diff options
Diffstat (limited to '57286-0.txt')
| -rw-r--r-- | 57286-0.txt | 4713 |
1 files changed, 4713 insertions, 0 deletions
diff --git a/57286-0.txt b/57286-0.txt new file mode 100644 index 0000000..f45a705 --- /dev/null +++ b/57286-0.txt @@ -0,0 +1,4713 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57286 *** + + + +E-text prepared by Tapio Riikonen + + + +KÄY LAATUUN + +Kirj. + +C. J. L. ALMQVIST + +Suomentanut ja johdannolla varustanut + +Alku Siikaniemi + + + + + + +Hämeenlinnassa, +Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, +1919. + + + + +JOHDANTO. + + +Muistojen Porvoossa tapaamme Runebergin kodissa, hänen puolisonsa +työhuoneen seinällä, suuren himmeän kuvan, josta katsojaan iskeytyy +kaksi läpitunkevaa ruskeaa silmää, kaarevan otsan alta, tummantuuheasta +kiharametsästä. Ollen kodin harvoja maalattuja muotokuvia -- nerokkaan +C.J.L. Almqvistin todella "elävä taulu", käyttääksemme erästä +kirjailijan sanontatapaa -- tämä on todistuksena siitä mielenkiinnosta, +millä Suomen runoruhtinas seurasi silloisen Ruotsin nerollisimman +kirjailijan tuotantoa. Runebergin muutenkin Almqvistia ihaileva +arvostelu lienee riittävänä syynä suomenkieliselle yleisölle esittää +tätä kuuluisaa henkilöä, joka toisestakin syystä, kaunokirjallisen +kiistailun johdosta nerokkaan J.V. Snellmanin kanssa, on ansainnut +huomiota Suomen sivistyshistoriassa. + +Kun Ranskasta lähteneen valistuskauden vaikutus Ruotsin kirjallisuuteen +Kustaa III:n, nerokuninkaan, aikana oli saavuttanut huippunsa +hovipiirin hienostuneissa runoilijoissa, alkoi 1800-luvun alkupuolella +jyrkkä vastavaikutus tätä kylmän järjen ja siron ulkomuodon runoutta +vastaan, vaatien tunteen hehkulle ja mielikuvituksen lennolle +liikuntavapautta runouden taikatarhoissa. Ensimäinen sysäys tuli Saksan +romanttisesta suunnasta, ja pian syttyi Ruotsissa ilmisota +"akateemisen" eli järkeilevän ja "fosforistisen" eli "uusromanttisen" +koulun välillä. Tänä Ruotsin runouden kultakautena esiintyivät sen +parhaimmat nerot, kuten _Tegnér, Geijer, Atterbom, Franzén, Wallin_, +kyntäen kukin syvät vakonsa Ruotsin sivistyselämään, samaan aikaan kun +Suomi, Venäjään liittyneenä, alkoi hapuilla epävakain askelin +omintakeista tulevaisuutta kohti. + +1830-luvulla Ruotsin kirjalliset olot soluivat uuteen uomaan, +"porvarillisen liberalismin" eli yhteiskunnallisen vapaamielisyyden +väljemmille vesille. Vanhat ihanteet leijailivat liiaksi pilvien +tasalla, sanottiin; siksi oli palattava jälleen tukevalle +maankamaralle, oli lähdettävä todellisuuden arkipiiristä ja siihen +sovellettava elämänihanteet. Kaunokirjallisuuskin muutti muotoa: +helkkyvien runojen tilalle astui suorasanainen romaani ja novelli, joka +nimenomaan, kuten Fredrika Bremerillä, tahtoi esittää "Arkielämän +kuvauksia" (Teckningar ur hvardagslifvet) taikka kaunokirjalliseen +muotoon siirtää ajassa liikkuvat uskonnolliset ja yhteiskunnalliset +uudistusvirtaukset. Jälkimäiseen suuntaan kääntyi myös Bremer, saattaen +Hertha-teoksellaan naiskysymyksen kiivaan pohdinnan alaiseksi. Mutta +etenkin _Carl Jonas Love Almqvist_ on mainittava neron säkenöivällä +voimalla esiinryntäävänä uudistuskirjailijana, samalla kun hänet +runoilijana subjektiivisen, tunnehehkuisen ja fantasiakylläisen +kirjoituslaatunsa tähden voidaan lukea edellisen uusromantiikan +tyypillisimmäksi jatkajaksi. + +Almqvistin elämänvaiheet olivat yhtä kirjavat ja särmikkäät kuin hänen +tuotantonsakin. Syntyneenä v. 1793 Uplannissa, Antunan maatilalla, hän +jo kodissaan sai ristiriitaisia vaikutteita, jotka ikäänkuin jakoivat +hänen persoonallisuutensa kahtia. Toiselta puolen hän isältään, +sotakomisarjukselta, peri järkeilevän ja riitaisan kamreeri-sielun, +toiselta puolen äidin haaveilevan herkkä, uskonnollinen luonteensävy +kehitti pojan vilkasta mielikuvitusta ja "runollista sielua". Saatuaan +koulunkäyntinsä aikana lisäksi oppineelta herrnhutilaiselta +äidinisältään, kirjastonhoitaja Gjörwelliltä, tieteellisiä ja +uskonnollisia herätteitä sekä monikirjavasta kaunokirjallisuuden +luvusta runollisia vaikutteita hallitsi Almqvist jo nuoresta pitäen +runsasta ja erilaista sivistysaineistoa. Ylioppilaaksi tultuaan v. 1808 +ja maisteriksi v. 1815 hän vietti kesälomat 1814-20 Suomessa Uudenmaan +Fagervikissä kotiopettajana tehtaanisäntä Hisingerillä, jolta ajalta +muutama perheelle omistettu runo on säilynyt. V. 1815 hän oli saanut +viran Kuninkaan kansliassa sekä amanuenssin paikan Kuninkaallisessa +kirjastossa. + +Näihin aikoihin tunneherkkä saksalainen romantiikka pani +nuorukaismielen kuohumatilaan, josta se pian pursui laitojensa yli. +Eräiden opettajien ja älykkään oppilaspiirin kesken oli Tukholmassa +v. 1816 perustettu Manhem-yhdistys, jonka puheenjohtajaksi pian +Almqvist tuli. Tämän seuran tarkoitus oli tutustua Skandinaavian +muinaisuuteen sekä aikakausittain tutkia koko ihmiskunnan historiaa +vertauskuvallisesti, "puhdas ruotsalaisuus" silmämääränä. Samalla +Almqvist, joka aikaiseen oli ihaillut Rousseaun luonnonfilosofiaa ja +Thorildin yhteiskunnallisia uudistusaatteita, yhä enemmän innostui +yksinkertaiseen talonpoikaiselämään ja päätti puhdistaa maailman +liikasivistyksen kasvannaisista. Mutta seuran sääntöehdotus sai kokea +ankaraa arvostelua akateemisen suunnan puolelta ja sitä kiellettiin +Almqvistin isän toimesta painattamasta, josta syntyi kiivas +erimielisyys isän ja pojan välillä. Kohta tämän jälkeen A. alkoi +painattaa fantastista rakkausromaania Amorinaa, jonka kuitenkin esti +ilmestymästä eräs hänen setänsä, Hernösandin piispa. Nämä +vastoinkäymiset kehittivät nuorukaisessa sitä yhteiskunnallista +uudistushalua, joka pian ilmeni hänen elämässään ja kirjallisessa +tuotannossaan. + +Jo varemmin oli A. eräissä kaunokirjallisissa teoksissa kiivaillut +yhteiskunnan epäkohtia vastaan; nyt hän päätti teossa osoittaa koko +kultuurielämän onttouden. Hän luopui molemmista viroistaan ja otti +vaimokseen lapsuutensa lemmityn, kouluakäymättömän talontyttären +Antunasta. Tällä oli hyvä käytännöllinen järki, mutta häneltä puuttui +ymmärtämystä A:n korkealentoisiin haavetuumiin nähden. Nuori pariskunta +ynnä pari ystäväperhettä asettuivat erääseen Vermlannin luonnonihanaan +seutuun uudisviljelijöinä. Maamiehen toimilta liikenevän ajan A. käytti +kirjallisiin töihin ja karttojen piirustukseen. Mutta jo parin vuoden +päästä hän kyllästyi tähän "ihannoituun talonpoikaiselämään" ja palasi +Tukholmaan. Täällä hänet kirjailija-ansioittensa tähden v. 1829 +nimitettiin "Nya elementarskolan" nimisen opiston rehtoriksi, jonka +ohjelma rakentui uudemmille periaatteille. Tässä toimessa hän herätti +huomiota erinomaisena opettajana ja oppikirjain laatijana erilaisten +opetusaineiden alalla. Samalla hän vilkkaasti jatkoi kaunokirjallista +toimintaansa, käyttäen siihen kaikki joutohetkensä. Näin oli Almqvistin +maine noussut korkeimmalle asteelleen, kun aavistamatta tuli äkkikäänne +hänen elämässään. + +Ulkonaisena syynä Almqvistin elämänrattaan kääntymiseen lienee +mainittava hänen v. 1839 hukkaanmennyt hakemuksensa Lundin yliopiston +estetiikan ja uusien kielten professorinvirkaan. Nyt liekehti kauan +kytenyt viha yhteiskunnan laitoksia vastaan ilmituleen. Hänen +kirjailijamaineensa pohjana oli v. 1832 julkaistu ensimäinen osa +"Orjantappuraruusun kirjaa" (Törnrosens bok), joka sisälsi mitä +erilaatuisimpia tuotteita runouden kaikilta aloilta. Yhä enemmän +pohdittuaan yhteiskunnallisia ongelmia hän v. 1839 julkaisi ennen +kielletyn romaaninsa Amorinan sekä novellin "Käy laatuun" (Det går an), +jossa hän puolusti vapaan avioliiton solmimista, pitäen virallisesti +vahvistettua tarpeettomana, jopa henkisesti vahingollisenakin. Jos +edellisen vastaanotto oli laimeanlainen, herätti "Det går an" +tavattoman kiivaan kynäsodan myötä ja vastaan. J.V. Snellman, joka +silloin oleskeli Ruotsissa, kirjoitti novelliin sukkelan "Jatkon", +osoittaen ne surkeat seuraukset, joihin vapaa avioliitto lopulta vie. +Upsalan tuomiokapitulikin ryhtyi asiaan ja haastatti A:n, joka v. 1837 +oli vihittänyt itsensä papiksi, vastaamaan mielipiteistään. Hän sai, +vuosikausia ovelasti pidettyään puoliansa, lopulta varoituksen, ja +hänen oli pakko erota rehtorinvirastaan. + +Tämän jälkeen A:n elämä synkkeni synkkenemistään. Kirjallinen toiminta +suuntautui yhä enemmän yhteiskunnanvastaiseksi ja kaunokirjailijamaine +himmeni. Vaikka A. työskenteli kuumeentapaisesti vapaamielisessä +sanomalehdistössä ja erinäisissä tilapäisissä toimissa, rappeutuivat +raha-asiat päivä päivältä. Ystävät aluksi koettivat auttaa, ja kuningas +antoi hänelle rykmentinpastorin viran ja pienen palkan. Mutta +vähitellen hän joutui koronkiskureista riippuvaksi. Lopulta tehtiin +häntä vastaan syytös vekselinväärennyksestä ja erään tällaisen suosijan +myrkytysyrityksestä. Vaikka rikosta ei voitu edes todennäköiseksi +todistaa, oli A. kaikissa tapauksissa kasannut niin paljon tulisia +hiiliä päänsä päälle, että hän katsoi parhaaksi karata kotimaasta ja +siirtyä Amerikkaan. Siellä tuntematon "Mr. Gustavi" kierteli kaupunkeja +ja siirtolaismetsiä 15 vuoden kuluessa, elättäen henkeänsä +kielenopettajana ja sanomalehtikynäilijänä, kunnes lopulta koti-ikävä +palautti hänet valtameren takaa Bremenin kaupunkiin. Täällä hän jatkoi +kirjailijatointaan, kunnes v. 1866 kuoli "professori Westermannina" +köyhäinsairaalassa. Tyttärensä hänet sittemmin löysi köyhäin +yhteishaudasta, orjantappuraruusu rintaan kiinnitettynä. Ennen +kuolemaansa A. oli sepittänyt liikuttavan "Jäähyväisrunon elämälle", +jossa hän tekee selkoa elämänsä tarkoituksesta ja periaatteista. + +Almqvistin vaiherikkaan elämän puitteihin sisältyy harvinaisen runsas +ja välähtelevän nerokas tuotanto. Se voidaan ryhmittää kahteen osaan: +kaunokirjalliseen ja yhteiskunnalliseen, jotka enimmäkseen sulautuvat +yhteen. Pyrkimyksensä taiteen keinoilla "kuvastaa koko maailmaa" on hän +ilmaissut merkkiteoksessaan Törnrosens bok, jossa hän tutkittuaan +erikoisilmiöiden yhtenäisyyttä ja yhteyden moninaisuutta väittää +maailman olevan yhtaikaa "säveltä, väriä, tuoksua, itkua, hymyä, +runoutta, uskontoa, filosofiaa". Täten hän pyrkii tasoittamaan rajat +eri elämänalojen väliltä ja korottamaan taiteen yksinvaltiaaksi +elämänarvoksi. Almqvistissa yhtyy yksilöisyyden ihantelu +elämänkatsomuksen panteistiseen perussävyyn. Hänen toivonsa oli että +"uudet ruusut kerran kukkisivat", jolloin taide ja uskonto +sulautuisivat kokonaisuudeksi. "Elämän pyhät ilmaukset: työ, kauneus, +rakkaus ovat mystillisen maailmanruusun eri lehtiä. Tästä ruususta oli +hänen oma elämäntyönsä, 'Orjantappuraruusun kirja', kaikista maista, +eri ajoilta ja elämänaloilta saatuine aiheineen, oleva vertauskuvana." +Näin sanoo Ellen Key, joka pitää Almqvistia "Ruotsin nykyaikaisimpana +runoilijana". + +Runoilijakäsityksensä on Almqvist ilmaissut osaksi erinäisissä +tutkielmissa, osaksi eräissä keskusteluissa, jotka "Törnrosens +bok"-sarjan ensimäisessä kertomuksessa Jaktslottet tapahtuvat Neriken +metsästyslinnassa. Siellä sen omistaja -- entinen hovimarsalkka Hugo +Löwenstjerna -- joka ilta kokoo ympärilleen nuorisopiirinsä, jolloin +joku heistä tai kummallinen naapuri, Rikhard Furumo, kukin vuoroonsa +esittää runollisia tuotteita, jotka yhteen koottuina muodostavat +"Orjantappuraruusun kirjan". Väliin siellä myös hämärässä erivärisessä +valaistuksessa -- A. panee painoa väreihin -- esiripun kohottua +esitetään omituisia lyyrillisiä "Unennäköjä" (Songes), joihin Almqvist +itse on säveltänyt yhtä omituisia kuin kauniita sävelmiä. + +Almqvist nimittää kaipuutaan yhtenäiseen maailmankatsomukseen +"orjantappuraruusu-elämäkseen". Tämä toiselta puolen on vaipumista oman +sielunsa syvyyksiin, siis puhtainta individualismia, toiselta puolen +kaikkien maailman ilmiöiden sulattamista tähän teoriaan, josta johtuu +yhteiskunnan yksilöä-sitovien perusaatteiden kumoaminen. Edelliseltä +kannalta hän tuli siihen tulokseen, että ainoastaan yksilön tunteen +puhtaus ja luonnonelämän yksinkertaisuus ovat ihmisen arvoisia +elämänohjeita. Jälkimäinen pyrintö saattoi hänet hankauksiin +yhteiskunnan kanssa, pannen kieltämään valtionuskonnon ja yhteiskunnan +muotojen, etenkin virallisen avioliiton oikeutuksen. Tämän elämänsä +dualismin ja sisäisen taistelun hän johtaa vanhemmiltaan saamansa +henkisen perinnön kahtiajaosta, josta hänelle koituivat +"orjantappuraruusun" rehevät ilot ja okaiset kärsimykset. + +Almqvistin aaterikkaan hengen ristiriidat näyttäytyivät jo +nuoruusvuosina. Terävä kumouskirjailija Thorild, luonnonfilosofi +Rousseau ja henkiennäkijä Svedenborg ovat kukin antaneet osuutensa +hänen henkiseen kehitykseensä, saksalainen romantiikka sittenkin +vähemmässä määrin. Taipumus romanttiseen haaveiluun näkyy jo aikaisin +allegoorisessa satukokoelmassa "Kultalintu paratiisissa" (Guldfågeln i +Paradis), yhteiskunnallinen uudistushalu omituisessa rakkausnovellissa +Amorina. Jälkimäisen muoto on vaihdellen vuoropuhelua ja eepillistä +kertoilua; sisällys on sovitettu Tukholman ympäristöön, jossa +eriskummaiset seikkailut ja hirmutapahtumat vuorottelevat. Päähenkilö +Amorina on murhakiihkon riivaama neitonen, joka vanhemmiltaan on saanut +perinnöksi kauhean verenhimonsa. Teoksellaan tahtoo runoilija todistaa, +että rikokset ovat perinnäisiä tai ruumiinhäiriöiden aiheuttamia +sielullisia tauteja. Täten hän kieltää tahdon vapauden ja tähtää +tietoisesti "miekankärjen ihmiskunnan arimpaan hermoon". Tämä +nuoruudenteos oli sodanjulistus sovinnaista yhteiskuntaa vastaan. + +Muita vaistoelämän välittömyyttä ja luonnon vapautta ylistäviä +kaunokirjallisia tuotteita ovat "Kuningattaren hohtokivikoriste" +(Drottningens juvelsmycke) ja "Kauneuden kyyneleet" (Skönhetens tårar). +Edellisessä Almqvist esittelee "androgynisen" olennon, joka vuoroin +esiintyy pojan vuoroin tytön hahmossa, vuoroin ihmisen vuoroin eläimen +luontoisena. Kaikista rajoituksista riippumattomana se kauheassa +kaameudessaan A:n mielestä vaikuttaa "ihmeelliseltä keväältä, +jäljittelemättömältä keveydeltä ja kristallikirkkaudelta". Ihmisen +suurimpana rikoksena Almqvist pitää "luonteensa ensimäisen uran +rikkimurtamista". Hänen mielestään kaikkinainen harkinta ja +sovinnaisuus rikkoo ihmishengen vaistomaisen välittömyyden. +Jälkimäisessä tunnelmatuotteessa hän antaa julkean jättiläisen halki +avaruuksien hätyyttää taivaallista immyttä; vihdoin tämä haavoittuu +otsaan, veripisara yhtyy silmän kyyneleeseen, joka veren painamana, +mutta veden kannattamana jää riippumaan avaruuteen: "tämä kyynel, +ystäväni, on maailma, jossa asut". Elämän tummat ja valoisat ainekset +siis yhdessä muodostavat sen kokonaisuuden. + +Elämän dualismin sovinto, siirtymys maallisesta taivaalliseen +mielialaan tapahtuu lapseksi jälleen tulemisella. Runoilijan +voimanlähteenä oli tietoisuus siitä, että hän mietinnän pirstoavasta +levottomuudesta oli siirtynyt välittömän kokonaiskatsomuksen rauhaan. +Tällaisen sielunrauhan hän luuli löytäneensä alkuperäisen apostoliuskon +iloisesta maailmankieltämisestä. Marjamissa hän nostaa keihäänsä +Paavalin dogmikristillisyyttä vastaan. Ormuzd ja Ahriman tulkitsee +hyvän ja pahan ainaista taistelua ihmiskunnan omistamisesta. "Hyvyys" +esiintyy "hurskaana, halveksittuna, narrimaisena olentona", kuitenkin +kaikkialla "yksin kooten, missä kaikki hajoittaa; yksin rakentaen, +missä kaikki tuhoaa". Kuvaavin on dualismi rikollisen sydämessä. +Teoksessa "Kolme rouvaa Smoolannissa" (Tre fruar i Småland) Almqvist +tarkemmin esittää tätä ristiriitaa. "Rikosten kautta ihmiskunta on +edistynyt, ja jokainen uusi sivistysjakso on ollut pahin kuolemansynti, +jonka edellinen sivistysmuoto on ennen muita kieltänyt"... "Tämä tai ne +osoittavat portin, josta uusi jakso saapuu: josta ihmiskunta nousee ja +avartuu... Sentähden juutalaiset ristiinnaulitsivat Kristuksen, koska +se, mitä hän saarnasi, avarsi juutalaisuuden rajoja." Tähän tapaan +Ellen Key selostaa Almqvistin kantaa. + +Läheistä sukua näille A:n tunnehaaveiluille on hänen uskonnollinen +katsomuksensa. Joskin hän vieroi virallista kristillisyyttä -- vaikka +olikin papiksi vihitty -- hän toiselta puolen on muutamissa teoksissaan +ihmeteltävän liikuttavasti esittänyt tosihurskauden ja hartauden +hyveitä. Sellaisia hehkuvan yleviä ajatuksia tapaa esim. pikkuteelmissä +"Elämän apu", "Ihmisen turva", "Terveyden evankeliumi". "Työn kunnia" +on ihana uskonnollinen hymni, ja idyllinen kansannovelli "Kappeli" +esittää uskonintoisen nuoren papin siunauksellista työtä +luonnonihanassa saaristoseurakunnassa. + +Tähän välittömään lapsenuskoon liittyy yksinkertaisen maalaiskansan +ihantelu. Itse oli Almqvist nuorena etsinyt "ihannoidusta +talonpoikaiselämästä" sopivinta elämänmuotoa, vaikkei hänen levoton +henkensä siinä kauan viihtynyt. Hänen kansankuvailunsa panevat +ajattelemaan eräitä myöhemmän ajan ilmiöitä, esim. _Björnsonin_ +norjalaisia novelleja. Almqvistin kansannovelleissa on sama +todellisuudentaju kuin myöhemmän realismin tuotteissa, mutta +runollisuutta kannattaa mystillinen tai fantastinen pohjasävel, joka +liittää lukijan näkymättömin sitein metsäkuvaukseen "Grimstahamnin +uudistalossa" tai jännittävään tarinaan "Skällnoran myllyssä". -- +Keskiluokan ajatuskantaa valaistaan tukholmalaisen porvarisneidon +sirona kirjevaihtona Araminta May-novellissa ja Kustaa III:n hovipiirin +oopperamaista, onttoa eleganssia jo mainitussa "Kuningattaren +hohtokivikoristeessa". + +Kertoilevankin runouden alalla Almqvist osoitti suurta kykyä, kuten +"Artturin metsästys" nimisessä keskiajan-aiheisessa ritarieepoksessa +tai nuubialaista satua käsittelevässä Schemsel-Nihar'issa. + +Näytelmärunouteen oli Almqvistilla suuret psykologiset edellytykset, +jos hänen näytelmänsä vain soveltuisivat näyttämölle. Fosforistien +päämies Atterbom ihaili Signora Lunaa, Runeberg kirjoitti ylistelevän +arvostelun Ramido Marinescosta. Kaunis lyyrillinen satunäytelmä on +"Ipsaran joutsenluola", ylevä kristinuskon ylistely "Tadmorin +Isidoros". + +Käytännöllisempään suuntaan kääntyi Almqvistin tuotanto, kun hän v. +1839 oli saanut Amorinan ja "Käy laatuun" (Det går an) novellinsa +painetuiksi. Romaanikirjallisuuden alalta hän nyt heittäytyi +sanomalehdistössä kynäsodan tuoksinaan, jossa sai kestää monta kovaa +iskua. Entistä kiihkeämmin hän vaati uudistuksia kirkon ja yhteiskunnan +oloissa, kuten on jo huomautettu. Vapaamielisistä sanomalehdistä +Aftonbladet ja Dagligt Allehanda, jotka ennen olivat häntä +vastustelleet hänen haaveilevan romanttisuutensa tähden, hän nyt sai +äänitorvet uudistustuumilleen, erottuaan rehtorintoimestaan. Hän +kirjoitteli ahkeraan opetuskysymyksistä, harrastaen yksilöllisyyden +kehittämistä sekä välitöntä suhdetta oppilasten ja opettajain kesken. +Yhteiskunnallisia ongelmia valaisi teos "Ruotsalaisen köyhyyden +merkityksestä", joka sisältää erinomaisia huomioita ruotsalaisesta +kansallisluonteesta. Rikollisten parantamista lempeillä +kasvatuskeinoilla hän tarkoitti teoksellaan "Rikollisten kohtelusta". +Lisäksi hän kirjoitteli kansanedustuksen parantamisesta, +raittiuskysymyksestä, ja etenkin naisasiasta. Huomattavin +yhteiskunnallinen reformikirja on sosialismiin vivahtava teos +"Eurooppalaisen tyytymättömyyden perusteet", jonka Almqvist julkaisi v. +1850, vuotta ennen maastakarkaamistaan. Monet muut kaunokirjalliset ja +yhteiskunnalliset teokset -- Almqvist on julkaissut kaikkiaan noin 150 +nidettä -- on tässä suppeassa yleiskatsauksessa sivuutettava. + +Suurimman melun nosti Almqvistia vastaan hänen kantansa +avioliittokysymyksessä. Edellä on jo viitattu niihin jyrkkiin +mielipiteisiin, jotka ilmenevät Amorinassa. Kun tämä vihdoin saatiin +painetuksi, ei se enää herättänyt erikoisempaa huomiota. Sitä +suuremmaksi nousi myrsky, kun A. samana vuonna (1839) julkaisi nyt +suomennetun tendenssinovellinsa. + +Oppineiden kesken on paljon väitelty siitä, mikä sai Almqvistin +yhtäkkiä sotajalalle säännösteltyä avioliittoa vastaan. Toiselta puolen +on siihen pääsyyksi mainittu Almqvistin katkerat elämänkokemukset +vanhempainsa ja omasta avioliitosta. Vanhemmat, kuten jo on +huomautettu, olivat luonteeltaan ja harrastuksiltaan täydellisiä +vastakohtia. Omasta avioliitostaan on A. monessa kohden ilmaissut +pettymyksensä, vaikka hän hyväsävyisenä perheenisänä ei sitä vaimolleen +tositeossa osoittanut. Kun ensimäinen onnenhuumaus Vermlannin +uudismajassa oli häipynyt, huomasi Almqvist yhä enemmän, kuinka vähän +hänen vaimonsa kykeni hänen mystillistä aate-elämäänsä ymmärtämään. +Vaimo taasen; joka oli suhteellisesti lahjakas, mutta ei osannut +muodostaa kotiansa viehättäväksi, vetäytyi raskasmielisenä kuoreensa. +Tästä johtui, että Almqvist useinkin lähti pitkille matkoille halki +Ruotsin maakuntien, joilta retkiltä hän tuotannolleen ammensi rikkaita +vaikutteita, taikka lähetti perheensä maalle lepäämään. Näin oli +olemassa juopa puolisojen välillä, josta A. ei syytä yksin vaimoaan. +Avioliitosta puuttui se "sydämellinen rakkaus ja henkinen sopusointu", +joka -- tarvitsematta ulkonaista sidettä tai kaavaa -- Almqvistin +mielestä yksin voi tehdä avioliiton onnelliseksi. Sentähden hän myös +jyrkästi tuomitsi sellaiset avioliitot, jotka eivät perustu rakkauteen. +Jo nuoruudenteoksessaan Parjumouf hän lausui nämä ankarat sanat: +"Hirtetään setelinväärentäjät -- mutta se, joka tuhansista muista +syistä, muttei rakkaudesta, yhdistyy henkilöön jota ei rakasta, ja +siten muodostaa kelvottoman kotoisen piirin -- eikö hän tee rikosta, +jonka oma suuruus ja jonka arvaamattomat seuraukset nyky- ja +jälkimaailmaan levittävät paljon kauheampia onnettomuuksia kuin +miljoonain setelien väärentäminen?" + +Toiselta puolen on johdettu Almqvistin avioliittokauhu kirjallisista +vaikutteista. Yleensä katsottiin 1700-luvulla ja 1800-luvun +alkupuolella rakkauden vaatimusta avioliiton solmimiseen ylemmissä +säädyissä vähemmän tärkeäksi. Rahalliset näkökohdat useimmin asian +ratkaisivat. Englannin kaunokirjailijat olivat jo kauan saarnanneet +vaimon käytännöllistä riippumattomuutta avioliiton omaisuusyhteydestä +sekä hänen oikeuttaan omintakeiseen työhön ja kasvatukseen; +ranskalaiset taas, kuten _George Sand_, painostivat eroottisen tunteen +oikeutusta virallisten avioliittositeiden edellä. _Rousseaun_ "La +nouvelle Héloïse" ja _Goethen_ "Die Wahlverwandschaften" lienevät +jossakin määrin olleet Almqvistille tienviittana. Englantilainen +käytännöllinen katsantokanta kuvastuu Fr. Bremerillä, eroottinen +tunteenpuhtauden vaatimus Almqvistilla. Ehkä vielä enemmän +vaikutti Almqvistiin Ranskan sosialistinen (saint-simonilainen) +avioliitonpohdinta, joka muun muassa sai aikaan, että hän novellinsa +päähenkilöt valitsi aliluokan piiristä, sillä painostaen +riitakysymyksen koskevan koko yhteiskuntaa. + +Det går an-novellissa Almqvist esittää aliupseeri Albertin, joka +Mälarin-laivassa on matkalla sisämaahan, eräitä maatiloja tarkastamaan, +ja lasimestarintyttären Sara Videbeckin, joka samassa laivassa on +kotimatkalla Lidköpingiin, missä hän, äidin ollessa rappiolla, johtaa +isä-vainajan lasiliikettä. Laivalla tehty tuttavuus johtaa siihen, että +nuoret yhteisissä maalaisvaunuissa tekevät matkan Lidköpingiin. +Arkaluontoisista tilanteista selviytyy Sara tahdikkaasti, kunnes +lopulta matkatoverit toisiinsa kiintyneinä päättävät siirtyä asumaan +saman katon alle. Mutta ei laillisesti vihittynä parina, vaan niin +kauaksi kuin rakkautta riittää. Tämän on Sara matkalla Albertille +selvittänyt, vedoten vanhempainsa onnettomaan avioliittoon, jossa isä +on juonut kaiken omaisuuden ja äitikin lopulta langennut juoppouteen. +Siksi Sara myös tahtoo että vaimon pitää yksin hallita omaisuuttaan. + +Tällä n.s. vapaan rakkauden julistuksella ei Almqvist kuitenkaan +tahtonut puolustaa tilapäisten, höllien siteiden solmimista. Siitä hän +päinvastoin varoittaa monessa kohdin, esim. "Eurooppalaisen +tyytymättömyyden perusteissa", jonka ensi luku käsittelee +avioliittokysymystä. Hän vain tahtoo sanoa, että yksistään se +avioliitto on todellisesti hyväksyttävä, jossa vallitsee äsken +mainittu "henkinen sopusointu". Sen solmimisessa ei kirkollinen tai +siviili-vihintä anna avioliitolle pyhyyden arvoa, koska se kuitenkin +asiain vaatiessa on purettavissa. Mitä lapsiin tulee, siirtyvät ne +Almqvistin mukaan yksinomaan äidin holhouksen varaan, kun taaskin mies +maksakoon osuutensa valtion "lastenvakuutusrahastoon" kasvatusta +varten. + +Tällaiset mielipiteet, koulunjohtajan esiintuomina, herättivät +luonnollisesti suuttumuksen myrskyn. Ei ymmärretty eikä tahdottu +ymmärtää, että Almqvist teoksellaan tahtoi korottaa avioliittokäsitteen +arvoa eikä vetää sitä lokaan. Kirjoituksia ja lentolehtiä sinkoili +tuhkatiheään. Kun harvat uskalsivat puolustaa noin muka epäsiveellisiä +ajatuksia, ryhtyi Almqvist itse eri salanimillä kantaansa selvittämään +-- tapa, jota hän muutenkin ovelasti osasi käyttää. Huomattavimmat +vastustajat Almqvist sai kirjailijaystävistään J.V. Snellmanista ja +August Blanchesta. Selostan tässä lyhyesti heidän vastakirjoituksiansa +(O. Sylwánin mukaan). + +_J.V. Snellman_ julkaisi v. 1840 "Tauluna elämästä" Almqvistin +novelliin jatkon, joka oli painoasultaan tämän kaltainen ja muuten +terävästi jäljitteli sen kirjoitustapaa Almqvistin suureksi harmiksi. +Toiminta on siirretty noin kymmenen vuotta myöhemmäksi. Albert +kersantti on omilla opinnoillaan ylennyt luutnantiksi, hyljännyt Sara +Videbeckin ja siirtynyt Tukholmaan. Sara ei tahtoisi hänestä luopua, +mutta ei myöskään luovuta isälle lapsia. Tukholmassa Albert ihastuu +neiti Celestineen, jolla on avioliitosta sama käsitys kuin Saralla, ja +he rakentavat vapaan avioliiton. Albert on eronnut sotapalveluksesta +ja elättää aluksi molempia muotokuvien maalauksella. Mutta +omantunnonvaivat Saraan nähden, epäluulo Celestinen uskottomuudesta ja +taloudelliset huolet tekevät Albertin elämän onnettomaksi. Silloin hän +tapaa kerjäläispojan, jonka huomaa omaksi pojakseen Saran kanssa. +Epätoivoisena hän viimeisillä rahoillaan lähettää pojan leipurinoppiin +ja itse hukuttautuu Norrströmin virtaan. -- + +Snellmanin vastauksessa on huomattava mielikuvituksen lento, jota ei +odottaisi abstraktiselta filosofilta, jäljittelyn sattuva kärkevyys +sekä hieno ja syvä ironia. Almqvist puolestaan närkästyi siinä määrin +Snellmanin salanimiseen "Jatkoon", että hän Aftonbladetiin otetussa +vastineessaan syytti tätä "petoksesta" ja "rahakeinottelusta". Välit +rikkoontuivat, mutta paranivat myöhemmin. Toisena Almqvistin +vastustajista esiintyi tunnettu kaunokirjailija _August Blanche_. Hän +julkaisi vielä uuden jatkon Snellmanin teokseen nimellä: "Sara +Videbeck. Taulu elämästä. Jatkoa novelliin Det går an N:o 1 ja Det går +an N:o 2". -- Albert onkin pelastunut virrasta ja ruvennut +näyttelijäksi. Matkoillaan hän Lidköpingissä tapaa sekä Saran että +Celestinen, kummankin uusiin seikkailuihin antautuneina, samoin kuin +itsekin oli tehnyt. Nyt esiintyy ennenmainittu leipurinoppilas, +varastaa Albertin lompakon ja joutuu vankeuteen, jolloin vasta +Albertille selviää, että varas on hänen ja Saran poika. Tarinan lopuksi +Albert hukuttautuu Venneriin neljän rakastajattarensa kanssa -- kaksi +on tullut lisää! Vainajain lapset päättävät Lidköpingin pappi ja +pormestari lähettää kasvatettaviksi -- Tukholman Nya elementarskolaan, +siis Almqvistin opistoon! -- Vaikka Blanchen esitys yleensä on karkea +ja liioiteltu, on siinä sattuviakin piirteitä, esim. Amorinan +loppukohtausta ivallisesti mukaileva hukuttautumisnäytelmä. + +Mainitut kaksi hyökkäystä olivat liberaalisen puolueen huomattavimmat. +Kun Almqvist puolustautui omana arvostelijanaan ja sai puolelleen +Eos-lehden toimittajan, Lenströmin, jatkoi Snellman itsepäisesti +arvostelua Freja-lehdessä, jonka toimittaja oli Blanche. Tällöin +Almqvist iski myrkyllisin nuolin Blanchen persoonalliseen maineeseen, +josta johtui pitkä ja Almqvistille vähemmän kunniakas riitajuttu. + +Mutta myöskin uusromantiikan leiristä käytiin Almqvistin kimppuun. +Upsalan professori _Palmblad_, entinen akateemisen koulun vastustaja, +otti Almqvistin koko tuotannon arvostelun alaiseksi ja antoi +Almqvistille neuvon jättää yhteiskunnallisen kaunokirjailunsa ja +jälleen "runovaunuissaan" kohota "runouden valoisimpiin ja +sinitaivahisiin avaruuksiin". Palmblad muun muassa kertoo "herra Hugon +akatemiassa" toimeenpannusta kilpailusta Det går an-kirjan +vastustamiseksi, jolloin pääpalkinnon sai herra Hugon sisar, neiti +Eleonora, joka tiesi kertoa Saran lopulta -- hurskaan kirkkoherra +Carlssonin käännyttämänä -- suostuneen lailliseen avioliittoon Albertin +kanssa. + +Monet muut vastaväitteet -- niiden joukossa suomalaisen ylioppilaan _Z. +Cajanderin_ (Sakari Sakarinpojan) -- on tässä sivuutettava. +Mainittakoon vain, että Almqvistin teos antoi aihetta useihin +avioliittoa pohtiviin kaunokirjallisiin teelmiin, kuten Sophie von +Knorringin kuuluisaan "Torppariin". + +Mikä sitten oli Almqvistin tarkoitus tendenssinovellillaan, jota hän ei +tahtonut siksi tunnustaa? Siitä ovat tutkijat häntä eri tavoin +arvostelleet. Niinkuin moni lausunto teoksessa "Eurooppalaisen +tyytymättömyyden perusteet" osoittaa, ei hän ainakaan tarkoittanut +kaikenlaisten löyhien hetkenliittojen perustamista, kuten monet hänet +käsittivät. Päinvastoin hän tahtoi avioliiton korotettavaksi +korkeammalle tasolle henkisen harmonian vaatimuksellaan. Kuinka +tämmöinen teoria, sitä seuraavine ristiriitoineen lastenkasvatukseen +y.m. nähden, oli käytännössä toteutettavissa, siihen ei Almqvist +kyennyt antamaan tyydyttävää vastausta. Otettakoon kuitenkin tähän +hänen avioliittosysteeminsä pääkohdat äskenmainitun yhteiskunnallisen +teoksen perusteella (J. Mortensenin mukaan): 1) avioliitto on +solmittava rakkaudesta, ei ulkonaisista, taloudellisista tai yksinomaan +lihallisista syistä; 2) puolisot eivät saa sitoa toisiaan vihkimisellä, +voidakseen erota, valtion tai kirkon asiaan sekaantumatta, jos liitto +osoittautuisi epätyydyttäväksi; 3) he eivät saa taloudellisesti riippua +toisistaan, vaan elättäkööt kukin itsensä; 4) äiti omistaa ja kasvattaa +lapsen, joka myös hänen omaisuutensa perii. Tämänlaatuisia +periaatteita, joista Almqvistin aikalaiset niin suuresti pahastuivat, +on myöhemmin, 1880-luvun realistisessa kirjallisuudessa, totuttu +näkemään paljon räikeämmässä muodossa, jonkatähden nykyajan lukijaan +Almqvistin esitys vaikuttaa verraten vaarattomalta. + +Taiteelliselta kannalta Det går an-novellilla on suhteellisesti korkea +arvo; se on Almqvistin paraimpia. Luonteenkuvaukset ovat sattuvia ja +paikallisväritys oivallinen. Albert edustaa järkevää ja käytännöllistä +porvarissäätyä, jonka elämänkäsityksessä on monta jaloa piirrettä. Sara +taas on tyypillinen pikkukaupungin "mamsseli", katsantokannaltaan ahdas +ja pikkumainen, mutta sannalla hienotunteinen, säästeliäs, rehellinen +ja kelpo tyttö. Hänen vastahakoisuutensa laillistettuun avioliittoon on +kyllin perusteltu synkkien kotiolojen kuvailulla. Sovinnaista +avioliittoa vierovat mielipiteet astuvat näkyviin vain kylmästi +harkitsevista puheista. Harvoin tunne-elämä pääsee valloilleen, mutta +silloin hän voi esiintyä naisellisen vienonakin. Muuten käyttää +Almqvist, siirtyen arkimaisesta runollisuuteen, usein hienoa ironiaa ja +hymyilevää huumoria, joka antaa teokselle taiteellisen leiman. + +Almqvistin esteettiset ansiot J.V. Snellmankin