diff options
Diffstat (limited to '58429-8.txt')
| -rw-r--r-- | 58429-8.txt | 5789 |
1 files changed, 0 insertions, 5789 deletions
diff --git a/58429-8.txt b/58429-8.txt deleted file mode 100644 index 2af241c..0000000 --- a/58429-8.txt +++ /dev/null @@ -1,5789 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Kuninkaantytär, by L. Schorsch - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Kuninkaantytär - -Author: L. Schorsch - -Translator: Theodolinda Hahnsson - -Release Date: December 8, 2018 [EBook #58429] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KUNINKAANTYTÄR *** - - - - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - - - - - - -KUNINKAANTYTÄR - -Kirj. - -L. Schorsch - - -Saksasta suomentanut - -Th. Yrjö-Koskinen [Theodolinda Hahnsson] - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1913. - - - - -SISÄLLYS: - - Alkulause. - I. Onnellinen koti. - II. Hurskas kehrääjätär. - III. Kultakutrinen tyttö. - IV. Aika rientää. - V. Taaskin vanhassa kodissa. - VI. Italiassa. - VII. Mestarin jäljessä. - VIII. Kuolema tulee. - IX. Jumalattomien neuvot. - X. Syvyydessä. - Xl. Äidinsuruja. - XII. Jumalan suojeluksessa. - XIII. Turvassa. - XIV. Pelastaja. - XV. Kunnian kukkuloilla. - XVI. Jälleennäkeminen. - - - - -Kuninkaantytär! Kukapa ei mielellään seuraisi kappaleen matkaa -kuninkaantyttären elämänvaiheita, varsinkin, jos ne ovat niin -mieltäkiinnittävästi kuvatut, kuin kertojatar tässä on kyennyt -sen tekemään. Niin erityisen ihmeelliset ovat tämän kuuluisan -kuninkaantyttären, keisarinna Adelheidin, Otto suuren puolison -elämäntiet, että ne, vaikkakin ovat tarkoin totuudenmukaisesti -kerrotut, usein tuntuvat perin satumaisilta. Ne johtavat elämän -ylimmille huipuille, mutta myöskin syvimpiin syvyyksiin; ne vievät -pimeimpiin vankilakomeroihin ja jälleen valtaistuimen valoisaan -korkeuteen. Sekä kypsyneempi nuoriso että vanhempi yleisö voivat lukea -tätä arvokasta kertomusta ja yhtyä sen loppulauseeseen: "Herran tiet -ovat ihmeelliset ja hän vie ne ihanaan päätökseen." - -_Ludvig Schneller_. - - - - -ENSIMMÄINEN LUKU - -Onnellinen koti - - -Aurinko laski kuten tulipallo alas vuorten huippujen taakse ja -sen viimeiset säteet verhosivat lumenkruunaaman Montblancin -purppurahohteeseen. Genèvejärven pohjoispuolella, ylhäällä -vuorenkukkulalla sijaitsi Colombierin linna. Se oli aivan -yksinkertainen rakennus, kokoonkyhätty neliskulmaisista kivistä, -vahvamuurinen ja pieni-ikkunainen, kuten linnat tavallisesti keskiajan -alkupuolella. Vuorenrinteellä, lähempänä rantaa, sijaitsivat -maalaiskansan asunnot, joitten yläpuolella linna kohosi ikäänkuin -vartijana. - -Eräässä linnan suurista huoneista seisoi auki olevan akkunan ääressä -pieni suloisen näköinen tyttö, tuskin kuusivuotias, katsellen -herkeämättä järven takaista loistavaa näkyä, "valkoista vuorta", joka -säteili ja säihkyi yhä ihanammin, kunnes kirkkaus vähitellen muuttui -rusohohteeksi. Lapsen tummista, sielukkaista silmistä tuo loisto näytti -heijastuvan. Hänen hienoilla, vaaleanruskeitten kiharain ympäröimillä -kasvoillaan oli ruusuinen hohde ja miettivä ilme, sellainen, jota -harvoin tapaa hänen ikäisillään lapsilla. Tyttö oli ajan tavan mukaan -puettu yksinkertaiseen valkeaan pellavakankaiseen pukuun. Ainoastaan -sen kultareunus osoitti hänen kuuluvan korkea-arvoiseen säätyyn. - -Pitkä hoikkavartaloinen nainen lähestyi häntä. Ensi näkemältä huomasi -heti, että siinä oli äiti ja tytär. Samat lempeät, miellyttävät -piirteet, sama miettivä ilme, sama yksinkertainen puku. Ainoastaan -silmät ja hiukset olivat äidillä vaaleammat. - -"Katsoppas, äiti kulta, kuinka ihanaa! Nyt sillä on punainen -kultakruunu kuten kuninkailla, mutta paljon ihanampi kuin isän kruunu! -Nyt se kalpenee -- ja nyt on kaikki kadonnut!" lisäsi hän valittaen. - -"Niin, aurinko kulta on nyt laskenut vuorten taa", selitti äiti. "Sen -säteet saattavat meidän lumivuoremme hehkumaan, mutta nyt ne ovat -poissa. Tule, Burkhard, pane pois pergamenttilehdet, on aivan liian -pimeä lukeaksesi." - -Poika nousi tottelevaisesti lattialta, jossa hän puoleksi makaavassa -asennossa oli lukenut paksua kirjaa. - -"Äiti kulta, kun minä tulen suureksi, tahdon minä tulla piispaksi", -sanoi hän astuessaan äitinsä eteen silmät loistavina. - -"Miksi tahdot tulla piispaksi?" kysyi äiti, hellästi silitellen -kahdeksanvuotiaan poikansa kiharaista päätä. - -"Saadakseni lukea paljon kirjoja ja kaikkea mitä ihmiset ovat niihin -kirjoittaneet. Ja roomalaisten kielen tahdon oppia perusteellisesti, -- -vähänhän sitä jo osaankin, -- ja kreikkalaisten kieltä myöskin tahdon -oppia, niinkuin Lausannen piispa Bruno. Minä tahdon tulla oppineeksi -mieheksi ja mainehikkaaksi kuten apotti Rabanus Fuldassa ja Otfried -Weissenburgilainen!" [Rabanus Maurus, apotti Fuldassa, sittemmin -Mainzin arkkipiispa, k. 886 jälkeen Kr, -- Otfried, Evankeliumikirjan -tekijä k. 870 jälkeen Kr.] Pojan silmät loistivat innosta hänen -puhuessaan. - -"Poikani", lausui äiti, "ei piispalle saa olla tärkeintä tulla -kuuluisaksi, vaan pääasia on, että hänestä tulee oikea Herran -palvelija. Herran sijaisena hänen tulee hoitaa eksyksissä kulkevia -lampaita ja saattaa ne Vapahtajan luo. Niin on kirjoitettu kirjojen -kirjaan." - -"Niin, äiti, mutta onhan kuitenkin ihanaa olla oppinut ja kuuluisa!" - -"Kyllä niin, kunhan oppiasi käytät -- jos se nimittäin osaksesi tulee --- Jumalan ja lähimmäisesi hyväksi. Mutta semmoinen tietoviisaus, joka -ei tuota siunausta kenellekään, on aivan arvoton, vaikka kuinkakin -paljon kunniaa sillä saavuttaisit. Muista se, poikani. En moiti sinua -pyrkimyksistäsi, mutta ennen kaikkea, halaja tulla Jeesuksen Kristuksen -palvelijaksi." - -Pieni tyttö oli tarkkaan kuunnellut äitinsä sanoja. - -"Äiti kulta, kerro minulle vielä kerran Lausannen piispasta Bososta", -pyysi hän. - -"Niistä ajoista on nyt kulunut kuusi vuotta. Konrad oli nelivuotias, -sinä Burkhard olit kaksivuotias, ja pieni Adelheid ei ollut vielä -syntynytkään. Silloin kohtasi maatamme kova aika. Unkarilaiset -hyökkäsivät joka haaralta, polttivat ja hävittivät kylät ja tappoivat -turvattomat. Valitusta ja vaivaa ei voi sanoin kertoa. Minä pakenin -molempien poikieni ja koko huonekuntani kanssa Neuchâtelin linnan -torniin, joka sijaitsi jyrkällä kalliolla Neuchâteljärven äärellä. -Siellä olimme varmassa turvassa. Sillä aikaa olivat unkarilaiset -ennättäneet Genèvejärven rannoille Lausanneen asti ja uhkasivat -kaupunkienkin asukkaita kuolemalla ja hävityksellä. Lausannessa oli -silloin piispana Boso, kunnianarvoisa vanhus, jota hänen alamaisensa -yleisesti rakastivat ja siunasivat." - -"Oliko hän oppinut?" kysyi Burkhard. - -"Ei, ei hän sitä ollut, mitä maailma oppineella tarkoittaa, mutta -hänellä oli _jumalallista viisautta_. Kun viholliset lähestyivät, -riensivät kaupungin ja lähiseutujen asukkaat hänen luokseen ja -kokoontuivat kuten lapset isänsä ympärille, toivoen saavansa häneltä -apua ja pelastusta. Hän sääli kansaa ja hänen sydämmensä hehkui -armahtavaisuudesta. -- Jääkää tänne, -- sanoi hän, -- minä tahdon käydä -vihollisia vastaan. Ehkä voin heihin vaikuttaa ja saada heidät takaisin -palajamaan. -- Sinäkö tahtoisit syöksyä pedon kitaan? -- huusi kansa -kauhistuen. -- Taivaan Herra voi minut pelastaa pedonkin kidasta, jos -hän sen hyväksi näkee. Mutta ellei se ole hänen tahtonsa, niin ottakoon -hän henkeni uhriksi teidän tähtenne! --" - -Hänen omaistensa kyyneleet ja rukoukset eivät voineet estää häntä; -päinvastoin hän kävi yhä rohkeammaksi, ja iloinen päättäväisyys loisti -hänen silmistään. - --- Tiedättekö! -- huudahti hän, -- nuo pakanat eivät milloinkaan -ole kuulleet iloista sanomaa Vapahtajasta, jota minä olen teille -ilmoittanut. He eivät tiedä, mitä tekevät, kun he teitä kiusaavat ja -ahdistavat. Minä tahdon lähteä puhumaan heidän kanssaan. -- - -He eivät antaneet hänen mennä yksinään, vaan muutamat kaupungin -vanhimmista lähtivät piispansa mukana. Toiset piiloutuivat luoliin, -vuoren onkaloihin ja metsiin. - -Vaudin maakunnassa he sattuivat yhteen pakanain kanssa. Piispa meni -heitä vastaan. Hänen kunnianarvoisa olentonsa, hänen lempeytensä -ja ystävällisyytensä näytti hetkiseksi tekevän vaikutuksen noihin -raakoihin pakanoihin. -- Viekää minut johtajanne luo! -- sanoi piispa. --- Täällä minä olen, -- huusi eräs, joka näytti erittäin raa'alta, -- -mitäs tahdot, kristitty koira? -- - --- Armoa kaupunki raukalleni! Ole armollinen turvattomille vanhuksille, -heikoille naisille ja lapsille, jotka siellä asuvat! Kylmä talvi on -kohta tulossa, anna heidän olla rauhassa! Kristittyjen Jumala on sinua -siunaava, jos osotat heille rakkautta! -- - --- Mitä minuun koskee kristittyjen Jumala? -- tiuskasi hän. -- Liian -kauan olen kuunnellut puhettasi, kristitty koira. Mene, muuten en sääli -sinun vanhaa ikääsi. -- Herra, -- kuului vastaus. -- Minun henkeni -ei ole suuriarvoinen. En rukoile omasta puolestani, vaan ainoastaan -laumani turvattomien lampaitten puolesta. Ota henkeni, mutta säästä -heitä! -- - --- Houkkio olisin, jos tyytyisin sellaisiin lunnaisiin, -- ivasi -pakana. -- Se on ehkä kristittyjen tapa. Korviini on tullut huhu, -että teidän Jumalanne itse on antanut itsensä lunnaiksi edestänne. -Saammepa nähdä, mitä hyötyä sinulla siitä on, ukkopaha! -- Silloin -piispan kasvot loistivat kuin enkelin, ja hän huudahti: -- Se Jumala, -jota pilkkaat, on myöskin _sinun_ Vapahtajasi, hän on antanut itsensä -lunnaiksi _sinunkin_ puolestasi, hän on _sinuakin_ rakastanut. Oi, älä -vastusta häntä! Lakkaa sotimasta häntä ja hänen kansaansa vastaan! -Lopeta pahat tekosi ja käänny hänen puoleensa! -- - --- Vai niin, sinä uskallat käyttää tuollaista kieltä? Vieläpä minulle! -Minulle! -- huusi pakanapäällikkö vimmastuneena. -- Lyökää hänet -kuoliaaksi! -- Pakanain keihäät lävistivät hänen sydämmensä, ja hän -vaipui maahan autuaallinen hymy huulillansa, lausuen: -- Jeesus Kristus -minun Herrani! -- ja niin hän meni uuteen elämään. [Boso, Lausannen -piispa, kuoli 951 palavan uskonsa ja alttiutensa uhrina.] - -Näin pitkälle oli äiti kertonut. Kyyneleet silmissä katsoi Adelheid -häneen. - -"Äiti, menikö hän heti kultaiseen taivaansaliin?" - -"Meni, lapseni, samoin kuin Stefanus, josta kirjassa kerrotaan." - -"Hän oli Jumalan palvelija", huomautti Burkhard miettiväisenä. -Häneenkin oli äidin kertomus tehnyt syvän vaikutuksen. -- "Boso kuoli -kansansa puolesta, mutta myöskin Vapahtajansa tähden, eikö niin, äiti?" - -"Kyllä, lapseni. Mutta hän oli myöskin _elänyt_ Vapahtajallensa ja -palvellut häntä. Jospa sinäkin, Burkhardini, tulisit Herran nöyräksi -palvelijaksi." - -"Ja minä", kysyi Adelheid, "miksi minä voin tulla?" - -"Herran palvelijattareksi, köyhien ja halpojen auttajaksi. Lapseni, -totuta itsesi aikaisin näihin avuihin. Ainoastaan se antaa elämälle -arvoa." - -"Sellaiseksi kuin sinä, äiti kulta! Kaikkihan tulevat kovin iloisiksi, -kun sinä tulet heidän kotiinsa ja kun sinä kehut heidän hienosti -kehrättyä lankaansa ja luet heille siitä suuresta kirjasta ja kun sinä -lohdutat heitä -- oi, äiti, sitä kaikkea minäkin tahdon oppia! Mutta -vaiti, tuolla tulee Konrad. Kuulen hänen askeleensa!" - -Komea, reipas, vaaleakutrinen poika, jolla oli säihkyvät, siniset -silmät, astui nyt sisään. Hän oli lapsista vanhin, isänsä kuva ja -äitinsä ylpeys. Hän oli ollut ulkona ratsastamassa vanhan Kunon, -asemestarin kanssa, jonka johdolla hän oli oppinut käyttämään jousta -ja nuolta. Hän tervehti kunnioittavasti äitiänsä, suudellen hänen -kättänsä, ja pientä sisartaan hän sydämmellisesti syleili. Pikku -Adelheidille tämä ritarillinen veli oli äärettömän rakas. Aina Konrad -toi hänelle jotakin kotiin tullessaan. Nyt hänellä oli somasti -palmikoittu koppanen täynnä herkullisia mansikoita. - -"Katsoppas, pikku sisko, tämä on sinua varten! Olen ostanut sen -muutamalla pennillä kultakutriselta tytöltä." - -"Oi, miten kaunis! Tällaista en ole milloinkaan ennen nähnyt! Onko hän -sen itse tehnyt? Missä on tyttö ja mistä hän tuli?" - -"Liian monta kysymystä yht'aikaa, siskoseni, vastatakseni niihin -heti", sanoi Konrad nauraen. "Annappas kun tuumaan: Onko hän sen itse -palmikoinut? Se kyllä on mahdollista, sillä se vanha juutalaisnaamainen -mies, jolle tyttö kuului, ei suinkaan ollut sitä palmikoinnut. Sitten, -kuka hän on? Niin, sitä en tiedä, en ole sitä häneltä kysynyt, enkä -myöskään tiedä, mistä hän on kotoisin. Minun tuli sääli tyttö raukkaa; -hän näytti rääsyiseltä ja surkealta ja onnettomalta myöskin." - -"Oi, Konrad, miksi et tuonut häntä tänne!" - -"Lapsi, eihän minun sovi tuoda kotiin kaikkia kuljeksivia kerjäläisiä, -varsinkaan, jos ovat tuollaisen vanhan likaisen juutalaisen seurassa." - -"Missä tapasit tytön, Konrad?" kysyi äiti. - -"Tuolla kaukana, pyökkimetsän takana. Hän istui nojautuneena puuta -vasten, silmät suljettuina, ja näytti pikemmin kuolleelta kuin -elävältä. Lähestyessäni hän nousi vaivalloisesti seisoalle ja tarjosi -koriansa, katsellen minuun rukoilevaisesti. Olin juuri sanomaisillani -jotakin, kun vanha ruma juutalainen äkkiä ilmestyi, ikäänkuin maasta -nousten. -- Jumala siunatkoon nuorta herraa, -- sanoi hän, -- siitä -mitä hän tekee tyttäreni hyväksi. -- Mutta hänen äänensä oli raaka ja -katseensa terävä ja inhottava. Silloin Kuno huusi minua, ja minä -ratsastin sieltä pois." - -Äiti oli tarkkaavasti kuunnellut häntä. - -"Tuo tyttö raukka nähtävästi on sairas. Monet juutalaiset kiertävät -maata ja korjaavat itselleen, mitä pakanat ovat murhatessaan ja -ryövätessään jättäneet jälkeensä. Monta kristittyä lasta he salaa ovat -vieneet mukanaan, olen kuullut siitä puhuttavan." - -"Onko kultakutrinen tyttö kristitty lapsi?" kysyi Adelheid innokkaasti. - -"En vielä tiedä, mutta mahdollistahan se on, paljonpa hätää ja vaivaa -on täällä maailmassa!" sanoi äiti surullisena. - -Adelheid loi vakavan katseen äitiinsä. - -"Äiti, etsisimmekö tuota tyttöä?" - -"Me tuskin häntä löytäisimme, lapseni. Vanhus on kaiketi yön varalle -hakenut heille turvapaikan metsästä. Emme nyt saata mitään tehdä. Mutta -rukoile että Vapahtajamme Jeesus Kristus suojelee sitä lapsi raukkaa. -Hän ainoastaan voi sen tehdä ja tekeekin, olkoon se sitten juutalaisen -tai kristityn lapsi." - -Adelheidin surullisiin kasvoihin välähti iloinen loiste; ja kun -hän illalla pian tämän jälkeen makasi pienessä vuoteessaan ja äiti -polvistui sen ääreen, silloin hän lapsen hurskaasta sydämmestä rukoili -äidin, veljien sekä kaukana sodassa olevan isänsä puolesta, mutta -erittäinkin sairaan kultakutrisen tytön puolesta. - -Hiljaisuus vallitsi linnassa ja sen ympäristössä, ainoastaan äiti istui -vielä kauan valveilla, kehräten värttinällä rouviensa ja neitojensa -kanssa. Työskennellessänsä naiset hartaasti kuuntelivat kertomuksia, -joita heidän valtiattarensa miellyttävällä tavalla heille kertoi -kirjojen kirjasta. - - - - -TOINEN LUKU - -Hurskas kehrääjätär - - -Kymmenennen vuosisadan syvästä hämäryydestä nousee lempeässä valossa -silmiemme eteen ylä-Burgundin kuningattaren Berthan olento. Häntä -nimitettiin hurskaaksi kehrääjättäreksi. Vielä tänäkin päivänä hänen -muistoansa siunataan siinä maassa, jossa hän melkein vuosituhat -takaperin hallitsi viisauden ja rakkauden valtikalla -- Vaudissa, -nykyisessä romanilaisessa Schweitsissä, Genèvejärven rannoilla -Solothurnissa, Neuchâtelissa ja aina Reuss-virtaan asti. Schwabenissa, -silloisessa Allemannian herttuakunnassa, vietti Bertha lapsuutensa -ja nuoruutensa päivät, urhean isänsä, herttua Burkhardin hovissa ja -äitinsä, hurskaan Regulindan vaikutuksen alaisena. Bertha sai erittäin -hyvän kasvatuksen ja harvinaisen sivistyksen. Allemannian herttuakunta, -joka sulki piiriinsä Bodenjärven ympäristöt, pohjoisen Schweitsin ja -maa-alueet nykyiseen Elsassiin asti, oli siihen aikaan enemmän kuin -mikään muu maa Europassa tietojen ja sivistyksen ahjona. Siitä se sai -kiittää St. Gallenin kuuluisaa luostaria, joka valoi loistoansa myöskin -Schwabenin herttuan pieneen hoviin. Nuori herttuatar Bertha sai oppia -latinaa, ja latinalaista raamattuaan hän joka päivä luki ahkerasti. -Ei mikään ihme siis, että hän jumalallisen totuuden tuntemisessa, -yksinkertaisessa uskossa ja arvostelukyvyn selvyydessä oli sen ajan -naisia paljon etevämpi. Hän oli hyvin nuori, kun hän meni naimisiin -ylä-Burgundin kuninkaan Rudolf II:n kanssa ja siirtyi pois vanhempainsa -kodista. Ero isästä ja äidistä tuntui hänestä vaikealta. Mutta hän otti -mukaansa kalliin aarteen, latinalaisen raamattunsa, joka antoi hänelle -rohkeutta ja lohdutusta pimeinäkin päivinä. Hänen kohtalonsa ei ollut -helppo. Maan, joka nyt tuli hänen kotimaaksensa, olivat unkarilaiset -ja saraseenit hävittäneet. Köyhyyttä, tietämättömyyttä, raakuutta -hän kohtasi kaikkialla. Genèvejärven nykyään ylen ihanat rannat -olivat silloin erämaan näköisiä, jonka vuoksi sitä saksankielellä -nimitettiinkin Wüstenseeksi -- "erämaanjärveksi". Rudolf oli enimmiten -poissa sodassa taistelemassa lombardilaisia ja muita rajanaapureita -vastaan, joten kotoinen hallitus oli kokonaan kuningattaren -huolenpitona. - -Bertha hoiti vaikean tehtävänsä rohkeudella ja innolla. Aina ensi -nuoruudestaan asti oli hänen päämääränään ollut tulla Jeesuksen -Kristuksen palvelijattareksi. Hän otti kutsumuksensa siis Herran -kädestä ja sai joka päivä voimia hänen sanastaan ja rukouksesta. -Ja pian kyllä näkyi kaikkialla jälkiä hänen siunausta tuottavista -toimistansa. Hävitetyt maat muuttuivat viljaviksi vainioiksi. -Hyviä maanteitä syntyi kaupungista kaupunkiin. Kuninkaalliset -maatilat tulivat vuodesta vuoteen tuottavammiksi ja olivat kansalle -mallitiloina. Etenkin koetti Bertha saada naispuolista nuorisoa -ahkeruuteen ja järjestyksellisyyteen ja opetti heitä kehräämään. -Nämä tähän asti alituisessa pelossa eläneet maalaiset nyt vihdoinkin -ikäänkuin vapaammin hengittivät, tuntien itsensä vauraammiksi ja -onnellisemmiksi kunnioitetun ja rakastetun kuningattarensa viisaan -hallituksen aikana kuin koskaan ennen. - - * * * * * - -Kertomuksemme alun jälkeisenä aamuna oli kuninkaan kartanossa jo -aikaisin eloa ja tointa, sillä kuningatar Berthan hovissa ei kukaan -saanut olla toimettomana, ja hän oli itse loistavana esimerkkinä -muille. "Rukoile ja tee työtä!" -- tämä oli hänen tunnuslauseensa, eikä -kukaan sitä tarkemmin seurannutkaan kuin hän itse. Hallitsijattaren -silmät olivat kaikkialla, kyökissä ja kellarissa, pihassa ja -puutarhassa. - -Hänen palvelus väkensä tiesi sen ja teki innolla työnsä, sillä niin -vaikeata kuin oli kuulla moitetta tai vakavaa muistutusta, niin hauskaa -oli saada kiitoslause rakkaalta kuningattarelta. - -Hän seisoi nyt pihalla valmiina nousemaan valkoisen hevosensa selkään, -sillä myöskin maalais-alamaistensa luona hän tahtoi käydä saadaksensa -neuvoa ja auttaa heitä. - -Hänellä oli kuninkaallinen ryhti, joka välttämättömästi vaati -kunnioitusta. Kunnioittavana seisoi kammariherra Dietrich kuningattaren -vieressä, valmiina nostamaan hänet hevosen selkään. - -"Äiti kulta, pääsenkö minä mukaan?" huusi pyytävä lapsen ääni. "Olen -lukenut kaksi kokonaista tuntia, ja isä Reginhard sanoo, että olen -ollut ahkera, niin että työ nyt aamuksi riittää. Brunhilda on pian -satuloitu, ja metsässä on kovin ihanaa!" - -Ikävöitseviltä kuuluivat viimeiset sanat, ja äiti oli pian valmis -myöntämään, mitä tyttö halusi. - -"Poika Wernheri saa seurata mukana ja ohjata hevosiamme", sanoi Bertha. - -Iloisesti taputti Adelheid käsiään. Kammarirouva Irmengard puki -hänet valmiiksi ratsastusta varten, ja sitte hänet nostettiin -pienen ruskean hevosen selkään. Iloisella hirnunnalla se tervehti -nuorta valtiatartansa. He olivat hyviä ystäviä, hepo ja tyttönen, -sillä Brunhilda oli hyvin kasvatettu ja tiesi miten tuli käyttäytyä -kuninkaantyttären mielihevosena. - -"Nyt, Irmengard, anna minulle värttinäni", käski kuningatar. -Kammarirouva antoi sen hänelle. Wernheri tarttui valkoisen hevosen -ohjiin, mutta kun hän tahtoi samalla pidellä ruskeaakin hevosta, kielsi -lapsi sen. - -"Ei, Wernheri, Brunhilda ja minä ymmärrämme toisiamme hyvin. Äiti -kulta, saanhan?" - -"Aikaisin tahdot koetella itsenäisyyttäsi", sanoi äiti hymyillen. -"Olkoon niin." - -Sitten he lähtivät, Bertha tapansa mukaan ahkerasti kehräten, Adelheid -vapaasti antaen onnelliset kasvonsa järveltä päin tulevan tuulen -hyväiltäviksi. - -Heidän ratsastuksensa päämääränä oli tällä kertaa etäinen kuninkaan -omistama maatalo. Tie kulki vainioitten ja niittyjen läpi. Siellä -täällä työskenteli ahkeraa väkeä; kuningattaren ratsastaessa ohitse he -lakkasivat työstään hetkeksi, tervehtien kunnioittavasti, ja kuningatar -sekä lapsukainen vastasivat tervehdykseen ystävällisesti. - -"Äiti, missä lienee kultakutrinen tyttö?" kysyi Adelheid äkkiä. - -"Hän on kenties mennyt eteenpäin, lapseni. Nuo kuljeksivat juutalaiset -eivät ikänä kauan pysy paikoillaan. Tyttö raukka! Täynnä kärsimystä -tulee hänen elämänsä olemaan täällä maailmassa, ellei taivaan Herra -häntä siitä päästä." - -"Juutalaiset ovat pahoja ihmisiä", sanoi lapsi vakavasti. "He ovat -ristiinnaulinneet Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen." - -"Niin, ne kyllä olivat pahoja, jotka hylkäsivät ja ristiinnaulitsivat -Vapahtajansa, mutta eivät kaikki juutalaiset olleet sellaisia. Muista, -että Vapahtajan oppilaatkin olivat juutalaisia, ja he juuri ovat -meille saattaneet tiedon Vapahtajasta. Eivät myöskään kaikki kristityt -taivaan Herraa tyydytä, vaan ainoastaan ne, jotka palvelevat häntä koko -sydämmestään." - -"Katso, äiti, tuonne kauas tien viereen", Adelheid osotti sormellaan -rääsyistä naisolentoa, joka istui kyyryssään tien varrella ja nähtyään -tulijat hitaasti nousi seisoalle. "Mutta hän ei ole kultakutrinen." -Mielipaha väreili lapsen äänessä. - -Tämä tyttö näytti voimakkaalta. Musta takkuinen tukka peitti pään ja -muoto ei ollut miellyttävä, sillä kasvot, kädet ja jalat olivat lian -peitossa. Rohkeasti hän astui valkoisen hevosen luo. - -"Kuningatar, hyvä kuningatar, antakaa apua köyhälle!" pyysi hän -karkealla äänellä. - -Paheksien katseli kuningatar tuota epämiellyttävää olentoa. - -"Missä sinä asut?" - -"Tuolla!" Tyttö osotti metsän äärellä sijaitsevaa huonoa savihökkeliä. - -"Teidän lähteessänne näyttää olevan niukasti vettä. Onko se ihan -kuivunut?" sanoi kuningatar ankarasti. - -"Kyllä se juoksee, hyvä kuningatar", vastasi tyttö surkealla äänellä. -"Pesin itseni viime kuussa, mutta ei siitä ole mitään apua, lika tulee -aina takaisin." - -"Mitä työtä sinä teet?" - -"Äiti on kotona sairaana", vastasi tyttö vältellen. - -"Silloin sinun tulisi kahta enemmän tehdä työtä, omasta puolestasi ja -äitisi puolesta. Onko ihmettä, että niin moni sairastaa ja kuolee ennen -aikojaan, kun rypevät liassa ja saastassa?" sanoi kuningatar huoaten, -"Semmoista ei Schwabenissa ollut." Sitten hän kääntyen tytön puoleen -lausui: "Pese itsesi ja vaatteesi puhtaiksi lähteessänne, ja puhdista -myöskin kotisi, jossa äitisi makaa sairaana, niin kyllä minä sitten -tulen teitä katsomaan." - -Hän ratsasti eteenpäin yhä kehräten, mutta ajatellen vakavasti kansan -veltostunutta tilaa sekä keinoja sen parantamiseksi. "Suurin osa heistä -ei tahdo antaa itseänsä auttaa ja vielä vähemmän he itse tahtovat -kohottautua rappiotilastaan", ajatteli hän itsekseen, "mutta valaise -heitä sinä, taivaallinen Isä!" - -Kuninkaallisella maatilalla ahkerat kädet olivat toimessa, ja -yleinen iloisuus vallitsi kaikkialla vieraitten tulon johdosta. -Taloudenhoitajatar, siisti, reipas talonpoikaisnainen, jolla oli -häikäisevän valkoinen esiliina edessään, riensi portille tervehtimään -tulijoita. - -"Tervetuloa, kuningatar! Tervetuloa, pieni neiti! Siunattu olkoon se -päivä, jona teidän hevosenne astuvat tästä portista sisään! Tuolla -tulee Pietari, minun mieheni." - -Pietari, suuri vahva maamies, astui esiin. Hänen koko kasvonsa -loistivat tyytyväisyydestä, kun hän auttoi kuningatarta alas ratsun -selästä ja senjälkeen nosti satulasta tyttösen, joka oli keveä kuin -höyhen. - -Ystävällisesti kuningatar ojensi kätensä noille molemmille, sillä -välin kuin Adelheid vielä hetkisen istui miehen vahvalla käsivarrella, -tuttavallisesti kuiskaten hänelle: "Pietari, mitä ne suuret kyyhkyset -tekevät? Tiedäthän, että on kulunut pitkä aika siitä kuin minä ne -viimeksi näin. Wernheri antoi minulle virnoja mukaan, että saisin -syöttää linnuille. Luuletko, että ne syövät kädestäni?" - -"Kyllä kaiketi, miksi eivät ne sitä tekisi?" sanoi ystävällinen mies -ja laski lempeästi tytön maahan, "Mutta nyt kaikkein ensiksi täytyy -vieraittemme saada vähän virkistystä. Trudel, sinä kaiketi pidät siitä -huolen?" - -He seisoivat siinä pitkän valkoiseksi maalatun talonpoikaistalon -päärakennuksen edessä, jonka seiniä viiniköynnökset peittivät. -Piha oli siistiksi lakaistu. Sen molemmilla puolilla olivat avarat -tallit ja navetat. Kaksi sievää, siististi puettua palvelustyttöä -tuli sieltä esiin, ja he tervehtivät kuningatarta, joka käski -vanhemman heistä kertoa, miten nautakarja ja siipikarja menestyivät. -Bertha lausui heille monta kiitos- ja kehoitussanaa, sillä he -olivat ahkeria ja uskollisia, ja kuningattaren tyytyväisyys tuotti -heille nyt suurta iloa. Pietari näytteli ylpeänä ja tyytyväisenä -puutarha-uudistuksiansa, jotka olivat erittäin onnistuneet. Hän -oli laittanut vihanneskasvisarkoja, kylvänyt kurkkuja ja meloneja, -vieläpä istuttanut kastanja- ja viikunapuita. Siemeniä ja istukkaita -hän oli saanut luostarin puutarhasta, ja kaikki ne näyttivät hyvin -menestyvän ja kasvavan. Siihen aikaan olivat luostarien puutarhat -parhaiten viljeltyjä; suurin osa muuta seutua oli vielä erämaan -kaltaisessa tilassa. Maalaiskansan velttous ja huolettomuus tuntui -melkein auttamattomalta, siitä asti kuin hunnit, joiksi he unkarilaisia -nimittivät, aina yhä uudestaan tunkeusivat maahan hävittäen sitä. -Bertha ja hänen voutinsa saivat kovin taistella tätä juurtunutta -toimettomuutta vastaan. Mutta he eivät väsyneet. "Tulee kyllä vielä -parempia aikoja", lohdutti kuningatar ystävällisesti, kun Pietari -valitti, etteivät hänen ponnistuksensa mitään auttaneet, "parannus -kyllä tulee, vaikka vähitellen. Ihmiset oppivat iloitsemaan työn -siunauksesta. Tuo autio lakeus tuolla vuoren rinteellä on kerran -viinitarhoina kukoistava. Kuuma liuskakivipohja sopii sellaiseen -viljelykseen täällä yhtä hyvin kuin Schwabenissa. Ehkä mekin saamme sen -vielä nähdä, Pietari, mutta kärsivällisyyttä tarvitaan!" - -Kuningattaren keskustellessa Adelheid ruokki kyyhkysiä ja iloitsi -siitä, että ne olivat kesyt. "Katso, äiti, tuota valkoista kyyhkyä, -tuota jolla on ruskeat siivet ja kruunu päässä! Sen nimi on Immo. Se -lentää olkapäälleni ja nokkii virnoja suustani! Tämä valkoinen lempeä, -joka on kädelläni, on tuon toisen puoliso. Katso, miten se nokkii!" - -Wernheri seisoi vieressä, iloiten samoin kuin tyttökin. Silloin -Trudelin pyöreät ystävälliset kasvot pistäytyivät ovesta näkyviin; hän -pyysi vieraita aamiaiselle. Erinomaisen hyvältä maistuikin, pitkän -ratsastuksen jälkeen, vasta leivottu vehnäleipä, rasvainen, voimakas -juusto ja makea rievä maito. - -"Nyt meidän täytyy ratsastaa eteenpäin metsätietä pitkin ja sitten -kotiin jälleen", sanoi kuningatar. Vastenmielisesti erosi lapsi tästä -miellyttävästä paikasta, mutta äitiä vastaan tietysti ei sopinut -sanoa. Pian he siis istuivat jälleen ratsujensa selässä ja lähtivät, -jätettyään sydämmelliset jäähyväiset, metsään päin. Bertha kehräsi -kuten ennenkin. Hevosen selässä istuessaankin hän ahkerasti teki työtä, -osottaen siten esimerkkiä, joka sai monet häpeämään. - -Vuohilauma oli laitumella vihreällä rinneniityllä, jossa kasvoi -hyvänhajuisia alppiyrttejä. Kallionkielekkeellä istui paimentyttö -iloisesti joikuen ja kehräten uutterasti. Ratsastajat tulivat esiin -metsästä tienkäänteessä, ja kuningatar huudahti: "Ah, mikä ihana näky! -Paimentyttö, joka paimentaa laumaansa ja kuitenkin kehrää! Sellaista en -ole koskaan ennen nähnyt täällä Burgundissa, ja se virkistää mieltäni. --- Tule tänne lapseni", pyysi hän ystävällisesti, "ja näytä työsi ja -itsesi kuningattarellesi!" - -Punastuen totteli tyttö. - -"Sinä todellakin näytät siistiltä tytöltä; sinun asuntosi luona ei -lähde turhaan virtaile, sinä ansaitset kiitosta. Annappas kun katson -työtäsi. Kas, miten hienoa lankaa! Tarpeeksi hienoa kuninkaallista -pukua varten! Jos kaikki tytöt rakastaisivat työtä kuten sinä, niin -näyttäisi tämä maa toisenlaiselta! Mikä on nimesi, lapseni, ja missä -asut?" - -"Nimeni on Gisela, ja minä asun metsän tuolla puolen, äitini, Jutta -rouvan kanssa. Vuohet ovat tässä ympäristössä asuvien talonpoikien -omia. Minä johdan ne joka aamu laitumelle ja ajan ne taas illalla -kotiin." - -"Entä äitisi?" - -"Hänen täytyy pysyä kotona, sillä luuvalo on jäykistänyt hänen jalkansa -niin, ettei hän pääse paljon liikkumaan. Mutta hän tekee kuitenkin -työtä ja kehrää, ja hänpä minutkin on opettanut työtä tekemään", sanoi -hän iloisen ylpeänä. - -"Sinä Gisela teet minulle enemmän iloa kuin saatat käsittää. Sano -äidillesi terveisiä ja ilmoita hänelle suuri iloni siitä, että hän on -kasvattanut tyttärensä siisteyteen ja ahkeruuteen, sekä siitä, että hän -on opettanut sinua kehräämään; sitä taitoa ei moni tässä maassa tunne. -Tyytyväisyyteni todisteeksi ja muistoksi tästä hetkestä tahdon antaa -sinulle tämän ristini." - -Hän irroitti kaulastaan kultaisen ristin vitjoineen, kumartui alaspäin -ja laski sen tytön kaulaan. "Näin kunnioittaa sinun kuningattaresi -ahkeruutta," sanoi hän, antaen tytölle kättä. "Mutta työtä tehdessäsi -älä unhota rukoilla suurta taivaan Herraa!" [Tätä tapahtumaa esittävä -maalaus on nimilehtenä eräässä vanhassa kronikassa, joka kertoo Bertha -kuningattaresta.] - -Giselan kasvot loistivat ilosta. Punastuen hän otti kuningattaren -lahjan vastaan ja kuunteli hänen lempeitä sanojansa. Myöskin pieni -Adelheid kurotti hänelle kätensä hyvästijätöksi, huutaen: "Hyvästi, -Gisela, näkemiin asti!" Sitten he ratsastivat eteenpäin ja paimentyttö -katsoi heidän jälkeensä kyynelsilmin, kunnes he katosivat näkyvistä. - -Keskinäisessä keskustelussa kului matka, kunnes he taas joutuivat sen -luhistuneen savihökkelin lähelle, jonka menomatkallaan olivat nähneet. -"Wernheri", sanoi Bertha, "taluta sinä lapsen hevosta solan läpi, sillä -välin kuin minä yksin lähden tuohon hökkeliin, jossa sairas vaimo -makaa. Odottakaa minua siinä, missä niityt alkavat." Hän kiinnitti -värttinänsä satulaan, tarttui ohjaksiin, noikkasi ystävällisesti -lapsille ja ratsasti pois. - -He eivät olleet kauan ratsastaneet, ennenkuin ehtivät solaan, joka -kulki kahden vuoriseinämän välillä. Tästä pieni laakso kaikessa -kauneudessaan levisi heidän eteensä. Jättiläismäiset puut, jalavat, -pyökit ja niitten välillä vaaleat hopeahaavat levittivät suojelevia -oksiaan yli pienen lorisevan puron, jota ei näkynyt, vaikka loiske -ja solina kuului. Mehevään vehreyteen verhotuilla rinteillä kasvoi -monivärisiä kukkia. Adelheid riemuitsi ja huudahti: "Anna minun astua -alas, Wernheri, minä tahdon poimia kukkia äidille. Oi, miten ihanasti -ne kukkivat!" - -Mielellään Wernheri noudatti lapsen pyyntöä. Itse hän ohjasi molempia -säyseitä hevosia, jotka hiljakseen tulivat hänen perässään, haukaten -silloin tällöin suunsa täydeltä tien vieressä kasvavaa vehmasta ruohoa. -Pehmeällä nurmella ei edes kavioiden kapsetta kuulunut. - -Adelheid juoksi edellä kiiveten ja etsien kauneimpia kukkia, iloisena -jokaisesta, jonka sai poimituksi. Hiljempään seurasi Wernheri jäljessä -hevosten kanssa; heillä ei ollut kiirettä. Laaksotie ei ollut -pitkä, ja heidän tuli odottaa kuningatarta sen loppupäässä, joka jo -näkyikin etäältä. Silloin Wernheri sitoi hevoset kiinni puuhun ja -katseli ympärilleen, etsien pientä suojattiansa; mutta nähtyään hänen -poimivan kukkia vaarattomalla nurmirinteellä, viskautui hän lepäämään -ruohostoon. Hiljaisuus vallitsi yltympäri, jopa linnutkin näyttivät -pitävän päivällislomaa. Joku sirkka sirkutteli, mutta sekin pian -lakkasi ääntämästä; ainoastaan puro loiski ja porisi, lakkaamatta -juosten eteenpäin. Poika rupesi vaipumaan uneen. Myöskin Adelheid oli -väsyneenä kiipeemisestään istahtanut siimehikkään puun alle. - -Silloin kuului hiljaisuuden keskestä äkkiä vaikeroiva ääni. Poika -kuunteli, ja tyttökin oli sen kuullut. Mistä se tuli? Se ei ollut -järjettömän eläimen ääni! Nyt -- jälleen sama ääni -- sydäntä vihlova -tuskanhuuto. - -Wernheri hypähti pystyyn. Tuossa tuokiossa hän joutui Adelheidin luo, -joka myöskin oli noussut seisoalle ja hämmästyneenä katsoi poikaan. -"Mitä se oli, Wernheri? Tule, menkäämme etsimään!" - -Adelheid ei ensinkään pelännyt. Hän tarttui voimakkaan toverinsa käteen -ja tunsi mielensä turvalliseksi. - -"Ehkä olisi paras odottaa, kunnes kuningatar tulee", virkkoi poika -vähän levottomana, huolehtien suojatistaan. - -"Ei, emme saata odottaa!" vastasi Adelheid kiihkeästi. "Tule mukaan, -hyvä Wernheri, muuten se kuolee!" - -Mitä Adelheid tarkoitti sanoessaan "se", siitä hän tuskin olisi voinut -tehdä selvää. - -He kiirehtivät siihen suuntaan, mistä vaikeroiva huuto oli kuulunut. -Mutta sitä ei toistettu. He kulkivat joutuisasti eteenpäin pitkin -kapeata polkua. "Se ei huuda enää. Missä se mahtanee olla? Wernheri, -huuda sinäkin kerran, mutta niin kovaa kuin vain jaksat!" - -Wernheri totteli. Hän pani kätensä torveksi suunsa eteen ja huusi: -"Kuka valittaa? Kuka on siellä?" - -Ei kuulunut vastausta. Lapset kiirehtivät käsikädessä eteenpäin. Hetken -perästä Wernheri huusi jälleen. - -Silloin kuului ikäänkuin hiljainen valitus, ja äkkiarvaamatta, kuin -maasta nousten, seisoi mies heidän edessään. Adelheid hätkähti ja astui -askeleen taaksepäin, tarttuen tukevammin pojan käteen kiinni. Tämä -asettui suojelevasti kuninkaanlapsen eteen ja katsoi rohkeasti mieheen, -jonka muoto kyllä oli sen laatuinen, että se saattoi säikähyttää -pelottomiakin lapsia. Rohjuinen olento, eteenpäin koukistunut vartalo, -pukuna pitkä, musta, likainen viitta, takkuisessa päässä karvalakki, -kummallakin ohimolla rasvainen, riippuva hiuskihara. Pitkä ohut parta -ja kaareva nenä ilmaisivat miehen sukuperän, ja hänen ryppyisistä -kasvoistansa vilkkui terävä, ilkeä katse. Kädessään hänellä oli -mukulasauva. - -"Mitä lapsia te olette ja mitä tahdotte?" kysyi hän käheällä äänellä, -nauraen kasvot irvissä muka ystävällisesti. - -Rohkeana asettui poika hänen eteensä ja katsoi häneen vakaasti. "Me -kuulimme valittavan äänen ja tulimme auttamaan, jos millään tavalla -voisimme sen tehdä." - -Taaskin ilmeni hänen kasvoilleen kamala irvistys, ja Adelheid rupesi -pelkäämään. Hän tarttui vielä tukevammin Wernherin käteen, ja poika -samoin vastasi kädenpuristuksella, saattaaksensa lapsen levolliseksi. - -"Pieni kyyhkyni, miksi piiloudut? Älä pelkää isä Aamosta! Isä Aamos -on aina ollut hyvä mies, ei ole koskaan tehnyt pahaa edes kärpäselle. -Hänellä on itselläänkin tytär, jota hän hyvin rakastaa." - -Hän puhui hyväilevällä äänellä, mutta katse oli paha ja viekas. - -"Onko tyttäresi sairas?" kysyi Wernheri jälleen. "Mikä häntä vaivaa? -Onko hän täällä?" - -"Tuolla!" sanoi Adelheid hiljaa pojalle, osottaen sormellaan oikealle, -jossa näkyi puoliksi pensaiden peittämä luolan-aukko. "Kuuntele, -Wernheri!" - -Epäilemättä vaikeroiminen tuli luolasta. Adelheid, joka säälistä -unhotti pelkonsa, astui askeleen eteenpäin, mutta poika esti häntä. - -"Tuo tyttäresi ulos päivän valoon, mies!" käski poika päättävästi. -"Sairastava lapsi ei voi hyvin luolan ummehtuneessa ilmassa. Laske -hänet tähän viheriälle nurmelle lepäämään, jotta lämmin aurinko saisi -paistaa hänen päällensä ja tehdä hänet terveeksi." - -"Kuka on sanonut, että lapseni on sairas?" tokasi mies, katsahtaen -viekkaasti lapsiin. - -Äkkiarvaamatta hänen äänensä muuttui ja hän huudahti vaikerrellen: - -"Oi, kukapa lahjoittaa isä Aamokselle hopeata, että hän saisi ostaa -maitoa sairaalle tyttärellensä ja tehdä hänet jälleen terveeksi!" - -"Hopeata meillä ei ole", vastasi Adelheid rohkeasti, "mutta tuo meille -nähtäväksi tyttäresi. Meillä on paljon maitoa ja leipää ja minä tiedän, -että äitini mielellään sitä antaa hänelle niin paljon kuin hän vain -tarvitsee." - -Vanhus näytti aprikoivan asiaa. Viisas Wernheri epäili miestä hänen -kavalan ulkomuotonsa takia eikä laskenut Adelheidin kättä irti. - -"Tuo hänet ulos", vaati hän vielä kerran. Silloin kuului hevosen -kavioiden astunta aivan läheltä. "Äiti!" huusi lapsi riemuiten, "oi, -nyt käy kaikki hyvin!" - -"Kuningatar!" riemuitsi Wernheri samaten. Hämmästys kuvautui miehen -kasvoissa. Hän näytti olevan kahdenvaiheilla, lähtisikö tiehensä vai -katoaisiko luolaan, hiipiäkseen sieltä tyttärensä kanssa pois toisesta -uloskäytävästä. Mutta mikä hyöty hänellä oli siitä, että kuljeskeli -pitkin maita, raahaten sairasta myötään? Voittoa ja hyötyä hän tahtoi -tytöstä. Hän oli nyt tehnyt päätöksensä -- hän meni luolaan. - -Bertha oli kuullut lasten huudon ja rupesi laskeutumaan alas hevosen -selästä. - -"Jää Adelheidin luo, Wernheri!" huusi hän pojalle, kun tämä aikoi -juosta auttamaan hallitsijatartaan. - -Hän sitoi valkoisen hevosensa laakson suuhun käytävän luo ja kiirehti -kepein askelin sille paikalle, missä hän oli nähnyt noiden kolmen -seisovan. Vanhus oli pian jälleen tullut esiin luolasta. Hän kantoi -väsynyttä olentoa sylissään. Hervottomina, ikäänkuin eloa vailla, -riippuivat lapsen käsivarret. Pitkät, kullanvaaleat hiukset valuivat -hänen kasvoilleen. Adelheid huomasi sen, näky vaikutti häneen syvästi. -Hän riensi äitinsä luo, tarttui häneen kiinni ja huusi nyyhkyttäen: -"Äiti, kultakutrinen tyttö!" - - - - -KOLMAS LUKU - -Kultakutrinen tyttö - - -Vanhus oli laskenut tytön ruohikolle. Hän väänteli käsiään ja -ruikutteli sekä käyttäytyi ikäänkuin hänen sydämmensä olisi ollut -murtumaisillaan lapsiraukan tähden. Bertha ei ollut huomaavinaan hänen -käytöstään; hän vain laskeutui polvilleen tytön viereen, tarttui hänen -kuihtuneeseen käteensä ja tunnusteli valtimoa -- se oli aivan heikko. - -"Lapsi parka!" sanoi hän itsekseen, "nälkä, väsymys ja pahoinpitely -ovat saattaneet sinut tuohon tilaan!" Tytön kaulassa ja hartioissa oli -sinisiä naarmuja, jotka osottivat, että häntä oli lyöty. Kasvot ja -hiukset olivat veren tahraamat; nähtävästi hän oli kaatunut terävää -kiveä vasten, haavoittaen päänsä. Tiedotonna, kankeana, silmät kiinni -makasi hän siinä. - -Kuningatar nousi ylös. "Mistä olet saanut lapsen?" kysyi hän. "Kautta -harmaan pääsi, vanhus, älä valehtele. Sinun tyttäresi hän ei ole!" - -"Minun hän on! minun hän on!" kirkasi mies käheästi. "Olen ostanut -hänet yhdestä guldenista. Olen pitänyt häntä kuten omaa lasta. Voi -minua! He tahtovat ryöstää isä Aamokselta hänen ainoan lapsensa!" - -Mies oli inhottava katsella. Bertha kääntyi hänestä pois tytön puoleen, -joka aukaisi suuret siniset silmänsä, katsoen tuskaisesti, sanattomin -rukouksin ihanaan kuningattareen ja ummistaen ne sitten heti jälleen. -Hän loi vain yhden katseen, mutta se kertoi koko tarinan kärsimyksistä -ja sydäntä järkyttävistä asioista. - -"Yhden guldenin annan sinulle lapsesta, sitten on hän minun, eikä -sinulla ole mitään oikeutta häneen. Tässä saat, ja lähde nyt pois -näiltä seuduilta. Pahoin sinulle kävisi, jos huomiseksi tänne jäisit; -en voisi sinua varjella joutumasta kansani vihan esineeksi." - -Ahnaasti juutalainen otti rahan. Hän aikoi puhua, mutta arvokkaalla -liikkeellä kuningatar esti sen, viitaten poispäin. Kiireesti mies -katosi, eikä häntä siinä seudussa enää milloinkaan nähty. - -Sitten Wernheri talutti esiin molemmat hevoset. Adelheid kostutti -nenäliinansa purossa ja vilvoitti sillä sairaan otsaa. Tämä -ystävällinen menettely teki sairaalle hyvää. Hitaasti hän aukaisi -silmänsä, katsoen ympärilleen. "Hän on poissa", sanoi Bertha. Silloin -herahti tyttönen itkemään oikein ääneen, ja se huojensi hänen -sydäntänsä. - -"Sinä kaiketi et enää tahdo hänen luokseen?" kysyi Adelheid. - -"En, en milloinkaan!" Hän pudisti kiivaasti päätään ja oikaisi kätensä -ikäänkuin kammosta. - -"Ole levollinen, lapsi", lohdutteli kuningatar. "Älä puhu, olet vielä -liian voimaton. Me nostamme sinut hevosen selkään ja viemme kotiin, -sinne ei ole pitkä matka." - -Wernheri nosti tytön ratsun selkään ja kuningatar auttoi; sitten poika -kulki hevosen vieressä pidellen kiinni tytöstä. Hitaasti he matkasivat -eteenpäin, kunnes joutuivat linnan luo ja ratsastivat linnanpihaan. -Kuningattaren viittauksesta tuli Irmengard ja nosti uupuneen tytön -syliinsä. - -"Hoida häntä niin hyvin kuin voit", sanoi Bertha, ja Irmengard vei -hänet palvelijain huoneustoon. - - * * * * * - -Monta viikkoa oli kulunut. Kultakutrinen tyttö oli tullut terveeksi. -Hän oli nyt puhtaassa puvussaan ihan toisen näköinen kuin ennen, -kultakutrit olivat paksuissa palmikoissa ja posket hohtivat ruusuisina. -Kun ei enää ollut mitään tartunnan vaaraa, oli Adelheid joka päivä -päässyt tytön luo viemään hänelle kukkasen tai mehukkaan hedelmän -ja muuten ystävällisesti häntä katsomaan. He eivät paljon puhuneet -keskenänsä, sillä vieras tyttö oli ujo vielä, mutta kuitenkin Adelheid -sai tietää, että hänen nimensä oli Waltrud sekä että hän oli kotoisin -Saksenista. - -Tänään Waltrud istui ensi kerran linnan suuressa salissa. Kuningatar -kehräsi, kuunnellen molempien lasten iloista puhetta. Adelheidia -kohtaan tyttö oli ujostelematon ja vastasi avomielisesti hänen -lapsellisiin kysymyksiinsä. - -"Kuinka vanha sinä olit, kun juutalainen otti sinut mukaansa?" - -Waltrud mietti. "Kahdeksan vuoden, luullakseni, ehkäpä yhdeksän. Kolme -kesää ja kolme talvea olen kuljeksinut tuon pahan miehen kanssa." - -"Sittenhän olet nyt kahdentoista vuotias, ja minä olen pian seitsemän. -Ja sinä olet asunut suuressa rakennuksessa? Isäsi ja äitisi luonako?" - -Tyttö noikkasi myöntävästi; surullinen ilme levisi hänen kasvoilleen. - -"Kerro", pyysi Adelheid. "Kerro minulle enemmän itsestäsi, sillä minä -pidän sinusta." - -Hän silitti hyväilevästi toverinsa kättä. Tytön suupielet värähtelivät, -ja hänen silmänsä säihkyivät puolittain ujosta ihmettelystä ja -puolittain kiitollisuudesta, kun hän katsoi lapseen. Sitten hän sanoi: -"Tahdon kertoa. Isä ja äiti olivat vapaita ihmisiä. He viljelivät -maata, joka kuului taloomme; sitä oli paljon, ja Bertram veli auttoi -heitä. Silloin hunnit tulivat, tappoivat heidät ja polttivat talomme. -Koko karjamme he ryöstivät, ja heidän hevosensa sotkivat viljamme. Minä -istuin piiloutuneena ontossa puussa. Seuraavana päivänä he löysivät -minut ja veivät minut mukanaan." - -"Entä mihin joutui veljesi Bertram?" - -"Hän oli suuri ja vahva ja asettui isän eteen suojellaksensa häntä, -mutta silloin he löivät hänet maahan ja tappoivat isän ja sitten vielä -äidinkin." - -Tyttö puhui heikolla ja toivottomalla äänellä, ikäänkuin hän olisi -väsynyt elämään. - -"Waltrud parka!" huudahti Adelheid säälivästi. - -Tyttö jatkoi: "Illalla pimeän tullen, kun kaikki oli hiljaista, hiivin -minä ulos puustani ja rupesin etsimään isää ja äitiä. Löysin heidän -kuolleet ruumiinsa, mutta en löytänyt Bertramia. Kauan, kauan etsin -häntä, mutta turhaa se oli. Silloin minä itkin ja ryömin jälleen -puuhuni ja nukuin, sillä minä olin väsynyt ja vielä sangen pieni. Näin -unta, että he olivat laahanneet veikon pois, ja myöhemmin olen monta -kertaa nähnyt unta Bertramista ja uskon hänen elävän." - -"Sittekö ne pahat hunnit löysivät sinut?" - -"Löysivät, seuraavana aamuna. Monet palasivat katsomaan, olisiko -jossakin aarteita kätkössä, ja he osuivat myöskin sen ontelon puun luo, -jossa minä olin. He vetivät minut esiin, ja minä vapisin pelosta." - -"Waltrud parka! Löivätkö he sinua?" - -"Löiväthän hekin, mutta eivät niin paljon kuin isä Aamos. Muutamat -heistä olivat hyviä minua kohtaan; he antoivat minulle ruokaa ja -panivat minut istumaan eteensä hevosen selkään. He kulkivat monen -maan läpi ja veivät minut mukanaan. Minä itkin kauan isää, äitiä ja -veljeäni. Pitkän ajan olin heidän luonaan. He vaativat minua tanssimaan -ja olemaan iloisena, mutta sitä en voinut. Kuulin kerran heidän puhuvan -suuresta tappelusta, ja sitten he äkkipäätä lähtivät matkaan. He -olivat kyltyneet minuun ja jättivät minut jälelle, yöllä kun nukuin. -Aamulla herätessäni he olivat poissa, ja minä olin yksin. Silloin tuli -juutalainen ja vei minut kanssansa, vaikka koetin vastustaa." - -"Mitä juutalainen pani sinut tekemään?" kysyi kuningatar. - -"Kesällä vaati hän minua marjoja poimimaan ja myymään sekä kerjäämään. -Myöskin tahtoi hän minua ottamaan muitten tavaraa ja antamaan hänelle, -ja ellen sitä tehnyt, niin hän löi minua pajuvitsoilla. Silloinkin hän -löi, kun en tarpeeksi hänelle kerjännyt. Usein sain koko päivät nähdä -nälkää, kun ei ollut muuta syötävää kuin juuria vainioilta ja marjoja -metsästä, enkä niitäkään aina saanut. Ja minä olin niin kovin väsynyt, -niin väsynyt. Ellen jaksanut häntä seurata, löi hän minua jälleen. -Eräänä päivänä hän löi ja tyrkkäsi minua niin, että kaaduin ja iskin -pääni terävään kiveen. Hän laahasi minut pimeään luolaan, ja minä olin -niin kovin kipeä. Luulin kuolevani, ja olin iloinen siitä. Silloin -tulit sinä, oi kuningatar!" - -Jota kauemmin Waltrud puhui, sitä vilkkaammaksi hänen äänensä muuttui. -Viimeisiä sanoja sanoessaan hän joutui valtavaan liikutukseen, lankesi -kuningattaren jalkojen juureen ja syleili hänen polviansa. - -"Nouse ylös, lapseni", sanoi Bertha järkytetyin mielin. "Täynnä -kärsimystä on sinun lyhyt elämäsi ollut. Paljon tuskaa on suuri taivaan -Jumala sallinut osaksesi, mutta nyt hän on sinut pelastanut. Oletko -häntä kiittänyt?" - -"En", sanoi tyttö. "Paha Aamos ja hunnit ovat minua kiusanneet, ja -sinä, kuningatar, olet pelastanut minut, eikä suuri taivaan Jumala. -Häntä ei Waltrud raukka tunne; kuinka voisin häntä kiittää?" - -"Mutta suuri Jumala taivaassa tuntee hyvin Waltrud raukan", sanoi -kuningatar vakuuttavalla äänellä. "Hän tuntee jokaisen linnunkin -taivaan alla ja pitää siitä huolen; kuinka hän ei ottaisi huomaansa -kurjuuteen jäänyttä ihmislasta, jolla ei ole isää eikä äitiä? Usko -minua, kun sanon, että hän tuntee sinut ja pitää sinusta huolen. -Kirjojen kirjassa se on kirjoitettuna." - -Hän laski kätensä latinalaisen raamattunsa päälle, joka oli hänen -edessään. Pelokkaasti tyttö katsoi tuota kummallista kirjaa. - -"Kerrotaan, että kirja voi puhua", kuiskasi hän, "onko se totta?" - -Vastauksen sijasta Bertha aukaisi raamatun. "Kuuleppas nyt", sanoi hän, -"minä luen sinulle, mitä tässä sanotaan." - -Ja kääntäen latinaa saksaksi kuningatar luki ne lauseet, joissa -Vapahtaja vakuuttaa, että pieni varpunenkaan ei putoa maahan ilman -taivaallisen Isämme tahtoa, ja me olemme paljon paremmat kuin monta -varpusta. - -Waltrud ei voinut sitä käsittää. Vähänpä hän oli kuullut Vapahtajasta -ja taivaallisesta Isästä. - -"Isä minulla oli Saksenissa", sanoi tyttö. "Hän on kuollut," - -"Mutta taivaallinen Isäsi ei ole kuollut, hän elää ja pitää sinusta -huolta", sanoi kuningatar. - -"Taivaassa asuu korkea Herra Jumala", sanoi tyttö ihmeissään. "Sanotko -sinä, että hän on minun Isäni? Tunteeko hän minut?" - -"Niin, hän on sinun Isäsi ja minun Isäni ja meidän kaikkien Isämme, ja -hän tuntee sinut ja rakastaa sinua." - -"Waltrud", sanoi Adelheid hiljaa ja vakavasti, "minä olen häntä -rukoillut. Sinä iltana, jolloin sinä myit mansikat veljelleni, ja -hän sanoi, että sinä näytit väsyneeltä ja sairaalta, -- silloin minä -rukoilin Jumalaa auttamaan sinua. Ja näetkö, hän teki sen jo seuraavana -aamuna. Eikö hän olekin hyvä? Etkö ole iloinen siitä?" - -Adelheidin silmät loistivat, ja vieras tyttö tunsi sydämmessään -ihmeellistä liikutusta. Kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä. - -"Sinä olet hyvä", sanoi hän. "On pitkä aika siitä kuin kukaan on -rakastanut Waltrud parkaa." - -"Taivaallinen Isä rakastaa sinua vielä paljon enemmän kuin me", sanoi -kuningatar lempeästi. - -Tämä oli Waltrudin ensimmäinen opintotunti. Siitä päivästä alkoi -hänelle järjestyksellinen elämä. Ahkerasti täytyi hänen auttaa -kotitoimissa. Hän oli reipas ja teki mielellään työnsä. Samalla hän -tuli terveeksi ja voimakkaaksi, niin että pian tuskin saattoi hänessä -tuntea luolasta tuotua tyttöä. Hämärän saapuessa hän tuli värttinöineen -kuningattaren luo, joka opetti häntä kehräämään, ja myöskin pieni -Adelheid koetti kilvalla oppia tätä jaloa taitoa. Silloin kuningatar -kertoi kertomuksia tuosta suuresta kirjasta, ja mielenkiinnolla Waltrud -kuunteli hänen selityksiään. Hän ei paljon puhunut, mutta silmänsä -ilmaisivat, miten sanat tunkivat hänen sydämmeensä. Kävellessään ulkona -käsi kädessä Adelheidin kanssa hänen oli helppo olla avomielinen, -ja hän rupesi kyselemään monesta asiasta, jota hän ei ollut vielä -käsittänyt. - -Waltrud piti itseään kuninkaantyttären palvelijattarena. -Kiitollisessa sydämmessään hän lupasi, ettei hän milloinkaan jättäisi -hallitsijatartansa. Äiti näki, miten lapset pitivät toisistaan, ja -antoi heidän olla rauhassa. Hänen tarkka silmänsä oli havainnut, että -Waltrudilla oli uskollinen, luotettava mieli. - -Onnellisimmat olivat molemmat lapset silloin, kuin kuningatar -otti heidät mukaansa, käydessään alamaistensa luona rakkauden ja -hyväntekeväisyyden asioilla. Pojat sitä vastoin jäivät kirjojensa -ääreen. Iloisina tytöt kulkivat eteenpäin kuningattaren valkoisen -hevosen rinnalla, jota Wernheri talutti, ja kuuntelivat ahkerasti -kehräävän ratsastajattaren ystävällisiä sanoja. Taikkapa he -juoksentelivat edellä, Adelheid lapsellisesti riemastuneena, Waltrud -levollisempana ja vakavampana, mutta kuitenkin iloisena. Ei kukaan -ollut metsiin ja niittyihin niin perehtynyt kuin hän. Paljon kasveja -hän tunsi ja tiesi niitten parantavat ominaisuudet. Vähäpätöisimmistä -kukista ja ruohoista hän osasi sommitella kokoon vihkoja, seppeleitä -ja muita koristeita, jotka miellyttivät itse kuningatartakin. Adelheid -ihaili hänen pajuvalmisteitaan, monenlaisia koreja, erimuotoisia ja -erisuuruisia, eikä hänellä ollut mitään rauhaa, ennenkuin oli oppinut -palmikoimaan samanlaisia ja sai näyttää ensimmäisen hyvin tehdyn -taideteoksen äidilleen. - -"Tänään lähdemme tapaamaan paimentyttöä Giselaa ja hänen äitiänsä", -sanoi Bertha eräänä aamuna. Hän oli juuri laskenut luotansa viimeiset -monista avunpyytäjistä, joita määrätyllä ajalla joka aamu saapui -linnaan saamaan kuningattarelta lohdutusta, rohkaisua ja aineellista -tukea. - -Paimentytön asunto ei ollut kaukana, ja ilma oli kirkas, joten lapset -saattoivat kulkea jalkaisin. Kuningatar istui valkoisen hevosensa -selässä, jota Wernheri talutti, kehräten tapansa mukaan. Tie kulki -pitkin metsän syrjää, ja lapset poimivat kukkia ja marjoja. Waltrud -oli tavallista vakavampi; hänen ajatuksensa näyttivät kiitävän kauas. -Kumppaninsa iloisiin leikkipuheisiin hän vastasi ystävällisin katsein, -mutta vaipui jälleen äänettömyyteen. - -"Mitä sinä ajattelet, Waltrud?" kysyi Adelheid vihdoin. "Ajatteletko -Bertramia?" - -He puhuivat usein keskenään Bertramista, kadonneesta veljestä. Mutta -Waltrud vain pudisti päätään. - -"En Bertramia", sanoi hän hitaasti, "vaan juutalaista Aamosta". Ja -hänen silmänsä välähtivät. - -"Älä ajattele sitä pahaa miestä, hän ei koskaan tule tänne. Pelkäätkö -häntä?" - -"En, en pelkää häntä. Äitisi minua kyllä varjelee." - -"Miksi siis ajattelet sitä pahaa miestä?" kysyi jälleen pieni kumppani. - -"Hän oli kovin paha, -- oi, sinä et tiedä, kuinka paha hän oli, ja minä -vihaan häntä", sanoi hän tavattoman kiivaasti. - -Adelheidin ruskeat silmät täyttyivät kyynelillä. Sellaisena hän ei -vielä milloinkaan ollut Waltrudia nähnyt. - -"Mutta sinä et saa vihata häntä", sanoi Adelheid murheellisena. "Rakas -Vapahtajamme ei vihannut niitä pahoja miehiä, jotka naulasivat hänet -ristinpuuhun." - -"Niin, sepä se juuri on", vastasi tyttö, "sitä minä en voi ymmärtää. -He löivät häntä vielä paljon enemmän kuin juutalainen löi minua. Luin -eilen siitä suuresta kirjasta, että hän vielä rukoilikin niitten -pahojen ihmisten puolesta: Isä, anna heille anteeksi. Luettuani sen en -voi olla sitä ajattelematta. En saata sitä ymmärtää. Ja onhan se kai -kuitenkin aivan totta, vai kuinka?" - -"Kaikki on totta, mitä raamatussa kerrotaan", vastasi Adelheid varmana. - -"Samaa sanoi kuningatarkin. Ja hän rakasti noita pahoja ihmisiä, -- -Jeesus nimittäin. Kun minä eilen luin siitä, lensivät ajatukseni -juutalaiseen. Minä en voi häntä rakastaa, vaikka tahtoisinkin", sanoi -hän surullisena. - -Lapset eivät innossaan huomanneet, että äiti oli heitä aivan lähellä, -niin että hän oli kuullut heidän viimeiset sanansa. Osaaottavasti hän -katsoi Waltrudiin. - -"Tule tänne, lapsi", pyysi hän ystävällisesti. - -Waltrud totteli. - -"Olet oikeassa, lapseni, sinä et voi rakastaa Aamos juutalaista. En -minäkään voi. Ei kukaan ihminen voi rakastaa vihamiehiään". - -Adelheid katsoi hämmästyneenä äitiinsä. Tämä jatkoi: - -"Mutta meidän täytyy oppia sitä, jos tahdomme menetellä Vapahtajan -Jeesuksen Kristuksen mielen mukaan. Vaikeaa se kyllä on, sen on Waltrud -jossakin määrin saanut kokea. Ainoastaan Vapahtaja itse voi opettaa -meitä rakastamaan vihollisiamme, ja sen hän tekee, jos sitä rukoilemme -häneltä." - -Waltrud katsoi kiitollisena kuningattareen. Tämä käsitti hänen -katseensa ja sanoi ystävällisesti: - -"Sinäkin voit sitä oppia, lapseni. Rohkaise mielesi ja rukoile häntä -auttamaan". - -Tyttö ei puhunut mitään, mutta hänen kasvonsa kävivät iloisiksi ja -hänen silmänsä tähtäsivät miettiväisinä etäisyyteen. - -Hiljakseen he jatkoivat matkaa eteenpäin, kunnes ennättivät Jutta -rouvan asunnolle. - -Paimentyttö istui oven edustalla kehräten. Iloisena nousi hän istualta, -nähdessään tervetulleet vieraat, ja meni heitä vastaan. Punastuen ja -kunnioittavasti hän kumarsi kuningattarelle, joka hyväntahtoisesti -hymyili hänelle ja mielihyvällä kiinnitti katseensa tuohon somaan -tyttöseen. - -"Olemme tulleet katsomaan äitiäsi, Gisela. Onko hän sisällä?" - -"On, armollinen kuningatar." - -Mökki oli pieni, ja olkikatto ulottui matalalle maata kohti. -Murattiköynnös kiertyi hauskannäköisesti akkunan ja oven ympäri. Bertha -rouvan komea vartalo ei mahtunut ovesta sisälle syvään kumartumatta. -Heikossa päivänvalossa, joka tuvan ainoasta pienestä ikkunasta -pilkisti, näki Bertha vasta vähitellen huoneen kehnon sisustuksen, sekä -luuvalon vaivaaman naisen, joka makasi olkivuoteellaan. Olkien päälle -oli mukavuudeksi levitetty lammasnahkaturkiksia. - -"Jumala siunatkoon kuningatarta!" kuului lempeä ääni vuoteesta. Vaimo, -joka sanat lausui, lepäsi puoleksi makaavassa, puoleksi nojaavassa -asennossa. - -"Olen pahoillani siitä, etten voi paremmalla tavalla ottaa vastaan näin -korkeita ja arvokkaita vieraita", jatkoi hän, "mutta jäseneni eivät -sitä salli, luuvalo pitää niin lujasti kiinni. Gisela, nosta jakkara -kuningattarelle." - -Kuningatar istui sairaan vuoteen ääreen ja katsoi syvästi sääliväisenä -noita kalpeita kasvoja, joissa näkyi pitkien kärsimysten jäljet, -ja laihoja käsiä, jotka vielä äskeisen kehruun jäljeltä pitelivät -värttinää. Kuihtunut äiti oli terveen ja kukoistavan tyttärensä -täydellinen vastakohta. - -"Oletko kauankin ollut vuoteen omana, vaimo parka?" kysyi kuningatar. - -"Kuusi vuotta, aina siitä asti, jolloin minä mieheni kanssa lähdin -hunneja pakoon. Silloin oli talvi, ja me kuljimme kauan kodittomina. -Lausannessa me asuimme. Kun hurskas piispa Boso murhattiin, täytyi -meidän paeta, ja silloin tulimme tänne." - -"Tunsitko sinä sen hurskaan piispan?" - -"Tunsin. Minä olin luostarin palvelijattarena Lausannessa, kunnes Hannu -minut nai. Hän kaitsi luostarin karjaa, ja apotti piti hänestä paljon. -Se oli onnellinen aika. Mutta sinä tiedät, rouva kuningatar, miten -sitten kävi. Luostarimme, kaupunkimme, kaikki hävitettiin." - -Vaimon silmät täyttyivät kyynelistä, ja kuningatar nyökkäsi hänelle -sanoen: - -"Kerro vielä, miten sinun Hannullesi kävi?" - -"Hän kuoli kuumetautiin pian sen jälkeen. Silloin näytti minusta siltä, -kuin en enää milloinkaan voisi tulla iloiseksi, mutta taivaan Herra on -auttanut." - -Hän pani kätensä ristiin ja katsoi miettiväisenä eteensä. - -"Vaimo parka, sinä olet kovia kärsinyt, mutta sinä tiedät myöskin, että -Jumala kärsimyksiä lähettää. Missä olet sen oppinut?" - -"Luostarissa, rouva kuningatar. Sunnuntaisin tuli piispa sinne ja -kertoi meille pyhästä raamatusta, Vapahtajastamme, joka kuoli meidän -puolestamme. Silloin opin käsittämään, että kaikkien kristittyjen -miesten ja vaimojen tie käy monen vaivan kautta. En kuitenkaan paljon -sitä ajatellut, sillä olin nuori ja iloinen, ja kun minä mieheni kanssa -asuin Lausannessa, unohdin suuren onneni vuoksi melkein Jumalanikin. -Vasta myöhemmin, kun kärsimysten päivät tulivat, muistelin jälleen -tuota kaikkea. Silloin minä hädässäni huusin Jumalaa, ja hän lohdutti -minua, ja nyt minä tiedän, että ilman kärsimisiä emme pääse taivaan -valtakuntaan." - -Syvästi liikutettuna kuningatar kuunteli vaimon kertomusta. "Olet -oppinut suuria asioita", sanoi hän, "koska tiedät, että Herra sinua -rakastaa, vaikka hän joskus lähettää sinulle kärsimyksiä. Tämä on -vaikea läksy, ja monelta kuluu pitkä aika ennenkuin hän sen oppii. -Tunnetko evankeliumin kertomuksen miehestä, jolla oli luuvalon -kuivettama käsi?" - -Kuningattarella oli sisäinen tarve kertoa Vapahtajan elämästä, kun hän -kävi katsomassa sairaita ja kärsiviä. Sen hän teki nytkin, lempeällä ja -sydämiä voittavalla tavallaan. Hän kertoi kertomuksen toisensa perästä, -joita sairas ja lapset mielenkiinnolla kuuntelivat, kunnes jo oli aika -lähteä. Lempeästi Bertha sanoi jäähyväiset, luvaten illempana lähettää -sairaalle lämpimän peiton hänen vuoteeseensa sekä polttopuita uunia -varten; ja hiljaiset siunaukset seurasivat häntä. - -Nyt he kulkivat jälleen ulkona vapaan taivaan alla. Tällä kertaa he -eivät matkanneet metsän syrjää pitkin vievää tietä, vaan toista, joka -johti Hohenthalin linnan ohitse. Siinä sijaitsi jylhä kivirakennus -vuorenrinteellä, jolta oli näköala laakson yli. Hohenthalin herrat -olivat rohkeita metsästäjiä ja urhoollisia sotureita. Nykyinen -omistaja oli sodassa kuningas Rudolfin mukana, kuten enimmät muutkin -maan herroista. Sillä aikaa linnojen rouvat palvelusväkineen -toimivat kodeissaan, miten parahiten ymmärsivät. Mutta maa oli -monin paikoin autiona, ja myöskin värttinä oli monen aatelisrouvan -talossa joutilaana, vaikka asiat olivatkin paljon parantuneet, sitten -kuin kuningatar Bertha oli tuonut uusia oivallisia tapoja mukanaan -Schwabenista ja itse väsymättä käytti ahkeria käsiään. Hohenthalin -rouva oli kuullut, mitä Giselalle oli tapahtunut ja miten kuningatar -oli hänelle suosiotaan osottanut. Tämä tapaus oli herättänyt linnan -rouvan ja hänen tyttäriensä kateutta ja kiihottanut heitäkin etsimään -korkeasti kunnioitetun kuningattaren mielisuosiota. He rupesivat -nyt myöskin käyttämään värttinätä, mutta heidän kätensä olivat -kykenemättömät ja lanka tuli karkeata. - -Kun Bertha ratsasti linnan ohi, istuivat linnan rouva ja hänen -kolme tytärtänsä pihalla kehräämässä, sillä he olivat kuulleet -kuningattaren lähenevän. Kunnioittavasti he nousivat paikoiltaan ja -astuivat tervehtien kuningattaren luo. Ystävällisesti Bertha vastasi -tervehdykseen ja seisahutti hevosensa. - -"Kas, te kehräätte! Sehän ansaitsee kiitosta, jos olette ahkeria ja -vähän näette vaivaa, niin lankanne varmaan pian tulee yhtä sileäksi ja -hienoksi kuin paimentytön Giselan." - -"Kuningatar, me kiitämme sinua lempeistä sanoistasi", sanoi linnan -rouva. "Katso, minun tyttäreni ovat kilttejä ja ahkeria, mutta kehruu -on raskasta työtä. Etkö tahdo antaa heille kehoitukseksi jotakin, kuten -annoit Giselalle?" - -Nyt kuningatar nauroi, sanoen: "Paimentyttö tuli ensiksi ja on kuten -Jaakob ottanut siunaukseni. Mutta jatkakaa työtänne, koettakaa -parastanne ja rukoilkaa myös, niin ei teiltä milloinkaan puutu Herran -siunausta". - -Ystävällisesti noikaten heille hän lähti sieltä, jättäen linnan naiset -hämmästyneinä ja pettyneinä katsomaan hänen jälkeensä. - -Waltrud oli ääneti kuunnellut äskeistä keskustelua ja kulki nyt -miettiväisenä Adelheidin rinnalla. Hänestä joskus tuntui melkein kuin -hän näkisi unta. Uusi elämä oli herännyt hänessä. Oi, miten hyvä -Bertha rouva oli, ja miten viisas! Hän oli sanomattoman kiitollinen -hyväntekijättärellensä. Samalla hänen sielunsa silmien eteen kuvastui -mies, joka ristillä riippuen rukoili vihollistensa puolesta. Ja -oppimaton tyttö tunsi ensi kerran sydämmensä syvyydessä, että tuo -mies oli tehnyt hänenkin hyväksensä vielä paljon enemmän kuin jalo -kuningatar, ja että hänen rakkautensa oli monin verroin suurempi; ja -hänessä heräsi lapsellinen halu ja kaipuu saada häntä palvella ja elää -hänen mielensä mukaan. - - - - -NELJÄS LUKU - -Aika rientää - - -Vuosi oli kulunut loppuun. Siunaus kuningattaren hiljaisesta ja -uskollisesta hallituksesta tuli yhä tuntuvammaksi maassa, mutta -varsinkin hänen omassa kodissaan. Adelheid kasvoi suloudessa ja -hyveissä hurskaan äitinsä kasvattamana, pojat olivat ahkeria lukemaan -ja Waltrud oli muuttunut niin, ettei häntä entiseen verraten olisi -tuntenut samaksi. Hän oli tullut suureksi ja vahvaksi ja näytti -kukoistavalta punaposkineen ja kullanhohtavine vaaleine palmikkoineen. -Puheliaisuus ei enemmän kuin ennenkään ollut hänen ominaisuuksiaan, -mutta ahkerasti hän toimi tehtävissään, ja hänen siniset silmänsä -loistivat ilosta. Kuninkaantyttärelle hän oli tullut välttämättömäksi -toveriksi, eikä kuningatarkaan mielellään olisi antanut häntä pois. - -Silloin tuli tieto, että pitkä sota, jota italialaisten kanssa käytiin, -oli loppunut. Rudolf kuningas oli auttanut appeansa Burkhardia -kukistamaan heitä rangaistukseksi heidän rosvohyökkäyksistänsä -Schwabeniin. Suuri oli ilo, kun tämä sanoma saapui -- nyt siis -vihdoinkin kuningas tulisi kotiin! - -Malttamattomuudella odotettiin kunniarikasta voittajaa kotiin linnaan, -ja pojat uneksivat öin ja päivin voitoista ja sankaritöistä. Ja -odotettu saapui, suuri saattue mukanansa. Uljaana, ryhdikkäänä hän -istui ratsunsa selässä, sankarina muodoltaankin, ja poikien oli syytä -ylpeillä sellaisesta isästä. Mutta kuningas näytti surulliselta ja -vakaalta, kun hän syleili puolisoansa, sillä hänen täytyi tuoda se -surullinen sanoma, että kuningattaren isä, herttua Burkhard, oli -kuollut voitokkaan taistelun jälkeen, kavalan salamurhaajan käden -kautta. Jalon kuningattaren iloon puolison palaamisesta sekaantui siis -isän kuoleman tuottama suru. - -Elämä Colombierissa tuli nyt vilkkaammaksi kuin ennen. Joka päivä -lähti maan hallitsija retkille ympäristöön, tarkastaen kaupunkeja ja -kyliä, luostareita ja mökkejä. Terävin katsein hän tutki, missä jotakin -oli epäkunnossa ja missä oli puutetta ja hätää. Kuten lempeä isä hän -piti huolta hätääkärsivistä. Kerran viikossa hän istui tuomarina, -kuninkaallinen valtikka kädessä, ja jokainen, jolla oli asioita toisen -kanssa ratkaistavana, sai tulla esittämään niitä kuninkaalle, joka -tuomitsi viisaasti ja oikeudenmukaisesti. Iloiten kuningas näki, miten -hänen puolisonsa, jalo Bertha, kaikkialla jo oli paljon saanut aikaan -parannusta maan hyväksi, ja hän tunsi itsensä onnelliseksi, kun hän nyt -vihdoin taas sai olla kotona. - -Pojillekin oli nyt tullut onnellinen aika. Burkhardkin, joka -tavallisesti mielellään istui kirjojen ääressä, lähti nyt innostuneena -mukaan, kun jahtitorvea toitotettiin. Koirat laskettiin irti, ja isä -lähti metsästämään. -- - -Mutta kerran tuli päivä, jolloin hiljainen kulkue astui esiin metsästä. -Siinä oli jono köyryssä kulkevia ihmisiä, joitten kasvot olivat -synkät ja mieli järkkynyt. He kantoivat oksista kyhättyjä paareja, -joilla kuningas makasi kuolettavasti haavoitettuna. Hän oli pudonnut -kalliolta, ja se tapaturma oli tehnyt lopun rakastetun valtiaan -elämästä. Berthan helmassa hän veti viimeisen henkäyksensä. Tämä -rohkeamielinen nainen oli itsensä unohtaen syrjäyttänyt oman tuskansa, -lohduttaaksensa kuolevaa puolisoansa pyhän evankeliumin sanoilla ja -siten evästääksensä häntä kotimatkalle. - -Nyt vallitsi hiljaisuus linnassa, jossa kuukausimääriä ilo ja riemu -oli vallinnut. Kovimmin oli tämä tapaus koskenut kuningattareen. Mutta -hänellä oli voimakas sydän, voimakas Jumalan armosta, johon hän tiesi -turvata. Hän ei milloinkaan voinut unhottaa, miten köyhässä mökissä -makaava halvaantunut nainen kärsimysten kautta oli tullut lähemmäksi -Jumalaa ja hiljaa alistui taivaallisen Isänsä tahtoon. Olisiko hän -tuota vaimo raukkaa heikompi? - -Vielä suuremmalla huolella kuin tähän asti hän nyt kasvatti lapsiansa, -kun hänen täytyi hoitaa sekä isän että äidin tehtävät. Mutta tulisen, -tarmokkaan Konradin puolesta hän pelkäsi. Hänen, tulevan hallitsijan, -piti ensin oppia hallitsemaan. Monena unettomana yönä uskollinen äiti -makasi hereillä surujen ja huolten vaivaamana, rukoillen: "Neuvo ja -auta minua, taivaan Herra!" - -Maan kreivit ja muut jalosukuiset herrat tulivat käymään kuningattaren -luona, ottaaksensa osaa hänen suruunsa, kuten sanoivat. Mutta he -tulivat oikeastaan antaaksensa hyviä tai huonoja neuvoja Konrad -pojan suhteen ja kehoittaaksensa kuningatarta asettamaan hänelle -holhoojakunnan, jotta hän maan jalosukuisilta saisi hallitustaidon -opetusta. Mutta nämä ehdotukset eivät olleet kuningattarelle mieluisia. -Hänellä oli toiset tuumat. - -Taaskin oli kevät. Colombierin linnassa varustauduttiin ottamaan -vastaan ylhäisiä vieraita, joiden oli määrä saapua pohjoisesta päin -Solothurnin tietä pitkin. Keitä he olivat, sitä ei tietänyt kukaan -muu kuin kuningatar ja hänen uskollinen ystävänsä Lausannen piispa. -Ylhäinen vieras oli nimittäin pyytänyt, ettei mitään julkista -vastaanottoa valmistettaisi hänelle. Ainoastaan piispan piti miehineen -ratsastaa häntä vastaan, niin oli päätetty, ja varmaa tietä viedä hänet -Colombieriin. - -Konrad odotti malttamattomana. Hänestä ja hänen vastaisesta -kasvatuksestaan oli lähimpinä päivinä päätettävä, sen hän tiesi. Hän -aavisti myöskin, että se mies, jonka kanssa äiti tahtoi neuvotella ja -jota hän halusi poikansa holhoojaksi, varmaan oli etevä ja mahtava -henkilö. Ehkäpä joku ruhtinas Saksenin kuningassuvusta? Kenties itse -nuori Otto kuningas? Vasta muutaman vuoden hän oli käyttänyt valtikkaa -ja kruunua, mutta jo oli moni kuljeksiva laulaja vienyt maineen hänen -voimastaan ja viisaudestaan aina Burgundiin saakka. Hän kuului olevan -yhtä rohkeamielinen kuin isänsäkin, mainehikas Henrik; jopa moni kehui -häntä vielä enemmän. Mutta ei hän kuitenkaan voinut olla suurempi ja -mahtavampi Henrikiä, jonka edessä hunnitkin vapisivat, niin tuumasi -poika. Joka tapauksessa hänen nuori sydämmensä hehkuvasti ihaili Otto -kuningasta; sen kuningatar hyvin tiesi. - -Kun nyt piispan lähettämät sanansaattajat saapuivat ilmoittamaan -vieraitten tulosta, kertoi äiti lapsilleen, että vieras oli itse Otto -kuningas, korkein ja mahtavin herra koko kristikunnassa. Hän jutteli -heille, mitä hän Schwabenissa oli kuullut kuninkaasta tämän vielä -ollessa nuorukaisena, ja miten lasten äidinisä, herttua Burkhard, -uskollisesti oli kiintynyt Oton isään Henrikiin, vaikka ensin olikin -häntä vastustanut. Lapset kuuntelivat mielenkiinnolla kertomusta, -pyytäen jatkoa. Ja äiti kertoi, miten hänen isänsä oli lähtenyt -Henrikin kanssa saaliinhimoisia slaavilaisia vastaan Haveljoelle, -sekä miten he keskitalvella olivat menneet jäätyneen joen yli ja -vallanneet heidän linnansa Brennaborgin. Äiti puhui myöskin siitä -suuresta taistelusta, jossa kuningas Henrik löi unkarilaiset ja pyhä -miekka kädessään ja arkkienkeli Mikaelin lippu sivullaan järjesteli -joukkojaan, rukoili heidän kanssaan ja sitten meni rohkeamielisenä -vihollisia vastaan, sekä miten hän täydellisen voiton saatuaan lankesi -polvilleen koko sotajoukkonsa kanssa ja kiitti suurta taivaan Herraa. - -Lasten silmät loistivat. - -"Siis hän nyt on taivaassa", sanoi Adelheid. - -"Hän oli hurskas mies ja rakasti kallista evankeliumia. Siksi hän -nukkuikin rauhassa kuolemaan, kun hänen loppunsa tuli. Hän rakensi -hävitetyt kirkot ja auttoi köyhiä, joilta julmat unkarilaiset olivat -ryöstäneet tai hävittäneet kaiken omaisuuden." - -"Se oli kauniisti ja oikein tehty", sanoi Burkhard varmasti. - -"Kiitettävämpi oli urhoollisuus, jota hän sodassa osotti", tuumi Konrad. - -"Molemmat olivat kiitettäviä tekoja", vastasi äiti. "Hän turvasi -Jumalaan, joka soi hänelle voimia ja rohkeutta. Tämäkin on lahja -ylhäältä, Konradini. Kuningas Henrik sen hyvin tiesi, sen vuoksi hän -antoikin Jumalalle kunnian voiton saatuaan." - -"Otto kuningashan on hänen tapaisensa, niin sanotaan. Oi, äiti, kuinka -hauskaa, että saan hänet nähdä!" riemuitsi Konrad. - -"Hän on Jumalan voideltu", sanoi äiti. "Muutamia vuosia sitten hän -Aachenissa kruunattiin [937]. Kruunausaterialla teidän setänne, -Schwabenin herttua Hermann, ojensi hänelle maljan." - -Taaskin lasten silmät loistivat, siitä heidän setänsä, mahtava Hermann -herttua, oli heille rakas. - - * * * * * - -Juhlallista oli nyt Colombierissa. Ylhäiset vieraat olivat saapuneet. -Otto kuningas oli tullut hurskaan puolisonsa Edithan kanssa, joka -oli kotoisin Englannista. [Hän oli Englannin kuninkaan Athelstanin -sisar sekä Alfred Suuren pojantytär.] Kuninkaan seurassa oli myöskin -Schwabenin herttua Hermann, Berthan setä, joka oli kuninkaaseen -uskollisesti kiintynyt. Hän oli leskimies ja oli kihlannut ainoan -tyttärensä, pikku Ithan, Oton pojalle Ludolfille, saadaksensa -tulevaisuudessa arvokkaan hallitsijan perintömaalleen. - -Molempien ruhtinasten saattueeseen kuului suuria sankareita, mutta -Otto oli uljain kaikista. Majesteetillisena hänen vartalonsa kohosi -yli muiden; täynnä arvokkaisuutta ja kuninkaallista lempeyttä oli -hänen käytöksensä; rohkeina säihkyivät hänen sinisilmänsä. Mutta -kun ne katsoivat hänen armaaseen puolisoonsa, silloin ilmeni niissä -sanomaton hellyys ja lempeys. Sillä Editha oli hänen hyvä enkelinsä, -jonka pyynnöt usein hillitsivät hänen vihansa, ja Edithan rukoukset -seurasivat häntä kaikilla hänen matkoillaan. Kansalleen kuningatar oli -kuin hellivä äiti. Kuningas rakasti häntä suuresti, ja hän ymmärsi -johtaa kuninkaan mielen Jumalan puoleen. - -Molemmat kuningattaret näkivät nyt toisensa ensi kerran ja heidän -sydämmensä olivat heti alttiit ja avoimet keskinäiseen ymmärtämykseen, -sillä pian he havaitsivat, että sama usko ja sama rakkaus asui heissä -molemmissa ja molempien elämäntarkoituksena oli palvella Jeesusta. -Siksi he liittyivät lämpimästi ja sydämmellisesti toisiinsa. - -Leskikuningattarelle tuntui hyvältä saada uskoa huolensa ja surunsa -ystävättären sydämmelle. Editha ymmärsi suloisimmalta tavalla lohduttaa -häntä kalliin raamatun sanoilla. - -Eräs munkki Weserjoen luota oli kirjoittanut Vapahtajan elämäkerran -omalla Saksenin murteellaan. Hän oli antanut tälle kirjoitukselle -nimen: "Laulu Jeesuksen elämästä." ["Heliand".] Editha osasi paljon -kertoa tästä kirjasta ystävänsä iloksi. Saksenin kuningatar puolestaan -näki ihastuksella kaikkialla jälkiä Berthan siunausta tuottajasta -vaikutuksesta maassaan. - -Päätettiin että nuori Konrad seuraisi mukana kuningas Oton hoviin, -saadaksensa kasvatuksensa siellä. Niin siis täyttyi pojan sydämen -hiljainen halu ja unelma, jota hän tuskin oli uskaltanut todeksi -toivoa, Kun muutaman viikon perästä korkeat vieraat jälleen lähtivät -kotiinsa, oli hyvästijättö vähän surunsekainen. Kuningattaret -aavistivat, etteivät enää kohtaisi toisiaan täällä maan päällä. Bertha -näki vanhimman poikansa, joka oli ilmetty isänsä kuva, jättävän kotinsa -moneksi vuodeksi, ja kyynelsilmin katseli Adelheid lempiveljeänsä, joka -iloisena lähti pois suureen vieraaseen maailmaan. - -Hiljaista oli nyt perhepiirissä, kun vilkas poika oli heidät jättänyt. -Adelheidin sydäntä painoi vielä muukin asia kuin ero veljestä. Äiti -oli kertonut hänelle, että isävainaja jo monta vuotta takaperin oli -luvannut hänet Italian kuninkaan Hugon pojalle puolisoksi, sekä että -nuori Lothar kerran tulisi noutamaan hänet pois kodista ja äidin luota, -viedäkseen hänet vaimonaan omaan kotiinsa. Ajatus, että hänen pitäisi -jättää rakas kotinsa, tuntui hänestä katkeralta. Äidin lohduttavat -sanat, että siihen saattoi kulua vielä monta vuotta, eivät oikein -auttaneet. Usein hän unohti huolensa, kuten lasten on tapana, mutta -toisinaan hänen pienet kasvonsa äkkiä kävivät vakaiksi ja silmät -sumuisiksi, ja silloin hän hyväillen painautui lähemmäksi äitiään, jota -hän niin syvästi rakasti ja kunnioitti. - -Taaskin hän seisoi kapean akkunan ääressä ja katseli "valkoisen vuoren" -ihmeellistä loistoa laskevan auringon säteillessä, mutta ei niin -riemullisena kuin ennen. - -Bertha oli tarkannut pientä tytärtään ja meni hänen luokseen. Vaiti -katselivat molemmat tuota ihanaa näytelmää, kunnes loiste kalpeni. - -"Äiti kulta", sanoi Adelheid huoaten, "Italiassa kaiketi ei ole -ollenkaan vuoria, vai miten?" - -"Ei ole niin korkeita kuin täällä, mutta maa on ihana kuten puutarha, -niin sanoi isäsi." - -"Mutta ihmiset siinä ihanassa maassa ovat epäluotettavia, kuulin isäni -sanovan. Mitä hän sillä tarkoitti?" - -"He eivät ole suoria ja uskollisia kuten meillä. Heidän sanoihinsa ei -voi luottaa, sillä he puhuvat toisin kuin ajattelevat. Mutta kaikki -eivät ole sellaisia", jatkoi hän lohduttaen. "Nuoresta Lotharista isä -kertoi paljon hyvää." - -"Äiti kulta, minä tahtoisin jäädä sinun luoksesi koko elämäkseni. -_Täytyykö_ minun sitte jättää sinut ja meidän ihana maamme ja kaikki -nämä hyvät ihmiset, joita rakastan?" - -Ja kyynel kyynelen perästä vieri hänen poskilleen. - -Äiti lohdutteli ja syleili itkevää lastansa. - -"Älä itke, rakkaani. Minustakin tuntuu vaikealta olla ilman sinua. -Mutta vielä on pitkä aika siihen, kun sinun täytyy muuttaa Italiaan -- -seitsemän vuotta tai ehkä enemmänkin. Älä ole pahoillasi, Adelheidini, -sillä molemmat isät ovat sen toisillensa luvanneet, ja se on Jumalan -tahto. Ja sinähän rakastat Vapahtajaa Jeesusta Kristusta ja tahdot -totella hänen tahtoansa, eikö niin?" - -Adelheid noikkasi. "Vielä seitsemän vuotta olen luonasi, äiti." Sillä -hän nyt koetti lohduttaa itseänsä. - -Mutta Bertha hymyili surullisesti. "Ei koko sitä aikaa. Muutamia vuosia -täytyy sinun viettää Einsiedelnin luostarissa. Niin olemme päättäneet, --- holhoojasi, kuningas Otto ja minä. Sillä vastaisen kuningattaren -tulee opetella kaikenlaisia tieteitä ja taiteita, ja tilaisuutta siihen -ei ole muualla kuin luostarissa pyhien naisten luona. Sinä tiedät, -että isoäitisi, rouva Regulinda nyt asuu Einsiedelnissä, jonka hurskas -suojelija hän on." - -Adelheid oli ääneti kuunnellut. Hän käsitti, ettei tähän voinut mitään -sanoa vastaan, koska vanhemmat ja holhoojat olivat asian päättäneet. -Elämän vakavuus astui ensi kerran elävänä hänen eteensä. - -"Täällä on niin ihanaa, äiti", sanoi hän syvästi huoaten. - -"Niin, täällä on ihanaa. Myöskin Schwabenissa, minun kotimaassani, oli -ihanaa. Ja kuitenkin minun täytyi se jättää, kun sinun isäsi tuli minua -noutamaan. Ero kodista ei ollut helppo." - -Ihmeissään tyttö katsahti äitiin. "Ja sinä olet kuitenkin niin -mielelläsi täällä ja olet yhtä onnellinen kuin minäkin, äiti kulta." - -"Tulin tänne Jumalan tahtoa totellen, ja minulla on täällä nyt kotini. -En halaja milloinkaan muuanne, sillä täällä on Jumala antanut minulle -työtä ja täällä saan häntä palvella. Suuri taivaan Herra totuttaa meitä -tottelemaan, lapseni. Onnellinen, ken nöyränä häntä palvelee! Hän -kypsyy taivasta varten." - -Adelheid ei oikein käsittänyt äidin ajatusta, mutta se tieto lohdutti, -että äiti oli kokenut samaa, mikä häntä odotti vastaisuudessa. - -"Editha täti on myöskin jättänyt kotinsa, ja älä luulekkaan, että hän -halajaisi takaisin", jatkoi Bertha. "Ei, hänelle on Kristus uskonut -korkean kutsumuksen. Ja oi, miten ihanasti hän sen täyttää! Kaikille, -jotka tulevat tekemisiin hänen kanssaan, on hän suureksi siunaukseksi. -Kun pyhitämme elämämme Vapahtajallemme ja kanssaihmistemme hyväksi, -silloin olemme onnellisia. Ei se riipu paikasta, jossa työskentelemme. -Sinä saat olla iloinen ja onnellinen, lapseni, sillä sinä rakastat -Herraa Kristusta, ja äitisi rukoilee puolestasi, että kasvaisit armossa -ja oppisit Häntä palvelemaan." - -Hetken perästä äiti jatkoi: "Pian saat nähdä kihlattusi. Hugo kuningas -poikansa kanssa on jo matkalla tänne, jotta kihlajaiset vietettäisiin -tapojen vaatimuksen mukaan. Ota tuleva puolisosi ystävällisesti vastaan -ja ole hyvä hänelle, mutta ennen kaikkea, rukoile hänen puolestaan. -Molempiin olet velvollinen, sillä se on Herran Kristuksen tahto." - -Niin tapahtui kuin äiti oli määrännyt. Ei kulunut pitkä aika, ennenkuin -ylhäisiä vieraita jälleen tuli Colombieriin, tällä kertaa idästä päin, -yli Alppien ja Genèvejärveä pitkin. Vieraat olivat Italian kuningas -Hugo nuoren poikansa Lotharin kanssa. Kuninkaantyttären sydän sykki -odotuksesta, puolittain pelokkaasti, puolittain uteliaana. Hän seisoi -äitinsä ja veljensä Burkhardin kanssa linnan sisimmäisen portin luona, -lausuakseen vieraat tervetulleiksi. - -Ensiksi hänen silmänsä osuivat kuninkaaseen, joka etummaisena -ratsasti ulkoportista sisään. Sellaiseksi lapset eivät koskaan olleet -kuvitelleet kuningasta, he jotka olivat nähneet isänsä ja uljaan -Otto kuninkaan. Heidän kasvoissaan ilmeni selvästi, että olivat -odotuksessaan pettyneet, joten kuningattaren täytyi muistuttaa heitä -kohteliaasti tervehtimään. Kuningas itse tuskin huomasi lapsia. Kun -hänen tallimestarinsa oli auttanut hänet alas ratsun selästä, tervehti -hän kuningatarta kumartamalla ja suudellen hänen kättään. Kohteliaisuus -ja sujuva käytös näyttivät olevan hänen synnynnäisiä ominaisuuksiansa, -mutta hänen kasvojensa ilme ei herättänyt luottamusta. Ehdottomasti -johtui Adelheidin mieleen Aamos juutalainen. Kuningas oli vain komeampi -ja hienosti puettu ja piti harmahtavan päänsä pystyssä. Hänen terävät -silmänsä näyttivät kuitenkin, samoin kuin juutalaisen, viekkailta ja -vakoilevilta, ja hänen suuren parrattoman suunsa pielissä väreili -ylenkatseellinen hymy. Lapset eivät milloinkaan olleet voineet -ajatella, että kuningas saattaisi olla noin vastenmielinen. - -Silloin ilmestyi äkkiä nuori reipas poika, joka kepeästi hyppäsi alas -ratsun selästä ja kasvot hymyilevinä astui kuningattaren luo, iloisesti -huudahtaen: - -"Terve teille, rouva äiti! Minulle on suuri ilo, että saan teidät -nähdä". Hänen sanojensa totuutta todisti se avomielinen, luotettava -katse, jonka hän loi kuningattareen. "Ja tässä on minun pikku rakas -morsiameni!" - -Niin nopeaan, ettei Adelheid tietänyt, miten se tapahtui, oli voimakas -poika nostanut hänet syliinsä keveästi kuin höyhenen, antanut hänelle -sydämmellisen suutelon ja iloisesti nauraen katsonut häneen. Tyttö -nauroi myöskin, mutta sanoi: "Laske minut alas!" - -Hän laski hänet varovasti maahan, mutta piti kuitenkin hänen kätensä -omassaan ja tarkasteli häntä huomattavalla mieltymyksellä. - -"Olemmehan hyviä tovereita sillä aikaa kuin täällä olen, eikö niin, -pikku morsiameni? Ja sinä näytät minulle kaikkea mistä pidät sisällä -linnassa ja sitten ulkona mailla ja metsissä. Tahdotko tehdä niin, -pikku ystäväni?" - -Lapsi nyökkäsi tyytyväisenä päätään ja katseli häntä tarkkaavasti. - -"Et sinä ole sen näköinen kuin isäsi." - -"En, Jumalan kiitos, olen muutamia vuosia nuorempi kuin hän." Ja -taaskin hän iloisesti nauroi. - -"Ja paljon iloisempi sinä olet", jatkoi lapsi. "Minä pidän paljon -enemmän sinusta kuin hänestä." - -"Sen kyllä uskon. Paha olisi, jos asian laita olisi päinvastoin!" -vastasi hän. "Mutta tule, äiti viittoo!" - -Sitten hän veti lapsen käden käsikoukkuunsa, jolloin hänen oman solakan -vartalonsa täytyi vähän taipua, ja yhdessä he lähtivät muitten perässä -sisälle linnaan. - -Sitte seurasi sarja iloisia päiviä. Lothar oli sekä sielunsa että -ruumiinsa puolesta ihan isänsä vastakohta. Hän oli kaunis muodoltaan, -eikä hänessä ollut yhtään viekkautta. Rakastettavalla, ystävällisellä -olennollaan hän voitti kaikkien sydämmet. Adelheidin kanssa hän tuli -hyvin tuttavalliseksi. Hän otti osaa hänen leikkeihinsä ja antoi tytön -kertoa, mitä hän oli oppinut, -- myöskin äidin opettamia raamatun -kertomuksia, jotka Adelheidille olivat kaikkein rakkaimmat. Lotharille -ne olivat uusia, ja hän kuunteli niitä usein ihmeekseen, mutta -kuitenkin mieltymyksellä. Waltrudista ja hänen elämänkohtaloistaan -Adelheid myöskin kertoi hänelle, ja tuo hiljainen, uskollinen tyttö -miellytti Lotharia. - -"Kun pieni morsiameni tulee Italiaan, silloin sinä tulet hänen -mukanaan", sanoi hän monesti Waltrudille, ja tämä aina vakuutti -varmasti tulevansa. - -Ulkona metsissä ja niityillä retkeilivät lapset, Lothar, Burkhard -ja Adelheid, mielin määrin; ja jos Waltrud ei ollut mukana, pyysi -Lothar herttaisesti kuningattarelta, että hänkin pääsisi, sillä pikku -morsiamen leikkitoveri kuului heihin, arveli hän. Lothar opetti -heille uusia leikkejä ja vaikuttipa iloisuudellaan vielä vakavaan -tiedonhaluiseen Burkhardiinkin niin, että tämä vähäksi aikaa unohti -rakkaat kirjansa leikin ja miekkailuharjoitusten tähden. - -Usein Lothar lähti kuningattaren mukaan hyväntekeväisyyskäynneille -kansan koteihin, ja kuningatar iloitsi sydämmessään, kun näki pojan -silmissä sääliväisyyden kyyneleitä. Hän tunsi mielensä levolliseksi -lapsensa tulevaisuuden suhteen, sillä Lotharissa oli hyviä -edellytyksiä, valhe ja viekkaus oli hänestä kaukana. Kuningatarta hän -kunnioitti kuten pyhimystä ja uskoi pikku morsiamelleen, ettei toista -sellaista ihmistä löytynyt koko maan päältä. Sillä poika paran äiti -oli ollut häijy nainen, eikä hän koskaan ollut saanut osakseen äidin -rakkautta eikä äidin uskollista ohjausta. - -Bertha rouva sulki hänet omien lastensa kera sekä rakastavaan -sydämmeensä että esirukouksiinsa. - -Pian tämä onnellinen aika kului loppuun ja tuli vierailun viimeinen -päivä, jolloin kihlaus oli tapahtuva. Linnan kappelissa Lothar ja -Adelheid juhlallisesti kihlattiin toisilleen. He allekirjoittivat -lapsenkädellä sopimuksensa; sitte seurasivat vanhempien -allekirjoitukset. Seuraavana aamuna Lothar ja hänen isänsä lähtivät, ja -linnaan jääneitten ajatukset ja hyvät toivotukset saattoivat heitä. - -Näin oli siis kuninkaantyttären tuleva kohtalo ihmisten nähden -päätetty, ja hurskaan äidin rukoukset nousivat lakkaamatta näiden -molempien kihlattujen lasten puolesta suuren taivaan Herran luo. - - - - -VIIDES LUKU - -Taaskin vanhassa kodissa - - -Vuosia on vierinyt. Colombierissa on elämä hiljaisempaa kuin ennen, -sillä lapsellinen nauru ja iloiset lastenäänet ovat vaienneet. -Burkhard oleskelee St. Gallenin luostarissa, oppiaksensa siellä -kaikkea mitä Kristuksen lauman paimenelta vaaditaan. Adelheid on -sijoitettu Einsiedelniin, perehtyäksensä hurskaiden naisten ohjaamana -kaikenmoisiin jaloihin taitoihin, lauluun, harpunsoittoon ja hienoihin -käsitöihin, mutta ennen kaikkea latinan- ja italiankieleen. Bertha -rouva jäi siis ihan yksin, ilman lapsiansa. Mutta sitä innokkaammin -ja uskollisemmin hän nyt viisaudella ja lempeydellä hoiti maatansa. -Mitä hän kymmenkunta vuotta sitten oli sanonut keskustellessaan -vanhan Pietarin kanssa kuninkaallisessa maatalossa, oli nyt monessa -kohden käynyt toteen. Silloinen autio ja viljelemätön maa oli nyt -viiniköynnösten peittämänä, tai oli se muuttunut puutarhoiksi ja -vihannesmaiksi. Talonpoikaistaloja oli noussut sinne tänne, ja kansa -oli oppinut iloitsemaan maansa viljelemisestä ja työnsä tuloksista. - -Monta kirkkoa ja kappelia oli rakennettu maan eri osiin. Hurskas -kuningatar oli ne rakennuttanut, jotta kansa uskollisten paimenten -avulla johdettaisiin iäisen sanan laitumille, kun kellot sunnuntaisin -ja juhlapäivinä kutsuivat jumalanpalvelukseen. Monet naiset -harjoittivat kehruuta, seuraten jalon kuningattaren esimerkkiä. Hän -ruokki nälkäisiä, kävi katsomassa sairaita, lohdutteli surevia ja -hallitsi rakastavan äidin tavalla maatansa, jossa häntä vielä tänä -päivänä säilytetään siunatussa muistossa. -- - -Suuri ilo odotti Berthaa, kun hänen tyttärensä oli tuleva kotiin. -Adelheid oli viettänyt kuukausimääriä Uffnaun saaressa [Uffnau on saari -Zürichin järvessä], isoäitinsä Regulindan, Einsiedelnin luostarin -perustajan ja suojelijattaren linnassa. Einsiedelnistä oli Regulinda -jo aikoja sitte muuttanut saarilinnaansa, ja iloitsi saadessaan olla -yhdessä rakkaan lapsenlapsensa kanssa. Mutta Adelheidin oloaika -Uffnaussa oli nyt kulunut loppuun, ja Bertha odotteli äidillisellä -huolella ja toivolla nuorta tytärtänsä. Kammariherra Dietrich oli -komean joukon saattamana ratsastanut noutamaan kuninkaantytärtä kotiin. - -Tämä oli ihanimpia päiviä Berthan monivaiheisessa elämässä, kun -hän pitkien vuosien erossa olon perästä jälleen sai sulkea rakkaan -tyttärensä syliinsä. Sydämmellisesti he syleilivät toisiansa, ja ilon -kyyneleitä kimalteli heidän silmissään. Adelheidistä oli muodostunut -suloinen, kukoistava neito. Kuninkaallinen ja samalla hempeä oli hänen -olentonsa, harvinaisen ihana hänen muotonsa, sielukkaat ja kuitenkin -lapsellisen iloiset olivat hänen tummat silmänsä, lempeä ja ihastuttava -hän oli, ja sydämmiä voittavalla herttaisuudella hän kaikkia kohteli. -Hän oli kasvanut viisaudessa, mutta ei ainoastaan maallisessa, vaan -myöskin hengellisessä viisaudessa. Sydämmessään iloiten äiti sen -havaitsi. Suuri oli riemu myöskin palvelusväen kesken, joka oli -hänet tuntenut pienestä pitäen ja rakastanut häntä. Innokkaasti he -kaikki tunkeilivat lähelle saadaksensa sanoa kuninkaantyttärelle -tervetuliaiset ja tuodakseen hänelle lahjoja. Hän seurusteli nyt yhtä -vapaasti ja luonnollisesti heidän kanssaan kuin ennen lapsuutensa -päivinä, ikäänkuin he olisivat olleet hyviä, vanhoja ystäviä. -Jokaiselle hänellä oli pieni lahja, ja mikä vielä parempi, iloinen, -ystävällinen sana. - -Waltrud seisoi hallitsijattarensa takana. Hän oli kaiken aikaa ollut -kuninkaantyttären mukana ja oli nyt myöskin seurannut häntä kotiin. -Ujosti hän vetäytyi syrjään, ääneti ja liikutettuna hän katseli -herttaista näkyä edessänsä. Silloin kuningatar astui hänen luokseen. - -Hän laski kätensä tytön hartioille, sanoen: "Kiitän sinua, rakas -Waltrud, siitä, että olet uskollisesti palvellut Adelheidiäni!" - -Tyttö punastui ja sanoi: "Älä minua kiitä, rouva kuningatar, Kiitos ei -kuulu minulle, sillä en milloinkaan voi maksaa kaikkea sitä, mitä olet -minulle tehnyt!" - -"Komeaksi olet tullut, Waltrud", sanoi kuningatar, katsellen häntä -tyytyväisenä. "Olet oikea saksenilainen tyttö!" - -Taaskin tyttö punastui, ja moni katse suuntautui häneen mielihyvällä, -kuningattaren noin ystävällisesti häntä puhutellessa. Hän oli tullut -suureksi ja voimakkaaksi, hänen kultakutrinsa olivat paksuilla -palmikoilla, ja ilme hänen suurissa sinisilmissään oli onnellinen ja -iloinen. - -Äidin kanssa Adelheid kävi katsomassa vanhoja tuttuja paikkoja ja -entisiä ystäviä. Pietari, vanha talonhoitaja, oli harmaantunut, mutta -hän liikkui vielä ketteränä talossa ja vainioilla; myöskin hänen -vaimonsa, kunnon Trudel, työskenteli ahkerana toimissansa. Molemmat -katselivat hyvillään ja ihastuneina suloista kuninkaantytärtä, ja -Adelheid nauroi. - -"Vanha Pietari, etkö enää tunne minua?" hän sanoi leikillään. "Etkö -muista, kuinka usein olet minua kantanut käsivarsillasi? Entäs miten -lemmikkini kyyhkyset jaksavat?" - -"Nuori hallitsijatar on vielä sama rakas kuninkaanlapsi kuin -vuosikausia sitten", sanoi Trudel loistavin katsein. "Ja kuten ennen -tahtoo vanha Trudel nopsasti valmistaa aamiaisen", ja niin hän kiirehti -sisään. - -Pianpa vieraat istuivat puhtaaksi hangatun pöydän ääressä, syöden -Trudelin laitteita hyvällä maulla. Pietari ylläpiti puhetta, kertomalla -kuningattarelle miten hänen viimeiset istutuksensa olivat onnistuneet, -ja Trudel kertoi siipikarjastansa. Silloin Adelheidistä oli kuin unta, -että hän milloinkaan oli ollut poissa, niin kotoiselta tuntui kaikki. - -"Kuinka Jaakob, teidän poikanne jaksaa? Missä hän on?" kysyi Adelheid. - -"Hän on hyvin menestynyt, rouva kuningattaren avulla", sanoi Pietari. -"Ja -- -- --" Mutta kuningatar laski sormensa suulleen, vaitiolon -merkiksi. Vanhus hymyili. - -"Me lähdemme häntä katsomaan jonakuna päivänä", sanoi Bertha, ja siihen -Adelheid tyytyi. - -Adelheid kysyi paimentyttö Giselaa ja kuningatar ilmoitti, että hänen -äitinsä oli pari vuotta sitten päässyt lepoon kaikista kärsimyksistään -sekä että Gisela vielä asui samassa paikassa, ahkerasti tehden työtä -käsillään. Hänen luoksensa äiti ja tytär muutaman päivän kuluttua -lähtivät käymään. He ratsastivat metsänreunaa pitkin -- nyt piti -paimentytön mökin jo näkyä. Mutta ei vain näkynyt, turhaan Adelheid -sitä etsi. Mökin sijasta hän näki suurehkon talonpoikaistalon, -samankaltaisen kuin kuninkaallinen maatila, jota Pietari hoiti. - -Adelheid pidätti hevosensa. "Missä on mökki, äiti kulta?" - -"Ratsasta sinä edellä, niin saat sen nähdä", vastasi kuningatar -hymyillen. - -Tytär kannusti hevostansa, jotta mentiin eteenpäin hyvää vauhtia. - -"Kas vain, sinä olet utelias", väitti kuningatar ja ratsasti yhtä -nopeasti, joten he pysyivät rinnatusten. - -Pian he olivatkin perillä talon luona, jonka ympärillä oli taaja -aitaus. Ratsupalvelija aukaisi portin, ja he ratsastivat pihaan. -Siinähän nyt oli tuo matala mökki, murattiköynnösten verhossa, -valkoiseksi kalkittuna ja hauskan näköisenä. Mutta aivan sen lähellä -kohosi tilava uhkea asuinrakennus siihen kuuluvine talleilleen ja -latoineen. Nuori ruhtinatar oli ihmeissään. Silloin talon asukkaat -astuivat ulos ovesta ja tervehtivät iloisesti korkeita vieraitansa. -Etupäässä tulivat nuori isäntä ja hänen vaimonsa. - -"Gisela! Jaakob!" huusi Adelheid iloisesti hämmästyen. "Äiti, miten -hauska yllätys!" - -Hän tervehti sydämmellisesti tätä onnellista pariskuntaa, joka -kuningattaren huolenpidon kautta oli saanut sievän kotinsa. Kohta -Jutta rouvan kuoleman jälkeen oli rakennustyö alotettu, mutta -murattiköynnöksen peittämä pieni mökki oli kuningattaren käskystä -Giselan suureksi iloksi jätetty paikoilleen. Ja sitten oli Jaakob -ottanut Giselan vaimoksensa, eikä hän ketään parempaa eikä ahkerampaa -olisi voinut saada, sen hän kyllä tiesi. Kuningatar piti näin huolta -alamaisistaan, ja se tuli siunaukseksi ja onneksi koko maalle. - -Kotona istuivat Bertha ja Adelheid usein yhdessä, lukien pyhää -raamattua, jolloin Waltrud oli tarkkaavana kuuntelijana. Bertha oli -tyttärensä kotiin tultua lahjoittanut hänelle latinalaisen raamatun, -jonka hän oli antanut Lausannen luostarissa munkkien jäljentää -Adelheidiä varten, jotta hän Italiassakin voisi viljellä kallista -Jumalan sanaa. Sillä Adelheid oli yhtä taitava latinankielessä -kuin äitinsäkin ja käänsi sitä saksaksi kumppanilleen. Sitten he -keskustelivat luetuista asioista, ja kuningatar varoitti tytärtään, -ettei hän milloinkaan sallisi sydämmensä vieraantua Jumalan sanasta. -"Hädän tullen on se ainoa lohduttaja", sanoi hän, "ja onnen päivinä opi -siitä palvelemaan Jumalaa ja lähimmäistä, niinkuin Jeesus Kristus on -tehnyt. Sillä palvelemaan me olemme tänne maailmaan tulleet, etenkin me -ruhtinattaret." - -Kuningas Otolta tuli tietoja Magdeburgista, jossa hänen hovinsa tätä -nykyä oleskeli. Kuljeksiva luostariveli toi viestin Burgundiin. Sanoma -oli surullinen: jalo Editha oli kuollut, ja hänen kuolemansa oli -kovasti koskenut Otto kuninkaan sydämmeen. [Editha kuoli 946.] Joka -päivä hän kävi kirkossa sillä paikalla, jossa Edithan luut lepäsivät. -Hänen äitinsä Mathilda ja hänen veljensä, hurskas Bruno, koettivat -häntä lohduttaa, mutta hän ei tahtonut ottaa lohdutusta vastaan. -Kuitenkin oli hänelle mieluista saada pitää heitä läheisyydessään, -ja sydämmensurussaan hän kuunteli vakavammin kuin ennen jumalallista -sanaa, jota he hänelle lukivat, mieluimmin hänen Editha vainajansa -kirjasta, joka Saksenin murteella kertoi runomittaisesti Vapahtajan -elämästä. Kaikesta tästä tuo kuljeksiva veli kertoi. Myöskin Konradista -hän toi tietoja, ja ne olivat hyviä. Hän oli kuninkaan suuressa -suosiossa, oli urhea sotilas ja mahtavan hallitsijansa uskollinen -palvelija. - -Burkhardilta oli Adelheid tuonut terveisiä. Hän oli tavannut veljensä -isoäitinsä Regulindan luona Uffnaussa, jossa velikin oleskeli -muutamia viikkoja. St. Gallenin luostarissa hän oli ahkerimpia ja -oppineimpia, ja Bertha toivoi saavansa nähdä hänet kerran Lausannen -piispanistuimella. [Burkhard tuli sittemmin piispaksi Lausanneen.] - -Viimein tuli myöskin tietoja Lotharista. Eräs kuljeksiva laulaja toi -niitä, laulaen odottavalle morsiamelle, miten hänen kihlattunsa sydän -kaipaili häntä ja miten hänen tarkoituksensa oli noutaa hänet jo pian. -Vähän surunsekaisella ilolla Adelheid kuunteli, mitä vaeltava laulaja -lauloi. Lothar oli hänelle kyllä rakas ja kallis, ja joka päivä hän vei -sulhasensa rukouksissaan Jumalan luo, mutta vaikealta tuntui hänestä -jättää äitinsä, jonka hän vasta nykyään oli saanut tavata ja jota hän -nyt oli oppinut vielä paremmin ymmärtämään ja hellemmin rakastamaan -kuin milloinkaan ennen. Äidille ei ollut vähemmän vaikeata eritä -tyttärestään, vaikka hän paremmin osasi tunteensa peittää. Lohdutuksena -oli heille molemmille se vakuutus, että heidän täällä maailmassa tuli -toteuttaa Jumalan tahtoa. Nuori ruhtinatar päätti itsekseen, että hän -äitinsä esimerkkiä noudattaen myöskin kaukaisessa Italiassa eläisi -Herran palvelijattarena. - - - - -KUUDES LUKU - -Italiassa - - -Taaskin oli runsaammin kuin vuosi kulunut. Paviassa, -hallituskaupungissa, oli Italian nuoren kuninkaan loistava hovi. -Tämä komeus ja loisto ei miellyttänyt nuorta yksinkertaisuuteen -ja vaatimattomuuteen tottunutta kuningatarta. Hän oli kuitenkin -onnellinen keskellä vierasta ympäristöänsä, sillä hänen tyytyväinen -mielensä mukautui epäsuotuisiinkin oloihin. Hugo kuningas oli -kuollut vuosi sitten, eikä kansa häntä kaivannut, sillä hän oli -itsekkäällä vallanhimollaan ja mielivaltaisuudellaan kylvänyt vihaa -ja vastenmielisyyttä. Hänen oli myöskin täytynyt jakaa kuninkuutensa -erään anastajan, Ivrean rajakreivin kanssa, joka riisti itsellensä -kuningasvallan, jotta Hugolle jäi ainoastaan kuninkaan arvo. - -Tämän surullisen sekasorron aikana oli Lothar isänsä kuoleman jälkeen -noussut valtaistuimelle. Kuninkaan arvo ja nimi hänellä oli, mutta -kuninkaan vallan ja hallituksen otti häneltä kunnianhimoinen rajakreivi -Berengar, vaikka vasten kansan tahtoa, sillä se rakasti Lotharia. - -Sellainen tila ei ollut helppo nuorelle kuninkaalle, ja hän mietti, -miten aikaa myöten saisi olot muuttumaan. Vielä hänen täytyi odottaa, -kunnes oikea hetki tulisi. Ilo nuoresta suloisesta puolisosta ja -myöskin hänen luonnollinen reipasmielisyytensä estivät häntä joutumasta -alakuloisuuteen ja kärsimättömyyteen. Nuori kuninkaallinen pari eli -onnellista elämää, sillä he rakastivat toisiansa sydämmestänsä. -Jumala oli antanut heille tyttösen, ja pieni Emma kasvoi ja varttui -äidin ja uskollisen Waltrudin hoitamana. Waltrud oli seurannut -nuorta valtijatartaan, ja hyvästijättäessään oli Bertha liikuttavin -sanoin uskonut Adelheidin hänen hoimiinsa: "Pidä huolta lapsestani, -aarteestani", oli hän lausunut. "Vieras on maa, jonne hän joutuu, -vieraita hänelle ovat sen tavat. On vaarallista asua italialaisten -maassa. Sinulle tahdon sen sanoa, lapseni ei tiedä kaikesta. -Viekkaita ja kavalia ovat italialaiset, ja moni on sinne lähtenyt -ikänä palaamatta. Minun isä raukkani, herttua Burkhard, joutui siellä -salamurhaajan uhriksi. Olen levoton lapsestani. Sinä olet uskollinen, -varjele häntä, Waltrud! Ja jos jokin paha uhkaa häntä, ilmoita se -minulle. Suuri taivaan Jumala suojelkoon teitä pyhien enkeleinsä -kautta, teitä molempia lapsiani sekä hyvää Lotharia, jolla on -uskollinen ja vilpitön sydän!" - -Waltrud kätki nämä sanat sydämmensä syvyyteen ikäänkuin kuninkaallisen -hyväntekijättärensä pyhänä testamenttina. Hän piti huolta nuoresta -hallitsijattarestaan, ei palvelijattarena, vaan kuin rakastavana -vanhempana sisarena. Samoin Adelheid kohteli häntä ystävättärenä eikä -palvelijana; hänhän oli muisto kalliista lapsuuskodista. - -Uskollisesti toteuttaen omaa päätöstänsä ja äitinsä kehoitusta, koetti -nuori kuningatar uudessakin kotimaassaan palvella kanssaihmisiänsä. -Kuten hän oli oppinut äitinsä esimerkistä, piti hän itse silmällä -kaikkia talon toimia, työskennellen uutterasti mukana. Hallitsijattaren -huomio riitti kaikkialle. Linnan palvelijat tiesivät sen, mutta he -tiesivät myöskin, että ystävällinen, hellä katse heitä seurasi, ja -kuningattaren sanat soivat lempeiltä silloinkin, kun hänen täytyi heitä -oikaista. Pian he rakastivat ja kunnioittivat hallitsijatartansa niin, -kuin eivät muita milloinkaan olleet rakastaneet. - -Ulkopuolella kotia, kaupungin köyhien joukossa Adelheid joka päivä teki -armeliaisuuden työtä, ja Waltrud oli hänen apunaan käynneillä köyhien -ja kärsivien luona. Ihmetellen kansa katseli noita kahta naista, jotka -vaatimattomasti puettuina, kori käsivarrella rohkeasti suuntasivat -askeleensa köyhimpiin ja etäisimpiin kaupunginosiin. - -Lothar tiesi Adelheidinsä toimista ja oli niistä iloinen. Usein hän -kehoitukseksi ilahutti häntä, lahjoittamalla hänelle hopeata tai -kultaa. Hellästi huolehtien rakkaasta puolisostaan hän myös aina -lähetti uskollisen palvelijan seuraamaan hänen askeleitansa, jotta -hänellä olisi varalla suojelija vaaran sattuessa. - -Ei siis ollut ihme, että Pavian asukkaiden sydämmet sykkivät -ihastuksesta heidän kuningatartansa kohtaan. Maine hänen hyvyydestään -ja lempeydestään levisi pian koko ylä-Italiaan ja tuli myöskin Veronaan -rajakreivi Berengarin ja hänen puolisonsa Willan korviin. Epämieluista -oli heille, että tätä vierasta kuningatarta näin kiitettiin, sillä -heidän pyrintönsä oli voittaa itselleen vallan mukana myöskin kuninkaan -nimi ja kunnia. Ja nyt kunnianhimoinen Willa pelkäsi, että Adelheid -olisi hänelle tulevaisuudessa voittamattomana esteenä hänen itsekkäiden -aikeittensa perille saattamisessa. Sillä kansan rakkaus kiintyi, -kuningattaresta lähtien, myöskin yhä enemmän hänen puolisoonsa, nuoreen -kuningas Lothariin. Juonitteleva kilpailijapari aprikoitsi, miten -kuitenkin voisi anastaa itsellensä kruunun. Mutta niin moninaista -kuin Berengar ja Willa tuumivatkin, tuntui siltä, että kansan suosio -liian suuressa määrässä oli kuningas Lotharin puolella. He ymmärsivät, -etteivät he Italiasta milloinkaan saisi kannatusta. Silloin kävi tuon -jumalattoman Berengarin samoin kuin ennen kuningas Ahabin: hän oli -pahoilla mielin, pani maata vuoteellensa eikä syönyt, vaan käänsi -poispäin kasvonsa. Hänen puolisonsa Willa, samoin kuin Ahabin puoliso -Isebel, oli täynnä pahoja neuvoja ja sanoi hänelle: - -"Et sinä koskaan tule Italian kuninkaaksi, niin kauan kuin tuo Lothar -elää. Mutta kentiesi hän pian kuihtuu ja kuolee; luulenpa, että hänellä -on kova päänsärky ja että hän kärsii kuumekouristuksista. Se tauti -on vaarallinen, moni on äkkiä temmattu pois sellaisten kouristusten -takia. Ajattele vain saksalaista kuningas Arnulfia. Ole siis rohkealla -mielellä, vielä on toivo, että saat mitä tahdot." - -Ei kulunut pitkä aika, ennenkuin rajakreivi kreivittärensä keralla -lähti Mailandin kaupunkiin omaan linnaansa. Hän tahtoi viettää -komeat pidot poikansa Adalbertin kunniaksi, asettaen hänet -hallitsijakumppanikseen. Maan suurmiehet ja ylimykset olivat kutsutut -sinne, ja jotta juhlat tulisivat loistavammiksi kuin mitä milloinkaan -näihin asti oli nähty, lähetti Berengar valitun joukon Lothar kuninkaan -luo, pyytäen sanansaattajainsa kautta, että kuningas suosiollisesti -omalla ja rakastettavan puolisonsa läsnäololla kunnioittaisi ja -kohottaisi näitä pitoja, siten ihastuttaen uskollisen vasallinsa -sydäntä. Kutsumus tuntui ystävälliseltä ja nöyrältä, ja Lothar, joka -pitkällisen riidan tähden oli pysynyt poissa rajakreivin luota, lupasi -nyt tulla. Hänelle oli mieluista, että Berengar tarjosi hänelle kätensä -kireitten välien lopettamiseksi. - -Pidot vietettiin mahdollisimmalla komeudella ja loistolla. Suurta -kunniaa osotettiin nuorelle kuninkaalle ja hänen ihastuttavalle -puolisolleen, ja imartelevin sanoin vakuutti Berengar tavan takaa -kuninkaalle uskollisuuttaan, sillä välin kuin viekas Willa koetti -voittaa kuningattaren suosiota. - -Mutta kuningattaren mielestä olo Mailandissa kävi raskaaksi, ja hän -toivoi takaisin kotiinsa, hiljaisiin olinpaikkoihinsa. Hän tunsi -myöskin hyvin, ettei hän koskaan voisi luottaa Berengariin eikä -Willaan, joitten liehakoitsevat sanat hänen sydämmellensä tuntuivat -vastenmielisiltä. Adelheid muisteli, mitä isänsä oli sanonut -italialaisten viekkaudesta, hän muisti myöskin isoisänsä salamurhan, -ja hänen sydämmensä vapisi, kun hän ajatteli puolisoansa, -- miksi, -sitä hän ei tietänyt. Pitojen viimeisenä iltana, joka oli kaikista -loistavin, tarjosi rajakreivi itse kultamaljan kuninkaalle ja piti -koreasanaisen puheen kuningasparin ja rajakreivillisen pariskunnan -välillä uusitun ystävyysliiton ylistykseksi. - -Seuraavana aamuna kuningatar rupesi toimittamaan poislähtöä. Hän -kaipasi lastansa, jonka hän oli jättänyt uskollisen hoitajan haltuun, -sillä Waltrud oli matkustanut mukana Mailandiin. Kuningas Lotharkin -palasi kotiin. Hän oli väsynyt, päätä särki, ja koko ruumiissa tuntui -ikäänkuin lyijynpaino. Berengar itse saattoi heidät kaupunginmuurien -ulkopuolelle. Sitten hän jätti jäähyväiset kauniilta helisevin sanoin, -ja kuningaspari lähti kotimatkalle, kumpikin iloisena siitä, että -olivat jättäneet kaupunginmuurit taakseen ja jälleen päässeet ulos -avaraan, raittiiseen ilmaan, jossa voi hengittää esteettömästi, vapaana -kaikesta painosta, joka heitä juhlissa oli rasittanut. - -Iloisin oli Waltrud siitä, että he nyt onnellisesti olivat päässeet -pois kaupungista, ja kuten hän toivoi, ilman vahinkoa. Uskollisesti -hän oli yötä ja päivää vartioinnut