diff options
Diffstat (limited to '58087-0.txt')
| -rw-r--r-- | 58087-0.txt | 6663 |
1 files changed, 6663 insertions, 0 deletions
diff --git a/58087-0.txt b/58087-0.txt new file mode 100644 index 0000000..29d55bf --- /dev/null +++ b/58087-0.txt @@ -0,0 +1,6663 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58087 *** + + + + + + + + + + + +KAUNIS JA SEN LAIT + +Kirj. + +Viktor Rydberg + + +Suomentanut + +Eino Palola + + + + + +Hämeenlinnassa, +Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, +1920. + + + + +SISÄLLYS: + + Suomentajan alkusanat. + I. Taiteen synty ja kehitysoppi. + II. Yleispätevät esteettiset arvostelmat. + III. Ei-esteettisiä tekijöitä. + IV. Ulkonaisen luonnon vaikutelmat. + V. Uskonnollinen tunne ja luonnonkäsitys. + VI. Muotojen kauneuslait. + VII. Symmetria. + VIII. Värisymboliikka. + IX. Vastavärit. + X. Kaunis ja tarkoituksenmukaisuus. + XI. Kaunis luonnossa ja taiteessa. + XII. Luonnontutkimuksen merkitys. + XIII. Idealismi, skematismi, realismi, naturalismi. + XIV. Kuvaavien taiteiden elinehdot. + + + + +Suomentajan alkusanat. + + +Ruotsalainen kirjailija ja ajattelija _Viktor Rydberg_ syntyi v. +1828 Jönköpingin linnan vahtimestarin poikana. Hän kävi koulua +kotikaupungissaan ja Vexiössä, mutta erosi ja suoritti sittemmin +omin päin ylioppilastutkinnon. Yliopistossa hän ei kuitenkaan suuren +varattomuutensa vuoksi opintojaan jatkanut, vaan hankki vapaalla +opiskelulla itselleen hyvin huomattavat tiedot ja kunnioitetun +nimen tiedemiehenä. Tästä tunnustukseksi hänet v. 1877 vihittiin +kunniatohtoriksi ja otettiin kirjallisten ansioittensa takia Ruotsin +akatemian jäseneksi. V. 1884 hänet kutsuttiin Tukholman korkeakoulun +professoriksikin. Kun hän v. 1895 kuoli, oli Ruotsissa melkein +maansuru, sillä Rydberg ei ollut ainoastaan aikansa edustavin vaan +myöskin ehein persoonallisuus. + +Rydbergin kirjallinen toiminta on kahdenlaista: -- kaunokirjallista +ja tieteellistä. Edellisellä alalla hän on ollut maassamme tunnettu +ja ihailtu jo kauan. Hänen "Viimeinen atenalaisensa", "Itämeren +risteilijä", "Aseseppä", "Singoalla" sekä kaunismuotoiset ylevähenkiset +runonsa ovat maassamme saavuttaneet suuren ystäväpiirin. + +Hänen taiteellinen tutkimustyönsä on taas pääasiallisesti liikkunut +sivistyshistorian ja filosofian aloilla. Näistä ovat tärkeimpiä +teokset _Undersökningar i germanisk mytologi, Medeltidens kultur_ ja +_Bibelns lära om Kristus_, joka ilmestyessään synnytti ankaran myrskyn +kirkollisissa piireissä. + +Kaikessa, mitä Rydberg on julkaissut, ilmenee hänen suuri +sivistyksensä, johon kreikkalais-roomalaisten opintojen vaikutuksesta +on liittynyt korkea ihanteellinen ja syvästi aatteellinen piirre. +Kaunokirjallisistakaan teoksistaan Rydberg ei ole kirjoittanut +ainoatakaan vain huviksi, vain taiteellisen luomistyön halusta. Niissä +ilmenee kaikissa voimakas aatteellinen virtaus, kaikissa hän antaa +lukijoille käsityksen omasta ihanteellisesta maailmankatsomuksestaan, +kaikista oppii jotakin, alkaa käsittää elämän suuremmalta, korkeammalta +kannalta kuin ennen. + +Rydbergin kirjailijatoimi sattui aikana, jolloin Ruotsin romanttinen +koulu enää eli vain heikkoa valhe-elämää ja realistinen ei vielä +ollut tuonut julki mitään mainittavampaa. Tuon aukon täyttääkin hänen +suurenmoinen persoonallisuutensa aivan yksin. Ajalle saattoivat hänen +ihanteensa olla vieraita, mutta ikuisuuden kannalta ne ovat aina yhtä +tosia ja kauniita. Ajan keskellä hän seisoo yksin kuin kaatumaton +korkea pylväs, jota pikku kansa saattaa vain ihailla ja ihmetellä, ja +johon kadehtijain hammastelu ei pysty. + +Nyt suomennettuna ilmestyvää teosta ei Rydberg ole itse julkaissut. +Se sisältää luennot, jotka hän Göteborgin korkeakoulussa v. 1881 +piti taiteesta, ja jotka prof. Karl Warburg hänen kuolemansa jälkeen +kirjaksi koottuina julkaisi. + +"Kaunis ja sen lait" ei esteettisenä tutkielmana ole mikään +käänteentekevä merkkiteos tämän tieteenhaaran alalla eikä siinä +johdonmukaisesti esitetä mitään filosofista järjestelmää esteettisistä +ilmiöistä. Tekijä käsittelee siinä vain omaan katsantokantaansa +perustaen eräitä kauniin alkeellisia lakeja, esittäen värien ja +muotojen kauneuden ensimäisiä perusteita. Sen vuoksi kirja onkin sopiva +alottelijan käteen annettavaksi selvän ja helppotajuisen esitystapansa +takia. Sellaisena sitä on myös käytetty meidän yliopistossamme +taidehistorian opintovälineeksi. + +Enemmän kuin monet muut Rydberg tehostaa ihanteellisen perusluonteensa +mukaisesti sisällystä ennen muotoa. Hänen ylevä, syvällinen +ajattelutapansa kiinnittää usein huomiotamme paljoa enemmän kuin +saavutetut tulokset. Näin sekin omalla tavallaan voimakkaasti +kuvastelee suuriaatteista, syvästi sivistynyttä, hienosti ja jalosti +ajattelevaa ihmistä, jollainen Rydberg oli, ja tämä etu on suuri kirjan +käytännöllisen merkityksen rinnalla. + +_Suomentaja_. + + + + +I. + +TAITEEN SYNTY JA KEHITYSOPPI. + + +Taide ei ole satunnaista. Se seikka, että ihmiskunnan historia on +olemukseltaan kultuurihistoriaa, että kultuurihistoria vuorostaan +esittää inhimillisen taidetoiminnan kehitystä, jonka vaiheissa kansojen +erilaiset luonteenlaadut ja aikakausien erilaiset tunnusmerkit +esiintyvät aisteillemme käsitettäviksi muodosteltuina -- se ei ole +sattumaa, ei olosuhteiden leikkiä. Se perustuu samalla lailla maailman +järjestykseen ja on yhtä eroittamattomasti yhdistynyt sen lakeihin +kuin se, että kosmillinen usva tihenee aurinkokunniksi, että elämää +on syntynyt auringon ympärille muodostuneilla kiertotähdillä, että +näin syntynyt elämä on liikkunut yhä herkempänä, yhä tietoisempana yhä +kehittyneemmissä elimistösarjoissa, ja että, mitä meidän maapalloomme +tulee, ihminen on ilmautunut siellä toistaiseksi viimeisenä ja +tietoisuudeltaan täydellisimpänä olentolajina. + +Vaikka olemme asianosaisia ja siis käytämme puhevaltaa omassa +asiassamme väittäessämme, että ihminen on täydellisempi kuin muut +elimistöt tällä kiertotähdellä, ei meidän kuitenkaan tarvitse +pelätä, että arvostelumme perustuisi itserakkauteen tai oman arvomme +liioitteluun. Se perustuu todellisten olojen tarkkoihin vaarinottoihin, +ja jos se sittenkin olisi väärä, olisivat kaikki arvopäätelmämme, +kaikki käsityksemme paremmasta ja huonommasta, täydellisemmästä ja +epätäydellisemmästä yhtä vääriä kuin sekin. Toisin sanoen: se tapa, +millä henkinen elimistömme johtaa meidät näkemään ja arvostelemaan +asioita ympärillämme, olisi silloin väärä, ja koko meidän henkinen +elimistömme pilalla. Täten otaksumalla olisi tuomio langetettu kaikesta +arvostelemisestamme, kaikesta harkinnastamme, kaikesta tutkimuksestamme. + +Meidän täytyy senvuoksi pitää kiinni siitä vertaileviin huomioihin +perustuvasta mielipiteestä, että luonnon kehitys on meidän +kiertotähdellämme saavuttanut toistaiseksi korkeimman vaiheensa +ihmisen esiintymisessä. Tähän mielipiteeseen sisältyy itsearviointi, +jonka ei tarvitse johtaa ylpeyteen, koska sillä on varjopuoli, +joka yhtä jyrkästi antaa meille tiedoksi, että ennenkuin ihminen +tuli maailmaan, oli siellä tosin leppymättömän ankarana jatkuva +taistelu olemassaolosta, mutta siellä ei ollut siveellistä pahuutta, +ei alhaisuutta, ei halpamaisuutta, ei syntiä, koska siellä ei +myöskään ollut vastuunalaisuutta ja koska taistelevien joukossa ei +ollut ainoatakaan, jonka aivoissa tietoisuuden hämärän läpi olisi +häämöittänyt mallikuvia, ajattelemisen ja toiminnan ihanteita. + +Juuri siitä, että olemuksemme perusteella tietoisuudessamme ennemmin +tai myöhemmin välttämättä hohtaa ajattelemisen ja toiminnan ihanteita, +juuri siitä ja ainoastaan siitä riippuu etevämmyytemme eläinten +rinnalla. Ihmisen suurempi tai pienempi ruumiillinen yhtäläisyys niiden +kanssa viittaa selvästi siihen, että ne ja hän ovat saman kehityssarjan +jäseniä, että hän ja ne ovat lehtiä, jotka ovat kasvaneet ja vieläkin +kasvavat samassa Yggdrasil-puussa. Aistillisen luontonsa puolesta on +ihmisellä samanlaisia tarpeita kuin niilläkin, ja senvuoksi hänelläkin +on paikkansa taistelussa ruumiillisesta olemassaolosta. Esikuvitta, +ihanteitta hän olisi samanlainen kuin _ne_: hän olisi eläin, ei muuta +kuin eläin ja luultavasti viekkain ja julmin kaikista niistä lajeista, +joissa eläinten elämä ilmautuu. Se, että hän on jotakin muuta ja +korkeampaa, johtuu siitä, että hän on taipumuksiltaan idealisti, kun +eläimet taas ovat realisteja. + +Niille eläimille, joille on suotu jokseenkin samanlaiset aistimet +kuin meille, aukenee enemmän tai vähemmän samanlainen ilmiömaailma +kuin meillekin. Mutta niistä tavattoman monista ajallisista ja +paikallisista ilmiöistä, jotka vaikuttavat niiden hermoihin samoin +kuin meidänkin, kiinnittävät niitä yksinomaan tai melkein yksistään +ne, jotka niiden täytyy ottaa huomioon tyydyttääkseen ruumiillisia +tarpeitaan, hankkiakseen turvaa, suojellakseen henkeään. Tämän piirin +ulkopuolella ei ilmiöillä ole mitään merkitystä niille. Enempää ne +eivät kysy eivätkä vaadi maailmalta. Ne eivät välitä siitä yhteydestä, +mikä ilmiöiden välillä on, niiden syysuhteista ja keskinäisistä +vaikutuksista. Ne eivät pidä tuota kuvien, värien, sointujen vaihtelua, +mikä koskee niiden näköön ja kuuloon, kokonaisuutena, maailmana, +kaikkeutena; niillä ei ole vähääkään halua ottaa selville, missä +kaikkien noiden ilmiöiden lähde on, kuinka tämä maailma on syntynyt, +mikä sen tarkoitus on, jos sillä se on, ja mikä sen päämäärä on, jos +sillä se on. Vielä vähemmin eläin kysyy tai saattaa kysyä itseltään +sellaista kuin: mikä _sen_ oma alkuperä, _sen_ tarkoitus ja _sen_ +päämäärä saattaa olla. + +Ihminen taas alkoi jo aikaisin kysellä tätä itseltään. Vanhimmat +inhimillisen ajatustoiminnan muistot, mitä tuleville sukupolville +on pelastettu, todistavat, että nuo kysymykset liikkuivat +heidän mielessään. Ihmiskunnan meille jääneet vanhimmat runot +ovat kosmografisia, sen vanhimmat runolliset unelmat kertovat +maailmoista, missä sielut löytävät päämäärän, joka on aisteilla +tajuttavien ilmiöiden takana. Eräs vanhimpia vaikutelmakokoomuksia +kuvaa maailmankaikkeuden puun muotoiseksi, siis elimelliseksi +kokonaisuudeksi, Yggdrasiliksi, joka iti avaruudessa olleesta +siemenestä ja kasvoi yhä korkeammaksi ja levitteli aikojen ja paikkojen +äärettömyyteen oksia, joiden haarat ja lehdet ovat maailman aikakausien +vaihtelevia olomuotoja. + +Sehän on, voisi sanoa, symboolinen tai runollinen kuva Darwinin +kehitysopista. Sellainen onkin todella asianlaita, sillä eroituksella +ainoastaan, että kehitysajatus, kun se ensi kertaa ja hyvin aikaisin +pääsi kuuluville, oli kuin sisäinen näkemys, niinkuin mielikuvituksen +laatima kokoomus maailman ihmishenkeen jättämistä vaikutelmista, +kun se meidän päivinämme taas on esiintynyt järjestelmällisen +tutkimuksen laatimana kokoomuksena tosiseikoista, joita tutkijajoukko +on sanomattomalla vaivalla, useiden sukupolvien aikana todennut, +käsitettyinä yhteydessä toistensa kanssa. Sen esihistoriallisen +Darwinin, joka ensi kertaa näki maailman ajallisesti ja paikallisesti +siemenestään kehittyvänä äärettömänä elimistönä, ja yhdeksännentoista +vuosisadan Darwinin välillä, joka piti sitä sielulliskoneellisten +voimien kehittämänä muotosarjana, on vuosituhansia, joitten aikana +ihmissuku on kaivannut _tietoa_, halunnut laajentaa sitä tietomäärää, +jonka se oli saavuttanut, pyrkinyt käsittämään asioiden olemusta joko +runollisella innoituksella tai uskonnollisella luottamuksella tai +ilmiöiden täsmällisellä, kiihkottomalla tutkimuksella ja yhdistämällä +filosofisesti kaikki eri teillä saavutetut kokemukset. + +Tiedon halu, totuuden vaatimus on ollut yleinen sukukuntamme +keskuudessa tänäkin taistelun aikana, jota senkin niinkuin eläinten +tulee olemassaolonsa puolesta käydä, ja se on vaikuttanut aikomattakaan +voittaa sitä, minkä se todella on totuuteen pyrkimyksen sivutuotteena +voittanut, nimittäin uusia, iskevämpiä aseita olemassaolon taistelua +varten. Tietämisen kaipuu, totuuden vaatimus on ollut yleinen +tietämisen, totuuden itsensä takia, ja monet ovat ne meidän vertaisemme +olleet, jotka olisivat sysänneet luotaan ravitsevan leivän ja uhranneet +maisen olemassaolonsa, jos he sillä olisivat voineet ostaa pienenkin +tietomäärän lisän. + +Tässä on yksi ihmisen ja eläimen eroavaisuuksia. Edellisellä on +mallikuvia, ihanteita, jälkimäisellä ei, ja se mallikuva, se ihanne, +joka tässä on vaikuttanut, on maailman kaikkeudetkin läpitunkevan ja +käsittävän tietämisen mallikuva, on ihanne sellaisen totuuden, missä +ajatus on korkean, syvän todellisuuden peilikuva. Sellaista tietämistä +ei ihmiskunta milloinkaan tule saavuttamaan; mutta mallikuvaa se +ei koskaan petä, sillä se osoittaa, niinkuin tähdet osoittavat +purjehtijalle tietä, matkan oikean suunnan, vaikkei tähtiä milloinkaan +voi saavuttaa. + +Toiset mallikuvat, jotka sisältyvät ihmisen olemukseen ja ennemmin tai +myöhemmin, heikommin tai voimakkaammin, kirkastuvat ja vaikuttavat +hänen tietoisuudessaan, ovat _eetilliset_ ja _esteettiset_ esikuvat, +hyvän ihanne ja kauniin ihanne. Ihminen laatii itselleen mielleluokkia +jostakin, jonka _pitäisi_ olla, mutta jota _ei ole_. Hän ei omaksu +sitä todellisuutta, mihin hänet on asetettu, täydellisen alistuvasti +ja arvostelematta, kuinka vaativalta, voimakkaalta ja valtaavalta +häntä ympäröivä maailma näyttäneekin. Hän tahtoo itseharjoituksella +ja itsensä voittamalla jalostua, kasvatuksella tehdä lapset alttiiksi +parantaville vaikutuksille ja yhteiskunnallisessa elämässä notkistaa +täysi-ikäiset ja taivuttaa heidän itsekkäät vaistonsa oikean ja yleisen +hyvän ohjenuoran mukaan. Hänessä syntyy tunne, jonka vaikuttaessa +esineet näyttävät kauneilta tai ei-kauneilta, hän ei tahdo uudistaa +todellisuutta ainoastaan siten, että se paremmin tyydyttäisi hänen +aineellisia tarpeitaan, vaan myöskin siten, että se tuntuisi hänestä +viehättävämmältä ja sopusointuisemmalta. Ja hän haluaa -- ja sitä ei +yksikään eläin ole halunnut -- luoda itse, muodostaa itse, asettaa +silmiensä eteen jäljennöksiä niistä kuvista, joita aistimusten ja +mielikuvituksen yhdistelmien välityksellä on syntynyt hänen sielussaan, +ja hänen näin vaistomaisesti sellaiseen luomistyöhön joutuneena +piirtäessään ja muovaillessaan syntyy _taide_. + +Näitten kolmen ihanteen, totuuden, hyvyyden, kauneuden mallikuvien +yhtyessä, niitten toimiessa luonteessamme tulee ihmisestä +_kultuuri-ihminen_ ja siten jokin eläimiä korkeampi. Jolleivät +nämä ihanteet olisi päässeet ilmoille hänessä, ei se ajankohta, +jolloin ihminen esiintyi kiertotähdellämme, olisi tehnyt +minkäänlaista käännettä aurinkokuntien elämän kehityshistoriassa. +Ihmisen esiintyminen olisi silloin ollut vain uuden luurankois- ja +nisäkäsmuodon esiintymistä niiden monien eläinlajien rinnalle, jotka +ovat syntyneet, elävät, taistelevat ja kuolevat tällä pallolla. +Vasta sitten kun ihanteet olivat niin sanoakseni ladelleet maahan ja +asettuneet niiden asunnoiksi luotuihin sieluihin, nousee eläimellinen +elo täällä korkeammalle itseään ja muuttuu sivistyselämäksi. Ja vasta +silloin voi kokonaisuudessa huomata jotakin suunnitelmaa ja tarkoitusta +muistuttavaa. + +Onko meillä tieteellisesti oikeutta puhua suunnitelmasta ja +tarkoituksesta maailman kehityksessä, on kysymys, johon saanen +myöhemmin palata. Mutta olkoon se sitten totuus tai vain totuuden +varjo, että maailman kulkuun vaikuttaa järki, joka on ottanut +suorittaakseen tehtävän, on kuitenkin kieltämätöntä, että +kultuuri-ihminen on toistaiseksi geologisten aikakausien lukemattomia +vuosituhansia jatkuneen luomistyön viimeinen ja huomattavin tulos. +Tämä luomistyö pyrkii, muutamalla sanalla sanoen, kehittämään +hermostoja, jotka antavat tietoisuudelle -- tajunnalle, tunteelle, +mielle-yhtymille, ajatukselle -- laajemman ja voimakkaamman toiminnan, +ja tuo työ johtaa ennakolta edellytetyllä välttämättömyydellä +siihen tulokseen, että lopulta syntyy olentolaji, joka kaipaa ja +tahtoo löytää Jumalan; joka hakee selitystä maailmallisen olemisen +arvoitukselle; joka sitä varten tutkii luontoa koettaen selvitellä +sen syysarjat ja samassa tarkoituksessa tutkii itseään, koettaen +selittää mietteittensä synnyn ja suhteet, ajatustapansa lait, +tietämisvoimansa rajat; olentolaji, joka eroittaa pahan hyvästä eikä +koskaan voi olla sitä tekemättä, vetäköön hän näiden vastakohtien +rajaviivat kuinka hyvänsä, ja jolta ei sen vuoksi voi puuttua käsitystä +siveellisestä maailmanjärjestyksestä, kuinka hän sitten epäröineekin +sen käsityksen oikeutta; olentolaji, joka erottaa kauniin ja ruman ja +jolla on vastustamaton halu voimiensa mukaan muodostella ympäristönsä +sopusuhtaiseksi; olentolaji, joka lopuksi hakee ja jossakin määrin +löytääkin keinot, joilla rajoittaa olemassaolon taistelun ahtaampiin +rajoihin, korvatakseen sen, niin suuressa määrässä kuin suinkin on +mahdollista, rauhallisella yhteistyöllä olemassaolon puolesta. + +Luonnon suuri uudistustyö pyrki kehittämään, ennenkuin se vielä ehti +ihmisen luomiseen saakka, yhä hienommalla elimistöllä varustettuja +olentoja, joilla kuitenkaan tuskin oli muita taipumuksia ja kykyjä +kuin mukautua ja alistua niihin oloihin, joihin heidät oli asetettu. +Kun sitten ihminen oli luotu, oli maailman järjestelmään tullut +olento, joka sovittaa olosuhteet älynsä mukaan, muuttaa luonnonsuhteet +harkittujen suunnitelmien mukaan -- joka toisin sanoen ei tyydy itse +mukautumaan oleviin oloihin, vaan myös koettaa sovelluttaa näitä +käsitteittensä mukaisiksi. + +Kehitysopin pintapuolisen käsittämisen johdosta on meidän päivinämme +levinnyt harhaluulo, jolla on osoittautunut olevan arveluttavia +käytännöllisiä seurauksia. Niiden enemmistö, jotka ovat kuulleet +kehitysopista puhuttavan, on käsittänyt sen niin, ettei kultuurielämä +olisikaan niiden kehitysoppijaksojen määrätty jatko, joitten kautta +elämä alhaisemmissa muodoissaan kulki, ennenkuin kultuuri-ihminen +syntyi. He eivät näytä pitävän kultuurielämää ennen olleen +luonnollisena jatkona, vaan jonakin vieraana, jonakin epäoleellisena, +joka on syntynyt, vaikea sanoa kenen, erehdyksen vuoksi. He näyttävät +pitävän älyllisiä, siveellisiä ja esteettisiä lakeja, jotka vaikuttavat +kultuurielämässä, jonakin keinotekoisena, epäperäisenä verrattuna +siihen, mitä he sanovat luonnonlaeiksi. Näillä herroilla ei näytä +olevan aavistustakaan siitä, että ne lait, jotka johtavat henkistä +elämäämme, myöskin ovat luonnonlakeja, vaikkakin asteeltaan korkeampia, +saaden juuri maailman kehityksen välityksellä paikan toisten rinnalla +ja yläpuolella, että kultuurielämäkin on luonnonjärjestelmä, vaikkakin +lajiltaan korkeampi, ja että ne johdonmukaisuuden, siveyden ja +kauneuden aatteiden mallit, jotka johtavat tätä kultuurielämää, ovat +ilmestyksiä, joilla nyt on oma paikkansa maailman kehityksessä yhtä +hyvin kuin muinoin niillä hämärillä mietteillä, jotka liikkuivat +kivihiilikauden sammakkoeläinten, trias-kauden pussieläinten ja +Jura-kauden liskoeläinten aivoissa. He vetävät viivan siihen, mihin +heistä parhaalta näyttää, kehityssarjan läpi, niin että heidän +sättimänsä kultuurielämä jää sen toiselle, niinsanottu luonnonelämä +toiselle puolelle, ja hartaudella, mikä saisi itse luonnonelämää +ihannoivan Rousseaunkin hämmästymään, he notkistavat polvensa +kehityksen edessä sillä puolella viivaa, missä luonnonlait, riippumatta +siitä, mitä he väittävät vääriksi vaikutteiksi, saivat olla voimassa. + +Oikea, väärentämätön ihminen on sen vuoksi heidän mielestään se, +joka elää yhtä vapaana esteettisistä ja siveellisistä laeista kuin +Jura-kauden liskot tai liitukauden hampaalliset, liskomaiset eläimet; +oikea, väärentämätön ihminen on näiden herrojen mielestä se, joka +antautuu himoillensa yhtä alttiisti kuin luolahyena ja kunnioittaa +soveliaisuutta ja hyviä tapoja yhtä paljon kuin se. He eivät kiellä, +että ihmisen on alistuttava lakiin, mutta siihen, joka oli voimassa +rajoittamattomana ja loukkaamattomana vanhaan hyvään aikaan, jolloin +ihmislaitteet eivät olleet saastuttaneet luonnon järjestystä, siihen, +jota sanotaan taisteluksi olemassaolosta, lakiin, joka on itsekkyyden +periaate, julistaa pannaan sääliväisyyden ja rinnastaa lain ja +väkivallan. + +Omituista kyllä, ja kaikkein vähimmän uskottavaa, on se, että monet +niistä, jotka sanovat puolustavansa heikkojen asiaa, vetoavat tähän +lakiin ja pitävät sitä ainoana, joka saa johtaa meidän tekojamme. +Näillä heikkojen puolustajilla ei ole, sittenkun he ovat asettuneet +tämän lain kannalle, mitään johdonmukaista oikeutta tuomita +belgialaisia tehtailijoita, jotka riistävät työläisensä luita ja ytimiä +myöten, sillä tehtaanomistajathan voivat puolustautua olemassaolon +taistelun lailla. Minä otaksun, etteivät he heitä tuomitsekaan, vaan +pitävät heidän menettelyään luonnollisena ja oikeana, ja että he myös, +samalta kannalta katsoen, pitävät luonnollisena ja oikeana, että +belgialaiset työmiehet, taistellessaan _oman_ olemassaolonsa puolesta, +sytyttävät tehtaat tuleen tai räjäyttävät ne ilmaan dynamiitilla. +Kehitysopin pintapuolinen käsitys johtuu siis johdonmukaisesti pitämään +yhteiskuntaelämää periaatteeltaan taisteluna yhteiskuntaluokkien +välillä, missä voimakkaammalla on oikeus imeä viimeinen veripisara +heikommasta ja heikommalla taas oikeus ryhtyä mihin keinoihin hyvänsä +raivatakseen voimakkaamman pois tieltä. Samalla johdonmukaisuudella +joutuu tämä käsitys kehitysopista siihen tulokseen, jota eräs sen +kannattaja äsken kuuluu julistaneen, että paheella, joka seuraa +himojaan, on oikeus käydä kunniallisesta; sehän seuraa siinä samaa +luonnonlakia, joka hyenaakin johtaa. + +Sanalla sanoen: _ihmiseläin_ nousee kultuuri-ihmistä vastaan nojaten +käsitteiden sekaannuksen laatimaan kehitysoppiin ja vaatii palaamista +siihen alkutilaan, joka on ominaista maan kehityshistorian menneille +aikakausille. + +Tässä huomautettakoon kuitenkin, että tuossa suurenmoisessa historiassa +ei itsekkyyden periaate ole milloinkaan ollut yksin vallitsevana. Sokea +itsesäilytysvaisto, jolla ei ole muuta tarkoitusta kuin itsesäilytys, +on tosin jo alusta alkaen esiintynyt toimivana jokaisessa niistä +lukemattomista atoomeista ja voimakeskuksista, jotka ovat niinsanotun +aineen perusosia. Se on esiintynyt toimivana kaikissa atoomien +elimellisissä yhdistymissä, toimivana protoplasmaattisen elämänvirran +molekyyleissä sen virratessa geologisten aikakausien läpi. Mutta tuo +periaate on aivan kaaosmainen eikä olisi koskaan omin voimin voinut +luoda järjestynyttä maailmaa. + +Kun ainoastaan olemassaolon taistelusta koetetaan hakea +selitysperustetta elimistöjen kohoavalle kehittymiselle ja elämän +korkeammalle luomistyölle, on siinä menetelmävika, jonka osoittaminen +ja selvittäminen ei kuitenkaan tässä ole paikallaan. Mutta paitsi tätä +periaatetta vaikuttaa vielä toinen, _järjestävä_, jolla on tai näyttää +olevan suunnitelma ja tarkoitus. + +Voimme jättää ottamatta huomioon, millä nimellä tuota järjestävää +periaatetta olisi nimitettävä. Jos sanoisimme sitä absoluuttiseksi, +pelkäisi moni, että me siten väistyisimme kokemuksen alalta +metafysiikkaan; jos sanoisimme sitä Jumalaksi, voitaisiin sanoa, +että me siirtyisimme tieteelliseltä kannalta uskon kannalle. +Yhden seikan saatamme kuitenkin varmasti lausua: sen näet, että +meidän oma ajattelumme on tavallaan sukua maailman järjestävälle +periaatteelle. Se meissä, mitä sanomme ajatuksemme laeiksi, se, mitä +sanomme loogilliseksi kyvyksemme ja mikä sommittelee aistimuksemme +järjestyneiksi mielleryhmiksi kooten ne tietoisuutemme persoonalliseksi +yhteydeksi, tämä sisäinen elimistömme on jollakin lailla sukua maailman +järjestävälle periaatteelle. + +Sillä jollei niin olisi, ei logiikkaamme ja logiikasta kehittämäämme +matematiikkaa voitaisi sovelluttaa siihen maailmaan, josta +järjestävä maailmanperiaate on tehnyt sen, mikä se on. Logiikkaamme +ja matematiikkaamme voi kaikissa tapauksissa sovelluttaa siihen +ilmiömaailmaan, joka on varsinaisen maailman kohdiste meidän +tietoisuuteemme. Senvuoksi saatamme laskemalla määritellä +maailmankappaleiden liikkeitä ja ennustaa niiden keskinäiset asemat +kaukaisina tulevina aikoina; senvuoksi saatamme laatia fysikaalisia +otaksumia, jotka tulevaisuudessa, jatkuvien tutkimusten selvittelyn +mukaan, vastaavat asioiden todellista fysikaalista kulkua. +Ajatustoiminta järjestää suuren maailman ulkopuolellamme, samoin kuin +ajatustoiminta järjestää oman pienen maailmamme meissä itsessämme. Se +ajatustoiminta, joka järjestää suuren maailman, kuuluu sen olemuksen; +se ajatustoiminta, joka järjestää oman sisäisen maailmamme, on taas +sille ominainen. Molempien suhteellisen yhdenmukaisuuden todistaa se, +mitä olen sanonut, ja ilman sitä olisi tiede mahdoton. + +Meidän ei tule käsittää kehityksellistä työtä siten, että molemmat +periaatteet, järjestyksen ja itsekkyyden, olisivat sen kulussa +taistelleet keskenään niinkuin Ormuzd ja Ahriman kamppailevat +Zoroasterin jumaluusopissa. Sokean itsesäilytysvaiston lukemattomat +kannattajat ovat taistelleet keskenään eikä järjestävää periaatetta +vastaan, jonka olemassaolosta niillä ei ole ollut aavistustakaan. Eikä +järjestävä periaatekaan ole väkivaltaisesti rynnännyt niitä vastaan. +Jos on sallittu tästä järjestävästä periaatteesta käyttää inhimillisen +sielunelämän kokemuksista saatua käsitettä, voi sanoa, että se on +kärsivällisesti ollut todistajana, kuinka maailma on kuulumattoman +pitkinä ajanjaksoina ollut taistelutanner, jolla hirviömäiset eliöt +ovat kieriskelleet leppymättömässä taistelussa toisiaan vastaan. Tuossa +kärsivällisyydessä ei ole piillyt mitään julmuutta, sillä taistelijat +ovat seuranneet _omaa luontoaan_, eikä sota ole tuonut muassaan +siveellisiä, vaan ainoastaan hyvin vähän ruumiillisia kärsimyksiä, +joilla on ollut oma tarkoituksensa. + +Kärsivällisesti on järjestävä periaate sillä välin solminut +syyperäisyys-siteitään, joissa nämä kärsimykset ovat niin toimineet, +että olemassaolon taistelu, joka sellaisenaan ei olisi voinut johtaa +edistykseen, on kantanut hedelmiä kehittelemällä yhä herkempiä ja +jalompia eliöitä, kunnes vihdoin oli tullut aika, jolloin ihminen +saattoi esiintyä määrättynä kasvattamaan itsensä korkeamman +luonnonjärjestyksen kannattajaksi maailman avaruuden sillä kohdalla, +josta on tullut hänen asuntonsa. + +Hitaasti selvenee ihmiselle tietoisuus tehtävästään, ja mikäli se +selvenee, sikäli hän erottaa oman ihannekuvansa, ja kun se kuva on +täydellisesti kirkastunut, nousee se miehuuteen ja julistaa, mikä +on sukumme korkein kutsumus: Olemassaolon _taistelun_ sijaan on +asetettava _yhteistyö_ olemassaolon puolesta, himoa vastaan siveellinen +harkinta, väkivaltaa vastaan oikeus, itsekkyyttä vastaan armeliaisuus +ja uhrautuvaisuus, ja sitä eläimellistä ahdasmielisyyttä vastaan, +joka voi ilmiöistä liittyä vain niihin, jotka koskevat ruumiillista +itsesäilytysvaistoa, on pantava totuudenkaipuu ja tutkimushalu, joka +piiriinsä tavoittelee maailmankaikkeutta. + +Vielä yhtä vaatii tämä ihmisihanne ihmiseltä: Järjestävä +maailmanperiaate on hänestä luonut suunnitelman ja tarkoituksen mukaan +toimivan olennon, joka omassa toimintapiirissään tulee jatkamaan tämän +periaatteen omaa työtä _myös muotoja luovaan suuntaan_. + +Ne kasvimaailman ja eläinmaailman elimelliset muotosarjat, joita +tavataan geologisten aikakausien kuluessa, ilmaisevat kokonaisuudessaan +sellaista nousua, että _elämän voimien sopusointuinen yhteistyö_ +ilmenee näissä muodoissa yhä voimakkaampana. Niissä ilmenee nousu +_kaunista_ kohti. Ihminen, joka ruumiinlaadultaan on kuluneiden +aikakausien muovailevan työn tulos, on henkensä laadun puolesta tulos +ja samalla kertaa pienoismaailmallinen toisinto siitä järjestävästä +periaatteesta, joka on painanut älynsä leiman maailman kehitykseen ja +_suuntaa_ sen muovailevaa työtä _kauneutta kohti_. + +Niinkuin ihmisen ajatuskin on hänen aivojärjestelmänsä heijastama +kaiku siitä maailmanjärjestä, joka on hänet synnyttänyt, niin hänellä +on hermojen virittämässä tunne-elämässään aistiensa heijastama kaiku +siitä _kosmillisesta estetiikasta_, joka kehittää kappaleet siihen +muotovalmiuteen, minkä ne toistaiseksi kykenevät ottamaan vastaan, +ja joka on määrännyt ympärillämme väreilevät fysikaaliset voimat +menettelemään niin, että niiden poljennolliset värähdykset muuttuvat +aisteissamme valon, värien ja sointujen ihmeellisiksi ilmiöiksi. +Samoin kuin meissä itsessämme on loogillinen järjestelmä, joka toimii +yhdenmukaisesti maailmanjärjen kanssa ja rakentaa mielteistämme +tiedejärjestelmän, joka pyrkii kuvastelemaan maailmankaikkeutta, niin, +meissä on myös tunnejärjestelmä, jonka avulla teemme erotuksen kauniin +ja miellyttävän, esteettisesti yhdentekevän ja ruman välillä, sekä +muotoja luova vaisto, joka kauan toimii harkitsematta ja esteettiseen +tunteeseen yhtyneenä luo _taiteen_. Sama maailmanjärki, sama +kosmillinen estetiikka, joka edeltäneistä eläinmuodoista on tuottanut +inhimillisen ruumiinrakenteen suhteet ja liikerytmin, kajahtelee +sisälle ihmissieluun taidettaluovana haluna ja kauneudentunteena, +ja perimmältään on taiteella alkuperänsä, elinjuurensa ja +mielijohteensa tässä, kaikkeudessa vaikuttavassa, voimassa. Kun n.s. +sisällysestetiikan eli aate-estetiikan isä, helleeniläinen ajattelija +Plato, sanoi, että kauneus on ikuisten aatteiden, jumalallisessa +järjessä elävien mallikuvien heijastusta, niin ei hänen käsityksensä +ole kaukana siitä, jonka tässä olen omanani ilmaissut. + +Koska muotojaluova halu siis on inhimillisen luonteen oleellisia +aineksia, ilmeneekin se sangen aikaisin. Se on kai ollut olemassa +jo niissä ensimäisissä maan olennoissa, joita syystä voi sanoa +ihmisiksi. Se on ollut huvituksena, ilonlähteenä ja surunlääkkeenä +jo rotumme historian vanhimpina aikoina, jonne tutkijan onnistuu +tunkeutua. Kvartääriajan kivikaudelta on löydetty monta taiteellisen +halun todistetta: hirvensarvisia, hirvenmuotoisiksi veisteltyjä +tikarinpäitä, piirroksia aseissa ja työkaluissa, joissa on kuvattu +mammutteja, hirviä, härkiä, hevosia, kaloja. Ne ovat välistä tehdyt +hämmästyttävällä taiteellisella kyvyllä ja näppäryydellä, mikä +todistaa, että esineen luonteenomainen puoli on elävästi tajuttu, ja +että veistävä käsi on ollut hyvin harjaantunut. + +Lapsen piirusteluhalussa tapaamme saman jalon vaiston alkuperäisimmässä +ilmenemismuodossaan. Se tulee esille tavallisesti kolmannen ja +viidennen ikävuoden välillä, joskus aikaisemminkin. Ranskalainen +sielutieteilijä, Bernard Perez, on ryhtynyt erikoisesti tutkimaan +lasten piirustuskokeita, jotka hyvin ansaitsevatkin sen huomion, mitä +hän on niille osoittanut. + +Lapsi on piirtäjänä vaikutteellinen (impressionisti), käyttääksemme +nykyaikaista sanontatapaa. Ympäröivistä esineistä tekemistään +havainnoista ja niistä käsityksistä, joita lapsi itselleen luo näiden +huomioiden pohjalla, se erottaa kaikkein luonteenomaisimmat piirteet +muista, esittää ainoastaan edelliset ja jättää loput mielikuvituksen +täydennettäviksi, aivan vaikutteellisen menetelmän mukaan. Pysty +suorakaide, jossa on jotakin ulkonevaa nenänä, piste silmänä ja +suorakaiteen alla kaksi viivaa jalkoina -- siinä ihmisen muoto. +Vaakasuora suorakaide, jonka alla on neljä viivaa, esittää eläintä. + +Ei kuitenkaan kestä kauan, ennenkuin nämä vaikutteelliset kokeet +huomataan riittämättömiksi ja suhteiden tajuaminen kehittyy, usein +niinkin nopeasti, että lapsi ei kykene luomaan toivomustensa mukaista +kuvaa, sellaista mikä sen sisäisessä näkemyksessä piilee, ja heittää +kynän pois tyytymättömänä itseensä. Tässä asettuu arvostelu luomishalun +rinnalle. Jos lapsen taidevaisto on voimakas, jatkaa hän ponnistelujaan +ja onnistuu yhä paremmin. + +Eräällä asteella saattaa tapahtua, että lapsi koettaa peittää suhteiden +epätäydellisyyttä somistamalla piirtämänsä kuvion koristeilla, sulilla, +napeilla, kaulanauhoilla j.n.e., ja näitä koristeita se käsittelee +hyvin huolellisesti. Tälle asteelle pysähtyvät useat lapset, niinkuin +myös monien kansanheimojen esteettinen kehitys on siihen pysähtynyt. +Mutta toisissa kehittyvät aikaisin ja aivan hämmästyttävällä tavalla +ne ominaisuudet, jotka ovat välttämättömiä taiteilijalle: nopea ja +varma käsitys, yhtä varma tekotapa, pianpa tulee esille sielullisen +ilmeen, jopa ihanteellisuudenkin tunne. Tällaisista yrityksistä +on Kreikan taide lopulta saanut aikaan jumalankuvansa, joissa on +inhimillisen kauneuden mallikuvia pantu silmiemme eteen, ja renessanssi +luonut enkelien ja pyhimysten ympäröimät madonnansa, joiden näkeminen +hartauden hetkenä kohottaa meidät ylimaailmallisen sopusoinnun piiriin. + +Mainitsin äsken Platon. Hän selitti kauneuden niin, että se kuvastelee +jumalallisen järjen ikuisia aatteita ja on kotoisin siitä maailmasta, +jonka aurinkona on hyvyys. Plato on aate-estetiikan luoja, jonka +etevimmät edustajat yhdeksännellätoista vuosisadalla ovat olleet +Hegel ja hänen oppilaansa Friedr. Theod. Vischer. Heidän jälkeensä on +syntynyt kokemusperäinen, kokeellinen estetiikka, erikoisesti kuuluisan +luonnontieteilijän Fechnerin vaikutuksen tuloksena. Päästäkseen +tieteelliseen tarkkuuteen ja selvyyteen täytyy esteettisen tutkimuksen +astua ja tunkeutua muille kuin filosofisten aatteiden aloille; se +tie, jota Fechner on koettanut raivata, on välttämätön ja johtaneekin +tarkoitettuun päämääräänsä, siis antamaan estetiikalle ja taiteen +teorialle varman pohjan kokemuksen alalla. + +Huomattava on kuitenkin, että empiirikko Fechner tahtoessaan selittää +kauneuden olemuksen asettuu sellaiselle kannalle, joka ei ole kaukana +Platon mielipiteestä, antaen sille aatteellisen sisällön ja asettaen +sen, kuten Platokin, lähimpään yhteyteen hyvyyden kanssa. + +Asian laita on niin, että aate- eli sisällysestetiikka, vaikka se ei +kykenekään antamaan oppijärjestelmälleen tarpeellista kokemusperäistä +pohjaa ja oppilauselmilleen vakuuttavaa todistelua, kuitenkin on +ja aina tulee olemaan välttämättömänä osana siinä tieteessä, joka +käsittelee kauneutta ja taidetta, sillä estetiikan ja taiteen juuria ei +voi irroittaa filosofisesta maailmankatsomuksesta, joka pyrkii näkemään +ne yhteydessään koko maailmantalouden kanssa. + + + + +II. + +YLEISPÄTEVÄT ESTEETTISET ARVOSTELMAT. + + +Edellisessä luennossani koetin osoittaa, että ihmisen kauneudentajulla +ja taidetta luovalla vaistolla on, kuten hänen ajattelunsakin laeilla, +äärimmäinen perustansa siinä järjestävässä periaatteessa, jonka +olemassaolo tulee esille maailmankehityksessä. + +Jos tämä pitää paikkansa, tulemme välttämättä seuraaviin +johtopäätöksiin: 1. On olioita tai ilmiöitä, joiden oma luonne on +sellainen, että katselijan täytyy arvostella niitä joko kauniiksi, +esteettisesti yhdentekeviksi tai rumiksi. 2. Ihmisten sisällinen +rakenne on välttämättä sellainen, etteivät he ainoastaan erota kaunista +ja rumaa, vaan myös sellainen, että he saattavat lausua yleispäteviä +arvostelmia tarkasteltujen esineiden esteettisestä laadusta. + +Tässä on kuitenkin väärinkäsitys hyvin lähellä. Siitä, että +yleispätevät arvostelmat esineiden esteettisestä laadusta ovat +mahdollisia, ei näet seuraa, että joka ihmisen esteettinen +arvostelukyky olisi turvattu hairahduksilta, tai että etevinkään +taidetuomari joka tapauksessa olisi erehtymätön. + +Selvitykseksi sopii ottaa vastaavanlainen esimerkki toiselta +alalta kuin esteettiseltä. Ei saata epäilläkään, että ihmisellä on +kyky lausua yleispäteviä arvostelmia lasku- ja mittausopillisista +kysymyksistä. Tästä ei seuraa, ettei sellaisia kysymyksiä ratkaistaessa +voisi erehtyä. Etevinkin matemaatikko voi hajamielisyyden tilassa +tehdä virheitä aivan yksinkertaisimmissa laskutoimituksissa, +esim. yhteenlaskussa. Mutta kukaan ei silti epäile sitä, että +yhteenlaskettavalla numerosarakkeella on tietty summansa, ja että +ihmisymmärryksen luonnon mukaista on se keksiä. + +Puhtaasti loogillisenkin perustelun alalla ovat todisteluvirheet +mahdollisia eikä ollenkaan harvinaisia; emmekä kuitenkaan voi epäillä +ajatuslakien ja johtopäätösten yleispätevyyttä. Eräs todisteluvirhe, +nimeltä _quaternio terminorum_, lienee yhtä yleinen tieteellisissä +väittelyissä kuin virheelliset esteettiset lausunnot taidearvostelussa. +On taideteoksia, joihin nähden tuntee olevansa kuin pulassa. Mutta +pulia on logiikankin alalla, ja ne ovatkin alkujaan sieltä kotoisin. +Kretan saarella syntynyt ja asuva Epimenides väitti, että joka +kretalainen valehtelee, heti kun suunsa avaa. Tähän väitteeseen nähden +on pula siinä, että jos Epimenides, joka itse oli kretalainen, puhui +totta sanoessaan, että jokainen kretalainen valehtelee, heti kun suunsa +avaa, niin oli tämäkin totuus välttämättä valhetta. + +Ei kuitenkaan käy kieltäminen, että juuri esteettisten arvostelmien +alalla näyttää siltä kuin ei siellä olisi mitään sääntöä, mitään lakia, +joka voisi esiintyä yleispätevänä. Ovathan esteettiset arvostelmat +makutuomioita, ja muuan sananlasku, jonka tapaamme monen kansan +keskuudessa, sanoo, että jokaisella on oma makunsa. Joku Pekka näkee +maiseman tai kasvot tai maalauksen tai veistokuvan ja, tietämättä tai +kysymättä miksi, pitää esinettä miellyttävänä tai vastenmielisenä. +Juuri esteettisen tunteen luonteesta riippuu, että se toimii +ymmärryksen tai tietämyksen käskyittä saadessaan ulkoapäin jonkun +vaikutuksen, ja että se ilman edelläkäypää tietoista erittelyä herättää +arvostelman: tuo on kaunista tai ei ole kaunista. Pekka on siis täysin +oikeassa lausuessaan sellaisen arvostelman, vaikkei ilmaise sen syytä. +Hän lausuu siten vain sen totuuden, että _niin_ on tuo maisema, nuo +kasvot, tuo maalaus tai veistos vaikuttanut _häneen_. Mutta Pekalla +on ystävä, joka seisoo hänen vieressään katsellen samaa esinettä, ja +mikä miellyttää Pekkaa, se ei _hänessä_ herätä vaikutelmaa tai tuntuu +vain vastenmieliseltä. Hän ilmoittaa sen Pekalle. Sopiiko heidän nyt +ruveta väittelemään asiasta? Kenties he väittelevät, ja silloin saa +edeltäkäsin olla varma siitä, ettei väittely pääty sovintoon, sillä se +edellyttäisi, että Pekka voisi äkkiä saada ystävänsä tai tämä Pekan +tunne-elämän uuteen vireeseen. + +Varsin yleinen kokemus todistaa, että sellaista tuskin voi tapahtua. +Vanha latinalainen sananlasku sanoo: _de gustibus non est disputandum_, +mausta ei saa väitellä. Sekin sananlasku on jokaisen huulilla, mikä +taas todistaa, kuinka yleinen on se kokemus, että makutuomiot puhuvat +toisiaan vastaan ja kuinka toivotonta on tai ainakin näyttää olevan +yrittää niitä väittelemällä sovittaa yhteen. + +Kun Sokrates vaelsi Ateenan kaduilla -- enemmän kuin 2300 vuotta sitten +-- ja siellä, kuten kerrotaan, pysäytteli älykkään ja kauniin näköisiä +nuorukaisia tehdäkseen heidät oppilaikseen, kuljeskeli saman kaupungin +kaduilla eräs filosofi ja kaunopuheisuuden opettaja nimeltä Protagoras, +joka oli Sokratesta koko lailla vanhempi ja yhtä kuuluisa ja suosittu +kuin hänkin. Nämä molemmat ajattelijat olivat hyvin erilaisia. Yhdessä +seikassa he kuitenkin muistuttivat toisiaan: he olivat ensimäiset tai +ainakin ensimäisiä eurooppalaisia, jotka etsivät selvitystä elämän +hämärimpiin arvoituksiin ja tärkeimpiin kysymyksiin ei luonnosta +ympäriltämme, vaan ihmisluonteesta itsestään. Mutta sen sijaan, että +Sokrates haki ajatukselle ja toiminnalle kiinteitä tukikohtia, haki +jotakin pysyväistä niissä vaihteluissa, joiden alaisia me ja maailma +olemme, ja uskoi yleispäteviin totuuksiin, oli Protagoras heittänyt +sikseen kaiken sellaisen etsinnän ja tullut siihen johtopäätökseen, +että ainoa yleispätevä totuus on se, ettei mikään ole yleispätevää. +Luonto ympärillämme on ainaisessa muuttumistilassa, huomispäivä ei +koskaan ole eilisen kaltainen, kovinkin kallio on tänään illalla +rapautuneempi kuin aamulla. Kaikki ajautuu Herakleitoksen esittämän +maailmanvirran mukana, syntymisen, kukoistamisen, lakastumisen ja +kuolemisen ainaisessa toistumisessa. Ihmissielussa kohisee sama +maailmanvirta; ihminen muuttuu alinomaa. Nuorukainen on toinen kuin +lapsi, mies toinen kuin nuorukainen. Ja mikäli hän muuttuu, sikäli hän +katselee maailmaa toisin. Mitä on luonto? Mitä on maailma? Mitä se +itsessään on, sitä emme millään lailla voi tietää, sanoi Protagoras. +Tiedämme vain, millaiseksi sen aisteillamme havaitsemme ja sen +perusteella käsitämme, ja tämä käsitys taas näyttää olevan perin +erilainen, ei ainoastaan eri yksilöissä, vaan samassakin yksilössä eri +ikäkausina. + +Protagoras esitti sen vuoksi tämän väitteen: Kukin on _oman_ maailmansa +mittapuu; miltä maailma hänestä _näyttää_, sellainen se hänelle +_onkin_. Mitään yleispätevää totuutta ei ole. + +Siis Protagoraan kannalta ei myöskään ole esteettistä totuutta, ei +mitään yleispätevästi kaunista. Kaikkein vähimmin hän olisi mukautunut +tunnustamaan tätä, sillä jos mikään pistää silmään subjektiivisena +ja yksilöllisenä, niin sellaisia ovat tietysti makutuomiot. +Useimpien aikalaistemme ajatuksen pohjalla onkin epäilemättä vanhan +protagoralaisen mielipiteen tuntua, kun he lausuvat julki sen muuten +aivan oikean väitteen, että jokaisella on makunsa, ja lisäävät sen +suhteellisesti oikean väitteen, ettei mausta saa väitellä. + +Kaikua useimpien ajatuksista esiintynee siis myös siinä, mitä tunnettu +ranskalainen esteetikko ja taidehistorioitsija _Taine_ lausuu teoksensa +"Taiteen filosofian" esipuheessa: "Ihmistöistä näyttää taideteos +satunnaisimmalta; tekeepä mieli luulla, että se syntyy sattumalta, +oikusta, mielivallasta, säännöttä ja tarkoituksetta. Luohan taiteilija +mielikuvituksensa tai makunsa mukaan, joka on persoonallista; kun +yleisö hyväksyy, mitä hän on tehnyt, riippuu se taas mausta, joka +vaihtelee ja muuttuu. Taiteilijan keksinnöt, yleisön tunnustus, +kaikki tuo on säännöistä vapaata ja näennäisesti yhtä irrallista ja +mielivaltaista kuin tuuli, josta ei tiedä, mistä se tulee ja minne se +menee." + +Taine lisää kuitenkin: "Ja sittenkin on tällä kaikella, kuten +puhaltavalla tuulellakin, määrätyt ehtonsa ja varmat lakinsa. Tutkijan +asiana on ottaa näistä ehdoista ja laeista selkoa." Niin lausuu +ranskalainen taiteentuntija. + +Asiaa arvostellessa on meidän ajallamme muuan etu, jota Protagoraan +aikana ei ollut. Meillä on _taidehistoria_, joka, vaikka siinä on +melkoisia aukkoja, osoittaa meille, kuinka inhimillinen kauneudentunne +ja taidetta luova vaisto ovat vaikuttaneet vuosituhansien kuluessa, +kivikauden ajoilta meidän päiviimme, kuinka ne ovat vaikuttaneet ei +ainoastaan eri vuosisatoina, vaan myöskin eri kansojen ja rotujen +keskuudessa, eri ilmanaloissa, erilaisten sivistysolojen vallitessa, +erilaisten aatesuuntien alaisina. Voimme havaita niiden toimintaa, ei +ainoastaan eri aikoina ja eri kansojen ja luokkien kesken, vaan myöskin +siinä, kuinka niitä on eri lailla sovellettu kauneuden kaikilla aloilla +ja taiteessa ja taideteollisuuden kaikilla haaroilla. Saamme havaita +sitä egyptiläisissä jumalien asunnoissa, kreikkalaisissa temppeleissä, +gootilaisten tuomiokirkkojen sisällä ja ulkopuolella, assyrialaisissa +kuninkaanpalatseissa, keskiaikaisissa läänityslinnoissa ja +germaanilaisissa maalaistaloissa, niissä väreissä ja väriyhdistelmissä, +joilla arjalaiset, seemiläiset, japanilaiset, kiinalaiset koristelivat +esineitään ja ilahuttivat silmäänsä. + +Mikä on ylipäänsä tuloksena tästä eri aikoihin, kansoihin ja +sivistysasteisiin kohdistuvasta esteettistä toimintaa käsittelevästä +katsauksesta? Onkohan se muotojen ja värien sekamelska, loppumaton +eri mielipiteiden ja oikkujen leikki, jossa ei ole viittaustakaan +yhtenäisyyteen ja järjestykseen, ei jälkeäkään yleispätevien lakien +toiminnasta? + +Ei suinkaan. Moninaisuus on suuri, vivahduksia on paljon, makusuunnat +toisistaan eriäviä; mutta myöskin voi havaita, että eri aikakaudet +voivat käsittää toisiaan; että 1800-luvun skandinaavit voivat nähdä +kauneutta niiden työkalujen ja aseiden koristeissa ja muodossa, +joita heidän pronssikaudella, 3000 vuotta sitten, eläneet esi-isänsä +valmistivat; että muuan Islannin poika, muinaisskandinaavisten +päälliköiden jälkeläinen, Thorwaldsen, on voinut täysin perehtyä ja +koko sielultaan eläytyä siihen taiteeseen, joka vietti riemujuhliaan +Perikleen aikana, Kreikan taivaan alla; että arjalainen, joka vaeltaa +Alhambran kupukaarien alla, voi täysin siemauksin nauttia seemiläisestä +taiteesta; että keltaisen rodun mies, japanilainen, jonka esi-isät +ovat vuosituhansia viettäneet Euroopasta riippumatonta kultuurielämää, +saattaa tutustuessaan eurooppalaiseen taiteeseemme ymmärtää sitä ja +lausua siitä huomattavia arvostelmia, kun taas kultuuristaan ylpeän +eurooppalaisen täytyy omasta puolestaan ihailla japanilaisten mestarien +nopeaa, sattuvaa, siroa muotojen käsittelyä ja tunnustaa, että hänellä +on siitä oppimista. + +Makusuuntia on, kuten sanottu, monta, mutta ne kaikki väräjävät +määrättyjen, äärimmäisten rajojen välillä yhteisen akselin +ympärillä. Moninaisuus on suuri, mutta se säteilee yleisinhimillisen +kauneudentajun yhteisestä keskipisteestä. + +Mitä syvemmälle tunkeudumme taidehistorialliseen tutkimukseen, sitä +varmemmin huomaamme tuon yhtenäisyyden moninaisuudessa. Huomaamme sen, +vaikka samalla kertaa tajuammekin, ettei mikään inhimillinen ole niin +herkkää, niin kaikilta suunnilta tuleville vaikutuksille altista kuin +sukukuntamme esteettinen tunne. Kuin haavanlehti tuulessa värisee sekin +jokaisessa historiallisessa henkäyksessä. Kuin sisäjärven pinta se +kuvastelee jokaista historian taivaankannen poikki kulkevaa pilveä. + +Sadut ja tarut voivat melkein muuttumatta säilyä vuosisatoja; +uskonnollisilla käsityksillä on merkillinen vastustuskyky ajan +kuluttavaan voimaan nähden; samoin yhteiskunnallisillakin, niin että +vieläkin voi valtiollisissa käsityksissämme havaita ajatusten kaikua +germaaniselta muinaisajaltammekin, sellaisena kuin Tacitus sitä +kuvailee. + +Kauneudenkin käsityksellä on tosin oma kiinteytensä, mutta sellaista +joustavaa lajia, joka antaa perään ajan käden kevyestikin painaltaessa. +Euroopan historiassa on tuskin sukupolveakaan kulkenut ohi painamatta +jotakin itselleen ominaista merkkiä taiteeseen. Kiinakin, jota pidetään +järjestelmällisen paikoillaan pysymisen edustajana, on nähnyt taiteensa +alalla makusuuntien seuraavan toisiaan. + +Kun sanoin, että kauneuden käsityksellä on oma kiinteytensä, mutta +joustavaa lajia, joka antaa perään ajan käden kevyestikin painaltaessa, +saanen jo nyt, ennenkuin lähemmin käsittelen tätä kysymystä, mainita +siitä esimerkin muotien historiasta. Tulen myöhemmin osoittamaan +ne tärkeimmät tekijät, jotka vaikuttavat ihmissuvun yhteisen +kauneudentunteen niin proteusmaiseen esiintymiseen sillä tapaa, että +on voitu epäillä sen yhteyttä ja yleispätevyyttä. Myöhemmin tulen +näyttämään, kuikka tilapäinen kiihoitustila, kuinka yksilölliset +eroavaisuudet, kuinka ikäkausi, sukupuoli, ammatti, tavat ja muodit, +uskonnollinen maailmankatsomus, yhteiskunnallinen ajanhenki, +kansallisuus ja rotu vaikuttavat ihmisen esteettiseen olemukseen ja +luovat erilaisia taidesuuntia ja erilaisia makuarvostelmia. Tällä +kertaa otan esimerkin vain siitä, kuinka muodit saattavat vaikuttaa +taiteeseen. + +Tekotukalla on pitkä historia. Sitä käytettiin vanhojen egyptiläisten, +medialaisten ja ajoittain Rooman keisarivallankin aikana. Silloin +se kuitenkin pysyi ulottuvaisuudeltaan kohtuullisena ja pyrki vain +jäljittelemään ja korvaamaan luonnollisia hiuksia. Senvuoksi ei +tekotukka vaikuttanutkaan millään lailla taiteeseen. + +Keskiajalla pidettiin kaljua päätä kunniassa. Katumuksentekijät +ajattivat usein päänsä paljaaksi. Munkit noudattivat osaksi heidän +esimerkkiään, ja kuudennella vuosisadalla Kristuksen jälkeen otti +papisto saman tavan. Erotettiin kahdenlaista kaljupäisyyttä; toista +nimitettiin apostoli Paavalin, toista Pietarin mukaan. Edellisellä +tarkoitettiin kaljuutta, joka otsalta ulottui päälakea kohti, ja +tätä jäljittelevää tonsuuria alkoivat käyttää byzantilaiset papit +ynnä brittiläiset ja irlantilaiset. Jälkimäinen, Pietarin tonsuuri, +jättää päälaelle ympyrän muotoisen paljaan paikan, ja sen ottivat +roomalaiskatoliset papit käytäntöön. + +Minun tietääkseni ei ole jälkeäkään siitä, että keskiajalla olisi +käytetty tekotukkaa. Runsaasta hiustenkasvusta pidettiin silloin, +niinkuin aina, mutta kaljupäisyyttä kunnioitettiin myöskin, ja sen oli, +kuten näimme, kirkollinen käyttö pyhittänyt. Vasta 1500-luvun alussa +saamme todisteita siitä, että joku käytti niinsanottua hiussäpsää. +Vuonna 1518 kirjoitti Saksin herttua Juhana maaherralleen Arnold von +Falkensteinille, että tämä tilaisi hänelle Nürnbergistä kauniisti +tehdyn tukan, noudattamalla kuitenkin suurinta salaperäisyyttä, ettei +kukaan saisi tietää hiussäpsän tulevan hänelle. Hän määräsi myöskin, +minkä värinen ja laatuinen tukan tuli olla. + +Myöskin Ranskan kuningas Henrik III valmistutti itselleen valetukan, +kun oli taudin käsissä menettänyt omat hiuksensa. + +Ludvig XIII:n aikana tuli tekotukan käyttäminen