diff options
Diffstat (limited to '57965-0.txt')
| -rw-r--r-- | 57965-0.txt | 4239 |
1 files changed, 4239 insertions, 0 deletions
diff --git a/57965-0.txt b/57965-0.txt new file mode 100644 index 0000000..9a3341e --- /dev/null +++ b/57965-0.txt @@ -0,0 +1,4239 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57965 *** + + + + + + + + + + + +KUN ME OLIMME TYTTÖJÄ + +Kirj. + +Sarah Doudney + + +Englanninkielestä suomentanut + +Valfrid Hedman + + +Kariston Nuorisonkirjoja 8. + + + + + +Hameenlinnassa, +Arvi A. Karisto Oy, +1918. + + + + + + + "Kuin eilispäivää muistelen + mä tyttövuosiamme." + + Vanha laulu. + + + +SISÄLLYS: + + 1. Muutamia tytöistä. + 2. Jennetin sukulaisista. + 3. Haastelu puutarhassa. + 4. Tapaturma. + 5. Ensimäinen ero. + 6. Jennetin koettelemukset. + 7. Charlotten vihamielisyys. + 8. Retkeily. + 9. Hurja teko. +10. Tikkaiden lainaaminen. +11. Horjahdus. +12. Heltyminen. +13. Kielletyillä poluilla. +14. Lisätodistus. +15. Epäsuosiossa. +16. Charlotten pyyntö. +17. Täysi tunnustus. +18. Helmaystävät. +19. Kohtaloiden kirja. +20. Kotiintulo. +21. Pelon aiheita. +22. Viimeinen kohtaaminen. +23. Päätös. + + + + +1. luku. + +Muutamia tytöistä. + + +On syyskuun iltapuoli, kultalehvät kimaltelevat ja taivas on +tyyni. Eläintieteellisen puutarhan kukkalavat välkkyvät syksyn +rikkaassa, syväsävyisessä väriloistossa. Penkin päässä, vähän matkaa +isoimpien karhujen häkeistä istuu nuori nainen, nähtävästi kirjaan +syventyneenä, ja saman penkin toisessa päässä on kaksi viisitoista- tai +kuusitoistavuotiasta tyttöä hartaassa keskustelussa. + +"Mitä pidät hänestä?" kysyy toinen näistä, päättäväisen näköinen tumma +tyttö, jonka oranssinvärinen silkkinen kaulahuivi lieventää mustan +takin koruttomuutta. "Jos sinua pyydettäisiin häntä kuvailemaan, niin +mitä sanoisit?" + +"Sanoisin, että hän on aivan moukkamainen." + +"Minä sanoisin, että hän on täysi tolvana." + +"Charlotte!" virkahtaa lukeva nainen hyvin tyynellä äänellä. + +"Mitä niin, neiti Thornhill?" + +"Toivon, etten koskaan kuule sinun toistavan tuota epäystävällistä ja +epänaisellista lausetta." + +Charlotte Ashleyn ruskeat posket leimahtavat, ja sekunniksi hänen +silmänsä säkenöivät uhmaa. Jos neiti Thornhill olisi sanonut vain +"epäystävällistä", hän olisi voinut sen tyynesti kestää; mutta +"epänaisellinen" oli sietämätöntä! Saattoiko joku Ashley koskaan olla +epänaisellinen? + +On kuitenkin aivan mahdotonta yrittää riidellä neiti Thornhillin +kanssa. Hän on nuorempi muita opettajattaria ja on ollut +täysihoitola-opistossa vasta kuusi kuukautta; mutta rouva Mayfield +tahtoo ehdottomasti säilyttää arvovaltansa kaikessa. Sitäpaitsi on +tuossa nuoressa naisessa itsessään joku hiljainen voima, mikä tekee +mahdottomaksi kohdella häntä epäkunnioituksella. Kuvailemattomalla +tavalla hän kykenee herättämään kuuliaisuutta -- sellaista +tottelevaisuutta, mihin taivutaan mielihyvällä, kunnioituksella ja +rakkaudella. + +Lausuttuaan moitteensa, neiti Thornhill kumartui jälleen kirjansa yli; +ja lyhyen äänettömyyden jälkeen tytöt alkavat uudelleen jutella. + +Charlotte Ashleylla on aina paljon puhuttavaa varsin monista asioista; +ja Pamela Rye on hänen mielitoverinsa. He ovat hyvin sopiva pari, +sillä Charlotte kuuntelee mielellään oman äänensä sointua, kun Pamela +sitävastoin paljoa kernaammin tahtoo olla vaiti. Hänen koulutoverinsa +väittävät, että hän on liian veltto puhuakseen; mutta kuitenkin hän +kuuntelee ja muistaa paljon siitä, mitä hänen kuullensa sanotaan. + +Hän on sievä -- hyvin sievä, sanovat jotkut hänen ystävänsä, -- +ja hänen kauneutensa on sitä lajia, jonka kaikki tunnemme. Hänen +tuttavapiiristään voi löytää ainakin pari kolme tyttöä, jotka ovat +hyvin Pamelan näköiset. Hän on melkein liian hoikka, eivätkä hänen +kasvonsa olleet erittäin ilmeikkäät; mutta ei taas voi olla ihailematta +hänen hienoa kyömynenäänsä, kirkkaan sinisiä silmiään ja omenankukilta +hohtavaa hipiäänsä. + +"Katsohan tuota tyttöä!" huudahtaa Charlotte äkkiä, naurahtaen +hillittömän huvitettuna. "Neiti Thornhill, jos olette vihainen, +en sille mitään voi. Katsokaa häntä itse -- katsokaa, kuinka hän +tuijottaa tuohon häkkiin! Kuvittelen kuulevani hänen huudahtelevan kuin +paimentyttö kuninkaan linnassa: 'ihmeellisempää!' Yhä ihmeellisempää!" + +Neiti Thornhill kohottaa silmänsä, hymyilee, eikä ole ollenkaan +vihainen. + +"Tosiaankin, siltä se vähän näyttää", sanoo hän nousten ja mennen +kuin loihdittuna katselevaa olentoa kohti. "Päätäni rupeaa melkein +huimaamaan aina, kun katselen kauan tuota suurta mustaa karhua; se ei +koskaan käänny lyhyttä rataansa kiertäessään eikä koskaan hetkeksikään +pysähdy. Rakas tyttöseni, eikö se sinusta muistuta pahaa unta?" + +Lausuessaan viime sanansa hän laskee kätensä haltioituneen oppilaansa +olalle. Vastatullut tyttö hätkähtää, kohtaa hymyilevät silmät ja vastaa +sitten ujostelematta: + +"Kyllä, niin luulen. Se tuo mieleeni prinsessan aasinpäällä varustetun +kosijan. Tämä on hauska paikka, neiti Thornhill; toivon, että saamme +tulla tänne hyvin usein." + +"Oh, kyllä hyvin usein. Puutarha on sinulle uutta, eikä se pitkään +aikaan menetä tenhoaan." + +"Kaikki on uutta", sanoo tyttö hiukan huoahtaen, ja pilvi häilähtää +äkkiä noille kukoistaville nuorille kasvoille. "Minä näetten", lisää +hän epävarmasti, "en voi olla tuntematta, että vanha ja tutunomainen on +parasta." + +"Niin on minustakin", vastaa opettajatar; ja jos tarkkakorvainen +Charlotte Ashley olisi ollut kuulemassa, hän olisi heti huomannut +heikon värähdyksen hänen äänessään. "Mutta, Jennet, ethän ole +menettänyt mitään entisistä. Vielä palaat kotiisi ja tapaat kaikki +aivan samoillaan." + +"Ah, jospa voisi olla siitä varma!" sanoo Jennet Fowler, katsahtaen +neiti Thornhillin kasvoihin isoilla, vakavilla, harmailla silmillään. +"Kaikista enin pelkään muutosta. Tahdon, että kaikki pysyisi +paikallaan; ja kuitenkin tiedän, etten voi menetellä kodissani niinkuin +oli tapani menetellä nukkehuoneessani -- järjestää kaiken parhaan +makuni mukaan ja olla aivan varma, että kaikki pysyisi sellaisena." + +"On Eräs, joka määrää kaiken sekä taivaassa että maan päällä", lausui +neiti Thornhill vastaukseksi kaihomieliseen katseeseen. "Meidän tulee +jättää Hänen haltuunsa kaikki, mikä meille on arvokkainta. Emmekä saa +unhoittaa, että Hän on Isä, joka tahtoo meidän Häneen luottavan." + +Hiukan väsyneinä toisiinsa Charlotte ja Pamela nousevat kuin yhteisestä +sopimuksesta penkiltään ja kävelevät verkalleen opettajattaren +luo. Heidän mielestään tämä uhrautuu aivan tarpeettomasti uudelle +oppilaalle; ja varsinkin Charlotte on taipuvainen pikkuiseen kateuteen, +jos neiti Thornhill kiinnittää liian paljon huomiota uusiin tulokkaihin. + +"Hän tekee tuon Fowlerin tytön aivan itserakkaaksi, jos hän kovin +paljon hänestä huolehtii", kuiskaa hän Pamelalle. Ja Pamela avaa ja +sulkee sinisilmänsä myöntymyksen merkiksi. + +"Jos neiti, hm... Fowler on saanut kyllikseen karhuista", alottaa +Charlotte, oivallisesti matkien veljeänsä kapteeni Ashleyä, "emmekö +mielestänne voisi lähteä kotiin, neiti Thornhill?" + +"Oletko valmis tulemaan, Jennet?" kysyi opettajatar ystävällisesti. + +"Kyllä... kyllä, jos te sitä haluatte; mutta tahtoisin pikimältään +katsoa biisonia." + +"Se käy helposti päinsä, lapseni; biisonin karsina ei ole kaukana." Ja +neiti Thornhill astuu edellä karjavajoille vievää tietä. + +"Aika kiusankappale", mutisee Charlotte, joka kulkee perässä Pamelan +kanssa. + +"Oi, onko täällä todellakin karju?" [Englanninkielen sanat _bore_ +(kiusankappale) ja _boar_ (metsäkarju) äännetään samalla tavalla. +Suom.] kysyy Jennet kääntyen pelokkaan uteliaana uusien koulutoveriensa +puoleen. + +"Niitä on joukottain", vastaa Charlotte. "Ne ovat päästetyt irralleen +puistoon ja samoilevat ympäriinsä, missä haluavat." + +Kaikki neljä nauravat hilpeästi niinkuin nuoret ihmiset kernaasti +nauravat hyvin lauhkealle leikille. Mutta Jennetin posket kuumottavat, +ja polttava puna viipyy hetkisen hänen kasvoillaan. Kodissaan hän ei +koskaan hävennyt olla pikkuisen hupakko; mutta täällä hän tuntee, että +joku aina vaanii hänen virheitänsä, ja että Charlotten ja Pamelan nauru +ei ole aivan yhtä hyväluontoista ja hempeätä kuin entinen kodin hilpeys. + +Mutta vaikka hän hiukan aavistaakin, että hänen selkänsä takana +irvistellään, hän kuitenkin nauttii biisonin näkemisestä. Se on kyllin +ystävällinen tullakseen puisen hökkelinsä ovelle ja näyttääkseen, +kuinka se osaa töllistellä. Neiti Thornhill antaa tytön katsella +hetkisen; ja sitten he lähtevät eläintarhasta ja kävelevät kotiin päin +päivän hämärtyessä. + +Osan tiestä he ajavat raitiovaunulla ja kun he vihdoin pääsevät +Brunswickin torille, tuntuu teen ja voileipien ajatteleminen Jennetistä +hyvin tervetulleelta. He astuvat sisään korkeaan muuriin lävistetystä +rautaportista, mikä saa maalaistytön ajattelemaan luostaria, ja +kulkevat hiekoitettua, syksyn varisseiden lehtien peittämää käytävää +pitkin rakennuksen ovelle. + +Niin vakavalta ja yksitoikkoiselta kuin Pyhän Annan opisto ulkopuolelta +näyttääkin, on siellä sisällä aina iloista ja hilpeätä. Maatilan +talonpoikaiseen kodikkuuteen tottunut Jennetkään ei näe mitään +synkkää näissä mukavissa suojissa, ja rouva Mayfieldillä, laitoksen +johtajattarella, taas on niin vaikuttavan äidillinen sävy, että se +saa ujot tytöt heti reipastumaan. Vielä parempi, hänen laajassa +povessansa sykkii oikea äidin sydän, eikä kukaan ole liian arka +uskomaan huoliansa hänen auliiseen korvaansa. Pieniksi, vähäpätöisiksi +suruiksi niitä jotkut nimittäisivät, keveiksi heinäsirkan kuormiksi! +Mutta rouva Mayfield tietää nuorten uskovan, että jokainen suru on +ikuinen, ja katselevan toivottomasti sumein silmin tulevaisuuteen, jota +heidän nykyisten huoltensa pilvi tummentaa. Hän ymmärtää kokemattoman +sydämen epätoivoisen huudon: "Minä en enää koskaan tule onnelliseksi!" +Myöhemmin tuo sama sydän elämän toistuneista koetuksista viisastuneena +voi sanoa: "Tie näyttää nyt pimeältä, mutta kyllä se käy valoisaksi +jälleen, kunhan olen kulkenut kauemmaksi." + +Mutta vaikka Pyhän Annan opisto on todella hupaisa, Jennet Fowlerin +ajatukset kääntyvät surumielin ja kaivaten takaisin etäiseen +maalaiskotiin. + +Äänekäs kellonsoitto kutsuu teelle; mutta hetkiseksi hän viipyy +käytävässä erään puutarhaan antavan ikkunan luona. Ja näiden Lontoon +puiden, noiden savuttuneiden seinien ja tuon hämärän taivaan asemasta +hän näkee punoittavan iltaruskon hehkuvan kummulta metsän läpi +isän peltosarkojen takaa ja tutunomaisten hahmojen palaavan kotiin +laidunmaan yli. + +-- Ah, -- huoahtaa hän pyyhkien kyyneleen, -- tavannenkohan todellakin +kaiken samanlaisena, kun pääsen kotiin? Miten iloinen... miten +sanomattoman iloinen olisinkaan, jos voisin kohottaa vanhan oven säppiä +ja vilkaista sinne sisälle heidän luokseen tänä iltana! + + + + +2. luku. + +Jennetin sukulaisista. + + +Fowlerin perheelle Chestnutin vuokratilalla Devonshiressa ei koskaan +ollut onnistunut koota varallisuutta, vaikka sen jäsenet olivat +ahkerasti uurastaneet sukupolvesta sukupolveen. + +Ei mikään maatila koko seudulla tarjonnut niin selvää todistusta +huolenpidosta ja toimeliaisuudesta. + +Maanviljelijä Fowlerin pellot olivat aina hyvin hoidetut kuin puutarha; +rikkinäistä aitaa tai tasaiseksi leikkaamatonta pensasriviä ei näkynyt +missään; maata viljeltiin aina taitavasti ja vuokra suoritettiin +oikealla ajalla. Ja kuitenkin Fowlerit vuosien vieriessä tulivat +ilmeisesti yhä köyhemmiksi. + +Asia oli niin, että heidän tulonsa pysyivät ennallaan menojen +karttuessa. Oli kahdeksan lasta tuossa somassa pienessä maatalossa, +joka oli tarjonnut suojaa useille Fowlerin sukupolville. Kaksi poikaa +ja kuusi tytärtä -- kaikki vahvoja ja tukevia paitsi yhtä -- oli +elätettävinä, vaatetettavina ja hoivattavina, eikä ollut ihme, että isä +ja äiti toisinaan kävivät perin levottomiksi heidän tulevaisuudestaan. +Eikä myöskään kummastuta, että Brambletreen kunnon ihmiset kyselivät +toisiltaan: "Miksei rouva Belfont tee mitään Chestnutin vuokratilan +asukkaiden hyväksi?" + +Tietysti ei heidän ollut tarvis haastella naapuriensa asioista; +mutta ylimalkaan he kaikki olivat hyväluontoisia ahertajia, jotka +katselivat Fowlereja vilpittömällä myötätunnolla; ja uskoen yhä +vanhaan sananparteen, että veri on vettä sakeampaa, he ihmettelivät, +ettei rouva Belfont osoittanut syvempää harrastusta sisartansa, rouva +Fowleria kohtaan. + +Rouva Fowleria itseänsä -- tuota huolellista ja monien seikkojen +rasittamaa naista -- loukkasi hänen sisarensa välinpitämättömyys +enemmän kuin hän koskaan huoli tunnustaa. Hänestä tuntui toisinaan, +että oli kulunut vain lyhykäinen aika siitä, kun hän Judithin kanssa +istui työssä, kääntäen vanhoja pukuja, korjaillen, paikaten ja parsien, +kuten sadat muut köyhät papintyttäret ovat tehneet ikimuistoisista +ajoista. Hyvin köyhä pappismies oli Judithin ja Kate Mauricen isä +tosiaan ollut; mutta tytöt olivat käyttäneet pienet apuneuvonsa +parhaansa mukaan ja rakastaneet lujasti toisiansa. + +Mutta jos köyhyys yhdistää, varallisuus usein eroittaa. Kun Judith +meni naimisiin rikkaan lakimiehen, herra Belfontin kanssa, hän huomasi +pian, että hänen puolisonsa aikoi vaatia osakseen kaiken hänen +huolenpitonsa ja huomionsa. Mies oli paljoa vanhempi häntä itseänsä; +ja pari vietti hiljaista, itsekästä ja upeata elämää isossa talossaan +Parkleyn vanhassa markkinakaupungissa. Brambletree oli ainoastaan +kahdentoista penikulman [Englannin penikulma on lähes 1 2/3 kilometriä. +Suom.] päässä Parkleystä; mutta Fowlerin lapsia ei koskaan kutsuttu +vierailemaan täti Judithin luo. Belfont-eno ei juuri pitänyt nuorisosta +ja riemuitsi aina siitä, ettei hänellä itsellänsä ollut lapsia. + +Mutta herra Belfontin kuoltua ja lesken jäätyä melkoisen omaisuuden +ainoaksi haltijattareksi luonnollisesti odotettiin, että rouva +lähestyisi sisartaan ja hänen perhettänsä. + +"Nyt kun Belfont on poissa, Judith varmaan tahtoo meitä useammin +tavata", sanoi rouva Fowler. "Hän tuntee itsensä kyllä yksinäiseksi +suuressa talossaan, nais-rukka." + +"Älä ole siitä niin varma", vastasi maanviljelijä. "Jos hän olisi sinua +kaivannut, hän olisi etsinyt seuraasi jo kauan sitten." + +"Mutta hänen puolisonsa oli perin vaativainen mies ja hallitsi häntä +täydellisesti, Robert." + +"Niin, niin; mutta kun on tahtoa, on tavallisesti keinojakin." + +"Ihmisten täytyy toisinaan uhrata oma tahtonsa", sanoi rouva Fowler +hiukan kiusaantuneena miehensä epäilevästä äänestä: "Sinä, Robert, et +itse ole tyranni, etkä aavista, kuinka jyrkkiä sellaiset voivat olla." + +"Totta kyllä, Kate. Mutta rouva Belfont on kovaluontoisempi nainen +kuin sinä; ja luullakseni hän olisi vetänyt vertoja herralleen ja +mestarilleen, jos olisi tahtonut." + +Rouva Fowler mietti. + +"Niin", myönsi hän vihdoin, "Judithilla on lujempi tahto kuin minulla, +ja aina hän ennen onnistuikin pitämään oman päänsä. Mutta, Robert, +hän oli hellä sisar ennen avioliittoansa, enkä voi uskoa, että hänen +rakkautensa minuun koskaan on sammunut." + +"En sano, että se on sammunut. Mutta minä uskon, että sisarenrakkauden, +kuten kaiken muunkin, voivat rikkaruohot tukehduttaa. Ja itsensä +hemmoittelu, laiskuus ja saituus ovat rikkaruohoja, jotka kasvavat +tiheinä ja vahvoina, varsinkin kun ovat saaneet vuosikaudet versoa." + +Rouva Fowler mietti taas ja katsahti vakavasti puolisoonsa. Tämä ei +suinkaan ollut suuri puhuja, mutta toisinaan hän kummastutti vaimoaan +pukemalla ajatuksensa tehokkaaseen muotoon; ja kokemus oli rouvalle +vakuuttanut, että hänen arvosteluunsa yleensä voi luottaa. Mutta tässä +tapauksessa hän hartaasti toivoi miehensä olevan väärässä. + +Rouva Fowler oli aina uskotellut itselleen, että herra Belfont oli +ainoana syynä Judithin välinpitämättömyyteen. Jos puoliso joutuisi +pois (niin hän oli ajatellut), vaimon sydän kääntyisi rakastavaisena +takaisin nuoruutensa toveriin. Hän muistaisi, että Kate-sisko oli hänen +ainoa sukulaisensa maan päällä, eikä aikaakaan, kun hän iloisesti ja +hartaasti tottelisi vanhojen tunteiden voimakasta ääntä. + +Keskustelu Fowlerin kanssa toi ensimäisen epäilyksen häivän vaimon +mieleen. Hän ei tahtonut uskoa, että miehensä oli oikeassa; ja +kuitenkin hän yhdeksässä kymmenestä tapauksesta oli nähnyt hänen +ennustustensa käyvän toteen. Fowler ei tosin ollut nimenomaan sanonut, +että Judith yhä laiminlöisi sisartansa; mutta rouva tiesi, ettei hänen +miehensä siltä taholta mitään odottanut. Fowler ei tahtonut rohkaista +vaimonsa toiveita. Ilmeisesti hän uskoi, että Judith Belfont oli +sulkeutunut itseensä eikä halunnut kenenkään tungettelevan mukavaa +elämäänsä häiritsemään. + +Kuinka hänen elämänsä saattoi olla hauskaa? Rouva Fowler tunsi, +että hän itse, vaikka olikin monien huolien alainen ja monien +levottomuuksien ahdistama eli tuhat kertaa onnellisempana kuin +sisarensa. Hänellä oli puoliso, jota hän kaikesta sydämestään rakasti, +ja lapsia, jotka häntä melkein jumaloivat. Hänen pienoismaailmassaan +ei ollut ainoatakaan tyhjää paikkaa. Jokainen sopukka oli hellyyden +täyttämä. Mutta poloisella rouva Belfontilla ei ollut mitään tällaisia +siunauksia. Rakkaudella oli ollut vain varsin vähäinen osa hänen +elämässänsä. Sen asemasta hän oli lohduttautunut kaikella sillä +loistolla, minkä rahalla voi ostaa. + +-- Mutta se ei koskaan voi tyydyttää häntä, -- ajatteli rouva Fowler. + +Hän oli väärässä. Niin uskomattomalta kuin se tuntuikin, Judith +Belfont todellakin tyytyi rikkautensa tuottamaan onneen eikä ikävöinyt +mitään muuta. Alussa, mutta siitä oli jo pitkä aika, hän oli tuntenut +korkeammankin luonteensa vaatimuksia -- sellaisen kaipuuta, mikä on +rahatta ja hinnatta ostettava. Mutta sitten tämä kaipaus tukehtui, +velttouden ja itsekyllyyden rikkaruoho alkoi kasvaa ja kuten +maanviljelijä oli sanonut, se oli kasvanut tiheäksi ja vahvaksi. + +Viikot vierivät, kuukaudet kuluivat; eikä uhkeassa leskeydessään elävä +rouva Belfont vieläkään näkynyt laisinkaan muistavan sisariansa. Rouva +Fowlerin hellään osanotto-kirjeeseen hän oli vastannut surukortilla, +jossa (kuten sellaisten korttien laita usein on) oli mitä sopimattomin +teksti vainajan muistoksi. Ja sitten seurasi äänettömyys -- +keskeyttämätön äänettömyys -- ja maanviljelijän vaimo koetti turhaan +salata pettymystänsä ja tuskaansa. + +"Luulin, että hän auttaisi meitä, Robert", sanoi hän miehelleen. "Mutta +en ainoastaan toivonut apua, vaan tahdoin ilostuttaa hänen elämäänsä; +senhän täytyy tuntua perin synkältä. Tahdoin, että hän näkisi lapseni +ja saisi osansa niiden hellyydestä. Ja, oi, minä haluaisin jutella +vanhoista, vanhoista päivistä pappilassa." + +"Pelkäsin, että se koskisi sinuun, rakkaani", vastasi herra Fowler +surumielin. "Sinulla on hellä sydän, Kate! Ja kaikki sinun hellyytesi +ja myötätuntosi on pysynyt hereillä, näetkös, kun hänen sydämensä +tunteet sensijaan ovat uinuneet sikeätä unta. Millainen se satu taas +olikaan, josta lapset pitävät niin paljon? Eikö siinä kerrottu jotakin +pojasta, joka vietiin pois lumipalatsiin ja joka ei siellä ollenkaan +huomannut, että oli vilusta sininen?" + +"Kyllä; Jennet sitä aina lueskelee nuoremmille lapsille." + +"Niin, tuo poika muistuttaa sisartasi. Hän ei ollenkaan aavista +istuvansa jäisen järven keskellä sydän hyytyneenä. Hän tuntee elämänsä +aivan mukavaksi, vakuutan sinulle. Sinun, rakas Kate, ei tule sitä +seikkaa enempää murehtia, vaan sinun on jätettävä hänet omiin +oloihinsa." + +"Minä yritän", vastasi rouva Fowler säveästi. "Mutta se on vaikeata, +Robert -- se on tosiaan hyvin vaikeata. Minä rakastan häntä yhä." + + + + +3. luku. + +Haastelu puutarhassa. + + +Mutta sittenkään eivät Kate Fowler ja Judith Belfont olleet määrätyt +iäksi elämään erillään loisistansa. Kuitenkin tapasivat he toisensa +vasta sitten, kun edellinen jo oli kaikessa hiljaisuudessa menettänyt +viimeisenkin toivonsa yhtymisestä; ja silloinkaan kohtaus ei ollut +mitenkään heidän itsensä järjestämä. + +Eräänä suvisena iltapäivänä rouva Fowler Katherine-tyttärensä +kanssa lähti katselemaan kukkasiansa ja lepäämään ahkeran aamun +jälkeen. Kello oli neljä, teepöytä oli katettu, ja maanviljelijä +palasi poikansa Derrickin kanssa peltotöistä. Huoneusto monine +päätyineen ja savupiippuineen sijaitsi herttaisessa monenlaisten +ruusujen reunustamassa ja matalan, huolellisesti leikatun pensasaidan +suojaamassa vanhassa puutarhassa. Oli kesäkuu ja ruusut heloittivat +ihanimmillaan, vaaleanpunaisina, kermanvärisinä, tulipunaisina ja +tummina kuin rubiinit. Ne tekivät koko tarhan värin ja tuoksun +paratiisiksi. + +Puutarhan halki kulki kapeita, ruohoisia polkuja pengerten välillä; +täällä nähtiin iso hyödyllisillä keittiökasveilla istutettu neliö, +tuolla oli pieni tilkku säästetty lapsien lempikukkia varten; ja +vanhanaikainen lavendeli, jota Fowlerit aina olivat rakastaneet, +kiersi tiheänä, helttaisena reunuksena kaalisarkaa. Mehiläisiä surisi +kaikkialla; linnut livertelivät ja visertelivät rakennuksen muratin +verhoamilla seinillä; sirot pensasaidat sulkivat sisälleen pyhitetyn +paikan, jossa oli päiväpaistetta ja vallitsi leppoinen rauha. + +Nojaten hellästi tyttärensä käsivarteen ja verkalleen astuen +ruusupensaiden vierustaa rouva Fowler ajatteli, kuinka ihanaa elämä +oli tällä vanhalla rakkaalla maatilalla. Hän rakasti täällä jokaista +sopukkaa, joka puuta ja kukkasta, mikä täällä kasvoi, rakennuksen +takamusta varjostavista pähkinäpuista julkisivua kiertevään villiin +viiniköynnökseen, joka riippui isoina röykkiöinä olkikattoisen +ovikäytävän yli. Jos heillä vain olisi enemmän rahaa, he eivät mitään +muuta kaipaisi. + +"Miten lohdullista on, että Martin on saanut toimeentulon!" virkkoi hän +pukien äkkiä syntyneen ajatuksen sanoiksi. + +Martin Fowler, heidän vanhin poikansa oli äsken päässyt pehtooriksi +herraskartanoon ja nautti varsin hyvää palkkaa. Hän asui yhä +vanhempiensa katon alla ja kykeni nykyisin maksamaan ylläpidostansa, +kun taas hänen nuorempi veljensä Derrick oli asettunut hänen paikalleen +kotitöissä. + +"Emme koskaan toivoneet voivamme säilyttää häntä luonamme", sanoi +Katherine loistavin silmin. "Kovin usein kiusaannuimme ajatuksesta, +että oli Martinista erottava, ja kuitenkin säästyimme siltä surulta!" + +"Katherine, sinä olet minun kaltaiseni", huudahti äiti, lempeästi +puristaen tytön käsivartta. "Sinä pelkäät eroa enemmän kuin mitään +muuta. Rukoukseni on aina ollut, että saisimme elää yhdessä, vaikka +ajat ovatkin ankarat. Mutta sinä tiedät, mikä minulle enimmin +levottomuutta aiheuttaa." + +"Tyttöjen kasvatus, äiti. Se on pääsurujasi, eikö olekin?" + +"Niin on. Jos olisin ollut yhtä taitava kuin tätisi Judith, minun ei +tarvitsisi olla laisinkaan levoton. Mutta eihän minua koskaan opiskelu +viehättänyt; rakastin aina neulaa enemmän kuin kirjojani, ja pelkään +tuhlanneeni tilaisuuteni. Judith kykeni oppimaan mitä tahansa. Minä en. +Kaikki läksymme tuntuivat minusta raskailta ja vaikeilta. Se on kovin +surkuteltavaa." + +"Mutta, äiti, me emme tahtoisi, että olisit toisenlainen." + +"Muutamissa suhteissa haluaisin olla toisenlainen. Muistini ei koskaan +ollut varsin hyvä, ja nyt olen unohtanut senkin vähän, minkä tyttönä +opin. Minä näet osaan opettaa tytöilleni ainoastaan ihan jokapäiväisiä +asioita. Sinä olet minunlaiseni, Katherine; et pidä rahtuakaan +opinnoista etkä niihin vastedeskään viehäty. Mutta Jennet janoo +tietoja, ja on vaikeata häneltä niitä kieltää." + +"Jennet kummastuttaa minua toisinaan", huomautti Katherine, ja hänen +huulillaan värähti eräs niitä harvoja hymyjä, jotka tekivät hänen +vakavat kasvonsa niin miellyttäviksi. "Hän poimii tietoja niinkuin +linnut noukkivat ravintoansa. Ja hän tietää todellakin hyvin paljon, +äiti." + +Rouva Fowler pudisti päätänsä. + +"Rakas tyttöni, sinä et tunne sivistynyttä maailmaa", vastasi hän +murheellisesti. "Jennet-rukan tietovarasto on todellisuudessa +perin pieni, vaikka se täällä näyttää suurelta, kun sinä olet niin +herttaisen tietämätön. Mutta jos voisimme hankkia hänelle täysipitoisen +kasvatuksen, hän luullakseni loistaisi." + +"Ja hän voisi opettaa toisia", huokasi Katherine. "Hilarynkin olisi +hyvä oppia enemmän; hän on teräväpäinen ja sukkela." + +"Liiankin sukkela, pelkään. Emme saa jättää hänen nokkaviisauttaan +huomaamatta, Katherine; se on toisinaan hupaisaa, mutta hillitä se +täytyy. Ellenillä näkyy olevan taipumuksia samaan suuntaan." + +"Ketään meistä ei voi verrata Mabeliin", sanoi Katherine miettivänä. +"Hän on vain lapsi, vastikään täyttänyt kaksitoista, mutta ajatteles +hänen taloudellista kykyään! Pelkällä katseellansa olen nähnyt hänen +vaientavan Hilaryn." + +Rouva Fowler oli ääneti, ja sanomattoman murheellisuuden varjo häilähti +hänen kasvoilleen. Hän oli pysähtynyt rakkaimman ruusupensaansa +eteen, mutta vaikka se oli kukkien peittämä, hän ei huomannut niiden +kauneutta. Miksi he hetkinen sitten olivat puhuneet eroamisista? Eikö +Mabelin kadottamisen pelko alituisesti järkyttänyt heidän onnensa +perusteita? + +Ison perheen jäsenien keskuudessa on usein joku "enkeli", ja Mabel oli +Fowlerien enkeli -- tyttö, joka syntymästään asti oli ollut heikko. +Toiset olivat terveitä ja tukevia, mutta eivät koskaan unohtaneet +Mabelin heutoutta, ja, kuten Katherine oli sanonut, tämän voiman tunsi +ja tunnusti Hilarykin, vaikeimmin ohjattava heistä kaikista. + +Seisoessaan silmät sumeina ruusuja katselemassa äiti ajatteli sitä +alituista lempeyttä, joka oli tehnyt Mabelin hänen sydämelleen niin +rakkaaksi. Hän muisti tämän herttaisen lapsen suloisen esiintymisen, +mieluisat puheet ja tyynen kärsivällisyyden sekä mietiskeli, miten hän +jaksaisi kantaa eroamisen. + +Hänen mielensä huojentui, kun Katherine taas puhui käytännölliseen +sävyyn ja palautti hänen ajatuksensa elämän jokapäiväisimpiin asioihin. + +"Tytöt kasvavat hyvin nopeasti, äiti", hän sanoi; "Hilary ja Mabel ovat +molemmat pitkiä ikäisikseen ja heidän on pian saatava uudet puvut. +Heidän paraat hameensa ovat jo aivan kuluneita." + +"Lapsi parat", vastasi rouva Fowler; "miten hauskoilta he +näyttäisivätkään sellaisissa kermanvaaleissa pukimissa kuin on +Ellwoodin lapsilla! Ja miten helppoa täti Judithille olisi lähettää +heille sieviä vaatteita!" + +Katherine ei ollut pahoillaan, että oli kääntänyt äitinsä ajatukset +toiselle taholle. Pieni huoli on hyödyksi, milloin se häätää +mielestämme suuren surun. Ja juuri silloin kuului kukkatarhaa +hedelmäpuutarhasta eroittavan matalan aidan takaa miesten ääniä, ja +eteisestä kajahti heleä tytönnauru. + +"Isä ja Derrick tulevat teelle", sanoi äiti kääntyen rakennusta kohti; +"ja tuolla leikkii Ellen kissanpoikien kanssa, ja Lucy on sitonut +nukkensa myssyn emäkissan päähän. Meidän täytyy rientää tupaan, hyvä +lapsi." + +Mennessään sisälle avoimesta etuovesta heitä vastaan tuli maanviljelijä +poikineen, takaoven kautta. Nuoremmat tytöt olivat jo jättäneet +kissanpojat; Jennet oli kutsunut heidät teelle, ja he asettuivat juuri +paikoilleen pöydän ääreen. + +"Mikä melu tuo on?" kysyi maanviljelijä äkkiä. Hän pysähtyi arkihuoneen +kynnykselle, ja lapsien puhe vaikeni. He kuuntelivat kaikki kiitävien +pyörien ratinaa ja lentävien kavioiden töminää, ja jyske tuntui joka +hetki lähenemistään lähenevän. Herra Fowler pani olkihattunsa jälleen +päähänsä ja läksi Derrickin seuraamana puutarhaan. + + + + +4. luku. + +Tapaturma. + + +"Ne ovat nuoren Ellwoodin kiesit, joiden eteen on valjastettu uusi +raudikko." + +Herra Fowler oli ensi silmäyksellä tuntenut sirot ajopelit. Raudikon, +komean nuoren tamman oli Brambletreen rikkaimman maanviljelijän +poika äskettäin ostanut, ja naapuristossa se jo tunnettiin raisuksi +eläimeksi, joka pian saattoi tehdä pilloja. Se oli ehtinyt ansaita +maineensa; ja nyt se laukkasi vinhaa vauhtia hiljaisella tiellä, +kevyet, tyhjät kiesit kieppuen perässä. + +Brambletreesta Parkleyhin kulkeva maantie kävi kapeammaksi +sivuutettuaan Chestnutin maatilan ja muuttui nummeksi, joka kesäisin +oli tuuheiden puiden varjostama. Tässä oli jyrkkä alamäki, hyvin +tunnettu maanviljelijöille ja kuorma-ajureille, jotka aina olivat +varovaisia rinnettä alas ajaessaan. + +Mutta ei ollut kättä tammaa ohjaamassa, ei hillikettä sen hurjalle +vauhdille, ja eteenpäin se syöksyi nummen hämärään. + +Herra Fowler oli avannut puutarhan portin ja rientänyt maantielle +Derrick mukanansa. Kesäpäivän hiljaisuudessa he olivat kuulleet pyörien +äänen vastakkaiselta taholta ja molemmat kävivät levottomiksi aavistaen +onnettomuutta. + +Seuraavassa silmänräpäyksessä kuului parkunaa ja äänekkäitä +huudahduksia, ja Fowlerit juoksivat minkä jaksoivat tapaturmapaikalle. +Tamma oli laukannut eteenpäin jättäen jälkeensä tomupilven ja kumoon +kaadetut ajopelit, joiden vieressä kaksi henkilöä virui maantieojassa. +Kärryt ja niiden ajajan tunsivat kaikki Brambletreen asukkaat hyvin, +ja molemmat olivat varsin vanhanaikaista mallia, jollaisia harvoin +tapaa muualla kuin syrjäisellä maaseudulla. Poloinen herra Dover, joka +äkillisessä tapaturmassa oli kellistynyt tiepuoleen, näki ilokseen +ystävällisten kasvojen kumartuvan ylitseen, ja Derrickin voimakkaan +käsivarren auttamana hän pian nousi jaloillensa. Saatuaan miehen +pystyyn Fowlerit käänsivät huomionsa hänen matkatoveriinsa, arvokkaan +näköiseen viisikymmenvuotiaaseen naishenkilöön, joka surkeasti +vaikeroiden virui pensasaidan vieressä. + +"En tiedä, mitä vaimoni aikoo sanoa", virkkoi herra Dover avuttomana +katsahtaen kärsivään. "Tämä on hänen oma sisarentyttärensä; hänen piti +tulla muutamiksi päiviksi luoksemme, ja minä ajoin Parkleyhin häntä +noutamaan." + +Herra Dover oli äskettäin nainut kuudenkymmenenviiden vuoden +varttuneella iällä henkilön, jonka otaksuttiin olevan häntä itseänsä +hiukan vanhempi. Tämä oli tuntematon Brambletreessa ja oli tuonut +omia varojansa ja huonekaluja pieneen, sievään mökkiin, missä Dover +oli yksinänsä elellyt monet vuodet. Naapurit väittivät, että vaimo +luonteeltaan oli umpimielinen ja itara, sekä lisäsivät, että aviomies +kovin pelkäsi hänen terävää kieltänsä. + +"Minua ei voi syyttää tapaturmasta", jatkoi Dover koettaen vapisevilla +käsillään ravistella tomua vaatteistansa, "Ja vaimoni tahto oli, että +hänen sukulaisensa viipyisi meillä; mutta ei ollut tarkoitus, että hän +viipyisi kahta päivää pitemmältä. Ja nyt näyttää siltä, että saamme +hänet kuukausiksi hoivataksemme! Ja kärryt... oi voi, voi, ne eivät +enää kelpaa mihinkään." + +Hänen täten valitellessaan isä ja poika nostivat onnetonta naista +mahdollisimman huolellisesti ja hellävaroen. Hän ei ollut menettänyt +tajuntaansa, mutta pian huomasivat he hänen olevan liiaksi loukkautunut +seisoakseen. Ei ollut siis muuta neuvoa kuin enemmättä viivyttelyttä +kantaa hänet kujaa pitkin ylös taloon ja asettaa hänet varovaisesti +sohvalle heidän parhaaseen vierashuoneeseensa. + +Ja sitten he laupiaina samarialaisina palasivat raihnaisen Doverin luo +ja auttoivat häntä nostamaan kärryt takaisin pyörilleen. Huomattiin, +että ne eivät olleetkaan paljoa vioittuneet; ja omituisin säälin +ja leikin sekaisin tuntein he katselivat, kuinka ukkeli tomuisessa +takissaan verkalleen tallusteli kotiinpäin, taluttaen vanhaa hiirakkoa, +joka oli kestänyt kolauksen paljoa kylmäverisemmin kuin sen isäntä. + +Sillävälin ystävälliset kädet hoitelivat nais-rukkaa sohvalla ja +lempeät äänet tyynnyttelivät hänen järkkyneitä hermojansa. Hän oli +saanut muutamia vaikeita iskuja ja ruhjevammoja, mutta toinnuttuaan +säikähdyksestänsä hän tyyntyi kylliksi myöntääkseen, ettei mitään luita +ollut taittunut. Heidän ei tarvinnut hänestä liiaksi huolehtia, lisäsi +hän, ponnistaen parhaansa puhuakseen hilpeästi. Hän viipyisi hetkisen, +jos he sen sallisivat, ja ottaisi sitten vuokra-ajurin palatakseen +Parkleyhin. + +"En halua, että minut sijoitetaan täti Doverin asuntoon", sanoi hän +avomielisesti; "se tuottaisi hänelle paljon kiusaa; ja hyvä emäntäni +kyllä antaa minua vaalia, jos se on tarpeellista". + +"En luule, että tänään kykenette mihinkään lähtemään", vastasi rouva +Fowler ystävällisesti. "Yön levättyänne ehkä voitte paremmin." + +Potilas yritti nousta vuoteeltaan, mutta vaipui voihkaisten takaisin. + +"Kunpa vain pääsisin rouva Belfontin luo!" sanoi hän koettaen hillitä +nyyhkytystä. + +"Rouva Belfontin! Asutteko rouva Belfontin luona?" kysyi Fowlerin +vaimo, jonka kasvot äkkiä alkoivat hehkua. + +"Kyllä, hyvä rouva; minä olen hänen palvelijattarensa ja olen ollut +hänen talossaan jo kaksikymmentä vuotta. Tiedän hänen tahtovan, että +heti palaan ja saan tarpeellista hoitoa. Muuten kiusaantuisikin +Dover-tätini kovin, jos minut tässä tilassa toimitettaisiin hänen +tölliinsä. Minun täytyy tavalla tai toisella päästä Parkleyhin vielä +tänä iltana." + +"Kuulkaahan", sanoi rouva Fowler; "tilanne ei siedä, että teitä +nykyisin mihinkään muutetaan, enkä minä suinkaan lähetä teitä +Dovereille. Rouva Belfont on oma sisareni, ja te jäätte tänne +hoidettavaksi, kunnes tulette kyllin terveeksi palataksenne hänen +luokseen." + +Anne Robson oli lämminsydäminen nainen, aina herkkä tunnustamaan +ystävyyden; ja se huolenpito, minkä hän oli saanut osakseen, oli +nopeasti herättänyt hänen kiitollisuutensa. Ja kun rouva Fowler +ilmoitti suhteensa rouva Belfontiin, palvelijatar aivan ihastui ja +katseli kiiltävät kyyneleet silmissä sekä äitiä että tyttäriä. + +"Jos tahdotte olla niin ystävällinen, että pidätte minut täällä yön +yli, hyvä rouva, olen siitä kiitollinen. Ja tekisitte minulle suuren +palveluksen, jos kirjoittaisitte rakkaalle emännälleni ja kertoisitte +hänelle, mitä minulle on tapahtunut." + +Hänen rakkaalle emännälleen! Tytöt kuuntelivat ja ihmettelivät. +He eivät voineet käsittää, että se, joka oli unohtanut sisaren, +oli saattanut vaivautua voittamaan palkollisen kiintymyksen. Mutta +tosiasia oli, että rouva Belfont ei siinä ollut nähnyt minkäänlaista +vaivaa. Hän oli alusta pitäen havainnut, että Anne Robsonilla oli +hyödyllisiä ominaisuuksia, ja senvuoksi hän oli osoittautunut häntä +kohtaan runsaskätiseksi ja huomaavaiseksi. Vuosien vieriessä herra +Belfontin terveys riutui yhä enemmän, ja silloin Robsonin uskollisuus +tuli kaksinverroin arvokkaaksi. Puolison viimeisen sairauden aikana +tämä oli ottanut hoitamisen taakan kokonaan hartioilleen. Ja kun +loppu tuli ja ruumiiltaan ja sielultaan väsynyt rouva Belfont ennen +kaikkea halusi täydellistä lepoa, hän oli palvelijattaressaan saanut +mitä huolehtivimman ja valppaimman vartijan, joka alati oli valmiina +suojelemaan häntä ikävyyksiltä ja turvaamaan hänen rauhansa. + +Kuten rouva Belfont halusi itseään palveltavan, samaten Robsonia +viehätti palveleminen. Hän ei laskenut apuaan sen täyden arvon mukaan, +koska palveleminen kuului hänen luonteeseensa. Ellei hän olisi saanut +ketään palvella, hänen elämänsä olisi ollut epätäydellistä, ja niin +kiitollinen hän oli rouva Belfontin hänen palveluksistaan antamasta +tunnustuksesta, että hän auliisti ja yllin kyllin korvasi sen +vilpittömällä rakkaudella. + +Rouva Fowlerin luvattua kirjoittaa kirjeen hän lepäsi sohvalla aivan +tyytyväisenä. Hän rakasti emäntäänsä niin paljon, että hänelle oli +ollut kokonainen koettelemus jättää hänet edes kahdeksi päiväksi. Ja +nyt, sensijaan että olisi nauttinut tätinsä laihaa vieraanvaraisuutta, +kestitsi häntä Chestnutin maatilalla rouva Belfontin oma sisar; eikä +kukaan näkynyt lukevan vaivakseen täyttää hänen tarpeitansa ja osoittaa +hänelle ystävällisyyttä. + +Seuraavana päivänä hän oli kyllin toipunut kohdistaakseen ajatuksensa +syvällä mielenkiinnolla ystävällisiin hoitajiinsa, vaikka ruhjoutuneet +ja haavoittuneet jäsenet tuottivat hänelle melkoista tuskaa. Hänen +käytettäväkseen annettiin vierashuone, johon hänen hauskuudekseen +asetettiin kukkavihkoja. Ellen ja Lucy toivat kissanpojat häntä +huvittamaan, vanhemmat tytöt palvelivat häntä auliisti, ja -- mikä +parasta -- Jennet istui hänen sohvansa ääressä jutellen monenlaisista +asioista. + +Tyttö ei tiennyt, paljoko hän tässä haastelussa itsestään ilmaisi. +Mutta Robson oli nähnyt jonkun verran maailmaa ja osasi arvostella +hänen kykyjänsä. Jennet ei puhunut kuin tavallinen nuori neitonen; +hänen keskustelunsa vilisi omituisia lauselmia, uusia ajatuksia +vanhoista aiheista, ja kaiken alta pilkoitti voimakas tiedonhalu -- +ikävöiminen syvemmistä tiedonhetteistä juomaan. Ja sohvalla levätessään +ja katsellessaan noita vakavia nuoria kasvoja ja kuunnellessaan +intomielisiä sanoja Robson alkoi toivoa, että tuo kaipuu saisi +tyydytystä. + +Toisena päivänä, kun aikainen päivällinen oli syöty ja Robson +puolinukuksissa venyi vuoteellaan hiljaisessa huoneessa, kaksivaljakko +ajoi portille. Pyörien ratina keskeytti hänen leponsa; hän kohotti +päänsä pielukselta ja sanoi nopeasti: "Emäntäni on tullut." + +Jennet, joka istui sohvan vieressä kirja polvellaan, karahti +tulipunaiseksi ja vapisi. Mutta hän ei liikahtanut paikaltaan, vaikka +kuuli ääniä eteisestä; hänen äitinsä puhui tavallista epävarmemmalla +sävyllä, ja joku toinen vastasi selvästi ja päättäväisesti, äänen +värähtelemättä minkäänlaista liikutusta. Täti Judith oli ilmeisesti +itsetietoinen henkilö, ajatteli tyttö, vuoroin ristien ja vuoroin +eroittaen kätensä avoimen kirjan alla. Hän toivoi, että tämä +muukalaissukulainen ei pitäisi heitä hermostuneitten hölmöjen perheenä, +joka joutuisi suunniltaan hänen armollisen, alentuvan käyntinsä +johdosta. + + + + +5. luku. + +Ensimäinen ero. + + +Rouva Belfontilla oli hienostunut maku, hän piti paljon sievistä +maalauksista, ja tänä hiljaisena kesän iltapäivänä vuokratalon +vanhanaikainen vierashuone oli todellakin miellyttävä näky. + +Päiväpaiste oli vaimentunut kultaiseksi hehkuksi, + +Ensimäinen ero ja lämmin valo väreili vanhalla, ympyriäisellä, +kiillotetulla tammipöydällä sekä tumman kiiltävillä messinkipitimillä +varustetun vaatekaapin ympärillä. Vanhanaikaisten kukkien tuoksu +tervehti häntä suloisella tuoreudellaan; pöydällä ja ikkunalaudalla +oli sinisiä fajanssiruukkuja, joissa kasvoi kuusamaa, ruusuja ja +sulkamaista saniaista. Hänen sisään astuessaan pitkä tyttö nousi +verkalleen varputuolilta ja seisoi hänen edessään ujosti, mutta samalla +jokseenkin sirossa asennossa. + +Jennet oli kukoistava neitonen, suorine nenineen, persikanpunaisine +poskineen ja täyteläisine, pehmeine, hitaasti ja harvoin hymyilevine +huulineen. Ruskea, aaltoileva tukka painui syvään otsalle, kulmakarvat +olivat tuuheat, tummat ja tiheät, mustat ripset varjostivat hänen +syvänharmaita silmiänsä. Myöhemmin elämässä ihmiset usein sanoivat, +että hänellä oli erilaisia kasvoja, ja moittivat joskus hänen synkkää +ilmettään. Mutta niille, jotka häntä rakastivat, hänellä oli aina sama +luottavainen sävy, aina sama loistava kirkkaus vakavissa silmissään. + +Rouva Belfont näki ensi katseella, että Jennet oli sievä tyttö, ja +löysi jotain kuvaamataiteellistakin hänen kauhtuneen puuvillapukunsa +kuosissa tytön seisoessa siinä iso tulipunainen ruusu povellansa. Rouva +Fowlerin vanhemmat tyttäret eivät paljoa muistuttaneet häntä itseään. +Äiti oli pienikasvuinen ja vaaleanverevä; tyttäret taas olivat perineet +isänsä tumman ihonvärin, komean, kookkaan vartalon ja vakavan ilmeen. + +Täti Judith puristi sydämellisesti sisarentyttärensä kättä ja +sanoi, että häntä ilahdutti häneen tutustua. Sitten hän kääntyi +palvelijattareensa, teki levottomia kysymyksiä ja osoitti niin +vilpitöntä harrastusta tämän hyvinvointiin nähden, että se liikutti +Jennetiä. + +"Voin jo paremmin, hyvä rouva; se on näiden ystävällisten naisten ja +heidän hellän huolenpitonsa ansio", vastasi Robson kiitollisesti. + +Kaikista tuntui, että täti Judith ei olisi aivan paikallaan +perheen teepöydän ääressä; ja hänen teensä kaadettiin omituiseen +porsliinikannuun ja vietiin vierashuoneeseen. Jennet huolehti +tarjoilusta, osaksi senvuoksi, että Katherinen oli katsottava pienempiä +lapsia, ja osaksi siitä syystä, että hän ei huolinut uskoa tehtävää +Rachelille, talon hyväntahtoiselle, mutta kömpelölle palvelustytölle. +Sillävälin rouva Fowler helakka hohto kuihtuneilla poskillaan istui +juttelemassa sisarensa kanssa; ja Robson tarkkasi heitä ääneti +lepopaikaltaan. + +Rouva Belfont viipyi vuokratilalla iltaan asti, ja tämä syrjäinen +sopukka tuntui hänestä omituisen tuoreelta ja hauskalta. Jokainen +perhekunnan jäsen esitettiin hänelle vuorostaan ja sai osakseen +tarkkaavaista huomiota; mutta ketään heistä ei hänen mielestään voinut +verrata Jennetiin. Katherinen kasvoissa, vaikka piirteet olivat +moitteettomat, oli perheen vakavailmeisyys liian tuntuva, ja hänen +esiintymisensä oli jäykkää ja kylmää. Hilaryn isot pähkinänruskeat +silmät olivat liian kirkkaat ja rohkeat, ja hän oli muita sisaria +iloisempi, vaikkei yhtä kaunis. Mabelilla oli äidin vaalea hipiä ja +kullankellertävä tukka; mutta noista puhtaista, suloisista, nuorista +piirteistä rouva Belfont luki hänen elämänlankansa lyhyyden ja kääntyi +murheellisena pois. Ellen ja Lucy olivat vain lapsia, jotka iloitsivat +päästessään tätinsä seurasta pihalle juoksemaan. + +Robson jätettiin maatilalle kahdeksi päiväksi hoivattavaksi tullakseen +aivan terveeksi; sitten hänen emäntänsä palasi häntä noutamaan. Rouva +Belfont oli toisella käynnillään sydämellisempi; hän lupasi hyvin pian +tulla heitä jälleen tervehtämään ja lähti talosta Jennetin poimima +ruusukimppu kädessä. + +"Olenpa varma, ettemme häntä enää näe", virkkoi Hilary nenäkkäästi, kun +vaunut olivat hävinneet tanhuan lehväiseen hämärään. + +"Oh, näemme kyllä", vastasi Jennet täysin tuottavasti, "Luullakseni hän +on pahoillaan, että on pysytellyt niin kauan poissa luotamme." + +"Hiljaa, Hilary!" varoitti Katherine nähdessään pikku suupaltin +valmiina tekemään terävän huomautuksen. "Tuskin voinen mennä niin +pitkälle kuin sinä, Jennet. Hän ei luullakseni ole sitä lajia, että +olisi pahoillaan jostakin." + +"Minä melkein pidin siitä, ettei hän pyydellyt laiminlyöntiänsä +anteeksi", vastasi Jennet. "Siinä ei tosiaan ollut mitään sanottavaa, +eikä hän pitänyt mitään turhanaikaisia puheita. Olen varma, Katherine, +että hän on hyvillään, kun tutustuu meihin, ja hän on jo melkein +kiintymäisillään meihin." + +"Minua ilahduttaa, että äiti-kulta on mielissään", sanoi Katherine +sydämellisesti; "en ole nähnyt häntä niin säteilevänä moneen aikaan". + +Äiti-kulta säteili vielä enemmän, kun postinkuljettaja toi hänelle +kirjeen sisarelta. Hän ei lukenut sitä ääneensä perheen kesken, +mutta vähän myöhemmin kaikille tytöille Katherinesta Lucyyn asti +lahjoitettiin uudet puvut. He olivat kaikki mielissään; isä tosin +ei ilmaissut suurta iloa näiden pukujen johdosta, mutta nähdessään +vaimonsa niin onnellisena hän ei lausunut mitään moittivaa. Jos häntä +sapetti lahjojen vastaanottaminen henkilöltä, joka niin kauan oli +heidät laiminlyönyt, hän kantoi nöyryytyksensä tyynesti vaimonsa tähden. + +Ja vain kaksi viikkoa edellisen käyntinsä jälkeen rouva Belfont tuli jo +uudelleen. + +Tällä kertaa hänellä oli ehdotus tehtävänä rouva Fowlerille, ja kaksin +he juttelivat kauan vierashuoneessa suljetun oven takana. Puoli tuntia +kului; lapset olivat perin uteliaita, ja Hilary olisi unohtanut +sopivaisuuden siihen määrin, että olisi tirkistänyt sisään avoimesta +ikkunasta, ellei Katherine olisi häntä siitä ankarasti ehkäissyt. +Vihdoin äiti tuli ulos loistavin silmin ja onnellinen, kirkas ilme +herttaisilla kasvoillaan. + +"Missä Jennet on?" kysyi hän. "Käskekää hänet heti luokseni." + +Jennet ei ollut kaukana. Hän oli kävellyt kapeata ruohopolkua pitkin +ja viivyskeli puutarhan rauhallisessa sopukassa pitkien kukkivien +valkoliljain luona. Seisoen siinä hetkisen ja katsellen vanhan aidan +yli varjokkaaseen hedelmätarhaan hän ajatteli, ettei hän elämässään +koskaan ollut matkustanut isänsä viljelyksien rajan tuolle puolen. +Jatkuisiko tätä iäti? Täällä oli hyvin suloista; siunaukset olivat +monet ja vastoinkäymisiä vähän, ja kuitenkin hänen rintaansa paisutti +tyttömäinen muutoksen kaipuu. + +"Jennet, Jen...net!" + +Kukaan talon asukkaista ei kyennyt huutamaan niinkuin Hilary. Veljiäkin +suututti kuulla hänen kirkuvan heidän nimiänsä kimeällä nuotillaan, +ja usein he kehoittivat häntä käyttämään pehmeämpää puhetapaa; mutta +Hilarya ei koskaan voitu saada muuntamaan ääntänsä. + +"Jen... net!" + +"Minä tulen", sanoi Jennet anteeksiannettavan ärtyisästi. "Tiedäthän, +etten voinut olla kaukana. Mitä ajattelee täti Judith, kun hän kuulee +sinun noin kiljuvan?" + +"Sinua erityisesti kaivataan." Hilary näytti hyvin tärkeältä. +"Katherine läksi sinua etsimään, mutta minä ehdin hänen edelleen. Äiti +sanoo, että sinun on heti mentävä vierashuoneeseen." + +Jennetin sydän alkoi sykkiä rajummin. Tyttöiällä täyttävät mielen +hämärät ja ihanat toiveet, ja tuhat kirkasta ajatusta huikaisi +häntä hänen kiiruhtaessaan rakennusta kohti. Ennenkuin oli ehtinyt +polun päähän, hän oli vakuuttautunut, että täti Judith odotti häntä +vierashuoneessa antaakseen hänelle komean lahjan. Ja pysähtyessään +ovikäytävässä hän tuli siihen johtopäätökseen, että lahjana olisi +timantteja, ehkä rintaneula, tai kaikkein luultavimmin sormus. Hänestä +tuntui sormus mieluisimmalta. + +"Tädilläsi on sinulle jotakin sanottavaa, tyttöseni", virkkoi herra +Fowler, saattaen hänet huoneeseen ja nopeasti sulkien oven Hilaryn +rohkeiden kasvojen edessä, Jennet oli ulkonaisesti tyyni ja onnitteli +itseään siitä, että oli valmistunut mihin tahansa. + +"Niin, Jennet, tahdon että kuuntelet minua hyvin tarkkaavaisesti", +sanoi rouva Belfont puhuen vaikuttavasti. "Sinä olet kaiketi järkevä +tyttö." + +Jennetin loistavat kuvittelut alkoivat äkkiä haihtua. Ihmiset +tuskin puhuisivat juuri tuohon tapaan, jos he aikoisivat lahjoittaa +timantteja. Hän virkkoi ainoastaan: "Niin, täti", ja odotti. + +"Senvuoksi, että täysin luotan järkevyyteesi", jatkoi rouva Belfont, +"en epäröi tehdä sinulle ehdotusta. Haluan lähettää sinut erääseen +Lontoon parhaista kouluista opiskellaksesi siellä ainakin kahden vuoden +ajan. Äitisi on jo antanut suostumuksensa; sinun tarvitsee vain sanoa, +että olet halukas lähtemään." + +Täti Judithin puhuessa hänen katseensa lepäsi tarkkaavaisena nuoren +sisarentyttären kasvoilla. Häntä tuskin kummastutti nähdä verevän +posken äkkiä kalpenevan, ja luulipa hän huomaavansa eittämättömän +pettymyksen ilmeenkin. + +Jennet-rukka oli todellakin pettynyt. Hän oli mielessään kuvitellut +jotakin aivan muuta. Että hänet lähetettäisiin opistoon -- +lähetettäisiin pois kodista, jota hän niin suuresti rakasti. Tuo ajatus +oli sietämätön. + +"Oi ei, täti Judith!" änkytti hän. "Minä en voi lähteä. En koskaan, +koskaan voi jättää kotiväkeäni!" + +"Ajattele tarkoin, ennenkuin teet päätöksesi, rakas lapsi", sanoi täti +puhuen ystävällisesti ja tyynesti. "En otaksunutkaan, että alussa +pitäisit ehdotuksestani. Se ei tietenkään kuulosta kovin viettelevältä." + +"Olette hyvin ystävällinen, täti Judith. Pelkään näyttäväni hirveän +kiittämättömältä. Mutta... äiti, haluatko todella, että menisin +kouluun?" + +"Rakas Jennettini, olen varma, että se olisi sinulle kaikkein parasta", +sanoi rouva Fowler, ja hänen lempeät silmänsä täyttyivät kyynelistä. +"Et aavista, kuinka vaikeata minun on se sinulle sanoa; mutta Katherine +ja minä olemme tätä kauan toivoneet." + +"Olen sitä itsekin joskus toivonut", virkkoi Jennet hitaasti. "Mutta se +oli paljoa parempaa, silloin kun se näytti aivan saavuttamattomalta." + +Rouva Belfont naurahti, ja hänen sisarensa hymyili heikosti. + +"Mutta, äiti, voitko suostua eroon?" kysyi Jennet moittivasti. + +Hänestä he käsittelivät hänen tunteitansa aivan liian keveästi, +ja hänen sydäntänsä kivisti. Vain muutama minuutti sitten hän oli +epämääräisesti toivonut muutosta; nyt hän alkoi käsittää, että muutos, +tulkoon se missä muodossa tahansa, useimmiten tuo muassaan tuskaa. + +"Antaissani auliisti myöntymykseni, rakas lapseni, teen sen ainoastaan +sinun tähtesi", sanoi rouva Fowler, jonka silmät jälleen täyttyivät +kyynelistä. "Voitto siitä koituu sinulle, ja menetys on minun." + +"Te haastatte ikäänkuin olisin ehdottanut ikuista eroa", huomautti +rouva Belfont hiukan ivallisesti. "Rakas Kate, sinä olit aina +jokseenkin tunteellinen. Koetahan käyttää asiassa vähän tervettä +järkeä. Miksi olet noin tavattoman vakava?" + +"Tosiaan, Jennet, pelkään, että molemmat olemme kovin hupsuja, sekä +sinä että minä", sanoi äiti kirkastuvin kasvoin. "Aivanhan unohdamme, +että opistolaisilla on loma-aikojakin! No, rakas lapsi, kiitä täti +Judithia hänen ystävällisyydestään ja ilmoita hänelle, että olet aivan +valmis lähtemään kouluun syyskuussa." + +"Minä kiitän teitä hyvin paljon, täti; ja minä olen aivan valmis." + +Jennet lausui nämä sanat välttävän tyynesti; mutta ne lausuttuaan hän +heti kääntyi ja lähti huoneesta, juosten piiloutumaan puutarhaan. + +Syyskuu tuli liiankin pian; Jennetin valmistukset olivat myöskin +tehdyt. Hänen matkalaukkunsa oli valmis -- hänen sydämensä ei sitä +ollut. + + + + +6. luku. + +Jennetin koettelemukset. + + +Opiston makuusuojat olivat hyvin avarat ja jokaisessa oli vuoteet +kolmelle hengelle. Kullakin tytöllä oli oma sänkynsä ja oma +nurkkasensa; ja Jennet Fowlerin huonetoverit näkyivät vallan kernaasti +sallivan hänen pitää soppensa aivan yksin. + +Charlotte Ashley ei yöllä ollut taipuvaisempi ystävällisyyteen +kuin päivälläkään. Jostakin oikusta hän levolle mentäessä ei ollut +Jennetistä tietävinäänkään, vaan lörpötteli Minnie Woodille ikäänkuin +ei kolmatta henkilöä olisi ollutkaan saapuvilla. Toisin kuin Pamela +Rye, ei Minnie tyytynyt vain kuuntelemaan ja vastailemaan; hän halusi +puhuakin, ja tuo kielipari piti sellaista sipinää, että se joka +minuutti uhkasi tuoda jonkun opettajattaren huoneeseen. + +Kun Jennet-rukka polvistui vuoteensa ääreen, molemmat tytöt pyrähtivät +hillittyihin naurunpurskahduksiin ja sitten alkoivat jälleen puhua +vähintäkään vaimentamatta ääntänsä. Se oli kovin vaikeata; uusi +opistolainen huomasi konemaisesti toistavansa vanhoja rukouksia, +joutumatta laisinkaan ajattelemaan niiden sisältöä, ja vihdoin hän +karahti ylös aivan epätoivoissaan. + +"Ne, jotka kaikkea ihmettelevät", kuuli hän Charlotten lausuvan, "ovat +aina maailman ikävimpiä ihmisiä. Tiedätkö, Minnie, miten kiusallista +on seurustella sellaisten kanssa, jotka kaiken ikänsä ovat eläneet +johonkin maaseudun nurkkaan suljettuina? Ne töllistelevät aina, +asettuvat omituisiin asentoihin ja saattavat itsensä yleisen huomion +alaisiksi. 'Yksinkertaisimmat esineet', kuten neiti Sand sanoisi, +'herättävät heissä rajatonta riemua'. Mutta minä en juuri pidä +rajattomasta riemusta; se on varma sivistymättömyyden merkki." + +"Epäilemättä olet oikeassa", vastasi Minnie hiukan pitkäveteisesti. +"Mutta tosiaan, kun en ole sitä koskaan kokenut, tuskin tiedän, +miltä se tuntuu. Onko sitten olemassa mitään sellaista, josta voisi +haltioitua? Aina yrittelen hiukan innostua, mutta en siinä koskaan +onnistu." + +"Muokkaamaton sielu", jatkoi Charlotte tuntien hallitsevansa +asemaa, "muistuttaa lapsen sielua; se on aina kummastuksen tilassa. +Mutta kummastuminen, tiedäthän, sopii vain sylivauvalle, pienelle, +pullakalle, pyöreäsilmäiselle olennolle, jolla on kuoppasia poskissa +ja joka sopertelee ensimäisiä sanojaan. Mutta kun iso nuori tyttö +käyttäytyy pikkulapsen tavoin, näyttää se tavattoman typerältä." + +Jos Jennet tällä hetkellä olisi voinut kätkeytyä, hän olisi hyrähtänyt +itkuun; mutta aavistus naisen arvokkuudesta tuli hänelle avuksi, hän +hillitsi kyyneleensä ja puristi kädellään kurkkuansa pidättääkseen +karvaan palan siellä. + +Ja sitten auttoi häntä ylpeys, se oikea ja luvallinen ylpeys, joka ei +salli vihollisen tietää päässeensä meistä voitolle. Jennet kohotti +päänsä ja kääntyi tyynesti pientä yöpöytäänsä kohti, tietäen, että +tutkivat silmät häntä tarkastelivat. Varmalla kädellä hän päästi +paksuista palmikoista runsaat ruskeat suortuvansa ja alkoi niitä +tarmokkaasti harjata, viskaten hulmuavat hiusjoukot puolelle ja +toiselle, nähtävästi liian kiintyneenä työhönsä huomatakseen toveriensa +tarkkaavaisia katseita. + +Jos on jotakin suloa, mikä tavallista enemmän herättää kateutta +koulutytön sydämessä, on se kauniiden hiuksien runsaus. Charlotte +Ashleyllä oli jokseenkin paksut kiiltävän mustat palmikot; mutta +Minnien vaaleammat kiharat olivat harvanlaiset eivätkä suinkaan +tyydyttäneet omistajatartaan. Tyttöpari katseli siis ihmetellen uutta +tulokasta, joka nurkassaan harjasi tukkaansa, ikäänkuin ei tietäisikään +heidän läsnäolostansa ja hiukan muistuttaen ratsastusretkelleen +valmistautuvaa lady Godivaa. + +Mutta Jennetin harkitut liikkeet eivät johtuneet turhamaisuudesta. +Harjatessaan verkalleen ja haaveillen, ikäänkuin nauttisi +toimituksesta, hän ajatteli rakastavia käsiä, jotka vielä jokunen aika +sitten puuhailivat hänen hiuksissaan. Hän muisteli harvoja juhlapäiviä, +jolloin äiti tai Katherine tahtoivat järjestää nuo rehevät suortuvat +oman makunsa mukaan, ryhtyen työhönsä hellällä ylpeydellä ja ilolla +sekä kutsuen koko talonväen saavutuksiansa ihailemaan. + +Ja nämä vaatimattomat muistelmat olivat kuin balsamia haavoitetulle +sielulle; ne poistivat Charlotten tylyjen sanojen aiheuttaman kirvelyn, +ja pian oli Jennet melkein unohtanut avaran huoneen toisella puolen +olevat epäystävälliset tytöt. Hänen tyynessä esiintymisessään oli +jotakin, mikä oli heidät hillinnyt; ahkerat kielet olivat lakanneet +käymästä; Charlottenkin sanatulva oli tyrehtynyt, ja lausuttuaan: +"Hyvää yötä, Minnie", hän meni rauhallisesti vuoteeseensa. + +Kodin suloisten muistojen lohduttamana Jennet vaipui sikeään uneen, +jota eivät mitkään tuskalliset unennäöt häirinneet. Ensimäisen +opistoyönsä hän oli nukkunut neiti Thornhillin huoneessa, ja +ystävällinen nuori opettajatar oli lempeästi herättänyt hänet oikeaan +aikaan. -- Koulun kello soitti äänekkään kutsunsa sen kilinään +tottuneille korville, mutta sikeän unen helmoihin vaipunut Jennet +oli kuuro sen kaikuvalle kilinälle. Vihdoin hän heräsi ja katsahti +uneliaasti ihmetellen ympäriinsä oudossa huoneessa. Missä hän oli? + +Sitten hänen aivonsa nopeasti selviytyivät unen usvista, ja hän +vilkaisi vaistomaisesti noihin kahteen pieneen vuoteeseen, jotka +olivat toisissa nurkissa. Molemmat olivat tyhjät, ja Jennet huomasi, +että kaksi sievää kalikopukua oli poissa nauloistaan, missä hän oli +edellisenä iltana nähnyt niiden riippuvan. Oli selvää, että Charlotte +ja Minnie olivat lähteneet, jättäen uuden toverinsa edelleen nukkumaan +vasten opiston ensimäistä sääntöä. + +Se oli epäystävällistä -- katkeran epäystävällistä, ajatteli Jennet +hypähtäen vuoteestansa lattialle. Hän uskoi, että tytöt olivat +tahallaan liikkuneet hiljaa. Jos he olisivat antaneet perään +luontaisille taipumuksilleen, puhuen ja lörpötellen tavallisuuden +mukaan, hänen olisi täytynyt herätä. Mutta he olivat päättäneet olla +pitämättä hänestä, eikä hänellä ollut heiltä odotettavissa muuta kuin +kepposia ja pahansuopuutta. + +Tuntien itsensä äärettömän yksinäiseksi ja kurjaksi hän kulki +alikertaan ja pysähtyi tuskallisen ujona avaran virvoitushuoneen +ovelle. Pitkä aamiaispöytä, jonka kummallakin puolella oli rivi +nuoria kasvoja, näytti kylläkin hauskalta ja kuuman kahvin tuoksu +hiveli nenää; mutta Jennetillä ei ollut rohkeutta astua esille, vaan +hän jäi vapisten ja punastuen seisomaan kynnykselle. Kuinka kauan +hän olisi siinä seisonut, on epätietoista; mutta ystävälliset silmät +vartioitsivat häntä, ja pian nousi neiti Thornhill levollisesti +paikaltaan. + +"Tule, hyvä lapsi", sanoi hän, suojelevasti tarttuen Jennetin käteen, +"saat istua minun vieressäni tänä aamuna; ja huomenna sinä tulet +ajoissa. Toivoakseni rouva Mayfield tänään suo sinulle anteeksi." + +Charlotte Ashley teki parhaansa saadakseen tytöt tirskumaan; mutta +neiti Thornhill katsahti ympärilleen niin käskevästi, että heikko nauru +heti taukosi. Sitäpaitsi olivat muutamat oppilaat kyllin hyväsydämisiä +tunteakseen hiukan sääliä ujoa muukalaista kohtaan; ja kaiken kaikkiaan +peljätty koettelemus sujui paremmin kuin olisi saattanut odottaa. + +Kun oli noustu pöydästä, Jennet pysytteli yhä suojelijattarensa +lähettyvillä ja käveli hänen vieressään oppisaliin johtavan käytävän +läpi. + +"Koetan nousta aikaisin huomenaamulla", kuiskasi hän; "mutta, neiti +Thornhill, olisivathan he voineet minut herättää". + +"Sinun on opittava itse heräämään, lapseni", vastasi hänen ystävänsä. +"Älä luota muihin; luota ainoastaan itseesi, ja ole riippumaton. Kun +toiset näkevät, että tulet ilman heitä toimeen, niin he alkavat pitää +sinua arvossa." + +Jennet lupasi innokkaasti tehdä parhaansa -- kaikkein parhaansa; ja +ilmeisesti hän antautui sinä päivänä opintoihinsa kaikki vaikeudet +voittavalla päättäväisyydellä. Hillitty supattelu koulusalissa aluksi +häiritsi häntä kohdistamasta huomiotaan tehtäviinsä; mutta hänellä oli +luja tahto ja hän ponnisteli keskittääkseen ajatuksensa luettaviin +sivuihin. Saattoi huomata, että hän herkeämättä käänsi katseensa +pois siitä penkistä, millä Charlotte Ashley istui; ja närkästyneenä +siitä, että noin kokonaan jäi huomaamatta, nuori neitonen alkoi tehdä +suunnitelmia saattaakseen uuden tytön hämilleen. + +"Ole varuillasi, Charlotte", virkkoi neiti Thornhill ennenkuin päivä +oli päättynyt. "Jokaisen kiusaajan aseet ovat aina kääntyneet lopuksi +häntä itseänsä vastaan." + +Ja vaikka Charlotte yritti hymyillä varoitukselle, hän punehtui hiukan +ja näytti levottomalta opettajattaren kääntyessä pois. + + + + +7. luku. + +Charlotten vihamielisyys. + + +"Hänen ylvään välinpitämätön ilmeensä minua inhottaa!" sanoi Charlotte +Ashley Pamela Ryelle. "Varmaan hän ei ole mitään ja kuitenkin +hän pyrkii käyttäytymään kuin _grande dame_. Mutta minä aion sen +järjettömyyden hänestä puristaa." + +"Hän näkyy olevan neiti Thornhillin suojeluksessa", huomautti Pamela. + +"Niin kyllä. Hempeä Thornhill aina ottaa vastatulleet siipiensä +turviin. Mutta tämä tyttö ei kaipaa minkäänlaista suojaa; hän on +itsekylläisin olento, mitä olen koskaan tavannut." + +"Luullakseni hän on tavattoman turhamainen", mutisi Minnie Wood. + +"Ylpeilee kai ko'ostaan; hän on luullakseni pitempi kuin kukaan muu +opiston tytöistä." + +"Ei minua pitempi", sanoi Pamela raukeasti. + +"No, ainakin yhtä pitkä. Sinä olet norjempi, eivätkä hartiasi ole yhtä +leveät kuin hänen." + +"Hän on liian iso", selitti Charlotte. "Hän ei näytä ollenkaan +hienostuneelta; hänen pitäisi olla karjatyttönä tai heinänkorjaajana. +Olen varma, ettei hän koskaan kelpaa seuraelämään." + +"Mutta seurapiireissä on kehittymässä oikea kiihko isoja, terveitä +kaunottaria kohtaan", sanoi Pamela halveksivasti hymyillen. "Neiti +Jennet Fowler voi vielä kerran olla muodissa -- kuka tietää?" + +"Seurapiirit eivät rohkaisisi kummankaan sukupuolen moukkia", huusi +Charlotte, jonka ruskeille poskille tuli lämmin hehku. "Jennet Fowlerin +kaltainen iso, raskasliikkeinen tyttö ei koskaan menesty missään. Ja +hän on tyhmä -- tavattoman tyhmä; hänen täytyy lujasti ponnistella +ennenkuin saa ainoankaan ajatuksen mahtumaan hitaisiin aivoihinsa." + +"Hän on tietenkin lähetetty tänne valmistuakseen opettajattareksi", +lausui Minnie Wood. "Opistosta lähdettyämme emme saa häntä enää nähdä. +Tai ehkä tapaamme hänet jossakin kotiopettajattarena ahertamassa. Rouva +Mayfieldillä on suuri vaikutusvalta, tiedättehän, ja hän saa usein +opettajatar-oppilaansa sijoitetuiksi parhaisiin perheisiin." + +"En käsitä, miksi vähääkään välittäisimme hänen tulevasta +kohtalostaan", huomautti neiti Ashley sievä pieni nenänsä pystyssä +ja suupielessä halveksiva virnistys. "Meidän on vain ajateltava, +miten voimme häntä nykyisin sietää. Jos hän aina nukkuu meidän +makuuhuoneessamme, meidän on annettava hänen ymmärtää, ettei hän tee +meihin mitään vaikutusta ja ettemme piittaa hänestä rahtuakaan, siinä +kaikki!" + +Joskus myöhemmin Charlotte muisti sanansa kyyneleet silmissä ja +polttavin poskin. Hän ei aavistanut, että kerran tulisi aika, jolloin +tuollaiset hillittömät puheet sanomattoman katkerina palaisivat häntä +itseänsä kiusaamaan. Mikään iva ei tunnu niin raskaalta kuin omien +muistelmiemme ilveily; ja muisto menestyksemme päivinä lausutuista +kurjista uhman sanoista on usein nöyryytyksemme hetkellä terävin +tutkain. + +Hänen opistotoverinsakin, vaikka he hänestä paljon pitivät, sanoivat +joskus toisilleen, että Charlotte oli "tosiaan aivan liian ylpeä". +Mutta aina oli ollut hyväksytty tosiasia, että hänestä kerran tulisi +salonkien suosikki. Hänen suhteensa olivat hyvät; hänen nuoren elämänsä +pääpyrkimyksenä oli saavuttaa menestystä seuraelämässä; ja koska +hän oli sievä, pirteä ja älykäs, niin jokainen uskoi, että hänen +kunnianhimoisimmatkin unelmansa toteutuisivat. + +Charlottella taas oli tähän aikaan rajaton itseluottamus. Hän ei +koskaan hetkeksikään epäillyt, että loistava tulevaisuus häntä odotti; +pieninkään varjo ei koskaan surua ennustavana häilähtänyt hänen +päiväpaisteiselle polulleen. Hän oli iloinen -- joskus sopimattoman +iloinen, -- mutta hänen riemussaan oli jotakin tarttuvaa, ja hänen +viehättävässä rohkeudessaan jotakin mukaansa tempaavaa. Hänen liian +ilmeinen ylpeytensä annettiin hänelle anteeksi, koska tuohon ylvääseen +esiintymiseen liittyi mitä ihastuttavin elokkuus; ja ainoastaan +opistossa hän viitsi kuunnella tavallisia jokapäiväisiä totuuksia. +Rouva Mayfield ja neiti Thornhill olivat hänen parhaita ystäviään; +mutta hän ei vielä ymmärtänyt uskollisen ystävyyden arvoa. Tähän aikaan +hän oli valmis sotaan jokaista vastaan, ken laiminlöi tunnustaa hänen +viehätyksensä tenhon. Hän tunsi vaistomaisesti, että Jennet Fowler +ei ollut tyttö, joka ketään kumartelisi. Charlotte oli aivan varma, +että Jennet kaikista hänen sanoistaan tai teoistaan huolimatta kulkisi +omaa tietänsä ja noudattaisi omia mielipiteitään. Charlotten loisto ei +häntä häikäisisi eikä hänen ylpeytensä häntä musertaisi; hän kulkisi +määrättyä tietään järkkymättä edelleen, kääntymättä oikealle tai +vasemmalle. + +Toinen yö tyttöjen makuuhuoneessa oli parempi kuin ensimäinen. Jennet +oli valmistautunut kaikkeen ja terästi itsensä päättäväisesti kaikkia +häneen tähdättyjä teräviä sananuolia vastaan. Täytyy tunnustaa, että +Charlotte sinä iltana oli kovin huonolla tuulella. Koskaan ei mikään +ollut häntä niin ärsyttänyt kuin Jennetin läpitunkematon mielenmaltti. + +"Isokasvuiset ihmiset tavallisesti nukkuvat raskaasti", hän huomautti +Minnie Woodille. "Ne syövät liian paljon ja tulevat hitaiksi ja +tyhmiksi. Minusta on heidän seurassaan jotakin rasittavaa. Toivoisinpa, +että rouva Mayfield jakaisi nämä suuret suojat ja antaisi kullekin +tytölle pienen komeronsa, jonka hän saisi pitää aivan yksinään! Mutta +hän ei salli meidän edes uutimilla verhota osastojamme; se on perin +tuskallista!" + +Selkä mahdollisimman paljon puhujaan päin käännettynä Jennet suoritti +tyynesti tavalliset iltatoimensa ja laski sitten päänsä pielukselleen +toivoen, että Charlotte pian väsyisi lörpöttelyynsä. Mutta tyttö oli +kiihoittunut ja hänen hillitön luonteensa puhkesi esille. Hän haastoi +yhä edelleen kovalla äänellä kunnes Minniekin alkoi peljätä tämän +luvattoman kielenpieksemisen seurauksia. + +"Tulee myöhä, Charlotte", rohkeni hän vihdoin huomauttaa. + +"Sanotko tätä myöhäiseksi?" kysyi Charlotte. "Ihmettelenpä, mitä +sanoisit valvomisestani kotona. En inhoa mitään niin paljoa kuin +aikaisia makuullemenojamme täällä. Ihminen lähetetään kuin kana +orrelleen, juuri kun sielunkyvyt ovat terävimmillään ja kun olisi +valmis kaikenlaiseen hauskaan. Hai-jai! On ilahduttavaa ajatella, että +tämä on viimeinen vuoteni Pyhän Annan opistossa!" + +Silloin ovi äkkiä avautui, ja Minnie, joka istui sänkynsä laidalla, +viskautui kiireesti vuoteeseensa. Keskellä huonetta jokseenkin ohuesti +puettu Charlotte näytti romanttiselta pikku olennolta heiluttaessaan +siroa kenkää toisessa kädessään. Mutta neiti Sandilla ei liene ollut +kuvaamataiteellista silmää; hän oli laitoksen ankarin opettajatar, ja +useimmissa tytöissä hänen tuikea katseensa ja terävä kielensä herätti +terveellistä pelkoa. Kaikki muut kasvot olisivat olleet tervetulleemmat +kuin hänen; ja Charlottekin, tuo rohkea Charlotte, nolostui ilmeisesti +hänen äkkiä näyttäytyessään. + +Jennet taasen, jolla ei ollut mitään peljättävää, vain kohotti päätänsä +pielukselta ja katseli tyynesti kohtausta. + +"Onko neiti Ashley unohtanut säännöt?" lausui opettajatar ankarimmalla +äänellään. "Saat huomenna kirjoittaa kaksitoista sivua Ranskan +historiaa rangaistukseksi tottelemattomuudestasi; ja sinulle annetaan +muistutuskin kovaäänisestä ja epänaisellisesta puhetavasta. Miten +voivat toiset neidit nukkua, kun sinä teuhaat ja haastat viisi +minuuttia yli kymmenen?" + +"En minä teuhannut, neiti Sand", vastasi kiukustunut Charlotte. + +"Saat toisen muistutuksen ylpeähenkisestä vastauksestasi, Charlotte +Ashley. Salli minun neuvoa sinua kasvattamaan itsellesi nöyrempää +mieltä." + +Ja sitten neiti Sand lähti, jättäen Charlotten sulattamaan tätä +epämieluista neuvoa miten hän parhaiten taisi. Hymyillen salaa +itsekseen Jennet ajatteli, että se neuvo oli oikein hyvä, ja ihmetteli, +että Charlotten terve järki ei opettanut häntä sitä noudattamaan. + +Sinä iltana ei enää virketty sanaakaan; huoneessa vallitsi täydellinen +hiljaisuus, ja pian sulkeutuivat Jennetin silmät. Unessa hän ajelehti +takaisin vanhan kotitilansa metsiin ja pelloille ja käyskenteli käsi +kädessä Mabelin kanssa noilla tutuilla teillä. Hänen unelmissaan Mabel +ei enää ollut hento ja kivuloinen; hän ei enää tarvinnut tuekseen +sisarensa vahvaa käsivartta, askeleet olivat varmat, ääni selvä ja +voimakas. Äkkiä vanhan kirkon kellot kajahduttivat iloisen soiton, +ja Jennet heräsi; mutta hänen ympärillään ei ollutkaan kenttiä eikä +vainioita, ja Mabel oli kaukana poissa. Opiston kello soitti ensimäistä +varoitustaan, ja hän nousi ripeästi, päättäen, ettei mikään saisi häntä +myöhästyttää. + + + + +8. luku. + +Retkeily. + + +Kaksitoista sivua Ranskan historiaa ja kaksi muistutusta päiväkirjaan +tekivät Charlotte Ashleyn hieman alakuloiseksi. Mutta hän oli aivan +liian kopea näyttääkseen, että hänet oli nöyryytetty, ja hän suoritti +kuritusläksyn ja otti muistutukset vastaan niin hilpeänä, että se aivan +kummastutti hänen tovereitaan. + +Mielessään hän kuitenkin kiukutteli ja koetti uskoa, että häntä +oli syyttä rangaistu. Jos ainoastaan Minnie Wood olisi ollut hänen +nöyryytyksensä todistajana, olisi sen muisto pian haihtunut hänen +mielestään; mutta Jennet oli ollut näkemässä ja epäilemättä nauttinut +pienestä kohtauksesta. Tämä ajatus vihloi Charlotten ylpeyttä ja +kartutti hänen aiheetonta vastenmielisyyttänsä uutta koulutoveriansa +kohtaan. + +Neiti Thornhill, joka aina huolellisesti tutki ympärillään olevien +luonteita, kykeni lukemaan paljon siitä, mitä Charlotten mielessä +liikkui. Hän pahoitteli tuota pientä makuuhuoneessa sattunutta +kohtausta, ei ollenkaan siksi, että hän olisi arvellut Charlottelle +tapahtuneen vääryyttä, vaan senvuoksi, että se oli enentänyt tytön +vastenmielisyyttä Jennetiä kohtaan. Ennen kaikkea toivoi hän, että +näistä kahdesta tulisi ystävykset; hän uskoi, että he tietämättään +voisivat auttaa ja parantaa toisiansa, jos heidät vain voitaisiin +saada sydämelliseen seurusteluun. Nyt jo Charlotte oli vaistomaisesti +tunnustanut Jennetin tahdon hänen omaansa voimakkaammaksi, ja hänen +vastenmielisyytensä aiheutui pohjaltaan salaisesta tietoisuudesta, että +Jennet oli hänen yläpuolellaan. + +"Haluaisin järjestää pienen retkeilyn muutamille vanhemmista tytöistä", +sanoi neiti Thornhill rouva Mayfieldilie. "Tuskin voimme toivoa, että +tätä mainiota ilmaa enää pitkälti kestää. Olisi Charlotte Ashleyn +ja Pamela Ryen vuoro päästä jaloittelemaan. Minnie Woodin ja Agnes +Quintonin pitää myöskin tulla; ja retki tuottaisi suurta iloa Jennet +Fowlerille." + +"Olen iloinen, että olette ajatellut häntä", vastasi rouva Mayfield. +"En halua nähdä häntä noin murheellisena. Hänellä on varmaan +koti-ikävä; ja pelkään, että jotkut hänen opistotovereistaan eivät ole +hänelle niin ystävällisiä kuin heidän tulisi." + +"Hän tuntee itsensä yksinäiseksi", vastasi neiti Thornhill. "Toiset +jättävät hänet liian paljon yksikseen, luullakseni osaksi senvuoksi, +että hän on niin pitkä ja miellyttävän näköinen. He kadehtivat häntä +ja puolittain pelkäävätkin. Eikä hän voi eikä tahdo tungetella heidän +seuraansa." + +"Lapsi-parka", huokasi rouva Mayfield säälivästi. "Tuollaiset komeat, +majesteetilliset tytöt ovat varsin usein arkoja ja tarvitsevat +paljoa enemmän rohkaisua kuin pienet. Niin, hyvä ystävä, retkenne on +oivallinen tuuma. Minne aiotte mennä?" + +"Olen ajatellut, että matkustaisimme junalla Richmondiin ja sitten +kävelisimme Hamin kenttien yli. Muutamat tytöistä eivät ole koskaan +nähneet Hamin linnaa, ja varmaankin paikka heitä miellyttäisi. +Sanommeko huomenna?" + +Näitä retkeilyjä usein suunniteltiin ja suoritettiin kauniilla ilmalla, +ja aina järjestettiin niin, että jokainen vanhemmista tytöistä pääsisi +sellaiselle mukaan ennenkuin päivät kävivät pimeiksi ja kolkoiksi. +Neiti Thornhillin ilmoitusta tervehdittiin suurella tyytyväisyydellä; +ja Jennet, joka tietysti ei koskaan ollut nähnyt Richmondia, ilostui +silminnähtävästi tästä suunnitelmasta. Hän ei voinut olla toivomatta, +että Charlotte Ashley olisi jäänyt pois, mutta häntä lohdutti ajatus, +että neiti Thornhill varmaan pitäisi hänen vastustajaansa aisoissa. + +Pieni joukkue lähti kello yhdeltä eräänä kauneimpia syyspäiviä, mitä he +olivat nähneet. Niin sulotuoksuista oli ilma ja niin pehmeänä väreili +valo, että syyskuun rauhallinen tenho valtasi Charlottenkin, joten +hän oli tavallista tyynempi ja lempeämpi. Useimpia ihmisiä veti hän +vastustamattomasti puoleensa huimassa hilpeydessään, mutta Jennet piti +hänen kasvoistaan, silloin kun niillä oli levollinen ilme. Silloin +mustat ripset verhosivat tummain silmien säihkyn ja hienopiirteiset +huulet kaartuivat pehmeästi, mikä ilmaisi ajatusta ja tunnetta. +Charlotten levollisina hetkinä se, mikä hänessä oli parasta, näkyi +nousevan pinnalle; vahinko vain, että hän niin harvoin oli levollinen. + +"Puistoa tarkastamme toisella kertaa", sanoi neiti Thornhill Jennetille +heidän saapuessaan Richmondiin. "Toivoakseni tulemme tänne monet kerrat +niin kauan kuin sinä olet kanssamme." + +Hän opasti parvensa jokea reunustavien alavain niittyjen poikki, ja +Jennet seurasi kuin onnellisessa unessa. Pääsy savuisista huoneista +ja vilkasliikkeisiltä kaduilta tuotti maalla syntyneelle tytölle +tavatonta huojennusta; ja täällä tapasi hän entisten kotikenttiensä +tutunomaista vehreyttä, näki levollisesti laitumella käyvää karjaa, +puiden lakastuvien lehvien pehmeän värityksen. Oikealla juoksi kaunis +joki hopeisin valovärähdyksin ja vienoin varjoin; ylhäällä oli +vaaleansininen taivas matalalla ajelehtiville pilvineen, ja ruohikon +yli huokui heikon heikko kellastuneiden lehtien tuoksulla täytetty +syystuulonen. Jennet oli vaiti. Toiset tytöt nauroivat ja juttelivat +hänen takanaan, mutta hän tuskin kuuli heidän ääniänsä. Hänen sydämensä +täyttyi kodin ajatuksista ja hellistä muistoista. + +Mutta heidän pysähtyessään ruohottuneen ojan partaalle, joka eroittaa +Hamin kartanon sen vainioista, Jennetin mielentila muuttui nopeasti, +ja hän pommitteli neiti Thornhillia innokkailla kysymyksillä paikan +suhteen. + +Vanha Jaakko kuninkaan aikuinen rakennus punertavine tiiliseinineen ja +lukuisine ikkunoineen seisoi siinä, tyynessä päiväpaisteessa kylpien, +äänettömänä ja autiona kuin loihduttu palatsi. Koko paikka näytti +loihditulta; pitkässä holvikäytävässä ei ollut mitään elonmerkkejä, +ovet olivat tiukasti suljetut ja suunnattoman suuri joenjumala nurmikon +keskellä näkyi harmaantuneen tätä yleistä autiutta vartioidessaan. +Vähintäänkin vuosisata sitten Horace Walpole valitti, ettei korkeita +rautaportteja koskaan avattu, ja vuosi vuodelta näemme ne yhä +suljettuina, yhä maalaamattomina ja verkalleen ruosteesta murenevina. + +"Ne ovat avatut vain kerran siitä asti, kun ne Kaarlo II:n jälkeen +suljettiin", sanoi neiti Thornhill. "Ihmettelenpä kääntyisivätkö ne +vielä saranoillaan toisen kuninkaan vuoksi!" + +"Kovin surullisesti Jaakko II varmaan vietti täällä joulunsa!" huudahti +Jennet. "Ajatelkaahan talvituulen valittelevaa viuhuntaa noita vanhoja +muureja vasten hänen miettiessään menetettyä kuningaskuntaansa, +sillävälin kun Vilhelm Oranialainen St. Jamesissa todenteolla hallitsi. +Ettekö luule, että meidän sallittaisiin, jos sitä oikein hartaasti +pyytäisimme, vilkaista tuon ison ulko-oven sisäpuolelle?" + +"Sinun täytyy tyytyä katselemaan rakennusta ulkopuolelta", vastasi +neiti Thornhill. "Mutta minulla on itsellänikin kova halu nähdä nuo +upeat vanhat huoneet ja kaikki aarteet, mitä niissä on. Haluaisin +tirkistää salakammioon, missä juonia punottiin. Ja mielelläni +tarkastelisin Lauderdalen herttuattaren budoaaria; siellä säilytetään +hänen nojatuoliansa ja kirjoituspöytäänsä sekä kävelykeppejä, joita +hänellä oli tapana käyttää. Tällä paikalla on ihmeellinen tenhonsa, +Jennet, ja olen mielissäni, että tunnet sen vaikutuksen." + +"Voisin viipyä täällä tuntikausia", vastasi Jennet. + +"Mikään ei täällä muutu", jatkoi neiti Thornhill. "Linna on aina +samanlainen -- kaunis ja äänetön ja ränsistynyt. Keväisinkin, kun isot +keltaleiniköt loistavat kaikkialla niityillä, on jotakin uinailevaa +ja juhlallista Hamin puistokäytävillä, joilla Swift, Pope ja Gay +aikoinaan vaelsivat. Varmaankaan ei ole noiden isojen, vanhojen +jalavien vertaisia puita! Et aavista, kuinka usein näen tämän paikan +unelmissani, muinaisaikaisen rakennuksen, siimeksiset käytävät ja +virran hopeavälkkeen. Olen ollut täällä hyvin onnellisena ja kovin +murheellisena." + +Jennet kääntyi katsahtamaan opettajattaren sieviin kasvoihin ja näki +niissä jotakin, mikä sai hänet nopeasti luomaan silmänsä toisaalle. +Tällä hetkellä Jennet oli äkkiä nähnyt vilahduksen suruista, joita hän +ei ollut koskaan kokenut; ja hän tunsi, että olisi vakava asia astua +rajan yli, joka eroittaa tytön naisesta. Hänen katseensa harhaili +heitä ympäröiville varjoisille niityille, joille syksy oli paksulta +siroitellut ruskeita ja kullankellerviä lehviään, ja hän näki virran +kimaltelun isojen jalavien runkojen lomitse. Kuolevan kesän tyyneys ja +surumielisyys tuntui hiipivän hänen sieluunsa; nuoruus liukui pois, +täydellisempi elämä tutkimattomine polkuineen odotti hänen kokemattoman +jalkansa astuntaa. Mutta sillävälin oli ihanaa uneksia täällä syksyn +päiväpaisteessa ja tyynen leppoisissa siimeksissä. + +Ellei neiti Thornhill olisi ollut vaipuneena omiin unelmiinsa, mikä +hänelle harvoin tapahtui, hän olisi huomannut, että kaksi hänen +oppilaistaan oli poissa. Pamela Rye ja Agnes Quinton olivat kulkeneet +vain lyhyen matkan päähän ja katselivat vanhan puun alla piirtävää +taiteilijatarta, jota iso newfoundlandilainen koira valppaasti +vartioitsi. Mutta Charlotte Ashleytä ja Minnie Woodia ei näkynyt +missään. + + + + +9. luku. + +Hurja teko. + + +Sillaikaa kun neiti Thornhill ja Jennet viipyivät Hamin linnan +edustalla, Charlotte ja Minnie olivat samoilleet vanhan rakennuksen +toiselle puolen ja pysähtyneet muurin edustalle. Molemmat aikoivat +hiukan tuskastua; ja Charlotte tunnusti avoimesti, että häntä väsytti +tästä kartanosta ja sen muistoista haaveileminen. + +"Neiti Thornhill ja Fowlerin tyttö vaeltelevat iät kaiket", selitti +hän, "ja minun kärsivällisyyteni on jo aivan lopussa. Se Fowler on +vielä hassumpi täällä kuin eläintieteellisessä puutarhassa. Olen +kuitenkin vilpittömän kiitollinen, ettei ketään tuttavistani sattunut +samaan vaunuun kanssamme. Tietysti otaksutaan, että he kaikki ovat +nykyisin poissa kaupungista; mutta ei koskaan tiedä, kenen saattaa +kohdata, missä sitä kaikkein vähimmin odottaa, ja minua pöyristyttäisi, +jos minut nähtäisiin sen hirveän maalaistollon seurassa, olipa se missä +tahansa." + +"Tänään hän ei ole varsin huonosti puettu", huomautti Minnie. + +Charlotte kohotti kätensä tehden pienen, sievän kauhua ja kummastusta +osoittavan liikkeen. "Rakas lapsi, mitä sinä puhut?" kysyi hän. +"Ensiksikin tuo vyötäisille sidottu pieni kamala viitta tekee hänet +naurettavasti täysikasvuisen lapsen näköiseksi. Ja oletko sitten +huomannut hänen kenkiään?" + +"Rouva Mayfieldin pitäisi todellakin puhua hänelle niistä", myönsi +Minnie. + +"Pelkään opiston menevän alaspäin", virkkoi Charlotte salaperäisesti +huoahtaen. "Emme ole niin tarkkoja kuin ennen." + +"Eipä sinun tarvitse siitä kaikesta paljoa välittää", vastasi Minnie; +"vielä kaksitoista kuukautta, ja sitten pääset vapaaksi". + +"Niin, minä pääsen vapaaksi", toisti Charlotte. Ja sitten eräs niitä +äkillisiä mielenmuutoksia, jotka tekivät hänet opistotovereilleen niin +käsittämättömäksi, sai hänet jälleen huoahtamaan; ja tällä kertaa +huokaus oli todellinen. + +"Sittenkin", sanoi hän leppeämmällä ja pehmeämmällä äänellä, +"kouluaikamme ei ole varsin kurjaa, tiedäthän. Meillä on melko lailla +huvia, vaikka huvituksemme eivät ole kiihoittavaa laatua; ja meistä +pidetään todellakin hyvää huolta. Kun viime vuonna olin sairaana, +iloitsin aivan, että olin silloin opistossa; jokainen oli niin +ystävällinen, eikä minua vielä iässäni ole niin hemmoiteltu." + +"Eikö sinua kotona hemmoitella?" kysyi Minnie. + +"Hyvä ystävä, sellaiseen ei siellä ole aikaa. Meillä on aina +päivällisiä ja kutsuja ja kaikenlaisia muita puuhia, jotka kuuluvat +seurapiireissä liikkuvien velvollisuuksiin. Odotetaan, että kestitsemme +ja itse käymme kesteissä; isä ja äiti käyvät kaikkialla ja tuntevat +jokaisen. Se on tietysti hirveän hauskaa; mutta se vie kaiken ajan +ja voimat, eikä kellään ole ainoatakaan ylimääräistä minuuttia +käytettävissään, jos joku sairastelee ja tarvitsee huolenpitoa." + +"No, harvoinpa sitä sairastellaan", sanoi Minnie viisitoistavuotiaan +onnellisella varmuudella. "Minua ei koskaan vaivaa mikään, ja sinun +kipusi ei ollut ensinkään vakavaa. Uskallan väittää, ettet enää joudu +vuoteen omaksi ennenkuin olet vanha." + +"Toivoakseni en", vastasi Charlotte; "mutta jos niin käy, tiedän, että +kaipaisin vanhan opiston sairaskammiota ja koulun tutunomaisia kasvoja +ja ääniä". + +Sitten hän äkkiä palaten entiseen sävyynsä alkoi laskea leikkiä +vakavasta mielentilastaan. + +"Onko mahdollista, että alan käydä hempeätunteiseksi?" kysyi hän +ottaen tehokkaan asennon. "Luulen tosiaan, että puhuin jotakin +ikävöimisestä ja kaipuusta, ja olisin saattanut jo ryhtyä julistamaan, +että koulumuistoni olivat 'erinomaisen rakkaita ja arvokkaita', ellen +olisi muistanut itseäni. Nyt minun täytyy tehdä jotakin huimapäistä +päästäkseni edes varmuuteen siitä, kuka olen." + +"Miten hauskaa olisi, jos vain voisimme kiivetä tuon muurin yli", +huokasi Minnie, joka oli olevinaan hieno nainen, mutta jolla siitä +huolimatta oli eräitä rasavillin vaistoja. "Se ei ole korkea, ja +vähäisellä kipuamisella voisimme päästä pengermälle. Minusta on +hirveätä, ettei edes saa nähdä vanhaa puutarhaa." + +Charlotte oli täydellisesti oma itsensä jälleen ja yhtyi innokkaasti +tuumaan. + +"Me yritämme sitä, me teemme sen!" huudahteli hän tanssien ruohikolla +ja heittäen pois päivänvarjonsa. "Vahinko, ettei tämä _toqueni_ ole +toivomuslakki! Silloin hankkisin tänne tikkaat silmänräpäyksessä." + +Tuskin olivat nämä sanat lausutut, kun Minnieltä pääsi iloisen +kummastuksen huudahdus. Hän oli kumartunut puun alla olevan esineen +puoleen ja huitoi vilkkaasti käsillänsä. + +"Charlotte, Charlotte, luulen tosiaan, että olet velho! Tässähän ovat +tikkaat ja ne ovat vallan pienet. Yhteisvoimin kykenemme ne nostamaan. +Tule heti." + +Kuten Minnie sanoi, tikapuut olivat pienet ja keveät, ja tytöt olivat +liian ihastuneina löydöstään kyselläkseen, miksi ne olivat sinne +jätetyt. He eivät pysähtyneet ajattelemaan, että henkilö, joka oli +ne siihen pannut, saattaisi jonkun minuutin perästä palata niitä +noutamaan, eivätkä he huomanneet, miten lähellä ne olivat ruokavasua, +jollaisia työmiehet usein käyttävät työkalujensa kuljettamiseen. Heille +oli kylliksi, kun he löysivät kapineen, jota juuri halusivat; ja he +ryhtyivät käyttämään tikkaita vähääkään pelkäämättä seurauksia. + +"Meidän ei tarvitse tätä pientä keppostamme koko maailmalle ilmoittaa", +sanoi Charlotte tarttuen tikkaiden toiseen päähän. "Muutamilla +ihmisillä on niin pingoitetut käsitteet sopivaisuudesta, että voisivat +pitää tekoamme aivan säädyttömänä. Mutta en voi torjua tunnetta, että +minulla on jonkinlainen oikeus tämän linnan näkemiseen; äitini kuuluu +Walpoleihin, ja kerran eräästä Charlotte Walpolesta tuli kreivitär +Dysart ja tämän saman kartanon haltijatar. Minä olen Charlotte, ja +varmaan on minulle annettu nimi hänen mukaansa." + +Tämän kuohuvan kerskailun jälkeen ei suinkaan näyttänyt arvokkaalta, +kun neiti Ashley varkaan tavoin asetti tikkaansa kiviaitaa vasten. Ne +olivat vanhat ja lahonneet, mutta kiipeejä oli nuori ja ketterä ja +nousi askelmia kuin lyhdynsytyttäjä. + +"En luule voivani kiivetä noin näppärästi", sanoi Minnie ihaillen. + +"Tämä on ihanaa!" huudahti Charlotte seisoen nyt riemuissaan +hiekoitetulla pengermällä. "Voin ymmärtää Jackin tunteet, kun hän pääsi +pavunvarren latvaan." + +"Mitä sieltä näet?" kysyi hänen toverinsa alhaalta. + +"Ensinnäkin kauniin, päivännoutoja kasvavan tiheikön; sitten vanhoja +uinailevia käytäviä kiertelemässä juhlallisten honkien välissä, +penkereitä, suihkukaivoja, jotka eivät ole vuosikausiin pulppuilleet." + +"Onko siellä ketään ihmistä?" + +"Ei mitään niin jokapäiväisiä olentoja. Mutta tuolla juuri honkien +siimeksestä tulemassa näen kuningatar Annan aikuisen rouvashenkilön. +Sillä on soma yölakki päässä ja paksu silkkipuku, mutta tietenkin se on +vain henki!" + +"Loruja", sanoi Minnie alkaen käydä pelokkaaksi. "En usko, että siellä +mitään näet." + +"Minä menen sitä tapaamaan ja puhuttelemaan", jatkoi Charlotte. "Henkiä +on aina puhuteltava, ja silloin ne ilmoittavat meille salaisuuksia. Nyt +minä menen!" + +Minnie kuuli poistuvien hameenhelmojen kahinaa ja tiesi, että Charlotte +pitäisi sanansa. Seuraisiko hän opistotoveriansa vai eikö? Hän +epäröitsi ja vilkaisi ensin tikapuihin ja sitten sivulleen hiljaiselle +niitylle. + +Syksyn aurinko oli vaipumassa yhä alemmaksi. Lämmintä valoa väreili +vielä puiden alemmilla oksilla, ja kaikkialla näkyi hehkun ja varjon +haihtuvaa, loistavaa värileikkiä, jollaista syyskuun iltapäivät +tarjoavat. Minniestä näyttämö tuntui liian tyyneltä ja hiljaiselta; hän +alkoi toivoa olevansa joen partaalla, missä aina oli iloisia venekuntia +ja runsaasti elämää ja iloa. Hupsu päähänpisto se sittenkin oli +johdattanut Charlotten noille kielletyille maille. Mutta kun Charlotte +oli uskaltanut tunkeutua tuohon salaperäiseen paikkaan, Minnie päätti +häntä seurata. Hän tiesi, kuinka ivaileva neiti Ashley saattoi olla, +eikä tahtonut, että koko opisto uskoisi hänen peljästyneen kertomusta +tuosta aavemaisesta yömyssyisestä rouvasta. + +Sielussaan vavisten ja arkaillen hän siis asetti jalkansa ensimäiselle +askelmalle, joka oli vanha ja lahonnut, ja hänestä tuntui kuin olisi +se antanut perään hänen allansa. Hän oli juuri nostamaisillaan toisen +jalkansa maasta, kun karkea ja voimakas miehenääni äkkiä keskeytti +rauhallisen hiljaisuuden. + +"Hoi, siellä", se sanoi; "mitäs te niillä mun tikkaillain teette?" + +Ääni kuului hänen takaansa. Minnie vilkaisi säikähtyneenä olkansa yli +ja näki kuluneisiin vaatteisiin puetun miehen tulevan häntä kohti +uhkaavin elein (kuten hän luulotteli). Kauhu antoi hänelle siivet ja +hän riensi paikalta kuin pelästynyt kauris. + + + + +10. luku. + +Tikkaiden lainaaminen. + + +"Missä ovat Charlotte ja Minnie?" + +Neiti Thornhill lausui nuo sanat terävän itsemoitteen sävyyn. + +Hän oli haaveillut, mutta usein hän ei suonut itselleen uneksumisen +ylellisyyttä kirkkaalla päivällä. Joka tapauksessa se onkin vaarallista +ylellisyyttä. Vaikka uneksija on onnellisissa olosuhteissa elävä +nainen, jolla on runsaasti vapaata aikaa, hän saa usein maksaa +joutavista kuvitteluistaan kalliin hinnan. Mutta Una Thornhill +oli köyhä opettajatar, joka ahersi ankarasti leipänsä edestä ja +tarvitsi kaiken voimansa, tarmonsa ja ajatuskykynsä. Oli sulaa +hulluutta rakentaa satulinna syksyn lehvistä ja kullata se vienolla +päiväpaisteella. + +Hän ravistausi pahoillaan ja terästi herpaantuneet aistimensa. Hänellä +oli sääntönä, ettei koskaan päästäisi holjottejansa silmistänsä. Hän ei +sallinut heidän tuntevan, että hänen katseensa alati heitä vartioitsi, +vaan pysytteli aina turvallisen välimatkan päässä, eikä yltiöpäisinkään +oppilas ollut vielä koskaan kapinoinut hänen lempeää suojelustaan +vastaan. + +"Ne olivat täällä juuri äsken", vastasi Jennet hajamielisesti. + +Sitten, nähdessään levottomuuden varjon neiti Thornhillin kasvoilla, +hän lisäsi nopeasti: + +"Minä menen heitä etsimään." + +"Maltahan!" hillitsi neiti Thornhill säikähtyneenä. + +Hattu kädessä ja hulmuavat hapset irrallaan Minnie Wood juoksi täyttä +vauhtia esille muurin nurkkauksen takaa. Hän ei pysähtynyt ennenkuin +oli päässyt ihan neiti Thornhillin eteen ja alkoi sitten huohottaa +katkonaisia lauseita, joita kukaan ei voinut ymmärtää. + +Jennetin persikanväriset posket kalpenivat. Hän ajatteli, että joku +hirveä onnettomuus oli äkkiä kohdannut Charlotte Ashleya, ja hänen +alati herkkä omatuntonsa soimasi häntä siitä, että oli tuntenut +nurjamielisyyttä tyttöä kohtaan. Olisi ollut helppo rakastaa +Charlottea, jos Charlotte vain olisi antanut itseänsä rakastaa! + +Mutta neiti Thornhill ei niin vähästä säikähtänyt. Hän oli tutkinut +Minnien luonteen ja tiesi, että tämä oli arka tyttö, joka koetti viedä +kaikkia harhaan rohkeutta teeskentelemällä. Tällä hetkellä seisoi hänen +edessään todellinen Minnie hermostuneena ja aiheettoman pelon vallassa; +ja opettajatar riensi häntä tyynnyttämään. + +"Hengähdä, lapseni", sanoi hän nopeasti. "Kah, et voi saada minua +uskomaan, että mitään kauheata on tapahtunut. Charlotte kaiketi on +tekemässä kepposiansa?" + +"Hän... hän on joutunut pihan puolelle", sopersi Minnie vihdoin. + +"Siinäkö kaikki? Tietysti oli hyvin vallatonta ja hupsua rikkoa +määräyksiä; mutta miten hän sinne pääsi?" + +"Ti... tikkailla. Me löysimme ne ruohikosta." + +"No, kun hän kiipesi ylös, voi hän tulla alaskin", sanoi neiti +Thornhill reippaasti ja alkoi lähteä liikkeelle. + +"Ei, ei, ei! Mies tuli ottamaan tikapuut ja silloin minä juoksin +tieheni." + +Jennet nauroi ääneensä, minkä osittain aiheutti helpoituksen tunne; ja +kiihtymyksestään huolimatta Minnie tähtäsi häneen vihaisen katseen. + +"Olet ollut arka", sanoi neiti Thornhill. "Sinun olisi pitänyt kertoa +miehelle, että nuori neitonen oli kiivennyt pengermälle." + +"Oh, minä en voinut! Hän oli tyly mies, joka huusi: 'hoi, siellä!'" + +"En luule, että hänen tarkoituksenaan oli olla tyly. Joka tapauksessa +täytyy meidän tehdä sovinto hänen kanssaan saadaksemme hänet lainaamaan +meille tikkaansa." + +Sillävälin Charlotte, joka oli mennyt niin kauaksi kuin häntä halutti +ja huolellisesti pysytellyt ikkunoista mahdollisesti katselevien +näkyvistä, päätti palata Minnie Woodin luo. + +Hän oli pannut päähänpistonsa täytäntöön, mutta tyydytys siitä oli +sentään ollut pieni. Avara, autio pihamaa, kaameat hongat ja hiljaiset +käytävät näkyivät tekevän masentavan vaikutuksen aina vaikutelmille +alttiiseen mieleen. Jos joku rattoisa toveri olisi ollut hänen kanssaan +piilosilla leikkimässä tuossa vanhassa puutarhassa, niin koko paikka +olisi näyttänyt toisenlaiselta. Mutta äänettömyys ja yksinäisyys +vaimensivat hänen hilpeytensä; päivännoudotkin näkyivät turhaan +tuhlaavan loistoaan ja syysruusujen heikko, sulotuoksuinen henkäys +tuntui perin surulliselta. Charlotten valtasi voimakas halu lähteä +paikalta eikä koskaan sinne palata. + +Hän kiirehti takaisin sille kohtaa, mihin oli jättänyt tikapuut ja +Minnien. Mutta Minnie oli poissa; ja, mikä oli tärkeämpää, tikkaatkin +olivat poissa. + +-- Hän on ne vienyt! -- mutisi Charlotte kuohahtaen punaiseksi +äkillisestä suuttumuksesta. -- Mutta ei; hänellä ei olisi ollut ryhtiä +uhmata minua! Kyllä minä Minnien tunnen; hän on opiston suurin pelkuri +ja hiukan hiipiväkin. Olisikohan ehkä Fowlerin tyttö sen tehnyt? Ei. +Hän on alati neiti Thornhillin liepeillä eikä jättäisi häntä mistään +hinnasta. + +Hän asetti pienen jalkansa vallin reunalle ja katsahti kaihomielin alas +ruohikkoon. Voisiko hän hypätä? Matka maahan oli liian pitkä, vaikkei +hän silti varsin korkealla ollut. + +Ei kävisi päinsä, arveli hän, mennä taloon ja antautua sen asukkaiden +armoille? Hän oli keksinyt niin monta juttua Hamin linnasta, että hän +melkein itsekin niitä uskoi. Vilkaisten nopeasti takaporttia kohti +hän loihti mielikuvituksessansa esille noidan kaamean hahmon mustassa +viitassa, piippalakki päässä ja sauva kädessä, aivan sellaisen, miksi +hän sen monet monituiset kerrat oli opistotovereilleen kuvaillut. +Ei, tuota salaperäistä porttikäytävää hän ei arvellut voivansa aivan +yksinään lähestyä. + +Päivä oli hämärtymässä illaksi; kultaiset valojuovat, jotka soluivat +yhä alemmaksi puiden oksilla, ilmoittivat hänelle, että lähdön aika oli +tulossa. Entäpä jos Minnie, uskaltamatta mainita heidän urotyöstään, +tekeytyisi tietämättömäksi Charlotten olopaikasta, ja neiti Thornhill +turhaan etsittyään saisi lähteä rautatieasemalle ilman häntä? + +-- Järkeni varmaan minut pettää, -- ajatteli tyttö hymyillen omalla +kustannuksellaan. -- Ennen pitkää ne ovat täällä; mutta... mutta... ne +odotuttavat itseänsä niin hirveän kauan! + +Hänen uskonsa palkittiin. Astuen paljoa nopeammin kuin tavallista +neiti Thornhill tuli äkkiä näkyviin Pamela Rye ja Agnes Quinton +kintereillään. Paljoa jälempänä käveli Minnie näyttäen kuin puusta +pudonneelta ja koettaen kiinnittää epäjärjestykseen joutunutta +tukkaansa. + +"Vai olet sinä pulassa, Charlotte?" sanoi opettajatar vilkaisten +ylös noihin tummiin silmiin, jotka kirkkaina, mutta kuitenkin hiukan +uhmaillen, katselivat häneen. + +"Tiedonhaluni on vienyt minut vähän liian pitkälle", myönsi nuori neiti +hilpeästi. + +"Ja liian korkeallekin, näen minä. Mutta kuinkahan saamme sinut sieltä +alas?" + +"Paras neiti Thornhill, ajattelin, että teidän kekseliäät aivonne..." + +"Älä luota liiaksi minun kekseliäisiin aivoihini; luota pikemmin +Jennet Fowlerin vahvoihin sääriin ja taitavaan kieleen. Hän on juossut +työmiehen perästä taivuttaakseen hänet lainaamaan meille tikkaansa." + +"Työmiesten kanssa hän kai hyvin tuleekin toimeen; olen varma, että +tehtävä hänelle onnistuu", sanoi Charlotte. + +Mutta nämä sanat lausuttuaan hän oli niistä hiukan häpeissään. Kaikki +olivat aivan ääneti. Jos Pamela tunsikin halua hymyillä, hän hillitsi +taipumuksensa; Agnes oli vakava, hyväluontoinen tyttö, jota iva ja +kompasanat harvoin huvittivat; ja Minnie, joka tavallisesti oli niin +valmis naurullaan säestämään Charlotten sukkeluuksia, näytti liian +masentuneelta pitääkseen arvossa nokkelia puheita. Neiti Thornhillin +piirteet osoittivat selvästi äänetöntä halveksumista. + +Kauan senjälkeen Charlotte muisti tuon tyhmän lauseensa ja näki +kuin kankaalle kuvattuna tuon hiljaisen ryhmän muurin juurella. +Ensimäisenä siinä ryhmässä oli ylväskasvuinen ja korkeavartaloinen +neiti Thornhill, ja Charlottesta hän ei koskaan ollut näyttänyt +ylväämmältä ja pitemmältä kuin tuolla hetkellä. Taustana oli syksyn +puita, kultaiset valojuovat välkkyivät vinosti siellä täällä, punaisia +ja ruskeankellerviä lehtiä oli satanut tummanvihreälle nurmelle. + +"Tuolla tulee Jennet", sanoi Agnes huojentuneella äänellä, "ja hänen +mukanaan on mies, joka kantaa tikkaita". + + + + +11. luku. + +Horjahdus. + + +Jennet tuli nopeasti ruohon yli muurin juurelle, näyttäen palavalta +ja iloiselta. Hän oli tavoittanut miehen ja selittänyt hänelle +opistotoverinsa pulan yksinkertaisella, avomielisellä tavalla, ja +tämä oli kernaasti suostunut tuomaan tikkaansa takaisin sinne, mistä +oli ne löytänyt. Jennet oli tuntenut itsensä hyvin onnelliseksi +voidessaan tehdä tämän pienen palveluksen Charlotte Ashleylle. +Charlotten ylpeydestä ja oikullisesta itsepäisyydestä huolimatta tuossa +tytössä näkyi olevan jotakin, mikä teki hänen rakkautensa voittamisen +arvoiseksi. + +Mutta Jennetillä oli luontainen kyky piirteiden lukemisessa ja +Charlotten siinä tuijottaessa alas häneen kiviaidan harjalta hänen +kasvonsa eivät ilmaisseet suurtakaan kiitollisuutta. Hän oli ottanut, +niinkuin hän usein teki, kuvaamataiteellisen asennon, ja hänen pieni, +sievä vartalonsa esiintyi hyvin edukseen tiukassa päärmätyssä röijyssä. +Tulipunainen _toque_, joka olisi ollut liian näkyisä vähemmän sirolle +ja hienostuneelle tytölle, sopi varsin hauskasti kaunismuotoiseen +päähän ja mustan tukan väriin ja tehosti hänen kuulakkaan, tumman +hipiänsä vaikutusta. Mutta huulilla värähteli entinen halveksiva ilme, +ja Jennetiä ja työmiestä tähystävät silmät näkyivät sulkevan heidät +molemmat samaan katseeseen ja osoittavan heitä kohtaan äänetöntä +halveksumista. + +"Oletpa sinä ystävällinen, rakas Jennet, kun olet nähnyt niin paljon +vaivaa", virkkoi neiti Thornhill ja kääntyi sitten muutamin sanoin +kiittämään miestä, joka juuri sovitti tikkaitaan kiviseinämää vasten. + +"Tule varovaisesti alas, Charlotte." + +Charlotte huomasi neiti Thornhillin puhuvan hänelle jokseenkin +kylmästi, ja hän tunsi myöskin, että se ei ollut aivan ansaitsematonta. + +Ehkäpä hän ennakkoluuloissaan Fowlerin tyttöä kohtaan oli tosiaan +mennyt liian pitkälle. Pitäisi osoittaa kohtuullista kiitollisuutta +alemmilleenkin, tuumi hän; ja Jennet oli tosiaankin auliisti ja +hyväntahtoisesti antanut apuansa. No, hän pitäisi hänelle pienen, +sievän puheen, ja sillä asia olisi hyvä. + +Mutta kaikkinainen itsensä tuomitsemiseen vivahtava oli uutta +Charlottelle, ja se järkytti hänen tasapainonsa, kuten oudot +mielenliikutukset yleensä. Jokaisella muulla hetkellä hän olisi voinut +astua tikkaita alas kevyesti kuin keijukainen; mutta, miten olikaan, +hänen eloisa joustavuutensa petti hänet, juuri kun hän olisi sitä +eniten tarvinnut. + +Tuntematta itseänsä aivan yhtä varmaksi kuin tavallista hän hyökkäsi +huimapäänä tikkaita alas ja sai neiti Thornhillin toistamiseen +varoittavasti huudahtamaan. + +"Katso toki eteesi, lapsi!" sanoi opettajatar. + +Mutta varoitushuuto sai Charlotten vain kiirehtimään liikkeitänsä, ja +seuraavassa silmänräpäyksessä hänen jalkansa luiskahti. Hän putosi, ja +Jennetin auliit käsivarret kohottivat hänet ylös ennenkuin kukaan muu +ehti häneen koskettaa. + +"En ole vähääkään loukkautunut", selitti hän katsahtaen uhmamielin +heihin kaikkiin. "Vain pienoinen putous. Kuinka sinä tuijotat, Pamela! +Rientäkäämme pois, neiti Thornhill, ja jättäkäämme tämä noiduttu paikka +iäksi kaikeksi." + +Mutta hänen nämä sanat lausuessaan ruskeat posket kävivät vähitellen +yhä kalpeammiksi, ja ensimäisellä askeleelle hänen täytyi hyvin +vastahakoisesti tunnustaa tuntevansa tuskaa. + +"Jalkaani hiukan vihloo; mutta ei se mitään tee... ei mitään! Tuossa +tuokiossa kykenen kävelemään." + +Jennet asetti käsivartensa hänen vyötäisilleen, mutta se työnnettiin +heti takaisin. + +"Älä ole niin kärkäs ihmisiä syleilemään, neiti Fowler", sanoi hän +ärtyisästi. "Sinä olet luullakseni jossakin aikaisemmassa olotilassasi +ollut _boa constrictor_ [jättiläiskäärme, joka surmaa uhrinsa +kiertäytymällä sen ruumiin ympärille]. Minä voin nyt kävellä varsin +hyvin... niin, ihan varmaan." + +Neiti Thornhill huomasi Jennetin nopeasti punastuvan hänen ylpeästi +vetäytyessään pois; ja säälissäänkään opettajatar ei voinut olla +tuntematta syvää suuttumusta Charlottea kohtaan. Oliko omapäisempää +ja ylpeämpää olentoa olemassa? Näytti siltä kuin tämä tyttö tahtoisi +työntää luotaan jokaisen ystävällisen käden, mikä ojentui häntä +auttamaan. + +Ylpeys ja päättäväisyys veivät Charlotten muutaman askeleen eteenpäin; +sitten hän äkkiä pysähtyi, puri huultansa ja taisteli ääneti voimakasta +itkun tarvetta vastaan. + +"Kovin typerää ja väsyttää", läähätti hän, "mutta en voi päästä +minnekkään, ellen saa johonkin nojata. Neiti Thornhill, tahdotteko +tarjota minulle käsivartenne?" + +Neiti Thornhill täytti tyynesti tämän pyynnön; mutta nyrjähtynyt jalka +tuotti yhä enemmän kipua, ja kärsivä tyttö alkoi menehtyä tuskasta. + +"Luullakseni täytyy minun pyytää vielä toista käsivartta", sanoi hän +vihdoin. "Pamela ei ollenkaan kelpaa... hän on liian hintelä; ja Minnie +on heikko kuin hyttynen! Oh, kiitoksia vain, Agnes, mutta pelkään, että +sinä et ole kovinkaan vahva." + +Agnes Quinton oli hento tyttö, joka ei kestänyt paljoa ponnistuksia ja +jota aina huolellisesti hoivattiin opistossa. Neiti Thornhill puuttui +lempeästi puheeseen. + +"Ei, Agnes ei saa tulla; parempi että pyytäisit Pamelaa, hyvä lapsi." + +Mutta Pamela ei ollut halukas tueksi. Hän oli hintelä, kuten Charlotte +oli sanonut, heikko ruumiiltaan, ja hänen jäseniänsä kivisti helposti. +Hän epäröitsi. + +"Älä vaivaudu", sanoi Charlotte nopeasti. "Pääsenhän tästä eteenpäin +nyt, kun olen levännyt. Mutta kovalle se ottaa ja käy rasittavaksi +neiti Thornhillille; hänen täytyy kannattaa koko painoani." + +Jennet, joka oli kulkenut edeltä, kuuli näinä sanat ja palasi heti +toisten luo. + +"Ehkä sallit minun auttaa itseäsi neiti Thornhillin tähden", sanoi hän +hiljaa. + +Puna nousi Charlotten kalpeille kasvoille; hän vastaanotti tarjotun +käsivarren lausumalla juhlallisesti "kiitos", ja kaikki kolme +liikkuivat verkalleen eteenpäin. + +Kulku oli nyt varmempaa ja tasaisempaa; Jennet oli hyvin vahva; ja kun +Charlotte huomasi itseänsä tuettavan ja melkein kannettavan eteenpäin, +hän ajatteli hymyn vivahdus suupielessä noita "aurankurjen tyttäriä", +jotka aina olivat Ida-prinsessan kutsuttavina ja käskettävinä. Vaikka +hänen tuskansa olikin suuri, se ei estänyt häntä silloin tällöin +vaivihkaa vilkaisemasta pitkään, komeaan tyttöön, jonka käsivarteen hän +nojasi. Jennetiä ei kuorma näyttänyt ollenkaan rasittavan; hän kantoi +sen aivan keveästi; ja kuitenkin hänen voimaansa liittyi sellainen +hellätunteinen lempeys, että se lopulta liikutti Charlotten ylpeätä +sydäntä. + +Heidän vihdoin päästyään takaisin maantielle neiti Thornhill kutsui +nopeasti ajurin. Hän jätti Charlotten Agnes Quintonin ja Jennetin +huostaan, käski ajamaan asemalle ja seurasi itse jalkaisin Pamela Ryen +ja Minnie Woodin kanssa. + +Jennet havaitsi pian, että hänen palveluksensa jo olivat tervetulleita. +Hänen ponnistuksensa Charlotten mukavuudeksi palkittiin hiljaisella +kiitollisuudella, ja heidän pysähtyessään rautatieasemalle tyttö +kääntyi luottavaisesti voimakkaaseen toveriinsa. Agnes Quinton maksoi +ajurin, ja kolmisin he menivät odotushuoneeseen vuottaakseen siellä +neiti Thornhillin ja toisten tyttöjen saapumista. + +Charlotte oli hiljaa ja kovin kalpea. Monesta olisi ollut vaikeata +uskoa, että hän tuon rohkean ja kylmän pinnan alla aina oli kätkenyt +herkän ja perin tuntehikkaan luonteen. Hänen uhmailunsa oli vain huntu, +jonka alla piili paljon lempeyttä ja naisellisuutta. Jennet oli alusta +pitäen aavistellut tuossa näkyväisessä Charlottessa olevan salattuna +toisen Charlotte Ashleyn; ja tänään hän oli sen vilahdukselta nähnytkin. + +Istuessaan kovalla jouhipenkillä ja lepuuttaessaan nyrjähtynyttä +jalkaansa, tuolilla, Charlotte näytti todellakin perin hennolta +olennolta. Oli jotakin melkein lapsellista noissa riippuvissa tummissa +silmäripsissä ja sievän suun alakuloisessa väännähdyksessä. Ja kun +Jennet katseli häntä täydellisessä äänettömyydessä, hänen sydämessään +syntyi voimakas halu lohduttaa ja suojella tätä ylpeätä, hemmoteltua +tyttöä, joka oli niin kopea ja uhmaileva ja kuitenkin niin hento ja +heikko. + + + + +12. luku. + +Heltyminen. + + +Matka Richmondista Brunswickin torille tuntui Charlotte Ashleysta +loppumattomalta. Jennetin ystävälliset palvelukset hän otti vaieten, +vaan ei kiittämättömästi vastaan. Charlotte vältti puhumista, jotta +ei hyrähtäisi itkuun; hänen jalkansa alkoi ajettua, ja tuska oli niin +kova, että hän vaivoin jaksoi sen kestää siihen paikkaan nääntymättä. + +Ei se suinkaan ollut varsin vakava vamma; mutta tyttö näkyi kärsivän +paljon ja hänen herkät kasvonsa ilmaisivat pian tuskan merkkejä. Hän +oli myöskin hermostunut ja kuumeinen, jonka vuoksi neiti Thornhill vei +hänet omaan kammioonsa sen sijaan, että olisi lähettänyt hänet isompaan +huoneeseen ylikerrassa. Tyttö vietti levottoman yön eikä tullut +oppisaliin seuraavana päivänä. + +"Jennet", virkkoi neiti Thornhill iltapäivällä, "olen ajatellut, että +ehkä haluaisit mennä istumaan hetkiseksi Charlotten luo". + +Jennet epäröitsi. + +"Mikäli hän minusta huolii?" + +"Ellei, niin voit lähteä pois. Mutta en luule hänen vastustelevan; +menehän katsomaan." + +Jennet siis meni. + +Rouva Mayfieldillä ja neiti Thornhillillä oli kummallakin makuusuojansa +toisessa kerroksessa; ja heidän kammioidensa välillä oli pieni +päivähuone, jota toisinaan käytettiin eräänlaisena pyhättönä, kun joku +oli hiukan pahoinvoipa. Tässä pienessä kammiossa Charlotte lepäsi +pehmeällä sohvalla. Hän oli kuullut Jennetin askeleet kynnykseltä ja +kohotti raukeasti päätänsä nähdäkseen, kuka tuli sisään. + +"Onko sinulla kovia tuskia?" kysyi Jennet lähestyen vuodetta. + +"On... ei. Kaikki tuska tuntuu suurelta; mutta minun kipuni on toki +pieni. En ainakaan kärsi mitään vihlovaa kivistystä." + +"Mutta silti se riitti pitämään sinut valveilla viime yön?" + +"Ei tuska yksinomaan pitänyt minua valveilla. Minulla on kiusallisen +herkät hermot, ja ne olivat epäkunnossa. Sinulla kaiketi ei olekaan +hermoja?" lisäsi Charlotte, hiukan vilkuttaen tummia silmiänsä. +"Vakuutan sinulle, että voi tulla paljoa paremmin toimeen ilman niitä." + +"Niin olen usein ajatellut", vastasi Jennet vakavasti. + +"Oh, mutta sinullahan ei niitä ole, vai kuinka?" + +"Minun hermoni ovat kurissa pidettävissä". Jennetin hymy oli hyvin +lempeä, kun se valaisi hänen kasvojensa vakavuutta. "Mutta äitini +on arka ja kovin tunteikas, joten olen oppinut myötätuntoiseksi +hermostuneita ihmisiä kohtaan." + +"Me emme tavallisesti saa osaksemme paljoa myötätuntoa", sanoi +Charlotte kohottaen kulmakarvojansa. "Isä ei koskaan siedä hermoja, ja +senvuoksi koetan aina pitää ne näkymättömissä. Luullakseni ne kostavat +sellaisen pakon." + +"Enpä tiedä", vastasi Jennet epäilevästi. "Ei kai ole hyvä niitä +liiaksi hemmotellakaan; mutta minä en aavistanut että sinä olisit +herkkähermoinen." + +"Etkö? Minua ilahduttaa kuulla, että osaan menestyksellä teeskennellä!" +Charlotte puhui entiseen rajun hilpeään tapaansa. "Koetan aina antaa +ihmisille väärän käsityksen itsestäni, niin kuin Rosalinda, kun hän +tekeytyi 'pöyhkeäksi ja sotaiseksi'". + +"Tuo muistuttaa minulle kotiani", sanoi Jennet elostuen. "Lapsina me +usein omalla tavallamme esitimme näytelmää _Kuten haluatte_. Omalla +tilallamme meillä oli oivallinen Ardennien metsä; sisareni Katherine +oli Celiana, ja minä esitin mieheksi pukeutuvan Rosalindan osaa -- + + "'Kosk' olen mitaltain mä varsin pitkä.' + +"Ja Derrick lepäsi puiden alla synkkämielisenä Jacquesina." + +Charlotte avasi silmänsä ja katseli miettiväisesti Jennetiä. +Hänestä oli vaikeata uskoa, että tämä maalaistyttö oli tutustunut +Shakespeareen. Ja kun hänen arvosteleva silmänsä sitten huomasi Jennet +Fowlerin majesteetillisen ja kuitenkin tyttömäisen kauneuden hän ei +voinut olla ajattelematta, että tämä tyttö oli todellinen Rosalindan +perikuva voimakas ja silti herttainen ja rakastettava, hellä ja samalla +perin uskollinen. + +"Se oli varmaan hyvin hauskaa", sanoi hän tavallista sydämellisemmin. +"Tunnen kovin vähän maaseutua, mutta joskus ajattelen, että +jonkinlainen sinipiian elämä viehättäisi minuakin. Monet monituiset +kerrat olen kadehtinut Rosalindaa ja Celiaa, kun he yhdessä lähtivät +metsään, mielissään, että pääsivät hovin kahleista." + +"Mutta sinussa on jotakin, mikä tuo mieleeni hovit", huomautti Jennet +vaistomaisesti. "Sinä kykenisit johtamaan saattuetta ja osaisit tehdä +vanhanaikaisen kumarruksen. Ei, minä en mitenkään voi uskoa, että +metsässä tuntisit olevasi kotona." + +Charlotte hymyili mielissään. + +"En saa koskaan tilaisuutta kokea maalaiselämää", hän vastasi. +"Opistosta päästyäni olen valmis ensimäistä seurustelukauttani varten, +eikä minulle jää yhtään aikaa maalaiselämän riemuista uneksiakseni. +Mitä sinä aiot tehdä, kun olet päättänyt opintosi täällä?" + +"Oh, siihen kysymykseen on helppo vastata. Minä palaan kotikylääni +opettamaan nuorempia sisariani. On hyvin luultavaa, etten sitten enää +koskaan näe Lontoota." + +"Saat kokea, että opettaminen on raskasta työtä. En luule, että _minä_ +voisin opettaa", sanoi Charlotte säälivästi. + +"En minäkään luule, että se toimi sinulle sopisi. Mutta tiemme ovat +meille viitoitetut, näethän", Jennet lausui luottavaisesti. "Sinä +olet määrätty hienoksi maailmannaiseksi ja minä taas vaatimattomiin +maalaisoloihin elämäni loppuun asti." + +Kunpa he olisivat tietäneet, miten nämä kuvat vastaisuudessa tulivat +vaihtumaan! + +"Kuka Derrick on?" kysyi Charlotte hetkisen vaiettuaan. + +"Veljeni. Hän on minua vuotta vanhempi, ja olemme aina olleet mitä +hartaimmat toverit." + +"Onko hän synkkämielinen kuten Jacques?" + +"Kyllä, hiukan. Isä sanoo, että muutamia poikia voi muovata millaisiksi +tahansa ja kasvattaa heidät mihin toimeen hyvänsä; mutta Derrick ei ole +niitä. Hän on niin hyväluontoinen nuorukainen, että hän kärsivällisesti +uurastaa maan töissä; mutta sydämessään hän ei siitä laisinkaan pidä, +ja raskasta on puuhata sellaisessa työssä, missä sydän ei ole mukana." + +Charlotten myötätunto oli herännyt. Jos hän olisi ollut terve +ja reipas, kuten tavallista, kertomus Derrickistä ja hänen +koettelemuksistaan ehkei olisi häntä viehättänyt. Mutta tuntien itsensä +raukeaksi ja väsyneeksi hän oli tyynessä mielentilassa, ja sellaisessa +mielentilassa se, mikä hänen luonteessaan oli parasta, tavallisesti +nousi pinnalle. + +"Miksi hän tahtoisi tulla?" kysyi tyttö. + +"Papiksi. Ennen kaikkea hän tahtoisi päästä opistoon. Hän sanoo aina, +ettei koskaan pitäisi yrittää opettaa muita, ellei ole opetusalalle +perusteellisesti valmistautunut. Mutta ei ole mitään toivoa hänen +opistoon pääsemisestään." + +"Miksi ei?" Charlotte alkoi innostua. "Jos hän on aivan tosissaan, +hän varmaan onnistuu. On epäilemättä suuri vahinko tukehduttaa hyvä +taipumus!" + +"Ah, kukaan ei halua sitä tukehduttaa! Isä tekisi mitä tahansa +Derrickin vuoksi, mutta hän ei ole kyllin rikas maksaakseen +opistokuluja; ja toisinaan olen toivonut, että täti Belfont olisi +lähettänyt Derrickin Oxfordiin, sensijaan että lähetti minut tänne." + +Jennet oli lausunut ajatuksensa enempää miettimättä ja melkein +unohtaen, että hänen toverinsa oli uusi tuttavuus. Mutta Charlotten +terävä korva oli kiintynyt nimeen, joka oli hänelle tuttu. + +"Me tunnemme muutamia Belfonteja", sanoi hän, "he asuvat Park Lanen +varrella. Isäni tutustui kenraali Belfontiin Intiassa." + +"Judith-täti meni naimisiin kenraali Belfontin veljen kanssa", huudahti +Jennet koruttomasti. "Hänen miehensä on kuollut." + +"Ja leski on luullakseni varakas? Belfontin suvulla on melkoisesti +rahoja." + +"Niin, hän on varakas; äiti ja täti Judith Belfont ovat sisarukset, ja +kun Judith-tädillä ei ole lapsia, hän on osoittanut harrastusta minuun." + +"Sinusta voi vielä tulla perijätär!" virkkoi Charlotte miettiväisestä. +"Mielestäni sinun pitäisi koettaa olla enemmän... enemmän +maailmallinen, käsitäthän." + +Jennetin syvät, harmaat silmät avautuivat kummastuneina. + +"Se ei ole mahdollista", vastasi hän suoraan tapaansa. "Enkä ymmärrä, +miksi minun pitäisi oppia maailmallisuutta. Kun kasvatukseni on +päättynyt, palaan omaan kyläämme, eikä siellä kukaan maailman menosta +paljoa tiedä." + +"Kuitenkin on viisasta valmistautua muutoksien varalta. Etkö tiedä, +että koskaan ei tapahdu muuta kuin odottamatonta", sanoi terävä-älyinen +Charlotte. "Mutta tuolla tulee Ann tuoden kaksi teekuppia +tarjottimella, ja sinun on siis juotava teesi minun kanssani. Rouva +Mayfield lähettää aina mansikkahilloa sairaille; siten hän koettaa +lohduttaa, ja hyvin miellyttävä tapa se onkin. Sinun täytyy jäädä tänne +istumaan ja saada osasi." + + + + +13. luku. + +Kielletyillä poluilla. + + +Oli sunnuntain iltapäivä -- aina joutilas aika opistossa, sillä +opettajattaret vetäytyivät tavallisesti omiin huoneisiinsa eivätkä +näyttäytyneet ennenkuin kellonsoitto kutsui heidät teelle. Jätettyinä +melkein omiin hoteisiinsa tyttöjen oli tapana istuskella ryhmissä +opintosalissa, ja erityiset ystävykset juttelivat keskenään +luottavaisesti kuiskaillen. + +Jennetillä ei ollut mitään erityistä ystävää, eikä neiti Thornhill +ollut saapuvilla. Charlotte Ashleyn täytyi vielä pysyä ylikerran +lepokammiossa, ja rouva Mayfield oli kehoittanut häntä nukahtamaan. Sen +vuoksi Jennet istui yksinään erään pitkän pöydän ääressä, leuka käden +varassa ja silmät tähdättyinä kouluhuoneen seinällä olevaan karttaan, +vaikkei hän siitä mitään nähnyt. + +Vihdoin hänelle äkkiä juolahti mieleen katkennut kengänrihmansa ja +muistaen, että illalla oli käveltävä kirkkoon, hän nousi ja meni +ylikertaan. Iso huoneusto oli hyvin hiljainen hänen kulkiessaan +pitkien käytävien läpi; kaikkien kammioiden ovet olivat suljetut eikä +ollut näkyvissä opettajattaria, oppilaita eikä palvelusväkeä. Oli +ihanaa päästä pois kouluhuoneesta, missä kukaan ei välittänyt hänen +seurastaan, ja etsiä oman makuukammion yksinäisyyttä. Pamela Rye ja +Minnie Wood olivat kumpikin alikerrassa, joten hän luuli olevansa +turvassa kaikilta häiritsemisiltä. + +Oppilaiden mukavuudesta ja hauskuudesta Pyhän Annan opistossa +huolehdittiin monella tavalla. Joka tytöllä oli oma vuoteensa, oma +pesulaitteensa ja oma pukeumapöytänsäkin, eivätkä he pitäneet mitään +ylellisyyttä niin suuressa arvossa kuin näitä pöytiä. Ei tarvinnut +riidellä kuvastimesta eikä siitä, kenen oli vuoro kammata hiuksensa. +Pöydät olivat pienet, mutta jokaisessa oli laatikko hiusneuloja ja +muita pikkutavaroita varten, ja tästä pöytälaatikosta Jennet meni +etsimään uutta kengännauhaa. + +Laatikko avautui tavallista kankeammin, ja sen etukulmaan oli sullottu +jotakin, mikä heti kiinnitti hänen katseensa. Se oli koreakuvaisilla +kansilehdillä varustettu kahden shillingin romaani, kylläkin kiehtova +uteliaille nuorille silmille. Mutta miten se oli sinne joutunut? + +Kaunokirjallisuus ei suinkaan ollut opistosta pannaan julistettu, +mutta sääntönä oli että tytöt eivät saaneet lukea mitään kirjaa +ennenkuin opettajisto oli sen tarkastanut. Suuri määrä niin sanottua +"kevyttä kirjallisuutta" saavutti rouva Mayfieldin hyväksymisen, +sillä hän ymmärsi ja katseli myötätunnolla tyttöjen sammuttamatonta +halua kertomusten lukemiseen. Sitäpaitsi rohkaistiin heitä puhumaan +lukemisistaan ja vapaasti lausumaan mielipiteensä eri kirjailijain +ansioista. + +Mutta oli eräitä romaaninkirjoittajia, joiden teoksia ei koskaan +siedetty opiston seinien sisällä; ja kiellettyjen kirjojen salaa +kuljettamisesta rangaistiin ankarasti. Säännöissä, jotka painettuina ja +puitteisiin asetettuina olivat ripustetut jokaisen huoneen seinälle, +sanottiin selvästi, että kaikki kirjat olivat ennen lukemista +jätettävät opettajattaren tarkastettaviksi. + +Syrjäisessä kylässä kasvaneena Jennetimme ei ollut laisinkaan +tutustunut "seurapiirien" romaaneihin. Kirjan nimilehdellä mainitusta +tekijästä hän ei ollut koskaan kuullut; ja kuitenkin oli hänen nimensä +laajalti tunnettu. Tyttö ei tiennyt, että tämä teos oli niitä, joita +monet isät, aviomiehet ja veljet eivät haluaisi nähdä kotiensa +pöydällä, eikä hän pysähtynyt itseltänsä kysymään, tekikö hän oikein +avatessaan sen. + +Paikka ja hetki olivat otolliset lukemiselle. Isossa suojassa oli neljä +ikkunaa, ja syksyn aurinko paistoi rauhallisesti seinille. Katsahtaen +ulos Jennet näki tyynen taivaan puutarhan puiden yläpuolella ja pari, +kolme vilkasta varpusta hyppimässä oksalta oksalle. Hän oli tuntenut +itsensä alakuloiseksi ja yksinäiseksi, ja nyt tarjosi kirja hänelle +uuden viihdykkeen, missä hän voisi unohtaa itsensä ja omat huolensa. +Kuinka onnellinen hän olisikaan istuessaan täällä päiväpaisteessa ja +hiljaa ajelehtiessaan kirjojen maailmaan! + +Ainoastaan ne, jotka intohimoisesti rakastavat lukemista, voivat +arvostella, kuinka voimakas Jennetin kiusaus oli. Mutta monet meistä +muistavat kyllä ne ihanat hetket, jotka olemme viettäneet jonkun +romuhuoneen permannolla hupaisa kirja polvillamme. Noina kultaisina +päivinä olimme liian nuoret välittääksemme istuinpaikkamme kovuudesta; +luimme yhä eteenpäin päätämme koskaan pakottamatta, silmiemme koskaan +väsymättä, kunnes meiltä katosi kaikki tietoisuus todellisesta +ympäristöstä ja elimme ja liikuimme ja tunsimme vain romaanimme +sankarien ja sankarittarien mukana. + +Kengännauha unohtui. Jennet ei edes pysähtynyt laatikkoa sulkemaan. + +Hän vaipui päiväpaisteiselle paikalle lattialle ja "alotti alusta"; ja +hyvin kiehtova alku se olikin. + +Se vei hänet maailmaan, josta hän ei koskaan ollut edes uneksinut, +sulotuoksuiseen ilmakehään, missä muodinmukaiset kaunottaret liikkuivat +laahaten silkkiliepeitänsä marmorilattioilla ja pudotellen harvinaisia +kukkia valkoisista käsistään. Kaikki värit olivat lämpöisiä, uhkeita +ja pehmeitä; kaikilla miehillä oli arvonimet; kaikki naiset olivat +vastustamattoman suloisia ja omistivat satumaisen kalliita jalokiviä. +Näin luki Jennet yhä edemmäksi ja edemmäksi, unohtaen, ajan kulun, +unohtaen, että häntä voitaisiin häiritä. Kirja oli vallannut hänen +ruumiinsa ja sielunsa, ja hän istui liikahtamatta kuin lumouksen +alaisena. + +Mutta neiti Sand, laitoksen vanhin opettajatar, oli henkilö, +johon voimakkaimmatkaan lumot eivät tehonneet. Hänellä oli niin +rautainen ruumis ja päättäväinen tahto, että hän halveksi sunnuntain +iltapäiväksi suotua leppoista lepoakin. Tiedettiin, että rouva Mayfield +itse toisinaan katseli häntä pelonsekaisella ihmettelyllä. Hänen +työkykynsä ja väsymätön valppautensa oli miltei yliluonnollista. Hän +ei koskaan kaivannut lepoa, hänen harvat lupapäivänsä olivat hänelle +vastenmieliset, ja hän selitti täysin todenmukaisesti, että hän oli +onnellinen ainoastaan täyttäessään velvollisuutensa. Ehkä hän siinä +meni liiallisuuksiin ja senvuoksi kuihtui ja kävi nyreäksi. Tapaa +kai useammin sellaisia, jotka tekevät työnsä vaillinaisesti, kuin +liian työteliäitä; mutta viimemainitut ovat aivan yhtä ärsyttäviä +lähimmäisilleen. Neiti Sand ei ollut suosittu koulussa, jonka hyväksi +hän tuhlasi tavattoman määrän tarmoansa. + +Jennet ei ollut viettänyt kyllin pitkää aikaa Pyhän Annan opistossa +tunteakseen neiti Sandin hyökkäilytavat. Tällä oli ikäänkuin pesä +jokaisessa huoneuston osassa ja sieltä hän iski pahaa aavistamattomien +tyttöjen niskaan, peljästyttäen heidät tolkuttomiksi, musertaen heidän +tarmonsa ja riistäen heiltä kaiken kyvyn itsepuolustukseen. + +Jonkun kerran hän oli tullut hyökänneeksi viattomien yhtä hyvin kuin +syyllistenkin kimppuun; mutta näistä erehdyksistä rouva Mayfield oli +häntä kahden kesken niin ankarasti nuhdellut, että hän nyttemmin kyllä +varoi iskemästä harhaan. Hän epäili jokaista. Jos tytöt eivät olleet +ilkivaltaisia, johtui se muka tilaisuuden eikä suinkaan taipumuksen +puutteesta; elleivät palvelijattaret varastaneet, oli se huolellisen +silmälläpidon tulos. Ja koska hän ei salannut epäluottamustaan +ihmisluontoon, ei ollut ihmeellistä, että ihmisluonto aina olikin +sotajalalla häntä vastaan. + +Jennetin saapumisesta asti neiti Sand oli epäilevin silmin vaaninut +hänen tekojansa. Niin pitkä, niin kaunis ja niin hillitty tyttö +varmaankin kaikessa hiljaisuudessa kykeni mihin häijyyksiin tahansa. +Neiti Sand oli päättänyt yllättää hänet jostakin, ja se hänelle vihdoin +varsin loistavasti onnistuikin. + +Uhkaavien onnettomuuksien varjot laajenivat romaanin kauniin +sankarittaren ympärillä; jokaisella sivulla vilisi hienoja +vihjauksia lähenevästä vaarallisesta käänteestä. Huulet raollaan, +silmät laajenneina ja nopeasti hengittäen Jennet oli äärettömässä +jännityksessä tietääkseen muodikkaan julmuuden ihastuttavan uhrin +kohtalon. Ovi aukeni; mutta hän oli liiaksi vaipunut kertomukseensa +edes säpsähtääkseen. Neiti Sand ei nähnyt mitään syyntuntoista +punehdusta eikä kuullut mitään pelon parahdusta. Rikollinen katsahti +ylös uneksivin silmin ja jäi yhä lattialle istumaan. + +"Neiti Fowler, tämä on julkein harkitun uhman teko, mitä olen koskaan +nähnyt!" + +Vähitellen ja hämärästi Jennet-rukka alkoi käsittää oikean asemansa. +Vainottu sankaritar, uhkeat kukkaset, silkit ja jalokivet olivat vain +varjoja ja unta. Mutta siinä hänen edessään seisoi neiti Sand ankarana +todellisuutena; ja hän muisti olevansa Pyhän Annan opistossa ja +rikkoneensa yhden sen tärkeimmistä säännöistä. + + + + +14. luku. + +Lisätodistus. + + +Kun rouva Mayfield tuli omasta huoneestaan rauhallisen lepohetken +jälkeen, hänet kohtasivat neiti Sand ja vieläkin hämmästynyt Jennet. + +"Mikä nyt on?" kysyi opiston johtajatar hiukkasen ärtyisästi. "Emmekö +saa viettää edes levollista sunnuntaita?" + +"Olen kovin pahoillani, että häiritsen", sanoi neiti Sand juron +kohteliaasti, "mutta minun täytyy pyytää teitä heti tulemaan neiti +Fowlerin huoneeseen. Tapasin hänet lattialla istumassa ja lukemassa +erästä kaikkein julkeimmista romaaneista, mitä koskaan on kirjoitettu. +On parasta oitis tutkia hänen kirstunsa; hänellä on epäilemättä oikea +kokoelma häijyjä kirjoja." + +"Mikä oli romaanin nimi?" kysyi rouva Mayfield. + +Neiti Sand mainitsi sen, ja johtajatar ilmeisesti säpsähti ja kauhistui. + +"Toitko sen kirjan kotoasi?" kysyi hän kääntyen terävästi Jennetiin. + +"En", vastasi tyttö; "minä löysin sen tänä iltapäivänä pukeumapöytäni +laatikosta. Mutta en tiedä, miten se sinne oli joutunut." + +Neiti Sand keikautti päätänsä ja murahti epäilevästi. Rouva Mayfield +näytti kovin tuskastuneelta; Jennetin sävy oli niin omituinen ja hänen +kertomuksensa niin uskomaton, että useimmat ihmiset, jotka eivät häntä +hyvin tunteneet, olisivat häntä epäilleet. + +"Tuo kuulostaa hyvin uskomattomalta, neiti Fowler", sanoi johtajatar +ankarasti. "Ole hyvä ja anna avaimesi minulle." + +Tyttö totteli äänettömänä käskyä, ja rouva Mayfield suuntasi askeleensa +rikollisen huoneeseen neiti Sandin seuratessa pitäen Jennetiä lujasti +käsivarresta. + +Kolme isoa, mustalla nahalla peitettyä ja omistajiensa nimikirjaimilla +varustettua pukuvasua oli asetettuina seinää vasten. Näyttäen vielä +tavattoman ankaralta rouva Mayfield pysähtyi sen vasun eteen, mikä oli +merkitty alkukirjaimilla J. F., valitsi avaimen pienestä nipusta ja +kohotti kannen. + +Kaikki Fowlerin lapset olivat opetetut harrastamaan siisteyttä ja +järjestystä, ja ne vaatekappaleet, joita ei joka päivä tarvittu, +olivat käärityt niin huolellisesti, että se olisi miellyttänyt +vaativaisintakin silmää. Rouva Mayfield kumartui nostamaan pienen, +mytyn talvivaatteita, ja sen alta tuli heti esille toinen koreakansinen +kahden shillingin romaani. + +"Sitä minä ajattelinkin", sanoi neiti Sand mielissään. "Tietysti +samalta tekijältä?" + +"Niin on", vastasi rouva Mayfield vilkaistuaan nimilehteen. Sitten hän +kääntyi Jennetiin, katsoi häneen vakavasti ja kysyi hyvin tyynellä +äänellä: + +"Onko sinulla mitään muita romaaneja kätkettyinä kirstuusi tai muualle?" + +"En tiedä", vastasi Jennet avuttomana. + +"Minun kanssani ei ole leikkimistä, neiti Fowler". Rouva Mayfieldin +huulet tiukkenivat uhkaavasti hänen puhuessaan. "On viisainta, että +annat suorat vastaukset." + +Seurasi hetkisen vaitiolo. Johtajattaren tyynet kasvot ilmaisivat +kärsimättömyyden ja suuttumuksen merkkejä, jollaisia niillä ei usein +nähty. Neiti Sand (jolla oli melko paljon salapoliisin luonnetta) +katseli tätä kaikkea äänettömällä voitonriemulla. + +"Minä en tiedä", toisti Jennet, tällä kertaa äärimmäisen epätoivon +sävyyn; "minä en tiedä -- muuta en voi sanoa!" + +Rouva Mayfieldillä oli melkoista kokemusta tytöistä ja heidän +tavoistaan, mutta tässä hän joutui aivan hämilleen. + +Ellei Jennet ollut tosiaan tolkuttomaksi hölmistynyt, hän oli +taitavimpia näyttelijättäriä, mitä koskaan tapaa. Hänen poskillaan oli +kuuma hohde, silmissä omituinen unenpöpperöinen ilme; hän ei välttänyt +johtajattaren katsetta, vaan vastasi siihen tajuttomasti. Koko hänen +käytöksensä oli niin kummallinen, että rouva Mayfield jäi sanattomana +seisomaan. + +Mutta ei neiti Sand. Huomatessaan johtajattaren pysyvän vaiti hän puhui +ominaisella kirpeällä tavallansa. + +"Vaaditko meitä uskomaan, ettet tiedä mitä omassa kirstussasi on?" + +"Minä en tiedä", toisti Jennet vielä. "Kaikki tämä on kuin noituutta. +Kirjaa, joka teillä on kädessänne, en ole koskaan nähnyt ennenkuin sen +löysitte." + +"Tämä en hyvin vakava asia", lausui rouva Mayfield; "en voi seisoa +tässä kuuntelemassa enempiä valheita. Avaimesi jäävät minun haltuuni, +ja huomenna sinun tavarasi tutkitaan perin pohjin. Emme tietysti voi +asiaan tänään pitemmältä puuttua. Maanantaina täytyy minun miettiä, +mitä on tehtävä." + +"Saako hän mennä alikertaan toisten pariin?" kysyi neiti Sand. + +"Ei, jääköön hän kirjastoon ja nukkukoon teidän huoneenne +ylimääräisessä vuoteessa." + +Ellei Jennet jo olisi ollut aivan hölmistynyt kummastuksesta ja +kurjuudesta, nämä viime sanat olisivat koskeneet häneen kipeämmin. +Häntä pidettäisiin vankina ja neiti Sand olisi hänen vartiansa; +hän ei edes saisi nukkua samassa huoneessa muiden koulutoveriensa +kanssa! Syysaurinko oli alenemassa, mutta valo viipyi vielä lämpimänä +lattialla, eikä ilmassa tuntunut viileyttä. Mutta silti häntä +puistatti, ja hänen hehkuvat poskensa kävivät kylmiksi ja kalpeiksi. + +"Sinä saat aikaa miettiäksesi", virkkoi johtajatar leppeämmin. +"Huomenna toivottavasti olet kyllin pehmennyt puhuaksesi totta." + +"Minä olen puhunut totta." Jennet ei edes kohottanut päätänsä ja lausui +nuo sanat soinnuttomalla äänellä. Rouva Mayfield kääntyi vihaisesti +poispäin ja neiti Sand hymyili ilkeästi. + +Kirjasto oli varsin hauska huone, ja tuli paloi ristikon takana +takassa. Mutta Jennetiä puistatti jälleen, kun hän kuuli avainta +käännettävän hänen jälkeensä sulkeutuvan oven lukossa; sensijaan että +olisi valinnut nojatuolin (kuten paatuneempi syntinen luultavasti olisi +tehnyt), hän asettui ikkunan pieleen ja tuijotti tylsästi puutarhaan. + +Mikä muutos olikaan eilisen jälkeen tapahtunut hänen pienessä +maailmassaan! Silloin oli hän tuntenut alkavansa tottua ja +kotiutua opistoon ja sen tapoihin; neiti Thornhill oli kuin vanha +kauan rakastettu ystävä, Charlotte Ashley kävi säveämmäksi ja +miellyttävämmäksi, ja uusia ajatuksia ja harrastuksia tulvaili +maalaistytön yksinkertaiseen elämään. Hän oli kirjoittanut pitkän +kirjeen äidilleen, sanoen olevansa onnellisempi kuin oli saattanut +toivoakaan. Niin eilen. Näin tänään. Kummallinen, hämmentävä, kurja +päivä oli tänään. + +Hän tiesi, ettei hän olisi saanut viehättyä lukemaan tuota kirjaa, joka +niin salaperäisesti oli asetettu hänen laatikkoonsa. Sen avatessaan +hän ei ollut aikonutkaan sitä lukea. Oikea menettely olisi ollut viedä +se jollekulle opettajattarelle uskaltautumatta itse sitä selailemaan. +Mutta jo ensi sivulla oli kertomus kiinnittänyt ja vanginnut hänen +huomionsa, eikä hän ollut yrittänytkään sen ihmeellistä tenhoa +vastustaa. Nytkään, surujensa sortamana, hän ei voinut olla tuumimatta, +miten tuolle ihastuttavalle sankarittarelle lienee käynyt. + +Ja katsellessaan ikkunasta Lontoon kellastuvia puita hän sitten äkkiä +muisti erään vanhan kirsikkapuun kotona. Sen hedelmät olivat niukat ja +happamat, mutta herra Fowlerin isä oli sen istuttanut, ja perhe piti +sitä pyhänä. Sitäpaitsi se kasvoi takaoven edustalla, ja keväisin oli +ihanaa katsella hopealta hohtavien kukkain paljoutta sen oksilla ja +kuunnella mehiläisten surinaa niiden ympärillä. Hän tiesi täsmälleen, +millaiselta tuo vanha puu näytti syyspuvussansa. Vaikkei se tuottanut +yhtä runsaasti hedelmiä kuin omena- ja päärynäpuut, sen lehtiverho +oli paljoa upeampi ja hehkui sellaisessa pehmeässä punaisessa +ja kullanvärisessä hohteessa, että olisi luullut sen lainanneen +väriloistonsa iltaruskolta. + +Jennet toivoi, ettei olisi tullut tuota kirsikkapuuta ajatelleeksi. +Pelkkä muisto siitä liikutti hänen sydämensä äkilliseen vihlovaan +tuskaan, ja hän alkoi ääneensä nyyhkyttää. Oi, jospa hän ei koskaan +olisi jättänyt kotiaan ja tullut tänne, missä salaiset viholliset +virittelivät hänelle ansojansa! + +Jonkun ajan perästä hänen kyyneltensä vuolaus tyyntyi, mutta vielä +hän itki, kun neiti Sand astui sisään, tuoden kupin teetä ja muutamia +voileipiä. Sanaakaan ei puhuttu. Opettajatar asetti teekupin pöydälle +ja meni pois, sulkien oven jälkeensä. + +Päiväpaiste oli haihtunut. Jennet astui raukeasti ikkunan luota ja +kyyristyi epätoivoisena takkavalkean eteen. + + + + +15. luku. + +Epäsuosiossa. + + +Sillävälin kun Jennet Fowler oli joutunut pulaan, Charlotte Ashley +nukkui makeasti pyhätön pehmeällä sohvalla ja neiti Thornhill oli +sulkeutuneena huoneeseensa. Teekellon kutsu herätti edellisen unestaan +ja havahdutti jälkimäisen tilapäisestä haaveilusta. Avaten hiljaa +lepohuoneen oven neiti Thornhill katsahti sisään nähdäkseen, miten +potilas voi. + +"Kauanpa olen nukkunut!" huudahti Charlotte kohottaen päänsä +pieluksilta. "Minulla on kova jano, neiti Thornhill; tahdotteko +lähettää minulle pian teetä?" + +"Kyllä; annanko Pamela Ryen tuoda sen sinulle?" + +"Oh, ei; Pamela ei ole hauska. Kun olen puhetuulella, pidän kylläkin +hänen seurastaan; hän on oivallinen kuuntelija; mutta tänään en ole +puhelias." + +"Lähetänkö Minnie Woodin?" + +"Hän on niin tyhmä." + +"Rakas Charlotte, sinulle on vaikea tehdä mieliksi." + +"Mutta tiedättehän kai, että Minnie on tyhmä -- ettekö, neiti +Thornhill? Tietysti ette tahdo vastata", lisäsi Charlotte vanha +veitikkamainen välähdys silmissään. "Te ette sano mitään rumaa toisesta +tytöstä toiselle." + +"Toivoisin, että noudattaisit esimerkkiäni siinä suhteessa", sanoi +neiti Thornhill hymyillen. + +"Silloin olisi kouluelämäni kovin mautonta ja yksitoikkoista", vastasi +Charlotte täysin rehellisesti. "Toisistamme jutteleminen on tärkeimpiä +huvituksiamme. En voi luvata siitä luopua." + +"Mutta etkö voi luvata luopua häijyistä puheista?" + +Charlotte pudisti päätänsä. + +"Haluaisin todella tehdä teille mieliksi, neiti Thornhill, mutta en +tiedä, miten se käy päinsä. Ei ole mahdollista puhua opistotovereistaan +sanomatta mitään häijyä; ne eivät ole enkeleitä." + +"Et ole sinäkään, ystäväni!" + +"Enpä suinkaan; tiedän varmaan saavani täyden osani parjauksesta, enkä +välitä siitä rahtuakaan." + +"Kyllä kai sinä sentään välität, Charlotte; hyväksymisen tavoittelu on +sinussa kehittynyt varsin voimakkaaksi." + +"Ehkä muutamien ihmisten hyväksymisen. Mutta neiti Thornhill, ette +suinkaan usko että tavoittelen kaikkien noiden tyttöjen kiintymystä ja +ihailua, jotka ovat tuolla alhaalla?" + +"Uskon rehellisesti, että sinua kiusoittaisi, jos he ihailisivat +enemmän jotakuta muuta. Sinä tahdot kaikkialla olla kuningattarena, +Charlotte." + +Charlotte hymyili pientä, sievää itsetietoisen varmaa hymyä, joka sopi +hänen kasvoilleen varsin hyvin. + +"Kovin teitä huvittaa tutkia ihmisten luonteita, neiti Thornhill", hän +huomautti. + +Opettajatar naurahti ja kääntyi ovea kohti. + +"Käskenkö Jennet Fowlerin tuomaan teesi?" kysyi hän katsahtaen olkansa +yli. + +"No... kyllä, olkaa niin hyvä... jos tahdotte." + +Neiti Thornhill meni alas ruokasaliin hymyillen itsekseen. Hän oli +saavuttanut erään hartaimpia toivomuksiansa; Charlotte oli ilmeisesti +alkanut pitää Jennetistä, ja nuo kaksi olivat tulemassa hyviksi +ystäviksi. + +Tytöt asettuivat juuri paikoilleen pitkän pöydän ääreen, kun hän astui +huoneeseen. Rouva Mayfield nautti aina teensä yksinään, ja neiti Sand +istui paikoillaan ison teekeittiön takana. Madame de Bèze, jolla +oli toinen teekeittiö edessänsä, hoiteli nuorempia oppilaita pöydän +alapäässä. Neiti Thornhill etsi silmillään turhaan Jennetiä. + +"Missä on Jennet Fowler?" kysyi hän. + +"Kirjastossa", vastasi neiti Sand. + +"Eikö hän ole terve?" + +"Hän on epäsuosiossa", selitti neiti Sand lyhyeen. Hän epäili neiti +Thornhillia puolueellisuudesta Jennetiä kohtaan ja asettui aina lujasti +suosikkeja vastaan. Sitäpaitsi hän mielessään ajatteli, että hiukan +enemmän kuria tekisi hyvää neiti Thornhillille itselleenkin. + +Molempain opettajattarien katseet sattuivat yhteen, ja madame de +Bèze omassa pöydänpäässänsä luuli huomaavansa heidän silmissään +molemminpuolista uhmaa. Neiti Thornhill ei kuitenkaan kysellyt enempää, +hän vain kääntyi erään oppilaan puoleen nuorimpien joukosta ja pyysi +tätä viemään kupillisen teetä Charlotte Ashleylle. + +Kun joku tyttö oli sairaan kirjoissa, katsottiin tavallisesti +mieluisaksi tehtäväksi häntä vaalia; varsinkin pikkutytöt tekivät +ilolla pieniä palveluksia ja juoksivat kernaasti ylikerran lepolaan. + +Pieni Kate Russell nousi hilpeästi ja riensi riemuiten viemään pientä +tarjotinta kuppineen ja lautasineen. Tavallista vakavamman näköisenä +neiti Thornhill asettui entiselle paikalleen, joka sattui olemaan +vastapäätä Pamela Ryetä. + +Huolellisesti tarkastamalla olisi voinut havaita, että Pamelan +hennoilla poskilla oli syvä puna. Hänen silmänsä olivat luotuina +lautaseen ja hän alkoi hermostuneesti tuijottaa teehensä. Mutta +tuskastuneena ja mietteissään neiti Thornhill ei vilkaissutkaan +naapuriinsa pöydän takana. + +Neiti Sand oli kerran suoraan sanonut rouva Mayfieldille, että neiti +Thornhill oli liian nuori opettajattareksi; mutta johtajatar oli +ollut jyrkästi toista mieltä. Una Thornhill oli viidennelläkolmatta +ikävuodellaan ja oli opettanut eräässä Brysselin koulussa +ennenkuin tuli tänne opistoon. Tosin olivat muut opettajattaret +vanhempia: Fräulein Braun, tuo tukeva, hyväluontoinen saksatar oli +nelikymmenvuotias, ja madame de Bèzellä oli viisiviidettä ikävuotta, +mutta kukaan ei voinut väittää kahtakymmentäneljää vuotta äärimmäiseksi +nuoruudeksi. + +Neiti Sand oli myöntänyt, vaikka jokseenkin vastahakoisesti, että neiti +Thornhill ehkä oli kyllin iäkäs tehdäkseen työnsä hyvin; ja hän oli +myöskin myöntänyt, että tämä oli hyvin sivistynyt. + +"Mutta", hän oli lisännyt, "hän on aivan liian tyylikäs. Ei näytä +siltä, että koulusali olisi hänen oikea paikkansa. Häntä katsellessa +johtuu ajattelemaan, että hän on aina elänyt seurapiireissä." + +Rouva Mayfield oli vastannut varsin lyhyeen, että tytöille aina oli +etua seurustelusta oivallisesti kasvatetun naisen kanssa. Neiti Sandin +alituiset syyttelyt tuntuivat hänestä väsyttäviltä, vaikkei hän +ollutkaan sokea tämän arvokkaille ominaisuuksille. Ja kun neiti Sand +havaitsi, ettei hänen huomautuksiaan kernaasti kuunneltu, hän kävi +varovaisen vaiteliaaksi; mutta hän pysyi yhä uskossaan, että neiti +Thornhill oli erehtynyt uransa valinnassa. + +Katsellen häntä aivan tasapuolisesti, kun hän istui paikallaan tyttöjen +parissa, monet olisivat saattaneet olla samaa mieltä neiti Sandin +kanssa. + +Kaikki Una Thornhillissa oli siroa ja hienostunutta; hänen sileä +pukunsa näkyi soveltuvan täydellisesti hänen solakan vartalonsa +miellyttäviin, keveihin muotoihin. Hänen kullanruskea tukkansa oli +nuputettu klassillisen pään niskapuolelle. Kasvot olivat maidonvalkeat, +silmät tummansiniset, nenä kauniisti kaareva (ei puhtaasti +kreikkalainen), ja suu vieno ja hymyilevä. Tuo suu näytti Jennetistä +aina herttaisimmalta, mitä hän koskaan oli nähnyt; täyteläisten, +punaisten huulien hymy oli sanomattoman unelmoiva ja suloinen. Hänestä +Una Thornhill syvän sinisine silmineen ja kermanvaaleine hipiöineen oli +taikuri; ja "Taikuriksi" hän ajatuksissaan häntä nimittikin, ollenkaan +aavistamatta että juuri tällä nimellä neiti Thornhill oli muinoin ollut +tunnettu. + +Muinoin! Eipä ihme, että opettajatar toisinaan muisteli noita aikoja +ja kyseli itseltään, oliko nykyisyys unta ja entisyys todellisuutta. +Epäilemättä olisi hänen ollut helpompi uskoa olevansa entinen Una +Thornhill -- kaunotar ja otaksuttu perijätär, jonka alttarilla niin +monet olivat suitsuttaneet, -- kuin vaatimaton opettajatar Pyhän Annan +opistossa. + +Mutta päättäväisenä luonteeltaan Una oli ryhtynyt käyttämään +muuttuneita olosuhteita parhaansa mukaan ja oli siinä aika hyvin +onnistunut. Se nainen on järkevä, joka käyttää lahjojaan alhaisessa +asemassaan, mihin kohtalo on hänet korkeammalta viskannut. Sensijaan +että olisi sallinut taikavoimansa jäädä karuksi, Una käytti sitä nyt +paremmin kuin koskaan ennen. Hän oli oppinut sovelluttamaan "maalliset +lahjat jumalallisiin tarkoitusperiin". + +Silmien ja hymyn omituinen tenho, joka oli "lumonnut" monta maailmaa +kokenutta miestä ja naista, voitti nyt niidenkin koulutyttöjen +sydämet, jotka olivat vaikutuksille vähimmin alttiit, ja taivutti +useamman itsepäisen tahdon kuin mitä neiti Sand koskaan saattoi +kehua masentaneensa. Ehkä näin ollen ei tarvitsekaan ihmetellä, että +neiti Sand huomatessaan Unan merkillisen menestyksen uppiniskaisten +oppilaiden käsittelyssä, selitti tämän saavuttavan voittonsa luvattomin +keinoin. + +-- Hän on sievä, ja hän tietää sen ja lumoaa tytöt kauneudellaan ja +viehkeydellään; mutta niitä tulisi hallita eikä lumota, -- tuumi neiti +Sand itsekseen. Ja vilkaistessaan sitten pöydän sivua pitkin Unan +murheellisiin kasvoihin hän tunsi salaista voitonriemua siitä, että oli +paljastanut Jennet Fowlerin synnit. + + + + +16. luku. + +Charlotten pyyntö. + + +Tyttöjen noustua teepöydästä neiti Thornhill kiirehti heti ylikertaan +rouva Mayfieldin huoneeseen. + +"Sisään!" sanoi johtajatar vastaukseksi hänen koputukseensa, ja neiti +Thornhill huomasi uupumisen vivahduksen äänessä. Hän astui kammioon ja +sai tervehdykseksi jokseenkin väsyneen hymyn. Oli ilmeistä, että hänen +tulonsa ei ollut aivan yhtä mieluisa kuin tavallisesti. Rouva Mayfield +oli väsynyt ja perin masentunut. + +"Haluaisin puhua teille Jennet Fowlerista", alotti opettajatar. + +"Niin, sitä odotinkin, rakas ystävä. Mutta olen saanut aivan +tarpeekseni siitä tytöstä tällä kertaa", vastasi johtajatar. + +"Neiti Sand sanoi, että hänet lähetettiin epäsuosiossa +kirjastohuoneeseen. Paras rouva Mayfield, onko se jotakin hyvin +vakavaa? Tiedätte, että se tyttö kiinnittää mieltäni." + +"Minä tiedän sen, Una, ja tiedän myöskin, että olette hänen suhteensa +pettynyt. Tänä iltapäivänä neiti Sand tapasi hänet istumassa +makuukammionsa lattialla ja lukemassa mitä sopimattominta kirjaa. +Avasimme hänen tavaravasunsa ja löysimme toisen saman kirjailijan +romaanin liinavaatteisiin kätkettynä. Hän vakuutti itsepintaisesti, +ettei tiennyt, miten teos oli sinne joutunut." + +Neiti Thornhill näytti tuskastuneelta ja toivottoman hämmästyneeltä. + +"Minä olen aina pitänyt häntä täysin rehellisenä", sanoi hän +murhemielin. "Olisiko mahdollista, että joku olisi pannut kirjan hänen +arkkuunsa?" + +"Miten se olisi voinut tapahtua? Arkku oli lukittu, ja hänen avaimensa +olivat hänen taskussaan. Ja sitäpaitsi valehteli hän siitä kirjasta, +jota hän luki, kun neiti Sand hänet yllätti." + +"Neiti Sand aina yllättelee." + +"Rakas Una, olkaa oikeamielinen; meidän tulisi olla hänelle kiitollisia +hänen tekemästään paljastuksesta. Luuletteko, että tyttöjen vanhemmat +ja holhoojat soisivat heidän lukevan sellaisia kirjoja kuin Jennet +tänään lukee?" + +"Eivät suinkaan, rouva Mayfield. On aivan oikein antaa esimerkki +rikollisille." + +"Tiedätte, etten koskaan ole kiivas, Una; mutta myönnän tänä +iltapäivänä suuttuneeni. Kuulin, että Jennet yllätettynä lukemasta +romaania, mihin hän oli kokonaan syventynyt, selitti löytäneensä +sen pukeumapöytänsä laatikosta. Pelkään, ettemme koskaan saa häntä +tunnustamaan totuutta; hänen käytöksessään oli jotakin itsepintaisen +päättäväistä." + +"Sallitteko minun jutella hänen kanssaan?" kysyi neiti Thornhill. + +"Ei, on parempi jättää hänet itsekseen huomiseksi. Hän saa maata yönsä +neiti Sandin huoneessa." + +Neiti Thornhill ei sanonut enempää, vaan meni alakuloisena omaan +huoneeseensa. Oli vielä puolitoista tuntia kirkonaikaan, ja hän halusi +rauhassa mietiskellä; mutta siinä hänet keskeytti Charlotte Ashleyn +ääni, joka kuului hänen korviinsa pyhätöstä, kutsuen häntä. + +"Neiti Thornhill", alotti Charlotte, "mitä on Jennet Fowlerille +tapahtunut? Lapsi, joka toi minulle teeni, kertoi, että hän oli +joutunut epäsuosioon." + +"Emme saa puhua siitä asiasta ennen huomista", vastasi neiti Thornhill. +"On kyllä totta, että hän on epäsuosiossa, mutta tytöt eivät ensinkään +tunne syytä siihen." + +Charlotte nousi istualleen sohvallaan ja katsahti opettajattareen +vakavin silmin. + +"En usko, että Jennet on tehnyt mitään järin pahaa", sanoi hän +varmasti; "ja tahtoisinpa tietää, kuka on hänen syyttäjänsä". + +"Neiti Sand." + +"Oh, se hyökkääjälintu. Hän on henkilö, joka kaikkein vähimmin ymmärtää +Jennetiä." + +Neiti Thornhill hillitsi hymyilyn halun ja puhui moittivaan sävyyn. + +"Rakas Charlotte, sinä et saa puhua noin halveksivasti neiti Sandista. +Tuo nimitys on todellakin varsin..." + +"Varsin sopiva! En käytä sitä enää teidän kuullenne, neiti Thornhill; +teidän täytyy tietysti puolustaa neiti Sandin arvokkuutta, vaikka siinä +onkin perin vähän puolustettavaa." + +"Charlotte!" + +"No, täytyyhän teidän myöntää, että väijyskely on arvotonta hommaa. +Mutta kertokaa toki minulle kaikki, neiti Thornhill; minä olen varma, +että Jennetiä on tuomittu väärin." + +"Mutta oletko varovainen, Charlotte? Jos tapaat jonkun tytöistä ennen +levolle menoa, sinä et saa mainita mitään." + +"Lupaan kunniasanallani, etten hiisku mitään", vastasi Charlotte +ylpeästi. + +Nopeasti ja matalalla äänellä kertoi neiti Thornhill Jennetin +makuusuojassa sattuneen kohtauksen aivan niinkuin rouva Mayfield +oli sen hänelle kuvaillut, ja Charlotten ruskeat posket hehkuivat +kuunnellessa ja kalpenivat, ja hänen tummissa silmissään hohti +kuumeinen kiilto. + +"Neiti Thornhill, kuulitteko te niiden kirjojen nimet?" + +"En." + +"Tahtoisitteko sitten ottaa niistä selvän? Tai vielä parempi, että +toisitte nuo kirjat minulle!" + +"Miksi tahdot niitä nähdä?" kysyi neiti Thornhill. + +"Sitä en voi nyt sanoa; mutta... mutta tuokaa ne minulle vielä tänä +iltana ennenkuin nukun." + +"Ei tänä iltana, Charlotte." + +"Sitten en saa unta silmääni. Ajatelkaa toki, neiti Thornhill; eihän +pyyntööni suostumisesta mitään haittaa ole." + +"Se on perin kummallinen pyyntö, ja sinä olet omituinen tyttö, mutta +minä näen, että olet tosissasi." + +"Hirveän tosissani", vakuutti Charlotte. + +"Minä koetan täyttää pyyntösi." Neiti Thornhill antoi lupauksen pienen +vaitiolon jälkeen ja lisäsi sitten suruisesti: + +"Jos olen pettynyt Jennet Fowlerista, on se minulle ankara isku. +En ole koskaan tavannut tyttöä, joka olisi näyttänyt niin peräti +vilpittömältä. Ja kuitenkin on hän tosiaan menetellyt mitä +valheellisimmin hiipiessään ylikertaan yksinäisyydessä ahmiakseen +kiellettyjä kirjoja. Se oli sitäpaitsi hyvin ajattelematonta; täytyihän +hänen tietää, että hänet varmaankin keksittäisiin." + +"Mutta kenties ette olekaan hänen suhteensa pettynyt?" virkkoi +Charlotte vapisevalla äänellä. "Entä, jos joku tarkoituksella pani +kirjan hänen laatikkoonsa vietelläkseen häntä?" + +"Charlotte, en voi mitään sellaisia otaksua." + +"Neiti Thornhill, en luule teidän tietävän, kuinka häijyjä jotkut +ihmiset voivat olla. Jokainen opiston tyttö tuntee Jennetin +intohimoisen lukuhalun; hän on jo ahminut kaikki kirjat, joita meidän +on lupa lukea. Pidän hyvin paljon kertomuksista itsekin, mutta en +ahmi niitä sellaisella halulla kuin hän. Olen varma -- aivan varma, +-- että hän ennen tänne saapumistaan on lukenut ainoastaan mitä +yksinkertaisimpia kirjoja." + +"Mitenkä voit olla siitä varma?" kysyi neiti Thornhill syvää +mielenkiintoa ilmaisevalla äänellä. + +Charlotte punastui, mutta vastasi rehellisesti ja järkevästi, kuten +aina: + +"Siksi, että hän ei tiedä mitään siitä, mitä romaanit meille opettavat; +ja hän on aivan toisenlainen kuin ne tytöt, jotka alati niitä lukevat. +Tosiaan, neiti Thornhill, jos kuulisitte muutamien meistä juttelevan +kirjoista, niin kummastuisitte suuresti. Ei meitä kaikkia kodeissamme +vartioida yhtä ankarasti kuin täällä koulussa." + +Neiti Thornhill oli vaiti tuntien, että Charlotte oppilaana voi +syvemmin tutustua tyttöjen elämään kuin mitä hän itse opettajattarena +koskaan olisi saattanut. Sitäpaitsi hän tiesi, että suoruus oli +Charlotten parhaimpia puolia; tytön pahoissa teoissakin oli usein +rehellisyyttä; se oli hänen luonteensa suola. Tämä tyttö, niin ylpeä ja +omapäinen kuin olikin, saattoi kunnioittaa ja puolustaa koulutoveria, +joka alussa ei ollut häntä vähääkään miellyttänyt. Neiti Thornhill +tunsi sisimmässään olevansa varma siitä, että Charlotten arvostelu +Jennetistä oli oikea; mutta tässä oli salaisuus selvitettävänä, ja +miten se olisi tehtävä? + +"Ettehän unohda lupaustanne?" muistutti Charlotte, kun opettajatar +aikoi lähteä hänen luotaan. "Te näytätte minulle ne kirjat ennen +nukkumistani tänä iltana?" + +"Sen teen, jos vain voin saada ne käsiini", kuului vastaus. Ja sitten +neiti Thornhill meni takaisin omaan huoneeseensa ja valmistautui +lähtemään kirkkoon. + +Neiti Sand oli hänen seurassaan, eikä matkalla virketty mitään. Una +Thornhill tiesi, että hänen virkatoverinsa ei hänestä pitänyt eikä +hyväksynyt hänen vaikutustaan tyttöihin; mutta hän säilytti sen tiedon +huolellisesti omana salaisuutenaan. Vasta kun jumalanpalvelus oli +ohi ja sekä opettajattaret että oppilaat olivat palanneet laitoksen +suojiin, neiti Thornhill teki kysymyksen. + +"Neiti Sand", sanoi hän leppeimmällä äänellään, "ikäväkseni kuulin +Jennet Fowlerin huoneessa tekemästänne havainnoista. Rouva Mayfield +sanoi kirjojen olleen mitä paheksuttavinta lajia. Oletteko ottanut ne +huostaanne?" + +"Olen", vastasi neiti Sand. + +"Tahtoisitteko olla niin ystävällinen, että antaisitte minun ne nähdä?" + + + + +17. luku. + +Täysi tunnustus. + + +Neiti Thornhillin sävyssä ja äänenpainossa oli jotakin, mikä sai neiti +Sandin otaksumaan, että hän oli saanut nöyryyttävän läksyn. Tämä Jennet +Fowlerin petoksen ilmitulo opettaisi hänelle, miten järjetöntä oli +luottaa muotoihin. Vanhempi opettajatar ei pannut pyyntöä pahakseen. + +"Tässä ovat kirjat", sanoi hän, ottaen ne esille huoneessaan olevasta +laatikosta. "Tietysti täytyy Jennet Fowleria ankarasti rangaista. Tämä +on paha asia -- perin paha asia tosiaan." + +Neiti Thornhill vastasi, että se oli perin paha asia tosiaan, +ja vei sitten nuo kaksi keltakantista nidosta kammioonsa, jonne +hän ne lukitsi. Sinä iltana hän meni aikaisin levolle, ottaen +kynttilänjalkansa ja seuraten tyttöjä; ja rouva Mayfield huomautti, +että hän näytti väsyneeltä. Charlotte Ashleyllä oli vielä pieni +vuoteensa neiti Thornhillin huoneen vieressä ja hän odotti levottomasti +tämän tuloa. Opettajatar ei pitänyt häntä pitkälti jännityksessä. Sanaa +sanomatta hän toi kirjat Charlotten vuodekomeroon ja odotti hiljaa +kuullakseen, mitä tytöllä olisi sanottavaa. + +Seurasi hetkisen äänettömyys. Charlotte tarkasteli kirjoja +kynttilänvalossa, ja katsahti sitten ylös helakka puna poskilla. + +"Neiti Thornhill", sanoi hän varmasti, "nämä kaksi romaania ovat minun. +Minä ne ostin ja toin tänne vastoin sääntöjä." + +Tuli taaskin lyhyt äänettömyys; opettajatar näytti kauhistuneelta ja +vakavalta. + +"Jos se on totta", alotti hän, "on velvollisuuteni ilmoittaa asia. +Mutta, Charlotte, ajattele; oletko varma, että kirjat ovat todella +sinun?" + +"Katsokaa!" Charlotte näytti punaista täplää toisen nidoksen kannessa +ja samanlaista merkkiä toisen nimilehdellä. "Nämä tahrat ovat +damaskonluumuhillosta. Noin kuukausi sitten Pamela Rye ja minä luimme +näitä romaaneja puutarhassa. Istuimme huvimajan perälle piiloutuneina, +hillopurkki välillämme." + +"Mutta miten ne joutuivat Jennetin haltuun?" kysyi neiti Thornhill. + +"En voi varmasti väittää Pamelan pistäneen kirjaa Jennetin laatikkoon +ja toista hänen kirstuunsa. En _nähnyt_ hänen sitä tekevän, mutta olen +aivan varma, että hän sen teki. Luettuamme kirjat halusimme päästä +niistä eroon; piiloittelimme niitä paikasta toiseen ja pelkäsimme alati +Hyökkääjälintua." + +Tällä kertaa käytti Charlotte kiellettyä nimeä saamatta muistutusta. +Hänen kuuntelijansa oli liian kummastunut ja tuskastunut sitä +huomatakseen. + +"Vihdoin", jatkoi hän, "päätimme ottaa ne mukaamme retkeilylle +lähtiessämme ja jättää ne rautatieasemalle tai vainiolle. Se olisi +käynyt hyvin päinsä, mutta onnettomuudeksemme ne viime hetkellä +unohdimme. Tiedätte, miten huviretkemme päättyä; olen siitä asti +maannut nyrjähtynein nilkoin, ja Pamela on ollut aivan ymmällä." + +"Mutta Pamela ei olisi voinut avata Jennetin kirstua hänen +tietämättään, Charlotte." + +"Malttakaa silmänräpäys, neiti Thornhill. Eilen kävi Pamela lainaamassa +avaimeni eikä hän ole niitä vielä palauttanut. Minun kirstuni avain +sopii Jennet Fowlerin lukkoon. Eräänä päivänä, kun olin kadottanut +avaimeni, Jennet lainasi minulle omansa; ja lukot osoittautuivat +samanlaisiksi. Jälkeenpäin", lisäsi Charlotte, ilmeisesti häveten, +"muistan maininneeni asiasta Pamelalle ja sanoneeni jotain häijyä +siihen suuntaan, että olisi annettava vaihtaa lukko. Jennet-parka, +kylläpä olemme häntä pahoin kohdelleet!" + +"Etkö aavistanut Pamelan tarkoitusta hänen lainatessaan avaimesi?" +sanoi neiti Thornhill. + +"Kuinka minulta sellaista kysytte?" huudahti Charlotte, silmät +säkenöiden suuttumuksesta. "Enkä kuitenkaan voi ihmetellä epäluuloanne; +menettelinhän varsin petollisesti tuodessani kirjat salaa opistoon. +Mutta tosiaan, neiti Thornhill, minä inhoan Pamelan tekemää kepposta. +Aina pidin häntä viekkaana, mutta en uskonut häntä niin pahaksi kuin +hän todella on." + +"Jennet-rukka", sanoi opettajatar murheellisesti; "en voi sietää +ajatusta hänen ansaitsemattomista kärsimyksistänsä. Kunpa hän vain +olisi jättänyt tuon inhoittavan kirjan avaamatta!" + +"Mutta vaikka hän olisikin sen jättänyt avaamatta, toinen kirja olisi +voitu löytää hänen lippaastaan jonakuna päivänä! Tiedätte, miten +neiti Sand äkkiä ja aavistamatta vaatii meiltä avaimet ja myllertää +kirstuissamme? Pamelan käytös on ollut todella häijyä, neiti Thornhill." + +Puhuessaan tyttö vapisi suuttumuksesta, ja opettajatar alkoi katsoa +välttämättömäksi tyynnytellä häntä. + +"Emme puhu enempää tänä iltana", sanoi hän lähtien vuoteen äärestä. +"Ja, Charlotte, sinun pitäisi koettaa hiukan nukkua." + +"Nukkua!" toisti Charlotte katkerasti. "Luuletteko minua sellaiseksi, +että voisin nukkua yöni rauhassa? Uni on viattomia ihmisiä varten, +joilla ei ole mitään rikoksia omallatunnollaan. Ei, minä en nuku, +neiti Thornhill; minä valvon vuoteessani ja odottelen aamua voidakseni +kertoa rouva Mayfieldille ja neiti Sandille kaiken, minkä olen teille +kertonut. Kaiketi minut karkoitetaan opistosta", jatkoi hän heittäytyen +takaisin pieluksille. "Kaiketi minut ajetaan pois tästä rakkaasta, +vanhasta, tyhmästä paikasta niinkuin Eva ajettiin ulos paratiisista. +Minä olen oikea Evan tytär, ja kielletyn hedelmän halu on aiheuttanut +kaiken tämän hälinän. Oh, neiti Thornhill, kuvittelen näkeväni teidät +vartioimassa portteja välkkyvällä miekalla kuin enkeli!" + +"Hiljaa, Charlotte." Neiti Thornhill laski pehmoisen kätensä leppeästi +tyynnytellen kuumalle otsalle. "Sinua ei eroiteta, lapseni, mutta sinun +on luvattava, ettet enää riko järjestystä. Toivoisin sinun käsittävän, +että nämä säännöt, jotka tuntuvat niin väsyttäviltä, ovat kaikkein +parasta sinunlaisillesi luonteille. Koeta nyt nuoruudessasi alistua +terveelliseen pakkoon, niin kerran kiitollisena tunnustat, kuinka hyvää +se oli." + +Nämä niin tyynesti lausutut sanat löysivät vastakaikua Charlotten +ylpeässä, levottomassa sydämessä, ja jäivät sinne pitkäksi aikaa. +Yksitoikkoisena ja ikävänäkin opisto oli ainoa todellinen koti, +minkä hän koskaan oli tuntenut, ja hän rakasti sitä samalla kun hän +uhmaili sen lakeja ja nauroi sen asukkaiden tavoille. Hän ivasi usein +sellaista, mitä hän rakasti; mutta Charlotten ivan takana piili +kyyneleitä, niinkuin muutamien ihmisten kyyneleiden takana on ivaa. + +Hän painautui äänettömästi pieneen valkoiseen vuoteeseensa ja tarkkasi +neiti Thornhillin siroa vartaloa tämän liikkuessa hiljaa huoneessa. +Miten kauniilta näyttikään opettajatar kalpeine kasvoineen ja tukka +höllällä! Charlotte tunsi, ettei hän ansainnut Una Thornhillin +kaltaista ystävää; ja kuitenkin, jos tuo ystävä olisi ollut +hituistakaan vähemmän lempeä, tyttö olisi tunnustuksensa jälkeen tullut +kovaksi ja katkeraksi. + +Mutta ei ollut mitään katkeruutta kyynelissä, jotka kostuttivat hänen +pielustaan ennenkuin hän nukahti. Hän katui -- katui todella kaikkea +pahaa, minkä oli tehnyt; ja hänen mielensä täyttyi surullisista ja +kuitenkin toivehikkaista ajatuksista. Hän oli päättänyt korvata tuskan, +minkä Jennet oli kärsinyt; vastaisuudessa hän olisi Jennetin puolustaja +ja uskollinen ystävä. Hän koetti keksiä jotakin sopivaa lahjaa +Jennetille ja oli jo melkein valinnut rubiinisormuksen, kun hänen +silmänsä sulkeutuivat ja hän leijaili pois rauhalliseen unenmaahan. + +Mutta Jennetille itselleen, joka lepäsi silmät avoinna neiti Sandin +huoneen ylimääräisessä vuoteessa, yö tuntui pitemmältä ja synkemmältä +kuin yksikään muu yö hänen elämässään. + +Neiti Sand pysyi juron äänettömänä, minkä vaitiolon vain silloin +tällöin keskeytti yskähdys, joka Jennetistä kuulosti karmealta ja +tuomitsevalta ja kiusasi häntä sanomattomasti. Hänestä tuntui, että +puhuttelemisen asemesta hänelle yskittiin, ja vihdoin hänen osakseen +tullut kohtelu alkoi häntä närkästyttää, ja hän alkoi mielessään käydä +melkein yhtä hillittömäksi kuin Charlotte samanlaisissa olosuhteissa +olisi ollut. Tietäen joutuneensa halpamaisen juonen uhriksi hän +kyseli itseltään, oliko viisasta enää jäädä opistoon. Neiti Sand, hän +ajatteli, oli hänen piintynyt vihollisensa, useimmat tytöt karttoivat +häntä hänen tietämättään miksi, ja nyt näytti siltä, että rouva +Mayfield oli valmis uskomaan kaikkea, mikä oli hänelle epäedullista. + +-- Oh, -- huoahti hän levottomasti heitellen itseään vuoteessaan, -- +kunpa vain minulla olisi rohkeutta nousta ylös ja paeta yön selkään. +Mitähän ne minulle huomenna tekevät? + + + + +18. luku. + +Helmaystävät. + + +Kun aamiainen oli syöty, rouva Mayfieldiä ei näkynyt tavallisella +paikallaan kouluhuoneessa. Neiti Sandkin oli poissa ja samaten Jennet +Fowler. Mutta neiti Thornhill oli saapuvilla, ja Pamela Ryen mielestä +hän näytti iloisemmalta. + +-- Mitähän lienee tapahtunut? -- ajatteli Pamela, jota kiusasi +tietoisuus siitä, että hänellä oli Charlotten avaimet taskussaan. -- +Onko mahdollista, että Charlotte epäilee minua? Tietysti hän kuulee +Jennetin häpeästä, ja minä kerron hänelle jättäneeni kirjat johonkin, +mistä Jennet ne löysi lukeakseen. Ja vaikka... vaikka hän uskoisi +pahintakin, hän itsensä tähden on kavahtava hiiskumasta sanakaan. + +Vähää myöhemmin neiti Sand ja Jennet astuivat yhdessä kouluhuoneeseen, +edellinen näyttäen vähän toisenlaiselta, vähemmän kankealta ja +viralliselta kuin tavallista ja jälkimäinen kovin kalpealta. Rouva +Mayfield seurasi, ja päivän tehtävät menivät tavallista uraansa. Mutta +se oli Pamelalle pitkä aamukausi, ja hänen monet muistamattomuutensa +tuottivat hänelle muutamia ankaria huomautuksia. Kun kello tuli +kaksitoista, tytöt päästettiin vapaiksi tuntia ennen aikaista +päivällistään, ja silloin rouva Mayfield viittasi Pamela Ryelle. + +Tyttö tiesi, että molemmat englantilaiset opettajattaret tutkivasti +tarkkasivat hänen kasvojansa, ja hän tiesi myöskin, että hän itse +kalpeni pelon aiheuttamasta huimauksesta. Hän meni rouva Mayfieldin luo +jonkinlaisin epätoivon tuntein, mutta johtajatar lausui vain muutamia +jokapäiväisiä sanoja. + +"Neiti Rye", sanoi hän kylmästi, "sinä lainasit lauantaina Charlotte +Ashleyn avaimet. Mene leposuojaan ja anna ne hänelle heti takaisin." + +Jos katse ja äänensävy eivät olisi olleet niin kylmät ja ankarat, +Pamela olisi tuntenut tavatonta huojennusta. Mutta hänen mennessään +ulos oppisalista kaikki hänen pelkonsa palasi täysivoimaisena. + +Miksi oli Charlotte ilmoittanut rouva Mayfieldille, että avaimet olivat +lainatut? Pamelan sydän kutistui hänen kiertäessään pyhätön oven ripaa, +ja häntä kammotti joutua katselemaan ystäväänsä kasvoista kasvoihin. +Ystäväänsä! Kaikki heidän koulutoverinsa olivat yksimielisesti +nimittäneet näitä kahta "ystäviksi", mutta heidän liittonsa ei +ollut koskaan ollut kiinteintä laatua. He olivat olleet tovereita +ilkivaltaisuudessa, yhdessä punoneet koulutyttöjen juonia, mutta heidän +tuttavuutensa ei ollut koskaan kohonnut sydämelliseksi ystävyydeksi ja +nyt se oli hyvin lähellä loppuansa. + +Charlotten jalka oli paranemaan päin, ja hän oli siirtynyt vuoteesta +nojatuoliin. Hänen kasvonsa olivat käännetyt ovea kohti hänen +istuessaan takkavalkean edessä kirja helmassa. Kun Pamela puolittain +arasti astui sisään, hänen katseensa kohtasi noiden tummien silmien +ylpeän säihkyn, ja hän valmistautui hiljaa pahimpaan. + +"Sinä olet siis tullut tuomaan avaimeni takaisin", virkkoi Charlotte +ylväimpään sävyynsä. "Olen pahoillani, että ne sinulle lainasin. Tämä +on ensi kerta, kun mitään minulle kuuluvaa on käytetty halpamaisiin +tarkoituksiin." + +"En ymmärrä sinua", vastasi Pamela laskien avaimet pöydälle ja kääntyen +pois. + +"Ymmärrät kyllä. Koska kukaan ei nähnyt sinun panevan kirjaa Jennetin +kirstuun, pääset luultavasti rangaistuksesta vapaaksi. Joillekuille +sinun asemassasi rangaistus tuottaisi kevennystä, mutta sinä olet +tietääkseni kyllin halpamielinen iloitaksesi siitä, että sen vältät." + +"En tiedä, mitä tarkoitat", mutisi Pamela poistuen kiireisesti ja +sulkien oven jälkeensä. + +Osoittautui että Charlotte oli oikeassa. Pamela vältti todellakin +rangaistuksen. Asia vaiennettiin, eivätkä sen todellista laitaa koskaan +saaneet tietää ne oppilaat, joita se ei koskenut. Kului muutamia +päiviä, ja sitten Charlotte Ashley palasi paikalleen kouluhuoneessa ja +esiintyi nyttemmin tovereilleen entisestään erilaisena. + +Kaikki tunsivat hänet nyt Jennet Fowlerin ystävänä ja uskollisena +liittolaisena. Tämän ystävyyden julkinen osoittaminen ei näyttänyt +ensinkään naurettavalta; sillä kaiken, minkä Charlotte teki, hän teki +ominaisella viehkeydellään. Hän ei välittänyt siitä, että jotkut tytöt +muistuttivat hänelle hänen aikaisempia ennakkoluulojaan Jennetiä +kohtaan ja virnistelivät muutokselle. "Ellemme koskaan muuttuisi, +täytyisi meidän pysyä erehdyksissämme", sanoi hän vastaukseksi +syytökseen häilyväisyydestä. + +Jennetille oli opisto äkkiä aivan muuttunut; se ei enää ollut +muukalaisten maailmaa, missä kaikki olivat ylpeitä ja kylmiä, vaan +siitä oli tullut päiväpaisteinen, ystävällisyyttä ja tyytyväisyyttä +säteilevä koti. Ja juuri Charlotte loi ujon, arastelevan tytön +ympärille uuden ilmakehän, minkä lämmössä ja hempeydessä Jennet pian +alkoi kukoistaa kuin ruusu. + +"Mitä nyt ajattelette Jennet Fowlerista, neiti Thornhill", kysyi +Charlotte riemuissaan eräänä päivänä. "Eikö hän ole kaunis? Nyt kun +hän on jättänyt suremiset ja jöröttelyt, ei voi olla häntä ihailematta +pitkin päivää." + +"Kyllä", vastasi neiti Thornhill hymyillen. "Eikä voi olla +havaitsematta, mikä voima Charlotte Ashleyllä on. Ah, Charlotte, kykyä +kirkastuttaa toisten elämää ei suinkaan voi liian usein käyttää. +Olen iloinen nähdessäni, että vihdoinkin olet käyttänyt sitä hyvään +tarkoitukseen!" + +Juuri se, mitä neiti Thornhill oli halunnut nähdä, oli todella +tapahtunut. Nämä kaksi tyttöä, jotka kumpikin olivat hänelle rakkaat, +olivat tehneet liiton, mistä koitui molemminpuolista hyvää. Melkein +synkkämielisyyteen taipuva vakavuus, joka kuului Fowlerin tyttöjen +luonteenominaisuuksiin, hälveni nyt vähitellen Jennetistä Charlotten +päiväpaisteisen tenhovoiman vaikutuksesta. Jennet hymyili useammin, +hänessä alkoi kehittyä tyyntä iloisuutta, ja opistotoverien seura +alkoi hänestä tuntua kodikkaalta. Tietämättään hän myöskin oli +hyödyksi Charlottelle, toimien terveellisenä pidäkkeenä, milloin hänen +huimapäinen ystävänsä oli taipuvainen luvattomiin vallattomuuden +purskahduksiin. + +Molemmat tytöt pysyttelivät tyynesti erillään Pamela Ryestä, välttäen +pienintäkin avoimen vihollisuuden merkkiä. Sen koommin ei enää mainittu +Jennetin kirstusta löydettyä romaania, mutta Pamela tunsi, että totuus +tiedettiin ja että johtajatar oli menettänyt kaiken luottamuksensa +häneen. Hän ymmärsi varsin hyvin sen juron kohteliaisuuden, mitä neiti +Sand hänelle osoitti, ja tiesi, mikä jäädytti neiti Thornhillin hauskan +sävyn, milloin tuolla opettajattarella oli hänelle jotakin sanottavaa. +Mitä Charlotteen ja Jennetiin tuli, hän julisti, että näiden ystävyys +ennen pitkää loppuisi katkeraan riitaan; se oli muka liian tulinen +kestääkseen ja johtui ainoastaan jostakin Charlotten lukemattomista +oikuista. Mutta hänen ennustelunsa näkyivät tekevän häntä ympäröiviin +tovereihin varsin vähäisen vaikutuksen, eivätkä taitavimmatkaan +salaviittaukset kyenneet järkyttämään Charlotten suosiota koulussa. + +Itsekseen Pamela päätti, että hän oli saanut aivan tarpeeksensa +opistosta, ja hänen kirjoiteltuaan useita kirjeitä ystävilleen, tuli +yleisesti tunnetuksi, että hän joulun tienoissa jättäisi Pyhän Annan +tyttökoulun. + +Eräänä päivänä Charlotte Ashley toi ystävälleen Jennetille sormuksen +ja pyysi häntä käyttämään sitä "koulutuntien väliajoilla". Se oli +rubiinisormus, ja Jennet katseli tuota tummanpunaista kiveä hyvin +ihastuneena ja piti sitä kaikkea muuta maallista omaisuuttaan +arvokkaampana. Vähän sen jälkeen, kun lahja oli annettu ja +vastaanotettu, Charlotte istahti pöytänsä ääreen ja kyhäsi kirjeen +veljellensä kapteeni Ashleylle. + + "Rakas Nigel (niin kuului kirje), + + Olen lahjoittanut pois rubiinisormuksen, minkä annoit minulle + viime syntymäpäivänäni. Älä ole minulle siitä vihainen, vaan + katselehan sen tytön valokuvaa, jonka sormea se nyt somistaa. + En eläissäni, Nigel, ole pitänyt mistään tytöstä niin paljoa. + Kenties johtuu se siitä, että hän on niin peräti erilainen kuin + minä -- niin arvokas ja kuitenkin vaatimaton, niin herttainen ja + silti vakava. Minusta hän on oikea puritanilaisneidon Priscillan + perikuva. Hän on kotoisin etäisestä maalaiskylästä ja voi + kuvitella, että + + majan köyhänki, vaattehet halvat, + kaunihiks kauneus sen, rikkahaks lempensä luo. + + Hellä sisaresi Charlotte. + + J.K. -- Ole hyvä ja palauta valokuva." + +Vastaus saapui ensi postissa ja kuului näin: + + "Rakas Charlotte, -- + + Jos Priscilla oli edes puoliksi niin kaunis kuin uusi ystäväsi, + oli John Alden onnellinen mies. Suon sinulle anteeksi, että + luovuit sormuksesta, jos sallit minun pitää valokuvan. + + Hellästi rakastava veljesi Nigel Ashley." + + + + +19. luku. + +Kohtaloiden kirja. + + +Marraskuun viidentenätoista oli neiti Thornhillin syntymäpäivä, +ja hän oli niin hartaasti anonut iltapäivä-lupaa tytöille, että +johtajatar oli hänen pyyntöönsä suostunut. Oli juhlallinen teenjuonti. +Virkistyshuoneen pitkä pöytä oli koristettu vihreillä köynnöksillä, +jotka ranskankielen opettajattaren taiteelliset kädet olivat +järjestäneet; sillä, kuten hänen koko kansaansa, häntäkin tenhosi +kaikki, missä oli jotain juhlaan vivahtavaa. Neiti Sandkin näkyi kerran +tahtovan unohtaa kurin ja antautua hetken tunnelmaan; ja jokaisella oli +kemujen toimeenpanijalle ystävällisiä katseita ja sydämellisiä sanoja. + +Myöhemmin he kaikki kerääntyivät hilpeissä ryhmissä koulusaliin, joka +oli hyvin lämmitetty ja valaistu, ja yhtyivät leikkimään vanhanaikaisia +leikkejä. Se ilta oli tulevina vuosina säilyvä monen mielessä tuoreen, +nuorekkaan riemun hetkenä, vapaana murheen kosketuksesta, joka niin +usein painostaa myöhemmän elämän iloja. + +Vihdoin, kun he olivat väsyneet karkeloimiseen ja kaikki halusivat +hetkisen rauhallista lepoa, neiti Thornhill toi pienen pöydän avaran +huoneen keskelle ja asetti sille juhtinahkaisiin kansiin sidotun +albumin. + +"Kuulkaa", sanoi hän istahtaen tuolille pöydän ääreen. "Tämä on minun +kohtaloni kirja. Se sisältää kolmesataakuusikymmentäviisi värsyä -- +yhden jokaiselle vuoden päivälle. Kaikki ovat aivan alkuperäisiä, eikä +niitä koskaan ole missään muussa kokoelmassa käytetty. Tahtooko joku +valita numeron ja tietää kohtalonsa?" + +Kaikki vastasivat kysymykseen yhteen ääneen ja hyökkäsivät kilvan +pientä pöytää kohti. Mutta hymyillen ja heilauttaen kättään +ennustajatar viittasi innokkaan joukon peräytymään. + +"Oraakkeli voi puhua vain yhdelle kerrallaan", sanoi hän vakavasti. +"Teidän on tultava yksitellen. Kuka tahtoo olla ensimäinen?" + +Seurasi hetkisen pysähdys. Useimmilla nuorilla on jonkun verran +taipumusta taikauskoon, ja kaikki, mikä tuntuu ennustamiselta, +viehättää omituisesti tyttöjä. Sitäpaitsi olivat he nyt oikeassa +mielentilassa ollakseen vakaville vaikutuksille alttiita -- hiukan +väsyneitä riemun ja karkelon jälkeen ja kuitenkin kyllin kiihtyneitä +sovittaakseen jokapäiväisiin asioihin uuden sisällön. Mutta epäröimistä +ei kestänyt pitkälti, ja useat kädet työnsivät esille Agnes Quintonin, +joka oli laitoksen vanhimpia ja vakavimpia oppilaita. Hän astui hiljaa +esille hänelle ominaisella vitkastelevalla tavalla ja mainitsi numeron +seitsemänkymmentäseitsemän. + +Neiti Thornhill avasi kirjan, eikä muutamaan sekuntiin kuulunut muuta +ääntä kuin lehtien kahina. Sitten hän alkoi lukea tyynellä, lempeällä +ja täysin selvällä äänellä: + + "Ain' etsi seuraa ihmislapsien, + sun elos ihanampaa silloin on; + sä jätä hämyn piiri hallainen, + tee työtä, aherra, oo pelvoton, + niin moni askeleitas siunaapi, + ja Herra sinut lepoon johtavi." + +Kun kirkas ääni oli vaiennut, syntyi uusi hiljaisuus -- niin syvä, että +melkein olisi luullut enkelin puhuneen. Kaikki vanhemmat tytöt, jotka +tieten tai tietämättään tutkivat toistensa luonteita, tunsivat, että +värsy erityisesti soveltui sille, jolle se osui. Luonteeltaan hiljainen +ja mietiskelevä Agnes Quinton oli ruumiinrakenteeltaankin hento, ja +hänen elämäänsä oli aina suojattu ja sitä tarvitsisi vastakin suojata. +Hänelle ei näkynyt olevan tarjolla iloa, vaan tyyntä rauhaa. Hän +välitti vähän tovereistaan ja näiden hommista, kulkien tasaista tietään +ajattelemattakaan erästä vanhaa ohjetta, joka käskee riemuitsemaan +riemuitsevien kanssa ja itkemään itkevien kanssa. Hän oli rikas, mutta +harvoin näkyi hänen mieleensä juolahtavan, että oli köyhiäkin. Hänellä +oli hellä luonto, mutta hänen päähänsä ei koskaan pälkähtänyt sääliä +niitä, jotka olivat jokaisen intohimon tuulenpuuskan ajeltavina. Kaikki +hänestä pitivät, mutta kukaan ei häntä suuresti rakastanut. Näin hän +liikkui koulutoveriensa keskellä kuin varjo, jota heidän yhteiset +inhimilliset surunsa tai ilonsa eivät liikuttaneet. + +Kukaan ei koskaan saanut tietää, oliko värsy herättänyt hänen raukeassa +sielussaan ajatuksia ja tunteita. Hitain askelin ja levollisin kasvoin, +kuten aina, hän palasi paikalleen takkavalkean ääreen; ja sitte kun +muiden tyttöjen parvessa oli hiukan kuiskailtu, Jennet Fowler astui +ujosti pöydän luo. + +"Minä valitsen numeron viisi", virkkoi hän arasti. + +Taas kahisivat lehdet hiljaa äänettömyydessä, ja jotkut luulottelivat +neiti Thornhillin äänen hiukan värisseen, kun hän luki: + + "Ma katson yrttimaahas: siellä nään, + ah, parhaan kukan tuhottuna, tarhan pään; + mutt' aina luota Luojan johtohon, + niin ruusuillas viel' uusi hohto on. + Kas, näen sinut elon syksyllä + ikikukkain kruunun seppelöimänä!" + +"Mutta ensin täytyy kukan tuhoutua!" sanoi Jennet, puhuen väkinäisesti +ja katsahtaen lukijaan laajentunein silmin. + +"Rakas Jennet, jokaisessa puutarhassa täytyy olla muutamia tuhotuita +kukkia", vastasi neiti Thornhill. "Jos oraakkeli olisi luvannut sinulle +täydellisen vapauden surusta, et varmaankaan olisi sitä uskonut." + +"En." Jennetin kasvot näkyivät heijastavan opettajattaren rauhoittavaa +hymyä. "Minä pidän niistä säkeistä hyvin paljon", lisäsi hän astuen +poispäin, "ja olen ajatteleva niitä usein". + +Vakavuuden varjo, joka nopeasti hiipi tyttöparveen, näkyi melkein +haihtuvan, kun Charlotte Ashley astui pöydän ääreen koomillinen +alistuminen kasvoillaan. + +"Minä valitsen seitsemän, luvuista täydellisimmän", alotti hän. "Enpä +siksi, että odotan sen tuovan itselleni paljoa hyvää. Jos sellaista +viatonta olentoa kuin Jennetiä, joka ei tee kellekään pahaa, uhataan +kuihtuneilla kukkasilla, on epäilemättä jotakin kauheata varastossa +minunlaiselleni horjahtelevalle ja vallattomalle pyryharakalle! Panenpa +kymmenen yhtä vastaan, että minulle luvataan myrskyjä, tuulenpyörteitä, +kareja, okaita ja verta tihkuvia jalkoja! Mutta: + + "'Mikä tuuli tuiskuttaakin, + pelkää en mä kohtaloa!' + +"Siis, kaunis sibylla, olen valmis kuulemaan pahinta." + +Iloisten naurunpurskahdusten kaikuessa neiti Thornhill käänsi taaskin +lehtiä ja etsi pyydetyn numeron. Sitten hän hetkiseksi pysähtyen +katsahti Charlotten tummiin silmiin veitikkamaisesti hymyillen +ennenkuin luki: + + "Laula, laula, älä huoli, + kunnes joku pikku nuoli + sinut tapaa, sydämestä laulun vaientaa. + Mutta yhä riemuele, + ei sun äänes silti mene, + haavat hetken lyömät pian umpeen saa. + + Sun ilos vielä karttuu, + jos kätes toimeen tarttuu + kohottamaan uupuneita pitkän tien + ja hetken uhraat silloin, + aamuin taikka illoin. -- + Nää terveisetkö sinulta mä vien?" + +"Paljoa parempaa kuin ansaitsen", sanoi Charlotte. Hänen silmänsä +olivat tavallista sumeammat, vaikka hymy yhtä kirkas kuin konsaan. +"Mutta olen puolittain taipuvainen uskomaan, että noita säkeitä ei +laisinkaan ollut piirrettyinä kohtalon kirjassa, vaan että ne vereksinä +ja täydellisinä tulivat sibyllan kekseliäistä aivoista. Antakaa minun +varmentuakseni itse vilkaista lehdelle." + +"Kernaasti", vastasi neiti Thornhill nauraen. "Vakuutan sinulle, että +asiassa ei ole mitään petosta. Eivätkä minun aivoni ole läheskään niin +kekseliäät kuin kuvittelet; ne eivät kykene hetkellisestä sysäyksestä +sepittämään runoja. Mene nyt takaisin paikallesi miettimään oraakkelin +ennustusta, sillä minä näen, että Minnie Wood kärsimättömänä odottaa +vuoroaan." + +Kun kaikkien kohtalot olivat luetut, oli aika mennä levolle. Kirjan +omistajatar sulki oraakkelinsa ja vei sen pois; valot sammutettiin, ja +koulusali jäi pimeäksi ja äänettömäksi. Mutta ylhäällä kammioissaan +monet tytöistä mietiskelivät osakseen sattuneiden säkeiden sisältöä; +moni hämärä toive hahmottui ja sai merkityksen, moni salainen pelko +lieventyi. Ja noustessaan polvistumasta sinä iltana, Jennet näki +äänettömällä kummastuksella, että Charlotte vaivihkaa pyyhki kyyneleen +silmästään. + + + + +20. luku. + +Kotiintulo. + + +Joululoma tuli; ja lähdettäessä Jennet Fowler ja Charlotte Ashley +sanoivat toisilleen hiljaiset, mutta hyvin sydämelliset jäähyväiset. +Ero oli sitä helleinpä, kun pieni epävarmuuden varjo häilyi heidän ensi +kohtauksensa yllä. + +"Kuulin äidin sanovan jotakin, mikä saa minut ajattelemaan", virkkoi +Charlotte pitäen ystävänsä käsiä. "Hän aikoo lähettää minut Pariisiin, +mutta en luule, että niin käy. En halua matkustaa sinne; kaipaan +takaisin vanhaan, rakkaaseen opistoon. Etkö sinäkin?" + +"Minä ikävöitsen vain sinua", vastasi Jennet, "mutta mikään paikka +maailmassa ei koskaan voi olla minulle niin rakas kuin kotini. Toivon, +että lähtisit sinne mukaani; mutta koruttomat maalaistapamme sinua +tuskin viehättäisivät." + +"Luullakseni viihtyisin siellä jonkun aikaa. Eräissä mielentiloissa +tuntuu minusta, että maalaiselämä tyydyttäisi minua paremmin kuin +mikään muu." + +"Ei tähän vuodenaikaan", sanoi Jennet hymyillen. "Mutta tule luokseni +joskus, kun ruusut kukkivat ja olet väsähtänyt moniin huveihisi ja +voittoihisi." + +"Sen teenkin", huudahti Charlotte innokkaasti. "Miten elävästi +voinkaan tuon kaiken kuvitella! Näen itseni väsyneenä ja uupuneena +kaikkien huvittelujeni jälkeen saapuvan pienelle, muratin ja ruusujen +peittämälle mökille, jonka kynnyksellä seisot sinä, ojennetuin +käsivarsin minua tervehtimässä." + +Charlotte sanoi tämän hiukan näytelmätaiteellisin elein, jotka oli +ranskankielen opettajattarelta oppinut, ikäänkuin hän todella näkisi +kuvailemansa taulun edessään. Hän oli tosiaan nähnyt profeetallisen +ilmestyksen, mutta henkilöt olivat päinvastaisissa osissa. + +Oli vielä tunti keskipäivään, jolloin juna lähti isolta Lontoon +asemalta, vieden Jennet Fowlerin takaisin lapsuutensa tuttujen kasvojen +ja muistojen pariin. Vaikka hän olikin onnellinen, sekaantui hänen +iloonsa epämääräinen levottomuuden tunne; hämärä pelko, että kaikki ei +olisi aivan samanlaista kuin hänen lähtiessään. Epäilemättä se vivahti +lapsen pelkoon, joka temmattuna lelujensa äärestä pelkää, että vieraat +kädet sillävälin ovat koskeneet sen aarteisiin. Tämä ajatus juolahti +Jennetin mieleen ja sai hänet hymyilemään. Kaikki kirjeet kotoa olivat +olleet hilpeitä ja reippaita; niissä ei ollut sanallakaan mainittu +huolista tai muutoksista, ja Mabelin viimeksi lähettämä kirjelappunen +oli kertonut parantuneesta terveydestä. Hän ravisti päätään hetkellisen +alakuloisuuden vallassa ja katsahti kaihoavin silmin talvisia kenttiä +ja lehdettömiä puita. + +Joulukuun hämärällä ja hiljaisella maisemalla näkyi olevan oma tenhonsa +häneen. Nuo ohimenevät vilahdukset niityistä ja kylistä saivat hänet +kaipaamaan Brambletreen kunnaita, ja vanha, yksinään puutarhassa tien +vieressä sijaitseva maatalo kohosi selväpiirteisenä hänen silmiensä +eteen. Hyvin hän tunsi talvikukkaset, jotka yrittivät korvata kesän +loistavat lapset -- nuo lämmin-, mutta kuitenkin raitisväriset +päivänkukat ja kuukausruusut, jotka availivat hentoja nuppujaan +tummakiiltoisen muratin keskellä! Hän nousisi aikaisin ylös ja poimisi +pienen kukkavihon huomenaamulla. + +Juna pysähtyi vihdoin vähäiselle asemalle noin kolmen penikulman +päähän Brambletreesta, ja täällä hän tiesi Derrickin olevan vanhoilla +kieseillä häntä vastassa. Hänen sydämensä pamppaili ilosta, kun hän +näki veljen tutunomaiset kasvot asemasillalla; mutta hymy, jolla toinen +vastasi, oli hänestä tavattoman vakava. + +"Derrick, onko kaikki hyvin?" kysyi hän, kun poika tuli vaununovelle. + +"Kaikki on hyvin kotona", vastasi Derrick rauhoittavasti. + +"Miksi sitten näytät niin synkältä?" kysyi tyttö pistäen käsivartensa +hänen kainaloonsa heidän astuessaan asemasillan yli. "Tiedätkö, +Derrick, ettet suinkaan näytä kyllin iloiselta sisaresi tavatessasi?" + +"Sisareni pitäisi tietää, kuinka iloinen olen", sanoi hän puristaen +tämän kättä ja katsahtaen vakavasti hänen kohotettuihin kauniisiin +kasvoihinsa. + +Jennet huoahti pitkään helpoituksesta heidän saapuessaan hiljaiselle +tielle, missä kiesit odottivat. Hänen kirstunsa lähetettäisiin vanhan, +hitaan kuorma-ajurin mukana; mutta matkalaukku sullottiin kiesien +takaistuimen alle. Derrick auttoi sisaren ajopeleihin ja kietoi hänet +huolellisesti paksuun vaippaan, joka oli jo kauan palvellut ja monta +tuiskua kokenut. Tarttuen sitten ohjaksiin hän virkahti sanasen +säyseälle tammalle, joka alkoi tasaisesti juosta hiljaisia kyläteitä +pitkin. + +Oli hämärä, mutta punaisia pilviä päilyi lännen taivaalla, ja ilma +oli kirkas ja tyyni. Alussa Jennet oli liian onnellinen puhuakseen. +Derrick'kin oli vaiti, eikä hetkiseksi mikään keskeyttänyt illan rauhaa. + +"On hyvin hauskaa päästä pois niiltä loppumattomilta kaduilta", virkkoi +neitonen vihdoin. "Toivon että saamme sateettoman joulun. Sinun pitää +viedä minut pitkälle, pitkälle kävelylle huomenna." + +Nuori mies ei vastannut, ja tyttö laverteli edelleen. + +"Menemme etsimään misteliä metsästä, ja meidän täytyy saada oikein +paljon rautatammea. Aion somistaa päivähuoneemme oikein komeaksi joulua +varten. Madame -- ranskan opettajattaremme -- on neuvonut minulle, +miten kierretään oikein ihania kiehkuroita vihreistä kasveista, ja +tahdon kummastuttaa teitä kaikkia. Oi, Derrick, minulla on aika nälkä. +Onko äiti laittanut minulle aniskakun?" + +"Kakku kyllä on valmiina", sanoi Derrick hajamielisesti; "mutta, +Jennet, äiti on muuten poissa kotoa". + +"Poissa kotoa!" + +Jennet toisti nämä sanat mitä säikähtyneimmin ilmein. Kaikki ilo oli +silmänräpäyksessä poistunut hänen kasvoiltaan ja äänestään. Mitä koti +olisi ilman äitiä? Ja mikä kamala välttämättömyys oli kutsunut hänet +pois juuri samana päivänä, kun hänen tyttärensä palasi koulusta? + +"Ajattelinkin, että jotakin oli vinossa", sanoi hän yrittäen pidättää +nyyhkytystä. "Yhtä hyvin voit heti sanoa, mitä se merkitsee; +epätietoisuus on pahinta kaikesta. Mitä on tapahtunut? Missä on äiti?" + +"Hän on täti Judithin luona", vastasi Derrick. "Äiti voi tosiaankin +hyvin, Jennet; eikä meitä muitakaan mikään vaivaa. Mutta lauantaina +täti Judith lähetti vaunut äitiä noutamaan, eikä hän tietysti voinut +kieltäytyä lähtemästä sairaan sisaren luo." + +"En tiennyt, että täti Judith oli sairaana. Kukaan ei kirjeessä +kertonut hänen sairaudestaan. Miksei sitä minulle ilmoitettu?" + +"Emme tienneet siitä ennenkuin vaunut saapuivat tuoden erään rouva +Belfontin palvelijan, jolla oli määräys emännältään ja kirjelappu +Robsonilta. Sen luettuamme käsitimme heti, että tauti oli hyvin vakavaa +laatua. Poloinen Judith-täti ei enää voi elää pitkää aikaa; hänen +päivänsä ovat luetut." + +Jennet ei voinut puhua, vaan värisi kiireestä kantapäähän, ja Derrick +kumartui hänen puoleensa levottomin katsein. + +"Olen kovin pahoillani tähtesi, rakas sisko", sanoi hän hellästi. "Tämä +ei ole hauska kotiintulo; mutta meidän tulee olla kiitollisia, ettei +päällämme ajelehdi synkempiä pilviä. Saimme tänä aamuna kirjekortin +äidiltä, ja hän sanoo täti Judithin pyytävän sinua luokseen." + +"Minuako?" + +"Niin, rakas Jennet. Sinun on lähdettävä aikaisin huomenaamulla, ja +minä kyyditsen sinut aamiaisen jälkeen Parkleyhin. Tämä on koettelemus; +sinä odotit saavasi nauttia kodin rauhaa ja onnea, ja nyt sinut äkkiä +kutsutaan kuolinvuoteelle. Sisko kulta, toivoisin voivani säästää +sinulta kaikki surut." + +"Se on ystävällinen toivomus, rakas Derrick", vastasi Jennet yrittäen +puhua reippaasti; "mutta minulle ei olisi hyvä säästyä kaikelta +murheelta. Sinun pitää rukoilla, että saan voimaa tähän surulliseen +eroon. Se on ero, enkä voi olla sitä pelkäämättä. En ole tarpeeksi +tuntenut täti Judithia voidakseni häntä kovin suuresti rakastaa, +mutta..." + +"Hän on ollut sinulle hyvä, Jennet. Hänen kiintymyksensä sinuun +ilmautui niin äkkiä, mutta jos hän olisi saanut elää, se olisi +kirkastanut ja sulostuttanut hänen koko elämänsä. Hän tuntee nyt, että +hän oppi rakastamaan sinua liian myöhään." + +"Sen tiedän", myönsi Jennet surullisesti. "Eräänä päivänä kuulin +neiti Thornhillin sanovan, että elämä on kuin iso puutarha ja että +ihmiset keksivät sen parhaimmat kukkaset, vasta kun ovat sieltä +lähtemäisillään. Niin on luullakseni Judith-tädin laita. Hän eli kauan +elämän tarhassa ennenkuin löysi rakkauden." + +"Neiti Thornhill", huomautti Derrick, "hänhän on se kaunis opettajatar, +joka on sinulle niin ystävällinen? Sinä kirjoittelit hänestä paljon, +mutta sittenkin on minusta huvittavampaa kuulla siitä vilkkaasta, +iloisesta, tummasilmäisestä tytöstä." + +"Sepä omituista!" huudahti Jennet mielissään. "Hänkin haluaa kuulla +sinusta ja on antanut minun kuvailla sinut sata kertaa." + +"Minusta näyttää, että tunnen hänet varsin hyvin", sanoi veli +miettivästi; "näen hänen loistavat silmänsä ja herkkävivahteiset +ruskeat kasvot. Saanenkohan häntä koskaan tavata?" + +"Kenties. Mutta, Derrick, sinä ja Charlotte varmaankin riitelisitte. +Minusta aina tuntuu, että olisi vaarallista tuoda molemmat suosikkini +yhteen, koska pelkään etteivät he pitäisi toisistaan ja tekisivät minut +onnettomaksi." + + + + +21. luku. + +Pelon aiheita. + + +Hämärä oli käynyt läpikuultamattomammaksi, kun kiesit pysähtyivät +puutarhan portille, ja ylösvedetty kaihdin arkihuoneen ikkunassa +paljasti kirkkaan, lampun valaiseman kuvan. Samassa tuokiossa jo +hyökättiin ovikäytävään ja kuului kuoro iloisia ääniä, Hilaryn +tervehdyshuudon kaikuessa yli kaiken. Senjälkeen isä vahvoilla +käsivarsillaan nosti Jennetin kieseistä ja puristi häntä hetkisen +rintaansa vasten. Herra Fowler ei suinkaan ollut äänekäs +mielenilmaisuissaan, ja paljon sanoin lausumatonta liikutusta sisältyi +tuohon hartaaseen syleilyyn. Jennet ymmärsi jälkeenpäin, mitä kaikkea +isä juuri silloin rinnassansa tunsi. + +Kerkeänä kuten aina Hilary oli senjälkeen ensimäinen häntä +tervehtimässä, sitten seurasi Katherinen tyyni suudelma ja Mabelin +kuiskaamat rakkauden sanat. Lopulta viimeisinä molemmat nuorimmat +lapset tarttuivat Jennetiin ja veivät hänet riemun myrskyssä sisälle. + +"Kylläpä sinua varmaan hirveästi palelee", sanoi Ellen vetäen hänet +loimuavan takkavalkean ääreen. + +"Ja olet tietysti kauhean nälissäsi", huusi Hilary. "Älkäähän nyt +touhutko niin paljoa, lapset, vaan antakaa hänen riisua puuhkansa ja +päällystakkinsa. Kannanko kapineesi ylikertaan, Jennet?" + +"Ei", vastasi Jennet väsähtäneestä, "minä menen heti huoneeseeni". + +"Älä viivy kauaa", pyysi Hilary. "Tee ja voikorput jäähtyvät kovin +pian. Ehkä on parasta, että minä tulen mukaasi." + +"Käy istumaan, Hilary, äläkä yhtäpäätä haasta", sanoi herra Fowler +tavallista ankarammalla äänellä. Katherine loi häneen kiitollisen +katseen ja Jennetin helpotuksenhuokaus voitiin seivästi kuulla. Hilary +alkoi käydä liian ärsyttäväksi heille kaikille. + +Hitain askelin Jennet nousi tuttuja portaita omaan, vanhaan kammioonsa +ja kiirehti sulkemaan oven siellä rauhassa itkeäkseen. Hän kaipasi +äitinsä tervehdystä enemmän kuin sanoilla saattoi ilmaista; ja hänen +sydäntään rasitti ajatus murheellisesta huomispäivästä. Ei ollut mikään +helppo asia seisoa täti Judithin kuolinvuoteen ääressä kuuntelemassa +hänen viimeisiä sanojaan, ja tytön herkkä sielu kavahti tätä koetusta. + +Kuitenkin hän kiitti Jumalaa siitä, että koti oli vielä koti, ja +tyynnytteli itseään toivolla, että äiti pian palaisi ja että kaikki +taas kerran sujuisi entiseen tapaansa. Sitten hän riisuen nopeasti +päällysvaatteensa kuivasi kyyneleensä ja riensi takaisin alhaalla +odottavien luo. + +"Tuntuupa hyvältä, kun olet jälleen luonamme", sanoi Katherine alkaen +täyttää teekuppeja. "Ja aika terveeltä sinä näytät, -- Jennet. Melkein +pelkäsimme, että Lontoon ilma ei sinulle sopisi, ja äitiä aina +huolestutti ajatus, että ehkä opiskelisit liian uutterasti. Mutta +mikään ei näy sinua vahingoittaneen." + +"Minä voin oikein hyvin, Kathie", vastasi Jennet, "ja aloin todella +pitää opistosta. Mutta tiedättehän, että oli aikoja, jolloin minua +vaivasi ankara koti-ikävä." + +He menivät aikaisin levolle sinä iltana, ja Katherine varoitti Jennetiä +valvomasta matkalaukkujensa purkamisessa. + +"Sinun tulisi saada nukkua runsaasti tänä yönä", sanoi hän; "minun +täytyy herättää sinut aikaisin aamulla. Parasta, että käytät +matkapukuasi ja jätät minun tehtäväkseni ottaa tavarat ulos +kirstustasi." + +"Miksi sinä vaivautuisit minun tavaroitteni tähden, Kathie?" kysyi +Jennet. "Minä tulen kotiin nähtyäni täti Judithin. Minun ei odoteta +viipyvän hänen talossaan." + +"Pelkään, että sitä odotetaan, rakas sisar, ja sinun läsnäolosi +tuottaa äidille mitä suurinta lohdutusta. Hän sanoo, että täti Judith +on laskenut hetkiä sinun palaamiseesi, ja ikävöi sinua luokseen. +Jennet-rukka, toivoisin voivani lähteä sinun asemestasi." + +"Ihmeellistä, ettei hän mieluummin haluakin sinua, Kathie. Sinä olet +paljoa epäitsekkäämpi ja hyödyllisempi kuin minä." + +"Ei, Jennet, minä en ole vähemmän itsekäs. En tunne ketään, joka voi +täydellisemmin unohtaa itsensä kuin sinä. Sinussa, näet, ei vielä ole +kehittynyt itsekkäisyyttä, mutta lahjasi ovat korkeampaa laatua kuin +minun." + +"Eikö isä sinusta näytä alakuloiselta?" kysyi Jennet lyhyen vaitiolon +jälkeen. + +"Hän kaipaa äitiä; tämä on vasta ensi kerta, kun he ovat olleet +eroitettuina." + +"Tietysti hän kaipaa häntä; mutta on jotain muutakin, mikä tuntuu häntä +vaivaavan. Pari kertaa kuvittelin, että hän oli huolestunut minun +suhteeni. Sano minulle, Kathie, olenko oikeassa?" + +Katherine, joka tavallisesti oli suorapuheisin kuolevaisista, vältti +nyt sisarensa vakavaa katsetta. + +"Siis se koskee minua." Jennet laski kätensä Katherinen olkapäille +ja ravisti häntä lempeästi. Molemmat olivat pitkiä tyttöjä, ja nuo +kaksi tummatukkaista päätä olivat toistensa tasalla heidän seisoessaan +siinä kynttilänvalossa. "Oi, Kathie, miksi tarvitsee meillä nyt olla +perhesalaisuuksia? Tämä on uutta ja outoa." + +"Ei ole mitään salaisuutta, rakas Jennet." Kyyneleet pulpahtivat +Katherinen ystävällisiin ruskeihin silmiin. "Älä puhu enempää nyt; +ajattele aikaista matkaasi huomenna ja kaikkea, mitä sinun on +kestettävä. Etkö huomaa, että käy myöhäiseksi?" + +Jennetin kädet vaipuivat surullisesti alas. + +"Kathie", sanoi hän murheellisella äänellä, "kotiintuloni on tuottanut +minulle surkean pettymyksen. Minulla on joku aavistus, että muutoksia +on hiipimässä pieneen maailmaani, enkä minä enää koskaan ole sama +Jennet." + +"Sinä pysyt aina samana", vastasi hänen sisarensa vakavasti. "Muutos +olosuhteissa ei merkitse muutosta sydämessä. Minä luotan täydellisesti +horjumattomuuteesi, Jennet; uskon sinun kestävän jokaisen koetuksen." + +"No", sanoi Katherine suostutellen, "luulin, että olimme päättäneet +olla enempää juttelematta tällä kertaa. Katso, tulta tarvitsee kohentaa +ja lisätä hiiliä takkaan. Sinun on nukuttava sikeästi ja runsaasti." + +Jennetille ei jäänyt muuta neuvoa kuin alistua. Hän oli kiihoittunut +ja väsynyt, huomisesta tulisi raskas päivä. Jättäen Katherinen +hoitamaan tulta hän alkoi ääneti riisuutua, ja pian hänen päänsä lepäsi +rauhallisesti lavendelilta tuoksuvalla pielukselta. + +Vihdoin lempeä käsi kosketti hänen poskeansa ja tuttu ääni kutsui hänet +hellästi unen maailmasta. Avatessaan silmänsä hän näki Katherinen +seisovan, vuoteensa ääressä, ojentaen hänelle kupin teetä ja viipaleen +paahdettua vehnäleipää. Aamu aikoi vasta sarastaa, ja huonetta valaisi +vain himmeä kynttilän liekki. + +"Mutta nythän varmaankin on vasta keskiyö!" mutisi Jennet unisesti. +"Olen ollut vuoteessa vasta kymmenkunnan minuuttia, ja sinä tulet +herättämään minut ensi unestani. Salli minun levätä vielä vähän aikaa." + +"Olen hyvin pahoillani, että minun täytyi sinut herättää, tyttöseni; +se näyttää kyllä julmalta", vastasi sisar. "Mutta sitä ei voi auttaa, +Jennet. Aikaa hukkaamatta on riennettävä Parkleyhin; äiti kehoitti +sinua pitämään mahdollisimman suurta kiirettä." + +"Miksi minun on sinne lähdettävä?" kysyi Jennet painuen takaisin +pielukselleen ja sulkien silmänsä ennenkuin oli lauseensa lopettanut. + +"Koska... oi, rakas lapsi, et saa enää vaipua uneen! Tässä on hyvää, +kuumaa teetä; juo se, Jennet, ja ravistaudu valveille kaikin mokomin!" + +Ruskeiden silmien raskaat luomet avautuivat hitaasti jälleen, ja +puoleksi nukkuva tyttö ponnisteli ankarasti totellakseen Katherinen +kehoitusta. Hän kohosi istualleen ja joi hiukan teetä, vielä kuitenkaan +täydellisesti ymmärtämättä syytä tähän aikaiseen nousemiseen, kunnes +Hilaryn kimeä ääni kuului oveni takaa. + +"Joko Jennet nousee ylös?" hän huusi. "Älkää nuhdelko minua, että tulen +kysymään; Derrick tahtoo tietää." + +"Oh, nyt muistan kaiken", virkkoi Jennet aivan hereillään. "Käske hänen +sanoa vain Derrickille, että olen tuossa paikassa valmis. Älä jätä +minua, Kathie; jää tänne auttamaan minua minkä voit. Olen itsekäs, +uninen olento... uh! Kylläpä tässä huoneessa on kylmä!" + +Mutta sillä hetkellä Rachel astui sisään ja sytytti uudestaan tulen; ja +Jennet nousi ja ryhtyi pukeutumaan sen lämpimässä loisteessa. Kukaan +kamaripalvelija ei olisi voinut olla Katherinea tarkkaavaisempi, ja +hänen sisarensa pukeutuminen oli päättynyt ennenkuin myöhäinen aurinko +oli lähettänyt valonsa talviseen maailmaan. + + + + +22. luku. + +Viimeinen kohtaaminen. + + +Raikas aamuilma karkoitti unen usvat Jennetin aivoista, ja Derrickin +hilpeä haastelu vahvisti hänen hermojansa, terästäen häntä tulevaan +kokeeseen. Mutta kun he ajoivat Parkleyn pääkadulle ja pysähtyivät +korkean, synkännäköisen rakennuksen eteen, hänen mielensä alkoi jälleen +lannistua. + +"Muista, että äiti on täällä", sanoi Derrick tytön astuessa alas +kieseistä. + +Joku oli arvattavasti ollut hänen tuloansa tähystelemässä. Ennenkuin +hänen kätensä oli koskettanut kelloon, ovi aukeni ja harmaahapsinen +miespalvelija näyttäytyi. Heti hänen jälestään tuli Robson, kalpeana +ja riutuneena pitkistä valvomisista sairaskammiossa, mutta ilmeisesti +ilostuen odotetun vieraan näkemisestä. + +"Miten tätini voi?" oli Jennetin ensimäinen kysymys. + +"Hänellä on ollut levoton yö, ja hän on herkeämättä puhunut teistä, +neiti Jennet", vastasi vanha palvelijatar. "Pelkäsimme, ettette +saapuisi ajoissa -- hän on käynyt perin heikoksi." + +Puhuessaan Robson johdatti Jennetin aamiaishuoneeseen ja toimitti +hänelle kuumaa kahvia. Tyttö katsahti ympärilleen kallisarvoisiin +esineihin, mitkä joka puolella kohtasivat hänen silmänsä, ja ajatteli +niitä pitkiä yksinäisen loiston vuosia, jotka rouva Belfont oli tämän +katon alla viettänyt. Miten hauskan valoisat täti Judithin päivät +olisivatkaan voineet olla, jos hän olisi avannut nämä ovet nuorille +sukulaisilleen ja täyttänyt synkän huoneuston näiden tarmokkaalla +elämällä! Kaikki oli upeata ja mukavaa; mutta tarkka silmä saattoi +kuitenkin huomata, että vähän tämä upeus ja mukavuus oli talon asukasta +hyödyttänyt. + +"Teitä varmaan kovin palelee pitkän ajomatkanne jälkeen, rakas +neiti Jennet", alotti Robson, mutta hänet keskeytti tytön äkillinen +ilonhuudahdus. + +"Äiti, rakas äiti", sanoi hän hyökäten ovea kohti, "kuinka olen +ikävöinyt sinua! Koti ei tunnu kodilta, kuu sinä olet poissa." + +Muutamaan sekuntiin rouva Fowler oli kykenemätön puhumaan mitään; +hän vain kietoi käsivartensa tyttärensä ympärille ja katseli häntä +hellästi, Robsonin seisoessa vieressä ja tarkatessa heitä kyyneleet +silmissä. Ja sitten uskollinen palvelija huoahtaen muisti ylikerrassa +lepäävän kuolevan naisen, joka ei koskaan elämässään ollut saanut kokea +tällaisen rakkauden suloisuutta. Vaikka rouva Fowler aina oli ollut +köyhä ja ison perheen huolten painostama, hän oli paljoa rikkaampi +sisartansa. + +Robson hiipi hiljaa sairaskammioon, jättäen äidin ja lapsen +kahdenkesken. Mutta pitkälti he eivät keskustelleet; oli kerrottava ja +kuultava tuhat seikkaa, jotka täytyi jättää sopivampaan aikaan. Rouva +Fowlerin ensimäinen ajatus koski Judith-tätiä: hänen hetkensä olivat +luetut ja hänen viimeiset toivomuksensa täytyi tyydyttää, maksoi mitä +maksoi. + +"Tulehan heti hänen huoneeseensa, Jennet", lausui äiti vakavasti. "Ja +sinun on kuunneltava hänen viimeisiä sanojaan ja kätkettävä ne visusti +mieleesi, rakkaani. Tuskin voit kuvitella, kuinka paljon hän on sinua +ajatellut. Tule nopeasti; hän odottaa levottomana. Robson on hänelle +ilmoittanut, että olet täällä." + +Hellällä väkivallalla rouva Fowler tarttui tyttärensä käsivarteen +vieden hänet ylikertaan ja kuljettaen hänet pitkän käytävän kautta. +Nuorekkaihin ääniin ja monien jalkojen astuntaan tottuneelle Jennetille +talon hiljaisuus tuntui painostavalta, ja talvipäivän kolkkous rasitti +hänen sieluansa. Heidän pysähtyessään suljetulle ovelle hän alkoi +hiukan vavista, ja rouva Fowler, joka yhä piti häntä käsivarresta, vei +hänet ääneti sairaan kammioon. + +Mutta hänen luodessaan ensimäisen katseen kuihtuneille kasvoille +pieluksella Jennetiltä katosi kaikki tietoisuus omasta itsestänsä. +Hänellä oli vain selvillä se tosiasia, että tässä lepäsi täti +Judith, hänen oma hyväntekijättärensä kuoleman kutsua odottamassa. +Vaistomaisesti hän vastasi rouva Belfontin hartaaseen katseeseen +hellällä hymyllä ja kumartuen vuoteen yli painoi pehmeän suudelman +ohuelle poskelle. + +"Sinä näytät terveeltä ja kauniilta", sanoi heikko ääni. "Jennet, +tahtoisin, että olisin nähnyt sinut aikaisemmin. Silloin olisin ollut +onnellisempi. Minulta on elämässäni puuttunut paljon todellista onnea, +lapseni." + +"Älä ajattele menneisyyttä, rakas Judith", puuttui rouva Fowler +lempeästi puheeseen. "Sinä et tiedä, mitä kaikkea Jumalalla saattaa +olla sinulle varattuna iankaikkisessa tulevaisuudessa." + +Rouva Belfont vastasi hänelle kiitollisella hymyllä. Näinä viimeisinä +päivinä hän oli oppinut pitämään sisarensa sanoja suuressa arvossa +ja oli löytänyt niiden yksinkertaisuudesta syvempää viisautta kuin +mitä rikkaus ja maallinen tieto oli hänelle koskaan tuonut. Ja +sitten hänen katseensa palasi Jennetiin ja viipyi tytön herttaisilla +kasvonpiirteillä hellän ylpeästi. + +"Mitä minulla on sanottavaa, täytyy nopeasti sanoa", jatkoi hän. +"Lapseni, olen jättänyt kaiken omaisuuteni sinulle. Jumala opettaa +sinut käyttämään varallisuutta paremmin kuin minä koskaan olen +käyttänyt. Et tietysti saa hallita omaisuuttasi ennenkuin tulet +täysi-ikäiseksi, mutta olen antanut määräyksiä, jotka takaavat, että +hartaimmat toivomuksesi käyvät toteen. Derrick -- ah, minä tiedän +kaiken, mitä olet hänen puolestaan tuntenut! -- Derrick lähetetään +opistoon." + +Jennetin kasvoilla ilmenevä sanomaton ilo heijastui kuolevan silmissä, +jotka katsoivat syvään hänen omiinsa. Mutta hänen uskollisille +vartijoilleen oli selvää, että potilaan voimat olivat lopussa; ja +äitinsä viittauksesta tyttö kuiskasi hellät jäähyväiset. Hän ei +yrittänyt pukea kiitollisuuttaan moniin sanoihin, eikä sitä ollut +tarviskaan. Täti Judith ymmärsi kaiken, mitä nuori tyttö tunsi, ja oli +tyytyväinen. + +Loppuajaksi tätä pitkää päivää Jennet jäi enimmiten yksikseen, koska +rouva Fowler enempää kuin Robsonkaan ei hennonut poistua sairaan +huoneesta. Niille, jotka häntä vaalivat, oli ilmeistä, että rouva +Belfontia oli tukenut teennäinen tarmo hänen sisarentyttärensä +tuloon asti. Häntä oli ylläpitänyt harras halu nähdä Jennet ja vielä +kerran häntä puhutella; hän oli koonnut riutuvat voimansa viimeiseen +ponnistukseen. Mutta nyt, kun hänen toivonsa oli toteutunut, hän vaipui +horrostilaan, josta hänen sisarensakaan ääni tuskin saattoi hänet +herättää. + +Omiin hoteisiinsa jätettynä Jennet vaelsi huoneesta huoneeseen, +koettaen käsittää olosuhteissaan tapahtunutta ihmeellistä muutosta +ja tuntien omituista kaipausta halpaa maalaistyttöä Jennet Fowleria +kohtaan, joka näkyi äkkiä poistuneen elämästä. Kaikki muuttuisi nyt, ja +rikkautta seuraisi rikkauden raskas vastuunalaisuus. Mutta Katherine +oli uskonut sisarensa luonteen kestävän jokaisen koetuksen, ja Jennet +puolestaan rukoili, että aina ansaitsisi Katherinen luottamuksen. + +Iso talo kaikkine kallisarvoisine huonekaluineen joutuisi pian +hänen omakseen, ja tämä ajatus oli niin yllättävän painostava, että +hän alkoi koettaa sen kokonaan unohtaa. Kirjastohuone, missä herra +Belfont-vainaja oli viettänyt enimmän aikansa, oli hänelle erityisesti +mielenkiintoinen. Eivät ainoastaan arvokkailla teoksilla täytetyt +kirjahyllyt seinillä, vaan koko huoneen sisustus oli aiottu tuottamaan +viihdytystä ja lepoa. Iloinen valkea paloi uunin tiilireunaisella +ristikolla; karhuntalja-matolla oli sametilla päällystetty nojatuoli, +ja siihen Jennet asettui antautuen lukemiseen ja lepoon. + +Silloin tällöin hänen äitinsä kävi häntä katsomassa, ja rouva +Fowlerille tuotti sanomatonta lohtua nähdä tyttärensä niin tyynenä. +Jennet oli liljan vaalea; hänen koulutoveriensa kovin ihailemat +persikanvärin vivahdukset olivat paenneet hänen sileiltä poskiltaan, ja +hänen silmänsä näyttivät raskailta. Mutta hänen sävynsä oli levollinen +ja hän pyysi, ettei kukaan olisi hänen suhteensa huolissaan. Hän sanoi +kirjoittavansa kirjeen Katherinelle ja kertovansa hänelle kaiken, mitä +oli tapahtunut. Mutta äiti pyysi häntä olemaan sulkematta koteloa ennen +iltaa. + +Juuri kun päivä oli loppumassa ja viimeiset valonkajastukset sammuneet +joulukuun taivaalta, täti Judithin sielu pakeni. Ja rouva Fowler lisäsi +kirjeen perään muutaman sanan ilmoittaen, että vaunut seuraavana +päivänä toisivat Jennetin takaisin maatilalle. + +Hän vietti unettoman yön, eikä aamiainen hänelle paljoa maistunut. Aamu +oli alussa harmaata, mutta vähitellen aurinko pistäysi esille pilvien +lomasta valaisten hilpeätä talvista maailmaa. Linnut piipittivät ja +visertelivät iloisesti lakastuneissa pensasaidoissa, ja siellä täällä +tulipunainen marjaterttu kimalteli päivänsäteitten kosketuksesta. +Raikas ilma ja tieto siitä, että oli kotimatkalla, elähdytti Jennetiä +ja karkoitti hänen nuoreen sieluunsa hiipineen synkeyden. Ja kun vaunut +vihdoin pysähtyivät vanhalle puutarhanportille, hänen sydämensä paisui +kiitollisuudesta, ja Katherinen nähdessään hän purskahti kyyneliin. + +"Oi, Kathie!" hän kuiskasi pää sisarensa povella. "Ethän salli +varallisuuteni meitä eroittaa? Jennetisi on yhäti sama rakastavainen +Jennet!" + + + + +23. luku. + +Päätös. + + +Viikkoa myöhemmin rouva Fowler palasi maatilalle, ja siellä +syntyi paljon tyyntä iloa hänen asettuessaan vanhalle paikalleen +perheen keskuuteen. Hänen oman sydämensä täyttivät vielä ajatukset +sisaresta, joka oli annettu hänelle takaisin vain tullakseen jälleen +poistemmatuksi. Vuosikausien unelma oli toteutunut; Judith oli vielä +kerran palannut vanhaan sisarelliseen kanssakäymiseen saadakseen +lohdutusta ja voimaa, mutta yhdistyminen oli ollut lyhytaikainen. + +"Miten toisin olisikaan saattanut olla!" Nuo sanat kaikuivat rouva +Fowlerin korvissa hänen tyttäriensä iloitessa hänen palaamisestaan. Ei +voinut odottaa, että he täydellisesti ymmärtäisivät äidin hiljaisen +surun kuolemantapauksen johdosta. He eivät saattaneet muistaa niitä +päiviä, jolloin sisarukset olivat asuneet saman katon alla, jakaneet +keskenään taloudelliset huolet, nauttineet sitä vähäistä ylellisyyttä, +mitä heidän vaatimaton elämänsä tarjosi. Joukko vähäpätöisiä muistoja +parveili takaisin nykypäivien maailmaan, saaden rouva Fowlerin silmät +äkkiä kyyneltymään hänen lastensa jutellessa muusta; ja silloin nuoret +äänet nopeasti vaikenivat ja Hilarykin talttui nähdessään merkkejä +murheesta, joka oli hänelle salaisuus. + +Senvuoksi he muutamiksi päiviksi jättivät äidin ja isän yksikseen +ja puuhailivat omissa hommissaan. Derrickillä ja Jennetillä, noilla +kahdella, joiden kohtalot olivat äkkiä mitä suurimmassa määrässä +muuttuneet, oli paljon sanottavaa toisilleen, ja parhaiten he voivat +keskustella ulkosalla. + +"Lähtekäämme metsään", ehdotti Derrick eräänä iltapäivänä. "Talvi ei +meille koskaan tuhlaa liikaa päiväpaistetta, ja tänään on ilma lauhkea. +Rautatammet ovat tänä vuonna uhkeita; en ole koskaan nähnyt sellaista +varjojen loistoa." + +"Siinä menevät perijätär ja pastori!" huusi Hilary, kun pari astui +ulos puutarhan portista. "Perheen arvokkaimmat jäsenet", lisäsi hän +Katherinen suureksi kiusaksi. "Miksi rypistät minulle otsaasi, Kathie? +Tiedäthän, että puhun totta." + +"Sinulla on kovin vastenmielinen tapa puhua totta", sanoi Katherine +ankaranlaisesi. "Etkö näe, että olet tuottanut heille tuskaa? He +tahtovat unohtaa eroitukset." + +Mutta Hilary oli masentumaton niinkuin aina. + +"Ei saisi ollakaan eroitusta", huudahti hän. "Juuri eilen kuulin +kappalaisen sanovan isälle, kuinka valitettavaa oli, että rouva Belfont +ei jakanut omaisuuttaan yhtä suuriin osiin tasan kullekin." + +"Kappalainen voisi pitää huolta omista asioistaan." Vakava Katherine +osoitti harvoin näin suurta suuttumusta. "Ja saat nähdä, Hilary, että +sinullekin vielä koituu hyvää Jennetin onnesta. Satun tietämään, että +hänen vallassaan on tehdä jotakin sinun eduksesi." + +"Oi, Kathie, mitä hän aikoo tehdä? Oletko sitoutunut vaitioloon? +Saanenkohan muutamia niistä jalokivistä, jotka lukittiin raha-arkkuun? +Kerro pian." + +"Kyllä se sinulle kumminkin pian on ilmoitettava", vastasi Katherine +tyynesti hymyillen. "Ja yhtä hyvin voit sen saada heti kuulla; tieto +ehkä tekee sinut vähän selväpäisemmäksi." + +"No, sano suoraan; kovinpa sinä hidastelet!" + +"Joulun jälkeen sinä lähdet Jennetin mukana opistoon. Koko asia on +järjestetty aivan valmiiksi. Ensi viikolla alamme ommella pukujasi ja +laittaa muita tarpeita." + +Se säikähdyksen ja alakuloisuuden peittämätön ilme, minkä tämä ilmoitus +Hilaryn kasvoille nostatti, oli liikaa hänen sisarensa vakavuudelle. +Nähdessään Katherinen hilpeyden Hilary karahti tulipunaiseksi ja sanoa +tuiskahdutti vihaisesti: "Sinä koetat minua kiusoitella! Siinä teet +kovin häijysti, Kathie." + +"Ei, minä en kiusoittele", vastasi Katherine tyyntyen ja käyden +vakavaksi jälleen. "Tosiaan, Hilary, kerran tulee aika, jolloin olet +kiitollinen Jennetin sinulle tarjoamista eduista. Tietysti hän ei vielä +itse vallitse omaisuuttaan, mutta hänen menoihinsa myönnetty vuotuinen +määräraha on kyllin runsas, että hän voisi auttaa niitä, joita hän +rakastaa. Tulee hauskaa, kun kaksi sisarusta ovat koulussa yhdessä." + +"Kaikkea muuta kuin hauskaa!" Hilaryn mieli kuohui hillittyä +suuttumusta. "Minä en tahdo lähteä opistoon. Tiedäthän, että minulla +aina on ollut oma vapauteni." + +"Aivan liian suuri vapaus, Hilary." + +"Pakko ei tee minulle hyvää, Katherine. Se saattaa sopia varsin hyvin +Jennetille, mutta hänen luonteensa ei ole samanlainen kuin minun. Minun +vapaudenrakkauteni on niin voimakas" (tässä Hilary alkoi uikuttaa), +"että vankeudessa luullakseni riudun ja kuolen". + +"Kuin metsälintu häkissä? Älä pelkää, Hilary; tytöt eivät riudu eivätkä +kuole opistossa. He harjaantuvat siellä hyviin tapoihin ja palaavat +kotiin pirteinä ja iloisina." + +Mutta nämä rauhoittavat sanat eivät tyrehdyttäneet Hilaryn kyyneleitä, +ja Katherinesta olikin muuten viisainta antaa niiden vuotaa. Harvoinpa +Hilary itki, mutta hänen terävä kielensä sai toiset usein itkemään. +Pieni alakuloisuus ja nolaus teki hänelle hyvää. + +Kun Hilary oli jäänyt yksikseen, hänen murheensa yltyi rajuksi, +mutta muutaman minuutin perästä nyyhkytykset päättyivät pariin, +kolmeen raskaaseen huokaukseen. Voiko olla ihan totta, että hänen oli +lähdettävä rakkaasta, vanhasta kodista, missä hän näin kauan oli saanut +noudattaa omia mielitekojaan ja oikkujaan? Kyllä sen täytyi olla totta. +Katherine oli puhunut hirveän vakavasti; ei ollut pienintäkään toivoa +välttää julmaa kohtaloa. + +Itsesäälin puuska seurasi hänen ensimäistä suuttumuksensa purskahdusta. +Hänen nuoremmat sisarensa olivat äidin luona, Jennet oli ulkosalla, +Katherine oli vetäytynyt ruoka-aittaan ja keskusteli keittiöasioista +Rachelin kanssa. Tässä surullisessa mielentilassa Hilaryn päähän +pälkähti samoilla yksinään kautta koko vanhan rakennuksen ja heittää +pitkät jäähyväiset noille tutuille huoneille. + +-- Kuka tietää, milloin siihen taas saan tilaisuuden, -- vaikeroi +hän itsekseen. -- Koko ensi viikon ja seuraavat viikot ne hyörivät +ympärilläni vaatteitteni valmistamisessa, leikaten ja nyppien ja +koettaen pukuja päälleni, kunnes vihaan jokaisen vaatekappaleen +näkemistäkin. En saa pahaakaan rauhaa, sen tiedän, ennenkuin ne ovat +kunnollisesti toimittaneet minut matkaan ja päässeet minusta. + +Vilkasluontoinen Hilary-parka, joka usein oli tuskastuttanut jokaista +perheenjäsentä, ei ollut menettänyt hitustakaan näiden rakkaudesta. +Hänen astellessaan edestakaisin talvisen iltapäivän hämärtyvässä +valossa oman kovan kohtalon surkuttelu vähitellen haihtui kodin +hellyyden lämpimässä hehkussa. Ajatus opistoon lähdöstä ei häntä sen +enempää miellyttänyt, mutta hän lakkasi sättimästä niiden viisasta +huolenpitoa, jotka hänet sinne lähettäisivät. + +Sillävälin Jennet ja Derrick olivat etsineet lempisopukkansa metsästä, +missä pistiäis- eli rautatammet upeilivat runsaiden tulipunaisten +marjojensa loistossa. Tuskin tuntui tuulenhenkäystäkään, valo oli +tyyntä ja kirkasta, ja ainoastaan kultarintakertun liverrys keskeytti +äänettömyyden. He seisoivat ylävällä maalla, ja aukosta puiden lomitse +he saattoivat nähdä kylän vanhan, harmaan kirkon muratin kiertämine +torneineen ja rauhallisine hautuumaineen, ja sisar huomasi veljensä +silmien lepäävän tuolla pyhällä paikalla. + +"Monet siellä rukoillut rukoukset ovat tulleet kuulluiksi", virkkoi hän +koskettaen hellästi nuoren miehen käsivartta. "Oi Derrick, olen hyvin +kiitollinen, että sydämesi toivo toteutuu!" + +Veljen hymy osoitti tyyntä onnea. Ainoastaan Jennet oli käsittänyt, +kuinka voimakas tuo toivo oli, ja hänen myötätuntonsa oli tuottanut +suurinta lohtua, kun sen toivon toteutuminen näytti aivan +mahdottomalta. Nyt ne olivat kaikki ohitse -- nuo vastenmielisen +uurastuksen ja tyydyttämättömän kaipuun vuodet, ja uusi työ ja uusi +elämä oli pian alkava. + +"Mutta me emme saa lakata rukoilemasta siksi, että rukouksiin on +vastattu", sanoi hän hetkiseksi vaiettuaan. "Kristityn elämä on +alituista rukousta. Kun halu tulee, täytyy Jumalan armon seurata sen +mukana, muutoin se ei koskaan ole tuleva meille 'elämän puuksi'." + +"Joskus", kuiskasi Jennet, jonka silmät äkkiä kyyneltyivät, "tuntuu +minusta kuin suuri onneni musertaisi minut maahan. Derrick, tiedämme, +että rahat eivät aina ole hyväksi; ne saattavat muuttua esteeksi, joka +taittaa sielun siivet. Sano minulle, veli, pelkäätkö minun tähteni +paljon? Luuletko minun kykenevän kohoamaan sydämessäni ja sielussani +yhtä hyvin kuin silloin, jolloin tämä kultainen taakka ei minua vielä +painanut?" + +"Pelätessäsi, Jennet, olet turvassa. Tämä pyhä pelko varjelee sinut +itsekkäästi hemmoittelemasta itseäsi ja liiallisesta rakkaudesta +maalliseen. Ole onnellinen, rakas sisar, ja 'anna valosi niin loistaa +ihmisten edessä, että he näkevät hyvät työsi ja kunnioittavat Isääsi, +joka on taivaissa'." + +Seurasi hetkisen hiljaisuus; kultarintakerttu täytti äänettömyyden +helskähdyttämällä raikuvamman säveleen, ja molemmat nuoret sydämet +lähettivät ylös sanattoman kiitos-psalmin. Mutta kun he olivat +lähtemässä paikalta, Derrick viivähti vielä ja kohottaen hattuansa +katsahti ylöspäin ja lausui juhlallisella äänellä vanhat, tutut sanat: +"Kaikkina ahdistustemme aikoina, _kaikkena myötäkäymisemme aikana_, +kuolemamme hetkellä ja viimeisen tuomion päivänä, vapahda meitä, oi +Herra!" + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Kun me olimme tyttöjä, by Sarah Doudney + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57965 *** |