diff options
Diffstat (limited to '58429-0.txt')
| -rw-r--r-- | 58429-0.txt | 5409 |
1 files changed, 5409 insertions, 0 deletions
diff --git a/58429-0.txt b/58429-0.txt new file mode 100644 index 0000000..d3acae3 --- /dev/null +++ b/58429-0.txt @@ -0,0 +1,5409 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58429 *** + + + + + + + + + + + +KUNINKAANTYTÄR + +Kirj. + +L. Schorsch + + +Saksasta suomentanut + +Th. Yrjö-Koskinen [Theodolinda Hahnsson] + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström Osakeyhtiö, +1913. + + + + +SISÄLLYS: + + Alkulause. + I. Onnellinen koti. + II. Hurskas kehrääjätär. + III. Kultakutrinen tyttö. + IV. Aika rientää. + V. Taaskin vanhassa kodissa. + VI. Italiassa. + VII. Mestarin jäljessä. + VIII. Kuolema tulee. + IX. Jumalattomien neuvot. + X. Syvyydessä. + Xl. Äidinsuruja. + XII. Jumalan suojeluksessa. + XIII. Turvassa. + XIV. Pelastaja. + XV. Kunnian kukkuloilla. + XVI. Jälleennäkeminen. + + + + +Kuninkaantytär! Kukapa ei mielellään seuraisi kappaleen matkaa +kuninkaantyttären elämänvaiheita, varsinkin, jos ne ovat niin +mieltäkiinnittävästi kuvatut, kuin kertojatar tässä on kyennyt +sen tekemään. Niin erityisen ihmeelliset ovat tämän kuuluisan +kuninkaantyttären, keisarinna Adelheidin, Otto suuren puolison +elämäntiet, että ne, vaikkakin ovat tarkoin totuudenmukaisesti +kerrotut, usein tuntuvat perin satumaisilta. Ne johtavat elämän +ylimmille huipuille, mutta myöskin syvimpiin syvyyksiin; ne vievät +pimeimpiin vankilakomeroihin ja jälleen valtaistuimen valoisaan +korkeuteen. Sekä kypsyneempi nuoriso että vanhempi yleisö voivat lukea +tätä arvokasta kertomusta ja yhtyä sen loppulauseeseen: "Herran tiet +ovat ihmeelliset ja hän vie ne ihanaan päätökseen." + +_Ludvig Schneller_. + + + + +ENSIMMÄINEN LUKU + +Onnellinen koti + + +Aurinko laski kuten tulipallo alas vuorten huippujen taakse ja +sen viimeiset säteet verhosivat lumenkruunaaman Montblancin +purppurahohteeseen. Genèvejärven pohjoispuolella, ylhäällä +vuorenkukkulalla sijaitsi Colombierin linna. Se oli aivan +yksinkertainen rakennus, kokoonkyhätty neliskulmaisista kivistä, +vahvamuurinen ja pieni-ikkunainen, kuten linnat tavallisesti keskiajan +alkupuolella. Vuorenrinteellä, lähempänä rantaa, sijaitsivat +maalaiskansan asunnot, joitten yläpuolella linna kohosi ikäänkuin +vartijana. + +Eräässä linnan suurista huoneista seisoi auki olevan akkunan ääressä +pieni suloisen näköinen tyttö, tuskin kuusivuotias, katsellen +herkeämättä järven takaista loistavaa näkyä, "valkoista vuorta", joka +säteili ja säihkyi yhä ihanammin, kunnes kirkkaus vähitellen muuttui +rusohohteeksi. Lapsen tummista, sielukkaista silmistä tuo loisto näytti +heijastuvan. Hänen hienoilla, vaaleanruskeitten kiharain ympäröimillä +kasvoillaan oli ruusuinen hohde ja miettivä ilme, sellainen, jota +harvoin tapaa hänen ikäisillään lapsilla. Tyttö oli ajan tavan mukaan +puettu yksinkertaiseen valkeaan pellavakankaiseen pukuun. Ainoastaan +sen kultareunus osoitti hänen kuuluvan korkea-arvoiseen säätyyn. + +Pitkä hoikkavartaloinen nainen lähestyi häntä. Ensi näkemältä huomasi +heti, että siinä oli äiti ja tytär. Samat lempeät, miellyttävät +piirteet, sama miettivä ilme, sama yksinkertainen puku. Ainoastaan +silmät ja hiukset olivat äidillä vaaleammat. + +"Katsoppas, äiti kulta, kuinka ihanaa! Nyt sillä on punainen +kultakruunu kuten kuninkailla, mutta paljon ihanampi kuin isän kruunu! +Nyt se kalpenee -- ja nyt on kaikki kadonnut!" lisäsi hän valittaen. + +"Niin, aurinko kulta on nyt laskenut vuorten taa", selitti äiti. "Sen +säteet saattavat meidän lumivuoremme hehkumaan, mutta nyt ne ovat +poissa. Tule, Burkhard, pane pois pergamenttilehdet, on aivan liian +pimeä lukeaksesi." + +Poika nousi tottelevaisesti lattialta, jossa hän puoleksi makaavassa +asennossa oli lukenut paksua kirjaa. + +"Äiti kulta, kun minä tulen suureksi, tahdon minä tulla piispaksi", +sanoi hän astuessaan äitinsä eteen silmät loistavina. + +"Miksi tahdot tulla piispaksi?" kysyi äiti, hellästi silitellen +kahdeksanvuotiaan poikansa kiharaista päätä. + +"Saadakseni lukea paljon kirjoja ja kaikkea mitä ihmiset ovat niihin +kirjoittaneet. Ja roomalaisten kielen tahdon oppia perusteellisesti, -- +vähänhän sitä jo osaankin, -- ja kreikkalaisten kieltä myöskin tahdon +oppia, niinkuin Lausannen piispa Bruno. Minä tahdon tulla oppineeksi +mieheksi ja mainehikkaaksi kuten apotti Rabanus Fuldassa ja Otfried +Weissenburgilainen!" [Rabanus Maurus, apotti Fuldassa, sittemmin +Mainzin arkkipiispa, k. 886 jälkeen Kr, -- Otfried, Evankeliumikirjan +tekijä k. 870 jälkeen Kr.] Pojan silmät loistivat innosta hänen +puhuessaan. + +"Poikani", lausui äiti, "ei piispalle saa olla tärkeintä tulla +kuuluisaksi, vaan pääasia on, että hänestä tulee oikea Herran +palvelija. Herran sijaisena hänen tulee hoitaa eksyksissä kulkevia +lampaita ja saattaa ne Vapahtajan luo. Niin on kirjoitettu kirjojen +kirjaan." + +"Niin, äiti, mutta onhan kuitenkin ihanaa olla oppinut ja kuuluisa!" + +"Kyllä niin, kunhan oppiasi käytät -- jos se nimittäin osaksesi tulee +-- Jumalan ja lähimmäisesi hyväksi. Mutta semmoinen tietoviisaus, joka +ei tuota siunausta kenellekään, on aivan arvoton, vaikka kuinkakin +paljon kunniaa sillä saavuttaisit. Muista se, poikani. En moiti sinua +pyrkimyksistäsi, mutta ennen kaikkea, halaja tulla Jeesuksen Kristuksen +palvelijaksi." + +Pieni tyttö oli tarkkaan kuunnellut äitinsä sanoja. + +"Äiti kulta, kerro minulle vielä kerran Lausannen piispasta Bososta", +pyysi hän. + +"Niistä ajoista on nyt kulunut kuusi vuotta. Konrad oli nelivuotias, +sinä Burkhard olit kaksivuotias, ja pieni Adelheid ei ollut vielä +syntynytkään. Silloin kohtasi maatamme kova aika. Unkarilaiset +hyökkäsivät joka haaralta, polttivat ja hävittivät kylät ja tappoivat +turvattomat. Valitusta ja vaivaa ei voi sanoin kertoa. Minä pakenin +molempien poikieni ja koko huonekuntani kanssa Neuchâtelin linnan +torniin, joka sijaitsi jyrkällä kalliolla Neuchâteljärven äärellä. +Siellä olimme varmassa turvassa. Sillä aikaa olivat unkarilaiset +ennättäneet Genèvejärven rannoille Lausanneen asti ja uhkasivat +kaupunkienkin asukkaita kuolemalla ja hävityksellä. Lausannessa oli +silloin piispana Boso, kunnianarvoisa vanhus, jota hänen alamaisensa +yleisesti rakastivat ja siunasivat." + +"Oliko hän oppinut?" kysyi Burkhard. + +"Ei, ei hän sitä ollut, mitä maailma oppineella tarkoittaa, mutta +hänellä oli _jumalallista viisautta_. Kun viholliset lähestyivät, +riensivät kaupungin ja lähiseutujen asukkaat hänen luokseen ja +kokoontuivat kuten lapset isänsä ympärille, toivoen saavansa häneltä +apua ja pelastusta. Hän sääli kansaa ja hänen sydämmensä hehkui +armahtavaisuudesta. -- Jääkää tänne, -- sanoi hän, -- minä tahdon käydä +vihollisia vastaan. Ehkä voin heihin vaikuttaa ja saada heidät takaisin +palajamaan. -- Sinäkö tahtoisit syöksyä pedon kitaan? -- huusi kansa +kauhistuen. -- Taivaan Herra voi minut pelastaa pedonkin kidasta, jos +hän sen hyväksi näkee. Mutta ellei se ole hänen tahtonsa, niin ottakoon +hän henkeni uhriksi teidän tähtenne! --" + +Hänen omaistensa kyyneleet ja rukoukset eivät voineet estää häntä; +päinvastoin hän kävi yhä rohkeammaksi, ja iloinen päättäväisyys loisti +hänen silmistään. + +-- Tiedättekö! -- huudahti hän, -- nuo pakanat eivät milloinkaan +ole kuulleet iloista sanomaa Vapahtajasta, jota minä olen teille +ilmoittanut. He eivät tiedä, mitä tekevät, kun he teitä kiusaavat ja +ahdistavat. Minä tahdon lähteä puhumaan heidän kanssaan. -- + +He eivät antaneet hänen mennä yksinään, vaan muutamat kaupungin +vanhimmista lähtivät piispansa mukana. Toiset piiloutuivat luoliin, +vuoren onkaloihin ja metsiin. + +Vaudin maakunnassa he sattuivat yhteen pakanain kanssa. Piispa meni +heitä vastaan. Hänen kunnianarvoisa olentonsa, hänen lempeytensä +ja ystävällisyytensä näytti hetkiseksi tekevän vaikutuksen noihin +raakoihin pakanoihin. -- Viekää minut johtajanne luo! -- sanoi piispa. +-- Täällä minä olen, -- huusi eräs, joka näytti erittäin raa'alta, -- +mitäs tahdot, kristitty koira? -- + +-- Armoa kaupunki raukalleni! Ole armollinen turvattomille vanhuksille, +heikoille naisille ja lapsille, jotka siellä asuvat! Kylmä talvi on +kohta tulossa, anna heidän olla rauhassa! Kristittyjen Jumala on sinua +siunaava, jos osotat heille rakkautta! -- + +-- Mitä minuun koskee kristittyjen Jumala? -- tiuskasi hän. -- Liian +kauan olen kuunnellut puhettasi, kristitty koira. Mene, muuten en sääli +sinun vanhaa ikääsi. -- Herra, -- kuului vastaus. -- Minun henkeni +ei ole suuriarvoinen. En rukoile omasta puolestani, vaan ainoastaan +laumani turvattomien lampaitten puolesta. Ota henkeni, mutta säästä +heitä! -- + +-- Houkkio olisin, jos tyytyisin sellaisiin lunnaisiin, -- ivasi +pakana. -- Se on ehkä kristittyjen tapa. Korviini on tullut huhu, +että teidän Jumalanne itse on antanut itsensä lunnaiksi edestänne. +Saammepa nähdä, mitä hyötyä sinulla siitä on, ukkopaha! -- Silloin +piispan kasvot loistivat kuin enkelin, ja hän huudahti: -- Se Jumala, +jota pilkkaat, on myöskin _sinun_ Vapahtajasi, hän on antanut itsensä +lunnaiksi _sinunkin_ puolestasi, hän on _sinuakin_ rakastanut. Oi, älä +vastusta häntä! Lakkaa sotimasta häntä ja hänen kansaansa vastaan! +Lopeta pahat tekosi ja käänny hänen puoleensa! -- + +-- Vai niin, sinä uskallat käyttää tuollaista kieltä? Vieläpä minulle! +Minulle! -- huusi pakanapäällikkö vimmastuneena. -- Lyökää hänet +kuoliaaksi! -- Pakanain keihäät lävistivät hänen sydämmensä, ja hän +vaipui maahan autuaallinen hymy huulillansa, lausuen: -- Jeesus Kristus +minun Herrani! -- ja niin hän meni uuteen elämään. [Boso, Lausannen +piispa, kuoli 951 palavan uskonsa ja alttiutensa uhrina.] + +Näin pitkälle oli äiti kertonut. Kyyneleet silmissä katsoi Adelheid +häneen. + +"Äiti, menikö hän heti kultaiseen taivaansaliin?" + +"Meni, lapseni, samoin kuin Stefanus, josta kirjassa kerrotaan." + +"Hän oli Jumalan palvelija", huomautti Burkhard miettiväisenä. +Häneenkin oli äidin kertomus tehnyt syvän vaikutuksen. -- "Boso kuoli +kansansa puolesta, mutta myöskin Vapahtajansa tähden, eikö niin, äiti?" + +"Kyllä, lapseni. Mutta hän oli myöskin _elänyt_ Vapahtajallensa ja +palvellut häntä. Jospa sinäkin, Burkhardini, tulisit Herran nöyräksi +palvelijaksi." + +"Ja minä", kysyi Adelheid, "miksi minä voin tulla?" + +"Herran palvelijattareksi, köyhien ja halpojen auttajaksi. Lapseni, +totuta itsesi aikaisin näihin avuihin. Ainoastaan se antaa elämälle +arvoa." + +"Sellaiseksi kuin sinä, äiti kulta! Kaikkihan tulevat kovin iloisiksi, +kun sinä tulet heidän kotiinsa ja kun sinä kehut heidän hienosti +kehrättyä lankaansa ja luet heille siitä suuresta kirjasta ja kun sinä +lohdutat heitä -- oi, äiti, sitä kaikkea minäkin tahdon oppia! Mutta +vaiti, tuolla tulee Konrad. Kuulen hänen askeleensa!" + +Komea, reipas, vaaleakutrinen poika, jolla oli säihkyvät, siniset +silmät, astui nyt sisään. Hän oli lapsista vanhin, isänsä kuva ja +äitinsä ylpeys. Hän oli ollut ulkona ratsastamassa vanhan Kunon, +asemestarin kanssa, jonka johdolla hän oli oppinut käyttämään jousta +ja nuolta. Hän tervehti kunnioittavasti äitiänsä, suudellen hänen +kättänsä, ja pientä sisartaan hän sydämmellisesti syleili. Pikku +Adelheidille tämä ritarillinen veli oli äärettömän rakas. Aina Konrad +toi hänelle jotakin kotiin tullessaan. Nyt hänellä oli somasti +palmikoittu koppanen täynnä herkullisia mansikoita. + +"Katsoppas, pikku sisko, tämä on sinua varten! Olen ostanut sen +muutamalla pennillä kultakutriselta tytöltä." + +"Oi, miten kaunis! Tällaista en ole milloinkaan ennen nähnyt! Onko hän +sen itse tehnyt? Missä on tyttö ja mistä hän tuli?" + +"Liian monta kysymystä yht'aikaa, siskoseni, vastatakseni niihin +heti", sanoi Konrad nauraen. "Annappas kun tuumaan: Onko hän sen itse +palmikoinut? Se kyllä on mahdollista, sillä se vanha juutalaisnaamainen +mies, jolle tyttö kuului, ei suinkaan ollut sitä palmikoinnut. Sitten, +kuka hän on? Niin, sitä en tiedä, en ole sitä häneltä kysynyt, enkä +myöskään tiedä, mistä hän on kotoisin. Minun tuli sääli tyttö raukkaa; +hän näytti rääsyiseltä ja surkealta ja onnettomalta myöskin." + +"Oi, Konrad, miksi et tuonut häntä tänne!" + +"Lapsi, eihän minun sovi tuoda kotiin kaikkia kuljeksivia kerjäläisiä, +varsinkaan, jos ovat tuollaisen vanhan likaisen juutalaisen seurassa." + +"Missä tapasit tytön, Konrad?" kysyi äiti. + +"Tuolla kaukana, pyökkimetsän takana. Hän istui nojautuneena puuta +vasten, silmät suljettuina, ja näytti pikemmin kuolleelta kuin +elävältä. Lähestyessäni hän nousi vaivalloisesti seisoalle ja tarjosi +koriansa, katsellen minuun rukoilevaisesti. Olin juuri sanomaisillani +jotakin, kun vanha ruma juutalainen äkkiä ilmestyi, ikäänkuin maasta +nousten. -- Jumala siunatkoon nuorta herraa, -- sanoi hän, -- siitä +mitä hän tekee tyttäreni hyväksi. -- Mutta hänen äänensä oli raaka ja +katseensa terävä ja inhottava. Silloin Kuno huusi minua, ja minä +ratsastin sieltä pois." + +Äiti oli tarkkaavasti kuunnellut häntä. + +"Tuo tyttö raukka nähtävästi on sairas. Monet juutalaiset kiertävät +maata ja korjaavat itselleen, mitä pakanat ovat murhatessaan ja +ryövätessään jättäneet jälkeensä. Monta kristittyä lasta he salaa ovat +vieneet mukanaan, olen kuullut siitä puhuttavan." + +"Onko kultakutrinen tyttö kristitty lapsi?" kysyi Adelheid innokkaasti. + +"En vielä tiedä, mutta mahdollistahan se on, paljonpa hätää ja vaivaa +on täällä maailmassa!" sanoi äiti surullisena. + +Adelheid loi vakavan katseen äitiinsä. + +"Äiti, etsisimmekö tuota tyttöä?" + +"Me tuskin häntä löytäisimme, lapseni. Vanhus on kaiketi yön varalle +hakenut heille turvapaikan metsästä. Emme nyt saata mitään tehdä. Mutta +rukoile että Vapahtajamme Jeesus Kristus suojelee sitä lapsi raukkaa. +Hän ainoastaan voi sen tehdä ja tekeekin, olkoon se sitten juutalaisen +tai kristityn lapsi." + +Adelheidin surullisiin kasvoihin välähti iloinen loiste; ja kun +hän illalla pian tämän jälkeen makasi pienessä vuoteessaan ja äiti +polvistui sen ääreen, silloin hän lapsen hurskaasta sydämmestä rukoili +äidin, veljien sekä kaukana sodassa olevan isänsä puolesta, mutta +erittäinkin sairaan kultakutrisen tytön puolesta. + +Hiljaisuus vallitsi linnassa ja sen ympäristössä, ainoastaan äiti istui +vielä kauan valveilla, kehräten värttinällä rouviensa ja neitojensa +kanssa. Työskennellessänsä naiset hartaasti kuuntelivat kertomuksia, +joita heidän valtiattarensa miellyttävällä tavalla heille kertoi +kirjojen kirjasta. + + + + +TOINEN LUKU + +Hurskas kehrääjätär + + +Kymmenennen vuosisadan syvästä hämäryydestä nousee lempeässä valossa +silmiemme eteen ylä-Burgundin kuningattaren Berthan olento. Häntä +nimitettiin hurskaaksi kehrääjättäreksi. Vielä tänäkin päivänä hänen +muistoansa siunataan siinä maassa, jossa hän melkein vuosituhat +takaperin hallitsi viisauden ja rakkauden valtikalla -- Vaudissa, +nykyisessä romanilaisessa Schweitsissä, Genèvejärven rannoilla +Solothurnissa, Neuchâtelissa ja aina Reuss-virtaan asti. Schwabenissa, +silloisessa Allemannian herttuakunnassa, vietti Bertha lapsuutensa +ja nuoruutensa päivät, urhean isänsä, herttua Burkhardin hovissa ja +äitinsä, hurskaan Regulindan vaikutuksen alaisena. Bertha sai erittäin +hyvän kasvatuksen ja harvinaisen sivistyksen. Allemannian herttuakunta, +joka sulki piiriinsä Bodenjärven ympäristöt, pohjoisen Schweitsin ja +maa-alueet nykyiseen Elsassiin asti, oli siihen aikaan enemmän kuin +mikään muu maa Europassa tietojen ja sivistyksen ahjona. Siitä se sai +kiittää St. Gallenin kuuluisaa luostaria, joka valoi loistoansa myöskin +Schwabenin herttuan pieneen hoviin. Nuori herttuatar Bertha sai oppia +latinaa, ja latinalaista raamattuaan hän joka päivä luki ahkerasti. +Ei mikään ihme siis, että hän jumalallisen totuuden tuntemisessa, +yksinkertaisessa uskossa ja arvostelukyvyn selvyydessä oli sen ajan +naisia paljon etevämpi. Hän oli hyvin nuori, kun hän meni naimisiin +ylä-Burgundin kuninkaan Rudolf II:n kanssa ja siirtyi pois vanhempainsa +kodista. Ero isästä ja äidistä tuntui hänestä vaikealta. Mutta hän otti +mukaansa kalliin aarteen, latinalaisen raamattunsa, joka antoi hänelle +rohkeutta ja lohdutusta pimeinäkin päivinä. Hänen kohtalonsa ei ollut +helppo. Maan, joka nyt tuli hänen kotimaaksensa, olivat unkarilaiset +ja saraseenit hävittäneet. Köyhyyttä, tietämättömyyttä, raakuutta +hän kohtasi kaikkialla. Genèvejärven nykyään ylen ihanat rannat +olivat silloin erämaan näköisiä, jonka vuoksi sitä saksankielellä +nimitettiinkin Wüstenseeksi -- "erämaanjärveksi". Rudolf oli enimmiten +poissa sodassa taistelemassa lombardilaisia ja muita rajanaapureita +vastaan, joten kotoinen hallitus oli kokonaan kuningattaren +huolenpitona. + +Bertha hoiti vaikean tehtävänsä rohkeudella ja innolla. Aina ensi +nuoruudestaan asti oli hänen päämääränään ollut tulla Jeesuksen +Kristuksen palvelijattareksi. Hän otti kutsumuksensa siis Herran +kädestä ja sai joka päivä voimia hänen sanastaan ja rukouksesta. +Ja pian kyllä näkyi kaikkialla jälkiä hänen siunausta tuottavista +toimistansa. Hävitetyt maat muuttuivat viljaviksi vainioiksi. +Hyviä maanteitä syntyi kaupungista kaupunkiin. Kuninkaalliset +maatilat tulivat vuodesta vuoteen tuottavammiksi ja olivat kansalle +mallitiloina. Etenkin koetti Bertha saada naispuolista nuorisoa +ahkeruuteen ja järjestyksellisyyteen ja opetti heitä kehräämään. +Nämä tähän asti alituisessa pelossa eläneet maalaiset nyt vihdoinkin +ikäänkuin vapaammin hengittivät, tuntien itsensä vauraammiksi ja +onnellisemmiksi kunnioitetun ja rakastetun kuningattarensa viisaan +hallituksen aikana kuin koskaan ennen. + + * * * * * + +Kertomuksemme alun jälkeisenä aamuna oli kuninkaan kartanossa jo +aikaisin eloa ja tointa, sillä kuningatar Berthan hovissa ei kukaan +saanut olla toimettomana, ja hän oli itse loistavana esimerkkinä +muille. "Rukoile ja tee työtä!" -- tämä oli hänen tunnuslauseensa, eikä +kukaan sitä tarkemmin seurannutkaan kuin hän itse. Hallitsijattaren +silmät olivat kaikkialla, kyökissä ja kellarissa, pihassa ja +puutarhassa. + +Hänen palvelus väkensä tiesi sen ja teki innolla työnsä, sillä niin +vaikeata kuin oli kuulla moitetta tai vakavaa muistutusta, niin hauskaa +oli saada kiitoslause rakkaalta kuningattarelta. + +Hän seisoi nyt pihalla valmiina nousemaan valkoisen hevosensa selkään, +sillä myöskin maalais-alamaistensa luona hän tahtoi käydä saadaksensa +neuvoa ja auttaa heitä. + +Hänellä oli kuninkaallinen ryhti, joka välttämättömästi vaati +kunnioitusta. Kunnioittavana seisoi kammariherra Dietrich kuningattaren +vieressä, valmiina nostamaan hänet hevosen selkään. + +"Äiti kulta, pääsenkö minä mukaan?" huusi pyytävä lapsen ääni. "Olen +lukenut kaksi kokonaista tuntia, ja isä Reginhard sanoo, että olen +ollut ahkera, niin että työ nyt aamuksi riittää. Brunhilda on pian +satuloitu, ja metsässä on kovin ihanaa!" + +Ikävöitseviltä kuuluivat viimeiset sanat, ja äiti oli pian valmis +myöntämään, mitä tyttö halusi. + +"Poika Wernheri saa seurata mukana ja ohjata hevosiamme", sanoi Bertha. + +Iloisesti taputti Adelheid käsiään. Kammarirouva Irmengard puki +hänet valmiiksi ratsastusta varten, ja sitte hänet nostettiin +pienen ruskean hevosen selkään. Iloisella hirnunnalla se tervehti +nuorta valtiatartansa. He olivat hyviä ystäviä, hepo ja tyttönen, +sillä Brunhilda oli hyvin kasvatettu ja tiesi miten tuli käyttäytyä +kuninkaantyttären mielihevosena. + +"Nyt, Irmengard, anna minulle värttinäni", käski kuningatar. +Kammarirouva antoi sen hänelle. Wernheri tarttui valkoisen hevosen +ohjiin, mutta kun hän tahtoi samalla pidellä ruskeaakin hevosta, kielsi +lapsi sen. + +"Ei, Wernheri, Brunhilda ja minä ymmärrämme toisiamme hyvin. Äiti +kulta, saanhan?" + +"Aikaisin tahdot koetella itsenäisyyttäsi", sanoi äiti hymyillen. +"Olkoon niin." + +Sitten he lähtivät, Bertha tapansa mukaan ahkerasti kehräten, Adelheid +vapaasti antaen onnelliset kasvonsa järveltä päin tulevan tuulen +hyväiltäviksi. + +Heidän ratsastuksensa päämääränä oli tällä kertaa etäinen kuninkaan +omistama maatalo. Tie kulki vainioitten ja niittyjen läpi. Siellä +täällä työskenteli ahkeraa väkeä; kuningattaren ratsastaessa ohitse he +lakkasivat työstään hetkeksi, tervehtien kunnioittavasti, ja kuningatar +sekä lapsukainen vastasivat tervehdykseen ystävällisesti. + +"Äiti, missä lienee kultakutrinen tyttö?" kysyi Adelheid äkkiä. + +"Hän on kenties mennyt eteenpäin, lapseni. Nuo kuljeksivat juutalaiset +eivät ikänä kauan pysy paikoillaan. Tyttö raukka! Täynnä kärsimystä +tulee hänen elämänsä olemaan täällä maailmassa, ellei taivaan Herra +häntä siitä päästä." + +"Juutalaiset ovat pahoja ihmisiä", sanoi lapsi vakavasti. "He ovat +ristiinnaulinneet Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen." + +"Niin, ne kyllä olivat pahoja, jotka hylkäsivät ja ristiinnaulitsivat +Vapahtajansa, mutta eivät kaikki juutalaiset olleet sellaisia. Muista, +että Vapahtajan oppilaatkin olivat juutalaisia, ja he juuri ovat +meille saattaneet tiedon Vapahtajasta. Eivät myöskään kaikki kristityt +taivaan Herraa tyydytä, vaan ainoastaan ne, jotka palvelevat häntä koko +sydämmestään." + +"Katso, äiti, tuonne kauas tien viereen", Adelheid osotti sormellaan +rääsyistä naisolentoa, joka istui kyyryssään tien varrella ja nähtyään +tulijat hitaasti nousi seisoalle. "Mutta hän ei ole kultakutrinen." +Mielipaha väreili lapsen äänessä. + +Tämä tyttö näytti voimakkaalta. Musta takkuinen tukka peitti pään ja +muoto ei ollut miellyttävä, sillä kasvot, kädet ja jalat olivat lian +peitossa. Rohkeasti hän astui valkoisen hevosen luo. + +"Kuningatar, hyvä kuningatar, antakaa apua köyhälle!" pyysi hän +karkealla äänellä. + +Paheksien katseli kuningatar tuota epämiellyttävää olentoa. + +"Missä sinä asut?" + +"Tuolla!" Tyttö osotti metsän äärellä sijaitsevaa huonoa savihökkeliä. + +"Teidän lähteessänne näyttää olevan niukasti vettä. Onko se ihan +kuivunut?" sanoi kuningatar ankarasti. + +"Kyllä se juoksee, hyvä kuningatar", vastasi tyttö surkealla äänellä. +"Pesin itseni viime kuussa, mutta ei siitä ole mitään apua, lika tulee +aina takaisin." + +"Mitä työtä sinä teet?" + +"Äiti on kotona sairaana", vastasi tyttö vältellen. + +"Silloin sinun tulisi kahta enemmän tehdä työtä, omasta puolestasi ja +äitisi puolesta. Onko ihmettä, että niin moni sairastaa ja kuolee ennen +aikojaan, kun rypevät liassa ja saastassa?" sanoi kuningatar huoaten, +"Semmoista ei Schwabenissa ollut." Sitten hän kääntyen tytön puoleen +lausui: "Pese itsesi ja vaatteesi puhtaiksi lähteessänne, ja puhdista +myöskin kotisi, jossa äitisi makaa sairaana, niin kyllä minä sitten +tulen teitä katsomaan." + +Hän ratsasti eteenpäin yhä kehräten, mutta ajatellen vakavasti kansan +veltostunutta tilaa sekä keinoja sen parantamiseksi. "Suurin osa heistä +ei tahdo antaa itseänsä auttaa ja vielä vähemmän he itse tahtovat +kohottautua rappiotilastaan", ajatteli hän itsekseen, "mutta valaise +heitä sinä, taivaallinen Isä!" + +Kuninkaallisella maatilalla ahkerat kädet olivat toimessa, ja +yleinen iloisuus vallitsi kaikkialla vieraitten tulon johdosta. +Taloudenhoitajatar, siisti, reipas talonpoikaisnainen, jolla oli +häikäisevän valkoinen esiliina edessään, riensi portille tervehtimään +tulijoita. + +"Tervetuloa, kuningatar! Tervetuloa, pieni neiti! Siunattu olkoon se +päivä, jona teidän hevosenne astuvat tästä portista sisään! Tuolla +tulee Pietari, minun mieheni." + +Pietari, suuri vahva maamies, astui esiin. Hänen koko kasvonsa +loistivat tyytyväisyydestä, kun hän auttoi kuningatarta alas ratsun +selästä ja senjälkeen nosti satulasta tyttösen, joka oli keveä kuin +höyhen. + +Ystävällisesti kuningatar ojensi kätensä noille molemmille, sillä +välin kuin Adelheid vielä hetkisen istui miehen vahvalla käsivarrella, +tuttavallisesti kuiskaten hänelle: "Pietari, mitä ne suuret kyyhkyset +tekevät? Tiedäthän, että on kulunut pitkä aika siitä kuin minä ne +viimeksi näin. Wernheri antoi minulle virnoja mukaan, että saisin +syöttää linnuille. Luuletko, että ne syövät kädestäni?" + +"Kyllä kaiketi, miksi eivät ne sitä tekisi?" sanoi ystävällinen mies +ja laski lempeästi tytön maahan, "Mutta nyt kaikkein ensiksi täytyy +vieraittemme saada vähän virkistystä. Trudel, sinä kaiketi pidät siitä +huolen?" + +He seisoivat siinä pitkän valkoiseksi maalatun talonpoikaistalon +päärakennuksen edessä, jonka seiniä viiniköynnökset peittivät. +Piha oli siistiksi lakaistu. Sen molemmilla puolilla olivat avarat +tallit ja navetat. Kaksi sievää, siististi puettua palvelustyttöä +tuli sieltä esiin, ja he tervehtivät kuningatarta, joka käski +vanhemman heistä kertoa, miten nautakarja ja siipikarja menestyivät. +Bertha lausui heille monta kiitos- ja kehoitussanaa, sillä he +olivat ahkeria ja uskollisia, ja kuningattaren tyytyväisyys tuotti +heille nyt suurta iloa. Pietari näytteli ylpeänä ja tyytyväisenä +puutarha-uudistuksiansa, jotka olivat erittäin onnistuneet. Hän +oli laittanut vihanneskasvisarkoja, kylvänyt kurkkuja ja meloneja, +vieläpä istuttanut kastanja- ja viikunapuita. Siemeniä ja istukkaita +hän oli saanut luostarin puutarhasta, ja kaikki ne näyttivät hyvin +menestyvän ja kasvavan. Siihen aikaan olivat luostarien puutarhat +parhaiten viljeltyjä; suurin osa muuta seutua oli vielä erämaan +kaltaisessa tilassa. Maalaiskansan velttous ja huolettomuus tuntui +melkein auttamattomalta, siitä asti kuin hunnit, joiksi he unkarilaisia +nimittivät, aina yhä uudestaan tunkeusivat maahan hävittäen sitä. +Bertha ja hänen voutinsa saivat kovin taistella tätä juurtunutta +toimettomuutta vastaan. Mutta he eivät väsyneet. "Tulee kyllä vielä +parempia aikoja", lohdutti kuningatar ystävällisesti, kun Pietari +valitti, etteivät hänen ponnistuksensa mitään auttaneet, "parannus +kyllä tulee, vaikka vähitellen. Ihmiset oppivat iloitsemaan työn +siunauksesta. Tuo autio lakeus tuolla vuoren rinteellä on kerran +viinitarhoina kukoistava. Kuuma liuskakivipohja sopii sellaiseen +viljelykseen täällä yhtä hyvin kuin Schwabenissa. Ehkä mekin saamme sen +vielä nähdä, Pietari, mutta kärsivällisyyttä tarvitaan!" + +Kuningattaren keskustellessa Adelheid ruokki kyyhkysiä ja iloitsi +siitä, että ne olivat kesyt. "Katso, äiti, tuota valkoista kyyhkyä, +tuota jolla on ruskeat siivet ja kruunu päässä! Sen nimi on Immo. Se +lentää olkapäälleni ja nokkii virnoja suustani! Tämä valkoinen lempeä, +joka on kädelläni, on tuon toisen puoliso. Katso, miten se nokkii!" + +Wernheri seisoi vieressä, iloiten samoin kuin tyttökin. Silloin +Trudelin pyöreät ystävälliset kasvot pistäytyivät ovesta näkyviin; hän +pyysi vieraita aamiaiselle. Erinomaisen hyvältä maistuikin, pitkän +ratsastuksen jälkeen, vasta leivottu vehnäleipä, rasvainen, voimakas +juusto ja makea rievä maito. + +"Nyt meidän täytyy ratsastaa eteenpäin metsätietä pitkin ja sitten +kotiin jälleen", sanoi kuningatar. Vastenmielisesti erosi lapsi tästä +miellyttävästä paikasta, mutta äitiä vastaan tietysti ei sopinut +sanoa. Pian he siis istuivat jälleen ratsujensa selässä ja lähtivät, +jätettyään sydämmelliset jäähyväiset, metsään päin. Bertha kehräsi +kuten ennenkin. Hevosen selässä istuessaankin hän ahkerasti teki työtä, +osottaen siten esimerkkiä, joka sai monet häpeämään. + +Vuohilauma oli laitumella vihreällä rinneniityllä, jossa kasvoi +hyvänhajuisia alppiyrttejä. Kallionkielekkeellä istui paimentyttö +iloisesti joikuen ja kehräten uutterasti. Ratsastajat tulivat esiin +metsästä tienkäänteessä, ja kuningatar huudahti: "Ah, mikä ihana näky! +Paimentyttö, joka paimentaa laumaansa ja kuitenkin kehrää! Sellaista en +ole koskaan ennen nähnyt täällä Burgundissa, ja se virkistää mieltäni. +-- Tule tänne lapseni", pyysi hän ystävällisesti, "ja näytä työsi ja +itsesi kuningattarellesi!" + +Punastuen totteli tyttö. + +"Sinä todellakin näytät siistiltä tytöltä; sinun asuntosi luona ei +lähde turhaan virtaile, sinä ansaitset kiitosta. Annappas kun katson +työtäsi. Kas, miten hienoa lankaa! Tarpeeksi hienoa kuninkaallista +pukua varten! Jos kaikki tytöt rakastaisivat työtä kuten sinä, niin +näyttäisi tämä maa toisenlaiselta! Mikä on nimesi, lapseni, ja missä +asut?" + +"Nimeni on Gisela, ja minä asun metsän tuolla puolen, äitini, Jutta +rouvan kanssa. Vuohet ovat tässä ympäristössä asuvien talonpoikien +omia. Minä johdan ne joka aamu laitumelle ja ajan ne taas illalla +kotiin." + +"Entä äitisi?" + +"Hänen täytyy pysyä kotona, sillä luuvalo on jäykistänyt hänen jalkansa +niin, ettei hän pääse paljon liikkumaan. Mutta hän tekee kuitenkin +työtä ja kehrää, ja hänpä minutkin on opettanut työtä tekemään", sanoi +hän iloisen ylpeänä. + +"Sinä Gisela teet minulle enemmän iloa kuin saatat käsittää. Sano +äidillesi terveisiä ja ilmoita hänelle suuri iloni siitä, että hän on +kasvattanut tyttärensä siisteyteen ja ahkeruuteen, sekä siitä, että hän +on opettanut sinua kehräämään; sitä taitoa ei moni tässä maassa tunne. +Tyytyväisyyteni todisteeksi ja muistoksi tästä hetkestä tahdon antaa +sinulle tämän ristini." + +Hän irroitti kaulastaan kultaisen ristin vitjoineen, kumartui alaspäin +ja laski sen tytön kaulaan. "Näin kunnioittaa sinun kuningattaresi +ahkeruutta," sanoi hän, antaen tytölle kättä. "Mutta työtä tehdessäsi +älä unhota rukoilla suurta taivaan Herraa!" [Tätä tapahtumaa esittävä +maalaus on nimilehtenä eräässä vanhassa kronikassa, joka kertoo Bertha +kuningattaresta.] + +Giselan kasvot loistivat ilosta. Punastuen hän otti kuningattaren +lahjan vastaan ja kuunteli hänen lempeitä sanojansa. Myöskin pieni +Adelheid kurotti hänelle kätensä hyvästijätöksi, huutaen: "Hyvästi, +Gisela, näkemiin asti!" Sitten he ratsastivat eteenpäin ja paimentyttö +katsoi heidän jälkeensä kyynelsilmin, kunnes he katosivat näkyvistä. + +Keskinäisessä keskustelussa kului matka, kunnes he taas joutuivat sen +luhistuneen savihökkelin lähelle, jonka menomatkallaan olivat nähneet. +"Wernheri", sanoi Bertha, "taluta sinä lapsen hevosta solan läpi, sillä +välin kuin minä yksin lähden tuohon hökkeliin, jossa sairas vaimo +makaa. Odottakaa minua siinä, missä niityt alkavat." Hän kiinnitti +värttinänsä satulaan, tarttui ohjaksiin, noikkasi ystävällisesti +lapsille ja ratsasti pois. + +He eivät olleet kauan ratsastaneet, ennenkuin ehtivät solaan, joka +kulki kahden vuoriseinämän välillä. Tästä pieni laakso kaikessa +kauneudessaan levisi heidän eteensä. Jättiläismäiset puut, jalavat, +pyökit ja niitten välillä vaaleat hopeahaavat levittivät suojelevia +oksiaan yli pienen lorisevan puron, jota ei näkynyt, vaikka loiske +ja solina kuului. Mehevään vehreyteen verhotuilla rinteillä kasvoi +monivärisiä kukkia. Adelheid riemuitsi ja huudahti: "Anna minun astua +alas, Wernheri, minä tahdon poimia kukkia äidille. Oi, miten ihanasti +ne kukkivat!" + +Mielellään Wernheri noudatti lapsen pyyntöä. Itse hän ohjasi molempia +säyseitä hevosia, jotka hiljakseen tulivat hänen perässään, haukaten +silloin tällöin suunsa täydeltä tien vieressä kasvavaa vehmasta ruohoa. +Pehmeällä nurmella ei edes kavioiden kapsetta kuulunut. + +Adelheid juoksi edellä kiiveten ja etsien kauneimpia kukkia, iloisena +jokaisesta, jonka sai poimituksi. Hiljempään seurasi Wernheri jäljessä +hevosten kanssa; heillä ei ollut kiirettä. Laaksotie ei ollut +pitkä, ja heidän tuli odottaa kuningatarta sen loppupäässä, joka jo +näkyikin etäältä. Silloin Wernheri sitoi hevoset kiinni puuhun ja +katseli ympärilleen, etsien pientä suojattiansa; mutta nähtyään hänen +poimivan kukkia vaarattomalla nurmirinteellä, viskautui hän lepäämään +ruohostoon. Hiljaisuus vallitsi yltympäri, jopa linnutkin näyttivät +pitävän päivällislomaa. Joku sirkka sirkutteli, mutta sekin pian +lakkasi ääntämästä; ainoastaan puro loiski ja porisi, lakkaamatta +juosten eteenpäin. Poika rupesi vaipumaan uneen. Myöskin Adelheid oli +väsyneenä kiipeemisestään istahtanut siimehikkään puun alle. + +Silloin kuului hiljaisuuden keskestä äkkiä vaikeroiva ääni. Poika +kuunteli, ja tyttökin oli sen kuullut. Mistä se tuli? Se ei ollut +järjettömän eläimen ääni! Nyt -- jälleen sama ääni -- sydäntä vihlova +tuskanhuuto. + +Wernheri hypähti pystyyn. Tuossa tuokiossa hän joutui Adelheidin luo, +joka myöskin oli noussut seisoalle ja hämmästyneenä katsoi poikaan. +"Mitä se oli, Wernheri? Tule, menkäämme etsimään!" + +Adelheid ei ensinkään pelännyt. Hän tarttui voimakkaan toverinsa käteen +ja tunsi mielensä turvalliseksi. + +"Ehkä olisi paras odottaa, kunnes kuningatar tulee", virkkoi poika +vähän levottomana, huolehtien suojatistaan. + +"Ei, emme saata odottaa!" vastasi Adelheid kiihkeästi. "Tule mukaan, +hyvä Wernheri, muuten se kuolee!" + +Mitä Adelheid tarkoitti sanoessaan "se", siitä hän tuskin olisi voinut +tehdä selvää. + +He kiirehtivät siihen suuntaan, mistä vaikeroiva huuto oli kuulunut. +Mutta sitä ei toistettu. He kulkivat joutuisasti eteenpäin pitkin +kapeata polkua. "Se ei huuda enää. Missä se mahtanee olla? Wernheri, +huuda sinäkin kerran, mutta niin kovaa kuin vain jaksat!" + +Wernheri totteli. Hän pani kätensä torveksi suunsa eteen ja huusi: +"Kuka valittaa? Kuka on siellä?" + +Ei kuulunut vastausta. Lapset kiirehtivät käsikädessä eteenpäin. Hetken +perästä Wernheri huusi jälleen. + +Silloin kuului ikäänkuin hiljainen valitus, ja äkkiarvaamatta, kuin +maasta nousten, seisoi mies heidän edessään. Adelheid hätkähti ja astui +askeleen taaksepäin, tarttuen tukevammin pojan käteen kiinni. Tämä +asettui suojelevasti kuninkaanlapsen eteen ja katsoi rohkeasti mieheen, +jonka muoto kyllä oli sen laatuinen, että se saattoi säikähyttää +pelottomiakin lapsia. Rohjuinen olento, eteenpäin koukistunut vartalo, +pukuna pitkä, musta, likainen viitta, takkuisessa päässä karvalakki, +kummallakin ohimolla rasvainen, riippuva hiuskihara. Pitkä ohut parta +ja kaareva nenä ilmaisivat miehen sukuperän, ja hänen ryppyisistä +kasvoistansa vilkkui terävä, ilkeä katse. Kädessään hänellä oli +mukulasauva. + +"Mitä