Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 6663 insertions, 7046 deletions

diff --git a/58087-0.txt b/58087-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..29d55bf
--- /dev/null
+++ b/58087-0.txt
@@ -0,0 +1,6663 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58087 ***
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+KAUNIS JA SEN LAIT
+
+Kirj.
+
+Viktor Rydberg
+
+
+Suomentanut
+
+Eino Palola
+
+
+
+
+
+Hämeenlinnassa,
+Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
+1920.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+       Suomentajan alkusanat.
+    I. Taiteen synty ja kehitysoppi.
+   II. Yleispätevät esteettiset arvostelmat.
+  III. Ei-esteettisiä tekijöitä.
+   IV. Ulkonaisen luonnon vaikutelmat.
+    V. Uskonnollinen tunne ja luonnonkäsitys.
+   VI. Muotojen kauneuslait.
+  VII. Symmetria.
+ VIII. Värisymboliikka.
+   IX. Vastavärit.
+    X. Kaunis ja tarkoituksenmukaisuus.
+   XI. Kaunis luonnossa ja taiteessa.
+  XII. Luonnontutkimuksen merkitys.
+ XIII. Idealismi, skematismi, realismi, naturalismi.
+  XIV. Kuvaavien taiteiden elinehdot.
+
+
+
+
+Suomentajan alkusanat.
+
+
+Ruotsalainen kirjailija ja ajattelija _Viktor Rydberg_ syntyi v.
+1828 Jönköpingin linnan vahtimestarin poikana. Hän kävi koulua
+kotikaupungissaan ja Vexiössä, mutta erosi ja suoritti sittemmin
+omin päin ylioppilastutkinnon. Yliopistossa hän ei kuitenkaan suuren
+varattomuutensa vuoksi opintojaan jatkanut, vaan hankki vapaalla
+opiskelulla itselleen hyvin huomattavat tiedot ja kunnioitetun
+nimen tiedemiehenä. Tästä tunnustukseksi hänet v. 1877 vihittiin
+kunniatohtoriksi ja otettiin kirjallisten ansioittensa takia Ruotsin
+akatemian jäseneksi. V. 1884 hänet kutsuttiin Tukholman korkeakoulun
+professoriksikin. Kun hän v. 1895 kuoli, oli Ruotsissa melkein
+maansuru, sillä Rydberg ei ollut ainoastaan aikansa edustavin vaan
+myöskin ehein persoonallisuus.
+
+Rydbergin kirjallinen toiminta on kahdenlaista: -- kaunokirjallista
+ja tieteellistä. Edellisellä alalla hän on ollut maassamme tunnettu
+ja ihailtu jo kauan. Hänen "Viimeinen atenalaisensa", "Itämeren
+risteilijä", "Aseseppä", "Singoalla" sekä kaunismuotoiset ylevähenkiset
+runonsa ovat maassamme saavuttaneet suuren ystäväpiirin.
+
+Hänen taiteellinen tutkimustyönsä on taas pääasiallisesti liikkunut
+sivistyshistorian ja filosofian aloilla. Näistä ovat tärkeimpiä
+teokset _Undersökningar i germanisk mytologi, Medeltidens kultur_ ja
+_Bibelns lära om Kristus_, joka ilmestyessään synnytti ankaran myrskyn
+kirkollisissa piireissä.
+
+Kaikessa, mitä Rydberg on julkaissut, ilmenee hänen suuri
+sivistyksensä, johon kreikkalais-roomalaisten opintojen vaikutuksesta
+on liittynyt korkea ihanteellinen ja syvästi aatteellinen piirre.
+Kaunokirjallisistakaan teoksistaan Rydberg ei ole kirjoittanut
+ainoatakaan vain huviksi, vain taiteellisen luomistyön halusta. Niissä
+ilmenee kaikissa voimakas aatteellinen virtaus, kaikissa hän antaa
+lukijoille käsityksen omasta ihanteellisesta maailmankatsomuksestaan,
+kaikista oppii jotakin, alkaa käsittää elämän suuremmalta, korkeammalta
+kannalta kuin ennen.
+
+Rydbergin kirjailijatoimi sattui aikana, jolloin Ruotsin romanttinen
+koulu enää eli vain heikkoa valhe-elämää ja realistinen ei vielä
+ollut tuonut julki mitään mainittavampaa. Tuon aukon täyttääkin hänen
+suurenmoinen persoonallisuutensa aivan yksin. Ajalle saattoivat hänen
+ihanteensa olla vieraita, mutta ikuisuuden kannalta ne ovat aina yhtä
+tosia ja kauniita. Ajan keskellä hän seisoo yksin kuin kaatumaton
+korkea pylväs, jota pikku kansa saattaa vain ihailla ja ihmetellä, ja
+johon kadehtijain hammastelu ei pysty.
+
+Nyt suomennettuna ilmestyvää teosta ei Rydberg ole itse julkaissut.
+Se sisältää luennot, jotka hän Göteborgin korkeakoulussa v. 1881
+piti taiteesta, ja jotka prof. Karl Warburg hänen kuolemansa jälkeen
+kirjaksi koottuina julkaisi.
+
+"Kaunis ja sen lait" ei esteettisenä tutkielmana ole mikään
+käänteentekevä merkkiteos tämän tieteenhaaran alalla eikä siinä
+johdonmukaisesti esitetä mitään filosofista järjestelmää esteettisistä
+ilmiöistä. Tekijä käsittelee siinä vain omaan katsantokantaansa
+perustaen eräitä kauniin alkeellisia lakeja, esittäen värien ja
+muotojen kauneuden ensimäisiä perusteita. Sen vuoksi kirja onkin sopiva
+alottelijan käteen annettavaksi selvän ja helppotajuisen esitystapansa
+takia. Sellaisena sitä on myös käytetty meidän yliopistossamme
+taidehistorian opintovälineeksi.
+
+Enemmän kuin monet muut Rydberg tehostaa ihanteellisen perusluonteensa
+mukaisesti sisällystä ennen muotoa. Hänen ylevä, syvällinen
+ajattelutapansa kiinnittää usein huomiotamme paljoa enemmän kuin
+saavutetut tulokset. Näin sekin omalla tavallaan voimakkaasti
+kuvastelee suuriaatteista, syvästi sivistynyttä, hienosti ja jalosti
+ajattelevaa ihmistä, jollainen Rydberg oli, ja tämä etu on suuri kirjan
+käytännöllisen merkityksen rinnalla.
+
+_Suomentaja_.
+
+
+
+
+I.
+
+TAITEEN SYNTY JA KEHITYSOPPI.
+
+
+Taide ei ole satunnaista. Se seikka, että ihmiskunnan historia on
+olemukseltaan kultuurihistoriaa, että kultuurihistoria vuorostaan
+esittää inhimillisen taidetoiminnan kehitystä, jonka vaiheissa kansojen
+erilaiset luonteenlaadut ja aikakausien erilaiset tunnusmerkit
+esiintyvät aisteillemme käsitettäviksi muodosteltuina -- se ei ole
+sattumaa, ei olosuhteiden leikkiä. Se perustuu samalla lailla maailman
+järjestykseen ja on yhtä eroittamattomasti yhdistynyt sen lakeihin
+kuin se, että kosmillinen usva tihenee aurinkokunniksi, että elämää
+on syntynyt auringon ympärille muodostuneilla kiertotähdillä, että
+näin syntynyt elämä on liikkunut yhä herkempänä, yhä tietoisempana yhä
+kehittyneemmissä elimistösarjoissa, ja että, mitä meidän maapalloomme
+tulee, ihminen on ilmautunut siellä toistaiseksi viimeisenä ja
+tietoisuudeltaan täydellisimpänä olentolajina.
+
+Vaikka olemme asianosaisia ja siis käytämme puhevaltaa omassa
+asiassamme väittäessämme, että ihminen on täydellisempi kuin muut
+elimistöt tällä kiertotähdellä, ei meidän kuitenkaan tarvitse
+pelätä, että arvostelumme perustuisi itserakkauteen tai oman arvomme
+liioitteluun. Se perustuu todellisten olojen tarkkoihin vaarinottoihin,
+ja jos se sittenkin olisi väärä, olisivat kaikki arvopäätelmämme,
+kaikki käsityksemme paremmasta ja huonommasta, täydellisemmästä ja
+epätäydellisemmästä yhtä vääriä kuin sekin. Toisin sanoen: se tapa,
+millä henkinen elimistömme johtaa meidät näkemään ja arvostelemaan
+asioita ympärillämme, olisi silloin väärä, ja koko meidän henkinen
+elimistömme pilalla. Täten otaksumalla olisi tuomio langetettu kaikesta
+arvostelemisestamme, kaikesta harkinnastamme, kaikesta tutkimuksestamme.
+
+Meidän täytyy senvuoksi pitää kiinni siitä vertaileviin huomioihin
+perustuvasta mielipiteestä, että luonnon kehitys on meidän
+kiertotähdellämme saavuttanut toistaiseksi korkeimman vaiheensa
+ihmisen esiintymisessä. Tähän mielipiteeseen sisältyy itsearviointi,
+jonka ei tarvitse johtaa ylpeyteen, koska sillä on varjopuoli,
+joka yhtä jyrkästi antaa meille tiedoksi, että ennenkuin ihminen
+tuli maailmaan, oli siellä tosin leppymättömän ankarana jatkuva
+taistelu olemassaolosta, mutta siellä ei ollut siveellistä pahuutta,
+ei alhaisuutta, ei halpamaisuutta, ei syntiä, koska siellä ei
+myöskään ollut vastuunalaisuutta ja koska taistelevien joukossa ei
+ollut ainoatakaan, jonka aivoissa tietoisuuden hämärän läpi olisi
+häämöittänyt mallikuvia, ajattelemisen ja toiminnan ihanteita.
+
+Juuri siitä, että olemuksemme perusteella tietoisuudessamme ennemmin
+tai myöhemmin välttämättä hohtaa ajattelemisen ja toiminnan ihanteita,
+juuri siitä ja ainoastaan siitä riippuu etevämmyytemme eläinten
+rinnalla. Ihmisen suurempi tai pienempi ruumiillinen yhtäläisyys niiden
+kanssa viittaa selvästi siihen, että ne ja hän ovat saman kehityssarjan
+jäseniä, että hän ja ne ovat lehtiä, jotka ovat kasvaneet ja vieläkin
+kasvavat samassa Yggdrasil-puussa. Aistillisen luontonsa puolesta on
+ihmisellä samanlaisia tarpeita kuin niilläkin, ja senvuoksi hänelläkin
+on paikkansa taistelussa ruumiillisesta olemassaolosta. Esikuvitta,
+ihanteitta hän olisi samanlainen kuin _ne_: hän olisi eläin, ei muuta
+kuin eläin ja luultavasti viekkain ja julmin kaikista niistä lajeista,
+joissa eläinten elämä ilmautuu. Se, että hän on jotakin muuta ja
+korkeampaa, johtuu siitä, että hän on taipumuksiltaan idealisti, kun
+eläimet taas ovat realisteja.
+
+Niille eläimille, joille on suotu jokseenkin samanlaiset aistimet
+kuin meille, aukenee enemmän tai vähemmän samanlainen ilmiömaailma
+kuin meillekin. Mutta niistä tavattoman monista ajallisista ja
+paikallisista ilmiöistä, jotka vaikuttavat niiden hermoihin samoin
+kuin meidänkin, kiinnittävät niitä yksinomaan tai melkein yksistään
+ne, jotka niiden täytyy ottaa huomioon tyydyttääkseen ruumiillisia
+tarpeitaan, hankkiakseen turvaa, suojellakseen henkeään. Tämän piirin
+ulkopuolella ei ilmiöillä ole mitään merkitystä niille. Enempää ne
+eivät kysy eivätkä vaadi maailmalta. Ne eivät välitä siitä yhteydestä,
+mikä ilmiöiden välillä on, niiden syysuhteista ja keskinäisistä
+vaikutuksista. Ne eivät pidä tuota kuvien, värien, sointujen vaihtelua,
+mikä koskee niiden näköön ja kuuloon, kokonaisuutena, maailmana,
+kaikkeutena; niillä ei ole vähääkään halua ottaa selville, missä
+kaikkien noiden ilmiöiden lähde on, kuinka tämä maailma on syntynyt,
+mikä sen tarkoitus on, jos sillä se on, ja mikä sen päämäärä on, jos
+sillä se on. Vielä vähemmin eläin kysyy tai saattaa kysyä itseltään
+sellaista kuin: mikä _sen_ oma alkuperä, _sen_ tarkoitus ja _sen_
+päämäärä saattaa olla.
+
+Ihminen taas alkoi jo aikaisin kysellä tätä itseltään. Vanhimmat
+inhimillisen ajatustoiminnan muistot, mitä tuleville sukupolville
+on pelastettu, todistavat, että nuo kysymykset liikkuivat
+heidän mielessään. Ihmiskunnan meille jääneet vanhimmat runot
+ovat kosmografisia, sen vanhimmat runolliset unelmat kertovat
+maailmoista, missä sielut löytävät päämäärän, joka on aisteilla
+tajuttavien ilmiöiden takana. Eräs vanhimpia vaikutelmakokoomuksia
+kuvaa maailmankaikkeuden puun muotoiseksi, siis elimelliseksi
+kokonaisuudeksi, Yggdrasiliksi, joka iti avaruudessa olleesta
+siemenestä ja kasvoi yhä korkeammaksi ja levitteli aikojen ja paikkojen
+äärettömyyteen oksia, joiden haarat ja lehdet ovat maailman aikakausien
+vaihtelevia olomuotoja.
+
+Sehän on, voisi sanoa, symboolinen tai runollinen kuva Darwinin
+kehitysopista. Sellainen onkin todella asianlaita, sillä eroituksella
+ainoastaan, että kehitysajatus, kun se ensi kertaa ja hyvin aikaisin
+pääsi kuuluville, oli kuin sisäinen näkemys, niinkuin mielikuvituksen
+laatima kokoomus maailman ihmishenkeen jättämistä vaikutelmista,
+kun se meidän päivinämme taas on esiintynyt järjestelmällisen
+tutkimuksen laatimana kokoomuksena tosiseikoista, joita tutkijajoukko
+on sanomattomalla vaivalla, useiden sukupolvien aikana todennut,
+käsitettyinä yhteydessä toistensa kanssa. Sen esihistoriallisen
+Darwinin, joka ensi kertaa näki maailman ajallisesti ja paikallisesti
+siemenestään kehittyvänä äärettömänä elimistönä, ja yhdeksännentoista
+vuosisadan Darwinin välillä, joka piti sitä sielulliskoneellisten
+voimien kehittämänä muotosarjana, on vuosituhansia, joitten aikana
+ihmissuku on kaivannut _tietoa_, halunnut laajentaa sitä tietomäärää,
+jonka se oli saavuttanut, pyrkinyt käsittämään asioiden olemusta joko
+runollisella innoituksella tai uskonnollisella luottamuksella tai
+ilmiöiden täsmällisellä, kiihkottomalla tutkimuksella ja yhdistämällä
+filosofisesti kaikki eri teillä saavutetut kokemukset.
+
+Tiedon halu, totuuden vaatimus on ollut yleinen sukukuntamme
+keskuudessa tänäkin taistelun aikana, jota senkin niinkuin eläinten
+tulee olemassaolonsa puolesta käydä, ja se on vaikuttanut aikomattakaan
+voittaa sitä, minkä se todella on totuuteen pyrkimyksen sivutuotteena
+voittanut, nimittäin uusia, iskevämpiä aseita olemassaolon taistelua
+varten. Tietämisen kaipuu, totuuden vaatimus on ollut yleinen
+tietämisen, totuuden itsensä takia, ja monet ovat ne meidän vertaisemme
+olleet, jotka olisivat sysänneet luotaan ravitsevan leivän ja uhranneet
+maisen olemassaolonsa, jos he sillä olisivat voineet ostaa pienenkin
+tietomäärän lisän.
+
+Tässä on yksi ihmisen ja eläimen eroavaisuuksia. Edellisellä on
+mallikuvia, ihanteita, jälkimäisellä ei, ja se mallikuva, se ihanne,
+joka tässä on vaikuttanut, on maailman kaikkeudetkin läpitunkevan ja
+käsittävän tietämisen mallikuva, on ihanne sellaisen totuuden, missä
+ajatus on korkean, syvän todellisuuden peilikuva. Sellaista tietämistä
+ei ihmiskunta milloinkaan tule saavuttamaan; mutta mallikuvaa se
+ei koskaan petä, sillä se osoittaa, niinkuin tähdet osoittavat
+purjehtijalle tietä, matkan oikean suunnan, vaikkei tähtiä milloinkaan
+voi saavuttaa.
+
+Toiset mallikuvat, jotka sisältyvät ihmisen olemukseen ja ennemmin tai
+myöhemmin, heikommin tai voimakkaammin, kirkastuvat ja vaikuttavat
+hänen tietoisuudessaan, ovat _eetilliset_ ja _esteettiset_ esikuvat,
+hyvän ihanne ja kauniin ihanne. Ihminen laatii itselleen mielleluokkia
+jostakin, jonka _pitäisi_ olla, mutta jota _ei ole_. Hän ei omaksu
+sitä todellisuutta, mihin hänet on asetettu, täydellisen alistuvasti
+ja arvostelematta, kuinka vaativalta, voimakkaalta ja valtaavalta
+häntä ympäröivä maailma näyttäneekin. Hän tahtoo itseharjoituksella
+ja itsensä voittamalla jalostua, kasvatuksella tehdä lapset alttiiksi
+parantaville vaikutuksille ja yhteiskunnallisessa elämässä notkistaa
+täysi-ikäiset ja taivuttaa heidän itsekkäät vaistonsa oikean ja yleisen
+hyvän ohjenuoran mukaan. Hänessä syntyy tunne, jonka vaikuttaessa
+esineet näyttävät kauneilta tai ei-kauneilta, hän ei tahdo uudistaa
+todellisuutta ainoastaan siten, että se paremmin tyydyttäisi hänen
+aineellisia tarpeitaan, vaan myöskin siten, että se tuntuisi hänestä
+viehättävämmältä ja sopusointuisemmalta. Ja hän haluaa -- ja sitä ei
+yksikään eläin ole halunnut -- luoda itse, muodostaa itse, asettaa
+silmiensä eteen jäljennöksiä niistä kuvista, joita aistimusten ja
+mielikuvituksen yhdistelmien välityksellä on syntynyt hänen sielussaan,
+ja hänen näin vaistomaisesti sellaiseen luomistyöhön joutuneena
+piirtäessään ja muovaillessaan syntyy _taide_.
+
+Näitten kolmen ihanteen, totuuden, hyvyyden, kauneuden mallikuvien
+yhtyessä, niitten toimiessa luonteessamme tulee ihmisestä
+_kultuuri-ihminen_ ja siten jokin eläimiä korkeampi. Jolleivät
+nämä ihanteet olisi päässeet ilmoille hänessä, ei se ajankohta,
+jolloin ihminen esiintyi kiertotähdellämme, olisi tehnyt
+minkäänlaista käännettä aurinkokuntien elämän kehityshistoriassa.
+Ihmisen esiintyminen olisi silloin ollut vain uuden luurankois- ja
+nisäkäsmuodon esiintymistä niiden monien eläinlajien rinnalle, jotka
+ovat syntyneet, elävät, taistelevat ja kuolevat tällä pallolla.
+Vasta sitten kun ihanteet olivat niin sanoakseni ladelleet maahan ja
+asettuneet niiden asunnoiksi luotuihin sieluihin, nousee eläimellinen
+elo täällä korkeammalle itseään ja muuttuu sivistyselämäksi. Ja vasta
+silloin voi kokonaisuudessa huomata jotakin suunnitelmaa ja tarkoitusta
+muistuttavaa.
+
+Onko meillä tieteellisesti oikeutta puhua suunnitelmasta ja
+tarkoituksesta maailman kehityksessä, on kysymys, johon saanen
+myöhemmin palata. Mutta olkoon se sitten totuus tai vain totuuden
+varjo, että maailman kulkuun vaikuttaa järki, joka on ottanut
+suorittaakseen tehtävän, on kuitenkin kieltämätöntä, että
+kultuuri-ihminen on toistaiseksi geologisten aikakausien lukemattomia
+vuosituhansia jatkuneen luomistyön viimeinen ja huomattavin tulos.
+Tämä luomistyö pyrkii, muutamalla sanalla sanoen, kehittämään
+hermostoja, jotka antavat tietoisuudelle -- tajunnalle, tunteelle,
+mielle-yhtymille, ajatukselle -- laajemman ja voimakkaamman toiminnan,
+ja tuo työ johtaa ennakolta edellytetyllä välttämättömyydellä
+siihen tulokseen, että lopulta syntyy olentolaji, joka kaipaa ja
+tahtoo löytää Jumalan; joka hakee selitystä maailmallisen olemisen
+arvoitukselle; joka sitä varten tutkii luontoa koettaen selvitellä
+sen syysarjat ja samassa tarkoituksessa tutkii itseään, koettaen
+selittää mietteittensä synnyn ja suhteet, ajatustapansa lait,
+tietämisvoimansa rajat; olentolaji, joka eroittaa pahan hyvästä eikä
+koskaan voi olla sitä tekemättä, vetäköön hän näiden vastakohtien
+rajaviivat kuinka hyvänsä, ja jolta ei sen vuoksi voi puuttua käsitystä
+siveellisestä maailmanjärjestyksestä, kuinka hän sitten epäröineekin
+sen käsityksen oikeutta; olentolaji, joka erottaa kauniin ja ruman ja
+jolla on vastustamaton halu voimiensa mukaan muodostella ympäristönsä
+sopusuhtaiseksi; olentolaji, joka lopuksi hakee ja jossakin määrin
+löytääkin keinot, joilla rajoittaa olemassaolon taistelun ahtaampiin
+rajoihin, korvatakseen sen, niin suuressa määrässä kuin suinkin on
+mahdollista, rauhallisella yhteistyöllä olemassaolon puolesta.
+
+Luonnon suuri uudistustyö pyrki kehittämään, ennenkuin se vielä ehti
+ihmisen luomiseen saakka, yhä hienommalla elimistöllä varustettuja
+olentoja, joilla kuitenkaan tuskin oli muita taipumuksia ja kykyjä
+kuin mukautua ja alistua niihin oloihin, joihin heidät oli asetettu.
+Kun sitten ihminen oli luotu, oli maailman järjestelmään tullut
+olento, joka sovittaa olosuhteet älynsä mukaan, muuttaa luonnonsuhteet
+harkittujen suunnitelmien mukaan -- joka toisin sanoen ei tyydy itse
+mukautumaan oleviin oloihin, vaan myös koettaa sovelluttaa näitä
+käsitteittensä mukaisiksi.
+
+Kehitysopin pintapuolisen käsittämisen johdosta on meidän päivinämme
+levinnyt harhaluulo, jolla on osoittautunut olevan arveluttavia
+käytännöllisiä seurauksia. Niiden enemmistö, jotka ovat kuulleet
+kehitysopista puhuttavan, on käsittänyt sen niin, ettei kultuurielämä
+olisikaan niiden kehitysoppijaksojen määrätty jatko, joitten kautta
+elämä alhaisemmissa muodoissaan kulki, ennenkuin kultuuri-ihminen
+syntyi. He eivät näytä pitävän kultuurielämää ennen olleen
+luonnollisena jatkona, vaan jonakin vieraana, jonakin epäoleellisena,
+joka on syntynyt, vaikea sanoa kenen, erehdyksen vuoksi. He näyttävät
+pitävän älyllisiä, siveellisiä ja esteettisiä lakeja, jotka vaikuttavat
+kultuurielämässä, jonakin keinotekoisena, epäperäisenä verrattuna
+siihen, mitä he sanovat luonnonlaeiksi. Näillä herroilla ei näytä
+olevan aavistustakaan siitä, että ne lait, jotka johtavat henkistä
+elämäämme, myöskin ovat luonnonlakeja, vaikkakin asteeltaan korkeampia,
+saaden juuri maailman kehityksen välityksellä paikan toisten rinnalla
+ja yläpuolella, että kultuurielämäkin on luonnonjärjestelmä, vaikkakin
+lajiltaan korkeampi, ja että ne johdonmukaisuuden, siveyden ja
+kauneuden aatteiden mallit, jotka johtavat tätä kultuurielämää, ovat
+ilmestyksiä, joilla nyt on oma paikkansa maailman kehityksessä yhtä
+hyvin kuin muinoin niillä hämärillä mietteillä, jotka liikkuivat
+kivihiilikauden sammakkoeläinten, trias-kauden pussieläinten ja
+Jura-kauden liskoeläinten aivoissa. He vetävät viivan siihen, mihin
+heistä parhaalta näyttää, kehityssarjan läpi, niin että heidän
+sättimänsä kultuurielämä jää sen toiselle, niinsanottu luonnonelämä
+toiselle puolelle, ja hartaudella, mikä saisi itse luonnonelämää
+ihannoivan Rousseaunkin hämmästymään, he notkistavat polvensa
+kehityksen edessä sillä puolella viivaa, missä luonnonlait, riippumatta
+siitä, mitä he väittävät vääriksi vaikutteiksi, saivat olla voimassa.
+
+Oikea, väärentämätön ihminen on sen vuoksi heidän mielestään se,
+joka elää yhtä vapaana esteettisistä ja siveellisistä laeista kuin
+Jura-kauden liskot tai liitukauden hampaalliset, liskomaiset eläimet;
+oikea, väärentämätön ihminen on näiden herrojen mielestä se, joka
+antautuu himoillensa yhtä alttiisti kuin luolahyena ja kunnioittaa
+soveliaisuutta ja hyviä tapoja yhtä paljon kuin se. He eivät kiellä,
+että ihmisen on alistuttava lakiin, mutta siihen, joka oli voimassa
+rajoittamattomana ja loukkaamattomana vanhaan hyvään aikaan, jolloin
+ihmislaitteet eivät olleet saastuttaneet luonnon järjestystä, siihen,
+jota sanotaan taisteluksi olemassaolosta, lakiin, joka on itsekkyyden
+periaate, julistaa pannaan sääliväisyyden ja rinnastaa lain ja
+väkivallan.
+
+Omituista kyllä, ja kaikkein vähimmän uskottavaa, on se, että monet
+niistä, jotka sanovat puolustavansa heikkojen asiaa, vetoavat tähän
+lakiin ja pitävät sitä ainoana, joka saa johtaa meidän tekojamme.
+Näillä heikkojen puolustajilla ei ole, sittenkun he ovat asettuneet
+tämän lain kannalle, mitään johdonmukaista oikeutta tuomita
+belgialaisia tehtailijoita, jotka riistävät työläisensä luita ja ytimiä
+myöten, sillä tehtaanomistajathan voivat puolustautua olemassaolon
+taistelun lailla. Minä otaksun, etteivät he heitä tuomitsekaan, vaan
+pitävät heidän menettelyään luonnollisena ja oikeana, ja että he myös,
+samalta kannalta katsoen, pitävät luonnollisena ja oikeana, että
+belgialaiset työmiehet, taistellessaan _oman_ olemassaolonsa puolesta,
+sytyttävät tehtaat tuleen tai räjäyttävät ne ilmaan dynamiitilla.
+Kehitysopin pintapuolinen käsitys johtuu siis johdonmukaisesti pitämään
+yhteiskuntaelämää periaatteeltaan taisteluna yhteiskuntaluokkien
+välillä, missä voimakkaammalla on oikeus imeä viimeinen veripisara
+heikommasta ja heikommalla taas oikeus ryhtyä mihin keinoihin hyvänsä
+raivatakseen voimakkaamman pois tieltä. Samalla johdonmukaisuudella
+joutuu tämä käsitys kehitysopista siihen tulokseen, jota eräs sen
+kannattaja äsken kuuluu julistaneen, että paheella, joka seuraa
+himojaan, on oikeus käydä kunniallisesta; sehän seuraa siinä samaa
+luonnonlakia, joka hyenaakin johtaa.
+
+Sanalla sanoen: _ihmiseläin_ nousee kultuuri-ihmistä vastaan nojaten
+käsitteiden sekaannuksen laatimaan kehitysoppiin ja vaatii palaamista
+siihen alkutilaan, joka on ominaista maan kehityshistorian menneille
+aikakausille.
+
+Tässä huomautettakoon kuitenkin, että tuossa suurenmoisessa historiassa
+ei itsekkyyden periaate ole milloinkaan ollut yksin vallitsevana. Sokea
+itsesäilytysvaisto, jolla ei ole muuta tarkoitusta kuin itsesäilytys,
+on tosin jo alusta alkaen esiintynyt toimivana jokaisessa niistä
+lukemattomista atoomeista ja voimakeskuksista, jotka ovat niinsanotun
+aineen perusosia. Se on esiintynyt toimivana kaikissa atoomien
+elimellisissä yhdistymissä, toimivana protoplasmaattisen elämänvirran
+molekyyleissä sen virratessa geologisten aikakausien läpi. Mutta tuo
+periaate on aivan kaaosmainen eikä olisi koskaan omin voimin voinut
+luoda järjestynyttä maailmaa.
+
+Kun ainoastaan olemassaolon taistelusta koetetaan hakea
+selitysperustetta elimistöjen kohoavalle kehittymiselle ja elämän
+korkeammalle luomistyölle, on siinä menetelmävika, jonka osoittaminen
+ja selvittäminen ei kuitenkaan tässä ole paikallaan. Mutta paitsi tätä
+periaatetta vaikuttaa vielä toinen, _järjestävä_, jolla on tai näyttää
+olevan suunnitelma ja tarkoitus.
+
+Voimme jättää ottamatta huomioon, millä nimellä tuota järjestävää
+periaatetta olisi nimitettävä. Jos sanoisimme sitä absoluuttiseksi,
+pelkäisi moni, että me siten väistyisimme kokemuksen alalta
+metafysiikkaan; jos sanoisimme sitä Jumalaksi, voitaisiin sanoa,
+että me siirtyisimme tieteelliseltä kannalta uskon kannalle.
+Yhden seikan saatamme kuitenkin varmasti lausua: sen näet, että
+meidän oma ajattelumme on tavallaan sukua maailman järjestävälle
+periaatteelle. Se meissä, mitä sanomme ajatuksemme laeiksi, se, mitä
+sanomme loogilliseksi kyvyksemme ja mikä sommittelee aistimuksemme
+järjestyneiksi mielleryhmiksi kooten ne tietoisuutemme persoonalliseksi
+yhteydeksi, tämä sisäinen elimistömme on jollakin lailla sukua maailman
+järjestävälle periaatteelle.
+
+Sillä jollei niin olisi, ei logiikkaamme ja logiikasta kehittämäämme
+matematiikkaa voitaisi sovelluttaa siihen maailmaan, josta
+järjestävä maailmanperiaate on tehnyt sen, mikä se on. Logiikkaamme
+ja matematiikkaamme voi kaikissa tapauksissa sovelluttaa siihen
+ilmiömaailmaan, joka on varsinaisen maailman kohdiste meidän
+tietoisuuteemme. Senvuoksi saatamme laskemalla määritellä
+maailmankappaleiden liikkeitä ja ennustaa niiden keskinäiset asemat
+kaukaisina tulevina aikoina; senvuoksi saatamme laatia fysikaalisia
+otaksumia, jotka tulevaisuudessa, jatkuvien tutkimusten selvittelyn
+mukaan, vastaavat asioiden todellista fysikaalista kulkua.
+Ajatustoiminta järjestää suuren maailman ulkopuolellamme, samoin kuin
+ajatustoiminta järjestää oman pienen maailmamme meissä itsessämme. Se
+ajatustoiminta, joka järjestää suuren maailman, kuuluu sen olemuksen;
+se ajatustoiminta, joka järjestää oman sisäisen maailmamme, on taas
+sille ominainen. Molempien suhteellisen yhdenmukaisuuden todistaa se,
+mitä olen sanonut, ja ilman sitä olisi tiede mahdoton.
+
+Meidän ei tule käsittää kehityksellistä työtä siten, että molemmat
+periaatteet, järjestyksen ja itsekkyyden, olisivat sen kulussa
+taistelleet keskenään niinkuin Ormuzd ja Ahriman kamppailevat
+Zoroasterin jumaluusopissa. Sokean itsesäilytysvaiston lukemattomat
+kannattajat ovat taistelleet keskenään eikä järjestävää periaatetta
+vastaan, jonka olemassaolosta niillä ei ole ollut aavistustakaan. Eikä
+järjestävä periaatekaan ole väkivaltaisesti rynnännyt niitä vastaan.
+Jos on sallittu tästä järjestävästä periaatteesta käyttää inhimillisen
+sielunelämän kokemuksista saatua käsitettä, voi sanoa, että se on
+kärsivällisesti ollut todistajana, kuinka maailma on kuulumattoman
+pitkinä ajanjaksoina ollut taistelutanner, jolla hirviömäiset eliöt
+ovat kieriskelleet leppymättömässä taistelussa toisiaan vastaan. Tuossa
+kärsivällisyydessä ei ole piillyt mitään julmuutta, sillä taistelijat
+ovat seuranneet _omaa luontoaan_, eikä sota ole tuonut muassaan
+siveellisiä, vaan ainoastaan hyvin vähän ruumiillisia kärsimyksiä,
+joilla on ollut oma tarkoituksensa.
+
+Kärsivällisesti on järjestävä periaate sillä välin solminut
+syyperäisyys-siteitään, joissa nämä kärsimykset ovat niin toimineet,
+että olemassaolon taistelu, joka sellaisenaan ei olisi voinut johtaa
+edistykseen, on kantanut hedelmiä kehittelemällä yhä herkempiä ja
+jalompia eliöitä, kunnes vihdoin oli tullut aika, jolloin ihminen
+saattoi esiintyä määrättynä kasvattamaan itsensä korkeamman
+luonnonjärjestyksen kannattajaksi maailman avaruuden sillä kohdalla,
+josta on tullut hänen asuntonsa.
+
+Hitaasti selvenee ihmiselle tietoisuus tehtävästään, ja mikäli se
+selvenee, sikäli hän erottaa oman ihannekuvansa, ja kun se kuva on
+täydellisesti kirkastunut, nousee se miehuuteen ja julistaa, mikä
+on sukumme korkein kutsumus: Olemassaolon _taistelun_ sijaan on
+asetettava _yhteistyö_ olemassaolon puolesta, himoa vastaan siveellinen
+harkinta, väkivaltaa vastaan oikeus, itsekkyyttä vastaan armeliaisuus
+ja uhrautuvaisuus, ja sitä eläimellistä ahdasmielisyyttä vastaan,
+joka voi ilmiöistä liittyä vain niihin, jotka koskevat ruumiillista
+itsesäilytysvaistoa, on pantava totuudenkaipuu ja tutkimushalu, joka
+piiriinsä tavoittelee maailmankaikkeutta.
+
+Vielä yhtä vaatii tämä ihmisihanne ihmiseltä: Järjestävä
+maailmanperiaate on hänestä luonut suunnitelman ja tarkoituksen mukaan
+toimivan olennon, joka omassa toimintapiirissään tulee jatkamaan tämän
+periaatteen omaa työtä _myös muotoja luovaan suuntaan_.
+
+Ne kasvimaailman ja eläinmaailman elimelliset muotosarjat, joita
+tavataan geologisten aikakausien kuluessa, ilmaisevat kokonaisuudessaan
+sellaista nousua, että _elämän voimien sopusointuinen yhteistyö_
+ilmenee näissä muodoissa yhä voimakkaampana. Niissä ilmenee nousu
+_kaunista_ kohti. Ihminen, joka ruumiinlaadultaan on kuluneiden
+aikakausien muovailevan työn tulos, on henkensä laadun puolesta tulos
+ja samalla kertaa pienoismaailmallinen toisinto siitä järjestävästä
+periaatteesta, joka on painanut älynsä leiman maailman kehitykseen ja
+_suuntaa_ sen muovailevaa työtä _kauneutta kohti_.
+
+Niinkuin ihmisen ajatuskin on hänen aivojärjestelmänsä heijastama
+kaiku siitä maailmanjärjestä, joka on hänet synnyttänyt, niin hänellä
+on hermojen virittämässä tunne-elämässään aistiensa heijastama kaiku
+siitä _kosmillisesta estetiikasta_, joka kehittää kappaleet siihen
+muotovalmiuteen, minkä ne toistaiseksi kykenevät ottamaan vastaan,
+ja joka on määrännyt ympärillämme väreilevät fysikaaliset voimat
+menettelemään niin, että niiden poljennolliset värähdykset muuttuvat
+aisteissamme valon, värien ja sointujen ihmeellisiksi ilmiöiksi.
+Samoin kuin meissä itsessämme on loogillinen järjestelmä, joka toimii
+yhdenmukaisesti maailmanjärjen kanssa ja rakentaa mielteistämme
+tiedejärjestelmän, joka pyrkii kuvastelemaan maailmankaikkeutta, niin,
+meissä on myös tunnejärjestelmä, jonka avulla teemme erotuksen kauniin
+ja miellyttävän, esteettisesti yhdentekevän ja ruman välillä, sekä
+muotoja luova vaisto, joka kauan toimii harkitsematta ja esteettiseen
+tunteeseen yhtyneenä luo _taiteen_. Sama maailmanjärki, sama
+kosmillinen estetiikka, joka edeltäneistä eläinmuodoista on tuottanut
+inhimillisen ruumiinrakenteen suhteet ja liikerytmin, kajahtelee
+sisälle ihmissieluun taidettaluovana haluna ja kauneudentunteena,
+ja perimmältään on taiteella alkuperänsä, elinjuurensa ja
+mielijohteensa tässä, kaikkeudessa vaikuttavassa, voimassa. Kun n.s.
+sisällysestetiikan eli aate-estetiikan isä, helleeniläinen ajattelija
+Plato, sanoi, että kauneus on ikuisten aatteiden, jumalallisessa
+järjessä elävien mallikuvien heijastusta, niin ei hänen käsityksensä
+ole kaukana siitä, jonka tässä olen omanani ilmaissut.
+
+Koska muotojaluova halu siis on inhimillisen luonteen oleellisia
+aineksia, ilmeneekin se sangen aikaisin. Se on kai ollut olemassa
+jo niissä ensimäisissä maan olennoissa, joita syystä voi sanoa
+ihmisiksi. Se on ollut huvituksena, ilonlähteenä ja surunlääkkeenä
+jo rotumme historian vanhimpina aikoina, jonne tutkijan onnistuu
+tunkeutua. Kvartääriajan kivikaudelta on löydetty monta taiteellisen
+halun todistetta: hirvensarvisia, hirvenmuotoisiksi veisteltyjä
+tikarinpäitä, piirroksia aseissa ja työkaluissa, joissa on kuvattu
+mammutteja, hirviä, härkiä, hevosia, kaloja. Ne ovat välistä tehdyt
+hämmästyttävällä taiteellisella kyvyllä ja näppäryydellä, mikä
+todistaa, että esineen luonteenomainen puoli on elävästi tajuttu, ja
+että veistävä käsi on ollut hyvin harjaantunut.
+
+Lapsen piirusteluhalussa tapaamme saman jalon vaiston alkuperäisimmässä
+ilmenemismuodossaan. Se tulee esille tavallisesti kolmannen ja
+viidennen ikävuoden välillä, joskus aikaisemminkin. Ranskalainen
+sielutieteilijä, Bernard Perez, on ryhtynyt erikoisesti tutkimaan
+lasten piirustuskokeita, jotka hyvin ansaitsevatkin sen huomion, mitä
+hän on niille osoittanut.
+
+Lapsi on piirtäjänä vaikutteellinen (impressionisti), käyttääksemme
+nykyaikaista sanontatapaa. Ympäröivistä esineistä tekemistään
+havainnoista ja niistä käsityksistä, joita lapsi itselleen luo näiden
+huomioiden pohjalla, se erottaa kaikkein luonteenomaisimmat piirteet
+muista, esittää ainoastaan edelliset ja jättää loput mielikuvituksen
+täydennettäviksi, aivan vaikutteellisen menetelmän mukaan. Pysty
+suorakaide, jossa on jotakin ulkonevaa nenänä, piste silmänä ja
+suorakaiteen alla kaksi viivaa jalkoina -- siinä ihmisen muoto.
+Vaakasuora suorakaide, jonka alla on neljä viivaa, esittää eläintä.
+
+Ei kuitenkaan kestä kauan, ennenkuin nämä vaikutteelliset kokeet
+huomataan riittämättömiksi ja suhteiden tajuaminen kehittyy, usein
+niinkin nopeasti, että lapsi ei kykene luomaan toivomustensa mukaista
+kuvaa, sellaista mikä sen sisäisessä näkemyksessä piilee, ja heittää
+kynän pois tyytymättömänä itseensä. Tässä asettuu arvostelu luomishalun
+rinnalle. Jos lapsen taidevaisto on voimakas, jatkaa hän ponnistelujaan
+ja onnistuu yhä paremmin.
+
+Eräällä asteella saattaa tapahtua, että lapsi koettaa peittää suhteiden
+epätäydellisyyttä somistamalla piirtämänsä kuvion koristeilla, sulilla,
+napeilla, kaulanauhoilla j.n.e., ja näitä koristeita se käsittelee
+hyvin huolellisesti. Tälle asteelle pysähtyvät useat lapset, niinkuin
+myös monien kansanheimojen esteettinen kehitys on siihen pysähtynyt.
+Mutta toisissa kehittyvät aikaisin ja aivan hämmästyttävällä tavalla
+ne ominaisuudet, jotka ovat välttämättömiä taiteilijalle: nopea ja
+varma käsitys, yhtä varma tekotapa, pianpa tulee esille sielullisen
+ilmeen, jopa ihanteellisuudenkin tunne. Tällaisista yrityksistä
+on Kreikan taide lopulta saanut aikaan jumalankuvansa, joissa on
+inhimillisen kauneuden mallikuvia pantu silmiemme eteen, ja renessanssi
+luonut enkelien ja pyhimysten ympäröimät madonnansa, joiden näkeminen
+hartauden hetkenä kohottaa meidät ylimaailmallisen sopusoinnun piiriin.
+
+Mainitsin äsken Platon. Hän selitti kauneuden niin, että se kuvastelee
+jumalallisen järjen ikuisia aatteita ja on kotoisin siitä maailmasta,
+jonka aurinkona on hyvyys. Plato on aate-estetiikan luoja, jonka
+etevimmät edustajat yhdeksännellätoista vuosisadalla ovat olleet
+Hegel ja hänen oppilaansa Friedr. Theod. Vischer. Heidän jälkeensä on
+syntynyt kokemusperäinen, kokeellinen estetiikka, erikoisesti kuuluisan
+luonnontieteilijän Fechnerin vaikutuksen tuloksena. Päästäkseen
+tieteelliseen tarkkuuteen ja selvyyteen täytyy esteettisen tutkimuksen
+astua ja tunkeutua muille kuin filosofisten aatteiden aloille; se
+tie, jota Fechner on koettanut raivata, on välttämätön ja johtaneekin
+tarkoitettuun päämääräänsä, siis antamaan estetiikalle ja taiteen
+teorialle varman pohjan kokemuksen alalla.
+
+Huomattava on kuitenkin, että empiirikko Fechner tahtoessaan selittää
+kauneuden olemuksen asettuu sellaiselle kannalle, joka ei ole kaukana
+Platon mielipiteestä, antaen sille aatteellisen sisällön ja asettaen
+sen, kuten Platokin, lähimpään yhteyteen hyvyyden kanssa.
+
+Asian laita on niin, että aate- eli sisällysestetiikka, vaikka se ei
+kykenekään antamaan oppijärjestelmälleen tarpeellista kokemusperäistä
+pohjaa ja oppilauselmilleen vakuuttavaa todistelua, kuitenkin on
+ja aina tulee olemaan välttämättömänä osana siinä tieteessä, joka
+käsittelee kauneutta ja taidetta, sillä estetiikan ja taiteen juuria ei
+voi irroittaa filosofisesta maailmankatsomuksesta, joka pyrkii näkemään
+ne yhteydessään koko maailmantalouden kanssa.
+
+
+
+
+II.
+
+YLEISPÄTEVÄT ESTEETTISET ARVOSTELMAT.
+
+
+Edellisessä luennossani koetin osoittaa, että ihmisen kauneudentajulla
+ja taidetta luovalla vaistolla on, kuten hänen ajattelunsakin laeilla,
+äärimmäinen perustansa siinä järjestävässä periaatteessa, jonka
+olemassaolo tulee esille maailmankehityksessä.
+
+Jos tämä pitää paikkansa, tulemme välttämättä seuraaviin
+johtopäätöksiin: 1. On olioita tai ilmiöitä, joiden oma luonne on
+sellainen, että katselijan täytyy arvostella niitä joko kauniiksi,
+esteettisesti yhdentekeviksi tai rumiksi. 2. Ihmisten sisällinen
+rakenne on välttämättä sellainen, etteivät he ainoastaan erota kaunista
+ja rumaa, vaan myös sellainen, että he saattavat lausua yleispäteviä
+arvostelmia tarkasteltujen esineiden esteettisestä laadusta.
+
+Tässä on kuitenkin väärinkäsitys hyvin lähellä. Siitä, että
+yleispätevät arvostelmat esineiden esteettisestä laadusta ovat
+mahdollisia, ei näet seuraa, että joka ihmisen esteettinen
+arvostelukyky olisi turvattu hairahduksilta, tai että etevinkään
+taidetuomari joka tapauksessa olisi erehtymätön.
+
+Selvitykseksi sopii ottaa vastaavanlainen esimerkki toiselta
+alalta kuin esteettiseltä. Ei saata epäilläkään, että ihmisellä on
+kyky lausua yleispäteviä arvostelmia lasku- ja mittausopillisista
+kysymyksistä. Tästä ei seuraa, ettei sellaisia kysymyksiä ratkaistaessa
+voisi erehtyä. Etevinkin matemaatikko voi hajamielisyyden tilassa
+tehdä virheitä aivan yksinkertaisimmissa laskutoimituksissa,
+esim. yhteenlaskussa. Mutta kukaan ei silti epäile sitä, että
+yhteenlaskettavalla numerosarakkeella on tietty summansa, ja että
+ihmisymmärryksen luonnon mukaista on se keksiä.
+
+Puhtaasti loogillisenkin perustelun alalla ovat todisteluvirheet
+mahdollisia eikä ollenkaan harvinaisia; emmekä kuitenkaan voi epäillä
+ajatuslakien ja johtopäätösten yleispätevyyttä. Eräs todisteluvirhe,
+nimeltä _quaternio terminorum_, lienee yhtä yleinen tieteellisissä
+väittelyissä kuin virheelliset esteettiset lausunnot taidearvostelussa.
+On taideteoksia, joihin nähden tuntee olevansa kuin pulassa. Mutta
+pulia on logiikankin alalla, ja ne ovatkin alkujaan sieltä kotoisin.
+Kretan saarella syntynyt ja asuva Epimenides väitti, että joka
+kretalainen valehtelee, heti kun suunsa avaa. Tähän väitteeseen nähden
+on pula siinä, että jos Epimenides, joka itse oli kretalainen, puhui
+totta sanoessaan, että jokainen kretalainen valehtelee, heti kun suunsa
+avaa, niin oli tämäkin totuus välttämättä valhetta.
+
+Ei kuitenkaan käy kieltäminen, että juuri esteettisten arvostelmien
+alalla näyttää siltä kuin ei siellä olisi mitään sääntöä, mitään lakia,
+joka voisi esiintyä yleispätevänä. Ovathan esteettiset arvostelmat
+makutuomioita, ja muuan sananlasku, jonka tapaamme monen kansan
+keskuudessa, sanoo, että jokaisella on oma makunsa. Joku Pekka näkee
+maiseman tai kasvot tai maalauksen tai veistokuvan ja, tietämättä tai
+kysymättä miksi, pitää esinettä miellyttävänä tai vastenmielisenä.
+Juuri esteettisen tunteen luonteesta riippuu, että se toimii
+ymmärryksen tai tietämyksen käskyittä saadessaan ulkoapäin jonkun
+vaikutuksen, ja että se ilman edelläkäypää tietoista erittelyä herättää
+arvostelman: tuo on kaunista tai ei ole kaunista. Pekka on siis täysin
+oikeassa lausuessaan sellaisen arvostelman, vaikkei ilmaise sen syytä.
+Hän lausuu siten vain sen totuuden, että _niin_ on tuo maisema, nuo
+kasvot, tuo maalaus tai veistos vaikuttanut _häneen_. Mutta Pekalla
+on ystävä, joka seisoo hänen vieressään katsellen samaa esinettä, ja
+mikä miellyttää Pekkaa, se ei _hänessä_ herätä vaikutelmaa tai tuntuu
+vain vastenmieliseltä. Hän ilmoittaa sen Pekalle. Sopiiko heidän nyt
+ruveta väittelemään asiasta? Kenties he väittelevät, ja silloin saa
+edeltäkäsin olla varma siitä, ettei väittely pääty sovintoon, sillä se
+edellyttäisi, että Pekka voisi äkkiä saada ystävänsä tai tämä Pekan
+tunne-elämän uuteen vireeseen.
+
+Varsin yleinen kokemus todistaa, että sellaista tuskin voi tapahtua.
+Vanha latinalainen sananlasku sanoo: _de gustibus non est disputandum_,
+mausta ei saa väitellä. Sekin sananlasku on jokaisen huulilla, mikä
+taas todistaa, kuinka yleinen on se kokemus, että makutuomiot puhuvat
+toisiaan vastaan ja kuinka toivotonta on tai ainakin näyttää olevan
+yrittää niitä väittelemällä sovittaa yhteen.
+
+Kun Sokrates vaelsi Ateenan kaduilla -- enemmän kuin 2300 vuotta sitten
+-- ja siellä, kuten kerrotaan, pysäytteli älykkään ja kauniin näköisiä
+nuorukaisia tehdäkseen heidät oppilaikseen, kuljeskeli saman kaupungin
+kaduilla eräs filosofi ja kaunopuheisuuden opettaja nimeltä Protagoras,
+joka oli Sokratesta koko lailla vanhempi ja yhtä kuuluisa ja suosittu
+kuin hänkin. Nämä molemmat ajattelijat olivat hyvin erilaisia. Yhdessä
+seikassa he kuitenkin muistuttivat toisiaan: he olivat ensimäiset tai
+ainakin ensimäisiä eurooppalaisia, jotka etsivät selvitystä elämän
+hämärimpiin arvoituksiin ja tärkeimpiin kysymyksiin ei luonnosta
+ympäriltämme, vaan ihmisluonteesta itsestään. Mutta sen sijaan, että
+Sokrates haki ajatukselle ja toiminnalle kiinteitä tukikohtia, haki
+jotakin pysyväistä niissä vaihteluissa, joiden alaisia me ja maailma
+olemme, ja uskoi yleispäteviin totuuksiin, oli Protagoras heittänyt
+sikseen kaiken sellaisen etsinnän ja tullut siihen johtopäätökseen,
+että ainoa yleispätevä totuus on se, ettei mikään ole yleispätevää.
+Luonto ympärillämme on ainaisessa muuttumistilassa, huomispäivä ei
+koskaan ole eilisen kaltainen, kovinkin kallio on tänään illalla
+rapautuneempi kuin aamulla. Kaikki ajautuu Herakleitoksen esittämän
+maailmanvirran mukana, syntymisen, kukoistamisen, lakastumisen ja
+kuolemisen ainaisessa toistumisessa. Ihmissielussa kohisee sama
+maailmanvirta; ihminen muuttuu alinomaa. Nuorukainen on toinen kuin
+lapsi, mies toinen kuin nuorukainen. Ja mikäli hän muuttuu, sikäli hän
+katselee maailmaa toisin. Mitä on luonto? Mitä on maailma? Mitä se
+itsessään on, sitä emme millään lailla voi tietää, sanoi Protagoras.
+Tiedämme vain, millaiseksi sen aisteillamme havaitsemme ja sen
+perusteella käsitämme, ja tämä käsitys taas näyttää olevan perin
+erilainen, ei ainoastaan eri yksilöissä, vaan samassakin yksilössä eri
+ikäkausina.
+
+Protagoras esitti sen vuoksi tämän väitteen: Kukin on _oman_ maailmansa
+mittapuu; miltä maailma hänestä _näyttää_, sellainen se hänelle
+_onkin_. Mitään yleispätevää totuutta ei ole.
+
+Siis Protagoraan kannalta ei myöskään ole esteettistä totuutta, ei
+mitään yleispätevästi kaunista. Kaikkein vähimmin hän olisi mukautunut
+tunnustamaan tätä, sillä jos mikään pistää silmään subjektiivisena
+ja yksilöllisenä, niin sellaisia ovat tietysti makutuomiot.
+Useimpien aikalaistemme ajatuksen pohjalla onkin epäilemättä vanhan
+protagoralaisen mielipiteen tuntua, kun he lausuvat julki sen muuten
+aivan oikean väitteen, että jokaisella on makunsa, ja lisäävät sen
+suhteellisesti oikean väitteen, ettei mausta saa väitellä.
+
+Kaikua useimpien ajatuksista esiintynee siis myös siinä, mitä tunnettu
+ranskalainen esteetikko ja taidehistorioitsija _Taine_ lausuu teoksensa
+"Taiteen filosofian" esipuheessa: "Ihmistöistä näyttää taideteos
+satunnaisimmalta; tekeepä mieli luulla, että se syntyy sattumalta,
+oikusta, mielivallasta, säännöttä ja tarkoituksetta. Luohan taiteilija
+mielikuvituksensa tai makunsa mukaan, joka on persoonallista; kun
+yleisö hyväksyy, mitä hän on tehnyt, riippuu se taas mausta, joka
+vaihtelee ja muuttuu. Taiteilijan keksinnöt, yleisön tunnustus,
+kaikki tuo on säännöistä vapaata ja näennäisesti yhtä irrallista ja
+mielivaltaista kuin tuuli, josta ei tiedä, mistä se tulee ja minne se
+menee."
+
+Taine lisää kuitenkin: "Ja sittenkin on tällä kaikella, kuten
+puhaltavalla tuulellakin, määrätyt ehtonsa ja varmat lakinsa. Tutkijan
+asiana on ottaa näistä ehdoista ja laeista selkoa." Niin lausuu
+ranskalainen taiteentuntija.
+
+Asiaa arvostellessa on meidän ajallamme muuan etu, jota Protagoraan
+aikana ei ollut. Meillä on _taidehistoria_, joka, vaikka siinä on
+melkoisia aukkoja, osoittaa meille, kuinka inhimillinen kauneudentunne
+ja taidetta luova vaisto ovat vaikuttaneet vuosituhansien kuluessa,
+kivikauden ajoilta meidän päiviimme, kuinka ne ovat vaikuttaneet ei
+ainoastaan eri vuosisatoina, vaan myöskin eri kansojen ja rotujen
+keskuudessa, eri ilmanaloissa, erilaisten sivistysolojen vallitessa,
+erilaisten aatesuuntien alaisina. Voimme havaita niiden toimintaa, ei
+ainoastaan eri aikoina ja eri kansojen ja luokkien kesken, vaan myöskin
+siinä, kuinka niitä on eri lailla sovellettu kauneuden kaikilla aloilla
+ja taiteessa ja taideteollisuuden kaikilla haaroilla. Saamme havaita
+sitä egyptiläisissä jumalien asunnoissa, kreikkalaisissa temppeleissä,
+gootilaisten tuomiokirkkojen sisällä ja ulkopuolella, assyrialaisissa
+kuninkaanpalatseissa, keskiaikaisissa läänityslinnoissa ja
+germaanilaisissa maalaistaloissa, niissä väreissä ja väriyhdistelmissä,
+joilla arjalaiset, seemiläiset, japanilaiset, kiinalaiset koristelivat
+esineitään ja ilahuttivat silmäänsä.
+
+Mikä on ylipäänsä tuloksena tästä eri aikoihin, kansoihin ja
+sivistysasteisiin kohdistuvasta esteettistä toimintaa käsittelevästä
+katsauksesta? Onkohan se muotojen ja värien sekamelska, loppumaton
+eri mielipiteiden ja oikkujen leikki, jossa ei ole viittaustakaan
+yhtenäisyyteen ja järjestykseen, ei jälkeäkään yleispätevien lakien
+toiminnasta?
+
+Ei suinkaan. Moninaisuus on suuri, vivahduksia on paljon, makusuunnat
+toisistaan eriäviä; mutta myöskin voi havaita, että eri aikakaudet
+voivat käsittää toisiaan; että 1800-luvun skandinaavit voivat nähdä
+kauneutta niiden työkalujen ja aseiden koristeissa ja muodossa,
+joita heidän pronssikaudella, 3000 vuotta sitten, eläneet esi-isänsä
+valmistivat; että muuan Islannin poika, muinaisskandinaavisten
+päälliköiden jälkeläinen, Thorwaldsen, on voinut täysin perehtyä ja
+koko sielultaan eläytyä siihen taiteeseen, joka vietti riemujuhliaan
+Perikleen aikana, Kreikan taivaan alla; että arjalainen, joka vaeltaa
+Alhambran kupukaarien alla, voi täysin siemauksin nauttia seemiläisestä
+taiteesta; että keltaisen rodun mies, japanilainen, jonka esi-isät
+ovat vuosituhansia viettäneet Euroopasta riippumatonta kultuurielämää,
+saattaa tutustuessaan eurooppalaiseen taiteeseemme ymmärtää sitä ja
+lausua siitä huomattavia arvostelmia, kun taas kultuuristaan ylpeän
+eurooppalaisen täytyy omasta puolestaan ihailla japanilaisten mestarien
+nopeaa, sattuvaa, siroa muotojen käsittelyä ja tunnustaa, että hänellä
+on siitä oppimista.
+
+Makusuuntia on, kuten sanottu, monta, mutta ne kaikki väräjävät
+määrättyjen, äärimmäisten rajojen välillä yhteisen akselin
+ympärillä. Moninaisuus on suuri, mutta se säteilee yleisinhimillisen
+kauneudentajun yhteisestä keskipisteestä.
+
+Mitä syvemmälle tunkeudumme taidehistorialliseen tutkimukseen, sitä
+varmemmin huomaamme tuon yhtenäisyyden moninaisuudessa. Huomaamme sen,
+vaikka samalla kertaa tajuammekin, ettei mikään inhimillinen ole niin
+herkkää, niin kaikilta suunnilta tuleville vaikutuksille altista kuin
+sukukuntamme esteettinen tunne. Kuin haavanlehti tuulessa värisee sekin
+jokaisessa historiallisessa henkäyksessä. Kuin sisäjärven pinta se
+kuvastelee jokaista historian taivaankannen poikki kulkevaa pilveä.
+
+Sadut ja tarut voivat melkein muuttumatta säilyä vuosisatoja;
+uskonnollisilla käsityksillä on merkillinen vastustuskyky ajan
+kuluttavaan voimaan nähden; samoin yhteiskunnallisillakin, niin että
+vieläkin voi valtiollisissa käsityksissämme havaita ajatusten kaikua
+germaaniselta muinaisajaltammekin, sellaisena kuin Tacitus sitä
+kuvailee.
+
+Kauneudenkin käsityksellä on tosin oma kiinteytensä, mutta sellaista
+joustavaa lajia, joka antaa perään ajan käden kevyestikin painaltaessa.
+Euroopan historiassa on tuskin sukupolveakaan kulkenut ohi painamatta
+jotakin itselleen ominaista merkkiä taiteeseen. Kiinakin, jota pidetään
+järjestelmällisen paikoillaan pysymisen edustajana, on nähnyt taiteensa
+alalla makusuuntien seuraavan toisiaan.
+
+Kun sanoin, että kauneuden käsityksellä on oma kiinteytensä, mutta
+joustavaa lajia, joka antaa perään ajan käden kevyestikin painaltaessa,
+saanen jo nyt, ennenkuin lähemmin käsittelen tätä kysymystä, mainita
+siitä esimerkin muotien historiasta. Tulen myöhemmin osoittamaan
+ne tärkeimmät tekijät, jotka vaikuttavat ihmissuvun yhteisen
+kauneudentunteen niin proteusmaiseen esiintymiseen sillä tapaa, että
+on voitu epäillä sen yhteyttä ja yleispätevyyttä. Myöhemmin tulen
+näyttämään, kuikka tilapäinen kiihoitustila, kuinka yksilölliset
+eroavaisuudet, kuinka ikäkausi, sukupuoli, ammatti, tavat ja muodit,
+uskonnollinen maailmankatsomus, yhteiskunnallinen ajanhenki,
+kansallisuus ja rotu vaikuttavat ihmisen esteettiseen olemukseen ja
+luovat erilaisia taidesuuntia ja erilaisia makuarvostelmia. Tällä
+kertaa otan esimerkin vain siitä, kuinka muodit saattavat vaikuttaa
+taiteeseen.
+
+Tekotukalla on pitkä historia. Sitä käytettiin vanhojen egyptiläisten,
+medialaisten ja ajoittain Rooman keisarivallankin aikana. Silloin
+se kuitenkin pysyi ulottuvaisuudeltaan kohtuullisena ja pyrki vain
+jäljittelemään ja korvaamaan luonnollisia hiuksia. Senvuoksi ei
+tekotukka vaikuttanutkaan millään lailla taiteeseen.
+
+Keskiajalla pidettiin kaljua päätä kunniassa. Katumuksentekijät
+ajattivat usein päänsä paljaaksi. Munkit noudattivat osaksi heidän
+esimerkkiään, ja kuudennella vuosisadalla Kristuksen jälkeen otti
+papisto saman tavan. Erotettiin kahdenlaista kaljupäisyyttä; toista
+nimitettiin apostoli Paavalin, toista Pietarin mukaan. Edellisellä
+tarkoitettiin kaljuutta, joka otsalta ulottui päälakea kohti, ja
+tätä jäljittelevää tonsuuria alkoivat käyttää byzantilaiset papit
+ynnä brittiläiset ja irlantilaiset. Jälkimäinen, Pietarin tonsuuri,
+jättää päälaelle ympyrän muotoisen paljaan paikan, ja sen ottivat
+roomalaiskatoliset papit käytäntöön.
+
+Minun tietääkseni ei ole jälkeäkään siitä, että keskiajalla olisi
+käytetty tekotukkaa. Runsaasta hiustenkasvusta pidettiin silloin,
+niinkuin aina, mutta kaljupäisyyttä kunnioitettiin myöskin, ja sen oli,
+kuten näimme, kirkollinen käyttö pyhittänyt. Vasta 1500-luvun alussa
+saamme todisteita siitä, että joku käytti niinsanottua hiussäpsää.
+Vuonna 1518 kirjoitti Saksin herttua Juhana maaherralleen Arnold von
+Falkensteinille, että tämä tilaisi hänelle Nürnbergistä kauniisti
+tehdyn tukan, noudattamalla kuitenkin suurinta salaperäisyyttä, ettei
+kukaan saisi tietää hiussäpsän tulevan hänelle. Hän määräsi myöskin,
+minkä värinen ja laatuinen tukan tuli olla.
+
+Myöskin Ranskan kuningas Henrik III valmistutti itselleen valetukan,
+kun oli taudin käsissä menettänyt omat hiuksensa.
+
+Ludvig XIII:n aikana tuli tekotukan käyttäminen yleisemmäksi.
+Silloin laskettiin perustus tekotukan valtakaudelle, jota kesti koko
+seitsemännentoista ja suuren osan kahdeksattatoista vuosisataa.
+Luonnollisia hiuksia jäljittelemään aiottu valetukka matki yhä enemmän
+mahdollisimman runsasta hiuskasvua ja sivuutti lopulta sen tavalliset,
+luonnolliset rajat, niin että siitä tuli peruukki _folio_-kokoa,
+jatkoperuukki, joka otsalta korkealle kohotettuna, jakaus keskellä,
+laskeutui satoina kiharoina rinnalle ja selkään, jättäen olkapäät
+vapaiksi. Ja 1700-luvun alussa tuli käytäntöön tapa jauhottaa
+jatkoperuukkia.
+
+Vasta 1750-luvulla alkoi tällaisen tekotukan valta horjua; mutta
+luopuessaan hallituksesta se jätti vallan seuraajalle, joka
+piirteiltään muistutti sitä jauhotetulle varatukalle, jossa oli suuret
+kiharat korvien yläpuolella, hiuspussi ja sitten palmikko niskassa.
+
+Harvoja ovat ne vallanpitäjät, joiden kuolema on herättänyt
+todellisempaa murhetta kuin folioperuukin katoaminen. Eräässä lehdessä
+1760-luvulta olen lukenut salamoivan kirjoituksen uutuudenhaiuista
+nuorisoa vastaan, joka halveksien isien tapoja ja vanhan hyvän ajan
+jaloa makua on alkanut noudattaa kirjoittajan mielestä luonnotonta
+lapaa pitää päässään vain omaa tukkaansa. Se kuulostaa ivalta, mutta
+oli lausuttu täysin vakavassa mielessä.
+
+Teoksessaan _Vorschule der Aesthetik_ kertoo _Fechner_ itse kuulleensa
+vanhojen ihmisten sanovan, kuinka karkean, sivistymättömän, vieläpä
+raa'ankin vaikutuksen teki kiharaton ja palmikoton pää. Tekotukaton
+henkilö ei näyttänyt minkään arvoiselta.
+
+"Täällä Leipzigissä", kertoo Fechner, "oli appeni, neuvoston
+rakennusmestari Volkmann, ensimäinen, joka juhlallisessa tilaisuudessa,
+tohtoriväittäjäisissään nimittäin, uskalsi esiintyä palmikotta.
+Hänen vastaväittäjänsä ja ystävänsä, sittemmin tunnettu kielimies
+Gottfried Hermann, auttoi häntä uhkapelissä, johon hän ei yksin olisi
+uskaltanut puuttua. Olipa vähällä, ettei häneltä tuon seikkailun
+vuoksi kielletty pääsyä kaupungin neuvostoon, sillä palmikoton
+kaupunginisä oli Leipzigin asukasten mielestä yhtä mahdoton kuin
+perämies peräsimettä. Ja kuitenkin olivat tekokiharat ja palmikko vain
+kerran maailmaa hallinneen jatkoperuukin heikkoa kaikua, viimeistä
+helähdystä. Sillä ja vastakkaisella lisäkkeellä, laahustimella, saatiin
+aikaan sellainen vaikutelma, että olisimme melkein valmiit valittamaan
+näiden muotiesineiden menetystä, joista toinen yhtä paljon korotti
+inhimillistä arvokkuutta ylöspäin kuin toinen, laahustin nimittäin,
+pitensi inhimillistä arvokkuutta alas- ja taaksepäin. --
+
+"Viimeksi kuluneina vuosisatoina vaikutti suunnaton jatkoperuukki
+mahtavammin kuin Kölnin tuomiokirkko, joka ei tehnyt minkäänlaista
+vaikutusta ja sai olla keskeneräisenä. Tuskin liioitellaan, jos
+väitetään, että jatkoperuukki oli sen ajan ihmisistä ylevämpi kuin
+Kölnin tuomiokirkko nyt on meistä. Muuan pieni lapsi, jonka isän
+luona kävi neuvosherra ääretön peruukki päässään, kysyi senjälkeen
+aran kunnioittavasti, eikö vieras ollut rakas isä Jumala. Lapsi ei
+saattanut, kokemustensa perusteella, ajatella korkeinta olentoa
+ilman suuren suurta tekotukkaa ja tuli nyt suurimmasta näkemästään
+tekotukasta siihen johtopäätökseen, että sen kantaja ehkä oli korkein
+olento. Valetukan kunnioitus juurtui siis jo hennoimpiinkin mieliin."
+
+On suora välttämättömyys, että tuollaisen, monien sukupolvien käyttämän
+muotiesineen ehdottomasi täytyi vaikuttaa sen vallassa kasvatettujen
+ihmisten muotoaistiin. Aikamme taiteilijat asettuvat säännöllisesti
+vihamieliselle kannalle päivän muoteihin nähden, kun ne, niinkuin usein
+tapahtuu, loukkaavat muotoaistia piirtäen luonnosta irvikuvia; ja niin
+he voivatkin tehdä, koska muodit nykyään harvoin ovat pitkä-ikäisiä.
+Senpä vuoksi ei pönkkähame eikä turnyyri, mikäli nykyaika voi havaita,
+olekaan voinut johtaa harhaan taiteilijoiden makuarvostelua. Ehkäpä
+tulee myöhempi, tarkkanäköisempi aika kuitenkin osoittamaan, että niin
+on käynyt, vaikkakin pienessä määrässä.
+
+Aivan toisin oli asian laita jatkoperuukin ja sen jälkeläisten
+vallitessa barokki- ja rokokokautena. Jatkoperuukin säätämät ääriviivat
+olivat lakina sen ajan esteetikoille ja taiteilijoillekin. William
+Hogarth, kuuluisa englantilainen piirtäjä ja maalari, oli oikea
+peruukkiajan lapsi. Hän oli syntynyt v. 1697, ja hänen lapsena
+ollessaan tuli Englannin tuomioistuimissa käytäntöön yhä vieläkin
+säilynyt tapa pitää jauhotettua jatkoperuukkia, Hogarth lausui
+mietelmiä harjoittamastaan kaunotaiteesta ja koetti eritellä kauneutta
+ja määritellä sen aineksia. Siitä hän on julkaissut teoksen "Kauniin
+erittely", joka käännettiin useille kielille. Tästä teoksesta luemme
+muun muassa seuraavat sanat jatkoperuukista ja laahustimesta:
+
+"Täydellisessä, pitkässä tekotukassa on, kuten leijonanharjassa,
+jotakin jaloa, eikä se tee kasvoja ainoastaan arvokkaan, vaan
+myöskin älykkään näköisiksi... Tuomarinkaavut pitkine laahustimineen
+näyttävät pelottavan arvokkailta. Kun laahustinta pidetään ylhäällä,
+kulkee kunnioitusta herättävä aaltomainen viiva tuomarin olkapäiltä
+laahustimen kantajan käteen. Ja kun laahustin hiljaa lasketaan, jää
+se tavallisesti monenlaisiin poimuihin, jotka kiinnittävät katselijan
+huomiota."
+
+Hogarth käsitti siis tekotukan ja laahustimen puhtaasti esteettiseltä
+kannalta; hän havaitsi niiden piirteissä jotakin ihanteellista.
+Valetukan ääriviiva, "käärmeviiva", joksi sitä sanottiin, oli hänestä
+ja hänen aikalaisistaan varsinainen kauneusviiva. Hänen kirjansa
+ilmestyi kuitenkin hiukan myöhään, nimittäin v. 1753, jolloin
+irtokiharat ja palmikko jo uhkailivat jatkoperuukin valtaa, ja
+myöhemmän muodin kannattajat, joka sai alkunsa sotilasmaailmasta,
+ivasivat hänen ylistyksiään jättiläisperuukista, aavistamatta, että
+ne taideperiaatteet, joihin se oli hänelle antanut herätyksen, olivat
+samat kuin heidänkin. Rokokoajan taidemuotoa on myöhempi aika syystä
+nimittänyt peruukkityyliksi, sillä jatkoperuukin vaikutus ilmenee siinä
+kaikkialla -- ensiksikin ja silmäänpistävimmin rakennustaiteessa, joka
+selvemmin kuin muut taidelajit osoittaa meille aikansa maun, mutta
+myös kuvanveistossa, koriste taiteessa, taideteollisuudessa, vieläpä
+silloisten tanssienkin, menuetin, ecossaisen liikkeissä.
+
+Rokokon edeltäjä barokkityyli on yhtä selvässä vuorovaikutuksessa
+jatkoperuukkiin. Olenpa taipuvainen uskomaan, että barokkityyli,
+joka seitsemännellätoista vuosisadalla seurasi 1500-luvun taiteen
+ylevää rauhaa ja pidättyvää kauneutta ja sen sijaan tavoitteli
+suunnattoman isoa, uhkeata ja prameilevaa, teki tällä makusuunnallaan
+jatkoperuukin syntymisen mahdolliseksi, samoin kuin olen varma
+siitä, että jatkoperuukki vuorostaan vaikutti barokkityyliin, ja sen
+jälkeläiset, tekokiharat ja palmikko, vaikuttivat rokokoon. Näiden
+tyylien aaltoviivat on tekotukalta lainattu; niiden koukerot ovat
+pyörökiharoita. Kun kulkee Roomassa ja näkee sen monet barokki- ja
+rokokokirkot, vaikuttavat ne hyvin omituisilta antiikkisen maailman
+rakennusjäännösten rinnalla. Rooman Forumin varrella ovat erään
+temppelin jäännökset keisarikaudelta: Antoninuksen ja Faustinan. Sen
+pylväsrivin takana kohoaa vanhaan temppelinpihaan rakennettu Lorenzo
+in Miranda-kirkko kiemuraisine päätyineen. Tästä yhdistelmästä
+jää nauruaherättävä vaikutelma. Tuntuu kuin äsken käherretty ja
+puuteroitu pää, pyörökiharat korvien yläpuolella, kohoisi uteliaana
+piilopaikastaan antiikkisen pilarikatoksen takaa katselemaan
+matkustajia, joita kuljeskelee Forumilla.
+
+Olen maininnut tässä esimerkin siitä, kuinka altis kauneusaisti on
+ottamaan vaikutteita siitä, mitä ajassa liikkuu, vieläpä muotienkin
+piirissä liikkuvasta. Muotien historia on vuorovaikutuksessa
+taidehistoriaan, mikä seikka muutamina aikoina on mitä selvimmin
+havaittavissa, mutta itse muotien alkuperä ei ole sama kuin taiteen.
+Pitkään aikaan ne eivät enää ole olleet kauneudentunteen, vaan
+aivan toisten tekijöiden luomia, jotka osaksi ovat kauneudentunteen
+vastakohtia. Muotien määräämisessä näyttelee nykyään merkittävää
+osaa juuri kauneudenlakien uhmailu. Muodin maailmassa on kilpailevia
+ruhtinaita ja ruhtinattaria, jotka joskus kuuluvat ylimystöön, joskus
+erääseen toiseen hyvin alhaiseen piiriin. Kuulukoot he mihin piiriin
+tahansa, heillä on luontainen taipumus koetella, kuinka pitkälle heidän
+valtansa vaikutus ulottuu. Sitä ei todista se, että jonkun heistä,
+ainaisesti haeskellessaan uutta tällä alalla, onnistuu saada käytäntöön
+puku, joka tyydyttää esteetikkojen, taiteilijoiden tai suuren yleisön
+kauneudentunnetta, sillä sellainen puku voisi vaikuttaa omalla
+voimallaankin; vaan todistus on siinä, että puku herättää jotakin
+pahennuksen tapaista ja kuitenkin saa suosiota.
+
+Muodin ruhtinattareksi tai ruhtinaaksi ei täysin tunnusteta ketään,
+ennenkuin hän on yleiseksi pukutavaksi toteuttanut jonkin oikun,
+päähänpiston, jonka käytäntöön saaminen muodin alamaisten keskuudessa,
+olivatpa he kuinka tottelevaisia hyvänsä, ensi hetkellä näytti
+mahdottomalta. Kun se onnistuu, on mausta saatu voitto, ja niin asia
+käsitetäänkin. Sillä nuo muodin ruhtinaat ja ruhtinattaret tuntevat
+jokseenkin hyvin vanhemmat muotilehdet ja tietävät kyllä keksintöjensä
+yleensä olevan sellaisia, että kun ne taas näkee jonkun vuoden
+vanhoissa muotilehdissä, ne herättävät naurua tai pahennusta.
+
+Kaikkeen tähän sekaantuu kuitenkin itsetiedottomiakin tekijöitä,
+eikä ole aivan vailla totuutta se väite, että pukujen historia
+antaa _oman_ osansa aikojen luonnekuvaan ja jossakin määrin esittää
+vertauskuvallisesti ainakin _yhden_ puolen niiden sielunelämästä.
+Kuitenkin on vaarallista ryhtyä selittelemään sellaista symboliikkaa.
+Siten voisi johtua käsittämään Euroopan kohtaloiden vaihteluja perin
+kummallisesti. Laaja pönkkähame ei ole ajassa niin kaukana, ettei moni
+meistäkin sitä vielä muistaisi; sen sijalle tuli sangen pian niin ahdas
+hame, että täytyi ihmetellä, kuinka sen käyttäjättäret saattoivat astua
+täysipitkiä askeleita sen alla. Välillä olevan ajan valtiollisissa
+vaiheissa tai sivistysilmiöissä en huomaa mitään, mitä sellainen
+siirtyminen äärimmäisyydestä toiseen voisi vertauskuvallisesti esittää.
+Vaarallista on vainuta itsetiedotonta tai salaperäistä syvyyttä niissä
+tuloksissa, jotka ovat johtuneet muodin kuningattarien ja heidän
+hoviräätäliensä neuvotteluista.
+
+Edellämainituista syistä olisi liian hätäistä tehdä muotien
+vaihteluista sellainen johtopäätös, joka ei myöntäisi, että
+kauneudentunteessa on jotakin yleispätevää. Etteivät vastenmielisetkään
+ja esteettisesti loukkaavimmat muodit, kuten esim. ne, missä vaatteet
+ovat tiukasti ruumiinmukaiset ja siten tuovat esille ne muodot, jotka
+niiden tulisi kätkeä, lisäämällä näihin pikemmin jotakin eläintä
+esim. lintua kuin ihmistä muistuttavaa -- etteivät edes sellaisetkaan
+kaikissa suhteissa jätä esteettistä tunnetta syrjään, johtuu itse asian
+luonnosta. Mitä vastenmielisempiä ne jossakin suhteessa ovat, sitä
+tärkeämpää on, että ne jossakin muussa suhteessa koettavat lepyttää
+silmää.
+
+Jos ne loukkaavat muotoaistia, koettavat ne korvata sitä väriaistiin
+vetoamalla. Rumimmankin pukutavan täytyy menestyäkseen vedota
+johonkin, mikä syystä voi saavuttaa suosiota. Mutta vaikka näin
+ollen esteettinen aines ei täysin puutukaan uudempien muotien
+historiasta, ei niitä kuitenkaan, kuten sanottu, saa pitää ilmauksina
+sen ajan kauneudenaistista, jolloin ne ovat syntyneet. Usein ne ovat
+kauneusaistin vastakohtia; ne ovat myös osoittaneet voivansa viedä
+sitä harhaan, kun sama muoti pienemmin vaihteluin on hallinnut useita
+sukupolvia, Mutta kauneus on harhapoluillaankin kauneutta: barokin ja
+rokokon päivät ilmaisevat murtunutta makua, mutta kaikissa tapauksissa
+sellaista makua, joka on voinut synnyttää unohtumattomia tuotteita.
+
+Muodin vaikutuksista johdun tulevissa luennoissa toisiin, paljon
+huomattavampiin, jotka johtuvat sielutieteellisistä ja historiallisista
+tekijöistä, koettaakseni sitten määritellä, mitä jää jäljelle ja
+voidaan sanoa esteettisesti yleispäteväksi, kun noiden vaikutusten
+tulokset on karsittu. Samassa yhteydessä tulen selostamaan, kuinka
+esteettinen tiede on koettanut määritellä kauniin käsitettä.
+
+
+
+
+III.
+
+EI-ESTEETTISIÄ TEKIJÖITÄ.
+
+
+Edellisessä luennossani huomautin, että yleispätevät esteettiset
+arvostelmat ovat mahdollisia, vaikka näyttääkin siltä, ettei niin
+olisi laita. Jokaisellahan on makunsa sen mukaan mitä muuan sananlasku
+sanoo ja kokemus varmentaa. Toinen sananlasku väittää, ettei mausta
+käy kiisteleminen, ja siinäkin piilee totuus, vaikka se onkin vain
+suhteellinen, ja vaikka tuskin on mitään, mistä väitellään niin paljon
+kuin mausta.
+
+Tässä on meillä pulmallinen kysymys ratkaistavana.
+
+Mainitsin kreikkalaisen filosofin Protagoraan, joka epäili yleispäteviä
+totuuksia, yleispäteviä arvostelmia, olkoot ne mitä laatua hyvänsä.
+Jokainen ihminen on _oman_ maailmansa mittapuu, sanoi hän. Sen mukaan
+olisi toisen arvostelmalla esteettisissä asioissa aivan sama arvo kuin
+toisenkin. Jokainen on yhtä oikeutettu ottamaan _oman_ tunteensa,
+_oman_ tunnearvostelmansa kauneuden mittakaavaksi.
+
+Jos Protagoras on oikeassa, saa kaikki se, mitä taidearvosteluksi
+nimitetään, sanoa hyvästit ja asettua harhatietojen, sellaisten kuin
+kullanteon ja tähdistä-ennustamisen, rinnalle. Kuitenkin luulen, ettei
+yleisö olisi erittäin mielissään, jos taidetta arvostelevat tutkistelut
+sanomalehdissä ja aikakauskirjoissa kokonaan lakkaisivat. Luulenpa,
+ettei se mukaantuisi olemaan kiinnittämättä suurempaa huomiota siihen,
+mitä paljon kokeneella taiteentuntijalla on sanottavana, kuin kenen
+tahansa mielipiteeseen, joka katselee ja on heti valmis lausumaan
+arvostelmansa jostakin taide-esineestä.
+
+Luulen, että siinä tapauksessa muistaisivat useimmat, jotka tietäen tai
+tietämättään kannattavat Protagoraan oppilauselmaa, että meistä melkein
+jokainen kuitenkin uskoo olevan hienoa makua tai harjaantumatonta makua
+tai huonoa makua esteettiseltä kannalta ja siitä myös puhuu. Nämä
+puhetavat todistavat, että meillä, huolimatta kaikesta epäilystämme
+makutuomioiden yleispätevyyteen nähden, on jokin käsitys siitä, että
+toinen arvostelma voi olla parempi kuin toinen, ja että kauneuteen siis
+voi sovittaa muitakin kuin vain yksilöllisiä tai täysin subjektiivisia
+mittoja, siis sellaisia, jotka lähenevät yleispätevyyttä. Siitä taas
+seuraa, että yleispätevä makutuomio on mahdollinen tai että se on kuin
+ihanne, jota kohti on pyrittävä ja jota pyrkimällä todellakin voi
+lähestyä.
+
+Kuulijani ovat kaikki kuulleet puhuttavan niinsanotusta värisokeudesta.
+Jos värisokeus on täydellinen, näkee asianomainen luonnon jokseenkin
+sellaisena kuin me näemme kivipiirroksen, jossa ei ole eri värejä.
+Ihminen voi olla punasokea, -- ja silloin näkee sen, mikä terveistä
+silmistä on punaista, kyllästettynä heikkovaloisena vihreänä. Saattaa
+olla vihreänsokea, ja silloin näyttää harmaalta se, mikä terveistä
+silmistä on vihreää.
+
+Värisokean silmiin, huomauttaa professori _Holmgren_, vaikuttaa
+tiilikaton ja ruohon väri, vilja keväällä ja vilja syksyllä sekä
+unikon kukka yleensä aivan samalla tavalla, ja hänen on senvuoksi
+sangen vaikea ymmärtää, että noille väreille annetaan eri nimet. --
+Aamu- ja iltaruskon ihana värileikki on punasokeasta vihreän ja mustan
+värivivahduksia.
+
+Niin ollen ei ole mahdollista, että säännöllisesti näkevä ja värisokea
+saisivat luonnonkauniista saman vaikutelman, mikäli tämä riippuu
+värien vaihteluista; ei siis myöskään ole mahdollista, että heidän
+makutuomionsa tässä suhteessa saattaisivat olla aivan samanlaiset
+tai yhtä arvokkaat. Muuan räätäli pani erehdyksestä punaisen paikan
+ruskean takin kyynärpäähän. Punasokealle maalarille voisi sattua,
+että hän maalaisi metsän puut punaisiksi. Jos punasokeat katselisivat
+hänen teoksiaan hyväksyisivät he ne täydellisesti; mutta tervenäköiset
+neuvoisivat häntä luopumaan siveltimestä. Onko näillä arvosteluilla
+sama arvo?
+
+Protagoras vastaisi ehkä myöntävästi ja huomauttaisi, että niinsanottu
+värisokeus on väriaisti sekin, jolla on _omat_ lakinsa ja _oma_
+väriasteikkonsa, ja että niillä tulee olla sama oikeus esiintyä
+objektiivisina ja tosina kuin niinsanotulla terveelläkin näkökyvyllä.
+Mutta hän ei kuitenkaan voisi kieltää, että edellisellä on köyhempi,
+jälkimäisellä on rikkaampi värijärjestelmä, ja että jälkimäisellä on
+terävämpi, vivahdusrikkaampi käsitys näköaistimusten laadusta. Ja
+jollei hän voisi sitä kieltää, tuntuu minusta olevan asian luonteen
+mukaista, että hänen tulee myöntää niille, joilla on "normaaliset"
+silmät, suurempi arvovalta kuin värisokealle väriyhdistelmien suurempaa
+tai pienempää kauneutta arvosteltaessa, kun edellytetään, että heillä
+muuten olisi yhtä hyvä esteettinen kasvatus.
+
+Se, mikä koskee näköä, pitää paikkansa kuuloonkin nähden. On olemassa
+suhteellista sävelkuuroutta, samoin kuin suhteellista värisokeuttakin.
+Jokainen tietää, että musiikkikorva voi olla enemmän tai vähemmän
+tarkka. Se voi riippua kuuloelimen rakenteestakin, ja suhteellista
+sävelkuuroutta voi silloin täydellisesti verrata värisokeuteen. Se
+voi myös johtua korvan suuremmasta tai pienemmästä harjaantumisesta.
+Molemmissa tapauksissa on mahdotonta kieltää eräiltä henkilöiltä
+suurempaa arvovaltaa kuin toisilta sävelen laatua arvostellessa,
+ja edellyttäen muuten yhtä hyvää esteettistä käsityskykyä täytyy
+ehdottomasti myöntää, että niillä, joilla on, kuten sanotaan, hienompi
+korva, on myös parempi musikaalisten kysymysten arvostelukyky kuin
+muilla.
+
+Oikeastaan ei voi sanoa, että tervenäköiset ja värisokeat näkevät ja
+arvostelevat samaa esinettä, tai että tervekuuloiset ja suhteellisen
+sävelkuurot kuulevat ja arvostelevat samoja säveleitä. Jos he
+katselevat samaa maisemaa ja arvostelevat sen värivaikutusta, mutta
+toinen näkee metsän vihreänä ja taivaan kimmeltävän latvojen välissä
+punaisena ja kullanvärisenä, kun taas toinen havaitsee saman metsän
+vaaleanharmaana ja taivaalla erivahvuisen vihreän vivahduksia, niin
+heidän edessään tosin on sama maisema, mutta ne esineet, joita he
+arvostelevat, nimittäin värit ja niiden yhteisvaikutus, ovat toisia,
+eikä kenenkään siis sovi heidän arvostelmiensa erilaisuudesta johtua
+siihen, ettei värien maailmassa ole mitään senlaatuista, että
+sen ehdottomasti havaitsevat kauniiksi olennot, jotka kykenevät
+esteettisesti arvostelemaan. Sama pitää paikkansa sävelten maailmaankin
+nähden. Pelkästään aisteilla havaittavalla kauniilla, se on: värissä
+tai väriyhtymissä tai soinnuissa ja sointuyhtymissä ilmenevällä
+kauniilla, on sellaisenaan eittämätön yleispätevyys.
+
+Toisin näyttää asian laita olevan siinä, mitä Kantin koulun esteetikot
+pitävät oleellisesti esteettisenä, nimittäin muotokauneudessa. Siitä
+voivat tuomiot langeta hyvinkin eri lailla. Jos hakee syitä siihen,
+huomaa kuitenkin, että arvostelmien erilaisuus ainakin useimmissa
+tapauksissa, jollei aina, johtuu siitä, että niitä sommitellessa
+vaikuttavat toiset, ei-esteettiset ainekset itsetiedottomasti, mutta
+määräävällä tavalla.
+
+Jos sama rakennus tuntuu eräästä katselijasta hyvin kauniilta, mutta
+toinen on siihen nähden välinpitämätön tai sitä moittii, saattaa
+viimemainitun arvostelma johtua syistä, joilla ei ole kauneudentunteen
+kanssa mitään tekemistä. Niinpä esimerkiksi on mahdollista, että pysyn
+jokseenkin kylmänä ja olen taipuvainen tyytymättömänä arvostelemaan
+jotakin niistä monista muistomerkeistä, joita Saksassa on pystytetty
+saksalaisten voittojen muistoksi sodassa Ranskaa vastaan tai heidän
+siellä kaatuneiden sotilaittensa kunniaksi. Mutta saksalainen,
+katsellessaan samaa muistomerkkiä, tuntee siinä määrin joutuvansa
+isänmaallisten tunteitten valtaan, että se, mikä muistomerkissä on
+kaunista, näyttää hänestä vieläkin kauniimmalta kuin muukalaisesta ja
+sen viat katoavat näkyvistä.
+
+Mahdollista on, että arkkitehti, joka on tarkoin tutkinut talon kaikki
+yksityiskohdat ja huomannut ne erinomaisen järkevästi sovitetuiksi
+talon käytännöllisen tarkoituksen kannalta, antaa sen käytännöllisestä
+sopivaisuudesta ja sen ehkä vähemmän huomattavasta esteettisestä
+arvosta yhteisen arvostelun, siten suoden jälkimäiselle enemmän
+tunnustusta kuin se, joka ottaa tutkittavaksi vain esteettisen puolen,
+saattaisi myöntää. Toiselta puolen on mahdollista, että talo, joka
+ensi katsannolta vaikuttaa edullisesti hienotajuiseen maallikkoon, saa
+ammattimieheltä halveksivan lausunnon, kun tämä esim. tietää, että tuo
+talo tavoittelee sellaisia rakenteellisia periaatteita, joita siinä
+tosiasiassa ei ole, että se on olevinaan toista ainesta kuin mitä
+se on, että siinä ilmenee kannattavia osia, jotka oikeastaan eivät
+kannata, koska päällimmäisten ainejoukkojen paino lepää kätketyillä,
+silmälle näkymättömillä kannattimilla j.n.e.
+
+Muotokauniin arvostelmiin vaikuttaa lukematon joukko tekijöitä,
+joilla oikeastaan ei ole mitään tekemistä puhtaasti esteettisessä,
+ja siten syntyy arvostelmissa erisuuntaisuus, jota ei olisikaan,
+jos siitä saataisiin syrjäytetyksi nuo vieraat vaikuttimet. Mutta
+juuri siksi, että asian laita niin on, on taidearvostelulla tässä
+suuri merkitys, sillä se voi johtaa katselijat sillä tapaa jättämään
+eri seikkoja lukuunottamatta, ja siten tulee myös mahdolliseksi
+tasoittaa mielipiteitten eroavaisuuksia ja osoittaa, että tässäkin on
+olemassa jotakin yleispätevää. Tällä alalla on taidehistoriallakin
+ratkaiseva merkitys, kun tulee opastaa yleisöä arvostelemaan vanhempia
+taideteoksia. Jos arvostelijan ja taidehistorioitsijan onnistuu
+asettaa esim. Fra Angelico da Fiesolen taulu siihen historialliseen
+valaistukseen, missä se näki päivän valon, pääpiirteiltään kuvata se
+ajanhenki, jonka alaisena se syntyi, osoittaa mihin asti taidekehitys
+oli ehtinyt, ennenkuin Fiesole esiintyi, mitä uutta hän toi ilmi
+ja kuinka hän vaikutti lähinnä seuraavaan aikakauteen, niin hän on
+etukäteen poistanut joukon vääriä edellytyksiä, joitten kannalta
+yleisö muuten ryhtyisi teosta tarkastelemaan, ja hän on tehnyt heille
+helpommaksi välittömästi nauttia tämän maalarin teosten naivisuudesta,
+hurskaudesta ja viattomuudesta ja supistanut oikeihin rajoihinsa ne
+teknilliset puutteet, jotka muuten olisivat vähentäneet taideteosten
+ansioita teknillisiin mestariesityksiin tottuneen yleisön silmissä.
+
+Ei-esteettisten vaikutteiden joukossa, joista osaksi riippuu kauniin
+arvosteleminen, on siveellisestä käsityksestä johtuvia. Tässä voi
+sattua ristikohtia, jotka aiheuttavat mitä erilaisimpia arvostelmia
+taideteoksesta. Näytteillä voi olla maalaus, joka loistavan
+sopusuhtaiseen värinkäsittelyyn nähden on käänteentekevää laatua
+jättäen samanaikaiset teokset varjoon. Mutta esityksen aihe voi olla
+niin valittu, että sen, syystä tai syyttä, katsotaan loukkaavan
+siveellistä tunnetta, ja muutamien suuttumus sen johdosta voi niin
+yltyä, että he ovat aivan sokeita taideteoksen puhtaasti esteettisille
+ansioille. Tässä on taas taidearvostelun tehtävänä puuttua asiaan ja
+antaa jokaiselle oma ansaittu osansa.
+
+Usein voi silloin käydä niin, että taidearvostelijan täytyy,
+ratkaistakseen ristiriidan, astua siveellisenkin erittelyn alalle
+ja tutkia, onko siltä taholta langetetuilla hylkäävillä tuomioilla
+oikeaa siveellistä arvoa vai eikö. Voi sattua, että ne eivät perustu
+yleispäteviin siveellisiin periaatteihin, vaan väärään sovinnaisuuteen,
+säädyllisyyteen, joka "ilmestyi hyvien tapojen kadottua", joka
+ei käsitä, että on olemassa siveätä alastomuutta, samanlaista,
+kuin madonnan polvella lepäävän lapsen, mutta joka suvaitsee
+puettua epäsiveyttä, kun se poimuttaa pukunsa mielikuvituksen
+houkutteluvälineeksi. [Samaa asiaa on Rydberg tarkemmin käsitellyt
+kirjoitelmassa: _Om nakenhet och klädselsätt_. Kts. _Uppsatser_ m.m.
+s. 83. _Suom_.] Sellaisten valesiveellisten arvostelmien kumoaminen
+on välttämätöntä, ettei koko aikakauden taidesuunta eksyisi väärään
+sovinnaisuuteen.
+
+Mutta voihan sattua niinkin, että siveelliseltä kannalta lausutut
+vastaväitteet ovat paikallaan. Taidearvostelun tulee silloin ottaa
+ne käsiteltävikseen ja vakavasti huomauttaa, että ne esteettiset
+ansiot, jotka taideteoksella on ja joiden tässäkin tapauksessa täytyy
+saada täysi tunnustus, eivät voi eivätkä saakaan yksinään ratkaista
+kokonaisarvostelua taideteoksesta. Kaunista ja sielullisesti puhdasta
+ei voi vahingotta erottaa; se henkinen ilma ei ole tervettä, jossa nuo
+molemmat eivät ole aineksina.
+
+Kaikki ei ole kunnossa, jos meidän, ennenkuin astumme taidenäyttelyyn,
+täytyy mielestämme jättää epäsiveelliset tai älylliset vaatimukset oven
+ulkopuolelle, ollaksemme vain eläviä esteettisiä koneita seistessämme
+niiden teosten edessä, joita aiomme katsella. Taidetta pitää tosin
+harjoittaa, ikäänkuin se olisi olemassa ja vaikuttaisi vain itsensä
+vuoksi. Mutta sittenkin se on suuressa maailmantaloudessa ihmissuvun
+kasvatuskeinoja, eikä taiteilija kärsi, vaan saa etua ollessaan tästä
+tietoinen. Hän tekee virheen, joka rankaisee itsensä, jos hänellä on
+se käsitys, että se tunne, joka viime sijassa johtaa hänen työnsä
+kokonaisarvosteluun, on yksinomaan esteettinen. Sitä se voi olla vain
+poikkeustapauksissa ja hetkellisesti, mutta yleensä ja kestävästi se ei
+_saa_ sellainen olla.
+
+Jos seison valtavan temppelin edessä, joka silmän sitä lähemmin
+tarkastamatta näyttää siltä kuin olisi rajaton innostus ja
+kekseliäisyys kohottanut sen taivasta kohti ja iloinnut voidessaan
+sen runsaiden kauneuksien pienimmälläkin yksityiskohdalla tarjota
+rakkaudenuhria Hänelle, jota temppelissä rukoillaan -- jos seison
+rakennustaiteen sellaisen teoksen edessä, kohottavat sen kauneutta
+ne uhrautumishalun, vakavuuden, rakkauden siveelliset vaikutelmat,
+joita rakennus minussa herättää ja joita otaksun olleen myös temppelin
+pystyttäjillä. Mutta jos jälkeenpäin huomaan, että uhrautuvaisuus
+ulottuu juuri niin pitkälle kuin esteettinen näennäisyys vaatii, mutta
+ei pitemmälle; että aines valehtelee arvolla, jota sillä ei ole;
+että kuvapatsaat ja koristeet ovat sitä huolimattomammin tehtyjä,
+mikäli ne korkeammalla maasta välttävät lähemmän tarkastelun; ja että
+pyhäinkuvissa, joiden etusivut esittävät miehiä ja naisia uskonnollisen
+hurmion ilme kasvoillaan, seinään päin käännetyt takaosat ovat vain
+muodottomia kivimöhkäleitä, niin vaikutelma heikkenee tuntuvasti.
+
+Sitä esteettistä tunnustusta, jota katselija äsken ilomielin antoi
+temppelin ulkonäön jaloudelle, ja jonka valtaan hän äsken voi
+häiriintymättä antautua, on hänen velvollisuutensa nytkin ylläpitää,
+mutta siitä tulee sellainen velvollisuus, jonka täyttämiseen liittyy
+epämieluisa tunne, kun hän on nähnyt, että on mahdollisimman pienellä
+työllä ja uhrauksella koetettu synnyttää esteettistä tehoa, että
+on aivan kuin tahdottu pettää katselijaa sellaisen antaumuksen ja
+rakkauden ulkonäöllä, joka muka ei ole pelännyt mitään ponnistuksia,
+vaikka todellisuudessa on tarkasti harkittu, ettei tuhlattaisi enempää
+työtä kuin mitä silmän viehättämiseksi oli välttämätöntä.
+
+Huomautan tätä muistuttaakseni sitä vaikutusta, mikä eetillisillä
+tunteilla on taiteen tuotteita arvostellessa. Niistä johtuva
+mielipiteiden eroavaisuus ei todista, etteivät yleispätevät arvostelmat
+olisi mahdollisia. Jos nämä tunteet voi jättää lukuunottamatta, eroavat
+arvostelmat toisistaan paljoa vähemmän.
+
+Ollakseen varma taidearvostelija täytyy pystyä tällaiseen
+abstrahoimiseen. Mutta hänessäkin pyrkivät, kun abstrahoiminen on
+suoritettu ja esteettinen makutuomio langetettu, eetilliset tunteet
+vaikuttamaan arvosteltuun taideteokseen nähden, ja jos hän on
+normaali-ihminen, tuntuu hänestä kuin olisi sattunut onnettomuus,
+milloin tahansa taideteos on sellainen, että se ilmaisee melkoisia
+esteettisiä ansioita, mutta samalla loukkaa siveellistä tunnetta. Me
+emme ole, kuten äsken huomautin, esteettisiä ja ainoastaan esteettisiä
+olentoja; me olemme eläviä, konkreettisia persoonallisuuksia, joilla on
+muitakin ihanteita kuin kauneus. Ja nauttiaksemme tästä häiriintymättä
+ja syvästi, on välttämätöntä, että kaikki ihanteelliset aineksemme
+voivat sitä katsellessamme sointua yhteen.
+
+Eri ihmisten esteettinen rakenne on peruspiirteiltään sama, kuten
+sielullinen ja ruumiillinenkin rakenne. Mutta samoin kuin ruumiillinen
+ja sielullinen rakenne on kehityksen alainen, niin on myös esteettisen
+ja yleensä tunne-elämän laita. Asian luonnosta johtuu siis, että
+siinä ilmenee eroavaisuuksia iän, kasvatuksen, sukupuolen, ammatin,
+kansallisuuden, rodun ja ajanhengen mukaan, puhumattakaan yksilöllisten
+taipumusten äärettömistä eroavaisuuksista, sillä ihmiskunnan suuressa
+sukupuussa ei yksikään lehti ole toisensa kaltainen.
+
+Asiaan vaikuttavista tekijöistä on lasten kasvatuksella suuri
+merkitys. Se voi enemmän tai vähemmän edistää luonnollista, tervettä
+mielikuvitus- ja tunne-elämää. Muuan huomauttamisen arvoinen kokemus on
+se, että taiteen ja kirjallisuuden historiassa voi havaita vaikutteita
+niistä erilaisista tavoista, millä eri sivistyskansat ja eri aikakaudet
+ovat edistäneet tai laiminlyöneet lasten mielikuvituselämää, että
+kansojen ja aikakausien taide- ja kirjallisuustuotannossa saattaa nähdä
+eri kasvatusmenetelmien hedelmiä.
+
+Helleenit yleensä, joonilaiset ja ateenalaiset erikoisesti, pitivät
+kasvavan sukupolven mielikuvituselämän ylläpitämistä perin tärkeänä.
+Tarinat, laulut, voimisteluharjoitukset olivat pääkohtia heidän
+kasvatusjärjestelmässään. Olihan mytologia vain kokoelma satuja, ja se,
+mikä näissä saduissa oli hyödyllistä lasten kuultavaksi, välitettiin
+heille sanoin, lauluin ja kuvin. Sadun opastamina heidät johdettiin
+uskonnolliseen maailmaansa; runoin ja tarinoin kentauroista heidät
+vietiin siihen temppeliin, missä heidän kotimaansa tai kaupunkinsa
+suojelushenkeä palveltiin.
+
+Helleeniläisistä lapsista luonto oli täynnä eläviä, mystillisiä
+olentoja; merellä väikkyi heille se viehätys, jonka Homeroksen laulut,
+Odysseuksen seikkailut, olivat sen ylle levittäneet. Voisi luulla, että
+kun sellaisen kasvatuksen saanut sukukunta oli jättänyt lapsuusiän
+taakseen, se olisi tuntenut itsensä pettyneeksi ja ihanteensa
+menneiksi, saatuaan kestettävikseen elämän ankarat vaatimukset, tai
+että se olisi niin kietoutunut mielikuvituksen verkkoon, ettei voinut
+niistä irtautua, vakavasti tarttuakseen käytännöllisiin toimiin,
+tai että se suuntautuisi niin yksipuolisesti vain esteettisiin
+harrastuksiin, ettei kykenisi valtion kansalaisen tehtäviin, soturin
+ammattiin, tiedemiehen kylmäjärkiseen tutkimukseen, filosofin
+käsitemäärittelyihin. Mitään tällaista ei tapahtunut.
+
+Lapsuutensa satumaailmoista he tosin saivat mukaansa vaikutelmia, jotka
+saattoivat elää läpi kaikkien ikäkausien, mutta ne olivat sellaisia
+vaikutelmia, jotka loivat työhön ja vaivaankin, vastoinkäymisiin ja
+onnettomuuksiinkin, jotakin siitä runoudesta, mikä säteilee paljon
+kokeneen Odysseuksen ympärillä. He olivat kasvaneet vahvoiksi juuri
+sen sielunravinnon avulla, jota lapsuuden luonne kaipaa, ja kaikki
+muutkin kyvyt olivat saaneet luonnollista ravintoa mielikuvituksen
+terveellisestä ravinnosta ja sen välityksellä. Mikään muinaisuuden
+kansa ei ole synnyttänyt isänmaallisempia kansalaisia, urheampia
+sotilaita, seikkailuihin halukkaampia merimiehiä, älykkäämpiä
+kauppiaita, terävämpiä luonnontutkijoita tai syvällisempiä filosofeja
+kuin tämä kansa, joka samalla on kehittänyt verrattoman loistavan
+taiteellisen sivistyksen.
+
+Roomalainen kultuuri on verrattain hedelmätön. Mutta roomalaisella
+ei ollutkaan lapsuusparatiisia, mielikuvituksen yrttitarhaa, josta
+hän olisi astunut ulos käytännölliseen elämään. Roomalaisella
+kultuurihistorialla on mainittavana tuskin yhtään merkittävämpää
+luonnontutkijaa tai filosofia. Kuiva kasvatus, jonka roomalaiset
+lapsilleen saivat, ei kehittänyt heistä sen älykkäämpiä kauppiaitakaan.
+Roomalainen kunnostautui liikeasioissa pikemmin koronkiskurina
+kuin hyödyllisten ja suurenmoisten kauppa- tai teollisuusyritysten
+suunnittelijana. Hän kunnostautui pikemmin viekkaana, intoilevana,
+hiuksia halkovana asianajajana kuin käsitteitä erittelevänä filosofina.
+Hänen tiedonhalunsa oli melkein mitätön, eikä hän juuri milloinkaan
+tutkinut valloittamiaan kansoja ja maita. Tacituksen tutkielma
+germaaneista on ainoa roomalaisessa kirjallisuudessa. Taiteessa ja
+kirjallisuudessa roomalainen oli helleenien heikko jäljittelijä. Tämä
+olkoon sanottu roomalaista muuten alentamatta. Onhan hänen suuruutensa
+sotilaana ja lainsäätäjänä yleisesti tunnettu ja kieltämätön.
+
+Historia esittää toisenkin aikakauden, jolloin satu ja laulu taas
+valtasivat kasvavan sukupolven. Se aikakausi alkoi ensimmäisen
+ristiretken jälkeen, kun kotiin palaavat ristiretkeilijät kertoivat
+monista vierailla mailla näkemistään ihmeistä ja kun nuo kertomukset
+kohta hahmottuivat uusien näkemyksien hedelmöittämän mielikuvituksen
+vaikutuksesta ja herättivät uuden värikkäämmän ja seikkailurikkaamman
+käsityksen maailmasta. Ne lapset, jotka kasvatettiin tämän vaikutuksen
+alaisina, loivat miehinä ylevän gootilaisen rakennustaiteen ja laskivat
+perustuksen tieteen ja taiteen uudestisyntymiselle.
+
+Sillä seikalla, että mielikuvitus saa terveellistä ravintoa
+lapsuusijällä, on perin tärkeä merkitys. Ken haluaa perehtyä tähän
+kysymykseen, voi ottaa luettavakseen esim. lehtori Julius Humblen
+ajatusrikkaan tutkielman. [_Vår tids ungdomsläsning i hennes inflytande
+och riktiga ledning_, Sthlm 1871.] Tässä huomautan vain muutamista
+kohdista, jotka erityisesti koskevat käsiteltävääni ainetta.
+
+Kasvatus, joka jättää syrjään mielikuvituksen hoidon tai pyrkii
+sitä masentamaan, aiheuttaa kolme vaaraa. Ensimmäinen on se, että
+mielikuvitukseton yleensä käy itsekkääksi, kovaksi ja tunteettomaksi.
+Amfiteattereita, joiden seinien sisällä esitettiin pirullisen
+julmia näytelmiä, kohosi Rooman vallan aikana kaikkiin suuriin ja
+keskikokoisiin kaupunkeihin. Vain Kreikassa ne herättivät vastalauseita.
+
+Toinen vaara on se, että tieteellinen tutkimus menettää hedelmiä
+tuottavia aloitteita ja sellaisia kokemusperäisten tosiasioiden
+yhdistelmiä, jotka tekevät mahdollisiksi uudet keksinnöt, sillä,
+kuten suuri ranskalainen fysiologi _Claude Bernard_ on osoittanut,
+nuo yhdistelmät ja siis myöskin keksinnöt ovat mahdottomia ilman
+mielikuvitustoimintaa. Mielikuvitukseton oppi saattaa "seisoa", mutta
+ei "käydä", se ei voi astua ainoatakaan askelta uudelle mantereelle.
+Siihen juuri tarvitaankin kuvitteluvoimaa.
+
+Kolmas vaara on se, että niinä aikoina, jolloin suurempia pääomia
+keräytyy ja ainakin yksi yhteiskuntaluokka voi elää jonkinlaisessa
+yltäkylläisyydessä, tämä yltäkylläisyys tulee vain vähässä määrässä
+taidekehityksen hyväksi ja sen sijaan edistää kopeilevaa ja barbaarisen
+aineellista ylellisyyttä, joka taas puolestaan pilaa maun ja hämmentää
+makuarvostelmat. Katselijalta vaaditaan mielikuvitusta, jotta hän voisi
+todellisella myötätunnolla eläytyä taiteilijan mielikuvituksen luomaan
+teoksen; mutta silkin, peilien ja kultausten kiillon nauttimiseen ei
+tarvita mielikuvitusta.
+
+Köyhä työmies, joka säästää hiukan päiväpalkastaan, koristaakseen
+seinänsä väripainoksella, taalalainen metsätorppari, joka hankkii
+itselleen n.s. taalaalaismaalauksen ja iloitsee sen katselemisesta,
+kivikauden mies, joka elämän ylläpitämistyöltä sieppasi jonkun hetken,
+kaivertaakseen työkaluihinsa mielenkiintoisina pitämiensä eläinten
+kuvia, on todella uhrannut enemmän ja hartaammin taiteelle kuin moni
+meidän päiviemme rikkaimmista miehistä.
+
+_Edward von Hartmann_ on kirjoittanut aineellisen ja esteettisen
+ylellisyyden epäsuhdasta nykyaikaisen ylimystön elämässä. Hän pitää
+tätä epäsuhtaa pelottavana; hän vaatii valtiota ja kuntia puuttumaan
+asiaan auttaakseen aineellisen ylellisyyden syrjäyttämää tai alhaisia
+tehtäviä täyttämään pakotettua taidetta taistelussa sen olemassaolon
+ja ihanteellisuuden puolesta. Hän kehoittaa kaikkia järkeviä miehiä
+liittymään yhteen ja toimimaan sen mielipiteen levittämiseksi, jonka
+mukaan olisi kansallinen kunnia-asia ja velvollisuus sivistyselämää
+kohtaan, jota kukaan varakas ei saisi lyödä laimin, käyttää osa
+tuloistaan taiteen edistämiseen.
+
+Hän pitää onnettomuuden syynä sitä, että sivistyksen ylimystö ja
+omaisuuden ylimystö ovat osittain toistensa ulkopuolella ja joutuvat
+yhä enemmän erilleen, koska nykyajan oloista johtuu, että henkisesti
+vähän sivistyneet, mutta saalistamiskykyiset ja voitonhimoiset henkilöt
+voivat koota suunnattomia omaisuuksia. On kyllä mahdollista, että
+kun he ovat näin pitkälle päässeet ja täyttäneet asuntonsa pelkillä
+aineellisen ylellisyyden tuotteilla, he vetoavat taiteenkin apuun,
+saadakseen salongeilleen aateluuden leiman. Mutta näin he eivät
+tyydytä mielikuvituksen ja kauneusaistin, vaan turhamaisuuden luomaa
+tarvetta, tai jos he vaativat taiteelta jotakin muutakin, tahtovat he
+siltä tavallisesti jotakin aisteja kiihoittavaa, ja seuraus on se,
+että rahalle altis ja turmeltunut taide, jota samoin rahalle altis ja
+lahjottu taidearvostelu suosittelee, hankkii heidän välityksellään
+maailmaan rakastajatarten muotokuvia ja äitelän imeliä laatumaalauksia.
+
+Valitettavasti ei von Hartmann vaivaudu hakemaan sen syitä. Se, mitä
+hän valittaa, on auttamatonta, jollei siihen käydä käsiksi juuria
+myöten. Mutta pahan juuria ei ole haettava siitä erotuksesta, jonka
+hän on huomauttanut vallitsevan sivistyksen ja omaisuuden ylimystöjen
+välillä. En myöskään luule olevan mitään apua hänen kehoituksestaan
+järkeville ihmisille yhdistymään, jotta yleisen mielipiteen voimalla
+rikkaat pakotettaisiin uhraamaan taiteelle. Jos kehoitus saisikin
+kannatusta, ei suositeltu keino kuitenkaan ole terveellinen. Taide,
+jonka täytyy elää pakkokeinoilla, on jo tuomittu kuolemaan.
+
+Jos on totta, että suurin osa nuorisoa lähtee kouluistamme
+mielikuvituselämä kuivettuneena tai väärälle uralle suuntautuneena;
+jos on totta, että vanhemmat yhä enemmän opettavat lapsiaan
+halveksimaan sitä, mikä ei voisi tulevaisuudessa tuottaa heille
+leipää; jos on totta, että laulut ja sadut yhä enemmän saavat väistyä
+lastenkamaristakin, niin ei sovi kovinkaan pian odottaa parannusta
+niihin epäkohtiin, joista von Hartmann on ehkäpä liioitellenkin
+huomauttanut. Liioittelut toteutuvat siinä tapauksessa seuraavan
+sukupolven aikana.
+
+Varmasti voidaan lapset varustaa kelpo taistelijoiksi elämän
+kamppailussa silti riistämättä heiltä todellisuudessa voimia lisäävää
+terveen mielikuvituselämän iloa. Tätä vailla he pystyvät vain työläästi
+käsittämään kypsinä miehinä ja naisina niitä yleviä päämääriä,
+joihin meidät on määrätty pyrkimään ja joita aineellisen työn tulee
+palvella. Silloin saamme realistisen kasvatuksen vaikuttaessa odottaa
+aineellisen ylellisyyden nousua, sen katkeruuden yltymistä, joka on
+alkanut ilmetä luokkien uudistuneessa taistelussa toisiaan vastaan,
+rikollisten lukumäärän lisääntymistä ja yhä syvempää laskua taiteen
+ja tieteen alalla. Mutta meidän ei tarvitse tätä odottaa kaikille
+ajoille määrättynä kohtalona. Taidevaisto ja kauneuden kaipuu ovat
+ihmisluonteen oleellisia piirteitä, ja ennemmin tai myöhemmin tulee
+terveellinen vastavaikutus, joka palauttaa ne oikeuksiinsa.
+
+
+
+
+IV.
+
+ULKONAISEN LUONNON VAIKUTELMAT.
+
+
+Sen kysymyksen yhteydessä, jota edellisissä luennoissani käsittelin, --
+ovatko yleispätevät esteettiset arvostelmat mahdollisia, -- on toinen:
+voiko keksiä mitään tuntuvampaa yhtäläisyyttä niissä vaikutelmissa,
+joita ulkonainen luonto on jättänyt ihmiseen hyvin etäällä toisistaan
+olevina ajankohtina ja hyvin erilaisilla sivistysasteilla?
+
+Tähän kysymykseen tulee ennen kaikkea kirjallisuuden vastata; tämän
+asian tutkimus voi ulottua niin pitkälle kuin kirjallisuuskin,
+mutta ei pitemmälle, ja se voi siis käsitellä vain pientä osaa
+ihmissuvun kehityshistoriasta. Ne kokeet, joita on tehty yritettäessä
+tutkimalla nyt elävien, n.s. villikansojen luonnontunnetta tehdä
+taannehtivia johtopäätöksiä kirjallisuutta aikaisempien kansojen ja
+miespolvien luonnontunteesta, ovat laadultaan perin epävarmoja. Ja
+vaikka sellaisten johtopäätösten soveltaminen olisikin oikeutettua
+-- ja siitä voi olla eri mielipiteitä --, puuttuu kuitenkin vielä
+luotettava menettelytapa n.s. villikansain sielunelämän tutkimisessa,
+ja pahoja erehdyksiä on siinä melkein mahdoton välttää -- eikä vähimmin
+nykyaikana, jolloin monessa tutkijassa on voittamaton taipumus
+koettaa päästä otaksuttujen, syvälle ulottuvien muutosten perille,
+jotka kehitys muka on ehtinyt aiheuttaa sinä lyhyenä aikana, minkä
+ihmiskunnan kirjoitettu historia käsittää.
+
+Lähimmät tutkijapolvet Newtonin jälkeen pyrkivät selittämään
+melkein kaikki hänen keksimiensä painolakien perustalla; samoin on
+yhdeksännellätoista vuosisadalla, sittenkun Darwin oli julkaissut
+oppinsa, koetettu sitä soveltaa siihenkin, missä sellainen soveltaminen
+oli ennenaikaista. Tässä tarvinnee viitata vain erääseen tohtori Hugo
+Magnuksen julkaisemaan teokseen [Vrt. Hugo Magnuksen teoksiin: _Die
+geschichtliche Entwickelung des Farbensinns_, Leipzig 1877, ja _Die
+Anatomie des Auges bei den Griechen und Römern_, Leipzig 1898], jossa
+hän koetti todistaa, että ihmissilmän kyky erottaa värejä on suuresti
+kehittynyt runoilija Homeroksen päivistä asti, siis noin 2700 vuoden
+mittaisessa lyhyessä ajassa. Silmä oli muka edistynyt niiden värien
+erottamisesta, joita aiheuttavat pitkät värähdysaallot, tajuamaan
+sellaisia, joiden aallot ovat lyhyemmät, ja runoilijain isän Homeroksen
+aikalaiset eivät muka vielä osanneet erottaa sinistä vihreästä.
+
+Magnuksen teoria on täydellisesti kumottu, ja hän on sen itsekin
+tunnustanut. Kuitenkaan ei hänen ennenaikainen olettamuksensa ollut
+tieteelle aivan hyödytön. Hänen erehdyksensä syy oli siinä, että se
+sanavarasto, jolla värejä ja värivivahduksia ilmaistaan, on aikojen
+kuluessa tullut rikkaammaksi, ja Magnus on tehnyt sen aivan oikean
+huomion, että nimitykset ovat kehittyneet väreistä, joilla kuten
+punaisella ja oranssilla on pitkät eli lämpimät värähdysaallot,
+lyhyt- eli kylmäaaltoisiin väreihin, jollaisia ovat sininen ja
+sinipunerva.
+
+Magnus on itse huomannut, että milloin jollakin kansalla ei ole
+eräiden värien nimiä, ei siitä suinkaan seuraa, etteivät sen kansan
+silmät erottaisi mainittuja värejä, vaikka sillä ei olekaan ollut
+käytännöllistä syytä antaa niille erikoisia nimiä. Niinpä esim.
+eräillä afrikalaisilla kansoilla ei ole nimiä kaikille pääväreille,
+kun taas tutkimus, joka rakentuu samalle pohjalle kuin professori
+Holmgrenin tutkimus värisokeudesta, osoittaa, että samat luonnonkansat
+erottavat värit ja vivahdukset yhtä selvästi kuin eurooppalaisetkin.
+Ovathan eurooppalaistenkin kansain kielet perin köyhiä värien
+nimistä, jos näitä vertaamme niihin värivivahduksiin, jotka kykenemme
+erottamaan. Vatikaanin mosaikkitehtaalla Roomassa on käytettävänään yli
+kahdeksantoista tuhatta erilaista väriainesta, mikä lukumäärä lienee
+kuitenkin pieni verrattuna kaikkiin silmän erottamiin värivivahduksiin.
+Asiain näin ollen on parasta olla varuillaan ja harjoittaa
+itsearvostelua, kun tutkitaan ihmiskunnan kirjallisia muistomerkkejä
+aikeissa löytää niistä todistuksia siitä, että ulkonaisesta luonnosta
+ihmisen tunne-elämään jääneet vaikutelmat ovat tuntuvasti muuttuneet
+historiallisen ajan kuluessa.
+
+Kaksi vuotta sitten ilmestyi Skotlannissa eräs _Proudfoot Beggin_
+teos, jossa tutkitaan esteettisen maun kehitystä, etenkin luonnon
+kauneuden käsittelemiseen nähden, ja vaikka hänkin mielestäni näyttää
+olevan taipuvainen jossakin määrin liioittelemaan eri aikakausien
+välillä tässä suhteessa vallitsevaa erilaisuutta, johtuu hän sentään
+siihen lopputulokseen, jota minä puolestani pidän oikeana, että
+makuvivahdukset näkyvät paljoa enemmän pinnalla kuin tunkeutuvat
+syvälle tunne-elämäämme, ja että maun kehityksen historia vahvistaa,
+kuten kokeillakin voi näyttää toteen, että kauneudessa on objektiivisia
+kohtia, ja että yleispäteviä makuarvostelmia on olemassa siinäkin
+mielessä, että samat makuarvostelmat voivat olla päteviä Homeroksen
+aikalaisille kuin meillekin.
+
+Aion nyt esittää muutamia todisteita luonnonkäsityksestä niiltä
+ajoilta, jotka ovat jokseenkin kaukana meistä. Otan aluksi eräitä
+esimerkkejä klassillisesta, kreikkalaisten ja roomalaisten
+kirjallisuudesta, joista muutama vuosi sitten, roomalaisesta
+sivistyksestä luennoidessani, tein selkoa, ja siirryn sitten
+seuraavassa luennossa vielä kauemmaksi esittääkseni eräitä piirteitä
+arjalaisten esi-isiemme luonnonkäsityksestä, sellaisena kuin sen
+tapaamme _Rigvedassa_, Intian arjalaisten ikivanhain pyhien laulujen
+kokoelmassa.
+
+Antiikkisen elämän nuoruudessa ja kreikkalaisen kultuurin
+kukoistusaikoina tapaamme luonnonkuvauksia vain poikkeustapauksissa.
+Vanhimpia meille säilyneitä on Kalypso-jumalattaren saaren ja luolan
+kuvaus siinä mainiossa Homeroksen runossa, jossa kerrotaan Odysseus
+sankarin harharetkistä merellä Troijan hävityksen jälkeen. Hänen
+aluksensa oli myrskyssä särkynyt, ja aallot olivat heittäneet hänet
+itsensä sille saarelle, missä Kalypso-jumalatar asui. Tämä otti
+haaksirikkoisen miehen ystävällisesti vastaan ja koetti pidättää häntä
+sillä yksinäisellä meren kalliolla, joka oli hänen asuinpaikkanaan.
+Odysseus oleskeli siellä kauan, mutta vihdoin hänet valtasi ankara
+koti-ikävä, ja sen sijaan, että olisi istunut luolassa jumalattaren
+vieressä tämän kultasukkulalla kutoessa taidokkaita kankaita, harhaili
+sankari rannan louhikoissa ja katseli merta kyyneltynein silmin.
+Jumalien isä armahti häntä ja lähetti Olymposta maahan sanansaattajansa
+Hermeen ilmoittamaan Kalypsolle, että Odysseuksen täytyi lähteä pois
+hänen saareltaan.
+
+Runoilija kuvailee ensin Hermeen laskeutumista Olymposta. Avaruuksien
+eetterin halki hän syöksyy merta kohti ja leijailee aution vesiaavikon
+laineiden yli kuin kalalokki, kun tämä saalista väijyessään lentää
+sinisten aaltojen yläpuolella ja joskus kastelee siipeään niiden
+suolaisessa vaahdossa. Kun Hermes vihdoin on joutunut saarelle, näkee
+hän, kertoo runoilija, näyn, joka ilahuttaa hänen silmäänsä ja herättää
+hänen ihmettelyään.
+
+Sen luolan ympäri, missä Kalypso asuu, kiertää tuoreenvihreä ja
+viileänvarjoisa vaahterain, poppelien ja sulotuoksuisten kypressien
+lehto, joiden latvoissa monilla linnuilla on pesänsä. Nykyaikainen
+kirjailija olisi tässä ajatellut ensi sijassa laululintuja, mutta
+muinaiskreikkalaisella runoilijalla on toisenlainen maku. Ne lehdon
+siivekkäät asukkaat, joista hän kertoo, ovat sellaisia, jotka väkevillä
+siivillään joustavasti lentäen piirtyvät taivasta vasten sen sinen
+keskikohdalla: haukkoja, joilla on metsästysmaansa saaren louhikoissa,
+ja vesilintuja, jotka kalastellen elähyttävät rantatyrskyjen
+yksinäisyyttä.
+
+Laulusta huolehtii jumalatar itse. Luolaa lähestyessään Hermes kuulee
+Kalypson sointuisan äänen, sillä hän laulaa kangaspuittensa ääressä,
+kahdelle puolelle avautuvan kallioholvin perällä, ja sillä kohtaa,
+minne päivänvalo ei voi tunkeutua, valaisevat luolaa liekit liedeltä,
+mistä palavat setripuut levittävät hyvää tuoksua kauas ympärille.
+
+Luola on sisustettu mukavasti kuin palatsi, mutta verhojen tai muiden
+koristeiden asemesta peittävät reheväkasvuiset viiniköynnökset,
+rypäleterttu tertun vieressä, hänen kallioseiniään. Luolan
+sisäänkäytävien edessä solisee aivan lähetysten neljä lähdettä, joista
+yhtä monta kirkasvälkkeistä puroa oikullisesti kiertelee orvokkien
+peittämien niittyjen halki.
+
+Sellainen on yksi niistä harvoista seikkaperäisemmistä
+luonnonkuvauksista, joita tavataan Homeroksen runoissa. Tavallisesti
+hän tyytyy vain yhdellä ainoalla sattuvalla sanalla kuvaamaan
+ympäröivää luontoa, joka hänen mielestään kuulijan tai lukijan
+oman mielikuvituksen tulee loihtia hänen henkilöittensä ympärille.
+Kun hän, kuten tässä tapauksessa, rikkoo tätä sääntöä vastaan, käy
+monisanaisemmaksi ja pysähtyy tarkkaamaan yksityiskohtia, tahtoo
+hän kuvata tyynenkaunista, sievää ja kaihoisaa, eikä suurenmoista
+ja ylevää. Ja tätä emme huomaa ainoastaan hänen, vaan kaikkien
+kreikkalaisten kirjailijain teoksissa antiikkisen elämän terveeltä
+kukoistusajalta.
+
+Eräältä toiselta Kreikan vanhimmista runoilijoista, Alkmanilta, on
+vielä tallella kuvaus yön levosta. Se on lyhyt, kuten Göthen runo
+samasta aiheesta, ja alkaakin melkein sanasta sanaan niinkuin tämä:
+"_Ãœber allen Gipfeln ist Ruh_", puhuen samaan tapaan pikkulintujen
+äänettömyydestä metsässä. Vanhaksi tultuaan sama runoilija toivoo
+olevansa _käyrlos_, "kultaisen kevään lintu", joka liitelee meren
+rannalla.
+
+Plato, jonka suuruus filosofina melkoisesti johtui hänen aito
+runoilijaluonteestaan, on muutamin harvoin sanoin antanut meille mitä
+viehättävimmän piirroksen Ateenan luona virtaavan pienen Ilissos-puron
+plataanien varjostamista rannoista.
+
+Runoilijatar Sappho ilmaisee useissa kohdin runoissaan myötätuntonsa
+tallattuja kukkia kohtaan.
