Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 3961 insertions, 4347 deletions

diff --git a/57997-0.txt b/57997-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..fb1c3a7
--- /dev/null
+++ b/57997-0.txt
@@ -0,0 +1,3961 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57997 ***
+
+
+
+E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
+
+
+
+KOLME TYTTÖÄ TUNTUREILLA
+
+Kirj.
+
+DIKKEN ZWILGMEYER
+
+Suomentanut
+
+Antti Rytkönen
+
+
+Kariston nuorisokirjoja N:o 5.
+
+
+
+
+
+
+Hämeenlinnassa,
+Arvi A. Karisto,
+1916.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Kuinkako tuumasta tuli tosi?
+
+Se kävi itse asiassa yhtä helposti kuin lapasien paikkaaminen
+kuutamossa.
+
+Olen uskonut ja uskon sallimukseen, sillä kaikki kävi aivan kuin
+ikivanhoista ajoista olisi määrätty niin käymään. Meille ratkaisu ei
+tosiaankaan tuottanut mitään vaikeuksia. Mutta isillämme ja äideillämme
+kyllä oli omat epäröimisensä.
+
+Olisiko nyt niin merkillistä, jos kolme nuorta tyttöä -- kyllin vanhoja
+lisäksi -- viettäisivät muutamia kesäviikkoja yksin tunturituvassa!
+
+Susanna oli todellakin kuukausi sitten täyttänyt kahdeksantoista
+vuotta, Dorthe oli seitsemäntoista vuoden ja kolmen kuukauden ja minä
+kuudentoista vuoden ja kahden kuukauden ikäinen. Jos olisimme olleet
+aivan nuoria, esimerkiksi viisitoista-vuotiaita, niin asianlaita
+luonnollisesti olisi ollut toinen, Nyt saatoimme kaikin puolin
+selviytyä erinomaisesti omin neuvoin.
+
+En kuolemaksenikaan olisi muistanut, kuka sen ajatuksen ensiksi keksi,
+Seikka oli vain se, että olimme rahapulassa. Olisimmehan mielellämme
+menneet tuntureille, kuten säätyläisperheet näin yleiseen viettävät
+kesäänsä, Mutta jos vain hiemankin tuntui tunturin tuulahdusta,
+alettiin heti puhua kalleudesta. Isä rypisti kulmakarvojaan ja sanoi
+"ei", kohta kun minä mitä varovimmin olin ruvennut vetämään virttä
+-- kävelyretkistä, tunturi-ilmasta ja muusta sellaisesta. Ja äiti ei
+hiiskunut sanaakaan, mutta pudisti päätänsä.
+
+Sama oli asianlaita Boltin ja Jehningenin perheissä.
+
+Minulla on näet kaksi uutta parasta ystävää: Dorthe Bolt ja Susanna
+Jehningen.
+
+Dorthe sanoi suoraan: -- Pyh -- luuletko että meillä on varoja
+sellaiseen! -- Mutta Susanna ei tahdo koskaan myöntää, ettei heillä ole
+riittävästi rahaa. Hänen huulillaan on niin moni "jos" ja "mutta", kun
+sitävastoin me vain puhumme siitä, onko varoja vai eikö ole varoja.
+Tuo on sanomattoman tyhmää. Rahattomuus ei ole mikään häpeä. Juuri
+tästä meidän suloisesta kesästämmekin näkee, ettei ole hyvä omistaa
+paljon rahoja. Muutoinhan me kolme emme olisi koskaan joutuneet asumaan
+tunturitupaan. No niin, me juttelimme ja tarinoimme keskenämme kaiken
+kevättä tunturiretkistä ja jalkamatkoista ja niiden hauskuuksista.
+
+Susannalla ei ole sisaruksia, ei veljeä eikä sisarta, minkä varsin
+hyvin näkeekin siitä, että kaiken pitää hänen mukana ollessaan mennä
+kuin viivalla vetäen. Kun on paljon sisaruksia, ei juuri maksa vaivaa
+asettaa mitään ojennusnuoria. Dorthella on Finn-niminen veli. Hän
+on ylioppilas ja on saanut pienen apurahan hyönteisten tahi pikku
+matelijain kokoomista varten pohjoisesta. Hän ei ole erittäin hauska,
+mutta eipähän hänellä niin hupaisaa lienekään, kun lakkaamatta vain
+istuu suurennuslasiinsa tirkistäen.
+
+Finn Boltin piti niinmuodoin lähteä pohjoiseen, ja sitten hänen piti
+asua jossakin tuvassa.
+
+Kuullessamme tämän, heräsi eräässä meistä se huimaavan iloinen ajatus,
+että me yhtä hyvin kuin Finn Bolt saattaisimme vuokrata itsellemme
+mökin, hoitaa taloutemme ja pitää hirveän hauskaa.
+
+Siitä lähtien oli mökki jokapäiväinen puheenaiheemme. Mutta missä sen
+piti olla? Niin, se oli aivan samantekevä. Kun se vain oli Norjan
+tuntureilla, niin se sai olla missä hyvänsä. Yksinäistä ja kaunista
+siellä piti olla.
+
+Mutta kukaan meistä, paha kyllä, ei tuntenut ketään, joka olisi tiennyt
+jotakin tällaisista tuvista. Ilmoittaminen oli liian kallista -- siinä
+sitten oltiin.
+
+Sitten me kuljimme eräänä päivänä kadulla, kaikki kolme. Dorthe Bolt
+keskellä. Tummatukka, neliskulmaiset kasvot, suuri suu. Ei rahtuakaan
+kaunis, ja kuitenkin hän on kaunis. Hänessä on sitä mitä sanotaan
+tenhoamiskyvyksi. Se ilmenee ainoastaan siinä, että hän hymyilee
+kauhean kauniisti. On kuin Dorthe Bolt antaisi sille, jolle hän
+hymyilee, hauskan lahjan. On tosiaankin totta, että tuntuu siltä.
+
+Susanna on pitkä ja melkein komea. Hänellä on hyvin hienot kulmakarvat,
+kaikkityyni on sellaista kuin Susanna-nimiselle sopiikin, säännöllistä
+ja hienoa. Mutta kukaan ei tule iloiseksi, kun hän hymyää.
+
+Minuahan tunnette hieman. En ole rahtuakaan muuttunut. Kuulen että
+astun yhtä rumasti kuin aina olen tehnyt. Keinuen ja keikutellen. Mutta
+sen olen perinyt, sillä koko äidin suku astuu samalla tavalla. Ja
+silloinhan olisi kumma, jos minä kävelisin kauniisti.
+
+Siinä me siis astelimme.
+
+Ja siinä hän tuli, tunturiseudulta kotoisin oleva papintytär, kadun
+toisella puolella. Olimme käyneet hänen kanssaan oppikurssilla, mutta
+muutoin emme häntä tunteneet.
+
+Hänellä oli paksu, vahva tukka, joka peitti kokonaan korvat, ja
+keikarimainen hattu. Silmät olivat ihmeelliset, valppaat, hipiä
+likaisen tumma. Hän oli hienossa puvussa, mutta se ei hänelle
+soveltunut.
+
+Yhtäkkiä pisti päähäni ajatus: hän, joka on tuntureilta, tietää
+varmaankin jonkun tuvan!
+
+Hyökkäsimme kadun poikki hänen luokseen ja kävimme suoraan asiaan.
+
+-- Eikö ylhäällä, siellä mistä olette kotoisin, ole halpaa mökkiä
+vuokrattavana?
+
+-- Mökkiä -- mitä varten? -- Hän katsoi meihin jokaiseen valppailla
+silmillään.
+
+-- Niin, me tahdomme vuokrata kesäksi mökin, me kolmisin.
+
+-- Miksi niin? -- hän katsoi jälleen meitä kaikkia.
+
+-- Huvin vuoksi, ymmärrättekös -- lähteäksemme tuntureille,
+päästäksemme pois kaupungista, -- luulen, että kaikki kolme sanoimme
+sen yht'aikaa.
+
+-- Voiko sekin olla hauskaa, se?
+
+-- Niin, tiedättekös --
+
+-- Minusta on hauskempaa päästä pois sieltä kokonaan --
+
+-- Päästä pois --
+
+-- Niin, yksinäisestä, pimeästä metsästä ja synkiltä poluilta --
+
+-- Mutta teidän kotinnehan on siellä, -- sanoin minä.
+
+-- Uh, on --
+
+-- Ettekö siis mene kesäksi kotiin?
+
+-- Kyllä kai minun täytyy.
+
+Miten ilkeä hän oli!
+
+-- Onko siellä ylhäällä koskia? -- kysyi Susanna.
+
+-- Uh, on -- aivan pappilan vieressä -- sellaiset kosket ovat niin
+ryöppyisiä --
+
+-- Ettekö ole ollenkaan ihastunut tuntureihin? -- sanoi Dorthe
+viattomasti.
+
+-- En, se on varma, siellä on aivan kuin vankeudessa --
+
+-- Hyvä ystävä, tuntureilla on kai vapaata --
+
+-- Koreaakin vapautta!
+
+-- Pidättekö kaupungista? -- kysyi Dorthe jälleen.
+
+-- Pidän, täällä saattaa hengittää --
+
+Ja me tahdoimme tuntureille voidaksemme hengittää.
+
+-- Mehän aiomme olla tuntureilla vain muutamia viikkoja, -- sanoi
+Susanna.
+
+-- Ei, totta tosiaan, minä en tahtoisi hautautua sinne muutamiksi
+viikoiksikaan, -- sanoi hän; -- uh --
+
+-- Ettekö tiedä mitään tupaa? -- tiedustin vihdoin.
+
+-- En.
+
+-- No, anteeksi, että hyökkäsimme kimppuunne.
+
+-- Oh --
+
+-- Hyvästi sitten.
+
+-- Hyi, miten hän oli kuiva! -- sanoin minä.
+
+-- Siinä määrin ilkeä! -- sanoi Susanna.
+
+-- Aivan toivoton.
+
+Sitten me annoimme hänen mennä emmekä enää häntä ajatelleet.
+
+Mutta seuraavana päivänä minä tapasin jälleen papintyttären. Hänen
+levottomat, valppaat silmänsä huomasivat heti minut. Tällä kertaa hän
+puolestaan tuli viistoon kadun yli luokseni.
+
+-- Minä ajattelin asiaa sitten, ja tiedän kuitenkin yhden tuvan --
+
+-- Oi, onko se mahdollista?
+
+-- Se on pappilan yläpuolella mäellä.
+
+-- Se on viehättävää --
+
+-- Niin, siellä on kaunista, mutta synkkäähän siellä aina on --
+
+-- Kertokaa hieman siitä!
+
+-- Siitä ei ole mitään kertomista, muuta kuin että se on siellä --
+siellä ei asu nyt ketään, torpaneukko, joka asui siinä, kuoli viime
+vuonna --
+
+-- Kuka sen omistaa?
+
+-- Siinä ei ole mitään omistamista -- muuten se varmaankin kuuluu
+Opstadin taloihin --
+
+-- Mikä sen nimi on?
+
+-- Me sanomme sitä Aaste-tuvaksi --
+
+-- Se kuulostaa kauhean hauskalta!
+
+Hän nauroi: -- Hah, hah -- haa, arvelinkin, että te haluaisitte
+juuri sellaista mökkiä -- siunaa ja varjele, miten tyhmiä te olette.
+Hah-hah-haa --
+
+-- Niin, mutta tehän sanoitte sen olevan kauniilla paikalla.
+
+-- Kauniilla, niin -- niin, se on kauniilla sille, joka jaksaa katsella
+tuntureita --
+
+-- Oi, kirjoittakaa isällenne, niin olette kiltti, ja kysykää saammeko
+vuokrata sen täksi kesäksi --
+
+-- Saatanhan tuon tehdä -- muuten voitte aivan huoleti mennä sinne
+ilmankin --
+
+-- Ei, oletteko hullu?
+
+-- Häh!
+
+-- Kirjoittakaa jo tänään --
+
+-- Hah, hah, -- nauroi hän mennessään matkoihinsa.
+
+Hänpä oli vastenmielinen. Mutta eihän meillä ollut hänen kanssaan
+mitään muuta tekemistä, kun hän vain kirjoittaisi isälleen. En
+nähnytkään häntä sen enempää.
+
+Kuinka odotimmekaan sitä vastausta! Emmehän saattaneet puhua kotona
+sanaakaan ennenkuin Aaste-tupa niin sanoaksemme oli kourissamme.
+
+Olin varma, että siellä oli ihanaa, aivan sellaista kuin olimme
+itsellemme halunneetkin. Sanoihan tuo vastenmielinen olentokin,
+papintytär, että siellä oli viehättävää.
+
+Ah, minulla on kaikesta niin selvä mielikuva!
+
+Punaiseksi maalattu tupa -- valkoiset ikkunanpielet -- hauskat portaat,
+joilla istua -- tuoreet, vihannat niityt yltympärillä -- pieni,
+miellyttävä, tummanruskea, päivänpaahtama aitta -- metsä, joka hiljaa
+humisee -- metsä silmänkantaman laajuinen, kuin rajaton meri -- ja
+lumitunturi, joka kimaltaa päiväpaisteessa ja hohtaa kuutamossa kuin
+hopea.
+
+Juuri sellainen Aaste-tuvan piti olla -- ja sellainen se olikin, siitä
+olin aivan varma.
+
+Mutta kuitenkin -- joskus minulla oli yksityiset epäilyni siitä,
+soveltuisivatko Dorthe ja Susanna myöskin asumaan mökissä. He olivat
+kilttejä ja hauskoja, kun käveltiin ja tarinoitiin, mutta, mutta --
+
+Dorthe Boltin laita oli sellainen, että hän pelkäsi kaikkea. Hän
+löysi vaaroja joka asiassa. Hän oli aivan nerokas keksimään niitä.
+Hän pelkäsi esimerkiksi kauheasti koiria. Jos viaton koira lepäsi
+portailla, niin hän ei uskaltanut siitä nousta. Nähdessään kissan hän
+kirkasi, ja hevosiakin hän pelkäsi. Kohdatessaan hevosen, joka juoksi
+tavallista nopeammin, hän asettui jäykkänä sitä tuijottamaan, kunnes se
+oli mennyt ohi.
+
+Mutta luonnollisesti hän parantuisi päästyään tupaamme.
+
+Susannan laita oli toinen. Hän oli melkoisen oikullinen ja tahtoi että
+kaikki kävisi hänen ajatustensa mukaan. Jollemme täyttäneet juuri
+hänen tahtoaan, niin seurasi syvä hiljaisuus; ei sanaakaan, ainoastaan
+kaikkien taiteen sääntöjen mukainen loukkaantunut naama. Silloin hän
+saattoi olla varsin suututtava.
+
+Mutta he molemmathan tahtoivat niin kauhean mielellään tuntureille
+ja asua mökissä, niin että asian piti käydä erinomaisesti. Sillä he
+molemmat olivat joka tapauksessa varsin hauskoja.
+
+Tuleepa sitten isä eräänä päivänä kotiin konttorista -- silmälasit hän
+oli lykännyt otsalleen.
+
+-- Mitä ihmettä tämä on? -- sanoi hän -- tässä on kirje pastori O:lta.
+Tyttäreni tahtoo vuokrata tuvan, sanoo hän; mitä kummaa sinä nyt olet
+keksinyt?
+
+Kavahdin pystyyn. -- Voi, onko se vihdoinkin tullut? Nyt saat kuulla,
+isä --
+
+Ja minä kerroin vinhaa vauhtia, miten kauheasti me olimme iloinneet
+siitä, että saisimme koko kesäajan pitää talouttamme yksinäisessä
+tuvassa -- kerroin Aaste-tuvasta, joka oli niin viehättävä, ja
+papintyttärestä, joka oli sitä niin ylistänyt --
+
+-- Hullutuksia, -- sanoi isä ja katsoi äitiin.
+
+-- Niin, en tiedä, -- alkoi äiti.
+
+-- Äiti hyvä, -- huusin minä, sillä huomasin heti, että äitiin oli
+helpompi vaikuttaa.
+
+-- Kuulkaamme mitä pastori sanoo, -- esitti äiti.
+
+No niin. Aaste-tupa oli saatavissa. Se kuului Opstadiin, pappi oli
+kirjoittanut Opstadin isännälle, ja hän oli vastannut, että he saivat,
+jos olivat siivoa väkeä, huoleti asua ilmaiseksi hänen pikku mökissään.
+
+-- Ilmaiseksi. Kuule nyt, isä -- kuule, äiti -- ja siellä ylhäällä
+taitaa olla aivan ihmeellistä --
+
+-- Niin, se on varmastikin viehättävä huvila, -- sanoi isä kuivasti.
+
+-- Ei tee mitään, jos se on pieni, viheliäinen tupa, -- sanoi äiti;
+-- heillehän tekee vain hyvää, että oppivat olemaan tyytyväisiä ja
+auttamaan itseään; mutta entäs vihaiset elukat --
+
+-- Ja sitten ilkeät maankiertäjät, joita vetelehtää kaikkialla, --
+sanoi isä.
+
+Itsekseni ajattelin Dorthea ja kaikkia hänen kauhujaan.
+
+-- Mutta minä olen niin hirveän väkevä, -- sanoin minä. -- Minä kyllä
+pidän huolen sekä häristä että maankiertäjistä -- tunnustelkaapa vaan
+minun käsivarsiani, miten vahvat ne ovat.
+
+Isä ei kiinnittänyt rahtuakaan huomiota minun vahvoihin käsivarsiini.
+
+-- Niille tekisi kyllä hyvää sellainen ulkoilmaelämä, -- sanoi äiti.
+
+-- Eikö sinulla tosiaankaan ole mitään väittämistä sellaista
+suunnitelmaa vastaan? -- sanoi isä, ja tällä kertaa hän katsoi äitiin
+silmälasiensa ylitse.
+
+-- Meidän täytyy ajatella asiaa, -- sanoi äiti.
+
+Isä ja äiti ajattelivat ajattelemistaan, Boltin luona ajateltiin
+myöskin ja Jehningenin luona niinikään. Vaikkakin minä luulen, että
+siellä ajateltiin kaikkein vähimmän, sillä Susanna on sitä onnellista
+laatua, että hän saa luvan mihin hyvänsä, sen vuoksi että hän on
+ainoa lapsi, ja kaikki mitä hän tekee, on vanhempien mielestä niin
+erinomaisen hyvin tehtyä.
+
+Boltin luona painoi raskaana vaakalaudassa se seikka, että Finn Bolt
+päätettyään stipendimatkansa saattoi tulla Aaste-tupaan -- meidän ei
+siis tarvinnut olla yksin muuta kuin nipin napin kolme viikkoa.
+
+Sanalla sanoen -- juteltiin kauheasti puoleen ja toiseen -- äiti meni
+rouva Boltin luokse, ja rouva Bolt rouva Jehningenin luokse, ja niin
+juttua kesti kestämistään!
+
+Lopuksi asia ratkaistiin. Me saimme joka tapauksessa luvan. Hurjan
+iloisia me olimme kaikki kolme.
+
+Ja sitten alkoivat varustukset. Kaikki äidit tahtoivat, että meidän
+piti ottaa joukko tavaroita mukaamme -- makuuvaatteita, keittoastioita
+ja ruokaa.
+
+Me pyysimme päästä melkoista vähemmällä. Rakkaat ystävät -- mehän
+saatamme maata oljilla -- ja munia ja maitoa siellä kait oli yllin
+kyllin!
+
+Mutta ikkunanverhot me otimme mukaamme ja kirjattuja pikku liinoja ja
+kukkalaseja -- koko tuvan piti tuoksua vanamoille!
+
+
+
+
+II.
+
+
+Asemalla me olimme saaneet pienen vaaleanruskean ja pienen kellertävän
+hevosen kyytirattaineen. Niihin me kasasimme kaikki matkatavaramme,
+arkkumme, laatikkomme ja tyynymme; meidän piti istua kaiken kukkurana
+-- ja lisänä oli vielä kaksi kookasta kyytimiestä.
+
+Dorthe teki muutamia pieniä vastaväitteitä, kun hänen piti nousta
+kuormaan. Toinen kyytimiehistä nosti hänet ylös -- näin hänen pitävän
+kiinni matkakorin rivasta -- ikäänkuin siitä olisi ollut apua. Mutta
+hän ei sanonut kuitenkaan mitään.
+
+Susanna ja Dorthe istuivat ensimäisillä rattailla vaaleanruskea
+edessään, minulla oli voikko ja suurempi kuorma. Miehet astelivat
+vieressä toinen käsi kuormassa ja toinen ohjaksissa.
+
+Suloinen ilma -- hopeankirkas ja vilpoisa.
+
+-- Minnekkäs myö männää? -- kysyivät kyytimiehet.
+
+-- Aaste-tupaan.
+
+He katsoivat toisiinsa. -- Onko se se Aasten pikku tupa Storliassa,
+pappilan pohjoispuolella?
+
+-- Niin, juuri se, -- sanoimme me kaikki kolme.
+
+Miehet kakistelivat kurkkuaan ja sylkivät ojaan.
+
+-- Vain niin, Männöövätkö niin hieno herrasväk' sinne?
+
+-- Niin, me olemme siellä kesän.
+
+-- Mut minä en tiijä piäsöökö sinne kärrillä ylös asti, -- sanoi toinen.
+
+-- Eiköpähän tuonne piässe, kun aijaa hyvästi, -- sanoi toinen.
+
+-- Onko sinne vaikea ajaa? -- sanoi Dorthe, -- ja minä kun istun
+kuormassa niin korkealla!
+
+-- Sehän on vain hauskaa, että se on niin ylhäällä, -- sanoin minä, --
+sitähän me juuri tahdoimmekin.
+
+-- Niin, mutta -- epäröi Dorthe kuormalta.
+
+Edessämme oli leveä viertotie tienviittoineen. Siitä aukeni laaja
+näköala yli laakson.
+
+Suuria, punaisiksi maalattuja taloja metsäisten tunturien varjossa.
+Riippakoivujen pitkät oksat kaareutuivat maantien yli, ja alhaalla
+laaksossa vieri virta muodostaen pieniä kohisevia koskia, joissa oli
+vihreänkirkas vesi.
+
+Se oli suloista -- suloista!
+
+Yht'äkkiä me käännyimme jyrkästi kapealle syrjätielle.
+
+-- Onko meidän mentävä tätä tietä? -- kysyimme kaikki kolme.
+
+-- Tästähän sitä pittää männä, jos miel' piästä Aaste-tuppaa.
+
+Siinä oli oikeastaan mitä kaunein tie, syvine pyöränjälkineen ja
+suurine, pitkulaisine kivineen, jotka kohosivat keskeltä tietä kuin
+pienet tunturit. Molemmin puolin oli tuuheaa pikku kuusikkoa. Jollemme
+pitäneet varaamme, niin kuusenoksat huiskivat meitä kasvoihin.
+
+Tie vei ylös, lakkaamatta ylös. Siellä täällä pieni kurkistusaukko
+laaksoon, sitten metsä jälleen sulki kaiken. Me olimme olleet yötä
+kahta asemaa alempana olevassa hotellissa, ehtiäksemme joltisenkin
+hyvissä ajoin Aaste-tupaan. Aurinko oli vielä korkealla.
+
+Yhä kauniimpaa oli, mitä kauemmaksi tulimme.
+
+Tuossa oli vanamo! Kaikki mättäät täynnä niin kauaksi kuin silmä kantoi.
+
+Ja metsätähtiä vihreässä, kosteassa sammaleessa. Aurinko paistoi
+pitkinä juomuina -- miten ihanasti metsä täällä tuoksuikaan.
+
+Ei, sitten me tahdoimme pois rattailta. Dorthe oli nostettava alas, hän
+ei uskaltanut hypätä.
+
+Me poimimme vanamoja ja metsätähtiä ja katsoimme suoraan vasten
+voimakasta, väreilevää päivänpaistetta. Tahdoimme tulla kauhean
+ruskeiksi --
+
+-- Ja tätä niiden täytyi kotona niin paljon harkita, ennenkuin me
+saimme luvan, -- sanoin minä. -- Sepä on vasta oikein hullunkurista!
+
+Aurinko paistoi. Me joimme kourastamme tunturipurojen vettä.
+
+Hevoset olivat hyvän matkaa edellä. Me emme kuulleet emmekä nähneet
+enää niitä.
+
+Se olikin aivan samantekevä -- suloisempaa jalkamatkaa emme olisi
+voineet saada.
+
+Ylöspäin, ylöspäin! Vielä enemmän vanamoita. Siellä oli myöskin
+mustikanraakaleita! Polku kapeni ja jyrkkeni.
+
+Päivä paahtoi helteisenä metsän harvetessa.
+
+Mutta minkä kumman vuoksi miehet jättivät meidät -- vihdoin meitä
+kaikkia kolmea rupesi väsyttämään. Me kuljimme kulkemistamme. Ei mitään
+hevosia eikä miehiä.
+
+-- Ohoi, ohoi! -- me huhusimme ylämäkeä.
+
+Linnut lensivät ylös, ne visersivät ja raksuttivat hieman
+päivänpaisteessa, sitten kaikki oli jälleen hiljaista kuivassa
+päivänpaahteisessa kuusentuoksussa.
+
+Hiki valui otsiltamme. -- Hävytöntä jättää tuolla tavalla, -- sanoi
+Susanna; -- hävyttömiä miehenlurjuksia.
+
+No vihdoinkin! Tuossa olivat ajopelimme, miehet loikoivat tien vieressä
+polttaen piippunysiään.
+
+Rattaille nousimme jälleen, mutta uupuneina päivänpaahteesta me emme
+hyvään aikaan jaksaneet puhua emmekä huutaa toisillemme.
+
+-- Onko Aaste-tupaan vielä pitkä matka? -- kysyin minä.
+
+-- Taijetaa olla puoltiessä --
+
+-- Siunaa ja varjele, niin etäällä! Mutta olihan vain hirveän hauskaa,
+että se oli niin korkealla.
+
+Ajoimme, ja ajoimme ajamistamme. Kurkistusaukot, joista näkyi seudun
+yli, suurenivat suurenemistaan, ja näköala yhä avartui ja syveni.
+
+-- Tässä tahdon laskeutua rattailta, -- huusi Dorthe; -- en uskalla
+ajaa tämän kuilun ohi.
+
+-- Eihän se oo mittää -- sanoivat miehet, -- pahempi siellä ylläällä
+tulloo --
+
+Mutta Dorthe oli jo ilman apua hypännyt kuormalta.
+
+-- Odottakaa -- älkää millään muotoa ajako, -- huudahti hän.
+
+_Hän_ ei tahtonut istua kuormalla, eikä hän tahtonut, että _mekään_
+ajaisimme.
+
+Miehet sylkäisivät kuiluun ja jatkoivat ajoaan.
+
+Dorthe tuli kauhistunein kasvoin varovaisesti perässä.
+
+Rattaille hän nousi jälleen, ja niinpä lähdettiin taas.
+
+Tuli taas äkkijyrkkä, syvyyksiin syöksyvä rinne, Dorthe jälleen maahan,
+mutta Susanna saarnasi, miten tyhmää oli laittaa tiet tuolla tavalla.
+
+Ennenkuin Dorthe oli ehtinyt jälleen rattaille, tuli vieläkin pahempi
+rotko; me ajoimme korkeimpain mastopuiden huippujen tasalla tietä, joka
+mahdollisesti oli kahta tuumaa leveämpi kuin rattaat. Toisella puolella
+pystysuora tunturiseinämä ja toisella koski, joka kuilun pohjassa
+kumeana kohisi.
+
+Uh, miten ilkeätä!
+
+-- Tässä suatta kaikki nousta pois, -- sanoivat ajomiehet.
+
+Dorthe tarrautui lujasti pystysuoraan tunturiseinämään, kasvoissaan
+ilme, joka oli kauhusta aivan vääristynyt -- toisen miehen täytyi
+palata noutamaan häntä.
+
+-- Voi, kuinka kauheata! -- huudahti hän, -- käännymmekö takaisin?
+
+-- Sehän olisi yhtä mieletöntä, -- sanoin minä; -- kyytimies sanoo,
+että pahin on nyt ohi.
+
+-- On kamalaa, että on tällaisia teitä, -- sanoi Susanna.
+
+Luonnollisesti pääsimme onnellisesti ohi. Pitkän, ja pitkääkin pitemmän
+ajan jälkeen, kuten saduissa sanotaan, olimme vihdoinkin saapuneet
+metsästä pienelle, vihreälle niitylle.
+
+-- Armias taivas, mikä näköala! Lumihuippuja ja sinertäviä tuntureita
+toistensa ja jälleen toistensa takana, ja metsää mihin vain silmänsä
+käänsi!
+
+-- Niin, nyt sitä ollaa perillä, -- sanoivat miehet.
+
+-- Perillä, mutta missä on Aaste-tupa?
+
+He viittasivat: -- Tuossa se on.
+
+Tuijotimme siihen kaikki kolme -- sehän näytti vain pieneltä harmaalta,
+viheliäiseltä navetalta!
+
+-- Tämä ei luonnollisesti ole oikea, -- sanoi Susanna -- he ovat
+ajaneet harhaan.
+
+-- Palaisimmeko samaa vaarallista tietä? -- sanoi Dorthe.
+
+Siinä ei ollut lukkoa ovella, ainoastaan kuusenoksa säpissä.
+
+-- Viijääkö nämä tavarat tuppaa? -- sanoi kyytimies.
+
+Kukaan meistä ei vastannut -- he muuttivat ne sisälle joka tapauksessa:
+matkalaukut, laatikot ja säkit.
+
+Huone tuli kamaa täyteen. Se oli hirmuinen pöksä. Ovi vei aivan suoraan
+pihalle, pieni, neliruutuinen ikkuna -- kaikki sisällä oli niin
+sanomattoman harmaata. Ja mikä merkillinen haju!
+
+Pikkuruisen ikkunan edessä oli rahi, nurkassa pöytä, keskellä pisintä
+seinää takka ja toisessa nurkassa kaksikerroksinen sänky.
+
+Siellä oli aivan kauheata.
+
+-- Ei, tämä on todellakin sellaista, -- alkoi Susanna -- ettei meillä
+ole muuta neuvoa kuin ajaa alas jälleen.
+
+-- Ei, ei, -- sanoi Dorthe -- niin, silloin tahdon kävellä koko matkan.
+
+-- Myö otetaa vähä ettonetta ja lähtää sitte takasi, -- sanoi ajuri
+pistäen päänsä ovesta.
+
+-- Olisipa se papintytär saattanut sanoa, kuinka inhoittavaa täällä on,
+-- valitin minä.
+
+-- Hän on halpamaisesti meitä pettänyt, -- sanoi Susanna.
+
+-- Mutta ei sekään mitään pyhitä, että heti paikalla lähdemme takaisin,
+-- sanoin minä -- ja mihinpä me sitten menisimme?
+
+-- Minä en nyt jaksakaan mennä, -- sanoi Dorthe, -- minua väsyttää niin
+kauheasti.
+
+-- Hui, hai, on parasta, että jäämme tänne -- päätin minä.
+
+-- Hyi toki, -- sanoi Susanna -- tähän kauheaan tupaan -- täällähän on
+köyhän ja vanhan haju!
+
+Me puhuimme yhteen ääneen, tarkastelimme mökkiä ylt'ympariinsä ja
+katselimme kaikkea. Sen vieritse pulpahteli mitä viehättävin puro,
+teräksenkirkas ja jääkylmä, pienen pienine koskineen -- siellä kasvoi
+jonkinlaisia kelmeänpunaisia, huojuvia kukkia. Metsä humisi hyvin
+hiljaa, ja humina tuli jostakin kaukaa, kasvaen, laajeten --
+
+-- Lopultakin täällä on kaunista, -- sanoin minä -- juuri tällaista me
+halusimmekin --
+
+Sitten tuli toinen kyytimies.
+
+-- Jos lähettä kulukemaa tuota aitoviertä ja määttä sitä myöten aivan
+alas, niin piäsettä pappilaa kahenkymmenen minuutin perästä.
+
+Hui, hai! Jos pappilassa oltiin kahdenkymmenen minuutin kuluttua, niin
+eipä mitään hätää.
+
+Juoksimme kaikin katsomaan polkua.
+
+-- Kuulkaapa nyt, sitten me jäämme tänne! -- sanoin minä.
+
+-- Niin, saatammehan koettaa -- sanoi Susanna.
+
+-- Onko tässä metsässä vihaisia härkiä? -- kysyi Dorthe viitaten
+alhaalle.
+
+-- Tokkopa nuo laskenoot vihasii härkii tänne, -- sanoi toinen
+kyytimies.
+
+-- Niillä on vihanen sonni tuolla Alatalossa, mut eihän ne sitä
+vuorille piästä, -- lisäsi toinen.
+
+Joutavia, kaksikymmentä minuuttia! Jos juoksimme, olimme alhaalla
+kenties kymmenessä! Ei silti, että siitä paikasta olisimme nähneet
+hiventäkään pappilasta.
+
+-- Se on allaalla, tuolla puolella, -- selitti kyytimies.
+
+-- No hyvästi sitte ja onnee vuan --
+
+Kumpikin nousi rattailleen -- hypähdys -- ja sitten sitä mentiin -- he
+katosivat pian metsän peittoon.
+
+Siinä me seisoimme jäljellä -- nyt oli arpa heitetty.
+
+Mutta kahdenkymmenen minuutin kuluttuahan me saatoimme olla pappilassa!
+
+Menimme polulle tuijottaen pappilaan päin, kaikki kolme.
+
+-- Jos meidän mieli olla täällä yötä, niin meidän on puhdistettava ja
+pestävä koko tupa; on niin paha haju, -- sanoin minä.
+
+Ja sitten pesu alkoi. En kykene kuvaamaan, miten me hankasimme! Vihdoin
+koko tupa lainehti pelkkänä vetenä. Dorthe sai kantaa ämpärin toisensa
+jälkeen. Peseminen ei ollut varsin hauskaa.
+
+Dorthe ja Susanna väsyivät vihdoin siinä määrin, että painautuivat
+penkerelle ja oikaisivat käsivartensa pelkästä uupumuksesta. Vihdoin
+minäkin olin pitkänäni. Luonnollisesti meillä oli rajattoman nälkä,
+mutta kukaan ei jaksanut valmistaa ruokaa eikä teetäkään. Sitten söimme
+voileipää ja joimme vettä jääkylmästä purosta. Rahtuakaan enempää emme
+syöneet.
+
+Pestessämme ja syödessämme emme olleet katsoneet aurinkoa. Äkkiä siitä
+näkyi ainoastaan loistava reuna tunturien takaa lännestä. Hetkisen
+kuluttua se oli hävinnyt.
+
+Äkkiä tuli niin kolakkaa. Metsä pimeni -- sitä syvä-äänisemmäksi tuli
+sen suhina -- huu, ei, menkäämme sisälle --
+
+Mutta siellä oli kaiken pesumme jälkeen likomärkää. Ylemmästä sängystä
+tippui vesi alempaan. Lattialla olisi melkein saattanut uida -- sisällä
+oli raaka haju, ja olo oli epämieluisaa.
+
+-- Täällä meidän on tänä yönä mahdoton nukkua -- sanoi Susanna.
+
+-- Aivan mahdoton --
+
+-- Mutta emmehän voi ulkonakaan nukkua, -- sanoi Dorthe surkeana.
+
+-- Oli todellakin tyhmää, että pesimme tuvan tänä iltana, -- sanoin
+minä; -- saamme mennä navettaan --
+
+-- Navettaan nukkumaan, -- valitti Dorthe.
+
+Kiiruhdimme metsänliepeessä olevaan pieneen hökkeliin. Ovi oli
+raollaan; vastassa kauhean likainen ja väkevä navetanhaju.
+
+Tuiki mahdotonta olla siellä.
+
+Aivan oven editse veivät yliselle tikapuut, joissa oli viisi, kuusi
+puolaa. Kapusin sinne. Se oli puoli pimeä, ikkunaton huone. Siellä ei
+ollut mitään muuta valoa kuin mikä tuli luukusta, josta olin noussut
+sisälle.
+
+-- Saamme nukkua täällä, -- huusin minä alas.
+
+-- Oletko hullu? -- kuului alhaalta kaksiääninen kuoro.
+
+Hapuilin ylhäällä sinne tänne. -- Täällä on hieman heiniäkin -- on
+paras paneutua tänne nukkumaan --
+
+-- Miten julmaa tämä on! -- kuulin Dorthen äänen alhaalta.
+
+-- Lähdemme huomenna! -- kuulin Susannan sanovan.
+
+-- Mehän olemme täällä aivan yksin, -- valitti Dorthe; kuulin, ettei
+itku ollut kaukana.
+
+Se oli kauheaa, mutta mitäpä itku auttoi.
+
+Laskeuduin jälleen alas. -- Saamme kukin ottaa tyynymme ja huopamme ja
+ruveta nukkumaan, -- sanoin minä tekeytyen ylen uljaaksi.
+
+-- Mutta emmehän voi sulkea oveakaan, -- sanoi Dorthe vielä surkeampana.
+
+-- Ja miten täällä haisee, -- sanoi Susanna.
+
+Ulkona oli vieläkin kolkompaa -- siellä tuuli, ja tunturimetsän tumma
+rinne lainehti kuin myrskyävä meri --
+
+Kiiruhdimme sisälle, saimme kukin käsiimme huopamme ja tyynymme ja
+riensimme jälleen hökkeliin -- kasasimme pimeässä heiniä kokoon ja
+painauduimme tiiviisti toisiimme.
+
+Riisuutuminen ei luonnollisesti tullut kysymykseenkään. Me vain
+kuiskailimme; oli kuin olisi ollut kamalaa puhua ääneensä.
+
+Levättyämme hetkisen sanoi Dorthe: -- Entä jos joku nousee portaita --
+
+Se oli peloittava ajatus. Lepäsin sanaakaan sanomatta hetkisen, sitten
+nousin äkkiä. -- Vedän ylös tikapuut, -- sanoin.
+
+Kavahdimme pystyyn kaikki kolme ja kiskoimme ne sisälle. Se ei ollut
+helppoa, mutta ylös saimme ne lopuksi kuitenkin.
+
+Millaisen helpoituksen se tuottikaan! Nyt ei kissakaan olisi luoksemme
+päässyt.
+
+-- Minun on niin paha levätä, -- sanoi Susanna.
+
+-- Kuulitko tuota ääntä? -- kuiskasi Dorthe. Me kuuntelimme kaikki
+kolme.
+
+Ei, minä kuulin ainoastaan tuulen suhinaa.
+
+-- On kuin joku huokaisi, -- kuiskasi Dorthe jälleen -- ettekö kuule --
+aivan seinän takaa -- aivan altamme.
+
+-- Se on tuuli, -- sanoin minä -- lepää hiljaa.
+
+Se oli ihmeellisin yö mitä olen viettänyt. Väkevä metsäilma, tuoreen
+mullan ja valkoisen sammalen tuoksu virtasi avoimesta luukusta, tuuli
+vinkui harvasta katosta -- ja ylhäällä olevasta raosta minä näin
+suuren, kirkkaan tähden.
+
+Oli kauheata levätä siellä. Mutta samalla myöskin niin erikoista, niin
+jännittävää. En olisi tahtonut olla sitä vailla.
+
+Uuu, miten tuuli ulvahteli --
+
+
+
+
+III.
+
+
+Kavahdin pystyyn. Missä olin?
+
+Laulurastas -- siu -- siu -- siu -- liverteli aivan pääni yläpuolella
+-- -- toinen vastasi syvemmällä äänellä -- ja tuolla taas oli yksi --
+siuu -- siuu --
+
+Kultainen auringonsäde väreili katossa.
+
+-- Olemmekohan nukkuneet? -- huudahti Dorthe.
+
+-- Ah, miten minua paleltaa! -- huudahti Susanna.
+
+-- Paljonko kello on?
+
+-- Ulkona paistaa päivä --
+
+-- Olemmeko todellakin nukkuneet näillä kauheilla ylisillä? -- sanoi
+Dorthe jälleen. Ruumiimme olivat noustessamme melkein kangistuneet.
+
+Suurella vaivalla saimme portaat paikoilleen ja lasketuiksi alas.
+
+Mutta suuri Luoja! Miten ihanaa olikaan ulkona!
+
+Kirkas aamuaurinko -- yökasteesta kosteata -- raitista vilpoisaa
+metsäntuoksua.
+
+Aurinko loi pitkiä valojuovia tunturin rinteelle tumman metsän varjojen
+väliin -- tunturit siintävät sinelle päivän hohteessa.
+
+Jäimme äänettöminä seisomaan. Sellaista näkyä en ollut koskaan nähnyt.
+
+-- Oi, miten ihanaa, -- sanoi Dorthe.
+
+-- Niin, tämä on tosiaankin viehättävintä mitä olen koskaan elänyt, --
+sanoi Susanna.
+
+Juoksimme tupaan. Millainen teräksenkirkas ilma!
+
+Ovi oli seposeljällään. Yöilma oli kuivannut hyvin, aurinko paahtoi
+lattialle. Ensiksi juoksimme metsään kokoamaan hieman tikkuja ja puita
+saadaksemme tulen takkaan.
+
+Miten komean roihun saimmekaan lieteen -- kahvi kiehui niin, että
+pannun hattu hyppi, ja kauas pihalle levisi sen tuoksu.
+
+Oven edessä olevalla porraspaadella söimme aamiaisemme aamuauringon
+loisteessa.
+
+-- Emme lähde tänään, -- sanoin minä.
+
+-- Emme, voimmehan jäädä tänne vielä toiseksi yöksi, -- suostui Susanna.
+
+-- Niin, täällähän saatamme nyt nukkua -- sanoi Dorthe; -- minusta
+melkein tuntuu kuin tupa olisi tänään kauniimpi.
+
+-- Jospa meillä vain olisi hieman kahvikermaa, -- sanoi Susanna.
+
+Ensiksi oli melko joukko tavaroita järjestettävänä -- minä en voi
+kärsiä sitä, että kaikki viereksii sikin sokin.
+
+Sitten meidän piti mennä pappilaan ilmoittamaan korkeata tuloamme.
+Panimme kuusenoksan lukoksi Aaste-tuvan säppiin ja läksimme liikkeelle.
+
+Miten ihmeellinen olikaan tuo metsän läpi vievä polku! Ilma oli
+hopeankirkas ja kuitenkin täynnä kuusentuoksua -- kimalaiset pörisivät,
+kärpäset surisivat ja hyttyset lauloivat aukeammalla, missä kasvoi
+metsätähteä ja puolukanvartta. Sitten vaelsimme jälleen tuuheiden
+kuusien alitse mehevänvihreää sammalikkoa, jossa vain pienen pienet
+päivänpilkkeet väikkyivät.
+
+Alempana mäellä yksinäinen, kumea lehmänkellon kilahdus.
+
+-- Kuulitteko? sanoi Dorthe pysähtyen -- täällä on lehmiä --
+
+Monet rohkaisut, ennenkuin häntä sai eteenpäin.
+
+Sitten alkoi koivua ja leppää ja pähkinämetsikköä. Ja tuolla oli
+käkikin.
+
+-- Hs -- kuunnelkaa -- kuinka monta vuotta naimatonna käyn --
+
+Käki kukkui kaksikymmentäviisi kertaa -- voi, miten me nauroimme!
+
+Dorthe livertää nauraessaan.
+
+Kas, Siinähän oli pappila. Suuri ja autio, eikä erikoisen kaunis. Monta
+ikkunaa ilman verhoja.
+
+Autiota ja hiljaista myöskin päivänpaisteisella, tyhjällä pihalla.
+
+Siltä ei ainakaan näytä minun pappilassani, kun tulen papinrouvaksi,
+sen tiedän.
+
+Minulla ei muutoin olisi mitään vastaan tulla papinrouvaksi juuri tähän
+seutuun -- kuka silloin olisi pappi -- niin, sitä en sanoisi, vaikka
+polttaisitte minut elävältä.
+
+Tuolla tuli varmaankin pastori -- pitkä ja laiha -- hän näytti siltä
+kuin olisi ollut valkaistavana -- hänen partansa ei ollut ajeltu, sen
+vuoksi hän siveli koko ajan leukaansa.
+
+-- Kas niin, vai te sitä asutte Aaste-tuvassa -- niin, niin -- se on
+kai vaihtelua -- niin, siellä ylhäällä on kaunista -- (hän siveli
+leukaansa) -- tämä on rauhallista seutua -- saatatte huoleti asua
+siellä --
+
+-- Puhuimme kaupungissa teidän tyttärenne keralla --
+
+-- Vai niin -- niin, niinhän te teitte -- niin, hänhän tahtoi
+kaupunkiin -- minähän elelen täällä yksin -- vaimoni kuoli kolme vuotta
+sitten --
+
+-- Täällä on kaunista, -- sanoin minä.
+
+-- Niin, kun on päässyt rauhaan -- mutta nuorisolle kenties liian
+hiljaista -- en tiedä -- minun tyttäreni kaipasi aina pois -- niin,
+niin --
+
+-- Minusta häntä on sääli, -- sanoin minä noustessamme jälleen
+ylämäkeä; -- näittekö miten repaleiset hänen paidanhihansa olivat
+ranteista? Jos minulla olisi noin kalpea isä, joka paidanhihat
+repaleina yksin istuisi autiossa pappilassa, niin minä en matkustaisi
+hänen luotaan -- tekisittekö te sen?
+
+-- Huh, -- sanoi Susanna, -- ymmärrän niin hyvin, että hän matkusti --
+hänhän on nuori, ja hänenhän tulee elää omaa elämäänsä --
+
+-- Minä en saata ajatella, että minun isäni noin kulkisi yksin
+pappilassa, -- sanoi Dorthe; -- olen sydämeni pohjasta iloinen, että
+hän on kaupungissa, konttorissa --
+
+-- Niin, mutta jos hän --
+
+-- Niin, juuri sitä en _voi_ ajatella, -- nauroi Dorthe.
+
+Illalla laulurastas liversi niin että me aivan hiljaa istuimme
+porraskivellä kuunnellen.
+
+-- Tuolla on taas yksi -- siu -- siu --
+
+Ja vielä kauempana mäessä -- siu -- siu.
+
+Ja aurinko kylvi kultiaan pitkinä valoviiruina tuntureille.
+
+-- Kuulkaa, me jäämme tänne, -- sanoin minä, -- emmekä matkusta.
+
+-- Niin, luonnollisesti me jäämme tänne, -- sanoi Susanna.
+
+-- Täällä on niin sanoin selittämätöntä, -- sanoi Dorthe.
+
+Ainoastaan pieni oven haka oli salpana, mikä eroitti meidät suuren
+suuresta, pimeästä metsästä, mutta meille ei tosiaankaan jäänyt aikaa
+ajatella sitä.
+
+Sillä pantuamme nukkumaan täytyi meidän ensin kuunnella laulurastasta
+-- oli kuin se olisi ollut aivan seinän takana.
+
+Ja sitten me heti nukuimme, kaikki kolme.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Täsmälleen kolmantena päivänä tapahtui tuo hirveän hauska ja
+ihmeellinen.
+
+Nyt saatte kuulla.
+
+Olimme päättäneet nousta mäelle, vielä korkeammalle, aina huipuille
+asti -- sieltä meidän täytyi nähdä kauas ja kaukaistakin kauemmaksi.
+
+Tie oli täynnä vanhoja, tummanruskeita viime vuoden havuja. Se oli
+jyrkkä, me lipesimme ja ilakoimme, ja aurinko paistoi.
+
+Äkkiä näimme hieman korkeammalla hienoa savua, joka nousi keskeltä
+tietä. Me pysähdyimme.
+
+-- Mitä ihmettä, siellä savuaa jokin --
+
+Sininen sauhu kiemurteli ylös hienoina renkaina.
+
+-- Meidän täytyy katsoa mitä se on, -- sanoin minä.
+
+-- Ei, -- sanoi Dorthe pidättäen minua, -- emme mene sinne ylös --
+saattaahan tapahtua, että siellä on pommi --
+
+-- Hah, hah, miten mieletön olet -- pommi -- kuka panisi pommin sinne --
+
+-- Kenties se on maanjäristyksen alku, -- sanoi Dorthe jälleen.
+
+Savu nousi yhä ja minusta se näytti taajenevan.
+
+-- Ei, meidän täytyy mennä katsomaan mitä se on, -- sanoin minä.
+
+Dorthe ei tahtonut tulla mukaan, vaan seisoi kauan paikoillaan
+tuijottaen kauhistuneena ylös. Susanna ja minä lähestyimme varovasti.
+
+-- Taivas varjelkoon, sehän on palava sikarinpätkä, -- huudahdin.
+
+Sikari, palava sikari! Silloinhan täällä täytyi olla jotakin miesväkeä
+lähistöllä.
+
+Sillä oli myöskin kauhean hieno tuoksu. Mutta tuli oli jo tarttunut
+männynneulasiin, ja hetkisen kuluttua siitä olisi virinnyt oikea
+kulovalkea.
+
+Tallasimme ja sammutimme sen ja vaivuimme mietteisiin tämän ihmeellisen
+tapauksen johdosta, että keskellä yksinäistä metsää oli palava sikari.
+
+Jos tuo salaperäinen mies olisi kulkenut tietä, jota olimme tulleet,
+niin olisimmehan tavanneet hänet.
+
+-- Käännymmekö takaisin? -- sanoi Dorthe.
+
+-- Emme käännykään, -- sanoimme sekä Susanna että minä.
+
+Ylös päin vei matkamme jälleen. Mutta äkkiä näin kaksi kengänanturaa
+pienellä pengermällä. Ne olivat hiljaa, liikkumatta. Kengät olivat
+ruskeat, komeat. Jatkoimme sanaakaan sanomatta hiljaa kulkuamme.
+
+Tultuamme pengermän korkeudelle, näimme vaaleat sukat ja polvihousut --
+siinä loikoi mustikanvarsissa nuori, valkopukuinen herra kädet niskan
+alla, olkihattu otsalla, mutta hatunlieren alta loisti meitä vastaan
+kapeat silmäraot.
+
+-- Tuossa lepää valkopukuinen herra, emme ole näkevinämmekään, --
+kuiskasin minä.
+
+-- Uh, kääntykäämme takaisin, hän on varmaankin hullu, -- kuiskasi
+Dorthe.
+
+-- Se ei käy päinsä, -- kuiskasin minä vastaan.
+
+Astuimme edelleen pari askelta. Samassa mustikanvarsissa loikova herra
+kavahti pystyyn ja otti päästään hattunsa:
+
+-- I beg your pardon --
+
+Taivas, se oli englantilainen! Nuori hän oli myöskin ja melkein
+miellyttävä. Musta sileä tukka, pähkinänruskeat, keltaiselle vivahtavat
+silmät -- hän hymyili --
+
+Jäimme kaikki seisomaan kuin naulitut. Hän lateli koko joukon sanoja
+-- ymmärsin noin kolmannen osan, vaikkakin olin keskikoulututkinnossa
+saanut englannissa "tyydyttävän". Toisetkaan eivät paljoa käsittäneet,
+sen kyllä huomasin.
+
+Hän katsoi meihin kysyen, me emme sanoneet mitään -- silloin hän
+hymyili vielä enemmän.
+
+-- Minä puhu hyvin vähä norja --
+
+-- Ja me hyvin vähän englantia, -- sanoin minä.
+
+-- Pelästyikö my ladies minu? -- sanoi hän hilpeä välke noissa
+pähkinänruskeissa.
+
+-- Emme suinkaan, -- vastasimme kaikki yhteen ääneen.
+
+-- Te varmaankin olitte heittänyt pois sikarin, -- sanoin minä. --
+Olitte vähällä polttaa metsän -- se oli jo tulessa alempana tien
+kohdalla.
+
+-- Minä ei ajatellu -- minä hyvin onneton --
+
+-- Me sammutimme sen, -- sanoi Dorthe.
+
+Hän kääntyi Dortheen ja hymyili vielä enemmän.
+
+-- Minä kiittä paljo --
+
+Susanna sanoi sitten, ja se olikin aivan totta, että hän kiitti
+ainoastaan Dorthea, ja toinen otti vastaan, vaikka hän oli koko ajan
+vain seisonut huutaen, että siellä oli pommi ja että meidän tuli varoa.
+
+-- Minä ilon hämmästy kohdata nuoret ladies täällä hyvin yksinäne, --
+sanoi hän vieläkin enemmän hymyten.
+
+-- Asumme eräässä täällä lähellä olevassa tuvassa, -- sanoi Dorthe.
+
+-- Minä myös asu tupa tuolla ylhäl -- ja isä ja minä pyytä paljo lohi --
+
+-- Missä siellä? -- kysyi Dorthe.
+
+-- Vähä tätä tietä --
+
+-- Eikö teistä ole hauska asua tuvassa? -- kysyin minä.
+
+-- Ei -- minu kauhea ikävä -- mutta ei nyt enä -- hän hymyili jälleen.
+
+Mitäpä enää olisimme saattaneet sanoa tahi tehdä. Hän ei näyttänyt
+aikovan mennä matkoihinsa, eikä meilläkään luonnollisesti ollut halua
+lähteä.
+
+-- Me kai jatkamme matkaamme, -- sanoin minä vihdoin -- sillä niin kai
+minun oli sanottava, arvelin minä.
+
+-- Saako minä tulla teidän muka -- minu täyty saada tulla teidän muka
+-- minu kauhe ikävä.
+
+-- Tiedätkö kenen näköinen hän on? -- kuiskasi Susanna; -- kreivi
+Danilon --
+
+-- Juuri niin, -- kuiskasin minä vastaan -- ihme, että on eläviäkin
+sellaisia ihmisiä.
+
+-- Me aiomme mennä näköalaa katsomaan, -- sanoi Dorthe hymyillen.
+
+-- Minä seura kaikkeen, -- sanoi hän.
+
+Sitten me kuljimme edelleen. Mitä perinpohjaisin seikkailu, näettekös,
+tahi uni!
+
+-- Nyt Jim olla taas hyvä onni, -- sanoi hän nauraen ja löi rintaansa;
+-- minä aina olla hyvä onni -- kaikessa --
+
+-- Hah, hah, haa -- me nauroimme kaikki kolme. Mutta me emme sanoneet,
+että meillä oli ollut onni.
+
+-- Eikö metsä ole ihana? -- sanoi Susanna hänelle.
+
+-- Mutta ei yksin -- nyt se olla hyvin ihana -- näin ihana ei pitkä
+aika --
+
+Silloin me jälleen nauroimme.
+
+-- Oletteko ollut kauan täällä? -- sanoi Dorthe.
+
+-- Ikuisesti -- viisi -- ei, kuusi päivä. -- Oh, miten nuo
+pähkinänruskeat, keltaiset silmät hymyilivät!
+
+-- Me olemme olleet täällä kolme päivää, -- sanoi Dorthe.
+
+-- Niin moni päivä mennyt multa hukka --
+
+Miten hirveän herttainen hän olikaan! Hän tahtoi auttaa meitä kaikkia
+samalla kertaa mäkeä ylös.
+
+-- Ah, minu piti olla kolme käsi, -- nauroi hän.
+
+-- Me selviydymme erinomaisesti omin neuvoin, -- sanoin minä.
+
+-- Ei, -- nauroi Dorthe, -- minä tahdon mielelläni apua.
+
+Ja miten viehättävästi hän tarttuikaan meitä jokaista käteen ja veti
+meidät ylös.
+
+Ajattelin mielessäni: -- Sinä olet loordi -- sinä olet ehdottomasti
+loordi.
+
+Ajatelkaapa sitten mitä suloisinta kesäpäivää -- vanamon tuoksu
+huumaa, auringonsäteet luovat hohtoaan punasenruskeihin mäntyihin ja
+vihreisiin, tuoksuviin mättäisiin ja mustikanvarsiin --
+
+En osaa kuvata, miten kaikki todellisuudessa oli -- se on elettävä.
+
+Me kuljimme luonnollisesti harhaan, emmehän tunteneet tietä --
+emmekähän me sitä niin paljoa tarkanneetkaan. Emme löytäneet mitään
+näköalapaikkaa.
+
+-- Mutta kuinka löydämme jälleen tupamme? -- sanoi Susanna äkkiä.
+
+-- Minä tule muka, -- lupasi hän. Aivan varmana siitä, että me
+empimättä löytäisimme, jos hän vain tulisi mukaan.
+
+-- Minä kulke hyvin mielellä koko päivän teidä kera, -- sanoi hän
+jälleen.
+
+Niin, niinpä muuten mekin. Mutta meidänhän täytyi takaisin kotiin.
+
+-- Me laitamme päivällistä, -- sanoin minä.
+
+-- Minä oike hyvin paista pihvi, -- sanoi hän, -- ja hyvä putinki osa
+laitta -- minä seura teitä laitta putinki.
+
+Ah -- mistäpä me laittaisimme vanukasta! Meillä piti olla
+lihapallero-säilykkeitä, ei hituistakaan muuta. Hän tahtoi välttämättä
+seurata meitä takaisin.
+
+-- Voitteko sitten olla poissa isänne luota, -- sanoin minä, -- eikö
+hän tule teistä levottomaksi?
+
+-- Minu isä ajattele vain lohi, -- sanoi hän ja hymyili niin
+säteilevästi. -- Minun isä seiso koko päivä, -- (hän matki vanhaa,
+jäykkää herraa, joka seisoo liikkumatonna onkivapa kädessään) -- hän ei
+ajattele nyt minu -- vasta kuin ilta tule.
+
+Hän aikoi varmaankin jäädä luoksemme koko päiväksi!
+
+Oh!
+
+En tiedä mistä johtuu, että minun, vaikka olenkin nuorin, pitää aina
+olla järkevin. Minä ajattelin heti ruokaa -- josta toiset varmaankaan
+eivät uneksineetkaan.
+
+Kyllin siitä -- hän seurasi meitä -- edestakaisin me kuljimme, ristiin
+rastiin -- mahdoton oli löytää tietä. Dorthe, ihmeellistä kyllä, ei
+pelännyt ollenkaan, niin pelkurimainen kuin olikin ollut ennen.
+
+-- Entä jos me joudummekin aivan harhaan ja saamme nukkua yömme
+metsässä, -- sanoi Susanna äkkiä.
+
+-- Silloin minä nukku maassa, -- sanoi hän säteilevänä, -- ja my ladies
+laske päänsä minun päälle -- minä hyvin hyvä tyyny --
+
+Nauroimme koko ajan. Odottamatta tulimme tielle, suunnilleen siihen,
+missä olimme tavanneet hänet. Silloinhan ei ollut mitään hätää, me
+juoksimme kilpaa tupaan.
+
+Aaste-tupa oli viehättävä päivänpaisteessa, kuusenoksa säpissä
+lukkonaan.
+
+-- Eikö täällä ole kaunista? -- sanoin minä.
+
+-- Minä luule, minä ole taivaassa, -- sanoi hän.
+
+Hän oli kauhea sanomaan kohteliaisuuksia, -- mutta juuri se oli hirveän
+hauskaa.
+
+Samaa kyytiä hän kokosi äkkiä tikkuja ja sai oivallisen valkean takkaan.
+
+Säilykerasian, joka muutoin on niin kiusallinen, hän sai auki tuossa
+tuokiossa.
+
+-- Nyt minä laitta putinki, -- sanoi hän.
+
+-- Meillä ei ole mitään, mistä laittaa, -- sanoin minä.
+
+-- Ah, sitten me syö lihapallero, hyvä --
+
+Katoimme pöydän tuvan siimekseen, vilpoisaan paikkaan, missä ruoho oli
+sanomattoman raitista. Hän kilisti meidän kanssamme jääkylmää purovettä
+teekupissa.
+
+-- Minä kiittä teitä ja pyydä kauniisti -- saanko tulla taas?
+
+-- Saatte, saatte, saatte, -- huusimme me kaikki kolme. Ja Dorthe
+lisäsi: -- Tulkaa huomenna --
+
+Silloin vieras kilisti kuppiaan hänen kanssaan yksin. Ja Dorthe säteili.
+
+Sitten me keitimme väkevää kahvia, sillä sitä me osasimme, ja lepäsimme
+mäellä vihreässä ruohostossa.
+
+Vieras kantoi vettä purosta, monta ämpäriä, ja tahtoi välttämättä
+huuhtoa astiat. Mutta sitä me emme sallineet. Ei, emme millään muotoa.
+
+Vasta auringon ollessa lähellä sinisiä tuntureita etäällä lännessä ja
+heittäessä pitkän pitkiä, kultaisia säteitään metsiin ja tuntureille,
+hän nousi:
+
+-- Hyvin kova elä, -- sanoi hän, ja pähkinänruskeat silmät hymyilivät
+meihin, -- nyt Jim täyty mennä -- minä kiittä kaunis, kaunis päivästä --
+
+Hän kumarsi miellyttävästi meille kaikille kolmelle -- kumarrus
+kullekin -- ja hän oli jo kaukana pihalla, mutta saapui juosten
+takaisin.
+
+-- Minä paljon tyhmä täällä, -- sanoi hän lyöden otsaansa -- minä ei
+sanonut minu nimi. -- I beg your pardon -- mr. Burns -- Jim Burns, my
+ladies.
+
+Jälleen kolme aivan hullaannuttavaa kumarrusta -- sitten hän meni.
+
+Seisoimme paikoillamme katsellen toisiimme. -- Oletteko nähneet mitään
+viehättävämpää? -- sanoin minä.
+
+-- Ja niin hienoa! -- Susanna sanoi.
+
+-- Jollei hän vain olisi lumottu prinssi, -- sanoi Dorthe.
+
+-- Sepä olisi erinomaista, -- sanoin minä.
+
+-- Ei, uh, eihän, -- sanoi Dorthe katsellen pitkälle kaukaisuuteen.
+
+Emme saattaneet nukkua sinä yönä, puhuimme vain koko ajan hänestä.
+
+Emmekä ajatelleet rahtuakaan, että meidän ja suuren avaran metsän
+välillä oli ainoastaan pieni irtonainen ovenripa.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Seuraavana päivänä satoi vettä virtanaan. Mikä olisikaan korvannut
+sellaisen pettymyksen! Ei ainoastaan sateen vuoksi eikä siksi että
+meidän täytyi istua sisällä harmaassa tuvassa koko Luojan pitkä päivä,
+vaan enin siksi, että nyt oli mahdoton odottaa mr. Burnsin saapumista.
+Tosin hän ei ollut nimenomaan sanonut saapuvansa tänään, -- ja olihan
+itse asiassa kauhean epävarmaa, saapuisiko hän ja milloin, mutta joka
+tapauksessa me odotimme --
+
+Se oli viimeinen asia, mistä olimme ennen nukkumistamme puhuneet -- ja
+sitten me heräsimme rankkasateeseen.
+
+Täällä ei yleensä satanut niin kauniisti ja hiljaa kuin kaupungissa.
+Kaukana siitä -- tuli pitkiä vesisateita, jotka ponnahtivat takaisin
+mäenrinteestä. Ja kaikkien tunturien päällä ja ympärillä riippui
+harmaita pilvikuontaloita. Niin, emme nähneet silloin vilahdukseltakaan
+mitään tunturia.
+
+Jos sytytimme valkean takkaan, niin savu tuli sisään. Ja jos panimme
+oven auki, niin lattia tuli likomäräksi. Hu-uu-uu!
+
+Nyt oltiin kymmenen ajoissa aamupäivällä -- mitä ihmettä me tekisimme
+kymmeneen illalla?
+
+Kaksitoista loppumatonta tuntia! Se tuntui vielä lohduttomammalta sen
+vuoksi, että olimme tavanneet mr. Burnsin edellisenä päivänä.
+
+Vihdoin meille sananmukaisesti ei jäänyt muuta tehtävää kuin lojahtaa
+sänkyyn ja ruveta lukemaan.
+
+Ovi oli auki, muutoin olisi sisällä ollut aivan pimeä. Näimme
+ovenraosta ainoastaan likomärän kynnyskiven, palan mehevää, vihreää
+ruohoa ja sateen, joka pitkinä juomuina virtasi katonräystäältä.
+
+-- Haluaisin tietää, mitä mr. Burns tekee tänään, -- sanoi Dorthe.
+
+-- Hän tekee kai samaa kuin mekin, -- sanoi Susanna juuri kun oli
+päässyt kirjaansa ahmimaan.
+
+-- Hän kalastaa luonnollisesti, -- sanoin minä, -- kalahan nykii
+sateessa.
+
+-- Miten hauskaa hänellä onkaan! Toista on meidän laitamme, -- sanoi
+Dorthe jälleen, -- uh, minulla ei ole enää halua lukea. Sellaisia
+silmiä kuin hänellä en ole koskaan ennen nähnyt -- oletteko te?
+
+-- Ne ovat keltaiset, -- sanoi Susanna.
+
+-- Ei, tiedätkös -- väitti Dorthe.
+
+-- Kultaiset sitten, -- ehdotti Susanna.
+
+-- Kultaisista silmistä en ole koskaan kuullut puhuttavan, -- sanoi
+Dorthe jälleen miettien; -- muuten, kyllä ne varmasti olivat
+kultaiset --
+
+Silloin Susannakin heitti kirjan pois -- minä olin tehnyt sen jo aikoja
+sitten. -- Miten tottunut hän olikaan sanomaan kauniita asioita, sinä --
+
+-- Ah, niin, -- huokasi Dorthe -- mutta ajatteleppa, minä luulen, että
+hän tarkoittikin sitä.
+
+Juuri kun hän oli sen sanonut, me kuulimme nopeita askelia ulkoa
+ruohikosta -- ja siinä mr. Burns seisoi oven raossa!
+
+Me kavahdimme pystyyn sängyistämme. -- Ah, tekö se olette! Tällaisessa
+ilmassa -- miten kiltisti teittekään, kun tulitte; taivas, miten
+kiltisti!
+
+Tänään hän ei ollut valkoisissa, vaan kahvinruskea kiireestä
+kantapäähän -- hänellä oli reppu ja polvihousut -- ja koko hänen
+kasvonsa nauroivat.
+
+-- Onko my ladies odottaneet minua? --
+
+-- Emme -- olemme -- e-emme --
+
+-- Minä arveli aamu viipy kaua tänään, minä tahto juosta heti tänne --
+tuleko minä liian varhain?
+
+Me nauroimme kaikki kolme. Emme sanoneet, että olimme odottaneet häntä,
+sen kai voitte ymmärtää. Ah, emme suinkaan!
+
+-- Olemme lepäilleet ja lukeneet, -- sanoin minä.
+
+-- Te ole hyvin onnelline, kun jaksa luke -- minä ei jaksa lukemine
+tänä -- minä tahto juosta tänne tuoda putinkijauho --
+
+Ja hän purki vinhaa vauhtia repusta laatikoita, joissa oli
+vanukasjauhoja, ananas- ja mansikkarasioita ja monenmoista muuta.
+
+-- Eilen minä my ladies vieras -- saako minä tänä laitta päivälline --
+säteilevin silmin hän katseli meitä.
+
+Niin, hän sai armollisen luvan: -- Ah, minä teke erinomaine -- istu
+rauha kaikki -- minä hoita kaikki --
+
+Äkkiä hän pysähtyi: -- Mutta minä ei tiedä my ladies nimi -- minu isä
+kysy nimi -- minä sano: ei tiedä -- minä sano: oli kolme haltia, minä
+satumaassa koko päivä --
+
+Me lausuimme nimemme, ja hän solkkasi kauheasti koettaessaan niitä
+lausua, ja viehättävästi samalla kertaa.
+
+-- Minu isä kysy, tahtoko my ladies tehdä meille se kunnia syödä meidän
+kera lunch huomen?
+
+Kiitos, kauhean mieluisasti luonnollisesti. Uh, Dorthe ja minä
+punastuimme hieman ilosta -- Susanna on niin onnellinen, ettei hän
+milloinkaan punastu, hän.
+
+-- Minä tulla tänne ja seurata my ladies ja seurata takaisin, -- sanoi
+Jim.
+
+Tuhannet kiitokset --
+
+Millainen päivä harmaassa tuvassa sateen vihmoessa vettä lattialle --
+meidänhän täytyi saada ilmaa. Me lauloimme kaikki laulut mitä taisimme
+ja tanssimme hänen kanssaan vuorotellen kaikki kolme.
+
+Hän oli lumoava poika -- hän jonka tukka oli musta ja sileä, silmät
+pähkinänruskeat ja hampaat tasaiset ja valkoiset.
+
+Miten hän hymyili! Kaikki mitä hän teki, oli muuten niin ihmeellistä ja
+omituista -- vaikka hän vain avasi pullon korkin tahi otti ampiaisen
+hengiltä, niin hän teki sen eri lailla kuin toiset.
+
+Vihdoin, sateen lopultakin hieman tauottua, hän istui kynnykselle,
+jalat ristissä laulaen hauskoja neekerilauluja ja opettaen meitä niitä
+kertaamaan.
+
+Me lauloimme harmaassa, vanhassa tuvassa: Ha li a ha -- ha li a ha --
+
+-- Minä en milloinka elänyt sellaine elämä kuin täällä, -- sanoi hän,
+-- minä en milloinka luullut, että tupa saatta olla niin suloine --
+hali -- a ha -- ha li a ha -- mutta minä luule, että my ladies tarvitse
+palvelija -- minä ole my ladies palvelija.
+
+Ooh, miten me nauroimme! Itse asiassa me nauroimme lakkaamatta koko
+tuon pitkän, harmaan sadepäivän.
+
+-- Nyt saatte nähdä meidän vierashuoneemme -- sanoin minä. Juoksimme
+yhtä kyytiä kostean heinikon läpi navettaan ja kapusimme ylisille.
+
+Kerroimme hänelle nukkuneemme siellä ensimäisen yön ja näytimme,
+miten olimme vetäneet tikapuut jälkeemme. Hän, ihmeellistä kyllä, ei
+nauranut, vaan tuli vakavaksi.
+
+-- Minä ei pidä, että my ladies nukku täällä, -- sanoi hän -- minä pidä
+hyvin vähä siitä -- minä nukku täällä mainiosti -- mutta my ladies ei
+sopi nukku sellaine paikka.
+
+Hän läksi vasta sitten kun iltatuuli alkoi metsässä suhista ja
+tunturien varjot tummenivat.
+
+Me puhuimme luonnollisesti koko ajan hänestä. Me sanoimme ainoastaan
+"hän". Oli kuin hänen tultuaan muita herroja ei enää olisi ollutkaan
+maailmassa.
+
+-- Ulkona maailmassa mahtaa olla ihanaa, -- sanoi Susanna, -- jos se on
+täynnä hänen kaltaisiaan herroja.
+
+-- Oh, ei ole olemassa toista hänen kaltaistaan, -- sanoi Dorthe.
+
+Ajatelkaa, että illalla meidän laskettuamme levolle tapahtui se kumma,
+että Susanna ja Dorthe riitaantuivat. He nukkuivat yhdessä alasängyssä,
+minä yksin ylemmässä.
+
+-- Uh, -- kuulin Susannan sanovan -- sinä otat aivan liian paljon tilaa
+-- minä olen täällä aivan kuin pieni viiva seinän vieressä -- muutappa
+itseäsi hieman, muoriseni --
+
+-- Ei, tiedätkös, -- sanoi Dorthe -- minähän olen aivan sängyn reunalla.
+
+-- Etpä suinkaan -- ja sitten sinä olet niin kauhean kuuma -- uh --
+aivan kuin uuni -- uh -- minä en siedä tätä, minä --
+
+He torailivat hetkisen.
+
+-- Dorthehan voi nukkua täällä ylhäällä, -- minä sanoin.
+
+Dorthe kapusi ylös luokseni, ja me teimme olomme mukavaksi.
+
+-- Ei, millaista elämää te pidättekään, -- sanoi Susanna jälleen --
+minä en siedä sitä, että Dorthe on aivan pääni päällä -- hänhän ei nuku
+hiljaa hetkistäkään -- kaikellahan pitää kuitenkin olla rajansa.
+
+-- Miten ilkeä sinä olet, -- sanoi Dorthe.
+
+-- Entä sinä, -- sanoi Susanna.
+
+Töytäsin Dorthea, jotta hän olisi hiljaa. Pitkä hiljaisuus.
+
+-- Näittekö miten viehättävä nenäliina hänellä oli? -- sanoi Dorthe
+keskellä hiljaisuutta.
+
+-- Nyt hän minusta jo saisi olla rauhassa, raukka -- jutuilta, --
+kuului alasängystä.
+
+Dorthe ja minä tyrkkäsimme toisiamme, -- mikähän Susannalla oli?
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Svartlie, missä vanha mr. Burns oli vuokrannut joen kalastusvedeksi,
+oli omituinen, autiomainen paikka. Se oli tunnin matkan päässä tahi
+etäämpänä Aaste-tuvasta. Ensin rinnettä ylös ja sitten jälleen alas
+toiselle puolelle, missä virta vaahtosi pikku koskina, jääkylmänä ja
+mustana. Väliin se vieri ahtaissa solissa pystysuorien tunturiseinämien
+lomitse -- se näytti aivan kamalalta. Metsä oli äsken hakattu, vain
+tuoreet, valkoiset juurenkaunot olivat jääneet jäljelle paljaina
+törröttämään.
+
+Ei ollut ollenkaan ihme, että Jim Burns mieluummin halusi olla meidän
+luonamme Aaste-tuvassa, joka kohosi niin valoisana ja vapaana laakson
+yläpuolella.
+
+Sydämemme jyskytti, kun meidän piti mennä vieraisille mr. Burnsin
+luokse. Susanna oli muuten aamullakin ollut ilkeä Dorthelle.
+
+-- Otatko todellakin päällesi kauneimman hameesi, mikä sinulla on? --
+sanoi hän toiselle.
+
+Pikku Dorthe katsoi häneen ruskeilla samettisilmillään:
+
+-- Otan, sillä kaikki sanovat, että tämä tummanpunainen soveltuu
+minulle paraiten.
+
+-- Ja sen sinä tahdot turmella metsässä, tuollaisella retkellä -- sanoi
+Susanna jälleen.
+
+-- En ole koskaan ennen ollut puolisella englantilaisen luona, -- sanoi
+Dorthe, -- siksi tahdon mielelläni olla hieno.
+
+-- Hui hai -- sanoi Susanna -- siihen tarkoitukseen pitäisin itseäni ja
+hamettani liian hyvinä.
+
+Luonnollisesti oli Dorthella joka tapauksessa päällään tummanpunainen
+-- Susannalla ja minulla oli valkoiset hameet -- me olimme kauhean
+hienoja kaikkityyni.
+
+Talo, minkä mr. Burns oli vuokrannut, ei ollut sellainen, jota
+minä sanoisin viehättäväksi. Se oli melko suuri, äsken rakennettu,
+lautaseinät olivat maalaamattomat; aivan seinien vieressä olevat suuret
+kuuset pimittivät ikkunat.
+
+Miten olikaan -- nyt me juuri teimme tuloamme. Olihan Jim ollut meitä
+noutamassa.
+
+Talon siimespuolella oli kaksi korituolia, vaippa ja koripöytä enkä
+tiedäkään mitä kaikkea. Vanhahko, harmaapukuinen herra tuli ovesta.
+Me astuimme ylös tervehtiäksemme -- pikku Dorthe on niin miellyttävä,
+milloin hänen on tervehdittävä. Hän ikäänkuin valmistaikse siihen niin
+kauan ja tekee sen niin juhlallisesti. Huomasin, että hänen kasvoissaan
+jo oli tervehdysilme. Susanna venytti alahuultaan ja näytti ylpeältä.
+Minä hätäilin kauheasti.
+
+Mutta ei -- Jim ei ollenkaan esitellyt vanhempaa herraa -- sanoi vain
+hänelle jotakin englanniksi -- harmaapukuinen teki täyskäännöksen ja
+meni jälleen sisälle.
+
+-- Oliko se teidän isänne? -- sanoin minä kummastuneena Jimille.
+
+-- Hah hah haa, -- nauroi hän -- se on Butler, meidän palvelijamme.
+
+Minua rupesi yhä enemmän ahdistamaan. Hieno, harmaapukuinen mies heidän
+palvelijansa!
+
+-- Eikö teitä ujostuta? -- kuiskasin minä toisille.
+
+-- Kauheasti, -- sanoi Dorthe -- minä olen siinä määrin --
+
+-- Mitäpä me ujostelisimme? -- sanoi Susanna keikauttaen niskaansa --
+meidäthän on kutsuttu tänne.
+
+Butler saapui tuoleineen, ja me istuuduimme niihin kaikki kolme kädet
+sylissä odottaen.
+
+-- Minu isä tule pian, -- sanoi Jim,
+
+-- Pitäkö my ladies talosta? -- kysyi hän sitte.
+
+-- Kyllähän me --
+
+-- My ladies hauskempi tupa --
+
+Niin -- siinä kyllä olimme yhtä mieltä --
+
+Tuossa tuli vihdoin vanha Burns talon takaa.
+
+Valkoinen liinahattu, lasit vaaleansinisillä silmillä -- enempää en
+kiireessä nähnyt.
+
+-- Isäni -- mökin kolme ladies, -- esitteli Jim.
+
+Hän katsoi terävästi meihin, ensin Susannaan, sitten minuun ja sitten
+Dortheen. Antoi sitten kättä ja sanoi jotakin harmaaseen partaansa.
+
+Dorthe oli tervehtinyt sanomattoman juhlallisesti ja huolellisesti
+ikäänkuin olisi pelännyt, ettei tervehtinyt kyllin kauniisti. Hän
+näytti oikein keventyneeltä, kun se oli tehty.
+
+-- Minu isä hyvi iloine nähdä my ladies, -- sanoi Jim.
+
+Hän ei näyttänyt juuri ihastuneelta, mutta kenties hän oli kuitenkin.
+
+-- Istukaa, istukaa, -- sanoi vanha mr. Burns; me istuuduimme jälleen
+hyvin juhlallisina kukin tuolillemme.
+
+Hiljaisuus.
+
+-- Well -- well, -- sanoi vanha mies.
+
+Tuossa Butler tuli ovelle kumartaen. Vanha mr. Burns tarjosi Susannalle
+käsivartensa. Susanna nousi tummanpunaisena aina tukanrajaan asti, ja
+laski valkoisen käsivartensa hänen harmaalleen.
+
+Sitten Jim tarjosi minulle toisen käsivartensa ja Dorthelle toisen, ja
+me astuimme huoneeseen.
+
+Ensiksi kapeaan, maalaamattomaan käytävään, sitten suureen,
+maalaamattomaan huoneeseen, missä oli katettu pöytä. Asetuimme sen
+ääreen.
+
+Butler tarjosi. Me otimme lautasillemme hyvin säästäväisesti kaikki
+kolme. Pöydällä oli paljon hopeakalustoa. Minun täytyi ajatella, miten
+Jim eusimäisenä päivänä söi meidän luonamme lihapalleroita haljenneelta
+lautaselta. Ukko puhui jälleen partaansa.
+
+-- Minu isä kysy, -- sanoi Jim -- asuko my ladies mielellä tuvassa, --
+hän hymyili meille.
+
+-- Erinomaisen, -- sanoimme me. Jälleen vanhus solkkasi jotakin.
+
+-- Minu isä kysy, asuko nuoret ladies aina mökeissä täällä päin --
+
+Minä punastuin, sen minä tunsin. Siunaa ja varjele! Kenties tuo vanha
+jörri piti sopimattomana, että asuimme yksin tuvassa.
+
+-- En tiedä, -- sanoin minä, -- olemme itse keksineet sen.
+
+-- Miksi? -- kysyi vanha herra jälleen.
+
+-- Siksi ettei meillä ollut rahoja muulla tavalla päästä tuntureille,
+-- sanoin minä. Arvelin, että oli hyvä sanoa suoraan.
+
+Jim selitti asian isälleen.
+
+-- Eikö my ladies ole häiritty tuvassa? -- kysyi ukko jälleen.
+
+-- Oh, ei suinkaan, -- sanoimme kaikki yhteen ääneen.
+
+-- Well -- well --
+
+Butler tarjosi jälleen uutta lajia. Taivas -- mitä kaikkea he
+söivätkään puoliseksi.
+
+Jim ei ollut ollenkaan samankaltainen kuin Aaste-tuvassa, vaan
+juhlallinen ja ylen kohtelias isälleen.
+
+-- Isä kysy tahtoko my ladies lohi, jonka hän itse onki --
+
+Me punastuimme jälleen ja kiitimme.
+
+-- Butler tuo sen teille, -- sanoi vanha herra.
+
+Siunaa ja varjele. Toisiko hieno Butler lohen -- silloin olisi parempi,
+että me itse ottaisimme sen mukaamme.
+
+Minä sanoin sen Jimille. Mutta hän pudisti vain päätään sanoen: -- Ei,
+ei.
+
+Jos englantilaisista tuntuu samalta kuin meistä tällä puolisella
+Svartliessa, niin minun täytyy sanoa, että heillä on murheellista ja
+ikävää.
+
+Ainoastaan hienoa ja juhlallista ja paljon hopeaa ja takana vanha
+palvelija, joka laskee ruokapalat.
+
+Susanna ja Dorthe vaikenivat kokonaan, vihdoin minäkään en sanonut
+mitään. Pelkästä hienoudesta söimme myöskin hyvin vähän -- enkä minä
+luule senkään tehneen mitään vaikutusta, että me olimme koristaneet
+itsemme niin ihastuttaviksi.
+
+Vihdoin ateria päättyi. Me kiitimme ruuasta, mutta vanha herra oli
+aivan jäykkä eikä sanonut mitään. Ja ulos me siirryimme samalla
+tavalla: Susanna ja ukko edellä, Dorthe ja minä ja Jim jäljessä.
+
+Onneksi vanhus meni matkoihinsa lepäämään.
+
+Äkkiä Jim tuli jälleen kaltaisekseen, käski Butlerin tuoda kaksi
+lepotuolia lisää, ja sitten hän saattoi meidät tuoleihimme, asettaen
+vaipan kunkin ylle. Ajatelkaapa, vaippa kesälämpimässä!
+
+No niin, siinä me lepäsimme.
+
+Jim lepäsi neljännessä tuolissa ja kujeili tapansa mukaan.
+
+-- Onko teidän isänne mielestä kummallista, että me asumme tuvassa
+yksin?
+
+-- Ei paljo kummalli -- ei ollenkaan paljo kummalli --
+
+-- Niin, mutta vähän --
+
+-- Ei, ei -- hän ei vaan siihen tottunut --
+
+Susanna oli paljoa paremmalla tuulella, senjälkeen kun vanha herra
+Burns oli vienyt hänet pöytään.
+
+Hetkisen kuluttua vanha hiilihanko seisoi jälleen edessämme.
+
+-- Minu isä kysy tahtoko my ladies kalasta --
+
+-- Ah, hirveän hauskaa, -- me hyökkäsimme vaipoistamme kaikki kolme.
+
+Millainen iltapäivä! Me koetimme kukin onkivapa kädessä pitää
+tasapainoa kosken roiskeen kostuttamilla kivillä, heitimme siimaa ja
+vedimme jälleen.
+
+Jim auttoi meitä kaikkia, hyppi kuin orava virran kivillä -- molskahti
+veteen, hyppäsi ylös jälleen -- me nauroimme kaikelle --
+
+Susanna oli asettunut paraalle kivelle: hän heitti ongensiimaansa hyvin
+arvokkaasti.
+
+Keskellä pahinta koskea, jossa virta valkeana vaahtosi, seisoi vanha
+Burns onkivapa kädessään, liikkumatonna kuin muistopatsas.
+
+Sinä päivänä minä ensi kerran kiinnitin huomioni siihen, että Jim
+oli aina siellä missä Dorthekin. Koreanpunaisessa hameessaan seisoi
+ruskea- ja samettisilmäinen tyttö hyvin pienellä kivellä. Mutta ettekö
+luule, että Jim mahtui samalle kivelle -- kuulin melkoista alempana,
+halki virran pauhun, Dorthen kevyen, hauskan naurun.
+
+Butler tuli rantaan ruokaa ja viiniä korissa. Oh -- ajatelkaapa,
+hänellä oli samppanjaa!
+
+Vanha mr. Burns oli saanut lohen ja tuli hieman hauskemmaksi. Jim
+nauroi.
+
+-- Minu isä sano, my ladies saa kukin lohi koti --
+
+Kolme isoa lohta Aaste-tuvassa! Aivan mahdotonta -- mutta tuhannet
+kiitokset yhdestä!
+
+Jim kilisti samppanjassa: -- Kiitos suuri, että minä saa tulla
+Aaste-tupa --
+
+Ja vanha mr. Burns kilisti: -- Terve tulemaan takaisin kalastamaan!
+
+Ajatelkaapa! Hän melkein hymyili Dorthelle.
+
+Se oli ainoastaan pienen pieni hymy, joka tuskin oli hymy ollenkaan,
+mutta se oli kuitenkin hänen silmissään.
+
+-- Well, well, -- sanoi hän. Mutta mitä hän tarkoitti well'illään,
+siitä minulla ei ole aavistustakaan.
+
+Sitten vaistoni sanoi minulle, että meidän piti kiittää -- ja lähteä.
+
+Jim ei pannut vastaan. Annoimme vanhalle herralle kättä ja kiitimme
+-- Dorthe otti jäähyväiset yhtä kauniisti ja juurtajaksain kuin
+hän tervehtikin -- muuan poika kantoi lohta jälkeemme, se ei siis
+kuitenkaan ollut Butler.
+
+Jim saattoi meitä, ja sitten me läksimme metsäpolkua.
+
+Jimin, paha kyllä, täytyi kääntyä takaisin meidän ollessamme
+puolivälissä; hänen näet tuli kello puoli kahdeksan mennä kotiin
+syömään isän kanssa päivällistä. Vielä pitkän matkan päästä hän
+hoilotti ja huusi metsäpolulta: -- Minä tule huomena hyvi varhain.
+
+Me huusimme vastaan: -- Tulkaa, tulkaa --
+
+Kotonahan he luulivat, että me tapaisimme metsässä vain lurjuksia -- ja
+nyt me olimme syöneet murkinan loordin luona -- tahi ainakin melkein
+loordin.
+
+Menimme aikaisin levolle. Viimeinen mitä kuulin, oli Dorthen pakina:
+
+-- Vanhuskin oli miellyttävä --
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Kavahdin pystyyn unesta. Ovella oli varmaan joku! Kuuntelin
+jännityksessä -- säppiä kiskaistiin kovasti --
+
+Oli kaiketikin keskiyö. Tuvassa hämärää. Ikkunasta himmeä hohde
+harmaalle lattialle.
+
+Jälleen nykäistiin ovea --
+
+Hyvä Jumala -- mitä tämä oli! Herätin toiset.
+
+-- Hs -- hs -- ovella on joku -- miten me pelkäsimmekään, kuuntelimme
+suu auki kaikki kolme --
+
+Jälleen valtava oven nykäisy -- joku mutisi ja puheli.
+
+-- Meidän täytyy pukeutua, -- kuiskasin minä, -- meidän täytyy oikein
+pukeutua --
+
+Voi, miten kätemme vapisivat. Oven kiskontaa, mutinaa ja torailua
+yöpimeässä --
+
+Joku kulkea tassutteli tuvan ympäri -- hetkisen kuluttua ikkuna himmeni
+-- joku katsoi ruudusta -- me sullouduimme kaikki sängyn nurkkaan.
+
+-- Jotakin kimalti ulkona -- siellä raapaistiin tulitikkua, jota
+pidettiin ikkunan edessä, heikko, pieni liekki loisti ikkunanpielessä --
+
+Olin nähnyt parrakkaat kasvot. -- Oh, -- siellä on kauhea maankiertäjä
+-- kuiskasin minä.
+
+Useampia tulitikkuja ei sytytetty, me kuppuroimme ääneti yhdessä
+mylläkässä löytääksemme vaatteitamme. Oh -- miten kauheaa --
+
+Seinän takaa kuului mutinaa ja ärhentelyä, oli kuin olisi siellä
+kiroiltu.
+
+Hän oli jälleen ovella -- minä hiivin sinne pitämään rivasta kiinni.
+
+Ennenkuin olin ehtinyt lattian yli -- koetin kulkea ylen hiljaa --
+heittäytyi joku ulkopuolelta kiivaasti ovea vasten -- se lentää pamahti
+auki -- suuri mies romahti kynnykseltä sisään.
+
+Me kirkaisimme kaikki kolme -- en ikinä ole siinä määrin pelännyt.
+
+-- Herranen aika, onko tiällä immeisii? -- sanoi kummitus; hän oli
+kompuroinut jälleen ylös.
+
+Hampaani kalisivat pelosta, en voinut virkkaa sanaakaan,
+
+-- Onko tiällä velehoja vai immeisii?
+
+Seisoimme kaikki kolme yhdessä rysyssä sängyn ääressä.
+
+-- Minä kysyn onko tiällä ristittyjä immeisii?
+
+-- On, -- sanoin minä vihdoin. Oli juuri kaunista seisoa siinä pimeässä
+todistamassa olevansa kristitty --
+
+-- Mittee tiällä sitte on -- kuka sinn'oot -- tahi työ -- koko karja --?
+
+-- Me asumme täällä, -- sain vaivoin sanotuksi.
+
+-- Asutta tiällä Uaste-tuvassa, vai niin -- viime viikolla tämä ol'
+aivan tyhjä.
+
+-- Tulimme tänne muutamia päiviä sitten --
+
+-- Vain nii, no, minä ruppeen tänne makkoomaa.
+
+Siunaa ja varjele!
+
+-- Ei taija teillä olla antoo minulle vähän kahvii?
+
+Olihan -- olihan, meillä oli kahvia.
+
+-- Minä sytytän uunii tulen, -- suatta männä uuvellee makkoomaa.
+
+Siunaa ja varjele!
+
+Hän raapaisi tulen tikkuun ja alkoi myllätä takassa.
+
+-- Mistä työ sitte outta?
+
+Sanoimme sen seisoessamme etäällä seinänvieressä.
+
+-- Outta kai työ kuullut huastettavan Mualiman Matista? Minnuu sillä
+meinataa --
+
+-- Ei olla.
+
+-- Vai ette työ oo kuullut huastettavan Mualiman Matista? -- Hän näytti
+ylen hämmästyneeltä ja tuli aivan meidän luoksemme.
+
+Me sullouduimme yhä enemmän yhteen.
+
+-- Tämän kylän kaikkiin paras kalastaja.
+
+-- Olemme tulleet äsken, -- sanoin minä; saattoihan helposti tapahtua,
+että hän suuttuisi siitä, ettemme häntä tunteneet.
+
+-- Minä meinasin, jotta eiköhän tuota Mualiman Mattii tunnettane
+muuvallahhii --
+
+-- Niin, kyllähän hänet tunnetaan, -- sanoin minä.
+
+-- Mut työ että minnuu tuntena -- likat.
+
+Miten me pelkäsimme! -- Hän ei kuitenkaan näyttänyt olevan kaikkein
+vaarallisimpia.
+
+Nyt, tulen palaessa takassa me näimme, että hän oli vanha mies, jolla
+oli keltainen ja harmaa parta, ja pitkä tukka ja suippulakki.
+
+-- No tuokeehan sitte kahvi.
+
+Uskalsimme astua esiin ja annoimme hänelle kahvipussin.
+
+-- Nepä vasta likkoja ne -- kun on kahviihii, -- sanoi hän ja pani
+kahvit pannuun.
+
+-- Ruvetkoo työ makkoomaa, -- lisäsi hän -- minä sammutan tulen, kun se
+on valamista -- minä makkoon tässä uunin vieressä lattiilla --
+
+Ajatelkaapa! Me hiivimme sänkyymme, kaikki kolme samaan sänkyyn
+-- lepäsimme tuijottaen häntä, hänen istuessaan tulen loimussa ja
+pistäessään tupakkaa pikku nysäänsä.
+
+-- Ihanhan minnuu naurattaa -- hän kääntyi meihin -- minä kun ihan
+luulin, jotta tiäl' ol' kummituksii -- vaik' oon näin vanaha mies --
+
+-- Oletko ennen nähnyt kummituksia? -- kysyin minä. Minun täytyi puhua,
+toiset eivät tikahtaneetkaan.
+
+-- Enköpähän nuita lie nähny, mut ne nyt on semmosii asijoita, joista
+ei huastella kovasti --
+
+En uskaltanut kysyä enempää, koska hän ei tahtonut puhua niistä
+ääneensä.
+
+-- Minun piti männä kallaa Vartliijaa uamupuhteessa, sentähehän minä
+meinasin ensin muata hieman tiällä Uaste-tuvassa -- ja sitte lähtee
+pohjosee päin --
+
+Säikähdys alkoi asettua -- hän ei ollut mikään pelättävä.
+
+-- Svartliessa on nyt eräs englantilainen kalastamassa, -- sanoin minä.
+
+Asia kiinnitti suuresti hänen mieltään, ja hän tuli aivan sängyn
+viereen.
+
+-- Niin, niinhän min' oon kuullu sanottavan, -- sanoi hän; -- mikähän
+mies se oikeestaa on?
+
+-- Saimme häneltä tänään lohen.
+
+-- Elähän, likka -- missees se lohi on?
+
+-- Se on ruohikossa oven takana.
+
+Hän meni ulos aamukoitteessa, tarkasti lohta -- ja pitkäksi aikaa hän
+jäi pois. Mitä ihmettä hän nyt teki!
+
+-- Oilhan tuo aika otus -- sanoi hän tullessaan jälleen sisään -- mut
+sinun ois pitänä puhkasta se eilis-iltana -- minä puhkasin sen samalla,
+kun se nyt sillä tavalla passas'.
+
+Hän oli kaiketikin kiltti! Ajatelkaapa, hän oli varmasti kiltti!
+
+Hän sulki jälleen oven ja istuutui takan ääreen tupakoimaan, -- pian
+koko tupa oli täynnä kitkerää savua. Dorthe kuiski hiljaa.
+
+-- Ettäkös työ makkookkaa, likat -- sanoi hän ja luimuili meihin.
+
+-- Kyllä me nukumme, -- sanoin minä aivan hereilläni.
+
+-- Kohta tulloo uamu -- on paras muata nyt, -- sanoi hän laskeutuen
+pitkin pituuttaan lattialle. Päänsä alle hän laski repun, jota oli
+kantanut seljässään -- eikä kestänyt viittä minuuttia ennenkuin hän
+kuorsasi.
+
+Siinä me lepäsimme. Ulkona alkoi päivänkajastus kullata kaikkea.
+
+Tupa oli mustanaan savua, ja Maailman Matti kuorsasi lattialla.
+
+Me elämme monia ihmeellisiä tapahtumia, arvelin minä. Tänään me olemme
+syöneet murkinaa loordin luona ja juoneet samppanjaa -- ja nyt me
+lepäämme täällä kuunnellen miten Maailman Matti kuorsaa ja saatamme
+tuskin hengittää tupakansavulta.
+
+Mutta voisitteko uskoa -- me nukuimme silti kaikki kolme samaan sänkyyn.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Herättyämme seuraavana aamuna oli ovi auki, ja aurinko valoi kultaansa
+laajalti lattialle -- kahvipannu kiehui poristen takassa.
+
+Nousin ylös vuoteeltani: mitä ihmettä, keittääkö tämä merkillinen
+yövieras kahvia!
+
+Toisetkin heräsivät. Siinäpä Maailman Matti tosiaankin seisoi ovella,
+sylissään kantamus oksia ja puita.
+
+-- Minä oon tuumina tätä asijoo, -- sanoi hän, -- työ tarviitta tiällä
+apulaisen; suotanhan minähii jiähä tänne --
+
+Susanna, Dorthe ja minä katsoimme toisiimme; sitten meidän täytyi
+nauraa, ja sitten Maailman Mattikin nauroi, -- hi hii -- hi hii --
+
+-- Työ outta liijan hienoja tavallissee työhö' -- ja kukas hakkee
+teille maitoo?
+
+Niin, meillä ei ollut maitoa koko aikana, minkä olimme olleet täällä.
+
+-- Jopas nyt kummia kuuluu, -- sanoi Maailman Matti, -- minä mään kohta
+Opstattii ostamaa teille maitoo --
+
+Hän oli päivänvalossa vielä pelottavamman näköinen kuin yöllä. Hänellä
+oli paksu, vanukkeinen parta, joka oli keskeltä harmaa ja poskilta
+korean keltainen. Niissä kohdissa, missä karvat eivät peittäneet hänen
+kasvojaan, kulki ryppyjä ristiin rastiin, ja kaikki rypyt olivat täynnä
+likaa. Muuten oli hänen päällään vanha, keltaisenharmaa nuttu, paikkoja
+täynnä -- paikat oli pitkin pistoin ommeltu kiinni purjelangalla -- ja
+paita oli liasta musta!
+
+Mutta silmät olivat lempeät ja vaaleansiniset, ne tanssivat hänen
+nauraessaan. Itse asiassa minä en pelännyt häntä enää rahtuakaan.
+
+-- Haluamme kyllä että tuot maitoa, mutta silloin saat ensiksi peseytyä.
+
+-- Minä peseyvyin viime sunnuntaina, -- sanoi hän, -- niin jotta oonhan
+minä nyt jotennii puhas -- mut suattas tuota nyt vähän hierasta.
+
+Hän sai saippuan ja pyyhinliinan, ja me seurasimme alas purolle kaikki
+kolme.
+
+Tuli oikein perinpohjainen pesu, kasvot olivat pelkkänä saippuavaahtona.
+
+-- Näin hienoo saippuuta ei oo milloinkaa ollu' minun nuamassan', --
+sanoi hän ja hieroi jälleen.
+
+-- Entäs korvat, Maailman Matti --
+
+-- Ei, korvija minä en pese, min' oon aina kuullu', jotta se suattaa
+olla vuarallista -- vettä suattaa männä piähän vierästä kohti -- ei,
+korvii minä en liikuta --
+
+Korvistaan hän oli aivan järkähtämätön, niin että meidän täytyi tyytyä
+siihen.
+
+-- Käit likkautuu kohta uuvestaa, -- sanoi hän, -- niin että niit' ei
+kannata pestä --
+
+Mutta kädetkin saivat yhtäkaikki pesunsa.
+
+-- Meillä ei ole varoja pitää ketään auttamassa itseämme, Maailman
+Matti, -- sanoin minä, -- saamme auttaa itseämme kaikessa.
+
+-- Tottapahan teillä on sitä kahvii välistä, likat -- niin minä sitte
+makkoon navetan ylisillä ja laitan teille ruokoo --
+
+-- Mitä ruokaa osaat keittää, Maailman Matti?
+
+-- Potattii ja kahvii ja lohta ossoon keittee, ja sitte minä ostan
+puojista leipee ja Opstatista maitoo --
+
+-- Kuinka pitkä matka puotiin on?
+
+-- Sinne on peninkuluma, likat --
+
+Meidän olisi kyllä hyvä pitää hänet, se on varma, se --
+
+-- Jos menet noutamaaan maitoa, niin saat kotiin tultuasi kahvia --
+
+-- Suattaahan tuota männä --
+
+Hän sai sekä ämpärimme että rahat ja läksi metsään päin.
+
+-- Hän ei palaa, vaan pitää sekä sangot että rahat, sen tietää -- sanoi
+Susanna.
+
+-- Kun ei vain joisi kerma-astiasta, -- pelkäsi Dorthe.
+
+-- Näemmehän onko hänellä palatessaan kermaa parrassa, -- sanoin minä.
+
+Ah, miten me nauroimme. Olimme saaneet oikein korean ja siistin
+kyökkipiian!
+
+Sitten me suoritimme aamupukeutumisemme puron varrella, kuusimetsän
+aamuraittiina suhistessa.
+
+-- Miten ihanaa meillä onkaan, -- sanoin minä.
+
+-- Niin, ja nyt tulee pian Jim, -- sanoi Dorthe.
+
+Tuossa hän tulikin kukkakimppu napinreiässä.
+
+Jim kulki melkein aina paljaspain. Me juoksimme häntä vastaan kertoen
+Maailman Matista ja kauheasta pelästymisestämme -- puhuimme kaikki
+yhteen ääneen.
+
+-- Minä ei ymmärtä sanaka, -- sanoi Jim katsoen toisesta toiseen
+pähkinänruskeilla silmillään.
+
+-- Sallikaa minun puhua yksin, -- sanoin minä; -- voinette uskoa, että
+me pelkäsimme -- ajatelkaapa, että hän potkasi oven auki.
+
+-- Hän saa selkä, -- sanoi Jim uhkaavasti.
+
+-- Mutta hän oli kiltti sitten, ajatelkaas, hän nukkui viime yön
+luonamme lattialla --
+
+-- Minä anta hänelle paljo selkä, -- sanoi Jim kiihtyneenä.
+
+-- Mutta ajatelkaapa, hän perkasi lohen keskellä yötä, ja nyt hän on
+mennyt noutamaan maitoa --
+
+-- Minä jää häntä katso, -- sanoi Jim, -- minä pian näke, pitäkö hän
+saada selkä, vai ei.
+
+Miten me nauroimmekaan! Jim on niin hullunkurinen, kun hänen pitäisi
+olla ankara.
+
+-- Maailman Matti sanoo tahtovansa jäädä tänne, -- nauroi Dorthe, --
+hän näyttää olevan täällä hyvin mielellään.
+
+-- Häpytön mies, -- sanoi Jim, -- hän ei olla täällä, minä täällä,
+nukku heinäylisi, passa my ladies.
+
+-- Hän valmistaa meille päivällistä tänään, -- nauroin minä, -- teidän
+on välttämättä syötävä täällä.
+
+-- Minä -- minä arvele, minä syä päivälline tänä my ladies luona, minä
+tahto näke kuka se maakulkija.
+
+Kului melkoisen pitkä aika, mutta mitään Mattia ei tullut. Jim ja minä
+pesimme purossa lohen ja perunat ja teimme tulen takkaan.
+
+-- Ihana maa asu, -- sanoi Jim -- minä halu asu kaikki päivä täällä, ei
+kaipa mitä -- mitä sano te, miss Dorothy --
+
+
+-- Missään ei ole milloinkaan ollut niin hauskaa kuin täällä, -- sanoi
+pikku Dorthe, -- sillä täällä on niin sanomattoman vapaata ja raitista.
+
+Meillä oli niin kiire, ettemme huomanneet Matin seisovan ovella, täysi
+ämpäri kummassakin kädessä.
+
+-- Oletko saanut maitoa, Matti? -- huusimme me -- hänellä ei ollutkaan
+kermaa parrassaan --
+
+-- Ka minkäpästähen min' en suana rahalla maitoo -- mut kukas tuo on?
+-- Matti mulkoili epäluuloisena Jimiin.
+
+-- Hän on eräs, jonka tunnemme hyvin, -- sanoi Dorthe.
+
+-- Mittee se tiällä tekköö?-- Hah hah, -- nauroimme Susanna ja minä.
+ -- kysyi Matti jälleen.
+
+-- Hän auttaa meitä -- joka asiassa, -- sanoi Dorthe.
+
+-- Työ että tarvihe mittää appuu, sillon kun teillä on Mualiman Matti.
+
+-- Niin, mutta sinähän tulit vasta viime yönä, -- sanoin minä.
+
+-- No, sitte että ennee tarvihe --
+
+Jim seisoi supisuorana tuijottaen Mattiin.
+
+-- Minä kuuli, te oli raaka viime yö -- alkoi Jim.
+
+-- Mittee se sannoo? -- sanoi Matti meille.
+
+-- Älkää sanoko mitään, -- kuiskasin minä Jimille. -- Hän on
+englantilainen, ymmärrättekö? -- sanoin minä Matille.
+
+-- Vain nii, onko se nuita hiton enkelismannija -- sano terveisii ja
+sano, jotta se suap männä sinne, mistä on tulluttii -- tiällä se pyytää
+kaikki joit tyhjiks.
+
+Uhkasi käydä ikäväksi. -- Nyt saat kahvia kerman kanssa, Matti, --
+lupasin minä.
+
+-- Minä en tarvihe kermoo -- hän istuutui mäelle kädet polvillaan ja
+näytti loukkaantuneelta.
+
+-- Teillä pitäs' olla tiällä oikeeta miesväkkee auttamassa, -- sanoi
+Matti -- eikä tuollaista mongertaijoo --
+
+-- Hän hyvi kauhea, -- sanoi Jim, -- antako minä selkä sille heti --
+
+Matti joi pitkin siemauksin kahvia teevadilta:
+
+-- Kukas se teistä on tämän herran henttu? -- sanoi hän.
+
+Ah -- miten hyvä, ettei Jim sitä kuullut. Sehän olisi ollut kauhean
+noloa --
+
+-- Jos puhut sillä tavalla, Maailman Matti, niin et saa olla täällä, --
+sanoin minä.
+
+Matti loukkaantui vielä enemmän eikä vastannut sanaakaan.
+
+-- Matti nukkuu ylisillä ensiyön, -- sanoin minä Jimille, -- me emme
+pelkää häntä rahtuakaan.
+
+Jim rypisti hienoa otsaansa, mutta ei sanonut mitään hänkään.
+
+Jim oli mennyt. -- Matti nukkui heinäylisillä -- metsän suhina kuului
+kaukaa kasvaen ja paisuen; yli tumman metsänreunan etäältä idästä
+kohosi, kuu -- kirkas sirppi kelmeällä yötaivaalla -- sen alla metsää
+peninkulmittain.
+
+Me tarinoimme tuvassa: -- On hyvin ikävää, etteivät Jim ja Maailman
+Matti sovi keskenään -- huomenna me sanomme Matille, että hän saa
+jälleen mennä matkoihinsa --
+
+
+
+
+IX.
+
+
+-- Minä mään kottii tänä iltana, minä, -- sanoi Matti; hän oli pistänyt
+kätensä housuntaskuihin ja näytti miettiväiseltä.
+
+-- Vai niin, menetkö sinä, Matti --
+
+-- Niin, sehän on viisasta se, Matti.
+
+-- No, kiitos vaan, Matti, siitä mitä olet meille tehnyt --
+
+Tähän tapaan me lausuimme kaikki kolme. Olipa erittäin hyvä, että
+hän taas lähti! Hän ei ollut ollenkaan peseytynyt ensimäisestä
+tulopäivästään saakka.
+
+Hän sylki pitkiä, ruskeita säteitä joka taholle: -- Min' oon meinanna
+lähtee, minä mään kottii tänä iltana, -- lausui hän taas ja näytti yhä
+miettiväisemmältä.
+
+Me innostimme häntä jälleen.
+
+-- Miten kauvan työ outta tiällä? -- kysyi hän vihdoin pitkän ja syvän
+miettimisen jälkeen, samalla kun tupakkamälli vaelsi poskelta toiselle.
+
+-- No, sitä ei ole vielä niin päätetty, Maailman Matti.
+
+-- Vai ei oo -- no hyvästi sitte --
+
+Seurasimme häntä aidalle asti ja näimme hänen kaikella kunnialla
+vaeltavan polkuaan. Kas, kun hän tosiaankin läksi!
+
+-- Saattepa nähdä ja kuulla, että hän tulee takaisin, -- sanoi Susanna.
+
+Dorthe ja minä emme ollenkaan uskoneet hänen palaavan.
+
+Nyt saatoimme siis kertoa Jimille, että Matti oli lähtenyt. Oli melkein
+sääli Mattia, joka mennä köntysti selkä kyyryssä ja huonossa asussa;
+hän muistutti vanhaa, lahonutta puunkantoa, joka on saanut jalat.
+
+Oli polttavan kuumaa, ilma mäen rinteellä väreili lämmöstä; alempana
+aidan luona oli hieman puna-apilasta, muutoin Aaste-tuvan ympärillä oli
+enimmäkseen voikukkia ja päivänkakkaroita.
+
+Istuimme varjossa metsänrinteellä. Susanna ompeli loppumatonta
+koruompelustaan, Dorthe tuijotti taivaan pilviin ja minä loioin
+vatsallani katsellen ahomataroita. Puhelimme vaihteen vuoksi Jimistä.
+
+-- Minusta hän on jalo, -- sanoi Dorthe.
+
+-- Jalo! -- tuhahti Susanna; -- mitä sinä sillä tarkoitat?
+
+-- Tarkoitan luonnollisesti, että hän on jalo, -- sanoi Dorthe.
+
+-- Hän lienee hyvin kiltti, -- sanoin minä.
+
+-- Niin, kiltti ja ylevä, -- sanoi Dorthe.
+
+-- Ylevä! -- Susanna ja minä nauroimme.
+
+Silloin Dorthekin nauroi: -- Sanokaa mitä hyvänsä, hän on ylevä.
+
+Joku tuli metsästä. Ihme ja kumma! Siinä oli Jim ja hänen isänsä.
+
+Vanha herra, ilmi elävänä! Me sinkosimme kaikki ylös kuin raketit ja
+menimme heitä vastaan.
+
+-- Se oli kauhean hauskaa, -- huusimme kaikki kolme yhteen ääneen.
+
+Vanhus lateli koko joukon sanoja, ja Jim käänsi: -- Minun isä tule
+tänne kysy my ladies, tahtoko he asu minu talo -- kaksi huone ylhä --
+olla minu vieras.
+
+-- Taivas! -- katselimme toisiimme.
+
+-- Minä kerto isä maakiertäjä, joka potki ovi -- hän ei pidä siitä --
+siksi hän kysy -- tahto my ladies asu häne tykö -- minä paljo iloine.
+
+Jim hymyili meille kaikille kolmelle: -- Me pyytä suuri lohi, paljo --
+eikö tosi?
+
+-- Mutta Maailman Matti on nyt lähtenyt, -- sanoin minä.
+
+Jim käänsi: -- Well, well, -- sanoi vanhus, -- mutta toinen saattaa
+tulla.
+
+-- Me tahdomme kauhean mielellämme asua teidän luonanne, -- sanoi
+Dorthe katsoen Jimiin.
+
+-- Tuhannet kiitokset, mutta meidän täytyy ensin kysyä kotoa, -- sanoin
+minä.
+
+-- Well, well, -- sanoi vanhus jälleen.
+
+Me istuuduimme mäelle, josta koko laakso aukeni eteemme. Sinä päivänä
+oli ylen ihanaa katsella ulos; peninkulmittain näkyi ilmavia sinisiä
+tuntureita -- alhaalla laaksossa näimme jokaisen vihreän peltotilkun,
+jokaisen vaalean koivun -- ja ilma väreili päivänpaisteessa.
+
+Mutta Jim lepäili molemmat kyynärpäät maassa ja pää kyynärvarsien
+nojassa tuijottaen ainoastaan Dortheen. Ja tyttö ei luonut katsettakaan
+vihreään, loistavaan laaksoon, vaan ainoastaan Jimin kullanruskeihin
+silmiin.
+
+-- Millainen maa teillä onkaan! -- sanoi vanha herra Burns viitaten
+kädellään.
+
+Ensi kerran elämässäni minä ajattelin, että tämä maa oli myöskin minun
+-- ja se oli Susannan -- ja se oli Dorthen -- jotakin liikahteli aivan
+sananmukaisesti rinnassani -- tämä ihana maa oli meidän. Miten ylpeä
+minä olinkaan Norjasta -- rakastaisin sitä kuolemaan asti --
+
+Mr. Burns ja Jim olivat menneet. Vanha, jäykkä herra seisoi
+liikkumatonna ja sanoi ilmettäkään muuttamatta: -- Te tulette milloin
+tahdotte ja olette niin kauan kuin haluatte --
+
+Ja heidän mennessään pois Jim kääntyi monta kertaa taakseen ja heilutti
+kädellään ennenkuin metsä peitti heidät molemmat.
+
+Siinä me seisoimme katsellen toisiamme.
+
+-- Miten kauhean ystävällistä, -- huudahti Dorthe.
+
+-- Niin, siitä tulee elämys, -- sanoi Susanna.
+
+-- Minulla puolestani ei ole halua asua Svartliessa.
+
+-- Oletko hullu, miksi ei? -- kysyin minä.
+
+-- Ajatelkaapa vaan, kuinka vapaat me olemme täällä -- ja ajatelkaa,
+että Butler olisi syödessämme aina seisomassa tuolimme takana -- ja
+täällä me saatamme istua kynnyskivellä aamuauringossa ja kaataa kahvia
+teevadille ja puhaltaa sitä -- ja me saatamme kulkea paljain jaloin --
+ja harjata hampaamme ulkona seinävierellä -- luuletteko, että saatamme
+tehdä niin Svartliessa?
+
+-- Siellä tuntisi itsensä niin aristokraattiseksi, -- sanoi Susanna, --
+ja se olisi niin miellyttävää --
+
+-- Minun mielestäni ei olisi ollenkaan hauskaa loikoa tuolissa vaippa
+yllään tahi syödä perunoita hopeavadista, -- sanoin minä; -- sitäpaitsi
+ei Jim ollut siellä ollenkaan samanlainen kuin hän on täällä, se teidän
+on myönnettävä.
+
+-- Niin, mutta toisenlaista on, kun on siellä joka päivä, -- sanoi
+Susanna.
+
+-- Niin, -- sanoi Dorthe säteilevin silmin.
+
+-- Minä nyt en luule ollenkaan, että isä ja äiti pitäisivät siitä; joka
+tapauksessa täytyy meidän kirjoittaa ja kysyä --
+
+-- Hui, hai, -- sanoi Susanna, -- sen me ymmärrämme paraiten -- sillä
+mehän tunnemme mr. Burnsin ja Jimin, mutta he eivät tunne.
+
+-- Nythän meistä kukaan ei enää pelkää olla täällä yksin, -- sanoin
+minä.
+
+Ei, se oli totta. Me sovimme, että ajattelemme asiaa pari päivää.
+Huomennahan Jim tulisi jälleen, ja silloin saisimme puhua yksin hänen
+kanssaan.
+
+En voinut sovittautua siihen, että meidän pitäisi muuttaa viehättävästä
+Aaste-tuvasta. En saanut unta pelkästään siltä ajatukselta. Varhain
+seuraavana aamuna minä kavahdin pystyyn ja avasin oven suoraan
+voimakasta aamuaurinkoa vasten, toisten loikoessa vielä vuoteellaan.
+
+-- Saatammeko kenties tehdä täten Svartliessa! -- huudahdin minä.
+
+Jäin seisomaan kuin salaman iskemä. Ulkona kynnyskivellä istui Maailman
+Matti päivänpaisteessa, keskenkasvuinen tyttö rinnallaan.
+
+-- Kiitoksii viimesestä, -- sanoi Matti ja ojensi kyhmyisen kätensä; --
+myö on istuttu tässä hiljoo kuin on osattu -- tämä tytöntynkä ja minä,
+jottei havvautettas teitä liijan aikasee --
+
+-- Maailman Matti on tullut takaisin, -- sanoin minä toisille, kääntyen
+tupaan.
+
+-- Minä meinasin, jotta mitenkähän työ tuletta tiällä toimee yksinännö,
+-- sanoi Matti, -- ja sentähen minä otin tämän tytöntyngän mukkaa ja
+tulin uuvestaa teijän luokse --
+
+-- Mikä tyttö se on?
+
+-- Ka se on Mar' -- se minun lapsen' laps -- se assuu minun luonan' --
+se ol' yksinää se raukka, ja sitten minä otin sen mukkaan' --
+
+-- Mihin te nyt menette?
+
+-- Minä jiän tänne, minä autan teitä -- ja tuo Mar' -- niin se on hyvä
+sehhii, hyvä pesemää --
+
+Yöpuvussamme me kaikki seisoimme ovella katsellen vieraitamme.
+
+-- Tällä tavalla saamme pian täysihoitolan, -- sanoi Susanna.
+
+Matin Mari oli laiha, hento, kolmentoistavuotias tyttönen, kasvot ja
+kaula aivan ruskeiksi paahtuneet, mutta otsalla olivat hiukset päivän
+valkaisemat.
+
+-- Oliko sinulla, Matti, jo eilen lähtiessäsi mieli tulla takaisin? --
+sanoin minä.
+
+-- Kyllähän minä meinasin -- minä ajattelin sitä tytön tynkee, joka oil
+yksinää, ymmärräthän --
+
+Heidän puheestaan päättäen he molemmat asuivat samassa tuvassa; Marin
+äiti oli kuollut viime vuonna.
+
+-- Luulimme, ettet sinä enää tule takaisin luoksemme, Matti --
+
+-- No oisinkos minä teitä jättänä -- samahan se on missä minn'oon
+kesäpäivät, kun tuo tyttö on mukana -- -- minä mään pohjosee päin
+pyytämää kaloja ja pienii taimenii teille puol'päiväseks.
+
+Niin, olihan hyvä saada taimenia.
+
+Pikku Mari istui siinä ruskeaksi päivettyneenä, nyhti heinätukkoja ja
+vain tuijotti eteensä.
+
+Hän oli varmaankin oppinut isoisältä, että "korvii ei sua liikuttoo --"
+
+
+
+
+X.
+
+
+Olimme nimittäneet sen paikan, jossa ensi kerran tapasimme Jimin,
+"Ensi näkemisen makeudeksi". Meitä huvitti ylen suuresti, kun Jim
+ei aavistanut, mitä makeus merkitsi. Hän luuli sen merkitsevän
+kaunista paikkaa tahi jotakin sellaista. Tullessamme johonkin oikein
+viehättävään paikkaan metsässä, sanoi Jim aina: -- Tässä on makeus,
+tässä me vähän aika istu --
+
+Me loikoilimme kanervikossa, olimme väsyneet pelkästä naurusta!
+
+Matti oli mennyt noutamaan taimenia, -- Mari nukkui siimeksessä kuin
+pikku koira -- tuossa saapui Jim juosten: -- Menekö me Ensi näkemise
+makeus?
+
+Juoksimme rinnettä ylös. Mutta puolivälissä kohtasimme vanhan naisen.
+Pieni musta, kireä hilkka reunusti ryppyiset kasvot. Hän pysähtyi
+juhlallisesti tervehtien.
+
+-- Hyvää päivää, -- sanoimme kaikin.
+
+-- Mistäs työ outta?
+
+-- Me asumme kesää Aaste-tuvassa -- mutta mistäs sinä olet?
+
+-- Min' oon Hevoskorvesta --
+
+-- Vai niin, onko sinne pitkä matka?
+
+-- Ka eihän tuo ou niin pitkäkää, tuskin kahta peninkulumoo --
+
+-- Onpa sinne matkaa -- mihin sinä menet?
+
+-- Meinasin männä pappilaa, arvelin pyytee papilta viismarkkasta --
+
+-- Vai niin.
+
+-- Minä alan tulla niin vanahaks, jotten jaksa suaha yksinän' heinii
+kokkoo --
+
+-- Asutko sitten yksin?
+
+-- Oun asuna yksinän' toistakymmentä vuotta ja tehny' kaikki työt ite.
+
+Asia kiinnitti suuresti Jimin mieltä: -- Mitä hän sano --?
+
+-- Mut tänä vuonna min' en enää jaksa -- ja se Havukaisen Jussi
+niäthänsen tahtoo viis markkoo, kun haravoip' minun heinän' -- sen se
+tahtoo, sano se -- minä tykkeen kyllä, jotta se on liijan paljo, ja
+sentähenhän minä niäthänsen mään pyytämää, jotta pappi ois hyvä ja
+antas' minulle viis markkoo.
+
+-- Tahtoko hän viisi markka? -- sanoi Jim ja otti heti lompakostaan --
+olka hyvä --
+
+-- Kylläpä sinä olit hyvä, -- sanoi eukko; -- sitte minun ei
+tarvihekkaa männä etemmä -- suurkiitosta vuan.
+
+-- Niin, mutta mene papin luo, niin saat sieltäkin viisi markkaa --
+sanoin minä.
+
+-- Minu anta -- sanoi Jim, ja hän otti jälleen esille lompakkonsa.
+
+-- Ei, min' en tarvihe muuta kun viis markkoo, -- sanoi nainen.
+
+-- Niin, mutta onhan raha hyvä olemassa.
+
+-- Ei, minä en tarvihe muuta kun viis markkoo, toisti hän; -- olpas se
+merkillistä että minä tapasin näin hyvvii immeisii -- suurkiitos nyt
+vuan teille kaikille ja Luoja teitä siunatkoo -- minä mään nyt kottii
+-- minulla ei oo ennee kylässä mittää tekemistä.
+
+Hän astui pari askelta, kääntyi sitten taakseen.
+
+-- Työ että niä ennee minnuu tässä mualimassa -- muistakee sitte
+Hevoskorven Lienoo --
+
+Hän kääntyi ja lähti. Kauan näimme pienen mustan hilkan vilkuttavan
+tiellä.
+
+-- Hyvi ihmeline, -- sanoi Jim harkiten; -- hän hyvi köyhä, mutta ei
+tahto otta raha -- minä ei ymmartä.
+
+Me emme myöskään sitä ymmärtäneet. Mutta minä muistan kyllä sinut, sinä
+vanha köyryselkä Hevoskorven Leena, joka et tahtonut ottaa enempää
+rahaa kuin tarvitsit!
+
+Tuossapa tuli tosiaankin Maailman Matti kantaen pajuvitsassa kahta ylen
+lihavaa taimenta.
+
+-- Tästä suatta kalloo, -- sanoi Maailman Matti mahdikkaasti. -- Hyvä
+se on Mualiman Mattihii olemassa.
+
+-- Te sano -- hän meni matka, -- sanoi Jim hämmästyneenä, -- ja nyt hän
+on jälleen täällä.
+
+-- Niin, hän tuli takaisin, -- sanoin minä.
+
+Mutta Jim karjaisi hänelle: -- Sinä mene matka hyvin pia -- sano minä --
+
+-- Mittee se sannoo? -- kysyi Matti.
+
+-- Minä sano, sinä mene pia! -- hän antoi Matille nyrkkitaistelijan
+sysäyksen rintaa vasten.
+
+-- Hyppeetkö sinä immeisten silimille, -- sanoi Matti uskomattoman
+levollisena.
+
+-- Jos sinä teke -- my ladies pelko -- niin minä tule ja sinä saa paljo
+selkä --
+
+-- Mittee se sannoo? -- tuumi Matti jälleen; -- sepä vasta topakka
+mies, vaikka vielä nuin nuori.
+
+Saimme Matin lähtemään ja Jimin rauhoittumaan.
+
+-- Paljo ihmeline tämä maa kansa, -- sanoi Jim.
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Olin ollut alhaalla pesemässä pataa purossa -- niitä meillä oli
+ainoastaan yksi. Tuvalle tullessani Susanna istui kynnyskivellä
+yksin ommellen. Näin heti jotakin olevan viistossa. Hänen, puhtaat
+säännölliset kasvonsa näyttivät vieläkin säännöllisemmiltä, eikä hän
+kertaakaan nostanut silmiään.
+
+-- Istutko yksin? -- sanoin minä.
+
+-- Kuten näet.
+
+-- Missä Dorthe on?
+
+-- En tiedä, hän katosi äskettäin.
+
+-- Katosi --
+
+-- Niin, hän on luonnollisesti mennyt tapaamaan häntä, -- (kertaakaan
+hän ei kohottanut katsettaan, ompeli vain hitaasti ja huolellisesti
+ylen pitkällä säikeellä) -- mutta siihen minä todellakin pitäisin
+itseni liian hyvänä -- (taaskin hyvin huolellinen pisto) -- tällä
+tavalla hän varmaankin saa hyvin omituisen käsityksen -- (sitten
+Susanna silitti työtään, kallisti päätänsä tutkien sitä) -- meistä
+kaikista kolmesta --
+
+-- Luuletko, että he ovat päättäneet tavata toisiaan? -- kysyin minä.
+
+-- Sen voit ymmärtää, -- sanoi Susanna kauhean loukkaantuneena.
+
+-- Niin, tiedämmehän, että Dorthe on liian pelkuri kulkeakseen yksin
+metsässä.
+
+-- Mitä luulet hänen vanhan, hienon isänsä sanovan -- teen sinulle
+tämän omantunnonkysymyksen -- (ja Susanna katsoi ankarana minuun) --
+eikö sinunkin mielestäsi ole sopimatonta oikein päättää tapaamisia
+englantilaisen kanssa?
+
+-- Sehän on vain Jim --
+
+-- Vain Jim! -- äyhkäisi Susanna; -- on todellakin suututtavaa nähdä,
+miten Dorthe keikailee hänelle.
+
+-- Sitä me totisesti teemme kaikki kolme, Susanna --
+
+-- Tiedätkö -- siitä minä olen erossa --
+
+-- Sinunkin mielestäsi hän on suloinen --
+
+-- Oh! -- nyt Susanna jälleen ompeli kauhealla kiivaudella.
+
+Dorthe viipyi kauan -- kun ei vain olisi eksynyt metsään ja kulkisi
+siellä itkien -- mitä me tekisimme --
+
+-- Ei ole yhtään varmaa, ettei hän ole vierryt jotakin jyrkännettä
+alas, -- sanoi Susanna; hän puhui aivan välinpitämättömästi. Vihdoin
+me arvelimme, että meidän oli lähdettävä katsomaan, mihin Dorthe oli
+joutunut.
+
+Mutta tuossa he tulivatkin molemmat, sekä Jim että Dorthe.
+
+Tyttö oli kuuma, aivan kuin olisi juossut kiivaasti, ja hänen silmänsä
+säteilivät.
+
+-- Minä kohta miss Dorothy "Ensi näkemise makeus", -- kertoi Jim.
+
+-- Olisitte tässä ajassa jo voineet vaeltaa pitkät matkat, -- sanoi
+Susanna.
+
+-- Ei, me oli koko aika "Ensi näkemise makeus", -- sanoi Jim jälleen.
+
+Hän ilakoi koko ajan ylenpalttisesti, hyppelehti navetan seinävierellä
+olevan tahkopenkin yli, kapusi Aaste-tuvan katolle ja hyppäsi
+jälleen alas, kiilloitti kahvipannun niin että se aivan loisti, eikä
+ärhennellyt Matillekaan.
+
+-- Matti saa nyt olla rauha, -- sanoi hän vieläkin säteilevämpänä;
+sitten hän tuli vakavaksi, istuutui mäelle kädet polvillaan ja tuijotti
+laaksoon.
+
+-- Minä olla satumaa neljätoista päivä, -- sanoi hän hiljaa. Koko
+päivän oli ollut typötyyntä ja paahtavan helteistä. Allamme oleva
+valoisa, vihreä laakso pikku taloineen ja peltotilkkuineen oli
+autereisessa verhossaan -- miten metsä tuoksuikaan pihkalle ja miten
+käki kukkui!
+
+Kuulimme kolmen käen samalla kertaa kukkuvan alhaalla mäellä -- kukkuu
+-- kukkuu -- kukkuu.
+
+Kuuntelimme kuinka ne usvan keskeltä kukkuivat. Tuolla etempänä yksi
+jälleen.
+
+-- Miten täällä on ihanaa, -- sanoi Dorthe.
+
+-- Paratiisimaa, -- sanoi Jim itsekseen.
+
+Kaukaa lännestä oli liihoitellut muutamia villaisia, harmaita,
+punareunaisia pilviä -- etäältä metsien takaa kuului heikkoa jyrinää.
+
+Jim oli mennyt. Saatoimme tapamme mukaan häntä jonkun matkaa.
+
+Sinä yönä raivosi kamalin rajuilma, mitä olen koskaan elänyt. Keskellä
+yötä herätti meidät jyrisevä ukkonen. Oli kuin miljoonia kivikuormia
+olisi kuljetettu päämme yläpuolella ja kaadettu Aaste-tuvan päälle.
+
+Leimahtelevia salamoita -- sinelle siintäviä -- sikin sokin pikimustia
+pilviä vasten ja sitten räjähdys räjähdyksen jälkeen -- kaiku kantoi ne
+tunturilta tunturille, ja sade valui pimeässä virtanaan.
+
+Kavahdimme pystyyn. -- Se iskee maahan! -- kirkui Dorthe.
+
+Vavisten me pukeuduimme tiheiden salamain välkkyessä ja miljaardien
+kivikuormain päämme päällä vyöryessä.
+
+-- Mitä me teemme, -- pelosta me ainoastaan kuiskutimme. Voimakkaita
+iskuja ovelle: -- Avatkaa -- avatkaa! -- Matti ja Mari kömpivät sisälle
+sateesta likomärkinä.
+
+-- Ei siellä ylisillä suattana mikkää olla, -- sanoi Matti; -- mänkee
+pois uunin luota -- ukkonen lyöp' piipusta sissää.
+
+Me sullouduimme nurkkaan -- koko tupa paljaana valomerenä, ja korvia
+huumaava räjähdys --
+
+-- Herranen aika, -- sanoi Matti, -- tällä tavalla myö piästää aivan
+suoroo tietä taivaasee.
+
+-- Myö männää taivaasee, -- kirkui Mari.
+
+-- Toissa kesänä, -- sanoi Matti, -- ukkonen iski piipusta ja tappo
+Suonperän Pekan -- sen akka tul' siitä niin kummalliseks -- surkeeks,
+eikä siit' oo ennee mihinkää --
+
+Tiheitä salamoita ja jyrähdys toisensa jälkeen.
+
+-- Samana kesänä ukkonen iski tänne itäpuolella olevaa hakkaa ja
+tappo kolome lehmee -- ol' männy toisesta toisee -- ne ol' aivan
+kärventynneet, sano immeiset -- herranen aika, nyt tuas rämähti --
+
+Me vapisimme, ja hampaamme kalisivat säikähdyksestä. Ja Matti alkoi
+jälleen: -- Tässä haassa ukkonen isköö joka kesä.
+
+-- Ah, jospa olisimme Svartliessa, -- kuiskasi Dorthe.
+
+-- Menemme sinne huomenna, -- sanoin minä, -- hänhän kutsui meidät --
+
+-- Niin, tämähän on siinä määrin -- sanoi Susanna --
+
+Vihdoinkin tuli levollisempaa -- rajuilma vetäytyi itään päin metsän
+yli -- mutta sade solisi ulkona aamun mustanharmaassa hämyssä.
+
+-- Myö tahotaa muata tiällä lattiilla, tämä likka ja minä, -- sanoi
+Matti.
+
+Niin, huomenna me menemme Svartlieen, mr. Burnsin luo, sillä tämä oli
+jo ollut kauheaa.
+
+
+
+
+XII.
+
+
+Raitis, puhdistava tuuli vinkui yöllisen rajuilman jälkeen laaksossa.
+Suuria, valkoisia, villaisia pilviä leijaili päämme päällä
+kaunokinsinisellä taivaalla; mutta ilma oli kylmä.
+
+Me värisimme ja palelimme istuessamme kynnyskivellä oven edessä; maa
+oli sateesta likomärkä, ja puro kohisi kellervänä ja tulvien.
+
+Ja tupamme oli täynnä hapanta, harmaata savua.
+
+Tuuli yltyi, emme saattaneet olla ulkona emmekä sisälläkään. Metsässä
+sihisi ja suhisi, puut taipuivat tuimassa tuulessa. -- Ensi yöksikin
+tulee rajuilma, -- sanoi Dorthe surkeana; -- uskallammeko jäädä tänne?
+
+-- Menemmekö Svartlieen? -- sanoin minä. -- Hän on meitä pyytänyt --
+
+-- Minusta meidän on ehdottomasti mentävä, -- sanoi Susanna. --
+Ajatelkaammepa vain Mattia ja Maria, jotka luonamme kuorsaavat ja
+haisevat.
+
+Jospa vain Jim tulisi!
+
+Dorthe istui punaisessa villanutussaan kynnyskivellä tuijottaen koko
+päivän metsätielle: -- Voitko käsittää, ettei hän tule?
+
+Odotimme odottamistamme; ei, ei mitään Jimiä.
+
+Kello tuli kaksi, tuli kolme -- neljä, -- Jos meidän mieli ehtiä
+Svartlieen, niin meidän on lähdettävä kello viisi, -- sanoi Dorthe.
+
+Soveltuiko nyt totta tosiaankin, että me menimme noin vain, muitta
+mutkitta --!
+
+Minun täytyi vihdoin taipua. Molemmat toiset houkuttelivat ja saivat
+minut taipumaan; sitäpaitsi näytti tosiaankin siltä kuin rajuilma
+yltyisi yöksi.
+
+Mutta Matti ja Mari! Kun ne eivät vaan menisi nukkumaan meidän
+sänkyihimme.
+
+-- Matti, -- sanoin minä kopeana, -- meitä on kutsuttu englantilaisen
+luo Svartlieen, ja jäämme sinne yöksi; mutta jos sinä ja Mari
+ollessamme poissa menette tupaan, niin me ilmoitamme sinut
+nimismiehelle, ja sinä saat rangaistuksen.
+
+-- Enhän tok', minä vuan vahin tuppoo, niäthän sen, -- sanoi Matti.
+
+Panimme säppiin kaksi kuusenoksaa, ja sitten läksimme yötamineet
+kullakin käsilaukussamme.
+
+Minä olin huolissani. Sillä minunhan täytyi puhua, sen kyllä tiesin.
+Molemmat toiset työnsivät aina minut esille.
+
+Dorthe oli muuten hyvin alakuloinen; hän kulki maahan katsellen.
+Susanna kysyi lakkaamatta, oliko hänen tukkansa kunnossa, oliko hame
+oikein napitettu ja muuta samankaltaista. Tosin me emme yksikään olleet
+minkään näköisiä, niin märkiä ja pörröisiä me olimme.
+
+Ei, miten metsässä tuulikaan! Yllämme ratisi ja ryskyi ja suhisi, ja
+maahan satoi tuulen katkomia pieniä oksia. Jos olisimme olleet vesillä,
+niin olisimme sanoneet, että oli hurja myrsky. Minusta asema oli
+läpeensä kauhean vastenmielinen. Kun läksimmekään anomaan asuinsijaa!
+
+Kuluttaaksemme aikaa kuljimme hitaasti; vihdoin olimme kuitenkin
+perillä. Kuusien välitse näimme Svartlien maalaamattomat lautaseinät.
+Virta kohisi ja pauhasi.
+
+Ei näkynyt elävää sielua, mutta tiesihän sen -- moisessa ilmassa.
+
+Olin niin hädissäni, että olin tulikuuma ankarasta tuulesta huolimatta.
+Ketään ei näkynyt, käytävällä oli vain joukko matkatamineita; kaksi
+suurta arkkua sulkivat melkein kokonaan ahtaan käytävän tien.
+
+-- He matkustavat varmaankin, -- kuiskasin minä. Dorthe karahti
+tulipunaiseksi.
+
+-- Luulen, että menemme tiehemme, -- kuiskasin minä jälleen.
+
+-- Oletko hullu, -- kuiskasi Susanna tyrkäten minua selkään.
+
+Silloin kuulimme ääniä ylhäältä. Vilkasta englantilaista puhetta, mutta
+siellähän oli naisääniäkin --
+
+-- Siellä on naisia, -- kuiskasin minä. Toiset tuijottivat silmät
+pyöreinä kuin pallot.
+
+No, siunaa ja varjele -- tuolla tulee nuori nainen kapeita
+kierreportaita.
+
+Kasvoni muistuttivat keitettyä merikrapua. -- Haluaisimme puhutella
+nuorta mr. Burnsia.
+
+Hän näytti hämmästyneeltä. Tuo ihminen ei ollut suinkaan kaunis --
+hampaat ulkonevat ja pitkät, silmät liikkumattomat, kaunokinsiniset, ja
+tukkamytty punaisenkeltainen. Astuessaan hän nosti jalkojaan kuin olisi
+kulkenut korkeassa heinikossa.
+
+-- Jim -- Jim, -- huusi hän portaita ylös, -- täällä on kolme ladies.
+
+Ja Jimin ääni ylhäältä.: -- My ladies, my ladies, -- hän hyökkäsi alas.
+
+Ja sitten minun täytyi ruveta selittämään asemaa, samalla kun
+punaisenkeltainen, pitkähampainen seisoi tarkastellen meitä.
+
+Oli hirveän noloa. Mieluummin olisin kestänyt kymmenen ukkosenilmaa
+Aaste-tuvassa.
+
+-- Hyvin hauska, hyvin hauska, että my ladies tulla, -- sanoi Jim,
+mutta koko hänen kauniit kasvonsa olivat ruusunpunaiset, hän tuntui
+kauhean levottomalta ja huusi joka ovesta:
+
+-- Butler, Butler! --
+
+Butler tuli arvokkaana ja totisena, matalalla äänellä ja nopeaan
+Jim puhui pitkät jutut hänen kanssaan. Vanha mr. Burns tuli vielä
+jäykempänä ja vielä kankeampana.
+
+-- Minu isä pahoilla, että my ladies saa vain yksi huone, kun minu
+täti, mrs. Lowell ja häne tytär tuli juuri tänne meidän luo --
+
+-- On parasta, että me käännymme takaisin, -- sanoin minä.
+
+-- Ei, ei -- hyvin hyvä huone -- me ei tiesi yhtä, mrs. Lowell täällä
+hyvin äkki, -- sanoi Jim.
+
+Hän ei näyttänyt erittäin ihastuneelta.
+
+Emme nähneet sen enempää tätiä emmekä serkkua, mutta Jim sijoitti
+meidät kolmelle tuolille ruokasaliin ja antoi meille portviiniä
+äärettömän suurista laseista. Ollessaan yksin meidän kanssamme oli Jim
+entisellään, mutta heti Butlerin tultua sisään hän kävi jäykäksi ja
+ylen kohteliaaksi.
+
+Ylhäällä myllisteltiin ja muuteltiin huonekaluja. Jim kulki
+edestakaisin, ja hänen kasvonsa tulivat yhä punaisemmiksi.
+
+-- Luulen, että me lähdemme takaisin, -- kuiskasin minä molemmille
+toisille.
+
+-- Oletko hullu? -- kuiskasivat he vastaan.
+
+Butler tuli ovessa: -- Neitien huone on valmis. -- Tunsin itseni
+kokonaan kuokkavieraaksi. Kolme telttasänkyä oli vierekkäin varsin
+pienessä huoneessa.
+
+Istuimme kukin sängyssämme. Ajatelkaapa, että Dorthe melkein itki. --
+Minusta Jimkin on niin kummallinen, -- kuiskasi hän.
+
+-- Niin, joko Lowellit tahi me tulimme sopimattomaan aikaan, -- sanoin
+minä.
+
+-- Tietysti nuo kaksi häijyläistä, sanoi Susanna.
+
+Alkoi jälleen sataa. Tuuli pieksi sadetta ikkunaan.
+
+-- Tämä on oikea elämys, kuten sinä, Susanna, arvelit, -- sanoin minä;
+-- minä hyppäisin mielelläni ikkunasta ja menisin takaisin Aaste-tupaan.
+
+Ovelle naputettiin. Butler jälleen -- ylpeänä ja inhoittavana: --
+Dinner.
+
+Me korjasimme hieman tukkaamme ja menimme alas hätääntyneinä.
+
+Vanhus esitteli: -- Mrs. Lowell -- miss Lowell.
+
+Jim mongerteli kauheasti meidän nimiämme, ja sitten me istuuduimme.
+
+Uh, miten paha minulla oli!
+
+Mrs. Lowell oli noin neljäkymmentä vuotta tytärtä vanhempi; hänellä oli
+pitsejä ja koristeita kaikkialla, ja hampaat olivat hyvin ulkonevat.
+
+Miss tuijotti liikkumattomilla silmillään, vanha mr. Burns mutisi
+partaansa, Jim oli toivottoman kohtelias joka taholle ja suunnalle --
+hänen kasvonsa olivat koko ajan ruusunpunaiset -- ja Butler seisoi
+mahdikkaana tuoliemme takana.
+
+Kummastuksekseni kuulin, että mr. Burnsin ja Jimin mielestä yöllinen
+rajuilma oli ollut suuremmoinen ja aivan poikkeuksellisen ihana;
+ainoastaan troopillisissa maissa saattoi elää jotakin sen kaltaista.
+
+Meidän piti saada kuulla ja nähdä, että olimme tunkeilevat tullessamme
+tänne ja tehdessämme tekosyyksi rajuilman.
+
+Mrs. Lowell ei muuten ymmärtänyt mitään; nähtävästi hän ei tiennyt ei
+Aaste-tuvasta, ei ukkosenilmasta eikä meistä kolmesta yleensä.
+
+Yleensä minä osun oikeaan kaikissa olettamisissani.
+
+Olin tuntenut, että tämä Svartliessa käynti oli tuleva ikäväksi.
+
+Vihdoinkin ylen vastenmielinen päivällinen oli lopussa.
+
+-- Nyt me sytytä takkavalke, -- sanoi Jim. Takka oli samassa huoneessa,
+jossa olimme syöneet. Pian leimahti ilmoille oikea rovio.
+
+-- Olette kai iloinen tädin ja serkun tulosta, -- sanoin minä.
+
+Jim teki pienen, tuskin huomattavan irvistyksen, mutta sanoi heti sen
+jälkeen:
+
+-- Niin, hyvi iloine --
+
+Tuossa tulivat jälleen Lowellit, molemmat. Vanha tyytymättömänä ja
+arvokkaana, nuori pitkin askelin ja koipiaan korkealle nostellen --
+heidät asetettiin molemmat pölkkytuoleihin. [Yhdestä ainoasta tukista
+veistetty tuoli.]
+
+Ja sitten vanhus tarvitsi tyynyn ja kaksikin.
+
+-- Nuoret neidit asuvat varmaankin jollakin tilalla täällä lähistöllä,
+-- sanoi vanha rouva.
+
+-- Niin, tilallahan me asumme --
+
+-- Englannissa on suuria taloja, paljon vieraita, -- sanoi hän jälleen.
+
+Olihan meilläkin vieraita.
+
+-- Vai niin -- paljonkin kenties?
+
+-- Tällä kertaa ainoastaan kaksi --
+
+-- Ah, kenties kaunis paikka?
+
+-- Erinomainen --
+
+-- Menemme huomenna sitä katsomaan --
+
+Korkea Himalaja! -- me katsoimme kauhistuneina Jimiin.
+
+-- Liian kaukana auntien kävellä, -- selitti Jim hyvin kohteliaasti; --
+huono tie, mahdoton ajaa --
+
+-- Kenties, -- sanoi vanhus, -- mutta Kate kävelee mielellään -- tässä
+maassa on yleensä varsin kaunista, mutta Sveitsiinhän sitä ei missään
+tapauksessa voi verrata -- ah ei --
+
+Jätimme Jimin tehtäväksi Norjan puolustamisen -- ja sen hän suoritti
+erinomaisesti. Minä olin kauhean ylpeä kuullessani kaiken mitä hän
+sanoi.
+
+-- Mutta mitä sinä teet täällä kaiken päivää? -- sanoi miss Jimille.
+
+Jim katsoi meihin ja hymyili: -- Me elä ihana elämä metsässä, -- sanoi
+hän.
+
+-- Huh, -- sanoi toinen, kohautti olkapäitään ja nauroi, -- minä tahdon
+olla mukana metsässä näkemässä sitä suloista elämää, jota sinä olet
+elänyt neljätoista päivää --
+
+-- Kenties liian rasittavaa sinulle, -- sanoi Jim veitikkamaisesti, ja
+sitten hän kuiskasi minulle: Hän ei sopiva mennä ensi näkemise makeus
+-- ei mitenkä sopiva -- mitä te arvele?
+
+Jim ja Dorthe istuivat vierekkäin, ja ajatelkaapas -- kun hetkiseksi
+tuli leimahti, näytti minusta, että Jim olisi pitänyt Dorthea kädestä,
+mutta kohta sen jälkeen tuli jälleen pimeä -- sen vuoksi en ole aivan
+varma asiasta. Dorthe oli muuten koko ajan hyvin hiljainen, mutta
+Susanna keskusteli vanhan rouvan kanssa englanniksi jotta pois tieltä.
+Susannan mielestä rikkaat ja koristellut ihmiset ovat aina niin
+ensiluokkaisia.
+
+Se siitä, meidän oli mentävä nukkumaan. Tultuamme omaan huoneeseemme
+ainoastaan kuiskutimme, sillä Lowellit olivat aivan seinämme takana.
+
+-- Ha haa, -- me nauroimme äänettömästi.
+
+Tultuamme sänkyyn kuiskasi Susanna: -- Minun mielestäni Jim oli tänä
+iltana aivan sietämätön --
+
+-- Tiedätkös, -- kuohahti Dorthe, -- mitä sinä sillä tarkoitat?
+
+-- Sanoithan itsekin ennen päivällistä, että hän oli kummallinen --
+
+-- Niin, mutta ei nyt illalla.
+
+-- Niin, hän oli melkein hieman ilkeä.
+
+-- Minun mielestäni on kauhean hävytöntä, että sinä sanot niin, --
+sanoi Dorthe.
+
+-- Kylläpä sinä kiivastut, -- sanoi Susanna.
+
+-- Näithän, että me tulimme sopimattomaan aikaan, -- sanoi Dorthe, --
+mutta miten kiltti hän oli kuitenkin koko ajan --
+
+-- Minusta hän oli kyllin jäykkä ja ikävä meidän tullessamme.
+
+He puhuivat äänekkäämmin -- minä viittasin Lowellien seinään: -- St --
+hiljaa --
+
+-- Minulle samantekevä, -- sanoi Susanna, -- mutta hän _oli_ kuiva
+meidän tullessamme.
+
+-- Sinä olet inhoittava, sinä -- sanoi Dorthe.
+
+He murisivat peiton alla molemmat -- vihdoinkin he lopettivat.
+
+Eihän saattanut kieltää, että sängyt olivat paremmat kuin
+Aaste-tuvassa, mutta me siitä huolimatta emme nukkuneet sen paremmin.
+
+Seuraavana aamuna Jim ei ollenkaan tahtonut ilmaista, missä hän oli
+yön nukkunut. Vihdoin me saimme selville, että hän oli istunut koko
+yön pölkkytuolissa takan vieressä. Talossa ei ollut enää huoneen
+pahaistakaan; Lowellit asuivat molemmissa vierashuoneissa ja meillä oli
+ollut Jimin huone.
+
+Arvaatte miten noloja olimme. Butler kantoi aamiaisen huoneeseen --
+hopeatarjottimella teetä ja keksiä -- me olimme nälkäisiä kuin korpit
+ja söimme jok'ikisen murun.
+
+Tänään aurinko jälleen paistoi. Niin, heti kun ilkeisimme, lähtisimme
+pois, se oli varma.
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+Milloinkaan ei ole luotettava ihmisiin, joilla on liikkumattomat
+silmät. Ei, silloin kun silmät tanssivat jonkun ihmisen päässä,
+on hän paljoa luotettavampi. Ne ovat niin juonikkaita, tuollaiset
+liikkumattomat naamat.
+
+Kate Lowell oli eräs tuollaista vastenmielistä laatua. Miksi hänen
+nyt piti tulla keikahtaa tähän keskelle meidän ihaninta idylliämme
+turmelemaan viimeiset päivät. Sillä loppu läheni vinhaa vauhtia,
+joskaan me emme sitä tienneet.
+
+Hän käyttäytyi Jimiä kohtaan aivan kuin tämä olisi hänen omaisuuttaan.
+Aina hän kulki pitäen häntä kiinni käsivarresta kuin ystävätär. Ei
+tullut kysymykseen, että Jim olisi saanut puhua puoltakaan sanaa
+yksin meidän kanssamme; hän tuli heti pistäen väliin vaaleanpunaisen
+pörrötukkansa ja pitkät hampaansa.
+
+Niin, odotappa vaan, kun pääsemme Aaste-tupaan, niin silloin Jim on
+jälleen meidän!
+
+No, me lausuimme jäähyväiset vanhalle mr. Burnsille ja kiitimme häntä
+kauniisti olostamme. Oli selvä, että hän kysyi emmekö tahtoneet jälleen
+lohta. Luulen, ettei hänen vanhoissa aivoissaan ollut muita ajatuksia
+kuin lohet ja lohet.
+
+Jim seisoi paljain päin tukka sileänä; ruskea niittyvilla lepatti
+napinreiässä.
+
+-- Minä saatta my ladies, -- sanoi Jim.
+
+Luonnollisesti, johan edeltäpäinkin tiesimme, että hän sen tekisi.
+
+-- Ei, Jim, sinun on tultava minun mukanani näyttämään putousta -- sinä
+lupasit eilen, -- sanoi miss.
+
+-- Minä saatta my ladies vain vähä matka, -- sanoi Jim.
+
+Hyi, Jim todellakin pelkäsi häntä eikä uskaltanut tunnustaa tahtovansa
+saattaa meitä Aaste-tupaan asti.
+
+-- Nuoret neidit tuntevat tien erinomaisen hyvin, -- sanoi miss, --
+mutta minä en löydä koskelle --
+
+Eukkokin tuli keppeineen, riippukiharoineen ja pitseineen: -- Jim, sinä
+seuraat Katea --
+
+Ja miss tuli korkein askelin ja jäi riippumaan hänen käsivarteensa: --
+Tule, sitten Jim --
+
+Me astuimme takaperin: Luonnollisesti me saatoimme erinomaisen hyvin
+mennä yksin -- hänen ei suinkaan tarvinnut vaivautua rahtuakaan meidän
+tähtemme --
+
+Jim loi meihin pitkän katseen. Me hapuilimme ylämäkeä kotiin päin,
+Aaste-tupaan.
+
+Uh, miten kiusallista tämä oli. Kun saattoikin olla ketään sellaista,
+jolla oli olevinaan suurempi oikeus Jimiin kuin meillä! Kaikki
+huvihan oli talla tavalla ollutta ja mennyttä -- mitä iloa oli olla
+Aaste-tuvassa, jos tuo inhoittava miss piti hänet erillään meistä.
+
+-- Hyi, -- sanoi Susanna, -- miksi menimmekään eilen Svartlieen -- minä
+kadun suuresti.
+
+-- Oli paha Jimillekin, että tulimme, -- sanoi Dorthe.
+
+-- Sitähän minä sanoin -- mutta milloinkaan te ette kuuntele minun
+ajatustani, -- jatkoin minä.
+
+-- Emme, kun sinulla on niin sietämätön tapa huomautella kaikesta.
+
+Tietysti minun täytyi vastata sellaiseen. Me riitelimme kauheasti!
+
+Se oli ikävin päivä, mitä olimme Aaste-tupaan tulomme jälkeen
+viettäneet. Susanna oli aivan inhoittava. Miten kyllästynyt esimerkiksi
+olenkaan kaikkeen hänen järjestyksenpuutteeseensa. -- Laittaessaan
+vuoteen hän esimerkiksi ei pane koskaan lakanan reunoja patjan alle, ja
+tyynyn hän aina paiskaa muitta mutkitta sänkyyn.
+
+-- Sinusta ei koskaan tule kalua, -- sanoin minä.
+
+-- Kun minä en seiso ja näpli ja vedä lakanaa -- hah hah haa -- on
+aivan kuin sinä olisit meidän kaikkien komentaja ja kuin kutkaan muut
+kuin sinä eivät voisi saada mitään aikaan täällä Aaste-tuvassa --
+
+Siinä kiitos kaikesta minun uurastuksestani. Sillä minähän se olin
+kantanut koko päivän helteen.
+
+-- No, saatathan keittää kaurapuuron illaksi, -- sanoin minä
+Susannalle, -- koska sanot, ettet saa mitään tehdä.
+
+Susanna hikoili ja hämmensi takan edessä pataa -- puuro tuli
+luonnollisesti huonoa, puoleksi pohjaanpalanutta ja puoleksi raakaa.
+
+Minä istuin loukkaantuneena kynnyskivellä tuijottaen eteeni kylmille,
+sinisille tuntureille.
+
+Ilma oli kirkas ja pureva, ikäänkuin olisimme olleet pitkällä
+syyskuussa -- ja kesä ja kaikki, mikä oli hauskaa, olisi ollut mennyttä.
+
+
+
+
+XIV.
+
+
+Susanna ja minä olimme riidassa seuraavankin päivän. Puhuessamme
+toisillemme me katsoimme ilmaan.
+
+Oli ikävää olla vihoissaan; minä ainakin olin aikoja sitten siihen
+väsynyt. -- Dorthe oli hajamielinen eikä kuullut mitä me sanoimme.
+Milloin hän ei nyppinyt lehtiä päivänkakkarasta, istui hän vain kädet
+ristissä polvilla ja tuijotti ulos.
+
+Koko aamupäivä meni, eikä Jimiä saapunut. Aluksi emme maininneet
+hänestä sanaakaan; emme näet todellakaan tahtoneet näyttää olevamme
+hänestä riippuvaisia, tulipa hän tai ei. Aaste-tupa oli ihana joka
+tapauksessa.
+
+Mutta kun aamupäivä kului, eikä häntä kuulunut, niin rupesimme
+kuitenkin hänestä puhumaan.
+
+Oli selvää, ettei miss Lowell antanut hänen lähteä. Millainen aasi! Me
+vihasimme häntä sydämemme pohjasta kaikki kolme -- niin, sen me teimme.
+
+Ollessamme päivällislevolla alhaalla niityllä olevan pihlajan varjossa
+juosta hölkytti luoksemme poika Svartliesta. Kavahdimme jälleen
+pystyyn. Hänellä oli mukanaan kirje.
+
+"Menemme katsomaan tukkien laskua. Tahtovatko my ladies tulla mukaan?
+Kello neljä tiellä, joka on hyvin jyrkkää. Jim."
+
+Tunsimme varsin hyvin tapaamispaikan. Se oli polku, joka vei asutuille
+seuduille. Aaste-tupa oli näet pienessä syrjälaaksossa; kauempana
+pohjoisessa oli itse päälaakso, missä virta vaahtosi valtavina koskina
+ja missä tukkeja uitettiin.
+
+Oli sanomattoman lämmin. Ilma metsässä ei liikahtanutkaan
+mastonkorkuisten kuusien alla. Tie oli liukas punaisenruskeista
+neulasista, matta kauempana metsässä, niin pitkälle kuin silmä kantoi,
+oli rehevää ja paksua mustikanvartta ja varret aivan sinisenään
+mustikkaa -- kaupunkilaiset eivät aavistakaan, että saattaa olla niin
+suuria mustikoita.
+
+Saavuttuamme vihdoin yhtymäpaikalle seisoi Jim jo siellä ratsu ja
+poika rinnallaan, ja ratsun seljässä miss Lowell -- näin kaksi
+samppanjapulloa korissa, satulan vieressä.
+
+Miss Lowell ei edes koettanutkaan olla ystävällinen ja kohtelias. Hänen
+tervehdyksensä oli mahdollisimman niukka, hän tuijotti silmät suurina
+eikä sanonut sanaakaan.
+
+Jim näytti nololta, mutta oli kauhean kohtelias. Olimmehan jo tottuneet
+siihen, ettei hän ollut kaltaisensa toisten läsnäollessa. Oli ikäänkuin
+jokin asia olisi häntä painostanut toisten seurassa, mutta kun hän oli
+meidän kerallamme tuvassa, oli painostus poissa.
+
+Kulkue läksi liikkeelle, hevonen ja miss Lowell ja samppanja
+etumaisina; poika talutti hevosta suitsista ja Jim oli pitelevinään
+jalustimista; me kolme tulimme peräkkäin takana. Tästä näytti tulevan
+hilpeä retki! Kukaan ei puhunut sanaakaan.
+
+-- Hyvin paljo tukki joessa, -- sanoi Jim, -- hyvin kumma nähdä, kun
+tukit lähte.
+
+-- Niin, -- sanoimme me, -- se on hauskaa.
+
+Kuljimme kulkemistamme. Kuumuus yltyi yltymistään, mikäli metsä harveni
+ja lähenimme asuttuja seutuja. Kuusikko oli loppunut -- kuljimme
+kapeita karjapolkuja pähkinä- ja leppämetsässä; kaukaa lepikosta kuului
+väliin lehmänkellon uninen kilahdus.
+
+-- Onkohan vielä pitkä matka? -- kysyi Dorthe, -- en jaksa enää astua
+edemmäksi.
+
+-- Tosiaankin, etköhän saisi ratsastaa, -- sanoin minä; -- kysyn
+Jimiltä.
+
+-- Älä, -- sanoi Dorthe, -- älä millään muotoa.
+
+Luonnollisesti minä sanoin Jimille. Ja Jim näytti säikähtyneeltä, mutta
+kysyi sitten kauniisti ja kohteliaasti miss Lowellilta, eikö miss
+Dorothy saisi hieman ratsastaa -- hän oli niin väsynyt.
+
+Mutta siinä hän erehtyi pahasti. Miss Lowell tuijotti suoraan eteensä
+ja sanoi, että hänkin oli väsynyt; hän ei tosiaankaan jaksanut laskea
+jalkaansa tämän maan kauhistaville kujille.
+
+Dorthen lempeät samettisilmät näyttivät onnettomilta: -- Uh, miten
+ikävää, että hän kysyi missiltä --
+
+Miss Lowell ei ollut koko aikana puhunut meille. Aloimme katua, että
+olimme tulleet mukaan. Mutta sitähän emme tahtoneet sanoa Jimille.
+
+Vihdoinkin olimme asutuilla seuduilla ja saimme jättää kiviset,
+likaiset karjapolut.
+
+Tässä riippakoivut alkoivat. Pitkin kapeaa kylätietä lakaisivat niiden
+pitkät, huojuvat lehdet kiviaitausta, missä kasvoi orjanruusupensaita.
+
+Ja tuolta kuului kosken kohina. Yhä voimakkaampana ja voimakkaampana --
+me tunsimme sen vilpoisen tuulahduksen.
+
+Sitten tie kulki virran vartta, joka soljui leveänä ja mahtavana
+pitkissä, keltaisenvalkeissa juovissa ja muodostaen korkealle kuohuvia
+könkäitä, kihisi ja kohisi niin kovaa, että meidän täytyi huutaa
+kuullaksemme toistemme puhetta.
+
+Ja siinä tuli suihku suihkun jälkeen räiskyttäen päällemme jääkylmiä
+pisaroita --
+
+Mutta rannan vieressä virta vieri mustankirkkaana ja hiljaa muodostaen
+tyveniä poukamia ja suvantoja. Kävi rytinä ja ryske, kun tukit koskea
+alas karkelivat. Rannalla ja suvannossa oli väylältään vierähtäneitä
+valtavia hirsiä, jotka keinuivat ja natisivat.
+
+Oi, miten virran raitis henki tuntui virkistävältä!
+
+Edempänä alhaalla olivat tukit kasautuneet keskelle virtaa. Pitkin ja
+poikin, päällekkäin monen metrin korkeudelta, oli suuria mastopuita
+puristunut toisiaan vasten, ja tukkikasojen kahden puolen vaahtosi ja
+pauhasi virta -- ja vähän alempana suuri koski, jonka mustankirkkaasta
+putouksesta valkea vaahto kuohui korkealle.
+
+Alhaalla jääkylmässä virrassa -- sehän tuli suoraan tunturin
+ikuisesta lumesta ja jäästä -- kulki neljä miestä irroittamassa
+yhteenkasaantuneita tukkeja. He seisoivat virrassa, vedessä
+vyötäisiään myöten -- kumma etteivät saaneet vatsatulehdusta siinä
+silmänräpäyksessä.
+
+Miten reippaita he olivatkaan! Tyyninä ja levollisina he kahlasivat
+tuntikausia jääkylmässä vedessä irroitellen raskaita tukkeja ikäänkuin
+se olisi ollut oikein hupaisaa ja hauskaa työtä, jota ei tarvinnut
+ollenkaan kiiruhtaa.
+
+Väliin heidän täytyi hakata suurilla kirveillä saadakseen irti tukin,
+joka oli kääntynyt poikkipäin. Ja kun monta suurehkoa tukkia irtaantui
+samalla kertaa, niin oli nopeasti päästävä pois, sillä jos tukki veti
+jonkun mukanaan, niin silloin hän suistui kosken kuohuihin.
+
+Istuimme henkeä pidättäen alhaalla joen äyräällä ja katselimme tarkasti
+koko ajan vanhahkoa miestä, jolla oli punaisenruskea paita.
+
+Mitään järkähtämättömämpää ja turvallisempaa emme koskaan olleet
+nähneet. Hänen otteensa tuntui, koskaan hän ei erehtynyt. Jännitys
+kasvoi mikäli kasa irtaantui ja tukit läjittäin syöksyivät alas.
+
+Huusimme jännityksestä siinä istuessamme. Jim oli aivan haltioissaan.
+
+-- En ole koska nähny sellaine -- minä ihaile -- ne ei pelkä kuolema --
+se oli aivan liki -- ne kaikki olla tyyni -- ah, miten minä ihaile! --
+
+Mutta miss Lowell ei hiiskahtanutkaan -- olisin halunnut tietää, pitikö
+hän noita, jotka kahlasivat jäisessä vedessä, kolmen metrin päässä
+kuolemasta, ihmisinä, kuten hänkin, istuessaan tuossa sinisessä crêpe
+de chine-hameessaan!
+
+Äkkiä Jim kavahti pystyyn: -- Minä anta heille raha -- paljo raha --
+hän otti esille lompakkonsa ja kohotti siitä setelikimpun.
+
+Mutta se oli minusta ihmeellistä. -- Miksi tahdotte antaa heille rahaa?
+-- sanoin minä; -- eiväthän he ole pyytäneet mitään rahoja -- he eivät
+varmaankaan tarvitse -- en luule, että he pitäisivät siitä --
+
+Jim tuijotti minuun pari sekuntia, hänen kauniit kasvonsa punehtuivat:
+-- Anteksi paljo, -- sanoi hän, -- minä luule, minä teke mielellä --
+minä ei tunne ihmise täällä -- ja hän pisti suuren setelikimpun takasin
+lompakkoonsa. Pitkän aikaa hän oli ääneti ja nolona.
+
+-- Mutta minä anta heille samppanja -- eikö tosi, -- hänen katseensa
+kirkastui jälleen.
+
+Me kavahdimme pystyyn kaikkityyni. Heidän piti saada samppanjaa
+kaikkien neljän miehen, jotka olivat virrassa. Me huusimme ja
+hoilasimme, heilutimme samppanjapulloa ja huusimme halki virran pauhun:
+-- Tulkaa maihin saamaan samppanjaa!
+
+Vihdoinkin he ymmärsivät. Saatoimme nähdä, että he harkitsivat
+keskenään, tulisivatko he.
+
+Ajatelkaapa, tuossa he tulivat! Tulivat kahlaten maihin, kädessä suuret
+keksinsä ja kirveensä. Jim säteili, hän meni vastaan samppanja ja lasit
+kädessään.
+
+-- Minä olla englantilainen, ei puhu hyvin norja -- mutta minä ihaile
+teitä -- tahtoko tehdä minulle se ilo juoda samppanja?
+
+Joka mies otti lakin päästään seisoessaan likomärissä sarkahousuissaan:
+-- Maljanne -- sanoivat he hyvin vakavina ja joivat lasit pohjaan --
+kiitos, se oli hyvää --
+
+Jim kaasi toiset lasit. -- Maljanne, -- sanoivat he yhtä vakavina, ja
+lasit tyhjennettiin pohjaan asti.
+
+-- Eikö työnne ole vaarallista? -- sanoin minä.
+
+-- No ei, ei, kun on varovainen, -- vastasi se, jolla oli
+punaisenruskea paita.
+
+-- Mutta eikö siellä ole kylmä?
+
+-- Tiedät, että on kylmä --
+
+-- Entä jos menisitte kosken mukana --
+
+-- Niin, silloin olisi kuolema edessä, -- vastasi hän levollisesti.
+
+Kiitos ja kunnia, he eivät tahtoneet maistaa kahta lasia enempää, ja
+sitten he jälleen kahlasivat jokeen --
+
+Mutta nyt me olimme tulleet iloisiksi -- me hyppelimme ja karkelimme
+rantaan ajautuneilla hirsillä ja virran kivillä, jotka olivat liukkaat
+ja vaahdosta kosteat.
+
+Miss Lowell tahtoi myöskin olla mukana. Ah, -- kuinka kömpelösti hän
+hyppikään! Hän kohotteli molempia käsivarsiaan ikäänkuin olisi tahtonut
+lentää, ja sitten kauhean kömpelö loikkaus!
+
+Jim hyppi kuin västäräkki -- me nauroimme niin että sen eroitti
+putouksenkin pauhusta -- huusimme toisillemme ja koetimme pysyä
+tasapainossa kivillä.
+
+Äkkiä miss Lowell kirkaisi. Hänen jalkansa oli tarttunut kahden kiven
+väliin. Eikä ollut mitään mahdollisuutta saada sitä irti.
+
+Ei, hän oli liian kömpelö sellaiseen. Me vedimme ja kiskoimme häntä,
+ja hän kirkui ja valitti englanniksi. Vihdoin me saimme hänen jalkansa
+kengästä, ja vihdoin pääsi vapaaksi kapea, sinisilkkisukkainen jalka.
+
+Mutta olettekos kuulleet kummempaa, silloin hän ei saattanutkaan seisoa
+jalallaan. Hauska tilanne sekä hänelle että meille -- joka puolelta
+monen tunnin matka ihmisten ilmoille. Meillähän oli kaikeksi onneksi
+ratsuhevonen, mutta sittenkin.
+
+Jalka turposi kauheasti, hän heittäytyi pitkin pituuttaan heinikkoon ja
+nyyhkytti.
+
+Niin ikävä kuin hän oli kaiken aikaa ollutkin, säälitti hän kuitenkin
+minua kauheasti levätessään maassa koristeltuna ja itkettyneenä.
+
+Minä keksin, että me ottaisimme nenäliinamme ja asettaisimme jalalle
+kylmän kääreen. Kylmää vettähän meillä oli riittävästi. Laitoimme niin,
+että hän vain sai levätä ja lakkaamatta vaihtaa kääreitä. Jim tekin
+kaiken mitä minä pyysin hänen tekemään.
+
+-- Te on taitava -- minä ihaile kaikke tässä maassa, -- sanoi Jim.
+
+Miss lepäsi katsoen meitä suurilla liikkumattomilla silmillään, mutta
+ei sanonut sanaakaan. Antoi meidän vain tehdä mitä tahdoimme.
+
+Virrassa hyörineet miehet olivat menneet matkoihinsa, aurinko oli
+vaipunut lännen korkeiden tunturien taakse, kylmä henkäys tuntui virran
+äyräälle, oli kuin virran pauhu ja könkäistä ja koskista kuuluva natina
+ja jyrinä olisi kaikunut voimakkaampana illan hämärässä.
+
+On hauskaa tuottaa hyötyä. Minä tahdon tulla maailmassa kauhean
+hyödylliseksi ihmiseksi. -- Sen tiedän nyt.
+
+Repäisin kahtia lautasliinan, johon korissa olevat lasit olivat
+kiedotut, ja asetin kääreen jalalle -- minusta tuntui kuin olisin
+tehnyt erinomaisen hyvin, mutta saattoihan myöskin olla mahdollista,
+että tein rutihullusti.
+
+Suurella vaivalla me saimme hänet hevosen selkään; korin, jossa
+oli ollut samppanjaa, me ripustimme siten, että hän saattoi nojata
+jalkaansa siihen -- ja niinpä lähdettiin pitkin rinnettä jälleen.
+
+Hän valitteli ja itki, mutta me kuljimme kaikki kolme hänen ympärillään
+ja lohdutimme häntä. Dorthe poimi hänelle vattuja ja oli herttainen
+ojentaessaan ne hänelle.
+
+Jim kuiskasi minulle:
+
+-- Sano koko ajan -- te oli kolme hyvä keiju -- ja minä hyvin
+onnellinen -- kun kohtasi keijut. -- Ja hän nauroi minulle.
+
+Yhä kiltimmiksi me tulimme miss Lowellille, saatattekos ymmärtää,
+sillä on todellakin suloista saada hyvän keijun ja hengettären nimi.
+Vaikkakin keiju on jokin, josta ei kuule puhuttavan täällä Norjassa --
+mutta Englannissa kai ollaan paljon tekemisissä niiden kanssa -- niin
+ainakin Jimin puheesta voi päättää. Sellaisistahan kirjoitetaan myöskin
+kaikissa englantilaisissa lastenkirjoissa.
+
+Metsässä oli hämärää; kello oli yksitoista ennenkuin olimme ehtineet
+ylös -- mutta emme kuitenkaan olleet kovin väsyneitä senvuoksi, että
+vain ajattelimme, miten saisimme miss Lowellin olon mukavimmaksi.
+
+Ajatelkaapas! Erotessamme hän ojensi meille kapean, pitkän kätensä ja
+sanoi: -- Kiitän teitä suuresti. -- Ja se oli todellakin suurenmoista
+hänen menettelykseen, joka oli ennen moisella tavalla käyttäytynyt.
+
+Muuten olen iloinen siitä, että hän sai meistä hyvän käsityksen sen
+vuoksi, että olemme norjalaisia.
+
+Myöhempinä aikoina olen kauheasti ihastunut meidän maahamme.
+
+
+
+
+XV.
+
+
+Istuimme kaikki kolme mäellä pihlajan alla tuijottaen Jimiin. Suuret
+ajelehtavat pilvet heittivät pehmeitä, sinisiä varjojaan tuntureille.
+Kaukaa, kaukaa alhaalta me kuulimme niittokoneen rätinän.
+
+-- Hyvin kauhea suru, -- sanoi Jim hengästyneenä, -- mutta me mene
+kaikki koti tänä.
+
+-- Menette kotiin --?
+
+-- Niin, Englantiin kaikkityyni -- miss Lowellin jalka hyvin huono --
+minu täti kauhe pelkä, tahto heti lähte --
+
+-- Matkustatteko tekin --
+
+-- Matkustan -- minu isä väsy lohi nyt -- ei enä lohi koski -- ja me
+mene kaikki --
+
+Me kimposimme pystyyn kaikki kolme. -- Miten kauhean ikävää --
+
+-- Niin, paljo, paljo ikävä jättä Aaste-tupa ainia, -- hän seisoi
+katsoen eteensä; -- minä ei koska ajatellu, että sellainen paikka kuin
+tämä oli -- hän teki voimakkaan liikkeen käsivarrellaan ja viittasi
+sinisiin tuntureihin, jotka kohosivat niin kauneina, niin kauneina
+taivasta vasten -- allamme olevaan kauniiseen seutuun -- ja samalla
+meihin kaikkiin kolmeen.
+
+Tuijotimme kaikin ilmaan, mutta minä en ainakaan ajatellut tuntureita
+enkä liiteleviä pilviä. Ja luulenpa totisesti, etteivät toisetkaan sitä
+tehneet. Dorthe oli tullut tulipunaiseksi.
+
+Oliko kaikki se hauskuus, jota olimme nauttineet Jimin keralla, jo
+mennyttä -- ainiaaksi!
+
+Emme keksineet sanoja --
+
+Jim laskeutui mäenrinteelle meidän väliimme -- hän lepäsi käsi poskella
+nojaten kyynärpäänsä Dorthen hameeseen, joka oli levällään heinikossa.
+
+-- Jim, -- sanoin minä äkkiä -- ettekö te oikeastaan ole loordi?
+
+Hän nauroi omalla hauskalla tavallaan.
+
+-- Ah, te hauska, kun kysy niin --
+
+-- Niin, mutta ettekö te ole?
+
+-- En vielä -- ja kenties en koska -- isäni veli on lordi Armstrong --
+ja jos minä itse elä kaua, minä kenties peri arvonimi -- mutta minä ei
+välitä nyt muu kuin Aaste-tupa --
+
+Äkkiä hän laski päänsä Dorthen syliin -- Dorthe punastui jälleen
+pehmeitä, ruskeita hiuksiaan myöten -- ja sitten Jim alkoi laulaa.
+Jotakin matkustamisesta -- "far -- far away --"
+
+Vihdoin se joka lauloi oli far -- far away -- oli kuoleman porttien
+toisella puolella.
+
+Oli jotakin liikuttavaa ja valittavaa tavassa, jolla hän lauloi pää
+Dorthen sylissä.
+
+-- Teidän täytyy tulla takaisin, Jim, -- sanoin minä, -- tänne meidän
+luoksemme.
+
+-- Luonnollisesti minä tulla takaisin, -- sanoi hän päättäväisenä, --
+mutta kauan, kauan ennekuin Jim saatta tulla.
+
+-- Kuinka kauan?
+
+-- Minä mene hyvin pian Intiaan ja ole siellä kaua -- kenties kolme,
+kenties viisi vuosi.
+
+Ah, viisi vuotta, sehän oli ikuisuus eteenpäin ajatellen!
+
+-- Minä ei koska enne ymmärtäny -- ihmine ei tarvis enempä olla
+onnelline -- ah, niin onnelline, -- jatkoi Jim.
+
+Kukaan meistä ei puhunut; minä nyhtäisin heinänkorren ja heitin sen
+pois jälleen.
+
+Jim nousi nopeasti: -- Minä on täällä liian kaua -- minä juokse pian
+koti.
+
+-- Ettekö tule enää tänne? -- sanoin minä.
+
+-- Jos voin -- minä tulla tänä ilta --
+
+Hän tarttui meitä jokaista kolmea käteen, sitä hän ei ollut milloinkaan
+ennen tehnyt -- heilutti sitten kädellään monta kertaa ja katosi
+nopeasti metsään.
+
+Dorthe ei ollut koko aikana sanonut sanaakaan. Hän istui kädet polvilla
+tuijottaen ulos, mutta hänen silmänsä loistivat.
+
+Ah, miten kauhean alakuloista kaikki oli. Vanhat ihmisethän sanoivat
+aina, että kaikki on katoavaista, mutta sitä ei uskottu -- tuntui kuin
+itse aina olisi poikkeus.
+
+Kaikkien ihmisten tulee esimerkiksi kuolla. Kuitenkin oli aivan
+mahdotonta ajatella, että itsekin kuolisi.
+
+Uh, koko elämähän oli niin alakuloista. Oli myöskin alakuloista istua
+katsellen yli tämän vihreän laakson, jossa oli peltotilkkuja ja
+harmaita tupia. Köyhä, syrjäinen, kätkössä oleva seutu.
+
+Illalla poika tuli juosten Svartliesta ja toi mukanaan Jimin kirjeen.
+Päällekirjoitus oli Dorthelle.
+
+Luonnollisesti me tahdoimme sen lukea, mutta Dorthe painoi kirjeen
+rinnalleen, ja molemmat ruskeat, hennot kätösensä sen päälle ja katsoi
+meitä samettisilmillään, sanoen:
+
+-- Älkää pyytäkö minulta sitä.
+
+Hän läksi heti. Hänen tuli tavata Jim viimeisen kerran "Ensimäisen
+näkemisen makeudessa".
+
+Susanna ja minä emme puhuneet paljoa, istuessamme yksin. Saattoihan
+olla mahdollista, että ajattelimme samaa, mutta emme sitä sanoneet.
+
+Minä puolestani ajattelin vain sitä, että surullisinta maailmassa oli
+se, että me istuimme täällä yksin, kenenkään meistä välittämättä --
+aivan niin oikealla tavalla kuin Jim välitti varmaan Dorthesta.
+
+Huu, ilma oli jo kylmää -- tunturit olivat sinä iltana niin jyrkästi
+tummansiniset. Ne näyttivät olevan niin lähellä meitä.
+
+Itse asiassa tunturit sittenkin olivat synkkiä --
+
+
+
+
+XVI.
+
+
+Laskettuamme illalla levolle sanoi Dorthe äkkiä:
+
+-- Teidän täytyy luvata minulle, ett'ette puhu kenellekään ihmiselle --
+mutta ajatelkaas, Jim ja minä olemme kihloissa --
+
+-- Oletko hullu! -- pääsi minulta.
+
+-- Rakkaani, senhän saatoimme ymmärtää, -- tuli Susannalta alasängystä.
+
+-- Saatoitteko todellakin ymmärtää sen? -- sanoi Dorthe.
+
+-- Ei, mutta kerro -- oletko hirveän iloinen -- kuinka se kävi -- mitä
+hän sanoi -- oletko suudellut häntä? -- minä utelin.
+
+Dorthe lepäsi kädet niskan alla ja tuijotti Aaste-tuvan harmaaseen,
+ikivanhaan kattoon ja ainoastaan hymyili.
+
+-- Kerro, mitä hän sanoi, -- ahdistin minä.
+
+-- En.
+
+-- Onko hänellä sisaruksia?
+
+-- Ei, ja hänen äitinsä on kuollut.
+
+-- Kertoiko hän sinulle muuten paljon itsestään?
+
+-- Kertoi, kaikkityyni -- hän on vain käynyt koulua ja opiskellut ja
+kasvanut äärettömässä pakossa, ja isä on jäykkä ja ankara.
+
+-- Niin, senhän me näimme, -- lisäsin minä.
+
+-- Hänellä ei ole ollut ikänään niin hauskaa kuin täällä, -- jatkoi
+Dorthe; -- milloinkaan hän ei ole ollut niin vapaa --
+
+-- Ajatelkaa -- tällaistahan meillä on melkein aina, -- lisäsin minä
+taaskin; -- uh, miten ilkeää mahtaa olla asua ulkomailla --
+
+-- Hän menee intialaiseen armeijaan, -- sanoi Dorthe.
+
+-- Suuri taivas, aivan kuin Kiplingin romaaneissa! -- sanoin minä.
+
+-- Onko hän kauhean rikas? -- tuli jälleen alasängystä.
+
+-- Sitä en tiedä.
+
+-- Eikö hän sanonut siitä sanaakaan? -- kysyi Susanna hämmästyneenä.
+
+-- Ei, sitä hän ei tehnyt, sitähän hänen ei tarvinnut kertoa; on aivan
+sama, olipa hän rikas tahi ei.
+
+-- Julkaistaanko se pian? -- kysyi Susanna jälleen.
+
+-- Ei -- me ainoastaan odotamme toisiamme.
+
+-- Kuinka kauan? -- sanoi Susanna.
+
+-- Viisi vuotta --
+
+Pysähdys.
+
+-- Herrat unohtavat kyllä pian, niin sanovat kaikki, -- sanoi Susanna.
+
+-- Oh, Jim ei unohda, -- sanoi Dorthe.
+
+-- Ajatelkaapa, viisi vuotta, -- sanoin minä. Se oli sellainen
+ikuisuus, että sitä tuskin saattoi ajatella.
+
+Vaikkakin minä olin tuntevinani Jimin niin hyvin, niin minulla oli
+kuitenkin melkoinen joukko asioita kyseltävänä. En tiedä, kuinka
+asianlaita on, mutta kun ihmiset menevät kihloihin, niin he ovat kuin
+olisivat uusia.
+
+-- Nyt minä olen elänyt seitsemäntoista vuotta, -- sanoi Dorthe, -- ja
+Jimiä olen tavannut seitsemäntoista kertaa --
+
+-- Paljoa useammin, -- keskeytin minä.
+
+-- En, minä olen laskenut, -- sanoi Dorthe jälleen, -- ja ne
+seitsemäntoista kertaa ovat enempi kuin kaikki seitsemäntoista vuotta
+yhteensä.
+
+Voi, miten ihmeellistä! Niin ihmeellisen merkillistä mahtaa olla
+kihloissa oleminen -- melkein sellaista, että tuskin saattaisi elää.
+
+Taivas oli pilvistä harmaa, ja usva peitti seuraavana päivänä laaksot
+-- se liiteli pieninä kuontaloina sinisillä tuntureilla.
+
+Aaste-tuvassa oli tullut hieman alakuloista -- sehän oli vain vanha,
+harmaa mökki etäällä syrjäseudussa.
+
+Ei kannattanut enää vähääkään pestä pöytiä ja penkkejä ja saada niitä
+häikäisevän valkoisiksi. Eikä koristaa takkaa koivunoksilla.
+
+Uh, itse asiassahan me olimme hyvin yksinäisiä täällä mökissä. Ei
+ollut kulunut edes päivääkään Jimin matkustamisesta -- mutta oli niin
+autiota, oli kuin meillä ei enää olisi ollut mitään odotettavaa.
+
+-- Entä Finn? -- sanoi Dorthe äkkiä; -- olihan puhe, että hän tulisi
+tänne kolmen viikon kuluttua.
+
+Ajatelkaapa, Finnin olin melkein unohtanut; hänessä nyt sitäpaitsi ei
+ollut mitään odottamista -- minun mielestäni.
+
+Matti oli mennyt postia noutamaan eikä tuntunut tulevan koskaan
+takaisin. Olen tosin unohtanut kertoa, että Mari on lähetetty pois jo
+kauhean kauan sitten; on jo varmaankin kulunut viikko siitä, kun Matti
+meni hänen kanssaan Opstadiin kysymään, saiko tyttö olla siellä sen
+ajan kun hän oli meidän palveluksessamme.
+
+Päivä kulki kuin ryömien eteenpäin.
+
+-- Onko teillä halua vielä olla täällä? -- sanoin minä äkkiä.
+
+-- Minä olen väsynyt täälläoloon, -- sanoi Susanna.
+
+-- En tiedä, mutta minusta on kuin olisin täällä lähempänä Jimiä, --
+sanoi Dorthe.
+
+Päätimme panna varhain nukkumaan, sillä meillä ei todellakaan ollut
+mitään tekemistä. Postissahan ei myöskään tullut niin mitään hauskaa --
+ihmiset unohtivat nyt meidät kokonaan.
+
+Olimme juuri lukinneet oven ja alkaneet riisuutua.
+
+-- Ts, -- sanoin minä, -- joku on ulkona --
+
+Kuuntelimme suut auki. Joku sipsutti heinikossa.
+
+Pyhimysten nimessä, kuka siellä saattoi olla? Muutamia hetkiä kului, me
+pukeuduimme nopeasti.
+
+Entä jos siellä oli joku kulkuri.
+
+-- Ha lia ha -- ha lia ha, -- kuului laulua ovenraosta.
+
+-- Se on Jim, -- huusimme me kaikki ja hyökkäsimme ulos.
+
+Siinä hän seisoi kynnyskivellä ilmi elävänä ruskeassa puvussaan.
+Ajatelkaapa, hän ja Dorthe syöksyivät suoraa päätä toistensa syliin,
+vaikka me olimme näkemässä!
+
+-- Mutta mitä, oletteko täällä -- mutta kertokaa -- miten ihmeessä --
+
+Ja Jim nauroi säteilevänä: -- Minä hyvin viekas -- ja hyvin iloinen nyt
+-- me ole hotellissa -- laaksossa -- etäällä alhaalla, miss Lowell ei
+siedä jalka vuoksi aja enempä -- minä ei sano mitä -- ei yhtä sana --
+mutta otta hevonen ja aja tänne -- ja olla Aaste-tupa kaksi tunti -- ja
+mennä pois jälle -- eikä kuka aavista, missä minä ollut -- ha haa --
+minä hyvin iloine --
+
+-- Ettekö aio kertoa olleenne täällä?
+
+Hän asetti etusormensa suunsa eteen: -- Oi, en -- minu suu hyvi kiinni
+-- nyt me pitä hyvi hauska hetki, sitte minä lähte --
+
+Oli hirveän hauskaa. Me sytytimme suuren valkean takkaan, niin että se
+loisti kauas pimeään yöhön. Sillä sumu oli ohentunut, sininen harso
+verhosi tunturit, sinervä usva kattoi laaksot, mutta kaukana lounaassa
+kohosi metsän reunasta täysi punainen kuu harmaankelmeällä taivaalla.
+
+Luulen että me lauloimme koko yön. Olimme ulkona ja olimme sisällä --
+kuu kohosi kohoamistaan ja tuli keltaiseksi, ja tunturit tummenivat,
+ja Jim lauloi noita pitkäveteisiä englantilaisia sävelmiä, jotka aina
+ovat samanlaisia; me joimme kahvia ja me kolme tuvassa olijaa lauloimme
+täyttä kurkkua yli tunturien:
+
+"Me tunnemme maan."
+
+Ja Jim sanoi: -- Jos minä karka kaikesta ja jää tänne.
+
+Mutta silloin me kaikki nauroimme.
+
+-- Talvella täällä on lunta kattoon asti, -- sanoin minä, -- eikä
+täällä ole polkua eikä tietä, ja lumi tuiskuaa -- tahtoisitteko silloin
+olla täällä?
+
+-- Oi, hyvin mieluista, -- nauroi Jim.
+
+-- Mutta silloin te olette Intiassa, missä aurinko teitä paahtaa --
+
+-- Mutta minä ajattele Aaste-tupa, -- sanoi Jim.
+
+Hevonen odotti häntä, kyytimies joi kahvia kanssamme. Täsmälleen kolme
+tuntia Jim oli viimeisellä kerralla Aaste-tuvassa.
+
+Me pidimme kaikki kolme rattaista kiinni ja saatoimme häntä metsätiellä.
+
+Mutta Jim piti kätensä Dorthen kädessä, joka oli rattaiden
+selkänojalla. Koko ajan hän puhui Dorthelle englantia, ainoa mitä minä
+ymmärsin oli "my darling" -- mutta sen hän sanoi monta kertaa.
+
+Sitten metsä tuli pikimustaksi, emmekä me uskaltaneet muuta kuin
+kääntyä takaisin. Ja Jim nousi ylös rattaissa ja huusi tummalta
+metsätieltä: -- Eläkä hyvin kaikki kolme, kunnes minä tule jälle.
+
+Oli niin kolkkoa saapuessamme jälleen Aaste-tupaan, tumma yö verhosi
+tunturit, takkavalkea loi hohdettaan kauas ruohoiselle mäenrinteelle.
+Tunturin yläpuolelta näkyi jo kapea päivänjuomu, joka ennusti
+auringonnousua.
+
+Dorthe istuutui pankolle ja itki haikeasti.
+
+-- Sellaista se on kun menee kihloihin, -- sanoi Susanna pisteliäästi;
+-- silloin tulevat surut --
+
+Sitten hän sanoi: -- Merkillistä, että sinun piti pyydystää tuollainen
+kultalintu täällä ylhäällä Aaste-tuvassa -- muuten tuo sormus, jonka
+hän on antanut sinulle, ei oikeastaan todista rikkautta. -- Ja Susanna
+kulki sinne tänne jäykkänä ja säännöllisin kasvonpiirtein ja puristi
+yhteen suupieliään.
+
+Näettekös miten ilkeiksi ihmiset tulevat, kun he ovat mustasukkaisia!
+
+
+
+
+XVII.
+
+
+Seuraavana iltana tämän rikasmuistoisen yön jälkeen tuli Finn Bolt.
+
+Hän seisoi pihalla laukku seljässä terävine pikku kasvoineen, emmekä me
+olleet huomanneet hänen tuloaan.
+
+Minusta Finn Bolt ei ollut vähääkään hauska, mutta oli hyvä, että hän
+tuli; olihan se kuitenkin vaihtelua.
+
+Hänellä ei muuten ole koskaan mitään lepoa. Aina hänen luisevien,
+kesakkoisten käsiensä pitää näperrellä jotakin -- aina hänellä on
+jotakin tekemistä. Ei tulisi esimerkiksi milloinkaan kysymykseen, että
+Finn lepäisi viisi minuuttia vihreällä rinteellä tuijottaen siniselle
+taivaalle tai istuisi hiljaa kahta minuuttia ja katselisi laaksoon ja
+olisi hieman surumielinen.
+
+Ei, kaukana siitä, sellainen hän ei ole.
+
+Niinpä hän oli tuskin ehtinyt saada laukkua seljästään ennenkuin jo
+tahtoi tahkota veitsiä. Hän oli näet ohimennen nähnyt vanhan tahkon
+navetan seinämällä, korkeiksi kasvaneiden viholaisten keskellä.
+
+Nytpä siis kaikki oli tahkottava. Hän tahkosi minun koruompelusakseni
+aivan naskaliksi -- ehdittyään olla ainoastaan kaksikymmentä minuuttia
+Aaste-tuvassa. Minä en sanonut hänelle saksista yhtään pahaa sanaa,
+mutta se tahkoaminen tuottaa minulle haittaa joka kerta kun niitä
+käytän. Meidän pöytäveitsemme -- meillä oli niitä neljä -- hän myöskin
+tahkosi, niin että saattaisimme niillä murhata kenet hyvänsä. Lopuksi
+hän oli melkein loukkaantunut siitä, ettei meillä enää ollut mitään
+tahkotuttamista -- hän seisoi navetan seinää vasten ja huusi: -- Kun
+teillä kerran on niin erinomaisen hyvä tilaisuus tahkotuttaa, niin on
+teidän sitä käytettävä --
+
+Sitten hän oli Aaste-tuvan katolla ja heitti alas turvetta, kiviä ja
+rojua, niin että korvissamme suhisi!
+
+-- Täällä tarvitaan järjestävää kättä! -- huusi hän katolta.
+
+Aaste-tuvan päädyssä oli luukku; luonnollisesti Finn luukkuun sitä
+tarkastamaan. -- Olisi sääli ottaa Matilta kaikki se komeus, jota hän
+nauttii navetan ylisillä, -- huusi hän; -- minä voin erinomaisen hyvin
+olla täällä yötä. -- Hän asetti navetanportaat luukun eteen ja kantoi
+sinne pari tukevaa heinärukoa. Siellä hän aikoi nukkua.
+
+-- Mutta kertokaa minulle, -- sanoi hän saatuaan heinät kaikella
+kunnialla ullakolle, -- miten ihmeessä olette saattaneet kestää täällä
+kokonaista kolme viikkoa yhtämittaa --
+
+-- Ah, täällä on ollut niin ihanaa, -- sanoin minä.
+
+-- Niin, jospa vaan tietäisit, -- sanoi Dorthe.
+
+-- Tietäisin mitä?
+
+-- Miten lumoavaa täällä on ollut, -- sanoi Dorthe; hän punastui ja
+hymyili Susannalle ja minulle.
+
+-- Sanokaa minulle -- oh, sanokaa minulle -- mikä täällä oikeastaan
+lumoaa, -- pyysi Finn.
+
+-- Kerro siis, Dorthe, -- sanoin minä.
+
+-- Finn, kuuleppa -- niin, täytyyhän minun puhua se -- toisethan
+tietävät sen myöskin -- minä olen täällä mennyt kihloihin --
+
+-- Mennyt kihloihin täällä -- kenen kanssa, tuhat tulimmaista -- en näe
+täällä mitään muuta kuin metsän ja Maailman Matin --
+
+Silloin me kerroimme kaikkityyni. -- Jimin tapaamisesta, hänen
+isästään, joka kalasti Mustastavirrasta ja oli melkein loordi -- miten
+ihastuttava Jim oli -- paljoa viehättävämpi kuin kaikki Norjan herrat
+-- viime yönä hän oli matkustanut Intiaan ja aikoi jäädä sinne viideksi
+vuodeksi.
+
+Kerrankin Finn istui paikoillaan kokonaista viisi minuuttia kuunnellen,
+ja hänen silmänsä pysyivät liikkumatta.
+
+-- Ja hänen kanssaan sinä olet mennyt kihloihin, -- tuli lopuksi.
+
+-- Hänen.
+
+-- Oletko aivan menettänyt sen vähäisenkin järkipahaisen, mitä sinulla
+on ollut? -- sanoi Finn jälleen. Niin sanovat veljet aina, heidän
+mielestään ei sisarilla koskaan ole mitään järkeä -- senhän tiedätte --
+
+Dorthe oli luonnollisesti siihen tottunut, sillä hän ei sanonut
+sanaakaan, tuijotti vain veljeensä ruskeilla samettisilmillään.
+
+-- Sepä oli hullunkurisinta mitä olen milloinkaan kuullut, -- jatkoi
+Finn; -- hän pysyy poissa viisi vuotta ja häntä sinä odotat -- ha haa --
+
+Dorthen kasvot nytkähtelivät, mutta hän ei sanonut vieläkään mitään.
+
+-- Kiitos, sellaisesta kesäkihlauksesta me emme välitä -- ja hän on
+lisäksi korkeaa englantilaista aatelia -- yhä parempaa ja parempaa! --
+
+-- Hän oli kauhean suloinen, -- sanoin minä.
+
+-- Hyvä Jumala -- miten päättömiä te olette kaikki kolme, -- sanoi Finn.
+
+-- Minä arvelin kyllä, ettei hän ollut mikään luotettava, -- sanoi
+Susanna.
+
+-- Sitä sinä et ole koskaan sanonut, -- kuohahdin minä.
+
+-- Mutta minä ajattelin sitä aina, -- sanoi Susanna ja puristi yhteen
+suupieliään.
+
+Mutta silloin Dorthe ei voinut enää itseään hillitä. Hän painoi pienet,
+ruskeat kätensä kasvoilleen ja nyyhkytti: -- Oi, sanokaapa mitä
+tahdotte -- aivan mitä tahdotte -- minä uskon Jimiin, minä odotan
+Jimiä --
+
+-- Hän ei ikinä palaa, -- sanoi Finn ja löi nyrkkinsä nurmeen, jolla
+istui -- englantilaiseen armeijaan kuuluva upseeri, joka jää Intiaan
+viideksi vuodeksi -- ja hän palaisi tänne sinun luoksesi, jonka hän on
+tavannut täällä Aaste-tuvassa -- hah haa! -- Hän kieri maassa nauraen.
+
+-- Minä lupasin odottaa, -- nyyhkytti Dorthe.
+
+-- "Mä kyllä ootan, kun lupasin sen", -- lausui Finn ivallisesti --
+niin, jos tahdot tuhota elämäsi, niin kulje sinä vain odottaen -- mutta
+tuossa tulee Maailman Matti, -- jatkoi hän, -- hänhän saattaa toisten
+puutteessa olla terveen järjen edustajana --
+
+Ennenkuin me ehdimme estää, sanoi Finn:
+
+-- Kuuleppa, Maailman Matti -- tämä pieni tytön tyllerö on mennyt
+kihloihin sen englantilaisen kanssa, joka asui täällä jossakin --
+hän on matkustanut Intiaan -- mutta viiden vuoden kuluttua hän palaa
+sydänkäpyään noutamaan -- niin hän on sanonut -- uskotko sinä hänen
+tulevan jälleen -- sano suoraan, hyvä herra.
+
+Maailman Matti sylkeä läiskähytti ensin pitkän ja ruskean suihkun,
+sitten hän nauroi koko ryppynaamallaan:
+
+-- No, sitähän minnäi, jotta yks' teistä se ol' sen henttu -- mut jos
+sanon suoraa sen mitä meinoon, se ei tule millonkaa takasi -- ei,
+niillä on liijan paljo rahhaa, tuollaisilla, ei ne piittoo muutamista
+kolikoista.
+
+-- Näin puhui Zarathustra -- kuuntele hänen sanojaan, -- lausui Finn.
+
+-- Ja onhan niitä tuollaisii tytönheilakkoja Intijassahii, -- Maailman
+Matti lähetti jälleen pitkän, ruskean säteen heinikkoon.
+
+Minä kavahdin Dorthen kaulaan. -- Älä välitä siitä, mitä nuo sanovat,
+Dorthe; me tunnemme Jimin, mutta eivät nuo.
+
+Ja siinä oli Aaste-tupa päivänpaisteessa ja varjossa, ja valkoiset,
+liitelevät pilvet heittivät pitkiä, pehmeitä värivivahduksiaan
+tuntureille -- pihlajissa, jotka varjostivat Aaste-tuvan kattoa, oli jo
+suuria, punaisia terttuja -- ne loistivat syvänsinistä taivasta vasten.
+
+Mutta seitsemäntoista vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen Dorthe lepäsi
+pitkin pituuttaan lyhyessä, vihreässä ruohikossa ja itki.
+
+Tietysti Jim tulee takaisin Dorthen luokse.
+
+Niin, ettekö tekin sitä usko?
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57997 ***
diff --git a/57997-8.txt b/57997-8.txt
deleted file mode 100644
index 011bbcf..0000000
--- a/57997-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,4347 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Kolme tyttöä tuntureilla, by Dikken
-Zwilgmeyer, Translated by Antti Rytkönen
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Kolme tyttöä tuntureilla
-
-
-Author: Dikken Zwilgmeyer
-
-
-
-Release Date: October 1, 2018  [eBook #57997]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KOLME TYTTÖÄ TUNTUREILLA***
-
-
-E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-
-
-KOLME TYTTÖÄ TUNTUREILLA
-
-Kirj.
-
-DIKKEN ZWILGMEYER
-
-Suomentanut
-
-Antti Rytkönen
-
-
-Kariston nuorisokirjoja N:o 5.
-
-
-
-
-
-
-Hämeenlinnassa,
-Arvi A. Karisto,
-1916.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Kuinkako tuumasta tuli tosi?
-
-Se kävi itse asiassa yhtä helposti kuin lapasien paikkaaminen
-kuutamossa.
-
-Olen uskonut ja uskon sallimukseen, sillä kaikki kävi aivan kuin
-ikivanhoista ajoista olisi määrätty niin käymään. Meille ratkaisu ei
-tosiaankaan tuottanut mitään vaikeuksia. Mutta isillämme ja äideillämme
-kyllä oli omat epäröimisensä.
-
-Olisiko nyt niin merkillistä, jos kolme nuorta tyttöä -- kyllin vanhoja
-lisäksi -- viettäisivät muutamia kesäviikkoja yksin tunturituvassa!
-
-Susanna oli todellakin kuukausi sitten täyttänyt kahdeksantoista
-vuotta, Dorthe oli seitsemäntoista vuoden ja kolmen kuukauden ja minä
-kuudentoista vuoden ja kahden kuukauden ikäinen. Jos olisimme olleet
-aivan nuoria, esimerkiksi viisitoista-vuotiaita, niin asianlaita
-luonnollisesti olisi ollut toinen, Nyt saatoimme kaikin puolin
-selviytyä erinomaisesti omin neuvoin.
-
-En kuolemaksenikaan olisi muistanut, kuka sen ajatuksen ensiksi keksi,
-Seikka oli vain se, että olimme rahapulassa. Olisimmehan mielellämme
-menneet tuntureille, kuten säätyläisperheet näin yleiseen viettävät
-kesäänsä, Mutta jos vain hiemankin tuntui tunturin tuulahdusta,
-alettiin heti puhua kalleudesta. Isä rypisti kulmakarvojaan ja sanoi
-"ei", kohta kun minä mitä varovimmin olin ruvennut vetämään virttä
--- kävelyretkistä, tunturi-ilmasta ja muusta sellaisesta. Ja äiti ei
-hiiskunut sanaakaan, mutta pudisti päätänsä.
-
-Sama oli asianlaita Boltin ja Jehningenin perheissä.
-
-Minulla on näet kaksi uutta parasta ystävää: Dorthe Bolt ja Susanna
-Jehningen.
-
-Dorthe sanoi suoraan: -- Pyh -- luuletko että meillä on varoja
-sellaiseen! -- Mutta Susanna ei tahdo koskaan myöntää, ettei heillä ole
-riittävästi rahaa. Hänen huulillaan on niin moni "jos" ja "mutta", kun
-sitävastoin me vain puhumme siitä, onko varoja vai eikö ole varoja.
-Tuo on sanomattoman tyhmää. Rahattomuus ei ole mikään häpeä. Juuri
-tästä meidän suloisesta kesästämmekin näkee, ettei ole hyvä omistaa
-paljon rahoja. Muutoinhan me kolme emme olisi koskaan joutuneet asumaan
-tunturitupaan. No niin, me juttelimme ja tarinoimme keskenämme kaiken
-kevättä tunturiretkistä ja jalkamatkoista ja niiden hauskuuksista.
-
-Susannalla ei ole sisaruksia, ei veljeä eikä sisarta, minkä varsin
-hyvin näkeekin siitä, että kaiken pitää hänen mukana ollessaan mennä
-kuin viivalla vetäen. Kun on paljon sisaruksia, ei juuri maksa vaivaa
-asettaa mitään ojennusnuoria. Dorthella on Finn-niminen veli. Hän
-on ylioppilas ja on saanut pienen apurahan hyönteisten tahi pikku
-matelijain kokoomista varten pohjoisesta. Hän ei ole erittäin hauska,
-mutta eipähän hänellä niin hupaisaa lienekään, kun lakkaamatta vain
-istuu suurennuslasiinsa tirkistäen.
-
-Finn Boltin piti niinmuodoin lähteä pohjoiseen, ja sitten hänen piti
-asua jossakin tuvassa.
-
-Kuullessamme tämän, heräsi eräässä meistä se huimaavan iloinen ajatus,
-että me yhtä hyvin kuin Finn Bolt saattaisimme vuokrata itsellemme
-mökin, hoitaa taloutemme ja pitää hirveän hauskaa.
-
-Siitä lähtien oli mökki jokapäiväinen puheenaiheemme. Mutta missä sen
-piti olla? Niin, se oli aivan samantekevä. Kun se vain oli Norjan
-tuntureilla, niin se sai olla missä hyvänsä. Yksinäistä ja kaunista
-siellä piti olla.
-
-Mutta kukaan meistä, paha kyllä, ei tuntenut ketään, joka olisi tiennyt
-jotakin tällaisista tuvista. Ilmoittaminen oli liian kallista -- siinä
-sitten oltiin.
-
-Sitten me kuljimme eräänä päivänä kadulla, kaikki kolme. Dorthe Bolt
-keskellä. Tummatukka, neliskulmaiset kasvot, suuri suu. Ei rahtuakaan
-kaunis, ja kuitenkin hän on kaunis. Hänessä on sitä mitä sanotaan
-tenhoamiskyvyksi. Se ilmenee ainoastaan siinä, että hän hymyilee
-kauhean kauniisti. On kuin Dorthe Bolt antaisi sille, jolle hän
-hymyilee, hauskan lahjan. On tosiaankin totta, että tuntuu siltä.
-
-Susanna on pitkä ja melkein komea. Hänellä on hyvin hienot kulmakarvat,
-kaikkityyni on sellaista kuin Susanna-nimiselle sopiikin, säännöllistä
-ja hienoa. Mutta kukaan ei tule iloiseksi, kun hän hymyää.
-
-Minuahan tunnette hieman. En ole rahtuakaan muuttunut. Kuulen että
-astun yhtä rumasti kuin aina olen tehnyt. Keinuen ja keikutellen. Mutta
-sen olen perinyt, sillä koko äidin suku astuu samalla tavalla. Ja
-silloinhan olisi kumma, jos minä kävelisin kauniisti.
-
-Siinä me siis astelimme.
-
-Ja siinä hän tuli, tunturiseudulta kotoisin oleva papintytär, kadun
-toisella puolella. Olimme käyneet hänen kanssaan oppikurssilla, mutta
-muutoin emme häntä tunteneet.
-
-Hänellä oli paksu, vahva tukka, joka peitti kokonaan korvat, ja
-keikarimainen hattu. Silmät olivat ihmeelliset, valppaat, hipiä
-likaisen tumma. Hän oli hienossa puvussa, mutta se ei hänelle
-soveltunut.
-
-Yhtäkkiä pisti päähäni ajatus: hän, joka on tuntureilta, tietää
-varmaankin jonkun tuvan!
-
-Hyökkäsimme kadun poikki hänen luokseen ja kävimme suoraan asiaan.
-
--- Eikö ylhäällä, siellä mistä olette kotoisin, ole halpaa mökkiä
-vuokrattavana?
-
--- Mökkiä -- mitä varten? -- Hän katsoi meihin jokaiseen valppailla
-silmillään.
-
--- Niin, me tahdomme vuokrata kesäksi mökin, me kolmisin.
-
--- Miksi niin? -- hän katsoi jälleen meitä kaikkia.
-
--- Huvin vuoksi, ymmärrättekös -- lähteäksemme tuntureille,
-päästäksemme pois kaupungista, -- luulen, että kaikki kolme sanoimme
-sen yht'aikaa.
-
--- Voiko sekin olla hauskaa, se?
-
--- Niin, tiedättekös --
-
--- Minusta on hauskempaa päästä pois sieltä kokonaan --
-
--- Päästä pois --
-
--- Niin, yksinäisestä, pimeästä metsästä ja synkiltä poluilta --
-
--- Mutta teidän kotinnehan on siellä, -- sanoin minä.
-
--- Uh, on --
-
--- Ettekö siis mene kesäksi kotiin?
-
--- Kyllä kai minun täytyy.
-
-Miten ilkeä hän oli!
-
--- Onko siellä ylhäällä koskia? -- kysyi Susanna.
-
--- Uh, on -- aivan pappilan vieressä -- sellaiset kosket ovat niin
-ryöppyisiä --
-
--- Ettekö ole ollenkaan ihastunut tuntureihin? -- sanoi Dorthe
-viattomasti.
-
--- En, se on varma, siellä on aivan kuin vankeudessa --
-
--- Hyvä ystävä, tuntureilla on kai vapaata --
-
--- Koreaakin vapautta!
-
--- Pidättekö kaupungista? -- kysyi Dorthe jälleen.
-
--- Pidän, täällä saattaa hengittää --
-
-Ja me tahdoimme tuntureille voidaksemme hengittää.
-
--- Mehän aiomme olla tuntureilla vain muutamia viikkoja, -- sanoi
-Susanna.
-
--- Ei, totta tosiaan, minä en tahtoisi hautautua sinne muutamiksi
-viikoiksikaan, -- sanoi hän; -- uh --
-
--- Ettekö tiedä mitään tupaa? -- tiedustin vihdoin.
-
--- En.
-
--- No, anteeksi, että hyökkäsimme kimppuunne.
-
--- Oh --
-
--- Hyvästi sitten.
-
--- Hyi, miten hän oli kuiva! -- sanoin minä.
-
--- Siinä määrin ilkeä! -- sanoi Susanna.
-
--- Aivan toivoton.
-
-Sitten me annoimme hänen mennä emmekä enää häntä ajatelleet.
-
-Mutta seuraavana päivänä minä tapasin jälleen papintyttären. Hänen
-levottomat, valppaat silmänsä huomasivat heti minut. Tällä kertaa hän
-puolestaan tuli viistoon kadun yli luokseni.
-
--- Minä ajattelin asiaa sitten, ja tiedän kuitenkin yhden tuvan --
-
--- Oi, onko se mahdollista?
-
--- Se on pappilan yläpuolella mäellä.
-
--- Se on viehättävää --
-
--- Niin, siellä on kaunista, mutta synkkäähän siellä aina on --
-
--- Kertokaa hieman siitä!
-
--- Siitä ei ole mitään kertomista, muuta kuin että se on siellä --
-siellä ei asu nyt ketään, torpaneukko, joka asui siinä, kuoli viime
-vuonna --
-
--- Kuka sen omistaa?
-
--- Siinä ei ole mitään omistamista -- muuten se varmaankin kuuluu
-Opstadin taloihin --
-
--- Mikä sen nimi on?
-
--- Me sanomme sitä Aaste-tuvaksi --
-
--- Se kuulostaa kauhean hauskalta!
-
-Hän nauroi: -- Hah, hah -- haa, arvelinkin, että te haluaisitte
-juuri sellaista mökkiä -- siunaa ja varjele, miten tyhmiä te olette.
-Hah-hah-haa --
-
--- Niin, mutta tehän sanoitte sen olevan kauniilla paikalla.
-
--- Kauniilla, niin -- niin, se on kauniilla sille, joka jaksaa katsella
-tuntureita --
-
--- Oi, kirjoittakaa isällenne, niin olette kiltti, ja kysykää saammeko
-vuokrata sen täksi kesäksi --
-
--- Saatanhan tuon tehdä -- muuten voitte aivan huoleti mennä sinne
-ilmankin --
-
--- Ei, oletteko hullu?
-
--- Häh!
-
--- Kirjoittakaa jo tänään --
-
--- Hah, hah, -- nauroi hän mennessään matkoihinsa.
-
-Hänpä oli vastenmielinen. Mutta eihän meillä ollut hänen kanssaan
-mitään muuta tekemistä, kun hän vain kirjoittaisi isälleen. En
-nähnytkään häntä sen enempää.
-
-Kuinka odotimmekaan sitä vastausta! Emmehän saattaneet puhua kotona
-sanaakaan ennenkuin Aaste-tupa niin sanoaksemme oli kourissamme.
-
-Olin varma, että siellä oli ihanaa, aivan sellaista kuin olimme
-itsellemme halunneetkin. Sanoihan tuo vastenmielinen olentokin,
-papintytär, että siellä oli viehättävää.
-
-Ah, minulla on kaikesta niin selvä mielikuva!
-
-Punaiseksi maalattu tupa -- valkoiset ikkunanpielet -- hauskat portaat,
-joilla istua -- tuoreet, vihannat niityt yltympärillä -- pieni,
-miellyttävä, tummanruskea, päivänpaahtama aitta -- metsä, joka hiljaa
-humisee -- metsä silmänkantaman laajuinen, kuin rajaton meri -- ja
-lumitunturi, joka kimaltaa päiväpaisteessa ja hohtaa kuutamossa kuin
-hopea.
-
-Juuri sellainen Aaste-tuvan piti olla -- ja sellainen se olikin, siitä
-olin aivan varma.
-
-Mutta kuitenkin -- joskus minulla oli yksityiset epäilyni siitä,
-soveltuisivatko Dorthe ja Susanna myöskin asumaan mökissä. He olivat
-kilttejä ja hauskoja, kun käveltiin ja tarinoitiin, mutta, mutta --
-
-Dorthe Boltin laita oli sellainen, että hän pelkäsi kaikkea. Hän
-löysi vaaroja joka asiassa. Hän oli aivan nerokas keksimään niitä.
-Hän pelkäsi esimerkiksi kauheasti koiria. Jos viaton koira lepäsi
-portailla, niin hän ei uskaltanut siitä nousta. Nähdessään kissan hän
-kirkasi, ja hevosiakin hän pelkäsi. Kohdatessaan hevosen, joka juoksi
-tavallista nopeammin, hän asettui jäykkänä sitä tuijottamaan, kunnes se
-oli mennyt ohi.
-
-Mutta luonnollisesti hän parantuisi päästyään tupaamme.
-
-Susannan laita oli toinen. Hän oli melkoisen oikullinen ja tahtoi että
-kaikki kävisi hänen ajatustensa mukaan. Jollemme täyttäneet juuri
-hänen tahtoaan, niin seurasi syvä hiljaisuus; ei sanaakaan, ainoastaan
-kaikkien taiteen sääntöjen mukainen loukkaantunut naama. Silloin hän
-saattoi olla varsin suututtava.
-
-Mutta he molemmathan tahtoivat niin kauhean mielellään tuntureille
-ja asua mökissä, niin että asian piti käydä erinomaisesti. Sillä he
-molemmat olivat joka tapauksessa varsin hauskoja.
-
-Tuleepa sitten isä eräänä päivänä kotiin konttorista -- silmälasit hän
-oli lykännyt otsalleen.
-
--- Mitä ihmettä tämä on? -- sanoi hän -- tässä on kirje pastori O:lta.
-Tyttäreni tahtoo vuokrata tuvan, sanoo hän; mitä kummaa sinä nyt olet
-keksinyt?
-
-Kavahdin pystyyn. -- Voi, onko se vihdoinkin tullut? Nyt saat kuulla,
-isä --
-
-Ja minä kerroin vinhaa vauhtia, miten kauheasti me olimme iloinneet
-siitä, että saisimme koko kesäajan pitää talouttamme yksinäisessä
-tuvassa -- kerroin Aaste-tuvasta, joka oli niin viehättävä, ja
-papintyttärestä, joka oli sitä niin ylistänyt --
-
--- Hullutuksia, -- sanoi isä ja katsoi äitiin.
-
--- Niin, en tiedä, -- alkoi äiti.
-
--- Äiti hyvä, -- huusin minä, sillä huomasin heti, että äitiin oli
-helpompi vaikuttaa.
-
--- Kuulkaamme mitä pastori sanoo, -- esitti äiti.
-
-No niin. Aaste-tupa oli saatavissa. Se kuului Opstadiin, pappi oli
-kirjoittanut Opstadin isännälle, ja hän oli vastannut, että he saivat,
-jos olivat siivoa väkeä, huoleti asua ilmaiseksi hänen pikku mökissään.
-
--- Ilmaiseksi. Kuule nyt, isä -- kuule, äiti -- ja siellä ylhäällä
-taitaa olla aivan ihmeellistä --
-
--- Niin, se on varmastikin viehättävä huvila, -- sanoi isä kuivasti.
-
--- Ei tee mitään, jos se on pieni, viheliäinen tupa, -- sanoi äiti;
--- heillehän tekee vain hyvää, että oppivat olemaan tyytyväisiä ja
-auttamaan itseään; mutta entäs vihaiset elukat --
-
--- Ja sitten ilkeät maankiertäjät, joita vetelehtää kaikkialla, --
-sanoi isä.
-
-Itsekseni ajattelin Dorthea ja kaikkia hänen kauhujaan.
-
--- Mutta minä olen niin hirveän väkevä, -- sanoin minä. -- Minä kyllä
-pidän huolen sekä häristä että maankiertäjistä -- tunnustelkaapa vaan
-minun käsivarsiani, miten vahvat ne ovat.
-
-Isä ei kiinnittänyt rahtuakaan huomiota minun vahvoihin käsivarsiini.
-
--- Niille tekisi kyllä hyvää sellainen ulkoilmaelämä, -- sanoi äiti.
-
--- Eikö sinulla tosiaankaan ole mitään väittämistä sellaista
-suunnitelmaa vastaan? -- sanoi isä, ja tällä kertaa hän katsoi äitiin
-silmälasiensa ylitse.
-
--- Meidän täytyy ajatella asiaa, -- sanoi äiti.
-
-Isä ja äiti ajattelivat ajattelemistaan, Boltin luona ajateltiin
-myöskin ja Jehningenin luona niinikään. Vaikkakin minä luulen, että
-siellä ajateltiin kaikkein vähimmän, sillä Susanna on sitä onnellista
-laatua, että hän saa luvan mihin hyvänsä, sen vuoksi että hän on
-ainoa lapsi, ja kaikki mitä hän tekee, on vanhempien mielestä niin
-erinomaisen hyvin tehtyä.
-
-Boltin luona painoi raskaana vaakalaudassa se seikka, että Finn Bolt
-päätettyään stipendimatkansa saattoi tulla Aaste-tupaan -- meidän ei
-siis tarvinnut olla yksin muuta kuin nipin napin kolme viikkoa.
-
-Sanalla sanoen -- juteltiin kauheasti puoleen ja toiseen -- äiti meni
-rouva Boltin luokse, ja rouva Bolt rouva Jehningenin luokse, ja niin
-juttua kesti kestämistään!
-
-Lopuksi asia ratkaistiin. Me saimme joka tapauksessa luvan. Hurjan
-iloisia me olimme kaikki kolme.
-
-Ja sitten alkoivat varustukset. Kaikki äidit tahtoivat, että meidän
-piti ottaa joukko tavaroita mukaamme -- makuuvaatteita, keittoastioita
-ja ruokaa.
-
-Me pyysimme päästä melkoista vähemmällä. Rakkaat ystävät -- mehän
-saatamme maata oljilla -- ja munia ja maitoa siellä kait oli yllin
-kyllin!
-
-Mutta ikkunanverhot me otimme mukaamme ja kirjattuja pikku liinoja ja
-kukkalaseja -- koko tuvan piti tuoksua vanamoille!
-
-
-
-
-II.
-
-
-Asemalla me olimme saaneet pienen vaaleanruskean ja pienen kellertävän
-hevosen kyytirattaineen. Niihin me kasasimme kaikki matkatavaramme,
-arkkumme, laatikkomme ja tyynymme; meidän piti istua kaiken kukkurana
--- ja lisänä oli vielä kaksi kookasta kyytimiestä.
-
-Dorthe teki muutamia pieniä vastaväitteitä, kun hänen piti nousta
-kuormaan. Toinen kyytimiehistä nosti hänet ylös -- näin hänen pitävän
-kiinni matkakorin rivasta -- ikäänkuin siitä olisi ollut apua. Mutta
-hän ei sanonut kuitenkaan mitään.
-
-Susanna ja Dorthe istuivat ensimäisillä rattailla vaaleanruskea
-edessään, minulla oli voikko ja suurempi kuorma. Miehet astelivat
-vieressä toinen käsi kuormassa ja toinen ohjaksissa.
-
-Suloinen ilma -- hopeankirkas ja vilpoisa.
-
--- Minnekkäs myö männää? -- kysyivät kyytimiehet.
-
--- Aaste-tupaan.
-
-He katsoivat toisiinsa. -- Onko se se Aasten pikku tupa Storliassa,
-pappilan pohjoispuolella?
-
--- Niin, juuri se, -- sanoimme me kaikki kolme.
-
-Miehet kakistelivat kurkkuaan ja sylkivät ojaan.
-
--- Vain niin, Männöövätkö niin hieno herrasväk' sinne?
-
--- Niin, me olemme siellä kesän.
-
--- Mut minä en tiijä piäsöökö sinne kärrillä ylös asti, -- sanoi toinen.
-
--- Eiköpähän tuonne piässe, kun aijaa hyvästi, -- sanoi toinen.
-
--- Onko sinne vaikea ajaa? -- sanoi Dorthe, -- ja minä kun istun
-kuormassa niin korkealla!
-
--- Sehän on vain hauskaa, että se on niin ylhäällä, -- sanoin minä, --
-sitähän me juuri tahdoimmekin.
-
--- Niin, mutta -- epäröi Dorthe kuormalta.
-
-Edessämme oli leveä viertotie tienviittoineen. Siitä aukeni laaja
-näköala yli laakson.
-
-Suuria, punaisiksi maalattuja taloja metsäisten tunturien varjossa.
-Riippakoivujen pitkät oksat kaareutuivat maantien yli, ja alhaalla
-laaksossa vieri virta muodostaen pieniä kohisevia koskia, joissa oli
-vihreänkirkas vesi.
-
-Se oli suloista -- suloista!
-
-Yht'äkkiä me käännyimme jyrkästi kapealle syrjätielle.
-
--- Onko meidän mentävä tätä tietä? -- kysyimme kaikki kolme.
-
--- Tästähän sitä pittää männä, jos miel' piästä Aaste-tuppaa.
-
-Siinä oli oikeastaan mitä kaunein tie, syvine pyöränjälkineen ja
-suurine, pitkulaisine kivineen, jotka kohosivat keskeltä tietä kuin
-pienet tunturit. Molemmin puolin oli tuuheaa pikku kuusikkoa. Jollemme
-pitäneet varaamme, niin kuusenoksat huiskivat meitä kasvoihin.
-
-Tie vei ylös, lakkaamatta ylös. Siellä täällä pieni kurkistusaukko
-laaksoon, sitten metsä jälleen sulki kaiken. Me olimme olleet yötä
-kahta asemaa alempana olevassa hotellissa, ehtiäksemme joltisenkin
-hyvissä ajoin Aaste-tupaan. Aurinko oli vielä korkealla.
-
-Yhä kauniimpaa oli, mitä kauemmaksi tulimme.
-
-Tuossa oli vanamo! Kaikki mättäät täynnä niin kauaksi kuin silmä kantoi.
-
-Ja metsätähtiä vihreässä, kosteassa sammaleessa. Aurinko paistoi
-pitkinä juomuina -- miten ihanasti metsä täällä tuoksuikaan.
-
-Ei, sitten me tahdoimme pois rattailta. Dorthe oli nostettava alas, hän
-ei uskaltanut hypätä.
-
-Me poimimme vanamoja ja metsätähtiä ja katsoimme suoraan vasten
-voimakasta, väreilevää päivänpaistetta. Tahdoimme tulla kauhean
-ruskeiksi --
-
--- Ja tätä niiden täytyi kotona niin paljon harkita, ennenkuin me
-saimme luvan, -- sanoin minä. -- Sepä on vasta oikein hullunkurista!
-
-Aurinko paistoi. Me joimme kourastamme tunturipurojen vettä.
-
-Hevoset olivat hyvän matkaa edellä. Me emme kuulleet emmekä nähneet
-enää niitä.
-
-Se olikin aivan samantekevä -- suloisempaa jalkamatkaa emme olisi
-voineet saada.
-
-Ylöspäin, ylöspäin! Vielä enemmän vanamoita. Siellä oli myöskin
-mustikanraakaleita! Polku kapeni ja jyrkkeni.
-
-Päivä paahtoi helteisenä metsän harvetessa.
-
-Mutta minkä kumman vuoksi miehet jättivät meidät -- vihdoin meitä
-kaikkia kolmea rupesi väsyttämään. Me kuljimme kulkemistamme. Ei mitään
-hevosia eikä miehiä.
-
--- Ohoi, ohoi! -- me huhusimme ylämäkeä.
-
-Linnut lensivät ylös, ne visersivät ja raksuttivat hieman
-päivänpaisteessa, sitten kaikki oli jälleen hiljaista kuivassa
-päivänpaahteisessa kuusentuoksussa.
-
-Hiki valui otsiltamme. -- Hävytöntä jättää tuolla tavalla, -- sanoi
-Susanna; -- hävyttömiä miehenlurjuksia.
-
-No vihdoinkin! Tuossa olivat ajopelimme, miehet loikoivat tien vieressä
-polttaen piippunysiään.
-
-Rattaille nousimme jälleen, mutta uupuneina päivänpaahteesta me emme
-hyvään aikaan jaksaneet puhua emmekä huutaa toisillemme.
-
--- Onko Aaste-tupaan vielä pitkä matka? -- kysyin minä.
-
--- Taijetaa olla puoltiessä --
-
--- Siunaa ja varjele, niin etäällä! Mutta olihan vain hirveän hauskaa,
-että se oli niin korkealla.
-
-Ajoimme, ja ajoimme ajamistamme. Kurkistusaukot, joista näkyi seudun
-yli, suurenivat suurenemistaan, ja näköala yhä avartui ja syveni.
-
--- Tässä tahdon laskeutua rattailta, -- huusi Dorthe; -- en uskalla
-ajaa tämän kuilun ohi.
-
--- Eihän se oo mittää -- sanoivat miehet, -- pahempi siellä ylläällä
-tulloo --
-
-Mutta Dorthe oli jo ilman apua hypännyt kuormalta.
-
--- Odottakaa -- älkää millään muotoa ajako, -- huudahti hän.
-
-_Hän_ ei tahtonut istua kuormalla, eikä hän tahtonut, että _mekään_
-ajaisimme.
-
-Miehet sylkäisivät kuiluun ja jatkoivat ajoaan.
-
-Dorthe tuli kauhistunein kasvoin varovaisesti perässä.
-
-Rattaille hän nousi jälleen, ja niinpä lähdettiin taas.
-
-Tuli taas äkkijyrkkä, syvyyksiin syöksyvä rinne, Dorthe jälleen maahan,
-mutta Susanna saarnasi, miten tyhmää oli laittaa tiet tuolla tavalla.
-
-Ennenkuin Dorthe oli ehtinyt jälleen rattaille, tuli vieläkin pahempi
-rotko; me ajoimme korkeimpain mastopuiden huippujen tasalla tietä, joka
-mahdollisesti oli kahta tuumaa leveämpi kuin rattaat. Toisella puolella
-pystysuora tunturiseinämä ja toisella koski, joka kuilun pohjassa
-kumeana kohisi.
-
-Uh, miten ilkeätä!
-
--- Tässä suatta kaikki nousta pois, -- sanoivat ajomiehet.
-
-Dorthe tarrautui lujasti pystysuoraan tunturiseinämään, kasvoissaan
-ilme, joka oli kauhusta aivan vääristynyt -- toisen miehen täytyi
-palata noutamaan häntä.
-
--- Voi, kuinka kauheata! -- huudahti hän, -- käännymmekö takaisin?
-
--- Sehän olisi yhtä mieletöntä, -- sanoin minä; -- kyytimies sanoo,
-että pahin on nyt ohi.
-
--- On kamalaa, että on tällaisia teitä, -- sanoi Susanna.
-
-Luonnollisesti pääsimme onnellisesti ohi. Pitkän, ja pitkääkin pitemmän
-ajan jälkeen, kuten saduissa sanotaan, olimme vihdoinkin saapuneet
-metsästä pienelle, vihreälle niitylle.
-
--- Armias taivas, mikä näköala! Lumihuippuja ja sinertäviä tuntureita
-toistensa ja jälleen toistensa takana, ja metsää mihin vain silmänsä
-käänsi!
-
--- Niin, nyt sitä ollaa perillä, -- sanoivat miehet.
-
--- Perillä, mutta missä on Aaste-tupa?
-
-He viittasivat: -- Tuossa se on.
-
-Tuijotimme siihen kaikki kolme -- sehän näytti vain pieneltä harmaalta,
-viheliäiseltä navetalta!
-
--- Tämä ei luonnollisesti ole oikea, -- sanoi Susanna -- he ovat
-ajaneet harhaan.
-
--- Palaisimmeko samaa vaarallista tietä? -- sanoi Dorthe.
-
-Siinä ei ollut lukkoa ovella, ainoastaan kuusenoksa säpissä.
-
--- Viijääkö nämä tavarat tuppaa? -- sanoi kyytimies.
-
-Kukaan meistä ei vastannut -- he muuttivat ne sisälle joka tapauksessa:
-matkalaukut, laatikot ja säkit.
-
-Huone tuli kamaa täyteen. Se oli hirmuinen pöksä. Ovi vei aivan suoraan
-pihalle, pieni, neliruutuinen ikkuna -- kaikki sisällä oli niin
-sanomattoman harmaata. Ja mikä merkillinen haju!
-
-Pikkuruisen ikkunan edessä oli rahi, nurkassa pöytä, keskellä pisintä
-seinää takka ja toisessa nurkassa kaksikerroksinen sänky.
-
-Siellä oli aivan kauheata.
-
--- Ei, tämä on todellakin sellaista, -- alkoi Susanna -- ettei meillä
-ole muuta neuvoa kuin ajaa alas jälleen.
-
--- Ei, ei, -- sanoi Dorthe -- niin, silloin tahdon kävellä koko matkan.
-
--- Myö otetaa vähä ettonetta ja lähtää sitte takasi, -- sanoi ajuri
-pistäen päänsä ovesta.
-
--- Olisipa se papintytär saattanut sanoa, kuinka inhoittavaa täällä on,
--- valitin minä.
-
--- Hän on halpamaisesti meitä pettänyt, -- sanoi Susanna.
-
--- Mutta ei sekään mitään pyhitä, että heti paikalla lähdemme takaisin,
--- sanoin minä -- ja mihinpä me sitten menisimme?
-
--- Minä en nyt jaksakaan mennä, -- sanoi Dorthe, -- minua väsyttää niin
-kauheasti.
-
--- Hui, hai, on parasta, että jäämme tänne -- päätin minä.
-
--- Hyi toki, -- sanoi Susanna -- tähän kauheaan tupaan -- täällähän on
-köyhän ja vanhan haju!
-
-Me puhuimme yhteen ääneen, tarkastelimme mökkiä ylt'ympariinsä ja
-katselimme kaikkea. Sen vieritse pulpahteli mitä viehättävin puro,
-teräksenkirkas ja jääkylmä, pienen pienine koskineen -- siellä kasvoi
-jonkinlaisia kelmeänpunaisia, huojuvia kukkia. Metsä humisi hyvin
-hiljaa, ja humina tuli jostakin kaukaa, kasvaen, laajeten --
-
--- Lopultakin täällä on kaunista, -- sanoin minä -- juuri tällaista me
-halusimmekin --
-
-Sitten tuli toinen kyytimies.
-
--- Jos lähettä kulukemaa tuota aitoviertä ja määttä sitä myöten aivan
-alas, niin piäsettä pappilaa kahenkymmenen minuutin perästä.
-
-Hui, hai! Jos pappilassa oltiin kahdenkymmenen minuutin kuluttua, niin
-eipä mitään hätää.
-
-Juoksimme kaikin katsomaan polkua.
-
--- Kuulkaapa nyt, sitten me jäämme tänne! -- sanoin minä.
-
--- Niin, saatammehan koettaa -- sanoi Susanna.
-
--- Onko tässä metsässä vihaisia härkiä? -- kysyi Dorthe viitaten
-alhaalle.
-
--- Tokkopa nuo laskenoot vihasii härkii tänne, -- sanoi toinen
-kyytimies.
-
--- Niillä on vihanen sonni tuolla Alatalossa, mut eihän ne sitä
-vuorille piästä, -- lisäsi toinen.
-
-Joutavia, kaksikymmentä minuuttia! Jos juoksimme, olimme alhaalla
-kenties kymmenessä! Ei silti, että siitä paikasta olisimme nähneet
-hiventäkään pappilasta.
-
--- Se on allaalla, tuolla puolella, -- selitti kyytimies.
-
--- No hyvästi sitte ja onnee vuan --
-
-Kumpikin nousi rattailleen -- hypähdys -- ja sitten sitä mentiin -- he
-katosivat pian metsän peittoon.
-
-Siinä me seisoimme jäljellä -- nyt oli arpa heitetty.
-
-Mutta kahdenkymmenen minuutin kuluttuahan me saatoimme olla pappilassa!
-
-Menimme polulle tuijottaen pappilaan päin, kaikki kolme.
-
--- Jos meidän mieli olla täällä yötä, niin meidän on puhdistettava ja
-pestävä koko tupa; on niin paha haju, -- sanoin minä.
-
-Ja sitten pesu alkoi. En kykene kuvaamaan, miten me hankasimme! Vihdoin
-koko tupa lainehti pelkkänä vetenä. Dorthe sai kantaa ämpärin toisensa
-jälkeen. Peseminen ei ollut varsin hauskaa.
-
-Dorthe ja Susanna väsyivät vihdoin siinä määrin, että painautuivat
-penkerelle ja oikaisivat käsivartensa pelkästä uupumuksesta. Vihdoin
-minäkin olin pitkänäni. Luonnollisesti meillä oli rajattoman nälkä,
-mutta kukaan ei jaksanut valmistaa ruokaa eikä teetäkään. Sitten söimme
-voileipää ja joimme vettä jääkylmästä purosta. Rahtuakaan enempää emme
-syöneet.
-
-Pestessämme ja syödessämme emme olleet katsoneet aurinkoa. Äkkiä siitä
-näkyi ainoastaan loistava reuna tunturien takaa lännestä. Hetkisen
-kuluttua se oli hävinnyt.
-
-Äkkiä tuli niin kolakkaa. Metsä pimeni -- sitä syvä-äänisemmäksi tuli
-sen suhina -- huu, ei, menkäämme sisälle --
-
-Mutta siellä oli kaiken pesumme jälkeen likomärkää. Ylemmästä sängystä
-tippui vesi alempaan. Lattialla olisi melkein saattanut uida -- sisällä
-oli raaka haju, ja olo oli epämieluisaa.
-
--- Täällä meidän on tänä yönä mahdoton nukkua -- sanoi Susanna.
-
--- Aivan mahdoton --
-
--- Mutta emmehän voi ulkonakaan nukkua, -- sanoi Dorthe surkeana.
-
--- Oli todellakin tyhmää, että pesimme tuvan tänä iltana, -- sanoin
-minä; -- saamme mennä navettaan --
-
--- Navettaan nukkumaan, -- valitti Dorthe.
-
-Kiiruhdimme metsänliepeessä olevaan pieneen hökkeliin. Ovi oli
-raollaan; vastassa kauhean likainen ja väkevä navetanhaju.
-
-Tuiki mahdotonta olla siellä.
-
-Aivan oven editse veivät yliselle tikapuut, joissa oli viisi, kuusi
-puolaa. Kapusin sinne. Se oli puoli pimeä, ikkunaton huone. Siellä ei
-ollut mitään muuta valoa kuin mikä tuli luukusta, josta olin noussut
-sisälle.
-
--- Saamme nukkua täällä, -- huusin minä alas.
-
--- Oletko hullu? -- kuului alhaalta kaksiääninen kuoro.
-
-Hapuilin ylhäällä sinne tänne. -- Täällä on hieman heiniäkin -- on
-paras paneutua tänne nukkumaan --
-
--- Miten julmaa tämä on! -- kuulin Dorthen äänen alhaalta.
-
--- Lähdemme huomenna! -- kuulin Susannan sanovan.
-
--- Mehän olemme täällä aivan yksin, -- valitti Dorthe; kuulin, ettei
-itku ollut kaukana.
-
-Se oli kauheaa, mutta mitäpä itku auttoi.
-
-Laskeuduin jälleen alas. -- Saamme kukin ottaa tyynymme ja huopamme ja
-ruveta nukkumaan, -- sanoin minä tekeytyen ylen uljaaksi.
-
--- Mutta emmehän voi sulkea oveakaan, -- sanoi Dorthe vielä surkeampana.
-
--- Ja miten täällä haisee, -- sanoi Susanna.
-
-Ulkona oli vieläkin kolkompaa -- siellä tuuli, ja tunturimetsän tumma
-rinne lainehti kuin myrskyävä meri --
-
-Kiiruhdimme sisälle, saimme kukin käsiimme huopamme ja tyynymme ja
-riensimme jälleen hökkeliin -- kasasimme pimeässä heiniä kokoon ja
-painauduimme tiiviisti toisiimme.
-
-Riisuutuminen ei luonnollisesti tullut kysymykseenkään. Me vain
-kuiskailimme; oli kuin olisi ollut kamalaa puhua ääneensä.
-
-Levättyämme hetkisen sanoi Dorthe: -- Entä jos joku nousee portaita --
-
-Se oli peloittava ajatus. Lepäsin sanaakaan sanomatta hetkisen, sitten
-nousin äkkiä. -- Vedän ylös tikapuut, -- sanoin.
-
-Kavahdimme pystyyn kaikki kolme ja kiskoimme ne sisälle. Se ei ollut
-helppoa, mutta ylös saimme ne lopuksi kuitenkin.
-
-Millaisen helpoituksen se tuottikaan! Nyt ei kissakaan olisi luoksemme
-päässyt.
-
--- Minun on niin paha levätä, -- sanoi Susanna.
-
--- Kuulitko tuota ääntä? -- kuiskasi Dorthe. Me kuuntelimme kaikki
-kolme.
-
-Ei, minä kuulin ainoastaan tuulen suhinaa.
-
--- On kuin joku huokaisi, -- kuiskasi Dorthe jälleen -- ettekö kuule --
-aivan seinän takaa -- aivan altamme.
-
--- Se on tuuli, -- sanoin minä -- lepää hiljaa.
-
-Se oli ihmeellisin yö mitä olen viettänyt. Väkevä metsäilma, tuoreen
-mullan ja valkoisen sammalen tuoksu virtasi avoimesta luukusta, tuuli
-vinkui harvasta katosta -- ja ylhäällä olevasta raosta minä näin
-suuren, kirkkaan tähden.
-
-Oli kauheata levätä siellä. Mutta samalla myöskin niin erikoista, niin
-jännittävää. En olisi tahtonut olla sitä vailla.
-
-Uuu, miten tuuli ulvahteli --
-
-
-
-
-III.
-
-
-Kavahdin pystyyn. Missä olin?
-
-Laulurastas -- siu -- siu -- siu -- liverteli aivan pääni yläpuolella
--- -- toinen vastasi syvemmällä äänellä -- ja tuolla taas oli yksi --
-siuu -- siuu --
-
-Kultainen auringonsäde väreili katossa.
-
--- Olemmekohan nukkuneet? -- huudahti Dorthe.
-
--- Ah, miten minua paleltaa! -- huudahti Susanna.
-
--- Paljonko kello on?
-
--- Ulkona paistaa päivä --
-
--- Olemmeko todellakin nukkuneet näillä kauheilla ylisillä? -- sanoi
-Dorthe jälleen. Ruumiimme olivat noustessamme melkein kangistuneet.
-
-Suurella vaivalla saimme portaat paikoilleen ja lasketuiksi alas.
-
-Mutta suuri Luoja! Miten ihanaa olikaan ulkona!
-
-Kirkas aamuaurinko -- yökasteesta kosteata -- raitista vilpoisaa
-metsäntuoksua.
-
-Aurinko loi pitkiä valojuovia tunturin rinteelle tumman metsän varjojen
-väliin -- tunturit siintävät sinelle päivän hohteessa.
-
-Jäimme äänettöminä seisomaan. Sellaista näkyä en ollut koskaan nähnyt.
-
--- Oi, miten ihanaa, -- sanoi Dorthe.
-
--- Niin, tämä on tosiaankin viehättävintä mitä olen koskaan elänyt, --
-sanoi Susanna.
-
-Juoksimme tupaan. Millainen teräksenkirkas ilma!
-
-Ovi oli seposeljällään. Yöilma oli kuivannut hyvin, aurinko paahtoi
-lattialle. Ensiksi juoksimme metsään kokoamaan hieman tikkuja ja puita
-saadaksemme tulen takkaan.
-
-Miten komean roihun saimmekaan lieteen -- kahvi kiehui niin, että
-pannun hattu hyppi, ja kauas pihalle levisi sen tuoksu.
-
-Oven edessä olevalla porraspaadella söimme aamiaisemme aamuauringon
-loisteessa.
-
--- Emme lähde tänään, -- sanoin minä.
-
--- Emme, voimmehan jäädä tänne vielä toiseksi yöksi, -- suostui Susanna.
-
--- Niin, täällähän saatamme nyt nukkua -- sanoi Dorthe; -- minusta
-melkein tuntuu kuin tupa olisi tänään kauniimpi.
-
--- Jospa meillä vain olisi hieman kahvikermaa, -- sanoi Susanna.
-
-Ensiksi oli melko joukko tavaroita järjestettävänä -- minä en voi
-kärsiä sitä, että kaikki viereksii sikin sokin.
-
-Sitten meidän piti mennä pappilaan ilmoittamaan korkeata tuloamme.
-Panimme kuusenoksan lukoksi Aaste-tuvan säppiin ja läksimme liikkeelle.
-
-Miten ihmeellinen olikaan tuo metsän läpi vievä polku! Ilma oli
-hopeankirkas ja kuitenkin täynnä kuusentuoksua -- kimalaiset pörisivät,
-kärpäset surisivat ja hyttyset lauloivat aukeammalla, missä kasvoi
-metsätähteä ja puolukanvartta. Sitten vaelsimme jälleen tuuheiden
-kuusien alitse mehevänvihreää sammalikkoa, jossa vain pienen pienet
-päivänpilkkeet väikkyivät.
-
-Alempana mäellä yksinäinen, kumea lehmänkellon kilahdus.
-
--- Kuulitteko? sanoi Dorthe pysähtyen -- täällä on lehmiä --
-
-Monet rohkaisut, ennenkuin häntä sai eteenpäin.
-
-Sitten alkoi koivua ja leppää ja pähkinämetsikköä. Ja tuolla oli
-käkikin.
-
--- Hs -- kuunnelkaa -- kuinka monta vuotta naimatonna käyn --
-
-Käki kukkui kaksikymmentäviisi kertaa -- voi, miten me nauroimme!
-
-Dorthe livertää nauraessaan.
-
-Kas, Siinähän oli pappila. Suuri ja autio, eikä erikoisen kaunis. Monta
-ikkunaa ilman verhoja.
-
-Autiota ja hiljaista myöskin päivänpaisteisella, tyhjällä pihalla.
-
-Siltä ei ainakaan näytä minun pappilassani, kun tulen papinrouvaksi,
-sen tiedän.
-
-Minulla ei muutoin olisi mitään vastaan tulla papinrouvaksi juuri tähän
-seutuun -- kuka silloin olisi pappi -- niin, sitä en sanoisi, vaikka
-polttaisitte minut elävältä.
-
-Tuolla tuli varmaankin pastori -- pitkä ja laiha -- hän näytti siltä
-kuin olisi ollut valkaistavana -- hänen partansa ei ollut ajeltu, sen
-vuoksi hän siveli koko ajan leukaansa.
-
--- Kas niin, vai te sitä asutte Aaste-tuvassa -- niin, niin -- se on
-kai vaihtelua -- niin, siellä ylhäällä on kaunista -- (hän siveli
-leukaansa) -- tämä on rauhallista seutua -- saatatte huoleti asua
-siellä --
-
--- Puhuimme kaupungissa teidän tyttärenne keralla --
-
--- Vai niin -- niin, niinhän te teitte -- niin, hänhän tahtoi
-kaupunkiin -- minähän elelen täällä yksin -- vaimoni kuoli kolme vuotta
-sitten --
-
--- Täällä on kaunista, -- sanoin minä.
-
--- Niin, kun on päässyt rauhaan -- mutta nuorisolle kenties liian
-hiljaista -- en tiedä -- minun tyttäreni kaipasi aina pois -- niin,
-niin --
-
--- Minusta häntä on sääli, -- sanoin minä noustessamme jälleen
-ylämäkeä; -- näittekö miten repaleiset hänen paidanhihansa olivat
-ranteista? Jos minulla olisi noin kalpea isä, joka paidanhihat
-repaleina yksin istuisi autiossa pappilassa, niin minä en matkustaisi
-hänen luotaan -- tekisittekö te sen?
-
--- Huh, -- sanoi Susanna, -- ymmärrän niin hyvin, että hän matkusti --
-hänhän on nuori, ja hänenhän tulee elää omaa elämäänsä --
-
--- Minä en saata ajatella, että minun isäni noin kulkisi yksin
-pappilassa, -- sanoi Dorthe; -- olen sydämeni pohjasta iloinen, että
-hän on kaupungissa, konttorissa --
-
--- Niin, mutta jos hän --
-
--- Niin, juuri sitä en _voi_ ajatella, -- nauroi Dorthe.
-
-Illalla laulurastas liversi niin että me aivan hiljaa istuimme
-porraskivellä kuunnellen.
-
--- Tuolla on taas yksi -- siu -- siu --
-
-Ja vielä kauempana mäessä -- siu -- siu.
-
-Ja aurinko kylvi kultiaan pitkinä valoviiruina tuntureille.
-
--- Kuulkaa, me jäämme tänne, -- sanoin minä, -- emmekä matkusta.
-
--- Niin, luonnollisesti me jäämme tänne, -- sanoi Susanna.
-
--- Täällä on niin sanoin selittämätöntä, -- sanoi Dorthe.
-
-Ainoastaan pieni oven haka oli salpana, mikä eroitti meidät suuren
-suuresta, pimeästä metsästä, mutta meille ei tosiaankaan jäänyt aikaa
-ajatella sitä.
-
-Sillä pantuamme nukkumaan täytyi meidän ensin kuunnella laulurastasta
--- oli kuin se olisi ollut aivan seinän takana.
-
-Ja sitten me heti nukuimme, kaikki kolme.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Täsmälleen kolmantena päivänä tapahtui tuo hirveän hauska ja
-ihmeellinen.
-
-Nyt saatte kuulla.
-
-Olimme päättäneet nousta mäelle, vielä korkeammalle, aina huipuille
-asti -- sieltä meidän täytyi nähdä kauas ja kaukaistakin kauemmaksi.
-
-Tie oli täynnä vanhoja, tummanruskeita viime vuoden havuja. Se oli
-jyrkkä, me lipesimme ja ilakoimme, ja aurinko paistoi.
-
-Äkkiä näimme hieman korkeammalla hienoa savua, joka nousi keskeltä
-tietä. Me pysähdyimme.
-
--- Mitä ihmettä, siellä savuaa jokin --
-
-Sininen sauhu kiemurteli ylös hienoina renkaina.
-
--- Meidän täytyy katsoa mitä se on, -- sanoin minä.
-
--- Ei, -- sanoi Dorthe pidättäen minua, -- emme mene sinne ylös --
-saattaahan tapahtua, että siellä on pommi --
-
--- Hah, hah, miten mieletön olet -- pommi -- kuka panisi pommin sinne --
-
--- Kenties se on maanjäristyksen alku, -- sanoi Dorthe jälleen.
-
-Savu nousi yhä ja minusta se näytti taajenevan.
-
--- Ei, meidän täytyy mennä katsomaan mitä se on, -- sanoin minä.
-
-Dorthe ei tahtonut tulla mukaan, vaan seisoi kauan paikoillaan
-tuijottaen kauhistuneena ylös. Susanna ja minä lähestyimme varovasti.
-
--- Taivas varjelkoon, sehän on palava sikarinpätkä, -- huudahdin.
-
-Sikari, palava sikari! Silloinhan täällä täytyi olla jotakin miesväkeä
-lähistöllä.
-
-Sillä oli myöskin kauhean hieno tuoksu. Mutta tuli oli jo tarttunut
-männynneulasiin, ja hetkisen kuluttua siitä olisi virinnyt oikea
-kulovalkea.
-
-Tallasimme ja sammutimme sen ja vaivuimme mietteisiin tämän ihmeellisen
-tapauksen johdosta, että keskellä yksinäistä metsää oli palava sikari.
-
-Jos tuo salaperäinen mies olisi kulkenut tietä, jota olimme tulleet,
-niin olisimmehan tavanneet hänet.
-
--- Käännymmekö takaisin? -- sanoi Dorthe.
-
--- Emme käännykään, -- sanoimme sekä Susanna että minä.
-
-Ylös päin vei matkamme jälleen. Mutta äkkiä näin kaksi kengänanturaa
-pienellä pengermällä. Ne olivat hiljaa, liikkumatta. Kengät olivat
-ruskeat, komeat. Jatkoimme sanaakaan sanomatta hiljaa kulkuamme.
-
-Tultuamme pengermän korkeudelle, näimme vaaleat sukat ja polvihousut --
-siinä loikoi mustikanvarsissa nuori, valkopukuinen herra kädet niskan
-alla, olkihattu otsalla, mutta hatunlieren alta loisti meitä vastaan
-kapeat silmäraot.
-
--- Tuossa lepää valkopukuinen herra, emme ole näkevinämmekään, --
-kuiskasin minä.
-
--- Uh, kääntykäämme takaisin, hän on varmaankin hullu, -- kuiskasi
-Dorthe.
-
--- Se ei käy päinsä, -- kuiskasin minä vastaan.
-
-Astuimme edelleen pari askelta. Samassa mustikanvarsissa loikova herra
-kavahti pystyyn ja otti päästään hattunsa:
-
--- I beg your pardon --
-
-Taivas, se oli englantilainen! Nuori hän oli myöskin ja melkein
-miellyttävä. Musta sileä tukka, pähkinänruskeat, keltaiselle vivahtavat
-silmät -- hän hymyili --
-
-Jäimme kaikki seisomaan kuin naulitut. Hän lateli koko joukon sanoja
--- ymmärsin noin kolmannen osan, vaikkakin olin keskikoulututkinnossa
-saanut englannissa "tyydyttävän". Toisetkaan eivät paljoa käsittäneet,
-sen kyllä huomasin.
-
-Hän katsoi meihin kysyen, me emme sanoneet mitään -- silloin hän
-hymyili vielä enemmän.
-
--- Minä puhu hyvin vähä norja --
-
--- Ja me hyvin vähän englantia, -- sanoin minä.
-
--- Pelästyikö my ladies minu? -- sanoi hän hilpeä välke noissa
-pähkinänruskeissa.
-
--- Emme suinkaan, -- vastasimme kaikki yhteen ääneen.
-
--- Te varmaankin olitte heittänyt pois sikarin, -- sanoin minä. --
-Olitte vähällä polttaa metsän -- se oli jo tulessa alempana tien
-kohdalla.
-
--- Minä ei ajatellu -- minä hyvin onneton --
-
--- Me sammutimme sen, -- sanoi Dorthe.
-
-Hän kääntyi Dortheen ja hymyili vielä enemmän.
-
--- Minä kiittä paljo --
-
-Susanna sanoi sitten, ja se olikin aivan totta, että hän kiitti
-ainoastaan Dorthea, ja toinen otti vastaan, vaikka hän oli koko ajan
-vain seisonut huutaen, että siellä oli pommi ja että meidän tuli varoa.
-
--- Minä ilon hämmästy kohdata nuoret ladies täällä hyvin yksinäne, --
-sanoi hän vieläkin enemmän hymyten.
-
--- Asumme eräässä täällä lähellä olevassa tuvassa, -- sanoi Dorthe.
-
--- Minä myös asu tupa tuolla ylhäl -- ja isä ja minä pyytä paljo lohi --
-
--- Missä siellä? -- kysyi Dorthe.
-
--- Vähä tätä tietä --
-
--- Eikö teistä ole hauska asua tuvassa? -- kysyin minä.
-
--- Ei -- minu kauhea ikävä -- mutta ei nyt enä -- hän hymyili jälleen.
-
-Mitäpä enää olisimme saattaneet sanoa tahi tehdä. Hän ei näyttänyt
-aikovan mennä matkoihinsa, eikä meilläkään luonnollisesti ollut halua
-lähteä.
-
--- Me kai jatkamme matkaamme, -- sanoin minä vihdoin -- sillä niin kai
-minun oli sanottava, arvelin minä.
-
--- Saako minä tulla teidän muka -- minu täyty saada tulla teidän muka
--- minu kauhe ikävä.
-
--- Tiedätkö kenen näköinen hän on? -- kuiskasi Susanna; -- kreivi
-Danilon --
-
--- Juuri niin, -- kuiskasin minä vastaan -- ihme, että on eläviäkin
-sellaisia ihmisiä.
-
--- Me aiomme mennä näköalaa katsomaan, -- sanoi Dorthe hymyillen.
-
--- Minä seura kaikkeen, -- sanoi hän.
-
-Sitten me kuljimme edelleen. Mitä perinpohjaisin seikkailu, näettekös,
-tahi uni!
-
--- Nyt Jim olla taas hyvä onni, -- sanoi hän nauraen ja löi rintaansa;
--- minä aina olla hyvä onni -- kaikessa --
-
--- Hah, hah, haa -- me nauroimme kaikki kolme. Mutta me emme sanoneet,
-että meillä oli ollut onni.
-
--- Eikö metsä ole ihana? -- sanoi Susanna hänelle.
-
--- Mutta ei yksin -- nyt se olla hyvin ihana -- näin ihana ei pitkä
-aika --
-
-Silloin me jälleen nauroimme.
-
--- Oletteko ollut kauan täällä? -- sanoi Dorthe.
-
--- Ikuisesti -- viisi -- ei, kuusi päivä. -- Oh, miten nuo
-pähkinänruskeat, keltaiset silmät hymyilivät!
-
--- Me olemme olleet täällä kolme päivää, -- sanoi Dorthe.
-
--- Niin moni päivä mennyt multa hukka --
-
-Miten hirveän herttainen hän olikaan! Hän tahtoi auttaa meitä kaikkia
-samalla kertaa mäkeä ylös.
-
--- Ah, minu piti olla kolme käsi, -- nauroi hän.
-
--- Me selviydymme erinomaisesti omin neuvoin, -- sanoin minä.
-
--- Ei, -- nauroi Dorthe, -- minä tahdon mielelläni apua.
-
-Ja miten viehättävästi hän tarttuikaan meitä jokaista käteen ja veti
-meidät ylös.
-
-Ajattelin mielessäni: -- Sinä olet loordi -- sinä olet ehdottomasti
-loordi.
-
-Ajatelkaapa sitten mitä suloisinta kesäpäivää -- vanamon tuoksu
-huumaa, auringonsäteet luovat hohtoaan punasenruskeihin mäntyihin ja
-vihreisiin, tuoksuviin mättäisiin ja mustikanvarsiin --
-
-En osaa kuvata, miten kaikki todellisuudessa oli -- se on elettävä.
-
-Me kuljimme luonnollisesti harhaan, emmehän tunteneet tietä --
-emmekähän me sitä niin paljoa tarkanneetkaan. Emme löytäneet mitään
-näköalapaikkaa.
-
--- Mutta kuinka löydämme jälleen tupamme? -- sanoi Susanna äkkiä.
-
--- Minä tule muka, -- lupasi hän. Aivan varmana siitä, että me
-empimättä löytäisimme, jos hän vain tulisi mukaan.
-
--- Minä kulke hyvin mielellä koko päivän teidä kera, -- sanoi hän
-jälleen.
-
-Niin, niinpä muuten mekin. Mutta meidänhän täytyi takaisin kotiin.
-
--- Me laitamme päivällistä, -- sanoin minä.
-
--- Minä oike hyvin paista pihvi, -- sanoi hän, -- ja hyvä putinki osa
-laitta -- minä seura teitä laitta putinki.
-
-Ah -- mistäpä me laittaisimme vanukasta! Meillä piti olla
-lihapallero-säilykkeitä, ei hituistakaan muuta. Hän tahtoi välttämättä
-seurata meitä takaisin.
-
--- Voitteko sitten olla poissa isänne luota, -- sanoin minä, -- eikö
-hän tule teistä levottomaksi?
-
--- Minu isä ajattele vain lohi, -- sanoi hän ja hymyili niin
-säteilevästi. -- Minun isä seiso koko päivä, -- (hän matki vanhaa,
-jäykkää herraa, joka seisoo liikkumatonna onkivapa kädessään) -- hän ei
-ajattele nyt minu -- vasta kuin ilta tule.
-
-Hän aikoi varmaankin jäädä luoksemme koko päiväksi!
-
-Oh!
-
-En tiedä mistä johtuu, että minun, vaikka olenkin nuorin, pitää aina
-olla järkevin. Minä ajattelin heti ruokaa -- josta toiset varmaankaan
-eivät uneksineetkaan.
-
-Kyllin siitä -- hän seurasi meitä -- edestakaisin me kuljimme, ristiin
-rastiin -- mahdoton oli löytää tietä. Dorthe, ihmeellistä kyllä, ei
-pelännyt ollenkaan, niin pelkurimainen kuin olikin ollut ennen.
-
--- Entä jos me joudummekin aivan harhaan ja saamme nukkua yömme
-metsässä, -- sanoi Susanna äkkiä.
-
--- Silloin minä nukku maassa, -- sanoi hän säteilevänä, -- ja my ladies
-laske päänsä minun päälle -- minä hyvin hyvä tyyny --
-
-Nauroimme koko ajan. Odottamatta tulimme tielle, suunnilleen siihen,
-missä olimme tavanneet hänet. Silloinhan ei ollut mitään hätää, me
-juoksimme kilpaa tupaan.
-
-Aaste-tupa oli viehättävä päivänpaisteessa, kuusenoksa säpissä
-lukkonaan.
-
--- Eikö täällä ole kaunista? -- sanoin minä.
-
--- Minä luule, minä ole taivaassa, -- sanoi hän.
-
-Hän oli kauhea sanomaan kohteliaisuuksia, -- mutta juuri se oli hirveän
-hauskaa.
-
-Samaa kyytiä hän kokosi äkkiä tikkuja ja sai oivallisen valkean takkaan.
-
-Säilykerasian, joka muutoin on niin kiusallinen, hän sai auki tuossa
-tuokiossa.
-
--- Nyt minä laitta putinki, -- sanoi hän.
-
--- Meillä ei ole mitään, mistä laittaa, -- sanoin minä.
-
--- Ah, sitten me syö lihapallero, hyvä --
-
-Katoimme pöydän tuvan siimekseen, vilpoisaan paikkaan, missä ruoho oli
-sanomattoman raitista. Hän kilisti meidän kanssamme jääkylmää purovettä
-teekupissa.
-
--- Minä kiittä teitä ja pyydä kauniisti -- saanko tulla taas?
-
--- Saatte, saatte, saatte, -- huusimme me kaikki kolme. Ja Dorthe
-lisäsi: -- Tulkaa huomenna --
-
-Silloin vieras kilisti kuppiaan hänen kanssaan yksin. Ja Dorthe säteili.
-
-Sitten me keitimme väkevää kahvia, sillä sitä me osasimme, ja lepäsimme
-mäellä vihreässä ruohostossa.
-
-Vieras kantoi vettä purosta, monta ämpäriä, ja tahtoi välttämättä
-huuhtoa astiat. Mutta sitä me emme sallineet. Ei, emme millään muotoa.
-
-Vasta auringon ollessa lähellä sinisiä tuntureita etäällä lännessä ja
-heittäessä pitkän pitkiä, kultaisia säteitään metsiin ja tuntureille,
-hän nousi:
-
--- Hyvin kova elä, -- sanoi hän, ja pähkinänruskeat silmät hymyilivät
-meihin, -- nyt Jim täyty mennä -- minä kiittä kaunis, kaunis päivästä --
-
-Hän kumarsi miellyttävästi meille kaikille kolmelle -- kumarrus
-kullekin -- ja hän oli jo kaukana pihalla, mutta saapui juosten
-takaisin.
-
--- Minä paljon tyhmä täällä, -- sanoi hän lyöden otsaansa -- minä ei
-sanonut minu nimi. -- I beg your pardon -- mr. Burns -- Jim Burns, my
-ladies.
-
-Jälleen kolme aivan hullaannuttavaa kumarrusta -- sitten hän meni.
-
-Seisoimme paikoillamme katsellen toisiimme. -- Oletteko nähneet mitään
-viehättävämpää? -- sanoin minä.
-
--- Ja niin hienoa! -- Susanna sanoi.
-
--- Jollei hän vain olisi lumottu prinssi, -- sanoi Dorthe.
-
--- Sepä olisi erinomaista, -- sanoin minä.
-
--- Ei, uh, eihän, -- sanoi Dorthe katsellen pitkälle kaukaisuuteen.
-
-Emme saattaneet nukkua sinä yönä, puhuimme vain koko ajan hänestä.
-
-Emmekä ajatelleet rahtuakaan, että meidän ja suuren avaran metsän
-välillä oli ainoastaan pieni irtonainen ovenripa.
-
-
-
-
-V.
-
-
-Seuraavana päivänä satoi vettä virtanaan. Mikä olisikaan korvannut
-sellaisen pettymyksen! Ei ainoastaan sateen vuoksi eikä siksi että
-meidän täytyi istua sisällä harmaassa tuvassa koko Luojan pitkä päivä,
-vaan enin siksi, että nyt oli mahdoton odottaa mr. Burnsin saapumista.
-Tosin hän ei ollut nimenomaan sanonut saapuvansa tänään, -- ja olihan
-itse asiassa kauhean epävarmaa, saapuisiko hän ja milloin, mutta joka
-tapauksessa me odotimme --
-
-Se oli viimeinen asia, mistä olimme ennen nukkumistamme puhuneet -- ja
-sitten me heräsimme rankkasateeseen.
-
-Täällä ei yleensä satanut niin kauniisti ja hiljaa kuin kaupungissa.
-Kaukana siitä -- tuli pitkiä vesisateita, jotka ponnahtivat takaisin
-mäenrinteestä. Ja kaikkien tunturien päällä ja ympärillä riippui
-harmaita pilvikuontaloita. Niin, emme nähneet silloin vilahdukseltakaan
-mitään tunturia.
-
-Jos sytytimme valkean takkaan, niin savu tuli sisään. Ja jos panimme
-oven auki, niin lattia tuli likomäräksi. Hu-uu-uu!
-
-Nyt oltiin kymmenen ajoissa aamupäivällä -- mitä ihmettä me tekisimme
-kymmeneen illalla?
-
-Kaksitoista loppumatonta tuntia! Se tuntui vielä lohduttomammalta sen
-vuoksi, että olimme tavanneet mr. Burnsin edellisenä päivänä.
-
-Vihdoin meille sananmukaisesti ei jäänyt muuta tehtävää kuin lojahtaa
-sänkyyn ja ruveta lukemaan.
-
-Ovi oli auki, muutoin olisi sisällä ollut aivan pimeä. Näimme
-ovenraosta ainoastaan likomärän kynnyskiven, palan mehevää, vihreää
-ruohoa ja sateen, joka pitkinä juomuina virtasi katonräystäältä.
-
--- Haluaisin tietää, mitä mr. Burns tekee tänään, -- sanoi Dorthe.
-
--- Hän tekee kai samaa kuin mekin, -- sanoi Susanna juuri kun oli
-päässyt kirjaansa ahmimaan.
-
--- Hän kalastaa luonnollisesti, -- sanoin minä, -- kalahan nykii
-sateessa.
-
--- Miten hauskaa hänellä onkaan! Toista on meidän laitamme, -- sanoi
-Dorthe jälleen, -- uh, minulla ei ole enää halua lukea. Sellaisia
-silmiä kuin hänellä en ole koskaan ennen nähnyt -- oletteko te?
-
--- Ne ovat keltaiset, -- sanoi Susanna.
-
--- Ei, tiedätkös -- väitti Dorthe.
-
--- Kultaiset sitten, -- ehdotti Susanna.
-
--- Kultaisista silmistä en ole koskaan kuullut puhuttavan, -- sanoi
-Dorthe jälleen miettien; -- muuten, kyllä ne varmasti olivat
-kultaiset --
-
-Silloin Susannakin heitti kirjan pois -- minä olin tehnyt sen jo aikoja
-sitten. -- Miten tottunut hän olikaan sanomaan kauniita asioita, sinä --
-
--- Ah, niin, -- huokasi Dorthe -- mutta ajatteleppa, minä luulen, että
-hän tarkoittikin sitä.
-
-Juuri kun hän oli sen sanonut, me kuulimme nopeita askelia ulkoa
-ruohikosta -- ja siinä mr. Burns seisoi oven raossa!
-
-Me kavahdimme pystyyn sängyistämme. -- Ah, tekö se olette! Tällaisessa
-ilmassa -- miten kiltisti teittekään, kun tulitte; taivas, miten
-kiltisti!
-
-Tänään hän ei ollut valkoisissa, vaan kahvinruskea kiireestä
-kantapäähän -- hänellä oli reppu ja polvihousut -- ja koko hänen
-kasvonsa nauroivat.
-
--- Onko my ladies odottaneet minua? --
-
--- Emme -- olemme -- e-emme --
-
--- Minä arveli aamu viipy kaua tänään, minä tahto juosta heti tänne --
-tuleko minä liian varhain?
-
-Me nauroimme kaikki kolme. Emme sanoneet, että olimme odottaneet häntä,
-sen kai voitte ymmärtää. Ah, emme suinkaan!
-
--- Olemme lepäilleet ja lukeneet, -- sanoin minä.
-
--- Te ole hyvin onnelline, kun jaksa luke -- minä ei jaksa lukemine
-tänä -- minä tahto juosta tänne tuoda putinkijauho --
-
-Ja hän purki vinhaa vauhtia repusta laatikoita, joissa oli
-vanukasjauhoja, ananas- ja mansikkarasioita ja monenmoista muuta.
-
--- Eilen minä my ladies vieras -- saako minä tänä laitta päivälline --
-säteilevin silmin hän katseli meitä.
-
-Niin, hän sai armollisen luvan: -- Ah, minä teke erinomaine -- istu
-rauha kaikki -- minä hoita kaikki --
-
-Äkkiä hän pysähtyi: -- Mutta minä ei tiedä my ladies nimi -- minu isä
-kysy nimi -- minä sano: ei tiedä -- minä sano: oli kolme haltia, minä
-satumaassa koko päivä --
-
-Me lausuimme nimemme, ja hän solkkasi kauheasti koettaessaan niitä
-lausua, ja viehättävästi samalla kertaa.
-
--- Minu isä kysy, tahtoko my ladies tehdä meille se kunnia syödä meidän
-kera lunch huomen?
-
-Kiitos, kauhean mieluisasti luonnollisesti. Uh, Dorthe ja minä
-punastuimme hieman ilosta -- Susanna on niin onnellinen, ettei hän
-milloinkaan punastu, hän.
-
--- Minä tulla tänne ja seurata my ladies ja seurata takaisin, -- sanoi
-Jim.
-
-Tuhannet kiitokset --
-
-Millainen päivä harmaassa tuvassa sateen vihmoessa vettä lattialle --
-meidänhän täytyi saada ilmaa. Me lauloimme kaikki laulut mitä taisimme
-ja tanssimme hänen kanssaan vuorotellen kaikki kolme.
-
-Hän oli lumoava poika -- hän jonka tukka oli musta ja sileä, silmät
-pähkinänruskeat ja hampaat tasaiset ja valkoiset.
-
-Miten hän hymyili! Kaikki mitä hän teki, oli muuten niin ihmeellistä ja
-omituista -- vaikka hän vain avasi pullon korkin tahi otti ampiaisen
-hengiltä, niin hän teki sen eri lailla kuin toiset.
-
-Vihdoin, sateen lopultakin hieman tauottua, hän istui kynnykselle,
-jalat ristissä laulaen hauskoja neekerilauluja ja opettaen meitä niitä
-kertaamaan.
-
-Me lauloimme harmaassa, vanhassa tuvassa: Ha li a ha -- ha li a ha --
-
--- Minä en milloinka elänyt sellaine elämä kuin täällä, -- sanoi hän,
--- minä en milloinka luullut, että tupa saatta olla niin suloine --
-hali -- a ha -- ha li a ha -- mutta minä luule, että my ladies tarvitse
-palvelija -- minä ole my ladies palvelija.
-
-Ooh, miten me nauroimme! Itse asiassa me nauroimme lakkaamatta koko
-tuon pitkän, harmaan sadepäivän.
-
--- Nyt saatte nähdä meidän vierashuoneemme -- sanoin minä. Juoksimme
-yhtä kyytiä kostean heinikon läpi navettaan ja kapusimme ylisille.
-
-Kerroimme hänelle nukkuneemme siellä ensimäisen yön ja näytimme,
-miten olimme vetäneet tikapuut jälkeemme. Hän, ihmeellistä kyllä, ei
-nauranut, vaan tuli vakavaksi.
-
--- Minä ei pidä, että my ladies nukku täällä, -- sanoi hän -- minä pidä
-hyvin vähä siitä -- minä nukku täällä mainiosti -- mutta my ladies ei
-sopi nukku sellaine paikka.
-
-Hän läksi vasta sitten kun iltatuuli alkoi metsässä suhista ja
-tunturien varjot tummenivat.
-
-Me puhuimme luonnollisesti koko ajan hänestä. Me sanoimme ainoastaan
-"hän". Oli kuin hänen tultuaan muita herroja ei enää olisi ollutkaan
-maailmassa.
-
--- Ulkona maailmassa mahtaa olla ihanaa, -- sanoi Susanna, -- jos se on
-täynnä hänen kaltaisiaan herroja.
-
--- Oh, ei ole olemassa toista hänen kaltaistaan, -- sanoi Dorthe.
-
-Ajatelkaa, että illalla meidän laskettuamme levolle tapahtui se kumma,
-että Susanna ja Dorthe riitaantuivat. He nukkuivat yhdessä alasängyssä,
-minä yksin ylemmässä.
-
--- Uh, -- kuulin Susannan sanovan -- sinä otat aivan liian paljon tilaa
--- minä olen täällä aivan kuin pieni viiva seinän vieressä -- muutappa
-itseäsi hieman, muoriseni --
-
--- Ei, tiedätkös, -- sanoi Dorthe -- minähän olen aivan sängyn reunalla.
-
--- Etpä suinkaan -- ja sitten sinä olet niin kauhean kuuma -- uh --
-aivan kuin uuni -- uh -- minä en siedä tätä, minä --
-
-He torailivat hetkisen.
-
--- Dorthehan voi nukkua täällä ylhäällä, -- minä sanoin.
-
-Dorthe kapusi ylös luokseni, ja me teimme olomme mukavaksi.
-
--- Ei, millaista elämää te pidättekään, -- sanoi Susanna jälleen --
-minä en siedä sitä, että Dorthe on aivan pääni päällä -- hänhän ei nuku
-hiljaa hetkistäkään -- kaikellahan pitää kuitenkin olla rajansa.
-
--- Miten ilkeä sinä olet, -- sanoi Dorthe.
-
--- Entä sinä, -- sanoi Susanna.
-
-Töytäsin Dorthea, jotta hän olisi hiljaa. Pitkä hiljaisuus.
-
--- Näittekö miten viehättävä nenäliina hänellä oli? -- sanoi Dorthe
-keskellä hiljaisuutta.
-
--- Nyt hän minusta jo saisi olla rauhassa, raukka -- jutuilta, --
-kuului alasängystä.
-
-Dorthe ja minä tyrkkäsimme toisiamme, -- mikähän Susannalla oli?
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Svartlie, missä vanha mr. Burns oli vuokrannut joen kalastusvedeksi,
-oli omituinen, autiomainen paikka. Se oli tunnin matkan päässä tahi
-etäämpänä Aaste-tuvasta. Ensin rinnettä ylös ja sitten jälleen alas
-toiselle puolelle, missä virta vaahtosi pikku koskina, jääkylmänä ja
-mustana. Väliin se vieri ahtaissa solissa pystysuorien tunturiseinämien
-lomitse -- se näytti aivan kamalalta. Metsä oli äsken hakattu, vain
-tuoreet, valkoiset juurenkaunot olivat jääneet jäljelle paljaina
-törröttämään.
-
-Ei ollut ollenkaan ihme, että Jim Burns mieluummin halusi olla meidän
-luonamme Aaste-tuvassa, joka kohosi niin valoisana ja vapaana laakson
-yläpuolella.
-
-Sydämemme jyskytti, kun meidän piti mennä vieraisille mr. Burnsin
-luokse. Susanna oli muuten aamullakin ollut ilkeä Dorthelle.
-
--- Otatko todellakin päällesi kauneimman hameesi, mikä sinulla on? --
-sanoi hän toiselle.
-
-Pikku Dorthe katsoi häneen ruskeilla samettisilmillään:
-
--- Otan, sillä kaikki sanovat, että tämä tummanpunainen soveltuu
-minulle paraiten.
-
--- Ja sen sinä tahdot turmella metsässä, tuollaisella retkellä -- sanoi
-Susanna jälleen.
-
--- En ole koskaan ennen ollut puolisella englantilaisen luona, -- sanoi
-Dorthe, -- siksi tahdon mielelläni olla hieno.
-
--- Hui hai -- sanoi Susanna -- siihen tarkoitukseen pitäisin itseäni ja
-hamettani liian hyvinä.
-
-Luonnollisesti oli Dorthella joka tapauksessa päällään tummanpunainen
--- Susannalla ja minulla oli valkoiset hameet -- me olimme kauhean
-hienoja kaikkityyni.
-
-Talo, minkä mr. Burns oli vuokrannut, ei ollut sellainen, jota
-minä sanoisin viehättäväksi. Se oli melko suuri, äsken rakennettu,
-lautaseinät olivat maalaamattomat; aivan seinien vieressä olevat suuret
-kuuset pimittivät ikkunat.
-
-Miten olikaan -- nyt me juuri teimme tuloamme. Olihan Jim ollut meitä
-noutamassa.
-
-Talon siimespuolella oli kaksi korituolia, vaippa ja koripöytä enkä
-tiedäkään mitä kaikkea. Vanhahko, harmaapukuinen herra tuli ovesta.
-Me astuimme ylös tervehtiäksemme -- pikku Dorthe on niin miellyttävä,
-milloin hänen on tervehdittävä. Hän ikäänkuin valmistaikse siihen niin
-kauan ja tekee sen niin juhlallisesti. Huomasin, että hänen kasvoissaan
-jo oli tervehdysilme. Susanna venytti alahuultaan ja näytti ylpeältä.
-Minä hätäilin kauheasti.
-
-Mutta ei -- Jim ei ollenkaan esitellyt vanhempaa herraa -- sanoi vain
-hänelle jotakin englanniksi -- harmaapukuinen teki täyskäännöksen ja
-meni jälleen sisälle.
-
--- Oliko se teidän isänne? -- sanoin minä kummastuneena Jimille.
-
--- Hah hah haa, -- nauroi hän -- se on Butler, meidän palvelijamme.
-
-Minua rupesi yhä enemmän ahdistamaan. Hieno, harmaapukuinen mies heidän
-palvelijansa!
-
--- Eikö teitä ujostuta? -- kuiskasin minä toisille.
-
--- Kauheasti, -- sanoi Dorthe -- minä olen siinä määrin --
-
--- Mitäpä me ujostelisimme? -- sanoi Susanna keikauttaen niskaansa --
-meidäthän on kutsuttu tänne.
-
-Butler saapui tuoleineen, ja me istuuduimme niihin kaikki kolme kädet
-sylissä odottaen.
-
--- Minu isä tule pian, -- sanoi Jim,
-
--- Pitäkö my ladies talosta? -- kysyi hän sitte.
-
--- Kyllähän me --
-
--- My ladies hauskempi tupa --
-
-Niin -- siinä kyllä olimme yhtä mieltä --
-
-Tuossa tuli vihdoin vanha Burns talon takaa.
-
-Valkoinen liinahattu, lasit vaaleansinisillä silmillä -- enempää en
-kiireessä nähnyt.
-
--- Isäni -- mökin kolme ladies, -- esitteli Jim.
-
-Hän katsoi terävästi meihin, ensin Susannaan, sitten minuun ja sitten
-Dortheen. Antoi sitten kättä ja sanoi jotakin harmaaseen partaansa.
-
-Dorthe oli tervehtinyt sanomattoman juhlallisesti ja huolellisesti
-ikäänkuin olisi pelännyt, ettei tervehtinyt kyllin kauniisti. Hän
-näytti oikein keventyneeltä, kun se oli tehty.
-
--- Minu isä hyvi iloine nähdä my ladies, -- sanoi Jim.
-
-Hän ei näyttänyt juuri ihastuneelta, mutta kenties hän oli kuitenkin.
-
--- Istukaa, istukaa, -- sanoi vanha mr. Burns; me istuuduimme jälleen
-hyvin juhlallisina kukin tuolillemme.
-
-Hiljaisuus.
-
--- Well -- well, -- sanoi vanha mies.
-
-Tuossa Butler tuli ovelle kumartaen. Vanha mr. Burns tarjosi Susannalle
-käsivartensa. Susanna nousi tummanpunaisena aina tukanrajaan asti, ja
-laski valkoisen käsivartensa hänen harmaalleen.
-
-Sitten Jim tarjosi minulle toisen käsivartensa ja Dorthelle toisen, ja
-me astuimme huoneeseen.
-
-Ensiksi kapeaan, maalaamattomaan käytävään, sitten suureen,
-maalaamattomaan huoneeseen, missä oli katettu pöytä. Asetuimme sen
-ääreen.
-
-Butler tarjosi. Me otimme lautasillemme hyvin säästäväisesti kaikki
-kolme. Pöydällä oli paljon hopeakalustoa. Minun täytyi ajatella, miten
-Jim eusimäisenä päivänä söi meidän luonamme lihapalleroita haljenneelta
-lautaselta. Ukko puhui jälleen partaansa.
-
--- Minu isä kysy, -- sanoi Jim -- asuko my ladies mielellä tuvassa, --
-hän hymyili meille.
-
--- Erinomaisen, -- sanoimme me. Jälleen vanhus solkkasi jotakin.
-
--- Minu isä kysy, asuko nuoret ladies aina mökeissä täällä päin --
-
-Minä punastuin, sen minä tunsin. Siunaa ja varjele! Kenties tuo vanha
-jörri piti sopimattomana, että asuimme yksin tuvassa.
-
--- En tiedä, -- sanoin minä, -- olemme itse keksineet sen.
-
--- Miksi? -- kysyi vanha herra jälleen.
-
--- Siksi ettei meillä ollut rahoja muulla tavalla päästä tuntureille,
--- sanoin minä. Arvelin, että oli hyvä sanoa suoraan.
-
-Jim selitti asian isälleen.
-
--- Eikö my ladies ole häiritty tuvassa? -- kysyi ukko jälleen.
-
--- Oh, ei suinkaan, -- sanoimme kaikki yhteen ääneen.
-
--- Well -- well --
-
-Butler tarjosi jälleen uutta lajia. Taivas -- mitä kaikkea he
-söivätkään puoliseksi.
-
-Jim ei ollut ollenkaan samankaltainen kuin Aaste-tuvassa, vaan
-juhlallinen ja ylen kohtelias isälleen.
-
--- Isä kysy tahtoko my ladies lohi, jonka hän itse onki --
-
-Me punastuimme jälleen ja kiitimme.
-
--- Butler tuo sen teille, -- sanoi vanha herra.
-
-Siunaa ja varjele. Toisiko hieno Butler lohen -- silloin olisi parempi,
-että me itse ottaisimme sen mukaamme.
-
-Minä sanoin sen Jimille. Mutta hän pudisti vain päätään sanoen: -- Ei,
-ei.
-
-Jos englantilaisista tuntuu samalta kuin meistä tällä puolisella
-Svartliessa, niin minun täytyy sanoa, että heillä on murheellista ja
-ikävää.
-
-Ainoastaan hienoa ja juhlallista ja paljon hopeaa ja takana vanha
-palvelija, joka laskee ruokapalat.
-
-Susanna ja Dorthe vaikenivat kokonaan, vihdoin minäkään en sanonut
-mitään. Pelkästä hienoudesta söimme myöskin hyvin vähän -- enkä minä
-luule senkään tehneen mitään vaikutusta, että me olimme koristaneet
-itsemme niin ihastuttaviksi.
-
-Vihdoin ateria päättyi. Me kiitimme ruuasta, mutta vanha herra oli
-aivan jäykkä eikä sanonut mitään. Ja ulos me siirryimme samalla
-tavalla: Susanna ja ukko edellä, Dorthe ja minä ja Jim jäljessä.
-
-Onneksi vanhus meni matkoihinsa lepäämään.
-
-Äkkiä Jim tuli jälleen kaltaisekseen, käski Butlerin tuoda kaksi
-lepotuolia lisää, ja sitten hän saattoi meidät tuoleihimme, asettaen
-vaipan kunkin ylle. Ajatelkaapa, vaippa kesälämpimässä!
-
-No niin, siinä me lepäsimme.
-
-Jim lepäsi neljännessä tuolissa ja kujeili tapansa mukaan.
-
--- Onko teidän isänne mielestä kummallista, että me asumme tuvassa
-yksin?
-
--- Ei paljo kummalli -- ei ollenkaan paljo kummalli --
-
--- Niin, mutta vähän --
-
--- Ei, ei -- hän ei vaan siihen tottunut --
-
-Susanna oli paljoa paremmalla tuulella, senjälkeen kun vanha herra
-Burns oli vienyt hänet pöytään.
-
-Hetkisen kuluttua vanha hiilihanko seisoi jälleen edessämme.
-
--- Minu isä kysy tahtoko my ladies kalasta --
-
--- Ah, hirveän hauskaa, -- me hyökkäsimme vaipoistamme kaikki kolme.
-
-Millainen iltapäivä! Me koetimme kukin onkivapa kädessä pitää
-tasapainoa kosken roiskeen kostuttamilla kivillä, heitimme siimaa ja
-vedimme jälleen.
-
-Jim auttoi meitä kaikkia, hyppi kuin orava virran kivillä -- molskahti
-veteen, hyppäsi ylös jälleen -- me nauroimme kaikelle --
-
-Susanna oli asettunut paraalle kivelle: hän heitti ongensiimaansa hyvin
-arvokkaasti.
-
-Keskellä pahinta koskea, jossa virta valkeana vaahtosi, seisoi vanha
-Burns onkivapa kädessään, liikkumatonna kuin muistopatsas.
-
-Sinä päivänä minä ensi kerran kiinnitin huomioni siihen, että Jim
-oli aina siellä missä Dorthekin. Koreanpunaisessa hameessaan seisoi
-ruskea- ja samettisilmäinen tyttö hyvin pienellä kivellä. Mutta ettekö
-luule, että Jim mahtui samalle kivelle -- kuulin melkoista alempana,
-halki virran pauhun, Dorthen kevyen, hauskan naurun.
-
-Butler tuli rantaan ruokaa ja viiniä korissa. Oh -- ajatelkaapa,
-hänellä oli samppanjaa!
-
-Vanha mr. Burns oli saanut lohen ja tuli hieman hauskemmaksi. Jim
-nauroi.
-
--- Minu isä sano, my ladies saa kukin lohi koti --
-
-Kolme isoa lohta Aaste-tuvassa! Aivan mahdotonta -- mutta tuhannet
-kiitokset yhdestä!
-
-Jim kilisti samppanjassa: -- Kiitos suuri, että minä saa tulla
-Aaste-tupa --
-
-Ja vanha mr. Burns kilisti: -- Terve tulemaan takaisin kalastamaan!
-
-Ajatelkaapa! Hän melkein hymyili Dorthelle.
-
-Se oli ainoastaan pienen pieni hymy, joka tuskin oli hymy ollenkaan,
-mutta se oli kuitenkin hänen silmissään.
-
--- Well, well, -- sanoi hän. Mutta mitä hän tarkoitti well'illään,
-siitä minulla ei ole aavistustakaan.
-
-Sitten vaistoni sanoi minulle, että meidän piti kiittää -- ja lähteä.
-
-Jim ei pannut vastaan. Annoimme vanhalle herralle kättä ja kiitimme
--- Dorthe otti jäähyväiset yhtä kauniisti ja juurtajaksain kuin
-hän tervehtikin -- muuan poika kantoi lohta jälkeemme, se ei siis
-kuitenkaan ollut Butler.
-
-Jim saattoi meitä, ja sitten me läksimme metsäpolkua.
-
-Jimin, paha kyllä, täytyi kääntyä takaisin meidän ollessamme
-puolivälissä; hänen näet tuli kello puoli kahdeksan mennä kotiin
-syömään isän kanssa päivällistä. Vielä pitkän matkan päästä hän
-hoilotti ja huusi metsäpolulta: -- Minä tule huomena hyvi varhain.
-
-Me huusimme vastaan: -- Tulkaa, tulkaa --
-
-Kotonahan he luulivat, että me tapaisimme metsässä vain lurjuksia -- ja
-nyt me olimme syöneet murkinan loordin luona -- tahi ainakin melkein
-loordin.
-
-Menimme aikaisin levolle. Viimeinen mitä kuulin, oli Dorthen pakina:
-
--- Vanhuskin oli miellyttävä --
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Kavahdin pystyyn unesta. Ovella oli varmaan joku! Kuuntelin
-jännityksessä -- säppiä kiskaistiin kovasti --
-
-Oli kaiketikin keskiyö. Tuvassa hämärää. Ikkunasta himmeä hohde
-harmaalle lattialle.
-
-Jälleen nykäistiin ovea --
-
-Hyvä Jumala -- mitä tämä oli! Herätin toiset.
-
--- Hs -- hs -- ovella on joku -- miten me pelkäsimmekään, kuuntelimme
-suu auki kaikki kolme --
-
-Jälleen valtava oven nykäisy -- joku mutisi ja puheli.
-
--- Meidän täytyy pukeutua, -- kuiskasin minä, -- meidän täytyy oikein
-pukeutua --
-
-Voi, miten kätemme vapisivat. Oven kiskontaa, mutinaa ja torailua
-yöpimeässä --
-
-Joku kulkea tassutteli tuvan ympäri -- hetkisen kuluttua ikkuna himmeni
--- joku katsoi ruudusta -- me sullouduimme kaikki sängyn nurkkaan.
-
--- Jotakin kimalti ulkona -- siellä raapaistiin tulitikkua, jota
-pidettiin ikkunan edessä, heikko, pieni liekki loisti ikkunanpielessä --
-
-Olin nähnyt parrakkaat kasvot. -- Oh, -- siellä on kauhea maankiertäjä
--- kuiskasin minä.
-
-Useampia tulitikkuja ei sytytetty, me kuppuroimme ääneti yhdessä
-mylläkässä löytääksemme vaatteitamme. Oh -- miten kauheaa --
-
-Seinän takaa kuului mutinaa ja ärhentelyä, oli kuin olisi siellä
-kiroiltu.
-
-Hän oli jälleen ovella -- minä hiivin sinne pitämään rivasta kiinni.
-
-Ennenkuin olin ehtinyt lattian yli -- koetin kulkea ylen hiljaa --
-heittäytyi joku ulkopuolelta kiivaasti ovea vasten -- se lentää pamahti
-auki -- suuri mies romahti kynnykseltä sisään.
-
-Me kirkaisimme kaikki kolme -- en ikinä ole siinä määrin pelännyt.
-
--- Herranen aika, onko tiällä immeisii? -- sanoi kummitus; hän oli
-kompuroinut jälleen ylös.
-
-Hampaani kalisivat pelosta, en voinut virkkaa sanaakaan,
-
--- Onko tiällä velehoja vai immeisii?
-
-Seisoimme kaikki kolme yhdessä rysyssä sängyn ääressä.
-
--- Minä kysyn onko tiällä ristittyjä immeisii?
-
--- On, -- sanoin minä vihdoin. Oli juuri kaunista seisoa siinä pimeässä
-todistamassa olevansa kristitty --
-
--- Mittee tiällä sitte on -- kuka sinn'oot -- tahi työ -- koko karja --?
-
--- Me asumme täällä, -- sain vaivoin sanotuksi.
-
--- Asutta tiällä Uaste-tuvassa, vai niin -- viime viikolla tämä ol'
-aivan tyhjä.
-
--- Tulimme tänne muutamia päiviä sitten --
-
--- Vain nii, no, minä ruppeen tänne makkoomaa.
-
-Siunaa ja varjele!
-
--- Ei taija teillä olla antoo minulle vähän kahvii?
-
-Olihan -- olihan, meillä oli kahvia.
-
--- Minä sytytän uunii tulen, -- suatta männä uuvellee makkoomaa.
-
-Siunaa ja varjele!
-
-Hän raapaisi tulen tikkuun ja alkoi myllätä takassa.
-
--- Mistä työ sitte outta?
-
-Sanoimme sen seisoessamme etäällä seinänvieressä.
-
--- Outta kai työ kuullut huastettavan Mualiman Matista? Minnuu sillä
-meinataa --
-
--- Ei olla.
-
--- Vai ette työ oo kuullut huastettavan Mualiman Matista? -- Hän näytti
-ylen hämmästyneeltä ja tuli aivan meidän luoksemme.
-
-Me sullouduimme yhä enemmän yhteen.
-
--- Tämän kylän kaikkiin paras kalastaja.
-
--- Olemme tulleet äsken, -- sanoin minä; saattoihan helposti tapahtua,
-että hän suuttuisi siitä, ettemme häntä tunteneet.
-
--- Minä meinasin, jotta eiköhän tuota Mualiman Mattii tunnettane
-muuvallahhii --
-
--- Niin, kyllähän hänet tunnetaan, -- sanoin minä.
-
--- Mut työ että minnuu tuntena -- likat.
-
-Miten me pelkäsimme! -- Hän ei kuitenkaan näyttänyt olevan kaikkein
-vaarallisimpia.
-
-Nyt, tulen palaessa takassa me näimme, että hän oli vanha mies, jolla
-oli keltainen ja harmaa parta, ja pitkä tukka ja suippulakki.
-
--- No tuokeehan sitte kahvi.
-
-Uskalsimme astua esiin ja annoimme hänelle kahvipussin.
-
--- Nepä vasta likkoja ne -- kun on kahviihii, -- sanoi hän ja pani
-kahvit pannuun.
-
--- Ruvetkoo työ makkoomaa, -- lisäsi hän -- minä sammutan tulen, kun se
-on valamista -- minä makkoon tässä uunin vieressä lattiilla --
-
-Ajatelkaapa! Me hiivimme sänkyymme, kaikki kolme samaan sänkyyn
--- lepäsimme tuijottaen häntä, hänen istuessaan tulen loimussa ja
-pistäessään tupakkaa pikku nysäänsä.
-
--- Ihanhan minnuu naurattaa -- hän kääntyi meihin -- minä kun ihan
-luulin, jotta tiäl' ol' kummituksii -- vaik' oon näin vanaha mies --
-
--- Oletko ennen nähnyt kummituksia? -- kysyin minä. Minun täytyi puhua,
-toiset eivät tikahtaneetkaan.
-
--- Enköpähän nuita lie nähny, mut ne nyt on semmosii asijoita, joista
-ei huastella kovasti --
-
-En uskaltanut kysyä enempää, koska hän ei tahtonut puhua niistä
-ääneensä.
-
--- Minun piti männä kallaa Vartliijaa uamupuhteessa, sentähehän minä
-meinasin ensin muata hieman tiällä Uaste-tuvassa -- ja sitte lähtee
-pohjosee päin --
-
-Säikähdys alkoi asettua -- hän ei ollut mikään pelättävä.
-
--- Svartliessa on nyt eräs englantilainen kalastamassa, -- sanoin minä.
-
-Asia kiinnitti suuresti hänen mieltään, ja hän tuli aivan sängyn
-viereen.
-
--- Niin, niinhän min' oon kuullu sanottavan, -- sanoi hän; -- mikähän
-mies se oikeestaa on?
-
--- Saimme häneltä tänään lohen.
-
--- Elähän, likka -- missees se lohi on?
-
--- Se on ruohikossa oven takana.
-
-Hän meni ulos aamukoitteessa, tarkasti lohta -- ja pitkäksi aikaa hän
-jäi pois. Mitä ihmettä hän nyt teki!
-
--- Oilhan tuo aika otus -- sanoi hän tullessaan jälleen sisään -- mut
-sinun ois pitänä puhkasta se eilis-iltana -- minä puhkasin sen samalla,
-kun se nyt sillä tavalla passas'.
-
-Hän oli kaiketikin kiltti! Ajatelkaapa, hän oli varmasti kiltti!
-
-Hän sulki jälleen oven ja istuutui takan ääreen tupakoimaan, -- pian
-koko tupa oli täynnä kitkerää savua. Dorthe kuiski hiljaa.
-
--- Ettäkös työ makkookkaa, likat -- sanoi hän ja luimuili meihin.
-
--- Kyllä me nukumme, -- sanoin minä aivan hereilläni.
-
--- Kohta tulloo uamu -- on paras muata nyt, -- sanoi hän laskeutuen
-pitkin pituuttaan lattialle. Päänsä alle hän laski repun, jota oli
-kantanut seljässään -- eikä kestänyt viittä minuuttia ennenkuin hän
-kuorsasi.
-
-Siinä me lepäsimme. Ulkona alkoi päivänkajastus kullata kaikkea.
-
-Tupa oli mustanaan savua, ja Maailman Matti kuorsasi lattialla.
-
-Me elämme monia ihmeellisiä tapahtumia, arvelin minä. Tänään me olemme
-syöneet murkinaa loordin luona ja juoneet samppanjaa -- ja nyt me
-lepäämme täällä kuunnellen miten Maailman Matti kuorsaa ja saatamme
-tuskin hengittää tupakansavulta.
-
-Mutta voisitteko uskoa -- me nukuimme silti kaikki kolme samaan sänkyyn.
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Herättyämme seuraavana aamuna oli ovi auki, ja aurinko valoi kultaansa
-laajalti lattialle -- kahvipannu kiehui poristen takassa.
-
-Nousin ylös vuoteeltani: mitä ihmettä, keittääkö tämä merkillinen
-yövieras kahvia!
-
-Toisetkin heräsivät. Siinäpä Maailman Matti tosiaankin seisoi ovella,
-sylissään kantamus oksia ja puita.
-
--- Minä oon tuumina tätä asijoo, -- sanoi hän, -- työ tarviitta tiällä
-apulaisen; suotanhan minähii jiähä tänne --
-
-Susanna, Dorthe ja minä katsoimme toisiimme; sitten meidän täytyi
-nauraa, ja sitten Maailman Mattikin nauroi, -- hi hii -- hi hii --
-
--- Työ outta liijan hienoja tavallissee työhö' -- ja kukas hakkee
-teille maitoo?
-
-Niin, meillä ei ollut maitoa koko aikana, minkä olimme olleet täällä.
-
--- Jopas nyt kummia kuuluu, -- sanoi Maailman Matti, -- minä mään kohta
-Opstattii ostamaa teille maitoo --
-
-Hän oli päivänvalossa vielä pelottavamman näköinen kuin yöllä. Hänellä
-oli paksu, vanukkeinen parta, joka oli keskeltä harmaa ja poskilta
-korean keltainen. Niissä kohdissa, missä karvat eivät peittäneet hänen
-kasvojaan, kulki ryppyjä ristiin rastiin, ja kaikki rypyt olivat täynnä
-likaa. Muuten oli hänen päällään vanha, keltaisenharmaa nuttu, paikkoja
-täynnä -- paikat oli pitkin pistoin ommeltu kiinni purjelangalla -- ja
-paita oli liasta musta!
-
-Mutta silmät olivat lempeät ja vaaleansiniset, ne tanssivat hänen
-nauraessaan. Itse asiassa minä en pelännyt häntä enää rahtuakaan.
-
--- Haluamme kyllä että tuot maitoa, mutta silloin saat ensiksi peseytyä.
-
--- Minä peseyvyin viime sunnuntaina, -- sanoi hän, -- niin jotta oonhan
-minä nyt jotennii puhas -- mut suattas tuota nyt vähän hierasta.
-
-Hän sai saippuan ja pyyhinliinan, ja me seurasimme alas purolle kaikki
-kolme.
-
-Tuli oikein perinpohjainen pesu, kasvot olivat pelkkänä saippuavaahtona.
-
--- Näin hienoo saippuuta ei oo milloinkaa ollu' minun nuamassan', --
-sanoi hän ja hieroi jälleen.
-
--- Entäs korvat, Maailman Matti --
-
--- Ei, korvija minä en pese, min' oon aina kuullu', jotta se suattaa
-olla vuarallista -- vettä suattaa männä piähän vierästä kohti -- ei,
-korvii minä en liikuta --
-
-Korvistaan hän oli aivan järkähtämätön, niin että meidän täytyi tyytyä
-siihen.
-
--- Käit likkautuu kohta uuvestaa, -- sanoi hän, -- niin että niit' ei
-kannata pestä --
-
-Mutta kädetkin saivat yhtäkaikki pesunsa.
-
--- Meillä ei ole varoja pitää ketään auttamassa itseämme, Maailman
-Matti, -- sanoin minä, -- saamme auttaa itseämme kaikessa.
-
--- Tottapahan teillä on sitä kahvii välistä, likat -- niin minä sitte
-makkoon navetan ylisillä ja laitan teille ruokoo --
-
--- Mitä ruokaa osaat keittää, Maailman Matti?
-
--- Potattii ja kahvii ja lohta ossoon keittee, ja sitte minä ostan
-puojista leipee ja Opstatista maitoo --
-
--- Kuinka pitkä matka puotiin on?
-
--- Sinne on peninkuluma, likat --
-
-Meidän olisi kyllä hyvä pitää hänet, se on varma, se --
-
--- Jos menet noutamaaan maitoa, niin saat kotiin tultuasi kahvia --
-
--- Suattaahan tuota männä --
-
-Hän sai sekä ämpärimme että rahat ja läksi metsään päin.
-
--- Hän ei palaa, vaan pitää sekä sangot että rahat, sen tietää -- sanoi
-Susanna.
-
--- Kun ei vain joisi kerma-astiasta, -- pelkäsi Dorthe.
-
--- Näemmehän onko hänellä palatessaan kermaa parrassa, -- sanoin minä.
-
-Ah, miten me nauroimme. Olimme saaneet oikein korean ja siistin
-kyökkipiian!
-
-Sitten me suoritimme aamupukeutumisemme puron varrella, kuusimetsän
-aamuraittiina suhistessa.
-
--- Miten ihanaa meillä onkaan, -- sanoin minä.
-
--- Niin, ja nyt tulee pian Jim, -- sanoi Dorthe.
-
-Tuossa hän tulikin kukkakimppu napinreiässä.
-
-Jim kulki melkein aina paljaspain. Me juoksimme häntä vastaan kertoen
-Maailman Matista ja kauheasta pelästymisestämme -- puhuimme kaikki
-yhteen ääneen.
-
--- Minä ei ymmärtä sanaka, -- sanoi Jim katsoen toisesta toiseen
-pähkinänruskeilla silmillään.
-
--- Sallikaa minun puhua yksin, -- sanoin minä; -- voinette uskoa, että
-me pelkäsimme -- ajatelkaapa, että hän potkasi oven auki.
-
--- Hän saa selkä, -- sanoi Jim uhkaavasti.
-
--- Mutta hän oli kiltti sitten, ajatelkaas, hän nukkui viime yön
-luonamme lattialla --
-
--- Minä anta hänelle paljo selkä, -- sanoi Jim kiihtyneenä.
-
--- Mutta ajatelkaapa, hän perkasi lohen keskellä yötä, ja nyt hän on
-mennyt noutamaan maitoa --
-
--- Minä jää häntä katso, -- sanoi Jim, -- minä pian näke, pitäkö hän
-saada selkä, vai ei.
-
-Miten me nauroimmekaan! Jim on niin hullunkurinen, kun hänen pitäisi
-olla ankara.
-
--- Maailman Matti sanoo tahtovansa jäädä tänne, -- nauroi Dorthe, --
-hän näyttää olevan täällä hyvin mielellään.
-
--- Häpytön mies, -- sanoi Jim, -- hän ei olla täällä, minä täällä,
-nukku heinäylisi, passa my ladies.
-
--- Hän valmistaa meille päivällistä tänään, -- nauroin minä, -- teidän
-on välttämättä syötävä täällä.
-
--- Minä -- minä arvele, minä syä päivälline tänä my ladies luona, minä
-tahto näke kuka se maakulkija.
-
-Kului melkoisen pitkä aika, mutta mitään Mattia ei tullut. Jim ja minä
-pesimme purossa lohen ja perunat ja teimme tulen takkaan.
-
--- Ihana maa asu, -- sanoi Jim -- minä halu asu kaikki päivä täällä, ei
-kaipa mitä -- mitä sano te, miss Dorothy --
-
-
--- Missään ei ole milloinkaan ollut niin hauskaa kuin täällä, -- sanoi
-pikku Dorthe, -- sillä täällä on niin sanomattoman vapaata ja raitista.
-
-Meillä oli niin kiire, ettemme huomanneet Matin seisovan ovella, täysi
-ämpäri kummassakin kädessä.
-
--- Oletko saanut maitoa, Matti? -- huusimme me -- hänellä ei ollutkaan
-kermaa parrassaan --
-
--- Ka minkäpästähen min' en suana rahalla maitoo -- mut kukas tuo on?
--- Matti mulkoili epäluuloisena Jimiin.
-
--- Hän on eräs, jonka tunnemme hyvin, -- sanoi Dorthe.
-
--- Mittee se tiällä tekköö?-- Hah hah, -- nauroimme Susanna ja minä.
- -- kysyi Matti jälleen.
-
--- Hän auttaa meitä -- joka asiassa, -- sanoi Dorthe.
-
--- Työ että tarvihe mittää appuu, sillon kun teillä on Mualiman Matti.
-
--- Niin, mutta sinähän tulit vasta viime yönä, -- sanoin minä.
-
--- No, sitte että ennee tarvihe --
-
-Jim seisoi supisuorana tuijottaen Mattiin.
-
--- Minä kuuli, te oli raaka viime yö -- alkoi Jim.
-
--- Mittee se sannoo? -- sanoi Matti meille.
-
--- Älkää sanoko mitään, -- kuiskasin minä Jimille. -- Hän on
-englantilainen, ymmärrättekö? -- sanoin minä Matille.
-
--- Vain nii, onko se nuita hiton enkelismannija -- sano terveisii ja
-sano, jotta se suap männä sinne, mistä on tulluttii -- tiällä se pyytää
-kaikki joit tyhjiks.
-
-Uhkasi käydä ikäväksi. -- Nyt saat kahvia kerman kanssa, Matti, --
-lupasin minä.
-
--- Minä en tarvihe kermoo -- hän istuutui mäelle kädet polvillaan ja
-näytti loukkaantuneelta.
-
--- Teillä pitäs' olla tiällä oikeeta miesväkkee auttamassa, -- sanoi
-Matti -- eikä tuollaista mongertaijoo --
-
--- Hän hyvi kauhea, -- sanoi Jim, -- antako minä selkä sille heti --
-
-Matti joi pitkin siemauksin kahvia teevadilta:
-
--- Kukas se teistä on tämän herran henttu? -- sanoi hän.
-
-Ah -- miten hyvä, ettei Jim sitä kuullut. Sehän olisi ollut kauhean
-noloa --
-
--- Jos puhut sillä tavalla, Maailman Matti, niin et saa olla täällä, --
-sanoin minä.
-
-Matti loukkaantui vielä enemmän eikä vastannut sanaakaan.
-
--- Matti nukkuu ylisillä ensiyön, -- sanoin minä Jimille, -- me emme
-pelkää häntä rahtuakaan.
-
-Jim rypisti hienoa otsaansa, mutta ei sanonut mitään hänkään.
-
-Jim oli mennyt. -- Matti nukkui heinäylisillä -- metsän suhina kuului
-kaukaa kasvaen ja paisuen; yli tumman metsänreunan etäältä idästä
-kohosi, kuu -- kirkas sirppi kelmeällä yötaivaalla -- sen alla metsää
-peninkulmittain.
-
-Me tarinoimme tuvassa: -- On hyvin ikävää, etteivät Jim ja Maailman
-Matti sovi keskenään -- huomenna me sanomme Matille, että hän saa
-jälleen mennä matkoihinsa --
-
-
-
-
-IX.
-
-
--- Minä mään kottii tänä iltana, minä, -- sanoi Matti; hän oli pistänyt
-kätensä housuntaskuihin ja näytti miettiväiseltä.
-
--- Vai niin, menetkö sinä, Matti --
-
--- Niin, sehän on viisasta se, Matti.
-
--- No, kiitos vaan, Matti, siitä mitä olet meille tehnyt --
-
-Tähän tapaan me lausuimme kaikki kolme. Olipa erittäin hyvä, että
-hän taas lähti! Hän ei ollut ollenkaan peseytynyt ensimäisestä
-tulopäivästään saakka.
-
-Hän sylki pitkiä, ruskeita säteitä joka taholle: -- Min' oon meinanna
-lähtee, minä mään kottii tänä iltana, -- lausui hän taas ja näytti yhä
-miettiväisemmältä.
-
-Me innostimme häntä jälleen.
-
--- Miten kauvan työ outta tiällä? -- kysyi hän vihdoin pitkän ja syvän
-miettimisen jälkeen, samalla kun tupakkamälli vaelsi poskelta toiselle.
-
--- No, sitä ei ole vielä niin päätetty, Maailman Matti.
-
--- Vai ei oo -- no hyvästi sitte --
-
-Seurasimme häntä aidalle asti ja näimme hänen kaikella kunnialla
-vaeltavan polkuaan. Kas, kun hän tosiaankin läksi!
-
--- Saattepa nähdä ja kuulla, että hän tulee takaisin, -- sanoi Susanna.
-
-Dorthe ja minä emme ollenkaan uskoneet hänen palaavan.
-
-Nyt saatoimme siis kertoa Jimille, että Matti oli lähtenyt. Oli melkein
-sääli Mattia, joka mennä köntysti selkä kyyryssä ja huonossa asussa;
-hän muistutti vanhaa, lahonutta puunkantoa, joka on saanut jalat.
-
-Oli polttavan kuumaa, ilma mäen rinteellä väreili lämmöstä; alempana
-aidan luona oli hieman puna-apilasta, muutoin Aaste-tuvan ympärillä oli
-enimmäkseen voikukkia ja päivänkakkaroita.
-
-Istuimme varjossa metsänrinteellä. Susanna ompeli loppumatonta
-koruompelustaan, Dorthe tuijotti taivaan pilviin ja minä loioin
-vatsallani katsellen ahomataroita. Puhelimme vaihteen vuoksi Jimistä.
-
--- Minusta hän on jalo, -- sanoi Dorthe.
-
--- Jalo! -- tuhahti Susanna; -- mitä sinä sillä tarkoitat?
-
--- Tarkoitan luonnollisesti, että hän on jalo, -- sanoi Dorthe.
-
--- Hän lienee hyvin kiltti, -- sanoin minä.
-
--- Niin, kiltti ja ylevä, -- sanoi Dorthe.
-
--- Ylevä! -- Susanna ja minä nauroimme.
-
-Silloin Dorthekin nauroi: -- Sanokaa mitä hyvänsä, hän on ylevä.
-
-Joku tuli metsästä. Ihme ja kumma! Siinä oli Jim ja hänen isänsä.
-
-Vanha herra, ilmi elävänä! Me sinkosimme kaikki ylös kuin raketit ja
-menimme heitä vastaan.
-
--- Se oli kauhean hauskaa, -- huusimme kaikki kolme yhteen ääneen.
-
-Vanhus lateli koko joukon sanoja, ja Jim käänsi: -- Minun isä tule
-tänne kysy my ladies, tahtoko he asu minu talo -- kaksi huone ylhä --
-olla minu vieras.
-
--- Taivas! -- katselimme toisiimme.
-
--- Minä kerto isä maakiertäjä, joka potki ovi -- hän ei pidä siitä --
-siksi hän kysy -- tahto my ladies asu häne tykö -- minä paljo iloine.
-
-Jim hymyili meille kaikille kolmelle: -- Me pyytä suuri lohi, paljo --
-eikö tosi?
-
--- Mutta Maailman Matti on nyt lähtenyt, -- sanoin minä.
-
-Jim käänsi: -- Well, well, -- sanoi vanhus, -- mutta toinen saattaa
-tulla.
-
--- Me tahdomme kauhean mielellämme asua teidän luonanne, -- sanoi
-Dorthe katsoen Jimiin.
-
--- Tuhannet kiitokset, mutta meidän täytyy ensin kysyä kotoa, -- sanoin
-minä.
-
--- Well, well, -- sanoi vanhus jälleen.
-
-Me istuuduimme mäelle, josta koko laakso aukeni eteemme. Sinä päivänä
-oli ylen ihanaa katsella ulos; peninkulmittain näkyi ilmavia sinisiä
-tuntureita -- alhaalla laaksossa näimme jokaisen vihreän peltotilkun,
-jokaisen vaalean koivun -- ja ilma väreili päivänpaisteessa.
-
-Mutta Jim lepäili molemmat kyynärpäät maassa ja pää kyynärvarsien
-nojassa tuijottaen ainoastaan Dortheen. Ja tyttö ei luonut katsettakaan
-vihreään, loistavaan laaksoon, vaan ainoastaan Jimin kullanruskeihin
-silmiin.
-
--- Millainen maa teillä onkaan! -- sanoi vanha herra Burns viitaten
-kädellään.
-
-Ensi kerran elämässäni minä ajattelin, että tämä maa oli myöskin minun
--- ja se oli Susannan -- ja se oli Dorthen -- jotakin liikahteli aivan
-sananmukaisesti rinnassani -- tämä ihana maa oli meidän. Miten ylpeä
-minä olinkaan Norjasta -- rakastaisin sitä kuolemaan asti --
-
-Mr. Burns ja Jim olivat menneet. Vanha, jäykkä herra seisoi
-liikkumatonna ja sanoi ilmettäkään muuttamatta: -- Te tulette milloin
-tahdotte ja olette niin kauan kuin haluatte --
-
-Ja heidän mennessään pois Jim kääntyi monta kertaa taakseen ja heilutti
-kädellään ennenkuin metsä peitti heidät molemmat.
-
-Siinä me seisoimme katsellen toisiamme.
-
--- Miten kauhean ystävällistä, -- huudahti Dorthe.
-
--- Niin, siitä tulee elämys, -- sanoi Susanna.
-
--- Minulla puolestani ei ole halua asua Svartliessa.
-
--- Oletko hullu, miksi ei? -- kysyin minä.
-
--- Ajatelkaapa vaan, kuinka vapaat me olemme täällä -- ja ajatelkaa,
-että Butler olisi syödessämme aina seisomassa tuolimme takana -- ja
-täällä me saatamme istua kynnyskivellä aamuauringossa ja kaataa kahvia
-teevadille ja puhaltaa sitä -- ja me saatamme kulkea paljain jaloin --
-ja harjata hampaamme ulkona seinävierellä -- luuletteko, että saatamme
-tehdä niin Svartliessa?
-
--- Siellä tuntisi itsensä niin aristokraattiseksi, -- sanoi Susanna, --
-ja se olisi niin miellyttävää --
-
--- Minun mielestäni ei olisi ollenkaan hauskaa loikoa tuolissa vaippa
-yllään tahi syödä perunoita hopeavadista, -- sanoin minä; -- sitäpaitsi
-ei Jim ollut siellä ollenkaan samanlainen kuin hän on täällä, se teidän
-on myönnettävä.
-
--- Niin, mutta toisenlaista on, kun on siellä joka päivä, -- sanoi
-Susanna.
-
--- Niin, -- sanoi Dorthe säteilevin silmin.
-
--- Minä nyt en luule ollenkaan, että isä ja äiti pitäisivät siitä; joka
-tapauksessa täytyy meidän kirjoittaa ja kysyä --
-
--- Hui, hai, -- sanoi Susanna, -- sen me ymmärrämme paraiten -- sillä
-mehän tunnemme mr. Burnsin ja Jimin, mutta he eivät tunne.
-
--- Nythän meistä kukaan ei enää pelkää olla täällä yksin, -- sanoin
-minä.
-
-Ei, se oli totta. Me sovimme, että ajattelemme asiaa pari päivää.
-Huomennahan Jim tulisi jälleen, ja silloin saisimme puhua yksin hänen
-kanssaan.
-
-En voinut sovittautua siihen, että meidän pitäisi muuttaa viehättävästä
-Aaste-tuvasta. En saanut unta pelkästään siltä ajatukselta. Varhain
-seuraavana aamuna minä kavahdin pystyyn ja avasin oven suoraan
-voimakasta aamuaurinkoa vasten, toisten loikoessa vielä vuoteellaan.
-
--- Saatammeko kenties tehdä täten Svartliessa! -- huudahdin minä.
-
-Jäin seisomaan kuin salaman iskemä. Ulkona kynnyskivellä istui Maailman
-Matti päivänpaisteessa, keskenkasvuinen tyttö rinnallaan.
-
--- Kiitoksii viimesestä, -- sanoi Matti ja ojensi kyhmyisen kätensä; --
-myö on istuttu tässä hiljoo kuin on osattu -- tämä tytöntynkä ja minä,
-jottei havvautettas teitä liijan aikasee --
-
--- Maailman Matti on tullut takaisin, -- sanoin minä toisille, kääntyen
-tupaan.
-
--- Minä meinasin, jotta mitenkähän työ tuletta tiällä toimee yksinännö,
--- sanoi Matti, -- ja sentähen minä otin tämän tytöntyngän mukkaa ja
-tulin uuvestaa teijän luokse --
-
--- Mikä tyttö se on?
-
--- Ka se on Mar' -- se minun lapsen' laps -- se assuu minun luonan' --
-se ol' yksinää se raukka, ja sitten minä otin sen mukkaan' --
-
--- Mihin te nyt menette?
-
--- Minä jiän tänne, minä autan teitä -- ja tuo Mar' -- niin se on hyvä
-sehhii, hyvä pesemää --
-
-Yöpuvussamme me kaikki seisoimme ovella katsellen vieraitamme.
-
--- Tällä tavalla saamme pian täysihoitolan, -- sanoi Susanna.
-
-Matin Mari oli laiha, hento, kolmentoistavuotias tyttönen, kasvot ja
-kaula aivan ruskeiksi paahtuneet, mutta otsalla olivat hiukset päivän
-valkaisemat.
-
--- Oliko sinulla, Matti, jo eilen lähtiessäsi mieli tulla takaisin? --
-sanoin minä.
-
--- Kyllähän minä meinasin -- minä ajattelin sitä tytön tynkee, joka oil
-yksinää, ymmärräthän --
-
-Heidän puheestaan päättäen he molemmat asuivat samassa tuvassa; Marin
-äiti oli kuollut viime vuonna.
-
--- Luulimme, ettet sinä enää tule takaisin luoksemme, Matti --
-
--- No oisinkos minä teitä jättänä -- samahan se on missä minn'oon
-kesäpäivät, kun tuo tyttö on mukana -- -- minä mään pohjosee päin
-pyytämää kaloja ja pienii taimenii teille puol'päiväseks.
-
-Niin, olihan hyvä saada taimenia.
-
-Pikku Mari istui siinä ruskeaksi päivettyneenä, nyhti heinätukkoja ja
-vain tuijotti eteensä.
-
-Hän oli varmaankin oppinut isoisältä, että "korvii ei sua liikuttoo --"
-
-
-
-
-X.
-
-
-Olimme nimittäneet sen paikan, jossa ensi kerran tapasimme Jimin,
-"Ensi näkemisen makeudeksi". Meitä huvitti ylen suuresti, kun Jim
-ei aavistanut, mitä makeus merkitsi. Hän luuli sen merkitsevän
-kaunista paikkaa tahi jotakin sellaista. Tullessamme johonkin oikein
-viehättävään paikkaan metsässä, sanoi Jim aina: -- Tässä on makeus,
-tässä me vähän aika istu --
-
-Me loikoilimme kanervikossa, olimme väsyneet pelkästä naurusta!
-
-Matti oli mennyt noutamaan taimenia, -- Mari nukkui siimeksessä kuin
-pikku koira -- tuossa saapui Jim juosten: -- Menekö me Ensi näkemise
-makeus?
-
-Juoksimme rinnettä ylös. Mutta puolivälissä kohtasimme vanhan naisen.
-Pieni musta, kireä hilkka reunusti ryppyiset kasvot. Hän pysähtyi
-juhlallisesti tervehtien.
-
--- Hyvää päivää, -- sanoimme kaikin.
-
--- Mistäs työ outta?
-
--- Me asumme kesää Aaste-tuvassa -- mutta mistäs sinä olet?
-
--- Min' oon Hevoskorvesta --
-
--- Vai niin, onko sinne pitkä matka?
-
--- Ka eihän tuo ou niin pitkäkää, tuskin kahta peninkulumoo --
-
--- Onpa sinne matkaa -- mihin sinä menet?
-
--- Meinasin männä pappilaa, arvelin pyytee papilta viismarkkasta --
-
--- Vai niin.
-
--- Minä alan tulla niin vanahaks, jotten jaksa suaha yksinän' heinii
-kokkoo --
-
--- Asutko sitten yksin?
-
--- Oun asuna yksinän' toistakymmentä vuotta ja tehny' kaikki työt ite.
-
-Asia kiinnitti suuresti Jimin mieltä: -- Mitä hän sano --?
-
--- Mut tänä vuonna min' en enää jaksa -- ja se Havukaisen Jussi
-niäthänsen tahtoo viis markkoo, kun haravoip' minun heinän' -- sen se
-tahtoo, sano se -- minä tykkeen kyllä, jotta se on liijan paljo, ja
-sentähenhän minä niäthänsen mään pyytämää, jotta pappi ois hyvä ja
-antas' minulle viis markkoo.
-
--- Tahtoko hän viisi markka? -- sanoi Jim ja otti heti lompakostaan --
-olka hyvä --
-
--- Kylläpä sinä olit hyvä, -- sanoi eukko; -- sitte minun ei
-tarvihekkaa männä etemmä -- suurkiitosta vuan.
-
--- Niin, mutta mene papin luo, niin saat sieltäkin viisi markkaa --
-sanoin minä.
-
--- Minu anta -- sanoi Jim, ja hän otti jälleen esille lompakkonsa.
-
--- Ei, min' en tarvihe muuta kun viis markkoo, -- sanoi nainen.
-
--- Niin, mutta onhan raha hyvä olemassa.
-
--- Ei, minä en tarvihe muuta kun viis markkoo, toisti hän; -- olpas se
-merkillistä että minä tapasin näin hyvvii immeisii -- suurkiitos nyt
-vuan teille kaikille ja Luoja teitä siunatkoo -- minä mään nyt kottii
--- minulla ei oo ennee kylässä mittää tekemistä.
-
-Hän astui pari askelta, kääntyi sitten taakseen.
-
--- Työ että niä ennee minnuu tässä mualimassa -- muistakee sitte
-Hevoskorven Lienoo --
-
-Hän kääntyi ja lähti. Kauan näimme pienen mustan hilkan vilkuttavan
-tiellä.
-
--- Hyvi ihmeline, -- sanoi Jim harkiten; -- hän hyvi köyhä, mutta ei
-tahto otta raha -- minä ei ymmartä.
-
-Me emme myöskään sitä ymmärtäneet. Mutta minä muistan kyllä sinut, sinä
-vanha köyryselkä Hevoskorven Leena, joka et tahtonut ottaa enempää
-rahaa kuin tarvitsit!
-
-Tuossapa tuli tosiaankin Maailman Matti kantaen pajuvitsassa kahta ylen
-lihavaa taimenta.
-
--- Tästä suatta kalloo, -- sanoi Maailman Matti mahdikkaasti. -- Hyvä
-se on Mualiman Mattihii olemassa.
-
--- Te sano -- hän meni matka, -- sanoi Jim hämmästyneenä, -- ja nyt hän
-on jälleen täällä.
-
--- Niin, hän tuli takaisin, -- sanoin minä.
-
-Mutta Jim karjaisi hänelle: -- Sinä mene matka hyvin pia -- sano minä --
-
--- Mittee se sannoo? -- kysyi Matti.
-
--- Minä sano, sinä mene pia! -- hän antoi Matille nyrkkitaistelijan
-sysäyksen rintaa vasten.
-
--- Hyppeetkö sinä immeisten silimille, -- sanoi Matti uskomattoman
-levollisena.
-
--- Jos sinä teke -- my ladies pelko -- niin minä tule ja sinä saa paljo
-selkä --
-
--- Mittee se sannoo? -- tuumi Matti jälleen; -- sepä vasta topakka
-mies, vaikka vielä nuin nuori.
-
-Saimme Matin lähtemään ja Jimin rauhoittumaan.
-
--- Paljo ihmeline tämä maa kansa, -- sanoi Jim.
-
-
-
-
-XI.
-
-
-Olin ollut alhaalla pesemässä pataa purossa -- niitä meillä oli
-ainoastaan yksi. Tuvalle tullessani Susanna istui kynnyskivellä
-yksin ommellen. Näin heti jotakin olevan viistossa. Hänen, puhtaat
-säännölliset kasvonsa näyttivät vieläkin säännöllisemmiltä, eikä hän
-kertaakaan nostanut silmiään.
-
--- Istutko yksin? -- sanoin minä.
-
--- Kuten näet.
-
--- Missä Dorthe on?
-
--- En tiedä, hän katosi äskettäin.
-
--- Katosi --
-
--- Niin, hän on luonnollisesti mennyt tapaamaan häntä, -- (kertaakaan
-hän ei kohottanut katsettaan, ompeli vain hitaasti ja huolellisesti
-ylen pitkällä säikeellä) -- mutta siihen minä todellakin pitäisin
-itseni liian hyvänä -- (taaskin hyvin huolellinen pisto) -- tällä
-tavalla hän varmaankin saa hyvin omituisen käsityksen -- (sitten
-Susanna silitti työtään, kallisti päätänsä tutkien sitä) -- meistä
-kaikista kolmesta --
-
--- Luuletko, että he ovat päättäneet tavata toisiaan? -- kysyin minä.
-
--- Sen voit ymmärtää, -- sanoi Susanna kauhean loukkaantuneena.
-
--- Niin, tiedämmehän, että Dorthe on liian pelkuri kulkeakseen yksin
-metsässä.
-
--- Mitä luulet hänen vanhan, hienon isänsä sanovan -- teen sinulle
-tämän omantunnonkysymyksen -- (ja Susanna katsoi ankarana minuun) --
-eikö sinunkin mielestäsi ole sopimatonta oikein päättää tapaamisia
-englantilaisen kanssa?
-
--- Sehän on vain Jim --
-
--- Vain Jim! -- äyhkäisi Susanna; -- on todellakin suututtavaa nähdä,
-miten Dorthe keikailee hänelle.
-
--- Sitä me totisesti teemme kaikki kolme, Susanna --
-
--- Tiedätkö -- siitä minä olen erossa --
-
--- Sinunkin mielestäsi hän on suloinen --
-
--- Oh! -- nyt Susanna jälleen ompeli kauhealla kiivaudella.
-
-Dorthe viipyi kauan -- kun ei vain olisi eksynyt metsään ja kulkisi
-siellä itkien -- mitä me tekisimme --
-
--- Ei ole yhtään varmaa, ettei hän ole vierryt jotakin jyrkännettä
-alas, -- sanoi Susanna; hän puhui aivan välinpitämättömästi. Vihdoin
-me arvelimme, että meidän oli lähdettävä katsomaan, mihin Dorthe oli
-joutunut.
-
-Mutta tuossa he tulivatkin molemmat, sekä Jim että Dorthe.
-
-Tyttö oli kuuma, aivan kuin olisi juossut kiivaasti, ja hänen silmänsä
-säteilivät.
-
--- Minä kohta miss Dorothy "Ensi näkemise makeus", -- kertoi Jim.
-
--- Olisitte tässä ajassa jo voineet vaeltaa pitkät matkat, -- sanoi
-Susanna.
-
--- Ei, me oli koko aika "Ensi näkemise makeus", -- sanoi Jim jälleen.
-
-Hän ilakoi koko ajan ylenpalttisesti, hyppelehti navetan seinävierellä
-olevan tahkopenkin yli, kapusi Aaste-tuvan katolle ja hyppäsi
-jälleen alas, kiilloitti kahvipannun niin että se aivan loisti, eikä
-ärhennellyt Matillekaan.
-
--- Matti saa nyt olla rauha, -- sanoi hän vieläkin säteilevämpänä;
-sitten hän tuli vakavaksi, istuutui mäelle kädet polvillaan ja tuijotti
-laaksoon.
-
--- Minä olla satumaa neljätoista päivä, -- sanoi hän hiljaa. Koko
-päivän oli ollut typötyyntä ja paahtavan helteistä. Allamme oleva
-valoisa, vihreä laakso pikku taloineen ja peltotilkkuineen oli
-autereisessa verhossaan -- miten metsä tuoksuikaan pihkalle ja miten
-käki kukkui!
-
-Kuulimme kolmen käen samalla kertaa kukkuvan alhaalla mäellä -- kukkuu
--- kukkuu -- kukkuu.
-
-Kuuntelimme kuinka ne usvan keskeltä kukkuivat. Tuolla etempänä yksi
-jälleen.
-
--- Miten täällä on ihanaa, -- sanoi Dorthe.
-
--- Paratiisimaa, -- sanoi Jim itsekseen.
-
-Kaukaa lännestä oli liihoitellut muutamia villaisia, harmaita,
-punareunaisia pilviä -- etäältä metsien takaa kuului heikkoa jyrinää.
-
-Jim oli mennyt. Saatoimme tapamme mukaan häntä jonkun matkaa.
-
-Sinä yönä raivosi kamalin rajuilma, mitä olen koskaan elänyt. Keskellä
-yötä herätti meidät jyrisevä ukkonen. Oli kuin miljoonia kivikuormia
-olisi kuljetettu päämme yläpuolella ja kaadettu Aaste-tuvan päälle.
-
-Leimahtelevia salamoita -- sinelle siintäviä -- sikin sokin pikimustia
-pilviä vasten ja sitten räjähdys räjähdyksen jälkeen -- kaiku kantoi ne
-tunturilta tunturille, ja sade valui pimeässä virtanaan.
-
-Kavahdimme pystyyn. -- Se iskee maahan! -- kirkui Dorthe.
-
-Vavisten me pukeuduimme tiheiden salamain välkkyessä ja miljaardien
-kivikuormain päämme päällä vyöryessä.
-
--- Mitä me teemme, -- pelosta me ainoastaan kuiskutimme. Voimakkaita
-iskuja ovelle: -- Avatkaa -- avatkaa! -- Matti ja Mari kömpivät sisälle
-sateesta likomärkinä.
-
--- Ei siellä ylisillä suattana mikkää olla, -- sanoi Matti; -- mänkee
-pois uunin luota -- ukkonen lyöp' piipusta sissää.
-
-Me sullouduimme nurkkaan -- koko tupa paljaana valomerenä, ja korvia
-huumaava räjähdys --
-
--- Herranen aika, -- sanoi Matti, -- tällä tavalla myö piästää aivan
-suoroo tietä taivaasee.
-
--- Myö männää taivaasee, -- kirkui Mari.
-
--- Toissa kesänä, -- sanoi Matti, -- ukkonen iski piipusta ja tappo
-Suonperän Pekan -- sen akka tul' siitä niin kummalliseks -- surkeeks,
-eikä siit' oo ennee mihinkää --
-
-Tiheitä salamoita ja jyrähdys toisensa jälkeen.
-
--- Samana kesänä ukkonen iski tänne itäpuolella olevaa hakkaa ja
-tappo kolome lehmee -- ol' männy toisesta toisee -- ne ol' aivan
-kärventynneet, sano immeiset -- herranen aika, nyt tuas rämähti --
-
-Me vapisimme, ja hampaamme kalisivat säikähdyksestä. Ja Matti alkoi
-jälleen: -- Tässä haassa ukkonen isköö joka kesä.
-
--- Ah, jospa olisimme Svartliessa, -- kuiskasi Dorthe.
-
--- Menemme sinne huomenna, -- sanoin minä, -- hänhän kutsui meidät --
-
--- Niin, tämähän on siinä määrin -- sanoi Susanna --
-
-Vihdoinkin tuli levollisempaa -- rajuilma vetäytyi itään päin metsän
-yli -- mutta sade solisi ulkona aamun mustanharmaassa hämyssä.
-
--- Myö tahotaa muata tiällä lattiilla, tämä likka ja minä, -- sanoi
-Matti.
-
-Niin, huomenna me menemme Svartlieen, mr. Burnsin luo, sillä tämä oli
-jo ollut kauheaa.
-
-
-
-
-XII.
-
-
-Raitis, puhdistava tuuli vinkui yöllisen rajuilman jälkeen laaksossa.
-Suuria, valkoisia, villaisia pilviä leijaili päämme päällä
-kaunokinsinisellä taivaalla; mutta ilma oli kylmä.
-
-Me värisimme ja palelimme istuessamme kynnyskivellä oven edessä; maa
-oli sateesta likomärkä, ja puro kohisi kellervänä ja tulvien.
-
-Ja tupamme oli täynnä hapanta, harmaata savua.
-
-Tuuli yltyi, emme saattaneet olla ulkona emmekä sisälläkään. Metsässä
-sihisi ja suhisi, puut taipuivat tuimassa tuulessa. -- Ensi yöksikin
-tulee rajuilma, -- sanoi Dorthe surkeana; -- uskallammeko jäädä tänne?
-
--- Menemmekö Svartlieen? -- sanoin minä. -- Hän on meitä pyytänyt --
-
--- Minusta meidän on ehdottomasti mentävä, -- sanoi Susanna. --
-Ajatelkaammepa vain Mattia ja Maria, jotka luonamme kuorsaavat ja
-haisevat.
-
-Jospa vain Jim tulisi!
-
-Dorthe istui punaisessa villanutussaan kynnyskivellä tuijottaen koko
-päivän metsätielle: -- Voitko käsittää, ettei hän tule?
-
-Odotimme odottamistamme; ei, ei mitään Jimiä.
-
-Kello tuli kaksi, tuli kolme -- neljä, -- Jos meidän mieli ehtiä
-Svartlieen, niin meidän on lähdettävä kello viisi, -- sanoi Dorthe.
-
-Soveltuiko nyt totta tosiaankin, että me menimme noin vain, muitta
-mutkitta --!
-
-Minun täytyi vihdoin taipua. Molemmat toiset houkuttelivat ja saivat
-minut taipumaan; sitäpaitsi näytti tosiaankin siltä kuin rajuilma
-yltyisi yöksi.
-
-Mutta Matti ja Mari! Kun ne eivät vaan menisi nukkumaan meidän
-sänkyihimme.
-
--- Matti, -- sanoin minä kopeana, -- meitä on kutsuttu englantilaisen
-luo Svartlieen, ja jäämme sinne yöksi; mutta jos sinä ja Mari
-ollessamme poissa menette tupaan, niin me ilmoitamme sinut
-nimismiehelle, ja sinä saat rangaistuksen.
-
--- Enhän tok', minä vuan vahin tuppoo, niäthän sen, -- sanoi Matti.
-
-Panimme säppiin kaksi kuusenoksaa, ja sitten läksimme yötamineet
-kullakin käsilaukussamme.
-
-Minä olin huolissani. Sillä minunhan täytyi puhua, sen kyllä tiesin.
-Molemmat toiset työnsivät aina minut esille.
-
-Dorthe oli muuten hyvin alakuloinen; hän kulki maahan katsellen.
-Susanna kysyi lakkaamatta, oliko hänen tukkansa kunnossa, oliko hame
-oikein napitettu ja muuta samankaltaista. Tosin me emme yksikään olleet
-minkään näköisiä, niin märkiä ja pörröisiä me olimme.
-
-Ei, miten metsässä tuulikaan! Yllämme ratisi ja ryskyi ja suhisi, ja
-maahan satoi tuulen katkomia pieniä oksia. Jos olisimme olleet vesillä,
-niin olisimme sanoneet, että oli hurja myrsky. Minusta asema oli
-läpeensä kauhean vastenmielinen. Kun läksimmekään anomaan asuinsijaa!
-
-Kuluttaaksemme aikaa kuljimme hitaasti; vihdoin olimme kuitenkin
-perillä. Kuusien välitse näimme Svartlien maalaamattomat lautaseinät.
-Virta kohisi ja pauhasi.
-
-Ei näkynyt elävää sielua, mutta tiesihän sen -- moisessa ilmassa.
-
-Olin niin hädissäni, että olin tulikuuma ankarasta tuulesta huolimatta.
-Ketään ei näkynyt, käytävällä oli vain joukko matkatamineita; kaksi
-suurta arkkua sulkivat melkein kokonaan ahtaan käytävän tien.
-
--- He matkustavat varmaankin, -- kuiskasin minä. Dorthe karahti
-tulipunaiseksi.
-
--- Luulen, että menemme tiehemme, -- kuiskasin minä jälleen.
-
--- Oletko hullu, -- kuiskasi Susanna tyrkäten minua selkään.
-
-Silloin kuulimme ääniä ylhäältä. Vilkasta englantilaista puhetta, mutta
-siellähän oli naisääniäkin --
-
--- Siellä on naisia, -- kuiskasin minä. Toiset tuijottivat silmät
-pyöreinä kuin pallot.
-
-No, siunaa ja varjele -- tuolla tulee nuori nainen kapeita
-kierreportaita.
-
-Kasvoni muistuttivat keitettyä merikrapua. -- Haluaisimme puhutella
-nuorta mr. Burnsia.
-
-Hän näytti hämmästyneeltä. Tuo ihminen ei ollut suinkaan kaunis --
-hampaat ulkonevat ja pitkät, silmät liikkumattomat, kaunokinsiniset, ja
-tukkamytty punaisenkeltainen. Astuessaan hän nosti jalkojaan kuin olisi
-kulkenut korkeassa heinikossa.
-
--- Jim -- Jim, -- huusi hän portaita ylös, -- täällä on kolme ladies.
-
-Ja Jimin ääni ylhäältä.: -- My ladies, my ladies, -- hän hyökkäsi alas.
-
-Ja sitten minun täytyi ruveta selittämään asemaa, samalla kun
-punaisenkeltainen, pitkähampainen seisoi tarkastellen meitä.
-
-Oli hirveän noloa. Mieluummin olisin kestänyt kymmenen ukkosenilmaa
-Aaste-tuvassa.
-
--- Hyvin hauska, hyvin hauska, että my ladies tulla, -- sanoi Jim,
-mutta koko hänen kauniit kasvonsa olivat ruusunpunaiset, hän tuntui
-kauhean levottomalta ja huusi joka ovesta:
-
--- Butler, Butler! --
-
-Butler tuli arvokkaana ja totisena, matalalla äänellä ja nopeaan
-Jim puhui pitkät jutut hänen kanssaan. Vanha mr. Burns tuli vielä
-jäykempänä ja vielä kankeampana.
-
--- Minu isä pahoilla, että my ladies saa vain yksi huone, kun minu
-täti, mrs. Lowell ja häne tytär tuli juuri tänne meidän luo --
-
--- On parasta, että me käännymme takaisin, -- sanoin minä.
-
--- Ei, ei -- hyvin hyvä huone -- me ei tiesi yhtä, mrs. Lowell täällä
-hyvin äkki, -- sanoi Jim.
-
-Hän ei näyttänyt erittäin ihastuneelta.
-
-Emme nähneet sen enempää tätiä emmekä serkkua, mutta Jim sijoitti
-meidät kolmelle tuolille ruokasaliin ja antoi meille portviiniä
-äärettömän suurista laseista. Ollessaan yksin meidän kanssamme oli Jim
-entisellään, mutta heti Butlerin tultua sisään hän kävi jäykäksi ja
-ylen kohteliaaksi.
-
-Ylhäällä myllisteltiin ja muuteltiin huonekaluja. Jim kulki
-edestakaisin, ja hänen kasvonsa tulivat yhä punaisemmiksi.
-
--- Luulen, että me lähdemme takaisin, -- kuiskasin minä molemmille
-toisille.
-
--- Oletko hullu? -- kuiskasivat he vastaan.
-
-Butler tuli ovessa: -- Neitien huone on valmis. -- Tunsin itseni
-kokonaan kuokkavieraaksi. Kolme telttasänkyä oli vierekkäin varsin
-pienessä huoneessa.
-
-Istuimme kukin sängyssämme. Ajatelkaapa, että Dorthe melkein itki. --
-Minusta Jimkin on niin kummallinen, -- kuiskasi hän.
-
--- Niin, joko Lowellit tahi me tulimme sopimattomaan aikaan, -- sanoin
-minä.
-
--- Tietysti nuo kaksi häijyläistä, sanoi Susanna.
-
-Alkoi jälleen sataa. Tuuli pieksi sadetta ikkunaan.
-
--- Tämä on oikea elämys, kuten sinä, Susanna, arvelit, -- sanoin minä;
--- minä hyppäisin mielelläni ikkunasta ja menisin takaisin Aaste-tupaan.
-
-Ovelle naputettiin. Butler jälleen -- ylpeänä ja inhoittavana: --
-Dinner.
-
-Me korjasimme hieman tukkaamme ja menimme alas hätääntyneinä.
-
-Vanhus esitteli: -- Mrs. Lowell -- miss Lowell.
-
-Jim mongerteli kauheasti meidän nimiämme, ja sitten me istuuduimme.
-
-Uh, miten paha minulla oli!
-
-Mrs. Lowell oli noin neljäkymmentä vuotta tytärtä vanhempi; hänellä oli
-pitsejä ja koristeita kaikkialla, ja hampaat olivat hyvin ulkonevat.
-
-Miss tuijotti liikkumattomilla silmillään, vanha mr. Burns mutisi
-partaansa, Jim oli toivottoman kohtelias joka taholle ja suunnalle --
-hänen kasvonsa olivat koko ajan ruusunpunaiset -- ja Butler seisoi
-mahdikkaana tuoliemme takana.
-
-Kummastuksekseni kuulin, että mr. Burnsin ja Jimin mielestä yöllinen
-rajuilma oli ollut suuremmoinen ja aivan poikkeuksellisen ihana;
-ainoastaan troopillisissa maissa saattoi elää jotakin sen kaltaista.
-
-Meidän piti saada kuulla ja nähdä, että olimme tunkeilevat tullessamme
-tänne ja tehdessämme tekosyyksi rajuilman.
-
-Mrs. Lowell ei muuten ymmärtänyt mitään; nähtävästi hän ei tiennyt ei
-Aaste-tuvasta, ei ukkosenilmasta eikä meistä kolmesta yleensä.
-
-Yleensä minä osun oikeaan kaikissa olettamisissani.
-
-Olin tuntenut, että tämä Svartliessa käynti oli tuleva ikäväksi.
-
-Vihdoinkin ylen vastenmielinen päivällinen oli lopussa.
-
--- Nyt me sytytä takkavalke, -- sanoi Jim. Takka oli samassa huoneessa,
-jossa olimme syöneet. Pian leimahti ilmoille oikea rovio.
-
--- Olette kai iloinen tädin ja serkun tulosta, -- sanoin minä.
-
-Jim teki pienen, tuskin huomattavan irvistyksen, mutta sanoi heti sen
-jälkeen:
-
--- Niin, hyvi iloine --
-
-Tuossa tulivat jälleen Lowellit, molemmat. Vanha tyytymättömänä ja
-arvokkaana, nuori pitkin askelin ja koipiaan korkealle nostellen --
-heidät asetettiin molemmat pölkkytuoleihin. [Yhdestä ainoasta tukista
-veistetty tuoli.]
-
-Ja sitten vanhus tarvitsi tyynyn ja kaksikin.
-
--- Nuoret neidit asuvat varmaankin jollakin tilalla täällä lähistöllä,
--- sanoi vanha rouva.
-
--- Niin, tilallahan me asumme --
-
--- Englannissa on suuria taloja, paljon vieraita, -- sanoi hän jälleen.
-
-Olihan meilläkin vieraita.
-
--- Vai niin -- paljonkin kenties?
-
--- Tällä kertaa ainoastaan kaksi --
-
--- Ah, kenties kaunis paikka?
-
--- Erinomainen --
-
--- Menemme huomenna sitä katsomaan --
-
-Korkea Himalaja! -- me katsoimme kauhistuneina Jimiin.
-
--- Liian kaukana auntien kävellä, -- selitti Jim hyvin kohteliaasti; --
-huono tie, mahdoton ajaa --
-
--- Kenties, -- sanoi vanhus, -- mutta Kate kävelee mielellään -- tässä
-maassa on yleensä varsin kaunista, mutta Sveitsiinhän sitä ei missään
-tapauksessa voi verrata -- ah ei --
-
-Jätimme Jimin tehtäväksi Norjan puolustamisen -- ja sen hän suoritti
-erinomaisesti. Minä olin kauhean ylpeä kuullessani kaiken mitä hän
-sanoi.
-
--- Mutta mitä sinä teet täällä kaiken päivää? -- sanoi miss Jimille.
-
-Jim katsoi meihin ja hymyili: -- Me elä ihana elämä metsässä, -- sanoi
-hän.
-
--- Huh, -- sanoi toinen, kohautti olkapäitään ja nauroi, -- minä tahdon
-olla mukana metsässä näkemässä sitä suloista elämää, jota sinä olet
-elänyt neljätoista päivää --
-
--- Kenties liian rasittavaa sinulle, -- sanoi Jim veitikkamaisesti, ja
-sitten hän kuiskasi minulle: Hän ei sopiva mennä ensi näkemise makeus
--- ei mitenkä sopiva -- mitä te arvele?
-
-Jim ja Dorthe istuivat vierekkäin, ja ajatelkaapas -- kun hetkiseksi
-tuli leimahti, näytti minusta, että Jim olisi pitänyt Dorthea kädestä,
-mutta kohta sen jälkeen tuli jälleen pimeä -- sen vuoksi en ole aivan
-varma asiasta. Dorthe oli muuten koko ajan hyvin hiljainen, mutta
-Susanna keskusteli vanhan rouvan kanssa englanniksi jotta pois tieltä.
-Susannan mielestä rikkaat ja koristellut ihmiset ovat aina niin
-ensiluokkaisia.
-
-Se siitä, meidän oli mentävä nukkumaan. Tultuamme omaan huoneeseemme
-ainoastaan kuiskutimme, sillä Lowellit olivat aivan seinämme takana.
-
--- Ha haa, -- me nauroimme äänettömästi.
-
-Tultuamme sänkyyn kuiskasi Susanna: -- Minun mielestäni Jim oli tänä
-iltana aivan sietämätön --
-
--- Tiedätkös, -- kuohahti Dorthe, -- mitä sinä sillä tarkoitat?
-
--- Sanoithan itsekin ennen päivällistä, että hän oli kummallinen --
-
--- Niin, mutta ei nyt illalla.
-
--- Niin, hän oli melkein hieman ilkeä.
-
--- Minun mielestäni on kauhean hävytöntä, että sinä sanot niin, --
-sanoi Dorthe.
-
--- Kylläpä sinä kiivastut, -- sanoi Susanna.
-
--- Näithän, että me tulimme sopimattomaan aikaan, -- sanoi Dorthe, --
-mutta miten kiltti hän oli kuitenkin koko ajan --
-
--- Minusta hän oli kyllin jäykkä ja ikävä meidän tullessamme.
-
-He puhuivat äänekkäämmin -- minä viittasin Lowellien seinään: -- St --
-hiljaa --
-
--- Minulle samantekevä, -- sanoi Susanna, -- mutta hän _oli_ kuiva
-meidän tullessamme.
-
--- Sinä olet inhoittava, sinä -- sanoi Dorthe.
-
-He murisivat peiton alla molemmat -- vihdoinkin he lopettivat.
-
-Eihän saattanut kieltää, että sängyt olivat paremmat kuin
-Aaste-tuvassa, mutta me siitä huolimatta emme nukkuneet sen paremmin.
-
-Seuraavana aamuna Jim ei ollenkaan tahtonut ilmaista, missä hän oli
-yön nukkunut. Vihdoin me saimme selville, että hän oli istunut koko
-yön pölkkytuolissa takan vieressä. Talossa ei ollut enää huoneen
-pahaistakaan; Lowellit asuivat molemmissa vierashuoneissa ja meillä oli
-ollut Jimin huone.
-
-Arvaatte miten noloja olimme. Butler kantoi aamiaisen huoneeseen --
-hopeatarjottimella teetä ja keksiä -- me olimme nälkäisiä kuin korpit
-ja söimme jok'ikisen murun.
-
-Tänään aurinko jälleen paistoi. Niin, heti kun ilkeisimme, lähtisimme
-pois, se oli varma.
-
-
-
-
-XIII.
-
-
-Milloinkaan ei ole luotettava ihmisiin, joilla on liikkumattomat
-silmät. Ei, silloin kun silmät tanssivat jonkun ihmisen päässä,
-on hän paljoa luotettavampi. Ne ovat niin juonikkaita, tuollaiset
-liikkumattomat naamat.
-
-Kate Lowell oli eräs tuollaista vastenmielistä laatua. Miksi hänen
-nyt piti tulla keikahtaa tähän keskelle meidän ihaninta idylliämme
-turmelemaan viimeiset päivät. Sillä loppu läheni vinhaa vauhtia,
-joskaan me emme sitä tienneet.
-
-Hän käyttäytyi Jimiä kohtaan aivan kuin tämä olisi hänen omaisuuttaan.
-Aina hän kulki pitäen häntä kiinni käsivarresta kuin ystävätär. Ei
-tullut kysymykseen, että Jim olisi saanut puhua puoltakaan sanaa
-yksin meidän kanssamme; hän tuli heti pistäen väliin vaaleanpunaisen
-pörrötukkansa ja pitkät hampaansa.
-
-Niin, odotappa vaan, kun pääsemme Aaste-tupaan, niin silloin Jim on
-jälleen meidän!
-
-No, me lausuimme jäähyväiset vanhalle mr. Burnsille ja kiitimme häntä
-kauniisti olostamme. Oli selvä, että hän kysyi emmekö tahtoneet jälleen
-lohta. Luulen, ettei hänen vanhoissa aivoissaan ollut muita ajatuksia
-kuin lohet ja lohet.
-
-Jim seisoi paljain päin tukka sileänä; ruskea niittyvilla lepatti
-napinreiässä.
-
--- Minä saatta my ladies, -- sanoi Jim.
-
-Luonnollisesti, johan edeltäpäinkin tiesimme, että hän sen tekisi.
-
--- Ei, Jim, sinun on tultava minun mukanani näyttämään putousta -- sinä
-lupasit eilen, -- sanoi miss.
-
--- Minä saatta my ladies vain vähä matka, -- sanoi Jim.
-
-Hyi, Jim todellakin pelkäsi häntä eikä uskaltanut tunnustaa tahtovansa
-saattaa meitä Aaste-tupaan asti.
-
--- Nuoret neidit tuntevat tien erinomaisen hyvin, -- sanoi miss, --
-mutta minä en löydä koskelle --
-
-Eukkokin tuli keppeineen, riippukiharoineen ja pitseineen: -- Jim, sinä
-seuraat Katea --
-
-Ja miss tuli korkein askelin ja jäi riippumaan hänen käsivarteensa: --
-Tule, sitten Jim --
-
-Me astuimme takaperin: Luonnollisesti me saatoimme erinomaisen hyvin
-mennä yksin -- hänen ei suinkaan tarvinnut vaivautua rahtuakaan meidän
-tähtemme --
-
-Jim loi meihin pitkän katseen. Me hapuilimme ylämäkeä kotiin päin,
-Aaste-tupaan.
-
-Uh, miten kiusallista tämä oli. Kun saattoikin olla ketään sellaista,
-jolla oli olevinaan suurempi oikeus Jimiin kuin meillä! Kaikki
-huvihan oli talla tavalla ollutta ja mennyttä -- mitä iloa oli olla
-Aaste-tuvassa, jos tuo inhoittava miss piti hänet erillään meistä.
-
--- Hyi, -- sanoi Susanna, -- miksi menimmekään eilen Svartlieen -- minä
-kadun suuresti.
-
--- Oli paha Jimillekin, että tulimme, -- sanoi Dorthe.
-
--- Sitähän minä sanoin -- mutta milloinkaan te ette kuuntele minun
-ajatustani, -- jatkoin minä.
-
--- Emme, kun sinulla on niin sietämätön tapa huomautella kaikesta.
-
-Tietysti minun täytyi vastata sellaiseen. Me riitelimme kauheasti!
-
-Se oli ikävin päivä, mitä olimme Aaste-tupaan tulomme jälkeen
-viettäneet. Susanna oli aivan inhoittava. Miten kyllästynyt esimerkiksi
-olenkaan kaikkeen hänen järjestyksenpuutteeseensa. -- Laittaessaan
-vuoteen hän esimerkiksi ei pane koskaan lakanan reunoja patjan alle, ja
-tyynyn hän aina paiskaa muitta mutkitta sänkyyn.
-
--- Sinusta ei koskaan tule kalua, -- sanoin minä.
-
--- Kun minä en seiso ja näpli ja vedä lakanaa -- hah hah haa -- on
-aivan kuin sinä olisit meidän kaikkien komentaja ja kuin kutkaan muut
-kuin sinä eivät voisi saada mitään aikaan täällä Aaste-tuvassa --
-
-Siinä kiitos kaikesta minun uurastuksestani. Sillä minähän se olin
-kantanut koko päivän helteen.
-
--- No, saatathan keittää kaurapuuron illaksi, -- sanoin minä
-Susannalle, -- koska sanot, ettet saa mitään tehdä.
-
-Susanna hikoili ja hämmensi takan edessä pataa -- puuro tuli
-luonnollisesti huonoa, puoleksi pohjaanpalanutta ja puoleksi raakaa.
-
-Minä istuin loukkaantuneena kynnyskivellä tuijottaen eteeni kylmille,
-sinisille tuntureille.
-
-Ilma oli kirkas ja pureva, ikäänkuin olisimme olleet pitkällä
-syyskuussa -- ja kesä ja kaikki, mikä oli hauskaa, olisi ollut mennyttä.
-
-
-
-
-XIV.
-
-
-Susanna ja minä olimme riidassa seuraavankin päivän. Puhuessamme
-toisillemme me katsoimme ilmaan.
-
-Oli ikävää olla vihoissaan; minä ainakin olin aikoja sitten siihen
-väsynyt. -- Dorthe oli hajamielinen eikä kuullut mitä me sanoimme.
-Milloin hän ei nyppinyt lehtiä päivänkakkarasta, istui hän vain kädet
-ristissä polvilla ja tuijotti ulos.
-
-Koko aamupäivä meni, eikä Jimiä saapunut. Aluksi emme maininneet
-hänestä sanaakaan; emme näet todellakaan tahtoneet näyttää olevamme
-hänestä riippuvaisia, tulipa hän tai ei. Aaste-tupa oli ihana joka
-tapauksessa.
-
-Mutta kun aamupäivä kului, eikä häntä kuulunut, niin rupesimme
-kuitenkin hänestä puhumaan.
-
-Oli selvää, ettei miss Lowell antanut hänen lähteä. Millainen aasi! Me
-vihasimme häntä sydämemme pohjasta kaikki kolme -- niin, sen me teimme.
-
-Ollessamme päivällislevolla alhaalla niityllä olevan pihlajan varjossa
-juosta hölkytti luoksemme poika Svartliesta. Kavahdimme jälleen
-pystyyn. Hänellä oli mukanaan kirje.
-
-"Menemme katsomaan tukkien laskua. Tahtovatko my ladies tulla mukaan?
-Kello neljä tiellä, joka on hyvin jyrkkää. Jim."
-
-Tunsimme varsin hyvin tapaamispaikan. Se oli polku, joka vei asutuille
-seuduille. Aaste-tupa oli näet pienessä syrjälaaksossa; kauempana
-pohjoisessa oli itse päälaakso, missä virta vaahtosi valtavina koskina
-ja missä tukkeja uitettiin.
-
-Oli sanomattoman lämmin. Ilma metsässä ei liikahtanutkaan
-mastonkorkuisten kuusien alla. Tie oli liukas punaisenruskeista
-neulasista, matta kauempana metsässä, niin pitkälle kuin silmä kantoi,
-oli rehevää ja paksua mustikanvartta ja varret aivan sinisenään
-mustikkaa -- kaupunkilaiset eivät aavistakaan, että saattaa olla niin
-suuria mustikoita.
-
-Saavuttuamme vihdoin yhtymäpaikalle seisoi Jim jo siellä ratsu ja
-poika rinnallaan, ja ratsun seljässä miss Lowell -- näin kaksi
-samppanjapulloa korissa, satulan vieressä.
-
-Miss Lowell ei edes koettanutkaan olla ystävällinen ja kohtelias. Hänen
-tervehdyksensä oli mahdollisimman niukka, hän tuijotti silmät suurina
-eikä sanonut sanaakaan.
-
-Jim näytti nololta, mutta oli kauhean kohtelias. Olimmehan jo tottuneet
-siihen, ettei hän ollut kaltaisensa toisten läsnäollessa. Oli ikäänkuin
-jokin asia olisi häntä painostanut toisten seurassa, mutta kun hän oli
-meidän kerallamme tuvassa, oli painostus poissa.
-
-Kulkue läksi liikkeelle, hevonen ja miss Lowell ja samppanja
-etumaisina; poika talutti hevosta suitsista ja Jim oli pitelevinään
-jalustimista; me kolme tulimme peräkkäin takana. Tästä näytti tulevan
-hilpeä retki! Kukaan ei puhunut sanaakaan.
-
--- Hyvin paljo tukki joessa, -- sanoi Jim, -- hyvin kumma nähdä, kun
-tukit lähte.
-
--- Niin, -- sanoimme me, -- se on hauskaa.
-
-Kuljimme kulkemistamme. Kuumuus yltyi yltymistään, mikäli metsä harveni
-ja lähenimme asuttuja seutuja. Kuusikko oli loppunut -- kuljimme
-kapeita karjapolkuja pähkinä- ja leppämetsässä; kaukaa lepikosta kuului
-väliin lehmänkellon uninen kilahdus.
-
--- Onkohan vielä pitkä matka? -- kysyi Dorthe, -- en jaksa enää astua
-edemmäksi.
-
--- Tosiaankin, etköhän saisi ratsastaa, -- sanoin minä; -- kysyn
-Jimiltä.
-
--- Älä, -- sanoi Dorthe, -- älä millään muotoa.
-
-Luonnollisesti minä sanoin Jimille. Ja Jim näytti säikähtyneeltä, mutta
-kysyi sitten kauniisti ja kohteliaasti miss Lowellilta, eikö miss
-Dorothy saisi hieman ratsastaa -- hän oli niin väsynyt.
-
-Mutta siinä hän erehtyi pahasti. Miss Lowell tuijotti suoraan eteensä
-ja sanoi, että hänkin oli väsynyt; hän ei tosiaankaan jaksanut laskea
-jalkaansa tämän maan kauhistaville kujille.
-
-Dorthen lempeät samettisilmät näyttivät onnettomilta: -- Uh, miten
-ikävää, että hän kysyi missiltä --
-
-Miss Lowell ei ollut koko aikana puhunut meille. Aloimme katua, että
-olimme tulleet mukaan. Mutta sitähän emme tahtoneet sanoa Jimille.
-
-Vihdoinkin olimme asutuilla seuduilla ja saimme jättää kiviset,
-likaiset karjapolut.
-
-Tässä riippakoivut alkoivat. Pitkin kapeaa kylätietä lakaisivat niiden
-pitkät, huojuvat lehdet kiviaitausta, missä kasvoi orjanruusupensaita.
-
-Ja tuolta kuului kosken kohina. Yhä voimakkaampana ja voimakkaampana --
-me tunsimme sen vilpoisen tuulahduksen.
-
-Sitten tie kulki virran vartta, joka soljui leveänä ja mahtavana
-pitkissä, keltaisenvalkeissa juovissa ja muodostaen korkealle kuohuvia
-könkäitä, kihisi ja kohisi niin kovaa, että meidän täytyi huutaa
-kuullaksemme toistemme puhetta.
-
-Ja siinä tuli suihku suihkun jälkeen räiskyttäen päällemme jääkylmiä
-pisaroita --
-
-Mutta rannan vieressä virta vieri mustankirkkaana ja hiljaa muodostaen
-tyveniä poukamia ja suvantoja. Kävi rytinä ja ryske, kun tukit koskea
-alas karkelivat. Rannalla ja suvannossa oli väylältään vierähtäneitä
-valtavia hirsiä, jotka keinuivat ja natisivat.
-
-Oi, miten virran raitis henki tuntui virkistävältä!
-
-Edempänä alhaalla olivat tukit kasautuneet keskelle virtaa. Pitkin ja
-poikin, päällekkäin monen metrin korkeudelta, oli suuria mastopuita
-puristunut toisiaan vasten, ja tukkikasojen kahden puolen vaahtosi ja
-pauhasi virta -- ja vähän alempana suuri koski, jonka mustankirkkaasta
-putouksesta valkea vaahto kuohui korkealle.
-
-Alhaalla jääkylmässä virrassa -- sehän tuli suoraan tunturin
-ikuisesta lumesta ja jäästä -- kulki neljä miestä irroittamassa
-yhteenkasaantuneita tukkeja. He seisoivat virrassa, vedessä
-vyötäisiään myöten -- kumma etteivät saaneet vatsatulehdusta siinä
-silmänräpäyksessä.
-
-Miten reippaita he olivatkaan! Tyyninä ja levollisina he kahlasivat
-tuntikausia jääkylmässä vedessä irroitellen raskaita tukkeja ikäänkuin
-se olisi ollut oikein hupaisaa ja hauskaa työtä, jota ei tarvinnut
-ollenkaan kiiruhtaa.
-
-Väliin heidän täytyi hakata suurilla kirveillä saadakseen irti tukin,
-joka oli kääntynyt poikkipäin. Ja kun monta suurehkoa tukkia irtaantui
-samalla kertaa, niin oli nopeasti päästävä pois, sillä jos tukki veti
-jonkun mukanaan, niin silloin hän suistui kosken kuohuihin.
-
-Istuimme henkeä pidättäen alhaalla joen äyräällä ja katselimme tarkasti
-koko ajan vanhahkoa miestä, jolla oli punaisenruskea paita.
-
-Mitään järkähtämättömämpää ja turvallisempaa emme koskaan olleet
-nähneet. Hänen otteensa tuntui, koskaan hän ei erehtynyt. Jännitys
-kasvoi mikäli kasa irtaantui ja tukit läjittäin syöksyivät alas.
-
-Huusimme jännityksestä siinä istuessamme. Jim oli aivan haltioissaan.
-
--- En ole koska nähny sellaine -- minä ihaile -- ne ei pelkä kuolema --
-se oli aivan liki -- ne kaikki olla tyyni -- ah, miten minä ihaile! --
-
-Mutta miss Lowell ei hiiskahtanutkaan -- olisin halunnut tietää, pitikö
-hän noita, jotka kahlasivat jäisessä vedessä, kolmen metrin päässä
-kuolemasta, ihmisinä, kuten hänkin, istuessaan tuossa sinisessä crêpe
-de chine-hameessaan!
-
-Äkkiä Jim kavahti pystyyn: -- Minä anta heille raha -- paljo raha --
-hän otti esille lompakkonsa ja kohotti siitä setelikimpun.
-
-Mutta se oli minusta ihmeellistä. -- Miksi tahdotte antaa heille rahaa?
--- sanoin minä; -- eiväthän he ole pyytäneet mitään rahoja -- he eivät
-varmaankaan tarvitse -- en luule, että he pitäisivät siitä --
-
-Jim tuijotti minuun pari sekuntia, hänen kauniit kasvonsa punehtuivat:
--- Anteksi paljo, -- sanoi hän, -- minä luule, minä teke mielellä --
-minä ei tunne ihmise täällä -- ja hän pisti suuren setelikimpun takasin
-lompakkoonsa. Pitkän aikaa hän oli ääneti ja nolona.
-
--- Mutta minä anta heille samppanja -- eikö tosi, -- hänen katseensa
-kirkastui jälleen.
-
-Me kavahdimme pystyyn kaikkityyni. Heidän piti saada samppanjaa
-kaikkien neljän miehen, jotka olivat virrassa. Me huusimme ja
-hoilasimme, heilutimme samppanjapulloa ja huusimme halki virran pauhun:
--- Tulkaa maihin saamaan samppanjaa!
-
-Vihdoinkin he ymmärsivät. Saatoimme nähdä, että he harkitsivat
-keskenään, tulisivatko he.
-
-Ajatelkaapa, tuossa he tulivat! Tulivat kahlaten maihin, kädessä suuret
-keksinsä ja kirveensä. Jim säteili, hän meni vastaan samppanja ja lasit
-kädessään.
-
--- Minä olla englantilainen, ei puhu hyvin norja -- mutta minä ihaile
-teitä -- tahtoko tehdä minulle se ilo juoda samppanja?
-
-Joka mies otti lakin päästään seisoessaan likomärissä sarkahousuissaan:
--- Maljanne -- sanoivat he hyvin vakavina ja joivat lasit pohjaan --
-kiitos, se oli hyvää --
-
-Jim kaasi toiset lasit. -- Maljanne, -- sanoivat he yhtä vakavina, ja
-lasit tyhjennettiin pohjaan asti.
-
--- Eikö työnne ole vaarallista? -- sanoin minä.
-
--- No ei, ei, kun on varovainen, -- vastasi se, jolla oli
-punaisenruskea paita.
-
--- Mutta eikö siellä ole kylmä?
-
--- Tiedät, että on kylmä --
-
--- Entä jos menisitte kosken mukana --
-
--- Niin, silloin olisi kuolema edessä, -- vastasi hän levollisesti.
-
-Kiitos ja kunnia, he eivät tahtoneet maistaa kahta lasia enempää, ja
-sitten he jälleen kahlasivat jokeen --
-
-Mutta nyt me olimme tulleet iloisiksi -- me hyppelimme ja karkelimme
-rantaan ajautuneilla hirsillä ja virran kivillä, jotka olivat liukkaat
-ja vaahdosta kosteat.
-
-Miss Lowell tahtoi myöskin olla mukana. Ah, -- kuinka kömpelösti hän
-hyppikään! Hän kohotteli molempia käsivarsiaan ikäänkuin olisi tahtonut
-lentää, ja sitten kauhean kömpelö loikkaus!
-
-Jim hyppi kuin västäräkki -- me nauroimme niin että sen eroitti
-putouksenkin pauhusta -- huusimme toisillemme ja koetimme pysyä
-tasapainossa kivillä.
-
-Äkkiä miss Lowell kirkaisi. Hänen jalkansa oli tarttunut kahden kiven
-väliin. Eikä ollut mitään mahdollisuutta saada sitä irti.
-
-Ei, hän oli liian kömpelö sellaiseen. Me vedimme ja kiskoimme häntä,
-ja hän kirkui ja valitti englanniksi. Vihdoin me saimme hänen jalkansa
-kengästä, ja vihdoin pääsi vapaaksi kapea, sinisilkkisukkainen jalka.
-
-Mutta olettekos kuulleet kummempaa, silloin hän ei saattanutkaan seisoa
-jalallaan. Hauska tilanne sekä hänelle että meille -- joka puolelta
-monen tunnin matka ihmisten ilmoille. Meillähän oli kaikeksi onneksi
-ratsuhevonen, mutta sittenkin.
-
-Jalka turposi kauheasti, hän heittäytyi pitkin pituuttaan heinikkoon ja
-nyyhkytti.
-
-Niin ikävä kuin hän oli kaiken aikaa ollutkin, säälitti hän kuitenkin
-minua kauheasti levätessään maassa koristeltuna ja itkettyneenä.
-
-Minä keksin, että me ottaisimme nenäliinamme ja asettaisimme jalalle
-kylmän kääreen. Kylmää vettähän meillä oli riittävästi. Laitoimme niin,
-että hän vain sai levätä ja lakkaamatta vaihtaa kääreitä. Jim tekin
-kaiken mitä minä pyysin hänen tekemään.
-
--- Te on taitava -- minä ihaile kaikke tässä maassa, -- sanoi Jim.
-
-Miss lepäsi katsoen meitä suurilla liikkumattomilla silmillään, mutta
-ei sanonut sanaakaan. Antoi meidän vain tehdä mitä tahdoimme.
-
-Virrassa hyörineet miehet olivat menneet matkoihinsa, aurinko oli
-vaipunut lännen korkeiden tunturien taakse, kylmä henkäys tuntui virran
-äyräälle, oli kuin virran pauhu ja könkäistä ja koskista kuuluva natina
-ja jyrinä olisi kaikunut voimakkaampana illan hämärässä.
-
-On hauskaa tuottaa hyötyä. Minä tahdon tulla maailmassa kauhean
-hyödylliseksi ihmiseksi. -- Sen tiedän nyt.
-
-Repäisin kahtia lautasliinan, johon korissa olevat lasit olivat
-kiedotut, ja asetin kääreen jalalle -- minusta tuntui kuin olisin
-tehnyt erinomaisen hyvin, mutta saattoihan myöskin olla mahdollista,
-että tein rutihullusti.
-
-Suurella vaivalla me saimme hänet hevosen selkään; korin, jossa
-oli ollut samppanjaa, me ripustimme siten, että hän saattoi nojata
-jalkaansa siihen -- ja niinpä lähdettiin pitkin rinnettä jälleen.
-
-Hän valitteli ja itki, mutta me kuljimme kaikki kolme hänen ympärillään
-ja lohdutimme häntä. Dorthe poimi hänelle vattuja ja oli herttainen
-ojentaessaan ne hänelle.
-
-Jim kuiskasi minulle:
-
--- Sano koko ajan -- te oli kolme hyvä keiju -- ja minä hyvin
-onnellinen -- kun kohtasi keijut. -- Ja hän nauroi minulle.
-
-Yhä kiltimmiksi me tulimme miss Lowellille, saatattekos ymmärtää,
-sillä on todellakin suloista saada hyvän keijun ja hengettären nimi.
-Vaikkakin keiju on jokin, josta ei kuule puhuttavan täällä Norjassa --
-mutta Englannissa kai ollaan paljon tekemisissä niiden kanssa -- niin
-ainakin Jimin puheesta voi päättää. Sellaisistahan kirjoitetaan myöskin
-kaikissa englantilaisissa lastenkirjoissa.
-
-Metsässä oli hämärää; kello oli yksitoista ennenkuin olimme ehtineet
-ylös -- mutta emme kuitenkaan olleet kovin väsyneitä senvuoksi, että
-vain ajattelimme, miten saisimme miss Lowellin olon mukavimmaksi.
-
-Ajatelkaapas! Erotessamme hän ojensi meille kapean, pitkän kätensä ja
-sanoi: -- Kiitän teitä suuresti. -- Ja se oli todellakin suurenmoista
-hänen menettelykseen, joka oli ennen moisella tavalla käyttäytynyt.
-
-Muuten olen iloinen siitä, että hän sai meistä hyvän käsityksen sen
-vuoksi, että olemme norjalaisia.
-
-Myöhempinä aikoina olen kauheasti ihastunut meidän maahamme.
-
-
-
-
-XV.
-
-
-Istuimme kaikki kolme mäellä pihlajan alla tuijottaen Jimiin. Suuret
-ajelehtavat pilvet heittivät pehmeitä, sinisiä varjojaan tuntureille.
-Kaukaa, kaukaa alhaalta me kuulimme niittokoneen rätinän.
-
--- Hyvin kauhea suru, -- sanoi Jim hengästyneenä, -- mutta me mene
-kaikki koti tänä.
-
--- Menette kotiin --?
-
--- Niin, Englantiin kaikkityyni -- miss Lowellin jalka hyvin huono --
-minu täti kauhe pelkä, tahto heti lähte --
-
--- Matkustatteko tekin --
-
--- Matkustan -- minu isä väsy lohi nyt -- ei enä lohi koski -- ja me
-mene kaikki --
-
-Me kimposimme pystyyn kaikki kolme. -- Miten kauhean ikävää --
-
--- Niin, paljo, paljo ikävä jättä Aaste-tupa ainia, -- hän seisoi
-katsoen eteensä; -- minä ei koska ajatellu, että sellainen paikka kuin
-tämä oli -- hän teki voimakkaan liikkeen käsivarrellaan ja viittasi
-sinisiin tuntureihin, jotka kohosivat niin kauneina, niin kauneina
-taivasta vasten -- allamme olevaan kauniiseen seutuun -- ja samalla
-meihin kaikkiin kolmeen.
-
-Tuijotimme kaikin ilmaan, mutta minä en ainakaan ajatellut tuntureita
-enkä liiteleviä pilviä. Ja luulenpa totisesti, etteivät toisetkaan sitä
-tehneet. Dorthe oli tullut tulipunaiseksi.
-
-Oliko kaikki se hauskuus, jota olimme nauttineet Jimin keralla, jo
-mennyttä -- ainiaaksi!
-
-Emme keksineet sanoja --
-
-Jim laskeutui mäenrinteelle meidän väliimme -- hän lepäsi käsi poskella
-nojaten kyynärpäänsä Dorthen hameeseen, joka oli levällään heinikossa.
-
--- Jim, -- sanoin minä äkkiä -- ettekö te oikeastaan ole loordi?
-
-Hän nauroi omalla hauskalla tavallaan.
-
--- Ah, te hauska, kun kysy niin --
-
--- Niin, mutta ettekö te ole?
-
--- En vielä -- ja kenties en koska -- isäni veli on lordi Armstrong --
-ja jos minä itse elä kaua, minä kenties peri arvonimi -- mutta minä ei
-välitä nyt muu kuin Aaste-tupa --
-
-Äkkiä hän laski päänsä Dorthen syliin -- Dorthe punastui jälleen
-pehmeitä, ruskeita hiuksiaan myöten -- ja sitten Jim alkoi laulaa.
-Jotakin matkustamisesta -- "far -- far away --"
-
-Vihdoin se joka lauloi oli far -- far away -- oli kuoleman porttien
-toisella puolella.
-
-Oli jotakin liikuttavaa ja valittavaa tavassa, jolla hän lauloi pää
-Dorthen sylissä.
-
--- Teidän täytyy tulla takaisin, Jim, -- sanoin minä, -- tänne meidän
-luoksemme.
-
--- Luonnollisesti minä tulla takaisin, -- sanoi hän päättäväisenä, --
-mutta kauan, kauan ennekuin Jim saatta tulla.
-
--- Kuinka kauan?
-
--- Minä mene hyvin pian Intiaan ja ole siellä kaua -- kenties kolme,
-kenties viisi vuosi.
-
-Ah, viisi vuotta, sehän oli ikuisuus eteenpäin ajatellen!
-
--- Minä ei koska enne ymmärtäny -- ihmine ei tarvis enempä olla
-onnelline -- ah, niin onnelline, -- jatkoi Jim.
-
-Kukaan meistä ei puhunut; minä nyhtäisin heinänkorren ja heitin sen
-pois jälleen.
-
-Jim nousi nopeasti: -- Minä on täällä liian kaua -- minä juokse pian
-koti.
-
--- Ettekö tule enää tänne? -- sanoin minä.
-
--- Jos voin -- minä tulla tänä ilta --
-
-Hän tarttui meitä jokaista kolmea käteen, sitä hän ei ollut milloinkaan
-ennen tehnyt -- heilutti sitten kädellään monta kertaa ja katosi
-nopeasti metsään.
-
-Dorthe ei ollut koko aikana sanonut sanaakaan. Hän istui kädet polvilla
-tuijottaen ulos, mutta hänen silmänsä loistivat.
-
-Ah, miten kauhean alakuloista kaikki oli. Vanhat ihmisethän sanoivat
-aina, että kaikki on katoavaista, mutta sitä ei uskottu -- tuntui kuin
-itse aina olisi poikkeus.
-
-Kaikkien ihmisten tulee esimerkiksi kuolla. Kuitenkin oli aivan
-mahdotonta ajatella, että itsekin kuolisi.
-
-Uh, koko elämähän oli niin alakuloista. Oli myöskin alakuloista istua
-katsellen yli tämän vihreän laakson, jossa oli peltotilkkuja ja
-harmaita tupia. Köyhä, syrjäinen, kätkössä oleva seutu.
-
-Illalla poika tuli juosten Svartliesta ja toi mukanaan Jimin kirjeen.
-Päällekirjoitus oli Dorthelle.
-
-Luonnollisesti me tahdoimme sen lukea, mutta Dorthe painoi kirjeen
-rinnalleen, ja molemmat ruskeat, hennot kätösensä sen päälle ja katsoi
-meitä samettisilmillään, sanoen:
-
--- Älkää pyytäkö minulta sitä.
-
-Hän läksi heti. Hänen tuli tavata Jim viimeisen kerran "Ensimäisen
-näkemisen makeudessa".
-
-Susanna ja minä emme puhuneet paljoa, istuessamme yksin. Saattoihan
-olla mahdollista, että ajattelimme samaa, mutta emme sitä sanoneet.
-
-Minä puolestani ajattelin vain sitä, että surullisinta maailmassa oli
-se, että me istuimme täällä yksin, kenenkään meistä välittämättä --
-aivan niin oikealla tavalla kuin Jim välitti varmaan Dorthesta.
-
-Huu, ilma oli jo kylmää -- tunturit olivat sinä iltana niin jyrkästi
-tummansiniset. Ne näyttivät olevan niin lähellä meitä.
-
-Itse asiassa tunturit sittenkin olivat synkkiä --
-
-
-
-
-XVI.
-
-
-Laskettuamme illalla levolle sanoi Dorthe äkkiä:
-
--- Teidän täytyy luvata minulle, ett'ette puhu kenellekään ihmiselle --
-mutta ajatelkaas, Jim ja minä olemme kihloissa --
-
--- Oletko hullu! -- pääsi minulta.
-
--- Rakkaani, senhän saatoimme ymmärtää, -- tuli Susannalta alasängystä.
-
--- Saatoitteko todellakin ymmärtää sen? -- sanoi Dorthe.
-
--- Ei, mutta kerro -- oletko hirveän iloinen -- kuinka se kävi -- mitä
-hän sanoi -- oletko suudellut häntä? -- minä utelin.
-
-Dorthe lepäsi kädet niskan alla ja tuijotti Aaste-tuvan harmaaseen,
-ikivanhaan kattoon ja ainoastaan hymyili.
-
--- Kerro, mitä hän sanoi, -- ahdistin minä.
-
--- En.
-
--- Onko hänellä sisaruksia?
-
--- Ei, ja hänen äitinsä on kuollut.
-
--- Kertoiko hän sinulle muuten paljon itsestään?
-
--- Kertoi, kaikkityyni -- hän on vain käynyt koulua ja opiskellut ja
-kasvanut äärettömässä pakossa, ja isä on jäykkä ja ankara.
-
--- Niin, senhän me näimme, -- lisäsin minä.
-
--- Hänellä ei ole ollut ikänään niin hauskaa kuin täällä, -- jatkoi
-Dorthe; -- milloinkaan hän ei ole ollut niin vapaa --
-
--- Ajatelkaa -- tällaistahan meillä on melkein aina, -- lisäsin minä
-taaskin; -- uh, miten ilkeää mahtaa olla asua ulkomailla --
-
--- Hän menee intialaiseen armeijaan, -- sanoi Dorthe.
-
--- Suuri taivas, aivan kuin Kiplingin romaaneissa! -- sanoin minä.
-
--- Onko hän kauhean rikas? -- tuli jälleen alasängystä.
-
--- Sitä en tiedä.
-
--- Eikö hän sanonut siitä sanaakaan? -- kysyi Susanna hämmästyneenä.
-
--- Ei, sitä hän ei tehnyt, sitähän hänen ei tarvinnut kertoa; on aivan
-sama, olipa hän rikas tahi ei.
-
--- Julkaistaanko se pian? -- kysyi Susanna jälleen.
-
--- Ei -- me ainoastaan odotamme toisiamme.
-
--- Kuinka kauan? -- sanoi Susanna.
-
--- Viisi vuotta --
-
-Pysähdys.
-
--- Herrat unohtavat kyllä pian, niin sanovat kaikki, -- sanoi Susanna.
-
--- Oh, Jim ei unohda, -- sanoi Dorthe.
-
--- Ajatelkaapa, viisi vuotta, -- sanoin minä. Se oli sellainen
-ikuisuus, että sitä tuskin saattoi ajatella.
-
-Vaikkakin minä olin tuntevinani Jimin niin hyvin, niin minulla oli
-kuitenkin melkoinen joukko asioita kyseltävänä. En tiedä, kuinka
-asianlaita on, mutta kun ihmiset menevät kihloihin, niin he ovat kuin
-olisivat uusia.
-
--- Nyt minä olen elänyt seitsemäntoista vuotta, -- sanoi Dorthe, -- ja
-Jimiä olen tavannut seitsemäntoista kertaa --
-
--- Paljoa useammin, -- keskeytin minä.
-
--- En, minä olen laskenut, -- sanoi Dorthe jälleen, -- ja ne
-seitsemäntoista kertaa ovat enempi kuin kaikki seitsemäntoista vuotta
-yhteensä.
-
-Voi, miten ihmeellistä! Niin ihmeellisen merkillistä mahtaa olla
-kihloissa oleminen -- melkein sellaista, että tuskin saattaisi elää.
-
-Taivas oli pilvistä harmaa, ja usva peitti seuraavana päivänä laaksot
--- se liiteli pieninä kuontaloina sinisillä tuntureilla.
-
-Aaste-tuvassa oli tullut hieman alakuloista -- sehän oli vain vanha,
-harmaa mökki etäällä syrjäseudussa.
-
-Ei kannattanut enää vähääkään pestä pöytiä ja penkkejä ja saada niitä
-häikäisevän valkoisiksi. Eikä koristaa takkaa koivunoksilla.
-
-Uh, itse asiassahan me olimme hyvin yksinäisiä täällä mökissä. Ei
-ollut kulunut edes päivääkään Jimin matkustamisesta -- mutta oli niin
-autiota, oli kuin meillä ei enää olisi ollut mitään odotettavaa.
-
--- Entä Finn? -- sanoi Dorthe äkkiä; -- olihan puhe, että hän tulisi
-tänne kolmen viikon kuluttua.
-
-Ajatelkaapa, Finnin olin melkein unohtanut; hänessä nyt sitäpaitsi ei
-ollut mitään odottamista -- minun mielestäni.
-
-Matti oli mennyt postia noutamaan eikä tuntunut tulevan koskaan
-takaisin. Olen tosin unohtanut kertoa, että Mari on lähetetty pois jo
-kauhean kauan sitten; on jo varmaankin kulunut viikko siitä, kun Matti
-meni hänen kanssaan Opstadiin kysymään, saiko tyttö olla siellä sen
-ajan kun hän oli meidän palveluksessamme.
-
-Päivä kulki kuin ryömien eteenpäin.
-
--- Onko teillä halua vielä olla täällä? -- sanoin minä äkkiä.
-
--- Minä olen väsynyt täälläoloon, -- sanoi Susanna.
-
--- En tiedä, mutta minusta on kuin olisin täällä lähempänä Jimiä, --
-sanoi Dorthe.
-
-Päätimme panna varhain nukkumaan, sillä meillä ei todellakaan ollut
-mitään tekemistä. Postissahan ei myöskään tullut niin mitään hauskaa --
-ihmiset unohtivat nyt meidät kokonaan.
-
-Olimme juuri lukinneet oven ja alkaneet riisuutua.
-
--- Ts, -- sanoin minä, -- joku on ulkona --
-
-Kuuntelimme suut auki. Joku sipsutti heinikossa.
-
-Pyhimysten nimessä, kuka siellä saattoi olla? Muutamia hetkiä kului, me
-pukeuduimme nopeasti.
-
-Entä jos siellä oli joku kulkuri.
-
--- Ha lia ha -- ha lia ha, -- kuului laulua ovenraosta.
-
--- Se on Jim, -- huusimme me kaikki ja hyökkäsimme ulos.
-
-Siinä hän seisoi kynnyskivellä ilmi elävänä ruskeassa puvussaan.
-Ajatelkaapa, hän ja Dorthe syöksyivät suoraa päätä toistensa syliin,
-vaikka me olimme näkemässä!
-
--- Mutta mitä, oletteko täällä -- mutta kertokaa -- miten ihmeessä --
-
-Ja Jim nauroi säteilevänä: -- Minä hyvin viekas -- ja hyvin iloinen nyt
--- me ole hotellissa -- laaksossa -- etäällä alhaalla, miss Lowell ei
-siedä jalka vuoksi aja enempä -- minä ei sano mitä -- ei yhtä sana --
-mutta otta hevonen ja aja tänne -- ja olla Aaste-tupa kaksi tunti -- ja
-mennä pois jälle -- eikä kuka aavista, missä minä ollut -- ha haa --
-minä hyvin iloine --
-
--- Ettekö aio kertoa olleenne täällä?
-
-Hän asetti etusormensa suunsa eteen: -- Oi, en -- minu suu hyvi kiinni
--- nyt me pitä hyvi hauska hetki, sitte minä lähte --
-
-Oli hirveän hauskaa. Me sytytimme suuren valkean takkaan, niin että se
-loisti kauas pimeään yöhön. Sillä sumu oli ohentunut, sininen harso
-verhosi tunturit, sinervä usva kattoi laaksot, mutta kaukana lounaassa
-kohosi metsän reunasta täysi punainen kuu harmaankelmeällä taivaalla.
-
-Luulen että me lauloimme koko yön. Olimme ulkona ja olimme sisällä --
-kuu kohosi kohoamistaan ja tuli keltaiseksi, ja tunturit tummenivat,
-ja Jim lauloi noita pitkäveteisiä englantilaisia sävelmiä, jotka aina
-ovat samanlaisia; me joimme kahvia ja me kolme tuvassa olijaa lauloimme
-täyttä kurkkua yli tunturien:
-
-"Me tunnemme maan."
-
-Ja Jim sanoi: -- Jos minä karka kaikesta ja jää tänne.
-
-Mutta silloin me kaikki nauroimme.
-
--- Talvella täällä on lunta kattoon asti, -- sanoin minä, -- eikä
-täällä ole polkua eikä tietä, ja lumi tuiskuaa -- tahtoisitteko silloin
-olla täällä?
-
--- Oi, hyvin mieluista, -- nauroi Jim.
-
--- Mutta silloin te olette Intiassa, missä aurinko teitä paahtaa --
-
--- Mutta minä ajattele Aaste-tupa, -- sanoi Jim.
-
-Hevonen odotti häntä, kyytimies joi kahvia kanssamme. Täsmälleen kolme
-tuntia Jim oli viimeisellä kerralla Aaste-tuvassa.
-
-Me pidimme kaikki kolme rattaista kiinni ja saatoimme häntä metsätiellä.
-
-Mutta Jim piti kätensä Dorthen kädessä, joka oli rattaiden
-selkänojalla. Koko ajan hän puhui Dorthelle englantia, ainoa mitä minä
-ymmärsin oli "my darling" -- mutta sen hän sanoi monta kertaa.
-
-Sitten metsä tuli pikimustaksi, emmekä me uskaltaneet muuta kuin
-kääntyä takaisin. Ja Jim nousi ylös rattaissa ja huusi tummalta
-metsätieltä: -- Eläkä hyvin kaikki kolme, kunnes minä tule jälle.
-
-Oli niin kolkkoa saapuessamme jälleen Aaste-tupaan, tumma yö verhosi
-tunturit, takkavalkea loi hohdettaan kauas ruohoiselle mäenrinteelle.
-Tunturin yläpuolelta näkyi jo kapea päivänjuomu, joka ennusti
-auringonnousua.
-
-Dorthe istuutui pankolle ja itki haikeasti.
-
--- Sellaista se on kun menee kihloihin, -- sanoi Susanna pisteliäästi;
--- silloin tulevat surut --
-
-Sitten hän sanoi: -- Merkillistä, että sinun piti pyydystää tuollainen
-kultalintu täällä ylhäällä Aaste-tuvassa -- muuten tuo sormus, jonka
-hän on antanut sinulle, ei oikeastaan todista rikkautta. -- Ja Susanna
-kulki sinne tänne jäykkänä ja säännöllisin kasvonpiirtein ja puristi
-yhteen suupieliään.
-
-Näettekös miten ilkeiksi ihmiset tulevat, kun he ovat mustasukkaisia!
-
-
-
-
-XVII.
-
-
-Seuraavana iltana tämän rikasmuistoisen yön jälkeen tuli Finn Bolt.
-
-Hän seisoi pihalla laukku seljässä terävine pikku kasvoineen, emmekä me
-olleet huomanneet hänen tuloaan.
-
-Minusta Finn Bolt ei ollut vähääkään hauska, mutta oli hyvä, että hän
-tuli; olihan se kuitenkin vaihtelua.
-
-Hänellä ei muuten ole koskaan mitään lepoa. Aina hänen luisevien,
-kesakkoisten käsiensä pitää näperrellä jotakin -- aina hänellä on
-jotakin tekemistä. Ei tulisi esimerkiksi milloinkaan kysymykseen, että
-Finn lepäisi viisi minuuttia vihreällä rinteellä tuijottaen siniselle
-taivaalle tai istuisi hiljaa kahta minuuttia ja katselisi laaksoon ja
-olisi hieman surumielinen.
-
-Ei, kaukana siitä, sellainen hän ei ole.
-
-Niinpä hän oli tuskin ehtinyt saada laukkua seljästään ennenkuin jo
-tahtoi tahkota veitsiä. Hän oli näet ohimennen nähnyt vanhan tahkon
-navetan seinämällä, korkeiksi kasvaneiden viholaisten keskellä.
-
-Nytpä siis kaikki oli tahkottava. Hän tahkosi minun koruompelusakseni
-aivan naskaliksi -- ehdittyään olla ainoastaan kaksikymmentä minuuttia
-Aaste-tuvassa. Minä en sanonut hänelle saksista yhtään pahaa sanaa,
-mutta se tahkoaminen tuottaa minulle haittaa joka kerta kun niitä
-käytän. Meidän pöytäveitsemme -- meillä oli niitä neljä -- hän myöskin
-tahkosi, niin että saattaisimme niillä murhata kenet hyvänsä. Lopuksi
-hän oli melkein loukkaantunut siitä, ettei meillä enää ollut mitään
-tahkotuttamista -- hän seisoi navetan seinää vasten ja huusi: -- Kun
-teillä kerran on niin erinomaisen hyvä tilaisuus tahkotuttaa, niin on
-teidän sitä käytettävä --
-
-Sitten hän oli Aaste-tuvan katolla ja heitti alas turvetta, kiviä ja
-rojua, niin että korvissamme suhisi!
-
--- Täällä tarvitaan järjestävää kättä! -- huusi hän katolta.
-
-Aaste-tuvan päädyssä oli luukku; luonnollisesti Finn luukkuun sitä
-tarkastamaan. -- Olisi sääli ottaa Matilta kaikki se komeus, jota hän
-nauttii navetan ylisillä, -- huusi hän; -- minä voin erinomaisen hyvin
-olla täällä yötä. -- Hän asetti navetanportaat luukun eteen ja kantoi
-sinne pari tukevaa heinärukoa. Siellä hän aikoi nukkua.
-
--- Mutta kertokaa minulle, -- sanoi hän saatuaan heinät kaikella
-kunnialla ullakolle, -- miten ihmeessä olette saattaneet kestää täällä
-kokonaista kolme viikkoa yhtämittaa --
-
--- Ah, täällä on ollut niin ihanaa, -- sanoin minä.
-
--- Niin, jospa vaan tietäisit, -- sanoi Dorthe.
-
--- Tietäisin mitä?
-
--- Miten lumoavaa täällä on ollut, -- sanoi Dorthe; hän punastui ja
-hymyili Susannalle ja minulle.
-
--- Sanokaa minulle -- oh, sanokaa minulle -- mikä täällä oikeastaan
-lumoaa, -- pyysi Finn.
-
--- Kerro siis, Dorthe, -- sanoin minä.
-
--- Finn, kuuleppa -- niin, täytyyhän minun puhua se -- toisethan
-tietävät sen myöskin -- minä olen täällä mennyt kihloihin --
-
--- Mennyt kihloihin täällä -- kenen kanssa, tuhat tulimmaista -- en näe
-täällä mitään muuta kuin metsän ja Maailman Matin --
-
-Silloin me kerroimme kaikkityyni. -- Jimin tapaamisesta, hänen
-isästään, joka kalasti Mustastavirrasta ja oli melkein loordi -- miten
-ihastuttava Jim oli -- paljoa viehättävämpi kuin kaikki Norjan herrat
--- viime yönä hän oli matkustanut Intiaan ja aikoi jäädä sinne viideksi
-vuodeksi.
-
-Kerrankin Finn istui paikoillaan kokonaista viisi minuuttia kuunnellen,
-ja hänen silmänsä pysyivät liikkumatta.
-
--- Ja hänen kanssaan sinä olet mennyt kihloihin, -- tuli lopuksi.
-
--- Hänen.
-
--- Oletko aivan menettänyt sen vähäisenkin järkipahaisen, mitä sinulla
-on ollut? -- sanoi Finn jälleen. Niin sanovat veljet aina, heidän
-mielestään ei sisarilla koskaan ole mitään järkeä -- senhän tiedätte --
-
-Dorthe oli luonnollisesti siihen tottunut, sillä hän ei sanonut
-sanaakaan, tuijotti vain veljeensä ruskeilla samettisilmillään.
-
--- Sepä oli hullunkurisinta mitä olen milloinkaan kuullut, -- jatkoi
-Finn; -- hän pysyy poissa viisi vuotta ja häntä sinä odotat -- ha haa --
-
-Dorthen kasvot nytkähtelivät, mutta hän ei sanonut vieläkään mitään.
-
--- Kiitos, sellaisesta kesäkihlauksesta me emme välitä -- ja hän on
-lisäksi korkeaa englantilaista aatelia -- yhä parempaa ja parempaa! --
-
--- Hän oli kauhean suloinen, -- sanoin minä.
-
--- Hyvä Jumala -- miten päättömiä te olette kaikki kolme, -- sanoi Finn.
-
--- Minä arvelin kyllä, ettei hän ollut mikään luotettava, -- sanoi
-Susanna.
-
--- Sitä sinä et ole koskaan sanonut, -- kuohahdin minä.
-
--- Mutta minä ajattelin sitä aina, -- sanoi Susanna ja puristi yhteen
-suupieliään.
-
-Mutta silloin Dorthe ei voinut enää itseään hillitä. Hän painoi pienet,
-ruskeat kätensä kasvoilleen ja nyyhkytti: -- Oi, sanokaapa mitä
-tahdotte -- aivan mitä tahdotte -- minä uskon Jimiin, minä odotan
-Jimiä --
-
--- Hän ei ikinä palaa, -- sanoi Finn ja löi nyrkkinsä nurmeen, jolla
-istui -- englantilaiseen armeijaan kuuluva upseeri, joka jää Intiaan
-viideksi vuodeksi -- ja hän palaisi tänne sinun luoksesi, jonka hän on
-tavannut täällä Aaste-tuvassa -- hah haa! -- Hän kieri maassa nauraen.
-
--- Minä lupasin odottaa, -- nyyhkytti Dorthe.
-
--- "Mä kyllä ootan, kun lupasin sen", -- lausui Finn ivallisesti --
-niin, jos tahdot tuhota elämäsi, niin kulje sinä vain odottaen -- mutta
-tuossa tulee Maailman Matti, -- jatkoi hän, -- hänhän saattaa toisten
-puutteessa olla terveen järjen edustajana --
-
-Ennenkuin me ehdimme estää, sanoi Finn:
-
--- Kuuleppa, Maailman Matti -- tämä pieni tytön tyllerö on mennyt
-kihloihin sen englantilaisen kanssa, joka asui täällä jossakin --
-hän on matkustanut Intiaan -- mutta viiden vuoden kuluttua hän palaa
-sydänkäpyään noutamaan -- niin hän on sanonut -- uskotko sinä hänen
-tulevan jälleen -- sano suoraan, hyvä herra.
-
-Maailman Matti sylkeä läiskähytti ensin pitkän ja ruskean suihkun,
-sitten hän nauroi koko ryppynaamallaan:
-
--- No, sitähän minnäi, jotta yks' teistä se ol' sen henttu -- mut jos
-sanon suoraa sen mitä meinoon, se ei tule millonkaa takasi -- ei,
-niillä on liijan paljo rahhaa, tuollaisilla, ei ne piittoo muutamista
-kolikoista.
-
--- Näin puhui Zarathustra -- kuuntele hänen sanojaan, -- lausui Finn.
-
--- Ja onhan niitä tuollaisii tytönheilakkoja Intijassahii, -- Maailman
-Matti lähetti jälleen pitkän, ruskean säteen heinikkoon.
-
-Minä kavahdin Dorthen kaulaan. -- Älä välitä siitä, mitä nuo sanovat,
-Dorthe; me tunnemme Jimin, mutta eivät nuo.
-
-Ja siinä oli Aaste-tupa päivänpaisteessa ja varjossa, ja valkoiset,
-liitelevät pilvet heittivät pitkiä, pehmeitä värivivahduksiaan
-tuntureille -- pihlajissa, jotka varjostivat Aaste-tuvan kattoa, oli jo
-suuria, punaisia terttuja -- ne loistivat syvänsinistä taivasta vasten.
-
-Mutta seitsemäntoista vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen Dorthe lepäsi
-pitkin pituuttaan lyhyessä, vihreässä ruohikossa ja itki.
-
-Tietysti Jim tulee takaisin Dorthen luokse.
-
-Niin, ettekö tekin sitä usko?
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KOLME TYTTÖÄ TUNTUREILLA***
-
-
-******* This file should be named 57997-8.txt or 57997-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/7/9/9/57997
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-