hallitsijatartansa, muistaen -Bertha kuningattaren viimeistä pyyntöä. Mutta kuninkaan muoto sai -hänet levottomaksi. Raitis aamutuuli kohotti tuskin punanhiventäkään -hänen kalpeille poskillensa. Väsyneesti ja veltosti hän nojautui -matkavaunujen selkänojaa vasten, -- hän, tuo nuorekkaan reipas sankari, -joka ei milloinkaan ollut sairastanut eikä väsymyksestä mitään -tietänyt. Adelheid istui hänen vieressään ja kääntyi tutkivasti häntä -katsomaan, ihmetellen hänen äänettömyyttänsä. - -"Sinulla on päänsärkyä, Lothar", sanoi hän hellästi. "Nojaudu olkaani -vasten, kuten isän oli tapana nojautua äidin olkapäähän, milloin hän -oli väsynyt." - -Lotharin pää vaipui raskaana hänen olkansa nojaan, ja Adelheid tuki -häntä pehmeällä käsivarrellaan. Sydämmestään hän rukoili Vapahtajaa -Jeesusta Kristusta, että hän auttaisi tätä rakastettua puolisoa ja -antaisi heidän onnellisesti saapua kotiin. Äänettöminä ja surullisina -he jatkoivat kotimatkaansa. - -Kun he lähenivät Paviaa, kävi kuningas vähitellen virkeämmäksi. - -"Nyt se on ohi", sanoi hän, ojentautuen ja pyyhkäisten kädellään -otsaansa. "En milloinkaan ole tuntenut sellaisia tuskia, tuntui -ikäänkuin olisin saattanut tulla hulluksi. Pikku raukka, minä olin -raskas taakka sinulle." - -"Rakas taakka!" sanoi Adelheid, tarttuen hänen käteensä. "Pian pääsemme -kotiin, ja silloin minä sinua hoidan, niin että tulet terveeksi." - -Lothar hymyili. "Toivon, ettei hoitosi enää ole tarpeen, sillä nyt olen -paljon parempi. Mistä lienen tullut tällaiseen tilaan? Se alkoi vasta -illalla." - -Silloin raikuivat vaunuja seuraavan kuninkaallisen henkivartiaston -torvet, ja tervehdyksiin vastattiin Paviasta samoin torvien -toitotuksilla. Kuningaspari oli saapunut perille. - - - - -SEITSEMÄS LUKU - -Mestarin jäljissä - - -Suuri ilo vallitsi linnassa, kun nuori pari oli saapunut kotiin. Pieni -tyttö oli hyvin viihtynyt uskollisen hoitajansa huostassa. Nuori -kuningatar oli onnellinen siitä, että hän jälleen oli kotona, mutta -hänen puolisonsa tila tuotti hänelle huolia. Hän näytti kalpealta ja -katse oli väsyneempi kuin ennen, vaikka hän ei vaivoja valittanut. -Halukkaimmin hän oleskeli puolisonsa kodikkaassa huoneessa, hänen ja -pikku tyttärensä seurassa. - -"Waltrud", sanoi Adelheid kerran uskotulleen, "mene sinä yksin meidän -köyhiemme luo, minä jään kuninkaan seuraksi. En saata jättää häntä, -ennenkuin hän paranee taas. Olen levoton siitä, että hän on noin -äänetön ja väsynyt. Käske jonkun palvelijan tulla sinua saattamaan." - -Waltrud viipyi kauan ulkona. Oli jo iltapäivä, eikä hän vieläkään ollut -kotiin saapunut, ja Adelheid rupesi jo pelkäämään, että hänelle jotakin -oli tapahtunut. Silloin hän kuuli tutut askeleet viereisestä huoneesta -ja kiirehti sinne, mutta seisahtui pelästyneenä kynnykselle, sillä -Waltrud näytti kovin kiihtyneeltä. Hiljaa sulki kuningatar oven, jotta -kuningas ei häiriintyisi, ja meni sitten Waltrudin luo. - -"Mikä sinua vaivaa, Waltrud? Onko sinulle jotakin tapahtunut?" - -"Oi valtijatar, olen nähnyt hänet!" ähkäsi hän. - -"Kenen?" - -"Aamos juutalaisen." - -Tyttö lankesi polvilleen kuningattaren tuolin viereen, painoi päänsä -käsinojaa vasten ja itki. Vielä hän näytti olevan aivan poissa -suunniltaan. - -Täynnä osanottoa katseli häntä Adelheid, tarttui hänen käteensä ja -puhui hänelle lohduttavia sanoja. - -"Älä pelkää, sinä olet kuninkaan suojeluksessa. Tuo häijy mies ei voi -tehdä sinulle mitään pahaa. Sinä tiedät, että me sinua suojelemme." - -"Valtijatar, ei siitä ole kysymys." - -Ja Waltrud nousi ylös. - -"Kerro sitten, mitä on tapahtunut." - -Ja tyttö kertoi. Hän oli käynyt siinä kaupunginosassa, jossa köyhät -asuvat. Kun hän jo oli viimeisen käyntinsä suorittanut, kuuli hän äkkiä -eräältä poikkikadulta äänekkäitä huutoja ja kirkunaa, joka muuttui -mellakaksi; ja hän koetti mitä pikimmin päästä sieltä pois palvelijan -kanssa, joka häntä saattoi. Silloin huudettiin heidän takanaan: -"Ottakaa kiinni! Ottakaa kiinni hänet! Lyökää hänet kuoliaaksi! Älkää -päästäkö häntä!" Waltrud katsoi taaksensa. Eräs vanha mies juoksi kuten -ajettu metsänotus. Hän kompastui, nousi ja juoksi taas epätoivoisessa -hädässä, koko hurja joukko kintereillään. Tytön tuli vanhusta sääli, ja -hän astui rohkeasti takaa-ajajien eteen. - -"Antakaa vanhuksen olla", sanoi hän. "Koko joukko yhtä vastaan! Mitä -hän on teille tehnyt? Näettehän, ettei hän teille mitään voi!" - -"Hän on juutalainen eikä kuulu meidän kaupunginosaamme! Hän on -ryövännyt kristityn lapseni" Näin he huusivat toinen toistansa kovemmin. - -"No nyt hän on satimessa, älkää laskeko häntä enää uudestaan irti!" -kuului toisaalta vimmainen melu. - -Pakoon hän ei voinutkaan päästä. Joukko palasi raahaten häntä. Hänen -käsivartensa riippuivat tarmottomina, toinen sääri oli poikki, mies oli -tainnoksissa. - -Useimmat tunsivat Waltrudin ja kunnioittivat häntä lempeän -kuningattaren avustajana hänen armeliaisuustoimissaan. Sen vuoksi -he kuuntelivat, kun hän heitä puhutteli ja nuhteli heitä heidän -kovuudestaan vanhaa miestä kohtaan. Mutta eivät he kuitenkaan mieltänsä -muuttaneet. - -"Hän tahtoo myrkyttää kaivot, lyökää hänet kuoliaaksi!" kuului taaskin -ääni joukosta huutavan. - -"Ei suinkaan", vastasi tyttö varmasti. "Tuokaa tänne vanhus ja kuulkaa -mitä hän sanoo." - -Muutamat raahasivat hänet esille, mutta hän oli enemmän kuolleen kuin -elävän näköinen. Hänen valkoiset hiuksensa olivat veriset ja likaiset -ja peittivät osan kasvoista; myöskin pitkä harmaa parta oli veren -tahraama. Miehen pää oli varmaankin pahoin haavoittunut. Waltrud -katseli häntä säälien, ja omituisia muistoja heräsi hänen mielessään. - -"Tuokaa tänne vettä", käski hän, "jotta hän herää tainnoksistaan. -Te olette pahoin häntä pidelleet; pelkään, tokko hän toipuukaan. -Ajatelkaa, että olette kristityitä ihmisiä. Luuletteko, että Herra -Jeesus Kristus on hyvillään, kun te noin olette käyttäytyneet vanhaa -miestä kohtaan, vaikka hän onkin juutalainen?" sanoi hän moittien. - -He olivat vaiti, sillä saksenilaisen tytön vakavuus vaikutti noihin -raakoihin mieliin. Miehelle annettiin vettä, ja lähimpänä-seisojat -kostuttivat hänen huuliaan ja pesivät veren hänen hiuksistaan ja -kasvoistaan. - -"Hän virkoaa", he sanoivat. "Kas, nyt hän aukaisee silmänsä." - -Waltrud astui lähemmäksi. Katse vanhuksen silmistä kohtasi häntä. Ne -olivat samat silmät, joita hän lapsuutensa ajoista asti ei milloinkaan -ollut unohtanut. Veri kuohahti hänen sydämmessään, ja hänen poskensa -kuumenivat. Kaikki ne kärsimykset, jotka tuo onneton mies oli hänelle -tuottanut, muisti hän tällä hetkellä, ja hänen päätänsä pyörrytti, -mutta hän hillitsi itsensä kansan tähden. - -"Kysykää mieheltä, missä hän asuu", sanoi hän. "Kentiesi hän on -tajuissaan. Kantakaa hänet asuntoonsa. Jos hän on lapsen ryöstänyt, -niin löydätte sen sieltä." - -Tämän väkijoukkokin ymmärsi oikeaksi, ja he kävivät käsiksi -vanhukseen, vaikka vastahakoisesti. Kun Waltrud sen huomasi, sanoi hän -palvelijallensa: - -"Menkäämme mekin mukaan. Ryhdy toimeen sinäkin, siitä kuningatar pitää." - -Vanhus oli heikolla äänellä ilmoittanut asuntonsa ja oli sitten jälleen -vaipunut tiedottomaan tilaan. Veri pisarteli lakkaamatta hänen päässään -olevasta haavasta. - -Kuninkaallinen palvelija tarttui häneen, muutamat muut seurasivat -esimerkkiä, ja niin he kantoivat hänet ahtaita ja likaisia katuja -pitkin hänen huoneeseensa. Sisään he pääsivät avaimilla, jotka he -löysivät hänen taskuistaan. Huone oli pimeä ja ummehtunut. Kurja -olkivuode oli toisessa nurkassa, sen vieressä lukittu arkku ja huoneen -keskellä karkeasti kyhätty pöytä ja horjuva tuoli. Käytettyjä vaatteita -riippui seinillä kaikkialla ympäri huonetta; ne olivat nähtävästi -myyntitavaraa. Mutta ei merkkiäkään mistään elävästä olennosta -näkynyt, vaikka he kuinkakin olisivat etsineet. Pettyneinä he lähtivät -pois, ainoastaan Waltrud ja palvelija jäivät jäljelle. Tyttö repi -vaatekappaleista palasen ja sitoi sillä vanhuksen päässä olevan haavan. -Sitten hän katsoi ympärilleen tuumien mistä saisi apua. Matalan oven -ulkopuolella oli muutamia puolikasvuisia tyttöjä, jotka uteliaina -kurkistivat sisään. Ne olivat juutalaiskorttelista, ja kun kansanjoukko -oli hajaantunut, olivat he uskaltaneet hiipiä esiin piilopaikoistaan. -"Asutteko te tässä talossa?" kysyi Waltrud. - -Vastaamatta he tuijottivat tuohon vieraaseen tyttöön, mutta vihdoin -yksi heistä, tehden merkitsevän liikkeen kädellään, sanoi: "Tuolla -vastapäätä." - -"Kutka vielä siellä asuvat?" - -Taaskin sama äänettömyys, kunnes Waltrud toisti kysymyksensä. Silloin -vastasi sama tyttö, joka äskenkin oli puhunut: - -"Rebekka muori." - -"Mikä on sinun nimesi?" - -"Ester." Hän oli oikea laiminlyödyn lapsen perikuva, likainen, kaikkea -järjestystä vailla; ja hänen pikimustat hiuksensa, kampaamattomat ja -takkuiset, riippuivat kasvojen ympärillä, joista mustat silmät suurina -tuikkivat. - -"Tahdotko mennä pyytämään Rebekka muoria tänne, Ester?" kysyi Waltrud -ystävällisesti, ja tyttö totteli. - -Kutsuttu tuli pian. Hän oli vanhanpuoleinen nainen, joka epäluuloisesti -katseli vieraita. - -"Me tahtoisimme vain sinun apuasi tälle vanhalle miehelle", selitti -Waltrud. "Voitko pitää huolta hänestä ja antaa hänelle ruokaa ja -juomaa, kun hän jälleen virkoaa? Hän on kurjassa tilassa, kuten näet." - -Silloin muijan kieli pääsi liikkeelle, ja hän puhkesi valittamaan: "Oi, -voi, isä Aamos, mitä sinulle on tapahtunut?" - -"Onko hän sinulle sukua?" kysyi Waltrud. - -Vaimo pudisti päätään, jatkaen valitustaan: "Kuollut hän on! Kuollut -hän on!" - -"Ei, hän ei ole kuollut", sanoi tyttö. "Tahdotko hoitaa häntä niin, -ettei hän kuole hoidon ja ruoan puutteeseen?" - -"Rebekka raukalla ei itselläänkään ole mitään!" valitti muija, "mutta -minä tahdon pitää huolta hänestä sen verran kuin saatan." - -"Hän kuuluu sinun kansaasi, ajattele sitä", sanoi Waltrud. "Tässä on -rahaa. Osta mitä hänelle on tarpeellista. Kentiesi sinun täytyy lähteä -tuomaan lääkäriä. Katso myöskin haavaa ja hoida sitä, jos osaat. Minun -täytyy nyt mennä." - -Ahneudesta säihkyivät muijan silmät, kun hän näki hopearahat. Waltrud -havaitsi sen ja sanoi varoittaen: "Se on häntä varten, pidä huolta -siitä, että hän saa mitä hän tarvitsee. Minä tulen takaisin." - -Sitten hän sanoi hyvästi ja meni pois palvelijan seuraamana. -- - -Adelheid oli ääneti kuunnellut Waltrudia. Nyt hän liikutettuna sanoi: -"Waltrud, Vapahtaja on antanut sinulle tilaisuuden koota tulisia hiiliä -vihollisesi pään päälle, kuten evankeliumissa sanotaan, ja sinä olet -sen tehnyt." - -"Valtijatar", sanoi Waltrud, "älä minua kiitä, sillä sydämmeni tunteet -eivät ole täynnä rakkautta. Mitä olen tehnyt, se minun täytyi tehdä, -se oli velvollisuuteni. Mutta kaikki paha, millä tämä mies on minua -kiusannut, heräsi taas muistiini. En ole rakkaudesta häntä auttanut, -vaan velvollisuudesta. Sydämmessäni tunnen kaunaa ja vastenmielisyyttä, -kun ajattelen taaksepäin noita vanhoja aikoja. Se minua huolestuttaa." - -Kuningatar syleili itkevää tyttöä hellästi. - -"Minun mielestäni sinä tuomitset itseäsi liian ankarasti. Olethan sinä -kuitenkin täyttänyt Vapahtajan käskyn; 'Tehkää hyvää niille, jotka -teitä vihaavat.' Olethan sinä pelastanut hänen henkensä. He olisivat -lyöneet hänet kuoliaaksi." - -Waltrud pudisti päätään. "En tietänyt, että se oli hän. Kun hänet isä -Aamokseksi tunsin, olin hänet jo pelastanut. Kentiesi muuten olisin -menetellyt toisin enkä auttanutkaan häntä." - -"Vapahtaja on siis näin selvästi varjellut sinua tekemästä rikosta. -Kiitä häntä siitä!" - -"Luuletko, että hän minua varjeli? Ah valtijatar, kuinka vaikea minun -nyt olisi olla, jos olisin jättänyt juutalaisen noitten raakojen -ihmisten käsiin! En milloinkaan saisi rauhaa. Olen kiitollinen siitä, -ettei niin käynyt. Mutta en voi rukoilla tuon jumalattoman miehen -puolesta." - -"Sen opit kyllä vielä", vakuutti Adelheid varmasti. "Muista -ristiinnaulittua Vapahtajaa, miten hän rukoili vihamiestensä puolesta." - -"Isä, anna heille anteeksi", lausui Waltrud vakavasti. "Kun hän niin -saattoi puhua Isälleen, silloin oli hän jo itse antanut heille anteeksi -ja rakasti heitä; ja kumminkin he olivat tehneet hänelle enemmän pahaa -kuin Aamos juutalainen minulle. Ah valtijatar, en milloinkaan ajatellut -niinä vuosina, jolloin olin hiljaisuudessa iloisena sinun ja äitisi -kanssa yhdessä, että olisi näin vaikea antaa anteeksi ja rakastaa -vihollisiansa! Minä luulin, että olin jo antanut anteeksi. Mutta minä -tahdon oppia sitä tekemään. Valtijatar, lupaathan että huomenna taas -saan mennä hänen luoksensa?" - -"Mene, mutta yksinäsi et saa lähteä, palvelijan täytyy saattaa sinua. -Ota mukaasi myöskin voidetta ja vanhaa pellavaista liinavaatetta -haavansiteeksi sekä virkistävää juomaa sairaalle. Ehkä laupias Jumala -antaa hänelle vielä armonaikaa. Mutta sinua, uskollinen Waltrud, -siunatkoon Herra!" - -Seuraavana päivänä Waltrud meni vanhuksen luo. Hänen sydämmensä oli -rohkea ja rauhallinen. Hän oli vastaanottanut anteeksiannon armoa ja -rakkautta, ja kaikki katkeruus oli hälvennyt pois. - -Hän tapasi miehen kuluttavassa kuumeessa. Levottomasti hän käänteli -itseään kovalla vuoteellaan ja valitteli. Rebekka muori oli -kutsunut lääkärin, ja tämä oli selittänyt, että haava päässä oli -hengenvaarallinen. Hän ei tietänyt paljon neuvoa, ja vanhus kieltäytyi -yksipäisesti ottamasta lääkettä. Poikkimenneen säären oli lääkäri -sitonut jotakuinkin. Waltrud istui vuoteen viereen ja kostutti kylmillä -kääreillä polttavaa otsaa. Hän toimitti myöskin, että ummehtuneeseen -huoneeseen laskettiin raitista ilmaa. Sairas kävi pian levollisemmaksi, -mutta hänen puheensa oli sekavaa, hän houraili eikä tuntenut ketään. - -Mutta Rebekka ei nyt enää pelännyt vierasta neitiä. Tuo vaalea olento, -joka oli hiljainen ja lempeä, näytti hänestä Jehovan lähetiltä, ja -mielellään hän teki, mitä Waltrud määräsi. - -Muutama päivä kului tällä tapaa. Neljäntenä päivänä kuume väheni, ja -ensi kerran mies tiesi, missä hän oli. Rebekka muorin hän tunsi, mutta -vierasta tyttöä hän katseli kysyvästi ja levottomasti. Monta pitkää -vuotta oli kulunut siitä, kun hän luolan luona jätti tytön, ja nämä -vuodet olivat hänet muuttaneet lapsesta neitoseksi. - -"Kuka sinä olet?" kysyi hän, aikoen nousta istumaan, mutta vaipui taas -alas huudahtaen tuskasta, sillä jokainen liike koski sidottuun sääreen. - -Tyttö rauhoitti häntä lempeillä sanoilla, kostutti hänen otsaansa -ja antoi hänelle virvoittavaa juomaa. Sairas oli liiaksi voimaton -jaksaaksensa puhua. Taaskin hän ummisti silmänsä, ja pian hän oli -nukahtanut. Waltrud nousi hiljaa mennäksensä kotiin. Ovella antoi hän -Rebekalle suuren hopearahan ja käski hänen jälleen kutsua lääkäriä. - -Kun hän seuraavana päivänä tuli takaisin, odotti vanha Rebekka häntä -kynnyksellä. - -"Valtijatar, anna minun puhua kanssasi, ennenkuin menet sisälle. Hän -kyllä on tajussaan, mutta hän käyttäytyy niin kummallisesti. Oppinut -tohtori on täällä, mutta hän sanoo, että ei ole mitään toivoa, sillä -isä Aamos on niin vanha ja heikko. Kuollahan meidän kaikkien täytyy, -toisen ennen, toisen myöhemmin, ja hän on mielestäni jo kyllin vanha. -Mutta hän ei tahdo kuolla. Hän tahtoisi mieluummin jäädä tänne -maailmaan, vaikka hänen elämänsä on ollut hyvin kurja." - -Tämä oli ensi kerta kuin Rebekka näin suoraan puhui vanhuksesta. -Waltrud kysyi: "Kuinka kauan hän on asunut täällä? Ja mitä tointa -hänellä on ollut?" - -"Kaksi vuotta sitten hän tuli kaupunkiin. Hän on viettänyt raskasta, -vaivalloista elämää, niinkuin yleensä me kaikki, kaupustellen vanhoja -vaatteita, joita hän osti halvalla. Aina hän oli yksin. Teidän kansanne -on siinä luulossa, että hän on varastanut lapsia, mutta ei asian -laita ole sellainen, vanha Rebekka puhuu totta. Olen usein elämässäni -valehdellut, mutta sinulle en voi valehdella, sinä olet kuten Jumalan -enkeli." - -"Miksi hän siis tuli kristittyjen kadulle?" - -"Ainoastaan tehdäksensä kauppaa. Ennen", jatkoi hän, "on isä Aamoksella -ollut toisenlaista tointa, joka on tuottanut hänelle paljon rahaa. -Mihin hän sen on kuluttanut, siitä ei hän ole kertonut vanhalle -Rebekalle. Mutta hän on paljon matkustanut ja nähnyt monta maata, -on asunut Unkarissa ja muhamettilaisten maassa. Nyt hänelle tulee -viimeinen matka -- kentiesi jo muutaman päivän päästä. Silloin hän -joutuu isäinsä luo, mutta hän ei tahdo vielä. Hän on myöskin kysynyt -sinua, valtijatar, mutta ei tietänyt nimeäsi." - -Tämä oli tytöstä mieluisaa. Hän astui hiljaa huoneeseen. Mies kääntyi -hänen puoleensa. "Kuka olet?" oli hänen ensimmäinen kysymyksensä. "Ja -mitä tahdot isä Aamokselta? Isä Aamoksella ei ole yhtään rahaa." - -"Mies raukka, minä en tarvitse rahojasi. Minulla on kaikkea mitä -tarvitsen. Tahdon auttaa sinua. Kun sinua vainottiin ja sinä kaaduit, -tulin luoksesi ja toimitin, että sinut kannettiin kotiisi. Tässä annan -sinulle virkistävän juoman." - -"Se on tekevä minut terveeksi. Isä Aamos ei vielä tahdo kuolla. Mutta -miksi sinä tulet tänne?" kysyi hän epäluuloisena. "Sinä et kuulu meidän -kansaamme." - -"Minun kuningattareni lähettää sinulle tämän virkistävän juoman." - -"Kuningatar on hyvä, olen kuullut sanottavan." - -Voimattomana hän vaikeni, mutta hänen ajatuksensa askarsivat asioissa, -jotka eivät olleet juuri hauskaa laatua. Äkkiä hän puhui taas: "Oppinut -tohtori sanoo, että isä Aamoksen täytyy kuolla. Mitä hän tietää? Isä -Aamos ei vielä tahdo kuolla, Oi, miten paljon pahaa he ovat tehneet, -ne pahat ihmiset! Hätyyttäneet kuoliaaksi vanhan miehen, joka ei -milloinkaan ole koskenut hiuskarvaan ainoankaan lapsen päässä. Oi, voi -minua!" - -"He tekivät kovin pahoin", vastasi Waltrud lempeästi. "Mutta", jatkoi -hän, "ajattele loppuasi, vanha mies, jotta suuri Herra, joka taivaassa -asuu, voisi ottaa sinut sinne!" - -"Noin puhui äitini minulle, kun olin vielä poikanen", sanoi hän -ihmetellen. "Lempeä oli hänen äänensä, kuten sinun nyt, ja kuitenkin -toisenlainen. Mutta sinun äänesi, -- missä olen sen kuullut?" - -Hän ajatteli ajattelemistaan, mutta tyttö keskeytti hänen -ajatusjuoksunsa. - -"Lääkäri on sanonut että loppusi on lähellä, sen tiedät. Mutta tiedätkö -myöskin, onko Jumala sinulle armollinen?" - -Vanhus käänteli itseään edestakaisin. Hänen kasvoissaan kuvastui kova -tuska. - -"Jos tulen terveeksi, tahdon täyttää Jehovan kaikki käskyt", sanoi hän. - -"Mies raukka, mutta ellet tule terveeksi? Olet vanha ja heikko -sekä kovin sairas. Jumalan käskyjä vastaan olet rikkonut, sitä et -milloinkaan voi sovittaa. Rukoile kuningas Daavidin tavoin, niinkuin -hän rukoili, kun hän oli syntiä tehnyt: 'Jumala, ole minulle syntiselle -armollinen, pyyhi pois minun rikokseni ja pese minut puhtaaksi -pahastateostani.' Tunnethan sanat?" - -Kyyneleet vierivät vanhuksen kuihtuneita kasvoja pitkin. "Äitini, minun -äitini. Noin hänkin puhui viimeisillä hetkillään. Sano ne sanat vielä -kerran!" - -Tyttö toisti hitaasti samat sanat, ja vanhus lausui ne hänen -jäljissään. Hän kävi vähän levollisemmaksi. - -"Kuka sinä olet?" kysyi hän yhtäkkiä jälleen. "Kuka on lähettänyt sinut -lohduttamaan vanhaa miestä?" - -"Jumala on minut lähettänyt", vastasi tyttö. "Hän rakastaa sinua," - -"Ei, Ei! Ei!" huudahti mies liikutettuna. "Hänen vihansa on suuri, en -ole pitänyt hänen käskyjänsä, en ole huolinut hänen laistansa. Hän -suuttuu hirmuisesti." - -"Hänen armonsa on suurempi kuin hänen vihansa. Hän upottaa syntisi -meren syvyyteen, jos sinä niitä kadut." - -Sairas voihki, ja tyttö valmistautui lähtemään. Vanhus tarttui hänen -käteensä. "Tuletko takaisin?" Tyttö lupasi tulla. "Mutta tule pian!" -pyysi sairas tuskallisesti. - - * * * * * - -Adelheid oli tällävälin kovin odottanut Waltrudia, ja hänen tultuaan -kuunteli hän osaaottavasti, mitä tytöllä oli kerrottavaa. Kuningatar -itse oli syvästi murheellinen ja huolestunut, sillä Lothar ei vielä -ollut terve, eivätkä lääkkeetkään tehneet nähtävää vaikutusta. Waltrud -otti osaa kuningattaren huoleen ja rukoili hänen rakkaan puolisonsa -puolesta. Se oli suureksi lohdutukseksi kuningattarelle. Kuitenkin -hän jo seuraavana päivänä lähetti ystävättärensä sairaan juutalaisen -luo, sillä hän arveli, että miehen loppu ei ollut kaukana. Juutalainen -ilostui tytön tulosta ja pyysi heti: "Puhu enemmän minulle Jehovan -armosta." Sen hän tekikin. - -"Miten minä voin tekojani parantaa?" sanoi hän taas. "Olen -taistelutanterella ryöstänyt öisin, siellä missä kuolleet ja -haavoitetut makasivat; varastanut olen taloissa ja pettänyt kaupoissa. -Jehovan käskyjä en ole seurannut. Olen myöskin varastanut ja myynyt -lapsia. Viimeinen oli eräs tyttö; häntä minä usein pieksin, jopa -niinkin, että hän verta vuoti. Kun hän oli melkein kuollut, niin minä -hänet myin. Nyt ei hän varmaankaan enää elä. Hänen äänensä, niin, nyt -sen tiedän, se kaikui melkein samanlaiselta kuin sinun!" - -"Ehkä hän elää vielä", sanoi Waltrud hiljaa. - -"Jos hän vielä eläisi? -- Minulla on rannerengas, joka on hänen -omaisuuttaan. Se on harvinainen koriste." - -Hämmästyen Waltrud kysyi: "Missä sinulla on rannerengas?" - -Puolittain epäluuloisena katsoi juutalainen tyttöön, mutta vihdoin hän -sanoi: "Sinä saat sen tietää. Sinä olet ollut hyvä isä Aamosta kohtaan. -Se on tuolla laatikossa." - -"Anna minun katsella sitä", pyysi tyttö vapisevalla äänellä. - -Levottomana mies väänteli itseään vuoteessaan. Hänestä tuntui vaikealta -antaa kenenkään nähtäväksi aarteitaan, joita hän vuosikausia oli -tarkoin pitänyt kätkössä ja joista hänen sydämmensä ei voinut vielä -kuoleman portillakaan oikein irtaantua. Tyttö istui siinä kiihkeässä -odotuksessa. Vihdoin hän kysyi: - -"Oliko tytön nimi, josta puhuit, Waltrud?" - -Kuten salaman koskettamana hätkähti mies. Hänen silmänsä avautuivat, -kasvot kävivät vielä entistään kalpeammiksi ja hän soperteli: "Mitä -sinä hänestä tiedät -- Waltrudista?" - -Tyttö laski kätensä lempeästi vanhuksen käsille, jotka vapisivat hänen -mielensä järkkymyksestä, ja sanoi: - -"Ole levossa, vanha mies, ole aivan levollinen. Sinulle ei mitään pahaa -tapahdu. Waltrud on antanut sinulle anteeksi, minä sen tiedän, sillä -minä olen Waltrud." - -Nyt oli mies kovin murtunut. Siinä silmänräpäyksessä kiiti hänen -sielunsa silmien ohitse koko se pitkä aika, jolloin hän tätä tyttöä -kohtaan oli tehnyt vääryyttä, häntä kohdellut kovuudella, jopa -rääkännytkin. Ja nyt oli tämä tullut hänen luoksensa valoisana ja -lempeänä, kuten Jehovan sanansaattaja, tuoden hänelle lohdutusta hänen -sairasvuoteellaan. Siinä hän istui hänen vieressään, pidellen hänen -kuihtunutta vapisevaa kättään omassaan ja puhuen hänelle lohdutuksen -sanoja -- oliko tämä hänen kostonsa? - -Vanha mies itki. Lakkaamatta tulvivat hänen kyyneleensä, ja kauan -paatuneena ollut sydän suli. Waltrud huomasi sen; siksi hän istui -ääneti odottaen, kunnes hän puhuisi. Vihdoin vanhus rauhoittui ja sanoi: - -"Vanhat silmäni eivät sinua tunteneet. Mutta sinä, tunsitko sinä isä -Aamoksen? Sano minulle se!" - -"Tunsin, sinä päivänä, jolloin sinua niin pahoin rääkättiin kadulla." - -"Ja kuitenkin olet tehnyt minulle niin paljon hyvää ja ollut minulle -kuten Jehovan enkeli. Sano, miksi niin teit? Minulle se on ihan -käsittämätöntä." - -"Sellainen on minun Vapahtajani Jeesuksen Kristuksen tapa, hänen, -jota minä palvelen", vastasi tyttö vakavasti. "Kun juutalaiset, sinun -esi-isäsi, naulitsivat hänet ristinpuuhun, huusi hän Isälleen: 'Isä, -anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät'." - -Mies oli vaiti, mutta selvästi näkyi, että hänen sydämessään voimakkaat -aallot kävivät. Hetken perästä hän otti patjansa alta pienen avaimen. - -"Avaa laatikko", pyysi hän. Hänen äänensä soi nyt lujalta ja -rauhoittuneelta. - -Tyttö totteli. Siinä laatikossa ei ollut paljoakaan. Hänen käskystään -tyttö veti sieltä esiin villasukan, joka oli täysinäinen ja raskas, -nauhalla sidottu kiinni. Waltrud aukaisi solmun. Päällimmäisenä oli -siinä kultainen rannerengas, kiemurassa olevan kalan muotoinen. -Silmässä säkenöitsi jalokivi. - -Liikutettuna tyttö katseli koristetta. "Äitini on tätä käyttänyt! -Tunsitko sinä äitini?" kysyi hän. - -"Olin mukana siinä joukossa, joka hyökkäsi teidän kyläänne ja rosvosi -sen. Sinun vanhempasi tapettiin. Sinut minä myöskin näin. Minä tunsin -sinut, sillä olin usein kulkenut teidän kylänne läpi salaa, ja -sinun kultahiuksesi miellyttivät minua. Rannerenkaan otin kuolleen -käsivarresta. Sitten sinä katosit. Myöhemmin löysin sinut unkarilaisten -parista, ja koska he olivat kyltyneet pitämään sinua, otin sinut -mukaani." - -"Entä veljeni?" kysyi Waltrud kiihkeästi jännittyneenä. - -"Hunnit veivät hänet myötänsä. Suuren tappelun jälkeen näin hänet -jälleen. Hän makasi haavoitettuna kuningas Henrikin sotilaitten -joukossa tappelutanterella Merseburgin luona." - -Waltrudin silmät säteilivät. "Oliko hän taistellut hunneja vastaan?" - -"Epäilemättä. Mutta elääkö hän vai onko kuollut, sitä en tiedä." Sanat -kuuluivat voimattomilta ja heikoilta, ja tyttö sanoi pelästyneenä: -"Tämä on melkein liikaa kuoleman kielissä olevalle sairaalle. Älä enää -puhu. Rannerenkaan minä otan, mutta muut tavarat jätän laatikkoon." - -Mutta mies pudisti päätään sanoen: "Ei, minun täytyy puhua, kunnes olen -hyvittänyt pahat tekoni. Ota myöskin kaikki muu, siinä on kultaa ja -hopeata, ja'a ne köyhille. Sydämmeni on ollut niihin kiintynyt, mutta -nyt annan ne Jehovalle; sillä jos sinä olet antanut minulle anteeksi -kaiken sen pahan, mitä olen sinulle tehnyt, niin on myöskin Jehova -minulle armollinen." - -"Niin, Poikansa tähden, joka ristinkuolemallaan on maksanut velkasi ja -on sinunkin Vapahtajasi", sanoi tyttö juhlallisesti. - -Vanhus oli sulkenut silmänsä ja makasi kädet ristissä. Hänen huulensa -liikkuivat hiljaa. Sitten hän vaipui levolliseen uneen, ja Waltrud -lähti liikutetuin mielin pois. - - - - -KAHDEKSAS LUKU - -Kuolema tulee - - -Vielä kaksi päivää vanhus eli. Kun hän jälleen näki Waltrudin, -loistivat hänen silmänsä; hän tarttui Waltrudin käteen ja kuiskasi: -"Kiitos kaikesta! Jehova palkitkoon, mitä minulle olet tehnyt!" - -Sen jälkeen hän sanoi: "Kerro minulle enemmän Messiaksestasi!" - -Waltrud teki sen yksinkertaisin sanoin ja lämpimästä sydämmestä. -Halukkaasti sairas kuunteli. Kun tyttö puhui ristillä riippuvasta -ryöväristä, pani hän laihat kätensä ristiin ja sanoi itkussa silmin: -"Minä olen se mies." - -Palvelija seisoi siinä vieressä, ja vanha Rebekka oli hiipinyt sisälle -ja kuunteli nyt ihmeissään tuota iloista sanomaa, joka hänelle oli -aivan tuntematon ja käsittämätön. Mutta hän näki kuolevan kurttuisilla -kasvoilla rauhan ja tiesi nyt, että isä Aamos ei enää pelännyt -kokoontumista isäinsä luo. Mikä oli voinut tämän muutoksen saada -aikaan? Hän ei löytänyt vastausta. - -Kun Waltrud seuraavana päivänä läheni hökkeliä, kuuli hän jo kaukaa -itkijänaisten ulvontaa. - -"Hän on kuollut", sanoi hänelle eräs tyttö surullisen näköisenä. - -Rebekka muori tuli itkien ja käsiään väännellen häntä vastaan. "Hän on -kuollut", toisti hän. - -"Kuinka hän kuoli?" kysyi Waltrud. - -"Valtijatar, se on Jumalan ihme. Hän nukkui hiljaa ilman mitään -tuskan merkkiä. Viimeiseksi hän sanoi onnellisen näköisenä: 'Velka on -maksettu'. Tiedätkö sinä, valtijatar, kenelle hän oli velkaa?" - -Waltrud osotti sormellaan ylöspäin ja sanoi: "Suurelle Herrallemme -taivaassa." - -Siellä sisällä pienessä huoneessa itkijänaiset ulvoivat, löivät -rintoihinsa, repivät hiuksiansa ja käyttäytyivät kuten mielipuolet, -yleisen tavan mukaan. Kuollut makasi kädet ristissä. Noita elämässä -inhottavia kasvoja kirkasti nyt rauhallinen hymyily. Hän oli kuten -ryöväri saanut armon ja lähtenyt isäinsä luo. -- - -Näihin aikoihin oli huoli ja murhe jälleen vieraina kuninkaanlinnassa. -Lotharin tila oli kovin huonontunut. Hänellä oli ollut kohtaus, paljon -kovempi ja tuskallisempi kuin se, joka hänet yllätti kotimatkalla -Mailandista. Sairas raukka melkein luuli tulevansa mielipuoleksi, sillä -hänen päätänsä särki niin ankarasti. Hänen uskollinen hoitajattarensa -ei hetkeksikään poistunut hänen vuoteensa äärestä. Neuvottomina -seisoivat siinä lääkärit. Kuningatar oli kutsunut kiitetyimmän lääkärin -Bolognasta, ja häntä nyt odotettiin. - -Ja hän tuli, kun tuo kamala kohtaus jonkun verran oli lieventynyt. Hän -oli vanha herra, jolla oli viisaat silmät ja luottamusta herättävä -olento. Sairas makasi kalman kalpeana ja jähmettyneenä kuten kuollut, -kädet kokoonkouristuneina ja silmät suljettuina. Adelheid loi -äänettömästi rukoilevat silmänsä vanhaan lääkäriin, jonka taitoon hän -viimeisen maallisen toivonsa kiinnitti. Nuoren puolison suru koski -vanhuksen sydämmeen. Syvästi liikutettuna hän katseli sairasta ja antoi -hänen suuhunsa muutaman lääketipan. Sitten hän meni molempien toisten -lääkärien luo ja keskusteli heidän kanssaan. Aina vakavammaksi ja -synkemmäksi kävi hänen katseensa. - -Kuningatar ei sitä huomannut, hän katseli nyt alituisesti Lotharia. -Vähitellen katosi kankeus sairaan jäsenistä, otsa hiestyi, ja hän -lepäsi rauhallisena kuten luonnolliseen uneen vaipunut. - -Lääkäri oli jälleen astunut vuoteen ääreen ja antoi taas sairaalle -rohtoja. Lempeästi hän laski kätensä sairaan otsalle ja sanoi syvällä -myötätunnolla: "Tämä kipu on tuskallinen, mutta vielä hän ei siitä -tiedä mitään, sillä hän on tainnoksissa. Pian uni on antava hänelle -lievitystä. Torjukaa pois hänen läheisyydestään pieninkin aihe, -joka saattaisi häntä häiritä. Jalo rouva, täydellinen hiljaisuus on -tarpeellinen!" - -Hän viittasi lääkäreitä lähtemään ulos huoneesta ja jäi yksin -Adelheidin kanssa sairaan luo. Äänettöminä he istuivat siinä. -Kuningatar oli pannut kätensä ristiin; hänen sielunsa rukoili. Näin -kului tunti tahi enemmänkin. Vielä makasi sairas liikkumattomana, mutta -hänen hengityksensä oli tasainen. - -Silloin Adelheid nousi istualta. Hän oli päätöksensä tehnyt. Hän pyysi -lääkäriä tulemaan kanssansa viereiseen huoneeseen. - -"Tohtori", virkkoi hän, "minä luotan siihen, että sanot minulle -totuuden. Mitä tautia kuningas potee? Älä salaa minulta mitään." - -Lääkärin suupielet värähtivät, mutta sitten hän sanoi: "Me lääkärit -koetamme toivoa niin kauan kuin ihmisessä on henki. Kuitenkin -kehoittaisin kuningatarta hankkimaan ilmanmuutosta korkealle -puolisolleen. Tämä ummehtunut kaupunginilma ei ole hänelle edullinen." - -"Me lähdemme vaikkapa jo huomenna länteen, alppimaahan." - -Tohtori noikkasi suostuvasti. - -"Mutta kysymykseeni et ole antanut suoraa vastausta, olet kierrellyt. -Mitä tautia hän sairastaa? Minun täytyy saada se tietää, ja minä vaadin -kuningattarenasi, että sanot minulle totuuden." - -Majesteetillisena ja käskevänä hän seisot siinä, ja lääkäri katseli -häntä liikutettuna. - -"Jumala suokoon, että minulla olisi jotakin lohduttavampaa -ilmoittamista! On kulunut enemmän kuin viisikymmentä vuotta siitä, -jolloin ensi kerran kuulin puhuttavan tästä taudista. Silloin olin -vielä poikanen. Isäni oli kuuluisa lääkäri Spoleton kaupungissa. Siellä -oleskeli silloin Saksan kuningas ja keisari Arnulf. Olen nyt jo vanha -mies, mutta vielä näen hänet muistissani, tuon ritarillisen sankarin, -jonka me vapauttajana otimme vastaan ja jolle sydämmemme ihastuksesta -sykkivät. Sitten isäni kutsuttiin hänen luoksensa. Keisari sairasti -vaikeata päänsärkyä. Vielä näen silmieni edessä isäni, kun hän tuli -kotiin kalpeana ja murtuneena. Te tiedätte, rouva kuningatar, miten -keisari Arnulfin kävi?" - -Tuskanhuuto tunki kuningattaren kauhistuneesta sydämmestä. Hänen -silmänsä sumenivat, hän hapuili tukea. Mutta voimakkaasti hilliytyen -hän sai sanotuksi: - -"Tohtori, salaperäisiä huhuja kulkee Saksan keisarin kuolemasta. Tiedät -varmaankin, onko niissä perää, koska isäsi hoiti häntä. Kertooko kansa -oikealla tavalla hänen kuolemansa syyn? Sano minulle!" - -"Huhut ovat tosia. Isäni vannoi sen. Hän ei enää milloinkaan -saavuttanut mielen tasapainoa eikä iloa tuon päivän jälkeen." - -"Tarkoitatko siis, että puolisollani on ruumiissaan sama sairaus kuin -kuningas Arnulfilla?" - -Vanha mies painoi päänsä alas, hän ei voinut väittää vastaan. - -"Hänellä on ollut tämä tauti siitä asti kuin hän viimeisenä iltana -Mailandissa Berengarin kädestä otti pikarin ja joi maljan", sanoi -lääkäri soinnuttomalla äänellä, -- - -Viereisessä huoneessa odotteli Waltrud. Hän kyllä tiesi, että tuolla -sisällä keskusteltiin vakavista asioista, ja hänen sydämmensä sykki -levottomana. Silloin aukeni ovi. Adelheid seisoi kynnyksellä. Kauhistus -valtasi tytön mielen, kun hän näki kuningattaren. Nuo kukoistavat -kasvot olivat kuolonkalpeat, katse oli jäykkä ja piirteet vääntyneet. -Hän hoiperteli Waltrudia kohden, ja tämä kiirehti häntä vastaan, -sulkien hänet syliinsä. Kuningatar syleili uskollista ystäväänsä -kiihkeän suruisena ja huudahti sydäntävihlovalla äänellä: - -"Waltrud, he ovat hänet myrkyttäneet!" - - * * * * * - -Kuningas Arnulfin surullinen kohtalo ei ollut jäänyt miksikään -salaisuudeksi. Myöskin Adelheid sen tunsi. Puoli vuosisataa oli kulunut -siitä, kun paavi juhlallisesti kruunasi hänet keisariksi ja hän -täydessä miehuutensa voimassa juhlallisesti saapui Spoletoon, jossa -kansa riemuiten otti hänet vastaan vapauttajana hirmuvallan ikeen alta. -Hän ei kauan saanut voitostaan iloita. Pilkallisesti, mutta varmasti -kuolettava myrkky teki lopun hänen elämästään. Hänen onnistui päästä -kotimaahansa, mutta ennenkuin vuosi oli loppuun kulunut, lepäsivät -hänen luunsa Regensburgin kirkkoholvissa. Ja sama onneton kohtalo -oli nyt viisikymmentä vuotta myöhemmin tullut nuoren elämänhaluisen -Lotharin osaksi. - -Suurella kiireellä varustauduttiin matkalle. Levollisesti ja -huolellisesti jakeli kuningatar käskyjänsä. Kuninkaan uskollisimpain -piti häntä seurata; niiden joukossa olivat lääkärit, osa palvelusväestä -ja henkivartijat. Jo toisena päivänä kuninkaalliset vaunut lähtivät -länteen. "Äidin luo! Äidin luo!" kaikui Adelheidin sydämmessä. "Niin -pian kuin vain on mahdollista!" - -Mutta kuninkaan tila esti matkustamasta nopeaan; sairaan pää ei sitä -sietänyt. Silloin lähetti Adelheid, Waltrudin neuvosta, ne vaunut, -joissa pieni lapsi uskollisine hoitajineen oli, edeltäpäin varman -saattueen turvissa viemään Bertha rouvalle tietoja kuningasperheen -tulosta. - -Toiset seurasivat hitaammin jäljessä. Päivä päivältä kesti matkaa. -Yöllä he lepäsivät teltoissa, joita kuljetettiin mukana. Vihdoinkin -näkyivät Turinin tornit, ja väsynyt Lothar pyysi: "Levähtäkäämme täällä -muutamia päiviä!" - -Päivistä tuli viikkoja. Vähän matkaa kaupunginmuurien ulkopuolella -ylhäällä vuoristossa sijaitsi kuninkaallinen maatila, jossa kuningas -Hugo usein oli oleskellut. Täällä sairas odotteli parantumistansa. Hän -oli liiaksi väsynyt ajatellaksensa matkan jatkamista. - -Komeasti sisustetussa huoneessa, jonka ovet ja ikkunat viettivät -puutarhaan, makasi hän leposijallaan. Avoimista akkunoista lempeät -kevättuulet puhaltelivat, ja etäisten, juhlallisten Alppien huiput -katselivat tervehtien sisään. Voimakkaasti tämä näköala veti -kuningattaren mieltä kotiinpäin äidin luo, hänen isänmaahansa, missä -vielä uskollisuus vallitsi, missä kavaluus ja viekkaus olivat vieraita. -Mutta hänellä täytyi olla kärsivällisyyttä. Sairas tarvitsi lepoa, ja -lääkärit varoittivat matkan pikaisesta jatkamisesta. Hän istui siis -päivästä päivään kalliin puolisonsa vuoteen ääressä ja hoiti häntä -kaikella sillä uskollisuudella ja rakkaudella, johon hänen hellä, -voimakas sydämmensä oli mahdollinen. - -Usein hän ajatteli äitinsä hyvästijättösanoja: "Palvellaksemme olemme -kaikki täällä maan päällä, ja etenkin me ruhtinattaret." Ei hän silloin -voinut ajatella, että hän tulisi palvelemaan tuskaisen sairasvuoteen -ääressä, hoitaen sitä, joka hänelle oli kallein tässä maailmassa. -Nyt hän otti kutsumuksensa vastaan Jumalan kädestä. Miten paljon hän -kärsi, sen tuli olla sairaalta salattuja; olihan hänellä jo kylläksi -omista kärsimyksistään. Puolisollensa hän koetti näyttää iloista -muotoa. Ilostuttaaksensa häntä Adelheid lauloi kauniilla äänellään -lempilaulujansa, joita hän harpulla säesti. Lotharille häneltä aina -riitti joku lohdutuksen sana, joskin hänen oma sydämmensä oli sitä -vailla. - -Adelheidin uskollisen hoidon ja leppoisan kevätilman vaikutuksesta -kuningas vähitellen vähän toipui. Hänen kalpeat poskensa rupesivat -saamaan väriä; yöt, jotka olivat olleet levottomia, tuottivat nyt -virkistävää unta, ja Adelheidin sydämmessä syntyi jo toivo, että -kuningas ajan mittaan kokonaan parantuisi. Oi, mielelläänpä hän olisi -kärsivällinen, kunhan vain hänen palavat rukouksensa rakastetun -puolesta tulisivat kuulluiksi! Toivo antoi hänelle rohkeutta, ja -puoliso huomasi sen kyllä. - -Adelheid oli juuri laulanut Lotharille yhden lauluistaan, ja hänen -sormensa koskettelivat vienosti harpun kieliä, sillä välin kuin hänen -ajatuksensa viipyivät etäällä. Lothar ei häntä häirinnyt. Vihdoin -Adelheid katsahti puolisoonsa, sanoen iloisesti: "Pian voimme matkustaa -eteenpäin äidin luo. Siellä tulet täydellisen terveeksi, Lotharini. -Olethan sinä nyt paljon parempi!" - -Hän hymyili, tarttuen hellästi Adelheidin käteen. Hetken perästä hän -sanoi: "Minä voin hyvin, niin kauan kuin sinä olet täällä ja tuskat -ovat jotenkin siedettävät. Jääkäämme tänne!" - -"Kuten tahdot", sanoi Adelheid alttiisti, "Mutta katso noita korkeita -vuoria, miten mahtavina ne kohoutuvat taivasta kohti. Siellä, -tarkoitan, löytäisit terveytesi jälleen, siellä, missä rinta vapaammin -voi hengittää ja sydän sykkii iloisemmin, siellä missä tuoksuva -vuori-ilma ympäröitsee pakottavaa päätäsi virkistävällä viileydellä. -Ah, jospa olisimme siellä!" huokasi hän sydämmensä syvyydestä. - -"Minäkin sinne tahtoisin, etenkin sinun tähtesi", oli vastaus. "Mutta -minusta tuntuu kuin tämä olisi maailmanmatkani pää." - -Adelheid keskeytti hänet sanoen: "Älä anna sijaa tuollaisille -levottomille ajatuksille. Jumala on hyvin armollinen, hänelle ei mikään -ole mahdotonta. Hänen kädessään on sinun henkesi." - -Hän nyökäytti päätänsä. "Jumala on hyvin armollinen, sen olet monta -kertaa lukenut kirjastasi, ja minä siunaan sinua siitä. Sillä nyt -tiedän, että hän on armollinen minullekin, joskin hän tahtoo minua -muuttamaan toiseen kotiin, joka ei ole tässä ihanassa maassa. Olethan -itse sanonut minulle, että siellä ei ole mitään kipua enää! Minä -tunnen, että pää parkani ei enää milloinkaan parane -- eipä edes -alppimaassa. Minun tulee sääli sinua, kalleimpani, kun minun täytyy -jättää sinut yksin. Sinä olet ollut iloni ja riemuni, elämä sinun -kanssasi on ollut minulle sanomaton onni. Et ole milloinkaan tuottanut -minulle mitään murhetta, ainoastaan hyvää olet tehnyt. Mutta jos -taivaallinen Herramme toisin tahtoo kuin me, niin tottahan meidän -tottelevaisina täytyy taipua hänen tahtonsa mukaan? Sen olet minulle -opettanut kalliista raamatustasi." - -Adelheidin kyyneleet vuotivat. "Sinä olet oikeassa", sanoi hän. -"Meidän täytyy nöyrinä taipua Jumalan tahtoon. Kuitenkin minä toivon. -Yön hiljaisuudessa olen rukoillut henkesi puolesta, ja Jumala on -armollinen. Hän voi auttaa sinua." - -Lothar katsoi rakkaasti puolisoonsa, mutta ei sanonut mitään. Pian hän -väsyneenä vaipui hiljaiseen uneen. - -Enemmän kuin ennen milloinkaan oli Waltrud nyt rakastetun -hallitsijattarensa turvana ja lohdutuksena. Aina hän pysytteli -sairashuoneen läheisyydessä ja kuunteli sairaan vähintäkin liikettä. -Paljon hänkin oli viime aikoina saanut kokea. Usein hän ajatteli -vanhan juutalaisen rauhallista loppua ja kiitti Jumalaa, joka oli -antanut hänelle armonsa. Mutta enimmiten hänen ajatuksensa viipyivät -levottomina sairaan kuninkaan ja hänen uskollisen hoitajattarensa -luona. Hän ei voinut toivoa kuten Adelheid, sillä hän oli huomannut -lääkärien levottomat ilmeet, kun he välistä kulkivat puutarhassa ja -hiljaa keskustelivat keskenään. He tiesivät, että kohtaus uudistuisi -jälleen. Myöskin Waltrud oli kuullut tästä kuiskattavan. Hänen -sydämmensä oli raskas. Ah, mielellään hän olisi antanut oman henkensä, -jos hän sillä olisi voinut pelastaa rakkaan kuningattaren puolison! -Mutta muuta hän ei voinut tehdä heidän puolestaan kuin huolehtia ja -rukoilla, ja sitä hän teki yöt päivät. - -Muutama viikko oli vierinyt. Ihana toukokuun päivä joutui iltapuolelle, -ja suloinen oli luonto. Vielä auringonsäteet kultasivat vuorten -huippuja ja leikkivät hopeankirkkaassa lähteessä, joka solisi ja porisi -puistossa. Ihanat tuoksut levisivät tuhansista kukkanupuista, puissa -linnut laulelivat iltalaulujansa, ja myrttilehdosta kuului satakielen -suloista liverrystä. Kaikkialla eloa ja iloa! - -Mutta sisällä kuninkaankartanossa oli äänetöntä ja raskasta. Hiljaa -liikkuivat palvelijat edestakaisin, monet ahvettuneet kasvot -värähtelivät surusta, ja monesta silmästä vieri kyyneleitä. Myöskin -uskollinen bolognalainen lääkäri itki. Koko hänen lääkäritaitonsa -ei ollut kyennyt varjelemaan kuninkaan nuorta, vielä vuosi sitten -kukoistavaa elämää kuolemalta. Se oli jo kadonnut iäisyyden mereen. - -Satakielen suloinen laulu, jota nuori kuningas niin usein ja mielellään -oli kuunnellut, kaikui aina siihen huoneeseen asti, missä hän makasi, -mutta hän ei sitä enää kuullut. Hän ei enää katsellut kevään ihanuutta, -ei kullanhohtavaa aurinkoa, joka häntä niin usein oli virkistänyt. Hän -ei nähnyt uskollistensa kyyneleitä ja surua. Hänen silmänsä olivat -iäksi sulkeutuneet. - -Waltrud seisoi paarien luona, ja hänen kyyneleensä virtailivat -lakkaamatta. Siinä lepäsi kuningas kädet ristissä, kaunis pää vähän -sivulle päin kääntyneenä, hiljaa ja rauhallisena kuten nukahtanut. -Jaloilla kasvoilla väikkyi lapsellisen iloinen ja onnellinen hymy, -ja tytön mielestä hän oli sen näköinen kuin ennen, jolloin hän -nuorukaisena oleskeli Colombierissa. Pitkien kärsimysten perästä oli -vihdoinkin levon aika koittanut, ja hiljaa hän oli nukahtanut, kuten -väsynyt lapsi isänsä helmaan. - -Kuninkaan kuolinsijan ääressä oli hänen nuori vaimonsa polvistuneena, -ääneti ja ilman kyyneleitä, särkynein sydämmin, murtuneena sielun ja -ruumiin puolesta. Hän ei tietänyt enempää kuin kuollutkaan siitä, mitä -hänen ympärillään tapahtui. Hänelle oli koko maailma tyhjä, kuten suuri -hautapaikka. Ei yhtään valonsädettä välkähtänyt, kaikki näytti hänestä -pimeältä ja kolkolta. Vielä hän ei voinut tätä kovaa kohtaloa ottaa -vastaan Jumalan kädestä eikä omistaa sitä lohdutusta, joka sanassa on -luvattu kaikille murheellisille ja raskautetuille. - - - - -YHDEKSÄS LUKU - -Jumalattomien neuvot - - -Lotharin maalliset jäännökset oli palsamoittu ja pantu Mailandin -kirkkoholviin. Maassa vallitsi kaikkialla syvä suru rakastetun -kuninkaan kuoleman vuoksi, ja yleisesti kovin säälittiin nuorta leskeä, -joka nyt oli yksin ilman turvaa vieraassa maassa. Tätä asian puolta hän -itse ei alussa ajatellut; koko hänen mielensä oli vain kiintynyt siihen -katkeraan murheeseen, joka häntä oli kohdannut. Waltrud ja lääkäri -katselivat häntä levottomina. "Jospa hän edes saattaisi itkeä!" sanoi -lääkäri. "Tuo äänetön jäykkä suru kuluttaa hänen elinvoimaansa. Meidän -täytyy toimittaa hänet pian kotiinsa Paviaan." - -Ja kyyneleet tulivat, kun hän jälleen oli kotona ja ensi kerran astui -rakkaan vainajan työhuoneeseen. Kaikki oli siellä samassa kunnossa, -mihin hän oli sen jättänyt. Silloin tuli lesken mieleen muisto -entisistä onnellisista ajoista. Hän vaipui siihen tuoliin, jossa hänen -puolisonsa tavallisesti oli levähtänyt, nojasi päänsä uskollisen -Waltrudin rintaa vasten ja itki kauan kuten lapsi. Hän oli nyt päässyt -jäykkyydestään ja virkosi elämään jälleen, joskin hän vielä muutamia -viikkoja oli avuton ja uupunut. - -Nyt hän saattoi puhua Waltrudin ja lääkärin kanssa vainajasta ja ottaa -lohdutusta vastaan Jumalan kalliista sanasta. Nyt hän jo myöskin voi -kiittää uskollisiansa siitä rakkaudesta, jota he olivat osottaneet -kuninkaalle, ja ajatella miten hän heitä palkitsisi ja ilahduttaisi. - -Mutta vielä hän ei voinut Jumalan voimallisessa kädessä nähdä -rakastavan Isän kättä. Tosin hän kyllä koetti unhottaa itsensä ja -surunsa voidaksensa palvella muita. Näin oli hän nähnyt äitinsä -tekevän, kun isä kuoli. Mutta olihan tämä tapaus toisenlainen. Äidin -suru ei ollut niin katkeraa, sillä isää ei temmattu pois nuoruuden -kukoistuksessa, eikä kateellisten kavaluus häntä vienyt ennenaikaiseen -hautaan. Juuri tämä seikka, että vainaja pahojen ihmisten kautta -menetti henkensä, oli katkerin pisara hänen kärsimyksensä kalkissa, -ja nyt hän käsitti, kuinka sanomattoman vaikeata oli antaa anteeksi -vihollisillensa. Vielä hän ei voinut sanoa: "Isä, anna heille anteeksi." - -Sitä ei myöskään Waltrud voinut. Niitä kohtaan, jotka pahuudessaan -olivat tuottaneet rakastetulle kuningattarelle syvintä sydänsurua, -tunsi hän suurempaa katkeruutta kuin konsanaan omia vihollisiansa -kohtaan. Adelheid ja Waltrud eivät keskenään paljon puhuneet näistä -asioista; he tahtoivat säästää toistensa sisimpiä tunteita, eivätkä -sentähden koskeneet kipeään haavaan. Uskollisesti he täyttivät -velvollisuuksiaan ja rukoilivat Herraa, jota he molemmat tahtoivat -palvella, että hän opettaisi heitä käymään hänen teitään. - -Adelheid rupesi taas ajattelemaan alamaisiaan ja neuvottelemaan -uskottujensa kanssa. Silloin vasta hänelle selveni, mikä raskas taakka -painoi kansaa. Sellainen huhu levisi, että Berengar kruunauttaisi -itsensä kuninkaaksi. Hovin jalosukuiset ylimykset olivat jo varhemmin -kuulleet siitä, mutta he niin säälivät nuorta leskeä hänen surussaan, -etteivät siitä mitään maininneet. He luulivat sitäpaitsi, ettei -Berengar uskaltaisi näin tehdä, kun Lothar vielä tuskin oli ennätetty -haudata, ja kun vielä lisäksi kansa suosi hänen puolisoansa. Ei -myöskään Adelheid, asiasta kuultuansa, pitänyt mahdollisena tällaista -hävytöntä menettelyä rajakreivin puolelta. - -Mutta he erehtyivät. Äkkiarvaamatta nähtiin Berengar ja joukko -asestettuja miehiä Pavian porttien edustalla. Hän pyysi vaativalla ja -uhkaavalla tavalla, että hänelle portit avattaisiin, ja ellei sitä -hyvällä tehtäisi, niin hän tulisi väkisin ja ankarasti rankaisisi -tottelematonta kaupunkia, sillä nyt oli hän muka ainoana hallitsijana -ja valtijaana. - -Hämmästyneinä ylimykset tämän kuulivat ja kerääntyivät kuningattarensa -ympärille neuvottelemaan. Vastustamisesta ei ollut mitään hyötyä, sen -he kaikin käsittivät. Myöskin oli Berengarilla kuninkaallisen vallan -toimeenpanijana oikeus käydä kaupunkeja katsomassa, ja ennen kaikkea -tahtoi kuningatar välttää verenvuodatusta. Senvuoksi hän lähetti -Berengarille sellaiset terveiset, että kuningatar käskee avata hänelle -kaupungin portit ja pyytää häntä tulemaan sinne vieraana, mutta itse -hän ei syvän surunsa vuoksi voi ottaa häntä vastaan. - -Riemukulussa Berengar nyt ajoi kaupunkiin ja käyttäytyi siellä -itsevaltiaan tavoin, ilmoitti teeskennellyn valittelunsa kuninkaan -kuoleman johdosta ja selitti, että hän ainoastaan maan parhaaksi -tahtoi kruunauttaa itsensä kuninkaaksi niin pian kuin mahdollista. -Maan korkea-arvoisimmat henkilöt eivät olleet hänen kanssaan yhtä -mieltä. He arvelivat, että ensin tuli kysyä ja ottaa huomioon, mitä -kuningatar ajatteli asiasta. Mutta juuri tätä tahtoi rajakreivi -välttää. Sen vuoksi hän ilman pitkiä mutkia lähti Willansa ja -poikansa Adalbertin kanssa pyhän Mikaelin kirkkoon. Siellä hänen -käskystään eräs mukana tuotu piispa juhlallisesti pani hänen päähänsä -sen kuuluisan rautakruunun, jonka hurskas kuningatar Theodolinda -yli kolmesataa vuotta takaperin oli antanut valmistaa. Hän oli -viekkaudella ja vilpillä hankkinut kruunun Monzan luostarista, jossa -se säilytettiin, siten että ei Adelheidillä eikä hänen uskotuillaan -ollut siitä vähintäkään aavistusta. Samalla kertaa myöskin Berengarin -puoliso Willa kruunattiin kuningattareksi ja heidän poikansa Adalbert -hallitsijakumppaniksi. - -Tällä tavoin olivat nuo kunnianhimoiset ihmiset saavuttaneet -päämääränsä, ja kuningaskunnan kohtalo oli ratkaistu. Adelheid ei -salannut mielipahaansa, ja myöskin korkeat viranomaiset lausuivat -ilmi tyytymättömyytensä; vieläpä uhkauksiakin kuului noita röyhkeitä -valtaistuimen kaappaajia vastaan. Tämä tuli Berengarin korviin. Arka -ja pelkuri kuin oli, kuten kaikki salakavalat, säikähtyi hän tästä -puheesta. Willa koetti häntä lohduttaa. Lothar ei ollut jättänyt -mitään testamenttia jälkeensä, ja Lombardiassa ei kuninkaan arvo -ollut laillisesti perinnöllinen. Muuten Adelheid kyllä olisi vaatinut -perintöoikeutta hänen ja Lotharin tyttärelle. Tämä oli kyllä osaltaan -rauhoittavaa tuolle jumalattomalle miehelle, mutta myöskin pelottavaa, -sillä kansa rakasti Lotharin leskeä, jollei hän edes ulkonaisen -oikeuden varjoa saanut toimilleen, niin saattoi vaara häntä uhata. - -Taaskin hänen puolisonsa tähän tiesi neuvon. Jos heidän poikansa -Adalbert ottaisi puolisokseen nuoren lesken, silloin ei kukaan voisi -estää häntä omistamasta kuninkaan arvoa. - -Tällä välin eleli Adelheid linnassa hiljaisuudessa itsekseen. -Hiljakseen hän myöskin hoiti velvollisuuksiansa, sillä vielä oli -hänen sydämmensä surua täynnä kaivatun vainajan tähden, eikä hänellä -ollut vähääkään aavistusta niistä juonista, joita hänen vahingokseen -punottiin. - -Silloin tuli uusi kuningas eräänä päivänä, viikkokausia pääkaupungissa -oleskeltuaan, suuren seurueen saattamana linnaan ja pyysi kohteliain -sanoin pääsyä kuningattaren puheille. Hänellä oli muka tärkeitä asioita -esitettävänä ennen lähtöänsä. Vastenmielisesti Adelheid suostui -pyyntöön; hän tiesi hyvin, ettei Berengar olisi kieltoa totellut. -Tottunut kuin hän oli hillitsemään itseänsä, otti hän muutamien -jalosukuisten henkilöiden läsnäollessa epämieluisan vieraansa vastaan. - -Teeskennellyin sanoin puhui Berengar ensin osanotostaan kuningattaren -suureen suruun. Mutta Adelheid keskeytti hänet heti. - -"Mitä minusta tahdotte? Minä toivon, että puhutte asianne lyhyesti!" - -"Pyydän vain, että autatte meitä tekemään kansan levolliseksi ja -onnelliseksi. Te seisotte yksinänne ilman suojaa. Lesken asema on -vaikea. Tahdotteko ottaa avioksenne poikani Adalbertin? Silloin tulee -rauha maahan ja te olette turvattu." - -Adelheid oli kohoutunut pystyyn kuninkaalliselta valtaistuimeltaan. -Uljaana ja suorana seisoi hän siinä, suuttumuksen puna hehkui hänen -kasvoillaan, silmät säkenöivät tulta, ja hän ojensi käskevästi oikean -kätensä. Hän oli näöltään kuin koston jumalatar, ja tuo pelkuri mies -vapisi. - -"Sellaista sinä uskallat minulle esittää! Lähde täältä! En koskaan -rupea sinun perheesi kanssa mihinkään liittoon! Kuuletko, en -milloinkaan! Sen tässä pyhästi lupaan uskollisteni läsnäollessa." - -Sitten hän käänsi selkänsä Berengarille ja lähti ylevänä pää pystyssä -ulos salista. - -Berengarin katse, täynnä myrkyllisintä vihaa, seurasi häntä. - -"Minä pakotan sinut taipumaan", ähkyi hän hampaitaan purren. -Kumartamatta hän poistui, koston tuumat mielessään. - -Kuningattaren uskolliset ylimykset pelkäsivät Berengarin kamalaa -katsetta. Hetken he seisoivat liikkumattomina ja ääneti; vihdoin eräs -heistä sanoi hiljaa: "Tässä ei ole muuta pelastusta kuin kiireinen -pako." - -Kuningatar oli vetäytynyt omaan huoneeseensa ja kertoi siellä -Waltrudille, niitä oli tapahtunut. - -"Se hävytön!" huudahti uskollinen tyttö suuttuneena. "Mutta -hallitsijatar, sinun täytyy lähteä pois täältä. Nuo jumalattomat -ihmiset eivät kammo mitään pahojatekoja. Et ole koskaan hengestäsi -varma, niin kauan kuin asut Italiassa." - -Adelheid pudisti päätään. "Minä en pelkää." - -Silloin tyttö lankesi polvilleen hänen eteensä, katsoi kyynelsilmin -häneen ja rukoili palavalla sieluntuskalla: "Salli kehoitustemme -vaikuttaa sinuun, oi kuningatar! Älä usko, että nuo jumalattomat sinua -säästävät, koska he eivät säästäneet kuningastakaan. Ajattele äitiäsi, -ajattele tytärtäsi!" - -Nyyhkyttäen hän syleili hallitsijattaren polvia, ja tytön -mielenliikutus koski voimakkaasti kuningattaren sydämmeen. - -Lähimmässä huoneessa aatelismiehet odottelivat kuiskaten keskenään, -kunnes kammariherra pyysi päästä kuningattaren puheille. Hänkin -innokkaasti kehoitti kuningatarta jättämään kaupungin. "Ei kuitenkaan -ennen yön aikaa", varoitti hän. "Me koetamme kaikki valmistautua, rouva -kuningatar. Älä pelkää. Luotettava joukko on sinua seuraava. Mutta -paeta sinun täytyy, pois Italiasta!" - -Silloin Adelheid ymmärsi, että vaara oli suuri, ja myöntyi. Kaikessa -hiljaisuudessa valmisteltiin matkaa. Yön tultua vaunut ajoivat -ulos Pavian porteista. Niissä istui kaksi hunnutettua naista, ja -edelläratsastaja ohjasi kulun sille tielle, joka vei alppimaata kohti. -Aina tuon tuostakin tuli metsästä esiin joku ratsastaja, joka liittyi -seurueeseen aivan hiljaa. Heidän hevostensa kaviot olivat pehmeään -kääreeseen kiedotut, jotta ei kapsetta kuuluisi. - -Näin he siis kulkivat äänettömästi ja kiireesti eteenpäin yöllä. -Adelheid nojautui Waltrudiin niin kiinteästi kuin suinkin. Oi miten -hänen väsynyt sydämmensä halasi hänen rakastetun puolisonsa luo! -Ylhäällä kaareutui ihmeellisessä kirkkaudessaan pilvetön tähtitaivas, -ja hän katseli lakkaamatta korkeuteen. Siellä Lothar nyt oli, missä -kaikki suru ja tuska on lopussa. Onnellinen hän! Ah, jospa hänkin, -yksin jäänyt Adelheid, pian pääsisi sinne! - -Hänen ajatuksensa lensivät takaisin hänen lapsuudenpäiviinsä, jolloin -hän istui äitinsä jalkain juuressa kuunnellen hänen kertomuksiansa -taivaan ihanuudesta, niinkuin pyhä kirja sitä kuvaa. Sitten hän -ajatteli Vapahtajan elämää ja muisteli miten suloisesti hän oli -lohduttanut murheellisia. Adelheid tunsi, että häneltä kaikki rohkeus -oli ollut poissa, että hän näinä viime aikoina oli ollut toivoton, -ja kaikki oli näyttänyt pimeältä. Nyt kun hän ajoi eteenpäin, -yläpuolellaan tähtikirkas taivas, avautui hänen sielunsa taas näkemään -taivaallista valoa, ja hiljaa ja lempeästi laskeutui lohdutus hänen -särjettyyn sydämmeensä. Tuntui ikäänkuin hän olisi kuullut äänen -sanovan: "Älä pelkää, sillä minä olen kanssasi!" - -Jää oli murtunut. Adelheid saattoi taas lapsellisesti rukoilla Jumalaa, -joka häntä oli koetellut, ja uskolla ja luottamuksella puhutella -taivaallista Isäänsä. - -Tämä oli se siunaus, jonka tuo pitkä levoton yö hänelle tuotti, ja -se pysyi yhä tallella, kun uudet kärsimykset häntä kohtasivat. Se -tapahtui piankin. Pakolaiset eivät vielä olleet ennättäneet rajalle, -kun Berengarin takaa-ajajat saavuttivat heidät ja veivät Veronaan, -miehet kahlehdittuina ja naiset vaunuissa ankarasti vartioituina. -Ainoastaan esiratsastaja pääsi pakoon ja kiirehti rajan yli viemään -sanaa kuningatar Berthalle hänen tyttärensä kohtalosta. - -Näin loppui kuninkaantyttären ensimmäinen pakenemisen yritys. - - * * * * * - -Berengarin linnassa Veronassa pidettiin molempia naisia vangittuina -Willan silmälläpidon alaisina. Muutama niukasti varustettu huone -osotettiin heille asunnoksi. Vangitut miehet oli pantu telkien taakse. - -Ei kukaan tietänyt mitään kuningattaren kohtalosta. Hänen uskolliset -ystävänsä Paviassa luulivat hänen päässeen rajan yli onnellisesti ja -toivoivat, että hän jonkun ajan kuluttua palaisi takaisin Italiaan. -Ainoastaan pakoon päässyt etuvartija olisi voinut kertoa Berengarin -yöllisestä hyökkäyksestä, mutta missähän hän nyt olikaan? Olikohan hän -terveenä saavuttanut päämaalinsa, Burgundin kuningattaren hovin? Tämä -oli kysymys, jota Waltrud usein mietti. - -Adelheid oli tullut ihmeellisen levolliseksi. Nyt, kun hän itse -oli joutunut vihan ja vainon esineeksi, oli kalvava suru hänen -puolisonsa kuolemasta vähän hälvennyt. Rohkeasti hän vastusti häijyjen -hyökkäyksiä. Joka päivä Willa koetti suostuttaa häntä menemään -poikansa kanssa naimisiin ja siten ostamaan itsellensä vapauden. -Mutta kuningatar tiesi ja uskoi, että hänen henkensä ja vapautensa -oli korkeamman johtajan käsissä. Hän, joka hänet sisällisesti oli -vapauttanut pelosta ja epätoivosta, oli myöskin ulkonaisesti hänet -vapauttava, kun hänen aikansa oli tullut, sitä hän toivoi ja siihen hän -luotti. - -Hänen luottamuksensa joutui kovalle koetukselle. Kun Willa näki, -etteivät mielistelyt eivätkä uhkaukset mitään vaikuttaneet, rupesi tuo -jumalaton nainen ruumiillisesti häntä kiusaamaan. Hän riisti häneltä -kaikki kalleudet, jotka hän oli ottanut mukaansa paetessaan, mutta kun -ei sekään auttanut, yltyi hän eräänä päivänä niin vihansa vimmaan, että -antoi kuningattarelle nyrkiniskun vasten kasvoja ja sen jälkeen vihasta -puhkuen riensi huoneesta pois. - -Waltrud tuli sisälle ja näki hallitsijattarensa kuolonkalpeana. -Pelästyneenä kyseli hän syytä tähän, mutta Adelheid ei kertonut. -Silloin tyttö päätti, ettei hän milloinkaan eriäisi kauas -kuningattaresta, vaan pysyisi aina häntä kyllin lähellä, joutuakseen -avuksi, jos tarve vaatisi. - -Jota levollisemmaksi ja järkähtämättömämmäksi Adelheid tuli, sitä -raivoisammaksi kävi häijyn Willan viha. Palvelijattariensa joukossa -oli hänellä yksi, joka pahuudessa oli melkein hänen oma veroisensa ja -joka suorastaan nautti kuningattaren kärsimyksistä. Eräänä aamuna nuo -molemmat naiset tulivat hiljaa kuningattaren kammioon, ja pitääksensä -Waltrudin loitolla, salpasi palvelijatar hänen huoneeseensa vievän -oven. Tänään nyt oli asia ratkaistava, niin oli Willa päättänyt. Hän -alkoi puhua: - -"Poikani Adalbert on tullut tänne viettämään häitänsä. Hän on väsynyt -pitkälliseen odotukseen. Ylhäällä salissa hän odottaa papin kanssa, -joka teidän liittonne siunaa. Alistu siis tähän, sillä vastustus ei -mitään hyödytä, se olisi suoraa tyhmyyttä. Anna myöntävä vastaus, niin -elämä täynnä iloa ja riemua on edessäsi." - -"Vastaukseni tunnet", sanoi kuningatar levollisesti. "Et sinä eikä -poikasi voi minun mieltäni muuttaa. Minä pyydän sinua jättämään minut -rauhaan, sillä vaivasi ovat ihan turhia." - -"Sinulla on täällä aivan liian hyvä olla", sanoi tuo häijy nainen. -"Luuletko, ettei meillä ole ahtaita vankilakomeroita, joihin ei -aurinkoa eikä kuuta näy? Semmoisissa kaikkein kovimmatkin pehmenevät. -Moni on siellä yhdellä tai toisella tavalla parantunut ynseydestään." - -Kamalasti hänen silmänsä paloivat. Mutta Adelheid sanoi: "Sinä et tee -minulle mitään pahaa. Olethan sinä puoliso ja äiti, ja minä ajattelen, -että sinunkin sydämmessäsi on parempia tunteita. Anna niiden tekojasi -johtaa." Sanat kuuluivat rukoilevilta, mutta tuo jumalaton nainen -vastasi niihin pilkallisella naurulla. Sähisten hän työnsi huuliltaan: - -"Kunigunda, ota hänet kiinni!" - -Silmänräpäyksessä oli palvelijatar tarttunut turvattomaan Adelheidiin -ja viskannut hänet lattialle kumoon. Kuningatar päästi äänekkään -hätähuudon, ja sen kuuli Waltrud. Hän syöksähti oven luo, mutta se -oli salvattu. Ikäänkuin kuoleman tuskassa voimakas tyttö ryntäsi ovea -vasten ja se avautui, sillä ruostunut salpa katkesi. -- Minkälainen -näky olikaan hänen edessään! - -Lattialla makasi hänen hallitsijattarensa hajalle revityin hiuksin. -Hänen päällään oli polvillaan häijy Kunigunda, joka veti häntä tukasta, -ja Willa sotki onnetonta jaloillaan. Yhdellä hyppäyksellä oli Waltrud -kuningattaren vieressä ja iski voimakkaalla nyrkillään Willaa kasvoihin -niin ankarasti, että tämä lensi vasten seinää. Senjälkeen hän lujin -kourin tarttui palvelijattareen ja heitti hänet menemään kauas luotaan -kuten myrkyllisen käärmeen. Sitten hän lempeästi nosti lattialta -kuningattaren ja piti hänet syliinsä suljettuna, samalla korottaen -uhkaavasti oikean kätensä. - -"Älkää koettakokaan enää toiste koskea häneen! Kuninkaalle olet antanut -kuoleman kalkin, sinä kelvoton; tahdotko myöskin murhata kuningattaren? -Pysykää loitolla hänestä, jos henkenne on teille kallis! Minun -käsivarteni on kyllin voimallinen lyömään teidät maahan." - -Sankarittarena hän siinä seisoi, tuo kookasvartaloinen tyttö vihasta -säihkyvin silmin, uhkaavin liikkein ja kohotetuin käsivarsin. -Kuullessaan hänen sanansa oli Willa käynyt tuhkanharmaaksi. Miten oli -tuo vieras saanut tietää totuuden? Vauhkona hän väistyi, sillä Waltrud -näytti hänestä yliluonnolliselta olennolta. Kostoa puhkuen hän jätti -huoneen, ja Kunigunda seurasi häntä. - -Silloin Waltrud yhä hellemmin painoi kuningattaren syliinsä ja -lohdutteli häntä lempein sanoin, kuten äiti lastaan. Molemmat he -odottivat kovia aikoja, eikä yhtään suojelijaa eikä auttajaa ollut -lähellä. Mutta yksi, joka kaitsee omiaan kuten silmäteräänsä, vartioi -myöskin näitä turvattomia naisia, ja häneen he hädässään luottivat. - - - - -KYMMENES LUKU - -Syvyydessä - - -Ihanan Gardajärven kaakkoisella rannalla kohosi ulkonevalla -kallionkielekkeellä luja linna, jota nimitettiin Gardalinnaksi. -Sen muurit, huiput ja tornit kuvastuivat järven smaragdivihreisiin -aaltoihin. Kukistumattomalta, mahdottomalta valloittaa se näytti -katsojalle, sillä maan puolelta sitä suojasivat paksut muurit ja -vallit, ja toinen puoli ulottui järveen asti päätorneinensa, jota -aallot huuhtelivat yöt päivät. Torni oli kuin linnoitus kapeine -ikkunakomeroineen, jotka eivät olleet korkeammat eivätkä leveämmät -kuin tavalliset ampumareijät. Moni vanki oli täällä saanut viettää -pitkällistä surullista elämää, näkemättä enää milloinkaan päivän valoa. - -Tuohon torniin oli Adelheid ja Waltrud viety, -- yön pimeydessä, -jotta ei huhu Berengarin ja Willan pahasta työstä leviäisi. He -olivat jo viikkoja istuneet alhaalla ahtaassa kosteassa huoneessa, -jonka lattia oli syvemmällä kuin järven pinta. Niin korkealla, ettei -sinne voinut ulettua, oli pieni aukko muurissa. Himmeä valo, joka -siitä kajasti, teki synkän, kamalan vankilan vielä pelottavammaksi. -Järven puoleista seinää pitkin tippui vesi lakkaamatta. Kostea oli -myöskin vankilan alaston multalattia. Vastapäätä ulkoseinää oli kaksi -kehnoa, huonoilla peitteillä varustettua olkivuodetta. Pöytä ja kaksi -keikkuvaa tuolia oli siellä -- eikä muuta mitään. Synkännäköinen -vanginvartija toi heille illoin aamuin vettä ja vähän ruokaa. Berengar -ja Willa tahtoivat salaisella, mutta varmalla tavalla päästä pelätystä -kilpailijattarestaan. He kyllä tiesivät, että näin kammottavassa -paikassa ja näin huonolla ravinnolla ei vahvemmatkaan voimat kauan -kestäisi. - -Surulla näki Waltrud, miten hänen rakkaan hallitsijattarensa posket -päivä päivältä yhä kalpenivat, kätensä soukistuivat ja liikkeet -kävivät voimattomammiksi. Monta palaa hän säästi, jotta ne tulisivat -kuningattaren hyväksi. Mutta mitä se auttoi? Ravinto, joka heille -annettiin, riitti kunnolla tuskin yhdelle. Kun kuningatar nukkui, -otti uskollinen tyttö peiton omasta vuoteestaan, suojataksensa sillä -hallitsijatartansa, jotta hän ei niin paljon kärsisi kylmyydestä ja -kosteudesta. Itseänsä ei hän ollenkaan ajatellut. - -Päivä päivältä ja myöskin öisin he aina kuulivat aaltojen -yksitoikkoisen loiskeen vankilan muuria vasten. Siten aika hitaasti -kului eteenpäin. Tosiaankin toivoton tila Italian kuningattarelle! -Mutta hän ei joutunut epätoivoon. Kovassa hädässään ja -sydämmentuskassaan hän huusi Herralle, jolta kaikki apu tulee, Israelin -vartijalle, joka ei nuku. - -He lohduttivat toinen toistaan sillä, mitä he Jumalan sanasta olivat -säilyttäneet muistissaan. Niin, jopa ulkonaistakin lohdutusta he -löysivät lohduttomassa tilassaan. Sehän oli ikäänkuin pelastus, kun -heidän ei enää tarvinnut nähdä Willaa ja Berengaria. Elämä vankilassa -tuntui melkein siedettävämmältä kuin Veronan linnassa. Kapeasta -ikkunasta loisti aina silloin tällöin joku tähti heidän vankilaansa, ja -sen kirkkaus oli ikäänkuin tervehdys taivaasta. Nyt saattoi Adelheid -surunvoittoisella mielellä iloita siitä, että hänen rakastettu -puolisonsa oli ikuisiksi ajoiksi vapautettu kaikesta sydänhuolesta ja -tuskasta. Lujalla luottamuksella hän lakkaamatta rukoili vapahdusta -tästä kamalasta vankilasta -- kuinka ja millä tavalla, sen asian hän -jätti Jumalan haltuun. Ehkäpä Isän tahto oli pian ottaa hänet ylös -rauhan majoihin. Siihenkin hän mielellään oli valmis tyytymään. - -Ainoastaan yksi asia painoi joskus raskaasti hänen mieltänsä, ja se -oli muisto hänen pienestä tyttärestään Emmasta. Oliko hän nyt isoäidin -luona? Mitään tietoja hän ei ollut heistä saanut, vaikka melkein -vuosi oli kulunut siitä, jolloin hän lähetti pienen lapsensa luotaan -Turinissa. Kuka olisikaan voinut hänelle tuoda tietoja tähän vankilaan? -Kukapa muu edes tiesi hänen kohtalostaan kuin ne, joitten vallassa hän -oli. Hän ei voinut muuta kuin laskea tämänkin surun isättömien Isän -sydämmelle. - -Eräänä päivänä istuivat he molemmat vierekkäin surullisesti vaieten. -Silloin avattiin ovi tavattomaan aikaan, ja se, joka astui sisään, ei -ollut vanginvartija, vaan leveään taljaviittaan puettu mies. Piirteitä -ei voinut erottaa hämärän tähden. - -"Herra olkoon kanssanne!" tervehti hän latinan kielellä. Pehmeä -ja sointuva oli hänen äänensä, ja se vaikutti aivan erikoisesti -vangittuihin, jotka eivät pitkään aikaan olleet kuulleet muuta kuin -vanginvartijan synkän ja raa'an äänen. Hengellinen mies hän oli -tervehdyksestä päättäen, ja puvusta arvaten luultavasti joku munkki. -Hänen tultuaan lähemmäksi he saattoivat erottaa, että hänellä oli -kalpeat laihat kasvot ja syvät silmät, jotka säälivästi katselivat -noita kahta vangittua naista. - -"Kuka olet?" kysyi Adelheid. "Kuka laski sinut sisään ja mitä -määräyksiä meille tuot?" - -"Olen munkki, vanki kuten te. Mutta minun koppini ei ole puoleksikaan -niin kehno kuin teidän. Jumalan rangaistus kohdatkoon niitä, jotka ovat -syösseet Italian kuningattaren tällaiseen hautaan!" - -"Ystävältä sinä näytät. Oi sano, miksi tulit tänne?" - -"Auttaakseni ja lohduttaakseni sinua, kuningatar, olen minä tullut. -Linnan päällikkö tietää, että tein sen; niin, hän on itse minut -lähettänyt tuomaan teille kirkon lohdutusta." - -"Tähän asti se mies ei ole paljoakaan piitannut kuningattaren -hyvinvoinnista", muistutti Waltrud. "Katso ympärillesi, onko tämä hauta --- joksi tätä oikein nimitit -- sen näköinen?" - -Sanat kuuluivat katkerilta, ja munkki nyökäytti päätänsä. - -"Kuitenkin hän, luullakseni, ajattelee teidän sielujenne parasta. Ehkä -hän on saanut käskyn Berengarilta, taikka ehkä hänen omatuntonsa on -hänet siihen vaatinut -- kukapa sen voi tietää? Eilen hän kutsutti -minut luoksensa ja puhui silloin sinusta, jalo rouva. Sinun tilasi, -sanoi hän, on kurja, ja minä sain tehtäväkseni esittää sinulle, että -käyttäydyt väärin, kun yhä yksipäisesti pysyt taipumattomana. Minun -piti kehoittaa sinua myöntymään Berengarin tahtoon. Niin kuuluivat -hänen sanansa, joita minä ääneti kuuntelin. Mutta parempaa lohdutusta -minä sinulle tuon, oi kuningatar, kuin tuollaisen kehoituksen, jota et -milloinkaan voi seurata. Aina siitä asti kuin jouduit näitten muurien -sisäpuolelle, on sydämmeni vuotanut verta niin usein kuin olen sinua -muistanut. Minä tulen ystävänä ja pyydän auttaa sinua sillä tavalla -kuin osaan ja kykenen." - -"Kiitos sinulle!" sanoi Adelheid itkusilmin. "Ah jospa tietäisit, miten -hyvää sinun sääliväiset sanasi tekevät meille raukoille! Sen jälkeen -kuin tänne tulimme, emme ole kuulleet mitään muuta kuin vanginvartijan -raa'an äänen." - -"Jos tahdot auttaa meitä", sanoi Waltrud, "niin pidä huolta siitä, että -kuningatar saa lämpimän peitteen, paremman vuoteen ja parempaa ruokaa." - -"Koetan tehdä mitä voin", sanoi mies. "Linnan päällikkö ei näytä -pahalta eikä sydämmettömältä, mutta hän pelkää Berengaria. Minun -hän antaa kulkea muureilla ja pihoilla. Saanpa myöskin käydä -vankilakomeroissa ja puhua vankien kanssa. Hän ajattelee, että -veli Martti on mies, josta ei ole kenellekään vahinkoa. Kaikki -vahtisotamiehet tuntevat minut, eivätkä sano minulle mitään. He -kuuntelevat mielellään, kun puhun heille." - -"Miksi olet vangittuna? Vaikea minun on uskoa, että sinä olisit mitään -ilkityötä tehnyt", sanoi kuningatar. - -Munkki hymyili. "Olin oppineen Luitprandin ystävä ja toveri. Hän eleli -kauan kuningas Hugon hovissa ja sitten meni Berengarin