diff options
Diffstat (limited to '57997-0.txt')
| -rw-r--r-- | 57997-0.txt | 3961 |
1 files changed, 3961 insertions, 0 deletions
diff --git a/57997-0.txt b/57997-0.txt new file mode 100644 index 0000000..fb1c3a7 --- /dev/null +++ b/57997-0.txt @@ -0,0 +1,3961 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57997 *** + + + +E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen + + + +KOLME TYTTÖÄ TUNTUREILLA + +Kirj. + +DIKKEN ZWILGMEYER + +Suomentanut + +Antti Rytkönen + + +Kariston nuorisokirjoja N:o 5. + + + + + + +Hämeenlinnassa, +Arvi A. Karisto, +1916. + + + + +I. + + +Kuinkako tuumasta tuli tosi? + +Se kävi itse asiassa yhtä helposti kuin lapasien paikkaaminen +kuutamossa. + +Olen uskonut ja uskon sallimukseen, sillä kaikki kävi aivan kuin +ikivanhoista ajoista olisi määrätty niin käymään. Meille ratkaisu ei +tosiaankaan tuottanut mitään vaikeuksia. Mutta isillämme ja äideillämme +kyllä oli omat epäröimisensä. + +Olisiko nyt niin merkillistä, jos kolme nuorta tyttöä -- kyllin vanhoja +lisäksi -- viettäisivät muutamia kesäviikkoja yksin tunturituvassa! + +Susanna oli todellakin kuukausi sitten täyttänyt kahdeksantoista +vuotta, Dorthe oli seitsemäntoista vuoden ja kolmen kuukauden ja minä +kuudentoista vuoden ja kahden kuukauden ikäinen. Jos olisimme olleet +aivan nuoria, esimerkiksi viisitoista-vuotiaita, niin asianlaita +luonnollisesti olisi ollut toinen, Nyt saatoimme kaikin puolin +selviytyä erinomaisesti omin neuvoin. + +En kuolemaksenikaan olisi muistanut, kuka sen ajatuksen ensiksi keksi, +Seikka oli vain se, että olimme rahapulassa. Olisimmehan mielellämme +menneet tuntureille, kuten säätyläisperheet näin yleiseen viettävät +kesäänsä, Mutta jos vain hiemankin tuntui tunturin tuulahdusta, +alettiin heti puhua kalleudesta. Isä rypisti kulmakarvojaan ja sanoi +"ei", kohta kun minä mitä varovimmin olin ruvennut vetämään virttä +-- kävelyretkistä, tunturi-ilmasta ja muusta sellaisesta. Ja äiti ei +hiiskunut sanaakaan, mutta pudisti päätänsä. + +Sama oli asianlaita Boltin ja Jehningenin perheissä. + +Minulla on näet kaksi uutta parasta ystävää: Dorthe Bolt ja Susanna +Jehningen. + +Dorthe sanoi suoraan: -- Pyh -- luuletko että meillä on varoja +sellaiseen! -- Mutta Susanna ei tahdo koskaan myöntää, ettei heillä ole +riittävästi rahaa. Hänen huulillaan on niin moni "jos" ja "mutta", kun +sitävastoin me vain puhumme siitä, onko varoja vai eikö ole varoja. +Tuo on sanomattoman tyhmää. Rahattomuus ei ole mikään häpeä. Juuri +tästä meidän suloisesta kesästämmekin näkee, ettei ole hyvä omistaa +paljon rahoja. Muutoinhan me kolme emme olisi koskaan joutuneet asumaan +tunturitupaan. No niin, me juttelimme ja tarinoimme keskenämme kaiken +kevättä tunturiretkistä ja jalkamatkoista ja niiden hauskuuksista. + +Susannalla ei ole sisaruksia, ei veljeä eikä sisarta, minkä varsin +hyvin näkeekin siitä, että kaiken pitää hänen mukana ollessaan mennä +kuin viivalla vetäen. Kun on paljon sisaruksia, ei juuri maksa vaivaa +asettaa mitään ojennusnuoria. Dorthella on Finn-niminen veli. Hän +on ylioppilas ja on saanut pienen apurahan hyönteisten tahi pikku +matelijain kokoomista varten pohjoisesta. Hän ei ole erittäin hauska, +mutta eipähän hänellä niin hupaisaa lienekään, kun lakkaamatta vain +istuu suurennuslasiinsa tirkistäen. + +Finn Boltin piti niinmuodoin lähteä pohjoiseen, ja sitten hänen piti +asua jossakin tuvassa. + +Kuullessamme tämän, heräsi eräässä meistä se huimaavan iloinen ajatus, +että me yhtä hyvin kuin Finn Bolt saattaisimme vuokrata itsellemme +mökin, hoitaa taloutemme ja pitää hirveän hauskaa. + +Siitä lähtien oli mökki jokapäiväinen puheenaiheemme. Mutta missä sen +piti olla? Niin, se oli aivan samantekevä. Kun se vain oli Norjan +tuntureilla, niin se sai olla missä hyvänsä. Yksinäistä ja kaunista +siellä piti olla. + +Mutta kukaan meistä, paha kyllä, ei tuntenut ketään, joka olisi tiennyt +jotakin tällaisista tuvista. Ilmoittaminen oli liian kallista -- siinä +sitten oltiin. + +Sitten me kuljimme eräänä päivänä kadulla, kaikki kolme. Dorthe Bolt +keskellä. Tummatukka, neliskulmaiset kasvot, suuri suu. Ei rahtuakaan +kaunis, ja kuitenkin hän on kaunis. Hänessä on sitä mitä sanotaan +tenhoamiskyvyksi. Se ilmenee ainoastaan siinä, että hän hymyilee +kauhean kauniisti. On kuin Dorthe Bolt antaisi sille, jolle hän +hymyilee, hauskan lahjan. On tosiaankin totta, että tuntuu siltä. + +Susanna on pitkä ja melkein komea. Hänellä on hyvin hienot kulmakarvat, +kaikkityyni on sellaista kuin Susanna-nimiselle sopiikin, säännöllistä +ja hienoa. Mutta kukaan ei tule iloiseksi, kun hän hymyää. + +Minuahan tunnette hieman. En ole rahtuakaan muuttunut. Kuulen että +astun yhtä rumasti kuin aina olen tehnyt. Keinuen ja keikutellen. Mutta +sen olen perinyt, sillä koko äidin suku astuu samalla tavalla. Ja +silloinhan olisi kumma, jos minä kävelisin kauniisti. + +Siinä me siis astelimme. + +Ja siinä hän tuli, tunturiseudulta kotoisin oleva papintytär, kadun +toisella puolella. Olimme käyneet hänen kanssaan oppikurssilla, mutta +muutoin emme häntä tunteneet. + +Hänellä oli paksu, vahva tukka, joka peitti kokonaan korvat, ja +keikarimainen hattu. Silmät olivat ihmeelliset, valppaat, hipiä +likaisen tumma. Hän oli hienossa puvussa, mutta se ei hänelle +soveltunut. + +Yhtäkkiä pisti päähäni ajatus: hän, joka on tuntureilta, tietää +varmaankin jonkun tuvan! + +Hyökkäsimme kadun poikki hänen luokseen ja kävimme suoraan asiaan. + +-- Eikö ylhäällä, siellä mistä olette kotoisin, ole halpaa mökkiä +vuokrattavana? + +-- Mökkiä -- mitä varten? -- Hän katsoi meihin jokaiseen valppailla +silmillään. + +-- Niin, me tahdomme vuokrata kesäksi mökin, me kolmisin. + +-- Miksi niin? -- hän katsoi jälleen meitä kaikkia. + +-- Huvin vuoksi, ymmärrättekös -- lähteäksemme tuntureille, +päästäksemme pois kaupungista, -- luulen, että kaikki kolme sanoimme +sen yht'aikaa. + +-- Voiko sekin olla hauskaa, se? + +-- Niin, tiedättekös -- + +-- Minusta on hauskempaa päästä pois sieltä kokonaan -- + +-- Päästä pois -- + +-- Niin, yksinäisestä, pimeästä metsästä ja synkiltä poluilta -- + +-- Mutta teidän kotinnehan on siellä, -- sanoin minä. + +-- Uh, on -- + +-- Ettekö siis mene kesäksi kotiin? + +-- Kyllä kai minun täytyy. + +Miten ilkeä hän oli! + +-- Onko siellä ylhäällä koskia? -- kysyi Susanna. + +-- Uh, on -- aivan pappilan vieressä -- sellaiset kosket ovat niin +ryöppyisiä -- + +-- Ettekö ole ollenkaan ihastunut tuntureihin? -- sanoi Dorthe +viattomasti. + +-- En, se on varma, siellä on aivan kuin vankeudessa -- + +-- Hyvä ystävä, tuntureilla on kai vapaata -- + +-- Koreaakin vapautta! + +-- Pidättekö kaupungista? -- kysyi Dorthe jälleen. + +-- Pidän, täällä saattaa hengittää -- + +Ja me tahdoimme tuntureille voidaksemme hengittää. + +-- Mehän aiomme olla tuntureilla vain muutamia viikkoja, -- sanoi +Susanna. + +-- Ei, totta tosiaan, minä en tahtoisi hautautua sinne muutamiksi +viikoiksikaan, -- sanoi hän; -- uh -- + +-- Ettekö tiedä mitään tupaa? -- tiedustin vihdoin. + +-- En. + +-- No, anteeksi, että hyökkäsimme kimppuunne. + +-- Oh -- + +-- Hyvästi sitten. + +-- Hyi, miten hän oli kuiva! -- sanoin minä. + +-- Siinä määrin ilkeä! -- sanoi Susanna. + +-- Aivan toivoton. + +Sitten me annoimme hänen mennä emmekä enää häntä ajatelleet. + +Mutta seuraavana päivänä minä tapasin jälleen papintyttären. Hänen +levottomat, valppaat silmänsä huomasivat heti minut. Tällä kertaa hän +puolestaan tuli viistoon kadun yli luokseni. + +-- Minä ajattelin asiaa sitten, ja tiedän kuitenkin yhden tuvan -- + +-- Oi, onko se mahdollista? + +-- Se on pappilan yläpuolella mäellä. + +-- Se on viehättävää -- + +-- Niin, siellä on kaunista, mutta synkkäähän siellä aina on -- + +-- Kertokaa hieman siitä! + +-- Siitä ei ole mitään kertomista, muuta kuin että se on siellä -- +siellä ei asu nyt ketään, torpaneukko, joka asui siinä, kuoli viime +vuonna -- + +-- Kuka sen omistaa? + +-- Siinä ei ole mitään omistamista -- muuten se varmaankin kuuluu +Opstadin taloihin -- + +-- Mikä sen nimi on? + +-- Me sanomme sitä Aaste-tuvaksi -- + +-- Se kuulostaa kauhean hauskalta! + +Hän nauroi: -- Hah, hah -- haa, arvelinkin, että te haluaisitte +juuri sellaista mökkiä -- siunaa ja varjele, miten tyhmiä te olette. +Hah-hah-haa -- + +-- Niin, mutta tehän sanoitte sen olevan kauniilla paikalla. + +-- Kauniilla, niin -- niin, se on kauniilla sille, joka jaksaa katsella +tuntureita -- + +-- Oi, kirjoittakaa isällenne, niin olette kiltti, ja kysykää saammeko +vuokrata sen täksi kesäksi -- + +-- Saatanhan tuon tehdä -- muuten voitte aivan huoleti mennä sinne +ilmankin -- + +-- Ei, oletteko hullu? + +-- Häh! + +-- Kirjoittakaa jo tänään -- + +-- Hah, hah, -- nauroi hän mennessään matkoihinsa. + +Hänpä oli vastenmielinen. Mutta eihän meillä ollut hänen kanssaan +mitään muuta tekemistä, kun hän vain kirjoittaisi isälleen. En +nähnytkään häntä sen enempää. + +Kuinka odotimmekaan sitä vastausta! Emmehän saattaneet puhua kotona +sanaakaan ennenkuin Aaste-tupa niin sanoaksemme oli kourissamme. + +Olin varma, että siellä oli ihanaa, aivan sellaista kuin olimme +itsellemme halunneetkin. Sanoihan tuo vastenmielinen olentokin, +papintytär, että siellä oli viehättävää. + +Ah, minulla on kaikesta niin selvä mielikuva! + +Punaiseksi maalattu tupa -- valkoiset ikkunanpielet -- hauskat portaat, +joilla istua -- tuoreet, vihannat niityt yltympärillä -- pieni, +miellyttävä, tummanruskea, päivänpaahtama aitta -- metsä, joka hiljaa +humisee -- metsä silmänkantaman laajuinen, kuin rajaton meri -- ja +lumitunturi, joka kimaltaa päiväpaisteessa ja hohtaa kuutamossa kuin +hopea. + +Juuri sellainen Aaste-tuvan piti olla -- ja sellainen se olikin, siitä +olin aivan varma. + +Mutta kuitenkin -- joskus minulla oli yksityiset epäilyni siitä, +soveltuisivatko Dorthe ja Susanna myöskin asumaan mökissä. He olivat +kilttejä ja hauskoja, kun käveltiin ja tarinoitiin, mutta, mutta -- + +Dorthe Boltin laita oli sellainen, että hän pelkäsi kaikkea. Hän +löysi vaaroja joka asiassa. Hän oli aivan nerokas keksimään niitä. +Hän pelkäsi esimerkiksi kauheasti koiria. Jos viaton koira lepäsi +portailla, niin hän ei uskaltanut siitä nousta. Nähdessään kissan hän +kirkasi, ja hevosiakin hän pelkäsi. Kohdatessaan hevosen, joka juoksi +tavallista nopeammin, hän asettui jäykkänä sitä tuijottamaan, kunnes se +oli mennyt ohi. + +Mutta luonnollisesti hän parantuisi päästyään tupaamme. + +Susannan laita oli toinen. Hän oli melkoisen oikullinen ja tahtoi että +kaikki kävisi hänen ajatustensa mukaan. Jollemme täyttäneet juuri +hänen tahtoaan, niin seurasi syvä hiljaisuus; ei sanaakaan, ainoastaan +kaikkien taiteen sääntöjen mukainen loukkaantunut naama. Silloin hän +saattoi olla varsin suututtava. + +Mutta he molemmathan tahtoivat niin kauhean mielellään tuntureille +ja asua mökissä, niin että asian piti käydä erinomaisesti. Sillä he +molemmat olivat joka tapauksessa varsin hauskoja. + +Tuleepa sitten isä eräänä päivänä kotiin konttorista -- silmälasit hän +oli lykännyt otsalleen. + +-- Mitä ihmettä tämä on? -- sanoi hän -- tässä on kirje pastori O:lta. +Tyttäreni tahtoo vuokrata tuvan, sanoo hän; mitä kummaa sinä nyt olet +keksinyt? + +Kavahdin pystyyn. -- Voi, onko se vihdoinkin tullut? Nyt saat kuulla, +isä -- + +Ja minä kerroin vinhaa vauhtia, miten kauheasti me olimme iloinneet +siitä, että saisimme koko kesäajan pitää talouttamme yksinäisessä +tuvassa -- kerroin Aaste-tuvasta, joka oli niin viehättävä, ja +papintyttärestä, joka oli sitä niin ylistänyt -- + +-- Hullutuksia, -- sanoi isä ja katsoi äitiin. + +-- Niin, en tiedä, -- alkoi äiti. + +-- Äiti hyvä, -- huusin minä, sillä huomasin heti, että äitiin oli +helpompi vaikuttaa. + +-- Kuulkaamme mitä pastori sanoo, -- esitti äiti. + +No niin. Aaste-tupa oli saatavissa. Se kuului Opstadiin, pappi oli +kirjoittanut Opstadin isännälle, ja hän oli vastannut, että he saivat, +jos olivat siivoa väkeä, huoleti asua ilmaiseksi hänen pikku mökissään. + +-- Ilmaiseksi. Kuule nyt, isä -- kuule, äiti -- ja siellä ylhäällä +taitaa olla aivan ihmeellistä -- + +-- Niin, se on varmastikin viehättävä huvila, -- sanoi isä kuivasti. + +-- Ei tee mitään, jos se on pieni, viheliäinen tupa, -- sanoi äiti; +-- heillehän tekee vain hyvää, että oppivat olemaan tyytyväisiä ja +auttamaan itseään; mutta entäs vihaiset elukat -- + +-- Ja sitten ilkeät maankiertäjät, joita vetelehtää kaikkialla, -- +sanoi isä. + +Itsekseni ajattelin Dorthea ja kaikkia hänen kauhujaan. + +-- Mutta minä olen niin hirveän väkevä, -- sanoin minä. -- Minä kyllä +pidän huolen sekä häristä että maankiertäjistä -- tunnustelkaapa vaan +minun käsivarsiani, miten vahvat ne ovat. + +Isä ei kiinnittänyt rahtuakaan huomiota minun vahvoihin käsivarsiini. + +-- Niille tekisi kyllä hyvää sellainen ulkoilmaelämä, -- sanoi äiti. + +-- Eikö sinulla tosiaankaan ole mitään väittämistä sellaista +suunnitelmaa vastaan? -- sanoi isä, ja tällä kertaa hän katsoi äitiin +silmälasiensa ylitse. + +-- Meidän täytyy ajatella asiaa, -- sanoi äiti. + +Isä ja äiti ajattelivat ajattelemistaan, Boltin luona ajateltiin +myöskin ja Jehningenin luona niinikään. Vaikkakin minä luulen, että +siellä ajateltiin kaikkein vähimmän, sillä Susanna on sitä onnellista +laatua, että hän saa luvan mihin hyvänsä, sen vuoksi että hän on +ainoa lapsi, ja kaikki mitä hän tekee, on vanhempien mielestä niin +erinomaisen hyvin tehtyä. + +Boltin luona painoi raskaana vaakalaudassa se seikka, että Finn Bolt +päätettyään stipendimatkansa saattoi tulla Aaste-tupaan -- meidän ei +siis tarvinnut olla yksin muuta kuin nipin napin kolme viikkoa. + +Sanalla sanoen -- juteltiin kauheasti puoleen ja toiseen -- äiti meni +rouva Boltin luokse, ja rouva Bolt rouva Jehningenin luokse, ja niin +juttua kesti kestämistään! + +Lopuksi asia ratkaistiin. Me saimme joka tapauksessa luvan. Hurjan +iloisia me olimme kaikki kolme. + +Ja sitten alkoivat varustukset. Kaikki äidit tahtoivat, että meidän +piti ottaa joukko tavaroita mukaamme -- makuuvaatteita, keittoastioita +ja ruokaa. + +Me pyysimme päästä melkoista vähemmällä. Rakkaat ystävät -- mehän +saatamme maata oljilla -- ja munia ja maitoa siellä kait oli yllin +kyllin! + +Mutta ikkunanverhot me otimme mukaamme ja kirjattuja pikku liinoja ja +kukkalaseja -- koko tuvan piti tuoksua vanamoille! + + + + +II. + + +Asemalla me olimme saaneet pienen vaaleanruskean ja pienen kellertävän +hevosen kyytirattaineen. Niihin me kasasimme kaikki matkatavaramme, +arkkumme, laatikkomme ja tyynymme; meidän piti istua kaiken kukkurana +-- ja lisänä oli vielä kaksi kookasta kyytimiestä. + +Dorthe teki muutamia pieniä vastaväitteitä, kun hänen piti nousta +kuormaan. Toinen kyytimiehistä nosti hänet ylös -- näin hänen pitävän +kiinni matkakorin rivasta -- ikäänkuin siitä olisi ollut apua. Mutta +hän ei sanonut kuitenkaan mitään. + +Susanna ja Dorthe istuivat ensimäisillä rattailla vaaleanruskea +edessään, minulla oli voikko ja suurempi kuorma. Miehet astelivat +vieressä toinen käsi kuormassa ja toinen ohjaksissa. + +Suloinen ilma -- hopeankirkas ja vilpoisa. + +-- Minnekkäs myö männää? -- kysyivät kyytimiehet. + +-- Aaste-tupaan. + +He katsoivat toisiinsa. -- Onko se se Aasten pikku tupa Storliassa, +pappilan pohjoispuolella? + +-- Niin, juuri se, -- sanoimme me kaikki kolme. + +Miehet kakistelivat kurkkuaan ja sylkivät ojaan. + +-- Vain niin, Männöövätkö niin hieno herrasväk' sinne? + +-- Niin, me olemme siellä kesän. + +-- Mut minä en tiijä piäsöökö sinne kärrillä ylös asti, -- sanoi toinen. + +-- Eiköpähän tuonne piässe, kun aijaa hyvästi, -- sanoi toinen. + +-- Onko sinne vaikea ajaa? -- sanoi Dorthe, -- ja minä kun istun +kuormassa niin korkealla! + +-- Sehän on vain hauskaa, että se on niin ylhäällä, -- sanoin minä, -- +sitähän me juuri tahdoimmekin. + +-- Niin, mutta -- epäröi Dorthe kuormalta. + +Edessämme oli leveä viertotie tienviittoineen. Siitä aukeni laaja +näköala yli laakson. + +Suuria, punaisiksi maalattuja taloja metsäisten tunturien varjossa. +Riippakoivujen pitkät oksat kaareutuivat maantien yli, ja alhaalla +laaksossa vieri virta muodostaen pieniä kohisevia koskia, joissa oli +vihreänkirkas vesi. + +Se oli suloista -- suloista! + +Yht'äkkiä me käännyimme jyrkästi kapealle syrjätielle. + +-- Onko meidän mentävä tätä tietä? -- kysyimme kaikki kolme. + +-- Tästähän sitä pittää männä, jos miel' piästä Aaste-tuppaa. + +Siinä oli oikeastaan mitä kaunein tie, syvine pyöränjälkineen ja +suurine, pitkulaisine kivineen, jotka kohosivat keskeltä tietä kuin +pienet tunturit. Molemmin puolin oli tuuheaa pikku kuusikkoa. Jollemme +pitäneet varaamme, niin kuusenoksat huiskivat meitä kasvoihin. + +Tie vei ylös, lakkaamatta ylös. Siellä täällä pieni kurkistusaukko +laaksoon, sitten metsä jälleen sulki kaiken. Me olimme olleet yötä +kahta asemaa alempana olevassa hotellissa, ehtiäksemme joltisenkin +hyvissä ajoin Aaste-tupaan. Aurinko oli vielä korkealla. + +Yhä kauniimpaa oli, mitä kauemmaksi tulimme. + +Tuossa oli vanamo! Kaikki mättäät täynnä niin kauaksi kuin silmä kantoi. + +Ja metsätähtiä vihreässä, kosteassa sammaleessa. Aurinko paistoi +pitkinä juomuina -- miten ihanasti metsä täällä tuoksuikaan. + +Ei, sitten me tahdoimme pois rattailta. Dorthe oli nostettava alas, hän +ei uskaltanut hypätä. + +Me poimimme vanamoja ja metsätähtiä ja katsoimme suoraan vasten +voimakasta, väreilevää päivänpaistetta. Tahdoimme tulla kauhean +ruskeiksi -- + +-- Ja tätä niiden täytyi kotona niin paljon harkita, ennenkuin me +saimme luvan, -- sanoin minä. -- Sepä on vasta oikein hullunkurista! + +Aurinko paistoi. Me joimme kourastamme tunturipurojen vettä. + +Hevoset olivat hyvän matkaa edellä. Me emme kuulleet emmekä nähneet +enää niitä. + +Se olikin aivan samantekevä -- suloisempaa jalkamatkaa emme olisi +voineet saada. + +Ylöspäin, ylöspäin! Vielä enemmän vanamoita. Siellä oli myöskin +mustikanraakaleita! Polku kapeni ja jyrkkeni. + +Päivä paahtoi helteisenä metsän harvetessa. + +Mutta minkä kumman vuoksi miehet jättivät meidät -- vihdoin meitä +kaikkia kolmea rupesi väsyttämään. Me kuljimme kulkemistamme. Ei mitään +hevosia eikä miehiä. + +-- Ohoi, ohoi! -- me huhusimme ylämäkeä. + +Linnut lensivät ylös, ne visersivät ja raksuttivat hieman +päivänpaisteessa, sitten kaikki oli jälleen hiljaista kuivassa +päivänpaahteisessa kuusentuoksussa. + +Hiki valui otsiltamme. -- Hävytöntä jättää tuolla tavalla, -- sanoi +Susanna; -- hävyttömiä miehenlurjuksia. + +No vihdoinkin! Tuossa olivat ajopelimme, miehet loikoivat tien vieressä +polttaen piippunysiään. + +Rattaille nousimme jälleen, mutta uupuneina päivänpaahteesta me emme +hyvään aikaan jaksaneet puhua emmekä huutaa toisillemme. + +-- Onko Aaste-tupaan vielä pitkä matka? -- kysyin minä. + +-- Taijetaa olla puoltiessä -- + +-- Siunaa ja varjele, niin etäällä! Mutta olihan vain hirveän hauskaa, +että se oli niin korkealla. + +Ajoimme, ja ajoimme ajamistamme. Kurkistusaukot, joista näkyi seudun +yli, suurenivat suurenemistaan, ja näköala yhä avartui ja syveni. + +-- Tässä tahdon laskeutua rattailta, -- huusi Dorthe; -- en uskalla +ajaa tämän kuilun ohi. + +-- Eihän se oo mittää -- sanoivat miehet, -- pahempi siellä ylläällä +tulloo -- + +Mutta Dorthe oli jo ilman apua hypännyt kuormalta. + +-- Odottakaa -- älkää millään muotoa ajako, -- huudahti hän. + +_Hän_ ei tahtonut istua kuormalla, eikä hän tahtonut, että _mekään_ +ajaisimme. + +Miehet sylkäisivät kuiluun ja jatkoivat ajoaan. + +Dorthe tuli kauhistunein kasvoin varovaisesti perässä. + +Rattaille hän nousi jälleen, ja niinpä lähdettiin taas. + +Tuli taas äkkijyrkkä, syvyyksiin syöksyvä rinne, Dorthe jälleen maahan, +mutta Susanna saarnasi, miten tyhmää oli laittaa tiet tuolla tavalla. + +Ennenkuin Dorthe oli ehtinyt jälleen rattaille, tuli vieläkin pahempi +rotko; me ajoimme korkeimpain mastopuiden huippujen tasalla tietä, joka +mahdollisesti oli kahta tuumaa leveämpi kuin rattaat. Toisella puolella +pystysuora tunturiseinämä ja toisella koski, joka kuilun pohjassa +kumeana kohisi. + +Uh, miten ilkeätä! + +-- Tässä suatta kaikki nousta pois, -- sanoivat ajomiehet. + +Dorthe tarrautui lujasti pystysuoraan tunturiseinämään, kasvoissaan +ilme, joka oli kauhusta aivan vääristynyt -- toisen miehen täytyi +palata noutamaan häntä. + +-- Voi, kuinka kauheata! -- huudahti hän, -- käännymmekö takaisin? + +-- Sehän olisi yhtä mieletöntä, -- sanoin minä; -- kyytimies sanoo, +että pahin on nyt ohi. + +-- On kamalaa, että on tällaisia teitä, -- sanoi Susanna. + +Luonnollisesti pääsimme onnellisesti ohi. Pitkän, ja pitkääkin pitemmän +ajan jälkeen, kuten saduissa sanotaan, olimme vihdoinkin saapuneet +metsästä pienelle, vihreälle niitylle. + +-- Armias taivas, mikä näköala! Lumihuippuja ja sinertäviä tuntureita +toistensa ja jälleen toistensa takana, ja metsää mihin vain silmänsä +käänsi! + +-- Niin, nyt sitä ollaa perillä, -- sanoivat miehet. + +-- Perillä, mutta missä on Aaste-tupa? + +He viittasivat: -- Tuossa se on. + +Tuijotimme siihen kaikki kolme -- sehän näytti vain pieneltä harmaalta, +viheliäiseltä navetalta! + +-- Tämä ei luonnollisesti ole oikea, -- sanoi Susanna -- he ovat +ajaneet harhaan. + +-- Palaisimmeko samaa vaarallista tietä? -- sanoi Dorthe. + +Siinä ei ollut lukkoa ovella, ainoastaan kuusenoksa säpissä. + +-- Viijääkö nämä tavarat tuppaa? -- sanoi kyytimies. + +Kukaan meistä ei vastannut -- he muuttivat ne sisälle joka tapauksessa: +matkalaukut, laatikot ja säkit. + +Huone tuli kamaa täyteen. Se oli hirmuinen pöksä. Ovi vei aivan suoraan +pihalle, pieni, neliruutuinen ikkuna -- kaikki sisällä oli niin +sanomattoman harmaata. Ja mikä merkillinen haju! + +Pikkuruisen ikkunan edessä oli rahi, nurkassa pöytä, keskellä pisintä +seinää takka ja toisessa nurkassa kaksikerroksinen sänky. + +Siellä oli aivan kauheata. + +-- Ei, tämä on todellakin sellaista, -- alkoi Susanna -- ettei meillä +ole muuta neuvoa kuin ajaa alas jälleen. + +-- Ei, ei, -- sanoi Dorthe -- niin, silloin tahdon kävellä koko matkan. + +-- Myö otetaa vähä ettonetta ja lähtää sitte takasi, -- sanoi ajuri +pistäen päänsä ovesta. + +-- Olisipa se papintytär saattanut sanoa, kuinka inhoittavaa täällä on, +-- valitin minä. + +-- Hän on halpamaisesti meitä pettänyt, -- sanoi Susanna. + +-- Mutta ei sekään mitään pyhitä, että heti paikalla lähdemme takaisin, +-- sanoin minä -- ja mihinpä me sitten menisimme? + +-- Minä en nyt jaksakaan mennä, -- sanoi Dorthe, -- minua väsyttää niin +kauheasti. + +-- Hui, hai, on parasta, että jäämme tänne -- päätin minä. + +-- Hyi toki, -- sanoi Susanna -- tähän kauheaan tupaan -- täällähän on +köyhän ja vanhan haju! + +Me puhuimme yhteen ääneen, tarkastelimme mökkiä ylt'ympariinsä ja +katselimme kaikkea. Sen vieritse pulpahteli mitä viehättävin puro, +teräksenkirkas ja jääkylmä, pienen pienine koskineen -- siellä kasvoi +jonkinlaisia kelmeänpunaisia, huojuvia kukkia. Metsä humisi hyvin +hiljaa, ja humina tuli jostakin kaukaa, kasvaen, laajeten -- + +-- Lopultakin täällä on kaunista, -- sanoin minä -- juuri tällaista me +halusimmekin -- + +Sitten tuli toinen kyytimies. + +-- Jos lähettä kulukemaa tuota aitoviertä ja määttä sitä myöten aivan +alas, niin piäsettä pappilaa kahenkymmenen minuutin perästä. + +Hui, hai! Jos pappilassa oltiin kahdenkymmenen minuutin kuluttua, niin +eipä mitään hätää. + +Juoksimme kaikin katsomaan polkua. + +-- Kuulkaapa nyt, sitten me jäämme tänne! -- sanoin minä. + +-- Niin, saatammehan koettaa -- sanoi Susanna. + +-- Onko tässä metsässä vihaisia härkiä? -- kysyi Dorthe viitaten +alhaalle. + +-- Tokkopa nuo laskenoot vihasii härkii tänne, -- sanoi toinen +kyytimies. + +-- Niillä on vihanen sonni tuolla Alatalossa, mut eihän ne sitä +vuorille piästä, -- lisäsi toinen. + +Joutavia, kaksikymmentä minuuttia! Jos juoksimme, olimme alhaalla +kenties kymmenessä! Ei silti, että siitä paikasta olisimme nähneet +hiventäkään pappilasta. + +-- Se on allaalla, tuolla puolella, -- selitti kyytimies. + +-- No hyvästi sitte ja onnee vuan -- + +Kumpikin nousi rattailleen -- hypähdys -- ja sitten sitä mentiin -- he +katosivat pian metsän peittoon. + +Siinä me seisoimme jäljellä -- nyt oli arpa heitetty. + +Mutta kahdenkymmenen minuutin kuluttuahan me saatoimme olla pappilassa! + +Menimme polulle tuijottaen pappilaan päin, kaikki kolme. + +-- Jos meidän mieli olla täällä yötä, niin meidän on puhdistettava ja +pestävä koko tupa; on niin paha haju, -- sanoin minä. + +Ja sitten pesu alkoi. En kykene kuvaamaan, miten me hankasimme! Vihdoin +koko tupa lainehti pelkkänä vetenä. Dorthe sai kantaa ämpärin toisensa +jälkeen. Peseminen ei ollut varsin hauskaa. + +Dorthe ja Susanna väsyivät vihdoin siinä määrin, että painautuivat +penkerelle ja oikaisivat käsivartensa pelkästä uupumuksesta. Vihdoin +minäkin olin pitkänäni. Luonnollisesti meillä oli rajattoman nälkä, +mutta kukaan ei jaksanut valmistaa ruokaa eikä teetäkään. Sitten söimme +voileipää ja joimme vettä jääkylmästä purosta. Rahtuakaan enempää emme +syöneet. + +Pestessämme ja syödessämme emme olleet katsoneet aurinkoa. Äkkiä siitä +näkyi ainoastaan loistava reuna tunturien takaa lännestä. Hetkisen +kuluttua se oli hävinnyt. + +Äkkiä tuli niin kolakkaa. Metsä pimeni -- sitä syvä-äänisemmäksi tuli +sen suhina -- huu, ei, menkäämme sisälle -- + +Mutta siellä oli kaiken pesumme jälkeen likomärkää. Ylemmästä sängystä +tippui vesi alempaan. Lattialla olisi melkein saattanut uida -- sisällä +oli raaka haju, ja olo oli epämieluisaa. + +-- Täällä meidän on tänä yönä mahdoton nukkua -- sanoi Susanna. + +-- Aivan mahdoton -- + +-- Mutta emmehän voi ulkonakaan nukkua, -- sanoi Dorthe surkeana. + +-- Oli todellakin tyhmää, että pesimme tuvan tänä iltana, -- sanoin +minä; -- saamme mennä navettaan -- + +-- Navettaan nukkumaan, -- valitti Dorthe. + +Kiiruhdimme metsänliepeessä olevaan pieneen hökkeliin. Ovi oli +raollaan; vastassa kauhean likainen ja väkevä navetanhaju. + +Tuiki mahdotonta olla siellä. + +Aivan oven editse veivät yliselle tikapuut, joissa oli viisi, kuusi +puolaa. Kapusin sinne. Se oli puoli pimeä, ikkunaton huone. Siellä ei +ollut mitään muuta valoa kuin mikä tuli luukusta, josta olin noussut +sisälle. + +-- Saamme nukkua täällä, -- huusin minä alas. + +-- Oletko hullu? -- kuului alhaalta kaksiääninen kuoro. + +Hapuilin ylhäällä sinne tänne. -- Täällä on hieman heiniäkin -- on +paras paneutua tänne nukkumaan -- + +-- Miten julmaa tämä on! -- kuulin Dorthen äänen alhaalta. + +-- Lähdemme huomenna! -- kuulin Susannan sanovan. + +-- Mehän olemme täällä aivan yksin, -- valitti Dorthe; kuulin, ettei +itku ollut kaukana. + +Se oli kauheaa, mutta mitäpä itku auttoi. + +Laskeuduin jälleen alas. -- Saamme kukin ottaa tyynymme ja huopamme ja +ruveta nukkumaan, -- sanoin minä tekeytyen ylen uljaaksi. + +-- Mutta emmehän voi sulkea oveakaan, -- sanoi Dorthe vielä surkeampana. + +-- Ja miten täällä haisee, -- sanoi Susanna. + +Ulkona oli vieläkin kolkompaa -- siellä tuuli, ja tunturimetsän tumma +rinne lainehti kuin myrskyävä meri -- + +Kiiruhdimme sisälle, saimme kukin käsiimme huopamme ja tyynymme ja +riensimme jälleen hökkeliin -- kasasimme pimeässä heiniä kokoon ja +painauduimme tiiviisti toisiimme. + +Riisuutuminen ei luonnollisesti tullut kysymykseenkään. Me vain +kuiskailimme; oli kuin olisi ollut kamalaa puhua ääneensä. + +Levättyämme hetkisen sanoi Dorthe: -- Entä jos joku nousee portaita -- + +Se oli peloittava ajatus. Lepäsin sanaakaan sanomatta hetkisen, sitten +nousin äkkiä. -- Vedän ylös tikapuut, -- sanoin. + +Kavahdimme pystyyn kaikki kolme ja kiskoimme ne sisälle. Se ei ollut +helppoa, mutta ylös saimme ne lopuksi kuitenkin. + +Millaisen helpoituksen se tuottikaan! Nyt ei kissakaan olisi luoksemme +päässyt. + +-- Minun on niin paha levätä, -- sanoi Susanna. + +-- Kuulitko tuota ääntä? -- kuiskasi Dorthe. Me kuuntelimme kaikki +kolme. + +Ei, minä kuulin ainoastaan tuulen suhinaa. + +-- On kuin joku huokaisi, -- kuiskasi Dorthe jälleen -- ettekö kuule -- +aivan seinän takaa -- aivan altamme. + +-- Se on tuuli, -- sanoin minä -- lepää hiljaa. + +Se oli ihmeellisin yö mitä olen viettänyt. Väkevä metsäilma, tuoreen +mullan ja valkoisen sammalen tuoksu virtasi avoimesta luukusta, tuuli +vinkui harvasta katosta -- ja ylhäällä olevasta raosta minä näin +suuren, kirkkaan tähden. + +Oli kauheata levätä siellä. Mutta samalla myöskin niin erikoista, niin +jännittävää. En olisi tahtonut olla sitä vailla. + +Uuu, miten tuuli ulvahteli -- + + + + +III. + + +Kavahdin pystyyn. Missä olin? + +Laulurastas -- siu -- siu -- siu -- liverteli aivan pääni yläpuolella +-- -- toinen vastasi syvemmällä äänellä -- ja tuolla taas oli yksi -- +siuu -- siuu -- + +Kultainen auringonsäde väreili katossa. + +-- Olemmekohan nukkuneet? -- huudahti Dorthe. + +-- Ah, miten minua paleltaa! -- huudahti Susanna. + +-- Paljonko kello on? + +-- Ulkona paistaa päivä -- + +-- Olemmeko todellakin nukkuneet näillä kauheilla ylisillä? -- sanoi +Dorthe jälleen. Ruumiimme olivat noustessamme melkein kangistuneet. + +Suurella vaivalla saimme portaat paikoilleen ja lasketuiksi alas. + +Mutta suuri Luoja! Miten ihanaa olikaan ulkona! + +Kirkas aamuaurinko -- yökasteesta kosteata -- raitista vilpoisaa +metsäntuoksua. + +Aurinko loi pitkiä valojuovia tunturin rinteelle tumman metsän varjojen +väliin -- tunturit siintävät sinelle päivän hohteessa. + +Jäimme äänettöminä seisomaan. Sellaista näkyä en ollut koskaan nähnyt. + +-- Oi, miten ihanaa, -- sanoi Dorthe. + +-- Niin, tämä on tosiaankin viehättävintä mitä olen koskaan elänyt, -- +sanoi Susanna. + +Juoksimme tupaan. Millainen teräksenkirkas ilma! + +Ovi oli seposeljällään. Yöilma oli kuivannut hyvin, aurinko paahtoi +lattialle. Ensiksi juoksimme metsään kokoamaan hieman tikkuja ja puita +saadaksemme tulen takkaan. + +Miten komean roihun saimmekaan lieteen -- kahvi kiehui niin, että +pannun hattu hyppi, ja kauas pihalle levisi sen tuoksu. + +Oven edessä olevalla porraspaadella söimme aamiaisemme aamuauringon +loisteessa. + +-- Emme lähde tänään, -- sanoin minä. + +-- Emme, voimmehan jäädä tänne vielä toiseksi yöksi, -- suostui Susanna. + +-- Niin, täällähän saatamme nyt nukkua -- sanoi Dorthe; -- minusta +melkein tuntuu kuin tupa olisi tänään kauniimpi. + +-- Jospa meillä vain olisi hieman kahvikermaa, -- sanoi Susanna. + +Ensiksi oli melko joukko tavaroita järjestettävänä -- minä en voi +kärsiä sitä, että kaikki viereksii sikin sokin. + +Sitten meidän piti mennä pappilaan ilmoittamaan korkeata tuloamme. +Panimme kuusenoksan lukoksi Aaste-tuvan säppiin ja läksimme liikkeelle. + +Miten ihmeellinen olikaan tuo metsän läpi vievä polku! Ilma oli +hopeankirkas ja kuitenkin täynnä kuusentuoksua -- kimalaiset pörisivät, +kärpäset surisivat ja hyttyset lauloivat aukeammalla, missä kasvoi +metsätähteä ja puolukanvartta. Sitten vaelsimme jälleen tuuheiden +kuusien alitse mehevänvihreää sammalikkoa, jossa vain pienen pienet +päivänpilkkeet väikkyivät. + +Alempana mäellä yksinäinen, kumea lehmänkellon kilahdus. + +-- Kuulitteko? sanoi Dorthe pysähtyen -- täällä on lehmiä -- + +Monet rohkaisut, ennenkuin häntä sai eteenpäin. + +Sitten alkoi koivua ja leppää ja pähkinämetsikköä. Ja tuolla oli +käkikin. + +-- Hs -- kuunnelkaa -- kuinka monta vuotta naimatonna käyn -- + +Käki kukkui kaksikymmentäviisi kertaa -- voi, miten me nauroimme! + +Dorthe livertää nauraessaan. + +Kas, Siinähän oli pappila. Suuri ja autio, eikä erikoisen kaunis. Monta +ikkunaa ilman verhoja. + +Autiota ja hiljaista myöskin päivänpaisteisella, tyhjällä pihalla. + +Siltä ei ainakaan näytä minun pappilassani, kun tulen papinrouvaksi, +sen tiedän. + +Minulla ei muutoin olisi mitään vastaan tulla papinrouvaksi juuri tähän +seutuun -- kuka silloin olisi pappi -- niin, sitä en sanoisi, vaikka +polttaisitte minut elävältä. + +Tuolla tuli varmaankin pastori -- pitkä ja laiha -- hän näytti siltä +kuin olisi ollut valkaistavana -- hänen partansa ei ollut ajeltu, sen +vuoksi hän siveli koko ajan leukaansa. + +-- Kas niin, vai te sitä asutte Aaste-tuvassa -- niin, niin -- se on +kai vaihtelua -- niin, siellä ylhäällä on kaunista -- (hän siveli +leukaansa) -- tämä on rauhallista seutua -- saatatte huoleti asua +siellä -- + +-- Puhuimme kaupungissa teidän tyttärenne keralla -- + +-- Vai niin -- niin, niinhän te teitte -- niin, hänhän tahtoi +kaupunkiin -- minähän elelen täällä yksin -- vaimoni kuoli kolme vuotta +sitten -- + +-- Täällä on kaunista, -- sanoin minä. + +-- Niin, kun on päässyt rauhaan -- mutta nuorisolle kenties liian +hiljaista -- en tiedä -- minun tyttäreni kaipasi aina pois -- niin, +niin -- + +-- Minusta häntä on sääli, -- sanoin minä noustessamme jälleen +ylämäkeä; -- näittekö miten repaleiset hänen paidanhihansa olivat +ranteista? Jos minulla olisi noin kalpea isä, joka paidanhihat +repaleina yksin istuisi autiossa pappilassa, niin minä en matkustaisi +hänen luotaan -- tekisittekö te sen? + +-- Huh, -- sanoi Susanna, -- ymmärrän niin hyvin, että hän matkusti -- +hänhän on nuori, ja hänenhän tulee elää omaa elämäänsä -- + +-- Minä en saata ajatella, että minun isäni noin kulkisi yksin +pappilassa, -- sanoi Dorthe; -- olen sydämeni pohjasta iloinen, että +hän on kaupungissa, konttorissa -- + +-- Niin, mutta jos hän -- + +-- Niin, juuri sitä en _voi_ ajatella, -- nauroi Dorthe. + +Illalla laulurastas liversi niin että me aivan hiljaa istuimme +porraskivellä kuunnellen. + +-- Tuolla on taas yksi -- siu -- siu -- + +Ja vielä kauempana mäessä -- siu -- siu. + +Ja aurinko kylvi kultiaan pitkinä valoviiruina tuntureille. + +-- Kuulkaa, me jäämme tänne, -- sanoin minä, -- emmekä matkusta. + +-- Niin, luonnollisesti me jäämme tänne, -- sanoi Susanna. + +-- Täällä on niin sanoin selittämätöntä, -- sanoi Dorthe. + +Ainoastaan pieni oven haka oli salpana, mikä eroitti meidät suuren +suuresta, pimeästä metsästä, mutta meille ei tosiaankaan jäänyt aikaa +ajatella sitä. + +Sillä pantuamme nukkumaan täytyi meidän ensin kuunnella laulurastasta +-- oli kuin se olisi ollut aivan seinän takana. + +Ja sitten me heti nukuimme, kaikki kolme. + + + + +IV. + + +Täsmälleen kolmantena päivänä tapahtui tuo hirveän hauska ja +ihmeellinen. + +Nyt saatte kuulla. + +Olimme päättäneet nousta mäelle, vielä korkeammalle, aina huipuille +asti -- sieltä meidän täytyi nähdä kauas ja kaukaistakin kauemmaksi. + +Tie oli täynnä vanhoja, tummanruskeita viime vuoden havuja. Se oli +jyrkkä, me lipesimme ja ilakoimme, ja aurinko paistoi. + +Äkkiä näimme hieman korkeammalla hienoa savua, joka nousi keskeltä +tietä. Me pysähdyimme. + +-- Mitä ihmettä, siellä savuaa jokin -- + +Sininen sauhu kiemurteli ylös hienoina renkaina. + +-- Meidän täytyy katsoa mitä se on, -- sanoin minä. + +-- Ei, -- sanoi Dorthe pidättäen minua, -- emme mene sinne ylös -- +saattaahan tapahtua, että siellä on pommi -- + +-- Hah, hah, miten mieletön olet -- pommi -- kuka panisi pommin sinne -- + +-- Kenties se on maanjäristyksen alku, -- sanoi Dorthe jälleen. + +Savu nousi yhä ja minusta se näytti taajenevan. + +-- Ei, meidän täytyy mennä katsomaan mitä se on, -- sanoin minä. + +Dorthe ei tahtonut tulla mukaan, vaan seisoi kauan paikoillaan +tuijottaen kauhistuneena ylös. Susanna ja minä lähestyimme varovasti. + +-- Taivas varjelkoon, sehän on palava sikarinpätkä, -- huudahdin. + +Sikari, palava sikari! Silloinhan täällä täytyi olla jotakin miesväkeä +lähistöllä. + +Sillä oli myöskin kauhean hieno tuoksu. Mutta tuli oli jo tarttunut +männynneulasiin, ja hetkisen kuluttua siitä olisi virinnyt oikea +kulovalkea. + +Tallasimme ja sammutimme sen ja vaivuimme mietteisiin tämän ihmeellisen +tapauksen johdosta, että keskellä yksinäistä metsää oli palava sikari. + +Jos tuo salaperäinen mies olisi kulkenut tietä, jota olimme tulleet, +niin olisimmehan tavanneet hänet. + +-- Käännymmekö takaisin? -- sanoi Dorthe. + +-- Emme käännykään, -- sanoimme sekä Susanna että minä. + +Ylös päin vei matkamme jälleen. Mutta äkkiä näin kaksi kengänanturaa +pienellä pengermällä. Ne olivat hiljaa, liikkumatta. Kengät olivat +ruskeat, komeat. Jatkoimme sanaakaan sanomatta hiljaa kulkuamme. + +Tultuamme pengermän korkeudelle, näimme vaaleat sukat ja polvihousut -- +siinä loikoi mustikanvarsissa nuori, valkopukuinen herra kädet niskan +alla, olkihattu otsalla, mutta hatunlieren alta loisti meitä vastaan +kapeat silmäraot. + +-- Tuossa lepää valkopukuinen herra, emme ole näkevinämmekään, -- +kuiskasin minä. + +-- Uh, kääntykäämme takaisin, hän on varmaankin hullu, -- kuiskasi +Dorthe. + +-- Se ei käy päinsä, -- kuiskasin minä vastaan. + +Astuimme edelleen pari askelta. Samassa mustikanvarsissa loikova herra +kavahti pystyyn ja otti päästään hattunsa: + +-- I beg your pardon -- + +Taivas, se oli englantilainen! Nuori hän oli myöskin ja melkein +miellyttävä. Musta sileä tukka, pähkinänruskeat, keltaiselle vivahtavat +silmät -- hän hymyili -- + +Jäimme kaikki seisomaan kuin naulitut. Hän lateli koko joukon sanoja +-- ymmärsin noin kolmannen osan, vaikkakin olin keskikoulututkinnossa +saanut englannissa "tyydyttävän". Toisetkaan eivät paljoa käsittäneet, +sen kyllä huomasin. + +Hän katsoi meihin kysyen, me emme sanoneet mitään -- silloin hän +hymyili vielä enemmän. + +-- Minä puhu hyvin vähä norja -- + +-- Ja me hyvin vähän englantia, -- sanoin minä. + +-- Pelästyikö my ladies minu? -- sanoi hän hilpeä välke noissa +pähkinänruskeissa. + +-- Emme suinkaan, -- vastasimme kaikki yhteen ääneen. + +-- Te varmaankin olitte heittänyt pois sikarin, -- sanoin minä. -- +Olitte vähällä polttaa metsän -- se oli jo tulessa alempana tien +kohdalla. + +-- Minä ei ajatellu -- minä hyvin onneton -- + +-- Me sammutimme sen, -- sanoi Dorthe. + +Hän kääntyi Dortheen ja hymyili vielä enemmän. + +-- Minä kiittä paljo -- + +Susanna sanoi sitten, ja se olikin aivan totta, että hän kiitti +ainoastaan Dorthea, ja toinen otti vastaan, vaikka hän oli koko ajan +vain seisonut huutaen, että siellä oli pommi ja että meidän tuli varoa. + +-- Minä ilon hämmästy kohdata nuoret ladies täällä hyvin yksinäne, -- +sanoi hän vieläkin enemmän hymyten. + +-- Asumme eräässä täällä lähellä olevassa tuvassa, -- sanoi Dorthe. + +-- Minä myös asu tupa tuolla ylhäl -- ja isä ja minä pyytä paljo lohi -- + +-- Missä siellä? -- kysyi Dorthe. + +-- Vähä tätä tietä -- + +-- Eikö teistä ole hauska asua tuvassa? -- kysyin minä. + +-- Ei -- minu kauhea ikävä -- mutta ei nyt enä -- hän hymyili jälleen. + +Mitäpä enää olisimme saattaneet sanoa tahi tehdä. Hän ei näyttänyt +aikovan mennä matkoihinsa, eikä meilläkään luonnollisesti ollut halua +lähteä. + +-- Me kai jatkamme matkaamme, -- sanoin minä vihdoin -- sillä niin kai +minun oli sanottava, arvelin minä. + +-- Saako minä tulla teidän muka -- minu täyty saada tulla teidän muka +-- minu kauhe ikävä. + +-- Tiedätkö kenen näköinen hän on? -- kuiskasi Susanna; -- kreivi +Danilon -- + +-- Juuri niin, -- kuiskasin minä vastaan -- ihme, että on eläviäkin +sellaisia ihmisiä. + +-- Me aiomme mennä näköalaa katsomaan, -- sanoi Dorthe hymyillen. + +-- Minä seura kaikkeen, -- sanoi hän. + +Sitten me kuljimme edelleen. Mitä perinpohjaisin seikkailu, näettekös, +tahi uni! + +-- Nyt Jim olla taas hyvä onni, -- sanoi hän nauraen ja löi rintaansa; +-- minä aina olla hyvä onni -- kaikessa -- + +-- Hah, hah, haa -- me nauroimme kaikki kolme. Mutta me emme sanoneet, +että meillä oli ollut onni. + +-- Eikö metsä ole ihana? -- sanoi Susanna hänelle. + +-- Mutta ei yksin -- nyt se olla hyvin ihana -- näin ihana ei pitkä +aika -- + +Silloin me jälleen nauroimme. + +-- Oletteko ollut kauan täällä? -- sanoi Dorthe. + +-- Ikuisesti -- viisi -- ei, kuusi päivä. -- Oh, miten nuo +pähkinänruskeat, keltaiset silmät hymyilivät! + +-- Me olemme olleet täällä kolme päivää, -- sanoi Dorthe. + +-- Niin moni päivä mennyt multa hukka -- + +Miten hirveän herttainen hän olikaan! Hän tahtoi auttaa meitä kaikkia +samalla kertaa mäkeä ylös. + +-- Ah, minu piti olla kolme käsi, -- nauroi hän. + +-- Me selviydymme erinomaisesti omin neuvoin, -- sanoin minä. + +-- Ei, -- nauroi Dorthe, -- minä tahdon mielelläni apua. + +Ja miten viehättävästi hän tarttuikaan meitä jokaista käteen ja veti +meidät ylös. + +Ajattelin mielessäni: -- Sinä olet loordi -- sinä olet ehdottomasti +loordi. + +Ajatelkaapa sitten mitä suloisinta kesäpäivää -- vanamon tuoksu +huumaa, auringonsäteet luovat hohtoaan punasenruskeihin mäntyihin ja +vihreisiin, tuoksuviin mättäisiin ja mustikanvarsiin -- + +En osaa kuvata, miten kaikki todellisuudessa oli -- se on elettävä. + +Me kuljimme luonnollisesti harhaan, emmehän tunteneet tietä -- +emmekähän me sitä niin paljoa tarkanneetkaan. Emme löytäneet mitään +näköalapaikkaa. + +-- Mutta kuinka löydämme jälleen tupamme? -- sanoi Susanna äkkiä. + +-- Minä tule muka, -- lupasi hän. Aivan varmana siitä, että me +empimättä löytäisimme, jos hän vain tulisi mukaan. + +-- Minä kulke hyvin mielellä koko päivän teidä kera, -- sanoi hän +jälleen. + +Niin, niinpä muuten mekin. Mutta meidänhän täytyi takaisin kotiin. + +-- Me laitamme päivällistä, -- sanoin minä. + +-- Minä oike hyvin paista pihvi, -- sanoi hän, -- ja hyvä putinki osa +laitta -- minä seura teitä laitta putinki. + +Ah -- mistäpä me laittaisimme vanukasta! Meillä piti olla +lihapallero-säilykkeitä, ei hituistakaan muuta. Hän tahtoi välttämättä +seurata meitä takaisin. + +-- Voitteko sitten olla poissa isänne luota, -- sanoin minä, -- eikö +hän tule teistä levottomaksi? + +-- Minu isä ajattele vain lohi, -- sanoi hän ja hymyili niin +säteilevästi. -- Minun isä seiso koko päivä, -- (hän matki vanhaa, +jäykkää herraa, joka seisoo liikkumatonna onkivapa kädessään) -- hän ei +ajattele nyt minu -- vasta kuin ilta tule. + +Hän aikoi varmaankin jäädä luoksemme koko päiväksi! + +Oh! + +En tiedä mistä johtuu, että minun, vaikka olenkin nuorin, pitää aina +olla järkevin. Minä ajattelin heti ruokaa -- josta toiset varmaankaan +eivät uneksineetkaan. + +Kyllin siitä -- hän seurasi meitä -- edestakaisin me kuljimme, ristiin +rastiin -- mahdoton oli löytää tietä. Dorthe, ihmeellistä kyllä, ei +pelännyt ollenkaan, niin pelkurimainen kuin olikin ollut ennen. + +-- Entä jos me joudummekin aivan harhaan ja saamme nukkua yömme +metsässä, -- sanoi Susanna äkkiä. + +-- Silloin minä nukku maassa, -- sanoi hän säteilevänä, -- ja my ladies +laske päänsä minun päälle -- minä hyvin hyvä tyyny -- + +Nauroimme koko ajan. Odottamatta tulimme tielle, suunnilleen siihen, +missä olimme tavanneet hänet. Silloinhan ei ollut mitään hätää, me +juoksimme kilpaa tupaan. + +Aaste-tupa oli viehättävä päivänpaisteessa, kuusenoksa säpissä +lukkonaan. + +-- Eikö täällä ole kaunista? -- sanoin minä. + +-- Minä luule, minä ole taivaassa, -- sanoi hän. + +Hän oli kauhea sanomaan kohteliaisuuksia, -- mutta juuri se oli hirveän +hauskaa. + +Samaa kyytiä hän kokosi äkkiä tikkuja ja sai oivallisen valkean takkaan. + +Säilykerasian, joka muutoin on niin kiusallinen, hän sai auki tuossa +tuokiossa. + +-- Nyt minä laitta putinki, -- sanoi hän. + +-- Meillä ei ole mitään, mistä laittaa, -- sanoin minä. + +-- Ah, sitten me syö lihapallero, hyvä -- + +Katoimme pöydän tuvan siimekseen, vilpoisaan paikkaan, missä ruoho oli +sanomattoman raitista. Hän kilisti meidän kanssamme jääkylmää purovettä +teekupissa. + +-- Minä kiittä teitä ja pyydä kauniisti -- saanko tulla taas? + +-- Saatte, saatte, saatte, -- huusimme me kaikki kolme. Ja Dorthe +lisäsi: -- Tulkaa huomenna -- + +Silloin vieras kilisti kuppiaan hänen kanssaan yksin. Ja Dorthe säteili. + +Sitten me keitimme väkevää kahvia, sillä sitä me osasimme, ja lepäsimme +mäellä vihreässä ruohostossa. + +Vieras kantoi vettä purosta, monta ämpäriä, ja tahtoi välttämättä +huuhtoa astiat. Mutta sitä me emme sallineet. Ei, emme millään muotoa. + +Vasta auringon ollessa lähellä sinisiä tuntureita etäällä lännessä ja +heittäessä pitkän pitkiä, kultaisia säteitään metsiin ja tuntureille, +hän nousi: + +-- Hyvin kova elä, -- sanoi hän, ja pähkinänruskeat silmät hymyilivät +meihin, -- nyt Jim täyty mennä -- minä kiittä kaunis, kaunis päivästä -- + +Hän kumarsi miellyttävästi meille kaikille kolmelle -- kumarrus +kullekin -- ja hän oli jo kaukana pihalla, mutta saapui juosten +takaisin. + +-- Minä paljon tyhmä täällä, -- sanoi hän lyöden otsaansa -- minä ei +sanonut minu nimi. -- I beg your pardon -- mr. Burns -- Jim Burns, my +ladies. + +Jälleen kolme aivan hullaannuttavaa kumarrusta -- sitten hän meni. + +Seisoimme paikoillamme katsellen toisiimme. -- Oletteko nähneet mitään +viehättävämpää? -- sanoin minä. + +-- Ja niin hienoa! -- Susanna sanoi. + +-- Jollei hän vain olisi lumottu prinssi, -- sanoi Dorthe. + +-- Sepä olisi erinomaista, -- sanoin minä. + +-- Ei, uh, eihän, -- sanoi Dorthe katsellen pitkälle kaukaisuuteen. + +Emme saattaneet nukkua sinä yönä, puhuimme vain koko ajan hänestä. + +Emmekä ajatelleet rahtuakaan, että meidän ja suuren avaran metsän +välillä oli ainoastaan pieni irtonainen ovenripa. + + + + +V. + + +Seuraavana päivänä satoi vettä virtanaan. Mikä olisikaan korvannut +sellaisen pettymyksen! Ei ainoastaan sateen vuoksi eikä siksi että +meidän täytyi istua sisällä harmaassa tuvassa koko Luojan pitkä päivä, +vaan enin siksi, että nyt oli mahdoton odottaa mr. Burnsin saapumista. +Tosin hän ei ollut nimenomaan sanonut saapuvansa tänään, -- ja olihan +itse asiassa kauhean epävarmaa, saapuisiko hän ja milloin, mutta joka +tapauksessa me odotimme -- + +Se oli viimeinen asia, mistä olimme ennen nukkumistamme puhuneet -- ja +sitten me heräsimme rankkasateeseen. + +Täällä ei yleensä satanut niin kauniisti ja hiljaa kuin kaupungissa. +Kaukana siitä -- tuli pitkiä vesisateita, jotka ponnahtivat takaisin +mäenrinteestä. Ja kaikkien tunturien päällä ja ympärillä riippui +harmaita pilvikuontaloita. Niin, emme nähneet silloin vilahdukseltakaan +mitään tunturia. + +Jos sytytimme valkean takkaan, niin savu tuli sisään. Ja jos panimme +oven auki, niin lattia tuli likomäräksi. Hu-uu-uu! + +Nyt oltiin kymmenen ajoissa aamupäivällä -- mitä ihmettä me tekisimme +kymmeneen illalla? + +Kaksitoista loppumatonta tuntia! Se tuntui vielä lohduttomammalta sen +vuoksi, että olimme tavanneet mr. Burnsin edellisenä päivänä. + +Vihdoin meille sananmukaisesti ei jäänyt muuta tehtävää kuin lojahtaa +sänkyyn ja ruveta lukemaan. + +Ovi oli auki, muutoin olisi sisällä ollut aivan pimeä. Näimme +ovenraosta ainoastaan likomärän kynnyskiven, palan mehevää, vihreää +ruohoa ja sateen, joka pitkinä juomuina virtasi katonräystäältä. + +-- Haluaisin tietää, mitä mr. Burns tekee tänään, -- sanoi Dorthe. + +-- Hän tekee kai samaa kuin mekin, -- sanoi Susanna juuri kun oli +päässyt kirjaansa ahmimaan. + +-- Hän kalastaa luonnollisesti, -- sanoin minä, -- kalahan nykii +sateessa. + +-- Miten hauskaa hänellä onkaan! Toista on meidän laitamme, -- sanoi +Dorthe jälleen, -- uh, minulla ei ole enää halua lukea. Sellaisia +silmiä kuin hänellä en ole koskaan ennen nähnyt -- oletteko te? + +-- Ne ovat keltaiset, -- sanoi Susanna. + +-- Ei, tiedätkös -- väitti Dorthe. + +-- Kultaiset sitten, -- ehdotti Susanna. + +-- Kultaisista silmistä en ole koskaan kuullut puhuttavan, -- sanoi +Dorthe jälleen miettien; -- muuten, kyllä ne varmasti olivat +kultaiset -- + +Silloin Susannakin heitti kirjan pois -- minä olin tehnyt sen jo aikoja +sitten. -- Miten tottunut hän olikaan sanomaan kauniita asioita, sinä -- + +-- Ah, niin, -- huokasi Dorthe -- mutta ajatteleppa, minä luulen, että +hän tarkoittikin sitä. + +Juuri kun hän oli sen sanonut, me kuulimme nopeita askelia ulkoa +ruohikosta -- ja siinä mr. Burns seisoi oven raossa! + +Me kavahdimme pystyyn sängyistämme. -- Ah, tekö se olette! Tällaisessa +ilmassa -- miten kiltisti teittekään, kun tulitte; taivas, miten +kiltisti! + +Tänään hän ei ollut valkoisissa, vaan kahvinruskea kiireestä +kantapäähän -- hänellä oli reppu ja polvihousut -- ja koko hänen +kasvonsa nauroivat. + +-- Onko my ladies odottaneet minua? -- + +-- Emme -- olemme -- e-emme -- + +-- Minä arveli aamu viipy kaua tänään, minä tahto juosta heti tänne -- +tuleko minä liian varhain? + +Me nauroimme kaikki kolme. Emme sanoneet, että olimme odottaneet häntä, +sen kai voitte ymmärtää. Ah, emme suinkaan! + +-- Olemme lepäilleet ja lukeneet, -- sanoin minä. + +-- Te ole hyvin onnelline, kun jaksa luke -- minä ei jaksa lukemine +tänä -- minä tahto juosta tänne tuoda putinkijauho -- + +Ja hän purki vinhaa vauhtia repusta laatikoita, joissa oli +vanukasjauhoja, ananas- ja mansikkarasioita ja monenmoista muuta. + +-- Eilen minä my ladies vieras -- saako minä tänä laitta päivälline -- +säteilevin silmin hän katseli meitä. + +Niin, hän sai armollisen luvan: -- Ah, minä teke erinomaine -- istu +rauha kaikki -- minä hoita kaikki -- + +Äkkiä hän pysähtyi: -- Mutta minä ei tiedä my ladies nimi -- minu isä +kysy nimi -- minä sano: ei tiedä -- minä sano: oli kolme haltia, minä +satumaassa koko päivä -- + +Me lausuimme nimemme, ja hän solkkasi kauheasti koettaessaan niitä +lausua, ja viehättävästi samalla kertaa. + +-- Minu isä kysy, tahtoko my ladies tehdä meille se kunnia syödä meidän +kera lunch huomen? + +Kiitos, kauhean mieluisasti luonnollisesti. Uh, Dorthe ja minä +punastuimme hieman ilosta -- Susanna on niin onnellinen, ettei hän +milloinkaan punastu, hän. + +-- Minä tulla tänne ja seurata my ladies ja seurata takaisin, -- sanoi +Jim. + +Tuhannet kiitokset -- + +Millainen päivä harmaassa tuvassa sateen vihmoessa vettä lattialle -- +meidänhän täytyi saada ilmaa. Me lauloimme kaikki laulut mitä taisimme +ja tanssimme hänen kanssaan vuorotellen kaikki kolme. + +Hän oli lumoava poika -- hän jonka tukka oli musta ja sileä, silmät +pähkinänruskeat ja hampaat tasaiset ja valkoiset. + +Miten hän hymyili! Kaikki mitä hän teki, oli muuten niin ihmeellistä ja +omituista -- vaikka hän vain avasi pullon korkin tahi otti ampiaisen +hengiltä, niin hän teki sen eri lailla kuin toiset. + +Vihdoin, sateen lopultakin hieman tauottua, hän istui kynnykselle, +jalat ristissä laulaen hauskoja neekerilauluja ja opettaen meitä niitä +kertaamaan. + +Me lauloimme harmaassa, vanhassa tuvassa: Ha li a ha -- ha li a ha -- + +-- Minä en milloinka elänyt sellaine elämä kuin täällä, -- sanoi hän, +-- minä en milloinka luullut, että tupa saatta olla niin suloine -- +hali -- a ha -- ha li a ha -- mutta minä luule, että my ladies tarvitse +palvelija -- minä ole my ladies palvelija. + +Ooh, miten me nauroimme! Itse asiassa me nauroimme lakkaamatta koko +tuon pitkän, harmaan sadepäivän. + +-- Nyt saatte nähdä meidän vierashuoneemme -- sanoin minä. Juoksimme +yhtä kyytiä kostean heinikon läpi navettaan ja kapusimme ylisille. + +Kerroimme hänelle nukkuneemme siellä ensimäisen yön ja näytimme, +miten olimme vetäneet tikapuut jälkeemme. Hän, ihmeellistä kyllä, ei +nauranut, vaan tuli vakavaksi. + +-- Minä ei pidä, että my ladies nukku täällä, -- sanoi hän -- minä pidä +hyvin vähä siitä -- minä nukku täällä mainiosti -- mutta my ladies ei +sopi nukku sellaine paikka. + +Hän läksi vasta sitten kun iltatuuli alkoi metsässä suhista ja +tunturien varjot tummenivat. + +Me puhuimme luonnollisesti koko ajan hänestä. Me sanoimme ainoastaan +"hän". Oli kuin hänen tultuaan muita herroja ei enää olisi ollutkaan +maailmassa. + +-- Ulkona maailmassa mahtaa olla ihanaa, -- sanoi Susanna, -- jos se on +täynnä hänen kaltaisiaan herroja. + +-- Oh, ei ole olemassa toista hänen kaltaistaan, -- sanoi Dorthe. + +Ajatelkaa, että illalla meidän laskettuamme levolle tapahtui se kumma, +että Susanna ja Dorthe riitaantuivat. He nukkuivat yhdessä alasängyssä, +minä yksin ylemmässä. + +-- Uh, -- kuulin Susannan sanovan -- sinä otat aivan liian paljon tilaa +-- minä olen täällä aivan kuin pieni viiva seinän vieressä -- muutappa +itseäsi hieman, muoriseni -- + +-- Ei, tiedätkös, -- sanoi Dorthe -- minähän olen aivan sängyn reunalla. + +-- Etpä suinkaan -- ja sitten sinä olet niin kauhean kuuma -- uh -- +aivan kuin uuni -- uh -- minä en siedä tätä, minä -- + +He torailivat hetkisen. + +-- Dorthehan voi nukkua täällä ylhäällä, -- minä sanoin. + +Dorthe kapusi ylös luokseni, ja me teimme olomme mukavaksi. + +-- Ei, millaista elämää te pidättekään, -- sanoi Susanna jälleen -- +minä en siedä sitä, että Dorthe on aivan pääni päällä -- hänhän ei nuku +hiljaa hetkistäkään -- kaikellahan pitää kuitenkin olla rajansa. + +-- Miten ilkeä sinä olet, -- sanoi Dorthe. + +-- Entä sinä, -- sanoi Susanna. + +Töytäsin Dorthea, jotta hän olisi hiljaa. Pitkä hiljaisuus. + +-- Näittekö miten viehättävä nenäliina hänellä oli? -- sanoi Dorthe +keskellä hiljaisuutta. + +-- Nyt hän minusta jo saisi olla rauhassa, raukka -- jutuilta, -- +kuului alasängystä. + +Dorthe ja minä tyrkkäsimme toisiamme, -- mikähän Susannalla oli? + + + + +VI. + + +Svartlie, missä vanha mr. Burns oli vuokrannut joen kalastusvedeksi, +oli omituinen, autiomainen paikka. Se oli tunnin matkan päässä tahi +etäämpänä Aaste-tuvasta. Ensin rinnettä ylös ja sitten jälleen alas +toiselle puolelle, missä virta vaahtosi pikku koskina, jääkylmänä ja +mustana. Väliin se vieri ahtaissa solissa pystysuorien tunturiseinämien +lomitse -- se näytti aivan kamalalta. Metsä oli äsken hakattu, vain +tuoreet, valkoiset juurenkaunot olivat jääneet jäljelle paljaina +törröttämään. + +Ei ollut ollenkaan ihme, että Jim Burns mieluummin halusi olla meidän +luonamme Aaste-tuvassa, joka kohosi niin valoisana ja vapaana laakson +yläpuolella. + +Sydämemme jyskytti, kun meidän piti mennä vieraisille mr. Burnsin +luokse. Susanna oli muuten aamullakin ollut ilkeä Dorthelle. + +-- Otatko todellakin päällesi kauneimman hameesi, mikä sinulla on? -- +sanoi hän toiselle. + +Pikku Dorthe katsoi häneen ruskeilla samettisilmillään: + +-- Otan, sillä kaikki sanovat, että tämä tummanpunainen soveltuu +minulle paraiten. + +-- Ja sen sinä tahdot turmella metsässä, tuollaisella retkellä -- sanoi +Susanna jälleen. + +-- En ole koskaan ennen ollut puolisella englantilaisen luona, -- sanoi +Dorthe, -- siksi tahdon mielelläni olla hieno. + +-- Hui hai -- sanoi Susanna -- siihen tarkoitukseen pitäisin itseäni ja +hamettani liian hyvinä. + +Luonnollisesti oli Dorthella joka tapauksessa päällään tummanpunainen +-- Susannalla ja minulla oli valkoiset hameet -- me olimme kauhean +hienoja kaikkityyni. + +Talo, minkä mr. Burns oli vuokrannut, ei ollut sellainen, jota +minä sanoisin viehättäväksi. Se oli melko suuri, äsken rakennettu, +lautaseinät olivat maalaamattomat; aivan seinien vieressä olevat suuret +kuuset pimittivät ikkunat. + +Miten olikaan -- nyt me juuri teimme tuloamme. Olihan Jim ollut meitä +noutamassa. + +Talon siimespuolella oli kaksi korituolia, vaippa ja koripöytä enkä +tiedäkään mitä kaikkea. Vanhahko, harmaapukuinen herra tuli ovesta. +Me astuimme ylös tervehtiäksemme -- pikku Dorthe on niin miellyttävä, +milloin hänen on tervehdittävä. Hän ikäänkuin valmistaikse siihen niin +kauan ja tekee sen niin juhlallisesti. Huomasin, että hänen kasvoissaan +jo oli tervehdysilme. Susanna venytti alahuultaan ja näytti ylpeältä. +Minä hätäilin kauheasti. + +Mutta ei -- Jim ei ollenkaan esitellyt vanhempaa herraa -- sanoi vain +hänelle jotakin englanniksi -- harmaapukuinen teki täyskäännöksen ja +meni jälleen sisälle. + +-- Oliko se teidän isänne? -- sanoin minä kummastuneena Jimille. + +-- Hah hah haa, -- nauroi hän -- se on Butler, meidän palvelijamme. + +Minua rupesi yhä enemmän ahdistamaan. Hieno, harmaapukuinen mies heidän +palvelijansa! + +-- Eikö teitä ujostuta? -- kuiskasin minä toisille. + +-- Kauheasti, -- sanoi Dorthe -- minä olen siinä määrin -- + +-- Mitäpä me ujostelisimme? -- sanoi Susanna keikauttaen niskaansa -- +meidäthän on kutsuttu tänne. + +Butler saapui tuoleineen, ja me istuuduimme niihin kaikki kolme kädet +sylissä odottaen. + +-- Minu isä tule pian, -- sanoi Jim, + +-- Pitäkö my ladies talosta? -- kysyi hän sitte. + +-- Kyllähän me -- + +-- My ladies hauskempi tupa -- + +Niin -- siinä kyllä olimme yhtä mieltä -- + +Tuossa tuli vihdoin vanha Burns talon takaa. + +Valkoinen liinahattu, lasit vaaleansinisillä silmillä -- enempää en +kiireessä nähnyt. + +-- Isäni -- mökin kolme ladies, -- esitteli Jim. + +Hän katsoi terävästi meihin, ensin Susannaan, sitten minuun ja sitten +Dortheen. Antoi sitten kättä ja sanoi jotakin harmaaseen partaansa. + +Dorthe oli tervehtinyt sanomattoman juhlallisesti ja huolellisesti +ikäänkuin olisi pelännyt, ettei tervehtinyt kyllin kauniisti. Hän +näytti oikein keventyneeltä, kun se oli tehty. + +-- Minu isä hyvi iloine nähdä my ladies, -- sanoi Jim. + +Hän ei näyttänyt juuri ihastuneelta, mutta kenties hän oli kuitenkin. + +-- Istukaa, istukaa, -- sanoi vanha mr. Burns; me istuuduimme jälleen +hyvin juhlallisina kukin tuolillemme. + +Hiljaisuus. + +-- Well -- well, -- sanoi vanha mies. + +Tuossa Butler tuli ovelle kumartaen. Vanha mr. Burns tarjosi Susannalle +käsivartensa. Susanna nousi tummanpunaisena aina tukanrajaan asti, ja +laski valkoisen käsivartensa hänen harmaalleen. + +Sitten Jim tarjosi minulle toisen käsivartensa ja Dorthelle toisen, ja +me astuimme huoneeseen. + +Ensiksi kapeaan, maalaamattomaan käytävään, sitten suureen, +maalaamattomaan huoneeseen, missä oli katettu pöytä. Asetuimme sen +ääreen. + +Butler tarjosi. Me otimme lautasillemme hyvin säästäväisesti kaikki +kolme. Pöydällä oli paljon hopeakalustoa. Minun täytyi ajatella, miten +Jim eusimäisenä päivänä söi meidän luonamme lihapalleroita haljenneelta +lautaselta. Ukko puhui jälleen partaansa. + +-- Minu isä kysy, -- sanoi Jim -- asuko my ladies mielellä tuvassa, -- +hän hymyili meille. + +-- Erinomaisen, -- sanoimme me. Jälleen vanhus solkkasi jotakin. + +-- Minu isä kysy, asuko nuoret ladies aina mökeissä täällä päin -- + +Minä punastuin, sen minä tunsin. Siunaa ja varjele! Kenties tuo vanha +jörri piti sopimattomana, että asuimme yksin tuvassa. + +-- En tiedä, -- sanoin minä, -- olemme itse keksineet sen. + +-- Miksi? -- kysyi vanha herra jälleen. + +-- Siksi ettei meillä ollut rahoja muulla tavalla päästä tuntureille, +-- sanoin minä. Arvelin, että oli hyvä sanoa suoraan. + +Jim selitti asian isälleen. + +-- Eikö my ladies ole häiritty tuvassa? -- kysyi ukko jälleen. + +-- Oh, ei suinkaan, -- sanoimme kaikki yhteen ääneen. + +-- Well -- well -- + +Butler tarjosi jälleen uutta lajia. Taivas -- mitä kaikkea he +söivätkään puoliseksi. + +Jim ei ollut ollenkaan samankaltainen kuin Aaste-tuvassa, vaan +juhlallinen ja ylen kohtelias isälleen. + +-- Isä kysy tahtoko my ladies lohi, jonka hän itse onki -- + +Me punastuimme jälleen ja kiitimme. + +-- Butler tuo sen teille, -- sanoi vanha herra. + +Siunaa ja varjele. Toisiko hieno Butler lohen -- silloin olisi parempi, +että me itse ottaisimme sen mukaamme. + +Minä sanoin sen Jimille. Mutta hän pudisti vain päätään sanoen: -- Ei, +ei. + +Jos englantilaisista tuntuu samalta kuin meistä tällä puolisella +Svartliessa, niin minun täytyy sanoa, että heillä on murheellista ja +ikävää. + +Ainoastaan hienoa ja juhlallista ja paljon hopeaa ja takana vanha +palvelija, joka laskee ruokapalat. + +Susanna ja Dorthe vaikenivat kokonaan, vihdoin minäkään en sanonut +mitään. Pelkästä hienoudesta söimme myöskin hyvin vähän -- enkä minä +luule senkään tehneen mitään vaikutusta, että me olimme koristaneet +itsemme niin ihastuttaviksi. + +Vihdoin ateria päättyi. Me kiitimme ruuasta, mutta vanha herra oli +aivan jäykkä eikä sanonut mitään. Ja ulos me siirryimme samalla +tavalla: Susanna ja ukko edellä, Dorthe ja minä ja Jim jäljessä. + +Onneksi vanhus meni matkoihinsa lepäämään. + +Äkkiä Jim tuli jälleen kaltaisekseen, käski Butlerin tuoda kaksi +lepotuolia lisää, ja sitten hän saattoi meidät tuoleihimme, asettaen +vaipan kunkin ylle. Ajatelkaapa, vaippa kesälämpimässä! + +No niin, siinä me lepäsimme. + +Jim lepäsi neljännessä tuolissa ja kujeili tapansa mukaan. + +-- Onko teidän isänne mielestä kummallista, että me asumme tuvassa +yksin? + +-- Ei paljo kummalli -- ei ollenkaan paljo kummalli -- + +-- Niin, mutta vähän -- + +-- Ei, ei -- hän ei vaan siihen tottunut -- + +Susanna oli paljoa paremmalla tuulella, senjälkeen kun vanha herra +Burns oli vienyt hänet pöytään. + +Hetkisen kuluttua vanha hiilihanko seisoi jälleen edessämme. + +-- Minu isä kysy tahtoko my ladies kalasta -- + +-- Ah, hirveän hauskaa, -- me hyökkäsimme vaipoistamme kaikki kolme. + +Millainen iltapäivä! Me koetimme kukin onkivapa kädessä pitää +tasapainoa kosken roiskeen kostuttamilla kivillä, heitimme siimaa ja +vedimme jälleen. + +Jim auttoi meitä kaikkia, hyppi kuin orava virran kivillä -- molskahti +veteen, hyppäsi ylös jälleen -- me nauroimme kaikelle -- + +Susanna oli asettunut paraalle kivelle: hän heitti ongensiimaansa hyvin +arvokkaasti. + +Keskellä pahinta koskea, jossa virta valkeana vaahtosi, seisoi vanha +Burns onkivapa kädessään, liikkumatonna kuin muistopatsas. + +Sinä päivänä minä ensi kerran kiinnitin huomioni siihen, että Jim +oli aina siellä missä Dorthekin. Koreanpunaisessa hameessaan seisoi +ruskea- ja samettisilmäinen tyttö hyvin pienellä kivellä. Mutta ettekö +luule, että Jim mahtui samalle kivelle -- kuulin melkoista alempana, +halki virran pauhun, Dorthen kevyen, hauskan naurun. + +Butler tuli rantaan ruokaa ja viiniä korissa. Oh -- ajatelkaapa, +hänellä oli samppanjaa! + +Vanha mr. Burns oli saanut lohen ja tuli hieman hauskemmaksi. Jim +nauroi. + +-- Minu isä sano, my ladies saa kukin lohi koti -- + +Kolme isoa lohta Aaste-tuvassa! Aivan mahdotonta -- mutta tuhannet +kiitokset yhdestä! + +Jim kilisti samppanjassa: -- Kiitos suuri, että minä saa tulla +Aaste-tupa -- + +Ja vanha mr. Burns kilisti: -- Terve tulemaan takaisin kalastamaan! + +Ajatelkaapa! Hän melkein hymyili Dorthelle. + +Se oli ainoastaan pienen pieni hymy, joka tuskin oli hymy ollenkaan, +mutta se oli kuitenkin hänen silmissään. + +-- Well, well, -- sanoi hän. Mutta mitä hän tarkoitti well'illään, +siitä minulla ei ole aavistustakaan. + +Sitten vaistoni sanoi minulle, että meidän piti kiittää -- ja lähteä. + +Jim ei pannut vastaan. Annoimme vanhalle herralle kättä ja kiitimme +-- Dorthe otti jäähyväiset yhtä kauniisti ja juurtajaksain kuin +hän tervehtikin -- muuan poika kantoi lohta jälkeemme, se ei siis +kuitenkaan ollut Butler. + +Jim saattoi meitä, ja sitten me läksimme metsäpolkua. + +Jimin, paha kyllä, täytyi kääntyä takaisin meidän ollessamme +puolivälissä; hänen näet tuli kello puoli kahdeksan mennä kotiin +syömään isän kanssa päivällistä. Vielä pitkän matkan päästä hän +hoilotti ja huusi metsäpolulta: -- Minä tule huomena hyvi varhain. + +Me huusimme vastaan: -- Tulkaa, tulkaa -- + +Kotonahan he luulivat, että me tapaisimme metsässä vain lurjuksia -- ja +nyt me olimme syöneet murkinan loordin luona -- tahi ainakin melkein +loordin. + +Menimme aikaisin levolle. Viimeinen mitä kuulin, oli Dorthen pakina: + +-- Vanhuskin oli miellyttävä -- + + + + +VII. + + +Kavahdin pystyyn unesta. Ovella oli varmaan joku! Kuuntelin +jännityksessä -- säppiä kiskaistiin kovasti -- + +Oli kaiketikin keskiyö. Tuvassa hämärää. Ikkunasta himmeä hohde +harmaalle lattialle. + +Jälleen nykäistiin ovea -- + +Hyvä Jumala -- mitä tämä oli! Herätin toiset. + +-- Hs -- hs -- ovella on joku -- miten me pelkäsimmekään, kuuntelimme +suu auki kaikki kolme -- + +Jälleen valtava oven nykäisy -- joku mutisi ja puheli. + +-- Meidän täytyy pukeutua, -- kuiskasin minä, -- meidän täytyy oikein +pukeutua -- + +Voi, miten kätemme vapisivat. Oven kiskontaa, mutinaa ja torailua +yöpimeässä -- + +Joku kulkea tassutteli tuvan ympäri -- hetkisen kuluttua ikkuna himmeni +-- joku katsoi ruudusta -- me sullouduimme kaikki sängyn nurkkaan. + +-- Jotakin kimalti ulkona -- siellä raapaistiin tulitikkua, jota +pidettiin ikkunan edessä, heikko, pieni liekki loisti ikkunanpielessä -- + +Olin nähnyt parrakkaat kasvot. -- Oh, -- siellä on kauhea maankiertäjä +-- kuiskasin minä. + +Useampia tulitikkuja ei sytytetty, me kuppuroimme ääneti yhdessä +mylläkässä löytääksemme vaatteitamme. Oh -- miten kauheaa -- + +Seinän takaa kuului mutinaa ja ärhentelyä, oli kuin olisi siellä +kiroiltu. + +Hän oli jälleen ovella -- minä hiivin sinne pitämään rivasta kiinni. + +Ennenkuin olin ehtinyt lattian yli -- koetin kulkea ylen hiljaa -- +heittäytyi joku ulkopuolelta kiivaasti ovea vasten -- se lentää pamahti +auki -- suuri mies romahti kynnykseltä sisään. + +Me kirkaisimme kaikki kolme -- en ikinä ole siinä määrin pelännyt. + +-- Herranen aika, onko tiällä immeisii? -- sanoi kummitus; hän oli +kompuroinut jälleen ylös. + +Hampaani kalisivat pelosta, en voinut virkkaa sanaakaan, + +-- Onko tiällä velehoja vai immeisii? + +Seisoimme kaikki kolme yhdessä rysyssä sängyn ääressä. + +-- Minä kysyn onko tiällä ristittyjä immeisii? + +-- On, -- sanoin minä vihdoin. Oli juuri kaunista seisoa siinä pimeässä +todistamassa olevansa kristitty -- + +-- Mittee tiällä sitte on -- kuka sinn'oot -- tahi työ -- koko karja --? + +-- Me asumme täällä, -- sain vaivoin sanotuksi. + +-- Asutta tiällä Uaste-tuvassa, vai niin -- viime viikolla tämä ol' +aivan tyhjä. + +-- Tulimme tänne muutamia päiviä sitten -- + +-- Vain nii, no, minä ruppeen tänne makkoomaa. + +Siunaa ja varjele! + +-- Ei taija teillä olla antoo minulle vähän kahvii? + +Olihan -- olihan, meillä oli kahvia. + +-- Minä sytytän uunii tulen, -- suatta männä uuvellee makkoomaa. + +Siunaa ja varjele! + +Hän raapaisi tulen tikkuun ja alkoi myllätä takassa. + +-- Mistä työ sitte outta? + +Sanoimme sen seisoessamme etäällä seinänvieressä. + +-- Outta kai työ kuullut huastettavan Mualiman Matista? Minnuu sillä +meinataa -- + +-- Ei olla. + +-- Vai ette työ oo kuullut huastettavan Mualiman Matista? -- Hän näytti +ylen hämmästyneeltä ja tuli aivan meidän luoksemme. + +Me sullouduimme yhä enemmän yhteen. + +-- Tämän kylän kaikkiin paras kalastaja. + +-- Olemme tulleet äsken, -- sanoin minä; saattoihan helposti tapahtua, +että hän suuttuisi siitä, ettemme häntä tunteneet. + +-- Minä meinasin, jotta eiköhän tuota Mualiman Mattii tunnettane +muuvallahhii -- + +-- Niin, kyllähän hänet tunnetaan, -- sanoin minä. + +-- Mut työ että minnuu tuntena -- likat. + +Miten me pelkäsimme! -- Hän ei kuitenkaan näyttänyt olevan kaikkein +vaarallisimpia. + +Nyt, tulen palaessa takassa me näimme, että hän oli vanha mies, jolla +oli keltainen ja harmaa parta, ja pitkä tukka ja suippulakki. + +-- No tuokeehan sitte kahvi. + +Uskalsimme astua esiin ja annoimme hänelle kahvipussin. + +-- Nepä vasta likkoja ne -- kun on kahviihii, -- sanoi hän ja pani +kahvit pannuun. + +-- Ruvetkoo työ makkoomaa, -- lisäsi hän -- minä sammutan tulen, kun se +on valamista -- minä makkoon tässä uunin vieressä lattiilla -- + +Ajatelkaapa! Me hiivimme sänkyymme, kaikki kolme samaan sänkyyn +-- lepäsimme tuijottaen häntä, hänen istuessaan tulen loimussa ja +pistäessään tupakkaa pikku nysäänsä. + +-- Ihanhan minnuu naurattaa -- hän kääntyi meihin -- minä kun ihan +luulin, jotta tiäl' ol' kummituksii -- vaik' oon näin vanaha mies -- + +-- Oletko ennen nähnyt kummituksia? -- kysyin minä. Minun täytyi puhua, +toiset eivät tikahtaneetkaan. + +-- Enköpähän nuita lie nähny, mut ne nyt on semmosii asijoita, joista +ei huastella kovasti -- + +En uskaltanut kysyä enempää, koska hän ei tahtonut puhua niistä +ääneensä. + +-- Minun piti männä kallaa Vartliijaa uamupuhteessa, sentähehän minä +meinasin ensin muata hieman tiällä Uaste-tuvassa -- ja sitte lähtee +pohjosee päin -- + +Säikähdys alkoi asettua -- hän ei ollut mikään pelättävä. + +-- Svartliessa on nyt eräs englantilainen kalastamassa, -- sanoin minä. + +Asia kiinnitti suuresti hänen mieltään, ja hän tuli aivan sängyn +viereen. + +-- Niin, niinhän min' oon kuullu sanottavan, -- sanoi hän; -- mikähän +mies se oikeestaa on? + +-- Saimme häneltä tänään lohen. + +-- Elähän, likka -- missees se lohi on? + +-- Se on ruohikossa oven takana. + +Hän meni ulos aamukoitteessa, tarkasti lohta -- ja pitkäksi aikaa hän +jäi pois. Mitä ihmettä hän nyt teki! + +-- Oilhan tuo aika otus -- sanoi hän tullessaan jälleen sisään -- mut +sinun ois pitänä puhkasta se eilis-iltana -- minä puhkasin sen samalla, +kun se nyt sillä tavalla passas'. + +Hän oli kaiketikin kiltti! Ajatelkaapa, hän oli varmasti kiltti! + +Hän sulki jälleen oven ja istuutui takan ääreen tupakoimaan, -- pian +koko tupa oli täynnä kitkerää savua. Dorthe kuiski hiljaa. + +-- Ettäkös työ makkookkaa, likat -- sanoi hän ja luimuili meihin. + +-- Kyllä me nukumme, -- sanoin minä aivan hereilläni. + +-- Kohta tulloo uamu -- on paras muata nyt, -- sanoi hän laskeutuen +pitkin pituuttaan lattialle. Päänsä alle hän laski repun, jota oli +kantanut seljässään -- eikä kestänyt viittä minuuttia ennenkuin hän +kuorsasi. + +Siinä me lepäsimme. Ulkona alkoi päivänkajastus kullata kaikkea. + +Tupa oli mustanaan savua, ja Maailman Matti kuorsasi lattialla. + +Me elämme monia ihmeellisiä tapahtumia, arvelin minä. Tänään me olemme +syöneet murkinaa loordin luona ja juoneet samppanjaa -- ja nyt me +lepäämme täällä kuunnellen miten Maailman Matti kuorsaa ja saatamme +tuskin hengittää tupakansavulta. + +Mutta voisitteko uskoa -- me nukuimme silti kaikki kolme samaan sänkyyn. + + + + +VIII. + + +Herättyämme seuraavana aamuna oli ovi auki, ja aurinko valoi kultaansa +laajalti lattialle -- kahvipannu kiehui poristen takassa. + +Nousin ylös vuoteeltani: mitä ihmettä, keittääkö tämä merkillinen +yövieras kahvia! + +Toisetkin heräsivät. Siinäpä Maailman Matti tosiaankin seisoi ovella, +sylissään kantamus oksia ja puita. + +-- Minä oon tuumina tätä asijoo, -- sanoi hän, -- työ tarviitta tiällä +apulaisen; suotanhan minähii jiähä tänne -- + +Susanna, Dorthe ja minä katsoimme toisiimme; sitten meidän täytyi +nauraa, ja sitten Maailman Mattikin nauroi, -- hi hii -- hi hii -- + +-- Työ outta liijan hienoja tavallissee työhö' -- ja kukas hakkee +teille maitoo? + +Niin, meillä ei ollut maitoa koko aikana, minkä olimme olleet täällä. + +-- Jopas nyt kummia kuuluu, -- sanoi Maailman Matti, -- minä mään kohta +Opstattii ostamaa teille maitoo -- + +Hän oli päivänvalossa vielä pelottavamman näköinen kuin yöllä. Hänellä +oli paksu, vanukkeinen parta, joka oli keskeltä harmaa ja poskilta +korean keltainen. Niissä kohdissa, missä karvat eivät peittäneet hänen +kasvojaan, kulki ryppyjä ristiin rastiin, ja kaikki rypyt olivat täynnä +likaa. Muuten oli hänen päällään vanha, keltaisenharmaa nuttu, paikkoja +täynnä -- paikat oli pitkin pistoin ommeltu kiinni purjelangalla -- ja +paita oli liasta musta! + +Mutta silmät olivat lempeät ja vaaleansiniset, ne tanssivat hänen +nauraessaan. Itse asiassa minä en pelännyt häntä enää rahtuakaan. + +-- Haluamme kyllä että tuot maitoa, mutta silloin saat ensiksi peseytyä. + +-- Minä peseyvyin viime sunnuntaina, -- sanoi hän, -- niin jotta oonhan +minä nyt jotennii puhas -- mut suattas tuota nyt vähän hierasta. + +Hän sai saippuan ja pyyhinliinan, ja me seurasimme alas purolle kaikki +kolme. + +Tuli oikein perinpohjainen pesu, kasvot olivat pelkkänä saippuavaahtona. + +-- Näin hienoo saippuuta ei oo milloinkaa ollu' minun nuamassan', -- +sanoi hän ja hieroi jälleen. + +-- Entäs korvat, Maailman Matti -- + +-- Ei, korvija minä en pese, min' oon aina kuullu', jotta se suattaa +olla vuarallista -- vettä suattaa männä piähän vierästä kohti -- ei, +korvii minä en liikuta -- + +Korvistaan hän oli aivan järkähtämätön, niin että meidän täytyi tyytyä +siihen. + +-- Käit likkautuu kohta uuvestaa, -- sanoi hän, -- niin että niit' ei +kannata pestä -- + +Mutta kädetkin saivat yhtäkaikki pesunsa. + +-- Meillä ei ole varoja pitää ketään auttamassa itseämme, Maailman +Matti, -- sanoin minä, -- saamme auttaa itseämme kaikessa. + +-- Tottapahan teillä on sitä kahvii välistä, likat -- niin minä sitte +makkoon navetan ylisillä ja laitan teille ruokoo -- + +-- Mitä ruokaa osaat keittää, Maailman Matti? + +-- Potattii ja kahvii ja lohta ossoon keittee, ja sitte minä ostan +puojista leipee ja Opstatista maitoo -- + +-- Kuinka pitkä matka puotiin on? + +-- Sinne on peninkuluma, likat -- + +Meidän olisi kyllä hyvä pitää hänet, se on varma, se -- + +-- Jos menet noutamaaan maitoa, niin saat kotiin tultuasi kahvia -- + +-- Suattaahan tuota männä -- + +Hän sai sekä ämpärimme että rahat ja läksi metsään päin. + +-- Hän ei palaa, vaan pitää sekä sangot että rahat, sen tietää -- sanoi +Susanna. + +-- Kun ei vain joisi kerma-astiasta, -- pelkäsi Dorthe. + +-- Näemmehän onko hänellä palatessaan kermaa parrassa, -- sanoin minä. + +Ah, miten me nauroimme. Olimme saaneet oikein korean ja siistin +kyökkipiian! + +Sitten me suoritimme aamupukeutumisemme puron varrella, kuusimetsän +aamuraittiina suhistessa. + +-- Miten ihanaa meillä onkaan, -- sanoin minä. + +-- Niin, ja nyt tulee pian Jim, -- sanoi Dorthe. + +Tuossa hän tulikin kukkakimppu napinreiässä. + +Jim kulki melkein aina paljaspain. Me juoksimme häntä vastaan kertoen +Maailman Matista ja kauheasta pelästymisestämme -- puhuimme kaikki +yhteen ääneen. + +-- Minä ei ymmärtä sanaka, -- sanoi Jim katsoen toisesta toiseen +pähkinänruskeilla silmillään. + +-- Sallikaa minun puhua yksin, -- sanoin minä; -- voinette uskoa, että +me pelkäsimme -- ajatelkaapa, että hän potkasi oven auki. + +-- Hän saa selkä, -- sanoi Jim uhkaavasti. + +-- Mutta hän oli kiltti sitten, ajatelkaas, hän nukkui viime yön +luonamme lattialla -- + +-- Minä anta hänelle paljo selkä, -- sanoi Jim kiihtyneenä. + +-- Mutta ajatelkaapa, hän perkasi lohen keskellä yötä, ja nyt hän on +mennyt noutamaan maitoa -- + +-- Minä jää häntä katso, -- sanoi Jim, -- minä pian näke, pitäkö hän +saada selkä, vai ei. + +Miten me nauroimmekaan! Jim on niin hullunkurinen, kun hänen pitäisi +olla ankara. + +-- Maailman Matti sanoo tahtovansa jäädä tänne, -- nauroi Dorthe, -- +hän näyttää olevan täällä hyvin mielellään. + +-- Häpytön mies, -- sanoi Jim, -- hän ei olla täällä, minä täällä, +nukku heinäylisi, passa my ladies. + +-- Hän valmistaa meille päivällistä tänään, -- nauroin minä, -- teidän +on välttämättä syötävä täällä. + +-- Minä -- minä arvele, minä syä päivälline tänä my ladies luona, minä +tahto näke kuka se maakulkija. + +Kului melkoisen pitkä aika, mutta mitään Mattia ei tullut. Jim ja minä +pesimme purossa lohen ja perunat ja teimme tulen takkaan. + +-- Ihana maa asu, -- sanoi Jim -- minä halu asu kaikki päivä täällä, ei +kaipa mitä -- mitä sano te, miss Dorothy -- + + +-- Missään ei ole milloinkaan ollut niin hauskaa kuin täällä, -- sanoi +pikku Dorthe, -- sillä täällä on niin sanomattoman vapaata ja raitista. + +Meillä oli niin kiire, ettemme huomanneet Matin seisovan ovella, täysi +ämpäri kummassakin kädessä. + +-- Oletko saanut maitoa, Matti? -- huusimme me -- hänellä ei ollutkaan +kermaa parrassaan -- + +-- Ka minkäpästähen min' en suana rahalla maitoo -- mut kukas tuo on? +-- Matti mulkoili epäluuloisena Jimiin. + +-- Hän on eräs, jonka tunnemme hyvin, -- sanoi Dorthe. + +-- Mittee se tiällä tekköö?-- Hah hah, -- nauroimme Susanna ja minä. + -- kysyi Matti jälleen. + +-- Hän auttaa meitä -- joka asiassa, -- sanoi Dorthe. + +-- Työ että tarvihe mittää appuu, sillon kun teillä on Mualiman Matti. + +-- Niin, mutta sinähän tulit vasta viime yönä, -- sanoin minä. + +-- No, sitte että ennee tarvihe -- + +Jim seisoi supisuorana tuijottaen Mattiin. + +-- Minä kuuli, te oli raaka viime yö -- alkoi Jim. + +-- Mittee se sannoo? -- sanoi Matti meille. + +-- Älkää sanoko mitään, -- kuiskasin minä Jimille. -- Hän on +englantilainen, ymmärrättekö? -- sanoin minä Matille. + +-- Vain nii, onko se nuita hiton enkelismannija -- sano terveisii ja +sano, jotta se suap männä sinne, mistä on tulluttii -- tiällä se pyytää +kaikki joit tyhjiks. + +Uhkasi käydä ikäväksi. -- Nyt saat kahvia kerman kanssa, Matti, -- +lupasin minä. + +-- Minä en tarvihe kermoo -- hän istuutui mäelle kädet polvillaan ja +näytti loukkaantuneelta. + +-- Teillä pitäs' olla tiällä oikeeta miesväkkee auttamassa, -- sanoi +Matti -- eikä tuollaista mongertaijoo -- + +-- Hän hyvi kauhea, -- sanoi Jim, -- antako minä selkä sille heti -- + +Matti joi pitkin siemauksin kahvia teevadilta: + +-- Kukas se teistä on tämän herran henttu? -- sanoi hän. + +Ah -- miten hyvä, ettei Jim sitä kuullut. Sehän olisi ollut kauhean +noloa -- + +-- Jos puhut sillä tavalla, Maailman Matti, niin et saa olla täällä, -- +sanoin minä. + +Matti loukkaantui vielä enemmän eikä vastannut sanaakaan. + +-- Matti nukkuu ylisillä ensiyön, -- sanoin minä Jimille, -- me emme +pelkää häntä rahtuakaan. + +Jim rypisti hienoa otsaansa, mutta ei sanonut mitään hänkään. + +Jim oli mennyt. -- Matti nukkui heinäylisillä -- metsän suhina kuului +kaukaa kasvaen ja paisuen; yli tumman metsänreunan etäältä idästä +kohosi, kuu -- kirkas sirppi kelmeällä yötaivaalla -- sen alla metsää +peninkulmittain. + +Me tarinoimme tuvassa: -- On hyvin ikävää, etteivät Jim ja Maailman +Matti sovi keskenään -- huomenna me sanomme Matille, että hän saa +jälleen mennä matkoihinsa -- + + + + +IX. + + +-- Minä mään kottii tänä iltana, minä, -- sanoi Matti; hän oli pistänyt +kätensä housuntaskuihin ja näytti miettiväiseltä. + +-- Vai niin, menetkö sinä, Matti -- + +-- Niin, sehän on viisasta se, Matti. + +-- No, kiitos vaan, Matti, siitä mitä olet meille tehnyt -- + +Tähän tapaan me lausuimme kaikki kolme. Olipa erittäin hyvä, että +hän taas lähti! Hän ei ollut ollenkaan peseytynyt ensimäisestä +tulopäivästään saakka. + +Hän sylki pitkiä, ruskeita säteitä joka taholle: -- Min' oon meinanna +lähtee, minä mään kottii tänä iltana, -- lausui hän taas ja näytti yhä +miettiväisemmältä. + +Me innostimme häntä jälleen. + +-- Miten kauvan työ outta tiällä? -- kysyi hän vihdoin pitkän ja syvän +miettimisen jälkeen, samalla kun tupakkamälli vaelsi poskelta toiselle. + +-- No, sitä ei ole vielä niin päätetty, Maailman Matti. + +-- Vai ei oo -- no hyvästi sitte -- + +Seurasimme häntä aidalle asti ja näimme hänen kaikella kunnialla +vaeltavan polkuaan. Kas, kun hän tosiaankin läksi! + +-- Saattepa nähdä ja kuulla, että hän tulee takaisin, -- sanoi Susanna. + +Dorthe ja minä emme ollenkaan uskoneet hänen palaavan. + +Nyt saatoimme siis kertoa Jimille, että Matti oli lähtenyt. Oli melkein +sääli Mattia, joka mennä köntysti selkä kyyryssä ja huonossa asussa; +hän muistutti vanhaa, lahonutta puunkantoa, joka on saanut jalat. + +Oli polttavan kuumaa, ilma mäen rinteellä väreili lämmöstä; alempana +aidan luona oli hieman puna-apilasta, muutoin Aaste-tuvan ympärillä oli +enimmäkseen voikukkia ja päivänkakkaroita. + +Istuimme varjossa metsänrinteellä. Susanna ompeli loppumatonta +koruompelustaan, Dorthe tuijotti taivaan pilviin ja minä loioin +vatsallani katsellen ahomataroita. Puhelimme vaihteen vuoksi Jimistä. + +-- Minusta hän on jalo, -- sanoi Dorthe. + +-- Jalo! -- tuhahti Susanna; -- mitä sinä sillä tarkoitat? + +-- Tarkoitan luonnollisesti, että hän on jalo, -- sanoi Dorthe. + +-- Hän lienee hyvin kiltti, -- sanoin minä. + +-- Niin, kiltti ja ylevä, -- sanoi Dorthe. + +-- Ylevä! -- Susanna ja minä nauroimme. + +Silloin Dorthekin nauroi: -- Sanokaa mitä hyvänsä, hän on ylevä. + +Joku tuli metsästä. Ihme ja kumma! Siinä oli Jim ja hänen isänsä. + +Vanha herra, ilmi elävänä! Me sinkosimme kaikki ylös kuin raketit ja +menimme heitä vastaan. + +-- Se oli kauhean hauskaa, -- huusimme kaikki kolme yhteen ääneen. + +Vanhus lateli koko joukon sanoja, ja Jim käänsi: -- Minun isä tule +tänne kysy my ladies, tahtoko he asu minu talo -- kaksi huone ylhä -- +olla minu vieras. + +-- Taivas! -- katselimme toisiimme. + +-- Minä kerto isä maakiertäjä, joka potki ovi -- hän ei pidä siitä -- +siksi hän kysy -- tahto my ladies asu häne tykö -- minä paljo iloine. + +Jim hymyili meille kaikille kolmelle: -- Me pyytä suuri lohi, paljo -- +eikö tosi? + +-- Mutta Maailman Matti on nyt lähtenyt, -- sanoin minä. + +Jim käänsi: -- Well, well, -- sanoi vanhus, -- mutta toinen saattaa +tulla. + +-- Me tahdomme kauhean mielellämme asua teidän luonanne, -- sanoi +Dorthe katsoen Jimiin. + +-- Tuhannet kiitokset, mutta meidän täytyy ensin kysyä kotoa, -- sanoin +minä. + +-- Well, well, -- sanoi vanhus jälleen. + +Me istuuduimme mäelle, josta koko laakso aukeni eteemme. Sinä päivänä +oli ylen ihanaa katsella ulos; peninkulmittain näkyi ilmavia sinisiä +tuntureita -- alhaalla laaksossa näimme jokaisen vihreän peltotilkun, +jokaisen vaalean koivun -- ja ilma väreili päivänpaisteessa. + +Mutta Jim lepäili molemmat kyynärpäät maassa ja pää kyynärvarsien +nojassa tuijottaen ainoastaan Dortheen. Ja tyttö ei luonut katsettakaan +vihreään, loistavaan laaksoon, vaan ainoastaan Jimin kullanruskeihin +silmiin. + +-- Millainen maa teillä onkaan! -- sanoi vanha herra Burns viitaten +kädellään. + +Ensi kerran elämässäni minä ajattelin, että tämä maa oli myöskin minun +-- ja se oli Susannan -- ja se oli Dorthen -- jotakin liikahteli aivan +sananmukaisesti rinnassani -- tämä ihana maa oli meidän. Miten ylpeä +minä olinkaan Norjasta -- rakastaisin sitä kuolemaan asti -- + +Mr. Burns ja Jim olivat menneet. Vanha, jäykkä herra seisoi +liikkumatonna ja sanoi ilmettäkään muuttamatta: -- Te tulette milloin +tahdotte ja olette niin kauan kuin haluatte -- + +Ja heidän mennessään pois Jim kääntyi monta kertaa taakseen ja heilutti +kädellään ennenkuin metsä peitti heidät molemmat. + +Siinä me seisoimme katsellen toisiamme. + +-- Miten kauhean ystävällistä, -- huudahti Dorthe. + +-- Niin, siitä tulee elämys, -- sanoi Susanna. + +-- Minulla puolestani ei ole halua asua Svartliessa. + +-- Oletko hullu, miksi ei? -- kysyin minä. + +-- Ajatelkaapa vaan, kuinka vapaat me olemme täällä -- ja ajatelkaa, +että Butler olisi syödessämme aina seisomassa tuolimme takana -- ja +täällä me saatamme istua kynnyskivellä aamuauringossa ja kaataa kahvia +teevadille ja puhaltaa sitä -- ja me saatamme kulkea paljain jaloin -- +ja harjata hampaamme ulkona seinävierellä -- luuletteko, että saatamme +tehdä niin Svartliessa? + +-- Siellä tuntisi itsensä niin aristokraattiseksi, -- sanoi Susanna, -- +ja se olisi niin miellyttävää -- + +-- Minun mielestäni ei olisi ollenkaan hauskaa loikoa tuolissa vaippa +yllään tahi syödä perunoita hopeavadista, -- sanoin minä; -- sitäpaitsi +ei Jim ollut siellä ollenkaan samanlainen kuin hän on täällä, se teidän +on myönnettävä. + +-- Niin, mutta toisenlaista on, kun on siellä joka päivä, -- sanoi +Susanna. + +-- Niin, -- sanoi Dorthe säteilevin silmin. + +-- Minä nyt en luule ollenkaan, että isä ja äiti pitäisivät siitä; joka +tapauksessa täytyy meidän kirjoittaa ja kysyä -- + +-- Hui, hai, -- sanoi Susanna, -- sen me ymmärrämme paraiten -- sillä +mehän tunnemme mr. Burnsin ja Jimin, mutta he eivät tunne. + +-- Nythän meistä kukaan ei enää pelkää olla täällä yksin, -- sanoin +minä. + +Ei, se oli totta. Me sovimme, että ajattelemme asiaa pari päivää. +Huomennahan Jim tulisi jälleen, ja silloin saisimme puhua yksin hänen +kanssaan. + +En voinut sovittautua siihen, että meidän pitäisi muuttaa viehättävästä +Aaste-tuvasta. En saanut unta pelkästään siltä ajatukselta. Varhain +seuraavana aamuna minä kavahdin pystyyn ja avasin oven suoraan +voimakasta aamuaurinkoa vasten, toisten loikoessa vielä vuoteellaan. + +-- Saatammeko kenties tehdä täten Svartliessa! -- huudahdin minä. + +Jäin seisomaan kuin salaman iskemä. Ulkona kynnyskivellä istui Maailman +Matti päivänpaisteessa, keskenkasvuinen tyttö rinnallaan. + +-- Kiitoksii viimesestä, -- sanoi Matti ja ojensi kyhmyisen kätensä; -- +myö on istuttu tässä hiljoo kuin on osattu -- tämä tytöntynkä ja minä, +jottei havvautettas teitä liijan aikasee -- + +-- Maailman Matti on tullut takaisin, -- sanoin minä toisille, kääntyen +tupaan. + +-- Minä meinasin, jotta mitenkähän työ tuletta tiällä toimee yksinännö, +-- sanoi Matti, -- ja sentähen minä otin tämän tytöntyngän mukkaa ja +tulin uuvestaa teijän luokse -- + +-- Mikä tyttö se on? + +-- Ka se on Mar' -- se minun lapsen' laps -- se assuu minun luonan' -- +se ol' yksinää se raukka, ja sitten minä otin sen mukkaan' -- + +-- Mihin te nyt menette? + +-- Minä jiän tänne, minä autan teitä -- ja tuo Mar' -- niin se on hyvä +sehhii, hyvä pesemää -- + +Yöpuvussamme me kaikki seisoimme ovella katsellen vieraitamme. + +-- Tällä tavalla saamme pian täysihoitolan, -- sanoi Susanna. + +Matin Mari oli laiha, hento, kolmentoistavuotias tyttönen, kasvot ja +kaula aivan ruskeiksi paahtuneet, mutta otsalla olivat hiukset päivän +valkaisemat. + +-- Oliko sinulla, Matti, jo eilen lähtiessäsi mieli tulla takaisin? -- +sanoin minä. + +-- Kyllähän minä meinasin -- minä ajattelin sitä tytön tynkee, joka oil +yksinää, ymmärräthän -- + +Heidän puheestaan päättäen he molemmat asuivat samassa tuvassa; Marin +äiti oli kuollut viime vuonna. + +-- Luulimme, ettet sinä enää tule takaisin luoksemme, Matti -- + +-- No oisinkos minä teitä jättänä -- samahan se on missä minn'oon +kesäpäivät, kun tuo tyttö on mukana -- -- minä mään pohjosee päin +pyytämää kaloja ja pienii taimenii teille puol'päiväseks. + +Niin, olihan hyvä saada taimenia. + +Pikku Mari istui siinä ruskeaksi päivettyneenä, nyhti heinätukkoja ja +vain tuijotti eteensä. + +Hän oli varmaankin oppinut isoisältä, että "korvii ei sua liikuttoo --" + + + + +X. + + +Olimme nimittäneet sen paikan, jossa ensi kerran tapasimme Jimin, +"Ensi näkemisen makeudeksi". Meitä huvitti ylen suuresti, kun Jim +ei aavistanut, mitä makeus merkitsi. Hän luuli sen merkitsevän +kaunista paikkaa tahi jotakin sellaista. Tullessamme johonkin oikein +viehättävään paikkaan metsässä, sanoi Jim aina: -- Tässä on makeus, +tässä me vähän aika istu -- + +Me loikoilimme kanervikossa, olimme väsyneet pelkästä naurusta! + +Matti oli mennyt noutamaan taimenia, -- Mari nukkui siimeksessä kuin +pikku koira -- tuossa saapui Jim juosten: -- Menekö me Ensi näkemise +makeus? + +Juoksimme rinnettä ylös. Mutta puolivälissä kohtasimme vanhan naisen. +Pieni musta, kireä hilkka reunusti ryppyiset kasvot. Hän pysähtyi +juhlallisesti tervehtien. + +-- Hyvää päivää, -- sanoimme kaikin. + +-- Mistäs työ outta? + +-- Me asumme kesää Aaste-tuvassa -- mutta mistäs sinä olet? + +-- Min' oon Hevoskorvesta -- + +-- Vai niin, onko sinne pitkä matka? + +-- Ka eihän tuo ou niin pitkäkää, tuskin kahta peninkulumoo -- + +-- Onpa sinne matkaa -- mihin sinä menet? + +-- Meinasin männä pappilaa, arvelin pyytee papilta viismarkkasta -- + +-- Vai niin. + +-- Minä alan tulla niin vanahaks, jotten jaksa suaha yksinän' heinii +kokkoo -- + +-- Asutko sitten yksin? + +-- Oun asuna yksinän' toistakymmentä vuotta ja tehny' kaikki työt ite. + +Asia kiinnitti suuresti Jimin mieltä: -- Mitä hän sano --? + +-- Mut tänä vuonna min' en enää jaksa -- ja se Havukaisen Jussi +niäthänsen tahtoo viis markkoo, kun haravoip' minun heinän' -- sen se +tahtoo, sano se -- minä tykkeen kyllä, jotta se on liijan paljo, ja +sentähenhän minä niäthänsen mään pyytämää, jotta pappi ois hyvä ja +antas' minulle viis markkoo. + +-- Tahtoko hän viisi markka? -- sanoi Jim ja otti heti lompakostaan -- +olka hyvä -- + +-- Kylläpä sinä olit hyvä, -- sanoi eukko; -- sitte minun ei +tarvihekkaa männä etemmä -- suurkiitosta vuan. + +-- Niin, mutta mene papin luo, niin saat sieltäkin viisi markkaa -- +sanoin minä. + +-- Minu anta -- sanoi Jim, ja hän otti jälleen esille lompakkonsa. + +-- Ei, min' en tarvihe muuta kun viis markkoo, -- sanoi nainen. + +-- Niin, mutta onhan raha hyvä olemassa. + +-- Ei, minä en tarvihe muuta kun viis markkoo, toisti hän; -- olpas se +merkillistä että minä tapasin näin hyvvii immeisii -- suurkiitos nyt +vuan teille kaikille ja Luoja teitä siunatkoo -- minä mään nyt kottii +-- minulla ei oo ennee kylässä mittää tekemistä. + +Hän astui pari askelta, kääntyi sitten taakseen. + +-- Työ että niä ennee minnuu tässä mualimassa -- muistakee sitte +Hevoskorven Lienoo -- + +Hän kääntyi ja lähti. Kauan näimme pienen mustan hilkan vilkuttavan +tiellä. + +-- Hyvi ihmeline, -- sanoi Jim harkiten; -- hän hyvi köyhä, mutta ei +tahto otta raha -- minä ei ymmartä. + +Me emme myöskään sitä ymmärtäneet. Mutta minä muistan kyllä sinut, sinä +vanha köyryselkä Hevoskorven Leena, joka et tahtonut ottaa enempää +rahaa kuin tarvitsit! + +Tuossapa tuli tosiaankin Maailman Matti kantaen pajuvitsassa kahta ylen +lihavaa taimenta. + +-- Tästä suatta kalloo, -- sanoi Maailman Matti mahdikkaasti. -- Hyvä +se on Mualiman Mattihii olemassa. + +-- Te sano -- hän meni matka, -- sanoi Jim hämmästyneenä, -- ja nyt hän +on jälleen täällä. + +-- Niin, hän tuli takaisin, -- sanoin minä. + +Mutta Jim karjaisi hänelle: -- Sinä mene matka hyvin pia -- sano minä -- + +-- Mittee se sannoo? -- kysyi Matti. + +-- Minä sano, sinä mene pia! -- hän antoi Matille nyrkkitaistelijan +sysäyksen rintaa vasten. + +-- Hyppeetkö sinä immeisten silimille, -- sanoi Matti uskomattoman +levollisena. + +-- Jos sinä teke -- my ladies pelko -- niin minä tule ja sinä saa paljo +selkä -- + +-- Mittee se sannoo? -- tuumi Matti jälleen; -- sepä vasta topakka +mies, vaikka vielä nuin nuori. + +Saimme Matin lähtemään ja Jimin rauhoittumaan. + +-- Paljo ihmeline tämä maa kansa, -- sanoi Jim. + + + + +XI. + + +Olin ollut alhaalla pesemässä pataa purossa -- niitä meillä oli +ainoastaan yksi. Tuvalle tullessani Susanna istui kynnyskivellä +yksin ommellen. Näin heti jotakin olevan viistossa. Hänen, puhtaat +säännölliset kasvonsa näyttivät vieläkin säännöllisemmiltä, eikä hän +kertaakaan nostanut silmiään. + +-- Istutko yksin? -- sanoin minä. + +-- Kuten näet. + +-- Missä Dorthe on? + +-- En tiedä, hän katosi äskettäin. + +-- Katosi -- + +-- Niin, hän on luonnollisesti mennyt tapaamaan häntä, -- (kertaakaan +hän ei kohottanut katsettaan, ompeli vain hitaasti ja huolellisesti +ylen pitkällä säikeellä) -- mutta siihen minä todellakin pitäisin +itseni liian hyvänä -- (taaskin hyvin huolellinen pisto) -- tällä +tavalla hän varmaankin saa hyvin omituisen käsityksen -- (sitten +Susanna silitti työtään, kallisti päätänsä tutkien sitä) -- meistä +kaikista kolmesta -- + +-- Luuletko, että he ovat päättäneet tavata toisiaan? -- kysyin minä. + +-- Sen voit ymmärtää, -- sanoi Susanna kauhean loukkaantuneena. + +-- Niin, tiedämmehän, että Dorthe on liian pelkuri kulkeakseen yksin +metsässä. + +-- Mitä luulet hänen vanhan, hienon isänsä sanovan -- teen sinulle +tämän omantunnonkysymyksen -- (ja Susanna katsoi ankarana minuun) -- +eikö sinunkin mielestäsi ole sopimatonta oikein päättää tapaamisia +englantilaisen kanssa? + +-- Sehän on vain Jim -- + +-- Vain Jim! -- äyhkäisi Susanna; -- on todellakin suututtavaa nähdä, +miten Dorthe keikailee hänelle. + +-- Sitä me totisesti teemme kaikki kolme, Susanna -- + +-- Tiedätkö -- siitä minä olen erossa -- + +-- Sinunkin mielestäsi hän on suloinen -- + +-- Oh! -- nyt Susanna jälleen ompeli kauhealla kiivaudella. + +Dorthe viipyi kauan -- kun ei vain olisi eksynyt metsään ja kulkisi +siellä itkien -- mitä me tekisimme -- + +-- Ei ole yhtään varmaa, ettei hän ole vierryt jotakin jyrkännettä +alas, -- sanoi Susanna; hän puhui aivan välinpitämättömästi. Vihdoin +me arvelimme, että meidän oli lähdettävä katsomaan, mihin Dorthe oli +joutunut. + +Mutta tuossa he tulivatkin molemmat, sekä Jim että Dorthe. + +Tyttö oli kuuma, aivan kuin olisi juossut kiivaasti, ja hänen silmänsä +säteilivät. + +-- Minä kohta miss Dorothy "Ensi näkemise makeus", -- kertoi Jim. + +-- Olisitte tässä ajassa jo voineet vaeltaa pitkät matkat, -- sanoi +Susanna. + +-- Ei, me oli koko aika "Ensi näkemise makeus", -- sanoi Jim jälleen. + +Hän ilakoi koko ajan ylenpalttisesti, hyppelehti navetan seinävierellä +olevan tahkopenkin yli, kapusi Aaste-tuvan katolle ja hyppäsi +jälleen alas, kiilloitti kahvipannun niin että se aivan loisti, eikä +ärhennellyt Matillekaan. + +-- Matti saa nyt olla rauha, -- sanoi hän vieläkin säteilevämpänä; +sitten hän tuli vakavaksi, istuutui mäelle kädet polvillaan ja tuijotti +laaksoon. + +-- Minä olla satumaa neljätoista päivä, -- sanoi hän hiljaa. Koko +päivän oli ollut typötyyntä ja paahtavan helteistä. Allamme oleva +valoisa, vihreä laakso pikku taloineen ja peltotilkkuineen oli +autereisessa verhossaan -- miten metsä tuoksuikaan pihkalle ja miten +käki kukkui! + +Kuulimme kolmen käen samalla kertaa kukkuvan alhaalla mäellä -- kukkuu +-- kukkuu -- kukkuu. + +Kuuntelimme kuinka ne usvan keskeltä kukkuivat. Tuolla etempänä yksi +jälleen. + +-- Miten täällä on ihanaa, -- sanoi Dorthe. + +-- Paratiisimaa, -- sanoi Jim itsekseen. + +Kaukaa lännestä oli liihoitellut muutamia villaisia, harmaita, +punareunaisia pilviä -- etäältä metsien takaa kuului heikkoa jyrinää. + +Jim oli mennyt. Saatoimme tapamme mukaan häntä jonkun matkaa. + +Sinä yönä raivosi kamalin rajuilma, mitä olen koskaan elänyt. Keskellä +yötä herätti meidät jyrisevä ukkonen. Oli kuin miljoonia kivikuormia +olisi kuljetettu päämme yläpuolella ja kaadettu Aaste-tuvan päälle. + +Leimahtelevia salamoita -- sinelle siintäviä -- sikin sokin pikimustia +pilviä vasten ja sitten räjähdys räjähdyksen jälkeen -- kaiku kantoi ne +tunturilta tunturille, ja sade valui pimeässä virtanaan. + +Kavahdimme pystyyn. -- Se iskee maahan! -- kirkui Dorthe. + +Vavisten me pukeuduimme tiheiden salamain välkkyessä ja miljaardien +kivikuormain päämme päällä vyöryessä. + +-- Mitä me teemme, -- pelosta me ainoastaan kuiskutimme. Voimakkaita +iskuja ovelle: -- Avatkaa -- avatkaa! -- Matti ja Mari kömpivät sisälle +sateesta likomärkinä. + +-- Ei siellä ylisillä suattana mikkää olla, -- sanoi Matti; -- mänkee +pois uunin luota -- ukkonen lyöp' piipusta sissää. + +Me sullouduimme nurkkaan -- koko tupa paljaana valomerenä, ja korvia +huumaava räjähdys -- + +-- Herranen aika, -- sanoi Matti, -- tällä tavalla myö piästää aivan +suoroo tietä taivaasee. + +-- Myö männää taivaasee, -- kirkui Mari. + +-- Toissa kesänä, -- sanoi Matti, -- ukkonen iski piipusta ja tappo +Suonperän Pekan -- sen akka tul' siitä niin kummalliseks -- surkeeks, +eikä siit' oo ennee mihinkää -- + +Tiheitä salamoita ja jyrähdys toisensa jälkeen. + +-- Samana kesänä ukkonen iski tänne itäpuolella olevaa hakkaa ja +tappo kolome lehmee -- ol' männy toisesta toisee -- ne ol' aivan +kärventynneet, sano immeiset -- herranen aika, nyt tuas rämähti -- + +Me vapisimme, ja hampaamme kalisivat säikähdyksestä. Ja Matti alkoi +jälleen: -- Tässä haassa ukkonen isköö joka kesä. + +-- Ah, jospa olisimme Svartliessa, -- kuiskasi Dorthe. + +-- Menemme sinne huomenna, -- sanoin minä, -- hänhän kutsui meidät -- + +-- Niin, tämähän on siinä määrin -- sanoi Susanna -- + +Vihdoinkin tuli levollisempaa -- rajuilma vetäytyi itään päin metsän +yli -- mutta sade solisi ulkona aamun mustanharmaassa hämyssä. + +-- Myö tahotaa muata tiällä lattiilla, tämä likka ja minä, -- sanoi +Matti. + +Niin, huomenna me menemme Svartlieen, mr. Burnsin luo, sillä tämä oli +jo ollut kauheaa. + + + + +XII. + + +Raitis, puhdistava tuuli vinkui yöllisen rajuilman jälkeen laaksossa. +Suuria, valkoisia, villaisia pilviä leijaili päämme päällä +kaunokinsinisellä taivaalla; mutta ilma oli kylmä. + +Me värisimme ja palelimme istuessamme kynnyskivellä oven edessä; maa +oli sateesta likomärkä, ja puro kohisi kellervänä ja tulvien. + +Ja tupamme oli täynnä hapanta, harmaata savua. + +Tuuli yltyi, emme saattaneet olla ulkona emmekä sisälläkään. Metsässä +sihisi ja suhisi, puut taipuivat tuimassa tuulessa. -- Ensi yöksikin +tulee rajuilma, -- sanoi Dorthe surkeana; -- uskallammeko jäädä tänne? + +-- Menemmekö Svartlieen? -- sanoin minä. -- Hän on meitä pyytänyt -- + +-- Minusta meidän on ehdottomasti mentävä, -- sanoi Susanna. -- +Ajatelkaammepa vain Mattia ja Maria, jotka luonamme kuorsaavat ja +haisevat. + +Jospa vain Jim tulisi! + +Dorthe istui punaisessa villanutussaan kynnyskivellä tuijottaen koko +päivän metsätielle: -- Voitko käsittää, ettei hän tule? + +Odotimme odottamistamme; ei, ei mitään Jimiä. + +Kello tuli kaksi, tuli kolme -- neljä, -- Jos meidän mieli ehtiä +Svartlieen, niin meidän on lähdettävä kello viisi, -- sanoi Dorthe. + +Soveltuiko nyt totta tosiaankin, että me menimme noin vain, muitta +mutkitta --! + +Minun täytyi vihdoin taipua. Molemmat toiset houkuttelivat ja saivat +minut taipumaan; sitäpaitsi näytti tosiaankin siltä kuin rajuilma +yltyisi yöksi. + +Mutta Matti ja Mari! Kun ne eivät vaan menisi nukkumaan meidän +sänkyihimme. + +-- Matti, -- sanoin minä kopeana, -- meitä on kutsuttu englantilaisen +luo Svartlieen, ja jäämme sinne yöksi; mutta jos sinä ja Mari +ollessamme poissa menette tupaan, niin me ilmoitamme sinut +nimismiehelle, ja sinä saat rangaistuksen. + +-- Enhän tok', minä vuan vahin tuppoo, niäthän sen, -- sanoi Matti. + +Panimme säppiin kaksi kuusenoksaa, ja sitten läksimme yötamineet +kullakin käsilaukussamme. + +Minä olin huolissani. Sillä minunhan täytyi puhua, sen kyllä tiesin. +Molemmat toiset työnsivät aina minut esille. + +Dorthe oli muuten hyvin alakuloinen; hän kulki maahan katsellen. +Susanna kysyi lakkaamatta, oliko hänen tukkansa kunnossa, oliko hame +oikein napitettu ja muuta samankaltaista. Tosin me emme yksikään olleet +minkään näköisiä, niin märkiä ja pörröisiä me olimme. + +Ei, miten metsässä tuulikaan! Yllämme ratisi ja ryskyi ja suhisi, ja +maahan satoi tuulen katkomia pieniä oksia. Jos olisimme olleet vesillä, +niin olisimme sanoneet, että oli hurja myrsky. Minusta asema oli +läpeensä kauhean vastenmielinen. Kun läksimmekään anomaan asuinsijaa! + +Kuluttaaksemme aikaa kuljimme hitaasti; vihdoin olimme kuitenkin +perillä. Kuusien välitse näimme Svartlien maalaamattomat lautaseinät. +Virta kohisi ja pauhasi. + +Ei näkynyt elävää sielua, mutta tiesihän sen -- moisessa ilmassa. + +Olin niin hädissäni, että olin tulikuuma ankarasta tuulesta huolimatta. +Ketään ei näkynyt, käytävällä oli vain joukko matkatamineita; kaksi +suurta arkkua sulkivat melkein kokonaan ahtaan käytävän tien. + +-- He matkustavat varmaankin, -- kuiskasin minä. Dorthe karahti +tulipunaiseksi. + +-- Luulen, että menemme tiehemme, -- kuiskasin minä jälleen. + +-- Oletko hullu, -- kuiskasi Susanna tyrkäten minua selkään. + +Silloin kuulimme ääniä ylhäältä. Vilkasta englantilaista puhetta, mutta +siellähän oli naisääniäkin -- + +-- Siellä on naisia, -- kuiskasin minä. Toiset tuijottivat silmät +pyöreinä kuin pallot. + +No, siunaa ja varjele -- tuolla tulee nuori nainen kapeita +kierreportaita. + +Kasvoni muistuttivat keitettyä merikrapua. -- Haluaisimme puhutella +nuorta mr. Burnsia. + +Hän näytti hämmästyneeltä. Tuo ihminen ei ollut suinkaan kaunis -- +hampaat ulkonevat ja pitkät, silmät liikkumattomat, kaunokinsiniset, ja +tukkamytty punaisenkeltainen. Astuessaan hän nosti jalkojaan kuin olisi +kulkenut korkeassa heinikossa. + +-- Jim -- Jim, -- huusi hän portaita ylös, -- täällä on kolme ladies. + +Ja Jimin ääni ylhäältä.: -- My ladies, my ladies, -- hän hyökkäsi alas. + +Ja sitten minun täytyi ruveta selittämään asemaa, samalla kun +punaisenkeltainen, pitkähampainen seisoi tarkastellen meitä. + +Oli hirveän noloa. Mieluummin olisin kestänyt kymmenen ukkosenilmaa +Aaste-tuvassa. + +-- Hyvin hauska, hyvin hauska, että my ladies tulla, -- sanoi Jim, +mutta koko hänen kauniit kasvonsa olivat ruusunpunaiset, hän tuntui +kauhean levottomalta ja huusi joka ovesta: + +-- Butler, Butler! -- + +Butler tuli arvokkaana ja totisena, matalalla äänellä ja nopeaan +Jim puhui pitkät jutut hänen kanssaan. Vanha mr. Burns tuli vielä +jäykempänä ja vielä kankeampana. + +-- Minu isä pahoilla, että my ladies saa vain yksi huone, kun minu +täti, mrs. Lowell ja häne tytär tuli juuri tänne meidän luo -- + +-- On parasta, että me käännymme takaisin, -- sanoin minä. + +-- Ei, ei -- hyvin hyvä huone -- me ei tiesi yhtä, mrs. Lowell täällä +hyvin äkki, -- sanoi Jim. + +Hän ei näyttänyt erittäin ihastuneelta. + +Emme nähneet sen enempää tätiä emmekä serkkua, mutta Jim sijoitti +meidät kolmelle tuolille ruokasaliin ja antoi meille portviiniä +äärettömän suurista laseista. Ollessaan yksin meidän kanssamme oli Jim +entisellään, mutta heti Butlerin tultua sisään hän kävi jäykäksi ja +ylen kohteliaaksi. + +Ylhäällä myllisteltiin ja muuteltiin huonekaluja. Jim kulki +edestakaisin, ja hänen kasvonsa tulivat yhä punaisemmiksi. + +-- Luulen, että me lähdemme takaisin, -- kuiskasin minä molemmille +toisille. + +-- Oletko hullu? -- kuiskasivat he vastaan. + +Butler tuli ovessa: -- Neitien huone on valmis. -- Tunsin itseni +kokonaan kuokkavieraaksi. Kolme telttasänkyä oli vierekkäin varsin +pienessä huoneessa. + +Istuimme kukin sängyssämme. Ajatelkaapa, että Dorthe melkein itki. -- +Minusta Jimkin on niin kummallinen, -- kuiskasi hän. + +-- Niin, joko Lowellit tahi me tulimme sopimattomaan aikaan, -- sanoin +minä. + +-- Tietysti nuo kaksi häijyläistä, sanoi Susanna. + +Alkoi jälleen sataa. Tuuli pieksi sadetta ikkunaan. + +-- Tämä on oikea elämys, kuten sinä, Susanna, arvelit, -- sanoin minä; +-- minä hyppäisin mielelläni ikkunasta ja menisin takaisin Aaste-tupaan. + +Ovelle naputettiin. Butler jälleen -- ylpeänä ja inhoittavana: -- +Dinner. + +Me korjasimme hieman tukkaamme ja menimme alas hätääntyneinä. + +Vanhus esitteli: -- Mrs. Lowell -- miss Lowell. + +Jim mongerteli kauheasti meidän nimiämme, ja sitten me istuuduimme. + +Uh, miten paha minulla oli! + +Mrs. Lowell oli noin neljäkymmentä vuotta tytärtä vanhempi; hänellä oli +pitsejä ja koristeita kaikkialla, ja hampaat olivat hyvin ulkonevat. + +Miss tuijotti liikkumattomilla silmillään, vanha mr. Burns mutisi +partaansa, Jim oli toivottoman kohtelias joka taholle ja suunnalle -- +hänen kasvonsa olivat koko ajan ruusunpunaiset -- ja Butler seisoi +mahdikkaana tuoliemme takana. + +Kummastuksekseni kuulin, että mr. Burnsin ja Jimin mielestä yöllinen +rajuilma oli ollut suuremmoinen ja aivan poikkeuksellisen ihana; +ainoastaan troopillisissa maissa saattoi elää jotakin sen kaltaista. + +Meidän piti saada kuulla ja nähdä, että olimme tunkeilevat tullessamme +tänne ja tehdessämme tekosyyksi rajuilman. + +Mrs. Lowell ei muuten ymmärtänyt mitään; nähtävästi hän ei tiennyt ei +Aaste-tuvasta, ei ukkosenilmasta eikä meistä kolmesta yleensä. + +Yleensä minä osun oikeaan kaikissa olettamisissani. + +Olin tuntenut, että tämä Svartliessa käynti oli tuleva ikäväksi. + +Vihdoinkin ylen vastenmielinen päivällinen oli lopussa. + +-- Nyt me sytytä takkavalke, -- sanoi Jim. Takka oli samassa huoneessa, +jossa olimme syöneet. Pian leimahti ilmoille oikea rovio. + +-- Olette kai iloinen tädin ja serkun tulosta, -- sanoin minä. + +Jim teki pienen, tuskin huomattavan irvistyksen, mutta sanoi heti sen +jälkeen: + +-- Niin, hyvi iloine -- + +Tuossa tulivat jälleen Lowellit, molemmat. Vanha tyytymättömänä ja +arvokkaana, nuori pitkin askelin ja koipiaan korkealle nostellen -- +heidät asetettiin molemmat pölkkytuoleihin. [Yhdestä ainoasta tukista +veistetty tuoli.] + +Ja sitten vanhus tarvitsi tyynyn ja kaksikin. + +-- Nuoret neidit asuvat varmaankin jollakin tilalla täällä lähistöllä, +-- sanoi vanha rouva. + +-- Niin, tilallahan me asumme -- + +-- Englannissa on suuria taloja, paljon vieraita, -- sanoi hän jälleen. + +Olihan meilläkin vieraita. + +-- Vai niin -- paljonkin kenties? + +-- Tällä kertaa ainoastaan kaksi -- + +-- Ah, kenties kaunis paikka? + +-- Erinomainen -- + +-- Menemme huomenna sitä katsomaan -- + +Korkea Himalaja! -- me katsoimme kauhistuneina Jimiin. + +-- Liian kaukana auntien kävellä, -- selitti Jim hyvin kohteliaasti; -- +huono tie, mahdoton ajaa -- + +-- Kenties, -- sanoi vanhus, -- mutta Kate kävelee mielellään -- tässä +maassa on yleensä varsin kaunista, mutta Sveitsiinhän sitä ei missään +tapauksessa voi verrata -- ah ei -- + +Jätimme Jimin tehtäväksi Norjan puolustamisen -- ja sen hän suoritti +erinomaisesti. Minä olin kauhean ylpeä kuullessani kaiken mitä hän +sanoi. + +-- Mutta mitä sinä teet täällä kaiken päivää? -- sanoi miss Jimille. + +Jim katsoi meihin ja hymyili: -- Me elä ihana elämä metsässä, -- sanoi +hän. + +-- Huh, -- sanoi toinen, kohautti olkapäitään ja nauroi, -- minä tahdon +olla mukana metsässä näkemässä sitä suloista elämää, jota sinä olet +elänyt neljätoista päivää -- + +-- Kenties liian rasittavaa sinulle, -- sanoi Jim veitikkamaisesti, ja +sitten hän kuiskasi minulle: Hän ei sopiva mennä ensi näkemise makeus +-- ei mitenkä sopiva -- mitä te arvele? + +Jim ja Dorthe istuivat vierekkäin, ja ajatelkaapas -- kun hetkiseksi +tuli leimahti, näytti minusta, että Jim olisi pitänyt Dorthea kädestä, +mutta kohta sen jälkeen tuli jälleen pimeä -- sen vuoksi en ole aivan +varma asiasta. Dorthe oli muuten koko ajan hyvin hiljainen, mutta +Susanna keskusteli vanhan rouvan kanssa englanniksi jotta pois tieltä. +Susannan mielestä rikkaat ja koristellut ihmiset ovat aina niin +ensiluokkaisia. + +Se siitä, meidän oli mentävä nukkumaan. Tultuamme omaan huoneeseemme +ainoastaan kuiskutimme, sillä Lowellit olivat aivan seinämme takana. + +-- Ha haa, -- me nauroimme äänettömästi. + +Tultuamme sänkyyn kuiskasi Susanna: -- Minun mielestäni Jim oli tänä +iltana aivan sietämätön -- + +-- Tiedätkös, -- kuohahti Dorthe, -- mitä sinä sillä tarkoitat? + +-- Sanoithan itsekin ennen päivällistä, että hän oli kummallinen -- + +-- Niin, mutta ei nyt illalla. + +-- Niin, hän oli melkein hieman ilkeä. + +-- Minun mielestäni on kauhean hävytöntä, että sinä sanot niin, -- +sanoi Dorthe. + +-- Kylläpä sinä kiivastut, -- sanoi Susanna. + +-- Näithän, että me tulimme sopimattomaan aikaan, -- sanoi Dorthe, -- +mutta miten kiltti hän oli kuitenkin koko ajan -- + +-- Minusta hän oli kyllin jäykkä ja ikävä meidän tullessamme. + +He puhuivat äänekkäämmin -- minä viittasin Lowellien seinään: -- St -- +hiljaa -- + +-- Minulle samantekevä, -- sanoi Susanna, -- mutta hän _oli_ kuiva +meidän tullessamme. + +-- Sinä olet inhoittava, sinä -- sanoi Dorthe. + +He murisivat peiton alla molemmat -- vihdoinkin he lopettivat. + +Eihän saattanut kieltää, että sängyt olivat paremmat kuin +Aaste-tuvassa, mutta me siitä huolimatta emme nukkuneet sen paremmin. + +Seuraavana aamuna Jim ei ollenkaan tahtonut ilmaista, missä hän oli +yön nukkunut. Vihdoin me saimme selville, että hän oli istunut koko +yön pölkkytuolissa takan vieressä. Talossa ei ollut enää huoneen +pahaistakaan; Lowellit asuivat molemmissa vierashuoneissa ja meillä oli +ollut Jimin huone. + +Arvaatte miten noloja olimme. Butler kantoi aamiaisen huoneeseen -- +hopeatarjottimella teetä ja keksiä -- me olimme nälkäisiä kuin korpit +ja söimme jok'ikisen murun. + +Tänään aurinko jälleen paistoi. Niin, heti kun ilkeisimme, lähtisimme +pois, se oli varma. + + + + +XIII. + + +Milloinkaan ei ole luotettava ihmisiin, joilla on liikkumattomat +silmät. Ei, silloin kun silmät tanssivat jonkun ihmisen päässä, +on hän paljoa luotettavampi. Ne ovat niin juonikkaita, tuollaiset +liikkumattomat naamat. + +Kate Lowell oli eräs tuollaista vastenmielistä laatua. Miksi hänen +nyt piti tulla keikahtaa tähän keskelle meidän ihaninta idylliämme +turmelemaan viimeiset päivät. Sillä loppu läheni vinhaa vauhtia, +joskaan me emme sitä tienneet. + +Hän käyttäytyi Jimiä kohtaan aivan kuin tämä olisi hänen omaisuuttaan. +Aina hän kulki pitäen häntä kiinni käsivarresta kuin ystävätär. Ei +tullut kysymykseen, että Jim olisi saanut puhua puoltakaan sanaa +yksin meidän kanssamme; hän tuli heti pistäen väliin vaaleanpunaisen +pörrötukkansa ja pitkät hampaansa. + +Niin, odotappa vaan, kun pääsemme Aaste-tupaan, niin silloin Jim on +jälleen meidän! + +No, me lausuimme jäähyväiset vanhalle mr. Burnsille ja kiitimme häntä +kauniisti olostamme. Oli selvä, että hän kysyi emmekö tahtoneet jälleen +lohta. Luulen, ettei hänen vanhoissa aivoissaan ollut muita ajatuksia +kuin lohet ja lohet. + +Jim seisoi paljain päin tukka sileänä; ruskea niittyvilla lepatti +napinreiässä. + +-- Minä saatta my ladies, -- sanoi Jim. + +Luonnollisesti, johan edeltäpäinkin tiesimme, että hän sen tekisi. + +-- Ei, Jim, sinun on tultava minun mukanani näyttämään putousta -- sinä +lupasit eilen, -- sanoi miss. + +-- Minä saatta my ladies vain vähä matka, -- sanoi Jim. + +Hyi, Jim todellakin pelkäsi häntä eikä uskaltanut tunnustaa tahtovansa +saattaa meitä Aaste-tupaan asti. + +-- Nuoret neidit tuntevat tien erinomaisen hyvin, -- sanoi miss, -- +mutta minä en löydä koskelle -- + +Eukkokin tuli keppeineen, riippukiharoineen ja pitseineen: -- Jim, sinä +seuraat Katea -- + +Ja miss tuli korkein askelin ja jäi riippumaan hänen käsivarteensa: -- +Tule, sitten Jim -- + +Me astuimme takaperin: Luonnollisesti me saatoimme erinomaisen hyvin +mennä yksin -- hänen ei suinkaan tarvinnut vaivautua rahtuakaan meidän +tähtemme -- + +Jim loi meihin pitkän katseen. Me hapuilimme ylämäkeä kotiin päin, +Aaste-tupaan. + +Uh, miten kiusallista tämä oli. Kun saattoikin olla ketään sellaista, +jolla oli olevinaan suurempi oikeus Jimiin kuin meillä! Kaikki +huvihan oli talla tavalla ollutta ja mennyttä -- mitä iloa oli olla +Aaste-tuvassa, jos tuo inhoittava miss piti hänet erillään meistä. + +-- Hyi, -- sanoi Susanna, -- miksi menimmekään eilen Svartlieen -- minä +kadun suuresti. + +-- Oli paha Jimillekin, että tulimme, -- sanoi Dorthe. + +-- Sitähän minä sanoin -- mutta milloinkaan te ette kuuntele minun +ajatustani, -- jatkoin minä. + +-- Emme, kun sinulla on niin sietämätön tapa huomautella kaikesta. + +Tietysti minun täytyi vastata sellaiseen. Me riitelimme kauheasti! + +Se oli ikävin päivä, mitä olimme Aaste-tupaan tulomme jälkeen +viettäneet. Susanna oli aivan inhoittava. Miten kyllästynyt esimerkiksi +olenkaan kaikkeen hänen järjestyksenpuutteeseensa. -- Laittaessaan +vuoteen hän esimerkiksi ei pane koskaan lakanan reunoja patjan alle, ja +tyynyn hän aina paiskaa muitta mutkitta sänkyyn. + +-- Sinusta ei koskaan tule kalua, -- sanoin minä. + +-- Kun minä en seiso ja näpli ja vedä lakanaa -- hah hah haa -- on +aivan kuin sinä olisit meidän kaikkien komentaja ja kuin kutkaan muut +kuin sinä eivät voisi saada mitään aikaan täällä Aaste-tuvassa -- + +Siinä kiitos kaikesta minun uurastuksestani. Sillä minähän se olin +kantanut koko päivän helteen. + +-- No, saatathan keittää kaurapuuron illaksi, -- sanoin minä +Susannalle, -- koska sanot, ettet saa mitään tehdä. + +Susanna hikoili ja hämmensi takan edessä pataa -- puuro tuli +luonnollisesti huonoa, puoleksi pohjaanpalanutta ja puoleksi raakaa. + +Minä istuin loukkaantuneena kynnyskivellä tuijottaen eteeni kylmille, +sinisille tuntureille. + +Ilma oli kirkas ja pureva, ikäänkuin olisimme olleet pitkällä +syyskuussa -- ja kesä ja kaikki, mikä oli hauskaa, olisi ollut mennyttä. + + + + +XIV. + + +Susanna ja minä olimme riidassa seuraavankin päivän. Puhuessamme +toisillemme me katsoimme ilmaan. + +Oli ikävää olla vihoissaan; minä ainakin olin aikoja sitten siihen +väsynyt. -- Dorthe oli hajamielinen eikä kuullut mitä me sanoimme. +Milloin hän ei nyppinyt lehtiä päivänkakkarasta, istui hän vain kädet +ristissä polvilla ja tuijotti ulos. + +Koko aamupäivä meni, eikä Jimiä saapunut. Aluksi emme maininneet +hänestä sanaakaan; emme näet todellakaan tahtoneet näyttää olevamme +hänestä riippuvaisia, tulipa hän tai ei. Aaste-tupa oli ihana joka +tapauksessa. + +Mutta kun aamupäivä kului, eikä häntä kuulunut, niin rupesimme +kuitenkin hänestä puhumaan. + +Oli selvää, ettei miss Lowell antanut hänen lähteä. Millainen aasi! Me +vihasimme häntä sydämemme pohjasta kaikki kolme -- niin, sen me teimme. + +Ollessamme päivällislevolla alhaalla niityllä olevan pihlajan varjossa +juosta hölkytti luoksemme poika Svartliesta. Kavahdimme jälleen +pystyyn. Hänellä oli mukanaan kirje. + +"Menemme katsomaan tukkien laskua. Tahtovatko my ladies tulla mukaan? +Kello neljä tiellä, joka on hyvin jyrkkää. Jim." + +Tunsimme varsin hyvin tapaamispaikan. Se oli polku, joka vei asutuille +seuduille. Aaste-tupa oli näet pienessä syrjälaaksossa; kauempana +pohjoisessa oli itse päälaakso, missä virta vaahtosi valtavina koskina +ja missä tukkeja uitettiin. + +Oli sanomattoman lämmin. Ilma metsässä ei liikahtanutkaan +mastonkorkuisten kuusien alla. Tie oli liukas punaisenruskeista +neulasista, matta kauempana metsässä, niin pitkälle kuin silmä kantoi, +oli rehevää ja paksua mustikanvartta ja varret aivan sinisenään +mustikkaa -- kaupunkilaiset eivät aavistakaan, että saattaa olla niin +suuria mustikoita. + +Saavuttuamme vihdoin yhtymäpaikalle seisoi Jim jo siellä ratsu ja +poika rinnallaan, ja ratsun seljässä miss Lowell -- näin kaksi +samppanjapulloa korissa, satulan vieressä. + +Miss Lowell ei edes koettanutkaan olla ystävällinen ja kohtelias. Hänen +tervehdyksensä oli mahdollisimman niukka, hän tuijotti silmät suurina +eikä sanonut sanaakaan. + +Jim näytti nololta, mutta oli kauhean kohtelias. Olimmehan jo tottuneet +siihen, ettei hän ollut kaltaisensa toisten läsnäollessa. Oli ikäänkuin +jokin asia olisi häntä painostanut toisten seurassa, mutta kun hän oli +meidän kerallamme tuvassa, oli painostus poissa. + +Kulkue läksi liikkeelle, hevonen ja miss Lowell ja samppanja +etumaisina; poika talutti hevosta suitsista ja Jim oli pitelevinään +jalustimista; me kolme tulimme peräkkäin takana. Tästä näytti tulevan +hilpeä retki! Kukaan ei puhunut sanaakaan. + +-- Hyvin paljo tukki joessa, -- sanoi Jim, -- hyvin kumma nähdä, kun +tukit lähte. + +-- Niin, -- sanoimme me, -- se on hauskaa. + +Kuljimme kulkemistamme. Kuumuus yltyi yltymistään, mikäli metsä harveni +ja lähenimme asuttuja seutuja. Kuusikko oli loppunut -- kuljimme +kapeita karjapolkuja pähkinä- ja leppämetsässä; kaukaa lepikosta kuului +väliin lehmänkellon uninen kilahdus. + +-- Onkohan vielä pitkä matka? -- kysyi Dorthe, -- en jaksa enää astua +edemmäksi. + +-- Tosiaankin, etköhän saisi ratsastaa, -- sanoin minä; -- kysyn +Jimiltä. + +-- Älä, -- sanoi Dorthe, -- älä millään muotoa. + +Luonnollisesti minä sanoin Jimille. Ja Jim näytti säikähtyneeltä, mutta +kysyi sitten kauniisti ja kohteliaasti miss Lowellilta, eikö miss +Dorothy saisi hieman ratsastaa -- hän oli niin väsynyt. + +Mutta siinä hän erehtyi pahasti. Miss Lowell tuijotti suoraan eteensä +ja sanoi, että hänkin oli väsynyt; hän ei tosiaankaan jaksanut laskea +jalkaansa tämän maan kauhistaville kujille. + +Dorthen lempeät samettisilmät näyttivät onnettomilta: -- Uh, miten +ikävää, että hän kysyi missiltä -- + +Miss Lowell ei ollut koko aikana puhunut meille. Aloimme katua, että +olimme tulleet mukaan. Mutta sitähän emme tahtoneet sanoa Jimille. + +Vihdoinkin olimme asutuilla seuduilla ja saimme jättää kiviset, +likaiset karjapolut. + +Tässä riippakoivut alkoivat. Pitkin kapeaa kylätietä lakaisivat niiden +pitkät, huojuvat lehdet kiviaitausta, missä kasvoi orjanruusupensaita. + +Ja tuolta kuului kosken kohina. Yhä voimakkaampana ja voimakkaampana -- +me tunsimme sen vilpoisen tuulahduksen. + +Sitten tie kulki virran vartta, joka soljui leveänä ja mahtavana +pitkissä, keltaisenvalkeissa juovissa ja muodostaen korkealle kuohuvia +könkäitä, kihisi ja kohisi niin kovaa, että meidän täytyi huutaa +kuullaksemme toistemme puhetta. + +Ja siinä tuli suihku suihkun jälkeen räiskyttäen päällemme jääkylmiä +pisaroita -- + +Mutta rannan vieressä virta vieri mustankirkkaana ja hiljaa muodostaen +tyveniä poukamia ja suvantoja. Kävi rytinä ja ryske, kun tukit koskea +alas karkelivat. Rannalla ja suvannossa oli väylältään vierähtäneitä +valtavia hirsiä, jotka keinuivat ja natisivat. + +Oi, miten virran raitis henki tuntui virkistävältä! + +Edempänä alhaalla olivat tukit kasautuneet keskelle virtaa. Pitkin ja +poikin, päällekkäin monen metrin korkeudelta, oli suuria mastopuita +puristunut toisiaan vasten, ja tukkikasojen kahden puolen vaahtosi ja +pauhasi virta -- ja vähän alempana suuri koski, jonka mustankirkkaasta +putouksesta valkea vaahto kuohui korkealle. + +Alhaalla jääkylmässä virrassa -- sehän tuli suoraan tunturin +ikuisesta lumesta ja jäästä -- kulki neljä miestä irroittamassa +yhteenkasaantuneita tukkeja. He seisoivat virrassa, vedessä +vyötäisiään myöten -- kumma etteivät saaneet vatsatulehdusta siinä +silmänräpäyksessä. + +Miten reippaita he olivatkaan! Tyyninä ja levollisina he kahlasivat +tuntikausia jääkylmässä vedessä irroitellen raskaita tukkeja ikäänkuin +se olisi ollut oikein hupaisaa ja hauskaa työtä, jota ei tarvinnut +ollenkaan kiiruhtaa. + +Väliin heidän täytyi hakata suurilla kirveillä saadakseen irti tukin, +joka oli kääntynyt poikkipäin. Ja kun monta suurehkoa tukkia irtaantui +samalla kertaa, niin oli nopeasti päästävä pois, sillä jos tukki veti +jonkun mukanaan, niin silloin hän suistui kosken kuohuihin. + +Istuimme henkeä pidättäen alhaalla joen äyräällä ja katselimme tarkasti +koko ajan vanhahkoa miestä, jolla oli punaisenruskea paita. + +Mitään järkähtämättömämpää ja turvallisempaa emme koskaan olleet +nähneet. Hänen otteensa tuntui, koskaan hän ei erehtynyt. Jännitys +kasvoi mikäli kasa irtaantui ja tukit läjittäin syöksyivät alas. + +Huusimme jännityksestä siinä istuessamme. Jim oli aivan haltioissaan. + +-- En ole koska nähny sellaine -- minä ihaile -- ne ei pelkä kuolema -- +se oli aivan liki -- ne kaikki olla tyyni -- ah, miten minä ihaile! -- + +Mutta miss Lowell ei hiiskahtanutkaan -- olisin halunnut tietää, pitikö +hän noita, jotka kahlasivat jäisessä vedessä, kolmen metrin päässä +kuolemasta, ihmisinä, kuten hänkin, istuessaan tuossa sinisessä crêpe +de chine-hameessaan! + +Äkkiä Jim kavahti pystyyn: -- Minä anta heille raha -- paljo raha -- +hän otti esille lompakkonsa ja kohotti siitä setelikimpun. + +Mutta se oli minusta ihmeellistä. -- Miksi tahdotte antaa heille rahaa? +-- sanoin minä; -- eiväthän he ole pyytäneet mitään rahoja -- he eivät +varmaankaan tarvitse -- en luule, että he pitäisivät siitä -- + +Jim tuijotti minuun pari sekuntia, hänen kauniit kasvonsa punehtuivat: +-- Anteksi paljo, -- sanoi hän, -- minä luule, minä teke mielellä -- +minä ei tunne ihmise täällä -- ja hän pisti suuren setelikimpun takasin +lompakkoonsa. Pitkän aikaa hän oli ääneti ja nolona. + +-- Mutta minä anta heille samppanja -- eikö tosi, -- hänen katseensa +kirkastui jälleen. + +Me kavahdimme pystyyn kaikkityyni. Heidän piti saada samppanjaa +kaikkien neljän miehen, jotka olivat virrassa. Me huusimme ja +hoilasimme, heilutimme samppanjapulloa ja huusimme halki virran pauhun: +-- Tulkaa maihin saamaan samppanjaa! + +Vihdoinkin he ymmärsivät. Saatoimme nähdä, että he harkitsivat +keskenään, tulisivatko he. + +Ajatelkaapa, tuossa he tulivat! Tulivat kahlaten maihin, kädessä suuret +keksinsä ja kirveensä. Jim säteili, hän meni vastaan samppanja ja lasit +kädessään. + +-- Minä olla englantilainen, ei puhu hyvin norja -- mutta minä ihaile +teitä -- tahtoko tehdä minulle se ilo juoda samppanja? + +Joka mies otti lakin päästään seisoessaan likomärissä sarkahousuissaan: +-- Maljanne -- sanoivat he hyvin vakavina ja joivat lasit pohjaan -- +kiitos, se oli hyvää -- + +Jim kaasi toiset lasit. -- Maljanne, -- sanoivat he yhtä vakavina, ja +lasit tyhjennettiin pohjaan asti. + +-- Eikö työnne ole vaarallista? -- sanoin minä. + +-- No ei, ei, kun on varovainen, -- vastasi se, jolla oli +punaisenruskea paita. + +-- Mutta eikö siellä ole kylmä? + +-- Tiedät, että on kylmä -- + +-- Entä jos menisitte kosken mukana -- + +-- Niin, silloin olisi kuolema edessä, -- vastasi hän levollisesti. + +Kiitos ja kunnia, he eivät tahtoneet maistaa kahta lasia enempää, ja +sitten he jälleen kahlasivat jokeen -- + +Mutta nyt me olimme tulleet iloisiksi -- me hyppelimme ja karkelimme +rantaan ajautuneilla hirsillä ja virran kivillä, jotka olivat liukkaat +ja vaahdosta kosteat. + +Miss Lowell tahtoi myöskin olla mukana. Ah, -- kuinka kömpelösti hän +hyppikään! Hän kohotteli molempia käsivarsiaan ikäänkuin olisi tahtonut +lentää, ja sitten kauhean kömpelö loikkaus! + +Jim hyppi kuin västäräkki -- me nauroimme niin että sen eroitti +putouksenkin pauhusta -- huusimme toisillemme ja koetimme pysyä +tasapainossa kivillä. + +Äkkiä miss Lowell kirkaisi. Hänen jalkansa oli tarttunut kahden kiven +väliin. Eikä ollut mitään mahdollisuutta saada sitä irti. + +Ei, hän oli liian kömpelö sellaiseen. Me vedimme ja kiskoimme häntä, +ja hän kirkui ja valitti englanniksi. Vihdoin me saimme hänen jalkansa +kengästä, ja vihdoin pääsi vapaaksi kapea, sinisilkkisukkainen jalka. + +Mutta olettekos kuulleet kummempaa, silloin hän ei saattanutkaan seisoa +jalallaan. Hauska tilanne sekä hänelle että meille -- joka puolelta +monen tunnin matka ihmisten ilmoille. Meillähän oli kaikeksi onneksi +ratsuhevonen, mutta sittenkin. + +Jalka turposi kauheasti, hän heittäytyi pitkin pituuttaan heinikkoon ja +nyyhkytti. + +Niin ikävä kuin hän oli kaiken aikaa ollutkin, säälitti hän kuitenkin +minua kauheasti levätessään maassa koristeltuna ja itkettyneenä. + +Minä keksin, että me ottaisimme nenäliinamme ja asettaisimme jalalle +kylmän kääreen. Kylmää vettähän meillä oli riittävästi. Laitoimme niin, +että hän vain sai levätä ja lakkaamatta vaihtaa kääreitä. Jim tekin +kaiken mitä minä pyysin hänen tekemään. + +-- Te on taitava -- minä ihaile kaikke tässä maassa, -- sanoi Jim. + +Miss lepäsi katsoen meitä suurilla liikkumattomilla silmillään, mutta +ei sanonut sanaakaan. Antoi meidän vain tehdä mitä tahdoimme. + +Virrassa hyörineet miehet olivat menneet matkoihinsa, aurinko oli +vaipunut lännen korkeiden tunturien taakse, kylmä henkäys tuntui virran +äyräälle, oli kuin virran pauhu ja könkäistä ja koskista kuuluva natina +ja jyrinä olisi kaikunut voimakkaampana illan hämärässä. + +On hauskaa tuottaa hyötyä. Minä tahdon tulla maailmassa kauhean +hyödylliseksi ihmiseksi. -- Sen tiedän nyt. + +Repäisin kahtia lautasliinan, johon korissa olevat lasit olivat +kiedotut, ja asetin kääreen jalalle -- minusta tuntui kuin olisin +tehnyt erinomaisen hyvin, mutta saattoihan myöskin olla mahdollista, +että tein rutihullusti. + +Suurella vaivalla me saimme hänet hevosen selkään; korin, jossa +oli ollut samppanjaa, me ripustimme siten, että hän saattoi nojata +jalkaansa siihen -- ja niinpä lähdettiin pitkin rinnettä jälleen. + +Hän valitteli ja itki, mutta me kuljimme kaikki kolme hänen ympärillään +ja lohdutimme häntä. Dorthe poimi hänelle vattuja ja oli herttainen +ojentaessaan ne hänelle. + +Jim kuiskasi minulle: + +-- Sano koko ajan -- te oli kolme hyvä keiju -- ja minä hyvin +onnellinen -- kun kohtasi keijut. -- Ja hän nauroi minulle. + +Yhä kiltimmiksi me tulimme miss Lowellille, saatattekos ymmärtää, +sillä on todellakin suloista saada hyvän keijun ja hengettären nimi. +Vaikkakin keiju on jokin, josta ei kuule puhuttavan täällä Norjassa -- +mutta Englannissa kai ollaan paljon tekemisissä niiden kanssa -- niin +ainakin Jimin puheesta voi päättää. Sellaisistahan kirjoitetaan myöskin +kaikissa englantilaisissa lastenkirjoissa. + +Metsässä oli hämärää; kello oli yksitoista ennenkuin olimme ehtineet +ylös -- mutta emme kuitenkaan olleet kovin väsyneitä senvuoksi, että +vain ajattelimme, miten saisimme miss Lowellin olon mukavimmaksi. + +Ajatelkaapas! Erotessamme hän ojensi meille kapean, pitkän kätensä ja +sanoi: -- Kiitän teitä suuresti. -- Ja se oli todellakin suurenmoista +hänen menettelykseen, joka oli ennen moisella tavalla käyttäytynyt. + +Muuten olen iloinen siitä, että hän sai meistä hyvän käsityksen sen +vuoksi, että olemme norjalaisia. + +Myöhempinä aikoina olen kauheasti ihastunut meidän maahamme. + + + + +XV. + + +Istuimme kaikki kolme mäellä pihlajan alla tuijottaen Jimiin. Suuret +ajelehtavat pilvet heittivät pehmeitä, sinisiä varjojaan tuntureille. +Kaukaa, kaukaa alhaalta me kuulimme niittokoneen rätinän. + +-- Hyvin kauhea suru, -- sanoi Jim hengästyneenä, -- mutta me mene +kaikki koti tänä. + +-- Menette kotiin --? + +-- Niin, Englantiin kaikkityyni -- miss Lowellin jalka hyvin huono -- +minu täti kauhe pelkä, tahto heti lähte -- + +-- Matkustatteko tekin -- + +-- Matkustan -- minu isä väsy lohi nyt -- ei enä lohi koski -- ja me +mene kaikki -- + +Me kimposimme pystyyn kaikki kolme. -- Miten kauhean ikävää -- + +-- Niin, paljo, paljo ikävä jättä Aaste-tupa ainia, -- hän seisoi +katsoen eteensä; -- minä ei koska ajatellu, että sellainen paikka kuin +tämä oli -- hän teki voimakkaan liikkeen käsivarrellaan ja viittasi +sinisiin tuntureihin, jotka kohosivat niin kauneina, niin kauneina +taivasta vasten -- allamme olevaan kauniiseen seutuun -- ja samalla +meihin kaikkiin kolmeen. + +Tuijotimme kaikin ilmaan, mutta minä en ainakaan ajatellut tuntureita +enkä liiteleviä pilviä. Ja luulenpa totisesti, etteivät toisetkaan sitä +tehneet. Dorthe oli tullut tulipunaiseksi. + +Oliko kaikki se hauskuus, jota olimme nauttineet Jimin keralla, jo +mennyttä -- ainiaaksi! + +Emme keksineet sanoja -- + +Jim laskeutui mäenrinteelle meidän väliimme -- hän lepäsi käsi poskella +nojaten kyynärpäänsä Dorthen hameeseen, joka oli levällään heinikossa. + +-- Jim, -- sanoin minä äkkiä -- ettekö te oikeastaan ole loordi? + +Hän nauroi omalla hauskalla tavallaan. + +-- Ah, te hauska, kun kysy niin -- + +-- Niin, mutta ettekö te ole? + +-- En vielä -- ja kenties en koska -- isäni veli on lordi Armstrong -- +ja jos minä itse elä kaua, minä kenties peri arvonimi -- mutta minä ei +välitä nyt muu kuin Aaste-tupa -- + +Äkkiä hän laski päänsä Dorthen syliin -- Dorthe punastui jälleen +pehmeitä, ruskeita hiuksiaan myöten -- ja sitten Jim alkoi laulaa. +Jotakin matkustamisesta -- "far -- far away --" + +Vihdoin se joka lauloi oli far -- far away -- oli kuoleman porttien +toisella puolella. + +Oli jotakin liikuttavaa ja valittavaa tavassa, jolla hän lauloi pää +Dorthen sylissä. + +-- Teidän täytyy tulla takaisin, Jim, -- sanoin minä, -- tänne meidän +luoksemme. + +-- Luonnollisesti minä tulla takaisin, -- sanoi hän päättäväisenä, -- +mutta kauan, kauan ennekuin Jim saatta tulla. + +-- Kuinka kauan? + +-- Minä mene hyvin pian Intiaan ja ole siellä kaua -- kenties kolme, +kenties viisi vuosi. + +Ah, viisi vuotta, sehän oli ikuisuus eteenpäin ajatellen! + +-- Minä ei koska enne ymmärtäny -- ihmine ei tarvis enempä olla +onnelline -- ah, niin onnelline, -- jatkoi Jim. + +Kukaan meistä ei puhunut; minä nyhtäisin heinänkorren ja heitin sen +pois jälleen. + +Jim nousi nopeasti: -- Minä on täällä liian kaua -- minä juokse pian +koti. + +-- Ettekö tule enää tänne? -- sanoin minä. + +-- Jos voin -- minä tulla tänä ilta -- + +Hän tarttui meitä jokaista kolmea käteen, sitä hän ei ollut milloinkaan +ennen tehnyt -- heilutti sitten kädellään monta kertaa ja katosi +nopeasti metsään. + +Dorthe ei ollut koko aikana sanonut sanaakaan. Hän istui kädet polvilla +tuijottaen ulos, mutta hänen silmänsä loistivat. + +Ah, miten kauhean alakuloista kaikki oli. Vanhat ihmisethän sanoivat +aina, että kaikki on katoavaista, mutta sitä ei uskottu -- tuntui kuin +itse aina olisi poikkeus. + +Kaikkien ihmisten tulee esimerkiksi kuolla. Kuitenkin oli aivan +mahdotonta ajatella, että itsekin kuolisi. + +Uh, koko elämähän oli niin alakuloista. Oli myöskin alakuloista istua +katsellen yli tämän vihreän laakson, jossa oli peltotilkkuja ja +harmaita tupia. Köyhä, syrjäinen, kätkössä oleva seutu. + +Illalla poika tuli juosten Svartliesta ja toi mukanaan Jimin kirjeen. +Päällekirjoitus oli Dorthelle. + +Luonnollisesti me tahdoimme sen lukea, mutta Dorthe painoi kirjeen +rinnalleen, ja molemmat ruskeat, hennot kätösensä sen päälle ja katsoi +meitä samettisilmillään, sanoen: + +-- Älkää pyytäkö minulta sitä. + +Hän läksi heti. Hänen tuli tavata Jim viimeisen kerran "Ensimäisen +näkemisen makeudessa". + +Susanna ja minä emme puhuneet paljoa, istuessamme yksin. Saattoihan +olla mahdollista, että ajattelimme samaa, mutta emme sitä sanoneet. + +Minä puolestani ajattelin vain sitä, että surullisinta maailmassa oli +se, että me istuimme täällä yksin, kenenkään meistä välittämättä -- +aivan niin oikealla tavalla kuin Jim välitti varmaan Dorthesta. + +Huu, ilma oli jo kylmää -- tunturit olivat sinä iltana niin jyrkästi +tummansiniset. Ne näyttivät olevan niin lähellä meitä. + +Itse asiassa tunturit sittenkin olivat synkkiä -- + + + + +XVI. + + +Laskettuamme illalla levolle sanoi Dorthe äkkiä: + +-- Teidän täytyy luvata minulle, ett'ette puhu kenellekään ihmiselle -- +mutta ajatelkaas, Jim ja minä olemme kihloissa -- + +-- Oletko hullu! -- pääsi minulta. + +-- Rakkaani, senhän saatoimme ymmärtää, -- tuli Susannalta alasängystä. + +-- Saatoitteko todellakin ymmärtää sen? -- sanoi Dorthe. + +-- Ei, mutta kerro -- oletko hirveän iloinen -- kuinka se kävi -- mitä +hän sanoi -- oletko suudellut häntä? -- minä utelin. + +Dorthe lepäsi kädet niskan alla ja tuijotti Aaste-tuvan harmaaseen, +ikivanhaan kattoon ja ainoastaan hymyili. + +-- Kerro, mitä hän sanoi, -- ahdistin minä. + +-- En. + +-- Onko hänellä sisaruksia? + +-- Ei, ja hänen äitinsä on kuollut. + +-- Kertoiko hän sinulle muuten paljon itsestään? + +-- Kertoi, kaikkityyni -- hän on vain käynyt koulua ja opiskellut ja +kasvanut äärettömässä pakossa, ja isä on jäykkä ja ankara. + +-- Niin, senhän me näimme, -- lisäsin minä. + +-- Hänellä ei ole ollut ikänään niin hauskaa kuin täällä, -- jatkoi +Dorthe; -- milloinkaan hän ei ole ollut niin vapaa -- + +-- Ajatelkaa -- tällaistahan meillä on melkein aina, -- lisäsin minä +taaskin; -- uh, miten ilkeää mahtaa olla asua ulkomailla -- + +-- Hän menee intialaiseen armeijaan, -- sanoi Dorthe. + +-- Suuri taivas, aivan kuin Kiplingin romaaneissa! -- sanoin minä. + +-- Onko hän kauhean rikas? -- tuli jälleen alasängystä. + +-- Sitä en tiedä. + +-- Eikö hän sanonut siitä sanaakaan? -- kysyi Susanna hämmästyneenä. + +-- Ei, sitä hän ei tehnyt, sitähän hänen ei tarvinnut kertoa; on aivan +sama, olipa hän rikas tahi ei. + +-- Julkaistaanko se pian? -- kysyi Susanna jälleen. + +-- Ei -- me ainoastaan odotamme toisiamme. + +-- Kuinka kauan? -- sanoi Susanna. + +-- Viisi vuotta -- + +Pysähdys. + +-- Herrat unohtavat kyllä pian, niin sanovat kaikki, -- sanoi Susanna. + +-- Oh, Jim ei unohda, -- sanoi Dorthe. + +-- Ajatelkaapa, viisi vuotta, -- sanoin minä. Se oli sellainen +ikuisuus, että sitä tuskin saattoi ajatella. + +Vaikkakin minä olin tuntevinani Jimin niin hyvin, niin minulla oli +kuitenkin melkoinen joukko asioita kyseltävänä. En tiedä, kuinka +asianlaita on, mutta kun ihmiset menevät kihloihin, niin he ovat kuin +olisivat uusia. + +-- Nyt minä olen elänyt seitsemäntoista vuotta, -- sanoi Dorthe, -- ja +Jimiä olen tavannut seitsemäntoista kertaa -- + +-- Paljoa useammin, -- keskeytin minä. + +-- En, minä olen laskenut, -- sanoi Dorthe jälleen, -- ja ne +seitsemäntoista kertaa ovat enempi kuin kaikki seitsemäntoista vuotta +yhteensä. + +Voi, miten ihmeellistä! Niin ihmeellisen merkillistä mahtaa olla +kihloissa oleminen -- melkein sellaista, että tuskin saattaisi elää. + +Taivas oli pilvistä harmaa, ja usva peitti seuraavana päivänä laaksot +-- se liiteli pieninä kuontaloina sinisillä tuntureilla. + +Aaste-tuvassa oli tullut hieman alakuloista -- sehän oli vain vanha, +harmaa mökki etäällä syrjäseudussa. + +Ei kannattanut enää vähääkään pestä pöytiä ja penkkejä ja saada niitä +häikäisevän valkoisiksi. Eikä koristaa takkaa koivunoksilla. + +Uh, itse asiassahan me olimme hyvin yksinäisiä täällä mökissä. Ei +ollut kulunut edes päivääkään Jimin matkustamisesta -- mutta oli niin +autiota, oli kuin meillä ei enää olisi ollut mitään odotettavaa. + +-- Entä Finn? -- sanoi Dorthe äkkiä; -- olihan puhe, että hän tulisi +tänne kolmen viikon kuluttua. + +Ajatelkaapa, Finnin olin melkein unohtanut; hänessä nyt sitäpaitsi ei +ollut mitään odottamista -- minun mielestäni. + +Matti oli mennyt postia noutamaan eikä tuntunut tulevan koskaan +takaisin. Olen tosin unohtanut kertoa, että Mari on lähetetty pois jo +kauhean kauan sitten; on jo varmaankin kulunut viikko siitä, kun Matti +meni hänen kanssaan Opstadiin kysymään, saiko tyttö olla siellä sen +ajan kun hän oli meidän palveluksessamme. + +Päivä kulki kuin ryömien eteenpäin. + +-- Onko teillä halua vielä olla täällä? -- sanoin minä äkkiä. + +-- Minä olen väsynyt täälläoloon, -- sanoi Susanna. + +-- En tiedä, mutta minusta on kuin olisin täällä lähempänä Jimiä, -- +sanoi Dorthe. + +Päätimme panna varhain nukkumaan, sillä meillä ei todellakaan ollut +mitään tekemistä. Postissahan ei myöskään tullut niin mitään hauskaa -- +ihmiset unohtivat nyt meidät kokonaan. + +Olimme juuri lukinneet oven ja alkaneet riisuutua. + +-- Ts, -- sanoin minä, -- joku on ulkona -- + +Kuuntelimme suut auki. Joku sipsutti heinikossa. + +Pyhimysten nimessä, kuka siellä saattoi olla? Muutamia hetkiä kului, me +pukeuduimme nopeasti. + +Entä jos siellä oli joku kulkuri. + +-- Ha lia ha -- ha lia ha, -- kuului laulua ovenraosta. + +-- Se on Jim, -- huusimme me kaikki ja hyökkäsimme ulos. + +Siinä hän seisoi kynnyskivellä ilmi elävänä ruskeassa puvussaan. +Ajatelkaapa, hän ja Dorthe syöksyivät suoraa päätä toistensa syliin, +vaikka me olimme näkemässä! + +-- Mutta mitä, oletteko täällä -- mutta kertokaa -- miten ihmeessä -- + +Ja Jim nauroi säteilevänä: -- Minä hyvin viekas -- ja hyvin iloinen nyt +-- me ole hotellissa -- laaksossa -- etäällä alhaalla, miss Lowell ei +siedä jalka vuoksi aja enempä -- minä ei sano mitä -- ei yhtä sana -- +mutta otta hevonen ja aja tänne -- ja olla Aaste-tupa kaksi tunti -- ja +mennä pois jälle -- eikä kuka aavista, missä minä ollut -- ha haa -- +minä hyvin iloine -- + +-- Ettekö aio kertoa olleenne täällä? + +Hän asetti etusormensa suunsa eteen: -- Oi, en -- minu suu hyvi kiinni +-- nyt me pitä hyvi hauska hetki, sitte minä lähte -- + +Oli hirveän hauskaa. Me sytytimme suuren valkean takkaan, niin että se +loisti kauas pimeään yöhön. Sillä sumu oli ohentunut, sininen harso +verhosi tunturit, sinervä usva kattoi laaksot, mutta kaukana lounaassa +kohosi metsän reunasta täysi punainen kuu harmaankelmeällä taivaalla. + +Luulen että me lauloimme koko yön. Olimme ulkona ja olimme sisällä -- +kuu kohosi kohoamistaan ja tuli keltaiseksi, ja tunturit tummenivat, +ja Jim lauloi noita pitkäveteisiä englantilaisia sävelmiä, jotka aina +ovat samanlaisia; me joimme kahvia ja me kolme tuvassa olijaa lauloimme +täyttä kurkkua yli tunturien: + +"Me tunnemme maan." + +Ja Jim sanoi: -- Jos minä karka kaikesta ja jää tänne. + +Mutta silloin me kaikki nauroimme. + +-- Talvella täällä on lunta kattoon asti, -- sanoin minä, -- eikä +täällä ole polkua eikä tietä, ja lumi tuiskuaa -- tahtoisitteko silloin +olla täällä? + +-- Oi, hyvin mieluista, -- nauroi Jim. + +-- Mutta silloin te olette Intiassa, missä aurinko teitä paahtaa -- + +-- Mutta minä ajattele Aaste-tupa, -- sanoi Jim. + +Hevonen odotti häntä, kyytimies joi kahvia kanssamme. Täsmälleen kolme +tuntia Jim oli viimeisellä kerralla Aaste-tuvassa. + +Me pidimme kaikki kolme rattaista kiinni ja saatoimme häntä metsätiellä. + +Mutta Jim piti kätensä Dorthen kädessä, joka oli rattaiden +selkänojalla. Koko ajan hän puhui Dorthelle englantia, ainoa mitä minä +ymmärsin oli "my darling" -- mutta sen hän sanoi monta kertaa. + +Sitten metsä tuli pikimustaksi, emmekä me uskaltaneet muuta kuin +kääntyä takaisin. Ja Jim nousi ylös rattaissa ja huusi tummalta +metsätieltä: -- Eläkä hyvin kaikki kolme, kunnes minä tule jälle. + +Oli niin kolkkoa saapuessamme jälleen Aaste-tupaan, tumma yö verhosi +tunturit, takkavalkea loi hohdettaan kauas ruohoiselle mäenrinteelle. +Tunturin yläpuolelta näkyi jo kapea päivänjuomu, joka ennusti +auringonnousua. + +Dorthe istuutui pankolle ja itki haikeasti. + +-- Sellaista se on kun menee kihloihin, -- sanoi Susanna pisteliäästi; +-- silloin tulevat surut -- + +Sitten hän sanoi: -- Merkillistä, että sinun piti pyydystää tuollainen +kultalintu täällä ylhäällä Aaste-tuvassa -- muuten tuo sormus, jonka +hän on antanut sinulle, ei oikeastaan todista rikkautta. -- Ja Susanna +kulki sinne tänne jäykkänä ja säännöllisin kasvonpiirtein ja puristi +yhteen suupieliään. + +Näettekös miten ilkeiksi ihmiset tulevat, kun he ovat mustasukkaisia! + + + + +XVII. + + +Seuraavana iltana tämän rikasmuistoisen yön jälkeen tuli Finn Bolt. + +Hän seisoi pihalla laukku seljässä terävine pikku kasvoineen, emmekä me +olleet huomanneet hänen tuloaan. + +Minusta Finn Bolt ei ollut vähääkään hauska, mutta oli hyvä, että hän +tuli; olihan se kuitenkin vaihtelua. + +Hänellä ei muuten ole koskaan mitään lepoa. Aina hänen luisevien, +kesakkoisten käsiensä pitää näperrellä jotakin -- aina hänellä on +jotakin tekemistä. Ei tulisi esimerkiksi milloinkaan kysymykseen, että +Finn lepäisi viisi minuuttia vihreällä rinteellä tuijottaen siniselle +taivaalle tai istuisi hiljaa kahta minuuttia ja katselisi laaksoon ja +olisi hieman surumielinen. + +Ei, kaukana siitä, sellainen hän ei ole. + +Niinpä hän oli tuskin ehtinyt saada laukkua seljästään ennenkuin jo +tahtoi tahkota veitsiä. Hän oli näet ohimennen nähnyt vanhan tahkon +navetan seinämällä, korkeiksi kasvaneiden viholaisten keskellä. + +Nytpä siis kaikki oli tahkottava. Hän tahkosi minun koruompelusakseni +aivan naskaliksi -- ehdittyään olla ainoastaan kaksikymmentä minuuttia +Aaste-tuvassa. Minä en sanonut hänelle saksista yhtään pahaa sanaa, +mutta se tahkoaminen tuottaa minulle haittaa joka kerta kun niitä +käytän. Meidän pöytäveitsemme -- meillä oli niitä neljä -- hän myöskin +tahkosi, niin että saattaisimme niillä murhata kenet hyvänsä. Lopuksi +hän oli melkein loukkaantunut siitä, ettei meillä enää ollut mitään +tahkotuttamista -- hän seisoi navetan seinää vasten ja huusi: -- Kun +teillä kerran on niin erinomaisen hyvä tilaisuus tahkotuttaa, niin on +teidän sitä käytettävä -- + +Sitten hän oli Aaste-tuvan katolla ja heitti alas turvetta, kiviä ja +rojua, niin että korvissamme suhisi! + +-- Täällä tarvitaan järjestävää kättä! -- huusi hän katolta. + +Aaste-tuvan päädyssä oli luukku; luonnollisesti Finn luukkuun sitä +tarkastamaan. -- Olisi sääli ottaa Matilta kaikki se komeus, jota hän +nauttii navetan ylisillä, -- huusi hän; -- minä voin erinomaisen hyvin +olla täällä yötä. -- Hän asetti navetanportaat luukun eteen ja kantoi +sinne pari tukevaa heinärukoa. Siellä hän aikoi nukkua. + +-- Mutta kertokaa minulle, -- sanoi hän saatuaan heinät kaikella +kunnialla ullakolle, -- miten ihmeessä olette saattaneet kestää täällä +kokonaista kolme viikkoa yhtämittaa -- + +-- Ah, täällä on ollut niin ihanaa, -- sanoin minä. + +-- Niin, jospa vaan tietäisit, -- sanoi Dorthe. + +-- Tietäisin mitä? + +-- Miten lumoavaa täällä on ollut, -- sanoi Dorthe; hän punastui ja +hymyili Susannalle ja minulle. + +-- Sanokaa minulle -- oh, sanokaa minulle -- mikä täällä oikeastaan +lumoaa, -- pyysi Finn. + +-- Kerro siis, Dorthe, -- sanoin minä. + +-- Finn, kuuleppa -- niin, täytyyhän minun puhua se -- toisethan +tietävät sen myöskin -- minä olen täällä mennyt kihloihin -- + +-- Mennyt kihloihin täällä -- kenen kanssa, tuhat tulimmaista -- en näe +täällä mitään muuta kuin metsän ja Maailman Matin -- + +Silloin me kerroimme kaikkityyni. -- Jimin tapaamisesta, hänen +isästään, joka kalasti Mustastavirrasta ja oli melkein loordi -- miten +ihastuttava Jim oli -- paljoa viehättävämpi kuin kaikki Norjan herrat +-- viime yönä hän oli matkustanut Intiaan ja aikoi jäädä sinne viideksi +vuodeksi. + +Kerrankin Finn istui paikoillaan kokonaista viisi minuuttia kuunnellen, +ja hänen silmänsä pysyivät liikkumatta. + +-- Ja hänen kanssaan sinä olet mennyt kihloihin, -- tuli lopuksi. + +-- Hänen. + +-- Oletko aivan menettänyt sen vähäisenkin järkipahaisen, mitä sinulla +on ollut? -- sanoi Finn jälleen. Niin sanovat veljet aina, heidän +mielestään ei sisarilla koskaan ole mitään järkeä -- senhän tiedätte -- + +Dorthe oli luonnollisesti siihen tottunut, sillä hän ei sanonut +sanaakaan, tuijotti vain veljeensä ruskeilla samettisilmillään. + +-- Sepä oli hullunkurisinta mitä olen milloinkaan kuullut, -- jatkoi +Finn; -- hän pysyy poissa viisi vuotta ja häntä sinä odotat -- ha haa -- + +Dorthen kasvot nytkähtelivät, mutta hän ei sanonut vieläkään mitään. + +-- Kiitos, sellaisesta kesäkihlauksesta me emme välitä -- ja hän on +lisäksi korkeaa englantilaista aatelia -- yhä parempaa ja parempaa! -- + +-- Hän oli kauhean suloinen, -- sanoin minä. + +-- Hyvä Jumala -- miten päättömiä te olette kaikki kolme, -- sanoi Finn. + +-- Minä arvelin kyllä, ettei hän ollut mikään luotettava, -- sanoi +Susanna. + +-- Sitä sinä et ole koskaan sanonut, -- kuohahdin minä. + +-- Mutta minä ajattelin sitä aina, -- sanoi Susanna ja puristi yhteen +suupieliään. + +Mutta silloin Dorthe ei voinut enää itseään hillitä. Hän painoi pienet, +ruskeat kätensä kasvoilleen ja nyyhkytti: -- Oi, sanokaapa mitä +tahdotte -- aivan mitä tahdotte -- minä uskon Jimiin, minä odotan +Jimiä -- + +-- Hän ei ikinä palaa, -- sanoi Finn ja löi nyrkkinsä nurmeen, jolla +istui -- englantilaiseen armeijaan kuuluva upseeri, joka jää Intiaan +viideksi vuodeksi -- ja hän palaisi tänne sinun luoksesi, jonka hän on +tavannut täällä Aaste-tuvassa -- hah haa! -- Hän kieri maassa nauraen. + +-- Minä lupasin odottaa, -- nyyhkytti Dorthe. + +-- "Mä kyllä ootan, kun lupasin sen", -- lausui Finn ivallisesti -- +niin, jos tahdot tuhota elämäsi, niin kulje sinä vain odottaen -- mutta +tuossa tulee Maailman Matti, -- jatkoi hän, -- hänhän saattaa toisten +puutteessa olla terveen järjen edustajana -- + +Ennenkuin me ehdimme estää, sanoi Finn: + +-- Kuuleppa, Maailman Matti -- tämä pieni tytön tyllerö on mennyt +kihloihin sen englantilaisen kanssa, joka asui täällä jossakin -- +hän on matkustanut Intiaan -- mutta viiden vuoden kuluttua hän palaa +sydänkäpyään noutamaan -- niin hän on sanonut -- uskotko sinä hänen +tulevan jälleen -- sano suoraan, hyvä herra. + +Maailman Matti sylkeä läiskähytti ensin pitkän ja ruskean suihkun, +sitten hän nauroi koko ryppynaamallaan: + +-- No, sitähän minnäi, jotta yks' teistä se ol' sen henttu -- mut jos +sanon suoraa sen mitä meinoon, se ei tule millonkaa takasi -- ei, +niillä on liijan paljo rahhaa, tuollaisilla, ei ne piittoo muutamista +kolikoista. + +-- Näin puhui Zarathustra -- kuuntele hänen sanojaan, -- lausui Finn. + +-- Ja onhan niitä tuollaisii tytönheilakkoja Intijassahii, -- Maailman +Matti lähetti jälleen pitkän, ruskean säteen heinikkoon. + +Minä kavahdin Dorthen kaulaan. -- Älä välitä siitä, mitä nuo sanovat, +Dorthe; me tunnemme Jimin, mutta eivät nuo. + +Ja siinä oli Aaste-tupa päivänpaisteessa ja varjossa, ja valkoiset, +liitelevät pilvet heittivät pitkiä, pehmeitä värivivahduksiaan +tuntureille -- pihlajissa, jotka varjostivat Aaste-tuvan kattoa, oli jo +suuria, punaisia terttuja -- ne loistivat syvänsinistä taivasta vasten. + +Mutta seitsemäntoista vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen Dorthe lepäsi +pitkin pituuttaan lyhyessä, vihreässä ruohikossa ja itki. + +Tietysti Jim tulee takaisin Dorthen luokse. + +Niin, ettekö tekin sitä usko? + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57997 *** |