lapsia te olette ja mitä tahdotte?" kysyi hän käheällä äänellä, +nauraen kasvot irvissä muka ystävällisesti. + +Rohkeana asettui poika hänen eteensä ja katsoi häneen vakaasti. "Me +kuulimme valittavan äänen ja tulimme auttamaan, jos millään tavalla +voisimme sen tehdä." + +Taaskin ilmeni hänen kasvoilleen kamala irvistys, ja Adelheid rupesi +pelkäämään. Hän tarttui vielä tukevammin Wernherin käteen, ja poika +samoin vastasi kädenpuristuksella, saattaaksensa lapsen levolliseksi. + +"Pieni kyyhkyni, miksi piiloudut? Älä pelkää isä Aamosta! Isä Aamos +on aina ollut hyvä mies, ei ole koskaan tehnyt pahaa edes kärpäselle. +Hänellä on itselläänkin tytär, jota hän hyvin rakastaa." + +Hän puhui hyväilevällä äänellä, mutta katse oli paha ja viekas. + +"Onko tyttäresi sairas?" kysyi Wernheri jälleen. "Mikä häntä vaivaa? +Onko hän täällä?" + +"Tuolla!" sanoi Adelheid hiljaa pojalle, osottaen sormellaan oikealle, +jossa näkyi puoliksi pensaiden peittämä luolan-aukko. "Kuuntele, +Wernheri!" + +Epäilemättä vaikeroiminen tuli luolasta. Adelheid, joka säälistä +unhotti pelkonsa, astui askeleen eteenpäin, mutta poika esti häntä. + +"Tuo tyttäresi ulos päivän valoon, mies!" käski poika päättävästi. +"Sairastava lapsi ei voi hyvin luolan ummehtuneessa ilmassa. Laske +hänet tähän viheriälle nurmelle lepäämään, jotta lämmin aurinko saisi +paistaa hänen päällensä ja tehdä hänet terveeksi." + +"Kuka on sanonut, että lapseni on sairas?" tokasi mies, katsahtaen +viekkaasti lapsiin. + +Äkkiarvaamatta hänen äänensä muuttui ja hän huudahti vaikerrellen: + +"Oi, kukapa lahjoittaa isä Aamokselle hopeata, että hän saisi ostaa +maitoa sairaalle tyttärellensä ja tehdä hänet jälleen terveeksi!" + +"Hopeata meillä ei ole", vastasi Adelheid rohkeasti, "mutta tuo meille +nähtäväksi tyttäresi. Meillä on paljon maitoa ja leipää ja minä tiedän, +että äitini mielellään sitä antaa hänelle niin paljon kuin hän vain +tarvitsee." + +Vanhus näytti aprikoivan asiaa. Viisas Wernheri epäili miestä hänen +kavalan ulkomuotonsa takia eikä laskenut Adelheidin kättä irti. + +"Tuo hänet ulos", vaati hän vielä kerran. Silloin kuului hevosen +kavioiden astunta aivan läheltä. "Äiti!" huusi lapsi riemuiten, "oi, +nyt käy kaikki hyvin!" + +"Kuningatar!" riemuitsi Wernheri samaten. Hämmästys kuvautui miehen +kasvoissa. Hän näytti olevan kahdenvaiheilla, lähtisikö tiehensä vai +katoaisiko luolaan, hiipiäkseen sieltä tyttärensä kanssa pois toisesta +uloskäytävästä. Mutta mikä hyöty hänellä oli siitä, että kuljeskeli +pitkin maita, raahaten sairasta myötään? Voittoa ja hyötyä hän tahtoi +tytöstä. Hän oli nyt tehnyt päätöksensä -- hän meni luolaan. + +Bertha oli kuullut lasten huudon ja rupesi laskeutumaan alas hevosen +selästä. + +"Jää Adelheidin luo, Wernheri!" huusi hän pojalle, kun tämä aikoi +juosta auttamaan hallitsijatartaan. + +Hän sitoi valkoisen hevosensa laakson suuhun käytävän luo ja kiirehti +kepein askelin sille paikalle, missä hän oli nähnyt noiden kolmen +seisovan. Vanhus oli pian jälleen tullut esiin luolasta. Hän kantoi +väsynyttä olentoa sylissään. Hervottomina, ikäänkuin eloa vailla, +riippuivat lapsen käsivarret. Pitkät, kullanvaaleat hiukset valuivat +hänen kasvoilleen. Adelheid huomasi sen, näky vaikutti häneen syvästi. +Hän riensi äitinsä luo, tarttui häneen kiinni ja huusi nyyhkyttäen: +"Äiti, kultakutrinen tyttö!" + + + + +KOLMAS LUKU + +Kultakutrinen tyttö + + +Vanhus oli laskenut tytön ruohikolle. Hän väänteli käsiään ja +ruikutteli sekä käyttäytyi ikäänkuin hänen sydämmensä olisi ollut +murtumaisillaan lapsiraukan tähden. Bertha ei ollut huomaavinaan hänen +käytöstään; hän vain laskeutui polvilleen tytön viereen, tarttui hänen +kuihtuneeseen käteensä ja tunnusteli valtimoa -- se oli aivan heikko. + +"Lapsi parka!" sanoi hän itsekseen, "nälkä, väsymys ja pahoinpitely +ovat saattaneet sinut tuohon tilaan!" Tytön kaulassa ja hartioissa oli +sinisiä naarmuja, jotka osottivat, että häntä oli lyöty. Kasvot ja +hiukset olivat veren tahraamat; nähtävästi hän oli kaatunut terävää +kiveä vasten, haavoittaen päänsä. Tiedotonna, kankeana, silmät kiinni +makasi hän siinä. + +Kuningatar nousi ylös. "Mistä olet saanut lapsen?" kysyi hän. "Kautta +harmaan pääsi, vanhus, älä valehtele. Sinun tyttäresi hän ei ole!" + +"Minun hän on! minun hän on!" kirkasi mies käheästi. "Olen ostanut +hänet yhdestä guldenista. Olen pitänyt häntä kuten omaa lasta. Voi +minua! He tahtovat ryöstää isä Aamokselta hänen ainoan lapsensa!" + +Mies oli inhottava katsella. Bertha kääntyi hänestä pois tytön puoleen, +joka aukaisi suuret siniset silmänsä, katsoen tuskaisesti, sanattomin +rukouksin ihanaan kuningattareen ja ummistaen ne sitten heti jälleen. +Hän loi vain yhden katseen, mutta se kertoi koko tarinan kärsimyksistä +ja sydäntä järkyttävistä asioista. + +"Yhden guldenin annan sinulle lapsesta, sitten on hän minun, eikä +sinulla ole mitään oikeutta häneen. Tässä saat, ja lähde nyt pois +näiltä seuduilta. Pahoin sinulle kävisi, jos huomiseksi tänne jäisit; +en voisi sinua varjella joutumasta kansani vihan esineeksi." + +Ahnaasti juutalainen otti rahan. Hän aikoi puhua, mutta arvokkaalla +liikkeellä kuningatar esti sen, viitaten poispäin. Kiireesti mies +katosi, eikä häntä siinä seudussa enää milloinkaan nähty. + +Sitten Wernheri talutti esiin molemmat hevoset. Adelheid kostutti +nenäliinansa purossa ja vilvoitti sillä sairaan otsaa. Tämä +ystävällinen menettely teki sairaalle hyvää. Hitaasti hän aukaisi +silmänsä, katsoen ympärilleen. "Hän on poissa", sanoi Bertha. Silloin +herahti tyttönen itkemään oikein ääneen, ja se huojensi hänen +sydäntänsä. + +"Sinä kaiketi et enää tahdo hänen luokseen?" kysyi Adelheid. + +"En, en milloinkaan!" Hän pudisti kiivaasti päätään ja oikaisi kätensä +ikäänkuin kammosta. + +"Ole levollinen, lapsi", lohdutteli kuningatar. "Älä puhu, olet vielä +liian voimaton. Me nostamme sinut hevosen selkään ja viemme kotiin, +sinne ei ole pitkä matka." + +Wernheri nosti tytön ratsun selkään ja kuningatar auttoi; sitten poika +kulki hevosen vieressä pidellen kiinni tytöstä. Hitaasti he matkasivat +eteenpäin, kunnes joutuivat linnan luo ja ratsastivat linnanpihaan. +Kuningattaren viittauksesta tuli Irmengard ja nosti uupuneen tytön +syliinsä. + +"Hoida häntä niin hyvin kuin voit", sanoi Bertha, ja Irmengard vei +hänet palvelijain huoneustoon. + + * * * * * + +Monta viikkoa oli kulunut. Kultakutrinen tyttö oli tullut terveeksi. +Hän oli nyt puhtaassa puvussaan ihan toisen näköinen kuin ennen, +kultakutrit olivat paksuissa palmikoissa ja posket hohtivat ruusuisina. +Kun ei enää ollut mitään tartunnan vaaraa, oli Adelheid joka päivä +päässyt tytön luo viemään hänelle kukkasen tai mehukkaan hedelmän +ja muuten ystävällisesti häntä katsomaan. He eivät paljon puhuneet +keskenänsä, sillä vieras tyttö oli ujo vielä, mutta kuitenkin Adelheid +sai tietää, että hänen nimensä oli Waltrud sekä että hän oli kotoisin +Saksenista. + +Tänään Waltrud istui ensi kerran linnan suuressa salissa. Kuningatar +kehräsi, kuunnellen molempien lasten iloista puhetta. Adelheidia +kohtaan tyttö oli ujostelematon ja vastasi avomielisesti hänen +lapsellisiin kysymyksiinsä. + +"Kuinka vanha sinä olit, kun juutalainen otti sinut mukaansa?" + +Waltrud mietti. "Kahdeksan vuoden, luullakseni, ehkäpä yhdeksän. Kolme +kesää ja kolme talvea olen kuljeksinut tuon pahan miehen kanssa." + +"Sittenhän olet nyt kahdentoista vuotias, ja minä olen pian seitsemän. +Ja sinä olet asunut suuressa rakennuksessa? Isäsi ja äitisi luonako?" + +Tyttö noikkasi myöntävästi; surullinen ilme levisi hänen kasvoilleen. + +"Kerro", pyysi Adelheid. "Kerro minulle enemmän itsestäsi, sillä minä +pidän sinusta." + +Hän silitti hyväilevästi toverinsa kättä. Tytön suupielet värähtelivät, +ja hänen silmänsä säihkyivät puolittain ujosta ihmettelystä ja +puolittain kiitollisuudesta, kun hän katsoi lapseen. Sitten hän sanoi: +"Tahdon kertoa. Isä ja äiti olivat vapaita ihmisiä. He viljelivät +maata, joka kuului taloomme; sitä oli paljon, ja Bertram veli auttoi +heitä. Silloin hunnit tulivat, tappoivat heidät ja polttivat talomme. +Koko karjamme he ryöstivät, ja heidän hevosensa sotkivat viljamme. Minä +istuin piiloutuneena ontossa puussa. Seuraavana päivänä he löysivät +minut ja veivät minut mukanaan." + +"Entä mihin joutui veljesi Bertram?" + +"Hän oli suuri ja vahva ja asettui isän eteen suojellaksensa häntä, +mutta silloin he löivät hänet maahan ja tappoivat isän ja sitten vielä +äidinkin." + +Tyttö puhui heikolla ja toivottomalla äänellä, ikäänkuin hän olisi +väsynyt elämään. + +"Waltrud parka!" huudahti Adelheid säälivästi. + +Tyttö jatkoi: "Illalla pimeän tullen, kun kaikki oli hiljaista, hiivin +minä ulos puustani ja rupesin etsimään isää ja äitiä. Löysin heidän +kuolleet ruumiinsa, mutta en löytänyt Bertramia. Kauan, kauan etsin +häntä, mutta turhaa se oli. Silloin minä itkin ja ryömin jälleen +puuhuni ja nukuin, sillä minä olin väsynyt ja vielä sangen pieni. Näin +unta, että he olivat laahanneet veikon pois, ja myöhemmin olen monta +kertaa nähnyt unta Bertramista ja uskon hänen elävän." + +"Sittekö ne pahat hunnit löysivät sinut?" + +"Löysivät, seuraavana aamuna. Monet palasivat katsomaan, olisiko +jossakin aarteita kätkössä, ja he osuivat myöskin sen ontelon puun luo, +jossa minä olin. He vetivät minut esiin, ja minä vapisin pelosta." + +"Waltrud parka! Löivätkö he sinua?" + +"Löiväthän hekin, mutta eivät niin paljon kuin isä Aamos. Muutamat +heistä olivat hyviä minua kohtaan; he antoivat minulle ruokaa ja +panivat minut istumaan eteensä hevosen selkään. He kulkivat monen +maan läpi ja veivät minut mukanaan. Minä itkin kauan isää, äitiä ja +veljeäni. Pitkän ajan olin heidän luonaan. He vaativat minua tanssimaan +ja olemaan iloisena, mutta sitä en voinut. Kuulin kerran heidän puhuvan +suuresta tappelusta, ja sitten he äkkipäätä lähtivät matkaan. He +olivat kyltyneet minuun ja jättivät minut jälelle, yöllä kun nukuin. +Aamulla herätessäni he olivat poissa, ja minä olin yksin. Silloin tuli +juutalainen ja vei minut kanssansa, vaikka koetin vastustaa." + +"Mitä juutalainen pani sinut tekemään?" kysyi kuningatar. + +"Kesällä vaati hän minua marjoja poimimaan ja myymään sekä kerjäämään. +Myöskin tahtoi hän minua ottamaan muitten tavaraa ja antamaan hänelle, +ja ellen sitä tehnyt, niin hän löi minua pajuvitsoilla. Silloinkin hän +löi, kun en tarpeeksi hänelle kerjännyt. Usein sain koko päivät nähdä +nälkää, kun ei ollut muuta syötävää kuin juuria vainioilta ja marjoja +metsästä, enkä niitäkään aina saanut. Ja minä olin niin kovin väsynyt, +niin väsynyt. Ellen jaksanut häntä seurata, löi hän minua jälleen. +Eräänä päivänä hän löi ja tyrkkäsi minua niin, että kaaduin ja iskin +pääni terävään kiveen. Hän laahasi minut pimeään luolaan, ja minä olin +niin kovin kipeä. Luulin kuolevani, ja olin iloinen siitä. Silloin +tulit sinä, oi kuningatar!" + +Jota kauemmin Waltrud puhui, sitä vilkkaammaksi hänen äänensä muuttui. +Viimeisiä sanoja sanoessaan hän joutui valtavaan liikutukseen, lankesi +kuningattaren jalkojen juureen ja syleili hänen polviansa. + +"Nouse ylös, lapseni", sanoi Bertha järkytetyin mielin. "Täynnä +kärsimystä on sinun lyhyt elämäsi ollut. Paljon tuskaa on suuri taivaan +Jumala sallinut osaksesi, mutta nyt hän on sinut pelastanut. Oletko +häntä kiittänyt?" + +"En", sanoi tyttö. "Paha Aamos ja hunnit ovat minua kiusanneet, ja +sinä, kuningatar, olet pelastanut minut, eikä suuri taivaan Jumala. +Häntä ei Waltrud raukka tunne; kuinka voisin häntä kiittää?" + +"Mutta suuri Jumala taivaassa tuntee hyvin Waltrud raukan", sanoi +kuningatar vakuuttavalla äänellä. "Hän tuntee jokaisen linnunkin +taivaan alla ja pitää siitä huolen; kuinka hän ei ottaisi huomaansa +kurjuuteen jäänyttä ihmislasta, jolla ei ole isää eikä äitiä? Usko +minua, kun sanon, että hän tuntee sinut ja pitää sinusta huolen. +Kirjojen kirjassa se on kirjoitettuna." + +Hän laski kätensä latinalaisen raamattunsa päälle, joka oli hänen +edessään. Pelokkaasti tyttö katsoi tuota kummallista kirjaa. + +"Kerrotaan, että kirja voi puhua", kuiskasi hän, "onko se totta?" + +Vastauksen sijasta Bertha aukaisi raamatun. "Kuuleppas nyt", sanoi hän, +"minä luen sinulle, mitä tässä sanotaan." + +Ja kääntäen latinaa saksaksi kuningatar luki ne lauseet, joissa +Vapahtaja vakuuttaa, että pieni varpunenkaan ei putoa maahan ilman +taivaallisen Isämme tahtoa, ja me olemme paljon paremmat kuin monta +varpusta. + +Waltrud ei voinut sitä käsittää. Vähänpä hän oli kuullut Vapahtajasta +ja taivaallisesta Isästä. + +"Isä minulla oli Saksenissa", sanoi tyttö. "Hän on kuollut," + +"Mutta taivaallinen Isäsi ei ole kuollut, hän elää ja pitää sinusta +huolta", sanoi kuningatar. + +"Taivaassa asuu korkea Herra Jumala", sanoi tyttö ihmeissään. "Sanotko +sinä, että hän on minun Isäni? Tunteeko hän minut?" + +"Niin, hän on sinun Isäsi ja minun Isäni ja meidän kaikkien Isämme, ja +hän tuntee sinut ja rakastaa sinua." + +"Waltrud", sanoi Adelheid hiljaa ja vakavasti, "minä olen häntä +rukoillut. Sinä iltana, jolloin sinä myit mansikat veljelleni, ja +hän sanoi, että sinä näytit väsyneeltä ja sairaalta, -- silloin minä +rukoilin Jumalaa auttamaan sinua. Ja näetkö, hän teki sen jo seuraavana +aamuna. Eikö hän olekin hyvä? Etkö ole iloinen siitä?" + +Adelheidin silmät loistivat, ja vieras tyttö tunsi sydämmessään +ihmeellistä liikutusta. Kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä. + +"Sinä olet hyvä", sanoi hän. "On pitkä aika siitä kuin kukaan on +rakastanut Waltrud parkaa." + +"Taivaallinen Isä rakastaa sinua vielä paljon enemmän kuin me", sanoi +kuningatar lempeästi. + +Tämä oli Waltrudin ensimmäinen opintotunti. Siitä päivästä alkoi +hänelle järjestyksellinen elämä. Ahkerasti täytyi hänen auttaa +kotitoimissa. Hän oli reipas ja teki mielellään työnsä. Samalla hän +tuli terveeksi ja voimakkaaksi, niin että pian tuskin saattoi hänessä +tuntea luolasta tuotua tyttöä. Hämärän saapuessa hän tuli värttinöineen +kuningattaren luo, joka opetti häntä kehräämään, ja myöskin pieni +Adelheid koetti kilvalla oppia tätä jaloa taitoa. Silloin kuningatar +kertoi kertomuksia tuosta suuresta kirjasta, ja mielenkiinnolla Waltrud +kuunteli hänen selityksiään. Hän ei paljon puhunut, mutta silmänsä +ilmaisivat, miten sanat tunkivat hänen sydämmeensä. Kävellessään ulkona +käsi kädessä Adelheidin kanssa hänen oli helppo olla avomielinen, +ja hän rupesi kyselemään monesta asiasta, jota hän ei ollut vielä +käsittänyt. + +Waltrud piti itseään kuninkaantyttären palvelijattarena. +Kiitollisessa sydämmessään hän lupasi, ettei hän milloinkaan jättäisi +hallitsijatartansa. Äiti näki, miten lapset pitivät toisistaan, ja +antoi heidän olla rauhassa. Hänen tarkka silmänsä oli havainnut, että +Waltrudilla oli uskollinen, luotettava mieli. + +Onnellisimmat olivat molemmat lapset silloin, kuin kuningatar +otti heidät mukaansa, käydessään alamaistensa luona rakkauden ja +hyväntekeväisyyden asioilla. Pojat sitä vastoin jäivät kirjojensa +ääreen. Iloisina tytöt kulkivat eteenpäin kuningattaren valkoisen +hevosen rinnalla, jota Wernheri talutti, ja kuuntelivat ahkerasti +kehräävän ratsastajattaren ystävällisiä sanoja. Taikkapa he +juoksentelivat edellä, Adelheid lapsellisesti riemastuneena, Waltrud +levollisempana ja vakavampana, mutta kuitenkin iloisena. Ei kukaan +ollut metsiin ja niittyihin niin perehtynyt kuin hän. Paljon kasveja +hän tunsi ja tiesi niitten parantavat ominaisuudet. Vähäpätöisimmistä +kukista ja ruohoista hän osasi sommitella kokoon vihkoja, seppeleitä +ja muita koristeita, jotka miellyttivät itse kuningatartakin. Adelheid +ihaili hänen pajuvalmisteitaan, monenlaisia koreja, erimuotoisia ja +erisuuruisia, eikä hänellä ollut mitään rauhaa, ennenkuin oli oppinut +palmikoimaan samanlaisia ja sai näyttää ensimmäisen hyvin tehdyn +taideteoksen äidilleen. + +"Tänään lähdemme tapaamaan paimentyttöä Giselaa ja hänen äitiänsä", +sanoi Bertha eräänä aamuna. Hän oli juuri laskenut luotansa viimeiset +monista avunpyytäjistä, joita määrätyllä ajalla joka aamu saapui +linnaan saamaan kuningattarelta lohdutusta, rohkaisua ja aineellista +tukea. + +Paimentytön asunto ei ollut kaukana, ja ilma oli kirkas, joten lapset +saattoivat kulkea jalkaisin. Kuningatar istui valkoisen hevosensa +selässä, jota Wernheri talutti, kehräten tapansa mukaan. Tie kulki +pitkin metsän syrjää, ja lapset poimivat kukkia ja marjoja. Waltrud +oli tavallista vakavampi; hänen ajatuksensa näyttivät kiitävän kauas. +Kumppaninsa iloisiin leikkipuheisiin hän vastasi ystävällisin katsein, +mutta vaipui jälleen äänettömyyteen. + +"Mitä sinä ajattelet, Waltrud?" kysyi Adelheid vihdoin. "Ajatteletko +Bertramia?" + +He puhuivat usein keskenään Bertramista, kadonneesta veljestä. Mutta +Waltrud vain pudisti päätään. + +"En Bertramia", sanoi hän hitaasti, "vaan juutalaista Aamosta". Ja +hänen silmänsä välähtivät. + +"Älä ajattele sitä pahaa miestä, hän ei koskaan tule tänne. Pelkäätkö +häntä?" + +"En, en pelkää häntä. Äitisi minua kyllä varjelee." + +"Miksi siis ajattelet sitä pahaa miestä?" kysyi jälleen pieni kumppani. + +"Hän oli kovin paha, -- oi, sinä et tiedä, kuinka paha hän oli, ja minä +vihaan häntä", sanoi hän tavattoman kiivaasti. + +Adelheidin ruskeat silmät täyttyivät kyynelillä. Sellaisena hän ei +vielä milloinkaan ollut Waltrudia nähnyt. + +"Mutta sinä et saa vihata häntä", sanoi Adelheid murheellisena. "Rakas +Vapahtajamme ei vihannut niitä pahoja miehiä, jotka naulasivat hänet +ristinpuuhun." + +"Niin, sepä se juuri on", vastasi tyttö, "sitä minä en voi ymmärtää. +He löivät häntä vielä paljon enemmän kuin juutalainen löi minua. Luin +eilen siitä suuresta kirjasta, että hän vielä rukoilikin niitten +pahojen ihmisten puolesta: Isä, anna heille anteeksi. Luettuani sen en +voi olla sitä ajattelematta. En saata sitä ymmärtää. Ja onhan se kai +kuitenkin aivan totta, vai kuinka?" + +"Kaikki on totta, mitä raamatussa kerrotaan", vastasi Adelheid varmana. + +"Samaa sanoi kuningatarkin. Ja hän rakasti noita pahoja ihmisiä, -- +Jeesus nimittäin. Kun minä eilen luin siitä, lensivät ajatukseni +juutalaiseen. Minä en voi häntä rakastaa, vaikka tahtoisinkin", sanoi +hän surullisena. + +Lapset eivät innossaan huomanneet, että äiti oli heitä aivan lähellä, +niin että hän oli kuullut heidän viimeiset sanansa. Osaaottavasti hän +katsoi Waltrudiin. + +"Tule tänne, lapsi", pyysi hän ystävällisesti. + +Waltrud totteli. + +"Olet oikeassa, lapseni, sinä et voi rakastaa Aamos juutalaista. En +minäkään voi. Ei kukaan ihminen voi rakastaa vihamiehiään". + +Adelheid katsoi hämmästyneenä äitiinsä. Tämä jatkoi: + +"Mutta meidän täytyy oppia sitä, jos tahdomme menetellä Vapahtajan +Jeesuksen Kristuksen mielen mukaan. Vaikeaa se kyllä on, sen on Waltrud +jossakin määrin saanut kokea. Ainoastaan Vapahtaja itse voi opettaa +meitä rakastamaan vihollisiamme, ja sen hän tekee, jos sitä rukoilemme +häneltä." + +Waltrud katsoi kiitollisena kuningattareen. Tämä käsitti hänen +katseensa ja sanoi ystävällisesti: + +"Sinäkin voit sitä oppia, lapseni. Rohkaise mielesi ja rukoile häntä +auttamaan". + +Tyttö ei puhunut mitään, mutta hänen kasvonsa kävivät iloisiksi ja +hänen silmänsä tähtäsivät miettiväisinä etäisyyteen. + +Hiljakseen he jatkoivat matkaa eteenpäin, kunnes ennättivät Jutta +rouvan asunnolle. + +Paimentyttö istui oven edustalla kehräten. Iloisena nousi hän istualta, +nähdessään tervetulleet vieraat, ja meni heitä vastaan. Punastuen ja +kunnioittavasti hän kumarsi kuningattarelle, joka hyväntahtoisesti +hymyili hänelle ja mielihyvällä kiinnitti katseensa tuohon somaan +tyttöseen. + +"Olemme tulleet katsomaan äitiäsi, Gisela. Onko hän sisällä?" + +"On, armollinen kuningatar." + +Mökki oli pieni, ja olkikatto ulottui matalalle maata kohti. +Murattiköynnös kiertyi hauskannäköisesti akkunan ja oven ympäri. Bertha +rouvan komea vartalo ei mahtunut ovesta sisälle syvään kumartumatta. +Heikossa päivänvalossa, joka tuvan ainoasta pienestä ikkunasta +pilkisti, näki Bertha vasta vähitellen huoneen kehnon sisustuksen, sekä +luuvalon vaivaaman naisen, joka makasi olkivuoteellaan. Olkien päälle +oli mukavuudeksi levitetty lammasnahkaturkiksia. + +"Jumala siunatkoon kuningatarta!" kuului lempeä ääni vuoteesta. Vaimo, +joka sanat lausui, lepäsi puoleksi makaavassa, puoleksi nojaavassa +asennossa. + +"Olen pahoillani siitä, etten voi paremmalla tavalla ottaa vastaan näin +korkeita ja arvokkaita vieraita", jatkoi hän, "mutta jäseneni eivät +sitä salli, luuvalo pitää niin lujasti kiinni. Gisela, nosta jakkara +kuningattarelle." + +Kuningatar istui sairaan vuoteen ääreen ja katsoi syvästi sääliväisenä +noita kalpeita kasvoja, joissa näkyi pitkien kärsimysten jäljet, +ja laihoja käsiä, jotka vielä äskeisen kehruun jäljeltä pitelivät +värttinää. Kuihtunut äiti oli terveen ja kukoistavan tyttärensä +täydellinen vastakohta. + +"Oletko kauankin ollut vuoteen omana, vaimo parka?" kysyi kuningatar. + +"Kuusi vuotta, aina siitä asti, jolloin minä mieheni kanssa lähdin +hunneja pakoon. Silloin oli talvi, ja me kuljimme kauan kodittomina. +Lausannessa me asuimme. Kun hurskas piispa Boso murhattiin, täytyi +meidän paeta, ja silloin tulimme tänne." + +"Tunsitko sinä sen hurskaan piispan?" + +"Tunsin. Minä olin luostarin palvelijattarena Lausannessa, kunnes Hannu +minut nai. Hän kaitsi luostarin karjaa, ja apotti piti hänestä paljon. +Se oli onnellinen aika. Mutta sinä tiedät, rouva kuningatar, miten +sitten kävi. Luostarimme, kaupunkimme, kaikki hävitettiin." + +Vaimon silmät täyttyivät kyynelistä, ja kuningatar nyökkäsi hänelle +sanoen: + +"Kerro vielä, miten sinun Hannullesi kävi?" + +"Hän kuoli kuumetautiin pian sen jälkeen. Silloin näytti minusta siltä, +kuin en enää milloinkaan voisi tulla iloiseksi, mutta taivaan Herra on +auttanut." + +Hän pani kätensä ristiin ja katsoi miettiväisenä eteensä. + +"Vaimo parka, sinä olet kovia kärsinyt, mutta sinä tiedät myöskin, että +Jumala kärsimyksiä lähettää. Missä olet sen oppinut?" + +"Luostarissa, rouva kuningatar. Sunnuntaisin tuli piispa sinne ja +kertoi meille pyhästä raamatusta, Vapahtajastamme, joka kuoli meidän +puolestamme. Silloin opin käsittämään, että kaikkien kristittyjen +miesten ja vaimojen tie käy monen vaivan kautta. En kuitenkaan paljon +sitä ajatellut, sillä olin nuori ja iloinen, ja kun minä mieheni kanssa +asuin Lausannessa, unohdin suuren onneni vuoksi melkein Jumalanikin. +Vasta myöhemmin, kun kärsimysten päivät tulivat, muistelin jälleen +tuota kaikkea. Silloin minä hädässäni huusin Jumalaa, ja hän lohdutti +minua, ja nyt minä tiedän, että ilman kärsimisiä emme pääse taivaan +valtakuntaan." + +Syvästi liikutettuna kuningatar kuunteli vaimon kertomusta. "Olet +oppinut suuria asioita", sanoi hän, "koska tiedät, että Herra sinua +rakastaa, vaikka hän joskus lähettää sinulle kärsimyksiä. Tämä on +vaikea läksy, ja monelta kuluu pitkä aika ennenkuin hän sen oppii. +Tunnetko evankeliumin kertomuksen miehestä, jolla oli luuvalon +kuivettama käsi?" + +Kuningattarella oli sisäinen tarve kertoa Vapahtajan elämästä, kun hän +kävi katsomassa sairaita ja kärsiviä. Sen hän teki nytkin, lempeällä ja +sydämiä voittavalla tavallaan. Hän kertoi kertomuksen toisensa perästä, +joita sairas ja lapset mielenkiinnolla kuuntelivat, kunnes jo oli aika +lähteä. Lempeästi Bertha sanoi jäähyväiset, luvaten illempana lähettää +sairaalle lämpimän peiton hänen vuoteeseensa sekä polttopuita uunia +varten; ja hiljaiset siunaukset seurasivat häntä. + +Nyt he kulkivat jälleen ulkona vapaan taivaan alla. Tällä kertaa he +eivät matkanneet metsän syrjää pitkin vievää tietä, vaan toista, joka +johti Hohenthalin linnan ohitse. Siinä sijaitsi jylhä kivirakennus +vuorenrinteellä, jolta oli näköala laakson yli. Hohenthalin herrat +olivat rohkeita metsästäjiä ja urhoollisia sotureita. Nykyinen +omistaja oli sodassa kuningas Rudolfin mukana, kuten enimmät muutkin +maan herroista. Sillä aikaa linnojen rouvat palvelusväkineen +toimivat kodeissaan, miten parahiten ymmärsivät. Mutta maa oli +monin paikoin autiona, ja myöskin värttinä oli monen aatelisrouvan +talossa joutilaana, vaikka asiat olivatkin paljon parantuneet, sitten +kuin kuningatar Bertha oli tuonut uusia oivallisia tapoja mukanaan +Schwabenista ja itse väsymättä käytti ahkeria käsiään. Hohenthalin +rouva oli kuullut, mitä Giselalle oli tapahtunut ja miten kuningatar +oli hänelle suosiotaan osottanut. Tämä tapaus oli herättänyt linnan +rouvan ja hänen tyttäriensä kateutta ja kiihottanut heitäkin etsimään +korkeasti kunnioitetun kuningattaren mielisuosiota. He rupesivat +nyt myöskin käyttämään värttinätä, mutta heidän kätensä olivat +kykenemättömät ja lanka tuli karkeata. + +Kun Bertha ratsasti linnan ohi, istuivat linnan rouva ja hänen +kolme tytärtänsä pihalla kehräämässä, sillä he olivat kuulleet +kuningattaren lähenevän. Kunnioittavasti he nousivat paikoiltaan ja +astuivat tervehtien kuningattaren luo. Ystävällisesti Bertha vastasi +tervehdykseen ja seisahutti hevosensa. + +"Kas, te kehräätte! Sehän ansaitsee kiitosta, jos olette ahkeria ja +vähän näette vaivaa, niin lankanne varmaan pian tulee yhtä sileäksi ja +hienoksi kuin paimentytön Giselan." + +"Kuningatar, me kiitämme sinua lempeistä sanoistasi", sanoi linnan +rouva. "Katso, minun tyttäreni ovat kilttejä ja ahkeria, mutta kehruu +on raskasta työtä. Etkö tahdo antaa heille kehoitukseksi jotakin, kuten +annoit Giselalle?" + +Nyt kuningatar nauroi, sanoen: "Paimentyttö tuli ensiksi ja on kuten +Jaakob ottanut siunaukseni. Mutta jatkakaa työtänne, koettakaa +parastanne ja rukoilkaa myös, niin ei teiltä milloinkaan puutu Herran +siunausta". + +Ystävällisesti noikaten heille hän lähti sieltä, jättäen linnan naiset +hämmästyneinä ja pettyneinä katsomaan hänen jälkeensä. + +Waltrud oli ääneti kuunnellut äskeistä keskustelua ja kulki nyt +miettiväisenä Adelheidin rinnalla. Hänestä joskus tuntui melkein kuin +hän näkisi unta. Uusi elämä oli herännyt hänessä. Oi, miten hyvä +Bertha rouva oli, ja miten viisas! Hän oli sanomattoman kiitollinen +hyväntekijättärellensä. Samalla hänen sielunsa silmien eteen kuvastui +mies, joka ristillä riippuen rukoili vihollistensa puolesta. Ja +oppimaton tyttö tunsi ensi kerran sydämmensä syvyydessä, että tuo +mies oli tehnyt hänenkin hyväksensä vielä paljon enemmän kuin jalo +kuningatar, ja että hänen rakkautensa oli monin verroin suurempi; ja +hänessä heräsi lapsellinen halu ja kaipuu saada häntä palvella ja elää +hänen mielensä mukaan. + + + + +NELJÄS LUKU + +Aika rientää + + +Vuosi oli kulunut loppuun. Siunaus kuningattaren hiljaisesta ja +uskollisesta hallituksesta tuli yhä tuntuvammaksi maassa, mutta +varsinkin hänen omassa kodissaan. Adelheid kasvoi suloudessa ja +hyveissä hurskaan äitinsä kasvattamana, pojat olivat ahkeria lukemaan +ja Waltrud oli muuttunut niin, ettei häntä entiseen verraten olisi +tuntenut samaksi. Hän oli tullut suureksi ja vahvaksi ja näytti +kukoistavalta punaposkineen ja kullanhohtavine vaaleine palmikkoineen. +Puheliaisuus ei enemmän kuin ennenkään ollut hänen ominaisuuksiaan, +mutta ahkerasti hän toimi tehtävissään, ja hänen siniset silmänsä +loistivat ilosta. Kuninkaantyttärelle hän oli tullut välttämättömäksi +toveriksi, eikä kuningatarkaan mielellään olisi antanut häntä pois. + +Silloin tuli tieto, että pitkä sota, jota italialaisten kanssa käytiin, +oli loppunut. Rudolf kuningas oli auttanut appeansa Burkhardia +kukistamaan heitä rangaistukseksi heidän rosvohyökkäyksistänsä +Schwabeniin. Suuri oli ilo, kun tämä sanoma saapui -- nyt siis +vihdoinkin kuningas tulisi kotiin! + +Malttamattomuudella odotettiin kunniarikasta voittajaa kotiin linnaan, +ja pojat uneksivat öin ja päivin voitoista ja sankaritöistä. Ja +odotettu saapui, suuri saattue mukanansa. Uljaana, ryhdikkäänä hän +istui ratsunsa selässä, sankarina muodoltaankin, ja poikien oli syytä +ylpeillä sellaisesta isästä. Mutta kuningas näytti surulliselta ja +vakaalta, kun hän syleili puolisoansa, sillä hänen täytyi tuoda se +surullinen sanoma, että kuningattaren isä, herttua Burkhard, oli +kuollut voitokkaan taistelun jälkeen, kavalan salamurhaajan käden +kautta. Jalon kuningattaren iloon puolison palaamisesta sekaantui siis +isän kuoleman tuottama suru. + +Elämä Colombierissa tuli nyt vilkkaammaksi kuin ennen. Joka päivä +lähti maan hallitsija retkille ympäristöön, tarkastaen kaupunkeja ja +kyliä, luostareita ja mökkejä. Terävin katsein hän tutki, missä jotakin +oli epäkunnossa ja missä oli puutetta ja hätää. Kuten lempeä isä hän +piti huolta hätääkärsivistä. Kerran viikossa hän istui tuomarina, +kuninkaallinen valtikka kädessä, ja jokainen, jolla oli asioita toisen +kanssa ratkaistavana, sai tulla esittämään niitä kuninkaalle, joka +tuomitsi viisaasti ja oikeudenmukaisesti. Iloiten kuningas näki, miten +hänen puolisonsa, jalo Bertha, kaikkialla jo oli paljon saanut aikaan +parannusta maan hyväksi, ja hän tunsi itsensä onnelliseksi, kun hän nyt +vihdoin taas sai olla kotona. + +Pojillekin oli nyt tullut onnellinen aika. Burkhardkin, joka +tavallisesti mielellään istui kirjojen ääressä, lähti nyt innostuneena +mukaan, kun jahtitorvea toitotettiin. Koirat laskettiin irti, ja isä +lähti metsästämään. -- + +Mutta kerran tuli päivä, jolloin hiljainen kulkue astui esiin metsästä. +Siinä oli jono köyryssä kulkevia ihmisiä, joitten kasvot olivat +synkät ja mieli järkkynyt. He kantoivat oksista kyhättyjä paareja, +joilla kuningas makasi kuolettavasti haavoitettuna. Hän oli pudonnut +kalliolta, ja se tapaturma oli tehnyt lopun rakastetun valtiaan +elämästä. Berthan helmassa hän veti viimeisen henkäyksensä. Tämä +rohkeamielinen nainen oli itsensä unohtaen syrjäyttänyt oman tuskansa, +lohduttaaksensa kuolevaa puolisoansa pyhän evankeliumin sanoilla ja +siten evästääksensä häntä kotimatkalle. + +Nyt vallitsi hiljaisuus linnassa, jossa kuukausimääriä ilo ja riemu +oli vallinnut. Kovimmin oli tämä tapaus koskenut kuningattareen. Mutta +hänellä oli voimakas sydän, voimakas Jumalan armosta, johon hän tiesi +turvata. Hän ei milloinkaan voinut unhottaa, miten köyhässä mökissä +makaava halvaantunut nainen kärsimysten kautta oli tullut lähemmäksi +Jumalaa ja hiljaa alistui taivaallisen Isänsä tahtoon. Olisiko hän +tuota vaimo raukkaa heikompi? + +Vielä suuremmalla huolella kuin tähän asti hän nyt kasvatti lapsiansa, +kun hänen täytyi hoitaa sekä isän että äidin tehtävät. Mutta tulisen, +tarmokkaan Konradin puolesta hän pelkäsi. Hänen, tulevan hallitsijan, +piti ensin oppia hallitsemaan. Monena unettomana yönä uskollinen äiti +makasi hereillä surujen ja huolten vaivaamana, rukoillen: "Neuvo ja +auta minua, taivaan Herra!" + +Maan kreivit ja muut jalosukuiset herrat tulivat käymään kuningattaren +luona, ottaaksensa osaa hänen suruunsa, kuten sanoivat. Mutta he +tulivat oikeastaan antaaksensa hyviä tai huonoja neuvoja Konrad +pojan suhteen ja kehoittaaksensa kuningatarta asettamaan hänelle +holhoojakunnan, jotta hän maan jalosukuisilta saisi hallitustaidon +opetusta. Mutta nämä ehdotukset eivät olleet kuningattarelle mieluisia. +Hänellä oli toiset tuumat. + +Taaskin oli kevät. Colombierin linnassa varustauduttiin ottamaan +vastaan ylhäisiä vieraita, joiden oli määrä saapua pohjoisesta päin +Solothurnin tietä pitkin. Keitä he olivat, sitä ei tietänyt kukaan +muu kuin kuningatar ja hänen uskollinen ystävänsä Lausannen piispa. +Ylhäinen vieras oli nimittäin pyytänyt, ettei mitään julkista +vastaanottoa valmistettaisi hänelle. Ainoastaan piispan piti miehineen +ratsastaa häntä vastaan, niin oli päätetty, ja varmaa tietä viedä hänet +Colombieriin. + +Konrad odotti malttamattomana. Hänestä ja hänen vastaisesta +kasvatuksestaan oli lähimpinä päivinä päätettävä, sen hän tiesi. Hän +aavisti myöskin, että se mies, jonka kanssa äiti tahtoi neuvotella ja +jota hän halusi poikansa holhoojaksi, varmaan oli etevä ja mahtava +henkilö. Ehkäpä joku ruhtinas Saksenin kuningassuvusta? Kenties itse +nuori Otto kuningas? Vasta muutaman vuoden hän oli käyttänyt valtikkaa +ja kruunua, mutta jo oli moni kuljeksiva laulaja vienyt maineen hänen +voimastaan ja viisaudestaan aina Burgundiin saakka. Hän kuului olevan +yhtä rohkeamielinen kuin isänsäkin, mainehikas Henrik; jopa moni kehui +häntä vielä enemmän. Mutta ei hän kuitenkaan voinut olla suurempi ja +mahtavampi Henrikiä, jonka edessä hunnitkin vapisivat, niin tuumasi +poika. Joka tapauksessa hänen nuori sydämmensä hehkuvasti ihaili Otto +kuningasta; sen kuningatar hyvin tiesi. + +Kun nyt piispan lähettämät sanansaattajat saapuivat ilmoittamaan +vieraitten tulosta, kertoi äiti lapsilleen, että vieras oli itse Otto +kuningas, korkein ja mahtavin herra koko kristikunnassa. Hän jutteli +heille, mitä hän Schwabenissa oli kuullut kuninkaasta tämän vielä +ollessa nuorukaisena, ja miten lasten äidinisä, herttua Burkhard, +uskollisesti oli kiintynyt Oton isään Henrikiin, vaikka ensin olikin +häntä vastustanut. Lapset kuuntelivat mielenkiinnolla kertomusta, +pyytäen jatkoa. Ja äiti kertoi, miten hänen isänsä oli lähtenyt +Henrikin kanssa saaliinhimoisia slaavilaisia vastaan Haveljoelle, +sekä miten he keskitalvella olivat menneet jäätyneen joen yli ja +vallanneet heidän linnansa Brennaborgin. Äiti puhui myöskin siitä +suuresta taistelusta, jossa kuningas Henrik löi unkarilaiset ja pyhä +miekka kädessään ja arkkienkeli Mikaelin lippu sivullaan järjesteli +joukkojaan, rukoili heidän kanssaan ja sitten meni rohkeamielisenä +vihollisia vastaan, sekä miten hän täydellisen voiton saatuaan lankesi +polvilleen koko sotajoukkonsa kanssa ja kiitti suurta taivaan Herraa. + +Lasten silmät loistivat. + +"Siis hän nyt on taivaassa", sanoi Adelheid. + +"Hän oli hurskas mies ja rakasti kallista evankeliumia. Siksi hän +nukkuikin rauhassa kuolemaan, kun hänen loppunsa tuli. Hän rakensi +hävitetyt kirkot ja auttoi köyhiä, joilta julmat unkarilaiset olivat +ryöstäneet