diff options
Diffstat (limited to '57957-0.txt')
| -rw-r--r-- | 57957-0.txt | 2336 |
1 files changed, 2336 insertions, 0 deletions
diff --git a/57957-0.txt b/57957-0.txt new file mode 100644 index 0000000..eea6cd0 --- /dev/null +++ b/57957-0.txt @@ -0,0 +1,2336 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57957 *** + + + + + + + + + + + +HOPEAKAUHA + +Satuja ja kertomuksia + + +Kirj. + +Alli Nissinen + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Otava, +1909. + + + + +SISÄLTÖ: + +Hopeakauha. +Äidin silmät. +Muisto elää. +Mummo. +Illalla. +Kääpiön kievari. +Meidän vahti. +Veljekset. +Suurin ilo. +Jättiläinen ja paimen. +Lapset matkalla. +Ilmalaiva. +Oppilailleni. +Nuoruus. +Eksyksissä. +Ihmeellinen silta. +Lasten ilot. +Haltijat. +Nuori kalastaja. +Koivun lastut. +Alakuloiselle toverille. +Jurko-jättiläinen. +Kesän ihanuus. +Viisasteleva poika. +Ville Valkonen. +Metsälammen salaisuus. +Naapurin lasten juhlat. +Aarteen kaivajat. +Pian. +Kotimies. +Eva kiikussa. +Keväällä. +Elokuulla. +Mummolaan. +Kokous. (Yksinäytöksinen leikki). +Joulupäivänä. +Joulunaattona. +Joulu. + + + + +HOPEAKAUHA + + +Eräänä valoisana kesäiltana istui muuan kalastaja onkimassa vuolaan +Välijoen rannalla. Ilta oli jo niin myöhäinen, että linnut olivat +menneet nukkumaan. Rannassa olevasta haka-aitauksesta kuului vasikan +kellon kilahdus silloin ja tällöin. Muuten oli hiljaista. + +Äkkiä ilmestyi rannalle valkopukuinen nainen, juoksi edestakaisin +rantaa pitkin ja näytti välillä kuuntelevan jotakin. Sitte alkoi +hän kiivaasti huitoa valkoisella liinallaan kalastajalle venheessä. +Kalastaja huomasi, että nainen oli hädässä. Hän irroitti veneensä ja +souti rantaan. + +Nainen hyppäsi veneeseen ja työnsi veneen ankaralla voimalla joelle. + +"Viekää ylitse! Minua ajetaan takaa!" kuiskasi hän ja istui kyyryyn +vene-pohjalle. "Olen viaton", mutisi hän hiljaa. + +Kalastaja alkoi soutaa. Virta oli kova, mutta soutaja oli väkevä. Pian +päästiin toiselle rannalle. + +"Älkää kertoko tästä! Luvatkaa: älkää kertoko!" kuiskasi nainen, +hyppäsi rannalle ja katosi tiheään lehtimetsään. + +Kalastaja lupasi olla kertomatta. Hetken katseli hän naisen jälkeen ja +sousi sitte entiselle paikalleen keskelle jokea ja alkoi onkia. + +Kotvasen hän oli istunut, niin ilmestyi toiselle rannalle taas olento +pitkässä harmaassa viitassa, juoksi edes takaisin rantaa pitkin ja +alkoi kiivaasti huitoa kädellään kalastajalle venheessä. Kalastaja vaan +istui ja onki. + +Mies joutui epätoivoon. Hän väänteli käsiään ja teki tuskan merkkejä. +Kalastaja vaan istui ja onki. + +Mies juoksi edes ja takaisin rannalla, kuunteli, tarkasti pensaikkoa +ja kuunteli taas. Juoksi sitten metsään, mistä oli tullut ja palasi +taas takaisin. Nyt tuli hän rannan äyräälle, kurkotti kaulansa +pitkälle, kaarsi kämmenensä suunsa molemmille puolin ja huusi käheällä, +hillityllä äänellä kalastajalle: + +"Mies, oletko nähnyt ketään tällä rannalla? Vastaa: Oletko nähnyt?" + +Kalastaja vaan istui ja onki. + +Mies odotti hetkisen kurkottavassa asennossaan. Sitte kääntyi hän +vihaisena ja läksi nopein askelin joen rantaa ylöspäin. Hänen vaippansa +alta välkähti miekka. + +Kotvasen kului taas aikaa; sitte irroitti kalastaja venheensä ja läksi +soutamaan myötävirtaan. Pian oli hän kotirannassa. + +Veneestä astuessaan huomasi hän veneen kokassa hopeaisen kauhan. Hän +veti veneen maalle ja kokosi kalat kauhaan. Kotia tultua puhdisti hän +kauhan ja vei sen aittaansa. + +Seuraavana aamuna meni hän kauhaansa katsomaan. Se oli täynnä rasvaista +maitoa. + +Vaimo tuli aittaan. "Mistäs maitoa olet saanut?" kysyi hän. + +"Tuossa on. Vie lapsille!" sanoi mies. Vaimo vei lapsille. + +Yöksi pani mies taas kauhan aittaan. Ja taas oli se aamulla maitoa +täynnä. + +Vaimo tuli aittaan. "Mistäs hopeakauhan olet saanut?" kysyi hän. + +Mutta mies ei vastannut mitään. + +Kului näin muutamia päiviä. Yhä vaikeampi oli miehen olla kertomatta +asiaa vaimolleen. + +Eräänä iltana, kun lapset leikkivät nurmikolla ja mies vaimoineen +istui tuvan kynnyksellä, ei hän enää jaksanut pitää lupaustaan vaan +kertoi koko asian vaimolleen. Tämä kertominen oli hänelle suuri ilo. Ja +vaimokin oli onnellinen. + +Mutta kun he yhdessä seuraavana aamuna menivät aittaan maitoa hakemaan, +ei siellä ollutkaan mitään. Ja hopeakauhan sijalla oli jykeä, puusta +tehty kauha. Eikä siihen kauhaan koskaan enää tullut maitoa. + + + + +ÄIDIN SILMÄT + + + Kaks on kaunehinta elämässä, + Kaksi uskollista, ihanaa. + Vaikka murhe musta mielen täyttää, + Huoli haihtuu, kauas katoaa. + + Ne on tähdet elämäni yössä, + Niistä onni mulle aukeaa. -- + Rakas, armas äiti! katso tänne! + Katsees kanssa autuus mulle saa. + + + + +MUISTO ELÄÄ + + +Marjolan mökki oli aivan valtatien vieressä, etäällä järvestä, +mutta lähellä vanhoista ajoista kuulua Marjolan lähdettä, josta se +oli nimensäkin saanut. Siitä lähteestä ei vesi loppunut koskaan. +Kuumimpanakin kesänä juoksi siitä kirkas puro alempana olevaan lehtoon. +Ja se puron varsi oli lasten ainainen leikkipaikka. + +"Mustikki" helisteli kelloaan Marjolan veräjällä ja ammua ynähti hiljaa +merkiksi kotia tulostaan. Pian ilmestyi veräjälle Marjolan Anna, toi +palaa Mustikille, taputteli ja puhutteli sitä -- avasi veräjän ja +päästi Mustikin piha-aituukseen. + +Sievä oli mökki Marjolan Pekalla ja Annalla. Hyvä oli heillä talouden +alku. Kolme sinisilmäistä ja liinatukkaista lasta heillä oli. Kyllähän +siinä oli työtä pitää lapset vaatteissa ja ruuassa, mutta menihän se +sentään Jumalan avulla ja vanhempien ahkeruudella. + +Anna meni lypsämään Mustikkia, joka uudelleen pihassa äänteli. + +Niin, niin -- neljäskin lapsi oli heillä ollut, neljäs, joka oli ollut +kaikista rakkain. Siltä se Annasta kuitenkin tuntui. Yhä vaan tuli +mieleen sen tytön teot ja sanat. Ja sillä oli niin sievät kädetkin. +Varsinkin muistui tyttö mieleen "Mustikkia" lypsäessä, sillä aina +silloin oli pikku Anni kyyköttänyt äidin vieressä ja pienillä käsillään +hätistänyt kärpäsiä lähelle tulemasta. Muutoinkin oli tyttö aina +juossut äidin jälessä. Monasti oli äidin pitänyt häntä siitä torua, kun +aina tahtoi riippua äidin hameessa. + +"Mene nyt toisten kanssa!" oli äiti kerran kärsimätöinnä sanonut ja +pikku Anni oli vastannut: "Kun Anni niin äitiä rakastaa!" + +Kun äiti tätä mietti niin teki niin pahaa sydämessä ja kyyneleet +pyrkivät silmiin. + +Kerrankin oli naapurin Mari tullut litran mittaa lainaamaan ja äiti oli +mennyt Maria saattamaan mäen rinnettä alas. Silloin oli rinteen alla +kuulunut takaa pientä jalan kopinaa, ja kun äiti kääntyi, oli siellä +ollut pikku Anni, joka juoksi paljasjaloin ja avopäin äidin jälessä. + +"Tokko menet kotiin", oli äiti sanonut. "Pääsetkös, tahi saat vitsaa!" + +"Ei äiti Annia piiskaa, Anni vaan äitiä suojelee!" oli Anni silloin +sanonut. + +Äiti oli silloin ottanut Annin syliinsä ja tyttö oli puristanut häntä +kaulasta, että aivan vieläkin se tuntui. + +Se oli niin soma se tyttö. Kun se oli äidin kaima, niin sen vuoksi se +piti itseään enempi äidin omana kuin toiset. Ja äitikin oli enempi +hänen omansa. + +Nämä mietteet tulivat äidin mieleen siinä lypsäessä. Ilta oli lämmin, +aurinko laski juuri lehdon taakse ja lapset olivat jo menneet levolle. +Isä oli vielä toimissaan talon töissä. + +Se oli niin soma se tyttö. Äidin viereen se aina pyrki nukkumaan ja +kun oli toiset pienempiä, eikä olisi ollut tilaa, niin sanoi hän aina: +"Kaima on selän takana!" + +Aina se tahtoi sylissä istua ja sanoi aina: "Äiti on Annin äiti!" + +Vastuksina se tyttö aina tahtoi olla, mutta kun kipeäksi tuli -- +silloin sitä tuli ikävä. + +"Ei äiti itke. Kyllä Anni paranee!" lohdutti hän. + +Itse ei syönyt mitään, muista vaan hätäili: "Onko äiti syönyt velliä? +Isän täytyy syödä, että jaksaa!" + +Tuollapa jo näkyi isä tulevan toinen mies seurassaan. + +"Iltaa!" + +"Terveeksi!" + +"Mitäs Korventaustaan kuuluu?" + +"Eipä erinäisiä. Mitä teille?" + +"Ei tuota kiireelle kerrottavia." + +"Kuuluu teiltä pikku Anni kuolleen." + +"Niinhän se, juhannuksen aikana." + +"Soma se oli tyttö. Kun minä tässä keväällä kulin ja Anni oli +veräjällä, niin tuli mieleni niin somaksi sen tytön puheesta. Sitä tuo +lienee ennustanut." + +"Mitä se sanoi?" + +"Kysyi minne minä menen, ja kun sanoin, että kirkolle, niin sanoi, että +onko Jesus kirkossa? En ennättänyt vastata, kun itse vastasi, että +Jesus on siellä, missä hyvät ihmiset ovat. Ja sanoi sitte: Jesus on nyt +tässä veräjällä!" + +"Niinkö se sanoi?" + +"Niin, ja sitte vielä sanoi, että äiti on aivan Jesuksen näköinen. +Eikös ole? kysyi sitte minulta. No, mitäs minä lapselle muuta kun +myönsin ja sanoin sitte hyvästit." + +Isä nojasi veräjän pieleen ja katseli sinne, minne aurinko oli +laskenut, äiti kuivasi kyyneleitään. + +"En luullut, että näin silloin Annia viimeisen kerran." + +"Tulkaa tupaan!" sanoi äiti. + +"Niin sanoi aina kaikille pikku Annikin", sanoi isä. "Sinä iltana, +kun hän sairastui, sanoi hän: tulkaa tupaan, siellä on lämmintä ja +kaunista! Senjälkeen ei hän enää ulos juossut." + +He menivät kaikki tupaan. Äiti pani illallista pöytään ja laittoi +vuoteet. Mutta hän käveli niinkuin unissa. Hän näki vaan veräjällä +pikku Annin ja kuunteli hänen kirkasta puhettaan. + + + + +MUMMO + + + Avojaloin marssitaan, + Ei oo meillä huolta. + Mummon luokse kuljetaan, + Talo näkyy tuolta. + Siellä meitä odottaa + Hyvä marjamaito, + Mummo herkut valmistaa, + Mummolla on taito. + + Voi ja leipä parahin + Mummon luona onpi, + Mummon tupa hupaisin, + Mummo mainiompi. + Mummo meitä tervehtii + Pikku porstuassa. + Ystävämme paras on + Koko maailmassa. + + + + +ILLALLA + + + Lunta jo heittävi talvinen taivas, + Pakkanen nurkassa paukahtaa. + Rusko se tallissa kauroja puree, + Vahti varkaita haukahtaa. + + Illalla aikaisin pimeä pirtti + Saduksi muuttuu ja sammuu pois. + Unehen vaipuvat pienoset kaikki, + Äidillä vaikka montakin ois. + + Äiti, hän kehrää, tuutua