tuo. Tiedäthän, -että hekin nyt ovat joutuneet keskinäiseen epäsopuun?" - -"Kuulin siitä puolisoni kautta. Mailandissa näin hänet tuossa -onnettomassa juhlassa." - -"Niin", jatkoi veli Martti, "silloin hän äänekkäästi julisti sinun -ja kuningas Lotharin kiitosta. Pian sen jälkeen hän joutui kinaan -Berengarin kanssa. Luitprand pakeni, ja vihastunut rajakreivi kohdisti -suuttumuksensa minuun, pakolaisen ystävään. Siitä syystä jouduin tähän -linnoitukseen." - -"Missä Luitprand nyt oleskelee?" - -Veli Martti kohautti olkapäitään. "Ehkä Saksassa; missäpä hän muualla -olisi turvassa Berengarin vihalta? En ole sittemmin kuullut hänestä -mitään." - -"Sinä kärsit viattomasti kuten mekin", sanoi kuningatar. "Toivon -kuitenkin, että suuri taivaan Herra voi meidät vapahtaa vankeudestamme." - -"Sinä puhut totta, kuningatar", sanoi munkki. "Minäkin luotan lujasti -häneen ja uskon, että hän meidät pelastaa. Älkää kadottako rohkeuttanne -ja uskoanne, huomenna tulen takaisin." - -Hän tulikin jälleen, ja vangitut iloiten tervehtivät häntä. Puhuessaan -hän tutkivasti tarkasteli vankikomeroa. Vihdoin hän veti taskustaan -mittanuoran ja rupesi mittaamaan vankilan korkeutta ja leveyttä. -Ihmetellen naiset sitä katselivat. Kun hän oli lopettanut työnsä, pisti -hän jälleen mitan taskuunsa ja sanoi: "Odottakaa huomiseen. Jos minun -toimeni täällä teitä ihmetyttää, niin älkää kuitenkaan tänään mitään -kysykö. Herra olkoon kanssanne!" - -Niin hän sitten lähti, ja molemmat naiset jäivät keskenään tuumimaan -ja arvelemaan, mitä tämä kaikki merkitsi. Peitteen hän oli tuonut -kuningattarelle, ja siitä Waltrud iloitsi, sillä yöt olivat kovin -kylmät tässä kosteassa holvissa. - -He eivät tietäneet mistä se johtui, että heidän sydämmensä tänään oli -niin täynnä toivoa. Eivät he koskaan olisi voineet uskoa kokevansa -sellaista iloa näitten vankilamuurien sisäpuolella. Mutta heille oli -yksinäisyydessään kylliksi ilon syytä, kun saivat nähdä ystävälliset -kasvot ja kuulla osaaottavia sanoja. Molemmat kiittivät Herraa, joka -yössä ja pimeydessä antoi ystävällisen tähden loistaa heille. - -Täynnä uteliaisuutta he odottivat munkin tuloa seuraavana päivänä. Hän -astui sisään ystävällisesti tervehtien, ja kun hän oli lohduttanut -vankitovereitansa hurskailla ja ymmärtäväisillä sanoilla, jatkoi hän: -"Ja nyt työhön. Katsokaa tätä asetta." Se oli sorkkarauta, jonka hän -oli ottanut esiin taskustaan, tukeva, hyvin hiottu ase. He katsoivat -häneen kysyvästi, ja hän jatkoi: - -"Eräs linnanpäällikön renki hankki tämän minulle. Mies oli minulle -kiitollinen lääkkeestä, jonka hänelle annoin pahanlaatuista -haavaa varten. Tiedättehän, että me munkit tunnemme kaikenlaisia -lääkkeitä, joita käytämme kansan hyväksi. Tämä rauta on minulle hyvin -tarpeellinen." - -Hänen äänensä alentui hiljaiseksi kuiskeeksi, kun hän jatkoi: - -"Minä tahdon vapauttaa teidät. Kyllä muurit ovat paksut ja lujat, mutta -kuitenkin toivon onnistuvani, vaikka siihen kyllä kulunee aikaa." - -Waltrud oli hypähtänyt pystyyn ja jännittyneenä kuunnellut; nyt hän -sanoi: "Sinä aiot lävistää seinämuurin, jos oikein sinut ymmärrän. -Mutta sano, mitä olemme voittaneet, jos pääsemmekin pihalle? Vahvat -muurit ympäröitsevät linnaa ja pihoja." - -"Kaikkea olen ajatellut ja punninnut. Tietenkään ei meitä paljoa -auta, jos pääsemme tämän muurin läpi", sanoi Martti, "ellen kaiva -maanalaista käytävää, joka ulottuu vallien ulkopuolelle. Ainoastaan -siinä tapauksessa on pako mahdollinen." - -Kuningatar hengitti raskaasti. "Sinä ajattelet mahdottomuuksia! Mitenkä -sinä voisit sellaista saada toimeen, sinä yksin tuolla aseella?" - -"Vasaran tuon mukaani huomenna ja ehkä myöskin kuokan. Guido renki on -uskollisesti minuun kiintynyt." - -"Ja minä autan sinua", sanoi Waltrud päättävästi. "Rohkaise mielesi, -kuningatar! Vaikea on tehtävä, mutta suuri taivaan Herra ei jätä meitä -yksin. Minä luotan lujasti siihen, että hän meitä auttaa." - -"Sinä puhut totta, tyttö", vakuutti veli Martti. "Luottakaamme häneen, -joka pelasti Danielin jalopeurain kuopasta ja päästi kolme miestä -elävänä tulisesta pätsistä. Hän on auttava meidätkin tästä vankilasta. -Rukoilkaamme häntä, ennenkuin alotamme työmme!" - -He polvistuivat kostealle lattialle, ja munkki lausui hartaan -uskonrukouksen, pyytäen että Jumala antaisi hänelle voimaa, viisautta -ja armoa pelastaa nämä onnettomat heidän vankeudestaan. - -Työ alkoi. Erääseen pimeään nurkkaan, johon ei ainoatakaan valon -välkettä voinut tunkea ylhäällä olevasta kapeasta ikkunaraosta, -tungettiin rauta-ase maanpinnan tason kohdalle. Mitä tarkimmin oli -Martti mitannut holvin syvyyden ja sen mukaan tehnyt laskelmansa. Kun -muurin murros kerran oli valmis, täytyi maanalainen käytävä kaivaa -ihan suoraan itää kohden. Myöskin ulkona valleilla hän oli toimittanut -mittauksia ja etevien mittausopillisten tietojensa avulla tarkasti -suunnitellut tien siihen ainoaan paikkaan, mistä heille oli mahdollinen -päästä vaaratta ulos päivänvaloon. - -Kuten he olivat ennaltaan arvanneet, oli tässä kova työ munkille ja -Waltrudille. Muutama viikko kului, mutta vielä ei tuo paksu muuri ollut -läpimurrettu. Basalttikivi oli tavattoman kovaa, ja munkin työaseet -heikot. Ei hän myöskään uskaltanut työskennellä kauan kerrallaan, -sillä hän pelkäsi, että hänet huomattaisiin. Täytyi menetellä erittäin -varovaisesti. Usein Adelheid vavahti, kun vasaranlyönnit kaikuivat -holvissa. Eivätköhän ne voineet kuulua myöskin vartijan korviin, -ilmaisten koko yrityksen? Silloin he olisivat hukassa! Innokkaasti he -rukoilivat Vapahtajaa Jeesusta Kristusta, että hän heitä suojelisi ja -antaisi heidän vaikean työnsä onnistun. - -Ja se päivä tuli, jolloin Martti saattoi ilmoittaa: "Suuri kivi on -irrallaan! Nyt on vain pieni jäljellä, ja sitten on muurinaukko vapaa!" -Oi, miten kuningattaren sydän sykki kiitollisuudesta ja iloisista -toiveista! Tähän asti oli Jumalan suojeluksessa kaikki onnistunut. Ei -kukaan aavistanut, mitä nämä kolme olivat uskaltaneet yrittää tuolla -pimeässä holvissa. Vanginvartijan silmät olivat olleet kuin sokeat. - -Vaikein asia oli vielä jäljellä. Aukko muurissa oli juuri niin suuri, -että yksi ihminen kerrallaan pääsi siitä ulos. Nyt oli maanalainen -käytävä kaivettava. Rohkeasti Martti alkoi työnsä. Waltrud levitti -irtikaivetun mullan vankilan lattialle ja polki sen kiinteäksi -jaloillansa. -- Työ oli pitkällinen ja vaivalloinen. Kesti kuukausia, -kunnes Martti ilmoitti, että hän nyt epäilemättä oli saavuttanut -määränsä. Käytävän äärimmäisestä päästä hän jo kuuli laineitten -loiskeen vasten rantaa. Mittaukset pitivät yhtä hänen laskujensa -kanssa. Käytävä loppui muutamia jalkoja alemmaksi maanpintaa. Viimeinen -murros oli tehtävä vasta aivan paon edellä, sillä muuten koko hanke -olisi voinut tulla ilmi. - -Kevät oli siirtynyt kesän tieltä. Silloin oli työ saatu valmiiksi ja -pakopäivä määrätty. Sykkivin sydämmin Adelheid ja Waltrud odottivat -munkkia. Oli ilta. Hetki, jolloin vanginvartija toi heille ruokaa, -oli mennyt ohitse. Linnassa kaikki lepäsivät; ainoastaan vartijat -käytävissä ja valleilla nojautuivat siellä täällä muureihin tai -kulkivat edestakaisin vastustaaksensa uneliaisuuttansa. Martti oli -kopissaan, jonka ovi aina pidettiin lukitsematta. Hän kuunteli -- -käytävissä oli äänetöntä. Silloin hän hiljaa hiipi ulos. Pimeyden -suojassa hän pääsi kuningattaren vankikomeron luo, joka oli suljettu -ainoastaan raskaalla rautasalvalla. Ei kukaan nähnyt häntä, kun hän -sysäsi pois salvan ja astui komeroon. - -Täällä naiset olivat matkavalmiina. Silloin Martti pani kätensä ristiin -ja rukoili lyhyesti. Naiset seurasivat hänen esimerkkiään. Sitten hän -sanoi hillityllä äänellä: "Jumalan nimessä uskaltakaamme yrittää, jalo -rouva! On kyllä vaivalloista kontata käytävän läpi, sillä se on ahdas -ja pimeä; mutta älkää pelätkö, minä käyn edellä, sinä seuraat minua, -rouva kuningatar, ja sinä Waltrud tulet viimeiseksi." - -Munkki ryömi käytävään, ja molemmat naiset seurasivat häntä sillä -tavalla kuin hän oli määrännyt. - -Kuinka vaivalloinen heidän pakotiensä oli, sitä he eivät olleet -voineet ennakolta kuvitella. Niin ahdas oli käytävä, että aikaihminen -töintuskin pääsi läpi tunkemaan. Seinien hankautumisesta multa -irtaantui, kerran niin suuressa määrässä, etteivät ainoastaan -naiset säikähtäneet, vaan jo munkkikin pelkäsi, että he elävältä -hautautuisivat. Ilman puutteesta he tuskin kykenivät hengittämään. -Lakkaamatta he huusivat Herralta apua, vaikka heidän ääntänsä ei -kuulunut. - -Kuinka kauan he olivat olleet tässä pimeässä käytävässä, sitä he eivät -tietäneet, mutta se tuntui heistä ikuisen pitkältä ajalta. Kuningatar -oli kadottamaisillaan kaiken tajuntansa ja luuli jäävänsä sinne -pyörtyneenä makaamaan. Silloin yhtäkkiä raikas ilmanpuuska lehahti -häntä vastaan. Munkki oli murtanut viimeisen maakappaleen, joka erotti -nämä raukat vapaasta ilmasta. Vielä muutama työntäys raudalla, ja pääsy -ulos oli vapaa. - -Martti seisoi jo ylhäällä maan pinnalla. Varovasti hän tarttui -kuningattareen ja veti luokseen ensin hänet, sitten Waltrudin. - -He olivat päässeet maankielekkeelle, joka ainoastaan kuumana -vuodenaikana ei ollut veden peitossa ja siten nyt muodosti jonkinlaisen -niemen. Siinä he seisoivat, nuo molemmat naiset, hengittäen syvin -siemauksin raitista ilmaa, joka lempeänä leyhyi järveltä ja -virvoittavasti hyväili heidän kasvojansa. Oi miten kauan he olivat -kaivanneet ilmaa! He eivät milloinkaan ennen olleet käsittäneet, kuinka -suuri aarre se on. - -Mutta munkki kiihotti heitä kiirehtimään. Äänettömästi ja varovaisesti -he hiipivät pitkin kapeata polkua muurin vierustaa myöten, sillä nyt -oli musta yö ja heille edullinen liikunta-aika, vaikka samalla myöskin -vaarallinen, sillä ainoakin harha-askel olisi voinut syöstä heidät -noihin tummiin, tuntemattomiin aaltoihin, jotka hiljaa loiskivat -kallioita vasten. Martti kulki edellä ja naiset vapisten ja rukoillen -hiljaa perässä, pitkin vallien ulkosivua, tuskin jalan levyisellä -polulla. - -Nyt he ovat loppupäässä, järvi, joka tässä on vain muutaman jalan -levyinen, erottaa heidät vielä vapaudesta, ja tässä on tehtävä vaikea -hyppäys. Martille se jo on onnistunut. Nyt hän seisoo siinä kurkottaen -kätensä, ottaaksensa vastaan kuningattaren. Adelheid jättää sielunsa -Jumalan haltuun ja hyppää -- hän on pelastettu! Mutta vielä ei hän -voi iloita, sillä Waltrud on toisella rannalla. Taaskin munkki seisoo -vartijana ja kurkottaa käsivartensa häntä kohti, hiljaisesti häntä -kehoittaen. Waltrud hyppää, ja seuraavassa silmänräpäyksessä hän vaipuu -uupuneena Adelheidin viereen. Silloin heidän sydämmensä riemuisella -kiitoksella kääntyvät Herran puoleen, joka on pelastanut heidät -kurjasta vankilasta ja jälleen saattanut ihanaan vapauteen. - - - - -YHDESTOISTA LUKU - -Äidinsuruja - - -Hiljaisena ja hylättynä seisoi Colombierin linna, jossa kuninkaantytär -oli viettänyt lapsuutensa onnelliset päivät. Kuninkaallinen vouti -hallitsi nyt linnaan kuuluvaa maatilaa, pitäen kunnossa ympärillä -olevia alueita. Mutta linna oli autio, sillä jo enemmän kuin vuosi -oli kulunut siitä kuin kuningatar hovineen oli muuttanut Lausanneen -Genèvejärven lähitteille. Täällä me hänet tapaamme kuninkaallisessa -linnassa uskollisesti täyttämässä velvollisuuksiaan, kuten ennen -Colombierissa ja sen ympäristöillä. - -Bertha rouva oli vanhentunut. Hänen hiuksensa olivat käyneet -harmahtaviksi, ja hänen lempeillä kasvoillaan ilmeni hiljaisen surun -piirteitä, joita ei niissä ollut ennen näkynyt. Huoli puhui hänen -katseestaankin, kun hän nyt siinä istui pitäen noita ennen niin -ahkeria käsiänsä ristissä polvillaan ja tähyillen miettiväisenä kauas -etäisyyteen. Hän ajatteli Adelheidiä ja oli levoton tyttärensä tähden, -sillä hän ei pitkään aikaan ollut mitään kuullut hänestä. - -Viereisestä kammarista kuului lapsen ääni, ja nyt Bertha rouvan -kasvoille valahti äidillinen hellyys. Ovi avattiin, ja vanhan hoitajan -taluttamana tyllersi sisään pieni tyttönen, vielä vähän epävarmoin, -alottelevin askelin. Se oli pieni Emma, Berthan tyttärentytär. Hellästi -hän otti lapsen polvilleen, ja tämä nojautui turvallisesti vasten -isoäitinsä rintaa. - -"Lapsi raukka", sanoi hän silittäen hänen pehmeätä tummaa tukkaansa. -"Kovin aikaisin on sinun täytynyt jäädä isättömäksi, -- ehkä myöskin -äidittömäksi! Sen tietää ainoastaan suuri taivaan Herra." - -Kyynel vierähti hänen poskelleen. Hän kuivasi heti silmänsä, sillä -lapsi ei saanut nähdä surullisia kasvoja. Vuosi sitten oli hänen -tyttärentyttärensä saatettu hänen luoksensa, ja samalla oli tuotu -terveisiä tyttäreltä ja Lotharilta. Rukoilevin sanoin oli Adelheid -pyytänyt äitiänsä ottamaan lapsen hoitoonsa ja sulkemaan hänet -sydämmeensä. Huolestuttavalta kuului viesti Turinista, missä Lothar -makasi sairaana. Niin pian kun hän vain paranisi, he kiirehtisivät -äidin luo. - -Äiti odotti päivä päivältä, ja yhä uudelleen ja uudelleen hän toivoi -pian saavansa sulkea heidät syliinsä; mutta hänen toivonsa oli turha. -Vihdoinkin tuli kuljeksiva veli Italiasta. Surullisia uutisia hänellä -oli; Bertha sen näki, ennenkuin mies ennätti puhuakaan, ja hänen -sydämmensä vavahti. Sitten viestintuoja kertoi Lotharin varhaisesta -kuolemasta, nuoren lesken surusta ja kansan mielipahasta, se kun oli -suurella rakkaudella kiintynyt vainajaan ja oli myöskin kuningattarelle -uskollinen. Hän kertoi myöskin kuningattaren palaamisesta takaisin -Paviaan, ja miten hän vanhaan tapaansa ystävällisesti oli alkanut -toimia kansan hyväksi. - -"Entä Berengar?" kysyi Bertha. - -"Hän on Veronassa. Huhutaan, että hän himoitsee kuninkaan arvoa, mutta -useimmat italialaiset ovat häntä vastaan, joten on luultavaa, ettei -hänen pyrkimyksensä onnistu." - -Näin puhui sanansaattaja; mutta Bertha oli levoton, sillä hän tiesi, -ettei Berengar karttaisi minkäänlaista ilkityötä, jos hän vain sillä -pääsisi päämaaliinsa. Bertha ei luottanut italialaisiin. Myöskin -Lotharin tauti, josta kuljeksiva veli kertoi, antoi hänelle paljon -ajattelemisen aihetta, ja hänen sydämmensä kävi yhä raskaammaksi. -Hän aavisti tyttärensä olevan suuressa vaarassa. Miksi hän jäi sinne -noitten viekkaitten ihmisten joukkoon? Miksi hän ei kiirehtinyt äitinsä -helmaan? - -Näin suri ja rukoili kuningatar Bertha yötä päivää. Tänään hän oli -erittäin haikealla mielellä. Silloin astui vanha Dietrich sisälle. - -"Hallitsijatar, tuolla ulkona seisoo mies, joka pyytää päästä rouva -kuningattaren puheille. Tomuiselta ja väsyneeltä hän näyttää, kuten -olisi vaeltanut monta päivää ja viikkojakin. Hän pyytää saada puhua -itse sinun kanssasi." - -Bertha hätkähti. "Sanansaattaja Italiasta!" huudahti hän. "Antakaa -hänelle ruokaa, ja niin pian kuin hän on vähän virkistyksekseen -nauttinut, niin laskekaa hänet luokseni sellaisena kuin hän on!" - -Dietrich kiirehti ulos, ja Bertha jätti pikku Emman hänen hoitajansa -huostaan. Sitten hän sykkivin sydämmin odotti sanansaattajaa. - -Pian hän tulikin. Vaatteet ja kengät olivat rikkinäiset, ja hän oli -niin uupunut ja väsynyt, että kuningatar käski hänen istuutua. - -"Sinä tuot minulle tietoja tyttärestäni!" sanoi Bertha. - -"Niin, rouva kuningatar. Jumala suokoon, että minulla olisi parempia -viestejä ilmoitettavana! Mutta sinun täytyy saada tieto asioista, -vaikka ne ovatkin surulliset. Italian kuningatar on Berengarin -vallassa!" - -Berthalta pääsi tuskan huudahdus. "Berengarin vallassa! Mitä sillä -tarkoitat? Vankinako?" - -Mies nyökäytti päätänsä surullisesti. "Vankina, niin. Minä näin, -miten hänen lähettinsä tarttuivat heihin ja veivät heidät mukanaan, --- kuningattaren, tytön ja heidän ratsastavat saattomiehensä sekä -hevosensa. Minä olin ainoa, joka töin tuskin pääsin pakoon. Olen -kulkenut jalkaisin vuorten yli, tietämättä teistä ja poluista; muuten -olisinkin tänne jo aikaa ennättänyt." - -"Ah, miksi hän jäi sinne viekkauden maahan? Miksi hän ei kiirehtinyt -äitinsä luo?" valitti kuningatar. - -"Hän oli kyllä jo matkalla luoksesi, kuningatar. Yöllä hän -uskollistensa kanssa pakeni Paviasta. Minä ratsastin hänen vaunujensa -edellä. Olimme aivan lähellä rajaa, kun Berengarin takaa-ajajat suurena -joukkueena saavuttivat meidät. Me puolustimme itseämme urhoollisesti, -mutta meitä oli liian pieni joukko. Muut miehet sidottiin ja vietiin -vankeina takaisin, ja minä olen kulkenut yötä päivää, saattaakseni -sinulle tämän sanoman." - -"Kiitän sinua uskollisuudestasi, kiitän siitä, että tulit. Kerro nyt -minulle kaikki, mitä tiedät." - -Ja mies puhui Berengarin ja Willan kruunauksesta Paviassa, molempien -hävyttömyydestä ja itsevaltaisuudesta, sekä miten he alituiseen -kehoittivat kuningatarta ottamaan puolisokseen heidän poikansa, ja -miten kuningatar sitten yöllä pakeni. - -Kiihtyneenä oli Bertha kuningatar kuunnellut. Mutta samalla kun hän -oli saanut varman tiedon tyttärensä kohtalosta, heräsi hänessä myöskin -entinen toimintahalu ja voima uuteen eloon. - -"Minä kiitän sinua", hän sanoi. "Nyt kammariherra pitäköön huolta -siitä, että saat puhtaat vaatteet yllesi ja vuoteen lepuuttaaksesi -uupuneita jäseniäsi, sillä sinä olet aivan voivuksissa." - -Miehen voimat olivat todellakin ihan lopussa. Palvelijan täytyi -taluttaa hänet ulos. - -Sitten Berthalla oli pitkä neuvottelu Dietrichin ja Lausannen piispan -kanssa. Mihinkä Adelheid oli viety, sitä sanansaattaja ei tietänyt, -mutta luultavaa oli, että rajakreivi oli vienyt hänet Veronaan. Bertha -ei yksin voinut mitään tehdä Berengaria vastaan. Vielä oli hänen Konrad -poikansa kuningas Oton hovissa, ja Berthan velvollisuutena oli siis -maan hallitus. Mutta kukapa johtaisi sotajoukkoa ilkiötä vastaan? - -"Ainoastaan Otto kuningas voi auttaa, hän, koko kristikunnan -mahtavin herra", sanoi piispa. "Mutta hänellä on paljon tehtävää ja -järjestettävää laveassa valtakunnassaan. Kuitenkin olen sitä mieltä, -ettei hän tällaista konnantyötä jätä rankaisematta. Meidän nuori -kuninkaamme Konrad on saavuttanut hänen suuren suosionsa, sen me -tiedämme. Lähetä sana pojallesi, oi kuningatar, hän on sinun ja omassa -nimessään rukoileva mahtavaa ruhtinasta tässä asiassa auttamaan." - -Tämä neuvo tuntui kuningattaresta hyvältä, ja hän päätti lähettää -joukon ylimyksiänsä Saksan kuninkaan hoviin. Ennenkuin he ehtivät -lähteä, saapui uusi sanansaattaja Italiasta. Se oli Veronasta tullut -ratsastaja, joka ennen oli asunut Paviassa ja siellä saanut kokea -paljon hyvyyttä kuningas Lotharilta ja hänen puolisoltaan. Ystävien -avustamana rahallisessa suhteessa oli hän salaa kiireimmiten lähtenyt -matkalle tunnettuja teitä myöten vuorten poikki Lausanneen. - -"Kuningatar", sanoi hän kiihkeästi kuuntelevalle Bertha rouvalle, "minä -näin tyttäresi. Rajakreivin takaa-ajajat olivat saavuttaneet hänet -hänen pakomatkallaan ja veivät hänet vaunuissa Veronaan rajakreivin -linnaan. Oli ilta, mutta kuitenkin minä hänet tunsin. Hänen rinnallaan -istui kultakutrinen tyttö; sinä kyllä tiedät, kuka. Hän katseli -ympärilleen, näki ja tunsi minut ja iski minulle silmää. Niin että muut -eivät voineet kuulla, hän kuiskasi minulle: 'Olemme vaarassa; kiirehdi -Bertha rouvan luo.' Hänen silmänsä katsoivat minuun niin tuskallisen -rukoilevasti, että se liikutti sydäntäni. Olen kulkeva kauppias. Minä -toimitin asiani Veronassa ja palasin Paviaan. Kaikki Pavian asukkaat -rakastavat ja kunnioittavat kuningatarta, mutta siellä on paljon -Berengarin vakoojia, joita he pelkäävät. Sain kuitenkin kootuksi -rahoja, jotta voin suorittaa tämän pitkän matkan." - -"Kiitän sinua", sanoi Bertha liikutettuna, "sinua, uskollisen Waltrudin -sanansaattajaa." - -"Minulla on vielä enemmän kerrottavaa", jatkoi mies. "Onko kuningatar -vielä Veronassa, sitä en tiedä. Hirveitä uhkauksia vankeudesta ja -kahleista lienee Willa puhunut. Sitä kuiskailtiin viimeisinä viikkoina, -jolloin olin Veronassa. Myöskin kuulin, että Berengar oli kutsunut -Gardalinnan linnanvoudin luokseen ja kauan jutellut hänen kanssaan. -Enempää en tiedä, oi kuningatar, mutta tämä minun täytyi sinulle -kertoa, jotta sinä et tietämättömänä apuasi lähetä." - -"Gardalinna! Sinä luulet, että tuo jumalaton mies on lähettänyt hänet -sinne?" huudahti kuningatar kauhistuneena. - -"Se ei ole mahdotonta. Ja minä tahdon ilmoittaa, että me Pavian -kaupunkilaiset olemme väsyneet hänen vallanpitoonsa, sillä hirmuvaltias -ja hirviö hän on, ja me pyydämme takaisin oikeata kuningatartamme, -kuningas Lotharin leskeä, jos voit auttaa meitä, niin auta!" - -Surullisesti pudisti Bertha päätään. - -"En minä voi, mahtavamman täytyy se tehdä, mutta kyllä koetan saada -sanan sille mahtavammalle. Jo varustetaan joukkoa matkalle, ja sinun -sekä Italiasta tulleen hevosten ohjaajan on lähdettävä mukaan." - -Seuraavana päivänä lähettiläät alkoivat matkansa. Bertha oli käskenyt -heidän rientää. Ja sillä aikaa kuin he kulkivat tietänsä eteenpäin, -rukoili Bertha lakkaamatta, että taivaallinen Isä johdattaisi hänen -lapsensa pois vankilasta vapauteen. - - - - -KAHDESTOISTA LUKU - -Jumalan suojeluksessa - - -Gardajärven rannalla erosimme Adelheidistä ja hänen seuralaisistaan, -kun he päästyään synkästä vankilastaan yön pimeydessä polvistuivat -kiittämään Herraa pelastuksestaan. Mutta nyt ei ollut aikaa viivytellä, -ja senvuoksi munkki kehoitti kiirehtimään. - -"Vielä emme ole turvassa, jalo rouva. Täällä ei ole missään metsää. -Nyt kuljemme pimeyden verhoamina, mutta ennen päivänkoittoa täytyy -meidän ehtiä Mincion metsäseutuun. Sillä pian meitä kaivataan, ja -linnan huipuilta näkyy kauas ympäristöihin. Minun tulee sinua sääli, -kuningatar, mutta meidän on kulkeminen yötä myöten, emmekä saa levätä, -ennenkuin olemme metsän suojassa." - -Raivattua tietä pitkin he riensivät eteenpäin, Martti edellä ja -Adelheid Waltrudin taluttamana jäljessä. Kiireinen oli heidän kulkunsa, -sillä vielä he eivät väsymystä tunteneet, ja pelko, että heidät -saavutettaisiin, innostutti heitä kiirehtimään eteenpäin. Pakolaiset -eivät puhuneet sanaakaan keskenänsä. Pieninkin rasahdus heitä -pelästytti. Vähitellen naisten kulku rupesi hidastumaan. Adelheid tunsi -vasta nyt, miten hän oli heikontunut pakollisista kieltäymyksistänsä -ja ummehtuneesta vankilailmasta. Waltrud, joka oli hänen tukenansa, -kehoitti lakkaamatta häntä kestämään. "Päivän koittaessa olemme -metsässä, ja silloin voit levätä!" hän lohdutteli. - -Kun Martti huomasi, että molempien naisten askeleet kävivät -hitaammiksi, tuli hän toiselta puolen tukemaan kuningatarta. Siten -he kuljettivat, melkeinpä kantoivat häntä, mutta kiirehtiä heidän -kuitenkin täytyi. Lakkaamatta he huusivat sydämmessään: "Vahvista -askeleitamme, sinä taivaan suuri Herra!" - -Vihdoinkin rupesi päivä sarastamaan. He olivat nyt loppumatkalla -hitaasti ja melkein laahaamalla päässeet eteenpäin. Kaukana he -näkivät jotakin tummaa häämöittävän; se varmaankin oli metsä. Niinpä -tosiaan, he eivät olleet erehtyneet. Neljännestunnin kuluttua he -seisoivat yksinäisessä seudussa metsän äärellä. Idässä aurinko punasi -taivaan, verhoten niityt ja puitten latvat purppurahohteeseen. Ei -yhtään ihmistä näkynyt. Metsän sisällä oli eloa ja riemua. Orava -kiiti ylös puuta pitkin ja katseli korkeudestaan noita kolmea -vierasta. Siivelliset olennot tervehtivät iloisesti kultaista aamua, -ja vankeudesta vapautetut ihmislapset olivat valmiit sydämmestään -yhtymään luonnon kiitos- ja ylistysvirsiin. Kuitenkin he yhä pyrkivät -syvemmälle metsään, ja vasta kun olivat ehtineet niin pitkälle, että -saattoivat katsoa olevansa turvassa, etsi Martti sopivan lepopaikan -tuuhean lehvistön alta. Siihen he valmistivat Adelheidille pehmeän -sammalvuoteen, ja kuten väsynyt lapsi hän pian vaipui sikeään uneen. -Mutta Martti ja Waltrud vuorotellen valvoivat, uskollisesti vartioiden -kuningatartansa. - -Sillä välin Gardalinnassa vallitsi kova kiihtymys. Kun vanginvartija -aamulla astui kuningattaren vankihuoneeseen, oli ovi lukitsematon ja -komero tyhjä. Mykkänä pelästyksestä hän tuijotti seiniin, sitten hän -tulella valaisi joka nurkkaa -- ja siinäpä hän näki aukon muurissa. Nyt -hänelle selvisi, mitä tietä vangit olivat päässeet pakenemaan. Mutta -kentiesi he vielä olivat piilossa jossakin linnanmuurien sisäpuolella. - -Heti ilmoitettiin asiasta linnanvoudille, joka hirveästi pelästyi. -Berengarhan oli hänet pannut vastaamaan kuningattaresta! Kaikki -paikat tutkittiin ja haettiin. Maanalaisen käytävän loppupäässä oleva -aukko löydettiin, ja jalansijat siinä kohdassa, mistä he olivat -tehneet vaarallisen hyppäyksensä, havaittiin myöskin; mutta sitten -oli yötuuli tasoittanut hiekan, niin ettei jälkiä voitu edemmäksi -seurata. Kuitenkin linnanvouti katsoi luultavaksi, etteivät he olleet -valinneet raivaamatonta rantatietä, joka johti pohjoiseen päin, vaan -ohjanneet askeleensa Minciota kohti. Lentoviestillä ilmoitettiin -asiasta heti Berengarille, ja hänen ja Willan raivossa ei ollut määrää. -Suuri asestettu joukko lähti liikkeelle, sen etupäässä Berengar itse. -He ratsastivat hyvää vauhtia Gardajärvelle; sieltä heidän oli määrä -hajaantua eri haaroille paremmin löytääkseen pakolaiset. Ja sitten -tapahtui, että Berengar, annettuaan tuimat nuhteet velvollisuutensa -unohtaneelle linnanvouti paralle, lähti asestetun parvensa etupäässä -ratsastamaan samaa tietä, jota pakolaisraukat edellisenä yönä kulkivat. -Nämä olivat kyllä ennättäneet edelle, sillä päivä oli jo ainakin -puoleen kulunut, ennenkuin takaa-ajajat pääsivät liikkeelle. Mutta -olihan tietysti hevosmiesten helppo saavuttaa jalkaisin kulkijat. -He ratsastivat ohi metsän, josta pakenijat aamulla etsivät suojaa, -mutta eivät heistä mitään jälkeä nähneet. Mincion luo he ehtivät -vielä samana iltana. Virran ympäristöissä he tutkivat tarkkaan joka -paikan ja kyselivät laivureilta ja kalastajilta, oliko joku sieltä -kulkenut ylitse vastakkaiselle rannalle. Mutta kalastajat eivät olleet -ketään nähneet. Siis Mincion yli he eivät olleet vielä päässeet. Tämä -tieto rauhoitti rajakreiviä, ja hän palasi myöhään illalla kotiin, -alkaaksensa seuraavana päivänä jälleen etsintänsä. - -Kaiken tämän oli viisas munkki edeltäpäin arvannut ja sen mukaan tehnyt -suunnitelmansa. Niin kiihkeästi kuin kuningatar toivoikin pääsevänsä -tästä seudusta pois, ei Martti kuitenkaan suostunut lähtemään -eteenpäin, ennenkuin yöllä. Päivällä heidän täytyi pysytellä jossakin, -missä tasankomaa vain suinkin tarjosi heille piilopaikan. Kun he ensi -aamuna pakenemisensa jälkeen olivat tarpeeksi levänneet sekä ravinneet -itseänsä leivällä, jota munkki oli heille säästänyt ja ottanut -mukaansa, kävelivät he hitaasti ja varovasti eteenpäin metsässä, yhä -etelää kohti. Ennen yön ehtimistä he taas lepäsivät, mutta pimeän -tultua munkki vei heidät hyvälle raivatulle polulle, johon hän ei -arvellut takaa-ajajain yöaikana osuvan. - -Tällä tavalla meneteltiin monta päivää, kunnes leipä loppui ja nälkä -rupesi rasittamaan. He olivat päässeet metsän läpi, joka näinä päivinä -oli heitä suojellut. Yön kuljettuaan he näkivät aikaisin aamulla -edessänsä lavean tasangon täynnä uhkeita viljavainioita, mutta ei -puita eikä pensaita. Naisten rohkeus lamaantui. "Mihin nyt saatamme -piiloutua? Palatkaamme takaisin metsään!" pyysi kuningatar. - -"Emme suinkaan sitä tee", vastasi munkki. "Palata takaisin emme -saa. Tuolla lännessä päin vähän lounaiseen suuntaan juoksee Mincio. -Sinne meidän täytyy kulkea ja päästä vastakkaiselle puolelle, jotta -takaa-ajajat kadottavat jälkemme. Ja katso, kuningatar, miten korkeita -viljankorret ovat! Eivät ne aina niin pitkiksi kasva! Taivaan suuri -Herra ehkä ajatteli meitä, kun hän kasvatti ne noin korkeiksi." - -Lohdullisilta kuuluivat vanhan munkin sanat. Mutta levottomana -hän näki, miten Adelheid oli uuvuksissa nälästä, puutteesta ja -vaivalloisesta kävelystä. Myöskin Waltrud oli levoton. Hellästi hän -piti kätensä väsyneen Adelheidin ympärillä ja sanoi: - -"Tule, valtijatar, piiloutukaamme vainioon. Ehkä tähkissä on kypsiä -jyviä, joilla voimme nälkämme sammuttaa." - -Mutta he pettyivät, sillä vilja ei ollut kypsää, ja neuvottomina -katsoivat molemmat munkkiin. - -Tämä kuitenkin keksi neuvon. - -"Menkäämme suoraan tämän vainion poikki. Minä taivutan korret sivulle -päin, niin että sotketut paikat eivät ilmaise, mistä olemme kulkeneet. -Sitten menemme eteenpäin aina virralle asti. Siellä lepäätte viljan -suojassa ja minä käyn kalastajamökeissä kerjäämässä armopaloja. Moni -kuljeksiva veli kävelee kerjäten maita pitkin, sen kansa kyllä tietää, -eikä se herätä mitään huomiota. Veli Martti on heille tuntematon. Ole -nyt levollinen, kuningatar, ja rohkaise mielesi. Herra on tähän asti -meitä auttanut; jättäisikö hän meidät nyt? Ei, sitä en milloinkaan voi -uskoa!" - -Kiitollisena katsoi kuningatar häneen, ja sitten hän rohkeana -alkoi matkansa toisten mukana viljan läpi. Korret olivat niin -korkeat, että ne hyvin ulottuivat heidän ylitsensä. Kun he tulivat -matalakasvuisempaan tahi tyhjään kohtaan, tähyili munkki ensin -ympärilleen. Kerran he uskalsivat ryömiä paljaan pellon ojaa pitkin, -kunnes taas pääsivät korkean viljan suojaan. Mutta niin tuskallinen -oli heidän pelkonsa silloin, ettei heitä enää haluttanut yrittää samaa -toistamiseen. Sentähden he päättivät pysyä alallansa iltaan asti. - -Munkki pani tarkkaan merkille paikan ja lähti hakemaan ruokavaroja. -Virta ei ollut tästä kaukana. Etäältä kuului vaunujen jyrinä, kun -ajettiin maantiellä rantaa pitkin. Waltrud laittoi kuntoon vuoteen -kuningattarelle ja itselleen, ja sitten he molemmat paneutuivat -levolle. Adelheid nojasi päänsä uskollisen ystävättärensä rinnalle, ja -pian he kumpikin vaipuivat syvään uneen. - -Kuinka kauan olivat nukkuneet, sitä he eivät tietäneet, mutta äkkiä -he hypähtivät pystyyn -- mitä oli tämä? Eiköhän kaukaa kuulunut -hevosenkavioitten kapsetta? Se tuli lähemmäksi, -- niitä tuntui -olevan paljo! Veri jähmettyi heidän suonissansa. Hätäisenä tarttui -Adelheid Waltrudiin, mutta tämä painoi hänet lempeästi alas maahan, -laskeutui itsekin aivan hänen vierellensä ja kuiskasi: "Vapahtaja meitä -suojelkoon!" - -Aina selvemmin kaikui kavioitten kapse. Tie kulki varmaan aivan läheltä -heidän piilopaikkaansa, sillä nyt kuului miesten ääniä. Äkkiä kajahti -kovaääninen "seis!" Adelheid vavahti -- se oli Berengarin ääni! - -Ratsastajat seisahtuivat; he astuivat pois hevosten selästä ja -hajaantuivat eri tahoille. - -"Virralle! Siellä niitten täytyy olla! Pian! Onko teillä lyijyä -jaloissanne?" Näin komensi rajakreivi vihoissaan. - -"Ei lähellä eikä kaukana näy mitään, herra!" huusi yksi. - -"Eikä kukaan ole joen yli lähtenyt, sanovat kalastajat!" huusi toinen. - -"Herra, he ovat varmaankin nälkään menehtyneet", tuumi kolmas. - -"Pöllöpää!" oli Berengarin vihainen vastaus. "Pollöpäitä olette kaikki, -ja laiskoja sitäpaitsi. Etsikää kunnes löydätte!" - -Kuumuus oli paahtava, hevoset hiestä märkinä. Yksi miehistä puhui -rajakreiville muutamia sanoja, joita naiset eivät kuulleet. - -"No tehdään niin, me lepäämme, mutta sitten etsimme kahta tarkemmin!" -sanoi rajakreivin ääni. - -Aivan lähelle sitä paikkaa, jossa molemmat naiset piilivät epätoivoisen -tuskan vallassa, jäi nyt Berengarin joukko pitämään lepoa. Raaka -leikkipuhe tunki aina naisten korviin asti, ja Berengarin sanat olivat -raaimmat. - -Adelheid ja Waltrud makasivat hiljaa, äänettä, hartaasti rukoillen. -Vihdoinkin annettiin merkki, että lepoaika oli loppunut ja etsintä -alotettava. Molemmat naiset jo huoahtivat helpotuksesta, kun samassa -äkkiarvaamatta yksi ratsastaja ajaa karautti suoraan viljamaahan. Se -oli Berengar itse. - -"Olisi minulla nyt vain käsissäni tuo kirottu nainen", huusi hän -hampaitaan kiristäen, "niin minä kyllä näyttäisin, ettei häntä -enää haluttaisi karkuun lähteä. Näillä paikoin hänen täytyy olla!" -Keihäällään hän hajoitteli korsia puoleen ja toiseen. Onnettomat naiset -näkivät kärjen kiiltävän päänsä yläpuolella ja luulivat olevansa -hukassa! - -Mutta Herra Jumala sokaisi tuon jumalattoman miehen silmät niin, ettei -hän mitään muuta nähnyt kuin viljan vainiolla. Muutaman kerran hän -vielä koetti keihäällään pistää korsikkoon, kunnes hän vihdoin kiroten -jätti pellon. - -Molemmat naiset tuskin uskalsivat hengittää. He kuulivat ratsastajien -etenevän yhä kauemmaksi, kunnes kavioiden kopina vihdoin taukosi aivan. -He olivat pelastuneet! - -Silloin he nousivat molemmat ylös ja vaipuivat itkien toistensa -syliin. Sitten he polvistuivat ja kiittivät palavasti Jumalaa tästä -ihmeellisestä pelastuksesta. - -Kun aurinko kallistui lähemmäksi länttä, tuli Martti takaisin. Hän -oli löytänyt sääliviä sydämmiä ja anteliaita käsiä, jotka jakoivat -hänelle, mitä hän tarvitsi. Pakolaiset eivät milloinkaan olleet niin -nauttineet maallisista lahjoista kuin nyt. Heidän sydämmensä tulvehti -kiitollisuudesta, ja Marttikin itki ilokyyneleitä. Ihmeellistä kyllä, -hän ei ollut nähnyt eikä kuullut ratsastajista mitään. Oli tosiaankin -heidän uskoansa vahvistavaa nähdä, miten selvästi Jumalan käsi oli -heitä suojellut, he kun aamulla jo olivat olleet ihan epäilyksissä; ja -vahvistettuina sekä sielunsa että ruumiinsa puolesta he illalla taas -jatkoivat vaivalloista matkaansa. - - * * * * * - -Vähän alempana virran luona oli yksinäinen kalastajamökki. Oli -varhainen aamuhetki, ennen koitteen aikaa, kun ahkera kalastaja oli -lähtenyt ulos mökistään ja irroitti venettänsä rannalta soutaaksensa -ulos työhönsä. Virta levisi tässä kohden melkein järveksi, ja vain -epämääräisin piirtein erottui toinen ranta aamuhämärässä. - -Äkkiä rupesi kalastaja kuuntelemaan; oli ikäänkuin hän olisi kuullut -askeleitten lähestyvän. Hän katsoi taaksensa, ja tosiaankin siellä -polulla, joka johti hänen asuntoonsa, näkyi kolme olentoa, jotka -kiirehtivät rantaa kohti. Ihmeellisiltä he näyttivät. Etupäässä -kulki munkkikaapuun verhottu vanha mies ja sitten kaksi naista -rikkirevityissä vaatteissa, tomuisina ja hiukset kampaamattomina. -"Voitko saattaa meidät tästä ylitse?" kysyi munkki kiihkeästi. "Näen, -että