tai hävittäneet kaiken omaisuuden." + +"Se oli kauniisti ja oikein tehty", sanoi Burkhard varmasti. + +"Kiitettävämpi oli urhoollisuus, jota hän sodassa osotti", tuumi Konrad. + +"Molemmat olivat kiitettäviä tekoja", vastasi äiti. "Hän turvasi +Jumalaan, joka soi hänelle voimia ja rohkeutta. Tämäkin on lahja +ylhäältä, Konradini. Kuningas Henrik sen hyvin tiesi, sen vuoksi hän +antoikin Jumalalle kunnian voiton saatuaan." + +"Otto kuningashan on hänen tapaisensa, niin sanotaan. Oi, äiti, kuinka +hauskaa, että saan hänet nähdä!" riemuitsi Konrad. + +"Hän on Jumalan voideltu", sanoi äiti. "Muutamia vuosia sitten hän +Aachenissa kruunattiin [937]. Kruunausaterialla teidän setänne, +Schwabenin herttua Hermann, ojensi hänelle maljan." + +Taaskin lasten silmät loistivat, siitä heidän setänsä, mahtava Hermann +herttua, oli heille rakas. + + * * * * * + +Juhlallista oli nyt Colombierissa. Ylhäiset vieraat olivat saapuneet. +Otto kuningas oli tullut hurskaan puolisonsa Edithan kanssa, joka +oli kotoisin Englannista. [Hän oli Englannin kuninkaan Athelstanin +sisar sekä Alfred Suuren pojantytär.] Kuninkaan seurassa oli myöskin +Schwabenin herttua Hermann, Berthan setä, joka oli kuninkaaseen +uskollisesti kiintynyt. Hän oli leskimies ja oli kihlannut ainoan +tyttärensä, pikku Ithan, Oton pojalle Ludolfille, saadaksensa +tulevaisuudessa arvokkaan hallitsijan perintömaalleen. + +Molempien ruhtinasten saattueeseen kuului suuria sankareita, mutta +Otto oli uljain kaikista. Majesteetillisena hänen vartalonsa kohosi +yli muiden; täynnä arvokkaisuutta ja kuninkaallista lempeyttä oli +hänen käytöksensä; rohkeina säihkyivät hänen sinisilmänsä. Mutta +kun ne katsoivat hänen armaaseen puolisoonsa, silloin ilmeni niissä +sanomaton hellyys ja lempeys. Sillä Editha oli hänen hyvä enkelinsä, +jonka pyynnöt usein hillitsivät hänen vihansa, ja Edithan rukoukset +seurasivat häntä kaikilla hänen matkoillaan. Kansalleen kuningatar oli +kuin hellivä äiti. Kuningas rakasti häntä suuresti, ja hän ymmärsi +johtaa kuninkaan mielen Jumalan puoleen. + +Molemmat kuningattaret näkivät nyt toisensa ensi kerran ja heidän +sydämmensä olivat heti alttiit ja avoimet keskinäiseen ymmärtämykseen, +sillä pian he havaitsivat, että sama usko ja sama rakkaus asui heissä +molemmissa ja molempien elämäntarkoituksena oli palvella Jeesusta. +Siksi he liittyivät lämpimästi ja sydämmellisesti toisiinsa. + +Leskikuningattarelle tuntui hyvältä saada uskoa huolensa ja surunsa +ystävättären sydämmelle. Editha ymmärsi suloisimmalta tavalla lohduttaa +häntä kalliin raamatun sanoilla. + +Eräs munkki Weserjoen luota oli kirjoittanut Vapahtajan elämäkerran +omalla Saksenin murteellaan. Hän oli antanut tälle kirjoitukselle +nimen: "Laulu Jeesuksen elämästä." ["Heliand".] Editha osasi paljon +kertoa tästä kirjasta ystävänsä iloksi. Saksenin kuningatar puolestaan +näki ihastuksella kaikkialla jälkiä Berthan siunausta tuottajasta +vaikutuksesta maassaan. + +Päätettiin että nuori Konrad seuraisi mukana kuningas Oton hoviin, +saadaksensa kasvatuksensa siellä. Niin siis täyttyi pojan sydämen +hiljainen halu ja unelma, jota hän tuskin oli uskaltanut todeksi +toivoa, Kun muutaman viikon perästä korkeat vieraat jälleen lähtivät +kotiinsa, oli hyvästijättö vähän surunsekainen. Kuningattaret +aavistivat, etteivät enää kohtaisi toisiaan täällä maan päällä. Bertha +näki vanhimman poikansa, joka oli ilmetty isänsä kuva, jättävän kotinsa +moneksi vuodeksi, ja kyynelsilmin katseli Adelheid lempiveljeänsä, joka +iloisena lähti pois suureen vieraaseen maailmaan. + +Hiljaista oli nyt perhepiirissä, kun vilkas poika oli heidät jättänyt. +Adelheidin sydäntä painoi vielä muukin asia kuin ero veljestä. Äiti +oli kertonut hänelle, että isävainaja jo monta vuotta takaperin oli +luvannut hänet Italian kuninkaan Hugon pojalle puolisoksi, sekä että +nuori Lothar kerran tulisi noutamaan hänet pois kodista ja äidin luota, +viedäkseen hänet vaimonaan omaan kotiinsa. Ajatus, että hänen pitäisi +jättää rakas kotinsa, tuntui hänestä katkeralta. Äidin lohduttavat +sanat, että siihen saattoi kulua vielä monta vuotta, eivät oikein +auttaneet. Usein hän unohti huolensa, kuten lasten on tapana, mutta +toisinaan hänen pienet kasvonsa äkkiä kävivät vakaiksi ja silmät +sumuisiksi, ja silloin hän hyväillen painautui lähemmäksi äitiään, jota +hän niin syvästi rakasti ja kunnioitti. + +Taaskin hän seisoi kapean akkunan ääressä ja katseli "valkoisen vuoren" +ihmeellistä loistoa laskevan auringon säteillessä, mutta ei niin +riemullisena kuin ennen. + +Bertha oli tarkannut pientä tytärtään ja meni hänen luokseen. Vaiti +katselivat molemmat tuota ihanaa näytelmää, kunnes loiste kalpeni. + +"Äiti kulta", sanoi Adelheid huoaten, "Italiassa kaiketi ei ole +ollenkaan vuoria, vai miten?" + +"Ei ole niin korkeita kuin täällä, mutta maa on ihana kuten puutarha, +niin sanoi isäsi." + +"Mutta ihmiset siinä ihanassa maassa ovat epäluotettavia, kuulin isäni +sanovan. Mitä hän sillä tarkoitti?" + +"He eivät ole suoria ja uskollisia kuten meillä. Heidän sanoihinsa ei +voi luottaa, sillä he puhuvat toisin kuin ajattelevat. Mutta kaikki +eivät ole sellaisia", jatkoi hän lohduttaen. "Nuoresta Lotharista isä +kertoi paljon hyvää." + +"Äiti kulta, minä tahtoisin jäädä sinun luoksesi koko elämäkseni. +_Täytyykö_ minun sitte jättää sinut ja meidän ihana maamme ja kaikki +nämä hyvät ihmiset, joita rakastan?" + +Ja kyynel kyynelen perästä vieri hänen poskilleen. + +Äiti lohdutteli ja syleili itkevää lastansa. + +"Älä itke, rakkaani. Minustakin tuntuu vaikealta olla ilman sinua. +Mutta vielä on pitkä aika siihen, kun sinun täytyy muuttaa Italiaan -- +seitsemän vuotta tai ehkä enemmänkin. Älä ole pahoillasi, Adelheidini, +sillä molemmat isät ovat sen toisillensa luvanneet, ja se on Jumalan +tahto. Ja sinähän rakastat Vapahtajaa Jeesusta Kristusta ja tahdot +totella hänen tahtoansa, eikö niin?" + +Adelheid noikkasi. "Vielä seitsemän vuotta olen luonasi, äiti." Sillä +hän nyt koetti lohduttaa itseänsä. + +Mutta Bertha hymyili surullisesti. "Ei koko sitä aikaa. Muutamia vuosia +täytyy sinun viettää Einsiedelnin luostarissa. Niin olemme päättäneet, +-- holhoojasi, kuningas Otto ja minä. Sillä vastaisen kuningattaren +tulee opetella kaikenlaisia tieteitä ja taiteita, ja tilaisuutta siihen +ei ole muualla kuin luostarissa pyhien naisten luona. Sinä tiedät, +että isoäitisi, rouva Regulinda nyt asuu Einsiedelnissä, jonka hurskas +suojelija hän on." + +Adelheid oli ääneti kuunnellut. Hän käsitti, ettei tähän voinut mitään +sanoa vastaan, koska vanhemmat ja holhoojat olivat asian päättäneet. +Elämän vakavuus astui ensi kerran elävänä hänen eteensä. + +"Täällä on niin ihanaa, äiti", sanoi hän syvästi huoaten. + +"Niin, täällä on ihanaa. Myöskin Schwabenissa, minun kotimaassani, oli +ihanaa. Ja kuitenkin minun täytyi se jättää, kun sinun isäsi tuli minua +noutamaan. Ero kodista ei ollut helppo." + +Ihmeissään tyttö katsahti äitiin. "Ja sinä olet kuitenkin niin +mielelläsi täällä ja olet yhtä onnellinen kuin minäkin, äiti kulta." + +"Tulin tänne Jumalan tahtoa totellen, ja minulla on täällä nyt kotini. +En halaja milloinkaan muuanne, sillä täällä on Jumala antanut minulle +työtä ja täällä saan häntä palvella. Suuri taivaan Herra totuttaa meitä +tottelemaan, lapseni. Onnellinen, ken nöyränä häntä palvelee! Hän +kypsyy taivasta varten." + +Adelheid ei oikein käsittänyt äidin ajatusta, mutta se tieto lohdutti, +että äiti oli kokenut samaa, mikä häntä odotti vastaisuudessa. + +"Editha täti on myöskin jättänyt kotinsa, ja älä luulekkaan, että hän +halajaisi takaisin", jatkoi Bertha. "Ei, hänelle on Kristus uskonut +korkean kutsumuksen. Ja oi, miten ihanasti hän sen täyttää! Kaikille, +jotka tulevat tekemisiin hänen kanssaan, on hän suureksi siunaukseksi. +Kun pyhitämme elämämme Vapahtajallemme ja kanssaihmistemme hyväksi, +silloin olemme onnellisia. Ei se riipu paikasta, jossa työskentelemme. +Sinä saat olla iloinen ja onnellinen, lapseni, sillä sinä rakastat +Herraa Kristusta, ja äitisi rukoilee puolestasi, että kasvaisit armossa +ja oppisit Häntä palvelemaan." + +Hetken perästä äiti jatkoi: "Pian saat nähdä kihlattusi. Hugo kuningas +poikansa kanssa on jo matkalla tänne, jotta kihlajaiset vietettäisiin +tapojen vaatimuksen mukaan. Ota tuleva puolisosi ystävällisesti vastaan +ja ole hyvä hänelle, mutta ennen kaikkea, rukoile hänen puolestaan. +Molempiin olet velvollinen, sillä se on Herran Kristuksen tahto." + +Niin tapahtui kuin äiti oli määrännyt. Ei kulunut pitkä aika, ennenkuin +ylhäisiä vieraita jälleen tuli Colombieriin, tällä kertaa idästä päin, +yli Alppien ja Genèvejärveä pitkin. Vieraat olivat Italian kuningas +Hugo nuoren poikansa Lotharin kanssa. Kuninkaantyttären sydän sykki +odotuksesta, puolittain pelokkaasti, puolittain uteliaana. Hän seisoi +äitinsä ja veljensä Burkhardin kanssa linnan sisimmäisen portin luona, +lausuakseen vieraat tervetulleiksi. + +Ensiksi hänen silmänsä osuivat kuninkaaseen, joka etummaisena +ratsasti ulkoportista sisään. Sellaiseksi lapset eivät koskaan olleet +kuvitelleet kuningasta, he jotka olivat nähneet isänsä ja uljaan +Otto kuninkaan. Heidän kasvoissaan ilmeni selvästi, että olivat +odotuksessaan pettyneet, joten kuningattaren täytyi muistuttaa heitä +kohteliaasti tervehtimään. Kuningas itse tuskin huomasi lapsia. Kun +hänen tallimestarinsa oli auttanut hänet alas ratsun selästä, tervehti +hän kuningatarta kumartamalla ja suudellen hänen kättään. Kohteliaisuus +ja sujuva käytös näyttivät olevan hänen synnynnäisiä ominaisuuksiansa, +mutta hänen kasvojensa ilme ei herättänyt luottamusta. Ehdottomasti +johtui Adelheidin mieleen Aamos juutalainen. Kuningas oli vain komeampi +ja hienosti puettu ja piti harmahtavan päänsä pystyssä. Hänen terävät +silmänsä näyttivät kuitenkin, samoin kuin juutalaisen, viekkailta ja +vakoilevilta, ja hänen suuren parrattoman suunsa pielissä väreili +ylenkatseellinen hymy. Lapset eivät milloinkaan olleet voineet +ajatella, että kuningas saattaisi olla noin vastenmielinen. + +Silloin ilmestyi äkkiä nuori reipas poika, joka kepeästi hyppäsi alas +ratsun selästä ja kasvot hymyilevinä astui kuningattaren luo, iloisesti +huudahtaen: + +"Terve teille, rouva äiti! Minulle on suuri ilo, että saan teidät +nähdä". Hänen sanojensa totuutta todisti se avomielinen, luotettava +katse, jonka hän loi kuningattareen. "Ja tässä on minun pikku rakas +morsiameni!" + +Niin nopeaan, ettei Adelheid tietänyt, miten se tapahtui, oli voimakas +poika nostanut hänet syliinsä keveästi kuin höyhenen, antanut hänelle +sydämmellisen suutelon ja iloisesti nauraen katsonut häneen. Tyttö +nauroi myöskin, mutta sanoi: "Laske minut alas!" + +Hän laski hänet varovasti maahan, mutta piti kuitenkin hänen kätensä +omassaan ja tarkasteli häntä huomattavalla mieltymyksellä. + +"Olemmehan hyviä tovereita sillä aikaa kuin täällä olen, eikö niin, +pikku morsiameni? Ja sinä näytät minulle kaikkea mistä pidät sisällä +linnassa ja sitten ulkona mailla ja metsissä. Tahdotko tehdä niin, +pikku ystäväni?" + +Lapsi nyökkäsi tyytyväisenä päätään ja katseli häntä tarkkaavasti. + +"Et sinä ole sen näköinen kuin isäsi." + +"En, Jumalan kiitos, olen muutamia vuosia nuorempi kuin hän." Ja +taaskin hän iloisesti nauroi. + +"Ja paljon iloisempi sinä olet", jatkoi lapsi. "Minä pidän paljon +enemmän sinusta kuin hänestä." + +"Sen kyllä uskon. Paha olisi, jos asian laita olisi päinvastoin!" +vastasi hän. "Mutta tule, äiti viittoo!" + +Sitten hän veti lapsen käden käsikoukkuunsa, jolloin hänen oman solakan +vartalonsa täytyi vähän taipua, ja yhdessä he lähtivät muitten perässä +sisälle linnaan. + +Sitte seurasi sarja iloisia päiviä. Lothar oli sekä sielunsa että +ruumiinsa puolesta ihan isänsä vastakohta. Hän oli kaunis muodoltaan, +eikä hänessä ollut yhtään viekkautta. Rakastettavalla, ystävällisellä +olennollaan hän voitti kaikkien sydämmet. Adelheidin kanssa hän tuli +hyvin tuttavalliseksi. Hän otti osaa hänen leikkeihinsä ja antoi tytön +kertoa, mitä hän oli oppinut, -- myöskin äidin opettamia raamatun +kertomuksia, jotka Adelheidille olivat kaikkein rakkaimmat. Lotharille +ne olivat uusia, ja hän kuunteli niitä usein ihmeekseen, mutta +kuitenkin mieltymyksellä. Waltrudista ja hänen elämänkohtaloistaan +Adelheid myöskin kertoi hänelle, ja tuo hiljainen, uskollinen tyttö +miellytti Lotharia. + +"Kun pieni morsiameni tulee Italiaan, silloin sinä tulet hänen +mukanaan", sanoi hän monesti Waltrudille, ja tämä aina vakuutti +varmasti tulevansa. + +Ulkona metsissä ja niityillä retkeilivät lapset, Lothar, Burkhard +ja Adelheid, mielin määrin; ja jos Waltrud ei ollut mukana, pyysi +Lothar herttaisesti kuningattarelta, että hänkin pääsisi, sillä pikku +morsiamen leikkitoveri kuului heihin, arveli hän. Lothar opetti +heille uusia leikkejä ja vaikuttipa iloisuudellaan vielä vakavaan +tiedonhaluiseen Burkhardiinkin niin, että tämä vähäksi aikaa unohti +rakkaat kirjansa leikin ja miekkailuharjoitusten tähden. + +Usein Lothar lähti kuningattaren mukaan hyväntekeväisyyskäynneille +kansan koteihin, ja kuningatar iloitsi sydämmessään, kun näki pojan +silmissä sääliväisyyden kyyneleitä. Hän tunsi mielensä levolliseksi +lapsensa tulevaisuuden suhteen, sillä Lotharissa oli hyviä +edellytyksiä, valhe ja viekkaus oli hänestä kaukana. Kuningatarta hän +kunnioitti kuten pyhimystä ja uskoi pikku morsiamelleen, ettei toista +sellaista ihmistä löytynyt koko maan päältä. Sillä poika paran äiti +oli ollut häijy nainen, eikä hän koskaan ollut saanut osakseen äidin +rakkautta eikä äidin uskollista ohjausta. + +Bertha rouva sulki hänet omien lastensa kera sekä rakastavaan +sydämmeensä että esirukouksiinsa. + +Pian tämä onnellinen aika kului loppuun ja tuli vierailun viimeinen +päivä, jolloin kihlaus oli tapahtuva. Linnan kappelissa Lothar ja +Adelheid juhlallisesti kihlattiin toisilleen. He allekirjoittivat +lapsenkädellä sopimuksensa; sitte seurasivat vanhempien +allekirjoitukset. Seuraavana aamuna Lothar ja hänen isänsä lähtivät, ja +linnaan jääneitten ajatukset ja hyvät toivotukset saattoivat heitä. + +Näin oli siis kuninkaantyttären tuleva kohtalo ihmisten nähden +päätetty, ja hurskaan äidin rukoukset nousivat lakkaamatta näiden +molempien kihlattujen lasten puolesta suuren taivaan Herran luo. + + + + +VIIDES LUKU + +Taaskin vanhassa kodissa + + +Vuosia on vierinyt. Colombierissa on elämä hiljaisempaa kuin ennen, +sillä lapsellinen nauru ja iloiset lastenäänet ovat vaienneet. +Burkhard oleskelee St. Gallenin luostarissa, oppiaksensa siellä +kaikkea mitä Kristuksen lauman paimenelta vaaditaan. Adelheid on +sijoitettu Einsiedelniin, perehtyäksensä hurskaiden naisten ohjaamana +kaikenmoisiin jaloihin taitoihin, lauluun, harpunsoittoon ja hienoihin +käsitöihin, mutta ennen kaikkea latinan- ja italiankieleen. Bertha +rouva jäi siis ihan yksin, ilman lapsiansa. Mutta sitä innokkaammin +ja uskollisemmin hän nyt viisaudella ja lempeydellä hoiti maatansa. +Mitä hän kymmenkunta vuotta sitten oli sanonut keskustellessaan +vanhan Pietarin kanssa kuninkaallisessa maatalossa, oli nyt monessa +kohden käynyt toteen. Silloinen autio ja viljelemätön maa oli nyt +viiniköynnösten peittämänä, tai oli se muuttunut puutarhoiksi ja +vihannesmaiksi. Talonpoikaistaloja oli noussut sinne tänne, ja kansa +oli oppinut iloitsemaan maansa viljelemisestä ja työnsä tuloksista. + +Monta kirkkoa ja kappelia oli rakennettu maan eri osiin. Hurskas +kuningatar oli ne rakennuttanut, jotta kansa uskollisten paimenten +avulla johdettaisiin iäisen sanan laitumille, kun kellot sunnuntaisin +ja juhlapäivinä kutsuivat jumalanpalvelukseen. Monet naiset +harjoittivat kehruuta, seuraten jalon kuningattaren esimerkkiä. Hän +ruokki nälkäisiä, kävi katsomassa sairaita, lohdutteli surevia ja +hallitsi rakastavan äidin tavalla maatansa, jossa häntä vielä tänä +päivänä säilytetään siunatussa muistossa. -- + +Suuri ilo odotti Berthaa, kun hänen tyttärensä oli tuleva kotiin. +Adelheid oli viettänyt kuukausimääriä Uffnaun saaressa [Uffnau on saari +Zürichin järvessä], isoäitinsä Regulindan, Einsiedelnin luostarin +perustajan ja suojelijattaren linnassa. Einsiedelnistä oli Regulinda +jo aikoja sitte muuttanut saarilinnaansa, ja iloitsi saadessaan olla +yhdessä rakkaan lapsenlapsensa kanssa. Mutta Adelheidin oloaika +Uffnaussa oli nyt kulunut loppuun, ja Bertha odotteli äidillisellä +huolella ja toivolla nuorta tytärtänsä. Kammariherra Dietrich oli +komean joukon saattamana ratsastanut noutamaan kuninkaantytärtä kotiin. + +Tämä oli ihanimpia päiviä Berthan monivaiheisessa elämässä, kun +hän pitkien vuosien erossa olon perästä jälleen sai sulkea rakkaan +tyttärensä syliinsä. Sydämmellisesti he syleilivät toisiansa, ja ilon +kyyneleitä kimalteli heidän silmissään. Adelheidistä oli muodostunut +suloinen, kukoistava neito. Kuninkaallinen ja samalla hempeä oli hänen +olentonsa, harvinaisen ihana hänen muotonsa, sielukkaat ja kuitenkin +lapsellisen iloiset olivat hänen tummat silmänsä, lempeä ja ihastuttava +hän oli, ja sydämmiä voittavalla herttaisuudella hän kaikkia kohteli. +Hän oli kasvanut viisaudessa, mutta ei ainoastaan maallisessa, vaan +myöskin hengellisessä viisaudessa. Sydämmessään iloiten äiti sen +havaitsi. Suuri oli riemu myöskin palvelusväen kesken, joka oli +hänet tuntenut pienestä pitäen ja rakastanut häntä. Innokkaasti he +kaikki tunkeilivat lähelle saadaksensa sanoa kuninkaantyttärelle +tervetuliaiset ja tuodakseen hänelle lahjoja. Hän seurusteli nyt yhtä +vapaasti ja luonnollisesti heidän kanssaan kuin ennen lapsuutensa +päivinä, ikäänkuin he olisivat olleet hyviä, vanhoja ystäviä. +Jokaiselle hänellä oli pieni lahja, ja mikä vielä parempi, iloinen, +ystävällinen sana. + +Waltrud seisoi hallitsijattarensa takana. Hän oli kaiken aikaa ollut +kuninkaantyttären mukana ja oli nyt myöskin seurannut häntä kotiin. +Ujosti hän vetäytyi syrjään, ääneti ja liikutettuna hän katseli +herttaista näkyä edessänsä. Silloin kuningatar astui hänen luokseen. + +Hän laski kätensä tytön hartioille, sanoen: "Kiitän sinua, rakas +Waltrud, siitä, että olet uskollisesti palvellut Adelheidiäni!" + +Tyttö punastui ja sanoi: "Älä minua kiitä, rouva kuningatar, Kiitos ei +kuulu minulle, sillä en milloinkaan voi maksaa kaikkea sitä, mitä olet +minulle tehnyt!" + +"Komeaksi olet tullut, Waltrud", sanoi kuningatar, katsellen häntä +tyytyväisenä. "Olet oikea saksenilainen tyttö!" + +Taaskin tyttö punastui, ja moni katse suuntautui häneen mielihyvällä, +kuningattaren noin ystävällisesti häntä puhutellessa. Hän oli tullut +suureksi ja voimakkaaksi, hänen kultakutrinsa olivat paksuilla +palmikoilla, ja ilme hänen suurissa sinisilmissään oli onnellinen ja +iloinen. + +Äidin kanssa Adelheid kävi katsomassa vanhoja tuttuja paikkoja ja +entisiä ystäviä. Pietari, vanha talonhoitaja, oli harmaantunut, mutta +hän liikkui vielä ketteränä talossa ja vainioilla; myöskin hänen +vaimonsa, kunnon Trudel, työskenteli ahkerana toimissansa. Molemmat +katselivat hyvillään ja ihastuneina suloista kuninkaantytärtä, ja +Adelheid nauroi. + +"Vanha Pietari, etkö enää tunne minua?" hän sanoi leikillään. "Etkö +muista, kuinka usein olet minua kantanut käsivarsillasi? Entäs miten +lemmikkini kyyhkyset jaksavat?" + +"Nuori hallitsijatar on vielä sama rakas kuninkaanlapsi kuin +vuosikausia sitten", sanoi Trudel loistavin katsein. "Ja kuten ennen +tahtoo vanha Trudel nopsasti valmistaa aamiaisen", ja niin hän kiirehti +sisään. + +Pianpa vieraat istuivat puhtaaksi hangatun pöydän ääressä, syöden +Trudelin laitteita hyvällä maulla. Pietari ylläpiti puhetta, kertomalla +kuningattarelle miten hänen viimeiset istutuksensa olivat onnistuneet, +ja Trudel kertoi siipikarjastansa. Silloin Adelheidistä oli kuin unta, +että hän milloinkaan oli ollut poissa, niin kotoiselta tuntui kaikki. + +"Kuinka Jaakob, teidän poikanne jaksaa? Missä hän on?" kysyi Adelheid. + +"Hän on hyvin menestynyt, rouva kuningattaren avulla", sanoi Pietari. +"Ja -- -- --" Mutta kuningatar laski sormensa suulleen, vaitiolon +merkiksi. Vanhus hymyili. + +"Me lähdemme häntä katsomaan jonakuna päivänä", sanoi Bertha, ja siihen +Adelheid tyytyi. + +Adelheid kysyi paimentyttö Giselaa ja kuningatar ilmoitti, että hänen +äitinsä oli pari vuotta sitten päässyt lepoon kaikista kärsimyksistään +sekä että Gisela vielä asui samassa paikassa, ahkerasti tehden työtä +käsillään. Hänen luoksensa äiti ja tytär muutaman päivän kuluttua +lähtivät käymään. He ratsastivat metsänreunaa pitkin -- nyt piti +paimentytön mökin jo näkyä. Mutta ei vain näkynyt, turhaan Adelheid +sitä etsi. Mökin sijasta hän näki suurehkon talonpoikaistalon, +samankaltaisen kuin kuninkaallinen maatila, jota Pietari hoiti. + +Adelheid pidätti hevosensa. "Missä on mökki, äiti kulta?" + +"Ratsasta sinä edellä, niin saat sen nähdä", vastasi kuningatar +hymyillen. + +Tytär kannusti hevostansa, jotta mentiin eteenpäin hyvää vauhtia. + +"Kas vain, sinä olet utelias", väitti kuningatar ja ratsasti yhtä +nopeasti, joten he pysyivät rinnatusten. + +Pian he olivatkin perillä talon luona, jonka ympärillä oli taaja +aitaus. Ratsupalvelija aukaisi portin, ja he ratsastivat pihaan. +Siinähän nyt oli tuo matala mökki, murattiköynnösten verhossa, +valkoiseksi kalkittuna ja hauskan näköisenä. Mutta aivan sen lähellä +kohosi tilava uhkea asuinrakennus siihen kuuluvine talleilleen ja +latoineen. Nuori ruhtinatar oli ihmeissään. Silloin talon asukkaat +astuivat ulos ovesta ja tervehtivät iloisesti korkeita vieraitansa. +Etupäässä tulivat nuori isäntä ja hänen vaimonsa. + +"Gisela! Jaakob!" huusi Adelheid iloisesti hämmästyen. "Äiti, miten +hauska yllätys!" + +Hän tervehti sydämmellisesti tätä onnellista pariskuntaa, joka +kuningattaren huolenpidon kautta oli saanut sievän kotinsa. Kohta +Jutta rouvan kuoleman jälkeen oli rakennustyö alotettu, mutta +murattiköynnöksen peittämä pieni mökki oli kuningattaren käskystä +Giselan suureksi iloksi jätetty paikoilleen. Ja sitten oli Jaakob +ottanut Giselan vaimoksensa, eikä hän ketään parempaa eikä ahkerampaa +olisi voinut saada, sen hän kyllä tiesi. Kuningatar piti näin huolta +alamaisistaan, ja se tuli siunaukseksi ja onneksi koko maalle. + +Kotona istuivat Bertha ja Adelheid usein yhdessä, lukien pyhää +raamattua, jolloin Waltrud oli tarkkaavana kuuntelijana. Bertha oli +tyttärensä kotiin tultua lahjoittanut hänelle latinalaisen raamatun, +jonka hän oli antanut Lausannen luostarissa munkkien jäljentää +Adelheidiä varten, jotta hän Italiassakin voisi viljellä kallista +Jumalan sanaa. Sillä Adelheid oli yhtä taitava latinankielessä +kuin äitinsäkin ja käänsi sitä saksaksi kumppanilleen. Sitten he +keskustelivat luetuista asioista, ja kuningatar varoitti tytärtään, +ettei hän milloinkaan sallisi sydämmensä vieraantua Jumalan sanasta. +"Hädän tullen on se ainoa lohduttaja", sanoi hän, "ja onnen päivinä opi +siitä palvelemaan Jumalaa ja lähimmäistä, niinkuin Jeesus Kristus on +tehnyt. Sillä palvelemaan me olemme tänne maailmaan tulleet, etenkin me +ruhtinattaret." + +Kuningas Otolta tuli tietoja Magdeburgista, jossa hänen hovinsa tätä +nykyä oleskeli. Kuljeksiva luostariveli toi viestin Burgundiin. Sanoma +oli surullinen: jalo Editha oli kuollut, ja hänen kuolemansa oli +kovasti koskenut Otto kuninkaan sydämmeen. [Editha kuoli 946.] Joka +päivä hän kävi kirkossa sillä paikalla, jossa Edithan luut lepäsivät. +Hänen äitinsä Mathilda ja hänen veljensä, hurskas Bruno, koettivat +häntä lohduttaa, mutta hän ei tahtonut ottaa lohdutusta vastaan. +Kuitenkin oli hänelle mieluista saada pitää heitä läheisyydessään, +ja sydämmensurussaan hän kuunteli vakavammin kuin ennen jumalallista +sanaa, jota he hänelle lukivat, mieluimmin hänen Editha vainajansa +kirjasta, joka Saksenin murteella kertoi runomittaisesti Vapahtajan +elämästä. Kaikesta tästä tuo kuljeksiva veli kertoi. Myöskin Konradista +hän toi tietoja, ja ne olivat hyviä. Hän oli kuninkaan suuressa +suosiossa, oli urhea sotilas ja mahtavan hallitsijansa uskollinen +palvelija. + +Burkhardilta oli Adelheid tuonut terveisiä. Hän oli tavannut veljensä +isoäitinsä Regulindan luona Uffnaussa, jossa velikin oleskeli +muutamia viikkoja. St. Gallenin luostarissa hän oli ahkerimpia ja +oppineimpia, ja Bertha toivoi saavansa nähdä hänet kerran Lausannen +piispanistuimella. [Burkhard tuli sittemmin piispaksi Lausanneen.] + +Viimein tuli myöskin tietoja Lotharista. Eräs kuljeksiva laulaja toi +niitä, laulaen odottavalle morsiamelle, miten hänen kihlattunsa sydän +kaipaili häntä ja miten hänen tarkoituksensa oli noutaa hänet jo pian. +Vähän surunsekaisella ilolla Adelheid kuunteli, mitä vaeltava laulaja +lauloi. Lothar oli hänelle kyllä rakas ja kallis, ja joka päivä hän vei +sulhasensa rukouksissaan Jumalan luo, mutta vaikealta tuntui hänestä +jättää äitinsä, jonka hän vasta nykyään oli saanut tavata ja jota hän +nyt oli oppinut vielä paremmin ymmärtämään ja hellemmin rakastamaan +kuin milloinkaan ennen. Äidille ei ollut vähemmän vaikeata eritä +tyttärestään, vaikka hän paremmin osasi tunteensa peittää. Lohdutuksena +oli heille molemmille se vakuutus, että heidän täällä maailmassa tuli +toteuttaa Jumalan tahtoa. Nuori ruhtinatar päätti itsekseen, että hän +äitinsä esimerkkiä noudattaen myöskin kaukaisessa Italiassa eläisi +Herran palvelijattarena. + + + + +KUUDES LUKU + +Italiassa + + +Taaskin oli runsaammin kuin vuosi kulunut. Paviassa, +hallituskaupungissa, oli Italian nuoren kuninkaan loistava hovi. +Tämä komeus ja loisto ei miellyttänyt nuorta yksinkertaisuuteen +ja vaatimattomuuteen tottunutta kuningatarta. Hän oli kuitenkin +onnellinen keskellä vierasta ympäristöänsä, sillä hänen tyytyväinen +mielensä mukautui epäsuotuisiinkin oloihin. Hugo kuningas oli +kuollut vuosi sitten, eikä kansa häntä kaivannut, sillä hän oli +itsekkäällä vallanhimollaan ja mielivaltaisuudellaan kylvänyt vihaa +ja vastenmielisyyttä. Hänen oli myöskin täytynyt jakaa kuninkuutensa +erään anastajan, Ivrean rajakreivin kanssa, joka riisti itsellensä +kuningasvallan, jotta Hugolle jäi ainoastaan kuninkaan arvo. + +Tämän surullisen sekasorron aikana oli Lothar isänsä kuoleman jälkeen +noussut valtaistuimelle. Kuninkaan arvo ja nimi hänellä oli, mutta +kuninkaan vallan ja hallituksen otti häneltä kunnianhimoinen rajakreivi +Berengar, vaikka vasten kansan tahtoa, sillä se rakasti Lotharia. + +Sellainen tila ei ollut helppo nuorelle kuninkaalle, ja hän mietti, +miten aikaa myöten saisi olot muuttumaan. Vielä hänen täytyi odottaa, +kunnes oikea hetki tulisi. Ilo nuoresta suloisesta puolisosta ja +myöskin hänen luonnollinen reipasmielisyytensä estivät häntä joutumasta +alakuloisuuteen ja kärsimättömyyteen. Nuori kuninkaallinen pari eli +onnellista elämää, sillä he rakastivat toisiansa sydämmestänsä. +Jumala oli antanut heille tyttösen, ja pieni Emma kasvoi ja varttui +äidin ja uskollisen Waltrudin hoitamana. Waltrud oli seurannut +nuorta valtijatartaan, ja hyvästijättäessään oli Bertha liikuttavin +sanoin uskonut Adelheidin hänen hoimiinsa: "Pidä huolta lapsestani, +aarteestani", oli hän lausunut. "Vieras on maa, jonne hän joutuu, +vieraita hänelle ovat sen tavat. On vaarallista asua italialaisten +maassa. Sinulle tahdon sen sanoa, lapseni ei tiedä kaikesta. +Viekkaita ja kavalia ovat italialaiset, ja moni on sinne lähtenyt +ikänä palaamatta. Minun isä raukkani, herttua Burkhard, joutui siellä +salamurhaajan uhriksi. Olen levoton lapsestani. Sinä olet uskollinen, +varjele häntä, Waltrud! Ja jos jokin paha uhkaa häntä, ilmoita se +minulle. Suuri taivaan Jumala suojelkoon teitä pyhien enkeleinsä +kautta, teitä molempia lapsiani sekä hyvää Lotharia, jolla on +uskollinen ja vilpitön sydän!" + +Waltrud kätki nämä sanat sydämmensä syvyyteen ikäänkuin kuninkaallisen +hyväntekijättärensä pyhänä testamenttina. Hän piti huolta nuoresta +hallitsijattarestaan, ei palvelijattarena, vaan kuin rakastavana +vanhempana sisarena. Samoin Adelheid kohteli häntä ystävättärenä eikä +palvelijana; hänhän oli muisto kalliista lapsuuskodista. + +Uskollisesti toteuttaen omaa päätöstänsä ja äitinsä kehoitusta, koetti +nuori kuningatar uudessakin kotimaassaan palvella kanssaihmisiänsä. +Kuten hän oli oppinut äitinsä esimerkistä, piti hän itse silmällä +kaikkia talon toimia, työskennellen uutterasti mukana. Hallitsijattaren +huomio riitti kaikkialle. Linnan palvelijat tiesivät sen, mutta he +tiesivät myöskin, että ystävällinen, hellä katse heitä seurasi, ja +kuningattaren sanat soivat lempeiltä silloinkin, kun hänen täytyi heitä +oikaista. Pian he rakastivat ja kunnioittivat hallitsijatartansa niin, +kuin eivät muita milloinkaan olleet rakastaneet. + +Ulkopuolella kotia, kaupungin köyhien joukossa Adelheid joka päivä teki +armeliaisuuden työtä, ja Waltrud oli hänen apunaan käynneillä köyhien +ja kärsivien luona. Ihmetellen kansa katseli noita kahta naista, jotka +vaatimattomasti puettuina, kori käsivarrella rohkeasti suuntasivat +askeleensa köyhimpiin ja etäisimpiin kaupunginosiin. + +Lothar tiesi Adelheidinsä toimista ja oli niistä iloinen. Usein hän +kehoitukseksi ilahutti häntä, lahjoittamalla hänelle hopeata tai +kultaa. Hellästi huolehtien rakkaasta puolisostaan hän myös aina +lähetti uskollisen palvelijan seuraamaan hänen askeleitansa, jotta +hänellä olisi varalla suojelija vaaran sattuessa. + +Ei siis ollut ihme, että Pavian asukkaiden sydämmet sykkivät +ihastuksesta heidän kuningatartansa kohtaan. Maine hänen hyvyydestään +ja lempeydestään levisi pian koko ylä-Italiaan ja tuli myöskin Veronaan +rajakreivi Berengarin ja hänen puolisonsa Willan korviin. Epämieluista +oli heille, että tätä vierasta kuningatarta näin kiitettiin, sillä +heidän pyrintönsä oli voittaa itselleen vallan mukana myöskin kuninkaan +nimi ja kunnia. Ja nyt kunnianhimoinen Willa pelkäsi, että Adelheid +olisi hänelle tulevaisuudessa voittamattomana esteenä hänen itsekkäiden +aikeittensa perille saattamisessa. Sillä kansan rakkaus kiintyi, +kuningattaresta lähtien, myöskin yhä enemmän hänen puolisoonsa, nuoreen +kuningas Lothariin. Juonitteleva kilpailijapari aprikoitsi, miten +kuitenkin voisi anastaa itsellensä kruunun. Mutta niin moninaista +kuin Berengar ja Willa tuumivatkin, tuntui siltä, että kansan suosio +liian suuressa määrässä oli kuningas Lotharin puolella. He ymmärsivät, +etteivät he Italiasta milloinkaan saisi kannatusta. Silloin kävi tuon +jumalattoman Berengarin samoin kuin ennen kuningas Ahabin: hän oli +pahoilla mielin, pani maata vuoteellensa eikä syönyt, vaan käänsi +poispäin kasvonsa. Hänen puolisonsa Willa, samoin kuin Ahabin puoliso +Isebel, oli täynnä pahoja neuvoja ja sanoi hänelle: + +"Et sinä koskaan tule Italian kuninkaaksi, niin kauan kuin tuo Lothar +elää. Mutta kentiesi hän pian kuihtuu ja kuolee; luulenpa, että hänellä +on kova päänsärky ja että hän kärsii kuumekouristuksista. Se tauti +on vaarallinen, moni on äkkiä temmattu pois sellaisten kouristusten +takia. Ajattele vain saksalaista kuningas Arnulfia. Ole siis rohkealla +mielellä, vielä on toivo, että saat mitä tahdot." + +Ei kulunut pitkä aika, ennenkuin rajakreivi kreivittärensä keralla +lähti Mailandin kaupunkiin omaan linnaansa. Hän tahtoi viettää +komeat pidot poikansa Adalbertin kunniaksi, asettaen hänet +hallitsijakumppanikseen. Maan suurmiehet ja ylimykset olivat kutsutut +sinne, ja jotta juhlat tulisivat loistavammiksi kuin mitä milloinkaan +näihin asti oli nähty, lähetti Berengar valitun joukon Lothar kuninkaan +luo, pyytäen sanansaattajainsa kautta, että kuningas suosiollisesti +omalla ja rakastettavan puolisonsa läsnäololla kunnioittaisi ja +kohottaisi näitä pitoja, siten ihastuttaen uskollisen vasallinsa +sydäntä. Kutsumus tuntui ystävälliseltä ja nöyrältä, ja Lothar, joka +pitkällisen riidan tähden oli pysynyt poissa rajakreivin luota, lupasi +nyt tulla. Hänelle oli mieluista, että Berengar tarjosi hänelle kätensä +kireitten välien lopettamiseksi. + +Pidot vietettiin mahdollisimmalla komeudella ja loistolla. Suurta +kunniaa osotettiin nuorelle kuninkaalle ja hänen ihastuttavalle +puolisolleen, ja imartelevin sanoin vakuutti Berengar tavan takaa +kuninkaalle uskollisuuttaan, sillä välin kuin viekas Willa koetti +voittaa kuningattaren suosiota. + +Mutta kuningattaren mielestä olo Mailandissa kävi raskaaksi, ja hän +toivoi takaisin kotiinsa, hiljaisiin olinpaikkoihinsa. Hän tunsi +myöskin hyvin, ettei hän koskaan voisi luottaa Berengariin eikä +Willaan, joitten liehakoitsevat sanat hänen sydämmellensä tuntuivat +vastenmielisiltä. Adelheid muisteli, mitä isänsä oli sanonut +italialaisten viekkaudesta, hän muisti myöskin isoisänsä salamurhan, +ja hänen sydämmensä vapisi, kun hän ajatteli puolisoansa, -- miksi, +sitä hän ei tietänyt. Pitojen viimeisenä iltana, joka oli kaikista +loistavin, tarjosi rajakreivi itse kultamaljan kuninkaalle ja piti +koreasanaisen puheen kuningasparin ja rajakreivillisen pariskunnan +välillä uusitun ystävyysliiton ylistykseksi. + +Seuraavana aamuna kuningatar rupesi toimittamaan poislähtöä. Hän +kaipasi lastansa, jonka hän oli jättänyt uskollisen hoitajan haltuun, +sillä Waltrud oli matkustanut mukana Mailandiin. Kuningas Lotharkin +palasi kotiin. Hän oli väsynyt, päätä särki, ja koko ruumiissa tuntui +ikäänkuin lyijynpaino. Berengar itse saattoi heidät kaupunginmuurien +ulkopuolelle. Sitten hän jätti jäähyväiset kauniilta helisevin sanoin, +ja kuningaspari lähti kotimatkalle, kumpikin iloisena siitä, että +olivat jättäneet kaupunginmuurit taakseen ja jälleen päässeet ulos +avaraan, raittiiseen ilmaan, jossa voi hengittää esteettömästi, vapaana +kaikesta painosta, joka heitä juhlissa oli rasittanut. + +Iloisin oli Waltrud siitä, että he nyt onnellisesti olivat päässeet +pois kaupungista, ja kuten hän toivoi, ilman vahinkoa. Uskollisesti +hän oli yötä ja päivää vartioinnut hallitsijatartansa, muistaen +Bertha kuningattaren viimeistä pyyntöä. Mutta kuninkaan muoto sai +hänet levottomaksi. Raitis aamutuuli kohotti tuskin punanhiventäkään +hänen kalpeille poskillensa. Väsyneesti ja veltosti hän nojautui +matkavaunujen selkänojaa vasten, -- hän, tuo nuorekkaan reipas sankari, +joka ei milloinkaan ollut sairastanut eikä väsymyksestä mitään +tietänyt. Adelheid istui hänen vieressään ja kääntyi tutkivasti häntä +katsomaan, ihmetellen hänen äänettömyyttänsä. + +"Sinulla on päänsärkyä, Lothar", sanoi hän hellästi. "Nojaudu olkaani +vasten, kuten isän oli tapana nojautua äidin olkapäähän, milloin hän +oli väsynyt." + +Lotharin pää vaipui raskaana hänen olkansa nojaan, ja Adelheid tuki +häntä pehmeällä käsivarrellaan. Sydämmestään hän rukoili Vapahtajaa +Jeesusta Kristusta, että hän auttaisi tätä rakastettua puolisoa ja +antaisi heidän onnellisesti saapua kotiin. Äänettöminä ja surullisina +he jatkoivat kotimatkaansa. + +Kun he lähenivät Paviaa, kävi kuningas vähitellen virkeämmäksi. + +"Nyt se on ohi", sanoi hän, ojentautuen ja pyyhkäisten kädellään +otsaansa. "En milloinkaan ole tuntenut sellaisia tuskia, tuntui +ikäänkuin olisin saattanut tulla hulluksi. Pikku raukka, minä olin +raskas taakka sinulle." + +"Rakas taakka!" sanoi Adelheid, tarttuen hänen käteensä. "Pian pääsemme +kotiin, ja silloin minä sinua hoidan, niin että tulet terveeksi." + +Lothar hymyili. "Toivon, ettei hoitosi enää ole tarpeen, sillä nyt olen +paljon parempi. Mistä lienen tullut tällaiseen tilaan? Se alkoi vasta +illalla." + +Silloin raikuivat vaunuja seuraavan kuninkaallisen henkivartiaston +torvet, ja tervehdyksiin vastattiin Paviasta samoin torvien +toitotuksilla. Kuningaspari oli saapunut perille. + + + + +SEITSEMÄS LUKU + +Mestarin jäljissä + + +Suuri ilo vallitsi linnassa, kun nuori pari oli saapunut kotiin. Pieni +tyttö oli hyvin viihtynyt uskollisen hoitajansa huostassa. Nuori +kuningatar oli onnellinen siitä, että hän jälleen oli kotona, mutta +hänen puolisonsa tila tuotti hänelle huolia. Hän näytti kalpealta ja +katse oli väsyneempi kuin ennen, vaikka hän ei vaivoja valittanut. +Halukkaimmin hän oleskeli puolisonsa kodikkaassa huoneessa, hänen ja +pikku tyttärensä seurassa. + +"Waltrud", sanoi Adelheid kerran uskotulleen, "mene sinä yksin meidän +köyhiemme luo, minä jään kuninkaan seuraksi. En saata jättää häntä, +ennenkuin hän paranee taas. Olen levoton siitä, että hän on noin +äänetön ja väsynyt. Käske jonkun palvelijan tulla sinua saattamaan." + +Waltrud viipyi kauan ulkona. Oli jo iltapäivä, eikä hän vieläkään ollut +kotiin saapunut, ja Adelheid rupesi jo pelkäämään, että hänelle jotakin +oli tapahtunut. Silloin hän kuuli tutut askeleet viereisestä huoneesta +ja kiirehti sinne, mutta seisahtui pelästyneenä kynnykselle, sillä +Waltrud näytti kovin kiihtyneeltä. Hiljaa sulki kuningatar oven, jotta +kuningas ei häiriintyisi, ja meni sitten Waltrudin luo. + +"Mikä sinua vaivaa, Waltrud? Onko sinulle jotakin tapahtunut?" + +"Oi valtijatar, olen nähnyt hänet!" ähkäsi hän. + +"Kenen?" + +"Aamos juutalaisen." + +Tyttö lankesi polvilleen kuningattaren tuolin viereen, painoi päänsä +käsinojaa vasten ja itki. Vielä hän näytti olevan aivan poissa +suunniltaan. + +Täynnä osanottoa katseli häntä Adelheid, tarttui hänen käteensä ja +puhui hänelle lohduttavia sanoja. + +"Älä pelkää, sinä olet kuninkaan suojeluksessa. Tuo häijy mies ei voi +tehdä sinulle mitään pahaa. Sinä tiedät, että me sinua suojelemme." + +"Valtijatar, ei siitä ole kysymys." + +Ja Waltrud nousi ylös. + +"Kerro sitten, mitä on tapahtunut." + +Ja tyttö kertoi. Hän oli käynyt siinä kaupunginosassa, jossa köyhät +asuvat. Kun hän jo oli viimeisen käyntinsä suorittanut, kuuli hän äkkiä +eräältä poikkikadulta äänekkäitä huutoja ja kirkunaa, joka muuttui +mellakaksi; ja hän koetti mitä pikimmin päästä sieltä pois palvelijan +kanssa, joka häntä saattoi. Silloin huudettiin heidän takanaan: +"Ottakaa kiinni! Ottakaa kiinni hänet! Lyökää hänet kuoliaaksi! Älkää +päästäkö häntä!" Waltrud katsoi taaksensa. Eräs vanha mies juoksi kuten +ajettu metsänotus. Hän kompastui, nousi ja juoksi taas epätoivoisessa +hädässä, koko hurja joukko kintereillään. Tytön tuli vanhusta sääli, ja +hän astui rohkeasti takaa-ajajien eteen. + +"Antakaa vanhuksen olla", sanoi hän. "Koko joukko yhtä vastaan! Mitä +hän on teille tehnyt? Näettehän, ettei hän teille mitään voi!" + +"Hän on juutalainen eikä kuulu meidän kaupunginosaamme! Hän on +ryövännyt kristityn lapseni" Näin he huusivat toinen toistansa kovemmin. + +"No nyt hän on satimessa, älkää laskeko häntä enää uudestaan irti!" +kuului toisaalta vimmainen melu. + +Pakoon hän ei voinutkaan päästä. Joukko palasi raahaten häntä. Hänen +käsivartensa riippuivat tarmottomina, toinen sääri oli poikki, mies oli +tainnoksissa. + +Useimmat tunsivat Waltrudin ja kunnioittivat häntä lempeän +kuningattaren avustajana hänen armeliaisuustoimissaan. Sen vuoksi +he kuuntelivat, kun hän heitä puhutteli ja nuhteli heitä heidän +kovuudestaan vanhaa miestä kohtaan. Mutta eivät he kuitenkaan mieltänsä +muuttaneet. + +"Hän tahtoo myrkyttää kaivot, lyökää hänet kuoliaaksi!" kuului taaskin +ääni joukosta huutavan. + +"Ei suinkaan", vastasi tyttö varmasti. "Tuokaa tänne vanhus ja kuulkaa +mitä hän sanoo." + +Muutamat raahasivat hänet esille, mutta hän oli enemmän kuolleen kuin +elävän näköinen. Hänen valkoiset hiuksensa olivat veriset ja likaiset +ja peittivät osan kasvoista; myöskin pitkä harmaa parta oli veren +tahraama. Miehen pää oli varmaankin pahoin haavoittunut. Waltrud +katseli häntä säälien, ja omituisia muistoja heräsi hänen mielessään. + +"Tuokaa tänne vettä", käski hän, "jotta hän herää tainnoksistaan. +Te olette pahoin häntä pidelleet; pelkään, tokko hän toipuukaan. +Ajatelkaa, että olette kristityitä ihmisiä. Luuletteko, että Herra +Jeesus Kristus on hyvillään, kun te noin olette käyttäytyneet vanhaa +miestä kohtaan, vaikka hän onkin juutalainen?" sanoi hän moittien. + +He olivat vaiti, sillä saksenilaisen tytön vakavuus vaikutti noihin +raakoihin mieliin. Miehelle annettiin vettä, ja lähimpänä-seisojat +kostuttivat hänen huuliaan ja pesivät veren hänen hiuksistaan ja +kasvoistaan. + +"Hän virkoaa", he sanoivat. "Kas, nyt hän aukaisee silmänsä." + +Waltrud astui lähemmäksi. Katse vanhuksen silmistä kohtasi häntä. Ne +olivat samat silmät, joita hän lapsuutensa ajoista asti ei milloinkaan +ollut unohtanut. Veri kuohahti hänen sydämmessään, ja hänen poskensa +kuumenivat. Kaikki ne kärsimykset, jotka tuo onneton mies oli hänelle +tuottanut, muisti hän tällä hetkellä, ja hänen päätänsä pyörrytti, +mutta hän hillitsi itsensä kansan tähden. + +"Kysykää mieheltä, missä hän asuu", sanoi hän. "Kentiesi hän on +tajuissaan. Kantakaa hänet asuntoonsa. Jos hän on lapsen ryöstänyt, +niin löydätte sen sieltä." + +Tämän väkijoukkokin ymmärsi oikeaksi, ja he kävivät käsiksi +vanhukseen, vaikka vastahakoisesti. Kun Waltrud sen huomasi, sanoi hän +palvelijallensa: + +"Menkäämme mekin mukaan. Ryhdy toimeen sinäkin, siitä kuningatar pitää." + +Vanhus oli heikolla äänellä ilmoittanut asuntonsa ja oli sitten jälleen +vaipunut tiedottomaan tilaan. Veri pisarteli lakkaamatta hänen päässään +olevasta haavasta. + +Kuninkaallinen palvelija tarttui häneen, muutamat muut seurasivat +esimerkkiä, ja niin he kantoivat hänet ahtaita ja likaisia katuja +pitkin hänen huoneeseensa. Sisään he pääsivät avaimilla, jotka he +löysivät hänen taskuistaan. Huone oli pimeä ja ummehtunut. Kurja +olkivuode oli toisessa nurkassa, sen vieressä lukittu arkku ja huoneen +keskellä karkeasti kyhätty pöytä ja horjuva tuoli. Käytettyjä vaatteita +riippui seinillä kaikkialla ympäri huonetta; ne olivat nähtävästi +myyntitavaraa. Mutta ei merkkiäkään mistään elävästä olennosta +näkynyt, vaikka he kuinkakin olisivat etsineet. Pettyneinä he lähtivät +pois, ainoastaan Waltrud ja palvelija jäivät jäljelle. Tyttö repi +vaatekappaleista palasen ja sitoi sillä vanhuksen päässä olevan haavan. +Sitten hän katsoi ympärilleen tuumien mistä saisi apua. Matalan oven +ulkopuolella oli muutamia puolikasvuisia tyttöjä, jotka uteliaina +kurkistivat sisään. Ne olivat juutalaiskorttelista, ja kun kansanjoukko +oli hajaantunut, olivat he uskaltaneet hiipiä esiin piilopaikoistaan. +"Asutteko te tässä talossa?" kysyi Waltrud. + +Vastaamatta he tuijottivat tuohon vieraaseen tyttöön, mutta vihdoin +yksi heistä, tehden merkitsevän liikkeen kädellään, sanoi: "Tuolla +vastapäätä." + +"Kutka vielä siellä asuvat?" + +Taaskin sama äänettömyys, kunnes Waltrud toisti kysymyksensä. Silloin +vastasi sama tyttö, joka äskenkin oli puhunut: + +"Rebekka muori." + +"Mikä on sinun nimesi?" + +"Ester." Hän oli oikea laiminlyödyn lapsen perikuva, likainen, kaikkea +järjestystä vailla; ja hänen pikimustat hiuksensa, kampaamattomat ja +takkuiset, riippuivat kasvojen ympärillä, joista mustat silmät suurina +tuikkivat. + +"Tahdotko mennä pyytämään Rebekka muoria tänne, Ester?" kysyi Waltrud +ystävällisesti, ja tyttö totteli. + +Kutsuttu tuli pian. Hän oli vanhanpuoleinen nainen, joka epäluuloisesti +katseli vieraita. + +"Me tahtoisimme vain sinun apuasi tälle vanhalle miehelle", selitti +Waltrud. "Voitko pitää huolta hänestä ja antaa hänelle ruokaa ja +juomaa, kun hän jälleen virkoaa? Hän on kurjassa tilassa, kuten näet." + +Silloin muijan kieli pääsi liikkeelle, ja hän puhkesi valittamaan: "Oi, +voi, isä Aamos, mitä sinulle on tapahtunut?" + +"Onko hän sinulle sukua?" kysyi Waltrud. + +Vaimo pudisti päätään, jatkaen valitustaan: "Kuollut hän on! Kuollut +hän on!" + +"Ei, hän ei ole kuollut", sanoi tyttö. "Tahdotko hoitaa häntä niin, +ettei hän kuole hoidon ja ruoan puutteeseen?" + +"Rebekka raukalla ei itselläänkään ole mitään!" valitti muija, "mutta +minä tahdon pitää huolta hänestä sen verran kuin saatan." + +"Hän kuuluu sinun kansaasi, ajattele sitä", sanoi Waltrud. "Tässä on +rahaa. Osta mitä hänelle on tarpeellista. Kentiesi sinun täytyy lähteä +tuomaan lääkäriä. Katso myöskin haavaa ja hoida sitä, jos osaat. Minun +täytyy nyt mennä." + +Ahneudesta säihkyivät muijan silmät, kun hän näki hopearahat. Waltrud +havaitsi sen ja sanoi varoittaen: "Se on häntä varten, pidä huolta +siitä, että hän saa mitä hän tarvitsee. Minä tulen takaisin." + +Sitten hän sanoi hyvästi ja meni pois palvelijan seuraamana. -- + +Adelheid oli ääneti kuunnellut Waltrudia. Nyt hän liikutettuna sanoi: +"Waltrud, Vapahtaja on antanut sinulle tilaisuuden koota tulisia hiiliä +vihollisesi pään päälle, kuten evankeliumissa sanotaan, ja sinä olet +sen tehnyt." + +"Valtijatar", sanoi Waltrud, "älä minua kiitä, sillä sydämmeni tunteet +eivät ole täynnä rakkautta. Mitä olen tehnyt, se minun täytyi tehdä, +se oli velvollisuuteni. Mutta kaikki paha, millä tämä mies on minua +kiusannut, heräsi taas muistiini. En ole rakkaudesta häntä auttanut, +vaan velvollisuudesta. Sydämmessäni tunnen kaunaa ja vastenmielisyyttä, +kun ajattelen taaksepäin noita vanhoja aikoja. Se minua huolestuttaa." + +Kuningatar syleili itkevää tyttöä hellästi. + +"Minun mielestäni sinä tuomitset itseäsi liian ankarasti. Olethan sinä +kuitenkin täyttänyt Vapahtajan käskyn; 'Tehkää hyvää niille, jotka +teitä vihaavat.' Olethan sinä pelastanut hänen henkensä. He olisivat +lyöneet hänet kuoliaaksi." + +Waltrud pudisti päätään. "En tietänyt, että se oli hän. Kun hänet isä +Aamokseksi tunsin, olin hänet jo pelastanut. Kentiesi muuten olisin +menetellyt toisin enkä auttanutkaan häntä." + +"Vapahtaja on siis näin selvästi varjellut sinua tekemästä rikosta. +Kiitä häntä siitä!" + +"Luuletko, että hän minua varjeli? Ah valtijatar, kuinka vaikea minun +nyt olisi olla, jos olisin jättänyt juutalaisen noitten raakojen +ihmisten käsiin! En milloinkaan saisi rauhaa. Olen kiitollinen siitä, +ettei niin käynyt. Mutta en voi rukoilla tuon jumalattoman miehen +puolesta." + +"Sen opit kyllä vielä", vakuutti Adelheid varmasti. "Muista +ristiinnaulittua Vapahtajaa, miten hän rukoili vihamiestensä puolesta." + +"Isä, anna heille anteeksi", lausui Waltrud vakavasti. "Kun hän niin +saattoi puhua Isälleen, silloin oli hän jo itse antanut heille anteeksi +ja rakasti heitä; ja kumminkin he olivat tehneet hänelle enemmän pahaa +kuin Aamos juutalainen minulle. Ah valtijatar, en milloinkaan ajatellut +niinä vuosina, jolloin olin hiljaisuudessa iloisena sinun ja äitisi +kanssa yhdessä, että olisi näin vaikea antaa anteeksi ja rakastaa +vihollisiansa! Minä luulin, että olin jo antanut anteeksi. Mutta minä +tahdon oppia sitä tekemään. Valtijatar, lupaathan että huomenna taas +saan mennä hänen luoksensa?" + +"Mene, mutta yksinäsi et saa lähteä, palvelijan täytyy saattaa sinua. +Ota mukaasi myöskin voidetta ja vanhaa pellavaista liinavaatetta +haavansiteeksi sekä virkistävää juomaa sairaalle. Ehkä laupias Jumala +antaa hänelle vielä armonaikaa. Mutta sinua, uskollinen Waltrud, +siunatkoon Herra!" + +Seuraavana päivänä Waltrud meni vanhuksen luo. Hänen sydämmensä oli +rohkea ja rauhallinen. Hän oli vastaanottanut anteeksiannon armoa ja +rakkautta, ja kaikki katkeruus oli hälvennyt pois. + +Hän tapasi miehen kuluttavassa kuumeessa. Levottomasti hän käänteli +itseään kovalla vuoteellaan ja valitteli. Rebekka muori oli +kutsunut lääkärin, ja tämä oli selittänyt, että haava päässä oli +hengenvaarallinen. Hän ei tietänyt paljon neuvoa, ja vanhus kieltäytyi +yksipäisesti ottamasta lääkettä. Poikkimenneen säären oli lääkäri +sitonut jotakuinkin. Waltrud istui vuoteen viereen ja kostutti kylmillä +kääreillä polttavaa otsaa. Hän toimitti myöskin, että ummehtuneeseen +huoneeseen laskettiin raitista ilmaa. Sairas kävi pian levollisemmaksi, +mutta hänen puheensa oli sekavaa, hän houraili eikä tuntenut ketään. + +Mutta Rebekka ei nyt enää pelännyt vierasta neitiä. Tuo vaalea olento, +joka oli hiljainen ja lempeä, näytti hänestä Jehovan lähetiltä, ja +mielellään hän teki, mitä Waltrud määräsi. + +Muutama päivä kului tällä tapaa. Neljäntenä päivänä kuume väheni, ja +ensi kerran mies tiesi, missä hän oli. Rebekka muorin hän tunsi, mutta +vierasta tyttöä hän katseli kysyvästi ja levottomasti. Monta pitkää +vuotta oli kulunut siitä, kun hän luolan luona jätti tytön, ja nämä +vuodet olivat hänet muuttaneet lapsesta neitoseksi. + +"Kuka sinä olet?" kysyi hän, aikoen nousta istumaan, mutta vaipui taas +alas huudahtaen tuskasta, sillä jokainen liike koski sidottuun sääreen. + +Tyttö rauhoitti häntä lempeillä sanoilla, kostutti hänen otsaansa +ja antoi hänelle virvoittavaa juomaa. Sairas oli liiaksi voimaton +jaksaaksensa puhua. Taaskin hän ummisti silmänsä, ja pian hän oli +nukahtanut. Waltrud nousi hiljaa mennäksensä kotiin. Ovella antoi hän +Rebekalle suuren hopearahan ja käski hänen jälleen kutsua lääkäriä. + +Kun hän seuraavana päivänä tuli takaisin, odotti vanha Rebekka häntä +kynnyksellä. + +"Valtijatar, anna minun puhua kanssasi, ennenkuin menet sisälle. Hän +kyllä on tajussaan, mutta hän käyttäytyy niin kummallisesti. Oppinut +tohtori on täällä, mutta hän sanoo, että ei ole mitään toivoa, sillä +isä Aamos on niin vanha ja heikko. Kuollahan meidän kaikkien täytyy, +toisen ennen, toisen myöhemmin, ja hän on mielestäni jo kyllin vanha. +Mutta hän ei tahdo kuolla. Hän tahtoisi mieluummin jäädä tänne +maailmaan, vaikka hänen elämänsä on ollut hyvin kurja." + +Tämä oli ensi kerta kuin Rebekka näin suoraan puhui vanhuksesta. +Waltrud kysyi: "Kuinka kauan hän on asunut täällä? Ja mitä tointa +hänellä on ollut?" + +"Kaksi vuotta sitten hän tuli kaupunkiin. Hän on viettänyt raskasta, +vaivalloista elämää, niinkuin yleensä me kaikki, kaupustellen vanhoja +vaatteita, joita hän osti halvalla. Aina hän oli yksin. Teidän kansanne +on siinä luulossa, että hän on varastanut lapsia, mutta ei asian +laita ole sellainen, vanha Rebekka puhuu totta. Olen usein elämässäni +valehdellut, mutta sinulle en voi valehdella, sinä olet kuten Jumalan +enkeli." + +"Miksi hän siis tuli kristittyjen kadulle?" + +"Ainoastaan tehdäksensä kauppaa. Ennen", jatkoi hän, "on isä Aamoksella +ollut toisenlaista tointa, joka on tuottanut hänelle paljon rahaa. +Mihin hän sen on kuluttanut, siitä ei hän ole kertonut vanhalle +Rebekalle. Mutta hän on paljon matkustanut ja nähnyt monta maata, +on asunut Unkarissa ja muhamettilaisten maassa. Nyt hänelle tulee +viimeinen matka -- kentiesi jo muutaman päivän päästä. Silloin hän +joutuu isäinsä luo, mutta hän ei tahdo vielä. Hän on myöskin kysynyt +sinua, valtijatar, mutta ei tietänyt nimeäsi." + +Tämä oli tytöstä mieluisaa. Hän astui hiljaa huoneeseen. Mies kääntyi +hänen puoleensa. "Kuka olet?" oli hänen ensimmäinen kysymyksensä. "Ja +mitä tahdot isä Aamokselta? Isä Aamoksella ei ole yhtään rahaa." + +"Mies raukka, minä en tarvitse rahojasi. Minulla on kaikkea mitä +tarvitsen. Tahdon auttaa sinua. Kun sinua vainottiin ja sinä kaaduit, +tulin luoksesi ja toimitin, että sinut kannettiin kotiisi. Tässä annan +sinulle virkistävän juoman." + +"Se on tekevä minut terveeksi. Isä Aamos ei vielä tahdo kuolla. Mutta +miksi sinä tulet tänne?" kysyi hän epäluuloisena. "Sinä et kuulu meidän +kansaamme." + +"Minun kuningattareni lähettää sinulle tämän virkistävän juoman." + +"Kuningatar on hyvä, olen kuullut sanottavan." + +Voimattomana hän vaikeni, mutta hänen ajatuksensa askarsivat asioissa, +jotka eivät olleet juuri hauskaa laatua. Äkkiä hän puhui taas: "Oppinut +tohtori sanoo, että isä Aamoksen täytyy kuolla. Mitä hän tietää? Isä +Aamos ei vielä tahdo kuolla, Oi, miten paljon pahaa he ovat tehneet, +ne pahat ihmiset! Hätyyttäneet kuoliaaksi vanhan miehen, joka ei +milloinkaan ole koskenut hiuskarvaan ainoankaan lapsen päässä. Oi, voi +minua!" + +"He tekivät kovin pahoin", vastasi Waltrud lempeästi. "Mutta", jatkoi +hän, "ajattele loppuasi, vanha mies, jotta suuri Herra, joka taivaassa +asuu, voisi ottaa sinut sinne!" + +"Noin puhui äitini minulle, kun olin vielä poikanen", sanoi hän +ihmetellen. "Lempeä oli hänen äänensä, kuten sinun nyt, ja kuitenkin +toisenlainen. Mutta sinun äänesi, -- missä olen sen kuullut?" + +Hän ajatteli ajattelemistaan, mutta tyttö keskeytti hänen +ajatusjuoksunsa. + +"Lääkäri on sanonut että loppusi on lähellä, sen tiedät. Mutta tiedätkö +myöskin, onko Jumala sinulle armollinen?" + +Vanhus käänteli itseään edestakaisin. Hänen kasvoissaan kuvastui kova +tuska. + +"Jos tulen terveeksi, tahdon täyttää Jehovan kaikki käskyt", sanoi hän. + +"Mies raukka, mutta ellet tule terveeksi? Olet vanha ja heikko +sekä kovin sairas. Jumalan käskyjä vastaan olet rikkonut, sitä et +milloinkaan voi sovittaa. Rukoile kuningas Daavidin tavoin, niinkuin +hän rukoili, kun hän oli syntiä tehnyt: 'Jumala, ole minulle syntiselle +armollinen, pyyhi pois minun rikokseni ja pese minut puhtaaksi +pahastateostani.' Tunnethan sanat?" + +Kyyneleet vierivät vanhuksen kuihtuneita kasvoja pitkin. "Äitini, minun +äitini. Noin hänkin puhui viimeisillä hetkillään. Sano ne sanat vielä +kerran!" + +Tyttö toisti hitaasti samat sanat, ja vanhus lausui ne hänen +jäljissään. Hän kävi vähän levollisemmaksi. + +"Kuka sinä olet?" kysyi hän yhtäkkiä jälleen. "Kuka on lähettänyt sinut +lohduttamaan vanhaa miestä?" + +"Jumala on minut lähettänyt", vastasi tyttö. "Hän rakastaa sinua," + +"Ei, Ei! Ei!" huudahti mies liikutettuna. "Hänen vihansa on suuri, en +ole pitänyt hänen käskyjänsä, en ole huolinut hänen laistansa. Hän +suuttuu hirmuisesti." + +"Hänen armonsa on suurempi kuin hänen vihansa. Hän upottaa syntisi +meren syvyyteen, jos sinä niitä kadut." + +Sairas voihki, ja tyttö valmistautui lähtemään. Vanhus tarttui hänen +käteensä. "Tuletko takaisin?" Tyttö lupasi tulla. "Mutta tule pian!" +pyysi sairas tuskallisesti. + + * * * * * + +Adelheid oli tällävälin kovin odottanut Waltrudia, ja hänen tultuaan +kuunteli hän osaaottavasti, mitä tytöllä oli kerrottavaa. Kuningatar +itse oli syvästi murheellinen ja huolestunut, sillä Lothar ei vielä +ollut terve, eivätkä lääkkeetkään tehneet nähtävää vaikutusta. Waltrud +otti osaa kuningattaren huoleen ja rukoili hänen rakkaan puolisonsa +puolesta. Se oli suureksi lohdutukseksi kuningattarelle. Kuitenkin +hän jo seuraavana päivänä lähetti ystävättärensä sairaan juutalaisen +luo, sillä hän arveli, että miehen loppu ei ollut kaukana. Juutalainen +ilostui tytön tulosta ja pyysi heti: "Puhu enemmän minulle Jehovan +armosta." Sen hän tekikin. + +"Miten minä voin tekojani parantaa?" sanoi hän taas. "Olen +taistelutanterella ryöstänyt öisin, siellä missä kuolleet ja +haavoitetut makasivat; varastanut olen taloissa ja pettänyt kaupoissa. +Jehovan käskyjä en ole seurannut. Olen myöskin varastanut ja myynyt +lapsia. Viimeinen oli eräs tyttö; häntä minä usein pieksin, jopa +niinkin, että hän verta vuoti. Kun hän oli melkein kuollut, niin minä +hänet myin. Nyt ei hän varmaankaan enää elä. Hänen äänensä, niin, nyt +sen tiedän, se kaikui melkein samanlaiselta kuin sinun!" + +"Ehkä hän elää vielä", sanoi Waltrud hiljaa. + +"Jos hän vielä eläisi? -- Minulla on rannerengas, joka on hänen +omaisuuttaan. Se on harvinainen koriste." + +Hämmästyen Waltrud kysyi: "Missä sinulla on rannerengas?" + +Puolittain epäluuloisena katsoi juutalainen tyttöön, mutta vihdoin hän +sanoi: "Sinä saat sen tietää. Sinä olet ollut hyvä isä Aamosta kohtaan. +Se on tuolla laatikossa." + +"Anna minun katsella sitä", pyysi tyttö vapisevalla äänellä. + +Levottomana mies väänteli itseään vuoteessaan. Hänestä tuntui vaikealta +antaa kenenkään nähtäväksi aarteitaan, joita hän vuosikausia oli +tarkoin pitänyt kätkössä ja joista hänen sydämmensä ei voinut vielä +kuoleman portillakaan oikein irtaantua. Tyttö istui siinä kiihkeässä +odotuksessa. Vihdoin hän kysyi: + +"Oliko tytön nimi, josta puhuit, Waltrud?" + +Kuten salaman koskettamana hätkähti mies. Hänen silmänsä avautuivat, +kasvot kävivät vielä entistään kalpeammiksi ja hän soperteli: "Mitä +sinä hänestä tiedät -- Waltrudista?" + +Tyttö laski kätensä lempeästi vanhuksen käsille, jotka vapisivat hänen +mielensä järkkymyksestä, ja sanoi: + +"Ole levossa, vanha mies, ole aivan levollinen. Sinulle ei mitään pahaa +tapahdu. Waltrud on antanut sinulle anteeksi, minä sen tiedän, sillä +minä olen Waltrud." + +Nyt oli mies kovin murtunut. Siinä silmänräpäyksessä kiiti hänen +sielunsa silmien ohitse koko se pitkä aika, jolloin hän tätä tyttöä +kohtaan oli tehnyt vääryyttä, häntä kohdellut kovuudella, jopa +rääkännytkin. Ja nyt oli tämä tullut hänen luoksensa valoisana ja +lempeänä, kuten Jehovan sanansaattaja, tuoden hänelle lohdutusta hänen +sairasvuoteellaan. Siinä hän istui hänen vieressään, pidellen hänen +kuihtunutta vapisevaa kättään omassaan ja puhuen hänelle lohdutuksen +sanoja -- oliko tämä hänen kostonsa? + +Vanha mies itki. Lakkaamatta tulvivat hänen kyyneleensä, ja kauan +paatuneena ollut sydän suli. Waltrud huomasi sen; siksi hän istui +ääneti odottaen, kunnes hän puhuisi. Vihdoin vanhus rauhoittui ja sanoi: + +"Vanhat silmäni eivät sinua tunteneet. Mutta sinä, tunsitko sinä isä +Aamoksen? Sano minulle se!" + +"Tunsin, sinä päivänä, jolloin sinua niin pahoin rääkättiin kadulla." + +"Ja kuitenkin olet tehnyt minulle niin paljon hyvää ja ollut minulle +kuten Jehovan enkeli. Sano, miksi niin teit? Minulle se on ihan +käsittämätöntä." + +"Sellainen on minun Vapahtajani Jeesuksen Kristuksen tapa, hänen, +jota minä palvelen", vastasi tyttö vakavasti. "Kun juutalaiset, sinun +esi-isäsi, naulitsivat hänet ristinpuuhun, huusi hän Isälleen: 'Isä, +anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät'." + +Mies oli vaiti, mutta selvästi näkyi, että hänen sydämessään voimakkaat +aallot kävivät. Hetken perästä hän otti patjansa alta pienen avaimen. + +"Avaa laatikko", pyysi hän. Hänen äänensä soi nyt lujalta ja +rauhoittuneelta. + +Tyttö totteli. Siinä laatikossa ei ollut paljoakaan. Hänen käskystään +tyttö veti sieltä esiin villasukan, joka oli täysinäinen ja raskas, +nauhalla sidottu kiinni. Waltrud aukaisi solmun. Päällimmäisenä oli +siinä kultainen rannerengas, kiemurassa olevan kalan muotoinen. +Silmässä säkenöitsi jalokivi. + +Liikutettuna tyttö katseli koristetta. "Äitini on tätä käyttänyt! +Tunsitko sinä äitini?" kysyi hän. + +"Olin mukana siinä joukossa, joka hyökkäsi teidän kyläänne ja rosvosi +sen. Sinun vanhempasi tapettiin. Sinut minä myöskin näin. Minä tunsin +sinut, sillä olin usein kulkenut teidän kylänne läpi salaa, ja +sinun kultahiuksesi miellyttivät minua. Rannerenkaan otin kuolleen +käsivarresta. Sitten sinä katosit. Myöhemmin löysin sinut unkarilaisten +parista, ja koska he olivat kyltyneet pitämään sinua, otin sinut +mukaani." + +"Entä veljeni?" kysyi Waltrud kiihkeästi jännittyneenä. + +"Hunnit veivät hänet myötänsä. Suuren tappelun jälkeen näin hänet +jälleen. Hän makasi haavoitettuna kuningas Henrikin sotilaitten +joukossa tappelutanterella Merseburgin luona." + +Waltrudin silmät säteilivät. "Oliko hän taistellut hunneja vastaan?" + +"Epäilemättä. Mutta elääkö hän vai onko kuollut, sitä en tiedä." Sanat +kuuluivat voimattomilta ja heikoilta, ja tyttö sanoi pelästyneenä: +"Tämä on melkein liikaa kuoleman kielissä olevalle sairaalle. Älä enää +puhu. Rannerenkaan minä otan, mutta muut tavarat jätän laatikkoon." + +Mutta mies pudisti päätään sanoen: "Ei, minun täytyy puhua, kunnes olen +hyvittänyt pahat tekoni. Ota myöskin kaikki muu, siinä on kultaa ja +hopeata, ja'a ne köyhille. Sydämmeni on ollut niihin kiintynyt, mutta +nyt annan ne Jehovalle; sillä jos sinä olet antanut minulle anteeksi +kaiken sen pahan, mitä olen sinulle tehnyt, niin on myöskin Jehova +minulle armollinen." + +"Niin, Poikansa tähden, joka ristinkuolemallaan on maksanut velkasi ja +on sinunkin Vapahtajasi", sanoi tyttö juhlallisesti. + +Vanhus oli sulkenut silmänsä ja makasi kädet ristissä. Hänen huulensa +liikkuivat hiljaa. Sitten hän vaipui levolliseen uneen, ja Waltrud +lähti liikutetuin mielin pois. + + + + +KAHDEKSAS LUKU + +Kuolema tulee + + +Vielä kaksi päivää vanhus eli. Kun hän jälleen näki Waltrudin, +loistivat hänen silmänsä; hän tarttui Waltrudin käteen ja kuiskasi: +"Kiitos kaikesta! Jehova palkitkoon, mitä minulle olet tehnyt!" + +Sen jälkeen hän sanoi: "Kerro minulle enemmän Messiaksestasi!" + +Waltrud teki sen yksinkertaisin sanoin ja lämpimästä sydämmestä. +Halukkaasti sairas kuunteli. Kun tyttö puhui ristillä riippuvasta +ryöväristä, pani hän laihat kätensä ristiin ja sanoi itkussa silmin: +"Minä olen se mies." + +Palvelija seisoi siinä vieressä, ja vanha Rebekka oli hiipinyt sisälle +ja kuunteli nyt ihmeissään tuota iloista sanomaa, joka hänelle oli +aivan tuntematon ja käsittämätön. Mutta hän näki kuolevan kurttuisilla +kasvoilla rauhan ja tiesi nyt, että isä Aamos ei enää pelännyt +kokoontumista isäinsä luo. Mikä oli voinut tämän muutoksen saada +aikaan? Hän ei löytänyt vastausta. + +Kun Waltrud seuraavana päivänä läheni hökkeliä, kuuli hän jo kaukaa +itkijänaisten ulvontaa. + +"Hän on kuollut", sanoi hänelle eräs tyttö surullisen näköisenä. + +Rebekka muori tuli itkien ja käsiään väännellen häntä vastaan. "Hän on +kuollut", toisti hän. + +"Kuinka hän kuoli?" kysyi Waltrud. + +"Valtijatar, se on Jumalan ihme. Hän nukkui hiljaa ilman mitään +tuskan merkkiä. Viimeiseksi hän sanoi onnellisen näköisenä: 'Velka on +maksettu'. Tiedätkö sinä, valtijatar, kenelle hän oli velkaa?" + +Waltrud osotti sormellaan ylöspäin ja sanoi: "Suurelle Herrallemme +taivaassa." + +Siellä sisällä pienessä huoneessa itkijänaiset ulvoivat, löivät +rintoihinsa, repivät hiuksiansa ja käyttäytyivät kuten mielipuolet, +yleisen tavan mukaan. Kuollut makasi kädet ristissä. Noita elämässä +inhottavia kasvoja kirkasti nyt rauhallinen hymyily. Hän oli kuten +ryöväri saanut armon ja lähtenyt isäinsä luo. -- + +Näihin aikoihin oli huoli ja murhe jälleen vieraina kuninkaanlinnassa. +Lotharin tila oli kovin huonontunut. Hänellä oli ollut kohtaus, paljon +kovempi ja tuskallisempi kuin se, joka hänet yllätti kotimatkalla +Mailandista. Sairas raukka melkein luuli tulevansa mielipuoleksi, sillä +hänen päätänsä särki niin ankarasti. Hänen uskollinen hoitajattarensa +ei hetkeksikään poistunut hänen vuoteensa äärestä. Neuvottomina +seisoivat siinä lääkärit. Kuningatar oli kutsunut kiitetyimmän lääkärin +Bolognasta, ja häntä nyt odotettiin. + +Ja hän tuli, kun tuo kamala kohtaus jonkun verran oli lieventynyt. Hän +oli vanha herra, jolla oli viisaat silmät ja luottamusta herättävä +olento. Sairas makasi kalman kalpeana ja jähmettyneenä kuten kuollut, +kädet kokoonkouristuneina ja silmät suljettuina. Adelheid loi +äänettömästi rukoilevat silmänsä vanhaan lääkäriin, jonka taitoon hän +viimeisen maallisen toivonsa kiinnitti. Nuoren puolison suru koski +vanhuksen sydämmeen. Syvästi liikutettuna hän katseli sairasta ja antoi +hänen suuhunsa muutaman lääketipan. Sitten hän meni molempien toisten +lääkärien luo ja keskusteli heidän kanssaan. Aina vakavammaksi ja +synkemmäksi kävi hänen katseensa. + +Kuningatar ei sitä huomannut, hän katseli nyt alituisesti Lotharia. +Vähitellen katosi kankeus sairaan jäsenistä, otsa hiestyi, ja hän +lepäsi rauhallisena kuten luonnolliseen uneen vaipunut. + +Lääkäri oli jälleen astunut vuoteen ääreen ja antoi taas sairaalle +rohtoja. Lempeästi hän laski kätensä sairaan otsalle ja sanoi syvällä +myötätunnolla: "Tämä kipu on tuskallinen, mutta vielä hän ei siitä +tiedä mitään, sillä hän on tainnoksissa. Pian uni on antava hänelle +lievitystä. Torjukaa pois hänen läheisyydestään pieninkin aihe, +joka saattaisi häntä häiritä. Jalo rouva, täydellinen hiljaisuus on +tarpeellinen!" + +Hän viittasi lääkäreitä lähtemään ulos huoneesta ja jäi yksin +Adelheidin kanssa sairaan luo. Äänettöminä he istuivat siinä. +Kuningatar oli pannut kätensä ristiin; hänen sielunsa rukoili. Näin +kului tunti tahi enemmänkin. Vielä makasi sairas liikkumattomana, mutta +hänen hengityksensä oli tasainen. + +Silloin Adelheid nousi istualta. Hän oli päätöksensä tehnyt. Hän pyysi +lääkäriä tulemaan kanssansa viereiseen huoneeseen. + +"Tohtori", virkkoi hän, "minä luotan siihen, että sanot minulle +totuuden. Mitä tautia kuningas potee? Älä salaa minulta mitään." + +Lääkärin suupielet värähtivät, mutta sitten hän sanoi: "Me lääkärit +koetamme toivoa niin kauan kuin ihmisessä on henki. Kuitenkin +kehoittaisin kuningatarta hankkimaan ilmanmuutosta korkealle +puolisolleen. Tämä ummehtunut kaupunginilma ei ole hänelle edullinen." + +"Me lähdemme vaikkapa jo huomenna länteen, alppimaahan." + +Tohtori noikkasi suostuvasti. + +"Mutta kysymykseeni et ole antanut suoraa vastausta, olet kierrellyt. +Mitä tautia hän sairastaa? Minun täytyy saada se tietää, ja minä vaadin +kuningattarenasi, että sanot minulle totuuden." + +Majesteetillisena ja käskevänä hän seisot siinä, ja lääkäri katseli +häntä liikutettuna. + +"Jumala suokoon, että minulla olisi jotakin lohduttavampaa +ilmoittamista! On kulunut enemmän kuin viisikymmentä vuotta siitä, +jolloin ensi kerran kuulin puhuttavan tästä taudista. Silloin olin +vielä poikanen. Isäni oli kuuluisa lääkäri Spoleton kaupungissa. Siellä +oleskeli silloin Saksan kuningas ja keisari Arnulf. Olen nyt jo vanha +mies, mutta vielä näen hänet muistissani, tuon ritarillisen sankarin, +jonka me vapauttajana otimme vastaan ja jolle sydämmemme ihastuksesta +sykkivät. Sitten isäni kutsuttiin hänen luoksensa. Keisari sairasti +vaikeata päänsärkyä. Vielä näen silmieni edessä isäni, kun hän tuli +kotiin kalpeana ja murtuneena. Te tiedätte, rouva kuningatar, miten +keisari Arnulfin kävi?" + +Tuskanhuuto tunki kuningattaren kauhistuneesta sydämmestä. Hänen +silmänsä sumenivat, hän hapuili tukea. Mutta voimakkaasti hilliytyen +hän sai sanotuksi: + +"Tohtori, salaperäisiä huhuja kulkee Saksan keisarin kuolemasta. Tiedät +varmaankin, onko niissä perää, koska isäsi hoiti häntä. Kertooko kansa +oikealla tavalla hänen kuolemansa syyn? Sano minulle!" + +"Huhut ovat tosia. Isäni vannoi sen. Hän ei enää milloinkaan +saavuttanut mielen tasapainoa eikä iloa tuon päivän jälkeen." + +"Tarkoitatko siis, että puolisollani on ruumiissaan sama sairaus kuin +kuningas Arnulfilla?" + +Vanha mies painoi päänsä alas, hän ei voinut väittää vastaan. + +"Hänellä on ollut tämä tauti siitä asti kuin hän viimeisenä iltana +Mailandissa Berengarin kädestä otti pikarin ja joi maljan", sanoi +lääkäri soinnuttomalla äänellä, -- + +Viereisessä huoneessa odotteli Waltrud. Hän kyllä tiesi, että tuolla +sisällä keskusteltiin vakavista asioista, ja hänen sydämmensä sykki +levottomana. Silloin aukeni ovi. Adelheid seisoi kynnyksellä. Kauhistus +valtasi tytön mielen, kun hän näki kuningattaren. Nuo kukoistavat +kasvot olivat kuolonkalpeat, katse oli jäykkä ja piirteet vääntyneet. +Hän hoiperteli Waltrudia kohden, ja tämä kiirehti häntä vastaan, +sulkien hänet syliinsä. Kuningatar syleili uskollista ystäväänsä +kiihkeän suruisena ja huudahti sydäntävihlovalla äänellä: + +"Waltrud, he ovat hänet myrkyttäneet!" + + * * * * * + +Kuningas Arnulfin surullinen kohtalo ei ollut jäänyt miksikään +salaisuudeksi. Myöskin Adelheid sen tunsi. Puoli vuosisataa oli kulunut +siitä, kun paavi juhlallisesti kruunasi hänet keisariksi ja hän +täydessä miehuutensa voimassa juhlallisesti saapui Spoletoon, jossa +kansa riemuiten otti hänet vastaan vapauttajana hirmuvallan ikeen alta. +Hän ei kauan saanut voitostaan iloita. Pilkallisesti, mutta varmasti +kuolettava myrkky teki lopun hänen elämästään. Hänen onnistui päästä +kotimaahansa, mutta ennenkuin vuosi oli loppuun kulunut, lepäsivät +hänen luunsa Regensburgin kirkkoholvissa. Ja sama onneton kohtalo +oli nyt viisikymmentä vuotta myöhemmin tullut nuoren elämänhaluisen +Lotharin osaksi. + +Suurella kiireellä varustauduttiin matkalle. Levollisesti ja +huolellisesti jakeli kuningatar käskyjänsä. Kuninkaan uskollisimpain +piti häntä seurata; niiden joukossa olivat lääkärit, osa palvelusväestä +ja henkivartijat. Jo toisena päivänä kuninkaalliset vaunut lähtivät +länteen. "Äidin luo! Äidin luo!" kaikui Adelheidin sydämmessä. "Niin +pian kuin vain on mahdollista!" + +Mutta kuninkaan tila esti matkustamasta nopeaan; sairaan pää ei sitä +sietänyt. Silloin lähetti Adelheid, Waltrudin neuvosta, ne vaunut, +joissa pieni lapsi uskollisine hoitajineen oli, edeltäpäin varman +saattueen turvissa viemään Bertha rouvalle tietoja kuningasperheen +tulosta. + +Toiset seurasivat hitaammin jäljessä. Päivä päivältä kesti matkaa. +Yöllä he lepäsivät teltoissa, joita kuljetettiin mukana. Vihdoinkin +näkyivät Turinin tornit, ja väsynyt Lothar pyysi: "Levähtäkäämme täällä +muutamia päiviä!" + +Päivistä tuli viikkoja. Vähän matkaa kaupunginmuurien ulkopuolella +ylhäällä vuoristossa sijaitsi kuninkaallinen maatila, jossa kuningas +Hugo usein oli oleskellut. Täällä sairas odotteli parantumistansa. Hän +oli liiaksi väsynyt ajatellaksensa matkan jatkamista. + +Komeasti sisustetussa huoneessa, jonka ovet ja ikkunat viettivät +puutarhaan, makasi hän leposijallaan. Avoimista akkunoista lempeät +kevättuulet puhaltelivat, ja etäisten, juhlallisten Alppien huiput +katselivat tervehtien sisään. Voimakkaasti tämä näköala veti +kuningattaren mieltä kotiinpäin äidin luo, hänen isänmaahansa, missä +vielä uskollisuus vallitsi, missä kavaluus ja viekkaus olivat vieraita. +Mutta hänellä täytyi olla kärsivällisyyttä. Sairas tarvitsi lepoa, ja +lääkärit varoittivat matkan pikaisesta jatkamisesta. Hän istui siis +päivästä päivään kalliin puolisonsa vuoteen ääressä ja hoiti häntä +kaikella sillä uskollisuudella ja rakkaudella, johon hänen hellä, +voimakas sydämmensä oli mahdollinen. + +Usein hän ajatteli äitinsä hyvästijättösanoja: "Palvellaksemme olemme +kaikki täällä maan päällä, ja etenkin me ruhtinattaret." Ei hän silloin +voinut ajatella, että hän tulisi palvelemaan tuskaisen sairasvuoteen +ääressä, hoitaen sitä, joka hänelle oli kallein tässä maailmassa. +Nyt hän otti kutsumuksensa vastaan Jumalan kädestä. Miten paljon hän +kärsi, sen tuli olla sairaalta salattuja; olihan hänellä jo kylläksi +omista kärsimyksistään. Puolisollensa hän koetti näyttää iloista +muotoa. Ilostuttaaksensa häntä Adelheid lauloi kauniilla äänellään +lempilaulujansa, joita hän harpulla säesti. Lotharille häneltä aina +riitti joku lohdutuksen sana, joskin hänen oma sydämmensä oli sitä +vailla. + +Adelheidin uskollisen hoidon ja leppoisan kevätilman vaikutuksesta +kuningas vähitellen vähän toipui. Hänen kalpeat poskensa rupesivat +saamaan väriä; yöt, jotka olivat olleet levottomia, tuottivat nyt +virkistävää unta, ja Adelheidin sydämmessä syntyi jo toivo, että +kuningas ajan mittaan kokonaan parantuisi. Oi, mielelläänpä hän olisi +kärsivällinen, kunhan vain hänen palavat rukouksensa rakastetun +puolesta tulisivat kuulluiksi! Toivo antoi hänelle rohkeutta, ja +puoliso huomasi sen kyllä. + +Adelheid oli juuri laulanut Lotharille yhden lauluistaan, ja hänen +sormensa koskettelivat vienosti harpun kieliä, sillä välin kuin hänen +ajatuksensa viipyivät etäällä. Lothar ei häntä häirinnyt. Vihdoin +Adelheid katsahti puolisoonsa, sanoen iloisesti: "Pian voimme matkustaa +eteenpäin äidin luo. Siellä tulet täydellisen terveeksi, Lotharini. +Olethan sinä nyt paljon parempi!" + +Hän hymyili, tarttuen hellästi Adelheidin käteen. Hetken perästä hän +sanoi: "Minä voin hyvin, niin kauan kuin sinä olet täällä ja tuskat +ovat jotenkin siedettävät. Jääkäämme tänne!" + +"Kuten tahdot", sanoi Adelheid alttiisti, "Mutta katso noita korkeita +vuoria, miten mahtavina ne kohoutuvat taivasta kohti. Siellä, +tarkoitan, löytäisit terveytesi jälleen, siellä, missä rinta vapaammin +voi hengittää ja sydän sykkii iloisemmin, siellä missä tuoksuva +vuori-ilma ympäröitsee pakottavaa päätäsi virkistävällä viileydellä. +Ah, jospa olisimme siellä!" huokasi hän sydämmensä syvyydestä. + +"Minäkin sinne tahtoisin, etenkin sinun tähtesi", oli vastaus. "Mutta +minusta tuntuu kuin tämä olisi maailmanmatkani pää." + +Adelheid keskeytti hänet sanoen: "Älä anna sijaa tuollaisille +levottomille ajatuksille. Jumala on hyvin armollinen, hänelle ei mikään +ole mahdotonta. Hänen kädessään on sinun henkesi." + +Hän nyökäytti päätänsä. "Jumala on hyvin armollinen, sen olet monta +kertaa lukenut kirjastasi, ja minä siunaan sinua siitä. Sillä nyt +tiedän, että hän on armollinen minullekin, joskin hän tahtoo minua +muuttamaan toiseen kotiin, joka ei ole tässä ihanassa maassa. Olethan +itse sanonut minulle, että siellä ei ole mitään kipua enää! Minä +tunnen, että pää parkani ei enää milloinkaan parane -- eipä edes +alppimaassa. Minun tulee sääli sinua, kalleimpani, kun minun täytyy +jättää sinut yksin. Sinä olet ollut iloni ja riemuni, elämä sinun +kanssasi on ollut minulle sanomaton onni. Et ole milloinkaan tuottanut +minulle mitään murhetta, ainoastaan hyvää olet tehnyt. Mutta jos +taivaallinen Herramme toisin tahtoo kuin me, niin tottahan meidän +tottelevaisina täytyy taipua hänen tahtonsa mukaan? Sen olet minulle +opettanut kalliista raamatustasi." + +Adelheidin kyyneleet vuotivat. "Sinä olet oikeassa", sanoi hän. +"Meidän täytyy nöyrinä taipua Jumalan tahtoon. Kuitenkin minä toivon. +Yön hiljaisuudessa olen rukoillut henkesi puolesta, ja Jumala on +armollinen. Hän voi auttaa sinua." + +Lothar katsoi rakkaasti puolisoonsa, mutta ei sanonut mitään. Pian hän +väsyneenä vaipui hiljaiseen uneen. + +Enemmän kuin ennen milloinkaan oli Waltrud nyt rakastetun +hallitsijattarensa turvana ja lohdutuksena. Aina hän pysytteli +sairashuoneen läheisyydessä ja kuunteli sairaan vähintäkin liikettä. +Paljon hänkin oli viime aikoina saanut kokea. Usein hän ajatteli +vanhan juutalaisen rauhallista loppua ja kiitti Jumalaa, joka oli +antanut hänelle armonsa. Mutta enimmiten hänen ajatuksensa viipyivät +levottomina sairaan kuninkaan ja hänen uskollisen hoitajattarensa +luona. Hän ei voinut toivoa kuten Adelheid, sillä hän oli huomannut +lääkärien levottomat ilmeet, kun he välistä kulkivat puutarhassa ja +hiljaa keskustelivat keskenään. He tiesivät, että kohtaus uudistuisi +jälleen. Myöskin Waltrud oli kuullut tästä kuiskattavan. Hänen +sydämmensä oli raskas. Ah, mielellään hän olisi antanut oman henkensä, +jos hän sillä olisi voinut pelastaa rakkaan kuningattaren puolison! +Mutta muuta hän ei voinut tehdä heidän puolestaan kuin huolehtia ja +rukoilla, ja sitä hän teki yöt päivät. + +Muutama viikko oli vierinyt. Ihana toukokuun päivä joutui iltapuolelle, +ja suloinen oli luonto. Vielä auringonsäteet kultasivat vuorten +huippuja ja leikkivät hopeankirkkaassa lähteessä, joka solisi ja porisi +puistossa. Ihanat tuoksut levisivät tuhansista kukkanupuista, puissa +linnut laulelivat iltalaulujansa, ja myrttilehdosta kuului satakielen +suloista liverrystä. Kaikkialla eloa ja iloa! + +Mutta sisällä kuninkaankartanossa oli äänetöntä ja raskasta. Hiljaa +liikkuivat palvelijat edestakaisin, monet ahvettuneet kasvot +värähtelivät surusta, ja monesta silmästä vieri kyyneleitä. Myöskin +uskollinen bolognalainen lääkäri itki. Koko hänen lääkäritaitonsa +ei ollut kyennyt varjelemaan kuninkaan nuorta, vielä vuosi sitten +kukoistavaa elämää kuolemalta. Se oli jo kadonnut iäisyyden mereen. + +Satakielen suloinen laulu, jota nuori kuningas niin usein ja mielellään +oli kuunnellut, kaikui aina siihen huoneeseen asti, missä hän makasi, +mutta hän ei sitä enää kuullut. Hän ei enää katsellut kevään ihanuutta, +ei kullanhohtavaa aurinkoa, joka häntä niin usein oli virkistänyt. Hän +ei nähnyt uskollistensa kyyneleitä ja surua. Hänen silmänsä olivat +iäksi sulkeutuneet. + +Waltrud seisoi paarien luona, ja hänen kyyneleensä virtailivat +lakkaamatta. Siinä lepäsi kuningas kädet ristissä, kaunis pää vähän +sivulle päin kääntyneenä, hiljaa ja rauhallisena kuten nukahtanut. +Jaloilla kasvoilla väikkyi lapsellisen iloinen ja onnellinen hymy, +ja tytön mielestä hän oli sen näköinen kuin ennen, jolloin hän +nuorukaisena oleskeli Colombierissa. Pitkien kärsimysten perästä oli +vihdoinkin levon aika koittanut, ja hiljaa hän oli nukahtanut, kuten +väsynyt lapsi isänsä helmaan. + +Kuninkaan kuolinsijan ääressä oli hänen nuori vaimonsa polvistuneena, +ääneti ja ilman kyyneleitä, särkynein sydämmin, murtuneena sielun ja +ruumiin puolesta. Hän ei tietänyt enempää kuin kuollutkaan siitä, mitä +hänen ympärillään tapahtui. Hänelle oli koko maailma tyhjä, kuten suuri +hautapaikka. Ei yhtään valonsädettä välkähtänyt, kaikki näytti hänestä +pimeältä ja kolkolta. Vielä hän ei voinut tätä kovaa kohtaloa ottaa +vastaan Jumalan kädestä eikä omistaa sitä lohdutusta, joka sanassa on +luvattu kaikille murheellisille ja raskautetuille. + + + + +YHDEKSÄS LUKU + +Jumalattomien neuvot + + +Lotharin maalliset jäännökset oli palsamoittu ja pantu Mailandin +kirkkoholviin. Maassa vallitsi kaikkialla syvä suru rakastetun +kuninkaan kuoleman vuoksi, ja yleisesti kovin säälittiin nuorta leskeä, +joka nyt oli yksin ilman turvaa vieraassa maassa. Tätä asian puolta hän +itse ei alussa ajatellut; koko hänen mielensä oli vain kiintynyt siihen +katkeraan murheeseen, joka häntä oli kohdannut. Waltrud ja lääkäri +katselivat häntä levottomina. "Jospa hän edes saattaisi itkeä!" sanoi +lääkäri. "Tuo äänetön jäykkä suru kuluttaa hänen elinvoimaansa. Meidän +täytyy toimittaa hänet pian kotiinsa Paviaan." + +Ja kyyneleet tulivat, kun hän jälleen oli kotona ja ensi kerran astui +rakkaan vainajan työhuoneeseen. Kaikki oli siellä samassa kunnossa, +mihin hän oli sen jättänyt. Silloin tuli lesken mieleen muisto +entisistä onnellisista ajoista. Hän vaipui siihen tuoliin, jossa hänen +puolisonsa tavallisesti oli levähtänyt, nojasi päänsä uskollisen +Waltrudin rintaa vasten ja itki kauan kuten lapsi. Hän oli nyt päässyt +jäykkyydestään ja virkosi elämään jälleen, joskin hän vielä muutamia +viikkoja oli avuton ja uupunut. + +Nyt hän saattoi puhua Waltrudin ja lääkärin kanssa vainajasta ja ottaa +lohdutusta vastaan Jumalan kalliista sanasta. Nyt hän jo myöskin voi +kiittää uskollisiansa siitä rakkaudesta, jota he olivat osottaneet +kuninkaalle, ja ajatella miten hän heitä palkitsisi ja ilahduttaisi. + +Mutta vielä hän ei voinut Jumalan voimallisessa kädessä nähdä +rakastavan Isän kättä. Tosin hän kyllä koetti unhottaa itsensä ja +surunsa voidaksensa palvella muita. Näin oli hän nähnyt äitinsä +tekevän, kun isä kuoli. Mutta olihan tämä tapaus toisenlainen. Äidin +suru ei ollut niin katkeraa, sillä isää ei temmattu pois nuoruuden +kukoistuksessa, eikä kateellisten kavaluus häntä vienyt ennenaikaiseen +hautaan. Juuri tämä seikka, että vainaja pahojen ihmisten kautta +menetti henkensä, oli katkerin pisara hänen kärsimyksensä kalkissa, +ja nyt hän käsitti, kuinka sanomattoman vaikeata oli antaa anteeksi +vihollisillensa. Vielä hän ei voinut sanoa: "Isä, anna heille anteeksi." + +Sitä ei myöskään Waltrud voinut. Niitä kohtaan, jotka pahuudessaan +olivat tuottaneet rakastetulle kuningattarelle syvintä sydänsurua, +tunsi hän suurempaa katkeruutta kuin konsanaan omia vihollisiansa +kohtaan. Adelheid ja Waltrud eivät keskenään paljon puhuneet näistä +asioista; he tahtoivat säästää toistensa sisimpiä tunteita, eivätkä +sentähden koskeneet kipeään haavaan. Uskollisesti he täyttivät +velvollisuuksiaan ja rukoilivat Herraa, jota he molemmat tahtoivat +palvella, että hän opettaisi heitä käymään hänen teitään. + +Adelheid rupesi taas ajattelemaan alamaisiaan ja neuvottelemaan +uskottujensa kanssa. Silloin vasta hänelle selveni, mikä raskas taakka +painoi kansaa. Sellainen huhu levisi, että Berengar kruunauttaisi +itsensä kuninkaaksi. Hovin jalosukuiset ylimykset olivat jo varhemmin +kuulleet siitä, mutta he niin säälivät nuorta leskeä hänen surussaan, +etteivät siitä mitään maininneet. He luulivat sitäpaitsi, ettei +Berengar uskaltaisi näin tehdä, kun Lothar vielä tuskin oli ennätetty +haudata, ja kun vielä lisäksi kansa suosi hänen puolisoansa. Ei +myöskään Adelheid, asiasta kuultuansa, pitänyt mahdollisena tällaista +hävytöntä menettelyä rajakreivin puolelta. + +Mutta he erehtyivät. Äkkiarvaamatta nähtiin Berengar ja joukko +asestettuja miehiä Pavian porttien edustalla. Hän pyysi vaativalla ja +uhkaavalla tavalla, että hänelle portit avattaisiin, ja ellei sitä +hyvällä tehtäisi, niin hän tulisi väkisin ja ankarasti rankaisisi +tottelematonta kaupunkia, sillä nyt oli hän muka ainoana hallitsijana +ja valtijaana. + +Hämmästyneinä ylimykset tämän kuulivat ja kerääntyivät kuningattarensa +ympärille neuvottelemaan. Vastustamisesta ei ollut mitään hyötyä, sen +he kaikin käsittivät. Myöskin oli Berengarilla kuninkaallisen vallan +toimeenpanijana oikeus käydä kaupunkeja katsomassa, ja ennen kaikkea +tahtoi kuningatar välttää verenvuodatusta. Senvuoksi hän lähetti +Berengarille sellaiset terveiset, että kuningatar käskee avata hänelle +kaupungin portit ja pyytää häntä tulemaan sinne vieraana, mutta itse +hän ei syvän surunsa vuoksi voi ottaa häntä vastaan. + +Riemukulussa Berengar nyt ajoi kaupunkiin ja käyttäytyi siellä +itsevaltiaan tavoin, ilmoitti teeskennellyn valittelunsa kuninkaan +kuoleman johdosta ja selitti, että hän ainoastaan maan parhaaksi +tahtoi kruunauttaa itsensä kuninkaaksi niin pian kuin mahdollista. +Maan korkea-arvoisimmat henkilöt eivät olleet hänen kanssaan yhtä +mieltä. He arvelivat, että ensin tuli kysyä ja ottaa huomioon, mitä +kuningatar ajatteli asiasta. Mutta juuri tätä tahtoi rajakreivi +välttää. Sen vuoksi hän ilman pitkiä mutkia lähti Willansa ja +poikansa Adalbertin kanssa pyhän Mikaelin kirkkoon. Siellä hänen +käskystään eräs mukana tuotu piispa juhlallisesti pani hänen päähänsä +sen kuuluisan rautakruunun, jonka hurskas kuningatar Theodolinda +yli kolmesataa vuotta takaperin oli antanut valmistaa. Hän oli +viekkaudella ja vilpillä hankkinut kruunun Monzan luostarista, jossa +se säilytettiin, siten että ei Adelheidillä eikä hänen uskotuillaan +ollut siitä vähintäkään aavistusta. Samalla kertaa myöskin Berengarin +puoliso Willa kruunattiin kuningattareksi ja heidän poikansa Adalbert +hallitsijakumppaniksi. + +Tällä tavoin olivat nuo kunnianhimoiset ihmiset saavuttaneet +päämääränsä, ja kuningaskunnan kohtalo oli ratkaistu. Adelheid ei +salannut mielipahaansa, ja myöskin korkeat viranomaiset lausuivat +ilmi tyytymättömyytensä; vieläpä uhkauksiakin kuului noita röyhkeitä +valtaistuimen kaappaajia vastaan. Tämä tuli Berengarin korviin. Arka +ja pelkuri kuin oli, kuten kaikki salakavalat, säikähtyi hän tästä +puheesta. Willa koetti häntä lohduttaa. Lothar ei ollut jättänyt +mitään testamenttia jälkeensä, ja Lombardiassa ei kuninkaan arvo +ollut laillisesti perinnöllinen. Muuten Adelheid kyllä olisi vaatinut +perintöoikeutta hänen ja Lotharin tyttärelle. Tämä oli kyllä osaltaan +rauhoittavaa tuolle jumalattomalle miehelle, mutta myöskin pelottavaa, +sillä kansa rakasti Lotharin leskeä, jollei hän edes ulkonaisen +oikeuden varjoa saanut toimilleen, niin saattoi vaara häntä uhata. + +Taaskin hänen puolisonsa tähän tiesi neuvon. Jos heidän poikansa +Adalbert ottaisi puolisokseen nuoren lesken, silloin ei kukaan voisi +estää häntä omistamasta kuninkaan arvoa. + +Tällä välin eleli Adelheid linnassa hiljaisuudessa itsekseen. +Hiljakseen hän myöskin hoiti velvollisuuksiansa, sillä vielä oli +hänen sydämmensä surua täynnä kaivatun vainajan tähden, eikä hänellä +ollut vähääkään aavistusta niistä juonista, joita hänen vahingokseen +punottiin. + +Silloin tuli uusi kuningas eräänä päivänä, viikkokausia pääkaupungissa +oleskeltuaan, suuren seurueen saattamana linnaan ja pyysi kohteliain +sanoin pääsyä kuningattaren puheille. Hänellä oli muka tärkeitä asioita +esitettävänä ennen lähtöänsä. Vastenmielisesti Adelheid suostui +pyyntöön; hän tiesi hyvin, ettei Berengar olisi kieltoa totellut. +Tottunut kuin hän oli hillitsemään itseänsä, otti hän muutamien +jalosukuisten henkilöiden läsnäollessa epämieluisan vieraansa vastaan. + +Teeskennellyin sanoin puhui Berengar ensin osanotostaan kuningattaren +suureen suruun. Mutta Adelheid keskeytti hänet heti. + +"Mitä minusta tahdotte? Minä toivon, että puhutte asianne lyhyesti!" + +"Pyydän vain, että autatte meitä tekemään kansan levolliseksi ja +onnelliseksi. Te seisotte yksinänne ilman suojaa. Lesken asema on +vaikea. Tahdotteko ottaa avioksenne poikani Adalbertin? Silloin tulee +rauha maahan ja te olette turvattu." + +Adelheid oli kohoutunut pystyyn kuninkaalliselta valtaistuimeltaan. +Uljaana ja suorana seisoi hän siinä, suuttumuksen puna hehkui hänen +kasvoillaan, silmät säkenöivät tulta, ja hän ojensi käskevästi oikean +kätensä. Hän oli näöltään kuin koston jumalatar, ja tuo pelkuri mies +vapisi. + +"Sellaista sinä uskallat minulle esittää! Lähde täältä! En koskaan +rupea sinun perheesi kanssa mihinkään liittoon! Kuuletko, en +milloinkaan! Sen tässä pyhästi lupaan uskollisteni läsnäollessa." + +Sitten hän käänsi selkänsä Berengarille ja lähti ylevänä pää pystyssä +ulos salista. + +Berengarin katse, täynnä myrkyllisintä vihaa, seurasi häntä. + +"Minä pakotan sinut taipumaan", ähkyi hän hampaitaan purren. +Kumartamatta hän poistui, koston tuumat mielessään. + +Kuningattaren uskolliset ylimykset pelkäsivät Berengarin kamalaa +katsetta. Hetken he seisoivat liikkumattomina ja ääneti; vihdoin eräs +heistä sanoi hiljaa: "Tässä ei ole muuta pelastusta kuin kiireinen +pako." + +Kuningatar oli vetäytynyt omaan huoneeseensa ja kertoi siellä +Waltrudille, niitä oli tapahtunut. + +"Se hävytön!" huudahti uskollinen tyttö suuttuneena. "Mutta +hallitsijatar, sinun täytyy lähteä pois täältä. Nuo jumalattomat +ihmiset eivät kammo mitään pahojatekoja. Et ole koskaan hengestäsi +varma, niin kauan kuin asut Italiassa." + +Adelheid pudisti päätään. "Minä en pelkää." + +Silloin tyttö lankesi polvilleen hänen eteensä, katsoi kyynelsilmin +häneen ja rukoili palavalla sieluntuskalla: "Salli kehoitustemme +vaikuttaa sinuun, oi kuningatar! Älä usko, että nuo jumalattomat sinua +säästävät, koska he eivät säästäneet kuningastakaan. Ajattele äitiäsi, +ajattele tytärtäsi!" + +Nyyhkyttäen hän syleili hallitsijattaren polvia, ja tytön +mielenliikutus koski voimakkaasti kuningattaren sydämmeen. + +Lähimmässä huoneessa aatelismiehet odottelivat kuiskaten keskenään, +kunnes kammariherra pyysi päästä kuningattaren puheille. Hänkin +innokkaasti kehoitti kuningatarta jättämään kaupungin. "Ei kuitenkaan +ennen yön aikaa", varoitti hän. "Me koetamme kaikki valmistautua, rouva +kuningatar. Älä pelkää. Luotettava joukko on sinua seuraava. Mutta +paeta sinun täytyy, pois Italiasta!" + +Silloin Adelheid ymmärsi, että vaara oli suuri, ja myöntyi. Kaikessa +hiljaisuudessa valmisteltiin matkaa. Yön tultua vaunut ajoivat +ulos Pavian porteista. Niissä istui kaksi hunnutettua naista, ja +edelläratsastaja ohjasi kulun sille tielle, joka vei alppimaata kohti. +Aina tuon tuostakin tuli metsästä esiin joku ratsastaja, joka liittyi +seurueeseen aivan hiljaa. Heidän hevostensa kaviot olivat pehmeään +kääreeseen kiedotut, jotta ei kapsetta kuuluisi. + +Näin he siis kulkivat äänettömästi ja kiireesti eteenpäin yöllä. +Adelheid nojautui Waltrudiin niin kiinteästi kuin suinkin. Oi miten +hänen väsynyt sydämmensä halasi hänen rakastetun puolisonsa luo! +Ylhäällä kaareutui ihmeellisessä kirkkaudessaan pilvetön tähtitaivas, +ja hän katseli lakkaamatta korkeuteen. Siellä Lothar nyt oli, missä +kaikki suru ja tuska on lopussa. Onnellinen hän! Ah, jospa hänkin, +yksin jäänyt Adelheid, pian pääsisi sinne! + +Hänen ajatuksensa lensivät takaisin hänen lapsuudenpäiviinsä, jolloin +hän istui äitinsä jalkain juuressa kuunnellen hänen kertomuksiansa +taivaan ihanuudesta, niinkuin pyhä kirja sitä kuvaa. Sitten hän +ajatteli Vapahtajan elämää ja muisteli miten suloisesti hän oli +lohduttanut murheellisia. Adelheid tunsi, että häneltä kaikki rohkeus +oli ollut poissa, että hän näinä viime aikoina oli ollut toivoton, +ja kaikki oli näyttänyt pimeältä. Nyt kun hän ajoi eteenpäin, +yläpuolellaan tähtikirkas taivas, avautui hänen sielunsa taas näkemään +taivaallista valoa, ja hiljaa ja lempeästi laskeutui lohdutus hänen +särjettyyn sydämmeensä. Tuntui ikäänkuin hän olisi kuullut äänen +sanovan: "Älä pelkää, sillä minä olen kanssasi!" + +Jää oli murtunut. Adelheid saattoi taas lapsellisesti rukoilla Jumalaa, +joka häntä oli koetellut, ja uskolla ja luottamuksella puhutella +taivaallista Isäänsä. + +Tämä oli se siunaus, jonka tuo pitkä levoton yö hänelle tuotti, ja +se pysyi yhä tallella, kun uudet kärsimykset häntä kohtasivat. Se +tapahtui piankin. Pakolaiset eivät vielä olleet ennättäneet rajalle, +kun Berengarin takaa-ajajat saavuttivat heidät ja veivät Veronaan, +miehet kahlehdittuina ja naiset vaunuissa ankarasti vartioituina. +Ainoastaan esiratsastaja pääsi pakoon ja kiirehti rajan yli viemään +sanaa kuningatar Berthalle hänen tyttärensä kohtalosta. + +Näin loppui kuninkaantyttären ensimmäinen pakenemisen yritys. + + * * * * * + +Berengarin linnassa Veronassa pidettiin molempia naisia vangittuina +Willan silmälläpidon alaisina. Muutama niukasti varustettu huone +osotettiin heille asunnoksi. Vangitut miehet oli pantu telkien taakse. + +Ei kukaan tietänyt mitään kuningattaren kohtalosta. Hänen uskolliset +ystävänsä Paviassa luulivat hänen päässeen rajan yli onnellisesti ja +toivoivat, että hän jonkun ajan kuluttua palaisi takaisin Italiaan. +Ainoastaan pakoon päässyt etuvartija olisi voinut kertoa Berengarin +yöllisestä hyökkäyksestä, mutta missähän hän nyt olikaan? Olikohan hän +terveenä saavuttanut päämaalinsa, Burgundin kuningattaren hovin? Tämä +oli kysymys, jota Waltrud usein mietti. + +Adelheid oli tullut ihmeellisen levolliseksi. Nyt, kun hän itse +oli joutunut vihan ja vainon esineeksi, oli kalvava suru hänen +puolisonsa kuolemasta vähän hälvennyt. Rohkeasti hän vastusti häijyjen +hyökkäyksiä. Joka päivä Willa koetti suostuttaa häntä menemään +poikansa kanssa naimisiin ja siten ostamaan itsellensä vapauden. +Mutta kuningatar tiesi ja uskoi, että hänen henkensä ja vapautensa +oli korkeamman johtajan käsissä. Hän, joka hänet sisällisesti oli +vapauttanut pelosta ja epätoivosta, oli myöskin ulkonaisesti hänet +vapauttava, kun hänen aikansa oli tullut, sitä hän toivoi ja siihen hän +luotti. + +Hänen luottamuksensa joutui kovalle koetukselle. Kun Willa näki, +etteivät mielistelyt eivätkä uhkaukset mitään vaikuttaneet, rupesi tuo +jumalaton nainen ruumiillisesti häntä kiusaamaan. Hän riisti häneltä +kaikki kalleudet, jotka hän oli ottanut mukaansa paetessaan, mutta kun +ei sekään auttanut, yltyi hän eräänä päivänä niin vihansa vimmaan, että +antoi kuningattarelle nyrkiniskun vasten kasvoja ja sen jälkeen vihasta +puhkuen riensi huoneesta pois. + +Waltrud tuli sisälle ja näki hallitsijattarensa kuolonkalpeana. +Pelästyneenä kyseli hän syytä tähän, mutta Adelheid ei kertonut. +Silloin tyttö päätti, ettei hän milloinkaan eriäisi kauas +kuningattaresta, vaan pysyisi aina häntä kyllin lähellä, joutuakseen +avuksi, jos tarve vaatisi. + +Jota levollisemmaksi ja järkähtämättömämmäksi Adelheid tuli, sitä +raivoisammaksi kävi häijyn Willan viha. Palvelijattariensa joukossa +oli hänellä yksi, joka pahuudessa oli melkein hänen oma veroisensa ja +joka suorastaan nautti kuningattaren kärsimyksistä. Eräänä aamuna nuo +molemmat naiset tulivat hiljaa kuningattaren kammioon, ja pitääksensä +Waltrudin loitolla, salpasi palvelijatar hänen huoneeseensa vievän +oven. Tänään nyt oli asia ratkaistava, niin oli Willa päättänyt. Hän +alkoi puhua: + +"Poikani Adalbert on tullut tänne viettämään häitänsä. Hän on väsynyt +pitkälliseen odotukseen. Ylhäällä salissa hän odottaa papin kanssa, +joka teidän liittonne siunaa. Alistu siis tähän, sillä vastustus ei +mitään hyödytä, se olisi suoraa tyhmyyttä. Anna myöntävä vastaus, niin +elämä täynnä iloa ja riemua on edessäsi." + +"Vastaukseni tunnet", sanoi kuningatar levollisesti. "Et sinä eikä +poikasi voi minun mieltäni muuttaa. Minä pyydän sinua jättämään minut +rauhaan, sillä vaivasi ovat ihan turhia." + +"Sinulla on täällä aivan liian hyvä olla", sanoi tuo häijy nainen. +"Luuletko, ettei meillä ole ahtaita vankilakomeroita, joihin ei +aurinkoa eikä kuuta näy? Semmoisissa kaikkein kovimmatkin pehmenevät. +Moni on siellä yhdellä tai toisella tavalla parantunut ynseydestään." + +Kamalasti hänen silmänsä paloivat. Mutta Adelheid sanoi: "Sinä et tee +minulle mitään pahaa. Olethan sinä puoliso ja äiti, ja minä ajattelen, +että sinunkin sydämmessäsi on parempia tunteita. Anna niiden tekojasi +johtaa." Sanat kuuluivat rukoilevilta, mutta tuo jumalaton nainen +vastasi niihin pilkallisella naurulla. Sähisten hän työnsi huuliltaan: + +"Kunigunda, ota hänet kiinni!" + +Silmänräpäyksessä oli palvelijatar tarttunut turvattomaan Adelheidiin +ja viskannut hänet lattialle kumoon. Kuningatar päästi äänekkään +hätähuudon, ja sen kuuli Waltrud. Hän syöksähti oven luo, mutta se +oli salvattu. Ikäänkuin kuoleman tuskassa voimakas tyttö ryntäsi ovea +vasten ja se avautui, sillä ruostunut salpa katkesi. -- Minkälainen +näky olikaan hänen edessään! + +Lattialla makasi hänen hallitsijattarensa hajalle revityin hiuksin. +Hänen päällään oli polvillaan häijy Kunigunda, joka veti häntä tukasta, +ja Willa sotki onnetonta jaloillaan. Yhdellä hyppäyksellä oli Waltrud +kuningattaren vieressä ja iski voimakkaalla nyrkillään Willaa kasvoihin +niin ankarasti, että tämä lensi vasten seinää. Senjälkeen hän lujin +kourin tarttui palvelijattareen ja heitti hänet menemään kauas luotaan +kuten myrkyllisen käärmeen. Sitten hän lempeästi nosti lattialta +kuningattaren ja piti hänet syliinsä suljettuna, samalla korottaen +uhkaavasti oikean kätensä. + +"Älkää koettakokaan enää toiste koskea häneen! Kuninkaalle olet antanut +kuoleman kalkin, sinä kelvoton; tahdotko myöskin murhata kuningattaren? +Pysykää loitolla hänestä, jos henkenne on teille kallis! Minun +käsivarteni on kyllin voimallinen lyömään teidät maahan." + +Sankarittarena hän siinä seisoi, tuo kookasvartaloinen tyttö vihasta +säihkyvin silmin, uhkaavin liikkein ja kohotetuin käsivarsin. +Kuullessaan hänen sanansa oli Willa käynyt tuhkanharmaaksi. Miten oli +tuo vieras saanut tietää totuuden? Vauhkona hän väistyi, sillä Waltrud +näytti hänestä yliluonnolliselta olennolta. Kostoa puhkuen hän jätti +huoneen, ja Kunigunda seurasi häntä. + +Silloin Waltrud yhä hellemmin painoi kuningattaren syliinsä ja +lohdutteli häntä lempein sanoin, kuten äiti lastaan. Molemmat he +odottivat kovia aikoja, eikä yhtään suojelijaa eikä auttajaa ollut +lähellä. Mutta yksi, joka kaitsee omiaan kuten silmäteräänsä, vartioi +myöskin näitä turvattomia naisia, ja häneen he hädässään luottivat. + + + + +KYMMENES LUKU + +Syvyydessä + + +Ihanan Gardajärven kaakkoisella rannalla kohosi ulkonevalla +kallionkielekkeellä luja linna, jota nimitettiin Gardalinnaksi. +Sen muurit, huiput ja tornit kuvastuivat järven smaragdivihreisiin +aaltoihin. Kukistumattomalta, mahdottomalta valloittaa se näytti +katsojalle, sillä maan puolelta sitä suojasivat paksut muurit ja +vallit, ja toinen puoli ulottui järveen asti päätorneinensa, jota +aallot huuhtelivat yöt päivät. Torni oli kuin linnoitus kapeine +ikkunakomeroineen, jotka eivät olleet korkeammat eivätkä leveämmät +kuin tavalliset ampumareijät. Moni vanki oli täällä saanut viettää +pitkällistä surullista elämää, näkemättä enää milloinkaan päivän valoa. + +Tuohon torniin oli Adelheid ja Waltrud viety, -- yön pimeydessä, +jotta ei huhu Berengarin ja Willan pahasta työstä leviäisi. He +olivat jo viikkoja istuneet alhaalla ahtaassa kosteassa huoneessa, +jonka lattia oli syvemmällä kuin järven pinta. Niin korkealla, ettei +sinne voinut ulettua, oli pieni aukko muurissa. Himmeä valo, joka +siitä kajasti, teki synkän, kamalan vankilan vielä pelottavammaksi. +Järven puoleista seinää pitkin tippui vesi lakkaamatta. Kostea oli +myöskin vankilan alaston multalattia. Vastapäätä ulkoseinää oli kaksi +kehnoa, huonoilla peitteillä varustettua olkivuodetta. Pöytä ja kaksi +keikkuvaa tuolia oli siellä -- eikä muuta mitään. Synkännäköinen +vanginvartija toi heille illoin aamuin vettä ja vähän ruokaa. Berengar +ja Willa tahtoivat salaisella, mutta varmalla tavalla päästä pelätystä +kilpailijattarestaan. He kyllä tiesivät, että näin kammottavassa +paikassa ja näin huonolla ravinnolla ei vahvemmatkaan voimat kauan +kestäisi. + +Surulla näki Waltrud, miten hänen rakkaan hallitsijattarensa posket +päivä päivältä yhä kalpenivat, kätensä soukistuivat ja liikkeet +kävivät voimattomammiksi. Monta palaa hän säästi, jotta ne tulisivat +kuningattaren hyväksi. Mutta mitä se auttoi? Ravinto, joka heille +annettiin, riitti kunnolla tuskin yhdelle. Kun kuningatar nukkui, +otti uskollinen tyttö peiton omasta vuoteestaan, suojataksensa sillä +hallitsijatartansa, jotta hän ei niin paljon kärsisi kylmyydestä ja +kosteudesta. Itseänsä ei hän ollenkaan ajatellut. + +Päivä päivältä ja myöskin öisin he aina kuulivat aaltojen +yksitoikkoisen loiskeen vankilan muuria vasten. Siten aika hitaasti +kului eteenpäin. Tosiaankin toivoton tila Italian kuningattarelle! +Mutta hän ei joutunut epätoivoon. Kovassa hädässään ja +sydämmentuskassaan hän huusi Herralle, jolta kaikki apu tulee, Israelin +vartijalle, joka ei nuku. + +He lohduttivat toinen toistaan sillä, mitä he Jumalan sanasta olivat +säilyttäneet muistissaan. Niin, jopa ulkonaistakin lohdutusta he +löysivät lohduttomassa tilassaan. Sehän oli ikäänkuin pelastus, kun +heidän ei enää tarvinnut nähdä Willaa ja Berengaria. Elämä vankilassa +tuntui melkein siedettävämmältä kuin Veronan linnassa. Kapeasta +ikkunasta loisti aina silloin tällöin joku tähti heidän vankilaansa, ja +sen kirkkaus oli ikäänkuin tervehdys taivaasta. Nyt saattoi Adelheid +surunvoittoisella mielellä iloita siitä, että hänen rakastettu +puolisonsa oli ikuisiksi ajoiksi vapautettu kaikesta sydänhuolesta ja +tuskasta. Lujalla luottamuksella hän lakkaamatta rukoili vapahdusta +tästä kamalasta vankilasta -- kuinka ja millä tavalla, sen asian hän +jätti Jumalan haltuun. Ehkäpä Isän tahto oli pian ottaa hänet ylös +rauhan majoihin. Siihenkin hän mielellään oli valmis tyytymään. + +Ainoastaan yksi asia painoi joskus raskaasti hänen mieltänsä, ja se +oli muisto hänen pienestä tyttärestään Emmasta. Oliko hän nyt isoäidin +luona? Mitään tietoja hän ei ollut heistä saanut, vaikka melkein +vuosi oli kulunut siitä, jolloin hän lähetti pienen lapsensa luotaan +Turinissa. Kuka olisikaan voinut hänelle tuoda tietoja tähän vankilaan? +Kukapa muu edes tiesi hänen kohtalostaan kuin ne, joitten vallassa hän +oli. Hän ei voinut muuta kuin laskea tämänkin surun isättömien Isän +sydämmelle. + +Eräänä päivänä istuivat he molemmat vierekkäin surullisesti vaieten. +Silloin avattiin ovi tavattomaan aikaan, ja se, joka astui sisään, ei +ollut vanginvartija, vaan leveään taljaviittaan puettu mies. Piirteitä +ei voinut erottaa hämärän tähden. + +"Herra olkoon kanssanne!" tervehti hän latinan kielellä. Pehmeä +ja sointuva oli hänen äänensä, ja se vaikutti aivan erikoisesti +vangittuihin, jotka eivät pitkään aikaan olleet kuulleet muuta kuin +vanginvartijan synkän ja raa'an äänen. Hengellinen mies hän oli +tervehdyksestä päättäen, ja puvusta arvaten luultavasti joku munkki. +Hänen tultuaan lähemmäksi he saattoivat erottaa, että hänellä oli +kalpeat laihat kasvot ja syvät silmät, jotka säälivästi katselivat +noita kahta vangittua naista. + +"Kuka olet?" kysyi Adelheid. "Kuka laski sinut sisään ja mitä +määräyksiä meille tuot?" + +"Olen munkki, vanki kuten te. Mutta minun koppini ei ole puoleksikaan +niin kehno kuin teidän. Jumalan rangaistus kohdatkoon niitä, jotka ovat +syösseet Italian kuningattaren tällaiseen hautaan!" + +"Ystävältä sinä näytät. Oi sano, miksi tulit tänne?" + +"Auttaakseni ja lohduttaakseni sinua, kuningatar, olen minä tullut. +Linnan päällikkö tietää, että tein sen; niin, hän on itse minut +lähettänyt tuomaan teille kirkon lohdutusta." + +"Tähän asti se mies ei ole paljoakaan piitannut kuningattaren +hyvinvoinnista", muistutti Waltrud. "Katso ympärillesi, onko tämä hauta +-- joksi tätä oikein nimitit -- sen näköinen?" + +Sanat kuuluivat katkerilta, ja munkki nyökäytti päätänsä. + +"Kuitenkin hän, luullakseni, ajattelee teidän sielujenne parasta. Ehkä +hän on saanut käskyn Berengarilta, taikka ehkä hänen omatuntonsa on +hänet siihen vaatinut -- kukapa sen voi tietää? Eilen hän kutsutti +minut luoksensa ja puhui silloin sinusta, jalo rouva. Sinun tilasi, +sanoi hän, on kurja, ja minä sain tehtäväkseni esittää sinulle, että +käyttäydyt väärin, kun yhä yksipäisesti pysyt taipumattomana. Minun +piti kehoittaa sinua myöntymään Berengarin tahtoon. Niin kuuluivat +hänen sanansa, joita minä ääneti kuuntelin. Mutta parempaa lohdutusta +minä sinulle tuon, oi kuningatar, kuin tuollaisen kehoituksen, jota et +milloinkaan voi seurata. Aina siitä asti kuin jouduit näitten muurien +sisäpuolelle, on sydämmeni vuotanut verta niin usein kuin olen sinua +muistanut. Minä tulen ystävänä ja pyydän auttaa sinua sillä tavalla +kuin osaan ja kykenen." + +"Kiitos sinulle!" sanoi Adelheid itkusilmin. "Ah jospa tietäisit, miten +hyvää sinun sääliväiset sanasi tekevät meille raukoille! Sen jälkeen +kuin tänne tulimme, emme ole kuulleet mitään muuta kuin vanginvartijan +raa'an äänen." + +"Jos tahdot auttaa meitä", sanoi Waltrud, "niin pidä huolta siitä, että +kuningatar saa lämpimän peitteen, paremman vuoteen ja parempaa ruokaa." + +"Koetan tehdä mitä voin", sanoi mies. "Linnan päällikkö ei näytä +pahalta eikä sydämmettömältä, mutta hän pelkää Berengaria. Minun +hän antaa kulkea muureilla ja pihoilla. Saanpa myöskin käydä +vankilakomeroissa ja puhua vankien kanssa. Hän ajattelee, että +veli Martti on mies, josta ei ole kenellekään vahinkoa. Kaikki +vahtisotamiehet tuntevat minut, eivätkä sano minulle mitään. He +kuuntelevat mielellään, kun puhun heille." + +"Miksi olet vangittuna? Vaikea minun on uskoa, että sinä olisit mitään +ilkityötä tehnyt", sanoi kuningatar. + +Munkki hymyili. "Olin oppineen Luitprandin ystävä ja toveri. Hän eleli +kauan kuningas Hugon hovissa ja sitten meni Berengarin