soutaa, + Isä pärehen sytyttää. + Uunin korvalla sirkka laulaa, + Lapsi kehdossa hymyää. + + + + +KÄÄPIÖN KIEVARI + + +Eräänä pimeänä ja myrskyisenä syyskuun iltana, jolloin ukkonen jyrisi +ja salamat leimahtelivat, kulki vanha, harmaapartainen kääpiö tietä +pitkin. Hän oli väsynyt ja hänen oli nälkä. Vihdoin tuli hän suuren, +komean talon kohdalle, meni portista sisään ja kolkutti ovea, joka oli +lukittu. Sisältä kuului kovaa puhetta ja naurua, mutta ovea ei avattu. + +Kääpiö jatkoi matkaansa ja tuli toisen suuren talon ovelle. Hän +kuunteli ensin ja alkoi sitte kolkuttaa. Mutta kukaan ei häntä +täälläkään kuullut. Näin kävi hän monen talon ovella tässä suuressa +kylässä. Mutta kaikkialla oli niin paljo muuta hommaa, ettei kukaan +joutanut kuulemaan kääpiötä. + +Kylän laidassa, aivan viimeisenä, oli pieni matala mökki. Kääpiö tuli +mökin ovelle. Ovi seisoi raollaan ja kääpiö astui sisälle. + +"Tule peremmälle ja vedä ovi kiinni", sanoi mökin ukko. Ja mökin vaimo +toi kääpiölle leipää, kalaa ja piimää. + +Kääpiö söi vatsansa täyteen ja kuivaili itseään tulen ääressä. "Syö +kylliksesi!" sanoi vaimo ja lisäsi piimää tuoppiin. Ja mökin ukko pani +enemmän puita takkaan, että matkamiehellä olisi lämmin. + +Kun kääpiö oli levännyt, kiitteli hän ystävyydestä ja aikoi lähteä. + +"Mitäs tuonne jumalan ilmaan lähdet. Makaa täällä. On täällä olkia +sinullekin", sanoi ukko. Ja vaimo rupesi laittamaan vuodetta. + +Mutta kääpiö kysyi tietä lähimpään kaupunkiin ja sanoi, että hänellä on +kiire. + +"Onnea matkallesi!" sanoi ukko. + +"Jumala seuraasi!" huusi vaimo. Salamoiden leimutessa katosi kääpiö +metsätielle. + +Mutta seuraavana aamuna oli koko suuri kylä palanut poroksi. Kylän +äärimmäiseen reunaan oli vaan jäänyt pieni mökki palamatta. Sillä +mökillä on vielä tänäkin päivänä nimenä Kääpiön kievari. + + + + +MEIDÄN VAHTI + + + Meidän Vahti kerran lähtee + Naapurin vahdin luokse. + Hiljaa kulkee metsän läpi, + Tiellä ei myöskään juokse. + + Naapurin portin luokse saapuu + Arkana, ujostellen, + Häntä alhaalla, luimussa korvat + Nurkkia nuuskiellen. + + Naapurin vahti haukahtavi, + Portille vastaan hyökkää. + Meidän Vahti häntää ja päätä + Iloisena nyökkää. + + Naapurin Vahti silloin kohta + Nauraen häntää huiskii. + -- Pakohon juoksee naapurin kissa, + Vihasta sylkeä tuiskii. + + Naapurin Vahti ja meidän Vahti + Yhdessä pihaan laukkaa, + Leikkiä lyövät ja iloitsevat, + Että paikat paukkaa. + + Sitte kun saapuu väsymys, + Ne toistensa vierelle nukkuu. + Varpuset tiuskuu räystäillä + Ja käki metsässä kukkuu. + + + + +"TUULIKIN" MUISTOJA + + +["Tuulikki" oli lasten lehti joka ilmestyi tämän vuosikymmenen +alkupuoliskolla.] + + +VELJEKSET (ENSIMÄINEN KIRJE) + +Meitä on kolme veljestä. Heikki on vanhin, Viljo on keskimäinen ja +Eljas on nuorin. Me asumme Eerikinkadun varrella Helsingin kaupungissa. +Siinä talossa on puiset rakennukset ja sievä piha. Pihassa on +paljo sopivia komeroita, missä sopii olla piilossa, kun leikimme +kuuropiilosilla. Lukukauden ajalla käy siellä paljo poikia leikkimässä, +varsinkin Valmistavan koululaisia, jotka ovat Viljon ja Eljaan +tovereita. Kerran oli meitä kuusitoista kaikkiaan, mutta silloin oli +tyttöjäkin. Elsa, Siiri ja Ester olivat silloin mukana. Ne ovat Viljon +luokkalaisia. + +Me huusimme ja hurrasimme silloin niin hirvittävästi, että isän täytyi +avata ikkuna ja kysyä, oliko siellä sota. Voi, kuinka me nauroimme! + +Kun tulimme silloin leikkimästä sisälle, niin olivat vaatteemme niin +märkiä, että tuli suuri lätäkkö vettä lattialle riisuessa. Ja Leena +sanoi meille, ettei saappaista tule kalua koko talvena. Mutta äiti vaan +nauroi ja sanoi, että pitää panna tulta hellaan ja vaatteet kuivamaan +hellan ympärille. + +Monta hauskuutta oli meillä pitkin talvea, mutta kaikista hauskinta +oli se, kun alkoi lumi sulaa ja sai ruveta tekemään puroja pihamaalle. +Yhdessä pihan reunassa oli Heinjoki ja toisessa oli Volga. Reinin +varrelle laitoimme Boden järven ja heti kun Rein läksi Bodenista, niin +siihen tehtiin Schaffhausin putous. Me panimme päreitä poikittain puron +pohjalle ja siitä tuli niin mainio putous, että vesi kävi vaahtoon. +Meillä oli kaikilla lapiot ja vielä käytimme pihamiehen vanhaa +rautalapiota. + +Mutta nyt on lumi kaikki loppunut pihasta ja purot ovat kadonneet. +Syreenipensaissa on suuria lehtisilmuja ja vaahterat alkavat jo +vihannoida. Koulu on loppunut. Kaikki olemme päässeet luokalta. Heikin +todistuksessa oli neljä kymmenikköä, Eljaan oli viisi ja Viljon kolme. +Mutta isä sanoi, että pääasia oli, että pääsimme luokalta ja että joka +pojalla oli käytös ja huolellisuus kymmenen. + +Heti kun tulimme koulusta antoi äiti meille marjahilloa ja pannukakkua. +Ja kun olimme riisuneet juhlapuvut pois, niin rupesimme heti laittamaan +tavaroitamme kuntoon maalle lähtöä varten. Isä sanoi, ettei saa ottaa +paljo rojua, tarpeellisimmat tavarat vaan. Mutta Eljas olisi tahtonut +ottaa kaikki tavaransa. Vanha Polle, jolta on toinen etujalka poissa, +oli muka otettava maalle, että paranisi siellä. Ja Pollen kärryt, jotka +ovat aivan rikki, vietäisiin maalle, että seppä ne siellä korjaisi. +Mutta kun kori niistä olisi tullut melkein täyteen, sanoin minä, ettei +Pollea ja kärryjä saisi ottaa. Silloin rupesi Eljas itkemään ja Leena +tuli sisälle, torui minua, nosti minun tavarani korista pois ja pani +Pollen ja kärryt sinne. + +Eljas herkesi nyt itkemästä ja näytti hyvin tyytyväiseltä. Minä +arvelin, että minne minä nyt tavarani panen, mutta en viitsinyt itkeä, +kun olen lyseolainen. Kokosin tavarani lattialta ja panin ne pöydälle, +arvelin että hätä keinon keksii. + +Silloin tulee Eljas ja ottaa minua kädestä ja sanoo: "anna anteeksi, +veikko". -- Kori on nyt tyhjä ja Eljas on kätkenyt Pollen ja kärryn +ison sohvan taakse. No, minä taputan Eijasta olkapäälle ja kaikki on +unhotettu. + +Huomenna me lähdemme maalle, äiti, Leena ja me pojat. Isä ei pääse +mukaan, sillä isällä on lyhempi kesälupa, kuin meillä. Isä tulee +maalle Juhannukseksi ja matkustaa jälleen pois, mutta sitte tulee isä +koko heinäkuuksi. Isä sanoi, että kun minä olen suurin mies kodissa +isän poissa ollessa, niin minun tulee auttaa äitiä ja hoitaa pieniä +veikkoja. Tahdonpa koettaa täyttää, mitä isä toivoo. Tahdon olla +äidille hyvä poika. + +Kun tulemme maalle, niin kirjoitan sieltä Tuulikkiin, jos Tuulikin +toimitus ottaa tämän vastaan. + + +(TOINEN KIRJE) + +Olen niin hirmuisen iloinen, kun minun kertomukseni otettiin +"Tuulikkiin!" Kun olin kertomukseni lähettänyt "Tuulikin +toimitukselle", niin odotin levottomana kesäkuun 15:sta päivää. Voi, +miten aika kului hitaasti! Mutta vihdoinkin tuli 15. Tuli posti, mutta +"Tuulikki" ei tullut. Taas uusi odotus. Seuraavana päivänä "Tuulikki" +tuli. Vaikka se on minun osoitteellani, niin avasi äiti sen ensiksi. +Minä en uskaltanut katsoa äitiin. Kun äiti oli avannut sivut, luki hän +hiljaa itsekseen. Minä olin aivan varma siitä, ettei minun kertomukseni +ollut siellä. Rupesin hyräilemään hiljaa "Porilaisten marssia" ja menin +katsomaan ulos akkunasta. Siellä pihassa näin pikku Eljaksen ajavan +vitsa kädessä kissaa takaa. Juoksin pihalle, otin vitsan Eljakselta ja +löin sillä Eljasta kahdesti selkään. Eljas rupesi itkemään, mutta minä +sanoin: "Katsos, niin käypi sille, joka syytöntä kissaa piiskaa!" Sitte +juoksin jälleen sisälle. + +Kun tulin pöydän luo, antoi äiti minulle "Tuulikin". Katsoin kauan +ensi sivua ja luin kaikki, mitä siinä seisoi. Sitte käänsin lehden, +ja siellä oli kirjoitukseni. Luin sen. Sitä oli vaan hyvin pikkusen +muutettu. Luin sen uudelleen. Olin niin iloinen. Sitte menin äidin luo. +Äiti otti minut syliinsä, suuteli minua, silitteli päätäni ja sanoi: +"Miten hauskaa, kun isä juhannukselle tultuaan saa sen nähdä." Minulla +on paras äiti maailmassa! Hänen tähtensä tahtoisin vaikka kuolla. + +Lupasinhan kirjoittaa ensi "Tuulikkiin" ja se olisikin ollut niin +hauskaa, mutta kun nyt on tullut niin sateista ja ikävätä, että ei +tiedä, mistä kirjoittaa. Me muutimme sitte maalle, mutta matkalla satoi +koko matkan. Kun tulimme perille, olivat kaikki tavaramme likomärkiä ja +itse olimme samanlaisia. Pikku Eljas itki melkein koko ensimäisen illan +ja äiti luuli, että Eljas tulisi kipeäksi. Mutta juuri, kun meidän piti +mennä maata, juoksi hiiri pitkin makuukamarin lattiata. Siitäkös elämä +syntyi! Leena sieppasi isän saappaan ja aikoi sillä lyödä, mutta hiiri +piiloutui matkakorien joukkoon. Viljo ja Eljas hyppelivät lattialla +innostuksesta ja ihastuksesta! Nopeasti tyhjennettiin korit. Mutta ei +mistään löytynyt hiirtä. + +Leena arveli, että hiiri mahdollisesti oli jälleen juossut sillan alle. +Mutta äiti sanoi, ettei hän ennen uskalla mennä nukkumaan, kun hiiri +löytyy. + +Lattialla oli pari täkkiä ja Eljaksen pieni korvatyyny. Pikku pojat +rupesivat siinä telmimään ja tuuppelivat toisiansa. Äiti ja minä +syynäilimme tavaroita hiirtä etsien. Samassa kuuluu kova ilohuuto! +Viljo on saanut hiiren kiinni ja pitelee sitä kourassaan. Voi, miten +pieni se on ja miten sievä. Sillä on pehmoinen harmaa karva ja pikkuset +siniset silmät. Se pelkää niin kovin. Sen sydän lyö kiivaasti. Leena +ehdoittaa, että se tapettaisiin, mutta pikku pojat tahtoisivat sen +elätikseen. + +Äidin kanssa neuvoteltua päätetään se viedä kauas metsään ja päästää +vapauteensa. Pikku pojat ja minä menemme kauas, aidan toiselle +puolelle, pitkin metsäpolkua. Siellä panemme hiiren erään suuren kiven +viereen. Se lähtee juoksemaan ja katoaa kanervikkoon. En luule, että se +koskaan enää löytää kotiin takaisin. + +Sen jälkeen olemme joka päivä käyneet siinä kiven luona, mutta ei +mitään ole näkynyt. Toivomme hartaasti, että hiiri on löytänyt uuden +kodin. + +Pikku pojat ovat tehneet pihalle leikkituvan, jossa ovat sadetta +suojassa. Se on niin matala, että en minä siellä mahdu seisomaan. +Seinät ovat vanhoja lautoja, jotka ennen ovat olleet rappujen astimina. +Kattona on tavaralaatikkojen kansia. Istuimena siellä on vanha +sokerilaatikko ja pöytänä sievä pölkky. Olen ollut sateella monta +kertaa tuvan sisässä, ja siellä on sangen hyvä. + +Viljokin on kirjoittanut kertomuksen "Tuulikkiin", mutta hän ei +uskalla sitä lähettää, kun se on niin huonosti kirjoitettu. Hänellä +oli kaunokirjoituksessa vain 7. Mutta ensi vuonna hän aikoo opetella +kauniimmin kirjoittamaan. + +Hauskaa kesää! + + +(KOLMAS KIRJE) + +Hyvää päivää! Eräänä iltana, kun äiti ja me pojat olimme metsässä +katsomassa oliko siellä yhtään sieniä, tuli meitä vastaan eräs pieni +poika. Ja tiedättenkös mitä sillä oli sylissä? Hirmuisen sievä, ruskea +koira! Me pojat huusimme äitiä, joka kulki jälempänä, että hän joutuisi +pikemmin koiraa katsomaan. Kun äiti tuli, niin antoi poika koiran äidin +syliin. Me kaikki hyväilimme sitä ja se nuoli ensin Eljaksen kättä ja +sitte minun kättäni. + +Äiti kysyi pojalta, kenenkä koira se oli. Poika sanoi silloin, että se +on hänen koiransa, mutta että hän on nyt sitä myymässä. Ja samassa hän +kysyi, että eikö äiti sitä ostaisi. + +Eljas alkoi heti pyytää äitiä, että äiti sen ostaisi ja kyllä me toiset +pojatkin vähän pyysimme. Mutta äiti sanoi, että täytyy ensin kysyä +isältä. Kyllä se oli hyvin sievä ja mielelläni minäkin olisin sitä +hoitanut ja antanut vaikka osan voileivistäni sille. Sillä oli niin +pehmeä karva ja sileä, kostea kuono. Monta kertaa se aivan suuteli +minua. + +Minä sain sitä kantaa kotiin asti ja se vieras poika kulki minun +jälessäni. Me päätimme antaa sille nimen "Jalo", jos saisimme sen +omaksemme. Matkalla se nukkui minun syliini, niin ettei se huomannut +kun tultiin portista sisälle. + +Eljas juoksi edeltäpäin isän luo ja me kuulimme, kuinka se siellä +huusi: "Rakas, rakas, kulta isä! Osta meille sievä koira! Tule, se on +täällä!" + +Silloin tuli isä ulos ja piti myöskin paljo Jalosta. Hän kyseli pojalta +kaikenlaista ja viimein kysyi hän, mitä koira maksaa. Poika sanoi, että +se maksaa 50 penniä. Silloin päätettiin, että jokainen meistä panisi +10 penniä; ja kun meitä on viisi, nimittäin isä, äiti, Viljo, Eljas ja +minä, niin siitä tuli 50 penniä. Meillä pojilla ei ollut rahaa maalla +mukana, kun säästölaatikot jäivät kotiin, mutta äiti lupasi lainata. + +Nyt on Jalo ollut meillä jo kolmatta viikkoa. Se osaa syödä leipää, +maitoa, lihaa ja sokeria. Se osaa jo antaa kättä ja sanoa ison sanan. +Se on kasvanut aikatavalla. Eljas ei enää jaksa pitää sitä sylissään. +Kun joku meistä pojista juoksee, niin juoksee Jalo jälestä ja tarttuu +takaa kinttuihin. Talon kissan kanssa on Jalo hyvä ystävä. Kissa antaa +sen syödä omasta kupistaan. Kissa on jo vanha. + +Meillä on eräs hyvä täti Helsingissä. Nyt olemme pyytäneet häntä tänne +maalle tulemaan, mutta kirjeessä emme sanoneet mitään Jalosta. Mitähän +täti mahtanee siitä sanoa? Kyllä se varmaankin siitä paljo pitää. + +Leena oli eräänä päivänä nähnyt käärmeen metsässä. Isä lähti heti keppi +kädessä metsään sitä etsimään ja kulki siellä kauan, hakien sitä, mutta +se oli mennyt piiloon. Kunhan meidän serkkumme Kaarlo tulee tänne, +menemme me sitä vielä etsimään. Silloin saa Kaarlo tappaa sen. Kaarlo +on jo niin suuri poika ja seitsemännellä luokalla meidän koulussamme. + +Viljo on saanut jo kolme kertaa ratsastaa Ruskolla, sillä renki Pekka +pitää niin paljo Viljosta ja kutsuu häntä aina luokseen. Mutta minä +olen ollut Verkko-Matin luona nuottakodassa ja käynyt monta kertaa +hänen kanssaan käistelemässä. Eräänä päivänä toin minä äidille kaksi +haukea. Minä olen saanut Matilta pienen verkon aivan omakseni. Minä +käistelen sillä itsekseni rannikoilla. Täällä on aivan hiekkaiset +rannat ja syvemmällä on paljo ulpukoita. Niitä minä olen monta kertaa +tuonut äidille. + +Eräänä sadepäivänä opetti Matti minua verkkoa kutomaan. Se on hirveän +hauskaa työtä. Aina kun sataa, istun minä tuvassa kutomassa verkkoa +Matin vieressä. Minä olen saanut Matilta kävyn ja kalvosimen aivan +omakseni. + +Kaksi kertaa olemme kaikki olleet heinäniityllä. Isä, äiti ja Leena +haravoivat ja me pojat kannoimme kuivia heiniä latoon. Isäntä oli +sanonut isälle, että meistä oli oikein paljo hyötyä. Seuraavana +päivänä lähetti emäntä meille lahjaksi ison lautasellisen voita. Siitä +valmistettiin illalliseksi munavoita. Ja meillä oli kaikilla hyvin +hauskaa silloin, sillä silloin olimme kaikki jotain ansainneet. + + +(NELJÄS KIRJE) + +Nyt minun täytyy kertoa Tuulikin lukijoille yhdestä kummallisesta +tapauksesta. Eräänä aamuna kun Eljas, Viljo ja minä olimme pellon +takana metsässä hakemassa äidille kukkia, kaatui Eljas yhden pienen +koivun juurelle sammalmättääseen. Hän rupesi itkemään ja minä juoksin +hänen luoksensa. Kun puistelin hänen vaatteitansa sammalista, niin +kuulin kummallisen äänen. Jokin piipitti kimakasti aivan minun +jalkojeni juuressa. + +Rupesin katselemaan, mikä se mahtoi olla. Silloin näin pienen linnun +pesän ja siellä pikkusia poikasia. Eljas herkesi heti itkemästä ja +Viljo juoksi katsomaan, mitä me olimme löytäneet. + +Siinä oli viisi poikasta, mutta kaksi niistä oli kuollut, sillä Eljas +oli kaatunut juuri pesän päälle. Elävät pojat huusivat hädissään ja +koettivat räpytellä siipiään, joissa ei vielä ollut höyheniä. + +Me otimme kuolleet pojat pesästä pois ja panimme ne Viljon hattuun +viedäksemme kotiin. Silloin näimme poikasien äidin. Se lenteli puusta +puuhun meidän ympärillämme ja kun me menimme kauemmas pesän luota, +lensi se heti sinne. + +Sitte juoksimme aikakyytiä kotiin ja veimme linnun pojat äidille. Äiti +sanoi, että meidän pitäisi ne haudata. Ja me hautasimme ne leikkituvan +viereen ja istutimme pienen pihlajan haudan päälle. Aina kun meille +tulee vieraita, viemme heidät katsomaan linnun poikien hautaa. + +Olemme myöskin muutamia kertoja käyneet katsomassa sitä linnun pesää +pellon takana. Nyt on pienillä linnun poikasilla jo suuret höyhenet. + +Täti tuli sitte Helsingistä meille ja toi minulle kauniin puukon. Viljo +sai kärryt, sillä täti on hänen kumminsa, ja Eljas sai pallon. Kun täti +tuli, niin siitäkös elämä syntyi. Pikku pojat hyppelivät ilosta, Jalo +haukkui ja isä ja äiti nauroivat. Täti on niin hyvä meille pojille. Isä +sanoo aina, että täti on liian hyvä. + +Nyt on meillä ollut niin hauskaa, kun täti on täällä. Me olemme +käyneet hänen kanssansa marjassa ja sieniä poimimassa. Aina hän keksii +jotain hauskaa. Hän on niin viisas ja hyvä. Luulen, että isä ja äiti +rakastavat häntä suuresti. Isä sanoi eräänä päivänä, että nyt on kuin +juhlapäivä, kun täti on meillä, ja se olikin minun mielestäni totta. + +Tädin mukana sain minä kirjeen Kaarlo-serkulta. Siinä ilmoitti hän +tulevansa ensi viikolla meille. Hän kokoaa hyönteisiä ja kärpäsiä. +Meillä onkin kärpäsiä hyvin paljon, niin että kyllä on hyvä, että hän +pian joutuu. + +Eilen oli Eljaksen syntymäpäivä ja meillä oli suuri juhla. Aamusella +täti ja äiti ja isä lauloivat oven takana "Sun haltuus rakas isäni" +ja "Herra taivahan". Sitte juoksivat he kaikki sisälle ja isä nosti +Eljaksen sängystä korkealle. Äiti antoi hänelle kaksi vehnärinkeliä ja +Viljolle yhden ja minulle yhden. Ja täti toi suuren kimpun kukkia. + +Sitte kantoi Leena sisälle kukkapöydän ja siinä oli yksi muistikuva, +yksi lyijykynä ja paperiarkki. Eljas piirtää mielellään ja isä oli +antanut hänelle nämä. Täti pani sitte pöydälle yhden hopeamarkan. + +Meillä oli niin hauskaa koko päivän. Ja illalla menimme kaikki +soutelemaan Mansikkasaarelle. Matkalla lauloimme monta laulua ja oli +aivan tyyni. Jalo oli myöskin mukana, vaikka sitä onkin hyvin vaikea +pitää venheessä, sillä se juoksee ympäri venhettä ja joskus menee aivan +venheen reunalle kuikkimaan. + +Me toimme Mansikkasaarelta paljo viheriäisiä koivun ja pihlajan oksia. +Kotona pantiin ne huoneisiin ja nyt asumme aivan kuin lehtimajassa. + +Huomenna on Leenan syntymäpäivä. Mutta siitä kerron vasta ensi +kirjeessä. Terveisiä kaikille Tuulikin lukijoille. + + +(VIIDES KIRJE) + +Nyt on minulla oikein kauheata kerrottavaa Tuulikin lukijoille. Täällä +Helsingissä on tapahtunut sellainen tapaus, joka on saattanut kaikki +koulupojat ja koulutytöt surullisiksi. + +Asia on tällainen. Täällä Helsingin lähellä on eräs saari, jonka nimenä +on Korkeasaari. Se on sellainen paikka, johon Helsinkiläiset menevät, +kun he tahtovat nähdä metsää, nurmea, kallioita ja merta sekä kuunnella +lintujen laulua. + +Siellä saarella on suuria häkkiä, tai niinkuin pieniä huoneita, joiden +seinät on rautatangoista, ja niissä huoneissa on erilaisia eläimiä +vankina. Ne ovat siellä sitävarten, että ihmiset saisivat niitä nähdä. +Mutta minusta niillä on siellä hyvin ikävä ja paha olla, kun pojat +usein pistelevät niitä kepeillä, oksilla ja heinänkorsilla. Eivätkä +ne saa nukkuakaan, kun niiden on uni, sillä ihmiset rummuttavat häkin +reunoja ja koettavat yhä niitä hereillä pitää. + +Yhdessä häkissä on siellä suuria maakarhuja ja eräässä toisessa jälleen +hirmuisia jääkarhuja. Yksi jääkarhuista on iso ja kaksi on pienempää. + +Eräänä iltana oli yksi normaalilyseolainen tätinsä kanssa ollut +Korkeasaarella eläimiä katsomassa. He olivat menneet jääkarhujakin +katsomaan. Jääkarhut olivat näyttäneet hyvin vihaisilta. Silloin oli se +poika pistänyt jalkansa jääkarhuun päin rautatankojen välitse. Mutta +silloinkos jääkarhu oli vimmoissaan tarttunut pojan jalkaan ja alkanut +vetää häntä luoksensa häkkiin. Sen pojan täti oli kyllä pidellyt häntä +kädestä, mutta ei ollut jaksanut pidellä niin kovaa, että poika olisi +pysynyt. Kun jääkarhu oli niin voimakas, niin sai se voiton. Ja poika +putosi jääkarhun häkkiin. + +Heti rupesivat jääkarhut repimään poikaraukkaa, joka valitti surkealla +äänellä. Eikä kukaan voinut saada poikaa pois rautahäkistä. + +Haettiin tankoja, jolla jääkarhua alettiin hätyyttää ja viskattiin iso +lihapala alas, että se tulisi sitä syömään. Mutta se oli kuin vimmattu. +Se repi pojan niin pahaksi, että kun poika viimein saatiin häkistä +ulos, oli hän aivan verinen ja runneltu. + +Meidän koulumme pojat kertoivat minulle, että hän oli vielä silloin +osannut puhua ja sanonut: "Älkää vaan kertoko tätä äidille, sillä äiti +pelästyy." + +Mutta samana iltana poika kuoli kauheita tuskia kärsittyään. + +Nyt ovat meidän luokan pojat päättäneet, etteivät enää koskaan millään +lailla kiusaa eläimiä, ei niitä eläimiä, jotka ovat Korkeasaarella eikä +mitään muitakaan eläimiä. Me olemme kaikki nyt luvanneet olla eläinten +ystäviä. + +Nyt en jouda enempää, sillä meillä on niin paljo läksyjä. + + + + +SUURIN ILO + + + Kukkia poimin ja iloitsin, + Hoitelin pikku veikkaa. + Auringon paisteessa riemuitsin, + Heittelin kuperkeikkaa. + + Lintuset lauloi ja aallot soi, + Ilmassa ilo kaikui. + Aurinko kummulle kultia loi + Riemua metsä raikui. + + Veikkoni vallaton, valkopää + Nauraen kaulaani karkaa. + Juoksemme kenttää kellertävää + Kotoisen pellon sarkaa. + + Kaivonvintti jo vilkuttaa + kotimme tuvan takaa. + Veikkoni pieni väsyy jo, + Olkaani vasten makaa. + + Tuollapa äiti vastaamme käy, + Aurinko otsalla hohtaa. + Mun ei ilo nyt ilolta näy + Äiti kun meidät kohtaa. + + + + +JÄTTILÄINEN JA KARJANPAIMEN + + +Pohjois-Suomessa eli ennen muinoin jättiläinen, jota myös monet +sen ajan ihmiset peikoksi sanoivat. Hän oli hyvä mies, ei tehnyt +kenellekään pahaa vaan eli sovinnossa kaikkien kanssa. Usein istui +hän metsättömillä harjanteilla ja katseli sieltä ihmisten kaskien +sauhuja ja mökkien harjoja. Häntä suuresti hauskutti noiden pikku +olentojen elämä. Ja huvikseen hän niitä katseli, niinkuin me katselemme +muurahaiskekoja. + +Jättiläinen oli hirmuisen voimakas. Ei hänen edessään mikään kestänyt. +Hän meni, minne vaan halusi ja teki mitä tahtoi. Hän söi harvoin, mutta +nukkui sitä enempi. + +Kerran aamulla kun hän veti nutun päälleen, tunsi hän, että jokin +kangersi niskassa. Hän raappasi niskaansa. Sinne oli nutun vuoriin +tarttunut vanha korpikuusi. -- Kun hän oli kymmenen peninkulmaa +kävellyt, tunsi hän, että kengässä oli jotain, joka painoi varvasta. +Hän veti kengän pois jalastaan ja sieltä putosi lehmän kokoinen kiven +möhkäle. + +Mutta ei ole sellaista olentoa, jolla ei olisi kadehtijoita. Jonkun +viisautta kadehditaan, jonkun voimia, jonkun rikkautta, jonkun jotain +muuta hyvää. Jättiläiselläkin oli kadehtijoita. Varsinkin eräs vanha +karjanpaimen kadehti häntä. Yökaudet veisteli hän teräväpäisiä seipäitä +ja iski niitä pystyyn niille paikoin, joista jättiläisen piti kulkea. +Hän toivoi, että ne pistäisivät jättiläiseltä jalkapohjan puhki. Mutta +ne murenivat jättiläisen jalan alla niinkuin poltettu heinä ihmisen +jalan alla murenee. + +Kerran kun jättiläinen makasi korkean jyrkänteen juurella, nousi +karjanpaimen jyrkänteelle ja vieritti isoja kiviä jättiläisen silmille. +Jättiläinen heräsi, hieroi silmiänsä ja sanoi: "Mistäs nyt tomua +silmiini lentää!" + +Karjanpaimen puhui aina jättiläisestä ja koetti tehdä häntä +naurunalaiseksi. Ihmiset kuuntelivat hänen puhettaan, mutta kukaan ei +sitä mieleensä pannut. + +Eräänä aamuna jättiläinen istui murkinata syömään. Hän veti puukkonsa +tupesta ja tuppi putosi maahan. Karjanpaimen oli lähellä ja hän juoksi +heti tuppea katsomaan. Ensin katseli hän päältäpäin, sitte meni hän +sisälle ja käveli aina tupen pohjaan asti. + +Mutta jättiläinen huomasi, että hänen tuppensa oli pudonnut. Hän otti +sen ylös ja pani vyölleen. Sitte pisti hän puukkonsa tuppeen. + +Se oli karjanpaimenen loppu. -- Mutta jättiläinen eli vielä kauan +aikaa, kunnes viimein kenenkään huomaamatta seudulta katosi. Ei +tiedetä, lieneekö hän kuollut vai lieneekö muuttanut muihin maihin. +Poissa hän vaan nyt on. + + + + +LAPSET MATKALLA + + + Pim, pam, pim-pam nyt tiuku soi. + Kas tässäpä hyvästi ajaa voi. + Me matkalla ollahan vieraalle maalle + Niin armahalle. + + Pim-pam, pim-pam nyt tiuku soi. + Hei, hevoset laukata kilpaa voi! -- + On vaunussa tilaa kaikille tässä + Näin hyllyävässä. + + Pim-pam, pim-pam nyt tiuku soi. + Vaan vieraalla maallapa olla voi + Hei, herkkuja, hilloja, sokeripuita + Ja lystiä muita. + + Pim-pam, pim-pam nyt tiuku soi. + Siis sielläpä hauskaa olla voi! + Jos joutuisimme jo piankin sinne, + Huh, hei, ritirinne! + + + + +ILMALAIVA + + +Erkillä ja Matilla oli suuria mielessä. Heidän piti tehdä ilmalaiva ja +purjehtia sillä ilman läpi, niin että isä ja äiti, setä ja täti sekä +kaikki muut ihmiset näkisivät ja ihmettelisivät. + +He ottivat vanhan tavaralaatikon ja laittoivat siihen mukavat penkit, +joilla heidän sopi istua. Sitte panivat he sinne hiekkasäkkiä painoksi +ja vettä pulloon kuumuuden varalle. Tämä kävi kaikki helposti ja pojat +olivat innoissaan. + +Mutta pahin oli vielä jäljellä. Laatikkoon piti saada sellaiset siivet, +jotka sitä ilmassa kannattivat. + +Pojat päättivät tehdä siivet laudasta. Heidän mielestään pitäisi niillä +olla sama muoto, kuin myllyn siivillä. Ja niin he rupesivat työhön. + +Tuli ilta ja pojat menivät nukkumaan. Nukkuessaan näki Erkki unta. Hän +purjehti ilmapallossa, joka keinui korkealla pilvien yläpuolella. Ja +siinä ilmapallossa oli siivet aivan kuin myllyssä ja ne raksuttivat ja +ratisivat pyöriessään. + +Matti myöskin näki unta. Hän ratsasti hevosella pilvien läpi ja hevosen +kaviot iskivät tulta ja sieramista puhalsi sakeata savua, josta sitte +uusia pilviä muodostui. + +Kun pojat aamulla heräsivät, kertoivat he toisilleen unensa. Se oli +merkillinen uni. Siitä oli varmaan oleva seurauksia. Ja yhä suuremmalla +innolla ryhtyivät he työhön. + +Ensimäiset siivet, jotka he olivat tehneet, olivat aivan liian pienet. +Ruvettiin siis uusia tekemään. Aina välillä kävivät pojat kuitenkin +istumassa laatikossa ja katselemassa hauskoja hiekkasäkkejä. + +Jos he keksisivät ilmalaivan, tulisivat he kuuluiksi koko kylässä. Se +oli hauska juttu. + +Ja sitte tuotaisiin heille lahjoja ja kouran kokoisia omenoita. Jos +kuningas saisi asiasta tietää, niin lahjoittaisi hän varmaan Erkille +hevosen ja Matille aasin. + +Erkki ratsastaisi hevosellaan kultavuorelle ja toisi isälle tyynyn +kokoisen kultamöhkäleen ja Matti matkustaisi aasilla itämaille ja +hakisi sieltä jalokiviä ja hohtavia helmiä. + +Sitte olisi kaikilla niin hauskaa. Äiti antaisi lapsille joka päivä +omenapuuroa, muuramihilloa, marjamaitoa ja sokeroituja mesikoita. + +Se olisi hauska juttu. + +Mutta siivet eivät tahtoneet valmistua. Joskus tulivat ne liian +kapeiksi, joskus liian leveiksi, joskus olivat ne liian pienet, joskus +liian paksut. + +Siinä oli myös paha pula, että minne ne sitten kiinnitetään. No, +niin! Siitä pulasta päästiin sillä, että lyötiin tanko laatikon +päälle poikkipuolin, siihen pantiin sitte reikä, johon siipien tanko +istutettiin. + +Siivet tulivat lopullisesti valmiiksi. Ne pyörivät tuulessa mainiosti. +Pojat istuivat laatikossa ja odottivat, että milloinka se lähtee +liikkeelle. Mutta ei se lähtenyt. He koettivat hiukan töykätä sitä irti +maasta, mutta se istui kuin naulattu. + +Pojat nousivat pois laatikosta ja koettivat nostaa sitä paikasta +toiseen. Silloin se läksi, jopa oikein hyvästi. + +Pojat ihmettelivät, että mikähän siinä on, kun ei se lennä, vaikka +voisi. Kyllä he ainakin sen sijassa lentäisivät tuolla puiden latvojen +tasalla. Ja he arvelivat, jos se ilman hiekkasäkkiä läksisi liikkeelle. +Hiekkasäkit otettiin sitte pois ja pojat menivät jälleen laatikkoon +istumaan. He odottivat kunnes tuuli puhalsi oikein voimakkaasti. + +Kun sitte tuulen viima saapui, ponnistivat pojat jaloillaan ja olivat +jännityksessä. Siivet pyörivät, niin että kolina kuului, laatikko +rusahteli ja rasahteli pari kertaa, mutta ei lähtenyt liikkeelle. + +Silloin arvasivat pojat, että siinä vielä oli joku vika. Sillä jos +se olisi ollut oikea keksintö, niin silloin se olisi kyllä maasta +kohonnut, vaikka siinä olikin vaan tuollaiset tavalliset myllyn siivet. + +Niin, joku vika siinä sentään mahtoi olla. Se oli selvä. Ja tänä +päivänä pojat vielä miettivät, mikä vika siinä mahtaa olla. + + + + +OPPILAILLENI + + + Raikkahasti vastatkaa + Että seinät kajahtaa! + Joll' on reipas, raitis mieli, + Sill' on myöskin selvä kieli. + + Suorana te seisokaa, + Päänne pystyyn nostakaa. + Nuoret ei voi, kansan vapaan, + Seista vanhuksien tapaan. + + Työnne kunnoin täyttäkää! + Maailmalle näyttäkää, + Että, ken on suora, rehti, + Täällä kauimmaksi ehti. + + + + +NUORUUS + + + Tanssi, tanssi tyttönen, + Pyöri nuorten kanssa! + Elämäsi, vasta onpi + Aamuruskollansa. + + Tanssimasta mikään vielä + Sinua ei estä; + Suutar' uudet kengät tekee + Jos ei vanhat kestä. + + + + +EKSYKSISSÄ + + + Perho pieni, valkosiipi + Lensi kukkasissa. + Poika pieni, valkotukka + Kulki eksyksissä. + "Perho pieni, valkosiipi, + Siipes mulle anna!" + Lausui poika. Perho vastas: + "Ei ne sua kanna." + "Pienin olen perhosista, + Siivet pienet mulla. + Mutta sulle oppahaksi + Voin mä heti tulla." + Oppahaksi otti poika + Perhon metsätiellä. + Puitten takaa aukes pelto: + Koti oli siellä. + + + + +IHMEELLINEN SILTA + + +Aurinko paistoi ulkona lämpimästi, mehiläiset ja kärpäset surisivat +kukkasissa, ilma oli tyyni, hienoa auerta nousi metsien takaa. + +Tuvassa oli tuoreen lämpöisleivän hajua. Äiti veti juuri leipiä uunista. + +Pikku Anni juoksi tupaan. Hän pyysi äidiltä lämpöisleipää. + +"Tuossa on", sanoi äiti ja viilsi kuumasta leivästä palasen. "Kun olet +syönyt, niin saat mennä Mansikkaniemelle Ullamummolle lämpöisleivän +viemään." + +Mitään hauskempaa ei Anni tietänyt. Ullamummo oli hänen paras +ystävänsä. Kaikista hauskimmat olivat retket hänen luokseen. Annin +mielestä asui Ullamummo hirveän kaukana: ensin meni tie peltojen +poikki, sitte metsän läpi, sitte joen yli siltaa pitkin, sitte lehdon +kautta -- ja sen takana oli sievä mökki, jossa Ullamummo asui. Se +oli niin pieni ja matala, niin matala, että melkein ulottui kädellä +kattoon. Mutta Annista se oli niin soma, että siellä hän vasta oikein +hyvin leikkiä osasi. + +Lämpöisleipä kainalossa läksi Anni juoksemaan kotirinnettä alas. Tie +oli tyhjänä, ei näkynyt vastaantulijoita. Metsänkohdalla tuntui ilma +niin raukaisevalta. Anni istui tien penkereelle lepäämään ja piti +leipää sylissään. Hiukan levättyään lähti hän taas matkalle. + +Kaartuen nousi silta ylös maantienpinnasta. Kun Anni oli noussut siltaa +pitkin joen keskikohdalle, pysähtyi hän. Silta oli murtunut rikki. +Aallot vierivät vinhaa vauhtia jokea alaspäin ja aukko oli hirvittävän +leveä. + +Ei auttanut muu kuin lähteä takaisin kotiin. Kotona kertoi Anni äidille +koko ihmeellisen tapauksen. Äiti ensin hämmästyi ja ihmetteli, mutta +sitte ei oikein käsittänyt, kuinka sellainen olisi voinut näin tyynellä +ja sateettomalla ilmalla tapahtua. Ehkä oli lapsi pelännyt. + +Hän läksi saattamaan Annia sillan yli. + +Kun he olivat joen keskellä, oli silta aivan ehyt. Ei lastuakaan ollut +poissa. + +"Kuinkas Anni äitiä narrasi" kysyi äiti. + +"Ei Anni narrannut", sanoi Anni ja katsoi suurilla silmillään äitiin, +"mutta silta oli äsken poikki. Kyllä Jumala sen tietää." + +Äiti sai kyyneleet silmiinsä eikä puhunut sen enempää. Sillan toiselta +puolen palasi hän kotiin ja Anni sai mennä yksin Ullamummon luo. + +Vasta iltapuolella läksi pikku Anni paluumatkalle Ullamummon luota. +Iloisena asteli hän tietä pitkin. Mutta kun hän tuli sillalle, oli +silta poikki samasta paikasta kuin ennenkin. Anni kumartui katsomaan +revennyttä aukkoa. Hän näki sillan arkkujen ulottuvan kauas mustaan +syvyyteen. Hän näki miten hirvittävän leveä aukko oli. Hän ei päässyt +siitä ylitse. + +Anni palasi Ullamummon luo ja kertoi hänelle koko asian. Ullamummo +kuunteli; heti kuultuaan, läksi hän saattamaan lasta kotiin. + +Hän vei Annin tupaan asti ja kun hän jäi kahden kesken Annin äidin +kanssa, sanoi hän: "Lapsella on arka luonto. Pidä lasta silmällä. +Suojele sitä, ettei vaan joudu vaaraan!" + +Pihalla istui Anni ja puheli kukkasten kanssa. Hän oli itse antanut +kukkasille ja linnuille nimet oman käsityksensä mukaan. Ja nurmikko +oli hänelle niin hyvä. Sitä hän silitti kädellään. Taivaalla näki hän +Jumalan laivojen purjehtivan suurin valkoisin purjein. Kaikki oli niin +ihmeellistä ja niin ihanaa. + +Pihalla oli harmaa kivi. Se oli niin viisas ja vanha. Aivan kuin +Ullamummo. Sille hän kertoi suuresta sillasta ja syvästä joesta sillan +alla. Ja hän silitti kiveä kädellään. Kivi oli niin hyvä. Kivi ja +kukkaset eivät voineet nähdä jokea, mutta linnut kävivät siellä ja +kastelivat veteen siipiään. + +Kului kesä, kului syksy ja talvi ja tuli uusi kevät. Anni oli nyt +kuuden vuoden vanha. Hän oli niin terve ja virkeä. Kaikki pitivät häntä +jo aikaihmisenä. + +Eräänä päivänä ennen juhannusta katosi Anni kotoa. Äiti luuli hänen +menneen Ullamummon luo, mutta kun ei lasta illallakaan kotia kuulunut, +läksi äiti häntä hakemaan. + +Seuraavana päivänä löydettiin pikku Annin ruumis keskeltä jokea +suurimman sillan arkun viereltä. + + + + +LASTEN ILOT + + + Pimpeli, pampeli pihan poikki + Nyt me mennään marjaan. + Sitte sieltä metsän halki + Ahon yli karjaan. + + Kilkattaa jo karjan kellot + Musta lehmä ammuu. + Kohta menee taivas pilviin, + Aurinko jo sammuu. + + Kuuma onpi nuttu päällä, + Täytyy mennä uimaan. + Sitte syödään evähiä + Kovan nälän tuimaan. + + Väsymys jo alkaa tulla. + Älä veikko juokse! + Nyt on paras lähteä jo + Oman äidin luokse. + + + + +HALTIJAT + + +Ennen, vanhaan aikaan, kuuluu haltijoilla olleen asuntonsa korkean +Kivimäen sisässä. Sen mäenhän kaikki tuntevat. Sieltä asunnostaan +olivat hyvät haltijat tulleet ihmisasunnoille ja joskus oikein ihmisten +ystäviksi. Ihmiset kun siihen aikaan niin luottivat haltijoihin, niin +haltijatkin kaikella tavalla auttoivat heitä. + +Mutta haltijoiden luokse Kivimäen sisään ei kukaan päässyt. Kyllähän +sinne olisi se päässyt, joka olisi löytänyt ihmeellisen punaisen kukan, +jonka reunat olivat kultaa, mutta sitä ei kukaan löytänyt. Moni vanha +mummo oli elämänsä loppuiän sen etsimiseen pannut, mutta turhaa se oli. +Ei sitä löytynyt vaikka olisi tulen ja neulan kanssa hakenut. + +Kerran oli eräs pikkunen tyttö, Marjatta nimeltään, ollut Kivimäen +juurella marjoja poimimassa. Hän oli kukan löytänyt ja samassa oli +Kivimäki avannut vaskiset ovensa. Marjatta oli astunut sisälle ja +tullut komeaan saliin, jossa sata valkoista hevosta kultaisista ja +hopeisista seimistä söi. Sitte oli Marjatta astunut eteenpäin ja tullut +toiseen saliin, jossa haltijat pöydän ympärillä istuivat. He olivat +kaikki vanhoja miehiä, joilla oli pitkät, valkoiset parrat, punaiset +takit ja kultakruunut päässä. + +Yksi haltijoista oli viitannut Marjattaa luoksensa ja antanut hänelle +pöydältä hopeaisen kupin, jossa oli makealle maistuvaa juomaa. Mutta +Marjatta oli ruvennut pelkäämään ja juossut vaskisesta ovesta ulos. + +Juostessaan oli hän pudottanut sen punaisen, kultareunasen kukan, jolla +oli niin ihmeellinen voima. + +Heti kun Marjatta oli kotia tullut, olivat hänen vanhempansa lähteneet +Kivimäen juurelle ihmeellistä kukkaa etsimään. Mutta eivät löytäneet. +Eikä kukaan ole sitä senperästä löytänyt tähän päivään asti. + + + + +NUORI KALASTAJA + + + Kun myötätuulessa purjehdin + On lystiä kyllä retki. + Mä unhoitan kaikki murehet + Ja vastukset vastaisetki. + + Ja purje paisuvi pullolleen, + Yli aaltojen venhe viiltää, + Ja taivas hehkuvi hellemmin + Sen aalloilla kullat kiiltää. + + Mä ruorissa istun ja katsastan + Kun karit kaukana hohtaa; + Mä ruoria köytän kiinnempään + Kun tuuli purjeita pohtaa. + + On hauska laskea myötäiseen + Kun purjeet on paisuksissa, + Kun kaukana ranta häämöittää + On satama tiettävissä. + + Vaan missä tarmoa tarvitaan, + Se hauskempi vielä on retki. + On hauskempi olla ruorissa + Kun matkall' on vastaisetki. + + Kun vastahan aalto hyökähtää + Ja purren pystyhyn tempaa, + Niin ruori kysyvi käskijää, + Sen tarmoa tulisempaa. + + Yli pursi keinuvi kuohujen, + Sen saumat ääniä antaa. + Vaan aallot kahtia halkeillen + Ne purtta vimmoin kantaa. + + Tuo hyrsky hurjasti hyökältää + Ja ruorin raksavi lauta. + Mun purteni, purteni, kuinka käy? + Tää liekö jo meille hauta? + + + + +KOIVUN LASTUT + + +Eräs työmies kulki metsäistä tietä pitkin kirves olallaan. Oli +iltahämärä. Kaukaa alkoi kuulua ratasten kolina ja vähän ajan kuluttua +ajoi häntä vastaan nuori talonpoika kauniilla hevosella. Juuri kun +hevonen tuli miehen kohdalle pelästyi se, hyppäsi pystyyn ja työnsi +kärryt tienraviin. Talonpoika putosi kärryistä ja pyörät menivät rikki. + +"Olkoon", ajatteli työmies ja aikoi mennä menojaan. + +"Auttakaa!" huusi talonpoika. + +Työmies riensi heti avuksi. Särkyneet kärryt vedettiin ojasta ja +hevonen sidottiin puuhun kiinni. + +"Teillä on kirves", sanoi talonpoika. "Te voitte minua auttaa, jos vaan +tahdotte." + +Työmies meni hakkaamaan koivun tienvierestä ja alkoi korjata kärryjä. +Se olikin pian tehty, sillä mies oli taitava. + +Kun kärry oli korjattu ja hevonen valjastettu, nousi talonpoika +kärryihin. + +"Te olette auttanut minua hädän hetkellä ja minä kiitän teitä! Mutta +minulla ei ole rahaa teille antaa. Ottakaa noita lastuja mukaanne +kotiinne vietäväksi. Se olkoon teidän palkkanne." + +Työmies katseli kun talonpoika ajoi tiehensä. Sitte kumartui hän +ottamaan kirvestään, hymyili itsekseen ja pisti taskuunsa pari koivun +lastua lapsilleen vietäväksi. + +Kun hän tuli kotiin olivat lapset jo nukkumassa. Hän otti lastut +taskustaan heittääkseen ne pois. Mutta lastut olivatkin kultaa. + +Mies heitti kultalastut pirtin penkille ja juoksi metsätielle hakemaan +enempi sinne jääneitä lastuja. Hän kokosi niitä sylillisen. Kun hän toi +ne pirttiinsä, olivat ne vaan tavallisia koivun lastuja. + +Mutta ensin tuodut lastut olivat puhtainta kultaa. + + + + +ALAKULOISELLE TOVERILLE + + + Tule Matti, tuiskuhun, pakkaseen + Siellä tarmoa tarvitaan! + Tule hangen pinnalle kilpailuun, + Siellä puhtisi punnitaan. + + Tule Matti, ilohon ilman tään, + Siellä surusi haihtuu pois! + Tule, kiidä pinnalla kirkkaan jään. + Sepäs onnea sulle tois! + + Älä Matti murjota nurkassas + Ja hautele ikävääs. + Tule mukaan, virkistä itseäs + Ja uudista elämääs! + + + + +JURKO JÄTTILÄINEN + + +Ennen muinoin eli Suomessa suuri jättiläinen. Hän oli niin vanha, +ettei kukaan voinut laskea hänen ikäänsä. Hän asui Suomen synkimmässä +korvessa, suurten järvien ja laajojen soiden takana. + +Ihmiset olivat häntä harvoin nähneet. Jos kulkivatkin joskus +sillä metsän perukalla luulivat he jättiläistä sammaltuneeksi +vuorenselänteeksi ja astelivat rauhassa hänen ylitseen. + +Ja jättiläinen heidän tuskin kulkevan huomasi. Pyyhkäsi joskus vaan +suurella kädellään heidän pieniä jälkiään. Mutta ihmiset luulivat, että +se oli tuuli, joka humisi vuoren kupeella. + +Kerran vuodessa nousi jättiläinen syömään. Mutta silloin söi hän hyvän +aterian: kolme lehmää, viisitoista lammasta ja neljän ruishalmeen +kypsyneet tähkäpäät. Tämä tapahtui aina syksyllä. + +Mutta seuraavana kesänä tuli hänelle kova jano ja hän joi pari, kolme +järvellistä vettä, niin että järvet kuivuivat melkein lätäköiksi ja +ihmiset olivat suuressa veden puutteessa. + +Kerran oli talvella kova pakkanen. Jättiläisen ruumis alkoi jäätyä. Hän +nousi silloin ja kokosi risuja tehdäkseen valkean. Komeita mäntyjä ja +naavaisia korpikuusia taitteli hän metsästä sormillaan, niinkuin lapset +taittelevat kedolta kieloja tahi orvokkeja. + +Hän sytytti tulen palamaan ja liekit leimusivat taivaalle pimeässä +talviyössä. + +Ihmiset katsoivat taivaalle ja sanoivat: "Revontulet siellä palaa!" + +Kerran talvella teki karhu pesänsä jättiläisen kainaloon. Karhulla oli +suuri perhe. Jättiläinen makasi liikkumatta koko talven ja karhun pojat +kasvoivat hyvässä turvassa. + +Kevättalvella tuli metsämies ja löysi karhun pesän. Hän meni hakemaan +tovereja, että saisi karhun ammutuksi. Mutta kun he tulivat paikalle, +eivät he enää löytäneetkään mitään. Jättiläinen oli liikahuttanut +käsivarttaan ja peittänyt jäljet. + +Jättiläinen tuli vanhaksi. Hänen partansa muuttui harmaaksi ja tukka +tunkeutui syvälle maan sisään. + +Kun tuli syksy, ei hän jaksanutkaan enää nousta syömään. Kun tuli kesä, +ei hänellä enää ollutkaan jano. + +Kun tuli talvi, jäätyi hän suureksi kalliomöhkäleeksi, josta ei ollut +enää kellenkään iloa. + +Sellainen oli satu Jurko jättiläisestä Suomen salolla. + + + + +KESÄN IHANUUS + + + Vadelmia, vaapukoita + Meheviä, mainioita + Kalle, Katri, Tiina, Toimi + Pensaikosta kilvan poimi. + Sirkka lauloi nurmikolla, + Halli haukkui kartanolla; + Pikku linnut liitäissänsä + Virittivät virsiänsä. + Viljaa kasvoi kodin pellot, + Haassa helkkyi karjan kellot. + Leppoisata ilma lauha, + Yli seudun Herran rauha. + + + + +VIISASTELEVA POIKA + + +Oli kerran tuohesta mökki. Mökissä asui ukko. Ukolla oli akka. Akalla +oli poika. + +Poika oli viisastelija. -- + +Pojalla oli harmaat kintaat. Poika meni mökistä pihalle kintaat +kädessä. Kuu paistoi taivaalla. Poika katseli kuuta, huusi: hei! ja +heitti kintaansa ilmaan. + +Kintaat lensivät puuhun. Poika etsi ja etsi, mutta ei löytänyt. + +Tuli yö. Tuli päivä. Poika kiipesi puuhun katsomaan kintaita, mutta ei +löytänyt mitään. + +Ukko tuli tuvasta ulos. + +"Mitä etsit?" kysyi hän. + +"Kahta harmaata!" vastasi poika. + +"Tuolla ovat!" sanoi ukko ja viittasi puuhun. + +Poika katsoi. Siellä istui kaksi varista. + +Poika meni tupaan. Pöydällä oli puukko. Poika otti sen ja meni rantaan. +Järvellä ui sorsa. Poika katsoi sitä. Se oli kaunis. Poika huusi: hei! +ja heitti puukon järveen. + +Akka tuli rantaan. + +"Mitä järvestä etsit?" huusi hän pojalle. + +"Kiiltävätä, kuultavata!" vastasi poika. + +"Tuolla on!" sanoi akka ja näytti uiskentelevata särkeä. -- -- + +Pojan tuli kerran nälkä. + +"Leikkaa leipää!" sanoi ukko. + +"Eihän mulla ole särkeä!" sanoi poika. + +"Mitä hulluttelet!" torui ukko. -- -- + +Talvella tuli pakkanen. Pojan käsiä paleli. + +"Ota kintaat käteesi!" sanoi akka. + +"Enhän minä variksia kiinni saa!" sanoi nauraen poika. + +Akka kutsui ukon tupaan. + +"Poika on sekaisin", sanoi hän. + +"Kyllä minä sen tiedän", sanoi ukko. + +"Miksi et ole mulle sanonut!" huusi akka. + +"Onhan aikaa vieläkin", sanoi ukko. Akka suuttui. Ukko suuttui kanssa. +Akka tuuppasi ukkoa. Ukko tuuppasi akkaa. Tuohesta tehty tupa hajosi. + +Ja siihen se satu loppui. + + + + +VILLE VALKONEN + + + Mä olen Ville Valkonen + Ja tulen hiihtämästä. + Mä olen kymmenvuotinen + Kotoisin Mäntsälästä. + + Mä olen Ville Valkonen + Ja olen koululainen. + On lupa-aika hupainen -- + Myös lukuaika vainen. + + Mä olen Ville Valkonen, + On mulla turkki yllä. + Mä kanssa koulupoikien + Jo kilpaa hiihdän kyllä. + + Mä olen Ville Valkonen. + Niin, kerran, kukatiesi + Voi kuluttua vuosien + Minusta kasvaa miesi. + + + + +METSÄLAMMEN SALAISUUS + + +Ilma oli tyyni. Hiljaisuus vallitsi luonnossa. Valoisa oli kesäyö. +Mutta lehtojen siimeksessä liikkuivat luonnon hengettäret ja hongikon +hiljaisessa puolihämärässä, vanhojen sammaltuneiden kantojen päissä, +istuivat haltijat jutellen äänellä, jota ei ihmiskorva kuule. + +Nuori poika kulki tietä pitkin, joka vei nummien yli ja hongikon poikki +pienelle, salatulle metsälammelle. Sinne tultuaan istahti poika kallion +kivelle katselemaan pehmoista usvaa, joka nousi rannan ruohikosta. + +Kuta kauemmin poika usvaa katseli, sitä selvemmin huomasi hän, että +usvan keskellä liikkui eläviä olentoja. Hän näki, miten ne viittoivat +käsillään, huitoivat hunnuillaan ja kutsuivat poikaa luoksensa. Mutta +poika epäili heitä. Siksi ei hän heitä lähestynyt. + +Yhä tiheämmäksi kävi usva. Se saapui jo rannan kiville ja tunkeutui +läheiseen lehtoonkin. Mutta poika näki, miten usvan keskellä keijuili +kaunis impi valkoisiin huntuihin verhottuna. Hänen kultaiset kutrinsa +liehuivat ilmassa ja silmissä näkyi outo välke. + +Rannan ruohikossa impi väikkyi, viittoi kädellään ja huusi pojalle: +"Tule, pelasta minut! Olen tehnyt pahaa. Olen kirouksen alainen. Tule, +pelasta minut! Olen onnetoin!" + +Mutta poika ei mennyt, sillä hän pelkäsi vedenneitoja. + +"Tule! Koske kädelläsi suortuviini, niin olen pelastettu! Kosketa +minua, niin olen vapaa!" + +Mutta poika ei mennyt, sillä hän ei uskonut vedenneitoihin. + +"Sadan vuoden kuluttua saan aina nousta näkyviin aalloista", puheli +vedenneito. "Jollei kukaan minua pelasta, saan palata takaisin +vankilaani metsälammen alla." + +"Kuinka kauan rangaistuksesi kestää?" kysyi poika. + +"Se voi kestää kauan, sillä se on kummallinen." + +"Kerro", sanoi poika. + +"Kun aina sadan vuoden perästä saan kohota aalloista, voipi joku nuori +poika koskettamalla minua, pelastaa minut kirouksesta. Mutta kerran on +tuleva minulle kuitenkin varmasti vapahdus. Tähän rannalle on tuulen +tuomista siemenistä kasvava komea hongikko. Siihen hongikkoon tulee +mies, hakkaa sen alas ja rakentaa hongista uuden tuvan. Tässä tuvassa +syntyy poika. Se poika varttuu mieheksi ja rakentaa veneen. Kesäyönä +menee hän sillä veneellä soutelemaan tälle lammelle. Hän pelastaa +minut. Silloin on rangaistukseni aika lopussa. Silloin tulee minulle +vapaus..." + +Ihmetellen kuunteli nuori poika rannalla tätä kertomusta ja katseli +usvan keskellä keijuilevaa impeä. Ja kertomus jatkui ja jatkui, mutta +ääni hiljeni niin, että ei sanoja voinut enää eroittaa. + +Usva siirtyi kauemmaksi, immen kuva hälveni näkyvistä. Metsälammen +pinta kirkastui ja pilvien kuvat alkoivat siinä välkähdellä. Luonnon +yli liiteli kesäisen aamun lempeä hengetär. + +Yön unelmat olivat poissa. + + + + +NAAPURIN LASTEN JUHLAT + + + Juhla on meillä; + Eip' ole teillä! + On keitoksia + Ja makeisia, + On leivoksia + Ja sokeria. + On rinkilöitä + Niin mainioita, + On jälkiruokia + Ihanoita! + + On meillä jauhoja, + Taikinata, + Ja ryytimaustinta + Hienoimpata, + On pippuria + Ja neilikkata. + On leivinpöytänä + Suuri lauta + + Ja jauholaarina + Hiekkahauta. + On varastoinamme + Kuusten juuret, + Ja siellä puodit + On somat suuret. + Ei puutu vettä, + Ei ryyninjyvää, + On kaikki halpaa + Ja kaikki hyvää. + + + + +AARTEEN KAIVAJAT + + +Hannu ja Kalle olivat hyvät ystävät. Heidän kotinsa olivat vierekkäin +ja yhdessä he aina kulkivat kouluun. Yhdessä he myöskin vapaahetkinä +leikkivät ja yhdessä talvi-iltoina lukivat satuja. + +Kevätpuoleen he hyvin hartaasti odottivat koulun loppumista, sillä +heillä oli suuria tuumia mielessä. He aikoivat kesäluvalla hakea maasta +aarretta. + +Ja kun kesä vihdoin tuli, silloin Hannu ja Kalle virkeällä mielellä +kävivät työhön käsiksi. He tarkastelivat seudun kodin lähistöllä, +merkitsivät jokaisen omituisen kuopan maanpinnassa ja panivat mieleensä +jokaisen omituisen kallion kolon. Sitte he kuokka ja lapio olallaan ja +pitkä, ohut rautatanko kädessään joka aamu lähtivät työhön aarretta +etsimään. + +Mutta kesä kului, eivätkä pojat löytäneet mitään. Into rupesi +laimenemaan ja unelmat hälvenemään. Yksi viikko oli jälellä lupa-aikaa. +Turha oli enää mennä aarteen hakuun. Ei sieltä kuitenkaan mitään tulisi. + +Kesäpäivä oli kuuma. Hannu ja Kalle läksivät uimaan. Järven pinta oli +aivan tyyni, hiekka kimalteli rannalla. + +Pojat makasivat hiekassa ja hakivat timantteja. Kauniita olivat pikku +kivet, mutta timantteja eivät ne olleet. Ja taas juoksivat pojat +veteen. Hannu ui etäälle, mutta Kalle pysytteli lähempänä rantaa. Kun +hän siinä kirkkaan hiekkapohjan yli uiskenteli, näki hän pohjassa +jotain, joka hohti hopealle. Hän huusi Hannua luoksensa. + +Hannu sukelsi pohjaan ja koetti nostaa esinettä pohjasta, mutta se +oli lujassa. Hän koetti uudelleen ja yhä uudelleen. Vihdoin hän nousi +pinnalle, kainalossaan suuri kiven möhkäle. + +Kun kivi tuli kuivalle maalle niin huomasivat pojat, että se oli suuri +pallo toisiinsa kiinni tarttuneita vanhoja rahoja. + +Pojat kantoivat kiven kotiin. Siellä murrettiin kivi rikki. Silloin +huomattiin, että se oli suuri aarre. Se sisälsi ison määrän rahaa +vanhalta roomalaiselta ajalta. Siinä oli arvokkaita, harvinaisia +rahoja, jotka olivat verrattain hyvin säilyneet. + +Hannu ja Kalle saivat löydöstään palkinnoksi tuhannen markkaa, joka ei +olekaan pikku summa kahdelle koulupojalle. + +Tämä satu on tositapaus. + + + + +PIAN + + + Nyt on meillä elokuu, + Pian alkaa koulu. + Pian syksy pimenee, + Sitte tulee joulu. + + Nyt on meillä tammikuu, + Pian loppuu lupa. + Pian päivä valkenee + Tulee kevät hupa. + + Nyt on meillä kesäkuu, + Pian päivä paistaa. + Pian pienet herkkusuut + Marjojakin maistaa. + + + + +KOTIMIES + + +Kaukana Suomen sydänmaalla, siellä minne vaan kaitaset jalkapolut +ohjaavat, oli pikkunen mökki. Tuuhea kuusimetsä seisoi mökin vieressä +sitä pohjatuulilta varjelemassa, mutta etelän puolella oli aukeata +lammikon rantaan asti. Peltoa oli vähän ja sekin kivikkoa. Laidunta oli +laajalta, mutta mökin ainoa lehmä, Omenankukka, kierteli parhaastaan +vaan mehevillä lammen rannikoilla. + +Oli kesäinen aamu. Ilma oli kuultavan kirkas. Luonnossa oli hiljaisuus. +Ei liikahtanut tuuli. + +Pikku Johanna istui pirtin kynnyksellä ja katseli pääskysiä, jotka +lentelivät lammen pinnalla kuvaansa katselemassa. Joskus ne suikkasivat +siivillään niin lähelle tyyntä vettä, että aaltoja syntyi. Joskus ne +kohosivat korkealle taivaalle ja ylistivät ääneen kaunista luontoa ja +Jumalan kirkasta päivää. + +Pikku Johanna oli kotimiehenä. Isä oli työssä ja äiti oli Samulin +kanssa mennyt taloon kahvia hakemaan. Taloon oli pitkä matka: ensin +metsän läpi, sitte niityn poikki, sitte mäen yli, sitte suon vierustaa, +sitte peltojen poikki -- ja siinä oli talo järven rannalla. Johanna +muisti hyvin koko tien, muisti kivetkin tien varrella ja kaikki hyvät +mustikkamaat. Ja sen talon Johanna muisti: korkean kaivon vintin ja +punaisen kartanon -- ja sen suuren järven siinä vieressä. Johanna oli +monta kertaa ollut isän ja äidin kanssa siellä -- jo silloin, kun ei +Samulia vielä ollut. Nyt oli Samuli äidin mukana ja hän oli kotimiehenä. + +Johanna oli jo kuuden vuoden vanha. + +Kas, noita pääskysiä. Nyt ne kissaa härnäävät! Kissa kellii pihamaalla +ja pääskyset kieppuvat ilmassa aivan lähellä ja huutavat: jo viep! jo +viep! + +Missähän asti äiti nyt lienee? Jokohan on mäen päällä? Onkohan Samuli +yhä äidin sylissä? + +"Kiss, kiss, kiss! Tuli tänne, tuli tänne, kiss, kiss, kiss!" + +Johanna juoksee kissan luo ja heittäytyy nurmelle sen viereen. + +"Kissi, kissi, kissi!" + +Kissa puskee häntä kylkeen ja otsaan. Johanna ottaa sitä jalasta. Kissa +sylkäsee ja lähtee laukkaamaan. + +Missähän äiti nyt lie? Jokohan on suon reunassa? Onkohan Samulilla +lysti? + +Johanna juoksee rantaan. Siellä hauki posahtaa ruohikossa pelosta. +Toisella puolen lampea kilahtelee Omenankukan kello. + +"Omenankukka, minkä näköinen se lienee. Isä on sen nähnyt. Se oli +isompi kuin mesikan kukka, sanoi isä. Omenankukka, omenankukka -- kunpa +joskus saisin nähdä omenankukan!" + +Johanna kahlaa syvälle veteen. Ranta on liejukkoa. Äiti on kieltänyt +kahlaamasta. "Vielä hukut", on äiti sanonut. + +Mitä jos hukkuisi? Äiti silloin itkisi ja isä. Ja mitä sanoisi Jumala? +Jumala varmaan kieltäisi. + +Ei Johanna tahdo tehdä Jumalata vastaan. Kotona on nyt Jumala ja +Johanna yksin. Jumala kyllä suojelee. + +Äitiäkin Jumala suojelee -- ja isää ja Samulia. + +Jokohan äiti on talossa? Saakohan Samuli sokeria emännältä? + +Johanna juoksee ylös rannasta; kissa siellä nyt tuvan portaalla +venyttelee. Pääskynen sirkuttaa räystäällä: "minä pesin hansikkaat, +panin saunan lasille kuivaan, sieltä vietiin, varastettiin, itse Kiesus +herra tietää!" + +Laulun, pääskysten laulun on äiti Johannalle opettanut. Ja Johanna +kuulee, että ne niin laulavat. + +Miksi ne panivat hansikkaansa saunan lasille? + +Tuossa mehiläinen keltakukissa pörisee. Kukat taivuttavat päitään sen +painon alla. Prr, prr! + +Aurinko paahtaa niin mahdottomasti. Johanna menee saunan kynnykselle, +jossa on varjoa. + +Jos äiti kohta tulisi! Jokohan äiti on puhunut emännän kanssa? + +Johanna tekee heinästä itselleen sormuksen -- äidilläkin on sormus. +Hän tekee kaksi sormusta, kolme sormusta ja kaikki sormet täyteen +sormuksia. Sitte hän rikkoo ne kaikki. + +Jos olisi rikas ja saisi monta sormusta! Silloin Johanna antaisi +Samulillekin yhden -- tai kaksi. + +Johanna alkaa hyppiä ilosta. Kolmekin voisi hän Samulille antaa. + +Ja sitte hän rakentaisi äidille ja isälle uuden talon ja kirkkorattaat +ja hevosen. + +Johannata janottaa. Hän juoksee lähteelle juomaan. Kissa juoksee +jälestä. + +"Kissi, kissi, kissi! Tuossa on, juo nyt!" + +Kissa pistää turpansa veteen ja päristää, siristää käpäliään ja karkaa +puuhun. + +Johanna taputtaa puun runkoa ja häristää kissaa. Sitte lähtee hän +juoksemaan tupaa kohti. + +Johannata väsyttää. Kunhan äiti tulisi! + +Hän menee tupaan. Tupa on kuuma. Orrella on lehtikerppuja kuivamassa ja +niistä levenee tupaan voimakas kevätmetsän tuoksu. + +Johanna katselee ulos ikkunasta. Hän rummuttaa lasiin ja hyräilee +hiljaa. Hänen on äitiä ikävä. Kyyneleet pyrkivät silmiin. + +Hän juoksee sänkyyn ja painautuu heinätyynyn sisään. Hänen on niin +lämmin ja ikävä. Hän vaipuu uneen. + +Kissa hiipii avonaisesta ovesta sisälle, katselee ympärilleen, hyppää +pöydälle, kävelee penkkiä pitkin, menee sänkyyn, nuuskii Johannata -- +ja paneutuu nukkumaan Johannan viereen. + +Tuvassa on hiljaista. Seinällä vaan vanha kello raksuttaa. + +Ulkona paistaa päivä, kärpäset surisevat ja pääskyset raukeina virsiään +visertelevät. + +Lammin rannalta kilahtelee Omenankukan vaskinen kello ja rannan +ruohikossa kalat joskus posahtelevat. + +Kuusikko seisoo vakavana taustalla ja metsämökissä on ihanan kesäisen +päivän raukaiseva rauha. + + + + +EVA KIIKUSSA + + + Hei, kiikkuni, hei, + Ei pelkoa, ei! + Mä lintujen lailla + Käyn ilmojen mailla. + Ei pelkoa, ei, + Hei kiikkuni, hei! + + Hei, kiikkuni, hei, + Ei pelkoa, ei! + Mä hauskasti heijaan, + Jo latvoihin leijaan. + Ei pelkoa, ei, + Hei kiikkuni, hei! + + + + +KEVÄÄLLÄ + + +Ilmassa on keväinen tunnelma. Se on raitista, mutta samassa +raukaisevaa. Aurinko häikäisee valollaan pimeyteen tottuneita ja +hyväilee lämmöllään pakkaista kärsineitä. + +Kevään hengetär liitää hymyhuulin pohjolan perille. Se tietää varmasti, +miten häntä kaihoten kaivataan, avosylin odotetaan. Se tuntee pohjolan +kukkulat ja kummut, järvet ja virrat, se tuntee pohjolan asukasten +mielet. Ja siksi se liitää hymyhuulin pohjolan perille. + +Ilmassa on keväinen tunnelma. Tuuli hyväilee poskea, metsä tuoksahtaa +mullalle ja pihkalle. Siellä ja täällä näkyy vähäisiä lumen jätteitä +mustina ja likaisina mäkien pohjoisilla rinteillä. Ruskeasta +kuloheinästä kohoaa sinivuokkoja ja keltakukkasia. Tuntuu kuin olisivat +ne heränneet liian aikaisin. Eihän vaan viene niitä pohjolan kevään +yöhalla. + +Tuolla jo visertää lintu puussa, visertää taas ja odottaa vastausta. +Turhaan. Ääni kajahtaa kirkkaana lehdettömien puiden seassa, mutta +vastausta ei vielä kuulu. Liekö vastaaja eksynyt kutsujasta? + +Puro lirisee rinnettä alas, vieden mukanaan irtonaista roskaa, jota +ei sen varsilla ole tarvittu. Puunpalaset, lastut, lehdet ja korret +hyppivät iloisina veden muassa mättäältä mättäälle, kiveltä kivelle. +"Onhan kevät", miettivät ne, "totta meitäkin jossain tarvitaan", -- +ja tulevaisuuden toivoa laulaa keväisen puron viehättävä soitto. +Ilmassa on keväimen tunnelma. Se kutsuu talven kahleista jäykistyneet +ihmiset ulos raittiiseen ilmaan. Ruumis nuortuu, mieli kevenee, +surut poistuvat. Terveys saapi voimaa jänteriinsä, ilmaa keuhkoihin, +-- hän ei tiedä minne voikaan mahtua tämä voima, jota koko olento +uhkuu. Sairauskin näkee taas toivon tähden. Hänellekin tuopi luonnon +herääminen uudistuksen tunteen. Hänessä paisuu toivo, niinkuin paisuu +metsän reunassa seisovan koivun oksilla uusi lehti-silmukka. + +Tietä pitkin astelee pienoinen poika. Hän on kalpea ja laiha. Pukunsa +on repaleinen ja likainen. Mutta iloisin kasvoin kulkee hän edelleen. +Kevään tunne ihastuttaa häntä. Hän kuulee puron lorinan ja lintujen +laulun, hän näkee uhkuvat lehtisilmut ja aukenevat sinivuokot. Hän +tuntee lempeän tuulen hyväilevän poskeansa ja auringon lämmittävän +kohmettuneita käsiänsä. Hän hypähtelee ilosta kulkiessaan yksinäistä +metsäpolkua. + +Metsäpolku johtaa laajalle maantielle, joka on leveä ja tasainen, kuiva +ja aukea. Aurinko paahtaa siinä vielä kuumemmasti ja iloiset purot +lirisevät sen molemmilla puolin. Poikanen pyörähtelee ilosta maantiellä +ja juoksee laulellen purolta purolle. Hän ei ole koskaan ennen ollut +näin iloinen. Luonnon keväinen tunnelma on temmannut hänet mukaansa. + +Vähän matkan päässä mäen rinteellä tekee maantie mutkan. Poikanen +juoksee sinne, nähdäkseen kauemmas tuntemattomalla tiellä. Tuuhean +koivikon läpi jatkuu siellä maantie ruskeana juovana. Koivuissa on +suuria lehti-silmuja, muutamat alkavat jo näyttää "hiirenkorvaa". +Ilmassa on raitis tuoksu. + +Etäällä kajahtaa iloinen nauru. Joukko koulupoikia palajaa koulusta. +Heillä on kirjat ja taulut kainalossa. He rientävät kukin kotiansa +leikkiä laskien. + +"Kas, tuolla on kerjäläis-poika!" huutaa ratsutilallisen Aappo. + +"Heittäkäämme hänet ojaan ja uittakaamme tukkina!" + +Ja hän lähtee juoksemaan pannakseen aikomuksensa toimeen. + +"Aappo, Aappo!" huutaa hänelle maalarin Ville, "täällä on niin hyviä +kiviä. Heittäkäämme häntä niillä, niin saamme nähdä mihin hänen +repaleet saappaansa kelpaavat!" + +Ville rupeaa kokoamaan kiviä hattuunsa ja Aappo pysähtyy juoksussaan. + +"Ei, mutta viedään hänet meidän pellollemme variksen pelätiksi", +ehdottaa vallesmannin Teutori, "vanha variksen pelätin on jo +kaatumaisillaan!" + +Ja kaikki pojat räjähtävät nauramaan. "Variksen pelätiksi! Variksen +pelätiksi!" huutavat he ja taputtavat käsiään. Rinnatuksin nyt kaikki +lähtevät marssimaan uhattua pikku poikaa kohti. + +"Olkaa varoillanne pojat! Hän voipi purra teitä", varoittaa Teutori, ja +pojat puristavat kätensä nyrkkiin ja näyttävät uhkaavilta. + +Kun poikaparvi saapuu lähemmä, syrjäytyy Matti tiepuoleen ja katselee +puroa. Puro juoksee siinä suuren kiven kupeella valkoisessa sannassa ja +muodostaa soman pienen pyörteen, jonka keskellä joukko kuivia lehtiä +pyörii piiritanssissa. Koivussa, puron vieressä, visertää lintunen ja +kaukaa metsästä kuuluu lehmän kello. Aurinko paistaa lämpimästi, ilma +on niin kirkas. + +"Mikäs kerjäläispenikka siinä istuu?" huutaa Teutori Matille. + +"Matti minun on nimeni", sanoo Matti, katsellen puroa. + +"Pois tieltä! Puro on meidän!" huutaa Teutori. + +Matti nousee ojanvarrelta ja lähtee hiljaa ja äänettömänä astumaan +edelleen. + +"Kas, sellaista pelkuria!" huutaa Teutori, potkaisten tieltä pieniä +kiviä hänen jälkeensä. "Tulkaa tänne pojat, katselkaamme puroa!" + +Pojat tulevat hänen ympärilleen. He katselevat puroa, -- mutta ovat +aivan ääneti. Iloinen mieli on poissa. Heillä ei ole mitään toisilleen +sanottavaa. + +He nousevat puron varrelta maantielle ja katselevat jälelleen. Kaukana, +lähellä tien mutkaa astuu pieni Matti, yksin ja väsyneesti. Hänen pieni +ja laiha vartalonsa näyttää tuolla etäällä vielä pienemmältä. + +"Meidän olisi pitänyt antaa hänen pitää tuo puro. Hän oli vielä niin +pieni", sanoo ratsutilallisen Aappo. + +"Niin olisi pitänyt", sanovat toiset, ja heidän poskilleen nousee +häpeän puna. + +He astelevat kotiinsa noloina ja nyreällä mielellä. + +Ilmassa on keväinen tunnelma. Purot hyppelevät iloisina mättäältä +mättäälle ja sinivuokot aukovat kukkiansa päivänpaisteisilla rinteillä. + + + + +ELOKUULLA + + + Perhoset ilmassa liehuen liikkuu, + Lintuset oksilla keinuen kiikkuu, + Orava metsässä einettä syö, + Kukkaset tuulessa tunteja lyö. + + Pilvien hiutale taivaalla häilyy, + Lammen pinnalla peilissä päilyy, + Sorsien laulelut salmella soi, -- + Tuulonen tuttuja viestejä toi. + + Ehtoo jo saapuvi, joutuvi ilta, + Taivaalla kaartuvi tähtien silta. + Taukovi leikki ja taukovi työ, + Kulkevi hiljaa kuutamo yö. + + + + +MUMMOLAAN + + + Juokse, juokse joutuisaan, + Kohta tullaan mummolaan. + Siell' on hauska, hyvä olla, + Leikit monet kartanolla. + Mummo antaa sokeria + Sekä muita namusia. + Mutta kaiken lystin yli + Hauskin ompi mummon syli. + + + + +KOKOUS + +(Yksinäytöksinen leikki) + + +_Näyttämö:_ Yksinkertainen kokoushuone koulussa. Seinillä on +maantieteellisiä ja luonnontieteellisiä kuvia. Keskellä lattiata on +pöytä. Pöydällä on lamppu, vesikarahviini ja laseja. Pöydän ympärillä +tuoleja. + +Näyttämö jonkun aikaa tyhjänä. + +Sisälle tulee Maija, laittelee tukkaansa, katselee tauluja seinillä ja +hyräilee itsekseen: "Oi lumi tuiskuile, tee hauta minulle, tää sydän +polttava jo etsii lepoa." Menee pöydän ääreen, kaataa vettä lasiin ja +juo. + +ELLI: (astuu sisälle) Hui millainen koiran ilma! Ei voi silmiänsä pitää +auki. + +MAIJA: Ikävää! Kyllä siellä on sellainen siivo, että oikein +kauhistuttaa. + +ELLI: Vahtimestari oli niin vihainen, kun me tulimme. Hän sanoi, että +me aina pidämme täällä pahaa siivoa. + +MAIJA: Mitäs vielä. Kyllähän nuo pienet roskat pian saapi pois +lakaistuksi. + +ELLI: Voi, voi! Missä ne tytöt viipyvät! Ja viiden aikaan piti olla. + +MAIJA: Ne eivät koskaan tule ajoissa. Minkä runon sinä aiot lausua? + +ELLI: En minä vielä tiedä -- ylipäänsä: minä en osaa lausua. + +MAIJA: Oleppas olevinasi! + +ELLI: Enkä ole. Ihan totta! Minä en tahtoisi esiintyä. + +MAIJA: Siiri ja Aili soittavat alkusoiton ja Viljo pitää puheen. Kaikki +ovat neljännen luokkalaisia. Kyllä meidänkin luokalta täytyy jonkun +esiintyä. Lausu sinä pois vaan! + +ELLI: Niinkö tykkäät. Ehkäpä. Jos lausuisin "Pieni mierolainen". Tai +mitä sanot "Varpusesta?" + +(Viljo ja Kaarlo tulevat, tervehtivät tyttöjä.) + +VILJO: Näinkö vähän täällä vasta on? Opettaja on jo eteisessä. + +OPETTAJA: (Astuu huoneeseen.) Päivää! Pieni kokous. Missä kaikki +viipyvät? (Tervehtii kaikkia.) + +MAIJA: Tytöt ovat varmaankin taas unohtaneet. + +OPETTAJA: Eikö muita poikia kuulu juhlatoimikuntaan? + +VILJO: Kyllä Erkki kuuluu, mutta hän on kipeänä. Hänellä on "punainen +koira". + +OPETTAJA: Oletteko sitte miettineet, minkä kappaleen ottaisimme? + +MAIJA: Kyllä me olemme miettineet, mutta emme me löydä sopivampaa kuin +"Kuu kirkas". + +ELLI: Opettaja, Opettaja! Se on niin vanha. Ei sitä, ei sitä! + +KAARLO: Jos saataisi joku kappale, jossa olisi voimistelunäytös. + +ELLI: Tahi tanssi -- + +VILJO: Tahi luistinrata -- + +MAIJA: Ei, ei! Sellainen, jossa olisi peikkoja ja noitia ja +povariakkoja ja kuninkaantytär ja köyhiä lapsia ja, ja, ja -- + +ELLI: Ei, Ei, Ei! Ei sellaista! Ei sellaista! Se on niin vanhaa. +Mutta jos olisi paritanssia ja sitte tulisi opettaja torumaan -- -- +ja sitte kaikki lapset pyörtyisivät -- ja sitte tulisi lääkäri ja +sairaanhoitajia ja poliiseja ja sellaista hauskaa -- -- + +OPETTAJA: No, no, tyyntykää nyt vähän. Mistä semmoinen kappale +saataisiin? + +ELLI: Pyydetään maantieteen opettajata kirjoittamaan. Minä kyllä neuvon +opettajaa, mistä tulee hauskaa. Emmekö saa, opettaja, emmekö saa? + +(Lilli tulee sisään punaisena ja hengästyneenä). + +OPETTAJA: Ohhoh! Missäs Lilli on viipynyt? Kello on jo puoli 6. + +LILLI: Anteeksi, opettaja! Minä löysin kirkkopuistosta lompakon, jossa +oli paljo rahaa. Vein sen ensin kotiin -- mutta sitte tuli äiti mukaan +ja veimme sen poliisikamariin. + +(Kaikki ryntäävät hänen ympärilleen). + +ELLI: Mistä löysit, mistä? + +OPETTAJA: Oliko siinä paljo rahaa? + +VILJO: Oliko setelejä? + +LILLI: Äiti sanoi, että siinä oli yli tuhannen markkaa! + +ELLI: Voi taivas! Tuhannen markkaa. Voi taivas! + +VILJO: Minkä näköinen se lompakko oli? + +ELLI: Kenen se oli? Kenen se oli? + +LILLI: En minä tiedä. + +OPETTAJA: Mutta meidänhän piti nyt keskustella siitä +näytelmäkappaleesta. Otetaan se ensin. + +MAIJA: Niin, mikä kappale nyt otetaan? + +ELLI: Sama se. Mutta pitäisi mennä poliisikamariin kysymään, kenen se +lompakko oli. + +OPETTAJA: Ehkä me sitte otamme sen "Kuu kirkas", kun ei nyt ehkä +muutakaan saada. + +ELLI: Jos sille lompakolle ei löydy omistajata, niin saako Lilli sen +silloin. Saako Lilli sen. Saako, opettaja? + +OPETTAJA: Kyllä sille omistaja löytyy. + +ELLI: Mutta jos ei löydy. Saako Lilli sen silloin? + +OPETTAJA: Ehkä. + +ELLI: Voi taivas! kuinka rikas sinusta tulee. -- Mutta, opettaja! +Lillistä voisi tehdä näytelmäkappaleen. Aivan sievän näytelmäkappaleen. +Panisi niin, että koulussa oli kokous ja siellä odotettiin Lilliä +ja sitte Lilli tuli ja hän oli matkalla löytänyt lompakon ja sitte +ei lompakolle löytynyt omistajaa ja sitte Lilli sai rahat ja sitte +hänestä tuli rikas ja hän osti oman talon ja vaunut ja hevoset +ja kaikki toverit sai ajella hänen hevosillaan ja opettajatkin +pääsivät aina ajelemaan ja sitte viimein tuli Lillistä vanha rouva, +joka testamenttasi suuren omaisuutensa meidän koulumme alaluokkien +konventille -- -- -- + +VAHTIMESTARI (tulee sisälle ja kumartaa.) Opettajaa pyydetään +telefooniin. + +OPETTAJA (nousee). Odottakaa hetkinen. (Menee vahtimestarin edellä +huoneesta.) + +(Vähän aikaa äänettömyyttä. Kaarlo nousee ja menee pöydän luo juomaan +vettä.) + +VILJO: Kaada minullekin. + +KAARLO: (tarjoaa) Ole hyvä! + +VILJO: (juo) Kiitoksia! + +KAARLO: Tahtooko joku toinen? + +ELLI: Juo itse vaan? Ei meitä janota. + +KAARLO: (juo, kumartaa sitte tytöille) Kiitoksia! + +ELLI: Ei kestä (nauraa). + +KAARLO: (menee Lillin eteen.) Kuules, mitä sinä teet niin paljolla +rahalla? + +LILLI: Panen pankkiin. + +KAARLO: Pankkiinko? + +ELLI: Voi kuinka tyhmästi! Pankkiin! Jos minä olisin niin rikas niin +minä -- -- + +MAIJA: Voi, voi! Nyt ei meidän kokouksesta tullut mitään. Kymmenen +minuutin perästä täytyy minun lähteä soittotunnille. + +ELLI: Voi taivas! Joutuun miettimään. Mitä me sitte näyttelemme. Se +pitäisi olla jotain oikein uutta, oikein "fiksua!" + +KAARLO: Sinä olet aina niine "fiksuinesi!" Mutta mistäpä niitä ottaa. +Niitä ei kasva puussa. + +ELLI: Jos kysyttäisiin yläluokkalaisilta. He ovat aina niin eteviä. +Kyllä luulen, että he voivat -- -- + +OPETTAJA: (tulee). Viivyin vähäsen sillä soitin samassa maantieteen +opettajalle. Hän sanoi ensin, ettei hänellä ole aikaa. Mutta kun oikein +pyytämällä pyysin, niin lupasi hän meille kirjoittaa ensi lauantaiksi +pienen keskustelun Lillin löydöstä. Mutta aivan pienen ainoastaan, +sanoi hän. + +MAIJA: Kuinka hauskaa! + +TOISET: Kuinka hauskaa! + +MAIJA: Mutta tämä on suuri salaisuus, jota eivät muut saa tietää, kun +konventin toimikunta. Ei kukaan saa kertoa sitä koulussa! + +ELLI: En minä ainakaan. + +MAIJA: Luvatkaa oikein varmasti kaikki, että ette kerro. + +OPETTAJA: Kokoonnumme siis ensi lauantaina kello 5 illalla uudelleen. +Kaikkien tulee silloin olla mukana. + +MAIJA: Hyvä opettaja! Sanokaa vielä kaikille, ettei kukaan saa kertoa +tätä salaisuutta koulussa. + +KAARLO: Elli ei malta olla kertomatta. Hän on aina semmoinen +lörpöttelijä. + +ELLI: Itse olet lörpöttelijä! Hyi sinua! Hyi! Hyi! Häpeä! + +OPETTAJA: (katselee vakavasti Elliä.) Elli, Elli! Kuinka sinä +käyttäydyt. Kuinka sinä puhut. + +ELLI: Niin kun pojat aina kiusaa... (rupeaa itkemään, kaikki ovat +hämillään.) + +OPETTAJA: Kokous on loppunut. Siis lähdemme kotiin. Ja hauskempi on jos +ette kerro asiata tovereille. + +LILLI: En minä vaan kerro. + +MAIJA: Enkä minä... + +ELLI: (itkien). Enkä minä... (Menevät.) + +VAHTIMESTARI: (tulee sisälle.) Taas ovat lianneet lattian märillä ja +hiekkaisilla jaloillaan. (Pyyhkii pöydän ja tuolit. Sammuttaa lampun ja +lähtee pois.) + + + + +JOULUPÄIVÄNÄ + + + On talvi. Lunta on valkeanaan + Ja pakkanen nurkassa paukkuu. + On tonttuja metsä tulvillaan, + Niitä harmaja Halli haukkuu. + + On tontuilla hauska kun joulu on + Ja puuro padassa kiehuu. + Ken silloin olisi onneton, + Kun ilojen lippu liehuu. + + Käy kumara ukko kuunnellen + Nyt kaikkien lasten kanssa, + Niin harva näkevi hauskan sen, + Se vaikka on seurassansa. + + On metsä tonttuja tulvillaan, + Ne lapsille sieltä hymyy, + Mut niitä jos käyt sä hakemaan, + Ne oksien alla lymyy. + + Mut kiltti jos oot ja kultainen + Ne jouluna luoksesi tallaa; + Niil' on kelkka ja kontti hirmuinen + Ja lahjoja tulvimalla. + + + + +JOULUN AATTONA + + + Aamu vasta hämärtää, + Illalla on joulu. + Lahjoja ei äiti nää, + Eikä kerro tyttö tää + Ennenkuin on joulu. + + Vaikeaa on vaijeta + Ennenkuin on joulu, + Illat yksin istua, + Istua ja ommella + Kunnes tulee joulu. + + Voi kun päivä pitkä on + Ennenkuin on joulu! + Olen aivan onneton. + Äitikin niin vaiti on. + Illalla on joulu. + + Jopa ilta hämärtää, + Jopa joutuu joulu. + Hui kun mua hirvittää, + Julmasti jo jännittää + Odotettu joulu. + + Koti loistaa valossa. + Meillä on jo joulu. + Tiuvut soivat salossa; + Kohta onpi talossa + Lahjoinensa joulu. + + + + +JOULU + + + Joulu tuli, joulu tuli + Nytpä hauska on. + Tulkaa lapset piiriin + Lalla-lalla-liiriin! + Joulu onpi lasten juhla, + Juhla verraton. + + Joulu tuli, joulu tuli + Loistaa kynttilät. + Lasten posket hohtaa. + Joulu-ukko kohta + Saapuu tänne, kuules kuinka + Tiuvut helkkyvät. + + Joulu tuli, joulu tuli + Tuossa ukko on. + Kuusessa on tulta; + Joulu-ukko kulta, + Tervetullut kotihimme + Joulunviettohon! + + Joulu tuli, joulu tuli, + Lapset leikkikää! + Tässä onpi piiri, + Piiriin pankaa hiiri. + Hiiri saapi jakaa teille + Hiukan hyvempää. + + Joulu tuli, joulu tuli, + Nytpä hauska on. + Tuossa Ukko hyvä, + Jolla säkki syvä, + Säkki syvä, säkki hyvä, + Säkki verraton, + + Joulu tuli, joulu tuli, + Lapset miettikää: + Ukko lahjat kantaa, + Luoja kaikki antaa, + Ilomielin, ilokielin + Luojaa kiittäkää. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Hopeakauha, by Alli Nissinen + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57957 *** |