yleisemmäksi. +Silloin laskettiin perustus tekotukan valtakaudelle, jota kesti koko +seitsemännentoista ja suuren osan kahdeksattatoista vuosisataa. +Luonnollisia hiuksia jäljittelemään aiottu valetukka matki yhä enemmän +mahdollisimman runsasta hiuskasvua ja sivuutti lopulta sen tavalliset, +luonnolliset rajat, niin että siitä tuli peruukki _folio_-kokoa, +jatkoperuukki, joka otsalta korkealle kohotettuna, jakaus keskellä, +laskeutui satoina kiharoina rinnalle ja selkään, jättäen olkapäät +vapaiksi. Ja 1700-luvun alussa tuli käytäntöön tapa jauhottaa +jatkoperuukkia. + +Vasta 1750-luvulla alkoi tällaisen tekotukan valta horjua; mutta +luopuessaan hallituksesta se jätti vallan seuraajalle, joka +piirteiltään muistutti sitä jauhotetulle varatukalle, jossa oli suuret +kiharat korvien yläpuolella, hiuspussi ja sitten palmikko niskassa. + +Harvoja ovat ne vallanpitäjät, joiden kuolema on herättänyt +todellisempaa murhetta kuin folioperuukin katoaminen. Eräässä lehdessä +1760-luvulta olen lukenut salamoivan kirjoituksen uutuudenhaiuista +nuorisoa vastaan, joka halveksien isien tapoja ja vanhan hyvän ajan +jaloa makua on alkanut noudattaa kirjoittajan mielestä luonnotonta +lapaa pitää päässään vain omaa tukkaansa. Se kuulostaa ivalta, mutta +oli lausuttu täysin vakavassa mielessä. + +Teoksessaan _Vorschule der Aesthetik_ kertoo _Fechner_ itse kuulleensa +vanhojen ihmisten sanovan, kuinka karkean, sivistymättömän, vieläpä +raa'ankin vaikutuksen teki kiharaton ja palmikoton pää. Tekotukaton +henkilö ei näyttänyt minkään arvoiselta. + +"Täällä Leipzigissä", kertoo Fechner, "oli appeni, neuvoston +rakennusmestari Volkmann, ensimäinen, joka juhlallisessa tilaisuudessa, +tohtoriväittäjäisissään nimittäin, uskalsi esiintyä palmikotta. +Hänen vastaväittäjänsä ja ystävänsä, sittemmin tunnettu kielimies +Gottfried Hermann, auttoi häntä uhkapelissä, johon hän ei yksin olisi +uskaltanut puuttua. Olipa vähällä, ettei häneltä tuon seikkailun +vuoksi kielletty pääsyä kaupungin neuvostoon, sillä palmikoton +kaupunginisä oli Leipzigin asukasten mielestä yhtä mahdoton kuin +perämies peräsimettä. Ja kuitenkin olivat tekokiharat ja palmikko vain +kerran maailmaa hallinneen jatkoperuukin heikkoa kaikua, viimeistä +helähdystä. Sillä ja vastakkaisella lisäkkeellä, laahustimella, saatiin +aikaan sellainen vaikutelma, että olisimme melkein valmiit valittamaan +näiden muotiesineiden menetystä, joista toinen yhtä paljon korotti +inhimillistä arvokkuutta ylöspäin kuin toinen, laahustin nimittäin, +pitensi inhimillistä arvokkuutta alas- ja taaksepäin. -- + +"Viimeksi kuluneina vuosisatoina vaikutti suunnaton jatkoperuukki +mahtavammin kuin Kölnin tuomiokirkko, joka ei tehnyt minkäänlaista +vaikutusta ja sai olla keskeneräisenä. Tuskin liioitellaan, jos +väitetään, että jatkoperuukki oli sen ajan ihmisistä ylevämpi kuin +Kölnin tuomiokirkko nyt on meistä. Muuan pieni lapsi, jonka isän +luona kävi neuvosherra ääretön peruukki päässään, kysyi senjälkeen +aran kunnioittavasti, eikö vieras ollut rakas isä Jumala. Lapsi ei +saattanut, kokemustensa perusteella, ajatella korkeinta olentoa +ilman suuren suurta tekotukkaa ja tuli nyt suurimmasta näkemästään +tekotukasta siihen johtopäätökseen, että sen kantaja ehkä oli korkein +olento. Valetukan kunnioitus juurtui siis jo hennoimpiinkin mieliin." + +On suora välttämättömyys, että tuollaisen, monien sukupolvien käyttämän +muotiesineen ehdottomasi täytyi vaikuttaa sen vallassa kasvatettujen +ihmisten muotoaistiin. Aikamme taiteilijat asettuvat säännöllisesti +vihamieliselle kannalle päivän muoteihin nähden, kun ne, niinkuin usein +tapahtuu, loukkaavat muotoaistia piirtäen luonnosta irvikuvia; ja niin +he voivatkin tehdä, koska muodit nykyään harvoin ovat pitkä-ikäisiä. +Senpä vuoksi ei pönkkähame eikä turnyyri, mikäli nykyaika voi havaita, +olekaan voinut johtaa harhaan taiteilijoiden makuarvostelua. Ehkäpä +tulee myöhempi, tarkkanäköisempi aika kuitenkin osoittamaan, että niin +on käynyt, vaikkakin pienessä määrässä. + +Aivan toisin oli asian laita jatkoperuukin ja sen jälkeläisten +vallitessa barokki- ja rokokokautena. Jatkoperuukin säätämät ääriviivat +olivat lakina sen ajan esteetikoille ja taiteilijoillekin. William +Hogarth, kuuluisa englantilainen piirtäjä ja maalari, oli oikea +peruukkiajan lapsi. Hän oli syntynyt v. 1697, ja hänen lapsena +ollessaan tuli Englannin tuomioistuimissa käytäntöön yhä vieläkin +säilynyt tapa pitää jauhotettua jatkoperuukkia, Hogarth lausui +mietelmiä harjoittamastaan kaunotaiteesta ja koetti eritellä kauneutta +ja määritellä sen aineksia. Siitä hän on julkaissut teoksen "Kauniin +erittely", joka käännettiin useille kielille. Tästä teoksesta luemme +muun muassa seuraavat sanat jatkoperuukista ja laahustimesta: + +"Täydellisessä, pitkässä tekotukassa on, kuten leijonanharjassa, +jotakin jaloa, eikä se tee kasvoja ainoastaan arvokkaan, vaan +myöskin älykkään näköisiksi... Tuomarinkaavut pitkine laahustimineen +näyttävät pelottavan arvokkailta. Kun laahustinta pidetään ylhäällä, +kulkee kunnioitusta herättävä aaltomainen viiva tuomarin olkapäiltä +laahustimen kantajan käteen. Ja kun laahustin hiljaa lasketaan, jää +se tavallisesti monenlaisiin poimuihin, jotka kiinnittävät katselijan +huomiota." + +Hogarth käsitti siis tekotukan ja laahustimen puhtaasti esteettiseltä +kannalta; hän havaitsi niiden piirteissä jotakin ihanteellista. +Valetukan ääriviiva, "käärmeviiva", joksi sitä sanottiin, oli hänestä +ja hänen aikalaisistaan varsinainen kauneusviiva. Hänen kirjansa +ilmestyi kuitenkin hiukan myöhään, nimittäin v. 1753, jolloin +irtokiharat ja palmikko jo uhkailivat jatkoperuukin valtaa, ja +myöhemmän muodin kannattajat, joka sai alkunsa sotilasmaailmasta, +ivasivat hänen ylistyksiään jättiläisperuukista, aavistamatta, että +ne taideperiaatteet, joihin se oli hänelle antanut herätyksen, olivat +samat kuin heidänkin. Rokokoajan taidemuotoa on myöhempi aika syystä +nimittänyt peruukkityyliksi, sillä jatkoperuukin vaikutus ilmenee siinä +kaikkialla -- ensiksikin ja silmäänpistävimmin rakennustaiteessa, joka +selvemmin kuin muut taidelajit osoittaa meille aikansa maun, mutta +myös kuvanveistossa, koriste taiteessa, taideteollisuudessa, vieläpä +silloisten tanssienkin, menuetin, ecossaisen liikkeissä. + +Rokokon edeltäjä barokkityyli on yhtä selvässä vuorovaikutuksessa +jatkoperuukkiin. Olenpa taipuvainen uskomaan, että barokkityyli, +joka seitsemännellätoista vuosisadalla seurasi 1500-luvun taiteen +ylevää rauhaa ja pidättyvää kauneutta ja sen sijaan tavoitteli +suunnattoman isoa, uhkeata ja prameilevaa, teki tällä makusuunnallaan +jatkoperuukin syntymisen mahdolliseksi, samoin kuin olen varma +siitä, että jatkoperuukki vuorostaan vaikutti barokkityyliin, ja sen +jälkeläiset, tekokiharat ja palmikko, vaikuttivat rokokoon. Näiden +tyylien aaltoviivat on tekotukalta lainattu; niiden koukerot ovat +pyörökiharoita. Kun kulkee Roomassa ja näkee sen monet barokki- ja +rokokokirkot, vaikuttavat ne hyvin omituisilta antiikkisen maailman +rakennusjäännösten rinnalla. Rooman Forumin varrella ovat erään +temppelin jäännökset keisarikaudelta: Antoninuksen ja Faustinan. Sen +pylväsrivin takana kohoaa vanhaan temppelinpihaan rakennettu Lorenzo +in Miranda-kirkko kiemuraisine päätyineen. Tästä yhdistelmästä +jää nauruaherättävä vaikutelma. Tuntuu kuin äsken käherretty ja +puuteroitu pää, pyörökiharat korvien yläpuolella, kohoisi uteliaana +piilopaikastaan antiikkisen pilarikatoksen takaa katselemaan +matkustajia, joita kuljeskelee Forumilla. + +Olen maininnut tässä esimerkin siitä, kuinka altis kauneusaisti on +ottamaan vaikutteita siitä, mitä ajassa liikkuu, vieläpä muotienkin +piirissä liikkuvasta. Muotien historia on vuorovaikutuksessa +taidehistoriaan, mikä seikka muutamina aikoina on mitä selvimmin +havaittavissa, mutta itse muotien alkuperä ei ole sama kuin taiteen. +Pitkään aikaan ne eivät enää ole olleet kauneudentunteen, vaan +aivan toisten tekijöiden luomia, jotka osaksi ovat kauneudentunteen +vastakohtia. Muotien määräämisessä näyttelee nykyään merkittävää +osaa juuri kauneudenlakien uhmailu. Muodin maailmassa on kilpailevia +ruhtinaita ja ruhtinattaria, jotka joskus kuuluvat ylimystöön, joskus +erääseen toiseen hyvin alhaiseen piiriin. Kuulukoot he mihin piiriin +tahansa, heillä on luontainen taipumus koetella, kuinka pitkälle heidän +valtansa vaikutus ulottuu. Sitä ei todista se, että jonkun heistä, +ainaisesti haeskellessaan uutta tällä alalla, onnistuu saada käytäntöön +puku, joka tyydyttää esteetikkojen, taiteilijoiden tai suuren yleisön +kauneudentunnetta, sillä sellainen puku voisi vaikuttaa omalla +voimallaankin; vaan todistus on siinä, että puku herättää jotakin +pahennuksen tapaista ja kuitenkin saa suosiota. + +Muodin ruhtinattareksi tai ruhtinaaksi ei täysin tunnusteta ketään, +ennenkuin hän on yleiseksi pukutavaksi toteuttanut jonkin oikun, +päähänpiston, jonka käytäntöön saaminen muodin alamaisten keskuudessa, +olivatpa he kuinka tottelevaisia hyvänsä, ensi hetkellä näytti +mahdottomalta. Kun se onnistuu, on mausta saatu voitto, ja niin asia +käsitetäänkin. Sillä nuo muodin ruhtinaat ja ruhtinattaret tuntevat +jokseenkin hyvin vanhemmat muotilehdet ja tietävät kyllä keksintöjensä +yleensä olevan sellaisia, että kun ne taas näkee jonkun vuoden +vanhoissa muotilehdissä, ne herättävät naurua tai pahennusta. + +Kaikkeen tähän sekaantuu kuitenkin itsetiedottomiakin tekijöitä, +eikä ole aivan vailla totuutta se väite, että pukujen historia +antaa _oman_ osansa aikojen luonnekuvaan ja jossakin määrin esittää +vertauskuvallisesti ainakin _yhden_ puolen niiden sielunelämästä. +Kuitenkin on vaarallista ryhtyä selittelemään sellaista symboliikkaa. +Siten voisi johtua käsittämään Euroopan kohtaloiden vaihteluja perin +kummallisesti. Laaja pönkkähame ei ole ajassa niin kaukana, ettei moni +meistäkin sitä vielä muistaisi; sen sijalle tuli sangen pian niin ahdas +hame, että täytyi ihmetellä, kuinka sen käyttäjättäret saattoivat astua +täysipitkiä askeleita sen alla. Välillä olevan ajan valtiollisissa +vaiheissa tai sivistysilmiöissä en huomaa mitään, mitä sellainen +siirtyminen äärimmäisyydestä toiseen voisi vertauskuvallisesti esittää. +Vaarallista on vainuta itsetiedotonta tai salaperäistä syvyyttä niissä +tuloksissa, jotka ovat johtuneet muodin kuningattarien ja heidän +hoviräätäliensä neuvotteluista. + +Edellämainituista syistä olisi liian hätäistä tehdä muotien +vaihteluista sellainen johtopäätös, joka ei myöntäisi, että +kauneudentunteessa on jotakin yleispätevää. Etteivät vastenmielisetkään +ja esteettisesti loukkaavimmat muodit, kuten esim. ne, missä vaatteet +ovat tiukasti ruumiinmukaiset ja siten tuovat esille ne muodot, jotka +niiden tulisi kätkeä, lisäämällä näihin pikemmin jotakin eläintä +esim. lintua kuin ihmistä muistuttavaa -- etteivät edes sellaisetkaan +kaikissa suhteissa jätä esteettistä tunnetta syrjään, johtuu itse asian +luonnosta. Mitä vastenmielisempiä ne jossakin suhteessa ovat, sitä +tärkeämpää on, että ne jossakin muussa suhteessa koettavat lepyttää +silmää. + +Jos ne loukkaavat muotoaistia, koettavat ne korvata sitä väriaistiin +vetoamalla. Rumimmankin pukutavan täytyy menestyäkseen vedota +johonkin, mikä syystä voi saavuttaa suosiota. Mutta vaikka näin +ollen esteettinen aines ei täysin puutukaan uudempien muotien +historiasta, ei niitä kuitenkaan, kuten sanottu, saa pitää ilmauksina +sen ajan kauneudenaistista, jolloin ne ovat syntyneet. Usein ne ovat +kauneusaistin vastakohtia; ne ovat myös osoittaneet voivansa viedä +sitä harhaan, kun sama muoti pienemmin vaihteluin on hallinnut useita +sukupolvia, Mutta kauneus on harhapoluillaankin kauneutta: barokin ja +rokokon päivät ilmaisevat murtunutta makua, mutta kaikissa tapauksissa +sellaista makua, joka on voinut synnyttää unohtumattomia tuotteita. + +Muodin vaikutuksista johdun tulevissa luennoissa toisiin, paljon +huomattavampiin, jotka johtuvat sielutieteellisistä ja historiallisista +tekijöistä, koettaakseni sitten määritellä, mitä jää jäljelle ja +voidaan sanoa esteettisesti yleispäteväksi, kun noiden vaikutusten +tulokset on karsittu. Samassa yhteydessä tulen selostamaan, kuinka +esteettinen tiede on koettanut määritellä kauniin käsitettä. + + + + +III. + +EI-ESTEETTISIÄ TEKIJÖITÄ. + + +Edellisessä luennossani huomautin, että yleispätevät esteettiset +arvostelmat ovat mahdollisia, vaikka näyttääkin siltä, ettei niin +olisi laita. Jokaisellahan on makunsa sen mukaan mitä muuan sananlasku +sanoo ja kokemus varmentaa. Toinen sananlasku väittää, ettei mausta +käy kiisteleminen, ja siinäkin piilee totuus, vaikka se onkin vain +suhteellinen, ja vaikka tuskin on mitään, mistä väitellään niin paljon +kuin mausta. + +Tässä on meillä pulmallinen kysymys ratkaistavana. + +Mainitsin kreikkalaisen filosofin Protagoraan, joka epäili yleispäteviä +totuuksia, yleispäteviä arvostelmia, olkoot ne mitä laatua hyvänsä. +Jokainen ihminen on _oman_ maailmansa mittapuu, sanoi hän. Sen mukaan +olisi toisen arvostelmalla esteettisissä asioissa aivan sama arvo kuin +toisenkin. Jokainen on yhtä oikeutettu ottamaan _oman_ tunteensa, +_oman_ tunnearvostelmansa kauneuden mittakaavaksi. + +Jos Protagoras on oikeassa, saa kaikki se, mitä taidearvosteluksi +nimitetään, sanoa hyvästit ja asettua harhatietojen, sellaisten kuin +kullanteon ja tähdistä-ennustamisen, rinnalle. Kuitenkin luulen, ettei +yleisö olisi erittäin mielissään, jos taidetta arvostelevat tutkistelut +sanomalehdissä ja aikakauskirjoissa kokonaan lakkaisivat. Luulenpa, +ettei se mukaantuisi olemaan kiinnittämättä suurempaa huomiota siihen, +mitä paljon kokeneella taiteentuntijalla on sanottavana, kuin kenen +tahansa mielipiteeseen, joka katselee ja on heti valmis lausumaan +arvostelmansa jostakin taide-esineestä. + +Luulen, että siinä tapauksessa muistaisivat useimmat, jotka tietäen tai +tietämättään kannattavat Protagoraan oppilauselmaa, että meistä melkein +jokainen kuitenkin uskoo olevan hienoa makua tai harjaantumatonta makua +tai huonoa makua esteettiseltä kannalta ja siitä myös puhuu. Nämä +puhetavat todistavat, että meillä, huolimatta kaikesta epäilystämme +makutuomioiden yleispätevyyteen nähden, on jokin käsitys siitä, että +toinen arvostelma voi olla parempi kuin toinen, ja että kauneuteen siis +voi sovittaa muitakin kuin vain yksilöllisiä tai täysin subjektiivisia +mittoja, siis sellaisia, jotka lähenevät yleispätevyyttä. Siitä taas +seuraa, että yleispätevä makutuomio on mahdollinen tai että se on kuin +ihanne, jota kohti on pyrittävä ja jota pyrkimällä todellakin voi +lähestyä. + +Kuulijani ovat kaikki kuulleet puhuttavan niinsanotusta värisokeudesta. +Jos värisokeus on täydellinen, näkee asianomainen luonnon jokseenkin +sellaisena kuin me näemme kivipiirroksen, jossa ei ole eri värejä. +Ihminen voi olla punasokea, -- ja silloin näkee sen, mikä terveistä +silmistä on punaista, kyllästettynä heikkovaloisena vihreänä. Saattaa +olla vihreänsokea, ja silloin näyttää harmaalta se, mikä terveistä +silmistä on vihreää. + +Värisokean silmiin, huomauttaa professori _Holmgren_, vaikuttaa +tiilikaton ja ruohon väri, vilja keväällä ja vilja syksyllä sekä +unikon kukka yleensä aivan samalla tavalla, ja hänen on senvuoksi +sangen vaikea ymmärtää, että noille väreille annetaan eri nimet. -- +Aamu- ja iltaruskon ihana värileikki on punasokeasta vihreän ja mustan +värivivahduksia. + +Niin ollen ei ole mahdollista, että säännöllisesti näkevä ja värisokea +saisivat luonnonkauniista saman vaikutelman, mikäli tämä riippuu +värien vaihteluista; ei siis myöskään ole mahdollista, että heidän +makutuomionsa tässä suhteessa saattaisivat olla aivan samanlaiset +tai yhtä arvokkaat. Muuan räätäli pani erehdyksestä punaisen paikan +ruskean takin kyynärpäähän. Punasokealle maalarille voisi sattua, +että hän maalaisi metsän puut punaisiksi. Jos punasokeat katselisivat +hänen teoksiaan hyväksyisivät he ne täydellisesti; mutta tervenäköiset +neuvoisivat häntä luopumaan siveltimestä. Onko näillä arvosteluilla +sama arvo? + +Protagoras vastaisi ehkä myöntävästi ja huomauttaisi, että niinsanottu +värisokeus on väriaisti sekin, jolla on _omat_ lakinsa ja _oma_ +väriasteikkonsa, ja että niillä tulee olla sama oikeus esiintyä +objektiivisina ja tosina kuin niinsanotulla terveelläkin näkökyvyllä. +Mutta hän ei kuitenkaan voisi kieltää, että edellisellä on köyhempi, +jälkimäisellä on rikkaampi värijärjestelmä, ja että jälkimäisellä on +terävämpi, vivahdusrikkaampi käsitys näköaistimusten laadusta. Ja +jollei hän voisi sitä kieltää, tuntuu minusta olevan asian luonteen +mukaista, että hänen tulee myöntää niille, joilla on "normaaliset" +silmät, suurempi arvovalta kuin värisokealle väriyhdistelmien suurempaa +tai pienempää kauneutta arvosteltaessa, kun edellytetään, että heillä +muuten olisi yhtä hyvä esteettinen kasvatus. + +Se, mikä koskee näköä, pitää paikkansa kuuloonkin nähden. On olemassa +suhteellista sävelkuuroutta, samoin kuin suhteellista värisokeuttakin. +Jokainen tietää, että musiikkikorva voi olla enemmän tai vähemmän +tarkka. Se voi riippua kuuloelimen rakenteestakin, ja suhteellista +sävelkuuroutta voi silloin täydellisesti verrata värisokeuteen. Se +voi myös johtua korvan suuremmasta tai pienemmästä harjaantumisesta. +Molemmissa tapauksissa on mahdotonta kieltää eräiltä henkilöiltä +suurempaa arvovaltaa kuin toisilta sävelen laatua arvostellessa, +ja edellyttäen muuten yhtä hyvää esteettistä käsityskykyä täytyy +ehdottomasti myöntää, että niillä, joilla on, kuten sanotaan, hienompi +korva, on myös parempi musikaalisten kysymysten arvostelukyky kuin +muilla. + +Oikeastaan ei voi sanoa, että tervenäköiset ja värisokeat näkevät ja +arvostelevat samaa esinettä, tai että tervekuuloiset ja suhteellisen +sävelkuurot kuulevat ja arvostelevat samoja säveleitä. Jos he +katselevat samaa maisemaa ja arvostelevat sen värivaikutusta, mutta +toinen näkee metsän vihreänä ja taivaan kimmeltävän latvojen välissä +punaisena ja kullanvärisenä, kun taas toinen havaitsee saman metsän +vaaleanharmaana ja taivaalla erivahvuisen vihreän vivahduksia, niin +heidän edessään tosin on sama maisema, mutta ne esineet, joita he +arvostelevat, nimittäin värit ja niiden yhteisvaikutus, ovat toisia, +eikä kenenkään siis sovi heidän arvostelmiensa erilaisuudesta johtua +siihen, ettei värien maailmassa ole mitään senlaatuista, että +sen ehdottomasti havaitsevat kauniiksi olennot, jotka kykenevät +esteettisesti arvostelemaan. Sama pitää paikkansa sävelten maailmaankin +nähden. Pelkästään aisteilla havaittavalla kauniilla, se on: värissä +tai väriyhtymissä tai soinnuissa ja sointuyhtymissä ilmenevällä +kauniilla, on sellaisenaan eittämätön yleispätevyys. + +Toisin näyttää asian laita olevan siinä, mitä Kantin koulun esteetikot +pitävät oleellisesti esteettisenä, nimittäin muotokauneudessa. Siitä +voivat tuomiot langeta hyvinkin eri lailla. Jos hakee syitä siihen, +huomaa kuitenkin, että arvostelmien erilaisuus ainakin useimmissa +tapauksissa, jollei aina, johtuu siitä, että niitä sommitellessa +vaikuttavat toiset, ei-esteettiset ainekset itsetiedottomasti, mutta +määräävällä tavalla. + +Jos sama rakennus tuntuu eräästä katselijasta hyvin kauniilta, mutta +toinen on siihen nähden välinpitämätön tai sitä moittii, saattaa +viimemainitun arvostelma johtua syistä, joilla ei ole kauneudentunteen +kanssa mitään tekemistä. Niinpä esimerkiksi on mahdollista, että pysyn +jokseenkin kylmänä ja olen taipuvainen tyytymättömänä arvostelemaan +jotakin niistä monista muistomerkeistä, joita Saksassa on pystytetty +saksalaisten voittojen muistoksi sodassa Ranskaa vastaan tai heidän +siellä kaatuneiden sotilaittensa kunniaksi. Mutta saksalainen, +katsellessaan samaa muistomerkkiä, tuntee siinä määrin joutuvansa +isänmaallisten tunteitten valtaan, että se, mikä muistomerkissä on +kaunista, näyttää hänestä vieläkin kauniimmalta kuin muukalaisesta ja +sen viat katoavat näkyvistä. + +Mahdollista on, että arkkitehti, joka on tarkoin tutkinut talon kaikki +yksityiskohdat ja huomannut ne erinomaisen järkevästi sovitetuiksi +talon käytännöllisen tarkoituksen kannalta, antaa sen käytännöllisestä +sopivaisuudesta ja sen ehkä vähemmän huomattavasta esteettisestä +arvosta yhteisen arvostelun, siten suoden jälkimäiselle enemmän +tunnustusta kuin se, joka ottaa tutkittavaksi vain esteettisen puolen, +saattaisi myöntää. Toiselta puolen on mahdollista, että talo, joka +ensi katsannolta vaikuttaa edullisesti hienotajuiseen maallikkoon, saa +ammattimieheltä halveksivan lausunnon, kun tämä esim. tietää, että tuo +talo tavoittelee sellaisia rakenteellisia periaatteita, joita siinä +tosiasiassa ei ole, että se on olevinaan toista ainesta kuin mitä +se on, että siinä ilmenee kannattavia osia, jotka oikeastaan eivät +kannata, koska päällimmäisten ainejoukkojen paino lepää kätketyillä, +silmälle näkymättömillä kannattimilla j.n.e. + +Muotokauniin arvostelmiin vaikuttaa lukematon joukko tekijöitä, +joilla oikeastaan ei ole mitään tekemistä puhtaasti esteettisessä, +ja siten syntyy arvostelmissa erisuuntaisuus, jota ei olisikaan, +jos siitä saataisiin syrjäytetyksi nuo vieraat vaikuttimet. Mutta +juuri siksi, että asian laita niin on, on taidearvostelulla tässä +suuri merkitys, sillä se voi johtaa katselijat sillä tapaa jättämään +eri seikkoja lukuunottamatta, ja siten tulee myös mahdolliseksi +tasoittaa mielipiteitten eroavaisuuksia ja osoittaa, että tässäkin on +olemassa jotakin yleispätevää. Tällä alalla on taidehistoriallakin +ratkaiseva merkitys, kun tulee opastaa yleisöä arvostelemaan vanhempia +taideteoksia. Jos arvostelijan ja taidehistorioitsijan onnistuu +asettaa esim. Fra Angelico da Fiesolen taulu siihen historialliseen +valaistukseen, missä se näki päivän valon, pääpiirteiltään kuvata se +ajanhenki, jonka alaisena se syntyi, osoittaa mihin asti taidekehitys +oli ehtinyt, ennenkuin Fiesole esiintyi, mitä uutta hän toi ilmi +ja kuinka hän vaikutti lähinnä seuraavaan aikakauteen, niin hän on +etukäteen poistanut joukon vääriä edellytyksiä, joitten kannalta +yleisö muuten ryhtyisi teosta tarkastelemaan, ja hän on tehnyt heille +helpommaksi välittömästi nauttia tämän maalarin teosten naivisuudesta, +hurskaudesta ja viattomuudesta ja supistanut oikeihin rajoihinsa ne +teknilliset puutteet, jotka muuten olisivat vähentäneet taideteosten +ansioita teknillisiin mestariesityksiin tottuneen yleisön silmissä. + +Ei-esteettisten vaikutteiden joukossa, joista osaksi riippuu kauniin +arvosteleminen, on siveellisestä käsityksestä johtuvia. Tässä voi +sattua ristikohtia, jotka aiheuttavat mitä erilaisimpia arvostelmia +taideteoksesta. Näytteillä voi olla maalaus, joka loistavan +sopusuhtaiseen värinkäsittelyyn nähden on käänteentekevää laatua +jättäen samanaikaiset teokset varjoon. Mutta esityksen aihe voi olla +niin valittu, että sen, syystä tai syyttä, katsotaan loukkaavan +siveellistä tunnetta, ja muutamien suuttumus sen johdosta voi niin +yltyä, että he ovat aivan sokeita taideteoksen puhtaasti esteettisille +ansioille. Tässä on taas taidearvostelun tehtävänä puuttua asiaan ja +antaa jokaiselle oma ansaittu osansa. + +Usein voi silloin käydä niin, että taidearvostelijan täytyy, +ratkaistakseen ristiriidan, astua siveellisenkin erittelyn alalle +ja tutkia, onko siltä taholta langetetuilla hylkäävillä tuomioilla +oikeaa siveellistä arvoa vai eikö. Voi sattua, että ne eivät perustu +yleispäteviin siveellisiin periaatteihin, vaan väärään sovinnaisuuteen, +säädyllisyyteen, joka "ilmestyi hyvien tapojen kadottua", joka +ei käsitä, että on olemassa siveätä alastomuutta, samanlaista, +kuin madonnan polvella lepäävän lapsen, mutta joka suvaitsee +puettua epäsiveyttä, kun se poimuttaa pukunsa mielikuvituksen +houkutteluvälineeksi. [Samaa asiaa on Rydberg tarkemmin käsitellyt +kirjoitelmassa: _Om nakenhet och klädselsätt_. Kts. _Uppsatser_ m.m. +s. 83. _Suom_.] Sellaisten valesiveellisten arvostelmien kumoaminen +on välttämätöntä, ettei koko aikakauden taidesuunta eksyisi väärään +sovinnaisuuteen. + +Mutta voihan sattua niinkin, että siveelliseltä kannalta lausutut +vastaväitteet ovat paikallaan. Taidearvostelun tulee silloin ottaa +ne käsiteltävikseen ja vakavasti huomauttaa, että ne esteettiset +ansiot, jotka taideteoksella on ja joiden tässäkin tapauksessa täytyy +saada täysi tunnustus, eivät voi eivätkä saakaan yksinään ratkaista +kokonaisarvostelua taideteoksesta. Kaunista ja sielullisesti puhdasta +ei voi vahingotta erottaa; se henkinen ilma ei ole tervettä, jossa nuo +molemmat eivät ole aineksina. + +Kaikki ei ole kunnossa, jos meidän, ennenkuin astumme taidenäyttelyyn, +täytyy mielestämme jättää epäsiveelliset tai älylliset vaatimukset oven +ulkopuolelle, ollaksemme vain eläviä esteettisiä koneita seistessämme +niiden teosten edessä, joita aiomme katsella. Taidetta pitää tosin +harjoittaa, ikäänkuin se olisi olemassa ja vaikuttaisi vain itsensä +vuoksi. Mutta sittenkin se on suuressa maailmantaloudessa ihmissuvun +kasvatuskeinoja, eikä taiteilija kärsi, vaan saa etua ollessaan tästä +tietoinen. Hän tekee virheen, joka rankaisee itsensä, jos hänellä on +se käsitys, että se tunne, joka viime sijassa johtaa hänen työnsä +kokonaisarvosteluun, on yksinomaan esteettinen. Sitä se voi olla vain +poikkeustapauksissa ja hetkellisesti, mutta yleensä ja kestävästi se ei +_saa_ sellainen olla. + +Jos seison valtavan temppelin edessä, joka silmän sitä lähemmin +tarkastamatta näyttää siltä kuin olisi rajaton innostus ja +kekseliäisyys kohottanut sen taivasta kohti ja iloinnut voidessaan +sen runsaiden kauneuksien pienimmälläkin yksityiskohdalla tarjota +rakkaudenuhria Hänelle, jota temppelissä rukoillaan -- jos seison +rakennustaiteen sellaisen teoksen edessä, kohottavat sen kauneutta +ne uhrautumishalun, vakavuuden, rakkauden siveelliset vaikutelmat, +joita rakennus minussa herättää ja joita otaksun olleen myös temppelin +pystyttäjillä. Mutta jos jälkeenpäin huomaan, että uhrautuvaisuus +ulottuu juuri niin pitkälle kuin esteettinen näennäisyys vaatii, mutta +ei pitemmälle; että aines valehtelee arvolla, jota sillä ei ole; +että kuvapatsaat ja koristeet ovat sitä huolimattomammin tehtyjä, +mikäli ne korkeammalla maasta välttävät lähemmän tarkastelun; ja että +pyhäinkuvissa, joiden etusivut esittävät miehiä ja naisia uskonnollisen +hurmion ilme kasvoillaan, seinään päin käännetyt takaosat ovat vain +muodottomia kivimöhkäleitä, niin vaikutelma heikkenee tuntuvasti. + +Sitä esteettistä tunnustusta, jota katselija äsken ilomielin antoi +temppelin ulkonäön jaloudelle, ja jonka valtaan hän äsken voi +häiriintymättä antautua, on hänen velvollisuutensa nytkin ylläpitää, +mutta siitä tulee sellainen velvollisuus, jonka täyttämiseen liittyy +epämieluisa tunne, kun hän on nähnyt, että on mahdollisimman pienellä +työllä ja uhrauksella koetettu synnyttää esteettistä tehoa, että +on aivan kuin tahdottu pettää katselijaa sellaisen antaumuksen ja +rakkauden ulkonäöllä, joka muka ei ole pelännyt mitään ponnistuksia, +vaikka todellisuudessa on tarkasti harkittu, ettei tuhlattaisi enempää +työtä kuin mitä silmän viehättämiseksi oli välttämätöntä. + +Huomautan tätä muistuttaakseni sitä vaikutusta, mikä eetillisillä +tunteilla on taiteen tuotteita arvostellessa. Niistä johtuva +mielipiteiden eroavaisuus ei todista, etteivät yleispätevät arvostelmat +olisi mahdollisia. Jos nämä tunteet voi jättää lukuunottamatta, eroavat +arvostelmat toisistaan paljoa vähemmän. + +Ollakseen varma taidearvostelija täytyy pystyä tällaiseen +abstrahoimiseen. Mutta hänessäkin pyrkivät, kun abstrahoiminen on +suoritettu ja esteettinen makutuomio langetettu, eetilliset tunteet +vaikuttamaan arvosteltuun taideteokseen nähden, ja jos hän on +normaali-ihminen, tuntuu hänestä kuin olisi sattunut onnettomuus, +milloin tahansa taideteos on sellainen, että se ilmaisee melkoisia +esteettisiä ansioita, mutta samalla loukkaa siveellistä tunnetta. Me +emme ole, kuten äsken huomautin, esteettisiä ja ainoastaan esteettisiä +olentoja; me olemme eläviä, konkreettisia persoonallisuuksia, joilla on +muitakin ihanteita kuin kauneus. Ja nauttiaksemme tästä häiriintymättä +ja syvästi, on välttämätöntä, että kaikki ihanteelliset aineksemme +voivat sitä katsellessamme sointua yhteen. + +Eri ihmisten esteettinen rakenne on peruspiirteiltään sama, kuten +sielullinen ja ruumiillinenkin rakenne. Mutta samoin kuin ruumiillinen +ja sielullinen rakenne on kehityksen alainen, niin on myös esteettisen +ja yleensä tunne-elämän laita. Asian luonnosta johtuu siis, että +siinä ilmenee eroavaisuuksia iän, kasvatuksen, sukupuolen, ammatin, +kansallisuuden, rodun ja ajanhengen mukaan, puhumattakaan yksilöllisten +taipumusten äärettömistä eroavaisuuksista, sillä ihmiskunnan suuressa +sukupuussa ei yksikään lehti ole toisensa kaltainen. + +Asiaan vaikuttavista tekijöistä on lasten kasvatuksella suuri +merkitys. Se voi enemmän tai vähemmän edistää luonnollista, tervettä +mielikuvitus- ja tunne-elämää. Muuan huomauttamisen arvoinen kokemus on +se, että taiteen ja kirjallisuuden historiassa voi havaita vaikutteita +niistä erilaisista tavoista, millä eri sivistyskansat ja eri aikakaudet +ovat edistäneet tai laiminlyöneet lasten mielikuvituselämää, että +kansojen ja aikakausien taide- ja kirjallisuustuotannossa saattaa nähdä +eri kasvatusmenetelmien hedelmiä. + +Helleenit yleensä, joonilaiset ja ateenalaiset erikoisesti, pitivät +kasvavan sukupolven mielikuvituselämän ylläpitämistä perin tärkeänä. +Tarinat, laulut, voimisteluharjoitukset olivat pääkohtia heidän +kasvatusjärjestelmässään. Olihan mytologia vain kokoelma satuja, ja se, +mikä näissä saduissa oli hyödyllistä lasten kuultavaksi, välitettiin +heille sanoin, lauluin ja kuvin. Sadun opastamina heidät johdettiin +uskonnolliseen maailmaansa; runoin ja tarinoin kentauroista heidät +vietiin siihen temppeliin, missä heidän kotimaansa tai kaupunkinsa +suojelushenkeä palveltiin. + +Helleeniläisistä lapsista luonto oli täynnä eläviä, mystillisiä +olentoja; merellä väikkyi heille se viehätys, jonka Homeroksen laulut, +Odysseuksen seikkailut, olivat sen ylle levittäneet. Voisi luulla, että +kun sellaisen kasvatuksen saanut sukukunta oli jättänyt lapsuusiän +taakseen, se olisi tuntenut itsensä pettyneeksi ja ihanteensa +menneiksi, saatuaan kestettävikseen elämän ankarat vaatimukset, tai +että se olisi niin kietoutunut mielikuvituksen verkkoon, ettei voinut +niistä irtautua, vakavasti tarttuakseen käytännöllisiin toimiin, +tai että se suuntautuisi niin yksipuolisesti vain esteettisiin +harrastuksiin, ettei kykenisi valtion kansalaisen tehtäviin, soturin +ammattiin, tiedemiehen kylmäjärkiseen tutkimukseen, filosofin +käsitemäärittelyihin. Mitään tällaista ei tapahtunut. + +Lapsuutensa satumaailmoista he tosin saivat mukaansa vaikutelmia, jotka +saattoivat elää läpi kaikkien ikäkausien, mutta ne olivat sellaisia +vaikutelmia, jotka loivat työhön ja vaivaankin, vastoinkäymisiin ja +onnettomuuksiinkin, jotakin siitä runoudesta, mikä säteilee paljon +kokeneen Odysseuksen ympärillä. He olivat kasvaneet vahvoiksi juuri +sen sielunravinnon avulla, jota lapsuuden luonne kaipaa, ja kaikki +muutkin kyvyt olivat saaneet luonnollista ravintoa mielikuvituksen +terveellisestä ravinnosta ja sen välityksellä. Mikään muinaisuuden +kansa ei ole synnyttänyt isänmaallisempia kansalaisia, urheampia +sotilaita, seikkailuihin halukkaampia merimiehiä, älykkäämpiä +kauppiaita, terävämpiä luonnontutkijoita tai syvällisempiä filosofeja +kuin tämä kansa, joka samalla on kehittänyt verrattoman loistavan +taiteellisen sivistyksen. + +Roomalainen kultuuri on verrattain hedelmätön. Mutta roomalaisella +ei ollutkaan lapsuusparatiisia, mielikuvituksen yrttitarhaa, josta +hän olisi astunut ulos käytännölliseen elämään. Roomalaisella +kultuurihistorialla on mainittavana tuskin yhtään merkittävämpää +luonnontutkijaa tai filosofia. Kuiva kasvatus, jonka roomalaiset +lapsilleen saivat, ei kehittänyt heistä sen älykkäämpiä kauppiaitakaan. +Roomalainen kunnostautui liikeasioissa pikemmin koronkiskurina +kuin hyödyllisten ja suurenmoisten kauppa- tai teollisuusyritysten +suunnittelijana. Hän kunnostautui pikemmin viekkaana, intoilevana, +hiuksia halkovana asianajajana kuin käsitteitä erittelevänä filosofina. +Hänen tiedonhalunsa oli melkein mitätön, eikä hän juuri milloinkaan +tutkinut valloittamiaan kansoja ja maita. Tacituksen tutkielma +germaaneista on ainoa roomalaisessa kirjallisuudessa. Taiteessa ja +kirjallisuudessa roomalainen oli helleenien heikko jäljittelijä. Tämä +olkoon sanottu roomalaista muuten alentamatta. Onhan hänen suuruutensa +sotilaana ja lainsäätäjänä yleisesti tunnettu ja kieltämätön. + +Historia esittää toisenkin aikakauden, jolloin satu ja laulu taas +valtasivat kasvavan sukupolven. Se aikakausi alkoi ensimmäisen +ristiretken jälkeen, kun kotiin palaavat ristiretkeilijät kertoivat +monista vierailla mailla näkemistään ihmeistä ja kun nuo kertomukset +kohta hahmottuivat uusien näkemyksien hedelmöittämän mielikuvituksen +vaikutuksesta ja herättivät uuden värikkäämmän ja seikkailurikkaamman +käsityksen maailmasta. Ne lapset, jotka kasvatettiin tämän vaikutuksen +alaisina, loivat miehinä ylevän gootilaisen rakennustaiteen ja laskivat +perustuksen tieteen ja taiteen uudestisyntymiselle. + +Sillä seikalla, että mielikuvitus saa terveellistä ravintoa +lapsuusijällä, on perin tärkeä merkitys. Ken haluaa perehtyä tähän +kysymykseen, voi ottaa luettavakseen esim. lehtori Julius Humblen +ajatusrikkaan tutkielman. [_Vår tids ungdomsläsning i hennes inflytande +och riktiga ledning_, Sthlm 1871.] Tässä huomautan vain muutamista +kohdista, jotka erityisesti koskevat käsiteltävääni ainetta. + +Kasvatus, joka jättää syrjään mielikuvituksen hoidon tai pyrkii +sitä masentamaan, aiheuttaa kolme vaaraa. Ensimmäinen on se, että +mielikuvitukseton yleensä käy itsekkääksi, kovaksi ja tunteettomaksi. +Amfiteattereita, joiden seinien sisällä esitettiin pirullisen +julmia näytelmiä, kohosi Rooman vallan aikana kaikkiin suuriin ja +keskikokoisiin kaupunkeihin. Vain Kreikassa ne herättivät vastalauseita. + +Toinen vaara on se, että tieteellinen tutkimus menettää hedelmiä +tuottavia aloitteita ja sellaisia kokemusperäisten tosiasioiden +yhdistelmiä, jotka tekevät mahdollisiksi uudet keksinnöt, sillä, +kuten suuri ranskalainen fysiologi _Claude Bernard_ on osoittanut, +nuo yhdistelmät ja siis myöskin keksinnöt ovat mahdottomia ilman +mielikuvitustoimintaa. Mielikuvitukseton oppi saattaa "seisoa", mutta +ei "käydä", se ei voi astua ainoatakaan askelta uudelle mantereelle. +Siihen juuri tarvitaankin kuvitteluvoimaa. + +Kolmas vaara on se, että niinä aikoina, jolloin suurempia pääomia +keräytyy ja ainakin yksi yhteiskuntaluokka voi elää jonkinlaisessa +yltäkylläisyydessä, tämä yltäkylläisyys tulee vain vähässä määrässä +taidekehityksen hyväksi ja sen sijaan edistää kopeilevaa ja barbaarisen +aineellista ylellisyyttä, joka taas puolestaan pilaa maun ja hämmentää +makuarvostelmat. Katselijalta vaaditaan mielikuvitusta, jotta hän voisi +todellisella myötätunnolla eläytyä taiteilijan mielikuvituksen luomaan +teoksen; mutta silkin, peilien ja kultausten kiillon nauttimiseen ei +tarvita mielikuvitusta. + +Köyhä työmies, joka säästää hiukan päiväpalkastaan, koristaakseen +seinänsä väripainoksella, taalalainen metsätorppari, joka hankkii +itselleen n.s. taalaalaismaalauksen ja iloitsee sen katselemisesta, +kivikauden mies, joka elämän ylläpitämistyöltä sieppasi jonkun hetken, +kaivertaakseen työkaluihinsa mielenkiintoisina pitämiensä eläinten +kuvia, on todella uhrannut enemmän ja hartaammin taiteelle kuin moni +meidän päiviemme rikkaimmista miehistä. + +_Edward von Hartmann_ on kirjoittanut aineellisen ja esteettisen +ylellisyyden epäsuhdasta nykyaikaisen ylimystön elämässä. Hän pitää +tätä epäsuhtaa pelottavana; hän vaatii valtiota ja kuntia puuttumaan +asiaan auttaakseen aineellisen ylellisyyden syrjäyttämää tai alhaisia +tehtäviä täyttämään pakotettua taidetta taistelussa sen olemassaolon +ja ihanteellisuuden puolesta. Hän kehoittaa kaikkia järkeviä miehiä +liittymään yhteen ja toimimaan sen mielipiteen levittämiseksi, jonka +mukaan olisi kansallinen kunnia-asia ja velvollisuus sivistyselämää +kohtaan, jota kukaan varakas ei saisi lyödä laimin, käyttää osa +tuloistaan taiteen edistämiseen. + +Hän pitää onnettomuuden syynä sitä, että sivistyksen ylimystö ja +omaisuuden ylimystö ovat osittain toistensa ulkopuolella ja joutuvat +yhä enemmän erilleen, koska nykyajan oloista johtuu, että henkisesti +vähän sivistyneet, mutta saalistamiskykyiset ja voitonhimoiset henkilöt +voivat koota suunnattomia omaisuuksia. On kyllä mahdollista, että +kun he ovat näin pitkälle päässeet ja täyttäneet asuntonsa pelkillä +aineellisen ylellisyyden tuotteilla, he vetoavat taiteenkin apuun, +saadakseen salongeilleen aateluuden leiman. Mutta näin he eivät +tyydytä mielikuvituksen ja kauneusaistin, vaan turhamaisuuden luomaa +tarvetta, tai jos he vaativat taiteelta jotakin muutakin, tahtovat he +siltä tavallisesti jotakin aisteja kiihoittavaa, ja seuraus on se, +että rahalle altis ja turmeltunut taide, jota samoin rahalle altis ja +lahjottu taidearvostelu suosittelee, hankkii heidän välityksellään +maailmaan rakastajatarten muotokuvia ja äitelän imeliä laatumaalauksia. + +Valitettavasti ei von Hartmann vaivaudu hakemaan sen syitä. Se, mitä +hän valittaa, on auttamatonta, jollei siihen käydä käsiksi juuria +myöten. Mutta pahan juuria ei ole haettava siitä erotuksesta, jonka +hän on huomauttanut vallitsevan sivistyksen ja omaisuuden ylimystöjen +välillä. En myöskään luule olevan mitään apua hänen kehoituksestaan +järkeville ihmisille yhdistymään, jotta yleisen mielipiteen voimalla +rikkaat pakotettaisiin uhraamaan taiteelle. Jos kehoitus saisikin +kannatusta, ei suositeltu keino kuitenkaan ole terveellinen. Taide, +jonka täytyy elää pakkokeinoilla, on jo tuomittu kuolemaan. + +Jos on totta, että suurin osa nuorisoa lähtee kouluistamme +mielikuvituselämä kuivettuneena tai väärälle uralle suuntautuneena; +jos on totta, että vanhemmat yhä enemmän opettavat lapsiaan +halveksimaan sitä, mikä ei voisi tulevaisuudessa tuottaa heille +leipää; jos on totta, että laulut ja sadut yhä enemmän saavat väistyä +lastenkamaristakin, niin ei sovi kovinkaan pian odottaa parannusta +niihin epäkohtiin, joista von Hartmann on ehkäpä liioitellenkin +huomauttanut. Liioittelut toteutuvat siinä tapauksessa seuraavan +sukupolven aikana. + +Varmasti voidaan lapset varustaa kelpo taistelijoiksi elämän +kamppailussa silti riistämättä heiltä todellisuudessa voimia lisäävää +terveen mielikuvituselämän iloa. Tätä vailla he pystyvät vain työläästi +käsittämään kypsinä miehinä ja naisina niitä yleviä päämääriä, +joihin meidät on määrätty pyrkimään ja joita aineellisen työn tulee +palvella. Silloin saamme realistisen kasvatuksen vaikuttaessa odottaa +aineellisen ylellisyyden nousua, sen katkeruuden yltymistä, joka on +alkanut ilmetä luokkien uudistuneessa taistelussa toisiaan vastaan, +rikollisten lukumäärän lisääntymistä ja yhä syvempää laskua taiteen +ja tieteen alalla. Mutta meidän ei tarvitse tätä odottaa kaikille +ajoille määrättynä kohtalona. Taidevaisto ja kauneuden kaipuu ovat +ihmisluonteen oleellisia piirteitä, ja ennemmin tai myöhemmin tulee +terveellinen vastavaikutus, joka palauttaa ne oikeuksiinsa. + + + + +IV. + +ULKONAISEN LUONNON VAIKUTELMAT. + + +Sen kysymyksen yhteydessä, jota edellisissä luennoissani käsittelin, -- +ovatko yleispätevät esteettiset arvostelmat mahdollisia, -- on toinen: +voiko keksiä mitään tuntuvampaa yhtäläisyyttä niissä vaikutelmissa, +joita ulkonainen luonto on jättänyt ihmiseen hyvin etäällä toisistaan +olevina ajankohtina ja hyvin erilaisilla sivistysasteilla? + +Tähän kysymykseen tulee ennen kaikkea kirjallisuuden vastata; tämän +asian tutkimus voi ulottua niin pitkälle kuin kirjallisuuskin, +mutta ei pitemmälle, ja se voi siis käsitellä vain pientä osaa +ihmissuvun kehityshistoriasta. Ne kokeet, joita on tehty yritettäessä +tutkimalla nyt elävien, n.s. villikansojen luonnontunnetta tehdä +taannehtivia johtopäätöksiä kirjallisuutta aikaisempien kansojen ja +miespolvien luonnontunteesta, ovat laadultaan perin epävarmoja. Ja +vaikka sellaisten johtopäätösten soveltaminen olisikin oikeutettua +-- ja siitä voi olla eri mielipiteitä --, puuttuu kuitenkin vielä +luotettava menettelytapa n.s. villikansain sielunelämän tutkimisessa, +ja pahoja erehdyksiä on siinä melkein mahdoton välttää -- eikä vähimmin +nykyaikana, jolloin monessa tutkijassa on voittamaton taipumus +koettaa päästä otaksuttujen, syvälle ulottuvien muutosten perille, +jotka kehitys muka on ehtinyt aiheuttaa sinä lyhyenä aikana, minkä +ihmiskunnan kirjoitettu historia käsittää. + +Lähimmät tutkijapolvet Newtonin jälkeen pyrkivät selittämään +melkein kaikki hänen keksimiensä painolakien perustalla; samoin on +yhdeksännellätoista vuosisadalla, sittenkun Darwin oli julkaissut +oppinsa, koetettu sitä soveltaa siihenkin, missä sellainen soveltaminen +oli ennenaikaista. Tässä tarvinnee viitata vain erääseen tohtori Hugo +Magnuksen julkaisemaan teokseen [Vrt. Hugo Magnuksen teoksiin: _Die +geschichtliche Entwickelung des Farbensinns_, Leipzig 1877, ja _Die +Anatomie des Auges bei den Griechen und Römern_, Leipzig 1898], jossa +hän koetti todistaa, että ihmissilmän kyky erottaa värejä on suuresti +kehittynyt runoilija Homeroksen päivistä asti, siis noin 2700 vuoden +mittaisessa lyhyessä ajassa. Silmä oli muka edistynyt niiden värien +erottamisesta, joita aiheuttavat pitkät värähdysaallot, tajuamaan +sellaisia, joiden aallot ovat lyhyemmät, ja runoilijain isän Homeroksen +aikalaiset eivät muka vielä osanneet erottaa sinistä vihreästä. + +Magnuksen teoria on täydellisesti kumottu, ja hän on sen itsekin +tunnustanut. Kuitenkaan ei hänen ennenaikainen olettamuksensa ollut +tieteelle aivan hyödytön. Hänen erehdyksensä syy oli siinä, että se +sanavarasto, jolla värejä ja värivivahduksia ilmaistaan, on aikojen +kuluessa tullut rikkaammaksi, ja Magnus on tehnyt sen aivan oikean +huomion, että nimitykset ovat kehittyneet väreistä, joilla kuten +punaisella ja oranssilla on pitkät eli lämpimät värähdysaallot, +lyhyt- eli kylmäaaltoisiin väreihin, jollaisia ovat sininen ja +sinipunerva. + +Magnus on itse huomannut, että milloin jollakin kansalla ei ole +eräiden värien nimiä, ei siitä suinkaan seuraa, etteivät sen kansan +silmät erottaisi mainittuja värejä, vaikka sillä ei olekaan ollut +käytännöllistä syytä antaa niille erikoisia nimiä. Niinpä esim. +eräillä afrikalaisilla kansoilla ei ole nimiä kaikille pääväreille, +kun taas tutkimus, joka rakentuu samalle pohjalle kuin professori +Holmgrenin tutkimus värisokeudesta, osoittaa, että samat luonnonkansat +erottavat värit ja vivahdukset yhtä selvästi kuin eurooppalaisetkin. +Ovathan eurooppalaistenkin kansain kielet perin köyhiä värien +nimistä, jos näitä vertaamme niihin värivivahduksiin, jotka kykenemme +erottamaan. Vatikaanin mosaikkitehtaalla Roomassa on käytettävänään yli +kahdeksantoista tuhatta erilaista väriainesta, mikä lukumäärä lienee +kuitenkin pieni verrattuna kaikkiin silmän erottamiin värivivahduksiin. +Asiain näin ollen on parasta olla varuillaan ja harjoittaa +itsearvostelua, kun tutkitaan ihmiskunnan kirjallisia muistomerkkejä +aikeissa löytää niistä todistuksia siitä, että ulkonaisesta luonnosta +ihmisen tunne-elämään jääneet vaikutelmat ovat tuntuvasti muuttuneet +historiallisen ajan kuluessa. + +Kaksi vuotta sitten ilmestyi Skotlannissa eräs _Proudfoot Beggin_ +teos, jossa tutkitaan esteettisen maun kehitystä, etenkin luonnon +kauneuden käsittelemiseen nähden, ja vaikka hänkin mielestäni näyttää +olevan taipuvainen jossakin määrin liioittelemaan eri aikakausien +välillä tässä suhteessa vallitsevaa erilaisuutta, johtuu hän sentään +siihen lopputulokseen, jota minä puolestani pidän oikeana, että +makuvivahdukset näkyvät paljoa enemmän pinnalla kuin tunkeutuvat +syvälle tunne-elämäämme, ja että maun kehityksen historia vahvistaa, +kuten kokeillakin voi näyttää toteen, että kauneudessa on objektiivisia +kohtia, ja että yleispäteviä makuarvostelmia on olemassa siinäkin +mielessä, että samat makuarvostelmat voivat olla päteviä Homeroksen +aikalaisille kuin meillekin. + +Aion nyt esittää muutamia todisteita luonnonkäsityksestä niiltä +ajoilta, jotka ovat jokseenkin kaukana meistä. Otan aluksi eräitä +esimerkkejä klassillisesta, kreikkalaisten ja roomalaisten +kirjallisuudesta, joista muutama vuosi sitten, roomalaisesta +sivistyksestä luennoidessani, tein selkoa, ja siirryn sitten +seuraavassa luennossa vielä kauemmaksi esittääkseni eräitä piirteitä +arjalaisten esi-isiemme luonnonkäsityksestä, sellaisena kuin sen +tapaamme _Rigvedassa_, Intian arjalaisten ikivanhain pyhien laulujen +kokoelmassa. + +Antiikkisen elämän nuoruudessa ja kreikkalaisen kultuurin +kukoistusaikoina tapaamme luonnonkuvauksia vain poikkeustapauksissa. +Vanhimpia meille säilyneitä on Kalypso-jumalattaren saaren ja luolan +kuvaus siinä mainiossa Homeroksen runossa, jossa kerrotaan Odysseus +sankarin harharetkistä merellä Troijan hävityksen jälkeen. Hänen +aluksensa oli myrskyssä särkynyt, ja aallot olivat heittäneet hänet +itsensä sille saarelle, missä Kalypso-jumalatar asui. Tämä otti +haaksirikkoisen miehen ystävällisesti vastaan ja koetti pidättää häntä +sillä yksinäisellä meren kalliolla, joka oli hänen asuinpaikkanaan. +Odysseus oleskeli siellä kauan, mutta vihdoin hänet valtasi ankara +koti-ikävä, ja sen sijaan, että olisi istunut luolassa jumalattaren +vieressä tämän kultasukkulalla kutoessa taidokkaita kankaita, harhaili +sankari rannan louhikoissa ja katseli merta kyyneltynein silmin. +Jumalien isä armahti häntä ja lähetti Olymposta maahan sanansaattajansa +Hermeen ilmoittamaan Kalypsolle, että Odysseuksen täytyi lähteä pois +hänen saareltaan. + +Runoilija kuvailee ensin Hermeen laskeutumista Olymposta. Avaruuksien +eetterin halki hän syöksyy merta kohti ja leijailee aution vesiaavikon +laineiden yli kuin kalalokki, kun tämä saalista väijyessään lentää +sinisten aaltojen yläpuolella ja joskus kastelee siipeään niiden +suolaisessa vaahdossa. Kun Hermes vihdoin on joutunut saarelle, näkee +hän, kertoo runoilija, näyn, joka ilahuttaa hänen silmäänsä ja herättää +hänen ihmettelyään. + +Sen luolan ympäri, missä Kalypso asuu, kiertää tuoreenvihreä ja +viileänvarjoisa vaahterain, poppelien ja sulotuoksuisten kypressien +lehto, joiden latvoissa monilla linnuilla on pesänsä. Nykyaikainen +kirjailija olisi tässä ajatellut ensi sijassa laululintuja, mutta +muinaiskreikkalaisella runoilijalla on toisenlainen maku. Ne lehdon +siivekkäät asukkaat, joista hän kertoo, ovat sellaisia, jotka väkevillä +siivillään joustavasti lentäen piirtyvät taivasta vasten sen sinen +keskikohdalla: haukkoja, joilla on metsästysmaansa saaren louhikoissa, +ja vesilintuja, jotka kalastellen elähyttävät rantatyrskyjen +yksinäisyyttä. + +Laulusta huolehtii jumalatar itse. Luolaa lähestyessään Hermes kuulee +Kalypson sointuisan äänen, sillä hän laulaa kangaspuittensa ääressä, +kahdelle puolelle avautuvan kallioholvin perällä, ja sillä kohtaa, +minne päivänvalo ei voi tunkeutua, valaisevat luolaa liekit liedeltä, +mistä palavat setripuut levittävät hyvää tuoksua kauas ympärille. + +Luola on sisustettu mukavasti kuin palatsi, mutta verhojen tai muiden +koristeiden asemesta peittävät reheväkasvuiset viiniköynnökset, +rypäleterttu tertun vieressä, hänen kallioseiniään. Luolan +sisäänkäytävien edessä solisee aivan lähetysten neljä lähdettä, joista +yhtä monta kirkasvälkkeistä puroa oikullisesti kiertelee orvokkien +peittämien niittyjen halki. + +Sellainen on yksi niistä harvoista seikkaperäisemmistä +luonnonkuvauksista, joita tavataan Homeroksen runoissa. Tavallisesti +hän tyytyy vain yhdellä ainoalla sattuvalla sanalla kuvaamaan +ympäröivää luontoa, joka hänen mielestään kuulijan tai lukijan +oman mielikuvituksen tulee loihtia hänen henkilöittensä ympärille. +Kun hän, kuten tässä tapauksessa, rikkoo tätä sääntöä vastaan, käy +monisanaisemmaksi ja pysähtyy tarkkaamaan yksityiskohtia, tahtoo +hän kuvata tyynenkaunista, sievää ja kaihoisaa, eikä suurenmoista +ja ylevää. Ja tätä emme huomaa ainoastaan hänen, vaan kaikkien +kreikkalaisten kirjailijain teoksissa antiikkisen elämän terveeltä +kukoistusajalta. + +Eräältä toiselta Kreikan vanhimmista runoilijoista, Alkmanilta, on +vielä tallella kuvaus yön levosta. Se on lyhyt, kuten Göthen runo +samasta aiheesta, ja alkaakin melkein sanasta sanaan niinkuin tämä: +"_Über allen Gipfeln ist Ruh_", puhuen samaan tapaan pikkulintujen +äänettömyydestä metsässä. Vanhaksi tultuaan sama runoilija toivoo +olevansa _käyrlos_, "kultaisen kevään lintu", joka liitelee meren +rannalla. + +Plato, jonka suuruus filosofina melkoisesti johtui hänen aito +runoilijaluonteestaan, on muutamin harvoin sanoin antanut meille mitä +viehättävimmän piirroksen Ateenan luona virtaavan pienen Ilissos-puron +plataanien varjostamista rannoista. + +Runoilijatar Sappho ilmaisee useissa kohdin runoissaan myötätuntonsa +tallattuja kukkia kohtaan. + +Kun sankari Sophokleen murhenäytelmässä "Ajax" on päättänyt heittäytyä +miekkaansa ja kuolla, ovat hänen viimeiset sanansa seuraavat: + +"Oi, auringon valo! Oi, synnyinmaani pyhä manner! Oi, isäni majan +kynnys, sinä Ateenan ylväs kaupunki! Oi, leikkitoverit, lapsuudenaikani +ystävät, purot ja lähteet, hyvästi! Ja isä, äiti, hyvästi, hyvästi!" + +Rakkaimmat kuvat, jotka piilevät hänen sielussaan, nousevat hänen +silmänsä eteen sillä hetkellä, kun hän on vaihtamaisillaan auringon +valon manalan synkkään pimeyteen, ja tällöin on vanhempien ja +lapsuudenystävien rakkaiden kuvien ohella hänen sydämessään sijaa myös +kotiseudun puroille ja lähteille. + +Nämä olen esittänyt vain esimerkkinä siitä sydämellisestä ja +teeskentelemättömästä luonnonrakkaudesta, jota tapaamme kaikkialla +Kreikan klassillisessa kirjallisuudessa, kun taas melkein turhaan +haemme laajempia luonnonkuvauksia tai yrityksiä sanoilla maalaten +jäljitellä tai voittaa maalarin siveltimen luomia teoksia. Pyrkimys +sellaiseen matkintaan oli kreikkalaisista yhtä kaukana kuin se +yhäkin on joka pojasta ja tytöstä, joka saa joka päivä seurustella +luonnon kanssa ja elävästi tajuaa metsän tuoksun, muotojen ja värien +raikkauden ja kauneuden, eläinten elämän, lintujen laulun, kasvien +eri muodot, kaikki ne tuhannet erilaiset ilmiöt, jotka houkuttavat +lasten uteliaisuutta ja tiedonhalua, samalla kun ne viehättävät hänen +kauneusaistiaan. He elävät kaiken tuon keskellä, mutta eivät sitä +mietiskele eivätkä tiedä, kuinka sitä rakastavat, ennenkuin kaupungin +muurien sisään suljettuina ja kirjan ääreen kahlittuina ovat pakostakin +oppineet sitä kaipaamaan. + +Kreikkalaisen nuorison kasvatus suuntautui reippauden ja iloisuuden +luomiseen. Turhaan siis haemme tästä kansasta sitä kaihoisaa ja +liikatunteellista, mikä uhkuu nykyisestä luonnonkäsityksestä ja +luonnonkuvauksesta, jopa uudemman realistisen koulun piirissä, vaikka +tunne siinä väistyykin jonkun verran syrjään ja sen sijalle tulee +lopulta ikävystyttävän yksityiskohtien tuhlailu ja turhantarkka +havainnollisuuteen pyrkiminen yksityispiirteissä. + +Turhaan haemme tuota kaihomielistä ja liikatunteellista keskiajankaan +runoteoksista, mitä ihmisen ja luonnon välisiin suhteisiin tulee. Yhtä +turhaan haemme niistä sellaisia luonnonkuvauksia, jotka muistuttaisivat +nykyaikaisissa runoissa ja romaaneissa tavattavia. Romaanisten kansojen +keskiaikaisessa kirjallisuudessa kohtaamme useiden vuosisatojen +kuluessa tuskin mitään, mitä kannattaisi sanoa luonnonkuvaukseksi. + +Germaanisen keskiaikaisen kirjallisuuden laita ei ole sen paremmin. +Saksan runoudessa keskiajalta emme tapaa ainoatakaan maisemakuvausta +ja tuskin muita lausumia kuin eräitä sovinnaisia ja alati toistuvia +lauhkeista kevättuulosista ja linnunlaulusta, jotka todistavat, että +jonkinlainen luonnontunne sentään oli jäljellä. + +Niissä vähäisissä rippeissä, mitä meille on pakanuuden aikaisesta +vanhimmasta pohjoismaisesta runoudesta jäänyt, esiintyy luonnontunnetta +tosin jonkun verran enemmän kuin saksalaisissa. _Håvamål_ esim. +vertaa miestä, jota kukaan ei rakasta, kelohonkaan, kun se lahoten +seisoo kalliolla kuoretta ja neulasitta. Tämä vertaus taas muistuttaa +toista, jonka voimme riimukirjoituksella merkittynä lukea Molinin +"Vyöpainijain" jalustassa; siinä tyttö valittaa: "Yksin olen kuin +lehdon haapa, ystävittä kuin oksaton honka." + +Onpa Eddassa eräs luonnonkuvauskin, tosin niin vähäarvoinen kuin +mahdollista, mutta aivan riittävä saattaakseen mielikuvituksemme +toimimaan ja pakottaakseen sen täydentämään taulua. Se on +ennustajattaren kuvaus siitä uudesta maasta, joka tulee Ragnarökin +jälkeen, sittenkun jumalat ja jättiläiset ovat kaatuneet taistelussa +toisiaan vastaan, ja vanha viallinen ja synnintahraama maa on +hukkunut Surterin liekkeihin. Kaaoksen kuohusta nousee taas uusi maa +kukoistavine kenttineen, jonka ruohosta jälleen löydetään suuren +tuntemattoman jumalan viisaudensäkeitä sisältävät kultataulut, ja jonka +pellot kyntämättäkin tuottavat kasvun. + +Näin on tietäjätär kuvannut taulun etualan ja keskiosan. Näemme +mehevänvihreän maan ja kauempana tähkäpäitten huojuvat aallot. Mutta +vesi ja ilma, nuo kaksi muuta alkuainetta, puuttuvat tästä taulusta. +Ne tapaamme kahdessa säkeessä, joissa yhteensä on viisi sanaa. Sanat +ovat: "_Forsar falla -- och örn flyger däröfver_." Siinä kaikki, mutta +se riittääkin, jotta lukija, jolla on vähänkin mielikuvitusta, näkee +taustalla vuorijyrkänteitä kuohuvine koskineen ja kaiken yllä ilman, +jonka eetteriä vasten piirtyy kotkan kuninkaallinen lento. + +Laveammin, enemmän tai vähemmän huolellisesti yksityiskohtiin +käyvän luonnonkuvauksen tapaamme oikeastaan vasta keisariajan +Rooman myöhempien kirjailijoitten teoksissa ja nykyajan, viimeksi +kuluneiden kolmen tai neljän sukupolven kirjallisuudessa. Siinä on +yksi niitä monia yhtäläisyyksiä, joita on keksitty näiden enemmän kuin +vuosituhannen erottamien aikakausien välillä ihmiskunnan historiassa. + +Kuitenkin ovat Rooman keisariajan runoilijat vielä antiikin pohjalla, +vaikka valmiina astumaan sen rajaviivan poikki, joka erottaa tuon +pohjan meidän ajastamme. He ovat oppineet liiaksi kreikkalaisilta +esikuviltaan antaakseen hillitsemättömän vapauden taipumuksilleen +komeilla joko tunteillaan tai taituruudellaan; he ikäänkuin yhä +laskevat, kuinka monta sanaa sopii luonnonkuvaukseen uhrata, he +luottavat yhä lukijan mielikuvitukseen toivoen, että se kykenee luomaan +yhdessä heidän oman kuvittelunsa kanssa -- jollainen luottamus näkyy +suurimmalta osalta nykyajan runoilijoista ja romaaninkirjoittajista +hävinneen, he kun innokkaiden matkaoppaiden tapaan seuraavat lukijansa +kintereillä, alati huomautellen heille toista kaunista yksityiskohtaa +toisen jälkeen, kieltäen heiltä itsepintaisesti kaiken itsehankitun +nautinnon ja luultavasti odottaen palkakseen, että ihaillen +tunnustettaisiin heidän kykynsä keksiä, mitä kaunista luonnolla on +tarjottavana sille, joka tietäjän silmin sitä tarkastelee. + +Juuri tämä suosion odottaminen, tämä tarkoitus vaikuttaa lukijaan tai +voittaa puolelleen katsoja on painanut liiankin selvän leiman nykyajan +sekä taiteen että kirjallisuuden tuotteisiin. Antiikkisten mestarien +suuri salaisuus on oikeastaan siinä, että he osasivat antaa teoksilleen +sen leiman kuin ne olisivat olemassa vain itsensä takia niinkuin +aarniometsän kukka, jota ihmissilmä ei ole milloinkaan nähnyt. He eivät +koskaan keikaile tunteellaan eikä taituruudellaan. + +Aeneidinsä kuudennessa laulussa Vergilius kertoo, kuinka hänen +sankarinsa Aeneas, monen harhailun jälkeen merellä, lopulta saapuu +luvatun maan Italian rannikolle. Aeneaan ensimmäinen tehtävä sinne +saavuttuaan on käydä tapaamassa kuuluisaa pelottavaa ennustajatarta, +kumalaista sibyllaa, saadakseen häneltä kuulla omat ja jälkeläistensä +vaiheet Italiassa. + +Hänellä on samalla mielessään uskalias ajatus laskeutua sibyllan +avulla manalaan, saadakseen siellä puhella isävainajansa kanssa ja +kuulla hänen neuvojaan. Juuri se kohta Italian maaperää, missä hän oli +astunut maihin, nimittäin sen niemen pohjoisrannikko, joka pohjoisessa +rajoittaa Napolinlahtea, mainitaan jo vanhimpien aikojen tarinoissa +hirmuisena paikkana, joka oli täynnä eriskummaisia ja kamalia +luonnonilmiöitä, ja jonka metsien peitossa oli kuolleitten valtakunnan +Hadeksen portti. + +Vergilius itse tunsi tuon seudun perin tarkoin, eikä mikään siis +olisi ennakolta luultavampaa kuin että hän käyttäisi näitä tietojaan +kuvatakseen seutua mielikuvitukseen tehoavin yksityiskohdin, kun hän +kertoo Aeneaan sikäläisistä seikkailuista. Mutta näin hän menettelee +mitä säästäväisimmin. Jo Aeneaan laivaston ankkuripaikalla on vielä +tänäänkin synkkä leima, jos sitä vertaa siihen hymyilevään seutuun, +mikä aukenee silmälle kohta, kun kiertää niemen kärjen, sillä silloin +on edessämme Bajae-poukama ja väriloistoinen Napolinlahti. + +Ajatelkaamme, että jollakin nykyajan tavallista etevämmällä +runoilijalla, esim. täydellä syyllä ihaillulla Robert Hamerlingilla, +olisi ollut käsiteltävänään sama aihe kuin tässä Vergiliuksella! Se +antaa meille jonkinlaisen käsityksen siitä, kuinka eri tavalla samaa +asiaa voi käsitellä. Vergilius puhuu ensin itse ankkuroimisesta, kun +Aeneaan laivasto laskee Cumaen rannikolle ja järjestäytyy keulat +ulapalle ja perät maata kohti. Sitten hän mainitsee rannan ulkonäön, +mutta vain epäsuorasti, sanomalla: "Kilpailevin innoin karkaa +rohkeitten nuorukaisten joukko Hesperian rannalle. Osa houkuttelee +piikiven suonista piilevän kipunan, osa kiitää pitkin metsiä, eläinten +lehväistä turvapaikkaa, ja pyrkii puroille." + +Näin hän arvelee kyllin tarkoin ilmaisseensa rannan ulkonäön. Metsä +ulottuu sinne saakka, ja se on tumma, valtava metsä, jossa ovat +eläinten "lehväiset turvapaikat". Aeneaan itsensä hän panee sillä aikaa +menemään Cumaen kunnioitusta herättävien muurien luo, siihen laajalle +ulottuvaan luolaan, missä Cumaen sibylla asuu. + +Hamerling olisi sen sijaan varmaankin heti syventynyt kuvaamaan metsää +yhtä miellyttävästi kuin esim. runossaan _Der König von Sion_. Hän ei +varmastikaan olisi jättänyt mainitsematta, että Cumae, jonka tornit ja +sakarat olivat jo ehtineet vanhuuttaan harmaantua, silmäilee korkean +tuffikeilan huipulta allaan olevaa synkkää metsämaisemaa. Hän olisi, +Aeneasta metsään seuraten, kuvannut ne pimennot ja sen hiljaisuuden, +mihin kulkija yhä syvemmin verhoutui, ja antanut sankarinsa kiipeillä +tulenkuluttamien trakyyttilohkareiden keskellä muinaisten laavakenttien +yli, joiden rakoihin jättiläistammet olivat tunkeneet kuhmuraiset +juurensa, ynnä sen ohella viitannut niihin kamaloihin salaisuuksiin, +kumalaisen kuolemanoraakkelin salaisiin menoihin, joita eräinä öinä +vuodessa vietettiin niillä seuduin, missä Aeneas nyt harhaili. Hän +olisi antanut sankarin suunnata askeleensa Averno-järven rannoille, +jonka synkkä, vaitelias vesi vain epäselvästi voi kuvastella kastanjien +sen yli kumartuvia latvoja, ja sieltä maisemiin, joita Dante myöhemmin +käyttää esikuvina helvettiään sommitellessaan. Hän olisi, kaikki +mielikuvituksensa varat käyttäen, kuvannut myös ikivanhaa Cumaen +kaupunkia, sen merkillistä unielämää, sen salaperäisiä temppeleitä ja +kuoleman oraakkelin pappeja. + +Vergilius ei tee mitään tästä kaikesta. Tai oikeammin: hän tekee, mutta +epäsuorasti, kuin ohimennen, ja jättää aina muutamalla reippaalla +vedolla piirretyt luonnonkuvansa itse eepillisen kertomuksen +sivuseikoiksi. Hän mainitsee "Avernon rikkisen lammikon", mutta samassa +yhteydessä kuin kaksi kyyhkystä, jotka lennollaan osoittavat Aeneaalle, +mistä tämä metsässä löytää sen kultaisen oksan, jota kädessään pitäen +hän uskaltaa laskeutua manalan varjojen pariin. + +Kun näet kyyhkyset tulevat Averno-järven läheisyyteen, lentävät +ne suoraan ylös ilmaan välttääkseen järvestä kohoavia myrkyllisiä +höyryjä. Hän kertoo nyt metsän pimennoista ja autiosta äärettömyydestä +ja notkojen hämäryydestä, ilmoittaapa meille myös, mitä puulajeja +aarniometsässä on, nimittäin: rautatammia, saarnia, jalavia ja mäntyjä, +mutta senkin vain kertoessaan, kuinka noita puita kaadetaan rovioksi +eräälle Aeneaan kuolleelle miehelle, ja vasta puhuessaan niiden +kaatamisesta hän kertoo myös valtavista vuorijyrkänteistä, joita +metsässä on, ja joilta kirveitten kaatamat jättiläisjalavat ryskyen +syöksyvät alas. + +Aeneaan retkestä metsän halki olisi Hamerling arvatenkin laatinut +erikoisen kuvauksen, missä hetkeksi olisi päästänyt kertomuksen juonen +kädestään, suodakseen meille synkkää luonnonlyriikkaa. Vergilius +välttää tätä, niin että hänen kaikki kykynsä salaperäisillä väreillä +maalaamiseen säästyy siihen juhlalliseen hetkeen, jolloin Aeneas +ammottavan rotkon kautta "tumman järven ja synkästi pimentyvän +metsän välillä" seuraa sibyllaa varjojen maailmaan. Tästä huolimatta +Vergilius on kuitenkin saavuttanut tarkoituksensa luoden kuvailunsa +kokonaisvaikutuksella mielikuvitusta kiihoittavan, kerrottujen +tapausten kanssa sopusointuisen ja samalla perin tarkan kuvan Cumaen +ympäristöstä. Erotus on vain siinä, ettei hän koskaan ole tunnustanut +tai antanut aavistaa sellaista tarkoitusta, mutta saavuttanut sen +kuitenkin, aivan kuin itsensä ja lukijan tietämättä. + +Aeneidin yhdeksännessä laulussa on toinen luonnonkuvaus kehyksenä +kertomukselle Nisus ja Euryalus ystävysten kuolemasta. Vihamieliset +rutulit ovat piirittäneet troijalaisten leirin, kun Aeneas, näiden +päällikkö, on poissa. Kaksi troijalaista nuorukaista, Nisus ja +hänen nuorempi ystävänsä Euryalus, ottavat yöllä hiipiäkseen +vihollisjoukon läpi saattaakseen Aeneaalle sanan hänen miestensä +vaarallisesta tilasta. Näin tehdäänkin. Vihollisleiri on kuvattu +hyvin havainnollisesti: "Unen ja viinin horroksissa makaavat miehet, +ja varustetut vaunut peittävät ruohon. Pyörien välissä on hajallaan +ruumiita, viinitynnyreitä, valjaita ja aseita." + +Leiritulet luovat valoaan kentälle, ja niiden piirin ulkopuolella ovat +ratsuväen hevoset liekaan pantuina laitumella. Nykyaikainen kertoja +olisi, saadakseen valovaikutuksia tauluun, tuskin jättänyt kuvaamatta, +kuinka leiritulien loimu taittui aseihin ja varustuksiin, mutta +Vergilius ei niin tee, koska tapausten kulku ei sitä vaadi. Hän siis +jättää lukijan mielikuvitukselle tuon valovaikutelman lisäämisen. + +Mutta ennenkuin ystävykset ovat ehtineet hiipiä rutulien leirin +läpi, missä he viipyvät pistääkseen miekkansa joidenkuiden nukkujien +ruumiisiin, nousee kuu näköpiirin yläpuolelle. Satapäinen ratsuparvi +näyttää lähestyvän leiriä, ja ennenkuin Nisus ja Euryalus ovat ehtineet +syöksyä metsään, jonka reunassa rutulien leiri on, ovat ratsastajat +heidät nähneet. Kuun säteet, jotka heijastuivat Euryaluksen kiiltävästä +kypärästä, ovat ilmaisseet heidät. Tässä on siis käytetty edellä +kaivattua valovaikutusta, koska sillä on osansa kertomuksessa ja +nuorukaisten kohtalossa. + +Metsäkin, jonne he nyt syöksyvät piiloon, on kuvattu jokseenkin +laajasti; mutta se ei tapahdu luonnonkuvauksen itsensä vuoksi, vaan +sen selittämiseksi, miksi nuorukaiset eksyivät toisistaan. Euryalus +joutuu ensin rutulilaisten ratsumiesten käsiin. Nisus kiiruhtaa hänen +avukseen, vaikka kaikki apu on mahdotonta, ja heittäytyy keihäitten +lävistämänä kuolleen ystävänsä ruumiin päälle. Euryalusta verrataan +hänen kaatuessaan purppurakukkaseen, joka auran viiltämänä riutuu +kuolemaan, ja korkeavartiseen unikkoon, kun se kumartaa päätään +myrskyisten sadekuurojen painaessa. + +Säkeet, joissa hänen kuolemaansa kuvataan, ovat sointisävyltään +kauneimpia, mitä roomalainen runous on luonut. Tämä kohta on +merkillinen vielä siitäkin, että se on ainoa, missä Vergilius luopuu +eepillisestä tyylistään, ylistääkseen omasta puolestaankin niiden +onnea, jotka hyvinä ystävinä saivat kuolla yhdessä, ja lausuakseen sen +toivomuksen, että hänen laulunsa osaltaan ikuistaisi heidän muistoaan. + +Se eroavaisuus muinaisroomalaisen ja nykyaikaisen maisemakuvauksen +välillä, josta tähän saakka olen huomauttanut, koskee sitä oikeastaan +vain sen esiintyessä eepillisessä kertomuksessa, ja tämä ero, kuten +olemme huomanneet, on siinä, että roomalainen eepikko pitää tarkkaa +vaaria, ettei maisemakuvaus milloinkaan saa paisua pääasiaksi tai +pitemmäksi aikaa keskeyttää tapausten kulkua -- jollainen ilmiö +sitävastoin on perin tavallinen nykyaikaisissa eepillisissä runoissa. + +Usein on koetettu yleisemmällä, kaikkiin kohtiin soveltuvalla tavalla +määritellä sitä eroa, joka suuresta yhtäläisyydestä huolimatta heti +pistää silmään verratessa antiikkista ja nykyaikaista luonnonkuvausta. +Niinpä on esim. oltu huomaavinaan, että antiikkinen maisemakuvaus on +pääasiallisesti plastillista kiintyen enemmän muotoihin kuin valoon ja +väreihin. Se pitää kuitenkin vain osittain paikkansa. + +On antiikkisia luonnonkuvauksia, jotka ovat suurimmalta osaltaan tai +aivan kokonaan plastillisia, jotka tekevät selkoa maiseman suurista +viivoista eikä mistään muusta, mutta on myös toisia, joissa valolla +ja väreillä on päätehtävä. Horatius puhuu puhtaan kuun loistosta +yöllisellä merellä; Vergilius kuunsäteiden värinästä meren aalloilla +ja meren auringonvalossa vyöryvistä purppura-aalloista; Lucretius +kastepisaroista, jotka kullanpunaisessa aamuvalossa läikkyvät ruohossa +kuin timantit, samalla kun järvet ja virrat huokuvat sumua, ja Catullus +on pitemmälti kuvannut meille merta aamunkoitteessa, jonka kauneutta ei +yksikään nykyaikainen kirjailija ole kyennyt sen paremmin esittämään. + +_Siinä_ ei siis ole roomalaisen ja nykyaikaisen luonnonkuvauksen +varsinainen erotus. Sitten on taas haettu erotusta siitä, että +antiikkisista luonnonkuvauksista, niin plastillisia kuin ne ovatkin +ja niin suuresti kuin ne rakastavatkin väriä ja valoa, puuttuisi +kuitenkin se, mitä me sanomme taustaksi. Mutta sitäkään väitettä ei +voi puolustaa. Kun roomalainen runoilija Statius kuvailee näköalaa +Sorrenton rannalla olevan huvilan ikkunasta, on tässä kuvauksessa +yhtä selvä tausta kuin missä nykyaikaisessa kuvauksessa hyvänsä, +joka esittää Napolinlahden silmälle tarjoamaa näkyä. Taustana on +Statiuksen runossa näköpiiri merellä ja "laskeva aurinko ynnä taivas, +joka saa tunnelmansa illalta, kun ennen päivän sammumista metsän +kattamat vuoret upottavat varjonsa vesiin ja palatsit aivan kuin uivat +kristallinkirkkaassa meressä". + +Ainoa, mitä tässä suhteessa voi täydellä syyllä sanoa, on se, että +keisarikunnan runoilijat, samoin kuin koko antiikkinen ajanjakso, +rakastivat sellaisiakin luonnonkuvia, joilla on ahtaat rajat, ilman +näköalaa etäisyyteen, jollainen esim. on syvällä metsän sylissä +kirkkaansininen lähde, jota sen partaille saakka ympäröi hieno kukkien +kirjailema ruohopeite ja hiukan kauempana vanhat ja tuuheat puut. + +Niin kuvaa Ovidius sitä lähdettä, missä Narkissos nuorukainen +näki oman kauneutensa ja siihen ihastuneena riutui toivottomasta +rakkaudesta peilikuvaansa. Niin ylistää Horatius Bandussian lähdettä, +omaa lähdettään maatilallaan Sabinilaisvuoristossa, ja sen pienestä +vesikuvastimesta, joka on hänen sanainsa mukaan kirkkaampi kuin +kristalli, ja kalliosta, jolta sen lirisevät pikkulaineet hyppelevät, +ynnä vanhasta rautatammesta, joka kasvaa tuolla kalliolla, hän laatii +eräässä laulussaan pienen sievän maisemamaalauksen. Tuollaiset +pienet ahdaskehäiset luonnonkuvaukset eivät myöskään ole harvinaisia +nykyaikaisessa runoudessa, ja tältä alalta tavataankin hyvin +miellyttäviä kuvia kaikkein uusimpien maisemamaalausten joukossa. + +Kolmas yritys tavata oikea erotus muinaisroomalaisen ja nykyaikaisen +maisemakuvauksen välillä hakee tätä eroa siitä, että edellinen +aina esittää kirkasta ilmaa ja täyttä valoa, mutta siltä puuttuvat +väliasteet, kaikki hämärään ulottuvat heijastukset ja kaikki valoon +tunkeutuvat puolivarjot -- että se siis ei jää katselemaan eikä huomaa +ilmaperspektiivin ja valohämyn omituisuuksia. Tätä huomautusta pidän +puolestani oikeana, sillä ne poikkeukset säännöstä, mitä tässäkin voi +havaita, eivät ole sellaisia, että ne todellakin sen kumoaisivat. + +Etelän runoilijoilta ja maisemamaalareilta puuttuisi vieläkin tämä +väliasteiden ja valohämyn ymmärrys, jolleivät pohjoisen Euroopan +kokemukset olisi tässä tulleet heille avuksi. Pohjoinen taivas +kalpeampine väreineen ja alakuloisempine, sekaisempine vivahduksineen +pakottaa hakemaan korvausta valojen ja varjojen moninaisuudesta. Ja +kuultavanhämärään varsinaisessa maalauksessa liittyy se, mikä on +uneksivaa ja salaperäistä nykyisen runouden luonnontunteessa. + +Kenties on myös tuo suuremman osan vuotta sisällä vietetty elämä, joka +on tavallista pohjoisten kansojen keskuudessa, ja veltostunut kyky +käsittämään luonnon yksityiskohtia, jonka sivistyneen luokan pitkät +kouluopinnot aiheuttavat, osaltaan vaikuttanut luonnonkäsityksemme +muuttumiseen. Meidän joukossa m.m. on tämän johdosta hyvin monta, jotka +eivät kykene erottamaan niinipuuta ja saarnia toisistaan, tai tuntemaan +tavallisimpia lintujamme niiden laulusta ja höyhenpuvusta. Sellaisissa +oloissa kiintyy mielikuvitus pikemmin yleisiin piirteisiin, maiseman +tunnelmaan, ja jos edellinen kyvyttömyys onkin valitettava puute, niin +sen tässä huomautettu seuraus on taas etu. + +Realistinen suunta nykyaikaisessa kirjallisuudessa pyrkii, kuten +tunnettu, korjaamaan tätä epämääräistä yleisyyttä luonnonkuvauksessa, +ja sen onkin joskus onnistunut luoda mainioita pienoiskuvia, +erinomaisia havainnollisuuden ja yksilöllisyyden puolesta; mutta vielä +useammin se on joutunut pitkäveteisesti luettelemaan yksityiskohtia, +jotka kiihoittamatta lukijan mielikuvitusta vaikuttavat ikäviltä ja +väsyttäviltä eivätkä tee kuvaa kokonaisuudeksi sielun silmälle, vaan +yhteyttä vailla olevaksi yksityiskohtien kokoelmaksi. + +Antiikin kirjailijoilta ei kuitenkaan kokonaan puutu valohämyn +tajua. Mutta on kuvaavaa, ettei heissä herätä varjojen ja valojen +moninaisuutta tajuamaan päivän, vaan kuutamoisen tai tähtikirkkaan +yön valohämy. Lucanus kuvaa mielellään tähtitaivasta silloin, kun se +kaartuu meren yli, jonka myrskyiset aallot vilahtelevat yön pimeässä. +Vergilius antaa Aeneaan, kun tämä on laskeutunut manalaan, kulkea +yli kenttien sellaisessa puolihämärässä, jonka kuu aiheuttaa pilvien +välistä lähettäessään pettävää valoaan kulkijan polulle ja tässä +hämärässä hän näkee isänsä haamun "sellaisena kuin utuharsojen läpi +kuvittelee näkevänsä vilahduksen äsken syntyneestä kuusta". + +Epäilemätöntä on, että syvät metsät värisevine valoineen ja varjoineen +ovat jättäneet Rooman keisarikunnan runoilijoihin vaikutelmia, +samanlaisia kuin mitä me itsekin voimme tuntea syvän metsän sylissä. +Kuvatessaan lehtoa, missä druidit muinoin suorittivat uhrejaan, tuo +Lucanus esille sitä kaameata ja lumoavaa tunnetta, jota tuollainen +sisäkuva voi herättää. Vergilius taas panee tummat myrttimetsät +humisemaan niillä manalan kentillä, surun kentillä, missä onnettoman +lemmentuskan uhrit oleskelevat. Siellä voivat ne henget, jotka haluavat +olla yksin muistoineen, loitota yksinäisille poluille, häiriintymättä +mietiskelläkseen tuskaa, jota tuskin haluavat menettää, tai jos +rakastavaiset täällä ovat jälleen tavanneet toisensa, saavat he taas +kuljeskella kahden kesken. + +Ne, jotka tunkeutuvat syvemmälle siihen kysymykseen, johon tässä olen +koskettanut, ovat olleet keksivinään varsinaisen ja kaikissa kohdissaan +todistettavan erotuksen antiikin ja nykyajan luonnonkuvauksen välillä +siinä, että jälkimäinen on subjektiivisempaa, että nykyaikainen ihminen +ikäänkuin liittyy luontoon, uneksii siihen jotakin omasta sielustaan. +Ja sitten kun näin on tehty, näkee hän luonnonilmiöissä oman sisäisen +elämänsä peilikuvia. Luonto, jolle antiikki antoi jumalaisen elämän, +on oltuaan kauan kuolleen koneiston kaltaisena saanut ihmisen omasta +povesta uuden elämän, jota kohtaan hän luulee voivansa olla vielä +syvällisemmin myötätuntoinen kuin jos tuo elämä olisi hänelle vierasta +ja korkeampaa. + +Tässäkin vastauksessa on epäilemättä jotakin oikeata, vaikka tämä +oikea on ilmaistu perin häilyvin sanoin. Immanuel Kantin ja häntä +seuraavien ihanteellisten järjestelmien mukana alkoi uusi ajanjakso +runoudessa ja luonnonkäsityksessä. Näiden järjestelmien mukaan luonto +ei oikeastaan ole muuta kuin osa ihmisen omaa itseä, nimittäin hänen +aistihavaintojensa kokonaisuus, joille ihmishengen käsitystapa ajan ja +paikan rajoissa antaa järjestyksen ja muodon. + +Luonnontieteenkin mukaan jää ihmisen omaksi tehtäväksi pukea luonto +valoon ja väreihin, säveliin ja tuoksuihin, sillä eetteriatoomien +värähdykset muuttuvat valoksi ja väriksi vasta ihmisen silmässä, +ja ilman värähdykset muuttuvat soinnuiksi ja säveliksi vasta hänen +korvassaan. Toiselta puolen myönnetään samalla, että juuri tuo sama +ilmiömaailma antaa herätteitä ja vaikutelmia, joiden välityksellä +ihmishengessä uinuvat älylliset voimat saadaan toimimaan ja +kehittymään, ja siten on ihmisen ja luonnon välille taas solmittu +mitä läheisin side. Ne ovat olemassa toisiaan varten, toisilleen +tarkoitettuja, ja se, mikä luonnossa on todellisuutta, kumpuaa samasta +lähteestä kuin inhimillinen persoonallisuuskin. + +Kuinka syvälle nämä ajatukset ovat puuttuneet nykyaikaiseen runouteen +ja määränneet sen kannan, sitä todistaa uudemman runouden historian +joka sivulla sekä sellainen luonnonsymboliikka kuin esim. Lenaun että +myös ne tavallisesti vähemmän onnistuneet yritykset, joita joka päivä +saamme havaita, kun haetaan rinnakkaisuuksia ihmissielun tunnelmien ja +luonnonilmiöiden välillä. + +Ylevimpiä luonnonkuvauksia, mitä koskaan on luotu, lienee se, missä +Goethe tekee tajuttavaksi Faustin sammumatonta valon ja kirkkauden +kaipuuta siinä ikävöimisessä, joka valtaa hänet, kun hän vaeltaessaan +kaupunginportin ulkopuolella näkee kukkulalta auringon laskun: + + Jos siivin voisin nousta lentohon, + sen myötä liitää, yhä liitää! + Iki-iltahohteess' silmä nähdä sais + hiljaisen mailman käyvän esiin; + kuin hehkuin välkkyis vuoret, laaksot uinahtais, + hopeapurot virtais kultavesiin. + Ei estäis jyrkät vuoret rotkoineen + ylevää retkeäni taivaan sineen; + -- ja hämmästyksin aavan meren veen + nään tuossa soiluvine lahdelmineen. + Taa vetten jumalatar vihdoin vaipuu, + mut innoin sydämeni lyö: + pois kiidän, ikivaloon mun on kaipuu, + on eessäin päivä, takanani yö, + ja ylhäällä on taivas, alla selät seljaat! + + [Käännös Valter Juvan. _Suom_.] + + + + +V. + +USKONNOLLINEN TUNNE JA LUONNONKÄSITYS. + + +Edellisessä luennossani selostin klassillisten kansojen, roomalaisten +ja helleenien, käsitystä luonnon kauneudesta ja koetin osoittaa, että +se, puhtaasti esteettiseen sisältöönsä nähden, oikeastaan oli sama +kuin meidänkin. Mutta arvostelmamme eivät juuri koskaan ole puhtaasti +esteettisiä, koskekoot ne sitten luonnon tai taiteen ilmiöitä. Usein +sekaantuu siihen, perin määräävälläkin tavalla, aistimuksia muiltakin +aloilta kuin esteettiseltä, esim. sovinnaisesta säädyllisyydestä, +varsinaisesta siveydestä, filosofiastamme tai uskonnostamme, +jotka vaikuttavat makuarvostelmiimme, voivatpa ratkaista niiden +suunnankin, meidän olematta siitä täysin tietoisia ja vakuuttaessamme +itsellemme, että arvostelimme asiaa vain kauneuden kannalta. Tästä +esitin edellisessä luennossa monta esimerkkiä ja huomautin, että +taidearvostelijan tehtävänä on korjata sellaiset erehdykset, jotka +pimentävät sen totuuden, että yleispätevät esteettiset arvostelmat ovat +mahdollisia. + +Jos nyt otamme huomioon, että klassilliset kansat uskoivat erityisten +jumalallisten voimien olemassaoloon ja toimintaan luonnossa, niin +on selvää, että heidän esteettinen käsityksensä siitä, vaikka se +pohjaltaan olikin sama kuin meidän, sai hieman toisenlaisen tunnelman, +kun tämä uskonnollinen käsitys sulautui yhteen sen tehon kanssa, jonka +luonnonilmiöt suorastaan jättivät heidän tunne-elämäänsä. + +Missä hyvänsä oli yksinäinen paikka, johon liittyi rakkaita +muistoja, tai kohta, josta oli laaja ja kaunis näköala seudun yli, +tai hedelmällinen laakso tai viljavia peltomaita, jotka herättivät +jumalallisen hyväntyön aistimuksia, pystytettiin siihen mieluisasti +alttari, vaikka mitä yksinkertaisin, ja paikka pyhitettiin sen seudun +suojelushengelle. Samoin tehtiin myös varjoisissa lehdoissa ja +lähteiden lähellä. + +Se uskonnollinen väritys tai tunnelma, joka siis vallitsi antiikkisessa +luonnonkäsityksessä, mutta joka pakanuuden hävittyä yhä enemmän katosi +eurooppalaisten kansojen keskuudesta, aiheutti sen, että roomalaiset +ja kreikkalaiset suhtautuivat, puhtaasti käytännölliseltä kannalta, +luontoon toisin kuin me. He eivät, yhtä vähän kuin mekään, olleet +hajoittamatta kalliota tarvitessaan kiveä tai kaatamatta metsää, +jos se oli uutisviljelyksen tiellä, jossa tapauksessa kuitenkin +mielellään säästettiin vanhimmat ja kauneimmat puut. Mutta sen ohessa +ei kuitenkaan kadotettu näkyvistä, jos niin saan sanoa, kunnioittavaa +seurustelua sen luonnon kanssa, jota näin muutettiin. + +Antiikin ihmisillä täytyi olla omantuntonsa kannalta paikkansa pitävä +syy tällaisen muutoksen tekemiseen, ja he pitivät velvollisuutenaan +jollakin lailla korvata sen kauniin, mitä aineellisten etujen tähden +oli ollut pakko riistää luonnolta. + +Meidän päivinämme voi käydä niinkin, että talonpoika vähääkään +epäröimättä, ilman ainoatakaan kaipauksen huokausta hakkaa maahan +pihalla kasvavan tammen, jonka juurella hän tietää isänsä nauttineen +viileyttä, ja hän itse on lapsena leikkinyt ja nähnyt omien lapsiensa +leikkivän, jos hän vain saa puusta muutaman kolikon. Jokapäiväisestä +yhdessäolosta huolimatta ei mikään side yhdistä hänen sydäntään tuohon +hiljaiseen elimelliseen olentoon, joka on koristanut hänen kotiaan. + +Toinen taas myy ja hakkauttaa maahan putipuhtaaksi metsän, joka on +tarvinnut vuosisatoja saadakseen kylliksi kasvuvoimaa jonkun hänen +omistamansa mäen rinteellä. Sade huuhtoo sitten pois sen mullan, josta +puut saivat ravintonsa, ja tarvitaan ehkä miespolvien aika, ennenkuin +uutta metsää kasvaa raiskatulle paikalle. Myyjällä ei ole siinä kohden +mitään sääliä; jos hän on tyytymätön tekoonsa, johtuu se siitä, että +hän on saanut huononlaisen hinnan. + +Sellaista voi tapahtua ainoastaan niinä aikoina, jolloin kansan suurin +osa on tottunut pitämään luontoa vain kuolleena aineksena, jonka luoja +on, minkäänlaisitta sitoumuksitta ihmisen puolelta, antanut hänen +käytettäväkseen, ja jota hän voi pidellä niin häikäilemättä kuin itse +haluaa. + +Oman aikansa talonpojista kertoo roomalainen kirjailija Plinius +nuorempi, että kukin heistä oli valinnut itselleen puiden joukosta +ystävän, jota koetti suojella vahingolta. Jokaisella talolla oli, kuten +germaanienkin kesken, oma nimikkopuunsa, ja kaupungeillakin oli omansa. +Rooman muurien sisällä oli Neron aikana kaksi puuta, joita luultiin yli +kahdeksansadan vuoden ikäisiksi ja pidettiin pääkaupungin nimikkopuina. + +Muutamat kirjailijat ovat yrittäneet lukea kristinuskon viaksi sen, +että sydämetön ja mielikuvitukseton suhtautuminen luontoon on levinnyt +eurooppalaisten kansojen keskuuteen, ja he ovat taipuvaisia pitämään +sitä monijumalaisten uskontojen häviön välittömänä seurauksena. +Välttämätön ei tämä seuraus kuitenkaan ollut. Kristinopissa ei ole +mitään, mikä estäisi ihailemasta luonnossa luojan työtä ja pitämästä +sen kauneutta heijastuksena sen aiheuttajan ihanuuden loistosta. + +On kyllä totta, että kristillisissä peruskirjoissa on lausuttu kirous +luontoa vastaan. Mutta tuo kirous ei vedä mitään rajaa ihmisen ja +luonnon välille; se esitetään päinvastoin ansaitsemattomana ja sen +vuoksi myötätuntoon kehoittavana osallisuutena henkisen maailman ja +etenkin ihmissydämen turmelukseen. Ja tälle myötätunnolle apostoli +Paavali antaa liikuttavan ilmaisun eräissä sanoissa, joihin sisältyy +mitä syvin ja rakastavin käsitys luonnon suhteesta ihmiseen. Ne puhuvat +luonnon osallisuudesta ihmisen ohella Jumalan armolliseen päätökseen +maailman tarkoituksesta. + +Tarkoitan Paavalin sanoja, että luonto huokailee ja tuskailee meidän +kanssamme, joiden syntisyyden takia se kärsii, ja että sekin, mikäli +siinä elollista on, kerran on saapa Jumalan lasten ihanan vapauden. +Tällä ylevällä opillaan on suurin evankeliumin sanansaattajista +tahtonut olla riistämättä luonnolta sitä myötätuntoa, jota hänen +aikansa pakanalliset kansat olivat sille osoittaneet, ja päinvastoin +halunnut tuoda luonnon vieläkin lähemmäksi ihmisten sydäntä. Ettei niin +ole tapahtunut, se osoittaa vain, että kristinuskossa vielä on paljon +siemenviljaa, joka yhä lepää ladoissa eikä ole tavannut kylvömiestä. +Eikä meidän hyötyä tavoittelevana aikanamme maaperä olekaan kylvöille +sopivaa. Monista metsäkeinottelijoista apostolin oppi olisi perin +epäkäytännöllinen. + +Mitä sivistyneihin luokkiin tulee, on filosofia jo 1600-luvulta alkaen +vaikuttanut tylsyttävästi luonnontunteeseen. Ranskalainen filosofi +Descartes piirsi silloin mahdollisimman selvän rajaviivan, jonka +toiselle puolelle jäi ihminen ajattelevana ja tuntevana olentona, +toiselle eläimet automaatteina ja koko muu luonto voimien liikuttamana, +mutta itsessään voimattomana aineena, elämän täydellisenä vastakohtana. + +Luulisi, etteivät filosofien mielipiteet tunkeudu kauas heidän +oman piirinsä ulkopuolelle, mutta näin on kuitenkin asian laita. +Tuhansista näkymättömistä aukoista ne tihkuvat sivistyneitten +luokkien käsitystapaan ja pääsevät tätä määräämään. Ja Descartesin +oppi on helppotajuisuutensa ja selvyytensä vuoksi tässä kohdassa +levinnyt yleisesti ja kiintynyt mieliin lujemmin kuin mikään myöhempi +filosofinen järjestelmä, ollen elossa vielä nytkin, vaikka harvat +ovat selvillä, mistä tuo mielipide alkujaan on kotoisin. Muuten on +materialismikin 1700-luvulta lähtien tukenut uskoa siihen elottomuuden +abstraktsioniin, jota sanotaan aineeksi. + +Mutta meidän aikamme luonnontiede siirtää elävän ja tuntevan rajaa yhä +kauemmaksi sille alueelle, missä Descartes näki vain automaattisia +koneita ja kuolemaa, ja kokemukseen perustuva filosofia menettelee +samoin. Kenties sen vuoksi saamme toivoa, että tulee aika, joka myöntää +oikeiksi seuraavat erään ruotsalaisen tiedemiehen joku aika sitten +lausumat sanat: + +"Miksi Jumalan elävässä maailmassa pitäisi olla tuollainen elämän ja +kuoleman vastakohta? On jo täysin otaksuttavaa, että tulevaisuuden +opetus hylkää sen opillisten pyrkimystemme tarpeettomana tukena. Elämä +on voittava kuoleman täydellisesti, niin että elämän käsitettä pidetään +ominaisuutena kaikessa. Ja jäljellä olevat määritelmät 'orgaaninen' ja +'epäorgaaninen' luonto sovitellaan siihen suuntaan, etteivät ne enää +merkitse elollisen ja elottoman erotusta, vaan ainoastaan elinvoiman +eri lajeja. Silloin puhutaan vain orgaanisesta ja epäorgaanisesta +elämästä." + +Tällä olen tahtonut vain huomauttaa kahta seikkaa: 1. Uskonnollisen +ja esteettisen tunteen yhteensulautuminen luontoa tarkastellessa +oli tavallista antiikkisessa maailmassa ja koski rahvastakin, +kuten asian laita ei nyt enää liene. 2. Mutta samalla ei saa lukea +luonnonkäsityksen erilaista sävyä antiikin ja nykyajan kansain kesken +johtuvaksi jostakin kehityskulun aiheuttamasta ja syvälti vaikuttavasta +muutoksesta sukukuntamme esteettiseen rakenteeseen. + +Uskonnollisen tunteen ja esteettisen luonnonkäsityksen sulautuminen +yhteen on mahdollinen ja todellinen vielä nytkin, vaikkakaan ei +enää niin tavallinen. Vieläpä se ilmautuu, kuten kaikki tiedämme, +ruotsalaisessa virsikirjassammekin virressä 481, jota juuri sen takia +on ankarasti moitittu ja puolustettu. Sen runoilija näkee Jumalan +jälkiä kaikkialla, missä vain voima ilmenee, kukka tuoksuu ja tähkä +taipuu, ja kuulee hänen äänensä yhtä hyvin siellä, missä kesätuuli +suhisee ja lehto laulaa ja virta kohisee, kuin omassa sydämessäänkin. + +Sen, joka käsittää luontoa siten, ei ole vaikea ymmärtää +kreikkalaisia ja roomalaisia kirjailijoita, kun he joskus puhuvat +omista luonnonvaikutelmistaan. Hän voi, huolimatta enemmän kuin 18 +vuosisadan aikaerosta, huolimatta niistä vaiheista, mitä inhimillinen +kulttuurielämä sittemmin on kokenut, täydellisesti ymmärtää seuraavat +tunnetun roomalaisen valtiomiehen ja filosofin Senecan sanat: + +"Jos sinä", sanoo hän, "katselet lehtoa, missä vanhoja, tavattoman +korkeita puita seisoo tiheissä ryhmissä, niin että niiden toistensa +väliin ja päälle ojentuneiden lehvien katos peittää taivaan silmistäsi, +niin vaikuttaa puiden kuninkaallinen kasvu, paikan yksinäisyys ja +puiden latvojen syvä varjo, joka taittuu auringon paistetta vastaan +sitä ympäröivän seudun yllä -- se vaikuttaa tunteeseesi niin, että +tunnet jotakin jumalallista olevan läsnä. Ja kun näet luolan, jota +eivät ihmiskädet, vaan luonnon oma voima on kaivanut, niin valtaa +sydämesi jonkin salaperäisen ja korkeamman aavistus." + +Luulen, että monetkin aikalaisemme voivat vahvistaa Senecan tässä +lausuman sielullisen kokemuksen. Jos arvostelemme asiaa nykyaikaisista +taulukokoelmista ja taidenäyttelyistä saamiemme vaikutelmien mukaan, +ovat monet maisemamaalareistamme halunneet juuri tuota tunnetta +ilmaista. + +Asialla on kuitenkin eräs puoli, jota en vielä ole koskettanut. Useat +kultuurihistorioitsijamme ja heidän joukossaan mainio Rooman tapojen +historian tutkija, königsbergiläinen professori _Friedländer_, ovat +huomauttaneet, että vaikka klassillisten ja nykykansojen luonnontunne +niin sanoaksemme liikkuukin samalla tasolla, oli kuitenkin edellisten +ahtaampi ja yksipuolisempi, ja mielestään sattuvana todisteena he +mainitsevat sen seikan, että roomalaiset ja kreikkalaiset eivät +ollenkaan pystyneet käsittelemään vuoristomaisemien ja alppiseutujen +kauneutta. Friedländer ja hänen kannattajansa esittävät tämän +mielipiteen tueksi kutakuinkin seuraavaa: + +Roomalainen kirjallisuus todistaa joka kohdassa, että roomalainen +ennen kaikkea tunnusti ja rakasti laaksojen, tasankojen ja meren +kauneutta, kun näet laaksoa tai tasankoa elähytti kimalteleva vesi ja +koristivat lehdot. Vuoria he pitivät esteettisesti arvossa oikeastaan +vain taulun taustana tai kehyksenä. Milloin hyvänsä roomalainen puhuu +luonnonkauneudesta, tarkoittaa hän tällaisten seutujen suloa. Hyvin +harvoin puhuu roomalainen runoilija sillä tavalla, joka osoittaa, että +hänen silmänsä on ihaillen viihtynyt vuoristomaisemassa. Tosin kuulemme +Vergiliuksen puhuvan "isä Apenninuksesta", jonka tammien latvoissa +myrsky pauhaa ja joka ylpeänä kohottaa lumista päätään pilvien yli, +ja Horatius kertoo Soractesta, joka lumesta välkkyen kohoo campagnan +taivaanrannalla. Mutta se mielenkiinto, jota runoilijat näille vuorille +osoittavat, on mielenkiintoa matkan päästä, on mielenkiintoa taustalla +olevaan esineeseen, joka vastakohtana kohottaa kokonaisuuden viehätystä. + +Monin paikoin tapaa sellaisiakin ilmaisuja, jotka edellyttävät +itsestään selvänä asiana, ettei vuoriseutu voi olla kaunista, ja +että tarvitaan tottumusta, ennenkuin silmä voi sietää sellaista +luotoa. Niinpä esittää Cicero todistuksena tavan voimasta, että on +seutuja, jotka, meidän niissä kauan oleskeltuamme, voivat näyttää +miellyttäviltä, vaikka olisivatkin vuoriseutuja tai metsän peittämiä. +Koko roomalaisesta kirjallisuudesta hakee turhaan yhtä ainoata sanaa, +joka viittaisi siihen, että joku monista alppien yli kulkeneista +roomalaisista olisi pitänyt niitä kauneudellaan tehoavina. Päinvastoin +sanotaan niitä kaameiksi ja hirmuisiksi. Aikana, jolloin sadoittain +ja tuhansittain roomalaisia vuosittain kulki lukuisia alppiteitä, kun +Sveitsi oli Rooman vallan alainen ja siellä asui paljon roomalaisia, +näkivät matkustajat vain ne vaivat, vastukset ja vaarat, joita heidän +oli kestettävä, vuoripolkujen kapeuden ja suuren jyrkkyyden takia, +kun ne kiemurtelivat hirmuisten äkkijyrkänteitten reunoja pitkin, +vain jää- ja lumiaavikkojen kamalan yksinäisyyden ja sen tuhon, +jota lumivyöryt aiheuttivat. Mutta he eivät puhu sanaakaan aamu- ja +iltaruskon heijastuksesta alppien ikuisella lumella, vuorijäätiköiden +värivivahduksista tai sveitsiläisten maisemien suurenmoisesta luonnosta. + +Samoin mainitaan hyvin harvoin vuorille-nousuja tai vuoriretkeilyjä, +ja kun niin tapahtuu, saamme tietää, ettei tarkoituksena ollut +hakea alppiseudun tarjoamia luonnonkuvia, vaan uteliaisuuden tai +muunlaisen tiedonhalun tyydyttäminen. Meille on vielä keisariajalta +säilynyt kuvaus Etnasta, kirjoitettu runosäkeillä, ja on siis +olevinaan jonkinlaista runoutta. Mutta tämä kertomus on sisällöltään +aivan luonnontieteellinen eikä mainitse sanaakaan näköalasta vuoren +kukkulalta. + +Roomalaisten päähän ei olisi pälkähtänytkään, niin rohkeita ja +lannistumattomia ja niin väsymättömiä marssimaan kuin he olivatkin, +milloin sotaretkistä oli kysymys -- perustaa alppiklubeja, joiden +jäsenet olisivat päättäneet olla jättämättä yhtään vuorenhuippua maan +päällä ihmisjalan koskemattomaksi. Ainoa, mikä hiukan muistuttaa +nykyajan romanttista luonnontunnetta, on keisari Hadrianuksen nousu +Etnan huipulle, sieltä päivännousua katsellakseen; mutta itse +vuoristoseutu sellaisenaan ei liene häntä miellyttänyt. Vieläkin ovat +Etnalla sen talon rauniot, joka rakennettiin keisarille ja hänen +saattueelleen yömajaksi. + +Kaikesta tästä luulee Friedländer voivansa päättää, että antiikin +kansoilta puuttui kyky käsittää oikean vuoristomaiseman kauneutta. +Eräässä tutkielmassa siitä, mikä klassillisen muinaisuuden käsitys +luonnonkauneudesta oli, on eräs ruotsalainen roomalaisen kirjallisuuden +professori _Lysander_ lausunut päinvastaisen mielipiteen. Hänen +mielestään oli kreikkalaisilla ja roomalaisilla aivan yhtä selvä +käsitys alppimaisemien suurenmoisuudesta kuin meilläkin; yhtä hyvin +kuin mekin he käsittävät niiden kauneuden, mutta ero oli siinä, että +roomalaisilla oli niin sanoaksemme oma asteikkonsa sekä luonnonkuvien +että kaiken muunkin kauneuteen nähden, ja että vuoristomaisemat +loittonevat enemmän kuin useimmat muut siitä, mitä he pitivät luonnon +kauneusihanteena. Juuri se vaikutus, jonka alppiluonto roomalaiseen +teki -- hänhän piti sitä kauhistuttavana, hirmuisena -- todistaa, ettei +hän suinkaan ollut tylsä ylevän suuren, synkän, aution, kesyttömän ja +kauhistuttavan ilmauksiin nähden luonnossa. Mutta hänen mieleensä ei +voinut juolahtaakaan kätkeä sitä kauneuden vaikutelmaa, minkä sellainen +luonto pakostakin jättää jokaiseen terveeseen, herkkään mieleen, jota +esteettiset tuumailut tai päivän muoti eivät ole pilanneet. + +Jos hän, kuten nykyajan matkailijat, olisi tyhjentänyt kielivaraston +aarteet, ilmaistakseen hämmästyksensä ja ihmetyksensä alppimaisemia +kohtaan, olisi hän kääntänyt ylösalaisin sen kauneusasteikon, joka +oli kuulunut kaikille entisille ajoille, lukuunottamatta viimeksi +kuluneita sataa vuotta, ja joka varmasti kuuluu tulevaisuudellekin, +nimittäin sen kauneusasteikon, joka ottaa ihanteekseen sellaisen +luonnon, mikä puhuu sopusointuisesti ja rauhoittavasti ihmissydämelle, +sen luonnon, mihin ihminen tosiaankin voi arkipäiväisesti kotiutua, kun +hän ei halua Byronin Manfredin tavoin inhimillisen tunteen lumirajalla +taistella kauheita ihmisvihollisia voimia vastaan. Roomalainen ei +halunnut kadottaa omaa itseään sellaisen luonnon vaikutelmiin, jonka +kuulumattoman, mutta aineellisen suuruuden edessä ihminen painuu +häipyvään mitättömyyteen. + +Hän rakasti vuorta kauniina taustan koristeena; hän ihaili niitä +plastillisia kukkulaviivoja, jotka ympäröivät Rooman campagnaa. Siellä, +missä hän oli laaksossa, hänet saattoi, hämmennystä tuottamatta, myös +vallata mystillinen tunto alppien vertauskuvallisesta merkityksestä +ihmismielelle, ja hän voi uneksia, että noilla vuorenkukkuloilla asusti +korkeita jumalia, ja että sieltä kumpuaa se lähde, josta runotaito +virtailee. [Tämän kappaleen on tekijä käsikirjoituksestaan pyyhkinyt +pois. _Suom._] + +Meidän päivinämme on ihastus vuoristomaisemien kauneuteen niellyt +melkein kaiken muun harrastuksen luonnonkauneutta kohtaan. Tätä ilmiötä +pitää Lysander osittain teeskentelynä, osittain sairaalloisena, ja +hän huomauttaa -- minkä seikan Friedländerkin on älynnyt --, että, +sittenkun ihastus Sveitsin alppiluontoon on voittanut kaiken muun +luonnonnäkyjen nautinnon, kuitenkin kaikki ne ihmiset, joilla on ollut +kehittynyt antiikkinen katsantotapa, ovat mielestään saaneet perin +vähän ravintoa sielulleen oleskelusta valtavilla vuoriseuduilla, mutta +toiselta puolen kiitollisina nauttineet vuorille päin avautuvasta +näköalasta. + +Niin lausuu esim. nerokas ruotsalainen esteetikko _Ehrensvärd_ +Italian-matkansa kuvauksessa m.m. seuraavaa: "Hänen (Ehrensvärdin) +silmänsä vapautuivat alppivuorista. Ne ovat kauniita matkan päästä, +mutta niiden keskellä ollessa valtaa mielen hävityksen tunne." + +Filosofi HEGEL sai saman vaikutelman, ja niin ajatteli myös +taiteentuntija WINCKELMANN. Kun hän, oleskeltuaan pitemmän aikaa +Italiassa, taas näki Tyrolin, ei hän tahtonut myöntää tätä vuoriseutua +kauniiksi. Se, mikä hänestä ennen näytti valtavan majesteettiselta, +tuntui nyt vain tuskastuttavalta ja painostavalta. Hänet valtasi +alakuloisuus, eikä olo tuntunut hänestä miellyttävältä, ennenkuin hän +oli jättänyt vuoret taakseen. + +Ankarimmin on alppiluonnon kohottamista luonnon kauneusihanteeksi +kuitenkin tuominnut runoilija _Chateaubriand_ teoksessaan _Voyage au Mont +Blanc_. Hän oli, kuten tiedämme, matkustanut hyvin paljon. + +"Olen nähnyt", sanoo hän, "monta vuorta Amerikassa ja Euroopassa, ja +minusta on aina tuntunut, että niitä kuvaillessa on sivuutettu totuuden +rajat. Käyntini Chamonayssa on vain vahvistanut tätä vakaumustani." + +Chateaubriand kokoaa mielipiteensä seuraaviin sanoihin: + +"Niinkuin ei mikään maisema ole korkeimmassa merkityksessä kaunis, jos +siltä puuttuu vuoristotausta, niin ei mikään maisema voi tyydyttää +silmää ja sydäntä, kun siitä puuttuu tilaa ja vapaa näköala. Mutta +niin on aina asian laita vuoriseutujen sisäosissa. Siellä joudutaan +niin lähelle katseltavaa esinettä, ettei mittasuhteiden suuruutta +voi tarkata, ja samalla ovat vuoret niin jättiläiskokoisia, että ne +masentavat kaikki, mikä muuten voisi niitä koristaa. Lisäksi on Alppien +lumikentillä se paha puoli, että ne tummentavat kaikki, vieläpä taivaan +sinisen värinkin. -- + +"Vuoristossa näkee liian vähän taivasta -- sitä kangasta, jolle luonto +maisemansa piirtää. Mutta missä taivas puuttuu, siellä jää kuva +tehottomaksi ja sekavaksi. Sen ovat maisemamaalarit kyllä huomanneet, +kun näyttävät vuoria vain matkan päästä katsottuina, mutta levittävät +metsää ja lakeuksia keskustalle silmän nähtäväksi. Vain kuutamossa +esiintyy vuoristomaiseman suurenmoisuus täydessä voimassaan. -- + +"Vuoristomaisemilla on se vika, että suurenmoinen ja ylevä menee +hukkaan, kun tullaan niiden keskelle, ja etteivät ne kykene korvaamaan +vahinkoa sillä viehkeydellä, mitä muissa luonnontauluissa piilee. +Sveitsin laaksoja voi pitää vain suhteellisesti miellyttävinä. Se +tunne, jota koemme vuoristossa, on perin kiusallinen, ja sitä tehostaa +sen autius ja karuus. + +"Ne laaksot, joihin Vergilius ikävöi, päästäkseen seurustelemaan +laulun jumalattaren kanssa, ovat suloisia, hymyileviä laaksoja, +ja niiden tulee sijaita runollisten ja historiallisten muistojen +seudussa. Vergilius ei todella olisi pitänyt kovinkaan viehättävänä +Chamonaylaaksoa jääkenttineen ja havupuineen. Antiikki, johon aina +tulee vedota, kun on kysymys vaikutelmien totuudesta, piti vuoriseutuja +tuskan ja epätoivon pakopaikkoina, ja sitä mieltä on raamattukin. -- + +"Mutta maisemien taustoina on vuorilla sitä huomattavampi esteettinen +merkitys. Niiden lumipeitteiset huiput, alastomat kyljet, +jättiläismäiset jäsenet, jotka ovat hirmuisia läheltä katsottuina, ovat +ihailun arvoisia, kun ne puuntavat taustalla läpinäkyvien sumuharsojen +verhoamina, auringon kullatessa. Mutta älkää vaatiko, että minun +pitäisi ihailla alppilaaksojen pitkiä vuorenselänteitä, rotkoja, +luolia, koloja ja kiemurteluja." + +Niin lausuu Chateaubriand. Hänen käsityksensä vuoristomaisemista +on, kuten huomaamme, täysin antiikkinen, ja ettei hänelläkään ole +sanottavana mitään aamu- ja iltaruskon hehkusta lumikentillä, johtunee +siitä, että pohjoismaalaisen, kasvaneena seuduilla, missä ilma on +vähemmän läpinäkyvää ja värit siis vähemmän kirkkaita, on helpompi +käsittää tuota kieltämättä suurenmoista näkyä kuin Chateaubriandin, +joka niin usein oli nähnyt kuvaamattomat värileikit ilta-auringon +kirkastaessa taivasta Keski- ja Pohjois-Italiassa mitä hienoimmin +vivahduksin ruusunpunaisesta hehkuvimpaan purppuraan ja tummimpaan +sinipunervaan. + +Oma mielipiteeni asiasta on se, että klassillisten ja nykykansojen +käsitys vuoristomaisemista on erotuksetta sama, jollemme ota lukuun +sattumalta voimassa olevaa kirjallista muotia, joka muuten jo näyttää +taantuvan. Yleensä myönnetään, ettei erotusta ole siihen vaikutukseen +nähden, minkä korkeat vuoret kauempaa katseltaessa taustakoristeina +jättävät mieleen. Tiedetään, että muinaisia roomalaisia miellyttivät +plastillispiirteiset vuorijonot, jotka ympäröivät Rooman campagnaa. +Tiedetään myös, että kreikkalaiset, nähdessään jäätiköiden kuin +hopeapilvinä hohtavan sinisen eetterin läpi, uneksivat jumalainsa +siellä asustavan ja korkealla, ikuisessa auringonpaisteessa, +myrskyjen ja pilvien kulkuteiden yläpuolella, nauttivan loppumattoman +elämän iloa, eikä kukaan epäile, että tämä unelma kuvastelee niitä +vaikutelmia, joita korkeat jäätiköiden peittämät vuoret jättivät heidän +esteettiseen rakenteeseensa. + +Jos olemme yhtämieltä siitä, että tässä kohdassa on täysi yhtäläisyys, +että siis klassillisetkin kansat nauttivat vuorista vielä elävämmin +matkan päästä ja taustakoristeina, koska heissä oli mielikuvitusta +viehättäviä myytillisiä käsityksiä eetterissä ylenevistä lumikentistä, +niin on vielä tarkastettava, onko vuoristomaisemissa muissa suhteissa +kauneusarvoja, joita kreikkalaisten ja roomalaisten mieli ei kyennyt +käsittämään. Herättivätkö korkeiden vuorien väliin suljetut laaksot +heissä vastenmielisyyttä, vai eivätkö he kyenneet havaitsemaan niitä +yleviä näkyjä, jotka vuorien huipuilta avautuvat aamuruskon syttyessä +ja auringon noustessa? + +Mitä jälkimäiseen kysymykseen tulee, tahdon viitata Rufus Festus +Avienuksen mielipiteeseen. Hän on vain maantieteellinen kirjailija, +joka runomuotoisessa tutkielmassaan antaa kiireisen katsauksen omista +maantieteellisistä tiedoistaan, niin kiireisen, että runo on tuskin +muuta kuin nimiluettelo. Alpeille hän omistaa kaksi säettä; toinen +viittaa niiden jylhiin jyrkänteihin, toinen juuri niihin näköaloihin, +jotka avautuvat niiden huipuilta, kun aamusarastus alkaa ja sen mukana +ne näyt, joita uuden päivän syntyminen silmälle tarjoaa. Hän kuvittelee +itse alppivuortenkin kaihoisasti ikävöivän tuota näkyä näkemään ja +sen vuoksi kohottavan päitään, toinen vuorijättiläinen toisiaan +korkeammalle, sitä katsellakseen. + +Mitä taas tulee elämään laaksoissa, korkeiden tunturien välissä, +niin muistuivat mieleeni, lukiessani Friedländerin mielenkiintoista +kirjoitusta ne, vaikutelmat, mitä Vergiliuksen runoista nuoruudessani +sain. Minne tämä runoilija mieluimmin siirtyy mielikuvituksessaan? +Arkadiaan, Balkanin vuorten laaksoihin ja Thessaliaan, etenkin Tempen +laaksoon. Arkadia on vuorimaata. Sitä leikkelevät melkein lukemattomat +korkeat ja matalat tunturiharjanteet. Eräälle niistä, Maenalukselle, +sijoittaa Vergilius yhden kauneimpia paimenidyllejään, ja hän seurasi +siinä monia vanhoja helleenisiä esikuvia, jotka kuvittelivat Arkadian +laaksoissa vietettävän onnellista, viatonta ja runollista elämää. + +Monet antiikin runoilijat ovat ylistäneet myös Tempen laakson +kauneutta. Vieläpä maantieteilijä ja luonnonhistorioitsija Plinius +vanhempi, joka ei muutoin mainiossa _Historia naturalis_-teoksessaan +poikkeile tunteen alalle, ei saata, Tempen laaksosta kertoessaan, olla +puhumatta vuorijyrkänteiden korkeudesta, joka häipyy ihmisen katseilta, +tuoreista ruohoniityistä ja lintujen suloisesta laulusta. Ja kuitenkin +aukenee Tempen laakso vuorijättiläisten Pelionin ja Ossan välissä ja +tuo eräissä kohden esille jokseenkin villiä romanttisuutta. + +Ensimäisessä paimenrunossaan Vergilius antaa paimenen valitella, että +hänen täytyy lähteä kotiseudultaan, ja kun paimen sen ohella kertoo, +mitä hänen siten on pakko menettää, puhuu hän myöskin näköalasta, +joka aukeni hänelle vihreyden koristamasta luolasta toisella puolella +kohoavalle vuorenrinteelle päin, jota vasten laitumella käyvät laumat +piirtyivät kuin jyrkänteiden yläpuolella liitelevinä. + +Helleenien ja roomalaisten katse tajusi aivan yhtä hyvin kuin meidänkin +alppi-laakson kauneuden. Mistä siis on johtunut, että on yritetty tehdä +ero meidän ja heidän välillään vuoristomaiseman käsitykseen nähden? +Erotus on oikeastaan vain siinä, että roomalaiset niin suoraan, ettei +se nykyään ole muodissa, puhuvat siitä kamalasta, kauhistuttavasta, +mitä alppimaisemissa ilmenee. Mutta ne nykyajan esteetikot, jotka +asettuvat muodin yläpuolelle, sanovat aivan samaa. Kuuluisassa +estetiikka-teoksessaan sanoo _Karl Köstlin_ m.m. vuoristomaisemasta, +kuvattuaan sen erilaiset kauneuspiirteet: + +"Mutta vuoristomaisema on kauhun, hirmun maailma, jossa huomaamme +olevamme yksin ja avuttomia, missä pienuuden ja voimattomuuden +tunne meitä värisyttää, missä suistuvien ainejoukkojen pauhu valtaa +ihmisen ja eläimet silmittömällä kauhulla, missä myrskyt raivoavat +pelottavasti, missä tyynelläkin ilmalla ammottavat rotkot, rapautuneet +vuorenseinämät, pirstoina ympäriheitellyt kallionjärkäleet, kuilun +uhkaavien voimien vinosti kasaamat vuorikerrostumat siirtävät meidät +ajassa takaisin kaikkinielevän kaaoksen autiuteen ja kauhuihin." + +Juuri tämän tunsivat roomalaiset niin syvästi ja vakavasti ja myös +rehellisesti lausuivat ilmaisten tuon tunteen sanalla _horror_, +kauhu. Sana oli hyvin valittu, sillä se ilmaisee myös jotakin muuta +kuin _kauhua_! se ilmaisee tuota sanoin selittämätöntä, mikä valtaa +mielen, kun se tuntee yli-inhimillisen voiman läsnäolon. Siinä yhtyy +kauhunkäsitteeseen ylevän ja salaperäisen käsite. Siksi voikin +Vergilius sanoa kumalaisesta ennustajattaresta, että hän oli _horrenda_. + +Mikä tässä kysymyksessä erottaa meidät roomalaisista, on oikeastaan +vain muotiseikka, joka toivoakseni pian lakkaa olemasta nykyaikainen. +Muoti ei merkitse sitä, että se tehostaisi vuoristomaiseman ylevää +luonnetta, jota ei mikään aikakausi olekaan kieltänyt, vaan sitä, että +sille halutaan antaa kauneuden _privilegium exclusivum_ ja puhutaan +halveksivasti tasangon ja sen yli kaareutuvan taivaan kauneudesta, +joissa kuitenkin on pohjattoman rikkaita aarteita. Se suunta, johon +nykyaikainen maisemamaalaus pyrkii, oikeuttaa toivomaan, että tuo +luonnoton ja valheellinen muoti piankin on lopussa. + +Se polveutuu 1700-luvulta ja sai vauhtia Macphersonin "Ossianista" ja +vielä enemmän Rousseaun "Tunnustuksista" ja "Uudesta Heloisesta". On +kuitenkin myönnettävä, että tämä makusuunta oli alussa terveellisenä +vastavaikutuksena sille laiminlyönnille, johon runous ja maalaustaide +siihen saakka olivat joutuneet syyllisiksi alppiluontoa kohtaan. Vasta +v. 1820 kuvasi sveitsiläinen maalari _Meuron_ [Maximilian Meuron de +Corcelles, s. 1788] kankaalle alppihuipun koko villissä loistossaan, +kun se kasteen kylvettämänä ja aamusumusta eroten ottaa vastaan +auringon ensimäiset säteet. Häntä seurasivat Calame, Diday ja monet +muut. Tästä valloituksesta saamme kiittää mainittua makusuuntaa, jonka +hairahtuminen pitämään arvottomana kaikkea muuta maisemakauneutta +on kouraantuntuva ja niin vastainen terveelle inhimilliselle +tunnevireelle, että sen täytyi korjautua oman liioittelunsa +välityksellä. + +Olin aikonut tänään kuvata luonnontunnetta sellaisena kuin se esiintyi +arjalaisilla esi-isillämme kolmetuhatta vuotta sitten niissä lauluissa, +joista hindujen pyhä kirja Rigveda on koottu, mutta nyt en jouda siitä +puhumaan. Ehdin vain huomauttaa yhden ainoan, mutta sielullisesti +huomattavan piirteen: sen ihailun, mikä noissa lauluissa ilmenee +aamuruskon ja auringonnousun valo- ja värileikkiä kohtaan. + +Olen usein kuullut väitettävän, että rahvas meidän päivinämme, +ruotsalainen, ranskalainen ja englantilainenkaan, ei vähääkään välitä +tuosta loistavasta näystä. Jos se olisi totta, niin ei meidän olisi +kansanjoukkoihin nähden tunnustettava kehitystä, vaan perin painostava +ja arveluttava taantuminen eläimellistä tylsyyttä kohti heidän +tunne-elämässään. + +On huomattava, että nuo muinaisajan arjalaiset, joihin aamuruskon +värileikki ja auringonnousun mahtavuus niin elävästi vaikutti, +olivat paimentolaiskansaa jokseenkin alhaisella kultuuriasteella ja +että heiltä vielä suureksi osaksi puuttui kiinteitä asumuksia. Siis +emme voi selittää esteettistä valppautta toiselta ja esteettistä +tylsyyttä toiselta puolen vain sivistysasteesta riippuvaksi. Jos +kultuuri terästää kauneudenvaistoa, ja jos myönnetään, että kansamme +sivistystaso on korkeampi kuin heidän isiensä kolmetuhatta vuotta +sitten, niin odottaisi aivan päinvastaista tulosta. + +Ennenkuin ryhtyy tarkemmin käsittelemään tätä kysymystä, tulee +kuitenkin olla varma siitä, onko väite tosi vai sen vaarallisen +taipumuksen tuote, joka usein tulee yhteiskunnallisella asteikolla +hiukan korkeammalla olevassa kansanluokassa esille, kun näet tahdotaan +selittää alemmalla asteella olevien tunne-elämä toiseksi ja vähän +kehittyneeksi -- jollaisesta taipumuksesta on johtunut paljon pahaa ja +joka useimmissa tapauksissa nojaa hyvin vähän tutkitulle perustalle. + +On asian luonnon mukaista, että työhönsä menevä päivätyöläinen vain +vähän huolii luonnon esteettisistä vaikutelmista, jos hänen mieltään +painavat surut ja huolet, jotka äsken syttynyt päivä on kasaava hänen +hartioilleen. Se on yhtä luonnollista kuin että kuka hyvänsä meistä voi +olla tunteeton luonnon kauneudelle surun ja alakuloisuuden hetkinä. +Mutta teemme väärän johtopäätöksen, jos tämän perusteella pyrimme +pitämään hänen esteettistä kykyään alempana kuin omaamme tai kiellämme, +että hän suotuisammissa ja iloisemmissa olosuhteissa ei tuntisi +samaa, mitä hänen Indraa tai Odinia palvelleet esi-isänsä tunsivat, +kun aamurusko syttyi ja aurinko herätti vaiteliaan ja kalpeavärisen +maailman elämään ja loistoon. + + + + +VI. + +MUOTOJEN KAUNEUSLAIT. + + +Tämän luentojakson johdantona oli kysymys, ovatko yleispätevät +esteettiset arvostelmat mahdollisia. Olen tähän saakka koettanut +osoittaa, että ihmisen kauneudentunne ja taidetta luova vaisto +pohjaltaan perustuvat, kuten hänen ajatuksensa laitkin, järjestävään +periaatteeseen, jonka olemassaolon huomaamme maailman kehityksessä; +että, vaikka makusuuntia on monta, ne kuitenkin aaltoilevat +määrättyjen äärimmäisten rajojen sisällä yhteisen navan ympärillä; +että, kun makuarvostelmat päätyvät eri tuloksiin, se riippuu useissa +tapauksissa siitä, että ei-esteettisillä aineksilla on määräävä osa +niiden muodostelemisessa, ja että sellainen erittely, jonka avulla +nuo ei-esteettiset ainekset voidaan poistaa, on mahdollinen. Olen +osoittanut, että niinkuin ihmisten ruumiillinen ja älyllinen rakenne +on peruspiirteiltään yksi ja sama, niin on heidän esteettinenkin +rakenteensa pohjaltaan samanlainen. + +Esim. neekerin ja eurooppalaisen ruumiilliset eroavaisuudet eivät +ole sellaisia, ettei tiede ja yleinen kielenkäyttö olisi oikeutettu +panemaan heitä samaan luokkaan: ihmissuku, _genus homo_. Heidän +älylliset eroavaisuutensa eivät ole niin suuret, etteivät samat +mielleyhtymien ja ajatuksen lait olisi voimassa molemmissa roduissa. + +Samoin on asian laita heidän kauneuskäsityksiinsä ja makuarvostelmiinsa +nähden. Taidehistoria, niiden eri tyylien ja makusuuntien historia, +joita on rinnatusten eri kansojen kesken ja perätysten eri aikakausina, +ei osoita ainoastaan näitä eroavaisuuksia, vaan samalla mitä +eittämättömimmin ja vakuuttavimmin, että kaikki nuo eroavaisuudet +haaraantuvat kuin puiden oksat yhteisestä rungosta, yleisinhimillisestä +esteettisestä rakenteesta. Eräs meidän päiviemme perinpohjaisimmista +taidehistorioitsijoista, _Gottfried Semper_, teoksen _Der Stil in den +technischen und tektonischen Künsten oder Praktische Aesthetik_ +kirjoittaja, saattaakin sen vuoksi täydellä syyllä puhua "tyylin +_ikuisista_ laeista" ja kehoittaa niitä, jotka toimivat nykyaikaisen +taideteollisuuden alalla, ahkerasti tutkimaan ei ainoastaan sitä, +mitä on luotu taidekehityksen korkeimpina aikakausina, vaan niitäkin +teoksia, jotka ovat lähellä taiteen alkua, sillä he voivat oppia ja +oppivatkin paljon myös hinduilta ja intiaaneilta. + +Näin ollen on luonnollista, että on sellaisiakin ilmiöitä, +joita ihmisten yhteisen rakenteen vuoksi ja rotu- ja +kansallisuuseroavaisuuksista huolimatta täytyy arvostella esteettisesti +miellyttäviksi tai esteettisesti yhdentekeviksi tai rumiksi. + +Jos kysymme, _mikä_ ilmiöiden ominaisuus aiheuttaa sen, että ne ovat +yhtä tai toista, vastaa n.s. aate-esteetikko, että tuo _mikä_ on se +aate, se aatesisältö, joka niissä piilee, tai oikeammin ilmenee. +Mutta selvää on, että tuon aatesisällön silloin täytyy tulla esille +ilmiöiden muodon tai värien välityksellä, ne täytyy ensin nähdä tai +kuulla, koska ne silmän tai korvan kautta tulevat sieluun. Tämän +kieltämättömän totuuden perusteella on syntynyt n.s. muotoestetiikka, +joka ei tyydy hakemaan ilmiöstä vain sen aatetta, vaan haluaa tutkia +ja osoittaa, mitkä muotosuhteet tai rytmilliset liikuntosuhteet, tai +mitkä väri- ja valoyhtymät välittömästi miellyttävät ihmisluontoa tai +ovat sille vastenmielisiä. Etenkin filosofi _Herbart_ ja hänen koulunsa +ovat huolehtineet muotoesteettisistä tutkimuksista; _Fechner_ ja hänen +kokeellinen koulunsa ovat sitä jatkaneet. + +Järkiperäisesti menetelläkseen täytyy muotoestetiikan tietysti +aloittaa yksinkertaisimmista ja alkeellisista muodoista, ottaakseen +selville, joko niissä on jotakin miellyttävää tai vastenmielistä. +Onko meillä oikeus puhua miellyttävästä tai epämiellyttävästä jo +niin yksinkertaisissa muodoissa kuin suorissa, vaakasuorissa ja +pystysuorissa viivoissa, tai jos otetaan käyrät viivat, alkeelliset +matemaattiset kuviot: ympyrä, soikio, kolmio, suorakaide, tai eräät +säveleinä tajuttavat ilman värähdykset tai eräät yksinkertaiset +väriyhdistelmät, esim. punainen ja vihreä? Ja jos tähän kysymykseen voi +vastata myöntävästi, kuinka käy silloin aate-estetiikan, joka väittää, +että kaunis tai miellyttävä riippuu jostakin siinä olevasta sisäisestä, +henkisestä? Mitä sisäistä ja henkistä voi keksiä alkeellisissa +viivoissa tai yksinkertaisissa kuvioissa? + +Ennenkuin voimme vastata jälkimäiseen kysymykseen, täytyy meidän +tarkastaa, kuinka ihmiskunta on suhtautunut edelliseen. + +Ruotsin ja Norjan Pohjanmeren puolisella rannikolla, etenkin +Bohuslänissä on vuorien pintoihin piirretty kuvioita, kalliopiirroksia. +Ne ovat peräisin pronssikaudelta, jonka otaksutaan alkaneen noin v. +1500 e. Kr. Useimmin toistuvina kuvioina näissä kalliopiirroksissa +ovat ympyrät tai pyörät, milloin yksinkertaiset, milloin samakeskiset, +joissa on harvempia tai useampia säteitä. + +Liian rohkeata olisi väittää, että piirtäjä olisi kaivertanut nuo +ympyrät kovaan graniittiin senvuoksi, että ne olivat erikoisesti +miellyttäneet häntä, että toisin sanoen joku alkuperäinen +kauneustajunta oli kehoittanut häntä ne piirtämään. Luultavasti +on tavallisin olettamus oikea, se näet, että niillä oli hänelle +jonkunlainen vertauskuvallinen uskonnollinen merkitys, vaikka samalla +voidaankin todistaa, että tuon kaukaisen ajan skandinaaveilla +kauneudentunne oli hyvin elävä. Sitä todistavat heidän muinaistieteen +taiteenottamat aseensa ja työkalunsa, jotka ovat merkittäviä kauniiden +muotojensa ja hyvää makua todistavien koristeittensa vuoksi ja joiden +koristeissa on erilaisia ympyröitä ja kaaria suorien viivojen kanssa +vaihdellen. + +Ylimalkaan on yksinkertaisilla matemaattisilla kuvioilla suuri +merkitys kaikkien muinaiskansojen koristeissa. Ja kieltämätöntä on, +etteivät heitä miellyttäneet ainoastaan näiden muotojen yhdistelmät, +vaan myöskin nuo yksinkertaiset matemaattiset viivat, jotka ovat +koristesommitelmien alkeita, sillä niistä pidetään todistettavasti +kautta vuosisatojen, ja ne kestävät kaikkien kultuuriasteiden läpi, +ja vaikkapa niistä väitellään paljonkin, kuten myöhempinä aikoina, +niin riita ei koske sitä, ovatko nuo muodot tarkoitetut esteettisesti +vaikuttaviksi vai ei, sillä se vaatimus tunnustetaan yleisesti, vaan +sitä, kumpiko niistä etupäässä edustaa kauniin muodon pääasiallista +alkeellista ilmaisua. + +Ympyrä on kaikkina aikoina ollut täydellisyyden vertauskuvana ja +kauneuden ilmaisuna, nimittäin kauneutta yksinkertaisimmassa ja +alkuperäisimmässä muodossaan. Winckelmann, taidehistorian isä, +koetti taas todistaa, että soikio on kauneusviiva, Hogarth taas, +että sellainen on aaltoviiva. Moni arkkitehti on pitänyt neliötä +helppotajuisempana ja siten myös esteettisesti edullisempana +ulottuvaisuus- ja jakosuhteena, kun taas Herbartin oppilas _Zeising_ on +koettanut näyttää, että se jako- ja muodosteluperiaate, joka enimmin +miellyttää ihmissilmää ja esiintyy yleisesti sekä luonnossa että +taiteessa, ei ole neliö eli yhden suhde yhteen, vaan _n.s. kultainen +leikkaus_, mikä vastaa suorakaidetta, jonka sivut suhtautuvat toisiinsa +kuten 5:8 tai, vielä tarkemmin, kuten 13:21. + +Olkootpa nuo mielipiteet kuinka eriäviä tahansa, ne ovat kuitenkin +yhtä mieltä lähtökohdassaan: on olemassa jotakin, mitä voi sanoa +_matemaattisesti kauniiksi_, ja silloin on myös luonnollista, että +juuri matemaattisesti kauniin alalta on haettu ja haetaan vieläkin sitä +mallimuotoa tai mallisuhdetta, joka on muotokauneuden perustuksena +kaikissa sen loputtomasti vaihtelevissa ylemmissä ja alemmissa +ilmenemismuodoissa. Ja mikäpä olisikaan lähempänä kuin juuri sellainen +hakeminen? + +Että matemaattisella aineksella on määräävä osansa kauniin maailmassa, +että se on aivan kuin loimena kauniin kankaassa, sitä ei enää ole +pidettävä vain päähänpistona. Kreikkalainen filosofi Pytagoras +osoittautuu olleensa yhä enemmän oikeassa, kun hän lausui arvelun, +että järjestynyt maailma perustuu lukusuhteihin, ja että musiikki +on soivaa matematiikkaa. Meidän aikamme optiikka mittaa ja ilmaisee +luvuilla niiden ääniaaltojen suhteet, jotka tajunnassamme muuttuvat +säveliksi, ja mittaaja laskee ne valoaallot, jotka meissä muuttuvat +värien leikiksi. Estetiikka on epäilemättä oikealla tolalla, kun se +hakee kauniin alkeita matemaattisesti miellyttävän alalta, ja vaikka se +vielä ei olekaan ehtinyt keksiä melkoisia uutuuksia tällä retkellään, +johtuu se siitä, että alku on aina hankala, ja että itse kaunis, kuten +kreikkalainen filosofi sanoi, on vaikeata. + +Että niinkin yksinkertaiset ja, lisättäköön, ankarat ja pakolliset +muodot kuin matemaattiset voivat miellyttää enemmän tai vähemmän tai +myös olla enemmän tai vähemmän epämiellyttäviä, perustuu sielulliseen +olemukseemme ja siitä riippuvaan fysiologiseen rakenteeseemme. Meidän +sielunelämässämme on vaikutteita, jotka tekevät sen välttämättömäksi. +Yksi näistä on jo vanhoista ajoista alkaen ilmaistu siten, että +me kaikessa, mitä tajuamme, vaadimme yhteyttä moninaisuudessa ja +moninaisuutta yhteydessä. Jos näköpiirissämme on joukko esineitä, +jotka katseltuina yhdessä tai yksitellen tai muutamia kerrallaan eivät +ilmaise minkäänlaista yhteyttä, ryhmitystä tai vastaa vaisuutta, vaan +joista jokainen näyttää syntyneen toisesta riippumatta eikä ole missään +yhteydessä sen kanssa, on meillä edessämme moninaisuus, jolta puuttuu +tai näyttää puuttuvan yhteyttä. Sellaista moninaisuutta emme voi pitää +kauniina. + +Jos kaksikymmentä lasta, yksi toisensa jälkeen, viedään silmät +sidottuina mustan taulun luo ja heitä kehoitetaan oman halunsa mukaan +piirtämään liidulla viivoja, sellaisia kuin kukin tahtoo, on siitä +kaiketi seurauksena suuri paljous viivoja, joissa ei ilmene mitään +yhteyttä, ja jotka sen vuoksi osoittautuvat esteettisessä suhteessa +epätyydyttäviksi. Yksinomaan moninainen tuntuu hämmentävältä. +Yhteydetön moninaisuus on laittomuutta ja n.s. sattumaa. Ja koska +ihminen itse on maailmassa vallitsevan järjen luoma, joka ilmenee +ajatuksen ja luonnon lakeina, tuntee hän pysyvää, periaatteellista +laittomuutta kohtaan vastenmielisyyttä. Epäjärjestystä, sekaannusta, +ristiriitaa parempana hän pitää lainalaista epävapauttakin. +Moninaisuuden tulee hänelle esiintyä yhtenäiseksi järjestettynä, +yhteyden hallitsemana, totellen käsitettyä tai ainakin aavistettua +lakia. Mutta moninaisuus on samalla tarpeellinen, koska puhdas, +erotukseton yhtenäisyys väsyttää yksitoikkoisuudellaan, ikävyydellään. +Tältä kannalta on helppo käsittää, että matemaattiset muodot voivat +miellyttää enemmän tai vähemmän, ja että näin tapahtuu sikäli kuin +niissä ilmenee moninaisuutta yhteydessä ja yhteyttä moninaisuudessa. +Yhteyttä ilmaisee tässä säännöllisyys. Jo suorassa viivassakin on +yhteyttä ja moninaisuutta. Suoran viivan yhteys on siinä, että kaikki +sen ainekset ovat välittömästi samansuuntaiset. Ympyrän kehässä taas +ei voida ajatella yhtään ainesta, joka ei suuntansa puolesta eroa +jokaisesta lähinnä olevasta, mutta eräs niitä yhteyden periaatteita, +jotka ovat ominaisia ympyräviivalle, on se, että tuo ero on vakinainen, +yhtä suuri kaikissa vieretysten tai saman välimatkan päässä toisistaan +olevissa aineksissa. Soikiossa taas ei poikkeus suunnasta ole +yhtäläinen, yhtä suuri toisiaan rajoittavien osien kesken, mutta yhteys +on siinä, että poikkeukset kuitenkin ovat saman säännön alaisia, jonka +saattaa ilmaista matemaattisella kaavalla. + +Mainitsen nämä esimerkkinä yhdistävän periaatteen olemassaolosta, +säännönmukaisuudesta matemaattisissa muodostumissa, ja missä hyvänsä +sellainen ilmenee, seuraa sitä mielihyvä, joka voi olla heikko +ja helposti haihtuva, mutta jonka sentään selvästi tajuaa, kun +vastakohtana on jotakin, mikä meistä näyttää olevan täydellisesti +vailla yhteyttä, järjestystä ja yhtenäisyyttä. + +Säännöllisyys voi olla erilaista. Esteettisesti tärkein säännöllisyys +on _symmetria_. Symmetrialla tarkoitetaan, yksinkertaisinta määritelmää +käyttääksemme, kokonaisuuden kahden puoliskon tai muuten tärkeän osan +yhtäläisyyttä. Symmetriaa syntyy esim. silloin, kun useita tilan +aineksia on järjestetty vastakkaiseen suuntaan yhteisen keskipisteen, +navan tai keskipinnan ympärille yhtä suuren matkan päähän tai +siten, että niiden välimatkojen erilaisuudessa helposti nähdään +säännöllisyyttä. + +Niin ankaralta, niin epävapaalta kuin tällainen säännöllisyys, jota +sanotaan symmetriaksi, näyttäneekin ja todella on, niin se on kuitenkin +kauneiden perusehtoja sellaisissa ilmenemismuodoissa, missä rauha +ja sopusointu on voitolla tarmosta ja elämänvoiman hetkellisestä +purkauksesta. Senpä vuoksi tapaamme symmetriaa kristallikiteissä, +kasvin kukkasissa ja hedelmissä, eläinten rakenteessa ja taiteen +alalla etusijassa ornamentiikassa ja rakennustaiteessa. Vertaileva +sosiologinen estetiikka voi osoittaa, että kaikki alkeellinen taide +alkaa sillä: villien ihopiirrokset, muinaishautoja ympäröivien +kivien asettelu, aseiden ja tarve-esineiden koristelu seuraa +symmetrian lakeja. Kun plastiikka ensiksi alkoi esiintyä, hallitsi +symmetria sitäkin, kuten egyptiläiset ja vanhimmat kreikkalaiset +veistokuvat osoittavat, ja symmetria on ja pysyy aina -- käyttääksemme +voimistelusta lainattua sanontaa -- sinä perusasentona, johon kaikkein +epäsuhtaisimmatkin plastilliset asennot viittaavat. + +Puutarhataidossakin on symmetrialla ollut ja tulee aina olemaan +merkitystä, mikäli näet puutarhataito on välittömässä yhteydessä +rakennustaiteen kanssa. Suuri rakennus, symmetrisine ainejoukkoineen, +ei kärsi aarniometsää välittömässä läheisyydessään; sen lähin ympäristö +vaatii enemmän tai vähemmän symmetristä käsittelyä, vaikka tosin +sellaista, jossa vapauden ilmaus ja ankarasti matemaattinen yhdistyvät +ja jälkimäinen siitä lievenee. + +Matemaattisten kuvioiden symmetriasta minun tarvitsee puhua vain perin +lyhyesti. Ympyrä on symmetrinen mihin hyvänsä suoraan viivaan nähden, +joka vedetään keskipisteen kautta kehälle. Sillä on symmetriansa +ilmaisemiseksi loppumaton luku akseleita. Säännöllinen monikulmio on +symmetrinen jokaiseen viivaan nähden, joka sen keskipisteestä kulkee +johonkin kulmaan tai jonkin sivun keskipisteeseen. On huomattu, että +monikulmiot, joissa on tasainen kulmaluku, miellyttävät silmää enemmän +kuin jos tuo luku on epätasainen: viisikulmio ei miellytä niin paljon +kuin kuusikulmio, kuusikulmio on miellyttävämpi kuin seitsenkulmio +j.n.e. + +Syynä on kai se, että säännöllisessä monikulmiossa, jossa on tasaluku +kulmia, vastakkaiset sivut ovat yhdensuuntaiset, ja että jokainen +sen symmetrinen puolisko voidaan jakaa taas kahteen symmetriseen +puoliskoon. Vielä on huomattu, että säännöllinen kuusikulmio miellyttää +silmää enemmän kuin kaikki muut monikulmiot, ja että melkein kaikki sen +vuoksi pitävät kuusikärkistä tähteä kauneimpana kaikista säännöllisistä +n.s. tähtikuvista, kenties siksi, että sen kolme kulmiin suuntautuvaa +akselia jakaa kuvion kuuteen tasasivuiseen, yhtäsuureen kolmioon. + +Nelikärkinen tähti vaikuttaa puutteelliselta; kahdeksankärkisessä alkaa +esiintyä liikarunsautta, joka, jos kärkiä tai säteitä vielä tulee +lisäksi, vähentää kuvion osien havainnollista suhdetta toisiinsa. +Luonto itsekin suo säteittäisissä, orgaanisissa olioissaan etusijan +kuusisäteisille tyypeille. + +Palataksemme ympyrään ei sen vanha arvo täydellisyyden vertauskuvana +ole voinut sitä pelastaa siitä, että soikio nyt esiintyy sen onnekkaana +kilpailijana esteettisessä suhteessa. Soikion molemmat polttopisteet +aiheuttavat sen, että siitä tulee symmetrinen toisessa, esteettisesti +pätevämmässä muodossa kuin ympyrä. Jälkimäisen kaikki osat halkaisijan +molemmin puolin ovat aivan samanlaiset ja näyttävät sen vuoksi myös +yhtäälle suunnatuilta. Soikion osat akselin molemmin puolin eivät ole +täysin samanlaiset eivätkä kulje samaan suuntaan, vaan toisiaan kohti, +niinkuin kreikkalaisen temppelinpäädyn tai gootilaisen portti- tai +ikkuna-aukon eri osat. + +Mitä tulee symmetriaan luonnosta, saanen ensin huomauttaa sen +merkityksestä epäorgaanisessa luonnossa, jolloin se osaksi esiintyy +tasapintaisesi monikulmioissa ja tähdissä, useinkin hyvin rikas +muotoisena ja kauniina, kuten lumihiutaleissa, osaksi myös kappaleissa, +erimuotoisissa kristalleissa, kuusikulmiosta palloon saakka. + +Orgaanisessa luonnossa kohtaamme symmetrian monissa kasvimuodoissa, +havainnollisimmin ja muiden periaatteiden vähimmin häiritsemänä +kukan kupujen ja lehtien sovittelussa. Eri puulajit ovat enemmän tai +vähemmän symmetrisesti järjestetyt runkoon nähden, kuten jokainen +leikkaus kohtisuorasti rungon akselia vasten osoittaa. Mutta mitä +tulee puun ulkopiirteiden luonteeseen kokonaisuudessaan, ilmaisevat +erikoisesti havupuut mahdollisimman yksinkertaista muotolakia, jossa +symmetria on vaikuttavana ja joka selvimmin näyttää viittaavaan +laskevaan ja punnitsevaan ymmärrykseen. Näiden puiden muodon ankaruus +ja matemaattisuus ei millään lailla estä niitä näyttämästä kauniilta, +vaikka niiden kauneus onkin toisenlainen kuin lehtipuiden. Kuusen +kartiomaiset, taivasta vasten kuvastuvat piirteet, hoikan hongan +voimakas pyrkimys kohtisuoraan taivaalle miellyttävät katsojaa ja +esiintyvät oivallisena vastakohtana lehtipuiden muodoille. Itse +säännöllisyyskin näyttää viittaavan voimaan, joka voittoisesti uhmaa +tuulten yrityksiä murtaa tai taivuttaa sitä lakia, joka niissä +vaikuttaa. Mutta samalla ei käy kieltäminen, että näköalassa, jossa +havupuut ovat voitolla, on jotakin yksitoikkoista. Rakenteen järkevyys +ja lainalaisuus pistää liiaksi silmään. Havupuu jäykkine asentoineen, +säännöllisesti asettuneine oksineen, kärjistyneine latvoineen on +jonkinlaista luonnon rakennustaidetta, joka tosin ankarine ja samalla +jaloine piirteineen on tervetullut vastakohta rehevämmille ja +vähemmin ankaramuotoisille kasveille, mutta joka kuitenkin vaikuttaa +yksitoikkoiselta. + +Omasta puolestani ja vaikka lapsuudestani saakka olen tottunut +havumetsiin, olen sitä mieltä, että havupuiden muodossa on jotakin +muinaisaikaista, mikä on jäänyt elämään menneiltä geologisilta +kausilta, niiltä ajoilta, jolloin maailmaa järjestävä periaate antoi +kasvien elämälle toisia muotoja, koska kehitys silloin jatkui hiukan +toisenlaisissa oloissa kuin nyt. + +Sanajaloissa ilmenee myös ankara säännöllisyys ja symmetria. +Sanajalkojen tapaiset puut peittivät suuria osia maapalloa +kivihiilikaudella, ja suureksi osaksi juuri noiden sanajalkoja +muistuttavien puiden jäännökset hyödyttävät nykyisen geologisen +aikakauden enimmin kehittyneitä olentoja kivihiilenä. Havupuunmuoto +esiintyi jurakaudella, lehtipuut vasta sitä seuraavalla liitukaudella. +Minulla on syytä arvella, että se muinaisaikainen luonne, jolla +havupuumetsä vaikuttaa esteettiseen tunteeseen, ei perustu niihin +mietteihin, jotka ovat lähtöisin geologiasta ja liittyneet havumetsän +välittömästi tekemään vaikutelmaan. Olen kuullut ihmisten, joilla ei +ole pienintäkään tietoa geologiasta, sanovan, että havumetsä näyttää +ikivanhalta lehtimetsään verraten. Ihmisellä, joka itse on geologisten +aikakausien muovailutyön tulos, on niin sanoaksemme niiden kaikua +sielussaan. + +Sitten muutama sana symmetrian ilmaantumisesta eläinmaailmassa. +Ankara tasapintainen symmetria ilmenee sädekkäisissä, polyypeissä +ja muissa alhaisemmissa eläinmuodoissa. Korkeammissa eläimissä +tasapintainen symmetria väistyy viivasymmetrian tieltä. Ihmisvartalo +järjestyy symmetrisesti kohtisuoran viivan mukaan; tämä antaa sille +vasemman ja oikean puolen, joissa osat parittain vastaavat toisiaan +ja kaikki viivat ovat symmetrisessä sopusoinnussa. Minun tarvinnee +tuskin viitata, kuinka erikoisen tärkeää tällainen symmetria +on inhimilliselle kauneudelle. Sen ei suinkaan tarvitse olla +matemaattisen tarkka, sellainen yhdenmuotoisuus ja säännöllisyys, +joka järkkymättömässä kovuudessaan aivan kuin kieltää, että elävä +elimistö on altis ympäristön vaikutuksille ja on tulos taistelusta +järjestyksen ja jonkun muun periaatteen välillä, on pikemmin omiaan +näyttämään epämiellyttävältä tunteettoman virheettömyytensä nojalla +kuin miellyttämään. Sellainen kauneus on jäykkä, ja siitä tulee jotakin +elotonta, koska siinä ei näy jälkeäkään, mikä viittaisi, että elämä on +ollut taistelua alusta alkaen, ja että siellä, missä sitä on, ja missä +se on rikasta ja täydellisesti kehittynyttä, siellä sen myös täytyy +ilmaista jotakin suvun kärsimystaistelusta ja sen pyrkimyksestä yhä +korkeampaan vapauteen. + +Antoninilaisella ajalla oli nuorukaisen kauneuden ihanteena Antinous, +ja Antinouksen toinen olkapää on toista hieman korkeammalla. Hyvin +harvinaiset ovat sellaiset kasvot, joiden oikea puoli on aivan +samanlainen kuin vasen. Helleeniläisenkin kuvanveiston kaikkein +tyypillisimmissä kasvokuvissa, vieläpä juhlallisen kauniilla +Junollakin, on kasvojen toisessa puoliskossa jotakin erilaista kuin +toisessa. Mutta välittömästi silmäänpistävä ei tämä erilaisuus saa +olla; määrättyjen rajojen yli ei symmetriaa voi häiritä kauneuden +tai miellyttävyyden siitä kärsimättä. Luulen myös, että tämä mitta, +joka lähinnä on silmämitta, voidaan jonakin päivänä tarkasti määrätä, +vaikkei tähän asti ole niin tehty. + +Niin viistoon asettunut nenä, että se kohta havaittavassa kulmassa +poikkeaa kasvojen symmetrian akselista, niin vino suu, että sama akseli +jakaa sen kahteen huomattavasti erilaiseen ja erisuuntaiseen osaan, +silmien erisuuruiset ja erimuotoiset aukeamat eivät miellytä, eivät +anna kasvoille kauneuden, vaan sen vastakohdan leiman. Mikään ei ole +paremmin omiaan osoittamaan, kuinka läheisessä yhteydessä symmetrian ja +kauneuden periaatteet ovat, mistä ei kuitenkaan seuraa, että symmetrian +periaate olisi kaikissa suhteissa tai tapauksissa tärkein. Se väistyy +enemmän tai vähemmän syrjään niinkin pitkälle, että se piilee vain +salaisena eräissä määrätyissä oloissa, joita tuonnempana käsittelen. +Voipa melkein sanoa, että sen laita on samoin kuin painolain, joka +vaikuttaa kaikkialla, mutta ei yksinään ja joka näennäisesti tuntuu +voitetulta jalan noustessa, tykinkuulan kulkiessa ratansa alkuosaa, +leivon kohotessa taivaille ja näyttäessä hetkisen lepäävän ilmassa +siipiensä varassa tai irti päässeen ilmapallon nuolennopeasti kiitäessä +pilviä kohti. + +Symmetria on yleinen periaate, mutta vain yksi niistä, jotka +vallitsevat ja vaikuttavat maailman rakenteessa. Se vaikuttaa +otaksuttavasti pienessä ja kaikkein pienimmässä, atomien yhtymisessä +molekyleiksi; ehkä se vaikuttaa myös kaikkein suurimmassa maailmojen +ainejoukkojen jakelussa, vaikkemme voikaan sitä nähdä, koska me, maamme +ja aurinkokuntamme, olemme vain häipyvän pieni piste kokonaisuudessa, +jota emme voi tajuta. Jos kuvittelisimme olevamme niin suuressa +temppelissä, ettemme edes kaukoputkella saattaisi nähdä muuta kuin +aivan pienen osan asemapintaa, joka kuuluisi jollekin temppelin +sadoista pilareista, emme älyäisi mitään symmetristä sen rakenteessa, +vaikka temppeli olisikin rakennettu symmetriselle alalle ja olisi +symmetrinen suuremmilta osiltaan. + +Oman helposti katseella tajuttavan pikku kotinsa seinien sisäpuolella +ihminen vaistomaisesti haluaa nähdä symmetrian sovellettuna niin +laajalti kuin olosuhteet ja mukavuus myöntävät. Eri makusuunnat +ja muodit seuraavat toisiaan eivätkä asetu samalle ystävälliselle +kannalle symmetrian periaatteeseen nähden. Eräinä aikoina ilmenee +liioittelua, joka pyrkii tekemään symmetriasta kaikkien muiden +periaatteiden tyrannin, -- niiden, joilla on oikeus vaikuttaa +kauniin maailmassa. Silloin voi ruhtinaan päähän pälkähtää rakentaa +pääkaupunkinsa levitetyn viuhkan muotoiseksi, jonka säteet yhtyvät +keskellä ruhtinaallisen palatsin porttia. Silloin voi kuninkaan mieleen +juolahtaa sovittaa ankaran symmetrisesti rakennetun linnansa ympärille, +niin kauas kuin silmä kantaa, symmetrisiä, matemaattisten kuvioiden +muotoisiksi leikattuja puita ja niittyjä, symmetrisesti asetettuine +kuvapatsaineen, suihkulähteineen, pengermäportaineen, joita kaikkia +suorakulmaisesti leikkaavat puistokujat, ja näillä ovat puiden latvat +leikatut saman mallin mukaan, muistuttaen jättiläismäisiä krenatöörejä, +jotka on komennettu riviin ja joiden asennosta ja puvusta korpraali +pitää tarkkaa huolta. + +Kun astuu näin ympäröidyn linnan sisäpuolelle, huomaa huonekalut ja +sisustuksen järjestetyiksi yhtä armottoman säännöllisesti, ja se +antaa sisäpuoliselle loistolle jotakin jäykän juhlallista, kylmää ja +värikkyydestä huolimatta yksitoikkoista. + +Sitten toinen aika pitää tätä makua sietämättömän sortavana ja +makuvallankumouksella murtaa kahleet, joita isät ovat kantaneet tahtoen +niillä nuoretkin sitoa. _A bas l'ancien régime!_ Alas Versailles! +Siperiaan tuo kauhea, hirmuvaltainen symmetria! + +Jäykästä ympäristöstä tehdään nyt salomaita, mutta viljeltyjä +salomaita, missä luonto ja puutarha-arkkitehtuuri viettävät tavallaan +sovintojuhlaa, ja sisällä huoneissa ripustetaan seinille maalauksia +ja koristeita niin, että saa oikein uskoa tyranni Symmetrian vallan +kukistuneen ja vapauden ajanjakson lopultakin koittaneen kirvoitetulle +maailmalle. Tuolit ja sohvat siirretään kauemmas seiniltä ja sovitetaan +sellaiseen asentoon, missä epäjärjestys, viihtymys, mukavuus ja joskus +epämukavuuskin vaikuttavat yhdessä. Mutta tuo pannaan julistettu +symmetria on siellä kuitenkin! Sen yksinvalta on murrettu, mutta +se pitää nyt perustuslaillista valtikkaa ja muistuttaa viisaita +perustuslaillisia hallitsijoita siinä, että se käyttää rajoitettua +valtaansa ilman suotta korostettua mahtikieltä. + +Jos vinoon sovitetusta sohvasta katselee kattoa, huomaa siellä +reunuksen ja siihen kuuluvan koristelun, missä sitä on, symmetrisesti +järjestetyksi. Keskellä kattoa tai lähellä keskikohtaa huomaamme +koristellun pinnan, jonka matemaattisen tarkasti määrätystä keskuksesta +riippuu tavallisesti symmetrisesti muovaeltu kruunu tai lamppu. Jos +seinät ovat maalatut, noudattaa maalaus symmetristä mallia; jos ne +ovat paperoidut, on näissä papereissa säännöllisesti, lähemmin katsoen +ehkä symmetrisestikin järjestettyjä kuvioita. Ovi- ja ikkunaverhot +voivat ehkä laskea hiukan leikkiä symmetrian periaatteesta, mutta eivät +kuitenkaan sitä riko. Mattojen kuvioissa tai väripinnoissa kuvastunee +myöskin jonkinlaista symmetriaa. Ovenpeilit ja niiden välipinnat ovat +myös symmetrisesti järjestetyt. + +Vapaudesta iloitsevien symmetrian vastustajien, jotka asuvat +tuollaisessa kodissa, täytyy tarkemmin harkittuaan myöntää, ettei +heidän ole onnistunut perustaa tasavaltaa, jonka presidenttinä +olisi epäsymmetria, vaan lainalainen monarkia, jonka alueella he +ovat symmetrian vapaita alamaisia. Ja kun nämä alamaiset hankkivat +itselleen uusia seinäpapereita tai mattoja, on hyvin mahdollista, että +niiden mallit on piirtänyt jokin työnjohtaja, saatuaan niihin aiheen +kuvakiikarista, siitä symmetrian välikappaleesta, jonka _Brewster_ +Edinburgissa keksi v. 1817, sylinteristä, jonka pohjalla on muutamia +lasinpalasia tai kukanlehtiä, niin että nämä eräitten sinne asetettujen +peilien avulla voivat esittää loputtomasti symmetrisiä kuvioita, jotka +vähänkin pudisteltaessa muuttuvat toisiksi, yhtä symmetrisiksi. Lisään +epäileväni, että mikään symmetrian vihaaja viihtyisi sellaisessa +kodissa, jossa äsken osoittamani symmetriset kohdat saisivat väistyä +epäsymmetristen ja aivan säännöttömien tieltä. Luulenpa melkein, että +hän silloin menisi päästään pyörälle. + +Symmetrian merkitys selviääkin parhaiten, jos kuvittelemme sen +täydellisesti pannaan julistetuksi, niin että sen sijalla olisi sen +vastakohta, epäsymmetria; että se poistettaisiin esim. porteista, +ovista ja ikkunoista, jolloin niissä kohtisuoran keskiviivan toisella +puolen olisi pelkkiä käyriä, toisella pelkkiä suoria viivoja; että +se olisi poissa myös peilien ja taulujen kehyksistä, katoista ja +lattioista. Minkä näköinen olisi kirkko, jonka pituusakselin toisella +puolen olisi gootilaista arkkitehtuuria sen ylevässä korkeudessa ja +rakenteellisessa johdonmukaisuudessa ja toisella vallatonta rokokoa? + + + + +VII. + +SYMMETRIA. + + +Tänään minun on tehtävä lisäys siihen, mitä edellisessä luennossani +lausuin symmetrian merkityksestä esteettisenä periaatteena. Viime +kerralla käsittelin symmetrian esiintymistä luonnon epäorgaanisissa +ja elimellisissä muodostumissa sekä sitä tärkeyttä, mikä sillä on +ornamentiikassa ja kodin järjestelyssä. Huomautin, että symmetria +kuuluu matemaattisesti miellyttävän alaan, niin sanoaksemme kauniin +perustaan, jolle kohoaa kerroksia, missä tulee esille toisia, +henkisempiä ja vapaampia periaatteita. Mutta kuten rakennuksen +peruspinnalla on jonkun verran vaikutusta rakennuksen koko +suunnitteluun, samoin on symmetrian vaikutusta enemmän tai vähemmän +huomattavissa kauniin ja taiteen kaikissa ilmenemismuodoissa. + +Rakennustaiteessa on symmetrian valta vielä ilmeisempi kuin minkään +muun periaatteen. Ei minkään muun taiteen luonne, musiikkia +lukuunottamatta, ole niin matemaattinen kuin rakennustaiteen. Se +kaunis, mikä siinä ilmenee, piilee kokonaan periaatteissa, joita +saattaa mitata mittanauhalla. + +Se noudattaa massojen jaossa symmetriaa, ja jos se joskus jättääkin +symmetrian syrjään juuri tässä suhteessa, johtuu se pakosta, kuten +keskiaikana, jolloin linnat ja linnoitukset rakennettiin ahtaille ja +epäsäännöllisesti muodostuneille vuoritasangoille, joiden ääripiirteitä +linnanmuuri seurasi, kaiken ollessa sovitettuna enemmän sitä varten, +että voitaisiin piirittäviä vihollisia vastustaa, kuin sitä varten, +että se näyttäisi kauniilta. Mutta sellaisen vuorilinnoituksen kaikissa +yksityiskohdissa tulee kuitenkin esille se symmetria, jota sen +massanjaossa kaivataan. Pystysuora viiva, joka jakaa sen portin ja sen +yläpuolelle kiinnitetyn vaakunan kahteen osaan, osoittaa näissä osissa +täyttä symmetriaa. Sama koskee torneja, ikkunoita, linnankappelin +julkisivua, missä kappeli on, tämän sisustaa, joka on symmetrinen +pituusakselin mukaan, ynnä ritarisalia. + +Rakennustaiteellinen symmetria saatetaan, rakennuksen pääosiinkin +nähden, rikkoa myös ilma pakkoa, pelkästä mielivallasta, esteettisen +tunteen siitä kärsimättä, mutta vain pienissä rakennuksissa, mieluimmin +puusta, joissa ei ole mitään jykevää, ja joita katsellessa siis emme +tunne, että ainejoukkioiden pitäisi olla tasapainossa. Tällaista +rakennusta katsellessa tajuamme kuitenkin, että sääntöä vastaan on +rikottu, mutta mielikuvitus sekaantuu asiaan sovittavana ja herättää +käsityksen siitä, että kun matemaattisesti miellyttävä, joka sentään +on vain kauniin alkeellinen muoto, on tässä uhrattu, on sillä tahdottu +vain antaa rakennuksen sisustalle vienompi viehätys, rikkaampi +vaihtelevaisuus, suurempi viihtymys. + +Kun katselemme toisen sivustan ylle pystytettyä pientä tornia, +jolla ei ole vastinetta toisessa, kun katselemme erisuuruisten +välimatkojen päähän sovitettuja ullakkoikkunoita, epäsäännöllisesti +sijoitettuja parvekkeita ja ikkuna-ulkonemia, kuvittelemme, että +kaikki tämä ulkonainen epäsäännöllisyys on luonut sisälle monta +kaunista valovivahdusta, varjon ja hämärän vaihetta, monta hupaisaa +komeroa kotityötä ja juttelua varten, joten symmetrian periaatteen +rikkominen runsaasti korvautuu. Ja sitä mieltä olemme vielä enemmän +senkin takia, ettei tuolla pienellä talolla ole samoja vaatimuksia +kuin kreikkalaisella temppelillä, gootilaisella tuomiokirkolla +tai kuninkaallisella palatsilla. Se ei pyri olemaan suuri +itsenäinen kokonaisuus, vaan pikemmin on vain pieni sointu siinä +luonnonsymfoniassa, jota huvilan tai maatalon ympärillä leviävä maisema +silmälle tarjoo. + +Mitä taas suuriin muistomerkillisiin rakennuksiin tulee, valtaa mielen +niitä katsellessa aivan toinen tunne. Suuret massat, joissa ei esiinny +symmetriaa eikä sen vuoksi tasapainoakaan, vaikuttavat ihmismieleen +enemmän tai vähemmän kauhistuttavasti: niistä huokuu tuo _horror_, joka +tarttui roomalaiseen, hänen joutuessaan hurjan alppiluonnon keskelle. +Jos tätä tunnetta tarkemmin esitellään, tullaan siihen tulokseen, että +sen kanssa on mitä läheisimmässä yhteydessä maailmanjärjestyksen tunne, +että se on niin sanoaksemme esi-isiltä peritty kauhu sitä kaaosta, +sitä sekasortoa kohtaan, josta maailmoita luova järki on nostattanut +sopusointuun pyrkivän ja ikävöivän maailman. + +Vaikka muuten en erikoisesti pidäkään niistä selityksistä, jotka +Hegelin ja _Vischerin_ aate-estetiikka antaa esteettisistä ilmiöistä, on +se kuitenkin aivan minun käsitykseni mukaista, kun Vischer sanoo, että +rakennustaiteen aate, siinä määrin kuin se ilmenee monumentaalisissa +rakennuksissa, pyrkii symboolisesti kuvaamaan maailmankaikkeutta, ja +että sellainen rakennus on kaunis, kun se luo pienoismaailman, -- +ruumiillistaa hyvin järjestetyn kokonaisuuden aatteen, kosmillisten +voimien elävän, sopusointuun perustuvan vuorovaikutuksen. + +Eräs näistä kosmillisista voimista, jonka tajuamme joka hetki +eläessämme, on painovoima. Painovoiman kanssa symmetria epäilemättä +on mitä lähimmässä yhteydessä, ja kun tunkeudumme syvemmälle +luonnon salaisuuksiin kuin meidän tähän saakka on onnistunut, niin +huomaamme, uskallan ennustaa, että kun itse luonto niin paljon +luopi symmetrian lain mukaan, symmetrisesti järjestellessään +atoomit niitten kemiallisissa yhdistyksissä, lumihiutaleet pieniksi +kristalleiksi, samoin kuin elävien olentojen jäsenrakenteen, niin +vaikuttaa tässä kosmillinen laki, vetovoima, painolaki, yhdessä sen +esteettisen lain kanssa, joka vallitsee maailmankaikkeudessa ja vastaa +kaikuna ihmissielussa. Ihminen, joka roomalaisen runoilijan sanoja +käyttääksemme sai pystyssä asennossaan Jumalalta käskyn kohottaa +katseensa korkeutta kohti ja katsella tähtiä, ihminen, jonka, kun hän +ei lepää, on aina sovitettava symmetristä jäsenrakennettaan tasapainoon +pystysuoran akselin ympärille, on siis alinomaa kosketuksissa painolain +kanssa, ja hänellä on vaistomainen tunne siitä, miten tärkeätä +symmetria on sille ja hänen omalle turvallisuudelleen. + +Siitä johtuu tuo _horror_, kauhu, joka voi vallata hänet, kun hän +näkee suuria, maanpintaa painavia ainejoukkoja, sellaisia kuin +Himalajan tai Alppien tunturit, joissa ei ilmene tasapainoa eikä +symmetriaa. Nuo vuorijoukkiot ovat tosin pienen pieniä verrattuina +kiertotähtemme omaan ainepaljouteen, mutta se ajatus, vaikkapa se +olisikin katselijan mielessä, ei kuitenkaan ole välittömästi käsillä +tarkastelun ensi hetkellä. Epäsymmetriset ainejoukkiot, jotka eivät ole +tasapainossa keskenään, näyttävät hänestä uhkaavan maailmankaikkeuden +pystyssäpysymistä tai ainakin olevan muistona ajoista, jolloin käytiin +ne taistelut, mistä tämä maailmanjärjestys on tuloksena. Ja ihmisen +kauhuun niitä katsellessa on oma oikeutuksensa, sillä sellaiset +ainejoukkiot, olkoot ne kuinka pieniä hyvänsä itse maan massaan +verrattuina, ovat kuitenkin osaltaan syynä siihen, että maan painopiste +on siirtynyt sinne, missä se on, ja jos pohjoisnavan tienoille nousisi +yhtä painava jäävuorijoukko, järkkyisi nykyinen merenpinta paikaltaan +ja nousisi meidän seuduillamme ehkä satakin jalkaa. + +Jos seisomme ihmiskäsien pystyttämän valtavan rakennuksen edessä, +vain niin kaukana, että saamme kokonaiskäsityksen sen korkeudesta +ja pituudesta, ja jos ympärystä muutenkin on ahtaasti rajoitettu +eikä siinä näy mitään esinettä, joka korkeuden ja massan puolesta +voisi kilpailla puheenaolevan rakennuksen kanssa, vaikuttaisi se +painostavalta ja uhkaavalta, mikä olisi laadultaan jollei määrältään +samanlaista kuin alppimassain vaikutus roomalaisiin, elleivät nämä +rakennemassat olisi niin järjestettyjä, että ne symmetrisinä pitävät +toisiaan tasapainossa ja osoittavat siten olevansa suunnitellut ja +rakennetut kosmisten lakien ja inhimillisen tasapainon oman vaatimuksen +mukaan. Jos Eiffel-tornissa olisi kohtisuoran keskiviivan toisella +puolella kiinteätä massaa, toisella verkkomainen, ilmava kudos hoikkia, +matkan päästä hämähäkin seitin kaltaisia rakenteen osia, ja jos +tornissa vain toisella puolella olisi ulkonemia, joita painaisivat +Notre-Damen korkuiset vahvat tornit, olisivat sen tasapainosuhteet +ainakin katsellessa kumotut, samoin kuin sen symmetria, ja torni +uhkaisi kaatua palasiksi. Samoin käy, jos se olisi rakennettu +vinoksi, kuten Pisan ja Bolognan kaltevat tornit, nuo ilkeät näytteet +rakennustaiteen ilveilystä. + +Nyt esitetty riittänee osoittamaan, miksi monumentaalinen rakennustaide +on vaistomaisesti johtunut seuraamaan symmetrian periaatteita +rakennuksen päämassoja soviteltaessa. Kosmilliset lait ynnä ihmiselle +hänen ruumiinrakenteensa perusteella luontainen tietoisuus symmetrian +yhteydestä näiden kosmillisten lakien kanssa ovat tämän seikan +syvimpänä pohjana, samoin kuin tämä tasapainon periaate pakottaa +noudattamaan symmetriaa yksityiskohdissa, kuten oviaukkojen, ovien ja +ikkunoiden sovittelussa ja niiden viivoja suunnitellessa. + +Siitä merkityksestä, joka symmetrialla on plastiikassa, puhuin +jo edellisessä luennossani. Toiset, sielullisemmat periaatteet +vaikuttavat tässä tuntuvasti symmetriaa vastaan, sitä kuitenkaan +kumoamatta. Ei mikään esteettinen periaate kumoa toista, vaan asettaa +sen vain taustalle tai verhoo sen, kuten luonnonlakikaan ei kumoa +toista. Plastiikassa on symmetrisellä asennolla sama tehtävä kuin +n.s. perusasennolla voimistelussa. Perusasennosta lähtevät kaikki +voimisteluasennot, symmetrisestä kaikki plastilliset. Plastillisesti +ruma on jokainen asento, jota ei välittömästi tai muutamalla harvalla +tempulla saa palautetuksi pysty- tai vaakasuorasti symmetriseen. + +Kun luennoissani ehdin taidehistorian ja erikoisesti kuvanveiston +alalle, saanen valaista tätä seikkaa esimerkeillä. Tässä tahdon +vain huomauttaa erästä kohtaa, jolla on jonkun verran merkitystä +aate-estetiikan kannalta: + +Notkean ihmisruumiin voi sovittaa asentoihin, jotka ovat symmetrisiä, +mutta silti rumia. Tämä todistaa, ettei symmetria ehdottomasti ja +kaikissa oloissa edistä kauneutta. Sisällys- eli aate-estetiikka, +joka edellyttää henkistä sisältöä kaikessa kauniissa, siispä myös +muotokauniin yksinkertaisimmissa, alkeellisimmissakin aineksissa, +matemaattisesti miellyttävässä, pitää symmetriaa voimien sopusointuisen +tasapainon ja niiden terveellisen levon alkeellisimpana ilmauksena. +Mutta jos menemme sirkukseen tai Tivoliin, missä esiintyy +voimistelutaitureita, saamme nähdä seurueen hennompien ja notkeampien +jäsenien olevan harjoitettuja näyttelemään ihmisruumista symmetrisesti +muodostuneena myttynä, jossa kasvot paisunein suonin ja liikarasitusta +ilmaisten kurkistavat jostakin aukosta polvien tai pohkeitten välistä. +Mikäli lihaksia voi erottaa, esiintyy näissä, sitä mukaa kuin niiden +palvelusta tarvitaan, sellaista jännitystä, joka viittaa asennon +epäluonnollisuuteen ja piakkoin ilmenevään tuskallisuuteen. Meissä +on se tunne, että voimistelija voi pysyä siinä vähän aikaa, mutta ei +kauempaa, siitä kärsimättä. + +Tässä on meillä symmetriaa, jolta on riistetty sen aatesisällys: +voimien sopusointuinen tasapaino ja kokonaisuuden lepo. Symmetrian +aistimukseen, joka muutoin sinänsä miellyttäisi, tulee lisäksi +väärinkäytetyn voiman ponnistuksen, epäsuhtaisen olotilan vaikutelma, +sanalla sanoen: sen vastakohta, mitä symmetria itsessään ilmaisee. +Symmetrian havaitsemisen lisäksi tulee sen asennon tekemä vaikutus, +joka riistää ruumiilta sen jalouden, luonteenomaisesti ihmisellisen, +ja antaa sille jotakin hirviömäistä, mikä puuttuu useimmilta alemmilta +eläintyypeiltä. Tuollainen näytös on jonkinlaista ihmisruumiin +häväisemistä, tarkoitan tietysti esteettistä häväisemistä; se ei +loukkaa sitä, mikä on kaikkea estetiikkaa korkeampaa, nimittäin +moraalia, vaan ilmaisee, kuinka notkeita ihmisen lihakset ovat, mutta +muutamien silmille se on kuitenkin ehdottomasti vastenmielistä, +ja heistä se suosio, jota katselijat osoittavat temppuilijalle, +näyttää todistavan, ettei Eurooppa, kun se pian jättää taakseen +yhdeksännentoista vuosisadan, ole vielä päässyt raakalaisuudesta. +Jos tällaisia temppuja olisi näytetty Alkibiadeen maanmiehille ja +aikalaisille, jotka itse olivat kehittäneet ruumiittensa kauneutta +esteettisellä voimistelulla ja niiden sotakelpoisuutta aseleikeillä, +olisi temppuilijaa kaiketi kehoitettu esittämään taitoaan +persialaisille tai nubialaisille, mutta ei Ateenassa. + +Jos nyt siirrymme maalaustaiteeseen nähdäksemme, onko symmetrialla +merkitystä tässäkin taidelajissa, joka itse olemukseltaan on +vapaampi kuin mikään muu ja jossa esiintyy luontainen vastakohta +jäykän matemaattiseen, ankaran ja kireän säännölliseen, niin +huomaamme, että symmetrialla täälläkin on tehtäviä. Näin on laita +etenkin rakennustaiteellisessa maalauksessa, missä maalaustaide +esiintyy rakennustaiteen avustavana sisarena ja sen tehtävänä on +koristaa seinäpintoja rakennustaiteellisessa, symmetrian periaatteen +mukaan muovaellussa kokonaisuudessa. Tällöin saattaa maalaus, joka +selvästi asettuu riippumattomaksi symmetriasta ja ehkäpä aivan +tietoisesti pyrkii sitä uhmailemaan, jopa tuntua vastenmieliseltä +sellaisesta katsojasta, joka muutoin ja taulumaalauksia katsellessaan +kohtelee mielipahalla jokaista taiteilijan tietoista yritystä +jättää mielikuvituksensa symmetrian säännön ohjattavaksi. +Rakennustaiteellinen, monumentaalinen maalaus kunnioittaa ja sen +täytyykin kunnioittaa symmetriaa, mutta sellaisella tavalla, joka ei +orjuuta mielikuvitusta. + +Läheisessä sukulaisuudessa tämän maalauslajin kanssa on mytologinen +ja uskonnollinen maalaus. Mytologiselle katsantotavalle ja kuluneina +vuosisatoina uskonnollisellekin oli se maailma, jonka ihmisen katse +saattaa käsittää, aivan kuin rakennustaiteellinen kokonaisuus, jonka +eri kerroksissa asuivat hierarkisesti järjestetyt olentoluokat: alinna +tuonela, sen yläpuolella maa taivaan suojeluksessa elävine ihmisineen, +sen päällä ilmapiiri ja maailmaa valaisevien valojen radat, sen +yläpuolella taivaan kansi ja taivas, jossa asuu Jumala taivaallisine +sotajoukkoineen. + +Jos siis maalauksen tulee symboolisesti ilmaista ylimaallisen ja +maallisen yhteys, niin mikäpä silloin on lähempänä kuin että tätä +maailmanrakennetta perusaatteena pitäen annetaan taivaan avautua ja +taulun pystysuoran keskiviivan tienoilla näytetään Isä Jumala, Kristus, +neitsyt Maria, enkeliparvet pilvien yläpuolella maailmaa syleilevässä +hohteessa ja sitten sen alapuolelle maan päälle ryhmitetään oikealle ja +vasemmalle ihmisiä, jotka hartaina katselevat taivaallista näkyä. Tästä +johdutaan pakostakin symmetriseen järjestelyyn. + +Muuan Rafaelin kuuluisimpia tauluja, "Väittely" (Disputa), esittää +saman symmetrisen järjestelyn. Taulun alaosassa, joka kuvaa +suorakaiteen muotoisiin ruutuihin jaettua permantoa, on alttari, +jonka kohtisuora keskiviiva jakaa tarkasti kahteen yhtäläiseen osaan. +Alttarin molemmin puolin ryhmittyy kirkon opettajia ja seurakunnan +jäseniä. Yläosassa, pilvien yläpuolella, istuu juhlallisessa piirissä +patriarkkoja, apostoleita ja pyhimyksiä symmetrisiin puoliskoihin +järjestyneinä. Keskellä tämän piirin yläpuolella näkyvät Jesus ja +Maria, vielä korkeammassa tasossa liitelee oikealla ja vasemmalla neljä +enkeliä, ja kaikkein korkeimmalla istuu Isä Jumala valtaistuimellaan. + +Symmetrisesti järjestettyjä ovat myös Rafaelin "Josefin ja Marian +häät", "Parnasso", "Heliodoruksen karkoitus" ja monet muut renesansin +mestarien mainiot taulut. Minun ei tarvinne lisätä, että symmetria +tässä on yhtynyt vapauteen, jossa jokaisella olennolla on yksilöllinen +luonteensa ja itsenäinen asentonsa. Symmetrinen järjestely ei riistä +niiltä vähääkään niiden persoonallisesta elämästä eikä vaikuta +harkitulta ja tarkoitukselliselta. Symmetria tuntuu tässä päinvastoin +luonnolliselta, välttämättömältäkin, koska taideteoksen kokonaisuudella +on maailmanrakenteellinen perusaate ja tämän rakenteen puitteissa +esitetään taivaan ja maan uskonnollinen yhteys. Jos haluamme nähdä, +kuinka symmetria huonosti käytettynä voi herättää naurettavan +vaikutelman, saamme siihen tilaisuuden eräässä kirkossa Guldbrandin +laaksossa. + +Siellä on taikka muutamia vuosia sitten oli taulu, joka esittää +arvokasta pappismiestä perheineen. Oli sattunut niin, että hänellä oli +yhtä monta poikaa ja tytärtä. Taulun keskellä on pappi puolisoineen, +molemmat ankaran symmetrisessä asennossa. Isän vieressä seisovat pojat, +pituuden mukaan järjestettyinä, niin että pienin on reunimmaisena; +äidin vieressä tyttäret, hekin pituuden mukaan järjestettyinä kaikki +samassa perusasennossa, suoraan eteensä katsellen. Kokonaisuudesta +tulee, niinkuin Rafaelin äsken mainitussa taulussa, symmetrinen, +pyramiidin kaltainen ryhmitys, mutta ei saa vaatia, että se tekisi +tässä saman vaikutuksen kuin Rafaelin taulussa. Tässä se vaikuttaa +koomilliselta. + +Laatumaalauksessa, joka esittää jokapäiväistä elämää ynnä kaikkia sen +satunnaisuuksia tai mitä niiksi nimitetään, on kuvioiden symmetrinen +ryhmittäminen hullutusta, joka on vastoin tämän taidesuunnan aatetta. +Olen nähnyt maalauksen, joka esittää maalaispitoja taivasalla, +elonkorjuun jälkeen, ja jossa juhlivat ja oluttajuovat talonpojat, +vaimot ja lapset on ryhmitetty symmetrisesti muodostaen pyramiidin. +Sen huipulla seisoo hyväntuulisen näköinen mies, joka tuoppi kädessään +näyttää huutavan "kippis", ei suinkaan juhlaan osaaottaville, vaan +taulua katseleville. Vaikutus on aivan toinen, kuin mitä maalari on +tarkoittanut. Kaikki näyttää harkitulta ja teennäiseltä, ja suurimpia +onnettomuuksia, mitä laatukuvalle voi sattua, on se, että siinä huomaa +jotakin teennäistä ja tarkoitettua. Juhlallinen ryhmitys on sitäpaitsi +epäsuotuisa vastakohta sille vallattomalle ilolle, jota elojuhlan +esitys tahtoo havainnollistaa. + +Mutta vaikkapa kuvioitten symmetrinen asettelu onkin ristiriidassa +laatukuvamaalauksen aatteen kanssa, vaikuttaa symmetrian aate tässäkin, +mutta toisella tavalla: valokohtien, varjojen ja väripintojen +keskinäisessä sovittelussa sopusointuun, niiden ja taulun huomattavien +kuvioiden tasapainossa ja lopuksi siinä, että ihmiskuviot ja +rakennustaiteelliset tai muut maalauksessa esiintyvät kohdat ovat +sopusoinnussa. Näitä sovitteluja ei taulusta saa puuttua, koska maalaus +muutoin menettäisi esteettisen vaikutuksensa, mutta ne ovat sellaisia, +että ne itsestään johtuvat taiteilijan mielikuvitukseen, jolloin hän +siirtää ne kankaalle ilman tahallisia laskelmia. + +Kaikki muu symmetria kuin se, josta viimeksi huomautin, on +karkoitettava maisemastakin, luonnollisesti lukuunottamatta sitä +symmetriaa, mikä itsestään saattaa esiintyä maiseman eri esineissä, +kuten havupuissa ja muissa kasvimuodoissa. Maisemataululta ei vaadita, +että se esittäisi täydellisenä kokonaisuutena sen pienen palasen +luontoa, jonka se tarjoo, yhtä vähän kuin sitä vaaditaan siltä +maisemalta, jonka ikkunasta näemme ikkunanpuitteiden rajoittamana. +Maisemataulun kehyksillä on sama tehtävä kuin ikkunanpuitteilla: mehän +tiedämme, että maisemalla on kaihdettu jatkonsa niitten takana ja +toisella puolella. + +Me emme voi vaatia symmetriaa suurimmaltakaan kappaleelta luontoa, +jonka katseemme ulkoilmassa voi käsittää. Mutta jos joskus kohtaamme +vivahduksenkin siihen suuntaan, jos esim. näemme näköpiirin molemmin +puolin tummia toisiansa hyvin vastaavia kallio- tai metsäryhmiä +ja keskellä aukon, joka johtaa sinertäviin etäisyyksiin, vedessä +kuvastuvan iltataivaan näköpiiriin, niin on epäilemätöntä, että +silmä siitä viehättyy ja että nautimme odottamatta esiintyneestä +symmetriasta. Asian laita on todella niin, että kun symmetriasta +poikkeaminen ei miellytä meitä siinä, missä on oikeus sitä odottaa, +esim. eräissä matemaattisissa kuvioissa ja rakennustaiteen suuremmissa +luomissa, miellyttää meitä vivahduskin symmetriaan siellä, missä emme +ole sitä odottaneet eikä se näytä teennäiseltä tai haetulta tai ole +vastoin sitä käsitystä vapaudesta taikka satunnaisuuksien leikistä, +jonka eräitten esineitten ryhmät ehdottomasti herättävät. Sellaisen +symmetrian kuin äskenmainitun tapaaminen maisemassa muuttuukin juuri +sentakia sattumusten miellyttäväksi leikiksi. + +Emme odota, jollei satunnaisesti, symmetriaa suurimmiltakaan +maisemilta, mitä näköpiirimme voi käsittää, koska me tiedämme, että +se on vain pieni osa suuresta kokonaisuudesta, jota emme koskaan +saa katseillamme mitata. Mutta tässä tulen kysymykseen, jota en ole +ennen nähnyt esitettävän. Eiköhän maallisessa luonnossamme, jos sitä +kokonaisuudessaan pidämme yhtenä ainoana suurena maisemana, ole juuri +se symmetria, jota emme sen pikku palasissa voi emmekä halua ottaa +lukuun? Ja eiköhän vaistomainen käsitys tämän suuren symmetrian +olemassaolosta ole olentomme pohjalla tyydyttäen meitä, kun pienissä +luonnontauluissa emme näe muuta kuin symmetrisen kokonaisuuden +epäsymmetrisiä osia? + +Varmaa on, että jos silmä sovitettaisiin jonnekin maailman avaruuteen +sillä lailla, että se yhdellä kertaa saattaisi nähdä sitä vastaan +kääntyneen puoliskon kiertotähdestämme ja seurata maata sen pyörivässä +kulussa auringon ja akselinsa ympäri, voisi se, jos se olisi kyllin +terävä nähdäkseen näin kaukaa tähän tarpeelliset yksityiskohdat, +keksiä silloin melkein symmetrisen järjestyksen olevan vallalla +kiertotähtemme maisemassa ylimalkaan. Molempien vastakkaisten napojen +ympäri symmetrisesti järjestyneitä, auringonvalossa kimaltelevia jää- +ja lumi-vyöhykkeitä ja niiden välissä erivärisiä ja eriluontoisia +kasvullisuuden vyöhykkeitä, jotka seuraavat enemmän tai vähemmän +aaltoillen maapallon leveyspiirejä; niinpä nähtäisiin esim. +arktinen kasvisto, joka väreilisi 70:nnen leveysasteen vaiheilla +vaivaiskoivuineen, nuolipajuineen ja azaleoineen; metsäalue 60. ja 40. +leveysasteen välillä vaihdellen ulkonäöltään ja näyttäen etelässä päin +aina viheriöitseviä lehtimetsiä. Suurin piirtein esiintyisi tässäkin +symmetriaa tai sitä lähentelevää. + +Siirryn nyt toiseen alkeellisista kauneuden periaatteista. Se vaikuttaa +symmetrian yhteydessä, ollen kuitenkin toisenluontoinen. Tämä periaate +on suhteellisuus. Suhteellisuudella tarkoitetaan sitä seikkaa että +erilaisia vierettäin ja toistensa kanssa esiintyviä osia tai voimia +havainnollisesti voi verrata samaan peruslaittaan; että näyttää siltä +kuin ne olisivat syntyneet saman suureen kertomisesta tai jakamisesta +tai ikäänkuin ne mittojensa puolesta olisivat sisäisessä yhteydessä +toistensa kanssa. Mutta suhteet ovat monenlaisiapa siitä herää kysymys, +onko niiden joukossa joku tai joitakuita, joita voisi pitää alkeellisen +eli matemaattisen kauneuden perusmuotoina. + +Herbartin oppilas _Zeising_ on monen mielestä keksinyt sellaisen +suhdelain, joka oli jo klassillisilla kansoilla tunnettu nimellä +_kultainen leikkaus, sectio aurea_. Jos suora viiva jaetaan kahteen +erisuureen osaan siten, että pienempi suhtautuu suurempaan niinkuin +suurempi koko viivaan, niin viiva on jaettu kultaisen leikkauksen +mukaan. Jos suorakaide piirretään niin, että sen lyhyempi sivu +suhtautuu pitempään niinkuin pitempi molempien sivujen summaan, on se +piirretty kultaisen leikkauksen mukaan. Tämä on n.s. irratsionaalinen +(mitaton) suhde, jota niinkuin halkaisijan suhdetta ympyrän kehään +ei voi numeroilla muutoin kuin likipitäen osoittaa päättymättömällä +murtoluvulla, mutta joka riittävän tarkasti, mitä silmämittaan tulee, +voidaan ilmaista suhteella 13:21 tai vähemmän tarkasti 8:13 tai 5:8. +Viimeinenkin lukusuhde riittää tavalliselle silmämitalle. + +Zeisingin keksintö herätti suurta huomiota. Hän itse ja hänen +innostuneet kannattajansa luulivat huomanneensa, että luonto niin +suuressa kuin pienessäkin seurasi tätä suhdelukua, samoin taide. +Keksittiin tai luultiin keksittävän kultaisen leikkauksen periaate +kiertotähtien järjestelmässä ja niiden etäisyydessä toisistaan, +kristallin rakenteessa, kasvien lehtien asennossa, korkeampien +eläinten jäsenten rakenteessa, aaltoviivassa, sävelissä, plastiikan ja +rakennustaiteen etevimmissä teoksissa, kuten Partenonin temppelissä ja +Kölnin tuomiokirkossa, sekä maalaustaiteen tuotteissa. Tämä kultaisen +leikkauksen innostunut hakeminen luonnon ja taiteen kaikilla aloilla +alkoi kuitenkin herättää epäilyksiä periaatteen pätevyyttä vastaan. +Tehtiin vastaväitteitä, joista muutamat eivät todistaneet mitään, kuten +esimerkiksi Ungerin väite, että irratsionaalinen suhde ei voi olla +kauneuden ohjeena siksi, että se irratsionaalinen. Aivan oikea oli +sitävastoin se väite, että lähtökohdat, joista oli huomattu luonnon ja +taiteen noudattavan kultaista leikkausta, usein oli mielivaltaisesti +valittu, ja että yhtä pätevistä lähtökohdista päästäisiin toisiinkin +suhteellisuussääntöihin. Taiteenarvostelija _Köstlin_, joka ei kuulunut +intoilijoihin ja epäluuloisesti katseli mainittua haeskelua, huomasi +kuitenkin, että Zeising oli oikeassa Partenonin temppeliin ja Kölnin +tuomiokirkkoon nähden. + +Luonnontutkija Fechner, joka myöskin kuului epäilijöihin, teki +mielenkiintoisia kokeita, jotka supistivat kultaisen leikkauksen +merkitystä, mutta samalla todistivat, että Zeising todella oli tehnyt +keksinnön esteettisten lakien alalla ja että kultainen leikkaus todella +on alkeellisesti kauniin normaalimuotoja. + +Kokeissaan Fechner noudatti seuraavaa menettelytapaa. Hän teki +valkeasta paperista kymmenen suorakaidetta, joiden sivujen suhteet +olivat erilaiset ja jotka muodostivat sarjan neliöstä, jonka sivut +suhtautuivat toisiinsa kuin yksi yhteen, siihen suorakaiteeseen, jonka +sivut suhtautuvat toisiinsa kuin kaksi viiteen. + +Yksi suorakaiteista esitti kultaista leikkausta. Tässä kuviosarjassa +sitä vastaa suorakaide n:o 7. Kaksi muuta suorakaidetta tulee +jokseenkin lähelle kultaista leikkausta. Toista näistä suorakaiteista +vastaa tässä sarjassa tarkasti n:o 6, toista likipitäin n:o 8. + +[Fechnerin suorakaidesarja: n:o 1 (neliö) 1x1; n:o 2: 6x5; n:o 3: +5x4; n:o 4: 4x3; n:o 5: 29x20; n:o 6: 3x2; n:o 7: 34x21 (kultainen +leikkaus); n:o 8: 23x13; n:o 9: 2x1; n:o 10: 5x2.] + +Fechner levitti nämä suorakaiteet ilman minkäänlaista järjestystä +mustalle taululle ja kysyi hyvin erilaisessa yhteiskunta-asemassa, +eri sivistysasteella ja toimessa olevilta henkilöiltä, ylimmistä +tai hienostuneimmista käsityöläisiin ja työväkeen saakka, mitkä +suorakaiteet miellyttivät heitä enimmän tai mahdollisesti olivat +vastenmielisiä. Kysymys, mitä suorakaidetta he pitivät kauneimpana, +tehtiin 347 hengelle, miehille ja naisille; hylkäämistuomio saatiin +245 hengeltä. Fechner kyseli heiltä jokaiselta erikseen, ettei toisen +lausunto vaikuttaisi toiseen, eikä ilmoittanut heille, mikä tiedustelun +varsinainen tarkoitus oli. + +Mielenkiintoista oli nähdä, kuinka eri henkilöt suhtautuivat tähän +kysymykseen. Ainoastaan muutamat valitsivat heti. Heidän joukossaan +oli eräs nerokas nainen, joka kohta, kaikkia silmäiltyään, valitsi +suorakaiteen n:o 7, kultaisen leikkauksen suorakaiteen, ja selitti, +että neliö tuntui herättävän "rehellistä, mutta tyhjänpäiväistä +tyydytystä". Toiset sanoivat neliötä ikäväksi ja kuivaksi. Toiset taas +pitivät neliöstä, mutta, kuten myöhemmin kävi ilmi, ei sen vuoksi, että +se olisi näyttänyt heistä kauneimmalta, vaan siksi, että se oli heistä +tarkoituksenmukaisin. + +Fechner huomasi sen lisäksi, että hienosti sivistyneet ja +taiteentuntijat, vain hiukan epäröityään, valitsivat n:o 7:n. + +Kyselyn lopputulos oli se, että kolme neljäsosaa kaikista vastaajista, +miehet ja naiset jokseenkin tasalukuisina, selitti pitävänsä enimmin +niistä suorakaiteista, joita tässä esittävät numero 7, 6 ja 8, s.o. +siitä, joka vastaa kultaista leikkausta, ja niistä, jotka ovat sitä +lähinnä, ja että näistä 75 prosentista melkoisesti suurempi osa valitsi +juuri numeron 7. Muut äänet jakautuivat toisille kuvioille. Vähimmän +ääniä saivat numerot 2 ja 10. + +Jo tämäkin on merkittävä tulos. Mutta vielä merkittävämpi on hylkäysten +lopputulos. Noista melkein 300 moitelauseesta ei yksikään miehen +tai naisen antama sattunut kultaisen leikkauksen suorakaiteeseen, +eikä yksikään moite myöskään kohdannut sitä suorakaidetta, joka on +kultaista leikkausta lähinnä, ja jota tässä vastaa n:o 8, kun taas +pitkähkö n:o 10 sai yksin osakseen 38 % miesten ja 32 % naisten +hylkäävistä tuomioista. Naiset osoittautuivat siis hiukan, mutta +ei paljoa lempeämmiksi n:o 10:tä kohtaan. Sitä lähinnä sai neliö +useimpia hylkäystuomioita, ja tässä olivat naiset ankarampia. Neliön +hylkäsi 24% miehistä ja 33 % naisista. Sitä lähinnä moitittiin enimmin +suorakaidetta n:o 2. + +Olen samaa mieltä kuin tanskalainen esteetikko _Wilkens_, kun hän +pitää tätä tulosta yhtä hämmästyttävänä kuin vakuuttavana. Tässä +on epäilemättä keksitty oikea kauneuslaki, ja tutkimus vahvistaa +sen, mitä näissä luennoissani olen tahtonut osoittaa, että näet on +olemassa sellaista, mitä voi sanoa objektiivisesti kauniiksi, ja että +makutuomioita voi perustaa yleisiin periaatteisiin. + +Mutta silti ei saa liioitella sitä merkitystä, mikä kultaisella +leikkauksella on. Virhe kultaisen leikkauksen periaatetta +vastaan merkitsee, kuten Fechner itsekin on osoittanut, vähemmän +kuin symmetrian rikkominen, niillä aloilla näet, missä, kuten +rakennustaiteessa, symmetria on hyvin tärkeä. + + + + +VIII. + +VÄRISYMBOLIIKKA. + + +Lähinnä edellisissä luennoissani olen koettanut osoittaa, että +kauneuslakeja on olemassa muotojen, massojen jaon ja suhteiden alalla. +Nyt siirryn koskettelemaan värien maailmaa viitatakseni sielläkin +vallitseviin kauneuslakeihin. + +Kielessä ei ole sanoja nimittääksemme niitä suunnattoman monia +värivivahduksia, joita on olemassa, yhtä vähän kuin sillä on +ilmaisuvälineitä kuvatakseen kaikkea sitä kauneuden määrää, jota +valo ja värit levittävät luomakuntaan. Tavallinen silmä voi hieman +harjaannuttuaan eroittaa runsaasti 30,000 eri värivivahdusta, ja +harjaantuneesta värien tuntijasta olisi aivan luonnollista, että +kutakin tuollaista vivahdusta pidettäisiin itsenäisenä värinä ja että +sille siis värien sanastossa annettaisiin oma nimensä. Mutta kieli +tyytyy sisällyttämään ne kaikki vähäiseen määrään ryhmiä, samoin kuin +valo-oppikin. + +Suuri yleisö tyytyy yhteentoista tällaiseen ryhmään ja puhuu +valkoisesta, harmaasta, mustasta, ruskeasta, purppurasta, punaisesta, +keltaisesta, oranssista, vihreästä, sinisestä ja sinipunervasta. +Optillisen tieteen kannalta ovat valkea, harmaa, musta, ruskea ja +purppura tavallaan muukalaisia. Käytännöllisistä syistä täytynee niitä +kuitenkin pitää ottolapsiksi hyväksyttyinä värien sisaruspariin. Oikeat +värit, ne, joiksi auringonsäde taittuu sateenkaaressa ja prismassa, +ovat punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen ja sinipunerva. +Näitä kuutta valontaittumaa valo-oppi nimittää väreiksi, samalla kun +tutkija mielellään myöntää, että sielullisessa ja käytännöllisessä +suhteessa valkoinen, harmaa ja musta, jotka ovat valonvivahduksia, +sekä ruskea, joka on sekaväri, ovat oikeutettuja saamaan myös tämän +nimityksen. + +Ennenkuin lähden esittämään niitä kauneuslakeja, joita värien alalla +on keksitty, sallittaneen minun sanoa pari sanaa näistä kunkin +suoranaisesta esteettisestä vaikutuksesta ihmisten tunne-elämään. +Tästä vaikutuksesta ei voida esittää mitään lakeja. Mikä arvo +kullakin värillä sinänsä on esteettiselle rakenteellemme, ei voi +käydä selville muulla tavalla kuin kysymällä mahdollisimman monilta +ihmisiltä, mitä he tässä suhteessa tuntevat, ja siinä näyttää +mielivallalta ja subjektiivisella olevan mitä paras tilaisuus noudattaa +oikkujaan. Niinpä onkin se mielipide hyvin yleinen, että arvostelmat +yksityisten värien kauneudesta ja merkityksestä tunteelle vaihtelevat +loppumattomiin, joten tällä alalla ennen kaikkea on voimassa se vanha +väite, että kullakin on oma makunsa. + +Matkustajat, jotka eivät ole syvemmälti ajatelleet asiaa, mutta ovat +nähneet erilaisia tapoja monien eri kansojen keskuudessa, ovat ennen +muita kiintyneet siihen ajatukseen, että tällä alalla vallitsee +sovittamaton eroavaisuus -- että vaikutelmat eri väreistä ovat niin +eriäviä, ettei niitä millään lailla voi johtaa mistään yleispätevästi +inhimillisestä. Jos matkustaja on huomannut, että musta ei kaikkialla +olekaan yleisesti käytetty suruväri, että punainen ei kaikkialla +ilmaisekaan sotaista ja toimeliasta, vaan että tulimaalaiset käyttävät +sitä rauhallisten tarkoitusten tunnusmerkkinä, kun taas valkoinen on +heidän sotavärinsä, niin hän mielellään tekee sen johtopäätöksen, että +tämä on mitä mielivaltaisinta, kun hän taas, jos hänellä on kylliksi +huomiokykyä, voi eri värien ryhmittämiseen nähden päästä varmuuteen +siitä, että se riippuu laeista, jotka ovat yhteisiä kaikille, hyvin +erilaisillakin sivistysasteilla oleville kansoille. + +Kuitenkin ovat sielutieteilijät ja fysiologit hyvin taipuvaisia +otaksumaan, että myös kukin yksityinen väri vaikuttaa omalla tavallaan +sielunelämään, vaikkapa tämän tavan arvostelmia ei voikaan ilmaista +täysin tieteellisesti, vaan niihin luonnollisista syistä tuleekin +symboolinen luonne. Eriäväisyydet näiden arvostelmien välillä he +selittävät johtuviksi vaikutuksista, jotka niihin liittyvät ja joihin +myöhemmin kajoan. + +Uskon esteetikkojen ja fysiologien olevan oikeassa siinä, että +jotakin yleispätevää voidaan sanoa myös yksityisten värien +vaikutuksesta ihmiseen, olkoon hän eurooppalainen, neekeri, intiaani +tai japanilainen. Mitä kuuteen spektriväriin tulee, olen omasta +puolestani varma siitä, että sininen ja vihreä, nämä erikoisesti +kosmilliset värit, ne, joihin taivas, meri ja maa silmissämme +pukeutuvat, vaikuttavat aivan toisin kuin esim. punainen ja keltainen, +herättävät toisen sielullisen tunnelman kuin ne, vaikkapa ei muusta +syystä kuin siksi, että me olemme tottuneet näkemään suunnattomia +pintoja edellisten värien peittäminä, kun toiset taas esiintyvät +satunnaisemmin. Ei liene liioittelua siinä otaksumassa, että joka +värillä on oma tunnesävynsä. Niinpä värit ovatkin kaikkina aikoina ja +kaikkien kansojen keskuudessa olleet sieluntunnelmien symbooleina. +Mielenkiintoista lienee luoda ohimennen katsaus tähän värisymboliikkaan. + +Aloitan valkoisesta ja mustasta. Fysiikan tutkijat sanovat puhdasta +taittumatonta valoa valkoiseksi ja käyttävät tätä sanaa siis toisessa +merkityksessä kuin esteetikot, maalarit ja yleisö, kuitenkin +hiukan liittyen heidän kielenkäyttöönsä, sillä heistäkin ovat valo +ja valkoinen väri läheistä sukua. Jälkimäinen on kuin edellisen +aineellistumus ja pimeän vastakohta. + +Symboolisesti on valkoinen sielullisen puhtauden ja ylevyyden, sielun +rauhan ja henkisen kirkkauden ilmaisuna. Lapsen sielullinen puhtaus on +viattomuutta, aikuisten siveyttä, vilpittömyyttä, totuudenrakkautta. +Senvuoksi puhutaankin viattomuuden valkoisuudesta, ja valkoista +liljaa pidetään viattomuuden vertauskuvana. Morsiamen valkoinen puku +on siveyden tunnusmerkki. Sitä käyttivät roomalaisten kesken kansan +luottamukseen vetoavat politiikot hakiessaan virkapaikkoja. Muistona +tästä meillä on vielä _kandidaatti_, joka johtuu sanasta _candidus_, +valkoinen. + +Kansat, joille ryhdin ja liikkeitten jalous on ollut ominaista, +ovat käyttäneet valkoisia päällysvaatteita mieluummin kuin muita. +Roomalaisten _toga_ oli valkoinen, arabialaisen ja hindun vaipat +samoin. Katolisen papin puku on valkoinen, kun hän toimittaa virkaansa; +anglikaaninen pappi lukee, valkoinen pitkä kuoripaita yllään, rukouksen +ennen saarnaa; itse saarnaa varten hän pukeutuu mustiin. Rukous vaatii +ylevämpää asentoa kuin saarna. Rukouksessa anova kääntyy suoraan +Jumalan puoleen ja asettuu hänen kasvojensa eteen; saarnatessa hän +kääntyy kansaan, ja silloin hänen puheessaan voi tulla esille lämpöä, +joka rikkoo ryhdin tasapainon ja sopusoinnun. Valkoinen väri voi sen +vuoksi paremmin kuin musta vertauskuvallisesti liittyä rukoukseen. + +Valkoisen vastakohta on musta, niin sanoaksemme ruumiillistunut pimeys. +Esteetikko _Köstlin_ lausuu mustasta: + +"Se on synkkä vieras, joka näkyy tunkeutuneen valon ja värien maailmaan +kuin varjojen valtakunnan hirviö. Se on kaiken valo- ja väri-ilon +varsinainen tuho, se on elämän hauta. Se ikäänkuin hiillyttää elämän +ja jättää jälkeensä vain elottoman pohjasaon; se on olemassaolon +vihollinen, kamalasti uhkaava ja harjoittaa pimeässä hävitystyötään. +Musta on kauhun väri, vihan, salajuonten, murhan, leppymättömän +vihollisuuden, sydämettömän julmuuden väri, pahan, helvetillisen, +pirullisen väri. Mustalla on runoutensa, mutta se on hirmun runoutta." + +Omituista on kuulla tällaista omaan aikaamme kuuluvan miehen +tunteenpurkausta -- miehen, joka itse on käynyt mustiin puettuna, +nähnyt joka päivä ympärillään mustiin tai sitä lähellä oleviin väreihin +puettuja ihmisiä, nähnyt mustiin puetun papiston toimivan kirkossa +ja nähnyt mustia ruumisvaunuja, ruumisarkkuja ja hautajaissaattoja. +Tuntuu siltä kuin Rigveda-ajan mies puhuisi hänen sanoillaan. Hänen +käsityksensä mustasta on aivan sama kuin Rigveda-ajan laulajain +käsitys pimeydestä, johon he eivät sekoittaneet yötä. Musta pimeys oli +arjalaisista esi-isistämme 1,000 vuotta e.Kr. juuri samaa, mitä Köstlin +on lausunut. Sen sijaan oli yö heistä jumalallinen olento, joka tähtien +valolla ja kuun loisteella ja vahvistavalla unella virkisti pimeyden +kauhujen ahdistamia ihmisiä. Rigveda-arjalaisten käsitys onkin sama +kuin kaikkien kansojen, ei yksistään luonnonkansojen, vaan muidenkin. +Kostiin on epäilemättä oikein esittänyt mustan värin tunnesävyn. + +Fechner huomauttaa, että meidän eurooppalaistenkin kesken, jotka +pukeudumme mustiin tai tummiin vaatteisiin, ja joille musta on käynyt +tavallaan pyhäksi, kukaan ei varmaankaan haluaisi asua huoneissa, +jotka olisivat maalatut kauttaaltaan mustiksi ja sisustetut yksinomaan +mustilla huonekaluilla. Eivät edes luostarin komerot ole mustia, vaan +valkeita, vaikka musta, joka ei kiinnitä silmää katselemaan, tuntuisi +parhaiten sopivan hartaaseen mietiskelyyn. Valkeilla kirjaimilla +mustalle paperille painetut kirjat sopisivat ehkä manalan kirjastoon, +lautturi Karonin kirjahyllylle, jos hänellä se on, mutta niillä on +ehdottomasti pelottava vaikutus eläviin ihmisiin. Jos lapset saisivat +noudattaa omaa mieltänsä, eivät he varmastikaan valitsisi mustia +vaatteita, kun toisia olisi saatavissa, eikä nuorisokaan. Samoin +menettelisivät luonnonkansat. + +Siitä huolimatta on musta väri yhä enemmän vallannut itselleen +suosiota eurooppalaisten kansojen kesken. Tässä näemme esimerkin +mielleyhtymien voimasta. Musta on, kuten Kostiin sanoi, synkkä +vieras, jonkin elämälle ja elämänilolle vastaisen vertauskuva. Näin +ollen tulee mustasta kuoleman arvoituksen symbooli ja, kun vainajia +surraan, heihin kohdistuvan murheen tunnuskuva. Tätä mielleyhtymän +raivaamaa tietä eurooppalaiset ovat joutuneet siihen, että he surua ja +kuolemassa piilevää arvoitusta merkitsemään käyttävät samaa väriä, joka +alkuaan luonnolliselle mielelle kuvastelee kamalaa ja pahaa. Siinä on +ristiriita, kun ajattelemme, että kristillisen mielialan mukaan kuolema +voi olla voitto ja kauneuden ja elämän alkukotiin johtava portti. + +Älköön senvuoksi ihmeteltäkö, että eurooppalaisessa maailmassa on +vielä jokunen poikkeus mustan värin esikuvallisesta käyttämisestä. +Roomalaisen kirkon korkeimmat arvohenkilöt, kardinaalit, surevat +sinipunervassa puvussa. Ranskan kuningattarilla oli etuoikeus surra +valkopukuisena. Valkoinen on myös kiinalaisten suruväri. Juutalaisten +suruväri on oikeastaan sininen. Helleeneillä ja roomalaisilla ei ollut +varsinaista suruväriä. + +Sittenkun mustasta väristä mielleyhtymän tietä oli tullut suruväri, +tarvittiin tuskin muuta kuin askel eteenpäin, jotta mustasta tulisi +vakavan elämänkatsomuksen, vilpittömän, velvollisuudentuntoisen, elämän +tärkeihin kysymyksiin kääntyneen käytännöllisen mielen tunnuskuva. +Tämä käsitys mustasta on vasta yhdeksännellätoista vuosisadalla täysin +varmistunut, mutta se onkin nyt niin vankka, että meidän on vaikea +kuvitella vakavien miesten käyttävän niitä iloisia värejä, jotka olivat +ominaisia miespuvuille vielä kahdeksannellatoista vuosisadalla. + +Vaikeampi lienee mielleyhtymän tietä antaa valkoiselle muuta merkitystä +kuin mikä sillä tunnesävynsä vuoksi todella on. Joka tapauksessa +tunnustettaneen vastedeskin sen pätevyys puhtauden tunnuskuvana siitä +luonnollisesta syystä, että valkoinen ja lika eivät siedä toisiaan. +Likaisenvalkoisessa on jotakin kammottavaa, innoittavaa. Jokaisen +puhtautta harrastavan kansan keskuudessa on tahrattoman valkean +merkitys kotielämässä ja jossakin osassa pukua puhtaitten tapojen +todisteena, jota ilman se ei halua olla. Jos valkoinen pöytäliina +tai valkoiset liinavaatteet joskus väistyisivät mustan, harmaan tai +kirjavan tieltä, olisi se kansallisen rappeutumisen merkkinä. Pesu +on kuitenkin kallista, ja kenties ulkonainen tarkoituksenmukaisuus, +rahallisten menojen supistaminen tuo muassaan muutoksen, jota muodin +hirmuvalta ei yksin tähän mennessä ole saanut aikaan. + +Mutta tämä ei tosiaankaan olisi edistystä, vaan rappeutumisen merkkinä. +Siveellisen ja ulkonaisen puhtauden tunteet ovat toisilleen sukua. +Ihminen, jolla on vähänkin mielikuvitusta, näkee sielunelämänsä toisen +tai toisen värisenä. Jos hän on puhtautta harrastava, näkee hän +siveellisen sielunelämänsä valkoisena eikä halua sitä liata alhaisella +ajatuksella, huonolla teolla, vaikka ei kukaan muu kuin hän itse saisi +sitä tietää. + +Kuitenkin on olemassa jotakin, mikä saattaa antaa mustallekin värille +tunnesävyn, jota sillä itsessään ei ole. Se on valo. Kiiltävän +musta, sellainen musta, joka auringossa tai keinotekoisessa valossa +ilmaisee vaihtelevia vivahduksia, vapautuu siihen muuten kuuluvasta +synkkyydestä, mutta pysyy vakavuutta kuvastavana. Valo antaa mustalle, +kuten kaikille muillekin väreille, jotakin, mikä lieventää sävyä, jos +väri on valonarkaa, mutta tehostaa sitä, jos se on valolle altis. +Valkoisen ja mustan vaikutuksesta väriyhtymissä saanen tilaisuuden +puhua etempänä. + +Valkoisen ja mustan välillä on harmaa monine vivahduksineen. Eräissä +näistä vivahduksista on itsessään jotakin painostavaa, herättäen +epäilystä ja haluttomuutta, toisilla on lempeästi tyynnyttävä tai +puolueeton luonne. Kansojen ja niiden kirjallisuuden symboliikassa ei +harmaalla ole mitään erikoista merkitystä, harmaantuvia tai harmaita +hapsia lukuunottamatta, joita kaikessa runoudessa, vanhimmista ajoista +nykyaikaan saakka, on ylistetty jalojen kasvojen koristeina, mutta +narrin kasvoja rumentavina. Poliittisessa symboliikassa -- sillä +sellaistakin on olemassa -- on harmaa ainakin meillä saanut verrattain +suuren merkityksen: siitä on tullut poliittisesti puolueettomien tai +kannattomien väri, kuten sinisestä on tullut tasaisen edistyksen, +mustasta taantumuksen, punaisesta yhteiskunnallisen vallankumouksen +väritunnus. + +Tulen nyt prismaväreihin. Äärimmäisenä vasemmalla on sateenkaaressa +samoin kuin yleensä prisman asteikossa punainen. Punaiset +värivivahdukset näköpiirissä ilmaisevat myös tavallisesti päivän +tai auringon nousua. Spektrivärien joukossa on punainen yleensä +pimeyden terävä, esille pistävä vastakohta. Sen monet ja keskenään +hyvin erilaiset vivahdukset vaikuttavat sen, että sillä myös on hyvin +erilaiset tunnesävyt. + +Kaikki kansat ja rodut ovat yhtä mieltä siitä, että tummanpunaisessa, +purppuraa lähinnä olevassa, on jotakin voimakasta, valtavaa, mutta +samalla uhkaavaa ja intohimoista. Eläinkunta näyttää tuntevan jotakin +samanlaista, tummanpunaisen värin vaikutusta kokiessaan. Kaikkien +sotaisten kansojen keskuudessa, mikäli tiedän, on punainen aina ollut +taistelun värinä. Näkönsä saanut, ennen syntymästään asti sokea +kertoi, että hän helakanpunaista ensi kerran nähdessään tunsi jotakin +samanlaista kuin torven rätistessä ja että taivaansinisen näkeminen toi +hänen mieleensä huilunsäveliä. + +Luonnonkansat yleensä pitävät erityisesti punaisesta. Tässä on +muistettava, että punainen harvoin esiintyy luonnossa kovin suuriksi +pinnoiksi levinneenä, ja että se siellä esiintyessään tavallisesti on +yhteydessä viheriän kanssa, joka on sen täydennys väri, tai sinisen +kanssa, joka on läheisintä sukua sen täydennysvaalille. Esiintyessään +suurin määrin punainen luultavasti väsyttäisi luonnonkansojen silmiä +yhtä hyvin kuin sivistyneidenkin. + +Viimemainittujen kesken tapaa harvoin voimakasta punaista käytettynä +päävärinä puvuissa tai asuinhuoneissa. Jokainen tuntee itsestään, että +näköelimet, jotka ovat sovitetut ja totutetut sellaisiksi kuin meidän, +tuskin voisivat kauankaan sietää tummanpunaista taivasta sinisen +asemasta, tummanpunaista maata vihreän sijasta. + +Mutta punaisella on monta toisistaan suuresti eriävää vivahdusta +erilaisine tunnesävyineen. Kun tummanpunainen on, Köstlinin sanoja +käyttääksemme, polttava, huutava ja meluava, on taas vaalean- tai +ruusunpunaisella toinen tunnesävy, varsinkin, mitä enemmän +lähestytään valkoista. Siihen tulee silloin jotakin hienoa, vienoa ja +ihanteellista. Tuo vienonpunainen, joka heikosti alkavan aamuruskon +lailla paistaa lapsen tai nuoren neidon poskilla valkean hohteen läpi, +on sotaisen tummanpunaisen kaltainen vain siinä, että se ilmaisee valoa +ja elämää. + +Lähinnä punaista on väriasteikossa oranssi. Sen asema punaisen ja +keltaisen välillä määrää sille kuuluvan tunnesävyn. Punaoranssilla +eli keltapunaisella on luonnonkansaan suosio puolellaan. Goethe +huomauttaa, että tarmokkaita, terveitä, mutta raakoja ihmisiä tämä +väri miellyttää erikoisesti. Samoin kuin tummanpunainen herättää +tämäkin väri eläimissä levottomuutta ja vihaa. Tämä väri, sanoo Goethe, +järisyttää uskomattomasti eräitten ihmisten hermoja. Keltapunaiseksi +maalattu tai kalustettu asuinhuone olisi ajan mittaan yhtä sietämätön +kuin tummanpunainen tai vieläkin kiusallisempi. Punakeltaisella taas on +kaiken lämpönsä ja voimansa ohella vienompi tunnesävy, samalla kun se +tuntuu kuvastavan voimaa. Se on kullan väri. + +Keltainen on prisma-asteikon ja sateenkaaren keskimäisessä ja +kirkkaimmassa osassa. Keltainen on kirkkain kaikista väreistä. Jos +valkoisen valovoima merkitään luvulla 1,000, on keltaisen valovoima +6,400, mutta punaisen vain 2,300. Hauska on lukea Köstlinin kuvausta +täyteläisestä keltaväristä. Se on, sanoo hän, ylellisyyden, ihanuuden, +kunnian ja majesteetin väri. Se on loistelias, rikas, upea, mutta ei +tunteellisen hieno, ei kaino, vaan vaatelias ja ylpeä, ilman syvyyttä +ja valovoimastaan huolimatta lämmötön. Se on ylimielisyyden, kopeuden, +hengettömän koreilun väri, varsinaisesti sultaanimainen, faraomainen, +bramaanimainen, itämaispapillinen. + +Tummentuneena keltaisen voima lisääntyy, mutta loisto vähenee. +Mitä enemmän se lähenee valkoista, sitä enemmän se myös kadottaa +loistettaan, mutta voi silloin yhä enemmän lähetä jaloa hienoutta ja +runoutta; silloin se lähentelee auringonvalon laatua. + +Fechner huomauttaa sattuvasti, että harva väri esiintyy niin +monenlaisissa mielleyhtymän tapaisissa suhteissa kuin keltainen, ja +että sen vaikutus juuri siksi voi olla niin erilainen. + +Keltaista väriä tapaamme auringossa, kuussa, tähdissä, kullassa; +siis taivaallisissa ja maallisissa koristuksissa. Ei siis ole ihme, +että kullasta kaikkien kansojen kesken on tullut vallan ja rikkauden +vertauskuva. On kuitenkin huomattava, että tämä koskee vain kiiltävän +keltaista. Himmeänkeltaista tapaamme niin useissa esineissä, jotka +osaksi ovat mieluisia, osaksi epämieluisia, että nämä keltaisen +vivahdukset aiheuttavat mitä erilaisimpia arvostelmia. Harmahtava tai +täplikkään himmeä keltainen vaikuttaa aina epämieluisesti, samoin +kuin keltataudin väri. Keltainen ei ole siis yksistään vallan ja +loiston symbooli, vaan siitä on myös tullut sairaalloisen, erikoisesti +kateellisen vertauskuva, ja kateus onkin lähellä ylpeyttä ja +vaativaista korskeutta. Kateus suhtautuu ylpeyteen, niinkuin loistonsa +menettänyt keltainen vielä loistavaan. + +Mitä taas auringonvaloloistoon tulee, on se näiden mielleyhtymien ja +mielialojen ulkopuolella, koska se antautuu kaikille uusille väreille +ja tarkoittaa vähemmän itseään kuin sitä, että toimittaisi kaikelle +muulle jotakin omasta ihanuudestaan. Se on siis todellisen majesteetin +symbooli. Sanotusta näemme, että keltainen ei näyttele miellyttävää +osaa värisymboliikassa. Toisenlainen merkitys voi sillä kuitenkin olla +värisoinnuissa, joihin myöhemmin siirryn. + +Keltaisen naapurina prisma-asteikossa on vihreä. Valo-oppi myöntää +vihreälle väliaseman eri spektrivärien joukossa aaltopituudesta ja +värähdysnopeudesta riippuen. Se on, huomauttaa sielutieteilijä _von +Volkmar_, oikea keskinkertaisuuden ja tasapainon väri tunne-elämäänkin +nähden, ja se oli myös keskiaikana Saksan porvariluokan mieli väri. +Täysivihreä, josta jokainen keltainen vivahdus on kadonnut, mutta +joka hiukan lähenee sinistä, on aina ollut normaalisten, lapsuusiästä +päässeiden henkilöiden mieliväri. + +Tunnettu tanskalainen luonnontutkija _Örsted_ sanoi, että hänessä heräsi +luottavaisuuden tunne, kun hän sitä katseli; toiset ovat sanoneet, +ettei värien alalla saa pyytää enempää kuin mitä tuo siniseen vivahtava +vihreä antaa, sillä jos puhtaassa vihreässä onkin vielä liiaksi +maallista, liiaksi porvarillisen tyytyväistä, niin saavat ne vihreän +vivahdukset, jotka lähenevät sinistä naapuria, jotakin kohottavan +runollista, jotakin siitä kaihosta, joka kiitollisena maallisesta +ilosta kuitenkin tuntee ja kaipaa korkeampaa. + +Tällaisen vaikutelman tekevät sinisenvihertävät vuoretkin, jotka +häipyvät kaukaisuuteen, ja meren sinivihreä pinta. Täysivihreä sinänsä +on tyytyväisyyden, tyydytyksen väri; siniseen vivahtava vihreä luo +nykyhetken tyydytyksestä katseensa tulevaisuutta kohti, joka antaa +sielulle korkeamman mielihyvän. Tästä vihreän vivahduksesta on +symboliikassa myös tullut toivon väri. Se tyytyväisyys, se vapaus +epäsoinnuista, mikä henkii vihreästä, on myös aiheuttanut sen, että +asuinhuoneet usein maalataan tai paperoidaan vihreä päävärinä. Se +vaikuttaa tyynnyttävästi, hermojavahvistavasti, työtäedistävästi. + +Vihreän vieressä väriasteikossa on sininen, ja nämä molemmat naapurit +ovat koko asteikossa ainoat, jotka sopivat hyvin yhteen, jos ne +sovitetaan suuriksi pinnoiksi vieretysten. Sen selittää molempien +värien vienous ja niukka valovoima, minkä vuoksi vihreä maa ja sininen +taivas, vihreät niityt ja järven sininen pinta eivät lainkaan aiheuta +epämieluisaa värivaikutusta. Erikoisesti sininen väri on valosta köyhä, +vaikkei silmä käsitäkään tätä köyhyyttä sille viaksi. Päinvastoin: sen +valoköyhyys vahvistaa sitä tunnelmaa, että se on jotakin aineetonta, +ja sen valon vähyys on niin vahvasti liittynyt siihen, että hämärän +tullessa ja muuttuessa pimeäksi siniset esineet viimeiseksi menettävät +värinsä. Meluisa punainen sammuu ensimäiseksi, aivan kuin sen +valoloisto ei oikein viihtyisi melussa; sininen sammuu viimeiseksi ja +voi vielä säilyä yön tähtikirkkaalla taivaalla. + +Niinpä on sinisestä tullutkin uskollisuuden tunnus, ehkäpä juuri +tämän huomion perusteella. Sininen ei ole ylpeä, ei loistelias eikä +komeileva, siinä ei ole intohimoa eikä kiihkeyttä, ei se tunkeile. +Sielullisesti se on keltaisen vastakohta, mutta rauhallisen suloinen, +virkistävän tuore. Kylpy sinisessä eetterissä, siemaus sen tunteelle +mitattomasta, puhtaasta ja kirkkaasta syvyydestä on kangastanut +runoilijan mielikuvitukselle enkeleitten arvoisena, sanomattomana +nautintona. + +Sininen on, kuten buddhalaisten Nirvana, jotakin aineetonta, johon +sielu, hukkaan joutumatta, tahtoisi vaipua yhtyäkseen maailman henkeen. +Se on, kuten joku on sanonut, suloista "ei mitään", runollista +tyhjyyttä. Jos sinisessä on kaipuuta, on siinä myös sen tyydytystä. Ei +siis kumma, että romantiikka puhui "sinisestä kukkasesta" ihanteenaan. + +Ruiskukka on vaatimaton, lemmikki pyrkii piiloon, mutta muutamien +mieli, nautittuaan hetken puutarhojen ja kasvihuoneiden loisteliaista +kukkaskuningattarista, tuntee virkistyvänsä palatessaan noiden +pienien kainojen pariin, jotka ovat saaneet katseeseensa jotakin +taivaisen puhdasta. Sininen on puhtaan, taivaisen, ihanteellisen +vertauskuva. Kaikki sen vivahdukset ovat kauniita, kun taas muiden +värien vivahdukset eivät kaikki ole sitä lajia, että ne miellyttäisivät +ihmissilmää. Valkeaan sekoittuneena esiintyy sinisen eetterimäinen +olemus paremmin; vihreään sekaantuneena taas sen lempeä, rauhallisuutta +herättävä herttaisuus. + +Vielä ei ole yhdenkään maalarin tai runoilijan mieleen juolahtanut +pukea Mefisto tai joku muu saman sotavoiman edustaja siniseksi. Musta +ja verenpunainen tai yksinään tulipunainen ovat tähän asti saaneet +palvella tätä tarkoitusta. Sitä vastoin näemme renessanssin maalarien +käyttävän sinistä niissä verhoissa, joihin puettuina maailman luoja, +maailman vapahtaja ja naisihanne Maria esitetään. Muut silloin myös +käytetyt värit ovat sinisen sopusointuisia täydennyksiä. + +Äärimmäisenä prisma-asteikossa on sinipunerva eli violetti, jonka +aallonpituus on lyhyin ja värähdysnopeus suurin. Sinipunerva +vaikuttaa levottomalta; näennäisesti, mutta ei fysikaalisesti, jos +Young-Helmholtzin väriteoria on oikea, on sinipunerva sinisen ja +punaisen sekoitusta. On kuin viimemainitun värin tarmo ja rajuus +ei oikein tuntisi tyyneyttä tai kunnioittaisi vienoutta siinä +väliaineessa, sinisessä, johon se tässä on joutunut. + +Goethe huomautti, että violetilla paperoitu huone karkoittaa tyynen +keskustelun viehätyksen. Mielisairaalain lääkärit ovat olleet +huomaavinaan, että sinipunerva ympäristö vaikuttaa vahingollisesti +heidän hoidokkeihinsa, ja merkillistä kyllä, ovat kokeet eräillä +muurahaisilla, kuten sir John Lubbock on ilmoittanut, osoittaneet, että +nekin kammosivat sinipunervaa valoa. + +Violetti on valosta köyhää sinistä, jota voimakas punainen hehku +valaisee. Punainen ja sininen eivät sula siinä yhteen, vaan vaikuttavat +ilman erikoista yhteyttä. Sellaista sanotaan komeaksi väriksi, mutta +sen komeudessa on jotakin epäsointuista. + +Kullan vastakohdaksi asetettuna violetti tekee hyvin komean +vaikutuksen, eikä siinä ole mitään ulkonaisen komeilevaa, mikä +on ominaista keltaiselle värille. Sininen aines antaa violetille +vakavuutta, jossa on jotakin alakuloista. Pienellä pinnalla ja +herttaisessa ympäristössä ei violetin luonteen epäsointuinen puoli +pistä niin selvästi silmään kuin laajalla pinnalla. Orvokin kukka +miellyttää, mutta sen violetti vivahtaa enemmän siniseen, eikä se +kuitenkaan vaikuta likimainkaan niin miellyttävältä kuin lemmikki. + +Vielä on sanottava muutama sana eräästä väristä, joka ei kuulu +spektriväreihin, nimittäin ruskeasta. Sillä on enemmän kuin millään +muulla värillä aineellinen luonne, ja silmän ilmeessä tarvitaan +inhimillistä sielukkuutta, jotta ruskea, kun se siinä näyttäytyy, +saisi ihanteellisuutta ja tunteellisuutta. Mutta siinä on jotakin +voimakasta ja tervettä, mikä itsessään vaikuttaa oivalliselta ja silmän +sielullinen voimaan yhtyneenä voi saavuttaa sellaisen kauneuden, että +tuomari, jonka on tuomittava ruskeitten ja sinisten silmien välillä, +epäröi langettamasta tuomiotaan ja kehoittaa riitapuolia sopimaan. + +Hiusvärejä on, kuten tunnettu, hyvin vähän. Oranssia, vihreää, +sinistä ja violettia ei niiden joukossa ole, vaikkapa Neptunus ja +Ahti joskus saavat vihreän tukan ja parran. Mutta se sija, joka +ruskealla on tällä alalla, ei ole vähäpätöinen. Renessanssin maalarit +ja antiikin runoilijat antavat yleensä kauneuden palkinnon vaaleille +värivivahduksille, mutta suovat ruskealle etusijan mustan rinnalla. +En ole huomannut, että ruskealla olisi mitään erikoista merkitystä +värisymboliikassa. + +Ne esteettiset vaikutelmat, joita yksityiset värit tekevät ihmisen +tunne-elämään, ovat sielullisesti hyvin mielenkiintoisia, ja niillä +on myös taidehistoriallinen merkityksensä. Onhan filosofisessakin +suhteessa merkittävää, että sillä kosmillisen voiman ilmauksella, joka +esiintyy valona, on kaikissa prisman taittamissa säteissä jotakin, mikä +tuntuu vastaavan ihmissielun mielialaa. Kun fyysikko mittaa niiden +eetterivärähdysten aallonpituuden ja nopeuden, jotka näköhermoihin +edenneinä herättävät tietoisuudessamme valon ja värien aistimuksia, +antaa hän meille paljoudellisen vastineen johonkin maailmankaikkeudessa +vaikuttavaan laadulliseen, mille inhimillinen kauneudentunne on sukua. + + + + +IX. + +VASTAVÄRIT. + + +Edellisessä luennossani tein selkoa värisymboliikasta, -- niistä +vaikutelmista, joita kukin väri aiheuttaa tunne-elämässämme. Se +lienee koko estetiikan subjektiivisin luku, ja asian laadusta johtuu, +että sitä ei voi esittää ankarasti tieteellisessä muodossa, vaikka +siinäkin ilmenee yhtä ja toista yleispätevää, jotakin, mikä vastaa +tunne-elämän eri vaiheita, kuulukoon ihminen mihin rotuun tai kansaan +hyvänsä. Maailmassa ei liene ainoaakaan kansaa, joka ei toisenlaisin +tuntein katselisi suurta veripunaista pintaa kuin taivaansinistä, eikä +yhtään kansaa, jossa edellinen ei saisi aikaan enemmän ärsytystä kuin +jälkimäinen tai ei heräisi sitä tunnetta, että punaisen ja intohimon, +samoin kuin toisaalta sinisen ja tyyneyden välillä on sukulaisuutta. + +Nyt siirryn objektiivisempaan puoleen värien estetiikassa, siihen +väriteorian lukuun, joka käsittelee täyte- eli vastavärejä. + +Auringonvalo jakaantuu sateenkaaressa ja prismassa kuuteen pääväriin, +jotka aina esiintyvät seuraavassa järjestyksessä: punainen, oranssi, +keltainen, vihreä, sininen, violetti. Jokaisen näistä pääväreistä voi +erikseen jakaa useihin vivahduksiin. Tutustumista niiden sisäiseen +järjestykseen edistää n.s. värikehä. Sen saattaa laittaa monella +tavalla, mutta tietysti on tällöin aina otettava huomioon, että värit +seuraavat toisiaan prismallisessa järjestyksessään ja siten myös +sukulaissuhteittensa mukaan. + +Yksinkertaisin värikehä on Goethen laatima. Suuri runoilija oli, kuten +tiedämme, myös luonnontutkija ja tutki sekä elimistöjen rakennetta ja +kehityslakeja että väriteoriaakin. Goethen värikehään kuuluu vain kuusi +pääväriä, ja sillä on havainnollisuuden etu. + +Tähän liitetyssä värikehässä on kaksitoista sektoria, mutta +havainnollisuutta auttaa se, että läheistä sukua olevat väri +vivahdukset on pantu parittain rajaviivojen väliin, joten päävärien +tietty kuusiluku kaikissa tapauksissa tulee näkyviin. + +Fysiikka ja taideteoria ovat yhtä mieltä siitä, että kolmea kuudesta +pääväristä on pidettävä ensiasteisina, _primäärisinä_, ja toisia kolmea +johdettuina eli toisasteisina, _sekundäärisinä_; mutta toistaiseksi +ollaan erimieltä, kun on määrättävä, mitkä nuo primääriset ovat. + +Optillis-fysikaalisella alalla on voimassa, vaikkei täysin vakaasti, +englantilaisen _Youngin_ keksimä ja _Helmholtzin_ kehittämä teoria. +Sen mukaan ovat silmän verkkokalvoon johtavat hermosäikeet niin +sovitetut, että niiden päätelaitteet ovat kolmenlaisia, joista taas +kukin saa omalla tavallaan vaikutelmia silmän sisälle jatkuvista valon +eetterivärähdyksistä: yksi laji välittää punaisen, toinen vihreän, +kolmas violetin vaikutelmia. Punainen, vihreä ja violetti ovat tämän +otaksuman mukaan nuo kolme primääristä väriä: oranssi, keltainen ja +sininen ovat muka niiden yhdistelmiä. + +Taideteoria on jo vanhastaan esittänyt ja kannattaa käytännöllisistä +syistä toista jakoa. Sen mukaan ovat punainen, keltainen ja sininen, +siis joka toinen sateenkaaren ja prisman pääväreistä, primäärivärejä, +kun taas toiset, nimittäin oranssi, vihreä ja violetti ovat +sekundäärisiä päävärejä. Tämä teoria perustuu siihen ettei muita +värejä sekoittamalla voi saada punaista, keltaista tai sinistä, kun +taas toisia päävärejä saadaan sekoittamalla. Oranssi, joka värikehässä +on punaisen ja keltaisen välissä, on näiden seos. Vihreä on sinisen +ja keltaisen, violetti sinisen ja punaisen sekoitus. On siis kolme +ensiasteista pääväriä: punainen, keltainen, sininen, ja niiden kanssa +vuorotellen kolme johdettua eli sekoitettua: oranssi, vihreä, violetti. + +[Chevreulin väriympyrä: punainen, punaoranssi, oranssi, keltaoranssi, +keltainen, keltavihreä, vihreä, sinivihreä, sininen, sinivioletti, +violetti, punavioletti] + +Näiden primääristen ja sekundääristen päävärien kesken on erinäisiä +suhteita, joilla on esteettisesti hyvin tuntuva merkitys. Jokaista +niistä voi, sen kadottamatta värin luonnetta fysikaalisessa +merkityksessä, sekoittaa mihin pääväriin tahansa, paitsi ei yhteen, +nimittäin siihen, joka on sitä vastapäätä värikehässä. Jos sitä +sekoitetaan siihen, ei kumpikaan enää ole pää- tai spektriväri, ja +seoksesta tulee harmaata, joka enemmän tai vähemmän lähenee toiselta +puolen mustaa, toiselta valkoista. + +Jos esim. otamme punaista väriä, voi sitä sekoittaa oranssiin, ja +seoksesta tulee punaoranssi; jos sekoitetaan keltaiseen, tulee siitä +oranssiväriä. Sitä voi sekoittaa violettiin, jolloin seoksesta tulee +purppuraa, ja siniseen, jolloin saamme violettia. Punaista voi siis +sekoittaa kaikkiin sen molemmilla puolilla kehässä oleviin väreihin, +mutta jos sitä sekoitetaan vastapäiseen väriin (vihreään), ei sekoitus +enää anna mitään perusvärien vivahdusta. Siitä tulee harmaata, ja se +poistuu varsinaisten värien piiristä värittömien valojen ja varjojen +alalle, valkean ja mustan, valoisan ja pimeän vivahdusasteikkoon. Niin +käy oranssinkin, jos sitä sekoitetaan kehän osoittamaan vastakohtaansa, +siniseen; samoin on keltaisen laita, jos sitä sekoitetaan +vastakohtaansa, violettiin. Niitä värejä, jotka sekoitettuina näin +neutralisoivat toisensa, sanotaan optiikassa ja väriteoriassa +_komplementtiväreiksi_, täyteväreiksi, tasoitusväreiksi. + +Käyn nyt tekemään selkoa tämän nimityksen syistä. + +Kirjoitan nuo kuusi pääväriä siinä järjestyksessä kuin ne seuraavat +toisiaan sateenkaaressa ja värikehässä, mutta kahteen riviin toistensa +alle. Silloin meillä on: + + punainen, oranssi, keltainen, + vihreä, sininen, violetti, + +siis kolme paria värejä, joista kullakin on täydennysvärinsä ylä- tai +alapuolellaan. Punainen ja vihreä ovat yhtenä parina, oranssi ja +sininen toisena, keltainen ja violetti kolmantena. + +Miksi sanotaan jokaisessa näistä pareista toista toisen täytteeksi? + +Selitys on seuraava: Joka parissa on yksi väri, joka on primäärinen, +alkuperäinen, sekoittamaton, ja toinen, joka on johdettu, sekoitettu. +Olen jo huomauttanut, että punainen, keltainen ja sininen ovat +taideteorian primääriväreja, ja että oranssi, vihreä ja violetti ovat +sen sekundäärivärejä, jotka ovat syntyneet edellisiä sekoittamalla. + +Jos otamme täytevärien ensimäisen parin, punaisen ja vihreän, niin on +punainen sekoittamaton, alkuperäinen väri, vihreä punaisen ja keltaisen +sekoitus. Siis tapaamme kaikki kolme alkuperäistä väriä punaisen, +sinisen, keltaisen, tässä parissa, vaikka keltainen ja sininen ovat +kuin kätkettyinä vihreään. + +Jos otamme täytevärien toisen parin, oranssin ja sinisen, on sininen +alkuperäinen, sekoittamaton väri, oranssi taas keltaisen ja punaisen +sekoitus. Siis ovat kaikki kolme alkuperäistä väriä tässäkin, vaikka +kaksi niistä on sulautunut oranssiksi. + +Jos otamme täytevärien kolmannen parin, keltaisen ja violetin, niin on +keltainen alkuperäinen, violetti punaisen ja sinisen sekoitus. Siis +on tässäkin nuo kolme alkuperäistä väriä, vaikka kaksi niistä piilee +violetissa. + +Jokainen täytevärien pari sisältää siis nuo kolme alkuperäistä, +punaisen, keltaisen, sinisen. Mitä tarkoitetaan nimityksellä täyteväri, +voidaan selittää näin: + +Kun väritön valonsäde taittuu prismassa, jakautuu se kolmea +alkuperäistä väriä edustaviin säteihin, ja näiden värien sekoituksia +ovat johdetut. Jos punainen, sininen ja keltainen säde taas yhtyvät, +tulee niistä väritöntä valoa. Siinä merkityksessä ne ovat toistensa +täydennyksiä, ja siksi värikehässä olevia värejä sanotaankin toistensa +täytteiksi. + +Vaikka täytevärit ovat vain parittaisia, ovat kuitenkin kaikki kolme +alkuperäistä väriä, kuten äsken osoitin, olemassa kaikissa pareissa, ja +samasta syystä, miksi nuo kolme prisman sädettä yhtyessään muuttuvat +värittömäksi valoilmiöksi, tulee kahdesta maalarinväristä, jos ne ovat +toistensa täytteitä, se väritön valoilmiö, jota sanotaan harmaaksi, kun +ne sekaantuvat keskenään. Jos maalarinvärit, pigmentit, olisivat yhtä +puhtaita ja valoisia kuin prisman tai sateenkaaren valonsäteet, olisi +seos epäilemättä valkoista ja edustaisi siten paremmin väritöntä valoa. + +Siirryn nyt toiseen tästä riippuvaan täytevärien ominaisuuteen. Otetaan +kappale värillistä, kiillotonta noin parin tuuman pituista ja levyistä +paperia, pannaan se kirkkaassa valaistuksessa sellaiselle pohjalle, +jonka väri on neutraalinen, esim. harmaalle paperille tai luonnollisen +puun väriselle laudalle, ja katsellaan värillistä paperia kiinteästi +noin 20 sekuntia. Jos sitten peitämme sen valkealla, läpinäkymättömällä +paperilla ja katselemme vuorostaan sitä, niin näyttää siltä, kuin sen +pinnalla näkisimme värillisen kuvion, joka on jokseenkin sen suuruinen +kuin peitetty paperi, mutta aivan toisen värinen. + +Jos värillinen paperipala oli punainen, on subjektiivinen kuvio +vihreä; jos keltainen, niin subjektiivinen kuvio on violetti, ja jos +sininen, kuultaa subjektiivinen kuvio oranssin värisenä. Toisin sanoen: +jos kauan katselemme määrättyä väriä ja sitten kohdistamme silmät +värittömään pintaan, näkyy sillä subjektiivinen kuva, jolla on aina +ensiksi katsellun kuvan täyteväri. + +Kokeen voi myös tehdä niin, että värilliselle arkille pannaan valkoinen +paperiliuska ja katsellaan sitä lakkaamatta 20 sekuntia. Jos arkki on +punainen, saa valkoinen liuska vihreän värin, koska vihreä on punaisen +täyteväri; jos se on oranssin värinen, tulee liuska sinertäväksi; +ja jos keltainen, vivahtaa liuska violettiin j.n.e. Näin syntynyttä +subjektiivista väri-ilmiötä sanotaan tavallisesti _jälkikuvaksi_, joka +aina on ensin tähystetyn värin täyte. + +Näyttää siltä kuin silmä, kauan jotakin väriä katseltuaan, väsyisi +siihen, aivan kuin ne hermojen päät silmän verkkokalvossa, joita sama +valoaalto on kauan ärsyttänyt ja jotka siis ovat kauan välittäneet +esim. punaisen vaikutelmaa, tarvitsisivat lepoa, ja punaisen täyteväri, +vihreä, edistää tätä lepoa, virkistää näköelimiä, koska se sisältää +ne molemmat alkuperäiset värit, sinisen ja keltaisen, jotka punaisen +kanssa synnyttävät valkoista väritöntä valoa. + +Ne, jotka ovat olleet Rigin huipulla ja siellä nähneet ihmeellisen +värileikin, nimeltä "_Alpenglühen_", muistanevat, että kun ne punaiset +ja oranssinpunaiset vivahdukset, missä vuoret silloin kuultavat, ovat +kadonneet, seuraa niitä siniseen vivahtava vihreä loiste. Tämä loiste +on aivan subjektiivinen ja riippuu katselijan silmän tilapäisesti +muuttuneesta vastaanottokyvystä; se on jälkikuva, jolla tässä kuten +aina on täyteväri. Näin saadaan suuressa mittakaavassa samanlainen koe +kuin ne pikku kokeet, jotka äsken mainitsin. + +Kaikki taiteilijat ja suurin osa yleisöä tuntenevat sen ilmiön, että +meitä ympäröivä luonto näyttää meistä kauniimmalla väriloistolla +koristellulta, jos katselemme sitä pää ylösalaisin käännettynä. +Katselijan asento on silloin hankala, mutta se vaiva palkitsee itsensä, +sillä esineitten piirteet käyvät selvemmiksi ja saavat sellaisen +väriloisteen kuin ne kuuluisivat toiseen maailmaan, meidän maatamme +ihanampaan luomakuntaan. Niiden kangastukset matkojen päästä käyvät +runollisemmiksi, ja auringonlasku tarjoaa erinomaisen komean näyn. + +Tämän selityksenä ovat värivastakohtien lait: se vastakohta, josta +juuri olen puhunut, täydentävä, jälkeenpäin vaikuttava, ja toinen +vastakohta, josta puhun myöhemmin, hetkellinen ja myötävaikuttava. + +Se osa silmän verkkokalvosta, johon tavallisessa pystyssä asennossamme +taivaansininen väri enimmin vaikuttaa, tulee tällöin yhä alttiimmaksi +oranssille. Ylösalaisessa asennossa kohtaa oranssinvärinen +horisonttiviiva samaa verkkokalvon osaa, joka virkistyäkseen silloin +vastaanottaa juuri tarvitsemansa vaikutelman, ja siten käyvät +näköpiirin oranssivärit kauniimmiksi. Verkkokalvon toinen osa, se, +johon pystyssä asennossa näköpiirin keltapunainen loiste vaikutti, +tulee nyt alttiimmaksi oranssin täytevärille siniselle, ja kun +verkkokalvo sitten, ylösalaisessa asennossa, kohtaa taivaansinen, +vahvistuu ja kaunistuu tämä jo itsessään runollinen väri, koska sama +verkkokalvon osa edeltäkäsin oli valmis ottamaan sitä vastaan. + +Jos maalaus on suurikokoinen ja siinä on suurehkoja yksivärisiä +pintoja, ei sitä pidä katsella liian kauan yhtä mittaa. Mitä +loisteliaampi se on väritykseltään, sitä enemmän se menettää, jos kauan +tuijotamme sen yksityiskohtiin. Jälkeenpäin vaikuttava, täydentävä +väri vastakohta alkaa silloin häiritsevän työnsä, joten saamme juuri +vastakohdan niistä väreistä, joita taulussa on. Jos katselija on kauan +silmäillyt esim. jotakin sen pääasiallisesti punaista osaa, niin +silmä herkistyy punaisen täytevärille, vihreälle, ja jos katse sitten +kääntyy taulun pääasiallisesti siniseen osaan, seuraa sitä sen alttius +vihreälle ja taulun siniset värit näyttävät silloin sinivihreiltä. +Jatkuva tuijottaminen päättyy pakostakin värisekaannukseen, joka voi +mennä niin pitkälle, että väri tai teen komeimmatkin tuotteet saavat +harmaanlikaisen ulkonäön. + +Tämä ennemmin tai myöhemmin sattuva värisekaannus välttyy kuitenkin, +jos maalauksen osat ovat niin järjestetyt, että viereiset tai läheiset +väripinnat täydentävät toisiaan. Sininen pinta oranssinvärisen, +keltainen violetin, vihreä punaisen rinnalla ei väsytä näköhermoja, +sillä kun silmä esim. oranssinväristä pintaa katsellessa käy herkäksi +siniselle, antaa tälle herkkyydelle heti tyydytyksen vieressä oleva +sininen väri, joka siitä kirkastuu ja tekee vielä voimakkaamman +vaikutuksen. + +Senvuoksi onkin taideteoriassa sellainen laki, että välittömästi +vieretysten olevat tai toisistaan neutraalisella värillä hieman +erotetut täyteväriset pinnat vahvistavat ja korottavat toistensa +vaikutusta, lisäävät toistensa loistoa ja tuoreutta. Tämä on +värisoinnutuksen ensimmäinen laki, sen perustuslaki, jos niin halutaan. + +Vahvistuminen, loiston korottaminen voi täten mennä pitemmällekin +kuin värittäjä haluaa. Tämä pitää paikkansa erittäinkin silloin, kun +punaista ja vihreää pannaan rinnatusten. Näidenkään voimakkaitten +täytevärien rinnakkain paneminen ei koskaan käy epäsointuiseksi, mutta +sopusointu voi ilmetä liiankin tehostettuna; sen voi kuitenkin helposti +välttää toisen värin lieventämisellä tai ohennuksella, varjostuksella +tai panemalla väliin jonkin piirteen, jolla on neutraalinen väri, +valkea, harmaa tai musta, sekä myös sopivasti jakamalla, milloin se voi +käydä päinsä, väripintojen alaa niiden valovoiman mukaan. Mitä suurempi +valovoima värillä on, sitä pienemmän pinnan se saa peittää täytevärinsä +rinnalla, jos halutaan täysin sopusointuista värivaikutelmaa. Punaisen +valovoima on suurempi kuin vihreän, ja se saa siis, kun olosuhteet +niin sallivat, viedä vähemmän tilaa kuin vihreä, jos niiden tulee olla +yhteistoiminnassa. + +Teoksessaan kutomataiteesta _Gottfried Semper_ vakuuttaa, että useimmat +itämaiset kuviot noudattavat tätä lakia suhteesta värien valovoiman ja +väripintojen alan välillä. Niiden mestarit menettelevät näin arvatenkin +vaistomaisesti, vain harjaantuneen väriaistinsa johtamina, ilman mitään +taideteoreettista harkintaa. + +Täydennyksen laki on voimassa koko värimaailmassa, enemmän tai vähemmän +silmäänpistävänä sielläkin, missä sitä vähimmin odottaisi. Niinpä esim. +harmaa saa värikkäällä pohjalla vivahduksen pohjan täyteväristä, ja +vivahdus käy sitä vahvemmaksi, mitä puhtaampi ja sekoittamattomampi +väri on. + +Siitä voi helposti päästä selville yksinkertaisella kokeella. Jos +karmosiinipunaiselle paperille siroitetaan harmaata hiekkaa, saa tämä +ilmeisen vihreän vivahduksen; jos sitä siroitetaan oranssinväriselle +paperille, näyttää se siniseltä j.n.e. Jos siis näistä seikoista +tietämätön aloittelija koettaisi luonnonmukaisesti kuvata harmaita +esineitä värillisellä pohjalla, saattaisi hän ehkä tuon seikan vuoksi +erehtyä ja aluksi antaa niille esim. punaisella pohjalla sen vihreän +vivahduksen, joka sillä näyttää olevan. Seuraus olisi, että harmaa +saisi vielä voimakkaamman vihreän sävyn kuin oli tarkoitettu. Jos +hän taas maalaa harmaat esineet niiden oikealla luonnonvärillä, niin +pitää maalattu punainen pohja itsestään huolen siitä, että ne saavat +asianmukaisen vihreän vivahduksensa. + +Jos täydennyslaista tietämätön maalausoppilas tahtoo tarkasti kuvata +keltapohjaisen, harmaakuvioisen verhon, voi hän helposti erehtyä. +Koska keltaisen täyteväri on punasinervä, valaa keltainen pohja +tämänväristä hohdetta harmaihin kuvioihin. Senvuoksi on mahdollista ja +todenmukaista, että oppilas, joka haluaa tarkasti kuvata näkemänsä, +antaa maalauksessaan näille kuvioille sinipunervan vivahduksen. Verho +tulee hänen kuvassaan silloin toisennäköiseksi kuin hän odotti eikä ole +mallinsa mukainen, ennenkuin hän, täydennyslakia seuraten, tekee kuviot +harmaiksi. + +Aloittelijain jäljennöksissä nähtäneen, _Chevreulin ja Jännicken_ +mukaan, usein sellaisia erehdyksiä, jotka johtuvat mainitun lain +tuntemattomuudesta. Jos aloittelija jäljentää taulun, joka esittää +laskevan auringon valaisemaa valoa, näkee hän talon valaistun +sivun keltaisessa hohteessa ja varjot sinisenvioletteina, ja koska +nämä alkuperäisen taulun täydennysvärit sellaisten värien yhteisen +lain mukaan vahvistavat toisiaan, joutuu aloittelija näkemään ja +jäljennöksessä kuvaamaan talon keltaisen värisävyn keltaisempana ja +varjot sinisempinä kuin mitä ne ovat alkuperäisessä taulussa. Jos tämä +jäljennös taas jäljennetään, käy liioittelu yhä pahemmaksi. Jännicke +kertoo kerran nähneensä tuontapaisen järjestyksessä seitsemännen +jäljennöksen ja huomanneensa sen värivaikutuksen aivan toisenlaiseksi +kuin alkuperäisessä. + +Kaupoissa, joissa myydään erivärisiä kankaita, on täytevärien +säännöllä suuri merkitys, jota ostaja harvoin aavistaa, mutta jonka +toteuttamiseen myyjillä, jos he kiinnittävät siihen huomionsa, +on hyvä tilaisuus. Äskettäin yli sadan vuoden vanhana kuollut +Chevreul, jonka tutkimuksille värien taideteoria on erittäin suuressa +kiitollisuudenvelassa, on tehnyt hyvin mielenkiintoisia huomioita +tässäkin suhteessa. + +Otaksukaamme, että myymälään tulee nainen ostamaan keltaista +hamekangasta ja sen lisäksi oranssinvärisiä tai helakanpunaisia +nauhoja tai muita tarpeita. Jos myyjä nyt näyttää hänelle useita +keltaisia kankaita, ja hän valitsee niitä kauan, suomatta sillä välin +silmilleen mitään lepoa, niin aiheuttaa keltaisen jatkuva näkeminen +silmän verkkokalvossa taipumuksen keltaisen täyteväriin violettiin. +Kun myyjä sitten heti levittää hänen eteensä nuo oranssinväriset tai +helakanpunaiset nauhat, joita hän on pyytänyt, niin tuo taipumus +violettiin siirtyy hänen silmissään näihin nauhoihin, niin että esim. +helakanpunainen näyttää violetin subjektiivisen väliintulon vuoksi +karmosiinipunaiselta eikä helakalta, jota hän pyysi ja jollaisia nauhat +todella ovatkin, kun niitä katsellessa silmä on tavallisessa kunnossa. + +Jos myyjä levittää ostajan katseltaviksi perätysten neljätoista +lajia punaista kangasta neutraaliväriselle pöydälle, niin ostaja +varmaankin arvelee, että viimeksi tarjotut kuusi tai seitsemän mallia +eivät ole yhtä kauniita tai kirkkaita kuin ensimäiset, vaikka ne +väriltään olisivatkin aivan samanlaisia. Mitä kauemmin hän katselee +punaisia kankaita, sitä enemmän hänen silmänsä pyrkii näkemään +punaisen täyteväriä, vihreätä, joka yhä enemmän pääsee vaikuttamaan +ja antaa kankaille yhä harmahtavamman vivahduksen, koska täytevärit +toisiinsa sekoittuneina tuottavat harmaata. Tässä toimittaa silmä itse +sekoituksen. Se tapahtuu, niin sanoaksemme, itse verkkokalvossa ja +vahingoittaa ehdottomasti viimeksi katseltujen kankaiden väriloistoa. +Myyjä tekee siis viisaasti tarjotessaan välillä vihreitä kankaita +ja kiinnittäessään huomiota niihin, kun ostaja on kauan katsellut +punaisia. Seuraus tästä on se, että ostaja pitää jälkimäisten loistoa +yhä kauniimpana. + +Täydennysilmiöt vaikuttavat myös varjojen laatuun. Otaksukaamme, että +on hämärä, mutta vielä niin valoisaa, että huoneen ikkunasta tuleva +päivänvalo voi siellä jonkun esineen torjumana aikaansaada tästä +varjon. Jos nyt sytytetään lamppu ja asetetaan niin, että sama esine +heittää varjon toiseenkin suuntaan, käy edellinen varjo lampunvalon +vuoksi keltaiseksi, mutta toinen varjo vivahtaa keltaisen täyteväriin +violettiin. + +Täydennyslaki tulee esille myös teatterisaleissa sekä päivänvalon +että keinotekoisen valaistuksen aikana. Jollei sitä oteta huomioon, +voi laiminlyönnillä olla epäedullinen vaikutus ei ainoastaan salin, +vaan myös kokoontuneen yleisön ulkonäköön. Jos aitioiden taustana +oleva seinä maalataan ruusunpunaiseksi, niin aitioissa istuvien +kasvot saavat enemmän tai vähemmän vihreän vivahduksen. Jos se +maalataan oranssinväriseksi, saa ihonväri päivänvalossa sinertävän +ja kaasuvalossa vihertävän vivahduksen. Tummanpunainen pohja, missä +punainen on hyvin heikkoa, ei kuitenkaan kokemuksen mukaan vahingoita; +mutta luultavaa on, että se kalventaa ihon väriä, vaikka tavallisille +silmille huomaamattomassa määrässä. Tizian onkin maalannut monta +muotokuvaa tummanpunaiselle pohjalle. + +Seinäpapereissakin voi käyttää samaa väriä, eikä tule epäsuotuista +vaikutusta ihon väriin. Kirkkaanpunainen teatterin esirippu +vaikuttaa sitävastoin ehdottomasti vahingollisesti. Se herättäisi +läsnäolevien silmissä taipumuksen vihreään, joka pysyisi heissä, heidän +katsellessaan yleisöä tahi näyttämöä. + +Asuinhuoneiden seinäpaperit eivät koskaan saa olla yksinomaan +kirkkaanpunaisia tai violetteja. Kirkkaanpunaisessa valaistuksessa +saavat esineet, kuten mainittu, vihertävän sävyn ja violetissa +kellahtavan, koska keltainen on violetin täydennysväri. Oranssi on myös +epäsuotuisa seinäpaperien väri. Se väsyttää silmiä ja antaa esineille +sinertävän sävyn. Heleänvihreät seinäpaperit vaikuttavat edullisesti +valkoiseen, kalpeaan ihoon ja samoin kultauksiin. Kirkkaansinisellä +pohjalla vaikuttavat kultaukset kaikkein paraiten. Tavalliset harmaat +seinäpaperit vaikuttavat paraiten silloin, kun seinät ovat maalauksilla +koristetut. Yksityiset öljymaalaukset vaikuttavat paraiten silloin, kun +seinäpaperien pääväri on taulun päävärin täyteväri. Vaskipiirroksia ja +valokuvia ei pitäisi koskaan ripustaa öljymaalausten rinnalle, vaan +säilyttää niitä salkuissa tai albumeissa. + +Laki täyteväreistä tulee esille puvuissakin. Tässä en kuitenkaan tahdo +niitä lähemmin käsitellä. Se, joka tahtoo perehtyä tähän tutkimukseen, +saa hyvää johtoa englantilaisen _Adamsin_ teoksesta "väriharmonian +vaikutuksesta naispukuihin" ja Jännicken teoksesta väriharmoniasta. + +Muuten kulkevat muodit omia teitänsä välittämättä esteettisistä +laeista. Muotien lainsäätäjiltä ei vaadita tämänlaatuisia tietoja eikä +herkkää silmää. Muodit pyrkivät yhtä usein ärsyttämään silmää kuin sitä +tyydyttämään. + +Taiteenkin maailmassa on muotiorjuutta. Niinpä esim. maalari voi +olla nykyaikainen tai ei nykyaikainen. Onneton se taiteilija, joka +on _ainoastaan_ nykyaikainen. Kun se muotisuunta, jota _ainoastaan_ +nykyaikainen taiteilija edustaa, on joutunut pois muodista -- ja näin +käykin aivan varmasti ennemmin tai myöhemmin --, on hän ja hänen +maineensa mennyttä ainiaaksi. + +Tulikoe, joka taideteoksen on kestettävä, ei satu sen +näytteillepanopäiväksi, jolloin se ensi kertaa on taiteentuntijan +tai yleisön arvosteltavana. Tulikoe ei tule myöskään silloin, kun +taideteoksen edustama suunta ei enää ole nykyaikainen, sillä silloin +ollaan taipuvaisia hylkäämään kaikki, mitä tuo suunta on tuottanut, +parempi yhtä hyvin kuin huonompikin. Tulikoe tulee silloin, kun uusi, +edellistä seurannut suunta, joka on ollut sen vastustajana, itsekin +joutuu pois muodista. Silloin tulee ensinmainitulle, aikoja sitten +syrjäytetylle suunnalle se kausi, jolloin se ei ole epämuodikas eikä +muodinmukainen; silloin alkaa arvostelu, joka katselee taideteosta +sekä historiallisesti että makusuuntien taistelusta hämmentymättömin +katsein; silloin on taideteoksen oikea tulikoe, josta se pääsee jälleen +ja ainaisesti nuorena, jos siinä itsessään on nuoruutta. + +Puheen ollessa muodista värien maailmassa, muistan vielä, mikä +merkitys on ollut sanoilla "maalaiskomea" ja "maalaiskorea". Niitä +ei käytetty ainoastaan sellaisista rahvaamme käsitöissä esiintyvistä +väriyhtymistä, joissa luonnollinen, terve mieltymys täytevärien +vastakohtiin iloitsee kiihkeämpien vastakohtien liiankin pirteästi +ilmenevästä loistosta, vaan ne ulotettiin jaloimpiinkin värisointuihin, +kun näitä tuli esille maalaisnaisen kutomatuotteissa. Näillä sanoilla +tuomittiin kotiteollisuuden tuotteita, jotka sitten ovat päässeet +kunniaan esteettisessä suhteessa, samoin kuin värilakeja, jotka +olivat vaikuttaneet itämaalla, Kreikan ja Rooman loistoaikoina, +keskiajan ja renessanssin taiteessa. Tiedämme kyllä, mistä tämä +puhe "maalaiskomeasta" ja "maalaiskoreasta" on tullut. Se on kaikua +siltä ajalta, joka kärsi tai oli kärsivinään värikauhua, ja joka +on laiminlyönyt entisaikojen taiteelliset muistomerkit ja sivellyt +linnojemme ja kirkkojemme maalatut katot ja seinät kalkilla ja liimalla. + +Ei kannata kuitenkaan valittaa sitä, että taiteen alalla on +muotityranniaa, sillä valitukset eivät sitä poista, ja korvauksen +saamme siitä, että tyrannin tavallisesti kukistaa toinen, joka ei +kulje edellisen jälkiä, vaan päinvastaiseen suuntaan. Ja kaiken tämän +ohessa on kuitenkin taiteen ja kauniin alalla vaikuttamassa pysyviä +lakeja, joita voidaan rikkoa, mutta ei poistaa, ja jotka ajoittain taas +pääsevät täysiin oikeuksiinsa. + +Olen edellisessä luennossa koettanut esittää eräitä näistä laeista. +Sitä täydennyslakia, josta viimeksi puhuin, huomataan noudatetun +egyptiläisten ja assyrialaisten, samoin kuin kaikkien myöhempienkin +aikojen teoksissa. Ne väriyhtymät, jotka eivät miellytä meitä, eivät +yleensä miellyttäneet heitäkään; ne värisoinnut, jotka ilahuttavat +silmiämme, ovat ilahuttaneet heitäkin. + + + + +X + +KAUNIS JA TARKOITUKSENMUKAISUUS. + + +Niin kauas kuin nyt olen ehtinyt luennoissani, olen koettanut osoittaa, +että jos, kuten sananlasku sanoo, mielestä ja mausta riippuu mikä on +kaunista, niin ei itse maku kuitenkaan riipu sattumasta, vaan seuraa +eräitä, osaksi ihmisestä itsestään ja hänen kehitysasteestaan, osaksi +myös itse luonnosta johtuvia lakeja ja periaatteita. Näitten lakien ja +periaatteiden joukosta olen huomauttanut symmetriaa ja suhteellisuutta +ja suhteellisuudesta taas kultaisen leikkauksen lakia sekä lopuksi +värien maailmassa vastakohtalakia, täydennyslakia, joka on kaikkien +täällä vallitsevien lakien pohjana. + +Taidehistoria vahvistaa näiden lakien ja periaatteiden pätevyyden +kaikkiin aikoihin ja kansoihin nähden. Ei käy kieltäminen, että +estetiikka ja taideteoria ovat astuneet tunnustettavia tulevaisuudelle +lupaavia askelia, kun niiden on onnistunut ne keksiä, vaikka ne +kuuluisivatkin niin sanoaksemme alkeellisimman kauniin alalle ja ovat +vain pohja, jonka yllä ylemmät henkisemmän, vapaamman kauneuden ilmiöt +liikkuvat seuraten toisia ja korkeampia lakeja. + +Mitä tulee taiteilijan suhtautumiseen alkeellisen kauneuden lakeihin, +voi hän kyllä olla niistä tietämätön, koska hän, jos hänellä on +luontainen taiteilijan kyky, seuraa niitä vaistomaisesti, kuten lapsi +kävelemään opetellessa noudattaa tasapainolakia ja puhumaan opittuaan +kieliopin lakeja. Jos taiteilija ne tuntee, ei niiden tärkinkään +tunteminen voi auttaa häntä luomaan arvokasta taideteosta, sillä siihen +tarvitaan lisäksi toisia ominaisuuksia, joista puhun myöhemmin. + +Mutta samalla kun täytyy tätä huomauttaa, samalla kun koe epäonnistuisi +surkeasti, jos henkilö, jolla ei ole luovaa mielikuvitusta eikä herkkää +vastaanottokykyä, koettaisi vain esteettisten lakien tuntemuksen +perusteella sommitella taideteosta -- hän saisi silloin aikaan vain +sommitelman, mutta ei elävää kokonaisuutta -- täytyy toisaalta +huomauttaa, että hänellä on hyötyä niiden tuntemisesta, etenkin +uransa alussa, koska ne voivat auttaa häntä välttämään erehdyksiä, +joihin hän muuten voisi langeta, ja keksimään syitä vikoihin, joita +hän itse huomaa tehneensä. Muistutan tässä niistä esimerkeistä, +joita edellisessä luennoissani mainitsin. Harmaat kuviot keltaisella +pohjalla saavat violetin vivahduksen, koska violetti on keltaisen +täyteväri. Pyrkiessään kankaalle toistamaan ne värit, jotka luulee +näkevänsä jäljennettävässä alkuperäisessä teoksessa, aloittelija siis +on taipuvainen kopiossaan esittämään violetilla värivivahduksella ne +kuviot, jotka alkuperäisen keltaisella pohjalla ovat harmaita, ja siten +häneltä jää saavuttamatta se värivaikutus, jonka hän aikoi toistaa. + +Alkeellisesti kauniin lakien tuntemuksella on senvuoksi oma arvonsa. +Ja sen laita on samoin kuin kaiken muunkin tiedon: sillä on oma +arvonsa itsessään. Saattaa olla hyvä toimia vaistomaisesti oikein, +luoda vaistomaisesti kiitettäviä teoksia, tietämättä kuinka tai +miksi. Mutta on inhimillisesti kauniimpaa, että taiteilija samalla +voi ymmärtäväisesti harkita, mitä on tehnyt. Renessanssin suuret +maalarit koettivat keksiä sen lait, mitä tekivät; Goethe ja Schiller +tutkistelivat sitä taidetta, jota harrastivat, runoutta, ja hakivat +sen lakeja. Shakespeare harkitsi draaman periaatteita. Vaikka heistä +ei sen takia tullutkaan parempia taiteilijoita, eivät he siitä +huonontuneetkaan. Mutta varmaa on, että he siten esiintyvät henkisesti +rikkaampina persoonallisuuksina. + +Kuten sanottu: niiden harvojen kauneuslakien tuntemus, jotka on +kokemusperäisesti voitu määrätä, ja niiden monien, joihin tätä tietä +ei päästä käsiksi, ei koskaan voi olla muuta kuin taiteen aakkosia. Se +suhtautuu luovaan taiteeseen kuin kielioppi runouteen, kuin akustiikka +ja sointuoppi musiikkiin. Kielioppi ei tee kenestäkään runoilijaa; +akustiikka ja sointuoppi eivät tee kenestäkään säveltäjää, vaikka +runoilija onkin paremmin varustettu tuntiessaan kieliopin säännöt ja +säveltäjä paremmin, jos tuntee ne aritmeettiset säännöt, joiden mukaan +soitannollisen taideteoksen alkeita voidaan mitata. + +Oikeassa sävelrunossa ei säveltäjä itse rakentele matemaattisesti +mitään, vaikka matematiikalla onkin merkityksensä sävelrunon kaikissa +aineksissa. Värillisessä mestariteoksessa maalari ei ole harkinnut +mitään matemaattisesti, vaikka jokaisella hänen käyttämällään +värillä on valovoima, jonka voi numeroilla ilmaista, ja vaikka tätä +enemmän tai vähemmän vastaavat valovärähdykset, joiden lukumäärän +sekunnissa fyysikko voi laskea. Mielikuvituksen luomat eivät ole +laskentotehtäviä, vaikka niiden samoin kuin koko luomakunnan +kaikkineen, mikä aisteillemme ilmaantuu, täytyy esiintyä määrällisenä +ja siis aineksiinsa nähden mitallisena. Rytmit, symmetriat, suhteet, +vastakohdat ovat niin sanoaksemme ne mitalliset ainekset, joita +mielikuvitus käyttää hyväkseen ja muodostelee sielullisten ja henkisten +lakien mukaan, olkoonpa puhe runosta tai säveleestä, temppelistä, +kuvapatsaasta tai maalauksesta. + +Ne lait, joista tähän asti olen puhunut, koskevat objektiivisesti +kaunista sen paikkasuhteissa ja levossa. Mutta liikunnollakin +on kauneutensa, ja tämä kauneus on suurempiarvoinen kuin levon. +Vedenpinnan väreileminen tuulessa, auringon kimmeltävässä paisteessa, +meren aaltoilu, koski, suihkulähteen vesipatsas, pilvien leijaileva +vaellus, linnun lento, hevosen juoksu viehättävät katsetta. Jo siinä, +että katseltava esine muuttaa paikkaa, tai kun se, kuten suihkulähteen +vesipatsas, pysyy alallaan, mutta tämän rajoissa ilmaisee alituista +liikettä, piilee jotakin, mikä viehättää tunne-elämäämme, sillä tämä +kaipaa määrätyissä rajoissa vaihtelua ja muutosta, koska alati samat +vaikutelmat tylsyttävät tunnehermoja uhaten sielunelämää pysähdyksellä. + +Tunne-elämälläkin on lakinsa. Tärkein näistä on niin sanottu suhdelaki. +jonka mukaan vaikutteen muuttuminen on välttämätöntä, jotta tuon +vaikutteen tietoisuuteen liittyy tunnetta, ja jonka mukaan tunteen +voima on riippuvainen muutoksen asteesta. Kun jokin sisäinen tila tulee +toisen sijalle, joutuu arvotuomiomme alaiseksi siirtyminen toisesta +toiseen ja se tunne, jonka siirtyminen herättää. + +Tästä laista, suhdelaista, on tärkeitä seurauksia, joita voidaan sanoa +toisasteisiksi laeiksi. Yksi näistä toisasteisista laeista, jolla on +ollut mitä suurin vaikutus taidehistoriassa, on tylstymislaki, jonka +mukaan jokaisella vaikutelmalla on taipumus heikentyä jatkuvaisuutensa +tai liian pikaisen toistumisensa takia. Tämän lain rinnalla, sen +luonnollisena täytteenä, on uutuuslaki, jonka mukaan kaikki uusi, +olkoon se odottamatonta tai kaivattua tai äkkiä saavutettua, herättää +eloisan tunteen. + +Muistelkaamme Xenofonia ja hänen sotilaitaan, kun he Kunaxan kentältä +palatessaan, rasittavien marssien jälkeen karujen vuoriseutujen halki, +näkevät meren siniset ulapat pyhältä Teches-vuorelta. Kun etujoukko +on noussut vuoren huipulle, päästää se meren nähdessään ilon ja +hämmästyksen huudon, jonka joukko joukon perästä toistaa sitä mukaa, +kuin he ehtivät sinne ylös. He huutavat: "meri, meri!" ja upseerit +ja sotilaat syleilevät toisiaan ilosta itkien. Muistelkaamme sitä +vaikutelmaa, jonka Stanley ja hänen miehensä saivat, kun pitkän +vaelluksensa jälkeen hämärissä aarniometsissä näkivät edessään +auringonvalaisemia kenttiä tai Tanganikan sinisen pinnan. + +Ne hyväätekevät vaikutukset, jotka matkoilla voi olla, perustuvat +uutuuden lakiin, jota matkavaikutelmat tyydyttävät, ja tylstymislakiin, +joka tällöin harvemmin pääsee vaikuttamaan. Nämä lait, tylstymislaki +ja uutuuslaki, eivät ole vaarattomia ihmisen kaikkein korkeimmille, +etenkin siveellisille harrastuksille. Ihmiselämän järjestäminen +siten, että tyytymys jokapäiväiseen ja uskollisuus ympäristöämme +kohtaan säilyy samalla kuin pirteä tunne-elämä, vaatii sen vuoksi +taitoa, jota toisten sielullisten lakien vaikutus onneksi helpottaa. +Tältä kannalta on mielenkiintoista todeta, mitä nuorekkaat kansat +vaistomaisesti ovat tehneet sitoakseen tunne-elämänsä synnyinkaupunkiin +ja synnyinseutuun ja menetelläkseen niin, että uutuuslaki näissäkin +ahtaissa rajoissa tyydytetään ja tylstymislakia vastustetaan. Siitä +johtuu se into, joka antiikin aikana koristi helleenien kaupunkeja ja +renessanssin aikana Italian kaupunkeja taiteen kauneusaarteilla, pannen +ne kaikkien nähtäviksi. Siitä se innostus, jolla valtiollista elämää +ja sen jännittäviä kysymyksiä ja pulmia käsiteltiin. Ateenalaisella ja +firenzeläisellä oli mielestään kokonainen maailma kaupunkinsa muurien +sisäpuolella tarjoomassa silmälle ja ajatukselle alituista vaihtelua. + +Missä puuttuu vaihtelua eikä esiinny muita kysymyksiä kuin +jokapäiväistä leipää koskevia, missä elämä pukeutuu vain +käytännöllisten tarpeitten pukuun ja jää kauneuden tarpeitten +tyydyttämistä vaille, siellä laskeutuu jotakin ummehtunutta, +painostavaa ja ajanmittaan tylsyttävää tunne-elämäämme. Siitä johtuu +se ilmiö, että paimentolaisheimot ovat niin työläästi voineet mukautua +turpeeseen sidotun maanviljelijän tapoihin. Toihan vaeltaminen +mukanaan vaihtelua ja aukaisi katseelle uusia näköaloja. Siitä johtuu +myös maataviljelevien kansojen, kuten keltiläisten, roomalaisten, +germaanien, halu sotaisiin seikkailuihin ja ryöstöretkiin, jotka +keskeyttivät yksitoikkoisuuden, antoivat hermoille toisen tunnelmasävyn +ja palauttivat heille jossakin määrin sen vaihtelun, joka kuuluu +paimentolaiselämään ja jota vailla paikallaan pysyvä elämä on uusien, +korkeampien etujen vuoksi. + +Näillä sanoilla olen tahtonut vain viitata liikunnon ja siitä johtuvien +muutosten merkitykseen tunne-elämälle ja sen ohessa taiteellekin. Kun +plastiikka ja maalaustaide ihmisruumiin jäsenrakennetta esittäessään +siirtyivät sitä vain lepotilassa kuvaamasta näyttämään sitä +näennäisesti liikkuvana, oli se erittäin suuri edistys. Vasta siten +taideteokset alkoivat näyttää eläviltä. + +Kaikki liikkeet eivät kuitenkaan ole kauniita. Estetiikka sanoo, +että liike on kaunis vain silloin, kun sitä katsellessa herää ajatus +moninaisen alistumisesta johonkin yhteyteen, ja kun huomaamme voiman +vaikuttavan sopusointuisesti. Mutta täten ei ole annettu tarkasti +tieteellistä määritelmää. Milloin ja millä ehdoilla huomaamme +liikkeessä ilmenevän voiman vaikuttavan sopusointuisesti, ja missä +olosuhteissa huomaamme sen yhteyden, joka hallitsee moninaisuutta, +esiintyvän liikkeessä niin, että liike tulee kauniiksi? + +Täytyy olla lakeja, jotka piirtävät määrätyn rajaviivan kauniin ja +ruman liikkeen välille, ja niitä on haettava. Alku tähän on tehty +määräämällä periaate, jota sanotaan voiman säästämiseksi. Kuvaavien +taiteiden alalla, missä liike, kun se esitetään, on vain näennäinen, +merkitsee tämä periaate, ettei esineeseen, joka näyttää olevan +liikkeessä tai paraillaan ponnistaa, saa sisällyttää suurempaa voimaa +kuin mitä pidämme välttämättömänä tuon liikkeen tai ponnistuksen +tarkoitusta varten. + +Karyatideja ja Atlaita, ihmismuotoisia pilareita ja kauluskiviä, joiden +on kannatettava suurempia tai pienempiä rakennustaiteellisia tai muita +kuormia, ei saa sovittaa sellaisten painomäärien alle, jotka näyttävät +raskaammilta kuin mitä niiden lihakset kestävät. Mitä suurempi paino +on, sitä enemmän ollaan oikeutettuja esittämään pullistuneita lihaksia; +jos kuorma on mitätön, täytyy lihasten jännitys oikaista sen mukaan. + +Olen nähnyt erään saksalaisen maalauksen paimenpojasta, joka näyttää +kulkijalle tietä joen yli. Poika seisoo hajareisin, joka lihas +jännittyneenä; rinta on pullistunut, olkapäät taaksepäin vedetyt, +kasvoilla on sankarillinen ilme, jokseenkin samanlainen, kuin +kuvittelemme Caesarilla olleen, kun hän antoi legioonilleen käskyn +mennä Rubicon-virran yli; toinen käsi puristaa lujasti paimensauvaa, +viittaava käsi on jännittynyt sormenpäitä myöten, esittäen jonkinlaista +valtiutta. Ja kaikki tuo ainoastaan näyttääkseen kulkijalle tietä +puron yli. Pojan asento ja liikkeet eivät tosin itsessään ole rumat; +mutta ne käyvät naurettaviksi, koska ne rikkovat periaatetta voiman +säästämisestä, ja taulun katseleminen käy niiden takia melkeinpä +sietämättömäksi. + +Periaatteella voiman säästämisestä on epäilemättä fysiologinen perusta. +Kuuluisat luonnontutkijat Weberin veljekset ovat kirjoituksessaan +ihmisen käynnistä sattuvin esimerkein todistaneet, että esteettisesti +kaunis yleensä on fysiologisestikin oikeata, ja että liike, joka +toimitetaan lihasvoimaa mahdollisimman vähän käyttämällä tietyn +tarkoituksen saavuttamiseksi, näyttää kevyemmältä, vapaammalta, +miellyttävämmältä ja sen vuoksi kauniimmaltakin kuin liike, joka +osoittaa suurempaa ponnistusta saman tarkoituksen takia. Jokainen +voimistelunäytös vahvistaa, että tämä huomio on oikea. + +_Herbert Spencer_ kertoo, että hän kerran eräässä tanssinäytöksessä +oli pahoillaan, kun yleisö osoitti suosiota tanssijattarelle, jonka +rumat ja väännellyt asennot olisivat ansainneet vihellyksiä. Mutta hän +huomasi samalla, että näiden rumien liikkeitten lomassa oli toisia +todella suloisia, ja juuri nämä liikkeet näyttivät ilman ponnistusta +suoritetuilta, kun jäsenet aivan kuin liitelivät ilman kannattamina. + +Voiman säästämisen periaate selittää myös, että suora viiva +ja käyrä ovat esteettisesti parempia kuin taitettu. Edelliset +muistuttavat liikkeitä, joihin käytetään mahdollisimman vähän voimaa. +Kulmiksi taittuneet viivat muistuttavat liikkeitä hetkellisine +lihasponnistuksineen, joiden takia suunta äkkiä muuttuu, ja siksi ne +ilmaisevat suurta voimanhukkaa. Senpä vuoksi pidämmekin kulmikkaita +liikkeitä rumina. + +Itsessään kovankin työn liikkeet ovat tavallaan kauniita, kun +työ näyttöä käyvän kuin leikki, kun tajuamme liikkeissä jotakin +iloista, vapaata ja kevyttä. Sepäntyö alasimen ääressä, kun se tulee +tavallaan rytmilliseksi helähtelevien vasaranlyöntien vuoksi, saattaa +esteettisesti näyttää hyvinkin komealta. Arvostellessamme liikkeiden +kauneutta tai rumuutta vaikuttavat kuitenkin myös eri mielleyhtymät, +jotka usein, vieläpä psykologisella oikeudellakin, antavat +esteettiselle tuomiolle suunnan. + +Me _selitämme_ reippaan ja kevyen liikkeen ilmaukseksi voimasta ja +liikunnon tuottamasta ilosta. Me _selitämme_ pyöristetyn liikkeen +sielun tasapainon ja sopusoinnun ilmaukseksi. Kun näemme työtä tehtävän +iloisesti ja nopeasti, ilman ankaraa pakkoa siinä tarvittavissa +liikkeissä, niin aavistamme, että voisi ehkä olla sellainenkin maailma, +missä työ ja ilo ja kauneus ovat uskollisesti rinnatusten, eivätkä +koskaan hylkää toisiaan. Muuan vertauskuva, jossa varmasti piilee +henkinen totuus, saa meidät myös ymmärtämään, että työ ja ilo yhtyvät +jumalallisessa maailmansuunnitelmassa, että synti on rikkonut yhteyden +ja että sen voi jälleen saada aikaan, mikäli itsekkyys ja siitä johtuva +sairaalloinen huomispäivän pelko väistyvät rakkauden ja luottamuksessa +Jumalaan suoritetun työn tieltä. + +Läheisessä yhteydessä voiman säästämisen periaatteen kanssa on se +perusajatus, johon fysiologia esteettisiä kysymyksiä tutkiessaan on +tullut, että meistä näyttää kauniilta se, missä yhtyy suurin määrä +vaikutelmia näkö- ja kuulohermoihimme ja vähin määrä häiriötä niissä +hermoliikkeissä, jotka eivät ole suoranaisessa yhteydessä elimellisiin +elämän toimintoihin. Edellisessä luennossa selostamani laki värien +täydennysvaikutuksesta sisältää siis erittäin vaikuttavia todistuksia +tämän fysiologisen estetiikan perusajatuksen puolesta. + +Saattaa näyttää siltä, että tällä kauniin omituisella määritelmällä on +materialistinen leima, mutta niin ei asian laita todellisuudessa ole. +Aistimemme ja elimistömme kokonaisuudessaan on luonut sama loogillinen +ja esteettinen maailmanmahti, joka on synnyttänyt henkisen olemuksemme, +ajatus- ja tunne-elämämme. + +Läheisessä yhteydessä voiman säästämisen periaatteen kanssa on myöskin +se läheinen sukulaisuus, joka vallitsee kauniin ja tarkoituksenmukaisen +välillä, sillä jos näyttää rumalta se, että päämäärä saavutetaan liian +suurilla ponnistuksilla ja voimankulutuksilla, niin se merkitsee sitä, +että epätarkoituksenmukainen, ilmestyessään sinänsä silmälle tai +korvalle eikä harkinnan tuloksena, pakostakin tuntuu meistä rumalta. +Minun ei tarvinne huomauttaa, että sinänsä tarkoituksenmukainen ja +ihmisille käytännöllisesti hyödyllinen ei ole aivan sama asia, ja +ettei meidän sovi sekoittaa sinänsä tarkoituksenmukaista siihen +tyhmänylpeään ja rajoitettuun käsitykseen, jonka mukaan se, +mikä luonnossa ei suorastaan kelpaa ravinnoksemme, juomaksemme, +vaatteiksemme, asunnoksemme tai työkaluiksemme j.n.e., sen vuoksi ei +vastaa tarkoitustaan. Aarniometsässä kasvava kukka, jota ihmissilmä +ei ole koskaan nähnyt ja joka ei mitenkään saata hyödyttää meitä +käytännöllisesti, on tarkoituksenmukainen, kun sen elimet mitä vähimmin +voimaa kuluttaen paraiten edistävät sen omaa elämää, kehitystä ja +hedelmöimistä, kun sen varsi ja lehdet ovat terveet, kun sen kupu on +sen värinen ja tarjoo sitä makeutta, joka on omiaan houkuttelemaan +puoleensa hedelmöittymistä edistäviä hyönteisiä. + +Ranskalainen esteetikko ja taidehistorioitsija _Taine_ on täydellä syyllä +tehostanut kauniin ja itsessään tarkoituksenmukaisen läheistä yhteyttä. +Jos katselemme ihmistä ruumiilliselta kannalta, niin itsestään selvää +on, että hänen luonnollisen elimistönsä täydellisyys ja elimien terveys +ovat ominaisuuksia, joilla esteettisesti on suuri merkitys. Kauniiseen, +inhimilliseen jäsenrakenteeseen, sen ihanteeseen, eivät sovellu kieroon +kasvaneet epätarkoituksenmukaisesti muodostuneet elimet, silvotut +jäsenet ja patologiset ilmiöt. Mitä paremmin jäsenrakenne näyttää +olevan muodostunut symmetrian ja suhteellisuuden lakien mukaan, sitä +lähemmäksi se tulee sellaista, mitä pidämme tyypillisesti kauniina, +mutta jos joka jäsen ja joka lihas on voimistelulla, leikillä tai +monipuolisella työllä päässyt niin lähelle tarkoituksenmukaista, että +se mahdollisimman pienellä ponnistuksella saavuttaa toiminnalleen +pannun päämäärän, suorittaen tehtävänsä helposti ja miellyttävästi, +täydentää se ruumiin fyysillistä kauneutta. + +Mutta Taine huomauttaa täydellä syyllä: "Tässä ei vielä ole kaikki. +Sielun läsnäolon -- tahdon, järjen, sydämen -- tulee aateloida +atleettiset kyvyt. Täydelliselle ruumiille antaa vasta jalo sielu +korkeimman kauneuden, -- sielu, joka ilmenee ruumiin liikkeissä ja +asennossa, pään muodossa, kasvonpiirteiden ilmeessä, ja joka ainakin +on vapaa ja terve, jollei olekaan korkea ja suuri. Mutta jos haluamme +esittää ihmisen jäsenrakennetta sen täydellisyydessä, tulee käyttää +hyväkseen sitä ajankohtaa ja sitä välitilaa, jolloin sielu ei vielä ole +alentanut ruumista toisarvoiseksi, kun ajatus vielä on toimiva, mutta +ei hirmuhallitsija, kun hengestä ei vielä ole tullut yksipuolinen, +kieroon kasvanut elin, ja kun inhimillisen toiminnan kaikkien lajien +välillä vielä vallitsee tasapaino." + +Taine osoittaa ja vahvistaa todistuksilla historiasta sen totuuden, +että mikäli kirjallisuus ja taide eri aikoina ovat harrastaneet ja +esittäneet hyödyllisiä, tarkoituksenmukaisia ominaisuuksia, joita +inhimillisellä terveydellä pitää olla ruumiillisessa ja henkisessä +suhteessa, sikäli tuo aika on luonut taideteoksia, jotka ovat eläneet +kauemmin kuin taidemuotien vaihteleva valta ja saaneet yleisen, pysyvän +merkityksen. Todellakin on onnellista, että niin on asianlaita, ja +toivon, että tulee aika, jolloin kirjallisuus ja taide täyttävät tämän +tehtävän mitä pontevimmin, koska se nyt lienee tarpeellisempaa kuin +milloinkaan ennen. + +Nykyinen suurteollisuuden aikakausi on Euroopan ihmispolven +terveydelle ja kauneudelle pelottava vihollinen. Suurteollisuus +käyttää kyllä hyväkseen voiman säästämisen periaatetta, kun on kysymys +konevoimasta ja hiilen kulutuksesta, mutta on käyttänyt periaatteen +vastakohtaa kysymyksen ollessa niistä ihmisjoukoista, joiden voimat +sillä on käytettävänään. Kahdentoista tunnin mitä yksitoikkoisin +työ tehtaissa, joissa on pilaantunut ilma, kahdentoista tunnin +yksitoikkoinen työ kehittymättömillä lapsillakin -- siitä täytyy olla +tuloksena sairaalloinen, ruumiillisesti heikko, henkisesti murtunut +ja esteettisesti kovaosainen sukupolvi. Tämä kamala, ihmisluontoon +kohdistettu pahoinpitely meni 1800-luvulla niin pitkälle, että +Englannin kaivosten ja tehtaitten omistajat voivat kerskailla, kuinka +siellä, samoin kuin maanviljelijä viisaita sääntöjä seuraten muuttaa +kotieläinten ruumiinmuotoa omien käytännöllisten tarkoitustensa +mukaiseksi, samoin vuorityö nyt oli luonut ihmiskääpiöitä, jotka +mainiosti sopivat ryömimään maanalaisissa hiilikäytävissä, ja kutomot +olivat saaneet ihmisiä, joiden raajat olivat muodostuneet kangaspuiden +käyttöön sopiviksi. + +Jos tämä olisi saanut häiritsemättä jatkua ja levitä yli maanosamme, +olisi eurooppalainen osa ihmiskuntaa kadottanut yhä enemmän sekä +elinvoimiaan että myös inhimillistä, elimellistä ulkonäköään. Mutta +valtiolla ja kunnilla on onneksi etuja, jotka eivät käy yhteen +järjestelmällisten rikosten kanssa ihmisrotua vastaan. Kuntien edun +mukaista on, etteivät sairashuoneet ja kunnalliskodit tule liian +täyteen; valtioiden etu vaatii, että kansa on puolustuskuntoinen ja +että työläistenkin lapsia voidaan käyttää sotilaina. Tältä kannalta +ovat yleinen asevelvollisuus ja siihen liittyvät jokaisen nuoren +sukupolven terveyden ja ruumiillisen kelpoisuuden tarkastukset +mannermaalla vaikuttaneet ja edelleenkin vaikuttavat paljon hyvää. +Monet harrastukset, myös puhtaasti inhimilliset ja kristilliset, ovat +heränneet ja alkaneet toimia samaan suuntaan, mutta vaara on vieläkin +uhkaava ja vaatii lainsäädäntöä, ettei se veisi Euroopan kansoja +perikatoon. + +Tanskalainen esteetikko _Wilkens_ huomauttaa syystä kyllä, että kun +aate-estetiikan edustajat, kuten Solger, Schelling, Hegel, otaksuvat +kauneuden olevan sen aatteellisessa sisällössä, mikä meistä näyttää +kauniilta, toisin sanoen kauneuden olevan aatteen ilmenemistä +aisteillemme, niin Taine sanoo vain yleistajuisemmin ja määrätymmin +samaa, väittäessään taiteen kukoistuksen ja rappion riippuneen ja +vieläkin riippuvan siitä, kuinka se on suhtautunut ihmiskunnalle +tärkeään ja hyödylliseen. + +Jos tässä "aatteella" on käsitettävä jotakin olennaista, niin ei +voi olla puheena ainoastaan muodollisia määräyksiä, kuten yhteys +moninaisuudessa j.n.e., eikä myöskään sellaisia kuin symmetria, +kultainen leikkaus j.n.e., vaan aatteellisella täytyy olla suorastaan +oleellisia määräyksiä, jollaisia ovat esim. terveys, vapaus, onni. +Kun pidämme kauniina sitä, mikä on muodostettu symmetrian, kultaisen +leikkauksen tai muiden muotoperiaatteiden mukaan, johtuu se siitä, että +ne ovat ilmauksia inhimillisen sukutyypin toteuttamisesta terveissä, +voimakkaissa, onnellisissa yksilöissä. Fechnerkin tulee samaan +loppupäätökseen. Hän lopettaa esteettisen pääteoksensa ensimäisen osan +seuraavilla sanoilla,: "Paras taiteellinen maku on se, jonka avulla +ihmiskunnalle hankitaan paras tulos. Parasta ihmiskunnalle on se, mikä +edistää sen hyvinvointia nyt ja ijankaikkisesti." + +Tarkastellessamme esteettisiä lakeja ja periaatteita joudumme kuin +vasten tahtoamme toiselle, läheiselle alalle: siveellisen ja hyvän +alalle. Kauniin suhteesta hyvään saanen tilaisuuden puhua laajemmalti +myöhemmin. Selvää on, että se, joka on esteetikko sydämeltään ja +sielultaan, ei voi seistä välinpitämättömänä sen tuhon nähdessään, +jota puhtaasti itsekkäät ja taloudelliset harrastukset ovat tuottaneet +Euroopan kansojen suurille joukoille. Niinpä on Englannin nykyään +tunnetuin ja nerokkain taidearvostelija RUSKIN asettunut työllä ja +varoillaan taistelurintamaan puolustaakseen niitä siveellisiä ja +kauneuden etuja, joita tuo käsitys ja sen häikäilemätön käytäntöön +sovelluttaminen uhkaavat tuhota. + +Se, joka rakastaa kauneutta kaikessa muussa, tahtoo tietysti ennen +kaikkea nähdä sen ensimäiset ehdot, terveyden, ilon ja voiman, oman +kansansa keskuudessa. Hänen kannaltaan esiintyy syyte olevia oloja +vastaan siinä, että suuri osa yhteiskunnan jäsenistä tarjoo nähtäväksi +huonon hoidon, riutumisen, sairauden merkkejä, jos lapset, jotka +syntyvät hänen maansa majoissa, joutuvat todennäköisesti niin elämään, +että raakuuden ja kurjuuden keskellä menettävät ruumiillisesti ja +sielullisesti saamansa kauneusperinnön. Se leima, jonka kansan suurin +osa on saanut, on kansantyyppi. Yhteiskuntaruumiin jatkuva verenkierto +kostaa myös hyvinhoidetuille jäsenille sen, mitä huonosti hoidetut ovat +kärsineet. + +Tähän tapaan käsittää todellinen kauneudenystävä asiain yhteyden ja +siksi hänen kauneudenkaipuunsa on valmis suosimaan niitä kristillisiä +ja ihmisystävällisiä yhteiskunta-oppeja, jotka vaativat henkistä +kauneutta kaikessa ja kaikille, oikeutta ja kohtuutta kaikkia kohtaan, +jokapäiväistä leipää kaikille, jotka tahtovat sitä ansaita, kaikille +osallisuutta siihen, mitä pyrkimys totuuteen ja kauneuteen on luonut, +sillä jos sellaiset opit pääsevät vaikuttamaan enemmän kuin nyt, +kasvaa niiden suojassa varmasti terveempi ja onnellisempi ja samalla +kauniimpikin ihmissuku. + + + + +XI. + +KAUNIS LUONNOSSA JA TAITEESSA. + + +Aion tässä luennossa käsitellä kysymystä, joka on ollut monen +tutkimuksen ja ajatusten vaihdon esineenä, nimittäin kysymystä +luonnonkauniin ja taidekauniin suhteesta. + +On varmaa, että taiteen olemassaolo riippuu muusta kuin sattumasta. +Kukaan ei epäile sitä, että kun taideteoksia luodaan ihmiskäsin +ja ihmissilmät nauttivat niistä, tällä ilmiöllä on perusteensa +ihmisluonteen omassa rakenteessa ja sen tarkoituksena tyydyttää +juuri tästä johtuvaa tarvetta. Kukaan ei epäile sitä, että jotakin +säännönmukaista, jotakin välttämätöntä, jotakin ihmisluonteesta +erottumatonta piilee mieltymyksessä rytmeihin, säveljaksoihin, +muotoihin ja väreihin, halussa kuvata ja asettaa silmien +nähtäviksi ne luonnon ilmiöt, jotka kiihkeimmin vetävät huomiota +puoleensa. Kansatiede, muinaistiede ja historia todistavat yhdessä +taidevaistonyleisinhimillisyyttä. Niinsanotusta peuraeläinten ajasta +kivikauden kuluessa, joka on lukemattomia vuosituhansia takanamme, +tähän päivään saakka ihmiskunta on, miespolvi miespolven jälkeen +keskeytymättä, mahdollisimman alhaisissa sivistysoloissa ja kaikkein +korkeimmissa tähän asti saavutetuissa, tuntenut tämän vaiston +vaikutusta ja samoin iloa saadessaan sitä tyydyttää. Oli aika, jolloin +luultiin, että taiteen syntyminen edellytti määrättyä, jokseenkin +korkeaa sivistysastetta. Tämä luulo on nyt täydellisesti kumottu. Olen +eräässä edellisessä luennossa maininnut muutamia sanoja niinsanotun +peuraeläinten ajanjakson alkeellisista taidetuotteista, sen aikakauden, +jolloin luultavasti hyvin laajat osat Eurooppaa vielä olivat läpi +vuoden lumen ja jään peitossa ja jolloin sen ilmastolliset olot, +eläin- ja kasvimaailma huomattavasti erosivat nykyisistä. Mutta jo +silloin oli käsiä, jotka epätäydellisillä välineillä, kovaa ainesta +käyttäen, tekivät merkillisen tarkkoja eläinpiirroksia. Uudemmat ja +vanhemmat matkustajat ovat ihmeekseen huomanneet, että n.s. villit +kansat, jotka muutoin ovat ihmiskunnan kaikkein alimmalla portaalla, +kuitenkin jossakin määrin harjoittavat taidetta ja ovat saavuttaneet +melkoisen taitavuuden. Tässä suhteessa en halua viitata eskimoihin, +grönlantilaisiin ja tshuktsheihin, napakansoihin, jotka tarkemmin +tutkittaessa ovat osoittautuneet hyvin älykkäiksi ja lahjakkaiksi +kansanheimoiksi. Olemme saaneet heiltä piirustuksia ja veistoksia, +jotka esittävät heitä itseään jokapäiväisessä elämässään kotieläimineen +ja metsästysretkillään ja joissa tavataan luonnonmukaisuutta ja +kuvattujen esineiden luonteenomaisten piirteiden esittämistä. + +Jos napaseutujen kansojen luota siirrymme päiväntasaajan tienoille, +tapaamme neekeritaiteilijoita, jotka tavallisesti humoristisen +neekeriluonteensa mukaisesti tehostavat koomillisuutta: heidän +onnistuukin vaivatta piirustuksillaan houkutella ei ainoastaan +mustia, mielellään nauravia vertaisiaan, vaan myöskin eurooppalaisia +äänekkäästi ilmaisemaan hilpeytensä. Meillä on Loango-rannikolta +neekereitten tekemiä norsunluuveistoksia, norsujen torahampaita, joita +neekeritaiteiteilijat ovat peittäneet kiekuran tapaan jatkuvilla +kohokuvilla, missä näemme koho karnevaalin helposti tunnettavia, +vaikka irvikuvattuja olentoja: neekeripäälliköitä höyhenkruunu tai +silinterihattu päässä, eurooppalaisia upseereita ja matruuseja ynnä +eläintieteilijöitä, jotka lasit nenällä ja haavi kädessä pyydystävät +perhosia. Mutta eivätpä nämä afrikalaiset kuulukaan ihmissuvun +huonoimpiin. + +Tällaisina on meidän sitävastoin pidettävä Australian alkuasukkaita +ja Etelä-Afrikan bushmanneja. Ja kuitenkin myös nämä etelämaalaiset +osaavat piirustaa melkoisen luonnonmukaisesti ja lahjakkaasti +kohtauksia jokapäiväisestä elämästään; vieläpä he usein värittävätkin +niitä piipunsavella, värimullalla ja puuhiilellä. Eräällä saarella +Australian luoteisrannikolla on tasoitetuilla vuorenseinillä mustia, +valkeita, punaisia ja keltaisia, joskus sinisiäkin maalauksia, +suunnaton luku kuvioita, jotka esittävät ihmisiä, lintuja, kaloja, +kovakuoriaisia j.n.e. Useat sukupolvet australialaisia kalastajia ovat +ne tehneet, kuluttaen vapaa-aikojaan sellaiseen leikkiin. Samoin on +bushmannienkin alueella kallioita, joiden kyljissä tavataan satoja +heidän kuvioitaan, joko maalattuja tai kiveen uurrettuja. + +Tämä on esitetty todistukseksi taidevaiston yleisyydestä, sen +esiintymisestä kulttuurielämän syntymiselle epäsuotuisimmissakin, +melkein toivottomissa oloissa. + +Olen aikaisemmin huomauttanut, että lasten varhain heräävä +piirusteluhalu myös todistaa taidevaiston olemassaoloa, sen +alkuperäistä riippumattomuutta älyllisestä kehityksestä, johon se vasta +sivistyskansojen keskuudessa lähemmin liittyy. + +Jos joku kysyisi, mitä taide oikeastaan hyödyttää, kuuluu lähin, +sinänsä oikea, mutta ei tyydyttävä vastaus niin, että taide, tyydyttää +erästä ihmissielun vaistomaisista tarpeista. Ne meistä, joilla on +erikoisia taipumuksia tähän suuntaan, tuntevat iloa saadessaan +jäljitellä sellaista, mikä kiinnittää heidän mieltään, ja me muut +iloitsemme katsellessamme, mitä he ovat saaneet aikaan. Tästä ilosta +luonnonkansat ovat täysin tietoisia, ja ne pitävät taidettaan, miten +alkeellista se lieneekin, hyvin suuressa arvossa. + +Erään ranskalaisen lähetyssaarnaajan, joka muutama vuosi sitten +oleskeli Pohjois-Kanadassa, kutsui muuan eskimopäällikkö kerran +kotiinsa. Hän suostui kutsuun, teki eskimon kanssa monen päivän +vaivalloisen matkan ja oleskeli pari vuorokautta tämän ummehtuneessa +ja ahtaassa huvimajassa. Eskimo oli pahoillaan, kun ei voinut +tarjota vieraalleen mitään, josta tämä voisi nauttia. Vieraskäynti +oli siis epäonnistunut. Mutta ennenkuin he erosivat, oli isäntä +kuitenkin keksinyt ja suorittanut jotakin, mikä hänen mielestään +vierasta huvittaisi ja mihin tämä varmaankin panisi arvoa. Se oli +piirustus, näyte hänen taiteestaan, niin sanoaksemme siemaus siitä +ilonlähteestä, joka on tarjona kovaosaisillekin kansoille eikä jäädy +napamaittenkaan elämää vihaavassa pakkasessa. Ranskalainen oli kyllin +älykäs ja hienotunteinen osatakseen panna arvoa lapsekkaan piirustuksen +merkitykseen tässä suhteessa. + +Mutta jos nyt kysymykseen, mitä hyötyä taiteesta on, lähinnä on +vastattava, että se on ilontuoja, koska se tyydyttää ihmissielun +vaistomaista tarvetta, niin saattavat nekin, jotka tunnustavat tämän +vastauksen pätevyyden, huomauttaa, että tämän ilon täytyy vähentyä ja +vaistomaisen tarpeen käydä yhä vähemmän tuntuvaksi sitä mukaa kuin +kulttuuri kohoaa ja luonnonkauniin tajuaminen voimistuu. Aikamme +realistisine mielenlaatuineen taipumattomana ennakolliseen mietiskelyyn +huomaa muka yhä selvemmin, että taidevaisto on jäljittelyvaisto, +matkivan kuvaamisen halu, ja että jäljittelevää alkukuvaa ei tavata +tietoisuuden syvyydestä, vaan se näyttäytyy ympärillämme, -- että +alkukuva, toisin sanoen, on meitä ympäröivä luonto. + +Ainakin kuvanveistosta, asetelmakuvista, muotokuvista ja +maisemamaalauksista, joilla on niin erinomaisen suuri merkitys +nykyaikaisten sivistyskansojen keskuudessa, voi varmasti väittää, +että ne eivät ole muuta kuin luonnon jäljennöksiä, meitä ympäröivän +todellisuuden matkimista, ja että niiden arvo riippuu matkimiskyvyn +varmuudesta ja korkeudesta. + +Mutta luontohan esittää kaunista niin ihanana, ettei taide koskaan +voi sitä saavuttaa. Missä on se sivellin, joka osaa kuvata luonnon +valovaikutelmat, ilmaperspektiivit, autereet, kangastukset, valot ja +varjot sellaisina kuin ne äärettömän hienoine vivahduksineen ovat? +Missä ne väriaineet, jotka voisivat jäljitellä luonnon omia kimmeltäviä +värileikkejä? Kenen käsi voisi maalauksen paikallaan pysyville +piirteille antaa sen näennäisen liikunnon, joka on liitelevillä +pilvillä tai auringonsäteillä, kun nämä seuloutuvat läpi puunlatvain +värisevän lehvistön, taikka pellon viljalla, kun se tuulessa huojuu? + +Ainakin äskenmainittuihin taidelajeihin nähden on päivänselvää, +ettei taidekaunis saata kilpailla luonnonkauniin kanssa, että +taidejäljittelyn tehtävä on epätoivoinen, että se on etukäteen tuomittu +kärsimään tappion. Kun silmä, kuten kulttuuri-ihmisen, on teroittunut +ja yhä teroittuu näkemään luonnon kauneutta, mitä iloa sillä lopuksi +saattaisikaan olla noista enemmän tai vähemmän epäonnistuneista, mutta +kuitenkin _aina_ epäonnistuneista yrityksistä matkia jäljittelemätöntä? + +Näitä epäilyksiä ja vastaväitteitä on kuulunut etenkin meidän +päivinämme; niinpä on kirjallisuuden alalla esiintynyt se vaatimus, +että runon tulee heijastaa varsinaista kouraantuntuvaa todellisuutta +ympärillämme, olematta muuta kuin kuvastin, joka uskollisesti esittää +minkä esineen hyvänsä, ja tämä vaatimus on saavuttanut vastakaikua +taiteenkin alalla, kun väitetään, että se olemukseltaan on vain luonnon +jäljittelyä ja on sitä korkeammalla asteella, mitä paremmin sen +onnistuu matkia esikuvaansa ja pysyä siinä kiinni. + +Missä määrin tässä vaatimuksessa lausuttu mielipide on oikea ja +sisältää täydellisen käsityksen taiteen luonteesta, siitä ilmaisen +pian oman kantani. Mutta otaksukaamme hetkeksi, että se on oikea, ja +tarkastakaamme, mitä näin edellyttäen voimme sanoa taidekauniin tai +itse taiteen puolustukseksi. Sillä taiteen olemassaoloa täytyy silloin +tosiaankin puolustaa. Ne, jotka selittävät sen tarkoituksen olevan +vain jäljittelyn, ahdistavat tosiasiassa, vaikka tavallisesti sitä +tietämättä tai tarkoittamatta, taiteen olemassaolemisen oikeutta. +Katselkaamme siis, voiko hyökkäystä torjua tämän edellytyksen kannalta. + +Jos taiteen olemus ja tehtävä on luonnon jäljitteleminen, luonnon +kuvaaminen sinänsä eikä mitään muuta, ja jos edelleen on totta, mitä +ehdottoman matkimisolettamuksen ja naturalismin kannattajat väittävät, +ettei nimittäin taidekaunis saata olla muuta kuin luonnonkauniin +heikkoa jälkikuvausta eikä taidetosi muuta kuin luonnontoden heikkoa +heijastusta, niin on, mikäli minä saatan käsittää, yksi ainoa syy, +joka voi todistaa taidekauniin olemassaoloa ja taiteellista toimintaa, +sillä mitäpä muuta varten kannattaisi laatia heikkoja jäljennöksiä +jäljittelemättömästä ympärillämme leviävästä alkuperäisestä +kauneudesta? Esitän nyt tämän syyn. + +Jo Herakleitos, muinainen kreikkalainen filosofi, lausui, että kaikki +virtaa, että maailma on kuin kohiseva virta, jossa kaikki muodot +ja kaikki yksityiset olennot syntyvät, kiitävät ohi ja katoavat, +antaakseen sijaa toisille yhtä katoaville ilmiöille. Kaikki, jopa +sekin, mikä meistä näyttää kestävimmältä, on katoavaista. Ei ole yhtään +niin lujasti rakennettua linnaa, ettei se lopuksi sortuisi raunioiksi, +eikä mitään niin valtavia raunioita, etteivät niiden kyklooppiset +kivijärkäleet rapautuisi ja lopulta hajoaisi tomuksi. Ei ole niin +vahvoja vuoria ja alppeja, ettei jokainen auringonsäde ja sadepisara +vaikuttaisi niiden muuttumiseen. Ja kuinka katoavainen onkaan ihmiselo +ja vielä katoavampia saamamme vaikutelmat, vaikka niiden joukossa onkin +sellaisia, joita pidättäisimme niin kauan kuin mahdollista? + +Näemme edessämme kukoistavan ihmisolennon, joka näyttää meistä olevan +jopa Afroditen tai Heben, Apollon tai Eroksen luonnollinen, elävä +esikuva. Kenties tuo nainen tai mies on muutaman päivän kuluttua +kadonnut elävien parista; joka tapauksessa tämä kaunis ilmestys on +muutaman vuosikymmenen päästä kuihtunut, hautaan kallistuva. Meille +rakkaat kasvonpiirteet muuttuvat joka vuosi, ja voi tapahtua, että +äiti pitkän eron jälkeen tuskin tuntee poikaansa, jonka piirteet hän, +kun tämä hänen luotaan lähti, uskollisesti on säilyttänyt muistissaan. +Useimmat meistä rakastavat kotia, jossa olemme syntyneet, ja luonnon +ympäristöä, missä olemme kasvaneet ja lapsina leikkineet. Jonkun vuoden +kuluttua tämä koti voi olla maan tasalla ja sen ympäristö muuttunut +melkein tuntemattomaksi. + +Luonto esiintyy silmissämme alituisesti vaihtelevana: aamu on kaunis +omalla, ilta omalla tavallaan. Meidät yllättää joskus valaistus, mikä +tekee luonnon ympärillämme ylimaailmallisen ihanaksi; jonkun minuutin +kuluttua pilvi peittää auringon, ja vaikutelma on kadonnut. Tahtoisimme +niin mielellämme pelastaa tuosta ohiliitävästä ilmiövirrasta ne, jotka +meille on tehnyt rakkaiksi niiden kauneus tai läheinen suhde meihin ja +omiin vaiheisiimme. + +Tässä on vain yksi apu: taide. Sekään ei kykene ikuistamaan, mutta voi +kuitenkin yksilön eliniäksi säilyttää sen, minkä jälleen näkeminen +tuottaa hänelle iloa tai lohdutusta. Se saattaa jättää säilyttämänsä +tulevalle sukupolvelle, monille tuleville sukupolville, ehkäpä +vuosituhansille. Se voi toistaa marmorissa tai väreillä niiden +miesten ja naisten kasvonpiirteet, jotka ovat saavuttaneet kansansa +kunnioituksen ja sijan sen aikakirjoissa. Se saattaa kiinnittää +kankaalle muiston haihtuvista kauneuden ilmiöistä, joita aurinko, valot +ja varjot maisemaan levittävät. Se vaikuttaa omalla alallaan samaa +kuin historia, runous ja kirjallisuus omallaan, kun ne kiinnittävät +muistiin vaihtelevat maailmantapaukset, aikojen eri mielialat, toinen +toisensa syrjäyttävät ajatusrakennelmat ja jättävät ne historian +muistotemppeliin. Taide ja kirjallisuus merkitsevät samaa kuin +muistikyky yksilölle. Taide säilyttää sukukunnan kauneusaistimukset +polvesta polveen; kirjallisuus sen ajatukset, teot ja vaiheet. + +Tämä on matkimisolettamuksen ja puhtaan naturalismin kannalta ainoa +pätevä syy, jonka vuoksi taiteella on olemassaolon oikeus. Samalta +taholta saattaisi ehkä vielä esittää toisenkin syyn, mutta toisaalta se +on jo johdonmukaisen naturalismin ulkopuolella. Tämä toinen syy on se, +että taide saattaa katselijalta poistaa kaikenlaista epämiellyttävää, +mikä usein häiritsee luonnonkauniin nauttimista. Luonnonkauniin voivat +häiritä esim. ilkeät soista tai äsken lannoitetuilta pelloilta nousevat +höyryt; sitä voi häiritä liiallinen auringonpaiste tai hikoilu, +verenhimoinen hyttysparvi tai lörpöttelevä toveri. + +Taidekauniilla on ainakin se etu luonnonkauniin rinnalla, etteivät +moiset häiritsevät satunnaisuudet liity siihen, vaikkakin on +myönnettävä, etteivät lörpöttelevät seuralaiset ole niinkään +harvinaisia taidekokoelmissa. Tämä toinen syy, kuten sanottu, ei +kuitenkaan käy täysin yhteen äärimmäisen naturalistisen sotahuudon +kanssa, joka kuuluu näin: "Me tahdomme todellisuutta nahkoineen +päivineen, täydellistä todellisuutta, minkäänlaisitta lisittä tai +vähennyksittä." + +Edellisessä syyssä on sitävastoin järkeä, mutta se antaa taiteelle, +etenkin maisema- ja muotokuvamaalaukselle, vain armonaikaa ennen +hirttämistä. Luonnontieteitten tukema valokuvaus edistyy yhä. Ehkä +tulee sekin päivä, jolloin valokuvaus kykenee tavoittamaan luonnon +valot ja varjot vielä paremmin kuin nyt ja samalla kiinnittämään +luonnon värit puhtaammin kuin meidän värisekoituksemme. Mitä muuta +voisivat silloin tehdä nuo taiteet, maisema- ja muotokuvamaalaus, +kuin kuolla, jos näet edellytetään, että naturalismi on oikeassa. +Johdonmukaiset naturalistit tunnustavat itsekin, että nyt mainitut +taidesuunnat ovat silloin käyneet turhiksi ja saavat astua hautaan. Ne +taas, jotka tietävät, ettei taide ole yksinomaan luonnon matkimista, +vaan sitäpaitsi jotakin muuta, uskovat, että ne jäävät silloinkin +elämään ja hyötyvät sellaisesta taitekohdasta. + +Naturalismi ei ole taiteessa uusi ilmiö. Sitä oli olemassa jo vanhojen +helleenien aikana, jolloin ihanteellisuudella oli taiteessa sellainen +kukoistus, jonka vertaista tuskin on nähty ja joka aiheutui siitä, +että ihanteellisuus silloin oli saanut alkunsa terveestä ja tarkasta +luonnontutkimuksesta, niinkuin kukan kupu kehittyy varteen, joka juhtaa +sitä ravitsevaan juureen. Naturalismin katkismus ei myöskään ole +erikoisen uusi. Sen on kirjoittanut Diderot, kuuluisa encyklopedisti, +joka oli Ranskan vallankumouksen uranuurtajia kirjallisuuden alalla, ja +niin mahtava mies kuin Goethe on kääntänyt sen saksaksi liittäen siihen +mielenkiintoisia reunamuistutuksia. + +Ensimäinen kappale Diderotin katkismuksessa kuuluu: "Luonto ei tee +mitään virheellistä. Jokaisella olennolla, olkoon se kaunis tai ruma, +on syynsä, ja kaikkien elävien olentojen joukossa ei ole yhtään, joka +ei olisi aivan sellainen kuin sen täytyy ja tulee olla." + +Goethe huomauttaa, että lauseen ollakseen oikea täytyisi kuulua +seuraavalla tavalla: "Luonto ei tee mitään epäjohdonmukaista. +Jokaisella olennolla, olkoon se kaunis tai ruma, on omat määräävät +syynsä, ja kaikkien tuntemiemme elimellisten olentojen joukossa ei ole +yhtään, joka ei olisi sellainen, joksi se vallitsevien olosuhteiden +alaisena olisi voinut tulla." + +Diderotin ja Goethen lausuntojen ero on seuraava: Edellinen väittää, +että jokainen olento on sellainen kuin sen _täytyy_ ja _tulee olla_. +Siitä seuraa, että taide ei milloinkaan saa korjata luontoa, Goethe +taas sanoo, että kaikki olennot _eivät_ ole sellaisia, kuin niiden +_tulisi_ olla, vaan sellaisia, joiksi ne ovat _voineet_ tulla. Sekä +Diderot että Goethe sisällyttävät luonnon toimintaan jotakin, mikä +pyrkii tyypiksi, pyrkii johonkin, minkä _täytyy_ ja _tulee_ olla. +Mutta ne eroavat siinä, että luonto Diderotin mukaan aina saavuttaa +tarkoituksensa, saavuttaa aina sen tyypin, jota se haluaa, olkoon se +kaunis tai ruma. Goethen mukaan luonto ei aina saavuta tarkoituksiaan +olentojen muodostukseen nähden, koska luonnolla on muitakin lakeja ja +tarkoituksia kuin ne, jotka koskevat muotojen oikeaa suoritusta. + +Luonnossa liikkuu loppumaton joukko syitä ja vaikutuksia. Olento, +joka syntymästään oli aiottu sellaiseksi, mitä pidämme kauniina, voi +joutua kosketukseen jonkin syyryhmän kanssa, joka ei tarkoita sen +olennon säännöllistä kehittelyä, ja siten tulee tämä epämuodostuneeksi, +esimerkiksi taudin tai kovan, jotakin sen osaa vahingoittavan iskun +tähden. Mutta kun yksi elimistön osa kärsii, kärsivät toisetkin. +Niitä elimistön sisäisiä voimia, jotka muuten olisivat kehittäneet +sen terveeksi ja muodoltaan oikeaksi, täytyy luonnon ainakin osittain +käyttää vahingoittuneen osan parantamiseksi, jolloin muut elimistön +osat menettävät enemmän tai vähemmän näitä voimia, ja niiden kehitys +häiriintyy. Olennosta ei silloin tule sitä, miksi se alkuaan oli +aiottu, -- sitä, joksi sen olisi pitänyt tulla, vaan ainoastaan se, +mikä siitä tällaisissa olosuhteissa _saattaa_ tulla. + +Toinen pykälä Diderotin naturalistisessa katkismuksessa kuuluu näin: +"Jos olisimme selvillä syistä ja seurauksista, emme taiteilijoina voisi +tehdä muuta parempaa kuin esittää olennot sellaisina kuin ne ovat. Mitä +täydellisempiä jäljittelyt olisivat, sitä tyytyväisempiä voisimme olla +taideteokseen." + +Goethe, huomauttaa tämän johdosta, että Diderot sekoittaa taiteilijan +ja luonnontutkijan tehtävät. Todella hän tekeekin taiteen korkeimmaksi +päämääräksi kuvien laatimisen kasvi- ja eläintieteellisiä, anatomisia +ja fysiologisia oppikirjoja varten, samoin kuin niitä tarvitaan +patologian esittäessä haavoja ja vammoja. Luonnon täydellinen +jäljitteleminen on mahdotonta; taiteilijan tehtävä ei ole mahdottomuus. +Hänen on esitettävä ilmiön pinta ja tästä kaikki, mikä kykenee +viehättämään henkistä ja aistillista luontoamme, koska se esittää +meille jotakin eloisaa, voimakasta, luonteenomaista, herttaista tai +kaunista. Jos hän samalla esittää jotakin, mikä sinänsä on rumaa, +ei se johdu siitä, että hän pitää kaikkea luonnossa sellaisena +kuin sen tuleekin olla, vaan siitä, että hän ehkä tarvitsee ruman +vastakohtaa tehostaakseen kauniin vaikutelmaa. Jos hänen on pakko, +niinkuin muotokuvamaalarin usein on, esittää rumia kasvonpiirteitä, +on hänen velvollisuutensa olla muuttamatta niitä, mutta samalla, jos +mahdollista, keksiä niissä jotakin henkistä, älyllistä kauneutta, edes +jonkun verran viisautta, huumoria ja hyvyyttä ja sovittaa ne sellaiseen +valaistukseen ja ympäristöön, joka voi jossakin määrin vaikuttaa +sovittavasti. + +Diderot jatkaa: "Sanomme ihmisestä, jonka näemme kulkevan ohi, että +hänellä on esim. huono vartalo. Meidän turhanpäiväisten sääntöjemme +mukaan hänellä onkin sellainen, mutta jos arvostelisimme häntä +luonnonmukaisesti, olisi tuomiomme toinen. Sanomme kuvapatsaasta, +että sen suhteet ovat kauniit. Niin kyllä meidän turhanpäiväisten +sääntöjemme mukaan; mutta mitähän luonto sanoisi?" + +Diderot lähtee tässä siltä näkökannalta, että ihmisen tunne-elämällä +ja esteettisellä rakenteella ei ole luonnon kanssa mitään +tekemistä. Tosiseikka on kuitenkin, että ihminen koko sielulliselta +ja ruumiilliselta olemukseltaan on sen luonnon lapsi, jota hän +taiteilijana jäljittelee, ja ettei esteettisellä arvostelulla luonnon +ilmiöistä ole mitään muita sääntöjä kuin ne, jotka ovat syntyneet +meissä itsessämme, ja joita taide on kaikkina aikoina sovelluttanut. +Ihmisen esteettiset aistimukset ovat sen kauneuselämän tuotteita ja +kaikuja, joka käy luomakunnan läpi, ja ne esteettiset säännöt, joita +hänen on onnistunut keksiä, esim. värien vastakohtalait, osoittautuvat +samalla luonnonlaeiksi. + +Ei ole syytä pitemmälti syventyä Diderotin naturalistisissa mietteissä +vallitsevaan käsitteiden sekaannukseen. Koska sama sekaannus on +jälleen nykypäivinä tullut esille ja levinnyt, saa se ymmärrettävän +syynsä ja sovittavan selityksensä siitä, että naturalismi sisältää +vastalauseen toiselle äärimmäisyydelle: -- sille, joka kuvittelee, +että sen lyhyen tuttavuuden jälkeen luonnon kanssa, joka jollakulla on +taideoppilaana voinut olla, ei luonnolta enää ole mitään opittavaa, +vaan saadaan kaikessa rauhassa työhuoneen seinien sisällä muistin ja +opittujen sääntöjen avulla luoda sellaista taidekaunista, mikä voittaa +luonnonkauniin. + +Luonto on yhtä välttämätön kuin tyhjentymätön taiteen nuorennuslähde. +Jos taide kääntyy pois luonnosta, luopuu se oman elämänsä pääehdosta. +Ei kukaan taiteilija ole niin kypsynyt, niin täydellistynyt ja +suuri, ettei hänen olisi pidettävä itseään luonnon oppilaana ja aina +kuunneltava sen opetuksia, joista hänellä on aina jotakin hyötyä. + +Mutta mitäpä saattaisi odottaa oppilaalta, joka tukahuttaisi kaikki +omat tunnelmansa, kaikki omat makutaipumuksensa, koko sisäisen +itsenäisyytensä, ollakseen vain opettajansa jäljittelyä? Taiteilija, +jos kukaan, tarvitsee kaiken synnynnäisen alkuperäisyytensä, ja +oppilaaltakin vaaditaan jonkun verran itsenäisyyttä. Luonnon jäljittely +on taiteen perusehtoja, mutta ei sen päämäärä. Kuvaavien taiteitten +tarkoituksena on virkistää, ilahuttaa ja jalostaa sielunelämäämme +sillä, mitä se meille näyttää. + +Jos taiteilija, kuten Feidias ja Rafael tai maisemamaalauksen suuret +mestarit, on senluontoinen, että hän pääsee tähän päämäärään sillä, +mitä me sanomme ihannoimiseksi, on se hänen oikeutensa, etenkin kun +todellinen ihanteellisuus ihannoi luonnon vain luonnon itsensä avulla, +tunkeutumalla syvemmälle sen luonteeseen, taiteilijan ja luonnon +sielun niin sanoaksemme mystillisellä yhtymisellä. Jokainen pysyvästi +arvokas maisemamaalaus siis jäljittelee kappaletta ulkonaista luontoa, +mutta samalla se on kaikua inhimillisestä sieluntunnelmasta; se on +eroittamattomasti yhtynyttä luonnon ja sielun elämää. + +Taideteoksessa taiteilijan sielu puhuu katselijan sielulle ja sanoo +sellaista, mitä katselija itse luonnon kanssa seurustellessaan saa +siltä kuulla vain eräinä sydämellisimpinä hetkinä. Taiteilija ei ota +luonnosta esille mitä hyvänsä. Mahdollisesti ei luonnossa ole mitään, +josta ei voisi tehdä hyvää taulua, mutta sillä ehdolla, että aihetta +käsittelee taiteilija, jonka sielu on sen kanssa myötätuntoisessa +vireessä. Kanervanummi voi tällä ehdolla olla esteettisesti yhtä +miellyttävä kuin alppimaisema; kappale maantietä, missä näkyy märkiä +pyöränjälkiä, vettä hevosen kavioitten syvennyksissä ynnä aita ja +pensaita taustana, saattaa tällä ehdolla olla yhtä arvokas kuin suuri +näköala lahtineen ja veteen kuvastuvine kallioineen. Mutta vain +sillä ehdolla, että katselija tajuaa yksinkertaisessa, näennäisesti +vaatimattomassa aiheessa ulkonaisten seikkojen onnistuneen jäljittelyn +ja samalla onnistuneen heijastuksen siitä, mikä on sisäistä: +sielullisen tunnelman. + +Vaikkapa siis luonto kaikissa ilmenemismuodoissaan voikin sopia +kuvattavaksi, ei oikea taiteilija kuitenkaan ota aiheekseen mitä +hyvänsä näkemäänsä, vaan semmoista, minkä hän tuntee olevan +sopusoinnussa luomishalunsa ja mielensä kanssa. Hän ei myöskään +tunne olevansa orjallisesti sidottu siihen, mitä näkee, vaan hän +valitsee. Saattaa olla lukemattomia yksityiskohtia, joita hän ei halua +tarkalleen toistaa, koska niiden yksityiskohtainen kuvaaminen riistäisi +huomion siitä, minkä hän tuntee olevan kuvattavassaan pääasiana. Hän +valitsee siis eikä ainoastaan maalauksensa aihetta, vaan valitsee +yksityiskohtienkin joukosta ne, jotka teoksensa puitteissa haluaa +esittää, huolehtien toisista ja jättäen viisaasti harkiten toiset +syrjään. + +Tällä valitsemisella hän on jo osoittanut sitä itsenäisyyttä, +joka hänelle kuuluu suuren opettajansa, luonnonkin, edessä. Hän +on näin valitessaan jo sillä alalla, jota äärimmäinen, orjallinen +naturalismi ei voi sovittaa _omaan_ periaatteeseensa: "luonto +nahkoineen päivineen, vähentämättä tai lisäämättä." Ja jos otamme +huomioon, mitä mainitunlaiseen valitsemiseen sisältyy, kosketamme +jo niitä sielullis-esteettisiä lakeja, jotka vähitellen ovat +luoneet idealistiseksi nimitettävän suunnan. Sillä valinta tapahtuu +sielullisten lakien mukaan, jotka taiteilijassa vaikuttavat, hänen +tarvitsemattaan kysyä, kuinka ne vaikuttavat tai mitkä ne ovat. + +Miespolvien läpi ulottuvien luonnontutkimusten ja sielullisten lakien +mukaisen valinnan avulla on syntynyt helleeninen taideidealismi ja +kaikki muu todellinen taideidealismi. Todellinen idealismi ei ole muuta +kuin valinnalla ja vaistomaisesti oikealla valintamaulla hienostettua +realismia, ja tämä idealismi ei ainoastaan ole sovussa realististen +suuntien kanssa, vaan edellyttää ja vaatii olemassaolonsa takia, että +sen ohella on myöskin realistisia suuntia. + +Seuraavassa luennossa käsittelen tätä aihetta tarkemmin ja osoitan, +että vaikka taidekauniin onkin mahdoton kilpailla luonnonkauniin +kanssa, on taas taidekauniilla eräissä suhteissa ominaisuuksia, jotka +tekevät taiteen välttämättömäksi ja sisältävät korvauksen siitä, mitä +se vain jäljittelevänä toimintana ei kykenisi meille lahjoittamaan. + + + + +XII. + +LUONNONTUTKIMUKSEN MERKITYS. + + +Edellisessä luennossa lausuttiin muutamia sanoja matkimisvaiston +merkityksestä taiteen synnylle ja matkimisvaistolle sukua olevan +kuvaamisen ja luonnontutkimisen merkityksestä taiteen kehitykselle. + +Jäljittelevän kuvaamisen, luonnontutkimuksen, merkitys on tosiasiassa +sellainen, ettei se ole välttämätön taiteelle ainoastaan sen +alkuasteella tai yksityiselle taiteilijalle vain hänen opintovuosinaan. +Kaikkien menneiden vuosisatojen taide on sitä tarvinnut, kaikki tulevat +tarvitsevat sitä myöskin. + +Helleeninen taru kertoo jättiläisestä Antaioksesta, joka +painiskellessaan Herkuleen kanssa sai uusia voimia, heti kun +kaatuessaan kosketti äitiänsä maata. Tämän tarun voi sovittaa eräisiin +kuvaaviin taiteisiin, plastiikkaan ja maalaustaiteeseen, mikäli on puhe +niiden suhteesta luonnontutkimukseen, tämä kun aina on se maaperä, +josta suurimmankin mestarin tulee hakea uusia voimia, ja samalla se +oikaisija, jonka avulla eksynyt ajansuunta voidaan saada järkiinsä. + +Jäljittely, luonnontutkimus terästää katsetta ja opettaa +taiteenharjoittajaa hallitsemaan taidelajinsa esityskeinoja ja +saavuttamaan sen teknillisen taidon, jota vailla ei voida ratkaista +mitään taiteellisia tehtäviä. Jäljittely, luonnontutkimus vaikuttaa +virkistävästi siihen kuvamaailmaan, joka ihmissielussa liikkuu. Asian +laita onkin todella niin, että meillä on sielussamme kokonainen +kuvamaailma ja että nämä kuvatkin näyttelevät suurta osaa taiteessa. +Ne ovat ulkoapäin, aistimiemme kautta, tulleet sieluumme ja pysähtyvät +sinne, muistin säilyttäminä. Mutta niiden värit kalpenevat yhä, ja +piirteet käyvät yhä epäselvemmiksi. + +Se seikka, että muistikuviemme värit yhä kalpenevat, että niiden +ääriviivat käyvät yhä epämääräisemmiksi, ei riipu yksistään muistin +kykenemättömyydestä niitä säilyttämään. Se johtuu eräästä sielullisesta +menetelmästä, jolloin yleistävät ja abstraktiset mielteemme muuntavat +niitä aivan kuin sulautuen yhteen niiden kanssa. Niinpä esim. +tuhansista näkemistämme tammista tai kuusista, pysyy jokainen, johon +huomiomme on ollut kiintyneenä, muistissa lyhyemmän tai pitemmän ajan, +vuosia, kuukausia, minuutteja tai sekunteja, mutta kaikki vaikutelmat +kokoontuvat ennemmin tai myöhemmin yhdeksi ainoaksi muistikuvaksi, +jonka ääriviivat ovat hämärät ja joka kangastelee mielikuvituksessa +sillä hetkellä, jolloin kuulemme yleisnimen "tammi" tai "kuusi". + +Kun kuulemme sanat mies, nainen, lapsi, asunto, kirkko, katu j.n.e., +herättää jokainen näistä sanoista oman muistikuvan, joka ei vastaa +ainoaakaan näkemistämme miehistä, naisista, lapsista, asunnoista, +kirkoista tai kaduista, vaan jotakin epämääräistä, ääripiirteiltään +häilyvää, joka kaavamaisena, abstraktisena kuvana liittyy sanan +herättämään yleiseen käsitteeseen mies, nainen, lapsi, asunto +j.n.e. Asian laadusta johtuu, että näitä kaavamaisia kuvia on aivan +mahdoton esittää taiteellisesti, mutta ennenkuin ne ovat ehtineet +epämääräisyytensä äärimmäiselle asteelle, voi taide kyllä käyttää niitä +ja on usein niin tehnytkin, kun se on tahtonut säästää itseltään ja +luullut voivansa olla ilman luonnontutkimusta. Silloin on kankaalla +saatu nähdä kaavamaisia tai tyypillisiä tammia, kuusia, palmuja +yksilöllisten sijasta, vieläpä miehiä, naisia ja lapsiakin, joilla +selvästi on pikemmin kaavamainen kuin yksilöllinen leima. + +Lasten ensimäiset kuviopiirrokset ovat aina kaavamaisia. Lapsen kynän +kuvaama mies tai nainen voi olla kuka mies tai nainen hyvänsä. Samoin +voi lapsen piirtämä puu olla mikä puu tahansa. Nuoressa päässä on +jo tapahtunut abstrahoimista muistikuvien keräytyessä kaavamaisiksi +kuvioiksi, joita lapsi piirtää paperille. + +Kun jokin taidesuunta on joutunut vanhuutensa asteelle, tulee se +lapseksi jälleen ja menettelee kuten lapsi. Se jäljentää _aus der Tiefe +des Bewusstseins_, se kopioi tietoisuudessa häilyviä, kaavoiksi tai +usvaksi häipyviä muistikuvia ja aateloidakseen sellaisen menetelmän se +on suvainnut sanoa näitä muistikuvia aatteiksi ja omaa toimintaansa +idealismiksi, vaikka sen suunnan oikea nimi olisikin schematismi. + +Tällaista rappeutumista vastaan on vain yksi keino: harras +luonnontutkimus. Ja luonnontutkimuksen merkitys ei ole ainoastaan +siinä, että se terästää silmää ja asettaa teknillisen taidon +ratkaistavaksi yhä uusia innostavia tehtäviä, vaan myös siinä, että +se antaa muistikuviemme sisäiselle maailmalle uutta väriloistoa ja +selväpiirteisyyttä ja tekee niistä mielikuvituksen muokattavaksi +sopivaa ainesta, jota ilman taide ei ole voinut luoda mitään suurta, +mitään kaikille sukupolville arvokasta teosta. + +Helleeninen taide on korkeimmassa kukoistuksessaan idealistista +taidetta, mutta luonnontutkimusta ei ole koskaan harrastettu +innokkaammin eikä pidetty suuremmassa arvossa kuin silloin. Luonnon +jäljitteleminen kuvaamisessa oli helleenien mielestä niin välttämättä +yhtynyt taiteen luonteeseen, että heidän etevimmät ajattelijansa, kuten +Plato tai Aristoteles, sanoivat taidetta mimeettiseksi, jäljittelyyn +perustuvaksi. Mutta tähän he tietysti lukivat myöskin ja ensi sijassa +sieluntiloja ja henkistä elämää jäljittelevän kuvaamisen, mikäli +sitä voi ulkonaisesti havaita. Jos sana jäljittely otetaan toisessa, +karkeammassa ja naturalistisessa merkityksessä, orjallista kopioimista +tarkoittavana, niin onhan taiteita, kuten rakennustaide ja musiikki, +jotka eivät ole ollenkaan tai ainoastaan sivuseikoissa ovat siinä +mielessä mimeettisiä. Ja jos naturalistit ajattelisivat hiukankaan +selvästi, työntäisivät he ne pois taiteitten sisaruspiiristä. + +Mitähän esim. musiikissa on, jota voisi ulkonaisessa naturalistisessa +merkityksessä sanoa jäljitteleväksi? Tarjoohan luontokin kyllä +musiikkia, satakielen, rastaan ja muiden siivellisten luonnonlaulajain, +puhumattakaan aallon raikkaasta kuiskeesta rannalla ja tuulen suhinasta +metsässä. Mutta voisiko kenenkään päähän todella pälkähtää, että +inhimillisen musiikin menestys riippuu niiden matkimisesta, että Haydn, +Mozart, Beethoven tai Gounod voidakseen täyttää kutsumuksensa yhtä +herkeämättömän ahkerasti ja jännitetyn tarkkaavasta tutkivat satakielen +tai rastaan laulua, kuin kuvanveistäjän ja maalarin on tutkittava +elimellisten olentojen muotoja tai jonkin maiseman valon ja varjojen +leikkiä? + +Jos myös musiikin on jäljiteltävä jotakin, jos senkin tulee +harjoittaa luonnontutkimusta, niin se jäljittelee itse inhimillistä +tunne-elämää sen eri mielialoissa, vaikkapa omasta puolestani epäilen, +voiko tässä puhuakaan jäljittelemisestä. Musiikki saa herätteensä +tunnemaailmastamme ja vaikuttaa siihen, mutta tämä on jotakin muuta +kuin sen jäljittelemistä. Tunteiden ja sävelten dynamiikan välillä +vallitsee salaperäinen sukulaisuus, mutta ei jäljittelysuhdetta. Ja +jos inhimillinen musiikki onkin syntynyt luonnonäänien vaikutelmista, +eivät ne kuitenkaan ole sen esikuvia, yhtä vähän kuin rakennustaide +esikuvinaan tutkii luonnollisia vuorenrotkoja. + +Kun siis huomaamme, että on olemassa taiteita, joilla ei ole mitään +tai hyvin vähän tekemistä luonnonjäljittelyn kanssa, voisi helposti +saada sen käsityksen, joka todella on lausuttu ja sovellettu +abstraktisen idealismin eli schematismin kannattajien puolelta, +ettei luonnontutkimus ole ensi sijassa tärkeä myöskään plastiikalle +tai maalaustaiteelle, vaan on ainoastaan tarpeellinen pedagoginen +valmistusaste näiden taiteiden harjoittamista varten. Voi olla +mielenkiintoista tietää, mitä entisaikojen sekä suuret että pienet +taiteilijat ovat tästä ajatelleet. + +Ensiksi lapsekas todistus keskiajalta. Speyerissä oli 1,200-luvulla +taitava kivenhakkaaja, joka oli tehnyt itselleen keisari Rudolfin +marmorisen kuvan. Kuka vain oli nähnyt keisarin ja katseli kuvaa, +huomasi, että marmorikuva oli hämmästyttävästi keisarin näköinen. +Kuvan luoja oli käyttänyt kaikki tilaisuudet tutkiakseen hänen +kasvojensa piirteitä ja kiinnittänyt muistiinsa kaikki niiden rypyt +ja uskollisesti kuvannut nekin. Patsas oli monta vuotta hänen +kodissaan Speyerissä. Mutta kun taiteilija sai kuulla, että vuodet +olivat uurtaneet vielä useampia vakoja keisarin kasvoihin, lähti hän +Elsassiin, missä keisari silloin oli, hankki tilaisuuden katsella +häntä tarkasti ja palasi sitte kotiin hakatakseen marmoriin nuo äsken +keksimänsä rypyt. Kuva asetettiin sitten keisarin haudalle. + +Sen laatija halusi, ettei sen kerran saavutettu näköisyys haihtuisi +vuosien kuluessa. Kuvan tuli vanheta keisarin mukana. Hänen +käsityksensä taiteesta ja sen tehtävästä oli epäilemättä perin +yksipuolinen ja mahdoton johdonmukaisesti seurattavaksi, mutta +Saksan suurin, uskonpuhdistuksen aikuinen taiteilija, Albrecht +Dürer, oli melkein samaa mieltä selittäessään: "Tiedä, että mitä +lähemmäksi luontoa ja elämää kuvauksessasi pääset, sitä parempaa ja +taiteellisempaa on työsi", ja Leornardo da Vinci, joka on kirjoittanut +tutkielman maalaustaiteesta, vaatii, että taiteilijan on tehtävä +sielunsa ja työnsä aivan kuin luonnon kuvastimeksi. Mutta hän lisää +sen, mitä Dürer piti tarpeettomana huomauttaa, koska sen pitäisi olla +itsestään selvää, että taiteilijan aiheenvalinta on vapaa, ja että hän +on velvollinen valitsemaan sellaisia aiheita, jotka näyttävät hänestä +arvokkaimmilta ja parhailta. Valitessaan taiteilija ei ole luonnon +orja, vaan sitä arvosteleva mies, joka tuomitsee oman esteettisen +perusluonteensa mukaan ja pitää arvossa inhimillisen olemuksen +aatteellisia vaatimuksia. + +Niin käsitti asian kreikkalainen ajattelija Aristoteleskin. Hän ei +vaatinut taiteelta puhdasta, vaan _puhdistavaa_ luonnon jäljittelyä. +Ja sen mukaan toimi Italian renessanssin mainioin maalari Rafael. Hän +kirjoitti kerran eräälle ystävälleen, että hänen, voidakseen luoda +madonnan, on täytynyt nähdä monta kaunista naista; näiden muistikuvat +sulautuvat sitten hänen sielussaan yhdeksi ainoaksi naiskuvaksi, jonka +piirteet ja muodot hän esittää. + +Näissä Rafaelin sanoissa on ilmaistuna idealismin koko salaisuus ja +samalla oikean idealismin suhtautuminen luonnontutkimukseen. Tutkimatta +useita todellisuuden hänelle suomia esimerkkejä, joissa oli jotakin +hänen madonnalle haluamaansa kauneutta, hän ei olisi voinut toimittaa +mitään. Sellaisen tuominen esille "tietoisuutensa syvyydestä" ei olisi +voinut pälkähtää hänen mieleensä. Mutta hänen tietoisuutensa syvyydessä +vallitsi esteettisiä lakeja, joiden mukaan hän saattoi valita niistä, +mitä näki, hyväksyä toisia, hylätä toisia, ja joiden mukaan hän voi +sulattaa yhteen valitsemansa piirteet yhdeksi ainoaksi eläväksi +kuvaksi, niin että tässä oli täydellistä se, mihin luonnossa vasta +pyrittiin, ja mikä siellä oli saavutettu vain osaksi, eri henkilöissä. + +Idealistinen estetiikka on oikeassa sanoessaan, että taiteilijan tulee +olla vapaa luontoon nähden, että hänen tulee menetellä arvostellen +eikä orjallisesti totellen suhteessaan siihen. Mutta samalla tämä +estetiikka selvästi tehostaa sitä, että taiteilijain tuomitessaan on +noudatettava tuomarin velvollisuutta tutkia esillä olevan asian kaikkia +yksityiskohtia ja ratkaista se sen mukaan kuin ne suhtautuvat siihen +lakikirjaan, joka hänellä on inhimillisen olemuksensa esteettisessä +rakenteessa. Tämä estetiikka on oikeassa lausuessaan, että taiteilijan +tulee hallita luonnolta saamaansa aineistoa ja painaa siihen hengen +leima, jos se samalla tehostaa, että tällaiseen hallitsemiseen kykenee +vain lakkaamatta tutkimalla luontoa. Ilman tätä huomauttamista ovat +idealistisen estetiikan julistamat totuudet väärinkäsityksen vaarassa, +joutumassa suosimaan laiskuutta, joka syrjäyttää opinnot, luottaakseen +mielikuvitukseen, sekoittaa mielikuvituksen kuvat meissä liikkuviin +muistin kaavamaisiin kuviin ja mielellään sanoo sitä idealismiksi. + +Tämä vaara ei ole osoittautunut vain kaukaiseksi uhkaukseksi. On ollut +aikoja, jolloin taiteilija on esiintynyt ihmeellisenä nerona, osaten +vaatimattomin opinnoin ja pienin ponnistuksin sielustaan loihtia esiin +kauniimman ja korkeamman maailman kangastuksia kuin sen, joka meitä +ympäröi. Näin hän on tehnyt hetkinä, jolloin tuosta korkeammasta ja +ihanammasta maailmasta saatu innoitus on ottanut hänet valtoihinsa. + +Omasta puolestani uskon kyllä, että on olemassa korkeampi ja kauniimpi +maailma kuin se, jonka arkipäiväisten puuhiemme ohella näemme +ympärillämme; uskon, että tarvitaan sielullisessa rakenteessamme +piilevien ihanteellisten pyrkimysten kehittämistä, jotta tuo korkeampi +kauneus meille ilmestyisi; uskon, ettei kauneus riipu yksin siitä, +_että_ näemme, vaan myöskin siitä, _kuinka_ näemme; ettei se riipu +ainoastaan tarkastelluista esineistä, vaan myöskin katselevien silmien +laadusta ynnä siitä sielusta, joka ottaa vastaan aistimien välittämät +vaikutelmat. Uskon vielä, että taiteen kuten monella muullakin alalla +on valittuja sieluja, taiteellisia neroja, jotka helpommin kuin muut +pääsevät osallisiksi kauneuden ilmestyksistä. Mutta tämä suurempi +helppous ei suinkaan edellytä vähempää työtä; se edellyttää päinvastoin +palavaa työintoa, koska tämä vielä lisäksi terästää katsetta, antaa yhä +enemmän kykyä hallitsemaan ainetta ja tekniikkaa, suo tunkeutua yhä +syvemmälle luonnon kauneudenrikkauteen, kun taiteilija seurustelussa +luonnon kanssa muuttuu sen ystäväksi ja uskotuksi. + +On hyvin tavallinen kokemus, että ne kiireesti maalatut kuvat, joita +sanotaan harjoitelmiksi, usein ovat parempia kuin se maalaus, jonka +esitöiksi ne olivat aiotut. Se ei olekaan kummallista. + +Tanskalainen taidehistorioitsija, _Julius Lange_, joka on äskettäin +tutkinut tätä seikkaa, huomauttaa, että taiteilija harjoitelmaa +laatiessaan on todellisuuden edessä kasvoista kasvoihin, että hänen +täytyy tuokiossa koota voimansa, kiinnittääkseen kankaalle kuin +yllättämällä enimmän miellyttäneen häipyvän ilmiön; sillä häipyvä on +sielunilme ihmisen kasvoilla, häipyviä maiseman sielunilmeet: valon +ja varjon leikit, jotka eivät koskaan palanne juuri sellaisina kuin +taiteilija sillä hetkellä ne näkee ja mieluimmin haluaisi kuvata. +Siitä, sanoo Lange, johtuu harjoitelman loisto, tuoreus, voimakas maku, +jota asiantuntija pitää suuremmanarvoisena kuin kaikkein huolellisinta +suoritusta. Tähän verraten on maalauksen valmistaminen työhuoneessa +vain samaa kuin ruuan uudelleen keittäminen. Työhuoneessa tulee +esitykseen enemmän tasaisuutta ja kaikinpuolista valmiutta, niin että +se voidaan täyskelpoisena ruokana tarjota suurelle yleisölle ja ottaa +kodin koristeeksi. Silloin voi keittotaidon sääntöjen mukaan myös +lisätä joitakin uusia mausteita, jotta maku kävisi mehevämmäksi ja +pirteämmäksi, mutta mitäpä se kaikki auttaa? Mehu ja voima haihtuvat +kuitenkin kovin helposti. Kuten Kierkegaard on huomauttanut, on +sielussa sellainen laki, että välittömiä vaikutelmia ilmiöistä ei voi +toistaa niiden menettämättä tuoreutta ja voimaa. + +Mitä maisema- ja laatumaalaukseen tulee, vie tällainen edellytys +siihen johtopäätökseen, että taiteilijain olisi parasta jättää sikseen +atelieerityö ja pysyä harjoitelmissa. Nämä ovat tältä näkökannalta +varsinaisia taideteoksia, ja atelieerityö, jolloin ensimäiset elävimmät +vaikutelmat menevät hukkaan, jäisi turhaksi, vieläpä vahingolliseksi. + +Ei käy kieltäminen, että tämä johtopäätös on kumoamaton, jos lähdemme +siltä kannalta, että välitön luonnonjäljittely on taiteen kaikki +kaikessa. Lange, joka hylkää tämän mielipiteen, keksiikin senvuoksi +pelastuksen atelieerityölle siinä, mitä hän tahtoo nimittää muistin +taiteeksi, siinä taiteessa, joka ottaa vastaan ja käyttää, ei +ainoastaan välittömiä, vaan välillisiäkin luonnonvaikutelmia, nimittäin +muistikuvia, joiksi häipyneet vaikutelmat sielussamme muodostuvat. + +Minun ei tarvitse huomauttaa, kuinka täynnä vaaroja se alue on, +jolle taide täten astuu, ja Lange itsekin mainitsee niitä. Tämän +luennon alussa olen niihin viitannut. Mutta se on minun mielestäni +ja taidehistorian todistuksen mukaan myöskin se alue, missä taide on +saavuttanut ylevimmät voittonsa ja missä uusia voittoja on epäilemättä +tulossa. Lange huomauttaa, että taide ei ole vielä oppinut kaikkea, +mitä sen tulisi oppia aikakautemme suurelta ja monessa suhteessa +käänteentekevältä keksinnöltä: valokuvaukselta. Tämä opettaa meille +ensiksikin, että se, mitä ennen pidimme taiteen suorittamana +mukailuna todellisuudesta, ei vastaakaan todellisuutta. Valokuvauksen +vaikutuksesta on todellisuuden vaatimus saatu tarkemmin määritellyksi +kuin ennen. + +Ottakaamme esimerkki: Amerikalainen Maybridge tarvitsee vain +viidestuhannesosan sekuntia ottaakseen valokuvan ja kiinnittääkseen +levylle kaikki silmillemme näkymättömät liikunnon vaiheet. Nähtyään +hänen valokuvansa selitti kuuluisa maalari Meissonier, että hänen oma +esityksensä nelistävistä hevosista ei ole virheetön, vaan että sen +tilalle on saatava toinen, vähemmän sovinnainen. + +Mutta toiseksi valokuvaus opettaa, että taiteessa on paljon sellaista, +mikä on vierasta valokuvaukselle, nimittäin inhimillisen tunteen, +inhimillisen tarkoituksen ja tahdon ilmauksia. Tässä onkin taiteella +ominainen voimansa, kun se taas ei milloinkaan saata kilpailla +valokuvauksen kanssa todellisuuden toistamisessa. + +Tämä Langen väite ei tosin vielä pidä täydellisesti paikkaansa, +sillä maisemamaalaus esittää melkoisessa määrässä luonnon värileikin +kauneutta, mihin valokuvaus toistaiseksi ei kykene, vieläpä +maisemamaalaus ilmaisee myös valot ja varjot tarkemmin kuin valokuvaus, +koska näet se tapa, kuinka luonnonvärit tulevat valokuvassa esille, +väärentää maiseman varjostuksen. Sininen, spektriväreistä tummin, +lähenee valokuvassa valkoista, kun taas valovoimaiset punainen +ja keltainen, samoin kuin vihreäkin pyrkivät mustiksi. Mutta ei +liene kaukana se päivä, jolloin valokuvauksen onnistuu esittää +luonnonesineitten väritkin niin rikkain vivahduksin ja niin tarkasti, +että sellainen on taiteelle mahdotonta, ja kun se on tapahtunut, jäävät +maisema-, muotokuva-, vieläpä laatumaalauskin turhiksi, ja niillä, +kuten naturalistit väittävät, ei ole muuta tarkoitusta kuin ulkonaisen +totuuden ilmaiseminen. Mutta ne jäävät elämään tämän käännekohdan +jälkeenkin ja hyötyvät siitä, jos ne samalla ovat ilmauksia +inhimillisestä mielialasta ja tahdosta, etenkin tahdon pyrkimyksestä +ihanteellisuuteen. + +Olemalla itse persoonaton tehostaa valokuvaus, että taiteessa +on jotakin persoonallista ja subjektiivista. On hämmästyttävää +kuulla, että muuan Itä-Aasian kansa, älykkäät japanilaiset, jo +kaksisataa vuotta sitten olivat tästä selvillä ja kirjoittivat +siitä paikkansapitäviä mietteitä. Niinpä on eräs japanilainen +taidearvostelija huomauttanut, että perin luonnonmukainen maalaus +saattaa olla aika ikävä, jolloin katselija pysyy sen edessä +kylmäkiskoisena. Maalauksessa täytyy siis olla jotakin muuta kuin vain +tuo luonnonmukaisuus, jos se mielii olla vähänkin arvokas taideteos. +Japanilaisesta on arvotonta ja lapsellista kerätä liian paljon +yksityiskohtia maalaukseen. Taiteilijan, sanoo hän, tulee käyttää +arvostelukykyään jättämällä syrjään kaikki tarpeeton ja tarkoitettua +vaikutusta ehkäisevä. Ne japanilaiset, jotka ovat tutustuneet +eurooppalaiseen taiteeseen sen nykyisessä vaiheessa, huomauttavat, +että niin sanottu todellisuuden vaatimus, joka omissa rajoissaan +on paikallaan, on tullut raskaaksi ikeeksi eurooppalaisen taiteen +niskoille ja estää tunteen, neron ja mielikuvituksen vapaita liikkeitä, +joiden täytyy olla mukana, ettei todellisuus kävisi kuivaksi ja lopulta +sietämättömäksi. + +Naturalisti on kyllä tästä tietoinen ja siksi voi sattua, että hän +tämän tuntien tarttuu keinoihin, jotka ovat myrkkykeinoja taiteelle +ja taidetta harrastavalle yksilölle: saattaa tapahtua, että hän +mielenkiintoa herättääkseen ja ikävyyttä poistaakseen turvautuu +aistillisiin houkutuskeinoihin, tai että hän ottaa ruminta ja raainta +mitä luonnossa on, huomiota herättääkseen ja mainituksi tullakseen. +Tapahtuupa vielä useammin, että hänestä tavallaan tulee yksinkertaisten +viekoittelija, joka koettaa saada suosiota samoin keinoin kuin +keskinkertainen näyttelijä, kun tämä lähestyy näyttämön reunaa ja +katseella ja kädenliikkeellä houkuttaa itselleen kättentaputuksen. + +Taidetta ei tee taiteeksi luonnonjäljittely, vaan tyyli. Von Kirchmann +määrittelee tyylin siten, että se on niiden eri momenttien kokoomus, +jotka saavat määräyksensä taiteilijan omasta persoonallisuudesta. + +Luontoa jäljittelevä, tyyliä vailla oleva taiteilija on valokuvaaja, +joka on joutunut väärälle uralle. Taiteilijan tyyli ilmenee siinä, +kuinka hän kehittää muotoja, ryhmittää, värittää, kaikessa siinä, +missä luonteenomainen käsityspohja voi tulla ilmi. Täyden elämän saapi +taideteos vain persoonalliselta käsitystavalta, joka ilmenee tyylissä. +Mitä suurempi taiteilijapersoonallisuus on, sitä helpommin tunnettava +hän on teoksissaan ja ehkäpä enimmin niissä, joita samalla ihailemme +mitä syvällisimmän luonnontutkimuksen tuloksina. Suuren taiteilijan +tyylissä ilmenee hänen oman persoonallisuutensa rinnalla sen kansan ja +ajankohdan luonne, johon hän kuuluu. + +Tyyli näyttäytyy muotoainesten valinnassa ja siinä, kuinka eri määrässä +tehostetaan kaunista sen eri vivahduksissa, ylevää tai pelkästään +kaunista, ihanteellista tai luonteenomaista! Mutta tyylissä on aina +jokin määrä vapautumista pelkästä todellisuuden matkimisesta; siinä on +aina vapaudenjulistus sellaista luonnossa esiintyvää vastaan, jonka +kuvaaminen taideteoksessa olisi tarpeetonta sen tarkoitukselle tai +vahingollista sen tarkoitetulle vaikutukselle. + +Loistava esimerkki siitä, mitä tyylittely merkitsee, on Feidiaan +korkokuva Parthenontemppelin friisissä; se esittää juhlakulkuetta, +Panathenaia-juhlaan kuuluvaa, joka vuosittain pidettiin Ateenassa, +ja jonka tarkoituksena oli olla jonkinlaisena inhimillisen jalouden +ja kauneuden riemusaattona. Asian laadusta johtuu, ettei Feidias ole +voinut täysin luonnonmukaisesti kuvata tätä kulkuetta. Hän on ottanut +sen todellisuudesta vain kauneimmat ja luonteenomaisimmat ainekset, +ja koska kulkueella oli uskonnollinen merkitys, ei hän epäröinyt +antaessaan näitten todellisuudesta otettujen nuorten tyttöjen, +poikien, nuorukaisten ja jalkamiesten, ratsastavien nuorukaisten, +nelivaljakoiden ja uhrieläinten lähestyä päämäärää, missä kaksitoista +Olympon jumalaa heitä odottaa. Näitten korkokuvaan piirrettyjen +olentojen suuressa joukossa ei ole yhtään, joka ei miellyttäisi asennon +ja muotojen kauniilla luonnollisuudella. Luonnontutkimukseen nähden +huomaamme, että tässä on olemassa tavaton määrä ennen hankittuja +tarkkoja ulkonaisen todellisuuden huomioita. Ja kuitenkin vallitsee +tässä täydellinen vapaus eikä näy jälkeäkään siitä orjallisesta +pakosta, jonka n.s. todellisuudenkuvaus laskee orjiensa hartioille. + +Ennenkuin Feidias niiden avustavien taiteilijoiden kanssa, jotka +muovailivat nuo korkokuvat, aloitti työnsä, oli hän mielikuvituksessaan +nähnyt ja järjestänyt kaikki, mitä hän tässä tahtoi esittää, arvioinut +kokonaisuuden ja joka yksityisen kuvion merkityksen, paikan ja +vaikutuksen katselijan silmään ja poikennut n.s. todellisuudesta juuri +niin paljon kuin tarvittiin saavuttaakseen kaikkein yksinkertaisimmilla +keinoilla taideteoksensa tarkoituksen: ilahuttaa sen kauneudenrikkauden +näkemisellä, jota hänen kansassaan ruumiillisesti oli, ylistää +isänmaata ja sen sivistystä, jalostaa kansaa tällaisen teoksen +katselemisella ja lahjoittaa jälkimaailmalle, ei suinkaan orjallisen +tarkkaa, vaan henkisesti todellisen ja oikean käsityksen Panathenaian +juhlakulkueen luonteesta ja Ateenan kansan luonnonlaadusta ja +sivistyksestä. + +Jos, kuten toivon, se päivä tulee, jolloin kuvaava taide saa nykyistä +suuremman merkityksen julkisessa elämässä, niin tulee myös tyylin +vaatimus taas yhtä tuntuvaksi kuin luonnontutkimusten vaatimus, ja +molemmat vaikuttavat jälleen sopusointuisesti yhdessä. Ja tässä tyylin +vaatimuksessa onkin atelieerityön oikea merkitys. Jollei atelieerityö +mieli olla muuta kuin yritys neljän seinän sisällä harjoitelmien +johdolla jäljitellä luonnontodellista ja kaikkia sen moninaisia +jäljittelemättömiä muotoja ynnä valojen, varjojen ja värien loistoa, +on sen harjoittelemisella tuskin enää pätevää aihetta, sillä siitä +puuttuu pakostakin paljon harjoitelmien välittömyydestä, tuoreudesta +ja myös teknillisestä reippaudesta ja taituruudesta. Mutta nämä +atelieeritöitten vajavaisuudet voidaan hyvinkin korvata niillä +ominaisuuksilla, joita taiteilija rauhallisessa atelieerityössä saattaa +sisällyttää teoksiinsa omasta sielullisesta persoonallisuudestaan, +mielikuvituksestaan, joka vapaasti yhdistelee hänen muistikuviaan, +ja tunnelmistaan, jotka valavat jotakin helposti käsitettävää, mutta +kuitenkin sanomatonta hänen kuvaamaansa ulkonaiseen todellisuuteen. + +Niiden maalausten, joilla ei ole kumpaakaan ansiota, ei harjoitelman +objektiivista luonnonvoimaa eikä tunnelman ja mielikuvituksen +subjektiivista tarmoa, myönnetään ennemmin tai myöhemmin olevan meille +yhdentekeviä. Häviöön tuomitut n.s. mielikuvitukselliset maisemat +saavat kerran takaisin oikeutensa. Niillä kedoilla ja järvillä, niissä +lehdoissa ja niillä kukkuloilla, joita ne esittävät, saa taiteilijan +mielikuvitus silloin taas temmeltää yhtä vapaasti kuin runoilija luo +mielikuvituksestaan luonnonseutuja, niinkuin Shakespeare on tehnyt +"Kesäyön unelmassa" ja Goethe Kyöpelinvuorella tai Farsalan kentillä. + +Tällaisissakin mielikuvituksen luomissa maisemissa voinee varmaankin +esiintyä, kuten Feidiaan korkokuvissa, mitä hartainta luonnontutkimusta +ja siten saatua täydellistä tekniikan hallitsemista. Sellaisina +ne ovat täysin oikeutettuja luonnonmukaisuudenkin kannalta, koska +luonnonvapaudella ei tarkoiteta orjuutusta kaiken luonnossa esiintyvän +satunnaisen ja sielunelämällemme yhdentekevän alaiseksi. + +Taiteen tulee muuten olla yleinen kirkko, missä kaikki nämä suunnat +voivat rauhassa ja sovussa palvella samaa jumalallista estetiikkaa, +joka käy maailmankaikkeuden läpi tavaten vastakaikunsa ihmisen +kauneudenkaipuussa. Pyhän haudan kirkossa Jerusalemissa syttyy +toisinaan tappelu kreikkalais- ja roomalaiskatolisten välillä. +Taiteen temppelissä pitäisi olla rauhallista. Siellä on kaikilla +taiteentunnustuksilla alttarinsa. + + + + +XIII. + +IDEALISMI, SKEMATISMI, REALISMI, NATURALISMI. + + +Edellisissä luennoissani olen huomauttanut sitä merkitystä taiteen +syntymiselle, sitä tärkeyttä taiteen elämälle ja tuoreudelle, mikä +on luonnontutkimuksella, luonnon jäljittelemisellä. Mutta samalla +olen osoittanut, ettei taide milloinkaan täysin suorita tehtäväänsä +ainoastaan luontoa jäljittelemällä, että jos sillä, kuten naturalistit +sanovat, ei olisi mitään muuta tehtävää, olisi sen laita perin +huonosti, siliä sen antamat ulkonaiset todellisuuden jäljennökset +eivät milloinkaan voi olla täydellisesti luonnonmukaisia, eivät voi +toistaa täysin vastaavalla tavalla luonnon valoja ja varjoja, eivät +saata ilmaista esteettisesti vaikuttavia liikkeitä luonnossa, kuten +auringon heijastusta ja kuvaimia liikkuvassa vedessä, pilvien kulkua, +lintujen lentoa, viljan aaltoavia liikkeitä tuulessa samalla ja yhtä +vaikuttavalla tavalla kuin ne luonnossa näemme. + +Selvää on myös, että jos naturalistit olisivat oikeassa, ei eräille +aloille, joilla kuvaavat taiteet ovat saaneet korkeimpia voittojaan, +kuten uskonnollinen, mytologinen ja historiallinen plastiikka ja +maalaustaide, olisi koskaan astuttu. Selvää on lopuksi myös, että +kahdelta niin arvokkaalta taiteelta kuin rakennustaiteelta ja +musiikilta kiellettäisiin taiteen nimi, koska niillä suurissa ja +olennaisissa piirteissään ei ole mitään luonnosta jäljiteltävää. Olen +osoittanut, että naturalistinkin täytyy valita aiheensa, tehostaa +jotakin ja syrjäyttää muuta, pitää eräitä yksityiskohtia tärkeämpinä +ja laiminlyödä toisia, siis suhtautua siihen todellisuuteen, jota hän +tahtoo jäljentää, arvostellen, hyväksyen ja hyljäten, ja että hän +siten tuomitsee omat periaatteensa, panee työhönsä jonkun verran omaa +mieltään ja makuaan, siis subjektiivisuuttaan ja persoonallisuuttaan +ja täten itsetiedottomasti astuu askeleen tuomitsemaansa suuntaan, +nimittäin ihannoimiseen päin. + +Olen koettanut myös osoittaa ihannoimista vastaan nostettujen +huutojen syyt. Meille kaikille sattuu sellaista, että käytämme +samaa sanaa monissa merkityksissä, emmekä tällöin tee kyllin selvää +eroa näiden merkityksien välillä. On n.s. idealismia, joka täydellä +syyllä tuomitaan kelvottomaksi: se valeidealismi, jota nimitän +_skematismiksi_, ja jota kuvailin viime luennossa -- se suunta, joka +pitää luonnontutkimusta vain taiteen kasvatusopillisena valmisteluna. +Kun kerran on jättänyt taakseen muutamat ahkeroiden vietetyt +oppilasvuodet, niin saattaa, arvelevat tämän suunnan edustajat, luoda +uutta _aus der Tiefe des Bewusstseins_, ja silloin syntyy kaavamaisia +maisemia kaavamaisine ilmoineen ja värivaikutelmineen; silloin luodaan +kaavamaisia ihmishahmoja kaavamaisissa asennoissa ja kaavamaisesti +puettuina j.n.e. Realismi ja naturalismi olivat pohjaltaan oikeutettuja +tämän vastavaikutuksia. Naturalismista sellaisenaan en halua enempää +puhua. Olen osoittanut sen omia ristiriitoja ja sen seurauksia, jotka +riistäisivät taiteelta olemassaolon oikeuden tai parhaassa tapauksessa +sallisivat sen toistaiseksi elää sen valokuvaustaiteen sijaisena, jonka +tulevaisuus meille ehkä lahjoittaa, ja joka muka meille toimittaa +luonnon värileikeistä uskollisemman esityksen kuin sivellin ja värit. +Sitävastoin lienee paikallaan tarkastella lähemmin _idealismia_ ja +sen oikeutusta koskevia kysymyksiä, sen ansioita ja heikkouksia sekä +niitä väärinkäsityksiä, joita sen nimeen liittyy. Haluan tässä kohden +tulla toimeen esimerkeillä, mikäli se on mahdollista, lausumatta +mielipidettäni abstraktisin lausein. + +Wienissä oli 1860-luvulla päätetty kaupungin puistoon pystyttää +kuvapatsas kuuluisalle säveltäjälle Franz Schubertille, eräälle +romanttisen musiikin nerokkaimmista edustajista. Ne, jotka olivat +kuulleet hänen sävellyksiään ja ihastuneet niihin, kuvittelivat häntä +mielellään kookkaaksi, kauniiksi mieheksi, jonka piirteissä oli jotakin +haaveilevaa. Sellainen hän valitettavasti ei ollut. Rahoja patsaan +pystyttämiseksi oli kuitenkin koottu, ja kolme etevää kuvanveistäjää, +yksi Münchenistä, toinen Roomasta, kolmas Wienistä, saivat toimekseen +laatia luonnoksen. Kun luonnokset oli saatu, huomattiin, että +müncheniläinen taiteilija -- hänen nimensä oli Wiedemann -- kuvasi +Franz Schubertin ulkonaisen olemuksen sellaiseksi kuin se todella +oli: karkeasti muovaeltu ruma ruumis, lihava ja turpea, kasvot niin +sanoaksemme rasvaiset, tukka epäjärjestyksessä, irstailijan huulet, +tylppänenä, jolla komeilivat suuret silmälasit, jokseenkin huonosti +sopiva puku, johon kuului myös korviin asti ulottuva kaulus. + +Kun Wiedemannin luonnos esitettiin tarkastuslautakunnalle ja +Schubertin hyvin tuttu, pyöreävatsainen hahmo tuli näkyviin, valtasi +tarkastajat nauruja suuttumus. Mutta taiteilija ei ollut ainoastaan +ottanut huomioon Schubertin ruumiillista olemusta. Hän oli myös +tahtonut esittää hänen sielullisen ihmisensä innoituksen hetkellä, +ehkäpä juuri silloin, kun laajalti tuttu "Ständchen" syntyi hänen +sielussaan. Mutta tässäkin suhteessa Wiedemann oli noudattanut kovaa +todellisuutta ja esittänyt Schubertin sellaisena kuin hänen sanotaan +noina hetkinä olleen: miettivänä, peukalolla ja etusormella pidellen +nuuskahyppysellistä, jolla nenää palkittaisiin, kun mieleen johtunut +sävel olisi alkanut aivoissa selvitä. + +Tämä luonnos hylättiin. Pitäisikö Wienin nähdä Schubertinsa, saisiko +jälkimaailma nähdä hänet sellaisena, pronssiin valettuna, tuon miehen, +jolla oli niin hienosäikeinen, syvällinen sielunelämä? Palkittaisiinko +jumalallista laulajaa, saksalaisen laulun sielua, suloisimman ja +hartaimman tunnemystiikan edustajaa niin innoittavalla tavalla, että +hänen katoava puolensa, hänen epäsuhtainen tomumajansa, josta kohtalon +oikun vuoksi oli tullut hänen sopusuhtaisen henkensä vankila, olisi +kaikkien nähtävänä, katoamattomaan pronssiin valettuna jälkimaailmaa +varten, juuri kuin tuo tomumaja olisi ollut oikea Franz Schubert? +Tyytymättöminä tehtiin tämä kysymys, ja siihen vastattiin kieltävästi. +Wiedemannin luonnos siis hylättiin. + +Wienin asukkaat eivät vielä olleet kylliksi perehtyneet +todellisuusvaatimuksen salaisuuksiin, halutakseen katsella +nuuska-annostaan odottavaa tylppönenää silmälaseineen, pyöreätä vatsaa +ja karvakaulusta ikuistettuina pronssiin ja varustettuina nimellä: +FRANZ SCHUBERT. + +Otettiin sitten esille toinen, wieniläisen kuvanveistäjän Pilzin +luonnos. Tässä oli vartalo oikeassa plastillisessa asennossa, +poimutellussa puvussa, innoitusta henkivin kasvonpiirtein. Veistokuvana +se teki edullisen vaikutuksen, mutta voi! siinä ei voitu tuntea yhtään +todellisen Frans Schubertin piirrettä. Niistä, jotka olivat tunteneet +hänet ja pitäneet hänestä, vaikka hän olikin ruma, oli tämä kuva vieras +ilmiö. + +Kolmaskaan luonnos, jonka oli tehnyt Kundmann Roomasta, ei ollut +tyydyttävä. + +Mitä siis oli tehtävä? Ehdotettiin, ettei tehtäisikään kuvapatsasta, +vaan tyydyttäisiin rintakuvaan; sen ympärille sovitettaisiin +korkokuvakoristeita, jotka vetäisivät katselijan huomion puoleensa, +niin ettei hän liiaksi kiintyisi tylppänenään ja rumaan suuhun. +Ehdotettiin myös, että rahat käytettäisiin Schubertin muistorahastoksi. +Siten olisi Aleksanterin miekalla katkaistu gordilainen solmu. + +Tässä on nyt esillä ristiriita, jossa toisella puolen on +todellisuusvaatimus, toisella kauneusvaatimus lievimmässä muodossaan, +siinä nimittäin, että mainion miehen muistoa tulee säästää siltä +nurjuudelta, jota hän itse elämässään kärsi, ollessaan sidottuna +sellaiseen ulkoasuun, joka on ristiriidassa sielukkaan, nerokkaan ja +ylevän sisällyksen kanssa ja tekee tämän hieman naurettavaksi, ja +että kaupunkia tulee säästää näkemästä pronssiin valettua rumuutta +pilaamassa jotakin sen julkisista paikoista. Wiedemann koetti +tässä naturalismilla tyydyttää todellisuuden vaatimusta. Yrittikö +Pilz idealisuudella toista? Jälkimäiseen kysymykseen täytyy minun +käsittääkseni vastata kieltävästi. + +Mitähän olisi kaikista taidesuunnista ihanteellisin, muinaishelleeninen +plastiikka, tehnyt, jos yhtä vaikea pulma olisi ollut sen +ratkaistavana? Luulen, että siihen kysymykseen voi vastata, koska +helleenien taiteella on monta kertaa ollut sellainen tehtävä +suoritettavana. + +Eräs Kreikan ja ihmiskunnan jaloimmista ja henkisesti vaikuttavimmista +miehistä, Sokrates, oli ruma, ja hänen kasvonpiirteensä muistuttivat +satyyria. Hänen oppilaansa tosin väittivät hänen kanssaan vähän aikaa +seurusteltuaan huomaavansa hänet kauniiksi, varmasti sen takia, että +hänen keskustelunsa oli syvämielistä, henkevää, sukkelaa ja paraalla +attikalaisella suolalla kärjistettyä; heidän mielestään hän oli myös +suuri luonne, sydämeltään puhdas ihminen, viisauden opettaja sanoissa +ja toimissa, mikä kaikki kuvastui hänen kasvojensa ilmeessä. + +Jos Sokrateelle olisi pystytetty muistopatsas, olisiko taiteilijalla +silloin ollut oikeus esittää hänet satyyrikasvoiseksi mieheksi? Luulen, +että helleenit, niin idealisteja kuin he taiteessaan olivatkin, +olisivat varmasti vastanneet myönteisesti, koska he käsittivät +ihannoimisen ja valehtelemisen erotuksen. He olisivat kyllä vaatineet, +että Ateenan yleisö olisi tuntenut Sokrateen kuvan siksi Sokrateeksi, +jonka oli nähty ajatuksiin vaipuneena seisovan Ateenan kaduilla; +siksi Sokrateeksi, joka sotilaana ryntäsi vihollisten riveihin ja +pelasti oppilaansa Alkibiadeen kuolemasta, ja joka niin uljaasti ja +liikuttavasti puhui kansan tuomioistuimen edessä ja sitten vankilassa +tyhjensi myrkkymaljan sovinnollisella mielellä, sielunrauhan +järkähtämättä. + +Meillä on Sokrateesta kuvapatsaita, jotka epäilemättä ovat peräisin +antiikin ajoilta ja vahvistavat todeksi, mitä juuri sanoin. Mutta +olisivatkohan ateenalaiset ylistäneet kuvapatsasta, joka olisi +esittänyt Sokrateesta vain hänen ruman ulkomuotonsa, viittaamattakaan +hänen sielunsa aateluuteen ja kauneuteen, niin ettei hänen +piirteissään olisi vähääkään kangastellut se hyvyys ja nerokkuus, +jonka vaikutuksesta hänen oppilaansa katselivat näitä kasvoja +rakastaen ja ihaillen? Varmasti ei. Sitenhän olisi rikottu toista +todellisuusvaatimusta vastaan, sillä sielunilme on kasvoilla yhtä totta +kuin niiden aineelliset muodot, vieläpä arvokkaampi ja viehättävämpi +todellisuus kuin ne. Taiteilijalta, jonka olisi ollut tehtävä Sokrateen +kuva, olisivat ateenalaiset siis vaatineet, että hänen olisi kyettävä +luomaan satyyrikasvot, joilla olisi ihmiskunnan tietäjän ja esikuvan +sielunilme. Jollei taiteilija olisi saanut ratkaistuksi tätä ongelmaa, +olisivat he sanoneet, että hänen teoksensa oli epäonnistunut; mutta he +olisivat hylänneet kuvan, jolla ei ollut filosofin tuttuja piirteitä, +vaikka se olikin esittävinään häntä, hylänneet jokaisen imartelevan +jäljennöksen tästä miehestä, joka ei tarvinnut imartelua esiintyäkseen +henkisesti kauniina. + +Kuvapatsaissahan aina on jonkinlaista jumaloimista, ja sen +todellisena tarkoituksena on esittää muistettava henkilö juuri niiden +ominaisuuksien valaistuksessa, jotka tekevät hänet muistettavaksi. +Naturalistiset patsaat, jotka antavat sieluttomia kopioita tomumajasta, +tuomatta esille, mitä muistettavaa henkilössä on, ovat sen vuoksi +surkeita todisteita taiteellisesta voimattomuudesta. Mutta niitä on +kuitenkin pidettävä parempina kuin valheellisia kuvia, koska nämä +antavat sielunilmeen kuvastua piirteillä, jotka eivät kuuluneet +tarkoitetulle henkilölle. Onhan katselijassa itsessään jotakin, +mikä saattaa naturalistiseen kuvaan sisällyttää siitä sellaisenaan +puuttuvan, ja se on mielleyhtymien voima. + +Jos katsoja tuntee kuvatun henkilön luonteen ja elämäntyön, niin ne +mielteet, jotka tähän tuntemiseen perustuvat, vaikuttavat myös osaltaan +katselemisessa ja pyrkivät kasvonpiirteihin ja asentoon panemaan sitä +henkistä, jota taiteilija ei ole kyennyt ilmaisemaan. Muotokuvallinen +näköisyys, vaikkapa se olisikin raaka, karkea ja yksipuolinen, +herättää aina jonkun verran mielenkiintoa. Aluksi se voi loukata, +jopa suututtaakin. Mutta seuraavassa tuokiossa alkaa katselijassa +mielleyhtymien toiminta pyrkien ratkaisemaan tämän pulman, sovittamaan +kuvatun henkilön ulkoasua yhteen hänen sisäisen olemuksensa kanssa. +Sitävastoin kääntää pian selkänsä valehtelevalle kuvalle, joka ei ole +sitä mitä se on olevinaan, ja johon ei historiallinen harrastus eikä +mielleyhtymien toiminta voi kiintyä. + +Luulen näillä sanoilla tehneeni naturalismille oikeutta, mikäli se +ansaitsee. Se nojaa taiteen olemuksen väärään käsittämiseen, mutta se +on kuitenkin arvokkaampaa kuin sekä se väärä idealismi, jota tulee +nimittää skematismiksi, että toinen väärä idealismi, joka pyrkii +kaunistamaan ulkopiirteitä väärentämällä niitä, mutta ei antamalla +niille parasta, kauneinta ja henkisintä ilmaisua, milloin kaunista +henkisyyttä kuitenkin on tarkattavana ja esitettävänä. Naturalismia on +pidettävä näitä kahta suuntaa parempana, mutta sillä on rajansa, joiden +ulkopuolella se on ehdottomasti hyljättävä. + +Äsken kuoli belgialainen lähetyssaarnaaja, isä Damien, ihmisrakkautensa +marttyyrinä pyrkiessään olemaan Kristuksen seuraaja. Hän oli valinnut +olinpaikakseen pienen merensaaren, jonne pitaalitautisia oli +karkoitettu. Hän tuli näiden kurjien, elävältä mädäntyvien luo heitä +lohduttamaan. Tauti tarttui häneenkin, ja hänen oli vaellettava samaa +kamalaa tietä kuin heidänkin poistuessaan katoavaisuudesta. + +Jos isä Damienille pystytettäisiin muistopatsas, niin luulen, että +naturalisteja kuitenkin epäilyttäisi esittää hänen piirteitään sen +kamalan taudin raatelemina, johon hän sortui, vaikka sellainen +esitys olisikin täydellisesti sopusoinnussa naturalismin periaatteen +kanssa. Kaikissa tapauksissa ei koko maan päällä olisi yleisöä, joka +olisi taipuvainen rahalla korvaamaan ja ilkeäisi katsella sellaista +ihmisyyden ja taiteen solvausta. + +Palataksemme vielä Schubertia koskevaan pulmaan minun tulee lisätä, +että se ratkaistiin niin hyvin kuin voitiin. Hän sai kuvapatsaansa +Wienin kaupunginpuistoon, kun näet lopulta hyväksyttiin Kundmannin +tekemä luonnos. Lübke antaa taiteenhistoriassaan tästä kuvapatsaasta +sen arvolauseen, että se on "_fein empfunden_". + +Vastustaessaan imelää ja imartelevaa makusuuntaa naturalismi on +liioitellen mennyt mahdottomuuksiin, joita ei uskoisi, jolleivät ne +olisi silmien edessä. On olemassa arvostelukyvyltään niin heikkoja +naturalistisia muotokuvamaalareita, että he luulevat joutuvansa +imartelemaan, jos erottavat oleellisen epäoleellisesta. Kasvoilla +saattaa hetken aikaa olla väsymyksen ja hermostumisen leima, vaikka +niiden omistaja tavallisesti on eloisa ja tervehermoinen ihminen. Jos +hän tällaisella hetkellä joutuu naturalistisen maalarin kuvattavaksi, +arvelee tämä todellisuuspyrkimyksen vaativan, että hänet esitetään +väsyneenä ja hermostuneena, koska sillä hetkellä asian laita niin +on. Jos hän on saanut rakkulan kasvoihinsa, maalaa naturalisti sen +yhtä mieluisasti kuin hänellä on tapana kuvata ritarimerkkejä, ja tuo +rakkula, joka ehkä muutaman päivän kuluttua on kasvoista kadonnut, +jääpi jäljennökseen, niin kauaksi kuin tämä säilyy. Se suunta taas, +jota täydellä syyllä sanotaan realistiseksi, osaa sitävastoin hyvin +erottaa satunnaisen oleellisesta ja tietää, ettei satunnainen ole +todellista, vaan oleellinen. + +Pannessaan vastalauseen imelää ja imartelevaa makusuuntaa vastaan +naturalismi on myös alkanut pelätä kaunista. Jos naturalisti esittää +kauniit kasvot, voivat hänen uskonveljensä tietysti syyttää häntä +makeilemisesta. Naturalistisessa maalauksessa voidaan esim. nähdä +esitettävän leikkivää lapsiparvea. Niiden joukosta hakee kuitenkin +turhaan ainoitakaan edes hieman miellyttäviä kasvoja, kun taas +todellisuudessa ei tarvitse kauankaan viipyä lasten leikkipaikalla +tuntematta sitä iloa, jota lapsuusiän luontevan miellyttävät piirteet +ja liikkeet tuottavat. Ilmeiltään idioottien tai ukonnäköisten taikka +jotakin ihmisenmuotoista apinaa muistuttavien lapsiparvien maalaaminen +on naturalistinen erikoisharrastus, joka lyö luontoa ja niin paljon +huudettua todellisuusvaatimusta päin kasvoja ja valehtelee yhtä paljon +kuin päinvastainen; suunta tai enemmänkin ja häpeällisemmällä tavalla. + +Realisti taas maalaa lapsuusmaailman ja ihmiset yleensä sellaisina kuin +hän ne huomaa. Jos hän esittää leikkivää lapsiparvea tai kansankokousta +kadulla, antaa hän kauniille ja rumalle kaikissa niiden asteissa sen +osan, joka niillä todellisuudessa hänen mielestään näyttää olevan. +Tämä onkin oikea menettely, ja realismi täyttää täten toisen taiteelle +asetettavista vaatimuksista, kun taas oikea idealismi, joka tarvitsee +realismia rinnallaan, täyttää toisen. + +Otaksukaamme, että on esitettävä taistelu tai kahakka, esim. Suomen +viime sodasta. Naturalisti, jos hän on johdonmukainen, kieltäytyy tähän +tehtävään ryhtymästä -- eihän hän ole nähnyt, kuinka kaikki tapahtui, +ja n.s. todellisuusvaatimuksen perusteella hän hylkää historiaan tai +menneisyyteen kuuluvan maalaamisen. + +Realisti lähtee Suomeen, jos hän ei ennestään asu siellä. Hän toimittaa +niin, että joutuu näkemään suomalaisia pataljoonia, hän jäljentää +näiden miehistä niin monet kasvot kuin tarvitsee, etenkin sellaisia, +joilla hänestä on erikoisesti suomalainen luonne, varmana siitä, ettei +_nykyinen_ suomalainen tyyppi saata paljoakaan erota suomalaisesta +tyypistä v:lta 1809, ja että jos senaikuiset vanhat soturit nousisivat +haudoistaan, tuntisivat he maalauksessa omat, toveriensa ja lapsiensa +oleelliset piirteet. Samoin hän menettelee esitettäviin venäläisiin +nähden. Hän jäljentää eläviä kasakoita ja muita Venäjän tsaarin +alamaisia. Hän hankkii museoista, vaatevarastoista, senaikuisista +piirroksista ja kuvauksista mitä tarkimmat tiedot silloin käytetyistä +ruotsalaisista, suomalaisista ja venäläisistä univormuista ja aseista. +Hän maalaa taisteluihin osaaottaneiden upseerien kuvia, jos vain heistä +on olemassa muotokuvia. Hän lukee kaikki käsillä olevat kertomukset +taistelun kulusta, laatii luonnoksia taistelutanteresta ja sen +ympäristöstä. Jos taistelun mainitaan sattuneen kirkkaana tai pimeänä +päivänä määrättynä vuodenaikana, antaa hän luonnolle taulussaan sen +tunnelman, jota silloinen vuodenaika ja sää vaativat. Hyvin tietäen, +ettei kaikkia vaatimuksia vieläkään ole täytetty, hän ponnistelee +antaakseen sotilaiden kasvoille ne sieluntunnelmatkin, joiden hän +otaksuu tai tietää soveltuvan sielullisiin ilmiöihin taistelun aikana. + +Tämä on realistin menettelytapa ja täsmälleen samanlainen on oikean +idealistinkin, sillä oikea idealisti on, kun on esitettävä nykyään +esillä olevaa todellista tai mahdollisuuden mukaan kuvattava todellista +entistä, ensi sijassa realisti, toisessa idealisti. Mutta mahdollista +ja todenmukaista on, että idealisti käsittelee taivasta, valoja, +varjoja ja värejä hiukan toisin kuin realisti, että hän sisällyttää +niihin jotakin itse sodan luonteesta: että hän antaa maisemalle +tunnelman, jossa piilee jotakin kohtalokastapa draamallista. Edelleen +on luultavaa, ettei hän tyydy ainoastaan jäljentämään suomalaisista ja +venäläisistä sotilaista tekemiään luonnoksia. Luonteensa laadun mukaan +hän koettaa löytää niissä tyypillistä, menetellä niinkuin Rafael, +maalatessaan Fornarinansa, joka ei ollut suoraan todellisuudesta otettu +nainen, vaan hänen tyypillisyyteen taipuvan tunteensa luoma mielikuva, +johon naisellinen kauneus on monesta eri henkilöstä yhdistettynä saanut +antaa aineksia. Jos asian laita on näin, antaa hän joillekin etualalla +ja pääryhmässä oleville suomalaisille sotureille tyypillisemmät +rotupiirteet kuin mitä kopioiduissa kasvoissa ehkä ilmenee, ja näihin +tyypillisiin piirteihin hän panee jotakin, mikä vastaa runoilijan +käsitystä siitä, minkä näköisiä he ovat olleet, tai vielä elossa +olevien vanhojen soturien aikaeron epäilemättä ihannoimia kuvitelmia +entisten tovereittensa ulkonäöstä ja esiintymisestä taistelun aikana. + +Ihannoimisen olemus on näet siinä, että taiteilija luontoa tutkiessaan +ja jäljitellessään tuntee siinä esiintyvän lajikuvia, tyyppejä, +joita vain poikkeuksittain siinä tavataan laadultaan puhtaina, koska +ulkonaiset, useinkin epäsuotuisat olosuhteet, joihin yksityisten +elimistöjen täytyy mukautua, tuottavat enemmän tai vähemmän +surkastuneita tai epäkauniita muotoja. + +Liioitelluksi, harhautuneeksi ja hylättäväksi käy ihannoiminen, jos +taiteilija tuntiessaan luonnossa tyypillisyyttä, antaa sen vaikuttaa +itseensä niin, että hän pyrkii karkoittamaan taideteoksestaan kaikki, +mikä viittaa siihen, että elämän alusta saakka on ollut taisteltava +epäsuotuisia olosuhteita vastaan, että on käyty ja käydään vieläkin +olemassaolosta taistelua, joka on jättänyt arpia melkein kaikkialle +luontoon. Sellainen ihannoiminen on liioiteltua ja hylättävää, jos +taideteos on kuvaavinaan todellisuutta ympärillämme. + +Paikallaan ja usein aivan tenhoavaa vaikutukseltaan on sama +ihannoiminen, jollei se halua kuvata ulkonaista todellisuutta, +vaan uskonnollisten näkyjen ja mytologisen mielikuvituksen +luomia maailmoita. Mutta sillä on oikeutuksensa täysin +todellisuusperäiselläkin alalla, aivan yhtä suuri oikeutus kuin +tyypillisyydellä itse luonnossa, missä sitä, vaikkakin usein +kätkettynä, todella on olemassa. Maisema taikka ihmisiä esittävä +taulu on senvuoksi luonnonmukaisempi, jos ne antavat aavistaa +näitten mallikuvien läsnäolon, kuin jos ne eivät anna. Minun on +lisättävä, ettei ihannoimisen tarkoituksena ole ainoastaan antaa +aavistusta olentolajien tyypeistä; silloin se pian ajautuisi karille +yksitoikkoisuuden takia. Se koskee myös jokaisessa yksilössä piilevän +olennaisen, tyypillisen ja luonteenomaisen aavistamista ja pyrkimystä +ilmaisemaan tätä tyypillistä yksilöissä, jotka ovat enemmän tai +vähemmän vapautuneet häiritsevistä satunnaisuuksista. + +Ihannoimisen vaarat ovat helposti huomattavissa. Helleenisen taiteen +jumala- ja sankarikuvat osoittavat, että ihannoimisen voi kehittää +mitä korkeimmalle yksilöllisen ja luonteenomaisen siitä vähääkään +kärsimättä. Se saattaa päinvastoin saada siitä lisää selvyyttä ja +määräperäisyyttä. Helleenisen kuvanveistotaiteen tarunomaiset henkilöt +ovat kaikki samaa lajityyppiä: inhimillistä, joka on vapautunut +olemassaolon taistelun arvista, vapautunut kaikista surkastuttavista +syistä, joita todellisuudessa on niin paljon. Mutta tämä yhteinen +lajityyppi ei aiheuta yksitoikkoisuutta. Jokainen näistä ihannekuvista +on erikoinen yksilöjä niin perin luonteva kaikissa yksityiskohdissa, +että tottuneen silmän on helppo erottaa toisistaan Eroksen ja +Bacchuksen torsot, samoin Junon torso sellaisesta, joka on kuulunut +Afroditelle, ja Afroditen torso Hebelle kuuluneesta. Yksilöllinen +karakterisoiminen voi esiintyä kiireestä kantapäähän. + +Mutta vaikka helleenien siis onnistuukin välttää ihannoimisen vaarat, +niin että he hyötyivät sen ihanista eduista, näyttää taidehistoria +-- eikä vähimmän tänä ja edellisinä vuosisatoina -- että vaaroja on +olemassa päästenkin paljon vaikuttamaan. Tarvitaan luonnontutkimusta, +johon on koottu monien sukupolvien kokemukset, ja monet suopeasti +vaikuttavat historialliset, maantieteelliset ja eetilliset olosuhteet, +jotta ihannoiva suunta taiteessa saattaisi jatkua yhtä onnellisesti +kuin helleenien kesken. Nykyajan kansojen taiteilijoilla ihannoiminen +on aina rajoittunut hakemaan tai esittämään tyypillistä lajissa tai +eräissä ryhmissä, jollaisia ovat lapsi, nuorukainen, neito, mies, +nainen j.n.e.; mutta ei esittämään tyypillistä yksilössä, varsinaisesti +luonteenomaista hänessä. + +Useimmat idealistiset maalarit tuntevatkin senvuoksi tuskin useampia +kuin _yhdet_ kasvot, tosin jokaista ikäkautta, jokaista säätyä, +jokaista kansaa varten hiukan muunnellut, ja heidän kuvaamansa +samanikäiset, -sukuiset ja -heimoiset henkilöt ovat olleet enemmän +yhdennäköisiä kuin saman perheen jäsenet. Fechner huomauttaa +sattuvasti, että kasvoista ja vartaloista on ihannoiville maalareille +tullut samaa kuin kirjaimista kirjureille: ne kuuluvat, niin +sanoaksemme, näiden maalarien käsialaan, ja heiltä saamme eräänlaista +kalligrafista ihmiskirjoitusta, joka näyttää hyvältä kuten kaikki +kaunokirjoitus, mutta on jokseenkin luonteetonta ja muistuttaa +kirjoituskaavaa. + +Ihannoiminen, joka syrjäyttää luonteenomaisesti yksilöllisen, on +harhaantunutta, mutta on kuitenkin kauan ollut tavallista. Ja meidän +aikanamme onkin sille vihdoinkin singottu se ankara vastalause, joka +olikin tuleva. + +Erittäin sietämättömäksi se käy jättäessään idealismin oikean kotimaan +alueet, kun se ei pysy uskonnon, jumalaistarun, runon, symboliikan +aloilla, vaan ryntää ankarimman todellisuuden tanterelle loihtiakseen +siellä valheellisesti esiin täydellisyyden olotilan, joka ei ole +kärsinyt mitään olemassaolon taistelussa; kun se talonpoikaishäitä +kuvatessaan ei tee morsianta vain kauniiksi, sillä sellainen +hän on oikeutettu olemaan ja usein onkin, vaan enkelimäiseksi, +sulhasen kerubiseksi nuorukaiseksi, maalaisukot patriarkoiksi, +jotka muistuttavat esi-isiä ja italialaisten renessanssimaalausten +apostoleita, maalaisnaiset madonnoiksi tai ennustajattariksi Michel +Angelon sibyllain tapaan, miehet sankareiksi ja lapset pieniksi +enkeleiksi, kaikki luonnollisesti kansallispuvuissa. Sellainen +laatukuva on samanarvoinen kuin imarteleva, röyhkeästi valehteleva +muotokuva. Naturalismi maalaa todellisuuden likaiseksi, raa'aksi ja +inhoittavaksi; realismi maalaa sen sellaiseksi kuin se on, mutta +vähentäen sen kauneuden, joka ei heti pistä silmään; harhautunut +idealismi esittää siinä valheellista kauneutta, josta kaikki +luonteenomainen puuttuu ja joka lopulta käy ikäväksi ja mauttomaksi. +Oikeaan suuntaan pyrkivä idealismi maalaa sen luonteenomaiseksi, +todelliseksi ja niin kauniiksi kuin se _saattaa_ olla, astumatta +todenmukaisuuden tai todellisuuden rajojen yli. + +Maailma saa muodon silmiemme ja sieluntilamme mukaan. Ken katselee +todellisuutta ystävällisin ja kirkkain silmin, saattaa tavata kauneutta +melkeinpä kaikesta, jolla ei vain ole täydellistä huonontuneen leimaa, +ja idealismin asiana on todellisuuden piirissä tehostaa tuota joskus +melkein salattua, vaikkakin elävää kauneutta, tehden niin totuuden +hyödyksi eikä vahingoksi. Vaikkapa muoto, asento ei olisikaan kaunis, +saattaa sielunilmeessä kuitenkin olla kauneutta. Kun sekin puuttuu, +jää jäljelle valojen, varjojen ja värien hieno runous, joka voi +levittää kuin kaukaisen paratiisin loistoa tähän maalliseen kurjuuteen +ja viitata siitä pelastumisen toivoon. Todellisesti idealistinen +taiteilija on olemassaolon taistelussa kamppailevan ja vertavuotavan +kauneuden puolella. Hän näkee sen haavat ja arvet ja kuvaa kauneutta ja +puoltaa sen oikeutta. + + + + +XIV. + +KUVAAVIEN TAITEIDEN ELINEHDOT. + + +Onko kuvaavalla taiteella tulevaisuutta? Vai onko sen historiallinen +tulevaisuus päättynyt, ja saaneeko joku jo pian tulevista vuosisadoista +nähdä sen kuolevan? Tätä ovat nykyaikana täysin vakavasti kysyneet +miehet, joilta varmasti ei puutu ajatuskykyä, ja jo se seikka, että +sellainen kysymys on voitu tehdä ja ottaa keskustelun alaiseksi, +voi olla arveluttava oire, vielä arveluttavampi kuin jos siihen +vastattaisiin myöntävästi, sillä kysymystä olisi tuskin tehty, jollei +taiteessa, sellaisena kuin se nyt on, olisi huomattu heikkoudentilaa; +mutta vastauksen saattaa vain tulevaisuus antaa. + +On n.s. positiivisia ajattelijoita, joiden mielestä taide kuuluu jo +pian loppuvaan kehityskauteen ihmiskunnan historiassa, ja että se, +kuten kaikki muukin aikansa elänyt, joutuu häviöön. + +Vilpittömästi puhuen, sanovat nämä ymmärtäväiset miehet, on taide +kuitenkin vain leikkiä ja kaikki sen luomat teokset ovat vain maun ja +mielikuvituksen leluja. Lapset ja nuoriso leikkivät. Heillä leikki +ei ole vain huvitusta, vaan tarvetta, joka vaatii tyydytystä. Mutta +kypsä, vakava ihmiskunta tuntee kasvaneensa eroon leikistä, kuten +täyskasvuinen, vakava ihminenkin. Taide elää nyt vain siksi, ettei +se ole tehnyt mitään sellaista, joka vaatisi sen hengiltä ottamista. +Se saa elää, kunnes se kuolee itsestään; mutta sitä tarvetta, joka +synnytti sen maailmaan ja hoivasi sen elämää, ei kohta enää ole +olemassa ja siksi sen hautaan onkin vain muutama askel. Meidän aikamme +ei ole taiteelle sovelias. Se on luonnontieteen aikaa, ja tämä opettaa +meitä katselemaan luontoa aivan toisin silmin kuin taiteilija ja lapsi. + +Meidän aikamme ihmisestä luonto on syitten ja seurausten kudos, ja +mitä laajimmalle tämä käsitys leviää ja mitä syvemmälle se tunkeutuu +tietoisuuteemme, sitä vähemmän päästämme mieleemme sitä sielunsävyä, +jonka vallitessa luonnosta saattaa löytää jotakin myötätuntoista +ja viehättävää. Jälkeläisemme löytävät siis tietysti yhä vähemmän +myötätuntoista tai viehättävää taiteen yrityksissä luontoa jäljitellä. + +Meidän aikamme on suurteollisuuden aikakautta, joka ei pidä luontoa +rakastajattarena, vaan palvelijana. Tämän voimia se käyttää hyödykseen, +niin paljon kuin mahdollistaja turvaksi olemassaolon taistelussa. Koski +voi näyttää taiteilijasta kauniilta. Oikeasta teollisuusmiehestä se +on surkea näky, jollei kaikkia hevosvoimia, mitä sen putousvoimassa +saattaa laskea olevan, ole otettu koneiden käyttöön. Päivänpaiste, +joka valaisee alastomia kalliomaita, missä siitä ei ole mitään +hyötyä, on voimain tuhlausta, johon tuleva aika hankkinee korjauksen +auringonvoimaa käyttävillä moottoreilla. + +Taiteen ala käy yhä suppeammaksi, kauneudenaistin viljelemistilaisuudet +käyvät yhä harvinaisemmiksi sellaisena aikana, jota luonnontiede ja +teollisuus hallitsevat. Tunnettu englantilainen filosofi Herbert +Spencer vertaa luonnontiedettä ujoon Tuhkimoon, jonka kauan +täytyi istua uuninnurkassa, sillaikaa kun hänen ylpeät sisarensa, +taide, metafysiikka ja teologia, levittelivät korujaan kaikkien +nähtäviksi. Mutta nyt on tullut Tuhkimon vuoro, hänet on tunnustettu +arvokkaimmaksi, ja kohta hän pitelee kaikkivaltiaan kuningattaren +valtikkaa. Myöskin Renan ennustaa taiteen kuolemaa. Hän sanoo, että +tulee aika, jolloin suurta taiteilijaa pidetään melkein hyödyttömänä, +menneen aikakauden kummittelijana. Luonnontutkijan merkitys sensijaan +yhä paisuu. + +Taide edellyttää kauneuden ihailemista. Se edellyttää myös suurta +kansanluokkaa ja kaikkein mieluimmin suurta kansaa, joka rakastaa +kauneutta ja pitää sitä elämän höysteenä. Helleenit olivat sellainen +kansa. He panivat vähintään yhtä suurta arvoa nuorisonsa kauneuteen +kuin sen tietorikkauteen. He keksivät niin sanoaksemme tieteellisen +kasvatuksen, jonka tarkoituksena oli muovaella nuorten ruumiit +kauniiksi taideteoksiksi, niin että joka lihas olisi sopivassa määrässä +kehitetty, ja joka liike olisi viehättävä. Heidän voimistelusaleissaan +kehittyi kokonainen kansa, jonka eri jäsenet kelpasivat malleiksi +Feidiaalle ja Praxiteleelle. Mikäpä olisi ollut luonnollisempaa +kuin että kuvanveisto kukoistaisi heidän keskuudessaan, etenkin kun +kaikki tuo kauneus ilmestyi kaikkien nähtäväksi ja näkyi kevyen, +plastillisesti sovitetun puvunkin läpi? Mutta kuinka on nyt asian laita? + +Vain pieni osa nuorisoa saa pakollisen voimistelun avulla hiukan +järjestelmällistä ruumiinliikuntoa, ja sekin on vain heikosti +vaikuttavaa vastamyrkkyä pahojen tapojen pilaamaa paikoillaan istumista +vastaan, joka tekee nuorukaisten ruumiit raunioiksi ja aiheuttaa sen, +että nuorukaisjoukon katseleminen on melkein tuskallinen näky. Se +nuoriso, joka täyttää Ranskan koulujen täyshoitolat, on erään tunnetun +ranskalaisen isänmaanystävän mukaan hartiatonta, rintakehätöntä, +lihaksetonta nuorisoa, jonka nähdessään aavistaa ranskalaisen rodun +tuhoutumisen ja Ranskan katoamisen kansakuntien joukosta. Sellaista +nuorisoa katsellessaan kuvanveistäjän täytyy laskea taltta kädestään, +ja mitä maalaustaiteeseen tulee, saattaa vain epätavallisesta, +huonontuneesta nauttiva naturalismi kiinnittää sellaisia kuvia +kankaalle. + +Renan ennustaa, että inhimillinen kauneus vähitellen katoaa. Hänen +mielipiteitään kannattavat eivät tällöin niin paljon pidä silmällä n.s. +korkeampia luokkia, joiden kasvuikää edustaa oppikoulujen suureksi +osaksi rappeutunut nuoriso, vaan ennen kaikkea työläisluokkaa, joka +rodun pystyssä pysymiseen nähden on tärkein, ja sen piirissä tuota yhä +paisuvaa teollisuustyöväkeä, miehiä ja naisia, joiden elinehdot ovat +sellaiset, että he pakostakin synnyttävät heikentyneitä, risatautisia +ja ruumiillisesti rappeutuneita jälkeläisiä. + +Kun liiallinen koneellinen työ tuhoaa n.s. alempien luokkien voiman +ja terveyden, niiden kun on sen avulla pidettävä yllä ilotonta, +toivotonta elämää, tuhoaa korkeammat luokat taas älyllinen kasvatus, +joka ei välitä ruumiista, rasittaa liiaksi hermostoa, veltostuttaa +lihaksia ja luonnottomasti laajentaa aivoja. Jo Diderot on ennustanut, +minkänäköisiksi tulevaisuuden älyllisesti kehittyneet ihmiset tulevat: +ne muistuttavat yhä enemmän kahden tikun varassa seisovaa kurpitsaa. + +Äskettäin kuollut ranskalainen filosofi ja esteetikko Guyan on ottanut +käsiteltäväksi Renanin ja Tainenkin ilmaisemat arvelut. Hän ei kiellä, +että jos nykyiset olot yhä jatkuvat, jos yksipuolinen älyllinen +kasvatus saa imeä elinvoiman sivistyneiden luokkien nuorisosta +ja teollisuus uuvuttaa työläisluokan, niin vaipuu ihmisruumiin +plastillinen kauneus yhä alemmaksi ja lopulta kokonaan katoaa, mutta +hän toivoo, että kasvojen henkinen ilme tulee korvaukseksi. + +Tämä ei todella ole kovinkaan lohdullista ja pessimistit huomauttavat +sitäpaitsi, että tuo hienostuneen henkisyyden ilme, jota Guyan +toivoo, ei ole odotettavissa, vaan pikemmin sen vastakohta. Tuolla +hienostumisella tulisi olla lähteensä esteettisissä, siveellisissä +ja uskonnollisissa tunnelmissa, mutta jos ihmisen plastillinen +kauneus yhä enemmän katoaa, jos tulevaisuuden siveysoppi, kuten +näyttää, on hyötymoraalia, puoleksi verhotun tai alastoman +itsekkyyden evankeliumia; jos usko vähenee, kuten materialistisena ja +positivistisena aikana onkin oletettava, jos se kansojen veljestyminen, +jota vielä 1800-luvun keskivaiheilla odotettiin, näyttäytyy unelmaksi +ja sensijaan syntyy kansainvälinen tulli- ja aseellinen sota, jos +suhteet eri kansanluokkien välillä kehittyvät, kuten näyttää, +niiden väliseksi taisteluksi elämästä ja kuolemasta, niin sellainen +tulevaisuus ei ole omiaan antamaan meille Guyaun tarjoamaa korvausta +hienostuneen henkisyyden ilmeenä, vaan se pikemmin liittää paisuvaan, +plastillisessa suhteessa esiintyvään rumuuteen kasvonpiirteitten raa'an +ja eläimellisen ilmeen. + +Yhä pienemmäksi käy ulkonaisen luonnonkin meille tarjoama +taidenautinto. Metsät kaadetaan tai harvennetaan; sielläkin, missä +niitä hoidetaan, ne kadottavat alkuperäisen luonteensa ja muistuttavat +sensijaan, että ne ovat pääomaa omistajiensa käsissä. Yhä kasvavien +kaupunkien viemärijohdot ja yhä kasvavat tehtaat myrkyttävät vesistöjä; +se raikkauden ja puhtauden tunne, joka muinoin mielleyhtymien tietä +liittyi sisäjärven vedenpinnan tai purojen ja jokien kiemurtelevien +hopeavöiden näkemiseen, lakkaa, ja niitä kuvitellaan pikemmin +juokseviksi likakokoelmiksi, joista olisi hengenvaarallista juoda. +Suurena kokonaisuutena ei ulkonaista luontoa sittenkään voi tällä +tavalla turmella -- aina on olemassa seutuja, joiden raikkaus ja +runous säilyy. Mutta juuri niitä seutuja, joihin asutus keskittyy ja +joista niiden useimmat asukkaat eivät koskaan muuta pois, rumentaa ja +myrkyttää teollisuus yhä enemmän, joutuen siten turmelemaan ihmisten +kauneudenaistia. + +Turhaa on odottaa parannusta sen luokkataistelun tulokselta, jonka +alku jo näkyy uhkaavina puuskina ja joka luultavasti täyttää tulevan +vuosisadan tärisyttävillä tapauksilla. Sovintoa niiden välillä ei +saata odottaa. Se olisi kyllä mahdollinen, jos viisaus ja kohtuus +pääsisi voitolle, mutta jo nyt on täysin selvää, ettei viisaudella +ja kohtuudella ole sananvaltaa, kun käydään taistelua leivästä. Ja +senvuoksi on suurella yhteiskunnallisella pulmalla vain kaksi ratkaisua. + +Muinaisajan orjuus otetaan jälleen käytäntöön jos työläisluokka sortuu +taistelussa. Yhteiskuntaan kuuluu silloin joukko kapitalisteja, +vakinainen armeija, jolle kapitaali maksaa palkan, pitääkseen orjia +kurissa, sekä suuri lauma orjia, jotka yhä enemmän muuttuvat eläviksi +koneiksi, älyn nukkuessa ja tunteiden tylstyessä, ollen ruumiillisesti +soveltuvia siihen työhön, jota heidän on tehtävä, ja yhä enemmän +menettäen inhimillistä leimaansa. + +Taikka työläisluokka voittaa, ja silloin on todenmukaisesti +odotettavissa sosialistisia tasavaltoja, jotka ovat mahdollisimman +keskitettyjä; niissä on mieslukuinen, pienimpiinkin yksityisseikkoihin +sekaantuva hallinto, joka tuhoo kaiken henkilökohtaisen vapauden ja +säännöstelee joka yksilön jokapäiväisen työn, niin että hänestä tulee +hammas suuren valtiokoneen rattaaseen eikä mitään muuta. + +Orjuutta tulee tästäkin, orjuutta yhden ainoan valtiopääoman +palveluksessa eikä enää monien liittoutuneiden yksityispääomien +alaisena, ja kummassakin tapauksessa kauneuselämä tuhoutuu ja taide +siis menettää juurensa. Yksityiskapitalismin ollessa vallassa se +saattaa epäilemättä elää, mutta tavallaan vain näennäistä elämää +eli alennuksen tilassa. Kapitalistithan voivat ylläpitää joitakin +taiteilijoita kotiensa koristamiseksi. Mutta jos niin käy, tulee +siitä varmaankin kaikkein ala-arvoisinta taidetta. Taiteesta tulee +ylellisyyden palvelija, ja itse ylellisyyttä hallitsee henkinen raakuus +ja aistillisuus. Maailman nyt elossa olevat suurimmat kapitalistit +eivät yleensä ole taiteen tuntijoita eivätkä uhraa taiteelle melkein +mitään. Pelkkä aineellinen ylellisyys riittää heille. Ja tällaiseksi +kehittyy asiaintila yhä enemmän tulevaisuudessa, mikäli sitä nyt +historiallisessa näköpiirissä voi havaita. + +Toiseltakin puolen industrialismi uhkaa taiteen olemassaoloa. +Tehdastyö syrjäyttää käsityötä yhä suuremmassa määrässä. Yksilöllinen +mieltymys siroon ja lajissaan omintakeiseen teokseen on jo nyt +haihtumassa. Helleenisenä ja roomalaisena muinaisaikana oli melkein +jokaisella pienimmälläkin taidekäsityön tuotteella alkuperäisyyden +leima. Työntekijälle itselleen tuotti iloa uusien aiheitten ja +aihemuunnosten keksiminen, jokaisen esineen hiukan toisenlaiseksi +tekeminen kuin toinen samaa tarkoitusta palveleva. Niin oli asian +laita myös keskiajalla ja renessanssin aikana. Nyt tehdään melkein +kaikki tarvekalumme kaavan mukaan tehtaissa, ja satoja tuhansia +tehdastuotteita valmistetaan saman mallin mukaan, joten niillä on +elottoman ja koneellisen leima. + +Mainittuaan ne vaarat, joilla teollisuus uhkaa luonnon- ja taidekauniin +olemassaoloa, pessimismi kääntyy tarkastamaan niitä vaaroja, joiden +oletetaan uhkaavan tieteen puolelta. Niinpä lausuu eräs etevä +kirjailija: + +"Runoilijan ja taiteilijan kuvitteluvoima näyttää tarvitsevan +jonkinlaista taikauskoa, jos käytämme tätä sanaa vanhassa merkityksessä +_superstitio_, -- jonkin salaperäisen, yliaistillisen tunne, joka +vaikuttaa sen, ettei heitä tyydytä vain tapahtumain selittäminen +kylmän järjen mukaan. Heidän kuvitteluvoimansa näyttää tarvitsevan +puolihämärää, joka sallii sen tehdä esineistä mitä se haluaa. +Hämärän ja kuutamon kuvaamaton viehätysvoima johtuu siitä, että ne +näyttävät esineet vain puoleksi tai epäselvin ääriviivoin, joita +mielikuvitus itse saa täydentää. Jos asettaa kaikki täällä maailmassa +tieteen kylmään valaistukseen, niin runoilijan unelmat haihtuvat, +kauneuden luulottelu katoaa. Tieteen valaistuksessa on jotakin +tunteetonta. Elävästä sopusoinnusta tiede tekee abstraktisia kaavoja, +jotka ilmaisevat jonkin esineen tai liikkeen alkeiden suhteita. +Kuvitteluvoiman täytyy ummistaa silmänsä näiltä abstraktsioneilta, +voidakseen nähdä kauneusuniaan. Tiede hävittää ihmeellisen, ajaa +luonnonhenget pois luonnosta ja tekee tästä tiedottomien ja armottomien +voimien kudoksen. Tottumus laskemiseen ja harkitsemiseen on sinänsä +omiaan heikentämään taiteellisesti luovaa vaistoa. Taiteesta, tästä +ensimäisten, mielikuvituksesta rikkaiden aikakausien vaistomaisesta +tuotteesta, tulee lopuksi vain laskelma, harkinta, eikä se enää ole +välittömästi vaikuttava vaisto. Monet alkuperäiset vaistot ovat jo +kadonneet; taidevaisto katoaa myös, ja menettelytavat ja laskelmat +anastavat sen valtaistuimen, jota luova nero ennen piti hallussaan." + +Etenkin Renan on huomauttanut luonnontieteellisen ja taiteellisen +maailmankatsomuksen vastakkaisuutta ja lausunut sen ajatuksen, että +edellinen vahingoittaa ja tuhoaa jälkimäisen. + +Omasta puolestani yhdyn niihin arveluihin, joiden mukaan +industrialismin suhteessa kauneuselämään ja taiteeseen on vaaroja. +En kuitenkaan siinä merkityksessä, että pelkäisin industrialismin +ainaiseksi myrkyttävän kauneuselämän lähteet ja tekevän taiteen +olemassaolon mahdottomaksi, vaan ainoastaan siinä mielessä, että +taidetta odottaa suuri ja kohtalokas historiallinen vaihe, jolloin +se otaksuttavasti saa kärsiä, mutta josta se taas nousee säilynein +elinvoimin, ehkäpä korkeampiin kohtaloihin kuin se tähän saakka on +saanut osakseen historian puolelta. + +Mitä taas tulee tieteen puolelta taidetta uhkaaviin vaaroihin, pidän +niitä vain tyhjinä luulotteluina. Helleenisen ajan ja myöhemmin +renessanssin suuret taiteilijat eivät alallaan olleet ainoastaan +haaveilijoita, vaan myöskin tiedemiehiä, siten nimittäin, että he +harkitsivat toimintaansa, koettivat keksiä sen perusteita, kokeilivat +ja laativat teorioja. Taiteensa tekniikassa he olivat oppineempia +kuin nykyajan taiteilijat. Leonardo da Vincistä ja Michel Angelosta +on aivan oikein sanottu, että he olivat suurenmoisia tieteellisiä +neroja. Ovatko heidän laskelmansa ja mietiskelemisensä estäneet heitä +tulemasta taiteilijoiksi, joita heidän aikalaisensa ja jälkimaailma +ihailevat? Shakespeare oli erittelevä, harkitseva sielutieteilijä; onko +se vähentänyt sitä taiteellista näkemystä, jolla hän tunkeutui eri +ihmisluonteisiin, sitä varmuutta ja eloisuutta, jolla hän niitä kuvasi? + +Schiller tutki filosofista estetiikkaa, ja hänellä on siinä sija +filosofian historiassa. Hän oli runoilija ja sinä hän pysyikin. +Goethe oli ajattelija ja luonnontutkija, hänen jättiläismäisten +taiteilijalahjojensa siitä vähääkään kärsimättä. Luulenpa niiden +päinvastoin siitä saaneen etua. Sully Prudhomme on filosofiasta +ja luonnontieteistä saanut innoitusta ihaniin runoihin, joissa +mielikuvitus liikkuu täysin vapaasti. + +Saattaa olla totta, että on olemassa heikkoja mielikuvituksia, jotka +sammuvat, kun niiden omistajien on tutkittava täsmällisiä tieteitä +tai matematiikkaa ja filosofiaa. Mutta tällaiset mielikuvitukset +tuottaisivat heikkoudessaan taiteelle perin vähän hyötyä, ja +jokapäiväinen kova elämä suurine ja pienine huolineen saattaisi +sammuttaa ne yhtä helposti. Suuret ja väkevät mielikuvitukset saavat +ravintoa kaikesta: filosofia laajentaa niiden näköpiiriä ja suo niiden +katsella taivaanrantoja mittaamattomassa kaukaisuudessa; luonnontieteen +suuret keksinnöt, sellaiset kuin Kopernikuksen selitys maan asemasta +aurinkokunnassa tai Mayerin keksintö voimien säilymisestä, tulevat +niille uuden esteettisen maailmankäsityksen periaatteiksi. + +Taide selittää maailmaa omalla, tiede taas omalla tavallaan, mutta ne +ovat niin kaukana toistensa kumoamisesta, että ne pikemmin vaikuttavat +täydentävästi kuten vastakkaiset värit spektrivärien kehässä; kun on +kauan katsellut toista, virkistyy näkö saadessaan levätä toisella. Yhtä +vähän kuin runoilija tai taiteilija toiminnassaan kärsii tieteellisestä +tulkinnasta, yhtä vähän kärsii tiedemies esteettisestä. + +Eräs aikakautemme suurimmista luonnontutkijoista, fysiologi +Claude Bernard, on huomauttanut, että ne suuret keksinnöt, joita +luonnontieteitten alalla tehdään, yleensä ovat peräisin tutkijan +mielikuvituksesta. Se johtaa häntä arvaamaan johonkin määrättyyn +suuntaan ja tekemään kokeita saadakseen arvaamisensa vahvistetuksi tai +kumotuksi. Tietä raivaava luonnontutkija on myös tavallaan runoilija +tai taiteilija. + +Darwinin teoria elollisten muotojen kehityksestä on alaksi hänen +vertailevan mielikuvituksensa jättiläisluoma. Mielikuvitukseton +luonnontutkija ei olisi koskaan voinut, vaikka hänellä olisikin +ollut kaikki Darwinin tiedot, luoda tätä käänteentekevää teoriaa. +Suuret otaksumat ovat tieteen runoja ja taideteoksia. Tietä uurtavien +luonnontutkijain joukossa on ehkä enemmän runoilijoita kuin +runonsepustajien kesken ja useampia todellisia taiteilijoita kuin +tauluja maalaavien parvessa. + +En muuten voi käsittää, miksi valon taittumisen lakien tunteminen +vähentäisi nautintoa kaunista auringonlaskua katsellessa, tai +miksi valo-oppiin ja fysiologiaan perehtyminen heikentäisi +kauniiden sielukkaiden silmien vaikutusta, tai miksi tieto ihmisen +luurangon laadusta tai lihasten anatomiasta hävittäisi inhimillisen +jäsenrakenteen plastillisen sulon. Renessanssin taiteilijat tutkivat +hartaasti anatomiaa, mikäli sitä tarvitsivat taiteellisessa +työssään. Se tieto, jonka he täten hankkivat, kannusti edelleen +heidän innostustaan työhönsä, teroitti heidän silmäänsä näkemään +lihasliikkeitten sopusointua ja kauneutta ja teki heidät kykeneviksi +luomaan ruumiillisen täydellisyyden ihanteita. + +Meillä voi olla teoreettisia tietoja valoaaltojen värähdyssuhteista, +spektrivärien anatomiasta tai fysiologiasta, jos saan niin sanoa, +ja kuitenkin voimme yhtä hyvin kuin näistä tietämätönkin nauttia +katsellessamme Corregion tai Paolo Veronesen taulujen väriloistoa. +Kun mielikuvitus tarvitsee jotakin tuntematonta ja salaperäistä, +piilee siinä sen maailman kaipuu, jossa voisi tehdä löytöretkiä, +ja tämän tarpeen tuntee luonnontutkijakin. Sen, joka uskoo, että +tietämättömyys on tarpeellinen runouden ja taiteen olemassaololle, ei +todellakaan tarvitse pelätä, että tiede ne lakkauttaisi. Mitä enemmän +laajenee se piiri, jota tiede voi valaista, sitä laajemmaksi käy +ympärys, raja tuntemattomuutta kohti, ja mitä enemmän saamme tietää, +sitä mitattomammalta näyttää se avaruus, joka vielä on verhottu +salaperäisyyteen. Kun sanotaan, että tiede on karkoittanut jumalat +ja henget luonnosta, ei se estä suurimpia tiedemiehiä aavistamasta +luonnossa henkeä; ja samalla kun tiede yhdistää jokaisen luonnonilmiön +kaikkiin toisiin menneisyydessä, avaa se omalle hengellemme rajattomia +näköpiirejä. + +Ei yksistään ihmisestä, vaan jokaisesta ruohonkorrestakin tulee +tällöin mikrokosmos, pienoismaailma, joka omalla tavallaan heijastaa +kaikkeutta: jokaisesta kukasta tulee geologisten aikakausien läpi +kulkeneen protoplasmaattisen kehityksen lapsi, joka itsessään +omalla tavallaan sisältää niiden luomistoiminnan suuren elimellisen +valtakunnan piirissä, ja samalla siitä tulee auringon tytär ja +meidän sukulaisemme. Jokaisesta pienimmästäkin ilmiöstä tulee +keskipiste, josta lähtee säteitä kaikkiin suuntiin äärettömyyttä +kohti. Kauneudenkaipuummekin ja taidekauniin tarve saavat paikkansa +maailmankehityksessä sen oleellisena osana. + +Tiede, taide ja runous ovat saman ihmisluonnon eri ilmiöitä, ja niin +kauan kuin tämä on olemassa nykyisen kaltaisena, ei yksikään niistä +voi iäksi tuhoutua. Jaloimmissa ja parhaissa tuotteissaan taide +ennakolta tavoittaa sitä lopullista päämäärää, jota toivo hahmoittelee +maailman kehitykselle; nimittäin ihmisyyden voittoa olemassaolon +taistelussa, sopusoinnun lopullista toteutumista niin laajalti, kuin +on mahdollista sellaisessa maailmassa, josta kärsimystä ja kuolemaa +ei voida karkoittaa. Tiede takoo aseita tämän uneksitun päämäärän +saavuttamiseksi. Tämä päämäärä ei ole vain unelma, sillä maailman +kehitys, mikäli sitä on tähän asti havaittu, viittaa sitä kohti. +Jollemme sitä kuitenkaan milloinkaan saavuta, lienee vika pohjaltaan +meissä itsessämme. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Kaunis ja sen lait, by Viktor Rydberg + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58087 *** |