aiot irroittaa veneesi lähteäksesi vesille. Oi, ota meidät -mukaasi!" - -Mies katsoi epäluuloisesti noihin kolmeen. "Keitä olette?" kysyi hän. -"Te näytätte hyvin epäilyttäviltä. Oletteko tehneet jotakin pahaa? -Olkoon silloin kaukana minusta, että auttaisin teitä pakenemaan. En -myöskään ole aikonut lähteä toiselle rannalle." - -"Me olemme onnettomat, ellet vie meitä virran ylitse! Mutta rikollisia -emme ole." - -"Niin on helppo sanoa", vastasi hän kuivasti. "Kuinka minä saatan -teihin luottaa? Kummallisilta te näytätte. Keitä te olette?" - -Vastauksen sijasta pyysi munkki yhä kiihkeämmin. "Taivaan siunaus -vuotakoon ylitsesi, jos meitä autat!" - -Mutta mies pudisti päätänsä vastaten: "Moni puhuu taivaasta ja taivaan -Herrasta, mutta ei kuitenkaan hänestä mitään välitä, jopa pyhässä -Rooman kaupungissakin kuuluu olevan sellainen asiain laita, niin olen -kuullut sanottavan." - -Silloin Adelheid laskeutui polvilleen hänen eteensä ja rukoili tuskan -valtaamin katsein: "Vie meidät ylitse, niin Herra sinua siunaa!" -Myöskin Waltrud yhtyi molempien toisten rukoukseen, ja mies näytti -aprikoivan, mitä hän tekisi. - -"No niin, kyllä saatan viedä teidät ylitse, mutta maksakaa ensin, sillä -minä olen köyhä. Koska te niin kiihkeästi tahdotte päästä toiselle -rannalle, ette tietenkään kitsaile rahojen suhteen. Jos lykkäisitte -tuonnemmaksi maksamisen, voisitte unhottaa koko asian." - -Hämmästyneinä katsoivat pakolaiset toisiinsa; mistäpä he rahoja -ottaisivat? Adelheidin silmät täyttyivät kyynelillä. "Ei meillä ole -mitään, ei rahaa eikä rahan arvoista." - -Waltrudin silmät välähtivät. Nopeasti hän otti kaulastaan nauhan -ja irroitti rannerenkaan, jota hän alituisesti siinä säilytti -vaatteittensa sisäpuolella. - -"Tässä on jotakin, jolla on raha-arvoa", sanoi hän. "Jos olet siihen -tyytyväinen, niin ota se, mutta auta meitä täältä pois. Joka hetki on -kallis." - -Kummastuneena katseli kalastaja koristetta ja sitten tyttöä. - -"Tämä on tosiaan arvokas kapine", sanoi hän, samalla ikäänkuin punniten -sitä kädessään. - -Mutta Adelheid huudahti: "Ei, sitä et saa antaa! Sehän on ainoa esine, -josta kadonnut veljesi sinut voi tuntea. Sitä perintöä et saa minun -tähteni hävittää, rakas uskollinen Waltrud!" - -"Ah hallitsijatar, henkeni minä halusta antaisin puolestasi, jos sillä -voisin sinut pelastaa", sanoi tyttö kyynelsilmin. "Ja nyt, kalastaja, -joudu! Vai eikö tässä ole tarpeeksi maksua?" - -Mutta mies empi, yhä pidellen rannerengasta käsissään. Hänen -uteliaisuutensa oli herännyt, ja nyt hän sanoi: - -"Kertokaa minulle keitä olette, ja miksi olette niin kiihkeitä ja -hätäisiä. En vie teitä ylitse, ennenkuin saan sen tietää." - -Levottomana katsoi Adelheid munkkiin. Tämä sanoi: "Me tahdomme -ilmoittaa sinulle, kutka olemme, mutta ensin sinun täytyy vannoa pyhän -Jumalan nimessä, että et meitä ilmianna. Lupaatko sen? Ja kun nyt -kuulet, kuinka suuri on hätämme, niin et varmaankaan kieltäydy meitä -auttamasta." - -Kalastaja vannoi juhlallisesti valan, ettei hän kenellekään -ilmoittaisi, mitä munkki hänelle nyt aikoi kertoa. Silloin Martti -ilmaisi hänelle, että se nainen, joka seisoi hänen edessään, oli -hänen laillinen kuningattarensa, kuningas Lotharin leski, joka nyt -pyysi apua. Suurimmassa kiireessä hän kertoi, miten kuningatar oli -vangittu ja pelastettu ja miten hän nyt oli pakoretkellä, päästäksensä -Berengarin kostosta. - -Syvästi liikutettuna kalastaja kuunteli. Sitten hän antoi takaisin -rannerenkaan sanoen: "Olkoon minusta kaukana sellainen ahneus, että -ottaisin teiltä ainoan kalliin esineen, kun olette hädässä. Pidä -se kuningatartasi varten, tyttö, sillä minä pelkään, että teidän -vastuksenne eivät vielä ole lopussa." - -Sitten hän viittasi heitä astumaan veneeseen. Hiljaa he noudattivat -kehoitusta. Pian olivat airot vedessä, ja he pääsivät turvallisesti -toiselle rannalle. - -Kyyneleet silmissä kuningatar lämpimästi puristi vanhan kalastajan -kättä hyvästiksi, ja toiset tekivät samoin. Ukon ahvettuneet kasvot -värähtelivät, kun hän seisoi katsellen heidän jälkeensä, siihen asti -kunnes he katosivat korkean kahilan taakse ja kiirehtivät eteenpäin -metsäseutua kohti. - -Jumala oli nyt taas pelastanut heidät Berengarin joukkojen käsiin -joutumasta. Sillä kun takaa-ajajat vielä samana päivänä tulivat -kalastajamökille, näkivät he ukon rannalla paikkaamassa verkkojaan, -mutta turhaan he koettivat saada tietoja pakolaisista, sillä ukko -puhui vain järjettömiä asioita ja näytti tavattoman yksinkertaiselta. -Kiivaasti hän hosui tielle päin, mistä he juuri olivat tulleet, joten -muutamat sanoivat häntä mielipuoleksi ja toiset taas luulivat hänen -tarkoittavan, että pakenijat olivat sinnepäin menneet. Äänekkäästi -kiroten he lähtivät vihdoin takaisin. - -Kun he olivat poissa, nousi kalastaja ylös ja hykersi tyytyväisenä -käsiään. "Nuo olkoot vain harhateillä, mutta taivaan Herra lähettäköön -kuningattarelle enkelinsä viemään hänet turvaan!" - - - - -KOLMASTOISTA LUKU - -Turvassa - - -Kostealla, yksinäisellä rannalla pakolaiset kulkivat muutamia päiviä -piiloutuen väliin kahiliston suojaan, toisinaan pensaikkoon. Nälkä -rupesi heitä yhä enemmän vaivaamaan. Väliin Martti uskalsi lähteä -etsimään leipää, mutta harvassa olivat asunnot ja talot tässä autiossa -seudussa ja laihoja olivat almut, joita munkille annettiin. Silloin he -koettivat sammuttaa nälkäänsä juurilla ja marjoilla, mutta ei niitäkään -paljon löytynyt. - -Kauan he eivät saattaneet tätä elämää jatkaa, sen näkivät he kaikki -kolme. Adelheid varsinkin kävi päivä päivältä yhä heikommaksi. Hänen -voimakas sielunsakin uupui, niin että hän kuten profeetta Elias -epätoivoisena rukoili: "Nyt on kylliksi; ota, Herra, minun sieluni!" - -Munkki neuvotteli Waltrudin kanssa. Niihin ihmisiin, jotka onnen -päivinä olivat olleet heidän ystäviänsä, he eivät varmuudella voineet -turvata. Helpostihan he olisivat nyt, kun onni oli vaihtunut, voineet -jättää kuningattaren Berengarin käsiin. Sillä italialaisiin ei -milloinkaan uskaltanut luottaa. Mihinkä heidän siis oli käännyttävä? - -Silloin Waltrud tuli ajatelleeksi erästä piispa Adelhardia, joka asui -Reggion kaupungissa suuren Po joen toisella puolen. Hän ei ollut -italialainen synnyltään, oli usein oleskellut kuningas Lotharin hovissa -ja oli uskollisesti kiintynyt kuninkaaseen ja hänen puolisoonsa. -Hän oli myöskin peittelemättä osottanut tyytymättömyyttä Berengarin -väkivaltaisuuksiin. Hänen luokseen täytyi Martin kiirehtiä pyytämään -suojaa kuningattarelle. Suunnitelma esitettiin Adelheidille, joka siitä -ilostui ja kiitollisena sanoi tytölle: - -"Hyvä Jumala taivaassa on johtanut ajatuksesi Adelhardiin! Jos joku -uskollinen ja luotettava löytyy tämän maan ylhäisössä, niin hän on -kyllä sellainen. Oi Martti, kiirehdi hänen luokseen, me voimme uskoa -itsemme hänen turviinsa!" - -Levottomuudella Martti ajatteli, että hänen täytyi jättää molemmat -naiset yksin. Hänen omakin ruumiinsa oli niin rasittunut, että hänen -oli vaikea lähteä jalkaisin tuolle pitkälle matkalle Reggioon. Mutta -hänen uskollisuutensa kuningatarta kohtaan voitti kaikki epäilykset, -ja hän päätti Jumalan nimessä uskaltaa ryhtyä tähän uhkayritykseen. -Sitä ennen hän hankki niin paljon elintarpeita, että arveli niiden -riittävän noille kahdelle naiselle siksi kunnes hän palaisi takaisin. -Siihen asti hän neuvoi heitä pysymään tässä yksinäisessä, piiloisessa -paikassa. Sitte hän jätti heidät ja itsensä Jumalan haltuun ja lähti -rohkeamielisenä matkalle. - - * * * * * - -Väsyneenä ja uupuneena saapui uskollinen Martti Reggioon. Hän oli -kulkenut monta päivää, ennenkuin hän näki kaupungin tornit. Tuskin hän -jaksoi tuohon toivottuun päämaaliin päästä, mutta nyt hän vihdoin oli -kaupungin kadulla ja kiirehti suoraa päätä piispan palatsiin. - -Adelhard oli hyväntahtoinen, rehellinen mies, sen oli Martti kysyen -saanut selville, mutta vielä hän tahtoi varovaisesti koetella -piispan mielialaa kuningatarta kohtaan. Hän antoi esittää itsensä -ympärikuljeksivaksi veljeksi, joka pyysi saada puhutella piispaa. -Mielellään piispa lupasi ottaa hänet puheillensa. - -Tavallisella tervehdyksellä piispa hänet otti vastaan, kysyen sitten -ystävällisesti: "Miksi, veljeni, olet tullut tänne? Sinä näytät -uupuneelta ja laihalta. Minusta näyttää siltä, että kuljeksiva elämä ei -sinua paljon kostuta, toiset voivat siitä paremmin. Mistä tulet?" - -"Gardajärveltä, isä. Minulla on sinulle tuotavana tietoja siitä, miten -siellä ovat asiat." - -Piispa herkisti huomiotansa, "Gardajarveltä! Siinä lähellä sijaitsee -Veronan kaupunki, tuletko sieltä? Oletko nähnyt uuden kuninkaan?" - -"Kyllä hänet olen nähnyt, mutta Veronasta en tule. Oletko kuullut -eräästä vahvasta linnasta, joka sijaitsee Gardajärven rannalla? Sieltä -minä tulen." - -"Mitä sinä olet siellä tehnyt?" kysyi piispa ihmeissään. "Gardalinnahan -on vankila, niin olen kuullut sanottavan." - -"Minäkin olen siellä ollut vankina, mutta Jumalan avulla olen päässyt -pakoon." - -Sitten hän kertoi, miten Berengar oli vanginnut hänet, kun hän oli -oppineen Luitprandin ystävä. - -"Hän on viisas kettu", sanoi piispa, "eikä kuitenkaan tarpeeksi -viisas, sillä muuten hän ei vieroittaisi kansaa luotaan väkivallan ja -ilkitöiden kautta. Eihän hän entuudestakaan ole suosittu! Kuuntele -vain maassa kansan ääntä", jatkoi hän, "niin saat kuulla, että häntä -vastenmielisesti totellaan ja kaipauksella muistellaan entisiä hyviä -aikoja. Kuningas Hugon aikanakin olivat olot paremmat. Ja kuningas -Lothar!" Piispan ääni oli sortunut liikutuksesta ja haikeista -muistoista. "Minä olin häntä hyvin lähellä, minä rakastin häntä. Hän -ja hänen puolisonsa olivat kansan toivona. Silloin korjattiin nuori -kuningas tieltä pois." - -Hillityllä inholla hän kuiskasi nämä sanat, ja laskien kätensä -vaeltavan veljen käsivarrelle hän sanoi tuttavallisesti: "Mutta me emme -uskalla ääneen tästä asiasta puhua. Kätke nämä sanat sydämmeesi!" - -Munkki noikkasi merkitsevästi. "Minä tiedän sen, isä. Minäkin olen -nähnyt leskikuningattaren." - -"Oletko nähnyt kuningattaren? Missä hän oleskelee? Oi, sano!" - -"Olen nähnyt hänet Gardalinnassa vankina. Berengar on hänet sinne -salvannut." - -Piispa oli rynnännyt ylös istuimeltaan. Hän polki jalkaansa lattiaan -vihoissaan ja huudahti: - -"Kuulumaton ilkityö! Onko tuo hävytön uskaltanut sen tehdä? Ja miten -kuningatar jaksoi?" - -Munkki kertoi, mitä kaikkea kuningattaren oli täytynyt kärsiä Veronan -linnassa ilkeän Willan tähden ja miten hän uskollisen palvelijattarensa -kanssa oli suljettu Gardalinnaan. Hän kertoi heidän epäterveellisestä -vankikomerostansa, kovin kehnosta ruoastansa, huonosta kohtelusta sekä -heidän kuihtuneesta muodostaan; mutta hän kertoi myöskin heidän lujasta -luottamuksestaan Jumalaan, joka tässä julmassa vankilassakin ylläpiti -heitä. - -"Heidän uskonsa sai minut häpeämään, samalla kun se myöskin oli minulle -lohdutuksena", sanoi Martti liikutettuna. "Se oli Herran johdatus, että -minä tulin Gardalinnaan." - -Piispan tunteet olivat syvästi järkkyneet. Mielenliikutuksessa hän -kiihkeänä kulki edestakaisin suuressa huoneessaan. Vihdoin hän -seisahtui munkin eteen. - -"Hänet täytyy vapauttaa. Etkö tiedä mitään keinoa? Mutta mitenkä sinä -tietäisit? Olipa ihme, että itse sieltä pääsit! Kuka on hänelle apua -antava? Kuka kykenee siihen? Väkivallalla emme mitään voi Berengarille, -emme lainkaan mitään." - -"Hän ei enää ole Gardalinnassa, isä", sanoi munkki. - -Piispan silmät kävivät suuriksi. - -"Onko hän kuollut?" kysyi hän pelästyneenä. "Jos oikein käsitän -puheesi, niin kuolema on hänet pelastanut vankilasta. Oi, maa raukka, -kansa raukka!" valitti hän. - -"Hän on pelastettu vankilasta", sanoi munkki, "mutta ei kuoleman -kautta. Hän on paennut." - -Taaskin piispa kavahti pystyyn, hänen silmänsä loistivat ja hän tarttui -munkin molempiin olkapäihin huudahtaen: "Taivaan suurelle Herralle -olkoon kiitos ja ylistys! Ja sinä olet hänet pelastanut, ellen erehdy! -Mutta kerro nyt kaikki minulle", hän pyysi. "Missä hän nyt on?" - -Martti kertoi. Syvästi liikutettuna piispa kuunteli, ja viimein hän -sanoi: - -"Siis olet hänet jättänyt Mincion rannoille, ja minun luokseni hän on -sinut lähettänyt apua pyytämään. Hänen luottamuksensa ei ole joutuva -häpeään. Meidän täytyy tuoda hänet tänne." - -Hän tuumiskeli hetken aikaa, vaan sanoi sitten: "Reggiossa hän ei -ole varmassa suojassa, ainoastaan tukevien muurien sisällä hän on -turvattuna. Sitäpaitsi liian monet saisivat tietää asian, jos hän -tulisi tänne kaupunkiin. Me emme voisi sitä salata Berengarilta. Mutta -vähän matkan päässä täältä sijaitsee Canossan linna vuoren kukkulalla. -Siellä asuu eräs minun lääniherroistani, nimeltä Azzo. Minä neuvon -sinua kiirehtimään hänen luoksensa ja puhumaan hänelle kaikki, mitä nyt -olet minulle kertonut. Sano hänelle myöskin, että minä sinut lähetin. -Jos missään, niin Canossassa hän on turvassa. Ole nyt alallasi tämä yö -täällä linnassa. Sinun pitää syödä ja levätä hyvässä vuoteessa, sillä -sinä olet aivan nääntynyt väsymyksestä. Huomenna aamulla sinä lähdet -Canossaan." - -Mainiolta tuntui lepo mukavassa vuoteessa, jota vailla hän niin kauan -oli vaeltanut. Tosin hän surulla ajatteli kuningatarta, jonka ei ollut -hyvä olla, hänen kun täytyi maata taivasalla kovalla maalla ja siinäkin -vielä pelätä vainolaisia. Rukoiltuaan palavasti kuningattaren ja hänen -palvelijattarensa puolesta nukkui hän levolliseen ja häiritsemättömään -uneen, joka vaikutti virkistävästi ja tuotti uusia voimia. - -Aikaisin aamulla hän suoriutui matkalle ratsain, sillä piispa ei -tahtonut, että väsynyt matkamies jalkaisin lähtisi vuoristoon. Hän -toivotti munkille Jumalan apua, ja toivorikkaana hän katseli Martin -lähtöä. - -Kylläpä oli toista matkustaa hevosen selässä kuin kulkea noita pitkiä -jalkamatkoja. Ei kestänyt kauan, ennenkuin hän jo näki edessään linnan -korkealla vuorenkukkulalla. Viipymättä hän vietiin linnan herran luo. -Varovasti hän alkoi kertomuksensa, samoin kuin piispankin luona. Mutta -pian kyllä hän huomasi, että Azzo oli yhtä kiintynyt kuningattareen -kuin piispakin. - -Hän oli päättäväinen, toimitarmoinen mies. - -"Tässä ei ole mitään hidastelemisen aikaa", huudahti hän, saatuansa -selvän asiasta. "Heti Minciolle!" - -Viipymättä rajakreivi antoi satuloita hevoset, ja suuren asestetun -joukon saattamana hän lähti Martin kanssa, huolimatta polttavasta -elokuun auringosta, kuningatarta noutamaan. - - * * * * * - -Tällä välin olivat naiset päivä päivältä odottaneet munkkia takaisin --- mutta häntä ei kuulunut. Ne elintarpeet, jotka hän oli heille -hankkinut, olivat jo lopussa, ja he kärsivät kovaa nälkää. Neuvottomina -ja lohduttomina he kuljeksivat Mincion rannalla. Silloin he näkivät -kalastajan, joka laski veneensä rannalle. Kaikki ihmiskasvot heitä -pelästyttivät; aina he luulivat kohtaavansa vihollisen. Kuitenkin he -nyt uskalsivat tätä lähestyä, sillä nälkä pakotti heitä. He pyysivät -nöyrästi häntä antamaan heille palan leipää. Ihmetellen katseli -kalastaja noita molempia vieraita naisia. - -"Keitä olette ja mistä olette tänne autiolle seudulle tulleet?" hän -kysyi. - -Vastauksen sijasta kurkotti Adelheid kätensä kalastajaa kohti, -rukoillen kyynelsilmin: "Armahda meitä, me kuolemme nälkään"; ja -Waltrud sanoi samoin. - -Syvästi liikutettuna tuollaisesta pyynnöstä ei mies enää kysellyt -mitään, vaan otti veneestään suuren kalan, ainoan jonka hän oli saanut, -teki sitten valkean, paistoi kalan ja antoi sen noille nälkäisille. -Sillä välin kuin he söivät, hän hiipi hiljaa pois, ja Adelheid ja -Waltrud kiittivät Jumalaa sydämmestään tästä suuresta lahjasta. - -He palasivat taas korkean kahiliston suojaan ja piilottelivat siinä -vielä päivän. Tuskin jaksoi nääntymäisillään oleva kuningatar laahata -itseään eteenpäin. Hän oli niin surun vallassa, että hän ääneen itkien -nojasi päätään tytön helmaan. - -"Anna minun kuolla tähän, en jaksa enää. Onko Vapahtaja kokonaan meidät -unohtanut? Elämä ei ole minulle paljon arvoinen, ennemmin tahtoisin -hiljaa nukkua ja herätä ylhäällä taivaassa kuten Lotharinikin", -nyyhkytti hän. - -Hänen koko ruumiinsa vapisi, ja uskollinen Waltrud pelästyi. - -"Vapahtaja ei ole meitä unohtanut", kuiskasi hän hellästi. "Hänpä -virvoitti meitä ruoalla viimeistään eilen, ja hän on pelastanut -meidät kaikista vaaroista ja hädistä. Miten hän antaisi meidän täällä -menehtyä? Ei, sitä ei hän tee!" - -"Martti ei tule takaisin. Mitä hänelle lienee tapahtunut?" valitti -Adelheid. "Entä jos Berengarin etsijät olisivat löytäneet hänet! -Entä jos jokin muu paha on häntä kohdannut! Katso Waltrud, tällaiset -ajatukset minua lakkaamatta vaivaavat, sillä te, minun uskolliseni, -kärsitte hätää minun tähteni. Miten onnellisia te voisitte olla ilman -minua. Sinulle ei kukaan ihminen tekisi mitään pahaa, ellei minua -olisi. Anna minun siis kuolla täällä levossa!" - -Tyttö itki. "Luuletko, hallitsijatar, että minä voisin olla onnellinen -ilman sinua, vaikka olisinkin vapaudessa ja minulla olisi kylliksi -kaikkea, mutta samalla tietäisin sinun olevan hädässä? Tahi jos sinä -kurjuudessa eroaisit tästä maailmasta? Minä tiedän, että et sitä -usko. Jos toisin olisi, niin sanasi minua loukkaisivat. Mutta sinä -olet väsynyt, heikko ja sairas; siksi on sielusi pimeydessä. Mitä -tulleekaan, minä en sinua milloinkaan jätä." - -"Sinä olet uskollisempi kuin kukaan muu", sanoi Adelheid liikutettuna. - -"Löytyy yksi, joka on vielä uskollisempi, oi valtijatar: meidän -Vapahtajamme Jeesus Kristus. Jos luotat minun uskollisuuteeni, kuinka -voitkaan sitte häntä epäillä? Hän rakastaa meitä paljon enemmän kuin -kukaan ihminen voi rakastaa. Sen sinä tiedät. Kärsimyksiesi tähden -silmäsi nyt vain ovat himmentyneet. Hän ei meitä ole unhottanut, ja -minua aavistuttaa, että apu on lähellä." - -"Minä tiedän, että hän meitä rakastaa, en tahdo hänen uskollisuuttaan -epäillä. Mutta ehkä hän tahtoo ottaa minut taivaaseensa. Katso, minua -se ajatus ilahuttaa. -- Kuule, -- mitä se oli?" - -He kuulivat monien hevosten kavioitten kopsetta, ja Adelheid rukoili: -"Ah Herra, älä anna meidän jälleen joutua jumalattomien käsiin! Ota -minut ennen taivaaseesi!" Sitten hän vaipui Waltrudin helmaan, ja -voimattomuudesta hän meni tainnoksiin. - -Kavioitten kopina tuli lähemmäksi, -- tyttö ei siitä huolinut, hän -näki vain tainnoksissa olevan hallitsijattarensa. Polttavat kyyneleet -vierivät hänen poskilleen. Oliko tämä alku kuoleman uneen? "Oi Herra, -pelasta hänet, pelasta hänet!" huusi hän. - -Silloin kohtasi hyvin tuttu ääni hänen korviansa. Hän katsahti ylös, --- kahiliston läpi tunkeusi hevonen esiin -- mies istui sen selässä -- -kyyneleittenkin läpi katsellen tyttö tunsi hänet. - -"Martti!" huudahti hän pidätetyllä äänellä, joka kuitenkin kuului -riemastuneelta. "Ennen kaikkea, auttakaa kuningatarta eloon!" jatkoi -hän. - -Kaikesta huolenpitävä munkki veti satulataskusta ulos viinipullon, -laskeutui polvilleen ja juotti uupuneelle kuningattarelle muutamia -pisaroita. Pian saapuivat myöskin toiset ratsastajat. Eräs komea -ratsumies hyppäsi alas hevosen selästä, astui kuningattaren luokse ja -katseli säälivin silmin noita kalpeita, kärsimystä ilmaisevia kasvoja. -Se oli rajakreivi Azzo Canossasta. - -"Hän on tainnoksissa, nälkä ja kaikenlaiset puutteet ovat tehneet aivan -lopun hänen voimistaan", sanoi Martti kyynelsilmin. "Taivaan Herra -antakoon hänelle jälleen hänen terveytensä." - -Taaskin vuodatti munkki hänen suuhunsa vahvistavaa viiniä. Silloin -hänen huulensa liikkuivat ja hän aukaisi silmänsä. Hänen ensimmäinen -katseensa sattui asestettuihin miehiin, ja kauhistus kuvastui hänen -kasvoihinsa. Silloin syvä, miehuullinen ääni lausui: - -"Älä pelkää, kuningatar, sillä nyt on tullut luoksesi ystäviä, jotka -vievät sinut varmaan turvalliseen paikkaan." Rajakreivi lausui nämä -sanat. - -Silloin Adelheid näki munkin tutun muodon, ja hänen kasvonsa -kirkastuivat. "Kiitos sinulle, Martti! Tämä on sinun tointasi", -kuiskasi hän, vaipuen jälleen voimattomana tytön helmaan. - -Nyt päätettiin, että joukko viipymättä lähtisi matkaan. Ensiksi -kuitenkin täytyi nälkiintyneitten naisten vahvistaa voimiansa ruoalla -ja juomalla; sitten Azzo kääri viitan kuningattaren ympärille ja asetti -hänet eteensä istumaan hevosen selkään. Yksi hänen aseenkantajistaan -otti samoin Waltrudin ratsullensa, ja niin he lähtivät nopeata vauhtia -ratsastamaan eteenpäin. - -Pian he tulivat vuorensolaan, joka kulkee vuolaan Enzavirran rantaa -pitkin. Hyvältä ja virkistävältä tuntui naisille viileys tässä jylhässä -seudussa. Nyt ratsastus kävi vähän hitaammin ylös vuorta pitkin, -mutta jopa huipulla näkyi pelastava linna. Vielä vähäinen ponnistus, -niin ollaan perillä. Linnanhaltijan käskystä lasketaan silta alas, -vartioväki järjestyy saattueeksi, ja etupäässä ratsastaa rajakreivi -Adelheidin kera. Kuningatar on nyt päässyt linnaan, varmaan turvaan -vihollisilta, jotka kokonaan ovat kadottaneet hänen jälkensä. - - - - -NELJÄSTOISTA LUKU - -Pelastaja - - -Germanilaisessa hovissa Magdeburgissa vallitsi voitonriemu. Kuningas -Oton vävy, Lothringenin herttua Konrad, oli pitkällisen taistelun -jälkeen voittanut mahtavan Francian kreivin Hugon ja siten pelastanut -frankkien oikeutetun kuninkaan Ludvigin hänen vaarallisimmasta -vastustajastaan. Voittorikas Lothringenin herttua oli komean seurueen -saattamana juhlallisesti saapunut Magdeburgiin. Joukossa olivat myöskin -Ranskan kuninkaan lähettiläät, jotka olivat tulleet lausumaan kuningas -Otolle herransa kiitokset siitä tehokkaasta avusta, jota tämä mahtava -valtias oli antanut langollensa Ludvigille. Myöskin korkea-arvoisia -hengellisiä miehiä oleskeli aika ajoin Otto kuninkaan hovissa: Bruno -Kölniläinen, kuningas Oton korkeasti oppinut veli, sekä Luitprand, -kaunokielinen historiankirjoittaja. - -Mutta eivät kaikki kuninkaan seuralaiset olleet iloisia. Kasvot -vakavina kulki siellä nuori kuningas Konrad, Berthan vanhin poika. -Muutamia päiviä sitten oli äidiltä tullut tietoja, jotka eivät suinkaan -olleet ilahuttavia. Aina oli nuori Konrad ollut lämpimällä rakkaudella -kiintynyt Adelheidiin ja iloinnut jokaisesta hyvästä sanomasta, jonka -hän oli sisareltaan saanut. Vaeltavan kauppiaan ja hevostenohjaajan -tuomat tiedot painoivat nyt raskaasti hänen sydäntänsä. Vielä ei hän -ollut voinut puhua kuningas Otolle asiasta. - -Eräässä ikkunakomerossa hän nyt seisoi Luitprandin kanssa, jolle -hän oli huolensa uskonut. Tämäkin näytti vakavalta, sillä hän tunsi -Berengarin kavaluuden. - -"Meidän täytyy vielä tänään saada tilaisuutta puhua kuninkaan kanssa", -sanoi tiedemies. "Sinä, ruhtinas, olet kuninkaan suuressa suosiossa; -minua ihmetyttää, että et jo ennen ole hänen kanssaan keskustellut -sisaresi asiasta." - -"Se olisi ollut mahdotonta, sillä Ranskan lähettiläiden ja muiden -ylhäisten herrojen kunnianosotukset ovat vieneet hänen kaiken aikansa. -Olen kyllä mahtavan kuninkaan suosiossa, mutta tiedäthän, että hän -tällaisissa juhlallisuuksissa ei mielellään suvaitse häiriötä." - -Luitprand nyökäytti päätänsä. "Kuitenkin hänen täytyy saada siitä tieto -jo tänään", sanoi hän vakavasti. "Sinä et tunne Berengaria, mutta minä -tunnen hänet, ja pelkäänpä, että vaara uhkaa nuorta kuningatarta -- -hengenvaara." - -Konrad kalpeni. "Minä toivon, että näet asiat liian synkkinä. Kauppias -vain luulotteli hänen olevan Gardalinnassa, Berengar ei milloinkaan -uskaltaisi sellaista tehdä. Mutta kyllä minä puhun kuningas Oton -kanssa." - -Uljaana hän oikaisi nuoren sorean vartalonsa, nyökkäsi ystävällisesti -oppineelle herralle ja läksi huoneesta. Luitprand katsoi hänen -jälkeensä, sanoen itsekseen: "Monta kiitettävää avua sinulla on, -nuorukainen. Mutta hidastelija olet, ja liian keveästi hoidat vakavia -asioita. Se on tuottava sinulle vahinkoa elämässäsi." - -Kuningas Otto oli sallinut Konradin päästä puheillensa ja kuunteli -hänen kerrottaviansa. Aina vakavammiksi kävivät hänen kasvonsa. Vihdoin -hän sanoi: "Luitprand tulkoon tänne, hän tietää aina parhaat neuvot. -Sitäpaitsi hän tuntee Italian kuningattaren ja myöskin Berengarin." - -Niin he neuvottelivat kolmisin. Luitprand oli usein kuningas Otolle -kuvaillut kaunopuheisin sanoin nuoren kuningattaren ihanuutta, -lahjakkaisuutta ja ylevää mielenlaatua. Nyt hän vilkkaasti esitti, -miten suuri oli hänen vaaransa, niin kauan kuin hän suojatta oli -Berengarin vallassa. "Se mies ei kammoksu minkäänlaista ilkityötä", -vakuutti Luitprand. - -"Siksi meidän täytyy rientää pelastamaan onnetonta kuningatarta", sanoi -Otto päättävästi. "Mutta kuninkaallisen sisareni lähettiläitten täytyy -päästä puheilleni. Heidän omasta suustaan tahdon kuulla, mitä hänellä -on ilmoitettavaa. Ei Bertha rouva saa pettyä luottaessansa minuun." - -Lähettiläät tulivat, ja kun kuningas oli kuullut heidän viestinsä, -päätti hän asestetun joukon kanssa lähteä Italiaan Berengaria -kurittamaan. - -Mutta ennenkuin varustukset olivat valmiit, saapui lähettiläitä siltä -italialaiselta puolueelta, joka oli Berengarille vihamielinen, ja -niitten etupäässä oli itse rajakreivi Azzo Canossalainen. Italian -ylimysten ja Canossaan piiloutuneen kuningatar Adelheidin nimessä he -rukoilivat hartaasti kuninkaalta apua. - -"Sitä on teille annettava", huudahti kuningas harmistuneena. -"Tosiaankin tuo kunnoton saa raskaana tuntea valtikkani voiman! Vai on -hän juljennut noin konnamaisesti kohdella kuninkaantytärtä, jonka äiti -on minun mahtavassa suojeluksessani! Siitä hänen täytyy saada kärsiä, -niin totta kuin löytyy oikeutta rakastava Jumala!" - -Harvoin kuningas nähtiin vihastuneena, mutta milloin se tapahtui, -silloin iskivät hänen silmänsä salamoita, jotka panivat monen -vapisemaan. Nyt kaikki havaitsivat, että täysi tosi oli käsissä. - -Ei enää tullut kysymykseen lähettää vain joukkuetta, vaan kokonainen -sotaväki varustettiin marssimaan Italiaan. Otto oli päättänyt -kerrassaan tehdä lopun hirmuvaltiaan hallituksesta. Siinä päätöksessä -häntä myöskin italialaiset lähettiläät vahvistivat, pyytäen, että -hän antaisi huonosti hallitulle kansa raukalle toisen hallitsijan. -Mutta jaloluonteinen kuningas ajatteli nyt kuitenkin etupäässä nuoren -kuningattaren pelastamista ja häntä kohdanneen häväistyksen kostamista. - -Komea oli se joukko, joka Oton johtamana lähti Italiaan. Yläburgundin -tuleva kuningas Konrad ei ollut mukana; häntä varten oli kuninkaalla -muita tehtäviä. Mutta useat ylhäiset ruhtinaat seurasivat häntä. -Hänen oma poikansa Ludolf johti etuosastoa, hänen veljensä Henrik -Baijerilainen oli mukana seurueessa ja samoin oppinut Luitprand. -He kulkivat Brennersolan kautta ja Eisackin ja Etschin laakson -läpi suoraan Veronaan. Mutta Berengar oli sitä ennen lähtenyt pois -kaupungista linnoitettuun Paviaan, jossa hän luuli olevansa varmemmassa -suojassa. - -Veronassa tervehdittiin Saksan kuningasta suurella riemulla, sillä -kaikki olivat jo väsyneet hirmuvaltiaan ikeeseen ja tunsivat Oton -oikeutta rakastavan, lempeän luonteen. Mielellään he tahtoivat taipua -hänen valtikkansa alle. - -Sillä aikaa Adelheid asui rauhassa Canossassa, niiden molempien -parissa, jotka hänen kärsimyksissään olivat olleet hänen tovereinaan. -Kauan hän oli maannut vuoteen omana sairaana, mutta oli nyt jälleen -Waltrudin ja ystävällisen rajakreivittären huolenpidosta ja hoidosta -tervehtynyt, ja hänen voimansa ja nuoruudenkukoistuksensa oli palannut -entiselleen. Hän viihtyi hyvin noissa hauskoissa, kodikkaissa -huoneissa, jotka kreivitär oli hänen käytettäväkseen jättänyt. Hän -tunsi, että hänen ympärillään oli rakastavia ja vieraanvaraisia -ihmisiä. Kaukaiselta tuntui se aika, jolloin hän vankilassa kitui tai -kuten takaa-ajettu otus sydän täynnä pelkoa pakeni pitkin metsiä ja -maita, jopa oli lähellä nälkäkuolemaa. Usein se kaikki oli hänestä kuin -pahaa unta. - -"Waltrud", sanoi hän, "minusta tuntuu ikäänkuin olisin ihan toinen -ihminen. Sinäkin olet mielestäni toinen. Paljonhan olemmekin lyhyessä -ajassa saaneet kokea. Jos olisin ennakolta voinut nähdä kaikki -kärsimykseni, olisin joutunut epätoivoon, mutta viisaudessaan Herra -meiltä tulevat asiat peittää, sillä muuten emme kestäisi. Meillä on -kyllin jokapäiväisistä huolistamme." - -"Olet oikeassa, hallitsijatar", sanoi tyttö. "Ja miten rasittava olikin -jokaisen päivän hätä ja tuska! Mutta olemmehan myöskin joka päivä -saaneet kokea Herran apua." - -Adelheid nyökkäsi kyynelsilmin, osotteeksi että hän sen kyllä käsitti. -"Liian helposti minä unhotin, että hän on armollinen ja laupias; usein -oli katseeni epäilysten ja heikon uskon sumentama, sitä nyt häpeän. -Katso, sydämmeni on täynnä kiitollisuutta siitä, että hän auttoi minua, -että hän antoi sinut minulle seuraksi ja ystäväksi, lähetti uskollisen -Martin luokseni, niin monta kertaa ihmeellisesti pelasti meidät -kuoleman hädästä ja antoi meidän täällä saada hyvän suojapaikan. Mutta -vieläkään en näe selvästi, vaan yhäti pyrkii mieleeni kysymys: Miksikä -minun täytyi noin kovaa kärsiä? Etenkin kysyn, miksi Lothar minulta -otettiin." - -Hänen äänensä vapisi, kun hän Lotharista puhui, ja Waltrud syleili -häntä lämpimästi. "Tiedäthän, hallitsijatar, että hän on onnellinen." - -"Tiedän kyllä", jatkoi kuningatar, "enkä toivo rakastettuani takaisin -maailmaan. Nyt voin jo myöskin katkeroittumatta ajatella niitä, -jotka minulle ovat tuottaneet niin suuria kärsimyksiä. Herra älköön -heille sitä synniksi lukeko. Mutta minä nyt kuitenkin asustan täällä -vieraitten keskellä, toimetonta elämää viettäen. Olen erossa lapsestani -ja kansastani ja kysyn itseltäni: Miksi?" - -Munkki oli huomaamatta tullut sisään ja kuullut Adelheidin sanat. -Kuningattaren viittauksesta hän istuutui, ja lempeällä äänellään hän -puhui näin: - -"Emme aina, oi kuningatar, täällä alhaalla ymmärrä Jumalan johdatuksen -tarkoitusta ja päämäärää. On paljon asioita, jotka vasta iäisyydessä -meille selvenevät. Ja kuitenkin luulen, että me jo täälläkin voimme -oman elämämme vaiheissa huomata jotakin Jumalan tarkoituksista. -Minä olen vähäpätöinen mies, minusta ei paljon riipu; kuitenkin -tahdon alkaa itsestäni. Miksi jouduin vankilaan? Tullakseni Jumalan -avulla pelastamaan sinua, kuningatar. Mikä ennen näytti minusta -onnettomuudelta, siitä nyt suuresti iloitsen." - -"Niin, te minun uskolliseni olette minun tähteni saaneet kärsiä -tuskia", sanoi hän liikutettuna, "ja se saattaa minut häpeämään, sillä -enhän minä sellaista alttiutta ole ansainnut." - -"Näe siis Herran armo siinä, että hän uskollisten ihmisten kautta -on antanut sinulle apuansa", vastasi Martti. "Eikö jo tämä ole -onnettomuuden tuottama siunaus? Ja sano, eikö meidän tuottamuksemme -ainoaan auttajaamme ole tällä ajalla vahvistunut? Eikö meidän uskomme -häneen ole tullut lujemmaksi, meidän rakkautemme häneen suuremmaksi? -Ainakin pitäisi niin olla", lisäsi hän. "Se on meidän jumalallisen -kasvattajamme tarkoitus -- mutta me olemme hitaita oppilaita." - -Hetken perästä hän jatkoi: "Mikä Jumalan tarkoitus on ollut sinun -ulkonaisen elämäsi suhteen, oi kuningatar, sitä emme vielä käsitä, -mutta minusta näyttää, kuin piankin ilmenisi, että hän saattaa kaikki -ihanaan päätökseen." - -Vielä ei ollut mitään sanaa tullut rajakreiviltä Canossaan. Linnassa -oli yksinäistä. Rajakreivitär ei ottanut keitään vieraita vastaan -puolisonsa poissa ollessa; ainoastaan Reggion piispa oli oleskellut -siellä muutamia päiviä lausuaksensa kuningattarelle kunnioittavat -tervetuliaisensa ja vakuutuksen muuttumattomasta uskollisuudestaan. - -Mutta eräänä päivänä tuli hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä loppu, kun -joukko valioritareita ratsasti ylös linnan vuorta. Silloin odottavien -sydämmet sykkivät kovemmin. Hetken perästä kuului linnanportilta tuttu -merkki: rajakreivi itse tuli kotiin. - -Suurella riemulla otettiin hänet vastaan. Onnesta säteilevänä riensi -rajakreivitär häntä tervehtimään. Kreivi hyppäsi alas hevosen selästä -ja sulki puolisonsa syliinsä. - -"Minä tuon hyviä uutisia", huudahti hän iloisena. "Me tulemme Veronasta -korkeata käskyä toimittamaan, mutta väsyneitä ja nälkäisiä olemme -pitkän ratsastuksemme jälkeen. Anna meidän nyt nähdä, Griseldis, mitä -kyökissäsi ja kellarissasi säilytetään ja saadaan toimeen. Sinun on -myös toimitettava yösija meidän vieraillemme. Huomenna matkustamme -eteenpäin. Missä on kuningatar?" - -Rajakreivitär kiirehti edellä ilmoittamaan kuningattarelle vieraitten -tulosta, ja pian häntä seurasi rajakreivi, jonka mukana oli -komeavartaloinen, tiedemiehen pukuun puettu herra. Tämä oli Luitprand. -Säteilevin silmin vastaanotti kuningatar nämä molemmat ylimykset, jotka -kunnioittavasti hänelle kumarsivat. - -Sen jälkeen he toivat esiin sanottavansa. Heidät oli lähettänyt -kuningas Otto, joka tahtoi Adeiheidille vakuuttaa ystävällisiä -tunteitaan ja pyysi saada lahjoittaa hänelle kallisarvoisen koristeen. -Myöskin tahtoi hän ilmoittaa, että hän oli halukas ottamaan Adeiheidin -asian omaksensa, sillä hän piti suurena kunniana päästä hänen -vapauttajaksensa, ja ennen kaikkea hän tahtoi rangaista konnaa. Mutta -hänen toivomuksensa eivät tyytyneet vielä tähänkään kunniaan; hän pyysi -kuningattarelta enemmän. - -Luitprand oli esittänyt kuninkaan viestin, ja Adelheid vastasi -ystävällisesti ja kyseli kaikkea, mikä lähinnä herätti hänen -mielenkiintoansa. - -Silloin Martti tuli sisään. Ilohuudolla hän riensi Luitprandia vastaan, -ja ystävät syleilivät toisiaan. - -Tämä oli iloinen päivä, sellainen, jommoista ei vuosikausiin ollut -linnassa vietetty. Pelkkiä onnellisia kasvoja näkyi siellä tänään. -Paljon oli kysyttävää ja paljon kerrottavaa. - -Luitprand kertoi, että kuningas Otto jo oli matkalla Paviaan, ja -heidänkin oli seuraavana päivänä jälleen liityttävä sotajoukkoon. Sillä -Paviassa Otto tahtoi kruunauttaa itsensä Italian kuninkaaksi. - -Ihastuksella puhui tiedemies kuninkaallisesta herrastaan, hänen -ankarasta oikeudenmukaisesta menettelystään rikollisia rangaistessa, -mutta myöskin hänen lempeydestään ja jalomielisyydestään katuvaisia -kohtaan. Edelleen hän kertoi kuninkaan uskollisuudesta ja hänen -vilpittömästä hurskaudestaan, joka varsinkin Edithan kuoleman jälkeen -hänessä oli herännyt. - -"On suuri onni saada palvella semmoista herraa elämänsä loppuun asti, -enkä minä mitään muuta pyydä", sanoi hän lopuksi. [Historiankirjoittaja -Luitprand oli kuolemaansa asti Otolle uskollinen. Otto käytti usein -hänen kykyänsä lähetystöissä. Hän kuoli Otto II:n palveluksessa.] - -Keskinäisessä juttelussa ystävänsä Martin kanssa ilmaisi hän vielä -avonaisemmin ajatuksensa. "Enemmän kuin neljä vuotta on kuningatar -Editha jo ollut kuolleena, ja kuningas on tuntenut olonsa yksinäiseksi. -Kauan hän katkerasti suri kuningatarta, mutta nyt hän on hiljattain -ruvennut käsittämään, että paras on seurata uskollisten ystävien neuvoa -ja mennä uusiin naimisiin. Ja sanoppas itse, Martti, kukapa olisi -arvollisempi ja sopivampi astumaan autuaan vainajan Edithan paikalle, -kuin jalo, ylevämielinen ja nerokas..." - -"... Ja _hurskas_ kuningatar Adelheid", jatkoi Martti syvällä -vakavuudella. "Luitprand, tämä on arvoituksen selitys -- noitten -ihmeellisten teitten päämäärä, joita taivaan Herra on antanut hänen -kulkea. Ja usko minua, kuninkaankin onni tulee tämän kautta varmemmaksi -ja turvatummaksi. Ei ainoastaan hänen kotoinen onnensa; vaan kuningatar -on viisaudella ja lempeydellä neuvoissa ja töissä oleva hänen apunansa -vaikeissa hallitustoimissa, jumala siunatkoon heitä molempia!" lausui -hän liikutetuin mielin. - -Kuningattaren huoneessakin istui kaksi ystävystä tuttavallisesti -keskustellen tärkeistä sydämmen asioista. - -"Ah Waltrud, sydämmeni on surullinen", sanoi Adelheid. "Jos olen oikein -ymmärtänyt lähetin puhetta, niin kuningas pyytää minua puolisokseen. -Tämä on suuri, ansaitsematon kunnia minulle; en ole siihen mahdollinen. -Mutta lisäksi ei ole vielä enempää kuin kaksi vuotta kulunut Lotharin -kuolemasta. Unhottaa häntä en voi milloinkaan. Onko se uskollisuutta -kuollutta kohtaan, jos minä niin pian menen naimisiin toisen kanssa?" - -"Hallitsijatar", sanoi tyttö, "jos autuaat taivaassa tietävät, miten -heidän rakkaillensa käy täällä maan päällä -- niin etkö luule, että -Lothar enemmän kuin kukaan muu iloitsee onnestasi? Etkö luule, että -hän siunaisi sitä, joka on pelastanut hänen yksinäisen leskensä -suuresta hädästä ja tahtoo korottaa hänet sydämmensä valituksi ja -valtaistuimellensa? Tuhatkertaisesi hän siunaisi ja kiittäisi häntä." - -Hetken perästä hän jatkoi: "Kuten ystävätärtä olet minua aina kohdellut -etkä kuten palvelijatarta; suo minun sen vuoksi sinua ystävänä -puhutella. Unohtumattomina ovat äitisi sanat painuneet mieleeni, ne -sanat, että me ihmiset olemme täällä maailmassa palvellaksemme, ja sinä -ja minä olemme aina pyrkineet olemaan Herran palvelijattaria. Sinua -Herra nyt kutsuu korkeaan tehtävään, ja minun mielestäni sinun ei tule -kieltäytyä. Elämäsi ei milloinkaan joudu tarkoituksettomaksi. Vaikea -ja vastuunalainen on oleva tehtäväsi, joka sinua odottaa, sen kyllä -tiedän, mutta suuri taivaan Herra on sen sinulle osottanut. Veli Martti -on sanova: 'Hän on saattanut sen ihanaan päätökseen'." - -Seuraavana päivänä vieraat lähtivät pois. Mielellään Adelheid ja -Martti olisivat tahtoneet pitää Luitprandin luonaan, mutta hän sanoi: -"Älkää pidättäkö minua. Minun täytyy kiirehtiä kuninkaani luo. Suuria -asioita tapahtuu lähimmässä tulevaisuudessa, ja minun täytyy kynälläni -ilmoittaa jälkimaailman tiedoksi, mitä kristikunnan suurin hallitsija -panee toimeen. Katsoppas, Martti, se on minun kutsumukseni. Hyvästi! -Paviassa tapaamme toisemme jälleen." - - - - -VIIDESTOISTA LUKU - -Kunnian kukkulalla - - -Suuri ilo ja riemu vallitsi Paviassa. Kaupunki komeili -juhlavarustuksissa. Iloitsevia ihmisjoukkoja kulki kaduilla; -vilkkaalla, innostuneella tavallaan he ilmaisivat iloansa kirkuen -korvia vihlovasti ja hypellen kuin vallattomat varsat. Olihan heillä -syytä iloon! Ilman miekan iskua oli Saksan kuningas valloittanut -kaupungin, ja valtaistuimen anastaja oli paennut mahtavan tulijan -tieltä yhteen linnoistansa. Sitten oli Otto juhlallisesti kruunattu -Italian kuninkaaksi, ja tänään piti Adelheidin palaaman kotiinsa ja -kihlajaiskemut vietettämän. - -Reggiosta Paviaan vievällä tiellä liikkui loistava matkue. -Kuninkaallisessa puvussa istui Adelheid ratsulla ja hänen rinnallaan -ratsasti ruhtinaallinen henkilö, Oton veli, Baijerin herttua Henrik. -Hänet oli kuningas valioritarien kanssa lähettänyt Canossaan noutamaan -kuningatarta kotiin hänen pääkaupunkiinsa. Monta uskollista seuralaista -oli hänen mukanaan, piispa Adelhard ja rajakreivi Azzo, Martti ja -Waltrud, ja vielä muitakin Reggiosta ja Veronasta. - -Henrik herttua oli ihastunut nuoren lesken miellyttävään olentoon eikä -poistunut hänen rinnaltaan. Olihan hänestä suuri kunnia, että hän sai -saattaa veljensä luo hänen morsiamensa. Paljon oli hänellä kerrottavaa -kuningattarelle omasta kodistaan, lahjakkaista tyttäristään Garborgasta -ja Hadwigistä [Garborga tuli sittemmin abbedissaksi Gandersheimiin ja -Hadwig Schwabenin herttuattareksi], ja mieltymyksellä Adelheid kuunteli -häntä. Mutta etenkin hän puhui Oton hyvyydestä ja jalomielisyydestä. -Rehellisesti ja peittelemättä hän kertoi erehdyksistään, miten hän -kerran toisensa perästä oli noussut vastustamaan kuninkaallisen -veljensä valtiutta, joka hänestä oli liian ankara, mutta miten Otto -aina oli antanut hänelle anteeksi, kun hän katui. Nyt hän vihdoinkin -oli oppinut tuntemaan hänen uskollisen sydämmensä eikä enää koskaan -tahtonut kapinoida häntä vastaan, sen hän vakuutti Adelheidille. -Iloksensa ja tyydytykseksensä Adelheid kuuli kuningasta näin -ylistettävän. - -Kun he lähenivät Paviaa, virtaili heitä vastaan yhä suuremmat -joukot iloisia ihmisiä. Jokainen tahtoi olla ensimmäisenä näkemässä -kuningatarta ja sanomassa hänet tervetulleeksi hänen italialaiseen -kotiinsa. He tunkeilivat aivan lähelle, jopa hänen ratsulleen -asti, suutelivat hänen vaatteittensa liepeitä ja tervehtivät häntä -riemullisesti. Myöskin kuningatar iloitsi nähdessään jälleen kansaansa, -jonka joukossa hän havaitsi monet tutut kasvot. - -Syvä liikutus valtasi hänen mielensä, kun hän näki kaupungin tornit ja -huiput, ja hänen sydämmensä sykähteli lämpimästä kiitollisuudesta. Yön -pimeydessä hän oli paennut kaupungista, ja nyt hän palasi juhlasaatossa! - -Matkue seisahtui portin luoksi. Loistavassa varustuksessa ratsasti -Otto itse, hänen vapauttajansa ja pelastajansa, häntä vastaan, lausui -hänet tervetulleeksi valtakuntansa pääkaupunkiin ja saattoi hänet -kuninkaalliseen palatsiin. - -Hän auttoi kuningatarta alas ratsulta, ja hänen rinnallaan Adelheid -astui linnanportista sisään. Ihastuksella kaikkien silmät katselivat -ylhäistä paria. Oton olento oli ruhtinaallisen ylevä täydessä -miehuudenvoimassaan ja Adelheid nöyrä ja ihastuttava suloisessa -nuoruudenkukoistuksessaan. - -Hän koetti liikutettuna tuoda ilmi kiitollisuuttansa, mutta kuningas -torjui kaiken kiitoksen luotansa. - -"Sehän oli vain minun ruhtinaallinen velvollisuuteni Vaudinmaan -kuninkaantytärtä kohtaan", sanoi hän. "En tosiaan olisi tuntenut sinua, -sillä aika on sinua muuttanut paljon. Ainoastaan silmät katselevat -minua yhtä lapsellisesti ja ihmetellen kuin ennenkin, silloin kun näin -sinut pienenä tyttönä äitisi linnassa. Paljon on tapahtunut niiden -aikojen jälkeen", lisäsi hän vakavasti. - -Sitten hän vei Adelheidin valtaistuinsaliin, jossa maan suurmiehet -ilolla tervehtivät kuningatartansa. - -Luitprandin innostuneiden ja viehättävien kuvausten nojalla Otto oli -paljon odottanut Adelheidistä, mutta nyt hän huomasi korkeimpienkin -toiveittensa ylenmäärin täyttyneen. Hän katsoi Adelheidin kaikin puolin -arvolliseksi astumaan Editha vainajan sijalle. - -Jo samana päivänä tapahtui kihlaus. Otto itse pani Edithan sormuksen -morsiamen sormeen. Hän sanoi hiljaa: "Hänen henkensä levätköön sinun -ylläsi!" - -Kiitollisena katsoi Adelheid häneen, sanoen: "Jumalan avulla tahdon -koettaa olla sinulle mitä hän on ollut, mutta sinulla täytyy olla -kärsivällisyyttä minun suhteeni, sillä olenhan vielä nuori ja -kokematon, ja sinun korkea hyvyytesi ja kuninkaallinen luottamuksesi -melkein painaa minut tomuun. Vielä en voi käsittää, että olet valinnut -minut ennen monia muita. Sinä näytät minusta pelastavalta enkeliltä, -jonka taivaan suuri Herra on lähettänyt." - -"Nuori olet, se on tosi", sanoi Otto hymyillen, "minähän olen melkein -toista vertaa vanhempi; mutta kokematon et ole. Joka muutamassa -vuodessa on käynyt niin kovan kärsimyskoulun kuin sinä, on kokemuksista -rikkaampi kuin moni vuosien vanhentama. Mutta sinä nyt varmaankin -haluat entisiin rakkaisiin huoneisiisi." - -Hän saattoi Adelheidin ovelle ja erosi hänestä siinä. Siellä sisällä -kulki Waltrud järjestellen ja toimien. Hän tunsi hallitsijattarensa -maun ja asetti kaikki hänen mielensä mukaisesti. Iloisin sydämmin -tervehti Adelheid rakasta kotiaan. Kaikki siellä oli samassa kunnossa, -mihin hän sen oli jättänyt, ei mitään puuttunut. Onnellisena hän kulki -Waltrudin kanssa käsikädessä huoneitten läpi. Silloin hänen katseensa -sattui erääseen kirjaan, ja hän pysähtyi hämmästyksestä. "Se on lahja -kuninkaalta", selitti Waltrud. - -Adelheid avasi kirjan ja luki sen nimilehdellä: "Vapahtajan elämä, -runomittaisesti kertonut eräs munkki Corveyn luostarissa Weserin -rannalla." - -"Oi Waltrud, Edithan kirja!" huudahti Adelheid. "Miten herttaisesti hän -on tehnyt! Tahdon heti mennä häntä kiittämään!" - -Ja niin hän riensi ulos etsiäksensä kuningasta. Hän löysi hänet pian; -Otto seisoi valtaistuinsalissa Luitprandin parissa. Ystävällisesti -katseli kuningas häntä, mutta Adelheid riensi hänen luokseen, tarttui -hänen käsiinsä, loi häneen säteilevät silmänsä ja sanoi liikutettuna: -"Kiitos sinulle, tuhannet kiitokset! Sinä olet niin hyvä. Et mitenkään -olisi voinut tuottaa minulle suurempaa iloa!" - -Kuningas sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä otsalle. "Edithani -kirja", sanoi hän. "Minä tiesin, että tulisit iloiseksi siitä. Se oli -hänen kallis aarteensa. Hän oppi siitä kulkemaan Vapahtajan jäljissä." - -"Herra antakoon minulle armoa myöskin sitä oppimaan!" sanoi Adelheid -kyyneltynein silmin. - -"Ja minulle myöskin", lisäsi Otto hiljaa. - -Ääneti Luitprand katseli korkeaa paria, ja kuulumattomasti kuiskasivat -hänen huulensa: "Jumalan siunaus olkoon teidän kanssanne!" Sitten hän -hiljaa, huomaamatta poistui. - - * * * * * - -Toisena joulupäivänä 951 vietti Otto, joka jo eläessään sai -nimityksen "suuri", vihkiäisensä Paviassa Lotharin nuoren, tuskin -kaksikymmenvuotiaan lesken kanssa, "Vaudinmaan kuninkaantyttären", -joksi Otto mielellään häntä nimitti. Suuri komeus ja loisto vallitsi -näissä juhlissa. Kansallekin oli juhlallisuuksia pantu toimeen, sillä -kaikkien, sekä rikkaiden että köyhäin, piti saaman osaa ilosta, se oli -sekä kuninkaan että kuningattaren tahto. - -Adelheid oli jo sitä ennen Waltrudin seurassa jälleen käynyt köyhien -kaupunginosassa ja tuottanut monelle kodille iloa ja lohdutusta. Kun -Waltrud kävi vanhan Rebekan luona, meni kuningatar hänen mukanansa -sinnekin. Aamos juutalaisen rahat olivat tulleet hyvään käytäntöön. -Waltrud oli jättänyt ne erään koulunjohtajan haltuun, sillä hän oli -kuullut, että tämä oli rehellinen ja luotettava mies. Johtaja oli -pitänyt huolta hautauksesta, ja jäljellä olevilla rahoilla hän oli -ymmärtäväisesti auttanut seurakunnan köyhiä. Kaiken tämän sai Waltrud -tietää vanhalta Rebekalta. - -Mutta ennen kaikkea oli kuningatar onnessaan muistanut niitä ystäviä, -jotka olivat olleet hänelle hädässä avuliaita, ja mielellään oli Otto -suostunut hänen toivomukseensa saada heidät vihkiäisjuhlallisuuksiin -Paviaan. Siellä nähtiin, paitsi rajakreivitär Griseldistä ja muita -uskollisia ylimyshenkilöitä, myöskin ne molemmat kalastajat, jotka -olivat auttaneet pakolaisia. Martti oli heidät etsinyt ja heille vienyt -kuninkaan kutsumuksen. Äärettömän onnellisia he olivat semmoisesta -kunniasta, ja vielä enemmän kuningattaren ystävällisyydestä, kun hän -uudelleen herttaisin sanoin kiitti heitä pelastuksestaan. Runsailla -lahjoilla varustettuina he palasivat kotiinsa kemujen loputtua. - -Mutta kuningatar tuumieli, miten hän parahiten voisi palkita niitä -molempia uskollisia, jotka suurella alttiudella ja monin kieltäymyksin, -jopa uhraten oman henkensä vaaraan, olivat häntä palvelleet; -kuningaskin katsoi luonnolliseksi, että heitä erityisellä tavalla oli -kunnioitettava. - -Niinpä tapahtui vihkiäisten jälkeisenä päivänä, kun suuri joukko -kuningasparin uskollisia ystäviä ja kannattajia, ylhäisiä ja alhaisia, -oli koossa, saadaksensa yksityisesti ottaa vastaan kuninkaallisia -suosionosotuksia, että viimeiseksi kaikista kutsuttiin myöskin Martti -ja Waltrud mahtavan kuninkaan valtaistuimen eteen. Hämmästyneinä ja -ujoina he lähestyivät, sillä heidän vaatimaton mielensä ei ajatellut -palkkiota. - -Silloin kuningas puhui heille molemmille: "Suurella uskollisuudella -ja kovassa hengenvaarassa olette palvelleet kuningatarta. Lähinnä -Jumalaa, kaikkein korkeinta, saan teitä kiittää siitä, että hän tänään -istuu rinnallani puolisonani, tehden minut sanomattoman onnelliseksi. -En koskaan voi kyllin teitä palkita kaikesta, mitä olette tehneet. -Jos teillä on joku toivomus, niin lausukaa se julki! Sinä, Martti, -puhu ensiksi! Tie korkeisiin asemiin on sinulle avoinna, sillä sinä -olet oppinut mies. Moni luostari olisi paremmassa kunnossa, jos sinä -abbottina olisit sitä johtamassa." - -Munkki kumarsi syvästi kuninkaalle: "Suuren suosion sinä osotat -minulle, oi kuningas. Mutta minun mieleni ei halaja korkeita -arvopaikkoja. Olen saanut kyllin suuren palkkion, nähdessäni sinut -ja kuningattaren noin onnellisina. Anna minun siis jäädä siksi mikä -olen, halvaksi munkiksi. Mutta jos saan lausua pyynnön, niin olkoon -se tämä: Anna minun elämäni loppuun asti pysyä sinun ja kuningattaren -läheisyydessä ja palvella teitä sillä lahjalla, jonka taivaan Herra -minulle on suonut. En ole niin oppinut kuin ystäväni Luitprand, mutta -minä osaan pergamentille kirjoittaa käsikirjoituksia. Suo minun, oi -kuningas, nöyryydessä palvella sinua vähäpätöisellä lahjallani." - -Silloin Adelheidin silmät loistivat ja hän kuiskasi jotakin kuninkaalle. - -"Sinun pyyntöösi on suostuttu", sanoi kuningas. "Kaiken elinaikasi on -sinulla oleva koti luonamme. Mutta kuninkaan elämä on, kuten tiedät, -liikkuvaa ja levotonta. Siksi saat olla vapaa asumaan, missä kulloinkin -itse tahdot. Mitä kirjoitustaitoosi tulee, olen iloinen siitä -lahjastasi, ja minulle olisi hyvin mieluista, jos tahtoisit jäljentää -Corveyn munkin kirjan ja myöskin pyhän raamatun latinaksi." - -Tämä tarjous teki munkin hyvin iloiseksi. - -Sitten kuningas sanoi: "Ja nyt, Waltrud, sinä uskollinen tyttö, mitä -sinä pyydät?" - -Hehkuvan punaisin poskin seisoi Waltrud, katsoen rukoilevin silmin -kuningattareen, mutta ei hän kuitenkaan mitään puhunut. - -"Puhu vain", jatkoi Otto kehoittaen. "Minä tahdon korottaa sinut -vapaaseen aatelissäätyyn. Jokainen aatelismies minun valtakunnassani -on pitävä suurena kunniana saada sinut puolisokseen, sillä nyt minä -julistan sinut tasa-arvoiseksi jaloimpien kanssa. Laskeudu polvillesi!" - -Hämmästyneenä ja pelästyneenä tyttö lankesi polvilleen. Silloin hän -tunsi keveän kosketuksen kuninkaan miekasta. - -"Nouse ylös aatelisnaisena", sanoi hän. - -Waltrud tuskin tiesi, mitä hänelle oli tapahtunut. Ei näkynyt ilon -välkettä hänen kasvoissaan, kun Adelheid katsoi häneen, ja ennenkuin -kuningatar oli ehtinyt sanaakaan sanoa selitykseksi, oli tyttö vaipunut -polvilleen hänen eteensä ja kiihkeästi tarttunut hänen käsiinsä. - -"Ah hallitsijatar, älä työnnä minua luotasi!" huudahti hän tuskasta -väräjävällä äänellä. "En minä pyydä tulla aatelisneideksi enkä -mennä naimisiin aatelismiehen kanssa. Anna minun jäädä luoksesi -palvelijattarena, oi kuningatar! Ainoastaan se voi antaa sisällystä -ja iloa elämälleni. En ole kiittämätön kuninkaan suuresta -suosionosotuksesta, en suinkaan, mutta minä en halaja ulkonaista -kunniaa. Oi kuningas, älä lähetä minua pois hänen luotaan!" - -Sydäntä koskevilta soivat nuo rukoilevat sanat, ja kuningas ja -kuningatar tunsivat mielensä syvästi liikutetuksi. Ystävällisesti -Adelheid tarttui tytön käteen, koettaen häntä rauhoittaa, mutta -Otto sanoi: "Jumala varjelkoon, että minä sinua, uskollinen tyttö, -lähettäisin pois puolisoni luota! Aatelisneitosenakin sinä voit häntä -palvella. Onnellinen se ruhtinatar, jolla on sellaisia palvelijattaria! -Oletko nyt minuun tyytyväinen?" kysyi hän hymyillen. - -Waltrud oli nyt rauhoittunut. "Suo anteeksi, oi kuningas, minun -hermostunut käytökseni", sanoi hän. "Minä kiitän sinua suosiostasi, -minä kiitän siitäkin, että saan tänne jäädä!" - -Vielä enemmän kuin hänen sanansa, osottivat hänen katseensa hänen -kiitollisuuttaan. Adelheid veti hänet luokseen, suuteli häntä ja sanoi -hymyillen: - -"Luuletko, että olen sinuun kyltynyt, sinä tyttö hupakko? Vielä en voi -tulla toimeen ilman sinua, en ennen kuin sinä itse tahdot vaihettaa -minun kotini omaan kotiisi." - -Ja kuninkaaseen kääntyen hän jatkoi: "Mutta minä tiedän hänellä vielä -olevan yhden toiveen, joka vuosikausia on asunut hänen sydämmessään. -Entäpä jos sinä, puolisoni, voisit tutkistella ja saada selkoa, mihin -on joutunut hänen veljensä Bertram, joka taisteli unkarilaisia vastaan -Merseburgin tappelussa?" - -"Se on tapahtuva heti kun jälleen olemme kotona", vastasi Otto. - -Kun juhlallisuudet olivat päättyneet, matkusteli Otto useissa -Lombardian osissa, joissa hän ei vielä ollut ennen käynyt, ja -kaikkialla hänen onnistui viihdyttää mielet ja sovittaa riitaisuudet. -Adelheid seurasi häntä, ja hänen läsnäolonsa tuotti kaikille -alamaisille iloa. Lähelle Canossaa kuningas antoi rakentaa upeasti -sisustetun kirkon, kiitollisuudesta Herralle Jumalalle, joka oli -sallinut Adelheidin saada turvan ja levon linnan suojassa. Kun hän -voimalla ja viisaudella oli kaikki järjestänyt, jätti hän Lombardian -kuningaskunnan lopullisen valtauksen ja jatkuvan hoidon vävyllensä, -Lothringenin herttualle Konradille, ja lähti nuoren puolisonsa ja -suuren joukon seuraamana kotimatkalle Saksaan. - -Mailandissa he viivähtivät. Otto ja Adelheid kävivät kirkossa -katsomassa sitä paikkaa, jossa Lotharin luut lepäsivät. Kauan he -seisoivat siinä syviin ajatuksiin vaipuneina, ja Adelheidin kyyneleet -vierivät kuumina kylmälle kivelle. Sitte hän nojautui kuninkaaseen, -kuiskaten: - -"Älä pahastu, vaikka kyyneleeni vuotavat. Minä itken sen kovaa -kohtaloa, joka tässä lepää. Raskas oli hänen osansa hänen viimeisenä -elinvuotenaan. Minä olen niin onnellinen sinun rinnallasi, etten sanoin -kykene sitä kuvaamaan; mutta en koskaan voi häntä unhottaa, sillä hän -oli sydämmelleni kallis kuten sinä." - -"Eikä sinun tulekaan häntä unhottaa", sanoi hänen puolisonsa lempeästi. -"Minäkin kunnioitan hänen muistoansa, samoin kuin sinä kunnioitat -minun Edithani muistoa. Kun tulemme Magdeburgiin, vien sinut hänen -haudalleen. Muistakaamme kuolleita rakkaudella, mutta älkäämme -milloinkaan toivoko heitä takaisin tähän maailmaan, jota moni syystä -kyllä nimittää surunlaaksoksi." - -"Ja jossa Jumala hyvyydessään kuitenkin antaa meidän nauttia niin -suurta onnea", jatkoi Adelheid, katsoen häneen kostein silmin. - -"Sitä tulee meidän kiitollisina muistaa, jos kärsimykset vielä meitä -kohtaavat", sanoi Otto. "Sillä muuttumaton onni asuu ainoastaan tuolla -ylhäällä, jossa Lothar ja Editha odottavat meitä." - -Sitte he hitaasti kulkivat läpi kirkon uloskäytävää kohti. - - - - -KUUDESTOISTA LUKU - -Jälleennäkeminen - - -Vielä oli alppimaa lumen ja jään peitossa, kun kuninkaallinen matkue -liikkui eteenpäin pitkin sen ajan kulkukuntoisinta vuoritietä, joka -johti Brennersolan yli Italiasta Saksaan. Maaliskuussa Adelheid ensi -kerran tuli uuteen kotimaahansa. Churin kautta kulki tie Zürichin -järvelle, ja Uffnaun saaresta näkyivät sen linnan huiput, missä hän -lapsena oli oleskellut isoäitinsä luona. Rakkaat muistot siitä ajasta -heräsivät hänen mielessään. Hänen sydämmensä kaipasi äidinkotiin -Genèvejärven rannalle, mutta Otto ei voinut enää viivyttää paluutansa. -Tärkeät asiat odottivat häntä kotona. Hän kyllä havaitsi Adelheidin -kaipauksen, mutta hänellä oli omat ajatuksensa, joista hän ei mitään -kertonut. Myöskin oli päätetty, että kuningas hovinensa viettäisi -lähestyvää pääsiäistä Quedlinburgissa. - -Zürichinjärveltä matka vei Rheinvirtaa kohti, sitten pohjoiseen päin, -Allemannian ja monen muun germanilaisen maakunnan kautta Harziin. -Ihastuneena Adelheid katseli erilaisia kauniita maisemia, jotka -vaihtelivat hänen silmiensä edessä. - -Kevät oli aivan varhainen, sillä Maaliskuu ei vielä ollut lopussa, -mutta kuitenkin olivat puut ja pensaat vesirikkaitten virtojen -rannoilla jo puhjenneet lehtiin, ja metsäisiä kumpuja peitti -nuori vihreys. Kaikki oli toisenlaista kuin Italiassa, mutta -Adelheidistä tämä luonto näytti paljon ihanammalta alkuperäisessä -koskemattomuudessaan. - -Ei ollut kuitenkaan kukaan onnellisempi kuin Waltrud. Hengittihän -hän kotimaansa ilmaa, kun saavuttiin Weserjoen tienoille. Vuoret ja -kukkulat, virrat ja purot, joitten ohitse heidän matkansa johti, -näyttivät hänestä vanhoilta tutuilta. Entistä asuntopaikkaansa hän -ei tarkoin tietänyt, sillä hän oli matkustanut monen maan läpi -unkarilaisten ja juutalaisen kanssa. Usein hän ajatteli, kun joku -laakso levisi hänen silmiensä eteen, että tässä varmaankin hänen -vanhempansa olivat asuneet. Mutta kun eteenpäin kuljettaessa taas -tultiin toiseen laaksoon, niin tuntui hänestä, ikäänkuin siinä olisikin -ollut hänen lapsuutensa koti. "Jospa Bertram olisi täällä", huokasi hän -usein, "niin hän osaisi sanoa minulle, missä vanhempieni koti on ollut. -Mutta kuka sen tietää, onko hän elossa vai kuollut?" - -Matka jatkui edelleen, ja Harzvuoristo siinsi etäältä. - -"Nyt olemme jo pian kotona!" sanoi Otto säteilevin silmin nuorelle -puolisolleen. - -Hänkin iloitsi, varsinkin kuninkaan vuoksi, niistä hiljaisista -päivistä, joita he toivoivat saavansa viettää Quedlinburgissa. Sillä -kuningas oli usein huolestuneella mielellä, varsinkin kun hänen oma -poikansa uhkasi nousta häntä vastustamaan. Kuningas oli uskonut -Adelheidille huolensa, ja hän koetti rakkaalla kohtelullaan ja -viisailla neuvoillaan auttaa Ottoa niitä kantamaan. Mutta nyt piti -kaikkien hallitushuolten levätä, kunnes pääsiäinen oli ohitse. - -He olivat nyt määrän päässä. - -Henrik, Baijerin herttua, ratsasti veljeänsä vastaan, seurassansa -joukko loistavia ritareita. Bruno otti hänet vastaan kaupungissa. -Veljien ystävällinen käytös teki hänelle hyvää. Bruno oli jo -varhaisesta asti ollut hänelle enemmänkin kuin pelkkä veli, -- myöskin -ystävä ja neuvonantaja. Nykyään hän tiesi voivansa täysin luottaa myös -Henrikin uskollisuuteen. - -Kaikki huolestuttavat ajatukset katosivat linnalle ratsastettaessa. -Oton silmät loistivat onnesta, kun hän tervetuliaishuutojen kaikuessa -talutti nuoren uuden kuningattarensa ylös portaita, ja liikutettuna hän -sanoi: "Nyt siis tervehdin sinua, Adelheid, uudessa kodissasi!" - -Hänet ohjattiin sitten Waltrudin kanssa omiin huoneisiinsa. -Yksinkertaisilta, mutta kodikkailta ne näyttivät hänestä. Tuntui kuin -Edithan hengen tuulahdus olisi niissä väreillyt, sillä hän oli asunut -samoissa huoneissa. - -Kun he väsyneinä matkan jälkeen olivat kyllin levänneet ja nauttineet -virvokkeita, kutsutti kuningas puolisonsa luokseen suureen -perhehuoneeseen. Pitkävartaloinen, ylimyksellinen naishenkilö astui -Oton taluttamana häntä vastaan, ja kuningas sanoi: "Tässä on minun -äitini." Nämä molemmat naiset olivat kuulleet paljon kiitettävää -toisistaan; he jo tunsivat toisensa, vaikka nyt kohtasivat ensi kerran, -ja heidän tervehdyksensä oli mitä sydämmellisin. Mutta Otto kävi -malttamattomaksi ja sanoi naurahtaen: - -"Arvoisa äitini, sinä tiedät, että on vielä muitakin, jotka odottavat -saavansa tervehtiä Vaudinmaan kuninkaantytärtä." - -Luoden kuninkaaseen katseen, joka osotti yhteisymmärtämystä, siirtyi -Mathilda rouva syrjään, ja toinen naishenkilö astui Adelheidin eteen. - -Nuori kuningatar seisoi kuin pilvistä pudonneena -- sitten hän äkkiä -huudahti: "Oi, äiti, äiti!" ja syöksyi Bertha rouvan syliin. Kauan -he syleilivät toisiansa, ja ympärillä olevien silmät kyyneltyivät. -Paljonhan olivatkin äiti ja tytär saaneet kokea, sitten kuin viimeksi -näkivät toisensa! - -Silloin Otto astui esiin. "Tässä on vielä yksi, joka pyytää tervehtiä!" - -Hoitajansa taluttamana tulla sipsutti sisään pieni tyttönen. Vähän -ujostellen, kun näki noin monta vierasta, hän suoraapäätä juoksi -Berthan luo ja tarttui hänen hameeseensa sanoen: "Isoäiti!" - -Bertha otti lapsen syliinsä ja näytti häntä tyttärelleen. "Tunnetko -hänet vielä, Adelheid?" - -Lapsi katsoi suurin silmin Adelheidiin. Sitten hän Bertha rouvan -kehoituksesta sanoi: "Äiti!" ja kurotti kätensä häntä kohti. - -"Lotharin silmät!" sanoi Adelheid, otti lapsen syliinsä ja suuteli -häntä äidillisellä hellyydellä. [Emma tuli 18 vuotiaana Ranskan -kuninkaan Lotharin puolisoksi.] Myöskin veljeänsä Konradia sai Adelheid -tervehtiä. Hän oli Oton käskystä noutanut äitinsä ja pikku Emman -Vaudinmaasta ja saattanut heidät Quedlinburgiin, jotta Adelheid heti -uudessa kodissaan saisi nähdä kaikki entiset rakkaimpansa. - -"Vielä yksi jälleennäkeminen!" sanoi keisarinna Mathilda pojallensa -Otolle. "Ellen erehdy, ratsastaa tuossa ystäväsi linnanpihaan, ja hänen -mukanaan on paljo jaloja ritareita." - -Kuninkaalle oli odottamaton ilo saada tänä ilopäivänä luokseen läheinen -ystävänsä, jalo kreivi Hermann Billung. Uskollisesti ja väsymättömästi -oli hän taistellut herransa puolesta ja pitänyt viholliset loitolla -pohjoiselta ja itäiseltä rajalta. Nyt oli halu tavata Ottoa saanut -hänet tulemaan Quedlinburgiin. - -Suurella ilolla tervehti häntä myöskin nuori kuningatar, sillä hänen -puolisonsa oli paljon kertonut hänelle Hermannin ystävyydestä ja -kiintymyksestä. Hän tunsi hänet siis ja kunnioitti häntä. - -Hermannilla oli paljo kertomista kuninkaalle, ja Adelheid istui -vieressä, kuunnellen mielellään hänen ymmärtäväistä ja luotettavaa -puhettansa. Otto oli aivan tuttavallinen seurustellessaan hänen -kanssaan ja kertoi avoimesti onnestansa. Myöskin Bertha rouva istui -tyttärensä luona, ja kaikki he tunsivat itsensä onnellisiksi tässä -kotoisessa perhepiirissä. - -"Missä on Waltrud?" kysyi Adelheid. Hän oli hienotunteisesti vetäytynyt -pois, mutta tuli kuningattaren pyynnöstä sisälle, ja kreivi Hermann -tervehti häntä myöskin ystävällisesti. - -"Sinä olet sachsenilaisen tytön näköinen", sanoi hän hymyillen. - -"Sachsenista hän onkin", sanoi Adelheid. "Kylä, josta hän on kotoisin, -sijaitsee Weserjoen rannalla." - -"Me olemme siis samanmaalaisia", jatkoi Hermann, irroittamatta -katsettansa tytöstä. "Minä näin sen heti, ja sinun kasvosi muistuttavat -minua eräästä miehestä, jonka tunsin." - -Hehkuva puna kohosi tytön poskille, ja hän kysyi: "Kuka se oli? Oi -herra, sano se minulle, lausu hänen nimensä!" - -"Hän etsii kadonnutta veljeänsä", selitti kuningatar. "Onko hän elossa -vai ei, se on hänelle tietämätöntä." - -"Mikä on veljesi nimi? Kuinka pitkä aika on siitä kuin hänet näit?" -kysyi kreivi vilkkaasti. - -"Hänen nimensä on Bertram, enkä ole nähnyt häntä vuosikausiin. Kuulin -eräältä vanhalta juutalaiselta, että hän Merseburgin taistelussa -soti Henrik keisarin joukossa. Siihen aikaan hän vasta oli nuori -poika, seitsemän- tai kahdeksantoista ikäinen. Hän jäi haavoittuneena -makaamaan taistelukentälle. Herra, tiedätkö hänestä jotakin?" - -"Erään Bertramin minä tunsin", sanoi kreivi, "ja hän kyliä otti -osaa taisteluun unkarilaisia vastaan. Mutta monta sen nimellistä -oli mukana siinä taistelussa ja monta sen nimellistä nuo hurjat -joukot karkoittivat kodeistaan. Hänkin, jota tarkoitan, haavoittui -Merseburgissa. Hänen haavansa parantuivat." - -Kovassa jännityksessä kuunteli Waltrud, "Ja sitten?" kysyi hän, - -"Sitten hän jäi Mersehurgiin ja teki työtä asesepän pajassa. Seppä -piti hänestä, sillä hän oli harvinaisen väkevä ja uskollinen. Mutta -muutaman vuoden kuluttua hän lähti sieltä. Hänestä kaupungin muurit -tuntuivat liian ahtailta. Weserjoen varrella minä hänet näin ensi -kerran; silloin oli talvisaika. Seudussa oli kovin paljo susia. -Tottuneitten ratsumiesten kera lähdin metsään petoja kaatamaan. Muuan -nuori poika joutui vaaraan suuren väkevän suden ahdistaessa. Silloin -ryntäsi pensastosta esiin outo mies, joka ainoalla iskulla löi pedon -kuoliaaksi. Tämä minua miellytti. Otin hänet mukaani, ja hän tuli -asemiehekseni." - -Kaikkien katseet olivat jännityksellä kiintyneet puhujaan. - -"Ja sitten?" kysyi Waltrud jälleen. - -"Hän jäi sitten edelleen minun palvelukseeni ja seurasi minua sekä -metsästysmatkoilleni että taisteluihin. Aina hän oli urhoollisimpien -joukossa. Hänellä oli jättiläisvoimat. Kerran, kun viholliset olivat -minut saartaneet, hän raivasi tien heidän rivinsä lävitse ja pelasti -henkeni." - -"Ja hän elää?" kysyi tyttö kiihtynein mielin. - -"Elää kyllä", vastasi Hermann hymyillen. "Mutta onko hän sinun veljesi, -kukapa sen tietää? Sinun olisi vaikea häntä tuntea, sillä monta vuotta -on kulunut siitä kuin hänet näit. Luonnollisesti olit silloin lapsi -vielä." - -Waltrud irroitti käsivarrestaan rannerenkaan ja ojensi sen vapisevin -käsin kreiville, sanoen rukoilevasti: "Näytä tämä hänelle, oi herra! Se -on ollut äitini oma. Jos hän on veljeni, niin hän sen tuntee." - -Sitten hän kääntyi Adelheidin puoleen, joka piti liikutetun tytön kättä -omassaan, ja kuiskasi: "Hallitsijatar, en epäile ensinkään. Hän se on!" - -"Rauhoitu, Waltrud; jos pettyisit, niin se tuntuisi katkeralta." - -He eivät kumpikaan huomanneet, miten Otto ja Hermann vaihettelivat -merkitseviä silmäyksiä, ja miten kuningas kuiskasi eräälle palvelijalle -jotakin, jonka jälkeen tämä kohta katosi. - -Hetken perästä astui sisälle pitkävartaloinen, voimakkaan näköinen -mies, jolla oli vaalea, kullankeltainen tukka ja parta sekä kreivi -Hermannin miehille kuuluva asevarustus. Kreivi meni hänen luokseen ja -ojensi hänelle Waltrudin rannerenkaan sanoen: "Tunnetko tämän, Bertram?" - -Mies tarttui siihen, ja kreivi huomasi, kuinka hänen kätensä värisi. -Tutkistellen hän katseli sitä ulko- ja sisäpuolelta ja sanoi sitten: - -"Tunnen sen hyvinkin. Äidilläni oli sellainen, ja minun käsittääkseni -tämä on sama. Sisäreunaan oli piirretty risti, -- kas tässä se onkin." - -Hän näytti sen kreiville. Tämä nyökäytti päätänsä ja jatkoi: "Sinä olet -kertonut minulle nuoremmasta siskostasi, jonka unkarilaiset tappoivat -tai ryöstivät. Mikä hänen nimensä oli?" - -"Waltrud!" kuului miehen suusta. - -Silloin kajahti läpi huoneen väräjävä huudahdus, puoleksi riemuitseva, -puoleksi tuskainen. Tyttö oli hypännyt pystyyn. Hermann tarttui hänen -käteensä ja vei hänet hämmästyneen nuorukaisen luo. "Katsoppas tässä, -Bertram", sanoi hän, "on rannerenkaan oikea omistaja. Tässä on sisaresi -Waltrud!" - -Seuraavassa hetkessä lepäsi Waltrud kadonneen ja löydetyn veljensä -sylissä. Kaikki läsnäolijat tunsivat syvää liikutusta; ei yksikään -silmä ollut kostumatta. - -Hermann oli astunut syrjemmälle kuningas Oton viereen. Molempien kasvot -loistivat ilosta. - -"Että kadonnut oli sinua näin lähellä, sitä en aavistanut", sanoi -kuningas. - -Ja Adelheid, joka oli tarkannut puolisonsa kasvojen ilmettä, meni -hänen luokseen ja sanoi lämpimimmällä kiitollisuudella: "Tämä on sinun -tointasi, Otto! Minä näen sen kasvoistasi." - -Hän hymyili. "Olinhan sen sinulle luvannut. Minä lähetin Italiasta -sanan Hermann ystävälleni, että hän rupeaisi asiata kuulustelemaan -ja tutkimaan. En olisi voinut keksiä sopivampaa miestä tähän -tarkoitukseen." - -"Tämä on ihanin jälleennäkeminen, jonka minä eläessäni olen nähnyt!" -sanoi Luitprand merkitsevästi, ja Martti lisäsi hiljaa: "Ihanaan -päätökseen on Herra saattanut kaikki myöskin tuolle uskolliselle -tytölle. Hän ansaitsee tosiaan sellaisen onnen!" - -Sitten puhui kuningas: "Samoin kuin olen korottanut sisaresi -jalosukuisten joukkoon, korotan minä nyt sinut, Bertram, jalosukuiseksi -ja ritariksi. Siihen paikkaan, jossa vanhempaisi koti on ollut, saat -rakentaa itsellesi asunnon. Varoja saat nostaa kuninkaallisesta -rahastostani, ja Hermann", nyt hän kääntyi ystävänsä puoleen -- -"kun sinä tulet herttuaksi, lähtee hän sinun lippuasi seuraten ulos -maailmaan, taistellaksensa sinun kanssasi kuninkaansa puolesta. Sillä -vaikeita taisteluita on edessämme vielä!" [Ystävällensä Hermann -Billungille antoi Otto sittemmin oman herttuakuntansa Sachsenin.] - -"Niin", myönsi Hermann, "mutta älkäämme tänä onnellisena hetkenä sitä -ajatelko!" Ja Adelheid lisäsi: "Sanokaamme ennemmin veli Martin kanssa: -'Ihmeelliset ovat Herran tiet, mutta hän vie ne ihanaan päätökseen!'" - - * * * * * - -Meidän kertomuksemme on loppunut. Kuninkaantyttären seuraavista -kohtaloista kertoo maailmanhistoria. Pitkät vuodet, aina vanhuutensa -päiviin saakka, eli Adelheid Saksan ja Italian kuningaskunnissa, -toimien lempeydellä ja viisaudella, siunaukseksi sekä hallitsijalle -että maalle ja kansalle. Hänen aikalaisensa pitivät häntä suuressa -arvossa. Vielä suurempi kunnia tuli hänen osakseen, kun hän ja hänen -puolisonsa Roomassa keisarinkruunulla kruunattiin. Hänen ihanimpana -kunnianaan oli kuitenkin se, että hän elämänsä loppuun asti vaelsi -nöyränä Jeesuksen Kristuksen palvelijattarena. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Kuninkaantytär, by L. Schorsch - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KUNINKAANTYTÄR *** - -***** This file should be named 58429-8.txt or 58429-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/8/4/2/58429/ - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |