diff options
Diffstat (limited to '57286-8.txt')
| -rw-r--r-- | 57286-8.txt | 5099 |
1 files changed, 0 insertions, 5099 deletions
diff --git a/57286-8.txt b/57286-8.txt deleted file mode 100644 index 6370ee8..0000000 --- a/57286-8.txt +++ /dev/null @@ -1,5099 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Käy laatuun, by C. J. L. (Carl Jonas Love) -Almqvist, Translated by Alku Siikaniemi - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Käy laatuun - - -Author: C. J. L. (Carl Jonas Love) Almqvist - - - -Release Date: June 7, 2018 [eBook #57286] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KÄY LAATUUN*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -KÄY LAATUUN - -Kirj. - -C. J. L. ALMQVIST - -Suomentanut ja johdannolla varustanut - -Alku Siikaniemi - - - - - - -Hämeenlinnassa, -Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, -1919. - - - - -JOHDANTO. - - -Muistojen Porvoossa tapaamme Runebergin kodissa, hänen puolisonsa -työhuoneen seinällä, suuren himmeän kuvan, josta katsojaan iskeytyy -kaksi läpitunkevaa ruskeaa silmää, kaarevan otsan alta, tummantuuheasta -kiharametsästä. Ollen kodin harvoja maalattuja muotokuvia -- nerokkaan -C.J.L. Almqvistin todella "elävä taulu", käyttääksemme erästä -kirjailijan sanontatapaa -- tämä on todistuksena siitä mielenkiinnosta, -millä Suomen runoruhtinas seurasi silloisen Ruotsin nerollisimman -kirjailijan tuotantoa. Runebergin muutenkin Almqvistia ihaileva -arvostelu lienee riittävänä syynä suomenkieliselle yleisölle esittää -tätä kuuluisaa henkilöä, joka toisestakin syystä, kaunokirjallisen -kiistailun johdosta nerokkaan J.V. Snellmanin kanssa, on ansainnut -huomiota Suomen sivistyshistoriassa. - -Kun Ranskasta lähteneen valistuskauden vaikutus Ruotsin kirjallisuuteen -Kustaa III:n, nerokuninkaan, aikana oli saavuttanut huippunsa -hovipiirin hienostuneissa runoilijoissa, alkoi 1800-luvun alkupuolella -jyrkkä vastavaikutus tätä kylmän järjen ja siron ulkomuodon runoutta -vastaan, vaatien tunteen hehkulle ja mielikuvituksen lennolle -liikuntavapautta runouden taikatarhoissa. Ensimäinen sysäys tuli Saksan -romanttisesta suunnasta, ja pian syttyi Ruotsissa ilmisota -"akateemisen" eli järkeilevän ja "fosforistisen" eli "uusromanttisen" -koulun välillä. Tänä Ruotsin runouden kultakautena esiintyivät sen -parhaimmat nerot, kuten _Tegnér, Geijer, Atterbom, Franzén, Wallin_, -kyntäen kukin syvät vakonsa Ruotsin sivistyselämään, samaan aikaan kun -Suomi, Venäjään liittyneenä, alkoi hapuilla epävakain askelin -omintakeista tulevaisuutta kohti. - -1830-luvulla Ruotsin kirjalliset olot soluivat uuteen uomaan, -"porvarillisen liberalismin" eli yhteiskunnallisen vapaamielisyyden -väljemmille vesille. Vanhat ihanteet leijailivat liiaksi pilvien -tasalla, sanottiin; siksi oli palattava jälleen tukevalle -maankamaralle, oli lähdettävä todellisuuden arkipiiristä ja siihen -sovellettava elämänihanteet. Kaunokirjallisuuskin muutti muotoa: -helkkyvien runojen tilalle astui suorasanainen romaani ja novelli, joka -nimenomaan, kuten Fredrika Bremerillä, tahtoi esittää "Arkielämän -kuvauksia" (Teckningar ur hvardagslifvet) taikka kaunokirjalliseen -muotoon siirtää ajassa liikkuvat uskonnolliset ja yhteiskunnalliset -uudistusvirtaukset. Jälkimäiseen suuntaan kääntyi myös Bremer, saattaen -Hertha-teoksellaan naiskysymyksen kiivaan pohdinnan alaiseksi. Mutta -etenkin _Carl Jonas Love Almqvist_ on mainittava neron säkenöivällä -voimalla esiinryntäävänä uudistuskirjailijana, samalla kun hänet -runoilijana subjektiivisen, tunnehehkuisen ja fantasiakylläisen -kirjoituslaatunsa tähden voidaan lukea edellisen uusromantiikan -tyypillisimmäksi jatkajaksi. - -Almqvistin elämänvaiheet olivat yhtä kirjavat ja särmikkäät kuin hänen -tuotantonsakin. Syntyneenä v. 1793 Uplannissa, Antunan maatilalla, hän -jo kodissaan sai ristiriitaisia vaikutteita, jotka ikäänkuin jakoivat -hänen persoonallisuutensa kahtia. Toiselta puolen hän isältään, -sotakomisarjukselta, peri järkeilevän ja riitaisan kamreeri-sielun, -toiselta puolen äidin haaveilevan herkkä, uskonnollinen luonteensävy -kehitti pojan vilkasta mielikuvitusta ja "runollista sielua". Saatuaan -koulunkäyntinsä aikana lisäksi oppineelta herrnhutilaiselta -äidinisältään, kirjastonhoitaja Gjörwelliltä, tieteellisiä ja -uskonnollisia herätteitä sekä monikirjavasta kaunokirjallisuuden -luvusta runollisia vaikutteita hallitsi Almqvist jo nuoresta pitäen -runsasta ja erilaista sivistysaineistoa. Ylioppilaaksi tultuaan v. 1808 -ja maisteriksi v. 1815 hän vietti kesälomat 1814-20 Suomessa Uudenmaan -Fagervikissä kotiopettajana tehtaanisäntä Hisingerillä, jolta ajalta -muutama perheelle omistettu runo on säilynyt. V. 1815 hän oli saanut -viran Kuninkaan kansliassa sekä amanuenssin paikan Kuninkaallisessa -kirjastossa. - -Näihin aikoihin tunneherkkä saksalainen romantiikka pani -nuorukaismielen kuohumatilaan, josta se pian pursui laitojensa yli. -Eräiden opettajien ja älykkään oppilaspiirin kesken oli Tukholmassa -v. 1816 perustettu Manhem-yhdistys, jonka puheenjohtajaksi pian -Almqvist tuli. Tämän seuran tarkoitus oli tutustua Skandinaavian -muinaisuuteen sekä aikakausittain tutkia koko ihmiskunnan historiaa -vertauskuvallisesti, "puhdas ruotsalaisuus" silmämääränä. Samalla -Almqvist, joka aikaiseen oli ihaillut Rousseaun luonnonfilosofiaa ja -Thorildin yhteiskunnallisia uudistusaatteita, yhä enemmän innostui -yksinkertaiseen talonpoikaiselämään ja päätti puhdistaa maailman -liikasivistyksen kasvannaisista. Mutta seuran sääntöehdotus sai kokea -ankaraa arvostelua akateemisen suunnan puolelta ja sitä kiellettiin -Almqvistin isän toimesta painattamasta, josta syntyi kiivas -erimielisyys isän ja pojan välillä. Kohta tämän jälkeen A. alkoi -painattaa fantastista rakkausromaania Amorinaa, jonka kuitenkin esti -ilmestymästä eräs hänen setänsä, Hernösandin piispa. Nämä -vastoinkäymiset kehittivät nuorukaisessa sitä yhteiskunnallista -uudistushalua, joka pian ilmeni hänen elämässään ja kirjallisessa -tuotannossaan. - -Jo varemmin oli A. eräissä kaunokirjallisissa teoksissa kiivaillut -yhteiskunnan epäkohtia vastaan; nyt hän päätti teossa osoittaa koko -kultuurielämän onttouden. Hän luopui molemmista viroistaan ja otti -vaimokseen lapsuutensa lemmityn, kouluakäymättömän talontyttären -Antunasta. Tällä oli hyvä käytännöllinen järki, mutta häneltä puuttui -ymmärtämystä A:n korkealentoisiin haavetuumiin nähden. Nuori pariskunta -ynnä pari ystäväperhettä asettuivat erääseen Vermlannin luonnonihanaan -seutuun uudisviljelijöinä. Maamiehen toimilta liikenevän ajan A. käytti -kirjallisiin töihin ja karttojen piirustukseen. Mutta jo parin vuoden -päästä hän kyllästyi tähän "ihannoituun talonpoikaiselämään" ja palasi -Tukholmaan. Täällä hänet kirjailija-ansioittensa tähden v. 1829 -nimitettiin "Nya elementarskolan" nimisen opiston rehtoriksi, jonka -ohjelma rakentui uudemmille periaatteille. Tässä toimessa hän herätti -huomiota erinomaisena opettajana ja oppikirjain laatijana erilaisten -opetusaineiden alalla. Samalla hän vilkkaasti jatkoi kaunokirjallista -toimintaansa, käyttäen siihen kaikki joutohetkensä. Näin oli Almqvistin -maine noussut korkeimmalle asteelleen, kun aavistamatta tuli äkkikäänne -hänen elämässään. - -Ulkonaisena syynä Almqvistin elämänrattaan kääntymiseen lienee -mainittava hänen v. 1839 hukkaanmennyt hakemuksensa Lundin yliopiston -estetiikan ja uusien kielten professorinvirkaan. Nyt liekehti kauan -kytenyt viha yhteiskunnan laitoksia vastaan ilmituleen. Hänen -kirjailijamaineensa pohjana oli v. 1832 julkaistu ensimäinen osa -"Orjantappuraruusun kirjaa" (Törnrosens bok), joka sisälsi mitä -erilaatuisimpia tuotteita runouden kaikilta aloilta. Yhä enemmän -pohdittuaan yhteiskunnallisia ongelmia hän v. 1839 julkaisi ennen -kielletyn romaaninsa Amorinan sekä novellin "Käy laatuun" (Det går an), -jossa hän puolusti vapaan avioliiton solmimista, pitäen virallisesti -vahvistettua tarpeettomana, jopa henkisesti vahingollisenakin. Jos -edellisen vastaanotto oli laimeanlainen, herätti "Det går an" -tavattoman kiivaan kynäsodan myötä ja vastaan. J.V. Snellman, joka -silloin oleskeli Ruotsissa, kirjoitti novelliin sukkelan "Jatkon", -osoittaen ne surkeat seuraukset, joihin vapaa avioliitto lopulta vie. -Upsalan tuomiokapitulikin ryhtyi asiaan ja haastatti A:n, joka v. 1837 -oli vihittänyt itsensä papiksi, vastaamaan mielipiteistään. Hän sai, -vuosikausia ovelasti pidettyään puoliansa, lopulta varoituksen, ja -hänen oli pakko erota rehtorinvirastaan. - -Tämän jälkeen A:n elämä synkkeni synkkenemistään. Kirjallinen toiminta -suuntautui yhä enemmän yhteiskunnanvastaiseksi ja kaunokirjailijamaine -himmeni. Vaikka A. työskenteli kuumeentapaisesti vapaamielisessä -sanomalehdistössä ja erinäisissä tilapäisissä toimissa, rappeutuivat -raha-asiat päivä päivältä. Ystävät aluksi koettivat auttaa, ja kuningas -antoi hänelle rykmentinpastorin viran ja pienen palkan. Mutta -vähitellen hän joutui koronkiskureista riippuvaksi. Lopulta tehtiin -häntä vastaan syytös vekselinväärennyksestä ja erään tällaisen suosijan -myrkytysyrityksestä. Vaikka rikosta ei voitu edes todennäköiseksi -todistaa, oli A. kaikissa tapauksissa kasannut niin paljon tulisia -hiiliä päänsä päälle, että hän katsoi parhaaksi karata kotimaasta ja -siirtyä Amerikkaan. Siellä tuntematon "Mr. Gustavi" kierteli kaupunkeja -ja siirtolaismetsiä 15 vuoden kuluessa, elättäen henkeänsä -kielenopettajana ja sanomalehtikynäilijänä, kunnes lopulta koti-ikävä -palautti hänet valtameren takaa Bremenin kaupunkiin. Täällä hän jatkoi -kirjailijatointaan, kunnes v. 1866 kuoli "professori Westermannina" -köyhäinsairaalassa. Tyttärensä hänet sittemmin löysi köyhäin -yhteishaudasta, orjantappuraruusu rintaan kiinnitettynä. Ennen -kuolemaansa A. oli sepittänyt liikuttavan "Jäähyväisrunon elämälle", -jossa hän tekee selkoa elämänsä tarkoituksesta ja periaatteista. - -Almqvistin vaiherikkaan elämän puitteihin sisältyy harvinaisen runsas -ja välähtelevän nerokas tuotanto. Se voidaan ryhmittää kahteen osaan: -kaunokirjalliseen ja yhteiskunnalliseen, jotka enimmäkseen sulautuvat -yhteen. Pyrkimyksensä taiteen keinoilla "kuvastaa koko maailmaa" on hän -ilmaissut merkkiteoksessaan Törnrosens bok, jossa hän tutkittuaan -erikoisilmiöiden yhtenäisyyttä ja yhteyden moninaisuutta väittää -maailman olevan yhtaikaa "säveltä, väriä, tuoksua, itkua, hymyä, -runoutta, uskontoa, filosofiaa". Täten hän pyrkii tasoittamaan rajat -eri elämänalojen väliltä ja korottamaan taiteen yksinvaltiaaksi -elämänarvoksi. Almqvistissa yhtyy yksilöisyyden ihantelu -elämänkatsomuksen panteistiseen perussävyyn. Hänen toivonsa oli että -"uudet ruusut kerran kukkisivat", jolloin taide ja uskonto -sulautuisivat kokonaisuudeksi. "Elämän pyhät ilmaukset: työ, kauneus, -rakkaus ovat mystillisen maailmanruusun eri lehtiä. Tästä ruususta oli -hänen oma elämäntyönsä, 'Orjantappuraruusun kirja', kaikista maista, -eri ajoilta ja elämänaloilta saatuine aiheineen, oleva vertauskuvana." -Näin sanoo Ellen Key, joka pitää Almqvistia "Ruotsin nykyaikaisimpana -runoilijana". - -Runoilijakäsityksensä on Almqvist ilmaissut osaksi erinäisissä -tutkielmissa, osaksi eräissä keskusteluissa, jotka "Törnrosens -bok"-sarjan ensimäisessä kertomuksessa Jaktslottet tapahtuvat Neriken -metsästyslinnassa. Siellä sen omistaja -- entinen hovimarsalkka Hugo -Löwenstjerna -- joka ilta kokoo ympärilleen nuorisopiirinsä, jolloin -joku heistä tai kummallinen naapuri, Rikhard Furumo, kukin vuoroonsa -esittää runollisia tuotteita, jotka yhteen koottuina muodostavat -"Orjantappuraruusun kirjan". Väliin siellä myös hämärässä erivärisessä -valaistuksessa -- A. panee painoa väreihin -- esiripun kohottua -esitetään omituisia lyyrillisiä "Unennäköjä" (Songes), joihin Almqvist -itse on säveltänyt yhtä omituisia kuin kauniita sävelmiä. - -Almqvist nimittää kaipuutaan yhtenäiseen maailmankatsomukseen -"orjantappuraruusu-elämäkseen". Tämä toiselta puolen on vaipumista oman -sielunsa syvyyksiin, siis puhtainta individualismia, toiselta puolen -kaikkien maailman ilmiöiden sulattamista tähän teoriaan, josta johtuu -yhteiskunnan yksilöä-sitovien perusaatteiden kumoaminen. Edelliseltä -kannalta hän tuli siihen tulokseen, että ainoastaan yksilön tunteen -puhtaus ja luonnonelämän yksinkertaisuus ovat ihmisen arvoisia -elämänohjeita. Jälkimäinen pyrintö saattoi hänet hankauksiin -yhteiskunnan kanssa, pannen kieltämään valtionuskonnon ja yhteiskunnan -muotojen, etenkin virallisen avioliiton oikeutuksen. Tämän elämänsä -dualismin ja sisäisen taistelun hän johtaa vanhemmiltaan saamansa -henkisen perinnön kahtiajaosta, josta hänelle koituivat -"orjantappuraruusun" rehevät ilot ja okaiset kärsimykset. - -Almqvistin aaterikkaan hengen ristiriidat näyttäytyivät jo -nuoruusvuosina. Terävä kumouskirjailija Thorild, luonnonfilosofi -Rousseau ja henkiennäkijä Svedenborg ovat kukin antaneet osuutensa -hänen henkiseen kehitykseensä, saksalainen romantiikka sittenkin -vähemmässä määrin. Taipumus romanttiseen haaveiluun näkyy jo aikaisin -allegoorisessa satukokoelmassa "Kultalintu paratiisissa" (Guldfågeln i -Paradis), yhteiskunnallinen uudistushalu omituisessa rakkausnovellissa -Amorina. Jälkimäisen muoto on vaihdellen vuoropuhelua ja eepillistä -kertoilua; sisällys on sovitettu Tukholman ympäristöön, jossa -eriskummaiset seikkailut ja hirmutapahtumat vuorottelevat. Päähenkilö -Amorina on murhakiihkon riivaama neitonen, joka vanhemmiltaan on saanut -perinnöksi kauhean verenhimonsa. Teoksellaan tahtoo runoilija todistaa, -että rikokset ovat perinnäisiä tai ruumiinhäiriöiden aiheuttamia -sielullisia tauteja. Täten hän kieltää tahdon vapauden ja tähtää -tietoisesti "miekankärjen ihmiskunnan arimpaan hermoon". Tämä -nuoruudenteos oli sodanjulistus sovinnaista yhteiskuntaa vastaan. - -Muita vaistoelämän välittömyyttä ja luonnon vapautta ylistäviä -kaunokirjallisia tuotteita ovat "Kuningattaren hohtokivikoriste" -(Drottningens juvelsmycke) ja "Kauneuden kyyneleet" (Skönhetens tårar). -Edellisessä Almqvist esittelee "androgynisen" olennon, joka vuoroin -esiintyy pojan vuoroin tytön hahmossa, vuoroin ihmisen vuoroin eläimen -luontoisena. Kaikista rajoituksista riippumattomana se kauheassa -kaameudessaan A:n mielestä vaikuttaa "ihmeelliseltä keväältä, -jäljittelemättömältä keveydeltä ja kristallikirkkaudelta". Ihmisen -suurimpana rikoksena Almqvist pitää "luonteensa ensimäisen uran -rikkimurtamista". Hänen mielestään kaikkinainen harkinta ja -sovinnaisuus rikkoo ihmishengen vaistomaisen välittömyyden. -Jälkimäisessä tunnelmatuotteessa hän antaa julkean jättiläisen halki -avaruuksien hätyyttää taivaallista immyttä; vihdoin tämä haavoittuu -otsaan, veripisara yhtyy silmän kyyneleeseen, joka veren painamana, -mutta veden kannattamana jää riippumaan avaruuteen: "tämä kyynel, -ystäväni, on maailma, jossa asut". Elämän tummat ja valoisat ainekset -siis yhdessä muodostavat sen kokonaisuuden. - -Elämän dualismin sovinto, siirtymys maallisesta taivaalliseen -mielialaan tapahtuu lapseksi jälleen tulemisella. Runoilijan -voimanlähteenä oli tietoisuus siitä, että hän mietinnän pirstoavasta -levottomuudesta oli siirtynyt välittömän kokonaiskatsomuksen rauhaan. -Tällaisen sielunrauhan hän luuli löytäneensä alkuperäisen apostoliuskon -iloisesta maailmankieltämisestä. Marjamissa hän nostaa keihäänsä -Paavalin dogmikristillisyyttä vastaan. Ormuzd ja Ahriman tulkitsee -hyvän ja pahan ainaista taistelua ihmiskunnan omistamisesta. "Hyvyys" -esiintyy "hurskaana, halveksittuna, narrimaisena olentona", kuitenkin -kaikkialla "yksin kooten, missä kaikki hajoittaa; yksin rakentaen, -missä kaikki tuhoaa". Kuvaavin on dualismi rikollisen sydämessä. -Teoksessa "Kolme rouvaa Smoolannissa" (Tre fruar i Småland) Almqvist -tarkemmin esittää tätä ristiriitaa. "Rikosten kautta ihmiskunta on -edistynyt, ja jokainen uusi sivistysjakso on ollut pahin kuolemansynti, -jonka edellinen sivistysmuoto on ennen muita kieltänyt"... "Tämä tai ne -osoittavat portin, josta uusi jakso saapuu: josta ihmiskunta nousee ja -avartuu... Sentähden juutalaiset ristiinnaulitsivat Kristuksen, koska -se, mitä hän saarnasi, avarsi juutalaisuuden rajoja." Tähän tapaan -Ellen Key selostaa Almqvistin kantaa. - -Läheistä sukua näille A:n tunnehaaveiluille on hänen uskonnollinen -katsomuksensa. Joskin hän vieroi virallista kristillisyyttä -- vaikka -olikin papiksi vihitty -- hän toiselta puolen on muutamissa teoksissaan -ihmeteltävän liikuttavasti esittänyt tosihurskauden ja hartauden -hyveitä. Sellaisia hehkuvan yleviä ajatuksia tapaa esim. pikkuteelmissä -"Elämän apu", "Ihmisen turva", "Terveyden evankeliumi". "Työn kunnia" -on ihana uskonnollinen hymni, ja idyllinen kansannovelli "Kappeli" -esittää uskonintoisen nuoren papin siunauksellista työtä -luonnonihanassa saaristoseurakunnassa. - -Tähän välittömään lapsenuskoon liittyy yksinkertaisen maalaiskansan -ihantelu. Itse oli Almqvist nuorena etsinyt "ihannoidusta -talonpoikaiselämästä" sopivinta elämänmuotoa, vaikkei hänen levoton -henkensä siinä kauan viihtynyt. Hänen kansankuvailunsa panevat -ajattelemaan eräitä myöhemmän ajan ilmiöitä, esim. _Björnsonin_ -norjalaisia novelleja. Almqvistin kansannovelleissa on sama -todellisuudentaju kuin myöhemmän realismin tuotteissa, mutta -runollisuutta kannattaa mystillinen tai fantastinen pohjasävel, joka -liittää lukijan näkymättömin sitein metsäkuvaukseen "Grimstahamnin -uudistalossa" tai jännittävään tarinaan "Skällnoran myllyssä". -- -Keskiluokan ajatuskantaa valaistaan tukholmalaisen porvarisneidon -sirona kirjevaihtona Araminta May-novellissa ja Kustaa III:n hovipiirin -oopperamaista, onttoa eleganssia jo mainitussa "Kuningattaren -hohtokivikoristeessa". - -Kertoilevankin runouden alalla Almqvist osoitti suurta kykyä, kuten -"Artturin metsästys" nimisessä keskiajan-aiheisessa ritarieepoksessa -tai nuubialaista satua käsittelevässä Schemsel-Nihar'issa. - -Näytelmärunouteen oli Almqvistilla suuret psykologiset edellytykset, -jos hänen näytelmänsä vain soveltuisivat näyttämölle. Fosforistien -päämies Atterbom ihaili Signora Lunaa, Runeberg kirjoitti ylistelevän -arvostelun Ramido Marinescosta. Kaunis lyyrillinen satunäytelmä on -"Ipsaran joutsenluola", ylevä kristinuskon ylistely "Tadmorin -Isidoros". - -Käytännöllisempään suuntaan kääntyi Almqvistin tuotanto, kun hän v. -1839 oli saanut Amorinan ja "Käy laatuun" (Det går an) novellinsa -painetuiksi. Romaanikirjallisuuden alalta hän nyt heittäytyi -sanomalehdistössä kynäsodan tuoksinaan, jossa sai kestää monta kovaa -iskua. Entistä kiihkeämmin hän vaati uudistuksia kirkon ja yhteiskunnan -oloissa, kuten on jo huomautettu. Vapaamielisistä sanomalehdistä -Aftonbladet ja Dagligt Allehanda, jotka ennen olivat häntä -vastustelleet hänen haaveilevan romanttisuutensa tähden, hän nyt sai -äänitorvet uudistustuumilleen, erottuaan rehtorintoimestaan. Hän -kirjoitteli ahkeraan opetuskysymyksistä, harrastaen yksilöllisyyden -kehittämistä sekä välitöntä suhdetta oppilasten ja opettajain kesken. -Yhteiskunnallisia ongelmia valaisi teos "Ruotsalaisen köyhyyden -merkityksestä", joka sisältää erinomaisia huomioita ruotsalaisesta -kansallisluonteesta. Rikollisten parantamista lempeillä -kasvatuskeinoilla hän tarkoitti teoksellaan "Rikollisten kohtelusta". -Lisäksi hän kirjoitteli kansanedustuksen parantamisesta, -raittiuskysymyksestä, ja etenkin naisasiasta. Huomattavin -yhteiskunnallinen reformikirja on sosialismiin vivahtava teos -"Eurooppalaisen tyytymättömyyden perusteet", jonka Almqvist julkaisi v. -1850, vuotta ennen maastakarkaamistaan. Monet muut kaunokirjalliset ja -yhteiskunnalliset teokset -- Almqvist on julkaissut kaikkiaan noin 150 -nidettä -- on tässä suppeassa yleiskatsauksessa sivuutettava. - -Suurimman melun nosti Almqvistia vastaan hänen kantansa -avioliittokysymyksessä. Edellä on jo viitattu niihin jyrkkiin -mielipiteisiin, jotka ilmenevät Amorinassa. Kun tämä vihdoin saatiin -painetuksi, ei se enää herättänyt erikoisempaa huomiota. Sitä -suuremmaksi nousi myrsky, kun A. samana vuonna (1839) julkaisi nyt -suomennetun tendenssinovellinsa. - -Oppineiden kesken on paljon väitelty siitä, mikä sai Almqvistin -yhtäkkiä sotajalalle säännösteltyä avioliittoa vastaan. Toiselta puolen -on siihen pääsyyksi mainittu Almqvistin katkerat elämänkokemukset -vanhempainsa ja omasta avioliitosta. Vanhemmat, kuten jo on -huomautettu, olivat luonteeltaan ja harrastuksiltaan täydellisiä -vastakohtia. Omasta avioliitostaan on A. monessa kohden ilmaissut -pettymyksensä, vaikka hän hyväsävyisenä perheenisänä ei sitä vaimolleen -tositeossa osoittanut. Kun ensimäinen onnenhuumaus Vermlannin -uudismajassa oli häipynyt, huomasi Almqvist yhä enemmän, kuinka vähän -hänen vaimonsa kykeni hänen mystillistä aate-elämäänsä ymmärtämään. -Vaimo taasen; joka oli suhteellisesti lahjakas, mutta ei osannut -muodostaa kotiansa viehättäväksi, vetäytyi raskasmielisenä kuoreensa. -Tästä johtui, että Almqvist useinkin lähti pitkille matkoille halki -Ruotsin maakuntien, joilta retkiltä hän tuotannolleen ammensi rikkaita -vaikutteita, taikka lähetti perheensä maalle lepäämään. Näin oli -olemassa juopa puolisojen välillä, josta A. ei syytä yksin vaimoaan. -Avioliitosta puuttui se "sydämellinen rakkaus ja henkinen sopusointu", -joka -- tarvitsematta ulkonaista sidettä tai kaavaa -- Almqvistin -mielestä yksin voi tehdä avioliiton onnelliseksi. Sentähden hän myös -jyrkästi tuomitsi sellaiset avioliitot, jotka eivät perustu rakkauteen. -Jo nuoruudenteoksessaan Parjumouf hän lausui nämä ankarat sanat: -"Hirtetään setelinväärentäjät -- mutta se, joka tuhansista muista -syistä, muttei rakkaudesta, yhdistyy henkilöön jota ei rakasta, ja -siten muodostaa kelvottoman kotoisen piirin -- eikö hän tee rikosta, -jonka oma suuruus ja jonka arvaamattomat seuraukset nyky- ja -jälkimaailmaan levittävät paljon kauheampia onnettomuuksia kuin -miljoonain setelien väärentäminen?" - -Toiselta puolen on johdettu Almqvistin avioliittokauhu kirjallisista -vaikutteista. Yleensä katsottiin 1700-luvulla ja 1800-luvun -alkupuolella rakkauden vaatimusta avioliiton solmimiseen ylemmissä -säädyissä vähemmän tärkeäksi. Rahalliset näkökohdat useimmin asian -ratkaisivat. Englannin kaunokirjailijat olivat jo kauan saarnanneet -vaimon käytännöllistä riippumattomuutta avioliiton omaisuusyhteydestä -sekä hänen oikeuttaan omintakeiseen työhön ja kasvatukseen; -ranskalaiset taas, kuten _George Sand_, painostivat eroottisen tunteen -oikeutusta virallisten avioliittositeiden edellä. _Rousseaun_ "La -nouvelle Héloïse" ja _Goethen_ "Die Wahlverwandschaften" lienevät -jossakin määrin olleet Almqvistille tienviittana. Englantilainen -käytännöllinen katsantokanta kuvastuu Fr. Bremerillä, eroottinen -tunteenpuhtauden vaatimus Almqvistilla. Ehkä vielä enemmän -vaikutti Almqvistiin Ranskan sosialistinen (saint-simonilainen) -avioliitonpohdinta, joka muun muassa sai aikaan, että hän novellinsa -päähenkilöt valitsi aliluokan piiristä, sillä painostaen -riitakysymyksen koskevan koko yhteiskuntaa. - -Det går an-novellissa Almqvist esittää aliupseeri Albertin, joka -Mälarin-laivassa on matkalla sisämaahan, eräitä maatiloja tarkastamaan, -ja lasimestarintyttären Sara Videbeckin, joka samassa laivassa on -kotimatkalla Lidköpingiin, missä hän, äidin ollessa rappiolla, johtaa -isä-vainajan lasiliikettä. Laivalla tehty tuttavuus johtaa siihen, että -nuoret yhteisissä maalaisvaunuissa tekevät matkan Lidköpingiin. -Arkaluontoisista tilanteista selviytyy Sara tahdikkaasti, kunnes -lopulta matkatoverit toisiinsa kiintyneinä päättävät siirtyä asumaan -saman katon alle. Mutta ei laillisesti vihittynä parina, vaan niin -kauaksi kuin rakkautta riittää. Tämän on Sara matkalla Albertille -selvittänyt, vedoten vanhempainsa onnettomaan avioliittoon, jossa isä -on juonut kaiken omaisuuden ja äitikin lopulta langennut juoppouteen. -Siksi Sara myös tahtoo että vaimon pitää yksin hallita omaisuuttaan. - -Tällä n.s. vapaan rakkauden julistuksella ei Almqvist kuitenkaan -tahtonut puolustaa tilapäisten, höllien siteiden solmimista. Siitä hän -päinvastoin varoittaa monessa kohdin, esim. "Eurooppalaisen -tyytymättömyyden perusteissa", jonka ensi luku käsittelee -avioliittokysymystä. Hän vain tahtoo sanoa, että yksistään se -avioliitto on todellisesti hyväksyttävä, jossa vallitsee äsken -mainittu "henkinen sopusointu". Sen solmimisessa ei kirkollinen tai -siviili-vihintä anna avioliitolle pyhyyden arvoa, koska se kuitenkin -asiain vaatiessa on purettavissa. Mitä lapsiin tulee, siirtyvät ne -Almqvistin mukaan yksinomaan äidin holhouksen varaan, kun taaskin mies -maksakoon osuutensa valtion "lastenvakuutusrahastoon" kasvatusta -varten. - -Tällaiset mielipiteet, koulunjohtajan esiintuomina, herättivät -luonnollisesti suuttumuksen myrskyn. Ei ymmärretty eikä tahdottu -ymmärtää, että Almqvist teoksellaan tahtoi korottaa avioliittokäsitteen -arvoa eikä vetää sitä lokaan. Kirjoituksia ja lentolehtiä sinkoili -tuhkatiheään. Kun harvat uskalsivat puolustaa noin muka epäsiveellisiä -ajatuksia, ryhtyi Almqvist itse eri salanimillä kantaansa selvittämään --- tapa, jota hän muutenkin ovelasti osasi käyttää. Huomattavimmat -vastustajat Almqvist sai kirjailijaystävistään J.V. Snellmanista ja -August Blanchesta. Selostan tässä lyhyesti heidän vastakirjoituksiansa -(O. Sylwánin mukaan). - -_J.V. Snellman_ julkaisi v. 1840 "Tauluna elämästä" Almqvistin -novelliin jatkon, joka oli painoasultaan tämän kaltainen ja muuten -terävästi jäljitteli sen kirjoitustapaa Almqvistin suureksi harmiksi. -Toiminta on siirretty noin kymmenen vuotta myöhemmäksi. Albert -kersantti on omilla opinnoillaan ylennyt luutnantiksi, hyljännyt Sara -Videbeckin ja siirtynyt Tukholmaan. Sara ei tahtoisi hänestä luopua, -mutta ei myöskään luovuta isälle lapsia. Tukholmassa Albert ihastuu -neiti Celestineen, jolla on avioliitosta sama käsitys kuin Saralla, ja -he rakentavat vapaan avioliiton. Albert on eronnut sotapalveluksesta -ja elättää aluksi molempia muotokuvien maalauksella. Mutta -omantunnonvaivat Saraan nähden, epäluulo Celestinen uskottomuudesta ja -taloudelliset huolet tekevät Albertin elämän onnettomaksi. Silloin hän -tapaa kerjäläispojan, jonka huomaa omaksi pojakseen Saran kanssa. -Epätoivoisena hän viimeisillä rahoillaan lähettää pojan leipurinoppiin -ja itse hukuttautuu Norrströmin virtaan. -- - -Snellmanin vastauksessa on huomattava mielikuvituksen lento, jota ei -odottaisi abstraktiselta filosofilta, jäljittelyn sattuva kärkevyys -sekä hieno ja syvä ironia. Almqvist puolestaan närkästyi siinä määrin -Snellmanin salanimiseen "Jatkoon", että hän Aftonbladetiin otetussa -vastineessaan syytti tätä "petoksesta" ja "rahakeinottelusta". Välit -rikkoontuivat, mutta paranivat myöhemmin. Toisena Almqvistin -vastustajista esiintyi tunnettu kaunokirjailija _August Blanche_. Hän -julkaisi vielä uuden jatkon Snellmanin teokseen nimellä: "Sara -Videbeck. Taulu elämästä. Jatkoa novelliin Det går an N:o 1 ja Det går -an N:o 2". -- Albert onkin pelastunut virrasta ja ruvennut -näyttelijäksi. Matkoillaan hän Lidköpingissä tapaa sekä Saran että -Celestinen, kummankin uusiin seikkailuihin antautuneina, samoin kuin -itsekin oli tehnyt. Nyt esiintyy ennenmainittu leipurinoppilas, -varastaa Albertin lompakon ja joutuu vankeuteen, jolloin vasta -Albertille selviää, että varas on hänen ja Saran poika. Tarinan lopuksi -Albert hukuttautuu Venneriin neljän rakastajattarensa kanssa -- kaksi -on tullut lisää! Vainajain lapset päättävät Lidköpingin pappi ja -pormestari lähettää kasvatettaviksi -- Tukholman Nya elementarskolaan, -siis Almqvistin opistoon! -- Vaikka Blanchen esitys yleensä on karkea -ja liioiteltu, on siinä sattuviakin piirteitä, esim. Amorinan -loppukohtausta ivallisesti mukaileva hukuttautumisnäytelmä. - -Mainitut kaksi hyökkäystä olivat liberaalisen puolueen huomattavimmat. -Kun Almqvist puolustautui omana arvostelijanaan ja sai puolelleen -Eos-lehden toimittajan, Lenströmin, jatkoi Snellman itsepäisesti -arvostelua Freja-lehdessä, jonka toimittaja oli Blanche. Tällöin -Almqvist iski myrkyllisin nuolin Blanchen persoonalliseen maineeseen, -josta johtui pitkä ja Almqvistille vähemmän kunniakas riitajuttu. - -Mutta myöskin uusromantiikan leiristä käytiin Almqvistin kimppuun. -Upsalan professori _Palmblad_, entinen akateemisen koulun vastustaja, -otti Almqvistin koko tuotannon arvostelun alaiseksi ja antoi -Almqvistille neuvon jättää yhteiskunnallisen kaunokirjailunsa ja -jälleen "runovaunuissaan" kohota "runouden valoisimpiin ja -sinitaivahisiin avaruuksiin". Palmblad muun muassa kertoo "herra Hugon -akatemiassa" toimeenpannusta kilpailusta Det går an-kirjan -vastustamiseksi, jolloin pääpalkinnon sai herra Hugon sisar, neiti -Eleonora, joka tiesi kertoa Saran lopulta -- hurskaan kirkkoherra -Carlssonin käännyttämänä -- suostuneen lailliseen avioliittoon Albertin -kanssa. - -Monet muut vastaväitteet -- niiden joukossa suomalaisen ylioppilaan _Z. -Cajanderin_ (Sakari Sakarinpojan) -- on tässä sivuutettava. -Mainittakoon vain, että Almqvistin teos antoi aihetta useihin -avioliittoa pohtiviin kaunokirjallisiin teelmiin, kuten Sophie von -Knorringin kuuluisaan "Torppariin". - -Mikä sitten oli Almqvistin tarkoitus tendenssinovellillaan, jota hän ei -tahtonut siksi tunnustaa? Siitä ovat tutkijat häntä eri tavoin -arvostelleet. Niinkuin moni lausunto teoksessa "Eurooppalaisen -tyytymättömyyden perusteet" osoittaa, ei hän ainakaan tarkoittanut -kaikenlaisten löyhien hetkenliittojen perustamista, kuten monet hänet -käsittivät. Päinvastoin hän tahtoi avioliiton korotettavaksi -korkeammalle tasolle henkisen harmonian vaatimuksellaan. Kuinka -tämmöinen teoria, sitä seuraavine ristiriitoineen lastenkasvatukseen -y.m. nähden, oli käytännössä toteutettavissa, siihen ei Almqvist -kyennyt antamaan tyydyttävää vastausta. Otettakoon kuitenkin tähän -hänen avioliittosysteeminsä pääkohdat äskenmainitun yhteiskunnallisen -teoksen perusteella (J. Mortensenin mukaan): 1) avioliitto on -solmittava rakkaudesta, ei ulkonaisista, taloudellisista tai yksinomaan -lihallisista syistä; 2) puolisot eivät saa sitoa toisiaan vihkimisellä, -voidakseen erota, valtion tai kirkon asiaan sekaantumatta, jos liitto -osoittautuisi epätyydyttäväksi; 3) he eivät saa taloudellisesti riippua -toisistaan, vaan elättäkööt kukin itsensä; 4) äiti omistaa ja kasvattaa -lapsen, joka myös hänen omaisuutensa perii. Tämänlaatuisia -periaatteita, joista Almqvistin aikalaiset niin suuresti pahastuivat, -on myöhemmin, 1880-luvun realistisessa kirjallisuudessa, totuttu -näkemään paljon räikeämmässä muodossa, jonkatähden nykyajan lukijaan -Almqvistin esitys vaikuttaa verraten vaarattomalta. - -Taiteelliselta kannalta Det går an-novellilla on suhteellisesti korkea -arvo; se on Almqvistin paraimpia. Luonteenkuvaukset ovat sattuvia ja -paikallisväritys oivallinen. Albert edustaa järkevää ja käytännöllistä -porvarissäätyä, jonka elämänkäsityksessä on monta jaloa piirrettä. Sara -taas on tyypillinen pikkukaupungin "mamsseli", katsantokannaltaan ahdas -ja pikkumainen, mutta sannalla hienotunteinen, säästeliäs, rehellinen -ja kelpo tyttö. Hänen vastahakoisuutensa laillistettuun avioliittoon on -kyllin perusteltu synkkien kotiolojen kuvailulla. Sovinnaista -avioliittoa vierovat mielipiteet astuvat näkyviin vain kylmästi -harkitsevista puheista. Harvoin tunne-elämä pääsee valloilleen, mutta -silloin hän voi esiintyä naisellisen vienonakin. Muuten käyttää -Almqvist, siirtyen arkimaisesta runollisuuteen, usein hienoa ironiaa ja -hymyilevää huumoria, joka antaa teokselle taiteellisen leiman. - -Almqvistin esteettiset ansiot J.V. Snellmankin tunnusti, kuten näkyy -hänen v. 1842 Frejassa julkaisemastaan Gabrièle Mimanso romaanin -arvostelusta. Hän sanoo: "joka sivulla tuntee mestarin käden ja -siveltimen, värit niin vaihtelevat ja loisteliaat, kuin ainoastaan hän -ne ymmärtää valmistaa, puolihämyt niin viehkeät ja kirmakat, jotka -yksin hän niin viisaasti voi jaella ja arvioida". Mutta tästäkin -kirjasta hän sanoo puuttuvan "sisäistä totuutta", joten "sen laskee -kädestään kylmästi ihaillen tekijää, lämpiämättä tapauksille tai -henkilöille". - -Muutenkin Suomessa, aivan toisin kuin Ruotsissa, Almqvistilla on aina -ollut ihastuneita lukijoita. Nuorison ihailun häntä kohtaan tulkitsee -kaunosielu _Fredrik Cygnaeus_ kyhäelmässään Literaturens varg i Veum: -"Ensi hetkestä, jolloin tämä kirjallisuuden satakäsivartinen Briareus -suurisuuntaisena esiintyi, sinkosi hänen neronsa tuotteista sähkökipinä -kaikkiin nuoriin sydämiin, jotka täällä joutuivat niiden kanssa -kosketuksiin. Ei vielä koskaan ole runoilija nykyaikaisella kielellä -niin yleisesti, niin nopeasti, niin syvästi tarttunut kaikkiin sielun -soittimiin kuin Almqvistin mahtava henki Suomen rajojen sisäpuolella." - -Nerokkaimman puolustajansa Almqvist sai _J.L. Runebergistä_. Jo -Törnrosens bok-sarjan ensimäisten osien ilmestyessä hän erilaisesta -maailmankäsityksestään huolimatta asetti Almqvistin tavattoman -korkealle. Mutta he yhtyivät yhdessä kohden: että kunkin todellisen -runotuotteen tuli hersyä välittömästä sieluninnoituksesta. Hän oli -valmis asettamaan Almqvistin Ruotsin kaikkien aikojen kaikkien -runoilijain yläpuolelle, etenkin draamallisena kirjailijana. Kun muiden -runoilijain tuotteet, näytelmätkin, kulkivat lyyrilliseen suuntaan, oli -Almqvistin laita toinen. "Kaikki on hänellä eloa, liikuntaa, -luonnehikkuutta, ja muutamilla harvoilla, mutta kirkkailla -siveltimenvedoilla hän piirtää kuvan, ulkoisen tai sisäisen, ja -kiiruhtaa toiseen. Kekseliäisyydessä -- se on yleisesti tunnustettua -- -ei hänellä ole vertaistaan Ruotsin kirjallisuudessa." Kun Almqvistissa -oli moitittu elämän varjopuolien esittämistä, epätaiteellista ja -eriskummaista kielenkäyttöä, vastasi Runeberg: "Ei mikään voi olla -väärempää. Sommitteluissaan hän kaikkialla ilmaisee terävintä -taiteilijakatsetta, ei koskaan kadota kokonaisuuden näkemystä, kuinka -rikkaana se levinneekin... Hänen runoilussaan on sentähden, sen -luonteen ja ulkoasun todellisuudentajusta huolimatta, samalla jotakin -taivahisen hienoa ja haaveilevaa, jotakin tuulikanteleen kirkkaista, -mutta henkevistä sävelistä." Runeberg silti huomauttaa heikkouksiakin -eräissä mainitun teoksen osissa, esim. yleiskuvailun epävarmuutta ja -henkilökuvien puuttuvaa havainnollisuutta "Metsästyslinna" novellissa. -Sattuvimmin hän lienee ilmilausunut Almqvistin runouden mystillisen -perussävyn seuraavassa "Naarashirvi" (Hinden) novellia koskevassa -vertauskuvassaan: "Jos tahtoisi kokonaisuutta johonkin verrata, niin -sitä voisi verrata syvään, aavistukselliseen metsään, jonka halki -kulkee, usein kävelyn vaivaamana, mutta kaikkialla ikäänkuin -näkymättömäin henkien ympäröimänä. Häiriintyy, havahtuu, hymyilee. -Mutta tuokion kuluttua on jälleen haltioitunut ja odottaa sykkivin -sydämin ilmestystä." - -Runebergin _puoliso_, joka yleensä ei taipunut miehensä -Almqvist-ihailuun, on kirjailijana historiallisissa romaaneissaan -tietämättään saanut häneltä syviä vaikutteita tyyliin ja kuvakieleen -nähden. Vielä suuremmassa määrässä tämä huomataan _Z. Topeliuksen_ -nuoruudentuotteissa. Itse hän tunnustaakin tämän ihastuksensa seuraavin -sanoin (Svea-kalenterissa 1892): "Hän (Almqvist) ilmestyi kuin kuusta. -Ensimäinen vaikute oli ihmettely, toinen kysyvä epävarmuus, kolmas -ihailu, joka useimmissa nuorissa pian yltyi ihastukseksi. Ei ollut -koskaan luettu moista. Tyylin rohkeus ja omaperäisyys, sisällyksen -mystillinen runous, jossa hentoisin romantiikka vuorotteli -kisailevan, joskus verisen satiirin kanssa, kaikki lumosi kuin jokin -unennäön kaltainen." Topeliuksen aikaisemmista runoista varsinkin -"20-vuotiaana" ja "Valdemarin salaisuus" innoituksen välittömyydessä -ja tunteen intohimoisessa kiihkeydessä vetävät vertoja Almqvistin -tunne-"hymistyksille". Mutta varsinkin Topeliuksen historiallisissa -romaaneissa, "Talvi-iltain tarinoissa" ja "Välskärin kertomuksissa" -huomaa Almqvistin vaikutusta. Ei niin ettei Topelius itsenäisesti olisi -keksinyt ja kehittänyt aiheitansa. Mutta yhteisiä kosketuskohtia on -esim. salaperäisyyden tavoittelu, kertomuksen keskeyttäminen tekijän -mielipiteen selvittelyillä sekä yliluonnollisten voimien käyttäminen -toimintaan vaikuttavina. Almqvistiin viittaa myös välskärin ja hänen -yliskamaripiirinsä käyttäminen kertomuksen kehyksenä samoin kuin Hugo -Löwenstjernan perhepiirin Almqvistin "Metsästyslinnassa". - -"Det går an"-kysymyksen pohdintaan on Topelius tavallaan ottanut osaa -novellissaan "Suomen herttuatar", jossa hän on esittänyt Eva Merthenin -kohtalon niin, kuin voisi sellainen joskus "käydä laatuun". -Nuoruudessaan Topelius innokkaasti harrasti Almqvistin edistysmielisiä -aatteita, vaikka hän vanhemmiten jonkin verran vieraantui hänen -yhteiskuntaa myllertävistä tuumistaan. Kauniin todistuksen Almqvistin -oikeamielisestä arvioinnista on Topelius antanut lehdessään Helsingfors -Tidningar v. 1843: "Hänen maansa ja hänen aikalaisensa eivät ymmärrä -häntä ja parjaavat hänessä eroa tekemättä oikeata ja väärää... Mutta -seikka, jonka moni tietäjäkatse jo varmuudella ennustaa, on semmoinen, -että yhden tai korkeintaan kahden ihmisiän kuluttua, kun tuskin kukaan -muistanee nyt pöyhkeästi rehentelevää kynäsotaa, saatikka niiden nimiä, -jotka ovat sitä käyneet... silloin Almqvistin teoksia luetaan niin -kaukana kuin Ruotsin kieltä puhutaan, ehkäpä hyvän matkaa kauempanakin, -ja harvoja nimiä Ruotsin kirjallisuudessa on jälkimaailma asettava -tämän rinnalle." - -Tähän Topeliuksen ennustukseen saatamme lopettaa. Paljon kauniita -suurmiestemme arvosteluita -- mainittakoon niistä etenkin Fredrik -Cygnaeuksen ja Lars Stenbäckin kirjoittamat [ks. _A.H. Bergholmin_ -"Studier öfver C.J.L. Almqvist"] -- voitaisiin lisätä, mutta pääasia -on todeta, että Almqvist-arvostelu tällä puolen Pohjanlahtea kaiken -aikaa on pysynyt järkevämmällä ja ymmärtävämmällä tasolla kuin -Ruotsissa. Vasta 1870-luvulla ilmestyi Ruotsissa kaksi arvokasta -Almqvist-elämäkertaa (_Ahnfellin ja Lysanderin_), ja myöhemmän ajan -tutkimus (_Ellen Key, Sylwán, Mortensen, Ruben Berg_) on myöntänyt -Almqvistille kirjallishistoriallisen kunnian olla Ruotsin rikkaimpia -kirjailijaneroja. Tosin Suomessakin Almqvistin myrkytysjuttu ja -äkillinen maastapako herättivät aikoinaan hänen ihailijoissaan syvää -surua, mutta arvostelu pysyi sittekin säädyllisyyden rajoissa. Kun -Runebergiltä kerran kysyttiin hänen kantaansa Almqvistin vaarallisiin -mielipiteihin nähden, vastasi hän sattuvasti: "ne eivät ole -kapalolapsia varten". Ja kun Runeberg ainoalta Ruotsin-matkaltansa -palatessaan v. 1851, jolloin hän surukseen ei enää saanut Almqvistia -tavata, kohtasi Topeliuksen syntymäkaupungissaan Pietarsaaressa, -mainitsi tämä ohimennen Almqvistin nimen; silloin Runeberg värähtelevin -äänin tarttui hänen käsivarteensa ja lausui nämä merkilliset sanat: -"Näetkös, kun Herramme soittaa kauniin sävelmän, ei hän välitä, vaikka -valitsisi särkyneen viulun." Kun Topelius myöhemmin kerran oli -Runebergin vieraana Porvoossa, tuli Almqvistin pako Ruotsista puheeksi. -Topelius kertoi tämän jälkeen kääntäneensä työhuoneessaan riippuvan -Almqvistin kuvan seinää vasten. Siihen Runeberg lyhyesti huomautti: -"Käännä sinä se jälleen oikeaan asentoon!" Huolimatta Almqvistin elämän -rikkinäisistä puolista, ei Runeberg siis lakannut pitämästä häntä -Ruotsin kirjallisuuden verrattomana mestarina. Samoin uudempi -kirjallisuustutkimus on kääntänyt Almqvistin kuvan jälleen oikeaan -asentoonsa ja myöntänyt hänelle sen leimuavan neron arvon, jota hänen -aikalaisensa Ruotsissa eivät tahtoneet hänelle tunnustaa. - -Tässä tarjotaan nyt suomalaiselle yleisölle lähes 80 vuotta ruotsiksi -ilmestymisensä jälkeen ensimäinen suomennos Almqvistin kuuluisasta -avioliittonovellista Det går an. Jo 1840-luvulla Aug. Ahlqvist julkaisi -pari Almqvistin kansannovellia suomeksi, mutta senjälkeen on hänen -teoksistaan tietääkseni vain pari pienempää suomennettu. On nyt valittu -juuri tämä teos, koska sen aikoinaan herättämä huomio lienee -verrattavissa vain 1880-luvun kynäkiistaan Henrik Ibsenin -avioliittodraamoista. Johdannossa olen ottanut varteen huomatuimmat -tutkimukset Almqvistista sekä saanut arvokkaita huomautuksia prof. -_Yrjö Hirniltä_ ja toht. _A.H. Bergholmilta_, jotka ovat lukeneet -käsikirjoitukseni ja joille täten lausun syvän kiitollisuuteni. -Kustantajan toimesta käännätetään edelleen muitakin suuren runoilijan -hengentuotteita. - -_Suomentaja_. - - - - - - -Käy laatuun. - -Viikon vaiheet. - - - - -ENSIMÄINEN LUKU. - - - Miellyttävä ja merkillinen väliolento! Maalaistyttö ei, - talonpoikaistyttö ei lainkaan -- muttei myöskään oikein - parempaa säätyä. - -Kauniina torstaiaamuna heinäkuussa virtaili paljon kansaa ohi -Ritariholman kirkon Tukholmassa ja riensi Kamarioikeuden ja -Valtiokonttorin välistä mäkeä alas ehtiäkseen ajoissa Mälarin rantaan, -jossa höyrylaivat olivat. Kaikki kiiruhtivat "Yngve Freyn" laiturille -ja soluivat nopeasti porraslavan yli, sillä lähdön hetki oli jo lyönyt -ja laivan kapteeni komensi "vieraat laivasta pois!" - -Vieraat sanoivat sentähden lyhyehköt jäähyväiset lähteville ystävilleen -ja palasivat rannalle. Porraslava vedettiin ylös ja laiva lähti -liikkeelle. Muutaman minuutin kuluttua se oli jo kaukana vesillä. - -"Turhaan! Liika myöhään, hyvä rouva!" jupisi ilvehtien yksi ja toinen -matkustaja hampaitten kolosta, kun muuan iäkäs rouvashenkilö nyt -laskeutui alas Ritariholman rantaan ja nenäliinaa huiskuttaen sekä -kiihkeästi viittoen ilmaisi olevansa matkustaja, jonka piti päästä -mukaan. Ei ollut purjevenettä rannassa saatavilla, ja laiva itse oli -ehtinyt suoraan Owensin kohdalle, -- niin, jopa se nuolen nopeudella -liiti Linnansairaalan sivutse. - -Kuitenkin herätti eräänlaista, joskin äkkiä haihtuvaa mielenliikutusta -matkustajissa, kun he kuulivat etukannelta nuoren matkustajattaren pari -kertaa huudahtavan puoliääneen: "Täti! Täti!" Ollen häpeissään hän ei -näyttänyt tahtovan ääneensä huutaa, mutta kuitenkin saattoi ymmärtää -hänen ikävällä tavalla joutuneen erilleen sukulaisestaan, arvatenkin -lukuunotetusta ja hänelle tärkeästä matkaseurasta. - -Mutta ollaanpa usein niin itsekkäitä, että unohdetaan lähimmäisensä; ja -ihmiset, jotka ovat ostaneet matkalipun salonkiin ja peräkannelle, -eivät liioin ota selkoa siitä, mitä tapahtuu rahvaalle tuolla -etukannella ja sen katoksen alla. "Paremmat" matkustajat olivat tällä -kertaa vanhahkoja herrasmiehiä, miltei kaikki ikävännäköisiä. Heidän -seurassaan olivat rouvat ja lapset, eivät juuri kaikkein nuorinta -lajia, mutta sillä hoilakalla ikäasteella, jolloin naiivisuus on -haipunut, tunteen ja järjen vielä ehtimättä sijalle astua. Kaikki -sellaiset ihmiset ovat ylen itsekkäitä, ja varsin ymmärrettävistä -syistä. Nuo hyvin kasvatetut lapset ovat tavallisesti niin -kykenemättömiä tulemaan toimeen omin päin, että he joka hetki huutavat -apua: milloin on kengännauha höltynyt, milloin hansikas pudonnut -järveen, milloin he ovat nälissään, milloin janoissaan, ja koko maailma -on heistä epäkunnossa. Heidän äideillään on siis heistä paljon -rasitusta, paitsi kaikkea sitä vaivaa mikä heillä pakostakin on omasta -ruumiistansa, päästäkseen ylös ja alas ahtaissa höyrylaivaportaissa; ja -perheenisät taasen koettavat kyllä virkistäytyä nuuskaamalla ja -sanomalehtiä lukemalla, mutta tämäkään tuskin tuntuu riittävän. - -He eivät voi suurta huomiota kiinnittää muihin, koska heillä on -kylliksi tekemistä oman itsensä, rouviensa ja lastensa ylläpitämisestä, -ja ennen kaikkea heidän täytyy ylen huolellisesti harkita, mitä -uskaltaisivat laivassa suuhunsa panna, ettei ruumis raukka menisi aivan -pilalle: kaikki siitä luonnollisesta syystä, että kun sielun puhdas -ilo, joka on ruumiin pahoinvoinnille ja heikkouksille paras lääke, -puuttuu, on ihminen alinomaa mille tahansa altis ja voi helposti pahoin -sekä siitä mitä syö että siitä minkä syömättä jättää. Monella laivassa -olevalla herrasmiehellä oli vielä koleran maininkeja muistissa. Eipä -siis ihme, jos itsekukin vain ajatteli itseänsä ja vakain elein, joka -olisi kelvannut Rooman senaattorille, harkitsi, tuumiskeli, neuvotteli -ja vihdoin, mikäli mahdollista, ratkaisi suunnitelmansa matkan -ruokajärjestykseen ja muihin tähdellisiin seikkoihin nähden. - -Jos salonkimatkustajain joukosta olisi löytynyt joku nuorehko ja -naimaton mieshenkilö, niin tällaisella varmaankin olisi ollut aikaa -tuntea sääliä etukannella olevaa rouvashenkilö-poloista kohtaan, joka -oli joutunut tädistään erilleen; ainakin hän olisi tähystellyt, minkä -näköinen hän oli, ja tiedustanut hänen nimeään. - -Tällä kertaa ei "Yngve Freyn" paremman väen keskuudessa ollut sellaista -mieshenkilöä tavattavissa. Mutta etukannen matkustajain joukossa oli -pitkä ja komea aliupseeri -- niin, suoraan sanoen, kersantti -- joka, -rahallisten esteiden tai muiden syiden takia, tällä matkalla ei ollut -välittänyt olla enempää kuin kannellakulkija. Ollen siisti ja -säädyllinen, hän kuitenkin keskusteli milloin minkin salonkiperheiden -jäsenen kanssa. Häntä ei käsketty pois; sillä hänen viiksensä olivat -tummat, pystyt ja miltei kauniit; hänen virkatakkinsa -- tshakoo -- -kyllin sievä rouvia miellyttämään, ja eräänlainen olemuksen miehekkyys -vaikutti, että muuten jäykät ja ylhäiset herrat isät alentuivat -keskusteluun henkilön kanssa, joka näytti vaiteliaisuudellaan lupaavan -olla pysähtymättä aliupseerin arvoon, vaan aikaa myöten nousta, ellei -kapteenin tai majurin, kumminkin luutnantin asteelle. - -Nuori, siisti kersantti oli etukannella havainnut neidon, joka oli -joutunut eroon tädistään, ja hänen huomiotansa herätti, että tämä -laivan lähtiessä oli pitänyt päässään sievää valkoista pikku -kamritsihattua, mutta hetken kuluttua oli irroittanut hatun päästään, -esiintyen sensijaan silkkihuivi päälaella, kuten "neitsyillä" on -tapana. Kysymyksenalaista oli siis: oliko tämä matkustajatar neiti vai -neitsy? Ja kummassakin tapauksessa, mistä johtui, että hän oli -vaihtanut päähinettä? - -Tuntien harrastusta neitoa kohtaan hänen ensimäisen onnettomuutensa -tähden alkoi kersantti yhä enemmän oleksia etukannella, jonne hän myös -oikeudenmukaisesti kuului, ja hän herkesi yhä enemmän keskustelemasta -salonkihienoston kanssa. Minusta tuntuu, sanoi hän itselleen, että tämä -kaunis tyttö on neiti -- jostakin maaseudulta arvatenkin -- ja on -matkalla kotiin, jonkun vanhemman sukulaisen seuraamana ja suojaamana, -jonka kuitenkin kahvikuppinsa esti ajoissa ennättämästä laivaan. Kun -näin sattui, luopui neitonen äkkiä neidin hahmosta, ottamalla hatun -päästään, jotta hän välttäisi turvatonna matkustamisen sopimattomuuden, -ja panemalla huivin päähänsä, hän sensijaan tekeytyy neitsyeksi, -samanlaiseksi kuin nuo muut etukannella olevat, neljä tai viisi -neitsyttä, jonkajälkeen hän sellaisena voi kulkea, koko Mälaria -ainakin, ilman panettelua, joskin ilman tätiä. - -Olipa tuo perusteellista ajattelua tai ei, kersantti kuitenkin -kiinnitti huomionsa tähän pieneen kohtaukseen. Yhä tuntui hänestä -ratkaisemattomalta, oliko tyttö itsessään parempaa vai huonompaa -kansaa; hän oli kumminkin aika sievä ja siisti tummansinisessä -kapottipäähineessään. Hienosta, vaaleanpunaisesta, miltei valkoisesta -silkkikankaasta tehty iso silkkihuivi, siellä täällä kulkevine kapeine, -vihreine raitoineen, jonka hän oli köyttänyt kiinni leuan alle ja -niskassa kampansa yläpuolella oli aistikkaasti järjestänyt päähineeksi --- taikka, kuten muinoin olisi voinut sanoa, hunnuksi -- miellytti -kersanttia eikä pannut häntä ikävöimään kamritsihattua. Hän meni alas -kapteenin luo, saadakseen tietoa neidon nimestä. Kun silmäiltiin -matkustajaluetteloa, huomattiin hänen olevan nimeltään Sara Videbeck, -lasimestarintytär Lidköpingistä. Tavattoman seikkaperäinen tiedonanto -höyrylaivan matkustajalistassa! Mutta se johtui siitä, että hänellä oli -mukanaan passi, jota muuten laivassamatkustajat harvoin käyttävät, ja -että hänellä oli ollut kylliksi järjestysaistia jättää passinsa -kapteenille matkan varrella, saadakseen kaikkea mahdollista turvaa. - -Kersantti istui moniin ajatuksiin vaipuneena alhaalla ruokasalongissa --- huomaa: ruokasalongissa -- siinä samassa, jonne etukannen -matkustajat, ainakin riittävän rohkeat ja reippaan näköiset, saavat -ruoka-ajoilla tunkeutua. Oli nyt jokseenkin aamiaisen aika tahi saattoi -helposti siksi tulla, jos tilasi annoksen. Kersantti ajatteli -näinikään. Lasimestarintytär Lidköpingistä -- se on pikkukaupunki, -kaukana, kaukana Tukholmasta. Neiti, tavallaan, kyllä. Porvarintytär, -kuitenkin halvinta porvarisluokkaa. Miellyttävä ja merkillinen -väliolento! Maalaistyttö ei, talonpoikaistyttö ei lainkaan -- mutta ei -myöskään oikein parempaa säätyä. Miksi sellaista oikeastaan on -katsottava? Miksi nimitettävä? On jotakin perillepääsemätöntä tässä -välilajissa. Katsotaanpas -- "tuos tänne pihvipaisti!" - -Aamiainen oli ovela pysähdys kersantin harhailevissa ja -selvittämättömissä ajatuksenjuoksuissa. Kun pihvi oli lopetettu, jatkoi -hän itsekseen: -- Tosiaankin, tuhat tulimmaista, hänhän on juuri kuin -minäkin. Mikä olen, par exemple, minä miehiäni? En sotamies. Enkä -upseeri. En huonompaa kansaa, enkä oikein parempaakaan. Annas nähdä -- -perhana -- "tuos tänne portteria!" - -Portterin juotuaan kersantti nousi, kiersi viiksensä kiemuroihin, -sylkäisi syvälle vasempaan salonginnurkkaan ja maksoi aamiaisensa. -- -Hm! -- hän ajatteli, -- Sara -- Vid-- Vid-- ei ole mitään syönyt -aamulla. Tekeepä mieleni mennä kannelle katsomaan, voiko hänelle puhua -taikka tarjota -- voiko hän par exemple syödä --. - -Kersantin ajatuksenjuoksut, nyt kuten ennenkin hieman harhailevat, -eivät tälläkään kertaa päättyneet, vaan keskeytyivät pysähdykseen. -Saappaat tarkastettiin ja huomattiin kiiltäviksi, virkatakki puhtaaksi -harjatuksi ja mallikelpoiseksi. Tehden kaksi kimmoista harppausta -portaita ylös oli nuori, "rento" sotilas pian taas kannella, katsoi -ympärilleen ja tähtäili laivan keulavannasta. - -Ensimäiseksi hänen silmänsä siellä äkkäsivät ryhmän taalalaistyttöjä -seisomassa ennenmainittujen neljän tai viiden neitsyen edessä, joiden -keskellä hieno pää myöskin pysyttelihe, sekä viimeksi pari pikistä -koneenkäyttäjää. Kersantti lähestyi. Hän kuuli taalattarien -kaupittelevan jouhisormuksia, mustia, valkoisia, vihreitä, punaisia, -nimet ja muistosanat niihin taidokkaasti kiedottuina. Ne tahtoivat -neitosia ostamaan, mutta neidot olivat tylyjä ja tinkivät. Sen neidon, -jolla oli helakka päähine, ei kersantti kuullut juuri tinkivän, mutta -hän näki tämän suurella tarkkuudella valitsevan jouhisormuksista ja -vihdoin kiintyvän sileään, mustan ja valkoisen kirjavaan, ilman -muistokirjoitusta. Taalalaistyttö sanoi hintansa, kuusi killinkiä. -Hieno pää nyökkäsi hyväksyvästi, jonkajälkeen pieni kukkaro -- pussi, -kudottu vihreästä silkistä -- otettiin kapotista, ja hopearaha -näyttäytyi kädessä, leväten aika sievästi hansikkaalla, couleur de -lilas. Hopearaha oli Ruotsin pienintä lajia, kaksitoista killinkiä. -"Voitko antaa mulle takaisin kuusi killinkiä tästä tällaisesta?" sanoi -miellyttävä ääni murtaen kauniimmanlaatuiseen länsigötalais-tapaan -ääntämällä r:n hieman sorahdellen. "Kuusi killinkiä pientä rahaa?" -vastasi taalalaistyttö; "voi, hyvä neitsy, sitä minulla kyllä ei ole, -mutta osta samalla kaksi sormusta minulta, niin maksaa tasan -kaksitoista killinkiä. Osta! Osta!" - -"Ei toki, ei!" kuului ääni sievästä päästä. Kersantti, joka seisoi -takana ja näki vain niskan, ei saanut muuta todistetta siihen että -vastaus tuli häneltä, kuin että pää kumartui vähäisen eteenpäin. - -Kersantti astui nyt hilpeästi esiin ja sanoi: "Sallikaa, neiti Vid--" -hän pidättäysi -- "sallikaa, hm, että minä ostan nuo kaksi -jouhisormusta taalatar-poloiselta." Hän pani kaksitoistakillinkisen -taalalaistytön käteen ja otti muitta mutkitta molemmat mustanvalkoiset -sormukset, joita tyttö piti ylhäällä ilmassa neitojen edessä, toivoen -kaupantekoa. Helakka nainen katsoi hieman kummastuneena sotilaaseen. -Mutta hän, joutumatta hämilleen, otti heti toisen sormuksen, jonka -neito ennen oli valinnut, antoi sen tälle ja sanoi: "Ettekö halunnut -tätä, neiti Sar-- hm -- ettekö juuri tätä? Tehkää hyvin, ottakaa se ja -pitäkää! Minä pidän itse toisen." - -Tyttö katsoi häneen -- kuten hänestä tuntui -- peräti kaunein silmin. -Sormuksen, jonka hän ojensi, tyttö tosin hämillään otti, mutta kun hän -arveli, että tyttö sen panisi siihen sormeen, johon itse oli sen -aikonut, huomasi hän sensijaan tytön, sanaakaan sanomatta, vetäytyvän -hiljaa laivanpartaalle ja päästävän sormuksen järveen. - --- Prosit, kersantti! -- tuumi hän itsekseen, tämän liikkeen -huomatessaan. -- Se tietää sitä, että olen kerrassaan nolattu. Hyvä, -hyvä, veliseni! Miksi häntä neidiksi puhuttelin, kun hän on verhoutunut -huivipäähineeseen ja tahtoo olla tuntematon? Tuollaista sinutellaan, -pikemmin, jos niiksi tulee, ja miksi tarjota tuntemattomalle tytölle -sormusta? ja vielä laivankannella? Hyi häpeä, Albert! - -Hän meni vastapäiselle laivanpartaalle ja heitti toisen jouhisormuksen, -jonka jo oli pannut omaan sormeensa, myöskin järveen. Samassa hän -sylkäisi tervehöystykkiin, joka oli siinä vieressä. Sitten hän astui -kierroksen kannen yli laivan perään, ja kun hän taas läheni etukantta, -sattui niin, että hän joutui hienohipiäisen tuntemattoman kohdalle, -joka seisoi katselemassa koneiston liikuntaa. - -"Näetkös", hän sanoi ja ojensi kätensä, "minä olen myöskin heittänyt -sormukseni järveen. Se oli kyllä paras, minkä saatoimme tehdä." - -Ensin luima silmäily kiireestä kantapäähän, heti senjälkeen tuskin -huomattava, mutta varsin suopea hymyily, vienosti värähtelevä ilme, -joka heti häipyi, oli hänen vastauksensa. "Onko sormus järvessä? -Niinkö?" hän lisäsi. - -"Toivon hauen sen jo nielleen", sanoi kersantti. - -"Minun sormukseni otti iso ahven." - -"Kun nyt", jatkoi kersantti päätä nyökyttäen, "hauki nielee ahvenen, -minkä toivon pian tapahtuvan, niin tulevat kuitenkin molemmat sormukset -lepäämään -- saman -- sydämen alla." Viime sanat kuiskattiin hellästi -venyttämällä, mutta siinä kersantti kuitenkin onnistui perin huonosti. -Tyttö kääntyi äkisti pois vastaamatta ja meni muiden neitosten seuraan. - --- Prosit, velikulta! -- sanoi hän itselleen. -- Nolattu uudestaan! Ja -miksi puhua sydämestä? Ja laivankannella. Mutta yksi asia minua -ilahduttaa: hän ei pannut pahakseen, että uskalsin sinutella häntä. -Sentähden ja siis: ei koskaan enää neiti! - -Hän meni alas ruokasalonkiin ja osti itselleen sikarin, jonka hän myös -sytytti, tuli uudelleen ylös, istuutui ylvään ja vapaan näköisenä -matka-arkkunsa päälle, veti pitkiä savuja sikaristaan ja näytti -mainiolta. - -Hän näki miellyttävän lasimestarintyttären monta kertaa kulkevan -välinpitämättömänä ohitsensa, välisti siirrellen helakanväristä -silkkisolmua leukansa alla sekä hypistellen prameita kaulahuivin -pitsejä, jotka soluivat alas rinnalle. Hän puheli vilkkaasti muiden -neitosten kera ja näytti ylen ujostelemattomalta. - -Sikari, kuten moni muu asia maailmassa, loppui. Kersantti heitti pienen -pätkän, jossa vielä oli tulta, pois luotansa, aikoen saada sen järveen. -Mutta pätkä oli niin kevyt, että se ennätti vain palasen matkaa -kannelle ja jäi siihen savuamaan. Tuossa tuokiossa ilmestyi jalka, -jossa oli mitä sievin kiiltävä kenkä, ja tallasi siihen niin että se -äkisti sammui. Kersantti nosti silmänsä jalasta ylös henkilöön ja näki -tuon tuntemattoman. Tämän silmänluonti osui häneen. Kersantti kavahti -ylös matka-arkultaan, meni hänen luokseen kohteliaasti kumartaen ja -sanoi: "Kiitos, neitsy kulta! Sikarini ei tosin ansainnut sitä -kosketusta -- mutta --" - -Kylmä ja luotansalykkäävä katse oli vastaus. Tyttö käänsi hänelle -selkänsä ja meni. - -Hitto hänet vieköön! -- se ajatus mielessä kersantti harppasi punastuen -ja alakuloisena portaita alas ruokasalonkiin. Täällä hän hiipi -pimeimpään soppeen, unelle tai mietelmille soveltuvaan. -- Saakeli -soikoon, Albert! -- hän ajatteli ja pyyhkäisi tukan otsalta. -- Minä -nimitin häntä neitsyeksi, ja sitä hän suvaitsi yhtä vähän kuin aiemmin -häntä neidiksi haukkuessani. Jo nyt on lempo! - -Hän ei ollut yksin salongissa! Hän ei senvuoksi puhunut ääneen eikä -puoliääneen. Osoittaakseen kuitenkin sekä itselleen että muille -rohkeutensa huusi hän tuimasti ja äkäisesti luukussa olevalle -neitokaiselle: "Voileipää ja suolalihaa päälle, heti paikalla!" - -Tarjoilijaneito toi pyydetyn tarjottimella. "Mene helvettiin -voileipinesi! Enkös minä ole pyytänyt ranskanleipä-voileipää?" - -Kilttinä ja tottelevaisena neito meni takaisin tarjottimineen ja laski -näkkileipä-voileipänsä astiakaapin laidalle. - -"Lasillinen hautbrionia, neiti! Ja antakaa minun vähemmän odottaa!" - -Lasi kaadettiin täyteen ja pantiin tarjottimelle, ynnä uusi kokonainen -ranskanleivän voileipä. - -[Se harvinainen tapaus, mikä tässä sattui, että tarjoilijaneito -valmistaa näkkileipä-voileivän, ja kun häntä sitten oikeutetusti -pyydetään se laittamaan ranskanleivästä, ottaa sellaisen kokonaisena, -kahtia halkomatta, on ilmeinen todistus ravintoloitsijain ja -jattarien -hyväntahtoisuudesta antaa kaukaa maaseudulta tulleiden oppimattomainkin -tyttöjen joskus koetella kykyään. Sivistyksen ensi askel on usein -vaikea; ja syydetään nuhteita. Rohkaiskoon silloin kukin mielensä ja -menetelköön jalolla kärsivällisyydellä, kuten tässä tapauksessa!] - -"Olenko minä luotu töllistelemään kokonaista leipää, niinkö hän luulee? -Tukholmassa on ihmisillä älyä halkoa ranskanleivät kahtia ja levittää -voita kummallekin puolikkaalle." - -Tarjoilijaneito meni jälleen takaisin, otti veitsen ja alkoi halkaista -voileipää. - -"Minä pyydän -- saatanan -- olkaa hyvä ja ottakaa uusi ranskanleipä, -halkaiskaa se ja levittäkää voita kummallekin sisäpuolelle, tehkää -hyvin! Siinähän on voita jo ulkopuolellakin! Ottakaa uusi leipä! Kuinka -sitä saa odottaa! Hitossa -- heittäkää pois kaikki tyynni, minun ei ole -nälkä." - -Astiakaapin vieressä seisova neitsy mutisi hieman terävästi jotakin -ylhäisistä matkustajista. Tätä ei kersantti lainkaan pannut pahakseen, -vaan astui esiin ja maksoi voileivät. -- "Minä olen ne tilannut", sanoi -hän, "tässä rahaa!" - -"On levotonta vatsassa -- niinpä niin!" virkkoi eräs mustiinpuettu -matkustaja. Kersantti kääntyi taakseen ja tunsi kalpeista, mutta -kiiltävistä kasvoista sekä vaaleansinisistä, pyöreistä linnunsilmistä -Ulricehamnin kirkkoherran. - -"Ohoh, nöyrin palvelijanne! Siinähän on herra kirkkoherra Su--, -epäilemättä matkalla alaspäin?" - -"Niinpä niinkin." - -"Minä menen myös Västergötlantiin, mutta se ei merkitse minulle -kotiin-, vaan poispäin", sanoi kersantti ja tarttui koneellisesti -suureen, moitittuun, mutta maksettuun kokoleipä-voileipäänsä, -töllistäen siihen elokkaasti. - -"Niinpä käy", sanoi kirkkoherra, "toinen matkustaa ylös-, toinen -alaspäin. Minä menen Ulricehamniin." - -"Niin, ja --" (kersantti tyhjensi hautbrion-lasinsa, joka oli ollut -tarjottimella odottamassa). - -"Niin kauan kuin on voimissaan, on terveellistä noin kulkea edes -takaisin", virkkoi kirkkoherra. - -"Siinäpähän se menee, niinpä kyllä" -- (kersantti nielaisi nyt loput -tilaamastaan). - -"Jättääkö herra kersantti Tukholman pitkäksikin aikaa?" - -"Minulla on kolmen kuukauden loma. Saanko luvan tarjota lasin, herra -kirkkoherra? Mitä käskette? Portteria vaiko portviiniä?" - -"Niinpä niin, vatsa on levoton Mälarilla. Jospa niin olisi, -olettakaamme portviiniä tai portteria!" - -Kersantti käski tuoda molempia, ja kirkkoherra, kykenemättä -ratkaisemaan niiden paremmuutta, joi pohjaan kumpaisenkin, päättäen -puheensa kutsumalla mitä lämpimimmin ja vierasvaraisimmin nuoren -sotilaan käymään Ulricehamnissa ja Timmelhedissä korvaamassa -vahinkoansa. - -Kersantti kumarsi, maksoi tilaamansa ja juoksi uudelleen kannelle -ilostunein mielin. - -Katsellessaan ympärilleen seutuja, joiden ohi laiva pyyhälti, huomasi -hän sen olevan poikkeamaisillaan Strengnäsiin. Iso tuomiokirkko näkyy -purjehtijoille jo kaukaa, ja sen majesteettinen torni vallitsee -laajalti Södermanlannin seutuja. Vasta lähemmä tultua havaitsee ryhmän -pieniä punaisia puurakennuksia, tasasuhdattomasti kasattuina kirkon -alapuolelle, ja ainoastaan punaruutuinen lukio- ja kouluhuoneusto -korkeudellaan erottuu muista vajanmuotoisista hökkeleistä. Kun vihdoin -saapuu vanhan rikkinäisen sillan luo ja pysähtyy, niin sanoo itselleen: -tämä on Strengnäs. - -[Tästä käsikirjoituksen kohdasta ja muutamasta muusta vähän tuonnempana -olevasta huomaa, että tapaus on sattunut monta vuotta takaperin. Sillä -nyt tapahtuu maihinnousu Strengnäsiin säännöllisen kadun päässä, joka -vie suoraan torille, ja komean laiturin luona. Mutta joku vuosi sitten -on aivan varmaa, että laskettiin maihin vähän kauempana, juuri sen -ränstyneen sillan luona, jota tässä kuvataan, minkä yläpuolella heti -mäentörmät ja Strengnäsin sokkeloryhmä kohtaavat sinne saapunutta. -Tekijä.] - - - - -TOINEN LUKU. - - - Täällä ei ole ylhäisyyden merkkiäkään, ei korkeanaatelista - ritarihuonelajia, ei myöskään rikkaan ja ylpeän porvariston - raha-aateluutta, eikä sitä alkuylhäisyyttä, joka ilmenee - talonpoikaissäädyn itsenäisessä osassa. - -Matkustajilla, jotka katsahtavat ylös rantalaiturista, ei ole edessään -satamaa, aukiota, eikä myöskään selvää katua, vaan mäkitörmä, ja -enimmät rakennukset ovat kylläkin epäkohteliaita kääntämään päätynsä -katsojaan. Siitä huolimatta ja koska laiva viipyy ehkä puolisen tuntia, -astutaan maihin. Täällä ei toki ole vastassa rinkilät kuten -Söderteljessä; kuitenkin, jos astuu varovaisesti nostaessaan jalkansa -laiturille, katsoo eteensä eikä kompastu lahojen lankkujen välisiin -reikiin, niin saattaa hengissä päästä kaupunkiin. - -Tämäpä juuri tapahtui kersantille ja vielä eräälle. Kun hän näet seisoi -etukannella ja näki porraslavaa laskettavan maihin, huomasi hän jonkun -matkan päässä hennon pään tuikkivin silmin katsahtavan pientä kaupunkia -kohti. Äkkiä hänelle juolahti rohkeus mieleen; hän päätti välttää noita -vaarallisia sanoja neitsy, neiti, ja ylipäänsä jokaista titteliä. - -"Sananen!" hän virkkoi, kääntyen luontevasti neidon puoleen: "Sananen! -Astutaanpas maihin, tulkaa! Täällä laivassa on nyt meluisaa, tulevat -paiskelemaan halkoja ja pitämään muita metkuja. Alhaalla ruokasalissa -on myös rähjäistä; siellä on ilkeätä syödä, sillä -- hm -- tiedänpä -täällä Strengnäsissä erittäin siistin ja hyvän paikan. Aamiaisen -pitäisi mielestäni nyt maistua hyvältä niin pitkän paaston jälkeen." - -Neito antoi hänen muitta mutkitta tarttua käsivarteensa, astui -porraslavan yli, turvautui häneen läheisesti vaarallisella sillalla, ja -nyt he seisoivat Strengnäsissä. - -"Pidänpä kovin tästä pienestä kaupungista", hän sanoi vapaasti, luoden -ympärilleen iloisia katseita. "Tämä on aivan toista kuin Tukholmassa." - -"Kun päästään lähemmäksi, on todella koko sievää", virkkoi kersantti. - -"Kas -- kas!" jatkoi tyttö. "Ah, minä hengitän -- mutta -- no niin -- -kyllä -- kylläpä vaan. Lidköping on kuitenkin kauniimpi." - -Nuori sotilas, ihastuneena siitä että äkkiä ja miltei vastoin luuloansa -kuuli uuden tuttavansa olevan puhelias ihminen, alkoi itse huomata -Strengnäsin varsin hauskaksi. Todellisuudessa onkin asia niin. Kaikki -on vaateliaisuutta vailla. Tultuaan järven rannasta astutaan pelkkiä -kapeita, vääriä kujia tai katuja, jotka luikertelevat mäkien yli. -Pöyhkeää oikoisuutta ei näy tässä yhteiskunnassa. Pienet talot ovat -vanhoja, ystävällisiä, ja huomaa pian niissä olevan ei ainoastaan -päätyjä vaan myöskin julkisivuja sievine ikkunoineen, vieläpä -portteineen, joista tekee mieli astua sisälle. Täällä ei ole -ylhäisyyden merkkiäkään, ei korkeanaatelista ritarihuonelajia, ei -myöskään rikkaan ja ylpeän porvariston raha-aateluutta, eikä sitä -alkuylhäistä, joka ilmenee talonpoikaissäädyn itsenäisessä osassa ja -näyttäytyy sen esiintymistavassa. Ei, täällä ilmenee ainoastaan -kansanomaisuus mitä vaatimattominta lajia. Luulee kaikkien talojen -olevan pursilaivurien, lasimestarien, harjantekijäin, kalastajain -omaisuutta. - -Selvää on, että tällä ymmärretään ainoastaan sitä Strengnäsiä, joka -kohtaa järveltä nousevaa matkustajaa ja ympäröi hänet, ennenkuin hän -ehtii niinkään pitkälle kuin tuomiokirkon korkealle, puita kasvavalle -kukkulalle, jonka läheisyydessä piispantalo ja muutamat muut ilmaisevat -korkeampaa maailmaa. Mutta kersantti, lasimestarintyttö käsikynkässään, -ei ollut vielä noussut ylänteitä kohti. He eivät olleet edes ehtineet -torille. He olivat tytön huudahtaessa pienen talon ja sen valkoisten -luukkujen näkemisestä pysähtyneet siihen merkilliseen Strengnäsin -sokkeloryhmään pienine käyrine katuineen ja rakennuksineen, joka on -järvenrannan ja tornin välissä. Täällä kersantti vei seurakumppaninsa -korkeille portaille, jotka itse kadulta johtivat alas pihamaalle. Läpi -pihan he astuivat talon portille. "Tässä", kuiskasi kersantti, "asuu -rikas värjäri, joka samalla pitää sievää ja siistiä ravintolaa. -Saammepa nähdä, kuinka puhdasta siellä on." -- Tyttö hengitti kuten -omassa kodissaan, vaikka hän usein lisäsi, että Lidköping oli vielä -kauniimpi. - -He astuivat kuistinportaita ja menivät, talon sisäpuolella, jälleen -rappuja ylös; nämä veivät toisessa kerroksessa olevaan isoon -huoneeseen, jossa oli astiakaappi. Se siis oli jonkunlainen ravintola, -ymmärsi Sara Videbeck. Kersantti meni siistin ja iloluontoisen henkilön -luo, joka tiskin takana lautasia pyyhiskeli. "Antakaa meille joku -pikkuhuone -- tuo oikealla -- tai tuo vasemmalla -- yhdentekevää -- ja -aamiainen. Mitä talosta löytyy?" - -"Vattuja ja kermaa." - -"Jotakin jykevämpää." - -"Paistettuja lehtokurppia -- tuoretta lohta --." - -"Menköön, mutta sukkelaan! Ja", kuiskasi kersantti viedessään -tuttavansa vasempaan pikkuhuoneeseen, mutta ovella jatkaessaan -puheluaan lautasia pitelevän ihmisen kanssa, "pari lasillista -kirsikkaviiniä!" - -Kun he molemmin olivat astuneet pieneen huoneeseen ja hauskuuden vuoksi --- jos useampia ilmestyisi salitupaan -- sulkeneet oven, otti Sara -Videbeck yltään silkkihuivin ja näytti pään, jota somisti tummanruskea, -kiiltävä tukka, selväjakauksinen, irtokiharoita vailla kulmien kohdalla -(kersantti muisteli niiden kadonneen kamritsihatun mukana), mutta -kuitenkin pari omaakin ja varsin sievää, kummankin korvan takana. -Myöskin hansikkaat, syreeninväriset, hän veti pois ja paljasti kaksi -pientä valkoista, pulleaa kättä, jotka eivät näyttäneet koskaan -askarrelleen karkeassa työssä, mutta saattoivat sietää muistutuksen, -että olivat hieman leveitä, varustettuja sormilla jotka vaikkakin -suloisen miellyttäviä ja pienten kuoppien koristamia nivelten kohdalla, -kuitenkin olivat rahtusen paksunpuoleisia. Että nämä sormet eivät -milloinkaan olleet kannella soittaneet, näppäimiä koskettaneet, -siveltimiä käyttäneet taikka hienojen kirjojen lehtiä kääntäneet, johon -vaaditaan kapeat, notkeat sormenpäät, sen piti kersantti ilmiselvänä. -Vielä varmempaa oli, etteivät ne koskaan olleet lapiota käyttäneet, -kuokkineet, muokanneet paakkuja tai sellaista. Sitävastoin hän jätti -sanomatta, eivätkö ne aikoinaan olleet kittiä sotkeneet, sillä kitti -tekee ihon valkoiseksi ja pehmeäksi. Sen verran käsistä. Muuten henkilö -muissa suhteissa ei ollut lainkaan lyhyt tai pyöreä, vaan varsin -solakka ja pikemmin hieman pitkäkasvuinen. - -Tyttö ei istunut hämillään kahden kesken kersanttinsa kanssa. Hän -taittoi lavendelioksan ikkunalla olevasta ruukusta, hykersi sitä -käsissään ja haisteli sitten sormiansa mielihyvissään. Kersantti, -jottei olisi toimeton, taittoi kurjenpolven-lehden ja menetteli omasta -puolestaan sen kanssa samalla tavalla. - -"Kaunis ja koko sievä huone!" hän huudahti. "Niin, ja kas kuinka mainio -vetokirstu! Onko se saksanpähkinää kenties, vai tammea? Ei, se on -varmaan kiillotettua päärynäpuuta -- voisikohan se olla omenapuuta?" - -Kersantti, joka ei koskaan ollut perehtynyt puusepän työhuoneisiin, ei -voinut tähän antaa selvitystä. Mutta sensijaan hän kääntyi toiseen -esineeseen ja huudahti: "Totta tosiaan, leveä, kullattu kehys peilin -ympärillä! Mutta siitä on nyt luovuttu, pitää olla mahonkikehys." - -"Mahonkikehys? Jopa vaan! Minä tiedän mikä on parempi. Tehdä itse -peilinkehyskin niinikään lasista; kapeasta, kirkkaasta kruunulasista -suikaleista, jotka ovat jääneet tähteeksi ruudunleikkauksesta. -Semmoiset liitetään yhteen kokonaisiksi kehyksiksi, ja pannaan -maalattua paperia alle. Siitä tulee kauniita kehyksiä. Katsokaapas, -silloin on asia niin, että heijastaudutaan itse peiliin, mutta kehystä -katsellaan huvikseen, ja voidaan panna mitä paperilajia tahansa alle; -siitä voi tulla aika sievää. Eikö -- eikö -- ettekö -- ole sitä -nähnyt?" - -Hän näytti samalla joutuneen hiukan hämilleen siitä, miksi vierasta -kersanttia nimittäisi. Mutta juuri silloin tuotiin tilatut tavarat. -Hohtavan valkoinen, joskaan ei hieno lautasliina levitettiin pöydälle, -ja sen päälle asetettiin äskenpyyhityt lautaset. - -"Mutta ajatelkaas, jos lähtevät laivoineen luotamme?" - -"Eipä niinkään", vastasi kersantti. "Sitä ennen on ammuttava -lähtömerkiksi, ja ampuman lauettua ennätämme kyllä alas rantaan." -[Tätä ei nykyään käytetä kaupungista lähdettäessä, ainoastaan perille -saavuttaessa.] - -Hän joka oli tuonut sisälle kestityksen oli jälleen mennyt pois, ja ovi -oli suljettu. Kersantti otti oman lasinsa kirsikkaviiniä käteen ja -sanoi: "Terve matkalle!" - -Sara Videbeck otti kursailematta toisen pienen lasin, kilisti isäntänsä -kanssa, nyökäytti hilpeästi päätään ja sanoi: "Kiitos!" - -"Sananen yhtä hyvä kuin toinen, ennenkuin juomme", virkkoi kersantti. -"On haitallista ja harmillista, kun ei tiedä miksi toisiaan nimittäisi --- ja sitten niin -- en tahdo koskaan saattaa ketään pahoilleen, -suutuksiin tai loukkaantuneeksi ja par exemple emmekö voisi toisiamme -par exemple sinutella -- ainakin syödessämme, vai --" - -"Sinutellako? Kyllä, olkoon niin." Tämän sanoessaan hän vielä kerran -kilisti, asia oli selvä, ja kirsikkaviini juotiin. - -Kersantti muuttui kuin uudeksi ihmiseksi, tämän kiven pudottua hänen -rinnaltaan; hän astuskeli huoneessa, tuli kahta vapaammaksi, -iloisemmaksi ja kohteliaammaksi. Mutta kaunis lasimestarintytär -sitävastoin ei muuttunut vähimmässäkään määrässä. Hän istui pöydän -luona, söi ja otti eteensä, tosin aika viehättävällä tavalla, mutta -mitään suurempaa suloutta ei juuri näkynyt hänen eleissään. Hän -sinutteli uutta tuttavaansa joka kahdeksannella sanalla kainouden tai -isostelun yhtään estämättä. Hän näytti äärettömän kotiutuneelta. - -Kersantti, joka ainakin seuratavoissa tunsi etevämmyytensä, oli tästä -tunteesta sitä onnellisempi, ja sanoi: "Hyvä Sara, vähän enemmän -vattuja! Tämä kermahan oli varsin hyvää?" - -"Oivallista! Kiitos! Minä muistan tuolla alhaalla Lundin kylpylässä -viime kesänä --" - -Hän meni ulos ja tilasi lisää vattuja. - -Samassa silmänräpäyksessä paukahti merkkilaukaus laivasta. - -"Kas niin", sanoi neito, nousi ja pani hansikkaat käteen. "Peruuta -vattujen tilaus!" - -"Hyvä Sara, istu! Vatut tulevat heti, kyllä me ehdimme sinne alas -rantaan." - -"E-ei! Parasta olla täsmällinen. Kysy mitä maksaa!" lisäsi hän, pani -huivin kaulaan ja veti esiin nenäliinan, josta kukkaron toinen pää -pisti esiin. - -"Mitä?" tokaisi kersantti. "Minä tässä --" - -"Pian, pian!" Neito meni nyt itse hänen ohitsensa tiskin luo salitupaan -ja kysyi, mitä kestitys maksoi. - -"Yhden riksin ja kaksikymmentäneljä killinkiä." - -"Tässä, hyvä neiti", (hän otti esille vihreästä silkkipussistaan) "on -kolmekymmentäkuusi killinkiä minun puolestani! Se tekee puolet. -Hyvästi, neitsy!" hän senjälkeen nyökkäsi tarjoilijattarelle, joka oli -kantanut sisälle. - -Päännyökkäys sekä neidille että neitsyelle oli ystävällinen, mutta -ylimielistä laatua ja näytti ilmaisevan, ettei hän liioin pitänyt väliä -kummastakaan lajista. - -Kersantti puolestaan kalpeni ja yritti änkyttää, että hän se oli -tarjonnut, ja hänen piti ehdottomasti maksaa. Mutta Sara Videbeck oli -jo ovella. Aika pakotti. Hän maksoi kolmekymmentäkuusi killinkiänsä, -puri huulta harmistuneena ja lähti ulos neidon jäljissä. - -Kun he olivat tulleet kuistinsillalle, menneet läpi pihan ja aikoivat -nousta portaita kadulle, teki neito pienen liikkeen, josta saattoi -päättää, että kersantin tulisi ottaa hänet käsikynkkään. Jonka hän myös -teki. - -"Kiitos sinulle, joka veit minut tähän siistiin paikkaan!" virkkoi hän -puolikovaa mitä kauneimmalla äänellä ja kosketti kädellään hänen -kättään, ikäänkuin hiljaa taputtaakseen. "Asuuko tässä rikas värjäri, -kuules? Jo nyt jotakin!" - -"Ei kestä kiittää", vastasi hän. -- Sinähän maksoit itse, lisäsi hän -itsekseen mieliharmissaan. - -"Kyllä, paljon kiitoksia sinulle: olinpa oikein nälissäni. -Hyvänluontoista ja siivoa kansaa on täällä, minne kääntyykin, ja tämän -kaupungin nimi on Strengnäs?" - -"Niin. Minä veisin sinut kovin mielelläni ylös tuomiokirkkoon -katselemaan kaupungin isompia osia. Siellä on kauniita ja varjoisia -puita kävellä siimeksessä." - -"Mitä joutavia. Ei, meidän on mentävä laivalle. Siellä jo odottavat." - -Heidän siinä reippain askelin kulkiessaan risteilevien kujien lomitse -viittoi Sara mielihyvissään kaikille pikku nurkille joita sivuutti, ja -miten olikaan, hän virkahti: - -"Mistäs tiedät, että nimeni on Sara? Minä haluaisin myös tietää mikä -mokoma sinulla on etunimenä?" - -"Albert", vastasi kersantti. - -"Alber -- annas olla -- niin oikein, sen olen lukenut allakasta, vai -kuinka? Kyllä, sillä nimellä kastettiin myös nikkarivanhin Ahlgrenin -poika, jolle olin kummina viime kesänä. Hän on oiva poika, tiedätkös, -Albe, kiiltosilmäinen kuin emalji." - -"Sinähän olet kotoisin Lidköpingistä, ja matkustat arvatenkin nyt -sinne?" uskalsi kersantti kysyä. - -"Varovasti! Astu varovasti!" sanoi neito, sillä he olivat juuri nyt -hataralla sillalla. Mutta vaaratta he pääsivät porraslavan yli ja -olivat jälleen laivan maailmassa. Soluttiin irti maasta, rattaat -alkoivat pyöriskellä ympäri. Savupilvet ja jymeä jyske olivat uivan -lohikäärmeen jäähyväiset Strengnäsille. - - - - -KOLMAS LUKU. - - - Ken tahtoo lasia leikata, hyvä herra, - hänellä pitää olla timantti! - -Kersantti oli lujasti saanut päähänsä, että hän osoittaisi uudelle -tuttavalleen jonkin kohteliaisuuden. Hän meni sentähden alas -ruokasalonkiin ja pyysi ostaa naulan konvehtia. "Ei ollut koskaan -laivoissa myytävänä", vastattiin. -- "Mitä hittoa! Onko täällä sitten -appelsiineja? Sellaisia luulen olevan tuolla korissa esillä?" -- -"Kyllä." -- "Hyvä, antakaa minulle neljä." - -Tullessaan hedelmät kourassa huomasi hän laivan kannen olevan -seuraavassa asussa ja järjestyksessä. Suurempi osa parempaa kansaa -- -herrat, rouvat ja lapset -- oli mennyt alas salonkiin. Muutamat parit -istuivat tosin peräkannella, mutta eivät juuri vilkkaasti -keskustelemassa, jos eivät liioin nukkumassakaan, kuitenkin tyyten -tarkkaamattomina kaikelle mikä heitä itseään ympäröi. Taalalaistytöt -kauimpana keulavantaan luona näkyivät kyyristyneen kiemurassa olevien -köysien yli ja uinahtaneen. Neljä viisi ennen mainittua neitosta oli -kerääntynyt yhteen, selät nojaten puoleksi aukikäärittyä purjetta -vasten. Kapteeni oli luultavasti hytissään; häntä ei näkynyt kannella. -Koneenkäyttäjät touhusivat ahjoksensa ääressä. -- Missä onkaan -henttuseni? -- kysyi itseltään kersantti. - -Hän keksi tytön vihdoin istumassa vihreäksi maalatulla sälesohvalla, -joka oli laivanpartaan viereisessä komerossa toisen rataskatoksen -takana. Kersantti huomasi näin syrjäisen paikan varsin mieluisaksi, -meni sinne appelsiineineen, istuutui neidon viereen ja tarjosi. - -Tämä nyökkäsi myötäisen hyväksyvästi ja otti esille kukkaronsa. - --- No sun seitsemän sarvipäätä! -- ajatteli kersantti veren noustessa -kasvoihin. -- Eihän tuo toki aikone oikopäätä käteisellä maksaa minulle -appelsiineja? Tällainen alempi porvaristo menköön... - -Niin pahoin ei myöskään käynyt. Neito otti virkatusta rahakukkarostaan -hopeasilaisen veitsensä ja kuori sillä appelsiinin, jonka hän -kohteliaasti ojensi Albertille. Sitten hän kuori yhden itselleen, -leikkeli sen kuuteen osaan ja mutusteli mielihyvikseen. - -"Kiitos, hyvä Sara!" sanoi Albert ja otti vastaan appelsiininsa. Sitten -hän pyysi ja sai lainata tytön veitsen hedelmänsä paloittelemiseksi. -Hän katseli veistä hieman ihmetellen; se oli perin tylppä, jopa aivan -pyöreäkärkinen, kuitenkaan olematta pöytäveitsen näköinen. Muuten se -oli uusi ja jokseenkin terävä toiselta puoleltaan. Hän ei siitä enempää -välittänyt, vaan sanoi hetkisen kuluttua: "Nyt, Sara, meidän on tultava -lähemmin tutuiksi, ja sinun on sanottava kuinka läheistä sukua olet -tädillesi, hänelle, joka..." - -"Ei päässyt mukaan tänä aamuna? Ei käyne vaikeaksi sanoa, arvatenkaan, -minkä verran sukua olen tädilleni." - -"Niinpä kyllä, mutta..." - -"Niin, olen aika pahoillani, ettei hän ehtinyt ajoissa, Ulla-täti -parka; hänen on nyt ollut pakko ottaa oma kyyti, tai matkata -Göteborgin-dilisanssissa, ja saadaanpa nähdä missä voinemme tavata -toisemme tiellä, jos se ollenkaan tapahtuu. Ehkä hän nyt viipyy -Tukholmassa, kun hänen kävi noin nolosti matkalle lähtiessä. Minulla on -toinenkin täti, tiedätkös, naimaton, nimeltä Gustava, hän asuu -Lidköpingissä ja hoitaa sairasta äitiäni, matkalla ollessani. Mutta -tämä Ulla-täti on kauan asunut Tukholmassa, ja hänen piti nyt vain -matkustaa kotipuoleen minun kanssani vähän tuuleutuakseen, ja oli -tyhmää, että hän kuhnusteli. Mutta sen hän usein tekee, Ulla-täti -parka. Olin myöskin pahoillani omasta puolestani; täti tai joku -sellainen on aina hyvä olemassa matkaseurana. Mutta olinpa varma, eikä -pettänyt luuloni, että matkalla kuitenkin tapaisin jonkun matkustajan, -joka -- syö itse, Albe! En minä yksin syö näitä kaikkia." - -"Kiitos", sanoi tämä iloisena saadessaan virkkaa hänkin sanasen. -"Käytkö useinkin Tukholmassa? On tosiaankin pitkä matka Lidköpingistä -Tukholmaan?" - -"En ole koskaan ennen ollut Tukholmassa. Minun tarvitsi nyt mennä, -hieroakseni öljyn ja timanttien kauppaa ja tutkiakseni uusinta muotia." - -Kersantti katseli tyttöä ihmetellen ja vaikeni. -- Öljyä, -- hän -ajatteli. -- Olenpa tainnut kokonaan erehtyä hänen laadustaan. Hm! -Uusinta muotia? -- Hän mitteli tytön vartaloa kiireestä kantapäähän. Se -oli todellakin aika sorea, nimittäin omaa lajiansa. Vihdoin hän virkkoi -puoliääneen: "Timantteja?" - -"Niin, juuri timantteja, hyvä herra! Ah... ah... sinä luulet ehkä että -piikivi kelpaa, sinä? Eipä toki. Tulta lyömään, kuten kiväärinlukkoon, -siihen piikivi sopii. Mutta kas sillä, joka tahtoo lasia leikata, hyvä -herra, sillä pitää olla timantti!" - -Hänen silmänsä aukenivat ja kimmelsivät hänen näitä puhuessaan -ikäänkuin synnynnäisestä, ylevästä itsetunnosta. Hän näytti miltei -ylpeältä, vaikka ylpeyttä muuten ei koskaan ilmennyt hänen katseessaan, -paitsi niinä hetkinä, jolloin hän käänsi jollekulle selkänsä. Hän -antautuikin heti jälleen tuttavalliseksi, huomatessaan Albertin olevan -pelkästä hämmästyksestä pudottamaisillaan appelsiinin. Hän lisäsi: -"Olemme aina muutoin ottaneet liidun Göteborgista, ja olisimme samoin -voineet ottaa öljynkin sieltä; mutta äiti sai kirjeen, että sitä -saataisiin Tukholmassa kahtatoista killinkiä huokeammalla kannu, ja -silloin halutti lähteä tänne kuulustamaan, kun minulla oli täällä -ennestään täti, jonka luona asua. Mutta tuosta uudesta muodista, josta -puhuivat niin laajalti Lidköpingissä, että muka Tukholmassa nyttemmin -olisivat keksineet lasien värjäämistä kirkonikkunoihin, siitä minä en -pidä väliä. En minä ole sellaista Tukholmassa nähnyt. Kävin vasiten -kaikissa kaupungin kirkoissa, eikä se ollut helppo työ, kun niitä oli -niin sietämättömän paljon; mutta siellä ei ollut värjättyä lasia -yhdessäkään. En tiedä, mistä se valhe on lähtöisin, ellei Upsalasta, -jossa jokin asessori kuuluu paraikaa maalailevan erään alttarikuorin -ikkunoita. Minä muuten tahtoisin sitä oppia; sillä meillä on paljo -kirkonikkunain tilauksia sekä -- niin -- että vieläpä alas Skaraan -asti. Sillä Skarassa ei ole ketään ihmistä, joka osaa lasia käsitellä, -ja minä tiesin siitä tulevan suuren ja sievän ansiolähteen, jos -pystyisimme lasia värjäämään verstaassa. Olisimme silloin niin lähellä -ainoat, jotka kykenisimme uutta muotia käyttämään, ja ottaisivat kai -meiltä, niin pian kuin jotakin kirkoissa särkyisi. Mutta yhdentekevää; -sitä muotia ei kuulemma käytetä missään, ja silloin se ei myöskään ole -minkään arvoinen. Timantteja sain oivia, niin että olen matkaani varsin -tyytyväinen, ja entäs öljyä sitten..." - -"Mutta mihin Herran nimessä niin paljon öljyä käytät?" - -"Kittiin, tiedämmä. Mihinkäs tässä elämässä öljystä muuhun olisi?" - -"Mutta miksei isäsi itse niin tärkeissä ja pitkämatkaisissa asioissa -matkustele?" - -"Oh, hyvä Jumala! Hän on kuollut kuusi vuotta sitten." - -"Sepä oli toinen asia." - -"Ja äiti rukkani on vastannut liikkeestä leskenoikeuksiensa -perusteella, tietysti; mutta hän on koko kahtena vuonna ollut alinomaa -vuoteessa, joten voin sanoa itse olevani yksin vastuussa." - -"Mutta sanos minulle, kaunis Sara, kuinka vanha par exemple sinä olet, -jos rohkenen kysyä?" - -"Neljäkolmatta vuotta ja hiukan enemmän." - -"Mitä, onko se mahdollista? Minä pidin sinua kahdeksantoistavuotiaana. -Millaiset posket -- mikä hipiä..." - -"Niinpä niin, samat posket mulla oli kahdeksantoistavuotiaanakin. -Sanotaan viskaalintyttärien, mamsselien ja ryökynäin tekeytyvän -nuoremmiksi kuin ovatkaan, kuten kuulin olevan tapana Lundin -kylpylässä; mutta minä katson hyvin vähän kunniaa tuottavaksi näyttää -vanhalta ja sanoa ikänsä nuoreksi. Silloin pidän paljoa parempana tehdä -päinvastoin. Minkä verran vuosia on... jos rohkenen kysyä?" - -"Minullako? Olemme melkein yhdenikäisiä. Olen viidenkolmatta vanha." - -"Ja minä kun luulin sinua ainoastaan yhdeksäntoistavuotiaaksi -henkilöksi, joka ei vielä ole arvoasteita läpäissyt. Niin -suorasukaisesti sinä käyttäydyt." - -"Asteitako? Niin, rakkaani, ollakseni avomielinen, niitä en ole vielä -läpäissyt enkä ehkä koskaan, jos --" - -"Mitä... mikä sinä sitten olet?" - -"Aliupseeri vain." - -"Sellaisia olen ennen nähnyt Skaran porvarien keskuudessa, ja ne olivat -kunnon miehiä. Muistan Lundin kylpylässä... siellä vetelehti -tyhjäntoimittaja-neitejä ja olivat juovinaan terveysvettä yhdestä tai -toisesta syystä: silloin siellä oli myös Västgötadalin ja Skaraborgin -luutnantteja, kapteeneja, majuriloita ja sellaisia, joita sanovat -upseereiksi, jotka myös olivat voivinaan pahoin ja puhelivat neitien -kanssa. Mutta jos minä milloin Lundin kylpylässä näin aliupseereja, -niin ne olivat aina rehtimiehiä, tositautia potevia, jotka eivät -juoneet huvin vuoksi." - -"Mutta mitä sinä sitten teit Lundin kylpylässä, Sara? Sinä, terve -ihminen, olit kai matkustanut sinne vain nauttiaksesi ihanasta -luonnosta?" - -"Minä olin siellä vain päivän ja sain hyötyä hommistani. Minun täytyi -matkustaa sinne pitääkseni silmällä paria oppipoikaamme, jotka oli -noudettu panemaan ruutuja kylpylänsalonkiin; ne oli rikottu -ihmeellisessä pallonheitännässä kylpylän vieraiden kesken heinäkuun -neljäntenä. Pojista ei milloinkaan voi olla varma; he lyövät tavaran -rikki, sitten he eivät myöskään ymmärrä leikata, huonosti he timantteja -käsittelevät. Koska nyt oli kyseessä suurempilaatuinen työ, menin sinne -itse, enkä sitä kadu. Mitä arvelet, Albe, laitoin viisikymmentäkuusi -pikkuruutua, kaksikolmatta huonommasta, viheriästä lasista, ja kuules, -neljäneljättä kauniista levylasista! Lisäksi myin kymmenen lasirasiaa, -sellaisia kuin vain me valmistamme verstaassa, kultapaperia -alla reunusteina, ja kuusi suurta lyhtyä, joita tarvitsevat -valaistuskojeina, mennessään kellareihin noutamaan selssivettä ja -spa-lientä ja kreutzervrimmeliä ja sellaista. Niinkuin sanoin, minä -näin siellä vain kaksi aliupseeria, vakaita luuvaloisia miehiä, -molemmat Västgötadalin väkeä. Mistä johtuu, että sinä olet aliupseeri -ja kuitenkin niin nuori ihminen?" - -"Tukholmassa käyttävät toisinaan nuorempia aliupseereja... varsinkin -kun... niin, näetkös, minä en oikeastaan ole upseerista kaukana... -kersantti." - -"Kersantti? No hyvä, oli miten oli. Älä milloinkaan huoli tulla -upseeriksi, luutnantiksi ja sellaiseksi kehnoksi väeksi. Mitä ne -päivävarkaat tekevät muuta kuin puhuvat roskaa neitien kanssa päivisin -ja illoin palvelusneitojen kanssa. Roskaa! Nyt röyhys kaulaan, pian -hampaat naulaan." - -Pysähdys. - -Sotilas istui hiukan säikähtyneenä kuunnellen avosydämisen ystävänsä -puhekykyä ja rohkeita mielenpurkauksia. Hän oli siitä tietoinen, että -kovin mielellään halusi tulla luutnantiksi, ja toivoi saavuttavansa -tämän viranylennyksen salaisen sukulaisuutensa nojalla erään -pääkaupungissa asuvan korkean perheen kanssa. Hän tiesi myös, että -hänen kassansa oli tällä kertaa koko hyvin varustettu senlaatuista -eräiden maatilain tarkastusmatkaa varten, jolle hänet kesälomallansa -oli lähetetty. Siksipä hän ei tahtonut itseensä sovelluttaa noita -raskasmielisiä loppusointuja: nyt röyhys kaulaan j.n.e. Mutta kieltää -hän ei voinut, että tuommoinen rupattelu neitien ja neitsytten kanssa -oli väliin ollut hänestä mieluista. Hän silmäsi sentähden hämmästyneenä -noin jyrkkiä mielipiteitä lausuvaan Sara-ilmiöön. Hän tarkasteli hänen -kasvojaan; iloiset ja ystävälliset silmät näyttivät olevan -ristiriidassa hänen viimeiseen ankaraan puheluunsa. Vieläpä, kun hän -katseli noita punaisia täyteläisiä, miltei kauniisti muodostuneita -huulia, takana olevine tasaisine, valkohohtoisine hampaineen, sekä -joskus esiinpilkistävää pientä kielenkärkeä, hienointa heleänpunaista -lajia, niin saattoi kai hänenlaiselleen miehelle antaa anteeksi tuon -äänettömän kysymyksen: Eikö nyt kenkään maailmassa ole suudellut tuota -suuta? - -Sara katsoi myös kersanttia kasvoihin, kuten tämä häntä, ja vihdoin hän -heleällä, lempeällä äänellä kysyi: "Mitä sinä niin tähystelet?" - -Aivan arvaamatta ja urhokkaasti hän vastasi: "Minä istun ja ihmettelen, -eikö kukaan ihminen milloinkaan ole suudellut tuota suuta?" - -Äkkiä haihtuva hymy oli neidon koko vastaus, ja hän katseli poispäin -Mälarin ulapoille. Hänen katseessaan ei tällöin näkynyt pienintäkään -keimailua tahi häijyyden hohdetta, mutta toiselta puolen ei myöskään -juuri mitään romantillista, haaveilevan taivaallista. Hän oli -selvittämätöntä välilajia. Ei lainkaan rumaa, mutta ei myöskään syvästi -kaunista. Hän oli sentapaista lajia, josta iloisin ilmein on tapana -sanoa: "Oh, käy laatuun!" - -Rohkaistuneena siitä ettei neito ainakaan käskenyt häntä luotaan, -nakellut niskaansa taikka mennyt tiehensä, jatkoi kersantti: "Minä -voisin sinulle paljon sanoa, hyvä Sara, samanlaatuista, jota itse olet -kertonut puhuttavan neideille ja neitosille. Jopa tunnen itsekin, etten -ole moiseen loruun tottumaton. Mutta sinä olet minulle selittänyt, -kuinka sitä vihaat. Minä en tahdo edes puhua sydämestä, koska muistan -aikaisemmin tänään... ja sitäpaitsi luulen, suoraan sanoen, sydämesi -olevan lasia, ja minulla, minulla ei ole hallussani timanttia, ainoata -asetta, jolla merkki voitaisiin sellaiseen piirtää." - -"Pysähdytkö sinä Arbogaan, jonne höyrylaiva saapuu tänä iltana, -Albert?" Hän kysyi näin läpitunkevin katsein. - -"Minäkö? En todellakaan. Minun on mentävä alas Vadsbon kihlakuntaan, -eräille maatiloille, ja sitten ehkä vielä kauemmas Västergötlantiin." - -"Silloin me ajamme yhdessä", taas läpitunkeva silmänluonti... "niin -voimme panna parihevoset vaunujen eteen... ja me tasaamme kulut... -ja... sillä minä näen, ettei sinulla ole omia ajoneuvoja mukanasi. -Maalaiskärryt ovat pahat ajaa, ja kyytipoika-viikarit rinnalla, ne -eivät ole minun väkeäni, ne ovat harvoin puhtaita." - -Kersantti kavahti pystyyn ja olisi kai sulkenut neidon syliinsä, -elleivät olisi olleet kannella. -- Hänellä on sydän! -- ajatteli hän. - -"Istuppas, Albert, niin me yhdessä laskemme kyytirahat huviksemme. Auta -minua, jos erehdyn. Suurin iloni on laskea yhteen päässä. Saapas nähdä: -onhan ensimäinen kyytiväli, Arbogasta laskien, Fellingsbrohon?" - -Kersantti istuutui hänen viereensä, hilpeänä ja ilostuneena ikäänkuin -äsken olisi saanut valtakirjan. Neitonen olikin tällä hetkellä, hänen -mielestään, niin säteilevä tahi oikeammin niin suloisen kaunis kuin -tyttö -- hänen mieleisensä -- konsanaan voi olla. Kaikki oli niin -järkevää ja viisasta, ja kuitenkin samalla niin viehättävää. - -"No, etkö vastaa minulle?" sanoi neito ja letkautti aivan keveästi -hänen kättään toisella syreeninvärisellä hansikkaallaan, jonka hän -varovasti kyllä oli ottanut kädestään jo appelsiinia kuoriessaan. - -"Fellingsbrohon kulkee tie aivan oikein, ja sieltä Glanshammareen", -vahvisti kersantti. "Sitten Vretstorpiin?" - -"E-ei, kuules. Meidän täytyy ensin mennä Örebron ja Kumlan kautta." - -"Ja sitten Vretstorpiin, se on varmaa. Senjälkeen tulevat Bodarne ja -Hofva, ja sitten olemme kotona." - -"Mitä, oletko sinä kotoisin Hofvasta?" - -"Minä olen kotoisin Västergötlannista, ja niin pian kuin olen astunut -jalallani Hofvan tantereelle, olen heti kotona." Samalla Sara ojensi -toisen pikku jalkansa ja laski sen perin varmasti ja länsigööttisesti -kannelle. - -Albertille koitui nyt uusi tilaisuus ihailla hyvintehtyä kaunista -kenkää. "Onko tuo Lidköpingin työtä", hän kysyi. - -"Mitä lajia?" - -"Minä tarkoitan, onko siellä niin hyviä suutareita, Lidköpingissä, -että..." - -"Se on muhkea, jopa harvinainen kaupunki! Etkö sinä milloinkaan ole -ollut Lidköpingissä?... Suutareita... Onpa kyllä! Meillä on räätäleitä, -hienoseppiä, karkeisseppiä, lippaantekijöitä, puuseppiä, meillä on -kaikkea. Myöskin kauppiaita, ja rikas kapakanisäntä kadun varrella -kappaleen matkaa vasemmalle torilta; vaikka sitä minä pidän -pahana, sillä mokomat elävät toisten rappiosta ja turhista -menoista. Mutta käsityöläinen tekee sellaista, joka kelpaa ja jää -pysyväiseksi maailmaan. Mihin kapakoitsijan tavarat häviävät? Hän on -Göteborgin-dilisanssin asioitsija, ja ylläpitää suuren suurta -tanssisalia, jossa upseerit neitiensä kanssa pitävät kekkereitä. Nepä -ovat joltisiakin tanssiaisia, näetsen! Mutta minä en kuitenkaan hyväksy -kapakkaliikettä. Jos ihmiset olisivat ihmisiä, niin sellaiset ihmiset -pian saisivat muuttaa Lidköpingistä ja lähteä tiehensä. Mutta nyt on -asia niin, että monet tahtovat juoda, pelata ja tanssia, ja... siellä -on mahdottoman iso tanssisali, Albert! Kahdeksan ikkunareikää -pitkinpäin, muistaakseni, ja neljäkolmatta ruutua joka reiässä." - -"Eikö sinua, Sara, tanssiminen ollenkaan huvita?" - -"Kun olen pitänyt silmällä töitä ja lopettanut ja tunnen oloni -yksinäiseksi, silloin voi sattua että tanssinkin toisinaan, mutta ilman -viulua." - --- Siinäpä oikea tosi-länsigööttitär! -- ajatteli kersantti. Mutta tämä -näytti niin äärettömän lempeältä, niin miltei liikuttavalta tällä -hetkellä, että hän vaikeni. Vähän ajan kuluttua hän jatkoi: "Että -pitääkin äitisi olla niin sairas? Entä jos hän on kuollut, Sara, meidän -saapuessamme... sinun saapuessasi sinne alas?" - -"Niin, Jumala sen suokoon sille raukalle! Hänellä ei ole elämässä ollut -mitään oikeata iloa. Tuskaa ja surua alati, ja nyt vihoviimeksi vain -pelkkää tautia. Se ei ole kovin helppoa, Albert!" - -"Sinä puhut perin murheellisesti. Mutta jos hän heitäksen kuolemaan, -miten silloin käy työpajasi?" - -"Niin, silloin ovat oikeudet menneet, enkä voi saada uusia -maistraatilta, sen mä tiedän. Mutta olen kuitenkin asiata miettinyt." - -"Niinkö?" - -"Niinpä kyllä, sen voin kyllä kertoa", hän jatkoi, hiipi vielä vähän -lähemmäksi Albertia sälesohvassa ja katsoi ympärilleen, ikäänkuin -peljäten että joku asiaton kuulisi hänen salaisuutensa. Kun kuitenkin -laivan kansi, niinkuin ennen on mainittu, tältä puolen oli väestä -tyhjä, kääntyi neiti jälleen hänen puoleensa, näytti ylen -tuttavalliselta ja viisaalta sekä viuhutti pikku hansikastaan ilmassa, -väliin sivaltaen sillä keveästi hänen käsivarttansa. - -"Olen mietiskellyt, miten ilman vanhempia ja sisaruksia oleva tyttö -kuten minä on pääsevä elämään... elämään reimasti...", sanoi hän. -"Minulla on riittävästi ja yltäkyllin jo liina- ja pitovaatteita -moneksi vuodeksi enkä kuluta liioin, jota ei tee, kun on huolellinen. -Kun nyt äitini kuolee, en saa kauemmin leikkaella ruutuja ja kitata -suurissa taloissa tai uutisrakennuksissa; se kuuluu ammattimestarille. -Mutta se on aivan ominainen taito, tiedätkös, jota ei Lidköpingissä -osaa kukaan muu kuin minä, sillä olen sen yksin aprikoinut: sekoittaa -liitua öljyyn oikeissa dimensio... ei proportsioneissa... -(dimensioneiksi sanotaan itse lasien laajuutta pituuteen ja leveyteen -nähden, mutta proportsioniksi sanotaan liidun ja öljyn oikeata -yhteensekoitusta ja paljoutta, noita molempia sanoja käytetään vain -meidän ammatissamme, etkä sinä niitä ymmärrä, Albert)... no, nyt tahdon -vain sanoa, että olen keksinyt tässä sekoituksessa proportsionin, jota -ei tiedä kukaan muu kuin minä, ja siitä tulee kittiä niin lujaa, ettei -ilkein syyssade voi sitä liuentaa. Sitä minä aion valmistaa ja myydä -kaikille ammattimestareille; sillä heidän on pakko sitä ostaa sekä -Lidköpingissä että Vänersborgissa ja Mariestadissakin, kunhan oppivat -tuntemaan. Ja he tietävät jo siitä, sillä olen antanut poikieni -matkoillansa sitä toitottaa maailmalle. Itse myyn sitä kotona -kamarissani." - -"Mutta naimatonnahan olet turvaton, ja..." - -"Sepä jotakin. Juopottelevan ja pahaluontoisen miehen kanssa, kuten -äiti raukkani, -- silloinpa olisin päinvastoin turvaton ja kurja. Ei, -totta tosiaan, minä selviän juuri sellaisena kuin olen. Pientä taloa -Lidan varrella pidämme itse hallussamme. Se on aivan vähäinen puutalo, -kuten jokunen tuolla ylhäällä Strengbyssä... Streng... kuinka se -olikaan?... Niin..." - -"Strengnäsissä." - -"Ja äitini kuollessa joutuu talo minulle. Äiti rukka! Mutta hän elää -vielä parisen vuotta. Kuitenkin, kun hän kuolee, niin olen saanut -tietää pormestarilta, että minä taloineni ja tonttineni en tarvitse -enempää turvaa, vaikka naimatonna. Talo ei suuria korkoja tuota; -kuitenkin saatan vuokrata pari huonetta ylhäällä, ja alhaalla -pohjakerrassa asun itse. Mutta koska olen tottunut pitämään hauskaa ja -olemaan ihmisten kanssa, en tahdo istua alati itsekseni, vaan aion -avata puodin... pienen puodin... pitäen kauppaa, jota naisväki saa -hoitaa, ja jota ei ole vielä laskettu ammattikunnan alaiseksi. Minä -aion puodissani myydä rasioita, hienoja, kauniita, lasista tehtyjä, -joihin on pantu värillistä paperia lasin alle, jota olen laittanut -monta vuotta, ja johon maalaiskansa on hullaantunut koko ympäröivällä -seudulla, ja lisäksi kotilyhtyjä, juhlalyhtyjä; niin, olenpa oppinut -liittämään peilitinaa lasiin, ja siitä aion tehdä pikku peilejä -pitäjiin. Kenties otan myös puodissani pitääkseni kaupan kaikenlaista -poimintotavaraa, kuten kudoksia, palttinoita, nenäliinoja, -kaulahuiveja, kaikki kotitekoista, kunhan vain varon myymästä -silkkikangasta, joka kuuluu ammattikunnalle. Siitä ei ole tuleva -niinkään pientä kauppaa, kun on ihmisille kohtelias tiskinsä ääressä; -ja minäpä istun puodissani kymmenestä aamupäivällä viiteen illalla, -kauemmin ei kannata. Ennen kymmentä aamusella, ennenkuin aukaisen -puodinoven, valmistelen kaikkia rasioitani ja lasitavaroitani. Iltasin -sekoitan kittiä kaikille ammattimestareille. Siitä tulee hyvä kauppa ja -iloisa elämä." - -Saran silmät, suu ja posket loistivat hänen puhuessaan. Mutta kersantti -kysyi: "Aiotko sinä istua sillä lailla koko vuoden umpeensa etkä -milloinkaan liikkua ulkona taikka hengittää ihanaa maalaisilmaa?" - -"Auringon noustessa menen ulos Trufveen päin johtavalle tielle. Sen -teen kesäisin joka aamu, kun muuten on kirkas ilma." - -"Tru... mikä se on olevinaan?" - -"Se on Trufve, tiedämmä. Se on Richertin kaunis herraskartano -Mariestadin tiellä, näet. Jos vain kaupungista sinnepäin vievä tie ei -olisi niin hirveän hiekkainen. Mutta minä en välitä siitä, en kulje -sitä niin usein. Monena aamuna istun mieluimmin kotona. Mulla on -salvioita ja muita ruusuja ikkunoissa, ja lavendeliruukut vielä hankin. -Sitäpaitsi näen Lida-joen ikkunain ääressä, ja kauniimpaa jokea ei ole -olemassa. Jos tahdon nähdä enemmän vettä, on minulla iso Vänern -nähtävänä, kun ikkunoista tähystelen ulos Hållandsön ääressä -ammottavalle ulapalle; se on mulla edessä, kun vain silmään ulos -ikäänkuin kaupunginsillalle päin." - -"Ja kun tulet vanhaksi, kaunis Sara?" - -"Jos elän noin viisikymmenvuotiaaksi, niin aion mennä tavaroineni -markkinoille. Sillä niin kauan kuin olen nuori, on parempi istua kotona -pienessä kauppapuodissani." - -"Astuu mielellään tiskin luo, jossa niin sievä kaupitsijatar istuu -myymässä", virkkoi kersantti. - -"Mutta sillä iällä on ilkeätä matkustaa markkinoille", jatkoi neito, -hieman poispäin kääntyneenä. "Joutuu... niin. Kun pääsen noin -viidenkymmenen ikään, silloin arvelen sen olevan ohi; silloin käynee -sitävastoin kauppa huonommin kotona puodissa, ja tahdon silloin yrittää -markkinoilla, ellen sitä ennen ole pannut säästöön jotakin summaa, niin -että saatan elää nurkumatta, kuten toivon. Sillä saattaahan elää hyvin -sievästi ja kuitenkin voida varsin hyvin, niin pian kuin..." (tällöin -vaipui hänen katseensa ja ilme synkkeni). - -"No niin, Herran tähden! Mitä sinä tarkoitat?" - -"Niin, minä tarkoitan, jos varoo ottamasta itselleen kiusanhenkeä, joka -syö suuhunsa ja menettää turhuudessa tai hulttiopäisyydessä kaiken -minkä toinen vaivalla ja mielihalulla on koonnut. Mitäpä auttaa olla -kunnollinen, kun kiusanhenki on sitä kunnottomampi ja mässäilee -uurastajan työllä? Ja kuinka voi työtä tehdä ilolla ja mielihyvällä, -kun ei ole siihen sydämen halua, vaan kurkunpää tuskaan turtuu..." - -"En ymmärrä sinua." - -"Niinkö? Hm." - -"Jumalan tähden kerro mitä tarkoitat!" - -"Niin, siinäpä kylläkin on kertomista, kenties. Olin ulkona eräänä -Mikkelinpäivän iltana äitini kanssa; oli jo syyspuoli ja tuuli -puhalteli, ja hänen tukkansa liehui hilkan ympärillä. Epätoivoissaan -juoksi hän ylös isollesillalle päin, joka johtaa Lidan yli -kotikaupungissamme; minä olin silloin viisitoistavuotias ja juoksin -perässä. Ajattelin hänen hirveässä tuskassaan hyppäävän alas veteen. -Mutta kun minä pysyin jäljessä, hillitsi hän itsensä ja otti minut -syliinsä, seisattui sillan kaidepuun ääreen ja katsoi taakseen. Ei -ollut ketään ulkona jalkeilla. 