissä he tutkivat tarkkaan joka
-paikan ja kyselivät laivureilta ja kalastajilta, oliko joku sieltä
-kulkenut ylitse vastakkaiselle rannalle. Mutta kalastajat eivät olleet
-ketään nähneet. Siis Mincion yli he eivät olleet vielä päässeet. Tämä
-tieto rauhoitti rajakreiviä, ja hän palasi myöhään illalla kotiin,
-alkaaksensa seuraavana päivänä jälleen etsintänsä.
-
-Kaiken tämän oli viisas munkki edeltäpäin arvannut ja sen mukaan tehnyt
-suunnitelmansa. Niin kiihkeästi kuin kuningatar toivoikin pääsevänsä
-tästä seudusta pois, ei Martti kuitenkaan suostunut lähtemään
-eteenpäin, ennenkuin yöllä. Päivällä heidän täytyi pysytellä jossakin,
-missä tasankomaa vain suinkin tarjosi heille piilopaikan. Kun he ensi
-aamuna pakenemisensa jälkeen olivat tarpeeksi levänneet sekä ravinneet
-itseänsä leivällä, jota munkki oli heille säästänyt ja ottanut
-mukaansa, kävelivät he hitaasti ja varovasti eteenpäin metsässä, yhä
-etelää kohti. Ennen yön ehtimistä he taas lepäsivät, mutta pimeän
-tultua munkki vei heidät hyvälle raivatulle polulle, johon hän ei
-arvellut takaa-ajajain yöaikana osuvan.
-
-Tällä tavalla meneteltiin monta päivää, kunnes leipä loppui ja nälkä
-rupesi rasittamaan. He olivat päässeet metsän läpi, joka näinä päivinä
-oli heitä suojellut. Yön kuljettuaan he näkivät aikaisin aamulla
-edessänsä lavean tasangon täynnä uhkeita viljavainioita, mutta ei
-puita eikä pensaita. Naisten rohkeus lamaantui. "Mihin nyt saatamme
-piiloutua? Palatkaamme takaisin metsään!" pyysi kuningatar.
-
-"Emme suinkaan sitä tee", vastasi munkki. "Palata takaisin emme
-saa. Tuolla lännessä päin vähän lounaiseen suuntaan juoksee Mincio.
-Sinne meidän täytyy kulkea ja päästä vastakkaiselle puolelle, jotta
-takaa-ajajat kadottavat jälkemme. Ja katso, kuningatar, miten korkeita
-viljankorret ovat! Eivät ne aina niin pitkiksi kasva! Taivaan suuri
-Herra ehkä ajatteli meitä, kun hän kasvatti ne noin korkeiksi."
-
-Lohdullisilta kuuluivat vanhan munkin sanat. Mutta levottomana
-hän näki, miten Adelheid oli uuvuksissa nälästä, puutteesta ja
-vaivalloisesta kävelystä. Myöskin Waltrud oli levoton. Hellästi hän
-piti kätensä väsyneen Adelheidin ympärillä ja sanoi:
-
-"Tule, valtijatar, piiloutukaamme vainioon. Ehkä tähkissä on kypsiä
-jyviä, joilla voimme nälkämme sammuttaa."
-
-Mutta he pettyivät, sillä vilja ei ollut kypsää, ja neuvottomina
-katsoivat molemmat munkkiin.
-
-Tämä kuitenkin keksi neuvon.
-
-"Menkäämme suoraan tämän vainion poikki. Minä taivutan korret sivulle
-päin, niin että sotketut paikat eivät ilmaise, mistä olemme kulkeneet.
-Sitten menemme eteenpäin aina virralle asti. Siellä lepäätte viljan
-suojassa ja minä käyn kalastajamökeissä kerjäämässä armopaloja. Moni
-kuljeksiva veli kävelee kerjäten maita pitkin, sen kansa kyllä tietää,
-eikä se herätä mitään huomiota. Veli Martti on heille tuntematon. Ole
-nyt levollinen, kuningatar, ja rohkaise mielesi. Herra on tähän asti
-meitä auttanut; jättäisikö hän meidät nyt? Ei, sitä en milloinkaan voi
-uskoa!"
-
-Kiitollisena katsoi kuningatar häneen, ja sitten hän rohkeana
-alkoi matkansa toisten mukana viljan läpi. Korret olivat niin
-korkeat, että ne hyvin ulottuivat heidän ylitsensä. Kun he tulivat
-matalakasvuisempaan tahi tyhjään kohtaan, tähyili munkki ensin
-ympärilleen. Kerran he uskalsivat ryömiä paljaan pellon ojaa pitkin,
-kunnes taas pääsivät korkean viljan suojaan. Mutta niin tuskallinen
-oli heidän pelkonsa silloin, ettei heitä enää haluttanut yrittää samaa
-toistamiseen. Sentähden he päättivät pysyä alallansa iltaan asti.
-
-Munkki pani tarkkaan merkille paikan ja lähti hakemaan ruokavaroja.
-Virta ei ollut tästä kaukana. Etäältä kuului vaunujen jyrinä, kun
-ajettiin maantiellä rantaa pitkin. Waltrud laittoi kuntoon vuoteen
-kuningattarelle ja itselleen, ja sitten he molemmat paneutuivat
-levolle. Adelheid nojasi päänsä uskollisen ystävättärensä rinnalle, ja
-pian he kumpikin vaipuivat syvään uneen.
-
-Kuinka kauan olivat nukkuneet, sitä he eivät tietäneet, mutta äkkiä
-he hypähtivät pystyyn -- mitä oli tämä? Eiköhän kaukaa kuulunut
-hevosenkavioitten kapsetta? Se tuli lähemmäksi, -- niitä tuntui
-olevan paljo! Veri jähmettyi heidän suonissansa. Hätäisenä tarttui
-Adelheid Waltrudiin, mutta tämä painoi hänet lempeästi alas maahan,
-laskeutui itsekin aivan hänen vierellensä ja kuiskasi: "Vapahtaja meitä
-suojelkoon!"
-
-Aina selvemmin kaikui kavioitten kapse. Tie kulki varmaan aivan läheltä
-heidän piilopaikkaansa, sillä nyt kuului miesten ääniä. Äkkiä kajahti
-kovaääninen "seis!" Adelheid vavahti -- se oli Berengarin ääni!
-
-Ratsastajat seisahtuivat; he astuivat pois hevosten selästä ja
-hajaantuivat eri tahoille.
-
-"Virralle! Siellä niitten täytyy olla! Pian! Onko teillä lyijyä
-jaloissanne?" Näin komensi rajakreivi vihoissaan.
-
-"Ei lähellä eikä kaukana näy mitään, herra!" huusi yksi.
-
-"Eikä kukaan ole joen yli lähtenyt, sanovat kalastajat!" huusi toinen.
-
-"Herra, he ovat varmaankin nälkään menehtyneet", tuumi kolmas.
-
-"Pöllöpää!" oli Berengarin vihainen vastaus. "Pollöpäitä olette kaikki,
-ja laiskoja sitäpaitsi. Etsikää kunnes löydätte!"
-
-Kuumuus oli paahtava, hevoset hiestä märkinä. Yksi miehistä puhui
-rajakreiville muutamia sanoja, joita naiset eivät kuulleet.
-
-"No tehdään niin, me lepäämme, mutta sitten etsimme kahta tarkemmin!"
-sanoi rajakreivin ääni.
-
-Aivan lähelle sitä paikkaa, jossa molemmat naiset piilivät epätoivoisen
-tuskan vallassa, jäi nyt Berengarin joukko pitämään lepoa. Raaka
-leikkipuhe tunki aina naisten korviin asti, ja Berengarin sanat olivat
-raaimmat.
-
-Adelheid ja Waltrud makasivat hiljaa, äänettä, hartaasti rukoillen.
-Vihdoinkin annettiin merkki, että lepoaika oli loppunut ja etsintä
-alotettava. Molemmat naiset jo huoahtivat helpotuksesta, kun samassa
-äkkiarvaamatta yksi ratsastaja ajaa karautti suoraan viljamaahan. Se
-oli Berengar itse.
-
-"Olisi minulla nyt vain käsissäni tuo kirottu nainen", huusi hän
-hampaitaan kiristäen, "niin minä kyllä näyttäisin, ettei häntä
-enää haluttaisi karkuun lähteä. Näillä paikoin hänen täytyy olla!"
-Keihäällään hän hajoitteli korsia puoleen ja toiseen. Onnettomat naiset
-näkivät kärjen kiiltävän päänsä yläpuolella ja luulivat olevansa
-hukassa!
-
-Mutta Herra Jumala sokaisi tuon jumalattoman miehen silmät niin, ettei
-hän mitään muuta nähnyt kuin viljan vainiolla. Muutaman kerran hän
-vielä koetti keihäällään pistää korsikkoon, kunnes hän vihdoin kiroten
-jätti pellon.
-
-Molemmat naiset tuskin uskalsivat hengittää. He kuulivat ratsastajien
-etenevän yhä kauemmaksi, kunnes kavioiden kopina vihdoin taukosi aivan.
-He olivat pelastuneet!
-
-Silloin he nousivat molemmat ylös ja vaipuivat itkien toistensa
-syliin. Sitten he polvistuivat ja kiittivät palavasti Jumalaa tästä
-ihmeellisestä pelastuksesta.
-
-Kun aurinko kallistui lähemmäksi länttä, tuli Martti takaisin. Hän
-oli löytänyt sääliviä sydämmiä ja anteliaita käsiä, jotka jakoivat
-hänelle, mitä hän tarvitsi. Pakolaiset eivät milloinkaan olleet niin
-nauttineet maallisista lahjoista kuin nyt. Heidän sydämmensä tulvehti
-kiitollisuudesta, ja Marttikin itki ilokyyneleitä. Ihmeellistä kyllä,
-hän ei ollut nähnyt eikä kuullut ratsastajista mitään. Oli tosiaankin
-heidän uskoansa vahvistavaa nähdä, miten selvästi Jumalan käsi oli
-heitä suojellut, he kun aamulla jo olivat olleet ihan epäilyksissä; ja
-vahvistettuina sekä sielunsa että ruumiinsa puolesta he illalla taas
-jatkoivat vaivalloista matkaansa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vähän alempana virran luona oli yksinäinen kalastajamökki. Oli
-varhainen aamuhetki, ennen koitteen aikaa, kun ahkera kalastaja oli
-lähtenyt ulos mökistään ja irroitti venettänsä rannalta soutaaksensa
-ulos työhönsä. Virta levisi tässä kohden melkein järveksi, ja vain
-epämääräisin piirtein erottui toinen ranta aamuhämärässä.
-
-Äkkiä rupesi kalastaja kuuntelemaan; oli ikäänkuin hän olisi kuullut
-askeleitten lähestyvän. Hän katsoi taaksensa, ja tosiaankin siellä
-polulla, joka johti hänen asuntoonsa, näkyi kolme olentoa, jotka
-kiirehtivät rantaa kohti. Ihmeellisiltä he näyttivät. Etupäässä
-kulki munkkikaapuun verhottu vanha mies ja sitten kaksi naista
-rikkirevityissä vaatteissa, tomuisina ja hiukset kampaamattomina.
-"Voitko saattaa meidät tästä ylitse?" kysyi munkki kiihkeästi. "Näen,
-että aiot irroittaa veneesi lähteäksesi vesille. Oi, ota meidät
-mukaasi!"
-
-Mies katsoi epäluuloisesti noihin kolmeen. "Keitä olette?" kysyi hän.
-"Te näytätte hyvin epäilyttäviltä. Oletteko tehneet jotakin pahaa?
-Olkoon silloin kaukana minusta, että auttaisin teitä pakenemaan. En
-myöskään ole aikonut lähteä toiselle rannalle."
-
-"Me olemme onnettomat, ellet vie meitä virran ylitse! Mutta rikollisia
-emme ole."
-
-"Niin on helppo sanoa", vastasi hän kuivasti. "Kuinka minä saatan
-teihin luottaa? Kummallisilta te näytätte. Keitä te olette?"
-
-Vastauksen sijasta pyysi munkki yhä kiihkeämmin. "Taivaan siunaus
-vuotakoon ylitsesi, jos meitä autat!"
-
-Mutta mies pudisti päätänsä vastaten: "Moni puhuu taivaasta ja taivaan
-Herrasta, mutta ei kuitenkaan hänestä mitään välitä, jopa pyhässä
-Rooman kaupungissakin kuuluu olevan sellainen asiain laita, niin olen
-kuullut sanottavan."
-
-Silloin Adelheid laskeutui polvilleen hänen eteensä ja rukoili tuskan
-valtaamin katsein: "Vie meidät ylitse, niin Herra sinua siunaa!"
-Myöskin Waltrud yhtyi molempien toisten rukoukseen, ja mies näytti
-aprikoivan, mitä hän tekisi.
-
-"No niin, kyllä saatan viedä teidät ylitse, mutta maksakaa ensin, sillä
-minä olen köyhä. Koska te niin kiihkeästi tahdotte päästä toiselle
-rannalle, ette tietenkään kitsaile rahojen suhteen. Jos lykkäisitte
-tuonnemmaksi maksamisen, voisitte unhottaa koko asian."
-
-Hämmästyneinä katsoivat pakolaiset toisiinsa; mistäpä he rahoja
-ottaisivat? Adelheidin silmät täyttyivät kyynelillä. "Ei meillä ole
-mitään, ei rahaa eikä rahan arvoista."
-
-Waltrudin silmät välähtivät. Nopeasti hän otti kaulastaan nauhan
-ja irroitti rannerenkaan, jota hän alituisesti siinä säilytti
-vaatteittensa sisäpuolella.
-
-"Tässä on jotakin, jolla on raha-arvoa", sanoi hän. "Jos olet siihen
-tyytyväinen, niin ota se, mutta auta meitä täältä pois. Joka hetki on
-kallis."
-
-Kummastuneena katseli kalastaja koristetta ja sitten tyttöä.
-
-"Tämä on tosiaan arvokas kapine", sanoi hän, samalla ikäänkuin punniten
-sitä kädessään.
-
-Mutta Adelheid huudahti: "Ei, sitä et saa antaa! Sehän on ainoa esine,
-josta kadonnut veljesi sinut voi tuntea. Sitä perintöä et saa minun
-tähteni hävittää, rakas uskollinen Waltrud!"
-
-"Ah hallitsijatar, henkeni minä halusta antaisin puolestasi, jos sillä
-voisin sinut pelastaa", sanoi tyttö kyynelsilmin. "Ja nyt, kalastaja,
-joudu! Vai eikö tässä ole tarpeeksi maksua?"
-
-Mutta mies empi, yhä pidellen rannerengasta käsissään. Hänen
-uteliaisuutensa oli herännyt, ja nyt hän sanoi:
-
-"Kertokaa minulle keitä olette, ja miksi olette niin kiihkeitä ja
-hätäisiä. En vie teitä ylitse, ennenkuin saan sen tietää."
-
-Levottomana katsoi Adelheid munkkiin. Tämä sanoi: "Me tahdomme
-ilmoittaa sinulle, kutka olemme, mutta ensin sinun täytyy vannoa pyhän
-Jumalan nimessä, että et meitä ilmianna. Lupaatko sen? Ja kun nyt
-kuulet, kuinka suuri on hätämme, niin et varmaankaan kieltäydy meitä
-auttamasta."
-
-Kalastaja vannoi juhlallisesti valan, ettei hän kenellekään
-ilmoittaisi, mitä munkki hänelle nyt aikoi kertoa. Silloin Martti
-ilmaisi hänelle, että se nainen, joka seisoi hänen edessään, oli
-hänen laillinen kuningattarensa, kuningas Lotharin leski, joka nyt
-pyysi apua. Suurimmassa kiireessä hän kertoi, miten kuningatar oli
-vangittu ja pelastettu ja miten hän nyt oli pakoretkellä, päästäksensä
-Berengarin kostosta.
-
-Syvästi liikutettuna kalastaja kuunteli. Sitten hän antoi takaisin
-rannerenkaan sanoen: "Olkoon minusta kaukana sellainen ahneus, että
-ottaisin teiltä ainoan kalliin esineen, kun olette hädässä. Pidä
-se kuningatartasi varten, tyttö, sillä minä pelkään, että teidän
-vastuksenne eivät vielä ole lopussa."
-
-Sitten hän viittasi heitä astumaan veneeseen. Hiljaa he noudattivat
-kehoitusta. Pian olivat airot vedessä, ja he pääsivät turvallisesti
-toiselle rannalle.
-
-Kyyneleet silmissä kuningatar lämpimästi puristi vanhan kalastajan
-kättä hyvästiksi, ja toiset tekivät samoin. Ukon ahvettuneet kasvot
-värähtelivät, kun hän seisoi katsellen heidän jälkeensä, siihen asti
-kunnes he katosivat korkean kahilan taakse ja kiirehtivät eteenpäin
-metsäseutua kohti.
-
-Jumala oli nyt taas pelastanut heidät Berengarin joukkojen käsiin
-joutumasta. Sillä kun takaa-ajajat vielä samana päivänä tulivat
-kalastajamökille, näkivät he ukon rannalla paikkaamassa verkkojaan,
-mutta turhaan he koettivat saada tietoja pakolaisista, sillä ukko
-puhui vain järjettömiä asioita ja näytti tavattoman yksinkertaiselta.
-Kiivaasti hän hosui tielle päin, mistä he juuri olivat tulleet, joten
-muutamat sanoivat häntä mielipuoleksi ja toiset taas luulivat hänen
-tarkoittavan, että pakenijat olivat sinnepäin menneet. Äänekkäästi
-kiroten he lähtivät vihdoin takaisin.
-
-Kun he olivat poissa, nousi kalastaja ylös ja hykersi tyytyväisenä
-käsiään. "Nuo olkoot vain harhateillä, mutta taivaan Herra lähettäköön
-kuningattarelle enkelinsä viemään hänet turvaan!"
-
-
-
-
-KOLMASTOISTA LUKU
-
-Turvassa
-
-
-Kostealla, yksinäisellä rannalla pakolaiset kulkivat muutamia päiviä
-piiloutuen väliin kahiliston suojaan, toisinaan pensaikkoon. Nälkä
-rupesi heitä yhä enemmän vaivaamaan. Väliin Martti uskalsi lähteä
-etsimään leipää, mutta harvassa olivat asunnot ja talot tässä autiossa
-seudussa ja laihoja olivat almut, joita munkille annettiin. Silloin he
-koettivat sammuttaa nälkäänsä juurilla ja marjoilla, mutta ei niitäkään
-paljon löytynyt.
-
-Kauan he eivät saattaneet tätä elämää jatkaa, sen näkivät he kaikki
-kolme. Adelheid varsinkin kävi päivä päivältä yhä heikommaksi. Hänen
-voimakas sielunsakin uupui, niin että hän kuten profeetta Elias
-epätoivoisena rukoili: "Nyt on kylliksi; ota, Herra, minun sieluni!"
-
-Munkki neuvotteli Waltrudin kanssa. Niihin ihmisiin, jotka onnen
-päivinä olivat olleet heidän ystäviänsä, he eivät varmuudella voineet
-turvata. Helpostihan he olisivat nyt, kun onni oli vaihtunut, voineet
-jättää kuningattaren Berengarin käsiin. Sillä italialaisiin ei
-milloinkaan uskaltanut luottaa. Mihinkä heidän siis oli käännyttävä?
-
-Silloin Waltrud tuli ajatelleeksi erästä piispa Adelhardia, joka asui
-Reggion kaupungissa suuren Po joen toisella puolen. Hän ei ollut
-italialainen synnyltään, oli usein oleskellut kuningas Lotharin hovissa
-ja oli uskollisesti kiintynyt kuninkaaseen ja hänen puolisoonsa.
-Hän oli myöskin peittelemättä osottanut tyytymättömyyttä Berengarin
-väkivaltaisuuksiin. Hänen luokseen täytyi Martin kiirehtiä pyytämään
-suojaa kuningattarelle. Suunnitelma esitettiin Adelheidille, joka siitä
-ilostui ja kiitollisena sanoi tytölle:
-
-"Hyvä Jumala taivaassa on johtanut ajatuksesi Adelhardiin! Jos joku
-uskollinen ja luotettava löytyy tämän maan ylhäisössä, niin hän on
-kyllä sellainen. Oi Martti, kiirehdi hänen luokseen, me voimme uskoa
-itsemme hänen turviinsa!"
-
-Levottomuudella Martti ajatteli, että hänen täytyi jättää molemmat
-naiset yksin. Hänen omakin ruumiinsa oli niin rasittunut, että hänen
-oli vaikea lähteä jalkaisin tuolle pitkälle matkalle Reggioon. Mutta
-hänen uskollisuutensa kuningatarta kohtaan voitti kaikki epäilykset,
-ja hän päätti Jumalan nimessä uskaltaa ryhtyä tähän uhkayritykseen.
-Sitä ennen hän hankki niin paljon elintarpeita, että arveli niiden
-riittävän noille kahdelle naiselle siksi kunnes hän palaisi takaisin.
-Siihen asti hän neuvoi heitä pysymään tässä yksinäisessä, piiloisessa
-paikassa. Sitte hän jätti heidät ja itsensä Jumalan haltuun ja lähti
-rohkeamielisenä matkalle.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Väsyneenä ja uupuneena saapui uskollinen Martti Reggioon. Hän oli
-kulkenut monta päivää, ennenkuin hän näki kaupungin tornit. Tuskin hän
-jaksoi tuohon toivottuun päämaaliin päästä, mutta nyt hän vihdoin oli
-kaupungin kadulla ja kiirehti suoraa päätä piispan palatsiin.
-
-Adelhard oli hyväntahtoinen, rehellinen mies, sen oli Martti kysyen
-saanut selville, mutta vielä hän tahtoi varovaisesti koetella
-piispan mielialaa kuningatarta kohtaan. Hän antoi esittää itsensä
-ympärikuljeksivaksi veljeksi, joka pyysi saada puhutella piispaa.
-Mielellään piispa lupasi ottaa hänet puheillensa.
-
-Tavallisella tervehdyksellä piispa hänet otti vastaan, kysyen sitten
-ystävällisesti: "Miksi, veljeni, olet tullut tänne? Sinä näytät
-uupuneelta ja laihalta. Minusta näyttää siltä, että kuljeksiva elämä ei
-sinua paljon kostuta, toiset voivat siitä paremmin. Mistä tulet?"
-
-"Gardajärveltä, isä. Minulla on sinulle tuotavana tietoja siitä, miten
-siellä ovat asiat."
-
-Piispa herkisti huomiotansa, "Gardajarveltä! Siinä lähellä sijaitsee
-Veronan kaupunki, tuletko sieltä? Oletko nähnyt uuden kuninkaan?"
-
-"Kyllä hänet olen nähnyt, mutta Veronasta en tule. Oletko kuullut
-eräästä vahvasta linnasta, joka sijaitsee Gardajärven rannalla? Sieltä
-minä tulen."
-
-"Mitä sinä olet siellä tehnyt?" kysyi piispa ihmeissään. "Gardalinnahan
-on vankila, niin olen kuullut sanottavan."
-
-"Minäkin olen siellä ollut vankina, mutta Jumalan avulla olen päässyt
-pakoon."
-
-Sitten hän kertoi, miten Berengar oli vanginnut hänet, kun hän oli
-oppineen Luitprandin ystävä.
-
-"Hän on viisas kettu", sanoi piispa, "eikä kuitenkaan tarpeeksi
-viisas, sillä muuten hän ei vieroittaisi kansaa luotaan väkivallan ja
-ilkitöiden kautta. Eihän hän entuudestakaan ole suosittu! Kuuntele
-vain maassa kansan ääntä", jatkoi hän, "niin saat kuulla, että häntä
-vastenmielisesti totellaan ja kaipauksella muistellaan entisiä hyviä
-aikoja. Kuningas Hugon aikanakin olivat olot paremmat. Ja kuningas
-Lothar!" Piispan ääni oli sortunut liikutuksesta ja haikeista
-muistoista. "Minä olin häntä hyvin lähellä, minä rakastin häntä. Hän
-ja hänen puolisonsa olivat kansan toivona. Silloin korjattiin nuori
-kuningas tieltä pois."
-
-Hillityllä inholla hän kuiskasi nämä sanat, ja laskien kätensä
-vaeltavan veljen käsivarrelle hän sanoi tuttavallisesti: "Mutta me emme
-uskalla ääneen tästä asiasta puhua. Kätke nämä sanat sydämmeesi!"
-
-Munkki noikkasi merkitsevästi. "Minä tiedän sen, isä. Minäkin olen
-nähnyt leskikuningattaren."
-
-"Oletko nähnyt kuningattaren? Missä hän oleskelee? Oi, sano!"
-
-"Olen nähnyt hänet Gardalinnassa vankina. Berengar on hänet sinne
-salvannut."
-
-Piispa oli rynnännyt ylös istuimeltaan. Hän polki jalkaansa lattiaan
-vihoissaan ja huudahti:
-
-"Kuulumaton ilkityö! Onko tuo hävytön uskaltanut sen tehdä? Ja miten
-kuningatar jaksoi?"
-
-Munkki kertoi, mitä kaikkea kuningattaren oli täytynyt kärsiä Veronan
-linnassa ilkeän Willan tähden ja miten hän uskollisen palvelijattarensa
-kanssa oli suljettu Gardalinnaan. Hän kertoi heidän epäterveellisestä
-vankikomerostansa, kovin kehnosta ruoastansa, huonosta kohtelusta sekä
-heidän kuihtuneesta muodostaan; mutta hän kertoi myöskin heidän lujasta
-luottamuksestaan Jumalaan, joka tässä julmassa vankilassakin ylläpiti
-heitä.
-
-"Heidän uskonsa sai minut häpeämään, samalla kun se myöskin oli minulle
-lohdutuksena", sanoi Martti liikutettuna. "Se oli Herran johdatus, että
-minä tulin Gardalinnaan."
-
-Piispan tunteet olivat syvästi järkkyneet. Mielenliikutuksessa hän
-kiihkeänä kulki edestakaisin suuressa huoneessaan. Vihdoin hän
-seisahtui munkin eteen.
-
-"Hänet täytyy vapauttaa. Etkö tiedä mitään keinoa? Mutta mitenkä sinä
-tietäisit? Olipa ihme, että itse sieltä pääsit! Kuka on hänelle apua
-antava? Kuka kykenee siihen? Väkivallalla emme mitään voi Berengarille,
-emme lainkaan mitään."
-
-"Hän ei enää ole Gardalinnassa, isä", sanoi munkki.
-
-Piispan silmät kävivät suuriksi.
-
-"Onko hän kuollut?" kysyi hän pelästyneenä. "Jos oikein käsitän
-puheesi, niin kuolema on hänet pelastanut vankilasta. Oi, maa raukka,
-kansa raukka!" valitti hän.
-
-"Hän on pelastettu vankilasta", sanoi munkki, "mutta ei kuoleman
-kautta. Hän on paennut."
-
-Taaskin piispa kavahti pystyyn, hänen silmänsä loistivat ja hän tarttui
-munkin molempiin olkapäihin huudahtaen: "Taivaan suurelle Herralle
-olkoon kiitos ja ylistys! Ja sinä olet hänet pelastanut, ellen erehdy!
-Mutta kerro nyt kaikki minulle", hän pyysi. "Missä hän nyt on?"
-
-Martti kertoi. Syvästi liikutettuna piispa kuunteli, ja viimein hän
-sanoi:
-
-"Siis olet hänet jättänyt Mincion rannoille, ja minun luokseni hän on
-sinut lähettänyt apua pyytämään. Hänen luottamuksensa ei ole joutuva
-häpeään. Meidän täytyy tuoda hänet tänne."
-
-Hän tuumiskeli hetken aikaa, vaan sanoi sitten: "Reggiossa hän ei
-ole varmassa suojassa, ainoastaan tukevien muurien sisällä hän on
-turvattuna. Sitäpaitsi liian monet saisivat tietää asian, jos hän
-tulisi tänne kaupunkiin. Me emme voisi sitä salata Berengarilta. Mutta
-vähän matkan päässä täältä sijaitsee Canossan linna vuoren kukkulalla.
-Siellä asuu eräs minun lääniherroistani, nimeltä Azzo. Minä neuvon
-sinua kiirehtimään hänen luoksensa ja puhumaan hänelle kaikki, mitä nyt
-olet minulle kertonut. Sano hänelle myöskin, että minä sinut lähetin.
-Jos missään, niin Canossassa hän on turvassa. Ole nyt alallasi tämä yö
-täällä linnassa. Sinun pitää syödä ja levätä hyvässä vuoteessa, sillä
-sinä olet aivan nääntynyt väsymyksestä. Huomenna aamulla sinä lähdet
-Canossaan."
-
-Mainiolta tuntui lepo mukavassa vuoteessa, jota vailla hän niin kauan
-oli vaeltanut. Tosin hän surulla ajatteli kuningatarta, jonka ei ollut
-hyvä olla, hänen kun täytyi maata taivasalla kovalla maalla ja siinäkin
-vielä pelätä vainolaisia. Rukoiltuaan palavasti kuningattaren ja hänen
-palvelijattarensa puolesta nukkui hän levolliseen ja häiritsemättömään
-uneen, joka vaikutti virkistävästi ja tuotti uusia voimia.
-
-Aikaisin aamulla hän suoriutui matkalle ratsain, sillä piispa ei
-tahtonut, että väsynyt matkamies jalkaisin lähtisi vuoristoon. Hän
-toivotti munkille Jumalan apua, ja toivorikkaana hän katseli Martin
-lähtöä.
-
-Kylläpä oli toista matkustaa hevosen selässä kuin kulkea noita pitkiä
-jalkamatkoja. Ei kestänyt kauan, ennenkuin hän jo näki edessään linnan
-korkealla vuorenkukkulalla. Viipymättä hän vietiin linnan herran luo.
-Varovasti hän alkoi kertomuksensa, samoin kuin piispankin luona. Mutta
-pian kyllä hän huomasi, että Azzo oli yhtä kiintynyt kuningattareen
-kuin piispakin.
-
-Hän oli päättäväinen, toimitarmoinen mies.
-
-"Tässä ei ole mitään hidastelemisen aikaa", huudahti hän, saatuansa
-selvän asiasta. "Heti Minciolle!"
-
-Viipymättä rajakreivi antoi satuloita hevoset, ja suuren asestetun
-joukon saattamana hän lähti Martin kanssa, huolimatta polttavasta
-elokuun auringosta, kuningatarta noutamaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tällä välin olivat naiset päivä päivältä odottaneet munkkia takaisin
--- mutta häntä ei kuulunut. Ne elintarpeet, jotka hän oli heille
-hankkinut, olivat jo lopussa, ja he kärsivät kovaa nälkää. Neuvottomina
-ja lohduttomina he kuljeksivat Mincion rannalla. Silloin he näkivät
-kalastajan, joka laski veneensä rannalle. Kaikki ihmiskasvot heitä
-pelästyttivät; aina he luulivat kohtaavansa vihollisen. Kuitenkin he
-nyt uskalsivat tätä lähestyä, sillä nälkä pakotti heitä. He pyysivät
-nöyrästi häntä antamaan heille palan leipää. Ihmetellen katseli
-kalastaja noita molempia vieraita naisia.
-
-"Keitä olette ja mistä olette tänne autiolle seudulle tulleet?" hän
-kysyi.
-
-Vastauksen sijasta kurkotti Adelheid kätensä kalastajaa kohti,
-rukoillen kyynelsilmin: "Armahda meitä, me kuolemme nälkään"; ja
-Waltrud sanoi samoin.
-
-Syvästi liikutettuna tuollaisesta pyynnöstä ei mies enää kysellyt
-mitään, vaan otti veneestään suuren kalan, ainoan jonka hän oli saanut,
-teki sitten valkean, paistoi kalan ja antoi sen noille nälkäisille.
-Sillä välin kuin he söivät, hän hiipi hiljaa pois, ja Adelheid ja
-Waltrud kiittivät Jumalaa sydämmestään tästä suuresta lahjasta.
-
-He palasivat taas korkean kahiliston suojaan ja piilottelivat siinä
-vielä päivän. Tuskin jaksoi nääntymäisillään oleva kuningatar laahata
-itseään eteenpäin. Hän oli niin surun vallassa, että hän ääneen itkien
-nojasi päätään tytön helmaan.
-
-"Anna minun kuolla tähän, en jaksa enää. Onko Vapahtaja kokonaan meidät
-unohtanut? Elämä ei ole minulle paljon arvoinen, ennemmin tahtoisin
-hiljaa nukkua ja herätä ylhäällä taivaassa kuten Lotharinikin",
-nyyhkytti hän.
-
-Hänen koko ruumiinsa vapisi, ja uskollinen Waltrud pelästyi.
-
-"Vapahtaja ei ole meitä unohtanut", kuiskasi hän hellästi. "Hänpä
-virvoitti meitä ruoalla viimeistään eilen, ja hän on pelastanut
-meidät kaikista vaaroista ja hädistä. Miten hän antaisi meidän täällä
-menehtyä? Ei, sitä ei hän tee!"
-
-"Martti ei tule takaisin. Mitä hänelle lienee tapahtunut?" valitti
-Adelheid. "Entä jos Berengarin etsijät olisivat löytäneet hänet!
-Entä jos jokin muu paha on häntä kohdannut! Katso Waltrud, tällaiset
-ajatukset minua lakkaamatta vaivaavat, sillä te, minun uskolliseni,
-kärsitte hätää minun tähteni. Miten onnellisia te voisitte olla ilman
-minua. Sinulle ei kukaan ihminen tekisi mitään pahaa, ellei minua
-olisi. Anna minun siis kuolla täällä levossa!"
-
-Tyttö itki. "Luuletko, hallitsijatar, että minä voisin olla onnellinen
-ilman sinua, vaikka olisinkin vapaudessa ja minulla olisi kylliksi
-kaikkea, mutta samalla tietäisin sinun olevan hädässä? Tahi jos sinä
-kurjuudessa eroaisit tästä maailmasta? Minä tiedän, että et sitä
-usko. Jos toisin olisi, niin sanasi minua loukkaisivat. Mutta sinä
-olet väsynyt, heikko ja sairas; siksi on sielusi pimeydessä. Mitä
-tulleekaan, minä en sinua milloinkaan jätä."
-
-"Sinä olet uskollisempi kuin kukaan muu", sanoi Adelheid liikutettuna.
-
-"Löytyy yksi, joka on vielä uskollisempi, oi valtijatar: meidän
-Vapahtajamme Jeesus Kristus. Jos luotat minun uskollisuuteeni, kuinka
-voitkaan sitte häntä epäillä? Hän rakastaa meitä paljon enemmän kuin
-kukaan ihminen voi rakastaa. Sen sinä tiedät. Kärsimyksiesi tähden
-silmäsi nyt vain ovat himmentyneet. Hän ei meitä ole unhottanut, ja
-minua aavistuttaa, että apu on lähellä."
-
-"Minä tiedän, että hän meitä rakastaa, en tahdo hänen uskollisuuttaan
-epäillä. Mutta ehkä hän tahtoo ottaa minut taivaaseensa. Katso, minua
-se ajatus ilahuttaa. -- Kuule, -- mitä se oli?"
-
-He kuulivat monien hevosten kavioitten kopsetta, ja Adelheid rukoili:
-"Ah Herra, älä anna meidän jälleen joutua jumalattomien käsiin! Ota
-minut ennen taivaaseesi!" Sitten hän vaipui Waltrudin helmaan, ja
-voimattomuudesta hän meni tainnoksiin.
-
-Kavioitten kopina tuli lähemmäksi, -- tyttö ei siitä huolinut, hän
-näki vain tainnoksissa olevan hallitsijattarensa. Polttavat kyyneleet
-vierivät hänen poskilleen. Oliko tämä alku kuoleman uneen? "Oi Herra,
-pelasta hänet, pelasta hänet!" huusi hän.
-
-Silloin kohtasi hyvin tuttu ääni hänen korviansa. Hän katsahti ylös,
--- kahiliston läpi tunkeusi hevonen esiin -- mies istui sen selässä --
-kyyneleittenkin läpi katsellen tyttö tunsi hänet.
-
-"Martti!" huudahti hän pidätetyllä äänellä, joka kuitenkin kuului
-riemastuneelta. "Ennen kaikkea, auttakaa kuningatarta eloon!" jatkoi
-hän.
-
-Kaikesta huolenpitävä munkki veti satulataskusta ulos viinipullon,
-laskeutui polvilleen ja juotti uupuneelle kuningattarelle muutamia
-pisaroita. Pian saapuivat myöskin toiset ratsastajat. Eräs komea
-ratsumies hyppäsi alas hevosen selästä, astui kuningattaren luokse ja
-katseli säälivin silmin noita kalpeita, kärsimystä ilmaisevia kasvoja.
-Se oli rajakreivi Azzo Canossasta.
-
-"Hän on tainnoksissa, nälkä ja kaikenlaiset puutteet ovat tehneet aivan
-lopun hänen voimistaan", sanoi Martti kyynelsilmin. "Taivaan Herra
-antakoon hänelle jälleen hänen terveytensä."
-
-Taaskin vuodatti munkki hänen suuhunsa vahvistavaa viiniä. Silloin
-hänen huulensa liikkuivat ja hän aukaisi silmänsä. Hänen ensimmäinen
-katseensa sattui asestettuihin miehiin, ja kauhistus kuvastui hänen
-kasvoihinsa. Silloin syvä, miehuullinen ääni lausui:
-
-"Älä pelkää, kuningatar, sillä nyt on tullut luoksesi ystäviä, jotka
-vievät sinut varmaan turvalliseen paikkaan." Rajakreivi lausui nämä
-sanat.
-
-Silloin Adelheid näki munkin tutun muodon, ja hänen kasvonsa
-kirkastuivat. "Kiitos sinulle, Martti! Tämä on sinun tointasi",
-kuiskasi hän, vaipuen jälleen voimattomana tytön helmaan.
-
-Nyt päätettiin, että joukko viipymättä lähtisi matkaan. Ensiksi
-kuitenkin täytyi nälkiintyneitten naisten vahvistaa voimiansa ruoalla
-ja juomalla; sitten Azzo kääri viitan kuningattaren ympärille ja asetti
-hänet eteensä istumaan hevosen selkään. Yksi hänen aseenkantajistaan
-otti samoin Waltrudin ratsullensa, ja niin he lähtivät nopeata vauhtia
-ratsastamaan eteenpäin.
-
-Pian he tulivat vuorensolaan, joka kulkee vuolaan Enzavirran rantaa
-pitkin. Hyvältä ja virkistävältä tuntui naisille viileys tässä jylhässä
-seudussa. Nyt ratsastus kävi vähän hitaammin ylös vuorta pitkin,
-mutta jopa huipulla näkyi pelastava linna. Vielä vähäinen ponnistus,
-niin ollaan perillä. Linnanhaltijan käskystä lasketaan silta alas,
-vartioväki järjestyy saattueeksi, ja etupäässä ratsastaa rajakreivi
-Adelheidin kera. Kuningatar on nyt päässyt linnaan, varmaan turvaan
-vihollisilta, jotka kokonaan ovat kadottaneet hänen jälkensä.
-
-
-
-
-NELJÄSTOISTA LUKU
-
-Pelastaja
-
-
-Germanilaisessa hovissa Magdeburgissa vallitsi voitonriemu. Kuningas
-Oton vävy, Lothringenin herttua Konrad, oli pitkällisen taistelun
-jälkeen voittanut mahtavan Francian kreivin Hugon ja siten pelastanut
-frankkien oikeutetun kuninkaan Ludvigin hänen vaarallisimmasta
-vastustajastaan. Voittorikas Lothringenin herttua oli komean seurueen
-saattamana juhlallisesti saapunut Magdeburgiin. Joukossa olivat myöskin
-Ranskan kuninkaan lähettiläät, jotka olivat tulleet lausumaan kuningas
-Otolle herransa kiitokset siitä tehokkaasta avusta, jota tämä mahtava
-valtias oli antanut langollensa Ludvigille. Myöskin korkea-arvoisia
-hengellisiä miehiä oleskeli aika ajoin Otto kuninkaan hovissa: Bruno
-Kölniläinen, kuningas Oton korkeasti oppinut veli, sekä Luitprand,
-kaunokielinen historiankirjoittaja.
-
-Mutta eivät kaikki kuninkaan seuralaiset olleet iloisia. Kasvot
-vakavina kulki siellä nuori kuningas Konrad, Berthan vanhin poika.
-Muutamia päiviä sitten oli äidiltä tullut tietoja, jotka eivät suinkaan
-olleet ilahuttavia. Aina oli nuori Konrad ollut lämpimällä rakkaudella
-kiintynyt Adelheidiin ja iloinnut jokaisesta hyvästä sanomasta, jonka
-hän oli sisareltaan saanut. Vaeltavan kauppiaan ja hevostenohjaajan
-tuomat tiedot painoivat nyt raskaasti hänen sydäntänsä. Vielä ei hän
-ollut voinut puhua kuningas Otolle asiasta.
-
-Eräässä ikkunakomerossa hän nyt seisoi Luitprandin kanssa, jolle
-hän oli huolensa uskonut. Tämäkin näytti vakavalta, sillä hän tunsi
-Berengarin kavaluuden.
-
-"Meidän täytyy vielä tänään saada tilaisuutta puhua kuninkaan kanssa",
-sanoi tiedemies. "Sinä, ruhtinas, olet kuninkaan suuressa suosiossa;
-minua ihmetyttää, että et jo ennen ole hänen kanssaan keskustellut
-sisaresi asiasta."
-
-"Se olisi ollut mahdotonta, sillä Ranskan lähettiläiden ja muiden
-ylhäisten herrojen kunnianosotukset ovat vieneet hänen kaiken aikansa.
-Olen kyllä mahtavan kuninkaan suosiossa, mutta tiedäthän, että hän
-tällaisissa juhlallisuuksissa ei mielellään suvaitse häiriötä."
-
-Luitprand nyökäytti päätänsä. "Kuitenkin hänen täytyy saada siitä tieto
-jo tänään", sanoi hän vakavasti. "Sinä et tunne Berengaria, mutta minä
-tunnen hänet, ja pelkäänpä, että vaara uhkaa nuorta kuningatarta --
-hengenvaara."
-
-Konrad kalpeni. "Minä toivon, että näet asiat liian synkkinä. Kauppias
-vain luulotteli hänen olevan Gardalinnassa, Berengar ei milloinkaan
-uskaltaisi sellaista tehdä. Mutta kyllä minä puhun kuningas Oton
-kanssa."
-
-Uljaana hän oikaisi nuoren sorean vartalonsa, nyökkäsi ystävällisesti
-oppineelle herralle ja läksi huoneesta. Luitprand katsoi hänen
-jälkeensä, sanoen itsekseen: "Monta kiitettävää avua sinulla on,
-nuorukainen. Mutta hidastelija olet, ja liian keveästi hoidat vakavia
-asioita. Se on tuottava sinulle vahinkoa elämässäsi."
-
-Kuningas Otto oli sallinut Konradin päästä puheillensa ja kuunteli
-hänen kerrottaviansa. Aina vakavammiksi kävivät hänen kasvonsa. Vihdoin
-hän sanoi: "Luitprand tulkoon tänne, hän tietää aina parhaat neuvot.
-Sitäpaitsi hän tuntee Italian kuningattaren ja myöskin Berengarin."
-
-Niin he neuvottelivat kolmisin. Luitprand oli usein kuningas Otolle
-kuvaillut kaunopuheisin sanoin nuoren kuningattaren ihanuutta,
-lahjakkaisuutta ja ylevää mielenlaatua. Nyt hän vilkkaasti esitti,
-miten suuri oli hänen vaaransa, niin kauan kuin hän suojatta oli
-Berengarin vallassa. "Se mies ei kammoksu minkäänlaista ilkityötä",
-vakuutti Luitprand.
-
-"Siksi meidän täytyy rientää pelastamaan onnetonta kuningatarta", sanoi
-Otto päättävästi. "Mutta kuninkaallisen sisareni lähettiläitten täytyy
-päästä puheilleni. Heidän omasta suustaan tahdon kuulla, mitä hänellä
-on ilmoitettavaa. Ei Bertha rouva saa pettyä luottaessansa minuun."
-
-Lähettiläät tulivat, ja kun kuningas oli kuullut heidän viestinsä,
-päätti hän asestetun joukon kanssa lähteä Italiaan Berengaria
-kurittamaan.
-
-Mutta ennenkuin varustukset olivat valmiit, saapui lähettiläitä siltä
-italialaiselta puolueelta, joka oli Berengarille vihamielinen, ja
-niitten etupäässä oli itse rajakreivi Azzo Canossalainen. Italian
-ylimysten ja Canossaan piiloutuneen kuningatar Adelheidin nimessä he
-rukoilivat hartaasti kuninkaalta apua.
-
-"Sitä on teille annettava", huudahti kuningas harmistuneena.
-"Tosiaankin tuo kunnoton saa raskaana tuntea valtikkani voiman! Vai on
-hän juljennut noin konnamaisesti kohdella kuninkaantytärtä, jonka äiti
-on minun mahtavassa suojeluksessani! Siitä hänen täytyy saada kärsiä,
-niin totta kuin löytyy oikeutta rakastava Jumala!"
-
-Harvoin kuningas nähtiin vihastuneena, mutta milloin se tapahtui,
-silloin iskivät hänen silmänsä salamoita, jotka panivat monen
-vapisemaan. Nyt kaikki havaitsivat, että täysi tosi oli käsissä.
-
-Ei enää tullut kysymykseen lähettää vain joukkuetta, vaan kokonainen
-sotaväki varustettiin marssimaan Italiaan. Otto oli päättänyt
-kerrassaan tehdä lopun hirmuvaltiaan hallituksesta. Siinä päätöksessä
-häntä myöskin italialaiset lähettiläät vahvistivat, pyytäen, että
-hän antaisi huonosti hallitulle kansa raukalle toisen hallitsijan.
-Mutta jaloluonteinen kuningas ajatteli nyt kuitenkin etupäässä nuoren
-kuningattaren pelastamista ja häntä kohdanneen häväistyksen kostamista.
-
-Komea oli se joukko, joka Oton johtamana lähti Italiaan. Yläburgundin
-tuleva kuningas Konrad ei ollut mukana; häntä varten oli kuninkaalla
-muita tehtäviä. Mutta useat ylhäiset ruhtinaat seurasivat häntä.
-Hänen oma poikansa Ludolf johti etuosastoa, hänen veljensä Henrik
-Baijerilainen oli mukana seurueessa ja samoin oppinut Luitprand.
-He kulkivat Brennersolan kautta ja Eisackin ja Etschin laakson
-läpi suoraan Veronaan. Mutta Berengar oli sitä ennen lähtenyt pois
-kaupungista linnoitettuun Paviaan, jossa hän luuli olevansa varmemmassa
-suojassa.
-
-Veronassa tervehdittiin Saksan kuningasta suurella riemulla, sillä
-kaikki olivat jo väsyneet hirmuvaltiaan ikeeseen ja tunsivat Oton
-oikeutta rakastavan, lempeän luonteen. Mielellään he tahtoivat taipua
-hänen valtikkansa alle.
-
-Sillä aikaa Adelheid asui rauhassa Canossassa, niiden molempien
-parissa, jotka hänen kärsimyksissään olivat olleet hänen tovereinaan.
-Kauan hän oli maannut vuoteen omana sairaana, mutta oli nyt jälleen
-Waltrudin ja ystävällisen rajakreivittären huolenpidosta ja hoidosta
-tervehtynyt, ja hänen voimansa ja nuoruudenkukoistuksensa oli palannut
-entiselleen. Hän viihtyi hyvin noissa hauskoissa, kodikkaissa
-huoneissa, jotka kreivitär oli hänen käytettäväkseen jättänyt. Hän
-tunsi, että hänen ympärillään oli rakastavia ja vieraanvaraisia
-ihmisiä. Kaukaiselta tuntui se aika, jolloin hän vankilassa kitui tai
-kuten takaa-ajettu otus sydän täynnä pelkoa pakeni pitkin metsiä ja
-maita, jopa oli lähellä nälkäkuolemaa. Usein se kaikki oli hänestä kuin
-pahaa unta.
-
-"Waltrud", sanoi hän, "minusta tuntuu ikäänkuin olisin ihan toinen
-ihminen. Sinäkin olet mielestäni toinen. Paljonhan olemmekin lyhyessä
-ajassa saaneet kokea. Jos olisin ennakolta voinut nähdä kaikki
-kärsimykseni, olisin joutunut epätoivoon, mutta viisaudessaan Herra
-meiltä tulevat asiat peittää, sillä muuten emme kestäisi. Meillä on
-kyllin jokapäiväisistä huolistamme."
-
-"Olet oikeassa, hallitsijatar", sanoi tyttö. "Ja miten rasittava olikin
-jokaisen päivän hätä ja tuska! Mutta olemmehan myöskin joka päivä
-saaneet kokea Herran apua."
-
-Adelheid nyökkäsi kyynelsilmin, osotteeksi että hän sen kyllä käsitti.
-"Liian helposti minä unhotin, että hän on armollinen ja laupias; usein
-oli katseeni epäilysten ja heikon uskon sumentama, sitä nyt häpeän.
-Katso, sydämmeni on täynnä kiitollisuutta siitä, että hän auttoi minua,
-että hän antoi sinut minulle seuraksi ja ystäväksi, lähetti uskollisen
-Martin luokseni, niin monta kertaa ihmeellisesti pelasti meidät
-kuoleman hädästä ja antoi meidän täällä saada hyvän suojapaikan. Mutta
-vieläkään en näe selvästi, vaan yhäti pyrkii mieleeni kysymys: Miksikä
-minun täytyi noin kovaa kärsiä? Etenkin kysyn, miksi Lothar minulta
-otettiin."
-
-Hänen äänensä vapisi, kun hän Lotharista puhui, ja Waltrud syleili
-häntä lämpimästi. "Tiedäthän, hallitsijatar, että hän on onnellinen."
-
-"Tiedän kyllä", jatkoi kuningatar, "enkä toivo rakastettuani takaisin
-maailmaan. Nyt voin jo myöskin katkeroittumatta ajatella niitä,
-jotka minulle ovat tuottaneet niin suuria kärsimyksiä. Herra älköön
-heille sitä synniksi lukeko. Mutta minä nyt kuitenkin asustan täällä
-vieraitten keskellä, toimetonta elämää viettäen. Olen erossa lapsestani
-ja kansastani ja kysyn itseltäni: Miksi?"
-
-Munkki oli huomaamatta tullut sisään ja kuullut Adelheidin sanat.
-Kuningattaren viittauksesta hän istuutui, ja lempeällä äänellään hän
-puhui näin:
-
-"Emme aina, oi kuningatar, täällä alhaalla ymmärrä Jumalan johdatuksen
-tarkoitusta ja päämäärää. On paljon asioita, jotka vasta iäisyydessä
-meille selvenevät. Ja kuitenkin luulen, että me jo täälläkin voimme
-oman elämämme vaiheissa huomata jotakin Jumalan tarkoituksista.
-Minä olen vähäpätöinen mies, minusta ei paljon riipu; kuitenkin
-tahdon alkaa itsestäni. Miksi jouduin vankilaan? Tullakseni Jumalan
-avulla pelastamaan sinua, kuningatar. Mikä ennen näytti minusta
-onnettomuudelta, siitä nyt suuresti iloitsen."
-
-"Niin, te minun uskolliseni olette minun tähteni saaneet kärsiä
-tuskia", sanoi hän liikutettuna, "ja se saattaa minut häpeämään, sillä
-enhän minä sellaista alttiutta ole ansainnut."
-
-"Näe siis Herran armo siinä, että hän uskollisten ihmisten kautta
-on antanut sinulle apuansa", vastasi Martti. "Eikö jo tämä ole
-onnettomuuden tuottama siunaus? Ja sano, eikö meidän tuottamuksemme
-ainoaan auttajaamme ole tällä ajalla vahvistunut? Eikö meidän uskomme
-häneen ole tullut lujemmaksi, meidän rakkautemme häneen suuremmaksi?
-Ainakin pitäisi niin olla", lisäsi hän. "Se on meidän jumalallisen
-kasvattajamme tarkoitus -- mutta me olemme hitaita oppilaita."
-
-Hetken perästä hän jatkoi: "Mikä Jumalan tarkoitus on ollut sinun
-ulkonaisen elämäsi suhteen, oi kuningatar, sitä emme vielä käsitä,
-mutta minusta näyttää, kuin piankin ilmenisi, että hän saattaa kaikki
-ihanaan päätökseen."
-
-Vielä ei ollut mitään sanaa tullut rajakreiviltä Canossaan. Linnassa
-oli yksinäistä. Rajakreivitär ei ottanut keitään vieraita vastaan
-puolisonsa poissa ollessa; ainoastaan Reggion piispa oli oleskellut
-siellä muutamia päiviä lausuaksensa kuningattarelle kunnioittavat
-tervetuliaisensa ja vakuutuksen muuttumattomasta uskollisuudestaan.
-
-Mutta eräänä päivänä tuli hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä loppu, kun
-joukko valioritareita ratsasti ylös linnan vuorta. Silloin odottavien
-sydämmet sykkivät kovemmin. Hetken perästä kuului linnanportilta tuttu
-merkki: rajakreivi itse tuli kotiin.
-
-Suurella riemulla otettiin hänet vastaan. Onnesta säteilevänä riensi
-rajakreivitär häntä tervehtimään. Kreivi hyppäsi alas hevosen selästä
-ja sulki puolisonsa syliinsä.
-
-"Minä tuon hyviä uutisia", huudahti hän iloisena. "Me tulemme Veronasta
-korkeata käskyä toimittamaan, mutta väsyneitä ja nälkäisiä olemme
-pitkän ratsastuksemme jälkeen. Anna meidän nyt nähdä, Griseldis, mitä
-kyökissäsi ja kellarissasi säilytetään ja saadaan toimeen. Sinun on
-myös toimitettava yösija meidän vieraillemme. Huomenna matkustamme
-eteenpäin. Missä on kuningatar?"
-
-Rajakreivitär kiirehti edellä ilmoittamaan kuningattarelle vieraitten
-tulosta, ja pian häntä seurasi rajakreivi, jonka mukana oli
-komeavartaloinen, tiedemiehen pukuun puettu herra. Tämä oli Luitprand.
-Säteilevin silmin vastaanotti kuningatar nämä molemmat ylimykset, jotka
-kunnioittavasti hänelle kumarsivat.
-
-Sen jälkeen he toivat esiin sanottavansa. Heidät oli lähettänyt
-kuningas Otto, joka tahtoi Adeiheidille vakuuttaa ystävällisiä
-tunteitaan ja pyysi saada lahjoittaa hänelle kallisarvoisen koristeen.
-Myöskin tahtoi hän ilmoittaa, että hän oli halukas ottamaan Adeiheidin
-asian omaksensa, sillä hän piti suurena kunniana päästä hänen
-vapauttajaksensa, ja ennen kaikkea hän tahtoi rangaista konnaa. Mutta
-hänen toivomuksensa eivät tyytyneet vielä tähänkään kunniaan; hän pyysi
-kuningattarelta enemmän.
-
-Luitprand oli esittänyt kuninkaan viestin, ja Adelheid vastasi
-ystävällisesti ja kyseli kaikkea, mikä lähinnä herätti hänen
-mielenkiintoansa.
-
-Silloin Martti tuli sisään. Ilohuudolla hän riensi Luitprandia vastaan,
-ja ystävät syleilivät toisiaan.
-
-Tämä oli iloinen päivä, sellainen, jommoista ei vuosikausiin ollut
-linnassa vietetty. Pelkkiä onnellisia kasvoja näkyi siellä tänään.
-Paljon oli kysyttävää ja paljon kerrottavaa.
-
-Luitprand kertoi, että kuningas Otto jo oli matkalla Paviaan, ja
-heidänkin oli seuraavana päivänä jälleen liityttävä sotajoukkoon. Sillä
-Paviassa Otto tahtoi kruunauttaa itsensä Italian kuninkaaksi.
-
-Ihastuksella puhui tiedemies kuninkaallisesta herrastaan, hänen
-ankarasta oikeudenmukaisesta menettelystään rikollisia rangaistessa,
-mutta myöskin hänen lempeydestään ja jalomielisyydestään katuvaisia
-kohtaan. Edelleen hän kertoi kuninkaan uskollisuudesta ja hänen
-vilpittömästä hurskaudestaan, joka varsinkin Edithan kuoleman jälkeen
-hänessä oli herännyt.
-
-"On suuri onni saada palvella semmoista herraa elämänsä loppuun asti,
-enkä minä mitään muuta pyydä", sanoi hän lopuksi. [Historiankirjoittaja
-Luitprand oli kuolemaansa asti Otolle uskollinen. Otto käytti usein
-hänen kykyänsä lähetystöissä. Hän kuoli Otto II:n palveluksessa.]
-
-Keskinäisessä juttelussa ystävänsä Martin kanssa ilmaisi hän vielä
-avonaisemmin ajatuksensa. "Enemmän kuin neljä vuotta on kuningatar
-Editha jo ollut kuolleena, ja kuningas on tuntenut olonsa yksinäiseksi.
-Kauan hän katkerasti suri kuningatarta, mutta nyt hän on hiljattain
-ruvennut käsittämään, että paras on seurata uskollisten ystävien neuvoa
-ja mennä uusiin naimisiin. Ja sanoppas itse, Martti, kukapa olisi
-arvollisempi ja sopivampi astumaan autuaan vainajan Edithan paikalle,
-kuin jalo, ylevämielinen ja nerokas..."
-
-"... Ja _hurskas_ kuningatar Adelheid", jatkoi Martti syvällä
-vakavuudella. "Luitprand, tämä on arvoituksen selitys -- noitten
-ihmeellisten teitten päämäärä, joita taivaan Herra on antanut hänen
-kulkea. Ja usko minua, kuninkaankin onni tulee tämän kautta varmemmaksi
-ja turvatummaksi. Ei ainoastaan hänen kotoinen onnensa; vaan kuningatar
-on viisaudella ja lempeydellä neuvoissa ja töissä oleva hänen apunansa
-vaikeissa hallitustoimissa, jumala siunatkoon heitä molempia!" lausui
-hän liikutetuin mielin.
-
-Kuningattaren huoneessakin istui kaksi ystävystä tuttavallisesti
-keskustellen tärkeistä sydämmen asioista.
-
-"Ah Waltrud, sydämmeni on surullinen", sanoi Adelheid. "Jos olen oikein
-ymmärtänyt lähetin puhetta, niin kuningas pyytää minua puolisokseen.
-Tämä on suuri, ansaitsematon kunnia minulle; en ole siihen mahdollinen.
-Mutta lisäksi ei ole vielä enempää kuin kaksi vuotta kulunut Lotharin
-kuolemasta. Unhottaa häntä en voi milloinkaan. Onko se uskollisuutta
-kuollutta kohtaan, jos minä niin pian menen naimisiin toisen kanssa?"
-
-"Hallitsijatar", sanoi tyttö, "jos autuaat taivaassa tietävät, miten
-heidän rakkaillensa käy täällä maan päällä -- niin etkö luule, että
-Lothar enemmän kuin kukaan muu iloitsee onnestasi? Etkö luule, että
-hän siunaisi sitä, joka on pelastanut hänen yksinäisen leskensä
-suuresta hädästä ja tahtoo korottaa hänet sydämmensä valituksi ja
-valtaistuimellensa? Tuhatkertaisesi hän siunaisi ja kiittäisi häntä."
-
-Hetken perästä hän jatkoi: "Kuten ystävätärtä olet minua aina kohdellut
-etkä kuten palvelijatarta; suo minun sen vuoksi sinua ystävänä
-puhutella. Unohtumattomina ovat äitisi sanat painuneet mieleeni, ne
-sanat, että me ihmiset olemme täällä maailmassa palvellaksemme, ja sinä
-ja minä olemme aina pyrkineet olemaan Herran palvelijattaria. Sinua
-Herra nyt kutsuu korkeaan tehtävään, ja minun mielestäni sinun ei tule
-kieltäytyä. Elämäsi ei milloinkaan joudu tarkoituksettomaksi. Vaikea
-ja vastuunalainen on oleva tehtäväsi, joka sinua odottaa, sen kyllä
-tiedän, mutta suuri taivaan Herra on sen sinulle osottanut. Veli Martti
-on sanova: 'Hän on saattanut sen ihanaan päätökseen'."
-
-Seuraavana päivänä vieraat lähtivät pois. Mielellään Adelheid ja
-Martti olisivat tahtoneet pitää Luitprandin luonaan, mutta hän sanoi:
-"Älkää pidättäkö minua. Minun täytyy kiirehtiä kuninkaani luo. Suuria
-asioita tapahtuu lähimmässä tulevaisuudessa, ja minun täytyy kynälläni
-ilmoittaa jälkimaailman tiedoksi, mitä kristikunnan suurin hallitsija
-panee toimeen. Katsoppas, Martti, se on minun kutsumukseni. Hyvästi!
-Paviassa tapaamme toisemme jälleen."
-
-
-
-
-VIIDESTOISTA LUKU
-
-Kunnian kukkulalla
-
-
-Suuri ilo ja riemu vallitsi Paviassa. Kaupunki komeili
-juhlavarustuksissa. Iloitsevia ihmisjoukkoja kulki kaduilla;
-vilkkaalla, innostuneella tavallaan he ilmaisivat iloansa kirkuen
-korvia vihlovasti ja hypellen kuin vallattomat varsat. Olihan heillä
-syytä iloon! Ilman miekan iskua oli Saksan kuningas valloittanut
-kaupungin, ja valtaistuimen anastaja oli paennut mahtavan tulijan
-tieltä yhteen linnoistansa. Sitten oli Otto juhlallisesti kruunattu
-Italian kuninkaaksi, ja tänään piti Adelheidin palaaman kotiinsa ja
-kihlajaiskemut vietettämän.
-
-Reggiosta Paviaan vievällä tiellä liikkui loistava matkue.
-Kuninkaallisessa puvussa istui Adelheid ratsulla ja hänen rinnallaan
-ratsasti ruhtinaallinen henkilö, Oton veli, Baijerin herttua Henrik.
-Hänet oli kuningas valioritarien kanssa lähettänyt Canossaan noutamaan
-kuningatarta kotiin hänen pääkaupunkiinsa. Monta uskollista seuralaista
-oli hänen mukanaan, piispa Adelhard ja rajakreivi Azzo, Martti ja
-Waltrud, ja vielä muitakin Reggiosta ja Veronasta.
-
-Henrik herttua oli ihastunut nuoren lesken miellyttävään olentoon eikä
-poistunut hänen rinnaltaan. Olihan hänestä suuri kunnia, että hän sai
-saattaa veljensä luo hänen morsiamensa. Paljon oli hänellä kerrottavaa
-kuningattarelle omasta kodistaan, lahjakkaista tyttäristään Garborgasta
-ja Hadwigistä [Garborga tuli sittemmin abbedissaksi Gandersheimiin ja
-Hadwig Schwabenin herttuattareksi], ja mieltymyksellä Adelheid kuunteli
-häntä. Mutta etenkin hän puhui Oton hyvyydestä ja jalomielisyydestä.
-Rehellisesti ja peittelemättä hän kertoi erehdyksistään, miten hän
-kerran toisensa perästä oli noussut vastustamaan kuninkaallisen
-veljensä valtiutta, joka hänestä oli liian ankara, mutta miten Otto
-aina oli antanut hänelle anteeksi, kun hän katui. Nyt hän vihdoinkin
-oli oppinut tuntemaan hänen uskollisen sydämmensä eikä enää koskaan
-tahtonut kapinoida häntä vastaan, sen hän vakuutti Adelheidille.
-Iloksensa ja tyydytykseksensä Adelheid kuuli kuningasta näin
-ylistettävän.
-
-Kun he lähenivät Paviaa, virtaili heitä vastaan yhä suuremmat
-joukot iloisia ihmisiä. Jokainen tahtoi olla ensimmäisenä näkemässä
-kuningatarta ja sanomassa hänet tervetulleeksi hänen italialaiseen
-kotiinsa. He tunkeilivat aivan lähelle, jopa hänen ratsulleen
-asti, suutelivat hänen vaatteittensa liepeitä ja tervehtivät häntä
-riemullisesti. Myöskin kuningatar iloitsi nähdessään jälleen kansaansa,
-jonka joukossa hän havaitsi monet tutut kasvot.
-
-Syvä liikutus valtasi hänen mielensä, kun hän näki kaupungin tornit ja
-huiput, ja hänen sydämmensä sykähteli lämpimästä kiitollisuudesta. Yön
-pimeydessä hän oli paennut kaupungista, ja nyt hän palasi juhlasaatossa!
-
-Matkue seisahtui portin luoksi. Loistavassa varustuksessa ratsasti
-Otto itse, hänen vapauttajansa ja pelastajansa, häntä vastaan, lausui
-hänet tervetulleeksi valtakuntansa pääkaupunkiin ja saattoi hänet
-kuninkaalliseen palatsiin.
-
-Hän auttoi kuningatarta alas ratsulta, ja hänen rinnallaan Adelheid
-astui linnanportista sisään. Ihastuksella kaikkien silmät katselivat
-ylhäistä paria. Oton olento oli ruhtinaallisen ylevä täydessä
-miehuudenvoimassaan ja Adelheid nöyrä ja ihastuttava suloisessa
-nuoruudenkukoistuksessaan.
-
-Hän koetti liikutettuna tuoda ilmi kiitollisuuttansa, mutta kuningas
-torjui kaiken kiitoksen luotansa.
-
-"Sehän oli vain minun ruhtinaallinen velvollisuuteni Vaudinmaan
-kuninkaantytärtä kohtaan", sanoi hän. "En tosiaan olisi tuntenut sinua,
-sillä aika on sinua muuttanut paljon. Ainoastaan silmät katselevat
-minua yhtä lapsellisesti ja ihmetellen kuin ennenkin, silloin kun näin
-sinut pienenä tyttönä äitisi linnassa. Paljon on tapahtunut niiden
-aikojen jälkeen", lisäsi hän vakavasti.
-
-Sitten hän vei Adelheidin valtaistuinsaliin, jossa maan suurmiehet
-ilolla tervehtivät kuningatartansa.
-
-Luitprandin innostuneiden ja viehättävien kuvausten nojalla Otto oli
-paljon odottanut Adelheidistä, mutta nyt hän huomasi korkeimpienkin
-toiveittensa ylenmäärin täyttyneen. Hän katsoi Adelheidin kaikin puolin
-arvolliseksi astumaan Editha vainajan sijalle.
-
-Jo samana päivänä tapahtui kihlaus. Otto itse pani Edithan sormuksen
-morsiamen sormeen. Hän sanoi hiljaa: "Hänen henkensä levätköön sinun
-ylläsi!"
-
-Kiitollisena katsoi Adelheid häneen, sanoen: "Jumalan avulla tahdon
-koettaa olla sinulle mitä hän on ollut, mutta sinulla täytyy olla
-kärsivällisyyttä minun suhteeni, sillä olenhan vielä nuori ja
-kokematon, ja sinun korkea hyvyytesi ja kuninkaallinen luottamuksesi
-melkein painaa minut tomuun. Vielä en voi käsittää, että olet valinnut
-minut ennen monia muita. Sinä näytät minusta pelastavalta enkeliltä,
-jonka taivaan suuri Herra on lähettänyt."
-
-"Nuori olet, se on tosi", sanoi Otto hymyillen, "minähän olen melkein
-toista vertaa vanhempi; mutta kokematon et ole. Joka muutamassa
-vuodessa on käynyt niin kovan kärsimyskoulun kuin sinä, on kokemuksista
-rikkaampi kuin moni vuosien vanhentama. Mutta sinä nyt varmaankin
-haluat entisiin rakkaisiin huoneisiisi."
-
-Hän saattoi Adelheidin ovelle ja erosi hänestä siinä. Siellä sisällä
-kulki Waltrud järjestellen ja toimien. Hän tunsi hallitsijattarensa
-maun ja asetti kaikki hänen mielensä mukaisesti. Iloisin sydämmin
-tervehti Adelheid rakasta kotiaan. Kaikki siellä oli samassa kunnossa,
-mihin hän sen oli jättänyt, ei mitään puuttunut. Onnellisena hän kulki
-Waltrudin kanssa käsikädessä huoneitten läpi. Silloin hänen katseensa
-sattui erääseen kirjaan, ja hän pysähtyi hämmästyksestä. "Se on lahja
-kuninkaalta", selitti Waltrud.
-
-Adelheid avasi kirjan ja luki sen nimilehdellä: "Vapahtajan elämä,
-runomittaisesti kertonut eräs munkki Corveyn luostarissa Weserin
-rannalla."
-
-"Oi Waltrud, Edithan kirja!" huudahti Adelheid. "Miten herttaisesti hän
-on tehnyt! Tahdon heti mennä häntä kiittämään!"
-
-Ja niin hän riensi ulos etsiäksensä kuningasta. Hän löysi hänet pian;
-Otto seisoi valtaistuinsalissa Luitprandin parissa. Ystävällisesti
-katseli kuningas häntä, mutta Adelheid riensi hänen luokseen, tarttui
-hänen käsiinsä, loi häneen säteilevät silmänsä ja sanoi liikutettuna:
-"Kiitos sinulle, tuhannet kiitokset! Sinä olet niin hyvä. Et mitenkään
-olisi voinut tuottaa minulle suurempaa iloa!"
-
-Kuningas sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä otsalle. "Edithani
-kirja", sanoi hän. "Minä tiesin, että tulisit iloiseksi siitä. Se oli
-hänen kallis aarteensa. Hän oppi siitä kulkemaan Vapahtajan jäljissä."
-
-"Herra antakoon minulle armoa myöskin sitä oppimaan!" sanoi Adelheid
-kyyneltynein silmin.
-
-"Ja minulle myöskin", lisäsi Otto hiljaa.
-
-Ääneti Luitprand katseli korkeaa paria, ja kuulumattomasti kuiskasivat
-hänen huulensa: "Jumalan siunaus olkoon teidän kanssanne!" Sitten hän
-hiljaa, huomaamatta poistui.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Toisena joulupäivänä 951 vietti Otto, joka jo eläessään sai
-nimityksen "suuri", vihkiäisensä Paviassa Lotharin nuoren, tuskin
-kaksikymmenvuotiaan lesken kanssa, "Vaudinmaan kuninkaantyttären",
-joksi Otto mielellään häntä nimitti. Suuri komeus ja loisto vallitsi
-näissä juhlissa. Kansallekin oli juhlallisuuksia pantu toimeen, sillä
-kaikkien, sekä rikkaiden että köyhäin, piti saaman osaa ilosta, se oli
-sekä kuninkaan että kuningattaren tahto.
-
-Adelheid oli jo sitä ennen Waltrudin seurassa jälleen käynyt köyhien
-kaupunginosassa ja tuottanut monelle kodille iloa ja lohdutusta. Kun
-Waltrud kävi vanhan Rebekan luona, meni kuningatar hänen mukanansa
-sinnekin. Aamos juutalaisen rahat olivat tulleet hyvään käytäntöön.
-Waltrud oli jättänyt ne erään koulunjohtajan haltuun, sillä hän oli
-kuullut, että tämä oli rehellinen ja luotettava mies. Johtaja oli
-pitänyt huolta hautauksesta, ja jäljellä olevilla rahoilla hän oli
-ymmärtäväisesti auttanut seurakunnan köyhiä. Kaiken tämän sai Waltrud
-tietää vanhalta Rebekalta.
-
-Mutta ennen kaikkea oli kuningatar onnessaan muistanut niitä ystäviä,
-jotka olivat olleet hänelle hädässä avuliaita, ja mielellään oli Otto
-suostunut hänen toivomukseensa saada heidät vihkiäisjuhlallisuuksiin
-Paviaan. Siellä nähtiin, paitsi rajakreivitär Griseldistä ja muita
-uskollisia ylimyshenkilöitä, myöskin ne molemmat kalastajat, jotka
-olivat auttaneet pakolaisia. Martti oli heidät etsinyt ja heille vienyt
-kuninkaan kutsumuksen. Äärettömän onnellisia he olivat semmoisesta
-kunniasta, ja vielä enemmän kuningattaren ystävällisyydestä, kun hän
-uudelleen herttaisin sanoin kiitti heitä pelastuksestaan. Runsailla
-lahjoilla varustettuina he palasivat kotiinsa kemujen loputtua.
-
-Mutta kuningatar tuumieli, miten hän parahiten voisi palkita niitä
-molempia uskollisia, jotka suurella alttiudella ja monin kieltäymyksin,
-jopa uhraten oman henkensä vaaraan, olivat häntä palvelleet;
-kuningaskin katsoi luonnolliseksi, että heitä erityisellä tavalla oli
-kunnioitettava.
-
-Niinpä tapahtui vihkiäisten jälkeisenä päivänä, kun suuri joukko
-kuningasparin uskollisia ystäviä ja kannattajia, ylhäisiä ja alhaisia,
-oli koossa, saadaksensa yksityisesti ottaa vastaan kuninkaallisia
-suosionosotuksia, että viimeiseksi kaikista kutsuttiin myöskin Martti
-ja Waltrud mahtavan kuninkaan valtaistuimen eteen. Hämmästyneinä ja
-ujoina he lähestyivät, sillä heidän vaatimaton mielensä ei ajatellut
-palkkiota.
-
-Silloin kuningas puhui heille molemmille: "Suurella uskollisuudella
-ja kovassa hengenvaarassa olette palvelleet kuningatarta. Lähinnä
-Jumalaa, kaikkein korkeinta, saan teitä kiittää siitä, että hän tänään
-istuu rinnallani puolisonani, tehden minut sanomattoman onnelliseksi.
-En koskaan voi kyllin teitä palkita kaikesta, mitä olette tehneet.
-Jos teillä on joku toivomus, niin lausukaa se julki! Sinä, Martti,
-puhu ensiksi! Tie korkeisiin asemiin on sinulle avoinna, sillä sinä
-olet oppinut mies. Moni luostari olisi paremmassa kunnossa, jos sinä
-abbottina olisit sitä johtamassa."
-
-Munkki kumarsi syvästi kuninkaalle: "Suuren suosion sinä osotat
-minulle, oi kuningas. Mutta minun mieleni ei halaja korkeita
-arvopaikkoja. Olen saanut kyllin suuren palkkion, nähdessäni sinut
-ja kuningattaren noin onnellisina. Anna minun siis jäädä siksi mikä
-olen, halvaksi munkiksi. Mutta jos saan lausua pyynnön, niin olkoon
-se tämä: Anna minun elämäni loppuun asti pysyä sinun ja kuningattaren
-läheisyydessä ja palvella teitä sillä lahjalla, jonka taivaan Herra
-minulle on suonut. En ole niin oppinut kuin ystäväni Luitprand, mutta
-minä osaan pergamentille kirjoittaa käsikirjoituksia. Suo minun, oi
-kuningas, nöyryydessä palvella sinua vähäpätöisellä lahjallani."
-
-Silloin Adelheidin silmät loistivat ja hän kuiskasi jotakin kuninkaalle.
-
-"Sinun pyyntöösi on suostuttu", sanoi kuningas. "Kaiken elinaikasi on
-sinulla oleva koti luonamme. Mutta kuninkaan elämä on, kuten tiedät,
-liikkuvaa ja levotonta. Siksi saat olla vapaa asumaan, missä kulloinkin
-itse tahdot. Mitä kirjoitustaitoosi tulee, olen iloinen siitä
-lahjastasi, ja minulle olisi hyvin mieluista, jos tahtoisit jäljentää
-Corveyn munkin kirjan ja myöskin pyhän raamatun latinaksi."
-
-Tämä tarjous teki munkin hyvin iloiseksi.
-
-Sitten kuningas sanoi: "Ja nyt, Waltrud, sinä uskollinen tyttö, mitä
-sinä pyydät?"
-
-Hehkuvan punaisin poskin seisoi Waltrud, katsoen rukoilevin silmin
-kuningattareen, mutta ei hän kuitenkaan mitään puhunut.
-
-"Puhu vain", jatkoi Otto kehoittaen. "Minä tahdon korottaa sinut
-vapaaseen aatelissäätyyn. Jokainen aatelismies minun valtakunnassani
-on pitävä suurena kunniana saada sinut puolisokseen, sillä nyt minä
-julistan sinut tasa-arvoiseksi jaloimpien kanssa. Laskeudu polvillesi!"
-
-Hämmästyneenä ja pelästyneenä tyttö lankesi polvilleen. Silloin hän
-tunsi keveän kosketuksen kuninkaan miekasta.
-
-"Nouse ylös aatelisnaisena", sanoi hän.
-
-Waltrud tuskin tiesi, mitä hänelle oli tapahtunut. Ei näkynyt ilon
-välkettä hänen kasvoissaan, kun Adelheid katsoi häneen, ja ennenkuin
-kuningatar oli ehtinyt sanaakaan sanoa selitykseksi, oli tyttö vaipunut
-polvilleen hänen eteensä ja kiihkeästi tarttunut hänen käsiinsä.
-
-"Ah hallitsijatar, älä työnnä minua luotasi!" huudahti hän tuskasta
-väräjävällä äänellä. "En minä pyydä tulla aatelisneideksi enkä
-mennä naimisiin aatelismiehen kanssa. Anna minun jäädä luoksesi
-palvelijattarena, oi kuningatar! Ainoastaan se voi antaa sisällystä
-ja iloa elämälleni. En ole kiittämätön kuninkaan suuresta
-suosionosotuksesta, en suinkaan, mutta minä en halaja ulkonaista
-kunniaa. Oi kuningas, älä lähetä minua pois hänen luotaan!"
-
-Sydäntä koskevilta soivat nuo rukoilevat sanat, ja kuningas ja
-kuningatar tunsivat mielensä syvästi liikutetuksi. Ystävällisesti
-Adelheid tarttui tytön käteen, koettaen häntä rauhoittaa, mutta
-Otto sanoi: "Jumala varjelkoon, että minä sinua, uskollinen tyttö,
-lähettäisin pois puolisoni luota! Aatelisneitosenakin sinä voit häntä
-palvella. Onnellinen se ruhtinatar, jolla on sellaisia palvelijattaria!
-Oletko nyt minuun tyytyväinen?" kysyi hän hymyillen.
-
-Waltrud oli nyt rauhoittunut. "Suo anteeksi, oi kuningas, minun
-hermostunut käytökseni", sanoi hän. "Minä kiitän sinua suosiostasi,
-minä kiitän siitäkin, että saan tänne jäädä!"
-
-Vielä enemmän kuin hänen sanansa, osottivat hänen katseensa hänen
-kiitollisuuttaan. Adelheid veti hänet luokseen, suuteli häntä ja sanoi
-hymyillen:
-
-"Luuletko, että olen sinuun kyltynyt, sinä tyttö hupakko? Vielä en voi
-tulla toimeen ilman sinua, en ennen kuin sinä itse tahdot vaihettaa
-minun kotini omaan kotiisi."
-
-Ja kuninkaaseen kääntyen hän jatkoi: "Mutta minä tiedän hänellä vielä
-olevan yhden toiveen, joka vuosikausia on asunut hänen sydämmessään.
-Entäpä jos sinä, puolisoni, voisit tutkistella ja saada selkoa, mihin
-on joutunut hänen veljensä Bertram, joka taisteli unkarilaisia vastaan
-Merseburgin tappelussa?"
-
-"Se on tapahtuva heti kun jälleen olemme kotona", vastasi Otto.
-
-Kun juhlallisuudet olivat päättyneet, matkusteli Otto useissa
-Lombardian osissa, joissa hän ei vielä ollut ennen käynyt, ja
-kaikkialla hänen onnistui viihdyttää mielet ja sovittaa riitaisuudet.
-Adelheid seurasi häntä, ja hänen läsnäolonsa tuotti kaikille
-alamaisille iloa. Lähelle Canossaa kuningas antoi rakentaa upeasti
-sisustetun kirkon, kiitollisuudesta Herralle Jumalalle, joka oli
-sallinut Adelheidin saada turvan ja levon linnan suojassa. Kun hän
-voimalla ja viisaudella oli kaikki järjestänyt, jätti hän Lombardian
-kuningaskunnan lopullisen valtauksen ja jatkuvan hoidon vävyllensä,
-Lothringenin herttualle Konradille, ja lähti nuoren puolisonsa ja
-suuren joukon seuraamana kotimatkalle Saksaan.
-
-Mailandissa he viivähtivät. Otto ja Adelheid kävivät kirkossa
-katsomassa sitä paikkaa, jossa Lotharin luut lepäsivät. Kauan he
-seisoivat siinä syviin ajatuksiin vaipuneina, ja Adelheidin kyyneleet
-vierivät kuumina kylmälle kivelle. Sitte hän nojautui kuninkaaseen,
-kuiskaten:
-
-"Älä pahastu, vaikka kyyneleeni vuotavat. Minä itken sen kovaa
-kohtaloa, joka tässä lepää. Raskas oli hänen osansa hänen viimeisenä
-elinvuotenaan. Minä olen niin onnellinen sinun rinnallasi, etten sanoin
-kykene sitä kuvaamaan; mutta en koskaan voi häntä unhottaa, sillä hän
-oli sydämmelleni kallis kuten sinä."
-
-"Eikä sinun tulekaan häntä unhottaa", sanoi hänen puolisonsa lempeästi.
-"Minäkin kunnioitan hänen muistoansa, samoin kuin sinä kunnioitat
-minun Edithani muistoa. Kun tulemme Magdeburgiin, vien sinut hänen
-haudalleen. Muistakaamme kuolleita rakkaudella, mutta älkäämme
-milloinkaan toivoko heitä takaisin tähän maailmaan, jota moni syystä
-kyllä nimittää surunlaaksoksi."
-
-"Ja jossa Jumala hyvyydessään kuitenkin antaa meidän nauttia niin
-suurta onnea", jatkoi Adelheid, katsoen häneen kostein silmin.
-
-"Sitä tulee meidän kiitollisina muistaa, jos kärsimykset vielä meitä
-kohtaavat", sanoi Otto. "Sillä muuttumaton onni asuu ainoastaan tuolla
-ylhäällä, jossa Lothar ja Editha odottavat meitä."
-
-Sitte he hitaasti kulkivat läpi kirkon uloskäytävää kohti.
-
-
-
-
-KUUDESTOISTA LUKU
-
-Jälleennäkeminen
-
-
-Vielä oli alppimaa lumen ja jään peitossa, kun kuninkaallinen matkue
-liikkui eteenpäin pitkin sen ajan kulkukuntoisinta vuoritietä, joka
-johti Brennersolan yli Italiasta Saksaan. Maaliskuussa Adelheid ensi
-kerran tuli uuteen kotimaahansa. Churin kautta kulki tie Zürichin
-järvelle, ja Uffnaun saaresta näkyivät sen linnan huiput, missä hän
-lapsena oli oleskellut isoäitinsä luona. Rakkaat muistot siitä ajasta
-heräsivät hänen mielessään. Hänen sydämmensä kaipasi äidinkotiin
-Genèvejärven rannalle, mutta Otto ei voinut enää viivyttää paluutansa.
-Tärkeät asiat odottivat häntä kotona. Hän kyllä havaitsi Adelheidin
-kaipauksen, mutta hänellä oli omat ajatuksensa, joista hän ei mitään
-kertonut. Myöskin oli päätetty, että kuningas hovinensa viettäisi
-lähestyvää pääsiäistä Quedlinburgissa.
-
-Zürichinjärveltä matka vei Rheinvirtaa kohti, sitten pohjoiseen päin,
-Allemannian ja monen muun germanilaisen maakunnan kautta Harziin.
-Ihastuneena Adelheid katseli erilaisia kauniita maisemia, jotka
-vaihtelivat hänen silmiensä edessä.
-
-Kevät oli aivan varhainen, sillä Maaliskuu ei vielä ollut lopussa,
-mutta kuitenkin olivat puut ja pensaat vesirikkaitten virtojen
-rannoilla jo puhjenneet lehtiin, ja metsäisiä kumpuja peitti
-nuori vihreys. Kaikki oli toisenlaista kuin Italiassa, mutta
-Adelheidistä tämä luonto näytti paljon ihanammalta alkuperäisessä
-koskemattomuudessaan.
-
-Ei ollut kuitenkaan kukaan onnellisempi kuin Waltrud. Hengittihän
-hän kotimaansa ilmaa, kun saavuttiin Weserjoen tienoille. Vuoret ja
-kukkulat, virrat ja purot, joitten ohitse heidän matkansa johti,
-näyttivät hänestä vanhoilta tutuilta. Entistä asuntopaikkaansa hän
-ei tarkoin tietänyt, sillä hän oli matkustanut monen maan läpi
-unkarilaisten ja juutalaisen kanssa. Usein hän ajatteli, kun joku
-laakso levisi hänen silmiensä eteen, että tässä varmaankin hänen
-vanhempansa olivat asuneet. Mutta kun eteenpäin kuljettaessa taas
-tultiin toiseen laaksoon, niin tuntui hänestä, ikäänkuin siinä olisikin
-ollut hänen lapsuutensa koti. "Jospa Bertram olisi täällä", huokasi hän
-usein, "niin hän osaisi sanoa minulle, missä vanhempieni koti on ollut.
-Mutta kuka sen tietää, onko hän elossa vai kuollut?"
-
-Matka jatkui edelleen, ja Harzvuoristo siinsi etäältä.
-
-"Nyt olemme jo pian kotona!" sanoi Otto säteilevin silmin nuorelle
-puolisolleen.
-
-Hänkin iloitsi, varsinkin kuninkaan vuoksi, niistä hiljaisista
-päivistä, joita he toivoivat saavansa viettää Quedlinburgissa. Sillä
-kuningas oli usein huolestuneella mielellä, varsinkin kun hänen oma
-poikansa uhkasi nousta häntä vastustamaan. Kuningas oli uskonut
-Adelheidille huolensa, ja hän koetti rakkaalla kohtelullaan ja
-viisailla neuvoillaan auttaa Ottoa niitä kantamaan. Mutta nyt piti
-kaikkien hallitushuolten levätä, kunnes pääsiäinen oli ohitse.
-
-He olivat nyt määrän päässä.
-
-Henrik, Baijerin herttua, ratsasti veljeänsä vastaan, seurassansa
-joukko loistavia ritareita. Bruno otti hänet vastaan kaupungissa.
-Veljien ystävällinen käytös teki hänelle hyvää. Bruno oli jo
-varhaisesta asti ollut hänelle enemmänkin kuin pelkkä veli, -- myöskin
-ystävä ja neuvonantaja. Nykyään hän tiesi voivansa täysin luottaa myös
-Henrikin uskollisuuteen.
-
-Kaikki huolestuttavat ajatukset katosivat linnalle ratsastettaessa.
-Oton silmät loistivat onnesta, kun hän tervetuliaishuutojen kaikuessa
-talutti nuoren uuden kuningattarensa ylös portaita, ja liikutettuna hän
-sanoi: "Nyt siis tervehdin sinua, Adelheid, uudessa kodissasi!"
-
-Hänet ohjattiin sitten Waltrudin kanssa omiin huoneisiinsa.
-Yksinkertaisilta, mutta kodikkailta ne näyttivät hänestä. Tuntui kuin
-Edithan hengen tuulahdus olisi niissä väreillyt, sillä hän oli asunut
-samoissa huoneissa.
-
-Kun he väsyneinä matkan jälkeen olivat kyllin levänneet ja nauttineet
-virvokkeita, kutsutti kuningas puolisonsa luokseen suureen
-perhehuoneeseen. Pitkävartaloinen, ylimyksellinen naishenkilö astui
-Oton taluttamana häntä vastaan, ja kuningas sanoi: "Tässä on minun
-äitini." Nämä molemmat naiset olivat kuulleet paljon kiitettävää
-toisistaan; he jo tunsivat toisensa, vaikka nyt kohtasivat ensi kerran,
-ja heidän tervehdyksensä oli mitä sydämmellisin. Mutta Otto kävi
-malttamattomaksi ja sanoi naurahtaen:
-
-"Arvoisa äitini, sinä tiedät, että on vielä muitakin, jotka odottavat
-saavansa tervehtiä Vaudinmaan kuninkaantytärtä."
-
-Luoden kuninkaaseen katseen, joka osotti yhteisymmärtämystä, siirtyi
-Mathilda rouva syrjään, ja toinen naishenkilö astui Adelheidin eteen.
-
-Nuori kuningatar seisoi kuin pilvistä pudonneena -- sitten hän äkkiä
-huudahti: "Oi, äiti, äiti!" ja syöksyi Bertha rouvan syliin. Kauan
-he syleilivät toisiansa, ja ympärillä olevien silmät kyyneltyivät.
-Paljonhan olivatkin äiti ja tytär saaneet kokea, sitten kuin viimeksi
-näkivät toisensa!
-
-Silloin Otto astui esiin. "Tässä on vielä yksi, joka pyytää tervehtiä!"
-
-Hoitajansa taluttamana tulla sipsutti sisään pieni tyttönen. Vähän
-ujostellen, kun näki noin monta vierasta, hän suoraapäätä juoksi
-Berthan luo ja tarttui hänen hameeseensa sanoen: "Isoäiti!"
-
-Bertha otti lapsen syliinsä ja näytti häntä tyttärelleen. "Tunnetko
-hänet vielä, Adelheid?"
-
-Lapsi katsoi suurin silmin Adelheidiin. Sitten hän Bertha rouvan
-kehoituksesta sanoi: "Äiti!" ja kurotti kätensä häntä kohti.
-
-"Lotharin silmät!" sanoi Adelheid, otti lapsen syliinsä ja suuteli
-häntä äidillisellä hellyydellä. [Emma tuli 18 vuotiaana Ranskan
-kuninkaan Lotharin puolisoksi.] Myöskin veljeänsä Konradia sai Adelheid
-tervehtiä. Hän oli Oton käskystä noutanut äitinsä ja pikku Emman
-Vaudinmaasta ja saattanut heidät Quedlinburgiin, jotta Adelheid heti
-uudessa kodissaan saisi nähdä kaikki entiset rakkaimpansa.
-
-"Vielä yksi jälleennäkeminen!" sanoi keisarinna Mathilda pojallensa
-Otolle. "Ellen erehdy, ratsastaa tuossa ystäväsi linnanpihaan, ja hänen
-mukanaan on paljo jaloja ritareita."
-
-Kuninkaalle oli odottamaton ilo saada tänä ilopäivänä luokseen läheinen
-ystävänsä, jalo kreivi Hermann Billung. Uskollisesti ja väsymättömästi
-oli hän taistellut herransa puolesta ja pitänyt viholliset loitolla
-pohjoiselta ja itäiseltä rajalta. Nyt oli halu tavata Ottoa saanut
-hänet tulemaan Quedlinburgiin.
-
-Suurella ilolla tervehti häntä myöskin nuori kuningatar, sillä hänen
-puolisonsa oli paljon kertonut hänelle Hermannin ystävyydestä ja
-kiintymyksestä. Hän tunsi hänet siis ja kunnioitti häntä.
-
-Hermannilla oli paljo kertomista kuninkaalle, ja Adelheid istui
-vieressä, kuunnellen mielellään hänen ymmärtäväistä ja luotettavaa
-puhettansa. Otto oli aivan tuttavallinen seurustellessaan hänen
-kanssaan ja kertoi avoimesti onnestansa. Myöskin Bertha rouva istui
-tyttärensä luona, ja kaikki he tunsivat itsensä onnellisiksi tässä
-kotoisessa perhepiirissä.
-
-"Missä on Waltrud?" kysyi Adelheid. Hän oli hienotunteisesti vetäytynyt
-pois, mutta tuli kuningattaren pyynnöstä sisälle, ja kreivi Hermann
-tervehti häntä myöskin ystävällisesti.
-
-"Sinä olet sachsenilaisen tytön näköinen", sanoi hän hymyillen.
-
-"Sachsenista hän onkin", sanoi Adelheid. "Kylä, josta hän on kotoisin,
-sijaitsee Weserjoen rannalla."
-
-"Me olemme siis samanmaalaisia", jatkoi Hermann, irroittamatta
-katsettansa tytöstä. "Minä näin sen heti, ja sinun kasvosi muistuttavat
-minua eräästä miehestä, jonka tunsin."
-
-Hehkuva puna kohosi tytön poskille, ja hän kysyi: "Kuka se oli? Oi
-herra, sano se minulle, lausu hänen nimensä!"
-
-"Hän etsii kadonnutta veljeänsä", selitti kuningatar. "Onko hän elossa
-vai ei, se on hänelle tietämätöntä."
-
-"Mikä on veljesi nimi? Kuinka pitkä aika on siitä kuin hänet näit?"
-kysyi kreivi vilkkaasti.
-
-"Hänen nimensä on Bertram, enkä ole nähnyt häntä vuosikausiin. Kuulin
-eräältä vanhalta juutalaiselta, että hän Merseburgin taistelussa
-soti Henrik keisarin joukossa. Siihen aikaan hän vasta oli nuori
-poika, seitsemän- tai kahdeksantoista ikäinen. Hän jäi haavoittuneena
-makaamaan taistelukentälle. Herra, tiedätkö hänestä jotakin?"
-
-"Erään Bertramin minä tunsin", sanoi kreivi, "ja hän kyliä otti
-osaa taisteluun unkarilaisia vastaan. Mutta monta sen nimellistä
-oli mukana siinä taistelussa ja monta sen nimellistä nuo hurjat
-joukot karkoittivat kodeistaan. Hänkin, jota tarkoitan, haavoittui
-Merseburgissa. Hänen haavansa parantuivat."
-
-Kovassa jännityksessä kuunteli Waltrud, "Ja sitten?" kysyi hän,
-
-"Sitten hän jäi Mersehurgiin ja teki työtä asesepän pajassa. Seppä
-piti hänestä, sillä hän oli harvinaisen väkevä ja uskollinen. Mutta
-muutaman vuoden kuluttua hän lähti sieltä. Hänestä kaupungin muurit
-tuntuivat liian ahtailta. Weserjoen varrella minä hänet näin ensi
-kerran; silloin oli talvisaika. Seudussa oli kovin paljo susia.
-Tottuneitten ratsumiesten kera lähdin metsään petoja kaatamaan. Muuan
-nuori poika joutui vaaraan suuren väkevän suden ahdistaessa. Silloin
-ryntäsi pensastosta esiin outo mies, joka ainoalla iskulla löi pedon
-kuoliaaksi. Tämä minua miellytti. Otin hänet mukaani, ja hän tuli
-asemiehekseni."
-
-Kaikkien katseet olivat jännityksellä kiintyneet puhujaan.
-
-"Ja sitten?" kysyi Waltrud jälleen.
-
-"Hän jäi sitten edelleen minun palvelukseeni ja seurasi minua sekä
-metsästysmatkoilleni että taisteluihin. Aina hän oli urhoollisimpien
-joukossa. Hänellä oli jättiläisvoimat. Kerran, kun viholliset olivat
-minut saartaneet, hän raivasi tien heidän rivinsä lävitse ja pelasti
-henkeni."
-
-"Ja hän elää?" kysyi tyttö kiihtynein mielin.
-
-"Elää kyllä", vastasi Hermann hymyillen. "Mutta onko hän sinun veljesi,
-kukapa sen tietää? Sinun olisi vaikea häntä tuntea, sillä monta vuotta
-on kulunut siitä kuin hänet näit. Luonnollisesti olit silloin lapsi
-vielä."
-
-Waltrud irroitti käsivarrestaan rannerenkaan ja ojensi sen vapisevin
-käsin kreiville, sanoen rukoilevasti: "Näytä tämä hänelle, oi herra! Se
-on ollut äitini oma. Jos hän on veljeni, niin hän sen tuntee."
-
-Sitten hän kääntyi Adelheidin puoleen, joka piti liikutetun tytön kättä
-omassaan, ja kuiskasi: "Hallitsijatar, en epäile ensinkään. Hän se on!"
-
-"Rauhoitu, Waltrud; jos pettyisit, niin se tuntuisi katkeralta."
-
-He eivät kumpikaan huomanneet, miten Otto ja Hermann vaihettelivat
-merkitseviä silmäyksiä, ja miten kuningas kuiskasi eräälle palvelijalle
-jotakin, jonka jälkeen tämä kohta katosi.
-
-Hetken perästä astui sisälle pitkävartaloinen, voimakkaan näköinen
-mies, jolla oli vaalea, kullankeltainen tukka ja parta sekä kreivi
-Hermannin miehille kuuluva asevarustus. Kreivi meni hänen luokseen ja
-ojensi hänelle Waltrudin rannerenkaan sanoen: "Tunnetko tämän, Bertram?"
-
-Mies tarttui siihen, ja kreivi huomasi, kuinka hänen kätensä värisi.
-Tutkistellen hän katseli sitä ulko- ja sisäpuolelta ja sanoi sitten:
-
-"Tunnen sen hyvinkin. Äidilläni oli sellainen, ja minun käsittääkseni
-tämä on sama. Sisäreunaan oli piirretty risti, -- kas tässä se onkin."
-
-Hän näytti sen kreiville. Tämä nyökäytti päätänsä ja jatkoi: "Sinä olet
-kertonut minulle nuoremmasta siskostasi, jonka unkarilaiset tappoivat
-tai ryöstivät. Mikä hänen nimensä oli?"
-
-"Waltrud!" kuului miehen suusta.
-
-Silloin kajahti läpi huoneen väräjävä huudahdus, puoleksi riemuitseva,
-puoleksi tuskainen. Tyttö oli hypännyt pystyyn. Hermann tarttui hänen
-käteensä ja vei hänet hämmästyneen nuorukaisen luo. "Katsoppas tässä,
-Bertram", sanoi hän, "on rannerenkaan oikea omistaja. Tässä on sisaresi
-Waltrud!"
-
-Seuraavassa hetkessä lepäsi Waltrud kadonneen ja löydetyn veljensä
-sylissä. Kaikki läsnäolijat tunsivat syvää liikutusta; ei yksikään
-silmä ollut kostumatta.
-
-Hermann oli astunut syrjemmälle kuningas Oton viereen. Molempien kasvot
-loistivat ilosta.
-
-"Että kadonnut oli sinua näin lähellä, sitä en aavistanut", sanoi
-kuningas.
-
-Ja Adelheid, joka oli tarkannut puolisonsa kasvojen ilmettä, meni
-hänen luokseen ja sanoi lämpimimmällä kiitollisuudella: "Tämä on sinun
-tointasi, Otto! Minä näen sen kasvoistasi."
-
-Hän hymyili. "Olinhan sen sinulle luvannut. Minä lähetin Italiasta
-sanan Hermann ystävälleni, että hän rupeaisi asiata kuulustelemaan
-ja tutkimaan. En olisi voinut keksiä sopivampaa miestä tähän
-tarkoitukseen."
-
-"Tämä on ihanin jälleennäkeminen, jonka minä eläessäni olen nähnyt!"
-sanoi Luitprand merkitsevästi, ja Martti lisäsi hiljaa: "Ihanaan
-päätökseen on Herra saattanut kaikki myöskin tuolle uskolliselle
-tytölle. Hän ansaitsee tosiaan sellaisen onnen!"
-
-Sitten puhui kuningas: "Samoin kuin olen korottanut sisaresi
-jalosukuisten joukkoon, korotan minä nyt sinut, Bertram, jalosukuiseksi
-ja ritariksi. Siihen paikkaan, jossa vanhempaisi koti on ollut, saat
-rakentaa itsellesi asunnon. Varoja saat nostaa kuninkaallisesta
-rahastostani, ja Hermann", nyt hän kääntyi ystävänsä puoleen --
-"kun sinä tulet herttuaksi, lähtee hän sinun lippuasi seuraten ulos
-maailmaan, taistellaksensa sinun kanssasi kuninkaansa puolesta. Sillä
-vaikeita taisteluita on edessämme vielä!" [Ystävällensä Hermann
-Billungille antoi Otto sittemmin oman herttuakuntansa Sachsenin.]
-
-"Niin", myönsi Hermann, "mutta älkäämme tänä onnellisena hetkenä sitä
-ajatelko!" Ja Adelheid lisäsi: "Sanokaamme ennemmin veli Martin kanssa:
-'Ihmeelliset ovat Herran tiet, mutta hän vie ne ihanaan päätökseen!'"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Meidän kertomuksemme on loppunut. Kuninkaantyttären seuraavista
-kohtaloista kertoo maailmanhistoria. Pitkät vuodet, aina vanhuutensa
-päiviin saakka, eli Adelheid Saksan ja Italian kuningaskunnissa,
-toimien lempeydellä ja viisaudella, siunaukseksi sekä hallitsijalle
-että maalle ja kansalle. Hänen aikalaisensa pitivät häntä suuressa
-arvossa. Vielä suurempi kunnia tuli hänen osakseen, kun hän ja hänen
-puolisonsa Roomassa keisarinkruunulla kruunattiin. Hänen ihanimpana
-kunnianaan oli kuitenkin se, että hän elämänsä loppuun asti vaelsi
-nöyränä Jeesuksen Kristuksen palvelijattarena.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Kuninkaantytär, by L. Schorsch
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KUNINKAANTYTÄR ***
-
-***** This file should be named 58429-8.txt or 58429-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/8/4/2/58429/
-
-Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.