tunnusti, kuten näkyy +hänen v. 1842 Frejassa julkaisemastaan Gabrièle Mimanso romaanin +arvostelusta. Hän sanoo: "joka sivulla tuntee mestarin käden ja +siveltimen, värit niin vaihtelevat ja loisteliaat, kuin ainoastaan hän +ne ymmärtää valmistaa, puolihämyt niin viehkeät ja kirmakat, jotka +yksin hän niin viisaasti voi jaella ja arvioida". Mutta tästäkin +kirjasta hän sanoo puuttuvan "sisäistä totuutta", joten "sen laskee +kädestään kylmästi ihaillen tekijää, lämpiämättä tapauksille tai +henkilöille". + +Muutenkin Suomessa, aivan toisin kuin Ruotsissa, Almqvistilla on aina +ollut ihastuneita lukijoita. Nuorison ihailun häntä kohtaan tulkitsee +kaunosielu _Fredrik Cygnaeus_ kyhäelmässään Literaturens varg i Veum: +"Ensi hetkestä, jolloin tämä kirjallisuuden satakäsivartinen Briareus +suurisuuntaisena esiintyi, sinkosi hänen neronsa tuotteista sähkökipinä +kaikkiin nuoriin sydämiin, jotka täällä joutuivat niiden kanssa +kosketuksiin. Ei vielä koskaan ole runoilija nykyaikaisella kielellä +niin yleisesti, niin nopeasti, niin syvästi tarttunut kaikkiin sielun +soittimiin kuin Almqvistin mahtava henki Suomen rajojen sisäpuolella." + +Nerokkaimman puolustajansa Almqvist sai _J.L. Runebergistä_. Jo +Törnrosens bok-sarjan ensimäisten osien ilmestyessä hän erilaisesta +maailmankäsityksestään huolimatta asetti Almqvistin tavattoman +korkealle. Mutta he yhtyivät yhdessä kohden: että kunkin todellisen +runotuotteen tuli hersyä välittömästä sieluninnoituksesta. Hän oli +valmis asettamaan Almqvistin Ruotsin kaikkien aikojen kaikkien +runoilijain yläpuolelle, etenkin draamallisena kirjailijana. Kun muiden +runoilijain tuotteet, näytelmätkin, kulkivat lyyrilliseen suuntaan, oli +Almqvistin laita toinen. "Kaikki on hänellä eloa, liikuntaa, +luonnehikkuutta, ja muutamilla harvoilla, mutta kirkkailla +siveltimenvedoilla hän piirtää kuvan, ulkoisen tai sisäisen, ja +kiiruhtaa toiseen. Kekseliäisyydessä -- se on yleisesti tunnustettua -- +ei hänellä ole vertaistaan Ruotsin kirjallisuudessa." Kun Almqvistissa +oli moitittu elämän varjopuolien esittämistä, epätaiteellista ja +eriskummaista kielenkäyttöä, vastasi Runeberg: "Ei mikään voi olla +väärempää. Sommitteluissaan hän kaikkialla ilmaisee terävintä +taiteilijakatsetta, ei koskaan kadota kokonaisuuden näkemystä, kuinka +rikkaana se levinneekin... Hänen runoilussaan on sentähden, sen +luonteen ja ulkoasun todellisuudentajusta huolimatta, samalla jotakin +taivahisen hienoa ja haaveilevaa, jotakin tuulikanteleen kirkkaista, +mutta henkevistä sävelistä." Runeberg silti huomauttaa heikkouksiakin +eräissä mainitun teoksen osissa, esim. yleiskuvailun epävarmuutta ja +henkilökuvien puuttuvaa havainnollisuutta "Metsästyslinna" novellissa. +Sattuvimmin hän lienee ilmilausunut Almqvistin runouden mystillisen +perussävyn seuraavassa "Naarashirvi" (Hinden) novellia koskevassa +vertauskuvassaan: "Jos tahtoisi kokonaisuutta johonkin verrata, niin +sitä voisi verrata syvään, aavistukselliseen metsään, jonka halki +kulkee, usein kävelyn vaivaamana, mutta kaikkialla ikäänkuin +näkymättömäin henkien ympäröimänä. Häiriintyy, havahtuu, hymyilee. +Mutta tuokion kuluttua on jälleen haltioitunut ja odottaa sykkivin +sydämin ilmestystä." + +Runebergin _puoliso_, joka yleensä ei taipunut miehensä +Almqvist-ihailuun, on kirjailijana historiallisissa romaaneissaan +tietämättään saanut häneltä syviä vaikutteita tyyliin ja kuvakieleen +nähden. Vielä suuremmassa määrässä tämä huomataan _Z. Topeliuksen_ +nuoruudentuotteissa. Itse hän tunnustaakin tämän ihastuksensa seuraavin +sanoin (Svea-kalenterissa 1892): "Hän (Almqvist) ilmestyi kuin kuusta. +Ensimäinen vaikute oli ihmettely, toinen kysyvä epävarmuus, kolmas +ihailu, joka useimmissa nuorissa pian yltyi ihastukseksi. Ei ollut +koskaan luettu moista. Tyylin rohkeus ja omaperäisyys, sisällyksen +mystillinen runous, jossa hentoisin romantiikka vuorotteli +kisailevan, joskus verisen satiirin kanssa, kaikki lumosi kuin jokin +unennäön kaltainen." Topeliuksen aikaisemmista runoista varsinkin +"20-vuotiaana" ja "Valdemarin salaisuus" innoituksen välittömyydessä +ja tunteen intohimoisessa kiihkeydessä vetävät vertoja Almqvistin +tunne-"hymistyksille". Mutta varsinkin Topeliuksen historiallisissa +romaaneissa, "Talvi-iltain tarinoissa" ja "Välskärin kertomuksissa" +huomaa Almqvistin vaikutusta. Ei niin ettei Topelius itsenäisesti olisi +keksinyt ja kehittänyt aiheitansa. Mutta yhteisiä kosketuskohtia on +esim. salaperäisyyden tavoittelu, kertomuksen keskeyttäminen tekijän +mielipiteen selvittelyillä sekä yliluonnollisten voimien käyttäminen +toimintaan vaikuttavina. Almqvistiin viittaa myös välskärin ja hänen +yliskamaripiirinsä käyttäminen kertomuksen kehyksenä samoin kuin Hugo +Löwenstjernan perhepiirin Almqvistin "Metsästyslinnassa". + +"Det går an"-kysymyksen pohdintaan on Topelius tavallaan ottanut osaa +novellissaan "Suomen herttuatar", jossa hän on esittänyt Eva Merthenin +kohtalon niin, kuin voisi sellainen joskus "käydä laatuun". +Nuoruudessaan Topelius innokkaasti harrasti Almqvistin edistysmielisiä +aatteita, vaikka hän vanhemmiten jonkin verran vieraantui hänen +yhteiskuntaa myllertävistä tuumistaan. Kauniin todistuksen Almqvistin +oikeamielisestä arvioinnista on Topelius antanut lehdessään Helsingfors +Tidningar v. 1843: "Hänen maansa ja hänen aikalaisensa eivät ymmärrä +häntä ja parjaavat hänessä eroa tekemättä oikeata ja väärää... Mutta +seikka, jonka moni tietäjäkatse jo varmuudella ennustaa, on semmoinen, +että yhden tai korkeintaan kahden ihmisiän kuluttua, kun tuskin kukaan +muistanee nyt pöyhkeästi rehentelevää kynäsotaa, saatikka niiden nimiä, +jotka ovat sitä käyneet... silloin Almqvistin teoksia luetaan niin +kaukana kuin Ruotsin kieltä puhutaan, ehkäpä hyvän matkaa kauempanakin, +ja harvoja nimiä Ruotsin kirjallisuudessa on jälkimaailma asettava +tämän rinnalle." + +Tähän Topeliuksen ennustukseen saatamme lopettaa. Paljon kauniita +suurmiestemme arvosteluita -- mainittakoon niistä etenkin Fredrik +Cygnaeuksen ja Lars Stenbäckin kirjoittamat [ks. _A.H. Bergholmin_ +"Studier öfver C.J.L. Almqvist"] -- voitaisiin lisätä, mutta pääasia +on todeta, että Almqvist-arvostelu tällä puolen Pohjanlahtea kaiken +aikaa on pysynyt järkevämmällä ja ymmärtävämmällä tasolla kuin +Ruotsissa. Vasta 1870-luvulla ilmestyi Ruotsissa kaksi arvokasta +Almqvist-elämäkertaa (_Ahnfellin ja Lysanderin_), ja myöhemmän ajan +tutkimus (_Ellen Key, Sylwán, Mortensen, Ruben Berg_) on myöntänyt +Almqvistille kirjallishistoriallisen kunnian olla Ruotsin rikkaimpia +kirjailijaneroja. Tosin Suomessakin Almqvistin myrkytysjuttu ja +äkillinen maastapako herättivät aikoinaan hänen ihailijoissaan syvää +surua, mutta arvostelu pysyi sittekin säädyllisyyden rajoissa. Kun +Runebergiltä kerran kysyttiin hänen kantaansa Almqvistin vaarallisiin +mielipiteihin nähden, vastasi hän sattuvasti: "ne eivät ole +kapalolapsia varten". Ja kun Runeberg ainoalta Ruotsin-matkaltansa +palatessaan v. 1851, jolloin hän surukseen ei enää saanut Almqvistia +tavata, kohtasi Topeliuksen syntymäkaupungissaan Pietarsaaressa, +mainitsi tämä ohimennen Almqvistin nimen; silloin Runeberg värähtelevin +äänin tarttui hänen käsivarteensa ja lausui nämä merkilliset sanat: +"Näetkös, kun Herramme soittaa kauniin sävelmän, ei hän välitä, vaikka +valitsisi särkyneen viulun." Kun Topelius myöhemmin kerran oli +Runebergin vieraana Porvoossa, tuli Almqvistin pako Ruotsista puheeksi. +Topelius kertoi tämän jälkeen kääntäneensä työhuoneessaan riippuvan +Almqvistin kuvan seinää vasten. Siihen Runeberg lyhyesti huomautti: +"Käännä sinä se jälleen oikeaan asentoon!" Huolimatta Almqvistin elämän +rikkinäisistä puolista, ei Runeberg siis lakannut pitämästä häntä +Ruotsin kirjallisuuden verrattomana mestarina. Samoin uudempi +kirjallisuustutkimus on kääntänyt Almqvistin kuvan jälleen oikeaan +asentoonsa ja myöntänyt hänelle sen leimuavan neron arvon, jota hänen +aikalaisensa Ruotsissa eivät tahtoneet hänelle tunnustaa. + +Tässä tarjotaan nyt suomalaiselle yleisölle lähes 80 vuotta ruotsiksi +ilmestymisensä jälkeen ensimäinen suomennos Almqvistin kuuluisasta +avioliittonovellista Det går an. Jo 1840-luvulla Aug. Ahlqvist julkaisi +pari Almqvistin kansannovellia suomeksi, mutta senjälkeen on hänen +teoksistaan tietääkseni vain pari pienempää suomennettu. On nyt valittu +juuri tämä teos, koska sen aikoinaan herättämä huomio lienee +verrattavissa vain 1880-luvun kynäkiistaan Henrik Ibsenin +avioliittodraamoista. Johdannossa olen ottanut varteen huomatuimmat +tutkimukset Almqvistista sekä saanut arvokkaita huomautuksia prof. +_Yrjö Hirniltä_ ja toht. _A.H. Bergholmilta_, jotka ovat lukeneet +käsikirjoitukseni ja joille täten lausun syvän kiitollisuuteni. +Kustantajan toimesta käännätetään edelleen muitakin suuren runoilijan +hengentuotteita. + +_Suomentaja_. + + + + + + +Käy laatuun. + +Viikon vaiheet. + + + + +ENSIMÄINEN LUKU. + + + Miellyttävä ja merkillinen väliolento! Maalaistyttö ei, + talonpoikaistyttö ei lainkaan -- muttei myöskään oikein + parempaa säätyä. + +Kauniina torstaiaamuna heinäkuussa virtaili paljon kansaa ohi +Ritariholman kirkon Tukholmassa ja riensi Kamarioikeuden ja +Valtiokonttorin välistä mäkeä alas ehtiäkseen ajoissa Mälarin rantaan, +jossa höyrylaivat olivat. Kaikki kiiruhtivat "Yngve Freyn" laiturille +ja soluivat nopeasti porraslavan yli, sillä lähdön hetki oli jo lyönyt +ja laivan kapteeni komensi "vieraat laivasta pois!" + +Vieraat sanoivat sentähden lyhyehköt jäähyväiset lähteville ystävilleen +ja palasivat rannalle. Porraslava vedettiin ylös ja laiva lähti +liikkeelle. Muutaman minuutin kuluttua se oli jo kaukana vesillä. + +"Turhaan! Liika myöhään, hyvä rouva!" jupisi ilvehtien yksi ja toinen +matkustaja hampaitten kolosta, kun muuan iäkäs rouvashenkilö nyt +laskeutui alas Ritariholman rantaan ja nenäliinaa huiskuttaen sekä +kiihkeästi viittoen ilmaisi olevansa matkustaja, jonka piti päästä +mukaan. Ei ollut purjevenettä rannassa saatavilla, ja laiva itse oli +ehtinyt suoraan Owensin kohdalle, -- niin, jopa se nuolen nopeudella +liiti Linnansairaalan sivutse. + +Kuitenkin herätti eräänlaista, joskin äkkiä haihtuvaa mielenliikutusta +matkustajissa, kun he kuulivat etukannelta nuoren matkustajattaren pari +kertaa huudahtavan puoliääneen: "Täti! Täti!" Ollen häpeissään hän ei +näyttänyt tahtovan ääneensä huutaa, mutta kuitenkin saattoi ymmärtää +hänen ikävällä tavalla joutuneen erilleen sukulaisestaan, arvatenkin +lukuunotetusta ja hänelle tärkeästä matkaseurasta. + +Mutta ollaanpa usein niin itsekkäitä, että unohdetaan lähimmäisensä; ja +ihmiset, jotka ovat ostaneet matkalipun salonkiin ja peräkannelle, +eivät liioin ota selkoa siitä, mitä tapahtuu rahvaalle tuolla +etukannella ja sen katoksen alla. "Paremmat" matkustajat olivat tällä +kertaa vanhahkoja herrasmiehiä, miltei kaikki ikävännäköisiä. Heidän +seurassaan olivat rouvat ja lapset, eivät juuri kaikkein nuorinta +lajia, mutta sillä hoilakalla ikäasteella, jolloin naiivisuus on +haipunut, tunteen ja järjen vielä ehtimättä sijalle astua. Kaikki +sellaiset ihmiset ovat ylen itsekkäitä, ja varsin ymmärrettävistä +syistä. Nuo hyvin kasvatetut lapset ovat tavallisesti niin +kykenemättömiä tulemaan toimeen omin päin, että he joka hetki huutavat +apua: milloin on kengännauha höltynyt, milloin hansikas pudonnut +järveen, milloin he ovat nälissään, milloin janoissaan, ja koko maailma +on heistä epäkunnossa. Heidän äideillään on siis heistä paljon +rasitusta, paitsi kaikkea sitä vaivaa mikä heillä pakostakin on omasta +ruumiistansa, päästäkseen ylös ja alas ahtaissa höyrylaivaportaissa; ja +perheenisät taasen koettavat kyllä virkistäytyä nuuskaamalla ja +sanomalehtiä lukemalla, mutta tämäkään tuskin tuntuu riittävän. + +He eivät voi suurta huomiota kiinnittää muihin, koska heillä on +kylliksi tekemistä oman itsensä, rouviensa ja lastensa ylläpitämisestä, +ja ennen kaikkea heidän täytyy ylen huolellisesti harkita, mitä +uskaltaisivat laivassa suuhunsa panna, ettei ruumis raukka menisi aivan +pilalle: kaikki siitä luonnollisesta syystä, että kun sielun puhdas +ilo, joka on ruumiin pahoinvoinnille ja heikkouksille paras lääke, +puuttuu, on ihminen alinomaa mille tahansa altis ja voi helposti pahoin +sekä siitä mitä syö että siitä minkä syömättä jättää. Monella laivassa +olevalla herrasmiehellä oli vielä koleran maininkeja muistissa. Eipä +siis ihme, jos itsekukin vain ajatteli itseänsä ja vakain elein, joka +olisi kelvannut Rooman senaattorille, harkitsi, tuumiskeli, neuvotteli +ja vihdoin, mikäli mahdollista, ratkaisi suunnitelmansa matkan +ruokajärjestykseen ja muihin tähdellisiin seikkoihin nähden. + +Jos salonkimatkustajain joukosta olisi löytynyt joku nuorehko ja +naimaton mieshenkilö, niin tällaisella varmaankin olisi ollut aikaa +tuntea sääliä etukannella olevaa rouvashenkilö-poloista kohtaan, joka +oli joutunut tädistään erilleen; ainakin hän olisi tähystellyt, minkä +näköinen hän oli, ja tiedustanut hänen nimeään. + +Tällä kertaa ei "Yngve Freyn" paremman väen keskuudessa ollut sellaista +mieshenkilöä tavattavissa. Mutta etukannen matkustajain joukossa oli +pitkä ja komea aliupseeri -- niin, suoraan sanoen, kersantti -- joka, +rahallisten esteiden tai muiden syiden takia, tällä matkalla ei ollut +välittänyt olla enempää kuin kannellakulkija. Ollen siisti ja +säädyllinen, hän kuitenkin keskusteli milloin minkin salonkiperheiden +jäsenen kanssa. Häntä ei käsketty pois; sillä hänen viiksensä olivat +tummat, pystyt ja miltei kauniit; hänen virkatakkinsa -- tshakoo -- +kyllin sievä rouvia miellyttämään, ja eräänlainen olemuksen miehekkyys +vaikutti, että muuten jäykät ja ylhäiset herrat isät alentuivat +keskusteluun henkilön kanssa, joka näytti vaiteliaisuudellaan lupaavan +olla pysähtymättä aliupseerin arvoon, vaan aikaa myöten nousta, ellei +kapteenin tai majurin, kumminkin luutnantin asteelle. + +Nuori, siisti kersantti oli etukannella havainnut neidon, joka oli +joutunut eroon tädistään, ja hänen huomiotansa herätti, että tämä +laivan lähtiessä oli pitänyt päässään sievää valkoista pikku +kamritsihattua, mutta hetken kuluttua oli irroittanut hatun päästään, +esiintyen sensijaan silkkihuivi päälaella, kuten "neitsyillä" on +tapana. Kysymyksenalaista oli siis: oliko tämä matkustajatar neiti vai +neitsy? Ja kummassakin tapauksessa, mistä johtui, että hän oli +vaihtanut päähinettä? + +Tuntien harrastusta neitoa kohtaan hänen ensimäisen onnettomuutensa +tähden alkoi kersantti yhä enemmän oleksia etukannella, jonne hän myös +oikeudenmukaisesti kuului, ja hän herkesi yhä enemmän keskustelemasta +salonkihienoston kanssa. Minusta tuntuu, sanoi hän itselleen, että tämä +kaunis tyttö on neiti -- jostakin maaseudulta arvatenkin -- ja on +matkalla kotiin, jonkun vanhemman sukulaisen seuraamana ja suojaamana, +jonka kuitenkin kahvikuppinsa esti ajoissa ennättämästä laivaan. Kun +näin sattui, luopui neitonen äkkiä neidin hahmosta, ottamalla hatun +päästään, jotta hän välttäisi turvatonna matkustamisen sopimattomuuden, +ja panemalla huivin päähänsä, hän sensijaan tekeytyy neitsyeksi, +samanlaiseksi kuin nuo muut etukannella olevat, neljä tai viisi +neitsyttä, jonkajälkeen hän sellaisena voi kulkea, koko Mälaria +ainakin, ilman panettelua, joskin ilman tätiä. + +Olipa tuo perusteellista ajattelua tai ei, kersantti kuitenkin +kiinnitti huomionsa tähän pieneen kohtaukseen. Yhä tuntui hänestä +ratkaisemattomalta, oliko tyttö itsessään parempaa vai huonompaa +kansaa; hän oli kumminkin aika sievä ja siisti tummansinisessä +kapottipäähineessään. Hienosta, vaaleanpunaisesta, miltei valkoisesta +silkkikankaasta tehty iso silkkihuivi, siellä täällä kulkevine kapeine, +vihreine raitoineen, jonka hän oli köyttänyt kiinni leuan alle ja +niskassa kampansa yläpuolella oli aistikkaasti järjestänyt päähineeksi +-- taikka, kuten muinoin olisi voinut sanoa, hunnuksi -- miellytti +kersanttia eikä pannut häntä ikävöimään kamritsihattua. Hän meni alas +kapteenin luo, saadakseen tietoa neidon nimestä. Kun silmäiltiin +matkustajaluetteloa, huomattiin hänen olevan nimeltään Sara Videbeck, +lasimestarintytär Lidköpingistä. Tavattoman seikkaperäinen tiedonanto +höyrylaivan matkustajalistassa! Mutta se johtui siitä, että hänellä oli +mukanaan passi, jota muuten laivassamatkustajat harvoin käyttävät, ja +että hänellä oli ollut kylliksi järjestysaistia jättää passinsa +kapteenille matkan varrella, saadakseen kaikkea mahdollista turvaa. + +Kersantti istui moniin ajatuksiin vaipuneena alhaalla ruokasalongissa +-- huomaa: ruokasalongissa -- siinä samassa, jonne etukannen +matkustajat, ainakin riittävän rohkeat ja reippaan näköiset, saavat +ruoka-ajoilla tunkeutua. Oli nyt jokseenkin aamiaisen aika tahi saattoi +helposti siksi tulla, jos tilasi annoksen. Kersantti ajatteli +näinikään. Lasimestarintytär Lidköpingistä -- se on pikkukaupunki, +kaukana, kaukana Tukholmasta. Neiti, tavallaan, kyllä. Porvarintytär, +kuitenkin halvinta porvarisluokkaa. Miellyttävä ja merkillinen +väliolento! Maalaistyttö ei, talonpoikaistyttö ei lainkaan -- mutta ei +myöskään oikein parempaa säätyä. Miksi sellaista oikeastaan on +katsottava? Miksi nimitettävä? On jotakin perillepääsemätöntä tässä +välilajissa. Katsotaanpas -- "tuos tänne pihvipaisti!" + +Aamiainen oli ovela pysähdys kersantin harhailevissa ja +selvittämättömissä ajatuksenjuoksuissa. Kun pihvi oli lopetettu, jatkoi +hän itsekseen: -- Tosiaankin, tuhat tulimmaista, hänhän on juuri kuin +minäkin. Mikä olen, par exemple, minä miehiäni? En sotamies. Enkä +upseeri. En huonompaa kansaa, enkä oikein parempaakaan. Annas nähdä -- +perhana -- "tuos tänne portteria!" + +Portterin juotuaan kersantti nousi, kiersi viiksensä kiemuroihin, +sylkäisi syvälle vasempaan salonginnurkkaan ja maksoi aamiaisensa. -- +Hm! -- hän ajatteli, -- Sara -- Vid-- Vid-- ei ole mitään syönyt +aamulla. Tekeepä mieleni mennä kannelle katsomaan, voiko hänelle puhua +taikka tarjota -- voiko hän par exemple syödä --. + +Kersantin ajatuksenjuoksut, nyt kuten ennenkin hieman harhailevat, +eivät tälläkään kertaa päättyneet, vaan keskeytyivät pysähdykseen. +Saappaat tarkastettiin ja huomattiin kiiltäviksi, virkatakki puhtaaksi +harjatuksi ja mallikelpoiseksi. Tehden kaksi kimmoista harppausta +portaita ylös oli nuori, "rento" sotilas pian taas kannella, katsoi +ympärilleen ja tähtäili laivan keulavannasta. + +Ensimäiseksi hänen silmänsä siellä äkkäsivät ryhmän taalalaistyttöjä +seisomassa ennenmainittujen neljän tai viiden neitsyen edessä, joiden +keskellä hieno pää myöskin pysyttelihe, sekä viimeksi pari pikistä +koneenkäyttäjää. Kersantti lähestyi. Hän kuuli taalattarien +kaupittelevan jouhisormuksia, mustia, valkoisia, vihreitä, punaisia, +nimet ja muistosanat niihin taidokkaasti kiedottuina. Ne tahtoivat +neitosia ostamaan, mutta neidot olivat tylyjä ja tinkivät. Sen neidon, +jolla oli helakka päähine, ei kersantti kuullut juuri tinkivän, mutta +hän näki tämän suurella tarkkuudella valitsevan jouhisormuksista ja +vihdoin kiintyvän sileään, mustan ja valkoisen kirjavaan, ilman +muistokirjoitusta. Taalalaistyttö sanoi hintansa, kuusi killinkiä. +Hieno pää nyökkäsi hyväksyvästi, jonkajälkeen pieni kukkaro -- pussi, +kudottu vihreästä silkistä -- otettiin kapotista, ja hopearaha +näyttäytyi kädessä, leväten aika sievästi hansikkaalla, couleur de +lilas. Hopearaha oli Ruotsin pienintä lajia, kaksitoista killinkiä. +"Voitko antaa mulle takaisin kuusi killinkiä tästä tällaisesta?" sanoi +miellyttävä ääni murtaen kauniimmanlaatuiseen länsigötalais-tapaan +ääntämällä r:n hieman sorahdellen. "Kuusi killinkiä pientä rahaa?" +vastasi taalalaistyttö; "voi, hyvä neitsy, sitä minulla kyllä ei ole, +mutta osta samalla kaksi sormusta minulta, niin maksaa tasan +kaksitoista killinkiä. Osta! Osta!" + +"Ei toki, ei!" kuului ääni sievästä päästä. Kersantti, joka seisoi +takana ja näki vain niskan, ei saanut muuta todistetta siihen että +vastaus tuli häneltä, kuin että pää kumartui vähäisen eteenpäin. + +Kersantti astui nyt hilpeästi esiin ja sanoi: "Sallikaa, neiti Vid--" +hän pidättäysi -- "sallikaa, hm, että minä ostan nuo kaksi +jouhisormusta taalatar-poloiselta." Hän pani kaksitoistakillinkisen +taalalaistytön käteen ja otti muitta mutkitta molemmat mustanvalkoiset +sormukset, joita tyttö piti ylhäällä ilmassa neitojen edessä, toivoen +kaupantekoa. Helakka nainen katsoi hieman kummastuneena sotilaaseen. +Mutta hän, joutumatta hämilleen, otti heti toisen sormuksen, jonka +neito ennen oli valinnut, antoi sen tälle ja sanoi: "Ettekö halunnut +tätä, neiti Sar-- hm -- ettekö juuri tätä? Tehkää hyvin, ottakaa se ja +pitäkää! Minä pidän itse toisen." + +Tyttö katsoi häneen -- kuten hänestä tuntui -- peräti kaunein silmin. +Sormuksen, jonka hän ojensi, tyttö tosin hämillään otti, mutta kun hän +arveli, että tyttö sen panisi siihen sormeen, johon itse oli sen +aikonut, huomasi hän sensijaan tytön, sanaakaan sanomatta, vetäytyvän +hiljaa laivanpartaalle ja päästävän sormuksen järveen. + +-- Prosit, kersantti! -- tuumi hän itsekseen, tämän liikkeen +huomatessaan. -- Se tietää sitä, että olen kerrassaan nolattu. Hyvä, +hyvä, veliseni! Miksi häntä neidiksi puhuttelin, kun hän on verhoutunut +huivipäähineeseen ja tahtoo olla tuntematon? Tuollaista sinutellaan, +pikemmin, jos niiksi tulee, ja miksi tarjota tuntemattomalle tytölle +sormusta? ja vielä laivankannella? Hyi häpeä, Albert! + +Hän meni vastapäiselle laivanpartaalle ja heitti toisen jouhisormuksen, +jonka jo oli pannut omaan sormeensa, myöskin järveen. Samassa hän +sylkäisi tervehöystykkiin, joka oli siinä vieressä. Sitten hän astui +kierroksen kannen yli laivan perään, ja kun hän taas läheni etukantta, +sattui niin, että hän joutui hienohipiäisen tuntemattoman kohdalle, +joka seisoi katselemassa koneiston liikuntaa. + +"Näetkös", hän sanoi ja ojensi kätensä, "minä olen myöskin heittänyt +sormukseni järveen. Se oli kyllä paras, minkä saatoimme tehdä." + +Ensin luima silmäily kiireestä kantapäähän, heti senjälkeen tuskin +huomattava, mutta varsin suopea hymyily, vienosti värähtelevä ilme, +joka heti häipyi, oli hänen vastauksensa. "Onko sormus järvessä? +Niinkö?" hän lisäsi. + +"Toivon hauen sen jo nielleen", sanoi kersantti. + +"Minun sormukseni otti iso ahven." + +"Kun nyt", jatkoi kersantti päätä nyökyttäen, "hauki nielee ahvenen, +minkä toivon pian tapahtuvan, niin tulevat kuitenkin molemmat sormukset +lepäämään -- saman -- sydämen alla." Viime sanat kuiskattiin hellästi +venyttämällä, mutta siinä kersantti kuitenkin onnistui perin huonosti. +Tyttö kääntyi äkisti pois vastaamatta ja meni muiden neitosten seuraan. + +-- Prosit, velikulta! -- sanoi hän itselleen. -- Nolattu uudestaan! Ja +miksi puhua sydämestä? Ja laivankannella. Mutta yksi asia minua +ilahduttaa: hän ei pannut pahakseen, että uskalsin sinutella häntä. +Sentähden ja siis: ei koskaan enää neiti! + +Hän meni alas ruokasalonkiin ja osti itselleen sikarin, jonka hän myös +sytytti, tuli uudelleen ylös, istuutui ylvään ja vapaan näköisenä +matka-arkkunsa päälle, veti pitkiä savuja sikaristaan ja näytti +mainiolta. + +Hän näki miellyttävän lasimestarintyttären monta kertaa kulkevan +välinpitämättömänä ohitsensa, välisti siirrellen helakanväristä +silkkisolmua leukansa alla sekä hypistellen prameita kaulahuivin +pitsejä, jotka soluivat alas rinnalle. Hän puheli vilkkaasti muiden +neitosten kera ja näytti ylen ujostelemattomalta. + +Sikari, kuten moni muu asia maailmassa, loppui. Kersantti heitti pienen +pätkän, jossa vielä oli tulta, pois luotansa, aikoen saada sen järveen. +Mutta pätkä oli niin kevyt, että se ennätti vain palasen matkaa +kannelle ja jäi siihen savuamaan. Tuossa tuokiossa ilmestyi jalka, +jossa oli mitä sievin kiiltävä kenkä, ja tallasi siihen niin että se +äkisti sammui. Kersantti nosti silmänsä jalasta ylös henkilöön ja näki +tuon tuntemattoman. Tämän silmänluonti osui häneen. Kersantti kavahti +ylös matka-arkultaan, meni hänen luokseen kohteliaasti kumartaen ja +sanoi: "Kiitos, neitsy kulta! Sikarini ei tosin ansainnut sitä +kosketusta -- mutta --" + +Kylmä ja luotansalykkäävä katse oli vastaus. Tyttö käänsi hänelle +selkänsä ja meni. + +Hitto hänet vieköön! -- se ajatus mielessä kersantti harppasi punastuen +ja alakuloisena portaita alas ruokasalonkiin. Täällä hän hiipi +pimeimpään soppeen, unelle tai mietelmille soveltuvaan. -- Saakeli +soikoon, Albert! -- hän ajatteli ja pyyhkäisi tukan otsalta. -- Minä +nimitin häntä neitsyeksi, ja sitä hän suvaitsi yhtä vähän kuin aiemmin +häntä neidiksi haukkuessani. Jo nyt on lempo! + +Hän ei ollut yksin salongissa! Hän ei senvuoksi puhunut ääneen eikä +puoliääneen. Osoittaakseen kuitenkin sekä itselleen että muille +rohkeutensa huusi hän tuimasti ja äkäisesti luukussa olevalle +neitokaiselle: "Voileipää ja suolalihaa päälle, heti paikalla!" + +Tarjoilijaneito toi pyydetyn tarjottimella. "Mene helvettiin +voileipinesi! Enkös minä ole pyytänyt ranskanleipä-voileipää?" + +Kilttinä ja tottelevaisena neito meni takaisin tarjottimineen ja laski +näkkileipä-voileipänsä astiakaapin laidalle. + +"Lasillinen hautbrionia, neiti! Ja antakaa minun vähemmän odottaa!" + +Lasi kaadettiin täyteen ja pantiin tarjottimelle, ynnä uusi kokonainen +ranskanleivän voileipä. + +[Se harvinainen tapaus, mikä tässä sattui, että tarjoilijaneito +valmistaa näkkileipä-voileivän, ja kun häntä sitten oikeutetusti +pyydetään se laittamaan ranskanleivästä, ottaa sellaisen kokonaisena, +kahtia halkomatta, on ilmeinen todistus ravintoloitsijain ja -jattarien +hyväntahtoisuudesta antaa kaukaa maaseudulta tulleiden oppimattomainkin +tyttöjen joskus koetella kykyään. Sivistyksen ensi askel on usein +vaikea; ja syydetään nuhteita. Rohkaiskoon silloin kukin mielensä ja +menetelköön jalolla kärsivällisyydellä, kuten tässä tapauksessa!] + +"Olenko minä luotu töllistelemään kokonaista leipää, niinkö hän luulee? +Tukholmassa on ihmisillä älyä halkoa ranskanleivät kahtia ja levittää +voita kummallekin puolikkaalle." + +Tarjoilijaneito meni jälleen takaisin, otti veitsen ja alkoi halkaista +voileipää. + +"Minä pyydän -- saatanan -- olkaa hyvä ja ottakaa uusi ranskanleipä, +halkaiskaa se ja levittäkää voita kummallekin sisäpuolelle, tehkää +hyvin! Siinähän on voita jo ulkopuolellakin! Ottakaa uusi leipä! Kuinka +sitä saa odottaa! Hitossa -- heittäkää pois kaikki tyynni, minun ei ole +nälkä." + +Astiakaapin vieressä seisova neitsy mutisi hieman terävästi jotakin +ylhäisistä matkustajista. Tätä ei kersantti lainkaan pannut pahakseen, +vaan astui esiin ja maksoi voileivät. -- "Minä olen ne tilannut", sanoi +hän, "tässä rahaa!" + +"On levotonta vatsassa -- niinpä niin!" virkkoi eräs mustiinpuettu +matkustaja. Kersantti kääntyi taakseen ja tunsi kalpeista, mutta +kiiltävistä kasvoista sekä vaaleansinisistä, pyöreistä linnunsilmistä +Ulricehamnin kirkkoherran. + +"Ohoh, nöyrin palvelijanne! Siinähän on herra kirkkoherra Su--, +epäilemättä matkalla alaspäin?" + +"Niinpä niinkin." + +"Minä menen myös Västergötlantiin, mutta se ei merkitse minulle +kotiin-, vaan poispäin", sanoi kersantti ja tarttui koneellisesti +suureen, moitittuun, mutta maksettuun kokoleipä-voileipäänsä, +töllistäen siihen elokkaasti. + +"Niinpä käy", sanoi kirkkoherra, "toinen matkustaa ylös-, toinen +alaspäin. Minä menen Ulricehamniin." + +"Niin, ja --" (kersantti tyhjensi hautbrion-lasinsa, joka oli ollut +tarjottimella odottamassa). + +"Niin kauan kuin on voimissaan, on terveellistä noin kulkea edes +takaisin", virkkoi kirkkoherra. + +"Siinäpähän se menee, niinpä kyllä" -- (kersantti nielaisi nyt loput +tilaamastaan). + +"Jättääkö herra kersantti Tukholman pitkäksikin aikaa?" + +"Minulla on kolmen kuukauden loma. Saanko luvan tarjota lasin, herra +kirkkoherra? Mitä käskette? Portteria vaiko portviiniä?" + +"Niinpä niin, vatsa on levoton Mälarilla. Jospa niin olisi, +olettakaamme portviiniä tai portteria!" + +Kersantti käski tuoda molempia, ja kirkkoherra, kykenemättä +ratkaisemaan niiden paremmuutta, joi pohjaan kumpaisenkin, päättäen +puheensa kutsumalla mitä lämpimimmin ja vierasvaraisimmin nuoren +sotilaan käymään Ulricehamnissa ja Timmelhedissä korvaamassa +vahinkoansa. + +Kersantti kumarsi, maksoi tilaamansa ja juoksi uudelleen kannelle +ilostunein mielin. + +Katsellessaan ympärilleen seutuja, joiden ohi laiva pyyhälti, huomasi +hän sen olevan poikkeamaisillaan Strengnäsiin. Iso tuomiokirkko näkyy +purjehtijoille jo kaukaa, ja sen majesteettinen torni vallitsee +laajalti Södermanlannin seutuja. Vasta lähemmä tultua havaitsee ryhmän +pieniä punaisia puurakennuksia, tasasuhdattomasti kasattuina kirkon +alapuolelle, ja ainoastaan punaruutuinen lukio- ja kouluhuoneusto +korkeudellaan erottuu muista vajanmuotoisista hökkeleistä. Kun vihdoin +saapuu vanhan rikkinäisen sillan luo ja pysähtyy, niin sanoo itselleen: +tämä on Strengnäs. + +[Tästä käsikirjoituksen kohdasta ja muutamasta muusta vähän tuonnempana +olevasta huomaa, että tapaus on sattunut monta vuotta takaperin. Sillä +nyt tapahtuu maihinnousu Strengnäsiin säännöllisen kadun päässä, joka +vie suoraan torille, ja komean laiturin luona. Mutta joku vuosi sitten +on aivan varmaa, että laskettiin maihin vähän kauempana, juuri sen +ränstyneen sillan luona, jota tässä kuvataan, minkä yläpuolella heti +mäentörmät ja Strengnäsin sokkeloryhmä kohtaavat sinne saapunutta. +Tekijä.] + + + + +TOINEN LUKU. + + + Täällä ei ole ylhäisyyden merkkiäkään, ei korkeanaatelista + ritarihuonelajia, ei myöskään rikkaan ja ylpeän porvariston + raha-aateluutta, eikä sitä alkuylhäisyyttä, joka ilmenee + talonpoikaissäädyn itsenäisessä osassa. + +Matkustajilla, jotka katsahtavat ylös rantalaiturista, ei ole edessään +satamaa, aukiota, eikä myöskään selvää katua, vaan mäkitörmä, ja +enimmät rakennukset ovat kylläkin epäkohteliaita kääntämään päätynsä +katsojaan. Siitä huolimatta ja koska laiva viipyy ehkä puolisen tuntia, +astutaan maihin. Täällä ei toki ole vastassa rinkilät kuten +Söderteljessä; kuitenkin, jos astuu varovaisesti nostaessaan jalkansa +laiturille, katsoo eteensä eikä kompastu lahojen lankkujen välisiin +reikiin, niin saattaa hengissä päästä kaupunkiin. + +Tämäpä juuri tapahtui kersantille ja vielä eräälle. Kun hän näet seisoi +etukannella ja näki porraslavaa laskettavan maihin, huomasi hän jonkun +matkan päässä hennon pään tuikkivin silmin katsahtavan pientä kaupunkia +kohti. Äkkiä hänelle juolahti rohkeus mieleen; hän päätti välttää noita +vaarallisia sanoja neitsy, neiti, ja ylipäänsä jokaista titteliä. + +"Sananen!" hän virkkoi, kääntyen luontevasti neidon puoleen: "Sananen! +Astutaanpas maihin, tulkaa! Täällä laivassa on nyt meluisaa, tulevat +paiskelemaan halkoja ja pitämään muita metkuja. Alhaalla ruokasalissa +on myös rähjäistä; siellä on ilkeätä syödä, sillä -- hm -- tiedänpä +täällä Strengnäsissä erittäin siistin ja hyvän paikan. Aamiaisen +pitäisi mielestäni nyt maistua hyvältä niin pitkän paaston jälkeen." + +Neito antoi hänen muitta mutkitta tarttua käsivarteensa, astui +porraslavan yli, turvautui häneen läheisesti vaarallisella sillalla, ja +nyt he seisoivat Strengnäsissä. + +"Pidänpä kovin tästä pienestä kaupungista", hän sanoi vapaasti, luoden +ympärilleen iloisia katseita. "Tämä on aivan toista kuin Tukholmassa." + +"Kun päästään lähemmäksi, on todella koko sievää", virkkoi kersantti. + +"Kas -- kas!" jatkoi tyttö. "Ah, minä hengitän -- mutta -- no niin -- +kyllä -- kylläpä vaan. Lidköping on kuitenkin kauniimpi." + +Nuori sotilas, ihastuneena siitä että äkkiä ja miltei vastoin luuloansa +kuuli uuden tuttavansa olevan puhelias ihminen, alkoi itse huomata +Strengnäsin varsin hauskaksi. Todellisuudessa onkin asia niin. Kaikki +on vaateliaisuutta vailla. Tultuaan järven rannasta astutaan pelkkiä +kapeita, vääriä kujia tai katuja, jotka luikertelevat mäkien yli. +Pöyhkeää oikoisuutta ei näy tässä yhteiskunnassa. Pienet talot ovat +vanhoja, ystävällisiä, ja huomaa pian niissä olevan ei ainoastaan +päätyjä vaan myöskin julkisivuja sievine ikkunoineen, vieläpä +portteineen, joista tekee mieli astua sisälle. Täällä ei ole +ylhäisyyden merkkiäkään, ei korkeanaatelista ritarihuonelajia, ei +myöskään rikkaan ja ylpeän porvariston raha-aateluutta, eikä sitä +alkuylhäistä, joka ilmenee talonpoikaissäädyn itsenäisessä osassa ja +näyttäytyy sen esiintymistavassa. Ei, täällä ilmenee ainoastaan +kansanomaisuus mitä vaatimattominta lajia. Luulee kaikkien talojen +olevan pursilaivurien, lasimestarien, harjantekijäin, kalastajain +omaisuutta. + +Selvää on, että tällä ymmärretään ainoastaan sitä Strengnäsiä, joka +kohtaa järveltä nousevaa matkustajaa ja ympäröi hänet, ennenkuin hän +ehtii niinkään pitkälle kuin tuomiokirkon korkealle, puita kasvavalle +kukkulalle, jonka läheisyydessä piispantalo ja muutamat muut ilmaisevat +korkeampaa maailmaa. Mutta kersantti, lasimestarintyttö käsikynkässään, +ei ollut vielä noussut ylänteitä kohti. He eivät olleet edes ehtineet +torille. He olivat tytön huudahtaessa pienen talon ja sen valkoisten +luukkujen näkemisestä pysähtyneet siihen merkilliseen Strengnäsin +sokkeloryhmään pienine käyrine katuineen ja rakennuksineen, joka on +järvenrannan ja tornin välissä. Täällä kersantti vei seurakumppaninsa +korkeille portaille, jotka itse kadulta johtivat alas pihamaalle. Läpi +pihan he astuivat talon portille. "Tässä", kuiskasi kersantti, "asuu +rikas värjäri, joka samalla pitää sievää ja siistiä ravintolaa. +Saammepa nähdä, kuinka puhdasta siellä on." -- Tyttö hengitti kuten +omassa kodissaan, vaikka hän usein lisäsi, että Lidköping oli vielä +kauniimpi. + +He astuivat kuistinportaita ja menivät, talon sisäpuolella, jälleen +rappuja ylös; nämä veivät toisessa kerroksessa olevaan isoon +huoneeseen, jossa oli astiakaappi. Se siis oli jonkunlainen ravintola, +ymmärsi Sara Videbeck. Kersantti meni siistin ja iloluontoisen henkilön +luo, joka tiskin takana lautasia pyyhiskeli. "Antakaa meille joku +pikkuhuone -- tuo oikealla -- tai tuo vasemmalla -- yhdentekevää -- ja +aamiainen. Mitä talosta löytyy?" + +"Vattuja ja kermaa." + +"Jotakin jykevämpää." + +"Paistettuja lehtokurppia -- tuoretta lohta --." + +"Menköön, mutta sukkelaan! Ja", kuiskasi kersantti viedessään +tuttavansa vasempaan pikkuhuoneeseen, mutta ovella jatkaessaan +puheluaan lautasia pitelevän ihmisen kanssa, "pari lasillista +kirsikkaviiniä!" + +Kun he molemmin olivat astuneet pieneen huoneeseen ja hauskuuden vuoksi +-- jos useampia ilmestyisi salitupaan -- sulkeneet oven, otti Sara +Videbeck yltään silkkihuivin ja näytti pään, jota somisti tummanruskea, +kiiltävä tukka, selväjakauksinen, irtokiharoita vailla kulmien kohdalla +(kersantti muisteli niiden kadonneen kamritsihatun mukana), mutta +kuitenkin pari omaakin ja varsin sievää, kummankin korvan takana. +Myöskin hansikkaat, syreeninväriset, hän veti pois ja paljasti kaksi +pientä valkoista, pulleaa kättä, jotka eivät näyttäneet koskaan +askarrelleen karkeassa työssä, mutta saattoivat sietää muistutuksen, +että olivat hieman leveitä, varustettuja sormilla jotka vaikkakin +suloisen miellyttäviä ja pienten kuoppien koristamia nivelten kohdalla, +kuitenkin olivat rahtusen paksunpuoleisia. Että nämä sormet eivät +milloinkaan olleet kannella soittaneet, näppäimiä koskettaneet, +siveltimiä käyttäneet taikka hienojen kirjojen lehtiä kääntäneet, johon +vaaditaan kapeat, notkeat sormenpäät, sen piti kersantti ilmiselvänä. +Vielä varmempaa oli, etteivät ne koskaan olleet lapiota käyttäneet, +kuokkineet, muokanneet paakkuja tai sellaista. Sitävastoin hän jätti +sanomatta, eivätkö ne aikoinaan olleet kittiä sotkeneet, sillä kitti +tekee ihon valkoiseksi ja pehmeäksi. Sen verran käsistä. Muuten henkilö +muissa suhteissa ei ollut lainkaan lyhyt tai pyöreä, vaan varsin +solakka ja pikemmin hieman pitkäkasvuinen. + +Tyttö ei istunut hämillään kahden kesken kersanttinsa kanssa. Hän +taittoi lavendelioksan ikkunalla olevasta ruukusta, hykersi sitä +käsissään ja haisteli sitten sormiansa mielihyvissään. Kersantti, +jottei olisi toimeton, taittoi kurjenpolven-lehden ja menetteli omasta +puolestaan sen kanssa samalla tavalla. + +"Kaunis ja koko sievä huone!" hän huudahti. "Niin, ja kas kuinka mainio +vetokirstu! Onko se saksanpähkinää kenties, vai tammea? Ei, se on +varmaan kiillotettua päärynäpuuta -- voisikohan se olla omenapuuta?" + +Kersantti, joka ei koskaan ollut perehtynyt puusepän työhuoneisiin, ei +voinut tähän antaa selvitystä. Mutta sensijaan hän kääntyi toiseen +esineeseen ja huudahti: "Totta tosiaan, leveä, kullattu kehys peilin +ympärillä! Mutta siitä on nyt luovuttu, pitää olla mahonkikehys." + +"Mahonkikehys? Jopa vaan! Minä tiedän mikä on parempi. Tehdä itse +peilinkehyskin niinikään lasista; kapeasta, kirkkaasta kruunulasista +suikaleista, jotka ovat jääneet tähteeksi ruudunleikkauksesta. +Semmoiset liitetään yhteen kokonaisiksi kehyksiksi, ja pannaan +maalattua paperia alle. Siitä tulee kauniita kehyksiä. Katsokaapas, +silloin on asia niin, että heijastaudutaan itse peiliin, mutta kehystä +katsellaan huvikseen, ja voidaan panna mitä paperilajia tahansa alle; +siitä voi tulla aika sievää. Eikö -- eikö -- ettekö -- ole sitä +nähnyt?" + +Hän näytti samalla joutuneen hiukan hämilleen siitä, miksi vierasta +kersanttia nimittäisi. Mutta juuri silloin tuotiin tilatut tavarat. +Hohtavan valkoinen, joskaan ei hieno lautasliina levitettiin pöydälle, +ja sen päälle asetettiin äskenpyyhityt lautaset. + +"Mutta ajatelkaas, jos lähtevät laivoineen luotamme?" + +"Eipä niinkään", vastasi kersantti. "Sitä ennen on ammuttava +lähtömerkiksi, ja ampuman lauettua ennätämme kyllä alas rantaan." +[Tätä ei nykyään käytetä kaupungista lähdettäessä, ainoastaan perille +saavuttaessa.] + +Hän joka oli tuonut sisälle kestityksen oli jälleen mennyt pois, ja ovi +oli suljettu. Kersantti otti oman lasinsa kirsikkaviiniä käteen ja +sanoi: "Terve matkalle!" + +Sara Videbeck otti kursailematta toisen pienen lasin, kilisti isäntänsä +kanssa, nyökäytti hilpeästi päätään ja sanoi: "Kiitos!" + +"Sananen yhtä hyvä kuin toinen, ennenkuin juomme", virkkoi kersantti. +"On haitallista ja harmillista, kun ei tiedä miksi toisiaan nimittäisi +-- ja sitten niin -- en tahdo koskaan saattaa ketään pahoilleen, +suutuksiin tai loukkaantuneeksi ja par exemple emmekö voisi toisiamme +par exemple sinutella -- ainakin syödessämme, vai --" + +"Sinutellako? Kyllä, olkoon niin." Tämän sanoessaan hän vielä kerran +kilisti, asia oli selvä, ja kirsikkaviini juotiin. + +Kersantti muuttui kuin uudeksi ihmiseksi, tämän kiven pudottua hänen +rinnaltaan; hän astuskeli huoneessa, tuli kahta vapaammaksi, +iloisemmaksi ja kohteliaammaksi. Mutta kaunis lasimestarintytär +sitävastoin ei muuttunut vähimmässäkään määrässä. Hän istui pöydän +luona, söi ja otti eteensä, tosin aika viehättävällä tavalla, mutta +mitään suurempaa suloutta ei juuri näkynyt hänen eleissään. Hän +sinutteli uutta tuttavaansa joka kahdeksannella sanalla kainouden tai +isostelun yhtään estämättä. Hän näytti äärettömän kotiutuneelta. + +Kersantti, joka ainakin seuratavoissa tunsi etevämmyytensä, oli tästä +tunteesta sitä onnellisempi, ja sanoi: "Hyvä Sara, vähän enemmän +vattuja! Tämä kermahan oli varsin hyvää?" + +"Oivallista! Kiitos! Minä muistan tuolla alhaalla Lundin kylpylässä +viime kesänä --" + +Hän meni ulos ja tilasi lisää vattuja. + +Samassa silmänräpäyksessä paukahti merkkilaukaus laivasta. + +"Kas niin", sanoi neito, nousi ja pani hansikkaat käteen. "Peruuta +vattujen tilaus!" + +"Hyvä Sara, istu! Vatut tulevat heti, kyllä me ehdimme sinne alas +rantaan." + +"E-ei! Parasta olla täsmällinen. Kysy mitä maksaa!" lisäsi hän, pani +huivin kaulaan ja veti esiin nenäliinan, josta kukkaron toinen pää +pisti esiin. + +"Mitä?" tokaisi kersantti. "Minä tässä --" + +"Pian, pian!" Neito meni nyt itse hänen ohitsensa tiskin luo salitupaan +ja kysyi, mitä kestitys maksoi. + +"Yhden riksin ja kaksikymmentäneljä killinkiä." + +"Tässä, hyvä neiti", (hän otti esille vihreästä silkkipussistaan) "on +kolmekymmentäkuusi killinkiä minun puolestani! Se tekee puolet. +Hyvästi, neitsy!" hän senjälkeen nyökkäsi tarjoilijattarelle, joka oli +kantanut sisälle. + +Päännyökkäys sekä neidille että neitsyelle oli ystävällinen, mutta +ylimielistä laatua ja näytti ilmaisevan, ettei hän liioin pitänyt väliä +kummastakaan lajista. + +Kersantti puolestaan kalpeni ja yritti änkyttää, että hän se oli +tarjonnut, ja hänen piti ehdottomasti maksaa. Mutta Sara Videbeck oli +jo ovella. Aika pakotti. Hän maksoi kolmekymmentäkuusi killinkiänsä, +puri huulta harmistuneena ja lähti ulos neidon jäljissä. + +Kun he olivat tulleet kuistinsillalle, menneet läpi pihan ja aikoivat +nousta portaita kadulle, teki neito pienen liikkeen, josta saattoi +päättää, että kersantin tulisi ottaa hänet käsikynkkään. Jonka hän myös +teki. + +"Kiitos sinulle, joka veit minut tähän siistiin paikkaan!" virkkoi hän +puolikovaa mitä kauneimmalla äänellä ja kosketti kädellään hänen +kättään, ikäänkuin hiljaa taputtaakseen. "Asuuko tässä rikas värjäri, +kuules? Jo nyt jotakin!" + +"Ei kestä kiittää", vastasi hän. -- Sinähän maksoit itse, lisäsi hän +itsekseen mieliharmissaan. + +"Kyllä, paljon kiitoksia sinulle: olinpa oikein nälissäni. +Hyvänluontoista ja siivoa kansaa on täällä, minne kääntyykin, ja tämän +kaupungin nimi on Strengnäs?" + +"Niin. Minä veisin sinut kovin mielelläni ylös tuomiokirkkoon +katselemaan kaupungin isompia osia. Siellä on kauniita ja varjoisia +puita kävellä siimeksessä." + +"Mitä joutavia. Ei, meidän on mentävä laivalle. Siellä jo odottavat." + +Heidän siinä reippain askelin kulkiessaan risteilevien kujien lomitse +viittoi Sara mielihyvissään kaikille pikku nurkille joita sivuutti, ja +miten olikaan, hän virkahti: + +"Mistäs tiedät, että nimeni on Sara? Minä haluaisin myös tietää mikä +mokoma sinulla on etunimenä?" + +"Albert", vastasi kersantti. + +"Alber -- annas olla -- niin oikein, sen olen lukenut allakasta, vai +kuinka? Kyllä, sillä nimellä kastettiin myös nikkarivanhin Ahlgrenin +poika, jolle olin kummina viime kesänä. Hän on oiva poika, tiedätkös, +Albe, kiiltosilmäinen kuin emalji." + +"Sinähän olet kotoisin Lidköpingistä, ja matkustat arvatenkin nyt +sinne?" uskalsi kersantti kysyä. + +"Varovasti! Astu varovasti!" sanoi neito, sillä he olivat juuri nyt +hataralla sillalla. Mutta vaaratta he pääsivät porraslavan yli ja +olivat jälleen laivan maailmassa. Soluttiin irti maasta, rattaat +alkoivat pyöriskellä ympäri. Savupilvet ja jymeä jyske olivat uivan +lohikäärmeen jäähyväiset Strengnäsille. + + + + +KOLMAS LUKU. + + + Ken tahtoo lasia leikata, hyvä herra, + hänellä pitää olla timantti! + +Kersantti oli lujasti saanut päähänsä, että hän osoittaisi uudelle +tuttavalleen jonkin kohteliaisuuden. Hän meni sentähden alas +ruokasalonkiin ja pyysi ostaa naulan konvehtia. "Ei ollut koskaan +laivoissa myytävänä", vastattiin. -- "Mitä hittoa! Onko täällä sitten +appelsiineja? Sellaisia luulen olevan tuolla korissa esillä?" -- +"Kyllä." -- "Hyvä, antakaa minulle neljä." + +Tullessaan hedelmät kourassa huomasi hän laivan kannen olevan +seuraavassa asussa ja järjestyksessä. Suurempi osa parempaa kansaa -- +herrat, rouvat ja lapset -- oli mennyt alas salonkiin. Muutamat parit +istuivat tosin peräkannella, mutta eivät juuri vilkkaasti +keskustelemassa, jos eivät liioin nukkumassakaan, kuitenkin tyyten +tarkkaamattomina kaikelle mikä heitä itseään ympäröi. Taalalaistytöt +kauimpana keulavantaan luona näkyivät kyyristyneen kiemurassa olevien +köysien yli ja uinahtaneen. Neljä viisi ennen mainittua neitosta oli +kerääntynyt yhteen, selät nojaten puoleksi aukikäärittyä purjetta +vasten. Kapteeni oli luultavasti hytissään; häntä ei näkynyt kannella. +Koneenkäyttäjät touhusivat ahjoksensa ääressä. -- Missä onkaan +henttuseni? -- kysyi itseltään kersantti. + +Hän keksi tytön vihdoin istumassa vihreäksi maalatulla sälesohvalla, +joka oli laivanpartaan viereisessä komerossa toisen rataskatoksen +takana. Kersantti huomasi näin syrjäisen paikan varsin mieluisaksi, +meni sinne appelsiineineen, istuutui neidon viereen ja tarjosi. + +Tämä nyökkäsi myötäisen hyväksyvästi ja otti esille kukkaronsa. + +-- No sun seitsemän sarvipäätä! -- ajatteli kersantti veren noustessa +kasvoihin. -- Eihän tuo toki aikone oikopäätä käteisellä maksaa minulle +appelsiineja? Tällainen alempi porvaristo menköön... + +Niin pahoin ei myöskään käynyt. Neito otti virkatusta rahakukkarostaan +hopeasilaisen veitsensä ja kuori sillä appelsiinin, jonka hän +kohteliaasti ojensi Albertille. Sitten hän kuori yhden itselleen, +leikkeli sen kuuteen osaan ja mutusteli mielihyvikseen. + +"Kiitos, hyvä Sara!" sanoi Albert ja otti vastaan appelsiininsa. Sitten +hän pyysi ja sai lainata tytön veitsen hedelmänsä paloittelemiseksi. +Hän katseli veistä hieman ihmetellen; se oli perin tylppä, jopa aivan +pyöreäkärkinen, kuitenkaan olematta pöytäveitsen näköinen. Muuten se +oli uusi ja jokseenkin terävä toiselta puoleltaan. Hän ei siitä enempää +välittänyt, vaan sanoi hetkisen kuluttua: "Nyt, Sara, meidän on tultava +lähemmin tutuiksi, ja sinun on sanottava kuinka läheistä sukua olet +tädillesi, hänelle, joka..." + +"Ei päässyt mukaan tänä aamuna? Ei käyne vaikeaksi sanoa, arvatenkaan, +minkä verran sukua olen tädilleni." + +"Niinpä kyllä, mutta..." + +"Niin, olen aika pahoillani, ettei hän ehtinyt ajoissa, Ulla-täti +parka; hänen on nyt ollut pakko ottaa oma kyyti, tai matkata +Göteborgin-dilisanssissa, ja saadaanpa nähdä missä voinemme tavata +toisemme tiellä, jos se ollenkaan tapahtuu. Ehkä hän nyt viipyy +Tukholmassa, kun hänen kävi noin nolosti matkalle lähtiessä. Minulla on +toinenkin täti, tiedätkös, naimaton, nimeltä Gustava, hän asuu +Lidköpingissä ja hoitaa sairasta äitiäni, matkalla ollessani. Mutta +tämä Ulla-täti on kauan asunut Tukholmassa, ja hänen piti nyt vain +matkustaa kotipuoleen minun kanssani vähän tuuleutuakseen, ja oli +tyhmää, että hän kuhnusteli. Mutta sen hän usein tekee, Ulla-täti +parka. Olin myöskin pahoillani omasta puolestani; täti tai joku +sellainen on aina hyvä olemassa matkaseurana. Mutta olinpa varma, eikä +pettänyt luuloni, että matkalla kuitenkin tapaisin jonkun matkustajan, +joka -- syö itse, Albe! En minä yksin syö näitä kaikkia." + +"Kiitos", sanoi tämä iloisena saadessaan virkkaa hänkin sanasen. +"Käytkö useinkin Tukholmassa? On tosiaankin pitkä matka Lidköpingistä +Tukholmaan?" + +"En ole koskaan ennen ollut Tukholmassa. Minun tarvitsi nyt mennä, +hieroakseni öljyn ja timanttien kauppaa ja tutkiakseni uusinta muotia." + +Kersantti katseli tyttöä ihmetellen ja vaikeni. -- Öljyä, -- hän +ajatteli. -- Olenpa tainnut kokonaan erehtyä hänen laadustaan. Hm! +Uusinta muotia? -- Hän mitteli tytön vartaloa kiireestä kantapäähän. Se +oli todellakin aika sorea, nimittäin omaa lajiansa. Vihdoin hän virkkoi +puoliääneen: "Timantteja?" + +"Niin, juuri timantteja, hyvä herra! Ah... ah... sinä luulet ehkä että +piikivi kelpaa, sinä? Eipä toki. Tulta lyömään, kuten kiväärinlukkoon, +siihen piikivi sopii. Mutta kas sillä, joka tahtoo lasia leikata, hyvä +herra, sillä pitää olla timantti!" + +Hänen silmänsä aukenivat ja kimmelsivät hänen näitä puhuessaan +ikäänkuin synnynnäisestä, ylevästä itsetunnosta. Hän näytti miltei +ylpeältä, vaikka ylpeyttä muuten ei koskaan ilmennyt hänen katseessaan, +paitsi niinä hetkinä, jolloin hän käänsi jollekulle selkänsä. Hän +antautuikin heti jälleen tuttavalliseksi, huomatessaan Albertin olevan +pelkästä hämmästyksestä pudottamaisillaan appelsiinin. Hän lisäsi: +"Olemme aina muutoin ottaneet liidun Göteborgista, ja olisimme samoin +voineet ottaa öljynkin sieltä; mutta äiti sai kirjeen, että sitä +saataisiin Tukholmassa kahtatoista killinkiä huokeammalla kannu, ja +silloin halutti lähteä tänne kuulustamaan, kun minulla oli täällä +ennestään täti, jonka luona asua. Mutta tuosta uudesta muodista, josta +puhuivat niin laajalti Lidköpingissä, että muka Tukholmassa nyttemmin +olisivat keksineet lasien värjäämistä kirkonikkunoihin, siitä minä en +pidä väliä. En minä ole sellaista Tukholmassa nähnyt. Kävin vasiten +kaikissa kaupungin kirkoissa, eikä se ollut helppo työ, kun niitä oli +niin sietämättömän paljon; mutta siellä ei ollut värjättyä lasia +yhdessäkään. En tiedä, mistä se valhe on lähtöisin, ellei Upsalasta, +jossa jokin asessori kuuluu paraikaa maalailevan erään alttarikuorin +ikkunoita. Minä muuten tahtoisin sitä oppia; sillä meillä on paljo +kirkonikkunain tilauksia sekä -- niin -- että vieläpä alas Skaraan +asti. Sillä Skarassa ei ole ketään ihmistä, joka osaa lasia käsitellä, +ja minä tiesin siitä tulevan suuren ja sievän ansiolähteen, jos +pystyisimme lasia värjäämään verstaassa. Olisimme silloin niin lähellä +ainoat, jotka kykenisimme uutta muotia käyttämään, ja ottaisivat kai +meiltä, niin pian kuin jotakin kirkoissa särkyisi. Mutta yhdentekevää; +sitä muotia ei kuulemma käytetä missään, ja silloin se ei myöskään ole +minkään arvoinen. Timantteja sain oivia, niin että olen matkaani varsin +tyytyväinen, ja entäs öljyä sitten..." + +"Mutta mihin Herran nimessä niin paljon öljyä käytät?" + +"Kittiin, tiedämmä. Mihinkäs tässä elämässä öljystä muuhun olisi?" + +"Mutta miksei isäsi itse niin tärkeissä ja pitkämatkaisissa asioissa +matkustele?" + +"Oh, hyvä Jumala! Hän on kuollut kuusi vuotta sitten." + +"Sepä oli toinen asia." + +"Ja äiti rukkani on vastannut liikkeestä leskenoikeuksiensa +perusteella, tietysti; mutta hän on koko kahtena vuonna ollut alinomaa +vuoteessa, joten voin sanoa itse olevani yksin vastuussa." + +"Mutta sanos minulle, kaunis Sara, kuinka vanha par exemple sinä olet, +jos rohkenen kysyä?" + +"Neljäkolmatta vuotta ja hiukan enemmän." + +"Mitä, onko se mahdollista? Minä pidin sinua kahdeksantoistavuotiaana. +Millaiset posket -- mikä hipiä..." + +"Niinpä niin, samat posket mulla oli kahdeksantoistavuotiaanakin. +Sanotaan viskaalintyttärien, mamsselien ja ryökynäin tekeytyvän +nuoremmiksi kuin ovatkaan, kuten kuulin olevan tapana Lundin +kylpylässä; mutta minä katson hyvin vähän kunniaa tuottavaksi näyttää +vanhalta ja sanoa ikänsä nuoreksi. Silloin pidän paljoa parempana tehdä +päinvastoin. Minkä verran vuosia on... jos rohkenen kysyä?" + +"Minullako? Olemme melkein yhdenikäisiä. Olen viidenkolmatta vanha." + +"Ja minä kun luulin sinua ainoastaan yhdeksäntoistavuotiaaksi +henkilöksi, joka ei vielä ole arvoasteita läpäissyt. Niin +suorasukaisesti sinä käyttäydyt." + +"Asteitako? Niin, rakkaani, ollakseni avomielinen, niitä en ole vielä +läpäissyt enkä ehkä koskaan, jos --" + +"Mitä... mikä sinä sitten olet?" + +"Aliupseeri vain." + +"Sellaisia olen ennen nähnyt Skaran porvarien keskuudessa, ja ne olivat +kunnon miehiä. Muistan Lundin kylpylässä... siellä vetelehti +tyhjäntoimittaja-neitejä ja olivat juovinaan terveysvettä yhdestä tai +toisesta syystä: silloin siellä oli myös Västgötadalin ja Skaraborgin +luutnantteja, kapteeneja, majuriloita ja sellaisia, joita sanovat +upseereiksi, jotka myös olivat voivinaan pahoin ja puhelivat neitien +kanssa. Mutta jos minä milloin Lundin kylpylässä näin aliupseereja, +niin ne olivat aina rehtimiehiä, tositautia potevia, jotka eivät +juoneet huvin vuoksi." + +"Mutta mitä sinä sitten teit Lundin kylpylässä, Sara? Sinä, terve +ihminen, olit kai matkustanut sinne vain nauttiaksesi ihanasta +luonnosta?" + +"Minä olin siellä vain päivän ja sain hyötyä hommistani. Minun täytyi +matkustaa sinne pitääkseni silmällä paria oppipoikaamme, jotka oli +noudettu panemaan ruutuja kylpylänsalonkiin; ne oli rikottu +ihmeellisessä pallonheitännässä kylpylän vieraiden kesken heinäkuun +neljäntenä. Pojista ei milloinkaan voi olla varma; he lyövät tavaran +rikki, sitten he eivät myöskään ymmärrä leikata, huonosti he timantteja +käsittelevät. Koska nyt oli kyseessä suurempilaatuinen työ, menin sinne +itse, enkä sitä kadu. Mitä arvelet, Albe, laitoin viisikymmentäkuusi +pikkuruutua, kaksikolmatta huonommasta, viheriästä lasista, ja kuules, +neljäneljättä kauniista levylasista! Lisäksi myin kymmenen lasirasiaa, +sellaisia kuin vain me valmistamme verstaassa, kultapaperia +alla reunusteina, ja kuusi suurta lyhtyä, joita tarvitsevat +valaistuskojeina, mennessään kellareihin noutamaan selssivettä ja +spa-lientä ja kreutzervrimmeliä ja sellaista. Niinkuin sanoin, minä +näin siellä vain kaksi aliupseeria, vakaita luuvaloisia miehiä, +molemmat Västgötadalin väkeä. Mistä johtuu, että sinä olet aliupseeri +ja kuitenkin niin nuori ihminen?" + +"Tukholmassa käyttävät toisinaan nuorempia aliupseereja... varsinkin +kun... niin, näetkös, minä en oikeastaan ole upseerista kaukana... +kersantti." + +"Kersantti? No hyvä, oli miten oli. Älä milloinkaan huoli tulla +upseeriksi, luutnantiksi ja sellaiseksi kehnoksi väeksi. Mitä ne +päivävarkaat tekevät muuta kuin puhuvat roskaa neitien kanssa päivisin +ja illoin palvelusneitojen kanssa. Roskaa! Nyt röyhys kaulaan, pian +hampaat naulaan." + +Pysähdys. + +Sotilas istui hiukan säikähtyneenä kuunnellen avosydämisen ystävänsä +puhekykyä ja rohkeita mielenpurkauksia. Hän oli siitä tietoinen, että +kovin mielellään halusi tulla luutnantiksi, ja toivoi saavuttavansa +tämän viranylennyksen salaisen sukulaisuutensa nojalla erään +pääkaupungissa asuvan korkean perheen kanssa. Hän tiesi myös, että +hänen kassansa oli tällä kertaa koko hyvin varustettu senlaatuista +eräiden maatilain tarkastusmatkaa varten, jolle hänet kesälomallansa +oli lähetetty. Siksipä hän ei tahtonut itseensä sovelluttaa noita +raskasmielisiä loppusointuja: nyt röyhys kaulaan j.n.e. Mutta kieltää +hän ei voinut, että tuommoinen rupattelu neitien ja neitsytten kanssa +oli väliin ollut hänestä mieluista. Hän silmäsi sentähden hämmästyneenä +noin jyrkkiä mielipiteitä lausuvaan Sara-ilmiöön. Hän tarkasteli hänen +kasvojaan; iloiset ja ystävälliset silmät näyttivät olevan +ristiriidassa hänen viimeiseen ankaraan puheluunsa. Vieläpä, kun hän +katseli noita punaisia täyteläisiä, miltei kauniisti muodostuneita +huulia, takana olevine tasaisine, valkohohtoisine hampaineen, sekä +joskus esiinpilkistävää pientä kielenkärkeä, hienointa heleänpunaista +lajia, niin saattoi kai hänenlaiselleen miehelle antaa anteeksi tuon +äänettömän kysymyksen: Eikö nyt kenkään maailmassa ole suudellut tuota +suuta? + +Sara katsoi myös kersanttia kasvoihin, kuten tämä häntä, ja vihdoin hän +heleällä, lempeällä äänellä kysyi: "Mitä sinä niin tähystelet?" + +Aivan arvaamatta ja urhokkaasti hän vastasi: "Minä istun ja ihmettelen, +eikö kukaan ihminen milloinkaan ole suudellut tuota suuta?" + +Äkkiä haihtuva hymy oli neidon koko vastaus, ja hän katseli poispäin +Mälarin ulapoille. Hänen katseessaan ei tällöin näkynyt pienintäkään +keimailua tahi häijyyden hohdetta, mutta toiselta puolen ei myöskään +juuri mitään romantillista, haaveilevan taivaallista. Hän oli +selvittämätöntä välilajia. Ei lainkaan rumaa, mutta ei myöskään syvästi +kaunista. Hän oli sentapaista lajia, josta iloisin ilmein on tapana +sanoa: "Oh, käy laatuun!" + +Rohkaistuneena siitä ettei neito ainakaan käskenyt häntä luotaan, +nakellut niskaansa taikka mennyt tiehensä, jatkoi kersantti: "Minä +voisin sinulle paljon sanoa, hyvä Sara, samanlaatuista, jota itse olet +kertonut puhuttavan neideille ja neitosille. Jopa tunnen itsekin, etten +ole moiseen loruun tottumaton. Mutta sinä olet minulle selittänyt, +kuinka sitä vihaat. Minä en tahdo edes puhua sydämestä, koska muistan +aikaisemmin tänään... ja sitäpaitsi luulen, suoraan sanoen, sydämesi +olevan lasia, ja minulla, minulla ei ole hallussani timanttia, ainoata +asetta, jolla merkki voitaisiin sellaiseen piirtää." + +"Pysähdytkö sinä Arbogaan, jonne höyrylaiva saapuu tänä iltana, +Albert?" Hän kysyi näin läpitunkevin katsein. + +"Minäkö? En todellakaan. Minun on mentävä alas Vadsbon kihlakuntaan, +eräille maatiloille, ja sitten ehkä vielä kauemmas Västergötlantiin." + +"Silloin me ajamme yhdessä", taas läpitunkeva silmänluonti... "niin +voimme panna parihevoset vaunujen eteen... ja me tasaamme kulut... +ja... sillä minä näen, ettei sinulla ole omia ajoneuvoja mukanasi. +Maalaiskärryt ovat pahat ajaa, ja kyytipoika-viikarit rinnalla, ne +eivät ole minun väkeäni, ne ovat harvoin puhtaita." + +Kersantti kavahti pystyyn ja olisi kai sulkenut neidon syliinsä, +elleivät olisi olleet kannella. -- Hänellä on sydän! -- ajatteli hän. + +"Istuppas, Albert, niin me yhdessä laskemme kyytirahat huviksemme. Auta +minua, jos erehdyn. Suurin iloni on laskea yhteen päässä. Saapas nähdä: +onhan ensimäinen kyytiväli, Arbogasta laskien, Fellingsbrohon?" + +Kersantti istuutui hänen viereensä, hilpeänä ja ilostuneena ikäänkuin +äsken olisi saanut valtakirjan. Neitonen olikin tällä hetkellä, hänen +mielestään, niin säteilevä tahi oikeammin niin suloisen kaunis kuin +tyttö -- hänen mieleisensä -- konsanaan voi olla. Kaikki oli niin +järkevää ja viisasta, ja kuitenkin samalla niin viehättävää. + +"No, etkö vastaa minulle?" sanoi neito ja letkautti aivan keveästi +hänen kättään toisella syreeninvärisellä hansikkaallaan, jonka hän +varovasti kyllä oli ottanut kädestään jo appelsiinia kuoriessaan. + +"Fellingsbrohon kulkee tie aivan oikein, ja sieltä Glanshammareen", +vahvisti kersantti. "Sitten Vretstorpiin?" + +"E-ei, kuules. Meidän täytyy ensin mennä Örebron ja Kumlan kautta." + +"Ja sitten Vretstorpiin, se on varmaa. Senjälkeen tulevat Bodarne ja +Hofva, ja sitten olemme kotona." + +"Mitä, oletko sinä kotoisin Hofvasta?" + +"Minä olen kotoisin Västergötlannista, ja niin pian kuin olen astunut +jalallani Hofvan tantereelle, olen heti kotona." Samalla Sara ojensi +toisen pikku jalkansa ja laski sen perin varmasti ja länsigööttisesti +kannelle. + +Albertille koitui nyt uusi tilaisuus ihailla hyvintehtyä kaunista +kenkää. "Onko tuo Lidköpingin työtä", hän kysyi. + +"Mitä lajia?" + +"Minä tarkoitan, onko siellä niin hyviä suutareita, Lidköpingissä, +että..." + +"Se on muhkea, jopa harvinainen kaupunki! Etkö sinä milloinkaan ole +ollut Lidköpingissä?... Suutareita... Onpa kyllä! Meillä on räätäleitä, +hienoseppiä, karkeisseppiä, lippaantekijöitä, puuseppiä, meillä on +kaikkea. Myöskin kauppiaita, ja rikas kapakanisäntä kadun varrella +kappaleen matkaa vasemmalle torilta; vaikka sitä minä pidän +pahana, sillä mokomat elävät toisten rappiosta ja turhista +menoista. Mutta käsityöläinen tekee sellaista, joka kelpaa ja jää +pysyväiseksi maailmaan. Mihin kapakoitsijan tavarat häviävät? Hän on +Göteborgin-dilisanssin asioitsija, ja ylläpitää suuren suurta +tanssisalia, jossa upseerit neitiensä kanssa pitävät kekkereitä. Nepä +ovat joltisiakin tanssiaisia, näetsen! Mutta minä en kuitenkaan hyväksy +kapakkaliikettä. Jos ihmiset olisivat ihmisiä, niin sellaiset ihmiset +pian saisivat muuttaa Lidköpingistä ja lähteä tiehensä. Mutta nyt on +asia niin, että monet tahtovat juoda, pelata ja tanssia, ja... siellä +on mahdottoman iso tanssisali, Albert! Kahdeksan ikkunareikää +pitkinpäin, muistaakseni, ja neljäkolmatta ruutua joka reiässä." + +"Eikö sinua, Sara, tanssiminen ollenkaan huvita?" + +"Kun olen pitänyt silmällä töitä ja lopettanut ja tunnen oloni +yksinäiseksi, silloin voi sattua että tanssinkin toisinaan, mutta ilman +viulua." + +-- Siinäpä oikea tosi-länsigööttitär! -- ajatteli kersantti. Mutta tämä +näytti niin äärettömän lempeältä, niin miltei liikuttavalta tällä +hetkellä, että hän vaikeni. Vähän ajan kuluttua hän jatkoi: "Että +pitääkin äitisi olla niin sairas? Entä jos hän on kuollut, Sara, meidän +saapuessamme... sinun saapuessasi sinne alas?" + +"Niin, Jumala sen suokoon sille raukalle! Hänellä ei ole elämässä ollut +mitään oikeata iloa. Tuskaa ja surua alati, ja nyt vihoviimeksi vain +pelkkää tautia. Se ei ole kovin helppoa, Albert!" + +"Sinä puhut perin murheellisesti. Mutta jos hän heitäksen kuolemaan, +miten silloin käy työpajasi?" + +"Niin, silloin ovat oikeudet menneet, enkä voi saada uusia +maistraatilta, sen mä tiedän. Mutta olen kuitenkin asiata miettinyt." + +"Niinkö?" + +"Niinpä kyllä, sen voin kyllä kertoa", hän jatkoi, hiipi vielä vähän +lähemmäksi Albertia sälesohvassa ja katsoi ympärilleen, ikäänkuin +peljäten että joku asiaton kuulisi hänen salaisuutensa. Kun kuitenkin +laivan kansi, niinkuin ennen on mainittu, tältä puolen oli väestä +tyhjä, kääntyi neiti jälleen hänen puoleensa, näytti ylen +tuttavalliselta ja viisaalta sekä viuhutti pikku hansikastaan ilmassa, +väliin sivaltaen sillä keveästi hänen käsivarttansa. + +"Olen mietiskellyt, miten ilman vanhempia ja sisaruksia oleva tyttö +kuten minä on pääsevä elämään... elämään reimasti...", sanoi hän. +"Minulla on riittävästi ja yltäkyllin jo liina- ja pitovaatteita +moneksi vuodeksi enkä kuluta liioin, jota ei tee, kun on huolellinen. +Kun nyt äitini kuolee, en saa kauemmin leikkaella ruutuja ja kitata +suurissa taloissa tai uutisrakennuksissa; se kuuluu ammattimestarille. +Mutta se on aivan ominainen taito, tiedätkös, jota ei Lidköpingissä +osaa kukaan muu kuin minä, sillä olen sen yksin aprikoinut: sekoittaa +liitua öljyyn oikeissa dimensio... ei proportsioneissa... +(dimensioneiksi sanotaan itse lasien laajuutta pituuteen ja leveyteen +nähden, mutta proportsioniksi sanotaan liidun ja öljyn oikeata +yhteensekoitusta ja paljoutta, noita molempia sanoja käytetään vain +meidän ammatissamme, etkä sinä niitä ymmärrä, Albert)... no, nyt tahdon +vain sanoa, että olen keksinyt tässä sekoituksessa proportsionin, jota +ei tiedä kukaan muu kuin minä, ja siitä tulee kittiä niin lujaa, ettei +ilkein syyssade voi sitä liuentaa. Sitä minä aion valmistaa ja myydä +kaikille ammattimestareille; sillä heidän on pakko sitä ostaa sekä +Lidköpingissä että Vänersborgissa ja Mariestadissakin, kunhan oppivat +tuntemaan. Ja he tietävät jo siitä, sillä olen antanut poikieni +matkoillansa sitä toitottaa maailmalle. Itse myyn sitä kotona +kamarissani." + +"Mutta naimatonnahan olet turvaton, ja..." + +"Sepä jotakin. Juopottelevan ja pahaluontoisen miehen kanssa, kuten +äiti raukkani, -- silloinpa olisin päinvastoin turvaton ja kurja. Ei, +totta tosiaan, minä selviän juuri sellaisena kuin olen. Pientä taloa +Lidan varrella pidämme itse hallussamme. Se on aivan vähäinen puutalo, +kuten jokunen tuolla ylhäällä Strengbyssä... Streng... kuinka se +olikaan?... Niin..." + +"Strengnäsissä." + +"Ja äitini kuollessa joutuu talo minulle. Äiti rukka! Mutta hän elää +vielä parisen vuotta. Kuitenkin, kun hän kuolee, niin olen saanut +tietää pormestarilta, että minä taloineni ja tonttineni en tarvitse +enempää turvaa, vaikka naimatonna. Talo ei suuria korkoja tuota; +kuitenkin saatan vuokrata pari huonetta ylhäällä, ja alhaalla +pohjakerrassa asun itse. Mutta koska olen tottunut pitämään hauskaa ja +olemaan ihmisten kanssa, en tahdo istua alati itsekseni, vaan aion +avata puodin... pienen puodin... pitäen kauppaa, jota naisväki saa +hoitaa, ja jota ei ole vielä laskettu ammattikunnan alaiseksi. Minä +aion puodissani myydä rasioita, hienoja, kauniita, lasista tehtyjä, +joihin on pantu värillistä paperia lasin alle, jota olen laittanut +monta vuotta, ja johon maalaiskansa on hullaantunut koko ympäröivällä +seudulla, ja lisäksi kotilyhtyjä, juhlalyhtyjä; niin, olenpa oppinut +liittämään peilitinaa lasiin, ja siitä aion tehdä pikku peilejä +pitäjiin. Kenties otan myös puodissani pitääkseni kaupan kaikenlaista +poimintotavaraa, kuten kudoksia, palttinoita, nenäliinoja, +kaulahuiveja, kaikki kotitekoista, kunhan vain varon myymästä +silkkikangasta, joka kuuluu ammattikunnalle. Siitä ei ole tuleva +niinkään pientä kauppaa, kun on ihmisille kohtelias tiskinsä ääressä; +ja minäpä istun puodissani kymmenestä aamupäivällä viiteen illalla, +kauemmin ei kannata. Ennen kymmentä aamusella, ennenkuin aukaisen +puodinoven, valmistelen kaikkia rasioitani ja lasitavaroitani. Iltasin +sekoitan kittiä kaikille ammattimestareille. Siitä tulee hyvä kauppa ja +iloisa elämä." + +Saran silmät, suu ja posket loistivat hänen puhuessaan. Mutta kersantti +kysyi: "Aiotko sinä istua sillä lailla koko vuoden umpeensa etkä +milloinkaan liikkua ulkona taikka hengittää ihanaa maalaisilmaa?" + +"Auringon noustessa menen ulos Trufveen päin johtavalle tielle. Sen +teen kesäisin joka aamu, kun muuten on kirkas ilma." + +"Tru... mikä se on olevinaan?" + +"Se on Trufve, tiedämmä. Se on Richertin kaunis herraskartano +Mariestadin tiellä, näet. Jos vain kaupungista sinnepäin vievä tie ei +olisi niin hirveän hiekkainen. Mutta minä en välitä siitä, en kulje +sitä niin usein. Monena aamuna istun mieluimmin kotona. Mulla on +salvioita ja muita ruusuja ikkunoissa, ja lavendeliruukut vielä hankin. +Sitäpaitsi näen Lida-joen ikkunain ääressä, ja kauniimpaa jokea ei ole +olemassa. Jos tahdon nähdä enemmän vettä, on minulla iso Vänern +nähtävänä, kun ikkunoista tähystelen ulos Hållandsön ääressä +ammottavalle ulapalle; se on mulla edessä, kun vain silmään ulos +ikäänkuin kaupunginsillalle päin." + +"Ja kun tulet vanhaksi, kaunis Sara?" + +"Jos elän noin viisikymmenvuotiaaksi, niin aion mennä tavaroineni +markkinoille. Sillä niin kauan kuin olen nuori, on parempi istua kotona +pienessä kauppapuodissani." + +"Astuu mielellään tiskin luo, jossa niin sievä kaupitsijatar istuu +myymässä", virkkoi kersantti. + +"Mutta sillä iällä on ilkeätä matkustaa markkinoille", jatkoi neito, +hieman poispäin kääntyneenä. "Joutuu... niin. Kun pääsen noin +viidenkymmenen ikään, silloin arvelen sen olevan ohi; silloin käynee +sitävastoin kauppa huonommin kotona puodissa, ja tahdon silloin yrittää +markkinoilla, ellen sitä ennen ole pannut säästöön jotakin summaa, niin +että saatan elää nurkumatta, kuten toivon. Sillä saattaahan elää hyvin +sievästi ja kuitenkin voida varsin hyvin, niin pian kuin..." (tällöin +vaipui hänen katseensa ja ilme synkkeni). + +"No niin, Herran tähden! Mitä sinä tarkoitat?" + +"Niin, minä tarkoitan, jos varoo ottamasta itselleen kiusanhenkeä, joka +syö suuhunsa ja menettää turhuudessa tai hulttiopäisyydessä kaiken +minkä toinen vaivalla ja mielihalulla on koonnut. Mitäpä auttaa olla +kunnollinen, kun kiusanhenki on sitä kunnottomampi ja mässäilee +uurastajan työllä? Ja kuinka voi työtä tehdä ilolla ja mielihyvällä, +kun ei ole siihen sydämen halua, vaan kurkunpää tuskaan turtuu..." + +"En ymmärrä sinua." + +"Niinkö? Hm." + +"Jumalan tähden kerro mitä tarkoitat!" + +"Niin, siinäpä kylläkin on kertomista, kenties. Olin ulkona eräänä +Mikkelinpäivän iltana äitini kanssa; oli jo syyspuoli ja tuuli +puhalteli, ja hänen tukkansa liehui hilkan ympärillä. Epätoivoissaan +juoksi hän ylös isollesillalle päin, joka johtaa Lidan yli +kotikaupungissamme; minä olin silloin viisitoistavuotias ja juoksin +perässä. Ajattelin hänen hirveässä tuskassaan hyppäävän alas veteen. +Mutta kun minä pysyin jäljessä, hillitsi hän itsensä ja otti minut +syliinsä, seisattui sillan kaidepuun ääreen ja katsoi taakseen. Ei +ollut ketään ulkona jalkeilla. 'Sinun tähtesi tahdon jättää sen +tekemättä', kuiskasi hän. 'Tahdon elää ja olla piinattavana, kunnes +sinä vartut vähän isommaksi. Mutta tälle kirous ja sadatus! Siitä minun +ainakin on päästävä irti!' Tällöin olin näkevinäni raivon vaahtoa +äitini huulilla; hän tempasi sormesta kultasormuksensa ja heitti sen +kauas Lida-jokeen." + +Kersantti kalpeni; hänelle muistui mieleen jotakin samanlaista tänä +aamuna laivanpartaalta. + +"Äitisi taisi olla hieman kärsimätön avioliitossa", tuli hän +sanoneeksi.. + +"Hyi... hyi... herra!" huudahti Sara silmät säihkyen ja unohti +sinuttelunsa. "Albert!" hän lisäsi kuitenkin heti lempeämmällä äänellä. +"Kaksikymmentä kertaa potkittu hevonen, joka yhdennelläkolmatta +kerralla potkaisee takaisin, ei ole kärsimätön. Ja se on totinen tosi +Jumalan edessä" -- sanoi hän lopuksi, tuskin kuuluvalla, mutta +hartaalla ja soinnukkaalla äänellä -- "yksi oli, joka alinomaa +muistutti ja sanoi ja julisti, että äitini tulisi yhä paremmaksi... tai +jalommaksi luulen heidän sanovan... tällä tuskalla, mutta se oli valhe. +Sillä sen minä tiedän, että hän tuli vuodesta vuoteen huonommaksi. Mitä +suurimmasta siisteydestä ja kunnollisuudesta muuttui hän lopulta +epäsiistiksi, rehjuiseksi ja huolimattomaksi, niin että itkin sitä +ajatellessani." (Sara itki nytkin). "Oltuaan hurskas ja jumalinen +ihminen ei hän lopulta tahtonut katsoakaan virsikirjaan... ja +viimeiseltä... voi..." + +"Toivu toki!" + +"Vielä tänäpäivänä on äitini vuoteen omana, ja tiedätkö mistä syystä? +jumala meitä varjelkoon... juopumuksesta. Se ei ole naisihmiseksi +kunnon käytöstä, Albert!" + +Kersantti nousi, tunsi kylmää hikeä virkatakkinsa alla, riisui sen ja +leyhytteli itseään nenäliinalla. Kenties risteilivät muutamat hänen +parhaat aikeensa tällä hetkellä hänen aivoissaan. Mutta hän oli nuori, +eikä sydän ollut paatunut. Hän tunsi sääliä ihmisiä kohtaan, eikä hän +myöskään ollut kyllin puolioppinut esittääkseen tavallista väärää +puhepartta, että pahoin on hyvin. Hämmästyksen ja ihmettelyn valtaamana +joutui hän haastelussaan kuitenkin taholle, jota sotilaat harvoin +lähestyvät: hän istuutui tuttavallisesti ystävän viereen, joka oli niin +äkkiä käynyt avosydämiseksi, ja kysyi: "Sano minulle vilpittömästi ja +suoraan, Sara, oletko sinä kuten on tapana sanoa herännäinen?" + +"Herännäi... oh, en toki. Sellaisia on Västergötlannissa kylliksi ilman +minuakin." + +"Mutta luet kumminkin joskus raamattua?" + +"Raamattua? Kyllä." + +"Silloin tunnet myös Jumalan ensimäisen, suuren, yleisen käskyn... +anteeksi, se kuuluu hieman... 'kasvakaa, lisääntykää ja täyttäkää maa!' +Eikö tätä käskyä ole noudatettava?" + +Kotvasen mietittyään, silti hämilleen joutumatta, hän vastasi: +"Sisältäähän tuo Jumalan käsky..." + +"Että miehen ja vaimon tulee olla yhdessä..." + +"Mutta ei se käsky sisällä, että miehen pitää elää yhdessä kenen naisen +kanssa tahansa maailmassa, minun nähdäkseni, tahi naisen ottaa mikä +hyvänsä mies, joka on hänen osakseen osunut kaikenlaatuisten sattumien +ja aiheiden perusteella. Muistelen kirjoitetun olevan, että mikä on +ihmiselle oleva avuksi, se kai ei saa olla hänelle lankeemukseksi? Sekä +sielun että ruumiin turmioksi, mutta eniten sielun. Vaan niinkuin on +vältettävä ja väistettävä suurta vaaraa, onnettomuutta ja hätää, ja +ennen kaikkea kartettava oleskelua huonossa ja turmiollisessa seurassa, +niin lienee kai myöskin lupa karttaa..." + +Samassa kuului kova natina höyrylaivan etukeulasta, ja kapteeni ynnä +eräs koneenkäyttäjä tulivat juoksujalkaa ylös. Ei ollut kuitenkaan sen +pahempaa kuin että köysi oli katkennut, joten pieni pingoittunut purje +joutui lerpattamaan hieman huolimattomasti, huiskien hetkisen +edestakaisin tuulessa. Oli nyt päästy ulos eräälle Mälarin suuremmalle +selälle, Granfjärdille, jossa Blackeniin siirryttäessä melkein aina käy +kova veto. Ankarampi aaltoilu pani kaikki matkustajat liikkeelle: +kannelle kerääntyi joukko kasvoja, joita koko edellisenä päivänä ei +oltu huomattu, mutta nyt ne luola-asukkaiden tavoin kömpivät esiin +alimaailmastaan, salongista. Tuokion hulmuttuansa purje saatiin +kokoonkäärityksi ja pantiin uuteen asentoon tuulen vaatimusten mukaan. +Tuli jälleen tyyni ja hyvä olla, vaikka puhaltelikin melkoisesti. Mutta +nämä laivat, jotka kulkevat sisäisen tulen voimalla, eivät suuresti +välitä tuulesta ja aallokosta, vaan kyntävät varmaa väyläänsä, +puuskuipa myötä tai vastaan, taikka -- kuten nyt -- laitapuolelta. + +Granfjärdillä on monta vaarallista kohtaa, lymyluotoa ja salakaria, +jonkatähden siellä on paljon sattunut haaksirikkoja siihen aikaan kun +purjehdittiin ilman tulta ja usein oli luovittava. Taitavinkin perämies +huomasi silloin, niin hyvin kuin tunsikin karit ja meriviitat, olevansa +kykenemätön niitä aina väistämään, kun hänellä peräsimen apuna ei ollut +käytettävänään muuta kuin isot, laajat, raskaat, tuulen heittelemät +purjeet, jotka parhaallakin kääntelyllä ja luovailulla kuitenkin varsin +usein riuhtoivat hänet sinne, minne ei ollut lainkaan halua; sillä +purren perämies-parka ei kaikitenkaan ole enempää kuin ihminen? +Nykyään, kun vesilläkulku käy tulen voimalla, viillätetään suoraan +päämäärää kohden, luovimatta, eikä käytetä purjeita useammin kuin +tuulen ollessa senlaatuinen, että se edistää vauhtia. Perämiehen tulee +tosin nytkin tuntea meriviitat ja salakarit, se on tietty; mutta jos +hän ne tuntee, niin hän saa ne helposti väistetyksi, ellei ole +pöllöpää. Höyrypurjehduksen ainoana suurena vaarana on tulipalo; mutta +tähänkin nähden voidaan pannun rakentelussa ryhtyä sellaisiin +varokeinoihin, että sellaista tapahtuu harvoin taikka ei milloinkaan. + +Edettiin aika nopeaan ja ripeästi, joskin kannella alkaneesta +hyörinästä luonnollisesti johtui, että kersantin ja Saran keskustelu +ihmiskunnan suurimmasta ongelmasta keskeytyi. Reippaan luonteensa +kannustamana oli kersantti juossut paikalle ja tarrannut purjeeseen +kapteenin suureksi hyödyksi ja huviksi. Siitä seurasi heidän keskensä +veljenmalja, kannen alla kapteenin hytissä. Historia sivuuttaa +kokonaan, miten päivällisaterioiminen laivassa tapahtui, sillä siitä on +kansimatkustajalla ylen vähän käsitystä. Hän vain huomaa auringon +alenemisesta taivaanrantaan ja tarjoilijaneitojen alituisesta +juoksentelusta, täytetyt kahvikupit tarjottimella, että päivällisen +täytyy olla jo tarjottu. Salonkiasukkaat ovat ratkaisseet sen asian +keskenään; ja kun joitakuita luola-ilmiöitä hieman iloisempina +tavallista tai ainakin silmistään vähemmän tympeinä tähän aikaan nousee +kätköstään, niin saattaa kansaan (etukannen matkustajiin) kuuluva +ymmärtää, että herrasväki on pitänyt kestiä. + +On kumminkin totta, kuten tämä kertomus ennenkin on huomauttanut, että +jokunen rohkeampiluontoinen kansikulkija saattaa ainakin laskeutua +ruokasalonkiin ja siellä kiireimmän kautta haukata palasen ja nousta +jälleen kannelle. Mutta naisten, jotka kuuluvat kansaan, on todella +vaikea olla. Kuinka he elävät siellä etukannella, on monta monituista +kertaa historioitsijaa ihmetyttänyt. Ei pidetä oikein säädyllisenä, +että he tuovat ruokaa mukanaan ja ovat omissa eväissään. Ja yleisestä +runsaasta ravinnosta, jonka höyrylaivan keittiö valmistaa, eivät he +myöskään hevillä saa mitään, kun heillä itsellään ei ole kansipaikkaa +parempaa. Sattuneehan näidenkin naisten joukossa olemaan joku +rohkeampi, joka laskeutuu luola-asutuksen kaikkein pyhimpään ja hankkii +makupalan, viedäkseen sen sitten ulkoilmaan. Mutta sitä ei katsota +hänen puoleltaan häveliääksi. Mieltäviihdyttävänä seikkana on tässä +toki kahvi, joka ei ole ruokaa, mutta aika hyvää kuitenkin, kello +neljältä tai viideltä. Se tulee itsellään ylös pyhäköstä kannelle, +neitojen lennättelemänä, joista vähemmän äreät suvaitsevat +suostuttelua, niin että poloinen kansi-ihminenkin voi saada kupin +kuumaa. Sara piti varansa ja sai todella kupillisen; hän näyttikin niin +kauniilta ja siistiltä, että kahvinkantajattaret päähineeseen +katsomatta kernaasti olisivat halunneet lukea hänet herrasväkeen. +Käsittämättömältä tuntui tosiaankin, että hän, jonka hopearahoja +sisältävään kukkaroon oli monesti silmäilty, ei ollut ostanut +salonkilippua ja laittautunut luolaihmiseksi kuten joku toinenkin. +Mutta hän olikin kai siis niin mieltynyt raikkaaseen ilmaan ja tahtoi +kartella kaikkea ummehtunutta tai uumenia ylimalkaan. + +Juodessaan kahvinsa ja päättäessään pyytää kupin lisää muisteli hän +sydämellisen ilahtuneesti ja kiitollisesti kersantti Albertin +ehdotusta viedä hänet maihin pieneen hauskaan, punaiseksi maalattuun +pikkutupa-kaupunkiin (nimi oli häneltä taaskin haipunut), missä hän oli +ilman hankausta ja ikävyyksiä saanut siistin, hyvän ruoka-aterian, joka +oli aamiaisenkin nimellä käynyt hänellä päivällisestä, niin että hän +nyt kahvin tultua tunsi olonsa kylläiseksi, vapaaksi ja onnelliseksi. +Kersantti itse oli luontuvampi ahmimaan, ja niinkuin tässä +kertomuksessa on mainittu hänen jo aamupäivällä pariin kertaan käyneen +turvautumassa tarjoilukaapin apuun silloin kokemissaan kiusoissa, +samoin oli hän nytkin jälleen alhaalla. + +Kapteenin kanssa syntyneen tuttavallisuutensa perusteella hän nyt kulki +ylös ja alas ilman mitään vavistusta, miten vain halusi, niin usein +kuin henki päälle tuli, ja piti vaseti tuntea hänen matkalippunsa laatu +tietääkseen, että hän ei kuulunutkaan herrasväkeen, vaan oli kansaa. +Mitä, miten, missä ja milloin hän söi, ei mainita; otaksutaan vain, +että hän nautti päivällisen. Hän oli nuori ja tervetarpeinen, niinkuin +niitä Jumala on luonut; mutta hän ei millään muotoa ollut herkkusuu, +juoppo, ahmastelija, raakimus tai muutenkaan luola-ihminen. Ei hänkään +näyttänyt viihtyvän uumenissa: hän meni ylös niin pian kuin voi ja +näkyi ihan erityisesti harrastavan sitä ilmaa, joka puhalteli +keulavantaan kohdalla, sillä siellä hän eniten pysytteli ja oli nyt +uudestaan sytyttänyt sikarinsa. + + + + +NELJÄS LUKU. + + + Silloin hän kallistui surumielisenä taaksepäin tuoliinsa ja + laski päänsä selkänojaa vasten. Sinä olet timanttia vailla, + Albert! Uinahda ja nuku, ja supista vaatimuksesi! + +Sara Videbeck piti silmällä tavaroitaan, ja ne hänellä oli +matkalaukuissa, myöskin etukannella. Yhdestä hän varsinkin lienee ollut +huolissaan. Sillä eräänä hetkenä, jolloin ketään muuta henkilöä ei +seissyt siellä keulanperässä, hän käytti tilaisuutta, taputtaakseen +sikarinpolttajaa tuttavallisesti käsivarrelle ja huomauttaakseen: +"Sinähän pidät siitä, Albert, että pyydän sinulta pikku palvelusta. +Minulla on tässä matkalaukku, messinkikirjaimet S.V. lukossa; laita +niin, ettei kukaan siihen istahda! Olen alusta alkain ja kaiken päivää +pitänyt sitä piilossa purjeen alla, mutta viime hötäkässä vetivät +esille yhtä ja toista; purje on vedetty ylös, ja matkalaukkuni +putipaljaana." + +Albert otti sikarin suusta, katsoi häneen ja sanoi; "Onko matkalaukkusi +niin herkkä, ettei edes niin kevyt ruumis kuin sinun saa siinä istua? +Muutenhan sitä helpoimmin voisi siten vartioida." + +"E-ei, tottamaar, en minä, etkä sinä, ja vähimmin joku muu." + +"Onko se timantteja täynnä?" + +"Jopa nyt!" + +"No, mitä siis? Vaikka anna minulle anteeksi, sehän ei koske minua; ole +vain huoleti ja mene itse kunne haluat! Minä vartioitsen laukkuasi." + +Sara kiitti häntä moisella silmäyksellä kuin olisi matkalaukku ollut +hänen oma sydämensä. Hän meni poispäin hommaamaan jotakin kaikenlaisten +lippaiden ääressä, jotka oli pannut syrjään kannelle. + +-- Mitä voikaan tytöllä olla matkalaukussa? -- aprikoitsi Albert +seisoessaan siinä tähystellen kiiltäviä, keltaisia S.V. kirjaimia, ja +veti julman pitkät savut sikarista. -- Hän on totta tosiaan kuitenkin +rikas nukke, siitä ei käy erehtyminen. Vaikka siitä minä en välitä; +rahoja saan kyllä (samalla hän mutisi salaperäisen perhenimen), ja +Vadsbon maatiloista on minulla määrätty isännöitsijä-osuuteni. +Kirjaimet ovat aika hyvin tehtyjä; onpa siellä messinkiseppiä +Lidköpingissä, jotka johonkin kelpaavat. Seuraankohan häntä sinne +saakka? Minun olisi muuten Mariestadin kohdalla poikettava isolta +tieltä ja ajettava sisämaahan päin. Niin, saahan nähdä. Sinne on vielä +pitkä matka. -- "Kuulkaapas, neitonen tarjottiminenne! Ojentakaas +minulle uusi sikari! En tahdo mennä paikaltani." Perhana, hän ei +kuullut minua! Miten tämä päättyy? Koetanpa polttaa pätkääni vielä +tiukemmalle, mutta se maistuu kuumalle ja savu menee nenästä sisään, +hyi tuhat tulimmaista! Matkalaukku ei ole varsin suuri; pitkä +jokseenkin, muttei leveä; hänellä on varmaan lasilippaita siinä, koskei +kukaan saa siihen istahtaa. Mutta kuka hitto olisikaan kyllin hävytön +istuutuakseen siihen. Muun täällä kannella olevan joukon en ole koskaan +huomannut asettuvan muuanne kuin köysistölle tai pumpulle ja tykkien +päälle. Tämä on varsin säädyllistä ja siivoa kansaa. He ovat niin vähän +julkeita toisten tavaroihin nähden, että par exemple taalalaisneidot +istuutuivat ainoastaan itsensä päälle, hoc est he panivat jalat alleen. +Minkä hävyttömän rahjuksen Sara lieneekään peljännyt rohkenevan... +aha... saatpas nähdä, Albert, hänen tarkoittaneen sinua itseäsi eikä +ketään muuta tuolla kauniilla pyynnöllä, että minä varoisin +matkalaukkua... "katsos riivattua, miltä se maistuu!" sanoi hän ja +heitti lopputyngän järveen: tämä kävi kaiken kärsimyksen yli. + +Juuri tässä vaikeassa pulmakohdassa tuli Sara hänen luokseen ja -- +mitäpä sanotte? -- pisti uuden sikarin hänen käteensä. "Tulta mulla ei +ole mukanani", sanoi hän, "enkä tahtonut antaa neidon, jolta sikarin +tilasin, sitä sytyttää sinulle tuolla alhaalla, sillä... ja sitäpaitsi +hän ei osaa polttaa. Mutta miten saat tulta, Albe?" + +"Kyllä, kas tässä", hän keskeytti, "tulee kapteeni tepastaen oiva +trabucos suussaan. Anteeksi, hyvä kapteeni setä... tehkää hyvin ja +astukaa pari askelta lähemmäksi, niin saan sytyttää. Tämä ihana impi on +pannut minut vartioon, jota kunnon sotilaana en saata jättää." + +"Heti paikalla!" vastasi kapteeni. Sara seisoi katselemassa eikä voinut +pidättää äänekästä naurua, kun miehet asettivat sikarinpäät toisiaan +vasten, tuijottavin totisin silmin tähystivät kärkiä ja kiihkeästi +ponnistivat saadakseen toiselta sikarin syttymään. Se onnistui, ja +iloisa kelpo kapteeni meni tiehensä. Omituisin autuaallisin ilmein imi +kersantti molemmat poskiluut täpösen täyteen uutta, tuoretta savua -- +sillä onhan tiettyä, että ensisavu parhaalta maistuu -- ja puhalsi sen +ulos aivan hitaasti, mutta hajamielisyydessään Saralle vasten kasvoja. + +"Voi toki!" huudahti tämä ja juoksi uudelleen tiehensä etukannen +toiselle puolelle, jossa hänellä oli ennenmainittu lipashommansa. + +Albert seisoi siis jälleen yksin laukkunsa -- hänen laukkunsa -- luona +ja katseli painuvaa lempeätä, viehättävää lännenaurinkoa. Oli nyt +saavuttu Galten-selälle, Mälarin perimmäiselle Arbogaan päin. Albert +seisoi tähystämässä aurinkoa, kuten sanottu on, mutta hän tähysti +myöskin toisinaan matkalaukkua. Hän poltti hitaammin nyt, sillä hän +ajatteli, että jos tämä sikari loppuu tuossa tuokiossa, ei käyne yhtä +ketterästi kuin äsken uuden savun saaminen. -- Niin, aivan varmasti on +hänellä lasia laukussa, ja pidän enemmän siitä kuin että hänellä, kuten +kerran luulin, olisi lasia rinnassa tai koko sydän lasinen. Se oli +minun puoleltani tyhmä ajatus... puh!... Mutta en tahdo puhaltaa +liiaksi savua suusta yhdellä kertaa... puh!... Olkoon, että hänen +sielunsa on lasia jonkun verran, eikö minulla voisi olla timantti yhtä +hyvin kuin jollakulla muulla, leikatakseni? Mutta syvälle en tahdo +leikata, sitä ei lempokaan henno niin kauniiseen kristalliin... puh!... +Minä vain piirtelen A:n hänen muistinsa emaljiin; sen toki saanen? +Eihän se liene liikaa... puh! Kaunis hän on totisena, mutta vielä +kauniimpi hymyillessään tuolla tavalla, ja kaikkein kaunein hän oli +äitiänsä itkiessään. Onpa ihmeellistä, että siitä saatoin pitää. +Muutenhan ihminen tavallisesti tulee rumaksi irvistäessään... puh!... +Mutta hänen silmänurkkansa eivät punehtuneet, vaan olivat kirkkaita +kuin... nono, itkua ei kestänytkään kauan. + +"Ruori alas, ruori alas!" huusi kapteeni perämiehelleen. "Etkö näe +viittaa, senkin...? Niin, niin, alkaa jo hämärtää", lisäsi hän +hyvänsävyisästi. "Nyt on parasta, että päästän hänet peräsimestä ja +otan sen itse. Arboga-joen suu ei ole kuin muut joutavat jokisuut. +Ruori alas, alas! Kone seisomaan, sen seitsemäntuhatta sarvipäätä! Mene +alas täältä, minä asetun siihen itse. Käske laskea viistopurje alas!" + +"Kone seisomaan, seisomaan!" kuului vastaukseksi. Laiva hiljensi +vauhtia, ja taitava kapteeni, joka nyt itse hoiteli peräsintä, sai +aikaa jälleen oikoa suuntaa, niin että viitta kierrettiin onnellisesti. + +Mälarin sisin perukka eli sen läntisin alku Kungsbarkarön ja +Björkskogin pitäjäin kohdalla on täynnä pikku luotoja, salakareja ja +maalaisseikkailuja, joista aina on haittaa vesillä ollessa. Nämä pienet +maakärjet, lähinnä Arboga-jokea, ovat matalain Kungsör-niittyjen +jatkona, jotka etäimpänä lännessä vihreän maton kaltaisina näyttävät +yrittävän hiipiä veden alle, ja varsinkaan iltaisin ei voi tarkkaan +erottaa nurmikkolaidan ja Mälarin-laineen rajaa. Purjehtija silloin +ohjaa suuntansa Kungsörin linnan kattoa kohti, joka ei ole kaukana +jokisuusta. Tällä kertaa kuten aina "Yngve Frey" osui oikeaan väylään. + +Juuri jokeen päästyä kuului karkea, kuiva ääni ylhäällä laivanperässä +puhuvan naapurilleen: "Kuinka pitkälti meillä nyt on kaupunkiin?" -- +"Kuusi neljännestä jokseenkin", virkkoi vastaukseksi toinen ääni +ilmaisten mitä suurinta hyvänsävyisyyttä, avuliaisuutta ja intoa. Ääni +oli sopraano, akkamainen, vaikka mieshän siinä ilmeisesti silti puhui. +"Hyvä!" jatkoi basso ja katsoi kelloa. "Nyt on seitsemän, olemme +perillä kahdeksan aikaan, ainakin yhdeksältä, ja voimme toivoa kunnon +pöytää ja oikeita vuoteita." Nämä sanat vaihtoi keskenään kaksi +perheenisää. "Jos herra parooni käskee", sanoi sopraano (myöskin +parooni), "niin se käy helposti laatuun, varsin helposti, jos pidämme +varamme täällä Kungsörissä ja toimitamme pikalähetin maitse kaupunkiin +tilaamaan meille huoneita, sillä tähän aikaan sattuu paljon matkustajia +yhteen". + +"Käykö se päinsä, kapteeni?" kysyi basso ylhäisesti, mutta +välinpitämättömästi. -- "Se käy oleellisesti päinsä, kyllä varmaan, +kyllä", keskeytti kiihkeästi sopraano, ennenkuin kapteeni vielä oli +ehtinyt nousta peräsimen äärestä. + +"Voi kyllä tapahtua", sanoi tämä, "vaikkei aivan vaivatta." + +"Millä tavoin?" kysyi basso, väsyneenä niin paljoon puhuntaan. + +"Kyllä, siinä ei ole vaikeutta, -- varsin näppärästi, ihan helposti!" +kiirehti sopraano kintereillä maailman nopsimmin sanoin. + +Kunnon kapteeni peräsimen luona katsoi arvelevasti ympärilleen. "Kyllä +vielä", hän selitti, "saattaa purjevene ehtiä maihin ja ylhäällä +majatalossa tilata miehen, joka ratsastaa kaupunkiin, jos välttämättä +tarvitsee. Mutta minä toivon olevamme siellä yhtä pian kuin hänkin." + +"Kyllä niin, kyllä, kyllä", sanoi sopraano, "me ennätämme kai yhtä +nopeaan sillalle, ketterän kapteenimme toimenpiteestä. Mutta sitten +viivästyy, vitkastuu, murenee paljon aikaa maihin mentäessä, niin että +aina on hyvä -- eikö herra parooni tahdo niin? -- Toimitammehan matkaan +pikalähetin, joka tilaa, joka ottaa kaikki huoneet?" + +"Olkoon niin!" myönsi uninen basso ja pisti leukansa takin alle. +Sopraano hypähti pystyyn kuin iloinen vinttikoira, muttei kumminkaan +hypähtänyt kauemmas kuin kapteenin luokse peräsimen ääreen, joka oli +aivan lähellä. "Tilatkaa, hyvä kapteeni, tilatkaa, tilatkaa!" + +Kapteeni, niin suopealuontoinen kuin olikin, tuntui työlästyvän tähän +hätiköimiseen, mutta hän ei kuitenkaan tahtonut tehdä paroonille vasten +mieltä, vaan huusi luokseen erään väestään. "Pane ruuhi kuntoon ja +lähde maihin ja..." hän ilmoitti miehelle asian. "Saat sitten soutaa +meidän jäljestämme." + +"Niin, parooni kyllä maksaa vaivat, se on tietty, se on tietty, +tietysti!" mutisi sopraano, kääntyen kapteeniin ja puolittain osoittaen +sormellaan takkiinsa kyyristynyttä bassoa. + +"Jonkun verran se kannattaakin", vastasi kapteeni yksitotisesti, +pyyhkäisi leukaansa ja tarkasteli molempia rantoja, joiden välillä hän +laivaa ohjasi. Oikeanpuolinen näköala oli laaja ja viehättävä. Niityt, +äärettömän laajalla alalla pohjoiseen ja luoteiseen päin, olivat +täyteen ripoteltuina miljoonia heinärukoja, aivan kuin pienet +leikkaamattomat solmut suuren vihreän kirjausompeluksen nurjalla +puolella. + +-- Ja kaiken tämän on Hörstadius vallannut omakseen! Siinä on totta +tosiaan pastoria, -- sanoi kapteeni päätänsä nyökäyttäen, seisoessaan +siinä itsekseen tuumiskellen. -- Siitä miehestä tulee ennen kuolemaansa +rutiköyhä taikka upporikas. Hän on pastori, joka saarnaa heinillä. Hän +voi sanoa kuten sanotaan raamatussa: 'kaikki heinä on lihaa', sillä +näistä niityistä, niin hyvällä arennilla, hän korjaa kosolti puoleensa. +Kamarikolleegio tai sota... en tiedä kumpi... on ollut hänelle +hyvänsuopa. Mutta ihmettelenpä, että hän valtaa tiluksia kaikilla maan +äärillä: ei ainoastaan Kungsörissä, vaan myös Sörmlannissa, niin, koko +valtakunnassa. Eikö hänellä peijakas vieköön ole arenteja aina selvässä +Upplannissa saakka, Sollentunassa? Sepä vasta on aimo taloudenhoitaja, +se Hörstadius! Ja sitten hän kiusaa ruumisraukkaansa maalaiskärryissä +ajelemalla ja kiertelemällä kaiken elämänsä aikaa arentitalojensa +välillä katselemassa ja tarkastelemassa. On siitä siinä helkkaristi +silmälläpitoa, tilojen hoitelemisessa joka haaralla. Ja kun hän noin +liehuu ympäriinsä, on hän kuitenkin omalle ruumiilleen niin tyly, että +nauttii vain vettä. Hörstadius on länsigöötti, siinäpä solmu. Se on +kummallista kansakuntaa! Mutta sitä minä hänessä kiitän, että hän +kuuluu olevan perin oikeamielinen ja hyvänsuopa kaikille tuhansille +rättäreilleen, rengeilleen ja pehtooreilleen, niin että hän lopulta ei +kiusanne ketään enempää kuin itseään. 'Purje alas, nosta lippu!' Ei, +pienempi marttyyri sitä on höyrylaivan kuljettajana... "Tules tänne! +Tule perää pitämään, Minä menen alas. Nyt on joki Arbogaan saakka +selvä ja helppo laivan liikehtiä." + +Perämies tuli käskystä, kapteeni jätti hänelle peräsimen, meni itse +pois kannen yli ja laskeutui portaita alas alempiin olinpaikkoihin, +missä toti parhaillaan höyrysi. Olipa punssiakin olemassa. + +Oli ilta. Päivän haltiatar oli jo lännen puolella vaipunut Kungsörin +niittyjen helmaan, mutta tummanpunainen purppurahohde leijaili vielä +pilven äärellä; se oli viimeinen vaatekappale, jonka kaunotar oli +riisunut yltään, ennenkuin paneutui peitteen alle uinahtamaan. Tuhansia +pitkiä sinipunervia viiruja eteni hohteesta. Monet niistä juovittivat +vettä, ja jotkut myös pirahtivat laivan tavaroille. + +Pehmeä käsi kosketti Albertin olkapäätä. Hän tuijotti ylöspäin +punaisista säteistä, joita oli pitkän aikaa seisonut katselemassa, +miten ne keinuivat ja pakenivat läikehtivällä vedenpinnalla. Se oli +Sara, ja hän puheli kuiskaamalla: "Mene nyt täältä, minä sensijaan +vartioin sekä sinun että minun tavaroita, kunnes pääsemme niiden kanssa +maihin. Mene nyt alas juomaan punssilasisi. Mutta ehdittyämme alas +sillalle riennä silloin kiiruusti kaupunkiin ja hanki meille kantajat, +ennenkuin muut matkustajat vievät meiltä miehet." + +He seisoivat sattumalta aivan yksin keulassa, niin ettei Saran kai +olisi tarvinnut kuiskata. Mutta Albertin mielestä se kuului niin +hyvältä ja tuttavalliselta, ja neidon sievät kasvot olivat häntä +silloin niin lähellä, että hän, itse sitä tietämättä, suuteli häntä ja +lähti pois kuten toinen oli käskenyt. + +Sara Videbeck, ikäänkuin ei olisi mitään tapahtunut, alkoi keulan +etupuolella toimeliaasti järjestellä kaikenlaisia suurempia ja +pienempiä asioitaan. Hän keräsi kokoon omat matkalaukkunsa, lippaansa +ja päällysvaatteensa. Hän kantoi myös samaan läjään kersantin +jotakuinkin leveäsiipisen repun, laukun ja matkaviitan. Miten hän ne +saattoi tuntea, sopii kysyä. Mutta sen päivän havainnot olivat hänelle +riittäviä huomatakseen, mihin kapineihin kersantti kierrellessään +laivankantta erityisellä mielenkiinnolla oli luonut huomionsa, väliin +nostellut, siirrellyt, sovitellut niitä ja niin edespäin, jota kelpo +mies ei tee koskaan muille kuin omille tavaroilleen. + +Albert meni tosiaankin portaita alas ja otti lasillisen punssia. "Neiti +hyvä, antakaa minulle kiltisti kaksi lasillista lisää, ja antakaa ne +tälle pienelle tarjottimelle. Kannan ne itse, niin ei ketään vaivata." +Ennen niin ankaran matkustajan noin lempeästä äänensävystä iloisena +tarjoilijatar teki nopeasti kuten käsketty oli. Albert otti +tarjottimensa, kantoi sen säyseänä kuin viinuri portaita ylös ja meni +keulaan tarjoamaan matkatoverilleen. "Onko se Carolinaa?" kysyi tämä. +"Minä en juo punssia." + +"Juo nyt lasillinen minun tähteni tänä iltana, illempänä tulee +viileätä. Se on hienoa ja hyvää." + +"Hyvä", sanoi neito, lasin tyhjennettyään. "Albert, tämä on parempaa +kuin carolina." + +"Sitäpä juuri aina olen väittänyt", vastasi kersantti ja tyhjensi +viereisen lasin. + +Nyt paukahti tykki tervehtien Arbogan kaupunkia, ja höyrylaiva laski +laituriin oikeanpuoliseen rantaan, kuten tapana oli, alapuolelle +Lundborgin taloa. + +Kersantti, notkea, reipas mies ja oivalla tuulella, oli ensimäinen +hypähtämään maihin. Katseltuaan hetkisen ympärilleen lähimmällä kadulla +tapasi hän kaksi joutilasta arbogalaista, joiden kanssa pian sai +sovituksi. He seurasivat häntä alas laivalle kantaen lähistöstä +ottamiansa paareja. Laivalle tultuaan Albert ei ollutkaan tavata +hakemaansa. Hieman hämillään tähysteli hän hämärissä hentoista päätä... +sitä ei löytynyt. Vihdoin hän kuitenkin kannella äkkäsi hattupäisen +Sara Videbeckin. Vaikka nuo kaksi kantomiestä odottivat määräystä, ei +hän kumminkaan malttanut pidättyä muutamia silmänräpäyksiä katselemasta +muuttunutta ystäväänsä. + + +Tosin oli hän tänä aamuna vilaukselta nähnyt saman ilmennyksen edessään +muutaman minuutin ajan, mutta hän oli silloin nähnyt neitosen ilman +mielenkiintoa. -- Nyt... onko se hän? -- ajatteli kersantti. Neitinä +hän -- kerran ennemmin huomautuksen saatuaan -- ei lainkaan tahtonut +neitoa pitää. Mutta iso valkoinen kamritsihattu sopi varsin viehkeästi +sievään vapaaseen hienoon päähän, ja muutamat aistikkaat tummat kiharat +riippuivat myös kummankin ohimon kohdalla, niinkuin oikeus ja kohtuus +vaati. Albert viittoi miehille, minnepäin heidän oli mentävä. Sara +sanoi korostaen kolmatta sanaa: "Nämä ovat meidän kapineitamme; +huolehtikaa niistä, etteivät hankaudu paareilla!" + +"Ei ole hätää, rouva kulta", vakuutti toinen kantaja. + +"Sanokaa itse", huomautti toinen, "mistä rouva on arin, niin panemme +sen paareille päällimäiseksi." + +Albert hymyili itsekseen, mutta näki jotenkin hapahkon ja jämeän ilmeen +Saran kasvoilla. He astuivat maihin. "Minne herrasväki käskee mennä?" +kysyi etummainen kantaja. + +"Majataloon." + +"Vai niin, eikö herrasväki ole kaupungista kotoisin. Silloin saan luvan +mainita", jatkoi mies, "että herralle käypi tärkeäksi kiiruhtaa yösijan +saamista majatalosta, sillä tänne on tullut paljon matkustajia." + +"Minä seuraan tavaroita", keskeytti Sara, "riennä edeltäpäin, Albert! +Me kyllä löydämme majatalolle." + +Kersantti teki niin. Hän kulki pitkiä Arbogan katuja ja saapui hetken +päästä majataloon. + +"Ei ole, ei yhtään", oli isännän vastaus Albertin kysyessä huoneita. + +"Mutta minä tulen laivalta ja minun pitää saada yösijaa." + +"Niin, vaikka herra tulisi auringosta tai itse hornasta, niin täällä ei +silti enemmän huoneita liikenisi. Täällä ovat parooni ---- ja parooni +---- ja parooni ----, jotka itselleen ja perheilleen jo ovat tilanneet +kaikki huoneet. Ja Arbogassa muuten... niin, kuulustakaa, hyvä herra... +minä epäilen suuresti, sillä markkinat... hmhm... ovat kasanneet +kauheasti ihmisiä." + +"No, minä tyydyn yhteen ainoaan huoneeseen" (itse voin maata jollakin +ullakolla, hän ajatteli) "mutta siistiin, kauniiseen. Se saa kyllä olla +pieni. Tehkää hyvin, samantekevää mitä maksaa." + +"Onko rouvalla mitään yksinäistä huonetta jäljellä, Annette?" sanoi +isäntä ja katsoi syrjällepäin sivukamariin. "Muutamat penteleen +suurisuiset vapaaherrat ovat vallanneet kaikki, meillä on muuten +huoneustoja kylliksi; mutta he kuuluvat tämän seudun ylhäisöön, ja +sentähden näettekös, hyvä herra..." + +"Ei", vastasi Annette, "ei ole." + +"Mutta minun täytyy, saakeli soikoon, saada huone", sanoi kersantti +päättävästi ja meni itse sisälle. "Tarvitaan vain yksi vuode. On +mahdotonta ettei sellaista olisi niin suuressa, tilavassa ja kauniissa +hotellissa kuin tämä on. Olen ollut Arbogassa ennenkin ja tiedän, että +pitkä pihanpuolinen käytävä johtaa tuhansiin huoneisiin täällä +sisäpuolella." + +"Nono, hyvä herra", sanoi pieni myssypää lylleröinen, talon emäntä. +"Mene, Annette, sinne perimpään päähän katsomaan, voisiko oman kamarini +siivota kuntoon. Hätätilassa saanen jättää arkirauhani oman onnensa +nojaan." + +Annette ja kersantti menivät. Hän löysi aika siistin ison huoneen, +antoi suostumuksensa ja kääntyi takaisin. Melkein portilla hän jo +tapasi Saran ja kantajat. Hän osoitti heille tien ylös portaita, +pitkään laudoitettuun luhdin tai arkaadin tapaiseen, joka ulottui +pitkin koko huoneustoa. Sara oli kävelystä ilostunut jälleen ja saanut +poskilleen verevän värin, mutta se kuitenkin pian peittyi pahastuksen +pilveen kantajan kohteliaasti kehoittaessa: + +"Astukaa edellä, rouva hyvä!" + +Hän palautti kumminkin pian oikean ilmeensä, ja Albertin ja Annetten +seuraamana hän astui osoitettuun kamariin, jonka huomasi oivalliseksi. +Ketterästi ja reippaasti hän järjesti heidän tavaransa toista seinää +vasten. Kantajat maksettiin ja päästettiin menemään. Annetten heille +osoitettua äsken ruokailuun vapautuneen alhaalla olevan pikkuhuoneen he +menivät sinne molemmat ja söivät kehnonlaisen ilta-aterian, joka +varsinkin Sara Videbeckille oli hyvinkin tarpeen. + +Puolituntinen kului. He lähtivät sitten yhdessä ylös ruokahuoneesta, ja +Annette kulki edellä avatakseen yömajan oven. + +"Jumala suokoon herrasväen olla tyytyväisiä!" sanoi Annette. "Meillä ei +ole parempaa, monien matkustajien tähden. Minä tuon teille kohta valoa +tänne." Sitten hän niiasi, astui ulos ja jätti heidät kahden kesken. + +Leveä, ihanasti valmistettu vuode ilmaisi minä hyväntahtoinen Annette +oli heitä pitänyt. Heti paikalla ehkäistäkseen kaiken hämilläolon, +sanoi Albert: "Sara hyvä, minä istun ajoneuvoissa tuolla alhaalla, +taikka lepään yöni heinäluhdissa. Ihmispoloisten tyhmä päähänpisto +sinua nimitellessään kiusoittaa minua yhtä paljon kuin sinuakin; mutta +ei sille mahda mitään, että suurelliset paroonit ovat niin tarkkaan +ottaneet kaikki huoneet, että minä olen voinut saada vain yhden ainoan, +ja senkin tuskalla. Kuitenkin toivon, että täällä voit hyvin, pysyt +häiritsemättä ja nukut makeasti." + +Sara oli tällä välin riisunut hattunsa ja pannut sen tuolille; hän +astui matkatoverinsa luo ystävällisin elein ja vastasi: "Tee miten +tahdot ja istu ulkona, missä haluat, Albert. Saatan kai ymmärtää, että +nostat melua tästä yhdestä, siististä, kauniista huoneesta ja katsot +tyhmäksi että on vain yksi. Jos sinä olisit syntynyt, kasvanut ja +sitten koko elämäsi asunut niinkuin minä vain yhdessä ainoassa +huoneessa, joka päivällä oli työhuone ja yöllä meidän kaikkien +makuuhuone (sillä ne huoneet, jotka kotitalossa jäivät vapaiksi, oli +puutteen takia vuokrattava pois), silloin et liioin puhuisi tästä +joutavasta asiasta. Mutta vaikket oikein lienekään kuten monet muut, +saatan kumminkin ymmärtää, että olet kasvanut moniin hassuihin +ajatuksiin. Sentähden, hyvä Albert... niin, tee miten haluat, mutta +minä vakuutan sinulle, että jos jäät tänne sisälle sensijaan kuin +istuisit yön ajan ulkona römssyilmassa, niin minä en pidä sitä lainkaan +minäkään; ja toivoisin sinun katsovan asiaa samalta kannalta, sillä +juuri siten se vähimmin merkitsee." + +-- Jos sinä jäät sisälle, sitä minä en pidä lainkaan minäkään! -- +vihloi kuin kaiku kersantin sydäntä, ja noin itsetuntoa musertava, noin +julma ja masentava katsantokanta mykisti hänet kokonaan. + +"Albert!"... hän jatkoi, meni häntä lähelle ja otti hänen kätensä... +"älä erehdy minusta äläkä ihmettele! Jos lasken pois ne kotona vietetyt +yöt jo aikoja sitten, jolloin isä vielä eli, enimmäkseen jäi pois, +mutta joskus kuitenkin saapui kotiin ja rajusti meluten, tapellen, +Jumala nähköön, ja kiroillen mellasteli kello neljään aamulla, niin +voin sinulle vakuuttaa, että muuten aina öisin oli niin hiljaista +työhuoneessamme, jossa makasimme, ettei pieninkään lasi särkynyt. +Siihen olen tottunut. Mutta mene sinä kernaasti ulos, Albert hyvä, +sillä sinä huomaat ehkä paljonkin tässä pikkuasiassa, enkä minä voi +sinua muuttaa." + +Nyt hänen täytyi hymyillä, sitä ei voinut auttaa. Hän päästi immen +käden. "Oli miten oli", vastasi hän, "nyt menen ainakin aluksi ulos +tilaamaan hevosia huomiseksi." + +"Se on tietty että sinun nyt tulee mennä! Niin", keskeytti Sara äkkiä, +"huomenna on liika myöhäistä saada kaikkea kuntoon. Meidän täytyy olla +aikaisin valmiit. Ja sinä jäät mihin haluat tänä yönä, mutta ota +kamarinavain mukanasi, ulos mennessäsi, ettei kukaan muu erehdyksestä +tule sisään, ja sano neidolle tuolla alhaalla, ettei hänen tarvitse +mitään kynttilöitä tuoda tänne. Minä näen kyllä paneutua levolle." + +Albert meni. Seisoessaan ovella hän kääntyi taakseen. Silloin Sara +seisoi keskellä lattiaa ja niiasi: "Hyvää yötä, Albert, näemme toisemme +huomenna!" + +Hän kumarsi, sulki oven ja otti ulos avaimen. -- "Sinua +käsittämätöntä!" kuului hampaiden kolosta. -- Hyvää yötä! Näemme +toisemme vasta huomenna! Onko se olevinaan kutsu palata tänä iltana? Ja +kuitenkin näyttivät hänen ensi mainintansa viittaavan sinnepäin. Minä +menen astumaan pari kierrosta pihalla. + +Hän suoritti alhaalla hevostilaus-asiansa ja ilmoitti Annettelle +ettei mitään valoa tarvittu, mutta kahvit oli tuotava ylös +täsmälleen kello kuusi aamulla. Sitten hän aprikoitsi pihalla +tavatakseen vaunuja makuusijaksi. Mutta sellaisia ei näkynyt. +Muutamista pystyynkäännetyistä aisoista, jotka hän vajan raoista +huomasi, oivalsi hän kaikenlaisia herrasvaunuja olevan saatavissa, +mutta ne olivat lukon takana. Hän kulki alas viettävää pihamaata. Yö +näytti tulevan sateinen. Hän tuli tallin luo ja koputti ovea. Sieltä +ärjäisi päihtynyt tallirenki: "Mene helssinkiin!" + +-- Onpa se kestikievari-riivatti säntillinen, joka niin aikaiseen +sulkee kaikki vajansa, porttinsa ja luhtinsa! Prosit, kersantti, täällä +sulle tulee hauskaa, kun olet irtikiskottu koko ihmiskunnasta. Menenpä +hetkeksi jälleen katsomaan, miten Sara näyttelee hyväntuulisuutta ja +ottaa minut vastaan, ja sitten tulen taas tänne vaatimaan mokomaa +penteleen helssingin tallirenkiä kallistamaan minulle korvansa. + +Tähän suunnitelmaan hänet uteliaisuus viekoitteli. Mutta hän kulki +kuitenkin ensin monta kertaa edestakaisin särmikkäästi ja kehnosti +kivitetyllä pihalla, jolloin usein töytäisi jalat yhteen, ja puheli +itsekseen. -- 'Hyvää yötä', hän sanoi, se on totta, mutta hänen äänensä +silloin hieman värähti, sen huomasin, viehkeästi, selittämättömästi, +aivan kuin sydämen pohjasta. Sen voi selittää miten haluaa eikä sen +tarvitse merkitä täydellistä välinpitämättömyyttä taikka jäykkää +hyvää-yötä, ikäänkuin jäähyväisiä. Asia saattaa olla päinvastoin. Minun +tekee mieli asettaa hänet koetteelle, kiusata häntä eikä mennä ylös. +'Näemme toisemme huomenna!' siis emme tänä iltana? Aikaisemmin oli +kumminkin jätetty oman valintani varaan määrätä kummin päin haluaisin? +Minäpä koettelen häntä: pistäydyn ylös minuutiksi, puoleksi minuutiksi. + +Hän nousi hiljaa portaita ylös, kulki pitkän käytävän päähän, asetti +avaimen varovasti lukkoon, aukaisi oven, astui sisälle. Täällä oli +äänetöntä. Hän lähestyi puolipimeässä. Saran vaatteet olivat +säntillisesti tuolille asetettuina ja kokoonkäärittyinä. Entä hän itse? +Kersantti ojensi päänsä katsoakseen. Hän nukkui, kasvot käännettyinä +seinää vasten. + +Albertin ensimäinen tunne oli viileä hurmaus, sillä olematta runoilija, +saatikka haaveellisen uskonnollinen, mutta aivan yksinkertaisesti +aliupseeri, lumosi hänet vastustamattomasti niin yksinkertainen ja +suuri vapaus, niin puhdas ja teeskentelemätön hyve. Neitonen -- +tietämättä eikö hän kuitenkin palajaisi, kuten hän nyt tosiaan teki -- +oli pannut maata tyynesti ja raittiisti ja heti nukkunut, ilman +sisäistä kapinaa, ilman arveluita, ilman koru- ja lorulauselmia. + +Mutta Albertin seuraava ajatus oli vähemmän mieluisa. Hän käsitti +neidon ihan varmaan puhuneen täyttä totta kylmästi lausuessaan, ettei +hän olisi asiasta millänsäkään, jos kersantti jäisi sinne. Mitä tämä +siis hänelle merkitsi? Samaa kuin tuoli... pöytä... ovenpieli... saman +verran. + +Musertavaa! Menehdyttävää! Tuolinhan kauneinkin tyttö ilman haitatta +sallii pukeutuessaan olla saapuvilla! Ylen mairittelevaa nauttia samaa +suosiota! + +Albert veti saappaat jalastaan, astui ääneti ja lyyhistyneenä yhden +kierroksen lattian yli, riisui takkinsa, ja koska hän äsken oli +haaveillut tuoleista, haki hän sellaista ja tapasi erään laitanojilla +ja suunnattomalla selkänojalla varustetun, noita historiallisia +tuoleja, joita vielä 1600-luvulta löytyy vanhoissa linnoissa tai +pikkukaupungeissa, jonne ne ovat joutuneet huutokauppojen hajoittamina +maailmalle. + +Hän kantoi ison nojatuolinsa hiljaa ikkunan luo, istuutui siihen, +kurkisti ulos ruuduista, katseli taivaankantta ja aikoi nukkua. Mutta +hän ei voinut edes haukotella. Tuoli oli pehmeä, mutta hänen rinnassaan +tuntui pistoksia, ja koko huone oli kylmässä, pimeässä tympeydessä +hänen ympärillään. Hän katsoi sänkyyn päin. Se hohti valkoiselta, +emännän puhtaan, vastamankeloidun pieluksenpäällisen vaikutuksesta. +Muuten se hänestä oli kuollut ja tarkoitukseton. + +Näin hän istui hetken torkahtaen, jotakin tehdäkseen. Mutta siitä +huolimatta hän näki. Mitä hän näki? Pitkä lehtikoriste vieri hänen +sisäisen silmänsä editse. Siinä esiintyivät kaikki menneen päivän +pienet eri tapahtumat, ja Saran kuva uusiintui alati, mutta perin +lempeänä, iloisena. Ensi aluksi tuokiotilaisuus Strengnäsissä, jolloin +he alkoivat sinutella toisiaan; sitten, kun neito nouti sikarin, sitten +j.n.e., j.n.e., j.n.e. -- Voiko olla mahdollista, tämänvertaisen +jälkeen, että hän sinua vihaa? kysyi hän itseltään. + +-- Tyhmä kersantti! -- hän huudahti melkein puoliääneen ja tuijotti +ylös katonrajaan; -- vihaako hän minua? Sitä hän varmaankaan ei tee. +Vihataanko tuolia? Vihataanko pöytää? Vihataanko huonekalua? Jotakin +yhdentekevää... jotakin tyhjänpäiväistä... jotakin minunlaistani! + +Hän hörösti korviaan kuullakseen, eikö neito sentään jollakin lailla +nukkuisi levottomasti. Mutta ei kuulunut mitään. -- Sara Videbeck ei +ole niitä jotka näkevät unia -- huokasi hän ja sulki silmänsä. -- +Lopulta hänellä kai sittekin on lasinen sydän, kova ja kylmä, kiiltävä +mutta jäykkä. Hän tosiaan ei välitä vihasta eikä rakkaudesta. Mutta +mikä hän sitten on itse? Hän on itse tuoli, tunteeton, ikäänkuin hän +olisi pitänyt minua tuolina ja sanonut sen minulle avosydämisesti. +Hyveellinenkö? Saatanko sanoa tuolia hyveelliseksi? Hän ei ole mitään +siihen suuntaan, jota minä tarkoitan, ei hyvä eikä paha. Kuinka voin +nimittää tyhjänpäiväistä hyveeksi tai edes paheeksi? Mutta anteeksi, +kersantti, sinä olet väärässä, -- jatkoi hän vähän ajan kuluttua, -- +hän ei ole, kuten sinä sanot, tyhjänpäiväinen siihen suuntaan; +muistatko par exemple nuo vilkkaat silmänluonnit? Tuon lämpimän +suun?... Silloin ja tällöin... ei, kyllä hänellä on mieltä, ole siitä +varma, mutta olenko minä oikea mies, kas se on toinen kysymys. Mikä hän +sitten on? Irstasko? Huuti hiiteen, se ei voi juolahtaa mieleeni. +Mutta väliolento hän on, jota en ymmärrä, vaikka reuhtoisin ohimoni +rikki. Tahtoisin tulla runoilijaksi jälleen, olenhan vasta +viisikolmatta-vuotias! + +-- Voi, -- hän jatkoi, -- jospa saisin nukkua! Huomenna tulee hyvä. -- +Tästä toivomuksesta huolimatta katseli hän nyt parhaillaan ulos +ikkunasta ja taas ylös taivaankantta kohden, joka oli seestynyt ja +alkoi tähtiä ilmaista. Hän hieroskeli kädellään ruutua, saadakseen +kaiken huurun pois. -- Mikä on itse tämä ruutukaan? -- alkoi hänen +tuumiskelunsa. -- Mikä on tässä maailmassa lasiruutu? Se on välilaji, +sekin, välilaji sisä- ja ulko-olion välillä, kumma kyllä; sillä itse +ruutua ei näy, ja kuitenkin se niin jyrkästi erottaa pienen +ihmismaailman Sisällä ja äärettömän suuren Ulkona. Minä en voi ruudussa +itsessään nähdä mitään, mutta sen läpi näen kumminkin nyt taivaan +tähdet. Ruutu on mitätön, ehkä halveksittava, ei juuri sentään alhainen +olento, minun mielestäni, muttei myöskään ylen korkea arvoltaan, niin, +juuri kuin par exemple minä itse! Ah, tahtoisin mielelläni kaivertaa +nimeni ruutuun; minulla on vain piikivi täällä liivintaskussa. Tekeepä +mieleni koettaa, onko hän puhunut totta, väittäessään että sillä ei +voitu lasia leikata. + +Hän otti sen esille ja koetti. Mutta joko oli pii liian tylppä taikka +hän ei uskaltanut suuremmalla ponnistelulla aikaansaada rapinaa: +ainakaan hän ei kyennyt mitään merkkiä piirtämään. Silloin hän +kallistui murheellisena takaisin tuoliinsa ja laski päänsä nojaa +vasten. -- Sinä olet timanttia vailla, Albert! Uinahda ja nuku... ja +supista vaatimuksiasi! -- Yhä utuisemmaksi kävi olo hänen sisäiselle +näkemykselleen; yhä tylpemmiksi ja harmaammiksi sen haamut. Valtimot +tykyttivät ilman kuumuutta; aivan hitaasti ja kumeasti sykähteli sydän. +Maailmankaikkeus oli ylen ikävä. Hän nukkui uneen. + + + + +VIIDES LUKU. + + + Paljon, paljon jää jäljelle kuitenkin, josta saamme toisiamme + sydämellisesti kiittää, minun nähdäkseni, ja jota ei mikään + raha voi korvata. + +Aamulla koputettiin sievästi ovelle. Albert kavahti tuolistaan, myöskin +havaittiin pieni liikahdus tuolla peitteen päällä. Ulkolukkoon +unohtunut avain kierrettiin varsin näppärästi ympäri, ovi avautui, ja +huoneeseen astui Annette kahvitarjottimineen. + +"Anteeksi, herttaisin herrasväki, että olen viivästynyt kahvia +tuomasta!" sanoi hän puheliaana ja puuhakkaana, niinkuin toisinaan +sattuvat pikkukaupunkien apuneidot olemaan. "Herra on jo jalkeilla, +näemmä. Anteeksi! Minä tiedän, että muuten matkustajat kernaimmin +juovat aamukahvinsa vuoteessa, mutta Jumala ties miten lie sattunut +tänään, kello on jo puoli seitsemän; monet paroonit pitivät meitä kauan +hääräilemässä eilis-iltana, ennenkuin saatiin heidän mielikseen kaikki +siivotuksi, niinkuin he sen tahtoivat. Jumala antakoon nyt kahvin +maistua ja olla kirkasta!" + +Sara kohotti päänsä ja istuutui hiukan nojaten päänaluseen. Annette +astui sängyn luo, niiasi ja tarjosi ja käänsi sen puolen korppukoria, +jossa komein korppu komeili, esille hertta-rouvan otettavaksi. + +Albert oli tällävälin vetänyt saappaat jalkaansa. Tuskin huomattava +päännyökkäys Saran puolelta oli hänen äänetön hyvähuomenensa. Tämä +pieni hohde neidon vastaheränneiltä iloisilta kasvoilta oli Albertille +virkistävä aamukoitto. Hän oli huomaavinaan neidon viittovan hänelle; +hän meni istuutumaan leveälle sängynlaidalle, joten yöllä käyttämätön +vuoteen osa venyi levälleen. Annette tarjosi nyt kersantille kahvia. +Hän otti, ja hyvältä maistui. + +"Käskeekö herrasväki enempää?" kysyi hän puuhakkaana ovelta. "Miksei", +sanoi Albert. Neito läksi ulos. + +Hetken hämillään oltuansa kersantti virkkoi: "Sara hyvä, käsitän sinun +täydellä oikeudella närkästyvän noista vääristä titteleistä, joita +ihmiset sinulle ja minulle antavat; mutta matkalla säästyy meiltä monet +ikävät selittelyt ja typeryydet, jos tämä saa jatkua niinkuin se kerran +on ottanut alkaakseen... vai..." + +"Olen oivaltanut saman asian", vastasi neito, "enkä närkästy. En olisi +millään muotoa tahtonut valhetta levittää, mutta kun se on itsestään +syntynyt, niin... ja... Albert, olen kovin iloinen, ettet äsken +käsittänyt minua väärin tai pannut pahaksesi, kun viittasin sinua +tulemaan tänne ja istumaan kurttuun tuon osan sänkyä... onpa kauhean +leveä ja oiva sänky tämä, olen maannut kuin kuningatar... Mutta en +tahtoisi tytön huomaavan, että tuo osa on ollut käyttämättä: hän olisi +siten saanut meistä kummallisia ajatuksia." + +Albert puki yllensä takin, lähestyi ovea ja sanoi: "Minä menen alas +katsomaan, että valjastavat hevoset." + +Hän teki niin. Tilatut hevoset olivat saapuneet, myöskin parivaunut, +heiniä ja olkia koko pohja täynnä, sekä kaksi istuinta, joina +käytettiin tavallisia kovia maalaistuoleja. -- Hän ei pidä näistä +maalaiskojeista, hän, sen olen kuullut, kestikievarin täytyy lainata +minulle pieluksellinen istuin, -- sanoi hän itsekseen. + +Hän lähti, ja hetkisen aikaa tingittyään hän sellaisen sai; se +köytettiin uudella marhaminnalla etuvaunuun kiinni. -- Mutta, -- +ajatteli taas Albert, -- tässä akselin yläpuolella etupyörän välillä +tutisuttaa riivatusti. On parempi, että talonpoika istuu siinä itse +ajamassa, ja me käymme takaistuimelle tuonne akselien väliin. Muuten +minua enimmin miellyttää itse ajaa ja etummaisena istua, mutta Jumala +ties tuleeko hän siitä iloiseksi, että hevosenhännät ovat häntä niin +lähellä, melkein jalkojen kohdalla. Varsinkin alamäkeen mentäessä ja +hevosten perääntyessä ovat ne melkein ajajan polvessa kiinni. Semmoinen +huvittaa minua, mutta häntä -- niin varmasti luulen -- eivät sellaiset +maalaismetkut ilahduta: menen ylös kysymään missä hän tahtoo istua. + +Kersantin kohtelias huolehtivaisuus meni tässä kohden miltei +lapsellisuuteen. Kumminkin hän joustavana ja iloisena hypähti portaita +ylös, oli oven luona, aukaisi ja astui sisälle. Sara seisoi jo +lattialla, puettuna ja valmiina kiireestä kantapäähän. Hattu ei +kuitenkaan vielä ollut päässä, ja kuuden korttelin pituinen +hiuspalmikko ei vielä kokoonpyörrettynä kiemuroille, ollakseen niskassa +kammankannikkeena. + +"Nytpä oikeata hyvää huomenta!" sanoi neito. "Emme ole vielä toisiamme +tervehtineet. Olen ikkunasta nähnyt, että vaunut tuolla pihalla jo ovat +esillä. Mutta" -- lisäsi hän lempeällä, aivan hiljaisella ja hieman +epävakaisella äänellä -- "sinun on ollut sangen paha olla minun tähteni +viime yönä." + +Hänen olennossaan, seisoessaan siinä lattialla, ilmeni tällöin suuren +kiitollisuuden ilme, yhtyneenä rajattoman luottamuksen iloon kersantin +henkilöön nähden; ja päällepäätteeksi siinä ilmeessä kuitenkin piili +melko sekoitus naisellista leikillisyyttä. + +Albert ei vastannut mitään. Mutta hänen oli tässä silmänräpäyksessä +mahdotonta olla tekemättä minkä teki. Hän otti neidon syliinsä ja +suuteli häntä aivan äkisti. + +Sara Videbeck meni heti tämän jälkeen heidän kapineittensa luo +tuumimaan ja tarkastamaan, miten kaikki oli pantava vaunuihin +säilyäkseen hyvin. Kun Albert seisoi ovella mennäkseen talonpoikaa +noutamaan, jonka oli kannettava tamineet alas, viittoi neito hänet +takaisin ja sanoi: + +"Olen jotakin aprikoinut. On parasta, että sinä yksin kirjoitat +päiväkirjaan matkan varrella ja suoritat kyytimaksun, sillä kyytipojat +osaavat harvoin laskea yhteen, ja he suututtavat minua siinä määrin +tuossa laskeskelussa heidän kanssaan, että menetän malttini. Mutta kas +tässä minun osuuteni kyytimaksusta, laskettuna täältä Mariestadiin: +toinen hevonen minun osalleni, kaksikymmentäneljä killinkiä +peninkulmalta, viisitoista ja puoli peninkulmaa, tekee seitsemän riksiä +kolmekymmentäkuusi killinkiä; vaunurahat neljäkymmentäkuusi ja puoli +killinkiä; lisäkyytiraha Arbogan ja Örebron kaupungista (useampia +kaupunkeja ei matkallemme satu), ja yösija, kaikki tyynni yhteensä +yksitoista riksiä kuusi killinkiä. Kas tässä! En luule laskeneeni +hullusti, sillä olen tottunut ja osaan sen taidon. Laske kuitenkin +itse!" + +Nöyryytettynä ja pää kallellaan ei kersantti mitään vastannut, muttei +myöskään kohottanut kättänsä vastaanottaakseen neidon kukkarosta +pyöriviä hopearahoja. + +"Albert hyvä", virkkoi hän suruisesti, "ehkä olen erehtynyt, ja sinä et +matkustakaan niin kauas kuin Mariestadiin. Minä luulin sinun eilen +jonkun kerran sanoneen, että sinun oli mentävä Vadsbon kihlakuntaan ja +aina Mariestadiin asti. Laskin yhteisen kyytimme sinne saakka; jos olen +ollut väärässä, niin sano minulle..." + +"En minä sitä sureksinut", vastasi hän. "Mutta en tahdo kieltää, että +minua olisi huvittanut maksaa kaikki tuo kirottu kyytiraha yksin +omistani toistaiseksi, sillä en ole vielä juuri velkavankilaan menevä, +ja kun lopuksi en enää saisi ajaa sinun seurassasi, niin olisimmehan +toki voineet selvittää tilit keskenämme sitten... ja..." + +Sara katsoi häneen suurin silmin. "Vai niin?" sanoi hän lopuksi ja loi +puolisurullisen katseensa vähän syrjällepäin. "Ei, Albert, älä +jonninjoutavia jaarittele. Kaikki jälestäpäin tulevat tilinteot käyvät +niille ihmisille vaikeiksi, jotka pitävät toisistaan. Sinä joutuisit +yhtä hämillesi silloin kuin nyt ottaessasi vastaan minun osuuteni, ja +minä olisin vielä nolostuneempi, jopa istuisin kuin kuumilla kivillä, +kun kaiken lopuksi en ehkä saisikaan sitä antaa. Olla tuollaisessa +kiitollisuudenvelassa on sietämätöntä." + +"Hyvä Jumala, Saraseni, ovatko sitten molemminpuoliset palvelukset... +onko... niin... kiitollisuus ihmissydänten kesken niin sietämätön +tunne?" + +"Kiitollisuus... Albert!" (hänen silmänsä suurenivat tällöin +ihmeellisesti) "on niitä asioita, joita ei milloinkaan voi korvata; +suloinen on silloin kiitollisuus, ja jollekulle ikuisessakin +kiitollisuudessa oleminen on suloista silloin. Mutta kyytimaksusta ja +rahasta ruuan ja vuokran ja hutiloimisen tähden, siitä olkoon ken +haluaa kiitollisuudessa, mutta en minä. No niin, se on selvää, että jos +mulla ei rahoja olisi, niin saisin pitää hyvänäni ja ottaa vastaan, +hävetä ja kiittää, itkeä ja kiittää. Mutta päästäkseni siitä, aion olla +koskaan laiskottelematta, ja niin kauan kuin mahdollista on, aion +hankkia varoja. Älä puhu siitä, ota rahat käteen, Albert, ja ole +mies... Voi, paljon, paljon jää kuitenkin jäljelle, josta saamme +toisiamme sydämellisesti kiittää, minun nähdäkseni, ja jota ei mikään +raha voi korvata." + +Se kyynel, joka tätä sanottaessa riippui kiiltävänä äärimmällä reunalla +hänen pitkissä tummissa silmäripsissään, ei kuitenkaan vierinyt alas; +se vetäytyi vähitellen taas silmän sisälle. Siis, itkun puhkeamatta +ilmi, yltyi vain katseen loiste, ja se kimmelsi taivaallisesti. + +Albert alkoi ymmärtää, ettei ollenkaan ollut halpamaista ottaa vastaan +noita rahoja. Hän otti ne, vieläpä meni niin pitkälle, että hän aivan +tarkoin, ikäänkuin kauppasaksan kädestä saatuina, ne laski. Hän huomasi +summan oikeaksi ja yritti sanoa aivan kylmästi ja tukevasti: "Olet +laskenut oikein, Sara." + +Tämä käsitti sen voiton, jonka Albert oli saanut itsestään, ja palkitsi +hänet omituisenlaatuisella nyökkäyksellä: "Sen minä tiesin", hän sanoi, +"mutta eihän haittaa, että kaksi laskee yhteen; tulee silloin aina sitä +paremmin tehdyksi." Samalla hän tarttui pitkään palmikkoonsa, pani sen +sievästi kiemuroille kamman alle niskaan, otti hatun päähänsä ja +lähestyi ovea. + +Kersantti unohti kysyä istuinten paikkaa. He tulivat alas pihalle ja +käskivät kyytimiehen mennä ylös tavaroita noutamaan. Hän meni ja toi +mukanaan toisen kapineen toisensa jälkeen, jonka kaiken Sara järjesti +pitkiin ajoneuvoihin, sillävälin kun Albert meni isännän luo, maksoi ja +kirjoitti päiväkirjaan. + +"Passia kai pitäisi myöskin katsoa", virkkoi isäntä, "mutta +herrasväeltä sitä ei tarvittane." + +"Kyllä tietysti, kas tässä, jos vaaditaan." Albert kääri auki passinsa +hänen silmäinsä eteen. + +Hän luki. "Kers... kers... kyllä, se on vallan hyvä. Rouvaa tosin ei +tässä mainita, mutta se ei mitään tee. On mainion hyvä." + +"Niin, herra isäntä", keskeytti Albert, "totta puhuen kun otin passini, +aioin matkustaa vain yksin. Mutta senhän herra tietää, että usein voi +aikeensa muuttaa, ja niin otin hänet mukaan jäljestäpäin, vaikken +tahtonut vaivata poliisia kirjoittamaan uutta passia." + +"No, se on ymmärrettävää; mitä se haittaakaan? Kunnon ihmisiltä, jotka +matkustavat siivosti ja maksavat, ei milloinkaan kysytä passia. +Onnellista matkaa, herra kersantti! Toivon herrasväen olevan +tyytyväisiä hevosiin. Ne ovat minun omiani." + +"Vai niin, herra isäntä. No ehkä minä samalla saan maksaa kyytirahan +Fellingsbrohon, niin se on tehty." + +"Ei sitä tarvita, vaikka voihan se käydä laatuunkin; renki on juoppo." + +"Kas tässä... viidestä neljänneksestä... ja tässä vähän +liiemmaksikin... minne Annette hävisi? Tehkää hyvin, ottakaa tämä häntä +varten!" + +"Kiitän nöyrimmästi. Lasillinen, herra kersantti, omasta puolestani, +jos saan tarjota! Näin aamutuimaan se ei haittaa. Sanokaa, eikö kävisi +laatuun, että saisin tarjota rouvalle tuolla ulkona lasillisen? Minulla +on hienoa malagaa." + +"Pelkään ettei Saraa haluta näin aikaiseen." + +"Siihen on totuttava, herra kersantti. Hei! Lyön vetoa että rouva on +Västergötlannista? Onpas herra kersantti tehnyt oivan valinnan. Tahdon +nyt toivoa, että maalaisvaunut ovat teille mieliksi eivätkä liiaksi +tärisytä; mutta kun ei ole omia ajoneuvoja, niin pitää tyytyä. Olen +itse nainut Västergötlannista, siellä on parasta kansaa. Olen, häpeä +sanoa, sukua eräälle, joka on sukua itse Hörstadiukselle. Olen kerran +ennen teidät nähnyt, herra kersantti: pitkä, kaunis, muhkea mies! Ja +toivon vielä kerran saavani... paluumatkallanne... nöyrin +palvelijanne... nöyrin pal..." + +Kersantti ei voinut kieltäytyä juomasta; mutta kestikievarin miltei +isällinen suopeus ja tuttavallisuus loukkasi häntä hieman ja johdatti +hänelle selvästi mieleen aliupseeri-asemansa. + +Pihalle päästyään hän näki Saran jo istuvan vaunutuolissa. Isäntä tuli +jäljessä lasi tarjottimella. "Suvaitkaa! Suvaitkaa!" muhoili hän. + +Mutta Sara käänsi pois päänsä ja virkkoi kiusaantuneesi, puoliääneen: +"Semmoiseen en menetä aikaa, varsinkaan aamuisin." + +Albert tunsi jonkunlaista kirvelyä, ei sanonut mitään, mutta otti +ohjakset ynnä piiskan ja istuutui vaunuihin. Hän ajoi ulos majatalon +portista ja oli hajamielisyydessään vähällä ajaa kiinni. + +"Jopa nyt, kas nyt, kas nyt... tämä ei käy laatuun!" huusi Sara. + +Kersanttia suututti, koska hän kerskui ajavansa varsin taitavasti. Hän +riuhtoi hevosia ohjaksista, läimäytti piiskalla ja lähti ulos portista +ja sitten pitkin Arbogan katuja länsitullille saakka, niin että +katukivet pölisivät. Että vaunut tätä tehdessä tutisivat ja vavahtivat, +saattaa arvata. "Ajakaa kauniisti, hyvä herra", muistutti renki, joku +istui takatuolissa ja puoleksi kohottautui. -- "Tiedä huutia, sen +vintiö, istu, ja kita kiinni!" karjaisi kersantti. + +Oli nyt jouduttu maantielle, joka tasaisena ja oivallisena salli koko +nopean vauhdin, kenenkään siitä tarvitsematta loukkaantua. Renki +vaikenikin ja torkahti, varsinkin kun hevoset eivät olleet hänen +omiaan. Sara oli istunut hiukan hämillään portilta saakka, ja yksi ja +toinen pelokas katse, luotuna oikealle, tiesi tähystelyä, oliko Albert +todella suuttunut. + +Hevosta ajaessaan oli kersantti tähän huviin niin kerrassaan kiintynyt, +ettei hän nähnyt eikä kuullut mitään muuta. Puolen tunnin, koko tunnin +mittaan ei puhuttu halaistua sanaa. + +Sara virkahti kerran: "Pölyää!" Tämä totuus oli kumoamaton eikä siis +sen enemmän käsittelyn arvoinen. + +Sara huomautti hetken kuluttua jälleen: "Pölyää aika lailla! Luulen +että otan hatun päästäni." + +Kersantti oli tällävälin jokseenkin palauttanut hyvän tuulensa, niin +että hän tosin ei vastannut siihen mitä sanottiin, mutta kuitenkin +kysyi: "Tahdotko mieluummin istua takatuolissa? Näen tuon +hallavanharmaan hevoskonin lakkaamatta huiskivan kenkiäsi pitkällä +leikkaamattomalla hännällänsä." + +"Se ei ole minulle vasten mieltä, se pölyttää ne puhtaiksi." + +"No, sepä hyvä. Silloin et ehkä välitäkään istua takatuolissa?" + +"Rengin vieressä? Eikö sinulle täällä etutuolissa riitäkään ajamisen +tilaa, näin ollessamme?" + +"Kyllä, mutta renki saisi istuutua tänne ajamaan, ja me voisimme +molemmat istua takatuolissa; siellä sinua vähemmän tärisyttäisi, Sara." + +"En voi sanoa, että liioin tärisyttää. Pahemmin tärisi Arbogan +kaduilla." + +"Mutta jos ottaisit hatun päästäsi pölyn takia, kuten sanoit, mitä se +toimittaisi? Ei silti vähemmän pölyttäisi." + +"Ei, mutta valkoinen kamritsihattu, joka pölyyntyy, on heti pestävä, ja +siitä on vaivaa, sillä se on pestävä itse järvessä harjalla. Sitä +vastoin silkkihuivista pöly heti häipyy, kun sitä vain pari kertaa +viuhtoo kättänsä vasten." + +"Niin, jos tahdot vaihtaa päähinettä, niin seisotan heti, ja astumme +ulos." + +"Taikka jos minä ottaisin auki sateenvarjon ja sillä pidättäisin +pölyä?" + +"Pöly ei ole niinkuin sade" -- keskeytti kersantti -- "joka vain lankee +sateensuojan päälle. Pöly nousee alhaaltapäin ja asettuu yhä pahemmin +pään ympärille; en pidä sateensuojasta kauniilla säällä." + +Sara vaikeni. Ajettiin taas neljännestunti keskustelematta. Mutta tällä +ajankohdalla heräsi renki ja rehki siinä määrin, että tuntui olevan +kuin vallankumous vaunujen takaosassa. + +"Mitä hän aikonee tehdä kapineillemme!" huudahti Sara ja käänsi +päätänsä. Albert pidätti hevosia ja katsoi taakseen; ei ollut +kuitenkaan sen vaarallisempaa, kuin että renki oli vääntäytynyt +toiselle kyljelleen, koettaakseen torkahtaa sillä puolen. + +Mutta täten pääsi Albert palautumaan entiselleen apeasta +mielentilastaan, naurahti sille eriskummaiselle asennolle, johon +Arbogan-torkkuja oli joutunut sisäänpainuneen hattunsa alle ja sanoi: +"Tiedätkös, Sara Videbeck, koska nyt kerran olemme pysähtyneet, niin +viivähdämme rahtusen aikaa; hevoset saavat puhaltaa, olemmehan ajaneet +rivakasti, ja sitten saat sinä sillaikaa muuttaa pölyn takia mitä ikänä +haluat." + +Hän hypähti alas, käveli ajopelien ympäri ja antoi matkatoverilleen +kätensä auttaakseen hänet alas. Neitonen nousi seisaalleen, mutta +tapaili kauan jalansijaa kiiltävälle kengänkärjelleen. Pyörännapa +näytti hänestä tervaiselta astuttavaksi. Kersantin mielestä hän tapaili +liian kauan, jonkatähden hän päästi neidon käden ja otti hänet +sensijaan kokonansa, nosti maahan ja sanoi: "Nytpä saat nähdä, että +ajamisesta olet tullut tottumattomaksi seisomaan." + +"Oh, minä voin koko hyvin, ja kyllä minä osaan seistä, luullakseni. +Mutta tosin sinä ajat aika nopeasti, Albert, etenkin... tiedätkö, +Lidköpingin maistraatti on julistuksella kieltänyt matkustajia ajamasta +täyttä laukkaa kaduilla." + +"Sepä on tyhmä maistraatti, Sara. Minä kyllä varon matkustamasta +Lidköpingiin. Mutta suoraan puhuen, eikö sinua janota tässä hiivatin +pölyssä? Tiedän pienen lähteen täällä mäkirinteessä. Eikö sinun +mielestäsi tämä seutu ole sangen kaunis?" + +"Sanotaanko tätä seuduksi? Onko meillä pitkä matka Fellingsbrohon?" + +"Mutta eivätkö sinua miellytä kauniit maisemakuvat?" + +"Maisemakuvatko?" kysyi hän ja katsoi välinpitämättömästi ympärilleen. +"Ne ovat niin harvoin luonnollisesti maalattuja, Albert. Äidillä oli +pari maisemakuvaa riippumassa isän ajoilta työhuoneen seinällä, mutta +minä olen käskenyt viedä ne ullakolle." + +"Vai niin. Mutta etkö sinä huomaa, että tässä on näköala? Katso +tuonnepäin... tuolla etäimpänä lännen puolella on ihana Frötuna, ennen +Dalsonin, nyt kreivi Herrmansonin maatila." + +"Näköaloja meillä on joka puolella, minne vain käännyn, nähdäkseni. +Mutta sanos, eikö tämä sitten ole pitäjä? Västergötlannissa meillä aina +on pitäjiä, niin pian kun tullaan kaupungin ulkopuolelle. Ja joka +pitäjällä on ammattimestarinsa suutarin- ja räätälintöissä, jolla saa +olla oppipoikia, mutta ei kisälliä. Mutta minua ilahduttaa, vielä eivät +pitäjät ole päässeet niin pitkälle, että pitävät omaa lasimestaria, +minun tietääkseni eivät ainakaan Lidköpingin lähipitäjät, sillä sen +minä tiedän, että olen monta kertaa lähettänyt Rådaan, Asakaan, +Göslundaan, Säfvarediin, Linderfvaan, Hofbyhyn, Trassbergiin, vieläpä +Skallmejaan asti, ja panettanut heille lasia." + +Kersantti oli tällävälin asettunut hevosten luo seisomaan ja puheskeli +niiden kanssa, koska hänestä näytti mahdottomalta houkutella kaunista +tyttöä mihinkään järjelliseen keskusteluun maaseudun suloudesta. Lienee +kuitenkin hänen puolusteekseen mainittava, että Arbogan ja Fellingsbron +välinen seutu ei ole ylenpalttisen kaunis. + +"Mitä tietä sinä kuljit ylös Tukholmaan, Sara?" kysyi hän hetken +kuluttua, kun tämä oli korjannut hattunsa asianomaiseen rasiaan ja +sensijaan pannut vaaleanharmaan, ison, kiiltävän ja kauniin +silkkihuivin päähänsä. + +"Kuljinko ylös?" sanoi hän. + +"Niin, Sara, etkö sinä mennyt samaa tietä ylös Tukholmaan, kuin mitä +nyt kuljemme? Minusta näytät jotenkin välinpitämättömältä tämän puolen +tiehen ja esineihin nähden." + +"Ostin matkalipun Thunbergissa", vastasi hän, "lähdin sillä matkalle +Källandsön kohdalta, kun laiva Vänersborgista tullen kulki ohi, ja +sitten se purjehti ja kuljetti minua ristiin rastiin, kunnes saapui +Tukholman Ritariholmalle." + +"Mutta minusta näytti Arbogassa siltä, kuin tarkoin tuntisit majatalot +ja kaupungit, joiden sivu ja kautta meidän tällä matkalla on +kuljettava." + +"Se on tietty, että minun piti ne tuntea, kun oli aikomukseni valita +tämä tie paluumatkalla, ja sen minä tein syystä että minulla on +toimitettavia Örebrossa ja Hofvassa. Minun on siellä myytävä vähän +peilitavaraa Selinille, se saa korvata matkan. Eikä ole mitenkään +vaikeata pitää muistissa majataloja. Kas tässä saat nähdä, Albert! Olen +tehnyt luettelon kaikista paikoista, peninkulmamäärineen, jotka +kirjoitin muistiin Warodellin puodissa Tukholmassa, siellä saamani +tiedonannon mukaan. Ja sitä listaa luin ulkoa eilis-iltana, ennen +nukkumistani." + +Albert katseli hänen luetteloansa ja huomasi siinä varsin selvän +naiskäsialan. -- Ja tätä hän loikoessaan pänttäsi päähänsä, ennenkuin +nukkui eilis-iltana, juuri kun minä...! -- (masentava ajatus viilsi +Albertin sydäntä). "Sinä et tosiaankaan askarrellut mielenkiintoisissa +asioissa ennen nukkumistasi", virkkoi hän ääneen ja silmäsi häneen +happamesti. + +"Pänttäsin päähäni kaikki, neljännesmäärät ja nimet; se ei ollut +ikävää. Ja sitten laskin päässä kyytiosuuteni, tietääkseni kuinka +paljon minun oli annettava sinulle lähtöaamuna; se oli hauskaa: +ajattelin silloin sinua... ja nukuin väleen ja makeasti." + +"Niinpä niin, tuo viimeinen juuri oli sopiva aihe nopeaan nukkumiseen", +huomautti Albert. Nyt olivat hevoset puhaltaneet riittävästi, ja +kersantti, ei juuri parhaalla tuulella, suuttuneena ainakin ihmisten +unenlahjoista, meni rengin luo ja herätti hänet aimo työkkäyksellä. +"Hannu, Mikko tai Tolvana, mikä lieneekin nimesi, onkos laitaa maata +tällä tavalla, kun on kyydittävä matkustajia? Ylös nopeasti ja alas +istuimelta, heti!" + +Unenpöpperössä ja hämillään karkean ankarasta äänestä, renki loikkasi +vaunuista tottelevaisena ja orjailevana, kuten kaupungissa palvelijain +usein on tapana. "Mikä hätänä?" sanoi hän. + +"Sepä on, että köytät marhaminnat tänne ja muutat vaunutuolit! Pane +talonpoikaistuolisi etummaiseksi ja istuudu itse siihen ajamaan. +Fellingsbrohon vievä tie on nyt niin tasainen ja hyvä, että suurin +pöllökin voi sitä ajaa. Minua huvittaa ajaminen vain silloin kun se on +vaikeata ja tukalaa. No, annas mennä joutuin, sanon, uninen rahjus! ja +sido tämä pielustuoli tuonne taa, keskelle vaunuja, niin istuudumme +siihen." + +Renki muuttui vähitellen kohteliaaksi ja totteli nopeasti "herra +upsierin ortelia." Sara Videbeck ei tämän keskustelun aikana virkkanut +sanaakaan, mutta hymyili silloin tällöin pikku pistopuheille, joita hän +ymmärsi. + +Nyt istuuduttiin vaunuihin toisella tavoin. Renki oli nyt ajamassa ja +muuttui tästä hommasta pian aivan mainioksi. Hän tahtoi näyttää +reippauttaan, läimäytti hevosta, ja ajaa karautti niin että "lemmon +lailla mennä huristiin", runoilijan sanontatapaa käyttääksemme. + +Tuossa tuokiossa tultiin Fellingsbrohon. "Katsos, mitkä isot, +kauniit, punaruskeat talot!" olivat Saran ensimäiset sanat +pitkän vaitiolon jälkeen. Hän tarkoitti arvattavasti noita kahta +Fellingsbro-rakennusta, jotka kääntävät päätynsä maantietä kohden, +seisovat perin tasasuhtaisina, tilava, neliskulmainen, puhdas pihamaa +etualalla niiden ja puutarhan välillä, ja joita talonpojilta kuormineen +suojaa tienviereinen säleaita. + +Albert ei vastannut mitään Saran ihmetellessä taloja, astui vaunuista, +selvitti nopeasti asiat ja sai hevosia Glanshammariin ynnä yhtä hyvät +vaunut ja tuolit. Uudelleen noustiin ajopeleihin: uusi kyytimies, +ruskeanryppyinen, mutta pirteä ukko, sai ajaa hevosiaan itse, ja siinä +kohden ei mitään menetetty, sillä hän lasketti hyvällä tiellä aika +kyytiä. Hetkisen kuluttua tie kääntyi vasemmalle, etelään, ja +saavuttiin metsiin. Ukko puheli hevosilleen lakkaamatta kumeankarheaa +ja murisevaa kieltä, jota, vaikkei ollutkaan ruotsia, ne hyvin +ymmärsivät; tässä sitä ei kuitenkaan voi sanoin ilmaista. Iloiten siitä +että yksin sai niiden kanssa puuhailla, ei ukko kuullut eikä nähnyt +mitään muuta kuin hevoset ja tien. + + + + +KUUDES LUKU. + + + -- Mitä? Kykeneekö hän kauhistumaan? ajatteli Albert. -- No, + Jumalan kiitos! Silloin hän on kuitenkin... "Mitä kauhistut, + Sara?" sanoi hän ääneen. + +"Mitäkö minä pidän tästä metsästä, Albert!" sanoi matkatoveri, heidän +jatkaessaan kulkuansa Fellingsbrosta ja joutuessaan Käglan metsään. +Sanat lausuttiin melkein hyväilevällä äänellä; hänen mielestään oli +arvatenkin ikävää niin kauan olla seuranpitoa vailla. Kersantti +katsahti hänen puolelleen ja ajatteli: -- Hänellä on kuitenkin kauniin +maiseman tajua! -- Puolittain leppyneenä sanoi hän sentähden... ei, hän +ei virkkanut mitään, vaikka sanat pyrkivät hänen huulilleen. + +Lämpimämmällä ja vielä hyväilevämmällä äänellä lisäsi neito parin +minuutin kuluttua: "Sillä täällä on toki auringon siimestä ja suojaa +pölyltä." + +-- Niinkö... eikö muuta! -- ajatteli kersantti ja vaikeni durchaus. + +Sara Videbeck veti kädestään hansikkaat, tuntien sormensa hikisiksi. +Hän kääri ne kokoon ja pisti kapotin sisään. + +Sitten hän alkoi viuhtoa molemmilla valkoisilla pyylevillä, kuopikkaan +kujeellisilla käsillään ylös ja alas ilmaan niitä viileyttääkseen. + +Hetken kuluttua huomautti Albert lempeästi, mutta omituisesti, +ikäänkuin jostakin heräten: "Sano minulle, rakas hyvä Sara, eikö +sinulle koskaan öisin tapahdu, että näet unta?" + +"Kyllä, kyllä sitä sattuu." + +"Mutta siitä kai on hyvin pitkä aika? Et ole ehkä koskaan nähnyt unta +siitä asti kun olit pieni lapsi?" + +"Minäkö? Minä näin eilisyönä Arbogassa unta." + +"Ah!... No, enkö saa sitä tietää?" + +Sara piti kätensä alallaan; hän antoi niiden levätä alhaalla polvella, +ja ne näyttivät siinä olevan ikäänkuin ristissä. "Untani en voi +kertoa", sanoi hän hiljaisella äänellä, "mutta se oli aika kaunis uni." + +"Minä puolestani", tokaisi Albert, "en nähnyt unta sittekun olin yöllä +nukkunut, mutta kyllä sitä ennen." + +"Oh... sitä en voi ikänä uskoa? Vaikka", keskeytti hän itsensä, +"jokainen uneksii omalla tavallaan ja se kai onkin parasta." + +Kersantti otti hänen toisen kätensä. "Kun sinä viime yönä näit unta, +oliko sinulla silloinkin molemmat kädet näin ristissä?" + +"En muista missä minulla käteni olivat. Vaikka sen muistan kai +sentään", lisäsi hän hiljaa ja miltei hartaasti. + +"Et sinä ainakaan uneksinut metsässä olevasi? Siitä tahdon lyödä vetoa, +ja siitäkin ettet ollut maalla..." + +"Ja siitäkin etten ollut järvellä, Albert! En, minä näin unta, että +olin pienen pienessä kamarissa, ruusukkaat paperit seinällä, ja että +jauhoin liitua..." + +"Pah..." + +"Ja... yhdentekevää, Albert... voinen kai puhua siitä", jatkoi hän +samassa äänilajissa, toisen nyrpistelyä huomaamatta, "minä uneksin +siinä paljon sinusta." + +"Ja minä kai myös jauhoin liitua?" + +Hän loi kumppaniinsa suuren, lämpimän silmäyksen, mutta käänsi +katseensa maahan ikäänkuin sumun samentamana. Hän nieli huomaamatta +alkavaa itkua, tointui kuitenkin ja sanoi: "Senpä minä juuri hyvin +ymmärränkin, Albert, sillä sinä olet upseeri. Toivoin kumminkin, että +olisit enemmän aliupseeri kuin todella olet." + +Tämä puhe oli kersantille selvää arapiaa, ja se ihmettelevä katse, +jonka hän loi tyttöön, ilmaisi tälle riittävästi että hän oli puhunut +tolkuttomia. Hän veti kätensä pois kersantin kädestä. + +"Noin sitä voi uneksia", sanoi hän, näennäisesti enemmän itsekseen, "ja +kun herää, on kaikki toisella lailla. Sentähden on parasta, että +jokainen elää vapaana itsekseen, omalla tavallaan eikä reuhdo sitä +rikki toisen takia. Voidaan silti olla hyvät ystävät, ja parasta on +niin. On suloisinta, kun on hyvä olla eikä tuota lähimmäiselleen +kiusaa." + +Albert pudisti päätään. Hän puhuu jotakin unestaan ajatteli hän. Neito +kumminkin jatkoi: + +"Ja Jumala tietää kai paraiten, millaisiksi hän ihmiset tahtoo, mutta +en minä sitä ymmärrä. On sentään parasta elää, niinkuin Jumala on +ihmisen luonut." + +Nämä leveät sanat soivat kersantin korvissa niin hullunkurisilta, että +hän oli purskahtamaisillaan äänekkääseen nauruun. Mutta kunnioittaen +tytön kasvojen ilmettä, joka näytti ylen mietiskelevältä, hän pidättyi +ja koetti syventyä tytön omaan ajatuskulkuun. + +"Yhtä tietoa odotan Sara Videbeckiltä", virkkoi kersantti. "Äitisi on +viettänyt onnetonta eiämää isäsi kanssa, sen kuulin eilisistä +kertomuksistasi. Mutta älä sittekään luule, että kaikki paha tulee +miehistä..." + +"Sen kai mä tietänen", vastasi neito. "Tunnenhan sorvarivanhimman, +Stenbergin. Hänen vaimonsa on niin ilkeä torakurkku, että mies voi +hukata koko elämänsä hänen tähtensä. Eikä ole parempi asian laita +Sederbomillakaan, jossa rouva on hassahtava ja mies kulkee surusta +hupsuna. Entä Spolanderilla sitten? Ja Zakrissonilla? On samanlaista +kaikkialla, kun vain joutuu niin lähelle, että saa heidät häkissä +nähdä, ja he eivät ennen lopeta kuin ovat tehneet toisensa heittiöiksi +molemmin puolin. Sitä en voi milloinkaan hyväksyä." + +"Oliko isäsi, Sara, alusta alkaen ollut äidillesi niin häijy?" + +"Jumala sen tiesi. Minä en ollut silloin syntynyt enkä heitä heti +nähnyt. Mutta äitini, raukka, käyttäytyi kai aina omalla tavallaan, +ymmärtääkseni, vaikka hän teki työtä puolestaan. Hän oli kyllä alusta +aika kunnollinen luullakseni, mutta samalla kuitenkin tuhlaavainen, +pahasisuinen. Ja hänen esiintymistapansa, se ei ikänä ollut kovin +herttainen tai erityisen hauska, arvatakseni. Niin että isä, joka +puolestaan taas oli omalla tavallaan, tuli vähitellen tuollaiseksi... +ja vihdoin vihaiseksi ja aivan mahdottomaksi... hui!" + +"Tämä käy liian tuskalliseksi, Sara hyvä. Anna Lidköpingin olla mikä +on, emme ole ehtineet sinne vielä. Tiedätkö tämän metsän nimeä?" + +"Niin, minä toivon Jumalan antavan anteeksi, että olen sellainen miksi +hän on minut tehnyt. Nimittäin parhaalla tavallani, tietysti. Mutta +että minä kiusaan toista sisimpään helvettiin saakka, taikka että +toinen minut sinne toimittaa, se on turhaa. Mikä metsän nimi on, +Albert, siitä minä en välitä. Mutta sen tiedän että Jumala on luonut +tähdet ja koko taivaan sotajoukot. Ja mitä mieluista ja hyvää on maan +päällä, sen on Jumala luonut ja Kristus on tullut tänne meitä +vapahtamaan. Vaikka en ole herännäisnainen, saatan hyvin ymmärtää, +ettei Kristus ole sitä vastaan että ihmiset pitävät toisistaan +kauniilla tavalla ja täyttävät Jumalan ensimäisen käskyn. Mutta että +niin tapahtuu, että he tekevät toisistaan perkeleitä tai hulluja, sitä +hänkään ei voine hyväksyä. Mutta ihmiset ovat keksineet paljon +hupsutusta toistensa kurjuudeksi, ja kaikkein pahinta on, kun he ovat +saaneet päähänsä, että siitä koituu heille hyötyä. Mitä sinuun tulee, +Albert, niin sinä olet miehenä nuorempi kuin minä naisena, vaikkakin +saatat olla vuotta tai paria vanhempi minua ihmisenä katsoen. Sentähden +olet myös vähemmän viisastunut kuin minä, ja minä tiedän enemmän, +joskin sinä tiedät muuta mikä on kauniimpaa ja iloisampaa. Älä silti +luule että minä olen nyreäluontoinen, minä olen kevyt ja ripsasmielinen +kuin lintu, ja siitä saat olla varma, että minä aion aina säilyttää +siipeni. Jos sinäkin osaat lentää, niin on hyvä, mutta jos olet vain +jaarittelija, niin sano se mieluummin heti suoraan." + +Suuri ja juhlallinen äänettömyys. + +"Että sinä saatat pahastua ja loukkaantua", jatkoi lasimestarintytär, +"sen olen nähnyt, ja miksipä ei. Kunhan vain tähdellisistä asioista +tulistuisit. Vaikka", hän lisäsi alentaen ääntänsä, "on mahdotonta +sellaista arvioida tai määräillä ennakolta, sen olen kylliksi havainnut +ja kokenut, -- mikä vain kynttä raapaisee toisella, se toisella +vihlaisee sydänjuuriin ja polttaa tärviölle kuin myrkky. Jumala maar +parhaiten tietää, millaisiksi hän ihmiset tahtoo, mutta minä en sitä +ymmärrä." + +Kersantti tunsi olemuksensa äkisti kahtakymmentä vuotta vanhemmaksi +kuin vastikään, ja hän virkkoi: "Sara saakoon kuulla, miten minun +laitani on ollut. Minä en ole mikään ammattimestari, ja niille sinä et +kotoisissa suhteissa suurta arvoa antanekaan, jos saan päättää +siitä mitä olet lausunut sekä isästäsi että muista Lidköpingin +ammatinvanhimmista. Mutta upseerikaan en ole, ja sinun puheentapasi +mukaan se merkitsee, että minä en ole tyhjäntoimittaja tai lavertelija, +ainakaan suuressa mitassa. Olen siis aliupseeri, juuri se vain. Mistä +johtui, että heti eilen niin miellyin sinuun, sitä en nyt kykene +muistamaan, ja pelkäänpä että siitä kertominen kuulostaisi sinusta +liian vähän tähdelliseltä. Sinä.... mitä sinun rivakkaan puheluusi ja +runsaaseen opettavaisuuteesi tulee... niin sinä olet niin ilmeisesti +Länsigöötan kulmilta kuin yksikään tyttö saattaa olla, mutta minä +puolestani olen sitä lajia, että minä en siksi pidä sinusta vähemmin. +Tietenkin sinun siis pitäisi kysyä, mikä minä olen miehiäni ja +missä syntynyt. Sitä et ole tiedustanut, ja tunnustan että se +välinpitämättömyys on hieman loukannut minua. Mutta meidän kesken on +nyt jo aikaa sitten käynyt turhaksi puhua pikku haavoista. Tahdon +senvuoksi mutkattomasti sanoa sinulle, että suuria siipiä ei minulla +ole lentääkseni, mutta aivan vailla untuvia en ole. Palvelukseni +kruunun asioissa on vähäpätöinen. Sen perusteella minulla kuitenkin on +oikeus käyttää sotilaan pukua, ja harjoituksissa olen saanut +ruumiiseeni ryhtiä. Sitäpä mieseläjä enimmin tarvitsee ja -- ellei hän +kerta kaikkiaan ole tyhmä, auttamaton vätys -- pääsee hän sillä niin +pitkälle kuin haluaa maailmassa. Sillä tietojen hankkiminen, se on +kelle tahansa helppo asia. Mutta ryhti ja kunto on vaikeampaa, enkä +tahdo mennä kauemmas esimerkkiä hakemaan kuin sinuun itseesi, Sara +hyvä: et liene suurtakaan oppia maailmassa saanut, ellen ota lukuun +että olet ollut verstaassa opissa, mutta siitä huolimatta en puhu +tyhjää, kun väitän että komeampaa ruumiinryhtiä ei ole kellään tytöllä +kuin sinulla. Olen nähnyt monta ja ollut monessa paikassa, joten saatat +luottaa arvosteluuni. Mutta palajan omiin näköaloihini. Matkustan nyt +Vadsbon kihlakuntaan ja menen sitten niin kauas alaspäin kuin +Gräfsnäsiin, Sollebrunniin ja Kobergiin. Teen joka vuosi jonkunlaisen +kauppamatkan -- ostokset ja tarkastuksen samalla kertaa -- niin, en voi +sitä lähemmin selittää -- eräille tiluksille ja maakartanoille, jotka +omistaa perhe S----; olen tälle kaukaista sukua -- hyvin kaukaista, +Sara. Ansaitsen täten erinäisiä osinkotuloja, paitsi huvin katsella +maailmaa. En ole milloinkaan tehnyt kellekään ihmiselle vääryyttä ja +aion ikipäivinä olla sitä tekemättä. Pitemmälle ei ylety siipieni +lento. Kuitenkin voi sattua, että jos muutaman vuoden kuluttua olen +saanut säästymään jonkun summan, ostan itselleni oman pienen talon +Timmelhedissä, tuolla Ulricehamnin puolella, jossa minulla on tuttavia. +Sinne en kumminkaan tahdo sinua houkutella, sinua joka ehkä kammot +maaseutua, kuten minä en liioin pikkukaupunkeja rakasta, muuten kuin +matkustajana, ja mielelläni lähden niistä pois niin pian kuin voin. +Sinä -- omasta puolestasi -- olet iloinen ja hyväntahtoinen, kun +asiat luistavat, ja on siis ainakin yksi kohta, jossa yhdymme, -- +lienee useampiakin, kunhan vain ne keksimme. Joko sitten käytät +silkkipäähinettä tai hattua, pidän sinusta molemmissa tapauksissa. Sinä +kirjoitat, kuten olen nähnyt, hyvää, selvää käsialaa. Mutta lopuksi on +minulla suuri mieliteko keväisin ja kesäisin istuttaa kukkia..." + +"Ruukkuihinko?" + +"Ei, tuhat tulimmaista, kylmään maahan tai korkeintaan taimilavaan, jos +kukat ovat sitä lajia, etteivät siedä kylmää maata. Miksei sentään +ruukkuihinkin, pannakseni ikkunoihin." + +"Valkoisia leukoijiako?" + +"Aivan niin, ne sopivat hyvin ja antavat huoneisiin hyvän tuoksun. +Mutta silloin täytyy kuitenkin..." + +"Niin, silloin pitää ikkunaruutujen olla puhdasta, täysin valkoista +lasia, Albert, sillä vihertävä, karkea lasi, johon muutamain +porvariraukkain on tyytyminen, pistää niin silmään kauniiden kukkain +rinnalla, että silloin on parempi olla kukkia vailla ikkuna-aukoissaan. +Muuten pidän paljon lavendelista, joka on väriltänsä harmaansinistä ja +paremmin sopii huoneisiin, joissa asutaan vähemmissä varoissa. Ah, +Albert, näkisitpä pienen kamarini... minulla on leukoijia! Vaikka, +sehän on totta, sinä matkustat mukana vain Mariestadiin, ja minä saan +sitten ajaa yksin alastonta, hietaista rannikkoa Mariestadin ja +Lidköpingin välillä... Voi, se on mitä paljainta, ruminta tietä! +Huolestun ajatellessani matkaa, jota minun siellä on kuljettava." + +"Miksi minä keskeyttäisin matkani Mariestadissa? Se ei ole vielä +määrätty. Eikä myöskään ala, niinkuin sinä sanot, ruma tie heti tuolta +puolen Mariestadia. Onhan, paitsi monta muuta paikkaa, ihana Kinnekulle +sivuutettavana Mariestadin ja Lidköpingin välillä." + +"No, saattaahan olla, että siellä jossakin on Kinnekulle mutta lakeata +maata on niissä pitäjissä, sen verran muistan, sillä Mariestadiin olen +kerran ajanut Lidköpingistä. Ja mitätön seikka kai olisi, onko siellä +lakeata vai ei, mutta minä kauhistun ajatellessani että..." + +-- Mitä, kykeneekö hän kauhistumaan? -- ajatteli Albert. -- No Jumalan +kiitos, silloin hän kuitenkin on... "Mitä sinä kauhistut, Sara?" sanoi +hän ääneen. + +"Niin, senpä voinen sanoa, vaikka se kuuluu lapselliselta. Minusta on +ikävää ajaa maalaisrattailla joku rahjus rinnallani. Siksi olenkin +harvoin itse lähtenyt tilausmatkoille ympäröiviin kihlakuntiin, vaan +melkein aina lähettänyt kisällin tahi jonkun luotettavimmista pojista, +vaikka olen siitä kärsinyt suuria tappioita, mutta eihän sitä voi +kaikkea kestää." + +"Mitä Herran nimessä, oletko kärsinyt suuria tappioita?" + +"Kylläpä vainenkin. Ei ole kai ketään Lidköpingissä, jolta +pojanveikaleet ovat niin paljon palasiksi särkeneet matkalla, ennenkuin +on ehditty panna puitteisiin. Mutta sitä mielipahaa jaksaa sulattaa, se +ei koske sydänjuuriin. Nytpä saan nähdä miten äiti raukkani voi, kun +tulen kotiin." + +"Hän kuolee pian, kenties, ja se kai on, kuten olet sanonut, hänelle +parasta. Silloin jäät yksin taloon. Mutta palataksemme matkaan, mitäs +annat minulle, jollen seuraa mukana ainoastaan Mariestadiin, vaan +Lidköpingiin saakka?" + +"Ah!" + +Tämä pieni ilon huudahdus oli ehdoton; kuitenkin Sara heti malttoi +mielensä, katsoi matkatoveriinsa ja sanoi: "Sinä saat, aivan ensiksi, +minun osuuteni kyydistä..." + +"Se on tietty." + +"Ja... ellet pane pahaksi, olet saapa leukoijan-oksan, talletettuna +uuteen lippaaseen, johon itse olen leikannut lasin, pannut kultapaperia +alle ja liimannut reunat kiinni." + +"Siihen en sentään ole täysin tyytyväinen. Nono, me tuumimme kai +jotakin tiellä, meillä on vielä monta peninkulmaa sitä ennen", sanoi +kersantti. + +"Ja ehkäpä", keskeytti neito omituisen hienosti korostamalla, "vakaasti +suutut minuun jo ennenkuin pääsemme niin pitkälle kuin Mariestadiin, -- +silloin erkanemme... jo siellä." + +Pari sieviä, sirosti kiemuraisia, tummia viiksiä kohosi kersantin +ylähuulella, joten on ylen uskottavaa, että hän aikoi kohottaa itse +huulta, avata suunsa ja puhua, ehkäpä mainita enemmän Lidköpingiin +matkustamisen korvaamisesta. Mutta Sara oli tuskin lopettanut viime +sanansa, kun hevoset säikkyivät, Jumala ties mitä tien varrella olevaa +risua; ruskearyppyinen kyytimiesukko, omalla tavallaan yhtä uuras +keskustelemaan varsojen kanssa kuin kaksi matkustajaa keskenänsä, oli +päästänyt ohjakset liiaksi höllälle, joten hän ei äkisti kyennyt niitä +pidättämään, vaan juoksijat lähtivät nelistämään ja yrittivät +pillastua. Neriken hevoset ovat oivaa rotua, ja niitä ruokitaan hyvin; +tulisuus, rohkeus, juoksuinto ovat niille ominaisia. Itse Albertin +täytyi siis nopeasti kavahtaa seisomaan istuimen eteen, hän tempasi +ohjakset ukon kädestä ja vetäisi ne tiukasti taaksepäin, niin että +molempain hallavanruskeiden kimojen täytyi taivuttaa kaulansa kuin +korkeat kaaripyssyt, päristää ja työntää turpa rintaa vasten. +Pillastumisesta ei siis tullut valmista, mutta mennä huristiin, niin +että pyörän tulkat olisivat voineet tuleen syttyä, jos olisi +haluttanut. + +Kersantin kiharat hulmuilivat takinkaulukselle. Hän oli nyt mielestään +vähintään kahtakymmentä vuotta nuorempi jälleen. Hän katsahti alas +sivullepäin, Sara ei näyttänyt lainkaan hätääntyneeltä huimassa +vauhdissa, ja tämä ilahdutti Albertia enemmän ja suuremmasti kuin +historioitsija pystyy kuvailemaan. Albert ajatteli: -- Tässä on toki +uudelleen eräs kohta, jossa hän ja minä saatamme yhtyä. Ehkäpä joskus +vielä tapaan jonkun lisää. + +Mutta totta tosiaan onkin mahdotonta historioitsijan seurata kaikkia +tapahtumia, eikä hänen sovi kertoa kaikkea, pientä ja suurta, sekä mitä +puhuttiin ja oltiin puhumatta, mitä tapahtui ja oli tapahtumatta, +kuinka monasti hattu vaihdettiin huivin sijaan ja päinvastoin! Lyhyesti +sanoen, he tulivat Glanshammariin, tulivat Örebrohon, tulivat Kumlaan, +ja tulivat vielä kauemmaksi. + +Mutta vaikkapa ajoneuvot olivat mennä täyttä karkua Glanshammarin +tiellä, ei matka kuitenkaan sitten sujunut yleensä niin nopeaan kuin +ensi laskelman mukaan. Sillä lieneepä siinä koko paljon, kun tarvittiin +neljä yösijaa Arbogan ja Mariestadin välillä? Ja että niin kävi, on +päätettävä siitä, että he ajoivat perille Mariestadiin vasta tiistaina; +he olivat kuitenkin jättäneet Tukholman torstaina, kuten alussa +tiedoksi annettiin. Siis kuusi päivää kaikkiaan, joista yksi Mälarilla +ja muut viisi maitse. + +Osaksi kai viivytys johtui siitä, että kun he Bodarna-majatalossa, +jonne jäätiin erääksi yöksi, aamulla nousivat, ei Sara voinut täysin +hyvin. Hän ei ollut ennen joutunut niin suuren mielenliikutuksen +valtaan, ja hänen silmänsä, vaikka nyt melkein kirkkaammat kuin +muulloin, kiiltäen ja täynnä syvintä sydämellisyyttä hänen katsoessaan +Albertiin, ilmaisivat kuitenkin jälkiä siitä että hän tuskin oli +maannut puoltakaan yötä. Tyttö, joka toi kahvia kello puoli seitsemän, +oli siis kovin tervetullut. Oivallinen juoma sellaisessa tilaisuudessa +kuin huomenhetkenä. Mutta se on kai jälleen liian yksityiskohtaista +mainittavaksi? + +On siis parasta heti olla perillä Mariestadissa. Sitä ei kenkään voi +auttaa, että matkaa on kestänyt kokonaista kuusi päivää. + +Mariestad on syystä siinä maineessa, että se on Ruotsin +luonnonihanimpia pikkukaupunkeja. Kenelle ei muistuisi mieleen tuo +laaja aukea näköala Vänern-järven yli, etenkin kirkkomäeltä katsottuna? +Tai itse kirkko, iso ja korkealla sijaitseva, joka jo ennen kaupunkiin +saapumista kiinnittää huomion ja vetää sen pois oikealle päin tuuheasta +lehtikujasta, jossa (Tukholman suunnalta laskien) matkustaja ajaa? +Vihdoin, kun on saavuttu kaupunkiin ja ehditty alas torin toiselle +puolen, pitkä lauttasilta, idyllisesti uiskentelevana Tida-joen +leveällä, kirkkaalla vedellä? Ja sitten tuolla puolen siltaa sievä +Marieholm, maaherran asuinpaikka, ei kovin upeileva erinomaisen +korkeuden puolesta, mutta sitä viehättävämpi ympäröivän runsaspuisen +kasvullisuuden kannalta? Maanisällisiä muistoja oivallisista läänin +hallitusmiehistä piilee kuin kietoutuneina pehmeisiin, iltatuulessa +notkuviin vaahteran-, koivun- ja pähkinänoksiin ja liehuviin lehviin. + +Kuka ei muistaisi kaikkea tätä? Muisto kumminkin riippuu siitä onko +käynyt Mariestadissa, sillä pelkkä kuulopuhe ei suuresti auta, täytyy +omin silmin nähdä Tidan leppoisa, viehättävä jokisuu. + +Albert ja hänen seuralaisensa saapuivat sinne taivaallisen ihanana +heinäkuun-iltana. Jonkun verran seikkaperäisyyttä on jutelmalle +paikka-paikoin sallittava. Tulee ja pitää siis suoda anteeksi, että +kerrotaan mitä seuraa. + +Kaupunkiin tullessaan ja torille päästyänsä eivät he ajaneet suoraan +alas Marieholman-sillalle päin, vaan poikkesivat pienelle +oikeanpuoliselle kadulle, joka ei pääty ennen kuin Vänern-järveen. +Jokseenkin tämän kadun keskivarrella oli talo, joka otti väsyneitä +matkailijoita vastaan. + +He astuivat tässä pois vaunuista, huolehtivat kapineiden +sisällekantamisesta, ja kaikki kävi hyvin. Mutta sittemmin Albert +ehdotti, että he illan vielä ollessa niin valoisa ja kaunis lähtisivät +huviretkeilylle pitkin kaupunkia. + +Sara oli viime aikana, Bodarna-majatalosta lähdettyä, tullut +vaiteliaammaksi, ei juuri juhlalliseksi -- se sana ei sovi -- mutta +ylevähenkisemmäksi, eikä hän enää niin usein jutellut ammattikunnan +asioista. Paitsi tätä muutosta ei hänessä huomattu mitään muuta kuin +se, että katseen tavallinen veitikkamaisuus oli vaihtunut +jonkinmoiseksi taivaalliseksi ystävällisyydeksi ja sävyisyydeksi miltei +kaikkeen nähden, mitä Albert halusi. + +Sanallakaan estelemättä salli Sara hänen ottaa hänet käsikynkkään, ja +hän seurasi kersanttia minne tämä aikoi hänet viedä. Hänellä ei ollut +mitään kävelysuunnitelmaa. Siten oli luonnollisinta ja aivan itsestään +johtuvaa, että he menivät torin poikki alas lauttasillalle, pysähtyivät +sen keskelle ja katselivat Tida-jokea. + +Tässä seisoessaan ja pohjoiseen katsoessaan oli heillä rajaton näköala +Vänernin iltakuulakan, vipevöivän vesikankaan yli. He eivät voineet +nähdä missä ja miten järvi yhtyi taivaanlakeen: se näytti kaikki +yhdeltä. "Ja tämänkö nimi on Tida?" virkahti Sara hieman hutjuttaen +päätänsä. "Aivan samoin virtaa Lidakin meidän kaupungin halki, ja sen +sillalta on myöskin yhtä suuri... suuri... suuri näköala Vänernin yli +pohjoiseen päin ja ylöspäin pilvihin saakka, kun on tällainen ilta kuin +nyt! Voi, Albert, Albert! Tässä muistuu juuri mieleeni se hetki, +jolloin minä ja äitini seisoimme Lida-joen sillalla... ja hän heitti... +heitti sormuksen pois... kauas... kauas jokeen..." + +Albertia värisytti äkkiä, hän otti neidon taas käsikynkkään ja lähti, +vaikka tämä tuskin sitä tahtoi, takaisin Tida-sillalta poispäin. +Tultuaan ylös kaupunkiin jälleen kääntyivät he sille puolen, jossa +kirkko seisoo. Kirkkotarha, matalan kivimuurin ympäröimänä ja +puu-istutusten ryhmittäin varjostamana, on niin lähellä Vänerniä, että +järvi näyttää olevan jalkain juuressa. Ja itse korkea, harmaa, +kunnianarvoisa kirkko on aivan katsojan ääressä. + +Sara pyysi päästä istumaan hautakivelle. Albert istahti viereen. "Sinä +olet niin vaiti, hyvä, rakas Sara, oletko väsyksissä?" Tämä ei edes +vastannut näihin sanoihin, mutta kersantti seurasi hänen silmäyksiään +ja huomasi, että hän kauan ja miltei haaveellisesti (sellaista hän ei +ollut neidossa koskaan ennen nähnyt) katseli paria sievää pikku lasta, +jotka leikkivät jonkun matkan päässä heistä nurmikolla; ne temmelsivät +hurjasti ja löivät leukoijilla toisiaan vasten kasvoja. + +Lapset eivät näyttäneet köyhiltä eivätkä rikkailta, mutta harvinaisen +kauniilta. Albert viittasi ne luokseen, tuottaakseen Saralle +mielihyvää. He tulivat paljain päin ja suortuvat hajallaan. Sara +vaivoin pidätti kimmeltävän kyyneleen, oli ääneti, mutta taputteli +heidän päätään ja kaulaansa. Albert sanoi: + +"Ajatteleppas, Sara, jos näillä kauniilla lapsilla ei olisi vanhempia!" + +"Isää ja äitiä eivät he ole voineet olla vailla, koska ovat olemassa." + +"Mutta jos heidän isänsä ja äitinsä..." + +"Olisivat kuolleet? Niin, silloin heitä kumminkin Jumala suojaa sekä +hyvät ihmiset, joita aina on olemassa. Minä tiedän erään Lidköpingissä, +jolla ei ole lapsia ollut, mutta jonka ilona on ollut omilla varoillaan +auttaa ja vaatettaa useita pienokaisia, joiden vanhemmat... Albert..." + +"Ovat kuolleet?" + +"Ei, paljon pahempi, tappelivat ja turmelivat toisiaan ruumiin ja +sielun puolesta ja antoivat lasten olla." + +"Senlaatuinen lapsi olet itse kerran ollut, Sara." + +"Ja armeliasta tätiä, Gustava tätiä, jonka oli tapana hiipiä kotiini +vanhempaini luo, on minun kiittäminen, että olen senkin verran ihminen +kuin olen. Kun isä kuoli, tuli kotona tosin vähän parempaa ja +rauhallisempaa, mutta äiti oli silloin jo niin runneltunut ja +tylsistynyt, ettei hän kelvannut mihinkään eikä enää voinut toipua, +vaikka hänen kyllä muuten olisi silloin ollut mahdollista tulla +ihmiseksi jälleen. Senjälkeen olen varttunut suureksi ja ottanut +ohjakset kotona. Mutta olenpa sellainen, sen todistuksen saanen antaa +itsestäni, etten tahdo suututtaa enkä vahingoittaa ketään -- vähimmin +sinua, Albert. Hirveätä se on ja hirveäksi jää, että ihminen voi saada +oikeuden, joka antaa hänelle tilaisuuden kuolemaan asti tuhota toista. +Siten ei Jumalan ihana rakkaus ainakaan pääse edistymään maan päällä. +En ikänä minä tahdo sitä valtaa toisen yli enkä kenellekään aio antaa +sitä itseni yli." + +Albert vaikeni. Hän taputteli lapsia päälaelle. + +"Ah, sinä pidät pikku lapsista!" huudahti Sara. + +Hänelle vastaamatta sanoi Albert kuitenkin: "Jos nyt näiden lasten +vanhemmat, Sara, olisivat naimatto..." + +"Lapset näyttävät hyviltä ja kauniilta; tuntuu siltä että Jumala ja +ihmiset rakastavat heitä." + +"Mutta jos vanhemmat eivät ole naimi... eivät huolehdi heistä... +Voisimmehan näiden lasten sijasta, Sara, ajatella nälkiintyneitä, +repaleisia, hyljätyitä." + +"Jos vanhemmat ovat hyviä ja järkeviä ihmisiä", virkkoi hän lempeästi, +"niin he kyllä huolehtivat lapsistaan, niin kauan kuin elävät; sen +tiedän niin varmaan kuin ettei kukaan raasta sydäntä omasta +rinnastaan." + +"Mutta jos vanhemmat ovat häijyjä ja järjettömiä?" + +"Niin, siinä tapauksessa he ovat häijyjä ja järjettömiä, olkootpa +naimisissa tai ei; ja he toimivat sen mukaan, sekä lapsiaan ja itseään +että muita Jumalan luomia viheliäisiä olentoja kohtaan. Sen olen +kylliksi nähnyt ja havainnut, Albert." + +"Mutta ero siinä on..." + +"Niin, suuri ero. Sen eron olen näet huomannut olevan, että jos ihmiset +alottavat olemalla hyviä ja viisaita, niin saattavat he kyllä jatkaa +niin, vieläpä kasvaakin siinä, jos saavat elää elämäänsä niinkuin +Jumala on heidät luonut, taikka jos heitä ihmiset hyvänsävyisesti +oikaisevat, kun he hairahtuvat, kuten useinkin tapahtuu. Mutta jos +heidät saatetaan olemaan yöt päivät pahassa seurassa, niin he saastuvat +ruumiiltaan ja sielultaan; ja jos he sitä seuraa inhoavat, mutta heidän +kuitenkin on pakko siinä oleskella, niin tapahtuu tavantakaa, että he +katkeroituvat, kiihtyvät ja muuttuvat kuin perkeleiksi." + +Albert ällistyi, kuten aina, tämän sanan kuullessaan, mikäli hän ei +itse sitä käyttänyt kirosanana, Hän kuiskaili jotakin itsekseen +herännäisistä. + +"Ajattele mitä tahdot, Albert, mutta minä en suinkaan ole herännäinen; +sitä voit kysyä heiltä itseltään, sillä minä jätän sinulle täyden +vapautesi. Kun minä tässä hautakivellä puhun perkeleistä, niin +tarkoitan turmeltuneita, hirveitä ihmisiä, joita kyllä saa kaupungeissa +nähdä, ja maalla kanssa, luullakseni." + +"Sillä tavoin ihmisiä koetellaan, Sara." + +"Koetellaanko? Minä arvelen, ettei kukaan, joka tahtoo ihmisille oikein +hyvää, toimita sellaista koettelemusta, jossa suurin osa hukkuu ja +suorastaan uppoaa. Ja kenen onkaan soveliasta ja säädyllistä tuottaa +ihmisille niin helvetillistä koettelemusta, että se päättyy itse +helvettiin? Sitä en nimitä koettelemukseksi, vaan raivohulluudeksi." + +Albert säpsähti uudelleen ja kavahti pystyyn kuullessaan nuo hirveät +sanat. Helvetti, raivohulluus ja perkeleet eivät olleet koskaan +kuuluneet siihen keskustelukieleen, jota hän seurassa käytti, paitsi, +kuten sanottu, kirotessaan. Ja Saran seurassa hän ei ollut ikänä +vannonut ainoatakaan sadatusta, ainakaan hänelle itselleen suunnattua, +ei hyvää eikä pahaa. + +Mieltänsä hauskuttaakseen hän nosti lapset, toisen toisensa jälkeen, +syliinsä, suuteli heitä lämpimästi ja katsahti hieman arasti alas +neitoon, joka istui hautakivellä. Hän huomasi Saran samalla hetkellä +katsovan ylös häneen ja lapsiin, ja näytti siltä kuin hän puolittain +aikoisi ojentaa kätensä heitä kohti. Häntä kiinnitti ihmeellisesti tämä +taulu. Hän ei ollut maalaaja, sävelniekka eikä runoilija; hän ei siis +osannut piirtää, laulaa eikä itselleen ilmaista mikä häntä niin +viehätti tuon istuvan, ylöspäin tähystävän naisen kuvassa. Eikä +tämäkään ollut luonteeltaan runollinen. Puhtaan ja taivaallisen +teeskentelemättömän olennon kuva on yhtähyvin jotakin. + +"Nyt... nyt tule sisälle, Sara! Ilta joutuu joutumistaan, saatat +kylmettyä. En ikimaailmassa tahtoisi, että sinä vilustuisit." Hän antoi +taas lapsille useita suuteloita ja pieniä hopearahoja; he juoksivat +laulaen tiehensä, ja hän otti Sara Videbeckin käsikynkkäänsä. + +"Vilustuisin? Toivon ettei niin käy. Minun on koko lämmin, Albert, +vaikka asia lienee niin, että sinä et milloinkaan näe minua palavissani +tai huomaa poskieni hehkuvan." + +Ennenkuin he astuivat pois kirkkomaalta, kääntyi Sara vielä kerran +taakseen, katseli majesteetillista, korkeata, harmaata kirkontornia +heidän takanaan ja taivutti huomaamattomasti vartaloaan, ikäänkuin +olisi niiannut jäähyväisiksi... tahi ehkä kiitollisuudenosoitukseksi +siitä hauskuudesta, joka hänellä oli ollut pienokaisista kirkkomaalla. + +Albertin sydän keveni jälleen hänen päästessään kadulle. Sara asteli +myös keveänä, raskasmielisenä ja melkein kimmoisena hänen vierellään. +He alkoivat jutella matkasta ja kaikenlaisista tarvikkeista. Ennenkuin +tiesivätkään, olivat he saapuneet majatalon luo, jossa heidän tavaransa +jo olivat, tilavassa, kauniissa, rattoisessa kamarissa. + +Kuitenkin tuli pian niin hämärä, että palvelusneito toi huoneeseen +kynttilöitä, laski alas kaihtimet sekä kysyi mitä herrasväki käski +illalliseksi, ja tahtoivatko he syödä alhaalla yleisessä huoneessa, +vaiko ylhäällä itsekseen. + +"Aluksi noutakaa ruokalista, neito hyvä, niin määräämme sitten muun." + +Tyttö meni. "Huvittaako sinua olla tuolla alhaalla kansan parissa?" +kysyi Albert. + +"Ei... eikä millään muotoa tänä iltana!" sanoi hän. "Olemme nyt +Mariestadissa, ja meillä on yhtä ja toista juteltavaa ja laskettavaa +keskenämme, jos täällä eroamme ja sinä menet etelään, mutta minä +länteenpäin. Syödään vaan täällä ylhäällä." + +Tyttö palasi ja toi ruokalistan. Albert määräsi ruokalajinsa, jotka +pitivät yhtä Saran maun kanssa paitsi siinä, että tämä otti salaattia +lihan kanssa, hän sitä vastoin mieliruokaansa kurkkuja. "Ja kattakaa +meille pöytä täällä ylhäällä", sanoi kersantti. Neitonen meni ja +palasi; kaikki joutui kuntoon. Pienen, hilpeän ja tuttavallisen aterian +jälkeen korjattiin ruoka pöydältä, ja he jäivät yksin. + + + + +SEITSEMÄS LUKU. + + + Mutta sen minä sanon, että jos sinä sitten jonkun verran + matkustelet, niin sitä vastaan minulla ei ole muistuttamista, + ja minä tahdon järjestäytyä kotonani aivan yksin. -- Unohtaako? + Jos sinä nyt kavahtaisit pystyyn, ja juoksisit ulos, ja + matkustaisit Sollebrunniin tänä yönä, unohtaisitko minut silti! + +Heidän jäätyänsä yksin, kuten viime luvun lopussa kerrottiin, meni Sara +matkalaukkujen luo ja alkoi erottaa niitä kapineita, jotka olivat +Albertin omia. "Matkustatko heti tänä iltana, vaiko vasta +huomenaamuna?" sanoi Sara, kuitenkin puoliääneen. + +"Minne, tarkoitat?" + +"Enhän tiedä minne aikonet, Albert. Mutta olethan puhunut siitä että +poikkeisit Mariestadista eteläänpäin suurille maatiloille?" + +"Vadsbon kihlakunnan, jossa minulla oli koko joukko toimitettavaa, +olemme jo enimmältä osalta läpikulkeneet. Saan korvata sen +paluumatkalla. Nyt minun tosin on mentävä Odensäkeriin, Sköfdeen, niin, +vieläpä Markaan ja Grolandaan saakka, joten sukkelin tie kai olisi +tässä ulkopuolella Lexbergin luona poiketa Kekestadiin päin eikä +seurata länsitietä Björsäterin kautta ja sitten Lidköpingiin. Mutta +minulla on myöskin toimitettavia Gräfsnäsissä, Sollebrunnin tienoilla, +ja sinne kulkee tie varsin mukavasti ja suorasti Lidköpingin kautta. +Miksen siis yhtä mielelläni heti paikalla voisi valita jälkimäistä +kulkutietä?" + +"_Miksen_, sanot. Onhan sinulla oikeus valita kumman haluat?" + +"Kyllä, Sara, asioitteni kannalta on minulla kyllä siihen vapaus..." + +"Onko sitten muuta estettä? Kumpaa tahdot itse?" + +"Sinä kysyt minulta, Sara, ja tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että +tahdon seurata sinua Lidköpingiin. Enkö saa nähdä pientä taloasi? +Pieniä huoneitasi toisessa kerrassa, jotka voidaan vuokrata par exemple +matkustavaisille? ja tuota isompaa huonetta pohjakerrassa, jossa +vastedes aiot pitää kauppapuotia, ja jo ehkä piankin, siinä tapauksessa +että äitisi..." + +"Kaikkea tuotako tahdot todella nähdä?" + +"Hyvä, rakas Sara, sinä hymyilet. Se on vakaa aikomukseni. Minulla on +monta matkaa tehtävänä täällä Västergötlannissa, edes ja takaisin, +kesällä ja ehkä koko vuoden kuluessa, jos onnistun aikeessani päästä +siirtymään Västgötadalin rykmenttiin, ja se riippuu d'Orchimontista. +jossakinhan minulla näillä kaikilla matkoilla on oleva kotini -- +tavaraini tähden. Enkö voisi saada sinulta vuokrata noita pikkuhuoneita +toisessa kerrassa?" + +"Lidköpingissäkö? Mutta ethän ole nähnyt niitä vielä. Säästä siksi! Älä +vuokraa, älä osta, ettei näkemätön kosta!" + +Tämä kultainen ohje kävi runomittaan ja oli ensimäinen sitä lajia, +jonka kersantti kuuli Saran suusta. Mutta sanat sattuivat hyvin ja +niitä säesti suloinen, miltei hyväilevä äänenpaino. He seisoivat +molemmat huoneessa erään ikkunan luona, olivat uudelleen kierittäneet +kaihtimet ylös ja sammuttaneet kynttilät, hetkisen aikaa ihaillakseen +iltataivaan viehättävää ilmiötä, ennenkuin kävivät makuulle. + +"Lidköpingin pikkuhuoneissasi, Sara, on varmaan ruusukkaat +seinäpaperit? Se arveluni ei petä, ja siellä sisällä olet varmaankin +muinen sopivina hetkinä jauhanut liitua?..." Hän piti Saraa sylissään, +tämä katsoi kysellen hänen kasvoihinsa, nähdäkseen laskiko hän pilaa +unesta, jonka hän oli kertonut, -- tuosta Arbogan unesta. Mutta hän ei +nyt huomannut mitään ilvettä, mitään ivaa hänen huulillaan. + +"Muinenko?" virkkoi Sara. "Se voi vielä monasti tapahtua. Minä en aio +ammatistani luopua." + +"Mutta jos minä vuokraan huoneet?" + +"Niin minä hoidan asioitani alhaalla pohjakerrassa itsekseni." + +"Sinä et siis tahdo konsaan hoitaa mitään ylhäällä minun luonani?" + +"Jos sinä jäät sinne jonkun verran asumaan, Albert, niin sinullekin kai +koituu paljon tehtävää omaan lukuusi ja joudut järjestäytymään niinkuin +tarve vaatii. Hyvä ruokapaikka on lähistössä, ja huokeaa siivousta on +helposti saatavissa, samoin pesua ja silitystä hyväntahtoisilta +ihmisiltä, joilla siitä on roponsa toimeentulokseen, Albert. He +voisivat enemmänkin ansaita, ellei ammattikuntia olisi. Mutta sen minä +sanon, että usein kuitenkin haluan kutsua sinut alas pientä +yksinkertaista einepalaa haukkaamaan, jos niiksi sattuu. Ehkä sinäkin +joskus kutsut minut sinne ylös? Mutten ikänä, en ikänä tahdo ottaa sitä +mikä sinun on tahi tuppautua talousasioihisi... ainoastaan vastata +sinulle, jos kysyt minulta neuvoa, jota sitten saat noudattaa tai olla +noudattamatta, miten haluat... ja kaikkein vähimmin koskaan estän sinua +työssäsi. Minä en ymmärrä sinun askaroimisiasi. Siinä on koko paljon +kirjoittelemisia ja tilittelemisiä, kenties, koska sinulla on tekemistä +inspeh -- niin, sama se... Hörstadiuksen ja Selanderin ja Silfverin +kanssa -- ehkäpä Kobergissa... mutta en minä milloinkaan tahdo sinua +siinä häiritä." + +"Siitä kiitän sinua, Sara, se on hurjan hyvä asia. Mutta eikö ole +mitään, mikä voisi olla yhteistä ihmisten kesken, jotka..." + +"Onhan paljonkin, niin, varsin paljon vielä jäljellä yhteisenä +pidettäväksi, paitsi tuollaiset, Albert. Saanko sanoa sinulle suoraan +niinkuin tarkoitan? Sillä minä olen ajatellut tätä... näinä päivinä..." + +"Olen minäkin sitä ajatellut paljon, paljon, saat uskoa, siitä täytyy +tulla tärkein asiamme." + +"Kuitenkin saamme varoa, ettei se menisi meiltä rikki liiallisesta +innosta. On puoleksi voitettu, jos asiat otetaan kevyesti ja viisaasti, +tiedätkös, aivan yksinkertaisesti, Albert. Ja juuri niin ne voidaan +ottaa, kun oikein pidetään toisistaan." + +Kersantti ei häntä täysin ymmärtänyt, mutta hiveli kaunista hiusrajaa +hänen otsallansa. "Jatka, Sara! Sinun on puhuttava ensin." + +Sara kohotti päänsä hänen rinnaltaan, johon se oli hetkisen nojannut, +tuumi kotvasen, mutta sanoi kumminkin: "Koska niin on, että sinä pidät +minusta ja minä sinusta, niin onhan meillä se yhteistä. Se on paljo +sekin, Albert. Ja se on enempi kuin monella on. Mutta jos otamme +pitääksemme paljon muutakin turhanpäiten yhteisenä, niin kerronpa +sinulle mitä siitä seuraa. Jos sinä ottaisit pienen taloni, +elinkeinoni, omaisuuteni, ja rahani -- mitättömän summan, mutta minkä +saatan omistaa tai ansaita -- niin, en tahdo sinulta kieltää, että +voisin käydä kiusalliseksi. Sillä ehket sinä ymmärrä sellaista hoitaa. +Arvatenkaan et tiedä sitä itsekään vielä, kosket ole yrittänyt pitää +taloa ja ammattia; ainakaan minä en sitä tiedä. Ja on hyvin +mahdollista, että levottomuuteni olisi aiheeton ja että hoitaisit +kaikki varsin hyvin; kuitenkin se levottomuus, Albert... niin, tahdon +kertoa sinulle, että niin pian kuin huomaisit minussa sellaista, niin +vimmastuisit. Silloin minä kulkisin itsekseni ja hautoisin salaisia +ajatuksiani. Toisena hetkenä luulisin tekeväni sinulle vääryyttä; +toisena hetkenä huomaisin, että ehkä saattaisin olla oikeassa sittekin, +ainakin eräissä asioissa. Näistä sielun ja mielen tuskista ja +taisteluista kuluisi aika, jota voitaisiin käyttää hyötyyn ja ansioon. +Ja että aika menisi hukkaan, olisi kuitenkin vähin asia. Mutta, Albert, +minä tulisin pisteliääksi. Sinä huomaisit minut ärtyiseksi, ensin +jonkun kerran, sitten useammin. Siitä tulisit itse pisteliääksi. Taikka +jos molemmat tukahuttaisimme mielipahat, kulkisimme itseksemme ja +nielisimme, kuten sitä sanovat, niin mieliharmi sensijaan hiipisi +sisällisesti luihin ja ytimiin, tärvelisi terveyttä, ja me kuihtuisimme +ruumiin ja sielun puolesta. Silloin saisimme kai aloittaa runninjuontia +Lundissa tahi ehkä tuhlata rahoja mutakylpyihin, kuten olen kuullut +kerrottavan Porlasta tai Lokasta: sellaiseen, joka vähän hyödyttää, kun +asiat on huonosti. Lisäksi toinen seikka, Albert, jonka myöskin tahdon +sinun hyvin huomaamaan. Tuskista hipiäni pian riutuisi, silmät +himmenisivät, ja minusta tulisi rumempi kuin olen. Sitä sinulla ei +olisi milloinkaan sydäntä minulle sanoa, mutta sinusta usein tuntuisi +siltä. Minä olisin kylliksi viisas sen itse huomaamaan ja kulkemaan +erilläni synkissä mietteissäni siitä mitä minusta pitänet. Ja mitä et +koskaan minulle sanoisi, sen minä kuitenkin keksisin ja arvaisin +itsekseni. Siitä kyllä uneni huononisi, ja sitten päivä päivältä yhä +enemmän kurtistuisin. Albert, niin, rumuudella ei ole rajoja, kun sillä +tavoin alkaa, sen olen ihmisistä nähnyt. Ja miten sinun kävisi? Sinä +koettaisit, jos olisit niin hyvä kuin paras löydettävissä oleva, minua +lohduttaa lempein sanoin; mutta kuinka hyvin tarkoittaisitkin, kuuluisi +se minun korvissani hiukan tyhjältä, koska huomaisin, että valehtelisit +sekaan minua tyydyttääksesi. Se tulisi asiaa pahentamaan, muttei +parantamaan. Ja sinäkin varmaan kyllästyisit, sillä olet kaikissa +tapauksissa ihminen, Albert, sinä kuten minäkin. Sinä kai kuitenkin +vähemmän kyllästynet minuun rumentuneen ruumiillisen ulkomuotoni +vuoksi, kuin sisäisen ärtyisyyden, ikävyyden ja koko sielullisen +häijyyteni takia; ehkäpä minäkin kärsimyksestä lopulta tulisin +järjettömäksi ja salakavalaksi: siten kävisin sinulle yhä +sietämättömämmäksi. Ja se mitä tavallisesti sanotaan lupauksista ja +valoista muuttuu vain tyhjiksi sanoiksi, kun ei kuitenkaan kukaan +säilytä sitä, jota ei yksikään ihminen voi säilyttää, -- minä puhun +siitä sisäisestä sydämen rakkaudesta johonkuhun henkilöön, mikä tässä +kohden on ainoa arvossapidettävä, mutta auttamattomasti häviää, jos +henkilö sielunsa sävyn puolesta käy sietämättömäksi. Olen nyt maininnut +kuinka minä voisin tulla sinulle vastenmieliseksi; samoin kai voisi +tapahtua, että sinäkin ehkä tulisit minulle sietämättömäksi. Mikä +lohdutus sitten on annetuista sanoista? Istua onnettomana itsekseen ja +kantaa jotakin nimeä. Se on kuin arvonimi ilman ammattia. Se on kuin +nimikilpi puodin ulkopuolella, ja kun tulee puotiin ja kysyy tavaraa, +niin ei tavaraa ole, josta kyltti puhuu. Miten silloin menettelee? +Silloin menee ulos suutuksissaan ja sylkäisee nimikilpeen. Eikö se ole +aika hupaista? Sitä minun on usein mieliharmissani täytynyt muissa +havaita, enkä sitä hyväksy. En toivo sinulle enkä minulle niin käyvän, +jos rakastat minua sielun puolesta... silloin olen iloinen ja se on +minulle kylliksi mitä siihen tulee, ja hoidan itseäni kaiken muun +puolesta itse, reippaana ja tyytyväisenä ja uutterana; makaan hyvin +öisin ja olen kaunis päivisin; sen minä tiedän, ja sen olet näkevä. +Mutta jos et minua rakasta... mitä minua silloin auttaa kaikki muu, ja +mitä minä muulla teen? Meille on parasta ja hyödyllisintä vain se että +rakkaus kestää, ja se voi sittekin ehkä loppua; mutta ainakin on +sellaista vältettävä, jonka saattaa aavistaa tekevän kiusaa taikka +voivan tehdä kiusaa, ja joka kaataa rakkauden eikä sitä auta." + +"Mutta, Sara, jos me olemme hyviä ja järkeviä ihmisiä, kuten minusta +kumpainenkin olemme, niin pitää meidän kai heti alusta voida... ja +sitten jatkaa... ja minun mielestäni meidän ei pitäisi lukeutua niihin +onnettomiin esimerkkeihin, jotka olet esittänyt?" + +"Jos olemme hyviä ja järkeviä ihmisiä, kuten toivon meidän Jumalan +avulla ehkä olevan... niin, Albert, eihän enempää vaadita? Emmehän +silloin muuta tarvitse, kuin harjoittaa sitä mikä hyvyydestä ja +järkevyydestä seuraa toisiamme kohtaan ja kaikkia muita kohtaan, niin +pitkälle kuin ulotumme. Kuka voi sitä estää? Ajattele tarkoin... jos +nyt olemme hyviä ja järkeviä, eikö silloin ole kaikkein tärkeintä, että +niin jatkamme ja rakastamme toisiamme? Ja sen täytyy olla itse asiana. +Silloin on etenkin kaikkea sellaista kartettava, joka voi turmella, +tehdä häijyksi, hupsuksi ja tyhmäksi. Riippuu aina Jumalasta, miten +ihminen jatkaa olemistaan, ja moni voi langeta. Mutta ainakaan meidän +ei ole keskenämme aikaansaatava sellaista, jossa on todennäköistä itua +sydämen täyttämiseen sapella ja aivojen sumentamiseen. Toiset sanokoot +sitä kokeeksi, mutta minä nimitän sellaisia pahoiksi ja epäviisaiksi +yrityksiksi, joita ihmisten ei oikeudenmukaisesti pitäisi toisilleen +tehdä. Sillä jos Jumala itse antaa jollekulle vaivan, jota ei voi +välttää, se on silloin kärsivällisesti kestettävä ja on sellainen koe. +Mutta ihmiset olkoot toimeenpanematta viheliäisiä temppuja, sellaiset +ovat vältettävissä ja vältettäviä, eivätkä ole kokeiksi mainittavia, +varsinkin kun ne useimmin vievät helvettiin, jonne kai mikään +ystävällinen järjestö ei halunne alamaisiansa vetää. Mutta jollet +ajattele kuin minä, Albert, niin sinulla on täysi vapautesi, ja..." + +"Kaikissa tapauksissa", keskeytti kersantti, "olet siinä kohden +väärässä, Sara, että turmiota ja onnettomuutta on kaikissa perheissä." + +"Kaikissako?" kysyi hän. "Ei, olen nähnyt yhden tai pari perhettä, +jossa elävät hyvin, aika hyvin. Mutta se ei suinkaan johdu siitä, että +heidät on yhteenluettu, mikä ei muualla olekaan auttanut, vaan siitä, +että he sielultaan ja sydämeltään vetävät yhtä köyttä, ainakin sen +verran kuin tarvitaan, ja se aina auttaa, missä niin on." + +"Yhteenluettu? Mitä sillä tarkoitat?" + +"Että heidän ylitsensä on luettu, tietenkin. Albert rakas, taiat eivät +toimita mitään. On kerran päästävä niin pitkälle, että tässä asiassa, +kuten kaikissa muissa, pyritään siihen mikä todella johonkin kelpaa, +eikä rakenneta kelvottomalle. Siitä ei tule ainoastaan onnettomuutta, +vaan, mikä pahempi on, todellisia paheita. Sillä niin pian kuin ei +toisiaan rakasteta, on oikein ruma pahe että..." + +"Taikojako? Mutta minä pidän koko paljon kauniista rukouksesta... +sellaisesta par exemple, jota käytetään, kun kaksi..." + +Sara katsahti ylös, silmissä ihmeellinen ilme. "Jumala on todistajani", +virkkoi hän, tuskin kuultavasti, mutta mitä puhtaimmalla äänellä, +"Jumala tuntee, että rakastan rukouksia. Ja minä rukoilen, Albert, ja +aion rukoilla. Mutta voi, en minä käytä rukouksia sellaiseen, johon ne +eivät päde, sillä se on taikaa ja tyhjää ääntä, ellei vielä pahempaa, +nimittäin herjausta. Rukouksetko? Oi, hyvä Jumala! Ei kaunein rukous +muuta valkoista mustaksi, tai mustaa valkoiseksi. Jos kaksi seisoo +vierekkäin valehdellen jo silloin kiintymystä toisiinsa, jota heissä ei +ole, niin eihän rukous tee valhetta tällöin totuudeksi? Taikka jos he +eivät silloin seiso valehtelemassa, mutta kuitenkin lupaavat sellaista, +jota kenties sitten eivät lainkaan jaksa pitää, eihän sitä voi ehkäistä +mikään lukeminen heidän ylitsensä? ja useimminhan tapahtuu etteivät he +sittemmin pidä mitä heidän käy mahdottomaksi pitää, mutta kumminkin +näön vuoksi ovat pitävinään, heille yhä enentyväksi kiusaksi ja +valheeksi; mitä silloin toimittikaan tuo viheliäinen rukous +edeltäkäsin? Eihän se estänyt niin käymästä? Ja kun he sitten kuitenkin +jatkavat toistensa kanssa, tulevat he yhä törkeämmiksi sielultaan ja +ruumiiltaan... niin, oikeinpa irstaiksi, se on tunnustettava... ja +lopulta sellaisiksi, etteivät enää lainkaan voi käsittää mitä puhdasta +ja kaunista maailmassa on, eivätkä ymmärrä mitään pohjaltaan järkevää +ihmisestä, vaikka heidän ylitsensä on luettu. Senhän alituiseen näkee, +ja sen minä sanon pahaksi tavaksi. Albert! eihän kannata käydä hyvästä, +jalosta tai onnellisesta, ellei sitä ole? Eikä ikänä toimita jonkin +asian saavuttamiseksi käyttää muuta kuin millä sen saavuttaa; niin +minusta tuntuu. Kun minulta puuttuu öljyä kittiin, enhän minä silloin +asetu lukemaan liidun yli, vaan menen ulos hankkimaan öljyä, jota +sekoitan liituun, ja se auttaa. Minä en koskaan käytä taikoja, Albert; +vaikka useat Lidköpingissä heittävät suolarakeita uuniin, kun heillä on +hammassärkyä, ja valavat lyijyä sairasten ihmisten yli, ja panevat +puikkoja puihin. Ja välistä he sanovat tulleensa terveiksi, mikä tosin +voi tapahtua, vaikkei se johdu puikoista, luullakseni. Siten, Albert, +tavataan myös yhteenluettuja, jotka ovat oikein siivoja ja elävät +hyvin; mutta se ei pohjaltaan johdu lukemisesta." + +"No, mutta se ei ainakaan vahingoita." + +"Kylläpä vainenkin. Sillä kun kerran on luettu kahden sellaisen yli, +jotka eivät kelpaa toisilleen muuhun kuin turmioon ja kurjuuteen, niin +tahdotaan ja väitetään kumminkin, että heidän edelleenkin on oltava +yhdessä ja murjottava toisiaan, vain tuon lukemisen tähden, joka kerran +turhaan tapahtui. Se minun nähdäkseni on varsin vahingollista. On siis +kai pahoin tehty käyttää rukouksia niin, etteivät ne mitään hyvää +toimita, vaan useimmissa tapauksissa aivan kauheasti vahingoittavat. +Oi, hyvä Jumala... siten käyttää rukousta, joka on niin pyhää ja +suloista, kun se joutuu oikealle kohdalleen! Sen minä paraiten tiedän." + +"Suloinen tyttö, milloin viimeksi rukoilit?" + +"Arbogassa... Albert." Hän kuiskasi tämän ihan hiljaa, ja kuului miltei +siltä kuin olisi sana minun käynyt Albert-nimen edellä; mutta koko ilme +oli liiaksi tenhoava tallennettavaksi, vaikka tuo sekunnin hetki oli +liian syvästi viehättävä ikuisesti unohdettavaksi. Hän vaikeni. Mutta +hän lisäsi heti senjälkeen ääneen: "Sanon sen vielä kerran, Albert: +ellet ajattele niinkuin minä, niin sinulla on täysi vapautesi itseesi +ja asioihisi nähden. Sano se silloin suoraan, sillä minä soisin siinä +tapauksessa, että lähtisit yhtä hyvin tänä iltana tahi huomenna, etkä +tulisi mukaan Lidköpingiin, vaikka Jumala tietää, kuinka mielelläni +tahtoisin sinut matkaani hietaiselle kehnolle tielle." + +"Tiellekö ainoastaan?" + +Heidän lämpimät silmäyksensä sattuvat vastakkain; mutta he eivät +katsoneet kauan toisiinsa, ennenkuin silmäilivät ulos ruudusta taivasta +kohti, joka heistä ei näyttänyt tummentuneen, vaikka he olivat +viettäneet pitkän hetken hämärissä. Albert istahti tuolille ikkunan +luo, piti Saraa polvellaan ja muisti nyt tuolle puolen Bodarna sitä +hämärää Arbogan iltaa, jolloin hän myöskin istui ruudun ääressä, +turhaan yritellen siihen nimeänsä piirtää. Kuinka paljon olikaan siitä +saakka muuttunut! Mikä uusi aikakausi! Kuinka toisilla silmillä +kersantti katsoikaan Saraan, ja tämä näytti itse joutuneen toiseen +maailmaan. Kaikki ennen useinkin ilmennyt karskius, nokkeluus, +heilakkamaisuus oli häipynyt. Hänen ulkonäössään oli nyt tietoisen +naiskansalaisen leima; sama järkevyys kaikessa kuin ennen, mutta +järkevyys verhoutuneena sydämellisimmän kiintymyksen, puhtaimman +suloisuuden tuoksuun. Ihmeellisintä oli että se täydellinen vapaus, +jonka Sara kaikesta huolimatta hänelle jätti, matkustaa pois hänen +luotansa jos halusi ja milloin halusi, vähääkään houkuttelematta +kersanttia hylkäämiseen, teki neidon hänen silmissään tuhatkertaisesi +herttaiseksi, hentoiseksi ja miellyttäväksi. -- Ja herttaisuus on +ainoa... ainoa... joka vetää todelliseen rakkauteen. Tämä voi sittekin +ehkä jäädä tulematta; mutta jos mikään on mitään vaikuttava, niin se on +yksinomaan herttaisuus, -- ajatteli hän. + +"Mitä sinä katselet tuonne ylös taivaanlakeen, Sara?" + +"Aprikoitsen lieneekö sinne pitkäkin matka." + +Kersantti painoi hänet rintaansa vasten ja vastasi: "Me olemme jo +tiellä." + +"Tielläkö vain?" + +"Ei perillä... jos..." + +"Albert!" + +"Kerro minulle, Sara, vilpittömästi... sinä puhuit äsken siitä kuinka +ihminen sisäisistä huolista ja sielun tuskista voi tulla rumaksi, ja +siinä olit varmaan oikeassa. Me vältämmekin sellaista. Mutta, Sara, +kuulehan... sinä et voi koskaan tulla rumaksi. Se näyttää minusta +mahdottomalta..." + +"Sielultamme, Albert, ei sinun eikä minun milloinkaan tarvitse tulla +rumiksi, ja se on minusta kylliksi. Mutta ruumiin puolesta tiedät kai +hyvin, että kun tulee vanhaksi, niin... tuskienkin riuduttamatta." + +"Mitä merkitsevät vanhettuneet piirteet, kun hyvä ja tosi henki +kuvastuu puhtaana silmissä ja kaikkien juonteiden ilmeessä? Tämä taivas +se minua vetää ja hurmaa." + +"Niin minustakin tuntuu. Jumalan kiitos, sinä et ole houkkio, Albert." + +"Ja ruumiinkin piirteet surkastuvat myöhään, vasta varsin myöhään, jos +niissä asuu hyvä, eloisa ja toimelias henki. Niin minä uskon, Sara." + +"Sen olen nähnyt Gustava tädistä", virkahti hän. + +"Järjestäkäämme siis niin, Sara, että kumpainenkin meistä hallitsee +omaansa. Minä en siis anna sinun huolehtia asioistani, niinkuin et +sinäkään siirrä minulle valtaa omiin asioihisi nähden. Olkoon meillä +ainoastaan rakkautemme yhteisenä. Mutta ajatteles, jos jompikumpi +meistä joutuisi puutteeseen, niin etteivät omat varat riittäisi elämään +ja elatukseen?" + +"Eikö sitten rakkaus tahdo antaa apua?" kysyi hän ja hypähti ylös. "Jos +sinä joutuisit hätään, Albert, enkö minä antaisi sinulle varoistani, +niin kauan kuin minulta liikenisi ja huomaisin ettet sinä olisi +huikentelija, kurja tuhlari. Ja jos tulisin hyvin köyhäksi, niin voihan +myöskin tapahtua, että sinä... että sinä tahtoisit lahjoittaa minulle +jotakin?" + +"Hyvä Jumala, mitä kysytkin, Sara! Mutta kun meidän kesken on molemmin +puolin niin, eikö meillä silloin jo ole varamme yhteisinä?" + +"Ei, siinä on äärettömän suuri erotus. Jos minä lahjaksi annan sinulle +jotakin, rahaa tai muuta, niin sinä sitten menettelet sen kanssa ja +käyttelet sitä aivan miten haluat. Siitä ei voi mitään pahennusta +syntyä: se jää sinun omaksesi, niinkuin sekin mitä sinulla ennen oli. +Ja jos sinä kysyt minulta neuvoa sen käytöstä, niin minä vastaan, ja +sinä sitten toimit neuvoonkin nähden niinkuin sinusta parhaalta +näyttää. Sillä tavoin ei lahja vähääkään häiritse vapauttasi ja +omintakeisuuttasi. Niinikään, jos sinä tahdot minulle jotakin +lahjoittaa, niin sinun on se annettava minulle samalla ehdolla, +pelkkänä sydämellisyyden antina, iloksi ja hyödyksi, jota saan kääntää +ja käyttää miten haluan ja tarvitsen. Sellaiset lahjat ja vastalahjat +ovat silloin ihmisille avuksi, mutta ei keskinäiseksi turmioksi +niinkuin se jokapäiväinen rettelöiminen, jota ihmisillä muuten on +runsain määrin keskenään." + +"Eivätkö siis ihmiset koskaan voi hoitaa taloutta yhdessä?" + +"Saattavathan he koettaa. Jos taloudenpito menestyy, niin voihan sitä +jatkaa, niinkuin jatketaan paljon muuta mikä menestyy. Jos sen taas käy +hullusti, niin onhan viisaasti tehty siitä lakata, kuten muusta +hullutuksesta. Mutta kahden välistä rakkautta, sitä on ylinnä kaikesta +pidettävä sellaiselta suojattuna ja rauhoitettuna. Sitä ei milloinkaan +ole saatettava kärsimään tai riippumaan ykdessäasumisesta tai +taloudenpidosta, ja miten siitä saattaa selviytyä. Minusta on parasta +etteivät he koskaan muuta yhteen, sen minä saan sanoa; koska ihmiset, +jotka toisiaan rakastavat, paljoa pikemmin ärsyttävät, suututtavat ja +vihdoin turmelevat toisensa, kuin muut, jotka eivät välitä toisistaan +ja sentähden katselevat monta asiaa kylmäkiskoisesti. Mutta jos he +vihdoin tahtovat koettaa sitä turhaa huvitusta, että antavat kahden +pään hallita maallisia asioita, joita hoidetaan paraiten ja jotka +pysyvät selvimpinä, kun niitä ei sekoiteta, vaan hoidetaan kummankin +henkilön puolelta erikseen, joka ohjaa paraiten oman päänsä mukaan... +niin olkoot ainakin niin viisaita, että lopettavat sen, ennenkuin +heidän rakkautensa haihtuu, kuten helposti voi tapahtua! Sillä mikään +lasi ei ole kauniimpi kuin sydämen kiintymys, muttei mikään emalji +hauraampi. Sen voin ymmärtää." + +"Niin ollen kai olisi parasta, ettemme ainoastaan olisi asumatta +yhdessä, vaan ettemme myöskään näkisi toisiamme liian usein?" + +"Sinähän aiotkin tehdä monta matkaa, Albert?" virkkoi Sara luoden +katseen, joka ei ollut läheskään tuskallinen. + +"Niin minun täytyy. En voi sitä välttää." + +"Kuinka iloisena ajattelenkaan sinua sitten poissaollessasi! Ja niin +kaunis, kuin silloin olet sielussani, olisi sinun vaikea olla, Albert, +jos jäisit kotiin. Mutta sinähän palaat! Ja joka kerta kaksin verroin +tervetulleena!" + +"Mutta, hyvä Jumala..." + +"Sillä tavoin on rakkaus kestävä. Sinä pääset minua näkemästä kaikkina +tyhminä, ikävinä, häijyinä... niin sellaisina hetkinä, jolloin on aivan +tarpeetonta toisiaan nähdä. Ja jos sinullakin on sellaisia toveja, +sillä olethan ihminen, Albert, niin minäkin pääsen sinua silloin +näkemästä." + +"Mutta, elävä Jumala... Sara, minä en käsitä... mihin tämä johtaa? +Saattaahan keksiä sen että unohtaa toisensa?" + +"Ne jotka sietämättömiin asti hankautuvat toisiansa vasten alinomaa, ne +unohtavat toisensa nopeimmin, Albert, tai jos he toisiaan muistavat, +niin se tapahtuu tuskaa muistellen, niinkuin muistetaan sormen +vihottumia." + +"Hui toki!" + +"He ovat läheisiä ruumiita mutta kaukaisia sieluja. Kuten sanotaan +raamatussa: he ylistävät minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on +minusta kaukana." + +"Sinä olet sittekin herännäinen!" + +"Läheisistä sieluista kaukaisine ruumiineen minä, jos niiksi tulee, +kuitenkin enemmän pidän." + +"Mutta eivätkö molemmat voi olla läheisiä?" + +"Toisinaan, Albert. Nyt on meidän välimme sellainen. Mutta... ja +Lidköpingiin tahdon sinua seuraamaan. Mutta sen minä sanon, että jos +sitten jonkun verran matkustelet, sitä vastaan ei minulla ole +muistuttamista. Ja minä tahdon kotona järjestäytyä aivan yksin. -- +Unohtaako? Jos sinä nyt kavahtaisit pystyyn ja juoksisit ulos ja +matkustaisit Sollebrunniin tänä yönä, unohtaisitko minua silti?" + +"Sara, sinä seisoisit alati edessäni!" + +"Ja minä näkisin sinut kaikista ikkunoistani. Koetapas! Matkustapas +suotta!" + +"Salli minun viivähtää vielä hieman." + +"Unohtaako? Kun kylmäkiskoisuus pääsee ihmisten väliin, silloinpa +unhotuskin luiskahtaa seuraan. Mutta matkat ja etäisyydet, mitä ne +merkitsevät? Maantiet eivät pysty asettamaan etäisyyttä sielujen +välille. No, en minä tahdo että olisit poissa puolta vuotta enempää, +sen kyllä tunnustan." + +"Sinä hengität niin suloisesti!" + +"Unohtaako?" sanoi hän jälleen hetkiseksi vaiettuaan. "Ehkä, jos sattuu +että rakkaus loppuu muutamilta, unhotuskin silloin voi ilmaantua: mutta +ainakin on varmaa -- ja sen minä tiedän -- ettei sydämen iloista +muistoa säilytä sellainen, mikä haaskaa pois itse rakkauden. +Sentähden..." + +"Niin, en tahdo nähdä enkä käydä liian usein tervehtimässä sinua, Sara. +Mutta jos saan vuokrata pikkuhuoneesi ja siellä istua itsekseni omassa +työssä, niin ei mikään maailmassa, et sinä itsekään, voi estää minua +maalaamasta kuvaasi eteeni, ei toki siveltimellä, sitä en osaa... voi, +jospa osaisin!... Ja jos sairastuisit, silloin tahdon tulla alas ja +istua vuoteesi ääressä." + +"Se riippuu taudista, Albert hyvä. Pidän mieluimmin Maijan luonani, hän +sen paremmin ymmärtää." + +"Mutta... hyvä Jumala... jos... minä vain ajattelen... jos par exemple +minä itse sairastuisin?" + +"Se on aivan toinen asia. Silloin minä tulen ylös sinun huoneisiisi ja +istun luonasi yöt päivät, jos tarvitaan, vuoteesi ääressä. Minä suljen +puodin ja kirjoitan sen ulkopuolelle: matkoilla. Siinä on tiedätkös se +ero, että jos mies on sairas... oikein, niin ettei se ole tyhjää lorua, +vaan että hän todella makaa vuoteessa... ei ole mitään epämiellyttävää, +ikävää tai rumaa olla siinä saapuvilla; se minusta sopii. Mutta +vuoteessa oleva, sairas naishenkilö, keuhkotautinen tai sentapainen, +hän on paras olemaan itsekseen, Albert. Kuitenkaan, jos jotakin minulle +tapahtuisi, ei minulla ole sitä vastaan sanottavaa, että sinä viivyt +kaupungissa... talossa... yläkerrassa. Jos..." + +"Hyväinen aika! Mitä tarkoittaa kumma katsantosi?" + +"Jos tällöin joutuisin kuoleman partaalle, silloin tahtoisin, Albert, +että sinä tulisit alas minun huoneeseeni... vähää ennen kuolemaani... +minun luokseni!... ja... sillä tätä kättä tahtoisin suudella kaikkein +viimeiseksi maailmassa." -- -- -- + + + + +KAHDEKSAS LUKU. + + +Katso ympärillesi ja näytä iloiselta! Minä tahtoisin kokea sen suloisen +riemastuksen, että sinun kulkiessasi katua joka toinen tyttö pysähtyisi +ajatellen: Kah, kuinka kaunis upseeri tuossa ajaa! + +Historian ja maantieteen, jotka aina ojentavat toisilleen kättä, tulee +tässäkin toisiaan auttaa; niin että kun edellinen viimeksi äkkiä +vetäytyi pois ja nyt väistyy taammaksi, alkaa jälkimäinen puhua, ja +puhuu seuraavasti: Mariestadin ja Lidköpingin välinen tie ulottuu aina +Mariestadista Lidköpingiin saakka. Tätä tietä alkoivat molemmat +matkustajat kulkea heti seuraavana aamuna, kastettuaan korppunsa +kahteen kauniiseen aitoporsliini-kuppiin. + +Västergötlannin maantiede sanokoon mitä tahtoo ja haluaa eteläisestä +Venernin rannasta, varmaa on, että jollei katso tiehen, joka siitä +menee, niin se ei silmälle tunnu lainkaan epämiellyttävältä. Molempain +matkustajain päästyä Bresäteriin, virkkoi Albert: "Nyt on kysymys +siitä, onko meidän Forshemiin mennessä valittava jumalallisen kaunis +tie Kinnekullan kautta, joka kulkee halki Österplanan pohjoisosan, +sitten Medelplanaan ja Källbyhyn, jota tietä ajamme ohi Hönsäterin, +Hellekisin ja Råbäckin..." + +"Råbäckinkö? Olen kuullut puhuttavan Råbäckistä! En ole ollut siellä +ennen", jatkoi Sara, "mutta miksi nyt sinne menisin, kun hän ei enää +asu siellä?" + +"Kuka hän?" + +"Siellä on enkeli asunut, mutta nyt muuttanut Vetterniin." + +"Rouva... minä tiedän... en oikein muista nimeä." + +"Minä en myöskään ole häntä nähnyt", jatkoi Sara, "mutta jos hän vielä +asuisi Råbäckissä, niin haluaisin mennä sitä tietä. Hyviä, oivallisia +kirjoja on hän lainannut Gustava tädille Lidköpingiin, ja niitä olemme +molemmat yhdessä lukeneet lomahetkinämme." + +"Niitä minäkin tahdon lukea!" huudahti kersantti. + +"Niin sinun pitääkin... mutta..." + +"Niin, toinen tie jonka voimme valita", selitteli kersantti, +"sitävastoin kulkee alas Enebäckiin päin, Kullenin itä- ja +eteläpuolitse, halki Skälfvumin, ohi Husbyn, ja niin edelleen. Kumpaa +lähdemme?" + +"Kuinka minä voin sen ratkaista? Sellaiseen en minä pysty." + +"Mutta sinun pitää tietää, Sara, että Hellekis on Västergötlannin +mainioimpia paikkoja: kannattaisi kyllä mennä sitä tietä." + +"Jos niin tahdot. Ja jos siellä on isoja taloja ja rakennuksia, niin +kelpaisi kyllä tutustua paikkaan, se voisi kerran tuottaa hyötyä." + +Hieman alakuloisena kersantti kääri kokoon keskustelun runolliset +purjeet. Hän ei nyt muutamaan päivään ollut kuullut ammatin asioita +mainittavan, mutta huomasi heti että ne olivat tulossa. Ja kuinka hän +voisi siitä pahastua Saralle? Kumminkaan hän ei tahtonut että niin +jumalalliset paikat kuin Hönsäter, Hellekis ja Råbäck uhrattaisiin +pelkkien lasimestaritoivomusten päämääräksi. Hän päätti siis valita +arkisen valtatien Enebäckin kautta jättäen Kullenin oikealle. + +-- Hän on sentään ollut korkeammassakin vireessä, -- jatkoi kersantti +itsekseen, -- niin, parin päivän ajan, ja hänen puheenaineensa, joskin +aina toistensa kaltaisia mitä viisauteen tulee, eivät kuitenkaan alati +ole maistuneet kisälliltä naispukimissa. Hyvä, viaton tyttö rukka! -- +lisäsi hän tuskin pidättäen kyyneltä, -- hyvä, rakas! Kuinka väärin +sinua arvostelen! Eikö ole aika hyvä asia, että olet niin järkevä? Sinä +olet rehellisesti ja oivallisesti hoitava itseäsi ja omi... + +Hän riuhtaisi hevosia, ikäänkuin äkillinen säikäys olisi yllättänyt ja +hän pelkäisi niiden jonnekin karkaavan. Mutta hän malttoi mielensä ja +jatkoi itsekseen: -- Kaikki mitä voin säästää ja panna talteen, annan +heille, ja senkin täydellisenä, puhtaana lahjana, aivan noin kuin hän +sen tahtoo, minun siihen lainkaan sekaantumatta (ellei vapailla +neuvoilla), kuinka hän sitä käyttelisi. Mutta? hyvä Jumala! omikseni +tahdon heitä sanoa: niin minun tulee, täytyy, niin varmasti tahdon! + +"Niin sinun tulee, ja minusta tuntuu silloin taivaalliselta ilolta +kuulla sinun niin sanovan." -- Albert kavahti säikähtyneenä syrjään +Saran hiljaa näin puhuessa. Oliko hän haaveellisissa tuumissaan +unohtanut itsensä siihen määrin, että oli puhunut ääneen ja paljastanut +sisimmät ajatuksensa? + +"Älä pelkää, Albert, minä kuulen sinun kuiskeesi, sinun äänettömimmät +kuiskeesi itsellesi; sillä olen sellainen, että kuulen." + +"Suuri Jumala! Kuka sitten olet? Taidatko enemmän kuin muut?" + +"Sinä ajat niin hyvin ja mainiosti, Albert; minä rakastan sinua." + +"Sinä rakastat minua, mutta et vastaa minulle?" + +"Mihin minä vastaisin?" + +"Kuinka sinä äsken voit kuulla, mitä vain sieluni vavisten ajatteli?" + +"Minä rakastan sieluasi, sentähden kuulen sielusi sanat." + +"Mitä ihmettä?" + +"Minä käsitän sinua, tarkoitan: ymmärrän ajatuksesi, vieläpä senkin, +mitä vastikään mielessäsi haudoit..." + +"Mitä, ammatistako?" + +"Niinpä niin... Albert... ikkunalasi ei ole niin halveksittavaa kuin +luulet, Albert. Se sinua talvisin suojaa ulkona olevalta pakkaselta, ja +antaa sinulle kuitenkin valoa samalla. Enin osa elämässä on muuten +sentapaista, että jos se lämmittää, ei sellainen tapahdu ilman +pimeyttä, taikka jos se valaisee, niin tämä harvoin tapahtuu ilman +pakkasta. Ikkuna yksistään... huomaa tarkoin, oma Albert... antaa valoa +pakkasen pääsemättä virtaamaan sisälle; ja se pitää lämmön huoneessa, +säilyttäen kuitenkin samalla valon. Niin on ikkunan laita, ja se +merkitsee enemmän kuin moni käsittää. Sentähden sinun ei pidä ikkunaa +halveksia, eikä vähäksyä Saran ammattia, jolla hän on elättänyt itsensä +ja kaikki Lidköpingin asukkaat, joita hänellä on saattanut olla +autettavina... ja hän auttaa vastakin... ja sinuakin, Albert, jos +joudut pulaan." + +"Ei, Sara, sitä sinun ei koskaan tarvitse. Ahkeruus, suuri ahkeruus +ammatissani... sillä minullakin on ammatti!... hyvä, rakas tyttöni, nyt +minä tunnen taivaallisesi, mitä on olla ahkera... minun tulee ja minä +tahdon ansaita!... Tuo sana, joka ennen kuului korvissani niin +kehnolta! Ansaita minä tahdon! Tehdä työtä ja siten auttaa ei +ainoastaan itseäni, mutta... kaikkia Lidköpingissä olevia, joita +minulla saattaa olla autettavana. Ammatti ja ahkeruus... sinä, Sara, +olet opettanut minulle oikeat sanat!" Hän tarttui neitosen käteen. + +Maantiede on raukka, joka alinomaa sallii historian itsensä yllättää. +Missä tuo jälkimäinen nyt taas veikään uudelleen voiton? Niin tosiaan, +matkalla Enebackeniin päin. No, ala siis siitä, ja pidä sitten +puoliasi, maantiede! + +Enebacken... ja sitten tulevat Holmestadin, Götenedin, Skälfvumin +kirkot, ja vieläpä Vettlösa vähän matkan päässä vasemmalle: anteeksi, +Vättlosahan nimi kuuluu. Sittemmin kuljetaan niin, että nähdään Husbyn +ja vieläpä Klefvan kirkot ylempänä Kulleniin puolella. Edelleen silmää +kohtaa ennen pitkää Brobyn kirkko, Källbyn kirkko, Skebyn kirkko... +Onpa niitä käsittämättömän monta kirkkoa! + +Mutta nyt ne loppuvat. Laaja, aava vesi aukenee oikealle ja valtaa +ajajan katseen hurmaavalla kauhistuksella: hän pelkää saavansa koko +Venernin ylitsensä, ainakin pyörännapaa myöten, eikä epäile, että +hyllyvä keltainen hietaranta, jota hän kulkee, kerran on maannut +aaltojen alla. Venern on haltiatar, joka on vetäytynyt vähäisen +syrjään. Kuka takaa, ettei se äkkiarvaamatta hyökkää päälle ja peri +takaisin vanhoja oikeuksiaan? Varsinkin pohjoismyrskyn aikana on tämä +kauhistuttavaa. + +Tänään oli tuuli vaiti ja laine hymyili. Sara istui joka silmänräpäys +odotellen näkevänsä Lidköpinginsä. Hän tunsi mitä suloisimpia sisäisiä +muistoja. + +Erästä asiaa on kuitenkin sallittava historian edustaa: nimittäin sitä +merkillistä onnea, mikä heillä oli kaiken matkaa, että saivat ajaa +parivaunuissa. Sillä muuten rattaat tavallisesti ovat uhkaamassa +useimpia matkustajia, jotka eivät kulje omin pyörin taikka seiso omalla +pohjalla vaunuissa. Rattailla on joskus ilkeätä ajaa. Oli siis leppeä +kohtalo tässä ollut määräämässä; ja ehkäpä lähin selitys on se, minkä +lääketieteilijät itse... jotka muuten eivät koskaan välitä +kohtalosta... väittävät luonnosta, nimittäin että se erinomaisesti ja +erikoisesti huolehtii naisesta; että se melkein arastelee häntä +vahingoittamasta; on kunnioittava, välttelevä ja varovainen. Tämä on +mystiikkaa, mutta pyhä ajatus. Väistyköön sentähden ihminenkin yhtä +kunnioittavasti syrjään. Polvistukaamme taivaan edessä, joka +tuntemattomana... väärin arvosteltuna... on ympärillämme, niin +läheisenä, niin hyvänä, niin salaperäisenä, niin unohdettuna, ja +kuitenkin niin alati pysyväisenä. + +Parivaunujen saamisen onni johtui näille matkustajille usein siitä, +että kun Albert näki hevosten olevan hyviä, ei hän välittänyt vaatia +kyytimiestä, vaan ajoi yksin; josta talonpojat, nähdessään saavansa +kunnolliset ajajat, mielellään suostuvat kiittämäänkin. Siten olivat +nyt kersantti ja Sara kulkeneet yksin koko ajan. + +Lidköping tuli. He alkoivat ajaa kaupungin ensimäistä katua, leveätä, +suurta, hyvää; mutta hieman epätasaisesti kivettyä. "Paras Albert, +salli minun astua tässä pois; tämä on lapsuuteni koti: minä tahtoisin +astua täällä jalan. Sinä voit ajaa, minä kävelen yksin." + +"Ei, minä astun myös alas, käyn vieressä ja ajan." + +"Eipä! Se näyttää pahalta. Ja sitten samalla, Albert, toinen asia. Aja +sinä yksin perille ravintolaan asti tuolle puolen toria. Minä menen +kotitalooni: tahdon tulla sinne ensin yksin. Tahdon nähdä miten on +äiti-raukkani laita." + +"Minäkin tahdon hänet nähdä." + +"Ei, Albert. Jos hän vielä elää, tuntisi hän kauhua sinut nähdessään. +Sitä minä en tahdo." + +"Hyvä Jumala! Mitä sanoikaan?" + +"Sillä sinä et mitenkään voisi välttää itseäsi ilmaisemasta: sinä +käyttäytyisit minua kohtaan niin, että hän sinussa aavistaisi kosijan. +Hän vavahtaisi kuvitellessaan sinussa näkevänsä tyttärensä tulevan +miehen. Minulle kävisi vaikeaksi vakuuttaa hänelle, ettet ikimaailmassa +ole tuleva..." + +"Häh!" + +"Älä kuitenkaan mitään pelkää, Albert hyvä! Sinä tulet pian meille +kotiin, ja saat katsella huoneita, jotka aiot vuokrata. Mutta odota +kunnes annan sinut kutsua. Aja nyt katua suoraan eteenpäin. Ei ole +vaikeata löytää täällä Lidköpingissä. Poikkeamatta mihinkään tulet +tuossa tuokiossa sen sillan luo, josta olemme puhuneet, Lida-joen +yli... tuon, tiedäthän." + +"Niin!" + +"Sen yli ajat. Mutta katsele näköaloja oikealle ja vasemmalle, sillä +Lidaa ihanampaa jokea ei virtaa minkään kaupungin läpi. Vähän edempänä, +samaa tietä kulkien, tulet torille. Isompaa toria ei ole maailmassa. +Aja suoraan sen poikki etäimpänä vasemmalla avautuvalle kadulle. Se vie +toiselle tullille, josta tie kulkee Göteborgiin. Kun nyt saavut sille +kadulle, vain seuraavaan poikkikujaan torilta katsoen, niin on +ravintola siinä kulmassa. Poikkea siihen, käske kantaa ylös kaikki +kapineemme; ota kamari itsellesi yöksi, tahi siksi kun sinut kutsutan. +Minä lähetän kotoa jonkun oppipojistani tavaroitani noutamaan; sinä kai +tunnet ne erikseen?" + +"Ei tosin liene S.V.-merkkiä kaikissa, mutta minä koetan." + +"Sinä olet hajamielinen, Albert hyvä. Kun joudut perille, niin syö +vähäsen, vahvista itseäsi, äläkä ajattele niin paljon minua. Tunnet kai +omat tavarasi ainakin? Kaikki mikä ei ole sinun on minun... ja käske +pojan ne noutaa." + +"'Mikä ei ole sinun, on minun'!" + +"Mutta... älä ole alakuloinen, äläkä kalpea! Sinä olet siivossa +kaupungissa, ettäs tiedät. Katso ihmisiä, kulkeissasi katuja, niin +huomaat, että täällä melkein joka tyttö on miellyttävä... siitä on +Lidköping erikoinen... minä olen kaikkein vähäpätöisimpiä. Katso +ympärillesi ja näytä iloiselta! Tahtoisin tuntea sen salaisen +riemastuksen, että sinun kulkeissasi katua joka toinen tyttö pysähtyisi +ajatellen: kah, kuinka kaunis upseeri tuossa ajaa!" + +Kersantti nyökkäsi jokseenkin hilpeästi jäähyväisiksi Saralle, joka oli +astunut alas. Hän ajoi eteenpäin, kuitenkin hitaasti, ja katsoi usein +taakseen jalkaisin astelevaan matkakumppaniinsa. + +"Sinä ajat liian kehnosti", sanoi tämä viittoen. "Ei se sovi miehelle." +Kersantti läiskäytti silloin rivakasti ilmaan, hevoset porhalsivat +juoksuun. Sara Videbeck jäi kävelemään yksin. + +Hän poikkesi alas jokivarsikadulle, joka johti hänen kotiinsa. Ei ollut +iltamyöhä, mutta kumminkin jo ilta. Useita pilviä liiteli pitkulaisina, +riekaleisina ja selittämättöminä haamuina siellä täällä taivaanlaen +yli; sadetta ei kuitenkaan näyttänyt olevan tulossa. Aurinko leikitteli +alhaalla lännessä yksivakaisten, arveluttavain, hallavanharmaiden +pilvimuodostumain kanssa. + +Jalankulkija pysähtyi erään poikkikadun kohdalla, tavatessaan +vastaantulijoita, ja koetti heidän joukostaan keksiä tuttavia. +Pikkukaupungissa melkein kaikki ihmiset tuntevat toisensa. Sarakin +huomasi keitä nämä olivat, mutta vakaaseen keskusteluun syventyneinä ja +joltisenkin välimatkan päässä ollen he eivät häntä havainneet. Hän +tähysteli heidän eleitään, viittoiluaan ja päänkäännnähdyksiään. Mutta +kun he astuivat ohi, kulki hänkin edelleen ja läheni seuraavaa kulmaa. +Täällä hän taas äkkiä pysähtyi ruumissaattueen saapuessa. Sellaisen +kunnioittaminen oli häntä aina pidättänyt. Sitä enemmän nyt, kun hän +hämmästyneenä ja kauhistuneena tunsi tässä saattueessa oman kisällinsä, +mustiin puettuna. Muutamat vanhemmista oppipojista kantoivat +ruumisarkkua. Se oli hänen äitinsä, sitä hän ei voinut epäillä. + +Hän yritti hillitä poven hirmuista liikehtimistä, hengityksen +kiihtymystä, kun oli vältettävä sopimatonta esiintymistä kadulla. +Matkapukimissaan, joissa ei ollut merkkiäkään mustasta, ei hän tahtonut +näyttäytyä. "Äiti! Äiti! Enkö milloinkaan enää saa kasvojasi nähdä?" +huudahti hän, väänteli käsiään ja vetäytyi vielä syvemmäksi siihen +nurkkaan jossa seisoi, antaakseen surullisen saattueen kulkea ohi. Hän +oli kuulevinaan lukkarin saattueessa kolkosti mutisevan naapurilleen: +"viime sunnuntai-yönä." + +Vakaat vaeltajat eivät häntä huomanneet. Mutta kun arkku oli +sivuuttanut hiljakseen itkevän, piilossaolevan tyttären, kävi hänen +mahdottomaksi jatkaa omaa vaellustansa kotia kohti. Hän näki +saattojoukon kääntyvän kirkolle päin. Oliko nyt hautaus vaiko +ainoastaan väliaikainen maahanpano, ei hän voinut tietää, mutta +vastustamaton voima veti häntä jonkun matkan päässä seuraamaan mukana. +Kaikki oli hänelle vielä sekavaa, kaameata, liian äkisti yllättävää: +äitinsä näkeminen, ainakin hänen arkkunsa koskettaminen huulillaan, +ennenkuin hänet maahan laskettiin, oli välttämätön asia. + +-- Viime sunnuntaiyönä? -- tavasi hän ajatuksissaan yhteen. -- Missä +minä silloin olin? Torstaina läksin Tukholmasta. Ellei matka olisi +viivästynyt... ellei... jos... niin olisimme... niin olisin jo +sunnuntai-iltana voinut olla kotona. Nyt on keskiviikko! Mikä oli +sunnuntai-yönä olinpaikkamme'? Mikä? Bodarna, -- hän vastasi itselleen. + +Lidköpingin kirkko on asemaansa nähden toisenlainen kuin Mariestadin +siinä, että kun jälkimäinen on erittäin korkealla, valliten koko +kaupunkia ja näkyen kaikkialle, on sitävastoin Lidköpingin kirkko +eräässä kaupunkinsa nurkassa, tosin niin, että sen kaukaa huomaa... +sillä se on sentään melko suuri rakennus... mutta ei siinä määrin että +se heti ja kaikkialla sitoo silmän. Se ei ole saanut sijaansa itse +Venernin varrella kuten Mariestadin kirkko, mutta on paljoa +lehtevämmän, tummemman, hartaamman kirkkomaan ympäröimä. + +Sara tahtoi sitä vähemmin lähestyä saattuetta, kun naiset eivät koskaan +kulje mukana sellaisissa, ja varsinkaan ne, joille suru kuuluu, eivät +näyttäydy ulkona ja vähimmin kirkkomaalla ratkaisevassa tilaisuudessa. +Mutta Saran täytyi mennä kirkkomaalle! Jos nyt oli tarkoitus laskea +maan poveen rakkaan maallinen tomu, niin oli hänen katseittensa, +mahdollisimman teroittuneina, yritettävä seurata tätä matkaa sen +viimeiseen huomattavaan silmänräpäykseen. + +Hän havaitsi liikutetuin mielin, että kaupungin vähäpätöisin pappi oli +kutsuttu ja saanut tehtäväkseen hautaustoimituksen suorittamisen. +Arkku kulki niiden ihmisten ympäröimänä, jotka olivat olleet +lasimestarinlesken työläisiä; harvoin tottuneina mustissa käymään he +nyt näyttivät huonosti varustetuilta suureksi osaksi lainatuissa, +ainakin ahtaiksi käyneissä vaatteissaan. Mutta kaikkien kasvoissa oli, +Saran nähdessä heidän kulkevan ohitsensa, ilmennyt kalpeuden, +riutumuksen leima. -- Olivatko he menneet noin huonoiksi niiden kolmen +viikon ajalla, jotka olin ollut kotoa poissa? Ei, sen täytynee merkitä +surua tai hartautta, -- toivoi hän. Arkku oli jo kaukana kirkkomaalla, +kun tytär horjuvin askelin myöskin yritti uskaltautua sisäpuolelle. + +Siellä hän silmäili ympärilleen joka taholle. Ei ollut keräytynyt +mitään ihmisjoukkoa, johon hän olisi voinut sekaantua täten +uskaltautuakseen lähemmäksi sitä valmiiksi luotua multakumpua, johon +hänen katseensa tuijottivat. Hän vetäytyi siis syrjään korkean +hautakiven luo erään puun juurelle. Ollen itse piilossa sen takana, +saattoi hän kuitenkin nähdä äitinsä viimeisen... ainoan... kunnian. +Laimeata soittoa alotettiin kirkon pienimmällä kellolla, pappi aukaisi +käsikirjan, lukkari ryhtyi virrenvärssyyn. + +Nämä äänet kuullessaan Sara vaipui polvilleen nurmikolle syrjäisen +hautakiven luo. Kyyneleitä valui vuolaina tulvahduksina, hänen päänsä +vavahteli alas kukkanurmeen asti, ja hänen kätensä kannattivat painuvaa +otsaa. "Äiti, äiti!" huudahti hän ääneen, sillä hän tiesi, ettei kukaan +kuolevainen täällä häntä kuullut. Autuaallinen muisto kuitenkin samalla +täytti hänen sydämensä. "Olen täyttänyt toivomuksesi, äiti! Alinomaista +varoitustasi olen totellut. Oi, missä nyt lienetkin, anna minulle +siunauksesi!" + +Jos vainajan henki nyt silmäili ympärilleen siihen mitä tässä tapahtui, +niin se saattoi tuolla haudan partaalla nähdä nuo mustiinpuetut, jotka +huolehtivasti ja kunnioittavasti -- ei kuitenkaan monin sanoin, sillä +eihän lasimestarinlesken elämässä ollut mitään kehumista -- +askartelivat vainajan tomun ympärillä, mutta tässä puun alla, taivaalle +ja elämälle suuremmaksi iloksi, polvistui kauniin kuvan hahmossa +tulevaisuus ja jälkimaailma; tämä kuva saattoi hengelle olla +onnekkaampaa, verrattomasti onnekkaampaa katseltavaa. Taivaallinen +hyve, puhdas siveellisyys, tosi velvollisuus ovat usein jotakin +tuntematonta, väärin arvosteltua, näkymätöntä. Piilossa seisoi tytär, +äänettömänä rukoillen. Ihmiset eivät häntä nähneet. Vilvoittava +tuulonen kulki kukkien yli. + +Virrenvärssy oli lyhyt, kellojen soitto pian vaikeni, ja papin sanat +eivät olleet sen useampia kuin käsikirjan. Kaikki päättyi siis +täydelleen kuten pitikin: ei mitään puuttunut, mutta ei myöskään mitään +lisätty. Kisällin sisäänpainuneiden silmien alta näkyi vähäisen sinistä +ylinnä poskilla. Verevät oppipojat tarttuivat tarjolla oleviin +lapioihin ja alkoivat luoda multaa hautaan. + +Albert oli saapunut määräpaikkaansa kadunkulmassa, ottanut kamarin +kaupunginravintolan toisessa huonekerrassa ja istuskeli siellä +levottomana, uteliaana ja sanantuojaa odotellen, mieli virittyneenä +milloin korkeampaan, milloin matalampaan äänilajiin. Hän katsoi kelloa, +se oli seitsemän illalla. Hänestä näytti nyt mahdottomalta tilata +hevosia heti huomispäiväksi ja niin pian matkustaa Sollebrunniin päin, +mutta kello kahdeksan huomasi hän juuri sen oikeaksi. Ensin oli hänen +kuitenkin sanottava jäähyväiset -- ja milloin tapahtuisi hänen paluunsa +sopivasti? Nämä kai eivät olleet pulmallisimman laatuisia tuumailuja, +mutta hän oli jo tottunut yhden kanssa tuumimaan niin paljosta; hän +tahtoi tehdä nytkin niin, mutta tunsi olevansa yksin. + +Hänen levottomuutensa kohdistui vihdoin yhteen ainoaan +polttopisteeseen: hän istui ääneti, jäykkänä ja tuijottavana +nurkkasohvassaan ihmetellen ettei sanantuojaa tullut. Hän kuuli +tarjoilijattaren sulkevan ulompien huoneiden ovia. Hän huusi tämän +luoksensa jyrisevällä äänellä. Neitonen tuli juoksujalkaa. "Anna +minulle kupillinen teetä!" käski hän ja näytti hurjalta. + +Tottuneena tavattomiin vieraihin lähti neito tiehensä kiltisti, ääneti +ja ihmettelemättä. Silloin kersantti huusi hänet takaisin, ja hän +palasi jälleen. "Kuulitko mitä pyysin?" ärjäisi hän. -- "Kyllä, herra." +-- "No jouduta sitten aika pian, minä istun tässä ja odotan!" -- "Ei +herra ole minua odottanut, sen verran tiedän", sanoi neito +loukkaantuneena ja lähti ulos hieman nyrpeissään. + +-- Voi, kuinka sinua odotan! -- puhkesi kersantti itsekseen huokaamaan, +kuulematta ulosmennyttä tyttöä. + +Teetä tuli, kuumaa ja väkevää! Itse hänkin, joka sitä kantoi, näytti +harmistuneelta, sillä kärsivällisyys voi loppua keneltä tahansa, ja kun +kersantti nosti kuppia huulilleen, poltti hän suunsa niin julmasti, +että huusi: "Oh, lempo!" + +"Etkö sinä olisi voinut vähän viivyttää sen tuomista?" karjaisi hän; +"minä en ole luotu kaltattavaksi." + +"En minäkään", vastasi lidköpingiläistyttö nokkelasti. + +"Oietko hullu?" + +"Enpä toki, ei tarvita kuin yksi sellainen." + +"Tahdon panna sekaan enemmän sokeria ja kermaa, niin tee jäähtyy", +huomautti kersantti, päästen järkiinsä ja tullen paremmalle tuulelle. +"Paljonko kello on?" + +"Se ei minua liikuta." + +"Sinäpä olet hiton elävä." + +"Suvaitsetteko kupin lisää?" + +"Näen kellon olevan pian yhdeksän, eikä kuulu mitään sanaa! Laita +vuoteeni tuossa paikassa, käyn makuulle, niin on jotakin tekemistä. +Niin, kaada kuppi lisää!" + +"Onko se juotava vuoteessa?" + +"Kaada sinä ja anna sen seistä siinä, niin saanpa nähdä. Minä menenkin +kadulle, katsomaan ympärilleni; mutta jos joku sanantuoja tulee, niin +huuda minut heti tänne ylös! Ja valmista sillaikaa vuode!" + +"Juonikas upsieri!" sanoi tyttö hänen mentyään; "mutta hän odottaa +sanaa, ja minä en hänestä välitä." Hän laittoi vuoteen nopeasti ja +reippaasti; hän oli suutuksissaan: pielukset ja hurstit lensivät kuin +riivatut edestakaisin hänen käsissään. Tuossa tuokiossa, kuten +kersantti oli pyytänyt, tuli makuutila kuntoon. + +Todellakin alakuloisena, pää painuneena rintaa vasten ja kalpeana, +palasi kersantti. "Eikö mitään sanaa ole kuulunut?" hän kysäisi mitä +sävyisimmällä äänellä portaita alas hypähtelevältä palvelusneidolta. + +"Ei, mutta kaikki on ylhäällä kunnossa." Hän katosi alhaalle. Kersantti +nousi portaita ylös. + +Päästyään huoneeseensa ei hän puhunut mitään. Hän loi vielä katseen +ikkunasta kadulle, nähdäkseen eikö... Mutta ketään ei näkynyt. + +Hän istui kauan ruudun ääressä, mutta mitään ei tapahtunut, paitsi että +ympäristö kävi yhä harmaammaksi. "Minä panen maata!" sanoi hän vihdoin +ääneen, mutta hitaasti ja ikäänkuin horrostilassa. Tähän hänen +väitteeseensä ei kuulunut mitään vastaan. Ketään ei ollut saapuvilla +väittämässä vähintäkään hänen puhettansa valheeksi. + +Horroksissaan hän riisuutui, laskeusi levolle ja nukahti kääriytyneenä +ravintoloitsijan hurstiin ja harmaantäplikkääseen silkkipeittoon, +itsessään kallisarvoiseen, mutta kersantille tuiki arvottomaan. + +Seuraavana aamuna -- joka taas oli torstai, päättäen edellisestä +illasta, joka oli ollut keskiviikko-ilta -- seuraavana aamuna tapahtui, +että kersantti heräsi. Kukaan ei häntä tervehtinyt, kukaan ei hänen +viereltään noussut, kukaan ei päätä nyökyttänyt; eipä edes ketään +tullut huoneeseen, sillä aamiaista hän ei edellisenä iltana +surumielissään ollut lainkaan tilannut. Kuitenkin hän oli siksi mies +puolestaan, että nousi vuoteesta ja asettui lattialle seisomaan. + +-- Käsittämätöntä! -- hän ajatteli. + +Hän pesi päänsä kylmällä vedellä, pukeutui niin aistikkaasti kuin +sotilaspuvun kuosi salli ja astui vihdoin ison seinäpeilin eteen muuta +järjestämään. Kalpeudessaan hienohipiäiset posket, suuret, tummat ja +nyt kaihoisat silmät, koreaksi käherretty tukka: koko tämä kuva näytti +peilissä siltä kuin hän todella olisi vänrikiksi ylennyt. Tällöin hänet +valtasi suuttumus, että hän oli joksikin aikaa saanut ilmeisen ja +käsittämättömän halun pysähtyä aliupseerin arvoon. -- Tiedä huutia, +veltto maleksija! -- mutisi hän; tummia salamoita syttyi silmäpielissä, +ja hän loi lasin takana olevaan vastapuoleensa vihaisia, tuimia +katseita, jotka tuo peilissä oleva ymmärrettävistä syistä heti heijasti +vastaan. Siten nämä molemmat herrat kiihoittivat toisiaan, ja hetken +päästä kersantti näytti ruotsalaiselta Akhilleelta. + +Joku tuli sipsutellen, ovi aukeni ja palvelusneito astui huoneeseen +ilmoittaen, että sanantuoja oli eilis-iltana noutanut tavarat ja että +ne vuokrattavat huoneet... + +"Sanantuojako? Ja minä en ole tätä ennen asiasta kuullut!" Ukonilma +uhkasi näissä sanoissa. Tyttö väistyi äkkiä ovea kohden, mutta malttoi +mielensä ja selitti lähetin saapuneen niin myöhään, että herra majuri +silloin jo aikoja oli nukkunut, ja hän ei mitenkään ollut uskaltanut... + +"Mistä viesti tuli?" + +"Videbeckin matamilta." + +"Videbe..." jälleen ukkossilmäys: kuitenkaan hän ei voinut itseltään +kieltää, että niin juuri saattoi tuon väliolennon oikea määritelmä +kuulua, jota hän niin paljon oli mietiskellyt. Itse hän ei sentään +hennonut nimitystä niin lausua. + +"Niin, tahi siitä talosta, oikeammin sanoen", jatkoi tyttö; "sillä +matami itsehän on vihdoin poissa. Mutta oppipojat tunsivat hyvin +tavarat ja kantoivat ne emäntävainajansa taloon." + +"Vainajan? Mitä sanot? Taivasten tekijä! Kuollutko? Voi... enkä minä +saanut eilen mitään tietää!" + +Tyttö vastasi hämillään: "Viestintuoja sanoi, että nuo huoneet, jotka +tahdottiin vuokrata, ne saataisiin nyt, ja että kello kahdeksan tänä +aamuna olisi niitä katsottava. Siksi ei minun mielestäni kannattanut +häiritä herra majuria ennenkuin nyt tänä aamuna kello seitsemän." + +"Katsottava kello kahdeksalta, sanoi viestintuoja? Katso tänne! Kello +on neljänneksen kuluttua kahdeksan. Mutta... iankaikkinen Jumala! +Kuollut! Se on mahdotonta! Mahdotonta! Mahdotonta!" + +Hän ryntäsi ulos ja kysyi ovella tietä Videbeckin taloon. Palvelusneito +kertoi ja kuvasi sitä, mikäli kersantin kärsimättömyys ja tytön +hämmästys sallivat. Kersantti kiiruhti pois. + +Aamu oli ihmeteltävän sädehtivä. Kersantti tuli alas eräälle Lidan +viereiselle kadulle. Päivän raikas, uusi aurinko ja sininen, vihreä, +valkoinen hohto ilmassa, puissa ja... oi, olisihan kersantilla pitänyt +olla tajua nähdä ja ihastella niin runsasta kauneutta! Olisihan hänen +kyllä edellisten päivien kertomuksista nyt pitänyt huomata, että +kuollut "matami" oli äiti Videbeck eikä suinkaan tytär. Mutta hän oli +niin ajatuksissaan, että kulki mitään harkitsematta. + +Viimein hän näki pienen punaisen puutalon, joka vivahti Strengnäsin +taloihin, kuitenkin hyvin säilyneen. Pitkä rivi kadulle siroteltuja +havuja osui hänen tielleen; se sävähdytti sydäntä: hänen oli nyt +seurattava kuolonjälkiä. + +Lauta-aidan portinsäppiä nostamalla hän joutui avaralle, +vastalakaistulle pihalle. Hän nousi matalille, mutta leveille +kuistinportaille. Itse eteisovi, jokseenkin iso, oli koristeltu +vaahteran- ja koivunlehvillä. Eteislattia tuoksui kirveliltä ja +tuoreelta mesiangervolta. Tämä vienonsuloinen tuntu siis häntä kohtasi, +mutta hänen polvensa vavahtivat, sillä hän aavisti, että sillä oli +tavanmukaisena tarkoituksenaan salata hirvittävyyden huurua. + +Häntä vastaan tuli iäkäs nainen, siisti, mutta ylen köyhästi puettu, +murheen ilme leppoisilla kasvoillaan. Jälleen vihlaisi hänen sydäntään. +-- Tämä on varmaan vanha Maija! -- hän ajatteli. Mitä hän sanoisi? +Kuinka alottaisi? Vihdoin hän änkytti: + +"Olen saanut kuulla, että täällä olisi huoneita..." + +"Vuokrattavanako? Kyllä, toisessa kerrassa, jos saan luvan herralle +näyttää." + +Hän meni portaille päin, mutta häntä kammotti, sillä jos Sara todella +oli kuollut, mitä Herran nimessä hän silloin huoneilla tekisi? Hän oli +kompastua ensimäiseen askelmaan, kääntyi vanhaan palvelijattareen päin, +tahtoi jotakin kysyä, mutta kieli kieltäytyi tottelemasta. Kuitenkin +jotain tehdäkseen hän sanoi: "Ennenkuin menen ylös, ilmoittakaa minulle +vuokran määrä!" + +"Kaksikymmentä riksiä vuodelta, mutta kaksitoista puolelta vuodelta, +hyvä herra. Tehkää hyvin..." + +-- Kylmät, synkät, viiltävät sanat! Mutta minua hävettää olla menemättä +ylös, kun olen tänne tullut, -- ajatteli hän. Hän lensi portaita ylös. + +Näyttäjätär vei hänet kahteen pieneen huoneeseen, joissa oli ruusukkaat +seinäpaperit. "Tehkää hyvin, istukaa ja tarkastelkaa niitä tällä +välin", sanoi hän, meni ulos ja sulki oven. + +-- Istuisinko? En totta tosiaan. Suuri Jumala, mitä minulla on täällä +tekemistä? Millaiset huoneet kumminkin! Hauskat, taivaallisen hauskat! +Täällä on äsken pesty, ikäänkuin se olisi tapahtunut viime yönä, +järjestetty, puhdistettu, ja ihkasen uudet kaihtimet nostettu ylös. +Vierasta on odotettu, näkyy. Ja leukoijat ikkunoissa! Kas, mitä peilejä +kehyksineen! Kehykset myös lasisia, kultapaperia alla. Aivan niin, ja +sisähuone? Sielläkin ruusukkaat seinäpaperit, mutta toisella tavoin. +Voi, kun saisikin täällä asua, ja... jos... niin, jos... hyvä +Jumala!... Näistä pienistä huoneista hän aivan varmaan näki unta tuona +yönä Arbogassa, jolloin... + +Ovi aukeni. Nainen astui sisään. Kersantti kavahti vähän syrjään, +huomatessaan mustan tytön, ratiinipukuisen tytön, jolla oli Saran pää, +lempeästi hymyilevänä hänen hämmästykselleen; rinnan yli kaartui leveä, +hienoksi kangistettu linonkikaulus, posket olivat valkoiset. + +"Minulla on surua, kuten näet", virkkoi neito. + +"Kuinka olenkaan iloissani! Sinä elät? Sinä hymyilet?" huudahti +kersantti. + +Se suru, josta Sara puhui, verhosi hienona hämäränä hänen silmiensä +ylintä laitaa. Mutta silmävalkuaisen emalji hohti sinivalkoisena, kuten +aina ennenkin, ja silmäterät kiilsivät. "Albert!" sanoi hän. + +Kersantti ei vastannut mitään, vain katsoi. + +"Mitä pidät näistä huoneista? Tahdotko ne vuokrata? Mutta et voi niitä +vielä paljon tuntea. Enkö minä nyt saa pyytää sinua alas omaani, niin +saat nähdä minkälaista minun puolellani on. Aamiainen odottaa. Ja +jollet alota matkojasi heti tänään, niin pyydän sinut luokseni +päivälliseksikin. Käykö tämä kaikki laatuun, Albert?" + +Toinen ei kuitenkaan puhunut mitään. Mutta koko hänen kasvojensa +ilmeessä oli vastaus: "Käy laatuun." + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57286 *** |