'Sinun tähtesi tahdon jättää sen -tekemättä', kuiskasi hän. 'Tahdon elää ja olla piinattavana, kunnes -sinä vartut vähän isommaksi. Mutta tälle kirous ja sadatus! Siitä minun -ainakin on päästävä irti!' Tällöin olin näkevinäni raivon vaahtoa -äitini huulilla; hän tempasi sormesta kultasormuksensa ja heitti sen -kauas Lida-jokeen." - -Kersantti kalpeni; hänelle muistui mieleen jotakin samanlaista tänä -aamuna laivanpartaalta. - -"Äitisi taisi olla hieman kärsimätön avioliitossa", tuli hän -sanoneeksi.. - -"Hyi... hyi... herra!" huudahti Sara silmät säihkyen ja unohti -sinuttelunsa. "Albert!" hän lisäsi kuitenkin heti lempeämmällä äänellä. -"Kaksikymmentä kertaa potkittu hevonen, joka yhdennelläkolmatta -kerralla potkaisee takaisin, ei ole kärsimätön. Ja se on totinen tosi -Jumalan edessä" -- sanoi hän lopuksi, tuskin kuuluvalla, mutta -hartaalla ja soinnukkaalla äänellä -- "yksi oli, joka alinomaa -muistutti ja sanoi ja julisti, että äitini tulisi yhä paremmaksi... tai -jalommaksi luulen heidän sanovan... tällä tuskalla, mutta se oli valhe. -Sillä sen minä tiedän, että hän tuli vuodesta vuoteen huonommaksi. Mitä -suurimmasta siisteydestä ja kunnollisuudesta muuttui hän lopulta -epäsiistiksi, rehjuiseksi ja huolimattomaksi, niin että itkin sitä -ajatellessani." (Sara itki nytkin). "Oltuaan hurskas ja jumalinen -ihminen ei hän lopulta tahtonut katsoakaan virsikirjaan... ja -viimeiseltä... voi..." - -"Toivu toki!" - -"Vielä tänäpäivänä on äitini vuoteen omana, ja tiedätkö mistä syystä? -jumala meitä varjelkoon... juopumuksesta. Se ei ole naisihmiseksi -kunnon käytöstä, Albert!" - -Kersantti nousi, tunsi kylmää hikeä virkatakkinsa alla, riisui sen ja -leyhytteli itseään nenäliinalla. Kenties risteilivät muutamat hänen -parhaat aikeensa tällä hetkellä hänen aivoissaan. Mutta hän oli nuori, -eikä sydän ollut paatunut. Hän tunsi sääliä ihmisiä kohtaan, eikä hän -myöskään ollut kyllin puolioppinut esittääkseen tavallista väärää -puhepartta, että pahoin on hyvin. Hämmästyksen ja ihmettelyn valtaamana -joutui hän haastelussaan kuitenkin taholle, jota sotilaat harvoin -lähestyvät: hän istuutui tuttavallisesti ystävän viereen, joka oli niin -äkkiä käynyt avosydämiseksi, ja kysyi: "Sano minulle vilpittömästi ja -suoraan, Sara, oletko sinä kuten on tapana sanoa herännäinen?" - -"Herännäi... oh, en toki. Sellaisia on Västergötlannissa kylliksi ilman -minuakin." - -"Mutta luet kumminkin joskus raamattua?" - -"Raamattua? Kyllä." - -"Silloin tunnet myös Jumalan ensimäisen, suuren, yleisen käskyn... -anteeksi, se kuuluu hieman... 'kasvakaa, lisääntykää ja täyttäkää maa!' -Eikö tätä käskyä ole noudatettava?" - -Kotvasen mietittyään, silti hämilleen joutumatta, hän vastasi: -"Sisältäähän tuo Jumalan käsky..." - -"Että miehen ja vaimon tulee olla yhdessä..." - -"Mutta ei se käsky sisällä, että miehen pitää elää yhdessä kenen naisen -kanssa tahansa maailmassa, minun nähdäkseni, tahi naisen ottaa mikä -hyvänsä mies, joka on hänen osakseen osunut kaikenlaatuisten sattumien -ja aiheiden perusteella. Muistelen kirjoitetun olevan, että mikä on -ihmiselle oleva avuksi, se kai ei saa olla hänelle lankeemukseksi? Sekä -sielun että ruumiin turmioksi, mutta eniten sielun. Vaan niinkuin on -vältettävä ja väistettävä suurta vaaraa, onnettomuutta ja hätää, ja -ennen kaikkea kartettava oleskelua huonossa ja turmiollisessa seurassa, -niin lienee kai myöskin lupa karttaa..." - -Samassa kuului kova natina höyrylaivan etukeulasta, ja kapteeni ynnä -eräs koneenkäyttäjä tulivat juoksujalkaa ylös. Ei ollut kuitenkaan sen -pahempaa kuin että köysi oli katkennut, joten pieni pingoittunut purje -joutui lerpattamaan hieman huolimattomasti, huiskien hetkisen -edestakaisin tuulessa. Oli nyt päästy ulos eräälle Mälarin suuremmalle -selälle, Granfjärdille, jossa Blackeniin siirryttäessä melkein aina käy -kova veto. Ankarampi aaltoilu pani kaikki matkustajat liikkeelle: -kannelle kerääntyi joukko kasvoja, joita koko edellisenä päivänä ei -oltu huomattu, mutta nyt ne luola-asukkaiden tavoin kömpivät esiin -alimaailmastaan, salongista. Tuokion hulmuttuansa purje saatiin -kokoonkäärityksi ja pantiin uuteen asentoon tuulen vaatimusten mukaan. -Tuli jälleen tyyni ja hyvä olla, vaikka puhaltelikin melkoisesti. Mutta -nämä laivat, jotka kulkevat sisäisen tulen voimalla, eivät suuresti -välitä tuulesta ja aallokosta, vaan kyntävät varmaa väyläänsä, -puuskuipa myötä tai vastaan, taikka -- kuten nyt -- laitapuolelta. - -Granfjärdillä on monta vaarallista kohtaa, lymyluotoa ja salakaria, -jonkatähden siellä on paljon sattunut haaksirikkoja siihen aikaan kun -purjehdittiin ilman tulta ja usein oli luovittava. Taitavinkin perämies -huomasi silloin, niin hyvin kuin tunsikin karit ja meriviitat, olevansa -kykenemätön niitä aina väistämään, kun hänellä peräsimen apuna ei ollut -käytettävänään muuta kuin isot, laajat, raskaat, tuulen heittelemät -purjeet, jotka parhaallakin kääntelyllä ja luovailulla kuitenkin varsin -usein riuhtoivat hänet sinne, minne ei ollut lainkaan halua; sillä -purren perämies-parka ei kaikitenkaan ole enempää kuin ihminen? -Nykyään, kun vesilläkulku käy tulen voimalla, viillätetään suoraan -päämäärää kohden, luovimatta, eikä käytetä purjeita useammin kuin -tuulen ollessa senlaatuinen, että se edistää vauhtia. Perämiehen tulee -tosin nytkin tuntea meriviitat ja salakarit, se on tietty; mutta jos -hän ne tuntee, niin hän saa ne helposti väistetyksi, ellei ole -pöllöpää. Höyrypurjehduksen ainoana suurena vaarana on tulipalo; mutta -tähänkin nähden voidaan pannun rakentelussa ryhtyä sellaisiin -varokeinoihin, että sellaista tapahtuu harvoin taikka ei milloinkaan. - -Edettiin aika nopeaan ja ripeästi, joskin kannella alkaneesta -hyörinästä luonnollisesti johtui, että kersantin ja Saran keskustelu -ihmiskunnan suurimmasta ongelmasta keskeytyi. Reippaan luonteensa -kannustamana oli kersantti juossut paikalle ja tarrannut purjeeseen -kapteenin suureksi hyödyksi ja huviksi. Siitä seurasi heidän keskensä -veljenmalja, kannen alla kapteenin hytissä. Historia sivuuttaa -kokonaan, miten päivällisaterioiminen laivassa tapahtui, sillä siitä on -kansimatkustajalla ylen vähän käsitystä. Hän vain huomaa auringon -alenemisesta taivaanrantaan ja tarjoilijaneitojen alituisesta -juoksentelusta, täytetyt kahvikupit tarjottimella, että päivällisen -täytyy olla jo tarjottu. Salonkiasukkaat ovat ratkaisseet sen asian -keskenään; ja kun joitakuita luola-ilmiöitä hieman iloisempina -tavallista tai ainakin silmistään vähemmän tympeinä tähän aikaan nousee -kätköstään, niin saattaa kansaan (etukannen matkustajiin) kuuluva -ymmärtää, että herrasväki on pitänyt kestiä. - -On kumminkin totta, kuten tämä kertomus ennenkin on huomauttanut, että -jokunen rohkeampiluontoinen kansikulkija saattaa ainakin laskeutua -ruokasalonkiin ja siellä kiireimmän kautta haukata palasen ja nousta -jälleen kannelle. Mutta naisten, jotka kuuluvat kansaan, on todella -vaikea olla. Kuinka he elävät siellä etukannella, on monta monituista -kertaa historioitsijaa ihmetyttänyt. Ei pidetä oikein säädyllisenä, -että he tuovat ruokaa mukanaan ja ovat omissa eväissään. Ja yleisestä -runsaasta ravinnosta, jonka höyrylaivan keittiö valmistaa, eivät he -myöskään hevillä saa mitään, kun heillä itsellään ei ole kansipaikkaa -parempaa. Sattuneehan näidenkin naisten joukossa olemaan joku -rohkeampi, joka laskeutuu luola-asutuksen kaikkein pyhimpään ja hankkii -makupalan, viedäkseen sen sitten ulkoilmaan. Mutta sitä ei katsota -hänen puoleltaan häveliääksi. Mieltäviihdyttävänä seikkana on tässä -toki kahvi, joka ei ole ruokaa, mutta aika hyvää kuitenkin, kello -neljältä tai viideltä. Se tulee itsellään ylös pyhäköstä kannelle, -neitojen lennättelemänä, joista vähemmän äreät suvaitsevat -suostuttelua, niin että poloinen kansi-ihminenkin voi saada kupin -kuumaa. Sara piti varansa ja sai todella kupillisen; hän näyttikin niin -kauniilta ja siistiltä, että kahvinkantajattaret päähineeseen -katsomatta kernaasti olisivat halunneet lukea hänet herrasväkeen. -Käsittämättömältä tuntui tosiaankin, että hän, jonka hopearahoja -sisältävään kukkaroon oli monesti silmäilty, ei ollut ostanut -salonkilippua ja laittautunut luolaihmiseksi kuten joku toinenkin. -Mutta hän olikin kai siis niin mieltynyt raikkaaseen ilmaan ja tahtoi -kartella kaikkea ummehtunutta tai uumenia ylimalkaan. - -Juodessaan kahvinsa ja päättäessään pyytää kupin lisää muisteli hän -sydämellisen ilahtuneesti ja kiitollisesti kersantti Albertin -ehdotusta viedä hänet maihin pieneen hauskaan, punaiseksi maalattuun -pikkutupa-kaupunkiin (nimi oli häneltä taaskin haipunut), missä hän oli -ilman hankausta ja ikävyyksiä saanut siistin, hyvän ruoka-aterian, joka -oli aamiaisenkin nimellä käynyt hänellä päivällisestä, niin että hän -nyt kahvin tultua tunsi olonsa kylläiseksi, vapaaksi ja onnelliseksi. -Kersantti itse oli luontuvampi ahmimaan, ja niinkuin tässä -kertomuksessa on mainittu hänen jo aamupäivällä pariin kertaan käyneen -turvautumassa tarjoilukaapin apuun silloin kokemissaan kiusoissa, -samoin oli hän nytkin jälleen alhaalla. - -Kapteenin kanssa syntyneen tuttavallisuutensa perusteella hän nyt kulki -ylös ja alas ilman mitään vavistusta, miten vain halusi, niin usein -kuin henki päälle tuli, ja piti vaseti tuntea hänen matkalippunsa laatu -tietääkseen, että hän ei kuulunutkaan herrasväkeen, vaan oli kansaa. -Mitä, miten, missä ja milloin hän söi, ei mainita; otaksutaan vain, -että hän nautti päivällisen. Hän oli nuori ja tervetarpeinen, niinkuin -niitä Jumala on luonut; mutta hän ei millään muotoa ollut herkkusuu, -juoppo, ahmastelija, raakimus tai muutenkaan luola-ihminen. Ei hänkään -näyttänyt viihtyvän uumenissa: hän meni ylös niin pian kuin voi ja -näkyi ihan erityisesti harrastavan sitä ilmaa, joka puhalteli -keulavantaan kohdalla, sillä siellä hän eniten pysytteli ja oli nyt -uudestaan sytyttänyt sikarinsa. - - - - -NELJÄS LUKU. - - - Silloin hän kallistui surumielisenä taaksepäin tuoliinsa ja - laski päänsä selkänojaa vasten. Sinä olet timanttia vailla, - Albert! Uinahda ja nuku, ja supista vaatimuksesi! - -Sara Videbeck piti silmällä tavaroitaan, ja ne hänellä oli -matkalaukuissa, myöskin etukannella. Yhdestä hän varsinkin lienee ollut -huolissaan. Sillä eräänä hetkenä, jolloin ketään muuta henkilöä ei -seissyt siellä keulanperässä, hän käytti tilaisuutta, taputtaakseen -sikarinpolttajaa tuttavallisesti käsivarrelle ja huomauttaakseen: -"Sinähän pidät siitä, Albert, että pyydän sinulta pikku palvelusta. -Minulla on tässä matkalaukku, messinkikirjaimet S.V. lukossa; laita -niin, ettei kukaan siihen istahda! Olen alusta alkain ja kaiken päivää -pitänyt sitä piilossa purjeen alla, mutta viime hötäkässä vetivät -esille yhtä ja toista; purje on vedetty ylös, ja matkalaukkuni -putipaljaana." - -Albert otti sikarin suusta, katsoi häneen ja sanoi; "Onko matkalaukkusi -niin herkkä, ettei edes niin kevyt ruumis kuin sinun saa siinä istua? -Muutenhan sitä helpoimmin voisi siten vartioida." - -"E-ei, tottamaar, en minä, etkä sinä, ja vähimmin joku muu." - -"Onko se timantteja täynnä?" - -"Jopa nyt!" - -"No, mitä siis? Vaikka anna minulle anteeksi, sehän ei koske minua; ole -vain huoleti ja mene itse kunne haluat! Minä vartioitsen laukkuasi." - -Sara kiitti häntä moisella silmäyksellä kuin olisi matkalaukku ollut -hänen oma sydämensä. Hän meni poispäin hommaamaan jotakin kaikenlaisten -lippaiden ääressä, jotka oli pannut syrjään kannelle. - --- Mitä voikaan tytöllä olla matkalaukussa? -- aprikoitsi Albert -seisoessaan siinä tähystellen kiiltäviä, keltaisia S.V. kirjaimia, ja -veti julman pitkät savut sikarista. -- Hän on totta tosiaan kuitenkin -rikas nukke, siitä ei käy erehtyminen. Vaikka siitä minä en välitä; -rahoja saan kyllä (samalla hän mutisi salaperäisen perhenimen), ja -Vadsbon maatiloista on minulla määrätty isännöitsijä-osuuteni. -Kirjaimet ovat aika hyvin tehtyjä; onpa siellä messinkiseppiä -Lidköpingissä, jotka johonkin kelpaavat. Seuraankohan häntä sinne -saakka? Minun olisi muuten Mariestadin kohdalla poikettava isolta -tieltä ja ajettava sisämaahan päin. Niin, saahan nähdä. Sinne on vielä -pitkä matka. -- "Kuulkaapas, neitonen tarjottiminenne! Ojentakaas -minulle uusi sikari! En tahdo mennä paikaltani." Perhana, hän ei -kuullut minua! Miten tämä päättyy? Koetanpa polttaa pätkääni vielä -tiukemmalle, mutta se maistuu kuumalle ja savu menee nenästä sisään, -hyi tuhat tulimmaista! Matkalaukku ei ole varsin suuri; pitkä -jokseenkin, muttei leveä; hänellä on varmaan lasilippaita siinä, koskei -kukaan saa siihen istahtaa. Mutta kuka hitto olisikaan kyllin hävytön -istuutuakseen siihen. Muun täällä kannella olevan joukon en ole koskaan -huomannut asettuvan muuanne kuin köysistölle tai pumpulle ja tykkien -päälle. Tämä on varsin säädyllistä ja siivoa kansaa. He ovat niin vähän -julkeita toisten tavaroihin nähden, että par exemple taalalaisneidot -istuutuivat ainoastaan itsensä päälle, hoc est he panivat jalat alleen. -Minkä hävyttömän rahjuksen Sara lieneekään peljännyt rohkenevan... -aha... saatpas nähdä, Albert, hänen tarkoittaneen sinua itseäsi eikä -ketään muuta tuolla kauniilla pyynnöllä, että minä varoisin -matkalaukkua... "katsos riivattua, miltä se maistuu!" sanoi hän ja -heitti lopputyngän järveen: tämä kävi kaiken kärsimyksen yli. - -Juuri tässä vaikeassa pulmakohdassa tuli Sara hänen luokseen ja -- -mitäpä sanotte? -- pisti uuden sikarin hänen käteensä. "Tulta mulla ei -ole mukanani", sanoi hän, "enkä tahtonut antaa neidon, jolta sikarin -tilasin, sitä sytyttää sinulle tuolla alhaalla, sillä... ja sitäpaitsi -hän ei osaa polttaa. Mutta miten saat tulta, Albe?" - -"Kyllä, kas tässä", hän keskeytti, "tulee kapteeni tepastaen oiva -trabucos suussaan. Anteeksi, hyvä kapteeni setä... tehkää hyvin ja -astukaa pari askelta lähemmäksi, niin saan sytyttää. Tämä ihana impi on -pannut minut vartioon, jota kunnon sotilaana en saata jättää." - -"Heti paikalla!" vastasi kapteeni. Sara seisoi katselemassa eikä voinut -pidättää äänekästä naurua, kun miehet asettivat sikarinpäät toisiaan -vasten, tuijottavin totisin silmin tähystivät kärkiä ja kiihkeästi -ponnistivat saadakseen toiselta sikarin syttymään. Se onnistui, ja -iloisa kelpo kapteeni meni tiehensä. Omituisin autuaallisin ilmein imi -kersantti molemmat poskiluut täpösen täyteen uutta, tuoretta savua -- -sillä onhan tiettyä, että ensisavu parhaalta maistuu -- ja puhalsi sen -ulos aivan hitaasti, mutta hajamielisyydessään Saralle vasten kasvoja. - -"Voi toki!" huudahti tämä ja juoksi uudelleen tiehensä etukannen -toiselle puolelle, jossa hänellä oli ennenmainittu lipashommansa. - -Albert seisoi siis jälleen yksin laukkunsa -- hänen laukkunsa -- luona -ja katseli painuvaa lempeätä, viehättävää lännenaurinkoa. Oli nyt -saavuttu Galten-selälle, Mälarin perimmäiselle Arbogaan päin. Albert -seisoi tähystämässä aurinkoa, kuten sanottu on, mutta hän tähysti -myöskin toisinaan matkalaukkua. Hän poltti hitaammin nyt, sillä hän -ajatteli, että jos tämä sikari loppuu tuossa tuokiossa, ei käyne yhtä -ketterästi kuin äsken uuden savun saaminen. -- Niin, aivan varmasti on -hänellä lasia laukussa, ja pidän enemmän siitä kuin että hänellä, kuten -kerran luulin, olisi lasia rinnassa tai koko sydän lasinen. Se oli -minun puoleltani tyhmä ajatus... puh!... Mutta en tahdo puhaltaa -liiaksi savua suusta yhdellä kertaa... puh!... Olkoon, että hänen -sielunsa on lasia jonkun verran, eikö minulla voisi olla timantti yhtä -hyvin kuin jollakulla muulla, leikatakseni? Mutta syvälle en tahdo -leikata, sitä ei lempokaan henno niin kauniiseen kristalliin... puh!... -Minä vain piirtelen A:n hänen muistinsa emaljiin; sen toki saanen? -Eihän se liene liikaa... puh! Kaunis hän on totisena, mutta vielä -kauniimpi hymyillessään tuolla tavalla, ja kaikkein kaunein hän oli -äitiänsä itkiessään. Onpa ihmeellistä, että siitä saatoin pitää. -Muutenhan ihminen tavallisesti tulee rumaksi irvistäessään... puh!... -Mutta hänen silmänurkkansa eivät punehtuneet, vaan olivat kirkkaita -kuin... nono, itkua ei kestänytkään kauan. - -"Ruori alas, ruori alas!" huusi kapteeni perämiehelleen. "Etkö näe -viittaa, senkin...? Niin, niin, alkaa jo hämärtää", lisäsi hän -hyvänsävyisästi. "Nyt on parasta, että päästän hänet peräsimestä ja -otan sen itse. Arboga-joen suu ei ole kuin muut joutavat jokisuut. -Ruori alas, alas! Kone seisomaan, sen seitsemäntuhatta sarvipäätä! Mene -alas täältä, minä asetun siihen itse. Käske laskea viistopurje alas!" - -"Kone seisomaan, seisomaan!" kuului vastaukseksi. Laiva hiljensi -vauhtia, ja taitava kapteeni, joka nyt itse hoiteli peräsintä, sai -aikaa jälleen oikoa suuntaa, niin että viitta kierrettiin onnellisesti. - -Mälarin sisin perukka eli sen läntisin alku Kungsbarkarön ja -Björkskogin pitäjäin kohdalla on täynnä pikku luotoja, salakareja ja -maalaisseikkailuja, joista aina on haittaa vesillä ollessa. Nämä pienet -maakärjet, lähinnä Arboga-jokea, ovat matalain Kungsör-niittyjen -jatkona, jotka etäimpänä lännessä vihreän maton kaltaisina näyttävät -yrittävän hiipiä veden alle, ja varsinkaan iltaisin ei voi tarkkaan -erottaa nurmikkolaidan ja Mälarin-laineen rajaa. Purjehtija silloin -ohjaa suuntansa Kungsörin linnan kattoa kohti, joka ei ole kaukana -jokisuusta. Tällä kertaa kuten aina "Yngve Frey" osui oikeaan väylään. - -Juuri jokeen päästyä kuului karkea, kuiva ääni ylhäällä laivanperässä -puhuvan naapurilleen: "Kuinka pitkälti meillä nyt on kaupunkiin?" -- -"Kuusi neljännestä jokseenkin", virkkoi vastaukseksi toinen ääni -ilmaisten mitä suurinta hyvänsävyisyyttä, avuliaisuutta ja intoa. Ääni -oli sopraano, akkamainen, vaikka mieshän siinä ilmeisesti silti puhui. -"Hyvä!" jatkoi basso ja katsoi kelloa. "Nyt on seitsemän, olemme -perillä kahdeksan aikaan, ainakin yhdeksältä, ja voimme toivoa kunnon -pöytää ja oikeita vuoteita." Nämä sanat vaihtoi keskenään kaksi -perheenisää. "Jos herra parooni käskee", sanoi sopraano (myöskin -parooni), "niin se käy helposti laatuun, varsin helposti, jos pidämme -varamme täällä Kungsörissä ja toimitamme pikalähetin maitse kaupunkiin -tilaamaan meille huoneita, sillä tähän aikaan sattuu paljon matkustajia -yhteen". - -"Käykö se päinsä, kapteeni?" kysyi basso ylhäisesti, mutta -välinpitämättömästi. -- "Se käy oleellisesti päinsä, kyllä varmaan, -kyllä", keskeytti kiihkeästi sopraano, ennenkuin kapteeni vielä oli -ehtinyt nousta peräsimen äärestä. - -"Voi kyllä tapahtua", sanoi tämä, "vaikkei aivan vaivatta." - -"Millä tavoin?" kysyi basso, väsyneenä niin paljoon puhuntaan. - -"Kyllä, siinä ei ole vaikeutta, -- varsin näppärästi, ihan helposti!" -kiirehti sopraano kintereillä maailman nopsimmin sanoin. - -Kunnon kapteeni peräsimen luona katsoi arvelevasti ympärilleen. "Kyllä -vielä", hän selitti, "saattaa purjevene ehtiä maihin ja ylhäällä -majatalossa tilata miehen, joka ratsastaa kaupunkiin, jos välttämättä -tarvitsee. Mutta minä toivon olevamme siellä yhtä pian kuin hänkin." - -"Kyllä niin, kyllä, kyllä", sanoi sopraano, "me ennätämme kai yhtä -nopeaan sillalle, ketterän kapteenimme toimenpiteestä. Mutta sitten -viivästyy, vitkastuu, murenee paljon aikaa maihin mentäessä, niin että -aina on hyvä -- eikö herra parooni tahdo niin? -- Toimitammehan matkaan -pikalähetin, joka tilaa, joka ottaa kaikki huoneet?" - -"Olkoon niin!" myönsi uninen basso ja pisti leukansa takin alle. -Sopraano hypähti pystyyn kuin iloinen vinttikoira, muttei kumminkaan -hypähtänyt kauemmas kuin kapteenin luokse peräsimen ääreen, joka oli -aivan lähellä. "Tilatkaa, hyvä kapteeni, tilatkaa, tilatkaa!" - -Kapteeni, niin suopealuontoinen kuin olikin, tuntui työlästyvän tähän -hätiköimiseen, mutta hän ei kuitenkaan tahtonut tehdä paroonille vasten -mieltä, vaan huusi luokseen erään väestään. "Pane ruuhi kuntoon ja -lähde maihin ja..." hän ilmoitti miehelle asian. "Saat sitten soutaa -meidän jäljestämme." - -"Niin, parooni kyllä maksaa vaivat, se on tietty, se on tietty, -tietysti!" mutisi sopraano, kääntyen kapteeniin ja puolittain osoittaen -sormellaan takkiinsa kyyristynyttä bassoa. - -"Jonkun verran se kannattaakin", vastasi kapteeni yksitotisesti, -pyyhkäisi leukaansa ja tarkasteli molempia rantoja, joiden välillä hän -laivaa ohjasi. Oikeanpuolinen näköala oli laaja ja viehättävä. Niityt, -äärettömän laajalla alalla pohjoiseen ja luoteiseen päin, olivat -täyteen ripoteltuina miljoonia heinärukoja, aivan kuin pienet -leikkaamattomat solmut suuren vihreän kirjausompeluksen nurjalla -puolella. - --- Ja kaiken tämän on Hörstadius vallannut omakseen! Siinä on totta -tosiaan pastoria, -- sanoi kapteeni päätänsä nyökäyttäen, seisoessaan -siinä itsekseen tuumiskellen. -- Siitä miehestä tulee ennen kuolemaansa -rutiköyhä taikka upporikas. Hän on pastori, joka saarnaa heinillä. Hän -voi sanoa kuten sanotaan raamatussa: 'kaikki heinä on lihaa', sillä -näistä niityistä, niin hyvällä arennilla, hän korjaa kosolti puoleensa. -Kamarikolleegio tai sota... en tiedä kumpi... on ollut hänelle -hyvänsuopa. Mutta ihmettelenpä, että hän valtaa tiluksia kaikilla maan -äärillä: ei ainoastaan Kungsörissä, vaan myös Sörmlannissa, niin, koko -valtakunnassa. Eikö hänellä peijakas vieköön ole arenteja aina selvässä -Upplannissa saakka, Sollentunassa? Sepä vasta on aimo taloudenhoitaja, -se Hörstadius! Ja sitten hän kiusaa ruumisraukkaansa maalaiskärryissä -ajelemalla ja kiertelemällä kaiken elämänsä aikaa arentitalojensa -välillä katselemassa ja tarkastelemassa. On siitä siinä helkkaristi -silmälläpitoa, tilojen hoitelemisessa joka haaralla. Ja kun hän noin -liehuu ympäriinsä, on hän kuitenkin omalle ruumiilleen niin tyly, että -nauttii vain vettä. Hörstadius on länsigöötti, siinäpä solmu. Se on -kummallista kansakuntaa! Mutta sitä minä hänessä kiitän, että hän -kuuluu olevan perin oikeamielinen ja hyvänsuopa kaikille tuhansille -rättäreilleen, rengeilleen ja pehtooreilleen, niin että hän lopulta ei -kiusanne ketään enempää kuin itseään. 'Purje alas, nosta lippu!' Ei, -pienempi marttyyri sitä on höyrylaivan kuljettajana... "Tules tänne! -Tule perää pitämään, Minä menen alas. Nyt on joki Arbogaan saakka -selvä ja helppo laivan liikehtiä." - -Perämies tuli käskystä, kapteeni jätti hänelle peräsimen, meni itse -pois kannen yli ja laskeutui portaita alas alempiin olinpaikkoihin, -missä toti parhaillaan höyrysi. Olipa punssiakin olemassa. - -Oli ilta. Päivän haltiatar oli jo lännen puolella vaipunut Kungsörin -niittyjen helmaan, mutta tummanpunainen purppurahohde leijaili vielä -pilven äärellä; se oli viimeinen vaatekappale, jonka kaunotar oli -riisunut yltään, ennenkuin paneutui peitteen alle uinahtamaan. Tuhansia -pitkiä sinipunervia viiruja eteni hohteesta. Monet niistä juovittivat -vettä, ja jotkut myös pirahtivat laivan tavaroille. - -Pehmeä käsi kosketti Albertin olkapäätä. Hän tuijotti ylöspäin -punaisista säteistä, joita oli pitkän aikaa seisonut katselemassa, -miten ne keinuivat ja pakenivat läikehtivällä vedenpinnalla. Se oli -Sara, ja hän puheli kuiskaamalla: "Mene nyt täältä, minä sensijaan -vartioin sekä sinun että minun tavaroita, kunnes pääsemme niiden kanssa -maihin. Mene nyt alas juomaan punssilasisi. Mutta ehdittyämme alas -sillalle riennä silloin kiiruusti kaupunkiin ja hanki meille kantajat, -ennenkuin muut matkustajat vievät meiltä miehet." - -He seisoivat sattumalta aivan yksin keulassa, niin ettei Saran kai -olisi tarvinnut kuiskata. Mutta Albertin mielestä se kuului niin -hyvältä ja tuttavalliselta, ja neidon sievät kasvot olivat häntä -silloin niin lähellä, että hän, itse sitä tietämättä, suuteli häntä ja -lähti pois kuten toinen oli käskenyt. - -Sara Videbeck, ikäänkuin ei olisi mitään tapahtunut, alkoi keulan -etupuolella toimeliaasti järjestellä kaikenlaisia suurempia ja -pienempiä asioitaan. Hän keräsi kokoon omat matkalaukkunsa, lippaansa -ja päällysvaatteensa. Hän kantoi myös samaan läjään kersantin -jotakuinkin leveäsiipisen repun, laukun ja matkaviitan. Miten hän ne -saattoi tuntea, sopii kysyä. Mutta sen päivän havainnot olivat hänelle -riittäviä huomatakseen, mihin kapineihin kersantti kierrellessään -laivankantta erityisellä mielenkiinnolla oli luonut huomionsa, väliin -nostellut, siirrellyt, sovitellut niitä ja niin edespäin, jota kelpo -mies ei tee koskaan muille kuin omille tavaroilleen. - -Albert meni tosiaankin portaita alas ja otti lasillisen punssia. "Neiti -hyvä, antakaa minulle kiltisti kaksi lasillista lisää, ja antakaa ne -tälle pienelle tarjottimelle. Kannan ne itse, niin ei ketään vaivata." -Ennen niin ankaran matkustajan noin lempeästä äänensävystä iloisena -tarjoilijatar teki nopeasti kuten käsketty oli. Albert otti -tarjottimensa, kantoi sen säyseänä kuin viinuri portaita ylös ja meni -keulaan tarjoamaan matkatoverilleen. "Onko se Carolinaa?" kysyi tämä. -"Minä en juo punssia." - -"Juo nyt lasillinen minun tähteni tänä iltana, illempänä tulee -viileätä. Se on hienoa ja hyvää." - -"Hyvä", sanoi neito, lasin tyhjennettyään. "Albert, tämä on parempaa -kuin carolina." - -"Sitäpä juuri aina olen väittänyt", vastasi kersantti ja tyhjensi -viereisen lasin. - -Nyt paukahti tykki tervehtien Arbogan kaupunkia, ja höyrylaiva laski -laituriin oikeanpuoliseen rantaan, kuten tapana oli, alapuolelle -Lundborgin taloa. - -Kersantti, notkea, reipas mies ja oivalla tuulella, oli ensimäinen -hypähtämään maihin. Katseltuaan hetkisen ympärilleen lähimmällä kadulla -tapasi hän kaksi joutilasta arbogalaista, joiden kanssa pian sai -sovituksi. He seurasivat häntä alas laivalle kantaen lähistöstä -ottamiansa paareja. Laivalle tultuaan Albert ei ollutkaan tavata -hakemaansa. Hieman hämillään tähysteli hän hämärissä hentoista päätä... -sitä ei löytynyt. Vihdoin hän kuitenkin kannella äkkäsi hattupäisen -Sara Videbeckin. Vaikka nuo kaksi kantomiestä odottivat määräystä, ei -hän kumminkaan malttanut pidättyä muutamia silmänräpäyksiä katselemasta -muuttunutta ystäväänsä. - - -Tosin oli hän tänä aamuna vilaukselta nähnyt saman ilmennyksen edessään -muutaman minuutin ajan, mutta hän oli silloin nähnyt neitosen ilman -mielenkiintoa. -- Nyt... onko se hän? -- ajatteli kersantti. Neitinä -hän -- kerran ennemmin huomautuksen saatuaan -- ei lainkaan tahtonut -neitoa pitää. Mutta iso valkoinen kamritsihattu sopi varsin viehkeästi -sievään vapaaseen hienoon päähän, ja muutamat aistikkaat tummat kiharat -riippuivat myös kummankin ohimon kohdalla, niinkuin oikeus ja kohtuus -vaati. Albert viittoi miehille, minnepäin heidän oli mentävä. Sara -sanoi korostaen kolmatta sanaa: "Nämä ovat meidän kapineitamme; -huolehtikaa niistä, etteivät hankaudu paareilla!" - -"Ei ole hätää, rouva kulta", vakuutti toinen kantaja. - -"Sanokaa itse", huomautti toinen, "mistä rouva on arin, niin panemme -sen paareille päällimäiseksi." - -Albert hymyili itsekseen, mutta näki jotenkin hapahkon ja jämeän ilmeen -Saran kasvoilla. He astuivat maihin. "Minne herrasväki käskee mennä?" -kysyi etummainen kantaja. - -"Majataloon." - -"Vai niin, eikö herrasväki ole kaupungista kotoisin. Silloin saan luvan -mainita", jatkoi mies, "että herralle käypi tärkeäksi kiiruhtaa yösijan -saamista majatalosta, sillä tänne on tullut paljon matkustajia." - -"Minä seuraan tavaroita", keskeytti Sara, "riennä edeltäpäin, Albert! -Me kyllä löydämme majatalolle." - -Kersantti teki niin. Hän kulki pitkiä Arbogan katuja ja saapui hetken -päästä majataloon. - -"Ei ole, ei yhtään", oli isännän vastaus Albertin kysyessä huoneita. - -"Mutta minä tulen laivalta ja minun pitää saada yösijaa." - -"Niin, vaikka herra tulisi auringosta tai itse hornasta, niin täällä ei -silti enemmän huoneita liikenisi. Täällä ovat parooni ---- ja parooni ----- ja parooni ----, jotka itselleen ja perheilleen jo ovat tilanneet -kaikki huoneet. Ja Arbogassa muuten... niin, kuulustakaa, hyvä herra... -minä epäilen suuresti, sillä markkinat... hmhm... ovat kasanneet -kauheasti ihmisiä." - -"No, minä tyydyn yhteen ainoaan huoneeseen" (itse voin maata jollakin -ullakolla, hän ajatteli) "mutta siistiin, kauniiseen. Se saa kyllä olla -pieni. Tehkää hyvin, samantekevää mitä maksaa." - -"Onko rouvalla mitään yksinäistä huonetta jäljellä, Annette?" sanoi -isäntä ja katsoi syrjällepäin sivukamariin. "Muutamat penteleen -suurisuiset vapaaherrat ovat vallanneet kaikki, meillä on muuten -huoneustoja kylliksi; mutta he kuuluvat tämän seudun ylhäisöön, ja -sentähden näettekös, hyvä herra..." - -"Ei", vastasi Annette, "ei ole." - -"Mutta minun täytyy, saakeli soikoon, saada huone", sanoi kersantti -päättävästi ja meni itse sisälle. "Tarvitaan vain yksi vuode. On -mahdotonta ettei sellaista olisi niin suuressa, tilavassa ja kauniissa -hotellissa kuin tämä on. Olen ollut Arbogassa ennenkin ja tiedän, että -pitkä pihanpuolinen käytävä johtaa tuhansiin huoneisiin täällä -sisäpuolella." - -"Nono, hyvä herra", sanoi pieni myssypää lylleröinen, talon emäntä. -"Mene, Annette, sinne perimpään päähän katsomaan, voisiko oman kamarini -siivota kuntoon. Hätätilassa saanen jättää arkirauhani oman onnensa -nojaan." - -Annette ja kersantti menivät. Hän löysi aika siistin ison huoneen, -antoi suostumuksensa ja kääntyi takaisin. Melkein portilla hän jo -tapasi Saran ja kantajat. Hän osoitti heille tien ylös portaita, -pitkään laudoitettuun luhdin tai arkaadin tapaiseen, joka ulottui -pitkin koko huoneustoa. Sara oli kävelystä ilostunut jälleen ja saanut -poskilleen verevän värin, mutta se kuitenkin pian peittyi pahastuksen -pilveen kantajan kohteliaasti kehoittaessa: - -"Astukaa edellä, rouva hyvä!" - -Hän palautti kumminkin pian oikean ilmeensä, ja Albertin ja Annetten -seuraamana hän astui osoitettuun kamariin, jonka huomasi oivalliseksi. -Ketterästi ja reippaasti hän järjesti heidän tavaransa toista seinää -vasten. Kantajat maksettiin ja päästettiin menemään. Annetten heille -osoitettua äsken ruokailuun vapautuneen alhaalla olevan pikkuhuoneen he -menivät sinne molemmat ja söivät kehnonlaisen ilta-aterian, joka -varsinkin Sara Videbeckille oli hyvinkin tarpeen. - -Puolituntinen kului. He lähtivät sitten yhdessä ylös ruokahuoneesta, ja -Annette kulki edellä avatakseen yömajan oven. - -"Jumala suokoon herrasväen olla tyytyväisiä!" sanoi Annette. "Meillä ei -ole parempaa, monien matkustajien tähden. Minä tuon teille kohta valoa -tänne." Sitten hän niiasi, astui ulos ja jätti heidät kahden kesken. - -Leveä, ihanasti valmistettu vuode ilmaisi minä hyväntahtoinen Annette -oli heitä pitänyt. Heti paikalla ehkäistäkseen kaiken hämilläolon, -sanoi Albert: "Sara hyvä, minä istun ajoneuvoissa tuolla alhaalla, -taikka lepään yöni heinäluhdissa. Ihmispoloisten tyhmä päähänpisto -sinua nimitellessään kiusoittaa minua yhtä paljon kuin sinuakin; mutta -ei sille mahda mitään, että suurelliset paroonit ovat niin tarkkaan -ottaneet kaikki huoneet, että minä olen voinut saada vain yhden ainoan, -ja senkin tuskalla. Kuitenkin toivon, että täällä voit hyvin, pysyt -häiritsemättä ja nukut makeasti." - -Sara oli tällä välin riisunut hattunsa ja pannut sen tuolille; hän -astui matkatoverinsa luo ystävällisin elein ja vastasi: "Tee miten -tahdot ja istu ulkona, missä haluat, Albert. Saatan kai ymmärtää, että -nostat melua tästä yhdestä, siististä, kauniista huoneesta ja katsot -tyhmäksi että on vain yksi. Jos sinä olisit syntynyt, kasvanut ja -sitten koko elämäsi asunut niinkuin minä vain yhdessä ainoassa -huoneessa, joka päivällä oli työhuone ja yöllä meidän kaikkien -makuuhuone (sillä ne huoneet, jotka kotitalossa jäivät vapaiksi, oli -puutteen takia vuokrattava pois), silloin et liioin puhuisi tästä -joutavasta asiasta. Mutta vaikket oikein lienekään kuten monet muut, -saatan kumminkin ymmärtää, että olet kasvanut moniin hassuihin -ajatuksiin. Sentähden, hyvä Albert... niin, tee miten haluat, mutta -minä vakuutan sinulle, että jos jäät tänne sisälle sensijaan kuin -istuisit yön ajan ulkona römssyilmassa, niin minä en pidä sitä lainkaan -minäkään; ja toivoisin sinun katsovan asiaa samalta kannalta, sillä -juuri siten se vähimmin merkitsee." - --- Jos sinä jäät sisälle, sitä minä en pidä lainkaan minäkään! -- -vihloi kuin kaiku kersantin sydäntä, ja noin itsetuntoa musertava, noin -julma ja masentava katsantokanta mykisti hänet kokonaan. - -"Albert!"... hän jatkoi, meni häntä lähelle ja otti hänen kätensä... -"älä erehdy minusta äläkä ihmettele! Jos lasken pois ne kotona vietetyt -yöt jo aikoja sitten, jolloin isä vielä eli, enimmäkseen jäi pois, -mutta joskus kuitenkin saapui kotiin ja rajusti meluten, tapellen, -Jumala nähköön, ja kiroillen mellasteli kello neljään aamulla, niin -voin sinulle vakuuttaa, että muuten aina öisin oli niin hiljaista -työhuoneessamme, jossa makasimme, ettei pieninkään lasi särkynyt. -Siihen olen tottunut. Mutta mene sinä kernaasti ulos, Albert hyvä, -sillä sinä huomaat ehkä paljonkin tässä pikkuasiassa, enkä minä voi -sinua muuttaa." - -Nyt hänen täytyi hymyillä, sitä ei voinut auttaa. Hän päästi immen -käden. "Oli miten oli", vastasi hän, "nyt menen ainakin aluksi ulos -tilaamaan hevosia huomiseksi." - -"Se on tietty että sinun nyt tulee mennä! Niin", keskeytti Sara äkkiä, -"huomenna on liika myöhäistä saada kaikkea kuntoon. Meidän täytyy olla -aikaisin valmiit. Ja sinä jäät mihin haluat tänä yönä, mutta ota -kamarinavain mukanasi, ulos mennessäsi, ettei kukaan muu erehdyksestä -tule sisään, ja sano neidolle tuolla alhaalla, ettei hänen tarvitse -mitään kynttilöitä tuoda tänne. Minä näen kyllä paneutua levolle." - -Albert meni. Seisoessaan ovella hän kääntyi taakseen. Silloin Sara -seisoi keskellä lattiaa ja niiasi: "Hyvää yötä, Albert, näemme toisemme -huomenna!" - -Hän kumarsi, sulki oven ja otti ulos avaimen. -- "Sinua -käsittämätöntä!" kuului hampaiden kolosta. -- Hyvää yötä! Näemme -toisemme vasta huomenna! Onko se olevinaan kutsu palata tänä iltana? Ja -kuitenkin näyttivät hänen ensi mainintansa viittaavan sinnepäin. Minä -menen astumaan pari kierrosta pihalla. - -Hän suoritti alhaalla hevostilaus-asiansa ja ilmoitti Annettelle -ettei mitään valoa tarvittu, mutta kahvit oli tuotava ylös -täsmälleen kello kuusi aamulla. Sitten hän aprikoitsi pihalla -tavatakseen vaunuja makuusijaksi. Mutta sellaisia ei näkynyt. -Muutamista pystyynkäännetyistä aisoista, jotka hän vajan raoista -huomasi, oivalsi hän kaikenlaisia herrasvaunuja olevan saatavissa, -mutta ne olivat lukon takana. Hän kulki alas viettävää pihamaata. Yö -näytti tulevan sateinen. Hän tuli tallin luo ja koputti ovea. Sieltä -ärjäisi päihtynyt tallirenki: "Mene helssinkiin!" - --- Onpa se kestikievari-riivatti säntillinen, joka niin aikaiseen -sulkee kaikki vajansa, porttinsa ja luhtinsa! Prosit, kersantti, täällä -sulle tulee hauskaa, kun olet irtikiskottu koko ihmiskunnasta. Menenpä -hetkeksi jälleen katsomaan, miten Sara näyttelee hyväntuulisuutta ja -ottaa minut vastaan, ja sitten tulen taas tänne vaatimaan mokomaa -penteleen helssingin tallirenkiä kallistamaan minulle korvansa. - -Tähän suunnitelmaan hänet uteliaisuus viekoitteli. Mutta hän kulki -kuitenkin ensin monta kertaa edestakaisin särmikkäästi ja kehnosti -kivitetyllä pihalla, jolloin usein töytäisi jalat yhteen, ja puheli -itsekseen. -- 'Hyvää yötä', hän sanoi, se on totta, mutta hänen äänensä -silloin hieman värähti, sen huomasin, viehkeästi, selittämättömästi, -aivan kuin sydämen pohjasta. Sen voi selittää miten haluaa eikä sen -tarvitse merkitä täydellistä välinpitämättömyyttä taikka jäykkää -hyvää-yötä, ikäänkuin jäähyväisiä. Asia saattaa olla päinvastoin. Minun -tekee mieli asettaa hänet koetteelle, kiusata häntä eikä mennä ylös. -'Näemme toisemme huomenna!' siis emme tänä iltana? Aikaisemmin oli -kumminkin jätetty oman valintani varaan määrätä kummin päin haluaisin? -Minäpä koettelen häntä: pistäydyn ylös minuutiksi, puoleksi minuutiksi. - -Hän nousi hiljaa portaita ylös, kulki pitkän käytävän päähän, asetti -avaimen varovasti lukkoon, aukaisi oven, astui sisälle. Täällä oli -äänetöntä. Hän lähestyi puolipimeässä. Saran vaatteet olivat -säntillisesti tuolille asetettuina ja kokoonkäärittyinä. Entä hän itse? -Kersantti ojensi päänsä katsoakseen. Hän nukkui, kasvot käännettyinä -seinää vasten. - -Albertin ensimäinen tunne oli viileä hurmaus, sillä olematta runoilija, -saatikka haaveellisen uskonnollinen, mutta aivan yksinkertaisesti -aliupseeri, lumosi hänet vastustamattomasti niin yksinkertainen ja -suuri vapaus, niin puhdas ja teeskentelemätön hyve. Neitonen -- -tietämättä eikö hän kuitenkin palajaisi, kuten hän nyt tosiaan teki -- -oli pannut maata tyynesti ja raittiisti ja heti nukkunut, ilman -sisäistä kapinaa, ilman arveluita, ilman koru- ja lorulauselmia. - -Mutta Albertin seuraava ajatus oli vähemmän mieluisa. Hän käsitti -neidon ihan varmaan puhuneen täyttä totta kylmästi lausuessaan, ettei -hän olisi asiasta millänsäkään, jos kersantti jäisi sinne. Mitä tämä -siis hänelle merkitsi? Samaa kuin tuoli... pöytä... ovenpieli... saman -verran. - -Musertavaa! Menehdyttävää! Tuolinhan kauneinkin tyttö ilman haitatta -sallii pukeutuessaan olla saapuvilla! Ylen mairittelevaa nauttia samaa -suosiota! - -Albert veti saappaat jalastaan, astui ääneti ja lyyhistyneenä yhden -kierroksen lattian yli, riisui takkinsa, ja koska hän äsken oli -haaveillut tuoleista, haki hän sellaista ja tapasi erään laitanojilla -ja suunnattomalla selkänojalla varustetun, noita historiallisia -tuoleja, joita vielä 1600-luvulta löytyy vanhoissa linnoissa tai -pikkukaupungeissa, jonne ne ovat joutuneet huutokauppojen hajoittamina -maailmalle. - -Hän kantoi ison nojatuolinsa hiljaa ikkunan luo, istuutui siihen, -kurkisti ulos ruuduista, katseli taivaankantta ja aikoi nukkua. Mutta -hän ei voinut edes haukotella. Tuoli oli pehmeä, mutta hänen rinnassaan -tuntui pistoksia, ja koko huone oli kylmässä, pimeässä tympeydessä -hänen ympärillään. Hän katsoi sänkyyn päin. Se hohti valkoiselta, -emännän puhtaan, vastamankeloidun pieluksenpäällisen vaikutuksesta. -Muuten se hänestä oli kuollut ja tarkoitukseton. - -Näin hän istui hetken torkahtaen, jotakin tehdäkseen. Mutta siitä -huolimatta hän näki. Mitä hän näki? Pitkä lehtikoriste vieri hänen -sisäisen silmänsä editse. Siinä esiintyivät kaikki menneen päivän -pienet eri tapahtumat, ja Saran kuva uusiintui alati, mutta perin -lempeänä, iloisena. Ensi aluksi tuokiotilaisuus Strengnäsissä, jolloin -he alkoivat sinutella toisiaan; sitten, kun neito nouti sikarin, sitten -j.n.e., j.n.e., j.n.e. -- Voiko olla mahdollista, tämänvertaisen -jälkeen, että hän sinua vihaa? kysyi hän itseltään. - --- Tyhmä kersantti! -- hän huudahti melkein puoliääneen ja tuijotti -ylös katonrajaan; -- vihaako hän minua? Sitä hän varmaankaan ei tee. -Vihataanko tuolia? Vihataanko pöytää? Vihataanko huonekalua? Jotakin -yhdentekevää... jotakin tyhjänpäiväistä... jotakin minunlaistani! - -Hän hörösti korviaan kuullakseen, eikö neito sentään jollakin lailla -nukkuisi levottomasti. Mutta ei kuulunut mitään. -- Sara Videbeck ei -ole niitä jotka näkevät unia -- huokasi hän ja sulki silmänsä. -- -Lopulta hänellä kai sittekin on lasinen sydän, kova ja kylmä, kiiltävä -mutta jäykkä. Hän tosiaan ei välitä vihasta eikä rakkaudesta. Mutta -mikä hän sitten on itse? Hän on itse tuoli, tunteeton, ikäänkuin hän -olisi pitänyt minua tuolina ja sanonut sen minulle avosydämisesti. -Hyveellinenkö? Saatanko sanoa tuolia hyveelliseksi? Hän ei ole mitään -siihen suuntaan, jota minä tarkoitan, ei hyvä eikä paha. Kuinka voin -nimittää tyhjänpäiväistä hyveeksi tai edes paheeksi? Mutta anteeksi, -kersantti, sinä olet väärässä, -- jatkoi hän vähän ajan kuluttua, -- -hän ei ole, kuten sinä sanot, tyhjänpäiväinen siihen suuntaan; -muistatko par exemple nuo vilkkaat silmänluonnit? Tuon lämpimän -suun?... Silloin ja tällöin... ei, kyllä hänellä on mieltä, ole siitä -varma, mutta olenko minä oikea mies, kas se on toinen kysymys. Mikä hän -sitten on? Irstasko? Huuti hiiteen, se ei voi juolahtaa mieleeni. -Mutta väliolento hän on, jota en ymmärrä, vaikka reuhtoisin ohimoni -rikki. Tahtoisin tulla runoilijaksi jälleen, olenhan vasta -viisikolmatta-vuotias! - --- Voi, -- hän jatkoi, -- jospa saisin nukkua! Huomenna tulee hyvä. -- -Tästä toivomuksesta huolimatta katseli hän nyt parhaillaan ulos -ikkunasta ja taas ylös taivaankantta kohden, joka oli seestynyt ja -alkoi tähtiä ilmaista. Hän hieroskeli kädellään ruutua, saadakseen -kaiken huurun pois. -- Mikä on itse tämä ruutukaan? -- alkoi hänen -tuumiskelunsa. -- Mikä on tässä maailmassa lasiruutu? Se on välilaji, -sekin, välilaji sisä- ja ulko-olion välillä, kumma kyllä; sillä itse -ruutua ei näy, ja kuitenkin se niin jyrkästi erottaa pienen -ihmismaailman Sisällä ja äärettömän suuren Ulkona. Minä en voi ruudussa -itsessään nähdä mitään, mutta sen läpi näen kumminkin nyt taivaan -tähdet. Ruutu on mitätön, ehkä halveksittava, ei juuri sentään alhainen -olento, minun mielestäni, muttei myöskään ylen korkea arvoltaan, niin, -juuri kuin par exemple minä itse! Ah, tahtoisin mielelläni kaivertaa -nimeni ruutuun; minulla on vain piikivi täällä liivintaskussa. Tekeepä -mieleni koettaa, onko hän puhunut totta, väittäessään että sillä ei -voitu lasia leikata. - -Hän otti sen esille ja koetti. Mutta joko oli pii liian tylppä taikka -hän ei uskaltanut suuremmalla ponnistelulla aikaansaada rapinaa: -ainakaan hän ei kyennyt mitään merkkiä piirtämään. Silloin hän -kallistui murheellisena takaisin tuoliinsa ja laski päänsä nojaa -vasten. -- Sinä olet timanttia vailla, Albert! Uinahda ja nuku... ja -supista vaatimuksiasi! -- Yhä utuisemmaksi kävi olo hänen sisäiselle -näkemykselleen; yhä tylpemmiksi ja harmaammiksi sen haamut. Valtimot -tykyttivät ilman kuumuutta; aivan hitaasti ja kumeasti sykähteli sydän. -Maailmankaikkeus oli ylen ikävä. Hän nukkui uneen. - - - - -VIIDES LUKU. - - - Paljon, paljon jää jäljelle kuitenkin, josta saamme toisiamme - sydämellisesti kiittää, minun nähdäkseni, ja jota ei mikään - raha voi korvata. - -Aamulla koputettiin sievästi ovelle. Albert kavahti tuolistaan, myöskin -havaittiin pieni liikahdus tuolla peitteen päällä. Ulkolukkoon -unohtunut avain kierrettiin varsin näppärästi ympäri, ovi avautui, ja -huoneeseen astui Annette kahvitarjottimineen. - -"Anteeksi, herttaisin herrasväki, että olen viivästynyt kahvia -tuomasta!" sanoi hän puheliaana ja puuhakkaana, niinkuin toisinaan -sattuvat pikkukaupunkien apuneidot olemaan. "Herra on jo jalkeilla, -näemmä. Anteeksi! Minä tiedän, että muuten matkustajat kernaimmin -juovat aamukahvinsa vuoteessa, mutta Jumala ties miten lie sattunut -tänään, kello on jo puoli seitsemän; monet paroonit pitivät meitä kauan -hääräilemässä eilis-iltana, ennenkuin saatiin heidän mielikseen kaikki -siivotuksi, niinkuin he sen tahtoivat. Jumala antakoon nyt kahvin -maistua ja olla kirkasta!" - -Sara kohotti päänsä ja istuutui hiukan nojaten päänaluseen. Annette -astui sängyn luo, niiasi ja tarjosi ja käänsi sen puolen korppukoria, -jossa komein korppu komeili, esille hertta-rouvan otettavaksi. - -Albert oli tällävälin vetänyt saappaat jalkaansa. Tuskin huomattava -päännyökkäys Saran puolelta oli hänen äänetön hyvähuomenensa. Tämä -pieni hohde neidon vastaheränneiltä iloisilta kasvoilta oli Albertille -virkistävä aamukoitto. Hän oli huomaavinaan neidon viittovan hänelle; -hän meni istuutumaan leveälle sängynlaidalle, joten yöllä käyttämätön -vuoteen osa venyi levälleen. Annette tarjosi nyt kersantille kahvia. -Hän otti, ja hyvältä maistui. - -"Käskeekö herrasväki enempää?" kysyi hän puuhakkaana ovelta. "Miksei", -sanoi Albert. Neito läksi ulos. - -Hetken hämillään oltuansa kersantti virkkoi: "Sara hyvä, käsitän sinun -täydellä oikeudella närkästyvän noista vääristä titteleistä, joita -ihmiset sinulle ja minulle antavat; mutta matkalla säästyy meiltä monet -ikävät selittelyt ja typeryydet, jos tämä saa jatkua niinkuin se kerran -on ottanut alkaakseen... vai..." - -"Olen oivaltanut saman asian", vastasi neito, "enkä närkästy. En olisi -millään muotoa tahtonut valhetta levittää, mutta kun se on itsestään -syntynyt, niin... ja... Albert, olen kovin iloinen, ettet äsken -käsittänyt minua väärin tai pannut pahaksesi, kun viittasin sinua -tulemaan tänne ja istumaan kurttuun tuon osan sänkyä... onpa kauhean -leveä ja oiva sänky tämä, olen maannut kuin kuningatar... Mutta en -tahtoisi tytön huomaavan, että tuo osa on ollut käyttämättä: hän olisi -siten saanut meistä kummallisia ajatuksia." - -Albert puki yllensä takin, lähestyi ovea ja sanoi: "Minä menen alas -katsomaan, että valjastavat hevoset." - -Hän teki niin. Tilatut hevoset olivat saapuneet, myöskin parivaunut, -heiniä ja olkia koko pohja täynnä, sekä kaksi istuinta, joina -käytettiin tavallisia kovia maalaistuoleja. -- Hän ei pidä näistä -maalaiskojeista, hän, sen olen kuullut, kestikievarin täytyy lainata -minulle pieluksellinen istuin, -- sanoi hän itsekseen. - -Hän lähti, ja hetkisen aikaa tingittyään hän sellaisen sai; se -köytettiin uudella marhaminnalla etuvaunuun kiinni. -- Mutta, -- -ajatteli taas Albert, -- tässä akselin yläpuolella etupyörän välillä -tutisuttaa riivatusti. On parempi, että talonpoika istuu siinä itse -ajamassa, ja me käymme takaistuimelle tuonne akselien väliin. Muuten -minua enimmin miellyttää itse ajaa ja etummaisena istua, mutta Jumala -ties tuleeko hän siitä iloiseksi, että hevosenhännät ovat häntä niin -lähellä, melkein jalkojen kohdalla. Varsinkin alamäkeen mentäessä ja -hevosten perääntyessä ovat ne melkein ajajan polvessa kiinni. Semmoinen -huvittaa minua, mutta häntä -- niin varmasti luulen -- eivät sellaiset -maalaismetkut ilahduta: menen ylös kysymään missä hän tahtoo istua. - -Kersantin kohtelias huolehtivaisuus meni tässä kohden miltei -lapsellisuuteen. Kumminkin hän joustavana ja iloisena hypähti portaita -ylös, oli oven luona, aukaisi ja astui sisälle. Sara seisoi jo -lattialla, puettuna ja valmiina kiireestä kantapäähän. Hattu ei -kuitenkaan vielä ollut päässä, ja kuuden korttelin pituinen -hiuspalmikko ei vielä kokoonpyörrettynä kiemuroille, ollakseen niskassa -kammankannikkeena. - -"Nytpä oikeata hyvää huomenta!" sanoi neito. "Emme ole vielä toisiamme -tervehtineet. Olen ikkunasta nähnyt, että vaunut tuolla pihalla jo ovat -esillä. Mutta" -- lisäsi hän lempeällä, aivan hiljaisella ja hieman -epävakaisella äänellä -- "sinun on ollut sangen paha olla minun tähteni -viime yönä." - -Hänen olennossaan, seisoessaan siinä lattialla, ilmeni tällöin suuren -kiitollisuuden ilme, yhtyneenä rajattoman luottamuksen iloon kersantin -henkilöön nähden; ja päällepäätteeksi siinä ilmeessä kuitenkin piili -melko sekoitus naisellista leikillisyyttä. - -Albert ei vastannut mitään. Mutta hänen oli tässä silmänräpäyksessä -mahdotonta olla tekemättä minkä teki. Hän otti neidon syliinsä ja -suuteli häntä aivan äkisti. - -Sara Videbeck meni heti tämän jälkeen heidän kapineittensa luo -tuumimaan ja tarkastamaan, miten kaikki oli pantava vaunuihin -säilyäkseen hyvin. Kun Albert seisoi ovella mennäkseen talonpoikaa -noutamaan, jonka oli kannettava tamineet alas, viittoi neito hänet -takaisin ja sanoi: - -"Olen jotakin aprikoinut. On parasta, että sinä yksin kirjoitat -päiväkirjaan matkan varrella ja suoritat kyytimaksun, sillä kyytipojat -osaavat harvoin laskea yhteen, ja he suututtavat minua siinä määrin -tuossa laskeskelussa heidän kanssaan, että menetän malttini. Mutta kas -tässä minun osuuteni kyytimaksusta, laskettuna täältä Mariestadiin: -toinen hevonen minun osalleni, kaksikymmentäneljä killinkiä -peninkulmalta, viisitoista ja puoli peninkulmaa, tekee seitsemän riksiä -kolmekymmentäkuusi killinkiä; vaunurahat neljäkymmentäkuusi ja puoli -killinkiä; lisäkyytiraha Arbogan ja Örebron kaupungista (useampia -kaupunkeja ei matkallemme satu), ja yösija, kaikki tyynni yhteensä -yksitoista riksiä kuusi killinkiä. Kas tässä! En luule laskeneeni -hullusti, sillä olen tottunut ja osaan sen taidon. Laske kuitenkin -itse!" - -Nöyryytettynä ja pää kallellaan ei kersantti mitään vastannut, muttei -myöskään kohottanut kättänsä vastaanottaakseen neidon kukkarosta -pyöriviä hopearahoja. - -"Albert hyvä", virkkoi hän suruisesti, "ehkä olen erehtynyt, ja sinä et -matkustakaan niin kauas kuin Mariestadiin. Minä luulin sinun eilen -jonkun kerran sanoneen, että sinun oli mentävä Vadsbon kihlakuntaan ja -aina Mariestadiin asti. Laskin yhteisen kyytimme sinne saakka; jos olen -ollut väärässä, niin sano minulle..." - -"En minä sitä sureksinut", vastasi hän. "Mutta en tahdo kieltää, että -minua olisi huvittanut maksaa kaikki tuo kirottu kyytiraha yksin -omistani toistaiseksi, sillä en ole vielä juuri velkavankilaan menevä, -ja kun lopuksi en enää saisi ajaa sinun seurassasi, niin olisimmehan -toki voineet selvittää tilit keskenämme sitten... ja..." - -Sara katsoi häneen suurin silmin. "Vai niin?" sanoi hän lopuksi ja loi -puolisurullisen katseensa vähän syrjällepäin. "Ei, Albert, älä -jonninjoutavia jaarittele. Kaikki jälestäpäin tulevat tilinteot käyvät -niille ihmisille vaikeiksi, jotka pitävät toisistaan. Sinä joutuisit -yhtä hämillesi silloin kuin nyt ottaessasi vastaan minun osuuteni, ja -minä olisin vielä nolostuneempi, jopa istuisin kuin kuumilla kivillä, -kun kaiken lopuksi en ehkä saisikaan sitä antaa. Olla tuollaisessa -kiitollisuudenvelassa on sietämätöntä." - -"Hyvä Jumala, Saraseni, ovatko sitten molemminpuoliset palvelukset... -onko... niin... kiitollisuus ihmissydänten kesken niin sietämätön -tunne?" - -"Kiitollisuus... Albert!" (hänen silmänsä suurenivat tällöin -ihmeellisesti) "on niitä asioita, joita ei milloinkaan voi korvata; -suloinen on silloin kiitollisuus, ja jollekulle ikuisessakin -kiitollisuudessa oleminen on suloista silloin. Mutta kyytimaksusta ja -rahasta ruuan ja vuokran ja hutiloimisen tähden, siitä olkoon ken -haluaa kiitollisuudessa, mutta en minä. No niin, se on selvää, että jos -mulla ei rahoja olisi, niin saisin pitää hyvänäni ja ottaa vastaan, -hävetä ja kiittää, itkeä ja kiittää. Mutta päästäkseni siitä, aion olla -koskaan laiskottelematta, ja niin kauan kuin mahdollista on, aion -hankkia varoja. Älä puhu siitä, ota rahat käteen, Albert, ja ole -mies... Voi, paljon, paljon jää kuitenkin jäljelle, josta saamme -toisiamme sydämellisesti kiittää, minun nähdäkseni, ja jota ei mikään -raha voi korvata." - -Se kyynel, joka tätä sanottaessa riippui kiiltävänä äärimmällä reunalla -hänen pitkissä tummissa silmäripsissään, ei kuitenkaan vierinyt alas; -se vetäytyi vähitellen taas silmän sisälle. Siis, itkun puhkeamatta -ilmi, yltyi vain katseen loiste, ja se kimmelsi taivaallisesti. - -Albert alkoi ymmärtää, ettei ollenkaan ollut halpamaista ottaa vastaan -noita rahoja. Hän otti ne, vieläpä meni niin pitkälle, että hän aivan -tarkoin, ikäänkuin kauppasaksan kädestä saatuina, ne laski. Hän huomasi -summan oikeaksi ja yritti sanoa aivan kylmästi ja tukevasti: "Olet -laskenut oikein, Sara." - -Tämä käsitti sen voiton, jonka Albert oli saanut itsestään, ja palkitsi -hänet omituisenlaatuisella nyökkäyksellä: "Sen minä tiesin", hän sanoi, -"mutta eihän haittaa, että kaksi laskee yhteen; tulee silloin aina sitä -paremmin tehdyksi." Samalla hän tarttui pitkään palmikkoonsa, pani sen -sievästi kiemuroille kamman alle niskaan, otti hatun päähänsä ja -lähestyi ovea. - -Kersantti unohti kysyä istuinten paikkaa. He tulivat alas pihalle ja -käskivät kyytimiehen mennä ylös tavaroita noutamaan. Hän meni ja toi -mukanaan toisen kapineen toisensa jälkeen, jonka kaiken Sara järjesti -pitkiin ajoneuvoihin, sillävälin kun Albert meni isännän luo, maksoi ja -kirjoitti päiväkirjaan. - -"Passia kai pitäisi myöskin katsoa", virkkoi isäntä, "mutta -herrasväeltä sitä ei tarvittane." - -"Kyllä tietysti, kas tässä, jos vaaditaan." Albert kääri auki passinsa -hänen silmäinsä eteen. - -Hän luki. "Kers... kers... kyllä, se on vallan hyvä. Rouvaa tosin ei -tässä mainita, mutta se ei mitään tee. On mainion hyvä." - -"Niin, herra isäntä", keskeytti Albert, "totta puhuen kun otin passini, -aioin matkustaa vain yksin. Mutta senhän herra tietää, että usein voi -aikeensa muuttaa, ja niin otin hänet mukaan jäljestäpäin, vaikken -tahtonut vaivata poliisia kirjoittamaan uutta passia." - -"No, se on ymmärrettävää; mitä se haittaakaan? Kunnon ihmisiltä, jotka -matkustavat siivosti ja maksavat, ei milloinkaan kysytä passia. -Onnellista matkaa, herra kersantti! Toivon herrasväen olevan -tyytyväisiä hevosiin. Ne ovat minun omiani." - -"Vai niin, herra isäntä. No ehkä minä samalla saan maksaa kyytirahan -Fellingsbrohon, niin se on tehty." - -"Ei sitä tarvita, vaikka voihan se käydä laatuunkin; renki on juoppo." - -"Kas tässä... viidestä neljänneksestä... ja tässä vähän -liiemmaksikin... minne Annette hävisi? Tehkää hyvin, ottakaa tämä häntä -varten!" - -"Kiitän nöyrimmästi. Lasillinen, herra kersantti, omasta puolestani, -jos saan tarjota! Näin aamutuimaan se ei haittaa. Sanokaa, eikö kävisi -laatuun, että saisin tarjota rouvalle tuolla ulkona lasillisen? Minulla -on hienoa malagaa." - -"Pelkään ettei Saraa haluta näin aikaiseen." - -"Siihen on totuttava, herra kersantti. Hei! Lyön vetoa että rouva on -Västergötlannista? Onpas herra kersantti tehnyt oivan valinnan. Tahdon -nyt toivoa, että maalaisvaunut ovat teille mieliksi eivätkä liiaksi -tärisytä; mutta kun ei ole omia ajoneuvoja, niin pitää tyytyä. Olen -itse nainut Västergötlannista, siellä on parasta kansaa. Olen, häpeä -sanoa, sukua eräälle, joka on sukua itse Hörstadiukselle. Olen kerran -ennen teidät nähnyt, herra kersantti: pitkä, kaunis, muhkea mies! Ja -toivon vielä kerran saavani... paluumatkallanne... nöyrin -palvelijanne... nöyrin pal..." - -Kersantti ei voinut kieltäytyä juomasta; mutta kestikievarin miltei -isällinen suopeus ja tuttavallisuus loukkasi häntä hieman ja johdatti -hänelle selvästi mieleen aliupseeri-asemansa. - -Pihalle päästyään hän näki Saran jo istuvan vaunutuolissa. Isäntä tuli -jäljessä lasi tarjottimella. "Suvaitkaa! Suvaitkaa!" muhoili hän. - -Mutta Sara käänsi pois päänsä ja virkkoi kiusaantuneesi, puoliääneen: -"Semmoiseen en menetä aikaa, varsinkaan aamuisin." - -Albert tunsi jonkunlaista kirvelyä, ei sanonut mitään, mutta otti -ohjakset ynnä piiskan ja istuutui vaunuihin. Hän ajoi ulos majatalon -portista ja oli hajamielisyydessään vähällä ajaa kiinni. - -"Jopa nyt, kas nyt, kas nyt... tämä ei käy laatuun!" huusi Sara. - -Kersanttia suututti, koska hän kerskui ajavansa varsin taitavasti. Hän -riuhtoi hevosia ohjaksista, läimäytti piiskalla ja lähti ulos portista -ja sitten pitkin Arbogan katuja länsitullille saakka, niin että -katukivet pölisivät. Että vaunut tätä tehdessä tutisivat ja vavahtivat, -saattaa arvata. "Ajakaa kauniisti, hyvä herra", muistutti renki, joku -istui takatuolissa ja puoleksi kohottautui. -- "Tiedä huutia, sen -vintiö, istu, ja kita kiinni!" karjaisi kersantti. - -Oli nyt jouduttu maantielle, joka tasaisena ja oivallisena salli koko -nopean vauhdin, kenenkään siitä tarvitsematta loukkaantua. Renki -vaikenikin ja torkahti, varsinkin kun hevoset eivät olleet hänen -omiaan. Sara oli istunut hiukan hämillään portilta saakka, ja yksi ja -toinen pelokas katse, luotuna oikealle, tiesi tähystelyä, oliko Albert -todella suuttunut. - -Hevosta ajaessaan oli kersantti tähän huviin niin kerrassaan kiintynyt, -ettei hän nähnyt eikä kuullut mitään muuta. Puolen tunnin, koko tunnin -mittaan ei puhuttu halaistua sanaa. - -Sara virkahti kerran: "Pölyää!" Tämä totuus oli kumoamaton eikä siis -sen enemmän käsittelyn arvoinen. - -Sara huomautti hetken kuluttua jälleen: "Pölyää aika lailla! Luulen -että otan hatun päästäni." - -Kersantti oli tällävälin jokseenkin palauttanut hyvän tuulensa, niin -että hän tosin ei vastannut siihen mitä sanottiin, mutta kuitenkin -kysyi: "Tahdotko mieluummin istua takatuolissa? Näen tuon -hallavanharmaan hevoskonin lakkaamatta huiskivan kenkiäsi pitkällä -leikkaamattomalla hännällänsä." - -"Se ei ole minulle vasten mieltä, se pölyttää ne puhtaiksi." - -"No, sepä hyvä. Silloin et ehkä välitäkään istua takatuolissa?" - -"Rengin vieressä? Eikö sinulle täällä etutuolissa riitäkään ajamisen -tilaa, näin ollessamme?" - -"Kyllä, mutta renki saisi istuutua tänne ajamaan, ja me voisimme -molemmat istua takatuolissa; siellä sinua vähemmän tärisyttäisi, Sara." - -"En voi sanoa, että liioin tärisyttää. Pahemmin tärisi Arbogan -kaduilla." - -"Mutta jos ottaisit hatun päästäsi pölyn takia, kuten sanoit, mitä se -toimittaisi? Ei silti vähemmän pölyttäisi." - -"Ei, mutta valkoinen kamritsihattu, joka pölyyntyy, on heti pestävä, ja -siitä on vaivaa, sillä se on pestävä itse järvessä harjalla. Sitä -vastoin silkkihuivista pöly heti häipyy, kun sitä vain pari kertaa -viuhtoo kättänsä vasten." - -"Niin, jos tahdot vaihtaa päähinettä, niin seisotan heti, ja astumme -ulos." - -"Taikka jos minä ottaisin auki sateenvarjon ja sillä pidättäisin -pölyä?" - -"Pöly ei ole niinkuin sade" -- keskeytti kersantti -- "joka vain lankee -sateensuojan päälle. Pöly nousee alhaaltapäin ja asettuu yhä pahemmin -pään ympärille; en pidä sateensuojasta kauniilla säällä." - -Sara vaikeni. Ajettiin taas neljännestunti keskustelematta. Mutta tällä -ajankohdalla heräsi renki ja rehki siinä määrin, että tuntui olevan -kuin vallankumous vaunujen takaosassa. - -"Mitä hän aikonee tehdä kapineillemme!" huudahti Sara ja käänsi -päätänsä. Albert pidätti hevosia ja katsoi taakseen; ei ollut -kuitenkaan sen vaarallisempaa, kuin että renki oli vääntäytynyt -toiselle kyljelleen, koettaakseen torkahtaa sillä puolen. - -Mutta täten pääsi Albert palautumaan entiselleen apeasta -mielentilastaan, naurahti sille eriskummaiselle asennolle, johon -Arbogan-torkkuja oli joutunut sisäänpainuneen hattunsa alle ja sanoi: -"Tiedätkös, Sara Videbeck, koska nyt kerran olemme pysähtyneet, niin -viivähdämme rahtusen aikaa; hevoset saavat puhaltaa, olemmehan ajaneet -rivakasti, ja sitten saat sinä sillaikaa muuttaa pölyn takia mitä ikänä -haluat." - -Hän hypähti alas, käveli ajopelien ympäri ja antoi matkatoverilleen -kätensä auttaakseen hänet alas. Neitonen nousi seisaalleen, mutta -tapaili kauan jalansijaa kiiltävälle kengänkärjelleen. Pyörännapa -näytti hänestä tervaiselta astuttavaksi. Kersantin mielestä hän tapaili -liian kauan, jonkatähden hän päästi neidon käden ja otti hänet -sensijaan kokonansa, nosti maahan ja sanoi: "Nytpä saat nähdä, että -ajamisesta olet tullut tottumattomaksi seisomaan." - -"Oh, minä voin koko hyvin, ja kyllä minä osaan seistä, luullakseni. -Mutta tosin sinä ajat aika nopeasti, Albert, etenkin... tiedätkö, -Lidköpingin maistraatti on julistuksella kieltänyt matkustajia ajamasta -täyttä laukkaa kaduilla." - -"Sepä on tyhmä maistraatti, Sara. Minä kyllä varon matkustamasta -Lidköpingiin. Mutta suoraan puhuen, eikö sinua janota tässä hiivatin -pölyssä? Tiedän pienen lähteen täällä mäkirinteessä. Eikö sinun -mielestäsi tämä seutu ole sangen kaunis?" - -"Sanotaanko tätä seuduksi? Onko meillä pitkä matka Fellingsbrohon?" - -"Mutta eivätkö sinua miellytä kauniit maisemakuvat?" - -"Maisemakuvatko?" kysyi hän ja katsoi välinpitämättömästi ympärilleen. -"Ne ovat niin harvoin luonnollisesti maalattuja, Albert. Äidillä oli -pari maisemakuvaa riippumassa isän ajoilta työhuoneen seinällä, mutta -minä olen käskenyt viedä ne ullakolle." - -"Vai niin. Mutta etkö sinä huomaa, että tässä on näköala? Katso -tuonnepäin... tuolla etäimpänä lännen puolella on ihana Frötuna, ennen -Dalsonin, nyt kreivi Herrmansonin maatila." - -"Näköaloja meillä on joka puolella, minne vain käännyn, nähdäkseni. -Mutta sanos, eikö tämä sitten ole pitäjä? Västergötlannissa meillä aina -on pitäjiä, niin pian kun tullaan kaupungin ulkopuolelle. Ja joka -pitäjällä on ammattimestarinsa suutarin- ja räätälintöissä, jolla saa -olla oppipoikia, mutta ei kisälliä. Mutta minua ilahduttaa, vielä eivät -pitäjät ole päässeet niin pitkälle, että pitävät omaa lasimestaria, -minun tietääkseni eivät ainakaan Lidköpingin lähipitäjät, sillä sen -minä tiedän, että olen monta kertaa lähettänyt Rådaan, Asakaan, -Göslundaan, Säfvarediin, Linderfvaan, Hofbyhyn, Trassbergiin, vieläpä -Skallmejaan asti, ja panettanut heille lasia." - -Kersantti oli tällävälin asettunut hevosten luo seisomaan ja puheskeli -niiden kanssa, koska hänestä näytti mahdottomalta houkutella kaunista -tyttöä mihinkään järjelliseen keskusteluun maaseudun suloudesta. Lienee -kuitenkin hänen puolusteekseen mainittava, että Arbogan ja Fellingsbron -välinen seutu ei ole ylenpalttisen kaunis. - -"Mitä tietä sinä kuljit ylös Tukholmaan, Sara?" kysyi hän hetken -kuluttua, kun tämä oli korjannut hattunsa asianomaiseen rasiaan ja -sensijaan pannut vaaleanharmaan, ison, kiiltävän ja kauniin -silkkihuivin päähänsä. - -"Kuljinko ylös?" sanoi hän. - -"Niin, Sara, etkö sinä mennyt samaa tietä ylös Tukholmaan, kuin mitä -nyt kuljemme? Minusta näytät jotenkin välinpitämättömältä tämän puolen -tiehen ja esineihin nähden." - -"Ostin matkalipun Thunbergissa", vastasi hän, "lähdin sillä matkalle -Källandsön kohdalta, kun laiva Vänersborgista tullen kulki ohi, ja -sitten se purjehti ja kuljetti minua ristiin rastiin, kunnes saapui -Tukholman Ritariholmalle." - -"Mutta minusta näytti Arbogassa siltä, kuin tarkoin tuntisit majatalot -ja kaupungit, joiden sivu ja kautta meidän tällä matkalla on -kuljettava." - -"Se on tietty, että minun piti ne tuntea, kun oli aikomukseni valita -tämä tie paluumatkalla, ja sen minä tein syystä että minulla on -toimitettavia Örebrossa ja Hofvassa. Minun on siellä myytävä vähän -peilitavaraa Selinille, se saa korvata matkan. Eikä ole mitenkään -vaikeata pitää muistissa majataloja. Kas tässä saat nähdä, Albert! Olen -tehnyt luettelon kaikista paikoista, peninkulmamäärineen, jotka -kirjoitin muistiin Warodellin puodissa Tukholmassa, siellä saamani -tiedonannon mukaan. Ja sitä listaa luin ulkoa eilis-iltana, ennen -nukkumistani." - -Albert katseli hänen luetteloansa ja huomasi siinä varsin selvän -naiskäsialan. -- Ja tätä hän loikoessaan pänttäsi päähänsä, ennenkuin -nukkui eilis-iltana, juuri kun minä...! -- (masentava ajatus viilsi -Albertin sydäntä). "Sinä et tosiaankaan askarrellut mielenkiintoisissa -asioissa ennen nukkumistasi", virkkoi hän ääneen ja silmäsi häneen -happamesti. - -"Pänttäsin päähäni kaikki, neljännesmäärät ja nimet; se ei ollut -ikävää. Ja sitten laskin päässä kyytiosuuteni, tietääkseni kuinka -paljon minun oli annettava sinulle lähtöaamuna; se oli hauskaa: -ajattelin silloin sinua... ja nukuin väleen ja makeasti." - -"Niinpä niin, tuo viimeinen juuri oli sopiva aihe nopeaan nukkumiseen", -huomautti Albert. Nyt olivat hevoset puhaltaneet riittävästi, ja -kersantti, ei juuri parhaalla tuulella, suuttuneena ainakin ihmisten -unenlahjoista, meni rengin luo ja herätti hänet aimo työkkäyksellä. -"Hannu, Mikko tai Tolvana, mikä lieneekin nimesi, onkos laitaa maata -tällä tavalla, kun on kyydittävä matkustajia? Ylös nopeasti ja alas -istuimelta, heti!" - -Unenpöpperössä ja hämillään karkean ankarasta äänestä, renki loikkasi -vaunuista tottelevaisena ja orjailevana, kuten kaupungissa palvelijain -usein on tapana. "Mikä hätänä?" sanoi hän. - -"Sepä on, että köytät marhaminnat tänne ja muutat vaunutuolit! Pane -talonpoikaistuolisi etummaiseksi ja istuudu itse siihen ajamaan. -Fellingsbrohon vievä tie on nyt niin tasainen ja hyvä, että suurin -pöllökin voi sitä ajaa. Minua huvittaa ajaminen vain silloin kun se on -vaikeata ja tukalaa. No, annas mennä joutuin, sanon, uninen rahjus! ja -sido tämä pielustuoli tuonne taa, keskelle vaunuja, niin istuudumme -siihen." - -Renki muuttui vähitellen kohteliaaksi ja totteli nopeasti "herra -upsierin ortelia." Sara Videbeck ei tämän keskustelun aikana virkkanut -sanaakaan, mutta hymyili silloin tällöin pikku pistopuheille, joita hän -ymmärsi. - -Nyt istuuduttiin vaunuihin toisella tavoin. Renki oli nyt ajamassa ja -muuttui tästä hommasta pian aivan mainioksi. Hän tahtoi näyttää -reippauttaan, läimäytti hevosta, ja ajaa karautti niin että "lemmon -lailla mennä huristiin", runoilijan sanontatapaa käyttääksemme. - -Tuossa tuokiossa tultiin Fellingsbrohon. "Katsos, mitkä isot, -kauniit, punaruskeat talot!" olivat Saran ensimäiset sanat -pitkän vaitiolon jälkeen. Hän tarkoitti arvattavasti noita kahta -Fellingsbro-rakennusta, jotka kääntävät päätynsä maantietä kohden, -seisovat perin tasasuhtaisina, tilava, neliskulmainen, puhdas pihamaa -etualalla niiden ja puutarhan välillä, ja joita talonpojilta kuormineen -suojaa tienviereinen säleaita. - -Albert ei vastannut mitään Saran ihmetellessä taloja, astui vaunuista, -selvitti nopeasti asiat ja sai hevosia Glanshammariin ynnä yhtä hyvät -vaunut ja tuolit. Uudelleen noustiin ajopeleihin: uusi kyytimies, -ruskeanryppyinen, mutta pirteä ukko, sai ajaa hevosiaan itse, ja siinä -kohden ei mitään menetetty, sillä hän lasketti hyvällä tiellä aika -kyytiä. Hetkisen kuluttua tie kääntyi vasemmalle, etelään, ja -saavuttiin metsiin. Ukko puheli hevosilleen lakkaamatta kumeankarheaa -ja murisevaa kieltä, jota, vaikkei ollutkaan ruotsia, ne hyvin -ymmärsivät; tässä sitä ei kuitenkaan voi sanoin ilmaista. Iloiten siitä -että yksin sai niiden kanssa puuhailla, ei ukko kuullut eikä nähnyt -mitään muuta kuin hevoset ja tien. - - - - -KUUDES LUKU. - - - -- Mitä? Kykeneekö hän kauhistumaan? ajatteli Albert. -- No, - Jumalan kiitos! Silloin hän on kuitenkin... "Mitä kauhistut, - Sara?" sanoi hän ääneen. - -"Mitäkö minä pidän tästä metsästä, Albert!" sanoi matkatoveri, heidän -jatkaessaan kulkuansa Fellingsbrosta ja joutuessaan Käglan metsään. -Sanat lausuttiin melkein hyväilevällä äänellä; hänen mielestään oli -arvatenkin ikävää niin kauan olla seuranpitoa vailla. Kersantti -katsahti hänen puolelleen ja ajatteli: -- Hänellä on kuitenkin kauniin -maiseman tajua! -- Puolittain leppyneenä sanoi hän sentähden... ei, hän -ei virkkanut mitään, vaikka sanat pyrkivät hänen huulilleen. - -Lämpimämmällä ja vielä hyväilevämmällä äänellä lisäsi neito parin -minuutin kuluttua: "Sillä täällä on toki auringon siimestä ja suojaa -pölyltä." - --- Niinkö... eikö muuta! -- ajatteli kersantti ja vaikeni durchaus. - -Sara Videbeck veti kädestään hansikkaat, tuntien sormensa hikisiksi. -Hän kääri ne kokoon ja pisti kapotin sisään. - -Sitten hän alkoi viuhtoa molemmilla valkoisilla pyylevillä, kuopikkaan -kujeellisilla käsillään ylös ja alas ilmaan niitä viileyttääkseen. - -Hetken kuluttua huomautti Albert lempeästi, mutta omituisesti, -ikäänkuin jostakin heräten: "Sano minulle, rakas hyvä Sara, eikö -sinulle koskaan öisin tapahdu, että näet unta?" - -"Kyllä, kyllä sitä sattuu." - -"Mutta siitä kai on hyvin pitkä aika? Et ole ehkä koskaan nähnyt unta -siitä asti kun olit pieni lapsi?" - -"Minäkö? Minä näin eilisyönä Arbogassa unta." - -"Ah!... No, enkö saa sitä tietää?" - -Sara piti kätensä alallaan; hän antoi niiden levätä alhaalla polvella, -ja ne näyttivät siinä olevan ikäänkuin ristissä. "Untani en voi -kertoa", sanoi hän hiljaisella äänellä, "mutta se oli aika kaunis uni." - -"Minä puolestani", tokaisi Albert, "en nähnyt unta sittekun olin yöllä -nukkunut, mutta kyllä sitä ennen." - -"Oh... sitä en voi ikänä uskoa? Vaikka", keskeytti hän itsensä, -"jokainen uneksii omalla tavallaan ja se kai onkin parasta." - -Kersantti otti hänen toisen kätensä. "Kun sinä viime yönä näit unta, -oliko sinulla silloinkin molemmat kädet näin ristissä?" - -"En muista missä minulla käteni olivat. Vaikka sen muistan kai -sentään", lisäsi hän hiljaa ja miltei hartaasti. - -"Et sinä ainakaan uneksinut metsässä olevasi? Siitä tahdon lyödä vetoa, -ja siitäkin ettet ollut maalla..." - -"Ja siitäkin etten ollut järvellä, Albert! En, minä näin unta, että -olin pienen pienessä kamarissa, ruusukkaat paperit seinällä, ja että -jauhoin liitua..." - -"Pah..." - -"Ja... yhdentekevää, Albert... voinen kai puhua siitä", jatkoi hän -samassa äänilajissa, toisen nyrpistelyä huomaamatta, "minä uneksin -siinä paljon sinusta." - -"Ja minä kai myös jauhoin liitua?" - -Hän loi kumppaniinsa suuren, lämpimän silmäyksen, mutta käänsi -katseensa maahan ikäänkuin sumun samentamana. Hän nieli huomaamatta -alkavaa itkua, tointui kuitenkin ja sanoi: "Senpä minä juuri hyvin -ymmärränkin, Albert, sillä sinä olet upseeri. Toivoin kumminkin, että -olisit enemmän aliupseeri kuin todella olet." - -Tämä puhe oli kersantille selvää arapiaa, ja se ihmettelevä katse, -jonka hän loi tyttöön, ilmaisi tälle riittävästi että hän oli puhunut -tolkuttomia. Hän veti kätensä pois kersantin kädestä. - -"Noin sitä voi uneksia", sanoi hän, näennäisesti enemmän itsekseen, "ja -kun herää, on kaikki toisella lailla. Sentähden on parasta, että -jokainen elää vapaana itsekseen, omalla tavallaan eikä reuhdo sitä -rikki toisen takia. Voidaan silti olla hyvät ystävät, ja parasta on -niin. On suloisinta, kun on hyvä olla eikä tuota lähimmäiselleen -kiusaa." - -Albert pudisti päätään. Hän puhuu jotakin unestaan ajatteli hän. Neito -kumminkin jatkoi: - -"Ja Jumala tietää kai paraiten, millaisiksi hän ihmiset tahtoo, mutta -en minä sitä ymmärrä. On sentään parasta elää, niinkuin Jumala on -ihmisen luonut." - -Nämä leveät sanat soivat kersantin korvissa niin hullunkurisilta, että -hän oli purskahtamaisillaan äänekkääseen nauruun. Mutta kunnioittaen -tytön kasvojen ilmettä, joka näytti ylen mietiskelevältä, hän pidättyi -ja koetti syventyä tytön omaan ajatuskulkuun. - -"Yhtä tietoa odotan Sara Videbeckiltä", virkkoi kersantti. "Äitisi on -viettänyt onnetonta eiämää isäsi kanssa, sen kuulin eilisistä -kertomuksistasi. Mutta älä sittekään luule, että kaikki paha tulee -miehistä..." - -"Sen kai mä tietänen", vastasi neito. "Tunnenhan sorvarivanhimman, -Stenbergin. Hänen vaimonsa on niin ilkeä torakurkku, että mies voi -hukata koko elämänsä hänen tähtensä. Eikä ole parempi asian laita -Sederbomillakaan, jossa rouva on hassahtava ja mies kulkee surusta -hupsuna. Entä Spolanderilla sitten? Ja Zakrissonilla? On samanlaista -kaikkialla, kun vain joutuu niin lähelle, että saa heidät häkissä -nähdä, ja he eivät ennen lopeta kuin ovat tehneet toisensa heittiöiksi -molemmin puolin. Sitä en voi milloinkaan hyväksyä." - -"Oliko isäsi, Sara, alusta alkaen ollut äidillesi niin häijy?" - -"Jumala sen tiesi. Minä en ollut silloin syntynyt enkä heitä heti -nähnyt. Mutta äitini, raukka, käyttäytyi kai aina omalla tavallaan, -ymmärtääkseni, vaikka hän teki työtä puolestaan. Hän oli kyllä alusta -aika kunnollinen luullakseni, mutta samalla kuitenkin tuhlaavainen, -pahasisuinen. Ja hänen esiintymistapansa, se ei ikänä ollut kovin -herttainen tai erityisen hauska, arvatakseni. Niin että isä, joka -puolestaan taas oli omalla tavallaan, tuli vähitellen tuollaiseksi... -ja vihdoin vihaiseksi ja aivan mahdottomaksi... hui!" - -"Tämä käy liian tuskalliseksi, Sara hyvä. Anna Lidköpingin olla mikä -on, emme ole ehtineet sinne vielä. Tiedätkö tämän metsän nimeä?" - -"Niin, minä toivon Jumalan antavan anteeksi, että olen sellainen miksi -hän on minut tehnyt. Nimittäin parhaalla tavallani, tietysti. Mutta -että minä kiusaan toista sisimpään helvettiin saakka, taikka että -toinen minut sinne toimittaa, se on turhaa. Mikä metsän nimi on, -Albert, siitä minä en välitä. Mutta sen tiedän että Jumala on luonut -tähdet ja koko taivaan sotajoukot. Ja mitä mieluista ja hyvää on maan -päällä, sen on Jumala luonut ja Kristus on tullut tänne meitä -vapahtamaan. Vaikka en ole herännäisnainen, saatan hyvin ymmärtää, -ettei Kristus ole sitä vastaan että ihmiset pitävät toisistaan -kauniilla tavalla ja täyttävät Jumalan ensimäisen käskyn. Mutta että -niin tapahtuu, että he tekevät toisistaan perkeleitä tai hulluja, sitä -hänkään ei voine hyväksyä. Mutta ihmiset ovat keksineet paljon -hupsutusta toistensa kurjuudeksi, ja kaikkein pahinta on, kun he ovat -saaneet päähänsä, että siitä koituu heille hyötyä. Mitä sinuun tulee, -Albert, niin sinä olet miehenä nuorempi kuin minä naisena, vaikkakin -saatat olla vuotta tai paria vanhempi minua ihmisenä katsoen. Sentähden -olet myös vähemmän viisastunut kuin minä, ja minä tiedän enemmän, -joskin sinä tiedät muuta mikä on kauniimpaa ja iloisampaa. Älä silti -luule että minä olen nyreäluontoinen, minä olen kevyt ja ripsasmielinen -kuin lintu, ja siitä saat olla varma, että minä aion aina säilyttää -siipeni. Jos sinäkin osaat lentää, niin on hyvä, mutta jos olet vain -jaarittelija, niin sano se mieluummin heti suoraan." - -Suuri ja juhlallinen äänettömyys. - -"Että sinä saatat pahastua ja loukkaantua", jatkoi lasimestarintytär, -"sen olen nähnyt, ja miksipä ei. Kunhan vain tähdellisistä asioista -tulistuisit. Vaikka", hän lisäsi alentaen ääntänsä, "on mahdotonta -sellaista arvioida tai määräillä ennakolta, sen olen kylliksi havainnut -ja kokenut, -- mikä vain kynttä raapaisee toisella, se toisella -vihlaisee sydänjuuriin ja polttaa tärviölle kuin myrkky. Jumala maar -parhaiten tietää, millaisiksi hän ihmiset tahtoo, mutta minä en sitä -ymmärrä." - -Kersantti tunsi olemuksensa äkisti kahtakymmentä vuotta vanhemmaksi -kuin vastikään, ja hän virkkoi: "Sara saakoon kuulla, miten minun -laitani on ollut. Minä en ole mikään ammattimestari, ja niille sinä et -kotoisissa suhteissa suurta arvoa antanekaan, jos saan päättää -siitä mitä olet lausunut sekä isästäsi että muista Lidköpingin -ammatinvanhimmista. Mutta upseerikaan en ole, ja sinun puheentapasi -mukaan se merkitsee, että minä en ole tyhjäntoimittaja tai lavertelija, -ainakaan suuressa mitassa. Olen siis aliupseeri, juuri se vain. Mistä -johtui, että heti eilen niin miellyin sinuun, sitä en nyt kykene -muistamaan, ja pelkäänpä että siitä kertominen kuulostaisi sinusta -liian vähän tähdelliseltä. Sinä.... mitä sinun rivakkaan puheluusi ja -runsaaseen opettavaisuuteesi tulee... niin sinä olet niin ilmeisesti -Länsigöötan kulmilta kuin yksikään tyttö saattaa olla, mutta minä -puolestani olen sitä lajia, että minä en siksi pidä sinusta vähemmin. -Tietenkin sinun siis pitäisi kysyä, mikä minä olen miehiäni ja -missä syntynyt. Sitä et ole tiedustanut, ja tunnustan että se -välinpitämättömyys on hieman loukannut minua. Mutta meidän kesken on -nyt jo aikaa sitten käynyt turhaksi puhua pikku haavoista. Tahdon -senvuoksi mutkattomasti sanoa sinulle, että suuria siipiä ei minulla -ole lentääkseni, mutta aivan vailla untuvia en ole. Palvelukseni -kruunun asioissa on vähäpätöinen. Sen perusteella minulla kuitenkin on -oikeus käyttää sotilaan pukua, ja harjoituksissa olen saanut -ruumiiseeni ryhtiä. Sitäpä mieseläjä enimmin tarvitsee ja -- ellei hän -kerta kaikkiaan ole tyhmä, auttamaton vätys -- pääsee hän sillä niin -pitkälle kuin haluaa maailmassa. Sillä tietojen hankkiminen, se on -kelle tahansa helppo asia. Mutta ryhti ja kunto on vaikeampaa, enkä -tahdo mennä kauemmas esimerkkiä hakemaan kuin sinuun itseesi, Sara -hyvä: et liene suurtakaan oppia maailmassa saanut, ellen ota lukuun -että olet ollut verstaassa opissa, mutta siitä huolimatta en puhu -tyhjää, kun väitän että komeampaa ruumiinryhtiä ei ole kellään tytöllä -kuin sinulla. Olen nähnyt monta ja ollut monessa paikassa, joten saatat -luottaa arvosteluuni. Mutta palajan omiin näköaloihini. Matkustan nyt -Vadsbon kihlakuntaan ja menen sitten niin kauas alaspäin kuin -Gräfsnäsiin, Sollebrunniin ja Kobergiin. Teen joka vuosi jonkunlaisen -kauppamatkan -- ostokset ja tarkastuksen samalla kertaa -- niin, en voi -sitä lähemmin selittää -- eräille tiluksille ja maakartanoille, jotka -omistaa perhe S----; olen tälle kaukaista sukua -- hyvin kaukaista, -Sara. Ansaitsen täten erinäisiä osinkotuloja, paitsi huvin katsella -maailmaa. En ole milloinkaan tehnyt kellekään ihmiselle vääryyttä ja -aion ikipäivinä olla sitä tekemättä. Pitemmälle ei ylety siipieni -lento. Kuitenkin voi sattua, että jos muutaman vuoden kuluttua olen -saanut säästymään jonkun summan, ostan itselleni oman pienen talon -Timmelhedissä, tuolla Ulricehamnin puolella, jossa minulla on tuttavia. -Sinne en kumminkaan tahdo sinua houkutella, sinua joka ehkä kammot -maaseutua, kuten minä en liioin pikkukaupunkeja rakasta, muuten kuin -matkustajana, ja mielelläni lähden niistä pois niin pian kuin voin. -Sinä -- omasta puolestasi -- olet iloinen ja hyväntahtoinen, kun -asiat luistavat, ja on siis ainakin yksi kohta, jossa yhdymme, -- -lienee useampiakin, kunhan vain ne keksimme. Joko sitten käytät -silkkipäähinettä tai hattua, pidän sinusta molemmissa tapauksissa. Sinä -kirjoitat, kuten olen nähnyt, hyvää, selvää käsialaa. Mutta lopuksi on -minulla suuri mieliteko keväisin ja kesäisin istuttaa kukkia..." - -"Ruukkuihinko?" - -"Ei, tuhat tulimmaista, kylmään maahan tai korkeintaan taimilavaan, jos -kukat ovat sitä lajia, etteivät siedä kylmää maata. Miksei sentään -ruukkuihinkin, pannakseni ikkunoihin." - -"Valkoisia leukoijiako?" - -"Aivan niin, ne sopivat hyvin ja antavat huoneisiin hyvän tuoksun. -Mutta silloin täytyy kuitenkin..." - -"Niin, silloin pitää ikkunaruutujen olla puhdasta, täysin valkoista -lasia, Albert, sillä vihertävä, karkea lasi, johon muutamain -porvariraukkain on tyytyminen, pistää niin silmään kauniiden kukkain -rinnalla, että silloin on parempi olla kukkia vailla ikkuna-aukoissaan. -Muuten pidän paljon lavendelista, joka on väriltänsä harmaansinistä ja -paremmin sopii huoneisiin, joissa asutaan vähemmissä varoissa. Ah, -Albert, näkisitpä pienen kamarini... minulla on leukoijia! Vaikka, -sehän on totta, sinä matkustat mukana vain Mariestadiin, ja minä saan -sitten ajaa yksin alastonta, hietaista rannikkoa Mariestadin ja -Lidköpingin välillä... Voi, se on mitä paljainta, ruminta tietä! -Huolestun ajatellessani matkaa, jota minun siellä on kuljettava." - -"Miksi minä keskeyttäisin matkani Mariestadissa? Se ei ole vielä -määrätty. Eikä myöskään ala, niinkuin sinä sanot, ruma tie heti tuolta -puolen Mariestadia. Onhan, paitsi monta muuta paikkaa, ihana Kinnekulle -sivuutettavana Mariestadin ja Lidköpingin välillä." - -"No, saattaahan olla, että siellä jossakin on Kinnekulle mutta lakeata -maata on niissä pitäjissä, sen verran muistan, sillä Mariestadiin olen -kerran ajanut Lidköpingistä. Ja mitätön seikka kai olisi, onko siellä -lakeata vai ei, mutta minä kauhistun ajatellessani että..." - --- Mitä, kykeneekö hän kauhistumaan? -- ajatteli Albert. -- No Jumalan -kiitos, silloin hän kuitenkin on... "Mitä sinä kauhistut, Sara?" sanoi -hän ääneen. - -"Niin, senpä voinen sanoa, vaikka se kuuluu lapselliselta. Minusta on -ikävää ajaa maalaisrattailla joku rahjus rinnallani. Siksi olenkin -harvoin itse lähtenyt tilausmatkoille ympäröiviin kihlakuntiin, vaan -melkein aina lähettänyt kisällin tahi jonkun luotettavimmista pojista, -vaikka olen siitä kärsinyt suuria tappioita, mutta eihän sitä voi -kaikkea kestää." - -"Mitä Herran nimessä, oletko kärsinyt suuria tappioita?" - -"Kylläpä vainenkin. Ei ole kai ketään Lidköpingissä, jolta -pojanveikaleet ovat niin paljon palasiksi särkeneet matkalla, ennenkuin -on ehditty panna puitteisiin. Mutta sitä mielipahaa jaksaa sulattaa, se -ei koske sydänjuuriin. Nytpä saan nähdä miten äiti raukkani voi, kun -tulen kotiin." - -"Hän kuolee pian, kenties, ja se kai on, kuten olet sanonut, hänelle -parasta. Silloin jäät yksin taloon. Mutta palataksemme matkaan, mitäs -annat minulle, jollen seuraa mukana ainoastaan Mariestadiin, vaan -Lidköpingiin saakka?" - -"Ah!" - -Tämä pieni ilon huudahdus oli ehdoton; kuitenkin Sara heti malttoi -mielensä, katsoi matkatoveriinsa ja sanoi: "Sinä saat, aivan ensiksi, -minun osuuteni kyydistä..." - -"Se on tietty." - -"Ja... ellet pane pahaksi, olet saapa leukoijan-oksan, talletettuna -uuteen lippaaseen, johon itse olen leikannut lasin, pannut kultapaperia -alle ja liimannut reunat kiinni." - -"Siihen en sentään ole täysin tyytyväinen. Nono, me tuumimme kai -jotakin tiellä, meillä on vielä monta peninkulmaa sitä ennen", sanoi -kersantti. - -"Ja ehkäpä", keskeytti neito omituisen hienosti korostamalla, "vakaasti -suutut minuun jo ennenkuin pääsemme niin pitkälle kuin Mariestadiin, -- -silloin erkanemme... jo siellä." - -Pari sieviä, sirosti kiemuraisia, tummia viiksiä kohosi kersantin -ylähuulella, joten on ylen uskottavaa, että hän aikoi kohottaa itse -huulta, avata suunsa ja puhua, ehkäpä mainita enemmän Lidköpingiin -matkustamisen korvaamisesta. Mutta Sara oli tuskin lopettanut viime -sanansa, kun hevoset säikkyivät, Jumala ties mitä tien varrella olevaa -risua; ruskearyppyinen kyytimiesukko, omalla tavallaan yhtä uuras -keskustelemaan varsojen kanssa kuin kaksi matkustajaa keskenänsä, oli -päästänyt ohjakset liiaksi höllälle, joten hän ei äkisti kyennyt niitä -pidättämään, vaan juoksijat lähtivät nelistämään ja yrittivät -pillastua. Neriken hevoset ovat oivaa rotua, ja niitä ruokitaan hyvin; -tulisuus, rohkeus, juoksuinto ovat niille ominaisia. Itse Albertin -täytyi siis nopeasti kavahtaa seisomaan istuimen eteen, hän tempasi -ohjakset ukon kädestä ja vetäisi ne tiukasti taaksepäin, niin että -molempain hallavanruskeiden kimojen täytyi taivuttaa kaulansa kuin -korkeat kaaripyssyt, päristää ja työntää turpa rintaa vasten. -Pillastumisesta ei siis tullut valmista, mutta mennä huristiin, niin -että pyörän tulkat olisivat voineet tuleen syttyä, jos olisi -haluttanut. - -Kersantin kiharat hulmuilivat takinkaulukselle. Hän oli nyt mielestään -vähintään kahtakymmentä vuotta nuorempi jälleen. Hän katsahti alas -sivullepäin, Sara ei näyttänyt lainkaan hätääntyneeltä huimassa -vauhdissa, ja tämä ilahdutti Albertia enemmän ja suuremmasti kuin -historioitsija pystyy kuvailemaan. Albert ajatteli: -- Tässä on toki -uudelleen eräs kohta, jossa hän ja minä saatamme yhtyä. Ehkäpä joskus -vielä tapaan jonkun lisää. - -Mutta totta tosiaan onkin mahdotonta historioitsijan seurata kaikkia -tapahtumia, eikä hänen sovi kertoa kaikkea, pientä ja suurta, sekä mitä -puhuttiin ja oltiin puhumatta, mitä tapahtui ja oli tapahtumatta, -kuinka monasti hattu vaihdettiin huivin sijaan ja päinvastoin! Lyhyesti -sanoen, he tulivat Glanshammariin, tulivat Örebrohon, tulivat Kumlaan, -ja tulivat vielä kauemmaksi. - -Mutta vaikkapa ajoneuvot olivat mennä täyttä karkua Glanshammarin -tiellä, ei matka kuitenkaan sitten sujunut yleensä niin nopeaan kuin -ensi laskelman mukaan. Sillä lieneepä siinä koko paljon, kun tarvittiin -neljä yösijaa Arbogan ja Mariestadin välillä? Ja että niin kävi, on -päätettävä siitä, että he ajoivat perille Mariestadiin vasta tiistaina; -he olivat kuitenkin jättäneet Tukholman torstaina, kuten alussa -tiedoksi annettiin. Siis kuusi päivää kaikkiaan, joista yksi Mälarilla -ja muut viisi maitse. - -Osaksi kai viivytys johtui siitä, että kun he Bodarna-majatalossa, -jonne jäätiin erääksi yöksi, aamulla nousivat, ei Sara voinut täysin -hyvin. Hän ei ollut ennen joutunut niin suuren mielenliikutuksen -valtaan, ja hänen silmänsä, vaikka nyt melkein kirkkaammat kuin -muulloin, kiiltäen ja täynnä syvintä sydämellisyyttä hänen katsoessaan -Albertiin, ilmaisivat kuitenkin jälkiä siitä että hän tuskin oli -maannut puoltakaan yötä. Tyttö, joka toi kahvia kello puoli seitsemän, -oli siis kovin tervetullut. Oivallinen juoma sellaisessa tilaisuudessa -kuin huomenhetkenä. Mutta se on kai jälleen liian yksityiskohtaista -mainittavaksi? - -On siis parasta heti olla perillä Mariestadissa. Sitä ei kenkään voi -auttaa, että matkaa on kestänyt kokonaista kuusi päivää. - -Mariestad on syystä siinä maineessa, että se on Ruotsin -luonnonihanimpia pikkukaupunkeja. Kenelle ei muistuisi mieleen tuo -laaja aukea näköala Vänern-järven yli, etenkin kirkkomäeltä katsottuna? -Tai itse kirkko, iso ja korkealla sijaitseva, joka jo ennen kaupunkiin -saapumista kiinnittää huomion ja vetää sen pois oikealle päin tuuheasta -lehtikujasta, jossa (Tukholman suunnalta laskien) matkustaja ajaa? -Vihdoin, kun on saavuttu kaupunkiin ja ehditty alas torin toiselle -puolen, pitkä lauttasilta, idyllisesti uiskentelevana Tida-joen -leveällä, kirkkaalla vedellä? Ja sitten tuolla puolen siltaa sievä -Marieholm, maaherran asuinpaikka, ei kovin upeileva erinomaisen -korkeuden puolesta, mutta sitä viehättävämpi ympäröivän runsaspuisen -kasvullisuuden kannalta? Maanisällisiä muistoja oivallisista läänin -hallitusmiehistä piilee kuin kietoutuneina pehmeisiin, iltatuulessa -notkuviin vaahteran-, koivun- ja pähkinänoksiin ja liehuviin lehviin. - -Kuka ei muistaisi kaikkea tätä? Muisto kumminkin riippuu siitä onko -käynyt Mariestadissa, sillä pelkkä kuulopuhe ei suuresti auta, täytyy -omin silmin nähdä Tidan leppoisa, viehättävä jokisuu. - -Albert ja hänen seuralaisensa saapuivat sinne taivaallisen ihanana -heinäkuun-iltana. Jonkun verran seikkaperäisyyttä on jutelmalle -paikka-paikoin sallittava. Tulee ja pitää siis suoda anteeksi, että -kerrotaan mitä seuraa. - -Kaupunkiin tullessaan ja torille päästyänsä eivät he ajaneet suoraan -alas Marieholman-sillalle päin, vaan poikkesivat pienelle -oikeanpuoliselle kadulle, joka ei pääty ennen kuin Vänern-järveen. -Jokseenkin tämän kadun keskivarrella oli talo, joka otti väsyneitä -matkailijoita vastaan. - -He astuivat tässä pois vaunuista, huolehtivat kapineiden -sisällekantamisesta, ja kaikki kävi hyvin. Mutta sittemmin Albert -ehdotti, että he illan vielä ollessa niin valoisa ja kaunis lähtisivät -huviretkeilylle pitkin kaupunkia. - -Sara oli viime aikana, Bodarna-majatalosta lähdettyä, tullut -vaiteliaammaksi, ei juuri juhlalliseksi -- se sana ei sovi -- mutta -ylevähenkisemmäksi, eikä hän enää niin usein jutellut ammattikunnan -asioista. Paitsi tätä muutosta ei hänessä huomattu mitään muuta kuin -se, että katseen tavallinen veitikkamaisuus oli vaihtunut -jonkinmoiseksi taivaalliseksi ystävällisyydeksi ja sävyisyydeksi miltei -kaikkeen nähden, mitä Albert halusi. - -Sanallakaan estelemättä salli Sara hänen ottaa hänet käsikynkkään, ja -hän seurasi kersanttia minne tämä aikoi hänet viedä. Hänellä ei ollut -mitään kävelysuunnitelmaa. Siten oli luonnollisinta ja aivan itsestään -johtuvaa, että he menivät torin poikki alas lauttasillalle, pysähtyivät -sen keskelle ja katselivat Tida-jokea. - -Tässä seisoessaan ja pohjoiseen katsoessaan oli heillä rajaton näköala -Vänernin iltakuulakan, vipevöivän vesikankaan yli. He eivät voineet -nähdä missä ja miten järvi yhtyi taivaanlakeen: se näytti kaikki -yhdeltä. "Ja tämänkö nimi on Tida?" virkahti Sara hieman hutjuttaen -päätänsä. "Aivan samoin virtaa Lidakin meidän kaupungin halki, ja sen -sillalta on myöskin yhtä suuri... suuri... suuri näköala Vänernin yli -pohjoiseen päin ja ylöspäin pilvihin saakka, kun on tällainen ilta kuin -nyt! Voi, Albert, Albert! Tässä muistuu juuri mieleeni se hetki, -jolloin minä ja äitini seisoimme Lida-joen sillalla... ja hän heitti... -heitti sormuksen pois... kauas... kauas jokeen..." - -Albertia värisytti äkkiä, hän otti neidon taas käsikynkkään ja lähti, -vaikka tämä tuskin sitä tahtoi, takaisin Tida-sillalta poispäin. -Tultuaan ylös kaupunkiin jälleen kääntyivät he sille puolen, jossa -kirkko seisoo. Kirkkotarha, matalan kivimuurin ympäröimänä ja -puu-istutusten ryhmittäin varjostamana, on niin lähellä Vänerniä, että -järvi näyttää olevan jalkain juuressa. Ja itse korkea, harmaa, -kunnianarvoisa kirkko on aivan katsojan ääressä. - -Sara pyysi päästä istumaan hautakivelle. Albert istahti viereen. "Sinä -olet niin vaiti, hyvä, rakas Sara, oletko väsyksissä?" Tämä ei edes -vastannut näihin sanoihin, mutta kersantti seurasi hänen silmäyksiään -ja huomasi, että hän kauan ja miltei haaveellisesti (sellaista hän ei -ollut neidossa koskaan ennen nähnyt) katseli paria sievää pikku lasta, -jotka leikkivät jonkun matkan päässä heistä nurmikolla; ne temmelsivät -hurjasti ja löivät leukoijilla toisiaan vasten kasvoja. - -Lapset eivät näyttäneet köyhiltä eivätkä rikkailta, mutta harvinaisen -kauniilta. Albert viittasi ne luokseen, tuottaakseen Saralle -mielihyvää. He tulivat paljain päin ja suortuvat hajallaan. Sara -vaivoin pidätti kimmeltävän kyyneleen, oli ääneti, mutta taputteli -heidän päätään ja kaulaansa. Albert sanoi: - -"Ajatteleppas, Sara, jos näillä kauniilla lapsilla ei olisi vanhempia!" - -"Isää ja äitiä eivät he ole voineet olla vailla, koska ovat olemassa." - -"Mutta jos heidän isänsä ja äitinsä..." - -"Olisivat kuolleet? Niin, silloin heitä kumminkin Jumala suojaa sekä -hyvät ihmiset, joita aina on olemassa. Minä tiedän erään Lidköpingissä, -jolla ei ole lapsia ollut, mutta jonka ilona on ollut omilla varoillaan -auttaa ja vaatettaa useita pienokaisia, joiden vanhemmat... Albert..." - -"Ovat kuolleet?" - -"Ei, paljon pahempi, tappelivat ja turmelivat toisiaan ruumiin ja -sielun puolesta ja antoivat lasten olla." - -"Senlaatuinen lapsi olet itse kerran ollut, Sara." - -"Ja armeliasta tätiä, Gustava tätiä, jonka oli tapana hiipiä kotiini -vanhempaini luo, on minun kiittäminen, että olen senkin verran ihminen -kuin olen. Kun isä kuoli, tuli kotona tosin vähän parempaa ja -rauhallisempaa, mutta äiti oli silloin jo niin runneltunut ja -tylsistynyt, ettei hän kelvannut mihinkään eikä enää voinut toipua, -vaikka hänen kyllä muuten olisi silloin ollut mahdollista tulla -ihmiseksi jälleen. Senjälkeen olen varttunut suureksi ja ottanut -ohjakset kotona. Mutta olenpa sellainen, sen todistuksen saanen antaa -itsestäni, etten tahdo suututtaa enkä vahingoittaa ketään -- vähimmin -sinua, Albert. Hirveätä se on ja hirveäksi jää, että ihminen voi saada -oikeuden, joka antaa hänelle tilaisuuden kuolemaan asti tuhota toista. -Siten ei Jumalan ihana rakkaus ainakaan pääse edistymään maan päällä. -En ikänä minä tahdo sitä valtaa toisen yli enkä kenellekään aio antaa -sitä itseni yli." - -Albert vaikeni. Hän taputteli lapsia päälaelle. - -"Ah, sinä pidät pikku lapsista!" huudahti Sara. - -Hänelle vastaamatta sanoi Albert kuitenkin: "Jos nyt näiden lasten -vanhemmat, Sara, olisivat naimatto..." - -"Lapset näyttävät hyviltä ja kauniilta; tuntuu siltä että Jumala ja -ihmiset rakastavat heitä." - -"Mutta jos vanhemmat eivät ole naimi... eivät huolehdi heistä... -Voisimmehan näiden lasten sijasta, Sara, ajatella nälkiintyneitä, -repaleisia, hyljätyitä." - -"Jos vanhemmat ovat hyviä ja järkeviä ihmisiä", virkkoi hän lempeästi, -"niin he kyllä huolehtivat lapsistaan, niin kauan kuin elävät; sen -tiedän niin varmaan kuin ettei kukaan raasta sydäntä omasta -rinnastaan." - -"Mutta jos vanhemmat ovat häijyjä ja järjettömiä?" - -"Niin, siinä tapauksessa he ovat häijyjä ja järjettömiä, olkootpa -naimisissa tai ei; ja he toimivat sen mukaan, sekä lapsiaan ja itseään -että muita Jumalan luomia viheliäisiä olentoja kohtaan. Sen olen -kylliksi nähnyt ja havainnut, Albert." - -"Mutta ero siinä on..." - -"Niin, suuri ero. Sen eron olen näet huomannut olevan, että jos ihmiset -alottavat olemalla hyviä ja viisaita, niin saattavat he kyllä jatkaa -niin, vieläpä kasvaakin siinä, jos saavat elää elämäänsä niinkuin -Jumala on heidät luonut, taikka jos heitä ihmiset hyvänsävyisesti -oikaisevat, kun he hairahtuvat, kuten useinkin tapahtuu. Mutta jos -heidät saatetaan olemaan yöt päivät pahassa seurassa, niin he saastuvat -ruumiiltaan ja sielultaan; ja jos he sitä seuraa inhoavat, mutta heidän -kuitenkin on pakko siinä oleskella, niin tapahtuu tavantakaa, että he -katkeroituvat, kiihtyvät ja muuttuvat kuin perkeleiksi." - -Albert ällistyi, kuten aina, tämän sanan kuullessaan, mikäli hän ei -itse sitä käyttänyt kirosanana, Hän kuiskaili jotakin itsekseen -herännäisistä. - -"Ajattele mitä tahdot, Albert, mutta minä en suinkaan ole herännäinen; -sitä voit kysyä heiltä itseltään, sillä minä jätän sinulle täyden -vapautesi. Kun minä tässä hautakivellä puhun perkeleistä, niin -tarkoitan turmeltuneita, hirveitä ihmisiä, joita kyllä saa kaupungeissa -nähdä, ja maalla kanssa, luullakseni." - -"Sillä tavoin ihmisiä koetellaan, Sara." - -"Koetellaanko? Minä arvelen, ettei kukaan, joka tahtoo ihmisille oikein -hyvää, toimita sellaista koettelemusta, jossa suurin osa hukkuu ja -suorastaan uppoaa. Ja kenen onkaan soveliasta ja säädyllistä tuottaa -ihmisille niin helvetillistä koettelemusta, että se päättyy itse -helvettiin? Sitä en nimitä koettelemukseksi, vaan raivohulluudeksi." - -Albert säpsähti uudelleen ja kavahti pystyyn kuullessaan nuo hirveät -sanat. Helvetti, raivohulluus ja perkeleet eivät olleet koskaan -kuuluneet siihen keskustelukieleen, jota hän seurassa käytti, paitsi, -kuten sanottu, kirotessaan. Ja Saran seurassa hän ei ollut ikänä -vannonut ainoatakaan sadatusta, ainakaan hänelle itselleen suunnattua, -ei hyvää eikä pahaa. - -Mieltänsä hauskuttaakseen hän nosti lapset, toisen toisensa jälkeen, -syliinsä, suuteli heitä lämpimästi ja katsahti hieman arasti alas -neitoon, joka istui hautakivellä. Hän huomasi Saran samalla hetkellä -katsovan ylös häneen ja lapsiin, ja näytti siltä kuin hän puolittain -aikoisi ojentaa kätensä heitä kohti. Häntä kiinnitti ihmeellisesti tämä -taulu. Hän ei ollut maalaaja, sävelniekka eikä runoilija; hän ei siis -osannut piirtää, laulaa eikä itselleen ilmaista mikä häntä niin -viehätti tuon istuvan, ylöspäin tähystävän naisen kuvassa. Eikä -tämäkään ollut luonteeltaan runollinen. Puhtaan ja taivaallisen -teeskentelemättömän olennon kuva on yhtähyvin jotakin. - -"Nyt... nyt tule sisälle, Sara! Ilta joutuu joutumistaan, saatat -kylmettyä. En ikimaailmassa tahtoisi, että sinä vilustuisit." Hän antoi -taas lapsille useita suuteloita ja pieniä hopearahoja; he juoksivat -laulaen tiehensä, ja hän otti Sara Videbeckin käsikynkkäänsä. - -"Vilustuisin? Toivon ettei niin käy. Minun on koko lämmin, Albert, -vaikka asia lienee niin, että sinä et milloinkaan näe minua palavissani -tai huomaa poskieni hehkuvan." - -Ennenkuin he astuivat pois kirkkomaalta, kääntyi Sara vielä kerran -taakseen, katseli majesteetillista, korkeata, harmaata kirkontornia -heidän takanaan ja taivutti huomaamattomasti vartaloaan, ikäänkuin -olisi niiannut jäähyväisiksi... tahi ehkä kiitollisuudenosoitukseksi -siitä hauskuudesta, joka hänellä oli ollut pienokaisista kirkkomaalla. - -Albertin sydän keveni jälleen hänen päästessään kadulle. Sara asteli -myös keveänä, raskasmielisenä ja melkein kimmoisena hänen vierellään. -He alkoivat jutella matkasta ja kaikenlaisista tarvikkeista. Ennenkuin -tiesivätkään, olivat he saapuneet majatalon luo, jossa heidän tavaransa -jo olivat, tilavassa, kauniissa, rattoisessa kamarissa. - -Kuitenkin tuli pian niin hämärä, että palvelusneito toi huoneeseen -kynttilöitä, laski alas kaihtimet sekä kysyi mitä herrasväki käski -illalliseksi, ja tahtoivatko he syödä alhaalla yleisessä huoneessa, -vaiko ylhäällä itsekseen. - -"Aluksi noutakaa ruokalista, neito hyvä, niin määräämme sitten muun." - -Tyttö meni. "Huvittaako sinua olla tuolla alhaalla kansan parissa?" -kysyi Albert. - -"Ei... eikä millään muotoa tänä iltana!" sanoi hän. "Olemme nyt -Mariestadissa, ja meillä on yhtä ja toista juteltavaa ja laskettavaa -keskenämme, jos täällä eroamme ja sinä menet etelään, mutta minä -länteenpäin. Syödään vaan täällä ylhäällä." - -Tyttö palasi ja toi ruokalistan. Albert määräsi ruokalajinsa, jotka -pitivät yhtä Saran maun kanssa paitsi siinä, että tämä otti salaattia -lihan kanssa, hän sitä vastoin mieliruokaansa kurkkuja. "Ja kattakaa -meille pöytä täällä ylhäällä", sanoi kersantti. Neitonen meni ja -palasi; kaikki joutui kuntoon. Pienen, hilpeän ja tuttavallisen aterian -jälkeen korjattiin ruoka pöydältä, ja he jäivät yksin. - - - - -SEITSEMÄS LUKU. - - - Mutta sen minä sanon, että jos sinä sitten jonkun verran - matkustelet, niin sitä vastaan minulla ei ole muistuttamista, - ja minä tahdon järjestäytyä kotonani aivan yksin. -- Unohtaako? - Jos sinä nyt kavahtaisit pystyyn, ja juoksisit ulos, ja - matkustaisit Sollebrunniin tänä yönä, unohtaisitko minut silti! - -Heidän jäätyänsä yksin, kuten viime luvun lopussa kerrottiin, meni Sara -matkalaukkujen luo ja alkoi erottaa niitä kapineita, jotka olivat -Albertin omia. "Matkustatko heti tänä iltana, vaiko vasta -huomenaamuna?" sanoi Sara, kuitenkin puoliääneen. - -"Minne, tarkoitat?" - -"Enhän tiedä minne aikonet, Albert. Mutta olethan puhunut siitä että -poikkeisit Mariestadista eteläänpäin suurille maatiloille?" - -"Vadsbon kihlakunnan, jossa minulla oli koko joukko toimitettavaa, -olemme jo enimmältä osalta läpikulkeneet. Saan korvata sen -paluumatkalla. Nyt minun tosin on mentävä Odensäkeriin, Sköfdeen, niin, -vieläpä Markaan ja Grolandaan saakka, joten sukkelin tie kai olisi -tässä ulkopuolella Lexbergin luona poiketa Kekestadiin päin eikä -seurata länsitietä Björsäterin kautta ja sitten Lidköpingiin. Mutta -minulla on myöskin toimitettavia Gräfsnäsissä, Sollebrunnin tienoilla, -ja sinne kulkee tie varsin mukavasti ja suorasti Lidköpingin kautta. -Miksen siis yhtä mielelläni heti paikalla voisi valita jälkimäistä -kulkutietä?" - -"_Miksen_, sanot. Onhan sinulla oikeus valita kumman haluat?" - -"Kyllä, Sara, asioitteni kannalta on minulla kyllä siihen vapaus..." - -"Onko sitten muuta estettä? Kumpaa tahdot itse?" - -"Sinä kysyt minulta, Sara, ja tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että -tahdon seurata sinua Lidköpingiin. Enkö saa nähdä pientä taloasi? -Pieniä huoneitasi toisessa kerrassa, jotka voidaan vuokrata par exemple -matkustavaisille? ja tuota isompaa huonetta pohjakerrassa, jossa -vastedes aiot pitää kauppapuotia, ja jo ehkä piankin, siinä tapauksessa -että äitisi..." - -"Kaikkea tuotako tahdot todella nähdä?" - -"Hyvä, rakas Sara, sinä hymyilet. Se on vakaa aikomukseni. Minulla on -monta matkaa tehtävänä täällä Västergötlannissa, edes ja takaisin, -kesällä ja ehkä koko vuoden kuluessa, jos onnistun aikeessani päästä -siirtymään Västgötadalin rykmenttiin, ja se riippuu d'Orchimontista. -jossakinhan minulla näillä kaikilla matkoilla on oleva kotini -- -tavaraini tähden. Enkö voisi saada sinulta vuokrata noita pikkuhuoneita -toisessa kerrassa?" - -"Lidköpingissäkö? Mutta ethän ole nähnyt niitä vielä. Säästä siksi! Älä -vuokraa, älä osta, ettei näkemätön kosta!" - -Tämä kultainen ohje kävi runomittaan ja oli ensimäinen sitä lajia, -jonka kersantti kuuli Saran suusta. Mutta sanat sattuivat hyvin ja -niitä säesti suloinen, miltei hyväilevä äänenpaino. He seisoivat -molemmat huoneessa erään ikkunan luona, olivat uudelleen kierittäneet -kaihtimet ylös ja sammuttaneet kynttilät, hetkisen aikaa ihaillakseen -iltataivaan viehättävää ilmiötä, ennenkuin kävivät makuulle. - -"Lidköpingin pikkuhuoneissasi, Sara, on varmaan ruusukkaat -seinäpaperit? Se arveluni ei petä, ja siellä sisällä olet varmaankin -muinen sopivina hetkinä jauhanut liitua?..." Hän piti Saraa sylissään, -tämä katsoi kysellen hänen kasvoihinsa, nähdäkseen laskiko hän pilaa -unesta, jonka hän oli kertonut, -- tuosta Arbogan unesta. Mutta hän ei -nyt huomannut mitään ilvettä, mitään ivaa hänen huulillaan. - -"Muinenko?" virkkoi Sara. "Se voi vielä monasti tapahtua. Minä en aio -ammatistani luopua." - -"Mutta jos minä vuokraan huoneet?" - -"Niin minä hoidan asioitani alhaalla pohjakerrassa itsekseni." - -"Sinä et siis tahdo konsaan hoitaa mitään ylhäällä minun luonani?" - -"Jos sinä jäät sinne jonkun verran asumaan, Albert, niin sinullekin kai -koituu paljon tehtävää omaan lukuusi ja joudut järjestäytymään niinkuin -tarve vaatii. Hyvä ruokapaikka on lähistössä, ja huokeaa siivousta on -helposti saatavissa, samoin pesua ja silitystä hyväntahtoisilta -ihmisiltä, joilla siitä on roponsa toimeentulokseen, Albert. He -voisivat enemmänkin ansaita, ellei ammattikuntia olisi. Mutta sen minä -sanon, että usein kuitenkin haluan kutsua sinut alas pientä -yksinkertaista einepalaa haukkaamaan, jos niiksi sattuu. Ehkä sinäkin -joskus kutsut minut sinne ylös? Mutten ikänä, en ikänä tahdo ottaa sitä -mikä sinun on tahi tuppautua talousasioihisi... ainoastaan vastata -sinulle, jos kysyt minulta neuvoa, jota sitten saat noudattaa tai olla -noudattamatta, miten haluat... ja kaikkein vähimmin koskaan estän sinua -työssäsi. Minä en ymmärrä sinun askaroimisiasi. Siinä on koko paljon -kirjoittelemisia ja tilittelemisiä, kenties, koska sinulla on tekemistä -inspeh -- niin, sama se... Hörstadiuksen ja Selanderin ja Silfverin -kanssa -- ehkäpä Kobergissa... mutta en minä milloinkaan tahdo sinua -siinä häiritä." - -"Siitä kiitän sinua, Sara, se on hurjan hyvä asia. Mutta eikö ole -mitään, mikä voisi olla yhteistä ihmisten kesken, jotka..." - -"Onhan paljonkin, niin, varsin paljon vielä jäljellä yhteisenä -pidettäväksi, paitsi tuollaiset, Albert. Saanko sanoa sinulle suoraan -niinkuin tarkoitan? Sillä minä olen ajatellut tätä... näinä päivinä..." - -"Olen minäkin sitä ajatellut paljon, paljon, saat uskoa, siitä täytyy -tulla tärkein asiamme." - -"Kuitenkin saamme varoa, ettei se menisi meiltä rikki liiallisesta -innosta. On puoleksi voitettu, jos asiat otetaan kevyesti ja viisaasti, -tiedätkös, aivan yksinkertaisesti, Albert. Ja juuri niin ne voidaan -ottaa, kun oikein pidetään toisistaan." - -Kersantti ei häntä täysin ymmärtänyt, mutta hiveli kaunista hiusrajaa -hänen otsallansa. "Jatka, Sara! Sinun on puhuttava ensin." - -Sara kohotti päänsä hänen rinnaltaan, johon se oli hetkisen nojannut, -tuumi kotvasen, mutta sanoi kumminkin: "Koska niin on, että sinä pidät -minusta ja minä sinusta, niin onhan meillä se yhteistä. Se on paljo -sekin, Albert. Ja se on enempi kuin monella on. Mutta jos otamme -pitääksemme paljon muutakin turhanpäiten yhteisenä, niin kerronpa -sinulle mitä siitä seuraa. Jos sinä ottaisit pienen taloni, -elinkeinoni, omaisuuteni, ja rahani -- mitättömän summan, mutta minkä -saatan omistaa tai ansaita -- niin, en tahdo sinulta kieltää, että -voisin käydä kiusalliseksi. Sillä ehket sinä ymmärrä sellaista hoitaa. -Arvatenkaan et tiedä sitä itsekään vielä, kosket ole yrittänyt pitää -taloa ja ammattia; ainakaan minä en sitä tiedä. Ja on hyvin -mahdollista, että levottomuuteni olisi aiheeton ja että hoitaisit -kaikki varsin hyvin; kuitenkin se levottomuus, Albert... niin, tahdon -kertoa sinulle, että niin pian kuin huomaisit minussa sellaista, niin -vimmastuisit. Silloin minä kulkisin itsekseni ja hautoisin salaisia -ajatuksiani. Toisena hetkenä luulisin tekeväni sinulle vääryyttä; -toisena hetkenä huomaisin, että ehkä saattaisin olla oikeassa sittekin, -ainakin eräissä asioissa. Näistä sielun ja mielen tuskista ja -taisteluista kuluisi aika, jota voitaisiin käyttää hyötyyn ja ansioon. -Ja että aika menisi hukkaan, olisi kuitenkin vähin asia. Mutta, Albert, -minä tulisin pisteliääksi. Sinä huomaisit minut ärtyiseksi, ensin -jonkun kerran, sitten useammin. Siitä tulisit itse pisteliääksi. Taikka -jos molemmat tukahuttaisimme mielipahat, kulkisimme itseksemme ja -nielisimme, kuten sitä sanovat, niin mieliharmi sensijaan hiipisi -sisällisesti luihin ja ytimiin, tärvelisi terveyttä, ja me kuihtuisimme -ruumiin ja sielun puolesta. Silloin saisimme kai aloittaa runninjuontia -Lundissa tahi ehkä tuhlata rahoja mutakylpyihin, kuten olen kuullut -kerrottavan Porlasta tai Lokasta: sellaiseen, joka vähän hyödyttää, kun -asiat on huonosti. Lisäksi toinen seikka, Albert, jonka myöskin tahdon -sinun hyvin huomaamaan. Tuskista hipiäni pian riutuisi, silmät -himmenisivät, ja minusta tulisi rumempi kuin olen. Sitä sinulla ei -olisi milloinkaan sydäntä minulle sanoa, mutta sinusta usein tuntuisi -siltä. Minä olisin kylliksi viisas sen itse huomaamaan ja kulkemaan -erilläni synkissä mietteissäni siitä mitä minusta pitänet. Ja mitä et -koskaan minulle sanoisi, sen minä kuitenkin keksisin ja arvaisin -itsekseni. Siitä kyllä uneni huononisi, ja sitten päivä päivältä yhä -enemmän kurtistuisin. Albert, niin, rumuudella ei ole rajoja, kun sillä -tavoin alkaa, sen olen ihmisistä nähnyt. Ja miten sinun kävisi? Sinä -koettaisit, jos olisit niin hyvä kuin paras löydettävissä oleva, minua -lohduttaa lempein sanoin; mutta kuinka hyvin tarkoittaisitkin, kuuluisi -se minun korvissani hiukan tyhjältä, koska huomaisin, että valehtelisit -sekaan minua tyydyttääksesi. Se tulisi asiaa pahentamaan, muttei -parantamaan. Ja sinäkin varmaan kyllästyisit, sillä olet kaikissa -tapauksissa ihminen, Albert, sinä kuten minäkin. Sinä kai kuitenkin -vähemmän kyllästynet minuun rumentuneen ruumiillisen ulkomuotoni -vuoksi, kuin sisäisen ärtyisyyden, ikävyyden ja koko sielullisen -häijyyteni takia; ehkäpä minäkin kärsimyksestä lopulta tulisin -järjettömäksi ja salakavalaksi: siten kävisin sinulle yhä -sietämättömämmäksi. Ja se mitä tavallisesti sanotaan lupauksista ja -valoista muuttuu vain tyhjiksi sanoiksi, kun ei kuitenkaan kukaan -säilytä sitä, jota ei yksikään ihminen voi säilyttää, -- minä puhun -siitä sisäisestä sydämen rakkaudesta johonkuhun henkilöön, mikä tässä -kohden on ainoa arvossapidettävä, mutta auttamattomasti häviää, jos -henkilö sielunsa sävyn puolesta käy sietämättömäksi. Olen nyt maininnut -kuinka minä voisin tulla sinulle vastenmieliseksi; samoin kai voisi -tapahtua, että sinäkin ehkä tulisit minulle sietämättömäksi. Mikä -lohdutus sitten on annetuista sanoista? Istua onnettomana itsekseen ja -kantaa jotakin nimeä. Se on kuin arvonimi ilman ammattia. Se on kuin -nimikilpi puodin ulkopuolella, ja kun tulee puotiin ja kysyy tavaraa, -niin ei tavaraa ole, josta kyltti puhuu. Miten silloin menettelee? -Silloin menee ulos suutuksissaan ja sylkäisee nimikilpeen. Eikö se ole -aika hupaista? Sitä minun on usein mieliharmissani täytynyt muissa -havaita, enkä sitä hyväksy. En toivo sinulle enkä minulle niin käyvän, -jos rakastat minua sielun puolesta... silloin olen iloinen ja se on -minulle kylliksi mitä siihen tulee, ja hoidan itseäni kaiken muun -puolesta itse, reippaana ja tyytyväisenä ja uutterana; makaan hyvin -öisin ja olen kaunis päivisin; sen minä tiedän, ja sen olet näkevä. -Mutta jos et minua rakasta... mitä minua silloin auttaa kaikki muu, ja -mitä minä muulla teen? Meille on parasta ja hyödyllisintä vain se että -rakkaus kestää, ja se voi sittekin ehkä loppua; mutta ainakin on -sellaista vältettävä, jonka saattaa aavistaa tekevän kiusaa taikka -voivan tehdä kiusaa, ja joka kaataa rakkauden eikä sitä auta." - -"Mutta, Sara, jos me olemme hyviä ja järkeviä ihmisiä, kuten minusta -kumpainenkin olemme, niin pitää meidän kai heti alusta voida... ja -sitten jatkaa... ja minun mielestäni meidän ei pitäisi lukeutua niihin -onnettomiin esimerkkeihin, jotka olet esittänyt?" - -"Jos olemme hyviä ja järkeviä ihmisiä, kuten toivon meidän Jumalan -avulla ehkä olevan... niin, Albert, eihän enempää vaadita? Emmehän -silloin muuta tarvitse, kuin harjoittaa sitä mikä hyvyydestä ja -järkevyydestä seuraa toisiamme kohtaan ja kaikkia muita kohtaan, niin -pitkälle kuin ulotumme. Kuka voi sitä estää? Ajattele tarkoin... jos -nyt olemme hyviä ja järkeviä, eikö silloin ole kaikkein tärkeintä, että -niin jatkamme ja rakastamme toisiamme? Ja sen täytyy olla itse asiana. -Silloin on etenkin kaikkea sellaista kartettava, joka voi turmella, -tehdä häijyksi, hupsuksi ja tyhmäksi. Riippuu aina Jumalasta, miten -ihminen jatkaa olemistaan, ja moni voi langeta. Mutta ainakaan meidän -ei ole keskenämme aikaansaatava sellaista, jossa on todennäköistä itua -sydämen täyttämiseen sapella ja aivojen sumentamiseen. Toiset sanokoot -sitä kokeeksi, mutta minä nimitän sellaisia pahoiksi ja epäviisaiksi -yrityksiksi, joita ihmisten ei oikeudenmukaisesti pitäisi toisilleen -tehdä. Sillä jos Jumala itse antaa jollekulle vaivan, jota ei voi -välttää, se on silloin kärsivällisesti kestettävä ja on sellainen koe. -Mutta ihmiset olkoot toimeenpanematta viheliäisiä temppuja, sellaiset -ovat vältettävissä ja vältettäviä, eivätkä ole kokeiksi mainittavia, -varsinkin kun ne useimmin vievät helvettiin, jonne kai mikään -ystävällinen järjestö ei halunne alamaisiansa vetää. Mutta jollet -ajattele kuin minä, Albert, niin sinulla on täysi vapautesi, ja..." - -"Kaikissa tapauksissa", keskeytti kersantti, "olet siinä kohden -väärässä, Sara, että turmiota ja onnettomuutta on kaikissa perheissä." - -"Kaikissako?" kysyi hän. "Ei, olen nähnyt yhden tai pari perhettä, -jossa elävät hyvin, aika hyvin. Mutta se ei suinkaan johdu siitä, että -heidät on yhteenluettu, mikä ei muualla olekaan auttanut, vaan siitä, -että he sielultaan ja sydämeltään vetävät yhtä köyttä, ainakin sen -verran kuin tarvitaan, ja se aina auttaa, missä niin on." - -"Yhteenluettu? Mitä sillä tarkoitat?" - -"Että heidän ylitsensä on luettu, tietenkin. Albert rakas, taiat eivät -toimita mitään. On kerran päästävä niin pitkälle, että tässä asiassa, -kuten kaikissa muissa, pyritään siihen mikä todella johonkin kelpaa, -eikä rakenneta kelvottomalle. Siitä ei tule ainoastaan onnettomuutta, -vaan, mikä pahempi on, todellisia paheita. Sillä niin pian kuin ei -toisiaan rakasteta, on oikein ruma pahe että..." - -"Taikojako? Mutta minä pidän koko paljon kauniista rukouksesta... -sellaisesta par exemple, jota käytetään, kun kaksi..." - -Sara katsahti ylös, silmissä ihmeellinen ilme. "Jumala on todistajani", -virkkoi hän, tuskin kuultavasti, mutta mitä puhtaimmalla äänellä, -"Jumala tuntee, että rakastan rukouksia. Ja minä rukoilen, Albert, ja -aion rukoilla. Mutta voi, en minä käytä rukouksia sellaiseen, johon ne -eivät päde, sillä se on taikaa ja tyhjää ääntä, ellei vielä pahempaa, -nimittäin herjausta. Rukouksetko? Oi, hyvä Jumala! Ei kaunein rukous -muuta valkoista mustaksi, tai mustaa valkoiseksi. Jos kaksi seisoo -vierekkäin valehdellen jo silloin kiintymystä toisiinsa, jota heissä ei -ole, niin eihän rukous tee valhetta tällöin totuudeksi? Taikka jos he -eivät silloin seiso valehtelemassa, mutta kuitenkin lupaavat sellaista, -jota kenties sitten eivät lainkaan jaksa pitää, eihän sitä voi ehkäistä -mikään lukeminen heidän ylitsensä? ja useimminhan tapahtuu etteivät he -sittemmin pidä mitä heidän käy mahdottomaksi pitää, mutta kumminkin -näön vuoksi ovat pitävinään, heille yhä enentyväksi kiusaksi ja -valheeksi; mitä silloin toimittikaan tuo viheliäinen rukous -edeltäkäsin? Eihän se estänyt niin käymästä? Ja kun he sitten kuitenkin -jatkavat toistensa kanssa, tulevat he yhä törkeämmiksi sielultaan ja -ruumiiltaan... niin, oikeinpa irstaiksi, se on tunnustettava... ja -lopulta sellaisiksi, etteivät enää lainkaan voi käsittää mitä puhdasta -ja kaunista maailmassa on, eivätkä ymmärrä mitään pohjaltaan järkevää -ihmisestä, vaikka heidän ylitsensä on luettu. Senhän alituiseen näkee, -ja sen minä sanon pahaksi tavaksi. Albert! eihän kannata käydä hyvästä, -jalosta tai onnellisesta, ellei sitä ole? Eikä ikänä toimita jonkin -asian saavuttamiseksi käyttää muuta kuin millä sen saavuttaa; niin -minusta tuntuu. Kun minulta puuttuu öljyä kittiin, enhän minä silloin -asetu lukemaan liidun yli, vaan menen ulos hankkimaan öljyä, jota -sekoitan liituun, ja se auttaa. Minä en koskaan käytä taikoja, Albert; -vaikka useat Lidköpingissä heittävät suolarakeita uuniin, kun heillä on -hammassärkyä, ja valavat lyijyä sairasten ihmisten yli, ja panevat -puikkoja puihin. Ja välistä he sanovat tulleensa terveiksi, mikä tosin -voi tapahtua, vaikkei se johdu puikoista, luullakseni. Siten, Albert, -tavataan myös yhteenluettuja, jotka ovat oikein siivoja ja elävät -hyvin; mutta se ei pohjaltaan johdu lukemisesta." - -"No, mutta se ei ainakaan vahingoita." - -"Kylläpä vainenkin. Sillä kun kerran on luettu kahden sellaisen yli, -jotka eivät kelpaa toisilleen muuhun kuin turmioon ja kurjuuteen, niin -tahdotaan ja väitetään kumminkin, että heidän edelleenkin on oltava -yhdessä ja murjottava toisiaan, vain tuon lukemisen tähden, joka kerran -turhaan tapahtui. Se minun nähdäkseni on varsin vahingollista. On siis -kai pahoin tehty käyttää rukouksia niin, etteivät ne mitään hyvää -toimita, vaan useimmissa tapauksissa aivan kauheasti vahingoittavat. -Oi, hyvä Jumala... siten käyttää rukousta, joka on niin pyhää ja -suloista, kun se joutuu oikealle kohdalleen! Sen minä paraiten tiedän." - -"Suloinen tyttö, milloin viimeksi rukoilit?" - -"Arbogassa... Albert." Hän kuiskasi tämän ihan hiljaa, ja kuului miltei -siltä kuin olisi sana minun käynyt Albert-nimen edellä; mutta koko ilme -oli liiaksi tenhoava tallennettavaksi, vaikka tuo sekunnin hetki oli -liian syvästi viehättävä ikuisesti unohdettavaksi. Hän vaikeni. Mutta -hän lisäsi heti senjälkeen ääneen: "Sanon sen vielä kerran, Albert: -ellet ajattele niinkuin minä, niin sinulla on täysi vapautesi itseesi -ja asioihisi nähden. Sano se silloin suoraan, sillä minä soisin siinä -tapauksessa, että lähtisit yhtä hyvin tänä iltana tahi huomenna, etkä -tulisi mukaan Lidköpingiin, vaikka Jumala tietää, kuinka mielelläni -tahtoisin sinut matkaani hietaiselle kehnolle tielle." - -"Tiellekö ainoastaan?" - -Heidän lämpimät silmäyksensä sattuvat vastakkain; mutta he eivät -katsoneet kauan toisiinsa, ennenkuin silmäilivät ulos ruudusta taivasta -kohti, joka heistä ei näyttänyt tummentuneen, vaikka he olivat -viettäneet pitkän hetken hämärissä. Albert istahti tuolille ikkunan -luo, piti Saraa polvellaan ja muisti nyt tuolle puolen Bodarna sitä -hämärää Arbogan iltaa, jolloin hän myöskin istui ruudun ääressä, -turhaan yritellen siihen nimeänsä piirtää. Kuinka paljon olikaan siitä -saakka muuttunut! Mikä uusi aikakausi! Kuinka toisilla silmillä -kersantti katsoikaan Saraan, ja tämä näytti itse joutuneen toiseen -maailmaan. Kaikki ennen useinkin ilmennyt karskius, nokkeluus, -heilakkamaisuus oli häipynyt. Hänen ulkonäössään oli nyt tietoisen -naiskansalaisen leima; sama järkevyys kaikessa kuin ennen, mutta -järkevyys verhoutuneena sydämellisimmän kiintymyksen, puhtaimman -suloisuuden tuoksuun. Ihmeellisintä oli että se täydellinen vapaus, -jonka Sara kaikesta huolimatta hänelle jätti, matkustaa pois hänen -luotansa jos halusi ja milloin halusi, vähääkään houkuttelematta -kersanttia hylkäämiseen, teki neidon hänen silmissään tuhatkertaisesi -herttaiseksi, hentoiseksi ja miellyttäväksi. -- Ja herttaisuus on -ainoa... ainoa... joka vetää todelliseen rakkauteen. Tämä voi sittekin -ehkä jäädä tulematta; mutta jos mikään on mitään vaikuttava, niin se on -yksinomaan herttaisuus, -- ajatteli hän. - -"Mitä sinä katselet tuonne ylös taivaanlakeen, Sara?" - -"Aprikoitsen lieneekö sinne pitkäkin matka." - -Kersantti painoi hänet rintaansa vasten ja vastasi: "Me olemme jo -tiellä." - -"Tielläkö vain?" - -"Ei perillä... jos..." - -"Albert!" - -"Kerro minulle, Sara, vilpittömästi... sinä puhuit äsken siitä kuinka -ihminen sisäisistä huolista ja sielun tuskista voi tulla rumaksi, ja -siinä olit varmaan oikeassa. Me vältämmekin sellaista. Mutta, Sara, -kuulehan... sinä et voi koskaan tulla rumaksi. Se näyttää minusta -mahdottomalta..." - -"Sielultamme, Albert, ei sinun eikä minun milloinkaan tarvitse tulla -rumiksi, ja se on minusta kylliksi. Mutta ruumiin puolesta tiedät kai -hyvin, että kun tulee vanhaksi, niin... tuskienkin riuduttamatta." - -"Mitä merkitsevät vanhettuneet piirteet, kun hyvä ja tosi henki -kuvastuu puhtaana silmissä ja kaikkien juonteiden ilmeessä? Tämä taivas -se minua vetää ja hurmaa." - -"Niin minustakin tuntuu. Jumalan kiitos, sinä et ole houkkio, Albert." - -"Ja ruumiinkin piirteet surkastuvat myöhään, vasta varsin myöhään, jos -niissä asuu hyvä, eloisa ja toimelias henki. Niin minä uskon, Sara." - -"Sen olen nähnyt Gustava tädistä", virkahti hän. - -"Järjestäkäämme siis niin, Sara, että kumpainenkin meistä hallitsee -omaansa. Minä en siis anna sinun huolehtia asioistani, niinkuin et -sinäkään siirrä minulle valtaa omiin asioihisi nähden. Olkoon meillä -ainoastaan rakkautemme yhteisenä. Mutta ajatteles, jos jompikumpi -meistä joutuisi puutteeseen, niin etteivät omat varat riittäisi elämään -ja elatukseen?" - -"Eikö sitten rakkaus tahdo antaa apua?" kysyi hän ja hypähti ylös. "Jos -sinä joutuisit hätään, Albert, enkö minä antaisi sinulle varoistani, -niin kauan kuin minulta liikenisi ja huomaisin ettet sinä olisi -huikentelija, kurja tuhlari. Ja jos tulisin hyvin köyhäksi, niin voihan -myöskin tapahtua, että sinä... että sinä tahtoisit lahjoittaa minulle -jotakin?" - -"Hyvä Jumala, mitä kysytkin, Sara! Mutta kun meidän kesken on molemmin -puolin niin, eikö meillä silloin jo ole varamme yhteisinä?" - -"Ei, siinä on äärettömän suuri erotus. Jos minä lahjaksi annan sinulle -jotakin, rahaa tai muuta, niin sinä sitten menettelet sen kanssa ja -käyttelet sitä aivan miten haluat. Siitä ei voi mitään pahennusta -syntyä: se jää sinun omaksesi, niinkuin sekin mitä sinulla ennen oli. -Ja jos sinä kysyt minulta neuvoa sen käytöstä, niin minä vastaan, ja -sinä sitten toimit neuvoonkin nähden niinkuin sinusta parhaalta -näyttää. Sillä tavoin ei lahja vähääkään häiritse vapauttasi ja -omintakeisuuttasi. Niinikään, jos sinä tahdot minulle jotakin -lahjoittaa, niin sinun on se annettava minulle samalla ehdolla, -pelkkänä sydämellisyyden antina, iloksi ja hyödyksi, jota saan kääntää -ja käyttää miten haluan ja tarvitsen. Sellaiset lahjat ja vastalahjat -ovat silloin ihmisille avuksi, mutta ei keskinäiseksi turmioksi -niinkuin se jokapäiväinen rettelöiminen, jota ihmisillä muuten on -runsain määrin keskenään." - -"Eivätkö siis ihmiset koskaan voi hoitaa taloutta yhdessä?" - -"Saattavathan he koettaa. Jos taloudenpito menestyy, niin voihan sitä -jatkaa, niinkuin jatketaan paljon muuta mikä menestyy. Jos sen taas käy -hullusti, niin onhan viisaasti tehty siitä lakata, kuten muusta -hullutuksesta. Mutta kahden välistä rakkautta, sitä on ylinnä kaikesta -pidettävä sellaiselta suojattuna ja rauhoitettuna. Sitä ei milloinkaan -ole saatettava kärsimään tai riippumaan ykdessäasumisesta tai -taloudenpidosta, ja miten siitä saattaa selviytyä. Minusta on parasta -etteivät he koskaan muuta yhteen, sen minä saan sanoa; koska ihmiset, -jotka toisiaan rakastavat, paljoa pikemmin ärsyttävät, suututtavat ja -vihdoin turmelevat toisensa, kuin muut, jotka eivät välitä toisistaan -ja sentähden katselevat monta asiaa kylmäkiskoisesti. Mutta jos he -vihdoin tahtovat koettaa sitä turhaa huvitusta, että antavat kahden -pään hallita maallisia asioita, joita hoidetaan paraiten ja jotka -pysyvät selvimpinä, kun niitä ei sekoiteta, vaan hoidetaan kummankin -henkilön puolelta erikseen, joka ohjaa paraiten oman päänsä mukaan... -niin olkoot ainakin niin viisaita, että lopettavat sen, ennenkuin -heidän rakkautensa haihtuu, kuten helposti voi tapahtua! Sillä mikään -lasi ei ole kauniimpi kuin sydämen kiintymys, muttei mikään emalji -hauraampi. Sen voin ymmärtää." - -"Niin ollen kai olisi parasta, ettemme ainoastaan olisi asumatta -yhdessä, vaan ettemme myöskään näkisi toisiamme liian usein?" - -"Sinähän aiotkin tehdä monta matkaa, Albert?" virkkoi Sara luoden -katseen, joka ei ollut läheskään tuskallinen. - -"Niin minun täytyy. En voi sitä välttää." - -"Kuinka iloisena ajattelenkaan sinua sitten poissaollessasi! Ja niin -kaunis, kuin silloin olet sielussani, olisi sinun vaikea olla, Albert, -jos jäisit kotiin. Mutta sinähän palaat! Ja joka kerta kaksin verroin -tervetulleena!" - -"Mutta, hyvä Jumala..." - -"Sillä tavoin on rakkaus kestävä. Sinä pääset minua näkemästä kaikkina -tyhminä, ikävinä, häijyinä... niin sellaisina hetkinä, jolloin on aivan -tarpeetonta toisiaan nähdä. Ja jos sinullakin on sellaisia toveja, -sillä olethan ihminen, Albert, niin minäkin pääsen sinua silloin -näkemästä." - -"Mutta, elävä Jumala... Sara, minä en käsitä... mihin tämä johtaa? -Saattaahan keksiä sen että unohtaa toisensa?" - -"Ne jotka sietämättömiin asti hankautuvat toisiansa vasten alinomaa, ne -unohtavat toisensa nopeimmin, Albert, tai jos he toisiaan muistavat, -niin se tapahtuu tuskaa muistellen, niinkuin muistetaan sormen -vihottumia." - -"Hui toki!" - -"He ovat läheisiä ruumiita mutta kaukaisia sieluja. Kuten sanotaan -raamatussa: he ylistävät minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on -minusta kaukana." - -"Sinä olet sittekin herännäinen!" - -"Läheisistä sieluista kaukaisine ruumiineen minä, jos niiksi tulee, -kuitenkin enemmän pidän." - -"Mutta eivätkö molemmat voi olla läheisiä?" - -"Toisinaan, Albert. Nyt on meidän välimme sellainen. Mutta... ja -Lidköpingiin tahdon sinua seuraamaan. Mutta sen minä sanon, että jos -sitten jonkun verran matkustelet, sitä vastaan ei minulla ole -muistuttamista. Ja minä tahdon kotona järjestäytyä aivan yksin. -- -Unohtaako? Jos sinä nyt kavahtaisit pystyyn ja juoksisit ulos ja -matkustaisit Sollebrunniin tänä yönä, unohtaisitko minua silti?" - -"Sara, sinä seisoisit alati edessäni!" - -"Ja minä näkisin sinut kaikista ikkunoistani. Koetapas! Matkustapas -suotta!" - -"Salli minun viivähtää vielä hieman." - -"Unohtaako? Kun kylmäkiskoisuus pääsee ihmisten väliin, silloinpa -unhotuskin luiskahtaa seuraan. Mutta matkat ja etäisyydet, mitä ne -merkitsevät? Maantiet eivät pysty asettamaan etäisyyttä sielujen -välille. No, en minä tahdo että olisit poissa puolta vuotta enempää, -sen kyllä tunnustan." - -"Sinä hengität niin suloisesti!" - -"Unohtaako?" sanoi hän jälleen hetkiseksi vaiettuaan. "Ehkä, jos sattuu -että rakkaus loppuu muutamilta, unhotuskin silloin voi ilmaantua: mutta -ainakin on varmaa -- ja sen minä tiedän -- ettei sydämen iloista -muistoa säilytä sellainen, mikä haaskaa pois itse rakkauden. -Sentähden..." - -"Niin, en tahdo nähdä enkä käydä liian usein tervehtimässä sinua, Sara. -Mutta jos saan vuokrata pikkuhuoneesi ja siellä istua itsekseni omassa -työssä, niin ei mikään maailmassa, et sinä itsekään, voi estää minua -maalaamasta kuvaasi eteeni, ei toki siveltimellä, sitä en osaa... voi, -jospa osaisin!... Ja jos sairastuisit, silloin tahdon tulla alas ja -istua vuoteesi ääressä." - -"Se riippuu taudista, Albert hyvä. Pidän mieluimmin Maijan luonani, hän -sen paremmin ymmärtää." - -"Mutta... hyvä Jumala... jos... minä vain ajattelen... jos par exemple -minä itse sairastuisin?" - -"Se on aivan toinen asia. Silloin minä tulen ylös sinun huoneisiisi ja -istun luonasi yöt päivät, jos tarvitaan, vuoteesi ääressä. Minä suljen -puodin ja kirjoitan sen ulkopuolelle: matkoilla. Siinä on tiedätkös se -ero, että jos mies on sairas... oikein, niin ettei se ole tyhjää lorua, -vaan että hän todella makaa vuoteessa... ei ole mitään epämiellyttävää, -ikävää tai rumaa olla siinä saapuvilla; se minusta sopii. Mutta -vuoteessa oleva, sairas naishenkilö, keuhkotautinen tai sentapainen, -hän on paras olemaan itsekseen, Albert. Kuitenkaan, jos jotakin minulle -tapahtuisi, ei minulla ole sitä vastaan sanottavaa, että sinä viivyt -kaupungissa... talossa... yläkerrassa. Jos..." - -"Hyväinen aika! Mitä tarkoittaa kumma katsantosi?" - -"Jos tällöin joutuisin kuoleman partaalle, silloin tahtoisin, Albert, -että sinä tulisit alas minun huoneeseeni... vähää ennen kuolemaani... -minun luokseni!... ja... sillä tätä kättä tahtoisin suudella kaikkein -viimeiseksi maailmassa." -- -- -- - - - - -KAHDEKSAS LUKU. - - -Katso ympärillesi ja näytä iloiselta! Minä tahtoisin kokea sen suloisen -riemastuksen, että sinun kulkiessasi katua joka toinen tyttö pysähtyisi -ajatellen: Kah, kuinka kaunis upseeri tuossa ajaa! - -Historian ja maantieteen, jotka aina ojentavat toisilleen kättä, tulee -tässäkin toisiaan auttaa; niin että kun edellinen viimeksi äkkiä -vetäytyi pois ja nyt väistyy taammaksi, alkaa jälkimäinen puhua, ja -puhuu seuraavasti: Mariestadin ja Lidköpingin välinen tie ulottuu aina -Mariestadista Lidköpingiin saakka. Tätä tietä alkoivat molemmat -matkustajat kulkea heti seuraavana aamuna, kastettuaan korppunsa -kahteen kauniiseen aitoporsliini-kuppiin. - -Västergötlannin maantiede sanokoon mitä tahtoo ja haluaa eteläisestä -Venernin rannasta, varmaa on, että jollei katso tiehen, joka siitä -menee, niin se ei silmälle tunnu lainkaan epämiellyttävältä. Molempain -matkustajain päästyä Bresäteriin, virkkoi Albert: "Nyt on kysymys -siitä, onko meidän Forshemiin mennessä valittava jumalallisen kaunis -tie Kinnekullan kautta, joka kulkee halki Österplanan pohjoisosan, -sitten Medelplanaan ja Källbyhyn, jota tietä ajamme ohi Hönsäterin, -Hellekisin ja Råbäckin..." - -"Råbäckinkö? Olen kuullut puhuttavan Råbäckistä! En ole ollut siellä -ennen", jatkoi Sara, "mutta miksi nyt sinne menisin, kun hän ei enää -asu siellä?" - -"Kuka hän?" - -"Siellä on enkeli asunut, mutta nyt muuttanut Vetterniin." - -"Rouva... minä tiedän... en oikein muista nimeä." - -"Minä en myöskään ole häntä nähnyt", jatkoi Sara, "mutta jos hän vielä -asuisi Råbäckissä, niin haluaisin mennä sitä tietä. Hyviä, oivallisia -kirjoja on hän lainannut Gustava tädille Lidköpingiin, ja niitä olemme -molemmat yhdessä lukeneet lomahetkinämme." - -"Niitä minäkin tahdon lukea!" huudahti kersantti. - -"Niin sinun pitääkin... mutta..." - -"Niin, toinen tie jonka voimme valita", selitteli kersantti, -"sitävastoin kulkee alas Enebäckiin päin, Kullenin itä- ja -eteläpuolitse, halki Skälfvumin, ohi Husbyn, ja niin edelleen. Kumpaa -lähdemme?" - -"Kuinka minä voin sen ratkaista? Sellaiseen en minä pysty." - -"Mutta sinun pitää tietää, Sara, että Hellekis on Västergötlannin -mainioimpia paikkoja: kannattaisi kyllä mennä sitä tietä." - -"Jos niin tahdot. Ja jos siellä on isoja taloja ja rakennuksia, niin -kelpaisi kyllä tutustua paikkaan, se voisi kerran tuottaa hyötyä." - -Hieman alakuloisena kersantti kääri kokoon keskustelun runolliset -purjeet. Hän ei nyt muutamaan päivään ollut kuullut ammatin asioita -mainittavan, mutta huomasi heti että ne olivat tulossa. Ja kuinka hän -voisi siitä pahastua Saralle? Kumminkaan hän ei tahtonut että niin -jumalalliset paikat kuin Hönsäter, Hellekis ja Råbäck uhrattaisiin -pelkkien lasimestaritoivomusten päämääräksi. Hän päätti siis valita -arkisen valtatien Enebäckin kautta jättäen Kullenin oikealle. - --- Hän on sentään ollut korkeammassakin vireessä, -- jatkoi kersantti -itsekseen, -- niin, parin päivän ajan, ja hänen puheenaineensa, joskin -aina toistensa kaltaisia mitä viisauteen tulee, eivät kuitenkaan alati -ole maistuneet kisälliltä naispukimissa. Hyvä, viaton tyttö rukka! -- -lisäsi hän tuskin pidättäen kyyneltä, -- hyvä, rakas! Kuinka väärin -sinua arvostelen! Eikö ole aika hyvä asia, että olet niin järkevä? Sinä -olet rehellisesti ja oivallisesti hoitava itseäsi ja omi... - -Hän riuhtaisi hevosia, ikäänkuin äkillinen säikäys olisi yllättänyt ja -hän pelkäisi niiden jonnekin karkaavan. Mutta hän malttoi mielensä ja -jatkoi itsekseen: -- Kaikki mitä voin säästää ja panna talteen, annan -heille, ja senkin täydellisenä, puhtaana lahjana, aivan noin kuin hän -sen tahtoo, minun siihen lainkaan sekaantumatta (ellei vapailla -neuvoilla), kuinka hän sitä käyttelisi. Mutta? hyvä Jumala! omikseni -tahdon heitä sanoa: niin minun tulee, täytyy, niin varmasti tahdon! - -"Niin sinun tulee, ja minusta tuntuu silloin taivaalliselta ilolta -kuulla sinun niin sanovan." -- Albert kavahti säikähtyneenä syrjään -Saran hiljaa näin puhuessa. Oliko hän haaveellisissa tuumissaan -unohtanut itsensä siihen määrin, että oli puhunut ääneen ja paljastanut -sisimmät ajatuksensa? - -"Älä pelkää, Albert, minä kuulen sinun kuiskeesi, sinun äänettömimmät -kuiskeesi itsellesi; sillä olen sellainen, että kuulen." - -"Suuri Jumala! Kuka sitten olet? Taidatko enemmän kuin muut?" - -"Sinä ajat niin hyvin ja mainiosti, Albert; minä rakastan sinua." - -"Sinä rakastat minua, mutta et vastaa minulle?" - -"Mihin minä vastaisin?" - -"Kuinka sinä äsken voit kuulla, mitä vain sieluni vavisten ajatteli?" - -"Minä rakastan sieluasi, sentähden kuulen sielusi sanat." - -"Mitä ihmettä?" - -"Minä käsitän sinua, tarkoitan: ymmärrän ajatuksesi, vieläpä senkin, -mitä vastikään mielessäsi haudoit..." - -"Mitä, ammatistako?" - -"Niinpä niin... Albert... ikkunalasi ei ole niin halveksittavaa kuin -luulet, Albert. Se sinua talvisin suojaa ulkona olevalta pakkaselta, ja -antaa sinulle kuitenkin valoa samalla. Enin osa elämässä on muuten -sentapaista, että jos se lämmittää, ei sellainen tapahdu ilman -pimeyttä, taikka jos se valaisee, niin tämä harvoin tapahtuu ilman -pakkasta. Ikkuna yksistään... huomaa tarkoin, oma Albert... antaa valoa -pakkasen pääsemättä virtaamaan sisälle; ja se pitää lämmön huoneessa, -säilyttäen kuitenkin samalla valon. Niin on ikkunan laita, ja se -merkitsee enemmän kuin moni käsittää. Sentähden sinun ei pidä ikkunaa -halveksia, eikä vähäksyä Saran ammattia, jolla hän on elättänyt itsensä -ja kaikki Lidköpingin asukkaat, joita hänellä on saattanut olla -autettavina... ja hän auttaa vastakin... ja sinuakin, Albert, jos -joudut pulaan." - -"Ei, Sara, sitä sinun ei koskaan tarvitse. Ahkeruus, suuri ahkeruus -ammatissani... sillä minullakin on ammatti!... hyvä, rakas tyttöni, nyt -minä tunnen taivaallisesi, mitä on olla ahkera... minun tulee ja minä -tahdon ansaita!... Tuo sana, joka ennen kuului korvissani niin -kehnolta! Ansaita minä tahdon! Tehdä työtä ja siten auttaa ei -ainoastaan itseäni, mutta... kaikkia Lidköpingissä olevia, joita -minulla saattaa olla autettavana. Ammatti ja ahkeruus... sinä, Sara, -olet opettanut minulle oikeat sanat!" Hän tarttui neitosen käteen. - -Maantiede on raukka, joka alinomaa sallii historian itsensä yllättää. -Missä tuo jälkimäinen nyt taas veikään uudelleen voiton? Niin tosiaan, -matkalla Enebackeniin päin. No, ala siis siitä, ja pidä sitten -puoliasi, maantiede! - -Enebacken... ja sitten tulevat Holmestadin, Götenedin, Skälfvumin -kirkot, ja vieläpä Vettlösa vähän matkan päässä vasemmalle: anteeksi, -Vättlosahan nimi kuuluu. Sittemmin kuljetaan niin, että nähdään Husbyn -ja vieläpä Klefvan kirkot ylempänä Kulleniin puolella. Edelleen silmää -kohtaa ennen pitkää Brobyn kirkko, Källbyn kirkko, Skebyn kirkko... -Onpa niitä käsittämättömän monta kirkkoa! - -Mutta nyt ne loppuvat. Laaja, aava vesi aukenee oikealle ja valtaa -ajajan katseen hurmaavalla kauhistuksella: hän pelkää saavansa koko -Venernin ylitsensä, ainakin pyörännapaa myöten, eikä epäile, että -hyllyvä keltainen hietaranta, jota hän kulkee, kerran on maannut -aaltojen alla. Venern on haltiatar, joka on vetäytynyt vähäisen -syrjään. Kuka takaa, ettei se äkkiarvaamatta hyökkää päälle ja peri -takaisin vanhoja oikeuksiaan? Varsinkin pohjoismyrskyn aikana on tämä -kauhistuttavaa. - -Tänään oli tuuli vaiti ja laine hymyili. Sara istui joka silmänräpäys -odotellen näkevänsä Lidköpinginsä. Hän tunsi mitä suloisimpia sisäisiä -muistoja. - -Erästä asiaa on kuitenkin sallittava historian edustaa: nimittäin sitä -merkillistä onnea, mikä heillä oli kaiken matkaa, että saivat ajaa -parivaunuissa. Sillä muuten rattaat tavallisesti ovat uhkaamassa -useimpia matkustajia, jotka eivät kulje omin pyörin taikka seiso omalla -pohjalla vaunuissa. Rattailla on joskus ilkeätä ajaa. Oli siis leppeä -kohtalo tässä ollut määräämässä; ja ehkäpä lähin selitys on se, minkä -lääketieteilijät itse... jotka muuten eivät koskaan välitä -kohtalosta... väittävät luonnosta, nimittäin että se erinomaisesti ja -erikoisesti huolehtii naisesta; että se melkein arastelee häntä -vahingoittamasta; on kunnioittava, välttelevä ja varovainen. Tämä on -mystiikkaa, mutta pyhä ajatus. Väistyköön sentähden ihminenkin yhtä -kunnioittavasti syrjään. Polvistukaamme taivaan edessä, joka -tuntemattomana... väärin arvosteltuna... on ympärillämme, niin -läheisenä, niin hyvänä, niin salaperäisenä, niin unohdettuna, ja -kuitenkin niin alati pysyväisenä. - -Parivaunujen saamisen onni johtui näille matkustajille usein siitä, -että kun Albert näki hevosten olevan hyviä, ei hän välittänyt vaatia -kyytimiestä, vaan ajoi yksin; josta talonpojat, nähdessään saavansa -kunnolliset ajajat, mielellään suostuvat kiittämäänkin. Siten olivat -nyt kersantti ja Sara kulkeneet yksin koko ajan. - -Lidköping tuli. He alkoivat ajaa kaupungin ensimäistä katua, leveätä, -suurta, hyvää; mutta hieman epätasaisesti kivettyä. "Paras Albert, -salli minun astua tässä pois; tämä on lapsuuteni koti: minä tahtoisin -astua täällä jalan. Sinä voit ajaa, minä kävelen yksin." - -"Ei, minä astun myös alas, käyn vieressä ja ajan." - -"Eipä! Se näyttää pahalta. Ja sitten samalla, Albert, toinen asia. Aja -sinä yksin perille ravintolaan asti tuolle puolen toria. Minä menen -kotitalooni: tahdon tulla sinne ensin yksin. Tahdon nähdä miten on -äiti-raukkani laita." - -"Minäkin tahdon hänet nähdä." - -"Ei, Albert. Jos hän vielä elää, tuntisi hän kauhua sinut nähdessään. -Sitä minä en tahdo." - -"Hyvä Jumala! Mitä sanoikaan?" - -"Sillä sinä et mitenkään voisi välttää itseäsi ilmaisemasta: sinä -käyttäytyisit minua kohtaan niin, että hän sinussa aavistaisi kosijan. -Hän vavahtaisi kuvitellessaan sinussa näkevänsä tyttärensä tulevan -miehen. Minulle kävisi vaikeaksi vakuuttaa hänelle, ettet ikimaailmassa -ole tuleva..." - -"Häh!" - -"Älä kuitenkaan mitään pelkää, Albert hyvä! Sinä tulet pian meille -kotiin, ja saat katsella huoneita, jotka aiot vuokrata. Mutta odota -kunnes annan sinut kutsua. Aja nyt katua suoraan eteenpäin. Ei ole -vaikeata löytää täällä Lidköpingissä. Poikkeamatta mihinkään tulet -tuossa tuokiossa sen sillan luo, josta olemme puhuneet, Lida-joen -yli... tuon, tiedäthän." - -"Niin!" - -"Sen yli ajat. Mutta katsele näköaloja oikealle ja vasemmalle, sillä -Lidaa ihanampaa jokea ei virtaa minkään kaupungin läpi. Vähän edempänä, -samaa tietä kulkien, tulet torille. Isompaa toria ei ole maailmassa. -Aja suoraan sen poikki etäimpänä vasemmalla avautuvalle kadulle. Se vie -toiselle tullille, josta tie kulkee Göteborgiin. Kun nyt saavut sille -kadulle, vain seuraavaan poikkikujaan torilta katsoen, niin on -ravintola siinä kulmassa. Poikkea siihen, käske kantaa ylös kaikki -kapineemme; ota kamari itsellesi yöksi, tahi siksi kun sinut kutsutan. -Minä lähetän kotoa jonkun oppipojistani tavaroitani noutamaan; sinä kai -tunnet ne erikseen?" - -"Ei tosin liene S.V.-merkkiä kaikissa, mutta minä koetan." - -"Sinä olet hajamielinen, Albert hyvä. Kun joudut perille, niin syö -vähäsen, vahvista itseäsi, äläkä ajattele niin paljon minua. Tunnet kai -omat tavarasi ainakin? Kaikki mikä ei ole sinun on minun... ja käske -pojan ne noutaa." - -"'Mikä ei ole sinun, on minun'!" - -"Mutta... älä ole alakuloinen, äläkä kalpea! Sinä olet siivossa -kaupungissa, ettäs tiedät. Katso ihmisiä, kulkeissasi katuja, niin -huomaat, että täällä melkein joka tyttö on miellyttävä... siitä on -Lidköping erikoinen... minä olen kaikkein vähäpätöisimpiä. Katso -ympärillesi ja näytä iloiselta! Tahtoisin tuntea sen salaisen -riemastuksen, että sinun kulkeissasi katua joka toinen tyttö pysähtyisi -ajatellen: kah, kuinka kaunis upseeri tuossa ajaa!" - -Kersantti nyökkäsi jokseenkin hilpeästi jäähyväisiksi Saralle, joka oli -astunut alas. Hän ajoi eteenpäin, kuitenkin hitaasti, ja katsoi usein -taakseen jalkaisin astelevaan matkakumppaniinsa. - -"Sinä ajat liian kehnosti", sanoi tämä viittoen. "Ei se sovi miehelle." -Kersantti läiskäytti silloin rivakasti ilmaan, hevoset porhalsivat -juoksuun. Sara Videbeck jäi kävelemään yksin. - -Hän poikkesi alas jokivarsikadulle, joka johti hänen kotiinsa. Ei ollut -iltamyöhä, mutta kumminkin jo ilta. Useita pilviä liiteli pitkulaisina, -riekaleisina ja selittämättöminä haamuina siellä täällä taivaanlaen -yli; sadetta ei kuitenkaan näyttänyt olevan tulossa. Aurinko leikitteli -alhaalla lännessä yksivakaisten, arveluttavain, hallavanharmaiden -pilvimuodostumain kanssa. - -Jalankulkija pysähtyi erään poikkikadun kohdalla, tavatessaan -vastaantulijoita, ja koetti heidän joukostaan keksiä tuttavia. -Pikkukaupungissa melkein kaikki ihmiset tuntevat toisensa. Sarakin -huomasi keitä nämä olivat, mutta vakaaseen keskusteluun syventyneinä ja -joltisenkin välimatkan päässä ollen he eivät häntä havainneet. Hän -tähysteli heidän eleitään, viittoiluaan ja päänkäännnähdyksiään. Mutta -kun he astuivat ohi, kulki hänkin edelleen ja läheni seuraavaa kulmaa. -Täällä hän taas äkkiä pysähtyi ruumissaattueen saapuessa. Sellaisen -kunnioittaminen oli häntä aina pidättänyt. Sitä enemmän nyt, kun hän -hämmästyneenä ja kauhistuneena tunsi tässä saattueessa oman kisällinsä, -mustiin puettuna. Muutamat vanhemmista oppipojista kantoivat -ruumisarkkua. Se oli hänen äitinsä, sitä hän ei voinut epäillä. - -Hän yritti hillitä poven hirmuista liikehtimistä, hengityksen -kiihtymystä, kun oli vältettävä sopimatonta esiintymistä kadulla. -Matkapukimissaan, joissa ei ollut merkkiäkään mustasta, ei hän tahtonut -näyttäytyä. "Äiti! Äiti! Enkö milloinkaan enää saa kasvojasi nähdä?" -huudahti hän, väänteli käsiään ja vetäytyi vielä syvemmäksi siihen -nurkkaan jossa seisoi, antaakseen surullisen saattueen kulkea ohi. Hän -oli kuulevinaan lukkarin saattueessa kolkosti mutisevan naapurilleen: -"viime sunnuntai-yönä." - -Vakaat vaeltajat eivät häntä huomanneet. Mutta kun arkku oli -sivuuttanut hiljakseen itkevän, piilossaolevan tyttären, kävi hänen -mahdottomaksi jatkaa omaa vaellustansa kotia kohti. Hän näki -saattojoukon kääntyvän kirkolle päin. Oliko nyt hautaus vaiko -ainoastaan väliaikainen maahanpano, ei hän voinut tietää, mutta -vastustamaton voima veti häntä jonkun matkan päässä seuraamaan mukana. -Kaikki oli hänelle vielä sekavaa, kaameata, liian äkisti yllättävää: -äitinsä näkeminen, ainakin hänen arkkunsa koskettaminen huulillaan, -ennenkuin hänet maahan laskettiin, oli välttämätön asia. - --- Viime sunnuntaiyönä? -- tavasi hän ajatuksissaan yhteen. -- Missä -minä silloin olin? Torstaina läksin Tukholmasta. Ellei matka olisi -viivästynyt... ellei... jos... niin olisimme... niin olisin jo -sunnuntai-iltana voinut olla kotona. Nyt on keskiviikko! Mikä oli -sunnuntai-yönä olinpaikkamme'? Mikä? Bodarna, -- hän vastasi itselleen. - -Lidköpingin kirkko on asemaansa nähden toisenlainen kuin Mariestadin -siinä, että kun jälkimäinen on erittäin korkealla, valliten koko -kaupunkia ja näkyen kaikkialle, on sitävastoin Lidköpingin kirkko -eräässä kaupunkinsa nurkassa, tosin niin, että sen kaukaa huomaa... -sillä se on sentään melko suuri rakennus... mutta ei siinä määrin että -se heti ja kaikkialla sitoo silmän. Se ei ole saanut sijaansa itse -Venernin varrella kuten Mariestadin kirkko, mutta on paljoa -lehtevämmän, tummemman, hartaamman kirkkomaan ympäröimä. - -Sara tahtoi sitä vähemmin lähestyä saattuetta, kun naiset eivät koskaan -kulje mukana sellaisissa, ja varsinkaan ne, joille suru kuuluu, eivät -näyttäydy ulkona ja vähimmin kirkkomaalla ratkaisevassa tilaisuudessa. -Mutta Saran täytyi mennä kirkkomaalle! Jos nyt oli tarkoitus laskea -maan poveen rakkaan maallinen tomu, niin oli hänen katseittensa, -mahdollisimman teroittuneina, yritettävä seurata tätä matkaa sen -viimeiseen huomattavaan silmänräpäykseen. - -Hän havaitsi liikutetuin mielin, että kaupungin vähäpätöisin pappi oli -kutsuttu ja saanut tehtäväkseen hautaustoimituksen suorittamisen. -Arkku kulki niiden ihmisten ympäröimänä, jotka olivat olleet -lasimestarinlesken työläisiä; harvoin tottuneina mustissa käymään he -nyt näyttivät huonosti varustetuilta suureksi osaksi lainatuissa, -ainakin ahtaiksi käyneissä vaatteissaan. Mutta kaikkien kasvoissa oli, -Saran nähdessä heidän kulkevan ohitsensa, ilmennyt kalpeuden, -riutumuksen leima. -- Olivatko he menneet noin huonoiksi niiden kolmen -viikon ajalla, jotka olin ollut kotoa poissa? Ei, sen täytynee merkitä -surua tai hartautta, -- toivoi hän. Arkku oli jo kaukana kirkkomaalla, -kun tytär horjuvin askelin myöskin yritti uskaltautua sisäpuolelle. - -Siellä hän silmäili ympärilleen joka taholle. Ei ollut keräytynyt -mitään ihmisjoukkoa, johon hän olisi voinut sekaantua täten -uskaltautuakseen lähemmäksi sitä valmiiksi luotua multakumpua, johon -hänen katseensa tuijottivat. Hän vetäytyi siis syrjään korkean -hautakiven luo erään puun juurelle. Ollen itse piilossa sen takana, -saattoi hän kuitenkin nähdä äitinsä viimeisen... ainoan... kunnian. -Laimeata soittoa alotettiin kirkon pienimmällä kellolla, pappi aukaisi -käsikirjan, lukkari ryhtyi virrenvärssyyn. - -Nämä äänet kuullessaan Sara vaipui polvilleen nurmikolle syrjäisen -hautakiven luo. Kyyneleitä valui vuolaina tulvahduksina, hänen päänsä -vavahteli alas kukkanurmeen asti, ja hänen kätensä kannattivat painuvaa -otsaa. "Äiti, äiti!" huudahti hän ääneen, sillä hän tiesi, ettei kukaan -kuolevainen täällä häntä kuullut. Autuaallinen muisto kuitenkin samalla -täytti hänen sydämensä. "Olen täyttänyt toivomuksesi, äiti! Alinomaista -varoitustasi olen totellut. Oi, missä nyt lienetkin, anna minulle -siunauksesi!" - -Jos vainajan henki nyt silmäili ympärilleen siihen mitä tässä tapahtui, -niin se saattoi tuolla haudan partaalla nähdä nuo mustiinpuetut, jotka -huolehtivasti ja kunnioittavasti -- ei kuitenkaan monin sanoin, sillä -eihän lasimestarinlesken elämässä ollut mitään kehumista -- -askartelivat vainajan tomun ympärillä, mutta tässä puun alla, taivaalle -ja elämälle suuremmaksi iloksi, polvistui kauniin kuvan hahmossa -tulevaisuus ja jälkimaailma; tämä kuva saattoi hengelle olla -onnekkaampaa, verrattomasti onnekkaampaa katseltavaa. Taivaallinen -hyve, puhdas siveellisyys, tosi velvollisuus ovat usein jotakin -tuntematonta, väärin arvosteltua, näkymätöntä. Piilossa seisoi tytär, -äänettömänä rukoillen. Ihmiset eivät häntä nähneet. Vilvoittava -tuulonen kulki kukkien yli. - -Virrenvärssy oli lyhyt, kellojen soitto pian vaikeni, ja papin sanat -eivät olleet sen useampia kuin käsikirjan. Kaikki päättyi siis -täydelleen kuten pitikin: ei mitään puuttunut, mutta ei myöskään mitään -lisätty. Kisällin sisäänpainuneiden silmien alta näkyi vähäisen sinistä -ylinnä poskilla. Verevät oppipojat tarttuivat tarjolla oleviin -lapioihin ja alkoivat luoda multaa hautaan. - -Albert oli saapunut määräpaikkaansa kadunkulmassa, ottanut kamarin -kaupunginravintolan toisessa huonekerrassa ja istuskeli siellä -levottomana, uteliaana ja sanantuojaa odotellen, mieli virittyneenä -milloin korkeampaan, milloin matalampaan äänilajiin. Hän katsoi kelloa, -se oli seitsemän illalla. Hänestä näytti nyt mahdottomalta tilata -hevosia heti huomispäiväksi ja niin pian matkustaa Sollebrunniin päin, -mutta kello kahdeksan huomasi hän juuri sen oikeaksi. Ensin oli hänen -kuitenkin sanottava jäähyväiset -- ja milloin tapahtuisi hänen paluunsa -sopivasti? Nämä kai eivät olleet pulmallisimman laatuisia tuumailuja, -mutta hän oli jo tottunut yhden kanssa tuumimaan niin paljosta; hän -tahtoi tehdä nytkin niin, mutta tunsi olevansa yksin. - -Hänen levottomuutensa kohdistui vihdoin yhteen ainoaan -polttopisteeseen: hän istui ääneti, jäykkänä ja tuijottavana -nurkkasohvassaan ihmetellen ettei sanantuojaa tullut. Hän kuuli -tarjoilijattaren sulkevan ulompien huoneiden ovia. Hän huusi tämän -luoksensa jyrisevällä äänellä. Neitonen tuli juoksujalkaa. "Anna -minulle kupillinen teetä!" käski hän ja näytti hurjalta. - -Tottuneena tavattomiin vieraihin lähti neito tiehensä kiltisti, ääneti -ja ihmettelemättä. Silloin kersantti huusi hänet takaisin, ja hän -palasi jälleen. "Kuulitko mitä pyysin?" ärjäisi hän. -- "Kyllä, herra." --- "No jouduta sitten aika pian, minä istun tässä ja odotan!" -- "Ei -herra ole minua odottanut, sen verran tiedän", sanoi neito -loukkaantuneena ja lähti ulos hieman nyrpeissään. - --- Voi, kuinka sinua odotan! -- puhkesi kersantti itsekseen huokaamaan, -kuulematta ulosmennyttä tyttöä. - -Teetä tuli, kuumaa ja väkevää! Itse hänkin, joka sitä kantoi, näytti -harmistuneelta, sillä kärsivällisyys voi loppua keneltä tahansa, ja kun -kersantti nosti kuppia huulilleen, poltti hän suunsa niin julmasti, -että huusi: "Oh, lempo!" - -"Etkö sinä olisi voinut vähän viivyttää sen tuomista?" karjaisi hän; -"minä en ole luotu kaltattavaksi." - -"En minäkään", vastasi lidköpingiläistyttö nokkelasti. - -"Oietko hullu?" - -"Enpä toki, ei tarvita kuin yksi sellainen." - -"Tahdon panna sekaan enemmän sokeria ja kermaa, niin tee jäähtyy", -huomautti kersantti, päästen järkiinsä ja tullen paremmalle tuulelle. -"Paljonko kello on?" - -"Se ei minua liikuta." - -"Sinäpä olet hiton elävä." - -"Suvaitsetteko kupin lisää?" - -"Näen kellon olevan pian yhdeksän, eikä kuulu mitään sanaa! Laita -vuoteeni tuossa paikassa, käyn makuulle, niin on jotakin tekemistä. -Niin, kaada kuppi lisää!" - -"Onko se juotava vuoteessa?" - -"Kaada sinä ja anna sen seistä siinä, niin saanpa nähdä. Minä menenkin -kadulle, katsomaan ympärilleni; mutta jos joku sanantuoja tulee, niin -huuda minut heti tänne ylös! Ja valmista sillaikaa vuode!" - -"Juonikas upsieri!" sanoi tyttö hänen mentyään; "mutta hän odottaa -sanaa, ja minä en hänestä välitä." Hän laittoi vuoteen nopeasti ja -reippaasti; hän oli suutuksissaan: pielukset ja hurstit lensivät kuin -riivatut edestakaisin hänen käsissään. Tuossa tuokiossa, kuten -kersantti oli pyytänyt, tuli makuutila kuntoon. - -Todellakin alakuloisena, pää painuneena rintaa vasten ja kalpeana, -palasi kersantti. "Eikö mitään sanaa ole kuulunut?" hän kysäisi mitä -sävyisimmällä äänellä portaita alas hypähtelevältä palvelusneidolta. - -"Ei, mutta kaikki on ylhäällä kunnossa." Hän katosi alhaalle. Kersantti -nousi portaita ylös. - -Päästyään huoneeseensa ei hän puhunut mitään. Hän loi vielä katseen -ikkunasta kadulle, nähdäkseen eikö... Mutta ketään ei näkynyt. - -Hän istui kauan ruudun ääressä, mutta mitään ei tapahtunut, paitsi että -ympäristö kävi yhä harmaammaksi. "Minä panen maata!" sanoi hän vihdoin -ääneen, mutta hitaasti ja ikäänkuin horrostilassa. Tähän hänen -väitteeseensä ei kuulunut mitään vastaan. Ketään ei ollut saapuvilla -väittämässä vähintäkään hänen puhettansa valheeksi. - -Horroksissaan hän riisuutui, laskeusi levolle ja nukahti kääriytyneenä -ravintoloitsijan hurstiin ja harmaantäplikkääseen silkkipeittoon, -itsessään kallisarvoiseen, mutta kersantille tuiki arvottomaan. - -Seuraavana aamuna -- joka taas oli torstai, päättäen edellisestä -illasta, joka oli ollut keskiviikko-ilta -- seuraavana aamuna tapahtui, -että kersantti heräsi. Kukaan ei häntä tervehtinyt, kukaan ei hänen -viereltään noussut, kukaan ei päätä nyökyttänyt; eipä edes ketään -tullut huoneeseen, sillä aamiaista hän ei edellisenä iltana -surumielissään ollut lainkaan tilannut. Kuitenkin hän oli siksi mies -puolestaan, että nousi vuoteesta ja asettui lattialle seisomaan. - --- Käsittämätöntä! -- hän ajatteli. - -Hän pesi päänsä kylmällä vedellä, pukeutui niin aistikkaasti kuin -sotilaspuvun kuosi salli ja astui vihdoin ison seinäpeilin eteen muuta -järjestämään. Kalpeudessaan hienohipiäiset posket, suuret, tummat ja -nyt kaihoisat silmät, koreaksi käherretty tukka: koko tämä kuva näytti -peilissä siltä kuin hän todella olisi vänrikiksi ylennyt. Tällöin hänet -valtasi suuttumus, että hän oli joksikin aikaa saanut ilmeisen ja -käsittämättömän halun pysähtyä aliupseerin arvoon. -- Tiedä huutia, -veltto maleksija! -- mutisi hän; tummia salamoita syttyi silmäpielissä, -ja hän loi lasin takana olevaan vastapuoleensa vihaisia, tuimia -katseita, jotka tuo peilissä oleva ymmärrettävistä syistä heti heijasti -vastaan. Siten nämä molemmat herrat kiihoittivat toisiaan, ja hetken -päästä kersantti näytti ruotsalaiselta Akhilleelta. - -Joku tuli sipsutellen, ovi aukeni ja palvelusneito astui huoneeseen -ilmoittaen, että sanantuoja oli eilis-iltana noutanut tavarat ja että -ne vuokrattavat huoneet... - -"Sanantuojako? Ja minä en ole tätä ennen asiasta kuullut!" Ukonilma -uhkasi näissä sanoissa. Tyttö väistyi äkkiä ovea kohden, mutta malttoi -mielensä ja selitti lähetin saapuneen niin myöhään, että herra majuri -silloin jo aikoja oli nukkunut, ja hän ei mitenkään ollut uskaltanut... - -"Mistä viesti tuli?" - -"Videbeckin matamilta." - -"Videbe..." jälleen ukkossilmäys: kuitenkaan hän ei voinut itseltään -kieltää, että niin juuri saattoi tuon väliolennon oikea määritelmä -kuulua, jota hän niin paljon oli mietiskellyt. Itse hän ei sentään -hennonut nimitystä niin lausua. - -"Niin, tahi siitä talosta, oikeammin sanoen", jatkoi tyttö; "sillä -matami itsehän on vihdoin poissa. Mutta oppipojat tunsivat hyvin -tavarat ja kantoivat ne emäntävainajansa taloon." - -"Vainajan? Mitä sanot? Taivasten tekijä! Kuollutko? Voi... enkä minä -saanut eilen mitään tietää!" - -Tyttö vastasi hämillään: "Viestintuoja sanoi, että nuo huoneet, jotka -tahdottiin vuokrata, ne saataisiin nyt, ja että kello kahdeksan tänä -aamuna olisi niitä katsottava. Siksi ei minun mielestäni kannattanut -häiritä herra majuria ennenkuin nyt tänä aamuna kello seitsemän." - -"Katsottava kello kahdeksalta, sanoi viestintuoja? Katso tänne! Kello -on neljänneksen kuluttua kahdeksan. Mutta... iankaikkinen Jumala! -Kuollut! Se on mahdotonta! Mahdotonta! Mahdotonta!" - -Hän ryntäsi ulos ja kysyi ovella tietä Videbeckin taloon. Palvelusneito -kertoi ja kuvasi sitä, mikäli kersantin kärsimättömyys ja tytön -hämmästys sallivat. Kersantti kiiruhti pois. - -Aamu oli ihmeteltävän sädehtivä. Kersantti tuli alas eräälle Lidan -viereiselle kadulle. Päivän raikas, uusi aurinko ja sininen, vihreä, -valkoinen hohto ilmassa, puissa ja... oi, olisihan kersantilla pitänyt -olla tajua nähdä ja ihastella niin runsasta kauneutta! Olisihan hänen -kyllä edellisten päivien kertomuksista nyt pitänyt huomata, että -kuollut "matami" oli äiti Videbeck eikä suinkaan tytär. Mutta hän oli -niin ajatuksissaan, että kulki mitään harkitsematta. - -Viimein hän näki pienen punaisen puutalon, joka vivahti Strengnäsin -taloihin, kuitenkin hyvin säilyneen. Pitkä rivi kadulle siroteltuja -havuja osui hänen tielleen; se sävähdytti sydäntä: hänen oli nyt -seurattava kuolonjälkiä. - -Lauta-aidan portinsäppiä nostamalla hän joutui avaralle, -vastalakaistulle pihalle. Hän nousi matalille, mutta leveille -kuistinportaille. Itse eteisovi, jokseenkin iso, oli koristeltu -vaahteran- ja koivunlehvillä. Eteislattia tuoksui kirveliltä ja -tuoreelta mesiangervolta. Tämä vienonsuloinen tuntu siis häntä kohtasi, -mutta hänen polvensa vavahtivat, sillä hän aavisti, että sillä oli -tavanmukaisena tarkoituksenaan salata hirvittävyyden huurua. - -Häntä vastaan tuli iäkäs nainen, siisti, mutta ylen köyhästi puettu, -murheen ilme leppoisilla kasvoillaan. Jälleen vihlaisi hänen sydäntään. --- Tämä on varmaan vanha Maija! -- hän ajatteli. Mitä hän sanoisi? -Kuinka alottaisi? Vihdoin hän änkytti: - -"Olen saanut kuulla, että täällä olisi huoneita..." - -"Vuokrattavanako? Kyllä, toisessa kerrassa, jos saan luvan herralle -näyttää." - -Hän meni portaille päin, mutta häntä kammotti, sillä jos Sara todella -oli kuollut, mitä Herran nimessä hän silloin huoneilla tekisi? Hän oli -kompastua ensimäiseen askelmaan, kääntyi vanhaan palvelijattareen päin, -tahtoi jotakin kysyä, mutta kieli kieltäytyi tottelemasta. Kuitenkin -jotain tehdäkseen hän sanoi: "Ennenkuin menen ylös, ilmoittakaa minulle -vuokran määrä!" - -"Kaksikymmentä riksiä vuodelta, mutta kaksitoista puolelta vuodelta, -hyvä herra. Tehkää hyvin..." - --- Kylmät, synkät, viiltävät sanat! Mutta minua hävettää olla menemättä -ylös, kun olen tänne tullut, -- ajatteli hän. Hän lensi portaita ylös. - -Näyttäjätär vei hänet kahteen pieneen huoneeseen, joissa oli ruusukkaat -seinäpaperit. "Tehkää hyvin, istukaa ja tarkastelkaa niitä tällä -välin", sanoi hän, meni ulos ja sulki oven. - --- Istuisinko? En totta tosiaan. Suuri Jumala, mitä minulla on täällä -tekemistä? Millaiset huoneet kumminkin! Hauskat, taivaallisen hauskat! -Täällä on äsken pesty, ikäänkuin se olisi tapahtunut viime yönä, -järjestetty, puhdistettu, ja ihkasen uudet kaihtimet nostettu ylös. -Vierasta on odotettu, näkyy. Ja leukoijat ikkunoissa! Kas, mitä peilejä -kehyksineen! Kehykset myös lasisia, kultapaperia alla. Aivan niin, ja -sisähuone? Sielläkin ruusukkaat seinäpaperit, mutta toisella tavoin. -Voi, kun saisikin täällä asua, ja... jos... niin, jos... hyvä -Jumala!... Näistä pienistä huoneista hän aivan varmaan näki unta tuona -yönä Arbogassa, jolloin... - -Ovi aukeni. Nainen astui sisään. Kersantti kavahti vähän syrjään, -huomatessaan mustan tytön, ratiinipukuisen tytön, jolla oli Saran pää, -lempeästi hymyilevänä hänen hämmästykselleen; rinnan yli kaartui leveä, -hienoksi kangistettu linonkikaulus, posket olivat valkoiset. - -"Minulla on surua, kuten näet", virkkoi neito. - -"Kuinka olenkaan iloissani! Sinä elät? Sinä hymyilet?" huudahti -kersantti. - -Se suru, josta Sara puhui, verhosi hienona hämäränä hänen silmiensä -ylintä laitaa. Mutta silmävalkuaisen emalji hohti sinivalkoisena, kuten -aina ennenkin, ja silmäterät kiilsivät. "Albert!" sanoi hän. - -Kersantti ei vastannut mitään, vain katsoi. - -"Mitä pidät näistä huoneista? Tahdotko ne vuokrata? Mutta et voi niitä -vielä paljon tuntea. Enkö minä nyt saa pyytää sinua alas omaani, niin -saat nähdä minkälaista minun puolellani on. Aamiainen odottaa. Ja -jollet alota matkojasi heti tänään, niin pyydän sinut luokseni -päivälliseksikin. Käykö tämä kaikki laatuun, Albert?" - -Toinen ei kuitenkaan puhunut mitään. Mutta koko hänen kasvojensa -ilmeessä oli vastaus: "Käy laatuun." - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KÄY LAATUUN*** - - -******* This file should be named 57286-8.txt or 57286-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/7/2/8/57286 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |