diff options
Diffstat (limited to '58087-8.txt')
| -rw-r--r-- | 58087-8.txt | 7046 |
1 files changed, 0 insertions, 7046 deletions
diff --git a/58087-8.txt b/58087-8.txt deleted file mode 100644 index 306ab1a..0000000 --- a/58087-8.txt +++ /dev/null @@ -1,7046 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Kaunis ja sen lait, by Viktor Rydberg - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll -have to check the laws of the country where you are located before using -this ebook. - - - -Title: Kaunis ja sen lait - -Author: Viktor Rydberg - -Translator: Eino Palola - -Release Date: October 13, 2018 [EBook #58087] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KAUNIS JA SEN LAIT *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -KAUNIS JA SEN LAIT - -Kirj. - -Viktor Rydberg - - -Suomentanut - -Eino Palola - - - - - -Hämeenlinnassa, -Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, -1920. - - - - -SISÄLLYS: - - Suomentajan alkusanat. - I. Taiteen synty ja kehitysoppi. - II. Yleispätevät esteettiset arvostelmat. - III. Ei-esteettisiä tekijöitä. - IV. Ulkonaisen luonnon vaikutelmat. - V. Uskonnollinen tunne ja luonnonkäsitys. - VI. Muotojen kauneuslait. - VII. Symmetria. - VIII. Värisymboliikka. - IX. Vastavärit. - X. Kaunis ja tarkoituksenmukaisuus. - XI. Kaunis luonnossa ja taiteessa. - XII. Luonnontutkimuksen merkitys. - XIII. Idealismi, skematismi, realismi, naturalismi. - XIV. Kuvaavien taiteiden elinehdot. - - - - -Suomentajan alkusanat. - - -Ruotsalainen kirjailija ja ajattelija _Viktor Rydberg_ syntyi v. -1828 Jönköpingin linnan vahtimestarin poikana. Hän kävi koulua -kotikaupungissaan ja Vexiössä, mutta erosi ja suoritti sittemmin -omin päin ylioppilastutkinnon. Yliopistossa hän ei kuitenkaan suuren -varattomuutensa vuoksi opintojaan jatkanut, vaan hankki vapaalla -opiskelulla itselleen hyvin huomattavat tiedot ja kunnioitetun -nimen tiedemiehenä. Tästä tunnustukseksi hänet v. 1877 vihittiin -kunniatohtoriksi ja otettiin kirjallisten ansioittensa takia Ruotsin -akatemian jäseneksi. V. 1884 hänet kutsuttiin Tukholman korkeakoulun -professoriksikin. Kun hän v. 1895 kuoli, oli Ruotsissa melkein -maansuru, sillä Rydberg ei ollut ainoastaan aikansa edustavin vaan -myöskin ehein persoonallisuus. - -Rydbergin kirjallinen toiminta on kahdenlaista: -- kaunokirjallista -ja tieteellistä. Edellisellä alalla hän on ollut maassamme tunnettu -ja ihailtu jo kauan. Hänen "Viimeinen atenalaisensa", "Itämeren -risteilijä", "Aseseppä", "Singoalla" sekä kaunismuotoiset ylevähenkiset -runonsa ovat maassamme saavuttaneet suuren ystäväpiirin. - -Hänen taiteellinen tutkimustyönsä on taas pääasiallisesti liikkunut -sivistyshistorian ja filosofian aloilla. Näistä ovat tärkeimpiä -teokset _Undersökningar i germanisk mytologi, Medeltidens kultur_ ja -_Bibelns lära om Kristus_, joka ilmestyessään synnytti ankaran myrskyn -kirkollisissa piireissä. - -Kaikessa, mitä Rydberg on julkaissut, ilmenee hänen suuri -sivistyksensä, johon kreikkalais-roomalaisten opintojen vaikutuksesta -on liittynyt korkea ihanteellinen ja syvästi aatteellinen piirre. -Kaunokirjallisistakaan teoksistaan Rydberg ei ole kirjoittanut -ainoatakaan vain huviksi, vain taiteellisen luomistyön halusta. Niissä -ilmenee kaikissa voimakas aatteellinen virtaus, kaikissa hän antaa -lukijoille käsityksen omasta ihanteellisesta maailmankatsomuksestaan, -kaikista oppii jotakin, alkaa käsittää elämän suuremmalta, korkeammalta -kannalta kuin ennen. - -Rydbergin kirjailijatoimi sattui aikana, jolloin Ruotsin romanttinen -koulu enää eli vain heikkoa valhe-elämää ja realistinen ei vielä -ollut tuonut julki mitään mainittavampaa. Tuon aukon täyttääkin hänen -suurenmoinen persoonallisuutensa aivan yksin. Ajalle saattoivat hänen -ihanteensa olla vieraita, mutta ikuisuuden kannalta ne ovat aina yhtä -tosia ja kauniita. Ajan keskellä hän seisoo yksin kuin kaatumaton -korkea pylväs, jota pikku kansa saattaa vain ihailla ja ihmetellä, ja -johon kadehtijain hammastelu ei pysty. - -Nyt suomennettuna ilmestyvää teosta ei Rydberg ole itse julkaissut. -Se sisältää luennot, jotka hän Göteborgin korkeakoulussa v. 1881 -piti taiteesta, ja jotka prof. Karl Warburg hänen kuolemansa jälkeen -kirjaksi koottuina julkaisi. - -"Kaunis ja sen lait" ei esteettisenä tutkielmana ole mikään -käänteentekevä merkkiteos tämän tieteenhaaran alalla eikä siinä -johdonmukaisesti esitetä mitään filosofista järjestelmää esteettisistä -ilmiöistä. Tekijä käsittelee siinä vain omaan katsantokantaansa -perustaen eräitä kauniin alkeellisia lakeja, esittäen värien ja -muotojen kauneuden ensimäisiä perusteita. Sen vuoksi kirja onkin sopiva -alottelijan käteen annettavaksi selvän ja helppotajuisen esitystapansa -takia. Sellaisena sitä on myös käytetty meidän yliopistossamme -taidehistorian opintovälineeksi. - -Enemmän kuin monet muut Rydberg tehostaa ihanteellisen perusluonteensa -mukaisesti sisällystä ennen muotoa. Hänen ylevä, syvällinen -ajattelutapansa kiinnittää usein huomiotamme paljoa enemmän kuin -saavutetut tulokset. Näin sekin omalla tavallaan voimakkaasti -kuvastelee suuriaatteista, syvästi sivistynyttä, hienosti ja jalosti -ajattelevaa ihmistä, jollainen Rydberg oli, ja tämä etu on suuri kirjan -käytännöllisen merkityksen rinnalla. - -_Suomentaja_. - - - - -I. - -TAITEEN SYNTY JA KEHITYSOPPI. - - -Taide ei ole satunnaista. Se seikka, että ihmiskunnan historia on -olemukseltaan kultuurihistoriaa, että kultuurihistoria vuorostaan -esittää inhimillisen taidetoiminnan kehitystä, jonka vaiheissa kansojen -erilaiset luonteenlaadut ja aikakausien erilaiset tunnusmerkit -esiintyvät aisteillemme käsitettäviksi muodosteltuina -- se ei ole -sattumaa, ei olosuhteiden leikkiä. Se perustuu samalla lailla maailman -järjestykseen ja on yhtä eroittamattomasti yhdistynyt sen lakeihin -kuin se, että kosmillinen usva tihenee aurinkokunniksi, että elämää -on syntynyt auringon ympärille muodostuneilla kiertotähdillä, että -näin syntynyt elämä on liikkunut yhä herkempänä, yhä tietoisempana yhä -kehittyneemmissä elimistösarjoissa, ja että, mitä meidän maapalloomme -tulee, ihminen on ilmautunut siellä toistaiseksi viimeisenä ja -tietoisuudeltaan täydellisimpänä olentolajina. - -Vaikka olemme asianosaisia ja siis käytämme puhevaltaa omassa -asiassamme väittäessämme, että ihminen on täydellisempi kuin muut -elimistöt tällä kiertotähdellä, ei meidän kuitenkaan tarvitse -pelätä, että arvostelumme perustuisi itserakkauteen tai oman arvomme -liioitteluun. Se perustuu todellisten olojen tarkkoihin vaarinottoihin, -ja jos se sittenkin olisi väärä, olisivat kaikki arvopäätelmämme, -kaikki käsityksemme paremmasta ja huonommasta, täydellisemmästä ja -epätäydellisemmästä yhtä vääriä kuin sekin. Toisin sanoen: se tapa, -millä henkinen elimistömme johtaa meidät näkemään ja arvostelemaan -asioita ympärillämme, olisi silloin väärä, ja koko meidän henkinen -elimistömme pilalla. Täten otaksumalla olisi tuomio langetettu kaikesta -arvostelemisestamme, kaikesta harkinnastamme, kaikesta tutkimuksestamme. - -Meidän täytyy senvuoksi pitää kiinni siitä vertaileviin huomioihin -perustuvasta mielipiteestä, että luonnon kehitys on meidän -kiertotähdellämme saavuttanut toistaiseksi korkeimman vaiheensa -ihmisen esiintymisessä. Tähän mielipiteeseen sisältyy itsearviointi, -jonka ei tarvitse johtaa ylpeyteen, koska sillä on varjopuoli, -joka yhtä jyrkästi antaa meille tiedoksi, että ennenkuin ihminen -tuli maailmaan, oli siellä tosin leppymättömän ankarana jatkuva -taistelu olemassaolosta, mutta siellä ei ollut siveellistä pahuutta, -ei alhaisuutta, ei halpamaisuutta, ei syntiä, koska siellä ei -myöskään ollut vastuunalaisuutta ja koska taistelevien joukossa ei -ollut ainoatakaan, jonka aivoissa tietoisuuden hämärän läpi olisi -häämöittänyt mallikuvia, ajattelemisen ja toiminnan ihanteita. - -Juuri siitä, että olemuksemme perusteella tietoisuudessamme ennemmin -tai myöhemmin välttämättä hohtaa ajattelemisen ja toiminnan ihanteita, -juuri siitä ja ainoastaan siitä riippuu etevämmyytemme eläinten -rinnalla. Ihmisen suurempi tai pienempi ruumiillinen yhtäläisyys niiden -kanssa viittaa selvästi siihen, että ne ja hän ovat saman kehityssarjan -jäseniä, että hän ja ne ovat lehtiä, jotka ovat kasvaneet ja vieläkin -kasvavat samassa Yggdrasil-puussa. Aistillisen luontonsa puolesta on -ihmisellä samanlaisia tarpeita kuin niilläkin, ja senvuoksi hänelläkin -on paikkansa taistelussa ruumiillisesta olemassaolosta. Esikuvitta, -ihanteitta hän olisi samanlainen kuin _ne_: hän olisi eläin, ei muuta -kuin eläin ja luultavasti viekkain ja julmin kaikista niistä lajeista, -joissa eläinten elämä ilmautuu. Se, että hän on jotakin muuta ja -korkeampaa, johtuu siitä, että hän on taipumuksiltaan idealisti, kun -eläimet taas ovat realisteja. - -Niille eläimille, joille on suotu jokseenkin samanlaiset aistimet -kuin meille, aukenee enemmän tai vähemmän samanlainen ilmiömaailma -kuin meillekin. Mutta niistä tavattoman monista ajallisista ja -paikallisista ilmiöistä, jotka vaikuttavat niiden hermoihin samoin -kuin meidänkin, kiinnittävät niitä yksinomaan tai melkein yksistään -ne, jotka niiden täytyy ottaa huomioon tyydyttääkseen ruumiillisia -tarpeitaan, hankkiakseen turvaa, suojellakseen henkeään. Tämän piirin -ulkopuolella ei ilmiöillä ole mitään merkitystä niille. Enempää ne -eivät kysy eivätkä vaadi maailmalta. Ne eivät välitä siitä yhteydestä, -mikä ilmiöiden välillä on, niiden syysuhteista ja keskinäisistä -vaikutuksista. Ne eivät pidä tuota kuvien, värien, sointujen vaihtelua, -mikä koskee niiden näköön ja kuuloon, kokonaisuutena, maailmana, -kaikkeutena; niillä ei ole vähääkään halua ottaa selville, missä -kaikkien noiden ilmiöiden lähde on, kuinka tämä maailma on syntynyt, -mikä sen tarkoitus on, jos sillä se on, ja mikä sen päämäärä on, jos -sillä se on. Vielä vähemmin eläin kysyy tai saattaa kysyä itseltään -sellaista kuin: mikä _sen_ oma alkuperä, _sen_ tarkoitus ja _sen_ -päämäärä saattaa olla. - -Ihminen taas alkoi jo aikaisin kysellä tätä itseltään. Vanhimmat -inhimillisen ajatustoiminnan muistot, mitä tuleville sukupolville -on pelastettu, todistavat, että nuo kysymykset liikkuivat -heidän mielessään. Ihmiskunnan meille jääneet vanhimmat runot -ovat kosmografisia, sen vanhimmat runolliset unelmat kertovat -maailmoista, missä sielut löytävät päämäärän, joka on aisteilla -tajuttavien ilmiöiden takana. Eräs vanhimpia vaikutelmakokoomuksia -kuvaa maailmankaikkeuden puun muotoiseksi, siis elimelliseksi -kokonaisuudeksi, Yggdrasiliksi, joka iti avaruudessa olleesta -siemenestä ja kasvoi yhä korkeammaksi ja levitteli aikojen ja paikkojen -äärettömyyteen oksia, joiden haarat ja lehdet ovat maailman aikakausien -vaihtelevia olomuotoja. - -Sehän on, voisi sanoa, symboolinen tai runollinen kuva Darwinin -kehitysopista. Sellainen onkin todella asianlaita, sillä eroituksella -ainoastaan, että kehitysajatus, kun se ensi kertaa ja hyvin aikaisin -pääsi kuuluville, oli kuin sisäinen näkemys, niinkuin mielikuvituksen -laatima kokoomus maailman ihmishenkeen jättämistä vaikutelmista, -kun se meidän päivinämme taas on esiintynyt järjestelmällisen -tutkimuksen laatimana kokoomuksena tosiseikoista, joita tutkijajoukko -on sanomattomalla vaivalla, useiden sukupolvien aikana todennut, -käsitettyinä yhteydessä toistensa kanssa. Sen esihistoriallisen -Darwinin, joka ensi kertaa näki maailman ajallisesti ja paikallisesti -siemenestään kehittyvänä äärettömänä elimistönä, ja yhdeksännentoista -vuosisadan Darwinin välillä, joka piti sitä sielulliskoneellisten -voimien kehittämänä muotosarjana, on vuosituhansia, joitten aikana -ihmissuku on kaivannut _tietoa_, halunnut laajentaa sitä tietomäärää, -jonka se oli saavuttanut, pyrkinyt käsittämään asioiden olemusta joko -runollisella innoituksella tai uskonnollisella luottamuksella tai -ilmiöiden täsmällisellä, kiihkottomalla tutkimuksella ja yhdistämällä -filosofisesti kaikki eri teillä saavutetut kokemukset. - -Tiedon halu, totuuden vaatimus on ollut yleinen sukukuntamme -keskuudessa tänäkin taistelun aikana, jota senkin niinkuin eläinten -tulee olemassaolonsa puolesta käydä, ja se on vaikuttanut aikomattakaan -voittaa sitä, minkä se todella on totuuteen pyrkimyksen sivutuotteena -voittanut, nimittäin uusia, iskevämpiä aseita olemassaolon taistelua -varten. Tietämisen kaipuu, totuuden vaatimus on ollut yleinen -tietämisen, totuuden itsensä takia, ja monet ovat ne meidän vertaisemme -olleet, jotka olisivat sysänneet luotaan ravitsevan leivän ja uhranneet -maisen olemassaolonsa, jos he sillä olisivat voineet ostaa pienenkin -tietomäärän lisän. - -Tässä on yksi ihmisen ja eläimen eroavaisuuksia. Edellisellä on -mallikuvia, ihanteita, jälkimäisellä ei, ja se mallikuva, se ihanne, -joka tässä on vaikuttanut, on maailman kaikkeudetkin läpitunkevan ja -käsittävän tietämisen mallikuva, on ihanne sellaisen totuuden, missä -ajatus on korkean, syvän todellisuuden peilikuva. Sellaista tietämistä -ei ihmiskunta milloinkaan tule saavuttamaan; mutta mallikuvaa se -ei koskaan petä, sillä se osoittaa, niinkuin tähdet osoittavat -purjehtijalle tietä, matkan oikean suunnan, vaikkei tähtiä milloinkaan -voi saavuttaa. - -Toiset mallikuvat, jotka sisältyvät ihmisen olemukseen ja ennemmin tai -myöhemmin, heikommin tai voimakkaammin, kirkastuvat ja vaikuttavat -hänen tietoisuudessaan, ovat _eetilliset_ ja _esteettiset_ esikuvat, -hyvän ihanne ja kauniin ihanne. Ihminen laatii itselleen mielleluokkia -jostakin, jonka _pitäisi_ olla, mutta jota _ei ole_. Hän ei omaksu -sitä todellisuutta, mihin hänet on asetettu, täydellisen alistuvasti -ja arvostelematta, kuinka vaativalta, voimakkaalta ja valtaavalta -häntä ympäröivä maailma näyttäneekin. Hän tahtoo itseharjoituksella -ja itsensä voittamalla jalostua, kasvatuksella tehdä lapset alttiiksi -parantaville vaikutuksille ja yhteiskunnallisessa elämässä notkistaa -täysi-ikäiset ja taivuttaa heidän itsekkäät vaistonsa oikean ja yleisen -hyvän ohjenuoran mukaan. Hänessä syntyy tunne, jonka vaikuttaessa -esineet näyttävät kauneilta tai ei-kauneilta, hän ei tahdo uudistaa -todellisuutta ainoastaan siten, että se paremmin tyydyttäisi hänen -aineellisia tarpeitaan, vaan myöskin siten, että se tuntuisi hänestä -viehättävämmältä ja sopusointuisemmalta. Ja hän haluaa -- ja sitä ei -yksikään eläin ole halunnut -- luoda itse, muodostaa itse, asettaa -silmiensä eteen jäljennöksiä niistä kuvista, joita aistimusten ja -mielikuvituksen yhdistelmien välityksellä on syntynyt hänen sielussaan, -ja hänen näin vaistomaisesti sellaiseen luomistyöhön joutuneena -piirtäessään ja muovaillessaan syntyy _taide_. - -Näitten kolmen ihanteen, totuuden, hyvyyden, kauneuden mallikuvien -yhtyessä, niitten toimiessa luonteessamme tulee ihmisestä -_kultuuri-ihminen_ ja siten jokin eläimiä korkeampi. Jolleivät -nämä ihanteet olisi päässeet ilmoille hänessä, ei se ajankohta, -jolloin ihminen esiintyi kiertotähdellämme, olisi tehnyt -minkäänlaista käännettä aurinkokuntien elämän kehityshistoriassa. -Ihmisen esiintyminen olisi silloin ollut vain uuden luurankois- ja -nisäkäsmuodon esiintymistä niiden monien eläinlajien rinnalle, jotka -ovat syntyneet, elävät, taistelevat ja kuolevat tällä pallolla. -Vasta sitten kun ihanteet olivat niin sanoakseni ladelleet maahan ja -asettuneet niiden asunnoiksi luotuihin sieluihin, nousee eläimellinen -elo täällä korkeammalle itseään ja muuttuu sivistyselämäksi. Ja vasta -silloin voi kokonaisuudessa huomata jotakin suunnitelmaa ja tarkoitusta -muistuttavaa. - -Onko meillä tieteellisesti oikeutta puhua suunnitelmasta ja -tarkoituksesta maailman kehityksessä, on kysymys, johon saanen -myöhemmin palata. Mutta olkoon se sitten totuus tai vain totuuden -varjo, että maailman kulkuun vaikuttaa järki, joka on ottanut -suorittaakseen tehtävän, on kuitenkin kieltämätöntä, että -kultuuri-ihminen on toistaiseksi geologisten aikakausien lukemattomia -vuosituhansia jatkuneen luomistyön viimeinen ja huomattavin tulos. -Tämä luomistyö pyrkii, muutamalla sanalla sanoen, kehittämään -hermostoja, jotka antavat tietoisuudelle -- tajunnalle, tunteelle, -mielle-yhtymille, ajatukselle -- laajemman ja voimakkaamman toiminnan, -ja tuo työ johtaa ennakolta edellytetyllä välttämättömyydellä -siihen tulokseen, että lopulta syntyy olentolaji, joka kaipaa ja -tahtoo löytää Jumalan; joka hakee selitystä maailmallisen olemisen -arvoitukselle; joka sitä varten tutkii luontoa koettaen selvitellä -sen syysarjat ja samassa tarkoituksessa tutkii itseään, koettaen -selittää mietteittensä synnyn ja suhteet, ajatustapansa lait, -tietämisvoimansa rajat; olentolaji, joka eroittaa pahan hyvästä eikä -koskaan voi olla sitä tekemättä, vetäköön hän näiden vastakohtien -rajaviivat kuinka hyvänsä, ja jolta ei sen vuoksi voi puuttua käsitystä -siveellisestä maailmanjärjestyksestä, kuinka hän sitten epäröineekin -sen käsityksen oikeutta; olentolaji, joka erottaa kauniin ja ruman ja -jolla on vastustamaton halu voimiensa mukaan muodostella ympäristönsä -sopusuhtaiseksi; olentolaji, joka lopuksi hakee ja jossakin määrin -löytääkin keinot, joilla rajoittaa olemassaolon taistelun ahtaampiin -rajoihin, korvatakseen sen, niin suuressa määrässä kuin suinkin on -mahdollista, rauhallisella yhteistyöllä olemassaolon puolesta. - -Luonnon suuri uudistustyö pyrki kehittämään, ennenkuin se vielä ehti -ihmisen luomiseen saakka, yhä hienommalla elimistöllä varustettuja -olentoja, joilla kuitenkaan tuskin oli muita taipumuksia ja kykyjä -kuin mukautua ja alistua niihin oloihin, joihin heidät oli asetettu. -Kun sitten ihminen oli luotu, oli maailman järjestelmään tullut -olento, joka sovittaa olosuhteet älynsä mukaan, muuttaa luonnonsuhteet -harkittujen suunnitelmien mukaan -- joka toisin sanoen ei tyydy itse -mukautumaan oleviin oloihin, vaan myös koettaa sovelluttaa näitä -käsitteittensä mukaisiksi. - -Kehitysopin pintapuolisen käsittämisen johdosta on meidän päivinämme -levinnyt harhaluulo, jolla on osoittautunut olevan arveluttavia -käytännöllisiä seurauksia. Niiden enemmistö, jotka ovat kuulleet -kehitysopista puhuttavan, on käsittänyt sen niin, ettei kultuurielämä -olisikaan niiden kehitysoppijaksojen määrätty jatko, joitten kautta -elämä alhaisemmissa muodoissaan kulki, ennenkuin kultuuri-ihminen -syntyi. He eivät näytä pitävän kultuurielämää ennen olleen -luonnollisena jatkona, vaan jonakin vieraana, jonakin epäoleellisena, -joka on syntynyt, vaikea sanoa kenen, erehdyksen vuoksi. He näyttävät -pitävän älyllisiä, siveellisiä ja esteettisiä lakeja, jotka vaikuttavat -kultuurielämässä, jonakin keinotekoisena, epäperäisenä verrattuna -siihen, mitä he sanovat luonnonlaeiksi. Näillä herroilla ei näytä -olevan aavistustakaan siitä, että ne lait, jotka johtavat henkistä -elämäämme, myöskin ovat luonnonlakeja, vaikkakin asteeltaan korkeampia, -saaden juuri maailman kehityksen välityksellä paikan toisten rinnalla -ja yläpuolella, että kultuurielämäkin on luonnonjärjestelmä, vaikkakin -lajiltaan korkeampi, ja että ne johdonmukaisuuden, siveyden ja -kauneuden aatteiden mallit, jotka johtavat tätä kultuurielämää, ovat -ilmestyksiä, joilla nyt on oma paikkansa maailman kehityksessä yhtä -hyvin kuin muinoin niillä hämärillä mietteillä, jotka liikkuivat -kivihiilikauden sammakkoeläinten, trias-kauden pussieläinten ja -Jura-kauden liskoeläinten aivoissa. He vetävät viivan siihen, mihin -heistä parhaalta näyttää, kehityssarjan läpi, niin että heidän -sättimänsä kultuurielämä jää sen toiselle, niinsanottu luonnonelämä -toiselle puolelle, ja hartaudella, mikä saisi itse luonnonelämää -ihannoivan Rousseaunkin hämmästymään, he notkistavat polvensa -kehityksen edessä sillä puolella viivaa, missä luonnonlait, riippumatta -siitä, mitä he väittävät vääriksi vaikutteiksi, saivat olla voimassa. - -Oikea, väärentämätön ihminen on sen vuoksi heidän mielestään se, -joka elää yhtä vapaana esteettisistä ja siveellisistä laeista kuin -Jura-kauden liskot tai liitukauden hampaalliset, liskomaiset eläimet; -oikea, väärentämätön ihminen on näiden herrojen mielestä se, joka -antautuu himoillensa yhtä alttiisti kuin luolahyena ja kunnioittaa -soveliaisuutta ja hyviä tapoja yhtä paljon kuin se. He eivät kiellä, -että ihmisen on alistuttava lakiin, mutta siihen, joka oli voimassa -rajoittamattomana ja loukkaamattomana vanhaan hyvään aikaan, jolloin -ihmislaitteet eivät olleet saastuttaneet luonnon järjestystä, siihen, -jota sanotaan taisteluksi olemassaolosta, lakiin, joka on itsekkyyden -periaate, julistaa pannaan sääliväisyyden ja rinnastaa lain ja -väkivallan. - -Omituista kyllä, ja kaikkein vähimmän uskottavaa, on se, että monet -niistä, jotka sanovat puolustavansa heikkojen asiaa, vetoavat tähän -lakiin ja pitävät sitä ainoana, joka saa johtaa meidän tekojamme. -Näillä heikkojen puolustajilla ei ole, sittenkun he ovat asettuneet -tämän lain kannalle, mitään johdonmukaista oikeutta tuomita -belgialaisia tehtailijoita, jotka riistävät työläisensä luita ja ytimiä -myöten, sillä tehtaanomistajathan voivat puolustautua olemassaolon -taistelun lailla. Minä otaksun, etteivät he heitä tuomitsekaan, vaan -pitävät heidän menettelyään luonnollisena ja oikeana, ja että he myös, -samalta kannalta katsoen, pitävät luonnollisena ja oikeana, että -belgialaiset työmiehet, taistellessaan _oman_ olemassaolonsa puolesta, -sytyttävät tehtaat tuleen tai räjäyttävät ne ilmaan dynamiitilla. -Kehitysopin pintapuolinen käsitys johtuu siis johdonmukaisesti pitämään -yhteiskuntaelämää periaatteeltaan taisteluna yhteiskuntaluokkien -välillä, missä voimakkaammalla on oikeus imeä viimeinen veripisara -heikommasta ja heikommalla taas oikeus ryhtyä mihin keinoihin hyvänsä -raivatakseen voimakkaamman pois tieltä. Samalla johdonmukaisuudella -joutuu tämä käsitys kehitysopista siihen tulokseen, jota eräs sen -kannattaja äsken kuuluu julistaneen, että paheella, joka seuraa -himojaan, on oikeus käydä kunniallisesta; sehän seuraa siinä samaa -luonnonlakia, joka hyenaakin johtaa. - -Sanalla sanoen: _ihmiseläin_ nousee kultuuri-ihmistä vastaan nojaten -käsitteiden sekaannuksen laatimaan kehitysoppiin ja vaatii palaamista -siihen alkutilaan, joka on ominaista maan kehityshistorian menneille -aikakausille. - -Tässä huomautettakoon kuitenkin, että tuossa suurenmoisessa historiassa -ei itsekkyyden periaate ole milloinkaan ollut yksin vallitsevana. Sokea -itsesäilytysvaisto, jolla ei ole muuta tarkoitusta kuin itsesäilytys, -on tosin jo alusta alkaen esiintynyt toimivana jokaisessa niistä -lukemattomista atoomeista ja voimakeskuksista, jotka ovat niinsanotun -aineen perusosia. Se on esiintynyt toimivana kaikissa atoomien -elimellisissä yhdistymissä, toimivana protoplasmaattisen elämänvirran -molekyyleissä sen virratessa geologisten aikakausien läpi. Mutta tuo -periaate on aivan kaaosmainen eikä olisi koskaan omin voimin voinut -luoda järjestynyttä maailmaa. - -Kun ainoastaan olemassaolon taistelusta koetetaan hakea -selitysperustetta elimistöjen kohoavalle kehittymiselle ja elämän -korkeammalle luomistyölle, on siinä menetelmävika, jonka osoittaminen -ja selvittäminen ei kuitenkaan tässä ole paikallaan. Mutta paitsi tätä -periaatetta vaikuttaa vielä toinen, _järjestävä_, jolla on tai näyttää -olevan suunnitelma ja tarkoitus. - -Voimme jättää ottamatta huomioon, millä nimellä tuota järjestävää -periaatetta olisi nimitettävä. Jos sanoisimme sitä absoluuttiseksi, -pelkäisi moni, että me siten väistyisimme kokemuksen alalta -metafysiikkaan; jos sanoisimme sitä Jumalaksi, voitaisiin sanoa, -että me siirtyisimme tieteelliseltä kannalta uskon kannalle. -Yhden seikan saatamme kuitenkin varmasti lausua: sen näet, että -meidän oma ajattelumme on tavallaan sukua maailman järjestävälle -periaatteelle. Se meissä, mitä sanomme ajatuksemme laeiksi, se, mitä -sanomme loogilliseksi kyvyksemme ja mikä sommittelee aistimuksemme -järjestyneiksi mielleryhmiksi kooten ne tietoisuutemme persoonalliseksi -yhteydeksi, tämä sisäinen elimistömme on jollakin lailla sukua maailman -järjestävälle periaatteelle. - -Sillä jollei niin olisi, ei logiikkaamme ja logiikasta kehittämäämme -matematiikkaa voitaisi sovelluttaa siihen maailmaan, josta -järjestävä maailmanperiaate on tehnyt sen, mikä se on. Logiikkaamme -ja matematiikkaamme voi kaikissa tapauksissa sovelluttaa siihen -ilmiömaailmaan, joka on varsinaisen maailman kohdiste meidän -tietoisuuteemme. Senvuoksi saatamme laskemalla määritellä -maailmankappaleiden liikkeitä ja ennustaa niiden keskinäiset asemat -kaukaisina tulevina aikoina; senvuoksi saatamme laatia fysikaalisia -otaksumia, jotka tulevaisuudessa, jatkuvien tutkimusten selvittelyn -mukaan, vastaavat asioiden todellista fysikaalista kulkua. -Ajatustoiminta järjestää suuren maailman ulkopuolellamme, samoin kuin -ajatustoiminta järjestää oman pienen maailmamme meissä itsessämme. Se -ajatustoiminta, joka järjestää suuren maailman, kuuluu sen olemuksen; -se ajatustoiminta, joka järjestää oman sisäisen maailmamme, on taas -sille ominainen. Molempien suhteellisen yhdenmukaisuuden todistaa se, -mitä olen sanonut, ja ilman sitä olisi tiede mahdoton. - -Meidän ei tule käsittää kehityksellistä työtä siten, että molemmat -periaatteet, järjestyksen ja itsekkyyden, olisivat sen kulussa -taistelleet keskenään niinkuin Ormuzd ja Ahriman kamppailevat -Zoroasterin jumaluusopissa. Sokean itsesäilytysvaiston lukemattomat -kannattajat ovat taistelleet keskenään eikä järjestävää periaatetta -vastaan, jonka olemassaolosta niillä ei ole ollut aavistustakaan. Eikä -järjestävä periaatekaan ole väkivaltaisesti rynnännyt niitä vastaan. -Jos on sallittu tästä järjestävästä periaatteesta käyttää inhimillisen -sielunelämän kokemuksista saatua käsitettä, voi sanoa, että se on -kärsivällisesti ollut todistajana, kuinka maailma on kuulumattoman -pitkinä ajanjaksoina ollut taistelutanner, jolla hirviömäiset eliöt -ovat kieriskelleet leppymättömässä taistelussa toisiaan vastaan. Tuossa -kärsivällisyydessä ei ole piillyt mitään julmuutta, sillä taistelijat -ovat seuranneet _omaa luontoaan_, eikä sota ole tuonut muassaan -siveellisiä, vaan ainoastaan hyvin vähän ruumiillisia kärsimyksiä, -joilla on ollut oma tarkoituksensa. - -Kärsivällisesti on järjestävä periaate sillä välin solminut -syyperäisyys-siteitään, joissa nämä kärsimykset ovat niin toimineet, -että olemassaolon taistelu, joka sellaisenaan ei olisi voinut johtaa -edistykseen, on kantanut hedelmiä kehittelemällä yhä herkempiä ja -jalompia eliöitä, kunnes vihdoin oli tullut aika, jolloin ihminen -saattoi esiintyä määrättynä kasvattamaan itsensä korkeamman -luonnonjärjestyksen kannattajaksi maailman avaruuden sillä kohdalla, -josta on tullut hänen asuntonsa. - -Hitaasti selvenee ihmiselle tietoisuus tehtävästään, ja mikäli se -selvenee, sikäli hän erottaa oman ihannekuvansa, ja kun se kuva on -täydellisesti kirkastunut, nousee se miehuuteen ja julistaa, mikä -on sukumme korkein kutsumus: Olemassaolon _taistelun_ sijaan on -asetettava _yhteistyö_ olemassaolon puolesta, himoa vastaan siveellinen -harkinta, väkivaltaa vastaan oikeus, itsekkyyttä vastaan armeliaisuus -ja uhrautuvaisuus, ja sitä eläimellistä ahdasmielisyyttä vastaan, -joka voi ilmiöistä liittyä vain niihin, jotka koskevat ruumiillista -itsesäilytysvaistoa, on pantava totuudenkaipuu ja tutkimushalu, joka -piiriinsä tavoittelee maailmankaikkeutta. - -Vielä yhtä vaatii tämä ihmisihanne ihmiseltä: Järjestävä -maailmanperiaate on hänestä luonut suunnitelman ja tarkoituksen mukaan -toimivan olennon, joka omassa toimintapiirissään tulee jatkamaan tämän -periaatteen omaa työtä _myös muotoja luovaan suuntaan_. - -Ne kasvimaailman ja eläinmaailman elimelliset muotosarjat, joita -tavataan geologisten aikakausien kuluessa, ilmaisevat kokonaisuudessaan -sellaista nousua, että _elämän voimien sopusointuinen yhteistyö_ -ilmenee näissä muodoissa yhä voimakkaampana. Niissä ilmenee nousu -_kaunista_ kohti. Ihminen, joka ruumiinlaadultaan on kuluneiden -aikakausien muovailevan työn tulos, on henkensä laadun puolesta tulos -ja samalla kertaa pienoismaailmallinen toisinto siitä järjestävästä -periaatteesta, joka on painanut älynsä leiman maailman kehitykseen ja -_suuntaa_ sen muovailevaa työtä _kauneutta kohti_. - -Niinkuin ihmisen ajatuskin on hänen aivojärjestelmänsä heijastama -kaiku siitä maailmanjärjestä, joka on hänet synnyttänyt, niin hänellä -on hermojen virittämässä tunne-elämässään aistiensa heijastama kaiku -siitä _kosmillisesta estetiikasta_, joka kehittää kappaleet siihen -muotovalmiuteen, minkä ne toistaiseksi kykenevät ottamaan vastaan, -ja joka on määrännyt ympärillämme väreilevät fysikaaliset voimat -menettelemään niin, että niiden poljennolliset värähdykset muuttuvat -aisteissamme valon, värien ja sointujen ihmeellisiksi ilmiöiksi. -Samoin kuin meissä itsessämme on loogillinen järjestelmä, joka toimii -yhdenmukaisesti maailmanjärjen kanssa ja rakentaa mielteistämme -tiedejärjestelmän, joka pyrkii kuvastelemaan maailmankaikkeutta, niin, -meissä on myös tunnejärjestelmä, jonka avulla teemme erotuksen kauniin -ja miellyttävän, esteettisesti yhdentekevän ja ruman välillä, sekä -muotoja luova vaisto, joka kauan toimii harkitsematta ja esteettiseen -tunteeseen yhtyneenä luo _taiteen_. Sama maailmanjärki, sama -kosmillinen estetiikka, joka edeltäneistä eläinmuodoista on tuottanut -inhimillisen ruumiinrakenteen suhteet ja liikerytmin, kajahtelee -sisälle ihmissieluun taidettaluovana haluna ja kauneudentunteena, -ja perimmältään on taiteella alkuperänsä, elinjuurensa ja -mielijohteensa tässä, kaikkeudessa vaikuttavassa, voimassa. Kun n.s. -sisällysestetiikan eli aate-estetiikan isä, helleeniläinen ajattelija -Plato, sanoi, että kauneus on ikuisten aatteiden, jumalallisessa -järjessä elävien mallikuvien heijastusta, niin ei hänen käsityksensä -ole kaukana siitä, jonka tässä olen omanani ilmaissut. - -Koska muotojaluova halu siis on inhimillisen luonteen oleellisia -aineksia, ilmeneekin se sangen aikaisin. Se on kai ollut olemassa -jo niissä ensimäisissä maan olennoissa, joita syystä voi sanoa -ihmisiksi. Se on ollut huvituksena, ilonlähteenä ja surunlääkkeenä -jo rotumme historian vanhimpina aikoina, jonne tutkijan onnistuu -tunkeutua. Kvartääriajan kivikaudelta on löydetty monta taiteellisen -halun todistetta: hirvensarvisia, hirvenmuotoisiksi veisteltyjä -tikarinpäitä, piirroksia aseissa ja työkaluissa, joissa on kuvattu -mammutteja, hirviä, härkiä, hevosia, kaloja. Ne ovat välistä tehdyt -hämmästyttävällä taiteellisella kyvyllä ja näppäryydellä, mikä -todistaa, että esineen luonteenomainen puoli on elävästi tajuttu, ja -että veistävä käsi on ollut hyvin harjaantunut. - -Lapsen piirusteluhalussa tapaamme saman jalon vaiston alkuperäisimmässä -ilmenemismuodossaan. Se tulee esille tavallisesti kolmannen ja -viidennen ikävuoden välillä, joskus aikaisemminkin. Ranskalainen -sielutieteilijä, Bernard Perez, on ryhtynyt erikoisesti tutkimaan -lasten piirustuskokeita, jotka hyvin ansaitsevatkin sen huomion, mitä -hän on niille osoittanut. - -Lapsi on piirtäjänä vaikutteellinen (impressionisti), käyttääksemme -nykyaikaista sanontatapaa. Ympäröivistä esineistä tekemistään -havainnoista ja niistä käsityksistä, joita lapsi itselleen luo näiden -huomioiden pohjalla, se erottaa kaikkein luonteenomaisimmat piirteet -muista, esittää ainoastaan edelliset ja jättää loput mielikuvituksen -täydennettäviksi, aivan vaikutteellisen menetelmän mukaan. Pysty -suorakaide, jossa on jotakin ulkonevaa nenänä, piste silmänä ja -suorakaiteen alla kaksi viivaa jalkoina -- siinä ihmisen muoto. -Vaakasuora suorakaide, jonka alla on neljä viivaa, esittää eläintä. - -Ei kuitenkaan kestä kauan, ennenkuin nämä vaikutteelliset kokeet -huomataan riittämättömiksi ja suhteiden tajuaminen kehittyy, usein -niinkin nopeasti, että lapsi ei kykene luomaan toivomustensa mukaista -kuvaa, sellaista mikä sen sisäisessä näkemyksessä piilee, ja heittää -kynän pois tyytymättömänä itseensä. Tässä asettuu arvostelu luomishalun -rinnalle. Jos lapsen taidevaisto on voimakas, jatkaa hän ponnistelujaan -ja onnistuu yhä paremmin. - -Eräällä asteella saattaa tapahtua, että lapsi koettaa peittää suhteiden -epätäydellisyyttä somistamalla piirtämänsä kuvion koristeilla, sulilla, -napeilla, kaulanauhoilla j.n.e., ja näitä koristeita se käsittelee -hyvin huolellisesti. Tälle asteelle pysähtyvät useat lapset, niinkuin -myös monien kansanheimojen esteettinen kehitys on siihen pysähtynyt. -Mutta toisissa kehittyvät aikaisin ja aivan hämmästyttävällä tavalla -ne ominaisuudet, jotka ovat välttämättömiä taiteilijalle: nopea ja -varma käsitys, yhtä varma tekotapa, pianpa tulee esille sielullisen -ilmeen, jopa ihanteellisuudenkin tunne. Tällaisista yrityksistä -on Kreikan taide lopulta saanut aikaan jumalankuvansa, joissa on -inhimillisen kauneuden mallikuvia pantu silmiemme eteen, ja renessanssi -luonut enkelien ja pyhimysten ympäröimät madonnansa, joiden näkeminen -hartauden hetkenä kohottaa meidät ylimaailmallisen sopusoinnun piiriin. - -Mainitsin äsken Platon. Hän selitti kauneuden niin, että se kuvastelee -jumalallisen järjen ikuisia aatteita ja on kotoisin siitä maailmasta, -jonka aurinkona on hyvyys. Plato on aate-estetiikan luoja, jonka -etevimmät edustajat yhdeksännellätoista vuosisadalla ovat olleet -Hegel ja hänen oppilaansa Friedr. Theod. Vischer. Heidän jälkeensä on -syntynyt kokemusperäinen, kokeellinen estetiikka, erikoisesti kuuluisan -luonnontieteilijän Fechnerin vaikutuksen tuloksena. Päästäkseen -tieteelliseen tarkkuuteen ja selvyyteen täytyy esteettisen tutkimuksen -astua ja tunkeutua muille kuin filosofisten aatteiden aloille; se -tie, jota Fechner on koettanut raivata, on välttämätön ja johtaneekin -tarkoitettuun päämääräänsä, siis antamaan estetiikalle ja taiteen -teorialle varman pohjan kokemuksen alalla. - -Huomattava on kuitenkin, että empiirikko Fechner tahtoessaan selittää -kauneuden olemuksen asettuu sellaiselle kannalle, joka ei ole kaukana -Platon mielipiteestä, antaen sille aatteellisen sisällön ja asettaen -sen, kuten Platokin, lähimpään yhteyteen hyvyyden kanssa. - -Asian laita on niin, että aate- eli sisällysestetiikka, vaikka se ei -kykenekään antamaan oppijärjestelmälleen tarpeellista kokemusperäistä -pohjaa ja oppilauselmilleen vakuuttavaa todistelua, kuitenkin on -ja aina tulee olemaan välttämättömänä osana siinä tieteessä, joka -käsittelee kauneutta ja taidetta, sillä estetiikan ja taiteen juuria ei -voi irroittaa filosofisesta maailmankatsomuksesta, joka pyrkii näkemään -ne yhteydessään koko maailmantalouden kanssa. - - - - -II. - -YLEISPÄTEVÄT ESTEETTISET ARVOSTELMAT. - - -Edellisessä luennossani koetin osoittaa, että ihmisen kauneudentajulla -ja taidetta luovalla vaistolla on, kuten hänen ajattelunsakin laeilla, -äärimmäinen perustansa siinä järjestävässä periaatteessa, jonka -olemassaolo tulee esille maailmankehityksessä. - -Jos tämä pitää paikkansa, tulemme välttämättä seuraaviin -johtopäätöksiin: 1. On olioita tai ilmiöitä, joiden oma luonne on -sellainen, että katselijan täytyy arvostella niitä joko kauniiksi, -esteettisesti yhdentekeviksi tai rumiksi. 2. Ihmisten sisällinen -rakenne on välttämättä sellainen, etteivät he ainoastaan erota kaunista -ja rumaa, vaan myös sellainen, että he saattavat lausua yleispäteviä -arvostelmia tarkasteltujen esineiden esteettisestä laadusta. - -Tässä on kuitenkin väärinkäsitys hyvin lähellä. Siitä, että -yleispätevät arvostelmat esineiden esteettisestä laadusta ovat -mahdollisia, ei näet seuraa, että joka ihmisen esteettinen -arvostelukyky olisi turvattu hairahduksilta, tai että etevinkään -taidetuomari joka tapauksessa olisi erehtymätön. - -Selvitykseksi sopii ottaa vastaavanlainen esimerkki toiselta -alalta kuin esteettiseltä. Ei saata epäilläkään, että ihmisellä on -kyky lausua yleispäteviä arvostelmia lasku- ja mittausopillisista -kysymyksistä. Tästä ei seuraa, ettei sellaisia kysymyksiä ratkaistaessa -voisi erehtyä. Etevinkin matemaatikko voi hajamielisyyden tilassa -tehdä virheitä aivan yksinkertaisimmissa laskutoimituksissa, -esim. yhteenlaskussa. Mutta kukaan ei silti epäile sitä, että -yhteenlaskettavalla numerosarakkeella on tietty summansa, ja että -ihmisymmärryksen luonnon mukaista on se keksiä. - -Puhtaasti loogillisenkin perustelun alalla ovat todisteluvirheet -mahdollisia eikä ollenkaan harvinaisia; emmekä kuitenkaan voi epäillä -ajatuslakien ja johtopäätösten yleispätevyyttä. Eräs todisteluvirhe, -nimeltä _quaternio terminorum_, lienee yhtä yleinen tieteellisissä -väittelyissä kuin virheelliset esteettiset lausunnot taidearvostelussa. -On taideteoksia, joihin nähden tuntee olevansa kuin pulassa. Mutta -pulia on logiikankin alalla, ja ne ovatkin alkujaan sieltä kotoisin. -Kretan saarella syntynyt ja asuva Epimenides väitti, että joka -kretalainen valehtelee, heti kun suunsa avaa. Tähän väitteeseen nähden -on pula siinä, että jos Epimenides, joka itse oli kretalainen, puhui -totta sanoessaan, että jokainen kretalainen valehtelee, heti kun suunsa -avaa, niin oli tämäkin totuus välttämättä valhetta. - -Ei kuitenkaan käy kieltäminen, että juuri esteettisten arvostelmien -alalla näyttää siltä kuin ei siellä olisi mitään sääntöä, mitään lakia, -joka voisi esiintyä yleispätevänä. Ovathan esteettiset arvostelmat -makutuomioita, ja muuan sananlasku, jonka tapaamme monen kansan -keskuudessa, sanoo, että jokaisella on oma makunsa. Joku Pekka näkee -maiseman tai kasvot tai maalauksen tai veistokuvan ja, tietämättä tai -kysymättä miksi, pitää esinettä miellyttävänä tai vastenmielisenä. -Juuri esteettisen tunteen luonteesta riippuu, että se toimii -ymmärryksen tai tietämyksen käskyittä saadessaan ulkoapäin jonkun -vaikutuksen, ja että se ilman edelläkäypää tietoista erittelyä herättää -arvostelman: tuo on kaunista tai ei ole kaunista. Pekka on siis täysin -oikeassa lausuessaan sellaisen arvostelman, vaikkei ilmaise sen syytä. -Hän lausuu siten vain sen totuuden, että _niin_ on tuo maisema, nuo -kasvot, tuo maalaus tai veistos vaikuttanut _häneen_. Mutta Pekalla -on ystävä, joka seisoo hänen vieressään katsellen samaa esinettä, ja -mikä miellyttää Pekkaa, se ei _hänessä_ herätä vaikutelmaa tai tuntuu -vain vastenmieliseltä. Hän ilmoittaa sen Pekalle. Sopiiko heidän nyt -ruveta väittelemään asiasta? Kenties he väittelevät, ja silloin saa -edeltäkäsin olla varma siitä, ettei väittely pääty sovintoon, sillä se -edellyttäisi, että Pekka voisi äkkiä saada ystävänsä tai tämä Pekan -tunne-elämän uuteen vireeseen. - -Varsin yleinen kokemus todistaa, että sellaista tuskin voi tapahtua. -Vanha latinalainen sananlasku sanoo: _de gustibus non est disputandum_, -mausta ei saa väitellä. Sekin sananlasku on jokaisen huulilla, mikä -taas todistaa, kuinka yleinen on se kokemus, että makutuomiot puhuvat -toisiaan vastaan ja kuinka toivotonta on tai ainakin näyttää olevan -yrittää niitä väittelemällä sovittaa yhteen. - -Kun Sokrates vaelsi Ateenan kaduilla -- enemmän kuin 2300 vuotta sitten --- ja siellä, kuten kerrotaan, pysäytteli älykkään ja kauniin näköisiä -nuorukaisia tehdäkseen heidät oppilaikseen, kuljeskeli saman kaupungin -kaduilla eräs filosofi ja kaunopuheisuuden opettaja nimeltä Protagoras, -joka oli Sokratesta koko lailla vanhempi ja yhtä kuuluisa ja suosittu -kuin hänkin. Nämä molemmat ajattelijat olivat hyvin erilaisia. Yhdessä -seikassa he kuitenkin muistuttivat toisiaan: he olivat ensimäiset tai -ainakin ensimäisiä eurooppalaisia, jotka etsivät selvitystä elämän -hämärimpiin arvoituksiin ja tärkeimpiin kysymyksiin ei luonnosta -ympäriltämme, vaan ihmisluonteesta itsestään. Mutta sen sijaan, että -Sokrates haki ajatukselle ja toiminnalle kiinteitä tukikohtia, haki -jotakin pysyväistä niissä vaihteluissa, joiden alaisia me ja maailma -olemme, ja uskoi yleispäteviin totuuksiin, oli Protagoras heittänyt -sikseen kaiken sellaisen etsinnän ja tullut siihen johtopäätökseen, -että ainoa yleispätevä totuus on se, ettei mikään ole yleispätevää. -Luonto ympärillämme on ainaisessa muuttumistilassa, huomispäivä ei -koskaan ole eilisen kaltainen, kovinkin kallio on tänään illalla -rapautuneempi kuin aamulla. Kaikki ajautuu Herakleitoksen esittämän -maailmanvirran mukana, syntymisen, kukoistamisen, lakastumisen ja -kuolemisen ainaisessa toistumisessa. Ihmissielussa kohisee sama -maailmanvirta; ihminen muuttuu alinomaa. Nuorukainen on toinen kuin -lapsi, mies toinen kuin nuorukainen. Ja mikäli hän muuttuu, sikäli hän -katselee maailmaa toisin. Mitä on luonto? Mitä on maailma? Mitä se -itsessään on, sitä emme millään lailla voi tietää, sanoi Protagoras. -Tiedämme vain, millaiseksi sen aisteillamme havaitsemme ja sen -perusteella käsitämme, ja tämä käsitys taas näyttää olevan perin -erilainen, ei ainoastaan eri yksilöissä, vaan samassakin yksilössä eri -ikäkausina. - -Protagoras esitti sen vuoksi tämän väitteen: Kukin on _oman_ maailmansa -mittapuu; miltä maailma hänestä _näyttää_, sellainen se hänelle -_onkin_. Mitään yleispätevää totuutta ei ole. - -Siis Protagoraan kannalta ei myöskään ole esteettistä totuutta, ei -mitään yleispätevästi kaunista. Kaikkein vähimmin hän olisi mukautunut -tunnustamaan tätä, sillä jos mikään pistää silmään subjektiivisena -ja yksilöllisenä, niin sellaisia ovat tietysti makutuomiot. -Useimpien aikalaistemme ajatuksen pohjalla onkin epäilemättä vanhan -protagoralaisen mielipiteen tuntua, kun he lausuvat julki sen muuten -aivan oikean väitteen, että jokaisella on makunsa, ja lisäävät sen -suhteellisesti oikean väitteen, ettei mausta saa väitellä. - -Kaikua useimpien ajatuksista esiintynee siis myös siinä, mitä tunnettu -ranskalainen esteetikko ja taidehistorioitsija _Taine_ lausuu teoksensa -"Taiteen filosofian" esipuheessa: "Ihmistöistä näyttää taideteos -satunnaisimmalta; tekeepä mieli luulla, että se syntyy sattumalta, -oikusta, mielivallasta, säännöttä ja tarkoituksetta. Luohan taiteilija -mielikuvituksensa tai makunsa mukaan, joka on persoonallista; kun -yleisö hyväksyy, mitä hän on tehnyt, riippuu se taas mausta, joka -vaihtelee ja muuttuu. Taiteilijan keksinnöt, yleisön tunnustus, -kaikki tuo on säännöistä vapaata ja näennäisesti yhtä irrallista ja -mielivaltaista kuin tuuli, josta ei tiedä, mistä se tulee ja minne se -menee." - -Taine lisää kuitenkin: "Ja sittenkin on tällä kaikella, kuten -puhaltavalla tuulellakin, määrätyt ehtonsa ja varmat lakinsa. Tutkijan -asiana on ottaa näistä ehdoista ja laeista selkoa." Niin lausuu -ranskalainen taiteentuntija. - -Asiaa arvostellessa on meidän ajallamme muuan etu, jota Protagoraan -aikana ei ollut. Meillä on _taidehistoria_, joka, vaikka siinä on -melkoisia aukkoja, osoittaa meille, kuinka inhimillinen kauneudentunne -ja taidetta luova vaisto ovat vaikuttaneet vuosituhansien kuluessa, -kivikauden ajoilta meidän päiviimme, kuinka ne ovat vaikuttaneet ei -ainoastaan eri vuosisatoina, vaan myöskin eri kansojen ja rotujen -keskuudessa, eri ilmanaloissa, erilaisten sivistysolojen vallitessa, -erilaisten aatesuuntien alaisina. Voimme havaita niiden toimintaa, ei -ainoastaan eri aikoina ja eri kansojen ja luokkien kesken, vaan myöskin -siinä, kuinka niitä on eri lailla sovellettu kauneuden kaikilla aloilla -ja taiteessa ja taideteollisuuden kaikilla haaroilla. Saamme havaita -sitä egyptiläisissä jumalien asunnoissa, kreikkalaisissa temppeleissä, -gootilaisten tuomiokirkkojen sisällä ja ulkopuolella, assyrialaisissa -kuninkaanpalatseissa, keskiaikaisissa läänityslinnoissa ja -germaanilaisissa maalaistaloissa, niissä väreissä ja väriyhdistelmissä, -joilla arjalaiset, seemiläiset, japanilaiset, kiinalaiset koristelivat -esineitään ja ilahuttivat silmäänsä. - -Mikä on ylipäänsä tuloksena tästä eri aikoihin, kansoihin ja -sivistysasteisiin kohdistuvasta esteettistä toimintaa käsittelevästä -katsauksesta? Onkohan se muotojen ja värien sekamelska, loppumaton -eri mielipiteiden ja oikkujen leikki, jossa ei ole viittaustakaan -yhtenäisyyteen ja järjestykseen, ei jälkeäkään yleispätevien lakien -toiminnasta? - -Ei suinkaan. Moninaisuus on suuri, vivahduksia on paljon, makusuunnat -toisistaan eriäviä; mutta myöskin voi havaita, että eri aikakaudet -voivat käsittää toisiaan; että 1800-luvun skandinaavit voivat nähdä -kauneutta niiden työkalujen ja aseiden koristeissa ja muodossa, -joita heidän pronssikaudella, 3000 vuotta sitten, eläneet esi-isänsä -valmistivat; että muuan Islannin poika, muinaisskandinaavisten -päälliköiden jälkeläinen, Thorwaldsen, on voinut täysin perehtyä ja -koko sielultaan eläytyä siihen taiteeseen, joka vietti riemujuhliaan -Perikleen aikana, Kreikan taivaan alla; että arjalainen, joka vaeltaa -Alhambran kupukaarien alla, voi täysin siemauksin nauttia seemiläisestä -taiteesta; että keltaisen rodun mies, japanilainen, jonka esi-isät -ovat vuosituhansia viettäneet Euroopasta riippumatonta kultuurielämää, -saattaa tutustuessaan eurooppalaiseen taiteeseemme ymmärtää sitä ja -lausua siitä huomattavia arvostelmia, kun taas kultuuristaan ylpeän -eurooppalaisen täytyy omasta puolestaan ihailla japanilaisten mestarien -nopeaa, sattuvaa, siroa muotojen käsittelyä ja tunnustaa, että hänellä -on siitä oppimista. - -Makusuuntia on, kuten sanottu, monta, mutta ne kaikki väräjävät -määrättyjen, äärimmäisten rajojen välillä yhteisen akselin -ympärillä. Moninaisuus on suuri, mutta se säteilee yleisinhimillisen -kauneudentajun yhteisestä keskipisteestä. - -Mitä syvemmälle tunkeudumme taidehistorialliseen tutkimukseen, sitä -varmemmin huomaamme tuon yhtenäisyyden moninaisuudessa. Huomaamme sen, -vaikka samalla kertaa tajuammekin, ettei mikään inhimillinen ole niin -herkkää, niin kaikilta suunnilta tuleville vaikutuksille altista kuin -sukukuntamme esteettinen tunne. Kuin haavanlehti tuulessa värisee sekin -jokaisessa historiallisessa henkäyksessä. Kuin sisäjärven pinta se -kuvastelee jokaista historian taivaankannen poikki kulkevaa pilveä. - -Sadut ja tarut voivat melkein muuttumatta säilyä vuosisatoja; -uskonnollisilla käsityksillä on merkillinen vastustuskyky ajan -kuluttavaan voimaan nähden; samoin yhteiskunnallisillakin, niin että -vieläkin voi valtiollisissa käsityksissämme havaita ajatusten kaikua -germaaniselta muinaisajaltammekin, sellaisena kuin Tacitus sitä -kuvailee. - -Kauneudenkin käsityksellä on tosin oma kiinteytensä, mutta sellaista -joustavaa lajia, joka antaa perään ajan käden kevyestikin painaltaessa. -Euroopan historiassa on tuskin sukupolveakaan kulkenut ohi painamatta -jotakin itselleen ominaista merkkiä taiteeseen. Kiinakin, jota pidetään -järjestelmällisen paikoillaan pysymisen edustajana, on nähnyt taiteensa -alalla makusuuntien seuraavan toisiaan. - -Kun sanoin, että kauneuden käsityksellä on oma kiinteytensä, mutta -joustavaa lajia, joka antaa perään ajan käden kevyestikin painaltaessa, -saanen jo nyt, ennenkuin lähemmin käsittelen tätä kysymystä, mainita -siitä esimerkin muotien historiasta. Tulen myöhemmin osoittamaan -ne tärkeimmät tekijät, jotka vaikuttavat ihmissuvun yhteisen -kauneudentunteen niin proteusmaiseen esiintymiseen sillä tapaa, että -on voitu epäillä sen yhteyttä ja yleispätevyyttä. Myöhemmin tulen -näyttämään, kuikka tilapäinen kiihoitustila, kuinka yksilölliset -eroavaisuudet, kuinka ikäkausi, sukupuoli, ammatti, tavat ja muodit, -uskonnollinen maailmankatsomus, yhteiskunnallinen ajanhenki, -kansallisuus ja rotu vaikuttavat ihmisen esteettiseen olemukseen ja -luovat erilaisia taidesuuntia ja erilaisia makuarvostelmia. Tällä -kertaa otan esimerkin vain siitä, kuinka muodit saattavat vaikuttaa -taiteeseen. - -Tekotukalla on pitkä historia. Sitä käytettiin vanhojen egyptiläisten, -medialaisten ja ajoittain Rooman keisarivallankin aikana. Silloin -se kuitenkin pysyi ulottuvaisuudeltaan kohtuullisena ja pyrki vain -jäljittelemään ja korvaamaan luonnollisia hiuksia. Senvuoksi ei -tekotukka vaikuttanutkaan millään lailla taiteeseen. - -Keskiajalla pidettiin kaljua päätä kunniassa. Katumuksentekijät -ajattivat usein päänsä paljaaksi. Munkit noudattivat osaksi heidän -esimerkkiään, ja kuudennella vuosisadalla Kristuksen jälkeen otti -papisto saman tavan. Erotettiin kahdenlaista kaljupäisyyttä; toista -nimitettiin apostoli Paavalin, toista Pietarin mukaan. Edellisellä -tarkoitettiin kaljuutta, joka otsalta ulottui päälakea kohti, ja -tätä jäljittelevää tonsuuria alkoivat käyttää byzantilaiset papit -ynnä brittiläiset ja irlantilaiset. Jälkimäinen, Pietarin tonsuuri, -jättää päälaelle ympyrän muotoisen paljaan paikan, ja sen ottivat -roomalaiskatoliset papit käytäntöön. - -Minun tietääkseni ei ole jälkeäkään siitä, että keskiajalla olisi -käytetty tekotukkaa. Runsaasta hiustenkasvusta pidettiin silloin, -niinkuin aina, mutta kaljupäisyyttä kunnioitettiin myöskin, ja sen oli, -kuten näimme, kirkollinen käyttö pyhittänyt. Vasta 1500-luvun alussa -saamme todisteita siitä, että joku käytti niinsanottua hiussäpsää. -Vuonna 1518 kirjoitti Saksin herttua Juhana maaherralleen Arnold von -Falkensteinille, että tämä tilaisi hänelle Nürnbergistä kauniisti -tehdyn tukan, noudattamalla kuitenkin suurinta salaperäisyyttä, ettei -kukaan saisi tietää hiussäpsän tulevan hänelle. Hän määräsi myöskin, -minkä värinen ja laatuinen tukan tuli olla. - -Myöskin Ranskan kuningas Henrik III valmistutti itselleen valetukan, -kun oli taudin käsissä menettänyt omat hiuksensa. - -Ludvig XIII:n aikana tuli tekotukan käyttäminen yleisemmäksi. -Silloin laskettiin perustus tekotukan valtakaudelle, jota kesti koko -seitsemännentoista ja suuren osan kahdeksattatoista vuosisataa. -Luonnollisia hiuksia jäljittelemään aiottu valetukka matki yhä enemmän -mahdollisimman runsasta hiuskasvua ja sivuutti lopulta sen tavalliset, -luonnolliset rajat, niin että siitä tuli peruukki _folio_-kokoa, -jatkoperuukki, joka otsalta korkealle kohotettuna, jakaus keskellä, -laskeutui satoina kiharoina rinnalle ja selkään, jättäen olkapäät -vapaiksi. Ja 1700-luvun alussa tuli käytäntöön tapa jauhottaa -jatkoperuukkia. - -Vasta 1750-luvulla alkoi tällaisen tekotukan valta horjua; mutta -luopuessaan hallituksesta se jätti vallan seuraajalle, joka -piirteiltään muistutti sitä jauhotetulle varatukalle, jossa oli suuret -kiharat korvien yläpuolella, hiuspussi ja sitten palmikko niskassa. - -Harvoja ovat ne vallanpitäjät, joiden kuolema on herättänyt -todellisempaa murhetta kuin folioperuukin katoaminen. Eräässä lehdessä -1760-luvulta olen lukenut salamoivan kirjoituksen uutuudenhaiuista -nuorisoa vastaan, joka halveksien isien tapoja ja vanhan hyvän ajan -jaloa makua on alkanut noudattaa kirjoittajan mielestä luonnotonta -lapaa pitää päässään vain omaa tukkaansa. Se kuulostaa ivalta, mutta -oli lausuttu täysin vakavassa mielessä. - -Teoksessaan _Vorschule der Aesthetik_ kertoo _Fechner_ itse kuulleensa -vanhojen ihmisten sanovan, kuinka karkean, sivistymättömän, vieläpä -raa'ankin vaikutuksen teki kiharaton ja palmikoton pää. Tekotukaton -henkilö ei näyttänyt minkään arvoiselta. - -"Täällä Leipzigissä", kertoo Fechner, "oli appeni, neuvoston -rakennusmestari Volkmann, ensimäinen, joka juhlallisessa tilaisuudessa, -tohtoriväittäjäisissään nimittäin, uskalsi esiintyä palmikotta. -Hänen vastaväittäjänsä ja ystävänsä, sittemmin tunnettu kielimies -Gottfried Hermann, auttoi häntä uhkapelissä, johon hän ei yksin olisi -uskaltanut puuttua. Olipa vähällä, ettei häneltä tuon seikkailun -vuoksi kielletty pääsyä kaupungin neuvostoon, sillä palmikoton -kaupunginisä oli Leipzigin asukasten mielestä yhtä mahdoton kuin -perämies peräsimettä. Ja kuitenkin olivat tekokiharat ja palmikko vain -kerran maailmaa hallinneen jatkoperuukin heikkoa kaikua, viimeistä -helähdystä. Sillä ja vastakkaisella lisäkkeellä, laahustimella, saatiin -aikaan sellainen vaikutelma, että olisimme melkein valmiit valittamaan -näiden muotiesineiden menetystä, joista toinen yhtä paljon korotti -inhimillistä arvokkuutta ylöspäin kuin toinen, laahustin nimittäin, -pitensi inhimillistä arvokkuutta alas- ja taaksepäin. -- - -"Viimeksi kuluneina vuosisatoina vaikutti suunnaton jatkoperuukki -mahtavammin kuin Kölnin tuomiokirkko, joka ei tehnyt minkäänlaista -vaikutusta ja sai olla keskeneräisenä. Tuskin liioitellaan, jos -väitetään, että jatkoperuukki oli sen ajan ihmisistä ylevämpi kuin -Kölnin tuomiokirkko nyt on meistä. Muuan pieni lapsi, jonka isän -luona kävi neuvosherra ääretön peruukki päässään, kysyi senjälkeen -aran kunnioittavasti, eikö vieras ollut rakas isä Jumala. Lapsi ei -saattanut, kokemustensa perusteella, ajatella korkeinta olentoa -ilman suuren suurta tekotukkaa ja tuli nyt suurimmasta näkemästään -tekotukasta siihen johtopäätökseen, että sen kantaja ehkä oli korkein -olento. Valetukan kunnioitus juurtui siis jo hennoimpiinkin mieliin." - -On suora välttämättömyys, että tuollaisen, monien sukupolvien käyttämän -muotiesineen ehdottomasi täytyi vaikuttaa sen vallassa kasvatettujen -ihmisten muotoaistiin. Aikamme taiteilijat asettuvat säännöllisesti -vihamieliselle kannalle päivän muoteihin nähden, kun ne, niinkuin usein -tapahtuu, loukkaavat muotoaistia piirtäen luonnosta irvikuvia; ja niin -he voivatkin tehdä, koska muodit nykyään harvoin ovat pitkä-ikäisiä. -Senpä vuoksi ei pönkkähame eikä turnyyri, mikäli nykyaika voi havaita, -olekaan voinut johtaa harhaan taiteilijoiden makuarvostelua. Ehkäpä -tulee myöhempi, tarkkanäköisempi aika kuitenkin osoittamaan, että niin -on käynyt, vaikkakin pienessä määrässä. - -Aivan toisin oli asian laita jatkoperuukin ja sen jälkeläisten -vallitessa barokki- ja rokokokautena. Jatkoperuukin säätämät ääriviivat -olivat lakina sen ajan esteetikoille ja taiteilijoillekin. William -Hogarth, kuuluisa englantilainen piirtäjä ja maalari, oli oikea -peruukkiajan lapsi. Hän oli syntynyt v. 1697, ja hänen lapsena -ollessaan tuli Englannin tuomioistuimissa käytäntöön yhä vieläkin -säilynyt tapa pitää jauhotettua jatkoperuukkia, Hogarth lausui -mietelmiä harjoittamastaan kaunotaiteesta ja koetti eritellä kauneutta -ja määritellä sen aineksia. Siitä hän on julkaissut teoksen "Kauniin -erittely", joka käännettiin useille kielille. Tästä teoksesta luemme -muun muassa seuraavat sanat jatkoperuukista ja laahustimesta: - -"Täydellisessä, pitkässä tekotukassa on, kuten leijonanharjassa, -jotakin jaloa, eikä se tee kasvoja ainoastaan arvokkaan, vaan -myöskin älykkään näköisiksi... Tuomarinkaavut pitkine laahustimineen -näyttävät pelottavan arvokkailta. Kun laahustinta pidetään ylhäällä, -kulkee kunnioitusta herättävä aaltomainen viiva tuomarin olkapäiltä -laahustimen kantajan käteen. Ja kun laahustin hiljaa lasketaan, jää -se tavallisesti monenlaisiin poimuihin, jotka kiinnittävät katselijan -huomiota." - -Hogarth käsitti siis tekotukan ja laahustimen puhtaasti esteettiseltä -kannalta; hän havaitsi niiden piirteissä jotakin ihanteellista. -Valetukan ääriviiva, "käärmeviiva", joksi sitä sanottiin, oli hänestä -ja hänen aikalaisistaan varsinainen kauneusviiva. Hänen kirjansa -ilmestyi kuitenkin hiukan myöhään, nimittäin v. 1753, jolloin -irtokiharat ja palmikko jo uhkailivat jatkoperuukin valtaa, ja -myöhemmän muodin kannattajat, joka sai alkunsa sotilasmaailmasta, -ivasivat hänen ylistyksiään jättiläisperuukista, aavistamatta, että -ne taideperiaatteet, joihin se oli hänelle antanut herätyksen, olivat -samat kuin heidänkin. Rokokoajan taidemuotoa on myöhempi aika syystä -nimittänyt peruukkityyliksi, sillä jatkoperuukin vaikutus ilmenee siinä -kaikkialla -- ensiksikin ja silmäänpistävimmin rakennustaiteessa, joka -selvemmin kuin muut taidelajit osoittaa meille aikansa maun, mutta -myös kuvanveistossa, koriste taiteessa, taideteollisuudessa, vieläpä -silloisten tanssienkin, menuetin, ecossaisen liikkeissä. - -Rokokon edeltäjä barokkityyli on yhtä selvässä vuorovaikutuksessa -jatkoperuukkiin. Olenpa taipuvainen uskomaan, että barokkityyli, -joka seitsemännellätoista vuosisadalla seurasi 1500-luvun taiteen -ylevää rauhaa ja pidättyvää kauneutta ja sen sijaan tavoitteli -suunnattoman isoa, uhkeata ja prameilevaa, teki tällä makusuunnallaan -jatkoperuukin syntymisen mahdolliseksi, samoin kuin olen varma -siitä, että jatkoperuukki vuorostaan vaikutti barokkityyliin, ja sen -jälkeläiset, tekokiharat ja palmikko, vaikuttivat rokokoon. Näiden -tyylien aaltoviivat on tekotukalta lainattu; niiden koukerot ovat -pyörökiharoita. Kun kulkee Roomassa ja näkee sen monet barokki- ja -rokokokirkot, vaikuttavat ne hyvin omituisilta antiikkisen maailman -rakennusjäännösten rinnalla. Rooman Forumin varrella ovat erään -temppelin jäännökset keisarikaudelta: Antoninuksen ja Faustinan. Sen -pylväsrivin takana kohoaa vanhaan temppelinpihaan rakennettu Lorenzo -in Miranda-kirkko kiemuraisine päätyineen. Tästä yhdistelmästä -jää nauruaherättävä vaikutelma. Tuntuu kuin äsken käherretty ja -puuteroitu pää, pyörökiharat korvien yläpuolella, kohoisi uteliaana -piilopaikastaan antiikkisen pilarikatoksen takaa katselemaan -matkustajia, joita kuljeskelee Forumilla. - -Olen maininnut tässä esimerkin siitä, kuinka altis kauneusaisti on -ottamaan vaikutteita siitä, mitä ajassa liikkuu, vieläpä muotienkin -piirissä liikkuvasta. Muotien historia on vuorovaikutuksessa -taidehistoriaan, mikä seikka muutamina aikoina on mitä selvimmin -havaittavissa, mutta itse muotien alkuperä ei ole sama kuin taiteen. -Pitkään aikaan ne eivät enää ole olleet kauneudentunteen, vaan -aivan toisten tekijöiden luomia, jotka osaksi ovat kauneudentunteen -vastakohtia. Muotien määräämisessä näyttelee nykyään merkittävää -osaa juuri kauneudenlakien uhmailu. Muodin maailmassa on kilpailevia -ruhtinaita ja ruhtinattaria, jotka joskus kuuluvat ylimystöön, joskus -erääseen toiseen hyvin alhaiseen piiriin. Kuulukoot he mihin piiriin -tahansa, heillä on luontainen taipumus koetella, kuinka pitkälle heidän -valtansa vaikutus ulottuu. Sitä ei todista se, että jonkun heistä, -ainaisesti haeskellessaan uutta tällä alalla, onnistuu saada käytäntöön -puku, joka tyydyttää esteetikkojen, taiteilijoiden tai suuren yleisön -kauneudentunnetta, sillä sellainen puku voisi vaikuttaa omalla -voimallaankin; vaan todistus on siinä, että puku herättää jotakin -pahennuksen tapaista ja kuitenkin saa suosiota. - -Muodin ruhtinattareksi tai ruhtinaaksi ei täysin tunnusteta ketään, -ennenkuin hän on yleiseksi pukutavaksi toteuttanut jonkin oikun, -päähänpiston, jonka käytäntöön saaminen muodin alamaisten keskuudessa, -olivatpa he kuinka tottelevaisia hyvänsä, ensi hetkellä näytti -mahdottomalta. Kun se onnistuu, on mausta saatu voitto, ja niin asia -käsitetäänkin. Sillä nuo muodin ruhtinaat ja ruhtinattaret tuntevat -jokseenkin hyvin vanhemmat muotilehdet ja tietävät kyllä keksintöjensä -yleensä olevan sellaisia, että kun ne taas näkee jonkun vuoden -vanhoissa muotilehdissä, ne herättävät naurua tai pahennusta. - -Kaikkeen tähän sekaantuu kuitenkin itsetiedottomiakin tekijöitä, -eikä ole aivan vailla totuutta se väite, että pukujen historia -antaa _oman_ osansa aikojen luonnekuvaan ja jossakin määrin esittää -vertauskuvallisesti ainakin _yhden_ puolen niiden sielunelämästä. -Kuitenkin on vaarallista ryhtyä selittelemään sellaista symboliikkaa. -Siten voisi johtua käsittämään Euroopan kohtaloiden vaihteluja perin -kummallisesti. Laaja pönkkähame ei ole ajassa niin kaukana, ettei moni -meistäkin sitä vielä muistaisi; sen sijalle tuli sangen pian niin ahdas -hame, että täytyi ihmetellä, kuinka sen käyttäjättäret saattoivat astua -täysipitkiä askeleita sen alla. Välillä olevan ajan valtiollisissa -vaiheissa tai sivistysilmiöissä en huomaa mitään, mitä sellainen -siirtyminen äärimmäisyydestä toiseen voisi vertauskuvallisesti esittää. -Vaarallista on vainuta itsetiedotonta tai salaperäistä syvyyttä niissä -tuloksissa, jotka ovat johtuneet muodin kuningattarien ja heidän -hoviräätäliensä neuvotteluista. - -Edellämainituista syistä olisi liian hätäistä tehdä muotien -vaihteluista sellainen johtopäätös, joka ei myöntäisi, että -kauneudentunteessa on jotakin yleispätevää. Etteivät vastenmielisetkään -ja esteettisesti loukkaavimmat muodit, kuten esim. ne, missä vaatteet -ovat tiukasti ruumiinmukaiset ja siten tuovat esille ne muodot, jotka -niiden tulisi kätkeä, lisäämällä näihin pikemmin jotakin eläintä -esim. lintua kuin ihmistä muistuttavaa -- etteivät edes sellaisetkaan -kaikissa suhteissa jätä esteettistä tunnetta syrjään, johtuu itse asian -luonnosta. Mitä vastenmielisempiä ne jossakin suhteessa ovat, sitä -tärkeämpää on, että ne jossakin muussa suhteessa koettavat lepyttää -silmää. - -Jos ne loukkaavat muotoaistia, koettavat ne korvata sitä väriaistiin -vetoamalla. Rumimmankin pukutavan täytyy menestyäkseen vedota -johonkin, mikä syystä voi saavuttaa suosiota. Mutta vaikka näin -ollen esteettinen aines ei täysin puutukaan uudempien muotien -historiasta, ei niitä kuitenkaan, kuten sanottu, saa pitää ilmauksina -sen ajan kauneudenaistista, jolloin ne ovat syntyneet. Usein ne ovat -kauneusaistin vastakohtia; ne ovat myös osoittaneet voivansa viedä -sitä harhaan, kun sama muoti pienemmin vaihteluin on hallinnut useita -sukupolvia, Mutta kauneus on harhapoluillaankin kauneutta: barokin ja -rokokon päivät ilmaisevat murtunutta makua, mutta kaikissa tapauksissa -sellaista makua, joka on voinut synnyttää unohtumattomia tuotteita. - -Muodin vaikutuksista johdun tulevissa luennoissa toisiin, paljon -huomattavampiin, jotka johtuvat sielutieteellisistä ja historiallisista -tekijöistä, koettaakseni sitten määritellä, mitä jää jäljelle ja -voidaan sanoa esteettisesti yleispäteväksi, kun noiden vaikutusten -tulokset on karsittu. Samassa yhteydessä tulen selostamaan, kuinka -esteettinen tiede on koettanut määritellä kauniin käsitettä. - - - - -III. - -EI-ESTEETTISIÄ TEKIJÖITÄ. - - -Edellisessä luennossani huomautin, että yleispätevät esteettiset -arvostelmat ovat mahdollisia, vaikka näyttääkin siltä, ettei niin -olisi laita. Jokaisellahan on makunsa sen mukaan mitä muuan sananlasku -sanoo ja kokemus varmentaa. Toinen sananlasku väittää, ettei mausta -käy kiisteleminen, ja siinäkin piilee totuus, vaikka se onkin vain -suhteellinen, ja vaikka tuskin on mitään, mistä väitellään niin paljon -kuin mausta. - -Tässä on meillä pulmallinen kysymys ratkaistavana. - -Mainitsin kreikkalaisen filosofin Protagoraan, joka epäili yleispäteviä -totuuksia, yleispäteviä arvostelmia, olkoot ne mitä laatua hyvänsä. -Jokainen ihminen on _oman_ maailmansa mittapuu, sanoi hän. Sen mukaan -olisi toisen arvostelmalla esteettisissä asioissa aivan sama arvo kuin -toisenkin. Jokainen on yhtä oikeutettu ottamaan _oman_ tunteensa, -_oman_ tunnearvostelmansa kauneuden mittakaavaksi. - -Jos Protagoras on oikeassa, saa kaikki se, mitä taidearvosteluksi -nimitetään, sanoa hyvästit ja asettua harhatietojen, sellaisten kuin -kullanteon ja tähdistä-ennustamisen, rinnalle. Kuitenkin luulen, ettei -yleisö olisi erittäin mielissään, jos taidetta arvostelevat tutkistelut -sanomalehdissä ja aikakauskirjoissa kokonaan lakkaisivat. Luulenpa, -ettei se mukaantuisi olemaan kiinnittämättä suurempaa huomiota siihen, -mitä paljon kokeneella taiteentuntijalla on sanottavana, kuin kenen -tahansa mielipiteeseen, joka katselee ja on heti valmis lausumaan -arvostelmansa jostakin taide-esineestä. - -Luulen, että siinä tapauksessa muistaisivat useimmat, jotka tietäen tai -tietämättään kannattavat Protagoraan oppilauselmaa, että meistä melkein -jokainen kuitenkin uskoo olevan hienoa makua tai harjaantumatonta makua -tai huonoa makua esteettiseltä kannalta ja siitä myös puhuu. Nämä -puhetavat todistavat, että meillä, huolimatta kaikesta epäilystämme -makutuomioiden yleispätevyyteen nähden, on jokin käsitys siitä, että -toinen arvostelma voi olla parempi kuin toinen, ja että kauneuteen siis -voi sovittaa muitakin kuin vain yksilöllisiä tai täysin subjektiivisia -mittoja, siis sellaisia, jotka lähenevät yleispätevyyttä. Siitä taas -seuraa, että yleispätevä makutuomio on mahdollinen tai että se on kuin -ihanne, jota kohti on pyrittävä ja jota pyrkimällä todellakin voi -lähestyä. - -Kuulijani ovat kaikki kuulleet puhuttavan niinsanotusta värisokeudesta. -Jos värisokeus on täydellinen, näkee asianomainen luonnon jokseenkin -sellaisena kuin me näemme kivipiirroksen, jossa ei ole eri värejä. -Ihminen voi olla punasokea, -- ja silloin näkee sen, mikä terveistä -silmistä on punaista, kyllästettynä heikkovaloisena vihreänä. Saattaa -olla vihreänsokea, ja silloin näyttää harmaalta se, mikä terveistä -silmistä on vihreää. - -Värisokean silmiin, huomauttaa professori _Holmgren_, vaikuttaa -tiilikaton ja ruohon väri, vilja keväällä ja vilja syksyllä sekä -unikon kukka yleensä aivan samalla tavalla, ja hänen on senvuoksi -sangen vaikea ymmärtää, että noille väreille annetaan eri nimet. -- -Aamu- ja iltaruskon ihana värileikki on punasokeasta vihreän ja mustan -värivivahduksia. - -Niin ollen ei ole mahdollista, että säännöllisesti näkevä ja värisokea -saisivat luonnonkauniista saman vaikutelman, mikäli tämä riippuu -värien vaihteluista; ei siis myöskään ole mahdollista, että heidän -makutuomionsa tässä suhteessa saattaisivat olla aivan samanlaiset -tai yhtä arvokkaat. Muuan räätäli pani erehdyksestä punaisen paikan -ruskean takin kyynärpäähän. Punasokealle maalarille voisi sattua, -että hän maalaisi metsän puut punaisiksi. Jos punasokeat katselisivat -hänen teoksiaan hyväksyisivät he ne täydellisesti; mutta tervenäköiset -neuvoisivat häntä luopumaan siveltimestä. Onko näillä arvosteluilla -sama arvo? - -Protagoras vastaisi ehkä myöntävästi ja huomauttaisi, että niinsanottu -värisokeus on väriaisti sekin, jolla on _omat_ lakinsa ja _oma_ -väriasteikkonsa, ja että niillä tulee olla sama oikeus esiintyä -objektiivisina ja tosina kuin niinsanotulla terveelläkin näkökyvyllä. -Mutta hän ei kuitenkaan voisi kieltää, että edellisellä on köyhempi, -jälkimäisellä on rikkaampi värijärjestelmä, ja että jälkimäisellä on -terävämpi, vivahdusrikkaampi käsitys näköaistimusten laadusta. Ja -jollei hän voisi sitä kieltää, tuntuu minusta olevan asian luonteen -mukaista, että hänen tulee myöntää niille, joilla on "normaaliset" -silmät, suurempi arvovalta kuin värisokealle väriyhdistelmien suurempaa -tai pienempää kauneutta arvosteltaessa, kun edellytetään, että heillä -muuten olisi yhtä hyvä esteettinen kasvatus. - -Se, mikä koskee näköä, pitää paikkansa kuuloonkin nähden. On olemassa -suhteellista sävelkuuroutta, samoin kuin suhteellista värisokeuttakin. -Jokainen tietää, että musiikkikorva voi olla enemmän tai vähemmän -tarkka. Se voi riippua kuuloelimen rakenteestakin, ja suhteellista -sävelkuuroutta voi silloin täydellisesti verrata värisokeuteen. Se -voi myös johtua korvan suuremmasta tai pienemmästä harjaantumisesta. -Molemmissa tapauksissa on mahdotonta kieltää eräiltä henkilöiltä -suurempaa arvovaltaa kuin toisilta sävelen laatua arvostellessa, -ja edellyttäen muuten yhtä hyvää esteettistä käsityskykyä täytyy -ehdottomasti myöntää, että niillä, joilla on, kuten sanotaan, hienompi -korva, on myös parempi musikaalisten kysymysten arvostelukyky kuin -muilla. - -Oikeastaan ei voi sanoa, että tervenäköiset ja värisokeat näkevät ja -arvostelevat samaa esinettä, tai että tervekuuloiset ja suhteellisen -sävelkuurot kuulevat ja arvostelevat samoja säveleitä. Jos he -katselevat samaa maisemaa ja arvostelevat sen värivaikutusta, mutta -toinen näkee metsän vihreänä ja taivaan kimmeltävän latvojen välissä -punaisena ja kullanvärisenä, kun taas toinen havaitsee saman metsän -vaaleanharmaana ja taivaalla erivahvuisen vihreän vivahduksia, niin -heidän edessään tosin on sama maisema, mutta ne esineet, joita he -arvostelevat, nimittäin värit ja niiden yhteisvaikutus, ovat toisia, -eikä kenenkään siis sovi heidän arvostelmiensa erilaisuudesta johtua -siihen, ettei värien maailmassa ole mitään senlaatuista, että -sen ehdottomasti havaitsevat kauniiksi olennot, jotka kykenevät -esteettisesti arvostelemaan. Sama pitää paikkansa sävelten maailmaankin -nähden. Pelkästään aisteilla havaittavalla kauniilla, se on: värissä -tai väriyhtymissä tai soinnuissa ja sointuyhtymissä ilmenevällä -kauniilla, on sellaisenaan eittämätön yleispätevyys. - -Toisin näyttää asian laita olevan siinä, mitä Kantin koulun esteetikot -pitävät oleellisesti esteettisenä, nimittäin muotokauneudessa. Siitä -voivat tuomiot langeta hyvinkin eri lailla. Jos hakee syitä siihen, -huomaa kuitenkin, että arvostelmien erilaisuus ainakin useimmissa -tapauksissa, jollei aina, johtuu siitä, että niitä sommitellessa -vaikuttavat toiset, ei-esteettiset ainekset itsetiedottomasti, mutta -määräävällä tavalla. - -Jos sama rakennus tuntuu eräästä katselijasta hyvin kauniilta, mutta -toinen on siihen nähden välinpitämätön tai sitä moittii, saattaa -viimemainitun arvostelma johtua syistä, joilla ei ole kauneudentunteen -kanssa mitään tekemistä. Niinpä esimerkiksi on mahdollista, että pysyn -jokseenkin kylmänä ja olen taipuvainen tyytymättömänä arvostelemaan -jotakin niistä monista muistomerkeistä, joita Saksassa on pystytetty -saksalaisten voittojen muistoksi sodassa Ranskaa vastaan tai heidän -siellä kaatuneiden sotilaittensa kunniaksi. Mutta saksalainen, -katsellessaan samaa muistomerkkiä, tuntee siinä määrin joutuvansa -isänmaallisten tunteitten valtaan, että se, mikä muistomerkissä on -kaunista, näyttää hänestä vieläkin kauniimmalta kuin muukalaisesta ja -sen viat katoavat näkyvistä. - -Mahdollista on, että arkkitehti, joka on tarkoin tutkinut talon kaikki -yksityiskohdat ja huomannut ne erinomaisen järkevästi sovitetuiksi -talon käytännöllisen tarkoituksen kannalta, antaa sen käytännöllisestä -sopivaisuudesta ja sen ehkä vähemmän huomattavasta esteettisestä -arvosta yhteisen arvostelun, siten suoden jälkimäiselle enemmän -tunnustusta kuin se, joka ottaa tutkittavaksi vain esteettisen puolen, -saattaisi myöntää. Toiselta puolen on mahdollista, että talo, joka -ensi katsannolta vaikuttaa edullisesti hienotajuiseen maallikkoon, saa -ammattimieheltä halveksivan lausunnon, kun tämä esim. tietää, että tuo -talo tavoittelee sellaisia rakenteellisia periaatteita, joita siinä -tosiasiassa ei ole, että se on olevinaan toista ainesta kuin mitä -se on, että siinä ilmenee kannattavia osia, jotka oikeastaan eivät -kannata, koska päällimmäisten ainejoukkojen paino lepää kätketyillä, -silmälle näkymättömillä kannattimilla j.n.e. - -Muotokauniin arvostelmiin vaikuttaa lukematon joukko tekijöitä, -joilla oikeastaan ei ole mitään tekemistä puhtaasti esteettisessä, -ja siten syntyy arvostelmissa erisuuntaisuus, jota ei olisikaan, -jos siitä saataisiin syrjäytetyksi nuo vieraat vaikuttimet. Mutta -juuri siksi, että asian laita niin on, on taidearvostelulla tässä -suuri merkitys, sillä se voi johtaa katselijat sillä tapaa jättämään -eri seikkoja lukuunottamatta, ja siten tulee myös mahdolliseksi -tasoittaa mielipiteitten eroavaisuuksia ja osoittaa, että tässäkin on -olemassa jotakin yleispätevää. Tällä alalla on taidehistoriallakin -ratkaiseva merkitys, kun tulee opastaa yleisöä arvostelemaan vanhempia -taideteoksia. Jos arvostelijan ja taidehistorioitsijan onnistuu -asettaa esim. Fra Angelico da Fiesolen taulu siihen historialliseen -valaistukseen, missä se näki päivän valon, pääpiirteiltään kuvata se -ajanhenki, jonka alaisena se syntyi, osoittaa mihin asti taidekehitys -oli ehtinyt, ennenkuin Fiesole esiintyi, mitä uutta hän toi ilmi -ja kuinka hän vaikutti lähinnä seuraavaan aikakauteen, niin hän on -etukäteen poistanut joukon vääriä edellytyksiä, joitten kannalta -yleisö muuten ryhtyisi teosta tarkastelemaan, ja hän on tehnyt heille -helpommaksi välittömästi nauttia tämän maalarin teosten naivisuudesta, -hurskaudesta ja viattomuudesta ja supistanut oikeihin rajoihinsa ne -teknilliset puutteet, jotka muuten olisivat vähentäneet taideteosten -ansioita teknillisiin mestariesityksiin tottuneen yleisön silmissä. - -Ei-esteettisten vaikutteiden joukossa, joista osaksi riippuu kauniin -arvosteleminen, on siveellisestä käsityksestä johtuvia. Tässä voi -sattua ristikohtia, jotka aiheuttavat mitä erilaisimpia arvostelmia -taideteoksesta. Näytteillä voi olla maalaus, joka loistavan -sopusuhtaiseen värinkäsittelyyn nähden on käänteentekevää laatua -jättäen samanaikaiset teokset varjoon. Mutta esityksen aihe voi olla -niin valittu, että sen, syystä tai syyttä, katsotaan loukkaavan -siveellistä tunnetta, ja muutamien suuttumus sen johdosta voi niin -yltyä, että he ovat aivan sokeita taideteoksen puhtaasti esteettisille -ansioille. Tässä on taas taidearvostelun tehtävänä puuttua asiaan ja -antaa jokaiselle oma ansaittu osansa. - -Usein voi silloin käydä niin, että taidearvostelijan täytyy, -ratkaistakseen ristiriidan, astua siveellisenkin erittelyn alalle -ja tutkia, onko siltä taholta langetetuilla hylkäävillä tuomioilla -oikeaa siveellistä arvoa vai eikö. Voi sattua, että ne eivät perustu -yleispäteviin siveellisiin periaatteihin, vaan väärään sovinnaisuuteen, -säädyllisyyteen, joka "ilmestyi hyvien tapojen kadottua", joka -ei käsitä, että on olemassa siveätä alastomuutta, samanlaista, -kuin madonnan polvella lepäävän lapsen, mutta joka suvaitsee -puettua epäsiveyttä, kun se poimuttaa pukunsa mielikuvituksen -houkutteluvälineeksi. [Samaa asiaa on Rydberg tarkemmin käsitellyt -kirjoitelmassa: _Om nakenhet och klädselsätt_. Kts. _Uppsatser_ m.m. -s. 83. _Suom_.] Sellaisten valesiveellisten arvostelmien kumoaminen -on välttämätöntä, ettei koko aikakauden taidesuunta eksyisi väärään -sovinnaisuuteen. - -Mutta voihan sattua niinkin, että siveelliseltä kannalta lausutut -vastaväitteet ovat paikallaan. Taidearvostelun tulee silloin ottaa -ne käsiteltävikseen ja vakavasti huomauttaa, että ne esteettiset -ansiot, jotka taideteoksella on ja joiden tässäkin tapauksessa täytyy -saada täysi tunnustus, eivät voi eivätkä saakaan yksinään ratkaista -kokonaisarvostelua taideteoksesta. Kaunista ja sielullisesti puhdasta -ei voi vahingotta erottaa; se henkinen ilma ei ole tervettä, jossa nuo -molemmat eivät ole aineksina. - -Kaikki ei ole kunnossa, jos meidän, ennenkuin astumme taidenäyttelyyn, -täytyy mielestämme jättää epäsiveelliset tai älylliset vaatimukset oven -ulkopuolelle, ollaksemme vain eläviä esteettisiä koneita seistessämme -niiden teosten edessä, joita aiomme katsella. Taidetta pitää tosin -harjoittaa, ikäänkuin se olisi olemassa ja vaikuttaisi vain itsensä -vuoksi. Mutta sittenkin se on suuressa maailmantaloudessa ihmissuvun -kasvatuskeinoja, eikä taiteilija kärsi, vaan saa etua ollessaan tästä -tietoinen. Hän tekee virheen, joka rankaisee itsensä, jos hänellä on -se käsitys, että se tunne, joka viime sijassa johtaa hänen työnsä -kokonaisarvosteluun, on yksinomaan esteettinen. Sitä se voi olla vain -poikkeustapauksissa ja hetkellisesti, mutta yleensä ja kestävästi se ei -_saa_ sellainen olla. - -Jos seison valtavan temppelin edessä, joka silmän sitä lähemmin -tarkastamatta näyttää siltä kuin olisi rajaton innostus ja -kekseliäisyys kohottanut sen taivasta kohti ja iloinnut voidessaan -sen runsaiden kauneuksien pienimmälläkin yksityiskohdalla tarjota -rakkaudenuhria Hänelle, jota temppelissä rukoillaan -- jos seison -rakennustaiteen sellaisen teoksen edessä, kohottavat sen kauneutta -ne uhrautumishalun, vakavuuden, rakkauden siveelliset vaikutelmat, -joita rakennus minussa herättää ja joita otaksun olleen myös temppelin -pystyttäjillä. Mutta jos jälkeenpäin huomaan, että uhrautuvaisuus -ulottuu juuri niin pitkälle kuin esteettinen näennäisyys vaatii, mutta -ei pitemmälle; että aines valehtelee arvolla, jota sillä ei ole; -että kuvapatsaat ja koristeet ovat sitä huolimattomammin tehtyjä, -mikäli ne korkeammalla maasta välttävät lähemmän tarkastelun; ja että -pyhäinkuvissa, joiden etusivut esittävät miehiä ja naisia uskonnollisen -hurmion ilme kasvoillaan, seinään päin käännetyt takaosat ovat vain -muodottomia kivimöhkäleitä, niin vaikutelma heikkenee tuntuvasti. - -Sitä esteettistä tunnustusta, jota katselija äsken ilomielin antoi -temppelin ulkonäön jaloudelle, ja jonka valtaan hän äsken voi -häiriintymättä antautua, on hänen velvollisuutensa nytkin ylläpitää, -mutta siitä tulee sellainen velvollisuus, jonka täyttämiseen liittyy -epämieluisa tunne, kun hän on nähnyt, että on mahdollisimman pienellä -työllä ja uhrauksella koetettu synnyttää esteettistä tehoa, että -on aivan kuin tahdottu pettää katselijaa sellaisen antaumuksen ja -rakkauden ulkonäöllä, joka muka ei ole pelännyt mitään ponnistuksia, -vaikka todellisuudessa on tarkasti harkittu, ettei tuhlattaisi enempää -työtä kuin mitä silmän viehättämiseksi oli välttämätöntä. - -Huomautan tätä muistuttaakseni sitä vaikutusta, mikä eetillisillä -tunteilla on taiteen tuotteita arvostellessa. Niistä johtuva -mielipiteiden eroavaisuus ei todista, etteivät yleispätevät arvostelmat -olisi mahdollisia. Jos nämä tunteet voi jättää lukuunottamatta, eroavat -arvostelmat toisistaan paljoa vähemmän. - -Ollakseen varma taidearvostelija täytyy pystyä tällaiseen -abstrahoimiseen. Mutta hänessäkin pyrkivät, kun abstrahoiminen on -suoritettu ja esteettinen makutuomio langetettu, eetilliset tunteet -vaikuttamaan arvosteltuun taideteokseen nähden, ja jos hän on -normaali-ihminen, tuntuu hänestä kuin olisi sattunut onnettomuus, -milloin tahansa taideteos on sellainen, että se ilmaisee melkoisia -esteettisiä ansioita, mutta samalla loukkaa siveellistä tunnetta. Me -emme ole, kuten äsken huomautin, esteettisiä ja ainoastaan esteettisiä -olentoja; me olemme eläviä, konkreettisia persoonallisuuksia, joilla on -muitakin ihanteita kuin kauneus. Ja nauttiaksemme tästä häiriintymättä -ja syvästi, on välttämätöntä, että kaikki ihanteelliset aineksemme -voivat sitä katsellessamme sointua yhteen. - -Eri ihmisten esteettinen rakenne on peruspiirteiltään sama, kuten -sielullinen ja ruumiillinenkin rakenne. Mutta samoin kuin ruumiillinen -ja sielullinen rakenne on kehityksen alainen, niin on myös esteettisen -ja yleensä tunne-elämän laita. Asian luonnosta johtuu siis, että -siinä ilmenee eroavaisuuksia iän, kasvatuksen, sukupuolen, ammatin, -kansallisuuden, rodun ja ajanhengen mukaan, puhumattakaan yksilöllisten -taipumusten äärettömistä eroavaisuuksista, sillä ihmiskunnan suuressa -sukupuussa ei yksikään lehti ole toisensa kaltainen. - -Asiaan vaikuttavista tekijöistä on lasten kasvatuksella suuri -merkitys. Se voi enemmän tai vähemmän edistää luonnollista, tervettä -mielikuvitus- ja tunne-elämää. Muuan huomauttamisen arvoinen kokemus on -se, että taiteen ja kirjallisuuden historiassa voi havaita vaikutteita -niistä erilaisista tavoista, millä eri sivistyskansat ja eri aikakaudet -ovat edistäneet tai laiminlyöneet lasten mielikuvituselämää, että -kansojen ja aikakausien taide- ja kirjallisuustuotannossa saattaa nähdä -eri kasvatusmenetelmien hedelmiä. - -Helleenit yleensä, joonilaiset ja ateenalaiset erikoisesti, pitivät -kasvavan sukupolven mielikuvituselämän ylläpitämistä perin tärkeänä. -Tarinat, laulut, voimisteluharjoitukset olivat pääkohtia heidän -kasvatusjärjestelmässään. Olihan mytologia vain kokoelma satuja, ja se, -mikä näissä saduissa oli hyödyllistä lasten kuultavaksi, välitettiin -heille sanoin, lauluin ja kuvin. Sadun opastamina heidät johdettiin -uskonnolliseen maailmaansa; runoin ja tarinoin kentauroista heidät -vietiin siihen temppeliin, missä heidän kotimaansa tai kaupunkinsa -suojelushenkeä palveltiin. - -Helleeniläisistä lapsista luonto oli täynnä eläviä, mystillisiä -olentoja; merellä väikkyi heille se viehätys, jonka Homeroksen laulut, -Odysseuksen seikkailut, olivat sen ylle levittäneet. Voisi luulla, että -kun sellaisen kasvatuksen saanut sukukunta oli jättänyt lapsuusiän -taakseen, se olisi tuntenut itsensä pettyneeksi ja ihanteensa -menneiksi, saatuaan kestettävikseen elämän ankarat vaatimukset, tai -että se olisi niin kietoutunut mielikuvituksen verkkoon, ettei voinut -niistä irtautua, vakavasti tarttuakseen käytännöllisiin toimiin, -tai että se suuntautuisi niin yksipuolisesti vain esteettisiin -harrastuksiin, ettei kykenisi valtion kansalaisen tehtäviin, soturin -ammattiin, tiedemiehen kylmäjärkiseen tutkimukseen, filosofin -käsitemäärittelyihin. Mitään tällaista ei tapahtunut. - -Lapsuutensa satumaailmoista he tosin saivat mukaansa vaikutelmia, jotka -saattoivat elää läpi kaikkien ikäkausien, mutta ne olivat sellaisia -vaikutelmia, jotka loivat työhön ja vaivaankin, vastoinkäymisiin ja -onnettomuuksiinkin, jotakin siitä runoudesta, mikä säteilee paljon -kokeneen Odysseuksen ympärillä. He olivat kasvaneet vahvoiksi juuri -sen sielunravinnon avulla, jota lapsuuden luonne kaipaa, ja kaikki -muutkin kyvyt olivat saaneet luonnollista ravintoa mielikuvituksen -terveellisestä ravinnosta ja sen välityksellä. Mikään muinaisuuden -kansa ei ole synnyttänyt isänmaallisempia kansalaisia, urheampia -sotilaita, seikkailuihin halukkaampia merimiehiä, älykkäämpiä -kauppiaita, terävämpiä luonnontutkijoita tai syvällisempiä filosofeja -kuin tämä kansa, joka samalla on kehittänyt verrattoman loistavan -taiteellisen sivistyksen. - -Roomalainen kultuuri on verrattain hedelmätön. Mutta roomalaisella -ei ollutkaan lapsuusparatiisia, mielikuvituksen yrttitarhaa, josta -hän olisi astunut ulos käytännölliseen elämään. Roomalaisella -kultuurihistorialla on mainittavana tuskin yhtään merkittävämpää -luonnontutkijaa tai filosofia. Kuiva kasvatus, jonka roomalaiset -lapsilleen saivat, ei kehittänyt heistä sen älykkäämpiä kauppiaitakaan. -Roomalainen kunnostautui liikeasioissa pikemmin koronkiskurina -kuin hyödyllisten ja suurenmoisten kauppa- tai teollisuusyritysten -suunnittelijana. Hän kunnostautui pikemmin viekkaana, intoilevana, -hiuksia halkovana asianajajana kuin käsitteitä erittelevänä filosofina. -Hänen tiedonhalunsa oli melkein mitätön, eikä hän juuri milloinkaan -tutkinut valloittamiaan kansoja ja maita. Tacituksen tutkielma -germaaneista on ainoa roomalaisessa kirjallisuudessa. Taiteessa ja -kirjallisuudessa roomalainen oli helleenien heikko jäljittelijä. Tämä -olkoon sanottu roomalaista muuten alentamatta. Onhan hänen suuruutensa -sotilaana ja lainsäätäjänä yleisesti tunnettu ja kieltämätön. - -Historia esittää toisenkin aikakauden, jolloin satu ja laulu taas -valtasivat kasvavan sukupolven. Se aikakausi alkoi ensimmäisen -ristiretken jälkeen, kun kotiin palaavat ristiretkeilijät kertoivat -monista vierailla mailla näkemistään ihmeistä ja kun nuo kertomukset -kohta hahmottuivat uusien näkemyksien hedelmöittämän mielikuvituksen -vaikutuksesta ja herättivät uuden värikkäämmän ja seikkailurikkaamman -käsityksen maailmasta. Ne lapset, jotka kasvatettiin tämän vaikutuksen -alaisina, loivat miehinä ylevän gootilaisen rakennustaiteen ja laskivat -perustuksen tieteen ja taiteen uudestisyntymiselle. - -Sillä seikalla, että mielikuvitus saa terveellistä ravintoa -lapsuusijällä, on perin tärkeä merkitys. Ken haluaa perehtyä tähän -kysymykseen, voi ottaa luettavakseen esim. lehtori Julius Humblen -ajatusrikkaan tutkielman. [_Vår tids ungdomsläsning i hennes inflytande -och riktiga ledning_, Sthlm 1871.] Tässä huomautan vain muutamista -kohdista, jotka erityisesti koskevat käsiteltävääni ainetta. - -Kasvatus, joka jättää syrjään mielikuvituksen hoidon tai pyrkii -sitä masentamaan, aiheuttaa kolme vaaraa. Ensimmäinen on se, että -mielikuvitukseton yleensä käy itsekkääksi, kovaksi ja tunteettomaksi. -Amfiteattereita, joiden seinien sisällä esitettiin pirullisen -julmia näytelmiä, kohosi Rooman vallan aikana kaikkiin suuriin ja -keskikokoisiin kaupunkeihin. Vain Kreikassa ne herättivät vastalauseita. - -Toinen vaara on se, että tieteellinen tutkimus menettää hedelmiä -tuottavia aloitteita ja sellaisia kokemusperäisten tosiasioiden -yhdistelmiä, jotka tekevät mahdollisiksi uudet keksinnöt, sillä, -kuten suuri ranskalainen fysiologi _Claude Bernard_ on osoittanut, -nuo yhdistelmät ja siis myöskin keksinnöt ovat mahdottomia ilman -mielikuvitustoimintaa. Mielikuvitukseton oppi saattaa "seisoa", mutta -ei "käydä", se ei voi astua ainoatakaan askelta uudelle mantereelle. -Siihen juuri tarvitaankin kuvitteluvoimaa. - -Kolmas vaara on se, että niinä aikoina, jolloin suurempia pääomia -keräytyy ja ainakin yksi yhteiskuntaluokka voi elää jonkinlaisessa -yltäkylläisyydessä, tämä yltäkylläisyys tulee vain vähässä määrässä -taidekehityksen hyväksi ja sen sijaan edistää kopeilevaa ja barbaarisen -aineellista ylellisyyttä, joka taas puolestaan pilaa maun ja hämmentää -makuarvostelmat. Katselijalta vaaditaan mielikuvitusta, jotta hän voisi -todellisella myötätunnolla eläytyä taiteilijan mielikuvituksen luomaan -teoksen; mutta silkin, peilien ja kultausten kiillon nauttimiseen ei -tarvita mielikuvitusta. - -Köyhä työmies, joka säästää hiukan päiväpalkastaan, koristaakseen -seinänsä väripainoksella, taalalainen metsätorppari, joka hankkii -itselleen n.s. taalaalaismaalauksen ja iloitsee sen katselemisesta, -kivikauden mies, joka elämän ylläpitämistyöltä sieppasi jonkun hetken, -kaivertaakseen työkaluihinsa mielenkiintoisina pitämiensä eläinten -kuvia, on todella uhrannut enemmän ja hartaammin taiteelle kuin moni -meidän päiviemme rikkaimmista miehistä. - -_Edward von Hartmann_ on kirjoittanut aineellisen ja esteettisen -ylellisyyden epäsuhdasta nykyaikaisen ylimystön elämässä. Hän pitää -tätä epäsuhtaa pelottavana; hän vaatii valtiota ja kuntia puuttumaan -asiaan auttaakseen aineellisen ylellisyyden syrjäyttämää tai alhaisia -tehtäviä täyttämään pakotettua taidetta taistelussa sen olemassaolon -ja ihanteellisuuden puolesta. Hän kehoittaa kaikkia järkeviä miehiä -liittymään yhteen ja toimimaan sen mielipiteen levittämiseksi, jonka -mukaan olisi kansallinen kunnia-asia ja velvollisuus sivistyselämää -kohtaan, jota kukaan varakas ei saisi lyödä laimin, käyttää osa -tuloistaan taiteen edistämiseen. - -Hän pitää onnettomuuden syynä sitä, että sivistyksen ylimystö ja -omaisuuden ylimystö ovat osittain toistensa ulkopuolella ja joutuvat -yhä enemmän erilleen, koska nykyajan oloista johtuu, että henkisesti -vähän sivistyneet, mutta saalistamiskykyiset ja voitonhimoiset henkilöt -voivat koota suunnattomia omaisuuksia. On kyllä mahdollista, että -kun he ovat näin pitkälle päässeet ja täyttäneet asuntonsa pelkillä -aineellisen ylellisyyden tuotteilla, he vetoavat taiteenkin apuun, -saadakseen salongeilleen aateluuden leiman. Mutta näin he eivät -tyydytä mielikuvituksen ja kauneusaistin, vaan turhamaisuuden luomaa -tarvetta, tai jos he vaativat taiteelta jotakin muutakin, tahtovat he -siltä tavallisesti jotakin aisteja kiihoittavaa, ja seuraus on se, -että rahalle altis ja turmeltunut taide, jota samoin rahalle altis ja -lahjottu taidearvostelu suosittelee, hankkii heidän välityksellään -maailmaan rakastajatarten muotokuvia ja äitelän imeliä laatumaalauksia. - -Valitettavasti ei von Hartmann vaivaudu hakemaan sen syitä. Se, mitä -hän valittaa, on auttamatonta, jollei siihen käydä käsiksi juuria -myöten. Mutta pahan juuria ei ole haettava siitä erotuksesta, jonka -hän on huomauttanut vallitsevan sivistyksen ja omaisuuden ylimystöjen -välillä. En myöskään luule olevan mitään apua hänen kehoituksestaan -järkeville ihmisille yhdistymään, jotta yleisen mielipiteen voimalla -rikkaat pakotettaisiin uhraamaan taiteelle. Jos kehoitus saisikin -kannatusta, ei suositeltu keino kuitenkaan ole terveellinen. Taide, -jonka täytyy elää pakkokeinoilla, on jo tuomittu kuolemaan. - -Jos on totta, että suurin osa nuorisoa lähtee kouluistamme -mielikuvituselämä kuivettuneena tai väärälle uralle suuntautuneena; -jos on totta, että vanhemmat yhä enemmän opettavat lapsiaan -halveksimaan sitä, mikä ei voisi tulevaisuudessa tuottaa heille -leipää; jos on totta, että laulut ja sadut yhä enemmän saavat väistyä -lastenkamaristakin, niin ei sovi kovinkaan pian odottaa parannusta -niihin epäkohtiin, joista von Hartmann on ehkäpä liioitellenkin -huomauttanut. Liioittelut toteutuvat siinä tapauksessa seuraavan -sukupolven aikana. - -Varmasti voidaan lapset varustaa kelpo taistelijoiksi elämän -kamppailussa silti riistämättä heiltä todellisuudessa voimia lisäävää -terveen mielikuvituselämän iloa. Tätä vailla he pystyvät vain työläästi -käsittämään kypsinä miehinä ja naisina niitä yleviä päämääriä, -joihin meidät on määrätty pyrkimään ja joita aineellisen työn tulee -palvella. Silloin saamme realistisen kasvatuksen vaikuttaessa odottaa -aineellisen ylellisyyden nousua, sen katkeruuden yltymistä, joka on -alkanut ilmetä luokkien uudistuneessa taistelussa toisiaan vastaan, -rikollisten lukumäärän lisääntymistä ja yhä syvempää laskua taiteen -ja tieteen alalla. Mutta meidän ei tarvitse tätä odottaa kaikille -ajoille määrättynä kohtalona. Taidevaisto ja kauneuden kaipuu ovat -ihmisluonteen oleellisia piirteitä, ja ennemmin tai myöhemmin tulee -terveellinen vastavaikutus, joka palauttaa ne oikeuksiinsa. - - - - -IV. - -ULKONAISEN LUONNON VAIKUTELMAT. - - -Sen kysymyksen yhteydessä, jota edellisissä luennoissani käsittelin, -- -ovatko yleispätevät esteettiset arvostelmat mahdollisia, -- on toinen: -voiko keksiä mitään tuntuvampaa yhtäläisyyttä niissä vaikutelmissa, -joita ulkonainen luonto on jättänyt ihmiseen hyvin etäällä toisistaan -olevina ajankohtina ja hyvin erilaisilla sivistysasteilla? - -Tähän kysymykseen tulee ennen kaikkea kirjallisuuden vastata; tämän -asian tutkimus voi ulottua niin pitkälle kuin kirjallisuuskin, -mutta ei pitemmälle, ja se voi siis käsitellä vain pientä osaa -ihmissuvun kehityshistoriasta. Ne kokeet, joita on tehty yritettäessä -tutkimalla nyt elävien, n.s. villikansojen luonnontunnetta tehdä -taannehtivia johtopäätöksiä kirjallisuutta aikaisempien kansojen ja -miespolvien luonnontunteesta, ovat laadultaan perin epävarmoja. Ja -vaikka sellaisten johtopäätösten soveltaminen olisikin oikeutettua --- ja siitä voi olla eri mielipiteitä --, puuttuu kuitenkin vielä -luotettava menettelytapa n.s. villikansain sielunelämän tutkimisessa, -ja pahoja erehdyksiä on siinä melkein mahdoton välttää -- eikä vähimmin -nykyaikana, jolloin monessa tutkijassa on voittamaton taipumus -koettaa päästä otaksuttujen, syvälle ulottuvien muutosten perille, -jotka kehitys muka on ehtinyt aiheuttaa sinä lyhyenä aikana, minkä -ihmiskunnan kirjoitettu historia käsittää. - -Lähimmät tutkijapolvet Newtonin jälkeen pyrkivät selittämään -melkein kaikki hänen keksimiensä painolakien perustalla; samoin on -yhdeksännellätoista vuosisadalla, sittenkun Darwin oli julkaissut -oppinsa, koetettu sitä soveltaa siihenkin, missä sellainen soveltaminen -oli ennenaikaista. Tässä tarvinnee viitata vain erääseen tohtori Hugo -Magnuksen julkaisemaan teokseen [Vrt. Hugo Magnuksen teoksiin: _Die -geschichtliche Entwickelung des Farbensinns_, Leipzig 1877, ja _Die -Anatomie des Auges bei den Griechen und Römern_, Leipzig 1898], jossa -hän koetti todistaa, että ihmissilmän kyky erottaa värejä on suuresti -kehittynyt runoilija Homeroksen päivistä asti, siis noin 2700 vuoden -mittaisessa lyhyessä ajassa. Silmä oli muka edistynyt niiden värien -erottamisesta, joita aiheuttavat pitkät värähdysaallot, tajuamaan -sellaisia, joiden aallot ovat lyhyemmät, ja runoilijain isän Homeroksen -aikalaiset eivät muka vielä osanneet erottaa sinistä vihreästä. - -Magnuksen teoria on täydellisesti kumottu, ja hän on sen itsekin -tunnustanut. Kuitenkaan ei hänen ennenaikainen olettamuksensa ollut -tieteelle aivan hyödytön. Hänen erehdyksensä syy oli siinä, että se -sanavarasto, jolla värejä ja värivivahduksia ilmaistaan, on aikojen -kuluessa tullut rikkaammaksi, ja Magnus on tehnyt sen aivan oikean -huomion, että nimitykset ovat kehittyneet väreistä, joilla kuten -punaisella ja oranssilla on pitkät eli lämpimät värähdysaallot, -lyhyt- eli kylmäaaltoisiin väreihin, jollaisia ovat sininen ja -sinipunerva. - -Magnus on itse huomannut, että milloin jollakin kansalla ei ole -eräiden värien nimiä, ei siitä suinkaan seuraa, etteivät sen kansan -silmät erottaisi mainittuja värejä, vaikka sillä ei olekaan ollut -käytännöllistä syytä antaa niille erikoisia nimiä. Niinpä esim. -eräillä afrikalaisilla kansoilla ei ole nimiä kaikille pääväreille, -kun taas tutkimus, joka rakentuu samalle pohjalle kuin professori -Holmgrenin tutkimus värisokeudesta, osoittaa, että samat luonnonkansat -erottavat värit ja vivahdukset yhtä selvästi kuin eurooppalaisetkin. -Ovathan eurooppalaistenkin kansain kielet perin köyhiä värien -nimistä, jos näitä vertaamme niihin värivivahduksiin, jotka kykenemme -erottamaan. Vatikaanin mosaikkitehtaalla Roomassa on käytettävänään yli -kahdeksantoista tuhatta erilaista väriainesta, mikä lukumäärä lienee -kuitenkin pieni verrattuna kaikkiin silmän erottamiin värivivahduksiin. -Asiain näin ollen on parasta olla varuillaan ja harjoittaa -itsearvostelua, kun tutkitaan ihmiskunnan kirjallisia muistomerkkejä -aikeissa löytää niistä todistuksia siitä, että ulkonaisesta luonnosta -ihmisen tunne-elämään jääneet vaikutelmat ovat tuntuvasti muuttuneet -historiallisen ajan kuluessa. - -Kaksi vuotta sitten ilmestyi Skotlannissa eräs _Proudfoot Beggin_ -teos, jossa tutkitaan esteettisen maun kehitystä, etenkin luonnon -kauneuden käsittelemiseen nähden, ja vaikka hänkin mielestäni näyttää -olevan taipuvainen jossakin määrin liioittelemaan eri aikakausien -välillä tässä suhteessa vallitsevaa erilaisuutta, johtuu hän sentään -siihen lopputulokseen, jota minä puolestani pidän oikeana, että -makuvivahdukset näkyvät paljoa enemmän pinnalla kuin tunkeutuvat -syvälle tunne-elämäämme, ja että maun kehityksen historia vahvistaa, -kuten kokeillakin voi näyttää toteen, että kauneudessa on objektiivisia -kohtia, ja että yleispäteviä makuarvostelmia on olemassa siinäkin -mielessä, että samat makuarvostelmat voivat olla päteviä Homeroksen -aikalaisille kuin meillekin. - -Aion nyt esittää muutamia todisteita luonnonkäsityksestä niiltä -ajoilta, jotka ovat jokseenkin kaukana meistä. Otan aluksi eräitä -esimerkkejä klassillisesta, kreikkalaisten ja roomalaisten -kirjallisuudesta, joista muutama vuosi sitten, roomalaisesta -sivistyksestä luennoidessani, tein selkoa, ja siirryn sitten -seuraavassa luennossa vielä kauemmaksi esittääkseni eräitä piirteitä -arjalaisten esi-isiemme luonnonkäsityksestä, sellaisena kuin sen -tapaamme _Rigvedassa_, Intian arjalaisten ikivanhain pyhien laulujen -kokoelmassa. - -Antiikkisen elämän nuoruudessa ja kreikkalaisen kultuurin -kukoistusaikoina tapaamme luonnonkuvauksia vain poikkeustapauksissa. -Vanhimpia meille säilyneitä on Kalypso-jumalattaren saaren ja luolan -kuvaus siinä mainiossa Homeroksen runossa, jossa kerrotaan Odysseus -sankarin harharetkistä merellä Troijan hävityksen jälkeen. Hänen -aluksensa oli myrskyssä särkynyt, ja aallot olivat heittäneet hänet -itsensä sille saarelle, missä Kalypso-jumalatar asui. Tämä otti -haaksirikkoisen miehen ystävällisesti vastaan ja koetti pidättää häntä -sillä yksinäisellä meren kalliolla, joka oli hänen asuinpaikkanaan. -Odysseus oleskeli siellä kauan, mutta vihdoin hänet valtasi ankara -koti-ikävä, ja sen sijaan, että olisi istunut luolassa jumalattaren -vieressä tämän kultasukkulalla kutoessa taidokkaita kankaita, harhaili -sankari rannan louhikoissa ja katseli merta kyyneltynein silmin. -Jumalien isä armahti häntä ja lähetti Olymposta maahan sanansaattajansa -Hermeen ilmoittamaan Kalypsolle, että Odysseuksen täytyi lähteä pois -hänen saareltaan. - -Runoilija kuvailee ensin Hermeen laskeutumista Olymposta. Avaruuksien -eetterin halki hän syöksyy merta kohti ja leijailee aution vesiaavikon -laineiden yli kuin kalalokki, kun tämä saalista väijyessään lentää -sinisten aaltojen yläpuolella ja joskus kastelee siipeään niiden -suolaisessa vaahdossa. Kun Hermes vihdoin on joutunut saarelle, näkee -hän, kertoo runoilija, näyn, joka ilahuttaa hänen silmäänsä ja herättää -hänen ihmettelyään. - -Sen luolan ympäri, missä Kalypso asuu, kiertää tuoreenvihreä ja -viileänvarjoisa vaahterain, poppelien ja sulotuoksuisten kypressien -lehto, joiden latvoissa monilla linnuilla on pesänsä. Nykyaikainen -kirjailija olisi tässä ajatellut ensi sijassa laululintuja, mutta -muinaiskreikkalaisella runoilijalla on toisenlainen maku. Ne lehdon -siivekkäät asukkaat, joista hän kertoo, ovat sellaisia, jotka väkevillä -siivillään joustavasti lentäen piirtyvät taivasta vasten sen sinen -keskikohdalla: haukkoja, joilla on metsästysmaansa saaren louhikoissa, -ja vesilintuja, jotka kalastellen elähyttävät rantatyrskyjen -yksinäisyyttä. - -Laulusta huolehtii jumalatar itse. Luolaa lähestyessään Hermes kuulee -Kalypson sointuisan äänen, sillä hän laulaa kangaspuittensa ääressä, -kahdelle puolelle avautuvan kallioholvin perällä, ja sillä kohtaa, -minne päivänvalo ei voi tunkeutua, valaisevat luolaa liekit liedeltä, -mistä palavat setripuut levittävät hyvää tuoksua kauas ympärille. - -Luola on sisustettu mukavasti kuin palatsi, mutta verhojen tai muiden -koristeiden asemesta peittävät reheväkasvuiset viiniköynnökset, -rypäleterttu tertun vieressä, hänen kallioseiniään. Luolan -sisäänkäytävien edessä solisee aivan lähetysten neljä lähdettä, joista -yhtä monta kirkasvälkkeistä puroa oikullisesti kiertelee orvokkien -peittämien niittyjen halki. - -Sellainen on yksi niistä harvoista seikkaperäisemmistä -luonnonkuvauksista, joita tavataan Homeroksen runoissa. Tavallisesti -hän tyytyy vain yhdellä ainoalla sattuvalla sanalla kuvaamaan -ympäröivää luontoa, joka hänen mielestään kuulijan tai lukijan -oman mielikuvituksen tulee loihtia hänen henkilöittensä ympärille. -Kun hän, kuten tässä tapauksessa, rikkoo tätä sääntöä vastaan, käy -monisanaisemmaksi ja pysähtyy tarkkaamaan yksityiskohtia, tahtoo -hän kuvata tyynenkaunista, sievää ja kaihoisaa, eikä suurenmoista -ja ylevää. Ja tätä emme huomaa ainoastaan hänen, vaan kaikkien -kreikkalaisten kirjailijain teoksissa antiikkisen elämän terveeltä -kukoistusajalta. - -Eräältä toiselta Kreikan vanhimmista runoilijoista, Alkmanilta, on -vielä tallella kuvaus yön levosta. Se on lyhyt, kuten Göthen runo -samasta aiheesta, ja alkaakin melkein sanasta sanaan niinkuin tämä: -"_Über allen Gipfeln ist Ruh_", puhuen samaan tapaan pikkulintujen -äänettömyydestä metsässä. Vanhaksi tultuaan sama runoilija toivoo -olevansa _käyrlos_, "kultaisen kevään lintu", joka liitelee meren -rannalla. - -Plato, jonka suuruus filosofina melkoisesti johtui hänen aito -runoilijaluonteestaan, on muutamin harvoin sanoin antanut meille mitä -viehättävimmän piirroksen Ateenan luona virtaavan pienen Ilissos-puron -plataanien varjostamista rannoista. - -Runoilijatar Sappho ilmaisee useissa kohdin runoissaan myötätuntonsa -tallattuja kukkia kohtaan. - -Kun sankari Sophokleen murhenäytelmässä "Ajax" on päättänyt heittäytyä -miekkaansa ja kuolla, ovat hänen viimeiset sanansa seuraavat: - -"Oi, auringon valo! Oi, synnyinmaani pyhä manner! Oi, isäni majan -kynnys, sinä Ateenan ylväs kaupunki! Oi, leikkitoverit, lapsuudenaikani -ystävät, purot ja lähteet, hyvästi! Ja isä, äiti, hyvästi, hyvästi!" - -Rakkaimmat kuvat, jotka piilevät hänen sielussaan, nousevat hänen -silmänsä eteen sillä hetkellä, kun hän on vaihtamaisillaan auringon -valon manalan synkkään pimeyteen, ja tällöin on vanhempien ja -lapsuudenystävien rakkaiden kuvien ohella hänen sydämessään sijaa myös -kotiseudun puroille ja lähteille. - -Nämä olen esittänyt vain esimerkkinä siitä sydämellisestä ja -teeskentelemättömästä luonnonrakkaudesta, jota tapaamme kaikkialla -Kreikan klassillisessa kirjallisuudessa, kun taas melkein turhaan -haemme laajempia luonnonkuvauksia tai yrityksiä sanoilla maalaten -jäljitellä tai voittaa maalarin siveltimen luomia teoksia. Pyrkimys -sellaiseen matkintaan oli kreikkalaisista yhtä kaukana kuin se -yhäkin on joka pojasta ja tytöstä, joka saa joka päivä seurustella -luonnon kanssa ja elävästi tajuaa metsän tuoksun, muotojen ja värien -raikkauden ja kauneuden, eläinten elämän, lintujen laulun, kasvien -eri muodot, kaikki ne tuhannet erilaiset ilmiöt, jotka houkuttavat -lasten uteliaisuutta ja tiedonhalua, samalla kun ne viehättävät hänen -kauneusaistiaan. He elävät kaiken tuon keskellä, mutta eivät sitä -mietiskele eivätkä tiedä, kuinka sitä rakastavat, ennenkuin kaupungin -muurien sisään suljettuina ja kirjan ääreen kahlittuina ovat pakostakin -oppineet sitä kaipaamaan. - -Kreikkalaisen nuorison kasvatus suuntautui reippauden ja iloisuuden -luomiseen. Turhaan siis haemme tästä kansasta sitä kaihoisaa ja -liikatunteellista, mikä uhkuu nykyisestä luonnonkäsityksestä ja -luonnonkuvauksesta, jopa uudemman realistisen koulun piirissä, vaikka -tunne siinä väistyykin jonkun verran syrjään ja sen sijalle tulee -lopulta ikävystyttävän yksityiskohtien tuhlailu ja turhantarkka -havainnollisuuteen pyrkiminen yksityispiirteissä. - -Turhaan haemme tuota kaihomielistä ja liikatunteellista keskiajankaan -runoteoksista, mitä ihmisen ja luonnon välisiin suhteisiin tulee. Yhtä -turhaan haemme niistä sellaisia luonnonkuvauksia, jotka muistuttaisivat -nykyaikaisissa runoissa ja romaaneissa tavattavia. Romaanisten kansojen -keskiaikaisessa kirjallisuudessa kohtaamme useiden vuosisatojen -kuluessa tuskin mitään, mitä kannattaisi sanoa luonnonkuvaukseksi. - -Germaanisen keskiaikaisen kirjallisuuden laita ei ole sen paremmin. -Saksan runoudessa keskiajalta emme tapaa ainoatakaan maisemakuvausta -ja tuskin muita lausumia kuin eräitä sovinnaisia ja alati toistuvia -lauhkeista kevättuulosista ja linnunlaulusta, jotka todistavat, että -jonkinlainen luonnontunne sentään oli jäljellä. - -Niissä vähäisissä rippeissä, mitä meille on pakanuuden aikaisesta -vanhimmasta pohjoismaisesta runoudesta jäänyt, esiintyy luonnontunnetta -tosin jonkun verran enemmän kuin saksalaisissa. _Håvamål_ esim. -vertaa miestä, jota kukaan ei rakasta, kelohonkaan, kun se lahoten -seisoo kalliolla kuoretta ja neulasitta. Tämä vertaus taas muistuttaa -toista, jonka voimme riimukirjoituksella merkittynä lukea Molinin -"Vyöpainijain" jalustassa; siinä tyttö valittaa: "Yksin olen kuin -lehdon haapa, ystävittä kuin oksaton honka." - -Onpa Eddassa eräs luonnonkuvauskin, tosin niin vähäarvoinen kuin -mahdollista, mutta aivan riittävä saattaakseen mielikuvituksemme -toimimaan ja pakottaakseen sen täydentämään taulua. Se on -ennustajattaren kuvaus siitä uudesta maasta, joka tulee Ragnarökin -jälkeen, sittenkun jumalat ja jättiläiset ovat kaatuneet taistelussa -toisiaan vastaan, ja vanha viallinen ja synnintahraama maa on -hukkunut Surterin liekkeihin. Kaaoksen kuohusta nousee taas uusi maa -kukoistavine kenttineen, jonka ruohosta jälleen löydetään suuren -tuntemattoman jumalan viisaudensäkeitä sisältävät kultataulut, ja jonka -pellot kyntämättäkin tuottavat kasvun. - -Näin on tietäjätär kuvannut taulun etualan ja keskiosan. Näemme -mehevänvihreän maan ja kauempana tähkäpäitten huojuvat aallot. Mutta -vesi ja ilma, nuo kaksi muuta alkuainetta, puuttuvat tästä taulusta. -Ne tapaamme kahdessa säkeessä, joissa yhteensä on viisi sanaa. Sanat -ovat: "_Forsar falla -- och örn flyger däröfver_." Siinä kaikki, mutta -se riittääkin, jotta lukija, jolla on vähänkin mielikuvitusta, näkee -taustalla vuorijyrkänteitä kuohuvine koskineen ja kaiken yllä ilman, -jonka eetteriä vasten piirtyy kotkan kuninkaallinen lento. - -Laveammin, enemmän tai vähemmän huolellisesti yksityiskohtiin -käyvän luonnonkuvauksen tapaamme oikeastaan vasta keisariajan -Rooman myöhempien kirjailijoitten teoksissa ja nykyajan, viimeksi -kuluneiden kolmen tai neljän sukupolven kirjallisuudessa. Siinä on -yksi niitä monia yhtäläisyyksiä, joita on keksitty näiden enemmän kuin -vuosituhannen erottamien aikakausien välillä ihmiskunnan historiassa. - -Kuitenkin ovat Rooman keisariajan runoilijat vielä antiikin pohjalla, -vaikka valmiina astumaan sen rajaviivan poikki, joka erottaa tuon -pohjan meidän ajastamme. He ovat oppineet liiaksi kreikkalaisilta -esikuviltaan antaakseen hillitsemättömän vapauden taipumuksilleen -komeilla joko tunteillaan tai taituruudellaan; he ikäänkuin yhä -laskevat, kuinka monta sanaa sopii luonnonkuvaukseen uhrata, he -luottavat yhä lukijan mielikuvitukseen toivoen, että se kykenee luomaan -yhdessä heidän oman kuvittelunsa kanssa -- jollainen luottamus näkyy -suurimmalta osalta nykyajan runoilijoista ja romaaninkirjoittajista -hävinneen, he kun innokkaiden matkaoppaiden tapaan seuraavat lukijansa -kintereillä, alati huomautellen heille toista kaunista yksityiskohtaa -toisen jälkeen, kieltäen heiltä itsepintaisesti kaiken itsehankitun -nautinnon ja luultavasti odottaen palkakseen, että ihaillen -tunnustettaisiin heidän kykynsä keksiä, mitä kaunista luonnolla on -tarjottavana sille, joka tietäjän silmin sitä tarkastelee. - -Juuri tämä suosion odottaminen, tämä tarkoitus vaikuttaa lukijaan tai -voittaa puolelleen katsoja on painanut liiankin selvän leiman nykyajan -sekä taiteen että kirjallisuuden tuotteisiin. Antiikkisten mestarien -suuri salaisuus on oikeastaan siinä, että he osasivat antaa teoksilleen -sen leiman kuin ne olisivat olemassa vain itsensä takia niinkuin -aarniometsän kukka, jota ihmissilmä ei ole milloinkaan nähnyt. He eivät -koskaan keikaile tunteellaan eikä taituruudellaan. - -Aeneidinsä kuudennessa laulussa Vergilius kertoo, kuinka hänen -sankarinsa Aeneas, monen harhailun jälkeen merellä, lopulta saapuu -luvatun maan Italian rannikolle. Aeneaan ensimmäinen tehtävä sinne -saavuttuaan on käydä tapaamassa kuuluisaa pelottavaa ennustajatarta, -kumalaista sibyllaa, saadakseen häneltä kuulla omat ja jälkeläistensä -vaiheet Italiassa. - -Hänellä on samalla mielessään uskalias ajatus laskeutua sibyllan -avulla manalaan, saadakseen siellä puhella isävainajansa kanssa ja -kuulla hänen neuvojaan. Juuri se kohta Italian maaperää, missä hän oli -astunut maihin, nimittäin sen niemen pohjoisrannikko, joka pohjoisessa -rajoittaa Napolinlahtea, mainitaan jo vanhimpien aikojen tarinoissa -hirmuisena paikkana, joka oli täynnä eriskummaisia ja kamalia -luonnonilmiöitä, ja jonka metsien peitossa oli kuolleitten valtakunnan -Hadeksen portti. - -Vergilius itse tunsi tuon seudun perin tarkoin, eikä mikään siis -olisi ennakolta luultavampaa kuin että hän käyttäisi näitä tietojaan -kuvatakseen seutua mielikuvitukseen tehoavin yksityiskohdin, kun hän -kertoo Aeneaan sikäläisistä seikkailuista. Mutta näin hän menettelee -mitä säästäväisimmin. Jo Aeneaan laivaston ankkuripaikalla on vielä -tänäänkin synkkä leima, jos sitä vertaa siihen hymyilevään seutuun, -mikä aukenee silmälle kohta, kun kiertää niemen kärjen, sillä silloin -on edessämme Bajae-poukama ja väriloistoinen Napolinlahti. - -Ajatelkaamme, että jollakin nykyajan tavallista etevämmällä -runoilijalla, esim. täydellä syyllä ihaillulla Robert Hamerlingilla, -olisi ollut käsiteltävänään sama aihe kuin tässä Vergiliuksella! Se -antaa meille jonkinlaisen käsityksen siitä, kuinka eri tavalla samaa -asiaa voi käsitellä. Vergilius puhuu ensin itse ankkuroimisesta, kun -Aeneaan laivasto laskee Cumaen rannikolle ja järjestäytyy keulat -ulapalle ja perät maata kohti. Sitten hän mainitsee rannan ulkonäön, -mutta vain epäsuorasti, sanomalla: "Kilpailevin innoin karkaa -rohkeitten nuorukaisten joukko Hesperian rannalle. Osa houkuttelee -piikiven suonista piilevän kipunan, osa kiitää pitkin metsiä, eläinten -lehväistä turvapaikkaa, ja pyrkii puroille." - -Näin hän arvelee kyllin tarkoin ilmaisseensa rannan ulkonäön. Metsä -ulottuu sinne saakka, ja se on tumma, valtava metsä, jossa ovat -eläinten "lehväiset turvapaikat". Aeneaan itsensä hän panee sillä aikaa -menemään Cumaen kunnioitusta herättävien muurien luo, siihen laajalle -ulottuvaan luolaan, missä Cumaen sibylla asuu. - -Hamerling olisi sen sijaan varmaankin heti syventynyt kuvaamaan metsää -yhtä miellyttävästi kuin esim. runossaan _Der König von Sion_. Hän ei -varmastikaan olisi jättänyt mainitsematta, että Cumae, jonka tornit ja -sakarat olivat jo ehtineet vanhuuttaan harmaantua, silmäilee korkean -tuffikeilan huipulta allaan olevaa synkkää metsämaisemaa. Hän olisi, -Aeneasta metsään seuraten, kuvannut ne pimennot ja sen hiljaisuuden, -mihin kulkija yhä syvemmin verhoutui, ja antanut sankarinsa kiipeillä -tulenkuluttamien trakyyttilohkareiden keskellä muinaisten laavakenttien -yli, joiden rakoihin jättiläistammet olivat tunkeneet kuhmuraiset -juurensa, ynnä sen ohella viitannut niihin kamaloihin salaisuuksiin, -kumalaisen kuolemanoraakkelin salaisiin menoihin, joita eräinä öinä -vuodessa vietettiin niillä seuduin, missä Aeneas nyt harhaili. Hän -olisi antanut sankarin suunnata askeleensa Averno-järven rannoille, -jonka synkkä, vaitelias vesi vain epäselvästi voi kuvastella kastanjien -sen yli kumartuvia latvoja, ja sieltä maisemiin, joita Dante myöhemmin -käyttää esikuvina helvettiään sommitellessaan. Hän olisi, kaikki -mielikuvituksensa varat käyttäen, kuvannut myös ikivanhaa Cumaen -kaupunkia, sen merkillistä unielämää, sen salaperäisiä temppeleitä ja -kuoleman oraakkelin pappeja. - -Vergilius ei tee mitään tästä kaikesta. Tai oikeammin: hän tekee, mutta -epäsuorasti, kuin ohimennen, ja jättää aina muutamalla reippaalla -vedolla piirretyt luonnonkuvansa itse eepillisen kertomuksen -sivuseikoiksi. Hän mainitsee "Avernon rikkisen lammikon", mutta samassa -yhteydessä kuin kaksi kyyhkystä, jotka lennollaan osoittavat Aeneaalle, -mistä tämä metsässä löytää sen kultaisen oksan, jota kädessään pitäen -hän uskaltaa laskeutua manalan varjojen pariin. - -Kun näet kyyhkyset tulevat Averno-järven läheisyyteen, lentävät -ne suoraan ylös ilmaan välttääkseen järvestä kohoavia myrkyllisiä -höyryjä. Hän kertoo nyt metsän pimennoista ja autiosta äärettömyydestä -ja notkojen hämäryydestä, ilmoittaapa meille myös, mitä puulajeja -aarniometsässä on, nimittäin: rautatammia, saarnia, jalavia ja mäntyjä, -mutta senkin vain kertoessaan, kuinka noita puita kaadetaan rovioksi -eräälle Aeneaan kuolleelle miehelle, ja vasta puhuessaan niiden -kaatamisesta hän kertoo myös valtavista vuorijyrkänteistä, joita -metsässä on, ja joilta kirveitten kaatamat jättiläisjalavat ryskyen -syöksyvät alas. - -Aeneaan retkestä metsän halki olisi Hamerling arvatenkin laatinut -erikoisen kuvauksen, missä hetkeksi olisi päästänyt kertomuksen juonen -kädestään, suodakseen meille synkkää luonnonlyriikkaa. Vergilius -välttää tätä, niin että hänen kaikki kykynsä salaperäisillä väreillä -maalaamiseen säästyy siihen juhlalliseen hetkeen, jolloin Aeneas -ammottavan rotkon kautta "tumman järven ja synkästi pimentyvän -metsän välillä" seuraa sibyllaa varjojen maailmaan. Tästä huolimatta -Vergilius on kuitenkin saavuttanut tarkoituksensa luoden kuvailunsa -kokonaisvaikutuksella mielikuvitusta kiihoittavan, kerrottujen -tapausten kanssa sopusointuisen ja samalla perin tarkan kuvan Cumaen -ympäristöstä. Erotus on vain siinä, ettei hän koskaan ole tunnustanut -tai antanut aavistaa sellaista tarkoitusta, mutta saavuttanut sen -kuitenkin, aivan kuin itsensä ja lukijan tietämättä. - -Aeneidin yhdeksännessä laulussa on toinen luonnonkuvaus kehyksenä -kertomukselle Nisus ja Euryalus ystävysten kuolemasta. Vihamieliset -rutulit ovat piirittäneet troijalaisten leirin, kun Aeneas, näiden -päällikkö, on poissa. Kaksi troijalaista nuorukaista, Nisus ja -hänen nuorempi ystävänsä Euryalus, ottavat yöllä hiipiäkseen -vihollisjoukon läpi saattaakseen Aeneaalle sanan hänen miestensä -vaarallisesta tilasta. Näin tehdäänkin. Vihollisleiri on kuvattu -hyvin havainnollisesti: "Unen ja viinin horroksissa makaavat miehet, -ja varustetut vaunut peittävät ruohon. Pyörien välissä on hajallaan -ruumiita, viinitynnyreitä, valjaita ja aseita." - -Leiritulet luovat valoaan kentälle, ja niiden piirin ulkopuolella ovat -ratsuväen hevoset liekaan pantuina laitumella. Nykyaikainen kertoja -olisi, saadakseen valovaikutuksia tauluun, tuskin jättänyt kuvaamatta, -kuinka leiritulien loimu taittui aseihin ja varustuksiin, mutta -Vergilius ei niin tee, koska tapausten kulku ei sitä vaadi. Hän siis -jättää lukijan mielikuvitukselle tuon valovaikutelman lisäämisen. - -Mutta ennenkuin ystävykset ovat ehtineet hiipiä rutulien leirin -läpi, missä he viipyvät pistääkseen miekkansa joidenkuiden nukkujien -ruumiisiin, nousee kuu näköpiirin yläpuolelle. Satapäinen ratsuparvi -näyttää lähestyvän leiriä, ja ennenkuin Nisus ja Euryalus ovat ehtineet -syöksyä metsään, jonka reunassa rutulien leiri on, ovat ratsastajat -heidät nähneet. Kuun säteet, jotka heijastuivat Euryaluksen kiiltävästä -kypärästä, ovat ilmaisseet heidät. Tässä on siis käytetty edellä -kaivattua valovaikutusta, koska sillä on osansa kertomuksessa ja -nuorukaisten kohtalossa. - -Metsäkin, jonne he nyt syöksyvät piiloon, on kuvattu jokseenkin -laajasti; mutta se ei tapahdu luonnonkuvauksen itsensä vuoksi, vaan -sen selittämiseksi, miksi nuorukaiset eksyivät toisistaan. Euryalus -joutuu ensin rutulilaisten ratsumiesten käsiin. Nisus kiiruhtaa hänen -avukseen, vaikka kaikki apu on mahdotonta, ja heittäytyy keihäitten -lävistämänä kuolleen ystävänsä ruumiin päälle. Euryalusta verrataan -hänen kaatuessaan purppurakukkaseen, joka auran viiltämänä riutuu -kuolemaan, ja korkeavartiseen unikkoon, kun se kumartaa päätään -myrskyisten sadekuurojen painaessa. - -Säkeet, joissa hänen kuolemaansa kuvataan, ovat sointisävyltään -kauneimpia, mitä roomalainen runous on luonut. Tämä kohta on -merkillinen vielä siitäkin, että se on ainoa, missä Vergilius luopuu -eepillisestä tyylistään, ylistääkseen omasta puolestaankin niiden -onnea, jotka hyvinä ystävinä saivat kuolla yhdessä, ja lausuakseen sen -toivomuksen, että hänen laulunsa osaltaan ikuistaisi heidän muistoaan. - -Se eroavaisuus muinaisroomalaisen ja nykyaikaisen maisemakuvauksen -välillä, josta tähän saakka olen huomauttanut, koskee sitä oikeastaan -vain sen esiintyessä eepillisessä kertomuksessa, ja tämä ero, kuten -olemme huomanneet, on siinä, että roomalainen eepikko pitää tarkkaa -vaaria, ettei maisemakuvaus milloinkaan saa paisua pääasiaksi tai -pitemmäksi aikaa keskeyttää tapausten kulkua -- jollainen ilmiö -sitävastoin on perin tavallinen nykyaikaisissa eepillisissä runoissa. - -Usein on koetettu yleisemmällä, kaikkiin kohtiin soveltuvalla tavalla -määritellä sitä eroa, joka suuresta yhtäläisyydestä huolimatta heti -pistää silmään verratessa antiikkista ja nykyaikaista luonnonkuvausta. -Niinpä on esim. oltu huomaavinaan, että antiikkinen maisemakuvaus on -pääasiallisesti plastillista kiintyen enemmän muotoihin kuin valoon ja -väreihin. Se pitää kuitenkin vain osittain paikkansa. - -On antiikkisia luonnonkuvauksia, jotka ovat suurimmalta osaltaan tai -aivan kokonaan plastillisia, jotka tekevät selkoa maiseman suurista -viivoista eikä mistään muusta, mutta on myös toisia, joissa valolla -ja väreillä on päätehtävä. Horatius puhuu puhtaan kuun loistosta -yöllisellä merellä; Vergilius kuunsäteiden värinästä meren aalloilla -ja meren auringonvalossa vyöryvistä purppura-aalloista; Lucretius -kastepisaroista, jotka kullanpunaisessa aamuvalossa läikkyvät ruohossa -kuin timantit, samalla kun järvet ja virrat huokuvat sumua, ja Catullus -on pitemmälti kuvannut meille merta aamunkoitteessa, jonka kauneutta ei -yksikään nykyaikainen kirjailija ole kyennyt sen paremmin esittämään. - -_Siinä_ ei siis ole roomalaisen ja nykyaikaisen luonnonkuvauksen -varsinainen erotus. Sitten on taas haettu erotusta siitä, että -antiikkisista luonnonkuvauksista, niin plastillisia kuin ne ovatkin -ja niin suuresti kuin ne rakastavatkin väriä ja valoa, puuttuisi -kuitenkin se, mitä me sanomme taustaksi. Mutta sitäkään väitettä ei -voi puolustaa. Kun roomalainen runoilija Statius kuvailee näköalaa -Sorrenton rannalla olevan huvilan ikkunasta, on tässä kuvauksessa -yhtä selvä tausta kuin missä nykyaikaisessa kuvauksessa hyvänsä, -joka esittää Napolinlahden silmälle tarjoamaa näkyä. Taustana on -Statiuksen runossa näköpiiri merellä ja "laskeva aurinko ynnä taivas, -joka saa tunnelmansa illalta, kun ennen päivän sammumista metsän -kattamat vuoret upottavat varjonsa vesiin ja palatsit aivan kuin uivat -kristallinkirkkaassa meressä". - -Ainoa, mitä tässä suhteessa voi täydellä syyllä sanoa, on se, että -keisarikunnan runoilijat, samoin kuin koko antiikkinen ajanjakso, -rakastivat sellaisiakin luonnonkuvia, joilla on ahtaat rajat, ilman -näköalaa etäisyyteen, jollainen esim. on syvällä metsän sylissä -kirkkaansininen lähde, jota sen partaille saakka ympäröi hieno kukkien -kirjailema ruohopeite ja hiukan kauempana vanhat ja tuuheat puut. - -Niin kuvaa Ovidius sitä lähdettä, missä Narkissos nuorukainen -näki oman kauneutensa ja siihen ihastuneena riutui toivottomasta -rakkaudesta peilikuvaansa. Niin ylistää Horatius Bandussian lähdettä, -omaa lähdettään maatilallaan Sabinilaisvuoristossa, ja sen pienestä -vesikuvastimesta, joka on hänen sanainsa mukaan kirkkaampi kuin -kristalli, ja kalliosta, jolta sen lirisevät pikkulaineet hyppelevät, -ynnä vanhasta rautatammesta, joka kasvaa tuolla kalliolla, hän laatii -eräässä laulussaan pienen sievän maisemamaalauksen. Tuollaiset -pienet ahdaskehäiset luonnonkuvaukset eivät myöskään ole harvinaisia -nykyaikaisessa runoudessa, ja tältä alalta tavataankin hyvin -miellyttäviä kuvia kaikkein uusimpien maisemamaalausten joukossa. - -Kolmas yritys tavata oikea erotus muinaisroomalaisen ja nykyaikaisen -maisemakuvauksen välillä hakee tätä eroa siitä, että edellinen -aina esittää kirkasta ilmaa ja täyttä valoa, mutta siltä puuttuvat -väliasteet, kaikki hämärään ulottuvat heijastukset ja kaikki valoon -tunkeutuvat puolivarjot -- että se siis ei jää katselemaan eikä huomaa -ilmaperspektiivin ja valohämyn omituisuuksia. Tätä huomautusta pidän -puolestani oikeana, sillä ne poikkeukset säännöstä, mitä tässäkin voi -havaita, eivät ole sellaisia, että ne todellakin sen kumoaisivat. - -Etelän runoilijoilta ja maisemamaalareilta puuttuisi vieläkin tämä -väliasteiden ja valohämyn ymmärrys, jolleivät pohjoisen Euroopan -kokemukset olisi tässä tulleet heille avuksi. Pohjoinen taivas -kalpeampine väreineen ja alakuloisempine, sekaisempine vivahduksineen -pakottaa hakemaan korvausta valojen ja varjojen moninaisuudesta. Ja -kuultavanhämärään varsinaisessa maalauksessa liittyy se, mikä on -uneksivaa ja salaperäistä nykyisen runouden luonnontunteessa. - -Kenties on myös tuo suuremman osan vuotta sisällä vietetty elämä, joka -on tavallista pohjoisten kansojen keskuudessa, ja veltostunut kyky -käsittämään luonnon yksityiskohtia, jonka sivistyneen luokan pitkät -kouluopinnot aiheuttavat, osaltaan vaikuttanut luonnonkäsityksemme -muuttumiseen. Meidän joukossa m.m. on tämän johdosta hyvin monta, jotka -eivät kykene erottamaan niinipuuta ja saarnia toisistaan, tai tuntemaan -tavallisimpia lintujamme niiden laulusta ja höyhenpuvusta. Sellaisissa -oloissa kiintyy mielikuvitus pikemmin yleisiin piirteisiin, maiseman -tunnelmaan, ja jos edellinen kyvyttömyys onkin valitettava puute, niin -sen tässä huomautettu seuraus on taas etu. - -Realistinen suunta nykyaikaisessa kirjallisuudessa pyrkii, kuten -tunnettu, korjaamaan tätä epämääräistä yleisyyttä luonnonkuvauksessa, -ja sen onkin joskus onnistunut luoda mainioita pienoiskuvia, -erinomaisia havainnollisuuden ja yksilöllisyyden puolesta; mutta vielä -useammin se on joutunut pitkäveteisesti luettelemaan yksityiskohtia, -jotka kiihoittamatta lukijan mielikuvitusta vaikuttavat ikäviltä ja -väsyttäviltä eivätkä tee kuvaa kokonaisuudeksi sielun silmälle, vaan -yhteyttä vailla olevaksi yksityiskohtien kokoelmaksi. - -Antiikin kirjailijoilta ei kuitenkaan kokonaan puutu valohämyn -tajua. Mutta on kuvaavaa, ettei heissä herätä varjojen ja valojen -moninaisuutta tajuamaan päivän, vaan kuutamoisen tai tähtikirkkaan -yön valohämy. Lucanus kuvaa mielellään tähtitaivasta silloin, kun se -kaartuu meren yli, jonka myrskyiset aallot vilahtelevat yön pimeässä. -Vergilius antaa Aeneaan, kun tämä on laskeutunut manalaan, kulkea -yli kenttien sellaisessa puolihämärässä, jonka kuu aiheuttaa pilvien -välistä lähettäessään pettävää valoaan kulkijan polulle ja tässä -hämärässä hän näkee isänsä haamun "sellaisena kuin utuharsojen läpi -kuvittelee näkevänsä vilahduksen äsken syntyneestä kuusta". - -Epäilemätöntä on, että syvät metsät värisevine valoineen ja varjoineen -ovat jättäneet Rooman keisarikunnan runoilijoihin vaikutelmia, -samanlaisia kuin mitä me itsekin voimme tuntea syvän metsän sylissä. -Kuvatessaan lehtoa, missä druidit muinoin suorittivat uhrejaan, tuo -Lucanus esille sitä kaameata ja lumoavaa tunnetta, jota tuollainen -sisäkuva voi herättää. Vergilius taas panee tummat myrttimetsät -humisemaan niillä manalan kentillä, surun kentillä, missä onnettoman -lemmentuskan uhrit oleskelevat. Siellä voivat ne henget, jotka haluavat -olla yksin muistoineen, loitota yksinäisille poluille, häiriintymättä -mietiskelläkseen tuskaa, jota tuskin haluavat menettää, tai jos -rakastavaiset täällä ovat jälleen tavanneet toisensa, saavat he taas -kuljeskella kahden kesken. - -Ne, jotka tunkeutuvat syvemmälle siihen kysymykseen, johon tässä olen -koskettanut, ovat olleet keksivinään varsinaisen ja kaikissa kohdissaan -todistettavan erotuksen antiikin ja nykyajan luonnonkuvauksen välillä -siinä, että jälkimäinen on subjektiivisempaa, että nykyaikainen ihminen -ikäänkuin liittyy luontoon, uneksii siihen jotakin omasta sielustaan. -Ja sitten kun näin on tehty, näkee hän luonnonilmiöissä oman sisäisen -elämänsä peilikuvia. Luonto, jolle antiikki antoi jumalaisen elämän, -on oltuaan kauan kuolleen koneiston kaltaisena saanut ihmisen omasta -povesta uuden elämän, jota kohtaan hän luulee voivansa olla vielä -syvällisemmin myötätuntoinen kuin jos tuo elämä olisi hänelle vierasta -ja korkeampaa. - -Tässäkin vastauksessa on epäilemättä jotakin oikeata, vaikka tämä -oikea on ilmaistu perin häilyvin sanoin. Immanuel Kantin ja häntä -seuraavien ihanteellisten järjestelmien mukana alkoi uusi ajanjakso -runoudessa ja luonnonkäsityksessä. Näiden järjestelmien mukaan luonto -ei oikeastaan ole muuta kuin osa ihmisen omaa itseä, nimittäin hänen -aistihavaintojensa kokonaisuus, joille ihmishengen käsitystapa ajan ja -paikan rajoissa antaa järjestyksen ja muodon. - -Luonnontieteenkin mukaan jää ihmisen omaksi tehtäväksi pukea luonto -valoon ja väreihin, säveliin ja tuoksuihin, sillä eetteriatoomien -värähdykset muuttuvat valoksi ja väriksi vasta ihmisen silmässä, -ja ilman värähdykset muuttuvat soinnuiksi ja säveliksi vasta hänen -korvassaan. Toiselta puolen myönnetään samalla, että juuri tuo sama -ilmiömaailma antaa herätteitä ja vaikutelmia, joiden välityksellä -ihmishengessä uinuvat älylliset voimat saadaan toimimaan ja -kehittymään, ja siten on ihmisen ja luonnon välille taas solmittu -mitä läheisin side. Ne ovat olemassa toisiaan varten, toisilleen -tarkoitettuja, ja se, mikä luonnossa on todellisuutta, kumpuaa samasta -lähteestä kuin inhimillinen persoonallisuuskin. - -Kuinka syvälle nämä ajatukset ovat puuttuneet nykyaikaiseen runouteen -ja määränneet sen kannan, sitä todistaa uudemman runouden historian -joka sivulla sekä sellainen luonnonsymboliikka kuin esim. Lenaun että -myös ne tavallisesti vähemmän onnistuneet yritykset, joita joka päivä -saamme havaita, kun haetaan rinnakkaisuuksia ihmissielun tunnelmien ja -luonnonilmiöiden välillä. - -Ylevimpiä luonnonkuvauksia, mitä koskaan on luotu, lienee se, missä -Goethe tekee tajuttavaksi Faustin sammumatonta valon ja kirkkauden -kaipuuta siinä ikävöimisessä, joka valtaa hänet, kun hän vaeltaessaan -kaupunginportin ulkopuolella näkee kukkulalta auringon laskun: - - Jos siivin voisin nousta lentohon, - sen myötä liitää, yhä liitää! - Iki-iltahohteess' silmä nähdä sais - hiljaisen mailman käyvän esiin; - kuin hehkuin välkkyis vuoret, laaksot uinahtais, - hopeapurot virtais kultavesiin. - Ei estäis jyrkät vuoret rotkoineen - ylevää retkeäni taivaan sineen; - -- ja hämmästyksin aavan meren veen - nään tuossa soiluvine lahdelmineen. - Taa vetten jumalatar vihdoin vaipuu, - mut innoin sydämeni lyö: - pois kiidän, ikivaloon mun on kaipuu, - on eessäin päivä, takanani yö, - ja ylhäällä on taivas, alla selät seljaat! - - [Käännös Valter Juvan. _Suom_.] - - - - -V. - -USKONNOLLINEN TUNNE JA LUONNONKÄSITYS. - - -Edellisessä luennossani selostin klassillisten kansojen, roomalaisten -ja helleenien, käsitystä luonnon kauneudesta ja koetin osoittaa, että -se, puhtaasti esteettiseen sisältöönsä nähden, oikeastaan oli sama -kuin meidänkin. Mutta arvostelmamme eivät juuri koskaan ole puhtaasti -esteettisiä, koskekoot ne sitten luonnon tai taiteen ilmiöitä. Usein -sekaantuu siihen, perin määräävälläkin tavalla, aistimuksia muiltakin -aloilta kuin esteettiseltä, esim. sovinnaisesta säädyllisyydestä, -varsinaisesta siveydestä, filosofiastamme tai uskonnostamme, -jotka vaikuttavat makuarvostelmiimme, voivatpa ratkaista niiden -suunnankin, meidän olematta siitä täysin tietoisia ja vakuuttaessamme -itsellemme, että arvostelimme asiaa vain kauneuden kannalta. Tästä -esitin edellisessä luennossa monta esimerkkiä ja huomautin, että -taidearvostelijan tehtävänä on korjata sellaiset erehdykset, jotka -pimentävät sen totuuden, että yleispätevät esteettiset arvostelmat ovat -mahdollisia. - -Jos nyt otamme huomioon, että klassilliset kansat uskoivat erityisten -jumalallisten voimien olemassaoloon ja toimintaan luonnossa, niin -on selvää, että heidän esteettinen käsityksensä siitä, vaikka se -pohjaltaan olikin sama kuin meidän, sai hieman toisenlaisen tunnelman, -kun tämä uskonnollinen käsitys sulautui yhteen sen tehon kanssa, jonka -luonnonilmiöt suorastaan jättivät heidän tunne-elämäänsä. - -Missä hyvänsä oli yksinäinen paikka, johon liittyi rakkaita -muistoja, tai kohta, josta oli laaja ja kaunis näköala seudun yli, -tai hedelmällinen laakso tai viljavia peltomaita, jotka herättivät -jumalallisen hyväntyön aistimuksia, pystytettiin siihen mieluisasti -alttari, vaikka mitä yksinkertaisin, ja paikka pyhitettiin sen seudun -suojelushengelle. Samoin tehtiin myös varjoisissa lehdoissa ja -lähteiden lähellä. - -Se uskonnollinen väritys tai tunnelma, joka siis vallitsi antiikkisessa -luonnonkäsityksessä, mutta joka pakanuuden hävittyä yhä enemmän katosi -eurooppalaisten kansojen keskuudesta, aiheutti sen, että roomalaiset -ja kreikkalaiset suhtautuivat, puhtaasti käytännölliseltä kannalta, -luontoon toisin kuin me. He eivät, yhtä vähän kuin mekään, olleet -hajoittamatta kalliota tarvitessaan kiveä tai kaatamatta metsää, -jos se oli uutisviljelyksen tiellä, jossa tapauksessa kuitenkin -mielellään säästettiin vanhimmat ja kauneimmat puut. Mutta sen ohessa -ei kuitenkaan kadotettu näkyvistä, jos niin saan sanoa, kunnioittavaa -seurustelua sen luonnon kanssa, jota näin muutettiin. - -Antiikin ihmisillä täytyi olla omantuntonsa kannalta paikkansa pitävä -syy tällaisen muutoksen tekemiseen, ja he pitivät velvollisuutenaan -jollakin lailla korvata sen kauniin, mitä aineellisten etujen tähden -oli ollut pakko riistää luonnolta. - -Meidän päivinämme voi käydä niinkin, että talonpoika vähääkään -epäröimättä, ilman ainoatakaan kaipauksen huokausta hakkaa maahan -pihalla kasvavan tammen, jonka juurella hän tietää isänsä nauttineen -viileyttä, ja hän itse on lapsena leikkinyt ja nähnyt omien lapsiensa -leikkivän, jos hän vain saa puusta muutaman kolikon. Jokapäiväisestä -yhdessäolosta huolimatta ei mikään side yhdistä hänen sydäntään tuohon -hiljaiseen elimelliseen olentoon, joka on koristanut hänen kotiaan. - -Toinen taas myy ja hakkauttaa maahan putipuhtaaksi metsän, joka on -tarvinnut vuosisatoja saadakseen kylliksi kasvuvoimaa jonkun hänen -omistamansa mäen rinteellä. Sade huuhtoo sitten pois sen mullan, josta -puut saivat ravintonsa, ja tarvitaan ehkä miespolvien aika, ennenkuin -uutta metsää kasvaa raiskatulle paikalle. Myyjällä ei ole siinä kohden -mitään sääliä; jos hän on tyytymätön tekoonsa, johtuu se siitä, että -hän on saanut huononlaisen hinnan. - -Sellaista voi tapahtua ainoastaan niinä aikoina, jolloin kansan suurin -osa on tottunut pitämään luontoa vain kuolleena aineksena, jonka luoja -on, minkäänlaisitta sitoumuksitta ihmisen puolelta, antanut hänen -käytettäväkseen, ja jota hän voi pidellä niin häikäilemättä kuin itse -haluaa. - -Oman aikansa talonpojista kertoo roomalainen kirjailija Plinius -nuorempi, että kukin heistä oli valinnut itselleen puiden joukosta -ystävän, jota koetti suojella vahingolta. Jokaisella talolla oli, kuten -germaanienkin kesken, oma nimikkopuunsa, ja kaupungeillakin oli omansa. -Rooman muurien sisällä oli Neron aikana kaksi puuta, joita luultiin yli -kahdeksansadan vuoden ikäisiksi ja pidettiin pääkaupungin nimikkopuina. - -Muutamat kirjailijat ovat yrittäneet lukea kristinuskon viaksi sen, -että sydämetön ja mielikuvitukseton suhtautuminen luontoon on levinnyt -eurooppalaisten kansojen keskuuteen, ja he ovat taipuvaisia pitämään -sitä monijumalaisten uskontojen häviön välittömänä seurauksena. -Välttämätön ei tämä seuraus kuitenkaan ollut. Kristinopissa ei ole -mitään, mikä estäisi ihailemasta luonnossa luojan työtä ja pitämästä -sen kauneutta heijastuksena sen aiheuttajan ihanuuden loistosta. - -On kyllä totta, että kristillisissä peruskirjoissa on lausuttu kirous -luontoa vastaan. Mutta tuo kirous ei vedä mitään rajaa ihmisen ja -luonnon välille; se esitetään päinvastoin ansaitsemattomana ja sen -vuoksi myötätuntoon kehoittavana osallisuutena henkisen maailman ja -etenkin ihmissydämen turmelukseen. Ja tälle myötätunnolle apostoli -Paavali antaa liikuttavan ilmaisun eräissä sanoissa, joihin sisältyy -mitä syvin ja rakastavin käsitys luonnon suhteesta ihmiseen. Ne puhuvat -luonnon osallisuudesta ihmisen ohella Jumalan armolliseen päätökseen -maailman tarkoituksesta. - -Tarkoitan Paavalin sanoja, että luonto huokailee ja tuskailee meidän -kanssamme, joiden syntisyyden takia se kärsii, ja että sekin, mikäli -siinä elollista on, kerran on saapa Jumalan lasten ihanan vapauden. -Tällä ylevällä opillaan on suurin evankeliumin sanansaattajista -tahtonut olla riistämättä luonnolta sitä myötätuntoa, jota hänen -aikansa pakanalliset kansat olivat sille osoittaneet, ja päinvastoin -halunnut tuoda luonnon vieläkin lähemmäksi ihmisten sydäntä. Ettei niin -ole tapahtunut, se osoittaa vain, että kristinuskossa vielä on paljon -siemenviljaa, joka yhä lepää ladoissa eikä ole tavannut kylvömiestä. -Eikä meidän hyötyä tavoittelevana aikanamme maaperä olekaan kylvöille -sopivaa. Monista metsäkeinottelijoista apostolin oppi olisi perin -epäkäytännöllinen. - -Mitä sivistyneihin luokkiin tulee, on filosofia jo 1600-luvulta alkaen -vaikuttanut tylsyttävästi luonnontunteeseen. Ranskalainen filosofi -Descartes piirsi silloin mahdollisimman selvän rajaviivan, jonka -toiselle puolelle jäi ihminen ajattelevana ja tuntevana olentona, -toiselle eläimet automaatteina ja koko muu luonto voimien liikuttamana, -mutta itsessään voimattomana aineena, elämän täydellisenä vastakohtana. - -Luulisi, etteivät filosofien mielipiteet tunkeudu kauas heidän -oman piirinsä ulkopuolelle, mutta näin on kuitenkin asian laita. -Tuhansista näkymättömistä aukoista ne tihkuvat sivistyneitten -luokkien käsitystapaan ja pääsevät tätä määräämään. Ja Descartesin -oppi on helppotajuisuutensa ja selvyytensä vuoksi tässä kohdassa -levinnyt yleisesti ja kiintynyt mieliin lujemmin kuin mikään myöhempi -filosofinen järjestelmä, ollen elossa vielä nytkin, vaikka harvat -ovat selvillä, mistä tuo mielipide alkujaan on kotoisin. Muuten on -materialismikin 1700-luvulta lähtien tukenut uskoa siihen elottomuuden -abstraktsioniin, jota sanotaan aineeksi. - -Mutta meidän aikamme luonnontiede siirtää elävän ja tuntevan rajaa yhä -kauemmaksi sille alueelle, missä Descartes näki vain automaattisia -koneita ja kuolemaa, ja kokemukseen perustuva filosofia menettelee -samoin. Kenties sen vuoksi saamme toivoa, että tulee aika, joka myöntää -oikeiksi seuraavat erään ruotsalaisen tiedemiehen joku aika sitten -lausumat sanat: - -"Miksi Jumalan elävässä maailmassa pitäisi olla tuollainen elämän ja -kuoleman vastakohta? On jo täysin otaksuttavaa, että tulevaisuuden -opetus hylkää sen opillisten pyrkimystemme tarpeettomana tukena. Elämä -on voittava kuoleman täydellisesti, niin että elämän käsitettä pidetään -ominaisuutena kaikessa. Ja jäljellä olevat määritelmät 'orgaaninen' ja -'epäorgaaninen' luonto sovitellaan siihen suuntaan, etteivät ne enää -merkitse elollisen ja elottoman erotusta, vaan ainoastaan elinvoiman -eri lajeja. Silloin puhutaan vain orgaanisesta ja epäorgaanisesta -elämästä." - -Tällä olen tahtonut vain huomauttaa kahta seikkaa: 1. Uskonnollisen -ja esteettisen tunteen yhteensulautuminen luontoa tarkastellessa -oli tavallista antiikkisessa maailmassa ja koski rahvastakin, -kuten asian laita ei nyt enää liene. 2. Mutta samalla ei saa lukea -luonnonkäsityksen erilaista sävyä antiikin ja nykyajan kansain kesken -johtuvaksi jostakin kehityskulun aiheuttamasta ja syvälti vaikuttavasta -muutoksesta sukukuntamme esteettiseen rakenteeseen. - -Uskonnollisen tunteen ja esteettisen luonnonkäsityksen sulautuminen -yhteen on mahdollinen ja todellinen vielä nytkin, vaikkakaan ei -enää niin tavallinen. Vieläpä se ilmautuu, kuten kaikki tiedämme, -ruotsalaisessa virsikirjassammekin virressä 481, jota juuri sen takia -on ankarasti moitittu ja puolustettu. Sen runoilija näkee Jumalan -jälkiä kaikkialla, missä vain voima ilmenee, kukka tuoksuu ja tähkä -taipuu, ja kuulee hänen äänensä yhtä hyvin siellä, missä kesätuuli -suhisee ja lehto laulaa ja virta kohisee, kuin omassa sydämessäänkin. - -Sen, joka käsittää luontoa siten, ei ole vaikea ymmärtää -kreikkalaisia ja roomalaisia kirjailijoita, kun he joskus puhuvat -omista luonnonvaikutelmistaan. Hän voi, huolimatta enemmän kuin 18 -vuosisadan aikaerosta, huolimatta niistä vaiheista, mitä inhimillinen -kulttuurielämä sittemmin on kokenut, täydellisesti ymmärtää seuraavat -tunnetun roomalaisen valtiomiehen ja filosofin Senecan sanat: - -"Jos sinä", sanoo hän, "katselet lehtoa, missä vanhoja, tavattoman -korkeita puita seisoo tiheissä ryhmissä, niin että niiden toistensa -väliin ja päälle ojentuneiden lehvien katos peittää taivaan silmistäsi, -niin vaikuttaa puiden kuninkaallinen kasvu, paikan yksinäisyys ja -puiden latvojen syvä varjo, joka taittuu auringon paistetta vastaan -sitä ympäröivän seudun yllä -- se vaikuttaa tunteeseesi niin, että -tunnet jotakin jumalallista olevan läsnä. Ja kun näet luolan, jota -eivät ihmiskädet, vaan luonnon oma voima on kaivanut, niin valtaa -sydämesi jonkin salaperäisen ja korkeamman aavistus." - -Luulen, että monetkin aikalaisemme voivat vahvistaa Senecan tässä -lausuman sielullisen kokemuksen. Jos arvostelemme asiaa nykyaikaisista -taulukokoelmista ja taidenäyttelyistä saamiemme vaikutelmien mukaan, -ovat monet maisemamaalareistamme halunneet juuri tuota tunnetta -ilmaista. - -Asialla on kuitenkin eräs puoli, jota en vielä ole koskettanut. Useat -kultuurihistorioitsijamme ja heidän joukossaan mainio Rooman tapojen -historian tutkija, königsbergiläinen professori _Friedländer_, ovat -huomauttaneet, että vaikka klassillisten ja nykykansojen luonnontunne -niin sanoaksemme liikkuukin samalla tasolla, oli kuitenkin edellisten -ahtaampi ja yksipuolisempi, ja mielestään sattuvana todisteena he -mainitsevat sen seikan, että roomalaiset ja kreikkalaiset eivät -ollenkaan pystyneet käsittelemään vuoristomaisemien ja alppiseutujen -kauneutta. Friedländer ja hänen kannattajansa esittävät tämän -mielipiteen tueksi kutakuinkin seuraavaa: - -Roomalainen kirjallisuus todistaa joka kohdassa, että roomalainen -ennen kaikkea tunnusti ja rakasti laaksojen, tasankojen ja meren -kauneutta, kun näet laaksoa tai tasankoa elähytti kimalteleva vesi ja -koristivat lehdot. Vuoria he pitivät esteettisesti arvossa oikeastaan -vain taulun taustana tai kehyksenä. Milloin hyvänsä roomalainen puhuu -luonnonkauneudesta, tarkoittaa hän tällaisten seutujen suloa. Hyvin -harvoin puhuu roomalainen runoilija sillä tavalla, joka osoittaa, että -hänen silmänsä on ihaillen viihtynyt vuoristomaisemassa. Tosin kuulemme -Vergiliuksen puhuvan "isä Apenninuksesta", jonka tammien latvoissa -myrsky pauhaa ja joka ylpeänä kohottaa lumista päätään pilvien yli, -ja Horatius kertoo Soractesta, joka lumesta välkkyen kohoo campagnan -taivaanrannalla. Mutta se mielenkiinto, jota runoilijat näille vuorille -osoittavat, on mielenkiintoa matkan päästä, on mielenkiintoa taustalla -olevaan esineeseen, joka vastakohtana kohottaa kokonaisuuden viehätystä. - -Monin paikoin tapaa sellaisiakin ilmaisuja, jotka edellyttävät -itsestään selvänä asiana, ettei vuoriseutu voi olla kaunista, ja -että tarvitaan tottumusta, ennenkuin silmä voi sietää sellaista -luotoa. Niinpä esittää Cicero todistuksena tavan voimasta, että on -seutuja, jotka, meidän niissä kauan oleskeltuamme, voivat näyttää -miellyttäviltä, vaikka olisivatkin vuoriseutuja tai metsän peittämiä. -Koko roomalaisesta kirjallisuudesta hakee turhaan yhtä ainoata sanaa, -joka viittaisi siihen, että joku monista alppien yli kulkeneista -roomalaisista olisi pitänyt niitä kauneudellaan tehoavina. Päinvastoin -sanotaan niitä kaameiksi ja hirmuisiksi. Aikana, jolloin sadoittain -ja tuhansittain roomalaisia vuosittain kulki lukuisia alppiteitä, kun -Sveitsi oli Rooman vallan alainen ja siellä asui paljon roomalaisia, -näkivät matkustajat vain ne vaivat, vastukset ja vaarat, joita heidän -oli kestettävä, vuoripolkujen kapeuden ja suuren jyrkkyyden takia, -kun ne kiemurtelivat hirmuisten äkkijyrkänteitten reunoja pitkin, -vain jää- ja lumiaavikkojen kamalan yksinäisyyden ja sen tuhon, -jota lumivyöryt aiheuttivat. Mutta he eivät puhu sanaakaan aamu- ja -iltaruskon heijastuksesta alppien ikuisella lumella, vuorijäätiköiden -värivivahduksista tai sveitsiläisten maisemien suurenmoisesta luonnosta. - -Samoin mainitaan hyvin harvoin vuorille-nousuja tai vuoriretkeilyjä, -ja kun niin tapahtuu, saamme tietää, ettei tarkoituksena ollut -hakea alppiseudun tarjoamia luonnonkuvia, vaan uteliaisuuden tai -muunlaisen tiedonhalun tyydyttäminen. Meille on vielä keisariajalta -säilynyt kuvaus Etnasta, kirjoitettu runosäkeillä, ja on siis -olevinaan jonkinlaista runoutta. Mutta tämä kertomus on sisällöltään -aivan luonnontieteellinen eikä mainitse sanaakaan näköalasta vuoren -kukkulalta. - -Roomalaisten päähän ei olisi pälkähtänytkään, niin rohkeita ja -lannistumattomia ja niin väsymättömiä marssimaan kuin he olivatkin, -milloin sotaretkistä oli kysymys -- perustaa alppiklubeja, joiden -jäsenet olisivat päättäneet olla jättämättä yhtään vuorenhuippua maan -päällä ihmisjalan koskemattomaksi. Ainoa, mikä hiukan muistuttaa -nykyajan romanttista luonnontunnetta, on keisari Hadrianuksen nousu -Etnan huipulle, sieltä päivännousua katsellakseen; mutta itse -vuoristoseutu sellaisenaan ei liene häntä miellyttänyt. Vieläkin ovat -Etnalla sen talon rauniot, joka rakennettiin keisarille ja hänen -saattueelleen yömajaksi. - -Kaikesta tästä luulee Friedländer voivansa päättää, että antiikin -kansoilta puuttui kyky käsittää oikean vuoristomaiseman kauneutta. -Eräässä tutkielmassa siitä, mikä klassillisen muinaisuuden käsitys -luonnonkauneudesta oli, on eräs ruotsalainen roomalaisen kirjallisuuden -professori _Lysander_ lausunut päinvastaisen mielipiteen. Hänen -mielestään oli kreikkalaisilla ja roomalaisilla aivan yhtä selvä -käsitys alppimaisemien suurenmoisuudesta kuin meilläkin; yhtä hyvin -kuin mekin he käsittävät niiden kauneuden, mutta ero oli siinä, että -roomalaisilla oli niin sanoaksemme oma asteikkonsa sekä luonnonkuvien -että kaiken muunkin kauneuteen nähden, ja että vuoristomaisemat -loittonevat enemmän kuin useimmat muut siitä, mitä he pitivät luonnon -kauneusihanteena. Juuri se vaikutus, jonka alppiluonto roomalaiseen -teki -- hänhän piti sitä kauhistuttavana, hirmuisena -- todistaa, ettei -hän suinkaan ollut tylsä ylevän suuren, synkän, aution, kesyttömän ja -kauhistuttavan ilmauksiin nähden luonnossa. Mutta hänen mieleensä ei -voinut juolahtaakaan kätkeä sitä kauneuden vaikutelmaa, minkä sellainen -luonto pakostakin jättää jokaiseen terveeseen, herkkään mieleen, jota -esteettiset tuumailut tai päivän muoti eivät ole pilanneet. - -Jos hän, kuten nykyajan matkailijat, olisi tyhjentänyt kielivaraston -aarteet, ilmaistakseen hämmästyksensä ja ihmetyksensä alppimaisemia -kohtaan, olisi hän kääntänyt ylösalaisin sen kauneusasteikon, joka -oli kuulunut kaikille entisille ajoille, lukuunottamatta viimeksi -kuluneita sataa vuotta, ja joka varmasti kuuluu tulevaisuudellekin, -nimittäin sen kauneusasteikon, joka ottaa ihanteekseen sellaisen -luonnon, mikä puhuu sopusointuisesti ja rauhoittavasti ihmissydämelle, -sen luonnon, mihin ihminen tosiaankin voi arkipäiväisesti kotiutua, kun -hän ei halua Byronin Manfredin tavoin inhimillisen tunteen lumirajalla -taistella kauheita ihmisvihollisia voimia vastaan. Roomalainen ei -halunnut kadottaa omaa itseään sellaisen luonnon vaikutelmiin, jonka -kuulumattoman, mutta aineellisen suuruuden edessä ihminen painuu -häipyvään mitättömyyteen. - -Hän rakasti vuorta kauniina taustan koristeena; hän ihaili niitä -plastillisia kukkulaviivoja, jotka ympäröivät Rooman campagnaa. Siellä, -missä hän oli laaksossa, hänet saattoi, hämmennystä tuottamatta, myös -vallata mystillinen tunto alppien vertauskuvallisesta merkityksestä -ihmismielelle, ja hän voi uneksia, että noilla vuorenkukkuloilla asusti -korkeita jumalia, ja että sieltä kumpuaa se lähde, josta runotaito -virtailee. [Tämän kappaleen on tekijä käsikirjoituksestaan pyyhkinyt -pois. _Suom._] - -Meidän päivinämme on ihastus vuoristomaisemien kauneuteen niellyt -melkein kaiken muun harrastuksen luonnonkauneutta kohtaan. Tätä ilmiötä -pitää Lysander osittain teeskentelynä, osittain sairaalloisena, ja -hän huomauttaa -- minkä seikan Friedländerkin on älynnyt --, että, -sittenkun ihastus Sveitsin alppiluontoon on voittanut kaiken muun -luonnonnäkyjen nautinnon, kuitenkin kaikki ne ihmiset, joilla on ollut -kehittynyt antiikkinen katsantotapa, ovat mielestään saaneet perin -vähän ravintoa sielulleen oleskelusta valtavilla vuoriseuduilla, mutta -toiselta puolen kiitollisina nauttineet vuorille päin avautuvasta -näköalasta. - -Niin lausuu esim. nerokas ruotsalainen esteetikko _Ehrensvärd_ -Italian-matkansa kuvauksessa m.m. seuraavaa: "Hänen (Ehrensvärdin) -silmänsä vapautuivat alppivuorista. Ne ovat kauniita matkan päästä, -mutta niiden keskellä ollessa valtaa mielen hävityksen tunne." - -Filosofi HEGEL sai saman vaikutelman, ja niin ajatteli myös -taiteentuntija WINCKELMANN. Kun hän, oleskeltuaan pitemmän aikaa -Italiassa, taas näki Tyrolin, ei hän tahtonut myöntää tätä vuoriseutua -kauniiksi. Se, mikä hänestä ennen näytti valtavan majesteettiselta, -tuntui nyt vain tuskastuttavalta ja painostavalta. Hänet valtasi -alakuloisuus, eikä olo tuntunut hänestä miellyttävältä, ennenkuin hän -oli jättänyt vuoret taakseen. - -Ankarimmin on alppiluonnon kohottamista luonnon kauneusihanteeksi -kuitenkin tuominnut runoilija _Chateaubriand_ teoksessaan _Voyage au Mont -Blanc_. Hän oli, kuten tiedämme, matkustanut hyvin paljon. - -"Olen nähnyt", sanoo hän, "monta vuorta Amerikassa ja Euroopassa, ja -minusta on aina tuntunut, että niitä kuvaillessa on sivuutettu totuuden -rajat. Käyntini Chamonayssa on vain vahvistanut tätä vakaumustani." - -Chateaubriand kokoaa mielipiteensä seuraaviin sanoihin: - -"Niinkuin ei mikään maisema ole korkeimmassa merkityksessä kaunis, jos -siltä puuttuu vuoristotausta, niin ei mikään maisema voi tyydyttää -silmää ja sydäntä, kun siitä puuttuu tilaa ja vapaa näköala. Mutta -niin on aina asian laita vuoriseutujen sisäosissa. Siellä joudutaan -niin lähelle katseltavaa esinettä, ettei mittasuhteiden suuruutta -voi tarkata, ja samalla ovat vuoret niin jättiläiskokoisia, että ne -masentavat kaikki, mikä muuten voisi niitä koristaa. Lisäksi on Alppien -lumikentillä se paha puoli, että ne tummentavat kaikki, vieläpä taivaan -sinisen värinkin. -- - -"Vuoristossa näkee liian vähän taivasta -- sitä kangasta, jolle luonto -maisemansa piirtää. Mutta missä taivas puuttuu, siellä jää kuva -tehottomaksi ja sekavaksi. Sen ovat maisemamaalarit kyllä huomanneet, -kun näyttävät vuoria vain matkan päästä katsottuina, mutta levittävät -metsää ja lakeuksia keskustalle silmän nähtäväksi. Vain kuutamossa -esiintyy vuoristomaiseman suurenmoisuus täydessä voimassaan. -- - -"Vuoristomaisemilla on se vika, että suurenmoinen ja ylevä menee -hukkaan, kun tullaan niiden keskelle, ja etteivät ne kykene korvaamaan -vahinkoa sillä viehkeydellä, mitä muissa luonnontauluissa piilee. -Sveitsin laaksoja voi pitää vain suhteellisesti miellyttävinä. Se -tunne, jota koemme vuoristossa, on perin kiusallinen, ja sitä tehostaa -sen autius ja karuus. - -"Ne laaksot, joihin Vergilius ikävöi, päästäkseen seurustelemaan -laulun jumalattaren kanssa, ovat suloisia, hymyileviä laaksoja, -ja niiden tulee sijaita runollisten ja historiallisten muistojen -seudussa. Vergilius ei todella olisi pitänyt kovinkaan viehättävänä -Chamonaylaaksoa jääkenttineen ja havupuineen. Antiikki, johon aina -tulee vedota, kun on kysymys vaikutelmien totuudesta, piti vuoriseutuja -tuskan ja epätoivon pakopaikkoina, ja sitä mieltä on raamattukin. -- - -"Mutta maisemien taustoina on vuorilla sitä huomattavampi esteettinen -merkitys. Niiden lumipeitteiset huiput, alastomat kyljet, -jättiläismäiset jäsenet, jotka ovat hirmuisia läheltä katsottuina, ovat -ihailun arvoisia, kun ne puuntavat taustalla läpinäkyvien sumuharsojen -verhoamina, auringon kullatessa. Mutta älkää vaatiko, että minun -pitäisi ihailla alppilaaksojen pitkiä vuorenselänteitä, rotkoja, -luolia, koloja ja kiemurteluja." - -Niin lausuu Chateaubriand. Hänen käsityksensä vuoristomaisemista -on, kuten huomaamme, täysin antiikkinen, ja ettei hänelläkään ole -sanottavana mitään aamu- ja iltaruskon hehkusta lumikentillä, johtunee -siitä, että pohjoismaalaisen, kasvaneena seuduilla, missä ilma on -vähemmän läpinäkyvää ja värit siis vähemmän kirkkaita, on helpompi -käsittää tuota kieltämättä suurenmoista näkyä kuin Chateaubriandin, -joka niin usein oli nähnyt kuvaamattomat värileikit ilta-auringon -kirkastaessa taivasta Keski- ja Pohjois-Italiassa mitä hienoimmin -vivahduksin ruusunpunaisesta hehkuvimpaan purppuraan ja tummimpaan -sinipunervaan. - -Oma mielipiteeni asiasta on se, että klassillisten ja nykykansojen -käsitys vuoristomaisemista on erotuksetta sama, jollemme ota lukuun -sattumalta voimassa olevaa kirjallista muotia, joka muuten jo näyttää -taantuvan. Yleensä myönnetään, ettei erotusta ole siihen vaikutukseen -nähden, minkä korkeat vuoret kauempaa katseltaessa taustakoristeina -jättävät mieleen. Tiedetään, että muinaisia roomalaisia miellyttivät -plastillispiirteiset vuorijonot, jotka ympäröivät Rooman campagnaa. -Tiedetään myös, että kreikkalaiset, nähdessään jäätiköiden kuin -hopeapilvinä hohtavan sinisen eetterin läpi, uneksivat jumalainsa -siellä asustavan ja korkealla, ikuisessa auringonpaisteessa, -myrskyjen ja pilvien kulkuteiden yläpuolella, nauttivan loppumattoman -elämän iloa, eikä kukaan epäile, että tämä unelma kuvastelee niitä -vaikutelmia, joita korkeat jäätiköiden peittämät vuoret jättivät heidän -esteettiseen rakenteeseensa. - -Jos olemme yhtämieltä siitä, että tässä kohdassa on täysi yhtäläisyys, -että siis klassillisetkin kansat nauttivat vuorista vielä elävämmin -matkan päästä ja taustakoristeina, koska heissä oli mielikuvitusta -viehättäviä myytillisiä käsityksiä eetterissä ylenevistä lumikentistä, -niin on vielä tarkastettava, onko vuoristomaisemissa muissa suhteissa -kauneusarvoja, joita kreikkalaisten ja roomalaisten mieli ei kyennyt -käsittämään. Herättivätkö korkeiden vuorien väliin suljetut laaksot -heissä vastenmielisyyttä, vai eivätkö he kyenneet havaitsemaan niitä -yleviä näkyjä, jotka vuorien huipuilta avautuvat aamuruskon syttyessä -ja auringon noustessa? - -Mitä jälkimäiseen kysymykseen tulee, tahdon viitata Rufus Festus -Avienuksen mielipiteeseen. Hän on vain maantieteellinen kirjailija, -joka runomuotoisessa tutkielmassaan antaa kiireisen katsauksen omista -maantieteellisistä tiedoistaan, niin kiireisen, että runo on tuskin -muuta kuin nimiluettelo. Alpeille hän omistaa kaksi säettä; toinen -viittaa niiden jylhiin jyrkänteihin, toinen juuri niihin näköaloihin, -jotka avautuvat niiden huipuilta, kun aamusarastus alkaa ja sen mukana -ne näyt, joita uuden päivän syntyminen silmälle tarjoaa. Hän kuvittelee -itse alppivuortenkin kaihoisasti ikävöivän tuota näkyä näkemään ja -sen vuoksi kohottavan päitään, toinen vuorijättiläinen toisiaan -korkeammalle, sitä katsellakseen. - -Mitä taas tulee elämään laaksoissa, korkeiden tunturien välissä, -niin muistuivat mieleeni, lukiessani Friedländerin mielenkiintoista -kirjoitusta ne, vaikutelmat, mitä Vergiliuksen runoista nuoruudessani -sain. Minne tämä runoilija mieluimmin siirtyy mielikuvituksessaan? -Arkadiaan, Balkanin vuorten laaksoihin ja Thessaliaan, etenkin Tempen -laaksoon. Arkadia on vuorimaata. Sitä leikkelevät melkein lukemattomat -korkeat ja matalat tunturiharjanteet. Eräälle niistä, Maenalukselle, -sijoittaa Vergilius yhden kauneimpia paimenidyllejään, ja hän seurasi -siinä monia vanhoja helleenisiä esikuvia, jotka kuvittelivat Arkadian -laaksoissa vietettävän onnellista, viatonta ja runollista elämää. - -Monet antiikin runoilijat ovat ylistäneet myös Tempen laakson -kauneutta. Vieläpä maantieteilijä ja luonnonhistorioitsija Plinius -vanhempi, joka ei muutoin mainiossa _Historia naturalis_-teoksessaan -poikkeile tunteen alalle, ei saata, Tempen laaksosta kertoessaan, olla -puhumatta vuorijyrkänteiden korkeudesta, joka häipyy ihmisen katseilta, -tuoreista ruohoniityistä ja lintujen suloisesta laulusta. Ja kuitenkin -aukenee Tempen laakso vuorijättiläisten Pelionin ja Ossan välissä ja -tuo eräissä kohden esille jokseenkin villiä romanttisuutta. - -Ensimäisessä paimenrunossaan Vergilius antaa paimenen valitella, että -hänen täytyy lähteä kotiseudultaan, ja kun paimen sen ohella kertoo, -mitä hänen siten on pakko menettää, puhuu hän myöskin näköalasta, -joka aukeni hänelle vihreyden koristamasta luolasta toisella puolella -kohoavalle vuorenrinteelle päin, jota vasten laitumella käyvät laumat -piirtyivät kuin jyrkänteiden yläpuolella liitelevinä. - -Helleenien ja roomalaisten katse tajusi aivan yhtä hyvin kuin meidänkin -alppi-laakson kauneuden. Mistä siis on johtunut, että on yritetty tehdä -ero meidän ja heidän välillään vuoristomaiseman käsitykseen nähden? -Erotus on oikeastaan vain siinä, että roomalaiset niin suoraan, ettei -se nykyään ole muodissa, puhuvat siitä kamalasta, kauhistuttavasta, -mitä alppimaisemissa ilmenee. Mutta ne nykyajan esteetikot, jotka -asettuvat muodin yläpuolelle, sanovat aivan samaa. Kuuluisassa -estetiikka-teoksessaan sanoo _Karl Köstlin_ m.m. vuoristomaisemasta, -kuvattuaan sen erilaiset kauneuspiirteet: - -"Mutta vuoristomaisema on kauhun, hirmun maailma, jossa huomaamme -olevamme yksin ja avuttomia, missä pienuuden ja voimattomuuden -tunne meitä värisyttää, missä suistuvien ainejoukkojen pauhu valtaa -ihmisen ja eläimet silmittömällä kauhulla, missä myrskyt raivoavat -pelottavasti, missä tyynelläkin ilmalla ammottavat rotkot, rapautuneet -vuorenseinämät, pirstoina ympäriheitellyt kallionjärkäleet, kuilun -uhkaavien voimien vinosti kasaamat vuorikerrostumat siirtävät meidät -ajassa takaisin kaikkinielevän kaaoksen autiuteen ja kauhuihin." - -Juuri tämän tunsivat roomalaiset niin syvästi ja vakavasti ja myös -rehellisesti lausuivat ilmaisten tuon tunteen sanalla _horror_, -kauhu. Sana oli hyvin valittu, sillä se ilmaisee myös jotakin muuta -kuin _kauhua_! se ilmaisee tuota sanoin selittämätöntä, mikä valtaa -mielen, kun se tuntee yli-inhimillisen voiman läsnäolon. Siinä yhtyy -kauhunkäsitteeseen ylevän ja salaperäisen käsite. Siksi voikin -Vergilius sanoa kumalaisesta ennustajattaresta, että hän oli _horrenda_. - -Mikä tässä kysymyksessä erottaa meidät roomalaisista, on oikeastaan -vain muotiseikka, joka toivoakseni pian lakkaa olemasta nykyaikainen. -Muoti ei merkitse sitä, että se tehostaisi vuoristomaiseman ylevää -luonnetta, jota ei mikään aikakausi olekaan kieltänyt, vaan sitä, että -sille halutaan antaa kauneuden _privilegium exclusivum_ ja puhutaan -halveksivasti tasangon ja sen yli kaareutuvan taivaan kauneudesta, -joissa kuitenkin on pohjattoman rikkaita aarteita. Se suunta, johon -nykyaikainen maisemamaalaus pyrkii, oikeuttaa toivomaan, että tuo -luonnoton ja valheellinen muoti piankin on lopussa. - -Se polveutuu 1700-luvulta ja sai vauhtia Macphersonin "Ossianista" ja -vielä enemmän Rousseaun "Tunnustuksista" ja "Uudesta Heloisesta". On -kuitenkin myönnettävä, että tämä makusuunta oli alussa terveellisenä -vastavaikutuksena sille laiminlyönnille, johon runous ja maalaustaide -siihen saakka olivat joutuneet syyllisiksi alppiluontoa kohtaan. Vasta -v. 1820 kuvasi sveitsiläinen maalari _Meuron_ [Maximilian Meuron de -Corcelles, s. 1788] kankaalle alppihuipun koko villissä loistossaan, -kun se kasteen kylvettämänä ja aamusumusta eroten ottaa vastaan -auringon ensimäiset säteet. Häntä seurasivat Calame, Diday ja monet -muut. Tästä valloituksesta saamme kiittää mainittua makusuuntaa, jonka -hairahtuminen pitämään arvottomana kaikkea muuta maisemakauneutta -on kouraantuntuva ja niin vastainen terveelle inhimilliselle -tunnevireelle, että sen täytyi korjautua oman liioittelunsa -välityksellä. - -Olin aikonut tänään kuvata luonnontunnetta sellaisena kuin se esiintyi -arjalaisilla esi-isillämme kolmetuhatta vuotta sitten niissä lauluissa, -joista hindujen pyhä kirja Rigveda on koottu, mutta nyt en jouda siitä -puhumaan. Ehdin vain huomauttaa yhden ainoan, mutta sielullisesti -huomattavan piirteen: sen ihailun, mikä noissa lauluissa ilmenee -aamuruskon ja auringonnousun valo- ja värileikkiä kohtaan. - -Olen usein kuullut väitettävän, että rahvas meidän päivinämme, -ruotsalainen, ranskalainen ja englantilainenkaan, ei vähääkään välitä -tuosta loistavasta näystä. Jos se olisi totta, niin ei meidän olisi -kansanjoukkoihin nähden tunnustettava kehitystä, vaan perin painostava -ja arveluttava taantuminen eläimellistä tylsyyttä kohti heidän -tunne-elämässään. - -On huomattava, että nuo muinaisajan arjalaiset, joihin aamuruskon -värileikki ja auringonnousun mahtavuus niin elävästi vaikutti, -olivat paimentolaiskansaa jokseenkin alhaisella kultuuriasteella ja -että heiltä vielä suureksi osaksi puuttui kiinteitä asumuksia. Siis -emme voi selittää esteettistä valppautta toiselta ja esteettistä -tylsyyttä toiselta puolen vain sivistysasteesta riippuvaksi. Jos -kultuuri terästää kauneudenvaistoa, ja jos myönnetään, että kansamme -sivistystaso on korkeampi kuin heidän isiensä kolmetuhatta vuotta -sitten, niin odottaisi aivan päinvastaista tulosta. - -Ennenkuin ryhtyy tarkemmin käsittelemään tätä kysymystä, tulee -kuitenkin olla varma siitä, onko väite tosi vai sen vaarallisen -taipumuksen tuote, joka usein tulee yhteiskunnallisella asteikolla -hiukan korkeammalla olevassa kansanluokassa esille, kun näet tahdotaan -selittää alemmalla asteella olevien tunne-elämä toiseksi ja vähän -kehittyneeksi -- jollaisesta taipumuksesta on johtunut paljon pahaa ja -joka useimmissa tapauksissa nojaa hyvin vähän tutkitulle perustalle. - -On asian luonnon mukaista, että työhönsä menevä päivätyöläinen vain -vähän huolii luonnon esteettisistä vaikutelmista, jos hänen mieltään -painavat surut ja huolet, jotka äsken syttynyt päivä on kasaava hänen -hartioilleen. Se on yhtä luonnollista kuin että kuka hyvänsä meistä voi -olla tunteeton luonnon kauneudelle surun ja alakuloisuuden hetkinä. -Mutta teemme väärän johtopäätöksen, jos tämän perusteella pyrimme -pitämään hänen esteettistä kykyään alempana kuin omaamme tai kiellämme, -että hän suotuisammissa ja iloisemmissa olosuhteissa ei tuntisi -samaa, mitä hänen Indraa tai Odinia palvelleet esi-isänsä tunsivat, -kun aamurusko syttyi ja aurinko herätti vaiteliaan ja kalpeavärisen -maailman elämään ja loistoon. - - - - -VI. - -MUOTOJEN KAUNEUSLAIT. - - -Tämän luentojakson johdantona oli kysymys, ovatko yleispätevät -esteettiset arvostelmat mahdollisia. Olen tähän saakka koettanut -osoittaa, että ihmisen kauneudentunne ja taidetta luova vaisto -pohjaltaan perustuvat, kuten hänen ajatuksensa laitkin, järjestävään -periaatteeseen, jonka olemassaolon huomaamme maailman kehityksessä; -että, vaikka makusuuntia on monta, ne kuitenkin aaltoilevat -määrättyjen äärimmäisten rajojen sisällä yhteisen navan ympärillä; -että, kun makuarvostelmat päätyvät eri tuloksiin, se riippuu useissa -tapauksissa siitä, että ei-esteettisillä aineksilla on määräävä osa -niiden muodostelemisessa, ja että sellainen erittely, jonka avulla -nuo ei-esteettiset ainekset voidaan poistaa, on mahdollinen. Olen -osoittanut, että niinkuin ihmisten ruumiillinen ja älyllinen rakenne -on peruspiirteiltään yksi ja sama, niin on heidän esteettinenkin -rakenteensa pohjaltaan samanlainen. - -Esim. neekerin ja eurooppalaisen ruumiilliset eroavaisuudet eivät -ole sellaisia, ettei tiede ja yleinen kielenkäyttö olisi oikeutettu -panemaan heitä samaan luokkaan: ihmissuku, _genus homo_. Heidän -älylliset eroavaisuutensa eivät ole niin suuret, etteivät samat -mielleyhtymien ja ajatuksen lait olisi voimassa molemmissa roduissa. - -Samoin on asian laita heidän kauneuskäsityksiinsä ja makuarvostelmiinsa -nähden. Taidehistoria, niiden eri tyylien ja makusuuntien historia, -joita on rinnatusten eri kansojen kesken ja perätysten eri aikakausina, -ei osoita ainoastaan näitä eroavaisuuksia, vaan samalla mitä -eittämättömimmin ja vakuuttavimmin, että kaikki nuo eroavaisuudet -haaraantuvat kuin puiden oksat yhteisestä rungosta, yleisinhimillisestä -esteettisestä rakenteesta. Eräs meidän päiviemme perinpohjaisimmista -taidehistorioitsijoista, _Gottfried Semper_, teoksen _Der Stil in den -technischen und tektonischen Künsten oder Praktische Aesthetik_ -kirjoittaja, saattaakin sen vuoksi täydellä syyllä puhua "tyylin -_ikuisista_ laeista" ja kehoittaa niitä, jotka toimivat nykyaikaisen -taideteollisuuden alalla, ahkerasti tutkimaan ei ainoastaan sitä, -mitä on luotu taidekehityksen korkeimpina aikakausina, vaan niitäkin -teoksia, jotka ovat lähellä taiteen alkua, sillä he voivat oppia ja -oppivatkin paljon myös hinduilta ja intiaaneilta. - -Näin ollen on luonnollista, että on sellaisiakin ilmiöitä, -joita ihmisten yhteisen rakenteen vuoksi ja rotu- ja -kansallisuuseroavaisuuksista huolimatta täytyy arvostella esteettisesti -miellyttäviksi tai esteettisesti yhdentekeviksi tai rumiksi. - -Jos kysymme, _mikä_ ilmiöiden ominaisuus aiheuttaa sen, että ne ovat -yhtä tai toista, vastaa n.s. aate-esteetikko, että tuo _mikä_ on se -aate, se aatesisältö, joka niissä piilee, tai oikeammin ilmenee. -Mutta selvää on, että tuon aatesisällön silloin täytyy tulla esille -ilmiöiden muodon tai värien välityksellä, ne täytyy ensin nähdä tai -kuulla, koska ne silmän tai korvan kautta tulevat sieluun. Tämän -kieltämättömän totuuden perusteella on syntynyt n.s. muotoestetiikka, -joka ei tyydy hakemaan ilmiöstä vain sen aatetta, vaan haluaa tutkia -ja osoittaa, mitkä muotosuhteet tai rytmilliset liikuntosuhteet, tai -mitkä väri- ja valoyhtymät välittömästi miellyttävät ihmisluontoa tai -ovat sille vastenmielisiä. Etenkin filosofi _Herbart_ ja hänen koulunsa -ovat huolehtineet muotoesteettisistä tutkimuksista; _Fechner_ ja hänen -kokeellinen koulunsa ovat sitä jatkaneet. - -Järkiperäisesti menetelläkseen täytyy muotoestetiikan tietysti -aloittaa yksinkertaisimmista ja alkeellisista muodoista, ottaakseen -selville, joko niissä on jotakin miellyttävää tai vastenmielistä. -Onko meillä oikeus puhua miellyttävästä tai epämiellyttävästä jo -niin yksinkertaisissa muodoissa kuin suorissa, vaakasuorissa ja -pystysuorissa viivoissa, tai jos otetaan käyrät viivat, alkeelliset -matemaattiset kuviot: ympyrä, soikio, kolmio, suorakaide, tai eräät -säveleinä tajuttavat ilman värähdykset tai eräät yksinkertaiset -väriyhdistelmät, esim. punainen ja vihreä? Ja jos tähän kysymykseen voi -vastata myöntävästi, kuinka käy silloin aate-estetiikan, joka väittää, -että kaunis tai miellyttävä riippuu jostakin siinä olevasta sisäisestä, -henkisestä? Mitä sisäistä ja henkistä voi keksiä alkeellisissa -viivoissa tai yksinkertaisissa kuvioissa? - -Ennenkuin voimme vastata jälkimäiseen kysymykseen, täytyy meidän -tarkastaa, kuinka ihmiskunta on suhtautunut edelliseen. - -Ruotsin ja Norjan Pohjanmeren puolisella rannikolla, etenkin -Bohuslänissä on vuorien pintoihin piirretty kuvioita, kalliopiirroksia. -Ne ovat peräisin pronssikaudelta, jonka otaksutaan alkaneen noin v. -1500 e. Kr. Useimmin toistuvina kuvioina näissä kalliopiirroksissa -ovat ympyrät tai pyörät, milloin yksinkertaiset, milloin samakeskiset, -joissa on harvempia tai useampia säteitä. - -Liian rohkeata olisi väittää, että piirtäjä olisi kaivertanut nuo -ympyrät kovaan graniittiin senvuoksi, että ne olivat erikoisesti -miellyttäneet häntä, että toisin sanoen joku alkuperäinen -kauneustajunta oli kehoittanut häntä ne piirtämään. Luultavasti -on tavallisin olettamus oikea, se näet, että niillä oli hänelle -jonkunlainen vertauskuvallinen uskonnollinen merkitys, vaikka samalla -voidaankin todistaa, että tuon kaukaisen ajan skandinaaveilla -kauneudentunne oli hyvin elävä. Sitä todistavat heidän muinaistieteen -taiteenottamat aseensa ja työkalunsa, jotka ovat merkittäviä kauniiden -muotojensa ja hyvää makua todistavien koristeittensa vuoksi ja joiden -koristeissa on erilaisia ympyröitä ja kaaria suorien viivojen kanssa -vaihdellen. - -Ylimalkaan on yksinkertaisilla matemaattisilla kuvioilla suuri -merkitys kaikkien muinaiskansojen koristeissa. Ja kieltämätöntä on, -etteivät heitä miellyttäneet ainoastaan näiden muotojen yhdistelmät, -vaan myöskin nuo yksinkertaiset matemaattiset viivat, jotka ovat -koristesommitelmien alkeita, sillä niistä pidetään todistettavasti -kautta vuosisatojen, ja ne kestävät kaikkien kultuuriasteiden läpi, -ja vaikkapa niistä väitellään paljonkin, kuten myöhempinä aikoina, -niin riita ei koske sitä, ovatko nuo muodot tarkoitetut esteettisesti -vaikuttaviksi vai ei, sillä se vaatimus tunnustetaan yleisesti, vaan -sitä, kumpiko niistä etupäässä edustaa kauniin muodon pääasiallista -alkeellista ilmaisua. - -Ympyrä on kaikkina aikoina ollut täydellisyyden vertauskuvana ja -kauneuden ilmaisuna, nimittäin kauneutta yksinkertaisimmassa ja -alkuperäisimmässä muodossaan. Winckelmann, taidehistorian isä, -koetti taas todistaa, että soikio on kauneusviiva, Hogarth taas, -että sellainen on aaltoviiva. Moni arkkitehti on pitänyt neliötä -helppotajuisempana ja siten myös esteettisesti edullisempana -ulottuvaisuus- ja jakosuhteena, kun taas Herbartin oppilas _Zeising_ on -koettanut näyttää, että se jako- ja muodosteluperiaate, joka enimmin -miellyttää ihmissilmää ja esiintyy yleisesti sekä luonnossa että -taiteessa, ei ole neliö eli yhden suhde yhteen, vaan _n.s. kultainen -leikkaus_, mikä vastaa suorakaidetta, jonka sivut suhtautuvat toisiinsa -kuten 5:8 tai, vielä tarkemmin, kuten 13:21. - -Olkootpa nuo mielipiteet kuinka eriäviä tahansa, ne ovat kuitenkin -yhtä mieltä lähtökohdassaan: on olemassa jotakin, mitä voi sanoa -_matemaattisesti kauniiksi_, ja silloin on myös luonnollista, että -juuri matemaattisesti kauniin alalta on haettu ja haetaan vieläkin sitä -mallimuotoa tai mallisuhdetta, joka on muotokauneuden perustuksena -kaikissa sen loputtomasti vaihtelevissa ylemmissä ja alemmissa -ilmenemismuodoissa. Ja mikäpä olisikaan lähempänä kuin juuri sellainen -hakeminen? - -Että matemaattisella aineksella on määräävä osansa kauniin maailmassa, -että se on aivan kuin loimena kauniin kankaassa, sitä ei enää ole -pidettävä vain päähänpistona. Kreikkalainen filosofi Pytagoras -osoittautuu olleensa yhä enemmän oikeassa, kun hän lausui arvelun, -että järjestynyt maailma perustuu lukusuhteihin, ja että musiikki -on soivaa matematiikkaa. Meidän aikamme optiikka mittaa ja ilmaisee -luvuilla niiden ääniaaltojen suhteet, jotka tajunnassamme muuttuvat -säveliksi, ja mittaaja laskee ne valoaallot, jotka meissä muuttuvat -värien leikiksi. Estetiikka on epäilemättä oikealla tolalla, kun se -hakee kauniin alkeita matemaattisesti miellyttävän alalta, ja vaikka se -vielä ei olekaan ehtinyt keksiä melkoisia uutuuksia tällä retkellään, -johtuu se siitä, että alku on aina hankala, ja että itse kaunis, kuten -kreikkalainen filosofi sanoi, on vaikeata. - -Että niinkin yksinkertaiset ja, lisättäköön, ankarat ja pakolliset -muodot kuin matemaattiset voivat miellyttää enemmän tai vähemmän tai -myös olla enemmän tai vähemmän epämiellyttäviä, perustuu sielulliseen -olemukseemme ja siitä riippuvaan fysiologiseen rakenteeseemme. Meidän -sielunelämässämme on vaikutteita, jotka tekevät sen välttämättömäksi. -Yksi näistä on jo vanhoista ajoista alkaen ilmaistu siten, että -me kaikessa, mitä tajuamme, vaadimme yhteyttä moninaisuudessa ja -moninaisuutta yhteydessä. Jos näköpiirissämme on joukko esineitä, -jotka katseltuina yhdessä tai yksitellen tai muutamia kerrallaan eivät -ilmaise minkäänlaista yhteyttä, ryhmitystä tai vastaa vaisuutta, vaan -joista jokainen näyttää syntyneen toisesta riippumatta eikä ole missään -yhteydessä sen kanssa, on meillä edessämme moninaisuus, jolta puuttuu -tai näyttää puuttuvan yhteyttä. Sellaista moninaisuutta emme voi pitää -kauniina. - -Jos kaksikymmentä lasta, yksi toisensa jälkeen, viedään silmät -sidottuina mustan taulun luo ja heitä kehoitetaan oman halunsa mukaan -piirtämään liidulla viivoja, sellaisia kuin kukin tahtoo, on siitä -kaiketi seurauksena suuri paljous viivoja, joissa ei ilmene mitään -yhteyttä, ja jotka sen vuoksi osoittautuvat esteettisessä suhteessa -epätyydyttäviksi. Yksinomaan moninainen tuntuu hämmentävältä. -Yhteydetön moninaisuus on laittomuutta ja n.s. sattumaa. Ja koska -ihminen itse on maailmassa vallitsevan järjen luoma, joka ilmenee -ajatuksen ja luonnon lakeina, tuntee hän pysyvää, periaatteellista -laittomuutta kohtaan vastenmielisyyttä. Epäjärjestystä, sekaannusta, -ristiriitaa parempana hän pitää lainalaista epävapauttakin. -Moninaisuuden tulee hänelle esiintyä yhtenäiseksi järjestettynä, -yhteyden hallitsemana, totellen käsitettyä tai ainakin aavistettua -lakia. Mutta moninaisuus on samalla tarpeellinen, koska puhdas, -erotukseton yhtenäisyys väsyttää yksitoikkoisuudellaan, ikävyydellään. -Tältä kannalta on helppo käsittää, että matemaattiset muodot voivat -miellyttää enemmän tai vähemmän, ja että näin tapahtuu sikäli kuin -niissä ilmenee moninaisuutta yhteydessä ja yhteyttä moninaisuudessa. -Yhteyttä ilmaisee tässä säännöllisyys. Jo suorassa viivassakin on -yhteyttä ja moninaisuutta. Suoran viivan yhteys on siinä, että kaikki -sen ainekset ovat välittömästi samansuuntaiset. Ympyrän kehässä taas -ei voida ajatella yhtään ainesta, joka ei suuntansa puolesta eroa -jokaisesta lähinnä olevasta, mutta eräs niitä yhteyden periaatteita, -jotka ovat ominaisia ympyräviivalle, on se, että tuo ero on vakinainen, -yhtä suuri kaikissa vieretysten tai saman välimatkan päässä toisistaan -olevissa aineksissa. Soikiossa taas ei poikkeus suunnasta ole -yhtäläinen, yhtä suuri toisiaan rajoittavien osien kesken, mutta yhteys -on siinä, että poikkeukset kuitenkin ovat saman säännön alaisia, jonka -saattaa ilmaista matemaattisella kaavalla. - -Mainitsen nämä esimerkkinä yhdistävän periaatteen olemassaolosta, -säännönmukaisuudesta matemaattisissa muodostumissa, ja missä hyvänsä -sellainen ilmenee, seuraa sitä mielihyvä, joka voi olla heikko -ja helposti haihtuva, mutta jonka sentään selvästi tajuaa, kun -vastakohtana on jotakin, mikä meistä näyttää olevan täydellisesti -vailla yhteyttä, järjestystä ja yhtenäisyyttä. - -Säännöllisyys voi olla erilaista. Esteettisesti tärkein säännöllisyys -on _symmetria_. Symmetrialla tarkoitetaan, yksinkertaisinta määritelmää -käyttääksemme, kokonaisuuden kahden puoliskon tai muuten tärkeän osan -yhtäläisyyttä. Symmetriaa syntyy esim. silloin, kun useita tilan -aineksia on järjestetty vastakkaiseen suuntaan yhteisen keskipisteen, -navan tai keskipinnan ympärille yhtä suuren matkan päähän tai -siten, että niiden välimatkojen erilaisuudessa helposti nähdään -säännöllisyyttä. - -Niin ankaralta, niin epävapaalta kuin tällainen säännöllisyys, jota -sanotaan symmetriaksi, näyttäneekin ja todella on, niin se on kuitenkin -kauneiden perusehtoja sellaisissa ilmenemismuodoissa, missä rauha -ja sopusointu on voitolla tarmosta ja elämänvoiman hetkellisestä -purkauksesta. Senpä vuoksi tapaamme symmetriaa kristallikiteissä, -kasvin kukkasissa ja hedelmissä, eläinten rakenteessa ja taiteen -alalla etusijassa ornamentiikassa ja rakennustaiteessa. Vertaileva -sosiologinen estetiikka voi osoittaa, että kaikki alkeellinen taide -alkaa sillä: villien ihopiirrokset, muinaishautoja ympäröivien -kivien asettelu, aseiden ja tarve-esineiden koristelu seuraa -symmetrian lakeja. Kun plastiikka ensiksi alkoi esiintyä, hallitsi -symmetria sitäkin, kuten egyptiläiset ja vanhimmat kreikkalaiset -veistokuvat osoittavat, ja symmetria on ja pysyy aina -- käyttääksemme -voimistelusta lainattua sanontaa -- sinä perusasentona, johon kaikkein -epäsuhtaisimmatkin plastilliset asennot viittaavat. - -Puutarhataidossakin on symmetrialla ollut ja tulee aina olemaan -merkitystä, mikäli näet puutarhataito on välittömässä yhteydessä -rakennustaiteen kanssa. Suuri rakennus, symmetrisine ainejoukkoineen, -ei kärsi aarniometsää välittömässä läheisyydessään; sen lähin ympäristö -vaatii enemmän tai vähemmän symmetristä käsittelyä, vaikka tosin -sellaista, jossa vapauden ilmaus ja ankarasti matemaattinen yhdistyvät -ja jälkimäinen siitä lievenee. - -Matemaattisten kuvioiden symmetriasta minun tarvitsee puhua vain perin -lyhyesti. Ympyrä on symmetrinen mihin hyvänsä suoraan viivaan nähden, -joka vedetään keskipisteen kautta kehälle. Sillä on symmetriansa -ilmaisemiseksi loppumaton luku akseleita. Säännöllinen monikulmio on -symmetrinen jokaiseen viivaan nähden, joka sen keskipisteestä kulkee -johonkin kulmaan tai jonkin sivun keskipisteeseen. On huomattu, että -monikulmiot, joissa on tasainen kulmaluku, miellyttävät silmää enemmän -kuin jos tuo luku on epätasainen: viisikulmio ei miellytä niin paljon -kuin kuusikulmio, kuusikulmio on miellyttävämpi kuin seitsenkulmio -j.n.e. - -Syynä on kai se, että säännöllisessä monikulmiossa, jossa on tasaluku -kulmia, vastakkaiset sivut ovat yhdensuuntaiset, ja että jokainen -sen symmetrinen puolisko voidaan jakaa taas kahteen symmetriseen -puoliskoon. Vielä on huomattu, että säännöllinen kuusikulmio miellyttää -silmää enemmän kuin kaikki muut monikulmiot, ja että melkein kaikki sen -vuoksi pitävät kuusikärkistä tähteä kauneimpana kaikista säännöllisistä -n.s. tähtikuvista, kenties siksi, että sen kolme kulmiin suuntautuvaa -akselia jakaa kuvion kuuteen tasasivuiseen, yhtäsuureen kolmioon. - -Nelikärkinen tähti vaikuttaa puutteelliselta; kahdeksankärkisessä alkaa -esiintyä liikarunsautta, joka, jos kärkiä tai säteitä vielä tulee -lisäksi, vähentää kuvion osien havainnollista suhdetta toisiinsa. -Luonto itsekin suo säteittäisissä, orgaanisissa olioissaan etusijan -kuusisäteisille tyypeille. - -Palataksemme ympyrään ei sen vanha arvo täydellisyyden vertauskuvana -ole voinut sitä pelastaa siitä, että soikio nyt esiintyy sen onnekkaana -kilpailijana esteettisessä suhteessa. Soikion molemmat polttopisteet -aiheuttavat sen, että siitä tulee symmetrinen toisessa, esteettisesti -pätevämmässä muodossa kuin ympyrä. Jälkimäisen kaikki osat halkaisijan -molemmin puolin ovat aivan samanlaiset ja näyttävät sen vuoksi myös -yhtäälle suunnatuilta. Soikion osat akselin molemmin puolin eivät ole -täysin samanlaiset eivätkä kulje samaan suuntaan, vaan toisiaan kohti, -niinkuin kreikkalaisen temppelinpäädyn tai gootilaisen portti- tai -ikkuna-aukon eri osat. - -Mitä tulee symmetriaan luonnosta, saanen ensin huomauttaa sen -merkityksestä epäorgaanisessa luonnossa, jolloin se osaksi esiintyy -tasapintaisesi monikulmioissa ja tähdissä, useinkin hyvin rikas -muotoisena ja kauniina, kuten lumihiutaleissa, osaksi myös kappaleissa, -erimuotoisissa kristalleissa, kuusikulmiosta palloon saakka. - -Orgaanisessa luonnossa kohtaamme symmetrian monissa kasvimuodoissa, -havainnollisimmin ja muiden periaatteiden vähimmin häiritsemänä -kukan kupujen ja lehtien sovittelussa. Eri puulajit ovat enemmän tai -vähemmän symmetrisesti järjestetyt runkoon nähden, kuten jokainen -leikkaus kohtisuorasti rungon akselia vasten osoittaa. Mutta mitä -tulee puun ulkopiirteiden luonteeseen kokonaisuudessaan, ilmaisevat -erikoisesti havupuut mahdollisimman yksinkertaista muotolakia, jossa -symmetria on vaikuttavana ja joka selvimmin näyttää viittaavaan -laskevaan ja punnitsevaan ymmärrykseen. Näiden puiden muodon ankaruus -ja matemaattisuus ei millään lailla estä niitä näyttämästä kauniilta, -vaikka niiden kauneus onkin toisenlainen kuin lehtipuiden. Kuusen -kartiomaiset, taivasta vasten kuvastuvat piirteet, hoikan hongan -voimakas pyrkimys kohtisuoraan taivaalle miellyttävät katsojaa ja -esiintyvät oivallisena vastakohtana lehtipuiden muodoille. Itse -säännöllisyyskin näyttää viittaavan voimaan, joka voittoisesti uhmaa -tuulten yrityksiä murtaa tai taivuttaa sitä lakia, joka niissä -vaikuttaa. Mutta samalla ei käy kieltäminen, että näköalassa, jossa -havupuut ovat voitolla, on jotakin yksitoikkoista. Rakenteen järkevyys -ja lainalaisuus pistää liiaksi silmään. Havupuu jäykkine asentoineen, -säännöllisesti asettuneine oksineen, kärjistyneine latvoineen on -jonkinlaista luonnon rakennustaidetta, joka tosin ankarine ja samalla -jaloine piirteineen on tervetullut vastakohta rehevämmille ja -vähemmin ankaramuotoisille kasveille, mutta joka kuitenkin vaikuttaa -yksitoikkoiselta. - -Omasta puolestani ja vaikka lapsuudestani saakka olen tottunut -havumetsiin, olen sitä mieltä, että havupuiden muodossa on jotakin -muinaisaikaista, mikä on jäänyt elämään menneiltä geologisilta -kausilta, niiltä ajoilta, jolloin maailmaa järjestävä periaate antoi -kasvien elämälle toisia muotoja, koska kehitys silloin jatkui hiukan -toisenlaisissa oloissa kuin nyt. - -Sanajaloissa ilmenee myös ankara säännöllisyys ja symmetria. -Sanajalkojen tapaiset puut peittivät suuria osia maapalloa -kivihiilikaudella, ja suureksi osaksi juuri noiden sanajalkoja -muistuttavien puiden jäännökset hyödyttävät nykyisen geologisen -aikakauden enimmin kehittyneitä olentoja kivihiilenä. Havupuunmuoto -esiintyi jurakaudella, lehtipuut vasta sitä seuraavalla liitukaudella. -Minulla on syytä arvella, että se muinaisaikainen luonne, jolla -havupuumetsä vaikuttaa esteettiseen tunteeseen, ei perustu niihin -mietteihin, jotka ovat lähtöisin geologiasta ja liittyneet havumetsän -välittömästi tekemään vaikutelmaan. Olen kuullut ihmisten, joilla ei -ole pienintäkään tietoa geologiasta, sanovan, että havumetsä näyttää -ikivanhalta lehtimetsään verraten. Ihmisellä, joka itse on geologisten -aikakausien muovailutyön tulos, on niin sanoaksemme niiden kaikua -sielussaan. - -Sitten muutama sana symmetrian ilmaantumisesta eläinmaailmassa. -Ankara tasapintainen symmetria ilmenee sädekkäisissä, polyypeissä -ja muissa alhaisemmissa eläinmuodoissa. Korkeammissa eläimissä -tasapintainen symmetria väistyy viivasymmetrian tieltä. Ihmisvartalo -järjestyy symmetrisesti kohtisuoran viivan mukaan; tämä antaa sille -vasemman ja oikean puolen, joissa osat parittain vastaavat toisiaan -ja kaikki viivat ovat symmetrisessä sopusoinnussa. Minun tarvinnee -tuskin viitata, kuinka erikoisen tärkeää tällainen symmetria -on inhimilliselle kauneudelle. Sen ei suinkaan tarvitse olla -matemaattisen tarkka, sellainen yhdenmuotoisuus ja säännöllisyys, -joka järkkymättömässä kovuudessaan aivan kuin kieltää, että elävä -elimistö on altis ympäristön vaikutuksille ja on tulos taistelusta -järjestyksen ja jonkun muun periaatteen välillä, on pikemmin omiaan -näyttämään epämiellyttävältä tunteettoman virheettömyytensä nojalla -kuin miellyttämään. Sellainen kauneus on jäykkä, ja siitä tulee jotakin -elotonta, koska siinä ei näy jälkeäkään, mikä viittaisi, että elämä on -ollut taistelua alusta alkaen, ja että siellä, missä sitä on, ja missä -se on rikasta ja täydellisesti kehittynyttä, siellä sen myös täytyy -ilmaista jotakin suvun kärsimystaistelusta ja sen pyrkimyksestä yhä -korkeampaan vapauteen. - -Antoninilaisella ajalla oli nuorukaisen kauneuden ihanteena Antinous, -ja Antinouksen toinen olkapää on toista hieman korkeammalla. Hyvin -harvinaiset ovat sellaiset kasvot, joiden oikea puoli on aivan -samanlainen kuin vasen. Helleeniläisenkin kuvanveiston kaikkein -tyypillisimmissä kasvokuvissa, vieläpä juhlallisen kauniilla -Junollakin, on kasvojen toisessa puoliskossa jotakin erilaista kuin -toisessa. Mutta välittömästi silmäänpistävä ei tämä erilaisuus saa -olla; määrättyjen rajojen yli ei symmetriaa voi häiritä kauneuden -tai miellyttävyyden siitä kärsimättä. Luulen myös, että tämä mitta, -joka lähinnä on silmämitta, voidaan jonakin päivänä tarkasti määrätä, -vaikkei tähän asti ole niin tehty. - -Niin viistoon asettunut nenä, että se kohta havaittavassa kulmassa -poikkeaa kasvojen symmetrian akselista, niin vino suu, että sama akseli -jakaa sen kahteen huomattavasti erilaiseen ja erisuuntaiseen osaan, -silmien erisuuruiset ja erimuotoiset aukeamat eivät miellytä, eivät -anna kasvoille kauneuden, vaan sen vastakohdan leiman. Mikään ei ole -paremmin omiaan osoittamaan, kuinka läheisessä yhteydessä symmetrian ja -kauneuden periaatteet ovat, mistä ei kuitenkaan seuraa, että symmetrian -periaate olisi kaikissa suhteissa tai tapauksissa tärkein. Se väistyy -enemmän tai vähemmän syrjään niinkin pitkälle, että se piilee vain -salaisena eräissä määrätyissä oloissa, joita tuonnempana käsittelen. -Voipa melkein sanoa, että sen laita on samoin kuin painolain, joka -vaikuttaa kaikkialla, mutta ei yksinään ja joka näennäisesti tuntuu -voitetulta jalan noustessa, tykinkuulan kulkiessa ratansa alkuosaa, -leivon kohotessa taivaille ja näyttäessä hetkisen lepäävän ilmassa -siipiensä varassa tai irti päässeen ilmapallon nuolennopeasti kiitäessä -pilviä kohti. - -Symmetria on yleinen periaate, mutta vain yksi niistä, jotka -vallitsevat ja vaikuttavat maailman rakenteessa. Se vaikuttaa -otaksuttavasti pienessä ja kaikkein pienimmässä, atomien yhtymisessä -molekyleiksi; ehkä se vaikuttaa myös kaikkein suurimmassa maailmojen -ainejoukkojen jakelussa, vaikkemme voikaan sitä nähdä, koska me, maamme -ja aurinkokuntamme, olemme vain häipyvän pieni piste kokonaisuudessa, -jota emme voi tajuta. Jos kuvittelisimme olevamme niin suuressa -temppelissä, ettemme edes kaukoputkella saattaisi nähdä muuta kuin -aivan pienen osan asemapintaa, joka kuuluisi jollekin temppelin -sadoista pilareista, emme älyäisi mitään symmetristä sen rakenteessa, -vaikka temppeli olisikin rakennettu symmetriselle alalle ja olisi -symmetrinen suuremmilta osiltaan. - -Oman helposti katseella tajuttavan pikku kotinsa seinien sisäpuolella -ihminen vaistomaisesti haluaa nähdä symmetrian sovellettuna niin -laajalti kuin olosuhteet ja mukavuus myöntävät. Eri makusuunnat -ja muodit seuraavat toisiaan eivätkä asetu samalle ystävälliselle -kannalle symmetrian periaatteeseen nähden. Eräinä aikoina ilmenee -liioittelua, joka pyrkii tekemään symmetriasta kaikkien muiden -periaatteiden tyrannin, -- niiden, joilla on oikeus vaikuttaa -kauniin maailmassa. Silloin voi ruhtinaan päähän pälkähtää rakentaa -pääkaupunkinsa levitetyn viuhkan muotoiseksi, jonka säteet yhtyvät -keskellä ruhtinaallisen palatsin porttia. Silloin voi kuninkaan mieleen -juolahtaa sovittaa ankaran symmetrisesti rakennetun linnansa ympärille, -niin kauas kuin silmä kantaa, symmetrisiä, matemaattisten kuvioiden -muotoisiksi leikattuja puita ja niittyjä, symmetrisesti asetettuine -kuvapatsaineen, suihkulähteineen, pengermäportaineen, joita kaikkia -suorakulmaisesti leikkaavat puistokujat, ja näillä ovat puiden latvat -leikatut saman mallin mukaan, muistuttaen jättiläismäisiä krenatöörejä, -jotka on komennettu riviin ja joiden asennosta ja puvusta korpraali -pitää tarkkaa huolta. - -Kun astuu näin ympäröidyn linnan sisäpuolelle, huomaa huonekalut ja -sisustuksen järjestetyiksi yhtä armottoman säännöllisesti, ja se -antaa sisäpuoliselle loistolle jotakin jäykän juhlallista, kylmää ja -värikkyydestä huolimatta yksitoikkoista. - -Sitten toinen aika pitää tätä makua sietämättömän sortavana ja -makuvallankumouksella murtaa kahleet, joita isät ovat kantaneet tahtoen -niillä nuoretkin sitoa. _A bas l'ancien régime!_ Alas Versailles! -Siperiaan tuo kauhea, hirmuvaltainen symmetria! - -Jäykästä ympäristöstä tehdään nyt salomaita, mutta viljeltyjä -salomaita, missä luonto ja puutarha-arkkitehtuuri viettävät tavallaan -sovintojuhlaa, ja sisällä huoneissa ripustetaan seinille maalauksia -ja koristeita niin, että saa oikein uskoa tyranni Symmetrian vallan -kukistuneen ja vapauden ajanjakson lopultakin koittaneen kirvoitetulle -maailmalle. Tuolit ja sohvat siirretään kauemmas seiniltä ja sovitetaan -sellaiseen asentoon, missä epäjärjestys, viihtymys, mukavuus ja joskus -epämukavuuskin vaikuttavat yhdessä. Mutta tuo pannaan julistettu -symmetria on siellä kuitenkin! Sen yksinvalta on murrettu, mutta -se pitää nyt perustuslaillista valtikkaa ja muistuttaa viisaita -perustuslaillisia hallitsijoita siinä, että se käyttää rajoitettua -valtaansa ilman suotta korostettua mahtikieltä. - -Jos vinoon sovitetusta sohvasta katselee kattoa, huomaa siellä -reunuksen ja siihen kuuluvan koristelun, missä sitä on, symmetrisesti -järjestetyksi. Keskellä kattoa tai lähellä keskikohtaa huomaamme -koristellun pinnan, jonka matemaattisen tarkasti määrätystä keskuksesta -riippuu tavallisesti symmetrisesti muovaeltu kruunu tai lamppu. Jos -seinät ovat maalatut, noudattaa maalaus symmetristä mallia; jos ne -ovat paperoidut, on näissä papereissa säännöllisesti, lähemmin katsoen -ehkä symmetrisestikin järjestettyjä kuvioita. Ovi- ja ikkunaverhot -voivat ehkä laskea hiukan leikkiä symmetrian periaatteesta, mutta eivät -kuitenkaan sitä riko. Mattojen kuvioissa tai väripinnoissa kuvastunee -myöskin jonkinlaista symmetriaa. Ovenpeilit ja niiden välipinnat ovat -myös symmetrisesti järjestetyt. - -Vapaudesta iloitsevien symmetrian vastustajien, jotka asuvat -tuollaisessa kodissa, täytyy tarkemmin harkittuaan myöntää, ettei -heidän ole onnistunut perustaa tasavaltaa, jonka presidenttinä -olisi epäsymmetria, vaan lainalainen monarkia, jonka alueella he -ovat symmetrian vapaita alamaisia. Ja kun nämä alamaiset hankkivat -itselleen uusia seinäpapereita tai mattoja, on hyvin mahdollista, että -niiden mallit on piirtänyt jokin työnjohtaja, saatuaan niihin aiheen -kuvakiikarista, siitä symmetrian välikappaleesta, jonka _Brewster_ -Edinburgissa keksi v. 1817, sylinteristä, jonka pohjalla on muutamia -lasinpalasia tai kukanlehtiä, niin että nämä eräitten sinne asetettujen -peilien avulla voivat esittää loputtomasti symmetrisiä kuvioita, jotka -vähänkin pudisteltaessa muuttuvat toisiksi, yhtä symmetrisiksi. Lisään -epäileväni, että mikään symmetrian vihaaja viihtyisi sellaisessa -kodissa, jossa äsken osoittamani symmetriset kohdat saisivat väistyä -epäsymmetristen ja aivan säännöttömien tieltä. Luulenpa melkein, että -hän silloin menisi päästään pyörälle. - -Symmetrian merkitys selviääkin parhaiten, jos kuvittelemme sen -täydellisesti pannaan julistetuksi, niin että sen sijalla olisi sen -vastakohta, epäsymmetria; että se poistettaisiin esim. porteista, -ovista ja ikkunoista, jolloin niissä kohtisuoran keskiviivan toisella -puolen olisi pelkkiä käyriä, toisella pelkkiä suoria viivoja; että -se olisi poissa myös peilien ja taulujen kehyksistä, katoista ja -lattioista. Minkä näköinen olisi kirkko, jonka pituusakselin toisella -puolen olisi gootilaista arkkitehtuuria sen ylevässä korkeudessa ja -rakenteellisessa johdonmukaisuudessa ja toisella vallatonta rokokoa? - - - - -VII. - -SYMMETRIA. - - -Tänään minun on tehtävä lisäys siihen, mitä edellisessä luennossani -lausuin symmetrian merkityksestä esteettisenä periaatteena. Viime -kerralla käsittelin symmetrian esiintymistä luonnon epäorgaanisissa -ja elimellisissä muodostumissa sekä sitä tärkeyttä, mikä sillä on -ornamentiikassa ja kodin järjestelyssä. Huomautin, että symmetria -kuuluu matemaattisesti miellyttävän alaan, niin sanoaksemme kauniin -perustaan, jolle kohoaa kerroksia, missä tulee esille toisia, -henkisempiä ja vapaampia periaatteita. Mutta kuten rakennuksen -peruspinnalla on jonkun verran vaikutusta rakennuksen koko -suunnitteluun, samoin on symmetrian vaikutusta enemmän tai vähemmän -huomattavissa kauniin ja taiteen kaikissa ilmenemismuodoissa. - -Rakennustaiteessa on symmetrian valta vielä ilmeisempi kuin minkään -muun periaatteen. Ei minkään muun taiteen luonne, musiikkia -lukuunottamatta, ole niin matemaattinen kuin rakennustaiteen. Se -kaunis, mikä siinä ilmenee, piilee kokonaan periaatteissa, joita -saattaa mitata mittanauhalla. - -Se noudattaa massojen jaossa symmetriaa, ja jos se joskus jättääkin -symmetrian syrjään juuri tässä suhteessa, johtuu se pakosta, kuten -keskiaikana, jolloin linnat ja linnoitukset rakennettiin ahtaille ja -epäsäännöllisesti muodostuneille vuoritasangoille, joiden ääripiirteitä -linnanmuuri seurasi, kaiken ollessa sovitettuna enemmän sitä varten, -että voitaisiin piirittäviä vihollisia vastustaa, kuin sitä varten, -että se näyttäisi kauniilta. Mutta sellaisen vuorilinnoituksen kaikissa -yksityiskohdissa tulee kuitenkin esille se symmetria, jota sen -massanjaossa kaivataan. Pystysuora viiva, joka jakaa sen portin ja sen -yläpuolelle kiinnitetyn vaakunan kahteen osaan, osoittaa näissä osissa -täyttä symmetriaa. Sama koskee torneja, ikkunoita, linnankappelin -julkisivua, missä kappeli on, tämän sisustaa, joka on symmetrinen -pituusakselin mukaan, ynnä ritarisalia. - -Rakennustaiteellinen symmetria saatetaan, rakennuksen pääosiinkin -nähden, rikkoa myös ilma pakkoa, pelkästä mielivallasta, esteettisen -tunteen siitä kärsimättä, mutta vain pienissä rakennuksissa, mieluimmin -puusta, joissa ei ole mitään jykevää, ja joita katsellessa siis emme -tunne, että ainejoukkioiden pitäisi olla tasapainossa. Tällaista -rakennusta katsellessa tajuamme kuitenkin, että sääntöä vastaan on -rikottu, mutta mielikuvitus sekaantuu asiaan sovittavana ja herättää -käsityksen siitä, että kun matemaattisesti miellyttävä, joka sentään -on vain kauniin alkeellinen muoto, on tässä uhrattu, on sillä tahdottu -vain antaa rakennuksen sisustalle vienompi viehätys, rikkaampi -vaihtelevaisuus, suurempi viihtymys. - -Kun katselemme toisen sivustan ylle pystytettyä pientä tornia, -jolla ei ole vastinetta toisessa, kun katselemme erisuuruisten -välimatkojen päähän sovitettuja ullakkoikkunoita, epäsäännöllisesti -sijoitettuja parvekkeita ja ikkuna-ulkonemia, kuvittelemme, että -kaikki tämä ulkonainen epäsäännöllisyys on luonut sisälle monta -kaunista valovivahdusta, varjon ja hämärän vaihetta, monta hupaisaa -komeroa kotityötä ja juttelua varten, joten symmetrian periaatteen -rikkominen runsaasti korvautuu. Ja sitä mieltä olemme vielä enemmän -senkin takia, ettei tuolla pienellä talolla ole samoja vaatimuksia -kuin kreikkalaisella temppelillä, gootilaisella tuomiokirkolla -tai kuninkaallisella palatsilla. Se ei pyri olemaan suuri -itsenäinen kokonaisuus, vaan pikemmin on vain pieni sointu siinä -luonnonsymfoniassa, jota huvilan tai maatalon ympärillä leviävä maisema -silmälle tarjoo. - -Mitä taas suuriin muistomerkillisiin rakennuksiin tulee, valtaa mielen -niitä katsellessa aivan toinen tunne. Suuret massat, joissa ei esiinny -symmetriaa eikä sen vuoksi tasapainoakaan, vaikuttavat ihmismieleen -enemmän tai vähemmän kauhistuttavasti: niistä huokuu tuo _horror_, joka -tarttui roomalaiseen, hänen joutuessaan hurjan alppiluonnon keskelle. -Jos tätä tunnetta tarkemmin esitellään, tullaan siihen tulokseen, että -sen kanssa on mitä läheisimmässä yhteydessä maailmanjärjestyksen tunne, -että se on niin sanoaksemme esi-isiltä peritty kauhu sitä kaaosta, -sitä sekasortoa kohtaan, josta maailmoita luova järki on nostattanut -sopusointuun pyrkivän ja ikävöivän maailman. - -Vaikka muuten en erikoisesti pidäkään niistä selityksistä, jotka -Hegelin ja _Vischerin_ aate-estetiikka antaa esteettisistä ilmiöistä, on -se kuitenkin aivan minun käsitykseni mukaista, kun Vischer sanoo, että -rakennustaiteen aate, siinä määrin kuin se ilmenee monumentaalisissa -rakennuksissa, pyrkii symboolisesti kuvaamaan maailmankaikkeutta, ja -että sellainen rakennus on kaunis, kun se luo pienoismaailman, -- -ruumiillistaa hyvin järjestetyn kokonaisuuden aatteen, kosmillisten -voimien elävän, sopusointuun perustuvan vuorovaikutuksen. - -Eräs näistä kosmillisista voimista, jonka tajuamme joka hetki -eläessämme, on painovoima. Painovoiman kanssa symmetria epäilemättä -on mitä lähimmässä yhteydessä, ja kun tunkeudumme syvemmälle -luonnon salaisuuksiin kuin meidän tähän saakka on onnistunut, niin -huomaamme, uskallan ennustaa, että kun itse luonto niin paljon -luopi symmetrian lain mukaan, symmetrisesti järjestellessään -atoomit niitten kemiallisissa yhdistyksissä, lumihiutaleet pieniksi -kristalleiksi, samoin kuin elävien olentojen jäsenrakenteen, niin -vaikuttaa tässä kosmillinen laki, vetovoima, painolaki, yhdessä sen -esteettisen lain kanssa, joka vallitsee maailmankaikkeudessa ja vastaa -kaikuna ihmissielussa. Ihminen, joka roomalaisen runoilijan sanoja -käyttääksemme sai pystyssä asennossaan Jumalalta käskyn kohottaa -katseensa korkeutta kohti ja katsella tähtiä, ihminen, jonka, kun hän -ei lepää, on aina sovitettava symmetristä jäsenrakennettaan tasapainoon -pystysuoran akselin ympärille, on siis alinomaa kosketuksissa painolain -kanssa, ja hänellä on vaistomainen tunne siitä, miten tärkeätä -symmetria on sille ja hänen omalle turvallisuudelleen. - -Siitä johtuu tuo _horror_, kauhu, joka voi vallata hänet, kun hän -näkee suuria, maanpintaa painavia ainejoukkoja, sellaisia kuin -Himalajan tai Alppien tunturit, joissa ei ilmene tasapainoa eikä -symmetriaa. Nuo vuorijoukkiot ovat tosin pienen pieniä verrattuina -kiertotähtemme omaan ainepaljouteen, mutta se ajatus, vaikkapa se -olisikin katselijan mielessä, ei kuitenkaan ole välittömästi käsillä -tarkastelun ensi hetkellä. Epäsymmetriset ainejoukkiot, jotka eivät ole -tasapainossa keskenään, näyttävät hänestä uhkaavan maailmankaikkeuden -pystyssäpysymistä tai ainakin olevan muistona ajoista, jolloin käytiin -ne taistelut, mistä tämä maailmanjärjestys on tuloksena. Ja ihmisen -kauhuun niitä katsellessa on oma oikeutuksensa, sillä sellaiset -ainejoukkiot, olkoot ne kuinka pieniä hyvänsä itse maan massaan -verrattuina, ovat kuitenkin osaltaan syynä siihen, että maan painopiste -on siirtynyt sinne, missä se on, ja jos pohjoisnavan tienoille nousisi -yhtä painava jäävuorijoukko, järkkyisi nykyinen merenpinta paikaltaan -ja nousisi meidän seuduillamme ehkä satakin jalkaa. - -Jos seisomme ihmiskäsien pystyttämän valtavan rakennuksen edessä, -vain niin kaukana, että saamme kokonaiskäsityksen sen korkeudesta -ja pituudesta, ja jos ympärystä muutenkin on ahtaasti rajoitettu -eikä siinä näy mitään esinettä, joka korkeuden ja massan puolesta -voisi kilpailla puheenaolevan rakennuksen kanssa, vaikuttaisi se -painostavalta ja uhkaavalta, mikä olisi laadultaan jollei määrältään -samanlaista kuin alppimassain vaikutus roomalaisiin, elleivät nämä -rakennemassat olisi niin järjestettyjä, että ne symmetrisinä pitävät -toisiaan tasapainossa ja osoittavat siten olevansa suunnitellut ja -rakennetut kosmisten lakien ja inhimillisen tasapainon oman vaatimuksen -mukaan. Jos Eiffel-tornissa olisi kohtisuoran keskiviivan toisella -puolella kiinteätä massaa, toisella verkkomainen, ilmava kudos hoikkia, -matkan päästä hämähäkin seitin kaltaisia rakenteen osia, ja jos -tornissa vain toisella puolella olisi ulkonemia, joita painaisivat -Notre-Damen korkuiset vahvat tornit, olisivat sen tasapainosuhteet -ainakin katsellessa kumotut, samoin kuin sen symmetria, ja torni -uhkaisi kaatua palasiksi. Samoin käy, jos se olisi rakennettu -vinoksi, kuten Pisan ja Bolognan kaltevat tornit, nuo ilkeät näytteet -rakennustaiteen ilveilystä. - -Nyt esitetty riittänee osoittamaan, miksi monumentaalinen rakennustaide -on vaistomaisesti johtunut seuraamaan symmetrian periaatteita -rakennuksen päämassoja soviteltaessa. Kosmilliset lait ynnä ihmiselle -hänen ruumiinrakenteensa perusteella luontainen tietoisuus symmetrian -yhteydestä näiden kosmillisten lakien kanssa ovat tämän seikan -syvimpänä pohjana, samoin kuin tämä tasapainon periaate pakottaa -noudattamaan symmetriaa yksityiskohdissa, kuten oviaukkojen, ovien ja -ikkunoiden sovittelussa ja niiden viivoja suunnitellessa. - -Siitä merkityksestä, joka symmetrialla on plastiikassa, puhuin -jo edellisessä luennossani. Toiset, sielullisemmat periaatteet -vaikuttavat tässä tuntuvasti symmetriaa vastaan, sitä kuitenkaan -kumoamatta. Ei mikään esteettinen periaate kumoa toista, vaan asettaa -sen vain taustalle tai verhoo sen, kuten luonnonlakikaan ei kumoa -toista. Plastiikassa on symmetrisellä asennolla sama tehtävä kuin -n.s. perusasennolla voimistelussa. Perusasennosta lähtevät kaikki -voimisteluasennot, symmetrisestä kaikki plastilliset. Plastillisesti -ruma on jokainen asento, jota ei välittömästi tai muutamalla harvalla -tempulla saa palautetuksi pysty- tai vaakasuorasti symmetriseen. - -Kun luennoissani ehdin taidehistorian ja erikoisesti kuvanveiston -alalle, saanen valaista tätä seikkaa esimerkeillä. Tässä tahdon -vain huomauttaa erästä kohtaa, jolla on jonkun verran merkitystä -aate-estetiikan kannalta: - -Notkean ihmisruumiin voi sovittaa asentoihin, jotka ovat symmetrisiä, -mutta silti rumia. Tämä todistaa, ettei symmetria ehdottomasti ja -kaikissa oloissa edistä kauneutta. Sisällys- eli aate-estetiikka, -joka edellyttää henkistä sisältöä kaikessa kauniissa, siispä myös -muotokauniin yksinkertaisimmissa, alkeellisimmissakin aineksissa, -matemaattisesti miellyttävässä, pitää symmetriaa voimien sopusointuisen -tasapainon ja niiden terveellisen levon alkeellisimpana ilmauksena. -Mutta jos menemme sirkukseen tai Tivoliin, missä esiintyy -voimistelutaitureita, saamme nähdä seurueen hennompien ja notkeampien -jäsenien olevan harjoitettuja näyttelemään ihmisruumista symmetrisesti -muodostuneena myttynä, jossa kasvot paisunein suonin ja liikarasitusta -ilmaisten kurkistavat jostakin aukosta polvien tai pohkeitten välistä. -Mikäli lihaksia voi erottaa, esiintyy näissä, sitä mukaa kuin niiden -palvelusta tarvitaan, sellaista jännitystä, joka viittaa asennon -epäluonnollisuuteen ja piakkoin ilmenevään tuskallisuuteen. Meissä -on se tunne, että voimistelija voi pysyä siinä vähän aikaa, mutta ei -kauempaa, siitä kärsimättä. - -Tässä on meillä symmetriaa, jolta on riistetty sen aatesisällys: -voimien sopusointuinen tasapaino ja kokonaisuuden lepo. Symmetrian -aistimukseen, joka muutoin sinänsä miellyttäisi, tulee lisäksi -väärinkäytetyn voiman ponnistuksen, epäsuhtaisen olotilan vaikutelma, -sanalla sanoen: sen vastakohta, mitä symmetria itsessään ilmaisee. -Symmetrian havaitsemisen lisäksi tulee sen asennon tekemä vaikutus, -joka riistää ruumiilta sen jalouden, luonteenomaisesti ihmisellisen, -ja antaa sille jotakin hirviömäistä, mikä puuttuu useimmilta alemmilta -eläintyypeiltä. Tuollainen näytös on jonkinlaista ihmisruumiin -häväisemistä, tarkoitan tietysti esteettistä häväisemistä; se ei -loukkaa sitä, mikä on kaikkea estetiikkaa korkeampaa, nimittäin -moraalia, vaan ilmaisee, kuinka notkeita ihmisen lihakset ovat, mutta -muutamien silmille se on kuitenkin ehdottomasti vastenmielistä, -ja heistä se suosio, jota katselijat osoittavat temppuilijalle, -näyttää todistavan, ettei Eurooppa, kun se pian jättää taakseen -yhdeksännentoista vuosisadan, ole vielä päässyt raakalaisuudesta. -Jos tällaisia temppuja olisi näytetty Alkibiadeen maanmiehille ja -aikalaisille, jotka itse olivat kehittäneet ruumiittensa kauneutta -esteettisellä voimistelulla ja niiden sotakelpoisuutta aseleikeillä, -olisi temppuilijaa kaiketi kehoitettu esittämään taitoaan -persialaisille tai nubialaisille, mutta ei Ateenassa. - -Jos nyt siirrymme maalaustaiteeseen nähdäksemme, onko symmetrialla -merkitystä tässäkin taidelajissa, joka itse olemukseltaan on -vapaampi kuin mikään muu ja jossa esiintyy luontainen vastakohta -jäykän matemaattiseen, ankaran ja kireän säännölliseen, niin -huomaamme, että symmetrialla täälläkin on tehtäviä. Näin on laita -etenkin rakennustaiteellisessa maalauksessa, missä maalaustaide -esiintyy rakennustaiteen avustavana sisarena ja sen tehtävänä on -koristaa seinäpintoja rakennustaiteellisessa, symmetrian periaatteen -mukaan muovaellussa kokonaisuudessa. Tällöin saattaa maalaus, joka -selvästi asettuu riippumattomaksi symmetriasta ja ehkäpä aivan -tietoisesti pyrkii sitä uhmailemaan, jopa tuntua vastenmieliseltä -sellaisesta katsojasta, joka muutoin ja taulumaalauksia katsellessaan -kohtelee mielipahalla jokaista taiteilijan tietoista yritystä -jättää mielikuvituksensa symmetrian säännön ohjattavaksi. -Rakennustaiteellinen, monumentaalinen maalaus kunnioittaa ja sen -täytyykin kunnioittaa symmetriaa, mutta sellaisella tavalla, joka ei -orjuuta mielikuvitusta. - -Läheisessä sukulaisuudessa tämän maalauslajin kanssa on mytologinen -ja uskonnollinen maalaus. Mytologiselle katsantotavalle ja kuluneina -vuosisatoina uskonnollisellekin oli se maailma, jonka ihmisen katse -saattaa käsittää, aivan kuin rakennustaiteellinen kokonaisuus, jonka -eri kerroksissa asuivat hierarkisesti järjestetyt olentoluokat: alinna -tuonela, sen yläpuolella maa taivaan suojeluksessa elävine ihmisineen, -sen päällä ilmapiiri ja maailmaa valaisevien valojen radat, sen -yläpuolella taivaan kansi ja taivas, jossa asuu Jumala taivaallisine -sotajoukkoineen. - -Jos siis maalauksen tulee symboolisesti ilmaista ylimaallisen ja -maallisen yhteys, niin mikäpä silloin on lähempänä kuin että tätä -maailmanrakennetta perusaatteena pitäen annetaan taivaan avautua ja -taulun pystysuoran keskiviivan tienoilla näytetään Isä Jumala, Kristus, -neitsyt Maria, enkeliparvet pilvien yläpuolella maailmaa syleilevässä -hohteessa ja sitten sen alapuolelle maan päälle ryhmitetään oikealle ja -vasemmalle ihmisiä, jotka hartaina katselevat taivaallista näkyä. Tästä -johdutaan pakostakin symmetriseen järjestelyyn. - -Muuan Rafaelin kuuluisimpia tauluja, "Väittely" (Disputa), esittää -saman symmetrisen järjestelyn. Taulun alaosassa, joka kuvaa -suorakaiteen muotoisiin ruutuihin jaettua permantoa, on alttari, -jonka kohtisuora keskiviiva jakaa tarkasti kahteen yhtäläiseen osaan. -Alttarin molemmin puolin ryhmittyy kirkon opettajia ja seurakunnan -jäseniä. Yläosassa, pilvien yläpuolella, istuu juhlallisessa piirissä -patriarkkoja, apostoleita ja pyhimyksiä symmetrisiin puoliskoihin -järjestyneinä. Keskellä tämän piirin yläpuolella näkyvät Jesus ja -Maria, vielä korkeammassa tasossa liitelee oikealla ja vasemmalla neljä -enkeliä, ja kaikkein korkeimmalla istuu Isä Jumala valtaistuimellaan. - -Symmetrisesti järjestettyjä ovat myös Rafaelin "Josefin ja Marian -häät", "Parnasso", "Heliodoruksen karkoitus" ja monet muut renesansin -mestarien mainiot taulut. Minun ei tarvinne lisätä, että symmetria -tässä on yhtynyt vapauteen, jossa jokaisella olennolla on yksilöllinen -luonteensa ja itsenäinen asentonsa. Symmetrinen järjestely ei riistä -niiltä vähääkään niiden persoonallisesta elämästä eikä vaikuta -harkitulta ja tarkoitukselliselta. Symmetria tuntuu tässä päinvastoin -luonnolliselta, välttämättömältäkin, koska taideteoksen kokonaisuudella -on maailmanrakenteellinen perusaate ja tämän rakenteen puitteissa -esitetään taivaan ja maan uskonnollinen yhteys. Jos haluamme nähdä, -kuinka symmetria huonosti käytettynä voi herättää naurettavan -vaikutelman, saamme siihen tilaisuuden eräässä kirkossa Guldbrandin -laaksossa. - -Siellä on taikka muutamia vuosia sitten oli taulu, joka esittää -arvokasta pappismiestä perheineen. Oli sattunut niin, että hänellä oli -yhtä monta poikaa ja tytärtä. Taulun keskellä on pappi puolisoineen, -molemmat ankaran symmetrisessä asennossa. Isän vieressä seisovat pojat, -pituuden mukaan järjestettyinä, niin että pienin on reunimmaisena; -äidin vieressä tyttäret, hekin pituuden mukaan järjestettyinä kaikki -samassa perusasennossa, suoraan eteensä katsellen. Kokonaisuudesta -tulee, niinkuin Rafaelin äsken mainitussa taulussa, symmetrinen, -pyramiidin kaltainen ryhmitys, mutta ei saa vaatia, että se tekisi -tässä saman vaikutuksen kuin Rafaelin taulussa. Tässä se vaikuttaa -koomilliselta. - -Laatumaalauksessa, joka esittää jokapäiväistä elämää ynnä kaikkia sen -satunnaisuuksia tai mitä niiksi nimitetään, on kuvioiden symmetrinen -ryhmittäminen hullutusta, joka on vastoin tämän taidesuunnan aatetta. -Olen nähnyt maalauksen, joka esittää maalaispitoja taivasalla, -elonkorjuun jälkeen, ja jossa juhlivat ja oluttajuovat talonpojat, -vaimot ja lapset on ryhmitetty symmetrisesti muodostaen pyramiidin. -Sen huipulla seisoo hyväntuulisen näköinen mies, joka tuoppi kädessään -näyttää huutavan "kippis", ei suinkaan juhlaan osaaottaville, vaan -taulua katseleville. Vaikutus on aivan toinen, kuin mitä maalari on -tarkoittanut. Kaikki näyttää harkitulta ja teennäiseltä, ja suurimpia -onnettomuuksia, mitä laatukuvalle voi sattua, on se, että siinä huomaa -jotakin teennäistä ja tarkoitettua. Juhlallinen ryhmitys on sitäpaitsi -epäsuotuisa vastakohta sille vallattomalle ilolle, jota elojuhlan -esitys tahtoo havainnollistaa. - -Mutta vaikkapa kuvioitten symmetrinen asettelu onkin ristiriidassa -laatukuvamaalauksen aatteen kanssa, vaikuttaa symmetrian aate tässäkin, -mutta toisella tavalla: valokohtien, varjojen ja väripintojen -keskinäisessä sovittelussa sopusointuun, niiden ja taulun huomattavien -kuvioiden tasapainossa ja lopuksi siinä, että ihmiskuviot ja -rakennustaiteelliset tai muut maalauksessa esiintyvät kohdat ovat -sopusoinnussa. Näitä sovitteluja ei taulusta saa puuttua, koska maalaus -muutoin menettäisi esteettisen vaikutuksensa, mutta ne ovat sellaisia, -että ne itsestään johtuvat taiteilijan mielikuvitukseen, jolloin hän -siirtää ne kankaalle ilman tahallisia laskelmia. - -Kaikki muu symmetria kuin se, josta viimeksi huomautin, on -karkoitettava maisemastakin, luonnollisesti lukuunottamatta sitä -symmetriaa, mikä itsestään saattaa esiintyä maiseman eri esineissä, -kuten havupuissa ja muissa kasvimuodoissa. Maisemataululta ei vaadita, -että se esittäisi täydellisenä kokonaisuutena sen pienen palasen -luontoa, jonka se tarjoo, yhtä vähän kuin sitä vaaditaan siltä -maisemalta, jonka ikkunasta näemme ikkunanpuitteiden rajoittamana. -Maisemataulun kehyksillä on sama tehtävä kuin ikkunanpuitteilla: mehän -tiedämme, että maisemalla on kaihdettu jatkonsa niitten takana ja -toisella puolella. - -Me emme voi vaatia symmetriaa suurimmaltakaan kappaleelta luontoa, -jonka katseemme ulkoilmassa voi käsittää. Mutta jos joskus kohtaamme -vivahduksenkin siihen suuntaan, jos esim. näemme näköpiirin molemmin -puolin tummia toisiansa hyvin vastaavia kallio- tai metsäryhmiä -ja keskellä aukon, joka johtaa sinertäviin etäisyyksiin, vedessä -kuvastuvan iltataivaan näköpiiriin, niin on epäilemätöntä, että -silmä siitä viehättyy ja että nautimme odottamatta esiintyneestä -symmetriasta. Asian laita on todella niin, että kun symmetriasta -poikkeaminen ei miellytä meitä siinä, missä on oikeus sitä odottaa, -esim. eräissä matemaattisissa kuvioissa ja rakennustaiteen suuremmissa -luomissa, miellyttää meitä vivahduskin symmetriaan siellä, missä emme -ole sitä odottaneet eikä se näytä teennäiseltä tai haetulta tai ole -vastoin sitä käsitystä vapaudesta taikka satunnaisuuksien leikistä, -jonka eräitten esineitten ryhmät ehdottomasti herättävät. Sellaisen -symmetrian kuin äskenmainitun tapaaminen maisemassa muuttuukin juuri -sentakia sattumusten miellyttäväksi leikiksi. - -Emme odota, jollei satunnaisesti, symmetriaa suurimmiltakaan -maisemilta, mitä näköpiirimme voi käsittää, koska me tiedämme, että -se on vain pieni osa suuresta kokonaisuudesta, jota emme koskaan -saa katseillamme mitata. Mutta tässä tulen kysymykseen, jota en ole -ennen nähnyt esitettävän. Eiköhän maallisessa luonnossamme, jos sitä -kokonaisuudessaan pidämme yhtenä ainoana suurena maisemana, ole juuri -se symmetria, jota emme sen pikku palasissa voi emmekä halua ottaa -lukuun? Ja eiköhän vaistomainen käsitys tämän suuren symmetrian -olemassaolosta ole olentomme pohjalla tyydyttäen meitä, kun pienissä -luonnontauluissa emme näe muuta kuin symmetrisen kokonaisuuden -epäsymmetrisiä osia? - -Varmaa on, että jos silmä sovitettaisiin jonnekin maailman avaruuteen -sillä lailla, että se yhdellä kertaa saattaisi nähdä sitä vastaan -kääntyneen puoliskon kiertotähdestämme ja seurata maata sen pyörivässä -kulussa auringon ja akselinsa ympäri, voisi se, jos se olisi kyllin -terävä nähdäkseen näin kaukaa tähän tarpeelliset yksityiskohdat, -keksiä silloin melkein symmetrisen järjestyksen olevan vallalla -kiertotähtemme maisemassa ylimalkaan. Molempien vastakkaisten napojen -ympäri symmetrisesti järjestyneitä, auringonvalossa kimaltelevia jää- -ja lumi-vyöhykkeitä ja niiden välissä erivärisiä ja eriluontoisia -kasvullisuuden vyöhykkeitä, jotka seuraavat enemmän tai vähemmän -aaltoillen maapallon leveyspiirejä; niinpä nähtäisiin esim. -arktinen kasvisto, joka väreilisi 70:nnen leveysasteen vaiheilla -vaivaiskoivuineen, nuolipajuineen ja azaleoineen; metsäalue 60. ja 40. -leveysasteen välillä vaihdellen ulkonäöltään ja näyttäen etelässä päin -aina viheriöitseviä lehtimetsiä. Suurin piirtein esiintyisi tässäkin -symmetriaa tai sitä lähentelevää. - -Siirryn nyt toiseen alkeellisista kauneuden periaatteista. Se vaikuttaa -symmetrian yhteydessä, ollen kuitenkin toisenluontoinen. Tämä periaate -on suhteellisuus. Suhteellisuudella tarkoitetaan sitä seikkaa että -erilaisia vierettäin ja toistensa kanssa esiintyviä osia tai voimia -havainnollisesti voi verrata samaan peruslaittaan; että näyttää siltä -kuin ne olisivat syntyneet saman suureen kertomisesta tai jakamisesta -tai ikäänkuin ne mittojensa puolesta olisivat sisäisessä yhteydessä -toistensa kanssa. Mutta suhteet ovat monenlaisiapa siitä herää kysymys, -onko niiden joukossa joku tai joitakuita, joita voisi pitää alkeellisen -eli matemaattisen kauneuden perusmuotoina. - -Herbartin oppilas _Zeising_ on monen mielestä keksinyt sellaisen -suhdelain, joka oli jo klassillisilla kansoilla tunnettu nimellä -_kultainen leikkaus, sectio aurea_. Jos suora viiva jaetaan kahteen -erisuureen osaan siten, että pienempi suhtautuu suurempaan niinkuin -suurempi koko viivaan, niin viiva on jaettu kultaisen leikkauksen -mukaan. Jos suorakaide piirretään niin, että sen lyhyempi sivu -suhtautuu pitempään niinkuin pitempi molempien sivujen summaan, on se -piirretty kultaisen leikkauksen mukaan. Tämä on n.s. irratsionaalinen -(mitaton) suhde, jota niinkuin halkaisijan suhdetta ympyrän kehään -ei voi numeroilla muutoin kuin likipitäen osoittaa päättymättömällä -murtoluvulla, mutta joka riittävän tarkasti, mitä silmämittaan tulee, -voidaan ilmaista suhteella 13:21 tai vähemmän tarkasti 8:13 tai 5:8. -Viimeinenkin lukusuhde riittää tavalliselle silmämitalle. - -Zeisingin keksintö herätti suurta huomiota. Hän itse ja hänen -innostuneet kannattajansa luulivat huomanneensa, että luonto niin -suuressa kuin pienessäkin seurasi tätä suhdelukua, samoin taide. -Keksittiin tai luultiin keksittävän kultaisen leikkauksen periaate -kiertotähtien järjestelmässä ja niiden etäisyydessä toisistaan, -kristallin rakenteessa, kasvien lehtien asennossa, korkeampien -eläinten jäsenten rakenteessa, aaltoviivassa, sävelissä, plastiikan ja -rakennustaiteen etevimmissä teoksissa, kuten Partenonin temppelissä ja -Kölnin tuomiokirkossa, sekä maalaustaiteen tuotteissa. Tämä kultaisen -leikkauksen innostunut hakeminen luonnon ja taiteen kaikilla aloilla -alkoi kuitenkin herättää epäilyksiä periaatteen pätevyyttä vastaan. -Tehtiin vastaväitteitä, joista muutamat eivät todistaneet mitään, kuten -esimerkiksi Ungerin väite, että irratsionaalinen suhde ei voi olla -kauneuden ohjeena siksi, että se irratsionaalinen. Aivan oikea oli -sitävastoin se väite, että lähtökohdat, joista oli huomattu luonnon ja -taiteen noudattavan kultaista leikkausta, usein oli mielivaltaisesti -valittu, ja että yhtä pätevistä lähtökohdista päästäisiin toisiinkin -suhteellisuussääntöihin. Taiteenarvostelija _Köstlin_, joka ei kuulunut -intoilijoihin ja epäluuloisesti katseli mainittua haeskelua, huomasi -kuitenkin, että Zeising oli oikeassa Partenonin temppeliin ja Kölnin -tuomiokirkkoon nähden. - -Luonnontutkija Fechner, joka myöskin kuului epäilijöihin, teki -mielenkiintoisia kokeita, jotka supistivat kultaisen leikkauksen -merkitystä, mutta samalla todistivat, että Zeising todella oli tehnyt -keksinnön esteettisten lakien alalla ja että kultainen leikkaus todella -on alkeellisesti kauniin normaalimuotoja. - -Kokeissaan Fechner noudatti seuraavaa menettelytapaa. Hän teki -valkeasta paperista kymmenen suorakaidetta, joiden sivujen suhteet -olivat erilaiset ja jotka muodostivat sarjan neliöstä, jonka sivut -suhtautuivat toisiinsa kuin yksi yhteen, siihen suorakaiteeseen, jonka -sivut suhtautuvat toisiinsa kuin kaksi viiteen. - -Yksi suorakaiteista esitti kultaista leikkausta. Tässä kuviosarjassa -sitä vastaa suorakaide n:o 7. Kaksi muuta suorakaidetta tulee -jokseenkin lähelle kultaista leikkausta. Toista näistä suorakaiteista -vastaa tässä sarjassa tarkasti n:o 6, toista likipitäin n:o 8. - -[Fechnerin suorakaidesarja: n:o 1 (neliö) 1x1; n:o 2: 6x5; n:o 3: -5x4; n:o 4: 4x3; n:o 5: 29x20; n:o 6: 3x2; n:o 7: 34x21 (kultainen -leikkaus); n:o 8: 23x13; n:o 9: 2x1; n:o 10: 5x2.] - -Fechner levitti nämä suorakaiteet ilman minkäänlaista järjestystä -mustalle taululle ja kysyi hyvin erilaisessa yhteiskunta-asemassa, -eri sivistysasteella ja toimessa olevilta henkilöiltä, ylimmistä -tai hienostuneimmista käsityöläisiin ja työväkeen saakka, mitkä -suorakaiteet miellyttivät heitä enimmän tai mahdollisesti olivat -vastenmielisiä. Kysymys, mitä suorakaidetta he pitivät kauneimpana, -tehtiin 347 hengelle, miehille ja naisille; hylkäämistuomio saatiin -245 hengeltä. Fechner kyseli heiltä jokaiselta erikseen, ettei toisen -lausunto vaikuttaisi toiseen, eikä ilmoittanut heille, mikä tiedustelun -varsinainen tarkoitus oli. - -Mielenkiintoista oli nähdä, kuinka eri henkilöt suhtautuivat tähän -kysymykseen. Ainoastaan muutamat valitsivat heti. Heidän joukossaan -oli eräs nerokas nainen, joka kohta, kaikkia silmäiltyään, valitsi -suorakaiteen n:o 7, kultaisen leikkauksen suorakaiteen, ja selitti, -että neliö tuntui herättävän "rehellistä, mutta tyhjänpäiväistä -tyydytystä". Toiset sanoivat neliötä ikäväksi ja kuivaksi. Toiset taas -pitivät neliöstä, mutta, kuten myöhemmin kävi ilmi, ei sen vuoksi, että -se olisi näyttänyt heistä kauneimmalta, vaan siksi, että se oli heistä -tarkoituksenmukaisin. - -Fechner huomasi sen lisäksi, että hienosti sivistyneet ja -taiteentuntijat, vain hiukan epäröityään, valitsivat n:o 7:n. - -Kyselyn lopputulos oli se, että kolme neljäsosaa kaikista vastaajista, -miehet ja naiset jokseenkin tasalukuisina, selitti pitävänsä enimmin -niistä suorakaiteista, joita tässä esittävät numero 7, 6 ja 8, s.o. -siitä, joka vastaa kultaista leikkausta, ja niistä, jotka ovat sitä -lähinnä, ja että näistä 75 prosentista melkoisesti suurempi osa valitsi -juuri numeron 7. Muut äänet jakautuivat toisille kuvioille. Vähimmän -ääniä saivat numerot 2 ja 10. - -Jo tämäkin on merkittävä tulos. Mutta vielä merkittävämpi on hylkäysten -lopputulos. Noista melkein 300 moitelauseesta ei yksikään miehen -tai naisen antama sattunut kultaisen leikkauksen suorakaiteeseen, -eikä yksikään moite myöskään kohdannut sitä suorakaidetta, joka on -kultaista leikkausta lähinnä, ja jota tässä vastaa n:o 8, kun taas -pitkähkö n:o 10 sai yksin osakseen 38 % miesten ja 32 % naisten -hylkäävistä tuomioista. Naiset osoittautuivat siis hiukan, mutta -ei paljoa lempeämmiksi n:o 10:tä kohtaan. Sitä lähinnä sai neliö -useimpia hylkäystuomioita, ja tässä olivat naiset ankarampia. Neliön -hylkäsi 24% miehistä ja 33 % naisista. Sitä lähinnä moitittiin enimmin -suorakaidetta n:o 2. - -Olen samaa mieltä kuin tanskalainen esteetikko _Wilkens_, kun hän -pitää tätä tulosta yhtä hämmästyttävänä kuin vakuuttavana. Tässä -on epäilemättä keksitty oikea kauneuslaki, ja tutkimus vahvistaa -sen, mitä näissä luennoissani olen tahtonut osoittaa, että näet on -olemassa sellaista, mitä voi sanoa objektiivisesti kauniiksi, ja että -makutuomioita voi perustaa yleisiin periaatteisiin. - -Mutta silti ei saa liioitella sitä merkitystä, mikä kultaisella -leikkauksella on. Virhe kultaisen leikkauksen periaatetta -vastaan merkitsee, kuten Fechner itsekin on osoittanut, vähemmän -kuin symmetrian rikkominen, niillä aloilla näet, missä, kuten -rakennustaiteessa, symmetria on hyvin tärkeä. - - - - -VIII. - -VÄRISYMBOLIIKKA. - - -Lähinnä edellisissä luennoissani olen koettanut osoittaa, että -kauneuslakeja on olemassa muotojen, massojen jaon ja suhteiden alalla. -Nyt siirryn koskettelemaan värien maailmaa viitatakseni sielläkin -vallitseviin kauneuslakeihin. - -Kielessä ei ole sanoja nimittääksemme niitä suunnattoman monia -värivivahduksia, joita on olemassa, yhtä vähän kuin sillä on -ilmaisuvälineitä kuvatakseen kaikkea sitä kauneuden määrää, jota -valo ja värit levittävät luomakuntaan. Tavallinen silmä voi hieman -harjaannuttuaan eroittaa runsaasti 30,000 eri värivivahdusta, ja -harjaantuneesta värien tuntijasta olisi aivan luonnollista, että -kutakin tuollaista vivahdusta pidettäisiin itsenäisenä värinä ja että -sille siis värien sanastossa annettaisiin oma nimensä. Mutta kieli -tyytyy sisällyttämään ne kaikki vähäiseen määrään ryhmiä, samoin kuin -valo-oppikin. - -Suuri yleisö tyytyy yhteentoista tällaiseen ryhmään ja puhuu -valkoisesta, harmaasta, mustasta, ruskeasta, purppurasta, punaisesta, -keltaisesta, oranssista, vihreästä, sinisestä ja sinipunervasta. -Optillisen tieteen kannalta ovat valkea, harmaa, musta, ruskea ja -purppura tavallaan muukalaisia. Käytännöllisistä syistä täytynee niitä -kuitenkin pitää ottolapsiksi hyväksyttyinä värien sisaruspariin. Oikeat -värit, ne, joiksi auringonsäde taittuu sateenkaaressa ja prismassa, -ovat punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen ja sinipunerva. -Näitä kuutta valontaittumaa valo-oppi nimittää väreiksi, samalla kun -tutkija mielellään myöntää, että sielullisessa ja käytännöllisessä -suhteessa valkoinen, harmaa ja musta, jotka ovat valonvivahduksia, -sekä ruskea, joka on sekaväri, ovat oikeutettuja saamaan myös tämän -nimityksen. - -Ennenkuin lähden esittämään niitä kauneuslakeja, joita värien alalla -on keksitty, sallittaneen minun sanoa pari sanaa näistä kunkin -suoranaisesta esteettisestä vaikutuksesta ihmisten tunne-elämään. -Tästä vaikutuksesta ei voida esittää mitään lakeja. Mikä arvo -kullakin värillä sinänsä on esteettiselle rakenteellemme, ei voi -käydä selville muulla tavalla kuin kysymällä mahdollisimman monilta -ihmisiltä, mitä he tässä suhteessa tuntevat, ja siinä näyttää -mielivallalta ja subjektiivisella olevan mitä paras tilaisuus noudattaa -oikkujaan. Niinpä onkin se mielipide hyvin yleinen, että arvostelmat -yksityisten värien kauneudesta ja merkityksestä tunteelle vaihtelevat -loppumattomiin, joten tällä alalla ennen kaikkea on voimassa se vanha -väite, että kullakin on oma makunsa. - -Matkustajat, jotka eivät ole syvemmälti ajatelleet asiaa, mutta ovat -nähneet erilaisia tapoja monien eri kansojen keskuudessa, ovat ennen -muita kiintyneet siihen ajatukseen, että tällä alalla vallitsee -sovittamaton eroavaisuus -- että vaikutelmat eri väreistä ovat niin -eriäviä, ettei niitä millään lailla voi johtaa mistään yleispätevästi -inhimillisestä. Jos matkustaja on huomannut, että musta ei kaikkialla -olekaan yleisesti käytetty suruväri, että punainen ei kaikkialla -ilmaisekaan sotaista ja toimeliasta, vaan että tulimaalaiset käyttävät -sitä rauhallisten tarkoitusten tunnusmerkkinä, kun taas valkoinen on -heidän sotavärinsä, niin hän mielellään tekee sen johtopäätöksen, että -tämä on mitä mielivaltaisinta, kun hän taas, jos hänellä on kylliksi -huomiokykyä, voi eri värien ryhmittämiseen nähden päästä varmuuteen -siitä, että se riippuu laeista, jotka ovat yhteisiä kaikille, hyvin -erilaisillakin sivistysasteilla oleville kansoille. - -Kuitenkin ovat sielutieteilijät ja fysiologit hyvin taipuvaisia -otaksumaan, että myös kukin yksityinen väri vaikuttaa omalla tavallaan -sielunelämään, vaikkapa tämän tavan arvostelmia ei voikaan ilmaista -täysin tieteellisesti, vaan niihin luonnollisista syistä tuleekin -symboolinen luonne. Eriäväisyydet näiden arvostelmien välillä he -selittävät johtuviksi vaikutuksista, jotka niihin liittyvät ja joihin -myöhemmin kajoan. - -Uskon esteetikkojen ja fysiologien olevan oikeassa siinä, että -jotakin yleispätevää voidaan sanoa myös yksityisten värien -vaikutuksesta ihmiseen, olkoon hän eurooppalainen, neekeri, intiaani -tai japanilainen. Mitä kuuteen spektriväriin tulee, olen omasta -puolestani varma siitä, että sininen ja vihreä, nämä erikoisesti -kosmilliset värit, ne, joihin taivas, meri ja maa silmissämme -pukeutuvat, vaikuttavat aivan toisin kuin esim. punainen ja keltainen, -herättävät toisen sielullisen tunnelman kuin ne, vaikkapa ei muusta -syystä kuin siksi, että me olemme tottuneet näkemään suunnattomia -pintoja edellisten värien peittäminä, kun toiset taas esiintyvät -satunnaisemmin. Ei liene liioittelua siinä otaksumassa, että joka -värillä on oma tunnesävynsä. Niinpä värit ovatkin kaikkina aikoina ja -kaikkien kansojen keskuudessa olleet sieluntunnelmien symbooleina. -Mielenkiintoista lienee luoda ohimennen katsaus tähän värisymboliikkaan. - -Aloitan valkoisesta ja mustasta. Fysiikan tutkijat sanovat puhdasta -taittumatonta valoa valkoiseksi ja käyttävät tätä sanaa siis toisessa -merkityksessä kuin esteetikot, maalarit ja yleisö, kuitenkin -hiukan liittyen heidän kielenkäyttöönsä, sillä heistäkin ovat valo -ja valkoinen väri läheistä sukua. Jälkimäinen on kuin edellisen -aineellistumus ja pimeän vastakohta. - -Symboolisesti on valkoinen sielullisen puhtauden ja ylevyyden, sielun -rauhan ja henkisen kirkkauden ilmaisuna. Lapsen sielullinen puhtaus on -viattomuutta, aikuisten siveyttä, vilpittömyyttä, totuudenrakkautta. -Senvuoksi puhutaankin viattomuuden valkoisuudesta, ja valkoista -liljaa pidetään viattomuuden vertauskuvana. Morsiamen valkoinen puku -on siveyden tunnusmerkki. Sitä käyttivät roomalaisten kesken kansan -luottamukseen vetoavat politiikot hakiessaan virkapaikkoja. Muistona -tästä meillä on vielä _kandidaatti_, joka johtuu sanasta _candidus_, -valkoinen. - -Kansat, joille ryhdin ja liikkeitten jalous on ollut ominaista, -ovat käyttäneet valkoisia päällysvaatteita mieluummin kuin muita. -Roomalaisten _toga_ oli valkoinen, arabialaisen ja hindun vaipat -samoin. Katolisen papin puku on valkoinen, kun hän toimittaa virkaansa; -anglikaaninen pappi lukee, valkoinen pitkä kuoripaita yllään, rukouksen -ennen saarnaa; itse saarnaa varten hän pukeutuu mustiin. Rukous vaatii -ylevämpää asentoa kuin saarna. Rukouksessa anova kääntyy suoraan -Jumalan puoleen ja asettuu hänen kasvojensa eteen; saarnatessa hän -kääntyy kansaan, ja silloin hänen puheessaan voi tulla esille lämpöä, -joka rikkoo ryhdin tasapainon ja sopusoinnun. Valkoinen väri voi sen -vuoksi paremmin kuin musta vertauskuvallisesti liittyä rukoukseen. - -Valkoisen vastakohta on musta, niin sanoaksemme ruumiillistunut pimeys. -Esteetikko _Köstlin_ lausuu mustasta: - -"Se on synkkä vieras, joka näkyy tunkeutuneen valon ja värien maailmaan -kuin varjojen valtakunnan hirviö. Se on kaiken valo- ja väri-ilon -varsinainen tuho, se on elämän hauta. Se ikäänkuin hiillyttää elämän -ja jättää jälkeensä vain elottoman pohjasaon; se on olemassaolon -vihollinen, kamalasti uhkaava ja harjoittaa pimeässä hävitystyötään. -Musta on kauhun väri, vihan, salajuonten, murhan, leppymättömän -vihollisuuden, sydämettömän julmuuden väri, pahan, helvetillisen, -pirullisen väri. Mustalla on runoutensa, mutta se on hirmun runoutta." - -Omituista on kuulla tällaista omaan aikaamme kuuluvan miehen -tunteenpurkausta -- miehen, joka itse on käynyt mustiin puettuna, -nähnyt joka päivä ympärillään mustiin tai sitä lähellä oleviin väreihin -puettuja ihmisiä, nähnyt mustiin puetun papiston toimivan kirkossa -ja nähnyt mustia ruumisvaunuja, ruumisarkkuja ja hautajaissaattoja. -Tuntuu siltä kuin Rigveda-ajan mies puhuisi hänen sanoillaan. Hänen -käsityksensä mustasta on aivan sama kuin Rigveda-ajan laulajain -käsitys pimeydestä, johon he eivät sekoittaneet yötä. Musta pimeys oli -arjalaisista esi-isistämme 1,000 vuotta e.Kr. juuri samaa, mitä Köstlin -on lausunut. Sen sijaan oli yö heistä jumalallinen olento, joka tähtien -valolla ja kuun loisteella ja vahvistavalla unella virkisti pimeyden -kauhujen ahdistamia ihmisiä. Rigveda-arjalaisten käsitys onkin sama -kuin kaikkien kansojen, ei yksistään luonnonkansojen, vaan muidenkin. -Kostiin on epäilemättä oikein esittänyt mustan värin tunnesävyn. - -Fechner huomauttaa, että meidän eurooppalaistenkin kesken, jotka -pukeudumme mustiin tai tummiin vaatteisiin, ja joille musta on käynyt -tavallaan pyhäksi, kukaan ei varmaankaan haluaisi asua huoneissa, -jotka olisivat maalatut kauttaaltaan mustiksi ja sisustetut yksinomaan -mustilla huonekaluilla. Eivät edes luostarin komerot ole mustia, vaan -valkeita, vaikka musta, joka ei kiinnitä silmää katselemaan, tuntuisi -parhaiten sopivan hartaaseen mietiskelyyn. Valkeilla kirjaimilla -mustalle paperille painetut kirjat sopisivat ehkä manalan kirjastoon, -lautturi Karonin kirjahyllylle, jos hänellä se on, mutta niillä on -ehdottomasti pelottava vaikutus eläviin ihmisiin. Jos lapset saisivat -noudattaa omaa mieltänsä, eivät he varmastikaan valitsisi mustia -vaatteita, kun toisia olisi saatavissa, eikä nuorisokaan. Samoin -menettelisivät luonnonkansat. - -Siitä huolimatta on musta väri yhä enemmän vallannut itselleen -suosiota eurooppalaisten kansojen kesken. Tässä näemme esimerkin -mielleyhtymien voimasta. Musta on, kuten Kostiin sanoi, synkkä -vieras, jonkin elämälle ja elämänilolle vastaisen vertauskuva. Näin -ollen tulee mustasta kuoleman arvoituksen symbooli ja, kun vainajia -surraan, heihin kohdistuvan murheen tunnuskuva. Tätä mielleyhtymän -raivaamaa tietä eurooppalaiset ovat joutuneet siihen, että he surua ja -kuolemassa piilevää arvoitusta merkitsemään käyttävät samaa väriä, joka -alkuaan luonnolliselle mielelle kuvastelee kamalaa ja pahaa. Siinä on -ristiriita, kun ajattelemme, että kristillisen mielialan mukaan kuolema -voi olla voitto ja kauneuden ja elämän alkukotiin johtava portti. - -Älköön senvuoksi ihmeteltäkö, että eurooppalaisessa maailmassa on -vielä jokunen poikkeus mustan värin esikuvallisesta käyttämisestä. -Roomalaisen kirkon korkeimmat arvohenkilöt, kardinaalit, surevat -sinipunervassa puvussa. Ranskan kuningattarilla oli etuoikeus surra -valkopukuisena. Valkoinen on myös kiinalaisten suruväri. Juutalaisten -suruväri on oikeastaan sininen. Helleeneillä ja roomalaisilla ei ollut -varsinaista suruväriä. - -Sittenkun mustasta väristä mielleyhtymän tietä oli tullut suruväri, -tarvittiin tuskin muuta kuin askel eteenpäin, jotta mustasta tulisi -vakavan elämänkatsomuksen, vilpittömän, velvollisuudentuntoisen, elämän -tärkeihin kysymyksiin kääntyneen käytännöllisen mielen tunnuskuva. -Tämä käsitys mustasta on vasta yhdeksännellätoista vuosisadalla täysin -varmistunut, mutta se onkin nyt niin vankka, että meidän on vaikea -kuvitella vakavien miesten käyttävän niitä iloisia värejä, jotka olivat -ominaisia miespuvuille vielä kahdeksannellatoista vuosisadalla. - -Vaikeampi lienee mielleyhtymän tietä antaa valkoiselle muuta merkitystä -kuin mikä sillä tunnesävynsä vuoksi todella on. Joka tapauksessa -tunnustettaneen vastedeskin sen pätevyys puhtauden tunnuskuvana siitä -luonnollisesta syystä, että valkoinen ja lika eivät siedä toisiaan. -Likaisenvalkoisessa on jotakin kammottavaa, innoittavaa. Jokaisen -puhtautta harrastavan kansan keskuudessa on tahrattoman valkean -merkitys kotielämässä ja jossakin osassa pukua puhtaitten tapojen -todisteena, jota ilman se ei halua olla. Jos valkoinen pöytäliina -tai valkoiset liinavaatteet joskus väistyisivät mustan, harmaan tai -kirjavan tieltä, olisi se kansallisen rappeutumisen merkkinä. Pesu -on kuitenkin kallista, ja kenties ulkonainen tarkoituksenmukaisuus, -rahallisten menojen supistaminen tuo muassaan muutoksen, jota muodin -hirmuvalta ei yksin tähän mennessä ole saanut aikaan. - -Mutta tämä ei tosiaankaan olisi edistystä, vaan rappeutumisen merkkinä. -Siveellisen ja ulkonaisen puhtauden tunteet ovat toisilleen sukua. -Ihminen, jolla on vähänkin mielikuvitusta, näkee sielunelämänsä toisen -tai toisen värisenä. Jos hän on puhtautta harrastava, näkee hän -siveellisen sielunelämänsä valkoisena eikä halua sitä liata alhaisella -ajatuksella, huonolla teolla, vaikka ei kukaan muu kuin hän itse saisi -sitä tietää. - -Kuitenkin on olemassa jotakin, mikä saattaa antaa mustallekin värille -tunnesävyn, jota sillä itsessään ei ole. Se on valo. Kiiltävän -musta, sellainen musta, joka auringossa tai keinotekoisessa valossa -ilmaisee vaihtelevia vivahduksia, vapautuu siihen muuten kuuluvasta -synkkyydestä, mutta pysyy vakavuutta kuvastavana. Valo antaa mustalle, -kuten kaikille muillekin väreille, jotakin, mikä lieventää sävyä, jos -väri on valonarkaa, mutta tehostaa sitä, jos se on valolle altis. -Valkoisen ja mustan vaikutuksesta väriyhtymissä saanen tilaisuuden -puhua etempänä. - -Valkoisen ja mustan välillä on harmaa monine vivahduksineen. Eräissä -näistä vivahduksista on itsessään jotakin painostavaa, herättäen -epäilystä ja haluttomuutta, toisilla on lempeästi tyynnyttävä tai -puolueeton luonne. Kansojen ja niiden kirjallisuuden symboliikassa ei -harmaalla ole mitään erikoista merkitystä, harmaantuvia tai harmaita -hapsia lukuunottamatta, joita kaikessa runoudessa, vanhimmista ajoista -nykyaikaan saakka, on ylistetty jalojen kasvojen koristeina, mutta -narrin kasvoja rumentavina. Poliittisessa symboliikassa -- sillä -sellaistakin on olemassa -- on harmaa ainakin meillä saanut verrattain -suuren merkityksen: siitä on tullut poliittisesti puolueettomien tai -kannattomien väri, kuten sinisestä on tullut tasaisen edistyksen, -mustasta taantumuksen, punaisesta yhteiskunnallisen vallankumouksen -väritunnus. - -Tulen nyt prismaväreihin. Äärimmäisenä vasemmalla on sateenkaaressa -samoin kuin yleensä prisman asteikossa punainen. Punaiset -värivivahdukset näköpiirissä ilmaisevat myös tavallisesti päivän -tai auringon nousua. Spektrivärien joukossa on punainen yleensä -pimeyden terävä, esille pistävä vastakohta. Sen monet ja keskenään -hyvin erilaiset vivahdukset vaikuttavat sen, että sillä myös on hyvin -erilaiset tunnesävyt. - -Kaikki kansat ja rodut ovat yhtä mieltä siitä, että tummanpunaisessa, -purppuraa lähinnä olevassa, on jotakin voimakasta, valtavaa, mutta -samalla uhkaavaa ja intohimoista. Eläinkunta näyttää tuntevan jotakin -samanlaista, tummanpunaisen värin vaikutusta kokiessaan. Kaikkien -sotaisten kansojen keskuudessa, mikäli tiedän, on punainen aina ollut -taistelun värinä. Näkönsä saanut, ennen syntymästään asti sokea -kertoi, että hän helakanpunaista ensi kerran nähdessään tunsi jotakin -samanlaista kuin torven rätistessä ja että taivaansinisen näkeminen toi -hänen mieleensä huilunsäveliä. - -Luonnonkansat yleensä pitävät erityisesti punaisesta. Tässä on -muistettava, että punainen harvoin esiintyy luonnossa kovin suuriksi -pinnoiksi levinneenä, ja että se siellä esiintyessään tavallisesti on -yhteydessä viheriän kanssa, joka on sen täydennys väri, tai sinisen -kanssa, joka on läheisintä sukua sen täydennysvaalille. Esiintyessään -suurin määrin punainen luultavasti väsyttäisi luonnonkansojen silmiä -yhtä hyvin kuin sivistyneidenkin. - -Viimemainittujen kesken tapaa harvoin voimakasta punaista käytettynä -päävärinä puvuissa tai asuinhuoneissa. Jokainen tuntee itsestään, että -näköelimet, jotka ovat sovitetut ja totutetut sellaisiksi kuin meidän, -tuskin voisivat kauankaan sietää tummanpunaista taivasta sinisen -asemasta, tummanpunaista maata vihreän sijasta. - -Mutta punaisella on monta toisistaan suuresti eriävää vivahdusta -erilaisine tunnesävyineen. Kun tummanpunainen on, Köstlinin sanoja -käyttääksemme, polttava, huutava ja meluava, on taas vaalean- tai -ruusunpunaisella toinen tunnesävy, varsinkin, mitä enemmän -lähestytään valkoista. Siihen tulee silloin jotakin hienoa, vienoa ja -ihanteellista. Tuo vienonpunainen, joka heikosti alkavan aamuruskon -lailla paistaa lapsen tai nuoren neidon poskilla valkean hohteen läpi, -on sotaisen tummanpunaisen kaltainen vain siinä, että se ilmaisee valoa -ja elämää. - -Lähinnä punaista on väriasteikossa oranssi. Sen asema punaisen ja -keltaisen välillä määrää sille kuuluvan tunnesävyn. Punaoranssilla -eli keltapunaisella on luonnonkansaan suosio puolellaan. Goethe -huomauttaa, että tarmokkaita, terveitä, mutta raakoja ihmisiä tämä -väri miellyttää erikoisesti. Samoin kuin tummanpunainen herättää -tämäkin väri eläimissä levottomuutta ja vihaa. Tämä väri, sanoo Goethe, -järisyttää uskomattomasti eräitten ihmisten hermoja. Keltapunaiseksi -maalattu tai kalustettu asuinhuone olisi ajan mittaan yhtä sietämätön -kuin tummanpunainen tai vieläkin kiusallisempi. Punakeltaisella taas on -kaiken lämpönsä ja voimansa ohella vienompi tunnesävy, samalla kun se -tuntuu kuvastavan voimaa. Se on kullan väri. - -Keltainen on prisma-asteikon ja sateenkaaren keskimäisessä ja -kirkkaimmassa osassa. Keltainen on kirkkain kaikista väreistä. Jos -valkoisen valovoima merkitään luvulla 1,000, on keltaisen valovoima -6,400, mutta punaisen vain 2,300. Hauska on lukea Köstlinin kuvausta -täyteläisestä keltaväristä. Se on, sanoo hän, ylellisyyden, ihanuuden, -kunnian ja majesteetin väri. Se on loistelias, rikas, upea, mutta ei -tunteellisen hieno, ei kaino, vaan vaatelias ja ylpeä, ilman syvyyttä -ja valovoimastaan huolimatta lämmötön. Se on ylimielisyyden, kopeuden, -hengettömän koreilun väri, varsinaisesti sultaanimainen, faraomainen, -bramaanimainen, itämaispapillinen. - -Tummentuneena keltaisen voima lisääntyy, mutta loisto vähenee. -Mitä enemmän se lähenee valkoista, sitä enemmän se myös kadottaa -loistettaan, mutta voi silloin yhä enemmän lähetä jaloa hienoutta ja -runoutta; silloin se lähentelee auringonvalon laatua. - -Fechner huomauttaa sattuvasti, että harva väri esiintyy niin -monenlaisissa mielleyhtymän tapaisissa suhteissa kuin keltainen, ja -että sen vaikutus juuri siksi voi olla niin erilainen. - -Keltaista väriä tapaamme auringossa, kuussa, tähdissä, kullassa; -siis taivaallisissa ja maallisissa koristuksissa. Ei siis ole ihme, -että kullasta kaikkien kansojen kesken on tullut vallan ja rikkauden -vertauskuva. On kuitenkin huomattava, että tämä koskee vain kiiltävän -keltaista. Himmeänkeltaista tapaamme niin useissa esineissä, jotka -osaksi ovat mieluisia, osaksi epämieluisia, että nämä keltaisen -vivahdukset aiheuttavat mitä erilaisimpia arvostelmia. Harmahtava tai -täplikkään himmeä keltainen vaikuttaa aina epämieluisesti, samoin -kuin keltataudin väri. Keltainen ei ole siis yksistään vallan ja -loiston symbooli, vaan siitä on myös tullut sairaalloisen, erikoisesti -kateellisen vertauskuva, ja kateus onkin lähellä ylpeyttä ja -vaativaista korskeutta. Kateus suhtautuu ylpeyteen, niinkuin loistonsa -menettänyt keltainen vielä loistavaan. - -Mitä taas auringonvaloloistoon tulee, on se näiden mielleyhtymien ja -mielialojen ulkopuolella, koska se antautuu kaikille uusille väreille -ja tarkoittaa vähemmän itseään kuin sitä, että toimittaisi kaikelle -muulle jotakin omasta ihanuudestaan. Se on siis todellisen majesteetin -symbooli. Sanotusta näemme, että keltainen ei näyttele miellyttävää -osaa värisymboliikassa. Toisenlainen merkitys voi sillä kuitenkin olla -värisoinnuissa, joihin myöhemmin siirryn. - -Keltaisen naapurina prisma-asteikossa on vihreä. Valo-oppi myöntää -vihreälle väliaseman eri spektrivärien joukossa aaltopituudesta ja -värähdysnopeudesta riippuen. Se on, huomauttaa sielutieteilijä _von -Volkmar_, oikea keskinkertaisuuden ja tasapainon väri tunne-elämäänkin -nähden, ja se oli myös keskiaikana Saksan porvariluokan mieli väri. -Täysivihreä, josta jokainen keltainen vivahdus on kadonnut, mutta -joka hiukan lähenee sinistä, on aina ollut normaalisten, lapsuusiästä -päässeiden henkilöiden mieliväri. - -Tunnettu tanskalainen luonnontutkija _Örsted_ sanoi, että hänessä heräsi -luottavaisuuden tunne, kun hän sitä katseli; toiset ovat sanoneet, -ettei värien alalla saa pyytää enempää kuin mitä tuo siniseen vivahtava -vihreä antaa, sillä jos puhtaassa vihreässä onkin vielä liiaksi -maallista, liiaksi porvarillisen tyytyväistä, niin saavat ne vihreän -vivahdukset, jotka lähenevät sinistä naapuria, jotakin kohottavan -runollista, jotakin siitä kaihosta, joka kiitollisena maallisesta -ilosta kuitenkin tuntee ja kaipaa korkeampaa. - -Tällaisen vaikutelman tekevät sinisenvihertävät vuoretkin, jotka -häipyvät kaukaisuuteen, ja meren sinivihreä pinta. Täysivihreä sinänsä -on tyytyväisyyden, tyydytyksen väri; siniseen vivahtava vihreä luo -nykyhetken tyydytyksestä katseensa tulevaisuutta kohti, joka antaa -sielulle korkeamman mielihyvän. Tästä vihreän vivahduksesta on -symboliikassa myös tullut toivon väri. Se tyytyväisyys, se vapaus -epäsoinnuista, mikä henkii vihreästä, on myös aiheuttanut sen, että -asuinhuoneet usein maalataan tai paperoidaan vihreä päävärinä. Se -vaikuttaa tyynnyttävästi, hermojavahvistavasti, työtäedistävästi. - -Vihreän vieressä väriasteikossa on sininen, ja nämä molemmat naapurit -ovat koko asteikossa ainoat, jotka sopivat hyvin yhteen, jos ne -sovitetaan suuriksi pinnoiksi vieretysten. Sen selittää molempien -värien vienous ja niukka valovoima, minkä vuoksi vihreä maa ja sininen -taivas, vihreät niityt ja järven sininen pinta eivät lainkaan aiheuta -epämieluisaa värivaikutusta. Erikoisesti sininen väri on valosta köyhä, -vaikkei silmä käsitäkään tätä köyhyyttä sille viaksi. Päinvastoin: sen -valoköyhyys vahvistaa sitä tunnelmaa, että se on jotakin aineetonta, -ja sen valon vähyys on niin vahvasti liittynyt siihen, että hämärän -tullessa ja muuttuessa pimeäksi siniset esineet viimeiseksi menettävät -värinsä. Meluisa punainen sammuu ensimäiseksi, aivan kuin sen -valoloisto ei oikein viihtyisi melussa; sininen sammuu viimeiseksi ja -voi vielä säilyä yön tähtikirkkaalla taivaalla. - -Niinpä on sinisestä tullutkin uskollisuuden tunnus, ehkäpä juuri -tämän huomion perusteella. Sininen ei ole ylpeä, ei loistelias eikä -komeileva, siinä ei ole intohimoa eikä kiihkeyttä, ei se tunkeile. -Sielullisesti se on keltaisen vastakohta, mutta rauhallisen suloinen, -virkistävän tuore. Kylpy sinisessä eetterissä, siemaus sen tunteelle -mitattomasta, puhtaasta ja kirkkaasta syvyydestä on kangastanut -runoilijan mielikuvitukselle enkeleitten arvoisena, sanomattomana -nautintona. - -Sininen on, kuten buddhalaisten Nirvana, jotakin aineetonta, johon -sielu, hukkaan joutumatta, tahtoisi vaipua yhtyäkseen maailman henkeen. -Se on, kuten joku on sanonut, suloista "ei mitään", runollista -tyhjyyttä. Jos sinisessä on kaipuuta, on siinä myös sen tyydytystä. Ei -siis kumma, että romantiikka puhui "sinisestä kukkasesta" ihanteenaan. - -Ruiskukka on vaatimaton, lemmikki pyrkii piiloon, mutta muutamien -mieli, nautittuaan hetken puutarhojen ja kasvihuoneiden loisteliaista -kukkaskuningattarista, tuntee virkistyvänsä palatessaan noiden -pienien kainojen pariin, jotka ovat saaneet katseeseensa jotakin -taivaisen puhdasta. Sininen on puhtaan, taivaisen, ihanteellisen -vertauskuva. Kaikki sen vivahdukset ovat kauniita, kun taas muiden -värien vivahdukset eivät kaikki ole sitä lajia, että ne miellyttäisivät -ihmissilmää. Valkeaan sekoittuneena esiintyy sinisen eetterimäinen -olemus paremmin; vihreään sekaantuneena taas sen lempeä, rauhallisuutta -herättävä herttaisuus. - -Vielä ei ole yhdenkään maalarin tai runoilijan mieleen juolahtanut -pukea Mefisto tai joku muu saman sotavoiman edustaja siniseksi. Musta -ja verenpunainen tai yksinään tulipunainen ovat tähän asti saaneet -palvella tätä tarkoitusta. Sitä vastoin näemme renessanssin maalarien -käyttävän sinistä niissä verhoissa, joihin puettuina maailman luoja, -maailman vapahtaja ja naisihanne Maria esitetään. Muut silloin myös -käytetyt värit ovat sinisen sopusointuisia täydennyksiä. - -Äärimmäisenä prisma-asteikossa on sinipunerva eli violetti, jonka -aallonpituus on lyhyin ja värähdysnopeus suurin. Sinipunerva -vaikuttaa levottomalta; näennäisesti, mutta ei fysikaalisesti, jos -Young-Helmholtzin väriteoria on oikea, on sinipunerva sinisen ja -punaisen sekoitusta. On kuin viimemainitun värin tarmo ja rajuus -ei oikein tuntisi tyyneyttä tai kunnioittaisi vienoutta siinä -väliaineessa, sinisessä, johon se tässä on joutunut. - -Goethe huomautti, että violetilla paperoitu huone karkoittaa tyynen -keskustelun viehätyksen. Mielisairaalain lääkärit ovat olleet -huomaavinaan, että sinipunerva ympäristö vaikuttaa vahingollisesti -heidän hoidokkeihinsa, ja merkillistä kyllä, ovat kokeet eräillä -muurahaisilla, kuten sir John Lubbock on ilmoittanut, osoittaneet, että -nekin kammosivat sinipunervaa valoa. - -Violetti on valosta köyhää sinistä, jota voimakas punainen hehku -valaisee. Punainen ja sininen eivät sula siinä yhteen, vaan vaikuttavat -ilman erikoista yhteyttä. Sellaista sanotaan komeaksi väriksi, mutta -sen komeudessa on jotakin epäsointuista. - -Kullan vastakohdaksi asetettuna violetti tekee hyvin komean -vaikutuksen, eikä siinä ole mitään ulkonaisen komeilevaa, mikä -on ominaista keltaiselle värille. Sininen aines antaa violetille -vakavuutta, jossa on jotakin alakuloista. Pienellä pinnalla ja -herttaisessa ympäristössä ei violetin luonteen epäsointuinen puoli -pistä niin selvästi silmään kuin laajalla pinnalla. Orvokin kukka -miellyttää, mutta sen violetti vivahtaa enemmän siniseen, eikä se -kuitenkaan vaikuta likimainkaan niin miellyttävältä kuin lemmikki. - -Vielä on sanottava muutama sana eräästä väristä, joka ei kuulu -spektriväreihin, nimittäin ruskeasta. Sillä on enemmän kuin millään -muulla värillä aineellinen luonne, ja silmän ilmeessä tarvitaan -inhimillistä sielukkuutta, jotta ruskea, kun se siinä näyttäytyy, -saisi ihanteellisuutta ja tunteellisuutta. Mutta siinä on jotakin -voimakasta ja tervettä, mikä itsessään vaikuttaa oivalliselta ja silmän -sielullinen voimaan yhtyneenä voi saavuttaa sellaisen kauneuden, että -tuomari, jonka on tuomittava ruskeitten ja sinisten silmien välillä, -epäröi langettamasta tuomiotaan ja kehoittaa riitapuolia sopimaan. - -Hiusvärejä on, kuten tunnettu, hyvin vähän. Oranssia, vihreää, -sinistä ja violettia ei niiden joukossa ole, vaikkapa Neptunus ja -Ahti joskus saavat vihreän tukan ja parran. Mutta se sija, joka -ruskealla on tällä alalla, ei ole vähäpätöinen. Renessanssin maalarit -ja antiikin runoilijat antavat yleensä kauneuden palkinnon vaaleille -värivivahduksille, mutta suovat ruskealle etusijan mustan rinnalla. -En ole huomannut, että ruskealla olisi mitään erikoista merkitystä -värisymboliikassa. - -Ne esteettiset vaikutelmat, joita yksityiset värit tekevät ihmisen -tunne-elämään, ovat sielullisesti hyvin mielenkiintoisia, ja niillä -on myös taidehistoriallinen merkityksensä. Onhan filosofisessakin -suhteessa merkittävää, että sillä kosmillisen voiman ilmauksella, joka -esiintyy valona, on kaikissa prisman taittamissa säteissä jotakin, mikä -tuntuu vastaavan ihmissielun mielialaa. Kun fyysikko mittaa niiden -eetterivärähdysten aallonpituuden ja nopeuden, jotka näköhermoihin -edenneinä herättävät tietoisuudessamme valon ja värien aistimuksia, -antaa hän meille paljoudellisen vastineen johonkin maailmankaikkeudessa -vaikuttavaan laadulliseen, mille inhimillinen kauneudentunne on sukua. - - - - -IX. - -VASTAVÄRIT. - - -Edellisessä luennossani tein selkoa värisymboliikasta, -- niistä -vaikutelmista, joita kukin väri aiheuttaa tunne-elämässämme. Se -lienee koko estetiikan subjektiivisin luku, ja asian laadusta johtuu, -että sitä ei voi esittää ankarasti tieteellisessä muodossa, vaikka -siinäkin ilmenee yhtä ja toista yleispätevää, jotakin, mikä vastaa -tunne-elämän eri vaiheita, kuulukoon ihminen mihin rotuun tai kansaan -hyvänsä. Maailmassa ei liene ainoaakaan kansaa, joka ei toisenlaisin -tuntein katselisi suurta veripunaista pintaa kuin taivaansinistä, eikä -yhtään kansaa, jossa edellinen ei saisi aikaan enemmän ärsytystä kuin -jälkimäinen tai ei heräisi sitä tunnetta, että punaisen ja intohimon, -samoin kuin toisaalta sinisen ja tyyneyden välillä on sukulaisuutta. - -Nyt siirryn objektiivisempaan puoleen värien estetiikassa, siihen -väriteorian lukuun, joka käsittelee täyte- eli vastavärejä. - -Auringonvalo jakaantuu sateenkaaressa ja prismassa kuuteen pääväriin, -jotka aina esiintyvät seuraavassa järjestyksessä: punainen, oranssi, -keltainen, vihreä, sininen, violetti. Jokaisen näistä pääväreistä voi -erikseen jakaa useihin vivahduksiin. Tutustumista niiden sisäiseen -järjestykseen edistää n.s. värikehä. Sen saattaa laittaa monella -tavalla, mutta tietysti on tällöin aina otettava huomioon, että värit -seuraavat toisiaan prismallisessa järjestyksessään ja siten myös -sukulaissuhteittensa mukaan. - -Yksinkertaisin värikehä on Goethen laatima. Suuri runoilija oli, kuten -tiedämme, myös luonnontutkija ja tutki sekä elimistöjen rakennetta ja -kehityslakeja että väriteoriaakin. Goethen värikehään kuuluu vain kuusi -pääväriä, ja sillä on havainnollisuuden etu. - -Tähän liitetyssä värikehässä on kaksitoista sektoria, mutta -havainnollisuutta auttaa se, että läheistä sukua olevat väri -vivahdukset on pantu parittain rajaviivojen väliin, joten päävärien -tietty kuusiluku kaikissa tapauksissa tulee näkyviin. - -Fysiikka ja taideteoria ovat yhtä mieltä siitä, että kolmea kuudesta -pääväristä on pidettävä ensiasteisina, _primäärisinä_, ja toisia kolmea -johdettuina eli toisasteisina, _sekundäärisinä_; mutta toistaiseksi -ollaan erimieltä, kun on määrättävä, mitkä nuo primääriset ovat. - -Optillis-fysikaalisella alalla on voimassa, vaikkei täysin vakaasti, -englantilaisen _Youngin_ keksimä ja _Helmholtzin_ kehittämä teoria. -Sen mukaan ovat silmän verkkokalvoon johtavat hermosäikeet niin -sovitetut, että niiden päätelaitteet ovat kolmenlaisia, joista taas -kukin saa omalla tavallaan vaikutelmia silmän sisälle jatkuvista valon -eetterivärähdyksistä: yksi laji välittää punaisen, toinen vihreän, -kolmas violetin vaikutelmia. Punainen, vihreä ja violetti ovat tämän -otaksuman mukaan nuo kolme primääristä väriä: oranssi, keltainen ja -sininen ovat muka niiden yhdistelmiä. - -Taideteoria on jo vanhastaan esittänyt ja kannattaa käytännöllisistä -syistä toista jakoa. Sen mukaan ovat punainen, keltainen ja sininen, -siis joka toinen sateenkaaren ja prisman pääväreistä, primäärivärejä, -kun taas toiset, nimittäin oranssi, vihreä ja violetti ovat -sekundäärisiä päävärejä. Tämä teoria perustuu siihen ettei muita -värejä sekoittamalla voi saada punaista, keltaista tai sinistä, kun -taas toisia päävärejä saadaan sekoittamalla. Oranssi, joka värikehässä -on punaisen ja keltaisen välissä, on näiden seos. Vihreä on sinisen -ja keltaisen, violetti sinisen ja punaisen sekoitus. On siis kolme -ensiasteista pääväriä: punainen, keltainen, sininen, ja niiden kanssa -vuorotellen kolme johdettua eli sekoitettua: oranssi, vihreä, violetti. - -[Chevreulin väriympyrä: punainen, punaoranssi, oranssi, keltaoranssi, -keltainen, keltavihreä, vihreä, sinivihreä, sininen, sinivioletti, -violetti, punavioletti] - -Näiden primääristen ja sekundääristen päävärien kesken on erinäisiä -suhteita, joilla on esteettisesti hyvin tuntuva merkitys. Jokaista -niistä voi, sen kadottamatta värin luonnetta fysikaalisessa -merkityksessä, sekoittaa mihin pääväriin tahansa, paitsi ei yhteen, -nimittäin siihen, joka on sitä vastapäätä värikehässä. Jos sitä -sekoitetaan siihen, ei kumpikaan enää ole pää- tai spektriväri, ja -seoksesta tulee harmaata, joka enemmän tai vähemmän lähenee toiselta -puolen mustaa, toiselta valkoista. - -Jos esim. otamme punaista väriä, voi sitä sekoittaa oranssiin, ja -seoksesta tulee punaoranssi; jos sekoitetaan keltaiseen, tulee siitä -oranssiväriä. Sitä voi sekoittaa violettiin, jolloin seoksesta tulee -purppuraa, ja siniseen, jolloin saamme violettia. Punaista voi siis -sekoittaa kaikkiin sen molemmilla puolilla kehässä oleviin väreihin, -mutta jos sitä sekoitetaan vastapäiseen väriin (vihreään), ei sekoitus -enää anna mitään perusvärien vivahdusta. Siitä tulee harmaata, ja se -poistuu varsinaisten värien piiristä värittömien valojen ja varjojen -alalle, valkean ja mustan, valoisan ja pimeän vivahdusasteikkoon. Niin -käy oranssinkin, jos sitä sekoitetaan kehän osoittamaan vastakohtaansa, -siniseen; samoin on keltaisen laita, jos sitä sekoitetaan -vastakohtaansa, violettiin. Niitä värejä, jotka sekoitettuina näin -neutralisoivat toisensa, sanotaan optiikassa ja väriteoriassa -_komplementtiväreiksi_, täyteväreiksi, tasoitusväreiksi. - -Käyn nyt tekemään selkoa tämän nimityksen syistä. - -Kirjoitan nuo kuusi pääväriä siinä järjestyksessä kuin ne seuraavat -toisiaan sateenkaaressa ja värikehässä, mutta kahteen riviin toistensa -alle. Silloin meillä on: - - punainen, oranssi, keltainen, - vihreä, sininen, violetti, - -siis kolme paria värejä, joista kullakin on täydennysvärinsä ylä- tai -alapuolellaan. Punainen ja vihreä ovat yhtenä parina, oranssi ja -sininen toisena, keltainen ja violetti kolmantena. - -Miksi sanotaan jokaisessa näistä pareista toista toisen täytteeksi? - -Selitys on seuraava: Joka parissa on yksi väri, joka on primäärinen, -alkuperäinen, sekoittamaton, ja toinen, joka on johdettu, sekoitettu. -Olen jo huomauttanut, että punainen, keltainen ja sininen ovat -taideteorian primääriväreja, ja että oranssi, vihreä ja violetti ovat -sen sekundäärivärejä, jotka ovat syntyneet edellisiä sekoittamalla. - -Jos otamme täytevärien ensimäisen parin, punaisen ja vihreän, niin on -punainen sekoittamaton, alkuperäinen väri, vihreä punaisen ja keltaisen -sekoitus. Siis tapaamme kaikki kolme alkuperäistä väriä punaisen, -sinisen, keltaisen, tässä parissa, vaikka keltainen ja sininen ovat -kuin kätkettyinä vihreään. - -Jos otamme täytevärien toisen parin, oranssin ja sinisen, on sininen -alkuperäinen, sekoittamaton väri, oranssi taas keltaisen ja punaisen -sekoitus. Siis ovat kaikki kolme alkuperäistä väriä tässäkin, vaikka -kaksi niistä on sulautunut oranssiksi. - -Jos otamme täytevärien kolmannen parin, keltaisen ja violetin, niin on -keltainen alkuperäinen, violetti punaisen ja sinisen sekoitus. Siis -on tässäkin nuo kolme alkuperäistä väriä, vaikka kaksi niistä piilee -violetissa. - -Jokainen täytevärien pari sisältää siis nuo kolme alkuperäistä, -punaisen, keltaisen, sinisen. Mitä tarkoitetaan nimityksellä täyteväri, -voidaan selittää näin: - -Kun väritön valonsäde taittuu prismassa, jakautuu se kolmea -alkuperäistä väriä edustaviin säteihin, ja näiden värien sekoituksia -ovat johdetut. Jos punainen, sininen ja keltainen säde taas yhtyvät, -tulee niistä väritöntä valoa. Siinä merkityksessä ne ovat toistensa -täydennyksiä, ja siksi värikehässä olevia värejä sanotaankin toistensa -täytteiksi. - -Vaikka täytevärit ovat vain parittaisia, ovat kuitenkin kaikki kolme -alkuperäistä väriä, kuten äsken osoitin, olemassa kaikissa pareissa, ja -samasta syystä, miksi nuo kolme prisman sädettä yhtyessään muuttuvat -värittömäksi valoilmiöksi, tulee kahdesta maalarinväristä, jos ne ovat -toistensa täytteitä, se väritön valoilmiö, jota sanotaan harmaaksi, kun -ne sekaantuvat keskenään. Jos maalarinvärit, pigmentit, olisivat yhtä -puhtaita ja valoisia kuin prisman tai sateenkaaren valonsäteet, olisi -seos epäilemättä valkoista ja edustaisi siten paremmin väritöntä valoa. - -Siirryn nyt toiseen tästä riippuvaan täytevärien ominaisuuteen. Otetaan -kappale värillistä, kiillotonta noin parin tuuman pituista ja levyistä -paperia, pannaan se kirkkaassa valaistuksessa sellaiselle pohjalle, -jonka väri on neutraalinen, esim. harmaalle paperille tai luonnollisen -puun väriselle laudalle, ja katsellaan värillistä paperia kiinteästi -noin 20 sekuntia. Jos sitten peitämme sen valkealla, läpinäkymättömällä -paperilla ja katselemme vuorostaan sitä, niin näyttää siltä, kuin sen -pinnalla näkisimme värillisen kuvion, joka on jokseenkin sen suuruinen -kuin peitetty paperi, mutta aivan toisen värinen. - -Jos värillinen paperipala oli punainen, on subjektiivinen kuvio -vihreä; jos keltainen, niin subjektiivinen kuvio on violetti, ja jos -sininen, kuultaa subjektiivinen kuvio oranssin värisenä. Toisin sanoen: -jos kauan katselemme määrättyä väriä ja sitten kohdistamme silmät -värittömään pintaan, näkyy sillä subjektiivinen kuva, jolla on aina -ensiksi katsellun kuvan täyteväri. - -Kokeen voi myös tehdä niin, että värilliselle arkille pannaan valkoinen -paperiliuska ja katsellaan sitä lakkaamatta 20 sekuntia. Jos arkki on -punainen, saa valkoinen liuska vihreän värin, koska vihreä on punaisen -täyteväri; jos se on oranssin värinen, tulee liuska sinertäväksi; -ja jos keltainen, vivahtaa liuska violettiin j.n.e. Näin syntynyttä -subjektiivista väri-ilmiötä sanotaan tavallisesti _jälkikuvaksi_, joka -aina on ensin tähystetyn värin täyte. - -Näyttää siltä kuin silmä, kauan jotakin väriä katseltuaan, väsyisi -siihen, aivan kuin ne hermojen päät silmän verkkokalvossa, joita sama -valoaalto on kauan ärsyttänyt ja jotka siis ovat kauan välittäneet -esim. punaisen vaikutelmaa, tarvitsisivat lepoa, ja punaisen täyteväri, -vihreä, edistää tätä lepoa, virkistää näköelimiä, koska se sisältää -ne molemmat alkuperäiset värit, sinisen ja keltaisen, jotka punaisen -kanssa synnyttävät valkoista väritöntä valoa. - -Ne, jotka ovat olleet Rigin huipulla ja siellä nähneet ihmeellisen -värileikin, nimeltä "_Alpenglühen_", muistanevat, että kun ne punaiset -ja oranssinpunaiset vivahdukset, missä vuoret silloin kuultavat, ovat -kadonneet, seuraa niitä siniseen vivahtava vihreä loiste. Tämä loiste -on aivan subjektiivinen ja riippuu katselijan silmän tilapäisesti -muuttuneesta vastaanottokyvystä; se on jälkikuva, jolla tässä kuten -aina on täyteväri. Näin saadaan suuressa mittakaavassa samanlainen koe -kuin ne pikku kokeet, jotka äsken mainitsin. - -Kaikki taiteilijat ja suurin osa yleisöä tuntenevat sen ilmiön, että -meitä ympäröivä luonto näyttää meistä kauniimmalla väriloistolla -koristellulta, jos katselemme sitä pää ylösalaisin käännettynä. -Katselijan asento on silloin hankala, mutta se vaiva palkitsee itsensä, -sillä esineitten piirteet käyvät selvemmiksi ja saavat sellaisen -väriloisteen kuin ne kuuluisivat toiseen maailmaan, meidän maatamme -ihanampaan luomakuntaan. Niiden kangastukset matkojen päästä käyvät -runollisemmiksi, ja auringonlasku tarjoaa erinomaisen komean näyn. - -Tämän selityksenä ovat värivastakohtien lait: se vastakohta, josta -juuri olen puhunut, täydentävä, jälkeenpäin vaikuttava, ja toinen -vastakohta, josta puhun myöhemmin, hetkellinen ja myötävaikuttava. - -Se osa silmän verkkokalvosta, johon tavallisessa pystyssä asennossamme -taivaansininen väri enimmin vaikuttaa, tulee tällöin yhä alttiimmaksi -oranssille. Ylösalaisessa asennossa kohtaa oranssinvärinen -horisonttiviiva samaa verkkokalvon osaa, joka virkistyäkseen silloin -vastaanottaa juuri tarvitsemansa vaikutelman, ja siten käyvät -näköpiirin oranssivärit kauniimmiksi. Verkkokalvon toinen osa, se, -johon pystyssä asennossa näköpiirin keltapunainen loiste vaikutti, -tulee nyt alttiimmaksi oranssin täytevärille siniselle, ja kun -verkkokalvo sitten, ylösalaisessa asennossa, kohtaa taivaansinen, -vahvistuu ja kaunistuu tämä jo itsessään runollinen väri, koska sama -verkkokalvon osa edeltäkäsin oli valmis ottamaan sitä vastaan. - -Jos maalaus on suurikokoinen ja siinä on suurehkoja yksivärisiä -pintoja, ei sitä pidä katsella liian kauan yhtä mittaa. Mitä -loisteliaampi se on väritykseltään, sitä enemmän se menettää, jos kauan -tuijotamme sen yksityiskohtiin. Jälkeenpäin vaikuttava, täydentävä -väri vastakohta alkaa silloin häiritsevän työnsä, joten saamme juuri -vastakohdan niistä väreistä, joita taulussa on. Jos katselija on kauan -silmäillyt esim. jotakin sen pääasiallisesti punaista osaa, niin -silmä herkistyy punaisen täytevärille, vihreälle, ja jos katse sitten -kääntyy taulun pääasiallisesti siniseen osaan, seuraa sitä sen alttius -vihreälle ja taulun siniset värit näyttävät silloin sinivihreiltä. -Jatkuva tuijottaminen päättyy pakostakin värisekaannukseen, joka voi -mennä niin pitkälle, että väri tai teen komeimmatkin tuotteet saavat -harmaanlikaisen ulkonäön. - -Tämä ennemmin tai myöhemmin sattuva värisekaannus välttyy kuitenkin, -jos maalauksen osat ovat niin järjestetyt, että viereiset tai läheiset -väripinnat täydentävät toisiaan. Sininen pinta oranssinvärisen, -keltainen violetin, vihreä punaisen rinnalla ei väsytä näköhermoja, -sillä kun silmä esim. oranssinväristä pintaa katsellessa käy herkäksi -siniselle, antaa tälle herkkyydelle heti tyydytyksen vieressä oleva -sininen väri, joka siitä kirkastuu ja tekee vielä voimakkaamman -vaikutuksen. - -Senvuoksi onkin taideteoriassa sellainen laki, että välittömästi -vieretysten olevat tai toisistaan neutraalisella värillä hieman -erotetut täyteväriset pinnat vahvistavat ja korottavat toistensa -vaikutusta, lisäävät toistensa loistoa ja tuoreutta. Tämä on -värisoinnutuksen ensimmäinen laki, sen perustuslaki, jos niin halutaan. - -Vahvistuminen, loiston korottaminen voi täten mennä pitemmällekin -kuin värittäjä haluaa. Tämä pitää paikkansa erittäinkin silloin, kun -punaista ja vihreää pannaan rinnatusten. Näidenkään voimakkaitten -täytevärien rinnakkain paneminen ei koskaan käy epäsointuiseksi, mutta -sopusointu voi ilmetä liiankin tehostettuna; sen voi kuitenkin helposti -välttää toisen värin lieventämisellä tai ohennuksella, varjostuksella -tai panemalla väliin jonkin piirteen, jolla on neutraalinen väri, -valkea, harmaa tai musta, sekä myös sopivasti jakamalla, milloin se voi -käydä päinsä, väripintojen alaa niiden valovoiman mukaan. Mitä suurempi -valovoima värillä on, sitä pienemmän pinnan se saa peittää täytevärinsä -rinnalla, jos halutaan täysin sopusointuista värivaikutelmaa. Punaisen -valovoima on suurempi kuin vihreän, ja se saa siis, kun olosuhteet -niin sallivat, viedä vähemmän tilaa kuin vihreä, jos niiden tulee olla -yhteistoiminnassa. - -Teoksessaan kutomataiteesta _Gottfried Semper_ vakuuttaa, että useimmat -itämaiset kuviot noudattavat tätä lakia suhteesta värien valovoiman ja -väripintojen alan välillä. Niiden mestarit menettelevät näin arvatenkin -vaistomaisesti, vain harjaantuneen väriaistinsa johtamina, ilman mitään -taideteoreettista harkintaa. - -Täydennyksen laki on voimassa koko värimaailmassa, enemmän tai vähemmän -silmäänpistävänä sielläkin, missä sitä vähimmin odottaisi. Niinpä esim. -harmaa saa värikkäällä pohjalla vivahduksen pohjan täyteväristä, ja -vivahdus käy sitä vahvemmaksi, mitä puhtaampi ja sekoittamattomampi -väri on. - -Siitä voi helposti päästä selville yksinkertaisella kokeella. Jos -karmosiinipunaiselle paperille siroitetaan harmaata hiekkaa, saa tämä -ilmeisen vihreän vivahduksen; jos sitä siroitetaan oranssinväriselle -paperille, näyttää se siniseltä j.n.e. Jos siis näistä seikoista -tietämätön aloittelija koettaisi luonnonmukaisesti kuvata harmaita -esineitä värillisellä pohjalla, saattaisi hän ehkä tuon seikan vuoksi -erehtyä ja aluksi antaa niille esim. punaisella pohjalla sen vihreän -vivahduksen, joka sillä näyttää olevan. Seuraus olisi, että harmaa -saisi vielä voimakkaamman vihreän sävyn kuin oli tarkoitettu. Jos -hän taas maalaa harmaat esineet niiden oikealla luonnonvärillä, niin -pitää maalattu punainen pohja itsestään huolen siitä, että ne saavat -asianmukaisen vihreän vivahduksensa. - -Jos täydennyslaista tietämätön maalausoppilas tahtoo tarkasti kuvata -keltapohjaisen, harmaakuvioisen verhon, voi hän helposti erehtyä. -Koska keltaisen täyteväri on punasinervä, valaa keltainen pohja -tämänväristä hohdetta harmaihin kuvioihin. Senvuoksi on mahdollista ja -todenmukaista, että oppilas, joka haluaa tarkasti kuvata näkemänsä, -antaa maalauksessaan näille kuvioille sinipunervan vivahduksen. Verho -tulee hänen kuvassaan silloin toisennäköiseksi kuin hän odotti eikä ole -mallinsa mukainen, ennenkuin hän, täydennyslakia seuraten, tekee kuviot -harmaiksi. - -Aloittelijain jäljennöksissä nähtäneen, _Chevreulin ja Jännicken_ -mukaan, usein sellaisia erehdyksiä, jotka johtuvat mainitun lain -tuntemattomuudesta. Jos aloittelija jäljentää taulun, joka esittää -laskevan auringon valaisemaa valoa, näkee hän talon valaistun -sivun keltaisessa hohteessa ja varjot sinisenvioletteina, ja koska -nämä alkuperäisen taulun täydennysvärit sellaisten värien yhteisen -lain mukaan vahvistavat toisiaan, joutuu aloittelija näkemään ja -jäljennöksessä kuvaamaan talon keltaisen värisävyn keltaisempana ja -varjot sinisempinä kuin mitä ne ovat alkuperäisessä taulussa. Jos tämä -jäljennös taas jäljennetään, käy liioittelu yhä pahemmaksi. Jännicke -kertoo kerran nähneensä tuontapaisen järjestyksessä seitsemännen -jäljennöksen ja huomanneensa sen värivaikutuksen aivan toisenlaiseksi -kuin alkuperäisessä. - -Kaupoissa, joissa myydään erivärisiä kankaita, on täytevärien -säännöllä suuri merkitys, jota ostaja harvoin aavistaa, mutta jonka -toteuttamiseen myyjillä, jos he kiinnittävät siihen huomionsa, -on hyvä tilaisuus. Äskettäin yli sadan vuoden vanhana kuollut -Chevreul, jonka tutkimuksille värien taideteoria on erittäin suuressa -kiitollisuudenvelassa, on tehnyt hyvin mielenkiintoisia huomioita -tässäkin suhteessa. - -Otaksukaamme, että myymälään tulee nainen ostamaan keltaista -hamekangasta ja sen lisäksi oranssinvärisiä tai helakanpunaisia -nauhoja tai muita tarpeita. Jos myyjä nyt näyttää hänelle useita -keltaisia kankaita, ja hän valitsee niitä kauan, suomatta sillä välin -silmilleen mitään lepoa, niin aiheuttaa keltaisen jatkuva näkeminen -silmän verkkokalvossa taipumuksen keltaisen täyteväriin violettiin. -Kun myyjä sitten heti levittää hänen eteensä nuo oranssinväriset tai -helakanpunaiset nauhat, joita hän on pyytänyt, niin tuo taipumus -violettiin siirtyy hänen silmissään näihin nauhoihin, niin että esim. -helakanpunainen näyttää violetin subjektiivisen väliintulon vuoksi -karmosiinipunaiselta eikä helakalta, jota hän pyysi ja jollaisia nauhat -todella ovatkin, kun niitä katsellessa silmä on tavallisessa kunnossa. - -Jos myyjä levittää ostajan katseltaviksi perätysten neljätoista -lajia punaista kangasta neutraaliväriselle pöydälle, niin ostaja -varmaankin arvelee, että viimeksi tarjotut kuusi tai seitsemän mallia -eivät ole yhtä kauniita tai kirkkaita kuin ensimäiset, vaikka ne -väriltään olisivatkin aivan samanlaisia. Mitä kauemmin hän katselee -punaisia kankaita, sitä enemmän hänen silmänsä pyrkii näkemään -punaisen täyteväriä, vihreätä, joka yhä enemmän pääsee vaikuttamaan -ja antaa kankaille yhä harmahtavamman vivahduksen, koska täytevärit -toisiinsa sekoittuneina tuottavat harmaata. Tässä toimittaa silmä itse -sekoituksen. Se tapahtuu, niin sanoaksemme, itse verkkokalvossa ja -vahingoittaa ehdottomasti viimeksi katseltujen kankaiden väriloistoa. -Myyjä tekee siis viisaasti tarjotessaan välillä vihreitä kankaita -ja kiinnittäessään huomiota niihin, kun ostaja on kauan katsellut -punaisia. Seuraus tästä on se, että ostaja pitää jälkimäisten loistoa -yhä kauniimpana. - -Täydennysilmiöt vaikuttavat myös varjojen laatuun. Otaksukaamme, että -on hämärä, mutta vielä niin valoisaa, että huoneen ikkunasta tuleva -päivänvalo voi siellä jonkun esineen torjumana aikaansaada tästä -varjon. Jos nyt sytytetään lamppu ja asetetaan niin, että sama esine -heittää varjon toiseenkin suuntaan, käy edellinen varjo lampunvalon -vuoksi keltaiseksi, mutta toinen varjo vivahtaa keltaisen täyteväriin -violettiin. - -Täydennyslaki tulee esille myös teatterisaleissa sekä päivänvalon -että keinotekoisen valaistuksen aikana. Jollei sitä oteta huomioon, -voi laiminlyönnillä olla epäedullinen vaikutus ei ainoastaan salin, -vaan myös kokoontuneen yleisön ulkonäköön. Jos aitioiden taustana -oleva seinä maalataan ruusunpunaiseksi, niin aitioissa istuvien -kasvot saavat enemmän tai vähemmän vihreän vivahduksen. Jos se -maalataan oranssinväriseksi, saa ihonväri päivänvalossa sinertävän -ja kaasuvalossa vihertävän vivahduksen. Tummanpunainen pohja, missä -punainen on hyvin heikkoa, ei kuitenkaan kokemuksen mukaan vahingoita; -mutta luultavaa on, että se kalventaa ihon väriä, vaikka tavallisille -silmille huomaamattomassa määrässä. Tizian onkin maalannut monta -muotokuvaa tummanpunaiselle pohjalle. - -Seinäpapereissakin voi käyttää samaa väriä, eikä tule epäsuotuista -vaikutusta ihon väriin. Kirkkaanpunainen teatterin esirippu -vaikuttaa sitävastoin ehdottomasti vahingollisesti. Se herättäisi -läsnäolevien silmissä taipumuksen vihreään, joka pysyisi heissä, heidän -katsellessaan yleisöä tahi näyttämöä. - -Asuinhuoneiden seinäpaperit eivät koskaan saa olla yksinomaan -kirkkaanpunaisia tai violetteja. Kirkkaanpunaisessa valaistuksessa -saavat esineet, kuten mainittu, vihertävän sävyn ja violetissa -kellahtavan, koska keltainen on violetin täydennysväri. Oranssi on myös -epäsuotuisa seinäpaperien väri. Se väsyttää silmiä ja antaa esineille -sinertävän sävyn. Heleänvihreät seinäpaperit vaikuttavat edullisesti -valkoiseen, kalpeaan ihoon ja samoin kultauksiin. Kirkkaansinisellä -pohjalla vaikuttavat kultaukset kaikkein paraiten. Tavalliset harmaat -seinäpaperit vaikuttavat paraiten silloin, kun seinät ovat maalauksilla -koristetut. Yksityiset öljymaalaukset vaikuttavat paraiten silloin, kun -seinäpaperien pääväri on taulun päävärin täyteväri. Vaskipiirroksia ja -valokuvia ei pitäisi koskaan ripustaa öljymaalausten rinnalle, vaan -säilyttää niitä salkuissa tai albumeissa. - -Laki täyteväreistä tulee esille puvuissakin. Tässä en kuitenkaan tahdo -niitä lähemmin käsitellä. Se, joka tahtoo perehtyä tähän tutkimukseen, -saa hyvää johtoa englantilaisen _Adamsin_ teoksesta "väriharmonian -vaikutuksesta naispukuihin" ja Jännicken teoksesta väriharmoniasta. - -Muuten kulkevat muodit omia teitänsä välittämättä esteettisistä -laeista. Muotien lainsäätäjiltä ei vaadita tämänlaatuisia tietoja eikä -herkkää silmää. Muodit pyrkivät yhtä usein ärsyttämään silmää kuin sitä -tyydyttämään. - -Taiteenkin maailmassa on muotiorjuutta. Niinpä esim. maalari voi -olla nykyaikainen tai ei nykyaikainen. Onneton se taiteilija, joka -on _ainoastaan_ nykyaikainen. Kun se muotisuunta, jota _ainoastaan_ -nykyaikainen taiteilija edustaa, on joutunut pois muodista -- ja näin -käykin aivan varmasti ennemmin tai myöhemmin --, on hän ja hänen -maineensa mennyttä ainiaaksi. - -Tulikoe, joka taideteoksen on kestettävä, ei satu sen -näytteillepanopäiväksi, jolloin se ensi kertaa on taiteentuntijan -tai yleisön arvosteltavana. Tulikoe ei tule myöskään silloin, kun -taideteoksen edustama suunta ei enää ole nykyaikainen, sillä silloin -ollaan taipuvaisia hylkäämään kaikki, mitä tuo suunta on tuottanut, -parempi yhtä hyvin kuin huonompikin. Tulikoe tulee silloin, kun uusi, -edellistä seurannut suunta, joka on ollut sen vastustajana, itsekin -joutuu pois muodista. Silloin tulee ensinmainitulle, aikoja sitten -syrjäytetylle suunnalle se kausi, jolloin se ei ole epämuodikas eikä -muodinmukainen; silloin alkaa arvostelu, joka katselee taideteosta -sekä historiallisesti että makusuuntien taistelusta hämmentymättömin -katsein; silloin on taideteoksen oikea tulikoe, josta se pääsee jälleen -ja ainaisesti nuorena, jos siinä itsessään on nuoruutta. - -Puheen ollessa muodista värien maailmassa, muistan vielä, mikä -merkitys on ollut sanoilla "maalaiskomea" ja "maalaiskorea". Niitä -ei käytetty ainoastaan sellaisista rahvaamme käsitöissä esiintyvistä -väriyhtymistä, joissa luonnollinen, terve mieltymys täytevärien -vastakohtiin iloitsee kiihkeämpien vastakohtien liiankin pirteästi -ilmenevästä loistosta, vaan ne ulotettiin jaloimpiinkin värisointuihin, -kun näitä tuli esille maalaisnaisen kutomatuotteissa. Näillä sanoilla -tuomittiin kotiteollisuuden tuotteita, jotka sitten ovat päässeet -kunniaan esteettisessä suhteessa, samoin kuin värilakeja, jotka -olivat vaikuttaneet itämaalla, Kreikan ja Rooman loistoaikoina, -keskiajan ja renessanssin taiteessa. Tiedämme kyllä, mistä tämä -puhe "maalaiskomeasta" ja "maalaiskoreasta" on tullut. Se on kaikua -siltä ajalta, joka kärsi tai oli kärsivinään värikauhua, ja joka -on laiminlyönyt entisaikojen taiteelliset muistomerkit ja sivellyt -linnojemme ja kirkkojemme maalatut katot ja seinät kalkilla ja liimalla. - -Ei kannata kuitenkaan valittaa sitä, että taiteen alalla on -muotityranniaa, sillä valitukset eivät sitä poista, ja korvauksen -saamme siitä, että tyrannin tavallisesti kukistaa toinen, joka ei -kulje edellisen jälkiä, vaan päinvastaiseen suuntaan. Ja kaiken tämän -ohessa on kuitenkin taiteen ja kauniin alalla vaikuttamassa pysyviä -lakeja, joita voidaan rikkoa, mutta ei poistaa, ja jotka ajoittain taas -pääsevät täysiin oikeuksiinsa. - -Olen edellisessä luennossa koettanut esittää eräitä näistä laeista. -Sitä täydennyslakia, josta viimeksi puhuin, huomataan noudatetun -egyptiläisten ja assyrialaisten, samoin kuin kaikkien myöhempienkin -aikojen teoksissa. Ne väriyhtymät, jotka eivät miellytä meitä, eivät -yleensä miellyttäneet heitäkään; ne värisoinnut, jotka ilahuttavat -silmiämme, ovat ilahuttaneet heitäkin. - - - - -X - -KAUNIS JA TARKOITUKSENMUKAISUUS. - - -Niin kauas kuin nyt olen ehtinyt luennoissani, olen koettanut osoittaa, -että jos, kuten sananlasku sanoo, mielestä ja mausta riippuu mikä on -kaunista, niin ei itse maku kuitenkaan riipu sattumasta, vaan seuraa -eräitä, osaksi ihmisestä itsestään ja hänen kehitysasteestaan, osaksi -myös itse luonnosta johtuvia lakeja ja periaatteita. Näitten lakien ja -periaatteiden joukosta olen huomauttanut symmetriaa ja suhteellisuutta -ja suhteellisuudesta taas kultaisen leikkauksen lakia sekä lopuksi -värien maailmassa vastakohtalakia, täydennyslakia, joka on kaikkien -täällä vallitsevien lakien pohjana. - -Taidehistoria vahvistaa näiden lakien ja periaatteiden pätevyyden -kaikkiin aikoihin ja kansoihin nähden. Ei käy kieltäminen, että -estetiikka ja taideteoria ovat astuneet tunnustettavia tulevaisuudelle -lupaavia askelia, kun niiden on onnistunut ne keksiä, vaikka ne -kuuluisivatkin niin sanoaksemme alkeellisimman kauniin alalle ja ovat -vain pohja, jonka yllä ylemmät henkisemmän, vapaamman kauneuden ilmiöt -liikkuvat seuraten toisia ja korkeampia lakeja. - -Mitä tulee taiteilijan suhtautumiseen alkeellisen kauneuden lakeihin, -voi hän kyllä olla niistä tietämätön, koska hän, jos hänellä on -luontainen taiteilijan kyky, seuraa niitä vaistomaisesti, kuten lapsi -kävelemään opetellessa noudattaa tasapainolakia ja puhumaan opittuaan -kieliopin lakeja. Jos taiteilija ne tuntee, ei niiden tärkinkään -tunteminen voi auttaa häntä luomaan arvokasta taideteosta, sillä siihen -tarvitaan lisäksi toisia ominaisuuksia, joista puhun myöhemmin. - -Mutta samalla kun täytyy tätä huomauttaa, samalla kun koe epäonnistuisi -surkeasti, jos henkilö, jolla ei ole luovaa mielikuvitusta eikä herkkää -vastaanottokykyä, koettaisi vain esteettisten lakien tuntemuksen -perusteella sommitella taideteosta -- hän saisi silloin aikaan vain -sommitelman, mutta ei elävää kokonaisuutta -- täytyy toisaalta -huomauttaa, että hänellä on hyötyä niiden tuntemisesta, etenkin -uransa alussa, koska ne voivat auttaa häntä välttämään erehdyksiä, -joihin hän muuten voisi langeta, ja keksimään syitä vikoihin, joita -hän itse huomaa tehneensä. Muistutan tässä niistä esimerkeistä, -joita edellisessä luennoissani mainitsin. Harmaat kuviot keltaisella -pohjalla saavat violetin vivahduksen, koska violetti on keltaisen -täyteväri. Pyrkiessään kankaalle toistamaan ne värit, jotka luulee -näkevänsä jäljennettävässä alkuperäisessä teoksessa, aloittelija siis -on taipuvainen kopiossaan esittämään violetilla värivivahduksella ne -kuviot, jotka alkuperäisen keltaisella pohjalla ovat harmaita, ja siten -häneltä jää saavuttamatta se värivaikutus, jonka hän aikoi toistaa. - -Alkeellisesti kauniin lakien tuntemuksella on senvuoksi oma arvonsa. -Ja sen laita on samoin kuin kaiken muunkin tiedon: sillä on oma -arvonsa itsessään. Saattaa olla hyvä toimia vaistomaisesti oikein, -luoda vaistomaisesti kiitettäviä teoksia, tietämättä kuinka tai -miksi. Mutta on inhimillisesti kauniimpaa, että taiteilija samalla -voi ymmärtäväisesti harkita, mitä on tehnyt. Renessanssin suuret -maalarit koettivat keksiä sen lait, mitä tekivät; Goethe ja Schiller -tutkistelivat sitä taidetta, jota harrastivat, runoutta, ja hakivat -sen lakeja. Shakespeare harkitsi draaman periaatteita. Vaikka heistä -ei sen takia tullutkaan parempia taiteilijoita, eivät he siitä -huonontuneetkaan. Mutta varmaa on, että he siten esiintyvät henkisesti -rikkaampina persoonallisuuksina. - -Kuten sanottu: niiden harvojen kauneuslakien tuntemus, jotka on -kokemusperäisesti voitu määrätä, ja niiden monien, joihin tätä tietä -ei päästä käsiksi, ei koskaan voi olla muuta kuin taiteen aakkosia. Se -suhtautuu luovaan taiteeseen kuin kielioppi runouteen, kuin akustiikka -ja sointuoppi musiikkiin. Kielioppi ei tee kenestäkään runoilijaa; -akustiikka ja sointuoppi eivät tee kenestäkään säveltäjää, vaikka -runoilija onkin paremmin varustettu tuntiessaan kieliopin säännöt ja -säveltäjä paremmin, jos tuntee ne aritmeettiset säännöt, joiden mukaan -soitannollisen taideteoksen alkeita voidaan mitata. - -Oikeassa sävelrunossa ei säveltäjä itse rakentele matemaattisesti -mitään, vaikka matematiikalla onkin merkityksensä sävelrunon kaikissa -aineksissa. Värillisessä mestariteoksessa maalari ei ole harkinnut -mitään matemaattisesti, vaikka jokaisella hänen käyttämällään -värillä on valovoima, jonka voi numeroilla ilmaista, ja vaikka tätä -enemmän tai vähemmän vastaavat valovärähdykset, joiden lukumäärän -sekunnissa fyysikko voi laskea. Mielikuvituksen luomat eivät ole -laskentotehtäviä, vaikka niiden samoin kuin koko luomakunnan -kaikkineen, mikä aisteillemme ilmaantuu, täytyy esiintyä määrällisenä -ja siis aineksiinsa nähden mitallisena. Rytmit, symmetriat, suhteet, -vastakohdat ovat niin sanoaksemme ne mitalliset ainekset, joita -mielikuvitus käyttää hyväkseen ja muodostelee sielullisten ja henkisten -lakien mukaan, olkoonpa puhe runosta tai säveleestä, temppelistä, -kuvapatsaasta tai maalauksesta. - -Ne lait, joista tähän asti olen puhunut, koskevat objektiivisesti -kaunista sen paikkasuhteissa ja levossa. Mutta liikunnollakin -on kauneutensa, ja tämä kauneus on suurempiarvoinen kuin levon. -Vedenpinnan väreileminen tuulessa, auringon kimmeltävässä paisteessa, -meren aaltoilu, koski, suihkulähteen vesipatsas, pilvien leijaileva -vaellus, linnun lento, hevosen juoksu viehättävät katsetta. Jo siinä, -että katseltava esine muuttaa paikkaa, tai kun se, kuten suihkulähteen -vesipatsas, pysyy alallaan, mutta tämän rajoissa ilmaisee alituista -liikettä, piilee jotakin, mikä viehättää tunne-elämäämme, sillä tämä -kaipaa määrätyissä rajoissa vaihtelua ja muutosta, koska alati samat -vaikutelmat tylsyttävät tunnehermoja uhaten sielunelämää pysähdyksellä. - -Tunne-elämälläkin on lakinsa. Tärkein näistä on niin sanottu suhdelaki. -jonka mukaan vaikutteen muuttuminen on välttämätöntä, jotta tuon -vaikutteen tietoisuuteen liittyy tunnetta, ja jonka mukaan tunteen -voima on riippuvainen muutoksen asteesta. Kun jokin sisäinen tila tulee -toisen sijalle, joutuu arvotuomiomme alaiseksi siirtyminen toisesta -toiseen ja se tunne, jonka siirtyminen herättää. - -Tästä laista, suhdelaista, on tärkeitä seurauksia, joita voidaan sanoa -toisasteisiksi laeiksi. Yksi näistä toisasteisista laeista, jolla on -ollut mitä suurin vaikutus taidehistoriassa, on tylstymislaki, jonka -mukaan jokaisella vaikutelmalla on taipumus heikentyä jatkuvaisuutensa -tai liian pikaisen toistumisensa takia. Tämän lain rinnalla, sen -luonnollisena täytteenä, on uutuuslaki, jonka mukaan kaikki uusi, -olkoon se odottamatonta tai kaivattua tai äkkiä saavutettua, herättää -eloisan tunteen. - -Muistelkaamme Xenofonia ja hänen sotilaitaan, kun he Kunaxan kentältä -palatessaan, rasittavien marssien jälkeen karujen vuoriseutujen halki, -näkevät meren siniset ulapat pyhältä Teches-vuorelta. Kun etujoukko -on noussut vuoren huipulle, päästää se meren nähdessään ilon ja -hämmästyksen huudon, jonka joukko joukon perästä toistaa sitä mukaa, -kuin he ehtivät sinne ylös. He huutavat: "meri, meri!" ja upseerit -ja sotilaat syleilevät toisiaan ilosta itkien. Muistelkaamme sitä -vaikutelmaa, jonka Stanley ja hänen miehensä saivat, kun pitkän -vaelluksensa jälkeen hämärissä aarniometsissä näkivät edessään -auringonvalaisemia kenttiä tai Tanganikan sinisen pinnan. - -Ne hyväätekevät vaikutukset, jotka matkoilla voi olla, perustuvat -uutuuden lakiin, jota matkavaikutelmat tyydyttävät, ja tylstymislakiin, -joka tällöin harvemmin pääsee vaikuttamaan. Nämä lait, tylstymislaki -ja uutuuslaki, eivät ole vaarattomia ihmisen kaikkein korkeimmille, -etenkin siveellisille harrastuksille. Ihmiselämän järjestäminen -siten, että tyytymys jokapäiväiseen ja uskollisuus ympäristöämme -kohtaan säilyy samalla kuin pirteä tunne-elämä, vaatii sen vuoksi -taitoa, jota toisten sielullisten lakien vaikutus onneksi helpottaa. -Tältä kannalta on mielenkiintoista todeta, mitä nuorekkaat kansat -vaistomaisesti ovat tehneet sitoakseen tunne-elämänsä synnyinkaupunkiin -ja synnyinseutuun ja menetelläkseen niin, että uutuuslaki näissäkin -ahtaissa rajoissa tyydytetään ja tylstymislakia vastustetaan. Siitä -johtuu se into, joka antiikin aikana koristi helleenien kaupunkeja ja -renessanssin aikana Italian kaupunkeja taiteen kauneusaarteilla, pannen -ne kaikkien nähtäviksi. Siitä se innostus, jolla valtiollista elämää -ja sen jännittäviä kysymyksiä ja pulmia käsiteltiin. Ateenalaisella ja -firenzeläisellä oli mielestään kokonainen maailma kaupunkinsa muurien -sisäpuolella tarjoomassa silmälle ja ajatukselle alituista vaihtelua. - -Missä puuttuu vaihtelua eikä esiinny muita kysymyksiä kuin -jokapäiväistä leipää koskevia, missä elämä pukeutuu vain -käytännöllisten tarpeitten pukuun ja jää kauneuden tarpeitten -tyydyttämistä vaille, siellä laskeutuu jotakin ummehtunutta, -painostavaa ja ajanmittaan tylsyttävää tunne-elämäämme. Siitä johtuu -se ilmiö, että paimentolaisheimot ovat niin työläästi voineet mukautua -turpeeseen sidotun maanviljelijän tapoihin. Toihan vaeltaminen -mukanaan vaihtelua ja aukaisi katseelle uusia näköaloja. Siitä johtuu -myös maataviljelevien kansojen, kuten keltiläisten, roomalaisten, -germaanien, halu sotaisiin seikkailuihin ja ryöstöretkiin, jotka -keskeyttivät yksitoikkoisuuden, antoivat hermoille toisen tunnelmasävyn -ja palauttivat heille jossakin määrin sen vaihtelun, joka kuuluu -paimentolaiselämään ja jota vailla paikallaan pysyvä elämä on uusien, -korkeampien etujen vuoksi. - -Näillä sanoilla olen tahtonut vain viitata liikunnon ja siitä johtuvien -muutosten merkitykseen tunne-elämälle ja sen ohessa taiteellekin. Kun -plastiikka ja maalaustaide ihmisruumiin jäsenrakennetta esittäessään -siirtyivät sitä vain lepotilassa kuvaamasta näyttämään sitä -näennäisesti liikkuvana, oli se erittäin suuri edistys. Vasta siten -taideteokset alkoivat näyttää eläviltä. - -Kaikki liikkeet eivät kuitenkaan ole kauniita. Estetiikka sanoo, -että liike on kaunis vain silloin, kun sitä katsellessa herää ajatus -moninaisen alistumisesta johonkin yhteyteen, ja kun huomaamme voiman -vaikuttavan sopusointuisesti. Mutta täten ei ole annettu tarkasti -tieteellistä määritelmää. Milloin ja millä ehdoilla huomaamme -liikkeessä ilmenevän voiman vaikuttavan sopusointuisesti, ja missä -olosuhteissa huomaamme sen yhteyden, joka hallitsee moninaisuutta, -esiintyvän liikkeessä niin, että liike tulee kauniiksi? - -Täytyy olla lakeja, jotka piirtävät määrätyn rajaviivan kauniin ja -ruman liikkeen välille, ja niitä on haettava. Alku tähän on tehty -määräämällä periaate, jota sanotaan voiman säästämiseksi. Kuvaavien -taiteiden alalla, missä liike, kun se esitetään, on vain näennäinen, -merkitsee tämä periaate, ettei esineeseen, joka näyttää olevan -liikkeessä tai paraillaan ponnistaa, saa sisällyttää suurempaa voimaa -kuin mitä pidämme välttämättömänä tuon liikkeen tai ponnistuksen -tarkoitusta varten. - -Karyatideja ja Atlaita, ihmismuotoisia pilareita ja kauluskiviä, joiden -on kannatettava suurempia tai pienempiä rakennustaiteellisia tai muita -kuormia, ei saa sovittaa sellaisten painomäärien alle, jotka näyttävät -raskaammilta kuin mitä niiden lihakset kestävät. Mitä suurempi paino -on, sitä enemmän ollaan oikeutettuja esittämään pullistuneita lihaksia; -jos kuorma on mitätön, täytyy lihasten jännitys oikaista sen mukaan. - -Olen nähnyt erään saksalaisen maalauksen paimenpojasta, joka näyttää -kulkijalle tietä joen yli. Poika seisoo hajareisin, joka lihas -jännittyneenä; rinta on pullistunut, olkapäät taaksepäin vedetyt, -kasvoilla on sankarillinen ilme, jokseenkin samanlainen, kuin -kuvittelemme Caesarilla olleen, kun hän antoi legioonilleen käskyn -mennä Rubicon-virran yli; toinen käsi puristaa lujasti paimensauvaa, -viittaava käsi on jännittynyt sormenpäitä myöten, esittäen jonkinlaista -valtiutta. Ja kaikki tuo ainoastaan näyttääkseen kulkijalle tietä -puron yli. Pojan asento ja liikkeet eivät tosin itsessään ole rumat; -mutta ne käyvät naurettaviksi, koska ne rikkovat periaatetta voiman -säästämisestä, ja taulun katseleminen käy niiden takia melkeinpä -sietämättömäksi. - -Periaatteella voiman säästämisestä on epäilemättä fysiologinen perusta. -Kuuluisat luonnontutkijat Weberin veljekset ovat kirjoituksessaan -ihmisen käynnistä sattuvin esimerkein todistaneet, että esteettisesti -kaunis yleensä on fysiologisestikin oikeata, ja että liike, joka -toimitetaan lihasvoimaa mahdollisimman vähän käyttämällä tietyn -tarkoituksen saavuttamiseksi, näyttää kevyemmältä, vapaammalta, -miellyttävämmältä ja sen vuoksi kauniimmaltakin kuin liike, joka -osoittaa suurempaa ponnistusta saman tarkoituksen takia. Jokainen -voimistelunäytös vahvistaa, että tämä huomio on oikea. - -_Herbert Spencer_ kertoo, että hän kerran eräässä tanssinäytöksessä -oli pahoillaan, kun yleisö osoitti suosiota tanssijattarelle, jonka -rumat ja väännellyt asennot olisivat ansainneet vihellyksiä. Mutta hän -huomasi samalla, että näiden rumien liikkeitten lomassa oli toisia -todella suloisia, ja juuri nämä liikkeet näyttivät ilman ponnistusta -suoritetuilta, kun jäsenet aivan kuin liitelivät ilman kannattamina. - -Voiman säästämisen periaate selittää myös, että suora viiva -ja käyrä ovat esteettisesti parempia kuin taitettu. Edelliset -muistuttavat liikkeitä, joihin käytetään mahdollisimman vähän voimaa. -Kulmiksi taittuneet viivat muistuttavat liikkeitä hetkellisine -lihasponnistuksineen, joiden takia suunta äkkiä muuttuu, ja siksi ne -ilmaisevat suurta voimanhukkaa. Senpä vuoksi pidämmekin kulmikkaita -liikkeitä rumina. - -Itsessään kovankin työn liikkeet ovat tavallaan kauniita, kun -työ näyttöä käyvän kuin leikki, kun tajuamme liikkeissä jotakin -iloista, vapaata ja kevyttä. Sepäntyö alasimen ääressä, kun se tulee -tavallaan rytmilliseksi helähtelevien vasaranlyöntien vuoksi, saattaa -esteettisesti näyttää hyvinkin komealta. Arvostellessamme liikkeiden -kauneutta tai rumuutta vaikuttavat kuitenkin myös eri mielleyhtymät, -jotka usein, vieläpä psykologisella oikeudellakin, antavat -esteettiselle tuomiolle suunnan. - -Me _selitämme_ reippaan ja kevyen liikkeen ilmaukseksi voimasta ja -liikunnon tuottamasta ilosta. Me _selitämme_ pyöristetyn liikkeen -sielun tasapainon ja sopusoinnun ilmaukseksi. Kun näemme työtä tehtävän -iloisesti ja nopeasti, ilman ankaraa pakkoa siinä tarvittavissa -liikkeissä, niin aavistamme, että voisi ehkä olla sellainenkin maailma, -missä työ ja ilo ja kauneus ovat uskollisesti rinnatusten, eivätkä -koskaan hylkää toisiaan. Muuan vertauskuva, jossa varmasti piilee -henkinen totuus, saa meidät myös ymmärtämään, että työ ja ilo yhtyvät -jumalallisessa maailmansuunnitelmassa, että synti on rikkonut yhteyden -ja että sen voi jälleen saada aikaan, mikäli itsekkyys ja siitä johtuva -sairaalloinen huomispäivän pelko väistyvät rakkauden ja luottamuksessa -Jumalaan suoritetun työn tieltä. - -Läheisessä yhteydessä voiman säästämisen periaatteen kanssa on se -perusajatus, johon fysiologia esteettisiä kysymyksiä tutkiessaan on -tullut, että meistä näyttää kauniilta se, missä yhtyy suurin määrä -vaikutelmia näkö- ja kuulohermoihimme ja vähin määrä häiriötä niissä -hermoliikkeissä, jotka eivät ole suoranaisessa yhteydessä elimellisiin -elämän toimintoihin. Edellisessä luennossa selostamani laki värien -täydennysvaikutuksesta sisältää siis erittäin vaikuttavia todistuksia -tämän fysiologisen estetiikan perusajatuksen puolesta. - -Saattaa näyttää siltä, että tällä kauniin omituisella määritelmällä on -materialistinen leima, mutta niin ei asian laita todellisuudessa ole. -Aistimemme ja elimistömme kokonaisuudessaan on luonut sama loogillinen -ja esteettinen maailmanmahti, joka on synnyttänyt henkisen olemuksemme, -ajatus- ja tunne-elämämme. - -Läheisessä yhteydessä voiman säästämisen periaatteen kanssa on myöskin -se läheinen sukulaisuus, joka vallitsee kauniin ja tarkoituksenmukaisen -välillä, sillä jos näyttää rumalta se, että päämäärä saavutetaan liian -suurilla ponnistuksilla ja voimankulutuksilla, niin se merkitsee sitä, -että epätarkoituksenmukainen, ilmestyessään sinänsä silmälle tai -korvalle eikä harkinnan tuloksena, pakostakin tuntuu meistä rumalta. -Minun ei tarvinne huomauttaa, että sinänsä tarkoituksenmukainen ja -ihmisille käytännöllisesti hyödyllinen ei ole aivan sama asia, ja -ettei meidän sovi sekoittaa sinänsä tarkoituksenmukaista siihen -tyhmänylpeään ja rajoitettuun käsitykseen, jonka mukaan se, -mikä luonnossa ei suorastaan kelpaa ravinnoksemme, juomaksemme, -vaatteiksemme, asunnoksemme tai työkaluiksemme j.n.e., sen vuoksi ei -vastaa tarkoitustaan. Aarniometsässä kasvava kukka, jota ihmissilmä -ei ole koskaan nähnyt ja joka ei mitenkään saata hyödyttää meitä -käytännöllisesti, on tarkoituksenmukainen, kun sen elimet mitä vähimmin -voimaa kuluttaen paraiten edistävät sen omaa elämää, kehitystä ja -hedelmöimistä, kun sen varsi ja lehdet ovat terveet, kun sen kupu on -sen värinen ja tarjoo sitä makeutta, joka on omiaan houkuttelemaan -puoleensa hedelmöittymistä edistäviä hyönteisiä. - -Ranskalainen esteetikko ja taidehistorioitsija _Taine_ on täydellä syyllä -tehostanut kauniin ja itsessään tarkoituksenmukaisen läheistä yhteyttä. -Jos katselemme ihmistä ruumiilliselta kannalta, niin itsestään selvää -on, että hänen luonnollisen elimistönsä täydellisyys ja elimien terveys -ovat ominaisuuksia, joilla esteettisesti on suuri merkitys. Kauniiseen, -inhimilliseen jäsenrakenteeseen, sen ihanteeseen, eivät sovellu kieroon -kasvaneet epätarkoituksenmukaisesti muodostuneet elimet, silvotut -jäsenet ja patologiset ilmiöt. Mitä paremmin jäsenrakenne näyttää -olevan muodostunut symmetrian ja suhteellisuuden lakien mukaan, sitä -lähemmäksi se tulee sellaista, mitä pidämme tyypillisesti kauniina, -mutta jos joka jäsen ja joka lihas on voimistelulla, leikillä tai -monipuolisella työllä päässyt niin lähelle tarkoituksenmukaista, että -se mahdollisimman pienellä ponnistuksella saavuttaa toiminnalleen -pannun päämäärän, suorittaen tehtävänsä helposti ja miellyttävästi, -täydentää se ruumiin fyysillistä kauneutta. - -Mutta Taine huomauttaa täydellä syyllä: "Tässä ei vielä ole kaikki. -Sielun läsnäolon -- tahdon, järjen, sydämen -- tulee aateloida -atleettiset kyvyt. Täydelliselle ruumiille antaa vasta jalo sielu -korkeimman kauneuden, -- sielu, joka ilmenee ruumiin liikkeissä ja -asennossa, pään muodossa, kasvonpiirteiden ilmeessä, ja joka ainakin -on vapaa ja terve, jollei olekaan korkea ja suuri. Mutta jos haluamme -esittää ihmisen jäsenrakennetta sen täydellisyydessä, tulee käyttää -hyväkseen sitä ajankohtaa ja sitä välitilaa, jolloin sielu ei vielä ole -alentanut ruumista toisarvoiseksi, kun ajatus vielä on toimiva, mutta -ei hirmuhallitsija, kun hengestä ei vielä ole tullut yksipuolinen, -kieroon kasvanut elin, ja kun inhimillisen toiminnan kaikkien lajien -välillä vielä vallitsee tasapaino." - -Taine osoittaa ja vahvistaa todistuksilla historiasta sen totuuden, -että mikäli kirjallisuus ja taide eri aikoina ovat harrastaneet ja -esittäneet hyödyllisiä, tarkoituksenmukaisia ominaisuuksia, joita -inhimillisellä terveydellä pitää olla ruumiillisessa ja henkisessä -suhteessa, sikäli tuo aika on luonut taideteoksia, jotka ovat eläneet -kauemmin kuin taidemuotien vaihteleva valta ja saaneet yleisen, pysyvän -merkityksen. Todellakin on onnellista, että niin on asianlaita, ja -toivon, että tulee aika, jolloin kirjallisuus ja taide täyttävät tämän -tehtävän mitä pontevimmin, koska se nyt lienee tarpeellisempaa kuin -milloinkaan ennen. - -Nykyinen suurteollisuuden aikakausi on Euroopan ihmispolven -terveydelle ja kauneudelle pelottava vihollinen. Suurteollisuus -käyttää kyllä hyväkseen voiman säästämisen periaatetta, kun on kysymys -konevoimasta ja hiilen kulutuksesta, mutta on käyttänyt periaatteen -vastakohtaa kysymyksen ollessa niistä ihmisjoukoista, joiden voimat -sillä on käytettävänään. Kahdentoista tunnin mitä yksitoikkoisin -työ tehtaissa, joissa on pilaantunut ilma, kahdentoista tunnin -yksitoikkoinen työ kehittymättömillä lapsillakin -- siitä täytyy olla -tuloksena sairaalloinen, ruumiillisesti heikko, henkisesti murtunut -ja esteettisesti kovaosainen sukupolvi. Tämä kamala, ihmisluontoon -kohdistettu pahoinpitely meni 1800-luvulla niin pitkälle, että -Englannin kaivosten ja tehtaitten omistajat voivat kerskailla, kuinka -siellä, samoin kuin maanviljelijä viisaita sääntöjä seuraten muuttaa -kotieläinten ruumiinmuotoa omien käytännöllisten tarkoitustensa -mukaiseksi, samoin vuorityö nyt oli luonut ihmiskääpiöitä, jotka -mainiosti sopivat ryömimään maanalaisissa hiilikäytävissä, ja kutomot -olivat saaneet ihmisiä, joiden raajat olivat muodostuneet kangaspuiden -käyttöön sopiviksi. - -Jos tämä olisi saanut häiritsemättä jatkua ja levitä yli maanosamme, -olisi eurooppalainen osa ihmiskuntaa kadottanut yhä enemmän sekä -elinvoimiaan että myös inhimillistä, elimellistä ulkonäköään. Mutta -valtiolla ja kunnilla on onneksi etuja, jotka eivät käy yhteen -järjestelmällisten rikosten kanssa ihmisrotua vastaan. Kuntien edun -mukaista on, etteivät sairashuoneet ja kunnalliskodit tule liian -täyteen; valtioiden etu vaatii, että kansa on puolustuskuntoinen ja -että työläistenkin lapsia voidaan käyttää sotilaina. Tältä kannalta -ovat yleinen asevelvollisuus ja siihen liittyvät jokaisen nuoren -sukupolven terveyden ja ruumiillisen kelpoisuuden tarkastukset -mannermaalla vaikuttaneet ja edelleenkin vaikuttavat paljon hyvää. -Monet harrastukset, myös puhtaasti inhimilliset ja kristilliset, ovat -heränneet ja alkaneet toimia samaan suuntaan, mutta vaara on vieläkin -uhkaava ja vaatii lainsäädäntöä, ettei se veisi Euroopan kansoja -perikatoon. - -Tanskalainen esteetikko _Wilkens_ huomauttaa syystä kyllä, että kun -aate-estetiikan edustajat, kuten Solger, Schelling, Hegel, otaksuvat -kauneuden olevan sen aatteellisessa sisällössä, mikä meistä näyttää -kauniilta, toisin sanoen kauneuden olevan aatteen ilmenemistä -aisteillemme, niin Taine sanoo vain yleistajuisemmin ja määrätymmin -samaa, väittäessään taiteen kukoistuksen ja rappion riippuneen ja -vieläkin riippuvan siitä, kuinka se on suhtautunut ihmiskunnalle -tärkeään ja hyödylliseen. - -Jos tässä "aatteella" on käsitettävä jotakin olennaista, niin ei -voi olla puheena ainoastaan muodollisia määräyksiä, kuten yhteys -moninaisuudessa j.n.e., eikä myöskään sellaisia kuin symmetria, -kultainen leikkaus j.n.e., vaan aatteellisella täytyy olla suorastaan -oleellisia määräyksiä, jollaisia ovat esim. terveys, vapaus, onni. -Kun pidämme kauniina sitä, mikä on muodostettu symmetrian, kultaisen -leikkauksen tai muiden muotoperiaatteiden mukaan, johtuu se siitä, että -ne ovat ilmauksia inhimillisen sukutyypin toteuttamisesta terveissä, -voimakkaissa, onnellisissa yksilöissä. Fechnerkin tulee samaan -loppupäätökseen. Hän lopettaa esteettisen pääteoksensa ensimäisen osan -seuraavilla sanoilla,: "Paras taiteellinen maku on se, jonka avulla -ihmiskunnalle hankitaan paras tulos. Parasta ihmiskunnalle on se, mikä -edistää sen hyvinvointia nyt ja ijankaikkisesti." - -Tarkastellessamme esteettisiä lakeja ja periaatteita joudumme kuin -vasten tahtoamme toiselle, läheiselle alalle: siveellisen ja hyvän -alalle. Kauniin suhteesta hyvään saanen tilaisuuden puhua laajemmalti -myöhemmin. Selvää on, että se, joka on esteetikko sydämeltään ja -sielultaan, ei voi seistä välinpitämättömänä sen tuhon nähdessään, -jota puhtaasti itsekkäät ja taloudelliset harrastukset ovat tuottaneet -Euroopan kansojen suurille joukoille. Niinpä on Englannin nykyään -tunnetuin ja nerokkain taidearvostelija RUSKIN asettunut työllä ja -varoillaan taistelurintamaan puolustaakseen niitä siveellisiä ja -kauneuden etuja, joita tuo käsitys ja sen häikäilemätön käytäntöön -sovelluttaminen uhkaavat tuhota. - -Se, joka rakastaa kauneutta kaikessa muussa, tahtoo tietysti ennen -kaikkea nähdä sen ensimäiset ehdot, terveyden, ilon ja voiman, oman -kansansa keskuudessa. Hänen kannaltaan esiintyy syyte olevia oloja -vastaan siinä, että suuri osa yhteiskunnan jäsenistä tarjoo nähtäväksi -huonon hoidon, riutumisen, sairauden merkkejä, jos lapset, jotka -syntyvät hänen maansa majoissa, joutuvat todennäköisesti niin elämään, -että raakuuden ja kurjuuden keskellä menettävät ruumiillisesti ja -sielullisesti saamansa kauneusperinnön. Se leima, jonka kansan suurin -osa on saanut, on kansantyyppi. Yhteiskuntaruumiin jatkuva verenkierto -kostaa myös hyvinhoidetuille jäsenille sen, mitä huonosti hoidetut ovat -kärsineet. - -Tähän tapaan käsittää todellinen kauneudenystävä asiain yhteyden ja -siksi hänen kauneudenkaipuunsa on valmis suosimaan niitä kristillisiä -ja ihmisystävällisiä yhteiskunta-oppeja, jotka vaativat henkistä -kauneutta kaikessa ja kaikille, oikeutta ja kohtuutta kaikkia kohtaan, -jokapäiväistä leipää kaikille, jotka tahtovat sitä ansaita, kaikille -osallisuutta siihen, mitä pyrkimys totuuteen ja kauneuteen on luonut, -sillä jos sellaiset opit pääsevät vaikuttamaan enemmän kuin nyt, -kasvaa niiden suojassa varmasti terveempi ja onnellisempi ja samalla -kauniimpikin ihmissuku. - - - - -XI. - -KAUNIS LUONNOSSA JA TAITEESSA. - - -Aion tässä luennossa käsitellä kysymystä, joka on ollut monen -tutkimuksen ja ajatusten vaihdon esineenä, nimittäin kysymystä -luonnonkauniin ja taidekauniin suhteesta. - -On varmaa, että taiteen olemassaolo riippuu muusta kuin sattumasta. -Kukaan ei epäile sitä, että kun taideteoksia luodaan ihmiskäsin -ja ihmissilmät nauttivat niistä, tällä ilmiöllä on perusteensa -ihmisluonteen omassa rakenteessa ja sen tarkoituksena tyydyttää -juuri tästä johtuvaa tarvetta. Kukaan ei epäile sitä, että jotakin -säännönmukaista, jotakin välttämätöntä, jotakin ihmisluonteesta -erottumatonta piilee mieltymyksessä rytmeihin, säveljaksoihin, -muotoihin ja väreihin, halussa kuvata ja asettaa silmien -nähtäviksi ne luonnon ilmiöt, jotka kiihkeimmin vetävät huomiota -puoleensa. Kansatiede, muinaistiede ja historia todistavat yhdessä -taidevaistonyleisinhimillisyyttä. Niinsanotusta peuraeläinten ajasta -kivikauden kuluessa, joka on lukemattomia vuosituhansia takanamme, -tähän päivään saakka ihmiskunta on, miespolvi miespolven jälkeen -keskeytymättä, mahdollisimman alhaisissa sivistysoloissa ja kaikkein -korkeimmissa tähän asti saavutetuissa, tuntenut tämän vaiston -vaikutusta ja samoin iloa saadessaan sitä tyydyttää. Oli aika, jolloin -luultiin, että taiteen syntyminen edellytti määrättyä, jokseenkin -korkeaa sivistysastetta. Tämä luulo on nyt täydellisesti kumottu. Olen -eräässä edellisessä luennossa maininnut muutamia sanoja niinsanotun -peuraeläinten ajanjakson alkeellisista taidetuotteista, sen aikakauden, -jolloin luultavasti hyvin laajat osat Eurooppaa vielä olivat läpi -vuoden lumen ja jään peitossa ja jolloin sen ilmastolliset olot, -eläin- ja kasvimaailma huomattavasti erosivat nykyisistä. Mutta jo -silloin oli käsiä, jotka epätäydellisillä välineillä, kovaa ainesta -käyttäen, tekivät merkillisen tarkkoja eläinpiirroksia. Uudemmat ja -vanhemmat matkustajat ovat ihmeekseen huomanneet, että n.s. villit -kansat, jotka muutoin ovat ihmiskunnan kaikkein alimmalla portaalla, -kuitenkin jossakin määrin harjoittavat taidetta ja ovat saavuttaneet -melkoisen taitavuuden. Tässä suhteessa en halua viitata eskimoihin, -grönlantilaisiin ja tshuktsheihin, napakansoihin, jotka tarkemmin -tutkittaessa ovat osoittautuneet hyvin älykkäiksi ja lahjakkaiksi -kansanheimoiksi. Olemme saaneet heiltä piirustuksia ja veistoksia, -jotka esittävät heitä itseään jokapäiväisessä elämässään kotieläimineen -ja metsästysretkillään ja joissa tavataan luonnonmukaisuutta ja -kuvattujen esineiden luonteenomaisten piirteiden esittämistä. - -Jos napaseutujen kansojen luota siirrymme päiväntasaajan tienoille, -tapaamme neekeritaiteilijoita, jotka tavallisesti humoristisen -neekeriluonteensa mukaisesti tehostavat koomillisuutta: heidän -onnistuukin vaivatta piirustuksillaan houkutella ei ainoastaan -mustia, mielellään nauravia vertaisiaan, vaan myöskin eurooppalaisia -äänekkäästi ilmaisemaan hilpeytensä. Meillä on Loango-rannikolta -neekereitten tekemiä norsunluuveistoksia, norsujen torahampaita, joita -neekeritaiteiteilijat ovat peittäneet kiekuran tapaan jatkuvilla -kohokuvilla, missä näemme koho karnevaalin helposti tunnettavia, -vaikka irvikuvattuja olentoja: neekeripäälliköitä höyhenkruunu tai -silinterihattu päässä, eurooppalaisia upseereita ja matruuseja ynnä -eläintieteilijöitä, jotka lasit nenällä ja haavi kädessä pyydystävät -perhosia. Mutta eivätpä nämä afrikalaiset kuulukaan ihmissuvun -huonoimpiin. - -Tällaisina on meidän sitävastoin pidettävä Australian alkuasukkaita -ja Etelä-Afrikan bushmanneja. Ja kuitenkin myös nämä etelämaalaiset -osaavat piirustaa melkoisen luonnonmukaisesti ja lahjakkaasti -kohtauksia jokapäiväisestä elämästään; vieläpä he usein värittävätkin -niitä piipunsavella, värimullalla ja puuhiilellä. Eräällä saarella -Australian luoteisrannikolla on tasoitetuilla vuorenseinillä mustia, -valkeita, punaisia ja keltaisia, joskus sinisiäkin maalauksia, -suunnaton luku kuvioita, jotka esittävät ihmisiä, lintuja, kaloja, -kovakuoriaisia j.n.e. Useat sukupolvet australialaisia kalastajia ovat -ne tehneet, kuluttaen vapaa-aikojaan sellaiseen leikkiin. Samoin on -bushmannienkin alueella kallioita, joiden kyljissä tavataan satoja -heidän kuvioitaan, joko maalattuja tai kiveen uurrettuja. - -Tämä on esitetty todistukseksi taidevaiston yleisyydestä, sen -esiintymisestä kulttuurielämän syntymiselle epäsuotuisimmissakin, -melkein toivottomissa oloissa. - -Olen aikaisemmin huomauttanut, että lasten varhain heräävä -piirusteluhalu myös todistaa taidevaiston olemassaoloa, sen -alkuperäistä riippumattomuutta älyllisestä kehityksestä, johon se vasta -sivistyskansojen keskuudessa lähemmin liittyy. - -Jos joku kysyisi, mitä taide oikeastaan hyödyttää, kuuluu lähin, -sinänsä oikea, mutta ei tyydyttävä vastaus niin, että taide, tyydyttää -erästä ihmissielun vaistomaisista tarpeista. Ne meistä, joilla on -erikoisia taipumuksia tähän suuntaan, tuntevat iloa saadessaan -jäljitellä sellaista, mikä kiinnittää heidän mieltään, ja me muut -iloitsemme katsellessamme, mitä he ovat saaneet aikaan. Tästä ilosta -luonnonkansat ovat täysin tietoisia, ja ne pitävät taidettaan, miten -alkeellista se lieneekin, hyvin suuressa arvossa. - -Erään ranskalaisen lähetyssaarnaajan, joka muutama vuosi sitten -oleskeli Pohjois-Kanadassa, kutsui muuan eskimopäällikkö kerran -kotiinsa. Hän suostui kutsuun, teki eskimon kanssa monen päivän -vaivalloisen matkan ja oleskeli pari vuorokautta tämän ummehtuneessa -ja ahtaassa huvimajassa. Eskimo oli pahoillaan, kun ei voinut -tarjota vieraalleen mitään, josta tämä voisi nauttia. Vieraskäynti -oli siis epäonnistunut. Mutta ennenkuin he erosivat, oli isäntä -kuitenkin keksinyt ja suorittanut jotakin, mikä hänen mielestään -vierasta huvittaisi ja mihin tämä varmaankin panisi arvoa. Se oli -piirustus, näyte hänen taiteestaan, niin sanoaksemme siemaus siitä -ilonlähteestä, joka on tarjona kovaosaisillekin kansoille eikä jäädy -napamaittenkaan elämää vihaavassa pakkasessa. Ranskalainen oli kyllin -älykäs ja hienotunteinen osatakseen panna arvoa lapsekkaan piirustuksen -merkitykseen tässä suhteessa. - -Mutta jos nyt kysymykseen, mitä hyötyä taiteesta on, lähinnä on -vastattava, että se on ilontuoja, koska se tyydyttää ihmissielun -vaistomaista tarvetta, niin saattavat nekin, jotka tunnustavat tämän -vastauksen pätevyyden, huomauttaa, että tämän ilon täytyy vähentyä ja -vaistomaisen tarpeen käydä yhä vähemmän tuntuvaksi sitä mukaa kuin -kulttuuri kohoaa ja luonnonkauniin tajuaminen voimistuu. Aikamme -realistisine mielenlaatuineen taipumattomana ennakolliseen mietiskelyyn -huomaa muka yhä selvemmin, että taidevaisto on jäljittelyvaisto, -matkivan kuvaamisen halu, ja että jäljittelevää alkukuvaa ei tavata -tietoisuuden syvyydestä, vaan se näyttäytyy ympärillämme, -- että -alkukuva, toisin sanoen, on meitä ympäröivä luonto. - -Ainakin kuvanveistosta, asetelmakuvista, muotokuvista ja -maisemamaalauksista, joilla on niin erinomaisen suuri merkitys -nykyaikaisten sivistyskansojen keskuudessa, voi varmasti väittää, -että ne eivät ole muuta kuin luonnon jäljennöksiä, meitä ympäröivän -todellisuuden matkimista, ja että niiden arvo riippuu matkimiskyvyn -varmuudesta ja korkeudesta. - -Mutta luontohan esittää kaunista niin ihanana, ettei taide koskaan -voi sitä saavuttaa. Missä on se sivellin, joka osaa kuvata luonnon -valovaikutelmat, ilmaperspektiivit, autereet, kangastukset, valot ja -varjot sellaisina kuin ne äärettömän hienoine vivahduksineen ovat? -Missä ne väriaineet, jotka voisivat jäljitellä luonnon omia kimmeltäviä -värileikkejä? Kenen käsi voisi maalauksen paikallaan pysyville -piirteille antaa sen näennäisen liikunnon, joka on liitelevillä -pilvillä tai auringonsäteillä, kun nämä seuloutuvat läpi puunlatvain -värisevän lehvistön, taikka pellon viljalla, kun se tuulessa huojuu? - -Ainakin äskenmainittuihin taidelajeihin nähden on päivänselvää, -ettei taidekaunis saata kilpailla luonnonkauniin kanssa, että -taidejäljittelyn tehtävä on epätoivoinen, että se on etukäteen tuomittu -kärsimään tappion. Kun silmä, kuten kulttuuri-ihmisen, on teroittunut -ja yhä teroittuu näkemään luonnon kauneutta, mitä iloa sillä lopuksi -saattaisikaan olla noista enemmän tai vähemmän epäonnistuneista, mutta -kuitenkin _aina_ epäonnistuneista yrityksistä matkia jäljittelemätöntä? - -Näitä epäilyksiä ja vastaväitteitä on kuulunut etenkin meidän -päivinämme; niinpä on kirjallisuuden alalla esiintynyt se vaatimus, -että runon tulee heijastaa varsinaista kouraantuntuvaa todellisuutta -ympärillämme, olematta muuta kuin kuvastin, joka uskollisesti esittää -minkä esineen hyvänsä, ja tämä vaatimus on saavuttanut vastakaikua -taiteenkin alalla, kun väitetään, että se olemukseltaan on vain luonnon -jäljittelyä ja on sitä korkeammalla asteella, mitä paremmin sen -onnistuu matkia esikuvaansa ja pysyä siinä kiinni. - -Missä määrin tässä vaatimuksessa lausuttu mielipide on oikea ja -sisältää täydellisen käsityksen taiteen luonteesta, siitä ilmaisen -pian oman kantani. Mutta otaksukaamme hetkeksi, että se on oikea, ja -tarkastakaamme, mitä näin edellyttäen voimme sanoa taidekauniin tai -itse taiteen puolustukseksi. Sillä taiteen olemassaoloa täytyy silloin -tosiaankin puolustaa. Ne, jotka selittävät sen tarkoituksen olevan -vain jäljittelyn, ahdistavat tosiasiassa, vaikka tavallisesti sitä -tietämättä tai tarkoittamatta, taiteen olemassaolemisen oikeutta. -Katselkaamme siis, voiko hyökkäystä torjua tämän edellytyksen kannalta. - -Jos taiteen olemus ja tehtävä on luonnon jäljitteleminen, luonnon -kuvaaminen sinänsä eikä mitään muuta, ja jos edelleen on totta, mitä -ehdottoman matkimisolettamuksen ja naturalismin kannattajat väittävät, -ettei nimittäin taidekaunis saata olla muuta kuin luonnonkauniin -heikkoa jälkikuvausta eikä taidetosi muuta kuin luonnontoden heikkoa -heijastusta, niin on, mikäli minä saatan käsittää, yksi ainoa syy, -joka voi todistaa taidekauniin olemassaoloa ja taiteellista toimintaa, -sillä mitäpä muuta varten kannattaisi laatia heikkoja jäljennöksiä -jäljittelemättömästä ympärillämme leviävästä alkuperäisestä -kauneudesta? Esitän nyt tämän syyn. - -Jo Herakleitos, muinainen kreikkalainen filosofi, lausui, että kaikki -virtaa, että maailma on kuin kohiseva virta, jossa kaikki muodot -ja kaikki yksityiset olennot syntyvät, kiitävät ohi ja katoavat, -antaakseen sijaa toisille yhtä katoaville ilmiöille. Kaikki, jopa -sekin, mikä meistä näyttää kestävimmältä, on katoavaista. Ei ole yhtään -niin lujasti rakennettua linnaa, ettei se lopuksi sortuisi raunioiksi, -eikä mitään niin valtavia raunioita, etteivät niiden kyklooppiset -kivijärkäleet rapautuisi ja lopulta hajoaisi tomuksi. Ei ole niin -vahvoja vuoria ja alppeja, ettei jokainen auringonsäde ja sadepisara -vaikuttaisi niiden muuttumiseen. Ja kuinka katoavainen onkaan ihmiselo -ja vielä katoavampia saamamme vaikutelmat, vaikka niiden joukossa onkin -sellaisia, joita pidättäisimme niin kauan kuin mahdollista? - -Näemme edessämme kukoistavan ihmisolennon, joka näyttää meistä olevan -jopa Afroditen tai Heben, Apollon tai Eroksen luonnollinen, elävä -esikuva. Kenties tuo nainen tai mies on muutaman päivän kuluttua -kadonnut elävien parista; joka tapauksessa tämä kaunis ilmestys on -muutaman vuosikymmenen päästä kuihtunut, hautaan kallistuva. Meille -rakkaat kasvonpiirteet muuttuvat joka vuosi, ja voi tapahtua, että -äiti pitkän eron jälkeen tuskin tuntee poikaansa, jonka piirteet hän, -kun tämä hänen luotaan lähti, uskollisesti on säilyttänyt muistissaan. -Useimmat meistä rakastavat kotia, jossa olemme syntyneet, ja luonnon -ympäristöä, missä olemme kasvaneet ja lapsina leikkineet. Jonkun vuoden -kuluttua tämä koti voi olla maan tasalla ja sen ympäristö muuttunut -melkein tuntemattomaksi. - -Luonto esiintyy silmissämme alituisesti vaihtelevana: aamu on kaunis -omalla, ilta omalla tavallaan. Meidät yllättää joskus valaistus, mikä -tekee luonnon ympärillämme ylimaailmallisen ihanaksi; jonkun minuutin -kuluttua pilvi peittää auringon, ja vaikutelma on kadonnut. Tahtoisimme -niin mielellämme pelastaa tuosta ohiliitävästä ilmiövirrasta ne, jotka -meille on tehnyt rakkaiksi niiden kauneus tai läheinen suhde meihin ja -omiin vaiheisiimme. - -Tässä on vain yksi apu: taide. Sekään ei kykene ikuistamaan, mutta voi -kuitenkin yksilön eliniäksi säilyttää sen, minkä jälleen näkeminen -tuottaa hänelle iloa tai lohdutusta. Se saattaa jättää säilyttämänsä -tulevalle sukupolvelle, monille tuleville sukupolville, ehkäpä -vuosituhansille. Se voi toistaa marmorissa tai väreillä niiden -miesten ja naisten kasvonpiirteet, jotka ovat saavuttaneet kansansa -kunnioituksen ja sijan sen aikakirjoissa. Se saattaa kiinnittää -kankaalle muiston haihtuvista kauneuden ilmiöistä, joita aurinko, valot -ja varjot maisemaan levittävät. Se vaikuttaa omalla alallaan samaa -kuin historia, runous ja kirjallisuus omallaan, kun ne kiinnittävät -muistiin vaihtelevat maailmantapaukset, aikojen eri mielialat, toinen -toisensa syrjäyttävät ajatusrakennelmat ja jättävät ne historian -muistotemppeliin. Taide ja kirjallisuus merkitsevät samaa kuin -muistikyky yksilölle. Taide säilyttää sukukunnan kauneusaistimukset -polvesta polveen; kirjallisuus sen ajatukset, teot ja vaiheet. - -Tämä on matkimisolettamuksen ja puhtaan naturalismin kannalta ainoa -pätevä syy, jonka vuoksi taiteella on olemassaolon oikeus. Samalta -taholta saattaisi ehkä vielä esittää toisenkin syyn, mutta toisaalta se -on jo johdonmukaisen naturalismin ulkopuolella. Tämä toinen syy on se, -että taide saattaa katselijalta poistaa kaikenlaista epämiellyttävää, -mikä usein häiritsee luonnonkauniin nauttimista. Luonnonkauniin voivat -häiritä esim. ilkeät soista tai äsken lannoitetuilta pelloilta nousevat -höyryt; sitä voi häiritä liiallinen auringonpaiste tai hikoilu, -verenhimoinen hyttysparvi tai lörpöttelevä toveri. - -Taidekauniilla on ainakin se etu luonnonkauniin rinnalla, etteivät -moiset häiritsevät satunnaisuudet liity siihen, vaikkakin on -myönnettävä, etteivät lörpöttelevät seuralaiset ole niinkään -harvinaisia taidekokoelmissa. Tämä toinen syy, kuten sanottu, ei -kuitenkaan käy täysin yhteen äärimmäisen naturalistisen sotahuudon -kanssa, joka kuuluu näin: "Me tahdomme todellisuutta nahkoineen -päivineen, täydellistä todellisuutta, minkäänlaisitta lisittä tai -vähennyksittä." - -Edellisessä syyssä on sitävastoin järkeä, mutta se antaa taiteelle, -etenkin maisema- ja muotokuvamaalaukselle, vain armonaikaa ennen -hirttämistä. Luonnontieteitten tukema valokuvaus edistyy yhä. Ehkä -tulee sekin päivä, jolloin valokuvaus kykenee tavoittamaan luonnon -valot ja varjot vielä paremmin kuin nyt ja samalla kiinnittämään -luonnon värit puhtaammin kuin meidän värisekoituksemme. Mitä muuta -voisivat silloin tehdä nuo taiteet, maisema- ja muotokuvamaalaus, -kuin kuolla, jos näet edellytetään, että naturalismi on oikeassa. -Johdonmukaiset naturalistit tunnustavat itsekin, että nyt mainitut -taidesuunnat ovat silloin käyneet turhiksi ja saavat astua hautaan. Ne -taas, jotka tietävät, ettei taide ole yksinomaan luonnon matkimista, -vaan sitäpaitsi jotakin muuta, uskovat, että ne jäävät silloinkin -elämään ja hyötyvät sellaisesta taitekohdasta. - -Naturalismi ei ole taiteessa uusi ilmiö. Sitä oli olemassa jo vanhojen -helleenien aikana, jolloin ihanteellisuudella oli taiteessa sellainen -kukoistus, jonka vertaista tuskin on nähty ja joka aiheutui siitä, -että ihanteellisuus silloin oli saanut alkunsa terveestä ja tarkasta -luonnontutkimuksesta, niinkuin kukan kupu kehittyy varteen, joka juhtaa -sitä ravitsevaan juureen. Naturalismin katkismus ei myöskään ole -erikoisen uusi. Sen on kirjoittanut Diderot, kuuluisa encyklopedisti, -joka oli Ranskan vallankumouksen uranuurtajia kirjallisuuden alalla, ja -niin mahtava mies kuin Goethe on kääntänyt sen saksaksi liittäen siihen -mielenkiintoisia reunamuistutuksia. - -Ensimäinen kappale Diderotin katkismuksessa kuuluu: "Luonto ei tee -mitään virheellistä. Jokaisella olennolla, olkoon se kaunis tai ruma, -on syynsä, ja kaikkien elävien olentojen joukossa ei ole yhtään, joka -ei olisi aivan sellainen kuin sen täytyy ja tulee olla." - -Goethe huomauttaa, että lauseen ollakseen oikea täytyisi kuulua -seuraavalla tavalla: "Luonto ei tee mitään epäjohdonmukaista. -Jokaisella olennolla, olkoon se kaunis tai ruma, on omat määräävät -syynsä, ja kaikkien tuntemiemme elimellisten olentojen joukossa ei ole -yhtään, joka ei olisi sellainen, joksi se vallitsevien olosuhteiden -alaisena olisi voinut tulla." - -Diderotin ja Goethen lausuntojen ero on seuraava: Edellinen väittää, -että jokainen olento on sellainen kuin sen _täytyy_ ja _tulee olla_. -Siitä seuraa, että taide ei milloinkaan saa korjata luontoa, Goethe -taas sanoo, että kaikki olennot _eivät_ ole sellaisia, kuin niiden -_tulisi_ olla, vaan sellaisia, joiksi ne ovat _voineet_ tulla. Sekä -Diderot että Goethe sisällyttävät luonnon toimintaan jotakin, mikä -pyrkii tyypiksi, pyrkii johonkin, minkä _täytyy_ ja _tulee_ olla. -Mutta ne eroavat siinä, että luonto Diderotin mukaan aina saavuttaa -tarkoituksensa, saavuttaa aina sen tyypin, jota se haluaa, olkoon se -kaunis tai ruma. Goethen mukaan luonto ei aina saavuta tarkoituksiaan -olentojen muodostukseen nähden, koska luonnolla on muitakin lakeja ja -tarkoituksia kuin ne, jotka koskevat muotojen oikeaa suoritusta. - -Luonnossa liikkuu loppumaton joukko syitä ja vaikutuksia. Olento, -joka syntymästään oli aiottu sellaiseksi, mitä pidämme kauniina, voi -joutua kosketukseen jonkin syyryhmän kanssa, joka ei tarkoita sen -olennon säännöllistä kehittelyä, ja siten tulee tämä epämuodostuneeksi, -esimerkiksi taudin tai kovan, jotakin sen osaa vahingoittavan iskun -tähden. Mutta kun yksi elimistön osa kärsii, kärsivät toisetkin. -Niitä elimistön sisäisiä voimia, jotka muuten olisivat kehittäneet -sen terveeksi ja muodoltaan oikeaksi, täytyy luonnon ainakin osittain -käyttää vahingoittuneen osan parantamiseksi, jolloin muut elimistön -osat menettävät enemmän tai vähemmän näitä voimia, ja niiden kehitys -häiriintyy. Olennosta ei silloin tule sitä, miksi se alkuaan oli -aiottu, -- sitä, joksi sen olisi pitänyt tulla, vaan ainoastaan se, -mikä siitä tällaisissa olosuhteissa _saattaa_ tulla. - -Toinen pykälä Diderotin naturalistisessa katkismuksessa kuuluu näin: -"Jos olisimme selvillä syistä ja seurauksista, emme taiteilijoina voisi -tehdä muuta parempaa kuin esittää olennot sellaisina kuin ne ovat. Mitä -täydellisempiä jäljittelyt olisivat, sitä tyytyväisempiä voisimme olla -taideteokseen." - -Goethe, huomauttaa tämän johdosta, että Diderot sekoittaa taiteilijan -ja luonnontutkijan tehtävät. Todella hän tekeekin taiteen korkeimmaksi -päämääräksi kuvien laatimisen kasvi- ja eläintieteellisiä, anatomisia -ja fysiologisia oppikirjoja varten, samoin kuin niitä tarvitaan -patologian esittäessä haavoja ja vammoja. Luonnon täydellinen -jäljitteleminen on mahdotonta; taiteilijan tehtävä ei ole mahdottomuus. -Hänen on esitettävä ilmiön pinta ja tästä kaikki, mikä kykenee -viehättämään henkistä ja aistillista luontoamme, koska se esittää -meille jotakin eloisaa, voimakasta, luonteenomaista, herttaista tai -kaunista. Jos hän samalla esittää jotakin, mikä sinänsä on rumaa, -ei se johdu siitä, että hän pitää kaikkea luonnossa sellaisena -kuin sen tuleekin olla, vaan siitä, että hän ehkä tarvitsee ruman -vastakohtaa tehostaakseen kauniin vaikutelmaa. Jos hänen on pakko, -niinkuin muotokuvamaalarin usein on, esittää rumia kasvonpiirteitä, -on hänen velvollisuutensa olla muuttamatta niitä, mutta samalla, jos -mahdollista, keksiä niissä jotakin henkistä, älyllistä kauneutta, edes -jonkun verran viisautta, huumoria ja hyvyyttä ja sovittaa ne sellaiseen -valaistukseen ja ympäristöön, joka voi jossakin määrin vaikuttaa -sovittavasti. - -Diderot jatkaa: "Sanomme ihmisestä, jonka näemme kulkevan ohi, että -hänellä on esim. huono vartalo. Meidän turhanpäiväisten sääntöjemme -mukaan hänellä onkin sellainen, mutta jos arvostelisimme häntä -luonnonmukaisesti, olisi tuomiomme toinen. Sanomme kuvapatsaasta, -että sen suhteet ovat kauniit. Niin kyllä meidän turhanpäiväisten -sääntöjemme mukaan; mutta mitähän luonto sanoisi?" - -Diderot lähtee tässä siltä näkökannalta, että ihmisen tunne-elämällä -ja esteettisellä rakenteella ei ole luonnon kanssa mitään -tekemistä. Tosiseikka on kuitenkin, että ihminen koko sielulliselta -ja ruumiilliselta olemukseltaan on sen luonnon lapsi, jota hän -taiteilijana jäljittelee, ja ettei esteettisellä arvostelulla luonnon -ilmiöistä ole mitään muita sääntöjä kuin ne, jotka ovat syntyneet -meissä itsessämme, ja joita taide on kaikkina aikoina sovelluttanut. -Ihmisen esteettiset aistimukset ovat sen kauneuselämän tuotteita ja -kaikuja, joka käy luomakunnan läpi, ja ne esteettiset säännöt, joita -hänen on onnistunut keksiä, esim. värien vastakohtalait, osoittautuvat -samalla luonnonlaeiksi. - -Ei ole syytä pitemmälti syventyä Diderotin naturalistisissa mietteissä -vallitsevaan käsitteiden sekaannukseen. Koska sama sekaannus on -jälleen nykypäivinä tullut esille ja levinnyt, saa se ymmärrettävän -syynsä ja sovittavan selityksensä siitä, että naturalismi sisältää -vastalauseen toiselle äärimmäisyydelle: -- sille, joka kuvittelee, -että sen lyhyen tuttavuuden jälkeen luonnon kanssa, joka jollakulla on -taideoppilaana voinut olla, ei luonnolta enää ole mitään opittavaa, -vaan saadaan kaikessa rauhassa työhuoneen seinien sisällä muistin ja -opittujen sääntöjen avulla luoda sellaista taidekaunista, mikä voittaa -luonnonkauniin. - -Luonto on yhtä välttämätön kuin tyhjentymätön taiteen nuorennuslähde. -Jos taide kääntyy pois luonnosta, luopuu se oman elämänsä pääehdosta. -Ei kukaan taiteilija ole niin kypsynyt, niin täydellistynyt ja -suuri, ettei hänen olisi pidettävä itseään luonnon oppilaana ja aina -kuunneltava sen opetuksia, joista hänellä on aina jotakin hyötyä. - -Mutta mitäpä saattaisi odottaa oppilaalta, joka tukahuttaisi kaikki -omat tunnelmansa, kaikki omat makutaipumuksensa, koko sisäisen -itsenäisyytensä, ollakseen vain opettajansa jäljittelyä? Taiteilija, -jos kukaan, tarvitsee kaiken synnynnäisen alkuperäisyytensä, ja -oppilaaltakin vaaditaan jonkun verran itsenäisyyttä. Luonnon jäljittely -on taiteen perusehtoja, mutta ei sen päämäärä. Kuvaavien taiteitten -tarkoituksena on virkistää, ilahuttaa ja jalostaa sielunelämäämme -sillä, mitä se meille näyttää. - -Jos taiteilija, kuten Feidias ja Rafael tai maisemamaalauksen suuret -mestarit, on senluontoinen, että hän pääsee tähän päämäärään sillä, -mitä me sanomme ihannoimiseksi, on se hänen oikeutensa, etenkin kun -todellinen ihanteellisuus ihannoi luonnon vain luonnon itsensä avulla, -tunkeutumalla syvemmälle sen luonteeseen, taiteilijan ja luonnon -sielun niin sanoaksemme mystillisellä yhtymisellä. Jokainen pysyvästi -arvokas maisemamaalaus siis jäljittelee kappaletta ulkonaista luontoa, -mutta samalla se on kaikua inhimillisestä sieluntunnelmasta; se on -eroittamattomasti yhtynyttä luonnon ja sielun elämää. - -Taideteoksessa taiteilijan sielu puhuu katselijan sielulle ja sanoo -sellaista, mitä katselija itse luonnon kanssa seurustellessaan saa -siltä kuulla vain eräinä sydämellisimpinä hetkinä. Taiteilija ei ota -luonnosta esille mitä hyvänsä. Mahdollisesti ei luonnossa ole mitään, -josta ei voisi tehdä hyvää taulua, mutta sillä ehdolla, että aihetta -käsittelee taiteilija, jonka sielu on sen kanssa myötätuntoisessa -vireessä. Kanervanummi voi tällä ehdolla olla esteettisesti yhtä -miellyttävä kuin alppimaisema; kappale maantietä, missä näkyy märkiä -pyöränjälkiä, vettä hevosen kavioitten syvennyksissä ynnä aita ja -pensaita taustana, saattaa tällä ehdolla olla yhtä arvokas kuin suuri -näköala lahtineen ja veteen kuvastuvine kallioineen. Mutta vain -sillä ehdolla, että katselija tajuaa yksinkertaisessa, näennäisesti -vaatimattomassa aiheessa ulkonaisten seikkojen onnistuneen jäljittelyn -ja samalla onnistuneen heijastuksen siitä, mikä on sisäistä: -sielullisen tunnelman. - -Vaikkapa siis luonto kaikissa ilmenemismuodoissaan voikin sopia -kuvattavaksi, ei oikea taiteilija kuitenkaan ota aiheekseen mitä -hyvänsä näkemäänsä, vaan semmoista, minkä hän tuntee olevan -sopusoinnussa luomishalunsa ja mielensä kanssa. Hän ei myöskään -tunne olevansa orjallisesti sidottu siihen, mitä näkee, vaan hän -valitsee. Saattaa olla lukemattomia yksityiskohtia, joita hän ei halua -tarkalleen toistaa, koska niiden yksityiskohtainen kuvaaminen riistäisi -huomion siitä, minkä hän tuntee olevan kuvattavassaan pääasiana. Hän -valitsee siis eikä ainoastaan maalauksensa aihetta, vaan valitsee -yksityiskohtienkin joukosta ne, jotka teoksensa puitteissa haluaa -esittää, huolehtien toisista ja jättäen viisaasti harkiten toiset -syrjään. - -Tällä valitsemisella hän on jo osoittanut sitä itsenäisyyttä, -joka hänelle kuuluu suuren opettajansa, luonnonkin, edessä. Hän -on näin valitessaan jo sillä alalla, jota äärimmäinen, orjallinen -naturalismi ei voi sovittaa _omaan_ periaatteeseensa: "luonto -nahkoineen päivineen, vähentämättä tai lisäämättä." Ja jos otamme -huomioon, mitä mainitunlaiseen valitsemiseen sisältyy, kosketamme -jo niitä sielullis-esteettisiä lakeja, jotka vähitellen ovat -luoneet idealistiseksi nimitettävän suunnan. Sillä valinta tapahtuu -sielullisten lakien mukaan, jotka taiteilijassa vaikuttavat, hänen -tarvitsemattaan kysyä, kuinka ne vaikuttavat tai mitkä ne ovat. - -Miespolvien läpi ulottuvien luonnontutkimusten ja sielullisten lakien -mukaisen valinnan avulla on syntynyt helleeninen taideidealismi ja -kaikki muu todellinen taideidealismi. Todellinen idealismi ei ole muuta -kuin valinnalla ja vaistomaisesti oikealla valintamaulla hienostettua -realismia, ja tämä idealismi ei ainoastaan ole sovussa realististen -suuntien kanssa, vaan edellyttää ja vaatii olemassaolonsa takia, että -sen ohella on myöskin realistisia suuntia. - -Seuraavassa luennossa käsittelen tätä aihetta tarkemmin ja osoitan, -että vaikka taidekauniin onkin mahdoton kilpailla luonnonkauniin -kanssa, on taas taidekauniilla eräissä suhteissa ominaisuuksia, jotka -tekevät taiteen välttämättömäksi ja sisältävät korvauksen siitä, mitä -se vain jäljittelevänä toimintana ei kykenisi meille lahjoittamaan. - - - - -XII. - -LUONNONTUTKIMUKSEN MERKITYS. - - -Edellisessä luennossa lausuttiin muutamia sanoja matkimisvaiston -merkityksestä taiteen synnylle ja matkimisvaistolle sukua olevan -kuvaamisen ja luonnontutkimisen merkityksestä taiteen kehitykselle. - -Jäljittelevän kuvaamisen, luonnontutkimuksen, merkitys on tosiasiassa -sellainen, ettei se ole välttämätön taiteelle ainoastaan sen -alkuasteella tai yksityiselle taiteilijalle vain hänen opintovuosinaan. -Kaikkien menneiden vuosisatojen taide on sitä tarvinnut, kaikki tulevat -tarvitsevat sitä myöskin. - -Helleeninen taru kertoo jättiläisestä Antaioksesta, joka -painiskellessaan Herkuleen kanssa sai uusia voimia, heti kun -kaatuessaan kosketti äitiänsä maata. Tämän tarun voi sovittaa eräisiin -kuvaaviin taiteisiin, plastiikkaan ja maalaustaiteeseen, mikäli on puhe -niiden suhteesta luonnontutkimukseen, tämä kun aina on se maaperä, -josta suurimmankin mestarin tulee hakea uusia voimia, ja samalla se -oikaisija, jonka avulla eksynyt ajansuunta voidaan saada järkiinsä. - -Jäljittely, luonnontutkimus terästää katsetta ja opettaa -taiteenharjoittajaa hallitsemaan taidelajinsa esityskeinoja ja -saavuttamaan sen teknillisen taidon, jota vailla ei voida ratkaista -mitään taiteellisia tehtäviä. Jäljittely, luonnontutkimus vaikuttaa -virkistävästi siihen kuvamaailmaan, joka ihmissielussa liikkuu. Asian -laita onkin todella niin, että meillä on sielussamme kokonainen -kuvamaailma ja että nämä kuvatkin näyttelevät suurta osaa taiteessa. -Ne ovat ulkoapäin, aistimiemme kautta, tulleet sieluumme ja pysähtyvät -sinne, muistin säilyttäminä. Mutta niiden värit kalpenevat yhä, ja -piirteet käyvät yhä epäselvemmiksi. - -Se seikka, että muistikuviemme värit yhä kalpenevat, että niiden -ääriviivat käyvät yhä epämääräisemmiksi, ei riipu yksistään muistin -kykenemättömyydestä niitä säilyttämään. Se johtuu eräästä sielullisesta -menetelmästä, jolloin yleistävät ja abstraktiset mielteemme muuntavat -niitä aivan kuin sulautuen yhteen niiden kanssa. Niinpä esim. -tuhansista näkemistämme tammista tai kuusista, pysyy jokainen, johon -huomiomme on ollut kiintyneenä, muistissa lyhyemmän tai pitemmän ajan, -vuosia, kuukausia, minuutteja tai sekunteja, mutta kaikki vaikutelmat -kokoontuvat ennemmin tai myöhemmin yhdeksi ainoaksi muistikuvaksi, -jonka ääriviivat ovat hämärät ja joka kangastelee mielikuvituksessa -sillä hetkellä, jolloin kuulemme yleisnimen "tammi" tai "kuusi". - -Kun kuulemme sanat mies, nainen, lapsi, asunto, kirkko, katu j.n.e., -herättää jokainen näistä sanoista oman muistikuvan, joka ei vastaa -ainoaakaan näkemistämme miehistä, naisista, lapsista, asunnoista, -kirkoista tai kaduista, vaan jotakin epämääräistä, ääripiirteiltään -häilyvää, joka kaavamaisena, abstraktisena kuvana liittyy sanan -herättämään yleiseen käsitteeseen mies, nainen, lapsi, asunto -j.n.e. Asian laadusta johtuu, että näitä kaavamaisia kuvia on aivan -mahdoton esittää taiteellisesti, mutta ennenkuin ne ovat ehtineet -epämääräisyytensä äärimmäiselle asteelle, voi taide kyllä käyttää niitä -ja on usein niin tehnytkin, kun se on tahtonut säästää itseltään ja -luullut voivansa olla ilman luonnontutkimusta. Silloin on kankaalla -saatu nähdä kaavamaisia tai tyypillisiä tammia, kuusia, palmuja -yksilöllisten sijasta, vieläpä miehiä, naisia ja lapsiakin, joilla -selvästi on pikemmin kaavamainen kuin yksilöllinen leima. - -Lasten ensimäiset kuviopiirrokset ovat aina kaavamaisia. Lapsen kynän -kuvaama mies tai nainen voi olla kuka mies tai nainen hyvänsä. Samoin -voi lapsen piirtämä puu olla mikä puu tahansa. Nuoressa päässä on -jo tapahtunut abstrahoimista muistikuvien keräytyessä kaavamaisiksi -kuvioiksi, joita lapsi piirtää paperille. - -Kun jokin taidesuunta on joutunut vanhuutensa asteelle, tulee se -lapseksi jälleen ja menettelee kuten lapsi. Se jäljentää _aus der Tiefe -des Bewusstseins_, se kopioi tietoisuudessa häilyviä, kaavoiksi tai -usvaksi häipyviä muistikuvia ja aateloidakseen sellaisen menetelmän se -on suvainnut sanoa näitä muistikuvia aatteiksi ja omaa toimintaansa -idealismiksi, vaikka sen suunnan oikea nimi olisikin schematismi. - -Tällaista rappeutumista vastaan on vain yksi keino: harras -luonnontutkimus. Ja luonnontutkimuksen merkitys ei ole ainoastaan -siinä, että se terästää silmää ja asettaa teknillisen taidon -ratkaistavaksi yhä uusia innostavia tehtäviä, vaan myös siinä, että -se antaa muistikuviemme sisäiselle maailmalle uutta väriloistoa ja -selväpiirteisyyttä ja tekee niistä mielikuvituksen muokattavaksi -sopivaa ainesta, jota ilman taide ei ole voinut luoda mitään suurta, -mitään kaikille sukupolville arvokasta teosta. - -Helleeninen taide on korkeimmassa kukoistuksessaan idealistista -taidetta, mutta luonnontutkimusta ei ole koskaan harrastettu -innokkaammin eikä pidetty suuremmassa arvossa kuin silloin. Luonnon -jäljitteleminen kuvaamisessa oli helleenien mielestä niin välttämättä -yhtynyt taiteen luonteeseen, että heidän etevimmät ajattelijansa, kuten -Plato tai Aristoteles, sanoivat taidetta mimeettiseksi, jäljittelyyn -perustuvaksi. Mutta tähän he tietysti lukivat myöskin ja ensi sijassa -sieluntiloja ja henkistä elämää jäljittelevän kuvaamisen, mikäli -sitä voi ulkonaisesti havaita. Jos sana jäljittely otetaan toisessa, -karkeammassa ja naturalistisessa merkityksessä, orjallista kopioimista -tarkoittavana, niin onhan taiteita, kuten rakennustaide ja musiikki, -jotka eivät ole ollenkaan tai ainoastaan sivuseikoissa ovat siinä -mielessä mimeettisiä. Ja jos naturalistit ajattelisivat hiukankaan -selvästi, työntäisivät he ne pois taiteitten sisaruspiiristä. - -Mitähän esim. musiikissa on, jota voisi ulkonaisessa naturalistisessa -merkityksessä sanoa jäljitteleväksi? Tarjoohan luontokin kyllä -musiikkia, satakielen, rastaan ja muiden siivellisten luonnonlaulajain, -puhumattakaan aallon raikkaasta kuiskeesta rannalla ja tuulen suhinasta -metsässä. Mutta voisiko kenenkään päähän todella pälkähtää, että -inhimillisen musiikin menestys riippuu niiden matkimisesta, että Haydn, -Mozart, Beethoven tai Gounod voidakseen täyttää kutsumuksensa yhtä -herkeämättömän ahkerasti ja jännitetyn tarkkaavasta tutkivat satakielen -tai rastaan laulua, kuin kuvanveistäjän ja maalarin on tutkittava -elimellisten olentojen muotoja tai jonkin maiseman valon ja varjojen -leikkiä? - -Jos myös musiikin on jäljiteltävä jotakin, jos senkin tulee -harjoittaa luonnontutkimusta, niin se jäljittelee itse inhimillistä -tunne-elämää sen eri mielialoissa, vaikkapa omasta puolestani epäilen, -voiko tässä puhuakaan jäljittelemisestä. Musiikki saa herätteensä -tunnemaailmastamme ja vaikuttaa siihen, mutta tämä on jotakin muuta -kuin sen jäljittelemistä. Tunteiden ja sävelten dynamiikan välillä -vallitsee salaperäinen sukulaisuus, mutta ei jäljittelysuhdetta. Ja -jos inhimillinen musiikki onkin syntynyt luonnonäänien vaikutelmista, -eivät ne kuitenkaan ole sen esikuvia, yhtä vähän kuin rakennustaide -esikuvinaan tutkii luonnollisia vuorenrotkoja. - -Kun siis huomaamme, että on olemassa taiteita, joilla ei ole mitään -tai hyvin vähän tekemistä luonnonjäljittelyn kanssa, voisi helposti -saada sen käsityksen, joka todella on lausuttu ja sovellettu -abstraktisen idealismin eli schematismin kannattajien puolelta, -ettei luonnontutkimus ole ensi sijassa tärkeä myöskään plastiikalle -tai maalaustaiteelle, vaan on ainoastaan tarpeellinen pedagoginen -valmistusaste näiden taiteiden harjoittamista varten. Voi olla -mielenkiintoista tietää, mitä entisaikojen sekä suuret että pienet -taiteilijat ovat tästä ajatelleet. - -Ensiksi lapsekas todistus keskiajalta. Speyerissä oli 1,200-luvulla -taitava kivenhakkaaja, joka oli tehnyt itselleen keisari Rudolfin -marmorisen kuvan. Kuka vain oli nähnyt keisarin ja katseli kuvaa, -huomasi, että marmorikuva oli hämmästyttävästi keisarin näköinen. -Kuvan luoja oli käyttänyt kaikki tilaisuudet tutkiakseen hänen -kasvojensa piirteitä ja kiinnittänyt muistiinsa kaikki niiden rypyt -ja uskollisesti kuvannut nekin. Patsas oli monta vuotta hänen -kodissaan Speyerissä. Mutta kun taiteilija sai kuulla, että vuodet -olivat uurtaneet vielä useampia vakoja keisarin kasvoihin, lähti hän -Elsassiin, missä keisari silloin oli, hankki tilaisuuden katsella -häntä tarkasti ja palasi sitte kotiin hakatakseen marmoriin nuo äsken -keksimänsä rypyt. Kuva asetettiin sitten keisarin haudalle. - -Sen laatija halusi, ettei sen kerran saavutettu näköisyys haihtuisi -vuosien kuluessa. Kuvan tuli vanheta keisarin mukana. Hänen -käsityksensä taiteesta ja sen tehtävästä oli epäilemättä perin -yksipuolinen ja mahdoton johdonmukaisesti seurattavaksi, mutta -Saksan suurin, uskonpuhdistuksen aikuinen taiteilija, Albrecht -Dürer, oli melkein samaa mieltä selittäessään: "Tiedä, että mitä -lähemmäksi luontoa ja elämää kuvauksessasi pääset, sitä parempaa ja -taiteellisempaa on työsi", ja Leornardo da Vinci, joka on kirjoittanut -tutkielman maalaustaiteesta, vaatii, että taiteilijan on tehtävä -sielunsa ja työnsä aivan kuin luonnon kuvastimeksi. Mutta hän lisää -sen, mitä Dürer piti tarpeettomana huomauttaa, koska sen pitäisi olla -itsestään selvää, että taiteilijan aiheenvalinta on vapaa, ja että hän -on velvollinen valitsemaan sellaisia aiheita, jotka näyttävät hänestä -arvokkaimmilta ja parhailta. Valitessaan taiteilija ei ole luonnon -orja, vaan sitä arvosteleva mies, joka tuomitsee oman esteettisen -perusluonteensa mukaan ja pitää arvossa inhimillisen olemuksen -aatteellisia vaatimuksia. - -Niin käsitti asian kreikkalainen ajattelija Aristoteleskin. Hän ei -vaatinut taiteelta puhdasta, vaan _puhdistavaa_ luonnon jäljittelyä. -Ja sen mukaan toimi Italian renessanssin mainioin maalari Rafael. Hän -kirjoitti kerran eräälle ystävälleen, että hänen, voidakseen luoda -madonnan, on täytynyt nähdä monta kaunista naista; näiden muistikuvat -sulautuvat sitten hänen sielussaan yhdeksi ainoaksi naiskuvaksi, jonka -piirteet ja muodot hän esittää. - -Näissä Rafaelin sanoissa on ilmaistuna idealismin koko salaisuus ja -samalla oikean idealismin suhtautuminen luonnontutkimukseen. Tutkimatta -useita todellisuuden hänelle suomia esimerkkejä, joissa oli jotakin -hänen madonnalle haluamaansa kauneutta, hän ei olisi voinut toimittaa -mitään. Sellaisen tuominen esille "tietoisuutensa syvyydestä" ei olisi -voinut pälkähtää hänen mieleensä. Mutta hänen tietoisuutensa syvyydessä -vallitsi esteettisiä lakeja, joiden mukaan hän saattoi valita niistä, -mitä näki, hyväksyä toisia, hylätä toisia, ja joiden mukaan hän voi -sulattaa yhteen valitsemansa piirteet yhdeksi ainoaksi eläväksi -kuvaksi, niin että tässä oli täydellistä se, mihin luonnossa vasta -pyrittiin, ja mikä siellä oli saavutettu vain osaksi, eri henkilöissä. - -Idealistinen estetiikka on oikeassa sanoessaan, että taiteilijan tulee -olla vapaa luontoon nähden, että hänen tulee menetellä arvostellen -eikä orjallisesti totellen suhteessaan siihen. Mutta samalla tämä -estetiikka selvästi tehostaa sitä, että taiteilijain tuomitessaan on -noudatettava tuomarin velvollisuutta tutkia esillä olevan asian kaikkia -yksityiskohtia ja ratkaista se sen mukaan kuin ne suhtautuvat siihen -lakikirjaan, joka hänellä on inhimillisen olemuksensa esteettisessä -rakenteessa. Tämä estetiikka on oikeassa lausuessaan, että taiteilijan -tulee hallita luonnolta saamaansa aineistoa ja painaa siihen hengen -leima, jos se samalla tehostaa, että tällaiseen hallitsemiseen kykenee -vain lakkaamatta tutkimalla luontoa. Ilman tätä huomauttamista ovat -idealistisen estetiikan julistamat totuudet väärinkäsityksen vaarassa, -joutumassa suosimaan laiskuutta, joka syrjäyttää opinnot, luottaakseen -mielikuvitukseen, sekoittaa mielikuvituksen kuvat meissä liikkuviin -muistin kaavamaisiin kuviin ja mielellään sanoo sitä idealismiksi. - -Tämä vaara ei ole osoittautunut vain kaukaiseksi uhkaukseksi. On ollut -aikoja, jolloin taiteilija on esiintynyt ihmeellisenä nerona, osaten -vaatimattomin opinnoin ja pienin ponnistuksin sielustaan loihtia esiin -kauniimman ja korkeamman maailman kangastuksia kuin sen, joka meitä -ympäröi. Näin hän on tehnyt hetkinä, jolloin tuosta korkeammasta ja -ihanammasta maailmasta saatu innoitus on ottanut hänet valtoihinsa. - -Omasta puolestani uskon kyllä, että on olemassa korkeampi ja kauniimpi -maailma kuin se, jonka arkipäiväisten puuhiemme ohella näemme -ympärillämme; uskon, että tarvitaan sielullisessa rakenteessamme -piilevien ihanteellisten pyrkimysten kehittämistä, jotta tuo korkeampi -kauneus meille ilmestyisi; uskon, ettei kauneus riipu yksin siitä, -_että_ näemme, vaan myöskin siitä, _kuinka_ näemme; ettei se riipu -ainoastaan tarkastelluista esineistä, vaan myöskin katselevien silmien -laadusta ynnä siitä sielusta, joka ottaa vastaan aistimien välittämät -vaikutelmat. Uskon vielä, että taiteen kuten monella muullakin alalla -on valittuja sieluja, taiteellisia neroja, jotka helpommin kuin muut -pääsevät osallisiksi kauneuden ilmestyksistä. Mutta tämä suurempi -helppous ei suinkaan edellytä vähempää työtä; se edellyttää päinvastoin -palavaa työintoa, koska tämä vielä lisäksi terästää katsetta, antaa yhä -enemmän kykyä hallitsemaan ainetta ja tekniikkaa, suo tunkeutua yhä -syvemmälle luonnon kauneudenrikkauteen, kun taiteilija seurustelussa -luonnon kanssa muuttuu sen ystäväksi ja uskotuksi. - -On hyvin tavallinen kokemus, että ne kiireesti maalatut kuvat, joita -sanotaan harjoitelmiksi, usein ovat parempia kuin se maalaus, jonka -esitöiksi ne olivat aiotut. Se ei olekaan kummallista. - -Tanskalainen taidehistorioitsija, _Julius Lange_, joka on äskettäin -tutkinut tätä seikkaa, huomauttaa, että taiteilija harjoitelmaa -laatiessaan on todellisuuden edessä kasvoista kasvoihin, että hänen -täytyy tuokiossa koota voimansa, kiinnittääkseen kankaalle kuin -yllättämällä enimmän miellyttäneen häipyvän ilmiön; sillä häipyvä on -sielunilme ihmisen kasvoilla, häipyviä maiseman sielunilmeet: valon -ja varjon leikit, jotka eivät koskaan palanne juuri sellaisina kuin -taiteilija sillä hetkellä ne näkee ja mieluimmin haluaisi kuvata. -Siitä, sanoo Lange, johtuu harjoitelman loisto, tuoreus, voimakas maku, -jota asiantuntija pitää suuremmanarvoisena kuin kaikkein huolellisinta -suoritusta. Tähän verraten on maalauksen valmistaminen työhuoneessa -vain samaa kuin ruuan uudelleen keittäminen. Työhuoneessa tulee -esitykseen enemmän tasaisuutta ja kaikinpuolista valmiutta, niin että -se voidaan täyskelpoisena ruokana tarjota suurelle yleisölle ja ottaa -kodin koristeeksi. Silloin voi keittotaidon sääntöjen mukaan myös -lisätä joitakin uusia mausteita, jotta maku kävisi mehevämmäksi ja -pirteämmäksi, mutta mitäpä se kaikki auttaa? Mehu ja voima haihtuvat -kuitenkin kovin helposti. Kuten Kierkegaard on huomauttanut, on -sielussa sellainen laki, että välittömiä vaikutelmia ilmiöistä ei voi -toistaa niiden menettämättä tuoreutta ja voimaa. - -Mitä maisema- ja laatumaalaukseen tulee, vie tällainen edellytys -siihen johtopäätökseen, että taiteilijain olisi parasta jättää sikseen -atelieerityö ja pysyä harjoitelmissa. Nämä ovat tältä näkökannalta -varsinaisia taideteoksia, ja atelieerityö, jolloin ensimäiset elävimmät -vaikutelmat menevät hukkaan, jäisi turhaksi, vieläpä vahingolliseksi. - -Ei käy kieltäminen, että tämä johtopäätös on kumoamaton, jos lähdemme -siltä kannalta, että välitön luonnonjäljittely on taiteen kaikki -kaikessa. Lange, joka hylkää tämän mielipiteen, keksiikin senvuoksi -pelastuksen atelieerityölle siinä, mitä hän tahtoo nimittää muistin -taiteeksi, siinä taiteessa, joka ottaa vastaan ja käyttää, ei -ainoastaan välittömiä, vaan välillisiäkin luonnonvaikutelmia, nimittäin -muistikuvia, joiksi häipyneet vaikutelmat sielussamme muodostuvat. - -Minun ei tarvitse huomauttaa, kuinka täynnä vaaroja se alue on, -jolle taide täten astuu, ja Lange itsekin mainitsee niitä. Tämän -luennon alussa olen niihin viitannut. Mutta se on minun mielestäni -ja taidehistorian todistuksen mukaan myöskin se alue, missä taide on -saavuttanut ylevimmät voittonsa ja missä uusia voittoja on epäilemättä -tulossa. Lange huomauttaa, että taide ei ole vielä oppinut kaikkea, -mitä sen tulisi oppia aikakautemme suurelta ja monessa suhteessa -käänteentekevältä keksinnöltä: valokuvaukselta. Tämä opettaa meille -ensiksikin, että se, mitä ennen pidimme taiteen suorittamana -mukailuna todellisuudesta, ei vastaakaan todellisuutta. Valokuvauksen -vaikutuksesta on todellisuuden vaatimus saatu tarkemmin määritellyksi -kuin ennen. - -Ottakaamme esimerkki: Amerikalainen Maybridge tarvitsee vain -viidestuhannesosan sekuntia ottaakseen valokuvan ja kiinnittääkseen -levylle kaikki silmillemme näkymättömät liikunnon vaiheet. Nähtyään -hänen valokuvansa selitti kuuluisa maalari Meissonier, että hänen oma -esityksensä nelistävistä hevosista ei ole virheetön, vaan että sen -tilalle on saatava toinen, vähemmän sovinnainen. - -Mutta toiseksi valokuvaus opettaa, että taiteessa on paljon sellaista, -mikä on vierasta valokuvaukselle, nimittäin inhimillisen tunteen, -inhimillisen tarkoituksen ja tahdon ilmauksia. Tässä onkin taiteella -ominainen voimansa, kun se taas ei milloinkaan saata kilpailla -valokuvauksen kanssa todellisuuden toistamisessa. - -Tämä Langen väite ei tosin vielä pidä täydellisesti paikkaansa, -sillä maisemamaalaus esittää melkoisessa määrässä luonnon värileikin -kauneutta, mihin valokuvaus toistaiseksi ei kykene, vieläpä -maisemamaalaus ilmaisee myös valot ja varjot tarkemmin kuin valokuvaus, -koska näet se tapa, kuinka luonnonvärit tulevat valokuvassa esille, -väärentää maiseman varjostuksen. Sininen, spektriväreistä tummin, -lähenee valokuvassa valkoista, kun taas valovoimaiset punainen -ja keltainen, samoin kuin vihreäkin pyrkivät mustiksi. Mutta ei -liene kaukana se päivä, jolloin valokuvauksen onnistuu esittää -luonnonesineitten väritkin niin rikkain vivahduksin ja niin tarkasti, -että sellainen on taiteelle mahdotonta, ja kun se on tapahtunut, jäävät -maisema-, muotokuva-, vieläpä laatumaalauskin turhiksi, ja niillä, -kuten naturalistit väittävät, ei ole muuta tarkoitusta kuin ulkonaisen -totuuden ilmaiseminen. Mutta ne jäävät elämään tämän käännekohdan -jälkeenkin ja hyötyvät siitä, jos ne samalla ovat ilmauksia -inhimillisestä mielialasta ja tahdosta, etenkin tahdon pyrkimyksestä -ihanteellisuuteen. - -Olemalla itse persoonaton tehostaa valokuvaus, että taiteessa -on jotakin persoonallista ja subjektiivista. On hämmästyttävää -kuulla, että muuan Itä-Aasian kansa, älykkäät japanilaiset, jo -kaksisataa vuotta sitten olivat tästä selvillä ja kirjoittivat -siitä paikkansapitäviä mietteitä. Niinpä on eräs japanilainen -taidearvostelija huomauttanut, että perin luonnonmukainen maalaus -saattaa olla aika ikävä, jolloin katselija pysyy sen edessä -kylmäkiskoisena. Maalauksessa täytyy siis olla jotakin muuta kuin vain -tuo luonnonmukaisuus, jos se mielii olla vähänkin arvokas taideteos. -Japanilaisesta on arvotonta ja lapsellista kerätä liian paljon -yksityiskohtia maalaukseen. Taiteilijan, sanoo hän, tulee käyttää -arvostelukykyään jättämällä syrjään kaikki tarpeeton ja tarkoitettua -vaikutusta ehkäisevä. Ne japanilaiset, jotka ovat tutustuneet -eurooppalaiseen taiteeseen sen nykyisessä vaiheessa, huomauttavat, -että niin sanottu todellisuuden vaatimus, joka omissa rajoissaan -on paikallaan, on tullut raskaaksi ikeeksi eurooppalaisen taiteen -niskoille ja estää tunteen, neron ja mielikuvituksen vapaita liikkeitä, -joiden täytyy olla mukana, ettei todellisuus kävisi kuivaksi ja lopulta -sietämättömäksi. - -Naturalisti on kyllä tästä tietoinen ja siksi voi sattua, että hän -tämän tuntien tarttuu keinoihin, jotka ovat myrkkykeinoja taiteelle -ja taidetta harrastavalle yksilölle: saattaa tapahtua, että hän -mielenkiintoa herättääkseen ja ikävyyttä poistaakseen turvautuu -aistillisiin houkutuskeinoihin, tai että hän ottaa ruminta ja raainta -mitä luonnossa on, huomiota herättääkseen ja mainituksi tullakseen. -Tapahtuupa vielä useammin, että hänestä tavallaan tulee yksinkertaisten -viekoittelija, joka koettaa saada suosiota samoin keinoin kuin -keskinkertainen näyttelijä, kun tämä lähestyy näyttämön reunaa ja -katseella ja kädenliikkeellä houkuttaa itselleen kättentaputuksen. - -Taidetta ei tee taiteeksi luonnonjäljittely, vaan tyyli. Von Kirchmann -määrittelee tyylin siten, että se on niiden eri momenttien kokoomus, -jotka saavat määräyksensä taiteilijan omasta persoonallisuudesta. - -Luontoa jäljittelevä, tyyliä vailla oleva taiteilija on valokuvaaja, -joka on joutunut väärälle uralle. Taiteilijan tyyli ilmenee siinä, -kuinka hän kehittää muotoja, ryhmittää, värittää, kaikessa siinä, -missä luonteenomainen käsityspohja voi tulla ilmi. Täyden elämän saapi -taideteos vain persoonalliselta käsitystavalta, joka ilmenee tyylissä. -Mitä suurempi taiteilijapersoonallisuus on, sitä helpommin tunnettava -hän on teoksissaan ja ehkäpä enimmin niissä, joita samalla ihailemme -mitä syvällisimmän luonnontutkimuksen tuloksina. Suuren taiteilijan -tyylissä ilmenee hänen oman persoonallisuutensa rinnalla sen kansan ja -ajankohdan luonne, johon hän kuuluu. - -Tyyli näyttäytyy muotoainesten valinnassa ja siinä, kuinka eri määrässä -tehostetaan kaunista sen eri vivahduksissa, ylevää tai pelkästään -kaunista, ihanteellista tai luonteenomaista! Mutta tyylissä on aina -jokin määrä vapautumista pelkästä todellisuuden matkimisesta; siinä on -aina vapaudenjulistus sellaista luonnossa esiintyvää vastaan, jonka -kuvaaminen taideteoksessa olisi tarpeetonta sen tarkoitukselle tai -vahingollista sen tarkoitetulle vaikutukselle. - -Loistava esimerkki siitä, mitä tyylittely merkitsee, on Feidiaan -korkokuva Parthenontemppelin friisissä; se esittää juhlakulkuetta, -Panathenaia-juhlaan kuuluvaa, joka vuosittain pidettiin Ateenassa, -ja jonka tarkoituksena oli olla jonkinlaisena inhimillisen jalouden -ja kauneuden riemusaattona. Asian laadusta johtuu, ettei Feidias ole -voinut täysin luonnonmukaisesti kuvata tätä kulkuetta. Hän on ottanut -sen todellisuudesta vain kauneimmat ja luonteenomaisimmat ainekset, -ja koska kulkueella oli uskonnollinen merkitys, ei hän epäröinyt -antaessaan näitten todellisuudesta otettujen nuorten tyttöjen, -poikien, nuorukaisten ja jalkamiesten, ratsastavien nuorukaisten, -nelivaljakoiden ja uhrieläinten lähestyä päämäärää, missä kaksitoista -Olympon jumalaa heitä odottaa. Näitten korkokuvaan piirrettyjen -olentojen suuressa joukossa ei ole yhtään, joka ei miellyttäisi asennon -ja muotojen kauniilla luonnollisuudella. Luonnontutkimukseen nähden -huomaamme, että tässä on olemassa tavaton määrä ennen hankittuja -tarkkoja ulkonaisen todellisuuden huomioita. Ja kuitenkin vallitsee -tässä täydellinen vapaus eikä näy jälkeäkään siitä orjallisesta -pakosta, jonka n.s. todellisuudenkuvaus laskee orjiensa hartioille. - -Ennenkuin Feidias niiden avustavien taiteilijoiden kanssa, jotka -muovailivat nuo korkokuvat, aloitti työnsä, oli hän mielikuvituksessaan -nähnyt ja järjestänyt kaikki, mitä hän tässä tahtoi esittää, arvioinut -kokonaisuuden ja joka yksityisen kuvion merkityksen, paikan ja -vaikutuksen katselijan silmään ja poikennut n.s. todellisuudesta juuri -niin paljon kuin tarvittiin saavuttaakseen kaikkein yksinkertaisimmilla -keinoilla taideteoksensa tarkoituksen: ilahuttaa sen kauneudenrikkauden -näkemisellä, jota hänen kansassaan ruumiillisesti oli, ylistää -isänmaata ja sen sivistystä, jalostaa kansaa tällaisen teoksen -katselemisella ja lahjoittaa jälkimaailmalle, ei suinkaan orjallisen -tarkkaa, vaan henkisesti todellisen ja oikean käsityksen Panathenaian -juhlakulkueen luonteesta ja Ateenan kansan luonnonlaadusta ja -sivistyksestä. - -Jos, kuten toivon, se päivä tulee, jolloin kuvaava taide saa nykyistä -suuremman merkityksen julkisessa elämässä, niin tulee myös tyylin -vaatimus taas yhtä tuntuvaksi kuin luonnontutkimusten vaatimus, ja -molemmat vaikuttavat jälleen sopusointuisesti yhdessä. Ja tässä tyylin -vaatimuksessa onkin atelieerityön oikea merkitys. Jollei atelieerityö -mieli olla muuta kuin yritys neljän seinän sisällä harjoitelmien -johdolla jäljitellä luonnontodellista ja kaikkia sen moninaisia -jäljittelemättömiä muotoja ynnä valojen, varjojen ja värien loistoa, -on sen harjoittelemisella tuskin enää pätevää aihetta, sillä siitä -puuttuu pakostakin paljon harjoitelmien välittömyydestä, tuoreudesta -ja myös teknillisestä reippaudesta ja taituruudesta. Mutta nämä -atelieeritöitten vajavaisuudet voidaan hyvinkin korvata niillä -ominaisuuksilla, joita taiteilija rauhallisessa atelieerityössä saattaa -sisällyttää teoksiinsa omasta sielullisesta persoonallisuudestaan, -mielikuvituksestaan, joka vapaasti yhdistelee hänen muistikuviaan, -ja tunnelmistaan, jotka valavat jotakin helposti käsitettävää, mutta -kuitenkin sanomatonta hänen kuvaamaansa ulkonaiseen todellisuuteen. - -Niiden maalausten, joilla ei ole kumpaakaan ansiota, ei harjoitelman -objektiivista luonnonvoimaa eikä tunnelman ja mielikuvituksen -subjektiivista tarmoa, myönnetään ennemmin tai myöhemmin olevan meille -yhdentekeviä. Häviöön tuomitut n.s. mielikuvitukselliset maisemat -saavat kerran takaisin oikeutensa. Niillä kedoilla ja järvillä, niissä -lehdoissa ja niillä kukkuloilla, joita ne esittävät, saa taiteilijan -mielikuvitus silloin taas temmeltää yhtä vapaasti kuin runoilija luo -mielikuvituksestaan luonnonseutuja, niinkuin Shakespeare on tehnyt -"Kesäyön unelmassa" ja Goethe Kyöpelinvuorella tai Farsalan kentillä. - -Tällaisissakin mielikuvituksen luomissa maisemissa voinee varmaankin -esiintyä, kuten Feidiaan korkokuvissa, mitä hartainta luonnontutkimusta -ja siten saatua täydellistä tekniikan hallitsemista. Sellaisina -ne ovat täysin oikeutettuja luonnonmukaisuudenkin kannalta, koska -luonnonvapaudella ei tarkoiteta orjuutusta kaiken luonnossa esiintyvän -satunnaisen ja sielunelämällemme yhdentekevän alaiseksi. - -Taiteen tulee muuten olla yleinen kirkko, missä kaikki nämä suunnat -voivat rauhassa ja sovussa palvella samaa jumalallista estetiikkaa, -joka käy maailmankaikkeuden läpi tavaten vastakaikunsa ihmisen -kauneudenkaipuussa. Pyhän haudan kirkossa Jerusalemissa syttyy -toisinaan tappelu kreikkalais- ja roomalaiskatolisten välillä. -Taiteen temppelissä pitäisi olla rauhallista. Siellä on kaikilla -taiteentunnustuksilla alttarinsa. - - - - -XIII. - -IDEALISMI, SKEMATISMI, REALISMI, NATURALISMI. - - -Edellisissä luennoissani olen huomauttanut sitä merkitystä taiteen -syntymiselle, sitä tärkeyttä taiteen elämälle ja tuoreudelle, mikä -on luonnontutkimuksella, luonnon jäljittelemisellä. Mutta samalla -olen osoittanut, ettei taide milloinkaan täysin suorita tehtäväänsä -ainoastaan luontoa jäljittelemällä, että jos sillä, kuten naturalistit -sanovat, ei olisi mitään muuta tehtävää, olisi sen laita perin -huonosti, siliä sen antamat ulkonaiset todellisuuden jäljennökset -eivät milloinkaan voi olla täydellisesti luonnonmukaisia, eivät voi -toistaa täysin vastaavalla tavalla luonnon valoja ja varjoja, eivät -saata ilmaista esteettisesti vaikuttavia liikkeitä luonnossa, kuten -auringon heijastusta ja kuvaimia liikkuvassa vedessä, pilvien kulkua, -lintujen lentoa, viljan aaltoavia liikkeitä tuulessa samalla ja yhtä -vaikuttavalla tavalla kuin ne luonnossa näemme. - -Selvää on myös, että jos naturalistit olisivat oikeassa, ei eräille -aloille, joilla kuvaavat taiteet ovat saaneet korkeimpia voittojaan, -kuten uskonnollinen, mytologinen ja historiallinen plastiikka ja -maalaustaide, olisi koskaan astuttu. Selvää on lopuksi myös, että -kahdelta niin arvokkaalta taiteelta kuin rakennustaiteelta ja -musiikilta kiellettäisiin taiteen nimi, koska niillä suurissa ja -olennaisissa piirteissään ei ole mitään luonnosta jäljiteltävää. Olen -osoittanut, että naturalistinkin täytyy valita aiheensa, tehostaa -jotakin ja syrjäyttää muuta, pitää eräitä yksityiskohtia tärkeämpinä -ja laiminlyödä toisia, siis suhtautua siihen todellisuuteen, jota hän -tahtoo jäljentää, arvostellen, hyväksyen ja hyljäten, ja että hän -siten tuomitsee omat periaatteensa, panee työhönsä jonkun verran omaa -mieltään ja makuaan, siis subjektiivisuuttaan ja persoonallisuuttaan -ja täten itsetiedottomasti astuu askeleen tuomitsemaansa suuntaan, -nimittäin ihannoimiseen päin. - -Olen koettanut myös osoittaa ihannoimista vastaan nostettujen -huutojen syyt. Meille kaikille sattuu sellaista, että käytämme -samaa sanaa monissa merkityksissä, emmekä tällöin tee kyllin selvää -eroa näiden merkityksien välillä. On n.s. idealismia, joka täydellä -syyllä tuomitaan kelvottomaksi: se valeidealismi, jota nimitän -_skematismiksi_, ja jota kuvailin viime luennossa -- se suunta, joka -pitää luonnontutkimusta vain taiteen kasvatusopillisena valmisteluna. -Kun kerran on jättänyt taakseen muutamat ahkeroiden vietetyt -oppilasvuodet, niin saattaa, arvelevat tämän suunnan edustajat, luoda -uutta _aus der Tiefe des Bewusstseins_, ja silloin syntyy kaavamaisia -maisemia kaavamaisine ilmoineen ja värivaikutelmineen; silloin luodaan -kaavamaisia ihmishahmoja kaavamaisissa asennoissa ja kaavamaisesti -puettuina j.n.e. Realismi ja naturalismi olivat pohjaltaan oikeutettuja -tämän vastavaikutuksia. Naturalismista sellaisenaan en halua enempää -puhua. Olen osoittanut sen omia ristiriitoja ja sen seurauksia, jotka -riistäisivät taiteelta olemassaolon oikeuden tai parhaassa tapauksessa -sallisivat sen toistaiseksi elää sen valokuvaustaiteen sijaisena, jonka -tulevaisuus meille ehkä lahjoittaa, ja joka muka meille toimittaa -luonnon värileikeistä uskollisemman esityksen kuin sivellin ja värit. -Sitävastoin lienee paikallaan tarkastella lähemmin _idealismia_ ja -sen oikeutusta koskevia kysymyksiä, sen ansioita ja heikkouksia sekä -niitä väärinkäsityksiä, joita sen nimeen liittyy. Haluan tässä kohden -tulla toimeen esimerkeillä, mikäli se on mahdollista, lausumatta -mielipidettäni abstraktisin lausein. - -Wienissä oli 1860-luvulla päätetty kaupungin puistoon pystyttää -kuvapatsas kuuluisalle säveltäjälle Franz Schubertille, eräälle -romanttisen musiikin nerokkaimmista edustajista. Ne, jotka olivat -kuulleet hänen sävellyksiään ja ihastuneet niihin, kuvittelivat häntä -mielellään kookkaaksi, kauniiksi mieheksi, jonka piirteissä oli jotakin -haaveilevaa. Sellainen hän valitettavasti ei ollut. Rahoja patsaan -pystyttämiseksi oli kuitenkin koottu, ja kolme etevää kuvanveistäjää, -yksi Münchenistä, toinen Roomasta, kolmas Wienistä, saivat toimekseen -laatia luonnoksen. Kun luonnokset oli saatu, huomattiin, että -müncheniläinen taiteilija -- hänen nimensä oli Wiedemann -- kuvasi -Franz Schubertin ulkonaisen olemuksen sellaiseksi kuin se todella -oli: karkeasti muovaeltu ruma ruumis, lihava ja turpea, kasvot niin -sanoaksemme rasvaiset, tukka epäjärjestyksessä, irstailijan huulet, -tylppänenä, jolla komeilivat suuret silmälasit, jokseenkin huonosti -sopiva puku, johon kuului myös korviin asti ulottuva kaulus. - -Kun Wiedemannin luonnos esitettiin tarkastuslautakunnalle ja -Schubertin hyvin tuttu, pyöreävatsainen hahmo tuli näkyviin, valtasi -tarkastajat nauruja suuttumus. Mutta taiteilija ei ollut ainoastaan -ottanut huomioon Schubertin ruumiillista olemusta. Hän oli myös -tahtonut esittää hänen sielullisen ihmisensä innoituksen hetkellä, -ehkäpä juuri silloin, kun laajalti tuttu "Ständchen" syntyi hänen -sielussaan. Mutta tässäkin suhteessa Wiedemann oli noudattanut kovaa -todellisuutta ja esittänyt Schubertin sellaisena kuin hänen sanotaan -noina hetkinä olleen: miettivänä, peukalolla ja etusormella pidellen -nuuskahyppysellistä, jolla nenää palkittaisiin, kun mieleen johtunut -sävel olisi alkanut aivoissa selvitä. - -Tämä luonnos hylättiin. Pitäisikö Wienin nähdä Schubertinsa, saisiko -jälkimaailma nähdä hänet sellaisena, pronssiin valettuna, tuon miehen, -jolla oli niin hienosäikeinen, syvällinen sielunelämä? Palkittaisiinko -jumalallista laulajaa, saksalaisen laulun sielua, suloisimman ja -hartaimman tunnemystiikan edustajaa niin innoittavalla tavalla, että -hänen katoava puolensa, hänen epäsuhtainen tomumajansa, josta kohtalon -oikun vuoksi oli tullut hänen sopusuhtaisen henkensä vankila, olisi -kaikkien nähtävänä, katoamattomaan pronssiin valettuna jälkimaailmaa -varten, juuri kuin tuo tomumaja olisi ollut oikea Franz Schubert? -Tyytymättöminä tehtiin tämä kysymys, ja siihen vastattiin kieltävästi. -Wiedemannin luonnos siis hylättiin. - -Wienin asukkaat eivät vielä olleet kylliksi perehtyneet -todellisuusvaatimuksen salaisuuksiin, halutakseen katsella -nuuska-annostaan odottavaa tylppönenää silmälaseineen, pyöreätä vatsaa -ja karvakaulusta ikuistettuina pronssiin ja varustettuina nimellä: -FRANZ SCHUBERT. - -Otettiin sitten esille toinen, wieniläisen kuvanveistäjän Pilzin -luonnos. Tässä oli vartalo oikeassa plastillisessa asennossa, -poimutellussa puvussa, innoitusta henkivin kasvonpiirtein. Veistokuvana -se teki edullisen vaikutuksen, mutta voi! siinä ei voitu tuntea yhtään -todellisen Frans Schubertin piirrettä. Niistä, jotka olivat tunteneet -hänet ja pitäneet hänestä, vaikka hän olikin ruma, oli tämä kuva vieras -ilmiö. - -Kolmaskaan luonnos, jonka oli tehnyt Kundmann Roomasta, ei ollut -tyydyttävä. - -Mitä siis oli tehtävä? Ehdotettiin, ettei tehtäisikään kuvapatsasta, -vaan tyydyttäisiin rintakuvaan; sen ympärille sovitettaisiin -korkokuvakoristeita, jotka vetäisivät katselijan huomion puoleensa, -niin ettei hän liiaksi kiintyisi tylppänenään ja rumaan suuhun. -Ehdotettiin myös, että rahat käytettäisiin Schubertin muistorahastoksi. -Siten olisi Aleksanterin miekalla katkaistu gordilainen solmu. - -Tässä on nyt esillä ristiriita, jossa toisella puolen on -todellisuusvaatimus, toisella kauneusvaatimus lievimmässä muodossaan, -siinä nimittäin, että mainion miehen muistoa tulee säästää siltä -nurjuudelta, jota hän itse elämässään kärsi, ollessaan sidottuna -sellaiseen ulkoasuun, joka on ristiriidassa sielukkaan, nerokkaan ja -ylevän sisällyksen kanssa ja tekee tämän hieman naurettavaksi, ja -että kaupunkia tulee säästää näkemästä pronssiin valettua rumuutta -pilaamassa jotakin sen julkisista paikoista. Wiedemann koetti -tässä naturalismilla tyydyttää todellisuuden vaatimusta. Yrittikö -Pilz idealisuudella toista? Jälkimäiseen kysymykseen täytyy minun -käsittääkseni vastata kieltävästi. - -Mitähän olisi kaikista taidesuunnista ihanteellisin, muinaishelleeninen -plastiikka, tehnyt, jos yhtä vaikea pulma olisi ollut sen -ratkaistavana? Luulen, että siihen kysymykseen voi vastata, koska -helleenien taiteella on monta kertaa ollut sellainen tehtävä -suoritettavana. - -Eräs Kreikan ja ihmiskunnan jaloimmista ja henkisesti vaikuttavimmista -miehistä, Sokrates, oli ruma, ja hänen kasvonpiirteensä muistuttivat -satyyria. Hänen oppilaansa tosin väittivät hänen kanssaan vähän aikaa -seurusteltuaan huomaavansa hänet kauniiksi, varmasti sen takia, että -hänen keskustelunsa oli syvämielistä, henkevää, sukkelaa ja paraalla -attikalaisella suolalla kärjistettyä; heidän mielestään hän oli myös -suuri luonne, sydämeltään puhdas ihminen, viisauden opettaja sanoissa -ja toimissa, mikä kaikki kuvastui hänen kasvojensa ilmeessä. - -Jos Sokrateelle olisi pystytetty muistopatsas, olisiko taiteilijalla -silloin ollut oikeus esittää hänet satyyrikasvoiseksi mieheksi? Luulen, -että helleenit, niin idealisteja kuin he taiteessaan olivatkin, -olisivat varmasti vastanneet myönteisesti, koska he käsittivät -ihannoimisen ja valehtelemisen erotuksen. He olisivat kyllä vaatineet, -että Ateenan yleisö olisi tuntenut Sokrateen kuvan siksi Sokrateeksi, -jonka oli nähty ajatuksiin vaipuneena seisovan Ateenan kaduilla; -siksi Sokrateeksi, joka sotilaana ryntäsi vihollisten riveihin ja -pelasti oppilaansa Alkibiadeen kuolemasta, ja joka niin uljaasti ja -liikuttavasti puhui kansan tuomioistuimen edessä ja sitten vankilassa -tyhjensi myrkkymaljan sovinnollisella mielellä, sielunrauhan -järkähtämättä. - -Meillä on Sokrateesta kuvapatsaita, jotka epäilemättä ovat peräisin -antiikin ajoilta ja vahvistavat todeksi, mitä juuri sanoin. Mutta -olisivatkohan ateenalaiset ylistäneet kuvapatsasta, joka olisi -esittänyt Sokrateesta vain hänen ruman ulkomuotonsa, viittaamattakaan -hänen sielunsa aateluuteen ja kauneuteen, niin ettei hänen -piirteissään olisi vähääkään kangastellut se hyvyys ja nerokkuus, -jonka vaikutuksesta hänen oppilaansa katselivat näitä kasvoja -rakastaen ja ihaillen? Varmasti ei. Sitenhän olisi rikottu toista -todellisuusvaatimusta vastaan, sillä sielunilme on kasvoilla yhtä totta -kuin niiden aineelliset muodot, vieläpä arvokkaampi ja viehättävämpi -todellisuus kuin ne. Taiteilijalta, jonka olisi ollut tehtävä Sokrateen -kuva, olisivat ateenalaiset siis vaatineet, että hänen olisi kyettävä -luomaan satyyrikasvot, joilla olisi ihmiskunnan tietäjän ja esikuvan -sielunilme. Jollei taiteilija olisi saanut ratkaistuksi tätä ongelmaa, -olisivat he sanoneet, että hänen teoksensa oli epäonnistunut; mutta he -olisivat hylänneet kuvan, jolla ei ollut filosofin tuttuja piirteitä, -vaikka se olikin esittävinään häntä, hylänneet jokaisen imartelevan -jäljennöksen tästä miehestä, joka ei tarvinnut imartelua esiintyäkseen -henkisesti kauniina. - -Kuvapatsaissahan aina on jonkinlaista jumaloimista, ja sen -todellisena tarkoituksena on esittää muistettava henkilö juuri niiden -ominaisuuksien valaistuksessa, jotka tekevät hänet muistettavaksi. -Naturalistiset patsaat, jotka antavat sieluttomia kopioita tomumajasta, -tuomatta esille, mitä muistettavaa henkilössä on, ovat sen vuoksi -surkeita todisteita taiteellisesta voimattomuudesta. Mutta niitä on -kuitenkin pidettävä parempina kuin valheellisia kuvia, koska nämä -antavat sielunilmeen kuvastua piirteillä, jotka eivät kuuluneet -tarkoitetulle henkilölle. Onhan katselijassa itsessään jotakin, -mikä saattaa naturalistiseen kuvaan sisällyttää siitä sellaisenaan -puuttuvan, ja se on mielleyhtymien voima. - -Jos katsoja tuntee kuvatun henkilön luonteen ja elämäntyön, niin ne -mielteet, jotka tähän tuntemiseen perustuvat, vaikuttavat myös osaltaan -katselemisessa ja pyrkivät kasvonpiirteihin ja asentoon panemaan sitä -henkistä, jota taiteilija ei ole kyennyt ilmaisemaan. Muotokuvallinen -näköisyys, vaikkapa se olisikin raaka, karkea ja yksipuolinen, -herättää aina jonkun verran mielenkiintoa. Aluksi se voi loukata, -jopa suututtaakin. Mutta seuraavassa tuokiossa alkaa katselijassa -mielleyhtymien toiminta pyrkien ratkaisemaan tämän pulman, sovittamaan -kuvatun henkilön ulkoasua yhteen hänen sisäisen olemuksensa kanssa. -Sitävastoin kääntää pian selkänsä valehtelevalle kuvalle, joka ei ole -sitä mitä se on olevinaan, ja johon ei historiallinen harrastus eikä -mielleyhtymien toiminta voi kiintyä. - -Luulen näillä sanoilla tehneeni naturalismille oikeutta, mikäli se -ansaitsee. Se nojaa taiteen olemuksen väärään käsittämiseen, mutta se -on kuitenkin arvokkaampaa kuin sekä se väärä idealismi, jota tulee -nimittää skematismiksi, että toinen väärä idealismi, joka pyrkii -kaunistamaan ulkopiirteitä väärentämällä niitä, mutta ei antamalla -niille parasta, kauneinta ja henkisintä ilmaisua, milloin kaunista -henkisyyttä kuitenkin on tarkattavana ja esitettävänä. Naturalismia on -pidettävä näitä kahta suuntaa parempana, mutta sillä on rajansa, joiden -ulkopuolella se on ehdottomasti hyljättävä. - -Äsken kuoli belgialainen lähetyssaarnaaja, isä Damien, ihmisrakkautensa -marttyyrinä pyrkiessään olemaan Kristuksen seuraaja. Hän oli valinnut -olinpaikakseen pienen merensaaren, jonne pitaalitautisia oli -karkoitettu. Hän tuli näiden kurjien, elävältä mädäntyvien luo heitä -lohduttamaan. Tauti tarttui häneenkin, ja hänen oli vaellettava samaa -kamalaa tietä kuin heidänkin poistuessaan katoavaisuudesta. - -Jos isä Damienille pystytettäisiin muistopatsas, niin luulen, että -naturalisteja kuitenkin epäilyttäisi esittää hänen piirteitään sen -kamalan taudin raatelemina, johon hän sortui, vaikka sellainen -esitys olisikin täydellisesti sopusoinnussa naturalismin periaatteen -kanssa. Kaikissa tapauksissa ei koko maan päällä olisi yleisöä, joka -olisi taipuvainen rahalla korvaamaan ja ilkeäisi katsella sellaista -ihmisyyden ja taiteen solvausta. - -Palataksemme vielä Schubertia koskevaan pulmaan minun tulee lisätä, -että se ratkaistiin niin hyvin kuin voitiin. Hän sai kuvapatsaansa -Wienin kaupunginpuistoon, kun näet lopulta hyväksyttiin Kundmannin -tekemä luonnos. Lübke antaa taiteenhistoriassaan tästä kuvapatsaasta -sen arvolauseen, että se on "_fein empfunden_". - -Vastustaessaan imelää ja imartelevaa makusuuntaa naturalismi on -liioitellen mennyt mahdottomuuksiin, joita ei uskoisi, jolleivät ne -olisi silmien edessä. On olemassa arvostelukyvyltään niin heikkoja -naturalistisia muotokuvamaalareita, että he luulevat joutuvansa -imartelemaan, jos erottavat oleellisen epäoleellisesta. Kasvoilla -saattaa hetken aikaa olla väsymyksen ja hermostumisen leima, vaikka -niiden omistaja tavallisesti on eloisa ja tervehermoinen ihminen. Jos -hän tällaisella hetkellä joutuu naturalistisen maalarin kuvattavaksi, -arvelee tämä todellisuuspyrkimyksen vaativan, että hänet esitetään -väsyneenä ja hermostuneena, koska sillä hetkellä asian laita niin -on. Jos hän on saanut rakkulan kasvoihinsa, maalaa naturalisti sen -yhtä mieluisasti kuin hänellä on tapana kuvata ritarimerkkejä, ja tuo -rakkula, joka ehkä muutaman päivän kuluttua on kasvoista kadonnut, -jääpi jäljennökseen, niin kauaksi kuin tämä säilyy. Se suunta taas, -jota täydellä syyllä sanotaan realistiseksi, osaa sitävastoin hyvin -erottaa satunnaisen oleellisesta ja tietää, ettei satunnainen ole -todellista, vaan oleellinen. - -Pannessaan vastalauseen imelää ja imartelevaa makusuuntaa vastaan -naturalismi on myös alkanut pelätä kaunista. Jos naturalisti esittää -kauniit kasvot, voivat hänen uskonveljensä tietysti syyttää häntä -makeilemisesta. Naturalistisessa maalauksessa voidaan esim. nähdä -esitettävän leikkivää lapsiparvea. Niiden joukosta hakee kuitenkin -turhaan ainoitakaan edes hieman miellyttäviä kasvoja, kun taas -todellisuudessa ei tarvitse kauankaan viipyä lasten leikkipaikalla -tuntematta sitä iloa, jota lapsuusiän luontevan miellyttävät piirteet -ja liikkeet tuottavat. Ilmeiltään idioottien tai ukonnäköisten taikka -jotakin ihmisenmuotoista apinaa muistuttavien lapsiparvien maalaaminen -on naturalistinen erikoisharrastus, joka lyö luontoa ja niin paljon -huudettua todellisuusvaatimusta päin kasvoja ja valehtelee yhtä paljon -kuin päinvastainen; suunta tai enemmänkin ja häpeällisemmällä tavalla. - -Realisti taas maalaa lapsuusmaailman ja ihmiset yleensä sellaisina kuin -hän ne huomaa. Jos hän esittää leikkivää lapsiparvea tai kansankokousta -kadulla, antaa hän kauniille ja rumalle kaikissa niiden asteissa sen -osan, joka niillä todellisuudessa hänen mielestään näyttää olevan. -Tämä onkin oikea menettely, ja realismi täyttää täten toisen taiteelle -asetettavista vaatimuksista, kun taas oikea idealismi, joka tarvitsee -realismia rinnallaan, täyttää toisen. - -Otaksukaamme, että on esitettävä taistelu tai kahakka, esim. Suomen -viime sodasta. Naturalisti, jos hän on johdonmukainen, kieltäytyy tähän -tehtävään ryhtymästä -- eihän hän ole nähnyt, kuinka kaikki tapahtui, -ja n.s. todellisuusvaatimuksen perusteella hän hylkää historiaan tai -menneisyyteen kuuluvan maalaamisen. - -Realisti lähtee Suomeen, jos hän ei ennestään asu siellä. Hän toimittaa -niin, että joutuu näkemään suomalaisia pataljoonia, hän jäljentää -näiden miehistä niin monet kasvot kuin tarvitsee, etenkin sellaisia, -joilla hänestä on erikoisesti suomalainen luonne, varmana siitä, ettei -_nykyinen_ suomalainen tyyppi saata paljoakaan erota suomalaisesta -tyypistä v:lta 1809, ja että jos senaikuiset vanhat soturit nousisivat -haudoistaan, tuntisivat he maalauksessa omat, toveriensa ja lapsiensa -oleelliset piirteet. Samoin hän menettelee esitettäviin venäläisiin -nähden. Hän jäljentää eläviä kasakoita ja muita Venäjän tsaarin -alamaisia. Hän hankkii museoista, vaatevarastoista, senaikuisista -piirroksista ja kuvauksista mitä tarkimmat tiedot silloin käytetyistä -ruotsalaisista, suomalaisista ja venäläisistä univormuista ja aseista. -Hän maalaa taisteluihin osaaottaneiden upseerien kuvia, jos vain heistä -on olemassa muotokuvia. Hän lukee kaikki käsillä olevat kertomukset -taistelun kulusta, laatii luonnoksia taistelutanteresta ja sen -ympäristöstä. Jos taistelun mainitaan sattuneen kirkkaana tai pimeänä -päivänä määrättynä vuodenaikana, antaa hän luonnolle taulussaan sen -tunnelman, jota silloinen vuodenaika ja sää vaativat. Hyvin tietäen, -ettei kaikkia vaatimuksia vieläkään ole täytetty, hän ponnistelee -antaakseen sotilaiden kasvoille ne sieluntunnelmatkin, joiden hän -otaksuu tai tietää soveltuvan sielullisiin ilmiöihin taistelun aikana. - -Tämä on realistin menettelytapa ja täsmälleen samanlainen on oikean -idealistinkin, sillä oikea idealisti on, kun on esitettävä nykyään -esillä olevaa todellista tai mahdollisuuden mukaan kuvattava todellista -entistä, ensi sijassa realisti, toisessa idealisti. Mutta mahdollista -ja todenmukaista on, että idealisti käsittelee taivasta, valoja, -varjoja ja värejä hiukan toisin kuin realisti, että hän sisällyttää -niihin jotakin itse sodan luonteesta: että hän antaa maisemalle -tunnelman, jossa piilee jotakin kohtalokastapa draamallista. Edelleen -on luultavaa, ettei hän tyydy ainoastaan jäljentämään suomalaisista ja -venäläisistä sotilaista tekemiään luonnoksia. Luonteensa laadun mukaan -hän koettaa löytää niissä tyypillistä, menetellä niinkuin Rafael, -maalatessaan Fornarinansa, joka ei ollut suoraan todellisuudesta otettu -nainen, vaan hänen tyypillisyyteen taipuvan tunteensa luoma mielikuva, -johon naisellinen kauneus on monesta eri henkilöstä yhdistettynä saanut -antaa aineksia. Jos asian laita on näin, antaa hän joillekin etualalla -ja pääryhmässä oleville suomalaisille sotureille tyypillisemmät -rotupiirteet kuin mitä kopioiduissa kasvoissa ehkä ilmenee, ja näihin -tyypillisiin piirteihin hän panee jotakin, mikä vastaa runoilijan -käsitystä siitä, minkä näköisiä he ovat olleet, tai vielä elossa -olevien vanhojen soturien aikaeron epäilemättä ihannoimia kuvitelmia -entisten tovereittensa ulkonäöstä ja esiintymisestä taistelun aikana. - -Ihannoimisen olemus on näet siinä, että taiteilija luontoa tutkiessaan -ja jäljitellessään tuntee siinä esiintyvän lajikuvia, tyyppejä, -joita vain poikkeuksittain siinä tavataan laadultaan puhtaina, koska -ulkonaiset, useinkin epäsuotuisat olosuhteet, joihin yksityisten -elimistöjen täytyy mukautua, tuottavat enemmän tai vähemmän -surkastuneita tai epäkauniita muotoja. - -Liioitelluksi, harhautuneeksi ja hylättäväksi käy ihannoiminen, jos -taiteilija tuntiessaan luonnossa tyypillisyyttä, antaa sen vaikuttaa -itseensä niin, että hän pyrkii karkoittamaan taideteoksestaan kaikki, -mikä viittaa siihen, että elämän alusta saakka on ollut taisteltava -epäsuotuisia olosuhteita vastaan, että on käyty ja käydään vieläkin -olemassaolosta taistelua, joka on jättänyt arpia melkein kaikkialle -luontoon. Sellainen ihannoiminen on liioiteltua ja hylättävää, jos -taideteos on kuvaavinaan todellisuutta ympärillämme. - -Paikallaan ja usein aivan tenhoavaa vaikutukseltaan on sama -ihannoiminen, jollei se halua kuvata ulkonaista todellisuutta, -vaan uskonnollisten näkyjen ja mytologisen mielikuvituksen -luomia maailmoita. Mutta sillä on oikeutuksensa täysin -todellisuusperäiselläkin alalla, aivan yhtä suuri oikeutus kuin -tyypillisyydellä itse luonnossa, missä sitä, vaikkakin usein -kätkettynä, todella on olemassa. Maisema taikka ihmisiä esittävä -taulu on senvuoksi luonnonmukaisempi, jos ne antavat aavistaa -näitten mallikuvien läsnäolon, kuin jos ne eivät anna. Minun on -lisättävä, ettei ihannoimisen tarkoituksena ole ainoastaan antaa -aavistusta olentolajien tyypeistä; silloin se pian ajautuisi karille -yksitoikkoisuuden takia. Se koskee myös jokaisessa yksilössä piilevän -olennaisen, tyypillisen ja luonteenomaisen aavistamista ja pyrkimystä -ilmaisemaan tätä tyypillistä yksilöissä, jotka ovat enemmän tai -vähemmän vapautuneet häiritsevistä satunnaisuuksista. - -Ihannoimisen vaarat ovat helposti huomattavissa. Helleenisen taiteen -jumala- ja sankarikuvat osoittavat, että ihannoimisen voi kehittää -mitä korkeimmalle yksilöllisen ja luonteenomaisen siitä vähääkään -kärsimättä. Se saattaa päinvastoin saada siitä lisää selvyyttä ja -määräperäisyyttä. Helleenisen kuvanveistotaiteen tarunomaiset henkilöt -ovat kaikki samaa lajityyppiä: inhimillistä, joka on vapautunut -olemassaolon taistelun arvista, vapautunut kaikista surkastuttavista -syistä, joita todellisuudessa on niin paljon. Mutta tämä yhteinen -lajityyppi ei aiheuta yksitoikkoisuutta. Jokainen näistä ihannekuvista -on erikoinen yksilöjä niin perin luonteva kaikissa yksityiskohdissa, -että tottuneen silmän on helppo erottaa toisistaan Eroksen ja -Bacchuksen torsot, samoin Junon torso sellaisesta, joka on kuulunut -Afroditelle, ja Afroditen torso Hebelle kuuluneesta. Yksilöllinen -karakterisoiminen voi esiintyä kiireestä kantapäähän. - -Mutta vaikka helleenien siis onnistuukin välttää ihannoimisen vaarat, -niin että he hyötyivät sen ihanista eduista, näyttää taidehistoria --- eikä vähimmän tänä ja edellisinä vuosisatoina -- että vaaroja on -olemassa päästenkin paljon vaikuttamaan. Tarvitaan luonnontutkimusta, -johon on koottu monien sukupolvien kokemukset, ja monet suopeasti -vaikuttavat historialliset, maantieteelliset ja eetilliset olosuhteet, -jotta ihannoiva suunta taiteessa saattaisi jatkua yhtä onnellisesti -kuin helleenien kesken. Nykyajan kansojen taiteilijoilla ihannoiminen -on aina rajoittunut hakemaan tai esittämään tyypillistä lajissa tai -eräissä ryhmissä, jollaisia ovat lapsi, nuorukainen, neito, mies, -nainen j.n.e.; mutta ei esittämään tyypillistä yksilössä, varsinaisesti -luonteenomaista hänessä. - -Useimmat idealistiset maalarit tuntevatkin senvuoksi tuskin useampia -kuin _yhdet_ kasvot, tosin jokaista ikäkautta, jokaista säätyä, -jokaista kansaa varten hiukan muunnellut, ja heidän kuvaamansa -samanikäiset, -sukuiset ja -heimoiset henkilöt ovat olleet enemmän -yhdennäköisiä kuin saman perheen jäsenet. Fechner huomauttaa -sattuvasti, että kasvoista ja vartaloista on ihannoiville maalareille -tullut samaa kuin kirjaimista kirjureille: ne kuuluvat, niin -sanoaksemme, näiden maalarien käsialaan, ja heiltä saamme eräänlaista -kalligrafista ihmiskirjoitusta, joka näyttää hyvältä kuten kaikki -kaunokirjoitus, mutta on jokseenkin luonteetonta ja muistuttaa -kirjoituskaavaa. - -Ihannoiminen, joka syrjäyttää luonteenomaisesti yksilöllisen, on -harhaantunutta, mutta on kuitenkin kauan ollut tavallista. Ja meidän -aikanamme onkin sille vihdoinkin singottu se ankara vastalause, joka -olikin tuleva. - -Erittäin sietämättömäksi se käy jättäessään idealismin oikean kotimaan -alueet, kun se ei pysy uskonnon, jumalaistarun, runon, symboliikan -aloilla, vaan ryntää ankarimman todellisuuden tanterelle loihtiakseen -siellä valheellisesti esiin täydellisyyden olotilan, joka ei ole -kärsinyt mitään olemassaolon taistelussa; kun se talonpoikaishäitä -kuvatessaan ei tee morsianta vain kauniiksi, sillä sellainen -hän on oikeutettu olemaan ja usein onkin, vaan enkelimäiseksi, -sulhasen kerubiseksi nuorukaiseksi, maalaisukot patriarkoiksi, -jotka muistuttavat esi-isiä ja italialaisten renessanssimaalausten -apostoleita, maalaisnaiset madonnoiksi tai ennustajattariksi Michel -Angelon sibyllain tapaan, miehet sankareiksi ja lapset pieniksi -enkeleiksi, kaikki luonnollisesti kansallispuvuissa. Sellainen -laatukuva on samanarvoinen kuin imarteleva, röyhkeästi valehteleva -muotokuva. Naturalismi maalaa todellisuuden likaiseksi, raa'aksi ja -inhoittavaksi; realismi maalaa sen sellaiseksi kuin se on, mutta -vähentäen sen kauneuden, joka ei heti pistä silmään; harhautunut -idealismi esittää siinä valheellista kauneutta, josta kaikki -luonteenomainen puuttuu ja joka lopulta käy ikäväksi ja mauttomaksi. -Oikeaan suuntaan pyrkivä idealismi maalaa sen luonteenomaiseksi, -todelliseksi ja niin kauniiksi kuin se _saattaa_ olla, astumatta -todenmukaisuuden tai todellisuuden rajojen yli. - -Maailma saa muodon silmiemme ja sieluntilamme mukaan. Ken katselee -todellisuutta ystävällisin ja kirkkain silmin, saattaa tavata kauneutta -melkeinpä kaikesta, jolla ei vain ole täydellistä huonontuneen leimaa, -ja idealismin asiana on todellisuuden piirissä tehostaa tuota joskus -melkein salattua, vaikkakin elävää kauneutta, tehden niin totuuden -hyödyksi eikä vahingoksi. Vaikkapa muoto, asento ei olisikaan kaunis, -saattaa sielunilmeessä kuitenkin olla kauneutta. Kun sekin puuttuu, -jää jäljelle valojen, varjojen ja värien hieno runous, joka voi -levittää kuin kaukaisen paratiisin loistoa tähän maalliseen kurjuuteen -ja viitata siitä pelastumisen toivoon. Todellisesti idealistinen -taiteilija on olemassaolon taistelussa kamppailevan ja vertavuotavan -kauneuden puolella. Hän näkee sen haavat ja arvet ja kuvaa kauneutta ja -puoltaa sen oikeutta. - - - - -XIV. - -KUVAAVIEN TAITEIDEN ELINEHDOT. - - -Onko kuvaavalla taiteella tulevaisuutta? Vai onko sen historiallinen -tulevaisuus päättynyt, ja saaneeko joku jo pian tulevista vuosisadoista -nähdä sen kuolevan? Tätä ovat nykyaikana täysin vakavasti kysyneet -miehet, joilta varmasti ei puutu ajatuskykyä, ja jo se seikka, että -sellainen kysymys on voitu tehdä ja ottaa keskustelun alaiseksi, -voi olla arveluttava oire, vielä arveluttavampi kuin jos siihen -vastattaisiin myöntävästi, sillä kysymystä olisi tuskin tehty, jollei -taiteessa, sellaisena kuin se nyt on, olisi huomattu heikkoudentilaa; -mutta vastauksen saattaa vain tulevaisuus antaa. - -On n.s. positiivisia ajattelijoita, joiden mielestä taide kuuluu jo -pian loppuvaan kehityskauteen ihmiskunnan historiassa, ja että se, -kuten kaikki muukin aikansa elänyt, joutuu häviöön. - -Vilpittömästi puhuen, sanovat nämä ymmärtäväiset miehet, on taide -kuitenkin vain leikkiä ja kaikki sen luomat teokset ovat vain maun ja -mielikuvituksen leluja. Lapset ja nuoriso leikkivät. Heillä leikki -ei ole vain huvitusta, vaan tarvetta, joka vaatii tyydytystä. Mutta -kypsä, vakava ihmiskunta tuntee kasvaneensa eroon leikistä, kuten -täyskasvuinen, vakava ihminenkin. Taide elää nyt vain siksi, ettei -se ole tehnyt mitään sellaista, joka vaatisi sen hengiltä ottamista. -Se saa elää, kunnes se kuolee itsestään; mutta sitä tarvetta, joka -synnytti sen maailmaan ja hoivasi sen elämää, ei kohta enää ole -olemassa ja siksi sen hautaan onkin vain muutama askel. Meidän aikamme -ei ole taiteelle sovelias. Se on luonnontieteen aikaa, ja tämä opettaa -meitä katselemaan luontoa aivan toisin silmin kuin taiteilija ja lapsi. - -Meidän aikamme ihmisestä luonto on syitten ja seurausten kudos, ja -mitä laajimmalle tämä käsitys leviää ja mitä syvemmälle se tunkeutuu -tietoisuuteemme, sitä vähemmän päästämme mieleemme sitä sielunsävyä, -jonka vallitessa luonnosta saattaa löytää jotakin myötätuntoista -ja viehättävää. Jälkeläisemme löytävät siis tietysti yhä vähemmän -myötätuntoista tai viehättävää taiteen yrityksissä luontoa jäljitellä. - -Meidän aikamme on suurteollisuuden aikakautta, joka ei pidä luontoa -rakastajattarena, vaan palvelijana. Tämän voimia se käyttää hyödykseen, -niin paljon kuin mahdollistaja turvaksi olemassaolon taistelussa. Koski -voi näyttää taiteilijasta kauniilta. Oikeasta teollisuusmiehestä se -on surkea näky, jollei kaikkia hevosvoimia, mitä sen putousvoimassa -saattaa laskea olevan, ole otettu koneiden käyttöön. Päivänpaiste, -joka valaisee alastomia kalliomaita, missä siitä ei ole mitään -hyötyä, on voimain tuhlausta, johon tuleva aika hankkinee korjauksen -auringonvoimaa käyttävillä moottoreilla. - -Taiteen ala käy yhä suppeammaksi, kauneudenaistin viljelemistilaisuudet -käyvät yhä harvinaisemmiksi sellaisena aikana, jota luonnontiede ja -teollisuus hallitsevat. Tunnettu englantilainen filosofi Herbert -Spencer vertaa luonnontiedettä ujoon Tuhkimoon, jonka kauan -täytyi istua uuninnurkassa, sillaikaa kun hänen ylpeät sisarensa, -taide, metafysiikka ja teologia, levittelivät korujaan kaikkien -nähtäviksi. Mutta nyt on tullut Tuhkimon vuoro, hänet on tunnustettu -arvokkaimmaksi, ja kohta hän pitelee kaikkivaltiaan kuningattaren -valtikkaa. Myöskin Renan ennustaa taiteen kuolemaa. Hän sanoo, että -tulee aika, jolloin suurta taiteilijaa pidetään melkein hyödyttömänä, -menneen aikakauden kummittelijana. Luonnontutkijan merkitys sensijaan -yhä paisuu. - -Taide edellyttää kauneuden ihailemista. Se edellyttää myös suurta -kansanluokkaa ja kaikkein mieluimmin suurta kansaa, joka rakastaa -kauneutta ja pitää sitä elämän höysteenä. Helleenit olivat sellainen -kansa. He panivat vähintään yhtä suurta arvoa nuorisonsa kauneuteen -kuin sen tietorikkauteen. He keksivät niin sanoaksemme tieteellisen -kasvatuksen, jonka tarkoituksena oli muovaella nuorten ruumiit -kauniiksi taideteoksiksi, niin että joka lihas olisi sopivassa määrässä -kehitetty, ja joka liike olisi viehättävä. Heidän voimistelusaleissaan -kehittyi kokonainen kansa, jonka eri jäsenet kelpasivat malleiksi -Feidiaalle ja Praxiteleelle. Mikäpä olisi ollut luonnollisempaa -kuin että kuvanveisto kukoistaisi heidän keskuudessaan, etenkin kun -kaikki tuo kauneus ilmestyi kaikkien nähtäväksi ja näkyi kevyen, -plastillisesti sovitetun puvunkin läpi? Mutta kuinka on nyt asian laita? - -Vain pieni osa nuorisoa saa pakollisen voimistelun avulla hiukan -järjestelmällistä ruumiinliikuntoa, ja sekin on vain heikosti -vaikuttavaa vastamyrkkyä pahojen tapojen pilaamaa paikoillaan istumista -vastaan, joka tekee nuorukaisten ruumiit raunioiksi ja aiheuttaa sen, -että nuorukaisjoukon katseleminen on melkein tuskallinen näky. Se -nuoriso, joka täyttää Ranskan koulujen täyshoitolat, on erään tunnetun -ranskalaisen isänmaanystävän mukaan hartiatonta, rintakehätöntä, -lihaksetonta nuorisoa, jonka nähdessään aavistaa ranskalaisen rodun -tuhoutumisen ja Ranskan katoamisen kansakuntien joukosta. Sellaista -nuorisoa katsellessaan kuvanveistäjän täytyy laskea taltta kädestään, -ja mitä maalaustaiteeseen tulee, saattaa vain epätavallisesta, -huonontuneesta nauttiva naturalismi kiinnittää sellaisia kuvia -kankaalle. - -Renan ennustaa, että inhimillinen kauneus vähitellen katoaa. Hänen -mielipiteitään kannattavat eivät tällöin niin paljon pidä silmällä n.s. -korkeampia luokkia, joiden kasvuikää edustaa oppikoulujen suureksi -osaksi rappeutunut nuoriso, vaan ennen kaikkea työläisluokkaa, joka -rodun pystyssä pysymiseen nähden on tärkein, ja sen piirissä tuota yhä -paisuvaa teollisuustyöväkeä, miehiä ja naisia, joiden elinehdot ovat -sellaiset, että he pakostakin synnyttävät heikentyneitä, risatautisia -ja ruumiillisesti rappeutuneita jälkeläisiä. - -Kun liiallinen koneellinen työ tuhoaa n.s. alempien luokkien voiman -ja terveyden, niiden kun on sen avulla pidettävä yllä ilotonta, -toivotonta elämää, tuhoaa korkeammat luokat taas älyllinen kasvatus, -joka ei välitä ruumiista, rasittaa liiaksi hermostoa, veltostuttaa -lihaksia ja luonnottomasti laajentaa aivoja. Jo Diderot on ennustanut, -minkänäköisiksi tulevaisuuden älyllisesti kehittyneet ihmiset tulevat: -ne muistuttavat yhä enemmän kahden tikun varassa seisovaa kurpitsaa. - -Äskettäin kuollut ranskalainen filosofi ja esteetikko Guyan on ottanut -käsiteltäväksi Renanin ja Tainenkin ilmaisemat arvelut. Hän ei kiellä, -että jos nykyiset olot yhä jatkuvat, jos yksipuolinen älyllinen -kasvatus saa imeä elinvoiman sivistyneiden luokkien nuorisosta -ja teollisuus uuvuttaa työläisluokan, niin vaipuu ihmisruumiin -plastillinen kauneus yhä alemmaksi ja lopulta kokonaan katoaa, mutta -hän toivoo, että kasvojen henkinen ilme tulee korvaukseksi. - -Tämä ei todella ole kovinkaan lohdullista ja pessimistit huomauttavat -sitäpaitsi, että tuo hienostuneen henkisyyden ilme, jota Guyan -toivoo, ei ole odotettavissa, vaan pikemmin sen vastakohta. Tuolla -hienostumisella tulisi olla lähteensä esteettisissä, siveellisissä -ja uskonnollisissa tunnelmissa, mutta jos ihmisen plastillinen -kauneus yhä enemmän katoaa, jos tulevaisuuden siveysoppi, kuten -näyttää, on hyötymoraalia, puoleksi verhotun tai alastoman -itsekkyyden evankeliumia; jos usko vähenee, kuten materialistisena ja -positivistisena aikana onkin oletettava, jos se kansojen veljestyminen, -jota vielä 1800-luvun keskivaiheilla odotettiin, näyttäytyy unelmaksi -ja sensijaan syntyy kansainvälinen tulli- ja aseellinen sota, jos -suhteet eri kansanluokkien välillä kehittyvät, kuten näyttää, -niiden väliseksi taisteluksi elämästä ja kuolemasta, niin sellainen -tulevaisuus ei ole omiaan antamaan meille Guyaun tarjoamaa korvausta -hienostuneen henkisyyden ilmeenä, vaan se pikemmin liittää paisuvaan, -plastillisessa suhteessa esiintyvään rumuuteen kasvonpiirteitten raa'an -ja eläimellisen ilmeen. - -Yhä pienemmäksi käy ulkonaisen luonnonkin meille tarjoama -taidenautinto. Metsät kaadetaan tai harvennetaan; sielläkin, missä -niitä hoidetaan, ne kadottavat alkuperäisen luonteensa ja muistuttavat -sensijaan, että ne ovat pääomaa omistajiensa käsissä. Yhä kasvavien -kaupunkien viemärijohdot ja yhä kasvavat tehtaat myrkyttävät vesistöjä; -se raikkauden ja puhtauden tunne, joka muinoin mielleyhtymien tietä -liittyi sisäjärven vedenpinnan tai purojen ja jokien kiemurtelevien -hopeavöiden näkemiseen, lakkaa, ja niitä kuvitellaan pikemmin -juokseviksi likakokoelmiksi, joista olisi hengenvaarallista juoda. -Suurena kokonaisuutena ei ulkonaista luontoa sittenkään voi tällä -tavalla turmella -- aina on olemassa seutuja, joiden raikkaus ja -runous säilyy. Mutta juuri niitä seutuja, joihin asutus keskittyy ja -joista niiden useimmat asukkaat eivät koskaan muuta pois, rumentaa ja -myrkyttää teollisuus yhä enemmän, joutuen siten turmelemaan ihmisten -kauneudenaistia. - -Turhaa on odottaa parannusta sen luokkataistelun tulokselta, jonka -alku jo näkyy uhkaavina puuskina ja joka luultavasti täyttää tulevan -vuosisadan tärisyttävillä tapauksilla. Sovintoa niiden välillä ei -saata odottaa. Se olisi kyllä mahdollinen, jos viisaus ja kohtuus -pääsisi voitolle, mutta jo nyt on täysin selvää, ettei viisaudella -ja kohtuudella ole sananvaltaa, kun käydään taistelua leivästä. Ja -senvuoksi on suurella yhteiskunnallisella pulmalla vain kaksi ratkaisua. - -Muinaisajan orjuus otetaan jälleen käytäntöön jos työläisluokka sortuu -taistelussa. Yhteiskuntaan kuuluu silloin joukko kapitalisteja, -vakinainen armeija, jolle kapitaali maksaa palkan, pitääkseen orjia -kurissa, sekä suuri lauma orjia, jotka yhä enemmän muuttuvat eläviksi -koneiksi, älyn nukkuessa ja tunteiden tylstyessä, ollen ruumiillisesti -soveltuvia siihen työhön, jota heidän on tehtävä, ja yhä enemmän -menettäen inhimillistä leimaansa. - -Taikka työläisluokka voittaa, ja silloin on todenmukaisesti -odotettavissa sosialistisia tasavaltoja, jotka ovat mahdollisimman -keskitettyjä; niissä on mieslukuinen, pienimpiinkin yksityisseikkoihin -sekaantuva hallinto, joka tuhoo kaiken henkilökohtaisen vapauden ja -säännöstelee joka yksilön jokapäiväisen työn, niin että hänestä tulee -hammas suuren valtiokoneen rattaaseen eikä mitään muuta. - -Orjuutta tulee tästäkin, orjuutta yhden ainoan valtiopääoman -palveluksessa eikä enää monien liittoutuneiden yksityispääomien -alaisena, ja kummassakin tapauksessa kauneuselämä tuhoutuu ja taide -siis menettää juurensa. Yksityiskapitalismin ollessa vallassa se -saattaa epäilemättä elää, mutta tavallaan vain näennäistä elämää -eli alennuksen tilassa. Kapitalistithan voivat ylläpitää joitakin -taiteilijoita kotiensa koristamiseksi. Mutta jos niin käy, tulee -siitä varmaankin kaikkein ala-arvoisinta taidetta. Taiteesta tulee -ylellisyyden palvelija, ja itse ylellisyyttä hallitsee henkinen raakuus -ja aistillisuus. Maailman nyt elossa olevat suurimmat kapitalistit -eivät yleensä ole taiteen tuntijoita eivätkä uhraa taiteelle melkein -mitään. Pelkkä aineellinen ylellisyys riittää heille. Ja tällaiseksi -kehittyy asiaintila yhä enemmän tulevaisuudessa, mikäli sitä nyt -historiallisessa näköpiirissä voi havaita. - -Toiseltakin puolen industrialismi uhkaa taiteen olemassaoloa. -Tehdastyö syrjäyttää käsityötä yhä suuremmassa määrässä. Yksilöllinen -mieltymys siroon ja lajissaan omintakeiseen teokseen on jo nyt -haihtumassa. Helleenisenä ja roomalaisena muinaisaikana oli melkein -jokaisella pienimmälläkin taidekäsityön tuotteella alkuperäisyyden -leima. Työntekijälle itselleen tuotti iloa uusien aiheitten ja -aihemuunnosten keksiminen, jokaisen esineen hiukan toisenlaiseksi -tekeminen kuin toinen samaa tarkoitusta palveleva. Niin oli asian -laita myös keskiajalla ja renessanssin aikana. Nyt tehdään melkein -kaikki tarvekalumme kaavan mukaan tehtaissa, ja satoja tuhansia -tehdastuotteita valmistetaan saman mallin mukaan, joten niillä on -elottoman ja koneellisen leima. - -Mainittuaan ne vaarat, joilla teollisuus uhkaa luonnon- ja taidekauniin -olemassaoloa, pessimismi kääntyy tarkastamaan niitä vaaroja, joiden -oletetaan uhkaavan tieteen puolelta. Niinpä lausuu eräs etevä -kirjailija: - -"Runoilijan ja taiteilijan kuvitteluvoima näyttää tarvitsevan -jonkinlaista taikauskoa, jos käytämme tätä sanaa vanhassa merkityksessä -_superstitio_, -- jonkin salaperäisen, yliaistillisen tunne, joka -vaikuttaa sen, ettei heitä tyydytä vain tapahtumain selittäminen -kylmän järjen mukaan. Heidän kuvitteluvoimansa näyttää tarvitsevan -puolihämärää, joka sallii sen tehdä esineistä mitä se haluaa. -Hämärän ja kuutamon kuvaamaton viehätysvoima johtuu siitä, että ne -näyttävät esineet vain puoleksi tai epäselvin ääriviivoin, joita -mielikuvitus itse saa täydentää. Jos asettaa kaikki täällä maailmassa -tieteen kylmään valaistukseen, niin runoilijan unelmat haihtuvat, -kauneuden luulottelu katoaa. Tieteen valaistuksessa on jotakin -tunteetonta. Elävästä sopusoinnusta tiede tekee abstraktisia kaavoja, -jotka ilmaisevat jonkin esineen tai liikkeen alkeiden suhteita. -Kuvitteluvoiman täytyy ummistaa silmänsä näiltä abstraktsioneilta, -voidakseen nähdä kauneusuniaan. Tiede hävittää ihmeellisen, ajaa -luonnonhenget pois luonnosta ja tekee tästä tiedottomien ja armottomien -voimien kudoksen. Tottumus laskemiseen ja harkitsemiseen on sinänsä -omiaan heikentämään taiteellisesti luovaa vaistoa. Taiteesta, tästä -ensimäisten, mielikuvituksesta rikkaiden aikakausien vaistomaisesta -tuotteesta, tulee lopuksi vain laskelma, harkinta, eikä se enää ole -välittömästi vaikuttava vaisto. Monet alkuperäiset vaistot ovat jo -kadonneet; taidevaisto katoaa myös, ja menettelytavat ja laskelmat -anastavat sen valtaistuimen, jota luova nero ennen piti hallussaan." - -Etenkin Renan on huomauttanut luonnontieteellisen ja taiteellisen -maailmankatsomuksen vastakkaisuutta ja lausunut sen ajatuksen, että -edellinen vahingoittaa ja tuhoaa jälkimäisen. - -Omasta puolestani yhdyn niihin arveluihin, joiden mukaan -industrialismin suhteessa kauneuselämään ja taiteeseen on vaaroja. -En kuitenkaan siinä merkityksessä, että pelkäisin industrialismin -ainaiseksi myrkyttävän kauneuselämän lähteet ja tekevän taiteen -olemassaolon mahdottomaksi, vaan ainoastaan siinä mielessä, että -taidetta odottaa suuri ja kohtalokas historiallinen vaihe, jolloin -se otaksuttavasti saa kärsiä, mutta josta se taas nousee säilynein -elinvoimin, ehkäpä korkeampiin kohtaloihin kuin se tähän saakka on -saanut osakseen historian puolelta. - -Mitä taas tulee tieteen puolelta taidetta uhkaaviin vaaroihin, pidän -niitä vain tyhjinä luulotteluina. Helleenisen ajan ja myöhemmin -renessanssin suuret taiteilijat eivät alallaan olleet ainoastaan -haaveilijoita, vaan myöskin tiedemiehiä, siten nimittäin, että he -harkitsivat toimintaansa, koettivat keksiä sen perusteita, kokeilivat -ja laativat teorioja. Taiteensa tekniikassa he olivat oppineempia -kuin nykyajan taiteilijat. Leonardo da Vincistä ja Michel Angelosta -on aivan oikein sanottu, että he olivat suurenmoisia tieteellisiä -neroja. Ovatko heidän laskelmansa ja mietiskelemisensä estäneet heitä -tulemasta taiteilijoiksi, joita heidän aikalaisensa ja jälkimaailma -ihailevat? Shakespeare oli erittelevä, harkitseva sielutieteilijä; onko -se vähentänyt sitä taiteellista näkemystä, jolla hän tunkeutui eri -ihmisluonteisiin, sitä varmuutta ja eloisuutta, jolla hän niitä kuvasi? - -Schiller tutki filosofista estetiikkaa, ja hänellä on siinä sija -filosofian historiassa. Hän oli runoilija ja sinä hän pysyikin. -Goethe oli ajattelija ja luonnontutkija, hänen jättiläismäisten -taiteilijalahjojensa siitä vähääkään kärsimättä. Luulenpa niiden -päinvastoin siitä saaneen etua. Sully Prudhomme on filosofiasta -ja luonnontieteistä saanut innoitusta ihaniin runoihin, joissa -mielikuvitus liikkuu täysin vapaasti. - -Saattaa olla totta, että on olemassa heikkoja mielikuvituksia, jotka -sammuvat, kun niiden omistajien on tutkittava täsmällisiä tieteitä -tai matematiikkaa ja filosofiaa. Mutta tällaiset mielikuvitukset -tuottaisivat heikkoudessaan taiteelle perin vähän hyötyä, ja -jokapäiväinen kova elämä suurine ja pienine huolineen saattaisi -sammuttaa ne yhtä helposti. Suuret ja väkevät mielikuvitukset saavat -ravintoa kaikesta: filosofia laajentaa niiden näköpiiriä ja suo niiden -katsella taivaanrantoja mittaamattomassa kaukaisuudessa; luonnontieteen -suuret keksinnöt, sellaiset kuin Kopernikuksen selitys maan asemasta -aurinkokunnassa tai Mayerin keksintö voimien säilymisestä, tulevat -niille uuden esteettisen maailmankäsityksen periaatteiksi. - -Taide selittää maailmaa omalla, tiede taas omalla tavallaan, mutta ne -ovat niin kaukana toistensa kumoamisesta, että ne pikemmin vaikuttavat -täydentävästi kuten vastakkaiset värit spektrivärien kehässä; kun on -kauan katsellut toista, virkistyy näkö saadessaan levätä toisella. Yhtä -vähän kuin runoilija tai taiteilija toiminnassaan kärsii tieteellisestä -tulkinnasta, yhtä vähän kärsii tiedemies esteettisestä. - -Eräs aikakautemme suurimmista luonnontutkijoista, fysiologi -Claude Bernard, on huomauttanut, että ne suuret keksinnöt, joita -luonnontieteitten alalla tehdään, yleensä ovat peräisin tutkijan -mielikuvituksesta. Se johtaa häntä arvaamaan johonkin määrättyyn -suuntaan ja tekemään kokeita saadakseen arvaamisensa vahvistetuksi tai -kumotuksi. Tietä raivaava luonnontutkija on myös tavallaan runoilija -tai taiteilija. - -Darwinin teoria elollisten muotojen kehityksestä on alaksi hänen -vertailevan mielikuvituksensa jättiläisluoma. Mielikuvitukseton -luonnontutkija ei olisi koskaan voinut, vaikka hänellä olisikin -ollut kaikki Darwinin tiedot, luoda tätä käänteentekevää teoriaa. -Suuret otaksumat ovat tieteen runoja ja taideteoksia. Tietä uurtavien -luonnontutkijain joukossa on ehkä enemmän runoilijoita kuin -runonsepustajien kesken ja useampia todellisia taiteilijoita kuin -tauluja maalaavien parvessa. - -En muuten voi käsittää, miksi valon taittumisen lakien tunteminen -vähentäisi nautintoa kaunista auringonlaskua katsellessa, tai -miksi valo-oppiin ja fysiologiaan perehtyminen heikentäisi -kauniiden sielukkaiden silmien vaikutusta, tai miksi tieto ihmisen -luurangon laadusta tai lihasten anatomiasta hävittäisi inhimillisen -jäsenrakenteen plastillisen sulon. Renessanssin taiteilijat tutkivat -hartaasti anatomiaa, mikäli sitä tarvitsivat taiteellisessa -työssään. Se tieto, jonka he täten hankkivat, kannusti edelleen -heidän innostustaan työhönsä, teroitti heidän silmäänsä näkemään -lihasliikkeitten sopusointua ja kauneutta ja teki heidät kykeneviksi -luomaan ruumiillisen täydellisyyden ihanteita. - -Meillä voi olla teoreettisia tietoja valoaaltojen värähdyssuhteista, -spektrivärien anatomiasta tai fysiologiasta, jos saan niin sanoa, -ja kuitenkin voimme yhtä hyvin kuin näistä tietämätönkin nauttia -katsellessamme Corregion tai Paolo Veronesen taulujen väriloistoa. -Kun mielikuvitus tarvitsee jotakin tuntematonta ja salaperäistä, -piilee siinä sen maailman kaipuu, jossa voisi tehdä löytöretkiä, -ja tämän tarpeen tuntee luonnontutkijakin. Sen, joka uskoo, että -tietämättömyys on tarpeellinen runouden ja taiteen olemassaololle, ei -todellakaan tarvitse pelätä, että tiede ne lakkauttaisi. Mitä enemmän -laajenee se piiri, jota tiede voi valaista, sitä laajemmaksi käy -ympärys, raja tuntemattomuutta kohti, ja mitä enemmän saamme tietää, -sitä mitattomammalta näyttää se avaruus, joka vielä on verhottu -salaperäisyyteen. Kun sanotaan, että tiede on karkoittanut jumalat -ja henget luonnosta, ei se estä suurimpia tiedemiehiä aavistamasta -luonnossa henkeä; ja samalla kun tiede yhdistää jokaisen luonnonilmiön -kaikkiin toisiin menneisyydessä, avaa se omalle hengellemme rajattomia -näköpiirejä. - -Ei yksistään ihmisestä, vaan jokaisesta ruohonkorrestakin tulee -tällöin mikrokosmos, pienoismaailma, joka omalla tavallaan heijastaa -kaikkeutta: jokaisesta kukasta tulee geologisten aikakausien läpi -kulkeneen protoplasmaattisen kehityksen lapsi, joka itsessään -omalla tavallaan sisältää niiden luomistoiminnan suuren elimellisen -valtakunnan piirissä, ja samalla siitä tulee auringon tytär ja -meidän sukulaisemme. Jokaisesta pienimmästäkin ilmiöstä tulee -keskipiste, josta lähtee säteitä kaikkiin suuntiin äärettömyyttä -kohti. Kauneudenkaipuummekin ja taidekauniin tarve saavat paikkansa -maailmankehityksessä sen oleellisena osana. - -Tiede, taide ja runous ovat saman ihmisluonnon eri ilmiöitä, ja niin -kauan kuin tämä on olemassa nykyisen kaltaisena, ei yksikään niistä -voi iäksi tuhoutua. Jaloimmissa ja parhaissa tuotteissaan taide -ennakolta tavoittaa sitä lopullista päämäärää, jota toivo hahmoittelee -maailman kehitykselle; nimittäin ihmisyyden voittoa olemassaolon -taistelussa, sopusoinnun lopullista toteutumista niin laajalti, kuin -on mahdollista sellaisessa maailmassa, josta kärsimystä ja kuolemaa -ei voida karkoittaa. Tiede takoo aseita tämän uneksitun päämäärän -saavuttamiseksi. Tämä päämäärä ei ole vain unelma, sillä maailman -kehitys, mikäli sitä on tähän asti havaittu, viittaa sitä kohti. -Jollemme sitä kuitenkaan milloinkaan saavuta, lienee vika pohjaltaan -meissä itsessämme. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Kaunis ja sen lait, by Viktor Rydberg - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KAUNIS JA SEN LAIT *** - -***** This file should be named 58087-8.txt or 58087-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/8/0/8/58087/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |