Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 4239 insertions, 4622 deletions

diff --git a/57965-0.txt b/57965-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..9a3341e
--- /dev/null
+++ b/57965-0.txt
@@ -0,0 +1,4239 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57965 ***
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+KUN ME OLIMME TYTTÖJÄ
+
+Kirj.
+
+Sarah Doudney
+
+
+Englanninkielestä suomentanut
+
+Valfrid Hedman
+
+
+Kariston Nuorisonkirjoja 8.
+
+
+
+
+
+Hameenlinnassa,
+Arvi A. Karisto Oy,
+1918.
+
+
+
+
+
+
+        "Kuin eilispäivää muistelen
+        mä tyttövuosiamme."
+
+                      Vanha laulu.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+ 1. Muutamia tytöistä.
+ 2. Jennetin sukulaisista.
+ 3. Haastelu puutarhassa.
+ 4. Tapaturma.
+ 5. Ensimäinen ero.
+ 6. Jennetin koettelemukset.
+ 7. Charlotten vihamielisyys.
+ 8. Retkeily.
+ 9. Hurja teko.
+10. Tikkaiden lainaaminen.
+11. Horjahdus.
+12. Heltyminen.
+13. Kielletyillä poluilla.
+14. Lisätodistus.
+15. Epäsuosiossa.
+16. Charlotten pyyntö.
+17. Täysi tunnustus.
+18. Helmaystävät.
+19. Kohtaloiden kirja.
+20. Kotiintulo.
+21. Pelon aiheita.
+22. Viimeinen kohtaaminen.
+23. Päätös.
+
+
+
+
+1. luku.
+
+Muutamia tytöistä.
+
+
+On syyskuun iltapuoli, kultalehvät kimaltelevat ja taivas on
+tyyni. Eläintieteellisen puutarhan kukkalavat välkkyvät syksyn
+rikkaassa, syväsävyisessä väriloistossa. Penkin päässä, vähän matkaa
+isoimpien karhujen häkeistä istuu nuori nainen, nähtävästi kirjaan
+syventyneenä, ja saman penkin toisessa päässä on kaksi viisitoista- tai
+kuusitoistavuotiasta tyttöä hartaassa keskustelussa.
+
+"Mitä pidät hänestä?" kysyy toinen näistä, päättäväisen näköinen tumma
+tyttö, jonka oranssinvärinen silkkinen kaulahuivi lieventää mustan
+takin koruttomuutta. "Jos sinua pyydettäisiin häntä kuvailemaan, niin
+mitä sanoisit?"
+
+"Sanoisin, että hän on aivan moukkamainen."
+
+"Minä sanoisin, että hän on täysi tolvana."
+
+"Charlotte!" virkahtaa lukeva nainen hyvin tyynellä äänellä.
+
+"Mitä niin, neiti Thornhill?"
+
+"Toivon, etten koskaan kuule sinun toistavan tuota epäystävällistä ja
+epänaisellista lausetta."
+
+Charlotte Ashleyn ruskeat posket leimahtavat, ja sekunniksi hänen
+silmänsä säkenöivät uhmaa. Jos neiti Thornhill olisi sanonut vain
+"epäystävällistä", hän olisi voinut sen tyynesti kestää; mutta
+"epänaisellinen" oli sietämätöntä! Saattoiko joku Ashley koskaan olla
+epänaisellinen?
+
+On kuitenkin aivan mahdotonta yrittää riidellä neiti Thornhillin
+kanssa. Hän on nuorempi muita opettajattaria ja on ollut
+täysihoitola-opistossa vasta kuusi kuukautta; mutta rouva Mayfield
+tahtoo ehdottomasti säilyttää arvovaltansa kaikessa. Sitäpaitsi on
+tuossa nuoressa naisessa itsessään joku hiljainen voima, mikä tekee
+mahdottomaksi kohdella häntä epäkunnioituksella. Kuvailemattomalla
+tavalla hän kykenee herättämään kuuliaisuutta -- sellaista
+tottelevaisuutta, mihin taivutaan mielihyvällä, kunnioituksella ja
+rakkaudella.
+
+Lausuttuaan moitteensa, neiti Thornhill kumartui jälleen kirjansa yli;
+ja lyhyen äänettömyyden jälkeen tytöt alkavat uudelleen jutella.
+
+Charlotte Ashleylla on aina paljon puhuttavaa varsin monista asioista;
+ja Pamela Rye on hänen mielitoverinsa. He ovat hyvin sopiva pari,
+sillä Charlotte kuuntelee mielellään oman äänensä sointua, kun Pamela
+sitävastoin paljoa kernaammin tahtoo olla vaiti. Hänen koulutoverinsa
+väittävät, että hän on liian veltto puhuakseen; mutta kuitenkin hän
+kuuntelee ja muistaa paljon siitä, mitä hänen kuullensa sanotaan.
+
+Hän on sievä -- hyvin sievä, sanovat jotkut hänen ystävänsä, --
+ja hänen kauneutensa on sitä lajia, jonka kaikki tunnemme. Hänen
+tuttavapiiristään voi löytää ainakin pari kolme tyttöä, jotka ovat
+hyvin Pamelan näköiset. Hän on melkein liian hoikka, eivätkä hänen
+kasvonsa olleet erittäin ilmeikkäät; mutta ei taas voi olla ihailematta
+hänen hienoa kyömynenäänsä, kirkkaan sinisiä silmiään ja omenankukilta
+hohtavaa hipiäänsä.
+
+"Katsohan tuota tyttöä!" huudahtaa Charlotte äkkiä, naurahtaen
+hillittömän huvitettuna. "Neiti Thornhill, jos olette vihainen,
+en sille mitään voi. Katsokaa häntä itse -- katsokaa, kuinka hän
+tuijottaa tuohon häkkiin! Kuvittelen kuulevani hänen huudahtelevan kuin
+paimentyttö kuninkaan linnassa: 'ihmeellisempää!' Yhä ihmeellisempää!"
+
+Neiti Thornhill kohottaa silmänsä, hymyilee, eikä ole ollenkaan
+vihainen.
+
+"Tosiaankin, siltä se vähän näyttää", sanoo hän nousten ja mennen
+kuin loihdittuna katselevaa olentoa kohti. "Päätäni rupeaa melkein
+huimaamaan aina, kun katselen kauan tuota suurta mustaa karhua; se ei
+koskaan käänny lyhyttä rataansa kiertäessään eikä koskaan hetkeksikään
+pysähdy. Rakas tyttöseni, eikö se sinusta muistuta pahaa unta?"
+
+Lausuessaan viime sanansa hän laskee kätensä haltioituneen oppilaansa
+olalle. Vastatullut tyttö hätkähtää, kohtaa hymyilevät silmät ja vastaa
+sitten ujostelematta:
+
+"Kyllä, niin luulen. Se tuo mieleeni prinsessan aasinpäällä varustetun
+kosijan. Tämä on hauska paikka, neiti Thornhill; toivon, että saamme
+tulla tänne hyvin usein."
+
+"Oh, kyllä hyvin usein. Puutarha on sinulle uutta, eikä se pitkään
+aikaan menetä tenhoaan."
+
+"Kaikki on uutta", sanoo tyttö hiukan huoahtaen, ja pilvi häilähtää
+äkkiä noille kukoistaville nuorille kasvoille. "Minä näetten", lisää
+hän epävarmasti, "en voi olla tuntematta, että vanha ja tutunomainen on
+parasta."
+
+"Niin on minustakin", vastaa opettajatar; ja jos tarkkakorvainen
+Charlotte Ashley olisi ollut kuulemassa, hän olisi heti huomannut
+heikon värähdyksen hänen äänessään. "Mutta, Jennet, ethän ole
+menettänyt mitään entisistä. Vielä palaat kotiisi ja tapaat kaikki
+aivan samoillaan."
+
+"Ah, jospa voisi olla siitä varma!" sanoo Jennet Fowler, katsahtaen
+neiti Thornhillin kasvoihin isoilla, vakavilla, harmailla silmillään.
+"Kaikista enin pelkään muutosta. Tahdon, että kaikki pysyisi
+paikallaan; ja kuitenkin tiedän, etten voi menetellä kodissani niinkuin
+oli tapani menetellä nukkehuoneessani -- järjestää kaiken parhaan
+makuni mukaan ja olla aivan varma, että kaikki pysyisi sellaisena."
+
+"On Eräs, joka määrää kaiken sekä taivaassa että maan päällä", lausui
+neiti Thornhill vastaukseksi kaihomieliseen katseeseen. "Meidän tulee
+jättää Hänen haltuunsa kaikki, mikä meille on arvokkainta. Emmekä saa
+unhoittaa, että Hän on Isä, joka tahtoo meidän Häneen luottavan."
+
+Hiukan väsyneinä toisiinsa Charlotte ja Pamela nousevat kuin yhteisestä
+sopimuksesta penkiltään ja kävelevät verkalleen opettajattaren
+luo. Heidän mielestään tämä uhrautuu aivan tarpeettomasti uudelle
+oppilaalle; ja varsinkin Charlotte on taipuvainen pikkuiseen kateuteen,
+jos neiti Thornhill kiinnittää liian paljon huomiota uusiin tulokkaihin.
+
+"Hän tekee tuon Fowlerin tytön aivan itserakkaaksi, jos hän kovin
+paljon hänestä huolehtii", kuiskaa hän Pamelalle. Ja Pamela avaa ja
+sulkee sinisilmänsä myöntymyksen merkiksi.
+
+"Jos neiti, hm... Fowler on saanut kyllikseen karhuista", alottaa
+Charlotte, oivallisesti matkien veljeänsä kapteeni Ashleyä, "emmekö
+mielestänne voisi lähteä kotiin, neiti Thornhill?"
+
+"Oletko valmis tulemaan, Jennet?" kysyi opettajatar ystävällisesti.
+
+"Kyllä... kyllä, jos te sitä haluatte; mutta tahtoisin pikimältään
+katsoa biisonia."
+
+"Se käy helposti päinsä, lapseni; biisonin karsina ei ole kaukana." Ja
+neiti Thornhill astuu edellä karjavajoille vievää tietä.
+
+"Aika kiusankappale", mutisee Charlotte, joka kulkee perässä Pamelan
+kanssa.
+
+"Oi, onko täällä todellakin karju?" [Englanninkielen sanat _bore_
+(kiusankappale) ja _boar_ (metsäkarju) äännetään samalla tavalla.
+Suom.] kysyy Jennet kääntyen pelokkaan uteliaana uusien koulutoveriensa
+puoleen.
+
+"Niitä on joukottain", vastaa Charlotte. "Ne ovat päästetyt irralleen
+puistoon ja samoilevat ympäriinsä, missä haluavat."
+
+Kaikki neljä nauravat hilpeästi niinkuin nuoret ihmiset kernaasti
+nauravat hyvin lauhkealle leikille. Mutta Jennetin posket kuumottavat,
+ja polttava puna viipyy hetkisen hänen kasvoillaan. Kodissaan hän ei
+koskaan hävennyt olla pikkuisen hupakko; mutta täällä hän tuntee, että
+joku aina vaanii hänen virheitänsä, ja että Charlotten ja Pamelan nauru
+ei ole aivan yhtä hyväluontoista ja hempeätä kuin entinen kodin hilpeys.
+
+Mutta vaikka hän hiukan aavistaakin, että hänen selkänsä takana
+irvistellään, hän kuitenkin nauttii biisonin näkemisestä. Se on kyllin
+ystävällinen tullakseen puisen hökkelinsä ovelle ja näyttääkseen,
+kuinka se osaa töllistellä. Neiti Thornhill antaa tytön katsella
+hetkisen; ja sitten he lähtevät eläintarhasta ja kävelevät kotiin päin
+päivän hämärtyessä.
+
+Osan tiestä he ajavat raitiovaunulla ja kun he vihdoin pääsevät
+Brunswickin torille, tuntuu teen ja voileipien ajatteleminen Jennetistä
+hyvin tervetulleelta. He astuvat sisään korkeaan muuriin lävistetystä
+rautaportista, mikä saa maalaistytön ajattelemaan luostaria, ja
+kulkevat hiekoitettua, syksyn varisseiden lehtien peittämää käytävää
+pitkin rakennuksen ovelle.
+
+Niin vakavalta ja yksitoikkoiselta kuin Pyhän Annan opisto ulkopuolelta
+näyttääkin, on siellä sisällä aina iloista ja hilpeätä. Maatilan
+talonpoikaiseen kodikkuuteen tottunut Jennetkään ei näe mitään
+synkkää näissä mukavissa suojissa, ja rouva Mayfieldillä, laitoksen
+johtajattarella, taas on niin vaikuttavan äidillinen sävy, että se
+saa ujot tytöt heti reipastumaan. Vielä parempi, hänen laajassa
+povessansa sykkii oikea äidin sydän, eikä kukaan ole liian arka
+uskomaan huoliansa hänen auliiseen korvaansa. Pieniksi, vähäpätöisiksi
+suruiksi niitä jotkut nimittäisivät, keveiksi heinäsirkan kuormiksi!
+Mutta rouva Mayfield tietää nuorten uskovan, että jokainen suru on
+ikuinen, ja katselevan toivottomasti sumein silmin tulevaisuuteen, jota
+heidän nykyisten huoltensa pilvi tummentaa. Hän ymmärtää kokemattoman
+sydämen epätoivoisen huudon: "Minä en enää koskaan tule onnelliseksi!"
+Myöhemmin tuo sama sydän elämän toistuneista koetuksista viisastuneena
+voi sanoa: "Tie näyttää nyt pimeältä, mutta kyllä se käy valoisaksi
+jälleen, kunhan olen kulkenut kauemmaksi."
+
+Mutta vaikka Pyhän Annan opisto on todella hupaisa, Jennet Fowlerin
+ajatukset kääntyvät surumielin ja kaivaten takaisin etäiseen
+maalaiskotiin.
+
+Äänekäs kellonsoitto kutsuu teelle; mutta hetkiseksi hän viipyy
+käytävässä erään puutarhaan antavan ikkunan luona. Ja näiden Lontoon
+puiden, noiden savuttuneiden seinien ja tuon hämärän taivaan asemasta
+hän näkee punoittavan iltaruskon hehkuvan kummulta metsän läpi
+isän peltosarkojen takaa ja tutunomaisten hahmojen palaavan kotiin
+laidunmaan yli.
+
+-- Ah, -- huoahtaa hän pyyhkien kyyneleen, -- tavannenkohan todellakin
+kaiken samanlaisena, kun pääsen kotiin? Miten iloinen... miten
+sanomattoman iloinen olisinkaan, jos voisin kohottaa vanhan oven säppiä
+ja vilkaista sinne sisälle heidän luokseen tänä iltana!
+
+
+
+
+2. luku.
+
+Jennetin sukulaisista.
+
+
+Fowlerin perheelle Chestnutin vuokratilalla Devonshiressa ei koskaan
+ollut onnistunut koota varallisuutta, vaikka sen jäsenet olivat
+ahkerasti uurastaneet sukupolvesta sukupolveen.
+
+Ei mikään maatila koko seudulla tarjonnut niin selvää todistusta
+huolenpidosta ja toimeliaisuudesta.
+
+Maanviljelijä Fowlerin pellot olivat aina hyvin hoidetut kuin puutarha;
+rikkinäistä aitaa tai tasaiseksi leikkaamatonta pensasriviä ei näkynyt
+missään; maata viljeltiin aina taitavasti ja vuokra suoritettiin
+oikealla ajalla. Ja kuitenkin Fowlerit vuosien vieriessä tulivat
+ilmeisesti yhä köyhemmiksi.
+
+Asia oli niin, että heidän tulonsa pysyivät ennallaan menojen
+karttuessa. Oli kahdeksan lasta tuossa somassa pienessä maatalossa,
+joka oli tarjonnut suojaa useille Fowlerin sukupolville. Kaksi poikaa
+ja kuusi tytärtä -- kaikki vahvoja ja tukevia paitsi yhtä -- oli
+elätettävinä, vaatetettavina ja hoivattavina, eikä ollut ihme, että isä
+ja äiti toisinaan kävivät perin levottomiksi heidän tulevaisuudestaan.
+Eikä myöskään kummastuta, että Brambletreen kunnon ihmiset kyselivät
+toisiltaan: "Miksei rouva Belfont tee mitään Chestnutin vuokratilan
+asukkaiden hyväksi?"
+
+Tietysti ei heidän ollut tarvis haastella naapuriensa asioista;
+mutta ylimalkaan he kaikki olivat hyväluontoisia ahertajia, jotka
+katselivat Fowlereja vilpittömällä myötätunnolla; ja uskoen yhä
+vanhaan sananparteen, että veri on vettä sakeampaa, he ihmettelivät,
+ettei rouva Belfont osoittanut syvempää harrastusta sisartansa, rouva
+Fowleria kohtaan.
+
+Rouva Fowleria itseänsä -- tuota huolellista ja monien seikkojen
+rasittamaa naista -- loukkasi hänen sisarensa välinpitämättömyys
+enemmän kuin hän koskaan huoli tunnustaa. Hänestä tuntui toisinaan,
+että oli kulunut vain lyhykäinen aika siitä, kun hän Judithin kanssa
+istui työssä, kääntäen vanhoja pukuja, korjaillen, paikaten ja parsien,
+kuten sadat muut köyhät papintyttäret ovat tehneet ikimuistoisista
+ajoista. Hyvin köyhä pappismies oli Judithin ja Kate Mauricen isä
+tosiaan ollut; mutta tytöt olivat käyttäneet pienet apuneuvonsa
+parhaansa mukaan ja rakastaneet lujasti toisiansa.
+
+Mutta jos köyhyys yhdistää, varallisuus usein eroittaa. Kun Judith
+meni naimisiin rikkaan lakimiehen, herra Belfontin kanssa, hän huomasi
+pian, että hänen puolisonsa aikoi vaatia osakseen kaiken hänen
+huolenpitonsa ja huomionsa. Mies oli paljoa vanhempi häntä itseänsä;
+ja pari vietti hiljaista, itsekästä ja upeata elämää isossa talossaan
+Parkleyn vanhassa markkinakaupungissa. Brambletree oli ainoastaan
+kahdentoista penikulman [Englannin penikulma on lähes 1 2/3 kilometriä.
+Suom.] päässä Parkleystä; mutta Fowlerin lapsia ei koskaan kutsuttu
+vierailemaan täti Judithin luo. Belfont-eno ei juuri pitänyt nuorisosta
+ja riemuitsi aina siitä, ettei hänellä itsellänsä ollut lapsia.
+
+Mutta herra Belfontin kuoltua ja lesken jäätyä melkoisen omaisuuden
+ainoaksi haltijattareksi luonnollisesti odotettiin, että rouva
+lähestyisi sisartaan ja hänen perhettänsä.
+
+"Nyt kun Belfont on poissa, Judith varmaan tahtoo meitä useammin
+tavata", sanoi rouva Fowler. "Hän tuntee itsensä kyllä yksinäiseksi
+suuressa talossaan, nais-rukka."
+
+"Älä ole siitä niin varma", vastasi maanviljelijä. "Jos hän olisi sinua
+kaivannut, hän olisi etsinyt seuraasi jo kauan sitten."
+
+"Mutta hänen puolisonsa oli perin vaativainen mies ja hallitsi häntä
+täydellisesti, Robert."
+
+"Niin, niin; mutta kun on tahtoa, on tavallisesti keinojakin."
+
+"Ihmisten täytyy toisinaan uhrata oma tahtonsa", sanoi rouva Fowler
+hiukan kiusaantuneena miehensä epäilevästä äänestä: "Sinä, Robert, et
+itse ole tyranni, etkä aavista, kuinka jyrkkiä sellaiset voivat olla."
+
+"Totta kyllä, Kate. Mutta rouva Belfont on kovaluontoisempi nainen
+kuin sinä; ja luullakseni hän olisi vetänyt vertoja herralleen ja
+mestarilleen, jos olisi tahtonut."
+
+Rouva Fowler mietti.
+
+"Niin", myönsi hän vihdoin, "Judithilla on lujempi tahto kuin minulla,
+ja aina hän ennen onnistuikin pitämään oman päänsä. Mutta, Robert,
+hän oli hellä sisar ennen avioliittoansa, enkä voi uskoa, että hänen
+rakkautensa minuun koskaan on sammunut."
+
+"En sano, että se on sammunut. Mutta minä uskon, että sisarenrakkauden,
+kuten kaiken muunkin, voivat rikkaruohot tukehduttaa. Ja itsensä
+hemmoittelu, laiskuus ja saituus ovat rikkaruohoja, jotka kasvavat
+tiheinä ja vahvoina, varsinkin kun ovat saaneet vuosikaudet versoa."
+
+Rouva Fowler mietti taas ja katsahti vakavasti puolisoonsa. Tämä ei
+suinkaan ollut suuri puhuja, mutta toisinaan hän kummastutti vaimoaan
+pukemalla ajatuksensa tehokkaaseen muotoon; ja kokemus oli rouvalle
+vakuuttanut, että hänen arvosteluunsa yleensä voi luottaa. Mutta tässä
+tapauksessa hän hartaasti toivoi miehensä olevan väärässä.
+
+Rouva Fowler oli aina uskotellut itselleen, että herra Belfont oli
+ainoana syynä Judithin välinpitämättömyyteen. Jos puoliso joutuisi
+pois (niin hän oli ajatellut), vaimon sydän kääntyisi rakastavaisena
+takaisin nuoruutensa toveriin. Hän muistaisi, että Kate-sisko oli hänen
+ainoa sukulaisensa maan päällä, eikä aikaakaan, kun hän iloisesti ja
+hartaasti tottelisi vanhojen tunteiden voimakasta ääntä.
+
+Keskustelu Fowlerin kanssa toi ensimäisen epäilyksen häivän vaimon
+mieleen. Hän ei tahtonut uskoa, että miehensä oli oikeassa; ja
+kuitenkin hän yhdeksässä kymmenestä tapauksesta oli nähnyt hänen
+ennustustensa käyvän toteen. Fowler ei tosin ollut nimenomaan sanonut,
+että Judith yhä laiminlöisi sisartansa; mutta rouva tiesi, ettei hänen
+miehensä siltä taholta mitään odottanut. Fowler ei tahtonut rohkaista
+vaimonsa toiveita. Ilmeisesti hän uskoi, että Judith Belfont oli
+sulkeutunut itseensä eikä halunnut kenenkään tungettelevan mukavaa
+elämäänsä häiritsemään.
+
+Kuinka hänen elämänsä saattoi olla hauskaa? Rouva Fowler tunsi,
+että hän itse, vaikka olikin monien huolien alainen ja monien
+levottomuuksien ahdistama eli tuhat kertaa onnellisempana kuin
+sisarensa. Hänellä oli puoliso, jota hän kaikesta sydämestään rakasti,
+ja lapsia, jotka häntä melkein jumaloivat. Hänen pienoismaailmassaan
+ei ollut ainoatakaan tyhjää paikkaa. Jokainen sopukka oli hellyyden
+täyttämä. Mutta poloisella rouva Belfontilla ei ollut mitään tällaisia
+siunauksia. Rakkaudella oli ollut vain varsin vähäinen osa hänen
+elämässänsä. Sen asemasta hän oli lohduttautunut kaikella sillä
+loistolla, minkä rahalla voi ostaa.
+
+-- Mutta se ei koskaan voi tyydyttää häntä, -- ajatteli rouva Fowler.
+
+Hän oli väärässä. Niin uskomattomalta kuin se tuntuikin, Judith
+Belfont todellakin tyytyi rikkautensa tuottamaan onneen eikä ikävöinyt
+mitään muuta. Alussa, mutta siitä oli jo pitkä aika, hän oli tuntenut
+korkeammankin luonteensa vaatimuksia -- sellaisen kaipuuta, mikä on
+rahatta ja hinnatta ostettava. Mutta sitten tämä kaipaus tukehtui,
+velttouden ja itsekyllyyden rikkaruoho alkoi kasvaa ja kuten
+maanviljelijä oli sanonut, se oli kasvanut tiheäksi ja vahvaksi.
+
+Viikot vierivät, kuukaudet kuluivat; eikä uhkeassa leskeydessään elävä
+rouva Belfont vieläkään näkynyt laisinkaan muistavan sisariansa. Rouva
+Fowlerin hellään osanotto-kirjeeseen hän oli vastannut surukortilla,
+jossa (kuten sellaisten korttien laita usein on) oli mitä sopimattomin
+teksti vainajan muistoksi. Ja sitten seurasi äänettömyys --
+keskeyttämätön äänettömyys -- ja maanviljelijän vaimo koetti turhaan
+salata pettymystänsä ja tuskaansa.
+
+"Luulin, että hän auttaisi meitä, Robert", sanoi hän miehelleen. "Mutta
+en ainoastaan toivonut apua, vaan tahdoin ilostuttaa hänen elämäänsä;
+senhän täytyy tuntua perin synkältä. Tahdoin, että hän näkisi lapseni
+ja saisi osansa niiden hellyydestä. Ja, oi, minä haluaisin jutella
+vanhoista, vanhoista päivistä pappilassa."
+
+"Pelkäsin, että se koskisi sinuun, rakkaani", vastasi herra Fowler
+surumielin. "Sinulla on hellä sydän, Kate! Ja kaikki sinun hellyytesi
+ja myötätuntosi on pysynyt hereillä, näetkös, kun hänen sydämensä
+tunteet sensijaan ovat uinuneet sikeätä unta. Millainen se satu taas
+olikaan, josta lapset pitävät niin paljon? Eikö siinä kerrottu jotakin
+pojasta, joka vietiin pois lumipalatsiin ja joka ei siellä ollenkaan
+huomannut, että oli vilusta sininen?"
+
+"Kyllä; Jennet sitä aina lueskelee nuoremmille lapsille."
+
+"Niin, tuo poika muistuttaa sisartasi. Hän ei ollenkaan aavista
+istuvansa jäisen järven keskellä sydän hyytyneenä. Hän tuntee elämänsä
+aivan mukavaksi, vakuutan sinulle. Sinun, rakas Kate, ei tule sitä
+seikkaa enempää murehtia, vaan sinun on jätettävä hänet omiin
+oloihinsa."
+
+"Minä yritän", vastasi rouva Fowler säveästi. "Mutta se on vaikeata,
+Robert -- se on tosiaan hyvin vaikeata. Minä rakastan häntä yhä."
+
+
+
+
+3. luku.
+
+Haastelu puutarhassa.
+
+
+Mutta sittenkään eivät Kate Fowler ja Judith Belfont olleet määrätyt
+iäksi elämään erillään loisistansa. Kuitenkin tapasivat he toisensa
+vasta sitten, kun edellinen jo oli kaikessa hiljaisuudessa menettänyt
+viimeisenkin toivonsa yhtymisestä; ja silloinkaan kohtaus ei ollut
+mitenkään heidän itsensä järjestämä.
+
+Eräänä suvisena iltapäivänä rouva Fowler Katherine-tyttärensä
+kanssa lähti katselemaan kukkasiansa ja lepäämään ahkeran aamun
+jälkeen. Kello oli neljä, teepöytä oli katettu, ja maanviljelijä
+palasi poikansa Derrickin kanssa peltotöistä. Huoneusto monine
+päätyineen ja savupiippuineen sijaitsi herttaisessa monenlaisten
+ruusujen reunustamassa ja matalan, huolellisesti leikatun pensasaidan
+suojaamassa vanhassa puutarhassa. Oli kesäkuu ja ruusut heloittivat
+ihanimmillaan, vaaleanpunaisina, kermanvärisinä, tulipunaisina ja
+tummina kuin rubiinit. Ne tekivät koko tarhan värin ja tuoksun
+paratiisiksi.
+
+Puutarhan halki kulki kapeita, ruohoisia polkuja pengerten välillä;
+täällä nähtiin iso hyödyllisillä keittiökasveilla istutettu neliö,
+tuolla oli pieni tilkku säästetty lapsien lempikukkia varten; ja
+vanhanaikainen lavendeli, jota Fowlerit aina olivat rakastaneet,
+kiersi tiheänä, helttaisena reunuksena kaalisarkaa. Mehiläisiä surisi
+kaikkialla; linnut livertelivät ja visertelivät rakennuksen muratin
+verhoamilla seinillä; sirot pensasaidat sulkivat sisälleen pyhitetyn
+paikan, jossa oli päiväpaistetta ja vallitsi leppoinen rauha.
+
+Nojaten hellästi tyttärensä käsivarteen ja verkalleen astuen
+ruusupensaiden vierustaa rouva Fowler ajatteli, kuinka ihanaa elämä
+oli tällä vanhalla rakkaalla maatilalla. Hän rakasti täällä jokaista
+sopukkaa, joka puuta ja kukkasta, mikä täällä kasvoi, rakennuksen
+takamusta varjostavista pähkinäpuista julkisivua kiertevään villiin
+viiniköynnökseen, joka riippui isoina röykkiöinä olkikattoisen
+ovikäytävän yli. Jos heillä vain olisi enemmän rahaa, he eivät mitään
+muuta kaipaisi.
+
+"Miten lohdullista on, että Martin on saanut toimeentulon!" virkkoi hän
+pukien äkkiä syntyneen ajatuksen sanoiksi.
+
+Martin Fowler, heidän vanhin poikansa oli äsken päässyt pehtooriksi
+herraskartanoon ja nautti varsin hyvää palkkaa. Hän asui yhä
+vanhempiensa katon alla ja kykeni nykyisin maksamaan ylläpidostansa,
+kun taas hänen nuorempi veljensä Derrick oli asettunut hänen paikalleen
+kotitöissä.
+
+"Emme koskaan toivoneet voivamme säilyttää häntä luonamme", sanoi
+Katherine loistavin silmin. "Kovin usein kiusaannuimme ajatuksesta,
+että oli Martinista erottava, ja kuitenkin säästyimme siltä surulta!"
+
+"Katherine, sinä olet minun kaltaiseni", huudahti äiti, lempeästi
+puristaen tytön käsivartta. "Sinä pelkäät eroa enemmän kuin mitään
+muuta. Rukoukseni on aina ollut, että saisimme elää yhdessä, vaikka
+ajat ovatkin ankarat. Mutta sinä tiedät, mikä minulle enimmin
+levottomuutta aiheuttaa."
+
+"Tyttöjen kasvatus, äiti. Se on pääsurujasi, eikö olekin?"
+
+"Niin on. Jos olisin ollut yhtä taitava kuin tätisi Judith, minun ei
+tarvitsisi olla laisinkaan levoton. Mutta eihän minua koskaan opiskelu
+viehättänyt; rakastin aina neulaa enemmän kuin kirjojani, ja pelkään
+tuhlanneeni tilaisuuteni. Judith kykeni oppimaan mitä tahansa. Minä en.
+Kaikki läksymme tuntuivat minusta raskailta ja vaikeilta. Se on kovin
+surkuteltavaa."
+
+"Mutta, äiti, me emme tahtoisi, että olisit toisenlainen."
+
+"Muutamissa suhteissa haluaisin olla toisenlainen. Muistini ei koskaan
+ollut varsin hyvä, ja nyt olen unohtanut senkin vähän, minkä tyttönä
+opin. Minä näet osaan opettaa tytöilleni ainoastaan ihan jokapäiväisiä
+asioita. Sinä olet minunlaiseni, Katherine; et pidä rahtuakaan
+opinnoista etkä niihin vastedeskään viehäty. Mutta Jennet janoo
+tietoja, ja on vaikeata häneltä niitä kieltää."
+
+"Jennet kummastuttaa minua toisinaan", huomautti Katherine, ja hänen
+huulillaan värähti eräs niitä harvoja hymyjä, jotka tekivät hänen
+vakavat kasvonsa niin miellyttäviksi. "Hän poimii tietoja niinkuin
+linnut noukkivat ravintoansa. Ja hän tietää todellakin hyvin paljon,
+äiti."
+
+Rouva Fowler pudisti päätänsä.
+
+"Rakas tyttöni, sinä et tunne sivistynyttä maailmaa", vastasi hän
+murheellisesti. "Jennet-rukan tietovarasto on todellisuudessa
+perin pieni, vaikka se täällä näyttää suurelta, kun sinä olet niin
+herttaisen tietämätön. Mutta jos voisimme hankkia hänelle täysipitoisen
+kasvatuksen, hän luullakseni loistaisi."
+
+"Ja hän voisi opettaa toisia", huokasi Katherine. "Hilarynkin olisi
+hyvä oppia enemmän; hän on teräväpäinen ja sukkela."
+
+"Liiankin sukkela, pelkään. Emme saa jättää hänen nokkaviisauttaan
+huomaamatta, Katherine; se on toisinaan hupaisaa, mutta hillitä se
+täytyy. Ellenillä näkyy olevan taipumuksia samaan suuntaan."
+
+"Ketään meistä ei voi verrata Mabeliin", sanoi Katherine miettivänä.
+"Hän on vain lapsi, vastikään täyttänyt kaksitoista, mutta ajatteles
+hänen taloudellista kykyään! Pelkällä katseellansa olen nähnyt hänen
+vaientavan Hilaryn."
+
+Rouva Fowler oli ääneti, ja sanomattoman murheellisuuden varjo häilähti
+hänen kasvoilleen. Hän oli pysähtynyt rakkaimman ruusupensaansa
+eteen, mutta vaikka se oli kukkien peittämä, hän ei huomannut niiden
+kauneutta. Miksi he hetkinen sitten olivat puhuneet eroamisista? Eikö
+Mabelin kadottamisen pelko alituisesti järkyttänyt heidän onnensa
+perusteita?
+
+Ison perheen jäsenien keskuudessa on usein joku "enkeli", ja Mabel oli
+Fowlerien enkeli -- tyttö, joka syntymästään asti oli ollut heikko.
+Toiset olivat terveitä ja tukevia, mutta eivät koskaan unohtaneet
+Mabelin heutoutta, ja, kuten Katherine oli sanonut, tämän voiman tunsi
+ja tunnusti Hilarykin, vaikeimmin ohjattava heistä kaikista.
+
+Seisoessaan silmät sumeina ruusuja katselemassa äiti ajatteli sitä
+alituista lempeyttä, joka oli tehnyt Mabelin hänen sydämelleen niin
+rakkaaksi. Hän muisti tämän herttaisen lapsen suloisen esiintymisen,
+mieluisat puheet ja tyynen kärsivällisyyden sekä mietiskeli, miten hän
+jaksaisi kantaa eroamisen.
+
+Hänen mielensä huojentui, kun Katherine taas puhui käytännölliseen
+sävyyn ja palautti hänen ajatuksensa elämän jokapäiväisimpiin asioihin.
+
+"Tytöt kasvavat hyvin nopeasti, äiti", hän sanoi; "Hilary ja Mabel ovat
+molemmat pitkiä ikäisikseen ja heidän on pian saatava uudet puvut.
+Heidän paraat hameensa ovat jo aivan kuluneita."
+
+"Lapsi parat", vastasi rouva Fowler; "miten hauskoilta he
+näyttäisivätkään sellaisissa kermanvaaleissa pukimissa kuin on
+Ellwoodin lapsilla! Ja miten helppoa täti Judithille olisi lähettää
+heille sieviä vaatteita!"
+
+Katherine ei ollut pahoillaan, että oli kääntänyt äitinsä ajatukset
+toiselle taholle. Pieni huoli on hyödyksi, milloin se häätää
+mielestämme suuren surun. Ja juuri silloin kuului kukkatarhaa
+hedelmäpuutarhasta eroittavan matalan aidan takaa miesten ääniä, ja
+eteisestä kajahti heleä tytönnauru.
+
+"Isä ja Derrick tulevat teelle", sanoi äiti kääntyen rakennusta kohti;
+"ja tuolla leikkii Ellen kissanpoikien kanssa, ja Lucy on sitonut
+nukkensa myssyn emäkissan päähän. Meidän täytyy rientää tupaan, hyvä
+lapsi."
+
+Mennessään sisälle avoimesta etuovesta heitä vastaan tuli maanviljelijä
+poikineen, takaoven kautta. Nuoremmat tytöt olivat jo jättäneet
+kissanpojat; Jennet oli kutsunut heidät teelle, ja he asettuivat juuri
+paikoilleen pöydän ääreen.
+
+"Mikä melu tuo on?" kysyi maanviljelijä äkkiä. Hän pysähtyi arkihuoneen
+kynnykselle, ja lapsien puhe vaikeni. He kuuntelivat kaikki kiitävien
+pyörien ratinaa ja lentävien kavioiden töminää, ja jyske tuntui joka
+hetki lähenemistään lähenevän. Herra Fowler pani olkihattunsa jälleen
+päähänsä ja läksi Derrickin seuraamana puutarhaan.
+
+
+
+
+4. luku.
+
+Tapaturma.
+
+
+"Ne ovat nuoren Ellwoodin kiesit, joiden eteen on valjastettu uusi
+raudikko."
+
+Herra Fowler oli ensi silmäyksellä tuntenut sirot ajopelit. Raudikon,
+komean nuoren tamman oli Brambletreen rikkaimman maanviljelijän
+poika äskettäin ostanut, ja naapuristossa se jo tunnettiin raisuksi
+eläimeksi, joka pian saattoi tehdä pilloja. Se oli ehtinyt ansaita
+maineensa; ja nyt se laukkasi vinhaa vauhtia hiljaisella tiellä,
+kevyet, tyhjät kiesit kieppuen perässä.
+
+Brambletreesta Parkleyhin kulkeva maantie kävi kapeammaksi
+sivuutettuaan Chestnutin maatilan ja muuttui nummeksi, joka kesäisin
+oli tuuheiden puiden varjostama. Tässä oli jyrkkä alamäki, hyvin
+tunnettu maanviljelijöille ja kuorma-ajureille, jotka aina olivat
+varovaisia rinnettä alas ajaessaan.
+
+Mutta ei ollut kättä tammaa ohjaamassa, ei hillikettä sen hurjalle
+vauhdille, ja eteenpäin se syöksyi nummen hämärään.
+
+Herra Fowler oli avannut puutarhan portin ja rientänyt maantielle
+Derrick mukanansa. Kesäpäivän hiljaisuudessa he olivat kuulleet pyörien
+äänen vastakkaiselta taholta ja molemmat kävivät levottomiksi aavistaen
+onnettomuutta.
+
+Seuraavassa silmänräpäyksessä kuului parkunaa ja äänekkäitä
+huudahduksia, ja Fowlerit juoksivat minkä jaksoivat tapaturmapaikalle.
+Tamma oli laukannut eteenpäin jättäen jälkeensä tomupilven ja kumoon
+kaadetut ajopelit, joiden vieressä kaksi henkilöä virui maantieojassa.
+Kärryt ja niiden ajajan tunsivat kaikki Brambletreen asukkaat hyvin,
+ja molemmat olivat varsin vanhanaikaista mallia, jollaisia harvoin
+tapaa muualla kuin syrjäisellä maaseudulla. Poloinen herra Dover, joka
+äkillisessä tapaturmassa oli kellistynyt tiepuoleen, näki ilokseen
+ystävällisten kasvojen kumartuvan ylitseen, ja Derrickin voimakkaan
+käsivarren auttamana hän pian nousi jaloillensa. Saatuaan miehen
+pystyyn Fowlerit käänsivät huomionsa hänen matkatoveriinsa, arvokkaan
+näköiseen viisikymmenvuotiaaseen naishenkilöön, joka surkeasti
+vaikeroiden virui pensasaidan vieressä.
+
+"En tiedä, mitä vaimoni aikoo sanoa", virkkoi herra Dover avuttomana
+katsahtaen kärsivään. "Tämä on hänen oma sisarentyttärensä; hänen piti
+tulla muutamiksi päiviksi luoksemme, ja minä ajoin Parkleyhin häntä
+noutamaan."
+
+Herra Dover oli äskettäin nainut kuudenkymmenenviiden vuoden
+varttuneella iällä henkilön, jonka otaksuttiin olevan häntä itseänsä
+hiukan vanhempi. Tämä oli tuntematon Brambletreessa ja oli tuonut
+omia varojansa ja huonekaluja pieneen, sievään mökkiin, missä Dover
+oli yksinänsä elellyt monet vuodet. Naapurit väittivät, että vaimo
+luonteeltaan oli umpimielinen ja itara, sekä lisäsivät, että aviomies
+kovin pelkäsi hänen terävää kieltänsä.
+
+"Minua ei voi syyttää tapaturmasta", jatkoi Dover koettaen vapisevilla
+käsillään ravistella tomua vaatteistansa, "Ja vaimoni tahto oli, että
+hänen sukulaisensa viipyisi meillä; mutta ei ollut tarkoitus, että hän
+viipyisi kahta päivää pitemmältä. Ja nyt näyttää siltä, että saamme
+hänet kuukausiksi hoivataksemme! Ja kärryt... oi voi, voi, ne eivät
+enää kelpaa mihinkään."
+
+Hänen täten valitellessaan isä ja poika nostivat onnetonta naista
+mahdollisimman huolellisesti ja hellävaroen. Hän ei ollut menettänyt
+tajuntaansa, mutta pian huomasivat he hänen olevan liiaksi loukkautunut
+seisoakseen. Ei ollut siis muuta neuvoa kuin enemmättä viivyttelyttä
+kantaa hänet kujaa pitkin ylös taloon ja asettaa hänet varovaisesti
+sohvalle heidän parhaaseen vierashuoneeseensa.
+
+Ja sitten he laupiaina samarialaisina palasivat raihnaisen Doverin luo
+ja auttoivat häntä nostamaan kärryt takaisin pyörilleen. Huomattiin,
+että ne eivät olleetkaan paljoa vioittuneet; ja omituisin säälin
+ja leikin sekaisin tuntein he katselivat, kuinka ukkeli tomuisessa
+takissaan verkalleen tallusteli kotiinpäin, taluttaen vanhaa hiirakkoa,
+joka oli kestänyt kolauksen paljoa kylmäverisemmin kuin sen isäntä.
+
+Sillävälin ystävälliset kädet hoitelivat nais-rukkaa sohvalla ja
+lempeät äänet tyynnyttelivät hänen järkkyneitä hermojansa. Hän oli
+saanut muutamia vaikeita iskuja ja ruhjevammoja, mutta toinnuttuaan
+säikähdyksestänsä hän tyyntyi kylliksi myöntääkseen, ettei mitään luita
+ollut taittunut. Heidän ei tarvinnut hänestä liiaksi huolehtia, lisäsi
+hän, ponnistaen parhaansa puhuakseen hilpeästi. Hän viipyisi hetkisen,
+jos he sen sallisivat, ja ottaisi sitten vuokra-ajurin palatakseen
+Parkleyhin.
+
+"En halua, että minut sijoitetaan täti Doverin asuntoon", sanoi hän
+avomielisesti; "se tuottaisi hänelle paljon kiusaa; ja hyvä emäntäni
+kyllä antaa minua vaalia, jos se on tarpeellista".
+
+"En luule, että tänään kykenette mihinkään lähtemään", vastasi rouva
+Fowler ystävällisesti. "Yön levättyänne ehkä voitte paremmin."
+
+Potilas yritti nousta vuoteeltaan, mutta vaipui voihkaisten takaisin.
+
+"Kunpa vain pääsisin rouva Belfontin luo!" sanoi hän koettaen hillitä
+nyyhkytystä.
+
+"Rouva Belfontin! Asutteko rouva Belfontin luona?" kysyi Fowlerin
+vaimo, jonka kasvot äkkiä alkoivat hehkua.
+
+"Kyllä, hyvä rouva; minä olen hänen palvelijattarensa ja olen ollut
+hänen talossaan jo kaksikymmentä vuotta. Tiedän hänen tahtovan, että
+heti palaan ja saan tarpeellista hoitoa. Muuten kiusaantuisikin
+Dover-tätini kovin, jos minut tässä tilassa toimitettaisiin hänen
+tölliinsä. Minun täytyy tavalla tai toisella päästä Parkleyhin vielä
+tänä iltana."
+
+"Kuulkaahan", sanoi rouva Fowler; "tilanne ei siedä, että teitä
+nykyisin mihinkään muutetaan, enkä minä suinkaan lähetä teitä
+Dovereille. Rouva Belfont on oma sisareni, ja te jäätte tänne
+hoidettavaksi, kunnes tulette kyllin terveeksi palataksenne hänen
+luokseen."
+
+Anne Robson oli lämminsydäminen nainen, aina herkkä tunnustamaan
+ystävyyden; ja se huolenpito, minkä hän oli saanut osakseen, oli
+nopeasti herättänyt hänen kiitollisuutensa. Ja kun rouva Fowler
+ilmoitti suhteensa rouva Belfontiin, palvelijatar aivan ihastui ja
+katseli kiiltävät kyyneleet silmissä sekä äitiä että tyttäriä.
+
+"Jos tahdotte olla niin ystävällinen, että pidätte minut täällä yön
+yli, hyvä rouva, olen siitä kiitollinen. Ja tekisitte minulle suuren
+palveluksen, jos kirjoittaisitte rakkaalle emännälleni ja kertoisitte
+hänelle, mitä minulle on tapahtunut."
+
+Hänen rakkaalle emännälleen! Tytöt kuuntelivat ja ihmettelivät.
+He eivät voineet käsittää, että se, joka oli unohtanut sisaren,
+oli saattanut vaivautua voittamaan palkollisen kiintymyksen. Mutta
+tosiasia oli, että rouva Belfont ei siinä ollut nähnyt minkäänlaista
+vaivaa. Hän oli alusta pitäen havainnut, että Anne Robsonilla oli
+hyödyllisiä ominaisuuksia, ja senvuoksi hän oli osoittautunut häntä
+kohtaan runsaskätiseksi ja huomaavaiseksi. Vuosien vieriessä herra
+Belfontin terveys riutui yhä enemmän, ja silloin Robsonin uskollisuus
+tuli kaksinverroin arvokkaaksi. Puolison viimeisen sairauden aikana
+tämä oli ottanut hoitamisen taakan kokonaan hartioilleen. Ja kun
+loppu tuli ja ruumiiltaan ja sielultaan väsynyt rouva Belfont ennen
+kaikkea halusi täydellistä lepoa, hän oli palvelijattaressaan saanut
+mitä huolehtivimman ja valppaimman vartijan, joka alati oli valmiina
+suojelemaan häntä ikävyyksiltä ja turvaamaan hänen rauhansa.
+
+Kuten rouva Belfont halusi itseään palveltavan, samaten Robsonia
+viehätti palveleminen. Hän ei laskenut apuaan sen täyden arvon mukaan,
+koska palveleminen kuului hänen luonteeseensa. Ellei hän olisi saanut
+ketään palvella, hänen elämänsä olisi ollut epätäydellistä, ja niin
+kiitollinen hän oli rouva Belfontin hänen palveluksistaan antamasta
+tunnustuksesta, että hän auliisti ja yllin kyllin korvasi sen
+vilpittömällä rakkaudella.
+
+Rouva Fowlerin luvattua kirjoittaa kirjeen hän lepäsi sohvalla aivan
+tyytyväisenä. Hän rakasti emäntäänsä niin paljon, että hänelle oli
+ollut kokonainen koettelemus jättää hänet edes kahdeksi päiväksi. Ja
+nyt, sensijaan että olisi nauttinut tätinsä laihaa vieraanvaraisuutta,
+kestitsi häntä Chestnutin maatilalla rouva Belfontin oma sisar; eikä
+kukaan näkynyt lukevan vaivakseen täyttää hänen tarpeitansa ja osoittaa
+hänelle ystävällisyyttä.
+
+Seuraavana päivänä hän oli kyllin toipunut kohdistaakseen ajatuksensa
+syvällä mielenkiinnolla ystävällisiin hoitajiinsa, vaikka ruhjoutuneet
+ja haavoittuneet jäsenet tuottivat hänelle melkoista tuskaa. Hänen
+käytettäväkseen annettiin vierashuone, johon hänen hauskuudekseen
+asetettiin kukkavihkoja. Ellen ja Lucy toivat kissanpojat häntä
+huvittamaan, vanhemmat tytöt palvelivat häntä auliisti, ja -- mikä
+parasta -- Jennet istui hänen sohvansa ääressä jutellen monenlaisista
+asioista.
+
+Tyttö ei tiennyt, paljoko hän tässä haastelussa itsestään ilmaisi.
+Mutta Robson oli nähnyt jonkun verran maailmaa ja osasi arvostella
+hänen kykyjänsä. Jennet ei puhunut kuin tavallinen nuori neitonen;
+hänen keskustelunsa vilisi omituisia lauselmia, uusia ajatuksia
+vanhoista aiheista, ja kaiken alta pilkoitti voimakas tiedonhalu --
+ikävöiminen syvemmistä tiedonhetteistä juomaan. Ja sohvalla levätessään
+ja katsellessaan noita vakavia nuoria kasvoja ja kuunnellessaan
+intomielisiä sanoja Robson alkoi toivoa, että tuo kaipuu saisi
+tyydytystä.
+
+Toisena päivänä, kun aikainen päivällinen oli syöty ja Robson
+puolinukuksissa venyi vuoteellaan hiljaisessa huoneessa, kaksivaljakko
+ajoi portille. Pyörien ratina keskeytti hänen leponsa; hän kohotti
+päänsä pielukselta ja sanoi nopeasti: "Emäntäni on tullut."
+
+Jennet, joka istui sohvan vieressä kirja polvellaan, karahti
+tulipunaiseksi ja vapisi. Mutta hän ei liikahtanut paikaltaan, vaikka
+kuuli ääniä eteisestä; hänen äitinsä puhui tavallista epävarmemmalla
+sävyllä, ja joku toinen vastasi selvästi ja päättäväisesti, äänen
+värähtelemättä minkäänlaista liikutusta. Täti Judith oli ilmeisesti
+itsetietoinen henkilö, ajatteli tyttö, vuoroin ristien ja vuoroin
+eroittaen kätensä avoimen kirjan alla. Hän toivoi, että tämä
+muukalaissukulainen ei pitäisi heitä hermostuneitten hölmöjen perheenä,
+joka joutuisi suunniltaan hänen armollisen, alentuvan käyntinsä
+johdosta.
+
+
+
+
+5. luku.
+
+Ensimäinen ero.
+
+
+Rouva Belfontilla oli hienostunut maku, hän piti paljon sievistä
+maalauksista, ja tänä hiljaisena kesän iltapäivänä vuokratalon
+vanhanaikainen vierashuone oli todellakin miellyttävä näky.
+
+Päiväpaiste oli vaimentunut kultaiseksi hehkuksi,
+
+Ensimäinen ero ja lämmin valo väreili vanhalla, ympyriäisellä,
+kiillotetulla tammipöydällä sekä tumman kiiltävillä messinkipitimillä
+varustetun vaatekaapin ympärillä. Vanhanaikaisten kukkien tuoksu
+tervehti häntä suloisella tuoreudellaan; pöydällä ja ikkunalaudalla
+oli sinisiä fajanssiruukkuja, joissa kasvoi kuusamaa, ruusuja ja
+sulkamaista saniaista. Hänen sisään astuessaan pitkä tyttö nousi
+verkalleen varputuolilta ja seisoi hänen edessään ujosti, mutta samalla
+jokseenkin sirossa asennossa.
+
+Jennet oli kukoistava neitonen, suorine nenineen, persikanpunaisine
+poskineen ja täyteläisine, pehmeine, hitaasti ja harvoin hymyilevine
+huulineen. Ruskea, aaltoileva tukka painui syvään otsalle, kulmakarvat
+olivat tuuheat, tummat ja tiheät, mustat ripset varjostivat hänen
+syvänharmaita silmiänsä. Myöhemmin elämässä ihmiset usein sanoivat,
+että hänellä oli erilaisia kasvoja, ja moittivat joskus hänen synkkää
+ilmettään. Mutta niille, jotka häntä rakastivat, hänellä oli aina sama
+luottavainen sävy, aina sama loistava kirkkaus vakavissa silmissään.
+
+Rouva Belfont näki ensi katseella, että Jennet oli sievä tyttö, ja
+löysi jotain kuvaamataiteellistakin hänen kauhtuneen puuvillapukunsa
+kuosissa tytön seisoessa siinä iso tulipunainen ruusu povellansa. Rouva
+Fowlerin vanhemmat tyttäret eivät paljoa muistuttaneet häntä itseään.
+Äiti oli pienikasvuinen ja vaaleanverevä; tyttäret taas olivat perineet
+isänsä tumman ihonvärin, komean, kookkaan vartalon ja vakavan ilmeen.
+
+Täti Judith puristi sydämellisesti sisarentyttärensä kättä ja
+sanoi, että häntä ilahdutti häneen tutustua. Sitten hän kääntyi
+palvelijattareensa, teki levottomia kysymyksiä ja osoitti niin
+vilpitöntä harrastusta tämän hyvinvointiin nähden, että se liikutti
+Jennetiä.
+
+"Voin jo paremmin, hyvä rouva; se on näiden ystävällisten naisten ja
+heidän hellän huolenpitonsa ansio", vastasi Robson kiitollisesti.
+
+Kaikista tuntui, että täti Judith ei olisi aivan paikallaan
+perheen teepöydän ääressä; ja hänen teensä kaadettiin omituiseen
+porsliinikannuun ja vietiin vierashuoneeseen. Jennet huolehti
+tarjoilusta, osaksi senvuoksi, että Katherinen oli katsottava pienempiä
+lapsia, ja osaksi siitä syystä, että hän ei huolinut uskoa tehtävää
+Rachelille, talon hyväntahtoiselle, mutta kömpelölle palvelustytölle.
+Sillävälin rouva Fowler helakka hohto kuihtuneilla poskillaan istui
+juttelemassa sisarensa kanssa; ja Robson tarkkasi heitä ääneti
+lepopaikaltaan.
+
+Rouva Belfont viipyi vuokratilalla iltaan asti, ja tämä syrjäinen
+sopukka tuntui hänestä omituisen tuoreelta ja hauskalta. Jokainen
+perhekunnan jäsen esitettiin hänelle vuorostaan ja sai osakseen
+tarkkaavaista huomiota; mutta ketään heistä ei hänen mielestään voinut
+verrata Jennetiin. Katherinen kasvoissa, vaikka piirteet olivat
+moitteettomat, oli perheen vakavailmeisyys liian tuntuva, ja hänen
+esiintymisensä oli jäykkää ja kylmää. Hilaryn isot pähkinänruskeat
+silmät olivat liian kirkkaat ja rohkeat, ja hän oli muita sisaria
+iloisempi, vaikkei yhtä kaunis. Mabelilla oli äidin vaalea hipiä ja
+kullankellertävä tukka; mutta noista puhtaista, suloisista, nuorista
+piirteistä rouva Belfont luki hänen elämänlankansa lyhyyden ja kääntyi
+murheellisena pois. Ellen ja Lucy olivat vain lapsia, jotka iloitsivat
+päästessään tätinsä seurasta pihalle juoksemaan.
+
+Robson jätettiin maatilalle kahdeksi päiväksi hoivattavaksi tullakseen
+aivan terveeksi; sitten hänen emäntänsä palasi häntä noutamaan. Rouva
+Belfont oli toisella käynnillään sydämellisempi; hän lupasi hyvin pian
+tulla heitä jälleen tervehtämään ja lähti talosta Jennetin poimima
+ruusukimppu kädessä.
+
+"Olenpa varma, ettemme häntä enää näe", virkkoi Hilary nenäkkäästi, kun
+vaunut olivat hävinneet tanhuan lehväiseen hämärään.
+
+"Oh, näemme kyllä", vastasi Jennet täysin tuottavasti, "Luullakseni hän
+on pahoillaan, että on pysytellyt niin kauan poissa luotamme."
+
+"Hiljaa, Hilary!" varoitti Katherine nähdessään pikku suupaltin
+valmiina tekemään terävän huomautuksen. "Tuskin voinen mennä niin
+pitkälle kuin sinä, Jennet. Hän ei luullakseni ole sitä lajia, että
+olisi pahoillaan jostakin."
+
+"Minä melkein pidin siitä, ettei hän pyydellyt laiminlyöntiänsä
+anteeksi", vastasi Jennet. "Siinä ei tosiaan ollut mitään sanottavaa,
+eikä hän pitänyt mitään turhanaikaisia puheita. Olen varma, Katherine,
+että hän on hyvillään, kun tutustuu meihin, ja hän on jo melkein
+kiintymäisillään meihin."
+
+"Minua ilahduttaa, että äiti-kulta on mielissään", sanoi Katherine
+sydämellisesti; "en ole nähnyt häntä niin säteilevänä moneen aikaan".
+
+Äiti-kulta säteili vielä enemmän, kun postinkuljettaja toi hänelle
+kirjeen sisarelta. Hän ei lukenut sitä ääneensä perheen kesken,
+mutta vähän myöhemmin kaikille tytöille Katherinesta Lucyyn asti
+lahjoitettiin uudet puvut. He olivat kaikki mielissään; isä tosin
+ei ilmaissut suurta iloa näiden pukujen johdosta, mutta nähdessään
+vaimonsa niin onnellisena hän ei lausunut mitään moittivaa. Jos häntä
+sapetti lahjojen vastaanottaminen henkilöltä, joka niin kauan oli
+heidät laiminlyönyt, hän kantoi nöyryytyksensä tyynesti vaimonsa tähden.
+
+Ja vain kaksi viikkoa edellisen käyntinsä jälkeen rouva Belfont tuli jo
+uudelleen.
+
+Tällä kertaa hänellä oli ehdotus tehtävänä rouva Fowlerille, ja kaksin
+he juttelivat kauan vierashuoneessa suljetun oven takana. Puoli tuntia
+kului; lapset olivat perin uteliaita, ja Hilary olisi unohtanut
+sopivaisuuden siihen määrin, että olisi tirkistänyt sisään avoimesta
+ikkunasta, ellei Katherine olisi häntä siitä ankarasti ehkäissyt.
+Vihdoin äiti tuli ulos loistavin silmin ja onnellinen, kirkas ilme
+herttaisilla kasvoillaan.
+
+"Missä Jennet on?" kysyi hän. "Käskekää hänet heti luokseni."
+
+Jennet ei ollut kaukana. Hän oli kävellyt kapeata ruohopolkua pitkin
+ja viivyskeli puutarhan rauhallisessa sopukassa pitkien kukkivien
+valkoliljain luona. Seisoen siinä hetkisen ja katsellen vanhan aidan
+yli varjokkaaseen hedelmätarhaan hän ajatteli, ettei hän elämässään
+koskaan ollut matkustanut isänsä viljelyksien rajan tuolle puolen.
+Jatkuisiko tätä iäti? Täällä oli hyvin suloista; siunaukset olivat
+monet ja vastoinkäymisiä vähän, ja kuitenkin hänen rintaansa paisutti
+tyttömäinen muutoksen kaipuu.
+
+"Jennet, Jen...net!"
+
+Kukaan talon asukkaista ei kyennyt huutamaan niinkuin Hilary. Veljiäkin
+suututti kuulla hänen kirkuvan heidän nimiänsä kimeällä nuotillaan,
+ja usein he kehoittivat häntä käyttämään pehmeämpää puhetapaa; mutta
+Hilarya ei koskaan voitu saada muuntamaan ääntänsä.
+
+"Jen... net!"
+
+"Minä tulen", sanoi Jennet anteeksiannettavan ärtyisästi. "Tiedäthän,
+etten voinut olla kaukana. Mitä ajattelee täti Judith, kun hän kuulee
+sinun noin kiljuvan?"
+
+"Sinua erityisesti kaivataan." Hilary näytti hyvin tärkeältä.
+"Katherine läksi sinua etsimään, mutta minä ehdin hänen edelleen. Äiti
+sanoo, että sinun on heti mentävä vierashuoneeseen."
+
+Jennetin sydän alkoi sykkiä rajummin. Tyttöiällä täyttävät mielen
+hämärät ja ihanat toiveet, ja tuhat kirkasta ajatusta huikaisi
+häntä hänen kiiruhtaessaan rakennusta kohti. Ennenkuin oli ehtinyt
+polun päähän, hän oli vakuuttautunut, että täti Judith odotti häntä
+vierashuoneessa antaakseen hänelle komean lahjan. Ja pysähtyessään
+ovikäytävässä hän tuli siihen johtopäätökseen, että lahjana olisi
+timantteja, ehkä rintaneula, tai kaikkein luultavimmin sormus. Hänestä
+tuntui sormus mieluisimmalta.
+
+"Tädilläsi on sinulle jotakin sanottavaa, tyttöseni", virkkoi herra
+Fowler, saattaen hänet huoneeseen ja nopeasti sulkien oven Hilaryn
+rohkeiden kasvojen edessä, Jennet oli ulkonaisesti tyyni ja onnitteli
+itseään siitä, että oli valmistunut mihin tahansa.
+
+"Niin, Jennet, tahdon että kuuntelet minua hyvin tarkkaavaisesti",
+sanoi rouva Belfont puhuen vaikuttavasti. "Sinä olet kaiketi järkevä
+tyttö."
+
+Jennetin loistavat kuvittelut alkoivat äkkiä haihtua. Ihmiset
+tuskin puhuisivat juuri tuohon tapaan, jos he aikoisivat lahjoittaa
+timantteja. Hän virkkoi ainoastaan: "Niin, täti", ja odotti.
+
+"Senvuoksi, että täysin luotan järkevyyteesi", jatkoi rouva Belfont,
+"en epäröi tehdä sinulle ehdotusta. Haluan lähettää sinut erääseen
+Lontoon parhaista kouluista opiskellaksesi siellä ainakin kahden vuoden
+ajan. Äitisi on jo antanut suostumuksensa; sinun tarvitsee vain sanoa,
+että olet halukas lähtemään."
+
+Täti Judithin puhuessa hänen katseensa lepäsi tarkkaavaisena nuoren
+sisarentyttären kasvoilla. Häntä tuskin kummastutti nähdä verevän
+posken äkkiä kalpenevan, ja luulipa hän huomaavansa eittämättömän
+pettymyksen ilmeenkin.
+
+Jennet-rukka oli todellakin pettynyt. Hän oli mielessään kuvitellut
+jotakin aivan muuta. Että hänet lähetettäisiin opistoon --
+lähetettäisiin pois kodista, jota hän niin suuresti rakasti. Tuo ajatus
+oli sietämätön.
+
+"Oi ei, täti Judith!" änkytti hän. "Minä en voi lähteä. En koskaan,
+koskaan voi jättää kotiväkeäni!"
+
+"Ajattele tarkoin, ennenkuin teet päätöksesi, rakas lapsi", sanoi täti
+puhuen ystävällisesti ja tyynesti. "En otaksunutkaan, että alussa
+pitäisit ehdotuksestani. Se ei tietenkään kuulosta kovin viettelevältä."
+
+"Olette hyvin ystävällinen, täti Judith. Pelkään näyttäväni hirveän
+kiittämättömältä. Mutta... äiti, haluatko todella, että menisin
+kouluun?"
+
+"Rakas Jennettini, olen varma, että se olisi sinulle kaikkein parasta",
+sanoi rouva Fowler, ja hänen lempeät silmänsä täyttyivät kyynelistä.
+"Et aavista, kuinka vaikeata minun on se sinulle sanoa; mutta Katherine
+ja minä olemme tätä kauan toivoneet."
+
+"Olen sitä itsekin joskus toivonut", virkkoi Jennet hitaasti. "Mutta se
+oli paljoa parempaa, silloin kun se näytti aivan saavuttamattomalta."
+
+Rouva Belfont naurahti, ja hänen sisarensa hymyili heikosti.
+
+"Mutta, äiti, voitko suostua eroon?" kysyi Jennet moittivasti.
+
+Hänestä he käsittelivät hänen tunteitansa aivan liian keveästi,
+ja hänen sydäntänsä kivisti. Vain muutama minuutti sitten hän oli
+epämääräisesti toivonut muutosta; nyt hän alkoi käsittää, että muutos,
+tulkoon se missä muodossa tahansa, useimmiten tuo muassaan tuskaa.
+
+"Antaissani auliisti myöntymykseni, rakas lapseni, teen sen ainoastaan
+sinun tähtesi", sanoi rouva Fowler, jonka silmät jälleen täyttyivät
+kyynelistä. "Voitto siitä koituu sinulle, ja menetys on minun."
+
+"Te haastatte ikäänkuin olisin ehdottanut ikuista eroa", huomautti
+rouva Belfont hiukan ivallisesti. "Rakas Kate, sinä olit aina
+jokseenkin tunteellinen. Koetahan käyttää asiassa vähän tervettä
+järkeä. Miksi olet noin tavattoman vakava?"
+
+"Tosiaan, Jennet, pelkään, että molemmat olemme kovin hupsuja, sekä
+sinä että minä", sanoi äiti kirkastuvin kasvoin. "Aivanhan unohdamme,
+että opistolaisilla on loma-aikojakin! No, rakas lapsi, kiitä täti
+Judithia hänen ystävällisyydestään ja ilmoita hänelle, että olet aivan
+valmis lähtemään kouluun syyskuussa."
+
+"Minä kiitän teitä hyvin paljon, täti; ja minä olen aivan valmis."
+
+Jennet lausui nämä sanat välttävän tyynesti; mutta ne lausuttuaan hän
+heti kääntyi ja lähti huoneesta, juosten piiloutumaan puutarhaan.
+
+Syyskuu tuli liiankin pian; Jennetin valmistukset olivat myöskin
+tehdyt. Hänen matkalaukkunsa oli valmis -- hänen sydämensä ei sitä
+ollut.
+
+
+
+
+6. luku.
+
+Jennetin koettelemukset.
+
+
+Opiston makuusuojat olivat hyvin avarat ja jokaisessa oli vuoteet
+kolmelle hengelle. Kullakin tytöllä oli oma sänkynsä ja oma
+nurkkasensa; ja Jennet Fowlerin huonetoverit näkyivät vallan kernaasti
+sallivan hänen pitää soppensa aivan yksin.
+
+Charlotte Ashley ei yöllä ollut taipuvaisempi ystävällisyyteen
+kuin päivälläkään. Jostakin oikusta hän levolle mentäessä ei ollut
+Jennetistä tietävinäänkään, vaan lörpötteli Minnie Woodille ikäänkuin
+ei kolmatta henkilöä olisi ollutkaan saapuvilla. Toisin kuin Pamela
+Rye, ei Minnie tyytynyt vain kuuntelemaan ja vastailemaan; hän halusi
+puhuakin, ja tuo kielipari piti sellaista sipinää, että se joka
+minuutti uhkasi tuoda jonkun opettajattaren huoneeseen.
+
+Kun Jennet-rukka polvistui vuoteensa ääreen, molemmat tytöt pyrähtivät
+hillittyihin naurunpurskahduksiin ja sitten alkoivat jälleen puhua
+vähintäkään vaimentamatta ääntänsä. Se oli kovin vaikeata; uusi
+opistolainen huomasi konemaisesti toistavansa vanhoja rukouksia,
+joutumatta laisinkaan ajattelemaan niiden sisältöä, ja vihdoin hän
+karahti ylös aivan epätoivoissaan.
+
+"Ne, jotka kaikkea ihmettelevät", kuuli hän Charlotten lausuvan, "ovat
+aina maailman ikävimpiä ihmisiä. Tiedätkö, Minnie, miten kiusallista
+on seurustella sellaisten kanssa, jotka kaiken ikänsä ovat eläneet
+johonkin maaseudun nurkkaan suljettuina? Ne töllistelevät aina,
+asettuvat omituisiin asentoihin ja saattavat itsensä yleisen huomion
+alaisiksi. 'Yksinkertaisimmat esineet', kuten neiti Sand sanoisi,
+'herättävät heissä rajatonta riemua'. Mutta minä en juuri pidä
+rajattomasta riemusta; se on varma sivistymättömyyden merkki."
+
+"Epäilemättä olet oikeassa", vastasi Minnie hiukan pitkäveteisesti.
+"Mutta tosiaan, kun en ole sitä koskaan kokenut, tuskin tiedän,
+miltä se tuntuu. Onko sitten olemassa mitään sellaista, josta voisi
+haltioitua? Aina yrittelen hiukan innostua, mutta en siinä koskaan
+onnistu."
+
+"Muokkaamaton sielu", jatkoi Charlotte tuntien hallitsevansa
+asemaa, "muistuttaa lapsen sielua; se on aina kummastuksen tilassa.
+Mutta kummastuminen, tiedäthän, sopii vain sylivauvalle, pienelle,
+pullakalle, pyöreäsilmäiselle olennolle, jolla on kuoppasia poskissa
+ja joka sopertelee ensimäisiä sanojaan. Mutta kun iso nuori tyttö
+käyttäytyy pikkulapsen tavoin, näyttää se tavattoman typerältä."
+
+Jos Jennet tällä hetkellä olisi voinut kätkeytyä, hän olisi hyrähtänyt
+itkuun; mutta aavistus naisen arvokkuudesta tuli hänelle avuksi, hän
+hillitsi kyyneleensä ja puristi kädellään kurkkuansa pidättääkseen
+karvaan palan siellä.
+
+Ja sitten auttoi häntä ylpeys, se oikea ja luvallinen ylpeys, joka ei
+salli vihollisen tietää päässeensä meistä voitolle. Jennet kohotti
+päänsä ja kääntyi tyynesti pientä yöpöytäänsä kohti, tietäen, että
+tutkivat silmät häntä tarkastelivat. Varmalla kädellä hän päästi
+paksuista palmikoista runsaat ruskeat suortuvansa ja alkoi niitä
+tarmokkaasti harjata, viskaten hulmuavat hiusjoukot puolelle ja
+toiselle, nähtävästi liian kiintyneenä työhönsä huomatakseen toveriensa
+tarkkaavaisia katseita.
+
+Jos on jotakin suloa, mikä tavallista enemmän herättää kateutta
+koulutytön sydämessä, on se kauniiden hiuksien runsaus. Charlotte
+Ashleyllä oli jokseenkin paksut kiiltävän mustat palmikot; mutta
+Minnien vaaleammat kiharat olivat harvanlaiset eivätkä suinkaan
+tyydyttäneet omistajatartaan. Tyttöpari katseli siis ihmetellen uutta
+tulokasta, joka nurkassaan harjasi tukkaansa, ikäänkuin ei tietäisikään
+heidän läsnäolostansa ja hiukan muistuttaen ratsastusretkelleen
+valmistautuvaa lady Godivaa.
+
+Mutta Jennetin harkitut liikkeet eivät johtuneet turhamaisuudesta.
+Harjatessaan verkalleen ja haaveillen, ikäänkuin nauttisi
+toimituksesta, hän ajatteli rakastavia käsiä, jotka vielä jokunen aika
+sitten puuhailivat hänen hiuksissaan. Hän muisteli harvoja juhlapäiviä,
+jolloin äiti tai Katherine tahtoivat järjestää nuo rehevät suortuvat
+oman makunsa mukaan, ryhtyen työhönsä hellällä ylpeydellä ja ilolla
+sekä kutsuen koko talonväen saavutuksiansa ihailemaan.
+
+Ja nämä vaatimattomat muistelmat olivat kuin balsamia haavoitetulle
+sielulle; ne poistivat Charlotten tylyjen sanojen aiheuttaman kirvelyn,
+ja pian oli Jennet melkein unohtanut avaran huoneen toisella puolen
+olevat epäystävälliset tytöt. Hänen tyynessä esiintymisessään oli
+jotakin, mikä oli heidät hillinnyt; ahkerat kielet olivat lakanneet
+käymästä; Charlottenkin sanatulva oli tyrehtynyt, ja lausuttuaan:
+"Hyvää yötä, Minnie", hän meni rauhallisesti vuoteeseensa.
+
+Kodin suloisten muistojen lohduttamana Jennet vaipui sikeään uneen,
+jota eivät mitkään tuskalliset unennäöt häirinneet. Ensimäisen
+opistoyönsä hän oli nukkunut neiti Thornhillin huoneessa, ja
+ystävällinen nuori opettajatar oli lempeästi herättänyt hänet oikeaan
+aikaan. -- Koulun kello soitti äänekkään kutsunsa sen kilinään
+tottuneille korville, mutta sikeän unen helmoihin vaipunut Jennet
+oli kuuro sen kaikuvalle kilinälle. Vihdoin hän heräsi ja katsahti
+uneliaasti ihmetellen ympäriinsä oudossa huoneessa. Missä hän oli?
+
+Sitten hänen aivonsa nopeasti selviytyivät unen usvista, ja hän
+vilkaisi vaistomaisesti noihin kahteen pieneen vuoteeseen, jotka
+olivat toisissa nurkissa. Molemmat olivat tyhjät, ja Jennet huomasi,
+että kaksi sievää kalikopukua oli poissa nauloistaan, missä hän oli
+edellisenä iltana nähnyt niiden riippuvan. Oli selvää, että Charlotte
+ja Minnie olivat lähteneet, jättäen uuden toverinsa edelleen nukkumaan
+vasten opiston ensimäistä sääntöä.
+
+Se oli epäystävällistä -- katkeran epäystävällistä, ajatteli Jennet
+hypähtäen vuoteestansa lattialle. Hän uskoi, että tytöt olivat
+tahallaan liikkuneet hiljaa. Jos he olisivat antaneet perään
+luontaisille taipumuksilleen, puhuen ja lörpötellen tavallisuuden
+mukaan, hänen olisi täytynyt herätä. Mutta he olivat päättäneet olla
+pitämättä hänestä, eikä hänellä ollut heiltä odotettavissa muuta kuin
+kepposia ja pahansuopuutta.
+
+Tuntien itsensä äärettömän yksinäiseksi ja kurjaksi hän kulki
+alikertaan ja pysähtyi tuskallisen ujona avaran virvoitushuoneen
+ovelle. Pitkä aamiaispöytä, jonka kummallakin puolella oli rivi
+nuoria kasvoja, näytti kylläkin hauskalta ja kuuman kahvin tuoksu
+hiveli nenää; mutta Jennetillä ei ollut rohkeutta astua esille, vaan
+hän jäi vapisten ja punastuen seisomaan kynnykselle. Kuinka kauan
+hän olisi siinä seisonut, on epätietoista; mutta ystävälliset silmät
+vartioitsivat häntä, ja pian nousi neiti Thornhill levollisesti
+paikaltaan.
+
+"Tule, hyvä lapsi", sanoi hän, suojelevasti tarttuen Jennetin käteen,
+"saat istua minun vieressäni tänä aamuna; ja huomenna sinä tulet
+ajoissa. Toivoakseni rouva Mayfield tänään suo sinulle anteeksi."
+
+Charlotte Ashley teki parhaansa saadakseen tytöt tirskumaan; mutta
+neiti Thornhill katsahti ympärilleen niin käskevästi, että heikko nauru
+heti taukosi. Sitäpaitsi olivat muutamat oppilaat kyllin hyväsydämisiä
+tunteakseen hiukan sääliä ujoa muukalaista kohtaan; ja kaiken kaikkiaan
+peljätty koettelemus sujui paremmin kuin olisi saattanut odottaa.
+
+Kun oli noustu pöydästä, Jennet pysytteli yhä suojelijattarensa
+lähettyvillä ja käveli hänen vieressään oppisaliin johtavan käytävän
+läpi.
+
+"Koetan nousta aikaisin huomenaamulla", kuiskasi hän; "mutta, neiti
+Thornhill, olisivathan he voineet minut herättää".
+
+"Sinun on opittava itse heräämään, lapseni", vastasi hänen ystävänsä.
+"Älä luota muihin; luota ainoastaan itseesi, ja ole riippumaton. Kun
+toiset näkevät, että tulet ilman heitä toimeen, niin he alkavat pitää
+sinua arvossa."
+
+Jennet lupasi innokkaasti tehdä parhaansa -- kaikkein parhaansa; ja
+ilmeisesti hän antautui sinä päivänä opintoihinsa kaikki vaikeudet
+voittavalla päättäväisyydellä. Hillitty supattelu koulusalissa aluksi
+häiritsi häntä kohdistamasta huomiotaan tehtäviinsä; mutta hänellä oli
+luja tahto ja hän ponnisteli keskittääkseen ajatuksensa luettaviin
+sivuihin. Saattoi huomata, että hän herkeämättä käänsi katseensa
+pois siitä penkistä, millä Charlotte Ashley istui; ja närkästyneenä
+siitä, että noin kokonaan jäi huomaamatta, nuori neitonen alkoi tehdä
+suunnitelmia saattaakseen uuden tytön hämilleen.
+
+"Ole varuillasi, Charlotte", virkkoi neiti Thornhill ennenkuin päivä
+oli päättynyt. "Jokaisen kiusaajan aseet ovat aina kääntyneet lopuksi
+häntä itseänsä vastaan."
+
+Ja vaikka Charlotte yritti hymyillä varoitukselle, hän punehtui hiukan
+ja näytti levottomalta opettajattaren kääntyessä pois.
+
+
+
+
+7. luku.
+
+Charlotten vihamielisyys.
+
+
+"Hänen ylvään välinpitämätön ilmeensä minua inhottaa!" sanoi Charlotte
+Ashley Pamela Ryelle. "Varmaan hän ei ole mitään ja kuitenkin
+hän pyrkii käyttäytymään kuin _grande dame_. Mutta minä aion sen
+järjettömyyden hänestä puristaa."
+
+"Hän näkyy olevan neiti Thornhillin suojeluksessa", huomautti Pamela.
+
+"Niin kyllä. Hempeä Thornhill aina ottaa vastatulleet siipiensä
+turviin. Mutta tämä tyttö ei kaipaa minkäänlaista suojaa; hän on
+itsekylläisin olento, mitä olen koskaan tavannut."
+
+"Luullakseni hän on tavattoman turhamainen", mutisi Minnie Wood.
+
+"Ylpeilee kai ko'ostaan; hän on luullakseni pitempi kuin kukaan muu
+opiston tytöistä."
+
+"Ei minua pitempi", sanoi Pamela raukeasti.
+
+"No, ainakin yhtä pitkä. Sinä olet norjempi, eivätkä hartiasi ole yhtä
+leveät kuin hänen."
+
+"Hän on liian iso", selitti Charlotte. "Hän ei näytä ollenkaan
+hienostuneelta; hänen pitäisi olla karjatyttönä tai heinänkorjaajana.
+Olen varma, ettei hän koskaan kelpaa seuraelämään."
+
+"Mutta seurapiireissä on kehittymässä oikea kiihko isoja, terveitä
+kaunottaria kohtaan", sanoi Pamela halveksivasti hymyillen. "Neiti
+Jennet Fowler voi vielä kerran olla muodissa -- kuka tietää?"
+
+"Seurapiirit eivät rohkaisisi kummankaan sukupuolen moukkia", huusi
+Charlotte, jonka ruskeille poskille tuli lämmin hehku. "Jennet Fowlerin
+kaltainen iso, raskasliikkeinen tyttö ei koskaan menesty missään. Ja
+hän on tyhmä -- tavattoman tyhmä; hänen täytyy lujasti ponnistella
+ennenkuin saa ainoankaan ajatuksen mahtumaan hitaisiin aivoihinsa."
+
+"Hän on tietenkin lähetetty tänne valmistuakseen opettajattareksi",
+lausui Minnie Wood. "Opistosta lähdettyämme emme saa häntä enää nähdä.
+Tai ehkä tapaamme hänet jossakin kotiopettajattarena ahertamassa. Rouva
+Mayfieldillä on suuri vaikutusvalta, tiedättehän, ja hän saa usein
+opettajatar-oppilaansa sijoitetuiksi parhaisiin perheisiin."
+
+"En käsitä, miksi vähääkään välittäisimme hänen tulevasta
+kohtalostaan", huomautti neiti Ashley sievä pieni nenänsä pystyssä
+ja suupielessä halveksiva virnistys. "Meidän on vain ajateltava,
+miten voimme häntä nykyisin sietää. Jos hän aina nukkuu meidän
+makuuhuoneessamme, meidän on annettava hänen ymmärtää, ettei hän tee
+meihin mitään vaikutusta ja ettemme piittaa hänestä rahtuakaan, siinä
+kaikki!"
+
+Joskus myöhemmin Charlotte muisti sanansa kyyneleet silmissä ja
+polttavin poskin. Hän ei aavistanut, että kerran tulisi aika, jolloin
+tuollaiset hillittömät puheet sanomattoman katkerina palaisivat häntä
+itseänsä kiusaamaan. Mikään iva ei tunnu niin raskaalta kuin omien
+muistelmiemme ilveily; ja muisto menestyksemme päivinä lausutuista
+kurjista uhman sanoista on usein nöyryytyksemme hetkellä terävin
+tutkain.
+
+Hänen opistotoverinsakin, vaikka he hänestä paljon pitivät, sanoivat
+joskus toisilleen, että Charlotte oli "tosiaan aivan liian ylpeä".
+Mutta aina oli ollut hyväksytty tosiasia, että hänestä kerran tulisi
+salonkien suosikki. Hänen suhteensa olivat hyvät; hänen nuoren elämänsä
+pääpyrkimyksenä oli saavuttaa menestystä seuraelämässä; ja koska
+hän oli sievä, pirteä ja älykäs, niin jokainen uskoi, että hänen
+kunnianhimoisimmatkin unelmansa toteutuisivat.
+
+Charlottella taas oli tähän aikaan rajaton itseluottamus. Hän ei
+koskaan hetkeksikään epäillyt, että loistava tulevaisuus häntä odotti;
+pieninkään varjo ei koskaan surua ennustavana häilähtänyt hänen
+päiväpaisteiselle polulleen. Hän oli iloinen -- joskus sopimattoman
+iloinen, -- mutta hänen riemussaan oli jotakin tarttuvaa, ja hänen
+viehättävässä rohkeudessaan jotakin mukaansa tempaavaa. Hänen liian
+ilmeinen ylpeytensä annettiin hänelle anteeksi, koska tuohon ylvääseen
+esiintymiseen liittyi mitä ihastuttavin elokkuus; ja ainoastaan
+opistossa hän viitsi kuunnella tavallisia jokapäiväisiä totuuksia.
+Rouva Mayfield ja neiti Thornhill olivat hänen parhaita ystäviään;
+mutta hän ei vielä ymmärtänyt uskollisen ystävyyden arvoa. Tähän aikaan
+hän oli valmis sotaan jokaista vastaan, ken laiminlöi tunnustaa hänen
+viehätyksensä tenhon. Hän tunsi vaistomaisesti, että Jennet Fowler
+ei ollut tyttö, joka ketään kumartelisi. Charlotte oli aivan varma,
+että Jennet kaikista hänen sanoistaan tai teoistaan huolimatta kulkisi
+omaa tietänsä ja noudattaisi omia mielipiteitään. Charlotten loisto ei
+häntä häikäisisi eikä hänen ylpeytensä häntä musertaisi; hän kulkisi
+määrättyä tietään järkkymättä edelleen, kääntymättä oikealle tai
+vasemmalle.
+
+Toinen yö tyttöjen makuuhuoneessa oli parempi kuin ensimäinen. Jennet
+oli valmistautunut kaikkeen ja terästi itsensä päättäväisesti kaikkia
+häneen tähdättyjä teräviä sananuolia vastaan. Täytyy tunnustaa, että
+Charlotte sinä iltana oli kovin huonolla tuulella. Koskaan ei mikään
+ollut häntä niin ärsyttänyt kuin Jennetin läpitunkematon mielenmaltti.
+
+"Isokasvuiset ihmiset tavallisesti nukkuvat raskaasti", hän huomautti
+Minnie Woodille. "Ne syövät liian paljon ja tulevat hitaiksi ja
+tyhmiksi. Minusta on heidän seurassaan jotakin rasittavaa. Toivoisinpa,
+että rouva Mayfield jakaisi nämä suuret suojat ja antaisi kullekin
+tytölle pienen komeronsa, jonka hän saisi pitää aivan yksinään! Mutta
+hän ei salli meidän edes uutimilla verhota osastojamme; se on perin
+tuskallista!"
+
+Selkä mahdollisimman paljon puhujaan päin käännettynä Jennet suoritti
+tyynesti tavalliset iltatoimensa ja laski sitten päänsä pielukselleen
+toivoen, että Charlotte pian väsyisi lörpöttelyynsä. Mutta tyttö oli
+kiihoittunut ja hänen hillitön luonteensa puhkesi esille. Hän haastoi
+yhä edelleen kovalla äänellä kunnes Minniekin alkoi peljätä tämän
+luvattoman kielenpieksemisen seurauksia.
+
+"Tulee myöhä, Charlotte", rohkeni hän vihdoin huomauttaa.
+
+"Sanotko tätä myöhäiseksi?" kysyi Charlotte. "Ihmettelenpä, mitä
+sanoisit valvomisestani kotona. En inhoa mitään niin paljoa kuin
+aikaisia makuullemenojamme täällä. Ihminen lähetetään kuin kana
+orrelleen, juuri kun sielunkyvyt ovat terävimmillään ja kun olisi
+valmis kaikenlaiseen hauskaan. Hai-jai! On ilahduttavaa ajatella, että
+tämä on viimeinen vuoteni Pyhän Annan opistossa!"
+
+Silloin ovi äkkiä avautui, ja Minnie, joka istui sänkynsä laidalla,
+viskautui kiireesti vuoteeseensa. Keskellä huonetta jokseenkin ohuesti
+puettu Charlotte näytti romanttiselta pikku olennolta heiluttaessaan
+siroa kenkää toisessa kädessään. Mutta neiti Sandilla ei liene ollut
+kuvaamataiteellista silmää; hän oli laitoksen ankarin opettajatar, ja
+useimmissa tytöissä hänen tuikea katseensa ja terävä kielensä herätti
+terveellistä pelkoa. Kaikki muut kasvot olisivat olleet tervetulleemmat
+kuin hänen; ja Charlottekin, tuo rohkea Charlotte, nolostui ilmeisesti
+hänen äkkiä näyttäytyessään.
+
+Jennet taasen, jolla ei ollut mitään peljättävää, vain kohotti päätänsä
+pielukselta ja katseli tyynesti kohtausta.
+
+"Onko neiti Ashley unohtanut säännöt?" lausui opettajatar ankarimmalla
+äänellään. "Saat huomenna kirjoittaa kaksitoista sivua Ranskan
+historiaa rangaistukseksi tottelemattomuudestasi; ja sinulle annetaan
+muistutuskin kovaäänisestä ja epänaisellisesta puhetavasta. Miten
+voivat toiset neidit nukkua, kun sinä teuhaat ja haastat viisi
+minuuttia yli kymmenen?"
+
+"En minä teuhannut, neiti Sand", vastasi kiukustunut Charlotte.
+
+"Saat toisen muistutuksen ylpeähenkisestä vastauksestasi, Charlotte
+Ashley. Salli minun neuvoa sinua kasvattamaan itsellesi nöyrempää
+mieltä."
+
+Ja sitten neiti Sand lähti, jättäen Charlotten sulattamaan tätä
+epämieluista neuvoa miten hän parhaiten taisi. Hymyillen salaa
+itsekseen Jennet ajatteli, että se neuvo oli oikein hyvä, ja ihmetteli,
+että Charlotten terve järki ei opettanut häntä sitä noudattamaan.
+
+Sinä iltana ei enää virketty sanaakaan; huoneessa vallitsi täydellinen
+hiljaisuus, ja pian sulkeutuivat Jennetin silmät. Unessa hän ajelehti
+takaisin vanhan kotitilansa metsiin ja pelloille ja käyskenteli käsi
+kädessä Mabelin kanssa noilla tutuilla teillä. Hänen unelmissaan Mabel
+ei enää ollut hento ja kivuloinen; hän ei enää tarvinnut tuekseen
+sisarensa vahvaa käsivartta, askeleet olivat varmat, ääni selvä ja
+voimakas. Äkkiä vanhan kirkon kellot kajahduttivat iloisen soiton,
+ja Jennet heräsi; mutta hänen ympärillään ei ollutkaan kenttiä eikä
+vainioita, ja Mabel oli kaukana poissa. Opiston kello soitti ensimäistä
+varoitustaan, ja hän nousi ripeästi, päättäen, ettei mikään saisi häntä
+myöhästyttää.
+
+
+
+
+8. luku.
+
+Retkeily.
+
+
+Kaksitoista sivua Ranskan historiaa ja kaksi muistutusta päiväkirjaan
+tekivät Charlotte Ashleyn hieman alakuloiseksi. Mutta hän oli aivan
+liian kopea näyttääkseen, että hänet oli nöyryytetty, ja hän suoritti
+kuritusläksyn ja otti muistutukset vastaan niin hilpeänä, että se aivan
+kummastutti hänen tovereitaan.
+
+Mielessään hän kuitenkin kiukutteli ja koetti uskoa, että häntä
+oli syyttä rangaistu. Jos ainoastaan Minnie Wood olisi ollut hänen
+nöyryytyksensä todistajana, olisi sen muisto pian haihtunut hänen
+mielestään; mutta Jennet oli ollut näkemässä ja epäilemättä nauttinut
+pienestä kohtauksesta. Tämä ajatus vihloi Charlotten ylpeyttä ja
+kartutti hänen aiheetonta vastenmielisyyttänsä uutta koulutoveriansa
+kohtaan.
+
+Neiti Thornhill, joka aina huolellisesti tutki ympärillään olevien
+luonteita, kykeni lukemaan paljon siitä, mitä Charlotten mielessä
+liikkui. Hän pahoitteli tuota pientä makuuhuoneessa sattunutta
+kohtausta, ei ollenkaan siksi, että hän olisi arvellut Charlottelle
+tapahtuneen vääryyttä, vaan senvuoksi, että se oli enentänyt tytön
+vastenmielisyyttä Jennetiä kohtaan. Ennen kaikkea toivoi hän, että
+näistä kahdesta tulisi ystävykset; hän uskoi, että he tietämättään
+voisivat auttaa ja parantaa toisiansa, jos heidät vain voitaisiin
+saada sydämelliseen seurusteluun. Nyt jo Charlotte oli vaistomaisesti
+tunnustanut Jennetin tahdon hänen omaansa voimakkaammaksi, ja hänen
+vastenmielisyytensä aiheutui pohjaltaan salaisesta tietoisuudesta, että
+Jennet oli hänen yläpuolellaan.
+
+"Haluaisin järjestää pienen retkeilyn muutamille vanhemmista tytöistä",
+sanoi neiti Thornhill rouva Mayfieldilie. "Tuskin voimme toivoa, että
+tätä mainiota ilmaa enää pitkälti kestää. Olisi Charlotte Ashleyn
+ja Pamela Ryen vuoro päästä jaloittelemaan. Minnie Woodin ja Agnes
+Quintonin pitää myöskin tulla; ja retki tuottaisi suurta iloa Jennet
+Fowlerille."
+
+"Olen iloinen, että olette ajatellut häntä", vastasi rouva Mayfield.
+"En halua nähdä häntä noin murheellisena. Hänellä on varmaan
+koti-ikävä; ja pelkään, että jotkut hänen opistotovereistaan eivät ole
+hänelle niin ystävällisiä kuin heidän tulisi."
+
+"Hän tuntee itsensä yksinäiseksi", vastasi neiti Thornhill. "Toiset
+jättävät hänet liian paljon yksikseen, luullakseni osaksi senvuoksi,
+että hän on niin pitkä ja miellyttävän näköinen. He kadehtivat häntä
+ja puolittain pelkäävätkin. Eikä hän voi eikä tahdo tungetella heidän
+seuraansa."
+
+"Lapsi-parka", huokasi rouva Mayfield säälivästi. "Tuollaiset komeat,
+majesteetilliset tytöt ovat varsin usein arkoja ja tarvitsevat
+paljoa enemmän rohkaisua kuin pienet. Niin, hyvä ystävä, retkenne on
+oivallinen tuuma. Minne aiotte mennä?"
+
+"Olen ajatellut, että matkustaisimme junalla Richmondiin ja sitten
+kävelisimme Hamin kenttien yli. Muutamat tytöistä eivät ole koskaan
+nähneet Hamin linnaa, ja varmaankin paikka heitä miellyttäisi.
+Sanommeko huomenna?"
+
+Näitä retkeilyjä usein suunniteltiin ja suoritettiin kauniilla ilmalla,
+ja aina järjestettiin niin, että jokainen vanhemmista tytöistä pääsisi
+sellaiselle mukaan ennenkuin päivät kävivät pimeiksi ja kolkoiksi.
+Neiti Thornhillin ilmoitusta tervehdittiin suurella tyytyväisyydellä;
+ja Jennet, joka tietysti ei koskaan ollut nähnyt Richmondia, ilostui
+silminnähtävästi tästä suunnitelmasta. Hän ei voinut olla toivomatta,
+että Charlotte Ashley olisi jäänyt pois, mutta häntä lohdutti ajatus,
+että neiti Thornhill varmaan pitäisi hänen vastustajaansa aisoissa.
+
+Pieni joukkue lähti kello yhdeltä eräänä kauneimpia syyspäiviä, mitä he
+olivat nähneet. Niin sulotuoksuista oli ilma ja niin pehmeänä väreili
+valo, että syyskuun rauhallinen tenho valtasi Charlottenkin, joten
+hän oli tavallista tyynempi ja lempeämpi. Useimpia ihmisiä veti hän
+vastustamattomasti puoleensa huimassa hilpeydessään, mutta Jennet piti
+hänen kasvoistaan, silloin kun niillä oli levollinen ilme. Silloin
+mustat ripset verhosivat tummain silmien säihkyn ja hienopiirteiset
+huulet kaartuivat pehmeästi, mikä ilmaisi ajatusta ja tunnetta.
+Charlotten levollisina hetkinä se, mikä hänessä oli parasta, näkyi
+nousevan pinnalle; vahinko vain, että hän niin harvoin oli levollinen.
+
+"Puistoa tarkastamme toisella kertaa", sanoi neiti Thornhill Jennetille
+heidän saapuessaan Richmondiin. "Toivoakseni tulemme tänne monet kerrat
+niin kauan kuin sinä olet kanssamme."
+
+Hän opasti parvensa jokea reunustavien alavain niittyjen poikki, ja
+Jennet seurasi kuin onnellisessa unessa. Pääsy savuisista huoneista
+ja vilkasliikkeisiltä kaduilta tuotti maalla syntyneelle tytölle
+tavatonta huojennusta; ja täällä tapasi hän entisten kotikenttiensä
+tutunomaista vehreyttä, näki levollisesti laitumella käyvää karjaa,
+puiden lakastuvien lehvien pehmeän värityksen. Oikealla juoksi kaunis
+joki hopeisin valovärähdyksin ja vienoin varjoin; ylhäällä oli
+vaaleansininen taivas matalalla ajelehtiville pilvineen, ja ruohikon
+yli huokui heikon heikko kellastuneiden lehtien tuoksulla täytetty
+syystuulonen. Jennet oli vaiti. Toiset tytöt nauroivat ja juttelivat
+hänen takanaan, mutta hän tuskin kuuli heidän ääniänsä. Hänen sydämensä
+täyttyi kodin ajatuksista ja hellistä muistoista.
+
+Mutta heidän pysähtyessään ruohottuneen ojan partaalle, joka eroittaa
+Hamin kartanon sen vainioista, Jennetin mielentila muuttui nopeasti,
+ja hän pommitteli neiti Thornhillia innokkailla kysymyksillä paikan
+suhteen.
+
+Vanha Jaakko kuninkaan aikuinen rakennus punertavine tiiliseinineen ja
+lukuisine ikkunoineen seisoi siinä, tyynessä päiväpaisteessa kylpien,
+äänettömänä ja autiona kuin loihduttu palatsi. Koko paikka näytti
+loihditulta; pitkässä holvikäytävässä ei ollut mitään elonmerkkejä,
+ovet olivat tiukasti suljetut ja suunnattoman suuri joenjumala nurmikon
+keskellä näkyi harmaantuneen tätä yleistä autiutta vartioidessaan.
+Vähintäänkin vuosisata sitten Horace Walpole valitti, ettei korkeita
+rautaportteja koskaan avattu, ja vuosi vuodelta näemme ne yhä
+suljettuina, yhä maalaamattomina ja verkalleen ruosteesta murenevina.
+
+"Ne ovat avatut vain kerran siitä asti, kun ne Kaarlo II:n jälkeen
+suljettiin", sanoi neiti Thornhill. "Ihmettelenpä kääntyisivätkö ne
+vielä saranoillaan toisen kuninkaan vuoksi!"
+
+"Kovin surullisesti Jaakko II varmaan vietti täällä joulunsa!" huudahti
+Jennet. "Ajatelkaahan talvituulen valittelevaa viuhuntaa noita vanhoja
+muureja vasten hänen miettiessään menetettyä kuningaskuntaansa,
+sillävälin kun Vilhelm Oranialainen St. Jamesissa todenteolla hallitsi.
+Ettekö luule, että meidän sallittaisiin, jos sitä oikein hartaasti
+pyytäisimme, vilkaista tuon ison ulko-oven sisäpuolelle?"
+
+"Sinun täytyy tyytyä katselemaan rakennusta ulkopuolelta", vastasi
+neiti Thornhill. "Mutta minulla on itsellänikin kova halu nähdä nuo
+upeat vanhat huoneet ja kaikki aarteet, mitä niissä on. Haluaisin
+tirkistää salakammioon, missä juonia punottiin. Ja mielelläni
+tarkastelisin Lauderdalen herttuattaren budoaaria; siellä säilytetään
+hänen nojatuoliansa ja kirjoituspöytäänsä sekä kävelykeppejä, joita
+hänellä oli tapana käyttää. Tällä paikalla on ihmeellinen tenhonsa,
+Jennet, ja olen mielissäni, että tunnet sen vaikutuksen."
+
+"Voisin viipyä täällä tuntikausia", vastasi Jennet.
+
+"Mikään ei täällä muutu", jatkoi neiti Thornhill. "Linna on aina
+samanlainen -- kaunis ja äänetön ja ränsistynyt. Keväisinkin, kun isot
+keltaleiniköt loistavat kaikkialla niityillä, on jotakin uinailevaa
+ja juhlallista Hamin puistokäytävillä, joilla Swift, Pope ja Gay
+aikoinaan vaelsivat. Varmaankaan ei ole noiden isojen, vanhojen
+jalavien vertaisia puita! Et aavista, kuinka usein näen tämän paikan
+unelmissani, muinaisaikaisen rakennuksen, siimeksiset käytävät ja
+virran hopeavälkkeen. Olen ollut täällä hyvin onnellisena ja kovin
+murheellisena."
+
+Jennet kääntyi katsahtamaan opettajattaren sieviin kasvoihin ja näki
+niissä jotakin, mikä sai hänet nopeasti luomaan silmänsä toisaalle.
+Tällä hetkellä Jennet oli äkkiä nähnyt vilahduksen suruista, joita hän
+ei ollut koskaan kokenut; ja hän tunsi, että olisi vakava asia astua
+rajan yli, joka eroittaa tytön naisesta. Hänen katseensa harhaili
+heitä ympäröiville varjoisille niityille, joille syksy oli paksulta
+siroitellut ruskeita ja kullankellerviä lehviään, ja hän näki virran
+kimaltelun isojen jalavien runkojen lomitse. Kuolevan kesän tyyneys ja
+surumielisyys tuntui hiipivän hänen sieluunsa; nuoruus liukui pois,
+täydellisempi elämä tutkimattomine polkuineen odotti hänen kokemattoman
+jalkansa astuntaa. Mutta sillävälin oli ihanaa uneksia täällä syksyn
+päiväpaisteessa ja tyynen leppoisissa siimeksissä.
+
+Ellei neiti Thornhill olisi ollut vaipuneena omiin unelmiinsa, mikä
+hänelle harvoin tapahtui, hän olisi huomannut, että kaksi hänen
+oppilaistaan oli poissa. Pamela Rye ja Agnes Quinton olivat kulkeneet
+vain lyhyen matkan päähän ja katselivat vanhan puun alla piirtävää
+taiteilijatarta, jota iso newfoundlandilainen koira valppaasti
+vartioitsi. Mutta Charlotte Ashleytä ja Minnie Woodia ei näkynyt
+missään.
+
+
+
+
+9. luku.
+
+Hurja teko.
+
+
+Sillaikaa kun neiti Thornhill ja Jennet viipyivät Hamin linnan
+edustalla, Charlotte ja Minnie olivat samoilleet vanhan rakennuksen
+toiselle puolen ja pysähtyneet muurin edustalle. Molemmat aikoivat
+hiukan tuskastua; ja Charlotte tunnusti avoimesti, että häntä väsytti
+tästä kartanosta ja sen muistoista haaveileminen.
+
+"Neiti Thornhill ja Fowlerin tyttö vaeltelevat iät kaiket", selitti
+hän, "ja minun kärsivällisyyteni on jo aivan lopussa. Se Fowler on
+vielä hassumpi täällä kuin eläintieteellisessä puutarhassa. Olen
+kuitenkin vilpittömän kiitollinen, ettei ketään tuttavistani sattunut
+samaan vaunuun kanssamme. Tietysti otaksutaan, että he kaikki ovat
+nykyisin poissa kaupungista; mutta ei koskaan tiedä, kenen saattaa
+kohdata, missä sitä kaikkein vähimmin odottaa, ja minua pöyristyttäisi,
+jos minut nähtäisiin sen hirveän maalaistollon seurassa, olipa se missä
+tahansa."
+
+"Tänään hän ei ole varsin huonosti puettu", huomautti Minnie.
+
+Charlotte kohotti kätensä tehden pienen, sievän kauhua ja kummastusta
+osoittavan liikkeen. "Rakas lapsi, mitä sinä puhut?" kysyi hän.
+"Ensiksikin tuo vyötäisille sidottu pieni kamala viitta tekee hänet
+naurettavasti täysikasvuisen lapsen näköiseksi. Ja oletko sitten
+huomannut hänen kenkiään?"
+
+"Rouva Mayfieldin pitäisi todellakin puhua hänelle niistä", myönsi
+Minnie.
+
+"Pelkään opiston menevän alaspäin", virkkoi Charlotte salaperäisesti
+huoahtaen. "Emme ole niin tarkkoja kuin ennen."
+
+"Eipä sinun tarvitse siitä kaikesta paljoa välittää", vastasi Minnie;
+"vielä kaksitoista kuukautta, ja sitten pääset vapaaksi".
+
+"Niin, minä pääsen vapaaksi", toisti Charlotte. Ja sitten eräs niitä
+äkillisiä mielenmuutoksia, jotka tekivät hänet opistotovereilleen niin
+käsittämättömäksi, sai hänet jälleen huoahtamaan; ja tällä kertaa
+huokaus oli todellinen.
+
+"Sittenkin", sanoi hän leppeämmällä ja pehmeämmällä äänellä,
+"kouluaikamme ei ole varsin kurjaa, tiedäthän. Meillä on melko lailla
+huvia, vaikka huvituksemme eivät ole kiihoittavaa laatua; ja meistä
+pidetään todellakin hyvää huolta. Kun viime vuonna olin sairaana,
+iloitsin aivan, että olin silloin opistossa; jokainen oli niin
+ystävällinen, eikä minua vielä iässäni ole niin hemmoiteltu."
+
+"Eikö sinua kotona hemmoitella?" kysyi Minnie.
+
+"Hyvä ystävä, sellaiseen ei siellä ole aikaa. Meillä on aina
+päivällisiä ja kutsuja ja kaikenlaisia muita puuhia, jotka kuuluvat
+seurapiireissä liikkuvien velvollisuuksiin. Odotetaan, että kestitsemme
+ja itse käymme kesteissä; isä ja äiti käyvät kaikkialla ja tuntevat
+jokaisen. Se on tietysti hirveän hauskaa; mutta se vie kaiken ajan
+ja voimat, eikä kellään ole ainoatakaan ylimääräistä minuuttia
+käytettävissään, jos joku sairastelee ja tarvitsee huolenpitoa."
+
+"No, harvoinpa sitä sairastellaan", sanoi Minnie viisitoistavuotiaan
+onnellisella varmuudella. "Minua ei koskaan vaivaa mikään, ja sinun
+kipusi ei ollut ensinkään vakavaa. Uskallan väittää, ettet enää joudu
+vuoteen omaksi ennenkuin olet vanha."
+
+"Toivoakseni en", vastasi Charlotte; "mutta jos niin käy, tiedän, että
+kaipaisin vanhan opiston sairaskammiota ja koulun tutunomaisia kasvoja
+ja ääniä".
+
+Sitten hän äkkiä palaten entiseen sävyynsä alkoi laskea leikkiä
+vakavasta mielentilastaan.
+
+"Onko mahdollista, että alan käydä hempeätunteiseksi?" kysyi hän
+ottaen tehokkaan asennon. "Luulen tosiaan, että puhuin jotakin
+ikävöimisestä ja kaipuusta, ja olisin saattanut jo ryhtyä julistamaan,
+että koulumuistoni olivat 'erinomaisen rakkaita ja arvokkaita', ellen
+olisi muistanut itseäni. Nyt minun täytyy tehdä jotakin huimapäistä
+päästäkseni edes varmuuteen siitä, kuka olen."
+
+"Miten hauskaa olisi, jos vain voisimme kiivetä tuon muurin yli",
+huokasi Minnie, joka oli olevinaan hieno nainen, mutta jolla siitä
+huolimatta oli eräitä rasavillin vaistoja. "Se ei ole korkea, ja
+vähäisellä kipuamisella voisimme päästä pengermälle. Minusta on
+hirveätä, ettei edes saa nähdä vanhaa puutarhaa."
+
+Charlotte oli täydellisesti oma itsensä jälleen ja yhtyi innokkaasti
+tuumaan.
+
+"Me yritämme sitä, me teemme sen!" huudahteli hän tanssien ruohikolla
+ja heittäen pois päivänvarjonsa. "Vahinko, ettei tämä _toqueni_ ole
+toivomuslakki! Silloin hankkisin tänne tikkaat silmänräpäyksessä."
+
+Tuskin olivat nämä sanat lausutut, kun Minnieltä pääsi iloisen
+kummastuksen huudahdus. Hän oli kumartunut puun alla olevan esineen
+puoleen ja huitoi vilkkaasti käsillänsä.
+
+"Charlotte, Charlotte, luulen tosiaan, että olet velho! Tässähän ovat
+tikkaat ja ne ovat vallan pienet. Yhteisvoimin kykenemme ne nostamaan.
+Tule heti."
+
+Kuten Minnie sanoi, tikapuut olivat pienet ja keveät, ja tytöt olivat
+liian ihastuneina löydöstään kyselläkseen, miksi ne olivat sinne
+jätetyt. He eivät pysähtyneet ajattelemaan, että henkilö, joka oli
+ne siihen pannut, saattaisi jonkun minuutin perästä palata niitä
+noutamaan, eivätkä he huomanneet, miten lähellä ne olivat ruokavasua,
+jollaisia työmiehet usein käyttävät työkalujensa kuljettamiseen. Heille
+oli kylliksi, kun he löysivät kapineen, jota juuri halusivat; ja he
+ryhtyivät käyttämään tikkaita vähääkään pelkäämättä seurauksia.
+
+"Meidän ei tarvitse tätä pientä keppostamme koko maailmalle ilmoittaa",
+sanoi Charlotte tarttuen tikkaiden toiseen päähän. "Muutamilla
+ihmisillä on niin pingoitetut käsitteet sopivaisuudesta, että voisivat
+pitää tekoamme aivan säädyttömänä. Mutta en voi torjua tunnetta, että
+minulla on jonkinlainen oikeus tämän linnan näkemiseen; äitini kuuluu
+Walpoleihin, ja kerran eräästä Charlotte Walpolesta tuli kreivitär
+Dysart ja tämän saman kartanon haltijatar. Minä olen Charlotte, ja
+varmaan on minulle annettu nimi hänen mukaansa."
+
+Tämän kuohuvan kerskailun jälkeen ei suinkaan näyttänyt arvokkaalta,
+kun neiti Ashley varkaan tavoin asetti tikkaansa kiviaitaa vasten. Ne
+olivat vanhat ja lahonneet, mutta kiipeejä oli nuori ja ketterä ja
+nousi askelmia kuin lyhdynsytyttäjä.
+
+"En luule voivani kiivetä noin näppärästi", sanoi Minnie ihaillen.
+
+"Tämä on ihanaa!" huudahti Charlotte seisoen nyt riemuissaan
+hiekoitetulla pengermällä. "Voin ymmärtää Jackin tunteet, kun hän pääsi
+pavunvarren latvaan."
+
+"Mitä sieltä näet?" kysyi hänen toverinsa alhaalta.
+
+"Ensinnäkin kauniin, päivännoutoja kasvavan tiheikön; sitten vanhoja
+uinailevia käytäviä kiertelemässä juhlallisten honkien välissä,
+penkereitä, suihkukaivoja, jotka eivät ole vuosikausiin pulppuilleet."
+
+"Onko siellä ketään ihmistä?"
+
+"Ei mitään niin jokapäiväisiä olentoja. Mutta tuolla juuri honkien
+siimeksestä tulemassa näen kuningatar Annan aikuisen rouvashenkilön.
+Sillä on soma yölakki päässä ja paksu silkkipuku, mutta tietenkin se on
+vain henki!"
+
+"Loruja", sanoi Minnie alkaen käydä pelokkaaksi. "En usko, että siellä
+mitään näet."
+
+"Minä menen sitä tapaamaan ja puhuttelemaan", jatkoi Charlotte. "Henkiä
+on aina puhuteltava, ja silloin ne ilmoittavat meille salaisuuksia. Nyt
+minä menen!"
+
+Minnie kuuli poistuvien hameenhelmojen kahinaa ja tiesi, että Charlotte
+pitäisi sanansa. Seuraisiko hän opistotoveriansa vai eikö? Hän
+epäröitsi ja vilkaisi ensin tikapuihin ja sitten sivulleen hiljaiselle
+niitylle.
+
+Syksyn aurinko oli vaipumassa yhä alemmaksi. Lämmintä valoa väreili
+vielä puiden alemmilla oksilla, ja kaikkialla näkyi hehkun ja varjon
+haihtuvaa, loistavaa värileikkiä, jollaista syyskuun iltapäivät
+tarjoavat. Minniestä näyttämö tuntui liian tyyneltä ja hiljaiselta; hän
+alkoi toivoa olevansa joen partaalla, missä aina oli iloisia venekuntia
+ja runsaasti elämää ja iloa. Hupsu päähänpisto se sittenkin oli
+johdattanut Charlotten noille kielletyille maille. Mutta kun Charlotte
+oli uskaltanut tunkeutua tuohon salaperäiseen paikkaan, Minnie päätti
+häntä seurata. Hän tiesi, kuinka ivaileva neiti Ashley saattoi olla,
+eikä tahtonut, että koko opisto uskoisi hänen peljästyneen kertomusta
+tuosta aavemaisesta yömyssyisestä rouvasta.
+
+Sielussaan vavisten ja arkaillen hän siis asetti jalkansa ensimäiselle
+askelmalle, joka oli vanha ja lahonnut, ja hänestä tuntui kuin olisi
+se antanut perään hänen allansa. Hän oli juuri nostamaisillaan toisen
+jalkansa maasta, kun karkea ja voimakas miehenääni äkkiä keskeytti
+rauhallisen hiljaisuuden.
+
+"Hoi, siellä", se sanoi; "mitäs te niillä mun tikkaillain teette?"
+
+Ääni kuului hänen takaansa. Minnie vilkaisi säikähtyneenä olkansa yli
+ja näki kuluneisiin vaatteisiin puetun miehen tulevan häntä kohti
+uhkaavin elein (kuten hän luulotteli). Kauhu antoi hänelle siivet ja
+hän riensi paikalta kuin pelästynyt kauris.
+
+
+
+
+10. luku.
+
+Tikkaiden lainaaminen.
+
+
+"Missä ovat Charlotte ja Minnie?"
+
+Neiti Thornhill lausui nuo sanat terävän itsemoitteen sävyyn.
+
+Hän oli haaveillut, mutta usein hän ei suonut itselleen uneksumisen
+ylellisyyttä kirkkaalla päivällä. Joka tapauksessa se onkin vaarallista
+ylellisyyttä. Vaikka uneksija on onnellisissa olosuhteissa elävä
+nainen, jolla on runsaasti vapaata aikaa, hän saa usein maksaa
+joutavista kuvitteluistaan kalliin hinnan. Mutta Una Thornhill
+oli köyhä opettajatar, joka ahersi ankarasti leipänsä edestä ja
+tarvitsi kaiken voimansa, tarmonsa ja ajatuskykynsä. Oli sulaa
+hulluutta rakentaa satulinna syksyn lehvistä ja kullata se vienolla
+päiväpaisteella.
+
+Hän ravistausi pahoillaan ja terästi herpaantuneet aistimensa. Hänellä
+oli sääntönä, ettei koskaan päästäisi holjottejansa silmistänsä. Hän ei
+sallinut heidän tuntevan, että hänen katseensa alati heitä vartioitsi,
+vaan pysytteli aina turvallisen välimatkan päässä, eikä yltiöpäisinkään
+oppilas ollut vielä koskaan kapinoinut hänen lempeää suojelustaan
+vastaan.
+
+"Ne olivat täällä juuri äsken", vastasi Jennet hajamielisesti.
+
+Sitten, nähdessään levottomuuden varjon neiti Thornhillin kasvoilla,
+hän lisäsi nopeasti:
+
+"Minä menen heitä etsimään."
+
+"Maltahan!" hillitsi neiti Thornhill säikähtyneenä.
+
+Hattu kädessä ja hulmuavat hapset irrallaan Minnie Wood juoksi täyttä
+vauhtia esille muurin nurkkauksen takaa. Hän ei pysähtynyt ennenkuin
+oli päässyt ihan neiti Thornhillin eteen ja alkoi sitten huohottaa
+katkonaisia lauseita, joita kukaan ei voinut ymmärtää.
+
+Jennetin persikanväriset posket kalpenivat. Hän ajatteli, että joku
+hirveä onnettomuus oli äkkiä kohdannut Charlotte Ashleya, ja hänen
+alati herkkä omatuntonsa soimasi häntä siitä, että oli tuntenut
+nurjamielisyyttä tyttöä kohtaan. Olisi ollut helppo rakastaa
+Charlottea, jos Charlotte vain olisi antanut itseänsä rakastaa!
+
+Mutta neiti Thornhill ei niin vähästä säikähtänyt. Hän oli tutkinut
+Minnien luonteen ja tiesi, että tämä oli arka tyttö, joka koetti viedä
+kaikkia harhaan rohkeutta teeskentelemällä. Tällä hetkellä seisoi hänen
+edessään todellinen Minnie hermostuneena ja aiheettoman pelon vallassa;
+ja opettajatar riensi häntä tyynnyttämään.
+
+"Hengähdä, lapseni", sanoi hän nopeasti. "Kah, et voi saada minua
+uskomaan, että mitään kauheata on tapahtunut. Charlotte kaiketi on
+tekemässä kepposiansa?"
+
+"Hän... hän on joutunut pihan puolelle", sopersi Minnie vihdoin.
+
+"Siinäkö kaikki? Tietysti oli hyvin vallatonta ja hupsua rikkoa
+määräyksiä; mutta miten hän sinne pääsi?"
+
+"Ti... tikkailla. Me löysimme ne ruohikosta."
+
+"No, kun hän kiipesi ylös, voi hän tulla alaskin", sanoi neiti
+Thornhill reippaasti ja alkoi lähteä liikkeelle.
+
+"Ei, ei, ei! Mies tuli ottamaan tikapuut ja silloin minä juoksin
+tieheni."
+
+Jennet nauroi ääneensä, minkä osittain aiheutti helpoituksen tunne; ja
+kiihtymyksestään huolimatta Minnie tähtäsi häneen vihaisen katseen.
+
+"Olet ollut arka", sanoi neiti Thornhill. "Sinun olisi pitänyt kertoa
+miehelle, että nuori neitonen oli kiivennyt pengermälle."
+
+"Oh, minä en voinut! Hän oli tyly mies, joka huusi: 'hoi, siellä!'"
+
+"En luule, että hänen tarkoituksenaan oli olla tyly. Joka tapauksessa
+täytyy meidän tehdä sovinto hänen kanssaan saadaksemme hänet lainaamaan
+meille tikkaansa."
+
+Sillävälin Charlotte, joka oli mennyt niin kauaksi kuin häntä halutti
+ja huolellisesti pysytellyt ikkunoista mahdollisesti katselevien
+näkyvistä, päätti palata Minnie Woodin luo.
+
+Hän oli pannut päähänpistonsa täytäntöön, mutta tyydytys siitä oli
+sentään ollut pieni. Avara, autio pihamaa, kaameat hongat ja hiljaiset
+käytävät näkyivät tekevän masentavan vaikutuksen aina vaikutelmille
+alttiiseen mieleen. Jos joku rattoisa toveri olisi ollut hänen kanssaan
+piilosilla leikkimässä tuossa vanhassa puutarhassa, niin koko paikka
+olisi näyttänyt toisenlaiselta. Mutta äänettömyys ja yksinäisyys
+vaimensivat hänen hilpeytensä; päivännoudotkin näkyivät turhaan
+tuhlaavan loistoaan ja syysruusujen heikko, sulotuoksuinen henkäys
+tuntui perin surulliselta. Charlotten valtasi voimakas halu lähteä
+paikalta eikä koskaan sinne palata.
+
+Hän kiirehti takaisin sille kohtaa, mihin oli jättänyt tikapuut ja
+Minnien. Mutta Minnie oli poissa; ja, mikä oli tärkeämpää, tikkaatkin
+olivat poissa.
+
+-- Hän on ne vienyt! -- mutisi Charlotte kuohahtaen punaiseksi
+äkillisestä suuttumuksesta. -- Mutta ei; hänellä ei olisi ollut ryhtiä
+uhmata minua! Kyllä minä Minnien tunnen; hän on opiston suurin pelkuri
+ja hiukan hiipiväkin. Olisikohan ehkä Fowlerin tyttö sen tehnyt? Ei.
+Hän on alati neiti Thornhillin liepeillä eikä jättäisi häntä mistään
+hinnasta.
+
+Hän asetti pienen jalkansa vallin reunalle ja katsahti kaihomielin alas
+ruohikkoon. Voisiko hän hypätä? Matka maahan oli liian pitkä, vaikkei
+hän silti varsin korkealla ollut.
+
+Ei kävisi päinsä, arveli hän, mennä taloon ja antautua sen asukkaiden
+armoille? Hän oli keksinyt niin monta juttua Hamin linnasta, että hän
+melkein itsekin niitä uskoi. Vilkaisten nopeasti takaporttia kohti
+hän loihti mielikuvituksessansa esille noidan kaamean hahmon mustassa
+viitassa, piippalakki päässä ja sauva kädessä, aivan sellaisen, miksi
+hän sen monet monituiset kerrat oli opistotovereilleen kuvaillut.
+Ei, tuota salaperäistä porttikäytävää hän ei arvellut voivansa aivan
+yksinään lähestyä.
+
+Päivä oli hämärtymässä illaksi; kultaiset valojuovat, jotka soluivat
+yhä alemmaksi puiden oksilla, ilmoittivat hänelle, että lähdön aika oli
+tulossa. Entäpä jos Minnie, uskaltamatta mainita heidän urotyöstään,
+tekeytyisi tietämättömäksi Charlotten olopaikasta, ja neiti Thornhill
+turhaan etsittyään saisi lähteä rautatieasemalle ilman häntä?
+
+-- Järkeni varmaan minut pettää, -- ajatteli tyttö hymyillen omalla
+kustannuksellaan. -- Ennen pitkää ne ovat täällä; mutta... mutta... ne
+odotuttavat itseänsä niin hirveän kauan!
+
+Hänen uskonsa palkittiin. Astuen paljoa nopeammin kuin tavallista
+neiti Thornhill tuli äkkiä näkyviin Pamela Rye ja Agnes Quinton
+kintereillään. Paljoa jälempänä käveli Minnie näyttäen kuin puusta
+pudonneelta ja koettaen kiinnittää epäjärjestykseen joutunutta
+tukkaansa.
+
+"Vai olet sinä pulassa, Charlotte?" sanoi opettajatar vilkaisten
+ylös noihin tummiin silmiin, jotka kirkkaina, mutta kuitenkin hiukan
+uhmaillen, katselivat häneen.
+
+"Tiedonhaluni on vienyt minut vähän liian pitkälle", myönsi nuori neiti
+hilpeästi.
+
+"Ja liian korkeallekin, näen minä. Mutta kuinkahan saamme sinut sieltä
+alas?"
+
+"Paras neiti Thornhill, ajattelin, että teidän kekseliäät aivonne..."
+
+"Älä luota liiaksi minun kekseliäisiin aivoihini; luota pikemmin
+Jennet Fowlerin vahvoihin sääriin ja taitavaan kieleen. Hän on juossut
+työmiehen perästä taivuttaakseen hänet lainaamaan meille tikkaansa."
+
+"Työmiesten kanssa hän kai hyvin tuleekin toimeen; olen varma, että
+tehtävä hänelle onnistuu", sanoi Charlotte.
+
+Mutta nämä sanat lausuttuaan hän oli niistä hiukan häpeissään. Kaikki
+olivat aivan ääneti. Jos Pamela tunsikin halua hymyillä, hän hillitsi
+taipumuksensa; Agnes oli vakava, hyväluontoinen tyttö, jota iva ja
+kompasanat harvoin huvittivat; ja Minnie, joka tavallisesti oli niin
+valmis naurullaan säestämään Charlotten sukkeluuksia, näytti liian
+masentuneelta pitääkseen arvossa nokkelia puheita. Neiti Thornhillin
+piirteet osoittivat selvästi äänetöntä halveksumista.
+
+Kauan senjälkeen Charlotte muisti tuon tyhmän lauseensa ja näki
+kuin kankaalle kuvattuna tuon hiljaisen ryhmän muurin juurella.
+Ensimäisenä siinä ryhmässä oli ylväskasvuinen ja korkeavartaloinen
+neiti Thornhill, ja Charlottesta hän ei koskaan ollut näyttänyt
+ylväämmältä ja pitemmältä kuin tuolla hetkellä. Taustana oli syksyn
+puita, kultaiset valojuovat välkkyivät vinosti siellä täällä, punaisia
+ja ruskeankellerviä lehtiä oli satanut tummanvihreälle nurmelle.
+
+"Tuolla tulee Jennet", sanoi Agnes huojentuneella äänellä, "ja hänen
+mukanaan on mies, joka kantaa tikkaita".
+
+
+
+
+11. luku.
+
+Horjahdus.
+
+
+Jennet tuli nopeasti ruohon yli muurin juurelle, näyttäen palavalta
+ja iloiselta. Hän oli tavoittanut miehen ja selittänyt hänelle
+opistotoverinsa pulan yksinkertaisella, avomielisellä tavalla, ja
+tämä oli kernaasti suostunut tuomaan tikkaansa takaisin sinne, mistä
+oli ne löytänyt. Jennet oli tuntenut itsensä hyvin onnelliseksi
+voidessaan tehdä tämän pienen palveluksen Charlotte Ashleylle.
+Charlotten ylpeydestä ja oikullisesta itsepäisyydestä huolimatta tuossa
+tytössä näkyi olevan jotakin, mikä teki hänen rakkautensa voittamisen
+arvoiseksi.
+
+Mutta Jennetillä oli luontainen kyky piirteiden lukemisessa ja
+Charlotten siinä tuijottaessa alas häneen kiviaidan harjalta hänen
+kasvonsa eivät ilmaisseet suurtakaan kiitollisuutta. Hän oli ottanut,
+niinkuin hän usein teki, kuvaamataiteellisen asennon, ja hänen pieni,
+sievä vartalonsa esiintyi hyvin edukseen tiukassa päärmätyssä röijyssä.
+Tulipunainen _toque_, joka olisi ollut liian näkyisä vähemmän sirolle
+ja hienostuneelle tytölle, sopi varsin hauskasti kaunismuotoiseen
+päähän ja mustan tukan väriin ja tehosti hänen kuulakkaan, tumman
+hipiänsä vaikutusta. Mutta huulilla värähteli entinen halveksiva ilme,
+ja Jennetiä ja työmiestä tähystävät silmät näkyivät sulkevan heidät
+molemmat samaan katseeseen ja osoittavan heitä kohtaan äänetöntä
+halveksumista.
+
+"Oletpa sinä ystävällinen, rakas Jennet, kun olet nähnyt niin paljon
+vaivaa", virkkoi neiti Thornhill ja kääntyi sitten muutamin sanoin
+kiittämään miestä, joka juuri sovitti tikkaitaan kiviseinämää vasten.
+
+"Tule varovaisesti alas, Charlotte."
+
+Charlotte huomasi neiti Thornhillin puhuvan hänelle jokseenkin
+kylmästi, ja hän tunsi myöskin, että se ei ollut aivan ansaitsematonta.
+
+Ehkäpä hän ennakkoluuloissaan Fowlerin tyttöä kohtaan oli tosiaan
+mennyt liian pitkälle. Pitäisi osoittaa kohtuullista kiitollisuutta
+alemmilleenkin, tuumi hän; ja Jennet oli tosiaankin auliisti ja
+hyväntahtoisesti antanut apuansa. No, hän pitäisi hänelle pienen,
+sievän puheen, ja sillä asia olisi hyvä.
+
+Mutta kaikkinainen itsensä tuomitsemiseen vivahtava oli uutta
+Charlottelle, ja se järkytti hänen tasapainonsa, kuten oudot
+mielenliikutukset yleensä. Jokaisella muulla hetkellä hän olisi voinut
+astua tikkaita alas kevyesti kuin keijukainen; mutta, miten olikaan,
+hänen eloisa joustavuutensa petti hänet, juuri kun hän olisi sitä
+eniten tarvinnut.
+
+Tuntematta itseänsä aivan yhtä varmaksi kuin tavallista hän hyökkäsi
+huimapäänä tikkaita alas ja sai neiti Thornhillin toistamiseen
+varoittavasti huudahtamaan.
+
+"Katso toki eteesi, lapsi!" sanoi opettajatar.
+
+Mutta varoitushuuto sai Charlotten vain kiirehtimään liikkeitänsä, ja
+seuraavassa silmänräpäyksessä hänen jalkansa luiskahti. Hän putosi, ja
+Jennetin auliit käsivarret kohottivat hänet ylös ennenkuin kukaan muu
+ehti häneen koskettaa.
+
+"En ole vähääkään loukkautunut", selitti hän katsahtaen uhmamielin
+heihin kaikkiin. "Vain pienoinen putous. Kuinka sinä tuijotat, Pamela!
+Rientäkäämme pois, neiti Thornhill, ja jättäkäämme tämä noiduttu paikka
+iäksi kaikeksi."
+
+Mutta hänen nämä sanat lausuessaan ruskeat posket kävivät vähitellen
+yhä kalpeammiksi, ja ensimäisellä askeleelle hänen täytyi hyvin
+vastahakoisesti tunnustaa tuntevansa tuskaa.
+
+"Jalkaani hiukan vihloo; mutta ei se mitään tee... ei mitään! Tuossa
+tuokiossa kykenen kävelemään."
+
+Jennet asetti käsivartensa hänen vyötäisilleen, mutta se työnnettiin
+heti takaisin.
+
+"Älä ole niin kärkäs ihmisiä syleilemään, neiti Fowler", sanoi hän
+ärtyisästi. "Sinä olet luullakseni jossakin aikaisemmassa olotilassasi
+ollut _boa constrictor_ [jättiläiskäärme, joka surmaa uhrinsa
+kiertäytymällä sen ruumiin ympärille]. Minä voin nyt kävellä varsin
+hyvin... niin, ihan varmaan."
+
+Neiti Thornhill huomasi Jennetin nopeasti punastuvan hänen ylpeästi
+vetäytyessään pois; ja säälissäänkään opettajatar ei voinut olla
+tuntematta syvää suuttumusta Charlottea kohtaan. Oliko omapäisempää
+ja ylpeämpää olentoa olemassa? Näytti siltä kuin tämä tyttö tahtoisi
+työntää luotaan jokaisen ystävällisen käden, mikä ojentui häntä
+auttamaan.
+
+Ylpeys ja päättäväisyys veivät Charlotten muutaman askeleen eteenpäin;
+sitten hän äkkiä pysähtyi, puri huultansa ja taisteli ääneti voimakasta
+itkun tarvetta vastaan.
+
+"Kovin typerää ja väsyttää", läähätti hän, "mutta en voi päästä
+minnekkään, ellen saa johonkin nojata. Neiti Thornhill, tahdotteko
+tarjota minulle käsivartenne?"
+
+Neiti Thornhill täytti tyynesti tämän pyynnön; mutta nyrjähtynyt jalka
+tuotti yhä enemmän kipua, ja kärsivä tyttö alkoi menehtyä tuskasta.
+
+"Luullakseni täytyy minun pyytää vielä toista käsivartta", sanoi hän
+vihdoin. "Pamela ei ollenkaan kelpaa... hän on liian hintelä; ja Minnie
+on heikko kuin hyttynen! Oh, kiitoksia vain, Agnes, mutta pelkään, että
+sinä et ole kovinkaan vahva."
+
+Agnes Quinton oli hento tyttö, joka ei kestänyt paljoa ponnistuksia ja
+jota aina huolellisesti hoivattiin opistossa. Neiti Thornhill puuttui
+lempeästi puheeseen.
+
+"Ei, Agnes ei saa tulla; parempi että pyytäisit Pamelaa, hyvä lapsi."
+
+Mutta Pamela ei ollut halukas tueksi. Hän oli hintelä, kuten Charlotte
+oli sanonut, heikko ruumiiltaan, ja hänen jäseniänsä kivisti helposti.
+Hän epäröitsi.
+
+"Älä vaivaudu", sanoi Charlotte nopeasti. "Pääsenhän tästä eteenpäin
+nyt, kun olen levännyt. Mutta kovalle se ottaa ja käy rasittavaksi
+neiti Thornhillille; hänen täytyy kannattaa koko painoani."
+
+Jennet, joka oli kulkenut edeltä, kuuli näinä sanat ja palasi heti
+toisten luo.
+
+"Ehkä sallit minun auttaa itseäsi neiti Thornhillin tähden", sanoi hän
+hiljaa.
+
+Puna nousi Charlotten kalpeille kasvoille; hän vastaanotti tarjotun
+käsivarren lausumalla juhlallisesti "kiitos", ja kaikki kolme
+liikkuivat verkalleen eteenpäin.
+
+Kulku oli nyt varmempaa ja tasaisempaa; Jennet oli hyvin vahva; ja kun
+Charlotte huomasi itseänsä tuettavan ja melkein kannettavan eteenpäin,
+hän ajatteli hymyn vivahdus suupielessä noita "aurankurjen tyttäriä",
+jotka aina olivat Ida-prinsessan kutsuttavina ja käskettävinä. Vaikka
+hänen tuskansa olikin suuri, se ei estänyt häntä silloin tällöin
+vaivihkaa vilkaisemasta pitkään, komeaan tyttöön, jonka käsivarteen hän
+nojasi. Jennetiä ei kuorma näyttänyt ollenkaan rasittavan; hän kantoi
+sen aivan keveästi; ja kuitenkin hänen voimaansa liittyi sellainen
+hellätunteinen lempeys, että se lopulta liikutti Charlotten ylpeätä
+sydäntä.
+
+Heidän vihdoin päästyään takaisin maantielle neiti Thornhill kutsui
+nopeasti ajurin. Hän jätti Charlotten Agnes Quintonin ja Jennetin
+huostaan, käski ajamaan asemalle ja seurasi itse jalkaisin Pamela Ryen
+ja Minnie Woodin kanssa.
+
+Jennet havaitsi pian, että hänen palveluksensa jo olivat tervetulleita.
+Hänen ponnistuksensa Charlotten mukavuudeksi palkittiin hiljaisella
+kiitollisuudella, ja heidän pysähtyessään rautatieasemalle tyttö
+kääntyi luottavaisesti voimakkaaseen toveriinsa. Agnes Quinton maksoi
+ajurin, ja kolmisin he menivät odotushuoneeseen vuottaakseen siellä
+neiti Thornhillin ja toisten tyttöjen saapumista.
+
+Charlotte oli hiljaa ja kovin kalpea. Monesta olisi ollut vaikeata
+uskoa, että hän tuon rohkean ja kylmän pinnan alla aina oli kätkenyt
+herkän ja perin tuntehikkaan luonteen. Hänen uhmailunsa oli vain huntu,
+jonka alla piili paljon lempeyttä ja naisellisuutta. Jennet oli alusta
+pitäen aavistellut tuossa näkyväisessä Charlottessa olevan salattuna
+toisen Charlotte Ashleyn; ja tänään hän oli sen vilahdukselta nähnytkin.
+
+Istuessaan kovalla jouhipenkillä ja lepuuttaessaan nyrjähtynyttä
+jalkaansa, tuolilla, Charlotte näytti todellakin perin hennolta
+olennolta. Oli jotakin melkein lapsellista noissa riippuvissa tummissa
+silmäripsissä ja sievän suun alakuloisessa väännähdyksessä. Ja kun
+Jennet katseli häntä täydellisessä äänettömyydessä, hänen sydämessään
+syntyi voimakas halu lohduttaa ja suojella tätä ylpeätä, hemmoteltua
+tyttöä, joka oli niin kopea ja uhmaileva ja kuitenkin niin hento ja
+heikko.
+
+
+
+
+12. luku.
+
+Heltyminen.
+
+
+Matka Richmondista Brunswickin torille tuntui Charlotte Ashleysta
+loppumattomalta. Jennetin ystävälliset palvelukset hän otti vaieten,
+vaan ei kiittämättömästi vastaan. Charlotte vältti puhumista, jotta
+ei hyrähtäisi itkuun; hänen jalkansa alkoi ajettua, ja tuska oli niin
+kova, että hän vaivoin jaksoi sen kestää siihen paikkaan nääntymättä.
+
+Ei se suinkaan ollut varsin vakava vamma; mutta tyttö näkyi kärsivän
+paljon ja hänen herkät kasvonsa ilmaisivat pian tuskan merkkejä. Hän
+oli myöskin hermostunut ja kuumeinen, jonka vuoksi neiti Thornhill vei
+hänet omaan kammioonsa sen sijaan, että olisi lähettänyt hänet isompaan
+huoneeseen ylikerrassa. Tyttö vietti levottoman yön eikä tullut
+oppisaliin seuraavana päivänä.
+
+"Jennet", virkkoi neiti Thornhill iltapäivällä, "olen ajatellut, että
+ehkä haluaisit mennä istumaan hetkiseksi Charlotten luo".
+
+Jennet epäröitsi.
+
+"Mikäli hän minusta huolii?"
+
+"Ellei, niin voit lähteä pois. Mutta en luule hänen vastustelevan;
+menehän katsomaan."
+
+Jennet siis meni.
+
+Rouva Mayfieldillä ja neiti Thornhillillä oli kummallakin makuusuojansa
+toisessa kerroksessa; ja heidän kammioidensa välillä oli pieni
+päivähuone, jota toisinaan käytettiin eräänlaisena pyhättönä, kun joku
+oli hiukan pahoinvoipa. Tässä pienessä kammiossa Charlotte lepäsi
+pehmeällä sohvalla. Hän oli kuullut Jennetin askeleet kynnykseltä ja
+kohotti raukeasti päätänsä nähdäkseen, kuka tuli sisään.
+
+"Onko sinulla kovia tuskia?" kysyi Jennet lähestyen vuodetta.
+
+"On... ei. Kaikki tuska tuntuu suurelta; mutta minun kipuni on toki
+pieni. En ainakaan kärsi mitään vihlovaa kivistystä."
+
+"Mutta silti se riitti pitämään sinut valveilla viime yön?"
+
+"Ei tuska yksinomaan pitänyt minua valveilla. Minulla on kiusallisen
+herkät hermot, ja ne olivat epäkunnossa. Sinulla kaiketi ei olekaan
+hermoja?" lisäsi Charlotte, hiukan vilkuttaen tummia silmiänsä.
+"Vakuutan sinulle, että voi tulla paljoa paremmin toimeen ilman niitä."
+
+"Niin olen usein ajatellut", vastasi Jennet vakavasti.
+
+"Oh, mutta sinullahan ei niitä ole, vai kuinka?"
+
+"Minun hermoni ovat kurissa pidettävissä". Jennetin hymy oli hyvin
+lempeä, kun se valaisi hänen kasvojensa vakavuutta. "Mutta äitini
+on arka ja kovin tunteikas, joten olen oppinut myötätuntoiseksi
+hermostuneita ihmisiä kohtaan."
+
+"Me emme tavallisesti saa osaksemme paljoa myötätuntoa", sanoi
+Charlotte kohottaen kulmakarvojansa. "Isä ei koskaan siedä hermoja, ja
+senvuoksi koetan aina pitää ne näkymättömissä. Luullakseni ne kostavat
+sellaisen pakon."
+
+"Enpä tiedä", vastasi Jennet epäilevästi. "Ei kai ole hyvä niitä
+liiaksi hemmotellakaan; mutta minä en aavistanut että sinä olisit
+herkkähermoinen."
+
+"Etkö? Minua ilahduttaa kuulla, että osaan menestyksellä teeskennellä!"
+Charlotte puhui entiseen rajun hilpeään tapaansa. "Koetan aina antaa
+ihmisille väärän käsityksen itsestäni, niin kuin Rosalinda, kun hän
+tekeytyi 'pöyhkeäksi ja sotaiseksi'".
+
+"Tuo muistuttaa minulle kotiani", sanoi Jennet elostuen. "Lapsina me
+usein omalla tavallamme esitimme näytelmää _Kuten haluatte_. Omalla
+tilallamme meillä oli oivallinen Ardennien metsä; sisareni Katherine
+oli Celiana, ja minä esitin mieheksi pukeutuvan Rosalindan osaa --
+
+    "'Kosk' olen mitaltain mä varsin pitkä.'
+
+"Ja Derrick lepäsi puiden alla synkkämielisenä Jacquesina."
+
+Charlotte avasi silmänsä ja katseli miettiväisesti Jennetiä.
+Hänestä oli vaikeata uskoa, että tämä maalaistyttö oli tutustunut
+Shakespeareen. Ja kun hänen arvosteleva silmänsä sitten huomasi Jennet
+Fowlerin majesteetillisen ja kuitenkin tyttömäisen kauneuden hän ei
+voinut olla ajattelematta, että tämä tyttö oli todellinen Rosalindan
+perikuva voimakas ja silti herttainen ja rakastettava, hellä ja samalla
+perin uskollinen.
+
+"Se oli varmaan hyvin hauskaa", sanoi hän tavallista sydämellisemmin.
+"Tunnen kovin vähän maaseutua, mutta joskus ajattelen, että
+jonkinlainen sinipiian elämä viehättäisi minuakin. Monet monituiset
+kerrat olen kadehtinut Rosalindaa ja Celiaa, kun he yhdessä lähtivät
+metsään, mielissään, että pääsivät hovin kahleista."
+
+"Mutta sinussa on jotakin, mikä tuo mieleeni hovit", huomautti Jennet
+vaistomaisesti. "Sinä kykenisit johtamaan saattuetta ja osaisit tehdä
+vanhanaikaisen kumarruksen. Ei, minä en mitenkään voi uskoa, että
+metsässä tuntisit olevasi kotona."
+
+Charlotte hymyili mielissään.
+
+"En saa koskaan tilaisuutta kokea maalaiselämää", hän vastasi.
+"Opistosta päästyäni olen valmis ensimäistä seurustelukauttani varten,
+eikä minulle jää yhtään aikaa maalaiselämän riemuista uneksiakseni.
+Mitä sinä aiot tehdä, kun olet päättänyt opintosi täällä?"
+
+"Oh, siihen kysymykseen on helppo vastata. Minä palaan kotikylääni
+opettamaan nuorempia sisariani. On hyvin luultavaa, etten sitten enää
+koskaan näe Lontoota."
+
+"Saat kokea, että opettaminen on raskasta työtä. En luule, että _minä_
+voisin opettaa", sanoi Charlotte säälivästi.
+
+"En minäkään luule, että se toimi sinulle sopisi. Mutta tiemme ovat
+meille viitoitetut, näethän", Jennet lausui luottavaisesti. "Sinä
+olet määrätty hienoksi maailmannaiseksi ja minä taas vaatimattomiin
+maalaisoloihin elämäni loppuun asti."
+
+Kunpa he olisivat tietäneet, miten nämä kuvat vastaisuudessa tulivat
+vaihtumaan!
+
+"Kuka Derrick on?" kysyi Charlotte hetkisen vaiettuaan.
+
+"Veljeni. Hän on minua vuotta vanhempi, ja olemme aina olleet mitä
+hartaimmat toverit."
+
+"Onko hän synkkämielinen kuten Jacques?"
+
+"Kyllä, hiukan. Isä sanoo, että muutamia poikia voi muovata millaisiksi
+tahansa ja kasvattaa heidät mihin toimeen hyvänsä; mutta Derrick ei ole
+niitä. Hän on niin hyväluontoinen nuorukainen, että hän kärsivällisesti
+uurastaa maan töissä; mutta sydämessään hän ei siitä laisinkaan pidä,
+ja raskasta on puuhata sellaisessa työssä, missä sydän ei ole mukana."
+
+Charlotten myötätunto oli herännyt. Jos hän olisi ollut terve
+ja reipas, kuten tavallista, kertomus Derrickistä ja hänen
+koettelemuksistaan ehkei olisi häntä viehättänyt. Mutta tuntien itsensä
+raukeaksi ja väsyneeksi hän oli tyynessä mielentilassa, ja sellaisessa
+mielentilassa se, mikä hänen luonteessaan oli parasta, tavallisesti
+nousi pinnalle.
+
+"Miksi hän tahtoisi tulla?" kysyi tyttö.
+
+"Papiksi. Ennen kaikkea hän tahtoisi päästä opistoon. Hän sanoo aina,
+ettei koskaan pitäisi yrittää opettaa muita, ellei ole opetusalalle
+perusteellisesti valmistautunut. Mutta ei ole mitään toivoa hänen
+opistoon pääsemisestään."
+
+"Miksi ei?" Charlotte alkoi innostua. "Jos hän on aivan tosissaan,
+hän varmaan onnistuu. On epäilemättä suuri vahinko tukehduttaa hyvä
+taipumus!"
+
+"Ah, kukaan ei halua sitä tukehduttaa! Isä tekisi mitä tahansa
+Derrickin vuoksi, mutta hän ei ole kyllin rikas maksaakseen
+opistokuluja; ja toisinaan olen toivonut, että täti Belfont olisi
+lähettänyt Derrickin Oxfordiin, sensijaan että lähetti minut tänne."
+
+Jennet oli lausunut ajatuksensa enempää miettimättä ja melkein
+unohtaen, että hänen toverinsa oli uusi tuttavuus. Mutta Charlotten
+terävä korva oli kiintynyt nimeen, joka oli hänelle tuttu.
+
+"Me tunnemme muutamia Belfonteja", sanoi hän, "he asuvat Park Lanen
+varrella. Isäni tutustui kenraali Belfontiin Intiassa."
+
+"Judith-täti meni naimisiin kenraali Belfontin veljen kanssa", huudahti
+Jennet koruttomasti. "Hänen miehensä on kuollut."
+
+"Ja leski on luullakseni varakas? Belfontin suvulla on melkoisesti
+rahoja."
+
+"Niin, hän on varakas; äiti ja täti Judith Belfont ovat sisarukset, ja
+kun Judith-tädillä ei ole lapsia, hän on osoittanut harrastusta minuun."
+
+"Sinusta voi vielä tulla perijätär!" virkkoi Charlotte miettiväisestä.
+"Mielestäni sinun pitäisi koettaa olla enemmän... enemmän
+maailmallinen, käsitäthän."
+
+Jennetin syvät, harmaat silmät avautuivat kummastuneina.
+
+"Se ei ole mahdollista", vastasi hän suoraan tapaansa. "Enkä ymmärrä,
+miksi minun pitäisi oppia maailmallisuutta. Kun kasvatukseni on
+päättynyt, palaan omaan kyläämme, eikä siellä kukaan maailman menosta
+paljoa tiedä."
+
+"Kuitenkin on viisasta valmistautua muutoksien varalta. Etkö tiedä,
+että koskaan ei tapahdu muuta kuin odottamatonta", sanoi terävä-älyinen
+Charlotte. "Mutta tuolla tulee Ann tuoden kaksi teekuppia
+tarjottimella, ja sinun on siis juotava teesi minun kanssani. Rouva
+Mayfield lähettää aina mansikkahilloa sairaille; siten hän koettaa
+lohduttaa, ja hyvin miellyttävä tapa se onkin. Sinun täytyy jäädä tänne
+istumaan ja saada osasi."
+
+
+
+
+13. luku.
+
+Kielletyillä poluilla.
+
+
+Oli sunnuntain iltapäivä -- aina joutilas aika opistossa, sillä
+opettajattaret vetäytyivät tavallisesti omiin huoneisiinsa eivätkä
+näyttäytyneet ennenkuin kellonsoitto kutsui heidät teelle. Jätettyinä
+melkein omiin hoteisiinsa tyttöjen oli tapana istuskella ryhmissä
+opintosalissa, ja erityiset ystävykset juttelivat keskenään
+luottavaisesti kuiskaillen.
+
+Jennetillä ei ollut mitään erityistä ystävää, eikä neiti Thornhill
+ollut saapuvilla. Charlotte Ashleyn täytyi vielä pysyä ylikerran
+lepokammiossa, ja rouva Mayfield oli kehoittanut häntä nukahtamaan. Sen
+vuoksi Jennet istui yksinään erään pitkän pöydän ääressä, leuka käden
+varassa ja silmät tähdättyinä kouluhuoneen seinällä olevaan karttaan,
+vaikkei hän siitä mitään nähnyt.
+
+Vihdoin hänelle äkkiä juolahti mieleen katkennut kengänrihmansa ja
+muistaen, että illalla oli käveltävä kirkkoon, hän nousi ja meni
+ylikertaan. Iso huoneusto oli hyvin hiljainen hänen kulkiessaan
+pitkien käytävien läpi; kaikkien kammioiden ovet olivat suljetut eikä
+ollut näkyvissä opettajattaria, oppilaita eikä palvelusväkeä. Oli
+ihanaa päästä pois kouluhuoneesta, missä kukaan ei välittänyt hänen
+seurastaan, ja etsiä oman makuukammion yksinäisyyttä. Pamela Rye ja
+Minnie Wood olivat kumpikin alikerrassa, joten hän luuli olevansa
+turvassa kaikilta häiritsemisiltä.
+
+Oppilaiden mukavuudesta ja hauskuudesta Pyhän Annan opistossa
+huolehdittiin monella tavalla. Joka tytöllä oli oma vuoteensa, oma
+pesulaitteensa ja oma pukeumapöytänsäkin, eivätkä he pitäneet mitään
+ylellisyyttä niin suuressa arvossa kuin näitä pöytiä. Ei tarvinnut
+riidellä kuvastimesta eikä siitä, kenen oli vuoro kammata hiuksensa.
+Pöydät olivat pienet, mutta jokaisessa oli laatikko hiusneuloja ja
+muita pikkutavaroita varten, ja tästä pöytälaatikosta Jennet meni
+etsimään uutta kengännauhaa.
+
+Laatikko avautui tavallista kankeammin, ja sen etukulmaan oli sullottu
+jotakin, mikä heti kiinnitti hänen katseensa. Se oli koreakuvaisilla
+kansilehdillä varustettu kahden shillingin romaani, kylläkin kiehtova
+uteliaille nuorille silmille. Mutta miten se oli sinne joutunut?
+
+Kaunokirjallisuus ei suinkaan ollut opistosta pannaan julistettu,
+mutta sääntönä oli että tytöt eivät saaneet lukea mitään kirjaa
+ennenkuin opettajisto oli sen tarkastanut. Suuri määrä niin sanottua
+"kevyttä kirjallisuutta" saavutti rouva Mayfieldin hyväksymisen,
+sillä hän ymmärsi ja katseli myötätunnolla tyttöjen sammuttamatonta
+halua kertomusten lukemiseen. Sitäpaitsi rohkaistiin heitä puhumaan
+lukemisistaan ja vapaasti lausumaan mielipiteensä eri kirjailijain
+ansioista.
+
+Mutta oli eräitä romaaninkirjoittajia, joiden teoksia ei koskaan
+siedetty opiston seinien sisällä; ja kiellettyjen kirjojen salaa
+kuljettamisesta rangaistiin ankarasti. Säännöissä, jotka painettuina ja
+puitteisiin asetettuina olivat ripustetut jokaisen huoneen seinälle,
+sanottiin selvästi, että kaikki kirjat olivat ennen lukemista
+jätettävät opettajattaren tarkastettaviksi.
+
+Syrjäisessä kylässä kasvaneena Jennetimme ei ollut laisinkaan
+tutustunut "seurapiirien" romaaneihin. Kirjan nimilehdellä mainitusta
+tekijästä hän ei ollut koskaan kuullut; ja kuitenkin oli hänen nimensä
+laajalti tunnettu. Tyttö ei tiennyt, että tämä teos oli niitä, joita
+monet isät, aviomiehet ja veljet eivät haluaisi nähdä kotiensa
+pöydällä, eikä hän pysähtynyt itseltänsä kysymään, tekikö hän oikein
+avatessaan sen.
+
+Paikka ja hetki olivat otolliset lukemiselle. Isossa suojassa oli neljä
+ikkunaa, ja syksyn aurinko paistoi rauhallisesti seinille. Katsahtaen
+ulos Jennet näki tyynen taivaan puutarhan puiden yläpuolella ja pari,
+kolme vilkasta varpusta hyppimässä oksalta oksalle. Hän oli tuntenut
+itsensä alakuloiseksi ja yksinäiseksi, ja nyt tarjosi kirja hänelle
+uuden viihdykkeen, missä hän voisi unohtaa itsensä ja omat huolensa.
+Kuinka onnellinen hän olisikaan istuessaan täällä päiväpaisteessa ja
+hiljaa ajelehtiessaan kirjojen maailmaan!
+
+Ainoastaan ne, jotka intohimoisesti rakastavat lukemista, voivat
+arvostella, kuinka voimakas Jennetin kiusaus oli. Mutta monet meistä
+muistavat kyllä ne ihanat hetket, jotka olemme viettäneet jonkun
+romuhuoneen permannolla hupaisa kirja polvillamme. Noina kultaisina
+päivinä olimme liian nuoret välittääksemme istuinpaikkamme kovuudesta;
+luimme yhä eteenpäin päätämme koskaan pakottamatta, silmiemme koskaan
+väsymättä, kunnes meiltä katosi kaikki tietoisuus todellisesta
+ympäristöstä ja elimme ja liikuimme ja tunsimme vain romaanimme
+sankarien ja sankarittarien mukana.
+
+Kengännauha unohtui. Jennet ei edes pysähtynyt laatikkoa sulkemaan.
+
+Hän vaipui päiväpaisteiselle paikalle lattialle ja "alotti alusta"; ja
+hyvin kiehtova alku se olikin.
+
+Se vei hänet maailmaan, josta hän ei koskaan ollut edes uneksinut,
+sulotuoksuiseen ilmakehään, missä muodinmukaiset kaunottaret liikkuivat
+laahaten silkkiliepeitänsä marmorilattioilla ja pudotellen harvinaisia
+kukkia valkoisista käsistään. Kaikki värit olivat lämpöisiä, uhkeita
+ja pehmeitä; kaikilla miehillä oli arvonimet; kaikki naiset olivat
+vastustamattoman suloisia ja omistivat satumaisen kalliita jalokiviä.
+Näin luki Jennet yhä edemmäksi ja edemmäksi, unohtaen, ajan kulun,
+unohtaen, että häntä voitaisiin häiritä. Kirja oli vallannut hänen
+ruumiinsa ja sielunsa, ja hän istui liikahtamatta kuin lumouksen
+alaisena.
+
+Mutta neiti Sand, laitoksen vanhin opettajatar, oli henkilö,
+johon voimakkaimmatkaan lumot eivät tehonneet. Hänellä oli niin
+rautainen ruumis ja päättäväinen tahto, että hän halveksi sunnuntain
+iltapäiväksi suotua leppoista lepoakin. Tiedettiin, että rouva Mayfield
+itse toisinaan katseli häntä pelonsekaisella ihmettelyllä. Hänen
+työkykynsä ja väsymätön valppautensa oli miltei yliluonnollista. Hän
+ei koskaan kaivannut lepoa, hänen harvat lupapäivänsä olivat hänelle
+vastenmieliset, ja hän selitti täysin todenmukaisesti, että hän oli
+onnellinen ainoastaan täyttäessään velvollisuutensa. Ehkä hän siinä
+meni liiallisuuksiin ja senvuoksi kuihtui ja kävi nyreäksi. Tapaa
+kai useammin sellaisia, jotka tekevät työnsä vaillinaisesti, kuin
+liian työteliäitä; mutta viimemainitut ovat aivan yhtä ärsyttäviä
+lähimmäisilleen. Neiti Sand ei ollut suosittu koulussa, jonka hyväksi
+hän tuhlasi tavattoman määrän tarmoansa.
+
+Jennet ei ollut viettänyt kyllin pitkää aikaa Pyhän Annan opistossa
+tunteakseen neiti Sandin hyökkäilytavat. Tällä oli ikäänkuin pesä
+jokaisessa huoneuston osassa ja sieltä hän iski pahaa aavistamattomien
+tyttöjen niskaan, peljästyttäen heidät tolkuttomiksi, musertaen heidän
+tarmonsa ja riistäen heiltä kaiken kyvyn itsepuolustukseen.
+
+Jonkun kerran hän oli tullut hyökänneeksi viattomien yhtä hyvin kuin
+syyllistenkin kimppuun; mutta näistä erehdyksistä rouva Mayfield oli
+häntä kahden kesken niin ankarasti nuhdellut, että hän nyttemmin kyllä
+varoi iskemästä harhaan. Hän epäili jokaista. Jos tytöt eivät olleet
+ilkivaltaisia, johtui se muka tilaisuuden eikä suinkaan taipumuksen
+puutteesta; elleivät palvelijattaret varastaneet, oli se huolellisen
+silmälläpidon tulos. Ja koska hän ei salannut epäluottamustaan
+ihmisluontoon, ei ollut ihmeellistä, että ihmisluonto aina olikin
+sotajalalla häntä vastaan.
+
+Jennetin saapumisesta asti neiti Sand oli epäilevin silmin vaaninut
+hänen tekojansa. Niin pitkä, niin kaunis ja niin hillitty tyttö
+varmaankin kaikessa hiljaisuudessa kykeni mihin häijyyksiin tahansa.
+Neiti Sand oli päättänyt yllättää hänet jostakin, ja se hänelle vihdoin
+varsin loistavasti onnistuikin.
+
+Uhkaavien onnettomuuksien varjot laajenivat romaanin kauniin
+sankarittaren ympärillä; jokaisella sivulla vilisi hienoja
+vihjauksia lähenevästä vaarallisesta käänteestä. Huulet raollaan,
+silmät laajenneina ja nopeasti hengittäen Jennet oli äärettömässä
+jännityksessä tietääkseen muodikkaan julmuuden ihastuttavan uhrin
+kohtalon. Ovi aukeni; mutta hän oli liiaksi vaipunut kertomukseensa
+edes säpsähtääkseen. Neiti Sand ei nähnyt mitään syyntuntoista
+punehdusta eikä kuullut mitään pelon parahdusta. Rikollinen katsahti
+ylös uneksivin silmin ja jäi yhä lattialle istumaan.
+
+"Neiti Fowler, tämä on julkein harkitun uhman teko, mitä olen koskaan
+nähnyt!"
+
+Vähitellen ja hämärästi Jennet-rukka alkoi käsittää oikean asemansa.
+Vainottu sankaritar, uhkeat kukkaset, silkit ja jalokivet olivat vain
+varjoja ja unta. Mutta siinä hänen edessään seisoi neiti Sand ankarana
+todellisuutena; ja hän muisti olevansa Pyhän Annan opistossa ja
+rikkoneensa yhden sen tärkeimmistä säännöistä.
+
+
+
+
+14. luku.
+
+Lisätodistus.
+
+
+Kun rouva Mayfield tuli omasta huoneestaan rauhallisen lepohetken
+jälkeen, hänet kohtasivat neiti Sand ja vieläkin hämmästynyt Jennet.
+
+"Mikä nyt on?" kysyi opiston johtajatar hiukkasen ärtyisästi. "Emmekö
+saa viettää edes levollista sunnuntaita?"
+
+"Olen kovin pahoillani, että häiritsen", sanoi neiti Sand juron
+kohteliaasti, "mutta minun täytyy pyytää teitä heti tulemaan neiti
+Fowlerin huoneeseen. Tapasin hänet lattialla istumassa ja lukemassa
+erästä kaikkein julkeimmista romaaneista, mitä koskaan on kirjoitettu.
+On parasta oitis tutkia hänen kirstunsa; hänellä on epäilemättä oikea
+kokoelma häijyjä kirjoja."
+
+"Mikä oli romaanin nimi?" kysyi rouva Mayfield.
+
+Neiti Sand mainitsi sen, ja johtajatar ilmeisesti säpsähti ja kauhistui.
+
+"Toitko sen kirjan kotoasi?" kysyi hän kääntyen terävästi Jennetiin.
+
+"En", vastasi tyttö; "minä löysin sen tänä iltapäivänä pukeumapöytäni
+laatikosta. Mutta en tiedä, miten se sinne oli joutunut."
+
+Neiti Sand keikautti päätänsä ja murahti epäilevästi. Rouva Mayfield
+näytti kovin tuskastuneelta; Jennetin sävy oli niin omituinen ja hänen
+kertomuksensa niin uskomaton, että useimmat ihmiset, jotka eivät häntä
+hyvin tunteneet, olisivat häntä epäilleet.
+
+"Tuo kuulostaa hyvin uskomattomalta, neiti Fowler", sanoi johtajatar
+ankarasti. "Ole hyvä ja anna avaimesi minulle."
+
+Tyttö totteli äänettömänä käskyä, ja rouva Mayfield suuntasi askeleensa
+rikollisen huoneeseen neiti Sandin seuratessa pitäen Jennetiä lujasti
+käsivarresta.
+
+Kolme isoa, mustalla nahalla peitettyä ja omistajiensa nimikirjaimilla
+varustettua pukuvasua oli asetettuina seinää vasten. Näyttäen vielä
+tavattoman ankaralta rouva Mayfield pysähtyi sen vasun eteen, mikä oli
+merkitty alkukirjaimilla J. F., valitsi avaimen pienestä nipusta ja
+kohotti kannen.
+
+Kaikki Fowlerin lapset olivat opetetut harrastamaan siisteyttä ja
+järjestystä, ja ne vaatekappaleet, joita ei joka päivä tarvittu,
+olivat käärityt niin huolellisesti, että se olisi miellyttänyt
+vaativaisintakin silmää. Rouva Mayfield kumartui nostamaan pienen,
+mytyn talvivaatteita, ja sen alta tuli heti esille toinen koreakansinen
+kahden shillingin romaani.
+
+"Sitä minä ajattelinkin", sanoi neiti Sand mielissään. "Tietysti
+samalta tekijältä?"
+
+"Niin on", vastasi rouva Mayfield vilkaistuaan nimilehteen. Sitten hän
+kääntyi Jennetiin, katsoi häneen vakavasti ja kysyi hyvin tyynellä
+äänellä:
+
+"Onko sinulla mitään muita romaaneja kätkettyinä kirstuusi tai muualle?"
+
+"En tiedä", vastasi Jennet avuttomana.
+
+"Minun kanssani ei ole leikkimistä, neiti Fowler". Rouva Mayfieldin
+huulet tiukkenivat uhkaavasti hänen puhuessaan. "On viisainta, että
+annat suorat vastaukset."
+
+Seurasi hetkisen vaitiolo. Johtajattaren tyynet kasvot ilmaisivat
+kärsimättömyyden ja suuttumuksen merkkejä, jollaisia niillä ei usein
+nähty. Neiti Sand (jolla oli melko paljon salapoliisin luonnetta)
+katseli tätä kaikkea äänettömällä voitonriemulla.
+
+"Minä en tiedä", toisti Jennet, tällä kertaa äärimmäisen epätoivon
+sävyyn; "minä en tiedä -- muuta en voi sanoa!"
+
+Rouva Mayfieldillä oli melkoista kokemusta tytöistä ja heidän
+tavoistaan, mutta tässä hän joutui aivan hämilleen.
+
+Ellei Jennet ollut tosiaan tolkuttomaksi hölmistynyt, hän oli
+taitavimpia näyttelijättäriä, mitä koskaan tapaa. Hänen poskillaan oli
+kuuma hohde, silmissä omituinen unenpöpperöinen ilme; hän ei välttänyt
+johtajattaren katsetta, vaan vastasi siihen tajuttomasti. Koko hänen
+käytöksensä oli niin kummallinen, että rouva Mayfield jäi sanattomana
+seisomaan.
+
+Mutta ei neiti Sand. Huomatessaan johtajattaren pysyvän vaiti hän puhui
+ominaisella kirpeällä tavallansa.
+
+"Vaaditko meitä uskomaan, ettet tiedä mitä omassa kirstussasi on?"
+
+"Minä en tiedä", toisti Jennet vielä. "Kaikki tämä on kuin noituutta.
+Kirjaa, joka teillä on kädessänne, en ole koskaan nähnyt ennenkuin sen
+löysitte."
+
+"Tämä en hyvin vakava asia", lausui rouva Mayfield; "en voi seisoa
+tässä kuuntelemassa enempiä valheita. Avaimesi jäävät minun haltuuni,
+ja huomenna sinun tavarasi tutkitaan perin pohjin. Emme tietysti voi
+asiaan tänään pitemmältä puuttua. Maanantaina täytyy minun miettiä,
+mitä on tehtävä."
+
+"Saako hän mennä alikertaan toisten pariin?" kysyi neiti Sand.
+
+"Ei, jääköön hän kirjastoon ja nukkukoon teidän huoneenne
+ylimääräisessä vuoteessa."
+
+Ellei Jennet jo olisi ollut aivan hölmistynyt kummastuksesta ja
+kurjuudesta, nämä viime sanat olisivat koskeneet häneen kipeämmin.
+Häntä pidettäisiin vankina ja neiti Sand olisi hänen vartiansa;
+hän ei edes saisi nukkua samassa huoneessa muiden koulutoveriensa
+kanssa! Syysaurinko oli alenemassa, mutta valo viipyi vielä lämpimänä
+lattialla, eikä ilmassa tuntunut viileyttä. Mutta silti häntä
+puistatti, ja hänen hehkuvat poskensa kävivät kylmiksi ja kalpeiksi.
+
+"Sinä saat aikaa miettiäksesi", virkkoi johtajatar leppeämmin.
+"Huomenna toivottavasti olet kyllin pehmennyt puhuaksesi totta."
+
+"Minä olen puhunut totta." Jennet ei edes kohottanut päätänsä ja lausui
+nuo sanat soinnuttomalla äänellä. Rouva Mayfield kääntyi vihaisesti
+poispäin ja neiti Sand hymyili ilkeästi.
+
+Kirjasto oli varsin hauska huone, ja tuli paloi ristikon takana
+takassa. Mutta Jennetiä puistatti jälleen, kun hän kuuli avainta
+käännettävän hänen jälkeensä sulkeutuvan oven lukossa; sensijaan että
+olisi valinnut nojatuolin (kuten paatuneempi syntinen luultavasti olisi
+tehnyt), hän asettui ikkunan pieleen ja tuijotti tylsästi puutarhaan.
+
+Mikä muutos olikaan eilisen jälkeen tapahtunut hänen pienessä
+maailmassaan! Silloin oli hän tuntenut alkavansa tottua ja
+kotiutua opistoon ja sen tapoihin; neiti Thornhill oli kuin vanha
+kauan rakastettu ystävä, Charlotte Ashley kävi säveämmäksi ja
+miellyttävämmäksi, ja uusia ajatuksia ja harrastuksia tulvaili
+maalaistytön yksinkertaiseen elämään. Hän oli kirjoittanut pitkän
+kirjeen äidilleen, sanoen olevansa onnellisempi kuin oli saattanut
+toivoakaan. Niin eilen. Näin tänään. Kummallinen, hämmentävä, kurja
+päivä oli tänään.
+
+Hän tiesi, ettei hän olisi saanut viehättyä lukemaan tuota kirjaa, joka
+niin salaperäisesti oli asetettu hänen laatikkoonsa. Sen avatessaan
+hän ei ollut aikonutkaan sitä lukea. Oikea menettely olisi ollut viedä
+se jollekulle opettajattarelle uskaltautumatta itse sitä selailemaan.
+Mutta jo ensi sivulla oli kertomus kiinnittänyt ja vanginnut hänen
+huomionsa, eikä hän ollut yrittänytkään sen ihmeellistä tenhoa
+vastustaa. Nytkään, surujensa sortamana, hän ei voinut olla tuumimatta,
+miten tuolle ihastuttavalle sankarittarelle lienee käynyt.
+
+Ja katsellessaan ikkunasta Lontoon kellastuvia puita hän sitten äkkiä
+muisti erään vanhan kirsikkapuun kotona. Sen hedelmät olivat niukat ja
+happamat, mutta herra Fowlerin isä oli sen istuttanut, ja perhe piti
+sitä pyhänä. Sitäpaitsi se kasvoi takaoven edustalla, ja keväisin oli
+ihanaa katsella hopealta hohtavien kukkain paljoutta sen oksilla ja
+kuunnella mehiläisten surinaa niiden ympärillä. Hän tiesi täsmälleen,
+millaiselta tuo vanha puu näytti syyspuvussansa. Vaikkei se tuottanut
+yhtä runsaasti hedelmiä kuin omena- ja päärynäpuut, sen lehtiverho
+oli paljoa upeampi ja hehkui sellaisessa pehmeässä punaisessa
+ja kullanvärisessä hohteessa, että olisi luullut sen lainanneen
+väriloistonsa iltaruskolta.
+
+Jennet toivoi, ettei olisi tullut tuota kirsikkapuuta ajatelleeksi.
+Pelkkä muisto siitä liikutti hänen sydämensä äkilliseen vihlovaan
+tuskaan, ja hän alkoi ääneensä nyyhkyttää. Oi, jospa hän ei koskaan
+olisi jättänyt kotiaan ja tullut tänne, missä salaiset viholliset
+virittelivät hänelle ansojansa!
+
+Jonkun ajan perästä hänen kyyneltensä vuolaus tyyntyi, mutta vielä
+hän itki, kun neiti Sand astui sisään, tuoden kupin teetä ja muutamia
+voileipiä. Sanaakaan ei puhuttu. Opettajatar asetti teekupin pöydälle
+ja meni pois, sulkien oven jälkeensä.
+
+Päiväpaiste oli haihtunut. Jennet astui raukeasti ikkunan luota ja
+kyyristyi epätoivoisena takkavalkean eteen.
+
+
+
+
+15. luku.
+
+Epäsuosiossa.
+
+
+Sillävälin kun Jennet Fowler oli joutunut pulaan, Charlotte Ashley
+nukkui makeasti pyhätön pehmeällä sohvalla ja neiti Thornhill oli
+sulkeutuneena huoneeseensa. Teekellon kutsu herätti edellisen unestaan
+ja havahdutti jälkimäisen tilapäisestä haaveilusta. Avaten hiljaa
+lepohuoneen oven neiti Thornhill katsahti sisään nähdäkseen, miten
+potilas voi.
+
+"Kauanpa olen nukkunut!" huudahti Charlotte kohottaen päänsä
+pieluksilta. "Minulla on kova jano, neiti Thornhill; tahdotteko
+lähettää minulle pian teetä?"
+
+"Kyllä; annanko Pamela Ryen tuoda sen sinulle?"
+
+"Oh, ei; Pamela ei ole hauska. Kun olen puhetuulella, pidän kylläkin
+hänen seurastaan; hän on oivallinen kuuntelija; mutta tänään en ole
+puhelias."
+
+"Lähetänkö Minnie Woodin?"
+
+"Hän on niin tyhmä."
+
+"Rakas Charlotte, sinulle on vaikea tehdä mieliksi."
+
+"Mutta tiedättehän kai, että Minnie on tyhmä -- ettekö, neiti
+Thornhill? Tietysti ette tahdo vastata", lisäsi Charlotte vanha
+veitikkamainen välähdys silmissään. "Te ette sano mitään rumaa toisesta
+tytöstä toiselle."
+
+"Toivoisin, että noudattaisit esimerkkiäni siinä suhteessa", sanoi
+neiti Thornhill hymyillen.
+
+"Silloin olisi kouluelämäni kovin mautonta ja yksitoikkoista", vastasi
+Charlotte täysin rehellisesti. "Toisistamme jutteleminen on tärkeimpiä
+huvituksiamme. En voi luvata siitä luopua."
+
+"Mutta etkö voi luvata luopua häijyistä puheista?"
+
+Charlotte pudisti päätänsä.
+
+"Haluaisin todella tehdä teille mieliksi, neiti Thornhill, mutta en
+tiedä, miten se käy päinsä. Ei ole mahdollista puhua opistotovereistaan
+sanomatta mitään häijyä; ne eivät ole enkeleitä."
+
+"Et ole sinäkään, ystäväni!"
+
+"Enpä suinkaan; tiedän varmaan saavani täyden osani parjauksesta, enkä
+välitä siitä rahtuakaan."
+
+"Kyllä kai sinä sentään välität, Charlotte; hyväksymisen tavoittelu on
+sinussa kehittynyt varsin voimakkaaksi."
+
+"Ehkä muutamien ihmisten hyväksymisen. Mutta neiti Thornhill, ette
+suinkaan usko että tavoittelen kaikkien noiden tyttöjen kiintymystä ja
+ihailua, jotka ovat tuolla alhaalla?"
+
+"Uskon rehellisesti, että sinua kiusoittaisi, jos he ihailisivat
+enemmän jotakuta muuta. Sinä tahdot kaikkialla olla kuningattarena,
+Charlotte."
+
+Charlotte hymyili pientä, sievää itsetietoisen varmaa hymyä, joka sopi
+hänen kasvoilleen varsin hyvin.
+
+"Kovin teitä huvittaa tutkia ihmisten luonteita, neiti Thornhill", hän
+huomautti.
+
+Opettajatar naurahti ja kääntyi ovea kohti.
+
+"Käskenkö Jennet Fowlerin tuomaan teesi?" kysyi hän katsahtaen olkansa
+yli.
+
+"No... kyllä, olkaa niin hyvä... jos tahdotte."
+
+Neiti Thornhill meni alas ruokasaliin hymyillen itsekseen. Hän oli
+saavuttanut erään hartaimpia toivomuksiansa; Charlotte oli ilmeisesti
+alkanut pitää Jennetistä, ja nuo kaksi olivat tulemassa hyviksi
+ystäviksi.
+
+Tytöt asettuivat juuri paikoilleen pitkän pöydän ääreen, kun hän astui
+huoneeseen. Rouva Mayfield nautti aina teensä yksinään, ja neiti Sand
+istui paikoillaan ison teekeittiön takana. Madame de Bèze, jolla
+oli toinen teekeittiö edessänsä, hoiteli nuorempia oppilaita pöydän
+alapäässä. Neiti Thornhill etsi silmillään turhaan Jennetiä.
+
+"Missä on Jennet Fowler?" kysyi hän.
+
+"Kirjastossa", vastasi neiti Sand.
+
+"Eikö hän ole terve?"
+
+"Hän on epäsuosiossa", selitti neiti Sand lyhyeen. Hän epäili neiti
+Thornhillia puolueellisuudesta Jennetiä kohtaan ja asettui aina lujasti
+suosikkeja vastaan. Sitäpaitsi hän mielessään ajatteli, että hiukan
+enemmän kuria tekisi hyvää neiti Thornhillille itselleenkin.
+
+Molempain opettajattarien katseet sattuivat yhteen, ja madame de
+Bèze omassa pöydänpäässänsä luuli huomaavansa heidän silmissään
+molemminpuolista uhmaa. Neiti Thornhill ei kuitenkaan kysellyt enempää,
+hän vain kääntyi erään oppilaan puoleen nuorimpien joukosta ja pyysi
+tätä viemään kupillisen teetä Charlotte Ashleylle.
+
+Kun joku tyttö oli sairaan kirjoissa, katsottiin tavallisesti
+mieluisaksi tehtäväksi häntä vaalia; varsinkin pikkutytöt tekivät
+ilolla pieniä palveluksia ja juoksivat kernaasti ylikerran lepolaan.
+
+Pieni Kate Russell nousi hilpeästi ja riensi riemuiten viemään pientä
+tarjotinta kuppineen ja lautasineen. Tavallista vakavamman näköisenä
+neiti Thornhill asettui entiselle paikalleen, joka sattui olemaan
+vastapäätä Pamela Ryetä.
+
+Huolellisesti tarkastamalla olisi voinut havaita, että Pamelan
+hennoilla poskilla oli syvä puna. Hänen silmänsä olivat luotuina
+lautaseen ja hän alkoi hermostuneesti tuijottaa teehensä. Mutta
+tuskastuneena ja mietteissään neiti Thornhill ei vilkaissutkaan
+naapuriinsa pöydän takana.
+
+Neiti Sand oli kerran suoraan sanonut rouva Mayfieldille, että neiti
+Thornhill oli liian nuori opettajattareksi; mutta johtajatar oli
+ollut jyrkästi toista mieltä. Una Thornhill oli viidennelläkolmatta
+ikävuodellaan ja oli opettanut eräässä Brysselin koulussa
+ennenkuin tuli tänne opistoon. Tosin olivat muut opettajattaret
+vanhempia: Fräulein Braun, tuo tukeva, hyväluontoinen saksatar oli
+nelikymmenvuotias, ja madame de Bèzellä oli viisiviidettä ikävuotta,
+mutta kukaan ei voinut väittää kahtakymmentäneljää vuotta äärimmäiseksi
+nuoruudeksi.
+
+Neiti Sand oli myöntänyt, vaikka jokseenkin vastahakoisesti, että neiti
+Thornhill ehkä oli kyllin iäkäs tehdäkseen työnsä hyvin; ja hän oli
+myöskin myöntänyt, että tämä oli hyvin sivistynyt.
+
+"Mutta", hän oli lisännyt, "hän on aivan liian tyylikäs. Ei näytä
+siltä, että koulusali olisi hänen oikea paikkansa. Häntä katsellessa
+johtuu ajattelemaan, että hän on aina elänyt seurapiireissä."
+
+Rouva Mayfield oli vastannut varsin lyhyeen, että tytöille aina oli
+etua seurustelusta oivallisesti kasvatetun naisen kanssa. Neiti Sandin
+alituiset syyttelyt tuntuivat hänestä väsyttäviltä, vaikkei hän
+ollutkaan sokea tämän arvokkaille ominaisuuksille. Ja kun neiti Sand
+havaitsi, ettei hänen huomautuksiaan kernaasti kuunneltu, hän kävi
+varovaisen vaiteliaaksi; mutta hän pysyi yhä uskossaan, että neiti
+Thornhill oli erehtynyt uransa valinnassa.
+
+Katsellen häntä aivan tasapuolisesti, kun hän istui paikallaan tyttöjen
+parissa, monet olisivat saattaneet olla samaa mieltä neiti Sandin
+kanssa.
+
+Kaikki Una Thornhillissa oli siroa ja hienostunutta; hänen sileä
+pukunsa näkyi soveltuvan täydellisesti hänen solakan vartalonsa
+miellyttäviin, keveihin muotoihin. Hänen kullanruskea tukkansa oli
+nuputettu klassillisen pään niskapuolelle. Kasvot olivat maidonvalkeat,
+silmät tummansiniset, nenä kauniisti kaareva (ei puhtaasti
+kreikkalainen), ja suu vieno ja hymyilevä. Tuo suu näytti Jennetistä
+aina herttaisimmalta, mitä hän koskaan oli nähnyt; täyteläisten,
+punaisten huulien hymy oli sanomattoman unelmoiva ja suloinen. Hänestä
+Una Thornhill syvän sinisine silmineen ja kermanvaaleine hipiöineen oli
+taikuri; ja "Taikuriksi" hän ajatuksissaan häntä nimittikin, ollenkaan
+aavistamatta että juuri tällä nimellä neiti Thornhill oli muinoin ollut
+tunnettu.
+
+Muinoin! Eipä ihme, että opettajatar toisinaan muisteli noita aikoja
+ja kyseli itseltään, oliko nykyisyys unta ja entisyys todellisuutta.
+Epäilemättä olisi hänen ollut helpompi uskoa olevansa entinen Una
+Thornhill -- kaunotar ja otaksuttu perijätär, jonka alttarilla niin
+monet olivat suitsuttaneet, -- kuin vaatimaton opettajatar Pyhän Annan
+opistossa.
+
+Mutta päättäväisenä luonteeltaan Una oli ryhtynyt käyttämään
+muuttuneita olosuhteita parhaansa mukaan ja oli siinä aika hyvin
+onnistunut. Se nainen on järkevä, joka käyttää lahjojaan alhaisessa
+asemassaan, mihin kohtalo on hänet korkeammalta viskannut. Sensijaan
+että olisi sallinut taikavoimansa jäädä karuksi, Una käytti sitä nyt
+paremmin kuin koskaan ennen. Hän oli oppinut sovelluttamaan "maalliset
+lahjat jumalallisiin tarkoitusperiin".
+
+Silmien ja hymyn omituinen tenho, joka oli "lumonnut" monta maailmaa
+kokenutta miestä ja naista, voitti nyt niidenkin koulutyttöjen
+sydämet, jotka olivat vaikutuksille vähimmin alttiit, ja taivutti
+useamman itsepäisen tahdon kuin mitä neiti Sand koskaan saattoi
+kehua masentaneensa. Ehkä näin ollen ei tarvitsekaan ihmetellä, että
+neiti Sand huomatessaan Unan merkillisen menestyksen uppiniskaisten
+oppilaiden käsittelyssä, selitti tämän saavuttavan voittonsa luvattomin
+keinoin.
+
+-- Hän on sievä, ja hän tietää sen ja lumoaa tytöt kauneudellaan ja
+viehkeydellään; mutta niitä tulisi hallita eikä lumota, -- tuumi neiti
+Sand itsekseen. Ja vilkaistessaan sitten pöydän sivua pitkin Unan
+murheellisiin kasvoihin hän tunsi salaista voitonriemua siitä, että oli
+paljastanut Jennet Fowlerin synnit.
+
+
+
+
+16. luku.
+
+Charlotten pyyntö.
+
+
+Tyttöjen noustua teepöydästä neiti Thornhill kiirehti heti ylikertaan
+rouva Mayfieldin huoneeseen.
+
+"Sisään!" sanoi johtajatar vastaukseksi hänen koputukseensa, ja neiti
+Thornhill huomasi uupumisen vivahduksen äänessä. Hän astui kammioon ja
+sai tervehdykseksi jokseenkin väsyneen hymyn. Oli ilmeistä, että hänen
+tulonsa ei ollut aivan yhtä mieluisa kuin tavallisesti. Rouva Mayfield
+oli väsynyt ja perin masentunut.
+
+"Haluaisin puhua teille Jennet Fowlerista", alotti opettajatar.
+
+"Niin, sitä odotinkin, rakas ystävä. Mutta olen saanut aivan
+tarpeekseni siitä tytöstä tällä kertaa", vastasi johtajatar.
+
+"Neiti Sand sanoi, että hänet lähetettiin epäsuosiossa
+kirjastohuoneeseen. Paras rouva Mayfield, onko se jotakin hyvin
+vakavaa? Tiedätte, että se tyttö kiinnittää mieltäni."
+
+"Minä tiedän sen, Una, ja tiedän myöskin, että olette hänen suhteensa
+pettynyt. Tänä iltapäivänä neiti Sand tapasi hänet istumassa
+makuukammionsa lattialla ja lukemassa mitä sopimattominta kirjaa.
+Avasimme hänen tavaravasunsa ja löysimme toisen saman kirjailijan
+romaanin liinavaatteisiin kätkettynä. Hän vakuutti itsepintaisesti,
+ettei tiennyt, miten teos oli sinne joutunut."
+
+Neiti Thornhill näytti tuskastuneelta ja toivottoman hämmästyneeltä.
+
+"Minä olen aina pitänyt häntä täysin rehellisenä", sanoi hän
+murhemielin. "Olisiko mahdollista, että joku olisi pannut kirjan hänen
+arkkuunsa?"
+
+"Miten se olisi voinut tapahtua? Arkku oli lukittu, ja hänen avaimensa
+olivat hänen taskussaan. Ja sitäpaitsi valehteli hän siitä kirjasta,
+jota hän luki, kun neiti Sand hänet yllätti."
+
+"Neiti Sand aina yllättelee."
+
+"Rakas Una, olkaa oikeamielinen; meidän tulisi olla hänelle kiitollisia
+hänen tekemästään paljastuksesta. Luuletteko, että tyttöjen vanhemmat
+ja holhoojat soisivat heidän lukevan sellaisia kirjoja kuin Jennet
+tänään lukee?"
+
+"Eivät suinkaan, rouva Mayfield. On aivan oikein antaa esimerkki
+rikollisille."
+
+"Tiedätte, etten koskaan ole kiivas, Una; mutta myönnän tänä
+iltapäivänä suuttuneeni. Kuulin, että Jennet yllätettynä lukemasta
+romaania, mihin hän oli kokonaan syventynyt, selitti löytäneensä
+sen pukeumapöytänsä laatikosta. Pelkään, ettemme koskaan saa häntä
+tunnustamaan totuutta; hänen käytöksessään oli jotakin itsepintaisen
+päättäväistä."
+
+"Sallitteko minun jutella hänen kanssaan?" kysyi neiti Thornhill.
+
+"Ei, on parempi jättää hänet itsekseen huomiseksi. Hän saa maata yönsä
+neiti Sandin huoneessa."
+
+Neiti Thornhill ei sanonut enempää, vaan meni alakuloisena omaan
+huoneeseensa. Oli vielä puolitoista tuntia kirkonaikaan, ja hän halusi
+rauhassa mietiskellä; mutta siinä hänet keskeytti Charlotte Ashleyn
+ääni, joka kuului hänen korviinsa pyhätöstä, kutsuen häntä.
+
+"Neiti Thornhill", alotti Charlotte, "mitä on Jennet Fowlerille
+tapahtunut? Lapsi, joka toi minulle teeni, kertoi, että hän oli
+joutunut epäsuosioon."
+
+"Emme saa puhua siitä asiasta ennen huomista", vastasi neiti Thornhill.
+"On kyllä totta, että hän on epäsuosiossa, mutta tytöt eivät ensinkään
+tunne syytä siihen."
+
+Charlotte nousi istualleen sohvallaan ja katsahti opettajattareen
+vakavin silmin.
+
+"En usko, että Jennet on tehnyt mitään järin pahaa", sanoi hän
+varmasti; "ja tahtoisinpa tietää, kuka on hänen syyttäjänsä".
+
+"Neiti Sand."
+
+"Oh, se hyökkääjälintu. Hän on henkilö, joka kaikkein vähimmin ymmärtää
+Jennetiä."
+
+Neiti Thornhill hillitsi hymyilyn halun ja puhui moittivaan sävyyn.
+
+"Rakas Charlotte, sinä et saa puhua noin halveksivasti neiti Sandista.
+Tuo nimitys on todellakin varsin..."
+
+"Varsin sopiva! En käytä sitä enää teidän kuullenne, neiti Thornhill;
+teidän täytyy tietysti puolustaa neiti Sandin arvokkuutta, vaikka siinä
+onkin perin vähän puolustettavaa."
+
+"Charlotte!"
+
+"No, täytyyhän teidän myöntää, että väijyskely on arvotonta hommaa.
+Mutta kertokaa toki minulle kaikki, neiti Thornhill; minä olen varma,
+että Jennetiä on tuomittu väärin."
+
+"Mutta oletko varovainen, Charlotte? Jos tapaat jonkun tytöistä ennen
+levolle menoa, sinä et saa mainita mitään."
+
+"Lupaan kunniasanallani, etten hiisku mitään", vastasi Charlotte
+ylpeästi.
+
+Nopeasti ja matalalla äänellä kertoi neiti Thornhill Jennetin
+makuusuojassa sattuneen kohtauksen aivan niinkuin rouva Mayfield
+oli sen hänelle kuvaillut, ja Charlotten ruskeat posket hehkuivat
+kuunnellessa ja kalpenivat, ja hänen tummissa silmissään hohti
+kuumeinen kiilto.
+
+"Neiti Thornhill, kuulitteko te niiden kirjojen nimet?"
+
+"En."
+
+"Tahtoisitteko sitten ottaa niistä selvän? Tai vielä parempi, että
+toisitte nuo kirjat minulle!"
+
+"Miksi tahdot niitä nähdä?" kysyi neiti Thornhill.
+
+"Sitä en voi nyt sanoa; mutta... mutta tuokaa ne minulle vielä tänä
+iltana ennenkuin nukun."
+
+"Ei tänä iltana, Charlotte."
+
+"Sitten en saa unta silmääni. Ajatelkaa toki, neiti Thornhill; eihän
+pyyntööni suostumisesta mitään haittaa ole."
+
+"Se on perin kummallinen pyyntö, ja sinä olet omituinen tyttö, mutta
+minä näen, että olet tosissasi."
+
+"Hirveän tosissani", vakuutti Charlotte.
+
+"Minä koetan täyttää pyyntösi." Neiti Thornhill antoi lupauksen pienen
+vaitiolon jälkeen ja lisäsi sitten suruisesti:
+
+"Jos olen pettynyt Jennet Fowlerista, on se minulle ankara isku.
+En ole koskaan tavannut tyttöä, joka olisi näyttänyt niin peräti
+vilpittömältä. Ja kuitenkin on hän tosiaan menetellyt mitä
+valheellisimmin hiipiessään ylikertaan yksinäisyydessä ahmiakseen
+kiellettyjä kirjoja. Se oli sitäpaitsi hyvin ajattelematonta; täytyihän
+hänen tietää, että hänet varmaankin keksittäisiin."
+
+"Mutta kenties ette olekaan hänen suhteensa pettynyt?" virkkoi
+Charlotte vapisevalla äänellä. "Entä, jos joku tarkoituksella pani
+kirjan hänen laatikkoonsa vietelläkseen häntä?"
+
+"Charlotte, en voi mitään sellaisia otaksua."
+
+"Neiti Thornhill, en luule teidän tietävän, kuinka häijyjä jotkut
+ihmiset voivat olla. Jokainen opiston tyttö tuntee Jennetin
+intohimoisen lukuhalun; hän on jo ahminut kaikki kirjat, joita meidän
+on lupa lukea. Pidän hyvin paljon kertomuksista itsekin, mutta en
+ahmi niitä sellaisella halulla kuin hän. Olen varma -- aivan varma,
+-- että hän ennen tänne saapumistaan on lukenut ainoastaan mitä
+yksinkertaisimpia kirjoja."
+
+"Mitenkä voit olla siitä varma?" kysyi neiti Thornhill syvää
+mielenkiintoa ilmaisevalla äänellä.
+
+Charlotte punastui, mutta vastasi rehellisesti ja järkevästi, kuten
+aina:
+
+"Siksi, että hän ei tiedä mitään siitä, mitä romaanit meille opettavat;
+ja hän on aivan toisenlainen kuin ne tytöt, jotka alati niitä lukevat.
+Tosiaan, neiti Thornhill, jos kuulisitte muutamien meistä juttelevan
+kirjoista, niin kummastuisitte suuresti. Ei meitä kaikkia kodeissamme
+vartioida yhtä ankarasti kuin täällä koulussa."
+
+Neiti Thornhill oli vaiti tuntien, että Charlotte oppilaana voi
+syvemmin tutustua tyttöjen elämään kuin mitä hän itse opettajattarena
+koskaan olisi saattanut. Sitäpaitsi hän tiesi, että suoruus oli
+Charlotten parhaimpia puolia; tytön pahoissa teoissakin oli usein
+rehellisyyttä; se oli hänen luonteensa suola. Tämä tyttö, niin ylpeä ja
+omapäinen kuin olikin, saattoi kunnioittaa ja puolustaa koulutoveria,
+joka alussa ei ollut häntä vähääkään miellyttänyt. Neiti Thornhill
+tunsi sisimmässään olevansa varma siitä, että Charlotten arvostelu
+Jennetistä oli oikea; mutta tässä oli salaisuus selvitettävänä, ja
+miten se olisi tehtävä?
+
+"Ettehän unohda lupaustanne?" muistutti Charlotte, kun opettajatar
+aikoi lähteä hänen luotaan. "Te näytätte minulle ne kirjat ennen
+nukkumistani tänä iltana?"
+
+"Sen teen, jos vain voin saada ne käsiini", kuului vastaus. Ja sitten
+neiti Thornhill meni takaisin omaan huoneeseensa ja valmistautui
+lähtemään kirkkoon.
+
+Neiti Sand oli hänen seurassaan, eikä matkalla virketty mitään. Una
+Thornhill tiesi, että hänen virkatoverinsa ei hänestä pitänyt eikä
+hyväksynyt hänen vaikutustaan tyttöihin; mutta hän säilytti sen tiedon
+huolellisesti omana salaisuutenaan. Vasta kun jumalanpalvelus oli
+ohi ja sekä opettajattaret että oppilaat olivat palanneet laitoksen
+suojiin, neiti Thornhill teki kysymyksen.
+
+"Neiti Sand", sanoi hän leppeimmällä äänellään, "ikäväkseni kuulin
+Jennet Fowlerin huoneessa tekemästänne havainnoista. Rouva Mayfield
+sanoi kirjojen olleen mitä paheksuttavinta lajia. Oletteko ottanut ne
+huostaanne?"
+
+"Olen", vastasi neiti Sand.
+
+"Tahtoisitteko olla niin ystävällinen, että antaisitte minun ne nähdä?"
+
+
+
+
+17. luku.
+
+Täysi tunnustus.
+
+
+Neiti Thornhillin sävyssä ja äänenpainossa oli jotakin, mikä sai neiti
+Sandin otaksumaan, että hän oli saanut nöyryyttävän läksyn. Tämä Jennet
+Fowlerin petoksen ilmitulo opettaisi hänelle, miten järjetöntä oli
+luottaa muotoihin. Vanhempi opettajatar ei pannut pyyntöä pahakseen.
+
+"Tässä ovat kirjat", sanoi hän, ottaen ne esille huoneessaan olevasta
+laatikosta. "Tietysti täytyy Jennet Fowleria ankarasti rangaista. Tämä
+on paha asia -- perin paha asia tosiaan."
+
+Neiti Thornhill vastasi, että se oli perin paha asia tosiaan,
+ja vei sitten nuo kaksi keltakantista nidosta kammioonsa, jonne
+hän ne lukitsi. Sinä iltana hän meni aikaisin levolle, ottaen
+kynttilänjalkansa ja seuraten tyttöjä; ja rouva Mayfield huomautti,
+että hän näytti väsyneeltä. Charlotte Ashleyllä oli vielä pieni
+vuoteensa neiti Thornhillin huoneen vieressä ja hän odotti levottomasti
+tämän tuloa. Opettajatar ei pitänyt häntä pitkälti jännityksessä. Sanaa
+sanomatta hän toi kirjat Charlotten vuodekomeroon ja odotti hiljaa
+kuullakseen, mitä tytöllä olisi sanottavaa.
+
+Seurasi hetkisen äänettömyys. Charlotte tarkasteli kirjoja
+kynttilänvalossa, ja katsahti sitten ylös helakka puna poskilla.
+
+"Neiti Thornhill", sanoi hän varmasti, "nämä kaksi romaania ovat minun.
+Minä ne ostin ja toin tänne vastoin sääntöjä."
+
+Tuli taaskin lyhyt äänettömyys; opettajatar näytti kauhistuneelta ja
+vakavalta.
+
+"Jos se on totta", alotti hän, "on velvollisuuteni ilmoittaa asia.
+Mutta, Charlotte, ajattele; oletko varma, että kirjat ovat todella
+sinun?"
+
+"Katsokaa!" Charlotte näytti punaista täplää toisen nidoksen kannessa
+ja samanlaista merkkiä toisen nimilehdellä. "Nämä tahrat ovat
+damaskonluumuhillosta. Noin kuukausi sitten Pamela Rye ja minä luimme
+näitä romaaneja puutarhassa. Istuimme huvimajan perälle piiloutuneina,
+hillopurkki välillämme."
+
+"Mutta miten ne joutuivat Jennetin haltuun?" kysyi neiti Thornhill.
+
+"En voi varmasti väittää Pamelan pistäneen kirjaa Jennetin laatikkoon
+ja toista hänen kirstuunsa. En _nähnyt_ hänen sitä tekevän, mutta olen
+aivan varma, että hän sen teki. Luettuamme kirjat halusimme päästä
+niistä eroon; piiloittelimme niitä paikasta toiseen ja pelkäsimme alati
+Hyökkääjälintua."
+
+Tällä kertaa käytti Charlotte kiellettyä nimeä saamatta muistutusta.
+Hänen kuuntelijansa oli liian kummastunut ja tuskastunut sitä
+huomatakseen.
+
+"Vihdoin", jatkoi hän, "päätimme ottaa ne mukaamme retkeilylle
+lähtiessämme ja jättää ne rautatieasemalle tai vainiolle. Se olisi
+käynyt hyvin päinsä, mutta onnettomuudeksemme ne viime hetkellä
+unohdimme. Tiedätte, miten huviretkemme päättyä; olen siitä asti
+maannut nyrjähtynein nilkoin, ja Pamela on ollut aivan ymmällä."
+
+"Mutta Pamela ei olisi voinut avata Jennetin kirstua hänen
+tietämättään, Charlotte."
+
+"Malttakaa silmänräpäys, neiti Thornhill. Eilen kävi Pamela lainaamassa
+avaimeni eikä hän ole niitä vielä palauttanut. Minun kirstuni avain
+sopii Jennet Fowlerin lukkoon. Eräänä päivänä, kun olin kadottanut
+avaimeni, Jennet lainasi minulle omansa; ja lukot osoittautuivat
+samanlaisiksi. Jälkeenpäin", lisäsi Charlotte, ilmeisesti häveten,
+"muistan maininneeni asiasta Pamelalle ja sanoneeni jotain häijyä
+siihen suuntaan, että olisi annettava vaihtaa lukko. Jennet-parka,
+kylläpä olemme häntä pahoin kohdelleet!"
+
+"Etkö aavistanut Pamelan tarkoitusta hänen lainatessaan avaimesi?"
+sanoi neiti Thornhill.
+
+"Kuinka minulta sellaista kysytte?" huudahti Charlotte, silmät
+säkenöiden suuttumuksesta. "Enkä kuitenkaan voi ihmetellä epäluuloanne;
+menettelinhän varsin petollisesti tuodessani kirjat salaa opistoon.
+Mutta tosiaan, neiti Thornhill, minä inhoan Pamelan tekemää kepposta.
+Aina pidin häntä viekkaana, mutta en uskonut häntä niin pahaksi kuin
+hän todella on."
+
+"Jennet-rukka", sanoi opettajatar murheellisesti; "en voi sietää
+ajatusta hänen ansaitsemattomista kärsimyksistänsä. Kunpa hän vain
+olisi jättänyt tuon inhoittavan kirjan avaamatta!"
+
+"Mutta vaikka hän olisikin sen jättänyt avaamatta, toinen kirja olisi
+voitu löytää hänen lippaastaan jonakuna päivänä! Tiedätte, miten
+neiti Sand äkkiä ja aavistamatta vaatii meiltä avaimet ja myllertää
+kirstuissamme? Pamelan käytös on ollut todella häijyä, neiti Thornhill."
+
+Puhuessaan tyttö vapisi suuttumuksesta, ja opettajatar alkoi katsoa
+välttämättömäksi tyynnytellä häntä.
+
+"Emme puhu enempää tänä iltana", sanoi hän lähtien vuoteen äärestä.
+"Ja, Charlotte, sinun pitäisi koettaa hiukan nukkua."
+
+"Nukkua!" toisti Charlotte katkerasti. "Luuletteko minua sellaiseksi,
+että voisin nukkua yöni rauhassa? Uni on viattomia ihmisiä varten,
+joilla ei ole mitään rikoksia omallatunnollaan. Ei, minä en nuku,
+neiti Thornhill; minä valvon vuoteessani ja odottelen aamua voidakseni
+kertoa rouva Mayfieldille ja neiti Sandille kaiken, minkä olen teille
+kertonut. Kaiketi minut karkoitetaan opistosta", jatkoi hän heittäytyen
+takaisin pieluksille. "Kaiketi minut ajetaan pois tästä rakkaasta,
+vanhasta, tyhmästä paikasta niinkuin Eva ajettiin ulos paratiisista.
+Minä olen oikea Evan tytär, ja kielletyn hedelmän halu on aiheuttanut
+kaiken tämän hälinän. Oh, neiti Thornhill, kuvittelen näkeväni teidät
+vartioimassa portteja välkkyvällä miekalla kuin enkeli!"
+
+"Hiljaa, Charlotte." Neiti Thornhill laski pehmoisen kätensä leppeästi
+tyynnytellen kuumalle otsalle. "Sinua ei eroiteta, lapseni, mutta sinun
+on luvattava, ettet enää riko järjestystä. Toivoisin sinun käsittävän,
+että nämä säännöt, jotka tuntuvat niin väsyttäviltä, ovat kaikkein
+parasta sinunlaisillesi luonteille. Koeta nyt nuoruudessasi alistua
+terveelliseen pakkoon, niin kerran kiitollisena tunnustat, kuinka hyvää
+se oli."
+
+Nämä niin tyynesti lausutut sanat löysivät vastakaikua Charlotten
+ylpeässä, levottomassa sydämessä, ja jäivät sinne pitkäksi aikaa.
+Yksitoikkoisena ja ikävänäkin opisto oli ainoa todellinen koti,
+minkä hän koskaan oli tuntenut, ja hän rakasti sitä samalla kun hän
+uhmaili sen lakeja ja nauroi sen asukkaiden tavoille. Hän ivasi usein
+sellaista, mitä hän rakasti; mutta Charlotten ivan takana piili
+kyyneleitä, niinkuin muutamien ihmisten kyyneleiden takana on ivaa.
+
+Hän painautui äänettömästi pieneen valkoiseen vuoteeseensa ja tarkkasi
+neiti Thornhillin siroa vartaloa tämän liikkuessa hiljaa huoneessa.
+Miten kauniilta näyttikään opettajatar kalpeine kasvoineen ja tukka
+höllällä! Charlotte tunsi, ettei hän ansainnut Una Thornhillin
+kaltaista ystävää; ja kuitenkin, jos tuo ystävä olisi ollut
+hituistakaan vähemmän lempeä, tyttö olisi tunnustuksensa jälkeen tullut
+kovaksi ja katkeraksi.
+
+Mutta ei ollut mitään katkeruutta kyynelissä, jotka kostuttivat hänen
+pielustaan ennenkuin hän nukahti. Hän katui -- katui todella kaikkea
+pahaa, minkä oli tehnyt; ja hänen mielensä täyttyi surullisista ja
+kuitenkin toivehikkaista ajatuksista. Hän oli päättänyt korvata tuskan,
+minkä Jennet oli kärsinyt; vastaisuudessa hän olisi Jennetin puolustaja
+ja uskollinen ystävä. Hän koetti keksiä jotakin sopivaa lahjaa
+Jennetille ja oli jo melkein valinnut rubiinisormuksen, kun hänen
+silmänsä sulkeutuivat ja hän leijaili pois rauhalliseen unenmaahan.
+
+Mutta Jennetille itselleen, joka lepäsi silmät avoinna neiti Sandin
+huoneen ylimääräisessä vuoteessa, yö tuntui pitemmältä ja synkemmältä
+kuin yksikään muu yö hänen elämässään.
+
+Neiti Sand pysyi juron äänettömänä, minkä vaitiolon vain silloin
+tällöin keskeytti yskähdys, joka Jennetistä kuulosti karmealta ja
+tuomitsevalta ja kiusasi häntä sanomattomasti. Hänestä tuntui, että
+puhuttelemisen asemesta hänelle yskittiin, ja vihdoin hänen osakseen
+tullut kohtelu alkoi häntä närkästyttää, ja hän alkoi mielessään käydä
+melkein yhtä hillittömäksi kuin Charlotte samanlaisissa olosuhteissa
+olisi ollut. Tietäen joutuneensa halpamaisen juonen uhriksi hän
+kyseli itseltään, oliko viisasta enää jäädä opistoon. Neiti Sand, hän
+ajatteli, oli hänen piintynyt vihollisensa, useimmat tytöt karttoivat
+häntä hänen tietämättään miksi, ja nyt näytti siltä, että rouva
+Mayfield oli valmis uskomaan kaikkea, mikä oli hänelle epäedullista.
+
+-- Oh, -- huoahti hän levottomasti heitellen itseään vuoteessaan, --
+kunpa vain minulla olisi rohkeutta nousta ylös ja paeta yön selkään.
+Mitähän ne minulle huomenna tekevät?
+
+
+
+
+18. luku.
+
+Helmaystävät.
+
+
+Kun aamiainen oli syöty, rouva Mayfieldiä ei näkynyt tavallisella
+paikallaan kouluhuoneessa. Neiti Sandkin oli poissa ja samaten Jennet
+Fowler. Mutta neiti Thornhill oli saapuvilla, ja Pamela Ryen mielestä
+hän näytti iloisemmalta.
+
+-- Mitähän lienee tapahtunut? -- ajatteli Pamela, jota kiusasi
+tietoisuus siitä, että hänellä oli Charlotten avaimet taskussaan. --
+Onko mahdollista, että Charlotte epäilee minua? Tietysti hän kuulee
+Jennetin häpeästä, ja minä kerron hänelle jättäneeni kirjat johonkin,
+mistä Jennet ne löysi lukeakseen. Ja vaikka... vaikka hän uskoisi
+pahintakin, hän itsensä tähden on kavahtava hiiskumasta sanakaan.
+
+Vähää myöhemmin neiti Sand ja Jennet astuivat yhdessä kouluhuoneeseen,
+edellinen näyttäen vähän toisenlaiselta, vähemmän kankealta ja
+viralliselta kuin tavallista ja jälkimäinen kovin kalpealta. Rouva
+Mayfield seurasi, ja päivän tehtävät menivät tavallista uraansa. Mutta
+se oli Pamelalle pitkä aamukausi, ja hänen monet muistamattomuutensa
+tuottivat hänelle muutamia ankaria huomautuksia. Kun kello tuli
+kaksitoista, tytöt päästettiin vapaiksi tuntia ennen aikaista
+päivällistään, ja silloin rouva Mayfield viittasi Pamela Ryelle.
+
+Tyttö tiesi, että molemmat englantilaiset opettajattaret tutkivasti
+tarkkasivat hänen kasvojansa, ja hän tiesi myöskin, että hän itse
+kalpeni pelon aiheuttamasta huimauksesta. Hän meni rouva Mayfieldin luo
+jonkinlaisin epätoivon tuntein, mutta johtajatar lausui vain muutamia
+jokapäiväisiä sanoja.
+
+"Neiti Rye", sanoi hän kylmästi, "sinä lainasit lauantaina Charlotte
+Ashleyn avaimet. Mene leposuojaan ja anna ne hänelle heti takaisin."
+
+Jos katse ja äänensävy eivät olisi olleet niin kylmät ja ankarat,
+Pamela olisi tuntenut tavatonta huojennusta. Mutta hänen mennessään
+ulos oppisalista kaikki hänen pelkonsa palasi täysivoimaisena.
+
+Miksi oli Charlotte ilmoittanut rouva Mayfieldille, että avaimet olivat
+lainatut? Pamelan sydän kutistui hänen kiertäessään pyhätön oven ripaa,
+ja häntä kammotti joutua katselemaan ystäväänsä kasvoista kasvoihin.
+Ystäväänsä! Kaikki heidän koulutoverinsa olivat yksimielisesti
+nimittäneet näitä kahta "ystäviksi", mutta heidän liittonsa ei
+ollut koskaan ollut kiinteintä laatua. He olivat olleet tovereita
+ilkivaltaisuudessa, yhdessä punoneet koulutyttöjen juonia, mutta heidän
+tuttavuutensa ei ollut koskaan kohonnut sydämelliseksi ystävyydeksi ja
+nyt se oli hyvin lähellä loppuansa.
+
+Charlotten jalka oli paranemaan päin, ja hän oli siirtynyt vuoteesta
+nojatuoliin. Hänen kasvonsa olivat käännetyt ovea kohti hänen
+istuessaan takkavalkean edessä kirja helmassa. Kun Pamela puolittain
+arasti astui sisään, hänen katseensa kohtasi noiden tummien silmien
+ylpeän säihkyn, ja hän valmistautui hiljaa pahimpaan.
+
+"Sinä olet siis tullut tuomaan avaimeni takaisin", virkkoi Charlotte
+ylväimpään sävyynsä. "Olen pahoillani, että ne sinulle lainasin. Tämä
+on ensi kerta, kun mitään minulle kuuluvaa on käytetty halpamaisiin
+tarkoituksiin."
+
+"En ymmärrä sinua", vastasi Pamela laskien avaimet pöydälle ja kääntyen
+pois.
+
+"Ymmärrät kyllä. Koska kukaan ei nähnyt sinun panevan kirjaa Jennetin
+kirstuun, pääset luultavasti rangaistuksesta vapaaksi. Joillekuille
+sinun asemassasi rangaistus tuottaisi kevennystä, mutta sinä olet
+tietääkseni kyllin halpamielinen iloitaksesi siitä, että sen vältät."
+
+"En tiedä, mitä tarkoitat", mutisi Pamela poistuen kiireisesti ja
+sulkien oven jälkeensä.
+
+Osoittautui että Charlotte oli oikeassa. Pamela vältti todellakin
+rangaistuksen. Asia vaiennettiin, eivätkä sen todellista laitaa koskaan
+saaneet tietää ne oppilaat, joita se ei koskenut. Kului muutamia
+päiviä, ja sitten Charlotte Ashley palasi paikalleen kouluhuoneessa ja
+esiintyi nyttemmin tovereilleen entisestään erilaisena.
+
+Kaikki tunsivat hänet nyt Jennet Fowlerin ystävänä ja uskollisena
+liittolaisena. Tämän ystävyyden julkinen osoittaminen ei näyttänyt
+ensinkään naurettavalta; sillä kaiken, minkä Charlotte teki, hän teki
+ominaisella viehkeydellään. Hän ei välittänyt siitä, että jotkut tytöt
+muistuttivat hänelle hänen aikaisempia ennakkoluulojaan Jennetiä
+kohtaan ja virnistelivät muutokselle. "Ellemme koskaan muuttuisi,
+täytyisi meidän pysyä erehdyksissämme", sanoi hän vastaukseksi
+syytökseen häilyväisyydestä.
+
+Jennetille oli opisto äkkiä aivan muuttunut; se ei enää ollut
+muukalaisten maailmaa, missä kaikki olivat ylpeitä ja kylmiä, vaan
+siitä oli tullut päiväpaisteinen, ystävällisyyttä ja tyytyväisyyttä
+säteilevä koti. Ja juuri Charlotte loi ujon, arastelevan tytön
+ympärille uuden ilmakehän, minkä lämmössä ja hempeydessä Jennet pian
+alkoi kukoistaa kuin ruusu.
+
+"Mitä nyt ajattelette Jennet Fowlerista, neiti Thornhill", kysyi
+Charlotte riemuissaan eräänä päivänä. "Eikö hän ole kaunis? Nyt kun
+hän on jättänyt suremiset ja jöröttelyt, ei voi olla häntä ihailematta
+pitkin päivää."
+
+"Kyllä", vastasi neiti Thornhill hymyillen. "Eikä voi olla
+havaitsematta, mikä voima Charlotte Ashleyllä on. Ah, Charlotte, kykyä
+kirkastuttaa toisten elämää ei suinkaan voi liian usein käyttää.
+Olen iloinen nähdessäni, että vihdoinkin olet käyttänyt sitä hyvään
+tarkoitukseen!"
+
+Juuri se, mitä neiti Thornhill oli halunnut nähdä, oli todella
+tapahtunut. Nämä kaksi tyttöä, jotka kumpikin olivat hänelle rakkaat,
+olivat tehneet liiton, mistä koitui molemminpuolista hyvää. Melkein
+synkkämielisyyteen taipuva vakavuus, joka kuului Fowlerin tyttöjen
+luonteenominaisuuksiin, hälveni nyt vähitellen Jennetistä Charlotten
+päiväpaisteisen tenhovoiman vaikutuksesta. Jennet hymyili useammin,
+hänessä alkoi kehittyä tyyntä iloisuutta, ja opistotoverien seura
+alkoi hänestä tuntua kodikkaalta. Tietämättään hän myöskin oli
+hyödyksi Charlottelle, toimien terveellisenä pidäkkeenä, milloin hänen
+huimapäinen ystävänsä oli taipuvainen luvattomiin vallattomuuden
+purskahduksiin.
+
+Molemmat tytöt pysyttelivät tyynesti erillään Pamela Ryestä, välttäen
+pienintäkin avoimen vihollisuuden merkkiä. Sen koommin ei enää mainittu
+Jennetin kirstusta löydettyä romaania, mutta Pamela tunsi, että totuus
+tiedettiin ja että johtajatar oli menettänyt kaiken luottamuksensa
+häneen. Hän ymmärsi varsin hyvin sen juron kohteliaisuuden, mitä neiti
+Sand hänelle osoitti, ja tiesi, mikä jäädytti neiti Thornhillin hauskan
+sävyn, milloin tuolla opettajattarella oli hänelle jotakin sanottavaa.
+Mitä Charlotteen ja Jennetiin tuli, hän julisti, että näiden ystävyys
+ennen pitkää loppuisi katkeraan riitaan; se oli muka liian tulinen
+kestääkseen ja johtui ainoastaan jostakin Charlotten lukemattomista
+oikuista. Mutta hänen ennustelunsa näkyivät tekevän häntä ympäröiviin
+tovereihin varsin vähäisen vaikutuksen, eivätkä taitavimmatkaan
+salaviittaukset kyenneet järkyttämään Charlotten suosiota koulussa.
+
+Itsekseen Pamela päätti, että hän oli saanut aivan tarpeeksensa
+opistosta, ja hänen kirjoiteltuaan useita kirjeitä ystävilleen, tuli
+yleisesti tunnetuksi, että hän joulun tienoissa jättäisi Pyhän Annan
+tyttökoulun.
+
+Eräänä päivänä Charlotte Ashley toi ystävälleen Jennetille sormuksen
+ja pyysi häntä käyttämään sitä "koulutuntien väliajoilla". Se oli
+rubiinisormus, ja Jennet katseli tuota tummanpunaista kiveä hyvin
+ihastuneena ja piti sitä kaikkea muuta maallista omaisuuttaan
+arvokkaampana. Vähän sen jälkeen, kun lahja oli annettu ja
+vastaanotettu, Charlotte istahti pöytänsä ääreen ja kyhäsi kirjeen
+veljellensä kapteeni Ashleylle.
+
+    "Rakas Nigel (niin kuului kirje),
+
+    Olen lahjoittanut pois rubiinisormuksen, minkä annoit minulle
+    viime syntymäpäivänäni. Älä ole minulle siitä vihainen, vaan
+    katselehan sen tytön valokuvaa, jonka sormea se nyt somistaa.
+    En eläissäni, Nigel, ole pitänyt mistään tytöstä niin paljoa.
+    Kenties johtuu se siitä, että hän on niin peräti erilainen kuin
+    minä -- niin arvokas ja kuitenkin vaatimaton, niin herttainen ja
+    silti vakava. Minusta hän on oikea puritanilaisneidon Priscillan
+    perikuva. Hän on kotoisin etäisestä maalaiskylästä ja voi
+    kuvitella, että
+
+                    majan köyhänki, vaattehet halvat,
+        kaunihiks kauneus sen, rikkahaks lempensä luo.
+
+                                            Hellä sisaresi Charlotte.
+
+    J.K. -- Ole hyvä ja palauta valokuva."
+
+Vastaus saapui ensi postissa ja kuului näin:
+
+    "Rakas Charlotte, --
+
+    Jos Priscilla oli edes puoliksi niin kaunis kuin uusi ystäväsi,
+    oli John Alden onnellinen mies. Suon sinulle anteeksi, että
+    luovuit sormuksesta, jos sallit minun pitää valokuvan.
+
+                      Hellästi rakastava veljesi Nigel Ashley."
+
+
+
+
+19. luku.
+
+Kohtaloiden kirja.
+
+
+Marraskuun viidentenätoista oli neiti Thornhillin syntymäpäivä,
+ja hän oli niin hartaasti anonut iltapäivä-lupaa tytöille, että
+johtajatar oli hänen pyyntöönsä suostunut. Oli juhlallinen teenjuonti.
+Virkistyshuoneen pitkä pöytä oli koristettu vihreillä köynnöksillä,
+jotka ranskankielen opettajattaren taiteelliset kädet olivat
+järjestäneet; sillä, kuten hänen koko kansaansa, häntäkin tenhosi
+kaikki, missä oli jotain juhlaan vivahtavaa. Neiti Sandkin näkyi kerran
+tahtovan unohtaa kurin ja antautua hetken tunnelmaan; ja jokaisella oli
+kemujen toimeenpanijalle ystävällisiä katseita ja sydämellisiä sanoja.
+
+Myöhemmin he kaikki kerääntyivät hilpeissä ryhmissä koulusaliin, joka
+oli hyvin lämmitetty ja valaistu, ja yhtyivät leikkimään vanhanaikaisia
+leikkejä. Se ilta oli tulevina vuosina säilyvä monen mielessä tuoreen,
+nuorekkaan riemun hetkenä, vapaana murheen kosketuksesta, joka niin
+usein painostaa myöhemmän elämän iloja.
+
+Vihdoin, kun he olivat väsyneet karkeloimiseen ja kaikki halusivat
+hetkisen rauhallista lepoa, neiti Thornhill toi pienen pöydän avaran
+huoneen keskelle ja asetti sille juhtinahkaisiin kansiin sidotun
+albumin.
+
+"Kuulkaa", sanoi hän istahtaen tuolille pöydän ääreen. "Tämä on minun
+kohtaloni kirja. Se sisältää kolmesataakuusikymmentäviisi värsyä --
+yhden jokaiselle vuoden päivälle. Kaikki ovat aivan alkuperäisiä, eikä
+niitä koskaan ole missään muussa kokoelmassa käytetty. Tahtooko joku
+valita numeron ja tietää kohtalonsa?"
+
+Kaikki vastasivat kysymykseen yhteen ääneen ja hyökkäsivät kilvan
+pientä pöytää kohti. Mutta hymyillen ja heilauttaen kättään
+ennustajatar viittasi innokkaan joukon peräytymään.
+
+"Oraakkeli voi puhua vain yhdelle kerrallaan", sanoi hän vakavasti.
+"Teidän on tultava yksitellen. Kuka tahtoo olla ensimäinen?"
+
+Seurasi hetkisen pysähdys. Useimmilla nuorilla on jonkun verran
+taipumusta taikauskoon, ja kaikki, mikä tuntuu ennustamiselta,
+viehättää omituisesti tyttöjä. Sitäpaitsi olivat he nyt oikeassa
+mielentilassa ollakseen vakaville vaikutuksille alttiita -- hiukan
+väsyneitä riemun ja karkelon jälkeen ja kuitenkin kyllin kiihtyneitä
+sovittaakseen jokapäiväisiin asioihin uuden sisällön. Mutta epäröimistä
+ei kestänyt pitkälti, ja useat kädet työnsivät esille Agnes Quintonin,
+joka oli laitoksen vanhimpia ja vakavimpia oppilaita. Hän astui hiljaa
+esille hänelle ominaisella vitkastelevalla tavalla ja mainitsi numeron
+seitsemänkymmentäseitsemän.
+
+Neiti Thornhill avasi kirjan, eikä muutamaan sekuntiin kuulunut muuta
+ääntä kuin lehtien kahina. Sitten hän alkoi lukea tyynellä, lempeällä
+ja täysin selvällä äänellä:
+
+    "Ain' etsi seuraa ihmislapsien,
+    sun elos ihanampaa silloin on;
+    sä jätä hämyn piiri hallainen,
+    tee työtä, aherra, oo pelvoton,
+    niin moni askeleitas siunaapi,
+    ja Herra sinut lepoon johtavi."
+
+Kun kirkas ääni oli vaiennut, syntyi uusi hiljaisuus -- niin syvä, että
+melkein olisi luullut enkelin puhuneen. Kaikki vanhemmat tytöt, jotka
+tieten tai tietämättään tutkivat toistensa luonteita, tunsivat, että
+värsy erityisesti soveltui sille, jolle se osui. Luonteeltaan hiljainen
+ja mietiskelevä Agnes Quinton oli ruumiinrakenteeltaankin hento, ja
+hänen elämäänsä oli aina suojattu ja sitä tarvitsisi vastakin suojata.
+Hänelle ei näkynyt olevan tarjolla iloa, vaan tyyntä rauhaa. Hän
+välitti vähän tovereistaan ja näiden hommista, kulkien tasaista tietään
+ajattelemattakaan erästä vanhaa ohjetta, joka käskee riemuitsemaan
+riemuitsevien kanssa ja itkemään itkevien kanssa. Hän oli rikas, mutta
+harvoin näkyi hänen mieleensä juolahtavan, että oli köyhiäkin. Hänellä
+oli hellä luonto, mutta hänen päähänsä ei koskaan pälkähtänyt sääliä
+niitä, jotka olivat jokaisen intohimon tuulenpuuskan ajeltavina. Kaikki
+hänestä pitivät, mutta kukaan ei häntä suuresti rakastanut. Näin hän
+liikkui koulutoveriensa keskellä kuin varjo, jota heidän yhteiset
+inhimilliset surunsa tai ilonsa eivät liikuttaneet.
+
+Kukaan ei koskaan saanut tietää, oliko värsy herättänyt hänen raukeassa
+sielussaan ajatuksia ja tunteita. Hitain askelin ja levollisin kasvoin,
+kuten aina, hän palasi paikalleen takkavalkean ääreen; ja sitte kun
+muiden tyttöjen parvessa oli hiukan kuiskailtu, Jennet Fowler astui
+ujosti pöydän luo.
+
+"Minä valitsen numeron viisi", virkkoi hän arasti.
+
+Taas kahisivat lehdet hiljaa äänettömyydessä, ja jotkut luulottelivat
+neiti Thornhillin äänen hiukan värisseen, kun hän luki:
+
+    "Ma katson yrttimaahas: siellä nään,
+    ah, parhaan kukan tuhottuna, tarhan pään;
+    mutt' aina luota Luojan johtohon,
+    niin ruusuillas viel' uusi hohto on.
+    Kas, näen sinut elon syksyllä
+    ikikukkain kruunun seppelöimänä!"
+
+"Mutta ensin täytyy kukan tuhoutua!" sanoi Jennet, puhuen väkinäisesti
+ja katsahtaen lukijaan laajentunein silmin.
+
+"Rakas Jennet, jokaisessa puutarhassa täytyy olla muutamia tuhotuita
+kukkia", vastasi neiti Thornhill. "Jos oraakkeli olisi luvannut sinulle
+täydellisen vapauden surusta, et varmaankaan olisi sitä uskonut."
+
+"En." Jennetin kasvot näkyivät heijastavan opettajattaren rauhoittavaa
+hymyä. "Minä pidän niistä säkeistä hyvin paljon", lisäsi hän astuen
+poispäin, "ja olen ajatteleva niitä usein".
+
+Vakavuuden varjo, joka nopeasti hiipi tyttöparveen, näkyi melkein
+haihtuvan, kun Charlotte Ashley astui pöydän ääreen koomillinen
+alistuminen kasvoillaan.
+
+"Minä valitsen seitsemän, luvuista täydellisimmän", alotti hän. "Enpä
+siksi, että odotan sen tuovan itselleni paljoa hyvää. Jos sellaista
+viatonta olentoa kuin Jennetiä, joka ei tee kellekään pahaa, uhataan
+kuihtuneilla kukkasilla, on epäilemättä jotakin kauheata varastossa
+minunlaiselleni horjahtelevalle ja vallattomalle pyryharakalle! Panenpa
+kymmenen yhtä vastaan, että minulle luvataan myrskyjä, tuulenpyörteitä,
+kareja, okaita ja verta tihkuvia jalkoja! Mutta:
+
+    "'Mikä tuuli tuiskuttaakin,
+    pelkää en mä kohtaloa!'
+
+"Siis, kaunis sibylla, olen valmis kuulemaan pahinta."
+
+Iloisten naurunpurskahdusten kaikuessa neiti Thornhill käänsi taaskin
+lehtiä ja etsi pyydetyn numeron. Sitten hän hetkiseksi pysähtyen
+katsahti Charlotten tummiin silmiin veitikkamaisesti hymyillen
+ennenkuin luki:
+
+    "Laula, laula, älä huoli,
+    kunnes joku pikku nuoli
+    sinut tapaa, sydämestä laulun vaientaa.
+    Mutta yhä riemuele,
+    ei sun äänes silti mene,
+    haavat hetken lyömät pian umpeen saa.
+
+    Sun ilos vielä karttuu,
+    jos kätes toimeen tarttuu
+    kohottamaan uupuneita pitkän tien
+    ja hetken uhraat silloin,
+    aamuin taikka illoin. --
+    Nää terveisetkö sinulta mä vien?"
+
+"Paljoa parempaa kuin ansaitsen", sanoi Charlotte. Hänen silmänsä
+olivat tavallista sumeammat, vaikka hymy yhtä kirkas kuin konsaan.
+"Mutta olen puolittain taipuvainen uskomaan, että noita säkeitä ei
+laisinkaan ollut piirrettyinä kohtalon kirjassa, vaan että ne vereksinä
+ja täydellisinä tulivat sibyllan kekseliäistä aivoista. Antakaa minun
+varmentuakseni itse vilkaista lehdelle."
+
+"Kernaasti", vastasi neiti Thornhill nauraen. "Vakuutan sinulle, että
+asiassa ei ole mitään petosta. Eivätkä minun aivoni ole läheskään niin
+kekseliäät kuin kuvittelet; ne eivät kykene hetkellisestä sysäyksestä
+sepittämään runoja. Mene nyt takaisin paikallesi miettimään oraakkelin
+ennustusta, sillä minä näen, että Minnie Wood kärsimättömänä odottaa
+vuoroaan."
+
+Kun kaikkien kohtalot olivat luetut, oli aika mennä levolle. Kirjan
+omistajatar sulki oraakkelinsa ja vei sen pois; valot sammutettiin, ja
+koulusali jäi pimeäksi ja äänettömäksi. Mutta ylhäällä kammioissaan
+monet tytöistä mietiskelivät osakseen sattuneiden säkeiden sisältöä;
+moni hämärä toive hahmottui ja sai merkityksen, moni salainen pelko
+lieventyi. Ja noustessaan polvistumasta sinä iltana, Jennet näki
+äänettömällä kummastuksella, että Charlotte vaivihkaa pyyhki kyyneleen
+silmästään.
+
+
+
+
+20. luku.
+
+Kotiintulo.
+
+
+Joululoma tuli; ja lähdettäessä Jennet Fowler ja Charlotte Ashley
+sanoivat toisilleen hiljaiset, mutta hyvin sydämelliset jäähyväiset.
+Ero oli sitä helleinpä, kun pieni epävarmuuden varjo häilyi heidän ensi
+kohtauksensa yllä.
+
+"Kuulin äidin sanovan jotakin, mikä saa minut ajattelemaan", virkkoi
+Charlotte pitäen ystävänsä käsiä. "Hän aikoo lähettää minut Pariisiin,
+mutta en luule, että niin käy. En halua matkustaa sinne; kaipaan
+takaisin vanhaan, rakkaaseen opistoon. Etkö sinäkin?"
+
+"Minä ikävöitsen vain sinua", vastasi Jennet, "mutta mikään paikka
+maailmassa ei koskaan voi olla minulle niin rakas kuin kotini. Toivon,
+että lähtisit sinne mukaani; mutta koruttomat maalaistapamme sinua
+tuskin viehättäisivät."
+
+"Luullakseni viihtyisin siellä jonkun aikaa. Eräissä mielentiloissa
+tuntuu minusta, että maalaiselämä tyydyttäisi minua paremmin kuin
+mikään muu."
+
+"Ei tähän vuodenaikaan", sanoi Jennet hymyillen. "Mutta tule luokseni
+joskus, kun ruusut kukkivat ja olet väsähtänyt moniin huveihisi ja
+voittoihisi."
+
+"Sen teenkin", huudahti Charlotte innokkaasti. "Miten elävästi
+voinkaan tuon kaiken kuvitella! Näen itseni väsyneenä ja uupuneena
+kaikkien huvittelujeni jälkeen saapuvan pienelle, muratin ja ruusujen
+peittämälle mökille, jonka kynnyksellä seisot sinä, ojennetuin
+käsivarsin minua tervehtimässä."
+
+Charlotte sanoi tämän hiukan näytelmätaiteellisin elein, jotka oli
+ranskankielen opettajattarelta oppinut, ikäänkuin hän todella näkisi
+kuvailemansa taulun edessään. Hän oli tosiaan nähnyt profeetallisen
+ilmestyksen, mutta henkilöt olivat päinvastaisissa osissa.
+
+Oli vielä tunti keskipäivään, jolloin juna lähti isolta Lontoon
+asemalta, vieden Jennet Fowlerin takaisin lapsuutensa tuttujen kasvojen
+ja muistojen pariin. Vaikka hän olikin onnellinen, sekaantui hänen
+iloonsa epämääräinen levottomuuden tunne; hämärä pelko, että kaikki ei
+olisi aivan samanlaista kuin hänen lähtiessään. Epäilemättä se vivahti
+lapsen pelkoon, joka temmattuna lelujensa äärestä pelkää, että vieraat
+kädet sillävälin ovat koskeneet sen aarteisiin. Tämä ajatus juolahti
+Jennetin mieleen ja sai hänet hymyilemään. Kaikki kirjeet kotoa olivat
+olleet hilpeitä ja reippaita; niissä ei ollut sanallakaan mainittu
+huolista tai muutoksista, ja Mabelin viimeksi lähettämä kirjelappunen
+oli kertonut parantuneesta terveydestä. Hän ravisti päätään hetkellisen
+alakuloisuuden vallassa ja katsahti kaihoavin silmin talvisia kenttiä
+ja lehdettömiä puita.
+
+Joulukuun hämärällä ja hiljaisella maisemalla näkyi olevan oma tenhonsa
+häneen. Nuo ohimenevät vilahdukset niityistä ja kylistä saivat hänet
+kaipaamaan Brambletreen kunnaita, ja vanha, yksinään puutarhassa tien
+vieressä sijaitseva maatalo kohosi selväpiirteisenä hänen silmiensä
+eteen. Hyvin hän tunsi talvikukkaset, jotka yrittivät korvata kesän
+loistavat lapset -- nuo lämmin-, mutta kuitenkin raitisväriset
+päivänkukat ja kuukausruusut, jotka availivat hentoja nuppujaan
+tummakiiltoisen muratin keskellä! Hän nousisi aikaisin ylös ja poimisi
+pienen kukkavihon huomenaamulla.
+
+Juna pysähtyi vihdoin vähäiselle asemalle noin kolmen penikulman
+päähän Brambletreesta, ja täällä hän tiesi Derrickin olevan vanhoilla
+kieseillä häntä vastassa. Hänen sydämensä pamppaili ilosta, kun hän
+näki veljen tutunomaiset kasvot asemasillalla; mutta hymy, jolla toinen
+vastasi, oli hänestä tavattoman vakava.
+
+"Derrick, onko kaikki hyvin?" kysyi hän, kun poika tuli vaununovelle.
+
+"Kaikki on hyvin kotona", vastasi Derrick rauhoittavasti.
+
+"Miksi sitten näytät niin synkältä?" kysyi tyttö pistäen käsivartensa
+hänen kainaloonsa heidän astuessaan asemasillan yli. "Tiedätkö,
+Derrick, ettet suinkaan näytä kyllin iloiselta sisaresi tavatessasi?"
+
+"Sisareni pitäisi tietää, kuinka iloinen olen", sanoi hän puristaen
+tämän kättä ja katsahtaen vakavasti hänen kohotettuihin kauniisiin
+kasvoihinsa.
+
+Jennet huoahti pitkään helpoituksesta heidän saapuessaan hiljaiselle
+tielle, missä kiesit odottivat. Hänen kirstunsa lähetettäisiin vanhan,
+hitaan kuorma-ajurin mukana; mutta matkalaukku sullottiin kiesien
+takaistuimen alle. Derrick auttoi sisaren ajopeleihin ja kietoi hänet
+huolellisesti paksuun vaippaan, joka oli jo kauan palvellut ja monta
+tuiskua kokenut. Tarttuen sitten ohjaksiin hän virkahti sanasen
+säyseälle tammalle, joka alkoi tasaisesti juosta hiljaisia kyläteitä
+pitkin.
+
+Oli hämärä, mutta punaisia pilviä päilyi lännen taivaalla, ja ilma
+oli kirkas ja tyyni. Alussa Jennet oli liian onnellinen puhuakseen.
+Derrick'kin oli vaiti, eikä hetkiseksi mikään keskeyttänyt illan rauhaa.
+
+"On hyvin hauskaa päästä pois niiltä loppumattomilta kaduilta", virkkoi
+neitonen vihdoin. "Toivon että saamme sateettoman joulun. Sinun pitää
+viedä minut pitkälle, pitkälle kävelylle huomenna."
+
+Nuori mies ei vastannut, ja tyttö laverteli edelleen.
+
+"Menemme etsimään misteliä metsästä, ja meidän täytyy saada oikein
+paljon rautatammea. Aion somistaa päivähuoneemme oikein komeaksi joulua
+varten. Madame -- ranskan opettajattaremme -- on neuvonut minulle,
+miten kierretään oikein ihania kiehkuroita vihreistä kasveista, ja
+tahdon kummastuttaa teitä kaikkia. Oi, Derrick, minulla on aika nälkä.
+Onko äiti laittanut minulle aniskakun?"
+
+"Kakku kyllä on valmiina", sanoi Derrick hajamielisesti; "mutta,
+Jennet, äiti on muuten poissa kotoa".
+
+"Poissa kotoa!"
+
+Jennet toisti nämä sanat mitä säikähtyneimmin ilmein. Kaikki ilo oli
+silmänräpäyksessä poistunut hänen kasvoiltaan ja äänestään. Mitä koti
+olisi ilman äitiä? Ja mikä kamala välttämättömyys oli kutsunut hänet
+pois juuri samana päivänä, kun hänen tyttärensä palasi koulusta?
+
+"Ajattelinkin, että jotakin oli vinossa", sanoi hän yrittäen pidättää
+nyyhkytystä. "Yhtä hyvin voit heti sanoa, mitä se merkitsee;
+epätietoisuus on pahinta kaikesta. Mitä on tapahtunut? Missä on äiti?"
+
+"Hän on täti Judithin luona", vastasi Derrick. "Äiti voi tosiaankin
+hyvin, Jennet; eikä meitä muitakaan mikään vaivaa. Mutta lauantaina
+täti Judith lähetti vaunut äitiä noutamaan, eikä hän tietysti voinut
+kieltäytyä lähtemästä sairaan sisaren luo."
+
+"En tiennyt, että täti Judith oli sairaana. Kukaan ei kirjeessä
+kertonut hänen sairaudestaan. Miksei sitä minulle ilmoitettu?"
+
+"Emme tienneet siitä ennenkuin vaunut saapuivat tuoden erään rouva
+Belfontin palvelijan, jolla oli määräys emännältään ja kirjelappu
+Robsonilta. Sen luettuamme käsitimme heti, että tauti oli hyvin vakavaa
+laatua. Poloinen Judith-täti ei enää voi elää pitkää aikaa; hänen
+päivänsä ovat luetut."
+
+Jennet ei voinut puhua, vaan värisi kiireestä kantapäähän, ja Derrick
+kumartui hänen puoleensa levottomin katsein.
+
+"Olen kovin pahoillani tähtesi, rakas sisko", sanoi hän hellästi. "Tämä
+ei ole hauska kotiintulo; mutta meidän tulee olla kiitollisia, ettei
+päällämme ajelehdi synkempiä pilviä. Saimme tänä aamuna kirjekortin
+äidiltä, ja hän sanoo täti Judithin pyytävän sinua luokseen."
+
+"Minuako?"
+
+"Niin, rakas Jennet. Sinun on lähdettävä aikaisin huomenaamulla, ja
+minä kyyditsen sinut aamiaisen jälkeen Parkleyhin. Tämä on koettelemus;
+sinä odotit saavasi nauttia kodin rauhaa ja onnea, ja nyt sinut äkkiä
+kutsutaan kuolinvuoteelle. Sisko kulta, toivoisin voivani säästää
+sinulta kaikki surut."
+
+"Se on ystävällinen toivomus, rakas Derrick", vastasi Jennet yrittäen
+puhua reippaasti; "mutta minulle ei olisi hyvä säästyä kaikelta
+murheelta. Sinun pitää rukoilla, että saan voimaa tähän surulliseen
+eroon. Se on ero, enkä voi olla sitä pelkäämättä. En ole tarpeeksi
+tuntenut täti Judithia voidakseni häntä kovin suuresti rakastaa,
+mutta..."
+
+"Hän on ollut sinulle hyvä, Jennet. Hänen kiintymyksensä sinuun
+ilmautui niin äkkiä, mutta jos hän olisi saanut elää, se olisi
+kirkastanut ja sulostuttanut hänen koko elämänsä. Hän tuntee nyt, että
+hän oppi rakastamaan sinua liian myöhään."
+
+"Sen tiedän", myönsi Jennet surullisesti. "Eräänä päivänä kuulin
+neiti Thornhillin sanovan, että elämä on kuin iso puutarha ja että
+ihmiset keksivät sen parhaimmat kukkaset, vasta kun ovat sieltä
+lähtemäisillään. Niin on luullakseni Judith-tädin laita. Hän eli kauan
+elämän tarhassa ennenkuin löysi rakkauden."
+
+"Neiti Thornhill", huomautti Derrick, "hänhän on se kaunis opettajatar,
+joka on sinulle niin ystävällinen? Sinä kirjoittelit hänestä paljon,
+mutta sittenkin on minusta huvittavampaa kuulla siitä vilkkaasta,
+iloisesta, tummasilmäisestä tytöstä."
+
+"Sepä omituista!" huudahti Jennet mielissään. "Hänkin haluaa kuulla
+sinusta ja on antanut minun kuvailla sinut sata kertaa."
+
+"Minusta näyttää, että tunnen hänet varsin hyvin", sanoi veli
+miettivästi; "näen hänen loistavat silmänsä ja herkkävivahteiset
+ruskeat kasvot. Saanenkohan häntä koskaan tavata?"
+
+"Kenties. Mutta, Derrick, sinä ja Charlotte varmaankin riitelisitte.
+Minusta aina tuntuu, että olisi vaarallista tuoda molemmat suosikkini
+yhteen, koska pelkään etteivät he pitäisi toisistaan ja tekisivät minut
+onnettomaksi."
+
+
+
+
+21. luku.
+
+Pelon aiheita.
+
+
+Hämärä oli käynyt läpikuultamattomammaksi, kun kiesit pysähtyivät
+puutarhan portille, ja ylösvedetty kaihdin arkihuoneen ikkunassa
+paljasti kirkkaan, lampun valaiseman kuvan. Samassa tuokiossa jo
+hyökättiin ovikäytävään ja kuului kuoro iloisia ääniä, Hilaryn
+tervehdyshuudon kaikuessa yli kaiken. Senjälkeen isä vahvoilla
+käsivarsillaan nosti Jennetin kieseistä ja puristi häntä hetkisen
+rintaansa vasten. Herra Fowler ei suinkaan ollut äänekäs
+mielenilmaisuissaan, ja paljon sanoin lausumatonta liikutusta sisältyi
+tuohon hartaaseen syleilyyn. Jennet ymmärsi jälkeenpäin, mitä kaikkea
+isä juuri silloin rinnassansa tunsi.
+
+Kerkeänä kuten aina Hilary oli senjälkeen ensimäinen häntä
+tervehtimässä, sitten seurasi Katherinen tyyni suudelma ja Mabelin
+kuiskaamat rakkauden sanat. Lopulta viimeisinä molemmat nuorimmat
+lapset tarttuivat Jennetiin ja veivät hänet riemun myrskyssä sisälle.
+
+"Kylläpä sinua varmaan hirveästi palelee", sanoi Ellen vetäen hänet
+loimuavan takkavalkean ääreen.
+
+"Ja olet tietysti kauhean nälissäsi", huusi Hilary. "Älkäähän nyt
+touhutko niin paljoa, lapset, vaan antakaa hänen riisua puuhkansa ja
+päällystakkinsa. Kannanko kapineesi ylikertaan, Jennet?"
+
+"Ei", vastasi Jennet väsähtäneestä, "minä menen heti huoneeseeni".
+
+"Älä viivy kauaa", pyysi Hilary. "Tee ja voikorput jäähtyvät kovin
+pian. Ehkä on parasta, että minä tulen mukaasi."
+
+"Käy istumaan, Hilary, äläkä yhtäpäätä haasta", sanoi herra Fowler
+tavallista ankarammalla äänellä. Katherine loi häneen kiitollisen
+katseen ja Jennetin helpotuksenhuokaus voitiin seivästi kuulla. Hilary
+alkoi käydä liian ärsyttäväksi heille kaikille.
+
+Hitain askelin Jennet nousi tuttuja portaita omaan, vanhaan kammioonsa
+ja kiirehti sulkemaan oven siellä rauhassa itkeäkseen. Hän kaipasi
+äitinsä tervehdystä enemmän kuin sanoilla saattoi ilmaista; ja hänen
+sydäntään rasitti ajatus murheellisesta huomispäivästä. Ei ollut mikään
+helppo asia seisoa täti Judithin kuolinvuoteen ääressä kuuntelemassa
+hänen viimeisiä sanojaan, ja tytön herkkä sielu kavahti tätä koetusta.
+
+Kuitenkin hän kiitti Jumalaa siitä, että koti oli vielä koti, ja
+tyynnytteli itseään toivolla, että äiti pian palaisi ja että kaikki
+taas kerran sujuisi entiseen tapaansa. Sitten hän riisuen nopeasti
+päällysvaatteensa kuivasi kyyneleensä ja riensi takaisin alhaalla
+odottavien luo.
+
+"Tuntuupa hyvältä, kun olet jälleen luonamme", sanoi Katherine alkaen
+täyttää teekuppeja. "Ja aika terveeltä sinä näytät, -- Jennet. Melkein
+pelkäsimme, että Lontoon ilma ei sinulle sopisi, ja äitiä aina
+huolestutti ajatus, että ehkä opiskelisit liian uutterasti. Mutta
+mikään ei näy sinua vahingoittaneen."
+
+"Minä voin oikein hyvin, Kathie", vastasi Jennet, "ja aloin todella
+pitää opistosta. Mutta tiedättehän, että oli aikoja, jolloin minua
+vaivasi ankara koti-ikävä."
+
+He menivät aikaisin levolle sinä iltana, ja Katherine varoitti Jennetiä
+valvomasta matkalaukkujensa purkamisessa.
+
+"Sinun tulisi saada nukkua runsaasti tänä yönä", sanoi hän; "minun
+täytyy herättää sinut aikaisin aamulla. Parasta, että käytät
+matkapukuasi ja jätät minun tehtäväkseni ottaa tavarat ulos
+kirstustasi."
+
+"Miksi sinä vaivautuisit minun tavaroitteni tähden, Kathie?" kysyi
+Jennet. "Minä tulen kotiin nähtyäni täti Judithin. Minun ei odoteta
+viipyvän hänen talossaan."
+
+"Pelkään, että sitä odotetaan, rakas sisar, ja sinun läsnäolosi
+tuottaa äidille mitä suurinta lohdutusta. Hän sanoo, että täti Judith
+on laskenut hetkiä sinun palaamiseesi, ja ikävöi sinua luokseen.
+Jennet-rukka, toivoisin voivani lähteä sinun asemestasi."
+
+"Ihmeellistä, ettei hän mieluummin haluakin sinua, Kathie. Sinä olet
+paljoa epäitsekkäämpi ja hyödyllisempi kuin minä."
+
+"Ei, Jennet, minä en ole vähemmän itsekäs. En tunne ketään, joka voi
+täydellisemmin unohtaa itsensä kuin sinä. Sinussa, näet, ei vielä ole
+kehittynyt itsekkäisyyttä, mutta lahjasi ovat korkeampaa laatua kuin
+minun."
+
+"Eikö isä sinusta näytä alakuloiselta?" kysyi Jennet lyhyen vaitiolon
+jälkeen.
+
+"Hän kaipaa äitiä; tämä on vasta ensi kerta, kun he ovat olleet
+eroitettuina."
+
+"Tietysti hän kaipaa häntä; mutta on jotain muutakin, mikä tuntuu häntä
+vaivaavan. Pari kertaa kuvittelin, että hän oli huolestunut minun
+suhteeni. Sano minulle, Kathie, olenko oikeassa?"
+
+Katherine, joka tavallisesti oli suorapuheisin kuolevaisista, vältti
+nyt sisarensa vakavaa katsetta.
+
+"Siis se koskee minua." Jennet laski kätensä Katherinen olkapäille
+ja ravisti häntä lempeästi. Molemmat olivat pitkiä tyttöjä, ja nuo
+kaksi tummatukkaista päätä olivat toistensa tasalla heidän seisoessaan
+siinä kynttilänvalossa. "Oi, Kathie, miksi tarvitsee meillä nyt olla
+perhesalaisuuksia? Tämä on uutta ja outoa."
+
+"Ei ole mitään salaisuutta, rakas Jennet." Kyyneleet pulpahtivat
+Katherinen ystävällisiin ruskeihin silmiin. "Älä puhu enempää nyt;
+ajattele aikaista matkaasi huomenna ja kaikkea, mitä sinun on
+kestettävä. Etkö huomaa, että käy myöhäiseksi?"
+
+Jennetin kädet vaipuivat surullisesti alas.
+
+"Kathie", sanoi hän murheellisella äänellä, "kotiintuloni on tuottanut
+minulle surkean pettymyksen. Minulla on joku aavistus, että muutoksia
+on hiipimässä pieneen maailmaani, enkä minä enää koskaan ole sama
+Jennet."
+
+"Sinä pysyt aina samana", vastasi hänen sisarensa vakavasti. "Muutos
+olosuhteissa ei merkitse muutosta sydämessä. Minä luotan täydellisesti
+horjumattomuuteesi, Jennet; uskon sinun kestävän jokaisen koetuksen."
+
+"No", sanoi Katherine suostutellen, "luulin, että olimme päättäneet
+olla enempää juttelematta tällä kertaa. Katso, tulta tarvitsee kohentaa
+ja lisätä hiiliä takkaan. Sinun on nukuttava sikeästi ja runsaasti."
+
+Jennetille ei jäänyt muuta neuvoa kuin alistua. Hän oli kiihoittunut
+ja väsynyt, huomisesta tulisi raskas päivä. Jättäen Katherinen
+hoitamaan tulta hän alkoi ääneti riisuutua, ja pian hänen päänsä lepäsi
+rauhallisesti lavendelilta tuoksuvalla pielukselta.
+
+Vihdoin lempeä käsi kosketti hänen poskeansa ja tuttu ääni kutsui hänet
+hellästi unen maailmasta. Avatessaan silmänsä hän näki Katherinen
+seisovan, vuoteensa ääressä, ojentaen hänelle kupin teetä ja viipaleen
+paahdettua vehnäleipää. Aamu aikoi vasta sarastaa, ja huonetta valaisi
+vain himmeä kynttilän liekki.
+
+"Mutta nythän varmaankin on vasta keskiyö!" mutisi Jennet unisesti.
+"Olen ollut vuoteessa vasta kymmenkunnan minuuttia, ja sinä tulet
+herättämään minut ensi unestani. Salli minun levätä vielä vähän aikaa."
+
+"Olen hyvin pahoillani, että minun täytyi sinut herättää, tyttöseni;
+se näyttää kyllä julmalta", vastasi sisar. "Mutta sitä ei voi auttaa,
+Jennet. Aikaa hukkaamatta on riennettävä Parkleyhin; äiti kehoitti
+sinua pitämään mahdollisimman suurta kiirettä."
+
+"Miksi minun on sinne lähdettävä?" kysyi Jennet painuen takaisin
+pielukselleen ja sulkien silmänsä ennenkuin oli lauseensa lopettanut.
+
+"Koska... oi, rakas lapsi, et saa enää vaipua uneen! Tässä on hyvää,
+kuumaa teetä; juo se, Jennet, ja ravistaudu valveille kaikin mokomin!"
+
+Ruskeiden silmien raskaat luomet avautuivat hitaasti jälleen, ja
+puoleksi nukkuva tyttö ponnisteli ankarasti totellakseen Katherinen
+kehoitusta. Hän kohosi istualleen ja joi hiukan teetä, vielä kuitenkaan
+täydellisesti ymmärtämättä syytä tähän aikaiseen nousemiseen, kunnes
+Hilaryn kimeä ääni kuului oveni takaa.
+
+"Joko Jennet nousee ylös?" hän huusi. "Älkää nuhdelko minua, että tulen
+kysymään; Derrick tahtoo tietää."
+
+"Oh, nyt muistan kaiken", virkkoi Jennet aivan hereillään. "Käske hänen
+sanoa vain Derrickille, että olen tuossa paikassa valmis. Älä jätä
+minua, Kathie; jää tänne auttamaan minua minkä voit. Olen itsekäs,
+uninen olento... uh! Kylläpä tässä huoneessa on kylmä!"
+
+Mutta sillä hetkellä Rachel astui sisään ja sytytti uudestaan tulen; ja
+Jennet nousi ja ryhtyi pukeutumaan sen lämpimässä loisteessa. Kukaan
+kamaripalvelija ei olisi voinut olla Katherinea tarkkaavaisempi, ja
+hänen sisarensa pukeutuminen oli päättynyt ennenkuin myöhäinen aurinko
+oli lähettänyt valonsa talviseen maailmaan.
+
+
+
+
+22. luku.
+
+Viimeinen kohtaaminen.
+
+
+Raikas aamuilma karkoitti unen usvat Jennetin aivoista, ja Derrickin
+hilpeä haastelu vahvisti hänen hermojansa, terästäen häntä tulevaan
+kokeeseen. Mutta kun he ajoivat Parkleyn pääkadulle ja pysähtyivät
+korkean, synkännäköisen rakennuksen eteen, hänen mielensä alkoi jälleen
+lannistua.
+
+"Muista, että äiti on täällä", sanoi Derrick tytön astuessa alas
+kieseistä.
+
+Joku oli arvattavasti ollut hänen tuloansa tähystelemässä. Ennenkuin
+hänen kätensä oli koskettanut kelloon, ovi aukeni ja harmaahapsinen
+miespalvelija näyttäytyi. Heti hänen jälestään tuli Robson, kalpeana
+ja riutuneena pitkistä valvomisista sairaskammiossa, mutta ilmeisesti
+ilostuen odotetun vieraan näkemisestä.
+
+"Miten tätini voi?" oli Jennetin ensimäinen kysymys.
+
+"Hänellä on ollut levoton yö, ja hän on herkeämättä puhunut teistä,
+neiti Jennet", vastasi vanha palvelijatar. "Pelkäsimme, ettette
+saapuisi ajoissa -- hän on käynyt perin heikoksi."
+
+Puhuessaan Robson johdatti Jennetin aamiaishuoneeseen ja toimitti
+hänelle kuumaa kahvia. Tyttö katsahti ympärilleen kallisarvoisiin
+esineihin, mitkä joka puolella kohtasivat hänen silmänsä, ja ajatteli
+niitä pitkiä yksinäisen loiston vuosia, jotka rouva Belfont oli tämän
+katon alla viettänyt. Miten hauskan valoisat täti Judithin päivät
+olisivatkaan voineet olla, jos hän olisi avannut nämä ovet nuorille
+sukulaisilleen ja täyttänyt synkän huoneuston näiden tarmokkaalla
+elämällä! Kaikki oli upeata ja mukavaa; mutta tarkka silmä saattoi
+kuitenkin huomata, että vähän tämä upeus ja mukavuus oli talon asukasta
+hyödyttänyt.
+
+"Teitä varmaan kovin palelee pitkän ajomatkanne jälkeen, rakas
+neiti Jennet", alotti Robson, mutta hänet keskeytti tytön äkillinen
+ilonhuudahdus.
+
+"Äiti, rakas äiti", sanoi hän hyökäten ovea kohti, "kuinka olen
+ikävöinyt sinua! Koti ei tunnu kodilta, kuu sinä olet poissa."
+
+Muutamaan sekuntiin rouva Fowler oli kykenemätön puhumaan mitään;
+hän vain kietoi käsivartensa tyttärensä ympärille ja katseli häntä
+hellästi, Robsonin seisoessa vieressä ja tarkatessa heitä kyyneleet
+silmissä. Ja sitten uskollinen palvelija huoahtaen muisti ylikerrassa
+lepäävän kuolevan naisen, joka ei koskaan elämässään ollut saanut kokea
+tällaisen rakkauden suloisuutta. Vaikka rouva Fowler aina oli ollut
+köyhä ja ison perheen huolten painostama, hän oli paljoa rikkaampi
+sisartansa.
+
+Robson hiipi hiljaa sairaskammioon, jättäen äidin ja lapsen
+kahdenkesken. Mutta pitkälti he eivät keskustelleet; oli kerrottava ja
+kuultava tuhat seikkaa, jotka täytyi jättää sopivampaan aikaan. Rouva
+Fowlerin ensimäinen ajatus koski Judith-tätiä: hänen hetkensä olivat
+luetut ja hänen viimeiset toivomuksensa täytyi tyydyttää, maksoi mitä
+maksoi.
+
+"Tulehan heti hänen huoneeseensa, Jennet", lausui äiti vakavasti. "Ja
+sinun on kuunneltava hänen viimeisiä sanojaan ja kätkettävä ne visusti
+mieleesi, rakkaani. Tuskin voit kuvitella, kuinka paljon hän on sinua
+ajatellut. Tule nopeasti; hän odottaa levottomana. Robson on hänelle
+ilmoittanut, että olet täällä."
+
+Hellällä väkivallalla rouva Fowler tarttui tyttärensä käsivarteen
+vieden hänet ylikertaan ja kuljettaen hänet pitkän käytävän kautta.
+Nuorekkaihin ääniin ja monien jalkojen astuntaan tottuneelle Jennetille
+talon hiljaisuus tuntui painostavalta, ja talvipäivän kolkkous rasitti
+hänen sieluansa. Heidän pysähtyessään suljetulle ovelle hän alkoi
+hiukan vavista, ja rouva Fowler, joka yhä piti häntä käsivarresta, vei
+hänet ääneti sairaan kammioon.
+
+Mutta hänen luodessaan ensimäisen katseen kuihtuneille kasvoille
+pieluksella Jennetiltä katosi kaikki tietoisuus omasta itsestänsä.
+Hänellä oli vain selvillä se tosiasia, että tässä lepäsi täti
+Judith, hänen oma hyväntekijättärensä kuoleman kutsua odottamassa.
+Vaistomaisesti hän vastasi rouva Belfontin hartaaseen katseeseen
+hellällä hymyllä ja kumartuen vuoteen yli painoi pehmeän suudelman
+ohuelle poskelle.
+
+"Sinä näytät terveeltä ja kauniilta", sanoi heikko ääni. "Jennet,
+tahtoisin, että olisin nähnyt sinut aikaisemmin. Silloin olisin ollut
+onnellisempi. Minulta on elämässäni puuttunut paljon todellista onnea,
+lapseni."
+
+"Älä ajattele menneisyyttä, rakas Judith", puuttui rouva Fowler
+lempeästi puheeseen. "Sinä et tiedä, mitä kaikkea Jumalalla saattaa
+olla sinulle varattuna iankaikkisessa tulevaisuudessa."
+
+Rouva Belfont vastasi hänelle kiitollisella hymyllä. Näinä viimeisinä
+päivinä hän oli oppinut pitämään sisarensa sanoja suuressa arvossa
+ja oli löytänyt niiden yksinkertaisuudesta syvempää viisautta kuin
+mitä rikkaus ja maallinen tieto oli hänelle koskaan tuonut. Ja
+sitten hänen katseensa palasi Jennetiin ja viipyi tytön herttaisilla
+kasvonpiirteillä hellän ylpeästi.
+
+"Mitä minulla on sanottavaa, täytyy nopeasti sanoa", jatkoi hän.
+"Lapseni, olen jättänyt kaiken omaisuuteni sinulle. Jumala opettaa
+sinut käyttämään varallisuutta paremmin kuin minä koskaan olen
+käyttänyt. Et tietysti saa hallita omaisuuttasi ennenkuin tulet
+täysi-ikäiseksi, mutta olen antanut määräyksiä, jotka takaavat, että
+hartaimmat toivomuksesi käyvät toteen. Derrick -- ah, minä tiedän
+kaiken, mitä olet hänen puolestaan tuntenut! -- Derrick lähetetään
+opistoon."
+
+Jennetin kasvoilla ilmenevä sanomaton ilo heijastui kuolevan silmissä,
+jotka katsoivat syvään hänen omiinsa. Mutta hänen uskollisille
+vartijoilleen oli selvää, että potilaan voimat olivat lopussa; ja
+äitinsä viittauksesta tyttö kuiskasi hellät jäähyväiset. Hän ei
+yrittänyt pukea kiitollisuuttaan moniin sanoihin, eikä sitä ollut
+tarviskaan. Täti Judith ymmärsi kaiken, mitä nuori tyttö tunsi, ja oli
+tyytyväinen.
+
+Loppuajaksi tätä pitkää päivää Jennet jäi enimmiten yksikseen, koska
+rouva Fowler enempää kuin Robsonkaan ei hennonut poistua sairaan
+huoneesta. Niille, jotka häntä vaalivat, oli ilmeistä, että rouva
+Belfontia oli tukenut teennäinen tarmo hänen sisarentyttärensä
+tuloon asti. Häntä oli ylläpitänyt harras halu nähdä Jennet ja vielä
+kerran häntä puhutella; hän oli koonnut riutuvat voimansa viimeiseen
+ponnistukseen. Mutta nyt, kun hänen toivonsa oli toteutunut, hän vaipui
+horrostilaan, josta hänen sisarensakaan ääni tuskin saattoi hänet
+herättää.
+
+Omiin hoteisiinsa jätettynä Jennet vaelsi huoneesta huoneeseen,
+koettaen käsittää olosuhteissaan tapahtunutta ihmeellistä muutosta
+ja tuntien omituista kaipausta halpaa maalaistyttöä Jennet Fowleria
+kohtaan, joka näkyi äkkiä poistuneen elämästä. Kaikki muuttuisi nyt, ja
+rikkautta seuraisi rikkauden raskas vastuunalaisuus. Mutta Katherine
+oli uskonut sisarensa luonteen kestävän jokaisen koetuksen, ja Jennet
+puolestaan rukoili, että aina ansaitsisi Katherinen luottamuksen.
+
+Iso talo kaikkine kallisarvoisine huonekaluineen joutuisi pian
+hänen omakseen, ja tämä ajatus oli niin yllättävän painostava, että
+hän alkoi koettaa sen kokonaan unohtaa. Kirjastohuone, missä herra
+Belfont-vainaja oli viettänyt enimmän aikansa, oli hänelle erityisesti
+mielenkiintoinen. Eivät ainoastaan arvokkailla teoksilla täytetyt
+kirjahyllyt seinillä, vaan koko huoneen sisustus oli aiottu tuottamaan
+viihdytystä ja lepoa. Iloinen valkea paloi uunin tiilireunaisella
+ristikolla; karhuntalja-matolla oli sametilla päällystetty nojatuoli,
+ja siihen Jennet asettui antautuen lukemiseen ja lepoon.
+
+Silloin tällöin hänen äitinsä kävi häntä katsomassa, ja rouva
+Fowlerille tuotti sanomatonta lohtua nähdä tyttärensä niin tyynenä.
+Jennet oli liljan vaalea; hänen koulutoveriensa kovin ihailemat
+persikanvärin vivahdukset olivat paenneet hänen sileiltä poskiltaan, ja
+hänen silmänsä näyttivät raskailta. Mutta hänen sävynsä oli levollinen
+ja hän pyysi, ettei kukaan olisi hänen suhteensa huolissaan. Hän sanoi
+kirjoittavansa kirjeen Katherinelle ja kertovansa hänelle kaiken, mitä
+oli tapahtunut. Mutta äiti pyysi häntä olemaan sulkematta koteloa ennen
+iltaa.
+
+Juuri kun päivä oli loppumassa ja viimeiset valonkajastukset sammuneet
+joulukuun taivaalta, täti Judithin sielu pakeni. Ja rouva Fowler lisäsi
+kirjeen perään muutaman sanan ilmoittaen, että vaunut seuraavana
+päivänä toisivat Jennetin takaisin maatilalle.
+
+Hän vietti unettoman yön, eikä aamiainen hänelle paljoa maistunut. Aamu
+oli alussa harmaata, mutta vähitellen aurinko pistäysi esille pilvien
+lomasta valaisten hilpeätä talvista maailmaa. Linnut piipittivät ja
+visertelivät iloisesti lakastuneissa pensasaidoissa, ja siellä täällä
+tulipunainen marjaterttu kimalteli päivänsäteitten kosketuksesta.
+Raikas ilma ja tieto siitä, että oli kotimatkalla, elähdytti Jennetiä
+ja karkoitti hänen nuoreen sieluunsa hiipineen synkeyden. Ja kun vaunut
+vihdoin pysähtyivät vanhalle puutarhanportille, hänen sydämensä paisui
+kiitollisuudesta, ja Katherinen nähdessään hän purskahti kyyneliin.
+
+"Oi, Kathie!" hän kuiskasi pää sisarensa povella. "Ethän salli
+varallisuuteni meitä eroittaa? Jennetisi on yhäti sama rakastavainen
+Jennet!"
+
+
+
+
+23. luku.
+
+Päätös.
+
+
+Viikkoa myöhemmin rouva Fowler palasi maatilalle, ja siellä
+syntyi paljon tyyntä iloa hänen asettuessaan vanhalle paikalleen
+perheen keskuuteen. Hänen oman sydämensä täyttivät vielä ajatukset
+sisaresta, joka oli annettu hänelle takaisin vain tullakseen jälleen
+poistemmatuksi. Vuosikausien unelma oli toteutunut; Judith oli vielä
+kerran palannut vanhaan sisarelliseen kanssakäymiseen saadakseen
+lohdutusta ja voimaa, mutta yhdistyminen oli ollut lyhytaikainen.
+
+"Miten toisin olisikaan saattanut olla!" Nuo sanat kaikuivat rouva
+Fowlerin korvissa hänen tyttäriensä iloitessa hänen palaamisestaan. Ei
+voinut odottaa, että he täydellisesti ymmärtäisivät äidin hiljaisen
+surun kuolemantapauksen johdosta. He eivät saattaneet muistaa niitä
+päiviä, jolloin sisarukset olivat asuneet saman katon alla, jakaneet
+keskenään taloudelliset huolet, nauttineet sitä vähäistä ylellisyyttä,
+mitä heidän vaatimaton elämänsä tarjosi. Joukko vähäpätöisiä muistoja
+parveili takaisin nykypäivien maailmaan, saaden rouva Fowlerin silmät
+äkkiä kyyneltymään hänen lastensa jutellessa muusta; ja silloin nuoret
+äänet nopeasti vaikenivat ja Hilarykin talttui nähdessään merkkejä
+murheesta, joka oli hänelle salaisuus.
+
+Senvuoksi he muutamiksi päiviksi jättivät äidin ja isän yksikseen
+ja puuhailivat omissa hommissaan. Derrickillä ja Jennetillä, noilla
+kahdella, joiden kohtalot olivat äkkiä mitä suurimmassa määrässä
+muuttuneet, oli paljon sanottavaa toisilleen, ja parhaiten he voivat
+keskustella ulkosalla.
+
+"Lähtekäämme metsään", ehdotti Derrick eräänä iltapäivänä. "Talvi ei
+meille koskaan tuhlaa liikaa päiväpaistetta, ja tänään on ilma lauhkea.
+Rautatammet ovat tänä vuonna uhkeita; en ole koskaan nähnyt sellaista
+varjojen loistoa."
+
+"Siinä menevät perijätär ja pastori!" huusi Hilary, kun pari astui
+ulos puutarhan portista. "Perheen arvokkaimmat jäsenet", lisäsi hän
+Katherinen suureksi kiusaksi. "Miksi rypistät minulle otsaasi, Kathie?
+Tiedäthän, että puhun totta."
+
+"Sinulla on kovin vastenmielinen tapa puhua totta", sanoi Katherine
+ankaranlaisesi. "Etkö näe, että olet tuottanut heille tuskaa? He
+tahtovat unohtaa eroitukset."
+
+Mutta Hilary oli masentumaton niinkuin aina.
+
+"Ei saisi ollakaan eroitusta", huudahti hän. "Juuri eilen kuulin
+kappalaisen sanovan isälle, kuinka valitettavaa oli, että rouva Belfont
+ei jakanut omaisuuttaan yhtä suuriin osiin tasan kullekin."
+
+"Kappalainen voisi pitää huolta omista asioistaan." Vakava Katherine
+osoitti harvoin näin suurta suuttumusta. "Ja saat nähdä, Hilary, että
+sinullekin vielä koituu hyvää Jennetin onnesta. Satun tietämään, että
+hänen vallassaan on tehdä jotakin sinun eduksesi."
+
+"Oi, Kathie, mitä hän aikoo tehdä? Oletko sitoutunut vaitioloon?
+Saanenkohan muutamia niistä jalokivistä, jotka lukittiin raha-arkkuun?
+Kerro pian."
+
+"Kyllä se sinulle kumminkin pian on ilmoitettava", vastasi Katherine
+tyynesti hymyillen. "Ja yhtä hyvin voit sen saada heti kuulla; tieto
+ehkä tekee sinut vähän selväpäisemmäksi."
+
+"No, sano suoraan; kovinpa sinä hidastelet!"
+
+"Joulun jälkeen sinä lähdet Jennetin mukana opistoon. Koko asia on
+järjestetty aivan valmiiksi. Ensi viikolla alamme ommella pukujasi ja
+laittaa muita tarpeita."
+
+Se säikähdyksen ja alakuloisuuden peittämätön ilme, minkä tämä ilmoitus
+Hilaryn kasvoille nostatti, oli liikaa hänen sisarensa vakavuudelle.
+Nähdessään Katherinen hilpeyden Hilary karahti tulipunaiseksi ja sanoa
+tuiskahdutti vihaisesti: "Sinä koetat minua kiusoitella! Siinä teet
+kovin häijysti, Kathie."
+
+"Ei, minä en kiusoittele", vastasi Katherine tyyntyen ja käyden
+vakavaksi jälleen. "Tosiaan, Hilary, kerran tulee aika, jolloin olet
+kiitollinen Jennetin sinulle tarjoamista eduista. Tietysti hän ei vielä
+itse vallitse omaisuuttaan, mutta hänen menoihinsa myönnetty vuotuinen
+määräraha on kyllin runsas, että hän voisi auttaa niitä, joita hän
+rakastaa. Tulee hauskaa, kun kaksi sisarusta ovat koulussa yhdessä."
+
+"Kaikkea muuta kuin hauskaa!" Hilaryn mieli kuohui hillittyä
+suuttumusta. "Minä en tahdo lähteä opistoon. Tiedäthän, että minulla
+aina on ollut oma vapauteni."
+
+"Aivan liian suuri vapaus, Hilary."
+
+"Pakko ei tee minulle hyvää, Katherine. Se saattaa sopia varsin hyvin
+Jennetille, mutta hänen luonteensa ei ole samanlainen kuin minun. Minun
+vapaudenrakkauteni on niin voimakas" (tässä Hilary alkoi uikuttaa),
+"että vankeudessa luullakseni riudun ja kuolen".
+
+"Kuin metsälintu häkissä? Älä pelkää, Hilary; tytöt eivät riudu eivätkä
+kuole opistossa. He harjaantuvat siellä hyviin tapoihin ja palaavat
+kotiin pirteinä ja iloisina."
+
+Mutta nämä rauhoittavat sanat eivät tyrehdyttäneet Hilaryn kyyneleitä,
+ja Katherinesta olikin muuten viisainta antaa niiden vuotaa. Harvoinpa
+Hilary itki, mutta hänen terävä kielensä sai toiset usein itkemään.
+Pieni alakuloisuus ja nolaus teki hänelle hyvää.
+
+Kun Hilary oli jäänyt yksikseen, hänen murheensa yltyi rajuksi,
+mutta muutaman minuutin perästä nyyhkytykset päättyivät pariin,
+kolmeen raskaaseen huokaukseen. Voiko olla ihan totta, että hänen oli
+lähdettävä rakkaasta, vanhasta kodista, missä hän näin kauan oli saanut
+noudattaa omia mielitekojaan ja oikkujaan? Kyllä sen täytyi olla totta.
+Katherine oli puhunut hirveän vakavasti; ei ollut pienintäkään toivoa
+välttää julmaa kohtaloa.
+
+Itsesäälin puuska seurasi hänen ensimäistä suuttumuksensa purskahdusta.
+Hänen nuoremmat sisarensa olivat äidin luona, Jennet oli ulkosalla,
+Katherine oli vetäytynyt ruoka-aittaan ja keskusteli keittiöasioista
+Rachelin kanssa. Tässä surullisessa mielentilassa Hilaryn päähän
+pälkähti samoilla yksinään kautta koko vanhan rakennuksen ja heittää
+pitkät jäähyväiset noille tutuille huoneille.
+
+-- Kuka tietää, milloin siihen taas saan tilaisuuden, -- vaikeroi
+hän itsekseen. -- Koko ensi viikon ja seuraavat viikot ne hyörivät
+ympärilläni vaatteitteni valmistamisessa, leikaten ja nyppien ja
+koettaen pukuja päälleni, kunnes vihaan jokaisen vaatekappaleen
+näkemistäkin. En saa pahaakaan rauhaa, sen tiedän, ennenkuin ne ovat
+kunnollisesti toimittaneet minut matkaan ja päässeet minusta.
+
+Vilkasluontoinen Hilary-parka, joka usein oli tuskastuttanut jokaista
+perheenjäsentä, ei ollut menettänyt hitustakaan näiden rakkaudesta.
+Hänen astellessaan edestakaisin talvisen iltapäivän hämärtyvässä
+valossa oman kovan kohtalon surkuttelu vähitellen haihtui kodin
+hellyyden lämpimässä hehkussa. Ajatus opistoon lähdöstä ei häntä sen
+enempää miellyttänyt, mutta hän lakkasi sättimästä niiden viisasta
+huolenpitoa, jotka hänet sinne lähettäisivät.
+
+Sillävälin Jennet ja Derrick olivat etsineet lempisopukkansa metsästä,
+missä pistiäis- eli rautatammet upeilivat runsaiden tulipunaisten
+marjojensa loistossa. Tuskin tuntui tuulenhenkäystäkään, valo oli
+tyyntä ja kirkasta, ja ainoastaan kultarintakertun liverrys keskeytti
+äänettömyyden. He seisoivat ylävällä maalla, ja aukosta puiden lomitse
+he saattoivat nähdä kylän vanhan, harmaan kirkon muratin kiertämine
+torneineen ja rauhallisine hautuumaineen, ja sisar huomasi veljensä
+silmien lepäävän tuolla pyhällä paikalla.
+
+"Monet siellä rukoillut rukoukset ovat tulleet kuulluiksi", virkkoi hän
+koskettaen hellästi nuoren miehen käsivartta. "Oi Derrick, olen hyvin
+kiitollinen, että sydämesi toivo toteutuu!"
+
+Veljen hymy osoitti tyyntä onnea. Ainoastaan Jennet oli käsittänyt,
+kuinka voimakas tuo toivo oli, ja hänen myötätuntonsa oli tuottanut
+suurinta lohtua, kun sen toivon toteutuminen näytti aivan
+mahdottomalta. Nyt ne olivat kaikki ohitse -- nuo vastenmielisen
+uurastuksen ja tyydyttämättömän kaipuun vuodet, ja uusi työ ja uusi
+elämä oli pian alkava.
+
+"Mutta me emme saa lakata rukoilemasta siksi, että rukouksiin on
+vastattu", sanoi hän hetkiseksi vaiettuaan. "Kristityn elämä on
+alituista rukousta. Kun halu tulee, täytyy Jumalan armon seurata sen
+mukana, muutoin se ei koskaan ole tuleva meille 'elämän puuksi'."
+
+"Joskus", kuiskasi Jennet, jonka silmät äkkiä kyyneltyivät, "tuntuu
+minusta kuin suuri onneni musertaisi minut maahan. Derrick, tiedämme,
+että rahat eivät aina ole hyväksi; ne saattavat muuttua esteeksi, joka
+taittaa sielun siivet. Sano minulle, veli, pelkäätkö minun tähteni
+paljon? Luuletko minun kykenevän kohoamaan sydämessäni ja sielussani
+yhtä hyvin kuin silloin, jolloin tämä kultainen taakka ei minua vielä
+painanut?"
+
+"Pelätessäsi, Jennet, olet turvassa. Tämä pyhä pelko varjelee sinut
+itsekkäästi hemmoittelemasta itseäsi ja liiallisesta rakkaudesta
+maalliseen. Ole onnellinen, rakas sisar, ja 'anna valosi niin loistaa
+ihmisten edessä, että he näkevät hyvät työsi ja kunnioittavat Isääsi,
+joka on taivaissa'."
+
+Seurasi hetkisen hiljaisuus; kultarintakerttu täytti äänettömyyden
+helskähdyttämällä raikuvamman säveleen, ja molemmat nuoret sydämet
+lähettivät ylös sanattoman kiitos-psalmin. Mutta kun he olivat
+lähtemässä paikalta, Derrick viivähti vielä ja kohottaen hattuansa
+katsahti ylöspäin ja lausui juhlallisella äänellä vanhat, tutut sanat:
+"Kaikkina ahdistustemme aikoina, _kaikkena myötäkäymisemme aikana_,
+kuolemamme hetkellä ja viimeisen tuomion päivänä, vapahda meitä, oi
+Herra!"
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Kun me olimme tyttöjä, by Sarah Doudney
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57965 ***
diff --git a/57965-8.txt b/57965-8.txt
deleted file mode 100644
index c20110b..0000000
--- a/57965-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,4622 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Kun me olimme tyttöjä, by Sarah Doudney
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms
-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll
-have to check the laws of the country where you are located before using
-this ebook.
-
-
-
-Title: Kun me olimme tyttöjä
-
-Author: Sarah Doudney
-
-Translator: Valfrid Hedman
-
-Release Date: September 24, 2018 [EBook #57965]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KUN ME OLIMME TYTTÖJÄ ***
-
-
-
-
-Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-KUN ME OLIMME TYTTÖJÄ
-
-Kirj.
-
-Sarah Doudney
-
-
-Englanninkielestä suomentanut
-
-Valfrid Hedman
-
-
-Kariston Nuorisonkirjoja 8.
-
-
-
-
-
-Hameenlinnassa,
-Arvi A. Karisto Oy,
-1918.
-
-
-
-
-
-
-        "Kuin eilispäivää muistelen
-        mä tyttövuosiamme."
-
-                      Vanha laulu.
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
- 1. Muutamia tytöistä.
- 2. Jennetin sukulaisista.
- 3. Haastelu puutarhassa.
- 4. Tapaturma.
- 5. Ensimäinen ero.
- 6. Jennetin koettelemukset.
- 7. Charlotten vihamielisyys.
- 8. Retkeily.
- 9. Hurja teko.
-10. Tikkaiden lainaaminen.
-11. Horjahdus.
-12. Heltyminen.
-13. Kielletyillä poluilla.
-14. Lisätodistus.
-15. Epäsuosiossa.
-16. Charlotten pyyntö.
-17. Täysi tunnustus.
-18. Helmaystävät.
-19. Kohtaloiden kirja.
-20. Kotiintulo.
-21. Pelon aiheita.
-22. Viimeinen kohtaaminen.
-23. Päätös.
-
-
-
-
-1. luku.
-
-Muutamia tytöistä.
-
-
-On syyskuun iltapuoli, kultalehvät kimaltelevat ja taivas on
-tyyni. Eläintieteellisen puutarhan kukkalavat välkkyvät syksyn
-rikkaassa, syväsävyisessä väriloistossa. Penkin päässä, vähän matkaa
-isoimpien karhujen häkeistä istuu nuori nainen, nähtävästi kirjaan
-syventyneenä, ja saman penkin toisessa päässä on kaksi viisitoista- tai
-kuusitoistavuotiasta tyttöä hartaassa keskustelussa.
-
-"Mitä pidät hänestä?" kysyy toinen näistä, päättäväisen näköinen tumma
-tyttö, jonka oranssinvärinen silkkinen kaulahuivi lieventää mustan
-takin koruttomuutta. "Jos sinua pyydettäisiin häntä kuvailemaan, niin
-mitä sanoisit?"
-
-"Sanoisin, että hän on aivan moukkamainen."
-
-"Minä sanoisin, että hän on täysi tolvana."
-
-"Charlotte!" virkahtaa lukeva nainen hyvin tyynellä äänellä.
-
-"Mitä niin, neiti Thornhill?"
-
-"Toivon, etten koskaan kuule sinun toistavan tuota epäystävällistä ja
-epänaisellista lausetta."
-
-Charlotte Ashleyn ruskeat posket leimahtavat, ja sekunniksi hänen
-silmänsä säkenöivät uhmaa. Jos neiti Thornhill olisi sanonut vain
-"epäystävällistä", hän olisi voinut sen tyynesti kestää; mutta
-"epänaisellinen" oli sietämätöntä! Saattoiko joku Ashley koskaan olla
-epänaisellinen?
-
-On kuitenkin aivan mahdotonta yrittää riidellä neiti Thornhillin
-kanssa. Hän on nuorempi muita opettajattaria ja on ollut
-täysihoitola-opistossa vasta kuusi kuukautta; mutta rouva Mayfield
-tahtoo ehdottomasti säilyttää arvovaltansa kaikessa. Sitäpaitsi on
-tuossa nuoressa naisessa itsessään joku hiljainen voima, mikä tekee
-mahdottomaksi kohdella häntä epäkunnioituksella. Kuvailemattomalla
-tavalla hän kykenee herättämään kuuliaisuutta -- sellaista
-tottelevaisuutta, mihin taivutaan mielihyvällä, kunnioituksella ja
-rakkaudella.
-
-Lausuttuaan moitteensa, neiti Thornhill kumartui jälleen kirjansa yli;
-ja lyhyen äänettömyyden jälkeen tytöt alkavat uudelleen jutella.
-
-Charlotte Ashleylla on aina paljon puhuttavaa varsin monista asioista;
-ja Pamela Rye on hänen mielitoverinsa. He ovat hyvin sopiva pari,
-sillä Charlotte kuuntelee mielellään oman äänensä sointua, kun Pamela
-sitävastoin paljoa kernaammin tahtoo olla vaiti. Hänen koulutoverinsa
-väittävät, että hän on liian veltto puhuakseen; mutta kuitenkin hän
-kuuntelee ja muistaa paljon siitä, mitä hänen kuullensa sanotaan.
-
-Hän on sievä -- hyvin sievä, sanovat jotkut hänen ystävänsä, --
-ja hänen kauneutensa on sitä lajia, jonka kaikki tunnemme. Hänen
-tuttavapiiristään voi löytää ainakin pari kolme tyttöä, jotka ovat
-hyvin Pamelan näköiset. Hän on melkein liian hoikka, eivätkä hänen
-kasvonsa olleet erittäin ilmeikkäät; mutta ei taas voi olla ihailematta
-hänen hienoa kyömynenäänsä, kirkkaan sinisiä silmiään ja omenankukilta
-hohtavaa hipiäänsä.
-
-"Katsohan tuota tyttöä!" huudahtaa Charlotte äkkiä, naurahtaen
-hillittömän huvitettuna. "Neiti Thornhill, jos olette vihainen,
-en sille mitään voi. Katsokaa häntä itse -- katsokaa, kuinka hän
-tuijottaa tuohon häkkiin! Kuvittelen kuulevani hänen huudahtelevan kuin
-paimentyttö kuninkaan linnassa: 'ihmeellisempää!' Yhä ihmeellisempää!"
-
-Neiti Thornhill kohottaa silmänsä, hymyilee, eikä ole ollenkaan
-vihainen.
-
-"Tosiaankin, siltä se vähän näyttää", sanoo hän nousten ja mennen
-kuin loihdittuna katselevaa olentoa kohti. "Päätäni rupeaa melkein
-huimaamaan aina, kun katselen kauan tuota suurta mustaa karhua; se ei
-koskaan käänny lyhyttä rataansa kiertäessään eikä koskaan hetkeksikään
-pysähdy. Rakas tyttöseni, eikö se sinusta muistuta pahaa unta?"
-
-Lausuessaan viime sanansa hän laskee kätensä haltioituneen oppilaansa
-olalle. Vastatullut tyttö hätkähtää, kohtaa hymyilevät silmät ja vastaa
-sitten ujostelematta:
-
-"Kyllä, niin luulen. Se tuo mieleeni prinsessan aasinpäällä varustetun
-kosijan. Tämä on hauska paikka, neiti Thornhill; toivon, että saamme
-tulla tänne hyvin usein."
-
-"Oh, kyllä hyvin usein. Puutarha on sinulle uutta, eikä se pitkään
-aikaan menetä tenhoaan."
-
-"Kaikki on uutta", sanoo tyttö hiukan huoahtaen, ja pilvi häilähtää
-äkkiä noille kukoistaville nuorille kasvoille. "Minä näetten", lisää
-hän epävarmasti, "en voi olla tuntematta, että vanha ja tutunomainen on
-parasta."
-
-"Niin on minustakin", vastaa opettajatar; ja jos tarkkakorvainen
-Charlotte Ashley olisi ollut kuulemassa, hän olisi heti huomannut
-heikon värähdyksen hänen äänessään. "Mutta, Jennet, ethän ole
-menettänyt mitään entisistä. Vielä palaat kotiisi ja tapaat kaikki
-aivan samoillaan."
-
-"Ah, jospa voisi olla siitä varma!" sanoo Jennet Fowler, katsahtaen
-neiti Thornhillin kasvoihin isoilla, vakavilla, harmailla silmillään.
-"Kaikista enin pelkään muutosta. Tahdon, että kaikki pysyisi
-paikallaan; ja kuitenkin tiedän, etten voi menetellä kodissani niinkuin
-oli tapani menetellä nukkehuoneessani -- järjestää kaiken parhaan
-makuni mukaan ja olla aivan varma, että kaikki pysyisi sellaisena."
-
-"On Eräs, joka määrää kaiken sekä taivaassa että maan päällä", lausui
-neiti Thornhill vastaukseksi kaihomieliseen katseeseen. "Meidän tulee
-jättää Hänen haltuunsa kaikki, mikä meille on arvokkainta. Emmekä saa
-unhoittaa, että Hän on Isä, joka tahtoo meidän Häneen luottavan."
-
-Hiukan väsyneinä toisiinsa Charlotte ja Pamela nousevat kuin yhteisestä
-sopimuksesta penkiltään ja kävelevät verkalleen opettajattaren
-luo. Heidän mielestään tämä uhrautuu aivan tarpeettomasti uudelle
-oppilaalle; ja varsinkin Charlotte on taipuvainen pikkuiseen kateuteen,
-jos neiti Thornhill kiinnittää liian paljon huomiota uusiin tulokkaihin.
-
-"Hän tekee tuon Fowlerin tytön aivan itserakkaaksi, jos hän kovin
-paljon hänestä huolehtii", kuiskaa hän Pamelalle. Ja Pamela avaa ja
-sulkee sinisilmänsä myöntymyksen merkiksi.
-
-"Jos neiti, hm... Fowler on saanut kyllikseen karhuista", alottaa
-Charlotte, oivallisesti matkien veljeänsä kapteeni Ashleyä, "emmekö
-mielestänne voisi lähteä kotiin, neiti Thornhill?"
-
-"Oletko valmis tulemaan, Jennet?" kysyi opettajatar ystävällisesti.
-
-"Kyllä... kyllä, jos te sitä haluatte; mutta tahtoisin pikimältään
-katsoa biisonia."
-
-"Se käy helposti päinsä, lapseni; biisonin karsina ei ole kaukana." Ja
-neiti Thornhill astuu edellä karjavajoille vievää tietä.
-
-"Aika kiusankappale", mutisee Charlotte, joka kulkee perässä Pamelan
-kanssa.
-
-"Oi, onko täällä todellakin karju?" [Englanninkielen sanat _bore_
-(kiusankappale) ja _boar_ (metsäkarju) äännetään samalla tavalla.
-Suom.] kysyy Jennet kääntyen pelokkaan uteliaana uusien koulutoveriensa
-puoleen.
-
-"Niitä on joukottain", vastaa Charlotte. "Ne ovat päästetyt irralleen
-puistoon ja samoilevat ympäriinsä, missä haluavat."
-
-Kaikki neljä nauravat hilpeästi niinkuin nuoret ihmiset kernaasti
-nauravat hyvin lauhkealle leikille. Mutta Jennetin posket kuumottavat,
-ja polttava puna viipyy hetkisen hänen kasvoillaan. Kodissaan hän ei
-koskaan hävennyt olla pikkuisen hupakko; mutta täällä hän tuntee, että
-joku aina vaanii hänen virheitänsä, ja että Charlotten ja Pamelan nauru
-ei ole aivan yhtä hyväluontoista ja hempeätä kuin entinen kodin hilpeys.
-
-Mutta vaikka hän hiukan aavistaakin, että hänen selkänsä takana
-irvistellään, hän kuitenkin nauttii biisonin näkemisestä. Se on kyllin
-ystävällinen tullakseen puisen hökkelinsä ovelle ja näyttääkseen,
-kuinka se osaa töllistellä. Neiti Thornhill antaa tytön katsella
-hetkisen; ja sitten he lähtevät eläintarhasta ja kävelevät kotiin päin
-päivän hämärtyessä.
-
-Osan tiestä he ajavat raitiovaunulla ja kun he vihdoin pääsevät
-Brunswickin torille, tuntuu teen ja voileipien ajatteleminen Jennetistä
-hyvin tervetulleelta. He astuvat sisään korkeaan muuriin lävistetystä
-rautaportista, mikä saa maalaistytön ajattelemaan luostaria, ja
-kulkevat hiekoitettua, syksyn varisseiden lehtien peittämää käytävää
-pitkin rakennuksen ovelle.
-
-Niin vakavalta ja yksitoikkoiselta kuin Pyhän Annan opisto ulkopuolelta
-näyttääkin, on siellä sisällä aina iloista ja hilpeätä. Maatilan
-talonpoikaiseen kodikkuuteen tottunut Jennetkään ei näe mitään
-synkkää näissä mukavissa suojissa, ja rouva Mayfieldillä, laitoksen
-johtajattarella, taas on niin vaikuttavan äidillinen sävy, että se
-saa ujot tytöt heti reipastumaan. Vielä parempi, hänen laajassa
-povessansa sykkii oikea äidin sydän, eikä kukaan ole liian arka
-uskomaan huoliansa hänen auliiseen korvaansa. Pieniksi, vähäpätöisiksi
-suruiksi niitä jotkut nimittäisivät, keveiksi heinäsirkan kuormiksi!
-Mutta rouva Mayfield tietää nuorten uskovan, että jokainen suru on
-ikuinen, ja katselevan toivottomasti sumein silmin tulevaisuuteen, jota
-heidän nykyisten huoltensa pilvi tummentaa. Hän ymmärtää kokemattoman
-sydämen epätoivoisen huudon: "Minä en enää koskaan tule onnelliseksi!"
-Myöhemmin tuo sama sydän elämän toistuneista koetuksista viisastuneena
-voi sanoa: "Tie näyttää nyt pimeältä, mutta kyllä se käy valoisaksi
-jälleen, kunhan olen kulkenut kauemmaksi."
-
-Mutta vaikka Pyhän Annan opisto on todella hupaisa, Jennet Fowlerin
-ajatukset kääntyvät surumielin ja kaivaten takaisin etäiseen
-maalaiskotiin.
-
-Äänekäs kellonsoitto kutsuu teelle; mutta hetkiseksi hän viipyy
-käytävässä erään puutarhaan antavan ikkunan luona. Ja näiden Lontoon
-puiden, noiden savuttuneiden seinien ja tuon hämärän taivaan asemasta
-hän näkee punoittavan iltaruskon hehkuvan kummulta metsän läpi
-isän peltosarkojen takaa ja tutunomaisten hahmojen palaavan kotiin
-laidunmaan yli.
-
--- Ah, -- huoahtaa hän pyyhkien kyyneleen, -- tavannenkohan todellakin
-kaiken samanlaisena, kun pääsen kotiin? Miten iloinen... miten
-sanomattoman iloinen olisinkaan, jos voisin kohottaa vanhan oven säppiä
-ja vilkaista sinne sisälle heidän luokseen tänä iltana!
-
-
-
-
-2. luku.
-
-Jennetin sukulaisista.
-
-
-Fowlerin perheelle Chestnutin vuokratilalla Devonshiressa ei koskaan
-ollut onnistunut koota varallisuutta, vaikka sen jäsenet olivat
-ahkerasti uurastaneet sukupolvesta sukupolveen.
-
-Ei mikään maatila koko seudulla tarjonnut niin selvää todistusta
-huolenpidosta ja toimeliaisuudesta.
-
-Maanviljelijä Fowlerin pellot olivat aina hyvin hoidetut kuin puutarha;
-rikkinäistä aitaa tai tasaiseksi leikkaamatonta pensasriviä ei näkynyt
-missään; maata viljeltiin aina taitavasti ja vuokra suoritettiin
-oikealla ajalla. Ja kuitenkin Fowlerit vuosien vieriessä tulivat
-ilmeisesti yhä köyhemmiksi.
-
-Asia oli niin, että heidän tulonsa pysyivät ennallaan menojen
-karttuessa. Oli kahdeksan lasta tuossa somassa pienessä maatalossa,
-joka oli tarjonnut suojaa useille Fowlerin sukupolville. Kaksi poikaa
-ja kuusi tytärtä -- kaikki vahvoja ja tukevia paitsi yhtä -- oli
-elätettävinä, vaatetettavina ja hoivattavina, eikä ollut ihme, että isä
-ja äiti toisinaan kävivät perin levottomiksi heidän tulevaisuudestaan.
-Eikä myöskään kummastuta, että Brambletreen kunnon ihmiset kyselivät
-toisiltaan: "Miksei rouva Belfont tee mitään Chestnutin vuokratilan
-asukkaiden hyväksi?"
-
-Tietysti ei heidän ollut tarvis haastella naapuriensa asioista;
-mutta ylimalkaan he kaikki olivat hyväluontoisia ahertajia, jotka
-katselivat Fowlereja vilpittömällä myötätunnolla; ja uskoen yhä
-vanhaan sananparteen, että veri on vettä sakeampaa, he ihmettelivät,
-ettei rouva Belfont osoittanut syvempää harrastusta sisartansa, rouva
-Fowleria kohtaan.
-
-Rouva Fowleria itseänsä -- tuota huolellista ja monien seikkojen
-rasittamaa naista -- loukkasi hänen sisarensa välinpitämättömyys
-enemmän kuin hän koskaan huoli tunnustaa. Hänestä tuntui toisinaan,
-että oli kulunut vain lyhykäinen aika siitä, kun hän Judithin kanssa
-istui työssä, kääntäen vanhoja pukuja, korjaillen, paikaten ja parsien,
-kuten sadat muut köyhät papintyttäret ovat tehneet ikimuistoisista
-ajoista. Hyvin köyhä pappismies oli Judithin ja Kate Mauricen isä
-tosiaan ollut; mutta tytöt olivat käyttäneet pienet apuneuvonsa
-parhaansa mukaan ja rakastaneet lujasti toisiansa.
-
-Mutta jos köyhyys yhdistää, varallisuus usein eroittaa. Kun Judith
-meni naimisiin rikkaan lakimiehen, herra Belfontin kanssa, hän huomasi
-pian, että hänen puolisonsa aikoi vaatia osakseen kaiken hänen
-huolenpitonsa ja huomionsa. Mies oli paljoa vanhempi häntä itseänsä;
-ja pari vietti hiljaista, itsekästä ja upeata elämää isossa talossaan
-Parkleyn vanhassa markkinakaupungissa. Brambletree oli ainoastaan
-kahdentoista penikulman [Englannin penikulma on lähes 1 2/3 kilometriä.
-Suom.] päässä Parkleystä; mutta Fowlerin lapsia ei koskaan kutsuttu
-vierailemaan täti Judithin luo. Belfont-eno ei juuri pitänyt nuorisosta
-ja riemuitsi aina siitä, ettei hänellä itsellänsä ollut lapsia.
-
-Mutta herra Belfontin kuoltua ja lesken jäätyä melkoisen omaisuuden
-ainoaksi haltijattareksi luonnollisesti odotettiin, että rouva
-lähestyisi sisartaan ja hänen perhettänsä.
-
-"Nyt kun Belfont on poissa, Judith varmaan tahtoo meitä useammin
-tavata", sanoi rouva Fowler. "Hän tuntee itsensä kyllä yksinäiseksi
-suuressa talossaan, nais-rukka."
-
-"Älä ole siitä niin varma", vastasi maanviljelijä. "Jos hän olisi sinua
-kaivannut, hän olisi etsinyt seuraasi jo kauan sitten."
-
-"Mutta hänen puolisonsa oli perin vaativainen mies ja hallitsi häntä
-täydellisesti, Robert."
-
-"Niin, niin; mutta kun on tahtoa, on tavallisesti keinojakin."
-
-"Ihmisten täytyy toisinaan uhrata oma tahtonsa", sanoi rouva Fowler
-hiukan kiusaantuneena miehensä epäilevästä äänestä: "Sinä, Robert, et
-itse ole tyranni, etkä aavista, kuinka jyrkkiä sellaiset voivat olla."
-
-"Totta kyllä, Kate. Mutta rouva Belfont on kovaluontoisempi nainen
-kuin sinä; ja luullakseni hän olisi vetänyt vertoja herralleen ja
-mestarilleen, jos olisi tahtonut."
-
-Rouva Fowler mietti.
-
-"Niin", myönsi hän vihdoin, "Judithilla on lujempi tahto kuin minulla,
-ja aina hän ennen onnistuikin pitämään oman päänsä. Mutta, Robert,
-hän oli hellä sisar ennen avioliittoansa, enkä voi uskoa, että hänen
-rakkautensa minuun koskaan on sammunut."
-
-"En sano, että se on sammunut. Mutta minä uskon, että sisarenrakkauden,
-kuten kaiken muunkin, voivat rikkaruohot tukehduttaa. Ja itsensä
-hemmoittelu, laiskuus ja saituus ovat rikkaruohoja, jotka kasvavat
-tiheinä ja vahvoina, varsinkin kun ovat saaneet vuosikaudet versoa."
-
-Rouva Fowler mietti taas ja katsahti vakavasti puolisoonsa. Tämä ei
-suinkaan ollut suuri puhuja, mutta toisinaan hän kummastutti vaimoaan
-pukemalla ajatuksensa tehokkaaseen muotoon; ja kokemus oli rouvalle
-vakuuttanut, että hänen arvosteluunsa yleensä voi luottaa. Mutta tässä
-tapauksessa hän hartaasti toivoi miehensä olevan väärässä.
-
-Rouva Fowler oli aina uskotellut itselleen, että herra Belfont oli
-ainoana syynä Judithin välinpitämättömyyteen. Jos puoliso joutuisi
-pois (niin hän oli ajatellut), vaimon sydän kääntyisi rakastavaisena
-takaisin nuoruutensa toveriin. Hän muistaisi, että Kate-sisko oli hänen
-ainoa sukulaisensa maan päällä, eikä aikaakaan, kun hän iloisesti ja
-hartaasti tottelisi vanhojen tunteiden voimakasta ääntä.
-
-Keskustelu Fowlerin kanssa toi ensimäisen epäilyksen häivän vaimon
-mieleen. Hän ei tahtonut uskoa, että miehensä oli oikeassa; ja
-kuitenkin hän yhdeksässä kymmenestä tapauksesta oli nähnyt hänen
-ennustustensa käyvän toteen. Fowler ei tosin ollut nimenomaan sanonut,
-että Judith yhä laiminlöisi sisartansa; mutta rouva tiesi, ettei hänen
-miehensä siltä taholta mitään odottanut. Fowler ei tahtonut rohkaista
-vaimonsa toiveita. Ilmeisesti hän uskoi, että Judith Belfont oli
-sulkeutunut itseensä eikä halunnut kenenkään tungettelevan mukavaa
-elämäänsä häiritsemään.
-
-Kuinka hänen elämänsä saattoi olla hauskaa? Rouva Fowler tunsi,
-että hän itse, vaikka olikin monien huolien alainen ja monien
-levottomuuksien ahdistama eli tuhat kertaa onnellisempana kuin
-sisarensa. Hänellä oli puoliso, jota hän kaikesta sydämestään rakasti,
-ja lapsia, jotka häntä melkein jumaloivat. Hänen pienoismaailmassaan
-ei ollut ainoatakaan tyhjää paikkaa. Jokainen sopukka oli hellyyden
-täyttämä. Mutta poloisella rouva Belfontilla ei ollut mitään tällaisia
-siunauksia. Rakkaudella oli ollut vain varsin vähäinen osa hänen
-elämässänsä. Sen asemasta hän oli lohduttautunut kaikella sillä
-loistolla, minkä rahalla voi ostaa.
-
--- Mutta se ei koskaan voi tyydyttää häntä, -- ajatteli rouva Fowler.
-
-Hän oli väärässä. Niin uskomattomalta kuin se tuntuikin, Judith
-Belfont todellakin tyytyi rikkautensa tuottamaan onneen eikä ikävöinyt
-mitään muuta. Alussa, mutta siitä oli jo pitkä aika, hän oli tuntenut
-korkeammankin luonteensa vaatimuksia -- sellaisen kaipuuta, mikä on
-rahatta ja hinnatta ostettava. Mutta sitten tämä kaipaus tukehtui,
-velttouden ja itsekyllyyden rikkaruoho alkoi kasvaa ja kuten
-maanviljelijä oli sanonut, se oli kasvanut tiheäksi ja vahvaksi.
-
-Viikot vierivät, kuukaudet kuluivat; eikä uhkeassa leskeydessään elävä
-rouva Belfont vieläkään näkynyt laisinkaan muistavan sisariansa. Rouva
-Fowlerin hellään osanotto-kirjeeseen hän oli vastannut surukortilla,
-jossa (kuten sellaisten korttien laita usein on) oli mitä sopimattomin
-teksti vainajan muistoksi. Ja sitten seurasi äänettömyys --
-keskeyttämätön äänettömyys -- ja maanviljelijän vaimo koetti turhaan
-salata pettymystänsä ja tuskaansa.
-
-"Luulin, että hän auttaisi meitä, Robert", sanoi hän miehelleen. "Mutta
-en ainoastaan toivonut apua, vaan tahdoin ilostuttaa hänen elämäänsä;
-senhän täytyy tuntua perin synkältä. Tahdoin, että hän näkisi lapseni
-ja saisi osansa niiden hellyydestä. Ja, oi, minä haluaisin jutella
-vanhoista, vanhoista päivistä pappilassa."
-
-"Pelkäsin, että se koskisi sinuun, rakkaani", vastasi herra Fowler
-surumielin. "Sinulla on hellä sydän, Kate! Ja kaikki sinun hellyytesi
-ja myötätuntosi on pysynyt hereillä, näetkös, kun hänen sydämensä
-tunteet sensijaan ovat uinuneet sikeätä unta. Millainen se satu taas
-olikaan, josta lapset pitävät niin paljon? Eikö siinä kerrottu jotakin
-pojasta, joka vietiin pois lumipalatsiin ja joka ei siellä ollenkaan
-huomannut, että oli vilusta sininen?"
-
-"Kyllä; Jennet sitä aina lueskelee nuoremmille lapsille."
-
-"Niin, tuo poika muistuttaa sisartasi. Hän ei ollenkaan aavista
-istuvansa jäisen järven keskellä sydän hyytyneenä. Hän tuntee elämänsä
-aivan mukavaksi, vakuutan sinulle. Sinun, rakas Kate, ei tule sitä
-seikkaa enempää murehtia, vaan sinun on jätettävä hänet omiin
-oloihinsa."
-
-"Minä yritän", vastasi rouva Fowler säveästi. "Mutta se on vaikeata,
-Robert -- se on tosiaan hyvin vaikeata. Minä rakastan häntä yhä."
-
-
-
-
-3. luku.
-
-Haastelu puutarhassa.
-
-
-Mutta sittenkään eivät Kate Fowler ja Judith Belfont olleet määrätyt
-iäksi elämään erillään loisistansa. Kuitenkin tapasivat he toisensa
-vasta sitten, kun edellinen jo oli kaikessa hiljaisuudessa menettänyt
-viimeisenkin toivonsa yhtymisestä; ja silloinkaan kohtaus ei ollut
-mitenkään heidän itsensä järjestämä.
-
-Eräänä suvisena iltapäivänä rouva Fowler Katherine-tyttärensä
-kanssa lähti katselemaan kukkasiansa ja lepäämään ahkeran aamun
-jälkeen. Kello oli neljä, teepöytä oli katettu, ja maanviljelijä
-palasi poikansa Derrickin kanssa peltotöistä. Huoneusto monine
-päätyineen ja savupiippuineen sijaitsi herttaisessa monenlaisten
-ruusujen reunustamassa ja matalan, huolellisesti leikatun pensasaidan
-suojaamassa vanhassa puutarhassa. Oli kesäkuu ja ruusut heloittivat
-ihanimmillaan, vaaleanpunaisina, kermanvärisinä, tulipunaisina ja
-tummina kuin rubiinit. Ne tekivät koko tarhan värin ja tuoksun
-paratiisiksi.
-
-Puutarhan halki kulki kapeita, ruohoisia polkuja pengerten välillä;
-täällä nähtiin iso hyödyllisillä keittiökasveilla istutettu neliö,
-tuolla oli pieni tilkku säästetty lapsien lempikukkia varten; ja
-vanhanaikainen lavendeli, jota Fowlerit aina olivat rakastaneet,
-kiersi tiheänä, helttaisena reunuksena kaalisarkaa. Mehiläisiä surisi
-kaikkialla; linnut livertelivät ja visertelivät rakennuksen muratin
-verhoamilla seinillä; sirot pensasaidat sulkivat sisälleen pyhitetyn
-paikan, jossa oli päiväpaistetta ja vallitsi leppoinen rauha.
-
-Nojaten hellästi tyttärensä käsivarteen ja verkalleen astuen
-ruusupensaiden vierustaa rouva Fowler ajatteli, kuinka ihanaa elämä
-oli tällä vanhalla rakkaalla maatilalla. Hän rakasti täällä jokaista
-sopukkaa, joka puuta ja kukkasta, mikä täällä kasvoi, rakennuksen
-takamusta varjostavista pähkinäpuista julkisivua kiertevään villiin
-viiniköynnökseen, joka riippui isoina röykkiöinä olkikattoisen
-ovikäytävän yli. Jos heillä vain olisi enemmän rahaa, he eivät mitään
-muuta kaipaisi.
-
-"Miten lohdullista on, että Martin on saanut toimeentulon!" virkkoi hän
-pukien äkkiä syntyneen ajatuksen sanoiksi.
-
-Martin Fowler, heidän vanhin poikansa oli äsken päässyt pehtooriksi
-herraskartanoon ja nautti varsin hyvää palkkaa. Hän asui yhä
-vanhempiensa katon alla ja kykeni nykyisin maksamaan ylläpidostansa,
-kun taas hänen nuorempi veljensä Derrick oli asettunut hänen paikalleen
-kotitöissä.
-
-"Emme koskaan toivoneet voivamme säilyttää häntä luonamme", sanoi
-Katherine loistavin silmin. "Kovin usein kiusaannuimme ajatuksesta,
-että oli Martinista erottava, ja kuitenkin säästyimme siltä surulta!"
-
-"Katherine, sinä olet minun kaltaiseni", huudahti äiti, lempeästi
-puristaen tytön käsivartta. "Sinä pelkäät eroa enemmän kuin mitään
-muuta. Rukoukseni on aina ollut, että saisimme elää yhdessä, vaikka
-ajat ovatkin ankarat. Mutta sinä tiedät, mikä minulle enimmin
-levottomuutta aiheuttaa."
-
-"Tyttöjen kasvatus, äiti. Se on pääsurujasi, eikö olekin?"
-
-"Niin on. Jos olisin ollut yhtä taitava kuin tätisi Judith, minun ei
-tarvitsisi olla laisinkaan levoton. Mutta eihän minua koskaan opiskelu
-viehättänyt; rakastin aina neulaa enemmän kuin kirjojani, ja pelkään
-tuhlanneeni tilaisuuteni. Judith kykeni oppimaan mitä tahansa. Minä en.
-Kaikki läksymme tuntuivat minusta raskailta ja vaikeilta. Se on kovin
-surkuteltavaa."
-
-"Mutta, äiti, me emme tahtoisi, että olisit toisenlainen."
-
-"Muutamissa suhteissa haluaisin olla toisenlainen. Muistini ei koskaan
-ollut varsin hyvä, ja nyt olen unohtanut senkin vähän, minkä tyttönä
-opin. Minä näet osaan opettaa tytöilleni ainoastaan ihan jokapäiväisiä
-asioita. Sinä olet minunlaiseni, Katherine; et pidä rahtuakaan
-opinnoista etkä niihin vastedeskään viehäty. Mutta Jennet janoo
-tietoja, ja on vaikeata häneltä niitä kieltää."
-
-"Jennet kummastuttaa minua toisinaan", huomautti Katherine, ja hänen
-huulillaan värähti eräs niitä harvoja hymyjä, jotka tekivät hänen
-vakavat kasvonsa niin miellyttäviksi. "Hän poimii tietoja niinkuin
-linnut noukkivat ravintoansa. Ja hän tietää todellakin hyvin paljon,
-äiti."
-
-Rouva Fowler pudisti päätänsä.
-
-"Rakas tyttöni, sinä et tunne sivistynyttä maailmaa", vastasi hän
-murheellisesti. "Jennet-rukan tietovarasto on todellisuudessa
-perin pieni, vaikka se täällä näyttää suurelta, kun sinä olet niin
-herttaisen tietämätön. Mutta jos voisimme hankkia hänelle täysipitoisen
-kasvatuksen, hän luullakseni loistaisi."
-
-"Ja hän voisi opettaa toisia", huokasi Katherine. "Hilarynkin olisi
-hyvä oppia enemmän; hän on teräväpäinen ja sukkela."
-
-"Liiankin sukkela, pelkään. Emme saa jättää hänen nokkaviisauttaan
-huomaamatta, Katherine; se on toisinaan hupaisaa, mutta hillitä se
-täytyy. Ellenillä näkyy olevan taipumuksia samaan suuntaan."
-
-"Ketään meistä ei voi verrata Mabeliin", sanoi Katherine miettivänä.
-"Hän on vain lapsi, vastikään täyttänyt kaksitoista, mutta ajatteles
-hänen taloudellista kykyään! Pelkällä katseellansa olen nähnyt hänen
-vaientavan Hilaryn."
-
-Rouva Fowler oli ääneti, ja sanomattoman murheellisuuden varjo häilähti
-hänen kasvoilleen. Hän oli pysähtynyt rakkaimman ruusupensaansa
-eteen, mutta vaikka se oli kukkien peittämä, hän ei huomannut niiden
-kauneutta. Miksi he hetkinen sitten olivat puhuneet eroamisista? Eikö
-Mabelin kadottamisen pelko alituisesti järkyttänyt heidän onnensa
-perusteita?
-
-Ison perheen jäsenien keskuudessa on usein joku "enkeli", ja Mabel oli
-Fowlerien enkeli -- tyttö, joka syntymästään asti oli ollut heikko.
-Toiset olivat terveitä ja tukevia, mutta eivät koskaan unohtaneet
-Mabelin heutoutta, ja, kuten Katherine oli sanonut, tämän voiman tunsi
-ja tunnusti Hilarykin, vaikeimmin ohjattava heistä kaikista.
-
-Seisoessaan silmät sumeina ruusuja katselemassa äiti ajatteli sitä
-alituista lempeyttä, joka oli tehnyt Mabelin hänen sydämelleen niin
-rakkaaksi. Hän muisti tämän herttaisen lapsen suloisen esiintymisen,
-mieluisat puheet ja tyynen kärsivällisyyden sekä mietiskeli, miten hän
-jaksaisi kantaa eroamisen.
-
-Hänen mielensä huojentui, kun Katherine taas puhui käytännölliseen
-sävyyn ja palautti hänen ajatuksensa elämän jokapäiväisimpiin asioihin.
-
-"Tytöt kasvavat hyvin nopeasti, äiti", hän sanoi; "Hilary ja Mabel ovat
-molemmat pitkiä ikäisikseen ja heidän on pian saatava uudet puvut.
-Heidän paraat hameensa ovat jo aivan kuluneita."
-
-"Lapsi parat", vastasi rouva Fowler; "miten hauskoilta he
-näyttäisivätkään sellaisissa kermanvaaleissa pukimissa kuin on
-Ellwoodin lapsilla! Ja miten helppoa täti Judithille olisi lähettää
-heille sieviä vaatteita!"
-
-Katherine ei ollut pahoillaan, että oli kääntänyt äitinsä ajatukset
-toiselle taholle. Pieni huoli on hyödyksi, milloin se häätää
-mielestämme suuren surun. Ja juuri silloin kuului kukkatarhaa
-hedelmäpuutarhasta eroittavan matalan aidan takaa miesten ääniä, ja
-eteisestä kajahti heleä tytönnauru.
-
-"Isä ja Derrick tulevat teelle", sanoi äiti kääntyen rakennusta kohti;
-"ja tuolla leikkii Ellen kissanpoikien kanssa, ja Lucy on sitonut
-nukkensa myssyn emäkissan päähän. Meidän täytyy rientää tupaan, hyvä
-lapsi."
-
-Mennessään sisälle avoimesta etuovesta heitä vastaan tuli maanviljelijä
-poikineen, takaoven kautta. Nuoremmat tytöt olivat jo jättäneet
-kissanpojat; Jennet oli kutsunut heidät teelle, ja he asettuivat juuri
-paikoilleen pöydän ääreen.
-
-"Mikä melu tuo on?" kysyi maanviljelijä äkkiä. Hän pysähtyi arkihuoneen
-kynnykselle, ja lapsien puhe vaikeni. He kuuntelivat kaikki kiitävien
-pyörien ratinaa ja lentävien kavioiden töminää, ja jyske tuntui joka
-hetki lähenemistään lähenevän. Herra Fowler pani olkihattunsa jälleen
-päähänsä ja läksi Derrickin seuraamana puutarhaan.
-
-
-
-
-4. luku.
-
-Tapaturma.
-
-
-"Ne ovat nuoren Ellwoodin kiesit, joiden eteen on valjastettu uusi
-raudikko."
-
-Herra Fowler oli ensi silmäyksellä tuntenut sirot ajopelit. Raudikon,
-komean nuoren tamman oli Brambletreen rikkaimman maanviljelijän
-poika äskettäin ostanut, ja naapuristossa se jo tunnettiin raisuksi
-eläimeksi, joka pian saattoi tehdä pilloja. Se oli ehtinyt ansaita
-maineensa; ja nyt se laukkasi vinhaa vauhtia hiljaisella tiellä,
-kevyet, tyhjät kiesit kieppuen perässä.
-
-Brambletreesta Parkleyhin kulkeva maantie kävi kapeammaksi
-sivuutettuaan Chestnutin maatilan ja muuttui nummeksi, joka kesäisin
-oli tuuheiden puiden varjostama. Tässä oli jyrkkä alamäki, hyvin
-tunnettu maanviljelijöille ja kuorma-ajureille, jotka aina olivat
-varovaisia rinnettä alas ajaessaan.
-
-Mutta ei ollut kättä tammaa ohjaamassa, ei hillikettä sen hurjalle
-vauhdille, ja eteenpäin se syöksyi nummen hämärään.
-
-Herra Fowler oli avannut puutarhan portin ja rientänyt maantielle
-Derrick mukanansa. Kesäpäivän hiljaisuudessa he olivat kuulleet pyörien
-äänen vastakkaiselta taholta ja molemmat kävivät levottomiksi aavistaen
-onnettomuutta.
-
-Seuraavassa silmänräpäyksessä kuului parkunaa ja äänekkäitä
-huudahduksia, ja Fowlerit juoksivat minkä jaksoivat tapaturmapaikalle.
-Tamma oli laukannut eteenpäin jättäen jälkeensä tomupilven ja kumoon
-kaadetut ajopelit, joiden vieressä kaksi henkilöä virui maantieojassa.
-Kärryt ja niiden ajajan tunsivat kaikki Brambletreen asukkaat hyvin,
-ja molemmat olivat varsin vanhanaikaista mallia, jollaisia harvoin
-tapaa muualla kuin syrjäisellä maaseudulla. Poloinen herra Dover, joka
-äkillisessä tapaturmassa oli kellistynyt tiepuoleen, näki ilokseen
-ystävällisten kasvojen kumartuvan ylitseen, ja Derrickin voimakkaan
-käsivarren auttamana hän pian nousi jaloillensa. Saatuaan miehen
-pystyyn Fowlerit käänsivät huomionsa hänen matkatoveriinsa, arvokkaan
-näköiseen viisikymmenvuotiaaseen naishenkilöön, joka surkeasti
-vaikeroiden virui pensasaidan vieressä.
-
-"En tiedä, mitä vaimoni aikoo sanoa", virkkoi herra Dover avuttomana
-katsahtaen kärsivään. "Tämä on hänen oma sisarentyttärensä; hänen piti
-tulla muutamiksi päiviksi luoksemme, ja minä ajoin Parkleyhin häntä
-noutamaan."
-
-Herra Dover oli äskettäin nainut kuudenkymmenenviiden vuoden
-varttuneella iällä henkilön, jonka otaksuttiin olevan häntä itseänsä
-hiukan vanhempi. Tämä oli tuntematon Brambletreessa ja oli tuonut
-omia varojansa ja huonekaluja pieneen, sievään mökkiin, missä Dover
-oli yksinänsä elellyt monet vuodet. Naapurit väittivät, että vaimo
-luonteeltaan oli umpimielinen ja itara, sekä lisäsivät, että aviomies
-kovin pelkäsi hänen terävää kieltänsä.
-
-"Minua ei voi syyttää tapaturmasta", jatkoi Dover koettaen vapisevilla
-käsillään ravistella tomua vaatteistansa, "Ja vaimoni tahto oli, että
-hänen sukulaisensa viipyisi meillä; mutta ei ollut tarkoitus, että hän
-viipyisi kahta päivää pitemmältä. Ja nyt näyttää siltä, että saamme
-hänet kuukausiksi hoivataksemme! Ja kärryt... oi voi, voi, ne eivät
-enää kelpaa mihinkään."
-
-Hänen täten valitellessaan isä ja poika nostivat onnetonta naista
-mahdollisimman huolellisesti ja hellävaroen. Hän ei ollut menettänyt
-tajuntaansa, mutta pian huomasivat he hänen olevan liiaksi loukkautunut
-seisoakseen. Ei ollut siis muuta neuvoa kuin enemmättä viivyttelyttä
-kantaa hänet kujaa pitkin ylös taloon ja asettaa hänet varovaisesti
-sohvalle heidän parhaaseen vierashuoneeseensa.
-
-Ja sitten he laupiaina samarialaisina palasivat raihnaisen Doverin luo
-ja auttoivat häntä nostamaan kärryt takaisin pyörilleen. Huomattiin,
-että ne eivät olleetkaan paljoa vioittuneet; ja omituisin säälin
-ja leikin sekaisin tuntein he katselivat, kuinka ukkeli tomuisessa
-takissaan verkalleen tallusteli kotiinpäin, taluttaen vanhaa hiirakkoa,
-joka oli kestänyt kolauksen paljoa kylmäverisemmin kuin sen isäntä.
-
-Sillävälin ystävälliset kädet hoitelivat nais-rukkaa sohvalla ja
-lempeät äänet tyynnyttelivät hänen järkkyneitä hermojansa. Hän oli
-saanut muutamia vaikeita iskuja ja ruhjevammoja, mutta toinnuttuaan
-säikähdyksestänsä hän tyyntyi kylliksi myöntääkseen, ettei mitään luita
-ollut taittunut. Heidän ei tarvinnut hänestä liiaksi huolehtia, lisäsi
-hän, ponnistaen parhaansa puhuakseen hilpeästi. Hän viipyisi hetkisen,
-jos he sen sallisivat, ja ottaisi sitten vuokra-ajurin palatakseen
-Parkleyhin.
-
-"En halua, että minut sijoitetaan täti Doverin asuntoon", sanoi hän
-avomielisesti; "se tuottaisi hänelle paljon kiusaa; ja hyvä emäntäni
-kyllä antaa minua vaalia, jos se on tarpeellista".
-
-"En luule, että tänään kykenette mihinkään lähtemään", vastasi rouva
-Fowler ystävällisesti. "Yön levättyänne ehkä voitte paremmin."
-
-Potilas yritti nousta vuoteeltaan, mutta vaipui voihkaisten takaisin.
-
-"Kunpa vain pääsisin rouva Belfontin luo!" sanoi hän koettaen hillitä
-nyyhkytystä.
-
-"Rouva Belfontin! Asutteko rouva Belfontin luona?" kysyi Fowlerin
-vaimo, jonka kasvot äkkiä alkoivat hehkua.
-
-"Kyllä, hyvä rouva; minä olen hänen palvelijattarensa ja olen ollut
-hänen talossaan jo kaksikymmentä vuotta. Tiedän hänen tahtovan, että
-heti palaan ja saan tarpeellista hoitoa. Muuten kiusaantuisikin
-Dover-tätini kovin, jos minut tässä tilassa toimitettaisiin hänen
-tölliinsä. Minun täytyy tavalla tai toisella päästä Parkleyhin vielä
-tänä iltana."
-
-"Kuulkaahan", sanoi rouva Fowler; "tilanne ei siedä, että teitä
-nykyisin mihinkään muutetaan, enkä minä suinkaan lähetä teitä
-Dovereille. Rouva Belfont on oma sisareni, ja te jäätte tänne
-hoidettavaksi, kunnes tulette kyllin terveeksi palataksenne hänen
-luokseen."
-
-Anne Robson oli lämminsydäminen nainen, aina herkkä tunnustamaan
-ystävyyden; ja se huolenpito, minkä hän oli saanut osakseen, oli
-nopeasti herättänyt hänen kiitollisuutensa. Ja kun rouva Fowler
-ilmoitti suhteensa rouva Belfontiin, palvelijatar aivan ihastui ja
-katseli kiiltävät kyyneleet silmissä sekä äitiä että tyttäriä.
-
-"Jos tahdotte olla niin ystävällinen, että pidätte minut täällä yön
-yli, hyvä rouva, olen siitä kiitollinen. Ja tekisitte minulle suuren
-palveluksen, jos kirjoittaisitte rakkaalle emännälleni ja kertoisitte
-hänelle, mitä minulle on tapahtunut."
-
-Hänen rakkaalle emännälleen! Tytöt kuuntelivat ja ihmettelivät.
-He eivät voineet käsittää, että se, joka oli unohtanut sisaren,
-oli saattanut vaivautua voittamaan palkollisen kiintymyksen. Mutta
-tosiasia oli, että rouva Belfont ei siinä ollut nähnyt minkäänlaista
-vaivaa. Hän oli alusta pitäen havainnut, että Anne Robsonilla oli
-hyödyllisiä ominaisuuksia, ja senvuoksi hän oli osoittautunut häntä
-kohtaan runsaskätiseksi ja huomaavaiseksi. Vuosien vieriessä herra
-Belfontin terveys riutui yhä enemmän, ja silloin Robsonin uskollisuus
-tuli kaksinverroin arvokkaaksi. Puolison viimeisen sairauden aikana
-tämä oli ottanut hoitamisen taakan kokonaan hartioilleen. Ja kun
-loppu tuli ja ruumiiltaan ja sielultaan väsynyt rouva Belfont ennen
-kaikkea halusi täydellistä lepoa, hän oli palvelijattaressaan saanut
-mitä huolehtivimman ja valppaimman vartijan, joka alati oli valmiina
-suojelemaan häntä ikävyyksiltä ja turvaamaan hänen rauhansa.
-
-Kuten rouva Belfont halusi itseään palveltavan, samaten Robsonia
-viehätti palveleminen. Hän ei laskenut apuaan sen täyden arvon mukaan,
-koska palveleminen kuului hänen luonteeseensa. Ellei hän olisi saanut
-ketään palvella, hänen elämänsä olisi ollut epätäydellistä, ja niin
-kiitollinen hän oli rouva Belfontin hänen palveluksistaan antamasta
-tunnustuksesta, että hän auliisti ja yllin kyllin korvasi sen
-vilpittömällä rakkaudella.
-
-Rouva Fowlerin luvattua kirjoittaa kirjeen hän lepäsi sohvalla aivan
-tyytyväisenä. Hän rakasti emäntäänsä niin paljon, että hänelle oli
-ollut kokonainen koettelemus jättää hänet edes kahdeksi päiväksi. Ja
-nyt, sensijaan että olisi nauttinut tätinsä laihaa vieraanvaraisuutta,
-kestitsi häntä Chestnutin maatilalla rouva Belfontin oma sisar; eikä
-kukaan näkynyt lukevan vaivakseen täyttää hänen tarpeitansa ja osoittaa
-hänelle ystävällisyyttä.
-
-Seuraavana päivänä hän oli kyllin toipunut kohdistaakseen ajatuksensa
-syvällä mielenkiinnolla ystävällisiin hoitajiinsa, vaikka ruhjoutuneet
-ja haavoittuneet jäsenet tuottivat hänelle melkoista tuskaa. Hänen
-käytettäväkseen annettiin vierashuone, johon hänen hauskuudekseen
-asetettiin kukkavihkoja. Ellen ja Lucy toivat kissanpojat häntä
-huvittamaan, vanhemmat tytöt palvelivat häntä auliisti, ja -- mikä
-parasta -- Jennet istui hänen sohvansa ääressä jutellen monenlaisista
-asioista.
-
-Tyttö ei tiennyt, paljoko hän tässä haastelussa itsestään ilmaisi.
-Mutta Robson oli nähnyt jonkun verran maailmaa ja osasi arvostella
-hänen kykyjänsä. Jennet ei puhunut kuin tavallinen nuori neitonen;
-hänen keskustelunsa vilisi omituisia lauselmia, uusia ajatuksia
-vanhoista aiheista, ja kaiken alta pilkoitti voimakas tiedonhalu --
-ikävöiminen syvemmistä tiedonhetteistä juomaan. Ja sohvalla levätessään
-ja katsellessaan noita vakavia nuoria kasvoja ja kuunnellessaan
-intomielisiä sanoja Robson alkoi toivoa, että tuo kaipuu saisi
-tyydytystä.
-
-Toisena päivänä, kun aikainen päivällinen oli syöty ja Robson
-puolinukuksissa venyi vuoteellaan hiljaisessa huoneessa, kaksivaljakko
-ajoi portille. Pyörien ratina keskeytti hänen leponsa; hän kohotti
-päänsä pielukselta ja sanoi nopeasti: "Emäntäni on tullut."
-
-Jennet, joka istui sohvan vieressä kirja polvellaan, karahti
-tulipunaiseksi ja vapisi. Mutta hän ei liikahtanut paikaltaan, vaikka
-kuuli ääniä eteisestä; hänen äitinsä puhui tavallista epävarmemmalla
-sävyllä, ja joku toinen vastasi selvästi ja päättäväisesti, äänen
-värähtelemättä minkäänlaista liikutusta. Täti Judith oli ilmeisesti
-itsetietoinen henkilö, ajatteli tyttö, vuoroin ristien ja vuoroin
-eroittaen kätensä avoimen kirjan alla. Hän toivoi, että tämä
-muukalaissukulainen ei pitäisi heitä hermostuneitten hölmöjen perheenä,
-joka joutuisi suunniltaan hänen armollisen, alentuvan käyntinsä
-johdosta.
-
-
-
-
-5. luku.
-
-Ensimäinen ero.
-
-
-Rouva Belfontilla oli hienostunut maku, hän piti paljon sievistä
-maalauksista, ja tänä hiljaisena kesän iltapäivänä vuokratalon
-vanhanaikainen vierashuone oli todellakin miellyttävä näky.
-
-Päiväpaiste oli vaimentunut kultaiseksi hehkuksi,
-
-Ensimäinen ero ja lämmin valo väreili vanhalla, ympyriäisellä,
-kiillotetulla tammipöydällä sekä tumman kiiltävillä messinkipitimillä
-varustetun vaatekaapin ympärillä. Vanhanaikaisten kukkien tuoksu
-tervehti häntä suloisella tuoreudellaan; pöydällä ja ikkunalaudalla
-oli sinisiä fajanssiruukkuja, joissa kasvoi kuusamaa, ruusuja ja
-sulkamaista saniaista. Hänen sisään astuessaan pitkä tyttö nousi
-verkalleen varputuolilta ja seisoi hänen edessään ujosti, mutta samalla
-jokseenkin sirossa asennossa.
-
-Jennet oli kukoistava neitonen, suorine nenineen, persikanpunaisine
-poskineen ja täyteläisine, pehmeine, hitaasti ja harvoin hymyilevine
-huulineen. Ruskea, aaltoileva tukka painui syvään otsalle, kulmakarvat
-olivat tuuheat, tummat ja tiheät, mustat ripset varjostivat hänen
-syvänharmaita silmiänsä. Myöhemmin elämässä ihmiset usein sanoivat,
-että hänellä oli erilaisia kasvoja, ja moittivat joskus hänen synkkää
-ilmettään. Mutta niille, jotka häntä rakastivat, hänellä oli aina sama
-luottavainen sävy, aina sama loistava kirkkaus vakavissa silmissään.
-
-Rouva Belfont näki ensi katseella, että Jennet oli sievä tyttö, ja
-löysi jotain kuvaamataiteellistakin hänen kauhtuneen puuvillapukunsa
-kuosissa tytön seisoessa siinä iso tulipunainen ruusu povellansa. Rouva
-Fowlerin vanhemmat tyttäret eivät paljoa muistuttaneet häntä itseään.
-Äiti oli pienikasvuinen ja vaaleanverevä; tyttäret taas olivat perineet
-isänsä tumman ihonvärin, komean, kookkaan vartalon ja vakavan ilmeen.
-
-Täti Judith puristi sydämellisesti sisarentyttärensä kättä ja
-sanoi, että häntä ilahdutti häneen tutustua. Sitten hän kääntyi
-palvelijattareensa, teki levottomia kysymyksiä ja osoitti niin
-vilpitöntä harrastusta tämän hyvinvointiin nähden, että se liikutti
-Jennetiä.
-
-"Voin jo paremmin, hyvä rouva; se on näiden ystävällisten naisten ja
-heidän hellän huolenpitonsa ansio", vastasi Robson kiitollisesti.
-
-Kaikista tuntui, että täti Judith ei olisi aivan paikallaan
-perheen teepöydän ääressä; ja hänen teensä kaadettiin omituiseen
-porsliinikannuun ja vietiin vierashuoneeseen. Jennet huolehti
-tarjoilusta, osaksi senvuoksi, että Katherinen oli katsottava pienempiä
-lapsia, ja osaksi siitä syystä, että hän ei huolinut uskoa tehtävää
-Rachelille, talon hyväntahtoiselle, mutta kömpelölle palvelustytölle.
-Sillävälin rouva Fowler helakka hohto kuihtuneilla poskillaan istui
-juttelemassa sisarensa kanssa; ja Robson tarkkasi heitä ääneti
-lepopaikaltaan.
-
-Rouva Belfont viipyi vuokratilalla iltaan asti, ja tämä syrjäinen
-sopukka tuntui hänestä omituisen tuoreelta ja hauskalta. Jokainen
-perhekunnan jäsen esitettiin hänelle vuorostaan ja sai osakseen
-tarkkaavaista huomiota; mutta ketään heistä ei hänen mielestään voinut
-verrata Jennetiin. Katherinen kasvoissa, vaikka piirteet olivat
-moitteettomat, oli perheen vakavailmeisyys liian tuntuva, ja hänen
-esiintymisensä oli jäykkää ja kylmää. Hilaryn isot pähkinänruskeat
-silmät olivat liian kirkkaat ja rohkeat, ja hän oli muita sisaria
-iloisempi, vaikkei yhtä kaunis. Mabelilla oli äidin vaalea hipiä ja
-kullankellertävä tukka; mutta noista puhtaista, suloisista, nuorista
-piirteistä rouva Belfont luki hänen elämänlankansa lyhyyden ja kääntyi
-murheellisena pois. Ellen ja Lucy olivat vain lapsia, jotka iloitsivat
-päästessään tätinsä seurasta pihalle juoksemaan.
-
-Robson jätettiin maatilalle kahdeksi päiväksi hoivattavaksi tullakseen
-aivan terveeksi; sitten hänen emäntänsä palasi häntä noutamaan. Rouva
-Belfont oli toisella käynnillään sydämellisempi; hän lupasi hyvin pian
-tulla heitä jälleen tervehtämään ja lähti talosta Jennetin poimima
-ruusukimppu kädessä.
-
-"Olenpa varma, ettemme häntä enää näe", virkkoi Hilary nenäkkäästi, kun
-vaunut olivat hävinneet tanhuan lehväiseen hämärään.
-
-"Oh, näemme kyllä", vastasi Jennet täysin tuottavasti, "Luullakseni hän
-on pahoillaan, että on pysytellyt niin kauan poissa luotamme."
-
-"Hiljaa, Hilary!" varoitti Katherine nähdessään pikku suupaltin
-valmiina tekemään terävän huomautuksen. "Tuskin voinen mennä niin
-pitkälle kuin sinä, Jennet. Hän ei luullakseni ole sitä lajia, että
-olisi pahoillaan jostakin."
-
-"Minä melkein pidin siitä, ettei hän pyydellyt laiminlyöntiänsä
-anteeksi", vastasi Jennet. "Siinä ei tosiaan ollut mitään sanottavaa,
-eikä hän pitänyt mitään turhanaikaisia puheita. Olen varma, Katherine,
-että hän on hyvillään, kun tutustuu meihin, ja hän on jo melkein
-kiintymäisillään meihin."
-
-"Minua ilahduttaa, että äiti-kulta on mielissään", sanoi Katherine
-sydämellisesti; "en ole nähnyt häntä niin säteilevänä moneen aikaan".
-
-Äiti-kulta säteili vielä enemmän, kun postinkuljettaja toi hänelle
-kirjeen sisarelta. Hän ei lukenut sitä ääneensä perheen kesken,
-mutta vähän myöhemmin kaikille tytöille Katherinesta Lucyyn asti
-lahjoitettiin uudet puvut. He olivat kaikki mielissään; isä tosin
-ei ilmaissut suurta iloa näiden pukujen johdosta, mutta nähdessään
-vaimonsa niin onnellisena hän ei lausunut mitään moittivaa. Jos häntä
-sapetti lahjojen vastaanottaminen henkilöltä, joka niin kauan oli
-heidät laiminlyönyt, hän kantoi nöyryytyksensä tyynesti vaimonsa tähden.
-
-Ja vain kaksi viikkoa edellisen käyntinsä jälkeen rouva Belfont tuli jo
-uudelleen.
-
-Tällä kertaa hänellä oli ehdotus tehtävänä rouva Fowlerille, ja kaksin
-he juttelivat kauan vierashuoneessa suljetun oven takana. Puoli tuntia
-kului; lapset olivat perin uteliaita, ja Hilary olisi unohtanut
-sopivaisuuden siihen määrin, että olisi tirkistänyt sisään avoimesta
-ikkunasta, ellei Katherine olisi häntä siitä ankarasti ehkäissyt.
-Vihdoin äiti tuli ulos loistavin silmin ja onnellinen, kirkas ilme
-herttaisilla kasvoillaan.
-
-"Missä Jennet on?" kysyi hän. "Käskekää hänet heti luokseni."
-
-Jennet ei ollut kaukana. Hän oli kävellyt kapeata ruohopolkua pitkin
-ja viivyskeli puutarhan rauhallisessa sopukassa pitkien kukkivien
-valkoliljain luona. Seisoen siinä hetkisen ja katsellen vanhan aidan
-yli varjokkaaseen hedelmätarhaan hän ajatteli, ettei hän elämässään
-koskaan ollut matkustanut isänsä viljelyksien rajan tuolle puolen.
-Jatkuisiko tätä iäti? Täällä oli hyvin suloista; siunaukset olivat
-monet ja vastoinkäymisiä vähän, ja kuitenkin hänen rintaansa paisutti
-tyttömäinen muutoksen kaipuu.
-
-"Jennet, Jen...net!"
-
-Kukaan talon asukkaista ei kyennyt huutamaan niinkuin Hilary. Veljiäkin
-suututti kuulla hänen kirkuvan heidän nimiänsä kimeällä nuotillaan,
-ja usein he kehoittivat häntä käyttämään pehmeämpää puhetapaa; mutta
-Hilarya ei koskaan voitu saada muuntamaan ääntänsä.
-
-"Jen... net!"
-
-"Minä tulen", sanoi Jennet anteeksiannettavan ärtyisästi. "Tiedäthän,
-etten voinut olla kaukana. Mitä ajattelee täti Judith, kun hän kuulee
-sinun noin kiljuvan?"
-
-"Sinua erityisesti kaivataan." Hilary näytti hyvin tärkeältä.
-"Katherine läksi sinua etsimään, mutta minä ehdin hänen edelleen. Äiti
-sanoo, että sinun on heti mentävä vierashuoneeseen."
-
-Jennetin sydän alkoi sykkiä rajummin. Tyttöiällä täyttävät mielen
-hämärät ja ihanat toiveet, ja tuhat kirkasta ajatusta huikaisi
-häntä hänen kiiruhtaessaan rakennusta kohti. Ennenkuin oli ehtinyt
-polun päähän, hän oli vakuuttautunut, että täti Judith odotti häntä
-vierashuoneessa antaakseen hänelle komean lahjan. Ja pysähtyessään
-ovikäytävässä hän tuli siihen johtopäätökseen, että lahjana olisi
-timantteja, ehkä rintaneula, tai kaikkein luultavimmin sormus. Hänestä
-tuntui sormus mieluisimmalta.
-
-"Tädilläsi on sinulle jotakin sanottavaa, tyttöseni", virkkoi herra
-Fowler, saattaen hänet huoneeseen ja nopeasti sulkien oven Hilaryn
-rohkeiden kasvojen edessä, Jennet oli ulkonaisesti tyyni ja onnitteli
-itseään siitä, että oli valmistunut mihin tahansa.
-
-"Niin, Jennet, tahdon että kuuntelet minua hyvin tarkkaavaisesti",
-sanoi rouva Belfont puhuen vaikuttavasti. "Sinä olet kaiketi järkevä
-tyttö."
-
-Jennetin loistavat kuvittelut alkoivat äkkiä haihtua. Ihmiset
-tuskin puhuisivat juuri tuohon tapaan, jos he aikoisivat lahjoittaa
-timantteja. Hän virkkoi ainoastaan: "Niin, täti", ja odotti.
-
-"Senvuoksi, että täysin luotan järkevyyteesi", jatkoi rouva Belfont,
-"en epäröi tehdä sinulle ehdotusta. Haluan lähettää sinut erääseen
-Lontoon parhaista kouluista opiskellaksesi siellä ainakin kahden vuoden
-ajan. Äitisi on jo antanut suostumuksensa; sinun tarvitsee vain sanoa,
-että olet halukas lähtemään."
-
-Täti Judithin puhuessa hänen katseensa lepäsi tarkkaavaisena nuoren
-sisarentyttären kasvoilla. Häntä tuskin kummastutti nähdä verevän
-posken äkkiä kalpenevan, ja luulipa hän huomaavansa eittämättömän
-pettymyksen ilmeenkin.
-
-Jennet-rukka oli todellakin pettynyt. Hän oli mielessään kuvitellut
-jotakin aivan muuta. Että hänet lähetettäisiin opistoon --
-lähetettäisiin pois kodista, jota hän niin suuresti rakasti. Tuo ajatus
-oli sietämätön.
-
-"Oi ei, täti Judith!" änkytti hän. "Minä en voi lähteä. En koskaan,
-koskaan voi jättää kotiväkeäni!"
-
-"Ajattele tarkoin, ennenkuin teet päätöksesi, rakas lapsi", sanoi täti
-puhuen ystävällisesti ja tyynesti. "En otaksunutkaan, että alussa
-pitäisit ehdotuksestani. Se ei tietenkään kuulosta kovin viettelevältä."
-
-"Olette hyvin ystävällinen, täti Judith. Pelkään näyttäväni hirveän
-kiittämättömältä. Mutta... äiti, haluatko todella, että menisin
-kouluun?"
-
-"Rakas Jennettini, olen varma, että se olisi sinulle kaikkein parasta",
-sanoi rouva Fowler, ja hänen lempeät silmänsä täyttyivät kyynelistä.
-"Et aavista, kuinka vaikeata minun on se sinulle sanoa; mutta Katherine
-ja minä olemme tätä kauan toivoneet."
-
-"Olen sitä itsekin joskus toivonut", virkkoi Jennet hitaasti. "Mutta se
-oli paljoa parempaa, silloin kun se näytti aivan saavuttamattomalta."
-
-Rouva Belfont naurahti, ja hänen sisarensa hymyili heikosti.
-
-"Mutta, äiti, voitko suostua eroon?" kysyi Jennet moittivasti.
-
-Hänestä he käsittelivät hänen tunteitansa aivan liian keveästi,
-ja hänen sydäntänsä kivisti. Vain muutama minuutti sitten hän oli
-epämääräisesti toivonut muutosta; nyt hän alkoi käsittää, että muutos,
-tulkoon se missä muodossa tahansa, useimmiten tuo muassaan tuskaa.
-
-"Antaissani auliisti myöntymykseni, rakas lapseni, teen sen ainoastaan
-sinun tähtesi", sanoi rouva Fowler, jonka silmät jälleen täyttyivät
-kyynelistä. "Voitto siitä koituu sinulle, ja menetys on minun."
-
-"Te haastatte ikäänkuin olisin ehdottanut ikuista eroa", huomautti
-rouva Belfont hiukan ivallisesti. "Rakas Kate, sinä olit aina
-jokseenkin tunteellinen. Koetahan käyttää asiassa vähän tervettä
-järkeä. Miksi olet noin tavattoman vakava?"
-
-"Tosiaan, Jennet, pelkään, että molemmat olemme kovin hupsuja, sekä
-sinä että minä", sanoi äiti kirkastuvin kasvoin. "Aivanhan unohdamme,
-että opistolaisilla on loma-aikojakin! No, rakas lapsi, kiitä täti
-Judithia hänen ystävällisyydestään ja ilmoita hänelle, että olet aivan
-valmis lähtemään kouluun syyskuussa."
-
-"Minä kiitän teitä hyvin paljon, täti; ja minä olen aivan valmis."
-
-Jennet lausui nämä sanat välttävän tyynesti; mutta ne lausuttuaan hän
-heti kääntyi ja lähti huoneesta, juosten piiloutumaan puutarhaan.
-
-Syyskuu tuli liiankin pian; Jennetin valmistukset olivat myöskin
-tehdyt. Hänen matkalaukkunsa oli valmis -- hänen sydämensä ei sitä
-ollut.
-
-
-
-
-6. luku.
-
-Jennetin koettelemukset.
-
-
-Opiston makuusuojat olivat hyvin avarat ja jokaisessa oli vuoteet
-kolmelle hengelle. Kullakin tytöllä oli oma sänkynsä ja oma
-nurkkasensa; ja Jennet Fowlerin huonetoverit näkyivät vallan kernaasti
-sallivan hänen pitää soppensa aivan yksin.
-
-Charlotte Ashley ei yöllä ollut taipuvaisempi ystävällisyyteen
-kuin päivälläkään. Jostakin oikusta hän levolle mentäessä ei ollut
-Jennetistä tietävinäänkään, vaan lörpötteli Minnie Woodille ikäänkuin
-ei kolmatta henkilöä olisi ollutkaan saapuvilla. Toisin kuin Pamela
-Rye, ei Minnie tyytynyt vain kuuntelemaan ja vastailemaan; hän halusi
-puhuakin, ja tuo kielipari piti sellaista sipinää, että se joka
-minuutti uhkasi tuoda jonkun opettajattaren huoneeseen.
-
-Kun Jennet-rukka polvistui vuoteensa ääreen, molemmat tytöt pyrähtivät
-hillittyihin naurunpurskahduksiin ja sitten alkoivat jälleen puhua
-vähintäkään vaimentamatta ääntänsä. Se oli kovin vaikeata; uusi
-opistolainen huomasi konemaisesti toistavansa vanhoja rukouksia,
-joutumatta laisinkaan ajattelemaan niiden sisältöä, ja vihdoin hän
-karahti ylös aivan epätoivoissaan.
-
-"Ne, jotka kaikkea ihmettelevät", kuuli hän Charlotten lausuvan, "ovat
-aina maailman ikävimpiä ihmisiä. Tiedätkö, Minnie, miten kiusallista
-on seurustella sellaisten kanssa, jotka kaiken ikänsä ovat eläneet
-johonkin maaseudun nurkkaan suljettuina? Ne töllistelevät aina,
-asettuvat omituisiin asentoihin ja saattavat itsensä yleisen huomion
-alaisiksi. 'Yksinkertaisimmat esineet', kuten neiti Sand sanoisi,
-'herättävät heissä rajatonta riemua'. Mutta minä en juuri pidä
-rajattomasta riemusta; se on varma sivistymättömyyden merkki."
-
-"Epäilemättä olet oikeassa", vastasi Minnie hiukan pitkäveteisesti.
-"Mutta tosiaan, kun en ole sitä koskaan kokenut, tuskin tiedän,
-miltä se tuntuu. Onko sitten olemassa mitään sellaista, josta voisi
-haltioitua? Aina yrittelen hiukan innostua, mutta en siinä koskaan
-onnistu."
-
-"Muokkaamaton sielu", jatkoi Charlotte tuntien hallitsevansa
-asemaa, "muistuttaa lapsen sielua; se on aina kummastuksen tilassa.
-Mutta kummastuminen, tiedäthän, sopii vain sylivauvalle, pienelle,
-pullakalle, pyöreäsilmäiselle olennolle, jolla on kuoppasia poskissa
-ja joka sopertelee ensimäisiä sanojaan. Mutta kun iso nuori tyttö
-käyttäytyy pikkulapsen tavoin, näyttää se tavattoman typerältä."
-
-Jos Jennet tällä hetkellä olisi voinut kätkeytyä, hän olisi hyrähtänyt
-itkuun; mutta aavistus naisen arvokkuudesta tuli hänelle avuksi, hän
-hillitsi kyyneleensä ja puristi kädellään kurkkuansa pidättääkseen
-karvaan palan siellä.
-
-Ja sitten auttoi häntä ylpeys, se oikea ja luvallinen ylpeys, joka ei
-salli vihollisen tietää päässeensä meistä voitolle. Jennet kohotti
-päänsä ja kääntyi tyynesti pientä yöpöytäänsä kohti, tietäen, että
-tutkivat silmät häntä tarkastelivat. Varmalla kädellä hän päästi
-paksuista palmikoista runsaat ruskeat suortuvansa ja alkoi niitä
-tarmokkaasti harjata, viskaten hulmuavat hiusjoukot puolelle ja
-toiselle, nähtävästi liian kiintyneenä työhönsä huomatakseen toveriensa
-tarkkaavaisia katseita.
-
-Jos on jotakin suloa, mikä tavallista enemmän herättää kateutta
-koulutytön sydämessä, on se kauniiden hiuksien runsaus. Charlotte
-Ashleyllä oli jokseenkin paksut kiiltävän mustat palmikot; mutta
-Minnien vaaleammat kiharat olivat harvanlaiset eivätkä suinkaan
-tyydyttäneet omistajatartaan. Tyttöpari katseli siis ihmetellen uutta
-tulokasta, joka nurkassaan harjasi tukkaansa, ikäänkuin ei tietäisikään
-heidän läsnäolostansa ja hiukan muistuttaen ratsastusretkelleen
-valmistautuvaa lady Godivaa.
-
-Mutta Jennetin harkitut liikkeet eivät johtuneet turhamaisuudesta.
-Harjatessaan verkalleen ja haaveillen, ikäänkuin nauttisi
-toimituksesta, hän ajatteli rakastavia käsiä, jotka vielä jokunen aika
-sitten puuhailivat hänen hiuksissaan. Hän muisteli harvoja juhlapäiviä,
-jolloin äiti tai Katherine tahtoivat järjestää nuo rehevät suortuvat
-oman makunsa mukaan, ryhtyen työhönsä hellällä ylpeydellä ja ilolla
-sekä kutsuen koko talonväen saavutuksiansa ihailemaan.
-
-Ja nämä vaatimattomat muistelmat olivat kuin balsamia haavoitetulle
-sielulle; ne poistivat Charlotten tylyjen sanojen aiheuttaman kirvelyn,
-ja pian oli Jennet melkein unohtanut avaran huoneen toisella puolen
-olevat epäystävälliset tytöt. Hänen tyynessä esiintymisessään oli
-jotakin, mikä oli heidät hillinnyt; ahkerat kielet olivat lakanneet
-käymästä; Charlottenkin sanatulva oli tyrehtynyt, ja lausuttuaan:
-"Hyvää yötä, Minnie", hän meni rauhallisesti vuoteeseensa.
-
-Kodin suloisten muistojen lohduttamana Jennet vaipui sikeään uneen,
-jota eivät mitkään tuskalliset unennäöt häirinneet. Ensimäisen
-opistoyönsä hän oli nukkunut neiti Thornhillin huoneessa, ja
-ystävällinen nuori opettajatar oli lempeästi herättänyt hänet oikeaan
-aikaan. -- Koulun kello soitti äänekkään kutsunsa sen kilinään
-tottuneille korville, mutta sikeän unen helmoihin vaipunut Jennet
-oli kuuro sen kaikuvalle kilinälle. Vihdoin hän heräsi ja katsahti
-uneliaasti ihmetellen ympäriinsä oudossa huoneessa. Missä hän oli?
-
-Sitten hänen aivonsa nopeasti selviytyivät unen usvista, ja hän
-vilkaisi vaistomaisesti noihin kahteen pieneen vuoteeseen, jotka
-olivat toisissa nurkissa. Molemmat olivat tyhjät, ja Jennet huomasi,
-että kaksi sievää kalikopukua oli poissa nauloistaan, missä hän oli
-edellisenä iltana nähnyt niiden riippuvan. Oli selvää, että Charlotte
-ja Minnie olivat lähteneet, jättäen uuden toverinsa edelleen nukkumaan
-vasten opiston ensimäistä sääntöä.
-
-Se oli epäystävällistä -- katkeran epäystävällistä, ajatteli Jennet
-hypähtäen vuoteestansa lattialle. Hän uskoi, että tytöt olivat
-tahallaan liikkuneet hiljaa. Jos he olisivat antaneet perään
-luontaisille taipumuksilleen, puhuen ja lörpötellen tavallisuuden
-mukaan, hänen olisi täytynyt herätä. Mutta he olivat päättäneet olla
-pitämättä hänestä, eikä hänellä ollut heiltä odotettavissa muuta kuin
-kepposia ja pahansuopuutta.
-
-Tuntien itsensä äärettömän yksinäiseksi ja kurjaksi hän kulki
-alikertaan ja pysähtyi tuskallisen ujona avaran virvoitushuoneen
-ovelle. Pitkä aamiaispöytä, jonka kummallakin puolella oli rivi
-nuoria kasvoja, näytti kylläkin hauskalta ja kuuman kahvin tuoksu
-hiveli nenää; mutta Jennetillä ei ollut rohkeutta astua esille, vaan
-hän jäi vapisten ja punastuen seisomaan kynnykselle. Kuinka kauan
-hän olisi siinä seisonut, on epätietoista; mutta ystävälliset silmät
-vartioitsivat häntä, ja pian nousi neiti Thornhill levollisesti
-paikaltaan.
-
-"Tule, hyvä lapsi", sanoi hän, suojelevasti tarttuen Jennetin käteen,
-"saat istua minun vieressäni tänä aamuna; ja huomenna sinä tulet
-ajoissa. Toivoakseni rouva Mayfield tänään suo sinulle anteeksi."
-
-Charlotte Ashley teki parhaansa saadakseen tytöt tirskumaan; mutta
-neiti Thornhill katsahti ympärilleen niin käskevästi, että heikko nauru
-heti taukosi. Sitäpaitsi olivat muutamat oppilaat kyllin hyväsydämisiä
-tunteakseen hiukan sääliä ujoa muukalaista kohtaan; ja kaiken kaikkiaan
-peljätty koettelemus sujui paremmin kuin olisi saattanut odottaa.
-
-Kun oli noustu pöydästä, Jennet pysytteli yhä suojelijattarensa
-lähettyvillä ja käveli hänen vieressään oppisaliin johtavan käytävän
-läpi.
-
-"Koetan nousta aikaisin huomenaamulla", kuiskasi hän; "mutta, neiti
-Thornhill, olisivathan he voineet minut herättää".
-
-"Sinun on opittava itse heräämään, lapseni", vastasi hänen ystävänsä.
-"Älä luota muihin; luota ainoastaan itseesi, ja ole riippumaton. Kun
-toiset näkevät, että tulet ilman heitä toimeen, niin he alkavat pitää
-sinua arvossa."
-
-Jennet lupasi innokkaasti tehdä parhaansa -- kaikkein parhaansa; ja
-ilmeisesti hän antautui sinä päivänä opintoihinsa kaikki vaikeudet
-voittavalla päättäväisyydellä. Hillitty supattelu koulusalissa aluksi
-häiritsi häntä kohdistamasta huomiotaan tehtäviinsä; mutta hänellä oli
-luja tahto ja hän ponnisteli keskittääkseen ajatuksensa luettaviin
-sivuihin. Saattoi huomata, että hän herkeämättä käänsi katseensa
-pois siitä penkistä, millä Charlotte Ashley istui; ja närkästyneenä
-siitä, että noin kokonaan jäi huomaamatta, nuori neitonen alkoi tehdä
-suunnitelmia saattaakseen uuden tytön hämilleen.
-
-"Ole varuillasi, Charlotte", virkkoi neiti Thornhill ennenkuin päivä
-oli päättynyt. "Jokaisen kiusaajan aseet ovat aina kääntyneet lopuksi
-häntä itseänsä vastaan."
-
-Ja vaikka Charlotte yritti hymyillä varoitukselle, hän punehtui hiukan
-ja näytti levottomalta opettajattaren kääntyessä pois.
-
-
-
-
-7. luku.
-
-Charlotten vihamielisyys.
-
-
-"Hänen ylvään välinpitämätön ilmeensä minua inhottaa!" sanoi Charlotte
-Ashley Pamela Ryelle. "Varmaan hän ei ole mitään ja kuitenkin
-hän pyrkii käyttäytymään kuin _grande dame_. Mutta minä aion sen
-järjettömyyden hänestä puristaa."
-
-"Hän näkyy olevan neiti Thornhillin suojeluksessa", huomautti Pamela.
-
-"Niin kyllä. Hempeä Thornhill aina ottaa vastatulleet siipiensä
-turviin. Mutta tämä tyttö ei kaipaa minkäänlaista suojaa; hän on
-itsekylläisin olento, mitä olen koskaan tavannut."
-
-"Luullakseni hän on tavattoman turhamainen", mutisi Minnie Wood.
-
-"Ylpeilee kai ko'ostaan; hän on luullakseni pitempi kuin kukaan muu
-opiston tytöistä."
-
-"Ei minua pitempi", sanoi Pamela raukeasti.
-
-"No, ainakin yhtä pitkä. Sinä olet norjempi, eivätkä hartiasi ole yhtä
-leveät kuin hänen."
-
-"Hän on liian iso", selitti Charlotte. "Hän ei näytä ollenkaan
-hienostuneelta; hänen pitäisi olla karjatyttönä tai heinänkorjaajana.
-Olen varma, ettei hän koskaan kelpaa seuraelämään."
-
-"Mutta seurapiireissä on kehittymässä oikea kiihko isoja, terveitä
-kaunottaria kohtaan", sanoi Pamela halveksivasti hymyillen. "Neiti
-Jennet Fowler voi vielä kerran olla muodissa -- kuka tietää?"
-
-"Seurapiirit eivät rohkaisisi kummankaan sukupuolen moukkia", huusi
-Charlotte, jonka ruskeille poskille tuli lämmin hehku. "Jennet Fowlerin
-kaltainen iso, raskasliikkeinen tyttö ei koskaan menesty missään. Ja
-hän on tyhmä -- tavattoman tyhmä; hänen täytyy lujasti ponnistella
-ennenkuin saa ainoankaan ajatuksen mahtumaan hitaisiin aivoihinsa."
-
-"Hän on tietenkin lähetetty tänne valmistuakseen opettajattareksi",
-lausui Minnie Wood. "Opistosta lähdettyämme emme saa häntä enää nähdä.
-Tai ehkä tapaamme hänet jossakin kotiopettajattarena ahertamassa. Rouva
-Mayfieldillä on suuri vaikutusvalta, tiedättehän, ja hän saa usein
-opettajatar-oppilaansa sijoitetuiksi parhaisiin perheisiin."
-
-"En käsitä, miksi vähääkään välittäisimme hänen tulevasta
-kohtalostaan", huomautti neiti Ashley sievä pieni nenänsä pystyssä
-ja suupielessä halveksiva virnistys. "Meidän on vain ajateltava,
-miten voimme häntä nykyisin sietää. Jos hän aina nukkuu meidän
-makuuhuoneessamme, meidän on annettava hänen ymmärtää, ettei hän tee
-meihin mitään vaikutusta ja ettemme piittaa hänestä rahtuakaan, siinä
-kaikki!"
-
-Joskus myöhemmin Charlotte muisti sanansa kyyneleet silmissä ja
-polttavin poskin. Hän ei aavistanut, että kerran tulisi aika, jolloin
-tuollaiset hillittömät puheet sanomattoman katkerina palaisivat häntä
-itseänsä kiusaamaan. Mikään iva ei tunnu niin raskaalta kuin omien
-muistelmiemme ilveily; ja muisto menestyksemme päivinä lausutuista
-kurjista uhman sanoista on usein nöyryytyksemme hetkellä terävin
-tutkain.
-
-Hänen opistotoverinsakin, vaikka he hänestä paljon pitivät, sanoivat
-joskus toisilleen, että Charlotte oli "tosiaan aivan liian ylpeä".
-Mutta aina oli ollut hyväksytty tosiasia, että hänestä kerran tulisi
-salonkien suosikki. Hänen suhteensa olivat hyvät; hänen nuoren elämänsä
-pääpyrkimyksenä oli saavuttaa menestystä seuraelämässä; ja koska
-hän oli sievä, pirteä ja älykäs, niin jokainen uskoi, että hänen
-kunnianhimoisimmatkin unelmansa toteutuisivat.
-
-Charlottella taas oli tähän aikaan rajaton itseluottamus. Hän ei
-koskaan hetkeksikään epäillyt, että loistava tulevaisuus häntä odotti;
-pieninkään varjo ei koskaan surua ennustavana häilähtänyt hänen
-päiväpaisteiselle polulleen. Hän oli iloinen -- joskus sopimattoman
-iloinen, -- mutta hänen riemussaan oli jotakin tarttuvaa, ja hänen
-viehättävässä rohkeudessaan jotakin mukaansa tempaavaa. Hänen liian
-ilmeinen ylpeytensä annettiin hänelle anteeksi, koska tuohon ylvääseen
-esiintymiseen liittyi mitä ihastuttavin elokkuus; ja ainoastaan
-opistossa hän viitsi kuunnella tavallisia jokapäiväisiä totuuksia.
-Rouva Mayfield ja neiti Thornhill olivat hänen parhaita ystäviään;
-mutta hän ei vielä ymmärtänyt uskollisen ystävyyden arvoa. Tähän aikaan
-hän oli valmis sotaan jokaista vastaan, ken laiminlöi tunnustaa hänen
-viehätyksensä tenhon. Hän tunsi vaistomaisesti, että Jennet Fowler
-ei ollut tyttö, joka ketään kumartelisi. Charlotte oli aivan varma,
-että Jennet kaikista hänen sanoistaan tai teoistaan huolimatta kulkisi
-omaa tietänsä ja noudattaisi omia mielipiteitään. Charlotten loisto ei
-häntä häikäisisi eikä hänen ylpeytensä häntä musertaisi; hän kulkisi
-määrättyä tietään järkkymättä edelleen, kääntymättä oikealle tai
-vasemmalle.
-
-Toinen yö tyttöjen makuuhuoneessa oli parempi kuin ensimäinen. Jennet
-oli valmistautunut kaikkeen ja terästi itsensä päättäväisesti kaikkia
-häneen tähdättyjä teräviä sananuolia vastaan. Täytyy tunnustaa, että
-Charlotte sinä iltana oli kovin huonolla tuulella. Koskaan ei mikään
-ollut häntä niin ärsyttänyt kuin Jennetin läpitunkematon mielenmaltti.
-
-"Isokasvuiset ihmiset tavallisesti nukkuvat raskaasti", hän huomautti
-Minnie Woodille. "Ne syövät liian paljon ja tulevat hitaiksi ja
-tyhmiksi. Minusta on heidän seurassaan jotakin rasittavaa. Toivoisinpa,
-että rouva Mayfield jakaisi nämä suuret suojat ja antaisi kullekin
-tytölle pienen komeronsa, jonka hän saisi pitää aivan yksinään! Mutta
-hän ei salli meidän edes uutimilla verhota osastojamme; se on perin
-tuskallista!"
-
-Selkä mahdollisimman paljon puhujaan päin käännettynä Jennet suoritti
-tyynesti tavalliset iltatoimensa ja laski sitten päänsä pielukselleen
-toivoen, että Charlotte pian väsyisi lörpöttelyynsä. Mutta tyttö oli
-kiihoittunut ja hänen hillitön luonteensa puhkesi esille. Hän haastoi
-yhä edelleen kovalla äänellä kunnes Minniekin alkoi peljätä tämän
-luvattoman kielenpieksemisen seurauksia.
-
-"Tulee myöhä, Charlotte", rohkeni hän vihdoin huomauttaa.
-
-"Sanotko tätä myöhäiseksi?" kysyi Charlotte. "Ihmettelenpä, mitä
-sanoisit valvomisestani kotona. En inhoa mitään niin paljoa kuin
-aikaisia makuullemenojamme täällä. Ihminen lähetetään kuin kana
-orrelleen, juuri kun sielunkyvyt ovat terävimmillään ja kun olisi
-valmis kaikenlaiseen hauskaan. Hai-jai! On ilahduttavaa ajatella, että
-tämä on viimeinen vuoteni Pyhän Annan opistossa!"
-
-Silloin ovi äkkiä avautui, ja Minnie, joka istui sänkynsä laidalla,
-viskautui kiireesti vuoteeseensa. Keskellä huonetta jokseenkin ohuesti
-puettu Charlotte näytti romanttiselta pikku olennolta heiluttaessaan
-siroa kenkää toisessa kädessään. Mutta neiti Sandilla ei liene ollut
-kuvaamataiteellista silmää; hän oli laitoksen ankarin opettajatar, ja
-useimmissa tytöissä hänen tuikea katseensa ja terävä kielensä herätti
-terveellistä pelkoa. Kaikki muut kasvot olisivat olleet tervetulleemmat
-kuin hänen; ja Charlottekin, tuo rohkea Charlotte, nolostui ilmeisesti
-hänen äkkiä näyttäytyessään.
-
-Jennet taasen, jolla ei ollut mitään peljättävää, vain kohotti päätänsä
-pielukselta ja katseli tyynesti kohtausta.
-
-"Onko neiti Ashley unohtanut säännöt?" lausui opettajatar ankarimmalla
-äänellään. "Saat huomenna kirjoittaa kaksitoista sivua Ranskan
-historiaa rangaistukseksi tottelemattomuudestasi; ja sinulle annetaan
-muistutuskin kovaäänisestä ja epänaisellisesta puhetavasta. Miten
-voivat toiset neidit nukkua, kun sinä teuhaat ja haastat viisi
-minuuttia yli kymmenen?"
-
-"En minä teuhannut, neiti Sand", vastasi kiukustunut Charlotte.
-
-"Saat toisen muistutuksen ylpeähenkisestä vastauksestasi, Charlotte
-Ashley. Salli minun neuvoa sinua kasvattamaan itsellesi nöyrempää
-mieltä."
-
-Ja sitten neiti Sand lähti, jättäen Charlotten sulattamaan tätä
-epämieluista neuvoa miten hän parhaiten taisi. Hymyillen salaa
-itsekseen Jennet ajatteli, että se neuvo oli oikein hyvä, ja ihmetteli,
-että Charlotten terve järki ei opettanut häntä sitä noudattamaan.
-
-Sinä iltana ei enää virketty sanaakaan; huoneessa vallitsi täydellinen
-hiljaisuus, ja pian sulkeutuivat Jennetin silmät. Unessa hän ajelehti
-takaisin vanhan kotitilansa metsiin ja pelloille ja käyskenteli käsi
-kädessä Mabelin kanssa noilla tutuilla teillä. Hänen unelmissaan Mabel
-ei enää ollut hento ja kivuloinen; hän ei enää tarvinnut tuekseen
-sisarensa vahvaa käsivartta, askeleet olivat varmat, ääni selvä ja
-voimakas. Äkkiä vanhan kirkon kellot kajahduttivat iloisen soiton,
-ja Jennet heräsi; mutta hänen ympärillään ei ollutkaan kenttiä eikä
-vainioita, ja Mabel oli kaukana poissa. Opiston kello soitti ensimäistä
-varoitustaan, ja hän nousi ripeästi, päättäen, ettei mikään saisi häntä
-myöhästyttää.
-
-
-
-
-8. luku.
-
-Retkeily.
-
-
-Kaksitoista sivua Ranskan historiaa ja kaksi muistutusta päiväkirjaan
-tekivät Charlotte Ashleyn hieman alakuloiseksi. Mutta hän oli aivan
-liian kopea näyttääkseen, että hänet oli nöyryytetty, ja hän suoritti
-kuritusläksyn ja otti muistutukset vastaan niin hilpeänä, että se aivan
-kummastutti hänen tovereitaan.
-
-Mielessään hän kuitenkin kiukutteli ja koetti uskoa, että häntä
-oli syyttä rangaistu. Jos ainoastaan Minnie Wood olisi ollut hänen
-nöyryytyksensä todistajana, olisi sen muisto pian haihtunut hänen
-mielestään; mutta Jennet oli ollut näkemässä ja epäilemättä nauttinut
-pienestä kohtauksesta. Tämä ajatus vihloi Charlotten ylpeyttä ja
-kartutti hänen aiheetonta vastenmielisyyttänsä uutta koulutoveriansa
-kohtaan.
-
-Neiti Thornhill, joka aina huolellisesti tutki ympärillään olevien
-luonteita, kykeni lukemaan paljon siitä, mitä Charlotten mielessä
-liikkui. Hän pahoitteli tuota pientä makuuhuoneessa sattunutta
-kohtausta, ei ollenkaan siksi, että hän olisi arvellut Charlottelle
-tapahtuneen vääryyttä, vaan senvuoksi, että se oli enentänyt tytön
-vastenmielisyyttä Jennetiä kohtaan. Ennen kaikkea toivoi hän, että
-näistä kahdesta tulisi ystävykset; hän uskoi, että he tietämättään
-voisivat auttaa ja parantaa toisiansa, jos heidät vain voitaisiin
-saada sydämelliseen seurusteluun. Nyt jo Charlotte oli vaistomaisesti
-tunnustanut Jennetin tahdon hänen omaansa voimakkaammaksi, ja hänen
-vastenmielisyytensä aiheutui pohjaltaan salaisesta tietoisuudesta, että
-Jennet oli hänen yläpuolellaan.
-
-"Haluaisin järjestää pienen retkeilyn muutamille vanhemmista tytöistä",
-sanoi neiti Thornhill rouva Mayfieldilie. "Tuskin voimme toivoa, että
-tätä mainiota ilmaa enää pitkälti kestää. Olisi Charlotte Ashleyn
-ja Pamela Ryen vuoro päästä jaloittelemaan. Minnie Woodin ja Agnes
-Quintonin pitää myöskin tulla; ja retki tuottaisi suurta iloa Jennet
-Fowlerille."
-
-"Olen iloinen, että olette ajatellut häntä", vastasi rouva Mayfield.
-"En halua nähdä häntä noin murheellisena. Hänellä on varmaan
-koti-ikävä; ja pelkään, että jotkut hänen opistotovereistaan eivät ole
-hänelle niin ystävällisiä kuin heidän tulisi."
-
-"Hän tuntee itsensä yksinäiseksi", vastasi neiti Thornhill. "Toiset
-jättävät hänet liian paljon yksikseen, luullakseni osaksi senvuoksi,
-että hän on niin pitkä ja miellyttävän näköinen. He kadehtivat häntä
-ja puolittain pelkäävätkin. Eikä hän voi eikä tahdo tungetella heidän
-seuraansa."
-
-"Lapsi-parka", huokasi rouva Mayfield säälivästi. "Tuollaiset komeat,
-majesteetilliset tytöt ovat varsin usein arkoja ja tarvitsevat
-paljoa enemmän rohkaisua kuin pienet. Niin, hyvä ystävä, retkenne on
-oivallinen tuuma. Minne aiotte mennä?"
-
-"Olen ajatellut, että matkustaisimme junalla Richmondiin ja sitten
-kävelisimme Hamin kenttien yli. Muutamat tytöistä eivät ole koskaan
-nähneet Hamin linnaa, ja varmaankin paikka heitä miellyttäisi.
-Sanommeko huomenna?"
-
-Näitä retkeilyjä usein suunniteltiin ja suoritettiin kauniilla ilmalla,
-ja aina järjestettiin niin, että jokainen vanhemmista tytöistä pääsisi
-sellaiselle mukaan ennenkuin päivät kävivät pimeiksi ja kolkoiksi.
-Neiti Thornhillin ilmoitusta tervehdittiin suurella tyytyväisyydellä;
-ja Jennet, joka tietysti ei koskaan ollut nähnyt Richmondia, ilostui
-silminnähtävästi tästä suunnitelmasta. Hän ei voinut olla toivomatta,
-että Charlotte Ashley olisi jäänyt pois, mutta häntä lohdutti ajatus,
-että neiti Thornhill varmaan pitäisi hänen vastustajaansa aisoissa.
-
-Pieni joukkue lähti kello yhdeltä eräänä kauneimpia syyspäiviä, mitä he
-olivat nähneet. Niin sulotuoksuista oli ilma ja niin pehmeänä väreili
-valo, että syyskuun rauhallinen tenho valtasi Charlottenkin, joten
-hän oli tavallista tyynempi ja lempeämpi. Useimpia ihmisiä veti hän
-vastustamattomasti puoleensa huimassa hilpeydessään, mutta Jennet piti
-hänen kasvoistaan, silloin kun niillä oli levollinen ilme. Silloin
-mustat ripset verhosivat tummain silmien säihkyn ja hienopiirteiset
-huulet kaartuivat pehmeästi, mikä ilmaisi ajatusta ja tunnetta.
-Charlotten levollisina hetkinä se, mikä hänessä oli parasta, näkyi
-nousevan pinnalle; vahinko vain, että hän niin harvoin oli levollinen.
-
-"Puistoa tarkastamme toisella kertaa", sanoi neiti Thornhill Jennetille
-heidän saapuessaan Richmondiin. "Toivoakseni tulemme tänne monet kerrat
-niin kauan kuin sinä olet kanssamme."
-
-Hän opasti parvensa jokea reunustavien alavain niittyjen poikki, ja
-Jennet seurasi kuin onnellisessa unessa. Pääsy savuisista huoneista
-ja vilkasliikkeisiltä kaduilta tuotti maalla syntyneelle tytölle
-tavatonta huojennusta; ja täällä tapasi hän entisten kotikenttiensä
-tutunomaista vehreyttä, näki levollisesti laitumella käyvää karjaa,
-puiden lakastuvien lehvien pehmeän värityksen. Oikealla juoksi kaunis
-joki hopeisin valovärähdyksin ja vienoin varjoin; ylhäällä oli
-vaaleansininen taivas matalalla ajelehtiville pilvineen, ja ruohikon
-yli huokui heikon heikko kellastuneiden lehtien tuoksulla täytetty
-syystuulonen. Jennet oli vaiti. Toiset tytöt nauroivat ja juttelivat
-hänen takanaan, mutta hän tuskin kuuli heidän ääniänsä. Hänen sydämensä
-täyttyi kodin ajatuksista ja hellistä muistoista.
-
-Mutta heidän pysähtyessään ruohottuneen ojan partaalle, joka eroittaa
-Hamin kartanon sen vainioista, Jennetin mielentila muuttui nopeasti,
-ja hän pommitteli neiti Thornhillia innokkailla kysymyksillä paikan
-suhteen.
-
-Vanha Jaakko kuninkaan aikuinen rakennus punertavine tiiliseinineen ja
-lukuisine ikkunoineen seisoi siinä, tyynessä päiväpaisteessa kylpien,
-äänettömänä ja autiona kuin loihduttu palatsi. Koko paikka näytti
-loihditulta; pitkässä holvikäytävässä ei ollut mitään elonmerkkejä,
-ovet olivat tiukasti suljetut ja suunnattoman suuri joenjumala nurmikon
-keskellä näkyi harmaantuneen tätä yleistä autiutta vartioidessaan.
-Vähintäänkin vuosisata sitten Horace Walpole valitti, ettei korkeita
-rautaportteja koskaan avattu, ja vuosi vuodelta näemme ne yhä
-suljettuina, yhä maalaamattomina ja verkalleen ruosteesta murenevina.
-
-"Ne ovat avatut vain kerran siitä asti, kun ne Kaarlo II:n jälkeen
-suljettiin", sanoi neiti Thornhill. "Ihmettelenpä kääntyisivätkö ne
-vielä saranoillaan toisen kuninkaan vuoksi!"
-
-"Kovin surullisesti Jaakko II varmaan vietti täällä joulunsa!" huudahti
-Jennet. "Ajatelkaahan talvituulen valittelevaa viuhuntaa noita vanhoja
-muureja vasten hänen miettiessään menetettyä kuningaskuntaansa,
-sillävälin kun Vilhelm Oranialainen St. Jamesissa todenteolla hallitsi.
-Ettekö luule, että meidän sallittaisiin, jos sitä oikein hartaasti
-pyytäisimme, vilkaista tuon ison ulko-oven sisäpuolelle?"
-
-"Sinun täytyy tyytyä katselemaan rakennusta ulkopuolelta", vastasi
-neiti Thornhill. "Mutta minulla on itsellänikin kova halu nähdä nuo
-upeat vanhat huoneet ja kaikki aarteet, mitä niissä on. Haluaisin
-tirkistää salakammioon, missä juonia punottiin. Ja mielelläni
-tarkastelisin Lauderdalen herttuattaren budoaaria; siellä säilytetään
-hänen nojatuoliansa ja kirjoituspöytäänsä sekä kävelykeppejä, joita
-hänellä oli tapana käyttää. Tällä paikalla on ihmeellinen tenhonsa,
-Jennet, ja olen mielissäni, että tunnet sen vaikutuksen."
-
-"Voisin viipyä täällä tuntikausia", vastasi Jennet.
-
-"Mikään ei täällä muutu", jatkoi neiti Thornhill. "Linna on aina
-samanlainen -- kaunis ja äänetön ja ränsistynyt. Keväisinkin, kun isot
-keltaleiniköt loistavat kaikkialla niityillä, on jotakin uinailevaa
-ja juhlallista Hamin puistokäytävillä, joilla Swift, Pope ja Gay
-aikoinaan vaelsivat. Varmaankaan ei ole noiden isojen, vanhojen
-jalavien vertaisia puita! Et aavista, kuinka usein näen tämän paikan
-unelmissani, muinaisaikaisen rakennuksen, siimeksiset käytävät ja
-virran hopeavälkkeen. Olen ollut täällä hyvin onnellisena ja kovin
-murheellisena."
-
-Jennet kääntyi katsahtamaan opettajattaren sieviin kasvoihin ja näki
-niissä jotakin, mikä sai hänet nopeasti luomaan silmänsä toisaalle.
-Tällä hetkellä Jennet oli äkkiä nähnyt vilahduksen suruista, joita hän
-ei ollut koskaan kokenut; ja hän tunsi, että olisi vakava asia astua
-rajan yli, joka eroittaa tytön naisesta. Hänen katseensa harhaili
-heitä ympäröiville varjoisille niityille, joille syksy oli paksulta
-siroitellut ruskeita ja kullankellerviä lehviään, ja hän näki virran
-kimaltelun isojen jalavien runkojen lomitse. Kuolevan kesän tyyneys ja
-surumielisyys tuntui hiipivän hänen sieluunsa; nuoruus liukui pois,
-täydellisempi elämä tutkimattomine polkuineen odotti hänen kokemattoman
-jalkansa astuntaa. Mutta sillävälin oli ihanaa uneksia täällä syksyn
-päiväpaisteessa ja tyynen leppoisissa siimeksissä.
-
-Ellei neiti Thornhill olisi ollut vaipuneena omiin unelmiinsa, mikä
-hänelle harvoin tapahtui, hän olisi huomannut, että kaksi hänen
-oppilaistaan oli poissa. Pamela Rye ja Agnes Quinton olivat kulkeneet
-vain lyhyen matkan päähän ja katselivat vanhan puun alla piirtävää
-taiteilijatarta, jota iso newfoundlandilainen koira valppaasti
-vartioitsi. Mutta Charlotte Ashleytä ja Minnie Woodia ei näkynyt
-missään.
-
-
-
-
-9. luku.
-
-Hurja teko.
-
-
-Sillaikaa kun neiti Thornhill ja Jennet viipyivät Hamin linnan
-edustalla, Charlotte ja Minnie olivat samoilleet vanhan rakennuksen
-toiselle puolen ja pysähtyneet muurin edustalle. Molemmat aikoivat
-hiukan tuskastua; ja Charlotte tunnusti avoimesti, että häntä väsytti
-tästä kartanosta ja sen muistoista haaveileminen.
-
-"Neiti Thornhill ja Fowlerin tyttö vaeltelevat iät kaiket", selitti
-hän, "ja minun kärsivällisyyteni on jo aivan lopussa. Se Fowler on
-vielä hassumpi täällä kuin eläintieteellisessä puutarhassa. Olen
-kuitenkin vilpittömän kiitollinen, ettei ketään tuttavistani sattunut
-samaan vaunuun kanssamme. Tietysti otaksutaan, että he kaikki ovat
-nykyisin poissa kaupungista; mutta ei koskaan tiedä, kenen saattaa
-kohdata, missä sitä kaikkein vähimmin odottaa, ja minua pöyristyttäisi,
-jos minut nähtäisiin sen hirveän maalaistollon seurassa, olipa se missä
-tahansa."
-
-"Tänään hän ei ole varsin huonosti puettu", huomautti Minnie.
-
-Charlotte kohotti kätensä tehden pienen, sievän kauhua ja kummastusta
-osoittavan liikkeen. "Rakas lapsi, mitä sinä puhut?" kysyi hän.
-"Ensiksikin tuo vyötäisille sidottu pieni kamala viitta tekee hänet
-naurettavasti täysikasvuisen lapsen näköiseksi. Ja oletko sitten
-huomannut hänen kenkiään?"
-
-"Rouva Mayfieldin pitäisi todellakin puhua hänelle niistä", myönsi
-Minnie.
-
-"Pelkään opiston menevän alaspäin", virkkoi Charlotte salaperäisesti
-huoahtaen. "Emme ole niin tarkkoja kuin ennen."
-
-"Eipä sinun tarvitse siitä kaikesta paljoa välittää", vastasi Minnie;
-"vielä kaksitoista kuukautta, ja sitten pääset vapaaksi".
-
-"Niin, minä pääsen vapaaksi", toisti Charlotte. Ja sitten eräs niitä
-äkillisiä mielenmuutoksia, jotka tekivät hänet opistotovereilleen niin
-käsittämättömäksi, sai hänet jälleen huoahtamaan; ja tällä kertaa
-huokaus oli todellinen.
-
-"Sittenkin", sanoi hän leppeämmällä ja pehmeämmällä äänellä,
-"kouluaikamme ei ole varsin kurjaa, tiedäthän. Meillä on melko lailla
-huvia, vaikka huvituksemme eivät ole kiihoittavaa laatua; ja meistä
-pidetään todellakin hyvää huolta. Kun viime vuonna olin sairaana,
-iloitsin aivan, että olin silloin opistossa; jokainen oli niin
-ystävällinen, eikä minua vielä iässäni ole niin hemmoiteltu."
-
-"Eikö sinua kotona hemmoitella?" kysyi Minnie.
-
-"Hyvä ystävä, sellaiseen ei siellä ole aikaa. Meillä on aina
-päivällisiä ja kutsuja ja kaikenlaisia muita puuhia, jotka kuuluvat
-seurapiireissä liikkuvien velvollisuuksiin. Odotetaan, että kestitsemme
-ja itse käymme kesteissä; isä ja äiti käyvät kaikkialla ja tuntevat
-jokaisen. Se on tietysti hirveän hauskaa; mutta se vie kaiken ajan
-ja voimat, eikä kellään ole ainoatakaan ylimääräistä minuuttia
-käytettävissään, jos joku sairastelee ja tarvitsee huolenpitoa."
-
-"No, harvoinpa sitä sairastellaan", sanoi Minnie viisitoistavuotiaan
-onnellisella varmuudella. "Minua ei koskaan vaivaa mikään, ja sinun
-kipusi ei ollut ensinkään vakavaa. Uskallan väittää, ettet enää joudu
-vuoteen omaksi ennenkuin olet vanha."
-
-"Toivoakseni en", vastasi Charlotte; "mutta jos niin käy, tiedän, että
-kaipaisin vanhan opiston sairaskammiota ja koulun tutunomaisia kasvoja
-ja ääniä".
-
-Sitten hän äkkiä palaten entiseen sävyynsä alkoi laskea leikkiä
-vakavasta mielentilastaan.
-
-"Onko mahdollista, että alan käydä hempeätunteiseksi?" kysyi hän
-ottaen tehokkaan asennon. "Luulen tosiaan, että puhuin jotakin
-ikävöimisestä ja kaipuusta, ja olisin saattanut jo ryhtyä julistamaan,
-että koulumuistoni olivat 'erinomaisen rakkaita ja arvokkaita', ellen
-olisi muistanut itseäni. Nyt minun täytyy tehdä jotakin huimapäistä
-päästäkseni edes varmuuteen siitä, kuka olen."
-
-"Miten hauskaa olisi, jos vain voisimme kiivetä tuon muurin yli",
-huokasi Minnie, joka oli olevinaan hieno nainen, mutta jolla siitä
-huolimatta oli eräitä rasavillin vaistoja. "Se ei ole korkea, ja
-vähäisellä kipuamisella voisimme päästä pengermälle. Minusta on
-hirveätä, ettei edes saa nähdä vanhaa puutarhaa."
-
-Charlotte oli täydellisesti oma itsensä jälleen ja yhtyi innokkaasti
-tuumaan.
-
-"Me yritämme sitä, me teemme sen!" huudahteli hän tanssien ruohikolla
-ja heittäen pois päivänvarjonsa. "Vahinko, ettei tämä _toqueni_ ole
-toivomuslakki! Silloin hankkisin tänne tikkaat silmänräpäyksessä."
-
-Tuskin olivat nämä sanat lausutut, kun Minnieltä pääsi iloisen
-kummastuksen huudahdus. Hän oli kumartunut puun alla olevan esineen
-puoleen ja huitoi vilkkaasti käsillänsä.
-
-"Charlotte, Charlotte, luulen tosiaan, että olet velho! Tässähän ovat
-tikkaat ja ne ovat vallan pienet. Yhteisvoimin kykenemme ne nostamaan.
-Tule heti."
-
-Kuten Minnie sanoi, tikapuut olivat pienet ja keveät, ja tytöt olivat
-liian ihastuneina löydöstään kyselläkseen, miksi ne olivat sinne
-jätetyt. He eivät pysähtyneet ajattelemaan, että henkilö, joka oli
-ne siihen pannut, saattaisi jonkun minuutin perästä palata niitä
-noutamaan, eivätkä he huomanneet, miten lähellä ne olivat ruokavasua,
-jollaisia työmiehet usein käyttävät työkalujensa kuljettamiseen. Heille
-oli kylliksi, kun he löysivät kapineen, jota juuri halusivat; ja he
-ryhtyivät käyttämään tikkaita vähääkään pelkäämättä seurauksia.
-
-"Meidän ei tarvitse tätä pientä keppostamme koko maailmalle ilmoittaa",
-sanoi Charlotte tarttuen tikkaiden toiseen päähän. "Muutamilla
-ihmisillä on niin pingoitetut käsitteet sopivaisuudesta, että voisivat
-pitää tekoamme aivan säädyttömänä. Mutta en voi torjua tunnetta, että
-minulla on jonkinlainen oikeus tämän linnan näkemiseen; äitini kuuluu
-Walpoleihin, ja kerran eräästä Charlotte Walpolesta tuli kreivitär
-Dysart ja tämän saman kartanon haltijatar. Minä olen Charlotte, ja
-varmaan on minulle annettu nimi hänen mukaansa."
-
-Tämän kuohuvan kerskailun jälkeen ei suinkaan näyttänyt arvokkaalta,
-kun neiti Ashley varkaan tavoin asetti tikkaansa kiviaitaa vasten. Ne
-olivat vanhat ja lahonneet, mutta kiipeejä oli nuori ja ketterä ja
-nousi askelmia kuin lyhdynsytyttäjä.
-
-"En luule voivani kiivetä noin näppärästi", sanoi Minnie ihaillen.
-
-"Tämä on ihanaa!" huudahti Charlotte seisoen nyt riemuissaan
-hiekoitetulla pengermällä. "Voin ymmärtää Jackin tunteet, kun hän pääsi
-pavunvarren latvaan."
-
-"Mitä sieltä näet?" kysyi hänen toverinsa alhaalta.
-
-"Ensinnäkin kauniin, päivännoutoja kasvavan tiheikön; sitten vanhoja
-uinailevia käytäviä kiertelemässä juhlallisten honkien välissä,
-penkereitä, suihkukaivoja, jotka eivät ole vuosikausiin pulppuilleet."
-
-"Onko siellä ketään ihmistä?"
-
-"Ei mitään niin jokapäiväisiä olentoja. Mutta tuolla juuri honkien
-siimeksestä tulemassa näen kuningatar Annan aikuisen rouvashenkilön.
-Sillä on soma yölakki päässä ja paksu silkkipuku, mutta tietenkin se on
-vain henki!"
-
-"Loruja", sanoi Minnie alkaen käydä pelokkaaksi. "En usko, että siellä
-mitään näet."
-
-"Minä menen sitä tapaamaan ja puhuttelemaan", jatkoi Charlotte. "Henkiä
-on aina puhuteltava, ja silloin ne ilmoittavat meille salaisuuksia. Nyt
-minä menen!"
-
-Minnie kuuli poistuvien hameenhelmojen kahinaa ja tiesi, että Charlotte
-pitäisi sanansa. Seuraisiko hän opistotoveriansa vai eikö? Hän
-epäröitsi ja vilkaisi ensin tikapuihin ja sitten sivulleen hiljaiselle
-niitylle.
-
-Syksyn aurinko oli vaipumassa yhä alemmaksi. Lämmintä valoa väreili
-vielä puiden alemmilla oksilla, ja kaikkialla näkyi hehkun ja varjon
-haihtuvaa, loistavaa värileikkiä, jollaista syyskuun iltapäivät
-tarjoavat. Minniestä näyttämö tuntui liian tyyneltä ja hiljaiselta; hän
-alkoi toivoa olevansa joen partaalla, missä aina oli iloisia venekuntia
-ja runsaasti elämää ja iloa. Hupsu päähänpisto se sittenkin oli
-johdattanut Charlotten noille kielletyille maille. Mutta kun Charlotte
-oli uskaltanut tunkeutua tuohon salaperäiseen paikkaan, Minnie päätti
-häntä seurata. Hän tiesi, kuinka ivaileva neiti Ashley saattoi olla,
-eikä tahtonut, että koko opisto uskoisi hänen peljästyneen kertomusta
-tuosta aavemaisesta yömyssyisestä rouvasta.
-
-Sielussaan vavisten ja arkaillen hän siis asetti jalkansa ensimäiselle
-askelmalle, joka oli vanha ja lahonnut, ja hänestä tuntui kuin olisi
-se antanut perään hänen allansa. Hän oli juuri nostamaisillaan toisen
-jalkansa maasta, kun karkea ja voimakas miehenääni äkkiä keskeytti
-rauhallisen hiljaisuuden.
-
-"Hoi, siellä", se sanoi; "mitäs te niillä mun tikkaillain teette?"
-
-Ääni kuului hänen takaansa. Minnie vilkaisi säikähtyneenä olkansa yli
-ja näki kuluneisiin vaatteisiin puetun miehen tulevan häntä kohti
-uhkaavin elein (kuten hän luulotteli). Kauhu antoi hänelle siivet ja
-hän riensi paikalta kuin pelästynyt kauris.
-
-
-
-
-10. luku.
-
-Tikkaiden lainaaminen.
-
-
-"Missä ovat Charlotte ja Minnie?"
-
-Neiti Thornhill lausui nuo sanat terävän itsemoitteen sävyyn.
-
-Hän oli haaveillut, mutta usein hän ei suonut itselleen uneksumisen
-ylellisyyttä kirkkaalla päivällä. Joka tapauksessa se onkin vaarallista
-ylellisyyttä. Vaikka uneksija on onnellisissa olosuhteissa elävä
-nainen, jolla on runsaasti vapaata aikaa, hän saa usein maksaa
-joutavista kuvitteluistaan kalliin hinnan. Mutta Una Thornhill
-oli köyhä opettajatar, joka ahersi ankarasti leipänsä edestä ja
-tarvitsi kaiken voimansa, tarmonsa ja ajatuskykynsä. Oli sulaa
-hulluutta rakentaa satulinna syksyn lehvistä ja kullata se vienolla
-päiväpaisteella.
-
-Hän ravistausi pahoillaan ja terästi herpaantuneet aistimensa. Hänellä
-oli sääntönä, ettei koskaan päästäisi holjottejansa silmistänsä. Hän ei
-sallinut heidän tuntevan, että hänen katseensa alati heitä vartioitsi,
-vaan pysytteli aina turvallisen välimatkan päässä, eikä yltiöpäisinkään
-oppilas ollut vielä koskaan kapinoinut hänen lempeää suojelustaan
-vastaan.
-
-"Ne olivat täällä juuri äsken", vastasi Jennet hajamielisesti.
-
-Sitten, nähdessään levottomuuden varjon neiti Thornhillin kasvoilla,
-hän lisäsi nopeasti:
-
-"Minä menen heitä etsimään."
-
-"Maltahan!" hillitsi neiti Thornhill säikähtyneenä.
-
-Hattu kädessä ja hulmuavat hapset irrallaan Minnie Wood juoksi täyttä
-vauhtia esille muurin nurkkauksen takaa. Hän ei pysähtynyt ennenkuin
-oli päässyt ihan neiti Thornhillin eteen ja alkoi sitten huohottaa
-katkonaisia lauseita, joita kukaan ei voinut ymmärtää.
-
-Jennetin persikanväriset posket kalpenivat. Hän ajatteli, että joku
-hirveä onnettomuus oli äkkiä kohdannut Charlotte Ashleya, ja hänen
-alati herkkä omatuntonsa soimasi häntä siitä, että oli tuntenut
-nurjamielisyyttä tyttöä kohtaan. Olisi ollut helppo rakastaa
-Charlottea, jos Charlotte vain olisi antanut itseänsä rakastaa!
-
-Mutta neiti Thornhill ei niin vähästä säikähtänyt. Hän oli tutkinut
-Minnien luonteen ja tiesi, että tämä oli arka tyttö, joka koetti viedä
-kaikkia harhaan rohkeutta teeskentelemällä. Tällä hetkellä seisoi hänen
-edessään todellinen Minnie hermostuneena ja aiheettoman pelon vallassa;
-ja opettajatar riensi häntä tyynnyttämään.
-
-"Hengähdä, lapseni", sanoi hän nopeasti. "Kah, et voi saada minua
-uskomaan, että mitään kauheata on tapahtunut. Charlotte kaiketi on
-tekemässä kepposiansa?"
-
-"Hän... hän on joutunut pihan puolelle", sopersi Minnie vihdoin.
-
-"Siinäkö kaikki? Tietysti oli hyvin vallatonta ja hupsua rikkoa
-määräyksiä; mutta miten hän sinne pääsi?"
-
-"Ti... tikkailla. Me löysimme ne ruohikosta."
-
-"No, kun hän kiipesi ylös, voi hän tulla alaskin", sanoi neiti
-Thornhill reippaasti ja alkoi lähteä liikkeelle.
-
-"Ei, ei, ei! Mies tuli ottamaan tikapuut ja silloin minä juoksin
-tieheni."
-
-Jennet nauroi ääneensä, minkä osittain aiheutti helpoituksen tunne; ja
-kiihtymyksestään huolimatta Minnie tähtäsi häneen vihaisen katseen.
-
-"Olet ollut arka", sanoi neiti Thornhill. "Sinun olisi pitänyt kertoa
-miehelle, että nuori neitonen oli kiivennyt pengermälle."
-
-"Oh, minä en voinut! Hän oli tyly mies, joka huusi: 'hoi, siellä!'"
-
-"En luule, että hänen tarkoituksenaan oli olla tyly. Joka tapauksessa
-täytyy meidän tehdä sovinto hänen kanssaan saadaksemme hänet lainaamaan
-meille tikkaansa."
-
-Sillävälin Charlotte, joka oli mennyt niin kauaksi kuin häntä halutti
-ja huolellisesti pysytellyt ikkunoista mahdollisesti katselevien
-näkyvistä, päätti palata Minnie Woodin luo.
-
-Hän oli pannut päähänpistonsa täytäntöön, mutta tyydytys siitä oli
-sentään ollut pieni. Avara, autio pihamaa, kaameat hongat ja hiljaiset
-käytävät näkyivät tekevän masentavan vaikutuksen aina vaikutelmille
-alttiiseen mieleen. Jos joku rattoisa toveri olisi ollut hänen kanssaan
-piilosilla leikkimässä tuossa vanhassa puutarhassa, niin koko paikka
-olisi näyttänyt toisenlaiselta. Mutta äänettömyys ja yksinäisyys
-vaimensivat hänen hilpeytensä; päivännoudotkin näkyivät turhaan
-tuhlaavan loistoaan ja syysruusujen heikko, sulotuoksuinen henkäys
-tuntui perin surulliselta. Charlotten valtasi voimakas halu lähteä
-paikalta eikä koskaan sinne palata.
-
-Hän kiirehti takaisin sille kohtaa, mihin oli jättänyt tikapuut ja
-Minnien. Mutta Minnie oli poissa; ja, mikä oli tärkeämpää, tikkaatkin
-olivat poissa.
-
--- Hän on ne vienyt! -- mutisi Charlotte kuohahtaen punaiseksi
-äkillisestä suuttumuksesta. -- Mutta ei; hänellä ei olisi ollut ryhtiä
-uhmata minua! Kyllä minä Minnien tunnen; hän on opiston suurin pelkuri
-ja hiukan hiipiväkin. Olisikohan ehkä Fowlerin tyttö sen tehnyt? Ei.
-Hän on alati neiti Thornhillin liepeillä eikä jättäisi häntä mistään
-hinnasta.
-
-Hän asetti pienen jalkansa vallin reunalle ja katsahti kaihomielin alas
-ruohikkoon. Voisiko hän hypätä? Matka maahan oli liian pitkä, vaikkei
-hän silti varsin korkealla ollut.
-
-Ei kävisi päinsä, arveli hän, mennä taloon ja antautua sen asukkaiden
-armoille? Hän oli keksinyt niin monta juttua Hamin linnasta, että hän
-melkein itsekin niitä uskoi. Vilkaisten nopeasti takaporttia kohti
-hän loihti mielikuvituksessansa esille noidan kaamean hahmon mustassa
-viitassa, piippalakki päässä ja sauva kädessä, aivan sellaisen, miksi
-hän sen monet monituiset kerrat oli opistotovereilleen kuvaillut.
-Ei, tuota salaperäistä porttikäytävää hän ei arvellut voivansa aivan
-yksinään lähestyä.
-
-Päivä oli hämärtymässä illaksi; kultaiset valojuovat, jotka soluivat
-yhä alemmaksi puiden oksilla, ilmoittivat hänelle, että lähdön aika oli
-tulossa. Entäpä jos Minnie, uskaltamatta mainita heidän urotyöstään,
-tekeytyisi tietämättömäksi Charlotten olopaikasta, ja neiti Thornhill
-turhaan etsittyään saisi lähteä rautatieasemalle ilman häntä?
-
--- Järkeni varmaan minut pettää, -- ajatteli tyttö hymyillen omalla
-kustannuksellaan. -- Ennen pitkää ne ovat täällä; mutta... mutta... ne
-odotuttavat itseänsä niin hirveän kauan!
-
-Hänen uskonsa palkittiin. Astuen paljoa nopeammin kuin tavallista
-neiti Thornhill tuli äkkiä näkyviin Pamela Rye ja Agnes Quinton
-kintereillään. Paljoa jälempänä käveli Minnie näyttäen kuin puusta
-pudonneelta ja koettaen kiinnittää epäjärjestykseen joutunutta
-tukkaansa.
-
-"Vai olet sinä pulassa, Charlotte?" sanoi opettajatar vilkaisten
-ylös noihin tummiin silmiin, jotka kirkkaina, mutta kuitenkin hiukan
-uhmaillen, katselivat häneen.
-
-"Tiedonhaluni on vienyt minut vähän liian pitkälle", myönsi nuori neiti
-hilpeästi.
-
-"Ja liian korkeallekin, näen minä. Mutta kuinkahan saamme sinut sieltä
-alas?"
-
-"Paras neiti Thornhill, ajattelin, että teidän kekseliäät aivonne..."
-
-"Älä luota liiaksi minun kekseliäisiin aivoihini; luota pikemmin
-Jennet Fowlerin vahvoihin sääriin ja taitavaan kieleen. Hän on juossut
-työmiehen perästä taivuttaakseen hänet lainaamaan meille tikkaansa."
-
-"Työmiesten kanssa hän kai hyvin tuleekin toimeen; olen varma, että
-tehtävä hänelle onnistuu", sanoi Charlotte.
-
-Mutta nämä sanat lausuttuaan hän oli niistä hiukan häpeissään. Kaikki
-olivat aivan ääneti. Jos Pamela tunsikin halua hymyillä, hän hillitsi
-taipumuksensa; Agnes oli vakava, hyväluontoinen tyttö, jota iva ja
-kompasanat harvoin huvittivat; ja Minnie, joka tavallisesti oli niin
-valmis naurullaan säestämään Charlotten sukkeluuksia, näytti liian
-masentuneelta pitääkseen arvossa nokkelia puheita. Neiti Thornhillin
-piirteet osoittivat selvästi äänetöntä halveksumista.
-
-Kauan senjälkeen Charlotte muisti tuon tyhmän lauseensa ja näki
-kuin kankaalle kuvattuna tuon hiljaisen ryhmän muurin juurella.
-Ensimäisenä siinä ryhmässä oli ylväskasvuinen ja korkeavartaloinen
-neiti Thornhill, ja Charlottesta hän ei koskaan ollut näyttänyt
-ylväämmältä ja pitemmältä kuin tuolla hetkellä. Taustana oli syksyn
-puita, kultaiset valojuovat välkkyivät vinosti siellä täällä, punaisia
-ja ruskeankellerviä lehtiä oli satanut tummanvihreälle nurmelle.
-
-"Tuolla tulee Jennet", sanoi Agnes huojentuneella äänellä, "ja hänen
-mukanaan on mies, joka kantaa tikkaita".
-
-
-
-
-11. luku.
-
-Horjahdus.
-
-
-Jennet tuli nopeasti ruohon yli muurin juurelle, näyttäen palavalta
-ja iloiselta. Hän oli tavoittanut miehen ja selittänyt hänelle
-opistotoverinsa pulan yksinkertaisella, avomielisellä tavalla, ja
-tämä oli kernaasti suostunut tuomaan tikkaansa takaisin sinne, mistä
-oli ne löytänyt. Jennet oli tuntenut itsensä hyvin onnelliseksi
-voidessaan tehdä tämän pienen palveluksen Charlotte Ashleylle.
-Charlotten ylpeydestä ja oikullisesta itsepäisyydestä huolimatta tuossa
-tytössä näkyi olevan jotakin, mikä teki hänen rakkautensa voittamisen
-arvoiseksi.
-
-Mutta Jennetillä oli luontainen kyky piirteiden lukemisessa ja
-Charlotten siinä tuijottaessa alas häneen kiviaidan harjalta hänen
-kasvonsa eivät ilmaisseet suurtakaan kiitollisuutta. Hän oli ottanut,
-niinkuin hän usein teki, kuvaamataiteellisen asennon, ja hänen pieni,
-sievä vartalonsa esiintyi hyvin edukseen tiukassa päärmätyssä röijyssä.
-Tulipunainen _toque_, joka olisi ollut liian näkyisä vähemmän sirolle
-ja hienostuneelle tytölle, sopi varsin hauskasti kaunismuotoiseen
-päähän ja mustan tukan väriin ja tehosti hänen kuulakkaan, tumman
-hipiänsä vaikutusta. Mutta huulilla värähteli entinen halveksiva ilme,
-ja Jennetiä ja työmiestä tähystävät silmät näkyivät sulkevan heidät
-molemmat samaan katseeseen ja osoittavan heitä kohtaan äänetöntä
-halveksumista.
-
-"Oletpa sinä ystävällinen, rakas Jennet, kun olet nähnyt niin paljon
-vaivaa", virkkoi neiti Thornhill ja kääntyi sitten muutamin sanoin
-kiittämään miestä, joka juuri sovitti tikkaitaan kiviseinämää vasten.
-
-"Tule varovaisesti alas, Charlotte."
-
-Charlotte huomasi neiti Thornhillin puhuvan hänelle jokseenkin
-kylmästi, ja hän tunsi myöskin, että se ei ollut aivan ansaitsematonta.
-
-Ehkäpä hän ennakkoluuloissaan Fowlerin tyttöä kohtaan oli tosiaan
-mennyt liian pitkälle. Pitäisi osoittaa kohtuullista kiitollisuutta
-alemmilleenkin, tuumi hän; ja Jennet oli tosiaankin auliisti ja
-hyväntahtoisesti antanut apuansa. No, hän pitäisi hänelle pienen,
-sievän puheen, ja sillä asia olisi hyvä.
-
-Mutta kaikkinainen itsensä tuomitsemiseen vivahtava oli uutta
-Charlottelle, ja se järkytti hänen tasapainonsa, kuten oudot
-mielenliikutukset yleensä. Jokaisella muulla hetkellä hän olisi voinut
-astua tikkaita alas kevyesti kuin keijukainen; mutta, miten olikaan,
-hänen eloisa joustavuutensa petti hänet, juuri kun hän olisi sitä
-eniten tarvinnut.
-
-Tuntematta itseänsä aivan yhtä varmaksi kuin tavallista hän hyökkäsi
-huimapäänä tikkaita alas ja sai neiti Thornhillin toistamiseen
-varoittavasti huudahtamaan.
-
-"Katso toki eteesi, lapsi!" sanoi opettajatar.
-
-Mutta varoitushuuto sai Charlotten vain kiirehtimään liikkeitänsä, ja
-seuraavassa silmänräpäyksessä hänen jalkansa luiskahti. Hän putosi, ja
-Jennetin auliit käsivarret kohottivat hänet ylös ennenkuin kukaan muu
-ehti häneen koskettaa.
-
-"En ole vähääkään loukkautunut", selitti hän katsahtaen uhmamielin
-heihin kaikkiin. "Vain pienoinen putous. Kuinka sinä tuijotat, Pamela!
-Rientäkäämme pois, neiti Thornhill, ja jättäkäämme tämä noiduttu paikka
-iäksi kaikeksi."
-
-Mutta hänen nämä sanat lausuessaan ruskeat posket kävivät vähitellen
-yhä kalpeammiksi, ja ensimäisellä askeleelle hänen täytyi hyvin
-vastahakoisesti tunnustaa tuntevansa tuskaa.
-
-"Jalkaani hiukan vihloo; mutta ei se mitään tee... ei mitään! Tuossa
-tuokiossa kykenen kävelemään."
-
-Jennet asetti käsivartensa hänen vyötäisilleen, mutta se työnnettiin
-heti takaisin.
-
-"Älä ole niin kärkäs ihmisiä syleilemään, neiti Fowler", sanoi hän
-ärtyisästi. "Sinä olet luullakseni jossakin aikaisemmassa olotilassasi
-ollut _boa constrictor_ [jättiläiskäärme, joka surmaa uhrinsa
-kiertäytymällä sen ruumiin ympärille]. Minä voin nyt kävellä varsin
-hyvin... niin, ihan varmaan."
-
-Neiti Thornhill huomasi Jennetin nopeasti punastuvan hänen ylpeästi
-vetäytyessään pois; ja säälissäänkään opettajatar ei voinut olla
-tuntematta syvää suuttumusta Charlottea kohtaan. Oliko omapäisempää
-ja ylpeämpää olentoa olemassa? Näytti siltä kuin tämä tyttö tahtoisi
-työntää luotaan jokaisen ystävällisen käden, mikä ojentui häntä
-auttamaan.
-
-Ylpeys ja päättäväisyys veivät Charlotten muutaman askeleen eteenpäin;
-sitten hän äkkiä pysähtyi, puri huultansa ja taisteli ääneti voimakasta
-itkun tarvetta vastaan.
-
-"Kovin typerää ja väsyttää", läähätti hän, "mutta en voi päästä
-minnekkään, ellen saa johonkin nojata. Neiti Thornhill, tahdotteko
-tarjota minulle käsivartenne?"
-
-Neiti Thornhill täytti tyynesti tämän pyynnön; mutta nyrjähtynyt jalka
-tuotti yhä enemmän kipua, ja kärsivä tyttö alkoi menehtyä tuskasta.
-
-"Luullakseni täytyy minun pyytää vielä toista käsivartta", sanoi hän
-vihdoin. "Pamela ei ollenkaan kelpaa... hän on liian hintelä; ja Minnie
-on heikko kuin hyttynen! Oh, kiitoksia vain, Agnes, mutta pelkään, että
-sinä et ole kovinkaan vahva."
-
-Agnes Quinton oli hento tyttö, joka ei kestänyt paljoa ponnistuksia ja
-jota aina huolellisesti hoivattiin opistossa. Neiti Thornhill puuttui
-lempeästi puheeseen.
-
-"Ei, Agnes ei saa tulla; parempi että pyytäisit Pamelaa, hyvä lapsi."
-
-Mutta Pamela ei ollut halukas tueksi. Hän oli hintelä, kuten Charlotte
-oli sanonut, heikko ruumiiltaan, ja hänen jäseniänsä kivisti helposti.
-Hän epäröitsi.
-
-"Älä vaivaudu", sanoi Charlotte nopeasti. "Pääsenhän tästä eteenpäin
-nyt, kun olen levännyt. Mutta kovalle se ottaa ja käy rasittavaksi
-neiti Thornhillille; hänen täytyy kannattaa koko painoani."
-
-Jennet, joka oli kulkenut edeltä, kuuli näinä sanat ja palasi heti
-toisten luo.
-
-"Ehkä sallit minun auttaa itseäsi neiti Thornhillin tähden", sanoi hän
-hiljaa.
-
-Puna nousi Charlotten kalpeille kasvoille; hän vastaanotti tarjotun
-käsivarren lausumalla juhlallisesti "kiitos", ja kaikki kolme
-liikkuivat verkalleen eteenpäin.
-
-Kulku oli nyt varmempaa ja tasaisempaa; Jennet oli hyvin vahva; ja kun
-Charlotte huomasi itseänsä tuettavan ja melkein kannettavan eteenpäin,
-hän ajatteli hymyn vivahdus suupielessä noita "aurankurjen tyttäriä",
-jotka aina olivat Ida-prinsessan kutsuttavina ja käskettävinä. Vaikka
-hänen tuskansa olikin suuri, se ei estänyt häntä silloin tällöin
-vaivihkaa vilkaisemasta pitkään, komeaan tyttöön, jonka käsivarteen hän
-nojasi. Jennetiä ei kuorma näyttänyt ollenkaan rasittavan; hän kantoi
-sen aivan keveästi; ja kuitenkin hänen voimaansa liittyi sellainen
-hellätunteinen lempeys, että se lopulta liikutti Charlotten ylpeätä
-sydäntä.
-
-Heidän vihdoin päästyään takaisin maantielle neiti Thornhill kutsui
-nopeasti ajurin. Hän jätti Charlotten Agnes Quintonin ja Jennetin
-huostaan, käski ajamaan asemalle ja seurasi itse jalkaisin Pamela Ryen
-ja Minnie Woodin kanssa.
-
-Jennet havaitsi pian, että hänen palveluksensa jo olivat tervetulleita.
-Hänen ponnistuksensa Charlotten mukavuudeksi palkittiin hiljaisella
-kiitollisuudella, ja heidän pysähtyessään rautatieasemalle tyttö
-kääntyi luottavaisesti voimakkaaseen toveriinsa. Agnes Quinton maksoi
-ajurin, ja kolmisin he menivät odotushuoneeseen vuottaakseen siellä
-neiti Thornhillin ja toisten tyttöjen saapumista.
-
-Charlotte oli hiljaa ja kovin kalpea. Monesta olisi ollut vaikeata
-uskoa, että hän tuon rohkean ja kylmän pinnan alla aina oli kätkenyt
-herkän ja perin tuntehikkaan luonteen. Hänen uhmailunsa oli vain huntu,
-jonka alla piili paljon lempeyttä ja naisellisuutta. Jennet oli alusta
-pitäen aavistellut tuossa näkyväisessä Charlottessa olevan salattuna
-toisen Charlotte Ashleyn; ja tänään hän oli sen vilahdukselta nähnytkin.
-
-Istuessaan kovalla jouhipenkillä ja lepuuttaessaan nyrjähtynyttä
-jalkaansa, tuolilla, Charlotte näytti todellakin perin hennolta
-olennolta. Oli jotakin melkein lapsellista noissa riippuvissa tummissa
-silmäripsissä ja sievän suun alakuloisessa väännähdyksessä. Ja kun
-Jennet katseli häntä täydellisessä äänettömyydessä, hänen sydämessään
-syntyi voimakas halu lohduttaa ja suojella tätä ylpeätä, hemmoteltua
-tyttöä, joka oli niin kopea ja uhmaileva ja kuitenkin niin hento ja
-heikko.
-
-
-
-
-12. luku.
-
-Heltyminen.
-
-
-Matka Richmondista Brunswickin torille tuntui Charlotte Ashleysta
-loppumattomalta. Jennetin ystävälliset palvelukset hän otti vaieten,
-vaan ei kiittämättömästi vastaan. Charlotte vältti puhumista, jotta
-ei hyrähtäisi itkuun; hänen jalkansa alkoi ajettua, ja tuska oli niin
-kova, että hän vaivoin jaksoi sen kestää siihen paikkaan nääntymättä.
-
-Ei se suinkaan ollut varsin vakava vamma; mutta tyttö näkyi kärsivän
-paljon ja hänen herkät kasvonsa ilmaisivat pian tuskan merkkejä. Hän
-oli myöskin hermostunut ja kuumeinen, jonka vuoksi neiti Thornhill vei
-hänet omaan kammioonsa sen sijaan, että olisi lähettänyt hänet isompaan
-huoneeseen ylikerrassa. Tyttö vietti levottoman yön eikä tullut
-oppisaliin seuraavana päivänä.
-
-"Jennet", virkkoi neiti Thornhill iltapäivällä, "olen ajatellut, että
-ehkä haluaisit mennä istumaan hetkiseksi Charlotten luo".
-
-Jennet epäröitsi.
-
-"Mikäli hän minusta huolii?"
-
-"Ellei, niin voit lähteä pois. Mutta en luule hänen vastustelevan;
-menehän katsomaan."
-
-Jennet siis meni.
-
-Rouva Mayfieldillä ja neiti Thornhillillä oli kummallakin makuusuojansa
-toisessa kerroksessa; ja heidän kammioidensa välillä oli pieni
-päivähuone, jota toisinaan käytettiin eräänlaisena pyhättönä, kun joku
-oli hiukan pahoinvoipa. Tässä pienessä kammiossa Charlotte lepäsi
-pehmeällä sohvalla. Hän oli kuullut Jennetin askeleet kynnykseltä ja
-kohotti raukeasti päätänsä nähdäkseen, kuka tuli sisään.
-
-"Onko sinulla kovia tuskia?" kysyi Jennet lähestyen vuodetta.
-
-"On... ei. Kaikki tuska tuntuu suurelta; mutta minun kipuni on toki
-pieni. En ainakaan kärsi mitään vihlovaa kivistystä."
-
-"Mutta silti se riitti pitämään sinut valveilla viime yön?"
-
-"Ei tuska yksinomaan pitänyt minua valveilla. Minulla on kiusallisen
-herkät hermot, ja ne olivat epäkunnossa. Sinulla kaiketi ei olekaan
-hermoja?" lisäsi Charlotte, hiukan vilkuttaen tummia silmiänsä.
-"Vakuutan sinulle, että voi tulla paljoa paremmin toimeen ilman niitä."
-
-"Niin olen usein ajatellut", vastasi Jennet vakavasti.
-
-"Oh, mutta sinullahan ei niitä ole, vai kuinka?"
-
-"Minun hermoni ovat kurissa pidettävissä". Jennetin hymy oli hyvin
-lempeä, kun se valaisi hänen kasvojensa vakavuutta. "Mutta äitini
-on arka ja kovin tunteikas, joten olen oppinut myötätuntoiseksi
-hermostuneita ihmisiä kohtaan."
-
-"Me emme tavallisesti saa osaksemme paljoa myötätuntoa", sanoi
-Charlotte kohottaen kulmakarvojansa. "Isä ei koskaan siedä hermoja, ja
-senvuoksi koetan aina pitää ne näkymättömissä. Luullakseni ne kostavat
-sellaisen pakon."
-
-"Enpä tiedä", vastasi Jennet epäilevästi. "Ei kai ole hyvä niitä
-liiaksi hemmotellakaan; mutta minä en aavistanut että sinä olisit
-herkkähermoinen."
-
-"Etkö? Minua ilahduttaa kuulla, että osaan menestyksellä teeskennellä!"
-Charlotte puhui entiseen rajun hilpeään tapaansa. "Koetan aina antaa
-ihmisille väärän käsityksen itsestäni, niin kuin Rosalinda, kun hän
-tekeytyi 'pöyhkeäksi ja sotaiseksi'".
-
-"Tuo muistuttaa minulle kotiani", sanoi Jennet elostuen. "Lapsina me
-usein omalla tavallamme esitimme näytelmää _Kuten haluatte_. Omalla
-tilallamme meillä oli oivallinen Ardennien metsä; sisareni Katherine
-oli Celiana, ja minä esitin mieheksi pukeutuvan Rosalindan osaa --
-
-    "'Kosk' olen mitaltain mä varsin pitkä.'
-
-"Ja Derrick lepäsi puiden alla synkkämielisenä Jacquesina."
-
-Charlotte avasi silmänsä ja katseli miettiväisesti Jennetiä.
-Hänestä oli vaikeata uskoa, että tämä maalaistyttö oli tutustunut
-Shakespeareen. Ja kun hänen arvosteleva silmänsä sitten huomasi Jennet
-Fowlerin majesteetillisen ja kuitenkin tyttömäisen kauneuden hän ei
-voinut olla ajattelematta, että tämä tyttö oli todellinen Rosalindan
-perikuva voimakas ja silti herttainen ja rakastettava, hellä ja samalla
-perin uskollinen.
-
-"Se oli varmaan hyvin hauskaa", sanoi hän tavallista sydämellisemmin.
-"Tunnen kovin vähän maaseutua, mutta joskus ajattelen, että
-jonkinlainen sinipiian elämä viehättäisi minuakin. Monet monituiset
-kerrat olen kadehtinut Rosalindaa ja Celiaa, kun he yhdessä lähtivät
-metsään, mielissään, että pääsivät hovin kahleista."
-
-"Mutta sinussa on jotakin, mikä tuo mieleeni hovit", huomautti Jennet
-vaistomaisesti. "Sinä kykenisit johtamaan saattuetta ja osaisit tehdä
-vanhanaikaisen kumarruksen. Ei, minä en mitenkään voi uskoa, että
-metsässä tuntisit olevasi kotona."
-
-Charlotte hymyili mielissään.
-
-"En saa koskaan tilaisuutta kokea maalaiselämää", hän vastasi.
-"Opistosta päästyäni olen valmis ensimäistä seurustelukauttani varten,
-eikä minulle jää yhtään aikaa maalaiselämän riemuista uneksiakseni.
-Mitä sinä aiot tehdä, kun olet päättänyt opintosi täällä?"
-
-"Oh, siihen kysymykseen on helppo vastata. Minä palaan kotikylääni
-opettamaan nuorempia sisariani. On hyvin luultavaa, etten sitten enää
-koskaan näe Lontoota."
-
-"Saat kokea, että opettaminen on raskasta työtä. En luule, että _minä_
-voisin opettaa", sanoi Charlotte säälivästi.
-
-"En minäkään luule, että se toimi sinulle sopisi. Mutta tiemme ovat
-meille viitoitetut, näethän", Jennet lausui luottavaisesti. "Sinä
-olet määrätty hienoksi maailmannaiseksi ja minä taas vaatimattomiin
-maalaisoloihin elämäni loppuun asti."
-
-Kunpa he olisivat tietäneet, miten nämä kuvat vastaisuudessa tulivat
-vaihtumaan!
-
-"Kuka Derrick on?" kysyi Charlotte hetkisen vaiettuaan.
-
-"Veljeni. Hän on minua vuotta vanhempi, ja olemme aina olleet mitä
-hartaimmat toverit."
-
-"Onko hän synkkämielinen kuten Jacques?"
-
-"Kyllä, hiukan. Isä sanoo, että muutamia poikia voi muovata millaisiksi
-tahansa ja kasvattaa heidät mihin toimeen hyvänsä; mutta Derrick ei ole
-niitä. Hän on niin hyväluontoinen nuorukainen, että hän kärsivällisesti
-uurastaa maan töissä; mutta sydämessään hän ei siitä laisinkaan pidä,
-ja raskasta on puuhata sellaisessa työssä, missä sydän ei ole mukana."
-
-Charlotten myötätunto oli herännyt. Jos hän olisi ollut terve
-ja reipas, kuten tavallista, kertomus Derrickistä ja hänen
-koettelemuksistaan ehkei olisi häntä viehättänyt. Mutta tuntien itsensä
-raukeaksi ja väsyneeksi hän oli tyynessä mielentilassa, ja sellaisessa
-mielentilassa se, mikä hänen luonteessaan oli parasta, tavallisesti
-nousi pinnalle.
-
-"Miksi hän tahtoisi tulla?" kysyi tyttö.
-
-"Papiksi. Ennen kaikkea hän tahtoisi päästä opistoon. Hän sanoo aina,
-ettei koskaan pitäisi yrittää opettaa muita, ellei ole opetusalalle
-perusteellisesti valmistautunut. Mutta ei ole mitään toivoa hänen
-opistoon pääsemisestään."
-
-"Miksi ei?" Charlotte alkoi innostua. "Jos hän on aivan tosissaan,
-hän varmaan onnistuu. On epäilemättä suuri vahinko tukehduttaa hyvä
-taipumus!"
-
-"Ah, kukaan ei halua sitä tukehduttaa! Isä tekisi mitä tahansa
-Derrickin vuoksi, mutta hän ei ole kyllin rikas maksaakseen
-opistokuluja; ja toisinaan olen toivonut, että täti Belfont olisi
-lähettänyt Derrickin Oxfordiin, sensijaan että lähetti minut tänne."
-
-Jennet oli lausunut ajatuksensa enempää miettimättä ja melkein
-unohtaen, että hänen toverinsa oli uusi tuttavuus. Mutta Charlotten
-terävä korva oli kiintynyt nimeen, joka oli hänelle tuttu.
-
-"Me tunnemme muutamia Belfonteja", sanoi hän, "he asuvat Park Lanen
-varrella. Isäni tutustui kenraali Belfontiin Intiassa."
-
-"Judith-täti meni naimisiin kenraali Belfontin veljen kanssa", huudahti
-Jennet koruttomasti. "Hänen miehensä on kuollut."
-
-"Ja leski on luullakseni varakas? Belfontin suvulla on melkoisesti
-rahoja."
-
-"Niin, hän on varakas; äiti ja täti Judith Belfont ovat sisarukset, ja
-kun Judith-tädillä ei ole lapsia, hän on osoittanut harrastusta minuun."
-
-"Sinusta voi vielä tulla perijätär!" virkkoi Charlotte miettiväisestä.
-"Mielestäni sinun pitäisi koettaa olla enemmän... enemmän
-maailmallinen, käsitäthän."
-
-Jennetin syvät, harmaat silmät avautuivat kummastuneina.
-
-"Se ei ole mahdollista", vastasi hän suoraan tapaansa. "Enkä ymmärrä,
-miksi minun pitäisi oppia maailmallisuutta. Kun kasvatukseni on
-päättynyt, palaan omaan kyläämme, eikä siellä kukaan maailman menosta
-paljoa tiedä."
-
-"Kuitenkin on viisasta valmistautua muutoksien varalta. Etkö tiedä,
-että koskaan ei tapahdu muuta kuin odottamatonta", sanoi terävä-älyinen
-Charlotte. "Mutta tuolla tulee Ann tuoden kaksi teekuppia
-tarjottimella, ja sinun on siis juotava teesi minun kanssani. Rouva
-Mayfield lähettää aina mansikkahilloa sairaille; siten hän koettaa
-lohduttaa, ja hyvin miellyttävä tapa se onkin. Sinun täytyy jäädä tänne
-istumaan ja saada osasi."
-
-
-
-
-13. luku.
-
-Kielletyillä poluilla.
-
-
-Oli sunnuntain iltapäivä -- aina joutilas aika opistossa, sillä
-opettajattaret vetäytyivät tavallisesti omiin huoneisiinsa eivätkä
-näyttäytyneet ennenkuin kellonsoitto kutsui heidät teelle. Jätettyinä
-melkein omiin hoteisiinsa tyttöjen oli tapana istuskella ryhmissä
-opintosalissa, ja erityiset ystävykset juttelivat keskenään
-luottavaisesti kuiskaillen.
-
-Jennetillä ei ollut mitään erityistä ystävää, eikä neiti Thornhill
-ollut saapuvilla. Charlotte Ashleyn täytyi vielä pysyä ylikerran
-lepokammiossa, ja rouva Mayfield oli kehoittanut häntä nukahtamaan. Sen
-vuoksi Jennet istui yksinään erään pitkän pöydän ääressä, leuka käden
-varassa ja silmät tähdättyinä kouluhuoneen seinällä olevaan karttaan,
-vaikkei hän siitä mitään nähnyt.
-
-Vihdoin hänelle äkkiä juolahti mieleen katkennut kengänrihmansa ja
-muistaen, että illalla oli käveltävä kirkkoon, hän nousi ja meni
-ylikertaan. Iso huoneusto oli hyvin hiljainen hänen kulkiessaan
-pitkien käytävien läpi; kaikkien kammioiden ovet olivat suljetut eikä
-ollut näkyvissä opettajattaria, oppilaita eikä palvelusväkeä. Oli
-ihanaa päästä pois kouluhuoneesta, missä kukaan ei välittänyt hänen
-seurastaan, ja etsiä oman makuukammion yksinäisyyttä. Pamela Rye ja
-Minnie Wood olivat kumpikin alikerrassa, joten hän luuli olevansa
-turvassa kaikilta häiritsemisiltä.
-
-Oppilaiden mukavuudesta ja hauskuudesta Pyhän Annan opistossa
-huolehdittiin monella tavalla. Joka tytöllä oli oma vuoteensa, oma
-pesulaitteensa ja oma pukeumapöytänsäkin, eivätkä he pitäneet mitään
-ylellisyyttä niin suuressa arvossa kuin näitä pöytiä. Ei tarvinnut
-riidellä kuvastimesta eikä siitä, kenen oli vuoro kammata hiuksensa.
-Pöydät olivat pienet, mutta jokaisessa oli laatikko hiusneuloja ja
-muita pikkutavaroita varten, ja tästä pöytälaatikosta Jennet meni
-etsimään uutta kengännauhaa.
-
-Laatikko avautui tavallista kankeammin, ja sen etukulmaan oli sullottu
-jotakin, mikä heti kiinnitti hänen katseensa. Se oli koreakuvaisilla
-kansilehdillä varustettu kahden shillingin romaani, kylläkin kiehtova
-uteliaille nuorille silmille. Mutta miten se oli sinne joutunut?
-
-Kaunokirjallisuus ei suinkaan ollut opistosta pannaan julistettu,
-mutta sääntönä oli että tytöt eivät saaneet lukea mitään kirjaa
-ennenkuin opettajisto oli sen tarkastanut. Suuri määrä niin sanottua
-"kevyttä kirjallisuutta" saavutti rouva Mayfieldin hyväksymisen,
-sillä hän ymmärsi ja katseli myötätunnolla tyttöjen sammuttamatonta
-halua kertomusten lukemiseen. Sitäpaitsi rohkaistiin heitä puhumaan
-lukemisistaan ja vapaasti lausumaan mielipiteensä eri kirjailijain
-ansioista.
-
-Mutta oli eräitä romaaninkirjoittajia, joiden teoksia ei koskaan
-siedetty opiston seinien sisällä; ja kiellettyjen kirjojen salaa
-kuljettamisesta rangaistiin ankarasti. Säännöissä, jotka painettuina ja
-puitteisiin asetettuina olivat ripustetut jokaisen huoneen seinälle,
-sanottiin selvästi, että kaikki kirjat olivat ennen lukemista
-jätettävät opettajattaren tarkastettaviksi.
-
-Syrjäisessä kylässä kasvaneena Jennetimme ei ollut laisinkaan
-tutustunut "seurapiirien" romaaneihin. Kirjan nimilehdellä mainitusta
-tekijästä hän ei ollut koskaan kuullut; ja kuitenkin oli hänen nimensä
-laajalti tunnettu. Tyttö ei tiennyt, että tämä teos oli niitä, joita
-monet isät, aviomiehet ja veljet eivät haluaisi nähdä kotiensa
-pöydällä, eikä hän pysähtynyt itseltänsä kysymään, tekikö hän oikein
-avatessaan sen.
-
-Paikka ja hetki olivat otolliset lukemiselle. Isossa suojassa oli neljä
-ikkunaa, ja syksyn aurinko paistoi rauhallisesti seinille. Katsahtaen
-ulos Jennet näki tyynen taivaan puutarhan puiden yläpuolella ja pari,
-kolme vilkasta varpusta hyppimässä oksalta oksalle. Hän oli tuntenut
-itsensä alakuloiseksi ja yksinäiseksi, ja nyt tarjosi kirja hänelle
-uuden viihdykkeen, missä hän voisi unohtaa itsensä ja omat huolensa.
-Kuinka onnellinen hän olisikaan istuessaan täällä päiväpaisteessa ja
-hiljaa ajelehtiessaan kirjojen maailmaan!
-
-Ainoastaan ne, jotka intohimoisesti rakastavat lukemista, voivat
-arvostella, kuinka voimakas Jennetin kiusaus oli. Mutta monet meistä
-muistavat kyllä ne ihanat hetket, jotka olemme viettäneet jonkun
-romuhuoneen permannolla hupaisa kirja polvillamme. Noina kultaisina
-päivinä olimme liian nuoret välittääksemme istuinpaikkamme kovuudesta;
-luimme yhä eteenpäin päätämme koskaan pakottamatta, silmiemme koskaan
-väsymättä, kunnes meiltä katosi kaikki tietoisuus todellisesta
-ympäristöstä ja elimme ja liikuimme ja tunsimme vain romaanimme
-sankarien ja sankarittarien mukana.
-
-Kengännauha unohtui. Jennet ei edes pysähtynyt laatikkoa sulkemaan.
-
-Hän vaipui päiväpaisteiselle paikalle lattialle ja "alotti alusta"; ja
-hyvin kiehtova alku se olikin.
-
-Se vei hänet maailmaan, josta hän ei koskaan ollut edes uneksinut,
-sulotuoksuiseen ilmakehään, missä muodinmukaiset kaunottaret liikkuivat
-laahaten silkkiliepeitänsä marmorilattioilla ja pudotellen harvinaisia
-kukkia valkoisista käsistään. Kaikki värit olivat lämpöisiä, uhkeita
-ja pehmeitä; kaikilla miehillä oli arvonimet; kaikki naiset olivat
-vastustamattoman suloisia ja omistivat satumaisen kalliita jalokiviä.
-Näin luki Jennet yhä edemmäksi ja edemmäksi, unohtaen, ajan kulun,
-unohtaen, että häntä voitaisiin häiritä. Kirja oli vallannut hänen
-ruumiinsa ja sielunsa, ja hän istui liikahtamatta kuin lumouksen
-alaisena.
-
-Mutta neiti Sand, laitoksen vanhin opettajatar, oli henkilö,
-johon voimakkaimmatkaan lumot eivät tehonneet. Hänellä oli niin
-rautainen ruumis ja päättäväinen tahto, että hän halveksi sunnuntain
-iltapäiväksi suotua leppoista lepoakin. Tiedettiin, että rouva Mayfield
-itse toisinaan katseli häntä pelonsekaisella ihmettelyllä. Hänen
-työkykynsä ja väsymätön valppautensa oli miltei yliluonnollista. Hän
-ei koskaan kaivannut lepoa, hänen harvat lupapäivänsä olivat hänelle
-vastenmieliset, ja hän selitti täysin todenmukaisesti, että hän oli
-onnellinen ainoastaan täyttäessään velvollisuutensa. Ehkä hän siinä
-meni liiallisuuksiin ja senvuoksi kuihtui ja kävi nyreäksi. Tapaa
-kai useammin sellaisia, jotka tekevät työnsä vaillinaisesti, kuin
-liian työteliäitä; mutta viimemainitut ovat aivan yhtä ärsyttäviä
-lähimmäisilleen. Neiti Sand ei ollut suosittu koulussa, jonka hyväksi
-hän tuhlasi tavattoman määrän tarmoansa.
-
-Jennet ei ollut viettänyt kyllin pitkää aikaa Pyhän Annan opistossa
-tunteakseen neiti Sandin hyökkäilytavat. Tällä oli ikäänkuin pesä
-jokaisessa huoneuston osassa ja sieltä hän iski pahaa aavistamattomien
-tyttöjen niskaan, peljästyttäen heidät tolkuttomiksi, musertaen heidän
-tarmonsa ja riistäen heiltä kaiken kyvyn itsepuolustukseen.
-
-Jonkun kerran hän oli tullut hyökänneeksi viattomien yhtä hyvin kuin
-syyllistenkin kimppuun; mutta näistä erehdyksistä rouva Mayfield oli
-häntä kahden kesken niin ankarasti nuhdellut, että hän nyttemmin kyllä
-varoi iskemästä harhaan. Hän epäili jokaista. Jos tytöt eivät olleet
-ilkivaltaisia, johtui se muka tilaisuuden eikä suinkaan taipumuksen
-puutteesta; elleivät palvelijattaret varastaneet, oli se huolellisen
-silmälläpidon tulos. Ja koska hän ei salannut epäluottamustaan
-ihmisluontoon, ei ollut ihmeellistä, että ihmisluonto aina olikin
-sotajalalla häntä vastaan.
-
-Jennetin saapumisesta asti neiti Sand oli epäilevin silmin vaaninut
-hänen tekojansa. Niin pitkä, niin kaunis ja niin hillitty tyttö
-varmaankin kaikessa hiljaisuudessa kykeni mihin häijyyksiin tahansa.
-Neiti Sand oli päättänyt yllättää hänet jostakin, ja se hänelle vihdoin
-varsin loistavasti onnistuikin.
-
-Uhkaavien onnettomuuksien varjot laajenivat romaanin kauniin
-sankarittaren ympärillä; jokaisella sivulla vilisi hienoja
-vihjauksia lähenevästä vaarallisesta käänteestä. Huulet raollaan,
-silmät laajenneina ja nopeasti hengittäen Jennet oli äärettömässä
-jännityksessä tietääkseen muodikkaan julmuuden ihastuttavan uhrin
-kohtalon. Ovi aukeni; mutta hän oli liiaksi vaipunut kertomukseensa
-edes säpsähtääkseen. Neiti Sand ei nähnyt mitään syyntuntoista
-punehdusta eikä kuullut mitään pelon parahdusta. Rikollinen katsahti
-ylös uneksivin silmin ja jäi yhä lattialle istumaan.
-
-"Neiti Fowler, tämä on julkein harkitun uhman teko, mitä olen koskaan
-nähnyt!"
-
-Vähitellen ja hämärästi Jennet-rukka alkoi käsittää oikean asemansa.
-Vainottu sankaritar, uhkeat kukkaset, silkit ja jalokivet olivat vain
-varjoja ja unta. Mutta siinä hänen edessään seisoi neiti Sand ankarana
-todellisuutena; ja hän muisti olevansa Pyhän Annan opistossa ja
-rikkoneensa yhden sen tärkeimmistä säännöistä.
-
-
-
-
-14. luku.
-
-Lisätodistus.
-
-
-Kun rouva Mayfield tuli omasta huoneestaan rauhallisen lepohetken
-jälkeen, hänet kohtasivat neiti Sand ja vieläkin hämmästynyt Jennet.
-
-"Mikä nyt on?" kysyi opiston johtajatar hiukkasen ärtyisästi. "Emmekö
-saa viettää edes levollista sunnuntaita?"
-
-"Olen kovin pahoillani, että häiritsen", sanoi neiti Sand juron
-kohteliaasti, "mutta minun täytyy pyytää teitä heti tulemaan neiti
-Fowlerin huoneeseen. Tapasin hänet lattialla istumassa ja lukemassa
-erästä kaikkein julkeimmista romaaneista, mitä koskaan on kirjoitettu.
-On parasta oitis tutkia hänen kirstunsa; hänellä on epäilemättä oikea
-kokoelma häijyjä kirjoja."
-
-"Mikä oli romaanin nimi?" kysyi rouva Mayfield.
-
-Neiti Sand mainitsi sen, ja johtajatar ilmeisesti säpsähti ja kauhistui.
-
-"Toitko sen kirjan kotoasi?" kysyi hän kääntyen terävästi Jennetiin.
-
-"En", vastasi tyttö; "minä löysin sen tänä iltapäivänä pukeumapöytäni
-laatikosta. Mutta en tiedä, miten se sinne oli joutunut."
-
-Neiti Sand keikautti päätänsä ja murahti epäilevästi. Rouva Mayfield
-näytti kovin tuskastuneelta; Jennetin sävy oli niin omituinen ja hänen
-kertomuksensa niin uskomaton, että useimmat ihmiset, jotka eivät häntä
-hyvin tunteneet, olisivat häntä epäilleet.
-
-"Tuo kuulostaa hyvin uskomattomalta, neiti Fowler", sanoi johtajatar
-ankarasti. "Ole hyvä ja anna avaimesi minulle."
-
-Tyttö totteli äänettömänä käskyä, ja rouva Mayfield suuntasi askeleensa
-rikollisen huoneeseen neiti Sandin seuratessa pitäen Jennetiä lujasti
-käsivarresta.
-
-Kolme isoa, mustalla nahalla peitettyä ja omistajiensa nimikirjaimilla
-varustettua pukuvasua oli asetettuina seinää vasten. Näyttäen vielä
-tavattoman ankaralta rouva Mayfield pysähtyi sen vasun eteen, mikä oli
-merkitty alkukirjaimilla J. F., valitsi avaimen pienestä nipusta ja
-kohotti kannen.
-
-Kaikki Fowlerin lapset olivat opetetut harrastamaan siisteyttä ja
-järjestystä, ja ne vaatekappaleet, joita ei joka päivä tarvittu,
-olivat käärityt niin huolellisesti, että se olisi miellyttänyt
-vaativaisintakin silmää. Rouva Mayfield kumartui nostamaan pienen,
-mytyn talvivaatteita, ja sen alta tuli heti esille toinen koreakansinen
-kahden shillingin romaani.
-
-"Sitä minä ajattelinkin", sanoi neiti Sand mielissään. "Tietysti
-samalta tekijältä?"
-
-"Niin on", vastasi rouva Mayfield vilkaistuaan nimilehteen. Sitten hän
-kääntyi Jennetiin, katsoi häneen vakavasti ja kysyi hyvin tyynellä
-äänellä:
-
-"Onko sinulla mitään muita romaaneja kätkettyinä kirstuusi tai muualle?"
-
-"En tiedä", vastasi Jennet avuttomana.
-
-"Minun kanssani ei ole leikkimistä, neiti Fowler". Rouva Mayfieldin
-huulet tiukkenivat uhkaavasti hänen puhuessaan. "On viisainta, että
-annat suorat vastaukset."
-
-Seurasi hetkisen vaitiolo. Johtajattaren tyynet kasvot ilmaisivat
-kärsimättömyyden ja suuttumuksen merkkejä, jollaisia niillä ei usein
-nähty. Neiti Sand (jolla oli melko paljon salapoliisin luonnetta)
-katseli tätä kaikkea äänettömällä voitonriemulla.
-
-"Minä en tiedä", toisti Jennet, tällä kertaa äärimmäisen epätoivon
-sävyyn; "minä en tiedä -- muuta en voi sanoa!"
-
-Rouva Mayfieldillä oli melkoista kokemusta tytöistä ja heidän
-tavoistaan, mutta tässä hän joutui aivan hämilleen.
-
-Ellei Jennet ollut tosiaan tolkuttomaksi hölmistynyt, hän oli
-taitavimpia näyttelijättäriä, mitä koskaan tapaa. Hänen poskillaan oli
-kuuma hohde, silmissä omituinen unenpöpperöinen ilme; hän ei välttänyt
-johtajattaren katsetta, vaan vastasi siihen tajuttomasti. Koko hänen
-käytöksensä oli niin kummallinen, että rouva Mayfield jäi sanattomana
-seisomaan.
-
-Mutta ei neiti Sand. Huomatessaan johtajattaren pysyvän vaiti hän puhui
-ominaisella kirpeällä tavallansa.
-
-"Vaaditko meitä uskomaan, ettet tiedä mitä omassa kirstussasi on?"
-
-"Minä en tiedä", toisti Jennet vielä. "Kaikki tämä on kuin noituutta.
-Kirjaa, joka teillä on kädessänne, en ole koskaan nähnyt ennenkuin sen
-löysitte."
-
-"Tämä en hyvin vakava asia", lausui rouva Mayfield; "en voi seisoa
-tässä kuuntelemassa enempiä valheita. Avaimesi jäävät minun haltuuni,
-ja huomenna sinun tavarasi tutkitaan perin pohjin. Emme tietysti voi
-asiaan tänään pitemmältä puuttua. Maanantaina täytyy minun miettiä,
-mitä on tehtävä."
-
-"Saako hän mennä alikertaan toisten pariin?" kysyi neiti Sand.
-
-"Ei, jääköön hän kirjastoon ja nukkukoon teidän huoneenne
-ylimääräisessä vuoteessa."
-
-Ellei Jennet jo olisi ollut aivan hölmistynyt kummastuksesta ja
-kurjuudesta, nämä viime sanat olisivat koskeneet häneen kipeämmin.
-Häntä pidettäisiin vankina ja neiti Sand olisi hänen vartiansa;
-hän ei edes saisi nukkua samassa huoneessa muiden koulutoveriensa
-kanssa! Syysaurinko oli alenemassa, mutta valo viipyi vielä lämpimänä
-lattialla, eikä ilmassa tuntunut viileyttä. Mutta silti häntä
-puistatti, ja hänen hehkuvat poskensa kävivät kylmiksi ja kalpeiksi.
-
-"Sinä saat aikaa miettiäksesi", virkkoi johtajatar leppeämmin.
-"Huomenna toivottavasti olet kyllin pehmennyt puhuaksesi totta."
-
-"Minä olen puhunut totta." Jennet ei edes kohottanut päätänsä ja lausui
-nuo sanat soinnuttomalla äänellä. Rouva Mayfield kääntyi vihaisesti
-poispäin ja neiti Sand hymyili ilkeästi.
-
-Kirjasto oli varsin hauska huone, ja tuli paloi ristikon takana
-takassa. Mutta Jennetiä puistatti jälleen, kun hän kuuli avainta
-käännettävän hänen jälkeensä sulkeutuvan oven lukossa; sensijaan että
-olisi valinnut nojatuolin (kuten paatuneempi syntinen luultavasti olisi
-tehnyt), hän asettui ikkunan pieleen ja tuijotti tylsästi puutarhaan.
-
-Mikä muutos olikaan eilisen jälkeen tapahtunut hänen pienessä
-maailmassaan! Silloin oli hän tuntenut alkavansa tottua ja
-kotiutua opistoon ja sen tapoihin; neiti Thornhill oli kuin vanha
-kauan rakastettu ystävä, Charlotte Ashley kävi säveämmäksi ja
-miellyttävämmäksi, ja uusia ajatuksia ja harrastuksia tulvaili
-maalaistytön yksinkertaiseen elämään. Hän oli kirjoittanut pitkän
-kirjeen äidilleen, sanoen olevansa onnellisempi kuin oli saattanut
-toivoakaan. Niin eilen. Näin tänään. Kummallinen, hämmentävä, kurja
-päivä oli tänään.
-
-Hän tiesi, ettei hän olisi saanut viehättyä lukemaan tuota kirjaa, joka
-niin salaperäisesti oli asetettu hänen laatikkoonsa. Sen avatessaan
-hän ei ollut aikonutkaan sitä lukea. Oikea menettely olisi ollut viedä
-se jollekulle opettajattarelle uskaltautumatta itse sitä selailemaan.
-Mutta jo ensi sivulla oli kertomus kiinnittänyt ja vanginnut hänen
-huomionsa, eikä hän ollut yrittänytkään sen ihmeellistä tenhoa
-vastustaa. Nytkään, surujensa sortamana, hän ei voinut olla tuumimatta,
-miten tuolle ihastuttavalle sankarittarelle lienee käynyt.
-
-Ja katsellessaan ikkunasta Lontoon kellastuvia puita hän sitten äkkiä
-muisti erään vanhan kirsikkapuun kotona. Sen hedelmät olivat niukat ja
-happamat, mutta herra Fowlerin isä oli sen istuttanut, ja perhe piti
-sitä pyhänä. Sitäpaitsi se kasvoi takaoven edustalla, ja keväisin oli
-ihanaa katsella hopealta hohtavien kukkain paljoutta sen oksilla ja
-kuunnella mehiläisten surinaa niiden ympärillä. Hän tiesi täsmälleen,
-millaiselta tuo vanha puu näytti syyspuvussansa. Vaikkei se tuottanut
-yhtä runsaasti hedelmiä kuin omena- ja päärynäpuut, sen lehtiverho
-oli paljoa upeampi ja hehkui sellaisessa pehmeässä punaisessa
-ja kullanvärisessä hohteessa, että olisi luullut sen lainanneen
-väriloistonsa iltaruskolta.
-
-Jennet toivoi, ettei olisi tullut tuota kirsikkapuuta ajatelleeksi.
-Pelkkä muisto siitä liikutti hänen sydämensä äkilliseen vihlovaan
-tuskaan, ja hän alkoi ääneensä nyyhkyttää. Oi, jospa hän ei koskaan
-olisi jättänyt kotiaan ja tullut tänne, missä salaiset viholliset
-virittelivät hänelle ansojansa!
-
-Jonkun ajan perästä hänen kyyneltensä vuolaus tyyntyi, mutta vielä
-hän itki, kun neiti Sand astui sisään, tuoden kupin teetä ja muutamia
-voileipiä. Sanaakaan ei puhuttu. Opettajatar asetti teekupin pöydälle
-ja meni pois, sulkien oven jälkeensä.
-
-Päiväpaiste oli haihtunut. Jennet astui raukeasti ikkunan luota ja
-kyyristyi epätoivoisena takkavalkean eteen.
-
-
-
-
-15. luku.
-
-Epäsuosiossa.
-
-
-Sillävälin kun Jennet Fowler oli joutunut pulaan, Charlotte Ashley
-nukkui makeasti pyhätön pehmeällä sohvalla ja neiti Thornhill oli
-sulkeutuneena huoneeseensa. Teekellon kutsu herätti edellisen unestaan
-ja havahdutti jälkimäisen tilapäisestä haaveilusta. Avaten hiljaa
-lepohuoneen oven neiti Thornhill katsahti sisään nähdäkseen, miten
-potilas voi.
-
-"Kauanpa olen nukkunut!" huudahti Charlotte kohottaen päänsä
-pieluksilta. "Minulla on kova jano, neiti Thornhill; tahdotteko
-lähettää minulle pian teetä?"
-
-"Kyllä; annanko Pamela Ryen tuoda sen sinulle?"
-
-"Oh, ei; Pamela ei ole hauska. Kun olen puhetuulella, pidän kylläkin
-hänen seurastaan; hän on oivallinen kuuntelija; mutta tänään en ole
-puhelias."
-
-"Lähetänkö Minnie Woodin?"
-
-"Hän on niin tyhmä."
-
-"Rakas Charlotte, sinulle on vaikea tehdä mieliksi."
-
-"Mutta tiedättehän kai, että Minnie on tyhmä -- ettekö, neiti
-Thornhill? Tietysti ette tahdo vastata", lisäsi Charlotte vanha
-veitikkamainen välähdys silmissään. "Te ette sano mitään rumaa toisesta
-tytöstä toiselle."
-
-"Toivoisin, että noudattaisit esimerkkiäni siinä suhteessa", sanoi
-neiti Thornhill hymyillen.
-
-"Silloin olisi kouluelämäni kovin mautonta ja yksitoikkoista", vastasi
-Charlotte täysin rehellisesti. "Toisistamme jutteleminen on tärkeimpiä
-huvituksiamme. En voi luvata siitä luopua."
-
-"Mutta etkö voi luvata luopua häijyistä puheista?"
-
-Charlotte pudisti päätänsä.
-
-"Haluaisin todella tehdä teille mieliksi, neiti Thornhill, mutta en
-tiedä, miten se käy päinsä. Ei ole mahdollista puhua opistotovereistaan
-sanomatta mitään häijyä; ne eivät ole enkeleitä."
-
-"Et ole sinäkään, ystäväni!"
-
-"Enpä suinkaan; tiedän varmaan saavani täyden osani parjauksesta, enkä
-välitä siitä rahtuakaan."
-
-"Kyllä kai sinä sentään välität, Charlotte; hyväksymisen tavoittelu on
-sinussa kehittynyt varsin voimakkaaksi."
-
-"Ehkä muutamien ihmisten hyväksymisen. Mutta neiti Thornhill, ette
-suinkaan usko että tavoittelen kaikkien noiden tyttöjen kiintymystä ja
-ihailua, jotka ovat tuolla alhaalla?"
-
-"Uskon rehellisesti, että sinua kiusoittaisi, jos he ihailisivat
-enemmän jotakuta muuta. Sinä tahdot kaikkialla olla kuningattarena,
-Charlotte."
-
-Charlotte hymyili pientä, sievää itsetietoisen varmaa hymyä, joka sopi
-hänen kasvoilleen varsin hyvin.
-
-"Kovin teitä huvittaa tutkia ihmisten luonteita, neiti Thornhill", hän
-huomautti.
-
-Opettajatar naurahti ja kääntyi ovea kohti.
-
-"Käskenkö Jennet Fowlerin tuomaan teesi?" kysyi hän katsahtaen olkansa
-yli.
-
-"No... kyllä, olkaa niin hyvä... jos tahdotte."
-
-Neiti Thornhill meni alas ruokasaliin hymyillen itsekseen. Hän oli
-saavuttanut erään hartaimpia toivomuksiansa; Charlotte oli ilmeisesti
-alkanut pitää Jennetistä, ja nuo kaksi olivat tulemassa hyviksi
-ystäviksi.
-
-Tytöt asettuivat juuri paikoilleen pitkän pöydän ääreen, kun hän astui
-huoneeseen. Rouva Mayfield nautti aina teensä yksinään, ja neiti Sand
-istui paikoillaan ison teekeittiön takana. Madame de Bèze, jolla
-oli toinen teekeittiö edessänsä, hoiteli nuorempia oppilaita pöydän
-alapäässä. Neiti Thornhill etsi silmillään turhaan Jennetiä.
-
-"Missä on Jennet Fowler?" kysyi hän.
-
-"Kirjastossa", vastasi neiti Sand.
-
-"Eikö hän ole terve?"
-
-"Hän on epäsuosiossa", selitti neiti Sand lyhyeen. Hän epäili neiti
-Thornhillia puolueellisuudesta Jennetiä kohtaan ja asettui aina lujasti
-suosikkeja vastaan. Sitäpaitsi hän mielessään ajatteli, että hiukan
-enemmän kuria tekisi hyvää neiti Thornhillille itselleenkin.
-
-Molempain opettajattarien katseet sattuivat yhteen, ja madame de
-Bèze omassa pöydänpäässänsä luuli huomaavansa heidän silmissään
-molemminpuolista uhmaa. Neiti Thornhill ei kuitenkaan kysellyt enempää,
-hän vain kääntyi erään oppilaan puoleen nuorimpien joukosta ja pyysi
-tätä viemään kupillisen teetä Charlotte Ashleylle.
-
-Kun joku tyttö oli sairaan kirjoissa, katsottiin tavallisesti
-mieluisaksi tehtäväksi häntä vaalia; varsinkin pikkutytöt tekivät
-ilolla pieniä palveluksia ja juoksivat kernaasti ylikerran lepolaan.
-
-Pieni Kate Russell nousi hilpeästi ja riensi riemuiten viemään pientä
-tarjotinta kuppineen ja lautasineen. Tavallista vakavamman näköisenä
-neiti Thornhill asettui entiselle paikalleen, joka sattui olemaan
-vastapäätä Pamela Ryetä.
-
-Huolellisesti tarkastamalla olisi voinut havaita, että Pamelan
-hennoilla poskilla oli syvä puna. Hänen silmänsä olivat luotuina
-lautaseen ja hän alkoi hermostuneesti tuijottaa teehensä. Mutta
-tuskastuneena ja mietteissään neiti Thornhill ei vilkaissutkaan
-naapuriinsa pöydän takana.
-
-Neiti Sand oli kerran suoraan sanonut rouva Mayfieldille, että neiti
-Thornhill oli liian nuori opettajattareksi; mutta johtajatar oli
-ollut jyrkästi toista mieltä. Una Thornhill oli viidennelläkolmatta
-ikävuodellaan ja oli opettanut eräässä Brysselin koulussa
-ennenkuin tuli tänne opistoon. Tosin olivat muut opettajattaret
-vanhempia: Fräulein Braun, tuo tukeva, hyväluontoinen saksatar oli
-nelikymmenvuotias, ja madame de Bèzellä oli viisiviidettä ikävuotta,
-mutta kukaan ei voinut väittää kahtakymmentäneljää vuotta äärimmäiseksi
-nuoruudeksi.
-
-Neiti Sand oli myöntänyt, vaikka jokseenkin vastahakoisesti, että neiti
-Thornhill ehkä oli kyllin iäkäs tehdäkseen työnsä hyvin; ja hän oli
-myöskin myöntänyt, että tämä oli hyvin sivistynyt.
-
-"Mutta", hän oli lisännyt, "hän on aivan liian tyylikäs. Ei näytä
-siltä, että koulusali olisi hänen oikea paikkansa. Häntä katsellessa
-johtuu ajattelemaan, että hän on aina elänyt seurapiireissä."
-
-Rouva Mayfield oli vastannut varsin lyhyeen, että tytöille aina oli
-etua seurustelusta oivallisesti kasvatetun naisen kanssa. Neiti Sandin
-alituiset syyttelyt tuntuivat hänestä väsyttäviltä, vaikkei hän
-ollutkaan sokea tämän arvokkaille ominaisuuksille. Ja kun neiti Sand
-havaitsi, ettei hänen huomautuksiaan kernaasti kuunneltu, hän kävi
-varovaisen vaiteliaaksi; mutta hän pysyi yhä uskossaan, että neiti
-Thornhill oli erehtynyt uransa valinnassa.
-
-Katsellen häntä aivan tasapuolisesti, kun hän istui paikallaan tyttöjen
-parissa, monet olisivat saattaneet olla samaa mieltä neiti Sandin
-kanssa.
-
-Kaikki Una Thornhillissa oli siroa ja hienostunutta; hänen sileä
-pukunsa näkyi soveltuvan täydellisesti hänen solakan vartalonsa
-miellyttäviin, keveihin muotoihin. Hänen kullanruskea tukkansa oli
-nuputettu klassillisen pään niskapuolelle. Kasvot olivat maidonvalkeat,
-silmät tummansiniset, nenä kauniisti kaareva (ei puhtaasti
-kreikkalainen), ja suu vieno ja hymyilevä. Tuo suu näytti Jennetistä
-aina herttaisimmalta, mitä hän koskaan oli nähnyt; täyteläisten,
-punaisten huulien hymy oli sanomattoman unelmoiva ja suloinen. Hänestä
-Una Thornhill syvän sinisine silmineen ja kermanvaaleine hipiöineen oli
-taikuri; ja "Taikuriksi" hän ajatuksissaan häntä nimittikin, ollenkaan
-aavistamatta että juuri tällä nimellä neiti Thornhill oli muinoin ollut
-tunnettu.
-
-Muinoin! Eipä ihme, että opettajatar toisinaan muisteli noita aikoja
-ja kyseli itseltään, oliko nykyisyys unta ja entisyys todellisuutta.
-Epäilemättä olisi hänen ollut helpompi uskoa olevansa entinen Una
-Thornhill -- kaunotar ja otaksuttu perijätär, jonka alttarilla niin
-monet olivat suitsuttaneet, -- kuin vaatimaton opettajatar Pyhän Annan
-opistossa.
-
-Mutta päättäväisenä luonteeltaan Una oli ryhtynyt käyttämään
-muuttuneita olosuhteita parhaansa mukaan ja oli siinä aika hyvin
-onnistunut. Se nainen on järkevä, joka käyttää lahjojaan alhaisessa
-asemassaan, mihin kohtalo on hänet korkeammalta viskannut. Sensijaan
-että olisi sallinut taikavoimansa jäädä karuksi, Una käytti sitä nyt
-paremmin kuin koskaan ennen. Hän oli oppinut sovelluttamaan "maalliset
-lahjat jumalallisiin tarkoitusperiin".
-
-Silmien ja hymyn omituinen tenho, joka oli "lumonnut" monta maailmaa
-kokenutta miestä ja naista, voitti nyt niidenkin koulutyttöjen
-sydämet, jotka olivat vaikutuksille vähimmin alttiit, ja taivutti
-useamman itsepäisen tahdon kuin mitä neiti Sand koskaan saattoi
-kehua masentaneensa. Ehkä näin ollen ei tarvitsekaan ihmetellä, että
-neiti Sand huomatessaan Unan merkillisen menestyksen uppiniskaisten
-oppilaiden käsittelyssä, selitti tämän saavuttavan voittonsa luvattomin
-keinoin.
-
--- Hän on sievä, ja hän tietää sen ja lumoaa tytöt kauneudellaan ja
-viehkeydellään; mutta niitä tulisi hallita eikä lumota, -- tuumi neiti
-Sand itsekseen. Ja vilkaistessaan sitten pöydän sivua pitkin Unan
-murheellisiin kasvoihin hän tunsi salaista voitonriemua siitä, että oli
-paljastanut Jennet Fowlerin synnit.
-
-
-
-
-16. luku.
-
-Charlotten pyyntö.
-
-
-Tyttöjen noustua teepöydästä neiti Thornhill kiirehti heti ylikertaan
-rouva Mayfieldin huoneeseen.
-
-"Sisään!" sanoi johtajatar vastaukseksi hänen koputukseensa, ja neiti
-Thornhill huomasi uupumisen vivahduksen äänessä. Hän astui kammioon ja
-sai tervehdykseksi jokseenkin väsyneen hymyn. Oli ilmeistä, että hänen
-tulonsa ei ollut aivan yhtä mieluisa kuin tavallisesti. Rouva Mayfield
-oli väsynyt ja perin masentunut.
-
-"Haluaisin puhua teille Jennet Fowlerista", alotti opettajatar.
-
-"Niin, sitä odotinkin, rakas ystävä. Mutta olen saanut aivan
-tarpeekseni siitä tytöstä tällä kertaa", vastasi johtajatar.
-
-"Neiti Sand sanoi, että hänet lähetettiin epäsuosiossa
-kirjastohuoneeseen. Paras rouva Mayfield, onko se jotakin hyvin
-vakavaa? Tiedätte, että se tyttö kiinnittää mieltäni."
-
-"Minä tiedän sen, Una, ja tiedän myöskin, että olette hänen suhteensa
-pettynyt. Tänä iltapäivänä neiti Sand tapasi hänet istumassa
-makuukammionsa lattialla ja lukemassa mitä sopimattominta kirjaa.
-Avasimme hänen tavaravasunsa ja löysimme toisen saman kirjailijan
-romaanin liinavaatteisiin kätkettynä. Hän vakuutti itsepintaisesti,
-ettei tiennyt, miten teos oli sinne joutunut."
-
-Neiti Thornhill näytti tuskastuneelta ja toivottoman hämmästyneeltä.
-
-"Minä olen aina pitänyt häntä täysin rehellisenä", sanoi hän
-murhemielin. "Olisiko mahdollista, että joku olisi pannut kirjan hänen
-arkkuunsa?"
-
-"Miten se olisi voinut tapahtua? Arkku oli lukittu, ja hänen avaimensa
-olivat hänen taskussaan. Ja sitäpaitsi valehteli hän siitä kirjasta,
-jota hän luki, kun neiti Sand hänet yllätti."
-
-"Neiti Sand aina yllättelee."
-
-"Rakas Una, olkaa oikeamielinen; meidän tulisi olla hänelle kiitollisia
-hänen tekemästään paljastuksesta. Luuletteko, että tyttöjen vanhemmat
-ja holhoojat soisivat heidän lukevan sellaisia kirjoja kuin Jennet
-tänään lukee?"
-
-"Eivät suinkaan, rouva Mayfield. On aivan oikein antaa esimerkki
-rikollisille."
-
-"Tiedätte, etten koskaan ole kiivas, Una; mutta myönnän tänä
-iltapäivänä suuttuneeni. Kuulin, että Jennet yllätettynä lukemasta
-romaania, mihin hän oli kokonaan syventynyt, selitti löytäneensä
-sen pukeumapöytänsä laatikosta. Pelkään, ettemme koskaan saa häntä
-tunnustamaan totuutta; hänen käytöksessään oli jotakin itsepintaisen
-päättäväistä."
-
-"Sallitteko minun jutella hänen kanssaan?" kysyi neiti Thornhill.
-
-"Ei, on parempi jättää hänet itsekseen huomiseksi. Hän saa maata yönsä
-neiti Sandin huoneessa."
-
-Neiti Thornhill ei sanonut enempää, vaan meni alakuloisena omaan
-huoneeseensa. Oli vielä puolitoista tuntia kirkonaikaan, ja hän halusi
-rauhassa mietiskellä; mutta siinä hänet keskeytti Charlotte Ashleyn
-ääni, joka kuului hänen korviinsa pyhätöstä, kutsuen häntä.
-
-"Neiti Thornhill", alotti Charlotte, "mitä on Jennet Fowlerille
-tapahtunut? Lapsi, joka toi minulle teeni, kertoi, että hän oli
-joutunut epäsuosioon."
-
-"Emme saa puhua siitä asiasta ennen huomista", vastasi neiti Thornhill.
-"On kyllä totta, että hän on epäsuosiossa, mutta tytöt eivät ensinkään
-tunne syytä siihen."
-
-Charlotte nousi istualleen sohvallaan ja katsahti opettajattareen
-vakavin silmin.
-
-"En usko, että Jennet on tehnyt mitään järin pahaa", sanoi hän
-varmasti; "ja tahtoisinpa tietää, kuka on hänen syyttäjänsä".
-
-"Neiti Sand."
-
-"Oh, se hyökkääjälintu. Hän on henkilö, joka kaikkein vähimmin ymmärtää
-Jennetiä."
-
-Neiti Thornhill hillitsi hymyilyn halun ja puhui moittivaan sävyyn.
-
-"Rakas Charlotte, sinä et saa puhua noin halveksivasti neiti Sandista.
-Tuo nimitys on todellakin varsin..."
-
-"Varsin sopiva! En käytä sitä enää teidän kuullenne, neiti Thornhill;
-teidän täytyy tietysti puolustaa neiti Sandin arvokkuutta, vaikka siinä
-onkin perin vähän puolustettavaa."
-
-"Charlotte!"
-
-"No, täytyyhän teidän myöntää, että väijyskely on arvotonta hommaa.
-Mutta kertokaa toki minulle kaikki, neiti Thornhill; minä olen varma,
-että Jennetiä on tuomittu väärin."
-
-"Mutta oletko varovainen, Charlotte? Jos tapaat jonkun tytöistä ennen
-levolle menoa, sinä et saa mainita mitään."
-
-"Lupaan kunniasanallani, etten hiisku mitään", vastasi Charlotte
-ylpeästi.
-
-Nopeasti ja matalalla äänellä kertoi neiti Thornhill Jennetin
-makuusuojassa sattuneen kohtauksen aivan niinkuin rouva Mayfield
-oli sen hänelle kuvaillut, ja Charlotten ruskeat posket hehkuivat
-kuunnellessa ja kalpenivat, ja hänen tummissa silmissään hohti
-kuumeinen kiilto.
-
-"Neiti Thornhill, kuulitteko te niiden kirjojen nimet?"
-
-"En."
-
-"Tahtoisitteko sitten ottaa niistä selvän? Tai vielä parempi, että
-toisitte nuo kirjat minulle!"
-
-"Miksi tahdot niitä nähdä?" kysyi neiti Thornhill.
-
-"Sitä en voi nyt sanoa; mutta... mutta tuokaa ne minulle vielä tänä
-iltana ennenkuin nukun."
-
-"Ei tänä iltana, Charlotte."
-
-"Sitten en saa unta silmääni. Ajatelkaa toki, neiti Thornhill; eihän
-pyyntööni suostumisesta mitään haittaa ole."
-
-"Se on perin kummallinen pyyntö, ja sinä olet omituinen tyttö, mutta
-minä näen, että olet tosissasi."
-
-"Hirveän tosissani", vakuutti Charlotte.
-
-"Minä koetan täyttää pyyntösi." Neiti Thornhill antoi lupauksen pienen
-vaitiolon jälkeen ja lisäsi sitten suruisesti:
-
-"Jos olen pettynyt Jennet Fowlerista, on se minulle ankara isku.
-En ole koskaan tavannut tyttöä, joka olisi näyttänyt niin peräti
-vilpittömältä. Ja kuitenkin on hän tosiaan menetellyt mitä
-valheellisimmin hiipiessään ylikertaan yksinäisyydessä ahmiakseen
-kiellettyjä kirjoja. Se oli sitäpaitsi hyvin ajattelematonta; täytyihän
-hänen tietää, että hänet varmaankin keksittäisiin."
-
-"Mutta kenties ette olekaan hänen suhteensa pettynyt?" virkkoi
-Charlotte vapisevalla äänellä. "Entä, jos joku tarkoituksella pani
-kirjan hänen laatikkoonsa vietelläkseen häntä?"
-
-"Charlotte, en voi mitään sellaisia otaksua."
-
-"Neiti Thornhill, en luule teidän tietävän, kuinka häijyjä jotkut
-ihmiset voivat olla. Jokainen opiston tyttö tuntee Jennetin
-intohimoisen lukuhalun; hän on jo ahminut kaikki kirjat, joita meidän
-on lupa lukea. Pidän hyvin paljon kertomuksista itsekin, mutta en
-ahmi niitä sellaisella halulla kuin hän. Olen varma -- aivan varma,
--- että hän ennen tänne saapumistaan on lukenut ainoastaan mitä
-yksinkertaisimpia kirjoja."
-
-"Mitenkä voit olla siitä varma?" kysyi neiti Thornhill syvää
-mielenkiintoa ilmaisevalla äänellä.
-
-Charlotte punastui, mutta vastasi rehellisesti ja järkevästi, kuten
-aina:
-
-"Siksi, että hän ei tiedä mitään siitä, mitä romaanit meille opettavat;
-ja hän on aivan toisenlainen kuin ne tytöt, jotka alati niitä lukevat.
-Tosiaan, neiti Thornhill, jos kuulisitte muutamien meistä juttelevan
-kirjoista, niin kummastuisitte suuresti. Ei meitä kaikkia kodeissamme
-vartioida yhtä ankarasti kuin täällä koulussa."
-
-Neiti Thornhill oli vaiti tuntien, että Charlotte oppilaana voi
-syvemmin tutustua tyttöjen elämään kuin mitä hän itse opettajattarena
-koskaan olisi saattanut. Sitäpaitsi hän tiesi, että suoruus oli
-Charlotten parhaimpia puolia; tytön pahoissa teoissakin oli usein
-rehellisyyttä; se oli hänen luonteensa suola. Tämä tyttö, niin ylpeä ja
-omapäinen kuin olikin, saattoi kunnioittaa ja puolustaa koulutoveria,
-joka alussa ei ollut häntä vähääkään miellyttänyt. Neiti Thornhill
-tunsi sisimmässään olevansa varma siitä, että Charlotten arvostelu
-Jennetistä oli oikea; mutta tässä oli salaisuus selvitettävänä, ja
-miten se olisi tehtävä?
-
-"Ettehän unohda lupaustanne?" muistutti Charlotte, kun opettajatar
-aikoi lähteä hänen luotaan. "Te näytätte minulle ne kirjat ennen
-nukkumistani tänä iltana?"
-
-"Sen teen, jos vain voin saada ne käsiini", kuului vastaus. Ja sitten
-neiti Thornhill meni takaisin omaan huoneeseensa ja valmistautui
-lähtemään kirkkoon.
-
-Neiti Sand oli hänen seurassaan, eikä matkalla virketty mitään. Una
-Thornhill tiesi, että hänen virkatoverinsa ei hänestä pitänyt eikä
-hyväksynyt hänen vaikutustaan tyttöihin; mutta hän säilytti sen tiedon
-huolellisesti omana salaisuutenaan. Vasta kun jumalanpalvelus oli
-ohi ja sekä opettajattaret että oppilaat olivat palanneet laitoksen
-suojiin, neiti Thornhill teki kysymyksen.
-
-"Neiti Sand", sanoi hän leppeimmällä äänellään, "ikäväkseni kuulin
-Jennet Fowlerin huoneessa tekemästänne havainnoista. Rouva Mayfield
-sanoi kirjojen olleen mitä paheksuttavinta lajia. Oletteko ottanut ne
-huostaanne?"
-
-"Olen", vastasi neiti Sand.
-
-"Tahtoisitteko olla niin ystävällinen, että antaisitte minun ne nähdä?"
-
-
-
-
-17. luku.
-
-Täysi tunnustus.
-
-
-Neiti Thornhillin sävyssä ja äänenpainossa oli jotakin, mikä sai neiti
-Sandin otaksumaan, että hän oli saanut nöyryyttävän läksyn. Tämä Jennet
-Fowlerin petoksen ilmitulo opettaisi hänelle, miten järjetöntä oli
-luottaa muotoihin. Vanhempi opettajatar ei pannut pyyntöä pahakseen.
-
-"Tässä ovat kirjat", sanoi hän, ottaen ne esille huoneessaan olevasta
-laatikosta. "Tietysti täytyy Jennet Fowleria ankarasti rangaista. Tämä
-on paha asia -- perin paha asia tosiaan."
-
-Neiti Thornhill vastasi, että se oli perin paha asia tosiaan,
-ja vei sitten nuo kaksi keltakantista nidosta kammioonsa, jonne
-hän ne lukitsi. Sinä iltana hän meni aikaisin levolle, ottaen
-kynttilänjalkansa ja seuraten tyttöjä; ja rouva Mayfield huomautti,
-että hän näytti väsyneeltä. Charlotte Ashleyllä oli vielä pieni
-vuoteensa neiti Thornhillin huoneen vieressä ja hän odotti levottomasti
-tämän tuloa. Opettajatar ei pitänyt häntä pitkälti jännityksessä. Sanaa
-sanomatta hän toi kirjat Charlotten vuodekomeroon ja odotti hiljaa
-kuullakseen, mitä tytöllä olisi sanottavaa.
-
-Seurasi hetkisen äänettömyys. Charlotte tarkasteli kirjoja
-kynttilänvalossa, ja katsahti sitten ylös helakka puna poskilla.
-
-"Neiti Thornhill", sanoi hän varmasti, "nämä kaksi romaania ovat minun.
-Minä ne ostin ja toin tänne vastoin sääntöjä."
-
-Tuli taaskin lyhyt äänettömyys; opettajatar näytti kauhistuneelta ja
-vakavalta.
-
-"Jos se on totta", alotti hän, "on velvollisuuteni ilmoittaa asia.
-Mutta, Charlotte, ajattele; oletko varma, että kirjat ovat todella
-sinun?"
-
-"Katsokaa!" Charlotte näytti punaista täplää toisen nidoksen kannessa
-ja samanlaista merkkiä toisen nimilehdellä. "Nämä tahrat ovat
-damaskonluumuhillosta. Noin kuukausi sitten Pamela Rye ja minä luimme
-näitä romaaneja puutarhassa. Istuimme huvimajan perälle piiloutuneina,
-hillopurkki välillämme."
-
-"Mutta miten ne joutuivat Jennetin haltuun?" kysyi neiti Thornhill.
-
-"En voi varmasti väittää Pamelan pistäneen kirjaa Jennetin laatikkoon
-ja toista hänen kirstuunsa. En _nähnyt_ hänen sitä tekevän, mutta olen
-aivan varma, että hän sen teki. Luettuamme kirjat halusimme päästä
-niistä eroon; piiloittelimme niitä paikasta toiseen ja pelkäsimme alati
-Hyökkääjälintua."
-
-Tällä kertaa käytti Charlotte kiellettyä nimeä saamatta muistutusta.
-Hänen kuuntelijansa oli liian kummastunut ja tuskastunut sitä
-huomatakseen.
-
-"Vihdoin", jatkoi hän, "päätimme ottaa ne mukaamme retkeilylle
-lähtiessämme ja jättää ne rautatieasemalle tai vainiolle. Se olisi
-käynyt hyvin päinsä, mutta onnettomuudeksemme ne viime hetkellä
-unohdimme. Tiedätte, miten huviretkemme päättyä; olen siitä asti
-maannut nyrjähtynein nilkoin, ja Pamela on ollut aivan ymmällä."
-
-"Mutta Pamela ei olisi voinut avata Jennetin kirstua hänen
-tietämättään, Charlotte."
-
-"Malttakaa silmänräpäys, neiti Thornhill. Eilen kävi Pamela lainaamassa
-avaimeni eikä hän ole niitä vielä palauttanut. Minun kirstuni avain
-sopii Jennet Fowlerin lukkoon. Eräänä päivänä, kun olin kadottanut
-avaimeni, Jennet lainasi minulle omansa; ja lukot osoittautuivat
-samanlaisiksi. Jälkeenpäin", lisäsi Charlotte, ilmeisesti häveten,
-"muistan maininneeni asiasta Pamelalle ja sanoneeni jotain häijyä
-siihen suuntaan, että olisi annettava vaihtaa lukko. Jennet-parka,
-kylläpä olemme häntä pahoin kohdelleet!"
-
-"Etkö aavistanut Pamelan tarkoitusta hänen lainatessaan avaimesi?"
-sanoi neiti Thornhill.
-
-"Kuinka minulta sellaista kysytte?" huudahti Charlotte, silmät
-säkenöiden suuttumuksesta. "Enkä kuitenkaan voi ihmetellä epäluuloanne;
-menettelinhän varsin petollisesti tuodessani kirjat salaa opistoon.
-Mutta tosiaan, neiti Thornhill, minä inhoan Pamelan tekemää kepposta.
-Aina pidin häntä viekkaana, mutta en uskonut häntä niin pahaksi kuin
-hän todella on."
-
-"Jennet-rukka", sanoi opettajatar murheellisesti; "en voi sietää
-ajatusta hänen ansaitsemattomista kärsimyksistänsä. Kunpa hän vain
-olisi jättänyt tuon inhoittavan kirjan avaamatta!"
-
-"Mutta vaikka hän olisikin sen jättänyt avaamatta, toinen kirja olisi
-voitu löytää hänen lippaastaan jonakuna päivänä! Tiedätte, miten
-neiti Sand äkkiä ja aavistamatta vaatii meiltä avaimet ja myllertää
-kirstuissamme? Pamelan käytös on ollut todella häijyä, neiti Thornhill."
-
-Puhuessaan tyttö vapisi suuttumuksesta, ja opettajatar alkoi katsoa
-välttämättömäksi tyynnytellä häntä.
-
-"Emme puhu enempää tänä iltana", sanoi hän lähtien vuoteen äärestä.
-"Ja, Charlotte, sinun pitäisi koettaa hiukan nukkua."
-
-"Nukkua!" toisti Charlotte katkerasti. "Luuletteko minua sellaiseksi,
-että voisin nukkua yöni rauhassa? Uni on viattomia ihmisiä varten,
-joilla ei ole mitään rikoksia omallatunnollaan. Ei, minä en nuku,
-neiti Thornhill; minä valvon vuoteessani ja odottelen aamua voidakseni
-kertoa rouva Mayfieldille ja neiti Sandille kaiken, minkä olen teille
-kertonut. Kaiketi minut karkoitetaan opistosta", jatkoi hän heittäytyen
-takaisin pieluksille. "Kaiketi minut ajetaan pois tästä rakkaasta,
-vanhasta, tyhmästä paikasta niinkuin Eva ajettiin ulos paratiisista.
-Minä olen oikea Evan tytär, ja kielletyn hedelmän halu on aiheuttanut
-kaiken tämän hälinän. Oh, neiti Thornhill, kuvittelen näkeväni teidät
-vartioimassa portteja välkkyvällä miekalla kuin enkeli!"
-
-"Hiljaa, Charlotte." Neiti Thornhill laski pehmoisen kätensä leppeästi
-tyynnytellen kuumalle otsalle. "Sinua ei eroiteta, lapseni, mutta sinun
-on luvattava, ettet enää riko järjestystä. Toivoisin sinun käsittävän,
-että nämä säännöt, jotka tuntuvat niin väsyttäviltä, ovat kaikkein
-parasta sinunlaisillesi luonteille. Koeta nyt nuoruudessasi alistua
-terveelliseen pakkoon, niin kerran kiitollisena tunnustat, kuinka hyvää
-se oli."
-
-Nämä niin tyynesti lausutut sanat löysivät vastakaikua Charlotten
-ylpeässä, levottomassa sydämessä, ja jäivät sinne pitkäksi aikaa.
-Yksitoikkoisena ja ikävänäkin opisto oli ainoa todellinen koti,
-minkä hän koskaan oli tuntenut, ja hän rakasti sitä samalla kun hän
-uhmaili sen lakeja ja nauroi sen asukkaiden tavoille. Hän ivasi usein
-sellaista, mitä hän rakasti; mutta Charlotten ivan takana piili
-kyyneleitä, niinkuin muutamien ihmisten kyyneleiden takana on ivaa.
-
-Hän painautui äänettömästi pieneen valkoiseen vuoteeseensa ja tarkkasi
-neiti Thornhillin siroa vartaloa tämän liikkuessa hiljaa huoneessa.
-Miten kauniilta näyttikään opettajatar kalpeine kasvoineen ja tukka
-höllällä! Charlotte tunsi, ettei hän ansainnut Una Thornhillin
-kaltaista ystävää; ja kuitenkin, jos tuo ystävä olisi ollut
-hituistakaan vähemmän lempeä, tyttö olisi tunnustuksensa jälkeen tullut
-kovaksi ja katkeraksi.
-
-Mutta ei ollut mitään katkeruutta kyynelissä, jotka kostuttivat hänen
-pielustaan ennenkuin hän nukahti. Hän katui -- katui todella kaikkea
-pahaa, minkä oli tehnyt; ja hänen mielensä täyttyi surullisista ja
-kuitenkin toivehikkaista ajatuksista. Hän oli päättänyt korvata tuskan,
-minkä Jennet oli kärsinyt; vastaisuudessa hän olisi Jennetin puolustaja
-ja uskollinen ystävä. Hän koetti keksiä jotakin sopivaa lahjaa
-Jennetille ja oli jo melkein valinnut rubiinisormuksen, kun hänen
-silmänsä sulkeutuivat ja hän leijaili pois rauhalliseen unenmaahan.
-
-Mutta Jennetille itselleen, joka lepäsi silmät avoinna neiti Sandin
-huoneen ylimääräisessä vuoteessa, yö tuntui pitemmältä ja synkemmältä
-kuin yksikään muu yö hänen elämässään.
-
-Neiti Sand pysyi juron äänettömänä, minkä vaitiolon vain silloin
-tällöin keskeytti yskähdys, joka Jennetistä kuulosti karmealta ja
-tuomitsevalta ja kiusasi häntä sanomattomasti. Hänestä tuntui, että
-puhuttelemisen asemesta hänelle yskittiin, ja vihdoin hänen osakseen
-tullut kohtelu alkoi häntä närkästyttää, ja hän alkoi mielessään käydä
-melkein yhtä hillittömäksi kuin Charlotte samanlaisissa olosuhteissa
-olisi ollut. Tietäen joutuneensa halpamaisen juonen uhriksi hän
-kyseli itseltään, oliko viisasta enää jäädä opistoon. Neiti Sand, hän
-ajatteli, oli hänen piintynyt vihollisensa, useimmat tytöt karttoivat
-häntä hänen tietämättään miksi, ja nyt näytti siltä, että rouva
-Mayfield oli valmis uskomaan kaikkea, mikä oli hänelle epäedullista.
-
--- Oh, -- huoahti hän levottomasti heitellen itseään vuoteessaan, --
-kunpa vain minulla olisi rohkeutta nousta ylös ja paeta yön selkään.
-Mitähän ne minulle huomenna tekevät?
-
-
-
-
-18. luku.
-
-Helmaystävät.
-
-
-Kun aamiainen oli syöty, rouva Mayfieldiä ei näkynyt tavallisella
-paikallaan kouluhuoneessa. Neiti Sandkin oli poissa ja samaten Jennet
-Fowler. Mutta neiti Thornhill oli saapuvilla, ja Pamela Ryen mielestä
-hän näytti iloisemmalta.
-
--- Mitähän lienee tapahtunut? -- ajatteli Pamela, jota kiusasi
-tietoisuus siitä, että hänellä oli Charlotten avaimet taskussaan. --
-Onko mahdollista, että Charlotte epäilee minua? Tietysti hän kuulee
-Jennetin häpeästä, ja minä kerron hänelle jättäneeni kirjat johonkin,
-mistä Jennet ne löysi lukeakseen. Ja vaikka... vaikka hän uskoisi
-pahintakin, hän itsensä tähden on kavahtava hiiskumasta sanakaan.
-
-Vähää myöhemmin neiti Sand ja Jennet astuivat yhdessä kouluhuoneeseen,
-edellinen näyttäen vähän toisenlaiselta, vähemmän kankealta ja
-viralliselta kuin tavallista ja jälkimäinen kovin kalpealta. Rouva
-Mayfield seurasi, ja päivän tehtävät menivät tavallista uraansa. Mutta
-se oli Pamelalle pitkä aamukausi, ja hänen monet muistamattomuutensa
-tuottivat hänelle muutamia ankaria huomautuksia. Kun kello tuli
-kaksitoista, tytöt päästettiin vapaiksi tuntia ennen aikaista
-päivällistään, ja silloin rouva Mayfield viittasi Pamela Ryelle.
-
-Tyttö tiesi, että molemmat englantilaiset opettajattaret tutkivasti
-tarkkasivat hänen kasvojansa, ja hän tiesi myöskin, että hän itse
-kalpeni pelon aiheuttamasta huimauksesta. Hän meni rouva Mayfieldin luo
-jonkinlaisin epätoivon tuntein, mutta johtajatar lausui vain muutamia
-jokapäiväisiä sanoja.
-
-"Neiti Rye", sanoi hän kylmästi, "sinä lainasit lauantaina Charlotte
-Ashleyn avaimet. Mene leposuojaan ja anna ne hänelle heti takaisin."
-
-Jos katse ja äänensävy eivät olisi olleet niin kylmät ja ankarat,
-Pamela olisi tuntenut tavatonta huojennusta. Mutta hänen mennessään
-ulos oppisalista kaikki hänen pelkonsa palasi täysivoimaisena.
-
-Miksi oli Charlotte ilmoittanut rouva Mayfieldille, että avaimet olivat
-lainatut? Pamelan sydän kutistui hänen kiertäessään pyhätön oven ripaa,
-ja häntä kammotti joutua katselemaan ystäväänsä kasvoista kasvoihin.
-Ystäväänsä! Kaikki heidän koulutoverinsa olivat yksimielisesti
-nimittäneet näitä kahta "ystäviksi", mutta heidän liittonsa ei
-ollut koskaan ollut kiinteintä laatua. He olivat olleet tovereita
-ilkivaltaisuudessa, yhdessä punoneet koulutyttöjen juonia, mutta heidän
-tuttavuutensa ei ollut koskaan kohonnut sydämelliseksi ystävyydeksi ja
-nyt se oli hyvin lähellä loppuansa.
-
-Charlotten jalka oli paranemaan päin, ja hän oli siirtynyt vuoteesta
-nojatuoliin. Hänen kasvonsa olivat käännetyt ovea kohti hänen
-istuessaan takkavalkean edessä kirja helmassa. Kun Pamela puolittain
-arasti astui sisään, hänen katseensa kohtasi noiden tummien silmien
-ylpeän säihkyn, ja hän valmistautui hiljaa pahimpaan.
-
-"Sinä olet siis tullut tuomaan avaimeni takaisin", virkkoi Charlotte
-ylväimpään sävyynsä. "Olen pahoillani, että ne sinulle lainasin. Tämä
-on ensi kerta, kun mitään minulle kuuluvaa on käytetty halpamaisiin
-tarkoituksiin."
-
-"En ymmärrä sinua", vastasi Pamela laskien avaimet pöydälle ja kääntyen
-pois.
-
-"Ymmärrät kyllä. Koska kukaan ei nähnyt sinun panevan kirjaa Jennetin
-kirstuun, pääset luultavasti rangaistuksesta vapaaksi. Joillekuille
-sinun asemassasi rangaistus tuottaisi kevennystä, mutta sinä olet
-tietääkseni kyllin halpamielinen iloitaksesi siitä, että sen vältät."
-
-"En tiedä, mitä tarkoitat", mutisi Pamela poistuen kiireisesti ja
-sulkien oven jälkeensä.
-
-Osoittautui että Charlotte oli oikeassa. Pamela vältti todellakin
-rangaistuksen. Asia vaiennettiin, eivätkä sen todellista laitaa koskaan
-saaneet tietää ne oppilaat, joita se ei koskenut. Kului muutamia
-päiviä, ja sitten Charlotte Ashley palasi paikalleen kouluhuoneessa ja
-esiintyi nyttemmin tovereilleen entisestään erilaisena.
-
-Kaikki tunsivat hänet nyt Jennet Fowlerin ystävänä ja uskollisena
-liittolaisena. Tämän ystävyyden julkinen osoittaminen ei näyttänyt
-ensinkään naurettavalta; sillä kaiken, minkä Charlotte teki, hän teki
-ominaisella viehkeydellään. Hän ei välittänyt siitä, että jotkut tytöt
-muistuttivat hänelle hänen aikaisempia ennakkoluulojaan Jennetiä
-kohtaan ja virnistelivät muutokselle. "Ellemme koskaan muuttuisi,
-täytyisi meidän pysyä erehdyksissämme", sanoi hän vastaukseksi
-syytökseen häilyväisyydestä.
-
-Jennetille oli opisto äkkiä aivan muuttunut; se ei enää ollut
-muukalaisten maailmaa, missä kaikki olivat ylpeitä ja kylmiä, vaan
-siitä oli tullut päiväpaisteinen, ystävällisyyttä ja tyytyväisyyttä
-säteilevä koti. Ja juuri Charlotte loi ujon, arastelevan tytön
-ympärille uuden ilmakehän, minkä lämmössä ja hempeydessä Jennet pian
-alkoi kukoistaa kuin ruusu.
-
-"Mitä nyt ajattelette Jennet Fowlerista, neiti Thornhill", kysyi
-Charlotte riemuissaan eräänä päivänä. "Eikö hän ole kaunis? Nyt kun
-hän on jättänyt suremiset ja jöröttelyt, ei voi olla häntä ihailematta
-pitkin päivää."
-
-"Kyllä", vastasi neiti Thornhill hymyillen. "Eikä voi olla
-havaitsematta, mikä voima Charlotte Ashleyllä on. Ah, Charlotte, kykyä
-kirkastuttaa toisten elämää ei suinkaan voi liian usein käyttää.
-Olen iloinen nähdessäni, että vihdoinkin olet käyttänyt sitä hyvään
-tarkoitukseen!"
-
-Juuri se, mitä neiti Thornhill oli halunnut nähdä, oli todella
-tapahtunut. Nämä kaksi tyttöä, jotka kumpikin olivat hänelle rakkaat,
-olivat tehneet liiton, mistä koitui molemminpuolista hyvää. Melkein
-synkkämielisyyteen taipuva vakavuus, joka kuului Fowlerin tyttöjen
-luonteenominaisuuksiin, hälveni nyt vähitellen Jennetistä Charlotten
-päiväpaisteisen tenhovoiman vaikutuksesta. Jennet hymyili useammin,
-hänessä alkoi kehittyä tyyntä iloisuutta, ja opistotoverien seura
-alkoi hänestä tuntua kodikkaalta. Tietämättään hän myöskin oli
-hyödyksi Charlottelle, toimien terveellisenä pidäkkeenä, milloin hänen
-huimapäinen ystävänsä oli taipuvainen luvattomiin vallattomuuden
-purskahduksiin.
-
-Molemmat tytöt pysyttelivät tyynesti erillään Pamela Ryestä, välttäen
-pienintäkin avoimen vihollisuuden merkkiä. Sen koommin ei enää mainittu
-Jennetin kirstusta löydettyä romaania, mutta Pamela tunsi, että totuus
-tiedettiin ja että johtajatar oli menettänyt kaiken luottamuksensa
-häneen. Hän ymmärsi varsin hyvin sen juron kohteliaisuuden, mitä neiti
-Sand hänelle osoitti, ja tiesi, mikä jäädytti neiti Thornhillin hauskan
-sävyn, milloin tuolla opettajattarella oli hänelle jotakin sanottavaa.
-Mitä Charlotteen ja Jennetiin tuli, hän julisti, että näiden ystävyys
-ennen pitkää loppuisi katkeraan riitaan; se oli muka liian tulinen
-kestääkseen ja johtui ainoastaan jostakin Charlotten lukemattomista
-oikuista. Mutta hänen ennustelunsa näkyivät tekevän häntä ympäröiviin
-tovereihin varsin vähäisen vaikutuksen, eivätkä taitavimmatkaan
-salaviittaukset kyenneet järkyttämään Charlotten suosiota koulussa.
-
-Itsekseen Pamela päätti, että hän oli saanut aivan tarpeeksensa
-opistosta, ja hänen kirjoiteltuaan useita kirjeitä ystävilleen, tuli
-yleisesti tunnetuksi, että hän joulun tienoissa jättäisi Pyhän Annan
-tyttökoulun.
-
-Eräänä päivänä Charlotte Ashley toi ystävälleen Jennetille sormuksen
-ja pyysi häntä käyttämään sitä "koulutuntien väliajoilla". Se oli
-rubiinisormus, ja Jennet katseli tuota tummanpunaista kiveä hyvin
-ihastuneena ja piti sitä kaikkea muuta maallista omaisuuttaan
-arvokkaampana. Vähän sen jälkeen, kun lahja oli annettu ja
-vastaanotettu, Charlotte istahti pöytänsä ääreen ja kyhäsi kirjeen
-veljellensä kapteeni Ashleylle.
-
-    "Rakas Nigel (niin kuului kirje),
-
-    Olen lahjoittanut pois rubiinisormuksen, minkä annoit minulle
-    viime syntymäpäivänäni. Älä ole minulle siitä vihainen, vaan
-    katselehan sen tytön valokuvaa, jonka sormea se nyt somistaa.
-    En eläissäni, Nigel, ole pitänyt mistään tytöstä niin paljoa.
-    Kenties johtuu se siitä, että hän on niin peräti erilainen kuin
-    minä -- niin arvokas ja kuitenkin vaatimaton, niin herttainen ja
-    silti vakava. Minusta hän on oikea puritanilaisneidon Priscillan
-    perikuva. Hän on kotoisin etäisestä maalaiskylästä ja voi
-    kuvitella, että
-
-                    majan köyhänki, vaattehet halvat,
-        kaunihiks kauneus sen, rikkahaks lempensä luo.
-
-                                            Hellä sisaresi Charlotte.
-
-    J.K. -- Ole hyvä ja palauta valokuva."
-
-Vastaus saapui ensi postissa ja kuului näin:
-
-    "Rakas Charlotte, --
-
-    Jos Priscilla oli edes puoliksi niin kaunis kuin uusi ystäväsi,
-    oli John Alden onnellinen mies. Suon sinulle anteeksi, että
-    luovuit sormuksesta, jos sallit minun pitää valokuvan.
-
-                      Hellästi rakastava veljesi Nigel Ashley."
-
-
-
-
-19. luku.
-
-Kohtaloiden kirja.
-
-
-Marraskuun viidentenätoista oli neiti Thornhillin syntymäpäivä,
-ja hän oli niin hartaasti anonut iltapäivä-lupaa tytöille, että
-johtajatar oli hänen pyyntöönsä suostunut. Oli juhlallinen teenjuonti.
-Virkistyshuoneen pitkä pöytä oli koristettu vihreillä köynnöksillä,
-jotka ranskankielen opettajattaren taiteelliset kädet olivat
-järjestäneet; sillä, kuten hänen koko kansaansa, häntäkin tenhosi
-kaikki, missä oli jotain juhlaan vivahtavaa. Neiti Sandkin näkyi kerran
-tahtovan unohtaa kurin ja antautua hetken tunnelmaan; ja jokaisella oli
-kemujen toimeenpanijalle ystävällisiä katseita ja sydämellisiä sanoja.
-
-Myöhemmin he kaikki kerääntyivät hilpeissä ryhmissä koulusaliin, joka
-oli hyvin lämmitetty ja valaistu, ja yhtyivät leikkimään vanhanaikaisia
-leikkejä. Se ilta oli tulevina vuosina säilyvä monen mielessä tuoreen,
-nuorekkaan riemun hetkenä, vapaana murheen kosketuksesta, joka niin
-usein painostaa myöhemmän elämän iloja.
-
-Vihdoin, kun he olivat väsyneet karkeloimiseen ja kaikki halusivat
-hetkisen rauhallista lepoa, neiti Thornhill toi pienen pöydän avaran
-huoneen keskelle ja asetti sille juhtinahkaisiin kansiin sidotun
-albumin.
-
-"Kuulkaa", sanoi hän istahtaen tuolille pöydän ääreen. "Tämä on minun
-kohtaloni kirja. Se sisältää kolmesataakuusikymmentäviisi värsyä --
-yhden jokaiselle vuoden päivälle. Kaikki ovat aivan alkuperäisiä, eikä
-niitä koskaan ole missään muussa kokoelmassa käytetty. Tahtooko joku
-valita numeron ja tietää kohtalonsa?"
-
-Kaikki vastasivat kysymykseen yhteen ääneen ja hyökkäsivät kilvan
-pientä pöytää kohti. Mutta hymyillen ja heilauttaen kättään
-ennustajatar viittasi innokkaan joukon peräytymään.
-
-"Oraakkeli voi puhua vain yhdelle kerrallaan", sanoi hän vakavasti.
-"Teidän on tultava yksitellen. Kuka tahtoo olla ensimäinen?"
-
-Seurasi hetkisen pysähdys. Useimmilla nuorilla on jonkun verran
-taipumusta taikauskoon, ja kaikki, mikä tuntuu ennustamiselta,
-viehättää omituisesti tyttöjä. Sitäpaitsi olivat he nyt oikeassa
-mielentilassa ollakseen vakaville vaikutuksille alttiita -- hiukan
-väsyneitä riemun ja karkelon jälkeen ja kuitenkin kyllin kiihtyneitä
-sovittaakseen jokapäiväisiin asioihin uuden sisällön. Mutta epäröimistä
-ei kestänyt pitkälti, ja useat kädet työnsivät esille Agnes Quintonin,
-joka oli laitoksen vanhimpia ja vakavimpia oppilaita. Hän astui hiljaa
-esille hänelle ominaisella vitkastelevalla tavalla ja mainitsi numeron
-seitsemänkymmentäseitsemän.
-
-Neiti Thornhill avasi kirjan, eikä muutamaan sekuntiin kuulunut muuta
-ääntä kuin lehtien kahina. Sitten hän alkoi lukea tyynellä, lempeällä
-ja täysin selvällä äänellä:
-
-    "Ain' etsi seuraa ihmislapsien,
-    sun elos ihanampaa silloin on;
-    sä jätä hämyn piiri hallainen,
-    tee työtä, aherra, oo pelvoton,
-    niin moni askeleitas siunaapi,
-    ja Herra sinut lepoon johtavi."
-
-Kun kirkas ääni oli vaiennut, syntyi uusi hiljaisuus -- niin syvä, että
-melkein olisi luullut enkelin puhuneen. Kaikki vanhemmat tytöt, jotka
-tieten tai tietämättään tutkivat toistensa luonteita, tunsivat, että
-värsy erityisesti soveltui sille, jolle se osui. Luonteeltaan hiljainen
-ja mietiskelevä Agnes Quinton oli ruumiinrakenteeltaankin hento, ja
-hänen elämäänsä oli aina suojattu ja sitä tarvitsisi vastakin suojata.
-Hänelle ei näkynyt olevan tarjolla iloa, vaan tyyntä rauhaa. Hän
-välitti vähän tovereistaan ja näiden hommista, kulkien tasaista tietään
-ajattelemattakaan erästä vanhaa ohjetta, joka käskee riemuitsemaan
-riemuitsevien kanssa ja itkemään itkevien kanssa. Hän oli rikas, mutta
-harvoin näkyi hänen mieleensä juolahtavan, että oli köyhiäkin. Hänellä
-oli hellä luonto, mutta hänen päähänsä ei koskaan pälkähtänyt sääliä
-niitä, jotka olivat jokaisen intohimon tuulenpuuskan ajeltavina. Kaikki
-hänestä pitivät, mutta kukaan ei häntä suuresti rakastanut. Näin hän
-liikkui koulutoveriensa keskellä kuin varjo, jota heidän yhteiset
-inhimilliset surunsa tai ilonsa eivät liikuttaneet.
-
-Kukaan ei koskaan saanut tietää, oliko värsy herättänyt hänen raukeassa
-sielussaan ajatuksia ja tunteita. Hitain askelin ja levollisin kasvoin,
-kuten aina, hän palasi paikalleen takkavalkean ääreen; ja sitte kun
-muiden tyttöjen parvessa oli hiukan kuiskailtu, Jennet Fowler astui
-ujosti pöydän luo.
-
-"Minä valitsen numeron viisi", virkkoi hän arasti.
-
-Taas kahisivat lehdet hiljaa äänettömyydessä, ja jotkut luulottelivat
-neiti Thornhillin äänen hiukan värisseen, kun hän luki:
-
-    "Ma katson yrttimaahas: siellä nään,
-    ah, parhaan kukan tuhottuna, tarhan pään;
-    mutt' aina luota Luojan johtohon,
-    niin ruusuillas viel' uusi hohto on.
-    Kas, näen sinut elon syksyllä
-    ikikukkain kruunun seppelöimänä!"
-
-"Mutta ensin täytyy kukan tuhoutua!" sanoi Jennet, puhuen väkinäisesti
-ja katsahtaen lukijaan laajentunein silmin.
-
-"Rakas Jennet, jokaisessa puutarhassa täytyy olla muutamia tuhotuita
-kukkia", vastasi neiti Thornhill. "Jos oraakkeli olisi luvannut sinulle
-täydellisen vapauden surusta, et varmaankaan olisi sitä uskonut."
-
-"En." Jennetin kasvot näkyivät heijastavan opettajattaren rauhoittavaa
-hymyä. "Minä pidän niistä säkeistä hyvin paljon", lisäsi hän astuen
-poispäin, "ja olen ajatteleva niitä usein".
-
-Vakavuuden varjo, joka nopeasti hiipi tyttöparveen, näkyi melkein
-haihtuvan, kun Charlotte Ashley astui pöydän ääreen koomillinen
-alistuminen kasvoillaan.
-
-"Minä valitsen seitsemän, luvuista täydellisimmän", alotti hän. "Enpä
-siksi, että odotan sen tuovan itselleni paljoa hyvää. Jos sellaista
-viatonta olentoa kuin Jennetiä, joka ei tee kellekään pahaa, uhataan
-kuihtuneilla kukkasilla, on epäilemättä jotakin kauheata varastossa
-minunlaiselleni horjahtelevalle ja vallattomalle pyryharakalle! Panenpa
-kymmenen yhtä vastaan, että minulle luvataan myrskyjä, tuulenpyörteitä,
-kareja, okaita ja verta tihkuvia jalkoja! Mutta:
-
-    "'Mikä tuuli tuiskuttaakin,
-    pelkää en mä kohtaloa!'
-
-"Siis, kaunis sibylla, olen valmis kuulemaan pahinta."
-
-Iloisten naurunpurskahdusten kaikuessa neiti Thornhill käänsi taaskin
-lehtiä ja etsi pyydetyn numeron. Sitten hän hetkiseksi pysähtyen
-katsahti Charlotten tummiin silmiin veitikkamaisesti hymyillen
-ennenkuin luki:
-
-    "Laula, laula, älä huoli,
-    kunnes joku pikku nuoli
-    sinut tapaa, sydämestä laulun vaientaa.
-    Mutta yhä riemuele,
-    ei sun äänes silti mene,
-    haavat hetken lyömät pian umpeen saa.
-
-    Sun ilos vielä karttuu,
-    jos kätes toimeen tarttuu
-    kohottamaan uupuneita pitkän tien
-    ja hetken uhraat silloin,
-    aamuin taikka illoin. --
-    Nää terveisetkö sinulta mä vien?"
-
-"Paljoa parempaa kuin ansaitsen", sanoi Charlotte. Hänen silmänsä
-olivat tavallista sumeammat, vaikka hymy yhtä kirkas kuin konsaan.
-"Mutta olen puolittain taipuvainen uskomaan, että noita säkeitä ei
-laisinkaan ollut piirrettyinä kohtalon kirjassa, vaan että ne vereksinä
-ja täydellisinä tulivat sibyllan kekseliäistä aivoista. Antakaa minun
-varmentuakseni itse vilkaista lehdelle."
-
-"Kernaasti", vastasi neiti Thornhill nauraen. "Vakuutan sinulle, että
-asiassa ei ole mitään petosta. Eivätkä minun aivoni ole läheskään niin
-kekseliäät kuin kuvittelet; ne eivät kykene hetkellisestä sysäyksestä
-sepittämään runoja. Mene nyt takaisin paikallesi miettimään oraakkelin
-ennustusta, sillä minä näen, että Minnie Wood kärsimättömänä odottaa
-vuoroaan."
-
-Kun kaikkien kohtalot olivat luetut, oli aika mennä levolle. Kirjan
-omistajatar sulki oraakkelinsa ja vei sen pois; valot sammutettiin, ja
-koulusali jäi pimeäksi ja äänettömäksi. Mutta ylhäällä kammioissaan
-monet tytöistä mietiskelivät osakseen sattuneiden säkeiden sisältöä;
-moni hämärä toive hahmottui ja sai merkityksen, moni salainen pelko
-lieventyi. Ja noustessaan polvistumasta sinä iltana, Jennet näki
-äänettömällä kummastuksella, että Charlotte vaivihkaa pyyhki kyyneleen
-silmästään.
-
-
-
-
-20. luku.
-
-Kotiintulo.
-
-
-Joululoma tuli; ja lähdettäessä Jennet Fowler ja Charlotte Ashley
-sanoivat toisilleen hiljaiset, mutta hyvin sydämelliset jäähyväiset.
-Ero oli sitä helleinpä, kun pieni epävarmuuden varjo häilyi heidän ensi
-kohtauksensa yllä.
-
-"Kuulin äidin sanovan jotakin, mikä saa minut ajattelemaan", virkkoi
-Charlotte pitäen ystävänsä käsiä. "Hän aikoo lähettää minut Pariisiin,
-mutta en luule, että niin käy. En halua matkustaa sinne; kaipaan
-takaisin vanhaan, rakkaaseen opistoon. Etkö sinäkin?"
-
-"Minä ikävöitsen vain sinua", vastasi Jennet, "mutta mikään paikka
-maailmassa ei koskaan voi olla minulle niin rakas kuin kotini. Toivon,
-että lähtisit sinne mukaani; mutta koruttomat maalaistapamme sinua
-tuskin viehättäisivät."
-
-"Luullakseni viihtyisin siellä jonkun aikaa. Eräissä mielentiloissa
-tuntuu minusta, että maalaiselämä tyydyttäisi minua paremmin kuin
-mikään muu."
-
-"Ei tähän vuodenaikaan", sanoi Jennet hymyillen. "Mutta tule luokseni
-joskus, kun ruusut kukkivat ja olet väsähtänyt moniin huveihisi ja
-voittoihisi."
-
-"Sen teenkin", huudahti Charlotte innokkaasti. "Miten elävästi
-voinkaan tuon kaiken kuvitella! Näen itseni väsyneenä ja uupuneena
-kaikkien huvittelujeni jälkeen saapuvan pienelle, muratin ja ruusujen
-peittämälle mökille, jonka kynnyksellä seisot sinä, ojennetuin
-käsivarsin minua tervehtimässä."
-
-Charlotte sanoi tämän hiukan näytelmätaiteellisin elein, jotka oli
-ranskankielen opettajattarelta oppinut, ikäänkuin hän todella näkisi
-kuvailemansa taulun edessään. Hän oli tosiaan nähnyt profeetallisen
-ilmestyksen, mutta henkilöt olivat päinvastaisissa osissa.
-
-Oli vielä tunti keskipäivään, jolloin juna lähti isolta Lontoon
-asemalta, vieden Jennet Fowlerin takaisin lapsuutensa tuttujen kasvojen
-ja muistojen pariin. Vaikka hän olikin onnellinen, sekaantui hänen
-iloonsa epämääräinen levottomuuden tunne; hämärä pelko, että kaikki ei
-olisi aivan samanlaista kuin hänen lähtiessään. Epäilemättä se vivahti
-lapsen pelkoon, joka temmattuna lelujensa äärestä pelkää, että vieraat
-kädet sillävälin ovat koskeneet sen aarteisiin. Tämä ajatus juolahti
-Jennetin mieleen ja sai hänet hymyilemään. Kaikki kirjeet kotoa olivat
-olleet hilpeitä ja reippaita; niissä ei ollut sanallakaan mainittu
-huolista tai muutoksista, ja Mabelin viimeksi lähettämä kirjelappunen
-oli kertonut parantuneesta terveydestä. Hän ravisti päätään hetkellisen
-alakuloisuuden vallassa ja katsahti kaihoavin silmin talvisia kenttiä
-ja lehdettömiä puita.
-
-Joulukuun hämärällä ja hiljaisella maisemalla näkyi olevan oma tenhonsa
-häneen. Nuo ohimenevät vilahdukset niityistä ja kylistä saivat hänet
-kaipaamaan Brambletreen kunnaita, ja vanha, yksinään puutarhassa tien
-vieressä sijaitseva maatalo kohosi selväpiirteisenä hänen silmiensä
-eteen. Hyvin hän tunsi talvikukkaset, jotka yrittivät korvata kesän
-loistavat lapset -- nuo lämmin-, mutta kuitenkin raitisväriset
-päivänkukat ja kuukausruusut, jotka availivat hentoja nuppujaan
-tummakiiltoisen muratin keskellä! Hän nousisi aikaisin ylös ja poimisi
-pienen kukkavihon huomenaamulla.
-
-Juna pysähtyi vihdoin vähäiselle asemalle noin kolmen penikulman
-päähän Brambletreesta, ja täällä hän tiesi Derrickin olevan vanhoilla
-kieseillä häntä vastassa. Hänen sydämensä pamppaili ilosta, kun hän
-näki veljen tutunomaiset kasvot asemasillalla; mutta hymy, jolla toinen
-vastasi, oli hänestä tavattoman vakava.
-
-"Derrick, onko kaikki hyvin?" kysyi hän, kun poika tuli vaununovelle.
-
-"Kaikki on hyvin kotona", vastasi Derrick rauhoittavasti.
-
-"Miksi sitten näytät niin synkältä?" kysyi tyttö pistäen käsivartensa
-hänen kainaloonsa heidän astuessaan asemasillan yli. "Tiedätkö,
-Derrick, ettet suinkaan näytä kyllin iloiselta sisaresi tavatessasi?"
-
-"Sisareni pitäisi tietää, kuinka iloinen olen", sanoi hän puristaen
-tämän kättä ja katsahtaen vakavasti hänen kohotettuihin kauniisiin
-kasvoihinsa.
-
-Jennet huoahti pitkään helpoituksesta heidän saapuessaan hiljaiselle
-tielle, missä kiesit odottivat. Hänen kirstunsa lähetettäisiin vanhan,
-hitaan kuorma-ajurin mukana; mutta matkalaukku sullottiin kiesien
-takaistuimen alle. Derrick auttoi sisaren ajopeleihin ja kietoi hänet
-huolellisesti paksuun vaippaan, joka oli jo kauan palvellut ja monta
-tuiskua kokenut. Tarttuen sitten ohjaksiin hän virkahti sanasen
-säyseälle tammalle, joka alkoi tasaisesti juosta hiljaisia kyläteitä
-pitkin.
-
-Oli hämärä, mutta punaisia pilviä päilyi lännen taivaalla, ja ilma
-oli kirkas ja tyyni. Alussa Jennet oli liian onnellinen puhuakseen.
-Derrick'kin oli vaiti, eikä hetkiseksi mikään keskeyttänyt illan rauhaa.
-
-"On hyvin hauskaa päästä pois niiltä loppumattomilta kaduilta", virkkoi
-neitonen vihdoin. "Toivon että saamme sateettoman joulun. Sinun pitää
-viedä minut pitkälle, pitkälle kävelylle huomenna."
-
-Nuori mies ei vastannut, ja tyttö laverteli edelleen.
-
-"Menemme etsimään misteliä metsästä, ja meidän täytyy saada oikein
-paljon rautatammea. Aion somistaa päivähuoneemme oikein komeaksi joulua
-varten. Madame -- ranskan opettajattaremme -- on neuvonut minulle,
-miten kierretään oikein ihania kiehkuroita vihreistä kasveista, ja
-tahdon kummastuttaa teitä kaikkia. Oi, Derrick, minulla on aika nälkä.
-Onko äiti laittanut minulle aniskakun?"
-
-"Kakku kyllä on valmiina", sanoi Derrick hajamielisesti; "mutta,
-Jennet, äiti on muuten poissa kotoa".
-
-"Poissa kotoa!"
-
-Jennet toisti nämä sanat mitä säikähtyneimmin ilmein. Kaikki ilo oli
-silmänräpäyksessä poistunut hänen kasvoiltaan ja äänestään. Mitä koti
-olisi ilman äitiä? Ja mikä kamala välttämättömyys oli kutsunut hänet
-pois juuri samana päivänä, kun hänen tyttärensä palasi koulusta?
-
-"Ajattelinkin, että jotakin oli vinossa", sanoi hän yrittäen pidättää
-nyyhkytystä. "Yhtä hyvin voit heti sanoa, mitä se merkitsee;
-epätietoisuus on pahinta kaikesta. Mitä on tapahtunut? Missä on äiti?"
-
-"Hän on täti Judithin luona", vastasi Derrick. "Äiti voi tosiaankin
-hyvin, Jennet; eikä meitä muitakaan mikään vaivaa. Mutta lauantaina
-täti Judith lähetti vaunut äitiä noutamaan, eikä hän tietysti voinut
-kieltäytyä lähtemästä sairaan sisaren luo."
-
-"En tiennyt, että täti Judith oli sairaana. Kukaan ei kirjeessä
-kertonut hänen sairaudestaan. Miksei sitä minulle ilmoitettu?"
-
-"Emme tienneet siitä ennenkuin vaunut saapuivat tuoden erään rouva
-Belfontin palvelijan, jolla oli määräys emännältään ja kirjelappu
-Robsonilta. Sen luettuamme käsitimme heti, että tauti oli hyvin vakavaa
-laatua. Poloinen Judith-täti ei enää voi elää pitkää aikaa; hänen
-päivänsä ovat luetut."
-
-Jennet ei voinut puhua, vaan värisi kiireestä kantapäähän, ja Derrick
-kumartui hänen puoleensa levottomin katsein.
-
-"Olen kovin pahoillani tähtesi, rakas sisko", sanoi hän hellästi. "Tämä
-ei ole hauska kotiintulo; mutta meidän tulee olla kiitollisia, ettei
-päällämme ajelehdi synkempiä pilviä. Saimme tänä aamuna kirjekortin
-äidiltä, ja hän sanoo täti Judithin pyytävän sinua luokseen."
-
-"Minuako?"
-
-"Niin, rakas Jennet. Sinun on lähdettävä aikaisin huomenaamulla, ja
-minä kyyditsen sinut aamiaisen jälkeen Parkleyhin. Tämä on koettelemus;
-sinä odotit saavasi nauttia kodin rauhaa ja onnea, ja nyt sinut äkkiä
-kutsutaan kuolinvuoteelle. Sisko kulta, toivoisin voivani säästää
-sinulta kaikki surut."
-
-"Se on ystävällinen toivomus, rakas Derrick", vastasi Jennet yrittäen
-puhua reippaasti; "mutta minulle ei olisi hyvä säästyä kaikelta
-murheelta. Sinun pitää rukoilla, että saan voimaa tähän surulliseen
-eroon. Se on ero, enkä voi olla sitä pelkäämättä. En ole tarpeeksi
-tuntenut täti Judithia voidakseni häntä kovin suuresti rakastaa,
-mutta..."
-
-"Hän on ollut sinulle hyvä, Jennet. Hänen kiintymyksensä sinuun
-ilmautui niin äkkiä, mutta jos hän olisi saanut elää, se olisi
-kirkastanut ja sulostuttanut hänen koko elämänsä. Hän tuntee nyt, että
-hän oppi rakastamaan sinua liian myöhään."
-
-"Sen tiedän", myönsi Jennet surullisesti. "Eräänä päivänä kuulin
-neiti Thornhillin sanovan, että elämä on kuin iso puutarha ja että
-ihmiset keksivät sen parhaimmat kukkaset, vasta kun ovat sieltä
-lähtemäisillään. Niin on luullakseni Judith-tädin laita. Hän eli kauan
-elämän tarhassa ennenkuin löysi rakkauden."
-
-"Neiti Thornhill", huomautti Derrick, "hänhän on se kaunis opettajatar,
-joka on sinulle niin ystävällinen? Sinä kirjoittelit hänestä paljon,
-mutta sittenkin on minusta huvittavampaa kuulla siitä vilkkaasta,
-iloisesta, tummasilmäisestä tytöstä."
-
-"Sepä omituista!" huudahti Jennet mielissään. "Hänkin haluaa kuulla
-sinusta ja on antanut minun kuvailla sinut sata kertaa."
-
-"Minusta näyttää, että tunnen hänet varsin hyvin", sanoi veli
-miettivästi; "näen hänen loistavat silmänsä ja herkkävivahteiset
-ruskeat kasvot. Saanenkohan häntä koskaan tavata?"
-
-"Kenties. Mutta, Derrick, sinä ja Charlotte varmaankin riitelisitte.
-Minusta aina tuntuu, että olisi vaarallista tuoda molemmat suosikkini
-yhteen, koska pelkään etteivät he pitäisi toisistaan ja tekisivät minut
-onnettomaksi."
-
-
-
-
-21. luku.
-
-Pelon aiheita.
-
-
-Hämärä oli käynyt läpikuultamattomammaksi, kun kiesit pysähtyivät
-puutarhan portille, ja ylösvedetty kaihdin arkihuoneen ikkunassa
-paljasti kirkkaan, lampun valaiseman kuvan. Samassa tuokiossa jo
-hyökättiin ovikäytävään ja kuului kuoro iloisia ääniä, Hilaryn
-tervehdyshuudon kaikuessa yli kaiken. Senjälkeen isä vahvoilla
-käsivarsillaan nosti Jennetin kieseistä ja puristi häntä hetkisen
-rintaansa vasten. Herra Fowler ei suinkaan ollut äänekäs
-mielenilmaisuissaan, ja paljon sanoin lausumatonta liikutusta sisältyi
-tuohon hartaaseen syleilyyn. Jennet ymmärsi jälkeenpäin, mitä kaikkea
-isä juuri silloin rinnassansa tunsi.
-
-Kerkeänä kuten aina Hilary oli senjälkeen ensimäinen häntä
-tervehtimässä, sitten seurasi Katherinen tyyni suudelma ja Mabelin
-kuiskaamat rakkauden sanat. Lopulta viimeisinä molemmat nuorimmat
-lapset tarttuivat Jennetiin ja veivät hänet riemun myrskyssä sisälle.
-
-"Kylläpä sinua varmaan hirveästi palelee", sanoi Ellen vetäen hänet
-loimuavan takkavalkean ääreen.
-
-"Ja olet tietysti kauhean nälissäsi", huusi Hilary. "Älkäähän nyt
-touhutko niin paljoa, lapset, vaan antakaa hänen riisua puuhkansa ja
-päällystakkinsa. Kannanko kapineesi ylikertaan, Jennet?"
-
-"Ei", vastasi Jennet väsähtäneestä, "minä menen heti huoneeseeni".
-
-"Älä viivy kauaa", pyysi Hilary. "Tee ja voikorput jäähtyvät kovin
-pian. Ehkä on parasta, että minä tulen mukaasi."
-
-"Käy istumaan, Hilary, äläkä yhtäpäätä haasta", sanoi herra Fowler
-tavallista ankarammalla äänellä. Katherine loi häneen kiitollisen
-katseen ja Jennetin helpotuksenhuokaus voitiin seivästi kuulla. Hilary
-alkoi käydä liian ärsyttäväksi heille kaikille.
-
-Hitain askelin Jennet nousi tuttuja portaita omaan, vanhaan kammioonsa
-ja kiirehti sulkemaan oven siellä rauhassa itkeäkseen. Hän kaipasi
-äitinsä tervehdystä enemmän kuin sanoilla saattoi ilmaista; ja hänen
-sydäntään rasitti ajatus murheellisesta huomispäivästä. Ei ollut mikään
-helppo asia seisoa täti Judithin kuolinvuoteen ääressä kuuntelemassa
-hänen viimeisiä sanojaan, ja tytön herkkä sielu kavahti tätä koetusta.
-
-Kuitenkin hän kiitti Jumalaa siitä, että koti oli vielä koti, ja
-tyynnytteli itseään toivolla, että äiti pian palaisi ja että kaikki
-taas kerran sujuisi entiseen tapaansa. Sitten hän riisuen nopeasti
-päällysvaatteensa kuivasi kyyneleensä ja riensi takaisin alhaalla
-odottavien luo.
-
-"Tuntuupa hyvältä, kun olet jälleen luonamme", sanoi Katherine alkaen
-täyttää teekuppeja. "Ja aika terveeltä sinä näytät, -- Jennet. Melkein
-pelkäsimme, että Lontoon ilma ei sinulle sopisi, ja äitiä aina
-huolestutti ajatus, että ehkä opiskelisit liian uutterasti. Mutta
-mikään ei näy sinua vahingoittaneen."
-
-"Minä voin oikein hyvin, Kathie", vastasi Jennet, "ja aloin todella
-pitää opistosta. Mutta tiedättehän, että oli aikoja, jolloin minua
-vaivasi ankara koti-ikävä."
-
-He menivät aikaisin levolle sinä iltana, ja Katherine varoitti Jennetiä
-valvomasta matkalaukkujensa purkamisessa.
-
-"Sinun tulisi saada nukkua runsaasti tänä yönä", sanoi hän; "minun
-täytyy herättää sinut aikaisin aamulla. Parasta, että käytät
-matkapukuasi ja jätät minun tehtäväkseni ottaa tavarat ulos
-kirstustasi."
-
-"Miksi sinä vaivautuisit minun tavaroitteni tähden, Kathie?" kysyi
-Jennet. "Minä tulen kotiin nähtyäni täti Judithin. Minun ei odoteta
-viipyvän hänen talossaan."
-
-"Pelkään, että sitä odotetaan, rakas sisar, ja sinun läsnäolosi
-tuottaa äidille mitä suurinta lohdutusta. Hän sanoo, että täti Judith
-on laskenut hetkiä sinun palaamiseesi, ja ikävöi sinua luokseen.
-Jennet-rukka, toivoisin voivani lähteä sinun asemestasi."
-
-"Ihmeellistä, ettei hän mieluummin haluakin sinua, Kathie. Sinä olet
-paljoa epäitsekkäämpi ja hyödyllisempi kuin minä."
-
-"Ei, Jennet, minä en ole vähemmän itsekäs. En tunne ketään, joka voi
-täydellisemmin unohtaa itsensä kuin sinä. Sinussa, näet, ei vielä ole
-kehittynyt itsekkäisyyttä, mutta lahjasi ovat korkeampaa laatua kuin
-minun."
-
-"Eikö isä sinusta näytä alakuloiselta?" kysyi Jennet lyhyen vaitiolon
-jälkeen.
-
-"Hän kaipaa äitiä; tämä on vasta ensi kerta, kun he ovat olleet
-eroitettuina."
-
-"Tietysti hän kaipaa häntä; mutta on jotain muutakin, mikä tuntuu häntä
-vaivaavan. Pari kertaa kuvittelin, että hän oli huolestunut minun
-suhteeni. Sano minulle, Kathie, olenko oikeassa?"
-
-Katherine, joka tavallisesti oli suorapuheisin kuolevaisista, vältti
-nyt sisarensa vakavaa katsetta.
-
-"Siis se koskee minua." Jennet laski kätensä Katherinen olkapäille
-ja ravisti häntä lempeästi. Molemmat olivat pitkiä tyttöjä, ja nuo
-kaksi tummatukkaista päätä olivat toistensa tasalla heidän seisoessaan
-siinä kynttilänvalossa. "Oi, Kathie, miksi tarvitsee meillä nyt olla
-perhesalaisuuksia? Tämä on uutta ja outoa."
-
-"Ei ole mitään salaisuutta, rakas Jennet." Kyyneleet pulpahtivat
-Katherinen ystävällisiin ruskeihin silmiin. "Älä puhu enempää nyt;
-ajattele aikaista matkaasi huomenna ja kaikkea, mitä sinun on
-kestettävä. Etkö huomaa, että käy myöhäiseksi?"
-
-Jennetin kädet vaipuivat surullisesti alas.
-
-"Kathie", sanoi hän murheellisella äänellä, "kotiintuloni on tuottanut
-minulle surkean pettymyksen. Minulla on joku aavistus, että muutoksia
-on hiipimässä pieneen maailmaani, enkä minä enää koskaan ole sama
-Jennet."
-
-"Sinä pysyt aina samana", vastasi hänen sisarensa vakavasti. "Muutos
-olosuhteissa ei merkitse muutosta sydämessä. Minä luotan täydellisesti
-horjumattomuuteesi, Jennet; uskon sinun kestävän jokaisen koetuksen."
-
-"No", sanoi Katherine suostutellen, "luulin, että olimme päättäneet
-olla enempää juttelematta tällä kertaa. Katso, tulta tarvitsee kohentaa
-ja lisätä hiiliä takkaan. Sinun on nukuttava sikeästi ja runsaasti."
-
-Jennetille ei jäänyt muuta neuvoa kuin alistua. Hän oli kiihoittunut
-ja väsynyt, huomisesta tulisi raskas päivä. Jättäen Katherinen
-hoitamaan tulta hän alkoi ääneti riisuutua, ja pian hänen päänsä lepäsi
-rauhallisesti lavendelilta tuoksuvalla pielukselta.
-
-Vihdoin lempeä käsi kosketti hänen poskeansa ja tuttu ääni kutsui hänet
-hellästi unen maailmasta. Avatessaan silmänsä hän näki Katherinen
-seisovan, vuoteensa ääressä, ojentaen hänelle kupin teetä ja viipaleen
-paahdettua vehnäleipää. Aamu aikoi vasta sarastaa, ja huonetta valaisi
-vain himmeä kynttilän liekki.
-
-"Mutta nythän varmaankin on vasta keskiyö!" mutisi Jennet unisesti.
-"Olen ollut vuoteessa vasta kymmenkunnan minuuttia, ja sinä tulet
-herättämään minut ensi unestani. Salli minun levätä vielä vähän aikaa."
-
-"Olen hyvin pahoillani, että minun täytyi sinut herättää, tyttöseni;
-se näyttää kyllä julmalta", vastasi sisar. "Mutta sitä ei voi auttaa,
-Jennet. Aikaa hukkaamatta on riennettävä Parkleyhin; äiti kehoitti
-sinua pitämään mahdollisimman suurta kiirettä."
-
-"Miksi minun on sinne lähdettävä?" kysyi Jennet painuen takaisin
-pielukselleen ja sulkien silmänsä ennenkuin oli lauseensa lopettanut.
-
-"Koska... oi, rakas lapsi, et saa enää vaipua uneen! Tässä on hyvää,
-kuumaa teetä; juo se, Jennet, ja ravistaudu valveille kaikin mokomin!"
-
-Ruskeiden silmien raskaat luomet avautuivat hitaasti jälleen, ja
-puoleksi nukkuva tyttö ponnisteli ankarasti totellakseen Katherinen
-kehoitusta. Hän kohosi istualleen ja joi hiukan teetä, vielä kuitenkaan
-täydellisesti ymmärtämättä syytä tähän aikaiseen nousemiseen, kunnes
-Hilaryn kimeä ääni kuului oveni takaa.
-
-"Joko Jennet nousee ylös?" hän huusi. "Älkää nuhdelko minua, että tulen
-kysymään; Derrick tahtoo tietää."
-
-"Oh, nyt muistan kaiken", virkkoi Jennet aivan hereillään. "Käske hänen
-sanoa vain Derrickille, että olen tuossa paikassa valmis. Älä jätä
-minua, Kathie; jää tänne auttamaan minua minkä voit. Olen itsekäs,
-uninen olento... uh! Kylläpä tässä huoneessa on kylmä!"
-
-Mutta sillä hetkellä Rachel astui sisään ja sytytti uudestaan tulen; ja
-Jennet nousi ja ryhtyi pukeutumaan sen lämpimässä loisteessa. Kukaan
-kamaripalvelija ei olisi voinut olla Katherinea tarkkaavaisempi, ja
-hänen sisarensa pukeutuminen oli päättynyt ennenkuin myöhäinen aurinko
-oli lähettänyt valonsa talviseen maailmaan.
-
-
-
-
-22. luku.
-
-Viimeinen kohtaaminen.
-
-
-Raikas aamuilma karkoitti unen usvat Jennetin aivoista, ja Derrickin
-hilpeä haastelu vahvisti hänen hermojansa, terästäen häntä tulevaan
-kokeeseen. Mutta kun he ajoivat Parkleyn pääkadulle ja pysähtyivät
-korkean, synkännäköisen rakennuksen eteen, hänen mielensä alkoi jälleen
-lannistua.
-
-"Muista, että äiti on täällä", sanoi Derrick tytön astuessa alas
-kieseistä.
-
-Joku oli arvattavasti ollut hänen tuloansa tähystelemässä. Ennenkuin
-hänen kätensä oli koskettanut kelloon, ovi aukeni ja harmaahapsinen
-miespalvelija näyttäytyi. Heti hänen jälestään tuli Robson, kalpeana
-ja riutuneena pitkistä valvomisista sairaskammiossa, mutta ilmeisesti
-ilostuen odotetun vieraan näkemisestä.
-
-"Miten tätini voi?" oli Jennetin ensimäinen kysymys.
-
-"Hänellä on ollut levoton yö, ja hän on herkeämättä puhunut teistä,
-neiti Jennet", vastasi vanha palvelijatar. "Pelkäsimme, ettette
-saapuisi ajoissa -- hän on käynyt perin heikoksi."
-
-Puhuessaan Robson johdatti Jennetin aamiaishuoneeseen ja toimitti
-hänelle kuumaa kahvia. Tyttö katsahti ympärilleen kallisarvoisiin
-esineihin, mitkä joka puolella kohtasivat hänen silmänsä, ja ajatteli
-niitä pitkiä yksinäisen loiston vuosia, jotka rouva Belfont oli tämän
-katon alla viettänyt. Miten hauskan valoisat täti Judithin päivät
-olisivatkaan voineet olla, jos hän olisi avannut nämä ovet nuorille
-sukulaisilleen ja täyttänyt synkän huoneuston näiden tarmokkaalla
-elämällä! Kaikki oli upeata ja mukavaa; mutta tarkka silmä saattoi
-kuitenkin huomata, että vähän tämä upeus ja mukavuus oli talon asukasta
-hyödyttänyt.
-
-"Teitä varmaan kovin palelee pitkän ajomatkanne jälkeen, rakas
-neiti Jennet", alotti Robson, mutta hänet keskeytti tytön äkillinen
-ilonhuudahdus.
-
-"Äiti, rakas äiti", sanoi hän hyökäten ovea kohti, "kuinka olen
-ikävöinyt sinua! Koti ei tunnu kodilta, kuu sinä olet poissa."
-
-Muutamaan sekuntiin rouva Fowler oli kykenemätön puhumaan mitään;
-hän vain kietoi käsivartensa tyttärensä ympärille ja katseli häntä
-hellästi, Robsonin seisoessa vieressä ja tarkatessa heitä kyyneleet
-silmissä. Ja sitten uskollinen palvelija huoahtaen muisti ylikerrassa
-lepäävän kuolevan naisen, joka ei koskaan elämässään ollut saanut kokea
-tällaisen rakkauden suloisuutta. Vaikka rouva Fowler aina oli ollut
-köyhä ja ison perheen huolten painostama, hän oli paljoa rikkaampi
-sisartansa.
-
-Robson hiipi hiljaa sairaskammioon, jättäen äidin ja lapsen
-kahdenkesken. Mutta pitkälti he eivät keskustelleet; oli kerrottava ja
-kuultava tuhat seikkaa, jotka täytyi jättää sopivampaan aikaan. Rouva
-Fowlerin ensimäinen ajatus koski Judith-tätiä: hänen hetkensä olivat
-luetut ja hänen viimeiset toivomuksensa täytyi tyydyttää, maksoi mitä
-maksoi.
-
-"Tulehan heti hänen huoneeseensa, Jennet", lausui äiti vakavasti. "Ja
-sinun on kuunneltava hänen viimeisiä sanojaan ja kätkettävä ne visusti
-mieleesi, rakkaani. Tuskin voit kuvitella, kuinka paljon hän on sinua
-ajatellut. Tule nopeasti; hän odottaa levottomana. Robson on hänelle
-ilmoittanut, että olet täällä."
-
-Hellällä väkivallalla rouva Fowler tarttui tyttärensä käsivarteen
-vieden hänet ylikertaan ja kuljettaen hänet pitkän käytävän kautta.
-Nuorekkaihin ääniin ja monien jalkojen astuntaan tottuneelle Jennetille
-talon hiljaisuus tuntui painostavalta, ja talvipäivän kolkkous rasitti
-hänen sieluansa. Heidän pysähtyessään suljetulle ovelle hän alkoi
-hiukan vavista, ja rouva Fowler, joka yhä piti häntä käsivarresta, vei
-hänet ääneti sairaan kammioon.
-
-Mutta hänen luodessaan ensimäisen katseen kuihtuneille kasvoille
-pieluksella Jennetiltä katosi kaikki tietoisuus omasta itsestänsä.
-Hänellä oli vain selvillä se tosiasia, että tässä lepäsi täti
-Judith, hänen oma hyväntekijättärensä kuoleman kutsua odottamassa.
-Vaistomaisesti hän vastasi rouva Belfontin hartaaseen katseeseen
-hellällä hymyllä ja kumartuen vuoteen yli painoi pehmeän suudelman
-ohuelle poskelle.
-
-"Sinä näytät terveeltä ja kauniilta", sanoi heikko ääni. "Jennet,
-tahtoisin, että olisin nähnyt sinut aikaisemmin. Silloin olisin ollut
-onnellisempi. Minulta on elämässäni puuttunut paljon todellista onnea,
-lapseni."
-
-"Älä ajattele menneisyyttä, rakas Judith", puuttui rouva Fowler
-lempeästi puheeseen. "Sinä et tiedä, mitä kaikkea Jumalalla saattaa
-olla sinulle varattuna iankaikkisessa tulevaisuudessa."
-
-Rouva Belfont vastasi hänelle kiitollisella hymyllä. Näinä viimeisinä
-päivinä hän oli oppinut pitämään sisarensa sanoja suuressa arvossa
-ja oli löytänyt niiden yksinkertaisuudesta syvempää viisautta kuin
-mitä rikkaus ja maallinen tieto oli hänelle koskaan tuonut. Ja
-sitten hänen katseensa palasi Jennetiin ja viipyi tytön herttaisilla
-kasvonpiirteillä hellän ylpeästi.
-
-"Mitä minulla on sanottavaa, täytyy nopeasti sanoa", jatkoi hän.
-"Lapseni, olen jättänyt kaiken omaisuuteni sinulle. Jumala opettaa
-sinut käyttämään varallisuutta paremmin kuin minä koskaan olen
-käyttänyt. Et tietysti saa hallita omaisuuttasi ennenkuin tulet
-täysi-ikäiseksi, mutta olen antanut määräyksiä, jotka takaavat, että
-hartaimmat toivomuksesi käyvät toteen. Derrick -- ah, minä tiedän
-kaiken, mitä olet hänen puolestaan tuntenut! -- Derrick lähetetään
-opistoon."
-
-Jennetin kasvoilla ilmenevä sanomaton ilo heijastui kuolevan silmissä,
-jotka katsoivat syvään hänen omiinsa. Mutta hänen uskollisille
-vartijoilleen oli selvää, että potilaan voimat olivat lopussa; ja
-äitinsä viittauksesta tyttö kuiskasi hellät jäähyväiset. Hän ei
-yrittänyt pukea kiitollisuuttaan moniin sanoihin, eikä sitä ollut
-tarviskaan. Täti Judith ymmärsi kaiken, mitä nuori tyttö tunsi, ja oli
-tyytyväinen.
-
-Loppuajaksi tätä pitkää päivää Jennet jäi enimmiten yksikseen, koska
-rouva Fowler enempää kuin Robsonkaan ei hennonut poistua sairaan
-huoneesta. Niille, jotka häntä vaalivat, oli ilmeistä, että rouva
-Belfontia oli tukenut teennäinen tarmo hänen sisarentyttärensä
-tuloon asti. Häntä oli ylläpitänyt harras halu nähdä Jennet ja vielä
-kerran häntä puhutella; hän oli koonnut riutuvat voimansa viimeiseen
-ponnistukseen. Mutta nyt, kun hänen toivonsa oli toteutunut, hän vaipui
-horrostilaan, josta hänen sisarensakaan ääni tuskin saattoi hänet
-herättää.
-
-Omiin hoteisiinsa jätettynä Jennet vaelsi huoneesta huoneeseen,
-koettaen käsittää olosuhteissaan tapahtunutta ihmeellistä muutosta
-ja tuntien omituista kaipausta halpaa maalaistyttöä Jennet Fowleria
-kohtaan, joka näkyi äkkiä poistuneen elämästä. Kaikki muuttuisi nyt, ja
-rikkautta seuraisi rikkauden raskas vastuunalaisuus. Mutta Katherine
-oli uskonut sisarensa luonteen kestävän jokaisen koetuksen, ja Jennet
-puolestaan rukoili, että aina ansaitsisi Katherinen luottamuksen.
-
-Iso talo kaikkine kallisarvoisine huonekaluineen joutuisi pian
-hänen omakseen, ja tämä ajatus oli niin yllättävän painostava, että
-hän alkoi koettaa sen kokonaan unohtaa. Kirjastohuone, missä herra
-Belfont-vainaja oli viettänyt enimmän aikansa, oli hänelle erityisesti
-mielenkiintoinen. Eivät ainoastaan arvokkailla teoksilla täytetyt
-kirjahyllyt seinillä, vaan koko huoneen sisustus oli aiottu tuottamaan
-viihdytystä ja lepoa. Iloinen valkea paloi uunin tiilireunaisella
-ristikolla; karhuntalja-matolla oli sametilla päällystetty nojatuoli,
-ja siihen Jennet asettui antautuen lukemiseen ja lepoon.
-
-Silloin tällöin hänen äitinsä kävi häntä katsomassa, ja rouva
-Fowlerille tuotti sanomatonta lohtua nähdä tyttärensä niin tyynenä.
-Jennet oli liljan vaalea; hänen koulutoveriensa kovin ihailemat
-persikanvärin vivahdukset olivat paenneet hänen sileiltä poskiltaan, ja
-hänen silmänsä näyttivät raskailta. Mutta hänen sävynsä oli levollinen
-ja hän pyysi, ettei kukaan olisi hänen suhteensa huolissaan. Hän sanoi
-kirjoittavansa kirjeen Katherinelle ja kertovansa hänelle kaiken, mitä
-oli tapahtunut. Mutta äiti pyysi häntä olemaan sulkematta koteloa ennen
-iltaa.
-
-Juuri kun päivä oli loppumassa ja viimeiset valonkajastukset sammuneet
-joulukuun taivaalta, täti Judithin sielu pakeni. Ja rouva Fowler lisäsi
-kirjeen perään muutaman sanan ilmoittaen, että vaunut seuraavana
-päivänä toisivat Jennetin takaisin maatilalle.
-
-Hän vietti unettoman yön, eikä aamiainen hänelle paljoa maistunut. Aamu
-oli alussa harmaata, mutta vähitellen aurinko pistäysi esille pilvien
-lomasta valaisten hilpeätä talvista maailmaa. Linnut piipittivät ja
-visertelivät iloisesti lakastuneissa pensasaidoissa, ja siellä täällä
-tulipunainen marjaterttu kimalteli päivänsäteitten kosketuksesta.
-Raikas ilma ja tieto siitä, että oli kotimatkalla, elähdytti Jennetiä
-ja karkoitti hänen nuoreen sieluunsa hiipineen synkeyden. Ja kun vaunut
-vihdoin pysähtyivät vanhalle puutarhanportille, hänen sydämensä paisui
-kiitollisuudesta, ja Katherinen nähdessään hän purskahti kyyneliin.
-
-"Oi, Kathie!" hän kuiskasi pää sisarensa povella. "Ethän salli
-varallisuuteni meitä eroittaa? Jennetisi on yhäti sama rakastavainen
-Jennet!"
-
-
-
-
-23. luku.
-
-Päätös.
-
-
-Viikkoa myöhemmin rouva Fowler palasi maatilalle, ja siellä
-syntyi paljon tyyntä iloa hänen asettuessaan vanhalle paikalleen
-perheen keskuuteen. Hänen oman sydämensä täyttivät vielä ajatukset
-sisaresta, joka oli annettu hänelle takaisin vain tullakseen jälleen
-poistemmatuksi. Vuosikausien unelma oli toteutunut; Judith oli vielä
-kerran palannut vanhaan sisarelliseen kanssakäymiseen saadakseen
-lohdutusta ja voimaa, mutta yhdistyminen oli ollut lyhytaikainen.
-
-"Miten toisin olisikaan saattanut olla!" Nuo sanat kaikuivat rouva
-Fowlerin korvissa hänen tyttäriensä iloitessa hänen palaamisestaan. Ei
-voinut odottaa, että he täydellisesti ymmärtäisivät äidin hiljaisen
-surun kuolemantapauksen johdosta. He eivät saattaneet muistaa niitä
-päiviä, jolloin sisarukset olivat asuneet saman katon alla, jakaneet
-keskenään taloudelliset huolet, nauttineet sitä vähäistä ylellisyyttä,
-mitä heidän vaatimaton elämänsä tarjosi. Joukko vähäpätöisiä muistoja
-parveili takaisin nykypäivien maailmaan, saaden rouva Fowlerin silmät
-äkkiä kyyneltymään hänen lastensa jutellessa muusta; ja silloin nuoret
-äänet nopeasti vaikenivat ja Hilarykin talttui nähdessään merkkejä
-murheesta, joka oli hänelle salaisuus.
-
-Senvuoksi he muutamiksi päiviksi jättivät äidin ja isän yksikseen
-ja puuhailivat omissa hommissaan. Derrickillä ja Jennetillä, noilla
-kahdella, joiden kohtalot olivat äkkiä mitä suurimmassa määrässä
-muuttuneet, oli paljon sanottavaa toisilleen, ja parhaiten he voivat
-keskustella ulkosalla.
-
-"Lähtekäämme metsään", ehdotti Derrick eräänä iltapäivänä. "Talvi ei
-meille koskaan tuhlaa liikaa päiväpaistetta, ja tänään on ilma lauhkea.
-Rautatammet ovat tänä vuonna uhkeita; en ole koskaan nähnyt sellaista
-varjojen loistoa."
-
-"Siinä menevät perijätär ja pastori!" huusi Hilary, kun pari astui
-ulos puutarhan portista. "Perheen arvokkaimmat jäsenet", lisäsi hän
-Katherinen suureksi kiusaksi. "Miksi rypistät minulle otsaasi, Kathie?
-Tiedäthän, että puhun totta."
-
-"Sinulla on kovin vastenmielinen tapa puhua totta", sanoi Katherine
-ankaranlaisesi. "Etkö näe, että olet tuottanut heille tuskaa? He
-tahtovat unohtaa eroitukset."
-
-Mutta Hilary oli masentumaton niinkuin aina.
-
-"Ei saisi ollakaan eroitusta", huudahti hän. "Juuri eilen kuulin
-kappalaisen sanovan isälle, kuinka valitettavaa oli, että rouva Belfont
-ei jakanut omaisuuttaan yhtä suuriin osiin tasan kullekin."
-
-"Kappalainen voisi pitää huolta omista asioistaan." Vakava Katherine
-osoitti harvoin näin suurta suuttumusta. "Ja saat nähdä, Hilary, että
-sinullekin vielä koituu hyvää Jennetin onnesta. Satun tietämään, että
-hänen vallassaan on tehdä jotakin sinun eduksesi."
-
-"Oi, Kathie, mitä hän aikoo tehdä? Oletko sitoutunut vaitioloon?
-Saanenkohan muutamia niistä jalokivistä, jotka lukittiin raha-arkkuun?
-Kerro pian."
-
-"Kyllä se sinulle kumminkin pian on ilmoitettava", vastasi Katherine
-tyynesti hymyillen. "Ja yhtä hyvin voit sen saada heti kuulla; tieto
-ehkä tekee sinut vähän selväpäisemmäksi."
-
-"No, sano suoraan; kovinpa sinä hidastelet!"
-
-"Joulun jälkeen sinä lähdet Jennetin mukana opistoon. Koko asia on
-järjestetty aivan valmiiksi. Ensi viikolla alamme ommella pukujasi ja
-laittaa muita tarpeita."
-
-Se säikähdyksen ja alakuloisuuden peittämätön ilme, minkä tämä ilmoitus
-Hilaryn kasvoille nostatti, oli liikaa hänen sisarensa vakavuudelle.
-Nähdessään Katherinen hilpeyden Hilary karahti tulipunaiseksi ja sanoa
-tuiskahdutti vihaisesti: "Sinä koetat minua kiusoitella! Siinä teet
-kovin häijysti, Kathie."
-
-"Ei, minä en kiusoittele", vastasi Katherine tyyntyen ja käyden
-vakavaksi jälleen. "Tosiaan, Hilary, kerran tulee aika, jolloin olet
-kiitollinen Jennetin sinulle tarjoamista eduista. Tietysti hän ei vielä
-itse vallitse omaisuuttaan, mutta hänen menoihinsa myönnetty vuotuinen
-määräraha on kyllin runsas, että hän voisi auttaa niitä, joita hän
-rakastaa. Tulee hauskaa, kun kaksi sisarusta ovat koulussa yhdessä."
-
-"Kaikkea muuta kuin hauskaa!" Hilaryn mieli kuohui hillittyä
-suuttumusta. "Minä en tahdo lähteä opistoon. Tiedäthän, että minulla
-aina on ollut oma vapauteni."
-
-"Aivan liian suuri vapaus, Hilary."
-
-"Pakko ei tee minulle hyvää, Katherine. Se saattaa sopia varsin hyvin
-Jennetille, mutta hänen luonteensa ei ole samanlainen kuin minun. Minun
-vapaudenrakkauteni on niin voimakas" (tässä Hilary alkoi uikuttaa),
-"että vankeudessa luullakseni riudun ja kuolen".
-
-"Kuin metsälintu häkissä? Älä pelkää, Hilary; tytöt eivät riudu eivätkä
-kuole opistossa. He harjaantuvat siellä hyviin tapoihin ja palaavat
-kotiin pirteinä ja iloisina."
-
-Mutta nämä rauhoittavat sanat eivät tyrehdyttäneet Hilaryn kyyneleitä,
-ja Katherinesta olikin muuten viisainta antaa niiden vuotaa. Harvoinpa
-Hilary itki, mutta hänen terävä kielensä sai toiset usein itkemään.
-Pieni alakuloisuus ja nolaus teki hänelle hyvää.
-
-Kun Hilary oli jäänyt yksikseen, hänen murheensa yltyi rajuksi,
-mutta muutaman minuutin perästä nyyhkytykset päättyivät pariin,
-kolmeen raskaaseen huokaukseen. Voiko olla ihan totta, että hänen oli
-lähdettävä rakkaasta, vanhasta kodista, missä hän näin kauan oli saanut
-noudattaa omia mielitekojaan ja oikkujaan? Kyllä sen täytyi olla totta.
-Katherine oli puhunut hirveän vakavasti; ei ollut pienintäkään toivoa
-välttää julmaa kohtaloa.
-
-Itsesäälin puuska seurasi hänen ensimäistä suuttumuksensa purskahdusta.
-Hänen nuoremmat sisarensa olivat äidin luona, Jennet oli ulkosalla,
-Katherine oli vetäytynyt ruoka-aittaan ja keskusteli keittiöasioista
-Rachelin kanssa. Tässä surullisessa mielentilassa Hilaryn päähän
-pälkähti samoilla yksinään kautta koko vanhan rakennuksen ja heittää
-pitkät jäähyväiset noille tutuille huoneille.
-
--- Kuka tietää, milloin siihen taas saan tilaisuuden, -- vaikeroi
-hän itsekseen. -- Koko ensi viikon ja seuraavat viikot ne hyörivät
-ympärilläni vaatteitteni valmistamisessa, leikaten ja nyppien ja
-koettaen pukuja päälleni, kunnes vihaan jokaisen vaatekappaleen
-näkemistäkin. En saa pahaakaan rauhaa, sen tiedän, ennenkuin ne ovat
-kunnollisesti toimittaneet minut matkaan ja päässeet minusta.
-
-Vilkasluontoinen Hilary-parka, joka usein oli tuskastuttanut jokaista
-perheenjäsentä, ei ollut menettänyt hitustakaan näiden rakkaudesta.
-Hänen astellessaan edestakaisin talvisen iltapäivän hämärtyvässä
-valossa oman kovan kohtalon surkuttelu vähitellen haihtui kodin
-hellyyden lämpimässä hehkussa. Ajatus opistoon lähdöstä ei häntä sen
-enempää miellyttänyt, mutta hän lakkasi sättimästä niiden viisasta
-huolenpitoa, jotka hänet sinne lähettäisivät.
-
-Sillävälin Jennet ja Derrick olivat etsineet lempisopukkansa metsästä,
-missä pistiäis- eli rautatammet upeilivat runsaiden tulipunaisten
-marjojensa loistossa. Tuskin tuntui tuulenhenkäystäkään, valo oli
-tyyntä ja kirkasta, ja ainoastaan kultarintakertun liverrys keskeytti
-äänettömyyden. He seisoivat ylävällä maalla, ja aukosta puiden lomitse
-he saattoivat nähdä kylän vanhan, harmaan kirkon muratin kiertämine
-torneineen ja rauhallisine hautuumaineen, ja sisar huomasi veljensä
-silmien lepäävän tuolla pyhällä paikalla.
-
-"Monet siellä rukoillut rukoukset ovat tulleet kuulluiksi", virkkoi hän
-koskettaen hellästi nuoren miehen käsivartta. "Oi Derrick, olen hyvin
-kiitollinen, että sydämesi toivo toteutuu!"
-
-Veljen hymy osoitti tyyntä onnea. Ainoastaan Jennet oli käsittänyt,
-kuinka voimakas tuo toivo oli, ja hänen myötätuntonsa oli tuottanut
-suurinta lohtua, kun sen toivon toteutuminen näytti aivan
-mahdottomalta. Nyt ne olivat kaikki ohitse -- nuo vastenmielisen
-uurastuksen ja tyydyttämättömän kaipuun vuodet, ja uusi työ ja uusi
-elämä oli pian alkava.
-
-"Mutta me emme saa lakata rukoilemasta siksi, että rukouksiin on
-vastattu", sanoi hän hetkiseksi vaiettuaan. "Kristityn elämä on
-alituista rukousta. Kun halu tulee, täytyy Jumalan armon seurata sen
-mukana, muutoin se ei koskaan ole tuleva meille 'elämän puuksi'."
-
-"Joskus", kuiskasi Jennet, jonka silmät äkkiä kyyneltyivät, "tuntuu
-minusta kuin suuri onneni musertaisi minut maahan. Derrick, tiedämme,
-että rahat eivät aina ole hyväksi; ne saattavat muuttua esteeksi, joka
-taittaa sielun siivet. Sano minulle, veli, pelkäätkö minun tähteni
-paljon? Luuletko minun kykenevän kohoamaan sydämessäni ja sielussani
-yhtä hyvin kuin silloin, jolloin tämä kultainen taakka ei minua vielä
-painanut?"
-
-"Pelätessäsi, Jennet, olet turvassa. Tämä pyhä pelko varjelee sinut
-itsekkäästi hemmoittelemasta itseäsi ja liiallisesta rakkaudesta
-maalliseen. Ole onnellinen, rakas sisar, ja 'anna valosi niin loistaa
-ihmisten edessä, että he näkevät hyvät työsi ja kunnioittavat Isääsi,
-joka on taivaissa'."
-
-Seurasi hetkisen hiljaisuus; kultarintakerttu täytti äänettömyyden
-helskähdyttämällä raikuvamman säveleen, ja molemmat nuoret sydämet
-lähettivät ylös sanattoman kiitos-psalmin. Mutta kun he olivat
-lähtemässä paikalta, Derrick viivähti vielä ja kohottaen hattuansa
-katsahti ylöspäin ja lausui juhlallisella äänellä vanhat, tutut sanat:
-"Kaikkina ahdistustemme aikoina, _kaikkena myötäkäymisemme aikana_,
-kuolemamme hetkellä ja viimeisen tuomion päivänä, vapahda meitä, oi
-Herra!"
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Kun me olimme tyttöjä, by Sarah Doudney
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KUN ME OLIMME TYTTÖJÄ ***
-
-***** This file should be named 57965-8.txt or 57965-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/7/9/6/57965/
-
-Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-