tuo. Tiedäthän, +että hekin nyt ovat joutuneet keskinäiseen epäsopuun?" + +"Kuulin siitä puolisoni kautta. Mailandissa näin hänet tuossa +onnettomassa juhlassa." + +"Niin", jatkoi veli Martti, "silloin hän äänekkäästi julisti sinun +ja kuningas Lotharin kiitosta. Pian sen jälkeen hän joutui kinaan +Berengarin kanssa. Luitprand pakeni, ja vihastunut rajakreivi kohdisti +suuttumuksensa minuun, pakolaisen ystävään. Siitä syystä jouduin tähän +linnoitukseen." + +"Missä Luitprand nyt oleskelee?" + +Veli Martti kohautti olkapäitään. "Ehkä Saksassa; missäpä hän muualla +olisi turvassa Berengarin vihalta? En ole sittemmin kuullut hänestä +mitään." + +"Sinä kärsit viattomasti kuten mekin", sanoi kuningatar. "Toivon +kuitenkin, että suuri taivaan Herra voi meidät vapahtaa vankeudestamme." + +"Sinä puhut totta, kuningatar", sanoi munkki. "Minäkin luotan lujasti +häneen ja uskon, että hän meidät pelastaa. Älkää kadottako rohkeuttanne +ja uskoanne, huomenna tulen takaisin." + +Hän tulikin jälleen, ja vangitut iloiten tervehtivät häntä. Puhuessaan +hän tutkivasti tarkasteli vankikomeroa. Vihdoin hän veti taskustaan +mittanuoran ja rupesi mittaamaan vankilan korkeutta ja leveyttä. +Ihmetellen naiset sitä katselivat. Kun hän oli lopettanut työnsä, pisti +hän jälleen mitan taskuunsa ja sanoi: "Odottakaa huomiseen. Jos minun +toimeni täällä teitä ihmetyttää, niin älkää kuitenkaan tänään mitään +kysykö. Herra olkoon kanssanne!" + +Niin hän sitten lähti, ja molemmat naiset jäivät keskenään tuumimaan +ja arvelemaan, mitä tämä kaikki merkitsi. Peitteen hän oli tuonut +kuningattarelle, ja siitä Waltrud iloitsi, sillä yöt olivat kovin +kylmät tässä kosteassa holvissa. + +He eivät tietäneet mistä se johtui, että heidän sydämmensä tänään oli +niin täynnä toivoa. Eivät he koskaan olisi voineet uskoa kokevansa +sellaista iloa näitten vankilamuurien sisäpuolella. Mutta heille oli +yksinäisyydessään kylliksi ilon syytä, kun saivat nähdä ystävälliset +kasvot ja kuulla osaaottavia sanoja. Molemmat kiittivät Herraa, joka +yössä ja pimeydessä antoi ystävällisen tähden loistaa heille. + +Täynnä uteliaisuutta he odottivat munkin tuloa seuraavana päivänä. Hän +astui sisään ystävällisesti tervehtien, ja kun hän oli lohduttanut +vankitovereitansa hurskailla ja ymmärtäväisillä sanoilla, jatkoi hän: +"Ja nyt työhön. Katsokaa tätä asetta." Se oli sorkkarauta, jonka hän +oli ottanut esiin taskustaan, tukeva, hyvin hiottu ase. He katsoivat +häneen kysyvästi, ja hän jatkoi: + +"Eräs linnanpäällikön renki hankki tämän minulle. Mies oli minulle +kiitollinen lääkkeestä, jonka hänelle annoin pahanlaatuista +haavaa varten. Tiedättehän, että me munkit tunnemme kaikenlaisia +lääkkeitä, joita käytämme kansan hyväksi. Tämä rauta on minulle hyvin +tarpeellinen." + +Hänen äänensä alentui hiljaiseksi kuiskeeksi, kun hän jatkoi: + +"Minä tahdon vapauttaa teidät. Kyllä muurit ovat paksut ja lujat, mutta +kuitenkin toivon onnistuvani, vaikka siihen kyllä kulunee aikaa." + +Waltrud oli hypähtänyt pystyyn ja jännittyneenä kuunnellut; nyt hän +sanoi: "Sinä aiot lävistää seinämuurin, jos oikein sinut ymmärrän. +Mutta sano, mitä olemme voittaneet, jos pääsemmekin pihalle? Vahvat +muurit ympäröitsevät linnaa ja pihoja." + +"Kaikkea olen ajatellut ja punninnut. Tietenkään ei meitä paljoa +auta, jos pääsemme tämän muurin läpi", sanoi Martti, "ellen kaiva +maanalaista käytävää, joka ulottuu vallien ulkopuolelle. Ainoastaan +siinä tapauksessa on pako mahdollinen." + +Kuningatar hengitti raskaasti. "Sinä ajattelet mahdottomuuksia! Mitenkä +sinä voisit sellaista saada toimeen, sinä yksin tuolla aseella?" + +"Vasaran tuon mukaani huomenna ja ehkä myöskin kuokan. Guido renki on +uskollisesti minuun kiintynyt." + +"Ja minä autan sinua", sanoi Waltrud päättävästi. "Rohkaise mielesi, +kuningatar! Vaikea on tehtävä, mutta suuri taivaan Herra ei jätä meitä +yksin. Minä luotan lujasti siihen, että hän meitä auttaa." + +"Sinä puhut totta, tyttö", vakuutti veli Martti. "Luottakaamme häneen, +joka pelasti Danielin jalopeurain kuopasta ja päästi kolme miestä +elävänä tulisesta pätsistä. Hän on auttava meidätkin tästä vankilasta. +Rukoilkaamme häntä, ennenkuin alotamme työmme!" + +He polvistuivat kostealle lattialle, ja munkki lausui hartaan +uskonrukouksen, pyytäen että Jumala antaisi hänelle voimaa, viisautta +ja armoa pelastaa nämä onnettomat heidän vankeudestaan. + +Työ alkoi. Erääseen pimeään nurkkaan, johon ei ainoatakaan valon +välkettä voinut tunkea ylhäällä olevasta kapeasta ikkunaraosta, +tungettiin rauta-ase maanpinnan tason kohdalle. Mitä tarkimmin oli +Martti mitannut holvin syvyyden ja sen mukaan tehnyt laskelmansa. Kun +muurin murros kerran oli valmis, täytyi maanalainen käytävä kaivaa +ihan suoraan itää kohden. Myöskin ulkona valleilla hän oli toimittanut +mittauksia ja etevien mittausopillisten tietojensa avulla tarkasti +suunnitellut tien siihen ainoaan paikkaan, mistä heille oli mahdollinen +päästä vaaratta ulos päivänvaloon. + +Kuten he olivat ennaltaan arvanneet, oli tässä kova työ munkille ja +Waltrudille. Muutama viikko kului, mutta vielä ei tuo paksu muuri ollut +läpimurrettu. Basalttikivi oli tavattoman kovaa, ja munkin työaseet +heikot. Ei hän myöskään uskaltanut työskennellä kauan kerrallaan, +sillä hän pelkäsi, että hänet huomattaisiin. Täytyi menetellä erittäin +varovaisesti. Usein Adelheid vavahti, kun vasaranlyönnit kaikuivat +holvissa. Eivätköhän ne voineet kuulua myöskin vartijan korviin, +ilmaisten koko yrityksen? Silloin he olisivat hukassa! Innokkaasti he +rukoilivat Vapahtajaa Jeesusta Kristusta, että hän heitä suojelisi ja +antaisi heidän vaikean työnsä onnistun. + +Ja se päivä tuli, jolloin Martti saattoi ilmoittaa: "Suuri kivi on +irrallaan! Nyt on vain pieni jäljellä, ja sitten on muurinaukko vapaa!" +Oi, miten kuningattaren sydän sykki kiitollisuudesta ja iloisista +toiveista! Tähän asti oli Jumalan suojeluksessa kaikki onnistunut. Ei +kukaan aavistanut, mitä nämä kolme olivat uskaltaneet yrittää tuolla +pimeässä holvissa. Vanginvartijan silmät olivat olleet kuin sokeat. + +Vaikein asia oli vielä jäljellä. Aukko muurissa oli juuri niin suuri, +että yksi ihminen kerrallaan pääsi siitä ulos. Nyt oli maanalainen +käytävä kaivettava. Rohkeasti Martti alkoi työnsä. Waltrud levitti +irtikaivetun mullan vankilan lattialle ja polki sen kiinteäksi +jaloillansa. -- Työ oli pitkällinen ja vaivalloinen. Kesti kuukausia, +kunnes Martti ilmoitti, että hän nyt epäilemättä oli saavuttanut +määränsä. Käytävän äärimmäisestä päästä hän jo kuuli laineitten +loiskeen vasten rantaa. Mittaukset pitivät yhtä hänen laskujensa +kanssa. Käytävä loppui muutamia jalkoja alemmaksi maanpintaa. Viimeinen +murros oli tehtävä vasta aivan paon edellä, sillä muuten koko hanke +olisi voinut tulla ilmi. + +Kevät oli siirtynyt kesän tieltä. Silloin oli työ saatu valmiiksi ja +pakopäivä määrätty. Sykkivin sydämmin Adelheid ja Waltrud odottivat +munkkia. Oli ilta. Hetki, jolloin vanginvartija toi heille ruokaa, +oli mennyt ohitse. Linnassa kaikki lepäsivät; ainoastaan vartijat +käytävissä ja valleilla nojautuivat siellä täällä muureihin tai +kulkivat edestakaisin vastustaaksensa uneliaisuuttansa. Martti oli +kopissaan, jonka ovi aina pidettiin lukitsematta. Hän kuunteli -- +käytävissä oli äänetöntä. Silloin hän hiljaa hiipi ulos. Pimeyden +suojassa hän pääsi kuningattaren vankikomeron luo, joka oli suljettu +ainoastaan raskaalla rautasalvalla. Ei kukaan nähnyt häntä, kun hän +sysäsi pois salvan ja astui komeroon. + +Täällä naiset olivat matkavalmiina. Silloin Martti pani kätensä ristiin +ja rukoili lyhyesti. Naiset seurasivat hänen esimerkkiään. Sitten hän +sanoi hillityllä äänellä: "Jumalan nimessä uskaltakaamme yrittää, jalo +rouva! On kyllä vaivalloista kontata käytävän läpi, sillä se on ahdas +ja pimeä; mutta älkää pelätkö, minä käyn edellä, sinä seuraat minua, +rouva kuningatar, ja sinä Waltrud tulet viimeiseksi." + +Munkki ryömi käytävään, ja molemmat naiset seurasivat häntä sillä +tavalla kuin hän oli määrännyt. + +Kuinka vaivalloinen heidän pakotiensä oli, sitä he eivät olleet +voineet ennakolta kuvitella. Niin ahdas oli käytävä, että aikaihminen +töintuskin pääsi läpi tunkemaan. Seinien hankautumisesta multa +irtaantui, kerran niin suuressa määrässä, etteivät ainoastaan +naiset säikähtäneet, vaan jo munkkikin pelkäsi, että he elävältä +hautautuisivat. Ilman puutteesta he tuskin kykenivät hengittämään. +Lakkaamatta he huusivat Herralta apua, vaikka heidän ääntänsä ei +kuulunut. + +Kuinka kauan he olivat olleet tässä pimeässä käytävässä, sitä he eivät +tietäneet, mutta se tuntui heistä ikuisen pitkältä ajalta. Kuningatar +oli kadottamaisillaan kaiken tajuntansa ja luuli jäävänsä sinne +pyörtyneenä makaamaan. Silloin yhtäkkiä raikas ilmanpuuska lehahti +häntä vastaan. Munkki oli murtanut viimeisen maakappaleen, joka erotti +nämä raukat vapaasta ilmasta. Vielä muutama työntäys raudalla, ja pääsy +ulos oli vapaa. + +Martti seisoi jo ylhäällä maan pinnalla. Varovasti hän tarttui +kuningattareen ja veti luokseen ensin hänet, sitten Waltrudin. + +He olivat päässeet maankielekkeelle, joka ainoastaan kuumana +vuodenaikana ei ollut veden peitossa ja siten nyt muodosti jonkinlaisen +niemen. Siinä he seisoivat, nuo molemmat naiset, hengittäen syvin +siemauksin raitista ilmaa, joka lempeänä leyhyi järveltä ja +virvoittavasti hyväili heidän kasvojansa. Oi miten kauan he olivat +kaivanneet ilmaa! He eivät milloinkaan ennen olleet käsittäneet, kuinka +suuri aarre se on. + +Mutta munkki kiihotti heitä kiirehtimään. Äänettömästi ja varovaisesti +he hiipivät pitkin kapeata polkua muurin vierustaa myöten, sillä nyt +oli musta yö ja heille edullinen liikunta-aika, vaikka samalla myöskin +vaarallinen, sillä ainoakin harha-askel olisi voinut syöstä heidät +noihin tummiin, tuntemattomiin aaltoihin, jotka hiljaa loiskivat +kallioita vasten. Martti kulki edellä ja naiset vapisten ja rukoillen +hiljaa perässä, pitkin vallien ulkosivua, tuskin jalan levyisellä +polulla. + +Nyt he ovat loppupäässä, järvi, joka tässä on vain muutaman jalan +levyinen, erottaa heidät vielä vapaudesta, ja tässä on tehtävä vaikea +hyppäys. Martille se jo on onnistunut. Nyt hän seisoo siinä kurkottaen +kätensä, ottaaksensa vastaan kuningattaren. Adelheid jättää sielunsa +Jumalan haltuun ja hyppää -- hän on pelastettu! Mutta vielä ei hän +voi iloita, sillä Waltrud on toisella rannalla. Taaskin munkki seisoo +vartijana ja kurkottaa käsivartensa häntä kohti, hiljaisesti häntä +kehoittaen. Waltrud hyppää, ja seuraavassa silmänräpäyksessä hän vaipuu +uupuneena Adelheidin viereen. Silloin heidän sydämmensä riemuisella +kiitoksella kääntyvät Herran puoleen, joka on pelastanut heidät +kurjasta vankilasta ja jälleen saattanut ihanaan vapauteen. + + + + +YHDESTOISTA LUKU + +Äidinsuruja + + +Hiljaisena ja hylättynä seisoi Colombierin linna, jossa kuninkaantytär +oli viettänyt lapsuutensa onnelliset päivät. Kuninkaallinen vouti +hallitsi nyt linnaan kuuluvaa maatilaa, pitäen kunnossa ympärillä +olevia alueita. Mutta linna oli autio, sillä jo enemmän kuin vuosi +oli kulunut siitä kuin kuningatar hovineen oli muuttanut Lausanneen +Genèvejärven lähitteille. Täällä me hänet tapaamme kuninkaallisessa +linnassa uskollisesti täyttämässä velvollisuuksiaan, kuten ennen +Colombierissa ja sen ympäristöillä. + +Bertha rouva oli vanhentunut. Hänen hiuksensa olivat käyneet +harmahtaviksi, ja hänen lempeillä kasvoillaan ilmeni hiljaisen surun +piirteitä, joita ei niissä ollut ennen näkynyt. Huoli puhui hänen +katseestaankin, kun hän nyt siinä istui pitäen noita ennen niin +ahkeria käsiänsä ristissä polvillaan ja tähyillen miettiväisenä kauas +etäisyyteen. Hän ajatteli Adelheidiä ja oli levoton tyttärensä tähden, +sillä hän ei pitkään aikaan ollut mitään kuullut hänestä. + +Viereisestä kammarista kuului lapsen ääni, ja nyt Bertha rouvan +kasvoille valahti äidillinen hellyys. Ovi avattiin, ja vanhan hoitajan +taluttamana tyllersi sisään pieni tyttönen, vielä vähän epävarmoin, +alottelevin askelin. Se oli pieni Emma, Berthan tyttärentytär. Hellästi +hän otti lapsen polvilleen, ja tämä nojautui turvallisesti vasten +isoäitinsä rintaa. + +"Lapsi raukka", sanoi hän silittäen hänen pehmeätä tummaa tukkaansa. +"Kovin aikaisin on sinun täytynyt jäädä isättömäksi, -- ehkä myöskin +äidittömäksi! Sen tietää ainoastaan suuri taivaan Herra." + +Kyynel vierähti hänen poskelleen. Hän kuivasi heti silmänsä, sillä +lapsi ei saanut nähdä surullisia kasvoja. Vuosi sitten oli hänen +tyttärentyttärensä saatettu hänen luoksensa, ja samalla oli tuotu +terveisiä tyttäreltä ja Lotharilta. Rukoilevin sanoin oli Adelheid +pyytänyt äitiänsä ottamaan lapsen hoitoonsa ja sulkemaan hänet +sydämmeensä. Huolestuttavalta kuului viesti Turinista, missä Lothar +makasi sairaana. Niin pian kun hän vain paranisi, he kiirehtisivät +äidin luo. + +Äiti odotti päivä päivältä, ja yhä uudelleen ja uudelleen hän toivoi +pian saavansa sulkea heidät syliinsä; mutta hänen toivonsa oli turha. +Vihdoinkin tuli kuljeksiva veli Italiasta. Surullisia uutisia hänellä +oli; Bertha sen näki, ennenkuin mies ennätti puhuakaan, ja hänen +sydämmensä vavahti. Sitten viestintuoja kertoi Lotharin varhaisesta +kuolemasta, nuoren lesken surusta ja kansan mielipahasta, se kun oli +suurella rakkaudella kiintynyt vainajaan ja oli myöskin kuningattarelle +uskollinen. Hän kertoi myöskin kuningattaren palaamisesta takaisin +Paviaan, ja miten hän vanhaan tapaansa ystävällisesti oli alkanut +toimia kansan hyväksi. + +"Entä Berengar?" kysyi Bertha. + +"Hän on Veronassa. Huhutaan, että hän himoitsee kuninkaan arvoa, mutta +useimmat italialaiset ovat häntä vastaan, joten on luultavaa, ettei +hänen pyrkimyksensä onnistu." + +Näin puhui sanansaattaja; mutta Bertha oli levoton, sillä hän tiesi, +ettei Berengar karttaisi minkäänlaista ilkityötä, jos hän vain sillä +pääsisi päämaaliinsa. Bertha ei luottanut italialaisiin. Myöskin +Lotharin tauti, josta kuljeksiva veli kertoi, antoi hänelle paljon +ajattelemisen aihetta, ja hänen sydämmensä kävi yhä raskaammaksi. +Hän aavisti tyttärensä olevan suuressa vaarassa. Miksi hän jäi sinne +noitten viekkaitten ihmisten joukkoon? Miksi hän ei kiirehtinyt äitinsä +helmaan? + +Näin suri ja rukoili kuningatar Bertha yötä päivää. Tänään hän oli +erittäin haikealla mielellä. Silloin astui vanha Dietrich sisälle. + +"Hallitsijatar, tuolla ulkona seisoo mies, joka pyytää päästä rouva +kuningattaren puheille. Tomuiselta ja väsyneeltä hän näyttää, kuten +olisi vaeltanut monta päivää ja viikkojakin. Hän pyytää saada puhua +itse sinun kanssasi." + +Bertha hätkähti. "Sanansaattaja Italiasta!" huudahti hän. "Antakaa +hänelle ruokaa, ja niin pian kuin hän on vähän virkistyksekseen +nauttinut, niin laskekaa hänet luokseni sellaisena kuin hän on!" + +Dietrich kiirehti ulos, ja Bertha jätti pikku Emman hänen hoitajansa +huostaan. Sitten hän sykkivin sydämmin odotti sanansaattajaa. + +Pian hän tulikin. Vaatteet ja kengät olivat rikkinäiset, ja hän oli +niin uupunut ja väsynyt, että kuningatar käski hänen istuutua. + +"Sinä tuot minulle tietoja tyttärestäni!" sanoi Bertha. + +"Niin, rouva kuningatar. Jumala suokoon, että minulla olisi parempia +viestejä ilmoitettavana! Mutta sinun täytyy saada tieto asioista, +vaikka ne ovatkin surulliset. Italian kuningatar on Berengarin +vallassa!" + +Berthalta pääsi tuskan huudahdus. "Berengarin vallassa! Mitä sillä +tarkoitat? Vankinako?" + +Mies nyökäytti päätänsä surullisesti. "Vankina, niin. Minä näin, +miten hänen lähettinsä tarttuivat heihin ja veivät heidät mukanaan, +-- kuningattaren, tytön ja heidän ratsastavat saattomiehensä sekä +hevosensa. Minä olin ainoa, joka töin tuskin pääsin pakoon. Olen +kulkenut jalkaisin vuorten yli, tietämättä teistä ja poluista; muuten +olisinkin tänne jo aikaa ennättänyt." + +"Ah, miksi hän jäi sinne viekkauden maahan? Miksi hän ei kiirehtinyt +äitinsä luo?" valitti kuningatar. + +"Hän oli kyllä jo matkalla luoksesi, kuningatar. Yöllä hän +uskollistensa kanssa pakeni Paviasta. Minä ratsastin hänen vaunujensa +edellä. Olimme aivan lähellä rajaa, kun Berengarin takaa-ajajat suurena +joukkueena saavuttivat meidät. Me puolustimme itseämme urhoollisesti, +mutta meitä oli liian pieni joukko. Muut miehet sidottiin ja vietiin +vankeina takaisin, ja minä olen kulkenut yötä päivää, saattaakseni +sinulle tämän sanoman." + +"Kiitän sinua uskollisuudestasi, kiitän siitä, että tulit. Kerro nyt +minulle kaikki, mitä tiedät." + +Ja mies puhui Berengarin ja Willan kruunauksesta Paviassa, molempien +hävyttömyydestä ja itsevaltaisuudesta, sekä miten he alituiseen +kehoittivat kuningatarta ottamaan puolisokseen heidän poikansa, ja +miten kuningatar sitten yöllä pakeni. + +Kiihtyneenä oli Bertha kuningatar kuunnellut. Mutta samalla kun hän +oli saanut varman tiedon tyttärensä kohtalosta, heräsi hänessä myöskin +entinen toimintahalu ja voima uuteen eloon. + +"Minä kiitän sinua", hän sanoi. "Nyt kammariherra pitäköön huolta +siitä, että saat puhtaat vaatteet yllesi ja vuoteen lepuuttaaksesi +uupuneita jäseniäsi, sillä sinä olet aivan voivuksissa." + +Miehen voimat olivat todellakin ihan lopussa. Palvelijan täytyi +taluttaa hänet ulos. + +Sitten Berthalla oli pitkä neuvottelu Dietrichin ja Lausannen piispan +kanssa. Mihinkä Adelheid oli viety, sitä sanansaattaja ei tietänyt, +mutta luultavaa oli, että rajakreivi oli vienyt hänet Veronaan. Bertha +ei yksin voinut mitään tehdä Berengaria vastaan. Vielä oli hänen Konrad +poikansa kuningas Oton hovissa, ja Berthan velvollisuutena oli siis +maan hallitus. Mutta kukapa johtaisi sotajoukkoa ilkiötä vastaan? + +"Ainoastaan Otto kuningas voi auttaa, hän, koko kristikunnan +mahtavin herra", sanoi piispa. "Mutta hänellä on paljon tehtävää ja +järjestettävää laveassa valtakunnassaan. Kuitenkin olen sitä mieltä, +ettei hän tällaista konnantyötä jätä rankaisematta. Meidän nuori +kuninkaamme Konrad on saavuttanut hänen suuren suosionsa, sen me +tiedämme. Lähetä sana pojallesi, oi kuningatar, hän on sinun ja omassa +nimessään rukoileva mahtavaa ruhtinasta tässä asiassa auttamaan." + +Tämä neuvo tuntui kuningattaresta hyvältä, ja hän päätti lähettää +joukon ylimyksiänsä Saksan kuninkaan hoviin. Ennenkuin he ehtivät +lähteä, saapui uusi sanansaattaja Italiasta. Se oli Veronasta tullut +ratsastaja, joka ennen oli asunut Paviassa ja siellä saanut kokea +paljon hyvyyttä kuningas Lotharilta ja hänen puolisoltaan. Ystävien +avustamana rahallisessa suhteessa oli hän salaa kiireimmiten lähtenyt +matkalle tunnettuja teitä myöten vuorten poikki Lausanneen. + +"Kuningatar", sanoi hän kiihkeästi kuuntelevalle Bertha rouvalle, "minä +näin tyttäresi. Rajakreivin takaa-ajajat olivat saavuttaneet hänet +hänen pakomatkallaan ja veivät hänet vaunuissa Veronaan rajakreivin +linnaan. Oli ilta, mutta kuitenkin minä hänet tunsin. Hänen rinnallaan +istui kultakutrinen tyttö; sinä kyllä tiedät, kuka. Hän katseli +ympärilleen, näki ja tunsi minut ja iski minulle silmää. Niin että muut +eivät voineet kuulla, hän kuiskasi minulle: 'Olemme vaarassa; kiirehdi +Bertha rouvan luo.' Hänen silmänsä katsoivat minuun niin tuskallisen +rukoilevasti, että se liikutti sydäntäni. Olen kulkeva kauppias. Minä +toimitin asiani Veronassa ja palasin Paviaan. Kaikki Pavian asukkaat +rakastavat ja kunnioittavat kuningatarta, mutta siellä on paljon +Berengarin vakoojia, joita he pelkäävät. Sain kuitenkin kootuksi +rahoja, jotta voin suorittaa tämän pitkän matkan." + +"Kiitän sinua", sanoi Bertha liikutettuna, "sinua, uskollisen Waltrudin +sanansaattajaa." + +"Minulla on vielä enemmän kerrottavaa", jatkoi mies. "Onko kuningatar +vielä Veronassa, sitä en tiedä. Hirveitä uhkauksia vankeudesta ja +kahleista lienee Willa puhunut. Sitä kuiskailtiin viimeisinä viikkoina, +jolloin olin Veronassa. Myöskin kuulin, että Berengar oli kutsunut +Gardalinnan linnanvoudin luokseen ja kauan jutellut hänen kanssaan. +Enempää en tiedä, oi kuningatar, mutta tämä minun täytyi sinulle +kertoa, jotta sinä et tietämättömänä apuasi lähetä." + +"Gardalinna! Sinä luulet, että tuo jumalaton mies on lähettänyt hänet +sinne?" huudahti kuningatar kauhistuneena. + +"Se ei ole mahdotonta. Ja minä tahdon ilmoittaa, että me Pavian +kaupunkilaiset olemme väsyneet hänen vallanpitoonsa, sillä hirmuvaltias +ja hirviö hän on, ja me pyydämme takaisin oikeata kuningatartamme, +kuningas Lotharin leskeä, jos voit auttaa meitä, niin auta!" + +Surullisesti pudisti Bertha päätään. + +"En minä voi, mahtavamman täytyy se tehdä, mutta kyllä koetan saada +sanan sille mahtavammalle. Jo varustetaan joukkoa matkalle, ja sinun +sekä Italiasta tulleen hevosten ohjaajan on lähdettävä mukaan." + +Seuraavana päivänä lähettiläät alkoivat matkansa. Bertha oli käskenyt +heidän rientää. Ja sillä aikaa kuin he kulkivat tietänsä eteenpäin, +rukoili Bertha lakkaamatta, että taivaallinen Isä johdattaisi hänen +lapsensa pois vankilasta vapauteen. + + + + +KAHDESTOISTA LUKU + +Jumalan suojeluksessa + + +Gardajärven rannalla erosimme Adelheidistä ja hänen seuralaisistaan, +kun he päästyään synkästä vankilastaan yön pimeydessä polvistuivat +kiittämään Herraa pelastuksestaan. Mutta nyt ei ollut aikaa viivytellä, +ja senvuoksi munkki kehoitti kiirehtimään. + +"Vielä emme ole turvassa, jalo rouva. Täällä ei ole missään metsää. +Nyt kuljemme pimeyden verhoamina, mutta ennen päivänkoittoa täytyy +meidän ehtiä Mincion metsäseutuun. Sillä pian meitä kaivataan, ja +linnan huipuilta näkyy kauas ympäristöihin. Minun tulee sinua sääli, +kuningatar, mutta meidän on kulkeminen yötä myöten, emmekä saa levätä, +ennenkuin olemme metsän suojassa." + +Raivattua tietä pitkin he riensivät eteenpäin, Martti edellä ja +Adelheid Waltrudin taluttamana jäljessä. Kiireinen oli heidän kulkunsa, +sillä vielä he eivät väsymystä tunteneet, ja pelko, että heidät +saavutettaisiin, innostutti heitä kiirehtimään eteenpäin. Pakolaiset +eivät puhuneet sanaakaan keskenänsä. Pieninkin rasahdus heitä +pelästytti. Vähitellen naisten kulku rupesi hidastumaan. Adelheid tunsi +vasta nyt, miten hän oli heikontunut pakollisista kieltäymyksistänsä +ja ummehtuneesta vankilailmasta. Waltrud, joka oli hänen tukenansa, +kehoitti lakkaamatta häntä kestämään. "Päivän koittaessa olemme +metsässä, ja silloin voit levätä!" hän lohdutteli. + +Kun Martti huomasi, että molempien naisten askeleet kävivät +hitaammiksi, tuli hän toiselta puolen tukemaan kuningatarta. Siten +he kuljettivat, melkeinpä kantoivat häntä, mutta kiirehtiä heidän +kuitenkin täytyi. Lakkaamatta he huusivat sydämmessään: "Vahvista +askeleitamme, sinä taivaan suuri Herra!" + +Vihdoinkin rupesi päivä sarastamaan. He olivat nyt loppumatkalla +hitaasti ja melkein laahaamalla päässeet eteenpäin. Kaukana he +näkivät jotakin tummaa häämöittävän; se varmaankin oli metsä. Niinpä +tosiaan, he eivät olleet erehtyneet. Neljännestunnin kuluttua he +seisoivat yksinäisessä seudussa metsän äärellä. Idässä aurinko punasi +taivaan, verhoten niityt ja puitten latvat purppurahohteeseen. Ei +yhtään ihmistä näkynyt. Metsän sisällä oli eloa ja riemua. Orava +kiiti ylös puuta pitkin ja katseli korkeudestaan noita kolmea +vierasta. Siivelliset olennot tervehtivät iloisesti kultaista aamua, +ja vankeudesta vapautetut ihmislapset olivat valmiit sydämmestään +yhtymään luonnon kiitos- ja ylistysvirsiin. Kuitenkin he yhä pyrkivät +syvemmälle metsään, ja vasta kun olivat ehtineet niin pitkälle, että +saattoivat katsoa olevansa turvassa, etsi Martti sopivan lepopaikan +tuuhean lehvistön alta. Siihen he valmistivat Adelheidille pehmeän +sammalvuoteen, ja kuten väsynyt lapsi hän pian vaipui sikeään uneen. +Mutta Martti ja Waltrud vuorotellen valvoivat, uskollisesti vartioiden +kuningatartansa. + +Sillä välin Gardalinnassa vallitsi kova kiihtymys. Kun vanginvartija +aamulla astui kuningattaren vankihuoneeseen, oli ovi lukitsematon ja +komero tyhjä. Mykkänä pelästyksestä hän tuijotti seiniin, sitten hän +tulella valaisi joka nurkkaa -- ja siinäpä hän näki aukon muurissa. Nyt +hänelle selvisi, mitä tietä vangit olivat päässeet pakenemaan. Mutta +kentiesi he vielä olivat piilossa jossakin linnanmuurien sisäpuolella. + +Heti ilmoitettiin asiasta linnanvoudille, joka hirveästi pelästyi. +Berengarhan oli hänet pannut vastaamaan kuningattaresta! Kaikki +paikat tutkittiin ja haettiin. Maanalaisen käytävän loppupäässä oleva +aukko löydettiin, ja jalansijat siinä kohdassa, mistä he olivat +tehneet vaarallisen hyppäyksensä, havaittiin myöskin; mutta sitten +oli yötuuli tasoittanut hiekan, niin ettei jälkiä voitu edemmäksi +seurata. Kuitenkin linnanvouti katsoi luultavaksi, etteivät he olleet +valinneet raivaamatonta rantatietä, joka johti pohjoiseen päin, vaan +ohjanneet askeleensa Minciota kohti. Lentoviestillä ilmoitettiin +asiasta heti Berengarille, ja hänen ja Willan raivossa ei ollut määrää. +Suuri asestettu joukko lähti liikkeelle, sen etupäässä Berengar itse. +He ratsastivat hyvää vauhtia Gardajärvelle; sieltä heidän oli määrä +hajaantua eri haaroille paremmin löytääkseen pakolaiset. Ja sitten +tapahtui, että Berengar, annettuaan tuimat nuhteet velvollisuutensa +unohtaneelle linnanvouti paralle, lähti asestetun parvensa etupäässä +ratsastamaan samaa tietä, jota pakolaisraukat edellisenä yönä kulkivat. +Nämä olivat kyllä ennättäneet edelle, sillä päivä oli jo ainakin +puoleen kulunut, ennenkuin takaa-ajajat pääsivät liikkeelle. Mutta +olihan tietysti hevosmiesten helppo saavuttaa jalkaisin kulkijat. +He ratsastivat ohi metsän, josta pakenijat aamulla etsivät suojaa, +mutta eivät heistä mitään jälkeä nähneet. Mincion luo he ehtivät +vielä samana iltana. Virran ympäristöissä he tutkivat tarkkaan joka +paikan ja kyselivät laivureilta ja kalastajilta, oliko joku sieltä +kulkenut ylitse vastakkaiselle rannalle. Mutta kalastajat eivät olleet +ketään nähneet. Siis Mincion yli he eivät olleet vielä päässeet. Tämä +tieto rauhoitti rajakreiviä, ja hän palasi myöhään illalla kotiin, +alkaaksensa seuraavana päivänä jälleen etsintänsä. + +Kaiken tämän oli viisas munkki edeltäpäin arvannut ja sen mukaan tehnyt +suunnitelmansa. Niin kiihkeästi kuin kuningatar toivoikin pääsevänsä +tästä seudusta pois, ei Martti kuitenkaan suostunut lähtemään +eteenpäin, ennenkuin yöllä. Päivällä heidän täytyi pysytellä jossakin, +missä tasankomaa vain suinkin tarjosi heille piilopaikan. Kun he ensi +aamuna pakenemisensa jälkeen olivat tarpeeksi levänneet sekä ravinneet +itseänsä leivällä, jota munkki oli heille säästänyt ja ottanut +mukaansa, kävelivät he hitaasti ja varovasti eteenpäin metsässä, yhä +etelää kohti. Ennen yön ehtimistä he taas lepäsivät, mutta pimeän +tultua munkki vei heidät hyvälle raivatulle polulle, johon hän ei +arvellut takaa-ajajain yöaikana osuvan. + +Tällä tavalla meneteltiin monta päivää, kunnes leipä loppui ja nälkä +rupesi rasittamaan. He olivat päässeet metsän läpi, joka näinä päivinä +oli heitä suojellut. Yön kuljettuaan he näkivät aikaisin aamulla +edessänsä lavean tasangon täynnä uhkeita viljavainioita, mutta ei +puita eikä pensaita. Naisten rohkeus lamaantui. "Mihin nyt saatamme +piiloutua? Palatkaamme takaisin metsään!" pyysi kuningatar. + +"Emme suinkaan sitä tee", vastasi munkki. "Palata takaisin emme +saa. Tuolla lännessä päin vähän lounaiseen suuntaan juoksee Mincio. +Sinne meidän täytyy kulkea ja päästä vastakkaiselle puolelle, jotta +takaa-ajajat kadottavat jälkemme. Ja katso, kuningatar, miten korkeita +viljankorret ovat! Eivät ne aina niin pitkiksi kasva! Taivaan suuri +Herra ehkä ajatteli meitä, kun hän kasvatti ne noin korkeiksi." + +Lohdullisilta kuuluivat vanhan munkin sanat. Mutta levottomana +hän näki, miten Adelheid oli uuvuksissa nälästä, puutteesta ja +vaivalloisesta kävelystä. Myöskin Waltrud oli levoton. Hellästi hän +piti kätensä väsyneen Adelheidin ympärillä ja sanoi: + +"Tule, valtijatar, piiloutukaamme vainioon. Ehkä tähkissä on kypsiä +jyviä, joilla voimme nälkämme sammuttaa." + +Mutta he pettyivät, sillä vilja ei ollut kypsää, ja neuvottomina +katsoivat molemmat munkkiin. + +Tämä kuitenkin keksi neuvon. + +"Menkäämme suoraan tämän vainion poikki. Minä taivutan korret sivulle +päin, niin että sotketut paikat eivät ilmaise, mistä olemme kulkeneet. +Sitten menemme eteenpäin aina virralle asti. Siellä lepäätte viljan +suojassa ja minä käyn kalastajamökeissä kerjäämässä armopaloja. Moni +kuljeksiva veli kävelee kerjäten maita pitkin, sen kansa kyllä tietää, +eikä se herätä mitään huomiota. Veli Martti on heille tuntematon. Ole +nyt levollinen, kuningatar, ja rohkaise mielesi. Herra on tähän asti +meitä auttanut; jättäisikö hän meidät nyt? Ei, sitä en milloinkaan voi +uskoa!" + +Kiitollisena katsoi kuningatar häneen, ja sitten hän rohkeana +alkoi matkansa toisten mukana viljan läpi. Korret olivat niin +korkeat, että ne hyvin ulottuivat heidän ylitsensä. Kun he tulivat +matalakasvuisempaan tahi tyhjään kohtaan, tähyili munkki ensin +ympärilleen. Kerran he uskalsivat ryömiä paljaan pellon ojaa pitkin, +kunnes taas pääsivät korkean viljan suojaan. Mutta niin tuskallinen +oli heidän pelkonsa silloin, ettei heitä enää haluttanut yrittää samaa +toistamiseen. Sentähden he päättivät pysyä alallansa iltaan asti. + +Munkki pani tarkkaan merkille paikan ja lähti hakemaan ruokavaroja. +Virta ei ollut tästä kaukana. Etäältä kuului vaunujen jyrinä, kun +ajettiin maantiellä rantaa pitkin. Waltrud laittoi kuntoon vuoteen +kuningattarelle ja itselleen, ja sitten he molemmat paneutuivat +levolle. Adelheid nojasi päänsä uskollisen ystävättärensä rinnalle, ja +pian he kumpikin vaipuivat syvään uneen. + +Kuinka kauan olivat nukkuneet, sitä he eivät tietäneet, mutta äkkiä +he hypähtivät pystyyn -- mitä oli tämä? Eiköhän kaukaa kuulunut +hevosenkavioitten kapsetta? Se tuli lähemmäksi, -- niitä tuntui +olevan paljo! Veri jähmettyi heidän suonissansa. Hätäisenä tarttui +Adelheid Waltrudiin, mutta tämä painoi hänet lempeästi alas maahan, +laskeutui itsekin aivan hänen vierellensä ja kuiskasi: "Vapahtaja meitä +suojelkoon!" + +Aina selvemmin kaikui kavioitten kapse. Tie kulki varmaan aivan läheltä +heidän piilopaikkaansa, sillä nyt kuului miesten ääniä. Äkkiä kajahti +kovaääninen "seis!" Adelheid vavahti -- se oli Berengarin ääni! + +Ratsastajat seisahtuivat; he astuivat pois hevosten selästä ja +hajaantuivat eri tahoille. + +"Virralle! Siellä niitten täytyy olla! Pian! Onko teillä lyijyä +jaloissanne?" Näin komensi rajakreivi vihoissaan. + +"Ei lähellä eikä kaukana näy mitään, herra!" huusi yksi. + +"Eikä kukaan ole joen yli lähtenyt, sanovat kalastajat!" huusi toinen. + +"Herra, he ovat varmaankin nälkään menehtyneet", tuumi kolmas. + +"Pöllöpää!" oli Berengarin vihainen vastaus. "Pollöpäitä olette kaikki, +ja laiskoja sitäpaitsi. Etsikää kunnes löydätte!" + +Kuumuus oli paahtava, hevoset hiestä märkinä. Yksi miehistä puhui +rajakreiville muutamia sanoja, joita naiset eivät kuulleet. + +"No tehdään niin, me lepäämme, mutta sitten etsimme kahta tarkemmin!" +sanoi rajakreivin ääni. + +Aivan lähelle sitä paikkaa, jossa molemmat naiset piilivät epätoivoisen +tuskan vallassa, jäi nyt Berengarin joukko pitämään lepoa. Raaka +leikkipuhe tunki aina naisten korviin asti, ja Berengarin sanat olivat +raaimmat. + +Adelheid ja Waltrud makasivat hiljaa, äänettä, hartaasti rukoillen. +Vihdoinkin annettiin merkki, että lepoaika oli loppunut ja etsintä +alotettava. Molemmat naiset jo huoahtivat helpotuksesta, kun samassa +äkkiarvaamatta yksi ratsastaja ajaa karautti suoraan viljamaahan. Se +oli Berengar itse. + +"Olisi minulla nyt vain käsissäni tuo kirottu nainen", huusi hän +hampaitaan kiristäen, "niin minä kyllä näyttäisin, ettei häntä +enää haluttaisi karkuun lähteä. Näillä paikoin hänen täytyy olla!" +Keihäällään hän hajoitteli korsia puoleen ja toiseen. Onnettomat naiset +näkivät kärjen kiiltävän päänsä yläpuolella ja luulivat olevansa +hukassa! + +Mutta Herra Jumala sokaisi tuon jumalattoman miehen silmät niin, ettei +hän mitään muuta nähnyt kuin viljan vainiolla. Muutaman kerran hän +vielä koetti keihäällään pistää korsikkoon, kunnes hän vihdoin kiroten +jätti pellon. + +Molemmat naiset tuskin uskalsivat hengittää. He kuulivat ratsastajien +etenevän yhä kauemmaksi, kunnes kavioiden kopina vihdoin taukosi aivan. +He olivat pelastuneet! + +Silloin he nousivat molemmat ylös ja vaipuivat itkien toistensa +syliin. Sitten he polvistuivat ja kiittivät palavasti Jumalaa tästä +ihmeellisestä pelastuksesta. + +Kun aurinko kallistui lähemmäksi länttä, tuli Martti takaisin. Hän +oli löytänyt sääliviä sydämmiä ja anteliaita käsiä, jotka jakoivat +hänelle, mitä hän tarvitsi. Pakolaiset eivät milloinkaan olleet niin +nauttineet maallisista lahjoista kuin nyt. Heidän sydämmensä tulvehti +kiitollisuudesta, ja Marttikin itki ilokyyneleitä. Ihmeellistä kyllä, +hän ei ollut nähnyt eikä kuullut ratsastajista mitään. Oli tosiaankin +heidän uskoansa vahvistavaa nähdä, miten selvästi Jumalan käsi oli +heitä suojellut, he kun aamulla jo olivat olleet ihan epäilyksissä; ja +vahvistettuina sekä sielunsa että ruumiinsa puolesta he illalla taas +jatkoivat vaivalloista matkaansa. + + * * * * * + +Vähän alempana virran luona oli yksinäinen kalastajamökki. Oli +varhainen aamuhetki, ennen koitteen aikaa, kun ahkera kalastaja oli +lähtenyt ulos mökistään ja irroitti venettänsä rannalta soutaaksensa +ulos työhönsä. Virta levisi tässä kohden melkein järveksi, ja vain +epämääräisin piirtein erottui toinen ranta aamuhämärässä. + +Äkkiä rupesi kalastaja kuuntelemaan; oli ikäänkuin hän olisi kuullut +askeleitten lähestyvän. Hän katsoi taaksensa, ja tosiaankin siellä +polulla, joka johti hänen asuntoonsa, näkyi kolme olentoa, jotka +kiirehtivät rantaa kohti. Ihmeellisiltä he näyttivät. Etupäässä +kulki munkkikaapuun verhottu vanha mies ja sitten kaksi naista +rikkirevityissä vaatteissa, tomuisina ja hiukset kampaamattomina. +"Voitko saattaa meidät tästä ylitse?" kysyi munkki kiihkeästi. "Näen, +että aiot irroittaa veneesi lähteäksesi vesille. Oi, ota meidät +mukaasi!" + +Mies katsoi epäluuloisesti noihin kolmeen. "Keitä olette?" kysyi hän. +"Te näytätte hyvin epäilyttäviltä. Oletteko tehneet jotakin pahaa? +Olkoon silloin kaukana minusta, että auttaisin teitä pakenemaan. En +myöskään ole aikonut lähteä toiselle rannalle." + +"Me olemme onnettomat, ellet vie meitä virran ylitse! Mutta rikollisia +emme ole." + +"Niin on helppo sanoa", vastasi hän kuivasti. "Kuinka minä saatan +teihin luottaa? Kummallisilta te näytätte. Keitä te olette?" + +Vastauksen sijasta pyysi munkki yhä kiihkeämmin. "Taivaan siunaus +vuotakoon ylitsesi, jos meitä autat!" + +Mutta mies pudisti päätänsä vastaten: "Moni puhuu taivaasta ja taivaan +Herrasta, mutta ei kuitenkaan hänestä mitään välitä, jopa pyhässä +Rooman kaupungissakin kuuluu olevan sellainen asiain laita, niin olen +kuullut sanottavan." + +Silloin Adelheid laskeutui polvilleen hänen eteensä ja rukoili tuskan +valtaamin katsein: "Vie meidät ylitse, niin Herra sinua siunaa!" +Myöskin Waltrud yhtyi molempien toisten rukoukseen, ja mies näytti +aprikoivan, mitä hän tekisi. + +"No niin, kyllä saatan viedä teidät ylitse, mutta maksakaa ensin, sillä +minä olen köyhä. Koska te niin kiihkeästi tahdotte päästä toiselle +rannalle, ette tietenkään kitsaile rahojen suhteen. Jos lykkäisitte +tuonnemmaksi maksamisen, voisitte unhottaa koko asian." + +Hämmästyneinä katsoivat pakolaiset toisiinsa; mistäpä he rahoja +ottaisivat? Adelheidin silmät täyttyivät kyynelillä. "Ei meillä ole +mitään, ei rahaa eikä rahan arvoista." + +Waltrudin silmät välähtivät. Nopeasti hän otti kaulastaan nauhan +ja irroitti rannerenkaan, jota hän alituisesti siinä säilytti +vaatteittensa sisäpuolella. + +"Tässä on jotakin, jolla on raha-arvoa", sanoi hän. "Jos olet siihen +tyytyväinen, niin ota se, mutta auta meitä täältä pois. Joka hetki on +kallis." + +Kummastuneena katseli kalastaja koristetta ja sitten tyttöä. + +"Tämä on tosiaan arvokas kapine", sanoi hän, samalla ikäänkuin punniten +sitä kädessään. + +Mutta Adelheid huudahti: "Ei, sitä et saa antaa! Sehän on ainoa esine, +josta kadonnut veljesi sinut voi tuntea. Sitä perintöä et saa minun +tähteni hävittää, rakas uskollinen Waltrud!" + +"Ah hallitsijatar, henkeni minä halusta antaisin puolestasi, jos sillä +voisin sinut pelastaa", sanoi tyttö kyynelsilmin. "Ja nyt, kalastaja, +joudu! Vai eikö tässä ole tarpeeksi maksua?" + +Mutta mies empi, yhä pidellen rannerengasta käsissään. Hänen +uteliaisuutensa oli herännyt, ja nyt hän sanoi: + +"Kertokaa minulle keitä olette, ja miksi olette niin kiihkeitä ja +hätäisiä. En vie teitä ylitse, ennenkuin saan sen tietää." + +Levottomana katsoi Adelheid munkkiin. Tämä sanoi: "Me tahdomme +ilmoittaa sinulle, kutka olemme, mutta ensin sinun täytyy vannoa pyhän +Jumalan nimessä, että et meitä ilmianna. Lupaatko sen? Ja kun nyt +kuulet, kuinka suuri on hätämme, niin et varmaankaan kieltäydy meitä +auttamasta." + +Kalastaja vannoi juhlallisesti valan, ettei hän kenellekään +ilmoittaisi, mitä munkki hänelle nyt aikoi kertoa. Silloin Martti +ilmaisi hänelle, että se nainen, joka seisoi hänen edessään, oli +hänen laillinen kuningattarensa, kuningas Lotharin leski, joka nyt +pyysi apua. Suurimmassa kiireessä hän kertoi, miten kuningatar oli +vangittu ja pelastettu ja miten hän nyt oli pakoretkellä, päästäksensä +Berengarin kostosta. + +Syvästi liikutettuna kalastaja kuunteli. Sitten hän antoi takaisin +rannerenkaan sanoen: "Olkoon minusta kaukana sellainen ahneus, että +ottaisin teiltä ainoan kalliin esineen, kun olette hädässä. Pidä +se kuningatartasi varten, tyttö, sillä minä pelkään, että teidän +vastuksenne eivät vielä ole lopussa." + +Sitten hän viittasi heitä astumaan veneeseen. Hiljaa he noudattivat +kehoitusta. Pian olivat airot vedessä, ja he pääsivät turvallisesti +toiselle rannalle. + +Kyyneleet silmissä kuningatar lämpimästi puristi vanhan kalastajan +kättä hyvästiksi, ja toiset tekivät samoin. Ukon ahvettuneet kasvot +värähtelivät, kun hän seisoi katsellen heidän jälkeensä, siihen asti +kunnes he katosivat korkean kahilan taakse ja kiirehtivät eteenpäin +metsäseutua kohti. + +Jumala oli nyt taas pelastanut heidät Berengarin joukkojen käsiin +joutumasta. Sillä kun takaa-ajajat vielä samana päivänä tulivat +kalastajamökille, näkivät he ukon rannalla paikkaamassa verkkojaan, +mutta turhaan he koettivat saada tietoja pakolaisista, sillä ukko +puhui vain järjettömiä asioita ja näytti tavattoman yksinkertaiselta. +Kiivaasti hän hosui tielle päin, mistä he juuri olivat tulleet, joten +muutamat sanoivat häntä mielipuoleksi ja toiset taas luulivat hänen +tarkoittavan, että pakenijat olivat sinnepäin menneet. Äänekkäästi +kiroten he lähtivät vihdoin takaisin. + +Kun he olivat poissa, nousi kalastaja ylös ja hykersi tyytyväisenä +käsiään. "Nuo olkoot vain harhateillä, mutta taivaan Herra lähettäköön +kuningattarelle enkelinsä viemään hänet turvaan!" + + + + +KOLMASTOISTA LUKU + +Turvassa + + +Kostealla, yksinäisellä rannalla pakolaiset kulkivat muutamia päiviä +piiloutuen väliin kahiliston suojaan, toisinaan pensaikkoon. Nälkä +rupesi heitä yhä enemmän vaivaamaan. Väliin Martti uskalsi lähteä +etsimään leipää, mutta harvassa olivat asunnot ja talot tässä autiossa +seudussa ja laihoja olivat almut, joita munkille annettiin. Silloin he +koettivat sammuttaa nälkäänsä juurilla ja marjoilla, mutta ei niitäkään +paljon löytynyt. + +Kauan he eivät saattaneet tätä elämää jatkaa, sen näkivät he kaikki +kolme. Adelheid varsinkin kävi päivä päivältä yhä heikommaksi. Hänen +voimakas sielunsakin uupui, niin että hän kuten profeetta Elias +epätoivoisena rukoili: "Nyt on kylliksi; ota, Herra, minun sieluni!" + +Munkki neuvotteli Waltrudin kanssa. Niihin ihmisiin, jotka onnen +päivinä olivat olleet heidän ystäviänsä, he eivät varmuudella voineet +turvata. Helpostihan he olisivat nyt, kun onni oli vaihtunut, voineet +jättää kuningattaren Berengarin käsiin. Sillä italialaisiin ei +milloinkaan uskaltanut luottaa. Mihinkä heidän siis oli käännyttävä? + +Silloin Waltrud tuli ajatelleeksi erästä piispa Adelhardia, joka asui +Reggion kaupungissa suuren Po joen toisella puolen. Hän ei ollut +italialainen synnyltään, oli usein oleskellut kuningas Lotharin hovissa +ja oli uskollisesti kiintynyt kuninkaaseen ja hänen puolisoonsa. +Hän oli myöskin peittelemättä osottanut tyytymättömyyttä Berengarin +väkivaltaisuuksiin. Hänen luokseen täytyi Martin kiirehtiä pyytämään +suojaa kuningattarelle. Suunnitelma esitettiin Adelheidille, joka siitä +ilostui ja kiitollisena sanoi tytölle: + +"Hyvä Jumala taivaassa on johtanut ajatuksesi Adelhardiin! Jos joku +uskollinen ja luotettava löytyy tämän maan ylhäisössä, niin hän on +kyllä sellainen. Oi Martti, kiirehdi hänen luokseen, me voimme uskoa +itsemme hänen turviinsa!" + +Levottomuudella Martti ajatteli, että hänen täytyi jättää molemmat +naiset yksin. Hänen omakin ruumiinsa oli niin rasittunut, että hänen +oli vaikea lähteä jalkaisin tuolle pitkälle matkalle Reggioon. Mutta +hänen uskollisuutensa kuningatarta kohtaan voitti kaikki epäilykset, +ja hän päätti Jumalan nimessä uskaltaa ryhtyä tähän uhkayritykseen. +Sitä ennen hän hankki niin paljon elintarpeita, että arveli niiden +riittävän noille kahdelle naiselle siksi kunnes hän palaisi takaisin. +Siihen asti hän neuvoi heitä pysymään tässä yksinäisessä, piiloisessa +paikassa. Sitte hän jätti heidät ja itsensä Jumalan haltuun ja lähti +rohkeamielisenä matkalle. + + * * * * * + +Väsyneenä ja uupuneena saapui uskollinen Martti Reggioon. Hän oli +kulkenut monta päivää, ennenkuin hän näki kaupungin tornit. Tuskin hän +jaksoi tuohon toivottuun päämaaliin päästä, mutta nyt hän vihdoin oli +kaupungin kadulla ja kiirehti suoraa päätä piispan palatsiin. + +Adelhard oli hyväntahtoinen, rehellinen mies, sen oli Martti kysyen +saanut selville, mutta vielä hän tahtoi varovaisesti koetella +piispan mielialaa kuningatarta kohtaan. Hän antoi esittää itsensä +ympärikuljeksivaksi veljeksi, joka pyysi saada puhutella piispaa. +Mielellään piispa lupasi ottaa hänet puheillensa. + +Tavallisella tervehdyksellä piispa hänet otti vastaan, kysyen sitten +ystävällisesti: "Miksi, veljeni, olet tullut tänne? Sinä näytät +uupuneelta ja laihalta. Minusta näyttää siltä, että kuljeksiva elämä ei +sinua paljon kostuta, toiset voivat siitä paremmin. Mistä tulet?" + +"Gardajärveltä, isä. Minulla on sinulle tuotavana tietoja siitä, miten +siellä ovat asiat." + +Piispa herkisti huomiotansa, "Gardajarveltä! Siinä lähellä sijaitsee +Veronan kaupunki, tuletko sieltä? Oletko nähnyt uuden kuninkaan?" + +"Kyllä hänet olen nähnyt, mutta Veronasta en tule. Oletko kuullut +eräästä vahvasta linnasta, joka sijaitsee Gardajärven rannalla? Sieltä +minä tulen." + +"Mitä sinä olet siellä tehnyt?" kysyi piispa ihmeissään. "Gardalinnahan +on vankila, niin olen kuullut sanottavan." + +"Minäkin olen siellä ollut vankina, mutta Jumalan avulla olen päässyt +pakoon." + +Sitten hän kertoi, miten Berengar oli vanginnut hänet, kun hän oli +oppineen Luitprandin ystävä. + +"Hän on viisas kettu", sanoi piispa, "eikä kuitenkaan tarpeeksi +viisas, sillä muuten hän ei vieroittaisi kansaa luotaan väkivallan ja +ilkitöiden kautta. Eihän hän entuudestakaan ole suosittu! Kuuntele +vain maassa kansan ääntä", jatkoi hän, "niin saat kuulla, että häntä +vastenmielisesti totellaan ja kaipauksella muistellaan entisiä hyviä +aikoja. Kuningas Hugon aikanakin olivat olot paremmat. Ja kuningas +Lothar!" Piispan ääni oli sortunut liikutuksesta ja haikeista +muistoista. "Minä olin häntä hyvin lähellä, minä rakastin häntä. Hän +ja hänen puolisonsa olivat kansan toivona. Silloin korjattiin nuori +kuningas tieltä pois." + +Hillityllä inholla hän kuiskasi nämä sanat, ja laskien kätensä +vaeltavan veljen käsivarrelle hän sanoi tuttavallisesti: "Mutta me emme +uskalla ääneen tästä asiasta puhua. Kätke nämä sanat sydämmeesi!" + +Munkki noikkasi merkitsevästi. "Minä tiedän sen, isä. Minäkin olen +nähnyt leskikuningattaren." + +"Oletko nähnyt kuningattaren? Missä hän oleskelee? Oi, sano!" + +"Olen nähnyt hänet Gardalinnassa vankina. Berengar on hänet sinne +salvannut." + +Piispa oli rynnännyt ylös istuimeltaan. Hän polki jalkaansa lattiaan +vihoissaan ja huudahti: + +"Kuulumaton ilkityö! Onko tuo hävytön uskaltanut sen tehdä? Ja miten +kuningatar jaksoi?" + +Munkki kertoi, mitä kaikkea kuningattaren oli täytynyt kärsiä Veronan +linnassa ilkeän Willan tähden ja miten hän uskollisen palvelijattarensa +kanssa oli suljettu Gardalinnaan. Hän kertoi heidän epäterveellisestä +vankikomerostansa, kovin kehnosta ruoastansa, huonosta kohtelusta sekä +heidän kuihtuneesta muodostaan; mutta hän kertoi myöskin heidän lujasta +luottamuksestaan Jumalaan, joka tässä julmassa vankilassakin ylläpiti +heitä. + +"Heidän uskonsa sai minut häpeämään, samalla kun se myöskin oli minulle +lohdutuksena", sanoi Martti liikutettuna. "Se oli Herran johdatus, että +minä tulin Gardalinnaan." + +Piispan tunteet olivat syvästi järkkyneet. Mielenliikutuksessa hän +kiihkeänä kulki edestakaisin suuressa huoneessaan. Vihdoin hän +seisahtui munkin eteen. + +"Hänet täytyy vapauttaa. Etkö tiedä mitään keinoa? Mutta mitenkä sinä +tietäisit? Olipa ihme, että itse sieltä pääsit! Kuka on hänelle apua +antava? Kuka kykenee siihen? Väkivallalla emme mitään voi Berengarille, +emme lainkaan mitään." + +"Hän ei enää ole Gardalinnassa, isä", sanoi munkki. + +Piispan silmät kävivät suuriksi. + +"Onko hän kuollut?" kysyi hän pelästyneenä. "Jos oikein käsitän +puheesi, niin kuolema on hänet pelastanut vankilasta. Oi, maa raukka, +kansa raukka!" valitti hän. + +"Hän on pelastettu vankilasta", sanoi munkki, "mutta ei kuoleman +kautta. Hän on paennut." + +Taaskin piispa kavahti pystyyn, hänen silmänsä loistivat ja hän tarttui +munkin molempiin olkapäihin huudahtaen: "Taivaan suurelle Herralle +olkoon kiitos ja ylistys! Ja sinä olet hänet pelastanut, ellen erehdy! +Mutta kerro nyt kaikki minulle", hän pyysi. "Missä hän nyt on?" + +Martti kertoi. Syvästi liikutettuna piispa kuunteli, ja viimein hän +sanoi: + +"Siis olet hänet jättänyt Mincion rannoille, ja minun luokseni hän on +sinut lähettänyt apua pyytämään. Hänen luottamuksensa ei ole joutuva +häpeään. Meidän täytyy tuoda hänet tänne." + +Hän tuumiskeli hetken aikaa, vaan sanoi sitten: "Reggiossa hän ei +ole varmassa suojassa, ainoastaan tukevien muurien sisällä hän on +turvattuna. Sitäpaitsi liian monet saisivat tietää asian, jos hän +tulisi tänne kaupunkiin. Me emme voisi sitä salata Berengarilta. Mutta +vähän matkan päässä täältä sijaitsee Canossan linna vuoren kukkulalla. +Siellä asuu eräs minun lääniherroistani, nimeltä Azzo. Minä neuvon +sinua kiirehtimään hänen luoksensa ja puhumaan hänelle kaikki, mitä nyt +olet minulle kertonut. Sano hänelle myöskin, että minä sinut lähetin. +Jos missään, niin Canossassa hän on turvassa. Ole nyt alallasi tämä yö +täällä linnassa. Sinun pitää syödä ja levätä hyvässä vuoteessa, sillä +sinä olet aivan nääntynyt väsymyksestä. Huomenna aamulla sinä lähdet +Canossaan." + +Mainiolta tuntui lepo mukavassa vuoteessa, jota vailla hän niin kauan +oli vaeltanut. Tosin hän surulla ajatteli kuningatarta, jonka ei ollut +hyvä olla, hänen kun täytyi maata taivasalla kovalla maalla ja siinäkin +vielä pelätä vainolaisia. Rukoiltuaan palavasti kuningattaren ja hänen +palvelijattarensa puolesta nukkui hän levolliseen ja häiritsemättömään +uneen, joka vaikutti virkistävästi ja tuotti uusia voimia. + +Aikaisin aamulla hän suoriutui matkalle ratsain, sillä piispa ei +tahtonut, että väsynyt matkamies jalkaisin lähtisi vuoristoon. Hän +toivotti munkille Jumalan apua, ja toivorikkaana hän katseli Martin +lähtöä. + +Kylläpä oli toista matkustaa hevosen selässä kuin kulkea noita pitkiä +jalkamatkoja. Ei kestänyt kauan, ennenkuin hän jo näki edessään linnan +korkealla vuorenkukkulalla. Viipymättä hän vietiin linnan herran luo. +Varovasti hän alkoi kertomuksensa, samoin kuin piispankin luona. Mutta +pian kyllä hän huomasi, että Azzo oli yhtä kiintynyt kuningattareen +kuin piispakin. + +Hän oli päättäväinen, toimitarmoinen mies. + +"Tässä ei ole mitään hidastelemisen aikaa", huudahti hän, saatuansa +selvän asiasta. "Heti Minciolle!" + +Viipymättä rajakreivi antoi satuloita hevoset, ja suuren asestetun +joukon saattamana hän lähti Martin kanssa, huolimatta polttavasta +elokuun auringosta, kuningatarta noutamaan. + + * * * * * + +Tällä välin olivat naiset päivä päivältä odottaneet munkkia takaisin +-- mutta häntä ei kuulunut. Ne elintarpeet, jotka hän oli heille +hankkinut, olivat jo lopussa, ja he kärsivät kovaa nälkää. Neuvottomina +ja lohduttomina he kuljeksivat Mincion rannalla. Silloin he näkivät +kalastajan, joka laski veneensä rannalle. Kaikki ihmiskasvot heitä +pelästyttivät; aina he luulivat kohtaavansa vihollisen. Kuitenkin he +nyt uskalsivat tätä lähestyä, sillä nälkä pakotti heitä. He pyysivät +nöyrästi häntä antamaan heille palan leipää. Ihmetellen katseli +kalastaja noita molempia vieraita naisia. + +"Keitä olette ja mistä olette tänne autiolle seudulle tulleet?" hän +kysyi. + +Vastauksen sijasta kurkotti Adelheid kätensä kalastajaa kohti, +rukoillen kyynelsilmin: "Armahda meitä, me kuolemme nälkään"; ja +Waltrud sanoi samoin. + +Syvästi liikutettuna tuollaisesta pyynnöstä ei mies enää kysellyt +mitään, vaan otti veneestään suuren kalan, ainoan jonka hän oli saanut, +teki sitten valkean, paistoi kalan ja antoi sen noille nälkäisille. +Sillä välin kuin he söivät, hän hiipi hiljaa pois, ja Adelheid ja +Waltrud kiittivät Jumalaa sydämmestään tästä suuresta lahjasta. + +He palasivat taas korkean kahiliston suojaan ja piilottelivat siinä +vielä päivän. Tuskin jaksoi nääntymäisillään oleva kuningatar laahata +itseään eteenpäin. Hän oli niin surun vallassa, että hän ääneen itkien +nojasi päätään tytön helmaan. + +"Anna minun kuolla tähän, en jaksa enää. Onko Vapahtaja kokonaan meidät +unohtanut? Elämä ei ole minulle paljon arvoinen, ennemmin tahtoisin +hiljaa nukkua ja herätä ylhäällä taivaassa kuten Lotharinikin", +nyyhkytti hän. + +Hänen koko ruumiinsa vapisi, ja uskollinen Waltrud pelästyi. + +"Vapahtaja ei ole meitä unohtanut", kuiskasi hän hellästi. "Hänpä +virvoitti meitä ruoalla viimeistään eilen, ja hän on pelastanut +meidät kaikista vaaroista ja hädistä. Miten hän antaisi meidän täällä +menehtyä? Ei, sitä ei hän tee!" + +"Martti ei tule takaisin. Mitä hänelle lienee tapahtunut?" valitti +Adelheid. "Entä jos Berengarin etsijät olisivat löytäneet hänet! +Entä jos jokin muu paha on häntä kohdannut! Katso Waltrud, tällaiset +ajatukset minua lakkaamatta vaivaavat, sillä te, minun uskolliseni, +kärsitte hätää minun tähteni. Miten onnellisia te voisitte olla ilman +minua. Sinulle ei kukaan ihminen tekisi mitään pahaa, ellei minua +olisi. Anna minun siis kuolla täällä levossa!" + +Tyttö itki. "Luuletko, hallitsijatar, että minä voisin olla onnellinen +ilman sinua, vaikka olisinkin vapaudessa ja minulla olisi kylliksi +kaikkea, mutta samalla tietäisin sinun olevan hädässä? Tahi jos sinä +kurjuudessa eroaisit tästä maailmasta? Minä tiedän, että et sitä +usko. Jos toisin olisi, niin sanasi minua loukkaisivat. Mutta sinä +olet väsynyt, heikko ja sairas; siksi on sielusi pimeydessä. Mitä +tulleekaan, minä en sinua milloinkaan jätä." + +"Sinä olet uskollisempi kuin kukaan muu", sanoi Adelheid liikutettuna. + +"Löytyy yksi, joka on vielä uskollisempi, oi valtijatar: meidän +Vapahtajamme Jeesus Kristus. Jos luotat minun uskollisuuteeni, kuinka +voitkaan sitte häntä epäillä? Hän rakastaa meitä paljon enemmän kuin +kukaan ihminen voi rakastaa. Sen sinä tiedät. Kärsimyksiesi tähden +silmäsi nyt vain ovat himmentyneet. Hän ei meitä ole unhottanut, ja +minua aavistuttaa, että apu on lähellä." + +"Minä tiedän, että hän meitä rakastaa, en tahdo hänen uskollisuuttaan +epäillä. Mutta ehkä hän tahtoo ottaa minut taivaaseensa. Katso, minua +se ajatus ilahuttaa. -- Kuule, -- mitä se oli?" + +He kuulivat monien hevosten kavioitten kopsetta, ja Adelheid rukoili: +"Ah Herra, älä anna meidän jälleen joutua jumalattomien käsiin! Ota +minut ennen taivaaseesi!" Sitten hän vaipui Waltrudin helmaan, ja +voimattomuudesta hän meni tainnoksiin. + +Kavioitten kopina tuli lähemmäksi, -- tyttö ei siitä huolinut, hän +näki vain tainnoksissa olevan hallitsijattarensa. Polttavat kyyneleet +vierivät hänen poskilleen. Oliko tämä alku kuoleman uneen? "Oi Herra, +pelasta hänet, pelasta hänet!" huusi hän. + +Silloin kohtasi hyvin tuttu ääni hänen korviansa. Hän katsahti ylös, +-- kahiliston läpi tunkeusi hevonen esiin -- mies istui sen selässä -- +kyyneleittenkin läpi katsellen tyttö tunsi hänet. + +"Martti!" huudahti hän pidätetyllä äänellä, joka kuitenkin kuului +riemastuneelta. "Ennen kaikkea, auttakaa kuningatarta eloon!" jatkoi +hän. + +Kaikesta huolenpitävä munkki veti satulataskusta ulos viinipullon, +laskeutui polvilleen ja juotti uupuneelle kuningattarelle muutamia +pisaroita. Pian saapuivat myöskin toiset ratsastajat. Eräs komea +ratsumies hyppäsi alas hevosen selästä, astui kuningattaren luokse ja +katseli säälivin silmin noita kalpeita, kärsimystä ilmaisevia kasvoja. +Se oli rajakreivi Azzo Canossasta. + +"Hän on tainnoksissa, nälkä ja kaikenlaiset puutteet ovat tehneet aivan +lopun hänen voimistaan", sanoi Martti kyynelsilmin. "Taivaan Herra +antakoon hänelle jälleen hänen terveytensä." + +Taaskin vuodatti munkki hänen suuhunsa vahvistavaa viiniä. Silloin +hänen huulensa liikkuivat ja hän aukaisi silmänsä. Hänen ensimmäinen +katseensa sattui asestettuihin miehiin, ja kauhistus kuvastui hänen +kasvoihinsa. Silloin syvä, miehuullinen ääni lausui: + +"Älä pelkää, kuningatar, sillä nyt on tullut luoksesi ystäviä, jotka +vievät sinut varmaan turvalliseen paikkaan." Rajakreivi lausui nämä +sanat. + +Silloin Adelheid näki munkin tutun muodon, ja hänen kasvonsa +kirkastuivat. "Kiitos sinulle, Martti! Tämä on sinun tointasi", +kuiskasi hän, vaipuen jälleen voimattomana tytön helmaan. + +Nyt päätettiin, että joukko viipymättä lähtisi matkaan. Ensiksi +kuitenkin täytyi nälkiintyneitten naisten vahvistaa voimiansa ruoalla +ja juomalla; sitten Azzo kääri viitan kuningattaren ympärille ja asetti +hänet eteensä istumaan hevosen selkään. Yksi hänen aseenkantajistaan +otti samoin Waltrudin ratsullensa, ja niin he lähtivät nopeata vauhtia +ratsastamaan eteenpäin. + +Pian he tulivat vuorensolaan, joka kulkee vuolaan Enzavirran rantaa +pitkin. Hyvältä ja virkistävältä tuntui naisille viileys tässä jylhässä +seudussa. Nyt ratsastus kävi vähän hitaammin ylös vuorta pitkin, +mutta jopa huipulla näkyi pelastava linna. Vielä vähäinen ponnistus, +niin ollaan perillä. Linnanhaltijan käskystä lasketaan silta alas, +vartioväki järjestyy saattueeksi, ja etupäässä ratsastaa rajakreivi +Adelheidin kera. Kuningatar on nyt päässyt linnaan, varmaan turvaan +vihollisilta, jotka kokonaan ovat kadottaneet hänen jälkensä. + + + + +NELJÄSTOISTA LUKU + +Pelastaja + + +Germanilaisessa hovissa Magdeburgissa vallitsi voitonriemu. Kuningas +Oton vävy, Lothringenin herttua Konrad, oli pitkällisen taistelun +jälkeen voittanut mahtavan Francian kreivin Hugon ja siten pelastanut +frankkien oikeutetun kuninkaan Ludvigin hänen vaarallisimmasta +vastustajastaan. Voittorikas Lothringenin herttua oli komean seurueen +saattamana juhlallisesti saapunut Magdeburgiin. Joukossa olivat myöskin +Ranskan kuninkaan lähettiläät, jotka olivat tulleet lausumaan kuningas +Otolle herransa kiitokset siitä tehokkaasta avusta, jota tämä mahtava +valtias oli antanut langollensa Ludvigille. Myöskin korkea-arvoisia +hengellisiä miehiä oleskeli aika ajoin Otto kuninkaan hovissa: Bruno +Kölniläinen, kuningas Oton korkeasti oppinut veli, sekä Luitprand, +kaunokielinen historiankirjoittaja. + +Mutta eivät kaikki kuninkaan seuralaiset olleet iloisia. Kasvot +vakavina kulki siellä nuori kuningas Konrad, Berthan vanhin poika. +Muutamia päiviä sitten oli äidiltä tullut tietoja, jotka eivät suinkaan +olleet ilahuttavia. Aina oli nuori Konrad ollut lämpimällä rakkaudella +kiintynyt Adelheidiin ja iloinnut jokaisesta hyvästä sanomasta, jonka +hän oli sisareltaan saanut. Vaeltavan kauppiaan ja hevostenohjaajan +tuomat tiedot painoivat nyt raskaasti hänen sydäntänsä. Vielä ei hän +ollut voinut puhua kuningas Otolle asiasta. + +Eräässä ikkunakomerossa hän nyt seisoi Luitprandin kanssa, jolle +hän oli huolensa uskonut. Tämäkin näytti vakavalta, sillä hän tunsi +Berengarin kavaluuden. + +"Meidän täytyy vielä tänään saada tilaisuutta puhua kuninkaan kanssa", +sanoi tiedemies. "Sinä, ruhtinas, olet kuninkaan suuressa suosiossa; +minua ihmetyttää, että et jo ennen ole hänen kanssaan keskustellut +sisaresi asiasta." + +"Se olisi ollut mahdotonta, sillä Ranskan lähettiläiden ja muiden +ylhäisten herrojen kunnianosotukset ovat vieneet hänen kaiken aikansa. +Olen kyllä mahtavan kuninkaan suosiossa, mutta tiedäthän, että hän +tällaisissa juhlallisuuksissa ei mielellään suvaitse häiriötä." + +Luitprand nyökäytti päätänsä. "Kuitenkin hänen täytyy saada siitä tieto +jo tänään", sanoi hän vakavasti. "Sinä et tunne Berengaria, mutta minä +tunnen hänet, ja pelkäänpä, että vaara uhkaa nuorta kuningatarta -- +hengenvaara." + +Konrad kalpeni. "Minä toivon, että näet asiat liian synkkinä. Kauppias +vain luulotteli hänen olevan Gardalinnassa, Berengar ei milloinkaan +uskaltaisi sellaista tehdä. Mutta kyllä minä puhun kuningas Oton +kanssa." + +Uljaana hän oikaisi nuoren sorean vartalonsa, nyökkäsi ystävällisesti +oppineelle herralle ja läksi huoneesta. Luitprand katsoi hänen +jälkeensä, sanoen itsekseen: "Monta kiitettävää avua sinulla on, +nuorukainen. Mutta hidastelija olet, ja liian keveästi hoidat vakavia +asioita. Se on tuottava sinulle vahinkoa elämässäsi." + +Kuningas Otto oli sallinut Konradin päästä puheillensa ja kuunteli +hänen kerrottaviansa. Aina vakavammiksi kävivät hänen kasvonsa. Vihdoin +hän sanoi: "Luitprand tulkoon tänne, hän tietää aina parhaat neuvot. +Sitäpaitsi hän tuntee Italian kuningattaren ja myöskin Berengarin." + +Niin he neuvottelivat kolmisin. Luitprand oli usein kuningas Otolle +kuvaillut kaunopuheisin sanoin nuoren kuningattaren ihanuutta, +lahjakkaisuutta ja ylevää mielenlaatua. Nyt hän vilkkaasti esitti, +miten suuri oli hänen vaaransa, niin kauan kuin hän suojatta oli +Berengarin vallassa. "Se mies ei kammoksu minkäänlaista ilkityötä", +vakuutti Luitprand. + +"Siksi meidän täytyy rientää pelastamaan onnetonta kuningatarta", sanoi +Otto päättävästi. "Mutta kuninkaallisen sisareni lähettiläitten täytyy +päästä puheilleni. Heidän omasta suustaan tahdon kuulla, mitä hänellä +on ilmoitettavaa. Ei Bertha rouva saa pettyä luottaessansa minuun." + +Lähettiläät tulivat, ja kun kuningas oli kuullut heidän viestinsä, +päätti hän asestetun joukon kanssa lähteä Italiaan Berengaria +kurittamaan. + +Mutta ennenkuin varustukset olivat valmiit, saapui lähettiläitä siltä +italialaiselta puolueelta, joka oli Berengarille vihamielinen, ja +niitten etupäässä oli itse rajakreivi Azzo Canossalainen. Italian +ylimysten ja Canossaan piiloutuneen kuningatar Adelheidin nimessä he +rukoilivat hartaasti kuninkaalta apua. + +"Sitä on teille annettava", huudahti kuningas harmistuneena. +"Tosiaankin tuo kunnoton saa raskaana tuntea valtikkani voiman! Vai on +hän juljennut noin konnamaisesti kohdella kuninkaantytärtä, jonka äiti +on minun mahtavassa suojeluksessani! Siitä hänen täytyy saada kärsiä, +niin totta kuin löytyy oikeutta rakastava Jumala!" + +Harvoin kuningas nähtiin vihastuneena, mutta milloin se tapahtui, +silloin iskivät hänen silmänsä salamoita, jotka panivat monen +vapisemaan. Nyt kaikki havaitsivat, että täysi tosi oli käsissä. + +Ei enää tullut kysymykseen lähettää vain joukkuetta, vaan kokonainen +sotaväki varustettiin marssimaan Italiaan. Otto oli päättänyt +kerrassaan tehdä lopun hirmuvaltiaan hallituksesta. Siinä päätöksessä +häntä myöskin italialaiset lähettiläät vahvistivat, pyytäen, että +hän antaisi huonosti hallitulle kansa raukalle toisen hallitsijan. +Mutta jaloluonteinen kuningas ajatteli nyt kuitenkin etupäässä nuoren +kuningattaren pelastamista ja häntä kohdanneen häväistyksen kostamista. + +Komea oli se joukko, joka Oton johtamana lähti Italiaan. Yläburgundin +tuleva kuningas Konrad ei ollut mukana; häntä varten oli kuninkaalla +muita tehtäviä. Mutta useat ylhäiset ruhtinaat seurasivat häntä. +Hänen oma poikansa Ludolf johti etuosastoa, hänen veljensä Henrik +Baijerilainen oli mukana seurueessa ja samoin oppinut Luitprand. +He kulkivat Brennersolan kautta ja Eisackin ja Etschin laakson +läpi suoraan Veronaan. Mutta Berengar oli sitä ennen lähtenyt pois +kaupungista linnoitettuun Paviaan, jossa hän luuli olevansa varmemmassa +suojassa. + +Veronassa tervehdittiin Saksan kuningasta suurella riemulla, sillä +kaikki olivat jo väsyneet hirmuvaltiaan ikeeseen ja tunsivat Oton +oikeutta rakastavan, lempeän luonteen. Mielellään he tahtoivat taipua +hänen valtikkansa alle. + +Sillä aikaa Adelheid asui rauhassa Canossassa, niiden molempien +parissa, jotka hänen kärsimyksissään olivat olleet hänen tovereinaan. +Kauan hän oli maannut vuoteen omana sairaana, mutta oli nyt jälleen +Waltrudin ja ystävällisen rajakreivittären huolenpidosta ja hoidosta +tervehtynyt, ja hänen voimansa ja nuoruudenkukoistuksensa oli palannut +entiselleen. Hän viihtyi hyvin noissa hauskoissa, kodikkaissa +huoneissa, jotka kreivitär oli hänen käytettäväkseen jättänyt. Hän +tunsi, että hänen ympärillään oli rakastavia ja vieraanvaraisia +ihmisiä. Kaukaiselta tuntui se aika, jolloin hän vankilassa kitui tai +kuten takaa-ajettu otus sydän täynnä pelkoa pakeni pitkin metsiä ja +maita, jopa oli lähellä nälkäkuolemaa. Usein se kaikki oli hänestä kuin +pahaa unta. + +"Waltrud", sanoi hän, "minusta tuntuu ikäänkuin olisin ihan toinen +ihminen. Sinäkin olet mielestäni toinen. Paljonhan olemmekin lyhyessä +ajassa saaneet kokea. Jos olisin ennakolta voinut nähdä kaikki +kärsimykseni, olisin joutunut epätoivoon, mutta viisaudessaan Herra +meiltä tulevat asiat peittää, sillä muuten emme kestäisi. Meillä on +kyllin jokapäiväisistä huolistamme." + +"Olet oikeassa, hallitsijatar", sanoi tyttö. "Ja miten rasittava olikin +jokaisen päivän hätä ja tuska! Mutta olemmehan myöskin joka päivä +saaneet kokea Herran apua." + +Adelheid nyökkäsi kyynelsilmin, osotteeksi että hän sen kyllä käsitti. +"Liian helposti minä unhotin, että hän on armollinen ja laupias; usein +oli katseeni epäilysten ja heikon uskon sumentama, sitä nyt häpeän. +Katso, sydämmeni on täynnä kiitollisuutta siitä, että hän auttoi minua, +että hän antoi sinut minulle seuraksi ja ystäväksi, lähetti uskollisen +Martin luokseni, niin monta kertaa ihmeellisesti pelasti meidät +kuoleman hädästä ja antoi meidän täällä saada hyvän suojapaikan. Mutta +vieläkään en näe selvästi, vaan yhäti pyrkii mieleeni kysymys: Miksikä +minun täytyi noin kovaa kärsiä? Etenkin kysyn, miksi Lothar minulta +otettiin." + +Hänen äänensä vapisi, kun hän Lotharista puhui, ja Waltrud syleili +häntä lämpimästi. "Tiedäthän, hallitsijatar, että hän on onnellinen." + +"Tiedän kyllä", jatkoi kuningatar, "enkä toivo rakastettuani takaisin +maailmaan. Nyt voin jo myöskin katkeroittumatta ajatella niitä, +jotka minulle ovat tuottaneet niin suuria kärsimyksiä. Herra älköön +heille sitä synniksi lukeko. Mutta minä nyt kuitenkin asustan täällä +vieraitten keskellä, toimetonta elämää viettäen. Olen erossa lapsestani +ja kansastani ja kysyn itseltäni: Miksi?" + +Munkki oli huomaamatta tullut sisään ja kuullut Adelheidin sanat. +Kuningattaren viittauksesta hän istuutui, ja lempeällä äänellään hän +puhui näin: + +"Emme aina, oi kuningatar, täällä alhaalla ymmärrä Jumalan johdatuksen +tarkoitusta ja päämäärää. On paljon asioita, jotka vasta iäisyydessä +meille selvenevät. Ja kuitenkin luulen, että me jo täälläkin voimme +oman elämämme vaiheissa huomata jotakin Jumalan tarkoituksista. +Minä olen vähäpätöinen mies, minusta ei paljon riipu; kuitenkin +tahdon alkaa itsestäni. Miksi jouduin vankilaan? Tullakseni Jumalan +avulla pelastamaan sinua, kuningatar. Mikä ennen näytti minusta +onnettomuudelta, siitä nyt suuresti iloitsen." + +"Niin, te minun uskolliseni olette minun tähteni saaneet kärsiä +tuskia", sanoi hän liikutettuna, "ja se saattaa minut häpeämään, sillä +enhän minä sellaista alttiutta ole ansainnut." + +"Näe siis Herran armo siinä, että hän uskollisten ihmisten kautta +on antanut sinulle apuansa", vastasi Martti. "Eikö jo tämä ole +onnettomuuden tuottama siunaus? Ja sano, eikö meidän tuottamuksemme +ainoaan auttajaamme ole tällä ajalla vahvistunut? Eikö meidän uskomme +häneen ole tullut lujemmaksi, meidän rakkautemme häneen suuremmaksi? +Ainakin pitäisi niin olla", lisäsi hän. "Se on meidän jumalallisen +kasvattajamme tarkoitus -- mutta me olemme hitaita oppilaita." + +Hetken perästä hän jatkoi: "Mikä Jumalan tarkoitus on ollut sinun +ulkonaisen elämäsi suhteen, oi kuningatar, sitä emme vielä käsitä, +mutta minusta näyttää, kuin piankin ilmenisi, että hän saattaa kaikki +ihanaan päätökseen." + +Vielä ei ollut mitään sanaa tullut rajakreiviltä Canossaan. Linnassa +oli yksinäistä. Rajakreivitär ei ottanut keitään vieraita vastaan +puolisonsa poissa ollessa; ainoastaan Reggion piispa oli oleskellut +siellä muutamia päiviä lausuaksensa kuningattarelle kunnioittavat +tervetuliaisensa ja vakuutuksen muuttumattomasta uskollisuudestaan. + +Mutta eräänä päivänä tuli hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä loppu, kun +joukko valioritareita ratsasti ylös linnan vuorta. Silloin odottavien +sydämmet sykkivät kovemmin. Hetken perästä kuului linnanportilta tuttu +merkki: rajakreivi itse tuli kotiin. + +Suurella riemulla otettiin hänet vastaan. Onnesta säteilevänä riensi +rajakreivitär häntä tervehtimään. Kreivi hyppäsi alas hevosen selästä +ja sulki puolisonsa syliinsä. + +"Minä tuon hyviä uutisia", huudahti hän iloisena. "Me tulemme Veronasta +korkeata käskyä toimittamaan, mutta väsyneitä ja nälkäisiä olemme +pitkän ratsastuksemme jälkeen. Anna meidän nyt nähdä, Griseldis, mitä +kyökissäsi ja kellarissasi säilytetään ja saadaan toimeen. Sinun on +myös toimitettava yösija meidän vieraillemme. Huomenna matkustamme +eteenpäin. Missä on kuningatar?" + +Rajakreivitär kiirehti edellä ilmoittamaan kuningattarelle vieraitten +tulosta, ja pian häntä seurasi rajakreivi, jonka mukana oli +komeavartaloinen, tiedemiehen pukuun puettu herra. Tämä oli Luitprand. +Säteilevin silmin vastaanotti kuningatar nämä molemmat ylimykset, jotka +kunnioittavasti hänelle kumarsivat. + +Sen jälkeen he toivat esiin sanottavansa. Heidät oli lähettänyt +kuningas Otto, joka tahtoi Adeiheidille vakuuttaa ystävällisiä +tunteitaan ja pyysi saada lahjoittaa hänelle kallisarvoisen koristeen. +Myöskin tahtoi hän ilmoittaa, että hän oli halukas ottamaan Adeiheidin +asian omaksensa, sillä hän piti suurena kunniana päästä hänen +vapauttajaksensa, ja ennen kaikkea hän tahtoi rangaista konnaa. Mutta +hänen toivomuksensa eivät tyytyneet vielä tähänkään kunniaan; hän pyysi +kuningattarelta enemmän. + +Luitprand oli esittänyt kuninkaan viestin, ja Adelheid vastasi +ystävällisesti ja kyseli kaikkea, mikä lähinnä herätti hänen +mielenkiintoansa. + +Silloin Martti tuli sisään. Ilohuudolla hän riensi Luitprandia vastaan, +ja ystävät syleilivät toisiaan. + +Tämä oli iloinen päivä, sellainen, jommoista ei vuosikausiin ollut +linnassa vietetty. Pelkkiä onnellisia kasvoja näkyi siellä tänään. +Paljon oli kysyttävää ja paljon kerrottavaa. + +Luitprand kertoi, että kuningas Otto jo oli matkalla Paviaan, ja +heidänkin oli seuraavana päivänä jälleen liityttävä sotajoukkoon. Sillä +Paviassa Otto tahtoi kruunauttaa itsensä Italian kuninkaaksi. + +Ihastuksella puhui tiedemies kuninkaallisesta herrastaan, hänen +ankarasta oikeudenmukaisesta menettelystään rikollisia rangaistessa, +mutta myöskin hänen lempeydestään ja jalomielisyydestään katuvaisia +kohtaan. Edelleen hän kertoi kuninkaan uskollisuudesta ja hänen +vilpittömästä hurskaudestaan, joka varsinkin Edithan kuoleman jälkeen +hänessä oli herännyt. + +"On suuri onni saada palvella semmoista herraa elämänsä loppuun asti, +enkä minä mitään muuta pyydä", sanoi hän lopuksi. [Historiankirjoittaja +Luitprand oli kuolemaansa asti Otolle uskollinen. Otto käytti usein +hänen kykyänsä lähetystöissä. Hän kuoli Otto II:n palveluksessa.] + +Keskinäisessä juttelussa ystävänsä Martin kanssa ilmaisi hän vielä +avonaisemmin ajatuksensa. "Enemmän kuin neljä vuotta on kuningatar +Editha jo ollut kuolleena, ja kuningas on tuntenut olonsa yksinäiseksi. +Kauan hän katkerasti suri kuningatarta, mutta nyt hän on hiljattain +ruvennut käsittämään, että paras on seurata uskollisten ystävien neuvoa +ja mennä uusiin naimisiin. Ja sanoppas itse, Martti, kukapa olisi +arvollisempi ja sopivampi astumaan autuaan vainajan Edithan paikalle, +kuin jalo, ylevämielinen ja nerokas..." + +"... Ja _hurskas_ kuningatar Adelheid", jatkoi Martti syvällä +vakavuudella. "Luitprand, tämä on arvoituksen selitys -- noitten +ihmeellisten teitten päämäärä, joita taivaan Herra on antanut hänen +kulkea. Ja usko minua, kuninkaankin onni tulee tämän kautta varmemmaksi +ja turvatummaksi. Ei ainoastaan hänen kotoinen onnensa; vaan kuningatar +on viisaudella ja lempeydellä neuvoissa ja töissä oleva hänen apunansa +vaikeissa hallitustoimissa, jumala siunatkoon heitä molempia!" lausui +hän liikutetuin mielin. + +Kuningattaren huoneessakin istui kaksi ystävystä tuttavallisesti +keskustellen tärkeistä sydämmen asioista. + +"Ah Waltrud, sydämmeni on surullinen", sanoi Adelheid. "Jos olen oikein +ymmärtänyt lähetin puhetta, niin kuningas pyytää minua puolisokseen. +Tämä on suuri, ansaitsematon kunnia minulle; en ole siihen mahdollinen. +Mutta lisäksi ei ole vielä enempää kuin kaksi vuotta kulunut Lotharin +kuolemasta. Unhottaa häntä en voi milloinkaan. Onko se uskollisuutta +kuollutta kohtaan, jos minä niin pian menen naimisiin toisen kanssa?" + +"Hallitsijatar", sanoi tyttö, "jos autuaat taivaassa tietävät, miten +heidän rakkaillensa käy täällä maan päällä -- niin etkö luule, että +Lothar enemmän kuin kukaan muu iloitsee onnestasi? Etkö luule, että +hän siunaisi sitä, joka on pelastanut hänen yksinäisen leskensä +suuresta hädästä ja tahtoo korottaa hänet sydämmensä valituksi ja +valtaistuimellensa? Tuhatkertaisesi hän siunaisi ja kiittäisi häntä." + +Hetken perästä hän jatkoi: "Kuten ystävätärtä olet minua aina kohdellut +etkä kuten palvelijatarta; suo minun sen vuoksi sinua ystävänä +puhutella. Unohtumattomina ovat äitisi sanat painuneet mieleeni, ne +sanat, että me ihmiset olemme täällä maailmassa palvellaksemme, ja sinä +ja minä olemme aina pyrkineet olemaan Herran palvelijattaria. Sinua +Herra nyt kutsuu korkeaan tehtävään, ja minun mielestäni sinun ei tule +kieltäytyä. Elämäsi ei milloinkaan joudu tarkoituksettomaksi. Vaikea +ja vastuunalainen on oleva tehtäväsi, joka sinua odottaa, sen kyllä +tiedän, mutta suuri taivaan Herra on sen sinulle osottanut. Veli Martti +on sanova: 'Hän on saattanut sen ihanaan päätökseen'." + +Seuraavana päivänä vieraat lähtivät pois. Mielellään Adelheid ja +Martti olisivat tahtoneet pitää Luitprandin luonaan, mutta hän sanoi: +"Älkää pidättäkö minua. Minun täytyy kiirehtiä kuninkaani luo. Suuria +asioita tapahtuu lähimmässä tulevaisuudessa, ja minun täytyy kynälläni +ilmoittaa jälkimaailman tiedoksi, mitä kristikunnan suurin hallitsija +panee toimeen. Katsoppas, Martti, se on minun kutsumukseni. Hyvästi! +Paviassa tapaamme toisemme jälleen." + + + + +VIIDESTOISTA LUKU + +Kunnian kukkulalla + + +Suuri ilo ja riemu vallitsi Paviassa. Kaupunki komeili +juhlavarustuksissa. Iloitsevia ihmisjoukkoja kulki kaduilla; +vilkkaalla, innostuneella tavallaan he ilmaisivat iloansa kirkuen +korvia vihlovasti ja hypellen kuin vallattomat varsat. Olihan heillä +syytä iloon! Ilman miekan iskua oli Saksan kuningas valloittanut +kaupungin, ja valtaistuimen anastaja oli paennut mahtavan tulijan +tieltä yhteen linnoistansa. Sitten oli Otto juhlallisesti kruunattu +Italian kuninkaaksi, ja tänään piti Adelheidin palaaman kotiinsa ja +kihlajaiskemut vietettämän. + +Reggiosta Paviaan vievällä tiellä liikkui loistava matkue. +Kuninkaallisessa puvussa istui Adelheid ratsulla ja hänen rinnallaan +ratsasti ruhtinaallinen henkilö, Oton veli, Baijerin herttua Henrik. +Hänet oli kuningas valioritarien kanssa lähettänyt Canossaan noutamaan +kuningatarta kotiin hänen pääkaupunkiinsa. Monta uskollista seuralaista +oli hänen mukanaan, piispa Adelhard ja rajakreivi Azzo, Martti ja +Waltrud, ja vielä muitakin Reggiosta ja Veronasta. + +Henrik herttua oli ihastunut nuoren lesken miellyttävään olentoon eikä +poistunut hänen rinnaltaan. Olihan hänestä suuri kunnia, että hän sai +saattaa veljensä luo hänen morsiamensa. Paljon oli hänellä kerrottavaa +kuningattarelle omasta kodistaan, lahjakkaista tyttäristään Garborgasta +ja Hadwigistä [Garborga tuli sittemmin abbedissaksi Gandersheimiin ja +Hadwig Schwabenin herttuattareksi], ja mieltymyksellä Adelheid kuunteli +häntä. Mutta etenkin hän puhui Oton hyvyydestä ja jalomielisyydestä. +Rehellisesti ja peittelemättä hän kertoi erehdyksistään, miten hän +kerran toisensa perästä oli noussut vastustamaan kuninkaallisen +veljensä valtiutta, joka hänestä oli liian ankara, mutta miten Otto +aina oli antanut hänelle anteeksi, kun hän katui. Nyt hän vihdoinkin +oli oppinut tuntemaan hänen uskollisen sydämmensä eikä enää koskaan +tahtonut kapinoida häntä vastaan, sen hän vakuutti Adelheidille. +Iloksensa ja tyydytykseksensä Adelheid kuuli kuningasta näin +ylistettävän. + +Kun he lähenivät Paviaa, virtaili heitä vastaan yhä suuremmat +joukot iloisia ihmisiä. Jokainen tahtoi olla ensimmäisenä näkemässä +kuningatarta ja sanomassa hänet tervetulleeksi hänen italialaiseen +kotiinsa. He tunkeilivat aivan lähelle, jopa hänen ratsulleen +asti, suutelivat hänen vaatteittensa liepeitä ja tervehtivät häntä +riemullisesti. Myöskin kuningatar iloitsi nähdessään jälleen kansaansa, +jonka joukossa hän havaitsi monet tutut kasvot. + +Syvä liikutus valtasi hänen mielensä, kun hän näki kaupungin tornit ja +huiput, ja hänen sydämmensä sykähteli lämpimästä kiitollisuudesta. Yön +pimeydessä hän oli paennut kaupungista, ja nyt hän palasi juhlasaatossa! + +Matkue seisahtui portin luoksi. Loistavassa varustuksessa ratsasti +Otto itse, hänen vapauttajansa ja pelastajansa, häntä vastaan, lausui +hänet tervetulleeksi valtakuntansa pääkaupunkiin ja saattoi hänet +kuninkaalliseen palatsiin. + +Hän auttoi kuningatarta alas ratsulta, ja hänen rinnallaan Adelheid +astui linnanportista sisään. Ihastuksella kaikkien silmät katselivat +ylhäistä paria. Oton olento oli ruhtinaallisen ylevä täydessä +miehuudenvoimassaan ja Adelheid nöyrä ja ihastuttava suloisessa +nuoruudenkukoistuksessaan. + +Hän koetti liikutettuna tuoda ilmi kiitollisuuttansa, mutta kuningas +torjui kaiken kiitoksen luotansa. + +"Sehän oli vain minun ruhtinaallinen velvollisuuteni Vaudinmaan +kuninkaantytärtä kohtaan", sanoi hän. "En tosiaan olisi tuntenut sinua, +sillä aika on sinua muuttanut paljon. Ainoastaan silmät katselevat +minua yhtä lapsellisesti ja ihmetellen kuin ennenkin, silloin kun näin +sinut pienenä tyttönä äitisi linnassa. Paljon on tapahtunut niiden +aikojen jälkeen", lisäsi hän vakavasti. + +Sitten hän vei Adelheidin valtaistuinsaliin, jossa maan suurmiehet +ilolla tervehtivät kuningatartansa. + +Luitprandin innostuneiden ja viehättävien kuvausten nojalla Otto oli +paljon odottanut Adelheidistä, mutta nyt hän huomasi korkeimpienkin +toiveittensa ylenmäärin täyttyneen. Hän katsoi Adelheidin kaikin puolin +arvolliseksi astumaan Editha vainajan sijalle. + +Jo samana päivänä tapahtui kihlaus. Otto itse pani Edithan sormuksen +morsiamen sormeen. Hän sanoi hiljaa: "Hänen henkensä levätköön sinun +ylläsi!" + +Kiitollisena katsoi Adelheid häneen, sanoen: "Jumalan avulla tahdon +koettaa olla sinulle mitä hän on ollut, mutta sinulla täytyy olla +kärsivällisyyttä minun suhteeni, sillä olenhan vielä nuori ja +kokematon, ja sinun korkea hyvyytesi ja kuninkaallinen luottamuksesi +melkein painaa minut tomuun. Vielä en voi käsittää, että olet valinnut +minut ennen monia muita. Sinä näytät minusta pelastavalta enkeliltä, +jonka taivaan suuri Herra on lähettänyt." + +"Nuori olet, se on tosi", sanoi Otto hymyillen, "minähän olen melkein +toista vertaa vanhempi; mutta kokematon et ole. Joka muutamassa +vuodessa on käynyt niin kovan kärsimyskoulun kuin sinä, on kokemuksista +rikkaampi kuin moni vuosien vanhentama. Mutta sinä nyt varmaankin +haluat entisiin rakkaisiin huoneisiisi." + +Hän saattoi Adelheidin ovelle ja erosi hänestä siinä. Siellä sisällä +kulki Waltrud järjestellen ja toimien. Hän tunsi hallitsijattarensa +maun ja asetti kaikki hänen mielensä mukaisesti. Iloisin sydämmin +tervehti Adelheid rakasta kotiaan. Kaikki siellä oli samassa kunnossa, +mihin hän sen oli jättänyt, ei mitään puuttunut. Onnellisena hän kulki +Waltrudin kanssa käsikädessä huoneitten läpi. Silloin hänen katseensa +sattui erääseen kirjaan, ja hän pysähtyi hämmästyksestä. "Se on lahja +kuninkaalta", selitti Waltrud. + +Adelheid avasi kirjan ja luki sen nimilehdellä: "Vapahtajan elämä, +runomittaisesti kertonut eräs munkki Corveyn luostarissa Weserin +rannalla." + +"Oi Waltrud, Edithan kirja!" huudahti Adelheid. "Miten herttaisesti hän +on tehnyt! Tahdon heti mennä häntä kiittämään!" + +Ja niin hän riensi ulos etsiäksensä kuningasta. Hän löysi hänet pian; +Otto seisoi valtaistuinsalissa Luitprandin parissa. Ystävällisesti +katseli kuningas häntä, mutta Adelheid riensi hänen luokseen, tarttui +hänen käsiinsä, loi häneen säteilevät silmänsä ja sanoi liikutettuna: +"Kiitos sinulle, tuhannet kiitokset! Sinä olet niin hyvä. Et mitenkään +olisi voinut tuottaa minulle suurempaa iloa!" + +Kuningas sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä otsalle. "Edithani +kirja", sanoi hän. "Minä tiesin, että tulisit iloiseksi siitä. Se oli +hänen kallis aarteensa. Hän oppi siitä kulkemaan Vapahtajan jäljissä." + +"Herra antakoon minulle armoa myöskin sitä oppimaan!" sanoi Adelheid +kyyneltynein silmin. + +"Ja minulle myöskin", lisäsi Otto hiljaa. + +Ääneti Luitprand katseli korkeaa paria, ja kuulumattomasti kuiskasivat +hänen huulensa: "Jumalan siunaus olkoon teidän kanssanne!" Sitten hän +hiljaa, huomaamatta poistui. + + * * * * * + +Toisena joulupäivänä 951 vietti Otto, joka jo eläessään sai +nimityksen "suuri", vihkiäisensä Paviassa Lotharin nuoren, tuskin +kaksikymmenvuotiaan lesken kanssa, "Vaudinmaan kuninkaantyttären", +joksi Otto mielellään häntä nimitti. Suuri komeus ja loisto vallitsi +näissä juhlissa. Kansallekin oli juhlallisuuksia pantu toimeen, sillä +kaikkien, sekä rikkaiden että köyhäin, piti saaman osaa ilosta, se oli +sekä kuninkaan että kuningattaren tahto. + +Adelheid oli jo sitä ennen Waltrudin seurassa jälleen käynyt köyhien +kaupunginosassa ja tuottanut monelle kodille iloa ja lohdutusta. Kun +Waltrud kävi vanhan Rebekan luona, meni kuningatar hänen mukanansa +sinnekin. Aamos juutalaisen rahat olivat tulleet hyvään käytäntöön. +Waltrud oli jättänyt ne erään koulunjohtajan haltuun, sillä hän oli +kuullut, että tämä oli rehellinen ja luotettava mies. Johtaja oli +pitänyt huolta hautauksesta, ja jäljellä olevilla rahoilla hän oli +ymmärtäväisesti auttanut seurakunnan köyhiä. Kaiken tämän sai Waltrud +tietää vanhalta Rebekalta. + +Mutta ennen kaikkea oli kuningatar onnessaan muistanut niitä ystäviä, +jotka olivat olleet hänelle hädässä avuliaita, ja mielellään oli Otto +suostunut hänen toivomukseensa saada heidät vihkiäisjuhlallisuuksiin +Paviaan. Siellä nähtiin, paitsi rajakreivitär Griseldistä ja muita +uskollisia ylimyshenkilöitä, myöskin ne molemmat kalastajat, jotka +olivat auttaneet pakolaisia. Martti oli heidät etsinyt ja heille vienyt +kuninkaan kutsumuksen. Äärettömän onnellisia he olivat semmoisesta +kunniasta, ja vielä enemmän kuningattaren ystävällisyydestä, kun hän +uudelleen herttaisin sanoin kiitti heitä pelastuksestaan. Runsailla +lahjoilla varustettuina he palasivat kotiinsa kemujen loputtua. + +Mutta kuningatar tuumieli, miten hän parahiten voisi palkita niitä +molempia uskollisia, jotka suurella alttiudella ja monin kieltäymyksin, +jopa uhraten oman henkensä vaaraan, olivat häntä palvelleet; +kuningaskin katsoi luonnolliseksi, että heitä erityisellä tavalla oli +kunnioitettava. + +Niinpä tapahtui vihkiäisten jälkeisenä päivänä, kun suuri joukko +kuningasparin uskollisia ystäviä ja kannattajia, ylhäisiä ja alhaisia, +oli koossa, saadaksensa yksityisesti ottaa vastaan kuninkaallisia +suosionosotuksia, että viimeiseksi kaikista kutsuttiin myöskin Martti +ja Waltrud mahtavan kuninkaan valtaistuimen eteen. Hämmästyneinä ja +ujoina he lähestyivät, sillä heidän vaatimaton mielensä ei ajatellut +palkkiota. + +Silloin kuningas puhui heille molemmille: "Suurella uskollisuudella +ja kovassa hengenvaarassa olette palvelleet kuningatarta. Lähinnä +Jumalaa, kaikkein korkeinta, saan teitä kiittää siitä, että hän tänään +istuu rinnallani puolisonani, tehden minut sanomattoman onnelliseksi. +En koskaan voi kyllin teitä palkita kaikesta, mitä olette tehneet. +Jos teillä on joku toivomus, niin lausukaa se julki! Sinä, Martti, +puhu ensiksi! Tie korkeisiin asemiin on sinulle avoinna, sillä sinä +olet oppinut mies. Moni luostari olisi paremmassa kunnossa, jos sinä +abbottina olisit sitä johtamassa." + +Munkki kumarsi syvästi kuninkaalle: "Suuren suosion sinä osotat +minulle, oi kuningas. Mutta minun mieleni ei halaja korkeita +arvopaikkoja. Olen saanut kyllin suuren palkkion, nähdessäni sinut +ja kuningattaren noin onnellisina. Anna minun siis jäädä siksi mikä +olen, halvaksi munkiksi. Mutta jos saan lausua pyynnön, niin olkoon +se tämä: Anna minun elämäni loppuun asti pysyä sinun ja kuningattaren +läheisyydessä ja palvella teitä sillä lahjalla, jonka taivaan Herra +minulle on suonut. En ole niin oppinut kuin ystäväni Luitprand, mutta +minä osaan pergamentille kirjoittaa käsikirjoituksia. Suo minun, oi +kuningas, nöyryydessä palvella sinua vähäpätöisellä lahjallani." + +Silloin Adelheidin silmät loistivat ja hän kuiskasi jotakin kuninkaalle. + +"Sinun pyyntöösi on suostuttu", sanoi kuningas. "Kaiken elinaikasi on +sinulla oleva koti luonamme. Mutta kuninkaan elämä on, kuten tiedät, +liikkuvaa ja levotonta. Siksi saat olla vapaa asumaan, missä kulloinkin +itse tahdot. Mitä kirjoitustaitoosi tulee, olen iloinen siitä +lahjastasi, ja minulle olisi hyvin mieluista, jos tahtoisit jäljentää +Corveyn munkin kirjan ja myöskin pyhän raamatun latinaksi." + +Tämä tarjous teki munkin hyvin iloiseksi. + +Sitten kuningas sanoi: "Ja nyt, Waltrud, sinä uskollinen tyttö, mitä +sinä pyydät?" + +Hehkuvan punaisin poskin seisoi Waltrud, katsoen rukoilevin silmin +kuningattareen, mutta ei hän kuitenkaan mitään puhunut. + +"Puhu vain", jatkoi Otto kehoittaen. "Minä tahdon korottaa sinut +vapaaseen aatelissäätyyn. Jokainen aatelismies minun valtakunnassani +on pitävä suurena kunniana saada sinut puolisokseen, sillä nyt minä +julistan sinut tasa-arvoiseksi jaloimpien kanssa. Laskeudu polvillesi!" + +Hämmästyneenä ja pelästyneenä tyttö lankesi polvilleen. Silloin hän +tunsi keveän kosketuksen kuninkaan miekasta. + +"Nouse ylös aatelisnaisena", sanoi hän. + +Waltrud tuskin tiesi, mitä hänelle oli tapahtunut. Ei näkynyt ilon +välkettä hänen kasvoissaan, kun Adelheid katsoi häneen, ja ennenkuin +kuningatar oli ehtinyt sanaakaan sanoa selitykseksi, oli tyttö vaipunut +polvilleen hänen eteensä ja kiihkeästi tarttunut hänen käsiinsä. + +"Ah hallitsijatar, älä työnnä minua luotasi!" huudahti hän tuskasta +väräjävällä äänellä. "En minä pyydä tulla aatelisneideksi enkä +mennä naimisiin aatelismiehen kanssa. Anna minun jäädä luoksesi +palvelijattarena, oi kuningatar! Ainoastaan se voi antaa sisällystä +ja iloa elämälleni. En ole kiittämätön kuninkaan suuresta +suosionosotuksesta, en suinkaan, mutta minä en halaja ulkonaista +kunniaa. Oi kuningas, älä lähetä minua pois hänen luotaan!" + +Sydäntä koskevilta soivat nuo rukoilevat sanat, ja kuningas ja +kuningatar tunsivat mielensä syvästi liikutetuksi. Ystävällisesti +Adelheid tarttui tytön käteen, koettaen häntä rauhoittaa, mutta +Otto sanoi: "Jumala varjelkoon, että minä sinua, uskollinen tyttö, +lähettäisin pois puolisoni luota! Aatelisneitosenakin sinä voit häntä +palvella. Onnellinen se ruhtinatar, jolla on sellaisia palvelijattaria! +Oletko nyt minuun tyytyväinen?" kysyi hän hymyillen. + +Waltrud oli nyt rauhoittunut. "Suo anteeksi, oi kuningas, minun +hermostunut käytökseni", sanoi hän. "Minä kiitän sinua suosiostasi, +minä kiitän siitäkin, että saan tänne jäädä!" + +Vielä enemmän kuin hänen sanansa, osottivat hänen katseensa hänen +kiitollisuuttaan. Adelheid veti hänet luokseen, suuteli häntä ja sanoi +hymyillen: + +"Luuletko, että olen sinuun kyltynyt, sinä tyttö hupakko? Vielä en voi +tulla toimeen ilman sinua, en ennen kuin sinä itse tahdot vaihettaa +minun kotini omaan kotiisi." + +Ja kuninkaaseen kääntyen hän jatkoi: "Mutta minä tiedän hänellä vielä +olevan yhden toiveen, joka vuosikausia on asunut hänen sydämmessään. +Entäpä jos sinä, puolisoni, voisit tutkistella ja saada selkoa, mihin +on joutunut hänen veljensä Bertram, joka taisteli unkarilaisia vastaan +Merseburgin tappelussa?" + +"Se on tapahtuva heti kun jälleen olemme kotona", vastasi Otto. + +Kun juhlallisuudet olivat päättyneet, matkusteli Otto useissa +Lombardian osissa, joissa hän ei vielä ollut ennen käynyt, ja +kaikkialla hänen onnistui viihdyttää mielet ja sovittaa riitaisuudet. +Adelheid seurasi häntä, ja hänen läsnäolonsa tuotti kaikille +alamaisille iloa. Lähelle Canossaa kuningas antoi rakentaa upeasti +sisustetun kirkon, kiitollisuudesta Herralle Jumalalle, joka oli +sallinut Adelheidin saada turvan ja levon linnan suojassa. Kun hän +voimalla ja viisaudella oli kaikki järjestänyt, jätti hän Lombardian +kuningaskunnan lopullisen valtauksen ja jatkuvan hoidon vävyllensä, +Lothringenin herttualle Konradille, ja lähti nuoren puolisonsa ja +suuren joukon seuraamana kotimatkalle Saksaan. + +Mailandissa he viivähtivät. Otto ja Adelheid kävivät kirkossa +katsomassa sitä paikkaa, jossa Lotharin luut lepäsivät. Kauan he +seisoivat siinä syviin ajatuksiin vaipuneina, ja Adelheidin kyyneleet +vierivät kuumina kylmälle kivelle. Sitte hän nojautui kuninkaaseen, +kuiskaten: + +"Älä pahastu, vaikka kyyneleeni vuotavat. Minä itken sen kovaa +kohtaloa, joka tässä lepää. Raskas oli hänen osansa hänen viimeisenä +elinvuotenaan. Minä olen niin onnellinen sinun rinnallasi, etten sanoin +kykene sitä kuvaamaan; mutta en koskaan voi häntä unhottaa, sillä hän +oli sydämmelleni kallis kuten sinä." + +"Eikä sinun tulekaan häntä unhottaa", sanoi hänen puolisonsa lempeästi. +"Minäkin kunnioitan hänen muistoansa, samoin kuin sinä kunnioitat +minun Edithani muistoa. Kun tulemme Magdeburgiin, vien sinut hänen +haudalleen. Muistakaamme kuolleita rakkaudella, mutta älkäämme +milloinkaan toivoko heitä takaisin tähän maailmaan, jota moni syystä +kyllä nimittää surunlaaksoksi." + +"Ja jossa Jumala hyvyydessään kuitenkin antaa meidän nauttia niin +suurta onnea", jatkoi Adelheid, katsoen häneen kostein silmin. + +"Sitä tulee meidän kiitollisina muistaa, jos kärsimykset vielä meitä +kohtaavat", sanoi Otto. "Sillä muuttumaton onni asuu ainoastaan tuolla +ylhäällä, jossa Lothar ja Editha odottavat meitä." + +Sitte he hitaasti kulkivat läpi kirkon uloskäytävää kohti. + + + + +KUUDESTOISTA LUKU + +Jälleennäkeminen + + +Vielä oli alppimaa lumen ja jään peitossa, kun kuninkaallinen matkue +liikkui eteenpäin pitkin sen ajan kulkukuntoisinta vuoritietä, joka +johti Brennersolan yli Italiasta Saksaan. Maaliskuussa Adelheid ensi +kerran tuli uuteen kotimaahansa. Churin kautta kulki tie Zürichin +järvelle, ja Uffnaun saaresta näkyivät sen linnan huiput, missä hän +lapsena oli oleskellut isoäitinsä luona. Rakkaat muistot siitä ajasta +heräsivät hänen mielessään. Hänen sydämmensä kaipasi äidinkotiin +Genèvejärven rannalle, mutta Otto ei voinut enää viivyttää paluutansa. +Tärkeät asiat odottivat häntä kotona. Hän kyllä havaitsi Adelheidin +kaipauksen, mutta hänellä oli omat ajatuksensa, joista hän ei mitään +kertonut. Myöskin oli päätetty, että kuningas hovinensa viettäisi +lähestyvää pääsiäistä Quedlinburgissa. + +Zürichinjärveltä matka vei Rheinvirtaa kohti, sitten pohjoiseen päin, +Allemannian ja monen muun germanilaisen maakunnan kautta Harziin. +Ihastuneena Adelheid katseli erilaisia kauniita maisemia, jotka +vaihtelivat hänen silmiensä edessä. + +Kevät oli aivan varhainen, sillä Maaliskuu ei vielä ollut lopussa, +mutta kuitenkin olivat puut ja pensaat vesirikkaitten virtojen +rannoilla jo puhjenneet lehtiin, ja metsäisiä kumpuja peitti +nuori vihreys. Kaikki oli toisenlaista kuin Italiassa, mutta +Adelheidistä tämä luonto näytti paljon ihanammalta alkuperäisessä +koskemattomuudessaan. + +Ei ollut kuitenkaan kukaan onnellisempi kuin Waltrud. Hengittihän +hän kotimaansa ilmaa, kun saavuttiin Weserjoen tienoille. Vuoret ja +kukkulat, virrat ja purot, joitten ohitse heidän matkansa johti, +näyttivät hänestä vanhoilta tutuilta. Entistä asuntopaikkaansa hän +ei tarkoin tietänyt, sillä hän oli matkustanut monen maan läpi +unkarilaisten ja juutalaisen kanssa. Usein hän ajatteli, kun joku +laakso levisi hänen silmiensä eteen, että tässä varmaankin hänen +vanhempansa olivat asuneet. Mutta kun eteenpäin kuljettaessa taas +tultiin toiseen laaksoon, niin tuntui hänestä, ikäänkuin siinä olisikin +ollut hänen lapsuutensa koti. "Jospa Bertram olisi täällä", huokasi hän +usein, "niin hän osaisi sanoa minulle, missä vanhempieni koti on ollut. +Mutta kuka sen tietää, onko hän elossa vai kuollut?" + +Matka jatkui edelleen, ja Harzvuoristo siinsi etäältä. + +"Nyt olemme jo pian kotona!" sanoi Otto säteilevin silmin nuorelle +puolisolleen. + +Hänkin iloitsi, varsinkin kuninkaan vuoksi, niistä hiljaisista +päivistä, joita he toivoivat saavansa viettää Quedlinburgissa. Sillä +kuningas oli usein huolestuneella mielellä, varsinkin kun hänen oma +poikansa uhkasi nousta häntä vastustamaan. Kuningas oli uskonut +Adelheidille huolensa, ja hän koetti rakkaalla kohtelullaan ja +viisailla neuvoillaan auttaa Ottoa niitä kantamaan. Mutta nyt piti +kaikkien hallitushuolten levätä, kunnes pääsiäinen oli ohitse. + +He olivat nyt määrän päässä. + +Henrik, Baijerin herttua, ratsasti veljeänsä vastaan, seurassansa +joukko loistavia ritareita. Bruno otti hänet vastaan kaupungissa. +Veljien ystävällinen käytös teki hänelle hyvää. Bruno oli jo +varhaisesta asti ollut hänelle enemmänkin kuin pelkkä veli, -- myöskin +ystävä ja neuvonantaja. Nykyään hän tiesi voivansa täysin luottaa myös +Henrikin uskollisuuteen. + +Kaikki huolestuttavat ajatukset katosivat linnalle ratsastettaessa. +Oton silmät loistivat onnesta, kun hän tervetuliaishuutojen kaikuessa +talutti nuoren uuden kuningattarensa ylös portaita, ja liikutettuna hän +sanoi: "Nyt siis tervehdin sinua, Adelheid, uudessa kodissasi!" + +Hänet ohjattiin sitten Waltrudin kanssa omiin huoneisiinsa. +Yksinkertaisilta, mutta kodikkailta ne näyttivät hänestä. Tuntui kuin +Edithan hengen tuulahdus olisi niissä väreillyt, sillä hän oli asunut +samoissa huoneissa. + +Kun he väsyneinä matkan jälkeen olivat kyllin levänneet ja nauttineet +virvokkeita, kutsutti kuningas puolisonsa luokseen suureen +perhehuoneeseen. Pitkävartaloinen, ylimyksellinen naishenkilö astui +Oton taluttamana häntä vastaan, ja kuningas sanoi: "Tässä on minun +äitini." Nämä molemmat naiset olivat kuulleet paljon kiitettävää +toisistaan; he jo tunsivat toisensa, vaikka nyt kohtasivat ensi kerran, +ja heidän tervehdyksensä oli mitä sydämmellisin. Mutta Otto kävi +malttamattomaksi ja sanoi naurahtaen: + +"Arvoisa äitini, sinä tiedät, että on vielä muitakin, jotka odottavat +saavansa tervehtiä Vaudinmaan kuninkaantytärtä." + +Luoden kuninkaaseen katseen, joka osotti yhteisymmärtämystä, siirtyi +Mathilda rouva syrjään, ja toinen naishenkilö astui Adelheidin eteen. + +Nuori kuningatar seisoi kuin pilvistä pudonneena -- sitten hän äkkiä +huudahti: "Oi, äiti, äiti!" ja syöksyi Bertha rouvan syliin. Kauan +he syleilivät toisiansa, ja ympärillä olevien silmät kyyneltyivät. +Paljonhan olivatkin äiti ja tytär saaneet kokea, sitten kuin viimeksi +näkivät toisensa! + +Silloin Otto astui esiin. "Tässä on vielä yksi, joka pyytää tervehtiä!" + +Hoitajansa taluttamana tulla sipsutti sisään pieni tyttönen. Vähän +ujostellen, kun näki noin monta vierasta, hän suoraapäätä juoksi +Berthan luo ja tarttui hänen hameeseensa sanoen: "Isoäiti!" + +Bertha otti lapsen syliinsä ja näytti häntä tyttärelleen. "Tunnetko +hänet vielä, Adelheid?" + +Lapsi katsoi suurin silmin Adelheidiin. Sitten hän Bertha rouvan +kehoituksesta sanoi: "Äiti!" ja kurotti kätensä häntä kohti. + +"Lotharin silmät!" sanoi Adelheid, otti lapsen syliinsä ja suuteli +häntä äidillisellä hellyydellä. [Emma tuli 18 vuotiaana Ranskan +kuninkaan Lotharin puolisoksi.] Myöskin veljeänsä Konradia sai Adelheid +tervehtiä. Hän oli Oton käskystä noutanut äitinsä ja pikku Emman +Vaudinmaasta ja saattanut heidät Quedlinburgiin, jotta Adelheid heti +uudessa kodissaan saisi nähdä kaikki entiset rakkaimpansa. + +"Vielä yksi jälleennäkeminen!" sanoi keisarinna Mathilda pojallensa +Otolle. "Ellen erehdy, ratsastaa tuossa ystäväsi linnanpihaan, ja hänen +mukanaan on paljo jaloja ritareita." + +Kuninkaalle oli odottamaton ilo saada tänä ilopäivänä luokseen läheinen +ystävänsä, jalo kreivi Hermann Billung. Uskollisesti ja väsymättömästi +oli hän taistellut herransa puolesta ja pitänyt viholliset loitolla +pohjoiselta ja itäiseltä rajalta. Nyt oli halu tavata Ottoa saanut +hänet tulemaan Quedlinburgiin. + +Suurella ilolla tervehti häntä myöskin nuori kuningatar, sillä hänen +puolisonsa oli paljon kertonut hänelle Hermannin ystävyydestä ja +kiintymyksestä. Hän tunsi hänet siis ja kunnioitti häntä. + +Hermannilla oli paljo kertomista kuninkaalle, ja Adelheid istui +vieressä, kuunnellen mielellään hänen ymmärtäväistä ja luotettavaa +puhettansa. Otto oli aivan tuttavallinen seurustellessaan hänen +kanssaan ja kertoi avoimesti onnestansa. Myöskin Bertha rouva istui +tyttärensä luona, ja kaikki he tunsivat itsensä onnellisiksi tässä +kotoisessa perhepiirissä. + +"Missä on Waltrud?" kysyi Adelheid. Hän oli hienotunteisesti vetäytynyt +pois, mutta tuli kuningattaren pyynnöstä sisälle, ja kreivi Hermann +tervehti häntä myöskin ystävällisesti. + +"Sinä olet sachsenilaisen tytön näköinen", sanoi hän hymyillen. + +"Sachsenista hän onkin", sanoi Adelheid. "Kylä, josta hän on kotoisin, +sijaitsee Weserjoen rannalla." + +"Me olemme siis samanmaalaisia", jatkoi Hermann, irroittamatta +katsettansa tytöstä. "Minä näin sen heti, ja sinun kasvosi muistuttavat +minua eräästä miehestä, jonka tunsin." + +Hehkuva puna kohosi tytön poskille, ja hän kysyi: "Kuka se oli? Oi +herra, sano se minulle, lausu hänen nimensä!" + +"Hän etsii kadonnutta veljeänsä", selitti kuningatar. "Onko hän elossa +vai ei, se on hänelle tietämätöntä." + +"Mikä on veljesi nimi? Kuinka pitkä aika on siitä kuin hänet näit?" +kysyi kreivi vilkkaasti. + +"Hänen nimensä on Bertram, enkä ole nähnyt häntä vuosikausiin. Kuulin +eräältä vanhalta juutalaiselta, että hän Merseburgin taistelussa +soti Henrik keisarin joukossa. Siihen aikaan hän vasta oli nuori +poika, seitsemän- tai kahdeksantoista ikäinen. Hän jäi haavoittuneena +makaamaan taistelukentälle. Herra, tiedätkö hänestä jotakin?" + +"Erään Bertramin minä tunsin", sanoi kreivi, "ja hän kyliä otti +osaa taisteluun unkarilaisia vastaan. Mutta monta sen nimellistä +oli mukana siinä taistelussa ja monta sen nimellistä nuo hurjat +joukot karkoittivat kodeistaan. Hänkin, jota tarkoitan, haavoittui +Merseburgissa. Hänen haavansa parantuivat." + +Kovassa jännityksessä kuunteli Waltrud, "Ja sitten?" kysyi hän, + +"Sitten hän jäi Mersehurgiin ja teki työtä asesepän pajassa. Seppä +piti hänestä, sillä hän oli harvinaisen väkevä ja uskollinen. Mutta +muutaman vuoden kuluttua hän lähti sieltä. Hänestä kaupungin muurit +tuntuivat liian ahtailta. Weserjoen varrella minä hänet näin ensi +kerran; silloin oli talvisaika. Seudussa oli kovin paljo susia. +Tottuneitten ratsumiesten kera lähdin metsään petoja kaatamaan. Muuan +nuori poika joutui vaaraan suuren väkevän suden ahdistaessa. Silloin +ryntäsi pensastosta esiin outo mies, joka ainoalla iskulla löi pedon +kuoliaaksi. Tämä minua miellytti. Otin hänet mukaani, ja hän tuli +asemiehekseni." + +Kaikkien katseet olivat jännityksellä kiintyneet puhujaan. + +"Ja sitten?" kysyi Waltrud jälleen. + +"Hän jäi sitten edelleen minun palvelukseeni ja seurasi minua sekä +metsästysmatkoilleni että taisteluihin. Aina hän oli urhoollisimpien +joukossa. Hänellä oli jättiläisvoimat. Kerran, kun viholliset olivat +minut saartaneet, hän raivasi tien heidän rivinsä lävitse ja pelasti +henkeni." + +"Ja hän elää?" kysyi tyttö kiihtynein mielin. + +"Elää kyllä", vastasi Hermann hymyillen. "Mutta onko hän sinun veljesi, +kukapa sen tietää? Sinun olisi vaikea häntä tuntea, sillä monta vuotta +on kulunut siitä kuin hänet näit. Luonnollisesti olit silloin lapsi +vielä." + +Waltrud irroitti käsivarrestaan rannerenkaan ja ojensi sen vapisevin +käsin kreiville, sanoen rukoilevasti: "Näytä tämä hänelle, oi herra! Se +on ollut äitini oma. Jos hän on veljeni, niin hän sen tuntee." + +Sitten hän kääntyi Adelheidin puoleen, joka piti liikutetun tytön kättä +omassaan, ja kuiskasi: "Hallitsijatar, en epäile ensinkään. Hän se on!" + +"Rauhoitu, Waltrud; jos pettyisit, niin se tuntuisi katkeralta." + +He eivät kumpikaan huomanneet, miten Otto ja Hermann vaihettelivat +merkitseviä silmäyksiä, ja miten kuningas kuiskasi eräälle palvelijalle +jotakin, jonka jälkeen tämä kohta katosi. + +Hetken perästä astui sisälle pitkävartaloinen, voimakkaan näköinen +mies, jolla oli vaalea, kullankeltainen tukka ja parta sekä kreivi +Hermannin miehille kuuluva asevarustus. Kreivi meni hänen luokseen ja +ojensi hänelle Waltrudin rannerenkaan sanoen: "Tunnetko tämän, Bertram?" + +Mies tarttui siihen, ja kreivi huomasi, kuinka hänen kätensä värisi. +Tutkistellen hän katseli sitä ulko- ja sisäpuolelta ja sanoi sitten: + +"Tunnen sen hyvinkin. Äidilläni oli sellainen, ja minun käsittääkseni +tämä on sama. Sisäreunaan oli piirretty risti, -- kas tässä se onkin." + +Hän näytti sen kreiville. Tämä nyökäytti päätänsä ja jatkoi: "Sinä olet +kertonut minulle nuoremmasta siskostasi, jonka unkarilaiset tappoivat +tai ryöstivät. Mikä hänen nimensä oli?" + +"Waltrud!" kuului miehen suusta. + +Silloin kajahti läpi huoneen väräjävä huudahdus, puoleksi riemuitseva, +puoleksi tuskainen. Tyttö oli hypännyt pystyyn. Hermann tarttui hänen +käteensä ja vei hänet hämmästyneen nuorukaisen luo. "Katsoppas tässä, +Bertram", sanoi hän, "on rannerenkaan oikea omistaja. Tässä on sisaresi +Waltrud!" + +Seuraavassa hetkessä lepäsi Waltrud kadonneen ja löydetyn veljensä +sylissä. Kaikki läsnäolijat tunsivat syvää liikutusta; ei yksikään +silmä ollut kostumatta. + +Hermann oli astunut syrjemmälle kuningas Oton viereen. Molempien kasvot +loistivat ilosta. + +"Että kadonnut oli sinua näin lähellä, sitä en aavistanut", sanoi +kuningas. + +Ja Adelheid, joka oli tarkannut puolisonsa kasvojen ilmettä, meni +hänen luokseen ja sanoi lämpimimmällä kiitollisuudella: "Tämä on sinun +tointasi, Otto! Minä näen sen kasvoistasi." + +Hän hymyili. "Olinhan sen sinulle luvannut. Minä lähetin Italiasta +sanan Hermann ystävälleni, että hän rupeaisi asiata kuulustelemaan +ja tutkimaan. En olisi voinut keksiä sopivampaa miestä tähän +tarkoitukseen." + +"Tämä on ihanin jälleennäkeminen, jonka minä eläessäni olen nähnyt!" +sanoi Luitprand merkitsevästi, ja Martti lisäsi hiljaa: "Ihanaan +päätökseen on Herra saattanut kaikki myöskin tuolle uskolliselle +tytölle. Hän ansaitsee tosiaan sellaisen onnen!" + +Sitten puhui kuningas: "Samoin kuin olen korottanut sisaresi +jalosukuisten joukkoon, korotan minä nyt sinut, Bertram, jalosukuiseksi +ja ritariksi. Siihen paikkaan, jossa vanhempaisi koti on ollut, saat +rakentaa itsellesi asunnon. Varoja saat nostaa kuninkaallisesta +rahastostani, ja Hermann", nyt hän kääntyi ystävänsä puoleen -- +"kun sinä tulet herttuaksi, lähtee hän sinun lippuasi seuraten ulos +maailmaan, taistellaksensa sinun kanssasi kuninkaansa puolesta. Sillä +vaikeita taisteluita on edessämme vielä!" [Ystävällensä Hermann +Billungille antoi Otto sittemmin oman herttuakuntansa Sachsenin.] + +"Niin", myönsi Hermann, "mutta älkäämme tänä onnellisena hetkenä sitä +ajatelko!" Ja Adelheid lisäsi: "Sanokaamme ennemmin veli Martin kanssa: +'Ihmeelliset ovat Herran tiet, mutta hän vie ne ihanaan päätökseen!'" + + * * * * * + +Meidän kertomuksemme on loppunut. Kuninkaantyttären seuraavista +kohtaloista kertoo maailmanhistoria. Pitkät vuodet, aina vanhuutensa +päiviin saakka, eli Adelheid Saksan ja Italian kuningaskunnissa, +toimien lempeydellä ja viisaudella, siunaukseksi sekä hallitsijalle +että maalle ja kansalle. Hänen aikalaisensa pitivät häntä suuressa +arvossa. Vielä suurempi kunnia tuli hänen osakseen, kun hän ja hänen +puolisonsa Roomassa keisarinkruunulla kruunattiin. Hänen ihanimpana +kunnianaan oli kuitenkin se, että hän elämänsä loppuun asti vaelsi +nöyränä Jeesuksen Kristuksen palvelijattarena. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Kuninkaantytär, by L. Schorsch + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58429 *** |