+
+Kun sankari Sophokleen murhenäytelmässä "Ajax" on päättänyt heittäytyä
+miekkaansa ja kuolla, ovat hänen viimeiset sanansa seuraavat:
+
+"Oi, auringon valo! Oi, synnyinmaani pyhä manner! Oi, isäni majan
+kynnys, sinä Ateenan ylväs kaupunki! Oi, leikkitoverit, lapsuudenaikani
+ystävät, purot ja lähteet, hyvästi! Ja isä, äiti, hyvästi, hyvästi!"
+
+Rakkaimmat kuvat, jotka piilevät hänen sielussaan, nousevat hänen
+silmänsä eteen sillä hetkellä, kun hän on vaihtamaisillaan auringon
+valon manalan synkkään pimeyteen, ja tällöin on vanhempien ja
+lapsuudenystävien rakkaiden kuvien ohella hänen sydämessään sijaa myös
+kotiseudun puroille ja lähteille.
+
+Nämä olen esittänyt vain esimerkkinä siitä sydämellisestä ja
+teeskentelemättömästä luonnonrakkaudesta, jota tapaamme kaikkialla
+Kreikan klassillisessa kirjallisuudessa, kun taas melkein turhaan
+haemme laajempia luonnonkuvauksia tai yrityksiä sanoilla maalaten
+jäljitellä tai voittaa maalarin siveltimen luomia teoksia. Pyrkimys
+sellaiseen matkintaan oli kreikkalaisista yhtä kaukana kuin se
+yhäkin on joka pojasta ja tytöstä, joka saa joka päivä seurustella
+luonnon kanssa ja elävästi tajuaa metsän tuoksun, muotojen ja värien
+raikkauden ja kauneuden, eläinten elämän, lintujen laulun, kasvien
+eri muodot, kaikki ne tuhannet erilaiset ilmiöt, jotka houkuttavat
+lasten uteliaisuutta ja tiedonhalua, samalla kun ne viehättävät hänen
+kauneusaistiaan. He elävät kaiken tuon keskellä, mutta eivät sitä
+mietiskele eivätkä tiedä, kuinka sitä rakastavat, ennenkuin kaupungin
+muurien sisään suljettuina ja kirjan ääreen kahlittuina ovat pakostakin
+oppineet sitä kaipaamaan.
+
+Kreikkalaisen nuorison kasvatus suuntautui reippauden ja iloisuuden
+luomiseen. Turhaan siis haemme tästä kansasta sitä kaihoisaa ja
+liikatunteellista, mikä uhkuu nykyisestä luonnonkäsityksestä ja
+luonnonkuvauksesta, jopa uudemman realistisen koulun piirissä, vaikka
+tunne siinä väistyykin jonkun verran syrjään ja sen sijalle tulee
+lopulta ikävystyttävän yksityiskohtien tuhlailu ja turhantarkka
+havainnollisuuteen pyrkiminen yksityispiirteissä.
+
+Turhaan haemme tuota kaihomielistä ja liikatunteellista keskiajankaan
+runoteoksista, mitä ihmisen ja luonnon välisiin suhteisiin tulee. Yhtä
+turhaan haemme niistä sellaisia luonnonkuvauksia, jotka muistuttaisivat
+nykyaikaisissa runoissa ja romaaneissa tavattavia. Romaanisten kansojen
+keskiaikaisessa kirjallisuudessa kohtaamme useiden vuosisatojen
+kuluessa tuskin mitään, mitä kannattaisi sanoa luonnonkuvaukseksi.
+
+Germaanisen keskiaikaisen kirjallisuuden laita ei ole sen paremmin.
+Saksan runoudessa keskiajalta emme tapaa ainoatakaan maisemakuvausta
+ja tuskin muita lausumia kuin eräitä sovinnaisia ja alati toistuvia
+lauhkeista kevättuulosista ja linnunlaulusta, jotka todistavat, että
+jonkinlainen luonnontunne sentään oli jäljellä.
+
+Niissä vähäisissä rippeissä, mitä meille on pakanuuden aikaisesta
+vanhimmasta pohjoismaisesta runoudesta jäänyt, esiintyy luonnontunnetta
+tosin jonkun verran enemmän kuin saksalaisissa. _Håvamål_ esim.
+vertaa miestä, jota kukaan ei rakasta, kelohonkaan, kun se lahoten
+seisoo kalliolla kuoretta ja neulasitta. Tämä vertaus taas muistuttaa
+toista, jonka voimme riimukirjoituksella merkittynä lukea Molinin
+"Vyöpainijain" jalustassa; siinä tyttö valittaa: "Yksin olen kuin
+lehdon haapa, ystävittä kuin oksaton honka."
+
+Onpa Eddassa eräs luonnonkuvauskin, tosin niin vähäarvoinen kuin
+mahdollista, mutta aivan riittävä saattaakseen mielikuvituksemme
+toimimaan ja pakottaakseen sen täydentämään taulua. Se on
+ennustajattaren kuvaus siitä uudesta maasta, joka tulee Ragnarökin
+jälkeen, sittenkun jumalat ja jättiläiset ovat kaatuneet taistelussa
+toisiaan vastaan, ja vanha viallinen ja synnintahraama maa on
+hukkunut Surterin liekkeihin. Kaaoksen kuohusta nousee taas uusi maa
+kukoistavine kenttineen, jonka ruohosta jälleen löydetään suuren
+tuntemattoman jumalan viisaudensäkeitä sisältävät kultataulut, ja jonka
+pellot kyntämättäkin tuottavat kasvun.
+
+Näin on tietäjätär kuvannut taulun etualan ja keskiosan. Näemme
+mehevänvihreän maan ja kauempana tähkäpäitten huojuvat aallot. Mutta
+vesi ja ilma, nuo kaksi muuta alkuainetta, puuttuvat tästä taulusta.
+Ne tapaamme kahdessa säkeessä, joissa yhteensä on viisi sanaa. Sanat
+ovat: "_Forsar falla -- och örn flyger däröfver_." Siinä kaikki, mutta
+se riittääkin, jotta lukija, jolla on vähänkin mielikuvitusta, näkee
+taustalla vuorijyrkänteitä kuohuvine koskineen ja kaiken yllä ilman,
+jonka eetteriä vasten piirtyy kotkan kuninkaallinen lento.
+
+Laveammin, enemmän tai vähemmän huolellisesti yksityiskohtiin
+käyvän luonnonkuvauksen tapaamme oikeastaan vasta keisariajan
+Rooman myöhempien kirjailijoitten teoksissa ja nykyajan, viimeksi
+kuluneiden kolmen tai neljän sukupolven kirjallisuudessa. Siinä on
+yksi niitä monia yhtäläisyyksiä, joita on keksitty näiden enemmän kuin
+vuosituhannen erottamien aikakausien välillä ihmiskunnan historiassa.
+
+Kuitenkin ovat Rooman keisariajan runoilijat vielä antiikin pohjalla,
+vaikka valmiina astumaan sen rajaviivan poikki, joka erottaa tuon
+pohjan meidän ajastamme. He ovat oppineet liiaksi kreikkalaisilta
+esikuviltaan antaakseen hillitsemättömän vapauden taipumuksilleen
+komeilla joko tunteillaan tai taituruudellaan; he ikäänkuin yhä
+laskevat, kuinka monta sanaa sopii luonnonkuvaukseen uhrata, he
+luottavat yhä lukijan mielikuvitukseen toivoen, että se kykenee luomaan
+yhdessä heidän oman kuvittelunsa kanssa -- jollainen luottamus näkyy
+suurimmalta osalta nykyajan runoilijoista ja romaaninkirjoittajista
+hävinneen, he kun innokkaiden matkaoppaiden tapaan seuraavat lukijansa
+kintereillä, alati huomautellen heille toista kaunista yksityiskohtaa
+toisen jälkeen, kieltäen heiltä itsepintaisesti kaiken itsehankitun
+nautinnon ja luultavasti odottaen palkakseen, että ihaillen
+tunnustettaisiin heidän kykynsä keksiä, mitä kaunista luonnolla on
+tarjottavana sille, joka tietäjän silmin sitä tarkastelee.
+
+Juuri tämä suosion odottaminen, tämä tarkoitus vaikuttaa lukijaan tai
+voittaa puolelleen katsoja on painanut liiankin selvän leiman nykyajan
+sekä taiteen että kirjallisuuden tuotteisiin. Antiikkisten mestarien
+suuri salaisuus on oikeastaan siinä, että he osasivat antaa teoksilleen
+sen leiman kuin ne olisivat olemassa vain itsensä takia niinkuin
+aarniometsän kukka, jota ihmissilmä ei ole milloinkaan nähnyt. He eivät
+koskaan keikaile tunteellaan eikä taituruudellaan.
+
+Aeneidinsä kuudennessa laulussa Vergilius kertoo, kuinka hänen
+sankarinsa Aeneas, monen harhailun jälkeen merellä, lopulta saapuu
+luvatun maan Italian rannikolle. Aeneaan ensimmäinen tehtävä sinne
+saavuttuaan on käydä tapaamassa kuuluisaa pelottavaa ennustajatarta,
+kumalaista sibyllaa, saadakseen häneltä kuulla omat ja jälkeläistensä
+vaiheet Italiassa.
+
+Hänellä on samalla mielessään uskalias ajatus laskeutua sibyllan
+avulla manalaan, saadakseen siellä puhella isävainajansa kanssa ja
+kuulla hänen neuvojaan. Juuri se kohta Italian maaperää, missä hän oli
+astunut maihin, nimittäin sen niemen pohjoisrannikko, joka pohjoisessa
+rajoittaa Napolinlahtea, mainitaan jo vanhimpien aikojen tarinoissa
+hirmuisena paikkana, joka oli täynnä eriskummaisia ja kamalia
+luonnonilmiöitä, ja jonka metsien peitossa oli kuolleitten valtakunnan
+Hadeksen portti.
+
+Vergilius itse tunsi tuon seudun perin tarkoin, eikä mikään siis
+olisi ennakolta luultavampaa kuin että hän käyttäisi näitä tietojaan
+kuvatakseen seutua mielikuvitukseen tehoavin yksityiskohdin, kun hän
+kertoo Aeneaan sikäläisistä seikkailuista. Mutta näin hän menettelee
+mitä säästäväisimmin. Jo Aeneaan laivaston ankkuripaikalla on vielä
+tänäänkin synkkä leima, jos sitä vertaa siihen hymyilevään seutuun,
+mikä aukenee silmälle kohta, kun kiertää niemen kärjen, sillä silloin
+on edessämme Bajae-poukama ja väriloistoinen Napolinlahti.
+
+Ajatelkaamme, että jollakin nykyajan tavallista etevämmällä
+runoilijalla, esim. täydellä syyllä ihaillulla Robert Hamerlingilla,
+olisi ollut käsiteltävänään sama aihe kuin tässä Vergiliuksella! Se
+antaa meille jonkinlaisen käsityksen siitä, kuinka eri tavalla samaa
+asiaa voi käsitellä. Vergilius puhuu ensin itse ankkuroimisesta, kun
+Aeneaan laivasto laskee Cumaen rannikolle ja järjestäytyy keulat
+ulapalle ja perät maata kohti. Sitten hän mainitsee rannan ulkonäön,
+mutta vain epäsuorasti, sanomalla: "Kilpailevin innoin karkaa
+rohkeitten nuorukaisten joukko Hesperian rannalle. Osa houkuttelee
+piikiven suonista piilevän kipunan, osa kiitää pitkin metsiä, eläinten
+lehväistä turvapaikkaa, ja pyrkii puroille."
+
+Näin hän arvelee kyllin tarkoin ilmaisseensa rannan ulkonäön. Metsä
+ulottuu sinne saakka, ja se on tumma, valtava metsä, jossa ovat
+eläinten "lehväiset turvapaikat". Aeneaan itsensä hän panee sillä aikaa
+menemään Cumaen kunnioitusta herättävien muurien luo, siihen laajalle
+ulottuvaan luolaan, missä Cumaen sibylla asuu.
+
+Hamerling olisi sen sijaan varmaankin heti syventynyt kuvaamaan metsää
+yhtä miellyttävästi kuin esim. runossaan _Der König von Sion_. Hän ei
+varmastikaan olisi jättänyt mainitsematta, että Cumae, jonka tornit ja
+sakarat olivat jo ehtineet vanhuuttaan harmaantua, silmäilee korkean
+tuffikeilan huipulta allaan olevaa synkkää metsämaisemaa. Hän olisi,
+Aeneasta metsään seuraten, kuvannut ne pimennot ja sen hiljaisuuden,
+mihin kulkija yhä syvemmin verhoutui, ja antanut sankarinsa kiipeillä
+tulenkuluttamien trakyyttilohkareiden keskellä muinaisten laavakenttien
+yli, joiden rakoihin jättiläistammet olivat tunkeneet kuhmuraiset
+juurensa, ynnä sen ohella viitannut niihin kamaloihin salaisuuksiin,
+kumalaisen kuolemanoraakkelin salaisiin menoihin, joita eräinä öinä
+vuodessa vietettiin niillä seuduin, missä Aeneas nyt harhaili. Hän
+olisi antanut sankarin suunnata askeleensa Averno-järven rannoille,
+jonka synkkä, vaitelias vesi vain epäselvästi voi kuvastella kastanjien
+sen yli kumartuvia latvoja, ja sieltä maisemiin, joita Dante myöhemmin
+käyttää esikuvina helvettiään sommitellessaan. Hän olisi, kaikki
+mielikuvituksensa varat käyttäen, kuvannut myös ikivanhaa Cumaen
+kaupunkia, sen merkillistä unielämää, sen salaperäisiä temppeleitä ja
+kuoleman oraakkelin pappeja.
+
+Vergilius ei tee mitään tästä kaikesta. Tai oikeammin: hän tekee, mutta
+epäsuorasti, kuin ohimennen, ja jättää aina muutamalla reippaalla
+vedolla piirretyt luonnonkuvansa itse eepillisen kertomuksen
+sivuseikoiksi. Hän mainitsee "Avernon rikkisen lammikon", mutta samassa
+yhteydessä kuin kaksi kyyhkystä, jotka lennollaan osoittavat Aeneaalle,
+mistä tämä metsässä löytää sen kultaisen oksan, jota kädessään pitäen
+hän uskaltaa laskeutua manalan varjojen pariin.
+
+Kun näet kyyhkyset tulevat Averno-järven läheisyyteen, lentävät
+ne suoraan ylös ilmaan välttääkseen järvestä kohoavia myrkyllisiä
+höyryjä. Hän kertoo nyt metsän pimennoista ja autiosta äärettömyydestä
+ja notkojen hämäryydestä, ilmoittaapa meille myös, mitä puulajeja
+aarniometsässä on, nimittäin: rautatammia, saarnia, jalavia ja mäntyjä,
+mutta senkin vain kertoessaan, kuinka noita puita kaadetaan rovioksi
+eräälle Aeneaan kuolleelle miehelle, ja vasta puhuessaan niiden
+kaatamisesta hän kertoo myös valtavista vuorijyrkänteistä, joita
+metsässä on, ja joilta kirveitten kaatamat jättiläisjalavat ryskyen
+syöksyvät alas.
+
+Aeneaan retkestä metsän halki olisi Hamerling arvatenkin laatinut
+erikoisen kuvauksen, missä hetkeksi olisi päästänyt kertomuksen juonen
+kädestään, suodakseen meille synkkää luonnonlyriikkaa. Vergilius
+välttää tätä, niin että hänen kaikki kykynsä salaperäisillä väreillä
+maalaamiseen säästyy siihen juhlalliseen hetkeen, jolloin Aeneas
+ammottavan rotkon kautta "tumman järven ja synkästi pimentyvän
+metsän välillä" seuraa sibyllaa varjojen maailmaan. Tästä huolimatta
+Vergilius on kuitenkin saavuttanut tarkoituksensa luoden kuvailunsa
+kokonaisvaikutuksella mielikuvitusta kiihoittavan, kerrottujen
+tapausten kanssa sopusointuisen ja samalla perin tarkan kuvan Cumaen
+ympäristöstä. Erotus on vain siinä, ettei hän koskaan ole tunnustanut
+tai antanut aavistaa sellaista tarkoitusta, mutta saavuttanut sen
+kuitenkin, aivan kuin itsensä ja lukijan tietämättä.
+
+Aeneidin yhdeksännessä laulussa on toinen luonnonkuvaus kehyksenä
+kertomukselle Nisus ja Euryalus ystävysten kuolemasta. Vihamieliset
+rutulit ovat piirittäneet troijalaisten leirin, kun Aeneas, näiden
+päällikkö, on poissa. Kaksi troijalaista nuorukaista, Nisus ja
+hänen nuorempi ystävänsä Euryalus, ottavat yöllä hiipiäkseen
+vihollisjoukon läpi saattaakseen Aeneaalle sanan hänen miestensä
+vaarallisesta tilasta. Näin tehdäänkin. Vihollisleiri on kuvattu
+hyvin havainnollisesti: "Unen ja viinin horroksissa makaavat miehet,
+ja varustetut vaunut peittävät ruohon. Pyörien välissä on hajallaan
+ruumiita, viinitynnyreitä, valjaita ja aseita."
+
+Leiritulet luovat valoaan kentälle, ja niiden piirin ulkopuolella ovat
+ratsuväen hevoset liekaan pantuina laitumella. Nykyaikainen kertoja
+olisi, saadakseen valovaikutuksia tauluun, tuskin jättänyt kuvaamatta,
+kuinka leiritulien loimu taittui aseihin ja varustuksiin, mutta
+Vergilius ei niin tee, koska tapausten kulku ei sitä vaadi. Hän siis
+jättää lukijan mielikuvitukselle tuon valovaikutelman lisäämisen.
+
+Mutta ennenkuin ystävykset ovat ehtineet hiipiä rutulien leirin
+läpi, missä he viipyvät pistääkseen miekkansa joidenkuiden nukkujien
+ruumiisiin, nousee kuu näköpiirin yläpuolelle. Satapäinen ratsuparvi
+näyttää lähestyvän leiriä, ja ennenkuin Nisus ja Euryalus ovat ehtineet
+syöksyä metsään, jonka reunassa rutulien leiri on, ovat ratsastajat
+heidät nähneet. Kuun säteet, jotka heijastuivat Euryaluksen kiiltävästä
+kypärästä, ovat ilmaisseet heidät. Tässä on siis käytetty edellä
+kaivattua valovaikutusta, koska sillä on osansa kertomuksessa ja
+nuorukaisten kohtalossa.
+
+Metsäkin, jonne he nyt syöksyvät piiloon, on kuvattu jokseenkin
+laajasti; mutta se ei tapahdu luonnonkuvauksen itsensä vuoksi, vaan
+sen selittämiseksi, miksi nuorukaiset eksyivät toisistaan. Euryalus
+joutuu ensin rutulilaisten ratsumiesten käsiin. Nisus kiiruhtaa hänen
+avukseen, vaikka kaikki apu on mahdotonta, ja heittäytyy keihäitten
+lävistämänä kuolleen ystävänsä ruumiin päälle. Euryalusta verrataan
+hänen kaatuessaan purppurakukkaseen, joka auran viiltämänä riutuu
+kuolemaan, ja korkeavartiseen unikkoon, kun se kumartaa päätään
+myrskyisten sadekuurojen painaessa.
+
+Säkeet, joissa hänen kuolemaansa kuvataan, ovat sointisävyltään
+kauneimpia, mitä roomalainen runous on luonut. Tämä kohta on
+merkillinen vielä siitäkin, että se on ainoa, missä Vergilius luopuu
+eepillisestä tyylistään, ylistääkseen omasta puolestaankin niiden
+onnea, jotka hyvinä ystävinä saivat kuolla yhdessä, ja lausuakseen sen
+toivomuksen, että hänen laulunsa osaltaan ikuistaisi heidän muistoaan.
+
+Se eroavaisuus muinaisroomalaisen ja nykyaikaisen maisemakuvauksen
+välillä, josta tähän saakka olen huomauttanut, koskee sitä oikeastaan
+vain sen esiintyessä eepillisessä kertomuksessa, ja tämä ero, kuten
+olemme huomanneet, on siinä, että roomalainen eepikko pitää tarkkaa
+vaaria, ettei maisemakuvaus milloinkaan saa paisua pääasiaksi tai
+pitemmäksi aikaa keskeyttää tapausten kulkua -- jollainen ilmiö
+sitävastoin on perin tavallinen nykyaikaisissa eepillisissä runoissa.
+
+Usein on koetettu yleisemmällä, kaikkiin kohtiin soveltuvalla tavalla
+määritellä sitä eroa, joka suuresta yhtäläisyydestä huolimatta heti
+pistää silmään verratessa antiikkista ja nykyaikaista luonnonkuvausta.
+Niinpä on esim. oltu huomaavinaan, että antiikkinen maisemakuvaus on
+pääasiallisesti plastillista kiintyen enemmän muotoihin kuin valoon ja
+väreihin. Se pitää kuitenkin vain osittain paikkansa.
+
+On antiikkisia luonnonkuvauksia, jotka ovat suurimmalta osaltaan tai
+aivan kokonaan plastillisia, jotka tekevät selkoa maiseman suurista
+viivoista eikä mistään muusta, mutta on myös toisia, joissa valolla
+ja väreillä on päätehtävä. Horatius puhuu puhtaan kuun loistosta
+yöllisellä merellä; Vergilius kuunsäteiden värinästä meren aalloilla
+ja meren auringonvalossa vyöryvistä purppura-aalloista; Lucretius
+kastepisaroista, jotka kullanpunaisessa aamuvalossa läikkyvät ruohossa
+kuin timantit, samalla kun järvet ja virrat huokuvat sumua, ja Catullus
+on pitemmälti kuvannut meille merta aamunkoitteessa, jonka kauneutta ei
+yksikään nykyaikainen kirjailija ole kyennyt sen paremmin esittämään.
+
+_Siinä_ ei siis ole roomalaisen ja nykyaikaisen luonnonkuvauksen
+varsinainen erotus. Sitten on taas haettu erotusta siitä, että
+antiikkisista luonnonkuvauksista, niin plastillisia kuin ne ovatkin
+ja niin suuresti kuin ne rakastavatkin väriä ja valoa, puuttuisi
+kuitenkin se, mitä me sanomme taustaksi. Mutta sitäkään väitettä ei
+voi puolustaa. Kun roomalainen runoilija Statius kuvailee näköalaa
+Sorrenton rannalla olevan huvilan ikkunasta, on tässä kuvauksessa
+yhtä selvä tausta kuin missä nykyaikaisessa kuvauksessa hyvänsä,
+joka esittää Napolinlahden silmälle tarjoamaa näkyä. Taustana on
+Statiuksen runossa näköpiiri merellä ja "laskeva aurinko ynnä taivas,
+joka saa tunnelmansa illalta, kun ennen päivän sammumista metsän
+kattamat vuoret upottavat varjonsa vesiin ja palatsit aivan kuin uivat
+kristallinkirkkaassa meressä".
+
+Ainoa, mitä tässä suhteessa voi täydellä syyllä sanoa, on se, että
+keisarikunnan runoilijat, samoin kuin koko antiikkinen ajanjakso,
+rakastivat sellaisiakin luonnonkuvia, joilla on ahtaat rajat, ilman
+näköalaa etäisyyteen, jollainen esim. on syvällä metsän sylissä
+kirkkaansininen lähde, jota sen partaille saakka ympäröi hieno kukkien
+kirjailema ruohopeite ja hiukan kauempana vanhat ja tuuheat puut.
+
+Niin kuvaa Ovidius sitä lähdettä, missä Narkissos nuorukainen
+näki oman kauneutensa ja siihen ihastuneena riutui toivottomasta
+rakkaudesta peilikuvaansa. Niin ylistää Horatius Bandussian lähdettä,
+omaa lähdettään maatilallaan Sabinilaisvuoristossa, ja sen pienestä
+vesikuvastimesta, joka on hänen sanainsa mukaan kirkkaampi kuin
+kristalli, ja kalliosta, jolta sen lirisevät pikkulaineet hyppelevät,
+ynnä vanhasta rautatammesta, joka kasvaa tuolla kalliolla, hän laatii
+eräässä laulussaan pienen sievän maisemamaalauksen. Tuollaiset
+pienet ahdaskehäiset luonnonkuvaukset eivät myöskään ole harvinaisia
+nykyaikaisessa runoudessa, ja tältä alalta tavataankin hyvin
+miellyttäviä kuvia kaikkein uusimpien maisemamaalausten joukossa.
+
+Kolmas yritys tavata oikea erotus muinaisroomalaisen ja nykyaikaisen
+maisemakuvauksen välillä hakee tätä eroa siitä, että edellinen
+aina esittää kirkasta ilmaa ja täyttä valoa, mutta siltä puuttuvat
+väliasteet, kaikki hämärään ulottuvat heijastukset ja kaikki valoon
+tunkeutuvat puolivarjot -- että se siis ei jää katselemaan eikä huomaa
+ilmaperspektiivin ja valohämyn omituisuuksia. Tätä huomautusta pidän
+puolestani oikeana, sillä ne poikkeukset säännöstä, mitä tässäkin voi
+havaita, eivät ole sellaisia, että ne todellakin sen kumoaisivat.
+
+Etelän runoilijoilta ja maisemamaalareilta puuttuisi vieläkin tämä
+väliasteiden ja valohämyn ymmärrys, jolleivät pohjoisen Euroopan
+kokemukset olisi tässä tulleet heille avuksi. Pohjoinen taivas
+kalpeampine väreineen ja alakuloisempine, sekaisempine vivahduksineen
+pakottaa hakemaan korvausta valojen ja varjojen moninaisuudesta. Ja
+kuultavanhämärään varsinaisessa maalauksessa liittyy se, mikä on
+uneksivaa ja salaperäistä nykyisen runouden luonnontunteessa.
+
+Kenties on myös tuo suuremman osan vuotta sisällä vietetty elämä, joka
+on tavallista pohjoisten kansojen keskuudessa, ja veltostunut kyky
+käsittämään luonnon yksityiskohtia, jonka sivistyneen luokan pitkät
+kouluopinnot aiheuttavat, osaltaan vaikuttanut luonnonkäsityksemme
+muuttumiseen. Meidän joukossa m.m. on tämän johdosta hyvin monta, jotka
+eivät kykene erottamaan niinipuuta ja saarnia toisistaan, tai tuntemaan
+tavallisimpia lintujamme niiden laulusta ja höyhenpuvusta. Sellaisissa
+oloissa kiintyy mielikuvitus pikemmin yleisiin piirteisiin, maiseman
+tunnelmaan, ja jos edellinen kyvyttömyys onkin valitettava puute, niin
+sen tässä huomautettu seuraus on taas etu.
+
+Realistinen suunta nykyaikaisessa kirjallisuudessa pyrkii, kuten
+tunnettu, korjaamaan tätä epämääräistä yleisyyttä luonnonkuvauksessa,
+ja sen onkin joskus onnistunut luoda mainioita pienoiskuvia,
+erinomaisia havainnollisuuden ja yksilöllisyyden puolesta; mutta vielä
+useammin se on joutunut pitkäveteisesti luettelemaan yksityiskohtia,
+jotka kiihoittamatta lukijan mielikuvitusta vaikuttavat ikäviltä ja
+väsyttäviltä eivätkä tee kuvaa kokonaisuudeksi sielun silmälle, vaan
+yhteyttä vailla olevaksi yksityiskohtien kokoelmaksi.
+
+Antiikin kirjailijoilta ei kuitenkaan kokonaan puutu valohämyn
+tajua. Mutta on kuvaavaa, ettei heissä herätä varjojen ja valojen
+moninaisuutta tajuamaan päivän, vaan kuutamoisen tai tähtikirkkaan
+yön valohämy. Lucanus kuvaa mielellään tähtitaivasta silloin, kun se
+kaartuu meren yli, jonka myrskyiset aallot vilahtelevat yön pimeässä.
+Vergilius antaa Aeneaan, kun tämä on laskeutunut manalaan, kulkea
+yli kenttien sellaisessa puolihämärässä, jonka kuu aiheuttaa pilvien
+välistä lähettäessään pettävää valoaan kulkijan polulle ja tässä
+hämärässä hän näkee isänsä haamun "sellaisena kuin utuharsojen läpi
+kuvittelee näkevänsä vilahduksen äsken syntyneestä kuusta".
+
+Epäilemätöntä on, että syvät metsät värisevine valoineen ja varjoineen
+ovat jättäneet Rooman keisarikunnan runoilijoihin vaikutelmia,
+samanlaisia kuin mitä me itsekin voimme tuntea syvän metsän sylissä.
+Kuvatessaan lehtoa, missä druidit muinoin suorittivat uhrejaan, tuo
+Lucanus esille sitä kaameata ja lumoavaa tunnetta, jota tuollainen
+sisäkuva voi herättää. Vergilius taas panee tummat myrttimetsät
+humisemaan niillä manalan kentillä, surun kentillä, missä onnettoman
+lemmentuskan uhrit oleskelevat. Siellä voivat ne henget, jotka haluavat
+olla yksin muistoineen, loitota yksinäisille poluille, häiriintymättä
+mietiskelläkseen tuskaa, jota tuskin haluavat menettää, tai jos
+rakastavaiset täällä ovat jälleen tavanneet toisensa, saavat he taas
+kuljeskella kahden kesken.
+
+Ne, jotka tunkeutuvat syvemmälle siihen kysymykseen, johon tässä olen
+koskettanut, ovat olleet keksivinään varsinaisen ja kaikissa kohdissaan
+todistettavan erotuksen antiikin ja nykyajan luonnonkuvauksen välillä
+siinä, että jälkimäinen on subjektiivisempaa, että nykyaikainen ihminen
+ikäänkuin liittyy luontoon, uneksii siihen jotakin omasta sielustaan.
+Ja sitten kun näin on tehty, näkee hän luonnonilmiöissä oman sisäisen
+elämänsä peilikuvia. Luonto, jolle antiikki antoi jumalaisen elämän,
+on oltuaan kauan kuolleen koneiston kaltaisena saanut ihmisen omasta
+povesta uuden elämän, jota kohtaan hän luulee voivansa olla vielä
+syvällisemmin myötätuntoinen kuin jos tuo elämä olisi hänelle vierasta
+ja korkeampaa.
+
+Tässäkin vastauksessa on epäilemättä jotakin oikeata, vaikka tämä
+oikea on ilmaistu perin häilyvin sanoin. Immanuel Kantin ja häntä
+seuraavien ihanteellisten järjestelmien mukana alkoi uusi ajanjakso
+runoudessa ja luonnonkäsityksessä. Näiden järjestelmien mukaan luonto
+ei oikeastaan ole muuta kuin osa ihmisen omaa itseä, nimittäin hänen
+aistihavaintojensa kokonaisuus, joille ihmishengen käsitystapa ajan ja
+paikan rajoissa antaa järjestyksen ja muodon.
+
+Luonnontieteenkin mukaan jää ihmisen omaksi tehtäväksi pukea luonto
+valoon ja väreihin, säveliin ja tuoksuihin, sillä eetteriatoomien
+värähdykset muuttuvat valoksi ja väriksi vasta ihmisen silmässä,
+ja ilman värähdykset muuttuvat soinnuiksi ja säveliksi vasta hänen
+korvassaan. Toiselta puolen myönnetään samalla, että juuri tuo sama
+ilmiömaailma antaa herätteitä ja vaikutelmia, joiden välityksellä
+ihmishengessä uinuvat älylliset voimat saadaan toimimaan ja
+kehittymään, ja siten on ihmisen ja luonnon välille taas solmittu
+mitä läheisin side. Ne ovat olemassa toisiaan varten, toisilleen
+tarkoitettuja, ja se, mikä luonnossa on todellisuutta, kumpuaa samasta
+lähteestä kuin inhimillinen persoonallisuuskin.
+
+Kuinka syvälle nämä ajatukset ovat puuttuneet nykyaikaiseen runouteen
+ja määränneet sen kannan, sitä todistaa uudemman runouden historian
+joka sivulla sekä sellainen luonnonsymboliikka kuin esim. Lenaun että
+myös ne tavallisesti vähemmän onnistuneet yritykset, joita joka päivä
+saamme havaita, kun haetaan rinnakkaisuuksia ihmissielun tunnelmien ja
+luonnonilmiöiden välillä.
+
+Ylevimpiä luonnonkuvauksia, mitä koskaan on luotu, lienee se, missä
+Goethe tekee tajuttavaksi Faustin sammumatonta valon ja kirkkauden
+kaipuuta siinä ikävöimisessä, joka valtaa hänet, kun hän vaeltaessaan
+kaupunginportin ulkopuolella näkee kukkulalta auringon laskun:
+
+    Jos siivin voisin nousta lentohon,
+    sen myötä liitää, yhä liitää!
+    Iki-iltahohteess' silmä nähdä sais
+    hiljaisen mailman käyvän esiin;
+    kuin hehkuin välkkyis vuoret, laaksot uinahtais,
+    hopeapurot virtais kultavesiin.
+    Ei estäis jyrkät vuoret rotkoineen
+    ylevää retkeäni taivaan sineen;
+    -- ja hämmästyksin aavan meren veen
+    nään tuossa soiluvine lahdelmineen.
+    Taa vetten jumalatar vihdoin vaipuu,
+    mut innoin sydämeni lyö:
+    pois kiidän, ikivaloon mun on kaipuu,
+    on eessäin päivä, takanani yö,
+    ja ylhäällä on taivas, alla selät seljaat!
+
+                 [Käännös Valter Juvan. _Suom_.]
+
+
+
+
+V.
+
+USKONNOLLINEN TUNNE JA LUONNONKÄSITYS.
+
+
+Edellisessä luennossani selostin klassillisten kansojen, roomalaisten
+ja helleenien, käsitystä luonnon kauneudesta ja koetin osoittaa, että
+se, puhtaasti esteettiseen sisältöönsä nähden, oikeastaan oli sama
+kuin meidänkin. Mutta arvostelmamme eivät juuri koskaan ole puhtaasti
+esteettisiä, koskekoot ne sitten luonnon tai taiteen ilmiöitä. Usein
+sekaantuu siihen, perin määräävälläkin tavalla, aistimuksia muiltakin
+aloilta kuin esteettiseltä, esim. sovinnaisesta säädyllisyydestä,
+varsinaisesta siveydestä, filosofiastamme tai uskonnostamme,
+jotka vaikuttavat makuarvostelmiimme, voivatpa ratkaista niiden
+suunnankin, meidän olematta siitä täysin tietoisia ja vakuuttaessamme
+itsellemme, että arvostelimme asiaa vain kauneuden kannalta. Tästä
+esitin edellisessä luennossa monta esimerkkiä ja huomautin, että
+taidearvostelijan tehtävänä on korjata sellaiset erehdykset, jotka
+pimentävät sen totuuden, että yleispätevät esteettiset arvostelmat ovat
+mahdollisia.
+
+Jos nyt otamme huomioon, että klassilliset kansat uskoivat erityisten
+jumalallisten voimien olemassaoloon ja toimintaan luonnossa, niin
+on selvää, että heidän esteettinen käsityksensä siitä, vaikka se
+pohjaltaan olikin sama kuin meidän, sai hieman toisenlaisen tunnelman,
+kun tämä uskonnollinen käsitys sulautui yhteen sen tehon kanssa, jonka
+luonnonilmiöt suorastaan jättivät heidän tunne-elämäänsä.
+
+Missä hyvänsä oli yksinäinen paikka, johon liittyi rakkaita
+muistoja, tai kohta, josta oli laaja ja kaunis näköala seudun yli,
+tai hedelmällinen laakso tai viljavia peltomaita, jotka herättivät
+jumalallisen hyväntyön aistimuksia, pystytettiin siihen mieluisasti
+alttari, vaikka mitä yksinkertaisin, ja paikka pyhitettiin sen seudun
+suojelushengelle. Samoin tehtiin myös varjoisissa lehdoissa ja
+lähteiden lähellä.
+
+Se uskonnollinen väritys tai tunnelma, joka siis vallitsi antiikkisessa
+luonnonkäsityksessä, mutta joka pakanuuden hävittyä yhä enemmän katosi
+eurooppalaisten kansojen keskuudesta, aiheutti sen, että roomalaiset
+ja kreikkalaiset suhtautuivat, puhtaasti käytännölliseltä kannalta,
+luontoon toisin kuin me. He eivät, yhtä vähän kuin mekään, olleet
+hajoittamatta kalliota tarvitessaan kiveä tai kaatamatta metsää,
+jos se oli uutisviljelyksen tiellä, jossa tapauksessa kuitenkin
+mielellään säästettiin vanhimmat ja kauneimmat puut. Mutta sen ohessa
+ei kuitenkaan kadotettu näkyvistä, jos niin saan sanoa, kunnioittavaa
+seurustelua sen luonnon kanssa, jota näin muutettiin.
+
+Antiikin ihmisillä täytyi olla omantuntonsa kannalta paikkansa pitävä
+syy tällaisen muutoksen tekemiseen, ja he pitivät velvollisuutenaan
+jollakin lailla korvata sen kauniin, mitä aineellisten etujen tähden
+oli ollut pakko riistää luonnolta.
+
+Meidän päivinämme voi käydä niinkin, että talonpoika vähääkään
+epäröimättä, ilman ainoatakaan kaipauksen huokausta hakkaa maahan
+pihalla kasvavan tammen, jonka juurella hän tietää isänsä nauttineen
+viileyttä, ja hän itse on lapsena leikkinyt ja nähnyt omien lapsiensa
+leikkivän, jos hän vain saa puusta muutaman kolikon. Jokapäiväisestä
+yhdessäolosta huolimatta ei mikään side yhdistä hänen sydäntään tuohon
+hiljaiseen elimelliseen olentoon, joka on koristanut hänen kotiaan.
+
+Toinen taas myy ja hakkauttaa maahan putipuhtaaksi metsän, joka on
+tarvinnut vuosisatoja saadakseen kylliksi kasvuvoimaa jonkun hänen
+omistamansa mäen rinteellä. Sade huuhtoo sitten pois sen mullan, josta
+puut saivat ravintonsa, ja tarvitaan ehkä miespolvien aika, ennenkuin
+uutta metsää kasvaa raiskatulle paikalle. Myyjällä ei ole siinä kohden
+mitään sääliä; jos hän on tyytymätön tekoonsa, johtuu se siitä, että
+hän on saanut huononlaisen hinnan.
+
+Sellaista voi tapahtua ainoastaan niinä aikoina, jolloin kansan suurin
+osa on tottunut pitämään luontoa vain kuolleena aineksena, jonka luoja
+on, minkäänlaisitta sitoumuksitta ihmisen puolelta, antanut hänen
+käytettäväkseen, ja jota hän voi pidellä niin häikäilemättä kuin itse
+haluaa.
+
+Oman aikansa talonpojista kertoo roomalainen kirjailija Plinius
+nuorempi, että kukin heistä oli valinnut itselleen puiden joukosta
+ystävän, jota koetti suojella vahingolta. Jokaisella talolla oli, kuten
+germaanienkin kesken, oma nimikkopuunsa, ja kaupungeillakin oli omansa.
+Rooman muurien sisällä oli Neron aikana kaksi puuta, joita luultiin yli
+kahdeksansadan vuoden ikäisiksi ja pidettiin pääkaupungin nimikkopuina.
+
+Muutamat kirjailijat ovat yrittäneet lukea kristinuskon viaksi sen,
+että sydämetön ja mielikuvitukseton suhtautuminen luontoon on levinnyt
+eurooppalaisten kansojen keskuuteen, ja he ovat taipuvaisia pitämään
+sitä monijumalaisten uskontojen häviön välittömänä seurauksena.
+Välttämätön ei tämä seuraus kuitenkaan ollut. Kristinopissa ei ole
+mitään, mikä estäisi ihailemasta luonnossa luojan työtä ja pitämästä
+sen kauneutta heijastuksena sen aiheuttajan ihanuuden loistosta.
+
+On kyllä totta, että kristillisissä peruskirjoissa on lausuttu kirous
+luontoa vastaan. Mutta tuo kirous ei vedä mitään rajaa ihmisen ja
+luonnon välille; se esitetään päinvastoin ansaitsemattomana ja sen
+vuoksi myötätuntoon kehoittavana osallisuutena henkisen maailman ja
+etenkin ihmissydämen turmelukseen. Ja tälle myötätunnolle apostoli
+Paavali antaa liikuttavan ilmaisun eräissä sanoissa, joihin sisältyy
+mitä syvin ja rakastavin käsitys luonnon suhteesta ihmiseen. Ne puhuvat
+luonnon osallisuudesta ihmisen ohella Jumalan armolliseen päätökseen
+maailman tarkoituksesta.
+
+Tarkoitan Paavalin sanoja, että luonto huokailee ja tuskailee meidän
+kanssamme, joiden syntisyyden takia se kärsii, ja että sekin, mikäli
+siinä elollista on, kerran on saapa Jumalan lasten ihanan vapauden.
+Tällä ylevällä opillaan on suurin evankeliumin sanansaattajista
+tahtonut olla riistämättä luonnolta sitä myötätuntoa, jota hänen
+aikansa pakanalliset kansat olivat sille osoittaneet, ja päinvastoin
+halunnut tuoda luonnon vieläkin lähemmäksi ihmisten sydäntä. Ettei niin
+ole tapahtunut, se osoittaa vain, että kristinuskossa vielä on paljon
+siemenviljaa, joka yhä lepää ladoissa eikä ole tavannut kylvömiestä.
+Eikä meidän hyötyä tavoittelevana aikanamme maaperä olekaan kylvöille
+sopivaa. Monista metsäkeinottelijoista apostolin oppi olisi perin
+epäkäytännöllinen.
+
+Mitä sivistyneihin luokkiin tulee, on filosofia jo 1600-luvulta alkaen
+vaikuttanut tylsyttävästi luonnontunteeseen. Ranskalainen filosofi
+Descartes piirsi silloin mahdollisimman selvän rajaviivan, jonka
+toiselle puolelle jäi ihminen ajattelevana ja tuntevana olentona,
+toiselle eläimet automaatteina ja koko muu luonto voimien liikuttamana,
+mutta itsessään voimattomana aineena, elämän täydellisenä vastakohtana.
+
+Luulisi, etteivät filosofien mielipiteet tunkeudu kauas heidän
+oman piirinsä ulkopuolelle, mutta näin on kuitenkin asian laita.
+Tuhansista näkymättömistä aukoista ne tihkuvat sivistyneitten
+luokkien käsitystapaan ja pääsevät tätä määräämään. Ja Descartesin
+oppi on helppotajuisuutensa ja selvyytensä vuoksi tässä kohdassa
+levinnyt yleisesti ja kiintynyt mieliin lujemmin kuin mikään myöhempi
+filosofinen järjestelmä, ollen elossa vielä nytkin, vaikka harvat
+ovat selvillä, mistä tuo mielipide alkujaan on kotoisin. Muuten on
+materialismikin 1700-luvulta lähtien tukenut uskoa siihen elottomuuden
+abstraktsioniin, jota sanotaan aineeksi.
+
+Mutta meidän aikamme luonnontiede siirtää elävän ja tuntevan rajaa yhä
+kauemmaksi sille alueelle, missä Descartes näki vain automaattisia
+koneita ja kuolemaa, ja kokemukseen perustuva filosofia menettelee
+samoin. Kenties sen vuoksi saamme toivoa, että tulee aika, joka myöntää
+oikeiksi seuraavat erään ruotsalaisen tiedemiehen joku aika sitten
+lausumat sanat:
+
+"Miksi Jumalan elävässä maailmassa pitäisi olla tuollainen elämän ja
+kuoleman vastakohta? On jo täysin otaksuttavaa, että tulevaisuuden
+opetus hylkää sen opillisten pyrkimystemme tarpeettomana tukena. Elämä
+on voittava kuoleman täydellisesti, niin että elämän käsitettä pidetään
+ominaisuutena kaikessa. Ja jäljellä olevat määritelmät 'orgaaninen' ja
+'epäorgaaninen' luonto sovitellaan siihen suuntaan, etteivät ne enää
+merkitse elollisen ja elottoman erotusta, vaan ainoastaan elinvoiman
+eri lajeja. Silloin puhutaan vain orgaanisesta ja epäorgaanisesta
+elämästä."
+
+Tällä olen tahtonut vain huomauttaa kahta seikkaa: 1. Uskonnollisen
+ja esteettisen tunteen yhteensulautuminen luontoa tarkastellessa
+oli tavallista antiikkisessa maailmassa ja koski rahvastakin,
+kuten asian laita ei nyt enää liene. 2. Mutta samalla ei saa lukea
+luonnonkäsityksen erilaista sävyä antiikin ja nykyajan kansain kesken
+johtuvaksi jostakin kehityskulun aiheuttamasta ja syvälti vaikuttavasta
+muutoksesta sukukuntamme esteettiseen rakenteeseen.
+
+Uskonnollisen tunteen ja esteettisen luonnonkäsityksen sulautuminen
+yhteen on mahdollinen ja todellinen vielä nytkin, vaikkakaan ei
+enää niin tavallinen. Vieläpä se ilmautuu, kuten kaikki tiedämme,
+ruotsalaisessa virsikirjassammekin virressä 481, jota juuri sen takia
+on ankarasti moitittu ja puolustettu. Sen runoilija näkee Jumalan
+jälkiä kaikkialla, missä vain voima ilmenee, kukka tuoksuu ja tähkä
+taipuu, ja kuulee hänen äänensä yhtä hyvin siellä, missä kesätuuli
+suhisee ja lehto laulaa ja virta kohisee, kuin omassa sydämessäänkin.
+
+Sen, joka käsittää luontoa siten, ei ole vaikea ymmärtää
+kreikkalaisia ja roomalaisia kirjailijoita, kun he joskus puhuvat
+omista luonnonvaikutelmistaan. Hän voi, huolimatta enemmän kuin 18
+vuosisadan aikaerosta, huolimatta niistä vaiheista, mitä inhimillinen
+kulttuurielämä sittemmin on kokenut, täydellisesti ymmärtää seuraavat
+tunnetun roomalaisen valtiomiehen ja filosofin Senecan sanat:
+
+"Jos sinä", sanoo hän, "katselet lehtoa, missä vanhoja, tavattoman
+korkeita puita seisoo tiheissä ryhmissä, niin että niiden toistensa
+väliin ja päälle ojentuneiden lehvien katos peittää taivaan silmistäsi,
+niin vaikuttaa puiden kuninkaallinen kasvu, paikan yksinäisyys ja
+puiden latvojen syvä varjo, joka taittuu auringon paistetta vastaan
+sitä ympäröivän seudun yllä -- se vaikuttaa tunteeseesi niin, että
+tunnet jotakin jumalallista olevan läsnä. Ja kun näet luolan, jota
+eivät ihmiskädet, vaan luonnon oma voima on kaivanut, niin valtaa
+sydämesi jonkin salaperäisen ja korkeamman aavistus."
+
+Luulen, että monetkin aikalaisemme voivat vahvistaa Senecan tässä
+lausuman sielullisen kokemuksen. Jos arvostelemme asiaa nykyaikaisista
+taulukokoelmista ja taidenäyttelyistä saamiemme vaikutelmien mukaan,
+ovat monet maisemamaalareistamme halunneet juuri tuota tunnetta
+ilmaista.
+
+Asialla on kuitenkin eräs puoli, jota en vielä ole koskettanut. Useat
+kultuurihistorioitsijamme ja heidän joukossaan mainio Rooman tapojen
+historian tutkija, königsbergiläinen professori _Friedländer_, ovat
+huomauttaneet, että vaikka klassillisten ja nykykansojen luonnontunne
+niin sanoaksemme liikkuukin samalla tasolla, oli kuitenkin edellisten
+ahtaampi ja yksipuolisempi, ja mielestään sattuvana todisteena he
+mainitsevat sen seikan, että roomalaiset ja kreikkalaiset eivät
+ollenkaan pystyneet käsittelemään vuoristomaisemien ja alppiseutujen
+kauneutta. Friedländer ja hänen kannattajansa esittävät tämän
+mielipiteen tueksi kutakuinkin seuraavaa:
+
+Roomalainen kirjallisuus todistaa joka kohdassa, että roomalainen
+ennen kaikkea tunnusti ja rakasti laaksojen, tasankojen ja meren
+kauneutta, kun näet laaksoa tai tasankoa elähytti kimalteleva vesi ja
+koristivat lehdot. Vuoria he pitivät esteettisesti arvossa oikeastaan
+vain taulun taustana tai kehyksenä. Milloin hyvänsä roomalainen puhuu
+luonnonkauneudesta, tarkoittaa hän tällaisten seutujen suloa. Hyvin
+harvoin puhuu roomalainen runoilija sillä tavalla, joka osoittaa, että
+hänen silmänsä on ihaillen viihtynyt vuoristomaisemassa. Tosin kuulemme
+Vergiliuksen puhuvan "isä Apenninuksesta", jonka tammien latvoissa
+myrsky pauhaa ja joka ylpeänä kohottaa lumista päätään pilvien yli,
+ja Horatius kertoo Soractesta, joka lumesta välkkyen kohoo campagnan
+taivaanrannalla. Mutta se mielenkiinto, jota runoilijat näille vuorille
+osoittavat, on mielenkiintoa matkan päästä, on mielenkiintoa taustalla
+olevaan esineeseen, joka vastakohtana kohottaa kokonaisuuden viehätystä.
+
+Monin paikoin tapaa sellaisiakin ilmaisuja, jotka edellyttävät
+itsestään selvänä asiana, ettei vuoriseutu voi olla kaunista, ja
+että tarvitaan tottumusta, ennenkuin silmä voi sietää sellaista
+luotoa. Niinpä esittää Cicero todistuksena tavan voimasta, että on
+seutuja, jotka, meidän niissä kauan oleskeltuamme, voivat näyttää
+miellyttäviltä, vaikka olisivatkin vuoriseutuja tai metsän peittämiä.
+Koko roomalaisesta kirjallisuudesta hakee turhaan yhtä ainoata sanaa,
+joka viittaisi siihen, että joku monista alppien yli kulkeneista
+roomalaisista olisi pitänyt niitä kauneudellaan tehoavina. Päinvastoin
+sanotaan niitä kaameiksi ja hirmuisiksi. Aikana, jolloin sadoittain
+ja tuhansittain roomalaisia vuosittain kulki lukuisia alppiteitä, kun
+Sveitsi oli Rooman vallan alainen ja siellä asui paljon roomalaisia,
+näkivät matkustajat vain ne vaivat, vastukset ja vaarat, joita heidän
+oli kestettävä, vuoripolkujen kapeuden ja suuren jyrkkyyden takia,
+kun ne kiemurtelivat hirmuisten äkkijyrkänteitten reunoja pitkin,
+vain jää- ja lumiaavikkojen kamalan yksinäisyyden ja sen tuhon,
+jota lumivyöryt aiheuttivat. Mutta he eivät puhu sanaakaan aamu- ja
+iltaruskon heijastuksesta alppien ikuisella lumella, vuorijäätiköiden
+värivivahduksista tai sveitsiläisten maisemien suurenmoisesta luonnosta.
+
+Samoin mainitaan hyvin harvoin vuorille-nousuja tai vuoriretkeilyjä,
+ja kun niin tapahtuu, saamme tietää, ettei tarkoituksena ollut
+hakea alppiseudun tarjoamia luonnonkuvia, vaan uteliaisuuden tai
+muunlaisen tiedonhalun tyydyttäminen. Meille on vielä keisariajalta
+säilynyt kuvaus Etnasta, kirjoitettu runosäkeillä, ja on siis
+olevinaan jonkinlaista runoutta. Mutta tämä kertomus on sisällöltään
+aivan luonnontieteellinen eikä mainitse sanaakaan näköalasta vuoren
+kukkulalta.
+
+Roomalaisten päähän ei olisi pälkähtänytkään, niin rohkeita ja
+lannistumattomia ja niin väsymättömiä marssimaan kuin he olivatkin,
+milloin sotaretkistä oli kysymys -- perustaa alppiklubeja, joiden
+jäsenet olisivat päättäneet olla jättämättä yhtään vuorenhuippua maan
+päällä ihmisjalan koskemattomaksi. Ainoa, mikä hiukan muistuttaa
+nykyajan romanttista luonnontunnetta, on keisari Hadrianuksen nousu
+Etnan huipulle, sieltä päivännousua katsellakseen; mutta itse
+vuoristoseutu sellaisenaan ei liene häntä miellyttänyt. Vieläkin ovat
+Etnalla sen talon rauniot, joka rakennettiin keisarille ja hänen
+saattueelleen yömajaksi.
+
+Kaikesta tästä luulee Friedländer voivansa päättää, että antiikin
+kansoilta puuttui kyky käsittää oikean vuoristomaiseman kauneutta.
+Eräässä tutkielmassa siitä, mikä klassillisen muinaisuuden käsitys
+luonnonkauneudesta oli, on eräs ruotsalainen roomalaisen kirjallisuuden
+professori _Lysander_ lausunut päinvastaisen mielipiteen. Hänen
+mielestään oli kreikkalaisilla ja roomalaisilla aivan yhtä selvä
+käsitys alppimaisemien suurenmoisuudesta kuin meilläkin; yhtä hyvin
+kuin mekin he käsittävät niiden kauneuden, mutta ero oli siinä, että
+roomalaisilla oli niin sanoaksemme oma asteikkonsa sekä luonnonkuvien
+että kaiken muunkin kauneuteen nähden, ja että vuoristomaisemat
+loittonevat enemmän kuin useimmat muut siitä, mitä he pitivät luonnon
+kauneusihanteena. Juuri se vaikutus, jonka alppiluonto roomalaiseen
+teki -- hänhän piti sitä kauhistuttavana, hirmuisena -- todistaa, ettei
+hän suinkaan ollut tylsä ylevän suuren, synkän, aution, kesyttömän ja
+kauhistuttavan ilmauksiin nähden luonnossa. Mutta hänen mieleensä ei
+voinut juolahtaakaan kätkeä sitä kauneuden vaikutelmaa, minkä sellainen
+luonto pakostakin jättää jokaiseen terveeseen, herkkään mieleen, jota
+esteettiset tuumailut tai päivän muoti eivät ole pilanneet.
+
+Jos hän, kuten nykyajan matkailijat, olisi tyhjentänyt kielivaraston
+aarteet, ilmaistakseen hämmästyksensä ja ihmetyksensä alppimaisemia
+kohtaan, olisi hän kääntänyt ylösalaisin sen kauneusasteikon, joka
+oli kuulunut kaikille entisille ajoille, lukuunottamatta viimeksi
+kuluneita sataa vuotta, ja joka varmasti kuuluu tulevaisuudellekin,
+nimittäin sen kauneusasteikon, joka ottaa ihanteekseen sellaisen
+luonnon, mikä puhuu sopusointuisesti ja rauhoittavasti ihmissydämelle,
+sen luonnon, mihin ihminen tosiaankin voi arkipäiväisesti kotiutua, kun
+hän ei halua Byronin Manfredin tavoin inhimillisen tunteen lumirajalla
+taistella kauheita ihmisvihollisia voimia vastaan. Roomalainen ei
+halunnut kadottaa omaa itseään sellaisen luonnon vaikutelmiin, jonka
+kuulumattoman, mutta aineellisen suuruuden edessä ihminen painuu
+häipyvään mitättömyyteen.
+
+Hän rakasti vuorta kauniina taustan koristeena; hän ihaili niitä
+plastillisia kukkulaviivoja, jotka ympäröivät Rooman campagnaa. Siellä,
+missä hän oli laaksossa, hänet saattoi, hämmennystä tuottamatta, myös
+vallata mystillinen tunto alppien vertauskuvallisesta merkityksestä
+ihmismielelle, ja hän voi uneksia, että noilla vuorenkukkuloilla asusti
+korkeita jumalia, ja että sieltä kumpuaa se lähde, josta runotaito
+virtailee. [Tämän kappaleen on tekijä käsikirjoituksestaan pyyhkinyt
+pois. _Suom._]
+
+Meidän päivinämme on ihastus vuoristomaisemien kauneuteen niellyt
+melkein kaiken muun harrastuksen luonnonkauneutta kohtaan. Tätä ilmiötä
+pitää Lysander osittain teeskentelynä, osittain sairaalloisena, ja
+hän huomauttaa -- minkä seikan Friedländerkin on älynnyt --, että,
+sittenkun ihastus Sveitsin alppiluontoon on voittanut kaiken muun
+luonnonnäkyjen nautinnon, kuitenkin kaikki ne ihmiset, joilla on ollut
+kehittynyt antiikkinen katsantotapa, ovat mielestään saaneet perin
+vähän ravintoa sielulleen oleskelusta valtavilla vuoriseuduilla, mutta
+toiselta puolen kiitollisina nauttineet vuorille päin avautuvasta
+näköalasta.
+
+Niin lausuu esim. nerokas ruotsalainen esteetikko _Ehrensvärd_
+Italian-matkansa kuvauksessa m.m. seuraavaa: "Hänen (Ehrensvärdin)
+silmänsä vapautuivat alppivuorista. Ne ovat kauniita matkan päästä,
+mutta niiden keskellä ollessa valtaa mielen hävityksen tunne."
+
+Filosofi HEGEL sai saman vaikutelman, ja niin ajatteli myös
+taiteentuntija WINCKELMANN. Kun hän, oleskeltuaan pitemmän aikaa
+Italiassa, taas näki Tyrolin, ei hän tahtonut myöntää tätä vuoriseutua
+kauniiksi. Se, mikä hänestä ennen näytti valtavan majesteettiselta,
+tuntui nyt vain tuskastuttavalta ja painostavalta. Hänet valtasi
+alakuloisuus, eikä olo tuntunut hänestä miellyttävältä, ennenkuin hän
+oli jättänyt vuoret taakseen.
+
+Ankarimmin on alppiluonnon kohottamista luonnon kauneusihanteeksi
+kuitenkin tuominnut runoilija _Chateaubriand_ teoksessaan _Voyage au Mont
+Blanc_. Hän oli, kuten tiedämme, matkustanut hyvin paljon.
+
+"Olen nähnyt", sanoo hän, "monta vuorta Amerikassa ja Euroopassa, ja
+minusta on aina tuntunut, että niitä kuvaillessa on sivuutettu totuuden
+rajat. Käyntini Chamonayssa on vain vahvistanut tätä vakaumustani."
+
+Chateaubriand kokoaa mielipiteensä seuraaviin sanoihin:
+
+"Niinkuin ei mikään maisema ole korkeimmassa merkityksessä kaunis, jos
+siltä puuttuu vuoristotausta, niin ei mikään maisema voi tyydyttää
+silmää ja sydäntä, kun siitä puuttuu tilaa ja vapaa näköala. Mutta
+niin on aina asian laita vuoriseutujen sisäosissa. Siellä joudutaan
+niin lähelle katseltavaa esinettä, ettei mittasuhteiden suuruutta
+voi tarkata, ja samalla ovat vuoret niin jättiläiskokoisia, että ne
+masentavat kaikki, mikä muuten voisi niitä koristaa. Lisäksi on Alppien
+lumikentillä se paha puoli, että ne tummentavat kaikki, vieläpä taivaan
+sinisen värinkin. --
+
+"Vuoristossa näkee liian vähän taivasta -- sitä kangasta, jolle luonto
+maisemansa piirtää. Mutta missä taivas puuttuu, siellä jää kuva
+tehottomaksi ja sekavaksi. Sen ovat maisemamaalarit kyllä huomanneet,
+kun näyttävät vuoria vain matkan päästä katsottuina, mutta levittävät
+metsää ja lakeuksia keskustalle silmän nähtäväksi. Vain kuutamossa
+esiintyy vuoristomaiseman suurenmoisuus täydessä voimassaan. --
+
+"Vuoristomaisemilla on se vika, että suurenmoinen ja ylevä menee
+hukkaan, kun tullaan niiden keskelle, ja etteivät ne kykene korvaamaan
+vahinkoa sillä viehkeydellä, mitä muissa luonnontauluissa piilee.
+Sveitsin laaksoja voi pitää vain suhteellisesti miellyttävinä. Se
+tunne, jota koemme vuoristossa, on perin kiusallinen, ja sitä tehostaa
+sen autius ja karuus.
+
+"Ne laaksot, joihin Vergilius ikävöi, päästäkseen seurustelemaan
+laulun jumalattaren kanssa, ovat suloisia, hymyileviä laaksoja,
+ja niiden tulee sijaita runollisten ja historiallisten muistojen
+seudussa. Vergilius ei todella olisi pitänyt kovinkaan viehättävänä
+Chamonaylaaksoa jääkenttineen ja havupuineen. Antiikki, johon aina
+tulee vedota, kun on kysymys vaikutelmien totuudesta, piti vuoriseutuja
+tuskan ja epätoivon pakopaikkoina, ja sitä mieltä on raamattukin. --
+
+"Mutta maisemien taustoina on vuorilla sitä huomattavampi esteettinen
+merkitys. Niiden lumipeitteiset huiput, alastomat kyljet,
+jättiläismäiset jäsenet, jotka ovat hirmuisia läheltä katsottuina, ovat
+ihailun arvoisia, kun ne puuntavat taustalla läpinäkyvien sumuharsojen
+verhoamina, auringon kullatessa. Mutta älkää vaatiko, että minun
+pitäisi ihailla alppilaaksojen pitkiä vuorenselänteitä, rotkoja,
+luolia, koloja ja kiemurteluja."
+
+Niin lausuu Chateaubriand. Hänen käsityksensä vuoristomaisemista
+on, kuten huomaamme, täysin antiikkinen, ja ettei hänelläkään ole
+sanottavana mitään aamu- ja iltaruskon hehkusta lumikentillä, johtunee
+siitä, että pohjoismaalaisen, kasvaneena seuduilla, missä ilma on
+vähemmän läpinäkyvää ja värit siis vähemmän kirkkaita, on helpompi
+käsittää tuota kieltämättä suurenmoista näkyä kuin Chateaubriandin,
+joka niin usein oli nähnyt kuvaamattomat värileikit ilta-auringon
+kirkastaessa taivasta Keski- ja Pohjois-Italiassa mitä hienoimmin
+vivahduksin ruusunpunaisesta hehkuvimpaan purppuraan ja tummimpaan
+sinipunervaan.
+
+Oma mielipiteeni asiasta on se, että klassillisten ja nykykansojen
+käsitys vuoristomaisemista on erotuksetta sama, jollemme ota lukuun
+sattumalta voimassa olevaa kirjallista muotia, joka muuten jo näyttää
+taantuvan. Yleensä myönnetään, ettei erotusta ole siihen vaikutukseen
+nähden, minkä korkeat vuoret kauempaa katseltaessa taustakoristeina
+jättävät mieleen. Tiedetään, että muinaisia roomalaisia miellyttivät
+plastillispiirteiset vuorijonot, jotka ympäröivät Rooman campagnaa.
+Tiedetään myös, että kreikkalaiset, nähdessään jäätiköiden kuin
+hopeapilvinä hohtavan sinisen eetterin läpi, uneksivat jumalainsa
+siellä asustavan ja korkealla, ikuisessa auringonpaisteessa,
+myrskyjen ja pilvien kulkuteiden yläpuolella, nauttivan loppumattoman
+elämän iloa, eikä kukaan epäile, että tämä unelma kuvastelee niitä
+vaikutelmia, joita korkeat jäätiköiden peittämät vuoret jättivät heidän
+esteettiseen rakenteeseensa.
+
+Jos olemme yhtämieltä siitä, että tässä kohdassa on täysi yhtäläisyys,
+että siis klassillisetkin kansat nauttivat vuorista vielä elävämmin
+matkan päästä ja taustakoristeina, koska heissä oli mielikuvitusta
+viehättäviä myytillisiä käsityksiä eetterissä ylenevistä lumikentistä,
+niin on vielä tarkastettava, onko vuoristomaisemissa muissa suhteissa
+kauneusarvoja, joita kreikkalaisten ja roomalaisten mieli ei kyennyt
+käsittämään. Herättivätkö korkeiden vuorien väliin suljetut laaksot
+heissä vastenmielisyyttä, vai eivätkö he kyenneet havaitsemaan niitä
+yleviä näkyjä, jotka vuorien huipuilta avautuvat aamuruskon syttyessä
+ja auringon noustessa?
+
+Mitä jälkimäiseen kysymykseen tulee, tahdon viitata Rufus Festus
+Avienuksen mielipiteeseen. Hän on vain maantieteellinen kirjailija,
+joka runomuotoisessa tutkielmassaan antaa kiireisen katsauksen omista
+maantieteellisistä tiedoistaan, niin kiireisen, että runo on tuskin
+muuta kuin nimiluettelo. Alpeille hän omistaa kaksi säettä; toinen
+viittaa niiden jylhiin jyrkänteihin, toinen juuri niihin näköaloihin,
+jotka avautuvat niiden huipuilta, kun aamusarastus alkaa ja sen mukana
+ne näyt, joita uuden päivän syntyminen silmälle tarjoaa. Hän kuvittelee
+itse alppivuortenkin kaihoisasti ikävöivän tuota näkyä näkemään ja
+sen vuoksi kohottavan päitään, toinen vuorijättiläinen toisiaan
+korkeammalle, sitä katsellakseen.
+
+Mitä taas tulee elämään laaksoissa, korkeiden tunturien välissä,
+niin muistuivat mieleeni, lukiessani Friedländerin mielenkiintoista
+kirjoitusta ne, vaikutelmat, mitä Vergiliuksen runoista nuoruudessani
+sain. Minne tämä runoilija mieluimmin siirtyy mielikuvituksessaan?
+Arkadiaan, Balkanin vuorten laaksoihin ja Thessaliaan, etenkin Tempen
+laaksoon. Arkadia on vuorimaata. Sitä leikkelevät melkein lukemattomat
+korkeat ja matalat tunturiharjanteet. Eräälle niistä, Maenalukselle,
+sijoittaa Vergilius yhden kauneimpia paimenidyllejään, ja hän seurasi
+siinä monia vanhoja helleenisiä esikuvia, jotka kuvittelivat Arkadian
+laaksoissa vietettävän onnellista, viatonta ja runollista elämää.
+
+Monet antiikin runoilijat ovat ylistäneet myös Tempen laakson
+kauneutta. Vieläpä maantieteilijä ja luonnonhistorioitsija Plinius
+vanhempi, joka ei muutoin mainiossa _Historia naturalis_-teoksessaan
+poikkeile tunteen alalle, ei saata, Tempen laaksosta kertoessaan, olla
+puhumatta vuorijyrkänteiden korkeudesta, joka häipyy ihmisen katseilta,
+tuoreista ruohoniityistä ja lintujen suloisesta laulusta. Ja kuitenkin
+aukenee Tempen laakso vuorijättiläisten Pelionin ja Ossan välissä ja
+tuo eräissä kohden esille jokseenkin villiä romanttisuutta.
+
+Ensimäisessä paimenrunossaan Vergilius antaa paimenen valitella, että
+hänen täytyy lähteä kotiseudultaan, ja kun paimen sen ohella kertoo,
+mitä hänen siten on pakko menettää, puhuu hän myöskin näköalasta,
+joka aukeni hänelle vihreyden koristamasta luolasta toisella puolella
+kohoavalle vuorenrinteelle päin, jota vasten laitumella käyvät laumat
+piirtyivät kuin jyrkänteiden yläpuolella liitelevinä.
+
+Helleenien ja roomalaisten katse tajusi aivan yhtä hyvin kuin meidänkin
+alppi-laakson kauneuden. Mistä siis on johtunut, että on yritetty tehdä
+ero meidän ja heidän välillään vuoristomaiseman käsitykseen nähden?
+Erotus on oikeastaan vain siinä, että roomalaiset niin suoraan, ettei
+se nykyään ole muodissa, puhuvat siitä kamalasta, kauhistuttavasta,
+mitä alppimaisemissa ilmenee. Mutta ne nykyajan esteetikot, jotka
+asettuvat muodin yläpuolelle, sanovat aivan samaa. Kuuluisassa
+estetiikka-teoksessaan sanoo _Karl Köstlin_ m.m. vuoristomaisemasta,
+kuvattuaan sen erilaiset kauneuspiirteet:
+
+"Mutta vuoristomaisema on kauhun, hirmun maailma, jossa huomaamme
+olevamme yksin ja avuttomia, missä pienuuden ja voimattomuuden
+tunne meitä värisyttää, missä suistuvien ainejoukkojen pauhu valtaa
+ihmisen ja eläimet silmittömällä kauhulla, missä myrskyt raivoavat
+pelottavasti, missä tyynelläkin ilmalla ammottavat rotkot, rapautuneet
+vuorenseinämät, pirstoina ympäriheitellyt kallionjärkäleet, kuilun
+uhkaavien voimien vinosti kasaamat vuorikerrostumat siirtävät meidät
+ajassa takaisin kaikkinielevän kaaoksen autiuteen ja kauhuihin."
+
+Juuri tämän tunsivat roomalaiset niin syvästi ja vakavasti ja myös
+rehellisesti lausuivat ilmaisten tuon tunteen sanalla _horror_,
+kauhu. Sana oli hyvin valittu, sillä se ilmaisee myös jotakin muuta
+kuin _kauhua_! se ilmaisee tuota sanoin selittämätöntä, mikä valtaa
+mielen, kun se tuntee yli-inhimillisen voiman läsnäolon. Siinä yhtyy
+kauhunkäsitteeseen ylevän ja salaperäisen käsite. Siksi voikin
+Vergilius sanoa kumalaisesta ennustajattaresta, että hän oli _horrenda_.
+
+Mikä tässä kysymyksessä erottaa meidät roomalaisista, on oikeastaan
+vain muotiseikka, joka toivoakseni pian lakkaa olemasta nykyaikainen.
+Muoti ei merkitse sitä, että se tehostaisi vuoristomaiseman ylevää
+luonnetta, jota ei mikään aikakausi olekaan kieltänyt, vaan sitä, että
+sille halutaan antaa kauneuden _privilegium exclusivum_ ja puhutaan
+halveksivasti tasangon ja sen yli kaareutuvan taivaan kauneudesta,
+joissa kuitenkin on pohjattoman rikkaita aarteita. Se suunta, johon
+nykyaikainen maisemamaalaus pyrkii, oikeuttaa toivomaan, että tuo
+luonnoton ja valheellinen muoti piankin on lopussa.
+
+Se polveutuu 1700-luvulta ja sai vauhtia Macphersonin "Ossianista" ja
+vielä enemmän Rousseaun "Tunnustuksista" ja "Uudesta Heloisesta". On
+kuitenkin myönnettävä, että tämä makusuunta oli alussa terveellisenä
+vastavaikutuksena sille laiminlyönnille, johon runous ja maalaustaide
+siihen saakka olivat joutuneet syyllisiksi alppiluontoa kohtaan. Vasta
+v. 1820 kuvasi sveitsiläinen maalari _Meuron_ [Maximilian Meuron de
+Corcelles, s. 1788] kankaalle alppihuipun koko villissä loistossaan,
+kun se kasteen kylvettämänä ja aamusumusta eroten ottaa vastaan
+auringon ensimäiset säteet. Häntä seurasivat Calame, Diday ja monet
+muut. Tästä valloituksesta saamme kiittää mainittua makusuuntaa, jonka
+hairahtuminen pitämään arvottomana kaikkea muuta maisemakauneutta
+on kouraantuntuva ja niin vastainen terveelle inhimilliselle
+tunnevireelle, että sen täytyi korjautua oman liioittelunsa
+välityksellä.
+
+Olin aikonut tänään kuvata luonnontunnetta sellaisena kuin se esiintyi
+arjalaisilla esi-isillämme kolmetuhatta vuotta sitten niissä lauluissa,
+joista hindujen pyhä kirja Rigveda on koottu, mutta nyt en jouda siitä
+puhumaan. Ehdin vain huomauttaa yhden ainoan, mutta sielullisesti
+huomattavan piirteen: sen ihailun, mikä noissa lauluissa ilmenee
+aamuruskon ja auringonnousun valo- ja värileikkiä kohtaan.
+
+Olen usein kuullut väitettävän, että rahvas meidän päivinämme,
+ruotsalainen, ranskalainen ja englantilainenkaan, ei vähääkään välitä
+tuosta loistavasta näystä. Jos se olisi totta, niin ei meidän olisi
+kansanjoukkoihin nähden tunnustettava kehitystä, vaan perin painostava
+ja arveluttava taantuminen eläimellistä tylsyyttä kohti heidän
+tunne-elämässään.
+
+On huomattava, että nuo muinaisajan arjalaiset, joihin aamuruskon
+värileikki ja auringonnousun mahtavuus niin elävästi vaikutti,
+olivat paimentolaiskansaa jokseenkin alhaisella kultuuriasteella ja
+että heiltä vielä suureksi osaksi puuttui kiinteitä asumuksia. Siis
+emme voi selittää esteettistä valppautta toiselta ja esteettistä
+tylsyyttä toiselta puolen vain sivistysasteesta riippuvaksi. Jos
+kultuuri terästää kauneudenvaistoa, ja jos myönnetään, että kansamme
+sivistystaso on korkeampi kuin heidän isiensä kolmetuhatta vuotta
+sitten, niin odottaisi aivan päinvastaista tulosta.
+
+Ennenkuin ryhtyy tarkemmin käsittelemään tätä kysymystä, tulee
+kuitenkin olla varma siitä, onko väite tosi vai sen vaarallisen
+taipumuksen tuote, joka usein tulee yhteiskunnallisella asteikolla
+hiukan korkeammalla olevassa kansanluokassa esille, kun näet tahdotaan
+selittää alemmalla asteella olevien tunne-elämä toiseksi ja vähän
+kehittyneeksi -- jollaisesta taipumuksesta on johtunut paljon pahaa ja
+joka useimmissa tapauksissa nojaa hyvin vähän tutkitulle perustalle.
+
+On asian luonnon mukaista, että työhönsä menevä päivätyöläinen vain
+vähän huolii luonnon esteettisistä vaikutelmista, jos hänen mieltään
+painavat surut ja huolet, jotka äsken syttynyt päivä on kasaava hänen
+hartioilleen. Se on yhtä luonnollista kuin että kuka hyvänsä meistä voi
+olla tunteeton luonnon kauneudelle surun ja alakuloisuuden hetkinä.
+Mutta teemme väärän johtopäätöksen, jos tämän perusteella pyrimme
+pitämään hänen esteettistä kykyään alempana kuin omaamme tai kiellämme,
+että hän suotuisammissa ja iloisemmissa olosuhteissa ei tuntisi
+samaa, mitä hänen Indraa tai Odinia palvelleet esi-isänsä tunsivat,
+kun aamurusko syttyi ja aurinko herätti vaiteliaan ja kalpeavärisen
+maailman elämään ja loistoon.
+
+
+
+
+VI.
+
+MUOTOJEN KAUNEUSLAIT.
+
+
+Tämän luentojakson johdantona oli kysymys, ovatko yleispätevät
+esteettiset arvostelmat mahdollisia. Olen tähän saakka koettanut
+osoittaa, että ihmisen kauneudentunne ja taidetta luova vaisto
+pohjaltaan perustuvat, kuten hänen ajatuksensa laitkin, järjestävään
+periaatteeseen, jonka olemassaolon huomaamme maailman kehityksessä;
+että, vaikka makusuuntia on monta, ne kuitenkin aaltoilevat
+määrättyjen äärimmäisten rajojen sisällä yhteisen navan ympärillä;
+että, kun makuarvostelmat päätyvät eri tuloksiin, se riippuu useissa
+tapauksissa siitä, että ei-esteettisillä aineksilla on määräävä osa
+niiden muodostelemisessa, ja että sellainen erittely, jonka avulla
+nuo ei-esteettiset ainekset voidaan poistaa, on mahdollinen. Olen
+osoittanut, että niinkuin ihmisten ruumiillinen ja älyllinen rakenne
+on peruspiirteiltään yksi ja sama, niin on heidän esteettinenkin
+rakenteensa pohjaltaan samanlainen.
+
+Esim. neekerin ja eurooppalaisen ruumiilliset eroavaisuudet eivät
+ole sellaisia, ettei tiede ja yleinen kielenkäyttö olisi oikeutettu
+panemaan heitä samaan luokkaan: ihmissuku, _genus homo_. Heidän
+älylliset eroavaisuutensa eivät ole niin suuret, etteivät samat
+mielleyhtymien ja ajatuksen lait olisi voimassa molemmissa roduissa.
+
+Samoin on asian laita heidän kauneuskäsityksiinsä ja makuarvostelmiinsa
+nähden. Taidehistoria, niiden eri tyylien ja makusuuntien historia,
+joita on rinnatusten eri kansojen kesken ja perätysten eri aikakausina,
+ei osoita ainoastaan näitä eroavaisuuksia, vaan samalla mitä
+eittämättömimmin ja vakuuttavimmin, että kaikki nuo eroavaisuudet
+haaraantuvat kuin puiden oksat yhteisestä rungosta, yleisinhimillisestä
+esteettisestä rakenteesta. Eräs meidän päiviemme perinpohjaisimmista
+taidehistorioitsijoista, _Gottfried Semper_, teoksen _Der Stil in den
+technischen und tektonischen Künsten oder Praktische Aesthetik_
+kirjoittaja, saattaakin sen vuoksi täydellä syyllä puhua "tyylin
+_ikuisista_ laeista" ja kehoittaa niitä, jotka toimivat nykyaikaisen
+taideteollisuuden alalla, ahkerasti tutkimaan ei ainoastaan sitä,
+mitä on luotu taidekehityksen korkeimpina aikakausina, vaan niitäkin
+teoksia, jotka ovat lähellä taiteen alkua, sillä he voivat oppia ja
+oppivatkin paljon myös hinduilta ja intiaaneilta.
+
+Näin ollen on luonnollista, että on sellaisiakin ilmiöitä,
+joita ihmisten yhteisen rakenteen vuoksi ja rotu- ja
+kansallisuuseroavaisuuksista huolimatta täytyy arvostella esteettisesti
+miellyttäviksi tai esteettisesti yhdentekeviksi tai rumiksi.
+
+Jos kysymme, _mikä_ ilmiöiden ominaisuus aiheuttaa sen, että ne ovat
+yhtä tai toista, vastaa n.s. aate-esteetikko, että tuo _mikä_ on se
+aate, se aatesisältö, joka niissä piilee, tai oikeammin ilmenee.
+Mutta selvää on, että tuon aatesisällön silloin täytyy tulla esille
+ilmiöiden muodon tai värien välityksellä, ne täytyy ensin nähdä tai
+kuulla, koska ne silmän tai korvan kautta tulevat sieluun. Tämän
+kieltämättömän totuuden perusteella on syntynyt n.s. muotoestetiikka,
+joka ei tyydy hakemaan ilmiöstä vain sen aatetta, vaan haluaa tutkia
+ja osoittaa, mitkä muotosuhteet tai rytmilliset liikuntosuhteet, tai
+mitkä väri- ja valoyhtymät välittömästi miellyttävät ihmisluontoa tai
+ovat sille vastenmielisiä. Etenkin filosofi _Herbart_ ja hänen koulunsa
+ovat huolehtineet muotoesteettisistä tutkimuksista; _Fechner_ ja hänen
+kokeellinen koulunsa ovat sitä jatkaneet.
+
+Järkiperäisesti menetelläkseen täytyy muotoestetiikan tietysti
+aloittaa yksinkertaisimmista ja alkeellisista muodoista, ottaakseen
+selville, joko niissä on jotakin miellyttävää tai vastenmielistä.
+Onko meillä oikeus puhua miellyttävästä tai epämiellyttävästä jo
+niin yksinkertaisissa muodoissa kuin suorissa, vaakasuorissa ja
+pystysuorissa viivoissa, tai jos otetaan käyrät viivat, alkeelliset
+matemaattiset kuviot: ympyrä, soikio, kolmio, suorakaide, tai eräät
+säveleinä tajuttavat ilman värähdykset tai eräät yksinkertaiset
+väriyhdistelmät, esim. punainen ja vihreä? Ja jos tähän kysymykseen voi
+vastata myöntävästi, kuinka käy silloin aate-estetiikan, joka väittää,
+että kaunis tai miellyttävä riippuu jostakin siinä olevasta sisäisestä,
+henkisestä? Mitä sisäistä ja henkistä voi keksiä alkeellisissa
+viivoissa tai yksinkertaisissa kuvioissa?
+
+Ennenkuin voimme vastata jälkimäiseen kysymykseen, täytyy meidän
+tarkastaa, kuinka ihmiskunta on suhtautunut edelliseen.
+
+Ruotsin ja Norjan Pohjanmeren puolisella rannikolla, etenkin
+Bohuslänissä on vuorien pintoihin piirretty kuvioita, kalliopiirroksia.
+Ne ovat peräisin pronssikaudelta, jonka otaksutaan alkaneen noin v.
+1500 e. Kr. Useimmin toistuvina kuvioina näissä kalliopiirroksissa
+ovat ympyrät tai pyörät, milloin yksinkertaiset, milloin samakeskiset,
+joissa on harvempia tai useampia säteitä.
+
+Liian rohkeata olisi väittää, että piirtäjä olisi kaivertanut nuo
+ympyrät kovaan graniittiin senvuoksi, että ne olivat erikoisesti
+miellyttäneet häntä, että toisin sanoen joku alkuperäinen
+kauneustajunta oli kehoittanut häntä ne piirtämään. Luultavasti
+on tavallisin olettamus oikea, se näet, että niillä oli hänelle
+jonkunlainen vertauskuvallinen uskonnollinen merkitys, vaikka samalla
+voidaankin todistaa, että tuon kaukaisen ajan skandinaaveilla
+kauneudentunne oli hyvin elävä. Sitä todistavat heidän muinaistieteen
+taiteenottamat aseensa ja työkalunsa, jotka ovat merkittäviä kauniiden
+muotojensa ja hyvää makua todistavien koristeittensa vuoksi ja joiden
+koristeissa on erilaisia ympyröitä ja kaaria suorien viivojen kanssa
+vaihdellen.
+
+Ylimalkaan on yksinkertaisilla matemaattisilla kuvioilla suuri
+merkitys kaikkien muinaiskansojen koristeissa. Ja kieltämätöntä on,
+etteivät heitä miellyttäneet ainoastaan näiden muotojen yhdistelmät,
+vaan myöskin nuo yksinkertaiset matemaattiset viivat, jotka ovat
+koristesommitelmien alkeita, sillä niistä pidetään todistettavasti
+kautta vuosisatojen, ja ne kestävät kaikkien kultuuriasteiden läpi,
+ja vaikkapa niistä väitellään paljonkin, kuten myöhempinä aikoina,
+niin riita ei koske sitä, ovatko nuo muodot tarkoitetut esteettisesti
+vaikuttaviksi vai ei, sillä se vaatimus tunnustetaan yleisesti, vaan
+sitä, kumpiko niistä etupäässä edustaa kauniin muodon pääasiallista
+alkeellista ilmaisua.
+
+Ympyrä on kaikkina aikoina ollut täydellisyyden vertauskuvana ja
+kauneuden ilmaisuna, nimittäin kauneutta yksinkertaisimmassa ja
+alkuperäisimmässä muodossaan. Winckelmann, taidehistorian isä,
+koetti taas todistaa, että soikio on kauneusviiva, Hogarth taas,
+että sellainen on aaltoviiva. Moni arkkitehti on pitänyt neliötä
+helppotajuisempana ja siten myös esteettisesti edullisempana
+ulottuvaisuus- ja jakosuhteena, kun taas Herbartin oppilas _Zeising_ on
+koettanut näyttää, että se jako- ja muodosteluperiaate, joka enimmin
+miellyttää ihmissilmää ja esiintyy yleisesti sekä luonnossa että
+taiteessa, ei ole neliö eli yhden suhde yhteen, vaan _n.s. kultainen
+leikkaus_, mikä vastaa suorakaidetta, jonka sivut suhtautuvat toisiinsa
+kuten 5:8 tai, vielä tarkemmin, kuten 13:21.
+
+Olkootpa nuo mielipiteet kuinka eriäviä tahansa, ne ovat kuitenkin
+yhtä mieltä lähtökohdassaan: on olemassa jotakin, mitä voi sanoa
+_matemaattisesti kauniiksi_, ja silloin on myös luonnollista, että
+juuri matemaattisesti kauniin alalta on haettu ja haetaan vieläkin sitä
+mallimuotoa tai mallisuhdetta, joka on muotokauneuden perustuksena
+kaikissa sen loputtomasti vaihtelevissa ylemmissä ja alemmissa
+ilmenemismuodoissa. Ja mikäpä olisikaan lähempänä kuin juuri sellainen
+hakeminen?
+
+Että matemaattisella aineksella on määräävä osansa kauniin maailmassa,
+että se on aivan kuin loimena kauniin kankaassa, sitä ei enää ole
+pidettävä vain päähänpistona. Kreikkalainen filosofi Pytagoras
+osoittautuu olleensa yhä enemmän oikeassa, kun hän lausui arvelun,
+että järjestynyt maailma perustuu lukusuhteihin, ja että musiikki
+on soivaa matematiikkaa. Meidän aikamme optiikka mittaa ja ilmaisee
+luvuilla niiden ääniaaltojen suhteet, jotka tajunnassamme muuttuvat
+säveliksi, ja mittaaja laskee ne valoaallot, jotka meissä muuttuvat
+värien leikiksi. Estetiikka on epäilemättä oikealla tolalla, kun se
+hakee kauniin alkeita matemaattisesti miellyttävän alalta, ja vaikka se
+vielä ei olekaan ehtinyt keksiä melkoisia uutuuksia tällä retkellään,
+johtuu se siitä, että alku on aina hankala, ja että itse kaunis, kuten
+kreikkalainen filosofi sanoi, on vaikeata.
+
+Että niinkin yksinkertaiset ja, lisättäköön, ankarat ja pakolliset
+muodot kuin matemaattiset voivat miellyttää enemmän tai vähemmän tai
+myös olla enemmän tai vähemmän epämiellyttäviä, perustuu sielulliseen
+olemukseemme ja siitä riippuvaan fysiologiseen rakenteeseemme. Meidän
+sielunelämässämme on vaikutteita, jotka tekevät sen välttämättömäksi.
+Yksi näistä on jo vanhoista ajoista alkaen ilmaistu siten, että
+me kaikessa, mitä tajuamme, vaadimme yhteyttä moninaisuudessa ja
+moninaisuutta yhteydessä. Jos näköpiirissämme on joukko esineitä,
+jotka katseltuina yhdessä tai yksitellen tai muutamia kerrallaan eivät
+ilmaise minkäänlaista yhteyttä, ryhmitystä tai vastaa vaisuutta, vaan
+joista jokainen näyttää syntyneen toisesta riippumatta eikä ole missään
+yhteydessä sen kanssa, on meillä edessämme moninaisuus, jolta puuttuu
+tai näyttää puuttuvan yhteyttä. Sellaista moninaisuutta emme voi pitää
+kauniina.
+
+Jos kaksikymmentä lasta, yksi toisensa jälkeen, viedään silmät
+sidottuina mustan taulun luo ja heitä kehoitetaan oman halunsa mukaan
+piirtämään liidulla viivoja, sellaisia kuin kukin tahtoo, on siitä
+kaiketi seurauksena suuri paljous viivoja, joissa ei ilmene mitään
+yhteyttä, ja jotka sen vuoksi osoittautuvat esteettisessä suhteessa
+epätyydyttäviksi. Yksinomaan moninainen tuntuu hämmentävältä.
+Yhteydetön moninaisuus on laittomuutta ja n.s. sattumaa. Ja koska
+ihminen itse on maailmassa vallitsevan järjen luoma, joka ilmenee
+ajatuksen ja luonnon lakeina, tuntee hän pysyvää, periaatteellista
+laittomuutta kohtaan vastenmielisyyttä. Epäjärjestystä, sekaannusta,
+ristiriitaa parempana hän pitää lainalaista epävapauttakin.
+Moninaisuuden tulee hänelle esiintyä yhtenäiseksi järjestettynä,
+yhteyden hallitsemana, totellen käsitettyä tai ainakin aavistettua
+lakia. Mutta moninaisuus on samalla tarpeellinen, koska puhdas,
+erotukseton yhtenäisyys väsyttää yksitoikkoisuudellaan, ikävyydellään.
+Tältä kannalta on helppo käsittää, että matemaattiset muodot voivat
+miellyttää enemmän tai vähemmän, ja että näin tapahtuu sikäli kuin
+niissä ilmenee moninaisuutta yhteydessä ja yhteyttä moninaisuudessa.
+Yhteyttä ilmaisee tässä säännöllisyys. Jo suorassa viivassakin on
+yhteyttä ja moninaisuutta. Suoran viivan yhteys on siinä, että kaikki
+sen ainekset ovat välittömästi samansuuntaiset. Ympyrän kehässä taas
+ei voida ajatella yhtään ainesta, joka ei suuntansa puolesta eroa
+jokaisesta lähinnä olevasta, mutta eräs niitä yhteyden periaatteita,
+jotka ovat ominaisia ympyräviivalle, on se, että tuo ero on vakinainen,
+yhtä suuri kaikissa vieretysten tai saman välimatkan päässä toisistaan
+olevissa aineksissa. Soikiossa taas ei poikkeus suunnasta ole
+yhtäläinen, yhtä suuri toisiaan rajoittavien osien kesken, mutta yhteys
+on siinä, että poikkeukset kuitenkin ovat saman säännön alaisia, jonka
+saattaa ilmaista matemaattisella kaavalla.
+
+Mainitsen nämä esimerkkinä yhdistävän periaatteen olemassaolosta,
+säännönmukaisuudesta matemaattisissa muodostumissa, ja missä hyvänsä
+sellainen ilmenee, seuraa sitä mielihyvä, joka voi olla heikko
+ja helposti haihtuva, mutta jonka sentään selvästi tajuaa, kun
+vastakohtana on jotakin, mikä meistä näyttää olevan täydellisesti
+vailla yhteyttä, järjestystä ja yhtenäisyyttä.
+
+Säännöllisyys voi olla erilaista. Esteettisesti tärkein säännöllisyys
+on _symmetria_. Symmetrialla tarkoitetaan, yksinkertaisinta määritelmää
+käyttääksemme, kokonaisuuden kahden puoliskon tai muuten tärkeän osan
+yhtäläisyyttä. Symmetriaa syntyy esim. silloin, kun useita tilan
+aineksia on järjestetty vastakkaiseen suuntaan yhteisen keskipisteen,
+navan tai keskipinnan ympärille yhtä suuren matkan päähän tai
+siten, että niiden välimatkojen erilaisuudessa helposti nähdään
+säännöllisyyttä.
+
+Niin ankaralta, niin epävapaalta kuin tällainen säännöllisyys, jota
+sanotaan symmetriaksi, näyttäneekin ja todella on, niin se on kuitenkin
+kauneiden perusehtoja sellaisissa ilmenemismuodoissa, missä rauha
+ja sopusointu on voitolla tarmosta ja elämänvoiman hetkellisestä
+purkauksesta. Senpä vuoksi tapaamme symmetriaa kristallikiteissä,
+kasvin kukkasissa ja hedelmissä, eläinten rakenteessa ja taiteen
+alalla etusijassa ornamentiikassa ja rakennustaiteessa. Vertaileva
+sosiologinen estetiikka voi osoittaa, että kaikki alkeellinen taide
+alkaa sillä: villien ihopiirrokset, muinaishautoja ympäröivien
+kivien asettelu, aseiden ja tarve-esineiden koristelu seuraa
+symmetrian lakeja. Kun plastiikka ensiksi alkoi esiintyä, hallitsi
+symmetria sitäkin, kuten egyptiläiset ja vanhimmat kreikkalaiset
+veistokuvat osoittavat, ja symmetria on ja pysyy aina -- käyttääksemme
+voimistelusta lainattua sanontaa -- sinä perusasentona, johon kaikkein
+epäsuhtaisimmatkin plastilliset asennot viittaavat.
+
+Puutarhataidossakin on symmetrialla ollut ja tulee aina olemaan
+merkitystä, mikäli näet puutarhataito on välittömässä yhteydessä
+rakennustaiteen kanssa. Suuri rakennus, symmetrisine ainejoukkoineen,
+ei kärsi aarniometsää välittömässä läheisyydessään; sen lähin ympäristö
+vaatii enemmän tai vähemmän symmetristä käsittelyä, vaikka tosin
+sellaista, jossa vapauden ilmaus ja ankarasti matemaattinen yhdistyvät
+ja jälkimäinen siitä lievenee.
+
+Matemaattisten kuvioiden symmetriasta minun tarvitsee puhua vain perin
+lyhyesti. Ympyrä on symmetrinen mihin hyvänsä suoraan viivaan nähden,
+joka vedetään keskipisteen kautta kehälle. Sillä on symmetriansa
+ilmaisemiseksi loppumaton luku akseleita. Säännöllinen monikulmio on
+symmetrinen jokaiseen viivaan nähden, joka sen keskipisteestä kulkee
+johonkin kulmaan tai jonkin sivun keskipisteeseen. On huomattu, että
+monikulmiot, joissa on tasainen kulmaluku, miellyttävät silmää enemmän
+kuin jos tuo luku on epätasainen: viisikulmio ei miellytä niin paljon
+kuin kuusikulmio, kuusikulmio on miellyttävämpi kuin seitsenkulmio
+j.n.e.
+
+Syynä on kai se, että säännöllisessä monikulmiossa, jossa on tasaluku
+kulmia, vastakkaiset sivut ovat yhdensuuntaiset, ja että jokainen
+sen symmetrinen puolisko voidaan jakaa taas kahteen symmetriseen
+puoliskoon. Vielä on huomattu, että säännöllinen kuusikulmio miellyttää
+silmää enemmän kuin kaikki muut monikulmiot, ja että melkein kaikki sen
+vuoksi pitävät kuusikärkistä tähteä kauneimpana kaikista säännöllisistä
+n.s. tähtikuvista, kenties siksi, että sen kolme kulmiin suuntautuvaa
+akselia jakaa kuvion kuuteen tasasivuiseen, yhtäsuureen kolmioon.
+
+Nelikärkinen tähti vaikuttaa puutteelliselta; kahdeksankärkisessä alkaa
+esiintyä liikarunsautta, joka, jos kärkiä tai säteitä vielä tulee
+lisäksi, vähentää kuvion osien havainnollista suhdetta toisiinsa.
+Luonto itsekin suo säteittäisissä, orgaanisissa olioissaan etusijan
+kuusisäteisille tyypeille.
+
+Palataksemme ympyrään ei sen vanha arvo täydellisyyden vertauskuvana
+ole voinut sitä pelastaa siitä, että soikio nyt esiintyy sen onnekkaana
+kilpailijana esteettisessä suhteessa. Soikion molemmat polttopisteet
+aiheuttavat sen, että siitä tulee symmetrinen toisessa, esteettisesti
+pätevämmässä muodossa kuin ympyrä. Jälkimäisen kaikki osat halkaisijan
+molemmin puolin ovat aivan samanlaiset ja näyttävät sen vuoksi myös
+yhtäälle suunnatuilta. Soikion osat akselin molemmin puolin eivät ole
+täysin samanlaiset eivätkä kulje samaan suuntaan, vaan toisiaan kohti,
+niinkuin kreikkalaisen temppelinpäädyn tai gootilaisen portti- tai
+ikkuna-aukon eri osat.
+
+Mitä tulee symmetriaan luonnosta, saanen ensin huomauttaa sen
+merkityksestä epäorgaanisessa luonnossa, jolloin se osaksi esiintyy
+tasapintaisesi monikulmioissa ja tähdissä, useinkin hyvin rikas
+muotoisena ja kauniina, kuten lumihiutaleissa, osaksi myös kappaleissa,
+erimuotoisissa kristalleissa, kuusikulmiosta palloon saakka.
+
+Orgaanisessa luonnossa kohtaamme symmetrian monissa kasvimuodoissa,
+havainnollisimmin ja muiden periaatteiden vähimmin häiritsemänä
+kukan kupujen ja lehtien sovittelussa. Eri puulajit ovat enemmän tai
+vähemmän symmetrisesti järjestetyt runkoon nähden, kuten jokainen
+leikkaus kohtisuorasti rungon akselia vasten osoittaa. Mutta mitä
+tulee puun ulkopiirteiden luonteeseen kokonaisuudessaan, ilmaisevat
+erikoisesti havupuut mahdollisimman yksinkertaista muotolakia, jossa
+symmetria on vaikuttavana ja joka selvimmin näyttää viittaavaan
+laskevaan ja punnitsevaan ymmärrykseen. Näiden puiden muodon ankaruus
+ja matemaattisuus ei millään lailla estä niitä näyttämästä kauniilta,
+vaikka niiden kauneus onkin toisenlainen kuin lehtipuiden. Kuusen
+kartiomaiset, taivasta vasten kuvastuvat piirteet, hoikan hongan
+voimakas pyrkimys kohtisuoraan taivaalle miellyttävät katsojaa ja
+esiintyvät oivallisena vastakohtana lehtipuiden muodoille. Itse
+säännöllisyyskin näyttää viittaavan voimaan, joka voittoisesti uhmaa
+tuulten yrityksiä murtaa tai taivuttaa sitä lakia, joka niissä
+vaikuttaa. Mutta samalla ei käy kieltäminen, että näköalassa, jossa
+havupuut ovat voitolla, on jotakin yksitoikkoista. Rakenteen järkevyys
+ja lainalaisuus pistää liiaksi silmään. Havupuu jäykkine asentoineen,
+säännöllisesti asettuneine oksineen, kärjistyneine latvoineen on
+jonkinlaista luonnon rakennustaidetta, joka tosin ankarine ja samalla
+jaloine piirteineen on tervetullut vastakohta rehevämmille ja
+vähemmin ankaramuotoisille kasveille, mutta joka kuitenkin vaikuttaa
+yksitoikkoiselta.
+
+Omasta puolestani ja vaikka lapsuudestani saakka olen tottunut
+havumetsiin, olen sitä mieltä, että havupuiden muodossa on jotakin
+muinaisaikaista, mikä on jäänyt elämään menneiltä geologisilta
+kausilta, niiltä ajoilta, jolloin maailmaa järjestävä periaate antoi
+kasvien elämälle toisia muotoja, koska kehitys silloin jatkui hiukan
+toisenlaisissa oloissa kuin nyt.
+
+Sanajaloissa ilmenee myös ankara säännöllisyys ja symmetria.
+Sanajalkojen tapaiset puut peittivät suuria osia maapalloa
+kivihiilikaudella, ja suureksi osaksi juuri noiden sanajalkoja
+muistuttavien puiden jäännökset hyödyttävät nykyisen geologisen
+aikakauden enimmin kehittyneitä olentoja kivihiilenä. Havupuunmuoto
+esiintyi jurakaudella, lehtipuut vasta sitä seuraavalla liitukaudella.
+Minulla on syytä arvella, että se muinaisaikainen luonne, jolla
+havupuumetsä vaikuttaa esteettiseen tunteeseen, ei perustu niihin
+mietteihin, jotka ovat lähtöisin geologiasta ja liittyneet havumetsän
+välittömästi tekemään vaikutelmaan. Olen kuullut ihmisten, joilla ei
+ole pienintäkään tietoa geologiasta, sanovan, että havumetsä näyttää
+ikivanhalta lehtimetsään verraten. Ihmisellä, joka itse on geologisten
+aikakausien muovailutyön tulos, on niin sanoaksemme niiden kaikua
+sielussaan.
+
+Sitten muutama sana symmetrian ilmaantumisesta eläinmaailmassa.
+Ankara tasapintainen symmetria ilmenee sädekkäisissä, polyypeissä
+ja muissa alhaisemmissa eläinmuodoissa. Korkeammissa eläimissä
+tasapintainen symmetria väistyy viivasymmetrian tieltä. Ihmisvartalo
+järjestyy symmetrisesti kohtisuoran viivan mukaan; tämä antaa sille
+vasemman ja oikean puolen, joissa osat parittain vastaavat toisiaan
+ja kaikki viivat ovat symmetrisessä sopusoinnussa. Minun tarvinnee
+tuskin viitata, kuinka erikoisen tärkeää tällainen symmetria
+on inhimilliselle kauneudelle. Sen ei suinkaan tarvitse olla
+matemaattisen tarkka, sellainen yhdenmuotoisuus ja säännöllisyys,
+joka järkkymättömässä kovuudessaan aivan kuin kieltää, että elävä
+elimistö on altis ympäristön vaikutuksille ja on tulos taistelusta
+järjestyksen ja jonkun muun periaatteen välillä, on pikemmin omiaan
+näyttämään epämiellyttävältä tunteettoman virheettömyytensä nojalla
+kuin miellyttämään. Sellainen kauneus on jäykkä, ja siitä tulee jotakin
+elotonta, koska siinä ei näy jälkeäkään, mikä viittaisi, että elämä on
+ollut taistelua alusta alkaen, ja että siellä, missä sitä on, ja missä
+se on rikasta ja täydellisesti kehittynyttä, siellä sen myös täytyy
+ilmaista jotakin suvun kärsimystaistelusta ja sen pyrkimyksestä yhä
+korkeampaan vapauteen.
+
+Antoninilaisella ajalla oli nuorukaisen kauneuden ihanteena Antinous,
+ja Antinouksen toinen olkapää on toista hieman korkeammalla. Hyvin
+harvinaiset ovat sellaiset kasvot, joiden oikea puoli on aivan
+samanlainen kuin vasen. Helleeniläisenkin kuvanveiston kaikkein
+tyypillisimmissä kasvokuvissa, vieläpä juhlallisen kauniilla
+Junollakin, on kasvojen toisessa puoliskossa jotakin erilaista kuin
+toisessa. Mutta välittömästi silmäänpistävä ei tämä erilaisuus saa
+olla; määrättyjen rajojen yli ei symmetriaa voi häiritä kauneuden
+tai miellyttävyyden siitä kärsimättä. Luulen myös, että tämä mitta,
+joka lähinnä on silmämitta, voidaan jonakin päivänä tarkasti määrätä,
+vaikkei tähän asti ole niin tehty.
+
+Niin viistoon asettunut nenä, että se kohta havaittavassa kulmassa
+poikkeaa kasvojen symmetrian akselista, niin vino suu, että sama akseli
+jakaa sen kahteen huomattavasti erilaiseen ja erisuuntaiseen osaan,
+silmien erisuuruiset ja erimuotoiset aukeamat eivät miellytä, eivät
+anna kasvoille kauneuden, vaan sen vastakohdan leiman. Mikään ei ole
+paremmin omiaan osoittamaan, kuinka läheisessä yhteydessä symmetrian ja
+kauneuden periaatteet ovat, mistä ei kuitenkaan seuraa, että symmetrian
+periaate olisi kaikissa suhteissa tai tapauksissa tärkein. Se väistyy
+enemmän tai vähemmän syrjään niinkin pitkälle, että se piilee vain
+salaisena eräissä määrätyissä oloissa, joita tuonnempana käsittelen.
+Voipa melkein sanoa, että sen laita on samoin kuin painolain, joka
+vaikuttaa kaikkialla, mutta ei yksinään ja joka näennäisesti tuntuu
+voitetulta jalan noustessa, tykinkuulan kulkiessa ratansa alkuosaa,
+leivon kohotessa taivaille ja näyttäessä hetkisen lepäävän ilmassa
+siipiensä varassa tai irti päässeen ilmapallon nuolennopeasti kiitäessä
+pilviä kohti.
+
+Symmetria on yleinen periaate, mutta vain yksi niistä, jotka
+vallitsevat ja vaikuttavat maailman rakenteessa. Se vaikuttaa
+otaksuttavasti pienessä ja kaikkein pienimmässä, atomien yhtymisessä
+molekyleiksi; ehkä se vaikuttaa myös kaikkein suurimmassa maailmojen
+ainejoukkojen jakelussa, vaikkemme voikaan sitä nähdä, koska me, maamme
+ja aurinkokuntamme, olemme vain häipyvän pieni piste kokonaisuudessa,
+jota emme voi tajuta. Jos kuvittelisimme olevamme niin suuressa
+temppelissä, ettemme edes kaukoputkella saattaisi nähdä muuta kuin
+aivan pienen osan asemapintaa, joka kuuluisi jollekin temppelin
+sadoista pilareista, emme älyäisi mitään symmetristä sen rakenteessa,
+vaikka temppeli olisikin rakennettu symmetriselle alalle ja olisi
+symmetrinen suuremmilta osiltaan.
+
+Oman helposti katseella tajuttavan pikku kotinsa seinien sisäpuolella
+ihminen vaistomaisesti haluaa nähdä symmetrian sovellettuna niin
+laajalti kuin olosuhteet ja mukavuus myöntävät. Eri makusuunnat
+ja muodit seuraavat toisiaan eivätkä asetu samalle ystävälliselle
+kannalle symmetrian periaatteeseen nähden. Eräinä aikoina ilmenee
+liioittelua, joka pyrkii tekemään symmetriasta kaikkien muiden
+periaatteiden tyrannin, -- niiden, joilla on oikeus vaikuttaa
+kauniin maailmassa. Silloin voi ruhtinaan päähän pälkähtää rakentaa
+pääkaupunkinsa levitetyn viuhkan muotoiseksi, jonka säteet yhtyvät
+keskellä ruhtinaallisen palatsin porttia. Silloin voi kuninkaan mieleen
+juolahtaa sovittaa ankaran symmetrisesti rakennetun linnansa ympärille,
+niin kauas kuin silmä kantaa, symmetrisiä, matemaattisten kuvioiden
+muotoisiksi leikattuja puita ja niittyjä, symmetrisesti asetettuine
+kuvapatsaineen, suihkulähteineen, pengermäportaineen, joita kaikkia
+suorakulmaisesti leikkaavat puistokujat, ja näillä ovat puiden latvat
+leikatut saman mallin mukaan, muistuttaen jättiläismäisiä krenatöörejä,
+jotka on komennettu riviin ja joiden asennosta ja puvusta korpraali
+pitää tarkkaa huolta.
+
+Kun astuu näin ympäröidyn linnan sisäpuolelle, huomaa huonekalut ja
+sisustuksen järjestetyiksi yhtä armottoman säännöllisesti, ja se
+antaa sisäpuoliselle loistolle jotakin jäykän juhlallista, kylmää ja
+värikkyydestä huolimatta yksitoikkoista.
+
+Sitten toinen aika pitää tätä makua sietämättömän sortavana ja
+makuvallankumouksella murtaa kahleet, joita isät ovat kantaneet tahtoen
+niillä nuoretkin sitoa. _A bas l'ancien régime!_ Alas Versailles!
+Siperiaan tuo kauhea, hirmuvaltainen symmetria!
+
+Jäykästä ympäristöstä tehdään nyt salomaita, mutta viljeltyjä
+salomaita, missä luonto ja puutarha-arkkitehtuuri viettävät tavallaan
+sovintojuhlaa, ja sisällä huoneissa ripustetaan seinille maalauksia
+ja koristeita niin, että saa oikein uskoa tyranni Symmetrian vallan
+kukistuneen ja vapauden ajanjakson lopultakin koittaneen kirvoitetulle
+maailmalle. Tuolit ja sohvat siirretään kauemmas seiniltä ja sovitetaan
+sellaiseen asentoon, missä epäjärjestys, viihtymys, mukavuus ja joskus
+epämukavuuskin vaikuttavat yhdessä. Mutta tuo pannaan julistettu
+symmetria on siellä kuitenkin! Sen yksinvalta on murrettu, mutta
+se pitää nyt perustuslaillista valtikkaa ja muistuttaa viisaita
+perustuslaillisia hallitsijoita siinä, että se käyttää rajoitettua
+valtaansa ilman suotta korostettua mahtikieltä.
+
+Jos vinoon sovitetusta sohvasta katselee kattoa, huomaa siellä
+reunuksen ja siihen kuuluvan koristelun, missä sitä on, symmetrisesti
+järjestetyksi. Keskellä kattoa tai lähellä keskikohtaa huomaamme
+koristellun pinnan, jonka matemaattisen tarkasti määrätystä keskuksesta
+riippuu tavallisesti symmetrisesti muovaeltu kruunu tai lamppu. Jos
+seinät ovat maalatut, noudattaa maalaus symmetristä mallia; jos ne
+ovat paperoidut, on näissä papereissa säännöllisesti, lähemmin katsoen
+ehkä symmetrisestikin järjestettyjä kuvioita. Ovi- ja ikkunaverhot
+voivat ehkä laskea hiukan leikkiä symmetrian periaatteesta, mutta eivät
+kuitenkaan sitä riko. Mattojen kuvioissa tai väripinnoissa kuvastunee
+myöskin jonkinlaista symmetriaa. Ovenpeilit ja niiden välipinnat ovat
+myös symmetrisesti järjestetyt.
+
+Vapaudesta iloitsevien symmetrian vastustajien, jotka asuvat
+tuollaisessa kodissa, täytyy tarkemmin harkittuaan myöntää, ettei
+heidän ole onnistunut perustaa tasavaltaa, jonka presidenttinä
+olisi epäsymmetria, vaan lainalainen monarkia, jonka alueella he
+ovat symmetrian vapaita alamaisia. Ja kun nämä alamaiset hankkivat
+itselleen uusia seinäpapereita tai mattoja, on hyvin mahdollista, että
+niiden mallit on piirtänyt jokin työnjohtaja, saatuaan niihin aiheen
+kuvakiikarista, siitä symmetrian välikappaleesta, jonka _Brewster_
+Edinburgissa keksi v. 1817, sylinteristä, jonka pohjalla on muutamia
+lasinpalasia tai kukanlehtiä, niin että nämä eräitten sinne asetettujen
+peilien avulla voivat esittää loputtomasti symmetrisiä kuvioita, jotka
+vähänkin pudisteltaessa muuttuvat toisiksi, yhtä symmetrisiksi. Lisään
+epäileväni, että mikään symmetrian vihaaja viihtyisi sellaisessa
+kodissa, jossa äsken osoittamani symmetriset kohdat saisivat väistyä
+epäsymmetristen ja aivan säännöttömien tieltä. Luulenpa melkein, että
+hän silloin menisi päästään pyörälle.
+
+Symmetrian merkitys selviääkin parhaiten, jos kuvittelemme sen
+täydellisesti pannaan julistetuksi, niin että sen sijalla olisi sen
+vastakohta, epäsymmetria; että se poistettaisiin esim. porteista,
+ovista ja ikkunoista, jolloin niissä kohtisuoran keskiviivan toisella
+puolen olisi pelkkiä käyriä, toisella pelkkiä suoria viivoja; että
+se olisi poissa myös peilien ja taulujen kehyksistä, katoista ja
+lattioista. Minkä näköinen olisi kirkko, jonka pituusakselin toisella
+puolen olisi gootilaista arkkitehtuuria sen ylevässä korkeudessa ja
+rakenteellisessa johdonmukaisuudessa ja toisella vallatonta rokokoa?
+
+
+
+
+VII.
+
+SYMMETRIA.
+
+
+Tänään minun on tehtävä lisäys siihen, mitä edellisessä luennossani
+lausuin symmetrian merkityksestä esteettisenä periaatteena. Viime
+kerralla käsittelin symmetrian esiintymistä luonnon epäorgaanisissa
+ja elimellisissä muodostumissa sekä sitä tärkeyttä, mikä sillä on
+ornamentiikassa ja kodin järjestelyssä. Huomautin, että symmetria
+kuuluu matemaattisesti miellyttävän alaan, niin sanoaksemme kauniin
+perustaan, jolle kohoaa kerroksia, missä tulee esille toisia,
+henkisempiä ja vapaampia periaatteita. Mutta kuten rakennuksen
+peruspinnalla on jonkun verran vaikutusta rakennuksen koko
+suunnitteluun, samoin on symmetrian vaikutusta enemmän tai vähemmän
+huomattavissa kauniin ja taiteen kaikissa ilmenemismuodoissa.
+
+Rakennustaiteessa on symmetrian valta vielä ilmeisempi kuin minkään
+muun periaatteen. Ei minkään muun taiteen luonne, musiikkia
+lukuunottamatta, ole niin matemaattinen kuin rakennustaiteen. Se
+kaunis, mikä siinä ilmenee, piilee kokonaan periaatteissa, joita
+saattaa mitata mittanauhalla.
+
+Se noudattaa massojen jaossa symmetriaa, ja jos se joskus jättääkin
+symmetrian syrjään juuri tässä suhteessa, johtuu se pakosta, kuten
+keskiaikana, jolloin linnat ja linnoitukset rakennettiin ahtaille ja
+epäsäännöllisesti muodostuneille vuoritasangoille, joiden ääripiirteitä
+linnanmuuri seurasi, kaiken ollessa sovitettuna enemmän sitä varten,
+että voitaisiin piirittäviä vihollisia vastustaa, kuin sitä varten,
+että se näyttäisi kauniilta. Mutta sellaisen vuorilinnoituksen kaikissa
+yksityiskohdissa tulee kuitenkin esille se symmetria, jota sen
+massanjaossa kaivataan. Pystysuora viiva, joka jakaa sen portin ja sen
+yläpuolelle kiinnitetyn vaakunan kahteen osaan, osoittaa näissä osissa
+täyttä symmetriaa. Sama koskee torneja, ikkunoita, linnankappelin
+julkisivua, missä kappeli on, tämän sisustaa, joka on symmetrinen
+pituusakselin mukaan, ynnä ritarisalia.
+
+Rakennustaiteellinen symmetria saatetaan, rakennuksen pääosiinkin
+nähden, rikkoa myös ilma pakkoa, pelkästä mielivallasta, esteettisen
+tunteen siitä kärsimättä, mutta vain pienissä rakennuksissa, mieluimmin
+puusta, joissa ei ole mitään jykevää, ja joita katsellessa siis emme
+tunne, että ainejoukkioiden pitäisi olla tasapainossa. Tällaista
+rakennusta katsellessa tajuamme kuitenkin, että sääntöä vastaan on
+rikottu, mutta mielikuvitus sekaantuu asiaan sovittavana ja herättää
+käsityksen siitä, että kun matemaattisesti miellyttävä, joka sentään
+on vain kauniin alkeellinen muoto, on tässä uhrattu, on sillä tahdottu
+vain antaa rakennuksen sisustalle vienompi viehätys, rikkaampi
+vaihtelevaisuus, suurempi viihtymys.
+
+Kun katselemme toisen sivustan ylle pystytettyä pientä tornia,
+jolla ei ole vastinetta toisessa, kun katselemme erisuuruisten
+välimatkojen päähän sovitettuja ullakkoikkunoita, epäsäännöllisesti
+sijoitettuja parvekkeita ja ikkuna-ulkonemia, kuvittelemme, että
+kaikki tämä ulkonainen epäsäännöllisyys on luonut sisälle monta
+kaunista valovivahdusta, varjon ja hämärän vaihetta, monta hupaisaa
+komeroa kotityötä ja juttelua varten, joten symmetrian periaatteen
+rikkominen runsaasti korvautuu. Ja sitä mieltä olemme vielä enemmän
+senkin takia, ettei tuolla pienellä talolla ole samoja vaatimuksia
+kuin kreikkalaisella temppelillä, gootilaisella tuomiokirkolla
+tai kuninkaallisella palatsilla. Se ei pyri olemaan suuri
+itsenäinen kokonaisuus, vaan pikemmin on vain pieni sointu siinä
+luonnonsymfoniassa, jota huvilan tai maatalon ympärillä leviävä maisema
+silmälle tarjoo.
+
+Mitä taas suuriin muistomerkillisiin rakennuksiin tulee, valtaa mielen
+niitä katsellessa aivan toinen tunne. Suuret massat, joissa ei esiinny
+symmetriaa eikä sen vuoksi tasapainoakaan, vaikuttavat ihmismieleen
+enemmän tai vähemmän kauhistuttavasti: niistä huokuu tuo _horror_, joka
+tarttui roomalaiseen, hänen joutuessaan hurjan alppiluonnon keskelle.
+Jos tätä tunnetta tarkemmin esitellään, tullaan siihen tulokseen, että
+sen kanssa on mitä läheisimmässä yhteydessä maailmanjärjestyksen tunne,
+että se on niin sanoaksemme esi-isiltä peritty kauhu sitä kaaosta,
+sitä sekasortoa kohtaan, josta maailmoita luova järki on nostattanut
+sopusointuun pyrkivän ja ikävöivän maailman.
+
+Vaikka muuten en erikoisesti pidäkään niistä selityksistä, jotka
+Hegelin ja _Vischerin_ aate-estetiikka antaa esteettisistä ilmiöistä, on
+se kuitenkin aivan minun käsitykseni mukaista, kun Vischer sanoo, että
+rakennustaiteen aate, siinä määrin kuin se ilmenee monumentaalisissa
+rakennuksissa, pyrkii symboolisesti kuvaamaan maailmankaikkeutta, ja
+että sellainen rakennus on kaunis, kun se luo pienoismaailman, --
+ruumiillistaa hyvin järjestetyn kokonaisuuden aatteen, kosmillisten
+voimien elävän, sopusointuun perustuvan vuorovaikutuksen.
+
+Eräs näistä kosmillisista voimista, jonka tajuamme joka hetki
+eläessämme, on painovoima. Painovoiman kanssa symmetria epäilemättä
+on mitä lähimmässä yhteydessä, ja kun tunkeudumme syvemmälle
+luonnon salaisuuksiin kuin meidän tähän saakka on onnistunut, niin
+huomaamme, uskallan ennustaa, että kun itse luonto niin paljon
+luopi symmetrian lain mukaan, symmetrisesti järjestellessään
+atoomit niitten kemiallisissa yhdistyksissä, lumihiutaleet pieniksi
+kristalleiksi, samoin kuin elävien olentojen jäsenrakenteen, niin
+vaikuttaa tässä kosmillinen laki, vetovoima, painolaki, yhdessä sen
+esteettisen lain kanssa, joka vallitsee maailmankaikkeudessa ja vastaa
+kaikuna ihmissielussa. Ihminen, joka roomalaisen runoilijan sanoja
+käyttääksemme sai pystyssä asennossaan Jumalalta käskyn kohottaa
+katseensa korkeutta kohti ja katsella tähtiä, ihminen, jonka, kun hän
+ei lepää, on aina sovitettava symmetristä jäsenrakennettaan tasapainoon
+pystysuoran akselin ympärille, on siis alinomaa kosketuksissa painolain
+kanssa, ja hänellä on vaistomainen tunne siitä, miten tärkeätä
+symmetria on sille ja hänen omalle turvallisuudelleen.
+
+Siitä johtuu tuo _horror_, kauhu, joka voi vallata hänet, kun hän
+näkee suuria, maanpintaa painavia ainejoukkoja, sellaisia kuin
+Himalajan tai Alppien tunturit, joissa ei ilmene tasapainoa eikä
+symmetriaa. Nuo vuorijoukkiot ovat tosin pienen pieniä verrattuina
+kiertotähtemme omaan ainepaljouteen, mutta se ajatus, vaikkapa se
+olisikin katselijan mielessä, ei kuitenkaan ole välittömästi käsillä
+tarkastelun ensi hetkellä. Epäsymmetriset ainejoukkiot, jotka eivät ole
+tasapainossa keskenään, näyttävät hänestä uhkaavan maailmankaikkeuden
+pystyssäpysymistä tai ainakin olevan muistona ajoista, jolloin käytiin
+ne taistelut, mistä tämä maailmanjärjestys on tuloksena. Ja ihmisen
+kauhuun niitä katsellessa on oma oikeutuksensa, sillä sellaiset
+ainejoukkiot, olkoot ne kuinka pieniä hyvänsä itse maan massaan
+verrattuina, ovat kuitenkin osaltaan syynä siihen, että maan painopiste
+on siirtynyt sinne, missä se on, ja jos pohjoisnavan tienoille nousisi
+yhtä painava jäävuorijoukko, järkkyisi nykyinen merenpinta paikaltaan
+ja nousisi meidän seuduillamme ehkä satakin jalkaa.
+
+Jos seisomme ihmiskäsien pystyttämän valtavan rakennuksen edessä,
+vain niin kaukana, että saamme kokonaiskäsityksen sen korkeudesta
+ja pituudesta, ja jos ympärystä muutenkin on ahtaasti rajoitettu
+eikä siinä näy mitään esinettä, joka korkeuden ja massan puolesta
+voisi kilpailla puheenaolevan rakennuksen kanssa, vaikuttaisi se
+painostavalta ja uhkaavalta, mikä olisi laadultaan jollei määrältään
+samanlaista kuin alppimassain vaikutus roomalaisiin, elleivät nämä
+rakennemassat olisi niin järjestettyjä, että ne symmetrisinä pitävät
+toisiaan tasapainossa ja osoittavat siten olevansa suunnitellut ja
+rakennetut kosmisten lakien ja inhimillisen tasapainon oman vaatimuksen
+mukaan. Jos Eiffel-tornissa olisi kohtisuoran keskiviivan toisella
+puolella kiinteätä massaa, toisella verkkomainen, ilmava kudos hoikkia,
+matkan päästä hämähäkin seitin kaltaisia rakenteen osia, ja jos
+tornissa vain toisella puolella olisi ulkonemia, joita painaisivat
+Notre-Damen korkuiset vahvat tornit, olisivat sen tasapainosuhteet
+ainakin katsellessa kumotut, samoin kuin sen symmetria, ja torni
+uhkaisi kaatua palasiksi. Samoin käy, jos se olisi rakennettu
+vinoksi, kuten Pisan ja Bolognan kaltevat tornit, nuo ilkeät näytteet
+rakennustaiteen ilveilystä.
+
+Nyt esitetty riittänee osoittamaan, miksi monumentaalinen rakennustaide
+on vaistomaisesti johtunut seuraamaan symmetrian periaatteita
+rakennuksen päämassoja soviteltaessa. Kosmilliset lait ynnä ihmiselle
+hänen ruumiinrakenteensa perusteella luontainen tietoisuus symmetrian
+yhteydestä näiden kosmillisten lakien kanssa ovat tämän seikan
+syvimpänä pohjana, samoin kuin tämä tasapainon periaate pakottaa
+noudattamaan symmetriaa yksityiskohdissa, kuten oviaukkojen, ovien ja
+ikkunoiden sovittelussa ja niiden viivoja suunnitellessa.
+
+Siitä merkityksestä, joka symmetrialla on plastiikassa, puhuin
+jo edellisessä luennossani. Toiset, sielullisemmat periaatteet
+vaikuttavat tässä tuntuvasti symmetriaa vastaan, sitä kuitenkaan
+kumoamatta. Ei mikään esteettinen periaate kumoa toista, vaan asettaa
+sen vain taustalle tai verhoo sen, kuten luonnonlakikaan ei kumoa
+toista. Plastiikassa on symmetrisellä asennolla sama tehtävä kuin
+n.s. perusasennolla voimistelussa. Perusasennosta lähtevät kaikki
+voimisteluasennot, symmetrisestä kaikki plastilliset. Plastillisesti
+ruma on jokainen asento, jota ei välittömästi tai muutamalla harvalla
+tempulla saa palautetuksi pysty- tai vaakasuorasti symmetriseen.
+
+Kun luennoissani ehdin taidehistorian ja erikoisesti kuvanveiston
+alalle, saanen valaista tätä seikkaa esimerkeillä. Tässä tahdon
+vain huomauttaa erästä kohtaa, jolla on jonkun verran merkitystä
+aate-estetiikan kannalta:
+
+Notkean ihmisruumiin voi sovittaa asentoihin, jotka ovat symmetrisiä,
+mutta silti rumia. Tämä todistaa, ettei symmetria ehdottomasti ja
+kaikissa oloissa edistä kauneutta. Sisällys- eli aate-estetiikka,
+joka edellyttää henkistä sisältöä kaikessa kauniissa, siispä myös
+muotokauniin yksinkertaisimmissa, alkeellisimmissakin aineksissa,
+matemaattisesti miellyttävässä, pitää symmetriaa voimien sopusointuisen
+tasapainon ja niiden terveellisen levon alkeellisimpana ilmauksena.
+Mutta jos menemme sirkukseen tai Tivoliin, missä esiintyy
+voimistelutaitureita, saamme nähdä seurueen hennompien ja notkeampien
+jäsenien olevan harjoitettuja näyttelemään ihmisruumista symmetrisesti
+muodostuneena myttynä, jossa kasvot paisunein suonin ja liikarasitusta
+ilmaisten kurkistavat jostakin aukosta polvien tai pohkeitten välistä.
+Mikäli lihaksia voi erottaa, esiintyy näissä, sitä mukaa kuin niiden
+palvelusta tarvitaan, sellaista jännitystä, joka viittaa asennon
+epäluonnollisuuteen ja piakkoin ilmenevään tuskallisuuteen. Meissä
+on se tunne, että voimistelija voi pysyä siinä vähän aikaa, mutta ei
+kauempaa, siitä kärsimättä.
+
+Tässä on meillä symmetriaa, jolta on riistetty sen aatesisällys:
+voimien sopusointuinen tasapaino ja kokonaisuuden lepo. Symmetrian
+aistimukseen, joka muutoin sinänsä miellyttäisi, tulee lisäksi
+väärinkäytetyn voiman ponnistuksen, epäsuhtaisen olotilan vaikutelma,
+sanalla sanoen: sen vastakohta, mitä symmetria itsessään ilmaisee.
+Symmetrian havaitsemisen lisäksi tulee sen asennon tekemä vaikutus,
+joka riistää ruumiilta sen jalouden, luonteenomaisesti ihmisellisen,
+ja antaa sille jotakin hirviömäistä, mikä puuttuu useimmilta alemmilta
+eläintyypeiltä. Tuollainen näytös on jonkinlaista ihmisruumiin
+häväisemistä, tarkoitan tietysti esteettistä häväisemistä; se ei
+loukkaa sitä, mikä on kaikkea estetiikkaa korkeampaa, nimittäin
+moraalia, vaan ilmaisee, kuinka notkeita ihmisen lihakset ovat, mutta
+muutamien silmille se on kuitenkin ehdottomasti vastenmielistä,
+ja heistä se suosio, jota katselijat osoittavat temppuilijalle,
+näyttää todistavan, ettei Eurooppa, kun se pian jättää taakseen
+yhdeksännentoista vuosisadan, ole vielä päässyt raakalaisuudesta.
+Jos tällaisia temppuja olisi näytetty Alkibiadeen maanmiehille ja
+aikalaisille, jotka itse olivat kehittäneet ruumiittensa kauneutta
+esteettisellä voimistelulla ja niiden sotakelpoisuutta aseleikeillä,
+olisi temppuilijaa kaiketi kehoitettu esittämään taitoaan
+persialaisille tai nubialaisille, mutta ei Ateenassa.
+
+Jos nyt siirrymme maalaustaiteeseen nähdäksemme, onko symmetrialla
+merkitystä tässäkin taidelajissa, joka itse olemukseltaan on
+vapaampi kuin mikään muu ja jossa esiintyy luontainen vastakohta
+jäykän matemaattiseen, ankaran ja kireän säännölliseen, niin
+huomaamme, että symmetrialla täälläkin on tehtäviä. Näin on laita
+etenkin rakennustaiteellisessa maalauksessa, missä maalaustaide
+esiintyy rakennustaiteen avustavana sisarena ja sen tehtävänä on
+koristaa seinäpintoja rakennustaiteellisessa, symmetrian periaatteen
+mukaan muovaellussa kokonaisuudessa. Tällöin saattaa maalaus, joka
+selvästi asettuu riippumattomaksi symmetriasta ja ehkäpä aivan
+tietoisesti pyrkii sitä uhmailemaan, jopa tuntua vastenmieliseltä
+sellaisesta katsojasta, joka muutoin ja taulumaalauksia katsellessaan
+kohtelee mielipahalla jokaista taiteilijan tietoista yritystä
+jättää mielikuvituksensa symmetrian säännön ohjattavaksi.
+Rakennustaiteellinen, monumentaalinen maalaus kunnioittaa ja sen
+täytyykin kunnioittaa symmetriaa, mutta sellaisella tavalla, joka ei
+orjuuta mielikuvitusta.
+
+Läheisessä sukulaisuudessa tämän maalauslajin kanssa on mytologinen
+ja uskonnollinen maalaus. Mytologiselle katsantotavalle ja kuluneina
+vuosisatoina uskonnollisellekin oli se maailma, jonka ihmisen katse
+saattaa käsittää, aivan kuin rakennustaiteellinen kokonaisuus, jonka
+eri kerroksissa asuivat hierarkisesti järjestetyt olentoluokat: alinna
+tuonela, sen yläpuolella maa taivaan suojeluksessa elävine ihmisineen,
+sen päällä ilmapiiri ja maailmaa valaisevien valojen radat, sen
+yläpuolella taivaan kansi ja taivas, jossa asuu Jumala taivaallisine
+sotajoukkoineen.
+
+Jos siis maalauksen tulee symboolisesti ilmaista ylimaallisen ja
+maallisen yhteys, niin mikäpä silloin on lähempänä kuin että tätä
+maailmanrakennetta perusaatteena pitäen annetaan taivaan avautua ja
+taulun pystysuoran keskiviivan tienoilla näytetään Isä Jumala, Kristus,
+neitsyt Maria, enkeliparvet pilvien yläpuolella maailmaa syleilevässä
+hohteessa ja sitten sen alapuolelle maan päälle ryhmitetään oikealle ja
+vasemmalle ihmisiä, jotka hartaina katselevat taivaallista näkyä. Tästä
+johdutaan pakostakin symmetriseen järjestelyyn.
+
+Muuan Rafaelin kuuluisimpia tauluja, "Väittely" (Disputa), esittää
+saman symmetrisen järjestelyn. Taulun alaosassa, joka kuvaa
+suorakaiteen muotoisiin ruutuihin jaettua permantoa, on alttari,
+jonka kohtisuora keskiviiva jakaa tarkasti kahteen yhtäläiseen osaan.
+Alttarin molemmin puolin ryhmittyy kirkon opettajia ja seurakunnan
+jäseniä. Yläosassa, pilvien yläpuolella, istuu juhlallisessa piirissä
+patriarkkoja, apostoleita ja pyhimyksiä symmetrisiin puoliskoihin
+järjestyneinä. Keskellä tämän piirin yläpuolella näkyvät Jesus ja
+Maria, vielä korkeammassa tasossa liitelee oikealla ja vasemmalla neljä
+enkeliä, ja kaikkein korkeimmalla istuu Isä Jumala valtaistuimellaan.
+
+Symmetrisesti järjestettyjä ovat myös Rafaelin "Josefin ja Marian
+häät", "Parnasso", "Heliodoruksen karkoitus" ja monet muut renesansin
+mestarien mainiot taulut. Minun ei tarvinne lisätä, että symmetria
+tässä on yhtynyt vapauteen, jossa jokaisella olennolla on yksilöllinen
+luonteensa ja itsenäinen asentonsa. Symmetrinen järjestely ei riistä
+niiltä vähääkään niiden persoonallisesta elämästä eikä vaikuta
+harkitulta ja tarkoitukselliselta. Symmetria tuntuu tässä päinvastoin
+luonnolliselta, välttämättömältäkin, koska taideteoksen kokonaisuudella
+on maailmanrakenteellinen perusaate ja tämän rakenteen puitteissa
+esitetään taivaan ja maan uskonnollinen yhteys. Jos haluamme nähdä,
+kuinka symmetria huonosti käytettynä voi herättää naurettavan
+vaikutelman, saamme siihen tilaisuuden eräässä kirkossa Guldbrandin
+laaksossa.
+
+Siellä on taikka muutamia vuosia sitten oli taulu, joka esittää
+arvokasta pappismiestä perheineen. Oli sattunut niin, että hänellä oli
+yhtä monta poikaa ja tytärtä. Taulun keskellä on pappi puolisoineen,
+molemmat ankaran symmetrisessä asennossa. Isän vieressä seisovat pojat,
+pituuden mukaan järjestettyinä, niin että pienin on reunimmaisena;
+äidin vieressä tyttäret, hekin pituuden mukaan järjestettyinä kaikki
+samassa perusasennossa, suoraan eteensä katsellen. Kokonaisuudesta
+tulee, niinkuin Rafaelin äsken mainitussa taulussa, symmetrinen,
+pyramiidin kaltainen ryhmitys, mutta ei saa vaatia, että se tekisi
+tässä saman vaikutuksen kuin Rafaelin taulussa. Tässä se vaikuttaa
+koomilliselta.
+
+Laatumaalauksessa, joka esittää jokapäiväistä elämää ynnä kaikkia sen
+satunnaisuuksia tai mitä niiksi nimitetään, on kuvioiden symmetrinen
+ryhmittäminen hullutusta, joka on vastoin tämän taidesuunnan aatetta.
+Olen nähnyt maalauksen, joka esittää maalaispitoja taivasalla,
+elonkorjuun jälkeen, ja jossa juhlivat ja oluttajuovat talonpojat,
+vaimot ja lapset on ryhmitetty symmetrisesti muodostaen pyramiidin.
+Sen huipulla seisoo hyväntuulisen näköinen mies, joka tuoppi kädessään
+näyttää huutavan "kippis", ei suinkaan juhlaan osaaottaville, vaan
+taulua katseleville. Vaikutus on aivan toinen, kuin mitä maalari on
+tarkoittanut. Kaikki näyttää harkitulta ja teennäiseltä, ja suurimpia
+onnettomuuksia, mitä laatukuvalle voi sattua, on se, että siinä huomaa
+jotakin teennäistä ja tarkoitettua. Juhlallinen ryhmitys on sitäpaitsi
+epäsuotuisa vastakohta sille vallattomalle ilolle, jota elojuhlan
+esitys tahtoo havainnollistaa.
+
+Mutta vaikkapa kuvioitten symmetrinen asettelu onkin ristiriidassa
+laatukuvamaalauksen aatteen kanssa, vaikuttaa symmetrian aate tässäkin,
+mutta toisella tavalla: valokohtien, varjojen ja väripintojen
+keskinäisessä sovittelussa sopusointuun, niiden ja taulun huomattavien
+kuvioiden tasapainossa ja lopuksi siinä, että ihmiskuviot ja
+rakennustaiteelliset tai muut maalauksessa esiintyvät kohdat ovat
+sopusoinnussa. Näitä sovitteluja ei taulusta saa puuttua, koska maalaus
+muutoin menettäisi esteettisen vaikutuksensa, mutta ne ovat sellaisia,
+että ne itsestään johtuvat taiteilijan mielikuvitukseen, jolloin hän
+siirtää ne kankaalle ilman tahallisia laskelmia.
+
+Kaikki muu symmetria kuin se, josta viimeksi huomautin, on
+karkoitettava maisemastakin, luonnollisesti lukuunottamatta sitä
+symmetriaa, mikä itsestään saattaa esiintyä maiseman eri esineissä,
+kuten havupuissa ja muissa kasvimuodoissa. Maisemataululta ei vaadita,
+että se esittäisi täydellisenä kokonaisuutena sen pienen palasen
+luontoa, jonka se tarjoo, yhtä vähän kuin sitä vaaditaan siltä
+maisemalta, jonka ikkunasta näemme ikkunanpuitteiden rajoittamana.
+Maisemataulun kehyksillä on sama tehtävä kuin ikkunanpuitteilla: mehän
+tiedämme, että maisemalla on kaihdettu jatkonsa niitten takana ja
+toisella puolella.
+
+Me emme voi vaatia symmetriaa suurimmaltakaan kappaleelta luontoa,
+jonka katseemme ulkoilmassa voi käsittää. Mutta jos joskus kohtaamme
+vivahduksenkin siihen suuntaan, jos esim. näemme näköpiirin molemmin
+puolin tummia toisiansa hyvin vastaavia kallio- tai metsäryhmiä
+ja keskellä aukon, joka johtaa sinertäviin etäisyyksiin, vedessä
+kuvastuvan iltataivaan näköpiiriin, niin on epäilemätöntä, että
+silmä siitä viehättyy ja että nautimme odottamatta esiintyneestä
+symmetriasta. Asian laita on todella niin, että kun symmetriasta
+poikkeaminen ei miellytä meitä siinä, missä on oikeus sitä odottaa,
+esim. eräissä matemaattisissa kuvioissa ja rakennustaiteen suuremmissa
+luomissa, miellyttää meitä vivahduskin symmetriaan siellä, missä emme
+ole sitä odottaneet eikä se näytä teennäiseltä tai haetulta tai ole
+vastoin sitä käsitystä vapaudesta taikka satunnaisuuksien leikistä,
+jonka eräitten esineitten ryhmät ehdottomasti herättävät. Sellaisen
+symmetrian kuin äskenmainitun tapaaminen maisemassa muuttuukin juuri
+sentakia sattumusten miellyttäväksi leikiksi.
+
+Emme odota, jollei satunnaisesti, symmetriaa suurimmiltakaan
+maisemilta, mitä näköpiirimme voi käsittää, koska me tiedämme, että
+se on vain pieni osa suuresta kokonaisuudesta, jota emme koskaan
+saa katseillamme mitata. Mutta tässä tulen kysymykseen, jota en ole
+ennen nähnyt esitettävän. Eiköhän maallisessa luonnossamme, jos sitä
+kokonaisuudessaan pidämme yhtenä ainoana suurena maisemana, ole juuri
+se symmetria, jota emme sen pikku palasissa voi emmekä halua ottaa
+lukuun? Ja eiköhän vaistomainen käsitys tämän suuren symmetrian
+olemassaolosta ole olentomme pohjalla tyydyttäen meitä, kun pienissä
+luonnontauluissa emme näe muuta kuin symmetrisen kokonaisuuden
+epäsymmetrisiä osia?
+
+Varmaa on, että jos silmä sovitettaisiin jonnekin maailman avaruuteen
+sillä lailla, että se yhdellä kertaa saattaisi nähdä sitä vastaan
+kääntyneen puoliskon kiertotähdestämme ja seurata maata sen pyörivässä
+kulussa auringon ja akselinsa ympäri, voisi se, jos se olisi kyllin
+terävä nähdäkseen näin kaukaa tähän tarpeelliset yksityiskohdat,
+keksiä silloin melkein symmetrisen järjestyksen olevan vallalla
+kiertotähtemme maisemassa ylimalkaan. Molempien vastakkaisten napojen
+ympäri symmetrisesti järjestyneitä, auringonvalossa kimaltelevia jää-
+ja lumi-vyöhykkeitä ja niiden välissä erivärisiä ja eriluontoisia
+kasvullisuuden vyöhykkeitä, jotka seuraavat enemmän tai vähemmän
+aaltoillen maapallon leveyspiirejä; niinpä nähtäisiin esim.
+arktinen kasvisto, joka väreilisi 70:nnen leveysasteen vaiheilla
+vaivaiskoivuineen, nuolipajuineen ja azaleoineen; metsäalue 60. ja 40.
+leveysasteen välillä vaihdellen ulkonäöltään ja näyttäen etelässä päin
+aina viheriöitseviä lehtimetsiä. Suurin piirtein esiintyisi tässäkin
+symmetriaa tai sitä lähentelevää.
+
+Siirryn nyt toiseen alkeellisista kauneuden periaatteista. Se vaikuttaa
+symmetrian yhteydessä, ollen kuitenkin toisenluontoinen. Tämä periaate
+on suhteellisuus. Suhteellisuudella tarkoitetaan sitä seikkaa että
+erilaisia vierettäin ja toistensa kanssa esiintyviä osia tai voimia
+havainnollisesti voi verrata samaan peruslaittaan; että näyttää siltä
+kuin ne olisivat syntyneet saman suureen kertomisesta tai jakamisesta
+tai ikäänkuin ne mittojensa puolesta olisivat sisäisessä yhteydessä
+toistensa kanssa. Mutta suhteet ovat monenlaisiapa siitä herää kysymys,
+onko niiden joukossa joku tai joitakuita, joita voisi pitää alkeellisen
+eli matemaattisen kauneuden perusmuotoina.
+
+Herbartin oppilas _Zeising_ on monen mielestä keksinyt sellaisen
+suhdelain, joka oli jo klassillisilla kansoilla tunnettu nimellä
+_kultainen leikkaus, sectio aurea_. Jos suora viiva jaetaan kahteen
+erisuureen osaan siten, että pienempi suhtautuu suurempaan niinkuin
+suurempi koko viivaan, niin viiva on jaettu kultaisen leikkauksen
+mukaan. Jos suorakaide piirretään niin, että sen lyhyempi sivu
+suhtautuu pitempään niinkuin pitempi molempien sivujen summaan, on se
+piirretty kultaisen leikkauksen mukaan. Tämä on n.s. irratsionaalinen
+(mitaton) suhde, jota niinkuin halkaisijan suhdetta ympyrän kehään
+ei voi numeroilla muutoin kuin likipitäen osoittaa päättymättömällä
+murtoluvulla, mutta joka riittävän tarkasti, mitä silmämittaan tulee,
+voidaan ilmaista suhteella 13:21 tai vähemmän tarkasti 8:13 tai 5:8.
+Viimeinenkin lukusuhde riittää tavalliselle silmämitalle.
+
+Zeisingin keksintö herätti suurta huomiota. Hän itse ja hänen
+innostuneet kannattajansa luulivat huomanneensa, että luonto niin
+suuressa kuin pienessäkin seurasi tätä suhdelukua, samoin taide.
+Keksittiin tai luultiin keksittävän kultaisen leikkauksen periaate
+kiertotähtien järjestelmässä ja niiden etäisyydessä toisistaan,
+kristallin rakenteessa, kasvien lehtien asennossa, korkeampien
+eläinten jäsenten rakenteessa, aaltoviivassa, sävelissä, plastiikan ja
+rakennustaiteen etevimmissä teoksissa, kuten Partenonin temppelissä ja
+Kölnin tuomiokirkossa, sekä maalaustaiteen tuotteissa. Tämä kultaisen
+leikkauksen innostunut hakeminen luonnon ja taiteen kaikilla aloilla
+alkoi kuitenkin herättää epäilyksiä periaatteen pätevyyttä vastaan.
+Tehtiin vastaväitteitä, joista muutamat eivät todistaneet mitään, kuten
+esimerkiksi Ungerin väite, että irratsionaalinen suhde ei voi olla
+kauneuden ohjeena siksi, että se irratsionaalinen. Aivan oikea oli
+sitävastoin se väite, että lähtökohdat, joista oli huomattu luonnon ja
+taiteen noudattavan kultaista leikkausta, usein oli mielivaltaisesti
+valittu, ja että yhtä pätevistä lähtökohdista päästäisiin toisiinkin
+suhteellisuussääntöihin. Taiteenarvostelija _Köstlin_, joka ei kuulunut
+intoilijoihin ja epäluuloisesti katseli mainittua haeskelua, huomasi
+kuitenkin, että Zeising oli oikeassa Partenonin temppeliin ja Kölnin
+tuomiokirkkoon nähden.
+
+Luonnontutkija Fechner, joka myöskin kuului epäilijöihin, teki
+mielenkiintoisia kokeita, jotka supistivat kultaisen leikkauksen
+merkitystä, mutta samalla todistivat, että Zeising todella oli tehnyt
+keksinnön esteettisten lakien alalla ja että kultainen leikkaus todella
+on alkeellisesti kauniin normaalimuotoja.
+
+Kokeissaan Fechner noudatti seuraavaa menettelytapaa. Hän teki
+valkeasta paperista kymmenen suorakaidetta, joiden sivujen suhteet
+olivat erilaiset ja jotka muodostivat sarjan neliöstä, jonka sivut
+suhtautuivat toisiinsa kuin yksi yhteen, siihen suorakaiteeseen, jonka
+sivut suhtautuvat toisiinsa kuin kaksi viiteen.
+
+Yksi suorakaiteista esitti kultaista leikkausta. Tässä kuviosarjassa
+sitä vastaa suorakaide n:o 7. Kaksi muuta suorakaidetta tulee
+jokseenkin lähelle kultaista leikkausta. Toista näistä suorakaiteista
+vastaa tässä sarjassa tarkasti n:o 6, toista likipitäin n:o 8.
+
+[Fechnerin suorakaidesarja: n:o 1 (neliö) 1x1; n:o 2: 6x5; n:o 3:
+5x4; n:o 4: 4x3; n:o 5: 29x20; n:o 6: 3x2; n:o 7: 34x21 (kultainen
+leikkaus); n:o 8: 23x13; n:o 9: 2x1; n:o 10: 5x2.]
+
+Fechner levitti nämä suorakaiteet ilman minkäänlaista järjestystä
+mustalle taululle ja kysyi hyvin erilaisessa yhteiskunta-asemassa,
+eri sivistysasteella ja toimessa olevilta henkilöiltä, ylimmistä
+tai hienostuneimmista käsityöläisiin ja työväkeen saakka, mitkä
+suorakaiteet miellyttivät heitä enimmän tai mahdollisesti olivat
+vastenmielisiä. Kysymys, mitä suorakaidetta he pitivät kauneimpana,
+tehtiin 347 hengelle, miehille ja naisille; hylkäämistuomio saatiin
+245 hengeltä. Fechner kyseli heiltä jokaiselta erikseen, ettei toisen
+lausunto vaikuttaisi toiseen, eikä ilmoittanut heille, mikä tiedustelun
+varsinainen tarkoitus oli.
+
+Mielenkiintoista oli nähdä, kuinka eri henkilöt suhtautuivat tähän
+kysymykseen. Ainoastaan muutamat valitsivat heti. Heidän joukossaan
+oli eräs nerokas nainen, joka kohta, kaikkia silmäiltyään, valitsi
+suorakaiteen n:o 7, kultaisen leikkauksen suorakaiteen, ja selitti,
+että neliö tuntui herättävän "rehellistä, mutta tyhjänpäiväistä
+tyydytystä". Toiset sanoivat neliötä ikäväksi ja kuivaksi. Toiset taas
+pitivät neliöstä, mutta, kuten myöhemmin kävi ilmi, ei sen vuoksi, että
+se olisi näyttänyt heistä kauneimmalta, vaan siksi, että se oli heistä
+tarkoituksenmukaisin.
+
+Fechner huomasi sen lisäksi, että hienosti sivistyneet ja
+taiteentuntijat, vain hiukan epäröityään, valitsivat n:o 7:n.
+
+Kyselyn lopputulos oli se, että kolme neljäsosaa kaikista vastaajista,
+miehet ja naiset jokseenkin tasalukuisina, selitti pitävänsä enimmin
+niistä suorakaiteista, joita tässä esittävät numero 7, 6 ja 8, s.o.
+siitä, joka vastaa kultaista leikkausta, ja niistä, jotka ovat sitä
+lähinnä, ja että näistä 75 prosentista melkoisesti suurempi osa valitsi
+juuri numeron 7. Muut äänet jakautuivat toisille kuvioille. Vähimmän
+ääniä saivat numerot 2 ja 10.
+
+Jo tämäkin on merkittävä tulos. Mutta vielä merkittävämpi on hylkäysten
+lopputulos. Noista melkein 300 moitelauseesta ei yksikään miehen
+tai naisen antama sattunut kultaisen leikkauksen suorakaiteeseen,
+eikä yksikään moite myöskään kohdannut sitä suorakaidetta, joka on
+kultaista leikkausta lähinnä, ja jota tässä vastaa n:o 8, kun taas
+pitkähkö n:o 10 sai yksin osakseen 38 % miesten ja 32 % naisten
+hylkäävistä tuomioista. Naiset osoittautuivat siis hiukan, mutta
+ei paljoa lempeämmiksi n:o 10:tä kohtaan. Sitä lähinnä sai neliö
+useimpia hylkäystuomioita, ja tässä olivat naiset ankarampia. Neliön
+hylkäsi 24% miehistä ja 33 % naisista. Sitä lähinnä moitittiin enimmin
+suorakaidetta n:o 2.
+
+Olen samaa mieltä kuin tanskalainen esteetikko _Wilkens_, kun hän
+pitää tätä tulosta yhtä hämmästyttävänä kuin vakuuttavana. Tässä
+on epäilemättä keksitty oikea kauneuslaki, ja tutkimus vahvistaa
+sen, mitä näissä luennoissani olen tahtonut osoittaa, että näet on
+olemassa sellaista, mitä voi sanoa objektiivisesti kauniiksi, ja että
+makutuomioita voi perustaa yleisiin periaatteisiin.
+
+Mutta silti ei saa liioitella sitä merkitystä, mikä kultaisella
+leikkauksella on. Virhe kultaisen leikkauksen periaatetta
+vastaan merkitsee, kuten Fechner itsekin on osoittanut, vähemmän
+kuin symmetrian rikkominen, niillä aloilla näet, missä, kuten
+rakennustaiteessa, symmetria on hyvin tärkeä.
+
+
+
+
+VIII.
+
+VÄRISYMBOLIIKKA.
+
+
+Lähinnä edellisissä luennoissani olen koettanut osoittaa, että
+kauneuslakeja on olemassa muotojen, massojen jaon ja suhteiden alalla.
+Nyt siirryn koskettelemaan värien maailmaa viitatakseni sielläkin
+vallitseviin kauneuslakeihin.
+
+Kielessä ei ole sanoja nimittääksemme niitä suunnattoman monia
+värivivahduksia, joita on olemassa, yhtä vähän kuin sillä on
+ilmaisuvälineitä kuvatakseen kaikkea sitä kauneuden määrää, jota
+valo ja värit levittävät luomakuntaan. Tavallinen silmä voi hieman
+harjaannuttuaan eroittaa runsaasti 30,000 eri värivivahdusta, ja
+harjaantuneesta värien tuntijasta olisi aivan luonnollista, että
+kutakin tuollaista vivahdusta pidettäisiin itsenäisenä värinä ja että
+sille siis värien sanastossa annettaisiin oma nimensä. Mutta kieli
+tyytyy sisällyttämään ne kaikki vähäiseen määrään ryhmiä, samoin kuin
+valo-oppikin.
+
+Suuri yleisö tyytyy yhteentoista tällaiseen ryhmään ja puhuu
+valkoisesta, harmaasta, mustasta, ruskeasta, purppurasta, punaisesta,
+keltaisesta, oranssista, vihreästä, sinisestä ja sinipunervasta.
+Optillisen tieteen kannalta ovat valkea, harmaa, musta, ruskea ja
+purppura tavallaan muukalaisia. Käytännöllisistä syistä täytynee niitä
+kuitenkin pitää ottolapsiksi hyväksyttyinä värien sisaruspariin. Oikeat
+värit, ne, joiksi auringonsäde taittuu sateenkaaressa ja prismassa,
+ovat punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen ja sinipunerva.
+Näitä kuutta valontaittumaa valo-oppi nimittää väreiksi, samalla kun
+tutkija mielellään myöntää, että sielullisessa ja käytännöllisessä
+suhteessa valkoinen, harmaa ja musta, jotka ovat valonvivahduksia,
+sekä ruskea, joka on sekaväri, ovat oikeutettuja saamaan myös tämän
+nimityksen.
+
+Ennenkuin lähden esittämään niitä kauneuslakeja, joita värien alalla
+on keksitty, sallittaneen minun sanoa pari sanaa näistä kunkin
+suoranaisesta esteettisestä vaikutuksesta ihmisten tunne-elämään.
+Tästä vaikutuksesta ei voida esittää mitään lakeja. Mikä arvo
+kullakin värillä sinänsä on esteettiselle rakenteellemme, ei voi
+käydä selville muulla tavalla kuin kysymällä mahdollisimman monilta
+ihmisiltä, mitä he tässä suhteessa tuntevat, ja siinä näyttää
+mielivallalta ja subjektiivisella olevan mitä paras tilaisuus noudattaa
+oikkujaan. Niinpä onkin se mielipide hyvin yleinen, että arvostelmat
+yksityisten värien kauneudesta ja merkityksestä tunteelle vaihtelevat
+loppumattomiin, joten tällä alalla ennen kaikkea on voimassa se vanha
+väite, että kullakin on oma makunsa.
+
+Matkustajat, jotka eivät ole syvemmälti ajatelleet asiaa, mutta ovat
+nähneet erilaisia tapoja monien eri kansojen keskuudessa, ovat ennen
+muita kiintyneet siihen ajatukseen, että tällä alalla vallitsee
+sovittamaton eroavaisuus -- että vaikutelmat eri väreistä ovat niin
+eriäviä, ettei niitä millään lailla voi johtaa mistään yleispätevästi
+inhimillisestä. Jos matkustaja on huomannut, että musta ei kaikkialla
+olekaan yleisesti käytetty suruväri, että punainen ei kaikkialla
+ilmaisekaan sotaista ja toimeliasta, vaan että tulimaalaiset käyttävät
+sitä rauhallisten tarkoitusten tunnusmerkkinä, kun taas valkoinen on
+heidän sotavärinsä, niin hän mielellään tekee sen johtopäätöksen, että
+tämä on mitä mielivaltaisinta, kun hän taas, jos hänellä on kylliksi
+huomiokykyä, voi eri värien ryhmittämiseen nähden päästä varmuuteen
+siitä, että se riippuu laeista, jotka ovat yhteisiä kaikille, hyvin
+erilaisillakin sivistysasteilla oleville kansoille.
+
+Kuitenkin ovat sielutieteilijät ja fysiologit hyvin taipuvaisia
+otaksumaan, että myös kukin yksityinen väri vaikuttaa omalla tavallaan
+sielunelämään, vaikkapa tämän tavan arvostelmia ei voikaan ilmaista
+täysin tieteellisesti, vaan niihin luonnollisista syistä tuleekin
+symboolinen luonne. Eriäväisyydet näiden arvostelmien välillä he
+selittävät johtuviksi vaikutuksista, jotka niihin liittyvät ja joihin
+myöhemmin kajoan.
+
+Uskon esteetikkojen ja fysiologien olevan oikeassa siinä, että
+jotakin yleispätevää voidaan sanoa myös yksityisten värien
+vaikutuksesta ihmiseen, olkoon hän eurooppalainen, neekeri, intiaani
+tai japanilainen. Mitä kuuteen spektriväriin tulee, olen omasta
+puolestani varma siitä, että sininen ja vihreä, nämä erikoisesti
+kosmilliset värit, ne, joihin taivas, meri ja maa silmissämme
+pukeutuvat, vaikuttavat aivan toisin kuin esim. punainen ja keltainen,
+herättävät toisen sielullisen tunnelman kuin ne, vaikkapa ei muusta
+syystä kuin siksi, että me olemme tottuneet näkemään suunnattomia
+pintoja edellisten värien peittäminä, kun toiset taas esiintyvät
+satunnaisemmin. Ei liene liioittelua siinä otaksumassa, että joka
+värillä on oma tunnesävynsä. Niinpä värit ovatkin kaikkina aikoina ja
+kaikkien kansojen keskuudessa olleet sieluntunnelmien symbooleina.
+Mielenkiintoista lienee luoda ohimennen katsaus tähän värisymboliikkaan.
+
+Aloitan valkoisesta ja mustasta. Fysiikan tutkijat sanovat puhdasta
+taittumatonta valoa valkoiseksi ja käyttävät tätä sanaa siis toisessa
+merkityksessä kuin esteetikot, maalarit ja yleisö, kuitenkin
+hiukan liittyen heidän kielenkäyttöönsä, sillä heistäkin ovat valo
+ja valkoinen väri läheistä sukua. Jälkimäinen on kuin edellisen
+aineellistumus ja pimeän vastakohta.
+
+Symboolisesti on valkoinen sielullisen puhtauden ja ylevyyden, sielun
+rauhan ja henkisen kirkkauden ilmaisuna. Lapsen sielullinen puhtaus on
+viattomuutta, aikuisten siveyttä, vilpittömyyttä, totuudenrakkautta.
+Senvuoksi puhutaankin viattomuuden valkoisuudesta, ja valkoista
+liljaa pidetään viattomuuden vertauskuvana. Morsiamen valkoinen puku
+on siveyden tunnusmerkki. Sitä käyttivät roomalaisten kesken kansan
+luottamukseen vetoavat politiikot hakiessaan virkapaikkoja. Muistona
+tästä meillä on vielä _kandidaatti_, joka johtuu sanasta _candidus_,
+valkoinen.
+
+Kansat, joille ryhdin ja liikkeitten jalous on ollut ominaista,
+ovat käyttäneet valkoisia päällysvaatteita mieluummin kuin muita.
+Roomalaisten _toga_ oli valkoinen, arabialaisen ja hindun vaipat
+samoin. Katolisen papin puku on valkoinen, kun hän toimittaa virkaansa;
+anglikaaninen pappi lukee, valkoinen pitkä kuoripaita yllään, rukouksen
+ennen saarnaa; itse saarnaa varten hän pukeutuu mustiin. Rukous vaatii
+ylevämpää asentoa kuin saarna. Rukouksessa anova kääntyy suoraan
+Jumalan puoleen ja asettuu hänen kasvojensa eteen; saarnatessa hän
+kääntyy kansaan, ja silloin hänen puheessaan voi tulla esille lämpöä,
+joka rikkoo ryhdin tasapainon ja sopusoinnun. Valkoinen väri voi sen
+vuoksi paremmin kuin musta vertauskuvallisesti liittyä rukoukseen.
+
+Valkoisen vastakohta on musta, niin sanoaksemme ruumiillistunut pimeys.
+Esteetikko _Köstlin_ lausuu mustasta:
+
+"Se on synkkä vieras, joka näkyy tunkeutuneen valon ja värien maailmaan
+kuin varjojen valtakunnan hirviö. Se on kaiken valo- ja väri-ilon
+varsinainen tuho, se on elämän hauta. Se ikäänkuin hiillyttää elämän
+ja jättää jälkeensä vain elottoman pohjasaon; se on olemassaolon
+vihollinen, kamalasti uhkaava ja harjoittaa pimeässä hävitystyötään.
+Musta on kauhun väri, vihan, salajuonten, murhan, leppymättömän
+vihollisuuden, sydämettömän julmuuden väri, pahan, helvetillisen,
+pirullisen väri. Mustalla on runoutensa, mutta se on hirmun runoutta."
+
+Omituista on kuulla tällaista omaan aikaamme kuuluvan miehen
+tunteenpurkausta -- miehen, joka itse on käynyt mustiin puettuna,
+nähnyt joka päivä ympärillään mustiin tai sitä lähellä oleviin väreihin
+puettuja ihmisiä, nähnyt mustiin puetun papiston toimivan kirkossa
+ja nähnyt mustia ruumisvaunuja, ruumisarkkuja ja hautajaissaattoja.
+Tuntuu siltä kuin Rigveda-ajan mies puhuisi hänen sanoillaan. Hänen
+käsityksensä mustasta on aivan sama kuin Rigveda-ajan laulajain
+käsitys pimeydestä, johon he eivät sekoittaneet yötä. Musta pimeys oli
+arjalaisista esi-isistämme 1,000 vuotta e.Kr. juuri samaa, mitä Köstlin
+on lausunut. Sen sijaan oli yö heistä jumalallinen olento, joka tähtien
+valolla ja kuun loisteella ja vahvistavalla unella virkisti pimeyden
+kauhujen ahdistamia ihmisiä. Rigveda-arjalaisten käsitys onkin sama
+kuin kaikkien kansojen, ei yksistään luonnonkansojen, vaan muidenkin.
+Kostiin on epäilemättä oikein esittänyt mustan värin tunnesävyn.
+
+Fechner huomauttaa, että meidän eurooppalaistenkin kesken, jotka
+pukeudumme mustiin tai tummiin vaatteisiin, ja joille musta on käynyt
+tavallaan pyhäksi, kukaan ei varmaankaan haluaisi asua huoneissa,
+jotka olisivat maalatut kauttaaltaan mustiksi ja sisustetut yksinomaan
+mustilla huonekaluilla. Eivät edes luostarin komerot ole mustia, vaan
+valkeita, vaikka musta, joka ei kiinnitä silmää katselemaan, tuntuisi
+parhaiten sopivan hartaaseen mietiskelyyn. Valkeilla kirjaimilla
+mustalle paperille painetut kirjat sopisivat ehkä manalan kirjastoon,
+lautturi Karonin kirjahyllylle, jos hänellä se on, mutta niillä on
+ehdottomasti pelottava vaikutus eläviin ihmisiin. Jos lapset saisivat
+noudattaa omaa mieltänsä, eivät he varmastikaan valitsisi mustia
+vaatteita, kun toisia olisi saatavissa, eikä nuorisokaan. Samoin
+menettelisivät luonnonkansat.
+
+Siitä huolimatta on musta väri yhä enemmän vallannut itselleen
+suosiota eurooppalaisten kansojen kesken. Tässä näemme esimerkin
+mielleyhtymien voimasta. Musta on, kuten Kostiin sanoi, synkkä
+vieras, jonkin elämälle ja elämänilolle vastaisen vertauskuva. Näin
+ollen tulee mustasta kuoleman arvoituksen symbooli ja, kun vainajia
+surraan, heihin kohdistuvan murheen tunnuskuva. Tätä mielleyhtymän
+raivaamaa tietä eurooppalaiset ovat joutuneet siihen, että he surua ja
+kuolemassa piilevää arvoitusta merkitsemään käyttävät samaa väriä, joka
+alkuaan luonnolliselle mielelle kuvastelee kamalaa ja pahaa. Siinä on
+ristiriita, kun ajattelemme, että kristillisen mielialan mukaan kuolema
+voi olla voitto ja kauneuden ja elämän alkukotiin johtava portti.
+
+Älköön senvuoksi ihmeteltäkö, että eurooppalaisessa maailmassa on
+vielä jokunen poikkeus mustan värin esikuvallisesta käyttämisestä.
+Roomalaisen kirkon korkeimmat arvohenkilöt, kardinaalit, surevat
+sinipunervassa puvussa. Ranskan kuningattarilla oli etuoikeus surra
+valkopukuisena. Valkoinen on myös kiinalaisten suruväri. Juutalaisten
+suruväri on oikeastaan sininen. Helleeneillä ja roomalaisilla ei ollut
+varsinaista suruväriä.
+
+Sittenkun mustasta väristä mielleyhtymän tietä oli tullut suruväri,
+tarvittiin tuskin muuta kuin askel eteenpäin, jotta mustasta tulisi
+vakavan elämänkatsomuksen, vilpittömän, velvollisuudentuntoisen, elämän
+tärkeihin kysymyksiin kääntyneen käytännöllisen mielen tunnuskuva.
+Tämä käsitys mustasta on vasta yhdeksännellätoista vuosisadalla täysin
+varmistunut, mutta se onkin nyt niin vankka, että meidän on vaikea
+kuvitella vakavien miesten käyttävän niitä iloisia värejä, jotka olivat
+ominaisia miespuvuille vielä kahdeksannellatoista vuosisadalla.
+
+Vaikeampi lienee mielleyhtymän tietä antaa valkoiselle muuta merkitystä
+kuin mikä sillä tunnesävynsä vuoksi todella on. Joka tapauksessa
+tunnustettaneen vastedeskin sen pätevyys puhtauden tunnuskuvana siitä
+luonnollisesta syystä, että valkoinen ja lika eivät siedä toisiaan.
+Likaisenvalkoisessa on jotakin kammottavaa, innoittavaa. Jokaisen
+puhtautta harrastavan kansan keskuudessa on tahrattoman valkean
+merkitys kotielämässä ja jossakin osassa pukua puhtaitten tapojen
+todisteena, jota ilman se ei halua olla. Jos valkoinen pöytäliina
+tai valkoiset liinavaatteet joskus väistyisivät mustan, harmaan tai
+kirjavan tieltä, olisi se kansallisen rappeutumisen merkkinä. Pesu
+on kuitenkin kallista, ja kenties ulkonainen tarkoituksenmukaisuus,
+rahallisten menojen supistaminen tuo muassaan muutoksen, jota muodin
+hirmuvalta ei yksin tähän mennessä ole saanut aikaan.
+
+Mutta tämä ei tosiaankaan olisi edistystä, vaan rappeutumisen merkkinä.
+Siveellisen ja ulkonaisen puhtauden tunteet ovat toisilleen sukua.
+Ihminen, jolla on vähänkin mielikuvitusta, näkee sielunelämänsä toisen
+tai toisen värisenä. Jos hän on puhtautta harrastava, näkee hän
+siveellisen sielunelämänsä valkoisena eikä halua sitä liata alhaisella
+ajatuksella, huonolla teolla, vaikka ei kukaan muu kuin hän itse saisi
+sitä tietää.
+
+Kuitenkin on olemassa jotakin, mikä saattaa antaa mustallekin värille
+tunnesävyn, jota sillä itsessään ei ole. Se on valo. Kiiltävän
+musta, sellainen musta, joka auringossa tai keinotekoisessa valossa
+ilmaisee vaihtelevia vivahduksia, vapautuu siihen muuten kuuluvasta
+synkkyydestä, mutta pysyy vakavuutta kuvastavana. Valo antaa mustalle,
+kuten kaikille muillekin väreille, jotakin, mikä lieventää sävyä, jos
+väri on valonarkaa, mutta tehostaa sitä, jos se on valolle altis.
+Valkoisen ja mustan vaikutuksesta väriyhtymissä saanen tilaisuuden
+puhua etempänä.
+
+Valkoisen ja mustan välillä on harmaa monine vivahduksineen. Eräissä
+näistä vivahduksista on itsessään jotakin painostavaa, herättäen
+epäilystä ja haluttomuutta, toisilla on lempeästi tyynnyttävä tai
+puolueeton luonne. Kansojen ja niiden kirjallisuuden symboliikassa ei
+harmaalla ole mitään erikoista merkitystä, harmaantuvia tai harmaita
+hapsia lukuunottamatta, joita kaikessa runoudessa, vanhimmista ajoista
+nykyaikaan saakka, on ylistetty jalojen kasvojen koristeina, mutta
+narrin kasvoja rumentavina. Poliittisessa symboliikassa -- sillä
+sellaistakin on olemassa -- on harmaa ainakin meillä saanut verrattain
+suuren merkityksen: siitä on tullut poliittisesti puolueettomien tai
+kannattomien väri, kuten sinisestä on tullut tasaisen edistyksen,
+mustasta taantumuksen, punaisesta yhteiskunnallisen vallankumouksen
+väritunnus.
+
+Tulen nyt prismaväreihin. Äärimmäisenä vasemmalla on sateenkaaressa
+samoin kuin yleensä prisman asteikossa punainen. Punaiset
+värivivahdukset näköpiirissä ilmaisevat myös tavallisesti päivän
+tai auringon nousua. Spektrivärien joukossa on punainen yleensä
+pimeyden terävä, esille pistävä vastakohta. Sen monet ja keskenään
+hyvin erilaiset vivahdukset vaikuttavat sen, että sillä myös on hyvin
+erilaiset tunnesävyt.
+
+Kaikki kansat ja rodut ovat yhtä mieltä siitä, että tummanpunaisessa,
+purppuraa lähinnä olevassa, on jotakin voimakasta, valtavaa, mutta
+samalla uhkaavaa ja intohimoista. Eläinkunta näyttää tuntevan jotakin
+samanlaista, tummanpunaisen värin vaikutusta kokiessaan. Kaikkien
+sotaisten kansojen keskuudessa, mikäli tiedän, on punainen aina ollut
+taistelun värinä. Näkönsä saanut, ennen syntymästään asti sokea
+kertoi, että hän helakanpunaista ensi kerran nähdessään tunsi jotakin
+samanlaista kuin torven rätistessä ja että taivaansinisen näkeminen toi
+hänen mieleensä huilunsäveliä.
+
+Luonnonkansat yleensä pitävät erityisesti punaisesta. Tässä on
+muistettava, että punainen harvoin esiintyy luonnossa kovin suuriksi
+pinnoiksi levinneenä, ja että se siellä esiintyessään tavallisesti on
+yhteydessä viheriän kanssa, joka on sen täydennys väri, tai sinisen
+kanssa, joka on läheisintä sukua sen täydennysvaalille. Esiintyessään
+suurin määrin punainen luultavasti väsyttäisi luonnonkansojen silmiä
+yhtä hyvin kuin sivistyneidenkin.
+
+Viimemainittujen kesken tapaa harvoin voimakasta punaista käytettynä
+päävärinä puvuissa tai asuinhuoneissa. Jokainen tuntee itsestään, että
+näköelimet, jotka ovat sovitetut ja totutetut sellaisiksi kuin meidän,
+tuskin voisivat kauankaan sietää tummanpunaista taivasta sinisen
+asemasta, tummanpunaista maata vihreän sijasta.
+
+Mutta punaisella on monta toisistaan suuresti eriävää vivahdusta
+erilaisine tunnesävyineen. Kun tummanpunainen on, Köstlinin sanoja
+käyttääksemme, polttava, huutava ja meluava, on taas vaalean- tai
+ruusunpunaisella toinen tunnesävy, varsinkin, mitä enemmän
+lähestytään valkoista. Siihen tulee silloin jotakin hienoa, vienoa ja
+ihanteellista. Tuo vienonpunainen, joka heikosti alkavan aamuruskon
+lailla paistaa lapsen tai nuoren neidon poskilla valkean hohteen läpi,
+on sotaisen tummanpunaisen kaltainen vain siinä, että se ilmaisee valoa
+ja elämää.
+
+Lähinnä punaista on väriasteikossa oranssi. Sen asema punaisen ja
+keltaisen välillä määrää sille kuuluvan tunnesävyn. Punaoranssilla
+eli keltapunaisella on luonnonkansaan suosio puolellaan. Goethe
+huomauttaa, että tarmokkaita, terveitä, mutta raakoja ihmisiä tämä
+väri miellyttää erikoisesti. Samoin kuin tummanpunainen herättää
+tämäkin väri eläimissä levottomuutta ja vihaa. Tämä väri, sanoo Goethe,
+järisyttää uskomattomasti eräitten ihmisten hermoja. Keltapunaiseksi
+maalattu tai kalustettu asuinhuone olisi ajan mittaan yhtä sietämätön
+kuin tummanpunainen tai vieläkin kiusallisempi. Punakeltaisella taas on
+kaiken lämpönsä ja voimansa ohella vienompi tunnesävy, samalla kun se
+tuntuu kuvastavan voimaa. Se on kullan väri.
+
+Keltainen on prisma-asteikon ja sateenkaaren keskimäisessä ja
+kirkkaimmassa osassa. Keltainen on kirkkain kaikista väreistä. Jos
+valkoisen valovoima merkitään luvulla 1,000, on keltaisen valovoima
+6,400, mutta punaisen vain 2,300. Hauska on lukea Köstlinin kuvausta
+täyteläisestä keltaväristä. Se on, sanoo hän, ylellisyyden, ihanuuden,
+kunnian ja majesteetin väri. Se on loistelias, rikas, upea, mutta ei
+tunteellisen hieno, ei kaino, vaan vaatelias ja ylpeä, ilman syvyyttä
+ja valovoimastaan huolimatta lämmötön. Se on ylimielisyyden, kopeuden,
+hengettömän koreilun väri, varsinaisesti sultaanimainen, faraomainen,
+bramaanimainen, itämaispapillinen.
+
+Tummentuneena keltaisen voima lisääntyy, mutta loisto vähenee.
+Mitä enemmän se lähenee valkoista, sitä enemmän se myös kadottaa
+loistettaan, mutta voi silloin yhä enemmän lähetä jaloa hienoutta ja
+runoutta; silloin se lähentelee auringonvalon laatua.
+
+Fechner huomauttaa sattuvasti, että harva väri esiintyy niin
+monenlaisissa mielleyhtymän tapaisissa suhteissa kuin keltainen, ja
+että sen vaikutus juuri siksi voi olla niin erilainen.
+
+Keltaista väriä tapaamme auringossa, kuussa, tähdissä, kullassa;
+siis taivaallisissa ja maallisissa koristuksissa. Ei siis ole ihme,
+että kullasta kaikkien kansojen kesken on tullut vallan ja rikkauden
+vertauskuva. On kuitenkin huomattava, että tämä koskee vain kiiltävän
+keltaista. Himmeänkeltaista tapaamme niin useissa esineissä, jotka
+osaksi ovat mieluisia, osaksi epämieluisia, että nämä keltaisen
+vivahdukset aiheuttavat mitä erilaisimpia arvostelmia. Harmahtava tai
+täplikkään himmeä keltainen vaikuttaa aina epämieluisesti, samoin
+kuin keltataudin väri. Keltainen ei ole siis yksistään vallan ja
+loiston symbooli, vaan siitä on myös tullut sairaalloisen, erikoisesti
+kateellisen vertauskuva, ja kateus onkin lähellä ylpeyttä ja
+vaativaista korskeutta. Kateus suhtautuu ylpeyteen, niinkuin loistonsa
+menettänyt keltainen vielä loistavaan.
+
+Mitä taas auringonvaloloistoon tulee, on se näiden mielleyhtymien ja
+mielialojen ulkopuolella, koska se antautuu kaikille uusille väreille
+ja tarkoittaa vähemmän itseään kuin sitä, että toimittaisi kaikelle
+muulle jotakin omasta ihanuudestaan. Se on siis todellisen majesteetin
+symbooli. Sanotusta näemme, että keltainen ei näyttele miellyttävää
+osaa värisymboliikassa. Toisenlainen merkitys voi sillä kuitenkin olla
+värisoinnuissa, joihin myöhemmin siirryn.
+
+Keltaisen naapurina prisma-asteikossa on vihreä. Valo-oppi myöntää
+vihreälle väliaseman eri spektrivärien joukossa aaltopituudesta ja
+värähdysnopeudesta riippuen. Se on, huomauttaa sielutieteilijä _von
+Volkmar_, oikea keskinkertaisuuden ja tasapainon väri tunne-elämäänkin
+nähden, ja se oli myös keskiaikana Saksan porvariluokan mieli väri.
+Täysivihreä, josta jokainen keltainen vivahdus on kadonnut, mutta
+joka hiukan lähenee sinistä, on aina ollut normaalisten, lapsuusiästä
+päässeiden henkilöiden mieliväri.
+
+Tunnettu tanskalainen luonnontutkija _Örsted_ sanoi, että hänessä heräsi
+luottavaisuuden tunne, kun hän sitä katseli; toiset ovat sanoneet,
+ettei värien alalla saa pyytää enempää kuin mitä tuo siniseen vivahtava
+vihreä antaa, sillä jos puhtaassa vihreässä onkin vielä liiaksi
+maallista, liiaksi porvarillisen tyytyväistä, niin saavat ne vihreän
+vivahdukset, jotka lähenevät sinistä naapuria, jotakin kohottavan
+runollista, jotakin siitä kaihosta, joka kiitollisena maallisesta
+ilosta kuitenkin tuntee ja kaipaa korkeampaa.
+
+Tällaisen vaikutelman tekevät sinisenvihertävät vuoretkin, jotka
+häipyvät kaukaisuuteen, ja meren sinivihreä pinta. Täysivihreä sinänsä
+on tyytyväisyyden, tyydytyksen väri; siniseen vivahtava vihreä luo
+nykyhetken tyydytyksestä katseensa tulevaisuutta kohti, joka antaa
+sielulle korkeamman mielihyvän. Tästä vihreän vivahduksesta on
+symboliikassa myös tullut toivon väri. Se tyytyväisyys, se vapaus
+epäsoinnuista, mikä henkii vihreästä, on myös aiheuttanut sen, että
+asuinhuoneet usein maalataan tai paperoidaan vihreä päävärinä. Se
+vaikuttaa tyynnyttävästi, hermojavahvistavasti, työtäedistävästi.
+
+Vihreän vieressä väriasteikossa on sininen, ja nämä molemmat naapurit
+ovat koko asteikossa ainoat, jotka sopivat hyvin yhteen, jos ne
+sovitetaan suuriksi pinnoiksi vieretysten. Sen selittää molempien
+värien vienous ja niukka valovoima, minkä vuoksi vihreä maa ja sininen
+taivas, vihreät niityt ja järven sininen pinta eivät lainkaan aiheuta
+epämieluisaa värivaikutusta. Erikoisesti sininen väri on valosta köyhä,
+vaikkei silmä käsitäkään tätä köyhyyttä sille viaksi. Päinvastoin: sen
+valoköyhyys vahvistaa sitä tunnelmaa, että se on jotakin aineetonta,
+ja sen valon vähyys on niin vahvasti liittynyt siihen, että hämärän
+tullessa ja muuttuessa pimeäksi siniset esineet viimeiseksi menettävät
+värinsä. Meluisa punainen sammuu ensimäiseksi, aivan kuin sen
+valoloisto ei oikein viihtyisi melussa; sininen sammuu viimeiseksi ja
+voi vielä säilyä yön tähtikirkkaalla taivaalla.
+
+Niinpä on sinisestä tullutkin uskollisuuden tunnus, ehkäpä juuri
+tämän huomion perusteella. Sininen ei ole ylpeä, ei loistelias eikä
+komeileva, siinä ei ole intohimoa eikä kiihkeyttä, ei se tunkeile.
+Sielullisesti se on keltaisen vastakohta, mutta rauhallisen suloinen,
+virkistävän tuore. Kylpy sinisessä eetterissä, siemaus sen tunteelle
+mitattomasta, puhtaasta ja kirkkaasta syvyydestä on kangastanut
+runoilijan mielikuvitukselle enkeleitten arvoisena, sanomattomana
+nautintona.
+
+Sininen on, kuten buddhalaisten Nirvana, jotakin aineetonta, johon
+sielu, hukkaan joutumatta, tahtoisi vaipua yhtyäkseen maailman henkeen.
+Se on, kuten joku on sanonut, suloista "ei mitään", runollista
+tyhjyyttä. Jos sinisessä on kaipuuta, on siinä myös sen tyydytystä. Ei
+siis kumma, että romantiikka puhui "sinisestä kukkasesta" ihanteenaan.
+
+Ruiskukka on vaatimaton, lemmikki pyrkii piiloon, mutta muutamien
+mieli, nautittuaan hetken puutarhojen ja kasvihuoneiden loisteliaista
+kukkaskuningattarista, tuntee virkistyvänsä palatessaan noiden
+pienien kainojen pariin, jotka ovat saaneet katseeseensa jotakin
+taivaisen puhdasta. Sininen on puhtaan, taivaisen, ihanteellisen
+vertauskuva. Kaikki sen vivahdukset ovat kauniita, kun taas muiden
+värien vivahdukset eivät kaikki ole sitä lajia, että ne miellyttäisivät
+ihmissilmää. Valkeaan sekoittuneena esiintyy sinisen eetterimäinen
+olemus paremmin; vihreään sekaantuneena taas sen lempeä, rauhallisuutta
+herättävä herttaisuus.
+
+Vielä ei ole yhdenkään maalarin tai runoilijan mieleen juolahtanut
+pukea Mefisto tai joku muu saman sotavoiman edustaja siniseksi. Musta
+ja verenpunainen tai yksinään tulipunainen ovat tähän asti saaneet
+palvella tätä tarkoitusta. Sitä vastoin näemme renessanssin maalarien
+käyttävän sinistä niissä verhoissa, joihin puettuina maailman luoja,
+maailman vapahtaja ja naisihanne Maria esitetään. Muut silloin myös
+käytetyt värit ovat sinisen sopusointuisia täydennyksiä.
+
+Äärimmäisenä prisma-asteikossa on sinipunerva eli violetti, jonka
+aallonpituus on lyhyin ja värähdysnopeus suurin. Sinipunerva
+vaikuttaa levottomalta; näennäisesti, mutta ei fysikaalisesti, jos
+Young-Helmholtzin väriteoria on oikea, on sinipunerva sinisen ja
+punaisen sekoitusta. On kuin viimemainitun värin tarmo ja rajuus
+ei oikein tuntisi tyyneyttä tai kunnioittaisi vienoutta siinä
+väliaineessa, sinisessä, johon se tässä on joutunut.
+
+Goethe huomautti, että violetilla paperoitu huone karkoittaa tyynen
+keskustelun viehätyksen. Mielisairaalain lääkärit ovat olleet
+huomaavinaan, että sinipunerva ympäristö vaikuttaa vahingollisesti
+heidän hoidokkeihinsa, ja merkillistä kyllä, ovat kokeet eräillä
+muurahaisilla, kuten sir John Lubbock on ilmoittanut, osoittaneet, että
+nekin kammosivat sinipunervaa valoa.
+
+Violetti on valosta köyhää sinistä, jota voimakas punainen hehku
+valaisee. Punainen ja sininen eivät sula siinä yhteen, vaan vaikuttavat
+ilman erikoista yhteyttä. Sellaista sanotaan komeaksi väriksi, mutta
+sen komeudessa on jotakin epäsointuista.
+
+Kullan vastakohdaksi asetettuna violetti tekee hyvin komean
+vaikutuksen, eikä siinä ole mitään ulkonaisen komeilevaa, mikä
+on ominaista keltaiselle värille. Sininen aines antaa violetille
+vakavuutta, jossa on jotakin alakuloista. Pienellä pinnalla ja
+herttaisessa ympäristössä ei violetin luonteen epäsointuinen puoli
+pistä niin selvästi silmään kuin laajalla pinnalla. Orvokin kukka
+miellyttää, mutta sen violetti vivahtaa enemmän siniseen, eikä se
+kuitenkaan vaikuta likimainkaan niin miellyttävältä kuin lemmikki.
+
+Vielä on sanottava muutama sana eräästä väristä, joka ei kuulu
+spektriväreihin, nimittäin ruskeasta. Sillä on enemmän kuin millään
+muulla värillä aineellinen luonne, ja silmän ilmeessä tarvitaan
+inhimillistä sielukkuutta, jotta ruskea, kun se siinä näyttäytyy,
+saisi ihanteellisuutta ja tunteellisuutta. Mutta siinä on jotakin
+voimakasta ja tervettä, mikä itsessään vaikuttaa oivalliselta ja silmän
+sielullinen voimaan yhtyneenä voi saavuttaa sellaisen kauneuden, että
+tuomari, jonka on tuomittava ruskeitten ja sinisten silmien välillä,
+epäröi langettamasta tuomiotaan ja kehoittaa riitapuolia sopimaan.
+
+Hiusvärejä on, kuten tunnettu, hyvin vähän. Oranssia, vihreää,
+sinistä ja violettia ei niiden joukossa ole, vaikkapa Neptunus ja
+Ahti joskus saavat vihreän tukan ja parran. Mutta se sija, joka
+ruskealla on tällä alalla, ei ole vähäpätöinen. Renessanssin maalarit
+ja antiikin runoilijat antavat yleensä kauneuden palkinnon vaaleille
+värivivahduksille, mutta suovat ruskealle etusijan mustan rinnalla.
+En ole huomannut, että ruskealla olisi mitään erikoista merkitystä
+värisymboliikassa.
+
+Ne esteettiset vaikutelmat, joita yksityiset värit tekevät ihmisen
+tunne-elämään, ovat sielullisesti hyvin mielenkiintoisia, ja niillä
+on myös taidehistoriallinen merkityksensä. Onhan filosofisessakin
+suhteessa merkittävää, että sillä kosmillisen voiman ilmauksella, joka
+esiintyy valona, on kaikissa prisman taittamissa säteissä jotakin, mikä
+tuntuu vastaavan ihmissielun mielialaa. Kun fyysikko mittaa niiden
+eetterivärähdysten aallonpituuden ja nopeuden, jotka näköhermoihin
+edenneinä herättävät tietoisuudessamme valon ja värien aistimuksia,
+antaa hän meille paljoudellisen vastineen johonkin maailmankaikkeudessa
+vaikuttavaan laadulliseen, mille inhimillinen kauneudentunne on sukua.
+
+
+
+
+IX.
+
+VASTAVÄRIT.
+
+
+Edellisessä luennossani tein selkoa värisymboliikasta, -- niistä
+vaikutelmista, joita kukin väri aiheuttaa tunne-elämässämme. Se
+lienee koko estetiikan subjektiivisin luku, ja asian laadusta johtuu,
+että sitä ei voi esittää ankarasti tieteellisessä muodossa, vaikka
+siinäkin ilmenee yhtä ja toista yleispätevää, jotakin, mikä vastaa
+tunne-elämän eri vaiheita, kuulukoon ihminen mihin rotuun tai kansaan
+hyvänsä. Maailmassa ei liene ainoaakaan kansaa, joka ei toisenlaisin
+tuntein katselisi suurta veripunaista pintaa kuin taivaansinistä, eikä
+yhtään kansaa, jossa edellinen ei saisi aikaan enemmän ärsytystä kuin
+jälkimäinen tai ei heräisi sitä tunnetta, että punaisen ja intohimon,
+samoin kuin toisaalta sinisen ja tyyneyden välillä on sukulaisuutta.
+
+Nyt siirryn objektiivisempaan puoleen värien estetiikassa, siihen
+väriteorian lukuun, joka käsittelee täyte- eli vastavärejä.
+
+Auringonvalo jakaantuu sateenkaaressa ja prismassa kuuteen pääväriin,
+jotka aina esiintyvät seuraavassa järjestyksessä: punainen, oranssi,
+keltainen, vihreä, sininen, violetti. Jokaisen näistä pääväreistä voi
+erikseen jakaa useihin vivahduksiin. Tutustumista niiden sisäiseen
+järjestykseen edistää n.s. värikehä. Sen saattaa laittaa monella
+tavalla, mutta tietysti on tällöin aina otettava huomioon, että värit
+seuraavat toisiaan prismallisessa järjestyksessään ja siten myös
+sukulaissuhteittensa mukaan.
+
+Yksinkertaisin värikehä on Goethen laatima. Suuri runoilija oli, kuten
+tiedämme, myös luonnontutkija ja tutki sekä elimistöjen rakennetta ja
+kehityslakeja että väriteoriaakin. Goethen värikehään kuuluu vain kuusi
+pääväriä, ja sillä on havainnollisuuden etu.
+
+Tähän liitetyssä värikehässä on kaksitoista sektoria, mutta
+havainnollisuutta auttaa se, että läheistä sukua olevat väri
+vivahdukset on pantu parittain rajaviivojen väliin, joten päävärien
+tietty kuusiluku kaikissa tapauksissa tulee näkyviin.
+
+Fysiikka ja taideteoria ovat yhtä mieltä siitä, että kolmea kuudesta
+pääväristä on pidettävä ensiasteisina, _primäärisinä_, ja toisia kolmea
+johdettuina eli toisasteisina, _sekundäärisinä_; mutta toistaiseksi
+ollaan erimieltä, kun on määrättävä, mitkä nuo primääriset ovat.
+
+Optillis-fysikaalisella alalla on voimassa, vaikkei täysin vakaasti,
+englantilaisen _Youngin_ keksimä ja _Helmholtzin_ kehittämä teoria.
+Sen mukaan ovat silmän verkkokalvoon johtavat hermosäikeet niin
+sovitetut, että niiden päätelaitteet ovat kolmenlaisia, joista taas
+kukin saa omalla tavallaan vaikutelmia silmän sisälle jatkuvista valon
+eetterivärähdyksistä: yksi laji välittää punaisen, toinen vihreän,
+kolmas violetin vaikutelmia. Punainen, vihreä ja violetti ovat tämän
+otaksuman mukaan nuo kolme primääristä väriä: oranssi, keltainen ja
+sininen ovat muka niiden yhdistelmiä.
+
+Taideteoria on jo vanhastaan esittänyt ja kannattaa käytännöllisistä
+syistä toista jakoa. Sen mukaan ovat punainen, keltainen ja sininen,
+siis joka toinen sateenkaaren ja prisman pääväreistä, primäärivärejä,
+kun taas toiset, nimittäin oranssi, vihreä ja violetti ovat
+sekundäärisiä päävärejä. Tämä teoria perustuu siihen ettei muita
+värejä sekoittamalla voi saada punaista, keltaista tai sinistä, kun
+taas toisia päävärejä saadaan sekoittamalla. Oranssi, joka värikehässä
+on punaisen ja keltaisen välissä, on näiden seos. Vihreä on sinisen
+ja keltaisen, violetti sinisen ja punaisen sekoitus. On siis kolme
+ensiasteista pääväriä: punainen, keltainen, sininen, ja niiden kanssa
+vuorotellen kolme johdettua eli sekoitettua: oranssi, vihreä, violetti.
+
+[Chevreulin väriympyrä: punainen, punaoranssi, oranssi, keltaoranssi,
+keltainen, keltavihreä, vihreä, sinivihreä, sininen, sinivioletti,
+violetti, punavioletti]
+
+Näiden primääristen ja sekundääristen päävärien kesken on erinäisiä
+suhteita, joilla on esteettisesti hyvin tuntuva merkitys. Jokaista
+niistä voi, sen kadottamatta värin luonnetta fysikaalisessa
+merkityksessä, sekoittaa mihin pääväriin tahansa, paitsi ei yhteen,
+nimittäin siihen, joka on sitä vastapäätä värikehässä. Jos sitä
+sekoitetaan siihen, ei kumpikaan enää ole pää- tai spektriväri, ja
+seoksesta tulee harmaata, joka enemmän tai vähemmän lähenee toiselta
+puolen mustaa, toiselta valkoista.
+
+Jos esim. otamme punaista väriä, voi sitä sekoittaa oranssiin, ja
+seoksesta tulee punaoranssi; jos sekoitetaan keltaiseen, tulee siitä
+oranssiväriä. Sitä voi sekoittaa violettiin, jolloin seoksesta tulee
+purppuraa, ja siniseen, jolloin saamme violettia. Punaista voi siis
+sekoittaa kaikkiin sen molemmilla puolilla kehässä oleviin väreihin,
+mutta jos sitä sekoitetaan vastapäiseen väriin (vihreään), ei sekoitus
+enää anna mitään perusvärien vivahdusta. Siitä tulee harmaata, ja se
+poistuu varsinaisten värien piiristä värittömien valojen ja varjojen
+alalle, valkean ja mustan, valoisan ja pimeän vivahdusasteikkoon. Niin
+käy oranssinkin, jos sitä sekoitetaan kehän osoittamaan vastakohtaansa,
+siniseen; samoin on keltaisen laita, jos sitä sekoitetaan
+vastakohtaansa, violettiin. Niitä värejä, jotka sekoitettuina näin
+neutralisoivat toisensa, sanotaan optiikassa ja väriteoriassa
+_komplementtiväreiksi_, täyteväreiksi, tasoitusväreiksi.
+
+Käyn nyt tekemään selkoa tämän nimityksen syistä.
+
+Kirjoitan nuo kuusi pääväriä siinä järjestyksessä kuin ne seuraavat
+toisiaan sateenkaaressa ja värikehässä, mutta kahteen riviin toistensa
+alle. Silloin meillä on:
+
+    punainen, oranssi, keltainen,
+     vihreä,  sininen, violetti,
+
+siis kolme paria värejä, joista kullakin on täydennysvärinsä ylä- tai
+alapuolellaan. Punainen ja vihreä ovat yhtenä parina, oranssi ja
+sininen toisena, keltainen ja violetti kolmantena.
+
+Miksi sanotaan jokaisessa näistä pareista toista toisen täytteeksi?
+
+Selitys on seuraava: Joka parissa on yksi väri, joka on primäärinen,
+alkuperäinen, sekoittamaton, ja toinen, joka on johdettu, sekoitettu.
+Olen jo huomauttanut, että punainen, keltainen ja sininen ovat
+taideteorian primääriväreja, ja että oranssi, vihreä ja violetti ovat
+sen sekundäärivärejä, jotka ovat syntyneet edellisiä sekoittamalla.
+
+Jos otamme täytevärien ensimäisen parin, punaisen ja vihreän, niin on
+punainen sekoittamaton, alkuperäinen väri, vihreä punaisen ja keltaisen
+sekoitus. Siis tapaamme kaikki kolme alkuperäistä väriä punaisen,
+sinisen, keltaisen, tässä parissa, vaikka keltainen ja sininen ovat
+kuin kätkettyinä vihreään.
+
+Jos otamme täytevärien toisen parin, oranssin ja sinisen, on sininen
+alkuperäinen, sekoittamaton väri, oranssi taas keltaisen ja punaisen
+sekoitus. Siis ovat kaikki kolme alkuperäistä väriä tässäkin, vaikka
+kaksi niistä on sulautunut oranssiksi.
+
+Jos otamme täytevärien kolmannen parin, keltaisen ja violetin, niin on
+keltainen alkuperäinen, violetti punaisen ja sinisen sekoitus. Siis
+on tässäkin nuo kolme alkuperäistä väriä, vaikka kaksi niistä piilee
+violetissa.
+
+Jokainen täytevärien pari sisältää siis nuo kolme alkuperäistä,
+punaisen, keltaisen, sinisen. Mitä tarkoitetaan nimityksellä täyteväri,
+voidaan selittää näin:
+
+Kun väritön valonsäde taittuu prismassa, jakautuu se kolmea
+alkuperäistä väriä edustaviin säteihin, ja näiden värien sekoituksia
+ovat johdetut. Jos punainen, sininen ja keltainen säde taas yhtyvät,
+tulee niistä väritöntä valoa. Siinä merkityksessä ne ovat toistensa
+täydennyksiä, ja siksi värikehässä olevia värejä sanotaankin toistensa
+täytteiksi.
+
+Vaikka täytevärit ovat vain parittaisia, ovat kuitenkin kaikki kolme
+alkuperäistä väriä, kuten äsken osoitin, olemassa kaikissa pareissa, ja
+samasta syystä, miksi nuo kolme prisman sädettä yhtyessään muuttuvat
+värittömäksi valoilmiöksi, tulee kahdesta maalarinväristä, jos ne ovat
+toistensa täytteitä, se väritön valoilmiö, jota sanotaan harmaaksi, kun
+ne sekaantuvat keskenään. Jos maalarinvärit, pigmentit, olisivat yhtä
+puhtaita ja valoisia kuin prisman tai sateenkaaren valonsäteet, olisi
+seos epäilemättä valkoista ja edustaisi siten paremmin väritöntä valoa.
+
+Siirryn nyt toiseen tästä riippuvaan täytevärien ominaisuuteen. Otetaan
+kappale värillistä, kiillotonta noin parin tuuman pituista ja levyistä
+paperia, pannaan se kirkkaassa valaistuksessa sellaiselle pohjalle,
+jonka väri on neutraalinen, esim. harmaalle paperille tai luonnollisen
+puun väriselle laudalle, ja katsellaan värillistä paperia kiinteästi
+noin 20 sekuntia. Jos sitten peitämme sen valkealla, läpinäkymättömällä
+paperilla ja katselemme vuorostaan sitä, niin näyttää siltä, kuin sen
+pinnalla näkisimme värillisen kuvion, joka on jokseenkin sen suuruinen
+kuin peitetty paperi, mutta aivan toisen värinen.
+
+Jos värillinen paperipala oli punainen, on subjektiivinen kuvio
+vihreä; jos keltainen, niin subjektiivinen kuvio on violetti, ja jos
+sininen, kuultaa subjektiivinen kuvio oranssin värisenä. Toisin sanoen:
+jos kauan katselemme määrättyä väriä ja sitten kohdistamme silmät
+värittömään pintaan, näkyy sillä subjektiivinen kuva, jolla on aina
+ensiksi katsellun kuvan täyteväri.
+
+Kokeen voi myös tehdä niin, että värilliselle arkille pannaan valkoinen
+paperiliuska ja katsellaan sitä lakkaamatta 20 sekuntia. Jos arkki on
+punainen, saa valkoinen liuska vihreän värin, koska vihreä on punaisen
+täyteväri; jos se on oranssin värinen, tulee liuska sinertäväksi;
+ja jos keltainen, vivahtaa liuska violettiin j.n.e. Näin syntynyttä
+subjektiivista väri-ilmiötä sanotaan tavallisesti _jälkikuvaksi_, joka
+aina on ensin tähystetyn värin täyte.
+
+Näyttää siltä kuin silmä, kauan jotakin väriä katseltuaan, väsyisi
+siihen, aivan kuin ne hermojen päät silmän verkkokalvossa, joita sama
+valoaalto on kauan ärsyttänyt ja jotka siis ovat kauan välittäneet
+esim. punaisen vaikutelmaa, tarvitsisivat lepoa, ja punaisen täyteväri,
+vihreä, edistää tätä lepoa, virkistää näköelimiä, koska se sisältää
+ne molemmat alkuperäiset värit, sinisen ja keltaisen, jotka punaisen
+kanssa synnyttävät valkoista väritöntä valoa.
+
+Ne, jotka ovat olleet Rigin huipulla ja siellä nähneet ihmeellisen
+värileikin, nimeltä "_Alpenglühen_", muistanevat, että kun ne punaiset
+ja oranssinpunaiset vivahdukset, missä vuoret silloin kuultavat, ovat
+kadonneet, seuraa niitä siniseen vivahtava vihreä loiste. Tämä loiste
+on aivan subjektiivinen ja riippuu katselijan silmän tilapäisesti
+muuttuneesta vastaanottokyvystä; se on jälkikuva, jolla tässä kuten
+aina on täyteväri. Näin saadaan suuressa mittakaavassa samanlainen koe
+kuin ne pikku kokeet, jotka äsken mainitsin.
+
+Kaikki taiteilijat ja suurin osa yleisöä tuntenevat sen ilmiön, että
+meitä ympäröivä luonto näyttää meistä kauniimmalla väriloistolla
+koristellulta, jos katselemme sitä pää ylösalaisin käännettynä.
+Katselijan asento on silloin hankala, mutta se vaiva palkitsee itsensä,
+sillä esineitten piirteet käyvät selvemmiksi ja saavat sellaisen
+väriloisteen kuin ne kuuluisivat toiseen maailmaan, meidän maatamme
+ihanampaan luomakuntaan. Niiden kangastukset matkojen päästä käyvät
+runollisemmiksi, ja auringonlasku tarjoaa erinomaisen komean näyn.
+
+Tämän selityksenä ovat värivastakohtien lait: se vastakohta, josta
+juuri olen puhunut, täydentävä, jälkeenpäin vaikuttava, ja toinen
+vastakohta, josta puhun myöhemmin, hetkellinen ja myötävaikuttava.
+
+Se osa silmän verkkokalvosta, johon tavallisessa pystyssä asennossamme
+taivaansininen väri enimmin vaikuttaa, tulee tällöin yhä alttiimmaksi
+oranssille. Ylösalaisessa asennossa kohtaa oranssinvärinen
+horisonttiviiva samaa verkkokalvon osaa, joka virkistyäkseen silloin
+vastaanottaa juuri tarvitsemansa vaikutelman, ja siten käyvät
+näköpiirin oranssivärit kauniimmiksi. Verkkokalvon toinen osa, se,
+johon pystyssä asennossa näköpiirin keltapunainen loiste vaikutti,
+tulee nyt alttiimmaksi oranssin täytevärille siniselle, ja kun
+verkkokalvo sitten, ylösalaisessa asennossa, kohtaa taivaansinen,
+vahvistuu ja kaunistuu tämä jo itsessään runollinen väri, koska sama
+verkkokalvon osa edeltäkäsin oli valmis ottamaan sitä vastaan.
+
+Jos maalaus on suurikokoinen ja siinä on suurehkoja yksivärisiä
+pintoja, ei sitä pidä katsella liian kauan yhtä mittaa. Mitä
+loisteliaampi se on väritykseltään, sitä enemmän se menettää, jos kauan
+tuijotamme sen yksityiskohtiin. Jälkeenpäin vaikuttava, täydentävä
+väri vastakohta alkaa silloin häiritsevän työnsä, joten saamme juuri
+vastakohdan niistä väreistä, joita taulussa on. Jos katselija on kauan
+silmäillyt esim. jotakin sen pääasiallisesti punaista osaa, niin
+silmä herkistyy punaisen täytevärille, vihreälle, ja jos katse sitten
+kääntyy taulun pääasiallisesti siniseen osaan, seuraa sitä sen alttius
+vihreälle ja taulun siniset värit näyttävät silloin sinivihreiltä.
+Jatkuva tuijottaminen päättyy pakostakin värisekaannukseen, joka voi
+mennä niin pitkälle, että väri tai teen komeimmatkin tuotteet saavat
+harmaanlikaisen ulkonäön.
+
+Tämä ennemmin tai myöhemmin sattuva värisekaannus välttyy kuitenkin,
+jos maalauksen osat ovat niin järjestetyt, että viereiset tai läheiset
+väripinnat täydentävät toisiaan. Sininen pinta oranssinvärisen,
+keltainen violetin, vihreä punaisen rinnalla ei väsytä näköhermoja,
+sillä kun silmä esim. oranssinväristä pintaa katsellessa käy herkäksi
+siniselle, antaa tälle herkkyydelle heti tyydytyksen vieressä oleva
+sininen väri, joka siitä kirkastuu ja tekee vielä voimakkaamman
+vaikutuksen.
+
+Senvuoksi onkin taideteoriassa sellainen laki, että välittömästi
+vieretysten olevat tai toisistaan neutraalisella värillä hieman
+erotetut täyteväriset pinnat vahvistavat ja korottavat toistensa
+vaikutusta, lisäävät toistensa loistoa ja tuoreutta. Tämä on
+värisoinnutuksen ensimmäinen laki, sen perustuslaki, jos niin halutaan.
+
+Vahvistuminen, loiston korottaminen voi täten mennä pitemmällekin
+kuin värittäjä haluaa. Tämä pitää paikkansa erittäinkin silloin, kun
+punaista ja vihreää pannaan rinnatusten. Näidenkään voimakkaitten
+täytevärien rinnakkain paneminen ei koskaan käy epäsointuiseksi, mutta
+sopusointu voi ilmetä liiankin tehostettuna; sen voi kuitenkin helposti
+välttää toisen värin lieventämisellä tai ohennuksella, varjostuksella
+tai panemalla väliin jonkin piirteen, jolla on neutraalinen väri,
+valkea, harmaa tai musta, sekä myös sopivasti jakamalla, milloin se voi
+käydä päinsä, väripintojen alaa niiden valovoiman mukaan. Mitä suurempi
+valovoima värillä on, sitä pienemmän pinnan se saa peittää täytevärinsä
+rinnalla, jos halutaan täysin sopusointuista värivaikutelmaa. Punaisen
+valovoima on suurempi kuin vihreän, ja se saa siis, kun olosuhteet
+niin sallivat, viedä vähemmän tilaa kuin vihreä, jos niiden tulee olla
+yhteistoiminnassa.
+
+Teoksessaan kutomataiteesta _Gottfried Semper_ vakuuttaa, että useimmat
+itämaiset kuviot noudattavat tätä lakia suhteesta värien valovoiman ja
+väripintojen alan välillä. Niiden mestarit menettelevät näin arvatenkin
+vaistomaisesti, vain harjaantuneen väriaistinsa johtamina, ilman mitään
+taideteoreettista harkintaa.
+
+Täydennyksen laki on voimassa koko värimaailmassa, enemmän tai vähemmän
+silmäänpistävänä sielläkin, missä sitä vähimmin odottaisi. Niinpä esim.
+harmaa saa värikkäällä pohjalla vivahduksen pohjan täyteväristä, ja
+vivahdus käy sitä vahvemmaksi, mitä puhtaampi ja sekoittamattomampi
+väri on.
+
+Siitä voi helposti päästä selville yksinkertaisella kokeella. Jos
+karmosiinipunaiselle paperille siroitetaan harmaata hiekkaa, saa tämä
+ilmeisen vihreän vivahduksen; jos sitä siroitetaan oranssinväriselle
+paperille, näyttää se siniseltä j.n.e. Jos siis näistä seikoista
+tietämätön aloittelija koettaisi luonnonmukaisesti kuvata harmaita
+esineitä värillisellä pohjalla, saattaisi hän ehkä tuon seikan vuoksi
+erehtyä ja aluksi antaa niille esim. punaisella pohjalla sen vihreän
+vivahduksen, joka sillä näyttää olevan. Seuraus olisi, että harmaa
+saisi vielä voimakkaamman vihreän sävyn kuin oli tarkoitettu. Jos
+hän taas maalaa harmaat esineet niiden oikealla luonnonvärillä, niin
+pitää maalattu punainen pohja itsestään huolen siitä, että ne saavat
+asianmukaisen vihreän vivahduksensa.
+
+Jos täydennyslaista tietämätön maalausoppilas tahtoo tarkasti kuvata
+keltapohjaisen, harmaakuvioisen verhon, voi hän helposti erehtyä.
+Koska keltaisen täyteväri on punasinervä, valaa keltainen pohja
+tämänväristä hohdetta harmaihin kuvioihin. Senvuoksi on mahdollista ja
+todenmukaista, että oppilas, joka haluaa tarkasti kuvata näkemänsä,
+antaa maalauksessaan näille kuvioille sinipunervan vivahduksen. Verho
+tulee hänen kuvassaan silloin toisennäköiseksi kuin hän odotti eikä ole
+mallinsa mukainen, ennenkuin hän, täydennyslakia seuraten, tekee kuviot
+harmaiksi.
+
+Aloittelijain jäljennöksissä nähtäneen, _Chevreulin ja Jännicken_
+mukaan, usein sellaisia erehdyksiä, jotka johtuvat mainitun lain
+tuntemattomuudesta. Jos aloittelija jäljentää taulun, joka esittää
+laskevan auringon valaisemaa valoa, näkee hän talon valaistun
+sivun keltaisessa hohteessa ja varjot sinisenvioletteina, ja koska
+nämä alkuperäisen taulun täydennysvärit sellaisten värien yhteisen
+lain mukaan vahvistavat toisiaan, joutuu aloittelija näkemään ja
+jäljennöksessä kuvaamaan talon keltaisen värisävyn keltaisempana ja
+varjot sinisempinä kuin mitä ne ovat alkuperäisessä taulussa. Jos tämä
+jäljennös taas jäljennetään, käy liioittelu yhä pahemmaksi. Jännicke
+kertoo kerran nähneensä tuontapaisen järjestyksessä seitsemännen
+jäljennöksen ja huomanneensa sen värivaikutuksen aivan toisenlaiseksi
+kuin alkuperäisessä.
+
+Kaupoissa, joissa myydään erivärisiä kankaita, on täytevärien
+säännöllä suuri merkitys, jota ostaja harvoin aavistaa, mutta jonka
+toteuttamiseen myyjillä, jos he kiinnittävät siihen huomionsa,
+on hyvä tilaisuus. Äskettäin yli sadan vuoden vanhana kuollut
+Chevreul, jonka tutkimuksille värien taideteoria on erittäin suuressa
+kiitollisuudenvelassa, on tehnyt hyvin mielenkiintoisia huomioita
+tässäkin suhteessa.
+
+Otaksukaamme, että myymälään tulee nainen ostamaan keltaista
+hamekangasta ja sen lisäksi oranssinvärisiä tai helakanpunaisia
+nauhoja tai muita tarpeita. Jos myyjä nyt näyttää hänelle useita
+keltaisia kankaita, ja hän valitsee niitä kauan, suomatta sillä välin
+silmilleen mitään lepoa, niin aiheuttaa keltaisen jatkuva näkeminen
+silmän verkkokalvossa taipumuksen keltaisen täyteväriin violettiin.
+Kun myyjä sitten heti levittää hänen eteensä nuo oranssinväriset tai
+helakanpunaiset nauhat, joita hän on pyytänyt, niin tuo taipumus
+violettiin siirtyy hänen silmissään näihin nauhoihin, niin että esim.
+helakanpunainen näyttää violetin subjektiivisen väliintulon vuoksi
+karmosiinipunaiselta eikä helakalta, jota hän pyysi ja jollaisia nauhat
+todella ovatkin, kun niitä katsellessa silmä on tavallisessa kunnossa.
+
+Jos myyjä levittää ostajan katseltaviksi perätysten neljätoista
+lajia punaista kangasta neutraaliväriselle pöydälle, niin ostaja
+varmaankin arvelee, että viimeksi tarjotut kuusi tai seitsemän mallia
+eivät ole yhtä kauniita tai kirkkaita kuin ensimäiset, vaikka ne
+väriltään olisivatkin aivan samanlaisia. Mitä kauemmin hän katselee
+punaisia kankaita, sitä enemmän hänen silmänsä pyrkii näkemään
+punaisen täyteväriä, vihreätä, joka yhä enemmän pääsee vaikuttamaan
+ja antaa kankaille yhä harmahtavamman vivahduksen, koska täytevärit
+toisiinsa sekoittuneina tuottavat harmaata. Tässä toimittaa silmä itse
+sekoituksen. Se tapahtuu, niin sanoaksemme, itse verkkokalvossa ja
+vahingoittaa ehdottomasti viimeksi katseltujen kankaiden väriloistoa.
+Myyjä tekee siis viisaasti tarjotessaan välillä vihreitä kankaita
+ja kiinnittäessään huomiota niihin, kun ostaja on kauan katsellut
+punaisia. Seuraus tästä on se, että ostaja pitää jälkimäisten loistoa
+yhä kauniimpana.
+
+Täydennysilmiöt vaikuttavat myös varjojen laatuun. Otaksukaamme, että
+on hämärä, mutta vielä niin valoisaa, että huoneen ikkunasta tuleva
+päivänvalo voi siellä jonkun esineen torjumana aikaansaada tästä
+varjon. Jos nyt sytytetään lamppu ja asetetaan niin, että sama esine
+heittää varjon toiseenkin suuntaan, käy edellinen varjo lampunvalon
+vuoksi keltaiseksi, mutta toinen varjo vivahtaa keltaisen täyteväriin
+violettiin.
+
+Täydennyslaki tulee esille myös teatterisaleissa sekä päivänvalon
+että keinotekoisen valaistuksen aikana. Jollei sitä oteta huomioon,
+voi laiminlyönnillä olla epäedullinen vaikutus ei ainoastaan salin,
+vaan myös kokoontuneen yleisön ulkonäköön. Jos aitioiden taustana
+oleva seinä maalataan ruusunpunaiseksi, niin aitioissa istuvien
+kasvot saavat enemmän tai vähemmän vihreän vivahduksen. Jos se
+maalataan oranssinväriseksi, saa ihonväri päivänvalossa sinertävän
+ja kaasuvalossa vihertävän vivahduksen. Tummanpunainen pohja, missä
+punainen on hyvin heikkoa, ei kuitenkaan kokemuksen mukaan vahingoita;
+mutta luultavaa on, että se kalventaa ihon väriä, vaikka tavallisille
+silmille huomaamattomassa määrässä. Tizian onkin maalannut monta
+muotokuvaa tummanpunaiselle pohjalle.
+
+Seinäpapereissakin voi käyttää samaa väriä, eikä tule epäsuotuista
+vaikutusta ihon väriin. Kirkkaanpunainen teatterin esirippu
+vaikuttaa sitävastoin ehdottomasti vahingollisesti. Se herättäisi
+läsnäolevien silmissä taipumuksen vihreään, joka pysyisi heissä, heidän
+katsellessaan yleisöä tahi näyttämöä.
+
+Asuinhuoneiden seinäpaperit eivät koskaan saa olla yksinomaan
+kirkkaanpunaisia tai violetteja. Kirkkaanpunaisessa valaistuksessa
+saavat esineet, kuten mainittu, vihertävän sävyn ja violetissa
+kellahtavan, koska keltainen on violetin täydennysväri. Oranssi on myös
+epäsuotuisa seinäpaperien väri. Se väsyttää silmiä ja antaa esineille
+sinertävän sävyn. Heleänvihreät seinäpaperit vaikuttavat edullisesti
+valkoiseen, kalpeaan ihoon ja samoin kultauksiin. Kirkkaansinisellä
+pohjalla vaikuttavat kultaukset kaikkein paraiten. Tavalliset harmaat
+seinäpaperit vaikuttavat paraiten silloin, kun seinät ovat maalauksilla
+koristetut. Yksityiset öljymaalaukset vaikuttavat paraiten silloin, kun
+seinäpaperien pääväri on taulun päävärin täyteväri. Vaskipiirroksia ja
+valokuvia ei pitäisi koskaan ripustaa öljymaalausten rinnalle, vaan
+säilyttää niitä salkuissa tai albumeissa.
+
+Laki täyteväreistä tulee esille puvuissakin. Tässä en kuitenkaan tahdo
+niitä lähemmin käsitellä. Se, joka tahtoo perehtyä tähän tutkimukseen,
+saa hyvää johtoa englantilaisen _Adamsin_ teoksesta "väriharmonian
+vaikutuksesta naispukuihin" ja Jännicken teoksesta väriharmoniasta.
+
+Muuten kulkevat muodit omia teitänsä välittämättä esteettisistä
+laeista. Muotien lainsäätäjiltä ei vaadita tämänlaatuisia tietoja eikä
+herkkää silmää. Muodit pyrkivät yhtä usein ärsyttämään silmää kuin sitä
+tyydyttämään.
+
+Taiteenkin maailmassa on muotiorjuutta. Niinpä esim. maalari voi
+olla nykyaikainen tai ei nykyaikainen. Onneton se taiteilija, joka
+on _ainoastaan_ nykyaikainen. Kun se muotisuunta, jota _ainoastaan_
+nykyaikainen taiteilija edustaa, on joutunut pois muodista -- ja näin
+käykin aivan varmasti ennemmin tai myöhemmin --, on hän ja hänen
+maineensa mennyttä ainiaaksi.
+
+Tulikoe, joka taideteoksen on kestettävä, ei satu sen
+näytteillepanopäiväksi, jolloin se ensi kertaa on taiteentuntijan
+tai yleisön arvosteltavana. Tulikoe ei tule myöskään silloin, kun
+taideteoksen edustama suunta ei enää ole nykyaikainen, sillä silloin
+ollaan taipuvaisia hylkäämään kaikki, mitä tuo suunta on tuottanut,
+parempi yhtä hyvin kuin huonompikin. Tulikoe tulee silloin, kun uusi,
+edellistä seurannut suunta, joka on ollut sen vastustajana, itsekin
+joutuu pois muodista. Silloin tulee ensinmainitulle, aikoja sitten
+syrjäytetylle suunnalle se kausi, jolloin se ei ole epämuodikas eikä
+muodinmukainen; silloin alkaa arvostelu, joka katselee taideteosta
+sekä historiallisesti että makusuuntien taistelusta hämmentymättömin
+katsein; silloin on taideteoksen oikea tulikoe, josta se pääsee jälleen
+ja ainaisesti nuorena, jos siinä itsessään on nuoruutta.
+
+Puheen ollessa muodista värien maailmassa, muistan vielä, mikä
+merkitys on ollut sanoilla "maalaiskomea" ja "maalaiskorea". Niitä
+ei käytetty ainoastaan sellaisista rahvaamme käsitöissä esiintyvistä
+väriyhtymistä, joissa luonnollinen, terve mieltymys täytevärien
+vastakohtiin iloitsee kiihkeämpien vastakohtien liiankin pirteästi
+ilmenevästä loistosta, vaan ne ulotettiin jaloimpiinkin värisointuihin,
+kun näitä tuli esille maalaisnaisen kutomatuotteissa. Näillä sanoilla
+tuomittiin kotiteollisuuden tuotteita, jotka sitten ovat päässeet
+kunniaan esteettisessä suhteessa, samoin kuin värilakeja, jotka
+olivat vaikuttaneet itämaalla, Kreikan ja Rooman loistoaikoina,
+keskiajan ja renessanssin taiteessa. Tiedämme kyllä, mistä tämä
+puhe "maalaiskomeasta" ja "maalaiskoreasta" on tullut. Se on kaikua
+siltä ajalta, joka kärsi tai oli kärsivinään värikauhua, ja joka
+on laiminlyönyt entisaikojen taiteelliset muistomerkit ja sivellyt
+linnojemme ja kirkkojemme maalatut katot ja seinät kalkilla ja liimalla.
+
+Ei kannata kuitenkaan valittaa sitä, että taiteen alalla on
+muotityranniaa, sillä valitukset eivät sitä poista, ja korvauksen
+saamme siitä, että tyrannin tavallisesti kukistaa toinen, joka ei
+kulje edellisen jälkiä, vaan päinvastaiseen suuntaan. Ja kaiken tämän
+ohessa on kuitenkin taiteen ja kauniin alalla vaikuttamassa pysyviä
+lakeja, joita voidaan rikkoa, mutta ei poistaa, ja jotka ajoittain taas
+pääsevät täysiin oikeuksiinsa.
+
+Olen edellisessä luennossa koettanut esittää eräitä näistä laeista.
+Sitä täydennyslakia, josta viimeksi puhuin, huomataan noudatetun
+egyptiläisten ja assyrialaisten, samoin kuin kaikkien myöhempienkin
+aikojen teoksissa. Ne väriyhtymät, jotka eivät miellytä meitä, eivät
+yleensä miellyttäneet heitäkään; ne värisoinnut, jotka ilahuttavat
+silmiämme, ovat ilahuttaneet heitäkin.
+
+
+
+
+X
+
+KAUNIS JA TARKOITUKSENMUKAISUUS.
+
+
+Niin kauas kuin nyt olen ehtinyt luennoissani, olen koettanut osoittaa,
+että jos, kuten sananlasku sanoo, mielestä ja mausta riippuu mikä on
+kaunista, niin ei itse maku kuitenkaan riipu sattumasta, vaan seuraa
+eräitä, osaksi ihmisestä itsestään ja hänen kehitysasteestaan, osaksi
+myös itse luonnosta johtuvia lakeja ja periaatteita. Näitten lakien ja
+periaatteiden joukosta olen huomauttanut symmetriaa ja suhteellisuutta
+ja suhteellisuudesta taas kultaisen leikkauksen lakia sekä lopuksi
+värien maailmassa vastakohtalakia, täydennyslakia, joka on kaikkien
+täällä vallitsevien lakien pohjana.
+
+Taidehistoria vahvistaa näiden lakien ja periaatteiden pätevyyden
+kaikkiin aikoihin ja kansoihin nähden. Ei käy kieltäminen, että
+estetiikka ja taideteoria ovat astuneet tunnustettavia tulevaisuudelle
+lupaavia askelia, kun niiden on onnistunut ne keksiä, vaikka ne
+kuuluisivatkin niin sanoaksemme alkeellisimman kauniin alalle ja ovat
+vain pohja, jonka yllä ylemmät henkisemmän, vapaamman kauneuden ilmiöt
+liikkuvat seuraten toisia ja korkeampia lakeja.
+
+Mitä tulee taiteilijan suhtautumiseen alkeellisen kauneuden lakeihin,
+voi hän kyllä olla niistä tietämätön, koska hän, jos hänellä on
+luontainen taiteilijan kyky, seuraa niitä vaistomaisesti, kuten lapsi
+kävelemään opetellessa noudattaa tasapainolakia ja puhumaan opittuaan
+kieliopin lakeja. Jos taiteilija ne tuntee, ei niiden tärkinkään
+tunteminen voi auttaa häntä luomaan arvokasta taideteosta, sillä siihen
+tarvitaan lisäksi toisia ominaisuuksia, joista puhun myöhemmin.
+
+Mutta samalla kun täytyy tätä huomauttaa, samalla kun koe epäonnistuisi
+surkeasti, jos henkilö, jolla ei ole luovaa mielikuvitusta eikä herkkää
+vastaanottokykyä, koettaisi vain esteettisten lakien tuntemuksen
+perusteella sommitella taideteosta -- hän saisi silloin aikaan vain
+sommitelman, mutta ei elävää kokonaisuutta -- täytyy toisaalta
+huomauttaa, että hänellä on hyötyä niiden tuntemisesta, etenkin
+uransa alussa, koska ne voivat auttaa häntä välttämään erehdyksiä,
+joihin hän muuten voisi langeta, ja keksimään syitä vikoihin, joita
+hän itse huomaa tehneensä. Muistutan tässä niistä esimerkeistä,
+joita edellisessä luennoissani mainitsin. Harmaat kuviot keltaisella
+pohjalla saavat violetin vivahduksen, koska violetti on keltaisen
+täyteväri. Pyrkiessään kankaalle toistamaan ne värit, jotka luulee
+näkevänsä jäljennettävässä alkuperäisessä teoksessa, aloittelija siis
+on taipuvainen kopiossaan esittämään violetilla värivivahduksella ne
+kuviot, jotka alkuperäisen keltaisella pohjalla ovat harmaita, ja siten
+häneltä jää saavuttamatta se värivaikutus, jonka hän aikoi toistaa.
+
+Alkeellisesti kauniin lakien tuntemuksella on senvuoksi oma arvonsa.
+Ja sen laita on samoin kuin kaiken muunkin tiedon: sillä on oma
+arvonsa itsessään. Saattaa olla hyvä toimia vaistomaisesti oikein,
+luoda vaistomaisesti kiitettäviä teoksia, tietämättä kuinka tai
+miksi. Mutta on inhimillisesti kauniimpaa, että taiteilija samalla
+voi ymmärtäväisesti harkita, mitä on tehnyt. Renessanssin suuret
+maalarit koettivat keksiä sen lait, mitä tekivät; Goethe ja Schiller
+tutkistelivat sitä taidetta, jota harrastivat, runoutta, ja hakivat
+sen lakeja. Shakespeare harkitsi draaman periaatteita. Vaikka heistä
+ei sen takia tullutkaan parempia taiteilijoita, eivät he siitä
+huonontuneetkaan. Mutta varmaa on, että he siten esiintyvät henkisesti
+rikkaampina persoonallisuuksina.
+
+Kuten sanottu: niiden harvojen kauneuslakien tuntemus, jotka on
+kokemusperäisesti voitu määrätä, ja niiden monien, joihin tätä tietä
+ei päästä käsiksi, ei koskaan voi olla muuta kuin taiteen aakkosia. Se
+suhtautuu luovaan taiteeseen kuin kielioppi runouteen, kuin akustiikka
+ja sointuoppi musiikkiin. Kielioppi ei tee kenestäkään runoilijaa;
+akustiikka ja sointuoppi eivät tee kenestäkään säveltäjää, vaikka
+runoilija onkin paremmin varustettu tuntiessaan kieliopin säännöt ja
+säveltäjä paremmin, jos tuntee ne aritmeettiset säännöt, joiden mukaan
+soitannollisen taideteoksen alkeita voidaan mitata.
+
+Oikeassa sävelrunossa ei säveltäjä itse rakentele matemaattisesti
+mitään, vaikka matematiikalla onkin merkityksensä sävelrunon kaikissa
+aineksissa. Värillisessä mestariteoksessa maalari ei ole harkinnut
+mitään matemaattisesti, vaikka jokaisella hänen käyttämällään
+värillä on valovoima, jonka voi numeroilla ilmaista, ja vaikka tätä
+enemmän tai vähemmän vastaavat valovärähdykset, joiden lukumäärän
+sekunnissa fyysikko voi laskea. Mielikuvituksen luomat eivät ole
+laskentotehtäviä, vaikka niiden samoin kuin koko luomakunnan
+kaikkineen, mikä aisteillemme ilmaantuu, täytyy esiintyä määrällisenä
+ja siis aineksiinsa nähden mitallisena. Rytmit, symmetriat, suhteet,
+vastakohdat ovat niin sanoaksemme ne mitalliset ainekset, joita
+mielikuvitus käyttää hyväkseen ja muodostelee sielullisten ja henkisten
+lakien mukaan, olkoonpa puhe runosta tai säveleestä, temppelistä,
+kuvapatsaasta tai maalauksesta.
+
+Ne lait, joista tähän asti olen puhunut, koskevat objektiivisesti
+kaunista sen paikkasuhteissa ja levossa. Mutta liikunnollakin
+on kauneutensa, ja tämä kauneus on suurempiarvoinen kuin levon.
+Vedenpinnan väreileminen tuulessa, auringon kimmeltävässä paisteessa,
+meren aaltoilu, koski, suihkulähteen vesipatsas, pilvien leijaileva
+vaellus, linnun lento, hevosen juoksu viehättävät katsetta. Jo siinä,
+että katseltava esine muuttaa paikkaa, tai kun se, kuten suihkulähteen
+vesipatsas, pysyy alallaan, mutta tämän rajoissa ilmaisee alituista
+liikettä, piilee jotakin, mikä viehättää tunne-elämäämme, sillä tämä
+kaipaa määrätyissä rajoissa vaihtelua ja muutosta, koska alati samat
+vaikutelmat tylsyttävät tunnehermoja uhaten sielunelämää pysähdyksellä.
+
+Tunne-elämälläkin on lakinsa. Tärkein näistä on niin sanottu suhdelaki.
+jonka mukaan vaikutteen muuttuminen on välttämätöntä, jotta tuon
+vaikutteen tietoisuuteen liittyy tunnetta, ja jonka mukaan tunteen
+voima on riippuvainen muutoksen asteesta. Kun jokin sisäinen tila tulee
+toisen sijalle, joutuu arvotuomiomme alaiseksi siirtyminen toisesta
+toiseen ja se tunne, jonka siirtyminen herättää.
+
+Tästä laista, suhdelaista, on tärkeitä seurauksia, joita voidaan sanoa
+toisasteisiksi laeiksi. Yksi näistä toisasteisista laeista, jolla on
+ollut mitä suurin vaikutus taidehistoriassa, on tylstymislaki, jonka
+mukaan jokaisella vaikutelmalla on taipumus heikentyä jatkuvaisuutensa
+tai liian pikaisen toistumisensa takia. Tämän lain rinnalla, sen
+luonnollisena täytteenä, on uutuuslaki, jonka mukaan kaikki uusi,
+olkoon se odottamatonta tai kaivattua tai äkkiä saavutettua, herättää
+eloisan tunteen.
+
+Muistelkaamme Xenofonia ja hänen sotilaitaan, kun he Kunaxan kentältä
+palatessaan, rasittavien marssien jälkeen karujen vuoriseutujen halki,
+näkevät meren siniset ulapat pyhältä Teches-vuorelta. Kun etujoukko
+on noussut vuoren huipulle, päästää se meren nähdessään ilon ja
+hämmästyksen huudon, jonka joukko joukon perästä toistaa sitä mukaa,
+kuin he ehtivät sinne ylös. He huutavat: "meri, meri!" ja upseerit
+ja sotilaat syleilevät toisiaan ilosta itkien. Muistelkaamme sitä
+vaikutelmaa, jonka Stanley ja hänen miehensä saivat, kun pitkän
+vaelluksensa jälkeen hämärissä aarniometsissä näkivät edessään
+auringonvalaisemia kenttiä tai Tanganikan sinisen pinnan.
+
+Ne hyväätekevät vaikutukset, jotka matkoilla voi olla, perustuvat
+uutuuden lakiin, jota matkavaikutelmat tyydyttävät, ja tylstymislakiin,
+joka tällöin harvemmin pääsee vaikuttamaan. Nämä lait, tylstymislaki
+ja uutuuslaki, eivät ole vaarattomia ihmisen kaikkein korkeimmille,
+etenkin siveellisille harrastuksille. Ihmiselämän järjestäminen
+siten, että tyytymys jokapäiväiseen ja uskollisuus ympäristöämme
+kohtaan säilyy samalla kuin pirteä tunne-elämä, vaatii sen vuoksi
+taitoa, jota toisten sielullisten lakien vaikutus onneksi helpottaa.
+Tältä kannalta on mielenkiintoista todeta, mitä nuorekkaat kansat
+vaistomaisesti ovat tehneet sitoakseen tunne-elämänsä synnyinkaupunkiin
+ja synnyinseutuun ja menetelläkseen niin, että uutuuslaki näissäkin
+ahtaissa rajoissa tyydytetään ja tylstymislakia vastustetaan. Siitä
+johtuu se into, joka antiikin aikana koristi helleenien kaupunkeja ja
+renessanssin aikana Italian kaupunkeja taiteen kauneusaarteilla, pannen
+ne kaikkien nähtäviksi. Siitä se innostus, jolla valtiollista elämää
+ja sen jännittäviä kysymyksiä ja pulmia käsiteltiin. Ateenalaisella ja
+firenzeläisellä oli mielestään kokonainen maailma kaupunkinsa muurien
+sisäpuolella tarjoomassa silmälle ja ajatukselle alituista vaihtelua.
+
+Missä puuttuu vaihtelua eikä esiinny muita kysymyksiä kuin
+jokapäiväistä leipää koskevia, missä elämä pukeutuu vain
+käytännöllisten tarpeitten pukuun ja jää kauneuden tarpeitten
+tyydyttämistä vaille, siellä laskeutuu jotakin ummehtunutta,
+painostavaa ja ajanmittaan tylsyttävää tunne-elämäämme. Siitä johtuu
+se ilmiö, että paimentolaisheimot ovat niin työläästi voineet mukautua
+turpeeseen sidotun maanviljelijän tapoihin. Toihan vaeltaminen
+mukanaan vaihtelua ja aukaisi katseelle uusia näköaloja. Siitä johtuu
+myös maataviljelevien kansojen, kuten keltiläisten, roomalaisten,
+germaanien, halu sotaisiin seikkailuihin ja ryöstöretkiin, jotka
+keskeyttivät yksitoikkoisuuden, antoivat hermoille toisen tunnelmasävyn
+ja palauttivat heille jossakin määrin sen vaihtelun, joka kuuluu
+paimentolaiselämään ja jota vailla paikallaan pysyvä elämä on uusien,
+korkeampien etujen vuoksi.
+
+Näillä sanoilla olen tahtonut vain viitata liikunnon ja siitä johtuvien
+muutosten merkitykseen tunne-elämälle ja sen ohessa taiteellekin. Kun
+plastiikka ja maalaustaide ihmisruumiin jäsenrakennetta esittäessään
+siirtyivät sitä vain lepotilassa kuvaamasta näyttämään sitä
+näennäisesti liikkuvana, oli se erittäin suuri edistys. Vasta siten
+taideteokset alkoivat näyttää eläviltä.
+
+Kaikki liikkeet eivät kuitenkaan ole kauniita. Estetiikka sanoo,
+että liike on kaunis vain silloin, kun sitä katsellessa herää ajatus
+moninaisen alistumisesta johonkin yhteyteen, ja kun huomaamme voiman
+vaikuttavan sopusointuisesti. Mutta täten ei ole annettu tarkasti
+tieteellistä määritelmää. Milloin ja millä ehdoilla huomaamme
+liikkeessä ilmenevän voiman vaikuttavan sopusointuisesti, ja missä
+olosuhteissa huomaamme sen yhteyden, joka hallitsee moninaisuutta,
+esiintyvän liikkeessä niin, että liike tulee kauniiksi?
+
+Täytyy olla lakeja, jotka piirtävät määrätyn rajaviivan kauniin ja
+ruman liikkeen välille, ja niitä on haettava. Alku tähän on tehty
+määräämällä periaate, jota sanotaan voiman säästämiseksi. Kuvaavien
+taiteiden alalla, missä liike, kun se esitetään, on vain näennäinen,
+merkitsee tämä periaate, ettei esineeseen, joka näyttää olevan
+liikkeessä tai paraillaan ponnistaa, saa sisällyttää suurempaa voimaa
+kuin mitä pidämme välttämättömänä tuon liikkeen tai ponnistuksen
+tarkoitusta varten.
+
+Karyatideja ja Atlaita, ihmismuotoisia pilareita ja kauluskiviä, joiden
+on kannatettava suurempia tai pienempiä rakennustaiteellisia tai muita
+kuormia, ei saa sovittaa sellaisten painomäärien alle, jotka näyttävät
+raskaammilta kuin mitä niiden lihakset kestävät. Mitä suurempi paino
+on, sitä enemmän ollaan oikeutettuja esittämään pullistuneita lihaksia;
+jos kuorma on mitätön, täytyy lihasten jännitys oikaista sen mukaan.
+
+Olen nähnyt erään saksalaisen maalauksen paimenpojasta, joka näyttää
+kulkijalle tietä joen yli. Poika seisoo hajareisin, joka lihas
+jännittyneenä; rinta on pullistunut, olkapäät taaksepäin vedetyt,
+kasvoilla on sankarillinen ilme, jokseenkin samanlainen, kuin
+kuvittelemme Caesarilla olleen, kun hän antoi legioonilleen käskyn
+mennä Rubicon-virran yli; toinen käsi puristaa lujasti paimensauvaa,
+viittaava käsi on jännittynyt sormenpäitä myöten, esittäen jonkinlaista
+valtiutta. Ja kaikki tuo ainoastaan näyttääkseen kulkijalle tietä
+puron yli. Pojan asento ja liikkeet eivät tosin itsessään ole rumat;
+mutta ne käyvät naurettaviksi, koska ne rikkovat periaatetta voiman
+säästämisestä, ja taulun katseleminen käy niiden takia melkeinpä
+sietämättömäksi.
+
+Periaatteella voiman säästämisestä on epäilemättä fysiologinen perusta.
+Kuuluisat luonnontutkijat Weberin veljekset ovat kirjoituksessaan
+ihmisen käynnistä sattuvin esimerkein todistaneet, että esteettisesti
+kaunis yleensä on fysiologisestikin oikeata, ja että liike, joka
+toimitetaan lihasvoimaa mahdollisimman vähän käyttämällä tietyn
+tarkoituksen saavuttamiseksi, näyttää kevyemmältä, vapaammalta,
+miellyttävämmältä ja sen vuoksi kauniimmaltakin kuin liike, joka
+osoittaa suurempaa ponnistusta saman tarkoituksen takia. Jokainen
+voimistelunäytös vahvistaa, että tämä huomio on oikea.
+
+_Herbert Spencer_ kertoo, että hän kerran eräässä tanssinäytöksessä
+oli pahoillaan, kun yleisö osoitti suosiota tanssijattarelle, jonka
+rumat ja väännellyt asennot olisivat ansainneet vihellyksiä. Mutta hän
+huomasi samalla, että näiden rumien liikkeitten lomassa oli toisia
+todella suloisia, ja juuri nämä liikkeet näyttivät ilman ponnistusta
+suoritetuilta, kun jäsenet aivan kuin liitelivät ilman kannattamina.
+
+Voiman säästämisen periaate selittää myös, että suora viiva
+ja käyrä ovat esteettisesti parempia kuin taitettu. Edelliset
+muistuttavat liikkeitä, joihin käytetään mahdollisimman vähän voimaa.
+Kulmiksi taittuneet viivat muistuttavat liikkeitä hetkellisine
+lihasponnistuksineen, joiden takia suunta äkkiä muuttuu, ja siksi ne
+ilmaisevat suurta voimanhukkaa. Senpä vuoksi pidämmekin kulmikkaita
+liikkeitä rumina.
+
+Itsessään kovankin työn liikkeet ovat tavallaan kauniita, kun
+työ näyttöä käyvän kuin leikki, kun tajuamme liikkeissä jotakin
+iloista, vapaata ja kevyttä. Sepäntyö alasimen ääressä, kun se tulee
+tavallaan rytmilliseksi helähtelevien vasaranlyöntien vuoksi, saattaa
+esteettisesti näyttää hyvinkin komealta. Arvostellessamme liikkeiden
+kauneutta tai rumuutta vaikuttavat kuitenkin myös eri mielleyhtymät,
+jotka usein, vieläpä psykologisella oikeudellakin, antavat
+esteettiselle tuomiolle suunnan.
+
+Me _selitämme_ reippaan ja kevyen liikkeen ilmaukseksi voimasta ja
+liikunnon tuottamasta ilosta. Me _selitämme_ pyöristetyn liikkeen
+sielun tasapainon ja sopusoinnun ilmaukseksi. Kun näemme työtä tehtävän
+iloisesti ja nopeasti, ilman ankaraa pakkoa siinä tarvittavissa
+liikkeissä, niin aavistamme, että voisi ehkä olla sellainenkin maailma,
+missä työ ja ilo ja kauneus ovat uskollisesti rinnatusten, eivätkä
+koskaan hylkää toisiaan. Muuan vertauskuva, jossa varmasti piilee
+henkinen totuus, saa meidät myös ymmärtämään, että työ ja ilo yhtyvät
+jumalallisessa maailmansuunnitelmassa, että synti on rikkonut yhteyden
+ja että sen voi jälleen saada aikaan, mikäli itsekkyys ja siitä johtuva
+sairaalloinen huomispäivän pelko väistyvät rakkauden ja luottamuksessa
+Jumalaan suoritetun työn tieltä.
+
+Läheisessä yhteydessä voiman säästämisen periaatteen kanssa on se
+perusajatus, johon fysiologia esteettisiä kysymyksiä tutkiessaan on
+tullut, että meistä näyttää kauniilta se, missä yhtyy suurin määrä
+vaikutelmia näkö- ja kuulohermoihimme ja vähin määrä häiriötä niissä
+hermoliikkeissä, jotka eivät ole suoranaisessa yhteydessä elimellisiin
+elämän toimintoihin. Edellisessä luennossa selostamani laki värien
+täydennysvaikutuksesta sisältää siis erittäin vaikuttavia todistuksia
+tämän fysiologisen estetiikan perusajatuksen puolesta.
+
+Saattaa näyttää siltä, että tällä kauniin omituisella määritelmällä on
+materialistinen leima, mutta niin ei asian laita todellisuudessa ole.
+Aistimemme ja elimistömme kokonaisuudessaan on luonut sama loogillinen
+ja esteettinen maailmanmahti, joka on synnyttänyt henkisen olemuksemme,
+ajatus- ja tunne-elämämme.
+
+Läheisessä yhteydessä voiman säästämisen periaatteen kanssa on myöskin
+se läheinen sukulaisuus, joka vallitsee kauniin ja tarkoituksenmukaisen
+välillä, sillä jos näyttää rumalta se, että päämäärä saavutetaan liian
+suurilla ponnistuksilla ja voimankulutuksilla, niin se merkitsee sitä,
+että epätarkoituksenmukainen, ilmestyessään sinänsä silmälle tai
+korvalle eikä harkinnan tuloksena, pakostakin tuntuu meistä rumalta.
+Minun ei tarvinne huomauttaa, että sinänsä tarkoituksenmukainen ja
+ihmisille käytännöllisesti hyödyllinen ei ole aivan sama asia, ja
+ettei meidän sovi sekoittaa sinänsä tarkoituksenmukaista siihen
+tyhmänylpeään ja rajoitettuun käsitykseen, jonka mukaan se,
+mikä luonnossa ei suorastaan kelpaa ravinnoksemme, juomaksemme,
+vaatteiksemme, asunnoksemme tai työkaluiksemme j.n.e., sen vuoksi ei
+vastaa tarkoitustaan. Aarniometsässä kasvava kukka, jota ihmissilmä
+ei ole koskaan nähnyt ja joka ei mitenkään saata hyödyttää meitä
+käytännöllisesti, on tarkoituksenmukainen, kun sen elimet mitä vähimmin
+voimaa kuluttaen paraiten edistävät sen omaa elämää, kehitystä ja
+hedelmöimistä, kun sen varsi ja lehdet ovat terveet, kun sen kupu on
+sen värinen ja tarjoo sitä makeutta, joka on omiaan houkuttelemaan
+puoleensa hedelmöittymistä edistäviä hyönteisiä.
+
+Ranskalainen esteetikko ja taidehistorioitsija _Taine_ on täydellä syyllä
+tehostanut kauniin ja itsessään tarkoituksenmukaisen läheistä yhteyttä.
+Jos katselemme ihmistä ruumiilliselta kannalta, niin itsestään selvää
+on, että hänen luonnollisen elimistönsä täydellisyys ja elimien terveys
+ovat ominaisuuksia, joilla esteettisesti on suuri merkitys. Kauniiseen,
+inhimilliseen jäsenrakenteeseen, sen ihanteeseen, eivät sovellu kieroon
+kasvaneet epätarkoituksenmukaisesti muodostuneet elimet, silvotut
+jäsenet ja patologiset ilmiöt. Mitä paremmin jäsenrakenne näyttää
+olevan muodostunut symmetrian ja suhteellisuuden lakien mukaan, sitä
+lähemmäksi se tulee sellaista, mitä pidämme tyypillisesti kauniina,
+mutta jos joka jäsen ja joka lihas on voimistelulla, leikillä tai
+monipuolisella työllä päässyt niin lähelle tarkoituksenmukaista, että
+se mahdollisimman pienellä ponnistuksella saavuttaa toiminnalleen
+pannun päämäärän, suorittaen tehtävänsä helposti ja miellyttävästi,
+täydentää se ruumiin fyysillistä kauneutta.
+
+Mutta Taine huomauttaa täydellä syyllä: "Tässä ei vielä ole kaikki.
+Sielun läsnäolon -- tahdon, järjen, sydämen -- tulee aateloida
+atleettiset kyvyt. Täydelliselle ruumiille antaa vasta jalo sielu
+korkeimman kauneuden, -- sielu, joka ilmenee ruumiin liikkeissä ja
+asennossa, pään muodossa, kasvonpiirteiden ilmeessä, ja joka ainakin
+on vapaa ja terve, jollei olekaan korkea ja suuri. Mutta jos haluamme
+esittää ihmisen jäsenrakennetta sen täydellisyydessä, tulee käyttää
+hyväkseen sitä ajankohtaa ja sitä välitilaa, jolloin sielu ei vielä ole
+alentanut ruumista toisarvoiseksi, kun ajatus vielä on toimiva, mutta
+ei hirmuhallitsija, kun hengestä ei vielä ole tullut yksipuolinen,
+kieroon kasvanut elin, ja kun inhimillisen toiminnan kaikkien lajien
+välillä vielä vallitsee tasapaino."
+
+Taine osoittaa ja vahvistaa todistuksilla historiasta sen totuuden,
+että mikäli kirjallisuus ja taide eri aikoina ovat harrastaneet ja
+esittäneet hyödyllisiä, tarkoituksenmukaisia ominaisuuksia, joita
+inhimillisellä terveydellä pitää olla ruumiillisessa ja henkisessä
+suhteessa, sikäli tuo aika on luonut taideteoksia, jotka ovat eläneet
+kauemmin kuin taidemuotien vaihteleva valta ja saaneet yleisen, pysyvän
+merkityksen. Todellakin on onnellista, että niin on asianlaita, ja
+toivon, että tulee aika, jolloin kirjallisuus ja taide täyttävät tämän
+tehtävän mitä pontevimmin, koska se nyt lienee tarpeellisempaa kuin
+milloinkaan ennen.
+
+Nykyinen suurteollisuuden aikakausi on Euroopan ihmispolven
+terveydelle ja kauneudelle pelottava vihollinen. Suurteollisuus
+käyttää kyllä hyväkseen voiman säästämisen periaatetta, kun on kysymys
+konevoimasta ja hiilen kulutuksesta, mutta on käyttänyt periaatteen
+vastakohtaa kysymyksen ollessa niistä ihmisjoukoista, joiden voimat
+sillä on käytettävänään. Kahdentoista tunnin mitä yksitoikkoisin
+työ tehtaissa, joissa on pilaantunut ilma, kahdentoista tunnin
+yksitoikkoinen työ kehittymättömillä lapsillakin -- siitä täytyy olla
+tuloksena sairaalloinen, ruumiillisesti heikko, henkisesti murtunut
+ja esteettisesti kovaosainen sukupolvi. Tämä kamala, ihmisluontoon
+kohdistettu pahoinpitely meni 1800-luvulla niin pitkälle, että
+Englannin kaivosten ja tehtaitten omistajat voivat kerskailla, kuinka
+siellä, samoin kuin maanviljelijä viisaita sääntöjä seuraten muuttaa
+kotieläinten ruumiinmuotoa omien käytännöllisten tarkoitustensa
+mukaiseksi, samoin vuorityö nyt oli luonut ihmiskääpiöitä, jotka
+mainiosti sopivat ryömimään maanalaisissa hiilikäytävissä, ja kutomot
+olivat saaneet ihmisiä, joiden raajat olivat muodostuneet kangaspuiden
+käyttöön sopiviksi.
+
+Jos tämä olisi saanut häiritsemättä jatkua ja levitä yli maanosamme,
+olisi eurooppalainen osa ihmiskuntaa kadottanut yhä enemmän sekä
+elinvoimiaan että myös inhimillistä, elimellistä ulkonäköään. Mutta
+valtiolla ja kunnilla on onneksi etuja, jotka eivät käy yhteen
+järjestelmällisten rikosten kanssa ihmisrotua vastaan. Kuntien edun
+mukaista on, etteivät sairashuoneet ja kunnalliskodit tule liian
+täyteen; valtioiden etu vaatii, että kansa on puolustuskuntoinen ja
+että työläistenkin lapsia voidaan käyttää sotilaina. Tältä kannalta
+ovat yleinen asevelvollisuus ja siihen liittyvät jokaisen nuoren
+sukupolven terveyden ja ruumiillisen kelpoisuuden tarkastukset
+mannermaalla vaikuttaneet ja edelleenkin vaikuttavat paljon hyvää.
+Monet harrastukset, myös puhtaasti inhimilliset ja kristilliset, ovat
+heränneet ja alkaneet toimia samaan suuntaan, mutta vaara on vieläkin
+uhkaava ja vaatii lainsäädäntöä, ettei se veisi Euroopan kansoja
+perikatoon.
+
+Tanskalainen esteetikko _Wilkens_ huomauttaa syystä kyllä, että kun
+aate-estetiikan edustajat, kuten Solger, Schelling, Hegel, otaksuvat
+kauneuden olevan sen aatteellisessa sisällössä, mikä meistä näyttää
+kauniilta, toisin sanoen kauneuden olevan aatteen ilmenemistä
+aisteillemme, niin Taine sanoo vain yleistajuisemmin ja määrätymmin
+samaa, väittäessään taiteen kukoistuksen ja rappion riippuneen ja
+vieläkin riippuvan siitä, kuinka se on suhtautunut ihmiskunnalle
+tärkeään ja hyödylliseen.
+
+Jos tässä "aatteella" on käsitettävä jotakin olennaista, niin ei
+voi olla puheena ainoastaan muodollisia määräyksiä, kuten yhteys
+moninaisuudessa j.n.e., eikä myöskään sellaisia kuin symmetria,
+kultainen leikkaus j.n.e., vaan aatteellisella täytyy olla suorastaan
+oleellisia määräyksiä, jollaisia ovat esim. terveys, vapaus, onni.
+Kun pidämme kauniina sitä, mikä on muodostettu symmetrian, kultaisen
+leikkauksen tai muiden muotoperiaatteiden mukaan, johtuu se siitä, että
+ne ovat ilmauksia inhimillisen sukutyypin toteuttamisesta terveissä,
+voimakkaissa, onnellisissa yksilöissä. Fechnerkin tulee samaan
+loppupäätökseen. Hän lopettaa esteettisen pääteoksensa ensimäisen osan
+seuraavilla sanoilla,: "Paras taiteellinen maku on se, jonka avulla
+ihmiskunnalle hankitaan paras tulos. Parasta ihmiskunnalle on se, mikä
+edistää sen hyvinvointia nyt ja ijankaikkisesti."
+
+Tarkastellessamme esteettisiä lakeja ja periaatteita joudumme kuin
+vasten tahtoamme toiselle, läheiselle alalle: siveellisen ja hyvän
+alalle. Kauniin suhteesta hyvään saanen tilaisuuden puhua laajemmalti
+myöhemmin. Selvää on, että se, joka on esteetikko sydämeltään ja
+sielultaan, ei voi seistä välinpitämättömänä sen tuhon nähdessään,
+jota puhtaasti itsekkäät ja taloudelliset harrastukset ovat tuottaneet
+Euroopan kansojen suurille joukoille. Niinpä on Englannin nykyään
+tunnetuin ja nerokkain taidearvostelija RUSKIN asettunut työllä ja
+varoillaan taistelurintamaan puolustaakseen niitä siveellisiä ja
+kauneuden etuja, joita tuo käsitys ja sen häikäilemätön käytäntöön
+sovelluttaminen uhkaavat tuhota.
+
+Se, joka rakastaa kauneutta kaikessa muussa, tahtoo tietysti ennen
+kaikkea nähdä sen ensimäiset ehdot, terveyden, ilon ja voiman, oman
+kansansa keskuudessa. Hänen kannaltaan esiintyy syyte olevia oloja
+vastaan siinä, että suuri osa yhteiskunnan jäsenistä tarjoo nähtäväksi
+huonon hoidon, riutumisen, sairauden merkkejä, jos lapset, jotka
+syntyvät hänen maansa majoissa, joutuvat todennäköisesti niin elämään,
+että raakuuden ja kurjuuden keskellä menettävät ruumiillisesti ja
+sielullisesti saamansa kauneusperinnön. Se leima, jonka kansan suurin
+osa on saanut, on kansantyyppi. Yhteiskuntaruumiin jatkuva verenkierto
+kostaa myös hyvinhoidetuille jäsenille sen, mitä huonosti hoidetut ovat
+kärsineet.
+
+Tähän tapaan käsittää todellinen kauneudenystävä asiain yhteyden ja
+siksi hänen kauneudenkaipuunsa on valmis suosimaan niitä kristillisiä
+ja ihmisystävällisiä yhteiskunta-oppeja, jotka vaativat henkistä
+kauneutta kaikessa ja kaikille, oikeutta ja kohtuutta kaikkia kohtaan,
+jokapäiväistä leipää kaikille, jotka tahtovat sitä ansaita, kaikille
+osallisuutta siihen, mitä pyrkimys totuuteen ja kauneuteen on luonut,
+sillä jos sellaiset opit pääsevät vaikuttamaan enemmän kuin nyt,
+kasvaa niiden suojassa varmasti terveempi ja onnellisempi ja samalla
+kauniimpikin ihmissuku.
+
+
+
+
+XI.
+
+KAUNIS LUONNOSSA JA TAITEESSA.
+
+
+Aion tässä luennossa käsitellä kysymystä, joka on ollut monen
+tutkimuksen ja ajatusten vaihdon esineenä, nimittäin kysymystä
+luonnonkauniin ja taidekauniin suhteesta.
+
+On varmaa, että taiteen olemassaolo riippuu muusta kuin sattumasta.
+Kukaan ei epäile sitä, että kun taideteoksia luodaan ihmiskäsin
+ja ihmissilmät nauttivat niistä, tällä ilmiöllä on perusteensa
+ihmisluonteen omassa rakenteessa ja sen tarkoituksena tyydyttää
+juuri tästä johtuvaa tarvetta. Kukaan ei epäile sitä, että jotakin
+säännönmukaista, jotakin välttämätöntä, jotakin ihmisluonteesta
+erottumatonta piilee mieltymyksessä rytmeihin, säveljaksoihin,
+muotoihin ja väreihin, halussa kuvata ja asettaa silmien
+nähtäviksi ne luonnon ilmiöt, jotka kiihkeimmin vetävät huomiota
+puoleensa. Kansatiede, muinaistiede ja historia todistavat yhdessä
+taidevaistonyleisinhimillisyyttä. Niinsanotusta peuraeläinten ajasta
+kivikauden kuluessa, joka on lukemattomia vuosituhansia takanamme,
+tähän päivään saakka ihmiskunta on, miespolvi miespolven jälkeen
+keskeytymättä, mahdollisimman alhaisissa sivistysoloissa ja kaikkein
+korkeimmissa tähän asti saavutetuissa, tuntenut tämän vaiston
+vaikutusta ja samoin iloa saadessaan sitä tyydyttää. Oli aika, jolloin
+luultiin, että taiteen syntyminen edellytti määrättyä, jokseenkin
+korkeaa sivistysastetta. Tämä luulo on nyt täydellisesti kumottu. Olen
+eräässä edellisessä luennossa maininnut muutamia sanoja niinsanotun
+peuraeläinten ajanjakson alkeellisista taidetuotteista, sen aikakauden,
+jolloin luultavasti hyvin laajat osat Eurooppaa vielä olivat läpi
+vuoden lumen ja jään peitossa ja jolloin sen ilmastolliset olot,
+eläin- ja kasvimaailma huomattavasti erosivat nykyisistä. Mutta jo
+silloin oli käsiä, jotka epätäydellisillä välineillä, kovaa ainesta
+käyttäen, tekivät merkillisen tarkkoja eläinpiirroksia. Uudemmat ja
+vanhemmat matkustajat ovat ihmeekseen huomanneet, että n.s. villit
+kansat, jotka muutoin ovat ihmiskunnan kaikkein alimmalla portaalla,
+kuitenkin jossakin määrin harjoittavat taidetta ja ovat saavuttaneet
+melkoisen taitavuuden. Tässä suhteessa en halua viitata eskimoihin,
+grönlantilaisiin ja tshuktsheihin, napakansoihin, jotka tarkemmin
+tutkittaessa ovat osoittautuneet hyvin älykkäiksi ja lahjakkaiksi
+kansanheimoiksi. Olemme saaneet heiltä piirustuksia ja veistoksia,
+jotka esittävät heitä itseään jokapäiväisessä elämässään kotieläimineen
+ja metsästysretkillään ja joissa tavataan luonnonmukaisuutta ja
+kuvattujen esineiden luonteenomaisten piirteiden esittämistä.
+
+Jos napaseutujen kansojen luota siirrymme päiväntasaajan tienoille,
+tapaamme neekeritaiteilijoita, jotka tavallisesti humoristisen
+neekeriluonteensa mukaisesti tehostavat koomillisuutta: heidän
+onnistuukin vaivatta piirustuksillaan houkutella ei ainoastaan
+mustia, mielellään nauravia vertaisiaan, vaan myöskin eurooppalaisia
+äänekkäästi ilmaisemaan hilpeytensä. Meillä on Loango-rannikolta
+neekereitten tekemiä norsunluuveistoksia, norsujen torahampaita, joita
+neekeritaiteiteilijat ovat peittäneet kiekuran tapaan jatkuvilla
+kohokuvilla, missä näemme koho karnevaalin helposti tunnettavia,
+vaikka irvikuvattuja olentoja: neekeripäälliköitä höyhenkruunu tai
+silinterihattu päässä, eurooppalaisia upseereita ja matruuseja ynnä
+eläintieteilijöitä, jotka lasit nenällä ja haavi kädessä pyydystävät
+perhosia. Mutta eivätpä nämä afrikalaiset kuulukaan ihmissuvun
+huonoimpiin.
+
+Tällaisina on meidän sitävastoin pidettävä Australian alkuasukkaita
+ja Etelä-Afrikan bushmanneja. Ja kuitenkin myös nämä etelämaalaiset
+osaavat piirustaa melkoisen luonnonmukaisesti ja lahjakkaasti
+kohtauksia jokapäiväisestä elämästään; vieläpä he usein värittävätkin
+niitä piipunsavella, värimullalla ja puuhiilellä. Eräällä saarella
+Australian luoteisrannikolla on tasoitetuilla vuorenseinillä mustia,
+valkeita, punaisia ja keltaisia, joskus sinisiäkin maalauksia,
+suunnaton luku kuvioita, jotka esittävät ihmisiä, lintuja, kaloja,
+kovakuoriaisia j.n.e. Useat sukupolvet australialaisia kalastajia ovat
+ne tehneet, kuluttaen vapaa-aikojaan sellaiseen leikkiin. Samoin on
+bushmannienkin alueella kallioita, joiden kyljissä tavataan satoja
+heidän kuvioitaan, joko maalattuja tai kiveen uurrettuja.
+
+Tämä on esitetty todistukseksi taidevaiston yleisyydestä, sen
+esiintymisestä kulttuurielämän syntymiselle epäsuotuisimmissakin,
+melkein toivottomissa oloissa.
+
+Olen aikaisemmin huomauttanut, että lasten varhain heräävä
+piirusteluhalu myös todistaa taidevaiston olemassaoloa, sen
+alkuperäistä riippumattomuutta älyllisestä kehityksestä, johon se vasta
+sivistyskansojen keskuudessa lähemmin liittyy.
+
+Jos joku kysyisi, mitä taide oikeastaan hyödyttää, kuuluu lähin,
+sinänsä oikea, mutta ei tyydyttävä vastaus niin, että taide, tyydyttää
+erästä ihmissielun vaistomaisista tarpeista. Ne meistä, joilla on
+erikoisia taipumuksia tähän suuntaan, tuntevat iloa saadessaan
+jäljitellä sellaista, mikä kiinnittää heidän mieltään, ja me muut
+iloitsemme katsellessamme, mitä he ovat saaneet aikaan. Tästä ilosta
+luonnonkansat ovat täysin tietoisia, ja ne pitävät taidettaan, miten
+alkeellista se lieneekin, hyvin suuressa arvossa.
+
+Erään ranskalaisen lähetyssaarnaajan, joka muutama vuosi sitten
+oleskeli Pohjois-Kanadassa, kutsui muuan eskimopäällikkö kerran
+kotiinsa. Hän suostui kutsuun, teki eskimon kanssa monen päivän
+vaivalloisen matkan ja oleskeli pari vuorokautta tämän ummehtuneessa
+ja ahtaassa huvimajassa. Eskimo oli pahoillaan, kun ei voinut
+tarjota vieraalleen mitään, josta tämä voisi nauttia. Vieraskäynti
+oli siis epäonnistunut. Mutta ennenkuin he erosivat, oli isäntä
+kuitenkin keksinyt ja suorittanut jotakin, mikä hänen mielestään
+vierasta huvittaisi ja mihin tämä varmaankin panisi arvoa. Se oli
+piirustus, näyte hänen taiteestaan, niin sanoaksemme siemaus siitä
+ilonlähteestä, joka on tarjona kovaosaisillekin kansoille eikä jäädy
+napamaittenkaan elämää vihaavassa pakkasessa. Ranskalainen oli kyllin
+älykäs ja hienotunteinen osatakseen panna arvoa lapsekkaan piirustuksen
+merkitykseen tässä suhteessa.
+
+Mutta jos nyt kysymykseen, mitä hyötyä taiteesta on, lähinnä on
+vastattava, että se on ilontuoja, koska se tyydyttää ihmissielun
+vaistomaista tarvetta, niin saattavat nekin, jotka tunnustavat tämän
+vastauksen pätevyyden, huomauttaa, että tämän ilon täytyy vähentyä ja
+vaistomaisen tarpeen käydä yhä vähemmän tuntuvaksi sitä mukaa kuin
+kulttuuri kohoaa ja luonnonkauniin tajuaminen voimistuu. Aikamme
+realistisine mielenlaatuineen taipumattomana ennakolliseen mietiskelyyn
+huomaa muka yhä selvemmin, että taidevaisto on jäljittelyvaisto,
+matkivan kuvaamisen halu, ja että jäljittelevää alkukuvaa ei tavata
+tietoisuuden syvyydestä, vaan se näyttäytyy ympärillämme, -- että
+alkukuva, toisin sanoen, on meitä ympäröivä luonto.
+
+Ainakin kuvanveistosta, asetelmakuvista, muotokuvista ja
+maisemamaalauksista, joilla on niin erinomaisen suuri merkitys
+nykyaikaisten sivistyskansojen keskuudessa, voi varmasti väittää,
+että ne eivät ole muuta kuin luonnon jäljennöksiä, meitä ympäröivän
+todellisuuden matkimista, ja että niiden arvo riippuu matkimiskyvyn
+varmuudesta ja korkeudesta.
+
+Mutta luontohan esittää kaunista niin ihanana, ettei taide koskaan
+voi sitä saavuttaa. Missä on se sivellin, joka osaa kuvata luonnon
+valovaikutelmat, ilmaperspektiivit, autereet, kangastukset, valot ja
+varjot sellaisina kuin ne äärettömän hienoine vivahduksineen ovat?
+Missä ne väriaineet, jotka voisivat jäljitellä luonnon omia kimmeltäviä
+värileikkejä? Kenen käsi voisi maalauksen paikallaan pysyville
+piirteille antaa sen näennäisen liikunnon, joka on liitelevillä
+pilvillä tai auringonsäteillä, kun nämä seuloutuvat läpi puunlatvain
+värisevän lehvistön, taikka pellon viljalla, kun se tuulessa huojuu?
+
+Ainakin äskenmainittuihin taidelajeihin nähden on päivänselvää,
+ettei taidekaunis saata kilpailla luonnonkauniin kanssa, että
+taidejäljittelyn tehtävä on epätoivoinen, että se on etukäteen tuomittu
+kärsimään tappion. Kun silmä, kuten kulttuuri-ihmisen, on teroittunut
+ja yhä teroittuu näkemään luonnon kauneutta, mitä iloa sillä lopuksi
+saattaisikaan olla noista enemmän tai vähemmän epäonnistuneista, mutta
+kuitenkin _aina_ epäonnistuneista yrityksistä matkia jäljittelemätöntä?
+
+Näitä epäilyksiä ja vastaväitteitä on kuulunut etenkin meidän
+päivinämme; niinpä on kirjallisuuden alalla esiintynyt se vaatimus,
+että runon tulee heijastaa varsinaista kouraantuntuvaa todellisuutta
+ympärillämme, olematta muuta kuin kuvastin, joka uskollisesti esittää
+minkä esineen hyvänsä, ja tämä vaatimus on saavuttanut vastakaikua
+taiteenkin alalla, kun väitetään, että se olemukseltaan on vain luonnon
+jäljittelyä ja on sitä korkeammalla asteella, mitä paremmin sen
+onnistuu matkia esikuvaansa ja pysyä siinä kiinni.
+
+Missä määrin tässä vaatimuksessa lausuttu mielipide on oikea ja
+sisältää täydellisen käsityksen taiteen luonteesta, siitä ilmaisen
+pian oman kantani. Mutta otaksukaamme hetkeksi, että se on oikea, ja
+tarkastakaamme, mitä näin edellyttäen voimme sanoa taidekauniin tai
+itse taiteen puolustukseksi. Sillä taiteen olemassaoloa täytyy silloin
+tosiaankin puolustaa. Ne, jotka selittävät sen tarkoituksen olevan
+vain jäljittelyn, ahdistavat tosiasiassa, vaikka tavallisesti sitä
+tietämättä tai tarkoittamatta, taiteen olemassaolemisen oikeutta.
+Katselkaamme siis, voiko hyökkäystä torjua tämän edellytyksen kannalta.
+
+Jos taiteen olemus ja tehtävä on luonnon jäljitteleminen, luonnon
+kuvaaminen sinänsä eikä mitään muuta, ja jos edelleen on totta, mitä
+ehdottoman matkimisolettamuksen ja naturalismin kannattajat väittävät,
+ettei nimittäin taidekaunis saata olla muuta kuin luonnonkauniin
+heikkoa jälkikuvausta eikä taidetosi muuta kuin luonnontoden heikkoa
+heijastusta, niin on, mikäli minä saatan käsittää, yksi ainoa syy,
+joka voi todistaa taidekauniin olemassaoloa ja taiteellista toimintaa,
+sillä mitäpä muuta varten kannattaisi laatia heikkoja jäljennöksiä
+jäljittelemättömästä ympärillämme leviävästä alkuperäisestä
+kauneudesta? Esitän nyt tämän syyn.
+
+Jo Herakleitos, muinainen kreikkalainen filosofi, lausui, että kaikki
+virtaa, että maailma on kuin kohiseva virta, jossa kaikki muodot
+ja kaikki yksityiset olennot syntyvät, kiitävät ohi ja katoavat,
+antaakseen sijaa toisille yhtä katoaville ilmiöille. Kaikki, jopa
+sekin, mikä meistä näyttää kestävimmältä, on katoavaista. Ei ole yhtään
+niin lujasti rakennettua linnaa, ettei se lopuksi sortuisi raunioiksi,
+eikä mitään niin valtavia raunioita, etteivät niiden kyklooppiset
+kivijärkäleet rapautuisi ja lopulta hajoaisi tomuksi. Ei ole niin
+vahvoja vuoria ja alppeja, ettei jokainen auringonsäde ja sadepisara
+vaikuttaisi niiden muuttumiseen. Ja kuinka katoavainen onkaan ihmiselo
+ja vielä katoavampia saamamme vaikutelmat, vaikka niiden joukossa onkin
+sellaisia, joita pidättäisimme niin kauan kuin mahdollista?
+
+Näemme edessämme kukoistavan ihmisolennon, joka näyttää meistä olevan
+jopa Afroditen tai Heben, Apollon tai Eroksen luonnollinen, elävä
+esikuva. Kenties tuo nainen tai mies on muutaman päivän kuluttua
+kadonnut elävien parista; joka tapauksessa tämä kaunis ilmestys on
+muutaman vuosikymmenen päästä kuihtunut, hautaan kallistuva. Meille
+rakkaat kasvonpiirteet muuttuvat joka vuosi, ja voi tapahtua, että
+äiti pitkän eron jälkeen tuskin tuntee poikaansa, jonka piirteet hän,
+kun tämä hänen luotaan lähti, uskollisesti on säilyttänyt muistissaan.
+Useimmat meistä rakastavat kotia, jossa olemme syntyneet, ja luonnon
+ympäristöä, missä olemme kasvaneet ja lapsina leikkineet. Jonkun vuoden
+kuluttua tämä koti voi olla maan tasalla ja sen ympäristö muuttunut
+melkein tuntemattomaksi.
+
+Luonto esiintyy silmissämme alituisesti vaihtelevana: aamu on kaunis
+omalla, ilta omalla tavallaan. Meidät yllättää joskus valaistus, mikä
+tekee luonnon ympärillämme ylimaailmallisen ihanaksi; jonkun minuutin
+kuluttua pilvi peittää auringon, ja vaikutelma on kadonnut. Tahtoisimme
+niin mielellämme pelastaa tuosta ohiliitävästä ilmiövirrasta ne, jotka
+meille on tehnyt rakkaiksi niiden kauneus tai läheinen suhde meihin ja
+omiin vaiheisiimme.
+
+Tässä on vain yksi apu: taide. Sekään ei kykene ikuistamaan, mutta voi
+kuitenkin yksilön eliniäksi säilyttää sen, minkä jälleen näkeminen
+tuottaa hänelle iloa tai lohdutusta. Se saattaa jättää säilyttämänsä
+tulevalle sukupolvelle, monille tuleville sukupolville, ehkäpä
+vuosituhansille. Se voi toistaa marmorissa tai väreillä niiden
+miesten ja naisten kasvonpiirteet, jotka ovat saavuttaneet kansansa
+kunnioituksen ja sijan sen aikakirjoissa. Se saattaa kiinnittää
+kankaalle muiston haihtuvista kauneuden ilmiöistä, joita aurinko, valot
+ja varjot maisemaan levittävät. Se vaikuttaa omalla alallaan samaa
+kuin historia, runous ja kirjallisuus omallaan, kun ne kiinnittävät
+muistiin vaihtelevat maailmantapaukset, aikojen eri mielialat, toinen
+toisensa syrjäyttävät ajatusrakennelmat ja jättävät ne historian
+muistotemppeliin. Taide ja kirjallisuus merkitsevät samaa kuin
+muistikyky yksilölle. Taide säilyttää sukukunnan kauneusaistimukset
+polvesta polveen; kirjallisuus sen ajatukset, teot ja vaiheet.
+
+Tämä on matkimisolettamuksen ja puhtaan naturalismin kannalta ainoa
+pätevä syy, jonka vuoksi taiteella on olemassaolon oikeus. Samalta
+taholta saattaisi ehkä vielä esittää toisenkin syyn, mutta toisaalta se
+on jo johdonmukaisen naturalismin ulkopuolella. Tämä toinen syy on se,
+että taide saattaa katselijalta poistaa kaikenlaista epämiellyttävää,
+mikä usein häiritsee luonnonkauniin nauttimista. Luonnonkauniin voivat
+häiritä esim. ilkeät soista tai äsken lannoitetuilta pelloilta nousevat
+höyryt; sitä voi häiritä liiallinen auringonpaiste tai hikoilu,
+verenhimoinen hyttysparvi tai lörpöttelevä toveri.
+
+Taidekauniilla on ainakin se etu luonnonkauniin rinnalla, etteivät
+moiset häiritsevät satunnaisuudet liity siihen, vaikkakin on
+myönnettävä, etteivät lörpöttelevät seuralaiset ole niinkään
+harvinaisia taidekokoelmissa. Tämä toinen syy, kuten sanottu, ei
+kuitenkaan käy täysin yhteen äärimmäisen naturalistisen sotahuudon
+kanssa, joka kuuluu näin: "Me tahdomme todellisuutta nahkoineen
+päivineen, täydellistä todellisuutta, minkäänlaisitta lisittä tai
+vähennyksittä."
+
+Edellisessä syyssä on sitävastoin järkeä, mutta se antaa taiteelle,
+etenkin maisema- ja muotokuvamaalaukselle, vain armonaikaa ennen
+hirttämistä. Luonnontieteitten tukema valokuvaus edistyy yhä. Ehkä
+tulee sekin päivä, jolloin valokuvaus kykenee tavoittamaan luonnon
+valot ja varjot vielä paremmin kuin nyt ja samalla kiinnittämään
+luonnon värit puhtaammin kuin meidän värisekoituksemme. Mitä muuta
+voisivat silloin tehdä nuo taiteet, maisema- ja muotokuvamaalaus,
+kuin kuolla, jos näet edellytetään, että naturalismi on oikeassa.
+Johdonmukaiset naturalistit tunnustavat itsekin, että nyt mainitut
+taidesuunnat ovat silloin käyneet turhiksi ja saavat astua hautaan. Ne
+taas, jotka tietävät, ettei taide ole yksinomaan luonnon matkimista,
+vaan sitäpaitsi jotakin muuta, uskovat, että ne jäävät silloinkin
+elämään ja hyötyvät sellaisesta taitekohdasta.
+
+Naturalismi ei ole taiteessa uusi ilmiö. Sitä oli olemassa jo vanhojen
+helleenien aikana, jolloin ihanteellisuudella oli taiteessa sellainen
+kukoistus, jonka vertaista tuskin on nähty ja joka aiheutui siitä,
+että ihanteellisuus silloin oli saanut alkunsa terveestä ja tarkasta
+luonnontutkimuksesta, niinkuin kukan kupu kehittyy varteen, joka juhtaa
+sitä ravitsevaan juureen. Naturalismin katkismus ei myöskään ole
+erikoisen uusi. Sen on kirjoittanut Diderot, kuuluisa encyklopedisti,
+joka oli Ranskan vallankumouksen uranuurtajia kirjallisuuden alalla, ja
+niin mahtava mies kuin Goethe on kääntänyt sen saksaksi liittäen siihen
+mielenkiintoisia reunamuistutuksia.
+
+Ensimäinen kappale Diderotin katkismuksessa kuuluu: "Luonto ei tee
+mitään virheellistä. Jokaisella olennolla, olkoon se kaunis tai ruma,
+on syynsä, ja kaikkien elävien olentojen joukossa ei ole yhtään, joka
+ei olisi aivan sellainen kuin sen täytyy ja tulee olla."
+
+Goethe huomauttaa, että lauseen ollakseen oikea täytyisi kuulua
+seuraavalla tavalla: "Luonto ei tee mitään epäjohdonmukaista.
+Jokaisella olennolla, olkoon se kaunis tai ruma, on omat määräävät
+syynsä, ja kaikkien tuntemiemme elimellisten olentojen joukossa ei ole
+yhtään, joka ei olisi sellainen, joksi se vallitsevien olosuhteiden
+alaisena olisi voinut tulla."
+
+Diderotin ja Goethen lausuntojen ero on seuraava: Edellinen väittää,
+että jokainen olento on sellainen kuin sen _täytyy_ ja _tulee olla_.
+Siitä seuraa, että taide ei milloinkaan saa korjata luontoa, Goethe
+taas sanoo, että kaikki olennot _eivät_ ole sellaisia, kuin niiden
+_tulisi_ olla, vaan sellaisia, joiksi ne ovat _voineet_ tulla. Sekä
+Diderot että Goethe sisällyttävät luonnon toimintaan jotakin, mikä
+pyrkii tyypiksi, pyrkii johonkin, minkä _täytyy_ ja _tulee_ olla.
+Mutta ne eroavat siinä, että luonto Diderotin mukaan aina saavuttaa
+tarkoituksensa, saavuttaa aina sen tyypin, jota se haluaa, olkoon se
+kaunis tai ruma. Goethen mukaan luonto ei aina saavuta tarkoituksiaan
+olentojen muodostukseen nähden, koska luonnolla on muitakin lakeja ja
+tarkoituksia kuin ne, jotka koskevat muotojen oikeaa suoritusta.
+
+Luonnossa liikkuu loppumaton joukko syitä ja vaikutuksia. Olento,
+joka syntymästään oli aiottu sellaiseksi, mitä pidämme kauniina, voi
+joutua kosketukseen jonkin syyryhmän kanssa, joka ei tarkoita sen
+olennon säännöllistä kehittelyä, ja siten tulee tämä epämuodostuneeksi,
+esimerkiksi taudin tai kovan, jotakin sen osaa vahingoittavan iskun
+tähden. Mutta kun yksi elimistön osa kärsii, kärsivät toisetkin.
+Niitä elimistön sisäisiä voimia, jotka muuten olisivat kehittäneet
+sen terveeksi ja muodoltaan oikeaksi, täytyy luonnon ainakin osittain
+käyttää vahingoittuneen osan parantamiseksi, jolloin muut elimistön
+osat menettävät enemmän tai vähemmän näitä voimia, ja niiden kehitys
+häiriintyy. Olennosta ei silloin tule sitä, miksi se alkuaan oli
+aiottu, -- sitä, joksi sen olisi pitänyt tulla, vaan ainoastaan se,
+mikä siitä tällaisissa olosuhteissa _saattaa_ tulla.
+
+Toinen pykälä Diderotin naturalistisessa katkismuksessa kuuluu näin:
+"Jos olisimme selvillä syistä ja seurauksista, emme taiteilijoina voisi
+tehdä muuta parempaa kuin esittää olennot sellaisina kuin ne ovat. Mitä
+täydellisempiä jäljittelyt olisivat, sitä tyytyväisempiä voisimme olla
+taideteokseen."
+
+Goethe, huomauttaa tämän johdosta, että Diderot sekoittaa taiteilijan
+ja luonnontutkijan tehtävät. Todella hän tekeekin taiteen korkeimmaksi
+päämääräksi kuvien laatimisen kasvi- ja eläintieteellisiä, anatomisia
+ja fysiologisia oppikirjoja varten, samoin kuin niitä tarvitaan
+patologian esittäessä haavoja ja vammoja. Luonnon täydellinen
+jäljitteleminen on mahdotonta; taiteilijan tehtävä ei ole mahdottomuus.
+Hänen on esitettävä ilmiön pinta ja tästä kaikki, mikä kykenee
+viehättämään henkistä ja aistillista luontoamme, koska se esittää
+meille jotakin eloisaa, voimakasta, luonteenomaista, herttaista tai
+kaunista. Jos hän samalla esittää jotakin, mikä sinänsä on rumaa,
+ei se johdu siitä, että hän pitää kaikkea luonnossa sellaisena
+kuin sen tuleekin olla, vaan siitä, että hän ehkä tarvitsee ruman
+vastakohtaa tehostaakseen kauniin vaikutelmaa. Jos hänen on pakko,
+niinkuin muotokuvamaalarin usein on, esittää rumia kasvonpiirteitä,
+on hänen velvollisuutensa olla muuttamatta niitä, mutta samalla, jos
+mahdollista, keksiä niissä jotakin henkistä, älyllistä kauneutta, edes
+jonkun verran viisautta, huumoria ja hyvyyttä ja sovittaa ne sellaiseen
+valaistukseen ja ympäristöön, joka voi jossakin määrin vaikuttaa
+sovittavasti.
+
+Diderot jatkaa: "Sanomme ihmisestä, jonka näemme kulkevan ohi, että
+hänellä on esim. huono vartalo. Meidän turhanpäiväisten sääntöjemme
+mukaan hänellä onkin sellainen, mutta jos arvostelisimme häntä
+luonnonmukaisesti, olisi tuomiomme toinen. Sanomme kuvapatsaasta,
+että sen suhteet ovat kauniit. Niin kyllä meidän turhanpäiväisten
+sääntöjemme mukaan; mutta mitähän luonto sanoisi?"
+
+Diderot lähtee tässä siltä näkökannalta, että ihmisen tunne-elämällä
+ja esteettisellä rakenteella ei ole luonnon kanssa mitään
+tekemistä. Tosiseikka on kuitenkin, että ihminen koko sielulliselta
+ja ruumiilliselta olemukseltaan on sen luonnon lapsi, jota hän
+taiteilijana jäljittelee, ja ettei esteettisellä arvostelulla luonnon
+ilmiöistä ole mitään muita sääntöjä kuin ne, jotka ovat syntyneet
+meissä itsessämme, ja joita taide on kaikkina aikoina sovelluttanut.
+Ihmisen esteettiset aistimukset ovat sen kauneuselämän tuotteita ja
+kaikuja, joka käy luomakunnan läpi, ja ne esteettiset säännöt, joita
+hänen on onnistunut keksiä, esim. värien vastakohtalait, osoittautuvat
+samalla luonnonlaeiksi.
+
+Ei ole syytä pitemmälti syventyä Diderotin naturalistisissa mietteissä
+vallitsevaan käsitteiden sekaannukseen. Koska sama sekaannus on
+jälleen nykypäivinä tullut esille ja levinnyt, saa se ymmärrettävän
+syynsä ja sovittavan selityksensä siitä, että naturalismi sisältää
+vastalauseen toiselle äärimmäisyydelle: -- sille, joka kuvittelee,
+että sen lyhyen tuttavuuden jälkeen luonnon kanssa, joka jollakulla on
+taideoppilaana voinut olla, ei luonnolta enää ole mitään opittavaa,
+vaan saadaan kaikessa rauhassa työhuoneen seinien sisällä muistin ja
+opittujen sääntöjen avulla luoda sellaista taidekaunista, mikä voittaa
+luonnonkauniin.
+
+Luonto on yhtä välttämätön kuin tyhjentymätön taiteen nuorennuslähde.
+Jos taide kääntyy pois luonnosta, luopuu se oman elämänsä pääehdosta.
+Ei kukaan taiteilija ole niin kypsynyt, niin täydellistynyt ja
+suuri, ettei hänen olisi pidettävä itseään luonnon oppilaana ja aina
+kuunneltava sen opetuksia, joista hänellä on aina jotakin hyötyä.
+
+Mutta mitäpä saattaisi odottaa oppilaalta, joka tukahuttaisi kaikki
+omat tunnelmansa, kaikki omat makutaipumuksensa, koko sisäisen
+itsenäisyytensä, ollakseen vain opettajansa jäljittelyä? Taiteilija,
+jos kukaan, tarvitsee kaiken synnynnäisen alkuperäisyytensä, ja
+oppilaaltakin vaaditaan jonkun verran itsenäisyyttä. Luonnon jäljittely
+on taiteen perusehtoja, mutta ei sen päämäärä. Kuvaavien taiteitten
+tarkoituksena on virkistää, ilahuttaa ja jalostaa sielunelämäämme
+sillä, mitä se meille näyttää.
+
+Jos taiteilija, kuten Feidias ja Rafael tai maisemamaalauksen suuret
+mestarit, on senluontoinen, että hän pääsee tähän päämäärään sillä,
+mitä me sanomme ihannoimiseksi, on se hänen oikeutensa, etenkin kun
+todellinen ihanteellisuus ihannoi luonnon vain luonnon itsensä avulla,
+tunkeutumalla syvemmälle sen luonteeseen, taiteilijan ja luonnon
+sielun niin sanoaksemme mystillisellä yhtymisellä. Jokainen pysyvästi
+arvokas maisemamaalaus siis jäljittelee kappaletta ulkonaista luontoa,
+mutta samalla se on kaikua inhimillisestä sieluntunnelmasta; se on
+eroittamattomasti yhtynyttä luonnon ja sielun elämää.
+
+Taideteoksessa taiteilijan sielu puhuu katselijan sielulle ja sanoo
+sellaista, mitä katselija itse luonnon kanssa seurustellessaan saa
+siltä kuulla vain eräinä sydämellisimpinä hetkinä. Taiteilija ei ota
+luonnosta esille mitä hyvänsä. Mahdollisesti ei luonnossa ole mitään,
+josta ei voisi tehdä hyvää taulua, mutta sillä ehdolla, että aihetta
+käsittelee taiteilija, jonka sielu on sen kanssa myötätuntoisessa
+vireessä. Kanervanummi voi tällä ehdolla olla esteettisesti yhtä
+miellyttävä kuin alppimaisema; kappale maantietä, missä näkyy märkiä
+pyöränjälkiä, vettä hevosen kavioitten syvennyksissä ynnä aita ja
+pensaita taustana, saattaa tällä ehdolla olla yhtä arvokas kuin suuri
+näköala lahtineen ja veteen kuvastuvine kallioineen. Mutta vain
+sillä ehdolla, että katselija tajuaa yksinkertaisessa, näennäisesti
+vaatimattomassa aiheessa ulkonaisten seikkojen onnistuneen jäljittelyn
+ja samalla onnistuneen heijastuksen siitä, mikä on sisäistä:
+sielullisen tunnelman.
+
+Vaikkapa siis luonto kaikissa ilmenemismuodoissaan voikin sopia
+kuvattavaksi, ei oikea taiteilija kuitenkaan ota aiheekseen mitä
+hyvänsä näkemäänsä, vaan semmoista, minkä hän tuntee olevan
+sopusoinnussa luomishalunsa ja mielensä kanssa. Hän ei myöskään
+tunne olevansa orjallisesti sidottu siihen, mitä näkee, vaan hän
+valitsee. Saattaa olla lukemattomia yksityiskohtia, joita hän ei halua
+tarkalleen toistaa, koska niiden yksityiskohtainen kuvaaminen riistäisi
+huomion siitä, minkä hän tuntee olevan kuvattavassaan pääasiana. Hän
+valitsee siis eikä ainoastaan maalauksensa aihetta, vaan valitsee
+yksityiskohtienkin joukosta ne, jotka teoksensa puitteissa haluaa
+esittää, huolehtien toisista ja jättäen viisaasti harkiten toiset
+syrjään.
+
+Tällä valitsemisella hän on jo osoittanut sitä itsenäisyyttä,
+joka hänelle kuuluu suuren opettajansa, luonnonkin, edessä. Hän
+on näin valitessaan jo sillä alalla, jota äärimmäinen, orjallinen
+naturalismi ei voi sovittaa _omaan_ periaatteeseensa: "luonto
+nahkoineen päivineen, vähentämättä tai lisäämättä." Ja jos otamme
+huomioon, mitä mainitunlaiseen valitsemiseen sisältyy, kosketamme
+jo niitä sielullis-esteettisiä lakeja, jotka vähitellen ovat
+luoneet idealistiseksi nimitettävän suunnan. Sillä valinta tapahtuu
+sielullisten lakien mukaan, jotka taiteilijassa vaikuttavat, hänen
+tarvitsemattaan kysyä, kuinka ne vaikuttavat tai mitkä ne ovat.
+
+Miespolvien läpi ulottuvien luonnontutkimusten ja sielullisten lakien
+mukaisen valinnan avulla on syntynyt helleeninen taideidealismi ja
+kaikki muu todellinen taideidealismi. Todellinen idealismi ei ole muuta
+kuin valinnalla ja vaistomaisesti oikealla valintamaulla hienostettua
+realismia, ja tämä idealismi ei ainoastaan ole sovussa realististen
+suuntien kanssa, vaan edellyttää ja vaatii olemassaolonsa takia, että
+sen ohella on myöskin realistisia suuntia.
+
+Seuraavassa luennossa käsittelen tätä aihetta tarkemmin ja osoitan,
+että vaikka taidekauniin onkin mahdoton kilpailla luonnonkauniin
+kanssa, on taas taidekauniilla eräissä suhteissa ominaisuuksia, jotka
+tekevät taiteen välttämättömäksi ja sisältävät korvauksen siitä, mitä
+se vain jäljittelevänä toimintana ei kykenisi meille lahjoittamaan.
+
+
+
+
+XII.
+
+LUONNONTUTKIMUKSEN MERKITYS.
+
+
+Edellisessä luennossa lausuttiin muutamia sanoja matkimisvaiston
+merkityksestä taiteen synnylle ja matkimisvaistolle sukua olevan
+kuvaamisen ja luonnontutkimisen merkityksestä taiteen kehitykselle.
+
+Jäljittelevän kuvaamisen, luonnontutkimuksen, merkitys on tosiasiassa
+sellainen, ettei se ole välttämätön taiteelle ainoastaan sen
+alkuasteella tai yksityiselle taiteilijalle vain hänen opintovuosinaan.
+Kaikkien menneiden vuosisatojen taide on sitä tarvinnut, kaikki tulevat
+tarvitsevat sitä myöskin.
+
+Helleeninen taru kertoo jättiläisestä Antaioksesta, joka
+painiskellessaan Herkuleen kanssa sai uusia voimia, heti kun
+kaatuessaan kosketti äitiänsä maata. Tämän tarun voi sovittaa eräisiin
+kuvaaviin taiteisiin, plastiikkaan ja maalaustaiteeseen, mikäli on puhe
+niiden suhteesta luonnontutkimukseen, tämä kun aina on se maaperä,
+josta suurimmankin mestarin tulee hakea uusia voimia, ja samalla se
+oikaisija, jonka avulla eksynyt ajansuunta voidaan saada järkiinsä.
+
+Jäljittely, luonnontutkimus terästää katsetta ja opettaa
+taiteenharjoittajaa hallitsemaan taidelajinsa esityskeinoja ja
+saavuttamaan sen teknillisen taidon, jota vailla ei voida ratkaista
+mitään taiteellisia tehtäviä. Jäljittely, luonnontutkimus vaikuttaa
+virkistävästi siihen kuvamaailmaan, joka ihmissielussa liikkuu. Asian
+laita onkin todella niin, että meillä on sielussamme kokonainen
+kuvamaailma ja että nämä kuvatkin näyttelevät suurta osaa taiteessa.
+Ne ovat ulkoapäin, aistimiemme kautta, tulleet sieluumme ja pysähtyvät
+sinne, muistin säilyttäminä. Mutta niiden värit kalpenevat yhä, ja
+piirteet käyvät yhä epäselvemmiksi.
+
+Se seikka, että muistikuviemme värit yhä kalpenevat, että niiden
+ääriviivat käyvät yhä epämääräisemmiksi, ei riipu yksistään muistin
+kykenemättömyydestä niitä säilyttämään. Se johtuu eräästä sielullisesta
+menetelmästä, jolloin yleistävät ja abstraktiset mielteemme muuntavat
+niitä aivan kuin sulautuen yhteen niiden kanssa. Niinpä esim.
+tuhansista näkemistämme tammista tai kuusista, pysyy jokainen, johon
+huomiomme on ollut kiintyneenä, muistissa lyhyemmän tai pitemmän ajan,
+vuosia, kuukausia, minuutteja tai sekunteja, mutta kaikki vaikutelmat
+kokoontuvat ennemmin tai myöhemmin yhdeksi ainoaksi muistikuvaksi,
+jonka ääriviivat ovat hämärät ja joka kangastelee mielikuvituksessa
+sillä hetkellä, jolloin kuulemme yleisnimen "tammi" tai "kuusi".
+
+Kun kuulemme sanat mies, nainen, lapsi, asunto, kirkko, katu j.n.e.,
+herättää jokainen näistä sanoista oman muistikuvan, joka ei vastaa
+ainoaakaan näkemistämme miehistä, naisista, lapsista, asunnoista,
+kirkoista tai kaduista, vaan jotakin epämääräistä, ääripiirteiltään
+häilyvää, joka kaavamaisena, abstraktisena kuvana liittyy sanan
+herättämään yleiseen käsitteeseen mies, nainen, lapsi, asunto
+j.n.e. Asian laadusta johtuu, että näitä kaavamaisia kuvia on aivan
+mahdoton esittää taiteellisesti, mutta ennenkuin ne ovat ehtineet
+epämääräisyytensä äärimmäiselle asteelle, voi taide kyllä käyttää niitä
+ja on usein niin tehnytkin, kun se on tahtonut säästää itseltään ja
+luullut voivansa olla ilman luonnontutkimusta. Silloin on kankaalla
+saatu nähdä kaavamaisia tai tyypillisiä tammia, kuusia, palmuja
+yksilöllisten sijasta, vieläpä miehiä, naisia ja lapsiakin, joilla
+selvästi on pikemmin kaavamainen kuin yksilöllinen leima.
+
+Lasten ensimäiset kuviopiirrokset ovat aina kaavamaisia. Lapsen kynän
+kuvaama mies tai nainen voi olla kuka mies tai nainen hyvänsä. Samoin
+voi lapsen piirtämä puu olla mikä puu tahansa. Nuoressa päässä on
+jo tapahtunut abstrahoimista muistikuvien keräytyessä kaavamaisiksi
+kuvioiksi, joita lapsi piirtää paperille.
+
+Kun jokin taidesuunta on joutunut vanhuutensa asteelle, tulee se
+lapseksi jälleen ja menettelee kuten lapsi. Se jäljentää _aus der Tiefe
+des Bewusstseins_, se kopioi tietoisuudessa häilyviä, kaavoiksi tai
+usvaksi häipyviä muistikuvia ja aateloidakseen sellaisen menetelmän se
+on suvainnut sanoa näitä muistikuvia aatteiksi ja omaa toimintaansa
+idealismiksi, vaikka sen suunnan oikea nimi olisikin schematismi.
+
+Tällaista rappeutumista vastaan on vain yksi keino: harras
+luonnontutkimus. Ja luonnontutkimuksen merkitys ei ole ainoastaan
+siinä, että se terästää silmää ja asettaa teknillisen taidon
+ratkaistavaksi yhä uusia innostavia tehtäviä, vaan myös siinä, että
+se antaa muistikuviemme sisäiselle maailmalle uutta väriloistoa ja
+selväpiirteisyyttä ja tekee niistä mielikuvituksen muokattavaksi
+sopivaa ainesta, jota ilman taide ei ole voinut luoda mitään suurta,
+mitään kaikille sukupolville arvokasta teosta.
+
+Helleeninen taide on korkeimmassa kukoistuksessaan idealistista
+taidetta, mutta luonnontutkimusta ei ole koskaan harrastettu
+innokkaammin eikä pidetty suuremmassa arvossa kuin silloin. Luonnon
+jäljitteleminen kuvaamisessa oli helleenien mielestä niin välttämättä
+yhtynyt taiteen luonteeseen, että heidän etevimmät ajattelijansa, kuten
+Plato tai Aristoteles, sanoivat taidetta mimeettiseksi, jäljittelyyn
+perustuvaksi. Mutta tähän he tietysti lukivat myöskin ja ensi sijassa
+sieluntiloja ja henkistä elämää jäljittelevän kuvaamisen, mikäli
+sitä voi ulkonaisesti havaita. Jos sana jäljittely otetaan toisessa,
+karkeammassa ja naturalistisessa merkityksessä, orjallista kopioimista
+tarkoittavana, niin onhan taiteita, kuten rakennustaide ja musiikki,
+jotka eivät ole ollenkaan tai ainoastaan sivuseikoissa ovat siinä
+mielessä mimeettisiä. Ja jos naturalistit ajattelisivat hiukankaan
+selvästi, työntäisivät he ne pois taiteitten sisaruspiiristä.
+
+Mitähän esim. musiikissa on, jota voisi ulkonaisessa naturalistisessa
+merkityksessä sanoa jäljitteleväksi? Tarjoohan luontokin kyllä
+musiikkia, satakielen, rastaan ja muiden siivellisten luonnonlaulajain,
+puhumattakaan aallon raikkaasta kuiskeesta rannalla ja tuulen suhinasta
+metsässä. Mutta voisiko kenenkään päähän todella pälkähtää, että
+inhimillisen musiikin menestys riippuu niiden matkimisesta, että Haydn,
+Mozart, Beethoven tai Gounod voidakseen täyttää kutsumuksensa yhtä
+herkeämättömän ahkerasti ja jännitetyn tarkkaavasta tutkivat satakielen
+tai rastaan laulua, kuin kuvanveistäjän ja maalarin on tutkittava
+elimellisten olentojen muotoja tai jonkin maiseman valon ja varjojen
+leikkiä?
+
+Jos myös musiikin on jäljiteltävä jotakin, jos senkin tulee
+harjoittaa luonnontutkimusta, niin se jäljittelee itse inhimillistä
+tunne-elämää sen eri mielialoissa, vaikkapa omasta puolestani epäilen,
+voiko tässä puhuakaan jäljittelemisestä. Musiikki saa herätteensä
+tunnemaailmastamme ja vaikuttaa siihen, mutta tämä on jotakin muuta
+kuin sen jäljittelemistä. Tunteiden ja sävelten dynamiikan välillä
+vallitsee salaperäinen sukulaisuus, mutta ei jäljittelysuhdetta. Ja
+jos inhimillinen musiikki onkin syntynyt luonnonäänien vaikutelmista,
+eivät ne kuitenkaan ole sen esikuvia, yhtä vähän kuin rakennustaide
+esikuvinaan tutkii luonnollisia vuorenrotkoja.
+
+Kun siis huomaamme, että on olemassa taiteita, joilla ei ole mitään
+tai hyvin vähän tekemistä luonnonjäljittelyn kanssa, voisi helposti
+saada sen käsityksen, joka todella on lausuttu ja sovellettu
+abstraktisen idealismin eli schematismin kannattajien puolelta,
+ettei luonnontutkimus ole ensi sijassa tärkeä myöskään plastiikalle
+tai maalaustaiteelle, vaan on ainoastaan tarpeellinen pedagoginen
+valmistusaste näiden taiteiden harjoittamista varten. Voi olla
+mielenkiintoista tietää, mitä entisaikojen sekä suuret että pienet
+taiteilijat ovat tästä ajatelleet.
+
+Ensiksi lapsekas todistus keskiajalta. Speyerissä oli 1,200-luvulla
+taitava kivenhakkaaja, joka oli tehnyt itselleen keisari Rudolfin
+marmorisen kuvan. Kuka vain oli nähnyt keisarin ja katseli kuvaa,
+huomasi, että marmorikuva oli hämmästyttävästi keisarin näköinen.
+Kuvan luoja oli käyttänyt kaikki tilaisuudet tutkiakseen hänen
+kasvojensa piirteitä ja kiinnittänyt muistiinsa kaikki niiden rypyt
+ja uskollisesti kuvannut nekin. Patsas oli monta vuotta hänen
+kodissaan Speyerissä. Mutta kun taiteilija sai kuulla, että vuodet
+olivat uurtaneet vielä useampia vakoja keisarin kasvoihin, lähti hän
+Elsassiin, missä keisari silloin oli, hankki tilaisuuden katsella
+häntä tarkasti ja palasi sitte kotiin hakatakseen marmoriin nuo äsken
+keksimänsä rypyt. Kuva asetettiin sitten keisarin haudalle.
+
+Sen laatija halusi, ettei sen kerran saavutettu näköisyys haihtuisi
+vuosien kuluessa. Kuvan tuli vanheta keisarin mukana. Hänen
+käsityksensä taiteesta ja sen tehtävästä oli epäilemättä perin
+yksipuolinen ja mahdoton johdonmukaisesti seurattavaksi, mutta
+Saksan suurin, uskonpuhdistuksen aikuinen taiteilija, Albrecht
+Dürer, oli melkein samaa mieltä selittäessään: "Tiedä, että mitä
+lähemmäksi luontoa ja elämää kuvauksessasi pääset, sitä parempaa ja
+taiteellisempaa on työsi", ja Leornardo da Vinci, joka on kirjoittanut
+tutkielman maalaustaiteesta, vaatii, että taiteilijan on tehtävä
+sielunsa ja työnsä aivan kuin luonnon kuvastimeksi. Mutta hän lisää
+sen, mitä Dürer piti tarpeettomana huomauttaa, koska sen pitäisi olla
+itsestään selvää, että taiteilijan aiheenvalinta on vapaa, ja että hän
+on velvollinen valitsemaan sellaisia aiheita, jotka näyttävät hänestä
+arvokkaimmilta ja parhailta. Valitessaan taiteilija ei ole luonnon
+orja, vaan sitä arvosteleva mies, joka tuomitsee oman esteettisen
+perusluonteensa mukaan ja pitää arvossa inhimillisen olemuksen
+aatteellisia vaatimuksia.
+
+Niin käsitti asian kreikkalainen ajattelija Aristoteleskin. Hän ei
+vaatinut taiteelta puhdasta, vaan _puhdistavaa_ luonnon jäljittelyä.
+Ja sen mukaan toimi Italian renessanssin mainioin maalari Rafael. Hän
+kirjoitti kerran eräälle ystävälleen, että hänen, voidakseen luoda
+madonnan, on täytynyt nähdä monta kaunista naista; näiden muistikuvat
+sulautuvat sitten hänen sielussaan yhdeksi ainoaksi naiskuvaksi, jonka
+piirteet ja muodot hän esittää.
+
+Näissä Rafaelin sanoissa on ilmaistuna idealismin koko salaisuus ja
+samalla oikean idealismin suhtautuminen luonnontutkimukseen. Tutkimatta
+useita todellisuuden hänelle suomia esimerkkejä, joissa oli jotakin
+hänen madonnalle haluamaansa kauneutta, hän ei olisi voinut toimittaa
+mitään. Sellaisen tuominen esille "tietoisuutensa syvyydestä" ei olisi
+voinut pälkähtää hänen mieleensä. Mutta hänen tietoisuutensa syvyydessä
+vallitsi esteettisiä lakeja, joiden mukaan hän saattoi valita niistä,
+mitä näki, hyväksyä toisia, hylätä toisia, ja joiden mukaan hän voi
+sulattaa yhteen valitsemansa piirteet yhdeksi ainoaksi eläväksi
+kuvaksi, niin että tässä oli täydellistä se, mihin luonnossa vasta
+pyrittiin, ja mikä siellä oli saavutettu vain osaksi, eri henkilöissä.
+
+Idealistinen estetiikka on oikeassa sanoessaan, että taiteilijan tulee
+olla vapaa luontoon nähden, että hänen tulee menetellä arvostellen
+eikä orjallisesti totellen suhteessaan siihen. Mutta samalla tämä
+estetiikka selvästi tehostaa sitä, että taiteilijain tuomitessaan on
+noudatettava tuomarin velvollisuutta tutkia esillä olevan asian kaikkia
+yksityiskohtia ja ratkaista se sen mukaan kuin ne suhtautuvat siihen
+lakikirjaan, joka hänellä on inhimillisen olemuksensa esteettisessä
+rakenteessa. Tämä estetiikka on oikeassa lausuessaan, että taiteilijan
+tulee hallita luonnolta saamaansa aineistoa ja painaa siihen hengen
+leima, jos se samalla tehostaa, että tällaiseen hallitsemiseen kykenee
+vain lakkaamatta tutkimalla luontoa. Ilman tätä huomauttamista ovat
+idealistisen estetiikan julistamat totuudet väärinkäsityksen vaarassa,
+joutumassa suosimaan laiskuutta, joka syrjäyttää opinnot, luottaakseen
+mielikuvitukseen, sekoittaa mielikuvituksen kuvat meissä liikkuviin
+muistin kaavamaisiin kuviin ja mielellään sanoo sitä idealismiksi.
+
+Tämä vaara ei ole osoittautunut vain kaukaiseksi uhkaukseksi. On ollut
+aikoja, jolloin taiteilija on esiintynyt ihmeellisenä nerona, osaten
+vaatimattomin opinnoin ja pienin ponnistuksin sielustaan loihtia esiin
+kauniimman ja korkeamman maailman kangastuksia kuin sen, joka meitä
+ympäröi. Näin hän on tehnyt hetkinä, jolloin tuosta korkeammasta ja
+ihanammasta maailmasta saatu innoitus on ottanut hänet valtoihinsa.
+
+Omasta puolestani uskon kyllä, että on olemassa korkeampi ja kauniimpi
+maailma kuin se, jonka arkipäiväisten puuhiemme ohella näemme
+ympärillämme; uskon, että tarvitaan sielullisessa rakenteessamme
+piilevien ihanteellisten pyrkimysten kehittämistä, jotta tuo korkeampi
+kauneus meille ilmestyisi; uskon, ettei kauneus riipu yksin siitä,
+_että_ näemme, vaan myöskin siitä, _kuinka_ näemme; ettei se riipu
+ainoastaan tarkastelluista esineistä, vaan myöskin katselevien silmien
+laadusta ynnä siitä sielusta, joka ottaa vastaan aistimien välittämät
+vaikutelmat. Uskon vielä, että taiteen kuten monella muullakin alalla
+on valittuja sieluja, taiteellisia neroja, jotka helpommin kuin muut
+pääsevät osallisiksi kauneuden ilmestyksistä. Mutta tämä suurempi
+helppous ei suinkaan edellytä vähempää työtä; se edellyttää päinvastoin
+palavaa työintoa, koska tämä vielä lisäksi terästää katsetta, antaa yhä
+enemmän kykyä hallitsemaan ainetta ja tekniikkaa, suo tunkeutua yhä
+syvemmälle luonnon kauneudenrikkauteen, kun taiteilija seurustelussa
+luonnon kanssa muuttuu sen ystäväksi ja uskotuksi.
+
+On hyvin tavallinen kokemus, että ne kiireesti maalatut kuvat, joita
+sanotaan harjoitelmiksi, usein ovat parempia kuin se maalaus, jonka
+esitöiksi ne olivat aiotut. Se ei olekaan kummallista.
+
+Tanskalainen taidehistorioitsija, _Julius Lange_, joka on äskettäin
+tutkinut tätä seikkaa, huomauttaa, että taiteilija harjoitelmaa
+laatiessaan on todellisuuden edessä kasvoista kasvoihin, että hänen
+täytyy tuokiossa koota voimansa, kiinnittääkseen kankaalle kuin
+yllättämällä enimmän miellyttäneen häipyvän ilmiön; sillä häipyvä on
+sielunilme ihmisen kasvoilla, häipyviä maiseman sielunilmeet: valon
+ja varjon leikit, jotka eivät koskaan palanne juuri sellaisina kuin
+taiteilija sillä hetkellä ne näkee ja mieluimmin haluaisi kuvata.
+Siitä, sanoo Lange, johtuu harjoitelman loisto, tuoreus, voimakas maku,
+jota asiantuntija pitää suuremmanarvoisena kuin kaikkein huolellisinta
+suoritusta. Tähän verraten on maalauksen valmistaminen työhuoneessa
+vain samaa kuin ruuan uudelleen keittäminen. Työhuoneessa tulee
+esitykseen enemmän tasaisuutta ja kaikinpuolista valmiutta, niin että
+se voidaan täyskelpoisena ruokana tarjota suurelle yleisölle ja ottaa
+kodin koristeeksi. Silloin voi keittotaidon sääntöjen mukaan myös
+lisätä joitakin uusia mausteita, jotta maku kävisi mehevämmäksi ja
+pirteämmäksi, mutta mitäpä se kaikki auttaa? Mehu ja voima haihtuvat
+kuitenkin kovin helposti. Kuten Kierkegaard on huomauttanut, on
+sielussa sellainen laki, että välittömiä vaikutelmia ilmiöistä ei voi
+toistaa niiden menettämättä tuoreutta ja voimaa.
+
+Mitä maisema- ja laatumaalaukseen tulee, vie tällainen edellytys
+siihen johtopäätökseen, että taiteilijain olisi parasta jättää sikseen
+atelieerityö ja pysyä harjoitelmissa. Nämä ovat tältä näkökannalta
+varsinaisia taideteoksia, ja atelieerityö, jolloin ensimäiset elävimmät
+vaikutelmat menevät hukkaan, jäisi turhaksi, vieläpä vahingolliseksi.
+
+Ei käy kieltäminen, että tämä johtopäätös on kumoamaton, jos lähdemme
+siltä kannalta, että välitön luonnonjäljittely on taiteen kaikki
+kaikessa. Lange, joka hylkää tämän mielipiteen, keksiikin senvuoksi
+pelastuksen atelieerityölle siinä, mitä hän tahtoo nimittää muistin
+taiteeksi, siinä taiteessa, joka ottaa vastaan ja käyttää, ei
+ainoastaan välittömiä, vaan välillisiäkin luonnonvaikutelmia, nimittäin
+muistikuvia, joiksi häipyneet vaikutelmat sielussamme muodostuvat.
+
+Minun ei tarvitse huomauttaa, kuinka täynnä vaaroja se alue on,
+jolle taide täten astuu, ja Lange itsekin mainitsee niitä. Tämän
+luennon alussa olen niihin viitannut. Mutta se on minun mielestäni
+ja taidehistorian todistuksen mukaan myöskin se alue, missä taide on
+saavuttanut ylevimmät voittonsa ja missä uusia voittoja on epäilemättä
+tulossa. Lange huomauttaa, että taide ei ole vielä oppinut kaikkea,
+mitä sen tulisi oppia aikakautemme suurelta ja monessa suhteessa
+käänteentekevältä keksinnöltä: valokuvaukselta. Tämä opettaa meille
+ensiksikin, että se, mitä ennen pidimme taiteen suorittamana
+mukailuna todellisuudesta, ei vastaakaan todellisuutta. Valokuvauksen
+vaikutuksesta on todellisuuden vaatimus saatu tarkemmin määritellyksi
+kuin ennen.
+
+Ottakaamme esimerkki: Amerikalainen Maybridge tarvitsee vain
+viidestuhannesosan sekuntia ottaakseen valokuvan ja kiinnittääkseen
+levylle kaikki silmillemme näkymättömät liikunnon vaiheet. Nähtyään
+hänen valokuvansa selitti kuuluisa maalari Meissonier, että hänen oma
+esityksensä nelistävistä hevosista ei ole virheetön, vaan että sen
+tilalle on saatava toinen, vähemmän sovinnainen.
+
+Mutta toiseksi valokuvaus opettaa, että taiteessa on paljon sellaista,
+mikä on vierasta valokuvaukselle, nimittäin inhimillisen tunteen,
+inhimillisen tarkoituksen ja tahdon ilmauksia. Tässä onkin taiteella
+ominainen voimansa, kun se taas ei milloinkaan saata kilpailla
+valokuvauksen kanssa todellisuuden toistamisessa.
+
+Tämä Langen väite ei tosin vielä pidä täydellisesti paikkaansa,
+sillä maisemamaalaus esittää melkoisessa määrässä luonnon värileikin
+kauneutta, mihin valokuvaus toistaiseksi ei kykene, vieläpä
+maisemamaalaus ilmaisee myös valot ja varjot tarkemmin kuin valokuvaus,
+koska näet se tapa, kuinka luonnonvärit tulevat valokuvassa esille,
+väärentää maiseman varjostuksen. Sininen, spektriväreistä tummin,
+lähenee valokuvassa valkoista, kun taas valovoimaiset punainen
+ja keltainen, samoin kuin vihreäkin pyrkivät mustiksi. Mutta ei
+liene kaukana se päivä, jolloin valokuvauksen onnistuu esittää
+luonnonesineitten väritkin niin rikkain vivahduksin ja niin tarkasti,
+että sellainen on taiteelle mahdotonta, ja kun se on tapahtunut, jäävät
+maisema-, muotokuva-, vieläpä laatumaalauskin turhiksi, ja niillä,
+kuten naturalistit väittävät, ei ole muuta tarkoitusta kuin ulkonaisen
+totuuden ilmaiseminen. Mutta ne jäävät elämään tämän käännekohdan
+jälkeenkin ja hyötyvät siitä, jos ne samalla ovat ilmauksia
+inhimillisestä mielialasta ja tahdosta, etenkin tahdon pyrkimyksestä
+ihanteellisuuteen.
+
+Olemalla itse persoonaton tehostaa valokuvaus, että taiteessa
+on jotakin persoonallista ja subjektiivista. On hämmästyttävää
+kuulla, että muuan Itä-Aasian kansa, älykkäät japanilaiset, jo
+kaksisataa vuotta sitten olivat tästä selvillä ja kirjoittivat
+siitä paikkansapitäviä mietteitä. Niinpä on eräs japanilainen
+taidearvostelija huomauttanut, että perin luonnonmukainen maalaus
+saattaa olla aika ikävä, jolloin katselija pysyy sen edessä
+kylmäkiskoisena. Maalauksessa täytyy siis olla jotakin muuta kuin vain
+tuo luonnonmukaisuus, jos se mielii olla vähänkin arvokas taideteos.
+Japanilaisesta on arvotonta ja lapsellista kerätä liian paljon
+yksityiskohtia maalaukseen. Taiteilijan, sanoo hän, tulee käyttää
+arvostelukykyään jättämällä syrjään kaikki tarpeeton ja tarkoitettua
+vaikutusta ehkäisevä. Ne japanilaiset, jotka ovat tutustuneet
+eurooppalaiseen taiteeseen sen nykyisessä vaiheessa, huomauttavat,
+että niin sanottu todellisuuden vaatimus, joka omissa rajoissaan
+on paikallaan, on tullut raskaaksi ikeeksi eurooppalaisen taiteen
+niskoille ja estää tunteen, neron ja mielikuvituksen vapaita liikkeitä,
+joiden täytyy olla mukana, ettei todellisuus kävisi kuivaksi ja lopulta
+sietämättömäksi.
+
+Naturalisti on kyllä tästä tietoinen ja siksi voi sattua, että hän
+tämän tuntien tarttuu keinoihin, jotka ovat myrkkykeinoja taiteelle
+ja taidetta harrastavalle yksilölle: saattaa tapahtua, että hän
+mielenkiintoa herättääkseen ja ikävyyttä poistaakseen turvautuu
+aistillisiin houkutuskeinoihin, tai että hän ottaa ruminta ja raainta
+mitä luonnossa on, huomiota herättääkseen ja mainituksi tullakseen.
+Tapahtuupa vielä useammin, että hänestä tavallaan tulee yksinkertaisten
+viekoittelija, joka koettaa saada suosiota samoin keinoin kuin
+keskinkertainen näyttelijä, kun tämä lähestyy näyttämön reunaa ja
+katseella ja kädenliikkeellä houkuttaa itselleen kättentaputuksen.
+
+Taidetta ei tee taiteeksi luonnonjäljittely, vaan tyyli. Von Kirchmann
+määrittelee tyylin siten, että se on niiden eri momenttien kokoomus,
+jotka saavat määräyksensä taiteilijan omasta persoonallisuudesta.
+
+Luontoa jäljittelevä, tyyliä vailla oleva taiteilija on valokuvaaja,
+joka on joutunut väärälle uralle. Taiteilijan tyyli ilmenee siinä,
+kuinka hän kehittää muotoja, ryhmittää, värittää, kaikessa siinä,
+missä luonteenomainen käsityspohja voi tulla ilmi. Täyden elämän saapi
+taideteos vain persoonalliselta käsitystavalta, joka ilmenee tyylissä.
+Mitä suurempi taiteilijapersoonallisuus on, sitä helpommin tunnettava
+hän on teoksissaan ja ehkäpä enimmin niissä, joita samalla ihailemme
+mitä syvällisimmän luonnontutkimuksen tuloksina. Suuren taiteilijan
+tyylissä ilmenee hänen oman persoonallisuutensa rinnalla sen kansan ja
+ajankohdan luonne, johon hän kuuluu.
+
+Tyyli näyttäytyy muotoainesten valinnassa ja siinä, kuinka eri määrässä
+tehostetaan kaunista sen eri vivahduksissa, ylevää tai pelkästään
+kaunista, ihanteellista tai luonteenomaista! Mutta tyylissä on aina
+jokin määrä vapautumista pelkästä todellisuuden matkimisesta; siinä on
+aina vapaudenjulistus sellaista luonnossa esiintyvää vastaan, jonka
+kuvaaminen taideteoksessa olisi tarpeetonta sen tarkoitukselle tai
+vahingollista sen tarkoitetulle vaikutukselle.
+
+Loistava esimerkki siitä, mitä tyylittely merkitsee, on Feidiaan
+korkokuva Parthenontemppelin friisissä; se esittää juhlakulkuetta,
+Panathenaia-juhlaan kuuluvaa, joka vuosittain pidettiin Ateenassa,
+ja jonka tarkoituksena oli olla jonkinlaisena inhimillisen jalouden
+ja kauneuden riemusaattona. Asian laadusta johtuu, ettei Feidias ole
+voinut täysin luonnonmukaisesti kuvata tätä kulkuetta. Hän on ottanut
+sen todellisuudesta vain kauneimmat ja luonteenomaisimmat ainekset,
+ja koska kulkueella oli uskonnollinen merkitys, ei hän epäröinyt
+antaessaan näitten todellisuudesta otettujen nuorten tyttöjen,
+poikien, nuorukaisten ja jalkamiesten, ratsastavien nuorukaisten,
+nelivaljakoiden ja uhrieläinten lähestyä päämäärää, missä kaksitoista
+Olympon jumalaa heitä odottaa. Näitten korkokuvaan piirrettyjen
+olentojen suuressa joukossa ei ole yhtään, joka ei miellyttäisi asennon
+ja muotojen kauniilla luonnollisuudella. Luonnontutkimukseen nähden
+huomaamme, että tässä on olemassa tavaton määrä ennen hankittuja
+tarkkoja ulkonaisen todellisuuden huomioita. Ja kuitenkin vallitsee
+tässä täydellinen vapaus eikä näy jälkeäkään siitä orjallisesta
+pakosta, jonka n.s. todellisuudenkuvaus laskee orjiensa hartioille.
+
+Ennenkuin Feidias niiden avustavien taiteilijoiden kanssa, jotka
+muovailivat nuo korkokuvat, aloitti työnsä, oli hän mielikuvituksessaan
+nähnyt ja järjestänyt kaikki, mitä hän tässä tahtoi esittää, arvioinut
+kokonaisuuden ja joka yksityisen kuvion merkityksen, paikan ja
+vaikutuksen katselijan silmään ja poikennut n.s. todellisuudesta juuri
+niin paljon kuin tarvittiin saavuttaakseen kaikkein yksinkertaisimmilla
+keinoilla taideteoksensa tarkoituksen: ilahuttaa sen kauneudenrikkauden
+näkemisellä, jota hänen kansassaan ruumiillisesti oli, ylistää
+isänmaata ja sen sivistystä, jalostaa kansaa tällaisen teoksen
+katselemisella ja lahjoittaa jälkimaailmalle, ei suinkaan orjallisen
+tarkkaa, vaan henkisesti todellisen ja oikean käsityksen Panathenaian
+juhlakulkueen luonteesta ja Ateenan kansan luonnonlaadusta ja
+sivistyksestä.
+
+Jos, kuten toivon, se päivä tulee, jolloin kuvaava taide saa nykyistä
+suuremman merkityksen julkisessa elämässä, niin tulee myös tyylin
+vaatimus taas yhtä tuntuvaksi kuin luonnontutkimusten vaatimus, ja
+molemmat vaikuttavat jälleen sopusointuisesti yhdessä. Ja tässä tyylin
+vaatimuksessa onkin atelieerityön oikea merkitys. Jollei atelieerityö
+mieli olla muuta kuin yritys neljän seinän sisällä harjoitelmien
+johdolla jäljitellä luonnontodellista ja kaikkia sen moninaisia
+jäljittelemättömiä muotoja ynnä valojen, varjojen ja värien loistoa,
+on sen harjoittelemisella tuskin enää pätevää aihetta, sillä siitä
+puuttuu pakostakin paljon harjoitelmien välittömyydestä, tuoreudesta
+ja myös teknillisestä reippaudesta ja taituruudesta. Mutta nämä
+atelieeritöitten vajavaisuudet voidaan hyvinkin korvata niillä
+ominaisuuksilla, joita taiteilija rauhallisessa atelieerityössä saattaa
+sisällyttää teoksiinsa omasta sielullisesta persoonallisuudestaan,
+mielikuvituksestaan, joka vapaasti yhdistelee hänen muistikuviaan,
+ja tunnelmistaan, jotka valavat jotakin helposti käsitettävää, mutta
+kuitenkin sanomatonta hänen kuvaamaansa ulkonaiseen todellisuuteen.
+
+Niiden maalausten, joilla ei ole kumpaakaan ansiota, ei harjoitelman
+objektiivista luonnonvoimaa eikä tunnelman ja mielikuvituksen
+subjektiivista tarmoa, myönnetään ennemmin tai myöhemmin olevan meille
+yhdentekeviä. Häviöön tuomitut n.s. mielikuvitukselliset maisemat
+saavat kerran takaisin oikeutensa. Niillä kedoilla ja järvillä, niissä
+lehdoissa ja niillä kukkuloilla, joita ne esittävät, saa taiteilijan
+mielikuvitus silloin taas temmeltää yhtä vapaasti kuin runoilija luo
+mielikuvituksestaan luonnonseutuja, niinkuin Shakespeare on tehnyt
+"Kesäyön unelmassa" ja Goethe Kyöpelinvuorella tai Farsalan kentillä.
+
+Tällaisissakin mielikuvituksen luomissa maisemissa voinee varmaankin
+esiintyä, kuten Feidiaan korkokuvissa, mitä hartainta luonnontutkimusta
+ja siten saatua täydellistä tekniikan hallitsemista. Sellaisina
+ne ovat täysin oikeutettuja luonnonmukaisuudenkin kannalta, koska
+luonnonvapaudella ei tarkoiteta orjuutusta kaiken luonnossa esiintyvän
+satunnaisen ja sielunelämällemme yhdentekevän alaiseksi.
+
+Taiteen tulee muuten olla yleinen kirkko, missä kaikki nämä suunnat
+voivat rauhassa ja sovussa palvella samaa jumalallista estetiikkaa,
+joka käy maailmankaikkeuden läpi tavaten vastakaikunsa ihmisen
+kauneudenkaipuussa. Pyhän haudan kirkossa Jerusalemissa syttyy
+toisinaan tappelu kreikkalais- ja roomalaiskatolisten välillä.
+Taiteen temppelissä pitäisi olla rauhallista. Siellä on kaikilla
+taiteentunnustuksilla alttarinsa.
+
+
+
+
+XIII.
+
+IDEALISMI, SKEMATISMI, REALISMI, NATURALISMI.
+
+
+Edellisissä luennoissani olen huomauttanut sitä merkitystä taiteen
+syntymiselle, sitä tärkeyttä taiteen elämälle ja tuoreudelle, mikä
+on luonnontutkimuksella, luonnon jäljittelemisellä. Mutta samalla
+olen osoittanut, ettei taide milloinkaan täysin suorita tehtäväänsä
+ainoastaan luontoa jäljittelemällä, että jos sillä, kuten naturalistit
+sanovat, ei olisi mitään muuta tehtävää, olisi sen laita perin
+huonosti, siliä sen antamat ulkonaiset todellisuuden jäljennökset
+eivät milloinkaan voi olla täydellisesti luonnonmukaisia, eivät voi
+toistaa täysin vastaavalla tavalla luonnon valoja ja varjoja, eivät
+saata ilmaista esteettisesti vaikuttavia liikkeitä luonnossa, kuten
+auringon heijastusta ja kuvaimia liikkuvassa vedessä, pilvien kulkua,
+lintujen lentoa, viljan aaltoavia liikkeitä tuulessa samalla ja yhtä
+vaikuttavalla tavalla kuin ne luonnossa näemme.
+
+Selvää on myös, että jos naturalistit olisivat oikeassa, ei eräille
+aloille, joilla kuvaavat taiteet ovat saaneet korkeimpia voittojaan,
+kuten uskonnollinen, mytologinen ja historiallinen plastiikka ja
+maalaustaide, olisi koskaan astuttu. Selvää on lopuksi myös, että
+kahdelta niin arvokkaalta taiteelta kuin rakennustaiteelta ja
+musiikilta kiellettäisiin taiteen nimi, koska niillä suurissa ja
+olennaisissa piirteissään ei ole mitään luonnosta jäljiteltävää. Olen
+osoittanut, että naturalistinkin täytyy valita aiheensa, tehostaa
+jotakin ja syrjäyttää muuta, pitää eräitä yksityiskohtia tärkeämpinä
+ja laiminlyödä toisia, siis suhtautua siihen todellisuuteen, jota hän
+tahtoo jäljentää, arvostellen, hyväksyen ja hyljäten, ja että hän
+siten tuomitsee omat periaatteensa, panee työhönsä jonkun verran omaa
+mieltään ja makuaan, siis subjektiivisuuttaan ja persoonallisuuttaan
+ja täten itsetiedottomasti astuu askeleen tuomitsemaansa suuntaan,
+nimittäin ihannoimiseen päin.
+
+Olen koettanut myös osoittaa ihannoimista vastaan nostettujen
+huutojen syyt. Meille kaikille sattuu sellaista, että käytämme
+samaa sanaa monissa merkityksissä, emmekä tällöin tee kyllin selvää
+eroa näiden merkityksien välillä. On n.s. idealismia, joka täydellä
+syyllä tuomitaan kelvottomaksi: se valeidealismi, jota nimitän
+_skematismiksi_, ja jota kuvailin viime luennossa -- se suunta, joka
+pitää luonnontutkimusta vain taiteen kasvatusopillisena valmisteluna.
+Kun kerran on jättänyt taakseen muutamat ahkeroiden vietetyt
+oppilasvuodet, niin saattaa, arvelevat tämän suunnan edustajat, luoda
+uutta _aus der Tiefe des Bewusstseins_, ja silloin syntyy kaavamaisia
+maisemia kaavamaisine ilmoineen ja värivaikutelmineen; silloin luodaan
+kaavamaisia ihmishahmoja kaavamaisissa asennoissa ja kaavamaisesti
+puettuina j.n.e. Realismi ja naturalismi olivat pohjaltaan oikeutettuja
+tämän vastavaikutuksia. Naturalismista sellaisenaan en halua enempää
+puhua. Olen osoittanut sen omia ristiriitoja ja sen seurauksia, jotka
+riistäisivät taiteelta olemassaolon oikeuden tai parhaassa tapauksessa
+sallisivat sen toistaiseksi elää sen valokuvaustaiteen sijaisena, jonka
+tulevaisuus meille ehkä lahjoittaa, ja joka muka meille toimittaa
+luonnon värileikeistä uskollisemman esityksen kuin sivellin ja värit.
+Sitävastoin lienee paikallaan tarkastella lähemmin _idealismia_ ja
+sen oikeutusta koskevia kysymyksiä, sen ansioita ja heikkouksia sekä
+niitä väärinkäsityksiä, joita sen nimeen liittyy. Haluan tässä kohden
+tulla toimeen esimerkeillä, mikäli se on mahdollista, lausumatta
+mielipidettäni abstraktisin lausein.
+
+Wienissä oli 1860-luvulla päätetty kaupungin puistoon pystyttää
+kuvapatsas kuuluisalle säveltäjälle Franz Schubertille, eräälle
+romanttisen musiikin nerokkaimmista edustajista. Ne, jotka olivat
+kuulleet hänen sävellyksiään ja ihastuneet niihin, kuvittelivat häntä
+mielellään kookkaaksi, kauniiksi mieheksi, jonka piirteissä oli jotakin
+haaveilevaa. Sellainen hän valitettavasti ei ollut. Rahoja patsaan
+pystyttämiseksi oli kuitenkin koottu, ja kolme etevää kuvanveistäjää,
+yksi Münchenistä, toinen Roomasta, kolmas Wienistä, saivat toimekseen
+laatia luonnoksen. Kun luonnokset oli saatu, huomattiin, että
+müncheniläinen taiteilija -- hänen nimensä oli Wiedemann -- kuvasi
+Franz Schubertin ulkonaisen olemuksen sellaiseksi kuin se todella
+oli: karkeasti muovaeltu ruma ruumis, lihava ja turpea, kasvot niin
+sanoaksemme rasvaiset, tukka epäjärjestyksessä, irstailijan huulet,
+tylppänenä, jolla komeilivat suuret silmälasit, jokseenkin huonosti
+sopiva puku, johon kuului myös korviin asti ulottuva kaulus.
+
+Kun Wiedemannin luonnos esitettiin tarkastuslautakunnalle ja
+Schubertin hyvin tuttu, pyöreävatsainen hahmo tuli näkyviin, valtasi
+tarkastajat nauruja suuttumus. Mutta taiteilija ei ollut ainoastaan
+ottanut huomioon Schubertin ruumiillista olemusta. Hän oli myös
+tahtonut esittää hänen sielullisen ihmisensä innoituksen hetkellä,
+ehkäpä juuri silloin, kun laajalti tuttu "Ständchen" syntyi hänen
+sielussaan. Mutta tässäkin suhteessa Wiedemann oli noudattanut kovaa
+todellisuutta ja esittänyt Schubertin sellaisena kuin hänen sanotaan
+noina hetkinä olleen: miettivänä, peukalolla ja etusormella pidellen
+nuuskahyppysellistä, jolla nenää palkittaisiin, kun mieleen johtunut
+sävel olisi alkanut aivoissa selvitä.
+
+Tämä luonnos hylättiin. Pitäisikö Wienin nähdä Schubertinsa, saisiko
+jälkimaailma nähdä hänet sellaisena, pronssiin valettuna, tuon miehen,
+jolla oli niin hienosäikeinen, syvällinen sielunelämä? Palkittaisiinko
+jumalallista laulajaa, saksalaisen laulun sielua, suloisimman ja
+hartaimman tunnemystiikan edustajaa niin innoittavalla tavalla, että
+hänen katoava puolensa, hänen epäsuhtainen tomumajansa, josta kohtalon
+oikun vuoksi oli tullut hänen sopusuhtaisen henkensä vankila, olisi
+kaikkien nähtävänä, katoamattomaan pronssiin valettuna jälkimaailmaa
+varten, juuri kuin tuo tomumaja olisi ollut oikea Franz Schubert?
+Tyytymättöminä tehtiin tämä kysymys, ja siihen vastattiin kieltävästi.
+Wiedemannin luonnos siis hylättiin.
+
+Wienin asukkaat eivät vielä olleet kylliksi perehtyneet
+todellisuusvaatimuksen salaisuuksiin, halutakseen katsella
+nuuska-annostaan odottavaa tylppönenää silmälaseineen, pyöreätä vatsaa
+ja karvakaulusta ikuistettuina pronssiin ja varustettuina nimellä:
+FRANZ SCHUBERT.
+
+Otettiin sitten esille toinen, wieniläisen kuvanveistäjän Pilzin
+luonnos. Tässä oli vartalo oikeassa plastillisessa asennossa,
+poimutellussa puvussa, innoitusta henkivin kasvonpiirtein. Veistokuvana
+se teki edullisen vaikutuksen, mutta voi! siinä ei voitu tuntea yhtään
+todellisen Frans Schubertin piirrettä. Niistä, jotka olivat tunteneet
+hänet ja pitäneet hänestä, vaikka hän olikin ruma, oli tämä kuva vieras
+ilmiö.
+
+Kolmaskaan luonnos, jonka oli tehnyt Kundmann Roomasta, ei ollut
+tyydyttävä.
+
+Mitä siis oli tehtävä? Ehdotettiin, ettei tehtäisikään kuvapatsasta,
+vaan tyydyttäisiin rintakuvaan; sen ympärille sovitettaisiin
+korkokuvakoristeita, jotka vetäisivät katselijan huomion puoleensa,
+niin ettei hän liiaksi kiintyisi tylppänenään ja rumaan suuhun.
+Ehdotettiin myös, että rahat käytettäisiin Schubertin muistorahastoksi.
+Siten olisi Aleksanterin miekalla katkaistu gordilainen solmu.
+
+Tässä on nyt esillä ristiriita, jossa toisella puolen on
+todellisuusvaatimus, toisella kauneusvaatimus lievimmässä muodossaan,
+siinä nimittäin, että mainion miehen muistoa tulee säästää siltä
+nurjuudelta, jota hän itse elämässään kärsi, ollessaan sidottuna
+sellaiseen ulkoasuun, joka on ristiriidassa sielukkaan, nerokkaan ja
+ylevän sisällyksen kanssa ja tekee tämän hieman naurettavaksi, ja
+että kaupunkia tulee säästää näkemästä pronssiin valettua rumuutta
+pilaamassa jotakin sen julkisista paikoista. Wiedemann koetti
+tässä naturalismilla tyydyttää todellisuuden vaatimusta. Yrittikö
+Pilz idealisuudella toista? Jälkimäiseen kysymykseen täytyy minun
+käsittääkseni vastata kieltävästi.
+
+Mitähän olisi kaikista taidesuunnista ihanteellisin, muinaishelleeninen
+plastiikka, tehnyt, jos yhtä vaikea pulma olisi ollut sen
+ratkaistavana? Luulen, että siihen kysymykseen voi vastata, koska
+helleenien taiteella on monta kertaa ollut sellainen tehtävä
+suoritettavana.
+
+Eräs Kreikan ja ihmiskunnan jaloimmista ja henkisesti vaikuttavimmista
+miehistä, Sokrates, oli ruma, ja hänen kasvonpiirteensä muistuttivat
+satyyria. Hänen oppilaansa tosin väittivät hänen kanssaan vähän aikaa
+seurusteltuaan huomaavansa hänet kauniiksi, varmasti sen takia, että
+hänen keskustelunsa oli syvämielistä, henkevää, sukkelaa ja paraalla
+attikalaisella suolalla kärjistettyä; heidän mielestään hän oli myös
+suuri luonne, sydämeltään puhdas ihminen, viisauden opettaja sanoissa
+ja toimissa, mikä kaikki kuvastui hänen kasvojensa ilmeessä.
+
+Jos Sokrateelle olisi pystytetty muistopatsas, olisiko taiteilijalla
+silloin ollut oikeus esittää hänet satyyrikasvoiseksi mieheksi? Luulen,
+että helleenit, niin idealisteja kuin he taiteessaan olivatkin,
+olisivat varmasti vastanneet myönteisesti, koska he käsittivät
+ihannoimisen ja valehtelemisen erotuksen. He olisivat kyllä vaatineet,
+että Ateenan yleisö olisi tuntenut Sokrateen kuvan siksi Sokrateeksi,
+jonka oli nähty ajatuksiin vaipuneena seisovan Ateenan kaduilla;
+siksi Sokrateeksi, joka sotilaana ryntäsi vihollisten riveihin ja
+pelasti oppilaansa Alkibiadeen kuolemasta, ja joka niin uljaasti ja
+liikuttavasti puhui kansan tuomioistuimen edessä ja sitten vankilassa
+tyhjensi myrkkymaljan sovinnollisella mielellä, sielunrauhan
+järkähtämättä.
+
+Meillä on Sokrateesta kuvapatsaita, jotka epäilemättä ovat peräisin
+antiikin ajoilta ja vahvistavat todeksi, mitä juuri sanoin. Mutta
+olisivatkohan ateenalaiset ylistäneet kuvapatsasta, joka olisi
+esittänyt Sokrateesta vain hänen ruman ulkomuotonsa, viittaamattakaan
+hänen sielunsa aateluuteen ja kauneuteen, niin ettei hänen
+piirteissään olisi vähääkään kangastellut se hyvyys ja nerokkuus,
+jonka vaikutuksesta hänen oppilaansa katselivat näitä kasvoja
+rakastaen ja ihaillen? Varmasti ei. Sitenhän olisi rikottu toista
+todellisuusvaatimusta vastaan, sillä sielunilme on kasvoilla yhtä totta
+kuin niiden aineelliset muodot, vieläpä arvokkaampi ja viehättävämpi
+todellisuus kuin ne. Taiteilijalta, jonka olisi ollut tehtävä Sokrateen
+kuva, olisivat ateenalaiset siis vaatineet, että hänen olisi kyettävä
+luomaan satyyrikasvot, joilla olisi ihmiskunnan tietäjän ja esikuvan
+sielunilme. Jollei taiteilija olisi saanut ratkaistuksi tätä ongelmaa,
+olisivat he sanoneet, että hänen teoksensa oli epäonnistunut; mutta he
+olisivat hylänneet kuvan, jolla ei ollut filosofin tuttuja piirteitä,
+vaikka se olikin esittävinään häntä, hylänneet jokaisen imartelevan
+jäljennöksen tästä miehestä, joka ei tarvinnut imartelua esiintyäkseen
+henkisesti kauniina.
+
+Kuvapatsaissahan aina on jonkinlaista jumaloimista, ja sen
+todellisena tarkoituksena on esittää muistettava henkilö juuri niiden
+ominaisuuksien valaistuksessa, jotka tekevät hänet muistettavaksi.
+Naturalistiset patsaat, jotka antavat sieluttomia kopioita tomumajasta,
+tuomatta esille, mitä muistettavaa henkilössä on, ovat sen vuoksi
+surkeita todisteita taiteellisesta voimattomuudesta. Mutta niitä on
+kuitenkin pidettävä parempina kuin valheellisia kuvia, koska nämä
+antavat sielunilmeen kuvastua piirteillä, jotka eivät kuuluneet
+tarkoitetulle henkilölle. Onhan katselijassa itsessään jotakin,
+mikä saattaa naturalistiseen kuvaan sisällyttää siitä sellaisenaan
+puuttuvan, ja se on mielleyhtymien voima.
+
+Jos katsoja tuntee kuvatun henkilön luonteen ja elämäntyön, niin ne
+mielteet, jotka tähän tuntemiseen perustuvat, vaikuttavat myös osaltaan
+katselemisessa ja pyrkivät kasvonpiirteihin ja asentoon panemaan sitä
+henkistä, jota taiteilija ei ole kyennyt ilmaisemaan. Muotokuvallinen
+näköisyys, vaikkapa se olisikin raaka, karkea ja yksipuolinen,
+herättää aina jonkun verran mielenkiintoa. Aluksi se voi loukata,
+jopa suututtaakin. Mutta seuraavassa tuokiossa alkaa katselijassa
+mielleyhtymien toiminta pyrkien ratkaisemaan tämän pulman, sovittamaan
+kuvatun henkilön ulkoasua yhteen hänen sisäisen olemuksensa kanssa.
+Sitävastoin kääntää pian selkänsä valehtelevalle kuvalle, joka ei ole
+sitä mitä se on olevinaan, ja johon ei historiallinen harrastus eikä
+mielleyhtymien toiminta voi kiintyä.
+
+Luulen näillä sanoilla tehneeni naturalismille oikeutta, mikäli se
+ansaitsee. Se nojaa taiteen olemuksen väärään käsittämiseen, mutta se
+on kuitenkin arvokkaampaa kuin sekä se väärä idealismi, jota tulee
+nimittää skematismiksi, että toinen väärä idealismi, joka pyrkii
+kaunistamaan ulkopiirteitä väärentämällä niitä, mutta ei antamalla
+niille parasta, kauneinta ja henkisintä ilmaisua, milloin kaunista
+henkisyyttä kuitenkin on tarkattavana ja esitettävänä. Naturalismia on
+pidettävä näitä kahta suuntaa parempana, mutta sillä on rajansa, joiden
+ulkopuolella se on ehdottomasti hyljättävä.
+
+Äsken kuoli belgialainen lähetyssaarnaaja, isä Damien, ihmisrakkautensa
+marttyyrinä pyrkiessään olemaan Kristuksen seuraaja. Hän oli valinnut
+olinpaikakseen pienen merensaaren, jonne pitaalitautisia oli
+karkoitettu. Hän tuli näiden kurjien, elävältä mädäntyvien luo heitä
+lohduttamaan. Tauti tarttui häneenkin, ja hänen oli vaellettava samaa
+kamalaa tietä kuin heidänkin poistuessaan katoavaisuudesta.
+
+Jos isä Damienille pystytettäisiin muistopatsas, niin luulen, että
+naturalisteja kuitenkin epäilyttäisi esittää hänen piirteitään sen
+kamalan taudin raatelemina, johon hän sortui, vaikka sellainen
+esitys olisikin täydellisesti sopusoinnussa naturalismin periaatteen
+kanssa. Kaikissa tapauksissa ei koko maan päällä olisi yleisöä, joka
+olisi taipuvainen rahalla korvaamaan ja ilkeäisi katsella sellaista
+ihmisyyden ja taiteen solvausta.
+
+Palataksemme vielä Schubertia koskevaan pulmaan minun tulee lisätä,
+että se ratkaistiin niin hyvin kuin voitiin. Hän sai kuvapatsaansa
+Wienin kaupunginpuistoon, kun näet lopulta hyväksyttiin Kundmannin
+tekemä luonnos. Lübke antaa taiteenhistoriassaan tästä kuvapatsaasta
+sen arvolauseen, että se on "_fein empfunden_".
+
+Vastustaessaan imelää ja imartelevaa makusuuntaa naturalismi on
+liioitellen mennyt mahdottomuuksiin, joita ei uskoisi, jolleivät ne
+olisi silmien edessä. On olemassa arvostelukyvyltään niin heikkoja
+naturalistisia muotokuvamaalareita, että he luulevat joutuvansa
+imartelemaan, jos erottavat oleellisen epäoleellisesta. Kasvoilla
+saattaa hetken aikaa olla väsymyksen ja hermostumisen leima, vaikka
+niiden omistaja tavallisesti on eloisa ja tervehermoinen ihminen. Jos
+hän tällaisella hetkellä joutuu naturalistisen maalarin kuvattavaksi,
+arvelee tämä todellisuuspyrkimyksen vaativan, että hänet esitetään
+väsyneenä ja hermostuneena, koska sillä hetkellä asian laita niin
+on. Jos hän on saanut rakkulan kasvoihinsa, maalaa naturalisti sen
+yhtä mieluisasti kuin hänellä on tapana kuvata ritarimerkkejä, ja tuo
+rakkula, joka ehkä muutaman päivän kuluttua on kasvoista kadonnut,
+jääpi jäljennökseen, niin kauaksi kuin tämä säilyy. Se suunta taas,
+jota täydellä syyllä sanotaan realistiseksi, osaa sitävastoin hyvin
+erottaa satunnaisen oleellisesta ja tietää, ettei satunnainen ole
+todellista, vaan oleellinen.
+
+Pannessaan vastalauseen imelää ja imartelevaa makusuuntaa vastaan
+naturalismi on myös alkanut pelätä kaunista. Jos naturalisti esittää
+kauniit kasvot, voivat hänen uskonveljensä tietysti syyttää häntä
+makeilemisesta. Naturalistisessa maalauksessa voidaan esim. nähdä
+esitettävän leikkivää lapsiparvea. Niiden joukosta hakee kuitenkin
+turhaan ainoitakaan edes hieman miellyttäviä kasvoja, kun taas
+todellisuudessa ei tarvitse kauankaan viipyä lasten leikkipaikalla
+tuntematta sitä iloa, jota lapsuusiän luontevan miellyttävät piirteet
+ja liikkeet tuottavat. Ilmeiltään idioottien tai ukonnäköisten taikka
+jotakin ihmisenmuotoista apinaa muistuttavien lapsiparvien maalaaminen
+on naturalistinen erikoisharrastus, joka lyö luontoa ja niin paljon
+huudettua todellisuusvaatimusta päin kasvoja ja valehtelee yhtä paljon
+kuin päinvastainen; suunta tai enemmänkin ja häpeällisemmällä tavalla.
+
+Realisti taas maalaa lapsuusmaailman ja ihmiset yleensä sellaisina kuin
+hän ne huomaa. Jos hän esittää leikkivää lapsiparvea tai kansankokousta
+kadulla, antaa hän kauniille ja rumalle kaikissa niiden asteissa sen
+osan, joka niillä todellisuudessa hänen mielestään näyttää olevan.
+Tämä onkin oikea menettely, ja realismi täyttää täten toisen taiteelle
+asetettavista vaatimuksista, kun taas oikea idealismi, joka tarvitsee
+realismia rinnallaan, täyttää toisen.
+
+Otaksukaamme, että on esitettävä taistelu tai kahakka, esim. Suomen
+viime sodasta. Naturalisti, jos hän on johdonmukainen, kieltäytyy tähän
+tehtävään ryhtymästä -- eihän hän ole nähnyt, kuinka kaikki tapahtui,
+ja n.s. todellisuusvaatimuksen perusteella hän hylkää historiaan tai
+menneisyyteen kuuluvan maalaamisen.
+
+Realisti lähtee Suomeen, jos hän ei ennestään asu siellä. Hän toimittaa
+niin, että joutuu näkemään suomalaisia pataljoonia, hän jäljentää
+näiden miehistä niin monet kasvot kuin tarvitsee, etenkin sellaisia,
+joilla hänestä on erikoisesti suomalainen luonne, varmana siitä, ettei
+_nykyinen_ suomalainen tyyppi saata paljoakaan erota suomalaisesta
+tyypistä v:lta 1809, ja että jos senaikuiset vanhat soturit nousisivat
+haudoistaan, tuntisivat he maalauksessa omat, toveriensa ja lapsiensa
+oleelliset piirteet. Samoin hän menettelee esitettäviin venäläisiin
+nähden. Hän jäljentää eläviä kasakoita ja muita Venäjän tsaarin
+alamaisia. Hän hankkii museoista, vaatevarastoista, senaikuisista
+piirroksista ja kuvauksista mitä tarkimmat tiedot silloin käytetyistä
+ruotsalaisista, suomalaisista ja venäläisistä univormuista ja aseista.
+Hän maalaa taisteluihin osaaottaneiden upseerien kuvia, jos vain heistä
+on olemassa muotokuvia. Hän lukee kaikki käsillä olevat kertomukset
+taistelun kulusta, laatii luonnoksia taistelutanteresta ja sen
+ympäristöstä. Jos taistelun mainitaan sattuneen kirkkaana tai pimeänä
+päivänä määrättynä vuodenaikana, antaa hän luonnolle taulussaan sen
+tunnelman, jota silloinen vuodenaika ja sää vaativat. Hyvin tietäen,
+ettei kaikkia vaatimuksia vieläkään ole täytetty, hän ponnistelee
+antaakseen sotilaiden kasvoille ne sieluntunnelmatkin, joiden hän
+otaksuu tai tietää soveltuvan sielullisiin ilmiöihin taistelun aikana.
+
+Tämä on realistin menettelytapa ja täsmälleen samanlainen on oikean
+idealistinkin, sillä oikea idealisti on, kun on esitettävä nykyään
+esillä olevaa todellista tai mahdollisuuden mukaan kuvattava todellista
+entistä, ensi sijassa realisti, toisessa idealisti. Mutta mahdollista
+ja todenmukaista on, että idealisti käsittelee taivasta, valoja,
+varjoja ja värejä hiukan toisin kuin realisti, että hän sisällyttää
+niihin jotakin itse sodan luonteesta: että hän antaa maisemalle
+tunnelman, jossa piilee jotakin kohtalokastapa draamallista. Edelleen
+on luultavaa, ettei hän tyydy ainoastaan jäljentämään suomalaisista ja
+venäläisistä sotilaista tekemiään luonnoksia. Luonteensa laadun mukaan
+hän koettaa löytää niissä tyypillistä, menetellä niinkuin Rafael,
+maalatessaan Fornarinansa, joka ei ollut suoraan todellisuudesta otettu
+nainen, vaan hänen tyypillisyyteen taipuvan tunteensa luoma mielikuva,
+johon naisellinen kauneus on monesta eri henkilöstä yhdistettynä saanut
+antaa aineksia. Jos asian laita on näin, antaa hän joillekin etualalla
+ja pääryhmässä oleville suomalaisille sotureille tyypillisemmät
+rotupiirteet kuin mitä kopioiduissa kasvoissa ehkä ilmenee, ja näihin
+tyypillisiin piirteihin hän panee jotakin, mikä vastaa runoilijan
+käsitystä siitä, minkä näköisiä he ovat olleet, tai vielä elossa
+olevien vanhojen soturien aikaeron epäilemättä ihannoimia kuvitelmia
+entisten tovereittensa ulkonäöstä ja esiintymisestä taistelun aikana.
+
+Ihannoimisen olemus on näet siinä, että taiteilija luontoa tutkiessaan
+ja jäljitellessään tuntee siinä esiintyvän lajikuvia, tyyppejä,
+joita vain poikkeuksittain siinä tavataan laadultaan puhtaina, koska
+ulkonaiset, useinkin epäsuotuisat olosuhteet, joihin yksityisten
+elimistöjen täytyy mukautua, tuottavat enemmän tai vähemmän
+surkastuneita tai epäkauniita muotoja.
+
+Liioitelluksi, harhautuneeksi ja hylättäväksi käy ihannoiminen, jos
+taiteilija tuntiessaan luonnossa tyypillisyyttä, antaa sen vaikuttaa
+itseensä niin, että hän pyrkii karkoittamaan taideteoksestaan kaikki,
+mikä viittaa siihen, että elämän alusta saakka on ollut taisteltava
+epäsuotuisia olosuhteita vastaan, että on käyty ja käydään vieläkin
+olemassaolosta taistelua, joka on jättänyt arpia melkein kaikkialle
+luontoon. Sellainen ihannoiminen on liioiteltua ja hylättävää, jos
+taideteos on kuvaavinaan todellisuutta ympärillämme.
+
+Paikallaan ja usein aivan tenhoavaa vaikutukseltaan on sama
+ihannoiminen, jollei se halua kuvata ulkonaista todellisuutta,
+vaan uskonnollisten näkyjen ja mytologisen mielikuvituksen
+luomia maailmoita. Mutta sillä on oikeutuksensa täysin
+todellisuusperäiselläkin alalla, aivan yhtä suuri oikeutus kuin
+tyypillisyydellä itse luonnossa, missä sitä, vaikkakin usein
+kätkettynä, todella on olemassa. Maisema taikka ihmisiä esittävä
+taulu on senvuoksi luonnonmukaisempi, jos ne antavat aavistaa
+näitten mallikuvien läsnäolon, kuin jos ne eivät anna. Minun on
+lisättävä, ettei ihannoimisen tarkoituksena ole ainoastaan antaa
+aavistusta olentolajien tyypeistä; silloin se pian ajautuisi karille
+yksitoikkoisuuden takia. Se koskee myös jokaisessa yksilössä piilevän
+olennaisen, tyypillisen ja luonteenomaisen aavistamista ja pyrkimystä
+ilmaisemaan tätä tyypillistä yksilöissä, jotka ovat enemmän tai
+vähemmän vapautuneet häiritsevistä satunnaisuuksista.
+
+Ihannoimisen vaarat ovat helposti huomattavissa. Helleenisen taiteen
+jumala- ja sankarikuvat osoittavat, että ihannoimisen voi kehittää
+mitä korkeimmalle yksilöllisen ja luonteenomaisen siitä vähääkään
+kärsimättä. Se saattaa päinvastoin saada siitä lisää selvyyttä ja
+määräperäisyyttä. Helleenisen kuvanveistotaiteen tarunomaiset henkilöt
+ovat kaikki samaa lajityyppiä: inhimillistä, joka on vapautunut
+olemassaolon taistelun arvista, vapautunut kaikista surkastuttavista
+syistä, joita todellisuudessa on niin paljon. Mutta tämä yhteinen
+lajityyppi ei aiheuta yksitoikkoisuutta. Jokainen näistä ihannekuvista
+on erikoinen yksilöjä niin perin luonteva kaikissa yksityiskohdissa,
+että tottuneen silmän on helppo erottaa toisistaan Eroksen ja
+Bacchuksen torsot, samoin Junon torso sellaisesta, joka on kuulunut
+Afroditelle, ja Afroditen torso Hebelle kuuluneesta. Yksilöllinen
+karakterisoiminen voi esiintyä kiireestä kantapäähän.
+
+Mutta vaikka helleenien siis onnistuukin välttää ihannoimisen vaarat,
+niin että he hyötyivät sen ihanista eduista, näyttää taidehistoria
+-- eikä vähimmän tänä ja edellisinä vuosisatoina -- että vaaroja on
+olemassa päästenkin paljon vaikuttamaan. Tarvitaan luonnontutkimusta,
+johon on koottu monien sukupolvien kokemukset, ja monet suopeasti
+vaikuttavat historialliset, maantieteelliset ja eetilliset olosuhteet,
+jotta ihannoiva suunta taiteessa saattaisi jatkua yhtä onnellisesti
+kuin helleenien kesken. Nykyajan kansojen taiteilijoilla ihannoiminen
+on aina rajoittunut hakemaan tai esittämään tyypillistä lajissa tai
+eräissä ryhmissä, jollaisia ovat lapsi, nuorukainen, neito, mies,
+nainen j.n.e.; mutta ei esittämään tyypillistä yksilössä, varsinaisesti
+luonteenomaista hänessä.
+
+Useimmat idealistiset maalarit tuntevatkin senvuoksi tuskin useampia
+kuin _yhdet_ kasvot, tosin jokaista ikäkautta, jokaista säätyä,
+jokaista kansaa varten hiukan muunnellut, ja heidän kuvaamansa
+samanikäiset, -sukuiset ja -heimoiset henkilöt ovat olleet enemmän
+yhdennäköisiä kuin saman perheen jäsenet. Fechner huomauttaa
+sattuvasti, että kasvoista ja vartaloista on ihannoiville maalareille
+tullut samaa kuin kirjaimista kirjureille: ne kuuluvat, niin
+sanoaksemme, näiden maalarien käsialaan, ja heiltä saamme eräänlaista
+kalligrafista ihmiskirjoitusta, joka näyttää hyvältä kuten kaikki
+kaunokirjoitus, mutta on jokseenkin luonteetonta ja muistuttaa
+kirjoituskaavaa.
+
+Ihannoiminen, joka syrjäyttää luonteenomaisesti yksilöllisen, on
+harhaantunutta, mutta on kuitenkin kauan ollut tavallista. Ja meidän
+aikanamme onkin sille vihdoinkin singottu se ankara vastalause, joka
+olikin tuleva.
+
+Erittäin sietämättömäksi se käy jättäessään idealismin oikean kotimaan
+alueet, kun se ei pysy uskonnon, jumalaistarun, runon, symboliikan
+aloilla, vaan ryntää ankarimman todellisuuden tanterelle loihtiakseen
+siellä valheellisesti esiin täydellisyyden olotilan, joka ei ole
+kärsinyt mitään olemassaolon taistelussa; kun se talonpoikaishäitä
+kuvatessaan ei tee morsianta vain kauniiksi, sillä sellainen
+hän on oikeutettu olemaan ja usein onkin, vaan enkelimäiseksi,
+sulhasen kerubiseksi nuorukaiseksi, maalaisukot patriarkoiksi,
+jotka muistuttavat esi-isiä ja italialaisten renessanssimaalausten
+apostoleita, maalaisnaiset madonnoiksi tai ennustajattariksi Michel
+Angelon sibyllain tapaan, miehet sankareiksi ja lapset pieniksi
+enkeleiksi, kaikki luonnollisesti kansallispuvuissa. Sellainen
+laatukuva on samanarvoinen kuin imarteleva, röyhkeästi valehteleva
+muotokuva. Naturalismi maalaa todellisuuden likaiseksi, raa'aksi ja
+inhoittavaksi; realismi maalaa sen sellaiseksi kuin se on, mutta
+vähentäen sen kauneuden, joka ei heti pistä silmään; harhautunut
+idealismi esittää siinä valheellista kauneutta, josta kaikki
+luonteenomainen puuttuu ja joka lopulta käy ikäväksi ja mauttomaksi.
+Oikeaan suuntaan pyrkivä idealismi maalaa sen luonteenomaiseksi,
+todelliseksi ja niin kauniiksi kuin se _saattaa_ olla, astumatta
+todenmukaisuuden tai todellisuuden rajojen yli.
+
+Maailma saa muodon silmiemme ja sieluntilamme mukaan. Ken katselee
+todellisuutta ystävällisin ja kirkkain silmin, saattaa tavata kauneutta
+melkeinpä kaikesta, jolla ei vain ole täydellistä huonontuneen leimaa,
+ja idealismin asiana on todellisuuden piirissä tehostaa tuota joskus
+melkein salattua, vaikkakin elävää kauneutta, tehden niin totuuden
+hyödyksi eikä vahingoksi. Vaikkapa muoto, asento ei olisikaan kaunis,
+saattaa sielunilmeessä kuitenkin olla kauneutta. Kun sekin puuttuu,
+jää jäljelle valojen, varjojen ja värien hieno runous, joka voi
+levittää kuin kaukaisen paratiisin loistoa tähän maalliseen kurjuuteen
+ja viitata siitä pelastumisen toivoon. Todellisesti idealistinen
+taiteilija on olemassaolon taistelussa kamppailevan ja vertavuotavan
+kauneuden puolella. Hän näkee sen haavat ja arvet ja kuvaa kauneutta ja
+puoltaa sen oikeutta.
+
+
+
+
+XIV.
+
+KUVAAVIEN TAITEIDEN ELINEHDOT.
+
+
+Onko kuvaavalla taiteella tulevaisuutta? Vai onko sen historiallinen
+tulevaisuus päättynyt, ja saaneeko joku jo pian tulevista vuosisadoista
+nähdä sen kuolevan? Tätä ovat nykyaikana täysin vakavasti kysyneet
+miehet, joilta varmasti ei puutu ajatuskykyä, ja jo se seikka, että
+sellainen kysymys on voitu tehdä ja ottaa keskustelun alaiseksi,
+voi olla arveluttava oire, vielä arveluttavampi kuin jos siihen
+vastattaisiin myöntävästi, sillä kysymystä olisi tuskin tehty, jollei
+taiteessa, sellaisena kuin se nyt on, olisi huomattu heikkoudentilaa;
+mutta vastauksen saattaa vain tulevaisuus antaa.
+
+On n.s. positiivisia ajattelijoita, joiden mielestä taide kuuluu jo
+pian loppuvaan kehityskauteen ihmiskunnan historiassa, ja että se,
+kuten kaikki muukin aikansa elänyt, joutuu häviöön.
+
+Vilpittömästi puhuen, sanovat nämä ymmärtäväiset miehet, on taide
+kuitenkin vain leikkiä ja kaikki sen luomat teokset ovat vain maun ja
+mielikuvituksen leluja. Lapset ja nuoriso leikkivät. Heillä leikki
+ei ole vain huvitusta, vaan tarvetta, joka vaatii tyydytystä. Mutta
+kypsä, vakava ihmiskunta tuntee kasvaneensa eroon leikistä, kuten
+täyskasvuinen, vakava ihminenkin. Taide elää nyt vain siksi, ettei
+se ole tehnyt mitään sellaista, joka vaatisi sen hengiltä ottamista.
+Se saa elää, kunnes se kuolee itsestään; mutta sitä tarvetta, joka
+synnytti sen maailmaan ja hoivasi sen elämää, ei kohta enää ole
+olemassa ja siksi sen hautaan onkin vain muutama askel. Meidän aikamme
+ei ole taiteelle sovelias. Se on luonnontieteen aikaa, ja tämä opettaa
+meitä katselemaan luontoa aivan toisin silmin kuin taiteilija ja lapsi.
+
+Meidän aikamme ihmisestä luonto on syitten ja seurausten kudos, ja
+mitä laajimmalle tämä käsitys leviää ja mitä syvemmälle se tunkeutuu
+tietoisuuteemme, sitä vähemmän päästämme mieleemme sitä sielunsävyä,
+jonka vallitessa luonnosta saattaa löytää jotakin myötätuntoista
+ja viehättävää. Jälkeläisemme löytävät siis tietysti yhä vähemmän
+myötätuntoista tai viehättävää taiteen yrityksissä luontoa jäljitellä.
+
+Meidän aikamme on suurteollisuuden aikakautta, joka ei pidä luontoa
+rakastajattarena, vaan palvelijana. Tämän voimia se käyttää hyödykseen,
+niin paljon kuin mahdollistaja turvaksi olemassaolon taistelussa. Koski
+voi näyttää taiteilijasta kauniilta. Oikeasta teollisuusmiehestä se
+on surkea näky, jollei kaikkia hevosvoimia, mitä sen putousvoimassa
+saattaa laskea olevan, ole otettu koneiden käyttöön. Päivänpaiste,
+joka valaisee alastomia kalliomaita, missä siitä ei ole mitään
+hyötyä, on voimain tuhlausta, johon tuleva aika hankkinee korjauksen
+auringonvoimaa käyttävillä moottoreilla.
+
+Taiteen ala käy yhä suppeammaksi, kauneudenaistin viljelemistilaisuudet
+käyvät yhä harvinaisemmiksi sellaisena aikana, jota luonnontiede ja
+teollisuus hallitsevat. Tunnettu englantilainen filosofi Herbert
+Spencer vertaa luonnontiedettä ujoon Tuhkimoon, jonka kauan
+täytyi istua uuninnurkassa, sillaikaa kun hänen ylpeät sisarensa,
+taide, metafysiikka ja teologia, levittelivät korujaan kaikkien
+nähtäviksi. Mutta nyt on tullut Tuhkimon vuoro, hänet on tunnustettu
+arvokkaimmaksi, ja kohta hän pitelee kaikkivaltiaan kuningattaren
+valtikkaa. Myöskin Renan ennustaa taiteen kuolemaa. Hän sanoo, että
+tulee aika, jolloin suurta taiteilijaa pidetään melkein hyödyttömänä,
+menneen aikakauden kummittelijana. Luonnontutkijan merkitys sensijaan
+yhä paisuu.
+
+Taide edellyttää kauneuden ihailemista. Se edellyttää myös suurta
+kansanluokkaa ja kaikkein mieluimmin suurta kansaa, joka rakastaa
+kauneutta ja pitää sitä elämän höysteenä. Helleenit olivat sellainen
+kansa. He panivat vähintään yhtä suurta arvoa nuorisonsa kauneuteen
+kuin sen tietorikkauteen. He keksivät niin sanoaksemme tieteellisen
+kasvatuksen, jonka tarkoituksena oli muovaella nuorten ruumiit
+kauniiksi taideteoksiksi, niin että joka lihas olisi sopivassa määrässä
+kehitetty, ja joka liike olisi viehättävä. Heidän voimistelusaleissaan
+kehittyi kokonainen kansa, jonka eri jäsenet kelpasivat malleiksi
+Feidiaalle ja Praxiteleelle. Mikäpä olisi ollut luonnollisempaa
+kuin että kuvanveisto kukoistaisi heidän keskuudessaan, etenkin kun
+kaikki tuo kauneus ilmestyi kaikkien nähtäväksi ja näkyi kevyen,
+plastillisesti sovitetun puvunkin läpi? Mutta kuinka on nyt asian laita?
+
+Vain pieni osa nuorisoa saa pakollisen voimistelun avulla hiukan
+järjestelmällistä ruumiinliikuntoa, ja sekin on vain heikosti
+vaikuttavaa vastamyrkkyä pahojen tapojen pilaamaa paikoillaan istumista
+vastaan, joka tekee nuorukaisten ruumiit raunioiksi ja aiheuttaa sen,
+että nuorukaisjoukon katseleminen on melkein tuskallinen näky. Se
+nuoriso, joka täyttää Ranskan koulujen täyshoitolat, on erään tunnetun
+ranskalaisen isänmaanystävän mukaan hartiatonta, rintakehätöntä,
+lihaksetonta nuorisoa, jonka nähdessään aavistaa ranskalaisen rodun
+tuhoutumisen ja Ranskan katoamisen kansakuntien joukosta. Sellaista
+nuorisoa katsellessaan kuvanveistäjän täytyy laskea taltta kädestään,
+ja mitä maalaustaiteeseen tulee, saattaa vain epätavallisesta,
+huonontuneesta nauttiva naturalismi kiinnittää sellaisia kuvia
+kankaalle.
+
+Renan ennustaa, että inhimillinen kauneus vähitellen katoaa. Hänen
+mielipiteitään kannattavat eivät tällöin niin paljon pidä silmällä n.s.
+korkeampia luokkia, joiden kasvuikää edustaa oppikoulujen suureksi
+osaksi rappeutunut nuoriso, vaan ennen kaikkea työläisluokkaa, joka
+rodun pystyssä pysymiseen nähden on tärkein, ja sen piirissä tuota yhä
+paisuvaa teollisuustyöväkeä, miehiä ja naisia, joiden elinehdot ovat
+sellaiset, että he pakostakin synnyttävät heikentyneitä, risatautisia
+ja ruumiillisesti rappeutuneita jälkeläisiä.
+
+Kun liiallinen koneellinen työ tuhoaa n.s. alempien luokkien voiman
+ja terveyden, niiden kun on sen avulla pidettävä yllä ilotonta,
+toivotonta elämää, tuhoaa korkeammat luokat taas älyllinen kasvatus,
+joka ei välitä ruumiista, rasittaa liiaksi hermostoa, veltostuttaa
+lihaksia ja luonnottomasti laajentaa aivoja. Jo Diderot on ennustanut,
+minkänäköisiksi tulevaisuuden älyllisesti kehittyneet ihmiset tulevat:
+ne muistuttavat yhä enemmän kahden tikun varassa seisovaa kurpitsaa.
+
+Äskettäin kuollut ranskalainen filosofi ja esteetikko Guyan on ottanut
+käsiteltäväksi Renanin ja Tainenkin ilmaisemat arvelut. Hän ei kiellä,
+että jos nykyiset olot yhä jatkuvat, jos yksipuolinen älyllinen
+kasvatus saa imeä elinvoiman sivistyneiden luokkien nuorisosta
+ja teollisuus uuvuttaa työläisluokan, niin vaipuu ihmisruumiin
+plastillinen kauneus yhä alemmaksi ja lopulta kokonaan katoaa, mutta
+hän toivoo, että kasvojen henkinen ilme tulee korvaukseksi.
+
+Tämä ei todella ole kovinkaan lohdullista ja pessimistit huomauttavat
+sitäpaitsi, että tuo hienostuneen henkisyyden ilme, jota Guyan
+toivoo, ei ole odotettavissa, vaan pikemmin sen vastakohta. Tuolla
+hienostumisella tulisi olla lähteensä esteettisissä, siveellisissä
+ja uskonnollisissa tunnelmissa, mutta jos ihmisen plastillinen
+kauneus yhä enemmän katoaa, jos tulevaisuuden siveysoppi, kuten
+näyttää, on hyötymoraalia, puoleksi verhotun tai alastoman
+itsekkyyden evankeliumia; jos usko vähenee, kuten materialistisena ja
+positivistisena aikana onkin oletettava, jos se kansojen veljestyminen,
+jota vielä 1800-luvun keskivaiheilla odotettiin, näyttäytyy unelmaksi
+ja sensijaan syntyy kansainvälinen tulli- ja aseellinen sota, jos
+suhteet eri kansanluokkien välillä kehittyvät, kuten näyttää,
+niiden väliseksi taisteluksi elämästä ja kuolemasta, niin sellainen
+tulevaisuus ei ole omiaan antamaan meille Guyaun tarjoamaa korvausta
+hienostuneen henkisyyden ilmeenä, vaan se pikemmin liittää paisuvaan,
+plastillisessa suhteessa esiintyvään rumuuteen kasvonpiirteitten raa'an
+ja eläimellisen ilmeen.
+
+Yhä pienemmäksi käy ulkonaisen luonnonkin meille tarjoama
+taidenautinto. Metsät kaadetaan tai harvennetaan; sielläkin, missä
+niitä hoidetaan, ne kadottavat alkuperäisen luonteensa ja muistuttavat
+sensijaan, että ne ovat pääomaa omistajiensa käsissä. Yhä kasvavien
+kaupunkien viemärijohdot ja yhä kasvavat tehtaat myrkyttävät vesistöjä;
+se raikkauden ja puhtauden tunne, joka muinoin mielleyhtymien tietä
+liittyi sisäjärven vedenpinnan tai purojen ja jokien kiemurtelevien
+hopeavöiden näkemiseen, lakkaa, ja niitä kuvitellaan pikemmin
+juokseviksi likakokoelmiksi, joista olisi hengenvaarallista juoda.
+Suurena kokonaisuutena ei ulkonaista luontoa sittenkään voi tällä
+tavalla turmella -- aina on olemassa seutuja, joiden raikkaus ja
+runous säilyy. Mutta juuri niitä seutuja, joihin asutus keskittyy ja
+joista niiden useimmat asukkaat eivät koskaan muuta pois, rumentaa ja
+myrkyttää teollisuus yhä enemmän, joutuen siten turmelemaan ihmisten
+kauneudenaistia.
+
+Turhaa on odottaa parannusta sen luokkataistelun tulokselta, jonka
+alku jo näkyy uhkaavina puuskina ja joka luultavasti täyttää tulevan
+vuosisadan tärisyttävillä tapauksilla. Sovintoa niiden välillä ei
+saata odottaa. Se olisi kyllä mahdollinen, jos viisaus ja kohtuus
+pääsisi voitolle, mutta jo nyt on täysin selvää, ettei viisaudella
+ja kohtuudella ole sananvaltaa, kun käydään taistelua leivästä. Ja
+senvuoksi on suurella yhteiskunnallisella pulmalla vain kaksi ratkaisua.
+
+Muinaisajan orjuus otetaan jälleen käytäntöön jos työläisluokka sortuu
+taistelussa. Yhteiskuntaan kuuluu silloin joukko kapitalisteja,
+vakinainen armeija, jolle kapitaali maksaa palkan, pitääkseen orjia
+kurissa, sekä suuri lauma orjia, jotka yhä enemmän muuttuvat eläviksi
+koneiksi, älyn nukkuessa ja tunteiden tylstyessä, ollen ruumiillisesti
+soveltuvia siihen työhön, jota heidän on tehtävä, ja yhä enemmän
+menettäen inhimillistä leimaansa.
+
+Taikka työläisluokka voittaa, ja silloin on todenmukaisesti
+odotettavissa sosialistisia tasavaltoja, jotka ovat mahdollisimman
+keskitettyjä; niissä on mieslukuinen, pienimpiinkin yksityisseikkoihin
+sekaantuva hallinto, joka tuhoo kaiken henkilökohtaisen vapauden ja
+säännöstelee joka yksilön jokapäiväisen työn, niin että hänestä tulee
+hammas suuren valtiokoneen rattaaseen eikä mitään muuta.
+
+Orjuutta tulee tästäkin, orjuutta yhden ainoan valtiopääoman
+palveluksessa eikä enää monien liittoutuneiden yksityispääomien
+alaisena, ja kummassakin tapauksessa kauneuselämä tuhoutuu ja taide
+siis menettää juurensa. Yksityiskapitalismin ollessa vallassa se
+saattaa epäilemättä elää, mutta tavallaan vain näennäistä elämää
+eli alennuksen tilassa. Kapitalistithan voivat ylläpitää joitakin
+taiteilijoita kotiensa koristamiseksi. Mutta jos niin käy, tulee
+siitä varmaankin kaikkein ala-arvoisinta taidetta. Taiteesta tulee
+ylellisyyden palvelija, ja itse ylellisyyttä hallitsee henkinen raakuus
+ja aistillisuus. Maailman nyt elossa olevat suurimmat kapitalistit
+eivät yleensä ole taiteen tuntijoita eivätkä uhraa taiteelle melkein
+mitään. Pelkkä aineellinen ylellisyys riittää heille. Ja tällaiseksi
+kehittyy asiaintila yhä enemmän tulevaisuudessa, mikäli sitä nyt
+historiallisessa näköpiirissä voi havaita.
+
+Toiseltakin puolen industrialismi uhkaa taiteen olemassaoloa.
+Tehdastyö syrjäyttää käsityötä yhä suuremmassa määrässä. Yksilöllinen
+mieltymys siroon ja lajissaan omintakeiseen teokseen on jo nyt
+haihtumassa. Helleenisenä ja roomalaisena muinaisaikana oli melkein
+jokaisella pienimmälläkin taidekäsityön tuotteella alkuperäisyyden
+leima. Työntekijälle itselleen tuotti iloa uusien aiheitten ja
+aihemuunnosten keksiminen, jokaisen esineen hiukan toisenlaiseksi
+tekeminen kuin toinen samaa tarkoitusta palveleva. Niin oli asian
+laita myös keskiajalla ja renessanssin aikana. Nyt tehdään melkein
+kaikki tarvekalumme kaavan mukaan tehtaissa, ja satoja tuhansia
+tehdastuotteita valmistetaan saman mallin mukaan, joten niillä on
+elottoman ja koneellisen leima.
+
+Mainittuaan ne vaarat, joilla teollisuus uhkaa luonnon- ja taidekauniin
+olemassaoloa, pessimismi kääntyy tarkastamaan niitä vaaroja, joiden
+oletetaan uhkaavan tieteen puolelta. Niinpä lausuu eräs etevä
+kirjailija:
+
+"Runoilijan ja taiteilijan kuvitteluvoima näyttää tarvitsevan
+jonkinlaista taikauskoa, jos käytämme tätä sanaa vanhassa merkityksessä
+_superstitio_, -- jonkin salaperäisen, yliaistillisen tunne, joka
+vaikuttaa sen, ettei heitä tyydytä vain tapahtumain selittäminen
+kylmän järjen mukaan. Heidän kuvitteluvoimansa näyttää tarvitsevan
+puolihämärää, joka sallii sen tehdä esineistä mitä se haluaa.
+Hämärän ja kuutamon kuvaamaton viehätysvoima johtuu siitä, että ne
+näyttävät esineet vain puoleksi tai epäselvin ääriviivoin, joita
+mielikuvitus itse saa täydentää. Jos asettaa kaikki täällä maailmassa
+tieteen kylmään valaistukseen, niin runoilijan unelmat haihtuvat,
+kauneuden luulottelu katoaa. Tieteen valaistuksessa on jotakin
+tunteetonta. Elävästä sopusoinnusta tiede tekee abstraktisia kaavoja,
+jotka ilmaisevat jonkin esineen tai liikkeen alkeiden suhteita.
+Kuvitteluvoiman täytyy ummistaa silmänsä näiltä abstraktsioneilta,
+voidakseen nähdä kauneusuniaan. Tiede hävittää ihmeellisen, ajaa
+luonnonhenget pois luonnosta ja tekee tästä tiedottomien ja armottomien
+voimien kudoksen. Tottumus laskemiseen ja harkitsemiseen on sinänsä
+omiaan heikentämään taiteellisesti luovaa vaistoa. Taiteesta, tästä
+ensimäisten, mielikuvituksesta rikkaiden aikakausien vaistomaisesta
+tuotteesta, tulee lopuksi vain laskelma, harkinta, eikä se enää ole
+välittömästi vaikuttava vaisto. Monet alkuperäiset vaistot ovat jo
+kadonneet; taidevaisto katoaa myös, ja menettelytavat ja laskelmat
+anastavat sen valtaistuimen, jota luova nero ennen piti hallussaan."
+
+Etenkin Renan on huomauttanut luonnontieteellisen ja taiteellisen
+maailmankatsomuksen vastakkaisuutta ja lausunut sen ajatuksen, että
+edellinen vahingoittaa ja tuhoaa jälkimäisen.
+
+Omasta puolestani yhdyn niihin arveluihin, joiden mukaan
+industrialismin suhteessa kauneuselämään ja taiteeseen on vaaroja.
+En kuitenkaan siinä merkityksessä, että pelkäisin industrialismin
+ainaiseksi myrkyttävän kauneuselämän lähteet ja tekevän taiteen
+olemassaolon mahdottomaksi, vaan ainoastaan siinä mielessä, että
+taidetta odottaa suuri ja kohtalokas historiallinen vaihe, jolloin
+se otaksuttavasti saa kärsiä, mutta josta se taas nousee säilynein
+elinvoimin, ehkäpä korkeampiin kohtaloihin kuin se tähän saakka on
+saanut osakseen historian puolelta.
+
+Mitä taas tulee tieteen puolelta taidetta uhkaaviin vaaroihin, pidän
+niitä vain tyhjinä luulotteluina. Helleenisen ajan ja myöhemmin
+renessanssin suuret taiteilijat eivät alallaan olleet ainoastaan
+haaveilijoita, vaan myöskin tiedemiehiä, siten nimittäin, että he
+harkitsivat toimintaansa, koettivat keksiä sen perusteita, kokeilivat
+ja laativat teorioja. Taiteensa tekniikassa he olivat oppineempia
+kuin nykyajan taiteilijat. Leonardo da Vincistä ja Michel Angelosta
+on aivan oikein sanottu, että he olivat suurenmoisia tieteellisiä
+neroja. Ovatko heidän laskelmansa ja mietiskelemisensä estäneet heitä
+tulemasta taiteilijoiksi, joita heidän aikalaisensa ja jälkimaailma
+ihailevat? Shakespeare oli erittelevä, harkitseva sielutieteilijä; onko
+se vähentänyt sitä taiteellista näkemystä, jolla hän tunkeutui eri
+ihmisluonteisiin, sitä varmuutta ja eloisuutta, jolla hän niitä kuvasi?
+
+Schiller tutki filosofista estetiikkaa, ja hänellä on siinä sija
+filosofian historiassa. Hän oli runoilija ja sinä hän pysyikin.
+Goethe oli ajattelija ja luonnontutkija, hänen jättiläismäisten
+taiteilijalahjojensa siitä vähääkään kärsimättä. Luulenpa niiden
+päinvastoin siitä saaneen etua. Sully Prudhomme on filosofiasta
+ja luonnontieteistä saanut innoitusta ihaniin runoihin, joissa
+mielikuvitus liikkuu täysin vapaasti.
+
+Saattaa olla totta, että on olemassa heikkoja mielikuvituksia, jotka
+sammuvat, kun niiden omistajien on tutkittava täsmällisiä tieteitä
+tai matematiikkaa ja filosofiaa. Mutta tällaiset mielikuvitukset
+tuottaisivat heikkoudessaan taiteelle perin vähän hyötyä, ja
+jokapäiväinen kova elämä suurine ja pienine huolineen saattaisi
+sammuttaa ne yhtä helposti. Suuret ja väkevät mielikuvitukset saavat
+ravintoa kaikesta: filosofia laajentaa niiden näköpiiriä ja suo niiden
+katsella taivaanrantoja mittaamattomassa kaukaisuudessa; luonnontieteen
+suuret keksinnöt, sellaiset kuin Kopernikuksen selitys maan asemasta
+aurinkokunnassa tai Mayerin keksintö voimien säilymisestä, tulevat
+niille uuden esteettisen maailmankäsityksen periaatteiksi.
+
+Taide selittää maailmaa omalla, tiede taas omalla tavallaan, mutta ne
+ovat niin kaukana toistensa kumoamisesta, että ne pikemmin vaikuttavat
+täydentävästi kuten vastakkaiset värit spektrivärien kehässä; kun on
+kauan katsellut toista, virkistyy näkö saadessaan levätä toisella. Yhtä
+vähän kuin runoilija tai taiteilija toiminnassaan kärsii tieteellisestä
+tulkinnasta, yhtä vähän kärsii tiedemies esteettisestä.
+
+Eräs aikakautemme suurimmista luonnontutkijoista, fysiologi
+Claude Bernard, on huomauttanut, että ne suuret keksinnöt, joita
+luonnontieteitten alalla tehdään, yleensä ovat peräisin tutkijan
+mielikuvituksesta. Se johtaa häntä arvaamaan johonkin määrättyyn
+suuntaan ja tekemään kokeita saadakseen arvaamisensa vahvistetuksi tai
+kumotuksi. Tietä raivaava luonnontutkija on myös tavallaan runoilija
+tai taiteilija.
+
+Darwinin teoria elollisten muotojen kehityksestä on alaksi hänen
+vertailevan mielikuvituksensa jättiläisluoma. Mielikuvitukseton
+luonnontutkija ei olisi koskaan voinut, vaikka hänellä olisikin
+ollut kaikki Darwinin tiedot, luoda tätä käänteentekevää teoriaa.
+Suuret otaksumat ovat tieteen runoja ja taideteoksia. Tietä uurtavien
+luonnontutkijain joukossa on ehkä enemmän runoilijoita kuin
+runonsepustajien kesken ja useampia todellisia taiteilijoita kuin
+tauluja maalaavien parvessa.
+
+En muuten voi käsittää, miksi valon taittumisen lakien tunteminen
+vähentäisi nautintoa kaunista auringonlaskua katsellessa, tai
+miksi valo-oppiin ja fysiologiaan perehtyminen heikentäisi
+kauniiden sielukkaiden silmien vaikutusta, tai miksi tieto ihmisen
+luurangon laadusta tai lihasten anatomiasta hävittäisi inhimillisen
+jäsenrakenteen plastillisen sulon. Renessanssin taiteilijat tutkivat
+hartaasti anatomiaa, mikäli sitä tarvitsivat taiteellisessa
+työssään. Se tieto, jonka he täten hankkivat, kannusti edelleen
+heidän innostustaan työhönsä, teroitti heidän silmäänsä näkemään
+lihasliikkeitten sopusointua ja kauneutta ja teki heidät kykeneviksi
+luomaan ruumiillisen täydellisyyden ihanteita.
+
+Meillä voi olla teoreettisia tietoja valoaaltojen värähdyssuhteista,
+spektrivärien anatomiasta tai fysiologiasta, jos saan niin sanoa,
+ja kuitenkin voimme yhtä hyvin kuin näistä tietämätönkin nauttia
+katsellessamme Corregion tai Paolo Veronesen taulujen väriloistoa.
+Kun mielikuvitus tarvitsee jotakin tuntematonta ja salaperäistä,
+piilee siinä sen maailman kaipuu, jossa voisi tehdä löytöretkiä,
+ja tämän tarpeen tuntee luonnontutkijakin. Sen, joka uskoo, että
+tietämättömyys on tarpeellinen runouden ja taiteen olemassaololle, ei
+todellakaan tarvitse pelätä, että tiede ne lakkauttaisi. Mitä enemmän
+laajenee se piiri, jota tiede voi valaista, sitä laajemmaksi käy
+ympärys, raja tuntemattomuutta kohti, ja mitä enemmän saamme tietää,
+sitä mitattomammalta näyttää se avaruus, joka vielä on verhottu
+salaperäisyyteen. Kun sanotaan, että tiede on karkoittanut jumalat
+ja henget luonnosta, ei se estä suurimpia tiedemiehiä aavistamasta
+luonnossa henkeä; ja samalla kun tiede yhdistää jokaisen luonnonilmiön
+kaikkiin toisiin menneisyydessä, avaa se omalle hengellemme rajattomia
+näköpiirejä.
+
+Ei yksistään ihmisestä, vaan jokaisesta ruohonkorrestakin tulee
+tällöin mikrokosmos, pienoismaailma, joka omalla tavallaan heijastaa
+kaikkeutta: jokaisesta kukasta tulee geologisten aikakausien läpi
+kulkeneen protoplasmaattisen kehityksen lapsi, joka itsessään
+omalla tavallaan sisältää niiden luomistoiminnan suuren elimellisen
+valtakunnan piirissä, ja samalla siitä tulee auringon tytär ja
+meidän sukulaisemme. Jokaisesta pienimmästäkin ilmiöstä tulee
+keskipiste, josta lähtee säteitä kaikkiin suuntiin äärettömyyttä
+kohti. Kauneudenkaipuummekin ja taidekauniin tarve saavat paikkansa
+maailmankehityksessä sen oleellisena osana.
+
+Tiede, taide ja runous ovat saman ihmisluonnon eri ilmiöitä, ja niin
+kauan kuin tämä on olemassa nykyisen kaltaisena, ei yksikään niistä
+voi iäksi tuhoutua. Jaloimmissa ja parhaissa tuotteissaan taide
+ennakolta tavoittaa sitä lopullista päämäärää, jota toivo hahmoittelee
+maailman kehitykselle; nimittäin ihmisyyden voittoa olemassaolon
+taistelussa, sopusoinnun lopullista toteutumista niin laajalti, kuin
+on mahdollista sellaisessa maailmassa, josta kärsimystä ja kuolemaa
+ei voida karkoittaa. Tiede takoo aseita tämän uneksitun päämäärän
+saavuttamiseksi. Tämä päämäärä ei ole vain unelma, sillä maailman
+kehitys, mikäli sitä on tähän asti havaittu, viittaa sitä kohti.
+Jollemme sitä kuitenkaan milloinkaan saavuta, lienee vika pohjaltaan
+meissä itsessämme.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Kaunis ja sen lait, by Viktor Rydberg
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58087 ***
diff --git a/58087-8.txt b/58087-8.txt
deleted file mode 100644
index 306ab1a..0000000
--- a/58087-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,7046 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Kaunis ja sen lait, by Viktor Rydberg
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms
-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll
-have to check the laws of the country where you are located before using
-this ebook.
-
-
-
-Title: Kaunis ja sen lait
-
-Author: Viktor Rydberg
-
-Translator: Eino Palola
-
-Release Date: October 13, 2018 [EBook #58087]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KAUNIS JA SEN LAIT ***
-
-
-
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-KAUNIS JA SEN LAIT
-
-Kirj.
-
-Viktor Rydberg
-
-
-Suomentanut
-
-Eino Palola
-
-
-
-
-
-Hämeenlinnassa,
-Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
-1920.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-       Suomentajan alkusanat.
-    I. Taiteen synty ja kehitysoppi.
-   II. Yleispätevät esteettiset arvostelmat.
-  III. Ei-esteettisiä tekijöitä.
-   IV. Ulkonaisen luonnon vaikutelmat.
-    V. Uskonnollinen tunne ja luonnonkäsitys.
-   VI. Muotojen kauneuslait.
-  VII. Symmetria.
- VIII. Värisymboliikka.
-   IX. Vastavärit.
-    X. Kaunis ja tarkoituksenmukaisuus.
-   XI. Kaunis luonnossa ja taiteessa.
-  XII. Luonnontutkimuksen merkitys.
- XIII. Idealismi, skematismi, realismi, naturalismi.
-  XIV. Kuvaavien taiteiden elinehdot.
-
-
-
-
-Suomentajan alkusanat.
-
-
-Ruotsalainen kirjailija ja ajattelija _Viktor Rydberg_ syntyi v.
-1828 Jönköpingin linnan vahtimestarin poikana. Hän kävi koulua
-kotikaupungissaan ja Vexiössä, mutta erosi ja suoritti sittemmin
-omin päin ylioppilastutkinnon. Yliopistossa hän ei kuitenkaan suuren
-varattomuutensa vuoksi opintojaan jatkanut, vaan hankki vapaalla
-opiskelulla itselleen hyvin huomattavat tiedot ja kunnioitetun
-nimen tiedemiehenä. Tästä tunnustukseksi hänet v. 1877 vihittiin
-kunniatohtoriksi ja otettiin kirjallisten ansioittensa takia Ruotsin
-akatemian jäseneksi. V. 1884 hänet kutsuttiin Tukholman korkeakoulun
-professoriksikin. Kun hän v. 1895 kuoli, oli Ruotsissa melkein
-maansuru, sillä Rydberg ei ollut ainoastaan aikansa edustavin vaan
-myöskin ehein persoonallisuus.
-
-Rydbergin kirjallinen toiminta on kahdenlaista: -- kaunokirjallista
-ja tieteellistä. Edellisellä alalla hän on ollut maassamme tunnettu
-ja ihailtu jo kauan. Hänen "Viimeinen atenalaisensa", "Itämeren
-risteilijä", "Aseseppä", "Singoalla" sekä kaunismuotoiset ylevähenkiset
-runonsa ovat maassamme saavuttaneet suuren ystäväpiirin.
-
-Hänen taiteellinen tutkimustyönsä on taas pääasiallisesti liikkunut
-sivistyshistorian ja filosofian aloilla. Näistä ovat tärkeimpiä
-teokset _Undersökningar i germanisk mytologi, Medeltidens kultur_ ja
-_Bibelns lära om Kristus_, joka ilmestyessään synnytti ankaran myrskyn
-kirkollisissa piireissä.
-
-Kaikessa, mitä Rydberg on julkaissut, ilmenee hänen suuri
-sivistyksensä, johon kreikkalais-roomalaisten opintojen vaikutuksesta
-on liittynyt korkea ihanteellinen ja syvästi aatteellinen piirre.
-Kaunokirjallisistakaan teoksistaan Rydberg ei ole kirjoittanut
-ainoatakaan vain huviksi, vain taiteellisen luomistyön halusta. Niissä
-ilmenee kaikissa voimakas aatteellinen virtaus, kaikissa hän antaa
-lukijoille käsityksen omasta ihanteellisesta maailmankatsomuksestaan,
-kaikista oppii jotakin, alkaa käsittää elämän suuremmalta, korkeammalta
-kannalta kuin ennen.
-
-Rydbergin kirjailijatoimi sattui aikana, jolloin Ruotsin romanttinen
-koulu enää eli vain heikkoa valhe-elämää ja realistinen ei vielä
-ollut tuonut julki mitään mainittavampaa. Tuon aukon täyttääkin hänen
-suurenmoinen persoonallisuutensa aivan yksin. Ajalle saattoivat hänen
-ihanteensa olla vieraita, mutta ikuisuuden kannalta ne ovat aina yhtä
-tosia ja kauniita. Ajan keskellä hän seisoo yksin kuin kaatumaton
-korkea pylväs, jota pikku kansa saattaa vain ihailla ja ihmetellä, ja
-johon kadehtijain hammastelu ei pysty.
-
-Nyt suomennettuna ilmestyvää teosta ei Rydberg ole itse julkaissut.
-Se sisältää luennot, jotka hän Göteborgin korkeakoulussa v. 1881
-piti taiteesta, ja jotka prof. Karl Warburg hänen kuolemansa jälkeen
-kirjaksi koottuina julkaisi.
-
-"Kaunis ja sen lait" ei esteettisenä tutkielmana ole mikään
-käänteentekevä merkkiteos tämän tieteenhaaran alalla eikä siinä
-johdonmukaisesti esitetä mitään filosofista järjestelmää esteettisistä
-ilmiöistä. Tekijä käsittelee siinä vain omaan katsantokantaansa
-perustaen eräitä kauniin alkeellisia lakeja, esittäen värien ja
-muotojen kauneuden ensimäisiä perusteita. Sen vuoksi kirja onkin sopiva
-alottelijan käteen annettavaksi selvän ja helppotajuisen esitystapansa
-takia. Sellaisena sitä on myös käytetty meidän yliopistossamme
-taidehistorian opintovälineeksi.
-
-Enemmän kuin monet muut Rydberg tehostaa ihanteellisen perusluonteensa
-mukaisesti sisällystä ennen muotoa. Hänen ylevä, syvällinen
-ajattelutapansa kiinnittää usein huomiotamme paljoa enemmän kuin
-saavutetut tulokset. Näin sekin omalla tavallaan voimakkaasti
-kuvastelee suuriaatteista, syvästi sivistynyttä, hienosti ja jalosti
-ajattelevaa ihmistä, jollainen Rydberg oli, ja tämä etu on suuri kirjan
-käytännöllisen merkityksen rinnalla.
-
-_Suomentaja_.
-
-
-
-
-I.
-
-TAITEEN SYNTY JA KEHITYSOPPI.
-
-
-Taide ei ole satunnaista. Se seikka, että ihmiskunnan historia on
-olemukseltaan kultuurihistoriaa, että kultuurihistoria vuorostaan
-esittää inhimillisen taidetoiminnan kehitystä, jonka vaiheissa kansojen
-erilaiset luonteenlaadut ja aikakausien erilaiset tunnusmerkit
-esiintyvät aisteillemme käsitettäviksi muodosteltuina -- se ei ole
-sattumaa, ei olosuhteiden leikkiä. Se perustuu samalla lailla maailman
-järjestykseen ja on yhtä eroittamattomasti yhdistynyt sen lakeihin
-kuin se, että kosmillinen usva tihenee aurinkokunniksi, että elämää
-on syntynyt auringon ympärille muodostuneilla kiertotähdillä, että
-näin syntynyt elämä on liikkunut yhä herkempänä, yhä tietoisempana yhä
-kehittyneemmissä elimistösarjoissa, ja että, mitä meidän maapalloomme
-tulee, ihminen on ilmautunut siellä toistaiseksi viimeisenä ja
-tietoisuudeltaan täydellisimpänä olentolajina.
-
-Vaikka olemme asianosaisia ja siis käytämme puhevaltaa omassa
-asiassamme väittäessämme, että ihminen on täydellisempi kuin muut
-elimistöt tällä kiertotähdellä, ei meidän kuitenkaan tarvitse
-pelätä, että arvostelumme perustuisi itserakkauteen tai oman arvomme
-liioitteluun. Se perustuu todellisten olojen tarkkoihin vaarinottoihin,
-ja jos se sittenkin olisi väärä, olisivat kaikki arvopäätelmämme,
-kaikki käsityksemme paremmasta ja huonommasta, täydellisemmästä ja
-epätäydellisemmästä yhtä vääriä kuin sekin. Toisin sanoen: se tapa,
-millä henkinen elimistömme johtaa meidät näkemään ja arvostelemaan
-asioita ympärillämme, olisi silloin väärä, ja koko meidän henkinen
-elimistömme pilalla. Täten otaksumalla olisi tuomio langetettu kaikesta
-arvostelemisestamme, kaikesta harkinnastamme, kaikesta tutkimuksestamme.
-
-Meidän täytyy senvuoksi pitää kiinni siitä vertaileviin huomioihin
-perustuvasta mielipiteestä, että luonnon kehitys on meidän
-kiertotähdellämme saavuttanut toistaiseksi korkeimman vaiheensa
-ihmisen esiintymisessä. Tähän mielipiteeseen sisältyy itsearviointi,
-jonka ei tarvitse johtaa ylpeyteen, koska sillä on varjopuoli,
-joka yhtä jyrkästi antaa meille tiedoksi, että ennenkuin ihminen
-tuli maailmaan, oli siellä tosin leppymättömän ankarana jatkuva
-taistelu olemassaolosta, mutta siellä ei ollut siveellistä pahuutta,
-ei alhaisuutta, ei halpamaisuutta, ei syntiä, koska siellä ei
-myöskään ollut vastuunalaisuutta ja koska taistelevien joukossa ei
-ollut ainoatakaan, jonka aivoissa tietoisuuden hämärän läpi olisi
-häämöittänyt mallikuvia, ajattelemisen ja toiminnan ihanteita.
-
-Juuri siitä, että olemuksemme perusteella tietoisuudessamme ennemmin
-tai myöhemmin välttämättä hohtaa ajattelemisen ja toiminnan ihanteita,
-juuri siitä ja ainoastaan siitä riippuu etevämmyytemme eläinten
-rinnalla. Ihmisen suurempi tai pienempi ruumiillinen yhtäläisyys niiden
-kanssa viittaa selvästi siihen, että ne ja hän ovat saman kehityssarjan
-jäseniä, että hän ja ne ovat lehtiä, jotka ovat kasvaneet ja vieläkin
-kasvavat samassa Yggdrasil-puussa. Aistillisen luontonsa puolesta on
-ihmisellä samanlaisia tarpeita kuin niilläkin, ja senvuoksi hänelläkin
-on paikkansa taistelussa ruumiillisesta olemassaolosta. Esikuvitta,
-ihanteitta hän olisi samanlainen kuin _ne_: hän olisi eläin, ei muuta
-kuin eläin ja luultavasti viekkain ja julmin kaikista niistä lajeista,
-joissa eläinten elämä ilmautuu. Se, että hän on jotakin muuta ja
-korkeampaa, johtuu siitä, että hän on taipumuksiltaan idealisti, kun
-eläimet taas ovat realisteja.
-
-Niille eläimille, joille on suotu jokseenkin samanlaiset aistimet
-kuin meille, aukenee enemmän tai vähemmän samanlainen ilmiömaailma
-kuin meillekin. Mutta niistä tavattoman monista ajallisista ja
-paikallisista ilmiöistä, jotka vaikuttavat niiden hermoihin samoin
-kuin meidänkin, kiinnittävät niitä yksinomaan tai melkein yksistään
-ne, jotka niiden täytyy ottaa huomioon tyydyttääkseen ruumiillisia
-tarpeitaan, hankkiakseen turvaa, suojellakseen henkeään. Tämän piirin
-ulkopuolella ei ilmiöillä ole mitään merkitystä niille. Enempää ne
-eivät kysy eivätkä vaadi maailmalta. Ne eivät välitä siitä yhteydestä,
-mikä ilmiöiden välillä on, niiden syysuhteista ja keskinäisistä
-vaikutuksista. Ne eivät pidä tuota kuvien, värien, sointujen vaihtelua,
-mikä koskee niiden näköön ja kuuloon, kokonaisuutena, maailmana,
-kaikkeutena; niillä ei ole vähääkään halua ottaa selville, missä
-kaikkien noiden ilmiöiden lähde on, kuinka tämä maailma on syntynyt,
-mikä sen tarkoitus on, jos sillä se on, ja mikä sen päämäärä on, jos
-sillä se on. Vielä vähemmin eläin kysyy tai saattaa kysyä itseltään
-sellaista kuin: mikä _sen_ oma alkuperä, _sen_ tarkoitus ja _sen_
-päämäärä saattaa olla.
-
-Ihminen taas alkoi jo aikaisin kysellä tätä itseltään. Vanhimmat
-inhimillisen ajatustoiminnan muistot, mitä tuleville sukupolville
-on pelastettu, todistavat, että nuo kysymykset liikkuivat
-heidän mielessään. Ihmiskunnan meille jääneet vanhimmat runot
-ovat kosmografisia, sen vanhimmat runolliset unelmat kertovat
-maailmoista, missä sielut löytävät päämäärän, joka on aisteilla
-tajuttavien ilmiöiden takana. Eräs vanhimpia vaikutelmakokoomuksia
-kuvaa maailmankaikkeuden puun muotoiseksi, siis elimelliseksi
-kokonaisuudeksi, Yggdrasiliksi, joka iti avaruudessa olleesta
-siemenestä ja kasvoi yhä korkeammaksi ja levitteli aikojen ja paikkojen
-äärettömyyteen oksia, joiden haarat ja lehdet ovat maailman aikakausien
-vaihtelevia olomuotoja.
-
-Sehän on, voisi sanoa, symboolinen tai runollinen kuva Darwinin
-kehitysopista. Sellainen onkin todella asianlaita, sillä eroituksella
-ainoastaan, että kehitysajatus, kun se ensi kertaa ja hyvin aikaisin
-pääsi kuuluville, oli kuin sisäinen näkemys, niinkuin mielikuvituksen
-laatima kokoomus maailman ihmishenkeen jättämistä vaikutelmista,
-kun se meidän päivinämme taas on esiintynyt järjestelmällisen
-tutkimuksen laatimana kokoomuksena tosiseikoista, joita tutkijajoukko
-on sanomattomalla vaivalla, useiden sukupolvien aikana todennut,
-käsitettyinä yhteydessä toistensa kanssa. Sen esihistoriallisen
-Darwinin, joka ensi kertaa näki maailman ajallisesti ja paikallisesti
-siemenestään kehittyvänä äärettömänä elimistönä, ja yhdeksännentoista
-vuosisadan Darwinin välillä, joka piti sitä sielulliskoneellisten
-voimien kehittämänä muotosarjana, on vuosituhansia, joitten aikana
-ihmissuku on kaivannut _tietoa_, halunnut laajentaa sitä tietomäärää,
-jonka se oli saavuttanut, pyrkinyt käsittämään asioiden olemusta joko
-runollisella innoituksella tai uskonnollisella luottamuksella tai
-ilmiöiden täsmällisellä, kiihkottomalla tutkimuksella ja yhdistämällä
-filosofisesti kaikki eri teillä saavutetut kokemukset.
-
-Tiedon halu, totuuden vaatimus on ollut yleinen sukukuntamme
-keskuudessa tänäkin taistelun aikana, jota senkin niinkuin eläinten
-tulee olemassaolonsa puolesta käydä, ja se on vaikuttanut aikomattakaan
-voittaa sitä, minkä se todella on totuuteen pyrkimyksen sivutuotteena
-voittanut, nimittäin uusia, iskevämpiä aseita olemassaolon taistelua
-varten. Tietämisen kaipuu, totuuden vaatimus on ollut yleinen
-tietämisen, totuuden itsensä takia, ja monet ovat ne meidän vertaisemme
-olleet, jotka olisivat sysänneet luotaan ravitsevan leivän ja uhranneet
-maisen olemassaolonsa, jos he sillä olisivat voineet ostaa pienenkin
-tietomäärän lisän.
-
-Tässä on yksi ihmisen ja eläimen eroavaisuuksia. Edellisellä on
-mallikuvia, ihanteita, jälkimäisellä ei, ja se mallikuva, se ihanne,
-joka tässä on vaikuttanut, on maailman kaikkeudetkin läpitunkevan ja
-käsittävän tietämisen mallikuva, on ihanne sellaisen totuuden, missä
-ajatus on korkean, syvän todellisuuden peilikuva. Sellaista tietämistä
-ei ihmiskunta milloinkaan tule saavuttamaan; mutta mallikuvaa se
-ei koskaan petä, sillä se osoittaa, niinkuin tähdet osoittavat
-purjehtijalle tietä, matkan oikean suunnan, vaikkei tähtiä milloinkaan
-voi saavuttaa.
-
-Toiset mallikuvat, jotka sisältyvät ihmisen olemukseen ja ennemmin tai
-myöhemmin, heikommin tai voimakkaammin, kirkastuvat ja vaikuttavat
-hänen tietoisuudessaan, ovat _eetilliset_ ja _esteettiset_ esikuvat,
-hyvän ihanne ja kauniin ihanne. Ihminen laatii itselleen mielleluokkia
-jostakin, jonka _pitäisi_ olla, mutta jota _ei ole_. Hän ei omaksu
-sitä todellisuutta, mihin hänet on asetettu, täydellisen alistuvasti
-ja arvostelematta, kuinka vaativalta, voimakkaalta ja valtaavalta
-häntä ympäröivä maailma näyttäneekin. Hän tahtoo itseharjoituksella
-ja itsensä voittamalla jalostua, kasvatuksella tehdä lapset alttiiksi
-parantaville vaikutuksille ja yhteiskunnallisessa elämässä notkistaa
-täysi-ikäiset ja taivuttaa heidän itsekkäät vaistonsa oikean ja yleisen
-hyvän ohjenuoran mukaan. Hänessä syntyy tunne, jonka vaikuttaessa
-esineet näyttävät kauneilta tai ei-kauneilta, hän ei tahdo uudistaa
-todellisuutta ainoastaan siten, että se paremmin tyydyttäisi hänen
-aineellisia tarpeitaan, vaan myöskin siten, että se tuntuisi hänestä
-viehättävämmältä ja sopusointuisemmalta. Ja hän haluaa -- ja sitä ei
-yksikään eläin ole halunnut -- luoda itse, muodostaa itse, asettaa
-silmiensä eteen jäljennöksiä niistä kuvista, joita aistimusten ja
-mielikuvituksen yhdistelmien välityksellä on syntynyt hänen sielussaan,
-ja hänen näin vaistomaisesti sellaiseen luomistyöhön joutuneena
-piirtäessään ja muovaillessaan syntyy _taide_.
-
-Näitten kolmen ihanteen, totuuden, hyvyyden, kauneuden mallikuvien
-yhtyessä, niitten toimiessa luonteessamme tulee ihmisestä
-_kultuuri-ihminen_ ja siten jokin eläimiä korkeampi. Jolleivät
-nämä ihanteet olisi päässeet ilmoille hänessä, ei se ajankohta,
-jolloin ihminen esiintyi kiertotähdellämme, olisi tehnyt
-minkäänlaista käännettä aurinkokuntien elämän kehityshistoriassa.
-Ihmisen esiintyminen olisi silloin ollut vain uuden luurankois- ja
-nisäkäsmuodon esiintymistä niiden monien eläinlajien rinnalle, jotka
-ovat syntyneet, elävät, taistelevat ja kuolevat tällä pallolla.
-Vasta sitten kun ihanteet olivat niin sanoakseni ladelleet maahan ja
-asettuneet niiden asunnoiksi luotuihin sieluihin, nousee eläimellinen
-elo täällä korkeammalle itseään ja muuttuu sivistyselämäksi. Ja vasta
-silloin voi kokonaisuudessa huomata jotakin suunnitelmaa ja tarkoitusta
-muistuttavaa.
-
-Onko meillä tieteellisesti oikeutta puhua suunnitelmasta ja
-tarkoituksesta maailman kehityksessä, on kysymys, johon saanen
-myöhemmin palata. Mutta olkoon se sitten totuus tai vain totuuden
-varjo, että maailman kulkuun vaikuttaa järki, joka on ottanut
-suorittaakseen tehtävän, on kuitenkin kieltämätöntä, että
-kultuuri-ihminen on toistaiseksi geologisten aikakausien lukemattomia
-vuosituhansia jatkuneen luomistyön viimeinen ja huomattavin tulos.
-Tämä luomistyö pyrkii, muutamalla sanalla sanoen, kehittämään
-hermostoja, jotka antavat tietoisuudelle -- tajunnalle, tunteelle,
-mielle-yhtymille, ajatukselle -- laajemman ja voimakkaamman toiminnan,
-ja tuo työ johtaa ennakolta edellytetyllä välttämättömyydellä
-siihen tulokseen, että lopulta syntyy olentolaji, joka kaipaa ja
-tahtoo löytää Jumalan; joka hakee selitystä maailmallisen olemisen
-arvoitukselle; joka sitä varten tutkii luontoa koettaen selvitellä
-sen syysarjat ja samassa tarkoituksessa tutkii itseään, koettaen
-selittää mietteittensä synnyn ja suhteet, ajatustapansa lait,
-tietämisvoimansa rajat; olentolaji, joka eroittaa pahan hyvästä eikä
-koskaan voi olla sitä tekemättä, vetäköön hän näiden vastakohtien
-rajaviivat kuinka hyvänsä, ja jolta ei sen vuoksi voi puuttua käsitystä
-siveellisestä maailmanjärjestyksestä, kuinka hän sitten epäröineekin
-sen käsityksen oikeutta; olentolaji, joka erottaa kauniin ja ruman ja
-jolla on vastustamaton halu voimiensa mukaan muodostella ympäristönsä
-sopusuhtaiseksi; olentolaji, joka lopuksi hakee ja jossakin määrin
-löytääkin keinot, joilla rajoittaa olemassaolon taistelun ahtaampiin
-rajoihin, korvatakseen sen, niin suuressa määrässä kuin suinkin on
-mahdollista, rauhallisella yhteistyöllä olemassaolon puolesta.
-
-Luonnon suuri uudistustyö pyrki kehittämään, ennenkuin se vielä ehti
-ihmisen luomiseen saakka, yhä hienommalla elimistöllä varustettuja
-olentoja, joilla kuitenkaan tuskin oli muita taipumuksia ja kykyjä
-kuin mukautua ja alistua niihin oloihin, joihin heidät oli asetettu.
-Kun sitten ihminen oli luotu, oli maailman järjestelmään tullut
-olento, joka sovittaa olosuhteet älynsä mukaan, muuttaa luonnonsuhteet
-harkittujen suunnitelmien mukaan -- joka toisin sanoen ei tyydy itse
-mukautumaan oleviin oloihin, vaan myös koettaa sovelluttaa näitä
-käsitteittensä mukaisiksi.
-
-Kehitysopin pintapuolisen käsittämisen johdosta on meidän päivinämme
-levinnyt harhaluulo, jolla on osoittautunut olevan arveluttavia
-käytännöllisiä seurauksia. Niiden enemmistö, jotka ovat kuulleet
-kehitysopista puhuttavan, on käsittänyt sen niin, ettei kultuurielämä
-olisikaan niiden kehitysoppijaksojen määrätty jatko, joitten kautta
-elämä alhaisemmissa muodoissaan kulki, ennenkuin kultuuri-ihminen
-syntyi. He eivät näytä pitävän kultuurielämää ennen olleen
-luonnollisena jatkona, vaan jonakin vieraana, jonakin epäoleellisena,
-joka on syntynyt, vaikea sanoa kenen, erehdyksen vuoksi. He näyttävät
-pitävän älyllisiä, siveellisiä ja esteettisiä lakeja, jotka vaikuttavat
-kultuurielämässä, jonakin keinotekoisena, epäperäisenä verrattuna
-siihen, mitä he sanovat luonnonlaeiksi. Näillä herroilla ei näytä
-olevan aavistustakaan siitä, että ne lait, jotka johtavat henkistä
-elämäämme, myöskin ovat luonnonlakeja, vaikkakin asteeltaan korkeampia,
-saaden juuri maailman kehityksen välityksellä paikan toisten rinnalla
-ja yläpuolella, että kultuurielämäkin on luonnonjärjestelmä, vaikkakin
-lajiltaan korkeampi, ja että ne johdonmukaisuuden, siveyden ja
-kauneuden aatteiden mallit, jotka johtavat tätä kultuurielämää, ovat
-ilmestyksiä, joilla nyt on oma paikkansa maailman kehityksessä yhtä
-hyvin kuin muinoin niillä hämärillä mietteillä, jotka liikkuivat
-kivihiilikauden sammakkoeläinten, trias-kauden pussieläinten ja
-Jura-kauden liskoeläinten aivoissa. He vetävät viivan siihen, mihin
-heistä parhaalta näyttää, kehityssarjan läpi, niin että heidän
-sättimänsä kultuurielämä jää sen toiselle, niinsanottu luonnonelämä
-toiselle puolelle, ja hartaudella, mikä saisi itse luonnonelämää
-ihannoivan Rousseaunkin hämmästymään, he notkistavat polvensa
-kehityksen edessä sillä puolella viivaa, missä luonnonlait, riippumatta
-siitä, mitä he väittävät vääriksi vaikutteiksi, saivat olla voimassa.
-
-Oikea, väärentämätön ihminen on sen vuoksi heidän mielestään se,
-joka elää yhtä vapaana esteettisistä ja siveellisistä laeista kuin
-Jura-kauden liskot tai liitukauden hampaalliset, liskomaiset eläimet;
-oikea, väärentämätön ihminen on näiden herrojen mielestä se, joka
-antautuu himoillensa yhtä alttiisti kuin luolahyena ja kunnioittaa
-soveliaisuutta ja hyviä tapoja yhtä paljon kuin se. He eivät kiellä,
-että ihmisen on alistuttava lakiin, mutta siihen, joka oli voimassa
-rajoittamattomana ja loukkaamattomana vanhaan hyvään aikaan, jolloin
-ihmislaitteet eivät olleet saastuttaneet luonnon järjestystä, siihen,
-jota sanotaan taisteluksi olemassaolosta, lakiin, joka on itsekkyyden
-periaate, julistaa pannaan sääliväisyyden ja rinnastaa lain ja
-väkivallan.
-
-Omituista kyllä, ja kaikkein vähimmän uskottavaa, on se, että monet
-niistä, jotka sanovat puolustavansa heikkojen asiaa, vetoavat tähän
-lakiin ja pitävät sitä ainoana, joka saa johtaa meidän tekojamme.
-Näillä heikkojen puolustajilla ei ole, sittenkun he ovat asettuneet
-tämän lain kannalle, mitään johdonmukaista oikeutta tuomita
-belgialaisia tehtailijoita, jotka riistävät työläisensä luita ja ytimiä
-myöten, sillä tehtaanomistajathan voivat puolustautua olemassaolon
-taistelun lailla. Minä otaksun, etteivät he heitä tuomitsekaan, vaan
-pitävät heidän menettelyään luonnollisena ja oikeana, ja että he myös,
-samalta kannalta katsoen, pitävät luonnollisena ja oikeana, että
-belgialaiset työmiehet, taistellessaan _oman_ olemassaolonsa puolesta,
-sytyttävät tehtaat tuleen tai räjäyttävät ne ilmaan dynamiitilla.
-Kehitysopin pintapuolinen käsitys johtuu siis johdonmukaisesti pitämään
-yhteiskuntaelämää periaatteeltaan taisteluna yhteiskuntaluokkien
-välillä, missä voimakkaammalla on oikeus imeä viimeinen veripisara
-heikommasta ja heikommalla taas oikeus ryhtyä mihin keinoihin hyvänsä
-raivatakseen voimakkaamman pois tieltä. Samalla johdonmukaisuudella
-joutuu tämä käsitys kehitysopista siihen tulokseen, jota eräs sen
-kannattaja äsken kuuluu julistaneen, että paheella, joka seuraa
-himojaan, on oikeus käydä kunniallisesta; sehän seuraa siinä samaa
-luonnonlakia, joka hyenaakin johtaa.
-
-Sanalla sanoen: _ihmiseläin_ nousee kultuuri-ihmistä vastaan nojaten
-käsitteiden sekaannuksen laatimaan kehitysoppiin ja vaatii palaamista
-siihen alkutilaan, joka on ominaista maan kehityshistorian menneille
-aikakausille.
-
-Tässä huomautettakoon kuitenkin, että tuossa suurenmoisessa historiassa
-ei itsekkyyden periaate ole milloinkaan ollut yksin vallitsevana. Sokea
-itsesäilytysvaisto, jolla ei ole muuta tarkoitusta kuin itsesäilytys,
-on tosin jo alusta alkaen esiintynyt toimivana jokaisessa niistä
-lukemattomista atoomeista ja voimakeskuksista, jotka ovat niinsanotun
-aineen perusosia. Se on esiintynyt toimivana kaikissa atoomien
-elimellisissä yhdistymissä, toimivana protoplasmaattisen elämänvirran
-molekyyleissä sen virratessa geologisten aikakausien läpi. Mutta tuo
-periaate on aivan kaaosmainen eikä olisi koskaan omin voimin voinut
-luoda järjestynyttä maailmaa.
-
-Kun ainoastaan olemassaolon taistelusta koetetaan hakea
-selitysperustetta elimistöjen kohoavalle kehittymiselle ja elämän
-korkeammalle luomistyölle, on siinä menetelmävika, jonka osoittaminen
-ja selvittäminen ei kuitenkaan tässä ole paikallaan. Mutta paitsi tätä
-periaatetta vaikuttaa vielä toinen, _järjestävä_, jolla on tai näyttää
-olevan suunnitelma ja tarkoitus.
-
-Voimme jättää ottamatta huomioon, millä nimellä tuota järjestävää
-periaatetta olisi nimitettävä. Jos sanoisimme sitä absoluuttiseksi,
-pelkäisi moni, että me siten väistyisimme kokemuksen alalta
-metafysiikkaan; jos sanoisimme sitä Jumalaksi, voitaisiin sanoa,
-että me siirtyisimme tieteelliseltä kannalta uskon kannalle.
-Yhden seikan saatamme kuitenkin varmasti lausua: sen näet, että
-meidän oma ajattelumme on tavallaan sukua maailman järjestävälle
-periaatteelle. Se meissä, mitä sanomme ajatuksemme laeiksi, se, mitä
-sanomme loogilliseksi kyvyksemme ja mikä sommittelee aistimuksemme
-järjestyneiksi mielleryhmiksi kooten ne tietoisuutemme persoonalliseksi
-yhteydeksi, tämä sisäinen elimistömme on jollakin lailla sukua maailman
-järjestävälle periaatteelle.
-
-Sillä jollei niin olisi, ei logiikkaamme ja logiikasta kehittämäämme
-matematiikkaa voitaisi sovelluttaa siihen maailmaan, josta
-järjestävä maailmanperiaate on tehnyt sen, mikä se on. Logiikkaamme
-ja matematiikkaamme voi kaikissa tapauksissa sovelluttaa siihen
-ilmiömaailmaan, joka on varsinaisen maailman kohdiste meidän
-tietoisuuteemme. Senvuoksi saatamme laskemalla määritellä
-maailmankappaleiden liikkeitä ja ennustaa niiden keskinäiset asemat
-kaukaisina tulevina aikoina; senvuoksi saatamme laatia fysikaalisia
-otaksumia, jotka tulevaisuudessa, jatkuvien tutkimusten selvittelyn
-mukaan, vastaavat asioiden todellista fysikaalista kulkua.
-Ajatustoiminta järjestää suuren maailman ulkopuolellamme, samoin kuin
-ajatustoiminta järjestää oman pienen maailmamme meissä itsessämme. Se
-ajatustoiminta, joka järjestää suuren maailman, kuuluu sen olemuksen;
-se ajatustoiminta, joka järjestää oman sisäisen maailmamme, on taas
-sille ominainen. Molempien suhteellisen yhdenmukaisuuden todistaa se,
-mitä olen sanonut, ja ilman sitä olisi tiede mahdoton.
-
-Meidän ei tule käsittää kehityksellistä työtä siten, että molemmat
-periaatteet, järjestyksen ja itsekkyyden, olisivat sen kulussa
-taistelleet keskenään niinkuin Ormuzd ja Ahriman kamppailevat
-Zoroasterin jumaluusopissa. Sokean itsesäilytysvaiston lukemattomat
-kannattajat ovat taistelleet keskenään eikä järjestävää periaatetta
-vastaan, jonka olemassaolosta niillä ei ole ollut aavistustakaan. Eikä
-järjestävä periaatekaan ole väkivaltaisesti rynnännyt niitä vastaan.
-Jos on sallittu tästä järjestävästä periaatteesta käyttää inhimillisen
-sielunelämän kokemuksista saatua käsitettä, voi sanoa, että se on
-kärsivällisesti ollut todistajana, kuinka maailma on kuulumattoman
-pitkinä ajanjaksoina ollut taistelutanner, jolla hirviömäiset eliöt
-ovat kieriskelleet leppymättömässä taistelussa toisiaan vastaan. Tuossa
-kärsivällisyydessä ei ole piillyt mitään julmuutta, sillä taistelijat
-ovat seuranneet _omaa luontoaan_, eikä sota ole tuonut muassaan
-siveellisiä, vaan ainoastaan hyvin vähän ruumiillisia kärsimyksiä,
-joilla on ollut oma tarkoituksensa.
-
-Kärsivällisesti on järjestävä periaate sillä välin solminut
-syyperäisyys-siteitään, joissa nämä kärsimykset ovat niin toimineet,
-että olemassaolon taistelu, joka sellaisenaan ei olisi voinut johtaa
-edistykseen, on kantanut hedelmiä kehittelemällä yhä herkempiä ja
-jalompia eliöitä, kunnes vihdoin oli tullut aika, jolloin ihminen
-saattoi esiintyä määrättynä kasvattamaan itsensä korkeamman
-luonnonjärjestyksen kannattajaksi maailman avaruuden sillä kohdalla,
-josta on tullut hänen asuntonsa.
-
-Hitaasti selvenee ihmiselle tietoisuus tehtävästään, ja mikäli se
-selvenee, sikäli hän erottaa oman ihannekuvansa, ja kun se kuva on
-täydellisesti kirkastunut, nousee se miehuuteen ja julistaa, mikä
-on sukumme korkein kutsumus: Olemassaolon _taistelun_ sijaan on
-asetettava _yhteistyö_ olemassaolon puolesta, himoa vastaan siveellinen
-harkinta, väkivaltaa vastaan oikeus, itsekkyyttä vastaan armeliaisuus
-ja uhrautuvaisuus, ja sitä eläimellistä ahdasmielisyyttä vastaan,
-joka voi ilmiöistä liittyä vain niihin, jotka koskevat ruumiillista
-itsesäilytysvaistoa, on pantava totuudenkaipuu ja tutkimushalu, joka
-piiriinsä tavoittelee maailmankaikkeutta.
-
-Vielä yhtä vaatii tämä ihmisihanne ihmiseltä: Järjestävä
-maailmanperiaate on hänestä luonut suunnitelman ja tarkoituksen mukaan
-toimivan olennon, joka omassa toimintapiirissään tulee jatkamaan tämän
-periaatteen omaa työtä _myös muotoja luovaan suuntaan_.
-
-Ne kasvimaailman ja eläinmaailman elimelliset muotosarjat, joita
-tavataan geologisten aikakausien kuluessa, ilmaisevat kokonaisuudessaan
-sellaista nousua, että _elämän voimien sopusointuinen yhteistyö_
-ilmenee näissä muodoissa yhä voimakkaampana. Niissä ilmenee nousu
-_kaunista_ kohti. Ihminen, joka ruumiinlaadultaan on kuluneiden
-aikakausien muovailevan työn tulos, on henkensä laadun puolesta tulos
-ja samalla kertaa pienoismaailmallinen toisinto siitä järjestävästä
-periaatteesta, joka on painanut älynsä leiman maailman kehitykseen ja
-_suuntaa_ sen muovailevaa työtä _kauneutta kohti_.
-
-Niinkuin ihmisen ajatuskin on hänen aivojärjestelmänsä heijastama
-kaiku siitä maailmanjärjestä, joka on hänet synnyttänyt, niin hänellä
-on hermojen virittämässä tunne-elämässään aistiensa heijastama kaiku
-siitä _kosmillisesta estetiikasta_, joka kehittää kappaleet siihen
-muotovalmiuteen, minkä ne toistaiseksi kykenevät ottamaan vastaan,
-ja joka on määrännyt ympärillämme väreilevät fysikaaliset voimat
-menettelemään niin, että niiden poljennolliset värähdykset muuttuvat
-aisteissamme valon, värien ja sointujen ihmeellisiksi ilmiöiksi.
-Samoin kuin meissä itsessämme on loogillinen järjestelmä, joka toimii
-yhdenmukaisesti maailmanjärjen kanssa ja rakentaa mielteistämme
-tiedejärjestelmän, joka pyrkii kuvastelemaan maailmankaikkeutta, niin,
-meissä on myös tunnejärjestelmä, jonka avulla teemme erotuksen kauniin
-ja miellyttävän, esteettisesti yhdentekevän ja ruman välillä, sekä
-muotoja luova vaisto, joka kauan toimii harkitsematta ja esteettiseen
-tunteeseen yhtyneenä luo _taiteen_. Sama maailmanjärki, sama
-kosmillinen estetiikka, joka edeltäneistä eläinmuodoista on tuottanut
-inhimillisen ruumiinrakenteen suhteet ja liikerytmin, kajahtelee
-sisälle ihmissieluun taidettaluovana haluna ja kauneudentunteena,
-ja perimmältään on taiteella alkuperänsä, elinjuurensa ja
-mielijohteensa tässä, kaikkeudessa vaikuttavassa, voimassa. Kun n.s.
-sisällysestetiikan eli aate-estetiikan isä, helleeniläinen ajattelija
-Plato, sanoi, että kauneus on ikuisten aatteiden, jumalallisessa
-järjessä elävien mallikuvien heijastusta, niin ei hänen käsityksensä
-ole kaukana siitä, jonka tässä olen omanani ilmaissut.
-
-Koska muotojaluova halu siis on inhimillisen luonteen oleellisia
-aineksia, ilmeneekin se sangen aikaisin. Se on kai ollut olemassa
-jo niissä ensimäisissä maan olennoissa, joita syystä voi sanoa
-ihmisiksi. Se on ollut huvituksena, ilonlähteenä ja surunlääkkeenä
-jo rotumme historian vanhimpina aikoina, jonne tutkijan onnistuu
-tunkeutua. Kvartääriajan kivikaudelta on löydetty monta taiteellisen
-halun todistetta: hirvensarvisia, hirvenmuotoisiksi veisteltyjä
-tikarinpäitä, piirroksia aseissa ja työkaluissa, joissa on kuvattu
-mammutteja, hirviä, härkiä, hevosia, kaloja. Ne ovat välistä tehdyt
-hämmästyttävällä taiteellisella kyvyllä ja näppäryydellä, mikä
-todistaa, että esineen luonteenomainen puoli on elävästi tajuttu, ja
-että veistävä käsi on ollut hyvin harjaantunut.
-
-Lapsen piirusteluhalussa tapaamme saman jalon vaiston alkuperäisimmässä
-ilmenemismuodossaan. Se tulee esille tavallisesti kolmannen ja
-viidennen ikävuoden välillä, joskus aikaisemminkin. Ranskalainen
-sielutieteilijä, Bernard Perez, on ryhtynyt erikoisesti tutkimaan
-lasten piirustuskokeita, jotka hyvin ansaitsevatkin sen huomion, mitä
-hän on niille osoittanut.
-
-Lapsi on piirtäjänä vaikutteellinen (impressionisti), käyttääksemme
-nykyaikaista sanontatapaa. Ympäröivistä esineistä tekemistään
-havainnoista ja niistä käsityksistä, joita lapsi itselleen luo näiden
-huomioiden pohjalla, se erottaa kaikkein luonteenomaisimmat piirteet
-muista, esittää ainoastaan edelliset ja jättää loput mielikuvituksen
-täydennettäviksi, aivan vaikutteellisen menetelmän mukaan. Pysty
-suorakaide, jossa on jotakin ulkonevaa nenänä, piste silmänä ja
-suorakaiteen alla kaksi viivaa jalkoina -- siinä ihmisen muoto.
-Vaakasuora suorakaide, jonka alla on neljä viivaa, esittää eläintä.
-
-Ei kuitenkaan kestä kauan, ennenkuin nämä vaikutteelliset kokeet
-huomataan riittämättömiksi ja suhteiden tajuaminen kehittyy, usein
-niinkin nopeasti, että lapsi ei kykene luomaan toivomustensa mukaista
-kuvaa, sellaista mikä sen sisäisessä näkemyksessä piilee, ja heittää
-kynän pois tyytymättömänä itseensä. Tässä asettuu arvostelu luomishalun
-rinnalle. Jos lapsen taidevaisto on voimakas, jatkaa hän ponnistelujaan
-ja onnistuu yhä paremmin.
-
-Eräällä asteella saattaa tapahtua, että lapsi koettaa peittää suhteiden
-epätäydellisyyttä somistamalla piirtämänsä kuvion koristeilla, sulilla,
-napeilla, kaulanauhoilla j.n.e., ja näitä koristeita se käsittelee
-hyvin huolellisesti. Tälle asteelle pysähtyvät useat lapset, niinkuin
-myös monien kansanheimojen esteettinen kehitys on siihen pysähtynyt.
-Mutta toisissa kehittyvät aikaisin ja aivan hämmästyttävällä tavalla
-ne ominaisuudet, jotka ovat välttämättömiä taiteilijalle: nopea ja
-varma käsitys, yhtä varma tekotapa, pianpa tulee esille sielullisen
-ilmeen, jopa ihanteellisuudenkin tunne. Tällaisista yrityksistä
-on Kreikan taide lopulta saanut aikaan jumalankuvansa, joissa on
-inhimillisen kauneuden mallikuvia pantu silmiemme eteen, ja renessanssi
-luonut enkelien ja pyhimysten ympäröimät madonnansa, joiden näkeminen
-hartauden hetkenä kohottaa meidät ylimaailmallisen sopusoinnun piiriin.
-
-Mainitsin äsken Platon. Hän selitti kauneuden niin, että se kuvastelee
-jumalallisen järjen ikuisia aatteita ja on kotoisin siitä maailmasta,
-jonka aurinkona on hyvyys. Plato on aate-estetiikan luoja, jonka
-etevimmät edustajat yhdeksännellätoista vuosisadalla ovat olleet
-Hegel ja hänen oppilaansa Friedr. Theod. Vischer. Heidän jälkeensä on
-syntynyt kokemusperäinen, kokeellinen estetiikka, erikoisesti kuuluisan
-luonnontieteilijän Fechnerin vaikutuksen tuloksena. Päästäkseen
-tieteelliseen tarkkuuteen ja selvyyteen täytyy esteettisen tutkimuksen
-astua ja tunkeutua muille kuin filosofisten aatteiden aloille; se
-tie, jota Fechner on koettanut raivata, on välttämätön ja johtaneekin
-tarkoitettuun päämääräänsä, siis antamaan estetiikalle ja taiteen
-teorialle varman pohjan kokemuksen alalla.
-
-Huomattava on kuitenkin, että empiirikko Fechner tahtoessaan selittää
-kauneuden olemuksen asettuu sellaiselle kannalle, joka ei ole kaukana
-Platon mielipiteestä, antaen sille aatteellisen sisällön ja asettaen
-sen, kuten Platokin, lähimpään yhteyteen hyvyyden kanssa.
-
-Asian laita on niin, että aate- eli sisällysestetiikka, vaikka se ei
-kykenekään antamaan oppijärjestelmälleen tarpeellista kokemusperäistä
-pohjaa ja oppilauselmilleen vakuuttavaa todistelua, kuitenkin on
-ja aina tulee olemaan välttämättömänä osana siinä tieteessä, joka
-käsittelee kauneutta ja taidetta, sillä estetiikan ja taiteen juuria ei
-voi irroittaa filosofisesta maailmankatsomuksesta, joka pyrkii näkemään
-ne yhteydessään koko maailmantalouden kanssa.
-
-
-
-
-II.
-
-YLEISPÄTEVÄT ESTEETTISET ARVOSTELMAT.
-
-
-Edellisessä luennossani koetin osoittaa, että ihmisen kauneudentajulla
-ja taidetta luovalla vaistolla on, kuten hänen ajattelunsakin laeilla,
-äärimmäinen perustansa siinä järjestävässä periaatteessa, jonka
-olemassaolo tulee esille maailmankehityksessä.
-
-Jos tämä pitää paikkansa, tulemme välttämättä seuraaviin
-johtopäätöksiin: 1. On olioita tai ilmiöitä, joiden oma luonne on
-sellainen, että katselijan täytyy arvostella niitä joko kauniiksi,
-esteettisesti yhdentekeviksi tai rumiksi. 2. Ihmisten sisällinen
-rakenne on välttämättä sellainen, etteivät he ainoastaan erota kaunista
-ja rumaa, vaan myös sellainen, että he saattavat lausua yleispäteviä
-arvostelmia tarkasteltujen esineiden esteettisestä laadusta.
-
-Tässä on kuitenkin väärinkäsitys hyvin lähellä. Siitä, että
-yleispätevät arvostelmat esineiden esteettisestä laadusta ovat
-mahdollisia, ei näet seuraa, että joka ihmisen esteettinen
-arvostelukyky olisi turvattu hairahduksilta, tai että etevinkään
-taidetuomari joka tapauksessa olisi erehtymätön.
-
-Selvitykseksi sopii ottaa vastaavanlainen esimerkki toiselta
-alalta kuin esteettiseltä. Ei saata epäilläkään, että ihmisellä on
-kyky lausua yleispäteviä arvostelmia lasku- ja mittausopillisista
-kysymyksistä. Tästä ei seuraa, ettei sellaisia kysymyksiä ratkaistaessa
-voisi erehtyä. Etevinkin matemaatikko voi hajamielisyyden tilassa
-tehdä virheitä aivan yksinkertaisimmissa laskutoimituksissa,
-esim. yhteenlaskussa. Mutta kukaan ei silti epäile sitä, että
-yhteenlaskettavalla numerosarakkeella on tietty summansa, ja että
-ihmisymmärryksen luonnon mukaista on se keksiä.
-
-Puhtaasti loogillisenkin perustelun alalla ovat todisteluvirheet
-mahdollisia eikä ollenkaan harvinaisia; emmekä kuitenkaan voi epäillä
-ajatuslakien ja johtopäätösten yleispätevyyttä. Eräs todisteluvirhe,
-nimeltä _quaternio terminorum_, lienee yhtä yleinen tieteellisissä
-väittelyissä kuin virheelliset esteettiset lausunnot taidearvostelussa.
-On taideteoksia, joihin nähden tuntee olevansa kuin pulassa. Mutta
-pulia on logiikankin alalla, ja ne ovatkin alkujaan sieltä kotoisin.
-Kretan saarella syntynyt ja asuva Epimenides väitti, että joka
-kretalainen valehtelee, heti kun suunsa avaa. Tähän väitteeseen nähden
-on pula siinä, että jos Epimenides, joka itse oli kretalainen, puhui
-totta sanoessaan, että jokainen kretalainen valehtelee, heti kun suunsa
-avaa, niin oli tämäkin totuus välttämättä valhetta.
-
-Ei kuitenkaan käy kieltäminen, että juuri esteettisten arvostelmien
-alalla näyttää siltä kuin ei siellä olisi mitään sääntöä, mitään lakia,
-joka voisi esiintyä yleispätevänä. Ovathan esteettiset arvostelmat
-makutuomioita, ja muuan sananlasku, jonka tapaamme monen kansan
-keskuudessa, sanoo, että jokaisella on oma makunsa. Joku Pekka näkee
-maiseman tai kasvot tai maalauksen tai veistokuvan ja, tietämättä tai
-kysymättä miksi, pitää esinettä miellyttävänä tai vastenmielisenä.
-Juuri esteettisen tunteen luonteesta riippuu, että se toimii
-ymmärryksen tai tietämyksen käskyittä saadessaan ulkoapäin jonkun
-vaikutuksen, ja että se ilman edelläkäypää tietoista erittelyä herättää
-arvostelman: tuo on kaunista tai ei ole kaunista. Pekka on siis täysin
-oikeassa lausuessaan sellaisen arvostelman, vaikkei ilmaise sen syytä.
-Hän lausuu siten vain sen totuuden, että _niin_ on tuo maisema, nuo
-kasvot, tuo maalaus tai veistos vaikuttanut _häneen_. Mutta Pekalla
-on ystävä, joka seisoo hänen vieressään katsellen samaa esinettä, ja
-mikä miellyttää Pekkaa, se ei _hänessä_ herätä vaikutelmaa tai tuntuu
-vain vastenmieliseltä. Hän ilmoittaa sen Pekalle. Sopiiko heidän nyt
-ruveta väittelemään asiasta? Kenties he väittelevät, ja silloin saa
-edeltäkäsin olla varma siitä, ettei väittely pääty sovintoon, sillä se
-edellyttäisi, että Pekka voisi äkkiä saada ystävänsä tai tämä Pekan
-tunne-elämän uuteen vireeseen.
-
-Varsin yleinen kokemus todistaa, että sellaista tuskin voi tapahtua.
-Vanha latinalainen sananlasku sanoo: _de gustibus non est disputandum_,
-mausta ei saa väitellä. Sekin sananlasku on jokaisen huulilla, mikä
-taas todistaa, kuinka yleinen on se kokemus, että makutuomiot puhuvat
-toisiaan vastaan ja kuinka toivotonta on tai ainakin näyttää olevan
-yrittää niitä väittelemällä sovittaa yhteen.
-
-Kun Sokrates vaelsi Ateenan kaduilla -- enemmän kuin 2300 vuotta sitten
--- ja siellä, kuten kerrotaan, pysäytteli älykkään ja kauniin näköisiä
-nuorukaisia tehdäkseen heidät oppilaikseen, kuljeskeli saman kaupungin
-kaduilla eräs filosofi ja kaunopuheisuuden opettaja nimeltä Protagoras,
-joka oli Sokratesta koko lailla vanhempi ja yhtä kuuluisa ja suosittu
-kuin hänkin. Nämä molemmat ajattelijat olivat hyvin erilaisia. Yhdessä
-seikassa he kuitenkin muistuttivat toisiaan: he olivat ensimäiset tai
-ainakin ensimäisiä eurooppalaisia, jotka etsivät selvitystä elämän
-hämärimpiin arvoituksiin ja tärkeimpiin kysymyksiin ei luonnosta
-ympäriltämme, vaan ihmisluonteesta itsestään. Mutta sen sijaan, että
-Sokrates haki ajatukselle ja toiminnalle kiinteitä tukikohtia, haki
-jotakin pysyväistä niissä vaihteluissa, joiden alaisia me ja maailma
-olemme, ja uskoi yleispäteviin totuuksiin, oli Protagoras heittänyt
-sikseen kaiken sellaisen etsinnän ja tullut siihen johtopäätökseen,
-että ainoa yleispätevä totuus on se, ettei mikään ole yleispätevää.
-Luonto ympärillämme on ainaisessa muuttumistilassa, huomispäivä ei
-koskaan ole eilisen kaltainen, kovinkin kallio on tänään illalla
-rapautuneempi kuin aamulla. Kaikki ajautuu Herakleitoksen esittämän
-maailmanvirran mukana, syntymisen, kukoistamisen, lakastumisen ja
-kuolemisen ainaisessa toistumisessa. Ihmissielussa kohisee sama
-maailmanvirta; ihminen muuttuu alinomaa. Nuorukainen on toinen kuin
-lapsi, mies toinen kuin nuorukainen. Ja mikäli hän muuttuu, sikäli hän
-katselee maailmaa toisin. Mitä on luonto? Mitä on maailma? Mitä se
-itsessään on, sitä emme millään lailla voi tietää, sanoi Protagoras.
-Tiedämme vain, millaiseksi sen aisteillamme havaitsemme ja sen
-perusteella käsitämme, ja tämä käsitys taas näyttää olevan perin
-erilainen, ei ainoastaan eri yksilöissä, vaan samassakin yksilössä eri
-ikäkausina.
-
-Protagoras esitti sen vuoksi tämän väitteen: Kukin on _oman_ maailmansa
-mittapuu; miltä maailma hänestä _näyttää_, sellainen se hänelle
-_onkin_. Mitään yleispätevää totuutta ei ole.
-
-Siis Protagoraan kannalta ei myöskään ole esteettistä totuutta, ei
-mitään yleispätevästi kaunista. Kaikkein vähimmin hän olisi mukautunut
-tunnustamaan tätä, sillä jos mikään pistää silmään subjektiivisena
-ja yksilöllisenä, niin sellaisia ovat tietysti makutuomiot.
-Useimpien aikalaistemme ajatuksen pohjalla onkin epäilemättä vanhan
-protagoralaisen mielipiteen tuntua, kun he lausuvat julki sen muuten
-aivan oikean väitteen, että jokaisella on makunsa, ja lisäävät sen
-suhteellisesti oikean väitteen, ettei mausta saa väitellä.
-
-Kaikua useimpien ajatuksista esiintynee siis myös siinä, mitä tunnettu
-ranskalainen esteetikko ja taidehistorioitsija _Taine_ lausuu teoksensa
-"Taiteen filosofian" esipuheessa: "Ihmistöistä näyttää taideteos
-satunnaisimmalta; tekeepä mieli luulla, että se syntyy sattumalta,
-oikusta, mielivallasta, säännöttä ja tarkoituksetta. Luohan taiteilija
-mielikuvituksensa tai makunsa mukaan, joka on persoonallista; kun
-yleisö hyväksyy, mitä hän on tehnyt, riippuu se taas mausta, joka
-vaihtelee ja muuttuu. Taiteilijan keksinnöt, yleisön tunnustus,
-kaikki tuo on säännöistä vapaata ja näennäisesti yhtä irrallista ja
-mielivaltaista kuin tuuli, josta ei tiedä, mistä se tulee ja minne se
-menee."
-
-Taine lisää kuitenkin: "Ja sittenkin on tällä kaikella, kuten
-puhaltavalla tuulellakin, määrätyt ehtonsa ja varmat lakinsa. Tutkijan
-asiana on ottaa näistä ehdoista ja laeista selkoa." Niin lausuu
-ranskalainen taiteentuntija.
-
-Asiaa arvostellessa on meidän ajallamme muuan etu, jota Protagoraan
-aikana ei ollut. Meillä on _taidehistoria_, joka, vaikka siinä on
-melkoisia aukkoja, osoittaa meille, kuinka inhimillinen kauneudentunne
-ja taidetta luova vaisto ovat vaikuttaneet vuosituhansien kuluessa,
-kivikauden ajoilta meidän päiviimme, kuinka ne ovat vaikuttaneet ei
-ainoastaan eri vuosisatoina, vaan myöskin eri kansojen ja rotujen
-keskuudessa, eri ilmanaloissa, erilaisten sivistysolojen vallitessa,
-erilaisten aatesuuntien alaisina. Voimme havaita niiden toimintaa, ei
-ainoastaan eri aikoina ja eri kansojen ja luokkien kesken, vaan myöskin
-siinä, kuinka niitä on eri lailla sovellettu kauneuden kaikilla aloilla
-ja taiteessa ja taideteollisuuden kaikilla haaroilla. Saamme havaita
-sitä egyptiläisissä jumalien asunnoissa, kreikkalaisissa temppeleissä,
-gootilaisten tuomiokirkkojen sisällä ja ulkopuolella, assyrialaisissa
-kuninkaanpalatseissa, keskiaikaisissa läänityslinnoissa ja
-germaanilaisissa maalaistaloissa, niissä väreissä ja väriyhdistelmissä,
-joilla arjalaiset, seemiläiset, japanilaiset, kiinalaiset koristelivat
-esineitään ja ilahuttivat silmäänsä.
-
-Mikä on ylipäänsä tuloksena tästä eri aikoihin, kansoihin ja
-sivistysasteisiin kohdistuvasta esteettistä toimintaa käsittelevästä
-katsauksesta? Onkohan se muotojen ja värien sekamelska, loppumaton
-eri mielipiteiden ja oikkujen leikki, jossa ei ole viittaustakaan
-yhtenäisyyteen ja järjestykseen, ei jälkeäkään yleispätevien lakien
-toiminnasta?
-
-Ei suinkaan. Moninaisuus on suuri, vivahduksia on paljon, makusuunnat
-toisistaan eriäviä; mutta myöskin voi havaita, että eri aikakaudet
-voivat käsittää toisiaan; että 1800-luvun skandinaavit voivat nähdä
-kauneutta niiden työkalujen ja aseiden koristeissa ja muodossa,
-joita heidän pronssikaudella, 3000 vuotta sitten, eläneet esi-isänsä
-valmistivat; että muuan Islannin poika, muinaisskandinaavisten
-päälliköiden jälkeläinen, Thorwaldsen, on voinut täysin perehtyä ja
-koko sielultaan eläytyä siihen taiteeseen, joka vietti riemujuhliaan
-Perikleen aikana, Kreikan taivaan alla; että arjalainen, joka vaeltaa
-Alhambran kupukaarien alla, voi täysin siemauksin nauttia seemiläisestä
-taiteesta; että keltaisen rodun mies, japanilainen, jonka esi-isät
-ovat vuosituhansia viettäneet Euroopasta riippumatonta kultuurielämää,
-saattaa tutustuessaan eurooppalaiseen taiteeseemme ymmärtää sitä ja
-lausua siitä huomattavia arvostelmia, kun taas kultuuristaan ylpeän
-eurooppalaisen täytyy omasta puolestaan ihailla japanilaisten mestarien
-nopeaa, sattuvaa, siroa muotojen käsittelyä ja tunnustaa, että hänellä
-on siitä oppimista.
-
-Makusuuntia on, kuten sanottu, monta, mutta ne kaikki väräjävät
-määrättyjen, äärimmäisten rajojen välillä yhteisen akselin
-ympärillä. Moninaisuus on suuri, mutta se säteilee yleisinhimillisen
-kauneudentajun yhteisestä keskipisteestä.
-
-Mitä syvemmälle tunkeudumme taidehistorialliseen tutkimukseen, sitä
-varmemmin huomaamme tuon yhtenäisyyden moninaisuudessa. Huomaamme sen,
-vaikka samalla kertaa tajuammekin, ettei mikään inhimillinen ole niin
-herkkää, niin kaikilta suunnilta tuleville vaikutuksille altista kuin
-sukukuntamme esteettinen tunne. Kuin haavanlehti tuulessa värisee sekin
-jokaisessa historiallisessa henkäyksessä. Kuin sisäjärven pinta se
-kuvastelee jokaista historian taivaankannen poikki kulkevaa pilveä.
-
-Sadut ja tarut voivat melkein muuttumatta säilyä vuosisatoja;
-uskonnollisilla käsityksillä on merkillinen vastustuskyky ajan
-kuluttavaan voimaan nähden; samoin yhteiskunnallisillakin, niin että
-vieläkin voi valtiollisissa käsityksissämme havaita ajatusten kaikua
-germaaniselta muinaisajaltammekin, sellaisena kuin Tacitus sitä
-kuvailee.
-
-Kauneudenkin käsityksellä on tosin oma kiinteytensä, mutta sellaista
-joustavaa lajia, joka antaa perään ajan käden kevyestikin painaltaessa.
-Euroopan historiassa on tuskin sukupolveakaan kulkenut ohi painamatta
-jotakin itselleen ominaista merkkiä taiteeseen. Kiinakin, jota pidetään
-järjestelmällisen paikoillaan pysymisen edustajana, on nähnyt taiteensa
-alalla makusuuntien seuraavan toisiaan.
-
-Kun sanoin, että kauneuden käsityksellä on oma kiinteytensä, mutta
-joustavaa lajia, joka antaa perään ajan käden kevyestikin painaltaessa,
-saanen jo nyt, ennenkuin lähemmin käsittelen tätä kysymystä, mainita
-siitä esimerkin muotien historiasta. Tulen myöhemmin osoittamaan
-ne tärkeimmät tekijät, jotka vaikuttavat ihmissuvun yhteisen
-kauneudentunteen niin proteusmaiseen esiintymiseen sillä tapaa, että
-on voitu epäillä sen yhteyttä ja yleispätevyyttä. Myöhemmin tulen
-näyttämään, kuikka tilapäinen kiihoitustila, kuinka yksilölliset
-eroavaisuudet, kuinka ikäkausi, sukupuoli, ammatti, tavat ja muodit,
-uskonnollinen maailmankatsomus, yhteiskunnallinen ajanhenki,
-kansallisuus ja rotu vaikuttavat ihmisen esteettiseen olemukseen ja
-luovat erilaisia taidesuuntia ja erilaisia makuarvostelmia. Tällä
-kertaa otan esimerkin vain siitä, kuinka muodit saattavat vaikuttaa
-taiteeseen.
-
-Tekotukalla on pitkä historia. Sitä käytettiin vanhojen egyptiläisten,
-medialaisten ja ajoittain Rooman keisarivallankin aikana. Silloin
-se kuitenkin pysyi ulottuvaisuudeltaan kohtuullisena ja pyrki vain
-jäljittelemään ja korvaamaan luonnollisia hiuksia. Senvuoksi ei
-tekotukka vaikuttanutkaan millään lailla taiteeseen.
-
-Keskiajalla pidettiin kaljua päätä kunniassa. Katumuksentekijät
-ajattivat usein päänsä paljaaksi. Munkit noudattivat osaksi heidän
-esimerkkiään, ja kuudennella vuosisadalla Kristuksen jälkeen otti
-papisto saman tavan. Erotettiin kahdenlaista kaljupäisyyttä; toista
-nimitettiin apostoli Paavalin, toista Pietarin mukaan. Edellisellä
-tarkoitettiin kaljuutta, joka otsalta ulottui päälakea kohti, ja
-tätä jäljittelevää tonsuuria alkoivat käyttää byzantilaiset papit
-ynnä brittiläiset ja irlantilaiset. Jälkimäinen, Pietarin tonsuuri,
-jättää päälaelle ympyrän muotoisen paljaan paikan, ja sen ottivat
-roomalaiskatoliset papit käytäntöön.
-
-Minun tietääkseni ei ole jälkeäkään siitä, että keskiajalla olisi
-käytetty tekotukkaa. Runsaasta hiustenkasvusta pidettiin silloin,
-niinkuin aina, mutta kaljupäisyyttä kunnioitettiin myöskin, ja sen oli,
-kuten näimme, kirkollinen käyttö pyhittänyt. Vasta 1500-luvun alussa
-saamme todisteita siitä, että joku käytti niinsanottua hiussäpsää.
-Vuonna 1518 kirjoitti Saksin herttua Juhana maaherralleen Arnold von
-Falkensteinille, että tämä tilaisi hänelle Nürnbergistä kauniisti
-tehdyn tukan, noudattamalla kuitenkin suurinta salaperäisyyttä, ettei
-kukaan saisi tietää hiussäpsän tulevan hänelle. Hän määräsi myöskin,
-minkä värinen ja laatuinen tukan tuli olla.
-
-Myöskin Ranskan kuningas Henrik III valmistutti itselleen valetukan,
-kun oli taudin käsissä menettänyt omat hiuksensa.
-
-Ludvig XIII:n aikana tuli tekotukan käyttäminen yleisemmäksi.
-Silloin laskettiin perustus tekotukan valtakaudelle, jota kesti koko
-seitsemännentoista ja suuren osan kahdeksattatoista vuosisataa.
-Luonnollisia hiuksia jäljittelemään aiottu valetukka matki yhä enemmän
-mahdollisimman runsasta hiuskasvua ja sivuutti lopulta sen tavalliset,
-luonnolliset rajat, niin että siitä tuli peruukki _folio_-kokoa,
-jatkoperuukki, joka otsalta korkealle kohotettuna, jakaus keskellä,
-laskeutui satoina kiharoina rinnalle ja selkään, jättäen olkapäät
-vapaiksi. Ja 1700-luvun alussa tuli käytäntöön tapa jauhottaa
-jatkoperuukkia.
-
-Vasta 1750-luvulla alkoi tällaisen tekotukan valta horjua; mutta
-luopuessaan hallituksesta se jätti vallan seuraajalle, joka
-piirteiltään muistutti sitä jauhotetulle varatukalle, jossa oli suuret
-kiharat korvien yläpuolella, hiuspussi ja sitten palmikko niskassa.
-
-Harvoja ovat ne vallanpitäjät, joiden kuolema on herättänyt
-todellisempaa murhetta kuin folioperuukin katoaminen. Eräässä lehdessä
-1760-luvulta olen lukenut salamoivan kirjoituksen uutuudenhaiuista
-nuorisoa vastaan, joka halveksien isien tapoja ja vanhan hyvän ajan
-jaloa makua on alkanut noudattaa kirjoittajan mielestä luonnotonta
-lapaa pitää päässään vain omaa tukkaansa. Se kuulostaa ivalta, mutta
-oli lausuttu täysin vakavassa mielessä.
-
-Teoksessaan _Vorschule der Aesthetik_ kertoo _Fechner_ itse kuulleensa
-vanhojen ihmisten sanovan, kuinka karkean, sivistymättömän, vieläpä
-raa'ankin vaikutuksen teki kiharaton ja palmikoton pää. Tekotukaton
-henkilö ei näyttänyt minkään arvoiselta.
-
-"Täällä Leipzigissä", kertoo Fechner, "oli appeni, neuvoston
-rakennusmestari Volkmann, ensimäinen, joka juhlallisessa tilaisuudessa,
-tohtoriväittäjäisissään nimittäin, uskalsi esiintyä palmikotta.
-Hänen vastaväittäjänsä ja ystävänsä, sittemmin tunnettu kielimies
-Gottfried Hermann, auttoi häntä uhkapelissä, johon hän ei yksin olisi
-uskaltanut puuttua. Olipa vähällä, ettei häneltä tuon seikkailun
-vuoksi kielletty pääsyä kaupungin neuvostoon, sillä palmikoton
-kaupunginisä oli Leipzigin asukasten mielestä yhtä mahdoton kuin
-perämies peräsimettä. Ja kuitenkin olivat tekokiharat ja palmikko vain
-kerran maailmaa hallinneen jatkoperuukin heikkoa kaikua, viimeistä
-helähdystä. Sillä ja vastakkaisella lisäkkeellä, laahustimella, saatiin
-aikaan sellainen vaikutelma, että olisimme melkein valmiit valittamaan
-näiden muotiesineiden menetystä, joista toinen yhtä paljon korotti
-inhimillistä arvokkuutta ylöspäin kuin toinen, laahustin nimittäin,
-pitensi inhimillistä arvokkuutta alas- ja taaksepäin. --
-
-"Viimeksi kuluneina vuosisatoina vaikutti suunnaton jatkoperuukki
-mahtavammin kuin Kölnin tuomiokirkko, joka ei tehnyt minkäänlaista
-vaikutusta ja sai olla keskeneräisenä. Tuskin liioitellaan, jos
-väitetään, että jatkoperuukki oli sen ajan ihmisistä ylevämpi kuin
-Kölnin tuomiokirkko nyt on meistä. Muuan pieni lapsi, jonka isän
-luona kävi neuvosherra ääretön peruukki päässään, kysyi senjälkeen
-aran kunnioittavasti, eikö vieras ollut rakas isä Jumala. Lapsi ei
-saattanut, kokemustensa perusteella, ajatella korkeinta olentoa
-ilman suuren suurta tekotukkaa ja tuli nyt suurimmasta näkemästään
-tekotukasta siihen johtopäätökseen, että sen kantaja ehkä oli korkein
-olento. Valetukan kunnioitus juurtui siis jo hennoimpiinkin mieliin."
-
-On suora välttämättömyys, että tuollaisen, monien sukupolvien käyttämän
-muotiesineen ehdottomasi täytyi vaikuttaa sen vallassa kasvatettujen
-ihmisten muotoaistiin. Aikamme taiteilijat asettuvat säännöllisesti
-vihamieliselle kannalle päivän muoteihin nähden, kun ne, niinkuin usein
-tapahtuu, loukkaavat muotoaistia piirtäen luonnosta irvikuvia; ja niin
-he voivatkin tehdä, koska muodit nykyään harvoin ovat pitkä-ikäisiä.
-Senpä vuoksi ei pönkkähame eikä turnyyri, mikäli nykyaika voi havaita,
-olekaan voinut johtaa harhaan taiteilijoiden makuarvostelua. Ehkäpä
-tulee myöhempi, tarkkanäköisempi aika kuitenkin osoittamaan, että niin
-on käynyt, vaikkakin pienessä määrässä.
-
-Aivan toisin oli asian laita jatkoperuukin ja sen jälkeläisten
-vallitessa barokki- ja rokokokautena. Jatkoperuukin säätämät ääriviivat
-olivat lakina sen ajan esteetikoille ja taiteilijoillekin. William
-Hogarth, kuuluisa englantilainen piirtäjä ja maalari, oli oikea
-peruukkiajan lapsi. Hän oli syntynyt v. 1697, ja hänen lapsena
-ollessaan tuli Englannin tuomioistuimissa käytäntöön yhä vieläkin
-säilynyt tapa pitää jauhotettua jatkoperuukkia, Hogarth lausui
-mietelmiä harjoittamastaan kaunotaiteesta ja koetti eritellä kauneutta
-ja määritellä sen aineksia. Siitä hän on julkaissut teoksen "Kauniin
-erittely", joka käännettiin useille kielille. Tästä teoksesta luemme
-muun muassa seuraavat sanat jatkoperuukista ja laahustimesta:
-
-"Täydellisessä, pitkässä tekotukassa on, kuten leijonanharjassa,
-jotakin jaloa, eikä se tee kasvoja ainoastaan arvokkaan, vaan
-myöskin älykkään näköisiksi... Tuomarinkaavut pitkine laahustimineen
-näyttävät pelottavan arvokkailta. Kun laahustinta pidetään ylhäällä,
-kulkee kunnioitusta herättävä aaltomainen viiva tuomarin olkapäiltä
-laahustimen kantajan käteen. Ja kun laahustin hiljaa lasketaan, jää
-se tavallisesti monenlaisiin poimuihin, jotka kiinnittävät katselijan
-huomiota."
-
-Hogarth käsitti siis tekotukan ja laahustimen puhtaasti esteettiseltä
-kannalta; hän havaitsi niiden piirteissä jotakin ihanteellista.
-Valetukan ääriviiva, "käärmeviiva", joksi sitä sanottiin, oli hänestä
-ja hänen aikalaisistaan varsinainen kauneusviiva. Hänen kirjansa
-ilmestyi kuitenkin hiukan myöhään, nimittäin v. 1753, jolloin
-irtokiharat ja palmikko jo uhkailivat jatkoperuukin valtaa, ja
-myöhemmän muodin kannattajat, joka sai alkunsa sotilasmaailmasta,
-ivasivat hänen ylistyksiään jättiläisperuukista, aavistamatta, että
-ne taideperiaatteet, joihin se oli hänelle antanut herätyksen, olivat
-samat kuin heidänkin. Rokokoajan taidemuotoa on myöhempi aika syystä
-nimittänyt peruukkityyliksi, sillä jatkoperuukin vaikutus ilmenee siinä
-kaikkialla -- ensiksikin ja silmäänpistävimmin rakennustaiteessa, joka
-selvemmin kuin muut taidelajit osoittaa meille aikansa maun, mutta
-myös kuvanveistossa, koriste taiteessa, taideteollisuudessa, vieläpä
-silloisten tanssienkin, menuetin, ecossaisen liikkeissä.
-
-Rokokon edeltäjä barokkityyli on yhtä selvässä vuorovaikutuksessa
-jatkoperuukkiin. Olenpa taipuvainen uskomaan, että barokkityyli,
-joka seitsemännellätoista vuosisadalla seurasi 1500-luvun taiteen
-ylevää rauhaa ja pidättyvää kauneutta ja sen sijaan tavoitteli
-suunnattoman isoa, uhkeata ja prameilevaa, teki tällä makusuunnallaan
-jatkoperuukin syntymisen mahdolliseksi, samoin kuin olen varma
-siitä, että jatkoperuukki vuorostaan vaikutti barokkityyliin, ja sen
-jälkeläiset, tekokiharat ja palmikko, vaikuttivat rokokoon. Näiden
-tyylien aaltoviivat on tekotukalta lainattu; niiden koukerot ovat
-pyörökiharoita. Kun kulkee Roomassa ja näkee sen monet barokki- ja
-rokokokirkot, vaikuttavat ne hyvin omituisilta antiikkisen maailman
-rakennusjäännösten rinnalla. Rooman Forumin varrella ovat erään
-temppelin jäännökset keisarikaudelta: Antoninuksen ja Faustinan. Sen
-pylväsrivin takana kohoaa vanhaan temppelinpihaan rakennettu Lorenzo
-in Miranda-kirkko kiemuraisine päätyineen. Tästä yhdistelmästä
-jää nauruaherättävä vaikutelma. Tuntuu kuin äsken käherretty ja
-puuteroitu pää, pyörökiharat korvien yläpuolella, kohoisi uteliaana
-piilopaikastaan antiikkisen pilarikatoksen takaa katselemaan
-matkustajia, joita kuljeskelee Forumilla.
-
-Olen maininnut tässä esimerkin siitä, kuinka altis kauneusaisti on
-ottamaan vaikutteita siitä, mitä ajassa liikkuu, vieläpä muotienkin
-piirissä liikkuvasta. Muotien historia on vuorovaikutuksessa
-taidehistoriaan, mikä seikka muutamina aikoina on mitä selvimmin
-havaittavissa, mutta itse muotien alkuperä ei ole sama kuin taiteen.
-Pitkään aikaan ne eivät enää ole olleet kauneudentunteen, vaan
-aivan toisten tekijöiden luomia, jotka osaksi ovat kauneudentunteen
-vastakohtia. Muotien määräämisessä näyttelee nykyään merkittävää
-osaa juuri kauneudenlakien uhmailu. Muodin maailmassa on kilpailevia
-ruhtinaita ja ruhtinattaria, jotka joskus kuuluvat ylimystöön, joskus
-erääseen toiseen hyvin alhaiseen piiriin. Kuulukoot he mihin piiriin
-tahansa, heillä on luontainen taipumus koetella, kuinka pitkälle heidän
-valtansa vaikutus ulottuu. Sitä ei todista se, että jonkun heistä,
-ainaisesti haeskellessaan uutta tällä alalla, onnistuu saada käytäntöön
-puku, joka tyydyttää esteetikkojen, taiteilijoiden tai suuren yleisön
-kauneudentunnetta, sillä sellainen puku voisi vaikuttaa omalla
-voimallaankin; vaan todistus on siinä, että puku herättää jotakin
-pahennuksen tapaista ja kuitenkin saa suosiota.
-
-Muodin ruhtinattareksi tai ruhtinaaksi ei täysin tunnusteta ketään,
-ennenkuin hän on yleiseksi pukutavaksi toteuttanut jonkin oikun,
-päähänpiston, jonka käytäntöön saaminen muodin alamaisten keskuudessa,
-olivatpa he kuinka tottelevaisia hyvänsä, ensi hetkellä näytti
-mahdottomalta. Kun se onnistuu, on mausta saatu voitto, ja niin asia
-käsitetäänkin. Sillä nuo muodin ruhtinaat ja ruhtinattaret tuntevat
-jokseenkin hyvin vanhemmat muotilehdet ja tietävät kyllä keksintöjensä
-yleensä olevan sellaisia, että kun ne taas näkee jonkun vuoden
-vanhoissa muotilehdissä, ne herättävät naurua tai pahennusta.
-
-Kaikkeen tähän sekaantuu kuitenkin itsetiedottomiakin tekijöitä,
-eikä ole aivan vailla totuutta se väite, että pukujen historia
-antaa _oman_ osansa aikojen luonnekuvaan ja jossakin määrin esittää
-vertauskuvallisesti ainakin _yhden_ puolen niiden sielunelämästä.
-Kuitenkin on vaarallista ryhtyä selittelemään sellaista symboliikkaa.
-Siten voisi johtua käsittämään Euroopan kohtaloiden vaihteluja perin
-kummallisesti. Laaja pönkkähame ei ole ajassa niin kaukana, ettei moni
-meistäkin sitä vielä muistaisi; sen sijalle tuli sangen pian niin ahdas
-hame, että täytyi ihmetellä, kuinka sen käyttäjättäret saattoivat astua
-täysipitkiä askeleita sen alla. Välillä olevan ajan valtiollisissa
-vaiheissa tai sivistysilmiöissä en huomaa mitään, mitä sellainen
-siirtyminen äärimmäisyydestä toiseen voisi vertauskuvallisesti esittää.
-Vaarallista on vainuta itsetiedotonta tai salaperäistä syvyyttä niissä
-tuloksissa, jotka ovat johtuneet muodin kuningattarien ja heidän
-hoviräätäliensä neuvotteluista.
-
-Edellämainituista syistä olisi liian hätäistä tehdä muotien
-vaihteluista sellainen johtopäätös, joka ei myöntäisi, että
-kauneudentunteessa on jotakin yleispätevää. Etteivät vastenmielisetkään
-ja esteettisesti loukkaavimmat muodit, kuten esim. ne, missä vaatteet
-ovat tiukasti ruumiinmukaiset ja siten tuovat esille ne muodot, jotka
-niiden tulisi kätkeä, lisäämällä näihin pikemmin jotakin eläintä
-esim. lintua kuin ihmistä muistuttavaa -- etteivät edes sellaisetkaan
-kaikissa suhteissa jätä esteettistä tunnetta syrjään, johtuu itse asian
-luonnosta. Mitä vastenmielisempiä ne jossakin suhteessa ovat, sitä
-tärkeämpää on, että ne jossakin muussa suhteessa koettavat lepyttää
-silmää.
-
-Jos ne loukkaavat muotoaistia, koettavat ne korvata sitä väriaistiin
-vetoamalla. Rumimmankin pukutavan täytyy menestyäkseen vedota
-johonkin, mikä syystä voi saavuttaa suosiota. Mutta vaikka näin
-ollen esteettinen aines ei täysin puutukaan uudempien muotien
-historiasta, ei niitä kuitenkaan, kuten sanottu, saa pitää ilmauksina
-sen ajan kauneudenaistista, jolloin ne ovat syntyneet. Usein ne ovat
-kauneusaistin vastakohtia; ne ovat myös osoittaneet voivansa viedä
-sitä harhaan, kun sama muoti pienemmin vaihteluin on hallinnut useita
-sukupolvia, Mutta kauneus on harhapoluillaankin kauneutta: barokin ja
-rokokon päivät ilmaisevat murtunutta makua, mutta kaikissa tapauksissa
-sellaista makua, joka on voinut synnyttää unohtumattomia tuotteita.
-
-Muodin vaikutuksista johdun tulevissa luennoissa toisiin, paljon
-huomattavampiin, jotka johtuvat sielutieteellisistä ja historiallisista
-tekijöistä, koettaakseni sitten määritellä, mitä jää jäljelle ja
-voidaan sanoa esteettisesti yleispäteväksi, kun noiden vaikutusten
-tulokset on karsittu. Samassa yhteydessä tulen selostamaan, kuinka
-esteettinen tiede on koettanut määritellä kauniin käsitettä.
-
-
-
-
-III.
-
-EI-ESTEETTISIÄ TEKIJÖITÄ.
-
-
-Edellisessä luennossani huomautin, että yleispätevät esteettiset
-arvostelmat ovat mahdollisia, vaikka näyttääkin siltä, ettei niin
-olisi laita. Jokaisellahan on makunsa sen mukaan mitä muuan sananlasku
-sanoo ja kokemus varmentaa. Toinen sananlasku väittää, ettei mausta
-käy kiisteleminen, ja siinäkin piilee totuus, vaikka se onkin vain
-suhteellinen, ja vaikka tuskin on mitään, mistä väitellään niin paljon
-kuin mausta.
-
-Tässä on meillä pulmallinen kysymys ratkaistavana.
-
-Mainitsin kreikkalaisen filosofin Protagoraan, joka epäili yleispäteviä
-totuuksia, yleispäteviä arvostelmia, olkoot ne mitä laatua hyvänsä.
-Jokainen ihminen on _oman_ maailmansa mittapuu, sanoi hän. Sen mukaan
-olisi toisen arvostelmalla esteettisissä asioissa aivan sama arvo kuin
-toisenkin. Jokainen on yhtä oikeutettu ottamaan _oman_ tunteensa,
-_oman_ tunnearvostelmansa kauneuden mittakaavaksi.
-
-Jos Protagoras on oikeassa, saa kaikki se, mitä taidearvosteluksi
-nimitetään, sanoa hyvästit ja asettua harhatietojen, sellaisten kuin
-kullanteon ja tähdistä-ennustamisen, rinnalle. Kuitenkin luulen, ettei
-yleisö olisi erittäin mielissään, jos taidetta arvostelevat tutkistelut
-sanomalehdissä ja aikakauskirjoissa kokonaan lakkaisivat. Luulenpa,
-ettei se mukaantuisi olemaan kiinnittämättä suurempaa huomiota siihen,
-mitä paljon kokeneella taiteentuntijalla on sanottavana, kuin kenen
-tahansa mielipiteeseen, joka katselee ja on heti valmis lausumaan
-arvostelmansa jostakin taide-esineestä.
-
-Luulen, että siinä tapauksessa muistaisivat useimmat, jotka tietäen tai
-tietämättään kannattavat Protagoraan oppilauselmaa, että meistä melkein
-jokainen kuitenkin uskoo olevan hienoa makua tai harjaantumatonta makua
-tai huonoa makua esteettiseltä kannalta ja siitä myös puhuu. Nämä
-puhetavat todistavat, että meillä, huolimatta kaikesta epäilystämme
-makutuomioiden yleispätevyyteen nähden, on jokin käsitys siitä, että
-toinen arvostelma voi olla parempi kuin toinen, ja että kauneuteen siis
-voi sovittaa muitakin kuin vain yksilöllisiä tai täysin subjektiivisia
-mittoja, siis sellaisia, jotka lähenevät yleispätevyyttä. Siitä taas
-seuraa, että yleispätevä makutuomio on mahdollinen tai että se on kuin
-ihanne, jota kohti on pyrittävä ja jota pyrkimällä todellakin voi
-lähestyä.
-
-Kuulijani ovat kaikki kuulleet puhuttavan niinsanotusta värisokeudesta.
-Jos värisokeus on täydellinen, näkee asianomainen luonnon jokseenkin
-sellaisena kuin me näemme kivipiirroksen, jossa ei ole eri värejä.
-Ihminen voi olla punasokea, -- ja silloin näkee sen, mikä terveistä
-silmistä on punaista, kyllästettynä heikkovaloisena vihreänä. Saattaa
-olla vihreänsokea, ja silloin näyttää harmaalta se, mikä terveistä
-silmistä on vihreää.
-
-Värisokean silmiin, huomauttaa professori _Holmgren_, vaikuttaa
-tiilikaton ja ruohon väri, vilja keväällä ja vilja syksyllä sekä
-unikon kukka yleensä aivan samalla tavalla, ja hänen on senvuoksi
-sangen vaikea ymmärtää, että noille väreille annetaan eri nimet. --
-Aamu- ja iltaruskon ihana värileikki on punasokeasta vihreän ja mustan
-värivivahduksia.
-
-Niin ollen ei ole mahdollista, että säännöllisesti näkevä ja värisokea
-saisivat luonnonkauniista saman vaikutelman, mikäli tämä riippuu
-värien vaihteluista; ei siis myöskään ole mahdollista, että heidän
-makutuomionsa tässä suhteessa saattaisivat olla aivan samanlaiset
-tai yhtä arvokkaat. Muuan räätäli pani erehdyksestä punaisen paikan
-ruskean takin kyynärpäähän. Punasokealle maalarille voisi sattua,
-että hän maalaisi metsän puut punaisiksi. Jos punasokeat katselisivat
-hänen teoksiaan hyväksyisivät he ne täydellisesti; mutta tervenäköiset
-neuvoisivat häntä luopumaan siveltimestä. Onko näillä arvosteluilla
-sama arvo?
-
-Protagoras vastaisi ehkä myöntävästi ja huomauttaisi, että niinsanottu
-värisokeus on väriaisti sekin, jolla on _omat_ lakinsa ja _oma_
-väriasteikkonsa, ja että niillä tulee olla sama oikeus esiintyä
-objektiivisina ja tosina kuin niinsanotulla terveelläkin näkökyvyllä.
-Mutta hän ei kuitenkaan voisi kieltää, että edellisellä on köyhempi,
-jälkimäisellä on rikkaampi värijärjestelmä, ja että jälkimäisellä on
-terävämpi, vivahdusrikkaampi käsitys näköaistimusten laadusta. Ja
-jollei hän voisi sitä kieltää, tuntuu minusta olevan asian luonteen
-mukaista, että hänen tulee myöntää niille, joilla on "normaaliset"
-silmät, suurempi arvovalta kuin värisokealle väriyhdistelmien suurempaa
-tai pienempää kauneutta arvosteltaessa, kun edellytetään, että heillä
-muuten olisi yhtä hyvä esteettinen kasvatus.
-
-Se, mikä koskee näköä, pitää paikkansa kuuloonkin nähden. On olemassa
-suhteellista sävelkuuroutta, samoin kuin suhteellista värisokeuttakin.
-Jokainen tietää, että musiikkikorva voi olla enemmän tai vähemmän
-tarkka. Se voi riippua kuuloelimen rakenteestakin, ja suhteellista
-sävelkuuroutta voi silloin täydellisesti verrata värisokeuteen. Se
-voi myös johtua korvan suuremmasta tai pienemmästä harjaantumisesta.
-Molemmissa tapauksissa on mahdotonta kieltää eräiltä henkilöiltä
-suurempaa arvovaltaa kuin toisilta sävelen laatua arvostellessa,
-ja edellyttäen muuten yhtä hyvää esteettistä käsityskykyä täytyy
-ehdottomasti myöntää, että niillä, joilla on, kuten sanotaan, hienompi
-korva, on myös parempi musikaalisten kysymysten arvostelukyky kuin
-muilla.
-
-Oikeastaan ei voi sanoa, että tervenäköiset ja värisokeat näkevät ja
-arvostelevat samaa esinettä, tai että tervekuuloiset ja suhteellisen
-sävelkuurot kuulevat ja arvostelevat samoja säveleitä. Jos he
-katselevat samaa maisemaa ja arvostelevat sen värivaikutusta, mutta
-toinen näkee metsän vihreänä ja taivaan kimmeltävän latvojen välissä
-punaisena ja kullanvärisenä, kun taas toinen havaitsee saman metsän
-vaaleanharmaana ja taivaalla erivahvuisen vihreän vivahduksia, niin
-heidän edessään tosin on sama maisema, mutta ne esineet, joita he
-arvostelevat, nimittäin värit ja niiden yhteisvaikutus, ovat toisia,
-eikä kenenkään siis sovi heidän arvostelmiensa erilaisuudesta johtua
-siihen, ettei värien maailmassa ole mitään senlaatuista, että
-sen ehdottomasti havaitsevat kauniiksi olennot, jotka kykenevät
-esteettisesti arvostelemaan. Sama pitää paikkansa sävelten maailmaankin
-nähden. Pelkästään aisteilla havaittavalla kauniilla, se on: värissä
-tai väriyhtymissä tai soinnuissa ja sointuyhtymissä ilmenevällä
-kauniilla, on sellaisenaan eittämätön yleispätevyys.
-
-Toisin näyttää asian laita olevan siinä, mitä Kantin koulun esteetikot
-pitävät oleellisesti esteettisenä, nimittäin muotokauneudessa. Siitä
-voivat tuomiot langeta hyvinkin eri lailla. Jos hakee syitä siihen,
-huomaa kuitenkin, että arvostelmien erilaisuus ainakin useimmissa
-tapauksissa, jollei aina, johtuu siitä, että niitä sommitellessa
-vaikuttavat toiset, ei-esteettiset ainekset itsetiedottomasti, mutta
-määräävällä tavalla.
-
-Jos sama rakennus tuntuu eräästä katselijasta hyvin kauniilta, mutta
-toinen on siihen nähden välinpitämätön tai sitä moittii, saattaa
-viimemainitun arvostelma johtua syistä, joilla ei ole kauneudentunteen
-kanssa mitään tekemistä. Niinpä esimerkiksi on mahdollista, että pysyn
-jokseenkin kylmänä ja olen taipuvainen tyytymättömänä arvostelemaan
-jotakin niistä monista muistomerkeistä, joita Saksassa on pystytetty
-saksalaisten voittojen muistoksi sodassa Ranskaa vastaan tai heidän
-siellä kaatuneiden sotilaittensa kunniaksi. Mutta saksalainen,
-katsellessaan samaa muistomerkkiä, tuntee siinä määrin joutuvansa
-isänmaallisten tunteitten valtaan, että se, mikä muistomerkissä on
-kaunista, näyttää hänestä vieläkin kauniimmalta kuin muukalaisesta ja
-sen viat katoavat näkyvistä.
-
-Mahdollista on, että arkkitehti, joka on tarkoin tutkinut talon kaikki
-yksityiskohdat ja huomannut ne erinomaisen järkevästi sovitetuiksi
-talon käytännöllisen tarkoituksen kannalta, antaa sen käytännöllisestä
-sopivaisuudesta ja sen ehkä vähemmän huomattavasta esteettisestä
-arvosta yhteisen arvostelun, siten suoden jälkimäiselle enemmän
-tunnustusta kuin se, joka ottaa tutkittavaksi vain esteettisen puolen,
-saattaisi myöntää. Toiselta puolen on mahdollista, että talo, joka
-ensi katsannolta vaikuttaa edullisesti hienotajuiseen maallikkoon, saa
-ammattimieheltä halveksivan lausunnon, kun tämä esim. tietää, että tuo
-talo tavoittelee sellaisia rakenteellisia periaatteita, joita siinä
-tosiasiassa ei ole, että se on olevinaan toista ainesta kuin mitä
-se on, että siinä ilmenee kannattavia osia, jotka oikeastaan eivät
-kannata, koska päällimmäisten ainejoukkojen paino lepää kätketyillä,
-silmälle näkymättömillä kannattimilla j.n.e.
-
-Muotokauniin arvostelmiin vaikuttaa lukematon joukko tekijöitä,
-joilla oikeastaan ei ole mitään tekemistä puhtaasti esteettisessä,
-ja siten syntyy arvostelmissa erisuuntaisuus, jota ei olisikaan,
-jos siitä saataisiin syrjäytetyksi nuo vieraat vaikuttimet. Mutta
-juuri siksi, että asian laita niin on, on taidearvostelulla tässä
-suuri merkitys, sillä se voi johtaa katselijat sillä tapaa jättämään
-eri seikkoja lukuunottamatta, ja siten tulee myös mahdolliseksi
-tasoittaa mielipiteitten eroavaisuuksia ja osoittaa, että tässäkin on
-olemassa jotakin yleispätevää. Tällä alalla on taidehistoriallakin
-ratkaiseva merkitys, kun tulee opastaa yleisöä arvostelemaan vanhempia
-taideteoksia. Jos arvostelijan ja taidehistorioitsijan onnistuu
-asettaa esim. Fra Angelico da Fiesolen taulu siihen historialliseen
-valaistukseen, missä se näki päivän valon, pääpiirteiltään kuvata se
-ajanhenki, jonka alaisena se syntyi, osoittaa mihin asti taidekehitys
-oli ehtinyt, ennenkuin Fiesole esiintyi, mitä uutta hän toi ilmi
-ja kuinka hän vaikutti lähinnä seuraavaan aikakauteen, niin hän on
-etukäteen poistanut joukon vääriä edellytyksiä, joitten kannalta
-yleisö muuten ryhtyisi teosta tarkastelemaan, ja hän on tehnyt heille
-helpommaksi välittömästi nauttia tämän maalarin teosten naivisuudesta,
-hurskaudesta ja viattomuudesta ja supistanut oikeihin rajoihinsa ne
-teknilliset puutteet, jotka muuten olisivat vähentäneet taideteosten
-ansioita teknillisiin mestariesityksiin tottuneen yleisön silmissä.
-
-Ei-esteettisten vaikutteiden joukossa, joista osaksi riippuu kauniin
-arvosteleminen, on siveellisestä käsityksestä johtuvia. Tässä voi
-sattua ristikohtia, jotka aiheuttavat mitä erilaisimpia arvostelmia
-taideteoksesta. Näytteillä voi olla maalaus, joka loistavan
-sopusuhtaiseen värinkäsittelyyn nähden on käänteentekevää laatua
-jättäen samanaikaiset teokset varjoon. Mutta esityksen aihe voi olla
-niin valittu, että sen, syystä tai syyttä, katsotaan loukkaavan
-siveellistä tunnetta, ja muutamien suuttumus sen johdosta voi niin
-yltyä, että he ovat aivan sokeita taideteoksen puhtaasti esteettisille
-ansioille. Tässä on taas taidearvostelun tehtävänä puuttua asiaan ja
-antaa jokaiselle oma ansaittu osansa.
-
-Usein voi silloin käydä niin, että taidearvostelijan täytyy,
-ratkaistakseen ristiriidan, astua siveellisenkin erittelyn alalle
-ja tutkia, onko siltä taholta langetetuilla hylkäävillä tuomioilla
-oikeaa siveellistä arvoa vai eikö. Voi sattua, että ne eivät perustu
-yleispäteviin siveellisiin periaatteihin, vaan väärään sovinnaisuuteen,
-säädyllisyyteen, joka "ilmestyi hyvien tapojen kadottua", joka
-ei käsitä, että on olemassa siveätä alastomuutta, samanlaista,
-kuin madonnan polvella lepäävän lapsen, mutta joka suvaitsee
-puettua epäsiveyttä, kun se poimuttaa pukunsa mielikuvituksen
-houkutteluvälineeksi. [Samaa asiaa on Rydberg tarkemmin käsitellyt
-kirjoitelmassa: _Om nakenhet och klädselsätt_. Kts. _Uppsatser_ m.m.
-s. 83. _Suom_.] Sellaisten valesiveellisten arvostelmien kumoaminen
-on välttämätöntä, ettei koko aikakauden taidesuunta eksyisi väärään
-sovinnaisuuteen.
-
-Mutta voihan sattua niinkin, että siveelliseltä kannalta lausutut
-vastaväitteet ovat paikallaan. Taidearvostelun tulee silloin ottaa
-ne käsiteltävikseen ja vakavasti huomauttaa, että ne esteettiset
-ansiot, jotka taideteoksella on ja joiden tässäkin tapauksessa täytyy
-saada täysi tunnustus, eivät voi eivätkä saakaan yksinään ratkaista
-kokonaisarvostelua taideteoksesta. Kaunista ja sielullisesti puhdasta
-ei voi vahingotta erottaa; se henkinen ilma ei ole tervettä, jossa nuo
-molemmat eivät ole aineksina.
-
-Kaikki ei ole kunnossa, jos meidän, ennenkuin astumme taidenäyttelyyn,
-täytyy mielestämme jättää epäsiveelliset tai älylliset vaatimukset oven
-ulkopuolelle, ollaksemme vain eläviä esteettisiä koneita seistessämme
-niiden teosten edessä, joita aiomme katsella. Taidetta pitää tosin
-harjoittaa, ikäänkuin se olisi olemassa ja vaikuttaisi vain itsensä
-vuoksi. Mutta sittenkin se on suuressa maailmantaloudessa ihmissuvun
-kasvatuskeinoja, eikä taiteilija kärsi, vaan saa etua ollessaan tästä
-tietoinen. Hän tekee virheen, joka rankaisee itsensä, jos hänellä on
-se käsitys, että se tunne, joka viime sijassa johtaa hänen työnsä
-kokonaisarvosteluun, on yksinomaan esteettinen. Sitä se voi olla vain
-poikkeustapauksissa ja hetkellisesti, mutta yleensä ja kestävästi se ei
-_saa_ sellainen olla.
-
-Jos seison valtavan temppelin edessä, joka silmän sitä lähemmin
-tarkastamatta näyttää siltä kuin olisi rajaton innostus ja
-kekseliäisyys kohottanut sen taivasta kohti ja iloinnut voidessaan
-sen runsaiden kauneuksien pienimmälläkin yksityiskohdalla tarjota
-rakkaudenuhria Hänelle, jota temppelissä rukoillaan -- jos seison
-rakennustaiteen sellaisen teoksen edessä, kohottavat sen kauneutta
-ne uhrautumishalun, vakavuuden, rakkauden siveelliset vaikutelmat,
-joita rakennus minussa herättää ja joita otaksun olleen myös temppelin
-pystyttäjillä. Mutta jos jälkeenpäin huomaan, että uhrautuvaisuus
-ulottuu juuri niin pitkälle kuin esteettinen näennäisyys vaatii, mutta
-ei pitemmälle; että aines valehtelee arvolla, jota sillä ei ole;
-että kuvapatsaat ja koristeet ovat sitä huolimattomammin tehtyjä,
-mikäli ne korkeammalla maasta välttävät lähemmän tarkastelun; ja että
-pyhäinkuvissa, joiden etusivut esittävät miehiä ja naisia uskonnollisen
-hurmion ilme kasvoillaan, seinään päin käännetyt takaosat ovat vain
-muodottomia kivimöhkäleitä, niin vaikutelma heikkenee tuntuvasti.
-
-Sitä esteettistä tunnustusta, jota katselija äsken ilomielin antoi
-temppelin ulkonäön jaloudelle, ja jonka valtaan hän äsken voi
-häiriintymättä antautua, on hänen velvollisuutensa nytkin ylläpitää,
-mutta siitä tulee sellainen velvollisuus, jonka täyttämiseen liittyy
-epämieluisa tunne, kun hän on nähnyt, että on mahdollisimman pienellä
-työllä ja uhrauksella koetettu synnyttää esteettistä tehoa, että
-on aivan kuin tahdottu pettää katselijaa sellaisen antaumuksen ja
-rakkauden ulkonäöllä, joka muka ei ole pelännyt mitään ponnistuksia,
-vaikka todellisuudessa on tarkasti harkittu, ettei tuhlattaisi enempää
-työtä kuin mitä silmän viehättämiseksi oli välttämätöntä.
-
-Huomautan tätä muistuttaakseni sitä vaikutusta, mikä eetillisillä
-tunteilla on taiteen tuotteita arvostellessa. Niistä johtuva
-mielipiteiden eroavaisuus ei todista, etteivät yleispätevät arvostelmat
-olisi mahdollisia. Jos nämä tunteet voi jättää lukuunottamatta, eroavat
-arvostelmat toisistaan paljoa vähemmän.
-
-Ollakseen varma taidearvostelija täytyy pystyä tällaiseen
-abstrahoimiseen. Mutta hänessäkin pyrkivät, kun abstrahoiminen on
-suoritettu ja esteettinen makutuomio langetettu, eetilliset tunteet
-vaikuttamaan arvosteltuun taideteokseen nähden, ja jos hän on
-normaali-ihminen, tuntuu hänestä kuin olisi sattunut onnettomuus,
-milloin tahansa taideteos on sellainen, että se ilmaisee melkoisia
-esteettisiä ansioita, mutta samalla loukkaa siveellistä tunnetta. Me
-emme ole, kuten äsken huomautin, esteettisiä ja ainoastaan esteettisiä
-olentoja; me olemme eläviä, konkreettisia persoonallisuuksia, joilla on
-muitakin ihanteita kuin kauneus. Ja nauttiaksemme tästä häiriintymättä
-ja syvästi, on välttämätöntä, että kaikki ihanteelliset aineksemme
-voivat sitä katsellessamme sointua yhteen.
-
-Eri ihmisten esteettinen rakenne on peruspiirteiltään sama, kuten
-sielullinen ja ruumiillinenkin rakenne. Mutta samoin kuin ruumiillinen
-ja sielullinen rakenne on kehityksen alainen, niin on myös esteettisen
-ja yleensä tunne-elämän laita. Asian luonnosta johtuu siis, että
-siinä ilmenee eroavaisuuksia iän, kasvatuksen, sukupuolen, ammatin,
-kansallisuuden, rodun ja ajanhengen mukaan, puhumattakaan yksilöllisten
-taipumusten äärettömistä eroavaisuuksista, sillä ihmiskunnan suuressa
-sukupuussa ei yksikään lehti ole toisensa kaltainen.
-
-Asiaan vaikuttavista tekijöistä on lasten kasvatuksella suuri
-merkitys. Se voi enemmän tai vähemmän edistää luonnollista, tervettä
-mielikuvitus- ja tunne-elämää. Muuan huomauttamisen arvoinen kokemus on
-se, että taiteen ja kirjallisuuden historiassa voi havaita vaikutteita
-niistä erilaisista tavoista, millä eri sivistyskansat ja eri aikakaudet
-ovat edistäneet tai laiminlyöneet lasten mielikuvituselämää, että
-kansojen ja aikakausien taide- ja kirjallisuustuotannossa saattaa nähdä
-eri kasvatusmenetelmien hedelmiä.
-
-Helleenit yleensä, joonilaiset ja ateenalaiset erikoisesti, pitivät
-kasvavan sukupolven mielikuvituselämän ylläpitämistä perin tärkeänä.
-Tarinat, laulut, voimisteluharjoitukset olivat pääkohtia heidän
-kasvatusjärjestelmässään. Olihan mytologia vain kokoelma satuja, ja se,
-mikä näissä saduissa oli hyödyllistä lasten kuultavaksi, välitettiin
-heille sanoin, lauluin ja kuvin. Sadun opastamina heidät johdettiin
-uskonnolliseen maailmaansa; runoin ja tarinoin kentauroista heidät
-vietiin siihen temppeliin, missä heidän kotimaansa tai kaupunkinsa
-suojelushenkeä palveltiin.
-
-Helleeniläisistä lapsista luonto oli täynnä eläviä, mystillisiä
-olentoja; merellä väikkyi heille se viehätys, jonka Homeroksen laulut,
-Odysseuksen seikkailut, olivat sen ylle levittäneet. Voisi luulla, että
-kun sellaisen kasvatuksen saanut sukukunta oli jättänyt lapsuusiän
-taakseen, se olisi tuntenut itsensä pettyneeksi ja ihanteensa
-menneiksi, saatuaan kestettävikseen elämän ankarat vaatimukset, tai
-että se olisi niin kietoutunut mielikuvituksen verkkoon, ettei voinut
-niistä irtautua, vakavasti tarttuakseen käytännöllisiin toimiin,
-tai että se suuntautuisi niin yksipuolisesti vain esteettisiin
-harrastuksiin, ettei kykenisi valtion kansalaisen tehtäviin, soturin
-ammattiin, tiedemiehen kylmäjärkiseen tutkimukseen, filosofin
-käsitemäärittelyihin. Mitään tällaista ei tapahtunut.
-
-Lapsuutensa satumaailmoista he tosin saivat mukaansa vaikutelmia, jotka
-saattoivat elää läpi kaikkien ikäkausien, mutta ne olivat sellaisia
-vaikutelmia, jotka loivat työhön ja vaivaankin, vastoinkäymisiin ja
-onnettomuuksiinkin, jotakin siitä runoudesta, mikä säteilee paljon
-kokeneen Odysseuksen ympärillä. He olivat kasvaneet vahvoiksi juuri
-sen sielunravinnon avulla, jota lapsuuden luonne kaipaa, ja kaikki
-muutkin kyvyt olivat saaneet luonnollista ravintoa mielikuvituksen
-terveellisestä ravinnosta ja sen välityksellä. Mikään muinaisuuden
-kansa ei ole synnyttänyt isänmaallisempia kansalaisia, urheampia
-sotilaita, seikkailuihin halukkaampia merimiehiä, älykkäämpiä
-kauppiaita, terävämpiä luonnontutkijoita tai syvällisempiä filosofeja
-kuin tämä kansa, joka samalla on kehittänyt verrattoman loistavan
-taiteellisen sivistyksen.
-
-Roomalainen kultuuri on verrattain hedelmätön. Mutta roomalaisella
-ei ollutkaan lapsuusparatiisia, mielikuvituksen yrttitarhaa, josta
-hän olisi astunut ulos käytännölliseen elämään. Roomalaisella
-kultuurihistorialla on mainittavana tuskin yhtään merkittävämpää
-luonnontutkijaa tai filosofia. Kuiva kasvatus, jonka roomalaiset
-lapsilleen saivat, ei kehittänyt heistä sen älykkäämpiä kauppiaitakaan.
-Roomalainen kunnostautui liikeasioissa pikemmin koronkiskurina
-kuin hyödyllisten ja suurenmoisten kauppa- tai teollisuusyritysten
-suunnittelijana. Hän kunnostautui pikemmin viekkaana, intoilevana,
-hiuksia halkovana asianajajana kuin käsitteitä erittelevänä filosofina.
-Hänen tiedonhalunsa oli melkein mitätön, eikä hän juuri milloinkaan
-tutkinut valloittamiaan kansoja ja maita. Tacituksen tutkielma
-germaaneista on ainoa roomalaisessa kirjallisuudessa. Taiteessa ja
-kirjallisuudessa roomalainen oli helleenien heikko jäljittelijä. Tämä
-olkoon sanottu roomalaista muuten alentamatta. Onhan hänen suuruutensa
-sotilaana ja lainsäätäjänä yleisesti tunnettu ja kieltämätön.
-
-Historia esittää toisenkin aikakauden, jolloin satu ja laulu taas
-valtasivat kasvavan sukupolven. Se aikakausi alkoi ensimmäisen
-ristiretken jälkeen, kun kotiin palaavat ristiretkeilijät kertoivat
-monista vierailla mailla näkemistään ihmeistä ja kun nuo kertomukset
-kohta hahmottuivat uusien näkemyksien hedelmöittämän mielikuvituksen
-vaikutuksesta ja herättivät uuden värikkäämmän ja seikkailurikkaamman
-käsityksen maailmasta. Ne lapset, jotka kasvatettiin tämän vaikutuksen
-alaisina, loivat miehinä ylevän gootilaisen rakennustaiteen ja laskivat
-perustuksen tieteen ja taiteen uudestisyntymiselle.
-
-Sillä seikalla, että mielikuvitus saa terveellistä ravintoa
-lapsuusijällä, on perin tärkeä merkitys. Ken haluaa perehtyä tähän
-kysymykseen, voi ottaa luettavakseen esim. lehtori Julius Humblen
-ajatusrikkaan tutkielman. [_Vår tids ungdomsläsning i hennes inflytande
-och riktiga ledning_, Sthlm 1871.] Tässä huomautan vain muutamista
-kohdista, jotka erityisesti koskevat käsiteltävääni ainetta.
-
-Kasvatus, joka jättää syrjään mielikuvituksen hoidon tai pyrkii
-sitä masentamaan, aiheuttaa kolme vaaraa. Ensimmäinen on se, että
-mielikuvitukseton yleensä käy itsekkääksi, kovaksi ja tunteettomaksi.
-Amfiteattereita, joiden seinien sisällä esitettiin pirullisen
-julmia näytelmiä, kohosi Rooman vallan aikana kaikkiin suuriin ja
-keskikokoisiin kaupunkeihin. Vain Kreikassa ne herättivät vastalauseita.
-
-Toinen vaara on se, että tieteellinen tutkimus menettää hedelmiä
-tuottavia aloitteita ja sellaisia kokemusperäisten tosiasioiden
-yhdistelmiä, jotka tekevät mahdollisiksi uudet keksinnöt, sillä,
-kuten suuri ranskalainen fysiologi _Claude Bernard_ on osoittanut,
-nuo yhdistelmät ja siis myöskin keksinnöt ovat mahdottomia ilman
-mielikuvitustoimintaa. Mielikuvitukseton oppi saattaa "seisoa", mutta
-ei "käydä", se ei voi astua ainoatakaan askelta uudelle mantereelle.
-Siihen juuri tarvitaankin kuvitteluvoimaa.
-
-Kolmas vaara on se, että niinä aikoina, jolloin suurempia pääomia
-keräytyy ja ainakin yksi yhteiskuntaluokka voi elää jonkinlaisessa
-yltäkylläisyydessä, tämä yltäkylläisyys tulee vain vähässä määrässä
-taidekehityksen hyväksi ja sen sijaan edistää kopeilevaa ja barbaarisen
-aineellista ylellisyyttä, joka taas puolestaan pilaa maun ja hämmentää
-makuarvostelmat. Katselijalta vaaditaan mielikuvitusta, jotta hän voisi
-todellisella myötätunnolla eläytyä taiteilijan mielikuvituksen luomaan
-teoksen; mutta silkin, peilien ja kultausten kiillon nauttimiseen ei
-tarvita mielikuvitusta.
-
-Köyhä työmies, joka säästää hiukan päiväpalkastaan, koristaakseen
-seinänsä väripainoksella, taalalainen metsätorppari, joka hankkii
-itselleen n.s. taalaalaismaalauksen ja iloitsee sen katselemisesta,
-kivikauden mies, joka elämän ylläpitämistyöltä sieppasi jonkun hetken,
-kaivertaakseen työkaluihinsa mielenkiintoisina pitämiensä eläinten
-kuvia, on todella uhrannut enemmän ja hartaammin taiteelle kuin moni
-meidän päiviemme rikkaimmista miehistä.
-
-_Edward von Hartmann_ on kirjoittanut aineellisen ja esteettisen
-ylellisyyden epäsuhdasta nykyaikaisen ylimystön elämässä. Hän pitää
-tätä epäsuhtaa pelottavana; hän vaatii valtiota ja kuntia puuttumaan
-asiaan auttaakseen aineellisen ylellisyyden syrjäyttämää tai alhaisia
-tehtäviä täyttämään pakotettua taidetta taistelussa sen olemassaolon
-ja ihanteellisuuden puolesta. Hän kehoittaa kaikkia järkeviä miehiä
-liittymään yhteen ja toimimaan sen mielipiteen levittämiseksi, jonka
-mukaan olisi kansallinen kunnia-asia ja velvollisuus sivistyselämää
-kohtaan, jota kukaan varakas ei saisi lyödä laimin, käyttää osa
-tuloistaan taiteen edistämiseen.
-
-Hän pitää onnettomuuden syynä sitä, että sivistyksen ylimystö ja
-omaisuuden ylimystö ovat osittain toistensa ulkopuolella ja joutuvat
-yhä enemmän erilleen, koska nykyajan oloista johtuu, että henkisesti
-vähän sivistyneet, mutta saalistamiskykyiset ja voitonhimoiset henkilöt
-voivat koota suunnattomia omaisuuksia. On kyllä mahdollista, että
-kun he ovat näin pitkälle päässeet ja täyttäneet asuntonsa pelkillä
-aineellisen ylellisyyden tuotteilla, he vetoavat taiteenkin apuun,
-saadakseen salongeilleen aateluuden leiman. Mutta näin he eivät
-tyydytä mielikuvituksen ja kauneusaistin, vaan turhamaisuuden luomaa
-tarvetta, tai jos he vaativat taiteelta jotakin muutakin, tahtovat he
-siltä tavallisesti jotakin aisteja kiihoittavaa, ja seuraus on se,
-että rahalle altis ja turmeltunut taide, jota samoin rahalle altis ja
-lahjottu taidearvostelu suosittelee, hankkii heidän välityksellään
-maailmaan rakastajatarten muotokuvia ja äitelän imeliä laatumaalauksia.
-
-Valitettavasti ei von Hartmann vaivaudu hakemaan sen syitä. Se, mitä
-hän valittaa, on auttamatonta, jollei siihen käydä käsiksi juuria
-myöten. Mutta pahan juuria ei ole haettava siitä erotuksesta, jonka
-hän on huomauttanut vallitsevan sivistyksen ja omaisuuden ylimystöjen
-välillä. En myöskään luule olevan mitään apua hänen kehoituksestaan
-järkeville ihmisille yhdistymään, jotta yleisen mielipiteen voimalla
-rikkaat pakotettaisiin uhraamaan taiteelle. Jos kehoitus saisikin
-kannatusta, ei suositeltu keino kuitenkaan ole terveellinen. Taide,
-jonka täytyy elää pakkokeinoilla, on jo tuomittu kuolemaan.
-
-Jos on totta, että suurin osa nuorisoa lähtee kouluistamme
-mielikuvituselämä kuivettuneena tai väärälle uralle suuntautuneena;
-jos on totta, että vanhemmat yhä enemmän opettavat lapsiaan
-halveksimaan sitä, mikä ei voisi tulevaisuudessa tuottaa heille
-leipää; jos on totta, että laulut ja sadut yhä enemmän saavat väistyä
-lastenkamaristakin, niin ei sovi kovinkaan pian odottaa parannusta
-niihin epäkohtiin, joista von Hartmann on ehkäpä liioitellenkin
-huomauttanut. Liioittelut toteutuvat siinä tapauksessa seuraavan
-sukupolven aikana.
-
-Varmasti voidaan lapset varustaa kelpo taistelijoiksi elämän
-kamppailussa silti riistämättä heiltä todellisuudessa voimia lisäävää
-terveen mielikuvituselämän iloa. Tätä vailla he pystyvät vain työläästi
-käsittämään kypsinä miehinä ja naisina niitä yleviä päämääriä,
-joihin meidät on määrätty pyrkimään ja joita aineellisen työn tulee
-palvella. Silloin saamme realistisen kasvatuksen vaikuttaessa odottaa
-aineellisen ylellisyyden nousua, sen katkeruuden yltymistä, joka on
-alkanut ilmetä luokkien uudistuneessa taistelussa toisiaan vastaan,
-rikollisten lukumäärän lisääntymistä ja yhä syvempää laskua taiteen
-ja tieteen alalla. Mutta meidän ei tarvitse tätä odottaa kaikille
-ajoille määrättynä kohtalona. Taidevaisto ja kauneuden kaipuu ovat
-ihmisluonteen oleellisia piirteitä, ja ennemmin tai myöhemmin tulee
-terveellinen vastavaikutus, joka palauttaa ne oikeuksiinsa.
-
-
-
-
-IV.
-
-ULKONAISEN LUONNON VAIKUTELMAT.
-
-
-Sen kysymyksen yhteydessä, jota edellisissä luennoissani käsittelin, --
-ovatko yleispätevät esteettiset arvostelmat mahdollisia, -- on toinen:
-voiko keksiä mitään tuntuvampaa yhtäläisyyttä niissä vaikutelmissa,
-joita ulkonainen luonto on jättänyt ihmiseen hyvin etäällä toisistaan
-olevina ajankohtina ja hyvin erilaisilla sivistysasteilla?
-
-Tähän kysymykseen tulee ennen kaikkea kirjallisuuden vastata; tämän
-asian tutkimus voi ulottua niin pitkälle kuin kirjallisuuskin,
-mutta ei pitemmälle, ja se voi siis käsitellä vain pientä osaa
-ihmissuvun kehityshistoriasta. Ne kokeet, joita on tehty yritettäessä
-tutkimalla nyt elävien, n.s. villikansojen luonnontunnetta tehdä
-taannehtivia johtopäätöksiä kirjallisuutta aikaisempien kansojen ja
-miespolvien luonnontunteesta, ovat laadultaan perin epävarmoja. Ja
-vaikka sellaisten johtopäätösten soveltaminen olisikin oikeutettua
--- ja siitä voi olla eri mielipiteitä --, puuttuu kuitenkin vielä
-luotettava menettelytapa n.s. villikansain sielunelämän tutkimisessa,
-ja pahoja erehdyksiä on siinä melkein mahdoton välttää -- eikä vähimmin
-nykyaikana, jolloin monessa tutkijassa on voittamaton taipumus
-koettaa päästä otaksuttujen, syvälle ulottuvien muutosten perille,
-jotka kehitys muka on ehtinyt aiheuttaa sinä lyhyenä aikana, minkä
-ihmiskunnan kirjoitettu historia käsittää.
-
-Lähimmät tutkijapolvet Newtonin jälkeen pyrkivät selittämään
-melkein kaikki hänen keksimiensä painolakien perustalla; samoin on
-yhdeksännellätoista vuosisadalla, sittenkun Darwin oli julkaissut
-oppinsa, koetettu sitä soveltaa siihenkin, missä sellainen soveltaminen
-oli ennenaikaista. Tässä tarvinnee viitata vain erääseen tohtori Hugo
-Magnuksen julkaisemaan teokseen [Vrt. Hugo Magnuksen teoksiin: _Die
-geschichtliche Entwickelung des Farbensinns_, Leipzig 1877, ja _Die
-Anatomie des Auges bei den Griechen und Römern_, Leipzig 1898], jossa
-hän koetti todistaa, että ihmissilmän kyky erottaa värejä on suuresti
-kehittynyt runoilija Homeroksen päivistä asti, siis noin 2700 vuoden
-mittaisessa lyhyessä ajassa. Silmä oli muka edistynyt niiden värien
-erottamisesta, joita aiheuttavat pitkät värähdysaallot, tajuamaan
-sellaisia, joiden aallot ovat lyhyemmät, ja runoilijain isän Homeroksen
-aikalaiset eivät muka vielä osanneet erottaa sinistä vihreästä.
-
-Magnuksen teoria on täydellisesti kumottu, ja hän on sen itsekin
-tunnustanut. Kuitenkaan ei hänen ennenaikainen olettamuksensa ollut
-tieteelle aivan hyödytön. Hänen erehdyksensä syy oli siinä, että se
-sanavarasto, jolla värejä ja värivivahduksia ilmaistaan, on aikojen
-kuluessa tullut rikkaammaksi, ja Magnus on tehnyt sen aivan oikean
-huomion, että nimitykset ovat kehittyneet väreistä, joilla kuten
-punaisella ja oranssilla on pitkät eli lämpimät värähdysaallot,
-lyhyt- eli kylmäaaltoisiin väreihin, jollaisia ovat sininen ja
-sinipunerva.
-
-Magnus on itse huomannut, että milloin jollakin kansalla ei ole
-eräiden värien nimiä, ei siitä suinkaan seuraa, etteivät sen kansan
-silmät erottaisi mainittuja värejä, vaikka sillä ei olekaan ollut
-käytännöllistä syytä antaa niille erikoisia nimiä. Niinpä esim.
-eräillä afrikalaisilla kansoilla ei ole nimiä kaikille pääväreille,
-kun taas tutkimus, joka rakentuu samalle pohjalle kuin professori
-Holmgrenin tutkimus värisokeudesta, osoittaa, että samat luonnonkansat
-erottavat värit ja vivahdukset yhtä selvästi kuin eurooppalaisetkin.
-Ovathan eurooppalaistenkin kansain kielet perin köyhiä värien
-nimistä, jos näitä vertaamme niihin värivivahduksiin, jotka kykenemme
-erottamaan. Vatikaanin mosaikkitehtaalla Roomassa on käytettävänään yli
-kahdeksantoista tuhatta erilaista väriainesta, mikä lukumäärä lienee
-kuitenkin pieni verrattuna kaikkiin silmän erottamiin värivivahduksiin.
-Asiain näin ollen on parasta olla varuillaan ja harjoittaa
-itsearvostelua, kun tutkitaan ihmiskunnan kirjallisia muistomerkkejä
-aikeissa löytää niistä todistuksia siitä, että ulkonaisesta luonnosta
-ihmisen tunne-elämään jääneet vaikutelmat ovat tuntuvasti muuttuneet
-historiallisen ajan kuluessa.
-
-Kaksi vuotta sitten ilmestyi Skotlannissa eräs _Proudfoot Beggin_
-teos, jossa tutkitaan esteettisen maun kehitystä, etenkin luonnon
-kauneuden käsittelemiseen nähden, ja vaikka hänkin mielestäni näyttää
-olevan taipuvainen jossakin määrin liioittelemaan eri aikakausien
-välillä tässä suhteessa vallitsevaa erilaisuutta, johtuu hän sentään
-siihen lopputulokseen, jota minä puolestani pidän oikeana, että
-makuvivahdukset näkyvät paljoa enemmän pinnalla kuin tunkeutuvat
-syvälle tunne-elämäämme, ja että maun kehityksen historia vahvistaa,
-kuten kokeillakin voi näyttää toteen, että kauneudessa on objektiivisia
-kohtia, ja että yleispäteviä makuarvostelmia on olemassa siinäkin
-mielessä, että samat makuarvostelmat voivat olla päteviä Homeroksen
-aikalaisille kuin meillekin.
-
-Aion nyt esittää muutamia todisteita luonnonkäsityksestä niiltä
-ajoilta, jotka ovat jokseenkin kaukana meistä. Otan aluksi eräitä
-esimerkkejä klassillisesta, kreikkalaisten ja roomalaisten
-kirjallisuudesta, joista muutama vuosi sitten, roomalaisesta
-sivistyksestä luennoidessani, tein selkoa, ja siirryn sitten
-seuraavassa luennossa vielä kauemmaksi esittääkseni eräitä piirteitä
-arjalaisten esi-isiemme luonnonkäsityksestä, sellaisena kuin sen
-tapaamme _Rigvedassa_, Intian arjalaisten ikivanhain pyhien laulujen
-kokoelmassa.
-
-Antiikkisen elämän nuoruudessa ja kreikkalaisen kultuurin
-kukoistusaikoina tapaamme luonnonkuvauksia vain poikkeustapauksissa.
-Vanhimpia meille säilyneitä on Kalypso-jumalattaren saaren ja luolan
-kuvaus siinä mainiossa Homeroksen runossa, jossa kerrotaan Odysseus
-sankarin harharetkistä merellä Troijan hävityksen jälkeen. Hänen
-aluksensa oli myrskyssä särkynyt, ja aallot olivat heittäneet hänet
-itsensä sille saarelle, missä Kalypso-jumalatar asui. Tämä otti
-haaksirikkoisen miehen ystävällisesti vastaan ja koetti pidättää häntä
-sillä yksinäisellä meren kalliolla, joka oli hänen asuinpaikkanaan.
-Odysseus oleskeli siellä kauan, mutta vihdoin hänet valtasi ankara
-koti-ikävä, ja sen sijaan, että olisi istunut luolassa jumalattaren
-vieressä tämän kultasukkulalla kutoessa taidokkaita kankaita, harhaili
-sankari rannan louhikoissa ja katseli merta kyyneltynein silmin.
-Jumalien isä armahti häntä ja lähetti Olymposta maahan sanansaattajansa
-Hermeen ilmoittamaan Kalypsolle, että Odysseuksen täytyi lähteä pois
-hänen saareltaan.
-
-Runoilija kuvailee ensin Hermeen laskeutumista Olymposta. Avaruuksien
-eetterin halki hän syöksyy merta kohti ja leijailee aution vesiaavikon
-laineiden yli kuin kalalokki, kun tämä saalista väijyessään lentää
-sinisten aaltojen yläpuolella ja joskus kastelee siipeään niiden
-suolaisessa vaahdossa. Kun Hermes vihdoin on joutunut saarelle, näkee
-hän, kertoo runoilija, näyn, joka ilahuttaa hänen silmäänsä ja herättää
-hänen ihmettelyään.
-
-Sen luolan ympäri, missä Kalypso asuu, kiertää tuoreenvihreä ja
-viileänvarjoisa vaahterain, poppelien ja sulotuoksuisten kypressien
-lehto, joiden latvoissa monilla linnuilla on pesänsä. Nykyaikainen
-kirjailija olisi tässä ajatellut ensi sijassa laululintuja, mutta
-muinaiskreikkalaisella runoilijalla on toisenlainen maku. Ne lehdon
-siivekkäät asukkaat, joista hän kertoo, ovat sellaisia, jotka väkevillä
-siivillään joustavasti lentäen piirtyvät taivasta vasten sen sinen
-keskikohdalla: haukkoja, joilla on metsästysmaansa saaren louhikoissa,
-ja vesilintuja, jotka kalastellen elähyttävät rantatyrskyjen
-yksinäisyyttä.
-
-Laulusta huolehtii jumalatar itse. Luolaa lähestyessään Hermes kuulee
-Kalypson sointuisan äänen, sillä hän laulaa kangaspuittensa ääressä,
-kahdelle puolelle avautuvan kallioholvin perällä, ja sillä kohtaa,
-minne päivänvalo ei voi tunkeutua, valaisevat luolaa liekit liedeltä,
-mistä palavat setripuut levittävät hyvää tuoksua kauas ympärille.
-
-Luola on sisustettu mukavasti kuin palatsi, mutta verhojen tai muiden
-koristeiden asemesta peittävät reheväkasvuiset viiniköynnökset,
-rypäleterttu tertun vieressä, hänen kallioseiniään. Luolan
-sisäänkäytävien edessä solisee aivan lähetysten neljä lähdettä, joista
-yhtä monta kirkasvälkkeistä puroa oikullisesti kiertelee orvokkien
-peittämien niittyjen halki.
-
-Sellainen on yksi niistä harvoista seikkaperäisemmistä
-luonnonkuvauksista, joita tavataan Homeroksen runoissa. Tavallisesti
-hän tyytyy vain yhdellä ainoalla sattuvalla sanalla kuvaamaan
-ympäröivää luontoa, joka hänen mielestään kuulijan tai lukijan
-oman mielikuvituksen tulee loihtia hänen henkilöittensä ympärille.
-Kun hän, kuten tässä tapauksessa, rikkoo tätä sääntöä vastaan, käy
-monisanaisemmaksi ja pysähtyy tarkkaamaan yksityiskohtia, tahtoo
-hän kuvata tyynenkaunista, sievää ja kaihoisaa, eikä suurenmoista
-ja ylevää. Ja tätä emme huomaa ainoastaan hänen, vaan kaikkien
-kreikkalaisten kirjailijain teoksissa antiikkisen elämän terveeltä
-kukoistusajalta.
-
-Eräältä toiselta Kreikan vanhimmista runoilijoista, Alkmanilta, on
-vielä tallella kuvaus yön levosta. Se on lyhyt, kuten Göthen runo
-samasta aiheesta, ja alkaakin melkein sanasta sanaan niinkuin tämä:
-"_Über allen Gipfeln ist Ruh_", puhuen samaan tapaan pikkulintujen
-äänettömyydestä metsässä. Vanhaksi tultuaan sama runoilija toivoo
-olevansa _käyrlos_, "kultaisen kevään lintu", joka liitelee meren
-rannalla.
-
-Plato, jonka suuruus filosofina melkoisesti johtui hänen aito
-runoilijaluonteestaan, on muutamin harvoin sanoin antanut meille mitä
-viehättävimmän piirroksen Ateenan luona virtaavan pienen Ilissos-puron
-plataanien varjostamista rannoista.
-
-Runoilijatar Sappho ilmaisee useissa kohdin runoissaan myötätuntonsa
-tallattuja kukkia kohtaan.
-
-Kun sankari Sophokleen murhenäytelmässä "Ajax" on päättänyt heittäytyä
-miekkaansa ja kuolla, ovat hänen viimeiset sanansa seuraavat:
-
-"Oi, auringon valo! Oi, synnyinmaani pyhä manner! Oi, isäni majan
-kynnys, sinä Ateenan ylväs kaupunki! Oi, leikkitoverit, lapsuudenaikani
-ystävät, purot ja lähteet, hyvästi! Ja isä, äiti, hyvästi, hyvästi!"
-
-Rakkaimmat kuvat, jotka piilevät hänen sielussaan, nousevat hänen
-silmänsä eteen sillä hetkellä, kun hän on vaihtamaisillaan auringon
-valon manalan synkkään pimeyteen, ja tällöin on vanhempien ja
-lapsuudenystävien rakkaiden kuvien ohella hänen sydämessään sijaa myös
-kotiseudun puroille ja lähteille.
-
-Nämä olen esittänyt vain esimerkkinä siitä sydämellisestä ja
-teeskentelemättömästä luonnonrakkaudesta, jota tapaamme kaikkialla
-Kreikan klassillisessa kirjallisuudessa, kun taas melkein turhaan
-haemme laajempia luonnonkuvauksia tai yrityksiä sanoilla maalaten
-jäljitellä tai voittaa maalarin siveltimen luomia teoksia. Pyrkimys
-sellaiseen matkintaan oli kreikkalaisista yhtä kaukana kuin se
-yhäkin on joka pojasta ja tytöstä, joka saa joka päivä seurustella
-luonnon kanssa ja elävästi tajuaa metsän tuoksun, muotojen ja värien
-raikkauden ja kauneuden, eläinten elämän, lintujen laulun, kasvien
-eri muodot, kaikki ne tuhannet erilaiset ilmiöt, jotka houkuttavat
-lasten uteliaisuutta ja tiedonhalua, samalla kun ne viehättävät hänen
-kauneusaistiaan. He elävät kaiken tuon keskellä, mutta eivät sitä
-mietiskele eivätkä tiedä, kuinka sitä rakastavat, ennenkuin kaupungin
-muurien sisään suljettuina ja kirjan ääreen kahlittuina ovat pakostakin
-oppineet sitä kaipaamaan.
-
-Kreikkalaisen nuorison kasvatus suuntautui reippauden ja iloisuuden
-luomiseen. Turhaan siis haemme tästä kansasta sitä kaihoisaa ja
-liikatunteellista, mikä uhkuu nykyisestä luonnonkäsityksestä ja
-luonnonkuvauksesta, jopa uudemman realistisen koulun piirissä, vaikka
-tunne siinä väistyykin jonkun verran syrjään ja sen sijalle tulee
-lopulta ikävystyttävän yksityiskohtien tuhlailu ja turhantarkka
-havainnollisuuteen pyrkiminen yksityispiirteissä.
-
-Turhaan haemme tuota kaihomielistä ja liikatunteellista keskiajankaan
-runoteoksista, mitä ihmisen ja luonnon välisiin suhteisiin tulee. Yhtä
-turhaan haemme niistä sellaisia luonnonkuvauksia, jotka muistuttaisivat
-nykyaikaisissa runoissa ja romaaneissa tavattavia. Romaanisten kansojen
-keskiaikaisessa kirjallisuudessa kohtaamme useiden vuosisatojen
-kuluessa tuskin mitään, mitä kannattaisi sanoa luonnonkuvaukseksi.
-
-Germaanisen keskiaikaisen kirjallisuuden laita ei ole sen paremmin.
-Saksan runoudessa keskiajalta emme tapaa ainoatakaan maisemakuvausta
-ja tuskin muita lausumia kuin eräitä sovinnaisia ja alati toistuvia
-lauhkeista kevättuulosista ja linnunlaulusta, jotka todistavat, että
-jonkinlainen luonnontunne sentään oli jäljellä.
-
-Niissä vähäisissä rippeissä, mitä meille on pakanuuden aikaisesta
-vanhimmasta pohjoismaisesta runoudesta jäänyt, esiintyy luonnontunnetta
-tosin jonkun verran enemmän kuin saksalaisissa. _Håvamål_ esim.
-vertaa miestä, jota kukaan ei rakasta, kelohonkaan, kun se lahoten
-seisoo kalliolla kuoretta ja neulasitta. Tämä vertaus taas muistuttaa
-toista, jonka voimme riimukirjoituksella merkittynä lukea Molinin
-"Vyöpainijain" jalustassa; siinä tyttö valittaa: "Yksin olen kuin
-lehdon haapa, ystävittä kuin oksaton honka."
-
-Onpa Eddassa eräs luonnonkuvauskin, tosin niin vähäarvoinen kuin
-mahdollista, mutta aivan riittävä saattaakseen mielikuvituksemme
-toimimaan ja pakottaakseen sen täydentämään taulua. Se on
-ennustajattaren kuvaus siitä uudesta maasta, joka tulee Ragnarökin
-jälkeen, sittenkun jumalat ja jättiläiset ovat kaatuneet taistelussa
-toisiaan vastaan, ja vanha viallinen ja synnintahraama maa on
-hukkunut Surterin liekkeihin. Kaaoksen kuohusta nousee taas uusi maa
-kukoistavine kenttineen, jonka ruohosta jälleen löydetään suuren
-tuntemattoman jumalan viisaudensäkeitä sisältävät kultataulut, ja jonka
-pellot kyntämättäkin tuottavat kasvun.
-
-Näin on tietäjätär kuvannut taulun etualan ja keskiosan. Näemme
-mehevänvihreän maan ja kauempana tähkäpäitten huojuvat aallot. Mutta
-vesi ja ilma, nuo kaksi muuta alkuainetta, puuttuvat tästä taulusta.
-Ne tapaamme kahdessa säkeessä, joissa yhteensä on viisi sanaa. Sanat
-ovat: "_Forsar falla -- och örn flyger däröfver_." Siinä kaikki, mutta
-se riittääkin, jotta lukija, jolla on vähänkin mielikuvitusta, näkee
-taustalla vuorijyrkänteitä kuohuvine koskineen ja kaiken yllä ilman,
-jonka eetteriä vasten piirtyy kotkan kuninkaallinen lento.
-
-Laveammin, enemmän tai vähemmän huolellisesti yksityiskohtiin
-käyvän luonnonkuvauksen tapaamme oikeastaan vasta keisariajan
-Rooman myöhempien kirjailijoitten teoksissa ja nykyajan, viimeksi
-kuluneiden kolmen tai neljän sukupolven kirjallisuudessa. Siinä on
-yksi niitä monia yhtäläisyyksiä, joita on keksitty näiden enemmän kuin
-vuosituhannen erottamien aikakausien välillä ihmiskunnan historiassa.
-
-Kuitenkin ovat Rooman keisariajan runoilijat vielä antiikin pohjalla,
-vaikka valmiina astumaan sen rajaviivan poikki, joka erottaa tuon
-pohjan meidän ajastamme. He ovat oppineet liiaksi kreikkalaisilta
-esikuviltaan antaakseen hillitsemättömän vapauden taipumuksilleen
-komeilla joko tunteillaan tai taituruudellaan; he ikäänkuin yhä
-laskevat, kuinka monta sanaa sopii luonnonkuvaukseen uhrata, he
-luottavat yhä lukijan mielikuvitukseen toivoen, että se kykenee luomaan
-yhdessä heidän oman kuvittelunsa kanssa -- jollainen luottamus näkyy
-suurimmalta osalta nykyajan runoilijoista ja romaaninkirjoittajista
-hävinneen, he kun innokkaiden matkaoppaiden tapaan seuraavat lukijansa
-kintereillä, alati huomautellen heille toista kaunista yksityiskohtaa
-toisen jälkeen, kieltäen heiltä itsepintaisesti kaiken itsehankitun
-nautinnon ja luultavasti odottaen palkakseen, että ihaillen
-tunnustettaisiin heidän kykynsä keksiä, mitä kaunista luonnolla on
-tarjottavana sille, joka tietäjän silmin sitä tarkastelee.
-
-Juuri tämä suosion odottaminen, tämä tarkoitus vaikuttaa lukijaan tai
-voittaa puolelleen katsoja on painanut liiankin selvän leiman nykyajan
-sekä taiteen että kirjallisuuden tuotteisiin. Antiikkisten mestarien
-suuri salaisuus on oikeastaan siinä, että he osasivat antaa teoksilleen
-sen leiman kuin ne olisivat olemassa vain itsensä takia niinkuin
-aarniometsän kukka, jota ihmissilmä ei ole milloinkaan nähnyt. He eivät
-koskaan keikaile tunteellaan eikä taituruudellaan.
-
-Aeneidinsä kuudennessa laulussa Vergilius kertoo, kuinka hänen
-sankarinsa Aeneas, monen harhailun jälkeen merellä, lopulta saapuu
-luvatun maan Italian rannikolle. Aeneaan ensimmäinen tehtävä sinne
-saavuttuaan on käydä tapaamassa kuuluisaa pelottavaa ennustajatarta,
-kumalaista sibyllaa, saadakseen häneltä kuulla omat ja jälkeläistensä
-vaiheet Italiassa.
-
-Hänellä on samalla mielessään uskalias ajatus laskeutua sibyllan
-avulla manalaan, saadakseen siellä puhella isävainajansa kanssa ja
-kuulla hänen neuvojaan. Juuri se kohta Italian maaperää, missä hän oli
-astunut maihin, nimittäin sen niemen pohjoisrannikko, joka pohjoisessa
-rajoittaa Napolinlahtea, mainitaan jo vanhimpien aikojen tarinoissa
-hirmuisena paikkana, joka oli täynnä eriskummaisia ja kamalia
-luonnonilmiöitä, ja jonka metsien peitossa oli kuolleitten valtakunnan
-Hadeksen portti.
-
-Vergilius itse tunsi tuon seudun perin tarkoin, eikä mikään siis
-olisi ennakolta luultavampaa kuin että hän käyttäisi näitä tietojaan
-kuvatakseen seutua mielikuvitukseen tehoavin yksityiskohdin, kun hän
-kertoo Aeneaan sikäläisistä seikkailuista. Mutta näin hän menettelee
-mitä säästäväisimmin. Jo Aeneaan laivaston ankkuripaikalla on vielä
-tänäänkin synkkä leima, jos sitä vertaa siihen hymyilevään seutuun,
-mikä aukenee silmälle kohta, kun kiertää niemen kärjen, sillä silloin
-on edessämme Bajae-poukama ja väriloistoinen Napolinlahti.
-
-Ajatelkaamme, että jollakin nykyajan tavallista etevämmällä
-runoilijalla, esim. täydellä syyllä ihaillulla Robert Hamerlingilla,
-olisi ollut käsiteltävänään sama aihe kuin tässä Vergiliuksella! Se
-antaa meille jonkinlaisen käsityksen siitä, kuinka eri tavalla samaa
-asiaa voi käsitellä. Vergilius puhuu ensin itse ankkuroimisesta, kun
-Aeneaan laivasto laskee Cumaen rannikolle ja järjestäytyy keulat
-ulapalle ja perät maata kohti. Sitten hän mainitsee rannan ulkonäön,
-mutta vain epäsuorasti, sanomalla: "Kilpailevin innoin karkaa
-rohkeitten nuorukaisten joukko Hesperian rannalle. Osa houkuttelee
-piikiven suonista piilevän kipunan, osa kiitää pitkin metsiä, eläinten
-lehväistä turvapaikkaa, ja pyrkii puroille."
-
-Näin hän arvelee kyllin tarkoin ilmaisseensa rannan ulkonäön. Metsä
-ulottuu sinne saakka, ja se on tumma, valtava metsä, jossa ovat
-eläinten "lehväiset turvapaikat". Aeneaan itsensä hän panee sillä aikaa
-menemään Cumaen kunnioitusta herättävien muurien luo, siihen laajalle
-ulottuvaan luolaan, missä Cumaen sibylla asuu.
-
-Hamerling olisi sen sijaan varmaankin heti syventynyt kuvaamaan metsää
-yhtä miellyttävästi kuin esim. runossaan _Der König von Sion_. Hän ei
-varmastikaan olisi jättänyt mainitsematta, että Cumae, jonka tornit ja
-sakarat olivat jo ehtineet vanhuuttaan harmaantua, silmäilee korkean
-tuffikeilan huipulta allaan olevaa synkkää metsämaisemaa. Hän olisi,
-Aeneasta metsään seuraten, kuvannut ne pimennot ja sen hiljaisuuden,
-mihin kulkija yhä syvemmin verhoutui, ja antanut sankarinsa kiipeillä
-tulenkuluttamien trakyyttilohkareiden keskellä muinaisten laavakenttien
-yli, joiden rakoihin jättiläistammet olivat tunkeneet kuhmuraiset
-juurensa, ynnä sen ohella viitannut niihin kamaloihin salaisuuksiin,
-kumalaisen kuolemanoraakkelin salaisiin menoihin, joita eräinä öinä
-vuodessa vietettiin niillä seuduin, missä Aeneas nyt harhaili. Hän
-olisi antanut sankarin suunnata askeleensa Averno-järven rannoille,
-jonka synkkä, vaitelias vesi vain epäselvästi voi kuvastella kastanjien
-sen yli kumartuvia latvoja, ja sieltä maisemiin, joita Dante myöhemmin
-käyttää esikuvina helvettiään sommitellessaan. Hän olisi, kaikki
-mielikuvituksensa varat käyttäen, kuvannut myös ikivanhaa Cumaen
-kaupunkia, sen merkillistä unielämää, sen salaperäisiä temppeleitä ja
-kuoleman oraakkelin pappeja.
-
-Vergilius ei tee mitään tästä kaikesta. Tai oikeammin: hän tekee, mutta
-epäsuorasti, kuin ohimennen, ja jättää aina muutamalla reippaalla
-vedolla piirretyt luonnonkuvansa itse eepillisen kertomuksen
-sivuseikoiksi. Hän mainitsee "Avernon rikkisen lammikon", mutta samassa
-yhteydessä kuin kaksi kyyhkystä, jotka lennollaan osoittavat Aeneaalle,
-mistä tämä metsässä löytää sen kultaisen oksan, jota kädessään pitäen
-hän uskaltaa laskeutua manalan varjojen pariin.
-
-Kun näet kyyhkyset tulevat Averno-järven läheisyyteen, lentävät
-ne suoraan ylös ilmaan välttääkseen järvestä kohoavia myrkyllisiä
-höyryjä. Hän kertoo nyt metsän pimennoista ja autiosta äärettömyydestä
-ja notkojen hämäryydestä, ilmoittaapa meille myös, mitä puulajeja
-aarniometsässä on, nimittäin: rautatammia, saarnia, jalavia ja mäntyjä,
-mutta senkin vain kertoessaan, kuinka noita puita kaadetaan rovioksi
-eräälle Aeneaan kuolleelle miehelle, ja vasta puhuessaan niiden
-kaatamisesta hän kertoo myös valtavista vuorijyrkänteistä, joita
-metsässä on, ja joilta kirveitten kaatamat jättiläisjalavat ryskyen
-syöksyvät alas.
-
-Aeneaan retkestä metsän halki olisi Hamerling arvatenkin laatinut
-erikoisen kuvauksen, missä hetkeksi olisi päästänyt kertomuksen juonen
-kädestään, suodakseen meille synkkää luonnonlyriikkaa. Vergilius
-välttää tätä, niin että hänen kaikki kykynsä salaperäisillä väreillä
-maalaamiseen säästyy siihen juhlalliseen hetkeen, jolloin Aeneas
-ammottavan rotkon kautta "tumman järven ja synkästi pimentyvän
-metsän välillä" seuraa sibyllaa varjojen maailmaan. Tästä huolimatta
-Vergilius on kuitenkin saavuttanut tarkoituksensa luoden kuvailunsa
-kokonaisvaikutuksella mielikuvitusta kiihoittavan, kerrottujen
-tapausten kanssa sopusointuisen ja samalla perin tarkan kuvan Cumaen
-ympäristöstä. Erotus on vain siinä, ettei hän koskaan ole tunnustanut
-tai antanut aavistaa sellaista tarkoitusta, mutta saavuttanut sen
-kuitenkin, aivan kuin itsensä ja lukijan tietämättä.
-
-Aeneidin yhdeksännessä laulussa on toinen luonnonkuvaus kehyksenä
-kertomukselle Nisus ja Euryalus ystävysten kuolemasta. Vihamieliset
-rutulit ovat piirittäneet troijalaisten leirin, kun Aeneas, näiden
-päällikkö, on poissa. Kaksi troijalaista nuorukaista, Nisus ja
-hänen nuorempi ystävänsä Euryalus, ottavat yöllä hiipiäkseen
-vihollisjoukon läpi saattaakseen Aeneaalle sanan hänen miestensä
-vaarallisesta tilasta. Näin tehdäänkin. Vihollisleiri on kuvattu
-hyvin havainnollisesti: "Unen ja viinin horroksissa makaavat miehet,
-ja varustetut vaunut peittävät ruohon. Pyörien välissä on hajallaan
-ruumiita, viinitynnyreitä, valjaita ja aseita."
-
-Leiritulet luovat valoaan kentälle, ja niiden piirin ulkopuolella ovat
-ratsuväen hevoset liekaan pantuina laitumella. Nykyaikainen kertoja
-olisi, saadakseen valovaikutuksia tauluun, tuskin jättänyt kuvaamatta,
-kuinka leiritulien loimu taittui aseihin ja varustuksiin, mutta
-Vergilius ei niin tee, koska tapausten kulku ei sitä vaadi. Hän siis
-jättää lukijan mielikuvitukselle tuon valovaikutelman lisäämisen.
-
-Mutta ennenkuin ystävykset ovat ehtineet hiipiä rutulien leirin
-läpi, missä he viipyvät pistääkseen miekkansa joidenkuiden nukkujien
-ruumiisiin, nousee kuu näköpiirin yläpuolelle. Satapäinen ratsuparvi
-näyttää lähestyvän leiriä, ja ennenkuin Nisus ja Euryalus ovat ehtineet
-syöksyä metsään, jonka reunassa rutulien leiri on, ovat ratsastajat
-heidät nähneet. Kuun säteet, jotka heijastuivat Euryaluksen kiiltävästä
-kypärästä, ovat ilmaisseet heidät. Tässä on siis käytetty edellä
-kaivattua valovaikutusta, koska sillä on osansa kertomuksessa ja
-nuorukaisten kohtalossa.
-
-Metsäkin, jonne he nyt syöksyvät piiloon, on kuvattu jokseenkin
-laajasti; mutta se ei tapahdu luonnonkuvauksen itsensä vuoksi, vaan
-sen selittämiseksi, miksi nuorukaiset eksyivät toisistaan. Euryalus
-joutuu ensin rutulilaisten ratsumiesten käsiin. Nisus kiiruhtaa hänen
-avukseen, vaikka kaikki apu on mahdotonta, ja heittäytyy keihäitten
-lävistämänä kuolleen ystävänsä ruumiin päälle. Euryalusta verrataan
-hänen kaatuessaan purppurakukkaseen, joka auran viiltämänä riutuu
-kuolemaan, ja korkeavartiseen unikkoon, kun se kumartaa päätään
-myrskyisten sadekuurojen painaessa.
-
-Säkeet, joissa hänen kuolemaansa kuvataan, ovat sointisävyltään
-kauneimpia, mitä roomalainen runous on luonut. Tämä kohta on
-merkillinen vielä siitäkin, että se on ainoa, missä Vergilius luopuu
-eepillisestä tyylistään, ylistääkseen omasta puolestaankin niiden
-onnea, jotka hyvinä ystävinä saivat kuolla yhdessä, ja lausuakseen sen
-toivomuksen, että hänen laulunsa osaltaan ikuistaisi heidän muistoaan.
-
-Se eroavaisuus muinaisroomalaisen ja nykyaikaisen maisemakuvauksen
-välillä, josta tähän saakka olen huomauttanut, koskee sitä oikeastaan
-vain sen esiintyessä eepillisessä kertomuksessa, ja tämä ero, kuten
-olemme huomanneet, on siinä, että roomalainen eepikko pitää tarkkaa
-vaaria, ettei maisemakuvaus milloinkaan saa paisua pääasiaksi tai
-pitemmäksi aikaa keskeyttää tapausten kulkua -- jollainen ilmiö
-sitävastoin on perin tavallinen nykyaikaisissa eepillisissä runoissa.
-
-Usein on koetettu yleisemmällä, kaikkiin kohtiin soveltuvalla tavalla
-määritellä sitä eroa, joka suuresta yhtäläisyydestä huolimatta heti
-pistää silmään verratessa antiikkista ja nykyaikaista luonnonkuvausta.
-Niinpä on esim. oltu huomaavinaan, että antiikkinen maisemakuvaus on
-pääasiallisesti plastillista kiintyen enemmän muotoihin kuin valoon ja
-väreihin. Se pitää kuitenkin vain osittain paikkansa.
-
-On antiikkisia luonnonkuvauksia, jotka ovat suurimmalta osaltaan tai
-aivan kokonaan plastillisia, jotka tekevät selkoa maiseman suurista
-viivoista eikä mistään muusta, mutta on myös toisia, joissa valolla
-ja väreillä on päätehtävä. Horatius puhuu puhtaan kuun loistosta
-yöllisellä merellä; Vergilius kuunsäteiden värinästä meren aalloilla
-ja meren auringonvalossa vyöryvistä purppura-aalloista; Lucretius
-kastepisaroista, jotka kullanpunaisessa aamuvalossa läikkyvät ruohossa
-kuin timantit, samalla kun järvet ja virrat huokuvat sumua, ja Catullus
-on pitemmälti kuvannut meille merta aamunkoitteessa, jonka kauneutta ei
-yksikään nykyaikainen kirjailija ole kyennyt sen paremmin esittämään.
-
-_Siinä_ ei siis ole roomalaisen ja nykyaikaisen luonnonkuvauksen
-varsinainen erotus. Sitten on taas haettu erotusta siitä, että
-antiikkisista luonnonkuvauksista, niin plastillisia kuin ne ovatkin
-ja niin suuresti kuin ne rakastavatkin väriä ja valoa, puuttuisi
-kuitenkin se, mitä me sanomme taustaksi. Mutta sitäkään väitettä ei
-voi puolustaa. Kun roomalainen runoilija Statius kuvailee näköalaa
-Sorrenton rannalla olevan huvilan ikkunasta, on tässä kuvauksessa
-yhtä selvä tausta kuin missä nykyaikaisessa kuvauksessa hyvänsä,
-joka esittää Napolinlahden silmälle tarjoamaa näkyä. Taustana on
-Statiuksen runossa näköpiiri merellä ja "laskeva aurinko ynnä taivas,
-joka saa tunnelmansa illalta, kun ennen päivän sammumista metsän
-kattamat vuoret upottavat varjonsa vesiin ja palatsit aivan kuin uivat
-kristallinkirkkaassa meressä".
-
-Ainoa, mitä tässä suhteessa voi täydellä syyllä sanoa, on se, että
-keisarikunnan runoilijat, samoin kuin koko antiikkinen ajanjakso,
-rakastivat sellaisiakin luonnonkuvia, joilla on ahtaat rajat, ilman
-näköalaa etäisyyteen, jollainen esim. on syvällä metsän sylissä
-kirkkaansininen lähde, jota sen partaille saakka ympäröi hieno kukkien
-kirjailema ruohopeite ja hiukan kauempana vanhat ja tuuheat puut.
-
-Niin kuvaa Ovidius sitä lähdettä, missä Narkissos nuorukainen
-näki oman kauneutensa ja siihen ihastuneena riutui toivottomasta
-rakkaudesta peilikuvaansa. Niin ylistää Horatius Bandussian lähdettä,
-omaa lähdettään maatilallaan Sabinilaisvuoristossa, ja sen pienestä
-vesikuvastimesta, joka on hänen sanainsa mukaan kirkkaampi kuin
-kristalli, ja kalliosta, jolta sen lirisevät pikkulaineet hyppelevät,
-ynnä vanhasta rautatammesta, joka kasvaa tuolla kalliolla, hän laatii
-eräässä laulussaan pienen sievän maisemamaalauksen. Tuollaiset
-pienet ahdaskehäiset luonnonkuvaukset eivät myöskään ole harvinaisia
-nykyaikaisessa runoudessa, ja tältä alalta tavataankin hyvin
-miellyttäviä kuvia kaikkein uusimpien maisemamaalausten joukossa.
-
-Kolmas yritys tavata oikea erotus muinaisroomalaisen ja nykyaikaisen
-maisemakuvauksen välillä hakee tätä eroa siitä, että edellinen
-aina esittää kirkasta ilmaa ja täyttä valoa, mutta siltä puuttuvat
-väliasteet, kaikki hämärään ulottuvat heijastukset ja kaikki valoon
-tunkeutuvat puolivarjot -- että se siis ei jää katselemaan eikä huomaa
-ilmaperspektiivin ja valohämyn omituisuuksia. Tätä huomautusta pidän
-puolestani oikeana, sillä ne poikkeukset säännöstä, mitä tässäkin voi
-havaita, eivät ole sellaisia, että ne todellakin sen kumoaisivat.
-
-Etelän runoilijoilta ja maisemamaalareilta puuttuisi vieläkin tämä
-väliasteiden ja valohämyn ymmärrys, jolleivät pohjoisen Euroopan
-kokemukset olisi tässä tulleet heille avuksi. Pohjoinen taivas
-kalpeampine väreineen ja alakuloisempine, sekaisempine vivahduksineen
-pakottaa hakemaan korvausta valojen ja varjojen moninaisuudesta. Ja
-kuultavanhämärään varsinaisessa maalauksessa liittyy se, mikä on
-uneksivaa ja salaperäistä nykyisen runouden luonnontunteessa.
-
-Kenties on myös tuo suuremman osan vuotta sisällä vietetty elämä, joka
-on tavallista pohjoisten kansojen keskuudessa, ja veltostunut kyky
-käsittämään luonnon yksityiskohtia, jonka sivistyneen luokan pitkät
-kouluopinnot aiheuttavat, osaltaan vaikuttanut luonnonkäsityksemme
-muuttumiseen. Meidän joukossa m.m. on tämän johdosta hyvin monta, jotka
-eivät kykene erottamaan niinipuuta ja saarnia toisistaan, tai tuntemaan
-tavallisimpia lintujamme niiden laulusta ja höyhenpuvusta. Sellaisissa
-oloissa kiintyy mielikuvitus pikemmin yleisiin piirteisiin, maiseman
-tunnelmaan, ja jos edellinen kyvyttömyys onkin valitettava puute, niin
-sen tässä huomautettu seuraus on taas etu.
-
-Realistinen suunta nykyaikaisessa kirjallisuudessa pyrkii, kuten
-tunnettu, korjaamaan tätä epämääräistä yleisyyttä luonnonkuvauksessa,
-ja sen onkin joskus onnistunut luoda mainioita pienoiskuvia,
-erinomaisia havainnollisuuden ja yksilöllisyyden puolesta; mutta vielä
-useammin se on joutunut pitkäveteisesti luettelemaan yksityiskohtia,
-jotka kiihoittamatta lukijan mielikuvitusta vaikuttavat ikäviltä ja
-väsyttäviltä eivätkä tee kuvaa kokonaisuudeksi sielun silmälle, vaan
-yhteyttä vailla olevaksi yksityiskohtien kokoelmaksi.
-
-Antiikin kirjailijoilta ei kuitenkaan kokonaan puutu valohämyn
-tajua. Mutta on kuvaavaa, ettei heissä herätä varjojen ja valojen
-moninaisuutta tajuamaan päivän, vaan kuutamoisen tai tähtikirkkaan
-yön valohämy. Lucanus kuvaa mielellään tähtitaivasta silloin, kun se
-kaartuu meren yli, jonka myrskyiset aallot vilahtelevat yön pimeässä.
-Vergilius antaa Aeneaan, kun tämä on laskeutunut manalaan, kulkea
-yli kenttien sellaisessa puolihämärässä, jonka kuu aiheuttaa pilvien
-välistä lähettäessään pettävää valoaan kulkijan polulle ja tässä
-hämärässä hän näkee isänsä haamun "sellaisena kuin utuharsojen läpi
-kuvittelee näkevänsä vilahduksen äsken syntyneestä kuusta".
-
-Epäilemätöntä on, että syvät metsät värisevine valoineen ja varjoineen
-ovat jättäneet Rooman keisarikunnan runoilijoihin vaikutelmia,
-samanlaisia kuin mitä me itsekin voimme tuntea syvän metsän sylissä.
-Kuvatessaan lehtoa, missä druidit muinoin suorittivat uhrejaan, tuo
-Lucanus esille sitä kaameata ja lumoavaa tunnetta, jota tuollainen
-sisäkuva voi herättää. Vergilius taas panee tummat myrttimetsät
-humisemaan niillä manalan kentillä, surun kentillä, missä onnettoman
-lemmentuskan uhrit oleskelevat. Siellä voivat ne henget, jotka haluavat
-olla yksin muistoineen, loitota yksinäisille poluille, häiriintymättä
-mietiskelläkseen tuskaa, jota tuskin haluavat menettää, tai jos
-rakastavaiset täällä ovat jälleen tavanneet toisensa, saavat he taas
-kuljeskella kahden kesken.
-
-Ne, jotka tunkeutuvat syvemmälle siihen kysymykseen, johon tässä olen
-koskettanut, ovat olleet keksivinään varsinaisen ja kaikissa kohdissaan
-todistettavan erotuksen antiikin ja nykyajan luonnonkuvauksen välillä
-siinä, että jälkimäinen on subjektiivisempaa, että nykyaikainen ihminen
-ikäänkuin liittyy luontoon, uneksii siihen jotakin omasta sielustaan.
-Ja sitten kun näin on tehty, näkee hän luonnonilmiöissä oman sisäisen
-elämänsä peilikuvia. Luonto, jolle antiikki antoi jumalaisen elämän,
-on oltuaan kauan kuolleen koneiston kaltaisena saanut ihmisen omasta
-povesta uuden elämän, jota kohtaan hän luulee voivansa olla vielä
-syvällisemmin myötätuntoinen kuin jos tuo elämä olisi hänelle vierasta
-ja korkeampaa.
-
-Tässäkin vastauksessa on epäilemättä jotakin oikeata, vaikka tämä
-oikea on ilmaistu perin häilyvin sanoin. Immanuel Kantin ja häntä
-seuraavien ihanteellisten järjestelmien mukana alkoi uusi ajanjakso
-runoudessa ja luonnonkäsityksessä. Näiden järjestelmien mukaan luonto
-ei oikeastaan ole muuta kuin osa ihmisen omaa itseä, nimittäin hänen
-aistihavaintojensa kokonaisuus, joille ihmishengen käsitystapa ajan ja
-paikan rajoissa antaa järjestyksen ja muodon.
-
-Luonnontieteenkin mukaan jää ihmisen omaksi tehtäväksi pukea luonto
-valoon ja väreihin, säveliin ja tuoksuihin, sillä eetteriatoomien
-värähdykset muuttuvat valoksi ja väriksi vasta ihmisen silmässä,
-ja ilman värähdykset muuttuvat soinnuiksi ja säveliksi vasta hänen
-korvassaan. Toiselta puolen myönnetään samalla, että juuri tuo sama
-ilmiömaailma antaa herätteitä ja vaikutelmia, joiden välityksellä
-ihmishengessä uinuvat älylliset voimat saadaan toimimaan ja
-kehittymään, ja siten on ihmisen ja luonnon välille taas solmittu
-mitä läheisin side. Ne ovat olemassa toisiaan varten, toisilleen
-tarkoitettuja, ja se, mikä luonnossa on todellisuutta, kumpuaa samasta
-lähteestä kuin inhimillinen persoonallisuuskin.
-
-Kuinka syvälle nämä ajatukset ovat puuttuneet nykyaikaiseen runouteen
-ja määränneet sen kannan, sitä todistaa uudemman runouden historian
-joka sivulla sekä sellainen luonnonsymboliikka kuin esim. Lenaun että
-myös ne tavallisesti vähemmän onnistuneet yritykset, joita joka päivä
-saamme havaita, kun haetaan rinnakkaisuuksia ihmissielun tunnelmien ja
-luonnonilmiöiden välillä.
-
-Ylevimpiä luonnonkuvauksia, mitä koskaan on luotu, lienee se, missä
-Goethe tekee tajuttavaksi Faustin sammumatonta valon ja kirkkauden
-kaipuuta siinä ikävöimisessä, joka valtaa hänet, kun hän vaeltaessaan
-kaupunginportin ulkopuolella näkee kukkulalta auringon laskun:
-
-    Jos siivin voisin nousta lentohon,
-    sen myötä liitää, yhä liitää!
-    Iki-iltahohteess' silmä nähdä sais
-    hiljaisen mailman käyvän esiin;
-    kuin hehkuin välkkyis vuoret, laaksot uinahtais,
-    hopeapurot virtais kultavesiin.
-    Ei estäis jyrkät vuoret rotkoineen
-    ylevää retkeäni taivaan sineen;
-    -- ja hämmästyksin aavan meren veen
-    nään tuossa soiluvine lahdelmineen.
-    Taa vetten jumalatar vihdoin vaipuu,
-    mut innoin sydämeni lyö:
-    pois kiidän, ikivaloon mun on kaipuu,
-    on eessäin päivä, takanani yö,
-    ja ylhäällä on taivas, alla selät seljaat!
-
-                 [Käännös Valter Juvan. _Suom_.]
-
-
-
-
-V.
-
-USKONNOLLINEN TUNNE JA LUONNONKÄSITYS.
-
-
-Edellisessä luennossani selostin klassillisten kansojen, roomalaisten
-ja helleenien, käsitystä luonnon kauneudesta ja koetin osoittaa, että
-se, puhtaasti esteettiseen sisältöönsä nähden, oikeastaan oli sama
-kuin meidänkin. Mutta arvostelmamme eivät juuri koskaan ole puhtaasti
-esteettisiä, koskekoot ne sitten luonnon tai taiteen ilmiöitä. Usein
-sekaantuu siihen, perin määräävälläkin tavalla, aistimuksia muiltakin
-aloilta kuin esteettiseltä, esim. sovinnaisesta säädyllisyydestä,
-varsinaisesta siveydestä, filosofiastamme tai uskonnostamme,
-jotka vaikuttavat makuarvostelmiimme, voivatpa ratkaista niiden
-suunnankin, meidän olematta siitä täysin tietoisia ja vakuuttaessamme
-itsellemme, että arvostelimme asiaa vain kauneuden kannalta. Tästä
-esitin edellisessä luennossa monta esimerkkiä ja huomautin, että
-taidearvostelijan tehtävänä on korjata sellaiset erehdykset, jotka
-pimentävät sen totuuden, että yleispätevät esteettiset arvostelmat ovat
-mahdollisia.
-
-Jos nyt otamme huomioon, että klassilliset kansat uskoivat erityisten
-jumalallisten voimien olemassaoloon ja toimintaan luonnossa, niin
-on selvää, että heidän esteettinen käsityksensä siitä, vaikka se
-pohjaltaan olikin sama kuin meidän, sai hieman toisenlaisen tunnelman,
-kun tämä uskonnollinen käsitys sulautui yhteen sen tehon kanssa, jonka
-luonnonilmiöt suorastaan jättivät heidän tunne-elämäänsä.
-
-Missä hyvänsä oli yksinäinen paikka, johon liittyi rakkaita
-muistoja, tai kohta, josta oli laaja ja kaunis näköala seudun yli,
-tai hedelmällinen laakso tai viljavia peltomaita, jotka herättivät
-jumalallisen hyväntyön aistimuksia, pystytettiin siihen mieluisasti
-alttari, vaikka mitä yksinkertaisin, ja paikka pyhitettiin sen seudun
-suojelushengelle. Samoin tehtiin myös varjoisissa lehdoissa ja
-lähteiden lähellä.
-
-Se uskonnollinen väritys tai tunnelma, joka siis vallitsi antiikkisessa
-luonnonkäsityksessä, mutta joka pakanuuden hävittyä yhä enemmän katosi
-eurooppalaisten kansojen keskuudesta, aiheutti sen, että roomalaiset
-ja kreikkalaiset suhtautuivat, puhtaasti käytännölliseltä kannalta,
-luontoon toisin kuin me. He eivät, yhtä vähän kuin mekään, olleet
-hajoittamatta kalliota tarvitessaan kiveä tai kaatamatta metsää,
-jos se oli uutisviljelyksen tiellä, jossa tapauksessa kuitenkin
-mielellään säästettiin vanhimmat ja kauneimmat puut. Mutta sen ohessa
-ei kuitenkaan kadotettu näkyvistä, jos niin saan sanoa, kunnioittavaa
-seurustelua sen luonnon kanssa, jota näin muutettiin.
-
-Antiikin ihmisillä täytyi olla omantuntonsa kannalta paikkansa pitävä
-syy tällaisen muutoksen tekemiseen, ja he pitivät velvollisuutenaan
-jollakin lailla korvata sen kauniin, mitä aineellisten etujen tähden
-oli ollut pakko riistää luonnolta.
-
-Meidän päivinämme voi käydä niinkin, että talonpoika vähääkään
-epäröimättä, ilman ainoatakaan kaipauksen huokausta hakkaa maahan
-pihalla kasvavan tammen, jonka juurella hän tietää isänsä nauttineen
-viileyttä, ja hän itse on lapsena leikkinyt ja nähnyt omien lapsiensa
-leikkivän, jos hän vain saa puusta muutaman kolikon. Jokapäiväisestä
-yhdessäolosta huolimatta ei mikään side yhdistä hänen sydäntään tuohon
-hiljaiseen elimelliseen olentoon, joka on koristanut hänen kotiaan.
-
-Toinen taas myy ja hakkauttaa maahan putipuhtaaksi metsän, joka on
-tarvinnut vuosisatoja saadakseen kylliksi kasvuvoimaa jonkun hänen
-omistamansa mäen rinteellä. Sade huuhtoo sitten pois sen mullan, josta
-puut saivat ravintonsa, ja tarvitaan ehkä miespolvien aika, ennenkuin
-uutta metsää kasvaa raiskatulle paikalle. Myyjällä ei ole siinä kohden
-mitään sääliä; jos hän on tyytymätön tekoonsa, johtuu se siitä, että
-hän on saanut huononlaisen hinnan.
-
-Sellaista voi tapahtua ainoastaan niinä aikoina, jolloin kansan suurin
-osa on tottunut pitämään luontoa vain kuolleena aineksena, jonka luoja
-on, minkäänlaisitta sitoumuksitta ihmisen puolelta, antanut hänen
-käytettäväkseen, ja jota hän voi pidellä niin häikäilemättä kuin itse
-haluaa.
-
-Oman aikansa talonpojista kertoo roomalainen kirjailija Plinius
-nuorempi, että kukin heistä oli valinnut itselleen puiden joukosta
-ystävän, jota koetti suojella vahingolta. Jokaisella talolla oli, kuten
-germaanienkin kesken, oma nimikkopuunsa, ja kaupungeillakin oli omansa.
-Rooman muurien sisällä oli Neron aikana kaksi puuta, joita luultiin yli
-kahdeksansadan vuoden ikäisiksi ja pidettiin pääkaupungin nimikkopuina.
-
-Muutamat kirjailijat ovat yrittäneet lukea kristinuskon viaksi sen,
-että sydämetön ja mielikuvitukseton suhtautuminen luontoon on levinnyt
-eurooppalaisten kansojen keskuuteen, ja he ovat taipuvaisia pitämään
-sitä monijumalaisten uskontojen häviön välittömänä seurauksena.
-Välttämätön ei tämä seuraus kuitenkaan ollut. Kristinopissa ei ole
-mitään, mikä estäisi ihailemasta luonnossa luojan työtä ja pitämästä
-sen kauneutta heijastuksena sen aiheuttajan ihanuuden loistosta.
-
-On kyllä totta, että kristillisissä peruskirjoissa on lausuttu kirous
-luontoa vastaan. Mutta tuo kirous ei vedä mitään rajaa ihmisen ja
-luonnon välille; se esitetään päinvastoin ansaitsemattomana ja sen
-vuoksi myötätuntoon kehoittavana osallisuutena henkisen maailman ja
-etenkin ihmissydämen turmelukseen. Ja tälle myötätunnolle apostoli
-Paavali antaa liikuttavan ilmaisun eräissä sanoissa, joihin sisältyy
-mitä syvin ja rakastavin käsitys luonnon suhteesta ihmiseen. Ne puhuvat
-luonnon osallisuudesta ihmisen ohella Jumalan armolliseen päätökseen
-maailman tarkoituksesta.
-
-Tarkoitan Paavalin sanoja, että luonto huokailee ja tuskailee meidän
-kanssamme, joiden syntisyyden takia se kärsii, ja että sekin, mikäli
-siinä elollista on, kerran on saapa Jumalan lasten ihanan vapauden.
-Tällä ylevällä opillaan on suurin evankeliumin sanansaattajista
-tahtonut olla riistämättä luonnolta sitä myötätuntoa, jota hänen
-aikansa pakanalliset kansat olivat sille osoittaneet, ja päinvastoin
-halunnut tuoda luonnon vieläkin lähemmäksi ihmisten sydäntä. Ettei niin
-ole tapahtunut, se osoittaa vain, että kristinuskossa vielä on paljon
-siemenviljaa, joka yhä lepää ladoissa eikä ole tavannut kylvömiestä.
-Eikä meidän hyötyä tavoittelevana aikanamme maaperä olekaan kylvöille
-sopivaa. Monista metsäkeinottelijoista apostolin oppi olisi perin
-epäkäytännöllinen.
-
-Mitä sivistyneihin luokkiin tulee, on filosofia jo 1600-luvulta alkaen
-vaikuttanut tylsyttävästi luonnontunteeseen. Ranskalainen filosofi
-Descartes piirsi silloin mahdollisimman selvän rajaviivan, jonka
-toiselle puolelle jäi ihminen ajattelevana ja tuntevana olentona,
-toiselle eläimet automaatteina ja koko muu luonto voimien liikuttamana,
-mutta itsessään voimattomana aineena, elämän täydellisenä vastakohtana.
-
-Luulisi, etteivät filosofien mielipiteet tunkeudu kauas heidän
-oman piirinsä ulkopuolelle, mutta näin on kuitenkin asian laita.
-Tuhansista näkymättömistä aukoista ne tihkuvat sivistyneitten
-luokkien käsitystapaan ja pääsevät tätä määräämään. Ja Descartesin
-oppi on helppotajuisuutensa ja selvyytensä vuoksi tässä kohdassa
-levinnyt yleisesti ja kiintynyt mieliin lujemmin kuin mikään myöhempi
-filosofinen järjestelmä, ollen elossa vielä nytkin, vaikka harvat
-ovat selvillä, mistä tuo mielipide alkujaan on kotoisin. Muuten on
-materialismikin 1700-luvulta lähtien tukenut uskoa siihen elottomuuden
-abstraktsioniin, jota sanotaan aineeksi.
-
-Mutta meidän aikamme luonnontiede siirtää elävän ja tuntevan rajaa yhä
-kauemmaksi sille alueelle, missä Descartes näki vain automaattisia
-koneita ja kuolemaa, ja kokemukseen perustuva filosofia menettelee
-samoin. Kenties sen vuoksi saamme toivoa, että tulee aika, joka myöntää
-oikeiksi seuraavat erään ruotsalaisen tiedemiehen joku aika sitten
-lausumat sanat:
-
-"Miksi Jumalan elävässä maailmassa pitäisi olla tuollainen elämän ja
-kuoleman vastakohta? On jo täysin otaksuttavaa, että tulevaisuuden
-opetus hylkää sen opillisten pyrkimystemme tarpeettomana tukena. Elämä
-on voittava kuoleman täydellisesti, niin että elämän käsitettä pidetään
-ominaisuutena kaikessa. Ja jäljellä olevat määritelmät 'orgaaninen' ja
-'epäorgaaninen' luonto sovitellaan siihen suuntaan, etteivät ne enää
-merkitse elollisen ja elottoman erotusta, vaan ainoastaan elinvoiman
-eri lajeja. Silloin puhutaan vain orgaanisesta ja epäorgaanisesta
-elämästä."
-
-Tällä olen tahtonut vain huomauttaa kahta seikkaa: 1. Uskonnollisen
-ja esteettisen tunteen yhteensulautuminen luontoa tarkastellessa
-oli tavallista antiikkisessa maailmassa ja koski rahvastakin,
-kuten asian laita ei nyt enää liene. 2. Mutta samalla ei saa lukea
-luonnonkäsityksen erilaista sävyä antiikin ja nykyajan kansain kesken
-johtuvaksi jostakin kehityskulun aiheuttamasta ja syvälti vaikuttavasta
-muutoksesta sukukuntamme esteettiseen rakenteeseen.
-
-Uskonnollisen tunteen ja esteettisen luonnonkäsityksen sulautuminen
-yhteen on mahdollinen ja todellinen vielä nytkin, vaikkakaan ei
-enää niin tavallinen. Vieläpä se ilmautuu, kuten kaikki tiedämme,
-ruotsalaisessa virsikirjassammekin virressä 481, jota juuri sen takia
-on ankarasti moitittu ja puolustettu. Sen runoilija näkee Jumalan
-jälkiä kaikkialla, missä vain voima ilmenee, kukka tuoksuu ja tähkä
-taipuu, ja kuulee hänen äänensä yhtä hyvin siellä, missä kesätuuli
-suhisee ja lehto laulaa ja virta kohisee, kuin omassa sydämessäänkin.
-
-Sen, joka käsittää luontoa siten, ei ole vaikea ymmärtää
-kreikkalaisia ja roomalaisia kirjailijoita, kun he joskus puhuvat
-omista luonnonvaikutelmistaan. Hän voi, huolimatta enemmän kuin 18
-vuosisadan aikaerosta, huolimatta niistä vaiheista, mitä inhimillinen
-kulttuurielämä sittemmin on kokenut, täydellisesti ymmärtää seuraavat
-tunnetun roomalaisen valtiomiehen ja filosofin Senecan sanat:
-
-"Jos sinä", sanoo hän, "katselet lehtoa, missä vanhoja, tavattoman
-korkeita puita seisoo tiheissä ryhmissä, niin että niiden toistensa
-väliin ja päälle ojentuneiden lehvien katos peittää taivaan silmistäsi,
-niin vaikuttaa puiden kuninkaallinen kasvu, paikan yksinäisyys ja
-puiden latvojen syvä varjo, joka taittuu auringon paistetta vastaan
-sitä ympäröivän seudun yllä -- se vaikuttaa tunteeseesi niin, että
-tunnet jotakin jumalallista olevan läsnä. Ja kun näet luolan, jota
-eivät ihmiskädet, vaan luonnon oma voima on kaivanut, niin valtaa
-sydämesi jonkin salaperäisen ja korkeamman aavistus."
-
-Luulen, että monetkin aikalaisemme voivat vahvistaa Senecan tässä
-lausuman sielullisen kokemuksen. Jos arvostelemme asiaa nykyaikaisista
-taulukokoelmista ja taidenäyttelyistä saamiemme vaikutelmien mukaan,
-ovat monet maisemamaalareistamme halunneet juuri tuota tunnetta
-ilmaista.
-
-Asialla on kuitenkin eräs puoli, jota en vielä ole koskettanut. Useat
-kultuurihistorioitsijamme ja heidän joukossaan mainio Rooman tapojen
-historian tutkija, königsbergiläinen professori _Friedländer_, ovat
-huomauttaneet, että vaikka klassillisten ja nykykansojen luonnontunne
-niin sanoaksemme liikkuukin samalla tasolla, oli kuitenkin edellisten
-ahtaampi ja yksipuolisempi, ja mielestään sattuvana todisteena he
-mainitsevat sen seikan, että roomalaiset ja kreikkalaiset eivät
-ollenkaan pystyneet käsittelemään vuoristomaisemien ja alppiseutujen
-kauneutta. Friedländer ja hänen kannattajansa esittävät tämän
-mielipiteen tueksi kutakuinkin seuraavaa:
-
-Roomalainen kirjallisuus todistaa joka kohdassa, että roomalainen
-ennen kaikkea tunnusti ja rakasti laaksojen, tasankojen ja meren
-kauneutta, kun näet laaksoa tai tasankoa elähytti kimalteleva vesi ja
-koristivat lehdot. Vuoria he pitivät esteettisesti arvossa oikeastaan
-vain taulun taustana tai kehyksenä. Milloin hyvänsä roomalainen puhuu
-luonnonkauneudesta, tarkoittaa hän tällaisten seutujen suloa. Hyvin
-harvoin puhuu roomalainen runoilija sillä tavalla, joka osoittaa, että
-hänen silmänsä on ihaillen viihtynyt vuoristomaisemassa. Tosin kuulemme
-Vergiliuksen puhuvan "isä Apenninuksesta", jonka tammien latvoissa
-myrsky pauhaa ja joka ylpeänä kohottaa lumista päätään pilvien yli,
-ja Horatius kertoo Soractesta, joka lumesta välkkyen kohoo campagnan
-taivaanrannalla. Mutta se mielenkiinto, jota runoilijat näille vuorille
-osoittavat, on mielenkiintoa matkan päästä, on mielenkiintoa taustalla
-olevaan esineeseen, joka vastakohtana kohottaa kokonaisuuden viehätystä.
-
-Monin paikoin tapaa sellaisiakin ilmaisuja, jotka edellyttävät
-itsestään selvänä asiana, ettei vuoriseutu voi olla kaunista, ja
-että tarvitaan tottumusta, ennenkuin silmä voi sietää sellaista
-luotoa. Niinpä esittää Cicero todistuksena tavan voimasta, että on
-seutuja, jotka, meidän niissä kauan oleskeltuamme, voivat näyttää
-miellyttäviltä, vaikka olisivatkin vuoriseutuja tai metsän peittämiä.
-Koko roomalaisesta kirjallisuudesta hakee turhaan yhtä ainoata sanaa,
-joka viittaisi siihen, että joku monista alppien yli kulkeneista
-roomalaisista olisi pitänyt niitä kauneudellaan tehoavina. Päinvastoin
-sanotaan niitä kaameiksi ja hirmuisiksi. Aikana, jolloin sadoittain
-ja tuhansittain roomalaisia vuosittain kulki lukuisia alppiteitä, kun
-Sveitsi oli Rooman vallan alainen ja siellä asui paljon roomalaisia,
-näkivät matkustajat vain ne vaivat, vastukset ja vaarat, joita heidän
-oli kestettävä, vuoripolkujen kapeuden ja suuren jyrkkyyden takia,
-kun ne kiemurtelivat hirmuisten äkkijyrkänteitten reunoja pitkin,
-vain jää- ja lumiaavikkojen kamalan yksinäisyyden ja sen tuhon,
-jota lumivyöryt aiheuttivat. Mutta he eivät puhu sanaakaan aamu- ja
-iltaruskon heijastuksesta alppien ikuisella lumella, vuorijäätiköiden
-värivivahduksista tai sveitsiläisten maisemien suurenmoisesta luonnosta.
-
-Samoin mainitaan hyvin harvoin vuorille-nousuja tai vuoriretkeilyjä,
-ja kun niin tapahtuu, saamme tietää, ettei tarkoituksena ollut
-hakea alppiseudun tarjoamia luonnonkuvia, vaan uteliaisuuden tai
-muunlaisen tiedonhalun tyydyttäminen. Meille on vielä keisariajalta
-säilynyt kuvaus Etnasta, kirjoitettu runosäkeillä, ja on siis
-olevinaan jonkinlaista runoutta. Mutta tämä kertomus on sisällöltään
-aivan luonnontieteellinen eikä mainitse sanaakaan näköalasta vuoren
-kukkulalta.
-
-Roomalaisten päähän ei olisi pälkähtänytkään, niin rohkeita ja
-lannistumattomia ja niin väsymättömiä marssimaan kuin he olivatkin,
-milloin sotaretkistä oli kysymys -- perustaa alppiklubeja, joiden
-jäsenet olisivat päättäneet olla jättämättä yhtään vuorenhuippua maan
-päällä ihmisjalan koskemattomaksi. Ainoa, mikä hiukan muistuttaa
-nykyajan romanttista luonnontunnetta, on keisari Hadrianuksen nousu
-Etnan huipulle, sieltä päivännousua katsellakseen; mutta itse
-vuoristoseutu sellaisenaan ei liene häntä miellyttänyt. Vieläkin ovat
-Etnalla sen talon rauniot, joka rakennettiin keisarille ja hänen
-saattueelleen yömajaksi.
-
-Kaikesta tästä luulee Friedländer voivansa päättää, että antiikin
-kansoilta puuttui kyky käsittää oikean vuoristomaiseman kauneutta.
-Eräässä tutkielmassa siitä, mikä klassillisen muinaisuuden käsitys
-luonnonkauneudesta oli, on eräs ruotsalainen roomalaisen kirjallisuuden
-professori _Lysander_ lausunut päinvastaisen mielipiteen. Hänen
-mielestään oli kreikkalaisilla ja roomalaisilla aivan yhtä selvä
-käsitys alppimaisemien suurenmoisuudesta kuin meilläkin; yhtä hyvin
-kuin mekin he käsittävät niiden kauneuden, mutta ero oli siinä, että
-roomalaisilla oli niin sanoaksemme oma asteikkonsa sekä luonnonkuvien
-että kaiken muunkin kauneuteen nähden, ja että vuoristomaisemat
-loittonevat enemmän kuin useimmat muut siitä, mitä he pitivät luonnon
-kauneusihanteena. Juuri se vaikutus, jonka alppiluonto roomalaiseen
-teki -- hänhän piti sitä kauhistuttavana, hirmuisena -- todistaa, ettei
-hän suinkaan ollut tylsä ylevän suuren, synkän, aution, kesyttömän ja
-kauhistuttavan ilmauksiin nähden luonnossa. Mutta hänen mieleensä ei
-voinut juolahtaakaan kätkeä sitä kauneuden vaikutelmaa, minkä sellainen
-luonto pakostakin jättää jokaiseen terveeseen, herkkään mieleen, jota
-esteettiset tuumailut tai päivän muoti eivät ole pilanneet.
-
-Jos hän, kuten nykyajan matkailijat, olisi tyhjentänyt kielivaraston
-aarteet, ilmaistakseen hämmästyksensä ja ihmetyksensä alppimaisemia
-kohtaan, olisi hän kääntänyt ylösalaisin sen kauneusasteikon, joka
-oli kuulunut kaikille entisille ajoille, lukuunottamatta viimeksi
-kuluneita sataa vuotta, ja joka varmasti kuuluu tulevaisuudellekin,
-nimittäin sen kauneusasteikon, joka ottaa ihanteekseen sellaisen
-luonnon, mikä puhuu sopusointuisesti ja rauhoittavasti ihmissydämelle,
-sen luonnon, mihin ihminen tosiaankin voi arkipäiväisesti kotiutua, kun
-hän ei halua Byronin Manfredin tavoin inhimillisen tunteen lumirajalla
-taistella kauheita ihmisvihollisia voimia vastaan. Roomalainen ei
-halunnut kadottaa omaa itseään sellaisen luonnon vaikutelmiin, jonka
-kuulumattoman, mutta aineellisen suuruuden edessä ihminen painuu
-häipyvään mitättömyyteen.
-
-Hän rakasti vuorta kauniina taustan koristeena; hän ihaili niitä
-plastillisia kukkulaviivoja, jotka ympäröivät Rooman campagnaa. Siellä,
-missä hän oli laaksossa, hänet saattoi, hämmennystä tuottamatta, myös
-vallata mystillinen tunto alppien vertauskuvallisesta merkityksestä
-ihmismielelle, ja hän voi uneksia, että noilla vuorenkukkuloilla asusti
-korkeita jumalia, ja että sieltä kumpuaa se lähde, josta runotaito
-virtailee. [Tämän kappaleen on tekijä käsikirjoituksestaan pyyhkinyt
-pois. _Suom._]
-
-Meidän päivinämme on ihastus vuoristomaisemien kauneuteen niellyt
-melkein kaiken muun harrastuksen luonnonkauneutta kohtaan. Tätä ilmiötä
-pitää Lysander osittain teeskentelynä, osittain sairaalloisena, ja
-hän huomauttaa -- minkä seikan Friedländerkin on älynnyt --, että,
-sittenkun ihastus Sveitsin alppiluontoon on voittanut kaiken muun
-luonnonnäkyjen nautinnon, kuitenkin kaikki ne ihmiset, joilla on ollut
-kehittynyt antiikkinen katsantotapa, ovat mielestään saaneet perin
-vähän ravintoa sielulleen oleskelusta valtavilla vuoriseuduilla, mutta
-toiselta puolen kiitollisina nauttineet vuorille päin avautuvasta
-näköalasta.
-
-Niin lausuu esim. nerokas ruotsalainen esteetikko _Ehrensvärd_
-Italian-matkansa kuvauksessa m.m. seuraavaa: "Hänen (Ehrensvärdin)
-silmänsä vapautuivat alppivuorista. Ne ovat kauniita matkan päästä,
-mutta niiden keskellä ollessa valtaa mielen hävityksen tunne."
-
-Filosofi HEGEL sai saman vaikutelman, ja niin ajatteli myös
-taiteentuntija WINCKELMANN. Kun hän, oleskeltuaan pitemmän aikaa
-Italiassa, taas näki Tyrolin, ei hän tahtonut myöntää tätä vuoriseutua
-kauniiksi. Se, mikä hänestä ennen näytti valtavan majesteettiselta,
-tuntui nyt vain tuskastuttavalta ja painostavalta. Hänet valtasi
-alakuloisuus, eikä olo tuntunut hänestä miellyttävältä, ennenkuin hän
-oli jättänyt vuoret taakseen.
-
-Ankarimmin on alppiluonnon kohottamista luonnon kauneusihanteeksi
-kuitenkin tuominnut runoilija _Chateaubriand_ teoksessaan _Voyage au Mont
-Blanc_. Hän oli, kuten tiedämme, matkustanut hyvin paljon.
-
-"Olen nähnyt", sanoo hän, "monta vuorta Amerikassa ja Euroopassa, ja
-minusta on aina tuntunut, että niitä kuvaillessa on sivuutettu totuuden
-rajat. Käyntini Chamonayssa on vain vahvistanut tätä vakaumustani."
-
-Chateaubriand kokoaa mielipiteensä seuraaviin sanoihin:
-
-"Niinkuin ei mikään maisema ole korkeimmassa merkityksessä kaunis, jos
-siltä puuttuu vuoristotausta, niin ei mikään maisema voi tyydyttää
-silmää ja sydäntä, kun siitä puuttuu tilaa ja vapaa näköala. Mutta
-niin on aina asian laita vuoriseutujen sisäosissa. Siellä joudutaan
-niin lähelle katseltavaa esinettä, ettei mittasuhteiden suuruutta
-voi tarkata, ja samalla ovat vuoret niin jättiläiskokoisia, että ne
-masentavat kaikki, mikä muuten voisi niitä koristaa. Lisäksi on Alppien
-lumikentillä se paha puoli, että ne tummentavat kaikki, vieläpä taivaan
-sinisen värinkin. --
-
-"Vuoristossa näkee liian vähän taivasta -- sitä kangasta, jolle luonto
-maisemansa piirtää. Mutta missä taivas puuttuu, siellä jää kuva
-tehottomaksi ja sekavaksi. Sen ovat maisemamaalarit kyllä huomanneet,
-kun näyttävät vuoria vain matkan päästä katsottuina, mutta levittävät
-metsää ja lakeuksia keskustalle silmän nähtäväksi. Vain kuutamossa
-esiintyy vuoristomaiseman suurenmoisuus täydessä voimassaan. --
-
-"Vuoristomaisemilla on se vika, että suurenmoinen ja ylevä menee
-hukkaan, kun tullaan niiden keskelle, ja etteivät ne kykene korvaamaan
-vahinkoa sillä viehkeydellä, mitä muissa luonnontauluissa piilee.
-Sveitsin laaksoja voi pitää vain suhteellisesti miellyttävinä. Se
-tunne, jota koemme vuoristossa, on perin kiusallinen, ja sitä tehostaa
-sen autius ja karuus.
-
-"Ne laaksot, joihin Vergilius ikävöi, päästäkseen seurustelemaan
-laulun jumalattaren kanssa, ovat suloisia, hymyileviä laaksoja,
-ja niiden tulee sijaita runollisten ja historiallisten muistojen
-seudussa. Vergilius ei todella olisi pitänyt kovinkaan viehättävänä
-Chamonaylaaksoa jääkenttineen ja havupuineen. Antiikki, johon aina
-tulee vedota, kun on kysymys vaikutelmien totuudesta, piti vuoriseutuja
-tuskan ja epätoivon pakopaikkoina, ja sitä mieltä on raamattukin. --
-
-"Mutta maisemien taustoina on vuorilla sitä huomattavampi esteettinen
-merkitys. Niiden lumipeitteiset huiput, alastomat kyljet,
-jättiläismäiset jäsenet, jotka ovat hirmuisia läheltä katsottuina, ovat
-ihailun arvoisia, kun ne puuntavat taustalla läpinäkyvien sumuharsojen
-verhoamina, auringon kullatessa. Mutta älkää vaatiko, että minun
-pitäisi ihailla alppilaaksojen pitkiä vuorenselänteitä, rotkoja,
-luolia, koloja ja kiemurteluja."
-
-Niin lausuu Chateaubriand. Hänen käsityksensä vuoristomaisemista
-on, kuten huomaamme, täysin antiikkinen, ja ettei hänelläkään ole
-sanottavana mitään aamu- ja iltaruskon hehkusta lumikentillä, johtunee
-siitä, että pohjoismaalaisen, kasvaneena seuduilla, missä ilma on
-vähemmän läpinäkyvää ja värit siis vähemmän kirkkaita, on helpompi
-käsittää tuota kieltämättä suurenmoista näkyä kuin Chateaubriandin,
-joka niin usein oli nähnyt kuvaamattomat värileikit ilta-auringon
-kirkastaessa taivasta Keski- ja Pohjois-Italiassa mitä hienoimmin
-vivahduksin ruusunpunaisesta hehkuvimpaan purppuraan ja tummimpaan
-sinipunervaan.
-
-Oma mielipiteeni asiasta on se, että klassillisten ja nykykansojen
-käsitys vuoristomaisemista on erotuksetta sama, jollemme ota lukuun
-sattumalta voimassa olevaa kirjallista muotia, joka muuten jo näyttää
-taantuvan. Yleensä myönnetään, ettei erotusta ole siihen vaikutukseen
-nähden, minkä korkeat vuoret kauempaa katseltaessa taustakoristeina
-jättävät mieleen. Tiedetään, että muinaisia roomalaisia miellyttivät
-plastillispiirteiset vuorijonot, jotka ympäröivät Rooman campagnaa.
-Tiedetään myös, että kreikkalaiset, nähdessään jäätiköiden kuin
-hopeapilvinä hohtavan sinisen eetterin läpi, uneksivat jumalainsa
-siellä asustavan ja korkealla, ikuisessa auringonpaisteessa,
-myrskyjen ja pilvien kulkuteiden yläpuolella, nauttivan loppumattoman
-elämän iloa, eikä kukaan epäile, että tämä unelma kuvastelee niitä
-vaikutelmia, joita korkeat jäätiköiden peittämät vuoret jättivät heidän
-esteettiseen rakenteeseensa.
-
-Jos olemme yhtämieltä siitä, että tässä kohdassa on täysi yhtäläisyys,
-että siis klassillisetkin kansat nauttivat vuorista vielä elävämmin
-matkan päästä ja taustakoristeina, koska heissä oli mielikuvitusta
-viehättäviä myytillisiä käsityksiä eetterissä ylenevistä lumikentistä,
-niin on vielä tarkastettava, onko vuoristomaisemissa muissa suhteissa
-kauneusarvoja, joita kreikkalaisten ja roomalaisten mieli ei kyennyt
-käsittämään. Herättivätkö korkeiden vuorien väliin suljetut laaksot
-heissä vastenmielisyyttä, vai eivätkö he kyenneet havaitsemaan niitä
-yleviä näkyjä, jotka vuorien huipuilta avautuvat aamuruskon syttyessä
-ja auringon noustessa?
-
-Mitä jälkimäiseen kysymykseen tulee, tahdon viitata Rufus Festus
-Avienuksen mielipiteeseen. Hän on vain maantieteellinen kirjailija,
-joka runomuotoisessa tutkielmassaan antaa kiireisen katsauksen omista
-maantieteellisistä tiedoistaan, niin kiireisen, että runo on tuskin
-muuta kuin nimiluettelo. Alpeille hän omistaa kaksi säettä; toinen
-viittaa niiden jylhiin jyrkänteihin, toinen juuri niihin näköaloihin,
-jotka avautuvat niiden huipuilta, kun aamusarastus alkaa ja sen mukana
-ne näyt, joita uuden päivän syntyminen silmälle tarjoaa. Hän kuvittelee
-itse alppivuortenkin kaihoisasti ikävöivän tuota näkyä näkemään ja
-sen vuoksi kohottavan päitään, toinen vuorijättiläinen toisiaan
-korkeammalle, sitä katsellakseen.
-
-Mitä taas tulee elämään laaksoissa, korkeiden tunturien välissä,
-niin muistuivat mieleeni, lukiessani Friedländerin mielenkiintoista
-kirjoitusta ne, vaikutelmat, mitä Vergiliuksen runoista nuoruudessani
-sain. Minne tämä runoilija mieluimmin siirtyy mielikuvituksessaan?
-Arkadiaan, Balkanin vuorten laaksoihin ja Thessaliaan, etenkin Tempen
-laaksoon. Arkadia on vuorimaata. Sitä leikkelevät melkein lukemattomat
-korkeat ja matalat tunturiharjanteet. Eräälle niistä, Maenalukselle,
-sijoittaa Vergilius yhden kauneimpia paimenidyllejään, ja hän seurasi
-siinä monia vanhoja helleenisiä esikuvia, jotka kuvittelivat Arkadian
-laaksoissa vietettävän onnellista, viatonta ja runollista elämää.
-
-Monet antiikin runoilijat ovat ylistäneet myös Tempen laakson
-kauneutta. Vieläpä maantieteilijä ja luonnonhistorioitsija Plinius
-vanhempi, joka ei muutoin mainiossa _Historia naturalis_-teoksessaan
-poikkeile tunteen alalle, ei saata, Tempen laaksosta kertoessaan, olla
-puhumatta vuorijyrkänteiden korkeudesta, joka häipyy ihmisen katseilta,
-tuoreista ruohoniityistä ja lintujen suloisesta laulusta. Ja kuitenkin
-aukenee Tempen laakso vuorijättiläisten Pelionin ja Ossan välissä ja
-tuo eräissä kohden esille jokseenkin villiä romanttisuutta.
-
-Ensimäisessä paimenrunossaan Vergilius antaa paimenen valitella, että
-hänen täytyy lähteä kotiseudultaan, ja kun paimen sen ohella kertoo,
-mitä hänen siten on pakko menettää, puhuu hän myöskin näköalasta,
-joka aukeni hänelle vihreyden koristamasta luolasta toisella puolella
-kohoavalle vuorenrinteelle päin, jota vasten laitumella käyvät laumat
-piirtyivät kuin jyrkänteiden yläpuolella liitelevinä.
-
-Helleenien ja roomalaisten katse tajusi aivan yhtä hyvin kuin meidänkin
-alppi-laakson kauneuden. Mistä siis on johtunut, että on yritetty tehdä
-ero meidän ja heidän välillään vuoristomaiseman käsitykseen nähden?
-Erotus on oikeastaan vain siinä, että roomalaiset niin suoraan, ettei
-se nykyään ole muodissa, puhuvat siitä kamalasta, kauhistuttavasta,
-mitä alppimaisemissa ilmenee. Mutta ne nykyajan esteetikot, jotka
-asettuvat muodin yläpuolelle, sanovat aivan samaa. Kuuluisassa
-estetiikka-teoksessaan sanoo _Karl Köstlin_ m.m. vuoristomaisemasta,
-kuvattuaan sen erilaiset kauneuspiirteet:
-
-"Mutta vuoristomaisema on kauhun, hirmun maailma, jossa huomaamme
-olevamme yksin ja avuttomia, missä pienuuden ja voimattomuuden
-tunne meitä värisyttää, missä suistuvien ainejoukkojen pauhu valtaa
-ihmisen ja eläimet silmittömällä kauhulla, missä myrskyt raivoavat
-pelottavasti, missä tyynelläkin ilmalla ammottavat rotkot, rapautuneet
-vuorenseinämät, pirstoina ympäriheitellyt kallionjärkäleet, kuilun
-uhkaavien voimien vinosti kasaamat vuorikerrostumat siirtävät meidät
-ajassa takaisin kaikkinielevän kaaoksen autiuteen ja kauhuihin."
-
-Juuri tämän tunsivat roomalaiset niin syvästi ja vakavasti ja myös
-rehellisesti lausuivat ilmaisten tuon tunteen sanalla _horror_,
-kauhu. Sana oli hyvin valittu, sillä se ilmaisee myös jotakin muuta
-kuin _kauhua_! se ilmaisee tuota sanoin selittämätöntä, mikä valtaa
-mielen, kun se tuntee yli-inhimillisen voiman läsnäolon. Siinä yhtyy
-kauhunkäsitteeseen ylevän ja salaperäisen käsite. Siksi voikin
-Vergilius sanoa kumalaisesta ennustajattaresta, että hän oli _horrenda_.
-
-Mikä tässä kysymyksessä erottaa meidät roomalaisista, on oikeastaan
-vain muotiseikka, joka toivoakseni pian lakkaa olemasta nykyaikainen.
-Muoti ei merkitse sitä, että se tehostaisi vuoristomaiseman ylevää
-luonnetta, jota ei mikään aikakausi olekaan kieltänyt, vaan sitä, että
-sille halutaan antaa kauneuden _privilegium exclusivum_ ja puhutaan
-halveksivasti tasangon ja sen yli kaareutuvan taivaan kauneudesta,
-joissa kuitenkin on pohjattoman rikkaita aarteita. Se suunta, johon
-nykyaikainen maisemamaalaus pyrkii, oikeuttaa toivomaan, että tuo
-luonnoton ja valheellinen muoti piankin on lopussa.
-
-Se polveutuu 1700-luvulta ja sai vauhtia Macphersonin "Ossianista" ja
-vielä enemmän Rousseaun "Tunnustuksista" ja "Uudesta Heloisesta". On
-kuitenkin myönnettävä, että tämä makusuunta oli alussa terveellisenä
-vastavaikutuksena sille laiminlyönnille, johon runous ja maalaustaide
-siihen saakka olivat joutuneet syyllisiksi alppiluontoa kohtaan. Vasta
-v. 1820 kuvasi sveitsiläinen maalari _Meuron_ [Maximilian Meuron de
-Corcelles, s. 1788] kankaalle alppihuipun koko villissä loistossaan,
-kun se kasteen kylvettämänä ja aamusumusta eroten ottaa vastaan
-auringon ensimäiset säteet. Häntä seurasivat Calame, Diday ja monet
-muut. Tästä valloituksesta saamme kiittää mainittua makusuuntaa, jonka
-hairahtuminen pitämään arvottomana kaikkea muuta maisemakauneutta
-on kouraantuntuva ja niin vastainen terveelle inhimilliselle
-tunnevireelle, että sen täytyi korjautua oman liioittelunsa
-välityksellä.
-
-Olin aikonut tänään kuvata luonnontunnetta sellaisena kuin se esiintyi
-arjalaisilla esi-isillämme kolmetuhatta vuotta sitten niissä lauluissa,
-joista hindujen pyhä kirja Rigveda on koottu, mutta nyt en jouda siitä
-puhumaan. Ehdin vain huomauttaa yhden ainoan, mutta sielullisesti
-huomattavan piirteen: sen ihailun, mikä noissa lauluissa ilmenee
-aamuruskon ja auringonnousun valo- ja värileikkiä kohtaan.
-
-Olen usein kuullut väitettävän, että rahvas meidän päivinämme,
-ruotsalainen, ranskalainen ja englantilainenkaan, ei vähääkään välitä
-tuosta loistavasta näystä. Jos se olisi totta, niin ei meidän olisi
-kansanjoukkoihin nähden tunnustettava kehitystä, vaan perin painostava
-ja arveluttava taantuminen eläimellistä tylsyyttä kohti heidän
-tunne-elämässään.
-
-On huomattava, että nuo muinaisajan arjalaiset, joihin aamuruskon
-värileikki ja auringonnousun mahtavuus niin elävästi vaikutti,
-olivat paimentolaiskansaa jokseenkin alhaisella kultuuriasteella ja
-että heiltä vielä suureksi osaksi puuttui kiinteitä asumuksia. Siis
-emme voi selittää esteettistä valppautta toiselta ja esteettistä
-tylsyyttä toiselta puolen vain sivistysasteesta riippuvaksi. Jos
-kultuuri terästää kauneudenvaistoa, ja jos myönnetään, että kansamme
-sivistystaso on korkeampi kuin heidän isiensä kolmetuhatta vuotta
-sitten, niin odottaisi aivan päinvastaista tulosta.
-
-Ennenkuin ryhtyy tarkemmin käsittelemään tätä kysymystä, tulee
-kuitenkin olla varma siitä, onko väite tosi vai sen vaarallisen
-taipumuksen tuote, joka usein tulee yhteiskunnallisella asteikolla
-hiukan korkeammalla olevassa kansanluokassa esille, kun näet tahdotaan
-selittää alemmalla asteella olevien tunne-elämä toiseksi ja vähän
-kehittyneeksi -- jollaisesta taipumuksesta on johtunut paljon pahaa ja
-joka useimmissa tapauksissa nojaa hyvin vähän tutkitulle perustalle.
-
-On asian luonnon mukaista, että työhönsä menevä päivätyöläinen vain
-vähän huolii luonnon esteettisistä vaikutelmista, jos hänen mieltään
-painavat surut ja huolet, jotka äsken syttynyt päivä on kasaava hänen
-hartioilleen. Se on yhtä luonnollista kuin että kuka hyvänsä meistä voi
-olla tunteeton luonnon kauneudelle surun ja alakuloisuuden hetkinä.
-Mutta teemme väärän johtopäätöksen, jos tämän perusteella pyrimme
-pitämään hänen esteettistä kykyään alempana kuin omaamme tai kiellämme,
-että hän suotuisammissa ja iloisemmissa olosuhteissa ei tuntisi
-samaa, mitä hänen Indraa tai Odinia palvelleet esi-isänsä tunsivat,
-kun aamurusko syttyi ja aurinko herätti vaiteliaan ja kalpeavärisen
-maailman elämään ja loistoon.
-
-
-
-
-VI.
-
-MUOTOJEN KAUNEUSLAIT.
-
-
-Tämän luentojakson johdantona oli kysymys, ovatko yleispätevät
-esteettiset arvostelmat mahdollisia. Olen tähän saakka koettanut
-osoittaa, että ihmisen kauneudentunne ja taidetta luova vaisto
-pohjaltaan perustuvat, kuten hänen ajatuksensa laitkin, järjestävään
-periaatteeseen, jonka olemassaolon huomaamme maailman kehityksessä;
-että, vaikka makusuuntia on monta, ne kuitenkin aaltoilevat
-määrättyjen äärimmäisten rajojen sisällä yhteisen navan ympärillä;
-että, kun makuarvostelmat päätyvät eri tuloksiin, se riippuu useissa
-tapauksissa siitä, että ei-esteettisillä aineksilla on määräävä osa
-niiden muodostelemisessa, ja että sellainen erittely, jonka avulla
-nuo ei-esteettiset ainekset voidaan poistaa, on mahdollinen. Olen
-osoittanut, että niinkuin ihmisten ruumiillinen ja älyllinen rakenne
-on peruspiirteiltään yksi ja sama, niin on heidän esteettinenkin
-rakenteensa pohjaltaan samanlainen.
-
-Esim. neekerin ja eurooppalaisen ruumiilliset eroavaisuudet eivät
-ole sellaisia, ettei tiede ja yleinen kielenkäyttö olisi oikeutettu
-panemaan heitä samaan luokkaan: ihmissuku, _genus homo_. Heidän
-älylliset eroavaisuutensa eivät ole niin suuret, etteivät samat
-mielleyhtymien ja ajatuksen lait olisi voimassa molemmissa roduissa.
-
-Samoin on asian laita heidän kauneuskäsityksiinsä ja makuarvostelmiinsa
-nähden. Taidehistoria, niiden eri tyylien ja makusuuntien historia,
-joita on rinnatusten eri kansojen kesken ja perätysten eri aikakausina,
-ei osoita ainoastaan näitä eroavaisuuksia, vaan samalla mitä
-eittämättömimmin ja vakuuttavimmin, että kaikki nuo eroavaisuudet
-haaraantuvat kuin puiden oksat yhteisestä rungosta, yleisinhimillisestä
-esteettisestä rakenteesta. Eräs meidän päiviemme perinpohjaisimmista
-taidehistorioitsijoista, _Gottfried Semper_, teoksen _Der Stil in den
-technischen und tektonischen Künsten oder Praktische Aesthetik_
-kirjoittaja, saattaakin sen vuoksi täydellä syyllä puhua "tyylin
-_ikuisista_ laeista" ja kehoittaa niitä, jotka toimivat nykyaikaisen
-taideteollisuuden alalla, ahkerasti tutkimaan ei ainoastaan sitä,
-mitä on luotu taidekehityksen korkeimpina aikakausina, vaan niitäkin
-teoksia, jotka ovat lähellä taiteen alkua, sillä he voivat oppia ja
-oppivatkin paljon myös hinduilta ja intiaaneilta.
-
-Näin ollen on luonnollista, että on sellaisiakin ilmiöitä,
-joita ihmisten yhteisen rakenteen vuoksi ja rotu- ja
-kansallisuuseroavaisuuksista huolimatta täytyy arvostella esteettisesti
-miellyttäviksi tai esteettisesti yhdentekeviksi tai rumiksi.
-
-Jos kysymme, _mikä_ ilmiöiden ominaisuus aiheuttaa sen, että ne ovat
-yhtä tai toista, vastaa n.s. aate-esteetikko, että tuo _mikä_ on se
-aate, se aatesisältö, joka niissä piilee, tai oikeammin ilmenee.
-Mutta selvää on, että tuon aatesisällön silloin täytyy tulla esille
-ilmiöiden muodon tai värien välityksellä, ne täytyy ensin nähdä tai
-kuulla, koska ne silmän tai korvan kautta tulevat sieluun. Tämän
-kieltämättömän totuuden perusteella on syntynyt n.s. muotoestetiikka,
-joka ei tyydy hakemaan ilmiöstä vain sen aatetta, vaan haluaa tutkia
-ja osoittaa, mitkä muotosuhteet tai rytmilliset liikuntosuhteet, tai
-mitkä väri- ja valoyhtymät välittömästi miellyttävät ihmisluontoa tai
-ovat sille vastenmielisiä. Etenkin filosofi _Herbart_ ja hänen koulunsa
-ovat huolehtineet muotoesteettisistä tutkimuksista; _Fechner_ ja hänen
-kokeellinen koulunsa ovat sitä jatkaneet.
-
-Järkiperäisesti menetelläkseen täytyy muotoestetiikan tietysti
-aloittaa yksinkertaisimmista ja alkeellisista muodoista, ottaakseen
-selville, joko niissä on jotakin miellyttävää tai vastenmielistä.
-Onko meillä oikeus puhua miellyttävästä tai epämiellyttävästä jo
-niin yksinkertaisissa muodoissa kuin suorissa, vaakasuorissa ja
-pystysuorissa viivoissa, tai jos otetaan käyrät viivat, alkeelliset
-matemaattiset kuviot: ympyrä, soikio, kolmio, suorakaide, tai eräät
-säveleinä tajuttavat ilman värähdykset tai eräät yksinkertaiset
-väriyhdistelmät, esim. punainen ja vihreä? Ja jos tähän kysymykseen voi
-vastata myöntävästi, kuinka käy silloin aate-estetiikan, joka väittää,
-että kaunis tai miellyttävä riippuu jostakin siinä olevasta sisäisestä,
-henkisestä? Mitä sisäistä ja henkistä voi keksiä alkeellisissa
-viivoissa tai yksinkertaisissa kuvioissa?
-
-Ennenkuin voimme vastata jälkimäiseen kysymykseen, täytyy meidän
-tarkastaa, kuinka ihmiskunta on suhtautunut edelliseen.
-
-Ruotsin ja Norjan Pohjanmeren puolisella rannikolla, etenkin
-Bohuslänissä on vuorien pintoihin piirretty kuvioita, kalliopiirroksia.
-Ne ovat peräisin pronssikaudelta, jonka otaksutaan alkaneen noin v.
-1500 e. Kr. Useimmin toistuvina kuvioina näissä kalliopiirroksissa
-ovat ympyrät tai pyörät, milloin yksinkertaiset, milloin samakeskiset,
-joissa on harvempia tai useampia säteitä.
-
-Liian rohkeata olisi väittää, että piirtäjä olisi kaivertanut nuo
-ympyrät kovaan graniittiin senvuoksi, että ne olivat erikoisesti
-miellyttäneet häntä, että toisin sanoen joku alkuperäinen
-kauneustajunta oli kehoittanut häntä ne piirtämään. Luultavasti
-on tavallisin olettamus oikea, se näet, että niillä oli hänelle
-jonkunlainen vertauskuvallinen uskonnollinen merkitys, vaikka samalla
-voidaankin todistaa, että tuon kaukaisen ajan skandinaaveilla
-kauneudentunne oli hyvin elävä. Sitä todistavat heidän muinaistieteen
-taiteenottamat aseensa ja työkalunsa, jotka ovat merkittäviä kauniiden
-muotojensa ja hyvää makua todistavien koristeittensa vuoksi ja joiden
-koristeissa on erilaisia ympyröitä ja kaaria suorien viivojen kanssa
-vaihdellen.
-
-Ylimalkaan on yksinkertaisilla matemaattisilla kuvioilla suuri
-merkitys kaikkien muinaiskansojen koristeissa. Ja kieltämätöntä on,
-etteivät heitä miellyttäneet ainoastaan näiden muotojen yhdistelmät,
-vaan myöskin nuo yksinkertaiset matemaattiset viivat, jotka ovat
-koristesommitelmien alkeita, sillä niistä pidetään todistettavasti
-kautta vuosisatojen, ja ne kestävät kaikkien kultuuriasteiden läpi,
-ja vaikkapa niistä väitellään paljonkin, kuten myöhempinä aikoina,
-niin riita ei koske sitä, ovatko nuo muodot tarkoitetut esteettisesti
-vaikuttaviksi vai ei, sillä se vaatimus tunnustetaan yleisesti, vaan
-sitä, kumpiko niistä etupäässä edustaa kauniin muodon pääasiallista
-alkeellista ilmaisua.
-
-Ympyrä on kaikkina aikoina ollut täydellisyyden vertauskuvana ja
-kauneuden ilmaisuna, nimittäin kauneutta yksinkertaisimmassa ja
-alkuperäisimmässä muodossaan. Winckelmann, taidehistorian isä,
-koetti taas todistaa, että soikio on kauneusviiva, Hogarth taas,
-että sellainen on aaltoviiva. Moni arkkitehti on pitänyt neliötä
-helppotajuisempana ja siten myös esteettisesti edullisempana
-ulottuvaisuus- ja jakosuhteena, kun taas Herbartin oppilas _Zeising_ on
-koettanut näyttää, että se jako- ja muodosteluperiaate, joka enimmin
-miellyttää ihmissilmää ja esiintyy yleisesti sekä luonnossa että
-taiteessa, ei ole neliö eli yhden suhde yhteen, vaan _n.s. kultainen
-leikkaus_, mikä vastaa suorakaidetta, jonka sivut suhtautuvat toisiinsa
-kuten 5:8 tai, vielä tarkemmin, kuten 13:21.
-
-Olkootpa nuo mielipiteet kuinka eriäviä tahansa, ne ovat kuitenkin
-yhtä mieltä lähtökohdassaan: on olemassa jotakin, mitä voi sanoa
-_matemaattisesti kauniiksi_, ja silloin on myös luonnollista, että
-juuri matemaattisesti kauniin alalta on haettu ja haetaan vieläkin sitä
-mallimuotoa tai mallisuhdetta, joka on muotokauneuden perustuksena
-kaikissa sen loputtomasti vaihtelevissa ylemmissä ja alemmissa
-ilmenemismuodoissa. Ja mikäpä olisikaan lähempänä kuin juuri sellainen
-hakeminen?
-
-Että matemaattisella aineksella on määräävä osansa kauniin maailmassa,
-että se on aivan kuin loimena kauniin kankaassa, sitä ei enää ole
-pidettävä vain päähänpistona. Kreikkalainen filosofi Pytagoras
-osoittautuu olleensa yhä enemmän oikeassa, kun hän lausui arvelun,
-että järjestynyt maailma perustuu lukusuhteihin, ja että musiikki
-on soivaa matematiikkaa. Meidän aikamme optiikka mittaa ja ilmaisee
-luvuilla niiden ääniaaltojen suhteet, jotka tajunnassamme muuttuvat
-säveliksi, ja mittaaja laskee ne valoaallot, jotka meissä muuttuvat
-värien leikiksi. Estetiikka on epäilemättä oikealla tolalla, kun se
-hakee kauniin alkeita matemaattisesti miellyttävän alalta, ja vaikka se
-vielä ei olekaan ehtinyt keksiä melkoisia uutuuksia tällä retkellään,
-johtuu se siitä, että alku on aina hankala, ja että itse kaunis, kuten
-kreikkalainen filosofi sanoi, on vaikeata.
-
-Että niinkin yksinkertaiset ja, lisättäköön, ankarat ja pakolliset
-muodot kuin matemaattiset voivat miellyttää enemmän tai vähemmän tai
-myös olla enemmän tai vähemmän epämiellyttäviä, perustuu sielulliseen
-olemukseemme ja siitä riippuvaan fysiologiseen rakenteeseemme. Meidän
-sielunelämässämme on vaikutteita, jotka tekevät sen välttämättömäksi.
-Yksi näistä on jo vanhoista ajoista alkaen ilmaistu siten, että
-me kaikessa, mitä tajuamme, vaadimme yhteyttä moninaisuudessa ja
-moninaisuutta yhteydessä. Jos näköpiirissämme on joukko esineitä,
-jotka katseltuina yhdessä tai yksitellen tai muutamia kerrallaan eivät
-ilmaise minkäänlaista yhteyttä, ryhmitystä tai vastaa vaisuutta, vaan
-joista jokainen näyttää syntyneen toisesta riippumatta eikä ole missään
-yhteydessä sen kanssa, on meillä edessämme moninaisuus, jolta puuttuu
-tai näyttää puuttuvan yhteyttä. Sellaista moninaisuutta emme voi pitää
-kauniina.
-
-Jos kaksikymmentä lasta, yksi toisensa jälkeen, viedään silmät
-sidottuina mustan taulun luo ja heitä kehoitetaan oman halunsa mukaan
-piirtämään liidulla viivoja, sellaisia kuin kukin tahtoo, on siitä
-kaiketi seurauksena suuri paljous viivoja, joissa ei ilmene mitään
-yhteyttä, ja jotka sen vuoksi osoittautuvat esteettisessä suhteessa
-epätyydyttäviksi. Yksinomaan moninainen tuntuu hämmentävältä.
-Yhteydetön moninaisuus on laittomuutta ja n.s. sattumaa. Ja koska
-ihminen itse on maailmassa vallitsevan järjen luoma, joka ilmenee
-ajatuksen ja luonnon lakeina, tuntee hän pysyvää, periaatteellista
-laittomuutta kohtaan vastenmielisyyttä. Epäjärjestystä, sekaannusta,
-ristiriitaa parempana hän pitää lainalaista epävapauttakin.
-Moninaisuuden tulee hänelle esiintyä yhtenäiseksi järjestettynä,
-yhteyden hallitsemana, totellen käsitettyä tai ainakin aavistettua
-lakia. Mutta moninaisuus on samalla tarpeellinen, koska puhdas,
-erotukseton yhtenäisyys väsyttää yksitoikkoisuudellaan, ikävyydellään.
-Tältä kannalta on helppo käsittää, että matemaattiset muodot voivat
-miellyttää enemmän tai vähemmän, ja että näin tapahtuu sikäli kuin
-niissä ilmenee moninaisuutta yhteydessä ja yhteyttä moninaisuudessa.
-Yhteyttä ilmaisee tässä säännöllisyys. Jo suorassa viivassakin on
-yhteyttä ja moninaisuutta. Suoran viivan yhteys on siinä, että kaikki
-sen ainekset ovat välittömästi samansuuntaiset. Ympyrän kehässä taas
-ei voida ajatella yhtään ainesta, joka ei suuntansa puolesta eroa
-jokaisesta lähinnä olevasta, mutta eräs niitä yhteyden periaatteita,
-jotka ovat ominaisia ympyräviivalle, on se, että tuo ero on vakinainen,
-yhtä suuri kaikissa vieretysten tai saman välimatkan päässä toisistaan
-olevissa aineksissa. Soikiossa taas ei poikkeus suunnasta ole
-yhtäläinen, yhtä suuri toisiaan rajoittavien osien kesken, mutta yhteys
-on siinä, että poikkeukset kuitenkin ovat saman säännön alaisia, jonka
-saattaa ilmaista matemaattisella kaavalla.
-
-Mainitsen nämä esimerkkinä yhdistävän periaatteen olemassaolosta,
-säännönmukaisuudesta matemaattisissa muodostumissa, ja missä hyvänsä
-sellainen ilmenee, seuraa sitä mielihyvä, joka voi olla heikko
-ja helposti haihtuva, mutta jonka sentään selvästi tajuaa, kun
-vastakohtana on jotakin, mikä meistä näyttää olevan täydellisesti
-vailla yhteyttä, järjestystä ja yhtenäisyyttä.
-
-Säännöllisyys voi olla erilaista. Esteettisesti tärkein säännöllisyys
-on _symmetria_. Symmetrialla tarkoitetaan, yksinkertaisinta määritelmää
-käyttääksemme, kokonaisuuden kahden puoliskon tai muuten tärkeän osan
-yhtäläisyyttä. Symmetriaa syntyy esim. silloin, kun useita tilan
-aineksia on järjestetty vastakkaiseen suuntaan yhteisen keskipisteen,
-navan tai keskipinnan ympärille yhtä suuren matkan päähän tai
-siten, että niiden välimatkojen erilaisuudessa helposti nähdään
-säännöllisyyttä.
-
-Niin ankaralta, niin epävapaalta kuin tällainen säännöllisyys, jota
-sanotaan symmetriaksi, näyttäneekin ja todella on, niin se on kuitenkin
-kauneiden perusehtoja sellaisissa ilmenemismuodoissa, missä rauha
-ja sopusointu on voitolla tarmosta ja elämänvoiman hetkellisestä
-purkauksesta. Senpä vuoksi tapaamme symmetriaa kristallikiteissä,
-kasvin kukkasissa ja hedelmissä, eläinten rakenteessa ja taiteen
-alalla etusijassa ornamentiikassa ja rakennustaiteessa. Vertaileva
-sosiologinen estetiikka voi osoittaa, että kaikki alkeellinen taide
-alkaa sillä: villien ihopiirrokset, muinaishautoja ympäröivien
-kivien asettelu, aseiden ja tarve-esineiden koristelu seuraa
-symmetrian lakeja. Kun plastiikka ensiksi alkoi esiintyä, hallitsi
-symmetria sitäkin, kuten egyptiläiset ja vanhimmat kreikkalaiset
-veistokuvat osoittavat, ja symmetria on ja pysyy aina -- käyttääksemme
-voimistelusta lainattua sanontaa -- sinä perusasentona, johon kaikkein
-epäsuhtaisimmatkin plastilliset asennot viittaavat.
-
-Puutarhataidossakin on symmetrialla ollut ja tulee aina olemaan
-merkitystä, mikäli näet puutarhataito on välittömässä yhteydessä
-rakennustaiteen kanssa. Suuri rakennus, symmetrisine ainejoukkoineen,
-ei kärsi aarniometsää välittömässä läheisyydessään; sen lähin ympäristö
-vaatii enemmän tai vähemmän symmetristä käsittelyä, vaikka tosin
-sellaista, jossa vapauden ilmaus ja ankarasti matemaattinen yhdistyvät
-ja jälkimäinen siitä lievenee.
-
-Matemaattisten kuvioiden symmetriasta minun tarvitsee puhua vain perin
-lyhyesti. Ympyrä on symmetrinen mihin hyvänsä suoraan viivaan nähden,
-joka vedetään keskipisteen kautta kehälle. Sillä on symmetriansa
-ilmaisemiseksi loppumaton luku akseleita. Säännöllinen monikulmio on
-symmetrinen jokaiseen viivaan nähden, joka sen keskipisteestä kulkee
-johonkin kulmaan tai jonkin sivun keskipisteeseen. On huomattu, että
-monikulmiot, joissa on tasainen kulmaluku, miellyttävät silmää enemmän
-kuin jos tuo luku on epätasainen: viisikulmio ei miellytä niin paljon
-kuin kuusikulmio, kuusikulmio on miellyttävämpi kuin seitsenkulmio
-j.n.e.
-
-Syynä on kai se, että säännöllisessä monikulmiossa, jossa on tasaluku
-kulmia, vastakkaiset sivut ovat yhdensuuntaiset, ja että jokainen
-sen symmetrinen puolisko voidaan jakaa taas kahteen symmetriseen
-puoliskoon. Vielä on huomattu, että säännöllinen kuusikulmio miellyttää
-silmää enemmän kuin kaikki muut monikulmiot, ja että melkein kaikki sen
-vuoksi pitävät kuusikärkistä tähteä kauneimpana kaikista säännöllisistä
-n.s. tähtikuvista, kenties siksi, että sen kolme kulmiin suuntautuvaa
-akselia jakaa kuvion kuuteen tasasivuiseen, yhtäsuureen kolmioon.
-
-Nelikärkinen tähti vaikuttaa puutteelliselta; kahdeksankärkisessä alkaa
-esiintyä liikarunsautta, joka, jos kärkiä tai säteitä vielä tulee
-lisäksi, vähentää kuvion osien havainnollista suhdetta toisiinsa.
-Luonto itsekin suo säteittäisissä, orgaanisissa olioissaan etusijan
-kuusisäteisille tyypeille.
-
-Palataksemme ympyrään ei sen vanha arvo täydellisyyden vertauskuvana
-ole voinut sitä pelastaa siitä, että soikio nyt esiintyy sen onnekkaana
-kilpailijana esteettisessä suhteessa. Soikion molemmat polttopisteet
-aiheuttavat sen, että siitä tulee symmetrinen toisessa, esteettisesti
-pätevämmässä muodossa kuin ympyrä. Jälkimäisen kaikki osat halkaisijan
-molemmin puolin ovat aivan samanlaiset ja näyttävät sen vuoksi myös
-yhtäälle suunnatuilta. Soikion osat akselin molemmin puolin eivät ole
-täysin samanlaiset eivätkä kulje samaan suuntaan, vaan toisiaan kohti,
-niinkuin kreikkalaisen temppelinpäädyn tai gootilaisen portti- tai
-ikkuna-aukon eri osat.
-
-Mitä tulee symmetriaan luonnosta, saanen ensin huomauttaa sen
-merkityksestä epäorgaanisessa luonnossa, jolloin se osaksi esiintyy
-tasapintaisesi monikulmioissa ja tähdissä, useinkin hyvin rikas
-muotoisena ja kauniina, kuten lumihiutaleissa, osaksi myös kappaleissa,
-erimuotoisissa kristalleissa, kuusikulmiosta palloon saakka.
-
-Orgaanisessa luonnossa kohtaamme symmetrian monissa kasvimuodoissa,
-havainnollisimmin ja muiden periaatteiden vähimmin häiritsemänä
-kukan kupujen ja lehtien sovittelussa. Eri puulajit ovat enemmän tai
-vähemmän symmetrisesti järjestetyt runkoon nähden, kuten jokainen
-leikkaus kohtisuorasti rungon akselia vasten osoittaa. Mutta mitä
-tulee puun ulkopiirteiden luonteeseen kokonaisuudessaan, ilmaisevat
-erikoisesti havupuut mahdollisimman yksinkertaista muotolakia, jossa
-symmetria on vaikuttavana ja joka selvimmin näyttää viittaavaan
-laskevaan ja punnitsevaan ymmärrykseen. Näiden puiden muodon ankaruus
-ja matemaattisuus ei millään lailla estä niitä näyttämästä kauniilta,
-vaikka niiden kauneus onkin toisenlainen kuin lehtipuiden. Kuusen
-kartiomaiset, taivasta vasten kuvastuvat piirteet, hoikan hongan
-voimakas pyrkimys kohtisuoraan taivaalle miellyttävät katsojaa ja
-esiintyvät oivallisena vastakohtana lehtipuiden muodoille. Itse
-säännöllisyyskin näyttää viittaavan voimaan, joka voittoisesti uhmaa
-tuulten yrityksiä murtaa tai taivuttaa sitä lakia, joka niissä
-vaikuttaa. Mutta samalla ei käy kieltäminen, että näköalassa, jossa
-havupuut ovat voitolla, on jotakin yksitoikkoista. Rakenteen järkevyys
-ja lainalaisuus pistää liiaksi silmään. Havupuu jäykkine asentoineen,
-säännöllisesti asettuneine oksineen, kärjistyneine latvoineen on
-jonkinlaista luonnon rakennustaidetta, joka tosin ankarine ja samalla
-jaloine piirteineen on tervetullut vastakohta rehevämmille ja
-vähemmin ankaramuotoisille kasveille, mutta joka kuitenkin vaikuttaa
-yksitoikkoiselta.
-
-Omasta puolestani ja vaikka lapsuudestani saakka olen tottunut
-havumetsiin, olen sitä mieltä, että havupuiden muodossa on jotakin
-muinaisaikaista, mikä on jäänyt elämään menneiltä geologisilta
-kausilta, niiltä ajoilta, jolloin maailmaa järjestävä periaate antoi
-kasvien elämälle toisia muotoja, koska kehitys silloin jatkui hiukan
-toisenlaisissa oloissa kuin nyt.
-
-Sanajaloissa ilmenee myös ankara säännöllisyys ja symmetria.
-Sanajalkojen tapaiset puut peittivät suuria osia maapalloa
-kivihiilikaudella, ja suureksi osaksi juuri noiden sanajalkoja
-muistuttavien puiden jäännökset hyödyttävät nykyisen geologisen
-aikakauden enimmin kehittyneitä olentoja kivihiilenä. Havupuunmuoto
-esiintyi jurakaudella, lehtipuut vasta sitä seuraavalla liitukaudella.
-Minulla on syytä arvella, että se muinaisaikainen luonne, jolla
-havupuumetsä vaikuttaa esteettiseen tunteeseen, ei perustu niihin
-mietteihin, jotka ovat lähtöisin geologiasta ja liittyneet havumetsän
-välittömästi tekemään vaikutelmaan. Olen kuullut ihmisten, joilla ei
-ole pienintäkään tietoa geologiasta, sanovan, että havumetsä näyttää
-ikivanhalta lehtimetsään verraten. Ihmisellä, joka itse on geologisten
-aikakausien muovailutyön tulos, on niin sanoaksemme niiden kaikua
-sielussaan.
-
-Sitten muutama sana symmetrian ilmaantumisesta eläinmaailmassa.
-Ankara tasapintainen symmetria ilmenee sädekkäisissä, polyypeissä
-ja muissa alhaisemmissa eläinmuodoissa. Korkeammissa eläimissä
-tasapintainen symmetria väistyy viivasymmetrian tieltä. Ihmisvartalo
-järjestyy symmetrisesti kohtisuoran viivan mukaan; tämä antaa sille
-vasemman ja oikean puolen, joissa osat parittain vastaavat toisiaan
-ja kaikki viivat ovat symmetrisessä sopusoinnussa. Minun tarvinnee
-tuskin viitata, kuinka erikoisen tärkeää tällainen symmetria
-on inhimilliselle kauneudelle. Sen ei suinkaan tarvitse olla
-matemaattisen tarkka, sellainen yhdenmuotoisuus ja säännöllisyys,
-joka järkkymättömässä kovuudessaan aivan kuin kieltää, että elävä
-elimistö on altis ympäristön vaikutuksille ja on tulos taistelusta
-järjestyksen ja jonkun muun periaatteen välillä, on pikemmin omiaan
-näyttämään epämiellyttävältä tunteettoman virheettömyytensä nojalla
-kuin miellyttämään. Sellainen kauneus on jäykkä, ja siitä tulee jotakin
-elotonta, koska siinä ei näy jälkeäkään, mikä viittaisi, että elämä on
-ollut taistelua alusta alkaen, ja että siellä, missä sitä on, ja missä
-se on rikasta ja täydellisesti kehittynyttä, siellä sen myös täytyy
-ilmaista jotakin suvun kärsimystaistelusta ja sen pyrkimyksestä yhä
-korkeampaan vapauteen.
-
-Antoninilaisella ajalla oli nuorukaisen kauneuden ihanteena Antinous,
-ja Antinouksen toinen olkapää on toista hieman korkeammalla. Hyvin
-harvinaiset ovat sellaiset kasvot, joiden oikea puoli on aivan
-samanlainen kuin vasen. Helleeniläisenkin kuvanveiston kaikkein
-tyypillisimmissä kasvokuvissa, vieläpä juhlallisen kauniilla
-Junollakin, on kasvojen toisessa puoliskossa jotakin erilaista kuin
-toisessa. Mutta välittömästi silmäänpistävä ei tämä erilaisuus saa
-olla; määrättyjen rajojen yli ei symmetriaa voi häiritä kauneuden
-tai miellyttävyyden siitä kärsimättä. Luulen myös, että tämä mitta,
-joka lähinnä on silmämitta, voidaan jonakin päivänä tarkasti määrätä,
-vaikkei tähän asti ole niin tehty.
-
-Niin viistoon asettunut nenä, että se kohta havaittavassa kulmassa
-poikkeaa kasvojen symmetrian akselista, niin vino suu, että sama akseli
-jakaa sen kahteen huomattavasti erilaiseen ja erisuuntaiseen osaan,
-silmien erisuuruiset ja erimuotoiset aukeamat eivät miellytä, eivät
-anna kasvoille kauneuden, vaan sen vastakohdan leiman. Mikään ei ole
-paremmin omiaan osoittamaan, kuinka läheisessä yhteydessä symmetrian ja
-kauneuden periaatteet ovat, mistä ei kuitenkaan seuraa, että symmetrian
-periaate olisi kaikissa suhteissa tai tapauksissa tärkein. Se väistyy
-enemmän tai vähemmän syrjään niinkin pitkälle, että se piilee vain
-salaisena eräissä määrätyissä oloissa, joita tuonnempana käsittelen.
-Voipa melkein sanoa, että sen laita on samoin kuin painolain, joka
-vaikuttaa kaikkialla, mutta ei yksinään ja joka näennäisesti tuntuu
-voitetulta jalan noustessa, tykinkuulan kulkiessa ratansa alkuosaa,
-leivon kohotessa taivaille ja näyttäessä hetkisen lepäävän ilmassa
-siipiensä varassa tai irti päässeen ilmapallon nuolennopeasti kiitäessä
-pilviä kohti.
-
-Symmetria on yleinen periaate, mutta vain yksi niistä, jotka
-vallitsevat ja vaikuttavat maailman rakenteessa. Se vaikuttaa
-otaksuttavasti pienessä ja kaikkein pienimmässä, atomien yhtymisessä
-molekyleiksi; ehkä se vaikuttaa myös kaikkein suurimmassa maailmojen
-ainejoukkojen jakelussa, vaikkemme voikaan sitä nähdä, koska me, maamme
-ja aurinkokuntamme, olemme vain häipyvän pieni piste kokonaisuudessa,
-jota emme voi tajuta. Jos kuvittelisimme olevamme niin suuressa
-temppelissä, ettemme edes kaukoputkella saattaisi nähdä muuta kuin
-aivan pienen osan asemapintaa, joka kuuluisi jollekin temppelin
-sadoista pilareista, emme älyäisi mitään symmetristä sen rakenteessa,
-vaikka temppeli olisikin rakennettu symmetriselle alalle ja olisi
-symmetrinen suuremmilta osiltaan.
-
-Oman helposti katseella tajuttavan pikku kotinsa seinien sisäpuolella
-ihminen vaistomaisesti haluaa nähdä symmetrian sovellettuna niin
-laajalti kuin olosuhteet ja mukavuus myöntävät. Eri makusuunnat
-ja muodit seuraavat toisiaan eivätkä asetu samalle ystävälliselle
-kannalle symmetrian periaatteeseen nähden. Eräinä aikoina ilmenee
-liioittelua, joka pyrkii tekemään symmetriasta kaikkien muiden
-periaatteiden tyrannin, -- niiden, joilla on oikeus vaikuttaa
-kauniin maailmassa. Silloin voi ruhtinaan päähän pälkähtää rakentaa
-pääkaupunkinsa levitetyn viuhkan muotoiseksi, jonka säteet yhtyvät
-keskellä ruhtinaallisen palatsin porttia. Silloin voi kuninkaan mieleen
-juolahtaa sovittaa ankaran symmetrisesti rakennetun linnansa ympärille,
-niin kauas kuin silmä kantaa, symmetrisiä, matemaattisten kuvioiden
-muotoisiksi leikattuja puita ja niittyjä, symmetrisesti asetettuine
-kuvapatsaineen, suihkulähteineen, pengermäportaineen, joita kaikkia
-suorakulmaisesti leikkaavat puistokujat, ja näillä ovat puiden latvat
-leikatut saman mallin mukaan, muistuttaen jättiläismäisiä krenatöörejä,
-jotka on komennettu riviin ja joiden asennosta ja puvusta korpraali
-pitää tarkkaa huolta.
-
-Kun astuu näin ympäröidyn linnan sisäpuolelle, huomaa huonekalut ja
-sisustuksen järjestetyiksi yhtä armottoman säännöllisesti, ja se
-antaa sisäpuoliselle loistolle jotakin jäykän juhlallista, kylmää ja
-värikkyydestä huolimatta yksitoikkoista.
-
-Sitten toinen aika pitää tätä makua sietämättömän sortavana ja
-makuvallankumouksella murtaa kahleet, joita isät ovat kantaneet tahtoen
-niillä nuoretkin sitoa. _A bas l'ancien régime!_ Alas Versailles!
-Siperiaan tuo kauhea, hirmuvaltainen symmetria!
-
-Jäykästä ympäristöstä tehdään nyt salomaita, mutta viljeltyjä
-salomaita, missä luonto ja puutarha-arkkitehtuuri viettävät tavallaan
-sovintojuhlaa, ja sisällä huoneissa ripustetaan seinille maalauksia
-ja koristeita niin, että saa oikein uskoa tyranni Symmetrian vallan
-kukistuneen ja vapauden ajanjakson lopultakin koittaneen kirvoitetulle
-maailmalle. Tuolit ja sohvat siirretään kauemmas seiniltä ja sovitetaan
-sellaiseen asentoon, missä epäjärjestys, viihtymys, mukavuus ja joskus
-epämukavuuskin vaikuttavat yhdessä. Mutta tuo pannaan julistettu
-symmetria on siellä kuitenkin! Sen yksinvalta on murrettu, mutta
-se pitää nyt perustuslaillista valtikkaa ja muistuttaa viisaita
-perustuslaillisia hallitsijoita siinä, että se käyttää rajoitettua
-valtaansa ilman suotta korostettua mahtikieltä.
-
-Jos vinoon sovitetusta sohvasta katselee kattoa, huomaa siellä
-reunuksen ja siihen kuuluvan koristelun, missä sitä on, symmetrisesti
-järjestetyksi. Keskellä kattoa tai lähellä keskikohtaa huomaamme
-koristellun pinnan, jonka matemaattisen tarkasti määrätystä keskuksesta
-riippuu tavallisesti symmetrisesti muovaeltu kruunu tai lamppu. Jos
-seinät ovat maalatut, noudattaa maalaus symmetristä mallia; jos ne
-ovat paperoidut, on näissä papereissa säännöllisesti, lähemmin katsoen
-ehkä symmetrisestikin järjestettyjä kuvioita. Ovi- ja ikkunaverhot
-voivat ehkä laskea hiukan leikkiä symmetrian periaatteesta, mutta eivät
-kuitenkaan sitä riko. Mattojen kuvioissa tai väripinnoissa kuvastunee
-myöskin jonkinlaista symmetriaa. Ovenpeilit ja niiden välipinnat ovat
-myös symmetrisesti järjestetyt.
-
-Vapaudesta iloitsevien symmetrian vastustajien, jotka asuvat
-tuollaisessa kodissa, täytyy tarkemmin harkittuaan myöntää, ettei
-heidän ole onnistunut perustaa tasavaltaa, jonka presidenttinä
-olisi epäsymmetria, vaan lainalainen monarkia, jonka alueella he
-ovat symmetrian vapaita alamaisia. Ja kun nämä alamaiset hankkivat
-itselleen uusia seinäpapereita tai mattoja, on hyvin mahdollista, että
-niiden mallit on piirtänyt jokin työnjohtaja, saatuaan niihin aiheen
-kuvakiikarista, siitä symmetrian välikappaleesta, jonka _Brewster_
-Edinburgissa keksi v. 1817, sylinteristä, jonka pohjalla on muutamia
-lasinpalasia tai kukanlehtiä, niin että nämä eräitten sinne asetettujen
-peilien avulla voivat esittää loputtomasti symmetrisiä kuvioita, jotka
-vähänkin pudisteltaessa muuttuvat toisiksi, yhtä symmetrisiksi. Lisään
-epäileväni, että mikään symmetrian vihaaja viihtyisi sellaisessa
-kodissa, jossa äsken osoittamani symmetriset kohdat saisivat väistyä
-epäsymmetristen ja aivan säännöttömien tieltä. Luulenpa melkein, että
-hän silloin menisi päästään pyörälle.
-
-Symmetrian merkitys selviääkin parhaiten, jos kuvittelemme sen
-täydellisesti pannaan julistetuksi, niin että sen sijalla olisi sen
-vastakohta, epäsymmetria; että se poistettaisiin esim. porteista,
-ovista ja ikkunoista, jolloin niissä kohtisuoran keskiviivan toisella
-puolen olisi pelkkiä käyriä, toisella pelkkiä suoria viivoja; että
-se olisi poissa myös peilien ja taulujen kehyksistä, katoista ja
-lattioista. Minkä näköinen olisi kirkko, jonka pituusakselin toisella
-puolen olisi gootilaista arkkitehtuuria sen ylevässä korkeudessa ja
-rakenteellisessa johdonmukaisuudessa ja toisella vallatonta rokokoa?
-
-
-
-
-VII.
-
-SYMMETRIA.
-
-
-Tänään minun on tehtävä lisäys siihen, mitä edellisessä luennossani
-lausuin symmetrian merkityksestä esteettisenä periaatteena. Viime
-kerralla käsittelin symmetrian esiintymistä luonnon epäorgaanisissa
-ja elimellisissä muodostumissa sekä sitä tärkeyttä, mikä sillä on
-ornamentiikassa ja kodin järjestelyssä. Huomautin, että symmetria
-kuuluu matemaattisesti miellyttävän alaan, niin sanoaksemme kauniin
-perustaan, jolle kohoaa kerroksia, missä tulee esille toisia,
-henkisempiä ja vapaampia periaatteita. Mutta kuten rakennuksen
-peruspinnalla on jonkun verran vaikutusta rakennuksen koko
-suunnitteluun, samoin on symmetrian vaikutusta enemmän tai vähemmän
-huomattavissa kauniin ja taiteen kaikissa ilmenemismuodoissa.
-
-Rakennustaiteessa on symmetrian valta vielä ilmeisempi kuin minkään
-muun periaatteen. Ei minkään muun taiteen luonne, musiikkia
-lukuunottamatta, ole niin matemaattinen kuin rakennustaiteen. Se
-kaunis, mikä siinä ilmenee, piilee kokonaan periaatteissa, joita
-saattaa mitata mittanauhalla.
-
-Se noudattaa massojen jaossa symmetriaa, ja jos se joskus jättääkin
-symmetrian syrjään juuri tässä suhteessa, johtuu se pakosta, kuten
-keskiaikana, jolloin linnat ja linnoitukset rakennettiin ahtaille ja
-epäsäännöllisesti muodostuneille vuoritasangoille, joiden ääripiirteitä
-linnanmuuri seurasi, kaiken ollessa sovitettuna enemmän sitä varten,
-että voitaisiin piirittäviä vihollisia vastustaa, kuin sitä varten,
-että se näyttäisi kauniilta. Mutta sellaisen vuorilinnoituksen kaikissa
-yksityiskohdissa tulee kuitenkin esille se symmetria, jota sen
-massanjaossa kaivataan. Pystysuora viiva, joka jakaa sen portin ja sen
-yläpuolelle kiinnitetyn vaakunan kahteen osaan, osoittaa näissä osissa
-täyttä symmetriaa. Sama koskee torneja, ikkunoita, linnankappelin
-julkisivua, missä kappeli on, tämän sisustaa, joka on symmetrinen
-pituusakselin mukaan, ynnä ritarisalia.
-
-Rakennustaiteellinen symmetria saatetaan, rakennuksen pääosiinkin
-nähden, rikkoa myös ilma pakkoa, pelkästä mielivallasta, esteettisen
-tunteen siitä kärsimättä, mutta vain pienissä rakennuksissa, mieluimmin
-puusta, joissa ei ole mitään jykevää, ja joita katsellessa siis emme
-tunne, että ainejoukkioiden pitäisi olla tasapainossa. Tällaista
-rakennusta katsellessa tajuamme kuitenkin, että sääntöä vastaan on
-rikottu, mutta mielikuvitus sekaantuu asiaan sovittavana ja herättää
-käsityksen siitä, että kun matemaattisesti miellyttävä, joka sentään
-on vain kauniin alkeellinen muoto, on tässä uhrattu, on sillä tahdottu
-vain antaa rakennuksen sisustalle vienompi viehätys, rikkaampi
-vaihtelevaisuus, suurempi viihtymys.
-
-Kun katselemme toisen sivustan ylle pystytettyä pientä tornia,
-jolla ei ole vastinetta toisessa, kun katselemme erisuuruisten
-välimatkojen päähän sovitettuja ullakkoikkunoita, epäsäännöllisesti
-sijoitettuja parvekkeita ja ikkuna-ulkonemia, kuvittelemme, että
-kaikki tämä ulkonainen epäsäännöllisyys on luonut sisälle monta
-kaunista valovivahdusta, varjon ja hämärän vaihetta, monta hupaisaa
-komeroa kotityötä ja juttelua varten, joten symmetrian periaatteen
-rikkominen runsaasti korvautuu. Ja sitä mieltä olemme vielä enemmän
-senkin takia, ettei tuolla pienellä talolla ole samoja vaatimuksia
-kuin kreikkalaisella temppelillä, gootilaisella tuomiokirkolla
-tai kuninkaallisella palatsilla. Se ei pyri olemaan suuri
-itsenäinen kokonaisuus, vaan pikemmin on vain pieni sointu siinä
-luonnonsymfoniassa, jota huvilan tai maatalon ympärillä leviävä maisema
-silmälle tarjoo.
-
-Mitä taas suuriin muistomerkillisiin rakennuksiin tulee, valtaa mielen
-niitä katsellessa aivan toinen tunne. Suuret massat, joissa ei esiinny
-symmetriaa eikä sen vuoksi tasapainoakaan, vaikuttavat ihmismieleen
-enemmän tai vähemmän kauhistuttavasti: niistä huokuu tuo _horror_, joka
-tarttui roomalaiseen, hänen joutuessaan hurjan alppiluonnon keskelle.
-Jos tätä tunnetta tarkemmin esitellään, tullaan siihen tulokseen, että
-sen kanssa on mitä läheisimmässä yhteydessä maailmanjärjestyksen tunne,
-että se on niin sanoaksemme esi-isiltä peritty kauhu sitä kaaosta,
-sitä sekasortoa kohtaan, josta maailmoita luova järki on nostattanut
-sopusointuun pyrkivän ja ikävöivän maailman.
-
-Vaikka muuten en erikoisesti pidäkään niistä selityksistä, jotka
-Hegelin ja _Vischerin_ aate-estetiikka antaa esteettisistä ilmiöistä, on
-se kuitenkin aivan minun käsitykseni mukaista, kun Vischer sanoo, että
-rakennustaiteen aate, siinä määrin kuin se ilmenee monumentaalisissa
-rakennuksissa, pyrkii symboolisesti kuvaamaan maailmankaikkeutta, ja
-että sellainen rakennus on kaunis, kun se luo pienoismaailman, --
-ruumiillistaa hyvin järjestetyn kokonaisuuden aatteen, kosmillisten
-voimien elävän, sopusointuun perustuvan vuorovaikutuksen.
-
-Eräs näistä kosmillisista voimista, jonka tajuamme joka hetki
-eläessämme, on painovoima. Painovoiman kanssa symmetria epäilemättä
-on mitä lähimmässä yhteydessä, ja kun tunkeudumme syvemmälle
-luonnon salaisuuksiin kuin meidän tähän saakka on onnistunut, niin
-huomaamme, uskallan ennustaa, että kun itse luonto niin paljon
-luopi symmetrian lain mukaan, symmetrisesti järjestellessään
-atoomit niitten kemiallisissa yhdistyksissä, lumihiutaleet pieniksi
-kristalleiksi, samoin kuin elävien olentojen jäsenrakenteen, niin
-vaikuttaa tässä kosmillinen laki, vetovoima, painolaki, yhdessä sen
-esteettisen lain kanssa, joka vallitsee maailmankaikkeudessa ja vastaa
-kaikuna ihmissielussa. Ihminen, joka roomalaisen runoilijan sanoja
-käyttääksemme sai pystyssä asennossaan Jumalalta käskyn kohottaa
-katseensa korkeutta kohti ja katsella tähtiä, ihminen, jonka, kun hän
-ei lepää, on aina sovitettava symmetristä jäsenrakennettaan tasapainoon
-pystysuoran akselin ympärille, on siis alinomaa kosketuksissa painolain
-kanssa, ja hänellä on vaistomainen tunne siitä, miten tärkeätä
-symmetria on sille ja hänen omalle turvallisuudelleen.
-
-Siitä johtuu tuo _horror_, kauhu, joka voi vallata hänet, kun hän
-näkee suuria, maanpintaa painavia ainejoukkoja, sellaisia kuin
-Himalajan tai Alppien tunturit, joissa ei ilmene tasapainoa eikä
-symmetriaa. Nuo vuorijoukkiot ovat tosin pienen pieniä verrattuina
-kiertotähtemme omaan ainepaljouteen, mutta se ajatus, vaikkapa se
-olisikin katselijan mielessä, ei kuitenkaan ole välittömästi käsillä
-tarkastelun ensi hetkellä. Epäsymmetriset ainejoukkiot, jotka eivät ole
-tasapainossa keskenään, näyttävät hänestä uhkaavan maailmankaikkeuden
-pystyssäpysymistä tai ainakin olevan muistona ajoista, jolloin käytiin
-ne taistelut, mistä tämä maailmanjärjestys on tuloksena. Ja ihmisen
-kauhuun niitä katsellessa on oma oikeutuksensa, sillä sellaiset
-ainejoukkiot, olkoot ne kuinka pieniä hyvänsä itse maan massaan
-verrattuina, ovat kuitenkin osaltaan syynä siihen, että maan painopiste
-on siirtynyt sinne, missä se on, ja jos pohjoisnavan tienoille nousisi
-yhtä painava jäävuorijoukko, järkkyisi nykyinen merenpinta paikaltaan
-ja nousisi meidän seuduillamme ehkä satakin jalkaa.
-
-Jos seisomme ihmiskäsien pystyttämän valtavan rakennuksen edessä,
-vain niin kaukana, että saamme kokonaiskäsityksen sen korkeudesta
-ja pituudesta, ja jos ympärystä muutenkin on ahtaasti rajoitettu
-eikä siinä näy mitään esinettä, joka korkeuden ja massan puolesta
-voisi kilpailla puheenaolevan rakennuksen kanssa, vaikuttaisi se
-painostavalta ja uhkaavalta, mikä olisi laadultaan jollei määrältään
-samanlaista kuin alppimassain vaikutus roomalaisiin, elleivät nämä
-rakennemassat olisi niin järjestettyjä, että ne symmetrisinä pitävät
-toisiaan tasapainossa ja osoittavat siten olevansa suunnitellut ja
-rakennetut kosmisten lakien ja inhimillisen tasapainon oman vaatimuksen
-mukaan. Jos Eiffel-tornissa olisi kohtisuoran keskiviivan toisella
-puolella kiinteätä massaa, toisella verkkomainen, ilmava kudos hoikkia,
-matkan päästä hämähäkin seitin kaltaisia rakenteen osia, ja jos
-tornissa vain toisella puolella olisi ulkonemia, joita painaisivat
-Notre-Damen korkuiset vahvat tornit, olisivat sen tasapainosuhteet
-ainakin katsellessa kumotut, samoin kuin sen symmetria, ja torni
-uhkaisi kaatua palasiksi. Samoin käy, jos se olisi rakennettu
-vinoksi, kuten Pisan ja Bolognan kaltevat tornit, nuo ilkeät näytteet
-rakennustaiteen ilveilystä.
-
-Nyt esitetty riittänee osoittamaan, miksi monumentaalinen rakennustaide
-on vaistomaisesti johtunut seuraamaan symmetrian periaatteita
-rakennuksen päämassoja soviteltaessa. Kosmilliset lait ynnä ihmiselle
-hänen ruumiinrakenteensa perusteella luontainen tietoisuus symmetrian
-yhteydestä näiden kosmillisten lakien kanssa ovat tämän seikan
-syvimpänä pohjana, samoin kuin tämä tasapainon periaate pakottaa
-noudattamaan symmetriaa yksityiskohdissa, kuten oviaukkojen, ovien ja
-ikkunoiden sovittelussa ja niiden viivoja suunnitellessa.
-
-Siitä merkityksestä, joka symmetrialla on plastiikassa, puhuin
-jo edellisessä luennossani. Toiset, sielullisemmat periaatteet
-vaikuttavat tässä tuntuvasti symmetriaa vastaan, sitä kuitenkaan
-kumoamatta. Ei mikään esteettinen periaate kumoa toista, vaan asettaa
-sen vain taustalle tai verhoo sen, kuten luonnonlakikaan ei kumoa
-toista. Plastiikassa on symmetrisellä asennolla sama tehtävä kuin
-n.s. perusasennolla voimistelussa. Perusasennosta lähtevät kaikki
-voimisteluasennot, symmetrisestä kaikki plastilliset. Plastillisesti
-ruma on jokainen asento, jota ei välittömästi tai muutamalla harvalla
-tempulla saa palautetuksi pysty- tai vaakasuorasti symmetriseen.
-
-Kun luennoissani ehdin taidehistorian ja erikoisesti kuvanveiston
-alalle, saanen valaista tätä seikkaa esimerkeillä. Tässä tahdon
-vain huomauttaa erästä kohtaa, jolla on jonkun verran merkitystä
-aate-estetiikan kannalta:
-
-Notkean ihmisruumiin voi sovittaa asentoihin, jotka ovat symmetrisiä,
-mutta silti rumia. Tämä todistaa, ettei symmetria ehdottomasti ja
-kaikissa oloissa edistä kauneutta. Sisällys- eli aate-estetiikka,
-joka edellyttää henkistä sisältöä kaikessa kauniissa, siispä myös
-muotokauniin yksinkertaisimmissa, alkeellisimmissakin aineksissa,
-matemaattisesti miellyttävässä, pitää symmetriaa voimien sopusointuisen
-tasapainon ja niiden terveellisen levon alkeellisimpana ilmauksena.
-Mutta jos menemme sirkukseen tai Tivoliin, missä esiintyy
-voimistelutaitureita, saamme nähdä seurueen hennompien ja notkeampien
-jäsenien olevan harjoitettuja näyttelemään ihmisruumista symmetrisesti
-muodostuneena myttynä, jossa kasvot paisunein suonin ja liikarasitusta
-ilmaisten kurkistavat jostakin aukosta polvien tai pohkeitten välistä.
-Mikäli lihaksia voi erottaa, esiintyy näissä, sitä mukaa kuin niiden
-palvelusta tarvitaan, sellaista jännitystä, joka viittaa asennon
-epäluonnollisuuteen ja piakkoin ilmenevään tuskallisuuteen. Meissä
-on se tunne, että voimistelija voi pysyä siinä vähän aikaa, mutta ei
-kauempaa, siitä kärsimättä.
-
-Tässä on meillä symmetriaa, jolta on riistetty sen aatesisällys:
-voimien sopusointuinen tasapaino ja kokonaisuuden lepo. Symmetrian
-aistimukseen, joka muutoin sinänsä miellyttäisi, tulee lisäksi
-väärinkäytetyn voiman ponnistuksen, epäsuhtaisen olotilan vaikutelma,
-sanalla sanoen: sen vastakohta, mitä symmetria itsessään ilmaisee.
-Symmetrian havaitsemisen lisäksi tulee sen asennon tekemä vaikutus,
-joka riistää ruumiilta sen jalouden, luonteenomaisesti ihmisellisen,
-ja antaa sille jotakin hirviömäistä, mikä puuttuu useimmilta alemmilta
-eläintyypeiltä. Tuollainen näytös on jonkinlaista ihmisruumiin
-häväisemistä, tarkoitan tietysti esteettistä häväisemistä; se ei
-loukkaa sitä, mikä on kaikkea estetiikkaa korkeampaa, nimittäin
-moraalia, vaan ilmaisee, kuinka notkeita ihmisen lihakset ovat, mutta
-muutamien silmille se on kuitenkin ehdottomasti vastenmielistä,
-ja heistä se suosio, jota katselijat osoittavat temppuilijalle,
-näyttää todistavan, ettei Eurooppa, kun se pian jättää taakseen
-yhdeksännentoista vuosisadan, ole vielä päässyt raakalaisuudesta.
-Jos tällaisia temppuja olisi näytetty Alkibiadeen maanmiehille ja
-aikalaisille, jotka itse olivat kehittäneet ruumiittensa kauneutta
-esteettisellä voimistelulla ja niiden sotakelpoisuutta aseleikeillä,
-olisi temppuilijaa kaiketi kehoitettu esittämään taitoaan
-persialaisille tai nubialaisille, mutta ei Ateenassa.
-
-Jos nyt siirrymme maalaustaiteeseen nähdäksemme, onko symmetrialla
-merkitystä tässäkin taidelajissa, joka itse olemukseltaan on
-vapaampi kuin mikään muu ja jossa esiintyy luontainen vastakohta
-jäykän matemaattiseen, ankaran ja kireän säännölliseen, niin
-huomaamme, että symmetrialla täälläkin on tehtäviä. Näin on laita
-etenkin rakennustaiteellisessa maalauksessa, missä maalaustaide
-esiintyy rakennustaiteen avustavana sisarena ja sen tehtävänä on
-koristaa seinäpintoja rakennustaiteellisessa, symmetrian periaatteen
-mukaan muovaellussa kokonaisuudessa. Tällöin saattaa maalaus, joka
-selvästi asettuu riippumattomaksi symmetriasta ja ehkäpä aivan
-tietoisesti pyrkii sitä uhmailemaan, jopa tuntua vastenmieliseltä
-sellaisesta katsojasta, joka muutoin ja taulumaalauksia katsellessaan
-kohtelee mielipahalla jokaista taiteilijan tietoista yritystä
-jättää mielikuvituksensa symmetrian säännön ohjattavaksi.
-Rakennustaiteellinen, monumentaalinen maalaus kunnioittaa ja sen
-täytyykin kunnioittaa symmetriaa, mutta sellaisella tavalla, joka ei
-orjuuta mielikuvitusta.
-
-Läheisessä sukulaisuudessa tämän maalauslajin kanssa on mytologinen
-ja uskonnollinen maalaus. Mytologiselle katsantotavalle ja kuluneina
-vuosisatoina uskonnollisellekin oli se maailma, jonka ihmisen katse
-saattaa käsittää, aivan kuin rakennustaiteellinen kokonaisuus, jonka
-eri kerroksissa asuivat hierarkisesti järjestetyt olentoluokat: alinna
-tuonela, sen yläpuolella maa taivaan suojeluksessa elävine ihmisineen,
-sen päällä ilmapiiri ja maailmaa valaisevien valojen radat, sen
-yläpuolella taivaan kansi ja taivas, jossa asuu Jumala taivaallisine
-sotajoukkoineen.
-
-Jos siis maalauksen tulee symboolisesti ilmaista ylimaallisen ja
-maallisen yhteys, niin mikäpä silloin on lähempänä kuin että tätä
-maailmanrakennetta perusaatteena pitäen annetaan taivaan avautua ja
-taulun pystysuoran keskiviivan tienoilla näytetään Isä Jumala, Kristus,
-neitsyt Maria, enkeliparvet pilvien yläpuolella maailmaa syleilevässä
-hohteessa ja sitten sen alapuolelle maan päälle ryhmitetään oikealle ja
-vasemmalle ihmisiä, jotka hartaina katselevat taivaallista näkyä. Tästä
-johdutaan pakostakin symmetriseen järjestelyyn.
-
-Muuan Rafaelin kuuluisimpia tauluja, "Väittely" (Disputa), esittää
-saman symmetrisen järjestelyn. Taulun alaosassa, joka kuvaa
-suorakaiteen muotoisiin ruutuihin jaettua permantoa, on alttari,
-jonka kohtisuora keskiviiva jakaa tarkasti kahteen yhtäläiseen osaan.
-Alttarin molemmin puolin ryhmittyy kirkon opettajia ja seurakunnan
-jäseniä. Yläosassa, pilvien yläpuolella, istuu juhlallisessa piirissä
-patriarkkoja, apostoleita ja pyhimyksiä symmetrisiin puoliskoihin
-järjestyneinä. Keskellä tämän piirin yläpuolella näkyvät Jesus ja
-Maria, vielä korkeammassa tasossa liitelee oikealla ja vasemmalla neljä
-enkeliä, ja kaikkein korkeimmalla istuu Isä Jumala valtaistuimellaan.
-
-Symmetrisesti järjestettyjä ovat myös Rafaelin "Josefin ja Marian
-häät", "Parnasso", "Heliodoruksen karkoitus" ja monet muut renesansin
-mestarien mainiot taulut. Minun ei tarvinne lisätä, että symmetria
-tässä on yhtynyt vapauteen, jossa jokaisella olennolla on yksilöllinen
-luonteensa ja itsenäinen asentonsa. Symmetrinen järjestely ei riistä
-niiltä vähääkään niiden persoonallisesta elämästä eikä vaikuta
-harkitulta ja tarkoitukselliselta. Symmetria tuntuu tässä päinvastoin
-luonnolliselta, välttämättömältäkin, koska taideteoksen kokonaisuudella
-on maailmanrakenteellinen perusaate ja tämän rakenteen puitteissa
-esitetään taivaan ja maan uskonnollinen yhteys. Jos haluamme nähdä,
-kuinka symmetria huonosti käytettynä voi herättää naurettavan
-vaikutelman, saamme siihen tilaisuuden eräässä kirkossa Guldbrandin
-laaksossa.
-
-Siellä on taikka muutamia vuosia sitten oli taulu, joka esittää
-arvokasta pappismiestä perheineen. Oli sattunut niin, että hänellä oli
-yhtä monta poikaa ja tytärtä. Taulun keskellä on pappi puolisoineen,
-molemmat ankaran symmetrisessä asennossa. Isän vieressä seisovat pojat,
-pituuden mukaan järjestettyinä, niin että pienin on reunimmaisena;
-äidin vieressä tyttäret, hekin pituuden mukaan järjestettyinä kaikki
-samassa perusasennossa, suoraan eteensä katsellen. Kokonaisuudesta
-tulee, niinkuin Rafaelin äsken mainitussa taulussa, symmetrinen,
-pyramiidin kaltainen ryhmitys, mutta ei saa vaatia, että se tekisi
-tässä saman vaikutuksen kuin Rafaelin taulussa. Tässä se vaikuttaa
-koomilliselta.
-
-Laatumaalauksessa, joka esittää jokapäiväistä elämää ynnä kaikkia sen
-satunnaisuuksia tai mitä niiksi nimitetään, on kuvioiden symmetrinen
-ryhmittäminen hullutusta, joka on vastoin tämän taidesuunnan aatetta.
-Olen nähnyt maalauksen, joka esittää maalaispitoja taivasalla,
-elonkorjuun jälkeen, ja jossa juhlivat ja oluttajuovat talonpojat,
-vaimot ja lapset on ryhmitetty symmetrisesti muodostaen pyramiidin.
-Sen huipulla seisoo hyväntuulisen näköinen mies, joka tuoppi kädessään
-näyttää huutavan "kippis", ei suinkaan juhlaan osaaottaville, vaan
-taulua katseleville. Vaikutus on aivan toinen, kuin mitä maalari on
-tarkoittanut. Kaikki näyttää harkitulta ja teennäiseltä, ja suurimpia
-onnettomuuksia, mitä laatukuvalle voi sattua, on se, että siinä huomaa
-jotakin teennäistä ja tarkoitettua. Juhlallinen ryhmitys on sitäpaitsi
-epäsuotuisa vastakohta sille vallattomalle ilolle, jota elojuhlan
-esitys tahtoo havainnollistaa.
-
-Mutta vaikkapa kuvioitten symmetrinen asettelu onkin ristiriidassa
-laatukuvamaalauksen aatteen kanssa, vaikuttaa symmetrian aate tässäkin,
-mutta toisella tavalla: valokohtien, varjojen ja väripintojen
-keskinäisessä sovittelussa sopusointuun, niiden ja taulun huomattavien
-kuvioiden tasapainossa ja lopuksi siinä, että ihmiskuviot ja
-rakennustaiteelliset tai muut maalauksessa esiintyvät kohdat ovat
-sopusoinnussa. Näitä sovitteluja ei taulusta saa puuttua, koska maalaus
-muutoin menettäisi esteettisen vaikutuksensa, mutta ne ovat sellaisia,
-että ne itsestään johtuvat taiteilijan mielikuvitukseen, jolloin hän
-siirtää ne kankaalle ilman tahallisia laskelmia.
-
-Kaikki muu symmetria kuin se, josta viimeksi huomautin, on
-karkoitettava maisemastakin, luonnollisesti lukuunottamatta sitä
-symmetriaa, mikä itsestään saattaa esiintyä maiseman eri esineissä,
-kuten havupuissa ja muissa kasvimuodoissa. Maisemataululta ei vaadita,
-että se esittäisi täydellisenä kokonaisuutena sen pienen palasen
-luontoa, jonka se tarjoo, yhtä vähän kuin sitä vaaditaan siltä
-maisemalta, jonka ikkunasta näemme ikkunanpuitteiden rajoittamana.
-Maisemataulun kehyksillä on sama tehtävä kuin ikkunanpuitteilla: mehän
-tiedämme, että maisemalla on kaihdettu jatkonsa niitten takana ja
-toisella puolella.
-
-Me emme voi vaatia symmetriaa suurimmaltakaan kappaleelta luontoa,
-jonka katseemme ulkoilmassa voi käsittää. Mutta jos joskus kohtaamme
-vivahduksenkin siihen suuntaan, jos esim. näemme näköpiirin molemmin
-puolin tummia toisiansa hyvin vastaavia kallio- tai metsäryhmiä
-ja keskellä aukon, joka johtaa sinertäviin etäisyyksiin, vedessä
-kuvastuvan iltataivaan näköpiiriin, niin on epäilemätöntä, että
-silmä siitä viehättyy ja että nautimme odottamatta esiintyneestä
-symmetriasta. Asian laita on todella niin, että kun symmetriasta
-poikkeaminen ei miellytä meitä siinä, missä on oikeus sitä odottaa,
-esim. eräissä matemaattisissa kuvioissa ja rakennustaiteen suuremmissa
-luomissa, miellyttää meitä vivahduskin symmetriaan siellä, missä emme
-ole sitä odottaneet eikä se näytä teennäiseltä tai haetulta tai ole
-vastoin sitä käsitystä vapaudesta taikka satunnaisuuksien leikistä,
-jonka eräitten esineitten ryhmät ehdottomasti herättävät. Sellaisen
-symmetrian kuin äskenmainitun tapaaminen maisemassa muuttuukin juuri
-sentakia sattumusten miellyttäväksi leikiksi.
-
-Emme odota, jollei satunnaisesti, symmetriaa suurimmiltakaan
-maisemilta, mitä näköpiirimme voi käsittää, koska me tiedämme, että
-se on vain pieni osa suuresta kokonaisuudesta, jota emme koskaan
-saa katseillamme mitata. Mutta tässä tulen kysymykseen, jota en ole
-ennen nähnyt esitettävän. Eiköhän maallisessa luonnossamme, jos sitä
-kokonaisuudessaan pidämme yhtenä ainoana suurena maisemana, ole juuri
-se symmetria, jota emme sen pikku palasissa voi emmekä halua ottaa
-lukuun? Ja eiköhän vaistomainen käsitys tämän suuren symmetrian
-olemassaolosta ole olentomme pohjalla tyydyttäen meitä, kun pienissä
-luonnontauluissa emme näe muuta kuin symmetrisen kokonaisuuden
-epäsymmetrisiä osia?
-
-Varmaa on, että jos silmä sovitettaisiin jonnekin maailman avaruuteen
-sillä lailla, että se yhdellä kertaa saattaisi nähdä sitä vastaan
-kääntyneen puoliskon kiertotähdestämme ja seurata maata sen pyörivässä
-kulussa auringon ja akselinsa ympäri, voisi se, jos se olisi kyllin
-terävä nähdäkseen näin kaukaa tähän tarpeelliset yksityiskohdat,
-keksiä silloin melkein symmetrisen järjestyksen olevan vallalla
-kiertotähtemme maisemassa ylimalkaan. Molempien vastakkaisten napojen
-ympäri symmetrisesti järjestyneitä, auringonvalossa kimaltelevia jää-
-ja lumi-vyöhykkeitä ja niiden välissä erivärisiä ja eriluontoisia
-kasvullisuuden vyöhykkeitä, jotka seuraavat enemmän tai vähemmän
-aaltoillen maapallon leveyspiirejä; niinpä nähtäisiin esim.
-arktinen kasvisto, joka väreilisi 70:nnen leveysasteen vaiheilla
-vaivaiskoivuineen, nuolipajuineen ja azaleoineen; metsäalue 60. ja 40.
-leveysasteen välillä vaihdellen ulkonäöltään ja näyttäen etelässä päin
-aina viheriöitseviä lehtimetsiä. Suurin piirtein esiintyisi tässäkin
-symmetriaa tai sitä lähentelevää.
-
-Siirryn nyt toiseen alkeellisista kauneuden periaatteista. Se vaikuttaa
-symmetrian yhteydessä, ollen kuitenkin toisenluontoinen. Tämä periaate
-on suhteellisuus. Suhteellisuudella tarkoitetaan sitä seikkaa että
-erilaisia vierettäin ja toistensa kanssa esiintyviä osia tai voimia
-havainnollisesti voi verrata samaan peruslaittaan; että näyttää siltä
-kuin ne olisivat syntyneet saman suureen kertomisesta tai jakamisesta
-tai ikäänkuin ne mittojensa puolesta olisivat sisäisessä yhteydessä
-toistensa kanssa. Mutta suhteet ovat monenlaisiapa siitä herää kysymys,
-onko niiden joukossa joku tai joitakuita, joita voisi pitää alkeellisen
-eli matemaattisen kauneuden perusmuotoina.
-
-Herbartin oppilas _Zeising_ on monen mielestä keksinyt sellaisen
-suhdelain, joka oli jo klassillisilla kansoilla tunnettu nimellä
-_kultainen leikkaus, sectio aurea_. Jos suora viiva jaetaan kahteen
-erisuureen osaan siten, että pienempi suhtautuu suurempaan niinkuin
-suurempi koko viivaan, niin viiva on jaettu kultaisen leikkauksen
-mukaan. Jos suorakaide piirretään niin, että sen lyhyempi sivu
-suhtautuu pitempään niinkuin pitempi molempien sivujen summaan, on se
-piirretty kultaisen leikkauksen mukaan. Tämä on n.s. irratsionaalinen
-(mitaton) suhde, jota niinkuin halkaisijan suhdetta ympyrän kehään
-ei voi numeroilla muutoin kuin likipitäen osoittaa päättymättömällä
-murtoluvulla, mutta joka riittävän tarkasti, mitä silmämittaan tulee,
-voidaan ilmaista suhteella 13:21 tai vähemmän tarkasti 8:13 tai 5:8.
-Viimeinenkin lukusuhde riittää tavalliselle silmämitalle.
-
-Zeisingin keksintö herätti suurta huomiota. Hän itse ja hänen
-innostuneet kannattajansa luulivat huomanneensa, että luonto niin
-suuressa kuin pienessäkin seurasi tätä suhdelukua, samoin taide.
-Keksittiin tai luultiin keksittävän kultaisen leikkauksen periaate
-kiertotähtien järjestelmässä ja niiden etäisyydessä toisistaan,
-kristallin rakenteessa, kasvien lehtien asennossa, korkeampien
-eläinten jäsenten rakenteessa, aaltoviivassa, sävelissä, plastiikan ja
-rakennustaiteen etevimmissä teoksissa, kuten Partenonin temppelissä ja
-Kölnin tuomiokirkossa, sekä maalaustaiteen tuotteissa. Tämä kultaisen
-leikkauksen innostunut hakeminen luonnon ja taiteen kaikilla aloilla
-alkoi kuitenkin herättää epäilyksiä periaatteen pätevyyttä vastaan.
-Tehtiin vastaväitteitä, joista muutamat eivät todistaneet mitään, kuten
-esimerkiksi Ungerin väite, että irratsionaalinen suhde ei voi olla
-kauneuden ohjeena siksi, että se irratsionaalinen. Aivan oikea oli
-sitävastoin se väite, että lähtökohdat, joista oli huomattu luonnon ja
-taiteen noudattavan kultaista leikkausta, usein oli mielivaltaisesti
-valittu, ja että yhtä pätevistä lähtökohdista päästäisiin toisiinkin
-suhteellisuussääntöihin. Taiteenarvostelija _Köstlin_, joka ei kuulunut
-intoilijoihin ja epäluuloisesti katseli mainittua haeskelua, huomasi
-kuitenkin, että Zeising oli oikeassa Partenonin temppeliin ja Kölnin
-tuomiokirkkoon nähden.
-
-Luonnontutkija Fechner, joka myöskin kuului epäilijöihin, teki
-mielenkiintoisia kokeita, jotka supistivat kultaisen leikkauksen
-merkitystä, mutta samalla todistivat, että Zeising todella oli tehnyt
-keksinnön esteettisten lakien alalla ja että kultainen leikkaus todella
-on alkeellisesti kauniin normaalimuotoja.
-
-Kokeissaan Fechner noudatti seuraavaa menettelytapaa. Hän teki
-valkeasta paperista kymmenen suorakaidetta, joiden sivujen suhteet
-olivat erilaiset ja jotka muodostivat sarjan neliöstä, jonka sivut
-suhtautuivat toisiinsa kuin yksi yhteen, siihen suorakaiteeseen, jonka
-sivut suhtautuvat toisiinsa kuin kaksi viiteen.
-
-Yksi suorakaiteista esitti kultaista leikkausta. Tässä kuviosarjassa
-sitä vastaa suorakaide n:o 7. Kaksi muuta suorakaidetta tulee
-jokseenkin lähelle kultaista leikkausta. Toista näistä suorakaiteista
-vastaa tässä sarjassa tarkasti n:o 6, toista likipitäin n:o 8.
-
-[Fechnerin suorakaidesarja: n:o 1 (neliö) 1x1; n:o 2: 6x5; n:o 3:
-5x4; n:o 4: 4x3; n:o 5: 29x20; n:o 6: 3x2; n:o 7: 34x21 (kultainen
-leikkaus); n:o 8: 23x13; n:o 9: 2x1; n:o 10: 5x2.]
-
-Fechner levitti nämä suorakaiteet ilman minkäänlaista järjestystä
-mustalle taululle ja kysyi hyvin erilaisessa yhteiskunta-asemassa,
-eri sivistysasteella ja toimessa olevilta henkilöiltä, ylimmistä
-tai hienostuneimmista käsityöläisiin ja työväkeen saakka, mitkä
-suorakaiteet miellyttivät heitä enimmän tai mahdollisesti olivat
-vastenmielisiä. Kysymys, mitä suorakaidetta he pitivät kauneimpana,
-tehtiin 347 hengelle, miehille ja naisille; hylkäämistuomio saatiin
-245 hengeltä. Fechner kyseli heiltä jokaiselta erikseen, ettei toisen
-lausunto vaikuttaisi toiseen, eikä ilmoittanut heille, mikä tiedustelun
-varsinainen tarkoitus oli.
-
-Mielenkiintoista oli nähdä, kuinka eri henkilöt suhtautuivat tähän
-kysymykseen. Ainoastaan muutamat valitsivat heti. Heidän joukossaan
-oli eräs nerokas nainen, joka kohta, kaikkia silmäiltyään, valitsi
-suorakaiteen n:o 7, kultaisen leikkauksen suorakaiteen, ja selitti,
-että neliö tuntui herättävän "rehellistä, mutta tyhjänpäiväistä
-tyydytystä". Toiset sanoivat neliötä ikäväksi ja kuivaksi. Toiset taas
-pitivät neliöstä, mutta, kuten myöhemmin kävi ilmi, ei sen vuoksi, että
-se olisi näyttänyt heistä kauneimmalta, vaan siksi, että se oli heistä
-tarkoituksenmukaisin.
-
-Fechner huomasi sen lisäksi, että hienosti sivistyneet ja
-taiteentuntijat, vain hiukan epäröityään, valitsivat n:o 7:n.
-
-Kyselyn lopputulos oli se, että kolme neljäsosaa kaikista vastaajista,
-miehet ja naiset jokseenkin tasalukuisina, selitti pitävänsä enimmin
-niistä suorakaiteista, joita tässä esittävät numero 7, 6 ja 8, s.o.
-siitä, joka vastaa kultaista leikkausta, ja niistä, jotka ovat sitä
-lähinnä, ja että näistä 75 prosentista melkoisesti suurempi osa valitsi
-juuri numeron 7. Muut äänet jakautuivat toisille kuvioille. Vähimmän
-ääniä saivat numerot 2 ja 10.
-
-Jo tämäkin on merkittävä tulos. Mutta vielä merkittävämpi on hylkäysten
-lopputulos. Noista melkein 300 moitelauseesta ei yksikään miehen
-tai naisen antama sattunut kultaisen leikkauksen suorakaiteeseen,
-eikä yksikään moite myöskään kohdannut sitä suorakaidetta, joka on
-kultaista leikkausta lähinnä, ja jota tässä vastaa n:o 8, kun taas
-pitkähkö n:o 10 sai yksin osakseen 38 % miesten ja 32 % naisten
-hylkäävistä tuomioista. Naiset osoittautuivat siis hiukan, mutta
-ei paljoa lempeämmiksi n:o 10:tä kohtaan. Sitä lähinnä sai neliö
-useimpia hylkäystuomioita, ja tässä olivat naiset ankarampia. Neliön
-hylkäsi 24% miehistä ja 33 % naisista. Sitä lähinnä moitittiin enimmin
-suorakaidetta n:o 2.
-
-Olen samaa mieltä kuin tanskalainen esteetikko _Wilkens_, kun hän
-pitää tätä tulosta yhtä hämmästyttävänä kuin vakuuttavana. Tässä
-on epäilemättä keksitty oikea kauneuslaki, ja tutkimus vahvistaa
-sen, mitä näissä luennoissani olen tahtonut osoittaa, että näet on
-olemassa sellaista, mitä voi sanoa objektiivisesti kauniiksi, ja että
-makutuomioita voi perustaa yleisiin periaatteisiin.
-
-Mutta silti ei saa liioitella sitä merkitystä, mikä kultaisella
-leikkauksella on. Virhe kultaisen leikkauksen periaatetta
-vastaan merkitsee, kuten Fechner itsekin on osoittanut, vähemmän
-kuin symmetrian rikkominen, niillä aloilla näet, missä, kuten
-rakennustaiteessa, symmetria on hyvin tärkeä.
-
-
-
-
-VIII.
-
-VÄRISYMBOLIIKKA.
-
-
-Lähinnä edellisissä luennoissani olen koettanut osoittaa, että
-kauneuslakeja on olemassa muotojen, massojen jaon ja suhteiden alalla.
-Nyt siirryn koskettelemaan värien maailmaa viitatakseni sielläkin
-vallitseviin kauneuslakeihin.
-
-Kielessä ei ole sanoja nimittääksemme niitä suunnattoman monia
-värivivahduksia, joita on olemassa, yhtä vähän kuin sillä on
-ilmaisuvälineitä kuvatakseen kaikkea sitä kauneuden määrää, jota
-valo ja värit levittävät luomakuntaan. Tavallinen silmä voi hieman
-harjaannuttuaan eroittaa runsaasti 30,000 eri värivivahdusta, ja
-harjaantuneesta värien tuntijasta olisi aivan luonnollista, että
-kutakin tuollaista vivahdusta pidettäisiin itsenäisenä värinä ja että
-sille siis värien sanastossa annettaisiin oma nimensä. Mutta kieli
-tyytyy sisällyttämään ne kaikki vähäiseen määrään ryhmiä, samoin kuin
-valo-oppikin.
-
-Suuri yleisö tyytyy yhteentoista tällaiseen ryhmään ja puhuu
-valkoisesta, harmaasta, mustasta, ruskeasta, purppurasta, punaisesta,
-keltaisesta, oranssista, vihreästä, sinisestä ja sinipunervasta.
-Optillisen tieteen kannalta ovat valkea, harmaa, musta, ruskea ja
-purppura tavallaan muukalaisia. Käytännöllisistä syistä täytynee niitä
-kuitenkin pitää ottolapsiksi hyväksyttyinä värien sisaruspariin. Oikeat
-värit, ne, joiksi auringonsäde taittuu sateenkaaressa ja prismassa,
-ovat punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen ja sinipunerva.
-Näitä kuutta valontaittumaa valo-oppi nimittää väreiksi, samalla kun
-tutkija mielellään myöntää, että sielullisessa ja käytännöllisessä
-suhteessa valkoinen, harmaa ja musta, jotka ovat valonvivahduksia,
-sekä ruskea, joka on sekaväri, ovat oikeutettuja saamaan myös tämän
-nimityksen.
-
-Ennenkuin lähden esittämään niitä kauneuslakeja, joita värien alalla
-on keksitty, sallittaneen minun sanoa pari sanaa näistä kunkin
-suoranaisesta esteettisestä vaikutuksesta ihmisten tunne-elämään.
-Tästä vaikutuksesta ei voida esittää mitään lakeja. Mikä arvo
-kullakin värillä sinänsä on esteettiselle rakenteellemme, ei voi
-käydä selville muulla tavalla kuin kysymällä mahdollisimman monilta
-ihmisiltä, mitä he tässä suhteessa tuntevat, ja siinä näyttää
-mielivallalta ja subjektiivisella olevan mitä paras tilaisuus noudattaa
-oikkujaan. Niinpä onkin se mielipide hyvin yleinen, että arvostelmat
-yksityisten värien kauneudesta ja merkityksestä tunteelle vaihtelevat
-loppumattomiin, joten tällä alalla ennen kaikkea on voimassa se vanha
-väite, että kullakin on oma makunsa.
-
-Matkustajat, jotka eivät ole syvemmälti ajatelleet asiaa, mutta ovat
-nähneet erilaisia tapoja monien eri kansojen keskuudessa, ovat ennen
-muita kiintyneet siihen ajatukseen, että tällä alalla vallitsee
-sovittamaton eroavaisuus -- että vaikutelmat eri väreistä ovat niin
-eriäviä, ettei niitä millään lailla voi johtaa mistään yleispätevästi
-inhimillisestä. Jos matkustaja on huomannut, että musta ei kaikkialla
-olekaan yleisesti käytetty suruväri, että punainen ei kaikkialla
-ilmaisekaan sotaista ja toimeliasta, vaan että tulimaalaiset käyttävät
-sitä rauhallisten tarkoitusten tunnusmerkkinä, kun taas valkoinen on
-heidän sotavärinsä, niin hän mielellään tekee sen johtopäätöksen, että
-tämä on mitä mielivaltaisinta, kun hän taas, jos hänellä on kylliksi
-huomiokykyä, voi eri värien ryhmittämiseen nähden päästä varmuuteen
-siitä, että se riippuu laeista, jotka ovat yhteisiä kaikille, hyvin
-erilaisillakin sivistysasteilla oleville kansoille.
-
-Kuitenkin ovat sielutieteilijät ja fysiologit hyvin taipuvaisia
-otaksumaan, että myös kukin yksityinen väri vaikuttaa omalla tavallaan
-sielunelämään, vaikkapa tämän tavan arvostelmia ei voikaan ilmaista
-täysin tieteellisesti, vaan niihin luonnollisista syistä tuleekin
-symboolinen luonne. Eriäväisyydet näiden arvostelmien välillä he
-selittävät johtuviksi vaikutuksista, jotka niihin liittyvät ja joihin
-myöhemmin kajoan.
-
-Uskon esteetikkojen ja fysiologien olevan oikeassa siinä, että
-jotakin yleispätevää voidaan sanoa myös yksityisten värien
-vaikutuksesta ihmiseen, olkoon hän eurooppalainen, neekeri, intiaani
-tai japanilainen. Mitä kuuteen spektriväriin tulee, olen omasta
-puolestani varma siitä, että sininen ja vihreä, nämä erikoisesti
-kosmilliset värit, ne, joihin taivas, meri ja maa silmissämme
-pukeutuvat, vaikuttavat aivan toisin kuin esim. punainen ja keltainen,
-herättävät toisen sielullisen tunnelman kuin ne, vaikkapa ei muusta
-syystä kuin siksi, että me olemme tottuneet näkemään suunnattomia
-pintoja edellisten värien peittäminä, kun toiset taas esiintyvät
-satunnaisemmin. Ei liene liioittelua siinä otaksumassa, että joka
-värillä on oma tunnesävynsä. Niinpä värit ovatkin kaikkina aikoina ja
-kaikkien kansojen keskuudessa olleet sieluntunnelmien symbooleina.
-Mielenkiintoista lienee luoda ohimennen katsaus tähän värisymboliikkaan.
-
-Aloitan valkoisesta ja mustasta. Fysiikan tutkijat sanovat puhdasta
-taittumatonta valoa valkoiseksi ja käyttävät tätä sanaa siis toisessa
-merkityksessä kuin esteetikot, maalarit ja yleisö, kuitenkin
-hiukan liittyen heidän kielenkäyttöönsä, sillä heistäkin ovat valo
-ja valkoinen väri läheistä sukua. Jälkimäinen on kuin edellisen
-aineellistumus ja pimeän vastakohta.
-
-Symboolisesti on valkoinen sielullisen puhtauden ja ylevyyden, sielun
-rauhan ja henkisen kirkkauden ilmaisuna. Lapsen sielullinen puhtaus on
-viattomuutta, aikuisten siveyttä, vilpittömyyttä, totuudenrakkautta.
-Senvuoksi puhutaankin viattomuuden valkoisuudesta, ja valkoista
-liljaa pidetään viattomuuden vertauskuvana. Morsiamen valkoinen puku
-on siveyden tunnusmerkki. Sitä käyttivät roomalaisten kesken kansan
-luottamukseen vetoavat politiikot hakiessaan virkapaikkoja. Muistona
-tästä meillä on vielä _kandidaatti_, joka johtuu sanasta _candidus_,
-valkoinen.
-
-Kansat, joille ryhdin ja liikkeitten jalous on ollut ominaista,
-ovat käyttäneet valkoisia päällysvaatteita mieluummin kuin muita.
-Roomalaisten _toga_ oli valkoinen, arabialaisen ja hindun vaipat
-samoin. Katolisen papin puku on valkoinen, kun hän toimittaa virkaansa;
-anglikaaninen pappi lukee, valkoinen pitkä kuoripaita yllään, rukouksen
-ennen saarnaa; itse saarnaa varten hän pukeutuu mustiin. Rukous vaatii
-ylevämpää asentoa kuin saarna. Rukouksessa anova kääntyy suoraan
-Jumalan puoleen ja asettuu hänen kasvojensa eteen; saarnatessa hän
-kääntyy kansaan, ja silloin hänen puheessaan voi tulla esille lämpöä,
-joka rikkoo ryhdin tasapainon ja sopusoinnun. Valkoinen väri voi sen
-vuoksi paremmin kuin musta vertauskuvallisesti liittyä rukoukseen.
-
-Valkoisen vastakohta on musta, niin sanoaksemme ruumiillistunut pimeys.
-Esteetikko _Köstlin_ lausuu mustasta:
-
-"Se on synkkä vieras, joka näkyy tunkeutuneen valon ja värien maailmaan
-kuin varjojen valtakunnan hirviö. Se on kaiken valo- ja väri-ilon
-varsinainen tuho, se on elämän hauta. Se ikäänkuin hiillyttää elämän
-ja jättää jälkeensä vain elottoman pohjasaon; se on olemassaolon
-vihollinen, kamalasti uhkaava ja harjoittaa pimeässä hävitystyötään.
-Musta on kauhun väri, vihan, salajuonten, murhan, leppymättömän
-vihollisuuden, sydämettömän julmuuden väri, pahan, helvetillisen,
-pirullisen väri. Mustalla on runoutensa, mutta se on hirmun runoutta."
-
-Omituista on kuulla tällaista omaan aikaamme kuuluvan miehen
-tunteenpurkausta -- miehen, joka itse on käynyt mustiin puettuna,
-nähnyt joka päivä ympärillään mustiin tai sitä lähellä oleviin väreihin
-puettuja ihmisiä, nähnyt mustiin puetun papiston toimivan kirkossa
-ja nähnyt mustia ruumisvaunuja, ruumisarkkuja ja hautajaissaattoja.
-Tuntuu siltä kuin Rigveda-ajan mies puhuisi hänen sanoillaan. Hänen
-käsityksensä mustasta on aivan sama kuin Rigveda-ajan laulajain
-käsitys pimeydestä, johon he eivät sekoittaneet yötä. Musta pimeys oli
-arjalaisista esi-isistämme 1,000 vuotta e.Kr. juuri samaa, mitä Köstlin
-on lausunut. Sen sijaan oli yö heistä jumalallinen olento, joka tähtien
-valolla ja kuun loisteella ja vahvistavalla unella virkisti pimeyden
-kauhujen ahdistamia ihmisiä. Rigveda-arjalaisten käsitys onkin sama
-kuin kaikkien kansojen, ei yksistään luonnonkansojen, vaan muidenkin.
-Kostiin on epäilemättä oikein esittänyt mustan värin tunnesävyn.
-
-Fechner huomauttaa, että meidän eurooppalaistenkin kesken, jotka
-pukeudumme mustiin tai tummiin vaatteisiin, ja joille musta on käynyt
-tavallaan pyhäksi, kukaan ei varmaankaan haluaisi asua huoneissa,
-jotka olisivat maalatut kauttaaltaan mustiksi ja sisustetut yksinomaan
-mustilla huonekaluilla. Eivät edes luostarin komerot ole mustia, vaan
-valkeita, vaikka musta, joka ei kiinnitä silmää katselemaan, tuntuisi
-parhaiten sopivan hartaaseen mietiskelyyn. Valkeilla kirjaimilla
-mustalle paperille painetut kirjat sopisivat ehkä manalan kirjastoon,
-lautturi Karonin kirjahyllylle, jos hänellä se on, mutta niillä on
-ehdottomasti pelottava vaikutus eläviin ihmisiin. Jos lapset saisivat
-noudattaa omaa mieltänsä, eivät he varmastikaan valitsisi mustia
-vaatteita, kun toisia olisi saatavissa, eikä nuorisokaan. Samoin
-menettelisivät luonnonkansat.
-
-Siitä huolimatta on musta väri yhä enemmän vallannut itselleen
-suosiota eurooppalaisten kansojen kesken. Tässä näemme esimerkin
-mielleyhtymien voimasta. Musta on, kuten Kostiin sanoi, synkkä
-vieras, jonkin elämälle ja elämänilolle vastaisen vertauskuva. Näin
-ollen tulee mustasta kuoleman arvoituksen symbooli ja, kun vainajia
-surraan, heihin kohdistuvan murheen tunnuskuva. Tätä mielleyhtymän
-raivaamaa tietä eurooppalaiset ovat joutuneet siihen, että he surua ja
-kuolemassa piilevää arvoitusta merkitsemään käyttävät samaa väriä, joka
-alkuaan luonnolliselle mielelle kuvastelee kamalaa ja pahaa. Siinä on
-ristiriita, kun ajattelemme, että kristillisen mielialan mukaan kuolema
-voi olla voitto ja kauneuden ja elämän alkukotiin johtava portti.
-
-Älköön senvuoksi ihmeteltäkö, että eurooppalaisessa maailmassa on
-vielä jokunen poikkeus mustan värin esikuvallisesta käyttämisestä.
-Roomalaisen kirkon korkeimmat arvohenkilöt, kardinaalit, surevat
-sinipunervassa puvussa. Ranskan kuningattarilla oli etuoikeus surra
-valkopukuisena. Valkoinen on myös kiinalaisten suruväri. Juutalaisten
-suruväri on oikeastaan sininen. Helleeneillä ja roomalaisilla ei ollut
-varsinaista suruväriä.
-
-Sittenkun mustasta väristä mielleyhtymän tietä oli tullut suruväri,
-tarvittiin tuskin muuta kuin askel eteenpäin, jotta mustasta tulisi
-vakavan elämänkatsomuksen, vilpittömän, velvollisuudentuntoisen, elämän
-tärkeihin kysymyksiin kääntyneen käytännöllisen mielen tunnuskuva.
-Tämä käsitys mustasta on vasta yhdeksännellätoista vuosisadalla täysin
-varmistunut, mutta se onkin nyt niin vankka, että meidän on vaikea
-kuvitella vakavien miesten käyttävän niitä iloisia värejä, jotka olivat
-ominaisia miespuvuille vielä kahdeksannellatoista vuosisadalla.
-
-Vaikeampi lienee mielleyhtymän tietä antaa valkoiselle muuta merkitystä
-kuin mikä sillä tunnesävynsä vuoksi todella on. Joka tapauksessa
-tunnustettaneen vastedeskin sen pätevyys puhtauden tunnuskuvana siitä
-luonnollisesta syystä, että valkoinen ja lika eivät siedä toisiaan.
-Likaisenvalkoisessa on jotakin kammottavaa, innoittavaa. Jokaisen
-puhtautta harrastavan kansan keskuudessa on tahrattoman valkean
-merkitys kotielämässä ja jossakin osassa pukua puhtaitten tapojen
-todisteena, jota ilman se ei halua olla. Jos valkoinen pöytäliina
-tai valkoiset liinavaatteet joskus väistyisivät mustan, harmaan tai
-kirjavan tieltä, olisi se kansallisen rappeutumisen merkkinä. Pesu
-on kuitenkin kallista, ja kenties ulkonainen tarkoituksenmukaisuus,
-rahallisten menojen supistaminen tuo muassaan muutoksen, jota muodin
-hirmuvalta ei yksin tähän mennessä ole saanut aikaan.
-
-Mutta tämä ei tosiaankaan olisi edistystä, vaan rappeutumisen merkkinä.
-Siveellisen ja ulkonaisen puhtauden tunteet ovat toisilleen sukua.
-Ihminen, jolla on vähänkin mielikuvitusta, näkee sielunelämänsä toisen
-tai toisen värisenä. Jos hän on puhtautta harrastava, näkee hän
-siveellisen sielunelämänsä valkoisena eikä halua sitä liata alhaisella
-ajatuksella, huonolla teolla, vaikka ei kukaan muu kuin hän itse saisi
-sitä tietää.
-
-Kuitenkin on olemassa jotakin, mikä saattaa antaa mustallekin värille
-tunnesävyn, jota sillä itsessään ei ole. Se on valo. Kiiltävän
-musta, sellainen musta, joka auringossa tai keinotekoisessa valossa
-ilmaisee vaihtelevia vivahduksia, vapautuu siihen muuten kuuluvasta
-synkkyydestä, mutta pysyy vakavuutta kuvastavana. Valo antaa mustalle,
-kuten kaikille muillekin väreille, jotakin, mikä lieventää sävyä, jos
-väri on valonarkaa, mutta tehostaa sitä, jos se on valolle altis.
-Valkoisen ja mustan vaikutuksesta väriyhtymissä saanen tilaisuuden
-puhua etempänä.
-
-Valkoisen ja mustan välillä on harmaa monine vivahduksineen. Eräissä
-näistä vivahduksista on itsessään jotakin painostavaa, herättäen
-epäilystä ja haluttomuutta, toisilla on lempeästi tyynnyttävä tai
-puolueeton luonne. Kansojen ja niiden kirjallisuuden symboliikassa ei
-harmaalla ole mitään erikoista merkitystä, harmaantuvia tai harmaita
-hapsia lukuunottamatta, joita kaikessa runoudessa, vanhimmista ajoista
-nykyaikaan saakka, on ylistetty jalojen kasvojen koristeina, mutta
-narrin kasvoja rumentavina. Poliittisessa symboliikassa -- sillä
-sellaistakin on olemassa -- on harmaa ainakin meillä saanut verrattain
-suuren merkityksen: siitä on tullut poliittisesti puolueettomien tai
-kannattomien väri, kuten sinisestä on tullut tasaisen edistyksen,
-mustasta taantumuksen, punaisesta yhteiskunnallisen vallankumouksen
-väritunnus.
-
-Tulen nyt prismaväreihin. Äärimmäisenä vasemmalla on sateenkaaressa
-samoin kuin yleensä prisman asteikossa punainen. Punaiset
-värivivahdukset näköpiirissä ilmaisevat myös tavallisesti päivän
-tai auringon nousua. Spektrivärien joukossa on punainen yleensä
-pimeyden terävä, esille pistävä vastakohta. Sen monet ja keskenään
-hyvin erilaiset vivahdukset vaikuttavat sen, että sillä myös on hyvin
-erilaiset tunnesävyt.
-
-Kaikki kansat ja rodut ovat yhtä mieltä siitä, että tummanpunaisessa,
-purppuraa lähinnä olevassa, on jotakin voimakasta, valtavaa, mutta
-samalla uhkaavaa ja intohimoista. Eläinkunta näyttää tuntevan jotakin
-samanlaista, tummanpunaisen värin vaikutusta kokiessaan. Kaikkien
-sotaisten kansojen keskuudessa, mikäli tiedän, on punainen aina ollut
-taistelun värinä. Näkönsä saanut, ennen syntymästään asti sokea
-kertoi, että hän helakanpunaista ensi kerran nähdessään tunsi jotakin
-samanlaista kuin torven rätistessä ja että taivaansinisen näkeminen toi
-hänen mieleensä huilunsäveliä.
-
-Luonnonkansat yleensä pitävät erityisesti punaisesta. Tässä on
-muistettava, että punainen harvoin esiintyy luonnossa kovin suuriksi
-pinnoiksi levinneenä, ja että se siellä esiintyessään tavallisesti on
-yhteydessä viheriän kanssa, joka on sen täydennys väri, tai sinisen
-kanssa, joka on läheisintä sukua sen täydennysvaalille. Esiintyessään
-suurin määrin punainen luultavasti väsyttäisi luonnonkansojen silmiä
-yhtä hyvin kuin sivistyneidenkin.
-
-Viimemainittujen kesken tapaa harvoin voimakasta punaista käytettynä
-päävärinä puvuissa tai asuinhuoneissa. Jokainen tuntee itsestään, että
-näköelimet, jotka ovat sovitetut ja totutetut sellaisiksi kuin meidän,
-tuskin voisivat kauankaan sietää tummanpunaista taivasta sinisen
-asemasta, tummanpunaista maata vihreän sijasta.
-
-Mutta punaisella on monta toisistaan suuresti eriävää vivahdusta
-erilaisine tunnesävyineen. Kun tummanpunainen on, Köstlinin sanoja
-käyttääksemme, polttava, huutava ja meluava, on taas vaalean- tai
-ruusunpunaisella toinen tunnesävy, varsinkin, mitä enemmän
-lähestytään valkoista. Siihen tulee silloin jotakin hienoa, vienoa ja
-ihanteellista. Tuo vienonpunainen, joka heikosti alkavan aamuruskon
-lailla paistaa lapsen tai nuoren neidon poskilla valkean hohteen läpi,
-on sotaisen tummanpunaisen kaltainen vain siinä, että se ilmaisee valoa
-ja elämää.
-
-Lähinnä punaista on väriasteikossa oranssi. Sen asema punaisen ja
-keltaisen välillä määrää sille kuuluvan tunnesävyn. Punaoranssilla
-eli keltapunaisella on luonnonkansaan suosio puolellaan. Goethe
-huomauttaa, että tarmokkaita, terveitä, mutta raakoja ihmisiä tämä
-väri miellyttää erikoisesti. Samoin kuin tummanpunainen herättää
-tämäkin väri eläimissä levottomuutta ja vihaa. Tämä väri, sanoo Goethe,
-järisyttää uskomattomasti eräitten ihmisten hermoja. Keltapunaiseksi
-maalattu tai kalustettu asuinhuone olisi ajan mittaan yhtä sietämätön
-kuin tummanpunainen tai vieläkin kiusallisempi. Punakeltaisella taas on
-kaiken lämpönsä ja voimansa ohella vienompi tunnesävy, samalla kun se
-tuntuu kuvastavan voimaa. Se on kullan väri.
-
-Keltainen on prisma-asteikon ja sateenkaaren keskimäisessä ja
-kirkkaimmassa osassa. Keltainen on kirkkain kaikista väreistä. Jos
-valkoisen valovoima merkitään luvulla 1,000, on keltaisen valovoima
-6,400, mutta punaisen vain 2,300. Hauska on lukea Köstlinin kuvausta
-täyteläisestä keltaväristä. Se on, sanoo hän, ylellisyyden, ihanuuden,
-kunnian ja majesteetin väri. Se on loistelias, rikas, upea, mutta ei
-tunteellisen hieno, ei kaino, vaan vaatelias ja ylpeä, ilman syvyyttä
-ja valovoimastaan huolimatta lämmötön. Se on ylimielisyyden, kopeuden,
-hengettömän koreilun väri, varsinaisesti sultaanimainen, faraomainen,
-bramaanimainen, itämaispapillinen.
-
-Tummentuneena keltaisen voima lisääntyy, mutta loisto vähenee.
-Mitä enemmän se lähenee valkoista, sitä enemmän se myös kadottaa
-loistettaan, mutta voi silloin yhä enemmän lähetä jaloa hienoutta ja
-runoutta; silloin se lähentelee auringonvalon laatua.
-
-Fechner huomauttaa sattuvasti, että harva väri esiintyy niin
-monenlaisissa mielleyhtymän tapaisissa suhteissa kuin keltainen, ja
-että sen vaikutus juuri siksi voi olla niin erilainen.
-
-Keltaista väriä tapaamme auringossa, kuussa, tähdissä, kullassa;
-siis taivaallisissa ja maallisissa koristuksissa. Ei siis ole ihme,
-että kullasta kaikkien kansojen kesken on tullut vallan ja rikkauden
-vertauskuva. On kuitenkin huomattava, että tämä koskee vain kiiltävän
-keltaista. Himmeänkeltaista tapaamme niin useissa esineissä, jotka
-osaksi ovat mieluisia, osaksi epämieluisia, että nämä keltaisen
-vivahdukset aiheuttavat mitä erilaisimpia arvostelmia. Harmahtava tai
-täplikkään himmeä keltainen vaikuttaa aina epämieluisesti, samoin
-kuin keltataudin väri. Keltainen ei ole siis yksistään vallan ja
-loiston symbooli, vaan siitä on myös tullut sairaalloisen, erikoisesti
-kateellisen vertauskuva, ja kateus onkin lähellä ylpeyttä ja
-vaativaista korskeutta. Kateus suhtautuu ylpeyteen, niinkuin loistonsa
-menettänyt keltainen vielä loistavaan.
-
-Mitä taas auringonvaloloistoon tulee, on se näiden mielleyhtymien ja
-mielialojen ulkopuolella, koska se antautuu kaikille uusille väreille
-ja tarkoittaa vähemmän itseään kuin sitä, että toimittaisi kaikelle
-muulle jotakin omasta ihanuudestaan. Se on siis todellisen majesteetin
-symbooli. Sanotusta näemme, että keltainen ei näyttele miellyttävää
-osaa värisymboliikassa. Toisenlainen merkitys voi sillä kuitenkin olla
-värisoinnuissa, joihin myöhemmin siirryn.
-
-Keltaisen naapurina prisma-asteikossa on vihreä. Valo-oppi myöntää
-vihreälle väliaseman eri spektrivärien joukossa aaltopituudesta ja
-värähdysnopeudesta riippuen. Se on, huomauttaa sielutieteilijä _von
-Volkmar_, oikea keskinkertaisuuden ja tasapainon väri tunne-elämäänkin
-nähden, ja se oli myös keskiaikana Saksan porvariluokan mieli väri.
-Täysivihreä, josta jokainen keltainen vivahdus on kadonnut, mutta
-joka hiukan lähenee sinistä, on aina ollut normaalisten, lapsuusiästä
-päässeiden henkilöiden mieliväri.
-
-Tunnettu tanskalainen luonnontutkija _Örsted_ sanoi, että hänessä heräsi
-luottavaisuuden tunne, kun hän sitä katseli; toiset ovat sanoneet,
-ettei värien alalla saa pyytää enempää kuin mitä tuo siniseen vivahtava
-vihreä antaa, sillä jos puhtaassa vihreässä onkin vielä liiaksi
-maallista, liiaksi porvarillisen tyytyväistä, niin saavat ne vihreän
-vivahdukset, jotka lähenevät sinistä naapuria, jotakin kohottavan
-runollista, jotakin siitä kaihosta, joka kiitollisena maallisesta
-ilosta kuitenkin tuntee ja kaipaa korkeampaa.
-
-Tällaisen vaikutelman tekevät sinisenvihertävät vuoretkin, jotka
-häipyvät kaukaisuuteen, ja meren sinivihreä pinta. Täysivihreä sinänsä
-on tyytyväisyyden, tyydytyksen väri; siniseen vivahtava vihreä luo
-nykyhetken tyydytyksestä katseensa tulevaisuutta kohti, joka antaa
-sielulle korkeamman mielihyvän. Tästä vihreän vivahduksesta on
-symboliikassa myös tullut toivon väri. Se tyytyväisyys, se vapaus
-epäsoinnuista, mikä henkii vihreästä, on myös aiheuttanut sen, että
-asuinhuoneet usein maalataan tai paperoidaan vihreä päävärinä. Se
-vaikuttaa tyynnyttävästi, hermojavahvistavasti, työtäedistävästi.
-
-Vihreän vieressä väriasteikossa on sininen, ja nämä molemmat naapurit
-ovat koko asteikossa ainoat, jotka sopivat hyvin yhteen, jos ne
-sovitetaan suuriksi pinnoiksi vieretysten. Sen selittää molempien
-värien vienous ja niukka valovoima, minkä vuoksi vihreä maa ja sininen
-taivas, vihreät niityt ja järven sininen pinta eivät lainkaan aiheuta
-epämieluisaa värivaikutusta. Erikoisesti sininen väri on valosta köyhä,
-vaikkei silmä käsitäkään tätä köyhyyttä sille viaksi. Päinvastoin: sen
-valoköyhyys vahvistaa sitä tunnelmaa, että se on jotakin aineetonta,
-ja sen valon vähyys on niin vahvasti liittynyt siihen, että hämärän
-tullessa ja muuttuessa pimeäksi siniset esineet viimeiseksi menettävät
-värinsä. Meluisa punainen sammuu ensimäiseksi, aivan kuin sen
-valoloisto ei oikein viihtyisi melussa; sininen sammuu viimeiseksi ja
-voi vielä säilyä yön tähtikirkkaalla taivaalla.
-
-Niinpä on sinisestä tullutkin uskollisuuden tunnus, ehkäpä juuri
-tämän huomion perusteella. Sininen ei ole ylpeä, ei loistelias eikä
-komeileva, siinä ei ole intohimoa eikä kiihkeyttä, ei se tunkeile.
-Sielullisesti se on keltaisen vastakohta, mutta rauhallisen suloinen,
-virkistävän tuore. Kylpy sinisessä eetterissä, siemaus sen tunteelle
-mitattomasta, puhtaasta ja kirkkaasta syvyydestä on kangastanut
-runoilijan mielikuvitukselle enkeleitten arvoisena, sanomattomana
-nautintona.
-
-Sininen on, kuten buddhalaisten Nirvana, jotakin aineetonta, johon
-sielu, hukkaan joutumatta, tahtoisi vaipua yhtyäkseen maailman henkeen.
-Se on, kuten joku on sanonut, suloista "ei mitään", runollista
-tyhjyyttä. Jos sinisessä on kaipuuta, on siinä myös sen tyydytystä. Ei
-siis kumma, että romantiikka puhui "sinisestä kukkasesta" ihanteenaan.
-
-Ruiskukka on vaatimaton, lemmikki pyrkii piiloon, mutta muutamien
-mieli, nautittuaan hetken puutarhojen ja kasvihuoneiden loisteliaista
-kukkaskuningattarista, tuntee virkistyvänsä palatessaan noiden
-pienien kainojen pariin, jotka ovat saaneet katseeseensa jotakin
-taivaisen puhdasta. Sininen on puhtaan, taivaisen, ihanteellisen
-vertauskuva. Kaikki sen vivahdukset ovat kauniita, kun taas muiden
-värien vivahdukset eivät kaikki ole sitä lajia, että ne miellyttäisivät
-ihmissilmää. Valkeaan sekoittuneena esiintyy sinisen eetterimäinen
-olemus paremmin; vihreään sekaantuneena taas sen lempeä, rauhallisuutta
-herättävä herttaisuus.
-
-Vielä ei ole yhdenkään maalarin tai runoilijan mieleen juolahtanut
-pukea Mefisto tai joku muu saman sotavoiman edustaja siniseksi. Musta
-ja verenpunainen tai yksinään tulipunainen ovat tähän asti saaneet
-palvella tätä tarkoitusta. Sitä vastoin näemme renessanssin maalarien
-käyttävän sinistä niissä verhoissa, joihin puettuina maailman luoja,
-maailman vapahtaja ja naisihanne Maria esitetään. Muut silloin myös
-käytetyt värit ovat sinisen sopusointuisia täydennyksiä.
-
-Äärimmäisenä prisma-asteikossa on sinipunerva eli violetti, jonka
-aallonpituus on lyhyin ja värähdysnopeus suurin. Sinipunerva
-vaikuttaa levottomalta; näennäisesti, mutta ei fysikaalisesti, jos
-Young-Helmholtzin väriteoria on oikea, on sinipunerva sinisen ja
-punaisen sekoitusta. On kuin viimemainitun värin tarmo ja rajuus
-ei oikein tuntisi tyyneyttä tai kunnioittaisi vienoutta siinä
-väliaineessa, sinisessä, johon se tässä on joutunut.
-
-Goethe huomautti, että violetilla paperoitu huone karkoittaa tyynen
-keskustelun viehätyksen. Mielisairaalain lääkärit ovat olleet
-huomaavinaan, että sinipunerva ympäristö vaikuttaa vahingollisesti
-heidän hoidokkeihinsa, ja merkillistä kyllä, ovat kokeet eräillä
-muurahaisilla, kuten sir John Lubbock on ilmoittanut, osoittaneet, että
-nekin kammosivat sinipunervaa valoa.
-
-Violetti on valosta köyhää sinistä, jota voimakas punainen hehku
-valaisee. Punainen ja sininen eivät sula siinä yhteen, vaan vaikuttavat
-ilman erikoista yhteyttä. Sellaista sanotaan komeaksi väriksi, mutta
-sen komeudessa on jotakin epäsointuista.
-
-Kullan vastakohdaksi asetettuna violetti tekee hyvin komean
-vaikutuksen, eikä siinä ole mitään ulkonaisen komeilevaa, mikä
-on ominaista keltaiselle värille. Sininen aines antaa violetille
-vakavuutta, jossa on jotakin alakuloista. Pienellä pinnalla ja
-herttaisessa ympäristössä ei violetin luonteen epäsointuinen puoli
-pistä niin selvästi silmään kuin laajalla pinnalla. Orvokin kukka
-miellyttää, mutta sen violetti vivahtaa enemmän siniseen, eikä se
-kuitenkaan vaikuta likimainkaan niin miellyttävältä kuin lemmikki.
-
-Vielä on sanottava muutama sana eräästä väristä, joka ei kuulu
-spektriväreihin, nimittäin ruskeasta. Sillä on enemmän kuin millään
-muulla värillä aineellinen luonne, ja silmän ilmeessä tarvitaan
-inhimillistä sielukkuutta, jotta ruskea, kun se siinä näyttäytyy,
-saisi ihanteellisuutta ja tunteellisuutta. Mutta siinä on jotakin
-voimakasta ja tervettä, mikä itsessään vaikuttaa oivalliselta ja silmän
-sielullinen voimaan yhtyneenä voi saavuttaa sellaisen kauneuden, että
-tuomari, jonka on tuomittava ruskeitten ja sinisten silmien välillä,
-epäröi langettamasta tuomiotaan ja kehoittaa riitapuolia sopimaan.
-
-Hiusvärejä on, kuten tunnettu, hyvin vähän. Oranssia, vihreää,
-sinistä ja violettia ei niiden joukossa ole, vaikkapa Neptunus ja
-Ahti joskus saavat vihreän tukan ja parran. Mutta se sija, joka
-ruskealla on tällä alalla, ei ole vähäpätöinen. Renessanssin maalarit
-ja antiikin runoilijat antavat yleensä kauneuden palkinnon vaaleille
-värivivahduksille, mutta suovat ruskealle etusijan mustan rinnalla.
-En ole huomannut, että ruskealla olisi mitään erikoista merkitystä
-värisymboliikassa.
-
-Ne esteettiset vaikutelmat, joita yksityiset värit tekevät ihmisen
-tunne-elämään, ovat sielullisesti hyvin mielenkiintoisia, ja niillä
-on myös taidehistoriallinen merkityksensä. Onhan filosofisessakin
-suhteessa merkittävää, että sillä kosmillisen voiman ilmauksella, joka
-esiintyy valona, on kaikissa prisman taittamissa säteissä jotakin, mikä
-tuntuu vastaavan ihmissielun mielialaa. Kun fyysikko mittaa niiden
-eetterivärähdysten aallonpituuden ja nopeuden, jotka näköhermoihin
-edenneinä herättävät tietoisuudessamme valon ja värien aistimuksia,
-antaa hän meille paljoudellisen vastineen johonkin maailmankaikkeudessa
-vaikuttavaan laadulliseen, mille inhimillinen kauneudentunne on sukua.
-
-
-
-
-IX.
-
-VASTAVÄRIT.
-
-
-Edellisessä luennossani tein selkoa värisymboliikasta, -- niistä
-vaikutelmista, joita kukin väri aiheuttaa tunne-elämässämme. Se
-lienee koko estetiikan subjektiivisin luku, ja asian laadusta johtuu,
-että sitä ei voi esittää ankarasti tieteellisessä muodossa, vaikka
-siinäkin ilmenee yhtä ja toista yleispätevää, jotakin, mikä vastaa
-tunne-elämän eri vaiheita, kuulukoon ihminen mihin rotuun tai kansaan
-hyvänsä. Maailmassa ei liene ainoaakaan kansaa, joka ei toisenlaisin
-tuntein katselisi suurta veripunaista pintaa kuin taivaansinistä, eikä
-yhtään kansaa, jossa edellinen ei saisi aikaan enemmän ärsytystä kuin
-jälkimäinen tai ei heräisi sitä tunnetta, että punaisen ja intohimon,
-samoin kuin toisaalta sinisen ja tyyneyden välillä on sukulaisuutta.
-
-Nyt siirryn objektiivisempaan puoleen värien estetiikassa, siihen
-väriteorian lukuun, joka käsittelee täyte- eli vastavärejä.
-
-Auringonvalo jakaantuu sateenkaaressa ja prismassa kuuteen pääväriin,
-jotka aina esiintyvät seuraavassa järjestyksessä: punainen, oranssi,
-keltainen, vihreä, sininen, violetti. Jokaisen näistä pääväreistä voi
-erikseen jakaa useihin vivahduksiin. Tutustumista niiden sisäiseen
-järjestykseen edistää n.s. värikehä. Sen saattaa laittaa monella
-tavalla, mutta tietysti on tällöin aina otettava huomioon, että värit
-seuraavat toisiaan prismallisessa järjestyksessään ja siten myös
-sukulaissuhteittensa mukaan.
-
-Yksinkertaisin värikehä on Goethen laatima. Suuri runoilija oli, kuten
-tiedämme, myös luonnontutkija ja tutki sekä elimistöjen rakennetta ja
-kehityslakeja että väriteoriaakin. Goethen värikehään kuuluu vain kuusi
-pääväriä, ja sillä on havainnollisuuden etu.
-
-Tähän liitetyssä värikehässä on kaksitoista sektoria, mutta
-havainnollisuutta auttaa se, että läheistä sukua olevat väri
-vivahdukset on pantu parittain rajaviivojen väliin, joten päävärien
-tietty kuusiluku kaikissa tapauksissa tulee näkyviin.
-
-Fysiikka ja taideteoria ovat yhtä mieltä siitä, että kolmea kuudesta
-pääväristä on pidettävä ensiasteisina, _primäärisinä_, ja toisia kolmea
-johdettuina eli toisasteisina, _sekundäärisinä_; mutta toistaiseksi
-ollaan erimieltä, kun on määrättävä, mitkä nuo primääriset ovat.
-
-Optillis-fysikaalisella alalla on voimassa, vaikkei täysin vakaasti,
-englantilaisen _Youngin_ keksimä ja _Helmholtzin_ kehittämä teoria.
-Sen mukaan ovat silmän verkkokalvoon johtavat hermosäikeet niin
-sovitetut, että niiden päätelaitteet ovat kolmenlaisia, joista taas
-kukin saa omalla tavallaan vaikutelmia silmän sisälle jatkuvista valon
-eetterivärähdyksistä: yksi laji välittää punaisen, toinen vihreän,
-kolmas violetin vaikutelmia. Punainen, vihreä ja violetti ovat tämän
-otaksuman mukaan nuo kolme primääristä väriä: oranssi, keltainen ja
-sininen ovat muka niiden yhdistelmiä.
-
-Taideteoria on jo vanhastaan esittänyt ja kannattaa käytännöllisistä
-syistä toista jakoa. Sen mukaan ovat punainen, keltainen ja sininen,
-siis joka toinen sateenkaaren ja prisman pääväreistä, primäärivärejä,
-kun taas toiset, nimittäin oranssi, vihreä ja violetti ovat
-sekundäärisiä päävärejä. Tämä teoria perustuu siihen ettei muita
-värejä sekoittamalla voi saada punaista, keltaista tai sinistä, kun
-taas toisia päävärejä saadaan sekoittamalla. Oranssi, joka värikehässä
-on punaisen ja keltaisen välissä, on näiden seos. Vihreä on sinisen
-ja keltaisen, violetti sinisen ja punaisen sekoitus. On siis kolme
-ensiasteista pääväriä: punainen, keltainen, sininen, ja niiden kanssa
-vuorotellen kolme johdettua eli sekoitettua: oranssi, vihreä, violetti.
-
-[Chevreulin väriympyrä: punainen, punaoranssi, oranssi, keltaoranssi,
-keltainen, keltavihreä, vihreä, sinivihreä, sininen, sinivioletti,
-violetti, punavioletti]
-
-Näiden primääristen ja sekundääristen päävärien kesken on erinäisiä
-suhteita, joilla on esteettisesti hyvin tuntuva merkitys. Jokaista
-niistä voi, sen kadottamatta värin luonnetta fysikaalisessa
-merkityksessä, sekoittaa mihin pääväriin tahansa, paitsi ei yhteen,
-nimittäin siihen, joka on sitä vastapäätä värikehässä. Jos sitä
-sekoitetaan siihen, ei kumpikaan enää ole pää- tai spektriväri, ja
-seoksesta tulee harmaata, joka enemmän tai vähemmän lähenee toiselta
-puolen mustaa, toiselta valkoista.
-
-Jos esim. otamme punaista väriä, voi sitä sekoittaa oranssiin, ja
-seoksesta tulee punaoranssi; jos sekoitetaan keltaiseen, tulee siitä
-oranssiväriä. Sitä voi sekoittaa violettiin, jolloin seoksesta tulee
-purppuraa, ja siniseen, jolloin saamme violettia. Punaista voi siis
-sekoittaa kaikkiin sen molemmilla puolilla kehässä oleviin väreihin,
-mutta jos sitä sekoitetaan vastapäiseen väriin (vihreään), ei sekoitus
-enää anna mitään perusvärien vivahdusta. Siitä tulee harmaata, ja se
-poistuu varsinaisten värien piiristä värittömien valojen ja varjojen
-alalle, valkean ja mustan, valoisan ja pimeän vivahdusasteikkoon. Niin
-käy oranssinkin, jos sitä sekoitetaan kehän osoittamaan vastakohtaansa,
-siniseen; samoin on keltaisen laita, jos sitä sekoitetaan
-vastakohtaansa, violettiin. Niitä värejä, jotka sekoitettuina näin
-neutralisoivat toisensa, sanotaan optiikassa ja väriteoriassa
-_komplementtiväreiksi_, täyteväreiksi, tasoitusväreiksi.
-
-Käyn nyt tekemään selkoa tämän nimityksen syistä.
-
-Kirjoitan nuo kuusi pääväriä siinä järjestyksessä kuin ne seuraavat
-toisiaan sateenkaaressa ja värikehässä, mutta kahteen riviin toistensa
-alle. Silloin meillä on:
-
-    punainen, oranssi, keltainen,
-     vihreä,  sininen, violetti,
-
-siis kolme paria värejä, joista kullakin on täydennysvärinsä ylä- tai
-alapuolellaan. Punainen ja vihreä ovat yhtenä parina, oranssi ja
-sininen toisena, keltainen ja violetti kolmantena.
-
-Miksi sanotaan jokaisessa näistä pareista toista toisen täytteeksi?
-
-Selitys on seuraava: Joka parissa on yksi väri, joka on primäärinen,
-alkuperäinen, sekoittamaton, ja toinen, joka on johdettu, sekoitettu.
-Olen jo huomauttanut, että punainen, keltainen ja sininen ovat
-taideteorian primääriväreja, ja että oranssi, vihreä ja violetti ovat
-sen sekundäärivärejä, jotka ovat syntyneet edellisiä sekoittamalla.
-
-Jos otamme täytevärien ensimäisen parin, punaisen ja vihreän, niin on
-punainen sekoittamaton, alkuperäinen väri, vihreä punaisen ja keltaisen
-sekoitus. Siis tapaamme kaikki kolme alkuperäistä väriä punaisen,
-sinisen, keltaisen, tässä parissa, vaikka keltainen ja sininen ovat
-kuin kätkettyinä vihreään.
-
-Jos otamme täytevärien toisen parin, oranssin ja sinisen, on sininen
-alkuperäinen, sekoittamaton väri, oranssi taas keltaisen ja punaisen
-sekoitus. Siis ovat kaikki kolme alkuperäistä väriä tässäkin, vaikka
-kaksi niistä on sulautunut oranssiksi.
-
-Jos otamme täytevärien kolmannen parin, keltaisen ja violetin, niin on
-keltainen alkuperäinen, violetti punaisen ja sinisen sekoitus. Siis
-on tässäkin nuo kolme alkuperäistä väriä, vaikka kaksi niistä piilee
-violetissa.
-
-Jokainen täytevärien pari sisältää siis nuo kolme alkuperäistä,
-punaisen, keltaisen, sinisen. Mitä tarkoitetaan nimityksellä täyteväri,
-voidaan selittää näin:
-
-Kun väritön valonsäde taittuu prismassa, jakautuu se kolmea
-alkuperäistä väriä edustaviin säteihin, ja näiden värien sekoituksia
-ovat johdetut. Jos punainen, sininen ja keltainen säde taas yhtyvät,
-tulee niistä väritöntä valoa. Siinä merkityksessä ne ovat toistensa
-täydennyksiä, ja siksi värikehässä olevia värejä sanotaankin toistensa
-täytteiksi.
-
-Vaikka täytevärit ovat vain parittaisia, ovat kuitenkin kaikki kolme
-alkuperäistä väriä, kuten äsken osoitin, olemassa kaikissa pareissa, ja
-samasta syystä, miksi nuo kolme prisman sädettä yhtyessään muuttuvat
-värittömäksi valoilmiöksi, tulee kahdesta maalarinväristä, jos ne ovat
-toistensa täytteitä, se väritön valoilmiö, jota sanotaan harmaaksi, kun
-ne sekaantuvat keskenään. Jos maalarinvärit, pigmentit, olisivat yhtä
-puhtaita ja valoisia kuin prisman tai sateenkaaren valonsäteet, olisi
-seos epäilemättä valkoista ja edustaisi siten paremmin väritöntä valoa.
-
-Siirryn nyt toiseen tästä riippuvaan täytevärien ominaisuuteen. Otetaan
-kappale värillistä, kiillotonta noin parin tuuman pituista ja levyistä
-paperia, pannaan se kirkkaassa valaistuksessa sellaiselle pohjalle,
-jonka väri on neutraalinen, esim. harmaalle paperille tai luonnollisen
-puun väriselle laudalle, ja katsellaan värillistä paperia kiinteästi
-noin 20 sekuntia. Jos sitten peitämme sen valkealla, läpinäkymättömällä
-paperilla ja katselemme vuorostaan sitä, niin näyttää siltä, kuin sen
-pinnalla näkisimme värillisen kuvion, joka on jokseenkin sen suuruinen
-kuin peitetty paperi, mutta aivan toisen värinen.
-
-Jos värillinen paperipala oli punainen, on subjektiivinen kuvio
-vihreä; jos keltainen, niin subjektiivinen kuvio on violetti, ja jos
-sininen, kuultaa subjektiivinen kuvio oranssin värisenä. Toisin sanoen:
-jos kauan katselemme määrättyä väriä ja sitten kohdistamme silmät
-värittömään pintaan, näkyy sillä subjektiivinen kuva, jolla on aina
-ensiksi katsellun kuvan täyteväri.
-
-Kokeen voi myös tehdä niin, että värilliselle arkille pannaan valkoinen
-paperiliuska ja katsellaan sitä lakkaamatta 20 sekuntia. Jos arkki on
-punainen, saa valkoinen liuska vihreän värin, koska vihreä on punaisen
-täyteväri; jos se on oranssin värinen, tulee liuska sinertäväksi;
-ja jos keltainen, vivahtaa liuska violettiin j.n.e. Näin syntynyttä
-subjektiivista väri-ilmiötä sanotaan tavallisesti _jälkikuvaksi_, joka
-aina on ensin tähystetyn värin täyte.
-
-Näyttää siltä kuin silmä, kauan jotakin väriä katseltuaan, väsyisi
-siihen, aivan kuin ne hermojen päät silmän verkkokalvossa, joita sama
-valoaalto on kauan ärsyttänyt ja jotka siis ovat kauan välittäneet
-esim. punaisen vaikutelmaa, tarvitsisivat lepoa, ja punaisen täyteväri,
-vihreä, edistää tätä lepoa, virkistää näköelimiä, koska se sisältää
-ne molemmat alkuperäiset värit, sinisen ja keltaisen, jotka punaisen
-kanssa synnyttävät valkoista väritöntä valoa.
-
-Ne, jotka ovat olleet Rigin huipulla ja siellä nähneet ihmeellisen
-värileikin, nimeltä "_Alpenglühen_", muistanevat, että kun ne punaiset
-ja oranssinpunaiset vivahdukset, missä vuoret silloin kuultavat, ovat
-kadonneet, seuraa niitä siniseen vivahtava vihreä loiste. Tämä loiste
-on aivan subjektiivinen ja riippuu katselijan silmän tilapäisesti
-muuttuneesta vastaanottokyvystä; se on jälkikuva, jolla tässä kuten
-aina on täyteväri. Näin saadaan suuressa mittakaavassa samanlainen koe
-kuin ne pikku kokeet, jotka äsken mainitsin.
-
-Kaikki taiteilijat ja suurin osa yleisöä tuntenevat sen ilmiön, että
-meitä ympäröivä luonto näyttää meistä kauniimmalla väriloistolla
-koristellulta, jos katselemme sitä pää ylösalaisin käännettynä.
-Katselijan asento on silloin hankala, mutta se vaiva palkitsee itsensä,
-sillä esineitten piirteet käyvät selvemmiksi ja saavat sellaisen
-väriloisteen kuin ne kuuluisivat toiseen maailmaan, meidän maatamme
-ihanampaan luomakuntaan. Niiden kangastukset matkojen päästä käyvät
-runollisemmiksi, ja auringonlasku tarjoaa erinomaisen komean näyn.
-
-Tämän selityksenä ovat värivastakohtien lait: se vastakohta, josta
-juuri olen puhunut, täydentävä, jälkeenpäin vaikuttava, ja toinen
-vastakohta, josta puhun myöhemmin, hetkellinen ja myötävaikuttava.
-
-Se osa silmän verkkokalvosta, johon tavallisessa pystyssä asennossamme
-taivaansininen väri enimmin vaikuttaa, tulee tällöin yhä alttiimmaksi
-oranssille. Ylösalaisessa asennossa kohtaa oranssinvärinen
-horisonttiviiva samaa verkkokalvon osaa, joka virkistyäkseen silloin
-vastaanottaa juuri tarvitsemansa vaikutelman, ja siten käyvät
-näköpiirin oranssivärit kauniimmiksi. Verkkokalvon toinen osa, se,
-johon pystyssä asennossa näköpiirin keltapunainen loiste vaikutti,
-tulee nyt alttiimmaksi oranssin täytevärille siniselle, ja kun
-verkkokalvo sitten, ylösalaisessa asennossa, kohtaa taivaansinen,
-vahvistuu ja kaunistuu tämä jo itsessään runollinen väri, koska sama
-verkkokalvon osa edeltäkäsin oli valmis ottamaan sitä vastaan.
-
-Jos maalaus on suurikokoinen ja siinä on suurehkoja yksivärisiä
-pintoja, ei sitä pidä katsella liian kauan yhtä mittaa. Mitä
-loisteliaampi se on väritykseltään, sitä enemmän se menettää, jos kauan
-tuijotamme sen yksityiskohtiin. Jälkeenpäin vaikuttava, täydentävä
-väri vastakohta alkaa silloin häiritsevän työnsä, joten saamme juuri
-vastakohdan niistä väreistä, joita taulussa on. Jos katselija on kauan
-silmäillyt esim. jotakin sen pääasiallisesti punaista osaa, niin
-silmä herkistyy punaisen täytevärille, vihreälle, ja jos katse sitten
-kääntyy taulun pääasiallisesti siniseen osaan, seuraa sitä sen alttius
-vihreälle ja taulun siniset värit näyttävät silloin sinivihreiltä.
-Jatkuva tuijottaminen päättyy pakostakin värisekaannukseen, joka voi
-mennä niin pitkälle, että väri tai teen komeimmatkin tuotteet saavat
-harmaanlikaisen ulkonäön.
-
-Tämä ennemmin tai myöhemmin sattuva värisekaannus välttyy kuitenkin,
-jos maalauksen osat ovat niin järjestetyt, että viereiset tai läheiset
-väripinnat täydentävät toisiaan. Sininen pinta oranssinvärisen,
-keltainen violetin, vihreä punaisen rinnalla ei väsytä näköhermoja,
-sillä kun silmä esim. oranssinväristä pintaa katsellessa käy herkäksi
-siniselle, antaa tälle herkkyydelle heti tyydytyksen vieressä oleva
-sininen väri, joka siitä kirkastuu ja tekee vielä voimakkaamman
-vaikutuksen.
-
-Senvuoksi onkin taideteoriassa sellainen laki, että välittömästi
-vieretysten olevat tai toisistaan neutraalisella värillä hieman
-erotetut täyteväriset pinnat vahvistavat ja korottavat toistensa
-vaikutusta, lisäävät toistensa loistoa ja tuoreutta. Tämä on
-värisoinnutuksen ensimmäinen laki, sen perustuslaki, jos niin halutaan.
-
-Vahvistuminen, loiston korottaminen voi täten mennä pitemmällekin
-kuin värittäjä haluaa. Tämä pitää paikkansa erittäinkin silloin, kun
-punaista ja vihreää pannaan rinnatusten. Näidenkään voimakkaitten
-täytevärien rinnakkain paneminen ei koskaan käy epäsointuiseksi, mutta
-sopusointu voi ilmetä liiankin tehostettuna; sen voi kuitenkin helposti
-välttää toisen värin lieventämisellä tai ohennuksella, varjostuksella
-tai panemalla väliin jonkin piirteen, jolla on neutraalinen väri,
-valkea, harmaa tai musta, sekä myös sopivasti jakamalla, milloin se voi
-käydä päinsä, väripintojen alaa niiden valovoiman mukaan. Mitä suurempi
-valovoima värillä on, sitä pienemmän pinnan se saa peittää täytevärinsä
-rinnalla, jos halutaan täysin sopusointuista värivaikutelmaa. Punaisen
-valovoima on suurempi kuin vihreän, ja se saa siis, kun olosuhteet
-niin sallivat, viedä vähemmän tilaa kuin vihreä, jos niiden tulee olla
-yhteistoiminnassa.
-
-Teoksessaan kutomataiteesta _Gottfried Semper_ vakuuttaa, että useimmat
-itämaiset kuviot noudattavat tätä lakia suhteesta värien valovoiman ja
-väripintojen alan välillä. Niiden mestarit menettelevät näin arvatenkin
-vaistomaisesti, vain harjaantuneen väriaistinsa johtamina, ilman mitään
-taideteoreettista harkintaa.
-
-Täydennyksen laki on voimassa koko värimaailmassa, enemmän tai vähemmän
-silmäänpistävänä sielläkin, missä sitä vähimmin odottaisi. Niinpä esim.
-harmaa saa värikkäällä pohjalla vivahduksen pohjan täyteväristä, ja
-vivahdus käy sitä vahvemmaksi, mitä puhtaampi ja sekoittamattomampi
-väri on.
-
-Siitä voi helposti päästä selville yksinkertaisella kokeella. Jos
-karmosiinipunaiselle paperille siroitetaan harmaata hiekkaa, saa tämä
-ilmeisen vihreän vivahduksen; jos sitä siroitetaan oranssinväriselle
-paperille, näyttää se siniseltä j.n.e. Jos siis näistä seikoista
-tietämätön aloittelija koettaisi luonnonmukaisesti kuvata harmaita
-esineitä värillisellä pohjalla, saattaisi hän ehkä tuon seikan vuoksi
-erehtyä ja aluksi antaa niille esim. punaisella pohjalla sen vihreän
-vivahduksen, joka sillä näyttää olevan. Seuraus olisi, että harmaa
-saisi vielä voimakkaamman vihreän sävyn kuin oli tarkoitettu. Jos
-hän taas maalaa harmaat esineet niiden oikealla luonnonvärillä, niin
-pitää maalattu punainen pohja itsestään huolen siitä, että ne saavat
-asianmukaisen vihreän vivahduksensa.
-
-Jos täydennyslaista tietämätön maalausoppilas tahtoo tarkasti kuvata
-keltapohjaisen, harmaakuvioisen verhon, voi hän helposti erehtyä.
-Koska keltaisen täyteväri on punasinervä, valaa keltainen pohja
-tämänväristä hohdetta harmaihin kuvioihin. Senvuoksi on mahdollista ja
-todenmukaista, että oppilas, joka haluaa tarkasti kuvata näkemänsä,
-antaa maalauksessaan näille kuvioille sinipunervan vivahduksen. Verho
-tulee hänen kuvassaan silloin toisennäköiseksi kuin hän odotti eikä ole
-mallinsa mukainen, ennenkuin hän, täydennyslakia seuraten, tekee kuviot
-harmaiksi.
-
-Aloittelijain jäljennöksissä nähtäneen, _Chevreulin ja Jännicken_
-mukaan, usein sellaisia erehdyksiä, jotka johtuvat mainitun lain
-tuntemattomuudesta. Jos aloittelija jäljentää taulun, joka esittää
-laskevan auringon valaisemaa valoa, näkee hän talon valaistun
-sivun keltaisessa hohteessa ja varjot sinisenvioletteina, ja koska
-nämä alkuperäisen taulun täydennysvärit sellaisten värien yhteisen
-lain mukaan vahvistavat toisiaan, joutuu aloittelija näkemään ja
-jäljennöksessä kuvaamaan talon keltaisen värisävyn keltaisempana ja
-varjot sinisempinä kuin mitä ne ovat alkuperäisessä taulussa. Jos tämä
-jäljennös taas jäljennetään, käy liioittelu yhä pahemmaksi. Jännicke
-kertoo kerran nähneensä tuontapaisen järjestyksessä seitsemännen
-jäljennöksen ja huomanneensa sen värivaikutuksen aivan toisenlaiseksi
-kuin alkuperäisessä.
-
-Kaupoissa, joissa myydään erivärisiä kankaita, on täytevärien
-säännöllä suuri merkitys, jota ostaja harvoin aavistaa, mutta jonka
-toteuttamiseen myyjillä, jos he kiinnittävät siihen huomionsa,
-on hyvä tilaisuus. Äskettäin yli sadan vuoden vanhana kuollut
-Chevreul, jonka tutkimuksille värien taideteoria on erittäin suuressa
-kiitollisuudenvelassa, on tehnyt hyvin mielenkiintoisia huomioita
-tässäkin suhteessa.
-
-Otaksukaamme, että myymälään tulee nainen ostamaan keltaista
-hamekangasta ja sen lisäksi oranssinvärisiä tai helakanpunaisia
-nauhoja tai muita tarpeita. Jos myyjä nyt näyttää hänelle useita
-keltaisia kankaita, ja hän valitsee niitä kauan, suomatta sillä välin
-silmilleen mitään lepoa, niin aiheuttaa keltaisen jatkuva näkeminen
-silmän verkkokalvossa taipumuksen keltaisen täyteväriin violettiin.
-Kun myyjä sitten heti levittää hänen eteensä nuo oranssinväriset tai
-helakanpunaiset nauhat, joita hän on pyytänyt, niin tuo taipumus
-violettiin siirtyy hänen silmissään näihin nauhoihin, niin että esim.
-helakanpunainen näyttää violetin subjektiivisen väliintulon vuoksi
-karmosiinipunaiselta eikä helakalta, jota hän pyysi ja jollaisia nauhat
-todella ovatkin, kun niitä katsellessa silmä on tavallisessa kunnossa.
-
-Jos myyjä levittää ostajan katseltaviksi perätysten neljätoista
-lajia punaista kangasta neutraaliväriselle pöydälle, niin ostaja
-varmaankin arvelee, että viimeksi tarjotut kuusi tai seitsemän mallia
-eivät ole yhtä kauniita tai kirkkaita kuin ensimäiset, vaikka ne
-väriltään olisivatkin aivan samanlaisia. Mitä kauemmin hän katselee
-punaisia kankaita, sitä enemmän hänen silmänsä pyrkii näkemään
-punaisen täyteväriä, vihreätä, joka yhä enemmän pääsee vaikuttamaan
-ja antaa kankaille yhä harmahtavamman vivahduksen, koska täytevärit
-toisiinsa sekoittuneina tuottavat harmaata. Tässä toimittaa silmä itse
-sekoituksen. Se tapahtuu, niin sanoaksemme, itse verkkokalvossa ja
-vahingoittaa ehdottomasti viimeksi katseltujen kankaiden väriloistoa.
-Myyjä tekee siis viisaasti tarjotessaan välillä vihreitä kankaita
-ja kiinnittäessään huomiota niihin, kun ostaja on kauan katsellut
-punaisia. Seuraus tästä on se, että ostaja pitää jälkimäisten loistoa
-yhä kauniimpana.
-
-Täydennysilmiöt vaikuttavat myös varjojen laatuun. Otaksukaamme, että
-on hämärä, mutta vielä niin valoisaa, että huoneen ikkunasta tuleva
-päivänvalo voi siellä jonkun esineen torjumana aikaansaada tästä
-varjon. Jos nyt sytytetään lamppu ja asetetaan niin, että sama esine
-heittää varjon toiseenkin suuntaan, käy edellinen varjo lampunvalon
-vuoksi keltaiseksi, mutta toinen varjo vivahtaa keltaisen täyteväriin
-violettiin.
-
-Täydennyslaki tulee esille myös teatterisaleissa sekä päivänvalon
-että keinotekoisen valaistuksen aikana. Jollei sitä oteta huomioon,
-voi laiminlyönnillä olla epäedullinen vaikutus ei ainoastaan salin,
-vaan myös kokoontuneen yleisön ulkonäköön. Jos aitioiden taustana
-oleva seinä maalataan ruusunpunaiseksi, niin aitioissa istuvien
-kasvot saavat enemmän tai vähemmän vihreän vivahduksen. Jos se
-maalataan oranssinväriseksi, saa ihonväri päivänvalossa sinertävän
-ja kaasuvalossa vihertävän vivahduksen. Tummanpunainen pohja, missä
-punainen on hyvin heikkoa, ei kuitenkaan kokemuksen mukaan vahingoita;
-mutta luultavaa on, että se kalventaa ihon väriä, vaikka tavallisille
-silmille huomaamattomassa määrässä. Tizian onkin maalannut monta
-muotokuvaa tummanpunaiselle pohjalle.
-
-Seinäpapereissakin voi käyttää samaa väriä, eikä tule epäsuotuista
-vaikutusta ihon väriin. Kirkkaanpunainen teatterin esirippu
-vaikuttaa sitävastoin ehdottomasti vahingollisesti. Se herättäisi
-läsnäolevien silmissä taipumuksen vihreään, joka pysyisi heissä, heidän
-katsellessaan yleisöä tahi näyttämöä.
-
-Asuinhuoneiden seinäpaperit eivät koskaan saa olla yksinomaan
-kirkkaanpunaisia tai violetteja. Kirkkaanpunaisessa valaistuksessa
-saavat esineet, kuten mainittu, vihertävän sävyn ja violetissa
-kellahtavan, koska keltainen on violetin täydennysväri. Oranssi on myös
-epäsuotuisa seinäpaperien väri. Se väsyttää silmiä ja antaa esineille
-sinertävän sävyn. Heleänvihreät seinäpaperit vaikuttavat edullisesti
-valkoiseen, kalpeaan ihoon ja samoin kultauksiin. Kirkkaansinisellä
-pohjalla vaikuttavat kultaukset kaikkein paraiten. Tavalliset harmaat
-seinäpaperit vaikuttavat paraiten silloin, kun seinät ovat maalauksilla
-koristetut. Yksityiset öljymaalaukset vaikuttavat paraiten silloin, kun
-seinäpaperien pääväri on taulun päävärin täyteväri. Vaskipiirroksia ja
-valokuvia ei pitäisi koskaan ripustaa öljymaalausten rinnalle, vaan
-säilyttää niitä salkuissa tai albumeissa.
-
-Laki täyteväreistä tulee esille puvuissakin. Tässä en kuitenkaan tahdo
-niitä lähemmin käsitellä. Se, joka tahtoo perehtyä tähän tutkimukseen,
-saa hyvää johtoa englantilaisen _Adamsin_ teoksesta "väriharmonian
-vaikutuksesta naispukuihin" ja Jännicken teoksesta väriharmoniasta.
-
-Muuten kulkevat muodit omia teitänsä välittämättä esteettisistä
-laeista. Muotien lainsäätäjiltä ei vaadita tämänlaatuisia tietoja eikä
-herkkää silmää. Muodit pyrkivät yhtä usein ärsyttämään silmää kuin sitä
-tyydyttämään.
-
-Taiteenkin maailmassa on muotiorjuutta. Niinpä esim. maalari voi
-olla nykyaikainen tai ei nykyaikainen. Onneton se taiteilija, joka
-on _ainoastaan_ nykyaikainen. Kun se muotisuunta, jota _ainoastaan_
-nykyaikainen taiteilija edustaa, on joutunut pois muodista -- ja näin
-käykin aivan varmasti ennemmin tai myöhemmin --, on hän ja hänen
-maineensa mennyttä ainiaaksi.
-
-Tulikoe, joka taideteoksen on kestettävä, ei satu sen
-näytteillepanopäiväksi, jolloin se ensi kertaa on taiteentuntijan
-tai yleisön arvosteltavana. Tulikoe ei tule myöskään silloin, kun
-taideteoksen edustama suunta ei enää ole nykyaikainen, sillä silloin
-ollaan taipuvaisia hylkäämään kaikki, mitä tuo suunta on tuottanut,
-parempi yhtä hyvin kuin huonompikin. Tulikoe tulee silloin, kun uusi,
-edellistä seurannut suunta, joka on ollut sen vastustajana, itsekin
-joutuu pois muodista. Silloin tulee ensinmainitulle, aikoja sitten
-syrjäytetylle suunnalle se kausi, jolloin se ei ole epämuodikas eikä
-muodinmukainen; silloin alkaa arvostelu, joka katselee taideteosta
-sekä historiallisesti että makusuuntien taistelusta hämmentymättömin
-katsein; silloin on taideteoksen oikea tulikoe, josta se pääsee jälleen
-ja ainaisesti nuorena, jos siinä itsessään on nuoruutta.
-
-Puheen ollessa muodista värien maailmassa, muistan vielä, mikä
-merkitys on ollut sanoilla "maalaiskomea" ja "maalaiskorea". Niitä
-ei käytetty ainoastaan sellaisista rahvaamme käsitöissä esiintyvistä
-väriyhtymistä, joissa luonnollinen, terve mieltymys täytevärien
-vastakohtiin iloitsee kiihkeämpien vastakohtien liiankin pirteästi
-ilmenevästä loistosta, vaan ne ulotettiin jaloimpiinkin värisointuihin,
-kun näitä tuli esille maalaisnaisen kutomatuotteissa. Näillä sanoilla
-tuomittiin kotiteollisuuden tuotteita, jotka sitten ovat päässeet
-kunniaan esteettisessä suhteessa, samoin kuin värilakeja, jotka
-olivat vaikuttaneet itämaalla, Kreikan ja Rooman loistoaikoina,
-keskiajan ja renessanssin taiteessa. Tiedämme kyllä, mistä tämä
-puhe "maalaiskomeasta" ja "maalaiskoreasta" on tullut. Se on kaikua
-siltä ajalta, joka kärsi tai oli kärsivinään värikauhua, ja joka
-on laiminlyönyt entisaikojen taiteelliset muistomerkit ja sivellyt
-linnojemme ja kirkkojemme maalatut katot ja seinät kalkilla ja liimalla.
-
-Ei kannata kuitenkaan valittaa sitä, että taiteen alalla on
-muotityranniaa, sillä valitukset eivät sitä poista, ja korvauksen
-saamme siitä, että tyrannin tavallisesti kukistaa toinen, joka ei
-kulje edellisen jälkiä, vaan päinvastaiseen suuntaan. Ja kaiken tämän
-ohessa on kuitenkin taiteen ja kauniin alalla vaikuttamassa pysyviä
-lakeja, joita voidaan rikkoa, mutta ei poistaa, ja jotka ajoittain taas
-pääsevät täysiin oikeuksiinsa.
-
-Olen edellisessä luennossa koettanut esittää eräitä näistä laeista.
-Sitä täydennyslakia, josta viimeksi puhuin, huomataan noudatetun
-egyptiläisten ja assyrialaisten, samoin kuin kaikkien myöhempienkin
-aikojen teoksissa. Ne väriyhtymät, jotka eivät miellytä meitä, eivät
-yleensä miellyttäneet heitäkään; ne värisoinnut, jotka ilahuttavat
-silmiämme, ovat ilahuttaneet heitäkin.
-
-
-
-
-X
-
-KAUNIS JA TARKOITUKSENMUKAISUUS.
-
-
-Niin kauas kuin nyt olen ehtinyt luennoissani, olen koettanut osoittaa,
-että jos, kuten sananlasku sanoo, mielestä ja mausta riippuu mikä on
-kaunista, niin ei itse maku kuitenkaan riipu sattumasta, vaan seuraa
-eräitä, osaksi ihmisestä itsestään ja hänen kehitysasteestaan, osaksi
-myös itse luonnosta johtuvia lakeja ja periaatteita. Näitten lakien ja
-periaatteiden joukosta olen huomauttanut symmetriaa ja suhteellisuutta
-ja suhteellisuudesta taas kultaisen leikkauksen lakia sekä lopuksi
-värien maailmassa vastakohtalakia, täydennyslakia, joka on kaikkien
-täällä vallitsevien lakien pohjana.
-
-Taidehistoria vahvistaa näiden lakien ja periaatteiden pätevyyden
-kaikkiin aikoihin ja kansoihin nähden. Ei käy kieltäminen, että
-estetiikka ja taideteoria ovat astuneet tunnustettavia tulevaisuudelle
-lupaavia askelia, kun niiden on onnistunut ne keksiä, vaikka ne
-kuuluisivatkin niin sanoaksemme alkeellisimman kauniin alalle ja ovat
-vain pohja, jonka yllä ylemmät henkisemmän, vapaamman kauneuden ilmiöt
-liikkuvat seuraten toisia ja korkeampia lakeja.
-
-Mitä tulee taiteilijan suhtautumiseen alkeellisen kauneuden lakeihin,
-voi hän kyllä olla niistä tietämätön, koska hän, jos hänellä on
-luontainen taiteilijan kyky, seuraa niitä vaistomaisesti, kuten lapsi
-kävelemään opetellessa noudattaa tasapainolakia ja puhumaan opittuaan
-kieliopin lakeja. Jos taiteilija ne tuntee, ei niiden tärkinkään
-tunteminen voi auttaa häntä luomaan arvokasta taideteosta, sillä siihen
-tarvitaan lisäksi toisia ominaisuuksia, joista puhun myöhemmin.
-
-Mutta samalla kun täytyy tätä huomauttaa, samalla kun koe epäonnistuisi
-surkeasti, jos henkilö, jolla ei ole luovaa mielikuvitusta eikä herkkää
-vastaanottokykyä, koettaisi vain esteettisten lakien tuntemuksen
-perusteella sommitella taideteosta -- hän saisi silloin aikaan vain
-sommitelman, mutta ei elävää kokonaisuutta -- täytyy toisaalta
-huomauttaa, että hänellä on hyötyä niiden tuntemisesta, etenkin
-uransa alussa, koska ne voivat auttaa häntä välttämään erehdyksiä,
-joihin hän muuten voisi langeta, ja keksimään syitä vikoihin, joita
-hän itse huomaa tehneensä. Muistutan tässä niistä esimerkeistä,
-joita edellisessä luennoissani mainitsin. Harmaat kuviot keltaisella
-pohjalla saavat violetin vivahduksen, koska violetti on keltaisen
-täyteväri. Pyrkiessään kankaalle toistamaan ne värit, jotka luulee
-näkevänsä jäljennettävässä alkuperäisessä teoksessa, aloittelija siis
-on taipuvainen kopiossaan esittämään violetilla värivivahduksella ne
-kuviot, jotka alkuperäisen keltaisella pohjalla ovat harmaita, ja siten
-häneltä jää saavuttamatta se värivaikutus, jonka hän aikoi toistaa.
-
-Alkeellisesti kauniin lakien tuntemuksella on senvuoksi oma arvonsa.
-Ja sen laita on samoin kuin kaiken muunkin tiedon: sillä on oma
-arvonsa itsessään. Saattaa olla hyvä toimia vaistomaisesti oikein,
-luoda vaistomaisesti kiitettäviä teoksia, tietämättä kuinka tai
-miksi. Mutta on inhimillisesti kauniimpaa, että taiteilija samalla
-voi ymmärtäväisesti harkita, mitä on tehnyt. Renessanssin suuret
-maalarit koettivat keksiä sen lait, mitä tekivät; Goethe ja Schiller
-tutkistelivat sitä taidetta, jota harrastivat, runoutta, ja hakivat
-sen lakeja. Shakespeare harkitsi draaman periaatteita. Vaikka heistä
-ei sen takia tullutkaan parempia taiteilijoita, eivät he siitä
-huonontuneetkaan. Mutta varmaa on, että he siten esiintyvät henkisesti
-rikkaampina persoonallisuuksina.
-
-Kuten sanottu: niiden harvojen kauneuslakien tuntemus, jotka on
-kokemusperäisesti voitu määrätä, ja niiden monien, joihin tätä tietä
-ei päästä käsiksi, ei koskaan voi olla muuta kuin taiteen aakkosia. Se
-suhtautuu luovaan taiteeseen kuin kielioppi runouteen, kuin akustiikka
-ja sointuoppi musiikkiin. Kielioppi ei tee kenestäkään runoilijaa;
-akustiikka ja sointuoppi eivät tee kenestäkään säveltäjää, vaikka
-runoilija onkin paremmin varustettu tuntiessaan kieliopin säännöt ja
-säveltäjä paremmin, jos tuntee ne aritmeettiset säännöt, joiden mukaan
-soitannollisen taideteoksen alkeita voidaan mitata.
-
-Oikeassa sävelrunossa ei säveltäjä itse rakentele matemaattisesti
-mitään, vaikka matematiikalla onkin merkityksensä sävelrunon kaikissa
-aineksissa. Värillisessä mestariteoksessa maalari ei ole harkinnut
-mitään matemaattisesti, vaikka jokaisella hänen käyttämällään
-värillä on valovoima, jonka voi numeroilla ilmaista, ja vaikka tätä
-enemmän tai vähemmän vastaavat valovärähdykset, joiden lukumäärän
-sekunnissa fyysikko voi laskea. Mielikuvituksen luomat eivät ole
-laskentotehtäviä, vaikka niiden samoin kuin koko luomakunnan
-kaikkineen, mikä aisteillemme ilmaantuu, täytyy esiintyä määrällisenä
-ja siis aineksiinsa nähden mitallisena. Rytmit, symmetriat, suhteet,
-vastakohdat ovat niin sanoaksemme ne mitalliset ainekset, joita
-mielikuvitus käyttää hyväkseen ja muodostelee sielullisten ja henkisten
-lakien mukaan, olkoonpa puhe runosta tai säveleestä, temppelistä,
-kuvapatsaasta tai maalauksesta.
-
-Ne lait, joista tähän asti olen puhunut, koskevat objektiivisesti
-kaunista sen paikkasuhteissa ja levossa. Mutta liikunnollakin
-on kauneutensa, ja tämä kauneus on suurempiarvoinen kuin levon.
-Vedenpinnan väreileminen tuulessa, auringon kimmeltävässä paisteessa,
-meren aaltoilu, koski, suihkulähteen vesipatsas, pilvien leijaileva
-vaellus, linnun lento, hevosen juoksu viehättävät katsetta. Jo siinä,
-että katseltava esine muuttaa paikkaa, tai kun se, kuten suihkulähteen
-vesipatsas, pysyy alallaan, mutta tämän rajoissa ilmaisee alituista
-liikettä, piilee jotakin, mikä viehättää tunne-elämäämme, sillä tämä
-kaipaa määrätyissä rajoissa vaihtelua ja muutosta, koska alati samat
-vaikutelmat tylsyttävät tunnehermoja uhaten sielunelämää pysähdyksellä.
-
-Tunne-elämälläkin on lakinsa. Tärkein näistä on niin sanottu suhdelaki.
-jonka mukaan vaikutteen muuttuminen on välttämätöntä, jotta tuon
-vaikutteen tietoisuuteen liittyy tunnetta, ja jonka mukaan tunteen
-voima on riippuvainen muutoksen asteesta. Kun jokin sisäinen tila tulee
-toisen sijalle, joutuu arvotuomiomme alaiseksi siirtyminen toisesta
-toiseen ja se tunne, jonka siirtyminen herättää.
-
-Tästä laista, suhdelaista, on tärkeitä seurauksia, joita voidaan sanoa
-toisasteisiksi laeiksi. Yksi näistä toisasteisista laeista, jolla on
-ollut mitä suurin vaikutus taidehistoriassa, on tylstymislaki, jonka
-mukaan jokaisella vaikutelmalla on taipumus heikentyä jatkuvaisuutensa
-tai liian pikaisen toistumisensa takia. Tämän lain rinnalla, sen
-luonnollisena täytteenä, on uutuuslaki, jonka mukaan kaikki uusi,
-olkoon se odottamatonta tai kaivattua tai äkkiä saavutettua, herättää
-eloisan tunteen.
-
-Muistelkaamme Xenofonia ja hänen sotilaitaan, kun he Kunaxan kentältä
-palatessaan, rasittavien marssien jälkeen karujen vuoriseutujen halki,
-näkevät meren siniset ulapat pyhältä Teches-vuorelta. Kun etujoukko
-on noussut vuoren huipulle, päästää se meren nähdessään ilon ja
-hämmästyksen huudon, jonka joukko joukon perästä toistaa sitä mukaa,
-kuin he ehtivät sinne ylös. He huutavat: "meri, meri!" ja upseerit
-ja sotilaat syleilevät toisiaan ilosta itkien. Muistelkaamme sitä
-vaikutelmaa, jonka Stanley ja hänen miehensä saivat, kun pitkän
-vaelluksensa jälkeen hämärissä aarniometsissä näkivät edessään
-auringonvalaisemia kenttiä tai Tanganikan sinisen pinnan.
-
-Ne hyväätekevät vaikutukset, jotka matkoilla voi olla, perustuvat
-uutuuden lakiin, jota matkavaikutelmat tyydyttävät, ja tylstymislakiin,
-joka tällöin harvemmin pääsee vaikuttamaan. Nämä lait, tylstymislaki
-ja uutuuslaki, eivät ole vaarattomia ihmisen kaikkein korkeimmille,
-etenkin siveellisille harrastuksille. Ihmiselämän järjestäminen
-siten, että tyytymys jokapäiväiseen ja uskollisuus ympäristöämme
-kohtaan säilyy samalla kuin pirteä tunne-elämä, vaatii sen vuoksi
-taitoa, jota toisten sielullisten lakien vaikutus onneksi helpottaa.
-Tältä kannalta on mielenkiintoista todeta, mitä nuorekkaat kansat
-vaistomaisesti ovat tehneet sitoakseen tunne-elämänsä synnyinkaupunkiin
-ja synnyinseutuun ja menetelläkseen niin, että uutuuslaki näissäkin
-ahtaissa rajoissa tyydytetään ja tylstymislakia vastustetaan. Siitä
-johtuu se into, joka antiikin aikana koristi helleenien kaupunkeja ja
-renessanssin aikana Italian kaupunkeja taiteen kauneusaarteilla, pannen
-ne kaikkien nähtäviksi. Siitä se innostus, jolla valtiollista elämää
-ja sen jännittäviä kysymyksiä ja pulmia käsiteltiin. Ateenalaisella ja
-firenzeläisellä oli mielestään kokonainen maailma kaupunkinsa muurien
-sisäpuolella tarjoomassa silmälle ja ajatukselle alituista vaihtelua.
-
-Missä puuttuu vaihtelua eikä esiinny muita kysymyksiä kuin
-jokapäiväistä leipää koskevia, missä elämä pukeutuu vain
-käytännöllisten tarpeitten pukuun ja jää kauneuden tarpeitten
-tyydyttämistä vaille, siellä laskeutuu jotakin ummehtunutta,
-painostavaa ja ajanmittaan tylsyttävää tunne-elämäämme. Siitä johtuu
-se ilmiö, että paimentolaisheimot ovat niin työläästi voineet mukautua
-turpeeseen sidotun maanviljelijän tapoihin. Toihan vaeltaminen
-mukanaan vaihtelua ja aukaisi katseelle uusia näköaloja. Siitä johtuu
-myös maataviljelevien kansojen, kuten keltiläisten, roomalaisten,
-germaanien, halu sotaisiin seikkailuihin ja ryöstöretkiin, jotka
-keskeyttivät yksitoikkoisuuden, antoivat hermoille toisen tunnelmasävyn
-ja palauttivat heille jossakin määrin sen vaihtelun, joka kuuluu
-paimentolaiselämään ja jota vailla paikallaan pysyvä elämä on uusien,
-korkeampien etujen vuoksi.
-
-Näillä sanoilla olen tahtonut vain viitata liikunnon ja siitä johtuvien
-muutosten merkitykseen tunne-elämälle ja sen ohessa taiteellekin. Kun
-plastiikka ja maalaustaide ihmisruumiin jäsenrakennetta esittäessään
-siirtyivät sitä vain lepotilassa kuvaamasta näyttämään sitä
-näennäisesti liikkuvana, oli se erittäin suuri edistys. Vasta siten
-taideteokset alkoivat näyttää eläviltä.
-
-Kaikki liikkeet eivät kuitenkaan ole kauniita. Estetiikka sanoo,
-että liike on kaunis vain silloin, kun sitä katsellessa herää ajatus
-moninaisen alistumisesta johonkin yhteyteen, ja kun huomaamme voiman
-vaikuttavan sopusointuisesti. Mutta täten ei ole annettu tarkasti
-tieteellistä määritelmää. Milloin ja millä ehdoilla huomaamme
-liikkeessä ilmenevän voiman vaikuttavan sopusointuisesti, ja missä
-olosuhteissa huomaamme sen yhteyden, joka hallitsee moninaisuutta,
-esiintyvän liikkeessä niin, että liike tulee kauniiksi?
-
-Täytyy olla lakeja, jotka piirtävät määrätyn rajaviivan kauniin ja
-ruman liikkeen välille, ja niitä on haettava. Alku tähän on tehty
-määräämällä periaate, jota sanotaan voiman säästämiseksi. Kuvaavien
-taiteiden alalla, missä liike, kun se esitetään, on vain näennäinen,
-merkitsee tämä periaate, ettei esineeseen, joka näyttää olevan
-liikkeessä tai paraillaan ponnistaa, saa sisällyttää suurempaa voimaa
-kuin mitä pidämme välttämättömänä tuon liikkeen tai ponnistuksen
-tarkoitusta varten.
-
-Karyatideja ja Atlaita, ihmismuotoisia pilareita ja kauluskiviä, joiden
-on kannatettava suurempia tai pienempiä rakennustaiteellisia tai muita
-kuormia, ei saa sovittaa sellaisten painomäärien alle, jotka näyttävät
-raskaammilta kuin mitä niiden lihakset kestävät. Mitä suurempi paino
-on, sitä enemmän ollaan oikeutettuja esittämään pullistuneita lihaksia;
-jos kuorma on mitätön, täytyy lihasten jännitys oikaista sen mukaan.
-
-Olen nähnyt erään saksalaisen maalauksen paimenpojasta, joka näyttää
-kulkijalle tietä joen yli. Poika seisoo hajareisin, joka lihas
-jännittyneenä; rinta on pullistunut, olkapäät taaksepäin vedetyt,
-kasvoilla on sankarillinen ilme, jokseenkin samanlainen, kuin
-kuvittelemme Caesarilla olleen, kun hän antoi legioonilleen käskyn
-mennä Rubicon-virran yli; toinen käsi puristaa lujasti paimensauvaa,
-viittaava käsi on jännittynyt sormenpäitä myöten, esittäen jonkinlaista
-valtiutta. Ja kaikki tuo ainoastaan näyttääkseen kulkijalle tietä
-puron yli. Pojan asento ja liikkeet eivät tosin itsessään ole rumat;
-mutta ne käyvät naurettaviksi, koska ne rikkovat periaatetta voiman
-säästämisestä, ja taulun katseleminen käy niiden takia melkeinpä
-sietämättömäksi.
-
-Periaatteella voiman säästämisestä on epäilemättä fysiologinen perusta.
-Kuuluisat luonnontutkijat Weberin veljekset ovat kirjoituksessaan
-ihmisen käynnistä sattuvin esimerkein todistaneet, että esteettisesti
-kaunis yleensä on fysiologisestikin oikeata, ja että liike, joka
-toimitetaan lihasvoimaa mahdollisimman vähän käyttämällä tietyn
-tarkoituksen saavuttamiseksi, näyttää kevyemmältä, vapaammalta,
-miellyttävämmältä ja sen vuoksi kauniimmaltakin kuin liike, joka
-osoittaa suurempaa ponnistusta saman tarkoituksen takia. Jokainen
-voimistelunäytös vahvistaa, että tämä huomio on oikea.
-
-_Herbert Spencer_ kertoo, että hän kerran eräässä tanssinäytöksessä
-oli pahoillaan, kun yleisö osoitti suosiota tanssijattarelle, jonka
-rumat ja väännellyt asennot olisivat ansainneet vihellyksiä. Mutta hän
-huomasi samalla, että näiden rumien liikkeitten lomassa oli toisia
-todella suloisia, ja juuri nämä liikkeet näyttivät ilman ponnistusta
-suoritetuilta, kun jäsenet aivan kuin liitelivät ilman kannattamina.
-
-Voiman säästämisen periaate selittää myös, että suora viiva
-ja käyrä ovat esteettisesti parempia kuin taitettu. Edelliset
-muistuttavat liikkeitä, joihin käytetään mahdollisimman vähän voimaa.
-Kulmiksi taittuneet viivat muistuttavat liikkeitä hetkellisine
-lihasponnistuksineen, joiden takia suunta äkkiä muuttuu, ja siksi ne
-ilmaisevat suurta voimanhukkaa. Senpä vuoksi pidämmekin kulmikkaita
-liikkeitä rumina.
-
-Itsessään kovankin työn liikkeet ovat tavallaan kauniita, kun
-työ näyttöä käyvän kuin leikki, kun tajuamme liikkeissä jotakin
-iloista, vapaata ja kevyttä. Sepäntyö alasimen ääressä, kun se tulee
-tavallaan rytmilliseksi helähtelevien vasaranlyöntien vuoksi, saattaa
-esteettisesti näyttää hyvinkin komealta. Arvostellessamme liikkeiden
-kauneutta tai rumuutta vaikuttavat kuitenkin myös eri mielleyhtymät,
-jotka usein, vieläpä psykologisella oikeudellakin, antavat
-esteettiselle tuomiolle suunnan.
-
-Me _selitämme_ reippaan ja kevyen liikkeen ilmaukseksi voimasta ja
-liikunnon tuottamasta ilosta. Me _selitämme_ pyöristetyn liikkeen
-sielun tasapainon ja sopusoinnun ilmaukseksi. Kun näemme työtä tehtävän
-iloisesti ja nopeasti, ilman ankaraa pakkoa siinä tarvittavissa
-liikkeissä, niin aavistamme, että voisi ehkä olla sellainenkin maailma,
-missä työ ja ilo ja kauneus ovat uskollisesti rinnatusten, eivätkä
-koskaan hylkää toisiaan. Muuan vertauskuva, jossa varmasti piilee
-henkinen totuus, saa meidät myös ymmärtämään, että työ ja ilo yhtyvät
-jumalallisessa maailmansuunnitelmassa, että synti on rikkonut yhteyden
-ja että sen voi jälleen saada aikaan, mikäli itsekkyys ja siitä johtuva
-sairaalloinen huomispäivän pelko väistyvät rakkauden ja luottamuksessa
-Jumalaan suoritetun työn tieltä.
-
-Läheisessä yhteydessä voiman säästämisen periaatteen kanssa on se
-perusajatus, johon fysiologia esteettisiä kysymyksiä tutkiessaan on
-tullut, että meistä näyttää kauniilta se, missä yhtyy suurin määrä
-vaikutelmia näkö- ja kuulohermoihimme ja vähin määrä häiriötä niissä
-hermoliikkeissä, jotka eivät ole suoranaisessa yhteydessä elimellisiin
-elämän toimintoihin. Edellisessä luennossa selostamani laki värien
-täydennysvaikutuksesta sisältää siis erittäin vaikuttavia todistuksia
-tämän fysiologisen estetiikan perusajatuksen puolesta.
-
-Saattaa näyttää siltä, että tällä kauniin omituisella määritelmällä on
-materialistinen leima, mutta niin ei asian laita todellisuudessa ole.
-Aistimemme ja elimistömme kokonaisuudessaan on luonut sama loogillinen
-ja esteettinen maailmanmahti, joka on synnyttänyt henkisen olemuksemme,
-ajatus- ja tunne-elämämme.
-
-Läheisessä yhteydessä voiman säästämisen periaatteen kanssa on myöskin
-se läheinen sukulaisuus, joka vallitsee kauniin ja tarkoituksenmukaisen
-välillä, sillä jos näyttää rumalta se, että päämäärä saavutetaan liian
-suurilla ponnistuksilla ja voimankulutuksilla, niin se merkitsee sitä,
-että epätarkoituksenmukainen, ilmestyessään sinänsä silmälle tai
-korvalle eikä harkinnan tuloksena, pakostakin tuntuu meistä rumalta.
-Minun ei tarvinne huomauttaa, että sinänsä tarkoituksenmukainen ja
-ihmisille käytännöllisesti hyödyllinen ei ole aivan sama asia, ja
-ettei meidän sovi sekoittaa sinänsä tarkoituksenmukaista siihen
-tyhmänylpeään ja rajoitettuun käsitykseen, jonka mukaan se,
-mikä luonnossa ei suorastaan kelpaa ravinnoksemme, juomaksemme,
-vaatteiksemme, asunnoksemme tai työkaluiksemme j.n.e., sen vuoksi ei
-vastaa tarkoitustaan. Aarniometsässä kasvava kukka, jota ihmissilmä
-ei ole koskaan nähnyt ja joka ei mitenkään saata hyödyttää meitä
-käytännöllisesti, on tarkoituksenmukainen, kun sen elimet mitä vähimmin
-voimaa kuluttaen paraiten edistävät sen omaa elämää, kehitystä ja
-hedelmöimistä, kun sen varsi ja lehdet ovat terveet, kun sen kupu on
-sen värinen ja tarjoo sitä makeutta, joka on omiaan houkuttelemaan
-puoleensa hedelmöittymistä edistäviä hyönteisiä.
-
-Ranskalainen esteetikko ja taidehistorioitsija _Taine_ on täydellä syyllä
-tehostanut kauniin ja itsessään tarkoituksenmukaisen läheistä yhteyttä.
-Jos katselemme ihmistä ruumiilliselta kannalta, niin itsestään selvää
-on, että hänen luonnollisen elimistönsä täydellisyys ja elimien terveys
-ovat ominaisuuksia, joilla esteettisesti on suuri merkitys. Kauniiseen,
-inhimilliseen jäsenrakenteeseen, sen ihanteeseen, eivät sovellu kieroon
-kasvaneet epätarkoituksenmukaisesti muodostuneet elimet, silvotut
-jäsenet ja patologiset ilmiöt. Mitä paremmin jäsenrakenne näyttää
-olevan muodostunut symmetrian ja suhteellisuuden lakien mukaan, sitä
-lähemmäksi se tulee sellaista, mitä pidämme tyypillisesti kauniina,
-mutta jos joka jäsen ja joka lihas on voimistelulla, leikillä tai
-monipuolisella työllä päässyt niin lähelle tarkoituksenmukaista, että
-se mahdollisimman pienellä ponnistuksella saavuttaa toiminnalleen
-pannun päämäärän, suorittaen tehtävänsä helposti ja miellyttävästi,
-täydentää se ruumiin fyysillistä kauneutta.
-
-Mutta Taine huomauttaa täydellä syyllä: "Tässä ei vielä ole kaikki.
-Sielun läsnäolon -- tahdon, järjen, sydämen -- tulee aateloida
-atleettiset kyvyt. Täydelliselle ruumiille antaa vasta jalo sielu
-korkeimman kauneuden, -- sielu, joka ilmenee ruumiin liikkeissä ja
-asennossa, pään muodossa, kasvonpiirteiden ilmeessä, ja joka ainakin
-on vapaa ja terve, jollei olekaan korkea ja suuri. Mutta jos haluamme
-esittää ihmisen jäsenrakennetta sen täydellisyydessä, tulee käyttää
-hyväkseen sitä ajankohtaa ja sitä välitilaa, jolloin sielu ei vielä ole
-alentanut ruumista toisarvoiseksi, kun ajatus vielä on toimiva, mutta
-ei hirmuhallitsija, kun hengestä ei vielä ole tullut yksipuolinen,
-kieroon kasvanut elin, ja kun inhimillisen toiminnan kaikkien lajien
-välillä vielä vallitsee tasapaino."
-
-Taine osoittaa ja vahvistaa todistuksilla historiasta sen totuuden,
-että mikäli kirjallisuus ja taide eri aikoina ovat harrastaneet ja
-esittäneet hyödyllisiä, tarkoituksenmukaisia ominaisuuksia, joita
-inhimillisellä terveydellä pitää olla ruumiillisessa ja henkisessä
-suhteessa, sikäli tuo aika on luonut taideteoksia, jotka ovat eläneet
-kauemmin kuin taidemuotien vaihteleva valta ja saaneet yleisen, pysyvän
-merkityksen. Todellakin on onnellista, että niin on asianlaita, ja
-toivon, että tulee aika, jolloin kirjallisuus ja taide täyttävät tämän
-tehtävän mitä pontevimmin, koska se nyt lienee tarpeellisempaa kuin
-milloinkaan ennen.
-
-Nykyinen suurteollisuuden aikakausi on Euroopan ihmispolven
-terveydelle ja kauneudelle pelottava vihollinen. Suurteollisuus
-käyttää kyllä hyväkseen voiman säästämisen periaatetta, kun on kysymys
-konevoimasta ja hiilen kulutuksesta, mutta on käyttänyt periaatteen
-vastakohtaa kysymyksen ollessa niistä ihmisjoukoista, joiden voimat
-sillä on käytettävänään. Kahdentoista tunnin mitä yksitoikkoisin
-työ tehtaissa, joissa on pilaantunut ilma, kahdentoista tunnin
-yksitoikkoinen työ kehittymättömillä lapsillakin -- siitä täytyy olla
-tuloksena sairaalloinen, ruumiillisesti heikko, henkisesti murtunut
-ja esteettisesti kovaosainen sukupolvi. Tämä kamala, ihmisluontoon
-kohdistettu pahoinpitely meni 1800-luvulla niin pitkälle, että
-Englannin kaivosten ja tehtaitten omistajat voivat kerskailla, kuinka
-siellä, samoin kuin maanviljelijä viisaita sääntöjä seuraten muuttaa
-kotieläinten ruumiinmuotoa omien käytännöllisten tarkoitustensa
-mukaiseksi, samoin vuorityö nyt oli luonut ihmiskääpiöitä, jotka
-mainiosti sopivat ryömimään maanalaisissa hiilikäytävissä, ja kutomot
-olivat saaneet ihmisiä, joiden raajat olivat muodostuneet kangaspuiden
-käyttöön sopiviksi.
-
-Jos tämä olisi saanut häiritsemättä jatkua ja levitä yli maanosamme,
-olisi eurooppalainen osa ihmiskuntaa kadottanut yhä enemmän sekä
-elinvoimiaan että myös inhimillistä, elimellistä ulkonäköään. Mutta
-valtiolla ja kunnilla on onneksi etuja, jotka eivät käy yhteen
-järjestelmällisten rikosten kanssa ihmisrotua vastaan. Kuntien edun
-mukaista on, etteivät sairashuoneet ja kunnalliskodit tule liian
-täyteen; valtioiden etu vaatii, että kansa on puolustuskuntoinen ja
-että työläistenkin lapsia voidaan käyttää sotilaina. Tältä kannalta
-ovat yleinen asevelvollisuus ja siihen liittyvät jokaisen nuoren
-sukupolven terveyden ja ruumiillisen kelpoisuuden tarkastukset
-mannermaalla vaikuttaneet ja edelleenkin vaikuttavat paljon hyvää.
-Monet harrastukset, myös puhtaasti inhimilliset ja kristilliset, ovat
-heränneet ja alkaneet toimia samaan suuntaan, mutta vaara on vieläkin
-uhkaava ja vaatii lainsäädäntöä, ettei se veisi Euroopan kansoja
-perikatoon.
-
-Tanskalainen esteetikko _Wilkens_ huomauttaa syystä kyllä, että kun
-aate-estetiikan edustajat, kuten Solger, Schelling, Hegel, otaksuvat
-kauneuden olevan sen aatteellisessa sisällössä, mikä meistä näyttää
-kauniilta, toisin sanoen kauneuden olevan aatteen ilmenemistä
-aisteillemme, niin Taine sanoo vain yleistajuisemmin ja määrätymmin
-samaa, väittäessään taiteen kukoistuksen ja rappion riippuneen ja
-vieläkin riippuvan siitä, kuinka se on suhtautunut ihmiskunnalle
-tärkeään ja hyödylliseen.
-
-Jos tässä "aatteella" on käsitettävä jotakin olennaista, niin ei
-voi olla puheena ainoastaan muodollisia määräyksiä, kuten yhteys
-moninaisuudessa j.n.e., eikä myöskään sellaisia kuin symmetria,
-kultainen leikkaus j.n.e., vaan aatteellisella täytyy olla suorastaan
-oleellisia määräyksiä, jollaisia ovat esim. terveys, vapaus, onni.
-Kun pidämme kauniina sitä, mikä on muodostettu symmetrian, kultaisen
-leikkauksen tai muiden muotoperiaatteiden mukaan, johtuu se siitä, että
-ne ovat ilmauksia inhimillisen sukutyypin toteuttamisesta terveissä,
-voimakkaissa, onnellisissa yksilöissä. Fechnerkin tulee samaan
-loppupäätökseen. Hän lopettaa esteettisen pääteoksensa ensimäisen osan
-seuraavilla sanoilla,: "Paras taiteellinen maku on se, jonka avulla
-ihmiskunnalle hankitaan paras tulos. Parasta ihmiskunnalle on se, mikä
-edistää sen hyvinvointia nyt ja ijankaikkisesti."
-
-Tarkastellessamme esteettisiä lakeja ja periaatteita joudumme kuin
-vasten tahtoamme toiselle, läheiselle alalle: siveellisen ja hyvän
-alalle. Kauniin suhteesta hyvään saanen tilaisuuden puhua laajemmalti
-myöhemmin. Selvää on, että se, joka on esteetikko sydämeltään ja
-sielultaan, ei voi seistä välinpitämättömänä sen tuhon nähdessään,
-jota puhtaasti itsekkäät ja taloudelliset harrastukset ovat tuottaneet
-Euroopan kansojen suurille joukoille. Niinpä on Englannin nykyään
-tunnetuin ja nerokkain taidearvostelija RUSKIN asettunut työllä ja
-varoillaan taistelurintamaan puolustaakseen niitä siveellisiä ja
-kauneuden etuja, joita tuo käsitys ja sen häikäilemätön käytäntöön
-sovelluttaminen uhkaavat tuhota.
-
-Se, joka rakastaa kauneutta kaikessa muussa, tahtoo tietysti ennen
-kaikkea nähdä sen ensimäiset ehdot, terveyden, ilon ja voiman, oman
-kansansa keskuudessa. Hänen kannaltaan esiintyy syyte olevia oloja
-vastaan siinä, että suuri osa yhteiskunnan jäsenistä tarjoo nähtäväksi
-huonon hoidon, riutumisen, sairauden merkkejä, jos lapset, jotka
-syntyvät hänen maansa majoissa, joutuvat todennäköisesti niin elämään,
-että raakuuden ja kurjuuden keskellä menettävät ruumiillisesti ja
-sielullisesti saamansa kauneusperinnön. Se leima, jonka kansan suurin
-osa on saanut, on kansantyyppi. Yhteiskuntaruumiin jatkuva verenkierto
-kostaa myös hyvinhoidetuille jäsenille sen, mitä huonosti hoidetut ovat
-kärsineet.
-
-Tähän tapaan käsittää todellinen kauneudenystävä asiain yhteyden ja
-siksi hänen kauneudenkaipuunsa on valmis suosimaan niitä kristillisiä
-ja ihmisystävällisiä yhteiskunta-oppeja, jotka vaativat henkistä
-kauneutta kaikessa ja kaikille, oikeutta ja kohtuutta kaikkia kohtaan,
-jokapäiväistä leipää kaikille, jotka tahtovat sitä ansaita, kaikille
-osallisuutta siihen, mitä pyrkimys totuuteen ja kauneuteen on luonut,
-sillä jos sellaiset opit pääsevät vaikuttamaan enemmän kuin nyt,
-kasvaa niiden suojassa varmasti terveempi ja onnellisempi ja samalla
-kauniimpikin ihmissuku.
-
-
-
-
-XI.
-
-KAUNIS LUONNOSSA JA TAITEESSA.
-
-
-Aion tässä luennossa käsitellä kysymystä, joka on ollut monen
-tutkimuksen ja ajatusten vaihdon esineenä, nimittäin kysymystä
-luonnonkauniin ja taidekauniin suhteesta.
-
-On varmaa, että taiteen olemassaolo riippuu muusta kuin sattumasta.
-Kukaan ei epäile sitä, että kun taideteoksia luodaan ihmiskäsin
-ja ihmissilmät nauttivat niistä, tällä ilmiöllä on perusteensa
-ihmisluonteen omassa rakenteessa ja sen tarkoituksena tyydyttää
-juuri tästä johtuvaa tarvetta. Kukaan ei epäile sitä, että jotakin
-säännönmukaista, jotakin välttämätöntä, jotakin ihmisluonteesta
-erottumatonta piilee mieltymyksessä rytmeihin, säveljaksoihin,
-muotoihin ja väreihin, halussa kuvata ja asettaa silmien
-nähtäviksi ne luonnon ilmiöt, jotka kiihkeimmin vetävät huomiota
-puoleensa. Kansatiede, muinaistiede ja historia todistavat yhdessä
-taidevaistonyleisinhimillisyyttä. Niinsanotusta peuraeläinten ajasta
-kivikauden kuluessa, joka on lukemattomia vuosituhansia takanamme,
-tähän päivään saakka ihmiskunta on, miespolvi miespolven jälkeen
-keskeytymättä, mahdollisimman alhaisissa sivistysoloissa ja kaikkein
-korkeimmissa tähän asti saavutetuissa, tuntenut tämän vaiston
-vaikutusta ja samoin iloa saadessaan sitä tyydyttää. Oli aika, jolloin
-luultiin, että taiteen syntyminen edellytti määrättyä, jokseenkin
-korkeaa sivistysastetta. Tämä luulo on nyt täydellisesti kumottu. Olen
-eräässä edellisessä luennossa maininnut muutamia sanoja niinsanotun
-peuraeläinten ajanjakson alkeellisista taidetuotteista, sen aikakauden,
-jolloin luultavasti hyvin laajat osat Eurooppaa vielä olivat läpi
-vuoden lumen ja jään peitossa ja jolloin sen ilmastolliset olot,
-eläin- ja kasvimaailma huomattavasti erosivat nykyisistä. Mutta jo
-silloin oli käsiä, jotka epätäydellisillä välineillä, kovaa ainesta
-käyttäen, tekivät merkillisen tarkkoja eläinpiirroksia. Uudemmat ja
-vanhemmat matkustajat ovat ihmeekseen huomanneet, että n.s. villit
-kansat, jotka muutoin ovat ihmiskunnan kaikkein alimmalla portaalla,
-kuitenkin jossakin määrin harjoittavat taidetta ja ovat saavuttaneet
-melkoisen taitavuuden. Tässä suhteessa en halua viitata eskimoihin,
-grönlantilaisiin ja tshuktsheihin, napakansoihin, jotka tarkemmin
-tutkittaessa ovat osoittautuneet hyvin älykkäiksi ja lahjakkaiksi
-kansanheimoiksi. Olemme saaneet heiltä piirustuksia ja veistoksia,
-jotka esittävät heitä itseään jokapäiväisessä elämässään kotieläimineen
-ja metsästysretkillään ja joissa tavataan luonnonmukaisuutta ja
-kuvattujen esineiden luonteenomaisten piirteiden esittämistä.
-
-Jos napaseutujen kansojen luota siirrymme päiväntasaajan tienoille,
-tapaamme neekeritaiteilijoita, jotka tavallisesti humoristisen
-neekeriluonteensa mukaisesti tehostavat koomillisuutta: heidän
-onnistuukin vaivatta piirustuksillaan houkutella ei ainoastaan
-mustia, mielellään nauravia vertaisiaan, vaan myöskin eurooppalaisia
-äänekkäästi ilmaisemaan hilpeytensä. Meillä on Loango-rannikolta
-neekereitten tekemiä norsunluuveistoksia, norsujen torahampaita, joita
-neekeritaiteiteilijat ovat peittäneet kiekuran tapaan jatkuvilla
-kohokuvilla, missä näemme koho karnevaalin helposti tunnettavia,
-vaikka irvikuvattuja olentoja: neekeripäälliköitä höyhenkruunu tai
-silinterihattu päässä, eurooppalaisia upseereita ja matruuseja ynnä
-eläintieteilijöitä, jotka lasit nenällä ja haavi kädessä pyydystävät
-perhosia. Mutta eivätpä nämä afrikalaiset kuulukaan ihmissuvun
-huonoimpiin.
-
-Tällaisina on meidän sitävastoin pidettävä Australian alkuasukkaita
-ja Etelä-Afrikan bushmanneja. Ja kuitenkin myös nämä etelämaalaiset
-osaavat piirustaa melkoisen luonnonmukaisesti ja lahjakkaasti
-kohtauksia jokapäiväisestä elämästään; vieläpä he usein värittävätkin
-niitä piipunsavella, värimullalla ja puuhiilellä. Eräällä saarella
-Australian luoteisrannikolla on tasoitetuilla vuorenseinillä mustia,
-valkeita, punaisia ja keltaisia, joskus sinisiäkin maalauksia,
-suunnaton luku kuvioita, jotka esittävät ihmisiä, lintuja, kaloja,
-kovakuoriaisia j.n.e. Useat sukupolvet australialaisia kalastajia ovat
-ne tehneet, kuluttaen vapaa-aikojaan sellaiseen leikkiin. Samoin on
-bushmannienkin alueella kallioita, joiden kyljissä tavataan satoja
-heidän kuvioitaan, joko maalattuja tai kiveen uurrettuja.
-
-Tämä on esitetty todistukseksi taidevaiston yleisyydestä, sen
-esiintymisestä kulttuurielämän syntymiselle epäsuotuisimmissakin,
-melkein toivottomissa oloissa.
-
-Olen aikaisemmin huomauttanut, että lasten varhain heräävä
-piirusteluhalu myös todistaa taidevaiston olemassaoloa, sen
-alkuperäistä riippumattomuutta älyllisestä kehityksestä, johon se vasta
-sivistyskansojen keskuudessa lähemmin liittyy.
-
-Jos joku kysyisi, mitä taide oikeastaan hyödyttää, kuuluu lähin,
-sinänsä oikea, mutta ei tyydyttävä vastaus niin, että taide, tyydyttää
-erästä ihmissielun vaistomaisista tarpeista. Ne meistä, joilla on
-erikoisia taipumuksia tähän suuntaan, tuntevat iloa saadessaan
-jäljitellä sellaista, mikä kiinnittää heidän mieltään, ja me muut
-iloitsemme katsellessamme, mitä he ovat saaneet aikaan. Tästä ilosta
-luonnonkansat ovat täysin tietoisia, ja ne pitävät taidettaan, miten
-alkeellista se lieneekin, hyvin suuressa arvossa.
-
-Erään ranskalaisen lähetyssaarnaajan, joka muutama vuosi sitten
-oleskeli Pohjois-Kanadassa, kutsui muuan eskimopäällikkö kerran
-kotiinsa. Hän suostui kutsuun, teki eskimon kanssa monen päivän
-vaivalloisen matkan ja oleskeli pari vuorokautta tämän ummehtuneessa
-ja ahtaassa huvimajassa. Eskimo oli pahoillaan, kun ei voinut
-tarjota vieraalleen mitään, josta tämä voisi nauttia. Vieraskäynti
-oli siis epäonnistunut. Mutta ennenkuin he erosivat, oli isäntä
-kuitenkin keksinyt ja suorittanut jotakin, mikä hänen mielestään
-vierasta huvittaisi ja mihin tämä varmaankin panisi arvoa. Se oli
-piirustus, näyte hänen taiteestaan, niin sanoaksemme siemaus siitä
-ilonlähteestä, joka on tarjona kovaosaisillekin kansoille eikä jäädy
-napamaittenkaan elämää vihaavassa pakkasessa. Ranskalainen oli kyllin
-älykäs ja hienotunteinen osatakseen panna arvoa lapsekkaan piirustuksen
-merkitykseen tässä suhteessa.
-
-Mutta jos nyt kysymykseen, mitä hyötyä taiteesta on, lähinnä on
-vastattava, että se on ilontuoja, koska se tyydyttää ihmissielun
-vaistomaista tarvetta, niin saattavat nekin, jotka tunnustavat tämän
-vastauksen pätevyyden, huomauttaa, että tämän ilon täytyy vähentyä ja
-vaistomaisen tarpeen käydä yhä vähemmän tuntuvaksi sitä mukaa kuin
-kulttuuri kohoaa ja luonnonkauniin tajuaminen voimistuu. Aikamme
-realistisine mielenlaatuineen taipumattomana ennakolliseen mietiskelyyn
-huomaa muka yhä selvemmin, että taidevaisto on jäljittelyvaisto,
-matkivan kuvaamisen halu, ja että jäljittelevää alkukuvaa ei tavata
-tietoisuuden syvyydestä, vaan se näyttäytyy ympärillämme, -- että
-alkukuva, toisin sanoen, on meitä ympäröivä luonto.
-
-Ainakin kuvanveistosta, asetelmakuvista, muotokuvista ja
-maisemamaalauksista, joilla on niin erinomaisen suuri merkitys
-nykyaikaisten sivistyskansojen keskuudessa, voi varmasti väittää,
-että ne eivät ole muuta kuin luonnon jäljennöksiä, meitä ympäröivän
-todellisuuden matkimista, ja että niiden arvo riippuu matkimiskyvyn
-varmuudesta ja korkeudesta.
-
-Mutta luontohan esittää kaunista niin ihanana, ettei taide koskaan
-voi sitä saavuttaa. Missä on se sivellin, joka osaa kuvata luonnon
-valovaikutelmat, ilmaperspektiivit, autereet, kangastukset, valot ja
-varjot sellaisina kuin ne äärettömän hienoine vivahduksineen ovat?
-Missä ne väriaineet, jotka voisivat jäljitellä luonnon omia kimmeltäviä
-värileikkejä? Kenen käsi voisi maalauksen paikallaan pysyville
-piirteille antaa sen näennäisen liikunnon, joka on liitelevillä
-pilvillä tai auringonsäteillä, kun nämä seuloutuvat läpi puunlatvain
-värisevän lehvistön, taikka pellon viljalla, kun se tuulessa huojuu?
-
-Ainakin äskenmainittuihin taidelajeihin nähden on päivänselvää,
-ettei taidekaunis saata kilpailla luonnonkauniin kanssa, että
-taidejäljittelyn tehtävä on epätoivoinen, että se on etukäteen tuomittu
-kärsimään tappion. Kun silmä, kuten kulttuuri-ihmisen, on teroittunut
-ja yhä teroittuu näkemään luonnon kauneutta, mitä iloa sillä lopuksi
-saattaisikaan olla noista enemmän tai vähemmän epäonnistuneista, mutta
-kuitenkin _aina_ epäonnistuneista yrityksistä matkia jäljittelemätöntä?
-
-Näitä epäilyksiä ja vastaväitteitä on kuulunut etenkin meidän
-päivinämme; niinpä on kirjallisuuden alalla esiintynyt se vaatimus,
-että runon tulee heijastaa varsinaista kouraantuntuvaa todellisuutta
-ympärillämme, olematta muuta kuin kuvastin, joka uskollisesti esittää
-minkä esineen hyvänsä, ja tämä vaatimus on saavuttanut vastakaikua
-taiteenkin alalla, kun väitetään, että se olemukseltaan on vain luonnon
-jäljittelyä ja on sitä korkeammalla asteella, mitä paremmin sen
-onnistuu matkia esikuvaansa ja pysyä siinä kiinni.
-
-Missä määrin tässä vaatimuksessa lausuttu mielipide on oikea ja
-sisältää täydellisen käsityksen taiteen luonteesta, siitä ilmaisen
-pian oman kantani. Mutta otaksukaamme hetkeksi, että se on oikea, ja
-tarkastakaamme, mitä näin edellyttäen voimme sanoa taidekauniin tai
-itse taiteen puolustukseksi. Sillä taiteen olemassaoloa täytyy silloin
-tosiaankin puolustaa. Ne, jotka selittävät sen tarkoituksen olevan
-vain jäljittelyn, ahdistavat tosiasiassa, vaikka tavallisesti sitä
-tietämättä tai tarkoittamatta, taiteen olemassaolemisen oikeutta.
-Katselkaamme siis, voiko hyökkäystä torjua tämän edellytyksen kannalta.
-
-Jos taiteen olemus ja tehtävä on luonnon jäljitteleminen, luonnon
-kuvaaminen sinänsä eikä mitään muuta, ja jos edelleen on totta, mitä
-ehdottoman matkimisolettamuksen ja naturalismin kannattajat väittävät,
-ettei nimittäin taidekaunis saata olla muuta kuin luonnonkauniin
-heikkoa jälkikuvausta eikä taidetosi muuta kuin luonnontoden heikkoa
-heijastusta, niin on, mikäli minä saatan käsittää, yksi ainoa syy,
-joka voi todistaa taidekauniin olemassaoloa ja taiteellista toimintaa,
-sillä mitäpä muuta varten kannattaisi laatia heikkoja jäljennöksiä
-jäljittelemättömästä ympärillämme leviävästä alkuperäisestä
-kauneudesta? Esitän nyt tämän syyn.
-
-Jo Herakleitos, muinainen kreikkalainen filosofi, lausui, että kaikki
-virtaa, että maailma on kuin kohiseva virta, jossa kaikki muodot
-ja kaikki yksityiset olennot syntyvät, kiitävät ohi ja katoavat,
-antaakseen sijaa toisille yhtä katoaville ilmiöille. Kaikki, jopa
-sekin, mikä meistä näyttää kestävimmältä, on katoavaista. Ei ole yhtään
-niin lujasti rakennettua linnaa, ettei se lopuksi sortuisi raunioiksi,
-eikä mitään niin valtavia raunioita, etteivät niiden kyklooppiset
-kivijärkäleet rapautuisi ja lopulta hajoaisi tomuksi. Ei ole niin
-vahvoja vuoria ja alppeja, ettei jokainen auringonsäde ja sadepisara
-vaikuttaisi niiden muuttumiseen. Ja kuinka katoavainen onkaan ihmiselo
-ja vielä katoavampia saamamme vaikutelmat, vaikka niiden joukossa onkin
-sellaisia, joita pidättäisimme niin kauan kuin mahdollista?
-
-Näemme edessämme kukoistavan ihmisolennon, joka näyttää meistä olevan
-jopa Afroditen tai Heben, Apollon tai Eroksen luonnollinen, elävä
-esikuva. Kenties tuo nainen tai mies on muutaman päivän kuluttua
-kadonnut elävien parista; joka tapauksessa tämä kaunis ilmestys on
-muutaman vuosikymmenen päästä kuihtunut, hautaan kallistuva. Meille
-rakkaat kasvonpiirteet muuttuvat joka vuosi, ja voi tapahtua, että
-äiti pitkän eron jälkeen tuskin tuntee poikaansa, jonka piirteet hän,
-kun tämä hänen luotaan lähti, uskollisesti on säilyttänyt muistissaan.
-Useimmat meistä rakastavat kotia, jossa olemme syntyneet, ja luonnon
-ympäristöä, missä olemme kasvaneet ja lapsina leikkineet. Jonkun vuoden
-kuluttua tämä koti voi olla maan tasalla ja sen ympäristö muuttunut
-melkein tuntemattomaksi.
-
-Luonto esiintyy silmissämme alituisesti vaihtelevana: aamu on kaunis
-omalla, ilta omalla tavallaan. Meidät yllättää joskus valaistus, mikä
-tekee luonnon ympärillämme ylimaailmallisen ihanaksi; jonkun minuutin
-kuluttua pilvi peittää auringon, ja vaikutelma on kadonnut. Tahtoisimme
-niin mielellämme pelastaa tuosta ohiliitävästä ilmiövirrasta ne, jotka
-meille on tehnyt rakkaiksi niiden kauneus tai läheinen suhde meihin ja
-omiin vaiheisiimme.
-
-Tässä on vain yksi apu: taide. Sekään ei kykene ikuistamaan, mutta voi
-kuitenkin yksilön eliniäksi säilyttää sen, minkä jälleen näkeminen
-tuottaa hänelle iloa tai lohdutusta. Se saattaa jättää säilyttämänsä
-tulevalle sukupolvelle, monille tuleville sukupolville, ehkäpä
-vuosituhansille. Se voi toistaa marmorissa tai väreillä niiden
-miesten ja naisten kasvonpiirteet, jotka ovat saavuttaneet kansansa
-kunnioituksen ja sijan sen aikakirjoissa. Se saattaa kiinnittää
-kankaalle muiston haihtuvista kauneuden ilmiöistä, joita aurinko, valot
-ja varjot maisemaan levittävät. Se vaikuttaa omalla alallaan samaa
-kuin historia, runous ja kirjallisuus omallaan, kun ne kiinnittävät
-muistiin vaihtelevat maailmantapaukset, aikojen eri mielialat, toinen
-toisensa syrjäyttävät ajatusrakennelmat ja jättävät ne historian
-muistotemppeliin. Taide ja kirjallisuus merkitsevät samaa kuin
-muistikyky yksilölle. Taide säilyttää sukukunnan kauneusaistimukset
-polvesta polveen; kirjallisuus sen ajatukset, teot ja vaiheet.
-
-Tämä on matkimisolettamuksen ja puhtaan naturalismin kannalta ainoa
-pätevä syy, jonka vuoksi taiteella on olemassaolon oikeus. Samalta
-taholta saattaisi ehkä vielä esittää toisenkin syyn, mutta toisaalta se
-on jo johdonmukaisen naturalismin ulkopuolella. Tämä toinen syy on se,
-että taide saattaa katselijalta poistaa kaikenlaista epämiellyttävää,
-mikä usein häiritsee luonnonkauniin nauttimista. Luonnonkauniin voivat
-häiritä esim. ilkeät soista tai äsken lannoitetuilta pelloilta nousevat
-höyryt; sitä voi häiritä liiallinen auringonpaiste tai hikoilu,
-verenhimoinen hyttysparvi tai lörpöttelevä toveri.
-
-Taidekauniilla on ainakin se etu luonnonkauniin rinnalla, etteivät
-moiset häiritsevät satunnaisuudet liity siihen, vaikkakin on
-myönnettävä, etteivät lörpöttelevät seuralaiset ole niinkään
-harvinaisia taidekokoelmissa. Tämä toinen syy, kuten sanottu, ei
-kuitenkaan käy täysin yhteen äärimmäisen naturalistisen sotahuudon
-kanssa, joka kuuluu näin: "Me tahdomme todellisuutta nahkoineen
-päivineen, täydellistä todellisuutta, minkäänlaisitta lisittä tai
-vähennyksittä."
-
-Edellisessä syyssä on sitävastoin järkeä, mutta se antaa taiteelle,
-etenkin maisema- ja muotokuvamaalaukselle, vain armonaikaa ennen
-hirttämistä. Luonnontieteitten tukema valokuvaus edistyy yhä. Ehkä
-tulee sekin päivä, jolloin valokuvaus kykenee tavoittamaan luonnon
-valot ja varjot vielä paremmin kuin nyt ja samalla kiinnittämään
-luonnon värit puhtaammin kuin meidän värisekoituksemme. Mitä muuta
-voisivat silloin tehdä nuo taiteet, maisema- ja muotokuvamaalaus,
-kuin kuolla, jos näet edellytetään, että naturalismi on oikeassa.
-Johdonmukaiset naturalistit tunnustavat itsekin, että nyt mainitut
-taidesuunnat ovat silloin käyneet turhiksi ja saavat astua hautaan. Ne
-taas, jotka tietävät, ettei taide ole yksinomaan luonnon matkimista,
-vaan sitäpaitsi jotakin muuta, uskovat, että ne jäävät silloinkin
-elämään ja hyötyvät sellaisesta taitekohdasta.
-
-Naturalismi ei ole taiteessa uusi ilmiö. Sitä oli olemassa jo vanhojen
-helleenien aikana, jolloin ihanteellisuudella oli taiteessa sellainen
-kukoistus, jonka vertaista tuskin on nähty ja joka aiheutui siitä,
-että ihanteellisuus silloin oli saanut alkunsa terveestä ja tarkasta
-luonnontutkimuksesta, niinkuin kukan kupu kehittyy varteen, joka juhtaa
-sitä ravitsevaan juureen. Naturalismin katkismus ei myöskään ole
-erikoisen uusi. Sen on kirjoittanut Diderot, kuuluisa encyklopedisti,
-joka oli Ranskan vallankumouksen uranuurtajia kirjallisuuden alalla, ja
-niin mahtava mies kuin Goethe on kääntänyt sen saksaksi liittäen siihen
-mielenkiintoisia reunamuistutuksia.
-
-Ensimäinen kappale Diderotin katkismuksessa kuuluu: "Luonto ei tee
-mitään virheellistä. Jokaisella olennolla, olkoon se kaunis tai ruma,
-on syynsä, ja kaikkien elävien olentojen joukossa ei ole yhtään, joka
-ei olisi aivan sellainen kuin sen täytyy ja tulee olla."
-
-Goethe huomauttaa, että lauseen ollakseen oikea täytyisi kuulua
-seuraavalla tavalla: "Luonto ei tee mitään epäjohdonmukaista.
-Jokaisella olennolla, olkoon se kaunis tai ruma, on omat määräävät
-syynsä, ja kaikkien tuntemiemme elimellisten olentojen joukossa ei ole
-yhtään, joka ei olisi sellainen, joksi se vallitsevien olosuhteiden
-alaisena olisi voinut tulla."
-
-Diderotin ja Goethen lausuntojen ero on seuraava: Edellinen väittää,
-että jokainen olento on sellainen kuin sen _täytyy_ ja _tulee olla_.
-Siitä seuraa, että taide ei milloinkaan saa korjata luontoa, Goethe
-taas sanoo, että kaikki olennot _eivät_ ole sellaisia, kuin niiden
-_tulisi_ olla, vaan sellaisia, joiksi ne ovat _voineet_ tulla. Sekä
-Diderot että Goethe sisällyttävät luonnon toimintaan jotakin, mikä
-pyrkii tyypiksi, pyrkii johonkin, minkä _täytyy_ ja _tulee_ olla.
-Mutta ne eroavat siinä, että luonto Diderotin mukaan aina saavuttaa
-tarkoituksensa, saavuttaa aina sen tyypin, jota se haluaa, olkoon se
-kaunis tai ruma. Goethen mukaan luonto ei aina saavuta tarkoituksiaan
-olentojen muodostukseen nähden, koska luonnolla on muitakin lakeja ja
-tarkoituksia kuin ne, jotka koskevat muotojen oikeaa suoritusta.
-
-Luonnossa liikkuu loppumaton joukko syitä ja vaikutuksia. Olento,
-joka syntymästään oli aiottu sellaiseksi, mitä pidämme kauniina, voi
-joutua kosketukseen jonkin syyryhmän kanssa, joka ei tarkoita sen
-olennon säännöllistä kehittelyä, ja siten tulee tämä epämuodostuneeksi,
-esimerkiksi taudin tai kovan, jotakin sen osaa vahingoittavan iskun
-tähden. Mutta kun yksi elimistön osa kärsii, kärsivät toisetkin.
-Niitä elimistön sisäisiä voimia, jotka muuten olisivat kehittäneet
-sen terveeksi ja muodoltaan oikeaksi, täytyy luonnon ainakin osittain
-käyttää vahingoittuneen osan parantamiseksi, jolloin muut elimistön
-osat menettävät enemmän tai vähemmän näitä voimia, ja niiden kehitys
-häiriintyy. Olennosta ei silloin tule sitä, miksi se alkuaan oli
-aiottu, -- sitä, joksi sen olisi pitänyt tulla, vaan ainoastaan se,
-mikä siitä tällaisissa olosuhteissa _saattaa_ tulla.
-
-Toinen pykälä Diderotin naturalistisessa katkismuksessa kuuluu näin:
-"Jos olisimme selvillä syistä ja seurauksista, emme taiteilijoina voisi
-tehdä muuta parempaa kuin esittää olennot sellaisina kuin ne ovat. Mitä
-täydellisempiä jäljittelyt olisivat, sitä tyytyväisempiä voisimme olla
-taideteokseen."
-
-Goethe, huomauttaa tämän johdosta, että Diderot sekoittaa taiteilijan
-ja luonnontutkijan tehtävät. Todella hän tekeekin taiteen korkeimmaksi
-päämääräksi kuvien laatimisen kasvi- ja eläintieteellisiä, anatomisia
-ja fysiologisia oppikirjoja varten, samoin kuin niitä tarvitaan
-patologian esittäessä haavoja ja vammoja. Luonnon täydellinen
-jäljitteleminen on mahdotonta; taiteilijan tehtävä ei ole mahdottomuus.
-Hänen on esitettävä ilmiön pinta ja tästä kaikki, mikä kykenee
-viehättämään henkistä ja aistillista luontoamme, koska se esittää
-meille jotakin eloisaa, voimakasta, luonteenomaista, herttaista tai
-kaunista. Jos hän samalla esittää jotakin, mikä sinänsä on rumaa,
-ei se johdu siitä, että hän pitää kaikkea luonnossa sellaisena
-kuin sen tuleekin olla, vaan siitä, että hän ehkä tarvitsee ruman
-vastakohtaa tehostaakseen kauniin vaikutelmaa. Jos hänen on pakko,
-niinkuin muotokuvamaalarin usein on, esittää rumia kasvonpiirteitä,
-on hänen velvollisuutensa olla muuttamatta niitä, mutta samalla, jos
-mahdollista, keksiä niissä jotakin henkistä, älyllistä kauneutta, edes
-jonkun verran viisautta, huumoria ja hyvyyttä ja sovittaa ne sellaiseen
-valaistukseen ja ympäristöön, joka voi jossakin määrin vaikuttaa
-sovittavasti.
-
-Diderot jatkaa: "Sanomme ihmisestä, jonka näemme kulkevan ohi, että
-hänellä on esim. huono vartalo. Meidän turhanpäiväisten sääntöjemme
-mukaan hänellä onkin sellainen, mutta jos arvostelisimme häntä
-luonnonmukaisesti, olisi tuomiomme toinen. Sanomme kuvapatsaasta,
-että sen suhteet ovat kauniit. Niin kyllä meidän turhanpäiväisten
-sääntöjemme mukaan; mutta mitähän luonto sanoisi?"
-
-Diderot lähtee tässä siltä näkökannalta, että ihmisen tunne-elämällä
-ja esteettisellä rakenteella ei ole luonnon kanssa mitään
-tekemistä. Tosiseikka on kuitenkin, että ihminen koko sielulliselta
-ja ruumiilliselta olemukseltaan on sen luonnon lapsi, jota hän
-taiteilijana jäljittelee, ja ettei esteettisellä arvostelulla luonnon
-ilmiöistä ole mitään muita sääntöjä kuin ne, jotka ovat syntyneet
-meissä itsessämme, ja joita taide on kaikkina aikoina sovelluttanut.
-Ihmisen esteettiset aistimukset ovat sen kauneuselämän tuotteita ja
-kaikuja, joka käy luomakunnan läpi, ja ne esteettiset säännöt, joita
-hänen on onnistunut keksiä, esim. värien vastakohtalait, osoittautuvat
-samalla luonnonlaeiksi.
-
-Ei ole syytä pitemmälti syventyä Diderotin naturalistisissa mietteissä
-vallitsevaan käsitteiden sekaannukseen. Koska sama sekaannus on
-jälleen nykypäivinä tullut esille ja levinnyt, saa se ymmärrettävän
-syynsä ja sovittavan selityksensä siitä, että naturalismi sisältää
-vastalauseen toiselle äärimmäisyydelle: -- sille, joka kuvittelee,
-että sen lyhyen tuttavuuden jälkeen luonnon kanssa, joka jollakulla on
-taideoppilaana voinut olla, ei luonnolta enää ole mitään opittavaa,
-vaan saadaan kaikessa rauhassa työhuoneen seinien sisällä muistin ja
-opittujen sääntöjen avulla luoda sellaista taidekaunista, mikä voittaa
-luonnonkauniin.
-
-Luonto on yhtä välttämätön kuin tyhjentymätön taiteen nuorennuslähde.
-Jos taide kääntyy pois luonnosta, luopuu se oman elämänsä pääehdosta.
-Ei kukaan taiteilija ole niin kypsynyt, niin täydellistynyt ja
-suuri, ettei hänen olisi pidettävä itseään luonnon oppilaana ja aina
-kuunneltava sen opetuksia, joista hänellä on aina jotakin hyötyä.
-
-Mutta mitäpä saattaisi odottaa oppilaalta, joka tukahuttaisi kaikki
-omat tunnelmansa, kaikki omat makutaipumuksensa, koko sisäisen
-itsenäisyytensä, ollakseen vain opettajansa jäljittelyä? Taiteilija,
-jos kukaan, tarvitsee kaiken synnynnäisen alkuperäisyytensä, ja
-oppilaaltakin vaaditaan jonkun verran itsenäisyyttä. Luonnon jäljittely
-on taiteen perusehtoja, mutta ei sen päämäärä. Kuvaavien taiteitten
-tarkoituksena on virkistää, ilahuttaa ja jalostaa sielunelämäämme
-sillä, mitä se meille näyttää.
-
-Jos taiteilija, kuten Feidias ja Rafael tai maisemamaalauksen suuret
-mestarit, on senluontoinen, että hän pääsee tähän päämäärään sillä,
-mitä me sanomme ihannoimiseksi, on se hänen oikeutensa, etenkin kun
-todellinen ihanteellisuus ihannoi luonnon vain luonnon itsensä avulla,
-tunkeutumalla syvemmälle sen luonteeseen, taiteilijan ja luonnon
-sielun niin sanoaksemme mystillisellä yhtymisellä. Jokainen pysyvästi
-arvokas maisemamaalaus siis jäljittelee kappaletta ulkonaista luontoa,
-mutta samalla se on kaikua inhimillisestä sieluntunnelmasta; se on
-eroittamattomasti yhtynyttä luonnon ja sielun elämää.
-
-Taideteoksessa taiteilijan sielu puhuu katselijan sielulle ja sanoo
-sellaista, mitä katselija itse luonnon kanssa seurustellessaan saa
-siltä kuulla vain eräinä sydämellisimpinä hetkinä. Taiteilija ei ota
-luonnosta esille mitä hyvänsä. Mahdollisesti ei luonnossa ole mitään,
-josta ei voisi tehdä hyvää taulua, mutta sillä ehdolla, että aihetta
-käsittelee taiteilija, jonka sielu on sen kanssa myötätuntoisessa
-vireessä. Kanervanummi voi tällä ehdolla olla esteettisesti yhtä
-miellyttävä kuin alppimaisema; kappale maantietä, missä näkyy märkiä
-pyöränjälkiä, vettä hevosen kavioitten syvennyksissä ynnä aita ja
-pensaita taustana, saattaa tällä ehdolla olla yhtä arvokas kuin suuri
-näköala lahtineen ja veteen kuvastuvine kallioineen. Mutta vain
-sillä ehdolla, että katselija tajuaa yksinkertaisessa, näennäisesti
-vaatimattomassa aiheessa ulkonaisten seikkojen onnistuneen jäljittelyn
-ja samalla onnistuneen heijastuksen siitä, mikä on sisäistä:
-sielullisen tunnelman.
-
-Vaikkapa siis luonto kaikissa ilmenemismuodoissaan voikin sopia
-kuvattavaksi, ei oikea taiteilija kuitenkaan ota aiheekseen mitä
-hyvänsä näkemäänsä, vaan semmoista, minkä hän tuntee olevan
-sopusoinnussa luomishalunsa ja mielensä kanssa. Hän ei myöskään
-tunne olevansa orjallisesti sidottu siihen, mitä näkee, vaan hän
-valitsee. Saattaa olla lukemattomia yksityiskohtia, joita hän ei halua
-tarkalleen toistaa, koska niiden yksityiskohtainen kuvaaminen riistäisi
-huomion siitä, minkä hän tuntee olevan kuvattavassaan pääasiana. Hän
-valitsee siis eikä ainoastaan maalauksensa aihetta, vaan valitsee
-yksityiskohtienkin joukosta ne, jotka teoksensa puitteissa haluaa
-esittää, huolehtien toisista ja jättäen viisaasti harkiten toiset
-syrjään.
-
-Tällä valitsemisella hän on jo osoittanut sitä itsenäisyyttä,
-joka hänelle kuuluu suuren opettajansa, luonnonkin, edessä. Hän
-on näin valitessaan jo sillä alalla, jota äärimmäinen, orjallinen
-naturalismi ei voi sovittaa _omaan_ periaatteeseensa: "luonto
-nahkoineen päivineen, vähentämättä tai lisäämättä." Ja jos otamme
-huomioon, mitä mainitunlaiseen valitsemiseen sisältyy, kosketamme
-jo niitä sielullis-esteettisiä lakeja, jotka vähitellen ovat
-luoneet idealistiseksi nimitettävän suunnan. Sillä valinta tapahtuu
-sielullisten lakien mukaan, jotka taiteilijassa vaikuttavat, hänen
-tarvitsemattaan kysyä, kuinka ne vaikuttavat tai mitkä ne ovat.
-
-Miespolvien läpi ulottuvien luonnontutkimusten ja sielullisten lakien
-mukaisen valinnan avulla on syntynyt helleeninen taideidealismi ja
-kaikki muu todellinen taideidealismi. Todellinen idealismi ei ole muuta
-kuin valinnalla ja vaistomaisesti oikealla valintamaulla hienostettua
-realismia, ja tämä idealismi ei ainoastaan ole sovussa realististen
-suuntien kanssa, vaan edellyttää ja vaatii olemassaolonsa takia, että
-sen ohella on myöskin realistisia suuntia.
-
-Seuraavassa luennossa käsittelen tätä aihetta tarkemmin ja osoitan,
-että vaikka taidekauniin onkin mahdoton kilpailla luonnonkauniin
-kanssa, on taas taidekauniilla eräissä suhteissa ominaisuuksia, jotka
-tekevät taiteen välttämättömäksi ja sisältävät korvauksen siitä, mitä
-se vain jäljittelevänä toimintana ei kykenisi meille lahjoittamaan.
-
-
-
-
-XII.
-
-LUONNONTUTKIMUKSEN MERKITYS.
-
-
-Edellisessä luennossa lausuttiin muutamia sanoja matkimisvaiston
-merkityksestä taiteen synnylle ja matkimisvaistolle sukua olevan
-kuvaamisen ja luonnontutkimisen merkityksestä taiteen kehitykselle.
-
-Jäljittelevän kuvaamisen, luonnontutkimuksen, merkitys on tosiasiassa
-sellainen, ettei se ole välttämätön taiteelle ainoastaan sen
-alkuasteella tai yksityiselle taiteilijalle vain hänen opintovuosinaan.
-Kaikkien menneiden vuosisatojen taide on sitä tarvinnut, kaikki tulevat
-tarvitsevat sitä myöskin.
-
-Helleeninen taru kertoo jättiläisestä Antaioksesta, joka
-painiskellessaan Herkuleen kanssa sai uusia voimia, heti kun
-kaatuessaan kosketti äitiänsä maata. Tämän tarun voi sovittaa eräisiin
-kuvaaviin taiteisiin, plastiikkaan ja maalaustaiteeseen, mikäli on puhe
-niiden suhteesta luonnontutkimukseen, tämä kun aina on se maaperä,
-josta suurimmankin mestarin tulee hakea uusia voimia, ja samalla se
-oikaisija, jonka avulla eksynyt ajansuunta voidaan saada järkiinsä.
-
-Jäljittely, luonnontutkimus terästää katsetta ja opettaa
-taiteenharjoittajaa hallitsemaan taidelajinsa esityskeinoja ja
-saavuttamaan sen teknillisen taidon, jota vailla ei voida ratkaista
-mitään taiteellisia tehtäviä. Jäljittely, luonnontutkimus vaikuttaa
-virkistävästi siihen kuvamaailmaan, joka ihmissielussa liikkuu. Asian
-laita onkin todella niin, että meillä on sielussamme kokonainen
-kuvamaailma ja että nämä kuvatkin näyttelevät suurta osaa taiteessa.
-Ne ovat ulkoapäin, aistimiemme kautta, tulleet sieluumme ja pysähtyvät
-sinne, muistin säilyttäminä. Mutta niiden värit kalpenevat yhä, ja
-piirteet käyvät yhä epäselvemmiksi.
-
-Se seikka, että muistikuviemme värit yhä kalpenevat, että niiden
-ääriviivat käyvät yhä epämääräisemmiksi, ei riipu yksistään muistin
-kykenemättömyydestä niitä säilyttämään. Se johtuu eräästä sielullisesta
-menetelmästä, jolloin yleistävät ja abstraktiset mielteemme muuntavat
-niitä aivan kuin sulautuen yhteen niiden kanssa. Niinpä esim.
-tuhansista näkemistämme tammista tai kuusista, pysyy jokainen, johon
-huomiomme on ollut kiintyneenä, muistissa lyhyemmän tai pitemmän ajan,
-vuosia, kuukausia, minuutteja tai sekunteja, mutta kaikki vaikutelmat
-kokoontuvat ennemmin tai myöhemmin yhdeksi ainoaksi muistikuvaksi,
-jonka ääriviivat ovat hämärät ja joka kangastelee mielikuvituksessa
-sillä hetkellä, jolloin kuulemme yleisnimen "tammi" tai "kuusi".
-
-Kun kuulemme sanat mies, nainen, lapsi, asunto, kirkko, katu j.n.e.,
-herättää jokainen näistä sanoista oman muistikuvan, joka ei vastaa
-ainoaakaan näkemistämme miehistä, naisista, lapsista, asunnoista,
-kirkoista tai kaduista, vaan jotakin epämääräistä, ääripiirteiltään
-häilyvää, joka kaavamaisena, abstraktisena kuvana liittyy sanan
-herättämään yleiseen käsitteeseen mies, nainen, lapsi, asunto
-j.n.e. Asian laadusta johtuu, että näitä kaavamaisia kuvia on aivan
-mahdoton esittää taiteellisesti, mutta ennenkuin ne ovat ehtineet
-epämääräisyytensä äärimmäiselle asteelle, voi taide kyllä käyttää niitä
-ja on usein niin tehnytkin, kun se on tahtonut säästää itseltään ja
-luullut voivansa olla ilman luonnontutkimusta. Silloin on kankaalla
-saatu nähdä kaavamaisia tai tyypillisiä tammia, kuusia, palmuja
-yksilöllisten sijasta, vieläpä miehiä, naisia ja lapsiakin, joilla
-selvästi on pikemmin kaavamainen kuin yksilöllinen leima.
-
-Lasten ensimäiset kuviopiirrokset ovat aina kaavamaisia. Lapsen kynän
-kuvaama mies tai nainen voi olla kuka mies tai nainen hyvänsä. Samoin
-voi lapsen piirtämä puu olla mikä puu tahansa. Nuoressa päässä on
-jo tapahtunut abstrahoimista muistikuvien keräytyessä kaavamaisiksi
-kuvioiksi, joita lapsi piirtää paperille.
-
-Kun jokin taidesuunta on joutunut vanhuutensa asteelle, tulee se
-lapseksi jälleen ja menettelee kuten lapsi. Se jäljentää _aus der Tiefe
-des Bewusstseins_, se kopioi tietoisuudessa häilyviä, kaavoiksi tai
-usvaksi häipyviä muistikuvia ja aateloidakseen sellaisen menetelmän se
-on suvainnut sanoa näitä muistikuvia aatteiksi ja omaa toimintaansa
-idealismiksi, vaikka sen suunnan oikea nimi olisikin schematismi.
-
-Tällaista rappeutumista vastaan on vain yksi keino: harras
-luonnontutkimus. Ja luonnontutkimuksen merkitys ei ole ainoastaan
-siinä, että se terästää silmää ja asettaa teknillisen taidon
-ratkaistavaksi yhä uusia innostavia tehtäviä, vaan myös siinä, että
-se antaa muistikuviemme sisäiselle maailmalle uutta väriloistoa ja
-selväpiirteisyyttä ja tekee niistä mielikuvituksen muokattavaksi
-sopivaa ainesta, jota ilman taide ei ole voinut luoda mitään suurta,
-mitään kaikille sukupolville arvokasta teosta.
-
-Helleeninen taide on korkeimmassa kukoistuksessaan idealistista
-taidetta, mutta luonnontutkimusta ei ole koskaan harrastettu
-innokkaammin eikä pidetty suuremmassa arvossa kuin silloin. Luonnon
-jäljitteleminen kuvaamisessa oli helleenien mielestä niin välttämättä
-yhtynyt taiteen luonteeseen, että heidän etevimmät ajattelijansa, kuten
-Plato tai Aristoteles, sanoivat taidetta mimeettiseksi, jäljittelyyn
-perustuvaksi. Mutta tähän he tietysti lukivat myöskin ja ensi sijassa
-sieluntiloja ja henkistä elämää jäljittelevän kuvaamisen, mikäli
-sitä voi ulkonaisesti havaita. Jos sana jäljittely otetaan toisessa,
-karkeammassa ja naturalistisessa merkityksessä, orjallista kopioimista
-tarkoittavana, niin onhan taiteita, kuten rakennustaide ja musiikki,
-jotka eivät ole ollenkaan tai ainoastaan sivuseikoissa ovat siinä
-mielessä mimeettisiä. Ja jos naturalistit ajattelisivat hiukankaan
-selvästi, työntäisivät he ne pois taiteitten sisaruspiiristä.
-
-Mitähän esim. musiikissa on, jota voisi ulkonaisessa naturalistisessa
-merkityksessä sanoa jäljitteleväksi? Tarjoohan luontokin kyllä
-musiikkia, satakielen, rastaan ja muiden siivellisten luonnonlaulajain,
-puhumattakaan aallon raikkaasta kuiskeesta rannalla ja tuulen suhinasta
-metsässä. Mutta voisiko kenenkään päähän todella pälkähtää, että
-inhimillisen musiikin menestys riippuu niiden matkimisesta, että Haydn,
-Mozart, Beethoven tai Gounod voidakseen täyttää kutsumuksensa yhtä
-herkeämättömän ahkerasti ja jännitetyn tarkkaavasta tutkivat satakielen
-tai rastaan laulua, kuin kuvanveistäjän ja maalarin on tutkittava
-elimellisten olentojen muotoja tai jonkin maiseman valon ja varjojen
-leikkiä?
-
-Jos myös musiikin on jäljiteltävä jotakin, jos senkin tulee
-harjoittaa luonnontutkimusta, niin se jäljittelee itse inhimillistä
-tunne-elämää sen eri mielialoissa, vaikkapa omasta puolestani epäilen,
-voiko tässä puhuakaan jäljittelemisestä. Musiikki saa herätteensä
-tunnemaailmastamme ja vaikuttaa siihen, mutta tämä on jotakin muuta
-kuin sen jäljittelemistä. Tunteiden ja sävelten dynamiikan välillä
-vallitsee salaperäinen sukulaisuus, mutta ei jäljittelysuhdetta. Ja
-jos inhimillinen musiikki onkin syntynyt luonnonäänien vaikutelmista,
-eivät ne kuitenkaan ole sen esikuvia, yhtä vähän kuin rakennustaide
-esikuvinaan tutkii luonnollisia vuorenrotkoja.
-
-Kun siis huomaamme, että on olemassa taiteita, joilla ei ole mitään
-tai hyvin vähän tekemistä luonnonjäljittelyn kanssa, voisi helposti
-saada sen käsityksen, joka todella on lausuttu ja sovellettu
-abstraktisen idealismin eli schematismin kannattajien puolelta,
-ettei luonnontutkimus ole ensi sijassa tärkeä myöskään plastiikalle
-tai maalaustaiteelle, vaan on ainoastaan tarpeellinen pedagoginen
-valmistusaste näiden taiteiden harjoittamista varten. Voi olla
-mielenkiintoista tietää, mitä entisaikojen sekä suuret että pienet
-taiteilijat ovat tästä ajatelleet.
-
-Ensiksi lapsekas todistus keskiajalta. Speyerissä oli 1,200-luvulla
-taitava kivenhakkaaja, joka oli tehnyt itselleen keisari Rudolfin
-marmorisen kuvan. Kuka vain oli nähnyt keisarin ja katseli kuvaa,
-huomasi, että marmorikuva oli hämmästyttävästi keisarin näköinen.
-Kuvan luoja oli käyttänyt kaikki tilaisuudet tutkiakseen hänen
-kasvojensa piirteitä ja kiinnittänyt muistiinsa kaikki niiden rypyt
-ja uskollisesti kuvannut nekin. Patsas oli monta vuotta hänen
-kodissaan Speyerissä. Mutta kun taiteilija sai kuulla, että vuodet
-olivat uurtaneet vielä useampia vakoja keisarin kasvoihin, lähti hän
-Elsassiin, missä keisari silloin oli, hankki tilaisuuden katsella
-häntä tarkasti ja palasi sitte kotiin hakatakseen marmoriin nuo äsken
-keksimänsä rypyt. Kuva asetettiin sitten keisarin haudalle.
-
-Sen laatija halusi, ettei sen kerran saavutettu näköisyys haihtuisi
-vuosien kuluessa. Kuvan tuli vanheta keisarin mukana. Hänen
-käsityksensä taiteesta ja sen tehtävästä oli epäilemättä perin
-yksipuolinen ja mahdoton johdonmukaisesti seurattavaksi, mutta
-Saksan suurin, uskonpuhdistuksen aikuinen taiteilija, Albrecht
-Dürer, oli melkein samaa mieltä selittäessään: "Tiedä, että mitä
-lähemmäksi luontoa ja elämää kuvauksessasi pääset, sitä parempaa ja
-taiteellisempaa on työsi", ja Leornardo da Vinci, joka on kirjoittanut
-tutkielman maalaustaiteesta, vaatii, että taiteilijan on tehtävä
-sielunsa ja työnsä aivan kuin luonnon kuvastimeksi. Mutta hän lisää
-sen, mitä Dürer piti tarpeettomana huomauttaa, koska sen pitäisi olla
-itsestään selvää, että taiteilijan aiheenvalinta on vapaa, ja että hän
-on velvollinen valitsemaan sellaisia aiheita, jotka näyttävät hänestä
-arvokkaimmilta ja parhailta. Valitessaan taiteilija ei ole luonnon
-orja, vaan sitä arvosteleva mies, joka tuomitsee oman esteettisen
-perusluonteensa mukaan ja pitää arvossa inhimillisen olemuksen
-aatteellisia vaatimuksia.
-
-Niin käsitti asian kreikkalainen ajattelija Aristoteleskin. Hän ei
-vaatinut taiteelta puhdasta, vaan _puhdistavaa_ luonnon jäljittelyä.
-Ja sen mukaan toimi Italian renessanssin mainioin maalari Rafael. Hän
-kirjoitti kerran eräälle ystävälleen, että hänen, voidakseen luoda
-madonnan, on täytynyt nähdä monta kaunista naista; näiden muistikuvat
-sulautuvat sitten hänen sielussaan yhdeksi ainoaksi naiskuvaksi, jonka
-piirteet ja muodot hän esittää.
-
-Näissä Rafaelin sanoissa on ilmaistuna idealismin koko salaisuus ja
-samalla oikean idealismin suhtautuminen luonnontutkimukseen. Tutkimatta
-useita todellisuuden hänelle suomia esimerkkejä, joissa oli jotakin
-hänen madonnalle haluamaansa kauneutta, hän ei olisi voinut toimittaa
-mitään. Sellaisen tuominen esille "tietoisuutensa syvyydestä" ei olisi
-voinut pälkähtää hänen mieleensä. Mutta hänen tietoisuutensa syvyydessä
-vallitsi esteettisiä lakeja, joiden mukaan hän saattoi valita niistä,
-mitä näki, hyväksyä toisia, hylätä toisia, ja joiden mukaan hän voi
-sulattaa yhteen valitsemansa piirteet yhdeksi ainoaksi eläväksi
-kuvaksi, niin että tässä oli täydellistä se, mihin luonnossa vasta
-pyrittiin, ja mikä siellä oli saavutettu vain osaksi, eri henkilöissä.
-
-Idealistinen estetiikka on oikeassa sanoessaan, että taiteilijan tulee
-olla vapaa luontoon nähden, että hänen tulee menetellä arvostellen
-eikä orjallisesti totellen suhteessaan siihen. Mutta samalla tämä
-estetiikka selvästi tehostaa sitä, että taiteilijain tuomitessaan on
-noudatettava tuomarin velvollisuutta tutkia esillä olevan asian kaikkia
-yksityiskohtia ja ratkaista se sen mukaan kuin ne suhtautuvat siihen
-lakikirjaan, joka hänellä on inhimillisen olemuksensa esteettisessä
-rakenteessa. Tämä estetiikka on oikeassa lausuessaan, että taiteilijan
-tulee hallita luonnolta saamaansa aineistoa ja painaa siihen hengen
-leima, jos se samalla tehostaa, että tällaiseen hallitsemiseen kykenee
-vain lakkaamatta tutkimalla luontoa. Ilman tätä huomauttamista ovat
-idealistisen estetiikan julistamat totuudet väärinkäsityksen vaarassa,
-joutumassa suosimaan laiskuutta, joka syrjäyttää opinnot, luottaakseen
-mielikuvitukseen, sekoittaa mielikuvituksen kuvat meissä liikkuviin
-muistin kaavamaisiin kuviin ja mielellään sanoo sitä idealismiksi.
-
-Tämä vaara ei ole osoittautunut vain kaukaiseksi uhkaukseksi. On ollut
-aikoja, jolloin taiteilija on esiintynyt ihmeellisenä nerona, osaten
-vaatimattomin opinnoin ja pienin ponnistuksin sielustaan loihtia esiin
-kauniimman ja korkeamman maailman kangastuksia kuin sen, joka meitä
-ympäröi. Näin hän on tehnyt hetkinä, jolloin tuosta korkeammasta ja
-ihanammasta maailmasta saatu innoitus on ottanut hänet valtoihinsa.
-
-Omasta puolestani uskon kyllä, että on olemassa korkeampi ja kauniimpi
-maailma kuin se, jonka arkipäiväisten puuhiemme ohella näemme
-ympärillämme; uskon, että tarvitaan sielullisessa rakenteessamme
-piilevien ihanteellisten pyrkimysten kehittämistä, jotta tuo korkeampi
-kauneus meille ilmestyisi; uskon, ettei kauneus riipu yksin siitä,
-_että_ näemme, vaan myöskin siitä, _kuinka_ näemme; ettei se riipu
-ainoastaan tarkastelluista esineistä, vaan myöskin katselevien silmien
-laadusta ynnä siitä sielusta, joka ottaa vastaan aistimien välittämät
-vaikutelmat. Uskon vielä, että taiteen kuten monella muullakin alalla
-on valittuja sieluja, taiteellisia neroja, jotka helpommin kuin muut
-pääsevät osallisiksi kauneuden ilmestyksistä. Mutta tämä suurempi
-helppous ei suinkaan edellytä vähempää työtä; se edellyttää päinvastoin
-palavaa työintoa, koska tämä vielä lisäksi terästää katsetta, antaa yhä
-enemmän kykyä hallitsemaan ainetta ja tekniikkaa, suo tunkeutua yhä
-syvemmälle luonnon kauneudenrikkauteen, kun taiteilija seurustelussa
-luonnon kanssa muuttuu sen ystäväksi ja uskotuksi.
-
-On hyvin tavallinen kokemus, että ne kiireesti maalatut kuvat, joita
-sanotaan harjoitelmiksi, usein ovat parempia kuin se maalaus, jonka
-esitöiksi ne olivat aiotut. Se ei olekaan kummallista.
-
-Tanskalainen taidehistorioitsija, _Julius Lange_, joka on äskettäin
-tutkinut tätä seikkaa, huomauttaa, että taiteilija harjoitelmaa
-laatiessaan on todellisuuden edessä kasvoista kasvoihin, että hänen
-täytyy tuokiossa koota voimansa, kiinnittääkseen kankaalle kuin
-yllättämällä enimmän miellyttäneen häipyvän ilmiön; sillä häipyvä on
-sielunilme ihmisen kasvoilla, häipyviä maiseman sielunilmeet: valon
-ja varjon leikit, jotka eivät koskaan palanne juuri sellaisina kuin
-taiteilija sillä hetkellä ne näkee ja mieluimmin haluaisi kuvata.
-Siitä, sanoo Lange, johtuu harjoitelman loisto, tuoreus, voimakas maku,
-jota asiantuntija pitää suuremmanarvoisena kuin kaikkein huolellisinta
-suoritusta. Tähän verraten on maalauksen valmistaminen työhuoneessa
-vain samaa kuin ruuan uudelleen keittäminen. Työhuoneessa tulee
-esitykseen enemmän tasaisuutta ja kaikinpuolista valmiutta, niin että
-se voidaan täyskelpoisena ruokana tarjota suurelle yleisölle ja ottaa
-kodin koristeeksi. Silloin voi keittotaidon sääntöjen mukaan myös
-lisätä joitakin uusia mausteita, jotta maku kävisi mehevämmäksi ja
-pirteämmäksi, mutta mitäpä se kaikki auttaa? Mehu ja voima haihtuvat
-kuitenkin kovin helposti. Kuten Kierkegaard on huomauttanut, on
-sielussa sellainen laki, että välittömiä vaikutelmia ilmiöistä ei voi
-toistaa niiden menettämättä tuoreutta ja voimaa.
-
-Mitä maisema- ja laatumaalaukseen tulee, vie tällainen edellytys
-siihen johtopäätökseen, että taiteilijain olisi parasta jättää sikseen
-atelieerityö ja pysyä harjoitelmissa. Nämä ovat tältä näkökannalta
-varsinaisia taideteoksia, ja atelieerityö, jolloin ensimäiset elävimmät
-vaikutelmat menevät hukkaan, jäisi turhaksi, vieläpä vahingolliseksi.
-
-Ei käy kieltäminen, että tämä johtopäätös on kumoamaton, jos lähdemme
-siltä kannalta, että välitön luonnonjäljittely on taiteen kaikki
-kaikessa. Lange, joka hylkää tämän mielipiteen, keksiikin senvuoksi
-pelastuksen atelieerityölle siinä, mitä hän tahtoo nimittää muistin
-taiteeksi, siinä taiteessa, joka ottaa vastaan ja käyttää, ei
-ainoastaan välittömiä, vaan välillisiäkin luonnonvaikutelmia, nimittäin
-muistikuvia, joiksi häipyneet vaikutelmat sielussamme muodostuvat.
-
-Minun ei tarvitse huomauttaa, kuinka täynnä vaaroja se alue on,
-jolle taide täten astuu, ja Lange itsekin mainitsee niitä. Tämän
-luennon alussa olen niihin viitannut. Mutta se on minun mielestäni
-ja taidehistorian todistuksen mukaan myöskin se alue, missä taide on
-saavuttanut ylevimmät voittonsa ja missä uusia voittoja on epäilemättä
-tulossa. Lange huomauttaa, että taide ei ole vielä oppinut kaikkea,
-mitä sen tulisi oppia aikakautemme suurelta ja monessa suhteessa
-käänteentekevältä keksinnöltä: valokuvaukselta. Tämä opettaa meille
-ensiksikin, että se, mitä ennen pidimme taiteen suorittamana
-mukailuna todellisuudesta, ei vastaakaan todellisuutta. Valokuvauksen
-vaikutuksesta on todellisuuden vaatimus saatu tarkemmin määritellyksi
-kuin ennen.
-
-Ottakaamme esimerkki: Amerikalainen Maybridge tarvitsee vain
-viidestuhannesosan sekuntia ottaakseen valokuvan ja kiinnittääkseen
-levylle kaikki silmillemme näkymättömät liikunnon vaiheet. Nähtyään
-hänen valokuvansa selitti kuuluisa maalari Meissonier, että hänen oma
-esityksensä nelistävistä hevosista ei ole virheetön, vaan että sen
-tilalle on saatava toinen, vähemmän sovinnainen.
-
-Mutta toiseksi valokuvaus opettaa, että taiteessa on paljon sellaista,
-mikä on vierasta valokuvaukselle, nimittäin inhimillisen tunteen,
-inhimillisen tarkoituksen ja tahdon ilmauksia. Tässä onkin taiteella
-ominainen voimansa, kun se taas ei milloinkaan saata kilpailla
-valokuvauksen kanssa todellisuuden toistamisessa.
-
-Tämä Langen väite ei tosin vielä pidä täydellisesti paikkaansa,
-sillä maisemamaalaus esittää melkoisessa määrässä luonnon värileikin
-kauneutta, mihin valokuvaus toistaiseksi ei kykene, vieläpä
-maisemamaalaus ilmaisee myös valot ja varjot tarkemmin kuin valokuvaus,
-koska näet se tapa, kuinka luonnonvärit tulevat valokuvassa esille,
-väärentää maiseman varjostuksen. Sininen, spektriväreistä tummin,
-lähenee valokuvassa valkoista, kun taas valovoimaiset punainen
-ja keltainen, samoin kuin vihreäkin pyrkivät mustiksi. Mutta ei
-liene kaukana se päivä, jolloin valokuvauksen onnistuu esittää
-luonnonesineitten väritkin niin rikkain vivahduksin ja niin tarkasti,
-että sellainen on taiteelle mahdotonta, ja kun se on tapahtunut, jäävät
-maisema-, muotokuva-, vieläpä laatumaalauskin turhiksi, ja niillä,
-kuten naturalistit väittävät, ei ole muuta tarkoitusta kuin ulkonaisen
-totuuden ilmaiseminen. Mutta ne jäävät elämään tämän käännekohdan
-jälkeenkin ja hyötyvät siitä, jos ne samalla ovat ilmauksia
-inhimillisestä mielialasta ja tahdosta, etenkin tahdon pyrkimyksestä
-ihanteellisuuteen.
-
-Olemalla itse persoonaton tehostaa valokuvaus, että taiteessa
-on jotakin persoonallista ja subjektiivista. On hämmästyttävää
-kuulla, että muuan Itä-Aasian kansa, älykkäät japanilaiset, jo
-kaksisataa vuotta sitten olivat tästä selvillä ja kirjoittivat
-siitä paikkansapitäviä mietteitä. Niinpä on eräs japanilainen
-taidearvostelija huomauttanut, että perin luonnonmukainen maalaus
-saattaa olla aika ikävä, jolloin katselija pysyy sen edessä
-kylmäkiskoisena. Maalauksessa täytyy siis olla jotakin muuta kuin vain
-tuo luonnonmukaisuus, jos se mielii olla vähänkin arvokas taideteos.
-Japanilaisesta on arvotonta ja lapsellista kerätä liian paljon
-yksityiskohtia maalaukseen. Taiteilijan, sanoo hän, tulee käyttää
-arvostelukykyään jättämällä syrjään kaikki tarpeeton ja tarkoitettua
-vaikutusta ehkäisevä. Ne japanilaiset, jotka ovat tutustuneet
-eurooppalaiseen taiteeseen sen nykyisessä vaiheessa, huomauttavat,
-että niin sanottu todellisuuden vaatimus, joka omissa rajoissaan
-on paikallaan, on tullut raskaaksi ikeeksi eurooppalaisen taiteen
-niskoille ja estää tunteen, neron ja mielikuvituksen vapaita liikkeitä,
-joiden täytyy olla mukana, ettei todellisuus kävisi kuivaksi ja lopulta
-sietämättömäksi.
-
-Naturalisti on kyllä tästä tietoinen ja siksi voi sattua, että hän
-tämän tuntien tarttuu keinoihin, jotka ovat myrkkykeinoja taiteelle
-ja taidetta harrastavalle yksilölle: saattaa tapahtua, että hän
-mielenkiintoa herättääkseen ja ikävyyttä poistaakseen turvautuu
-aistillisiin houkutuskeinoihin, tai että hän ottaa ruminta ja raainta
-mitä luonnossa on, huomiota herättääkseen ja mainituksi tullakseen.
-Tapahtuupa vielä useammin, että hänestä tavallaan tulee yksinkertaisten
-viekoittelija, joka koettaa saada suosiota samoin keinoin kuin
-keskinkertainen näyttelijä, kun tämä lähestyy näyttämön reunaa ja
-katseella ja kädenliikkeellä houkuttaa itselleen kättentaputuksen.
-
-Taidetta ei tee taiteeksi luonnonjäljittely, vaan tyyli. Von Kirchmann
-määrittelee tyylin siten, että se on niiden eri momenttien kokoomus,
-jotka saavat määräyksensä taiteilijan omasta persoonallisuudesta.
-
-Luontoa jäljittelevä, tyyliä vailla oleva taiteilija on valokuvaaja,
-joka on joutunut väärälle uralle. Taiteilijan tyyli ilmenee siinä,
-kuinka hän kehittää muotoja, ryhmittää, värittää, kaikessa siinä,
-missä luonteenomainen käsityspohja voi tulla ilmi. Täyden elämän saapi
-taideteos vain persoonalliselta käsitystavalta, joka ilmenee tyylissä.
-Mitä suurempi taiteilijapersoonallisuus on, sitä helpommin tunnettava
-hän on teoksissaan ja ehkäpä enimmin niissä, joita samalla ihailemme
-mitä syvällisimmän luonnontutkimuksen tuloksina. Suuren taiteilijan
-tyylissä ilmenee hänen oman persoonallisuutensa rinnalla sen kansan ja
-ajankohdan luonne, johon hän kuuluu.
-
-Tyyli näyttäytyy muotoainesten valinnassa ja siinä, kuinka eri määrässä
-tehostetaan kaunista sen eri vivahduksissa, ylevää tai pelkästään
-kaunista, ihanteellista tai luonteenomaista! Mutta tyylissä on aina
-jokin määrä vapautumista pelkästä todellisuuden matkimisesta; siinä on
-aina vapaudenjulistus sellaista luonnossa esiintyvää vastaan, jonka
-kuvaaminen taideteoksessa olisi tarpeetonta sen tarkoitukselle tai
-vahingollista sen tarkoitetulle vaikutukselle.
-
-Loistava esimerkki siitä, mitä tyylittely merkitsee, on Feidiaan
-korkokuva Parthenontemppelin friisissä; se esittää juhlakulkuetta,
-Panathenaia-juhlaan kuuluvaa, joka vuosittain pidettiin Ateenassa,
-ja jonka tarkoituksena oli olla jonkinlaisena inhimillisen jalouden
-ja kauneuden riemusaattona. Asian laadusta johtuu, ettei Feidias ole
-voinut täysin luonnonmukaisesti kuvata tätä kulkuetta. Hän on ottanut
-sen todellisuudesta vain kauneimmat ja luonteenomaisimmat ainekset,
-ja koska kulkueella oli uskonnollinen merkitys, ei hän epäröinyt
-antaessaan näitten todellisuudesta otettujen nuorten tyttöjen,
-poikien, nuorukaisten ja jalkamiesten, ratsastavien nuorukaisten,
-nelivaljakoiden ja uhrieläinten lähestyä päämäärää, missä kaksitoista
-Olympon jumalaa heitä odottaa. Näitten korkokuvaan piirrettyjen
-olentojen suuressa joukossa ei ole yhtään, joka ei miellyttäisi asennon
-ja muotojen kauniilla luonnollisuudella. Luonnontutkimukseen nähden
-huomaamme, että tässä on olemassa tavaton määrä ennen hankittuja
-tarkkoja ulkonaisen todellisuuden huomioita. Ja kuitenkin vallitsee
-tässä täydellinen vapaus eikä näy jälkeäkään siitä orjallisesta
-pakosta, jonka n.s. todellisuudenkuvaus laskee orjiensa hartioille.
-
-Ennenkuin Feidias niiden avustavien taiteilijoiden kanssa, jotka
-muovailivat nuo korkokuvat, aloitti työnsä, oli hän mielikuvituksessaan
-nähnyt ja järjestänyt kaikki, mitä hän tässä tahtoi esittää, arvioinut
-kokonaisuuden ja joka yksityisen kuvion merkityksen, paikan ja
-vaikutuksen katselijan silmään ja poikennut n.s. todellisuudesta juuri
-niin paljon kuin tarvittiin saavuttaakseen kaikkein yksinkertaisimmilla
-keinoilla taideteoksensa tarkoituksen: ilahuttaa sen kauneudenrikkauden
-näkemisellä, jota hänen kansassaan ruumiillisesti oli, ylistää
-isänmaata ja sen sivistystä, jalostaa kansaa tällaisen teoksen
-katselemisella ja lahjoittaa jälkimaailmalle, ei suinkaan orjallisen
-tarkkaa, vaan henkisesti todellisen ja oikean käsityksen Panathenaian
-juhlakulkueen luonteesta ja Ateenan kansan luonnonlaadusta ja
-sivistyksestä.
-
-Jos, kuten toivon, se päivä tulee, jolloin kuvaava taide saa nykyistä
-suuremman merkityksen julkisessa elämässä, niin tulee myös tyylin
-vaatimus taas yhtä tuntuvaksi kuin luonnontutkimusten vaatimus, ja
-molemmat vaikuttavat jälleen sopusointuisesti yhdessä. Ja tässä tyylin
-vaatimuksessa onkin atelieerityön oikea merkitys. Jollei atelieerityö
-mieli olla muuta kuin yritys neljän seinän sisällä harjoitelmien
-johdolla jäljitellä luonnontodellista ja kaikkia sen moninaisia
-jäljittelemättömiä muotoja ynnä valojen, varjojen ja värien loistoa,
-on sen harjoittelemisella tuskin enää pätevää aihetta, sillä siitä
-puuttuu pakostakin paljon harjoitelmien välittömyydestä, tuoreudesta
-ja myös teknillisestä reippaudesta ja taituruudesta. Mutta nämä
-atelieeritöitten vajavaisuudet voidaan hyvinkin korvata niillä
-ominaisuuksilla, joita taiteilija rauhallisessa atelieerityössä saattaa
-sisällyttää teoksiinsa omasta sielullisesta persoonallisuudestaan,
-mielikuvituksestaan, joka vapaasti yhdistelee hänen muistikuviaan,
-ja tunnelmistaan, jotka valavat jotakin helposti käsitettävää, mutta
-kuitenkin sanomatonta hänen kuvaamaansa ulkonaiseen todellisuuteen.
-
-Niiden maalausten, joilla ei ole kumpaakaan ansiota, ei harjoitelman
-objektiivista luonnonvoimaa eikä tunnelman ja mielikuvituksen
-subjektiivista tarmoa, myönnetään ennemmin tai myöhemmin olevan meille
-yhdentekeviä. Häviöön tuomitut n.s. mielikuvitukselliset maisemat
-saavat kerran takaisin oikeutensa. Niillä kedoilla ja järvillä, niissä
-lehdoissa ja niillä kukkuloilla, joita ne esittävät, saa taiteilijan
-mielikuvitus silloin taas temmeltää yhtä vapaasti kuin runoilija luo
-mielikuvituksestaan luonnonseutuja, niinkuin Shakespeare on tehnyt
-"Kesäyön unelmassa" ja Goethe Kyöpelinvuorella tai Farsalan kentillä.
-
-Tällaisissakin mielikuvituksen luomissa maisemissa voinee varmaankin
-esiintyä, kuten Feidiaan korkokuvissa, mitä hartainta luonnontutkimusta
-ja siten saatua täydellistä tekniikan hallitsemista. Sellaisina
-ne ovat täysin oikeutettuja luonnonmukaisuudenkin kannalta, koska
-luonnonvapaudella ei tarkoiteta orjuutusta kaiken luonnossa esiintyvän
-satunnaisen ja sielunelämällemme yhdentekevän alaiseksi.
-
-Taiteen tulee muuten olla yleinen kirkko, missä kaikki nämä suunnat
-voivat rauhassa ja sovussa palvella samaa jumalallista estetiikkaa,
-joka käy maailmankaikkeuden läpi tavaten vastakaikunsa ihmisen
-kauneudenkaipuussa. Pyhän haudan kirkossa Jerusalemissa syttyy
-toisinaan tappelu kreikkalais- ja roomalaiskatolisten välillä.
-Taiteen temppelissä pitäisi olla rauhallista. Siellä on kaikilla
-taiteentunnustuksilla alttarinsa.
-
-
-
-
-XIII.
-
-IDEALISMI, SKEMATISMI, REALISMI, NATURALISMI.
-
-
-Edellisissä luennoissani olen huomauttanut sitä merkitystä taiteen
-syntymiselle, sitä tärkeyttä taiteen elämälle ja tuoreudelle, mikä
-on luonnontutkimuksella, luonnon jäljittelemisellä. Mutta samalla
-olen osoittanut, ettei taide milloinkaan täysin suorita tehtäväänsä
-ainoastaan luontoa jäljittelemällä, että jos sillä, kuten naturalistit
-sanovat, ei olisi mitään muuta tehtävää, olisi sen laita perin
-huonosti, siliä sen antamat ulkonaiset todellisuuden jäljennökset
-eivät milloinkaan voi olla täydellisesti luonnonmukaisia, eivät voi
-toistaa täysin vastaavalla tavalla luonnon valoja ja varjoja, eivät
-saata ilmaista esteettisesti vaikuttavia liikkeitä luonnossa, kuten
-auringon heijastusta ja kuvaimia liikkuvassa vedessä, pilvien kulkua,
-lintujen lentoa, viljan aaltoavia liikkeitä tuulessa samalla ja yhtä
-vaikuttavalla tavalla kuin ne luonnossa näemme.
-
-Selvää on myös, että jos naturalistit olisivat oikeassa, ei eräille
-aloille, joilla kuvaavat taiteet ovat saaneet korkeimpia voittojaan,
-kuten uskonnollinen, mytologinen ja historiallinen plastiikka ja
-maalaustaide, olisi koskaan astuttu. Selvää on lopuksi myös, että
-kahdelta niin arvokkaalta taiteelta kuin rakennustaiteelta ja
-musiikilta kiellettäisiin taiteen nimi, koska niillä suurissa ja
-olennaisissa piirteissään ei ole mitään luonnosta jäljiteltävää. Olen
-osoittanut, että naturalistinkin täytyy valita aiheensa, tehostaa
-jotakin ja syrjäyttää muuta, pitää eräitä yksityiskohtia tärkeämpinä
-ja laiminlyödä toisia, siis suhtautua siihen todellisuuteen, jota hän
-tahtoo jäljentää, arvostellen, hyväksyen ja hyljäten, ja että hän
-siten tuomitsee omat periaatteensa, panee työhönsä jonkun verran omaa
-mieltään ja makuaan, siis subjektiivisuuttaan ja persoonallisuuttaan
-ja täten itsetiedottomasti astuu askeleen tuomitsemaansa suuntaan,
-nimittäin ihannoimiseen päin.
-
-Olen koettanut myös osoittaa ihannoimista vastaan nostettujen
-huutojen syyt. Meille kaikille sattuu sellaista, että käytämme
-samaa sanaa monissa merkityksissä, emmekä tällöin tee kyllin selvää
-eroa näiden merkityksien välillä. On n.s. idealismia, joka täydellä
-syyllä tuomitaan kelvottomaksi: se valeidealismi, jota nimitän
-_skematismiksi_, ja jota kuvailin viime luennossa -- se suunta, joka
-pitää luonnontutkimusta vain taiteen kasvatusopillisena valmisteluna.
-Kun kerran on jättänyt taakseen muutamat ahkeroiden vietetyt
-oppilasvuodet, niin saattaa, arvelevat tämän suunnan edustajat, luoda
-uutta _aus der Tiefe des Bewusstseins_, ja silloin syntyy kaavamaisia
-maisemia kaavamaisine ilmoineen ja värivaikutelmineen; silloin luodaan
-kaavamaisia ihmishahmoja kaavamaisissa asennoissa ja kaavamaisesti
-puettuina j.n.e. Realismi ja naturalismi olivat pohjaltaan oikeutettuja
-tämän vastavaikutuksia. Naturalismista sellaisenaan en halua enempää
-puhua. Olen osoittanut sen omia ristiriitoja ja sen seurauksia, jotka
-riistäisivät taiteelta olemassaolon oikeuden tai parhaassa tapauksessa
-sallisivat sen toistaiseksi elää sen valokuvaustaiteen sijaisena, jonka
-tulevaisuus meille ehkä lahjoittaa, ja joka muka meille toimittaa
-luonnon värileikeistä uskollisemman esityksen kuin sivellin ja värit.
-Sitävastoin lienee paikallaan tarkastella lähemmin _idealismia_ ja
-sen oikeutusta koskevia kysymyksiä, sen ansioita ja heikkouksia sekä
-niitä väärinkäsityksiä, joita sen nimeen liittyy. Haluan tässä kohden
-tulla toimeen esimerkeillä, mikäli se on mahdollista, lausumatta
-mielipidettäni abstraktisin lausein.
-
-Wienissä oli 1860-luvulla päätetty kaupungin puistoon pystyttää
-kuvapatsas kuuluisalle säveltäjälle Franz Schubertille, eräälle
-romanttisen musiikin nerokkaimmista edustajista. Ne, jotka olivat
-kuulleet hänen sävellyksiään ja ihastuneet niihin, kuvittelivat häntä
-mielellään kookkaaksi, kauniiksi mieheksi, jonka piirteissä oli jotakin
-haaveilevaa. Sellainen hän valitettavasti ei ollut. Rahoja patsaan
-pystyttämiseksi oli kuitenkin koottu, ja kolme etevää kuvanveistäjää,
-yksi Münchenistä, toinen Roomasta, kolmas Wienistä, saivat toimekseen
-laatia luonnoksen. Kun luonnokset oli saatu, huomattiin, että
-müncheniläinen taiteilija -- hänen nimensä oli Wiedemann -- kuvasi
-Franz Schubertin ulkonaisen olemuksen sellaiseksi kuin se todella
-oli: karkeasti muovaeltu ruma ruumis, lihava ja turpea, kasvot niin
-sanoaksemme rasvaiset, tukka epäjärjestyksessä, irstailijan huulet,
-tylppänenä, jolla komeilivat suuret silmälasit, jokseenkin huonosti
-sopiva puku, johon kuului myös korviin asti ulottuva kaulus.
-
-Kun Wiedemannin luonnos esitettiin tarkastuslautakunnalle ja
-Schubertin hyvin tuttu, pyöreävatsainen hahmo tuli näkyviin, valtasi
-tarkastajat nauruja suuttumus. Mutta taiteilija ei ollut ainoastaan
-ottanut huomioon Schubertin ruumiillista olemusta. Hän oli myös
-tahtonut esittää hänen sielullisen ihmisensä innoituksen hetkellä,
-ehkäpä juuri silloin, kun laajalti tuttu "Ständchen" syntyi hänen
-sielussaan. Mutta tässäkin suhteessa Wiedemann oli noudattanut kovaa
-todellisuutta ja esittänyt Schubertin sellaisena kuin hänen sanotaan
-noina hetkinä olleen: miettivänä, peukalolla ja etusormella pidellen
-nuuskahyppysellistä, jolla nenää palkittaisiin, kun mieleen johtunut
-sävel olisi alkanut aivoissa selvitä.
-
-Tämä luonnos hylättiin. Pitäisikö Wienin nähdä Schubertinsa, saisiko
-jälkimaailma nähdä hänet sellaisena, pronssiin valettuna, tuon miehen,
-jolla oli niin hienosäikeinen, syvällinen sielunelämä? Palkittaisiinko
-jumalallista laulajaa, saksalaisen laulun sielua, suloisimman ja
-hartaimman tunnemystiikan edustajaa niin innoittavalla tavalla, että
-hänen katoava puolensa, hänen epäsuhtainen tomumajansa, josta kohtalon
-oikun vuoksi oli tullut hänen sopusuhtaisen henkensä vankila, olisi
-kaikkien nähtävänä, katoamattomaan pronssiin valettuna jälkimaailmaa
-varten, juuri kuin tuo tomumaja olisi ollut oikea Franz Schubert?
-Tyytymättöminä tehtiin tämä kysymys, ja siihen vastattiin kieltävästi.
-Wiedemannin luonnos siis hylättiin.
-
-Wienin asukkaat eivät vielä olleet kylliksi perehtyneet
-todellisuusvaatimuksen salaisuuksiin, halutakseen katsella
-nuuska-annostaan odottavaa tylppönenää silmälaseineen, pyöreätä vatsaa
-ja karvakaulusta ikuistettuina pronssiin ja varustettuina nimellä:
-FRANZ SCHUBERT.
-
-Otettiin sitten esille toinen, wieniläisen kuvanveistäjän Pilzin
-luonnos. Tässä oli vartalo oikeassa plastillisessa asennossa,
-poimutellussa puvussa, innoitusta henkivin kasvonpiirtein. Veistokuvana
-se teki edullisen vaikutuksen, mutta voi! siinä ei voitu tuntea yhtään
-todellisen Frans Schubertin piirrettä. Niistä, jotka olivat tunteneet
-hänet ja pitäneet hänestä, vaikka hän olikin ruma, oli tämä kuva vieras
-ilmiö.
-
-Kolmaskaan luonnos, jonka oli tehnyt Kundmann Roomasta, ei ollut
-tyydyttävä.
-
-Mitä siis oli tehtävä? Ehdotettiin, ettei tehtäisikään kuvapatsasta,
-vaan tyydyttäisiin rintakuvaan; sen ympärille sovitettaisiin
-korkokuvakoristeita, jotka vetäisivät katselijan huomion puoleensa,
-niin ettei hän liiaksi kiintyisi tylppänenään ja rumaan suuhun.
-Ehdotettiin myös, että rahat käytettäisiin Schubertin muistorahastoksi.
-Siten olisi Aleksanterin miekalla katkaistu gordilainen solmu.
-
-Tässä on nyt esillä ristiriita, jossa toisella puolen on
-todellisuusvaatimus, toisella kauneusvaatimus lievimmässä muodossaan,
-siinä nimittäin, että mainion miehen muistoa tulee säästää siltä
-nurjuudelta, jota hän itse elämässään kärsi, ollessaan sidottuna
-sellaiseen ulkoasuun, joka on ristiriidassa sielukkaan, nerokkaan ja
-ylevän sisällyksen kanssa ja tekee tämän hieman naurettavaksi, ja
-että kaupunkia tulee säästää näkemästä pronssiin valettua rumuutta
-pilaamassa jotakin sen julkisista paikoista. Wiedemann koetti
-tässä naturalismilla tyydyttää todellisuuden vaatimusta. Yrittikö
-Pilz idealisuudella toista? Jälkimäiseen kysymykseen täytyy minun
-käsittääkseni vastata kieltävästi.
-
-Mitähän olisi kaikista taidesuunnista ihanteellisin, muinaishelleeninen
-plastiikka, tehnyt, jos yhtä vaikea pulma olisi ollut sen
-ratkaistavana? Luulen, että siihen kysymykseen voi vastata, koska
-helleenien taiteella on monta kertaa ollut sellainen tehtävä
-suoritettavana.
-
-Eräs Kreikan ja ihmiskunnan jaloimmista ja henkisesti vaikuttavimmista
-miehistä, Sokrates, oli ruma, ja hänen kasvonpiirteensä muistuttivat
-satyyria. Hänen oppilaansa tosin väittivät hänen kanssaan vähän aikaa
-seurusteltuaan huomaavansa hänet kauniiksi, varmasti sen takia, että
-hänen keskustelunsa oli syvämielistä, henkevää, sukkelaa ja paraalla
-attikalaisella suolalla kärjistettyä; heidän mielestään hän oli myös
-suuri luonne, sydämeltään puhdas ihminen, viisauden opettaja sanoissa
-ja toimissa, mikä kaikki kuvastui hänen kasvojensa ilmeessä.
-
-Jos Sokrateelle olisi pystytetty muistopatsas, olisiko taiteilijalla
-silloin ollut oikeus esittää hänet satyyrikasvoiseksi mieheksi? Luulen,
-että helleenit, niin idealisteja kuin he taiteessaan olivatkin,
-olisivat varmasti vastanneet myönteisesti, koska he käsittivät
-ihannoimisen ja valehtelemisen erotuksen. He olisivat kyllä vaatineet,
-että Ateenan yleisö olisi tuntenut Sokrateen kuvan siksi Sokrateeksi,
-jonka oli nähty ajatuksiin vaipuneena seisovan Ateenan kaduilla;
-siksi Sokrateeksi, joka sotilaana ryntäsi vihollisten riveihin ja
-pelasti oppilaansa Alkibiadeen kuolemasta, ja joka niin uljaasti ja
-liikuttavasti puhui kansan tuomioistuimen edessä ja sitten vankilassa
-tyhjensi myrkkymaljan sovinnollisella mielellä, sielunrauhan
-järkähtämättä.
-
-Meillä on Sokrateesta kuvapatsaita, jotka epäilemättä ovat peräisin
-antiikin ajoilta ja vahvistavat todeksi, mitä juuri sanoin. Mutta
-olisivatkohan ateenalaiset ylistäneet kuvapatsasta, joka olisi
-esittänyt Sokrateesta vain hänen ruman ulkomuotonsa, viittaamattakaan
-hänen sielunsa aateluuteen ja kauneuteen, niin ettei hänen
-piirteissään olisi vähääkään kangastellut se hyvyys ja nerokkuus,
-jonka vaikutuksesta hänen oppilaansa katselivat näitä kasvoja
-rakastaen ja ihaillen? Varmasti ei. Sitenhän olisi rikottu toista
-todellisuusvaatimusta vastaan, sillä sielunilme on kasvoilla yhtä totta
-kuin niiden aineelliset muodot, vieläpä arvokkaampi ja viehättävämpi
-todellisuus kuin ne. Taiteilijalta, jonka olisi ollut tehtävä Sokrateen
-kuva, olisivat ateenalaiset siis vaatineet, että hänen olisi kyettävä
-luomaan satyyrikasvot, joilla olisi ihmiskunnan tietäjän ja esikuvan
-sielunilme. Jollei taiteilija olisi saanut ratkaistuksi tätä ongelmaa,
-olisivat he sanoneet, että hänen teoksensa oli epäonnistunut; mutta he
-olisivat hylänneet kuvan, jolla ei ollut filosofin tuttuja piirteitä,
-vaikka se olikin esittävinään häntä, hylänneet jokaisen imartelevan
-jäljennöksen tästä miehestä, joka ei tarvinnut imartelua esiintyäkseen
-henkisesti kauniina.
-
-Kuvapatsaissahan aina on jonkinlaista jumaloimista, ja sen
-todellisena tarkoituksena on esittää muistettava henkilö juuri niiden
-ominaisuuksien valaistuksessa, jotka tekevät hänet muistettavaksi.
-Naturalistiset patsaat, jotka antavat sieluttomia kopioita tomumajasta,
-tuomatta esille, mitä muistettavaa henkilössä on, ovat sen vuoksi
-surkeita todisteita taiteellisesta voimattomuudesta. Mutta niitä on
-kuitenkin pidettävä parempina kuin valheellisia kuvia, koska nämä
-antavat sielunilmeen kuvastua piirteillä, jotka eivät kuuluneet
-tarkoitetulle henkilölle. Onhan katselijassa itsessään jotakin,
-mikä saattaa naturalistiseen kuvaan sisällyttää siitä sellaisenaan
-puuttuvan, ja se on mielleyhtymien voima.
-
-Jos katsoja tuntee kuvatun henkilön luonteen ja elämäntyön, niin ne
-mielteet, jotka tähän tuntemiseen perustuvat, vaikuttavat myös osaltaan
-katselemisessa ja pyrkivät kasvonpiirteihin ja asentoon panemaan sitä
-henkistä, jota taiteilija ei ole kyennyt ilmaisemaan. Muotokuvallinen
-näköisyys, vaikkapa se olisikin raaka, karkea ja yksipuolinen,
-herättää aina jonkun verran mielenkiintoa. Aluksi se voi loukata,
-jopa suututtaakin. Mutta seuraavassa tuokiossa alkaa katselijassa
-mielleyhtymien toiminta pyrkien ratkaisemaan tämän pulman, sovittamaan
-kuvatun henkilön ulkoasua yhteen hänen sisäisen olemuksensa kanssa.
-Sitävastoin kääntää pian selkänsä valehtelevalle kuvalle, joka ei ole
-sitä mitä se on olevinaan, ja johon ei historiallinen harrastus eikä
-mielleyhtymien toiminta voi kiintyä.
-
-Luulen näillä sanoilla tehneeni naturalismille oikeutta, mikäli se
-ansaitsee. Se nojaa taiteen olemuksen väärään käsittämiseen, mutta se
-on kuitenkin arvokkaampaa kuin sekä se väärä idealismi, jota tulee
-nimittää skematismiksi, että toinen väärä idealismi, joka pyrkii
-kaunistamaan ulkopiirteitä väärentämällä niitä, mutta ei antamalla
-niille parasta, kauneinta ja henkisintä ilmaisua, milloin kaunista
-henkisyyttä kuitenkin on tarkattavana ja esitettävänä. Naturalismia on
-pidettävä näitä kahta suuntaa parempana, mutta sillä on rajansa, joiden
-ulkopuolella se on ehdottomasti hyljättävä.
-
-Äsken kuoli belgialainen lähetyssaarnaaja, isä Damien, ihmisrakkautensa
-marttyyrinä pyrkiessään olemaan Kristuksen seuraaja. Hän oli valinnut
-olinpaikakseen pienen merensaaren, jonne pitaalitautisia oli
-karkoitettu. Hän tuli näiden kurjien, elävältä mädäntyvien luo heitä
-lohduttamaan. Tauti tarttui häneenkin, ja hänen oli vaellettava samaa
-kamalaa tietä kuin heidänkin poistuessaan katoavaisuudesta.
-
-Jos isä Damienille pystytettäisiin muistopatsas, niin luulen, että
-naturalisteja kuitenkin epäilyttäisi esittää hänen piirteitään sen
-kamalan taudin raatelemina, johon hän sortui, vaikka sellainen
-esitys olisikin täydellisesti sopusoinnussa naturalismin periaatteen
-kanssa. Kaikissa tapauksissa ei koko maan päällä olisi yleisöä, joka
-olisi taipuvainen rahalla korvaamaan ja ilkeäisi katsella sellaista
-ihmisyyden ja taiteen solvausta.
-
-Palataksemme vielä Schubertia koskevaan pulmaan minun tulee lisätä,
-että se ratkaistiin niin hyvin kuin voitiin. Hän sai kuvapatsaansa
-Wienin kaupunginpuistoon, kun näet lopulta hyväksyttiin Kundmannin
-tekemä luonnos. Lübke antaa taiteenhistoriassaan tästä kuvapatsaasta
-sen arvolauseen, että se on "_fein empfunden_".
-
-Vastustaessaan imelää ja imartelevaa makusuuntaa naturalismi on
-liioitellen mennyt mahdottomuuksiin, joita ei uskoisi, jolleivät ne
-olisi silmien edessä. On olemassa arvostelukyvyltään niin heikkoja
-naturalistisia muotokuvamaalareita, että he luulevat joutuvansa
-imartelemaan, jos erottavat oleellisen epäoleellisesta. Kasvoilla
-saattaa hetken aikaa olla väsymyksen ja hermostumisen leima, vaikka
-niiden omistaja tavallisesti on eloisa ja tervehermoinen ihminen. Jos
-hän tällaisella hetkellä joutuu naturalistisen maalarin kuvattavaksi,
-arvelee tämä todellisuuspyrkimyksen vaativan, että hänet esitetään
-väsyneenä ja hermostuneena, koska sillä hetkellä asian laita niin
-on. Jos hän on saanut rakkulan kasvoihinsa, maalaa naturalisti sen
-yhtä mieluisasti kuin hänellä on tapana kuvata ritarimerkkejä, ja tuo
-rakkula, joka ehkä muutaman päivän kuluttua on kasvoista kadonnut,
-jääpi jäljennökseen, niin kauaksi kuin tämä säilyy. Se suunta taas,
-jota täydellä syyllä sanotaan realistiseksi, osaa sitävastoin hyvin
-erottaa satunnaisen oleellisesta ja tietää, ettei satunnainen ole
-todellista, vaan oleellinen.
-
-Pannessaan vastalauseen imelää ja imartelevaa makusuuntaa vastaan
-naturalismi on myös alkanut pelätä kaunista. Jos naturalisti esittää
-kauniit kasvot, voivat hänen uskonveljensä tietysti syyttää häntä
-makeilemisesta. Naturalistisessa maalauksessa voidaan esim. nähdä
-esitettävän leikkivää lapsiparvea. Niiden joukosta hakee kuitenkin
-turhaan ainoitakaan edes hieman miellyttäviä kasvoja, kun taas
-todellisuudessa ei tarvitse kauankaan viipyä lasten leikkipaikalla
-tuntematta sitä iloa, jota lapsuusiän luontevan miellyttävät piirteet
-ja liikkeet tuottavat. Ilmeiltään idioottien tai ukonnäköisten taikka
-jotakin ihmisenmuotoista apinaa muistuttavien lapsiparvien maalaaminen
-on naturalistinen erikoisharrastus, joka lyö luontoa ja niin paljon
-huudettua todellisuusvaatimusta päin kasvoja ja valehtelee yhtä paljon
-kuin päinvastainen; suunta tai enemmänkin ja häpeällisemmällä tavalla.
-
-Realisti taas maalaa lapsuusmaailman ja ihmiset yleensä sellaisina kuin
-hän ne huomaa. Jos hän esittää leikkivää lapsiparvea tai kansankokousta
-kadulla, antaa hän kauniille ja rumalle kaikissa niiden asteissa sen
-osan, joka niillä todellisuudessa hänen mielestään näyttää olevan.
-Tämä onkin oikea menettely, ja realismi täyttää täten toisen taiteelle
-asetettavista vaatimuksista, kun taas oikea idealismi, joka tarvitsee
-realismia rinnallaan, täyttää toisen.
-
-Otaksukaamme, että on esitettävä taistelu tai kahakka, esim. Suomen
-viime sodasta. Naturalisti, jos hän on johdonmukainen, kieltäytyy tähän
-tehtävään ryhtymästä -- eihän hän ole nähnyt, kuinka kaikki tapahtui,
-ja n.s. todellisuusvaatimuksen perusteella hän hylkää historiaan tai
-menneisyyteen kuuluvan maalaamisen.
-
-Realisti lähtee Suomeen, jos hän ei ennestään asu siellä. Hän toimittaa
-niin, että joutuu näkemään suomalaisia pataljoonia, hän jäljentää
-näiden miehistä niin monet kasvot kuin tarvitsee, etenkin sellaisia,
-joilla hänestä on erikoisesti suomalainen luonne, varmana siitä, ettei
-_nykyinen_ suomalainen tyyppi saata paljoakaan erota suomalaisesta
-tyypistä v:lta 1809, ja että jos senaikuiset vanhat soturit nousisivat
-haudoistaan, tuntisivat he maalauksessa omat, toveriensa ja lapsiensa
-oleelliset piirteet. Samoin hän menettelee esitettäviin venäläisiin
-nähden. Hän jäljentää eläviä kasakoita ja muita Venäjän tsaarin
-alamaisia. Hän hankkii museoista, vaatevarastoista, senaikuisista
-piirroksista ja kuvauksista mitä tarkimmat tiedot silloin käytetyistä
-ruotsalaisista, suomalaisista ja venäläisistä univormuista ja aseista.
-Hän maalaa taisteluihin osaaottaneiden upseerien kuvia, jos vain heistä
-on olemassa muotokuvia. Hän lukee kaikki käsillä olevat kertomukset
-taistelun kulusta, laatii luonnoksia taistelutanteresta ja sen
-ympäristöstä. Jos taistelun mainitaan sattuneen kirkkaana tai pimeänä
-päivänä määrättynä vuodenaikana, antaa hän luonnolle taulussaan sen
-tunnelman, jota silloinen vuodenaika ja sää vaativat. Hyvin tietäen,
-ettei kaikkia vaatimuksia vieläkään ole täytetty, hän ponnistelee
-antaakseen sotilaiden kasvoille ne sieluntunnelmatkin, joiden hän
-otaksuu tai tietää soveltuvan sielullisiin ilmiöihin taistelun aikana.
-
-Tämä on realistin menettelytapa ja täsmälleen samanlainen on oikean
-idealistinkin, sillä oikea idealisti on, kun on esitettävä nykyään
-esillä olevaa todellista tai mahdollisuuden mukaan kuvattava todellista
-entistä, ensi sijassa realisti, toisessa idealisti. Mutta mahdollista
-ja todenmukaista on, että idealisti käsittelee taivasta, valoja,
-varjoja ja värejä hiukan toisin kuin realisti, että hän sisällyttää
-niihin jotakin itse sodan luonteesta: että hän antaa maisemalle
-tunnelman, jossa piilee jotakin kohtalokastapa draamallista. Edelleen
-on luultavaa, ettei hän tyydy ainoastaan jäljentämään suomalaisista ja
-venäläisistä sotilaista tekemiään luonnoksia. Luonteensa laadun mukaan
-hän koettaa löytää niissä tyypillistä, menetellä niinkuin Rafael,
-maalatessaan Fornarinansa, joka ei ollut suoraan todellisuudesta otettu
-nainen, vaan hänen tyypillisyyteen taipuvan tunteensa luoma mielikuva,
-johon naisellinen kauneus on monesta eri henkilöstä yhdistettynä saanut
-antaa aineksia. Jos asian laita on näin, antaa hän joillekin etualalla
-ja pääryhmässä oleville suomalaisille sotureille tyypillisemmät
-rotupiirteet kuin mitä kopioiduissa kasvoissa ehkä ilmenee, ja näihin
-tyypillisiin piirteihin hän panee jotakin, mikä vastaa runoilijan
-käsitystä siitä, minkä näköisiä he ovat olleet, tai vielä elossa
-olevien vanhojen soturien aikaeron epäilemättä ihannoimia kuvitelmia
-entisten tovereittensa ulkonäöstä ja esiintymisestä taistelun aikana.
-
-Ihannoimisen olemus on näet siinä, että taiteilija luontoa tutkiessaan
-ja jäljitellessään tuntee siinä esiintyvän lajikuvia, tyyppejä,
-joita vain poikkeuksittain siinä tavataan laadultaan puhtaina, koska
-ulkonaiset, useinkin epäsuotuisat olosuhteet, joihin yksityisten
-elimistöjen täytyy mukautua, tuottavat enemmän tai vähemmän
-surkastuneita tai epäkauniita muotoja.
-
-Liioitelluksi, harhautuneeksi ja hylättäväksi käy ihannoiminen, jos
-taiteilija tuntiessaan luonnossa tyypillisyyttä, antaa sen vaikuttaa
-itseensä niin, että hän pyrkii karkoittamaan taideteoksestaan kaikki,
-mikä viittaa siihen, että elämän alusta saakka on ollut taisteltava
-epäsuotuisia olosuhteita vastaan, että on käyty ja käydään vieläkin
-olemassaolosta taistelua, joka on jättänyt arpia melkein kaikkialle
-luontoon. Sellainen ihannoiminen on liioiteltua ja hylättävää, jos
-taideteos on kuvaavinaan todellisuutta ympärillämme.
-
-Paikallaan ja usein aivan tenhoavaa vaikutukseltaan on sama
-ihannoiminen, jollei se halua kuvata ulkonaista todellisuutta,
-vaan uskonnollisten näkyjen ja mytologisen mielikuvituksen
-luomia maailmoita. Mutta sillä on oikeutuksensa täysin
-todellisuusperäiselläkin alalla, aivan yhtä suuri oikeutus kuin
-tyypillisyydellä itse luonnossa, missä sitä, vaikkakin usein
-kätkettynä, todella on olemassa. Maisema taikka ihmisiä esittävä
-taulu on senvuoksi luonnonmukaisempi, jos ne antavat aavistaa
-näitten mallikuvien läsnäolon, kuin jos ne eivät anna. Minun on
-lisättävä, ettei ihannoimisen tarkoituksena ole ainoastaan antaa
-aavistusta olentolajien tyypeistä; silloin se pian ajautuisi karille
-yksitoikkoisuuden takia. Se koskee myös jokaisessa yksilössä piilevän
-olennaisen, tyypillisen ja luonteenomaisen aavistamista ja pyrkimystä
-ilmaisemaan tätä tyypillistä yksilöissä, jotka ovat enemmän tai
-vähemmän vapautuneet häiritsevistä satunnaisuuksista.
-
-Ihannoimisen vaarat ovat helposti huomattavissa. Helleenisen taiteen
-jumala- ja sankarikuvat osoittavat, että ihannoimisen voi kehittää
-mitä korkeimmalle yksilöllisen ja luonteenomaisen siitä vähääkään
-kärsimättä. Se saattaa päinvastoin saada siitä lisää selvyyttä ja
-määräperäisyyttä. Helleenisen kuvanveistotaiteen tarunomaiset henkilöt
-ovat kaikki samaa lajityyppiä: inhimillistä, joka on vapautunut
-olemassaolon taistelun arvista, vapautunut kaikista surkastuttavista
-syistä, joita todellisuudessa on niin paljon. Mutta tämä yhteinen
-lajityyppi ei aiheuta yksitoikkoisuutta. Jokainen näistä ihannekuvista
-on erikoinen yksilöjä niin perin luonteva kaikissa yksityiskohdissa,
-että tottuneen silmän on helppo erottaa toisistaan Eroksen ja
-Bacchuksen torsot, samoin Junon torso sellaisesta, joka on kuulunut
-Afroditelle, ja Afroditen torso Hebelle kuuluneesta. Yksilöllinen
-karakterisoiminen voi esiintyä kiireestä kantapäähän.
-
-Mutta vaikka helleenien siis onnistuukin välttää ihannoimisen vaarat,
-niin että he hyötyivät sen ihanista eduista, näyttää taidehistoria
--- eikä vähimmän tänä ja edellisinä vuosisatoina -- että vaaroja on
-olemassa päästenkin paljon vaikuttamaan. Tarvitaan luonnontutkimusta,
-johon on koottu monien sukupolvien kokemukset, ja monet suopeasti
-vaikuttavat historialliset, maantieteelliset ja eetilliset olosuhteet,
-jotta ihannoiva suunta taiteessa saattaisi jatkua yhtä onnellisesti
-kuin helleenien kesken. Nykyajan kansojen taiteilijoilla ihannoiminen
-on aina rajoittunut hakemaan tai esittämään tyypillistä lajissa tai
-eräissä ryhmissä, jollaisia ovat lapsi, nuorukainen, neito, mies,
-nainen j.n.e.; mutta ei esittämään tyypillistä yksilössä, varsinaisesti
-luonteenomaista hänessä.
-
-Useimmat idealistiset maalarit tuntevatkin senvuoksi tuskin useampia
-kuin _yhdet_ kasvot, tosin jokaista ikäkautta, jokaista säätyä,
-jokaista kansaa varten hiukan muunnellut, ja heidän kuvaamansa
-samanikäiset, -sukuiset ja -heimoiset henkilöt ovat olleet enemmän
-yhdennäköisiä kuin saman perheen jäsenet. Fechner huomauttaa
-sattuvasti, että kasvoista ja vartaloista on ihannoiville maalareille
-tullut samaa kuin kirjaimista kirjureille: ne kuuluvat, niin
-sanoaksemme, näiden maalarien käsialaan, ja heiltä saamme eräänlaista
-kalligrafista ihmiskirjoitusta, joka näyttää hyvältä kuten kaikki
-kaunokirjoitus, mutta on jokseenkin luonteetonta ja muistuttaa
-kirjoituskaavaa.
-
-Ihannoiminen, joka syrjäyttää luonteenomaisesti yksilöllisen, on
-harhaantunutta, mutta on kuitenkin kauan ollut tavallista. Ja meidän
-aikanamme onkin sille vihdoinkin singottu se ankara vastalause, joka
-olikin tuleva.
-
-Erittäin sietämättömäksi se käy jättäessään idealismin oikean kotimaan
-alueet, kun se ei pysy uskonnon, jumalaistarun, runon, symboliikan
-aloilla, vaan ryntää ankarimman todellisuuden tanterelle loihtiakseen
-siellä valheellisesti esiin täydellisyyden olotilan, joka ei ole
-kärsinyt mitään olemassaolon taistelussa; kun se talonpoikaishäitä
-kuvatessaan ei tee morsianta vain kauniiksi, sillä sellainen
-hän on oikeutettu olemaan ja usein onkin, vaan enkelimäiseksi,
-sulhasen kerubiseksi nuorukaiseksi, maalaisukot patriarkoiksi,
-jotka muistuttavat esi-isiä ja italialaisten renessanssimaalausten
-apostoleita, maalaisnaiset madonnoiksi tai ennustajattariksi Michel
-Angelon sibyllain tapaan, miehet sankareiksi ja lapset pieniksi
-enkeleiksi, kaikki luonnollisesti kansallispuvuissa. Sellainen
-laatukuva on samanarvoinen kuin imarteleva, röyhkeästi valehteleva
-muotokuva. Naturalismi maalaa todellisuuden likaiseksi, raa'aksi ja
-inhoittavaksi; realismi maalaa sen sellaiseksi kuin se on, mutta
-vähentäen sen kauneuden, joka ei heti pistä silmään; harhautunut
-idealismi esittää siinä valheellista kauneutta, josta kaikki
-luonteenomainen puuttuu ja joka lopulta käy ikäväksi ja mauttomaksi.
-Oikeaan suuntaan pyrkivä idealismi maalaa sen luonteenomaiseksi,
-todelliseksi ja niin kauniiksi kuin se _saattaa_ olla, astumatta
-todenmukaisuuden tai todellisuuden rajojen yli.
-
-Maailma saa muodon silmiemme ja sieluntilamme mukaan. Ken katselee
-todellisuutta ystävällisin ja kirkkain silmin, saattaa tavata kauneutta
-melkeinpä kaikesta, jolla ei vain ole täydellistä huonontuneen leimaa,
-ja idealismin asiana on todellisuuden piirissä tehostaa tuota joskus
-melkein salattua, vaikkakin elävää kauneutta, tehden niin totuuden
-hyödyksi eikä vahingoksi. Vaikkapa muoto, asento ei olisikaan kaunis,
-saattaa sielunilmeessä kuitenkin olla kauneutta. Kun sekin puuttuu,
-jää jäljelle valojen, varjojen ja värien hieno runous, joka voi
-levittää kuin kaukaisen paratiisin loistoa tähän maalliseen kurjuuteen
-ja viitata siitä pelastumisen toivoon. Todellisesti idealistinen
-taiteilija on olemassaolon taistelussa kamppailevan ja vertavuotavan
-kauneuden puolella. Hän näkee sen haavat ja arvet ja kuvaa kauneutta ja
-puoltaa sen oikeutta.
-
-
-
-
-XIV.
-
-KUVAAVIEN TAITEIDEN ELINEHDOT.
-
-
-Onko kuvaavalla taiteella tulevaisuutta? Vai onko sen historiallinen
-tulevaisuus päättynyt, ja saaneeko joku jo pian tulevista vuosisadoista
-nähdä sen kuolevan? Tätä ovat nykyaikana täysin vakavasti kysyneet
-miehet, joilta varmasti ei puutu ajatuskykyä, ja jo se seikka, että
-sellainen kysymys on voitu tehdä ja ottaa keskustelun alaiseksi,
-voi olla arveluttava oire, vielä arveluttavampi kuin jos siihen
-vastattaisiin myöntävästi, sillä kysymystä olisi tuskin tehty, jollei
-taiteessa, sellaisena kuin se nyt on, olisi huomattu heikkoudentilaa;
-mutta vastauksen saattaa vain tulevaisuus antaa.
-
-On n.s. positiivisia ajattelijoita, joiden mielestä taide kuuluu jo
-pian loppuvaan kehityskauteen ihmiskunnan historiassa, ja että se,
-kuten kaikki muukin aikansa elänyt, joutuu häviöön.
-
-Vilpittömästi puhuen, sanovat nämä ymmärtäväiset miehet, on taide
-kuitenkin vain leikkiä ja kaikki sen luomat teokset ovat vain maun ja
-mielikuvituksen leluja. Lapset ja nuoriso leikkivät. Heillä leikki
-ei ole vain huvitusta, vaan tarvetta, joka vaatii tyydytystä. Mutta
-kypsä, vakava ihmiskunta tuntee kasvaneensa eroon leikistä, kuten
-täyskasvuinen, vakava ihminenkin. Taide elää nyt vain siksi, ettei
-se ole tehnyt mitään sellaista, joka vaatisi sen hengiltä ottamista.
-Se saa elää, kunnes se kuolee itsestään; mutta sitä tarvetta, joka
-synnytti sen maailmaan ja hoivasi sen elämää, ei kohta enää ole
-olemassa ja siksi sen hautaan onkin vain muutama askel. Meidän aikamme
-ei ole taiteelle sovelias. Se on luonnontieteen aikaa, ja tämä opettaa
-meitä katselemaan luontoa aivan toisin silmin kuin taiteilija ja lapsi.
-
-Meidän aikamme ihmisestä luonto on syitten ja seurausten kudos, ja
-mitä laajimmalle tämä käsitys leviää ja mitä syvemmälle se tunkeutuu
-tietoisuuteemme, sitä vähemmän päästämme mieleemme sitä sielunsävyä,
-jonka vallitessa luonnosta saattaa löytää jotakin myötätuntoista
-ja viehättävää. Jälkeläisemme löytävät siis tietysti yhä vähemmän
-myötätuntoista tai viehättävää taiteen yrityksissä luontoa jäljitellä.
-
-Meidän aikamme on suurteollisuuden aikakautta, joka ei pidä luontoa
-rakastajattarena, vaan palvelijana. Tämän voimia se käyttää hyödykseen,
-niin paljon kuin mahdollistaja turvaksi olemassaolon taistelussa. Koski
-voi näyttää taiteilijasta kauniilta. Oikeasta teollisuusmiehestä se
-on surkea näky, jollei kaikkia hevosvoimia, mitä sen putousvoimassa
-saattaa laskea olevan, ole otettu koneiden käyttöön. Päivänpaiste,
-joka valaisee alastomia kalliomaita, missä siitä ei ole mitään
-hyötyä, on voimain tuhlausta, johon tuleva aika hankkinee korjauksen
-auringonvoimaa käyttävillä moottoreilla.
-
-Taiteen ala käy yhä suppeammaksi, kauneudenaistin viljelemistilaisuudet
-käyvät yhä harvinaisemmiksi sellaisena aikana, jota luonnontiede ja
-teollisuus hallitsevat. Tunnettu englantilainen filosofi Herbert
-Spencer vertaa luonnontiedettä ujoon Tuhkimoon, jonka kauan
-täytyi istua uuninnurkassa, sillaikaa kun hänen ylpeät sisarensa,
-taide, metafysiikka ja teologia, levittelivät korujaan kaikkien
-nähtäviksi. Mutta nyt on tullut Tuhkimon vuoro, hänet on tunnustettu
-arvokkaimmaksi, ja kohta hän pitelee kaikkivaltiaan kuningattaren
-valtikkaa. Myöskin Renan ennustaa taiteen kuolemaa. Hän sanoo, että
-tulee aika, jolloin suurta taiteilijaa pidetään melkein hyödyttömänä,
-menneen aikakauden kummittelijana. Luonnontutkijan merkitys sensijaan
-yhä paisuu.
-
-Taide edellyttää kauneuden ihailemista. Se edellyttää myös suurta
-kansanluokkaa ja kaikkein mieluimmin suurta kansaa, joka rakastaa
-kauneutta ja pitää sitä elämän höysteenä. Helleenit olivat sellainen
-kansa. He panivat vähintään yhtä suurta arvoa nuorisonsa kauneuteen
-kuin sen tietorikkauteen. He keksivät niin sanoaksemme tieteellisen
-kasvatuksen, jonka tarkoituksena oli muovaella nuorten ruumiit
-kauniiksi taideteoksiksi, niin että joka lihas olisi sopivassa määrässä
-kehitetty, ja joka liike olisi viehättävä. Heidän voimistelusaleissaan
-kehittyi kokonainen kansa, jonka eri jäsenet kelpasivat malleiksi
-Feidiaalle ja Praxiteleelle. Mikäpä olisi ollut luonnollisempaa
-kuin että kuvanveisto kukoistaisi heidän keskuudessaan, etenkin kun
-kaikki tuo kauneus ilmestyi kaikkien nähtäväksi ja näkyi kevyen,
-plastillisesti sovitetun puvunkin läpi? Mutta kuinka on nyt asian laita?
-
-Vain pieni osa nuorisoa saa pakollisen voimistelun avulla hiukan
-järjestelmällistä ruumiinliikuntoa, ja sekin on vain heikosti
-vaikuttavaa vastamyrkkyä pahojen tapojen pilaamaa paikoillaan istumista
-vastaan, joka tekee nuorukaisten ruumiit raunioiksi ja aiheuttaa sen,
-että nuorukaisjoukon katseleminen on melkein tuskallinen näky. Se
-nuoriso, joka täyttää Ranskan koulujen täyshoitolat, on erään tunnetun
-ranskalaisen isänmaanystävän mukaan hartiatonta, rintakehätöntä,
-lihaksetonta nuorisoa, jonka nähdessään aavistaa ranskalaisen rodun
-tuhoutumisen ja Ranskan katoamisen kansakuntien joukosta. Sellaista
-nuorisoa katsellessaan kuvanveistäjän täytyy laskea taltta kädestään,
-ja mitä maalaustaiteeseen tulee, saattaa vain epätavallisesta,
-huonontuneesta nauttiva naturalismi kiinnittää sellaisia kuvia
-kankaalle.
-
-Renan ennustaa, että inhimillinen kauneus vähitellen katoaa. Hänen
-mielipiteitään kannattavat eivät tällöin niin paljon pidä silmällä n.s.
-korkeampia luokkia, joiden kasvuikää edustaa oppikoulujen suureksi
-osaksi rappeutunut nuoriso, vaan ennen kaikkea työläisluokkaa, joka
-rodun pystyssä pysymiseen nähden on tärkein, ja sen piirissä tuota yhä
-paisuvaa teollisuustyöväkeä, miehiä ja naisia, joiden elinehdot ovat
-sellaiset, että he pakostakin synnyttävät heikentyneitä, risatautisia
-ja ruumiillisesti rappeutuneita jälkeläisiä.
-
-Kun liiallinen koneellinen työ tuhoaa n.s. alempien luokkien voiman
-ja terveyden, niiden kun on sen avulla pidettävä yllä ilotonta,
-toivotonta elämää, tuhoaa korkeammat luokat taas älyllinen kasvatus,
-joka ei välitä ruumiista, rasittaa liiaksi hermostoa, veltostuttaa
-lihaksia ja luonnottomasti laajentaa aivoja. Jo Diderot on ennustanut,
-minkänäköisiksi tulevaisuuden älyllisesti kehittyneet ihmiset tulevat:
-ne muistuttavat yhä enemmän kahden tikun varassa seisovaa kurpitsaa.
-
-Äskettäin kuollut ranskalainen filosofi ja esteetikko Guyan on ottanut
-käsiteltäväksi Renanin ja Tainenkin ilmaisemat arvelut. Hän ei kiellä,
-että jos nykyiset olot yhä jatkuvat, jos yksipuolinen älyllinen
-kasvatus saa imeä elinvoiman sivistyneiden luokkien nuorisosta
-ja teollisuus uuvuttaa työläisluokan, niin vaipuu ihmisruumiin
-plastillinen kauneus yhä alemmaksi ja lopulta kokonaan katoaa, mutta
-hän toivoo, että kasvojen henkinen ilme tulee korvaukseksi.
-
-Tämä ei todella ole kovinkaan lohdullista ja pessimistit huomauttavat
-sitäpaitsi, että tuo hienostuneen henkisyyden ilme, jota Guyan
-toivoo, ei ole odotettavissa, vaan pikemmin sen vastakohta. Tuolla
-hienostumisella tulisi olla lähteensä esteettisissä, siveellisissä
-ja uskonnollisissa tunnelmissa, mutta jos ihmisen plastillinen
-kauneus yhä enemmän katoaa, jos tulevaisuuden siveysoppi, kuten
-näyttää, on hyötymoraalia, puoleksi verhotun tai alastoman
-itsekkyyden evankeliumia; jos usko vähenee, kuten materialistisena ja
-positivistisena aikana onkin oletettava, jos se kansojen veljestyminen,
-jota vielä 1800-luvun keskivaiheilla odotettiin, näyttäytyy unelmaksi
-ja sensijaan syntyy kansainvälinen tulli- ja aseellinen sota, jos
-suhteet eri kansanluokkien välillä kehittyvät, kuten näyttää,
-niiden väliseksi taisteluksi elämästä ja kuolemasta, niin sellainen
-tulevaisuus ei ole omiaan antamaan meille Guyaun tarjoamaa korvausta
-hienostuneen henkisyyden ilmeenä, vaan se pikemmin liittää paisuvaan,
-plastillisessa suhteessa esiintyvään rumuuteen kasvonpiirteitten raa'an
-ja eläimellisen ilmeen.
-
-Yhä pienemmäksi käy ulkonaisen luonnonkin meille tarjoama
-taidenautinto. Metsät kaadetaan tai harvennetaan; sielläkin, missä
-niitä hoidetaan, ne kadottavat alkuperäisen luonteensa ja muistuttavat
-sensijaan, että ne ovat pääomaa omistajiensa käsissä. Yhä kasvavien
-kaupunkien viemärijohdot ja yhä kasvavat tehtaat myrkyttävät vesistöjä;
-se raikkauden ja puhtauden tunne, joka muinoin mielleyhtymien tietä
-liittyi sisäjärven vedenpinnan tai purojen ja jokien kiemurtelevien
-hopeavöiden näkemiseen, lakkaa, ja niitä kuvitellaan pikemmin
-juokseviksi likakokoelmiksi, joista olisi hengenvaarallista juoda.
-Suurena kokonaisuutena ei ulkonaista luontoa sittenkään voi tällä
-tavalla turmella -- aina on olemassa seutuja, joiden raikkaus ja
-runous säilyy. Mutta juuri niitä seutuja, joihin asutus keskittyy ja
-joista niiden useimmat asukkaat eivät koskaan muuta pois, rumentaa ja
-myrkyttää teollisuus yhä enemmän, joutuen siten turmelemaan ihmisten
-kauneudenaistia.
-
-Turhaa on odottaa parannusta sen luokkataistelun tulokselta, jonka
-alku jo näkyy uhkaavina puuskina ja joka luultavasti täyttää tulevan
-vuosisadan tärisyttävillä tapauksilla. Sovintoa niiden välillä ei
-saata odottaa. Se olisi kyllä mahdollinen, jos viisaus ja kohtuus
-pääsisi voitolle, mutta jo nyt on täysin selvää, ettei viisaudella
-ja kohtuudella ole sananvaltaa, kun käydään taistelua leivästä. Ja
-senvuoksi on suurella yhteiskunnallisella pulmalla vain kaksi ratkaisua.
-
-Muinaisajan orjuus otetaan jälleen käytäntöön jos työläisluokka sortuu
-taistelussa. Yhteiskuntaan kuuluu silloin joukko kapitalisteja,
-vakinainen armeija, jolle kapitaali maksaa palkan, pitääkseen orjia
-kurissa, sekä suuri lauma orjia, jotka yhä enemmän muuttuvat eläviksi
-koneiksi, älyn nukkuessa ja tunteiden tylstyessä, ollen ruumiillisesti
-soveltuvia siihen työhön, jota heidän on tehtävä, ja yhä enemmän
-menettäen inhimillistä leimaansa.
-
-Taikka työläisluokka voittaa, ja silloin on todenmukaisesti
-odotettavissa sosialistisia tasavaltoja, jotka ovat mahdollisimman
-keskitettyjä; niissä on mieslukuinen, pienimpiinkin yksityisseikkoihin
-sekaantuva hallinto, joka tuhoo kaiken henkilökohtaisen vapauden ja
-säännöstelee joka yksilön jokapäiväisen työn, niin että hänestä tulee
-hammas suuren valtiokoneen rattaaseen eikä mitään muuta.
-
-Orjuutta tulee tästäkin, orjuutta yhden ainoan valtiopääoman
-palveluksessa eikä enää monien liittoutuneiden yksityispääomien
-alaisena, ja kummassakin tapauksessa kauneuselämä tuhoutuu ja taide
-siis menettää juurensa. Yksityiskapitalismin ollessa vallassa se
-saattaa epäilemättä elää, mutta tavallaan vain näennäistä elämää
-eli alennuksen tilassa. Kapitalistithan voivat ylläpitää joitakin
-taiteilijoita kotiensa koristamiseksi. Mutta jos niin käy, tulee
-siitä varmaankin kaikkein ala-arvoisinta taidetta. Taiteesta tulee
-ylellisyyden palvelija, ja itse ylellisyyttä hallitsee henkinen raakuus
-ja aistillisuus. Maailman nyt elossa olevat suurimmat kapitalistit
-eivät yleensä ole taiteen tuntijoita eivätkä uhraa taiteelle melkein
-mitään. Pelkkä aineellinen ylellisyys riittää heille. Ja tällaiseksi
-kehittyy asiaintila yhä enemmän tulevaisuudessa, mikäli sitä nyt
-historiallisessa näköpiirissä voi havaita.
-
-Toiseltakin puolen industrialismi uhkaa taiteen olemassaoloa.
-Tehdastyö syrjäyttää käsityötä yhä suuremmassa määrässä. Yksilöllinen
-mieltymys siroon ja lajissaan omintakeiseen teokseen on jo nyt
-haihtumassa. Helleenisenä ja roomalaisena muinaisaikana oli melkein
-jokaisella pienimmälläkin taidekäsityön tuotteella alkuperäisyyden
-leima. Työntekijälle itselleen tuotti iloa uusien aiheitten ja
-aihemuunnosten keksiminen, jokaisen esineen hiukan toisenlaiseksi
-tekeminen kuin toinen samaa tarkoitusta palveleva. Niin oli asian
-laita myös keskiajalla ja renessanssin aikana. Nyt tehdään melkein
-kaikki tarvekalumme kaavan mukaan tehtaissa, ja satoja tuhansia
-tehdastuotteita valmistetaan saman mallin mukaan, joten niillä on
-elottoman ja koneellisen leima.
-
-Mainittuaan ne vaarat, joilla teollisuus uhkaa luonnon- ja taidekauniin
-olemassaoloa, pessimismi kääntyy tarkastamaan niitä vaaroja, joiden
-oletetaan uhkaavan tieteen puolelta. Niinpä lausuu eräs etevä
-kirjailija:
-
-"Runoilijan ja taiteilijan kuvitteluvoima näyttää tarvitsevan
-jonkinlaista taikauskoa, jos käytämme tätä sanaa vanhassa merkityksessä
-_superstitio_, -- jonkin salaperäisen, yliaistillisen tunne, joka
-vaikuttaa sen, ettei heitä tyydytä vain tapahtumain selittäminen
-kylmän järjen mukaan. Heidän kuvitteluvoimansa näyttää tarvitsevan
-puolihämärää, joka sallii sen tehdä esineistä mitä se haluaa.
-Hämärän ja kuutamon kuvaamaton viehätysvoima johtuu siitä, että ne
-näyttävät esineet vain puoleksi tai epäselvin ääriviivoin, joita
-mielikuvitus itse saa täydentää. Jos asettaa kaikki täällä maailmassa
-tieteen kylmään valaistukseen, niin runoilijan unelmat haihtuvat,
-kauneuden luulottelu katoaa. Tieteen valaistuksessa on jotakin
-tunteetonta. Elävästä sopusoinnusta tiede tekee abstraktisia kaavoja,
-jotka ilmaisevat jonkin esineen tai liikkeen alkeiden suhteita.
-Kuvitteluvoiman täytyy ummistaa silmänsä näiltä abstraktsioneilta,
-voidakseen nähdä kauneusuniaan. Tiede hävittää ihmeellisen, ajaa
-luonnonhenget pois luonnosta ja tekee tästä tiedottomien ja armottomien
-voimien kudoksen. Tottumus laskemiseen ja harkitsemiseen on sinänsä
-omiaan heikentämään taiteellisesti luovaa vaistoa. Taiteesta, tästä
-ensimäisten, mielikuvituksesta rikkaiden aikakausien vaistomaisesta
-tuotteesta, tulee lopuksi vain laskelma, harkinta, eikä se enää ole
-välittömästi vaikuttava vaisto. Monet alkuperäiset vaistot ovat jo
-kadonneet; taidevaisto katoaa myös, ja menettelytavat ja laskelmat
-anastavat sen valtaistuimen, jota luova nero ennen piti hallussaan."
-
-Etenkin Renan on huomauttanut luonnontieteellisen ja taiteellisen
-maailmankatsomuksen vastakkaisuutta ja lausunut sen ajatuksen, että
-edellinen vahingoittaa ja tuhoaa jälkimäisen.
-
-Omasta puolestani yhdyn niihin arveluihin, joiden mukaan
-industrialismin suhteessa kauneuselämään ja taiteeseen on vaaroja.
-En kuitenkaan siinä merkityksessä, että pelkäisin industrialismin
-ainaiseksi myrkyttävän kauneuselämän lähteet ja tekevän taiteen
-olemassaolon mahdottomaksi, vaan ainoastaan siinä mielessä, että
-taidetta odottaa suuri ja kohtalokas historiallinen vaihe, jolloin
-se otaksuttavasti saa kärsiä, mutta josta se taas nousee säilynein
-elinvoimin, ehkäpä korkeampiin kohtaloihin kuin se tähän saakka on
-saanut osakseen historian puolelta.
-
-Mitä taas tulee tieteen puolelta taidetta uhkaaviin vaaroihin, pidän
-niitä vain tyhjinä luulotteluina. Helleenisen ajan ja myöhemmin
-renessanssin suuret taiteilijat eivät alallaan olleet ainoastaan
-haaveilijoita, vaan myöskin tiedemiehiä, siten nimittäin, että he
-harkitsivat toimintaansa, koettivat keksiä sen perusteita, kokeilivat
-ja laativat teorioja. Taiteensa tekniikassa he olivat oppineempia
-kuin nykyajan taiteilijat. Leonardo da Vincistä ja Michel Angelosta
-on aivan oikein sanottu, että he olivat suurenmoisia tieteellisiä
-neroja. Ovatko heidän laskelmansa ja mietiskelemisensä estäneet heitä
-tulemasta taiteilijoiksi, joita heidän aikalaisensa ja jälkimaailma
-ihailevat? Shakespeare oli erittelevä, harkitseva sielutieteilijä; onko
-se vähentänyt sitä taiteellista näkemystä, jolla hän tunkeutui eri
-ihmisluonteisiin, sitä varmuutta ja eloisuutta, jolla hän niitä kuvasi?
-
-Schiller tutki filosofista estetiikkaa, ja hänellä on siinä sija
-filosofian historiassa. Hän oli runoilija ja sinä hän pysyikin.
-Goethe oli ajattelija ja luonnontutkija, hänen jättiläismäisten
-taiteilijalahjojensa siitä vähääkään kärsimättä. Luulenpa niiden
-päinvastoin siitä saaneen etua. Sully Prudhomme on filosofiasta
-ja luonnontieteistä saanut innoitusta ihaniin runoihin, joissa
-mielikuvitus liikkuu täysin vapaasti.
-
-Saattaa olla totta, että on olemassa heikkoja mielikuvituksia, jotka
-sammuvat, kun niiden omistajien on tutkittava täsmällisiä tieteitä
-tai matematiikkaa ja filosofiaa. Mutta tällaiset mielikuvitukset
-tuottaisivat heikkoudessaan taiteelle perin vähän hyötyä, ja
-jokapäiväinen kova elämä suurine ja pienine huolineen saattaisi
-sammuttaa ne yhtä helposti. Suuret ja väkevät mielikuvitukset saavat
-ravintoa kaikesta: filosofia laajentaa niiden näköpiiriä ja suo niiden
-katsella taivaanrantoja mittaamattomassa kaukaisuudessa; luonnontieteen
-suuret keksinnöt, sellaiset kuin Kopernikuksen selitys maan asemasta
-aurinkokunnassa tai Mayerin keksintö voimien säilymisestä, tulevat
-niille uuden esteettisen maailmankäsityksen periaatteiksi.
-
-Taide selittää maailmaa omalla, tiede taas omalla tavallaan, mutta ne
-ovat niin kaukana toistensa kumoamisesta, että ne pikemmin vaikuttavat
-täydentävästi kuten vastakkaiset värit spektrivärien kehässä; kun on
-kauan katsellut toista, virkistyy näkö saadessaan levätä toisella. Yhtä
-vähän kuin runoilija tai taiteilija toiminnassaan kärsii tieteellisestä
-tulkinnasta, yhtä vähän kärsii tiedemies esteettisestä.
-
-Eräs aikakautemme suurimmista luonnontutkijoista, fysiologi
-Claude Bernard, on huomauttanut, että ne suuret keksinnöt, joita
-luonnontieteitten alalla tehdään, yleensä ovat peräisin tutkijan
-mielikuvituksesta. Se johtaa häntä arvaamaan johonkin määrättyyn
-suuntaan ja tekemään kokeita saadakseen arvaamisensa vahvistetuksi tai
-kumotuksi. Tietä raivaava luonnontutkija on myös tavallaan runoilija
-tai taiteilija.
-
-Darwinin teoria elollisten muotojen kehityksestä on alaksi hänen
-vertailevan mielikuvituksensa jättiläisluoma. Mielikuvitukseton
-luonnontutkija ei olisi koskaan voinut, vaikka hänellä olisikin
-ollut kaikki Darwinin tiedot, luoda tätä käänteentekevää teoriaa.
-Suuret otaksumat ovat tieteen runoja ja taideteoksia. Tietä uurtavien
-luonnontutkijain joukossa on ehkä enemmän runoilijoita kuin
-runonsepustajien kesken ja useampia todellisia taiteilijoita kuin
-tauluja maalaavien parvessa.
-
-En muuten voi käsittää, miksi valon taittumisen lakien tunteminen
-vähentäisi nautintoa kaunista auringonlaskua katsellessa, tai
-miksi valo-oppiin ja fysiologiaan perehtyminen heikentäisi
-kauniiden sielukkaiden silmien vaikutusta, tai miksi tieto ihmisen
-luurangon laadusta tai lihasten anatomiasta hävittäisi inhimillisen
-jäsenrakenteen plastillisen sulon. Renessanssin taiteilijat tutkivat
-hartaasti anatomiaa, mikäli sitä tarvitsivat taiteellisessa
-työssään. Se tieto, jonka he täten hankkivat, kannusti edelleen
-heidän innostustaan työhönsä, teroitti heidän silmäänsä näkemään
-lihasliikkeitten sopusointua ja kauneutta ja teki heidät kykeneviksi
-luomaan ruumiillisen täydellisyyden ihanteita.
-
-Meillä voi olla teoreettisia tietoja valoaaltojen värähdyssuhteista,
-spektrivärien anatomiasta tai fysiologiasta, jos saan niin sanoa,
-ja kuitenkin voimme yhtä hyvin kuin näistä tietämätönkin nauttia
-katsellessamme Corregion tai Paolo Veronesen taulujen väriloistoa.
-Kun mielikuvitus tarvitsee jotakin tuntematonta ja salaperäistä,
-piilee siinä sen maailman kaipuu, jossa voisi tehdä löytöretkiä,
-ja tämän tarpeen tuntee luonnontutkijakin. Sen, joka uskoo, että
-tietämättömyys on tarpeellinen runouden ja taiteen olemassaololle, ei
-todellakaan tarvitse pelätä, että tiede ne lakkauttaisi. Mitä enemmän
-laajenee se piiri, jota tiede voi valaista, sitä laajemmaksi käy
-ympärys, raja tuntemattomuutta kohti, ja mitä enemmän saamme tietää,
-sitä mitattomammalta näyttää se avaruus, joka vielä on verhottu
-salaperäisyyteen. Kun sanotaan, että tiede on karkoittanut jumalat
-ja henget luonnosta, ei se estä suurimpia tiedemiehiä aavistamasta
-luonnossa henkeä; ja samalla kun tiede yhdistää jokaisen luonnonilmiön
-kaikkiin toisiin menneisyydessä, avaa se omalle hengellemme rajattomia
-näköpiirejä.
-
-Ei yksistään ihmisestä, vaan jokaisesta ruohonkorrestakin tulee
-tällöin mikrokosmos, pienoismaailma, joka omalla tavallaan heijastaa
-kaikkeutta: jokaisesta kukasta tulee geologisten aikakausien läpi
-kulkeneen protoplasmaattisen kehityksen lapsi, joka itsessään
-omalla tavallaan sisältää niiden luomistoiminnan suuren elimellisen
-valtakunnan piirissä, ja samalla siitä tulee auringon tytär ja
-meidän sukulaisemme. Jokaisesta pienimmästäkin ilmiöstä tulee
-keskipiste, josta lähtee säteitä kaikkiin suuntiin äärettömyyttä
-kohti. Kauneudenkaipuummekin ja taidekauniin tarve saavat paikkansa
-maailmankehityksessä sen oleellisena osana.
-
-Tiede, taide ja runous ovat saman ihmisluonnon eri ilmiöitä, ja niin
-kauan kuin tämä on olemassa nykyisen kaltaisena, ei yksikään niistä
-voi iäksi tuhoutua. Jaloimmissa ja parhaissa tuotteissaan taide
-ennakolta tavoittaa sitä lopullista päämäärää, jota toivo hahmoittelee
-maailman kehitykselle; nimittäin ihmisyyden voittoa olemassaolon
-taistelussa, sopusoinnun lopullista toteutumista niin laajalti, kuin
-on mahdollista sellaisessa maailmassa, josta kärsimystä ja kuolemaa
-ei voida karkoittaa. Tiede takoo aseita tämän uneksitun päämäärän
-saavuttamiseksi. Tämä päämäärä ei ole vain unelma, sillä maailman
-kehitys, mikäli sitä on tähän asti havaittu, viittaa sitä kohti.
-Jollemme sitä kuitenkaan milloinkaan saavuta, lienee vika pohjaltaan
-meissä itsessämme.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Kaunis ja sen lait, by Viktor Rydberg
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KAUNIS JA SEN LAIT ***
-
-***** This file should be named 58087-8.txt or 58087-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/8/0/8/58087/
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-