diff options
| -rw-r--r-- | 57281-0.txt | 2153 | ||||
| -rw-r--r-- | 57281-8.txt | 2539 |
2 files changed, 2153 insertions, 2539 deletions
diff --git a/57281-0.txt b/57281-0.txt new file mode 100644 index 0000000..a72fb0a --- /dev/null +++ b/57281-0.txt @@ -0,0 +1,2153 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57281 *** + + + +E-text prepared by Tapio Riikonen and Tuula Temone + + + +MORSIUSMARSSI + +Kirj. + +BJÖRNSTJERNE BJÖRNSON + +Suomentanut Maila Talvio + + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström Oy, +1922. + + + + +Viime vuosisadalla asui eräässä Norjan suurimmista tunturilaaksoista +pelimanni, joka myöhemmin jossain määrin on siirtynyt kansantaruun. +Useita sävellä ja lauluja väitetään hänen tekemikseen; toiset hän +tarun mukaan oli kuullut maahisilta, yhden itse pirulta, yhden hän oli +tehnyt pelastaakseen henkensä j.n.e. Yksi hänen marsseistaan on käynyt +kuulummaksi muita; sillä sen tarina ei päättynytkään, kun hän kuoli, +vaan alkoi vasta oikein sen jälkeen. + +Pelimanni _Ole Haugenilla_, joka eleli köyhänä torpparina korkealla +tunturin juurella, oli tytär _Aslaug_, ja tämä oli perinyt isänsä +mainion pään ja niinikään sävelet -- jollei juuri soittona, niin koko +olennossaan: sillä hän oli keveä ja reipas puheessaan, laulussaan, +käynnissään ja tanssissaan ja hänellä oli, kuten koko suvulla, +omituisen pehmeä ääni. Palasipa pitkiltä matkoilta nuori mies, +_Tingvoldin_ vanhan perintötilan kolmas poika. Kaksi hänen vanhempaa +veljeään oli hukkunut tulvaan ja hänen piti nyt saada talo. Hän tapasi +kerran Aslaugin suurenpuoleisissa häissä ja mieltyi häneen. Siihen +aikaan oli vielä kuulumatonta, että niin vanhan ja suuren suvun poika +kosisi Aslaugin säätyistä ja arvoista tyttöä. Mutta tämä poika oli +ollut kauan poissa ja hän antoi vanhempiensa tietää, että hän kyllä +tulee toimeen maailmalla -- ja jollei hän täällä kotona saa mitä +tahtoo, niin vähät koko talosta. Hänelle ennustettiin yleisesti, että +sellainen välinpitämättömyys sukua ja suvun kotia ja kontua kohtaan +kostaisi itsensä. Sanottiin niinikään, että tämä mahtoi olla Ole +Haugenin vaikutusta -- jopa sellaisten voimien avulla, joita kaikkien +ihmisten tulisi pelätä. + +Ole Haugen kuului nimittäin sillaikaa kun taistelu kävi pojan ja +vanhempien välillä, olleen oivallisella tuulella. Mutta kun voitto +oli saatu, oli hän sanonut jo tehneensä heille morsiusmarssin; eikä +se enää koskaan voisi hävitä Tingvoldin suvusta; mutta Herra varjele +sitä morsianta, joka ei aja sen soidessa kirkkoon yhtä iloisena +kuin Haugenin torpantyttö! -- Tässä olivat ihmiset vainunneet pahaa +vaikutusta. + +Niin kuuluu tämä monien muiden kaltainen tarina. Mutta tarinaa todempaa +on, että siellä, kuten niin monella tunturiseudulla, vielä tänäkin +päivänä tavataan elävä soiton ja laulun tunto, ja että se niinä aikoina +lienee ollut vieläkin suurempi. Se ei voi säilyä ilman että joku vaalii +ja enentää perittyä aarretta ja siinä suhteessa oli Ole Haugen varmaan +verraton. + +Vielä tietää tarina, että kuten Ole Haugenin morsiusmarssi oli +onnekkain, minkä he olivat kuulleet, niin oli morsiusparikin, joka ensi +kertaa sen sävelien soidessa ajoi kotiin ja jota se saattoi kirkon +ovelle ja _siellä_ vihkimisen päätyttyä vastaanotti, onnellisin pari, +mitä oli nähty. Ja vaikka Tingvoldin suku aina oli ollut komeaa sukua +ja vaikka se tästä puoleen kävi vieläkin komeammaksi, niin tarina +varmasti piti siitä kiinni, että tämä pari vei voiton kaikiksi ajoiksi. + +Siirrymme nyt tarinasta lujemmalle pohjalle; sillä Ole Haugenin +mukana kuolevat tarinat; hänen jälkeensä alkaa historia. Se kertoo, +että marssista tuli toisenlainen perintökappale kuin kaikista muista, +joita harvoin käytetään; sillä tätä _käytettiin_. Marssia näet +rallatettiin, hoilotettiin, vihellettiin, puhallettiin ja soitettiin +Tingvoldissa asuinhuoneista talleihin, pelloilta takamaille asti; +ja tämän marssin tahtiin kiikuttivat äiti, isä, lapsentyttö ja muut +palvelijat käsivarsillaan ainoaa lasta, minkä isäntäväki sai, ja +marssin oppi lapsi heti ensi eleittensä ja sanojensa jälkeen. Lapsen +nimi oli Astrid. Suvussa oli säveliä, eikä suinkaan vähimmin tässä +pienessä, vilkkaassa tytössä, joka pian osasi mestarillisesti laulaa +marssia, vanhempiensa voitonhuutoa, suvun lupausta. Ei ollut ensinkään +ihmeellistä, että hän suureksi tultuaan itse tahtoi valita armaansa. +Ehkäpä liioiteltiin Astridin kosijain määrää; mutta oli totta tai ei, +niin pääsi tuo rikas, käytökseltään hieno tyttö yli kolmannenkolmatta +ikävuotensa eikä vielä ollut kihloissa. Silloin saatiin ilmi syy! +Äiti oli monta vuotta sitten ottanut maantieltä taloon vikkelän +mustalaispojan; tai eihän hän ollut mikään mustalaispoika, mutta +siksi häntä sanottiin ja varsinkin sanoi äiti, kun ihmeekseen kuuli +Astridin ja hänen siellä ylhäällä takamailla menneen kihloihin ja nyt +rallattavan toisilleen morsiusmarssia, tytön aitankatolta ja pojan +ylhäältä nurmijyrkänteeltä. Poika joutui pian pois talosta; sillä nyt +nähtiin, ettei kukaan ankarammin pitänyt kiinni "suvun" kunniasta kuin +entinen torpantyttö. Ja isän täytyi ajatella ennustusta, kun hän itse +oli rikkonut suvun perintötavat: suku näkyi jo naivan maantieltä, +mihin tämä päättyisikään? Paikkakunnan tuomio ei ollut lempeämpi. +Mustalaispoika -- Nuutti hänen nimensä muuten oli -- oli antautunut +kauppa-alalle, varsinkin harjoittamaan karjakauppaa ja joka mies tunsi +hänet. Hän oli ensimäinen sillä paikkakunnalla, jopa kauempanakin, +joka ryhtyi asiaan oikein suuressa mitassa. Hän aukaisi tämän uran ja +hankki siten niiden seutujen tuotteille parempia hintoja ja monelle +yksityiselle pääomia. Mutta kieltää ei voi, että syntyi juopottelua +ja tappeluja, missä hän vain kulki, ja yksin siitä ihmiset puhuivat; +sillä hänen merkitystään kauppamiehenä eivät he vielä ymmärtäneet. Kun +Astrid oli 23 vuoden ikäinen tulivat asiat kuitenkin sille kannalle, +että joko täytyi talon joutua pois suoranaisen sukuhaaran käsistä, +tai kauppiaan joutua sukuun; sillä oman naimisensa kautta olivat +vanhemmat kadottaneet sen siveellisen mahdin, joka tässä tapauksessa +ehkä olisi voinut pakottaa. Astridin tahto tapahtui: reipas, iloinen +Nuutti ajoi eräänä kauniina päivänä mahdottoman saaton seuraamana +hänen kanssaan kirkkoon. Suvun morsiusmarssi, isoisän mestarinäyte +loi hohdettaan yli saaton, ja sulhanen ja morsian istuivat ikäänkuin +olisivat hiljaa laulaneet mukana, sillä he näyttivät hyvin iloisilta. +Ihmiset ihmettelivät, että vanhemmatkin näyttivät iloisilta. He olivat +kuitenkin tehneet niin kauan ja sitkeää vastarintaa. + +Häiden jälkeen otti Nuutti haltuunsa talon ja vanhukset joutuivat +muonalle. Mutta se oli niin iso, ettei kukaan käsittänyt miten +Nuutti ja Astrid tulivat toimeen; sillä talo tosin oli suurin +paikkakunnalla, mutta ei suinkaan hyvin hoidettu. Eikä siinä kyllä: +otettiin kolminkertainen työvoima ja panemalla likoon niillä seuduin +kuulumattomia summia, järjestettiin kaikki uuteen uskoon. Nuutille +ennustettiin varmaa perikatoa. Mutta "mustalaispoika", joksi häntä +vieläkin sanottiin, pysyi yhtä reippaana ja hänen hyvä tuulensa oli +aikoja sitten tarttunut Astridiin. Ennen niin hento ja hiljainen +tyttö oli nyt käynyt tukevaksi, lihavaksi emännäksi. Vanhemmat olivat +toivehikkaita. Vihdoinkin käsittivät ihmiset Nuutin tuoneen Tingvoldiin +sitä mitä ei kenelläkään ennen ollut siellä ollut, _liikepääomaa!_ +Lisäksi oli hänen kiertävä elämänsä antanut hänelle paljon kokemusta +ja opettanut, miten rahoja oli käytettävä, miten pidettävä työväkeä +ja palvelijoita hyvässä kunnossa ja reippaalla mielellä, joten, kun +12 vuotta oli kulunut, Tingvoldia ei enää olisi tuntenut entisekseen. +Rakennukset olivat toiset, irtaimisto kolminkertainen ja kolme +kertaa paremmassa kunnossa ja Nuutti itse pitkässä verkatakissa, +merenvahapiippu suussa ja illoin totilasin ääressä kapteenin, +papin ja nimismiehen seurassa. Astrid ihaili Nuuttia, pitäen häntä +viisaimpana ja parhaimpana miehenä maailmassa ja kertoili itse, että +Nuutti joskus nuoruudessaan oli tapellut ja juonut vain sentähden, +että huhu peloittaisi Astridia; "sillä Nuutti oli aika viisas +velikulta!" Vaimo noudatti kaikessa hänen mieltään, paitsi vaatteiden +ja tapojen muuttamisessa; hän tahtoi pysyä talonpoikaistavoissa +ja talonpoikaispuvussa. Nuutti antoi kaikkien muiden elää kuinka +he tahtoivat, ja niin eivät he siitäkään riitaantuneet. Hän eli +omissa oloissaan ja vaimo palveli häntä. Se tapahtui muuten kaikessa +vaatimattomuudessa; sillä Nuutti oli liian viisas elääkseen +rehentelevästi tai komeasti. Toiset sanoivat hänen ansaitsevan +kortinpeluulla ja tämän maineen ja siitä johtuvien suhteiden tuottavan +_enemmän_ kuin hän kulutti; mutta se lienee ollut paljasta panettelua. + +Heillä oli monta lasta, joiden historia ei kuulu meihin; mutta +vanhimman pojan, Endridin, jonka piti periä talo, piti tietysti +myöskin viedä sen kunniaa eteenpäin. Hän oli reipas, niinkuin koko +suku; mutta hänen, päänsä riitti vain kotitarpeeksi, kuten usein näkee +käyvän hyvin runsaslahjaisten vanhempien lasten. Isä pani sen merkille +varhain ja päätti korvata puutteen erinomaisella kasvatuksella. +Lapset saivat sentähden kotiopettajan ja täysikasvaneeksi päästyä +pantiin poika maanviljelyskouluun, yhteen niistä, jotka juuri silloin +rupesivat pääsemään parempaan vauhtiin, ja joutui myöhemmin kaupunkiin. +Hän palasi kotiin hiljaisena, hiukan rasittuneena nuorukaisena ja +kaupunkilaistapoja hänessä oli vähemmin kuin olisi uskonut ja isä oli +toivonut. Endrid nimittäin ei yleensä ollut hyvä oppimaan. + +Tätä poikaa silmäilivät sekä kapteeni että pappi, joilla molemmilla oli +uskomaton määrä tyttäriä -- ja jos he siitä syystä kohtelivat Nuuttia +yhä huomaavaisemmin, niin he suuresti erehtyivät; sillä Nuutti halveksi +siinä määrin naimakauppaa köyhän kapteenin- tai rovastintyttären +kanssa, jota ei oltu kasvatettu emännöimään suuressa talossa, ettei hän +edes huolinut vaivautua varoittamaan poikaa. Hänen ei tarvinnutkaan +sitä tehdä; poika huomasi yhtä hyvin kuin hänkin, että suku kaipasi +nousua muussa suhteessa kuin vaurastumisessa ja että se nyt tarvitsi +verta jostakin iän ja maineen puolesta tasa-arvoisesta suvusta. Mutta +onnettomuudeksi tuli poika käyttäytyneeksi hiukan nurinkurisesti +ollessaan niillä retkillä, joten ihmisissä heräsi epäluulo. Siitä olisi +kai sentään vielä selviydytty; mutta hän joutui siihen _huutoon_, +että hän ajatteli hyviä naimakauppoja, ja kun se huuto vain pääsee +liikkeelle, niin arkailee talonpoika. Endrid huomasi sen pian itse; +sillä vaikkei hän ollutkaan erittäin terävä, niin hän sensijaan oli +hyvin herkkävaistoinen. Hän käsitti, ettei se suinkaan parantanut hänen +asemaansa, että hän tuli kaupunkilaistamineissa ja herrastellen. Ja +kun tässä pojassa pohjalta oli paljon hyvää, niin sai loukattu ylpeys +aikaan, että hän vähitellen heitti pois sekä kaupunkilaisvaatteet +että kaupunkilaiskielen ja rupesi työmieheksi isänsä äärettömälle +maatilalle. Isä huomasi kaikki -- jopa ennenkuin poika itsekään huomasi +-- ja pyysi, ettei äiti olisi tietävinään. Sentähden eivät he pojalle +puhuneet mitään naimisista, kukaan ei kiinnittänyt muulla tavalla +huomiota muutokseen, joka hänessä tapahtui, kuin niin, että isä aina +hellemmin uskoi hänelle suunnitelmiansa talouden hoidosta ja muista +toimista ja vähitellen jätti taloudenhoidon kokonaan hänen haltuunsa. +Hän ei sitä katunut. + +Niin eli poika kunnes oli 31 vuoden vanha, kartutti isänsä omaisuutta +ja omaa kokemustaan ja varmuuttaan. Koko tänä aikana ei hän ollut +tehnyt pienintäkään yritystä kosia ketään tyttöä paikkakunnalta tai +ulkopuolelta ja vanhemmat alkoivat vakavasti pelätä, että hän kokonaan +oli heittänyt sen mielestään. Mutta sitä ei hän ollut tehnyt. + +Naapuritalossa eleli hyvissä varoissa eräs paikkakunnan parhaita +sukuja, joka monta kertaa oli nainut Tingvoldinkin suvusta. Siellä +kasvoi tyttö, jota Endrid oli katsellut siitä asti kun tyttö oli pieni +lapsi; nähtävästi hän kaikessa hiljaisuudessa oli katsonut hänet +itselleen, sillä tuskin puoli vuotta siitä kun tyttö pääsi ripille, +kosi hän. Tyttö oli silloin 16 vuoden vanha ja hän 31. Randi -- se oli +tytön nimi -- ei heti ollut selvillä mitä hän vastaisi tähän; hän meni +kysymään vanhemmilta, mutta he jättivät sen kokonaan hänen itsensä +päätettäväksi. He arvelivat, että Endrid oli kelpo mies ja varoihin +nähden paras, minkä tyttö näillä mailla saattoi saada. Ikäero oli suuri +ja hänen täytyi itsensä päättää uskaltaisiko hän lähteä siihen suureen +taloon ja hänelle äkkioutoihin oloihin. Tyttö kyllä huomasi vanhempien +mieluummin toivovan hänen suostuvan kuin kieltävän; mutta hän pelkäsi +todella. Silloin läksi hän Endridin äidin luo, josta hän aina oli +pitänyt. Hän arveli äidin tietävän asian, mutta näki ihmeekseen, ettei +äiti tietänyt mitään. Äiti ilostui niin, että hän kaikin voimin neuvoi +häntä suostumaan. + +-- Minä autan sinua, sanoi hän. -- Ei isä tahdo mitään erotettavaksi +itselleen: hänellä on omansa eikä hän tahdo, että lapset toivoisivat +hänen kuolemaansa. Toimitetaan heti jako kaikkien kesken ja se vähä, +millä me tästä puoleen elämme, saadaan jakaa sitten, kun me olemme +poissa. Siitä sinä voit nähdä, ettei tässä meidän tähtemme tarvitse +joutua pulaan. + +Niin, tiesihän Randi, että Astrid ja Nuutti olivat hyviä ihmisiä. + +-- Ja poika, jatkoi Astrid, -- on hyvä ja ymmärtäväinen. + +Niin, sen Randi kyllä itsekin oli kokenut, ei hän sitä pelännyt +ettei tulisi toimeen hänen kanssaan -- kunhan hänellä itsellään vain +riittäisi voimia! + +Pari päivää myöhemmin oli asia päätetty, ja jos Endrid oli iloissaan, +niin kyllä olivat hänen vanhempansakin; sillä tämä oli arvossa pidetty +perhe, ja olihan tyttö niin kaunis ja ymmärtäväinen, ettei koko +paikkakunnalla ehkä siinä suhteessa ollut parempaa tarjolla. Häät, +joista vanhukset kummaltakin puolen neuvottelivat, päätettiin pitää +juuri ennen syksyä, sillä mitäpä tässä odottamaankaan. + +Paikkakunta ei kuitenkaan ottanut uutista ensinkään siltä kannalta kuin +molemmat asianosaiset. Oltiin sitä mieltä, että nuori, korea tyttö oli +"myynyt itsensä". Hän oli niin nuori, että tuskin tiesi mitä naiminen +onkaan, ja viisas Nuutti oli hoputtanut poikaa ennenkuin tyttö vielä +oli kosimiseen kypsä. Jonkun verran sai nuori tyttö näistä kuulla, +mutta Endrid oli niin hellä ja osoitti rakkauttaan niin hiljaisella, +miltei nöyrällä tavalla, ettei hän tahtonut purkaa, mutta oli kuitenkin +vähän kylmä. Olivathan molempien vanhemmatkin kuulleet yhtä ja toista, +mutta eivät olleet mistään tietävinään. + +Häät tahdottiin viettää suurellisesti, ehkäpä juuri puheiden +uhalla, ja samasta syystä ei Randikaan ollut sitä vastaan. +Nuutin seurustelutoverit, rovasti, kapteeni ja nimismies suurine +perheineen olivat hekin kutsutut ja aikoivat olla mukana saattamassa +kirkkoon. Siitä syystä ei Nuutti halunnut pelimannia -- se oli +liian vanhanaikaista ja talonpoikaista; mutta Astrid tahtoi, että +suvun marssi saattaisi heidät kirkkoon ja sieltä takaisin kotiin; +olivathan he itse olleet niin onnelliset sen sävelten soidessa, että +nyt mielellään tahtoivat kuulla sen uudelleen rakkaiden lastensa +juhlapäivänä. Nuutti ei harrastanut runoutta ja sen semmoista; hän +antoi vaimon määrätä. Morsiamen vanhemmille annettiin siis viittaus, +että he saattoivat tilata pelimannit ja pyydettiin vanhaa marssia, joka +oli ollut unohduksissa jonkun aikaa sentähden, ettei tämä osa sukua +ollut harrastanut laulua. + +Hääpäivänä oli onnettomuudeksi rankka syyssade. Pelimannien täytyi +panna viulut peittoon, kun olivat soittaneet talosta, eivätkä he +ottaneet niitä esiin ennenkuin olivat päässeet niin pitkälle, että +kuulivat kirkonkellot. Silloin täytyi pienen pojan seisoa takana +rattailla pitämässä sateenvarjoa heidän päällään ja sen alla istuivat +he kyyristyneinä ja vetää vinguttivat. Marssi ei tällaisessa ilmassa +soinut, niinkuin odottaa sopikin, eikä morsiussaattokaan joka +seurasi, näyttänyt iloiselta. Sulhanen istui sulhashattu jalkojen +välissä ja öljyhattu päässä, ja hänen yllään oli suuri nahkatakki, ja +sateenvarjoa hän piteli morsiamen suojana, joka, huivi huivin päällä, +varjellakseen kruunua ja muuta komeuttaan, oli enemmän heinäru'on +kuin ihmisen näköinen. Niin tulivat rattaat rattaiden perässä, +miehet läpimärkinä, naisväki huppuun peitettynä; se oli kuin mikäkin +loihdittu saatto, jossa ei erottanut ainoitakaan tuttuja kasvoja, +ainoastaan käpristyneitä, yhteen sullottuja villa- ja nahkakääröjä. +Tavattoman runsaslukuisen yleisön, joka seisoi odottamassa suurta +morsiusjoukkoa, täytyi nauraa, alussa hillitysti, mutta sitten yhä +äänekkäämmin ja äänekkäämmin aina uusien rattaiden tullessa perille. +Sen suuren rakennuksen luona, jossa saaton piti astua rattailta +korjailemaan koreitaan kirkonmenoja varten, seisoi kaupustelija, +lystikäs mies nimeltä Aslak, heinärattailla, jotka oli ajettu syrjään +kuistinnurkalle. Hän huusi juuri kun morsianta nostettiin rattailta: + +-- Ei mutta herran kiesus, mahtaako se Ole Haugen antaa tänään +morsiusmarssinsa soida! Hih! + +Joukko nauroi -- useimmat sentään salaa; sitä paremmin se tuntui, mitä +kaikki ajattelivat ja tahtoivat salata. + +Kun he saivat huivit morsiamen yltä, näkivät he, että hän oli valkoinen +kuin lakana. Hän itki, koetti nauraa, mutta itki taas -- ja äkkiä hänet +valtasi sellainen tunne, ettei hän lähde kirkkoon! Sen sekamelskan +aikana, joka sitten seurasi, täytyi hänet panna vuoteeseen viereiseen +huoneeseen, sillä hän sai sellaisen itkunpuuskan, että he pelästyivät. +Hänen kunnianarvoisat vanhempansa olivat hänen luonaan, ja kun hän +rukoili, ettei hänen tarvitsisi mennä kirkkoon, sanoivat he, että hän +saattoi tehdä mielensä mukaan. Silloin hän näki Endridin. Mitään niin +onnetonta ja avutonta ei hän koskaan ollut nähnyt, sillä hänelle oli +heidän aikomuksensa ollut täyttä totta. Hänen rinnallaan seisoi hänen +äitinsä; hän ei sanonut mitään, ja kasvot olivat liikkumattomat. Mutta +kyynel kyyneleen perästä vieri alas näitä kasvoja ja silmät pysyivät +suunnattuina Randin silmiin. Silloin nousi Randi kyynärpäidensä varaan, +katseli hetkisen suoraan eteensä, itkua niellen. + +-- Ei, sanoi hän, -- minä menen kirkkoon. + +Hän heittäysi taasen taapäin ja itki hetkisen katkerasti; mutta sitten +hän nousi ja lisäsi, ettei hän enää tahtonut soittoa, ja hänen tahtoaan +noudatettiin. Mutta soittamasta kielletyt pelimannit eivät parantaneet +asiaa, kun tulivat kansan joukkoon. + +Surullinen morsiussaatto kulki nyt kirkkoon. Tosin sade teki, että +sulhanen ja morsian saattoivat peittää kasvonsa joukon uteliaisuudelta, +kunnes he pääsivät kirkkoon; mutta itse he tunsivat olevansa kuin +kujanjuoksussa ja arvasivat, että heidän suuri seurueensa harmitteli +joutuneensa viekotelluksi tällaiseen pilkanpitoon. + +Kuuluisan pelimanni _Ole Haugenin_ hauta oli ihan kirkonoven luona. +Kaikessa hiljaisuudessa oli se tullut rauhoitetuksi alueeksi: joku +suvusta oli pannut siihen uuden ristin, kun vanha juuresta oli +lahonnut. Risti oli ylhäältä pyörän muotoinen, Ole itse oli niin +määrännyt. Hauta sijaitsi aurinkoisella paikalla, siellä kasvoi +kihisemällä kedonkukkia. Jokainen kirkkomies, joka kerran oli seisonut +tällä haudalla, oli joltakin tuttavalta kuullut, että eräs herra, +joka valtion kustannuksella oli keräillyt kasveja ja kukkasia näissä +laaksoissa ja niitä ympäröivillä tuntureilla, oli tältä haudalta +tavannut kukkia, joita saa muuten hakea penikulmien päästä. Tämä teki, +että talonpojat, jotka muuten välittivät vähät siitä, mitä sanoivat +"rikkaruohoksi", jonkinlaista uteliasta iloa, ehkäpä myöskin uteliasta +arkuutta tuntien katselivat näitä kukkia; toiset kukkasista olivat +harvinaisen kauniit. Mutta kun morsiuspari astui tästä ohi, huomasi +Endrid, joka piteli Randin kättä, että tämä vavahti; sillä hänestä +tuntui, että Ole Haugen tänään oli käynyt kummittelemassa. Heti +senjälkeen rupesi hän taasen itkemään, tuli siis itkien kirkkoon ja +itkien hänet talutettiin penkkiin. Sellaisena ei miesmuistiin yksikään +morsian ollut tähän kirkkoon tullut. + +Hän tunsi siinä istuessaan antavansa vahvistuksen huhulle, että hän +todella oli myynyt itsensä. Kauhea häpeä, minkä se tuotti vanhemmille, +teki, että hän hetkiseksi kylmeni ja saattoi pidättää itkunsa. +Mutta alttarin juurella joku papin sana taasen pani hänen tunteensa +liikkeelle ja paikalla tulvivat kaikki tämän päivän kokemukset hänen +mieleensä; hetkiseksi tuntui hänestä siltä, ettei hän enää koskaan voi +katsoa ihmisiä silmiin, kaikkein vähimmin vanhempiaan. + +Kaikki jatkui samaan tapaan, ja sentähden mainittakoon vain, ettei +hän päivällisillä saattanut istua pöydässä, ja kun hänet houkutuksin +ja pyynnöin oli saatu illallispöytään, turmeli hän juhlamielen ja +oli saatettava vuoteeseen. Häät, joiden piti kestää monta päivää, +lopetettiin samana iltana. "Morsian on tullut kipeäksi", sanottiin. + +Vaikkei kukaan niistä, jotka sen sanoivat tai kuulivat, sitä uskonut, +oli se kuitenkin ihan totta. Hän ei enää ollut terve eikä hän tullut +terveeksi. Ja seuraus tästä oli, että heidän ensimäinen lapsensa +oli kivuloinen. Tietysti ei vanhempien hellyys siitä vähentynyt +että he molemmat ymmärsivät tavallaan itse olevansa syypäät lapsen +kärsimyksiin. He eivät seurustelleet kenenkään muun kanssa kuin tämän +lapsen; kirkkoon he eivät lähteneet, he olivat käyneet ihmisaroiksi. +Kaksi vuotta salli Jumala heidän iloita tästä lapsesta; mutta sitten +Hän otti senkin. + +Heidän ensimäinen selvä ajatuksensa tämän iskun jälkeen oli, että +he olivat pitäneet lapsesta liian paljon; sentähden olivat he sen +kadottaneet. Ja kun he sitten saivat toisen lapsen, eivät he tahtoneet +uskaltaa kiintyä siihen. Mutta lapsi, joka sekin alussa tuntui +sairaalta, virkosi ja kävi paljon reippaammaksi kuin edellinen, joten +tila kävi heille vastustamattomaksi. Heille koitti uusi, puhdas ilo; he +saattoivat unohtaa mitä oli tapahtunut, kun he olivat lapsen luona. Kun +lapsi oli kahden vuoden vanha, otti Jumala senkin. + +Muutamat ihmiset ovat surun valittuja. Juuri ne, jotka mielestämme +vähimmin sitä tarvitsevat. Mutta nämä voivat myöskin rehellisimmin +julistaa uskon ja kieltäymisen asiaa. Nämä molemmat olivat aikaisin +yhdessä etsineet Jumalaa; tästälähin kohtasivat he toisensa ainoastaan +Hänen luonaan. Elämä Tingvoldissa oli kauan ollut hiljaista, nyt se oli +kuin kirkossa ennen papin tuloa. Työ jatkui keskeytymättä, mutta töiden +lomassa viettivät aviopuolisot aina yhdessä pienen hartaushetken, +jolloin he kohtasivat kadottamansa haudan tuolla puolen. Se ei +muuttanut asiaa, että Randi pian toisen tappion perästä sai tyttären; +molemmat kuolleet olivat olleet poikia eikä tyttö siitäkään syystä +ollut vanhemmille mieluinen. Sitäpaitsi eivät he tietäneet saisivatko +he pitää hänet. Mutta ilo ja terveys, joita äiti oli nauttinut ennen +viimeisen pojan kuolemaa, olivat tulleet lapsen osaksi, jota hän +kantoi; pian nähtiin, että se oli harvinaisen vilkas lapsi, äidin +kauneus uinui siinä umpussaan. Kiusaus valtasi taasen nuo molemmat +yksinäiset ihmiset, heidän teki mieli antautua toivomaan ja iloitsemaan +lapsesta; mutta ratkaiseva toinen vuosi ei vielä ollut saavutettu, ja +kun se saavutettiin, tuntui heistä siltä kuin he vain olisivat saaneet +lykkäystä. He eivät uskaltaneet. + +Molemmat vanhukset olivat pysytelleet hyvin syrjässä. Eipä noiden +kahden mieleen tarttunut lohdutus eikä toisten ilo. Nuutti oli +sitäpaitsi liian maailmallisesti vilkas jaksaakseen kauan istua +suruhuoneessa tai säännöllisesti tullakseen hartaudenharjoituksiin. +Sentähden muutti hän ruukille, jonka omisti ja joka tähän asti oli +ollut vuokralla; nyt otti hän sen omiin käsiinsä ja pani siellä kaikki +niin hauskaan ja hienoon kuntoon armaalle Astridilleen, että tämä, +joka kuitenkin mieluimmin olisi ollut Tingvoldissa, pysyi siellä missä +Nuutti oli ja nauroi hänen kanssaan sensijaan että olisi itkenyt lasten +kanssa. + +Eräänä päivänä oli Astrid käymässä miniän luona; hän näki pienen +Mildridin ja huomasi, että lapsi kulki ihan yksikseen; äiti tuskin +uskalsi koskea häneen. Ja hän näki, kun isä tuli sisään, hänen +kohtelevan omaa ainoaa lastaan yhtä surumielisen pidättyvästi. Hän +salasi ajatuksensa; mutta kun hän palasi kotiin oman rakkaan Nuuttinsa +luo, kuvasi hän tälle miten hullusti asiat Tingvoldissa olivat; siellä +oli nyt heidän paikkansa. Pieni Mildrid tarvitsi jonkun, joka uskalsi +iloita hänestä; sillä siinä lapsessa oli suvulle kasvamassa hieno, +kaunis olento. Hänen vilkas intonsa tartutti Nuutin, molemmat vanhukset +panivat kokoon kamppeensa ja muuttivat kotiin. + +Mildrid joutui siis isovanhempien luo, ja molemmat vanhukset opettivat +vanhempia rakastamaan häntä. Mutta kun Mildrid oli viiden vuoden vanha, +saivat he vieläkin tyttären, jolle antoivat nimen _Beret_ ja sentähden +pysytteli Mildrid enimmäkseen vanhuksien luona. + +Nyt uskalsivat pelästyneet vanhemmat taasen ruveta uskomaan elämään! +Siihen vaikutti osaltaan myöskin muuttunut mieliala heidän ympärillään. +Toisen lapsen kuoleman jälkeen näkivät ihmiset aina, että he olivat +itkeneet, mutta ei koskaan heidän itkevän; heidän surunsa oli ihan +hiljainen. + +Kaunis, jumalinen elämä Tingvoldissa oli kiinnittänyt palvelijat +paikoilleen, ja sieltä kuului paljasta kiitosta talonväestä. He +rupesivat itsekin tuntemaan tätä kaikkea. Sekä sukulaiset että ystävät +rupesivat käymään heitä tervehtimässä ja kävivät yhä, vaikkeivät +Tingvoldin väet käyneetkään vastatervehdyksellä. + +Mutta kirkolla eivät he vieläkään olleet käyneet sitten hääpäivän. He +kävivät ehtoollisella kotona ja pitivät itse hartaudenharjoituksensa. +Mutta toisen tyttären tultua maailmaan teki heidän mieli itse olla +kummeina, ja ensi kerran uskalsivat he lähteä kirkolle. Silloin kävivät +he yhdessä lastensa haudoilla, silloin astuivat he yhdessä, sanoitta ja +liikutuksetta Ole Haugenin haudan ohi ja koko kirkkoväki osoitti heille +kunnioitusta. Mutta yksinäistä elämää he yhä jäivät elämään, ja hurskas +hiljaisuus ympäröi heidän taloaan. + +Täällä isoäidin luona lauloi pieni Mildrid eräänä päivänä +morsiusmarssia. Suuresti pelästyneenä pysähdytti vanha Astrid työnsä ja +kysyi, mistä kummasta hän sen oli oppinut. Lapsi vastasi oppineensa sen +häneltä. + +Vanha Nuutti, joka oli huoneessa, purskahti iloiseen nauruun; sillä +tiesihän hän, että Astridin oli tapana hyräillä sitä, kun hän istui +työtä tekemässä. Mutta nyt pyysivät molemmat, ettei pieni Mildrid +koskaan vanhempien kuullen laulaisi sitä. Lapsihan aina kysyy: "miksi?" +Mutta hän ei kysymyksiinsä saanut vastausta. Silloin hän kuuli uuden +paimenpojan eräänä iltana puita hakatessaan laulavan sitä. Sen hän +kertoi isoäidille, joka niinikään oli sen kuullut; mutta tämä vain +vastasi: + +-- Hoh, hän ei tule täällä pitkäikäiseksi! + +Ja seuraavana päivänä hän todella sai lähteä. Hänelle ei sanottu mitään +syytä, mutta hän sai palkkansa ja matkapassit. Mutta Mildrid joutui +sellaiseen jännitykseen, että isoäidin täytyi koettaa kertoa hänelle +morsiusmarssin tarinaa. Kahdeksanvuotias tyttönen käsitti sen hyvin, +ja mitä ei hän silloin käsittänyt, selveni hänelle myöhemmin. Marssin +vaikutus hänen lapsuutensa elämään kävi suuremmaksi kuin mikään muu +oli ollut tai tuli olemaan; se laski perustuksen hänen suhteelleen +vanhempiinsa. + +Lapsi vaistoaa uskomattoman aikaisin, kuka ihminen on onneton, ja +osaa olla myötätuntoinen. Mildrid tunsi, että vanhempien luona piti +olla hiljaista. Sitä lakia ei ollut vaikea noudattaa; sillä he olivat +niin lempeät, puhuivat niin lakkaamatta, mutta hiljaa, hänelle lasten +suuresta taivaassa olevasta ystävästä, että siitä valui taikahohde +huoneeseen. Mutta morsiusmarssin tarina opetti häntä liikuttavasti +ymmärtämään, mitä vanhemmat olivat saaneet kokea. Katkerat muistot hän +varovasti sivuutti ja osoitti pidätettyä, mutta harrasta rakkautta +kaikkeen siihen, minkä uskalsi heidän kanssaan jakaa, nimittäin +heidän jumalanpelkoonsa, totuudentuntoonsa, hiljaisuuteensa ja +työteliäisyyteensä. Sitä mukaa kuin Beret kasvoi, oppi hän saman; sillä +naisen kasvattajakutsumus on hereillä heti lapsuudesta. + +Isovanhempien luona pumppusi se elämä, joka ei saanut puhjeta +esiin kotona. Siellä laulettiin ja tanssittiin, siellä leikittiin +ja kerrottiin satuja. Ja niin jakaantui sisarten aika kasviniässä +kahtaalle: toisaalla oli se syvä hellyys, jota he tunsivat +raskasmielisiä vanhempiaan kohtaan hiljaisessa kodissa, toisaalla +taas iloinen elämä isovanhempien luona; mutta sellaisessa sovinnossa +se jaettiin, että vanhemmat kehoittivat heitä lähtemään vanhusten luo +huvittelemaan ja vanhukset taas käskivät heitä menemään kotiin ja +olemaan "oikein kilttejä tyttöjä". + +Kun noin 12-16 ikäinen tyttö ottaa 7-11 vuotiaan sisaren uskotukseen, +saa hän häneltä takaisin suurta hellyyttä. Mutta pikkutyttö käy siinä +tavallisesti liian kehittyneeksi. Mildrid taas joutui voiton puolelle +ollessaan samalla kertaa anteeksiantajana, lohduttajana, neuvojana ja +vastaanottajana ja sellaisena hänen osalleen lankesi vanhempien ja +isovanhempien hiljainen ilo. + +Ei ole mitään kertomista ennenkuin Mildrid pääsi viidenteentoista +ikävuoteensa; sillä silloin kuoli vanha Nuutti äkkiä ja helposti. +Välimatkaa siitä, kun hän istui tuvassa pilaa puhumassa, siihen kun hän +makasi ruumiina, oli tuskin ensinkään. + +Isoäidin parasta iloa senjälkeen oli pitää Mildridiä jalkainsa juuressa +pienellä lapsenjakkaralla, kuten heidän tapansa oli ollut siitä asti +kun Mildrid oli pieni, ja silloin joko itse kertoa Nuutista tai saada +Mildrid hyräilemään morsiusmarssia. _Sen_ sävelissä näki Astrid Nuutin +voimakkaan, tumman pään kohoavan Mildridin lapsuudesta; sen sävelissä +saattoi hän seurata Nuuttia pihan poikki nurmikkojyrkänteille, kun +hän paimenessa puhalsi marssia; sen sävelissä ajoi hän kirkkoon +hänen rinnallaan; sen sävelissä heräsi hänen reipas, viisas kuvansa +kirkkaimmin elämään! Mutta Mildridin sielussa rupesi marssi elämään +uudella tavalla. Laulaessaan isoäidille kysyi hän itseltään: +soitetaanko sitä joskus minulle? + +Siitä hetkestä, jolloin kysymys oli herännyt, kasvoi se; marssia +ympäröi hiljaa sädehtivä onni. Hän näki morsiuskruunun välkkyvän sen +auringonpaisteessa, se avasi pitkän, valoisan tien tulevaisuuteen. +Kuusitoistavuotiaana hän kysyi itseltään: ajanko minä itse joskus sen +sävelten soidessa ja isä ja äiti minun jälessäni, ohi kansan, joka +hymyilee, astunko minä iloisena rattailta siellä, missä äiti itki, +kuljenko minä Ole Haugenin kukkivan haudan ohi alttarille säihkyvän +iloisena, niin että isä ja äiti saavat hyvitystä! + +Tämä oli ensimäinen ajatusten sarja, jota hän ei uskonut Beretille. +Vähitellen niitä tuli useampia. Beret, joka nyt oli kahdennellatoista +vuodellaan, huomasi kyllä jääneensä enemmän yksin, mutta hän ei +oikein käsittänyt, että hänet vähitellen oli jätetty ulkopuolelle +sentähden, että eräs toinen oli saanut hänen oikeutensa. Se oli +kahdeksantoistavuotias, vasta kihlattu Inga, heidän orpanansa +naapuritalosta. Kun Beret näki heidän, käsivarret kiedottuina toistensa +ympäri, kuten nuorten tyttöjen on tapana, kuiskutellen ja hymyillen +astelevan vainioiden poikki, saattoi hän paiskautua pitkälleen ja itkeä +mustasukkaisuuttaan. + +Mildrid kävi rippikoulua; siellä hän oppi tuntemaan samanikäisiä +ja jotkut heistä tulivat sunnuntaisin Tingvoldiin. He pysyttelivät +ulkona pihalla tai isoäidin luona. Olihan Tingvold ollut sellainen +paikka, jonne ei nuorisolla ollut pääsyä, mutta jonne sen teki mieli. +Sinne ei kuitenkaan nytkään tullut muita kuin sellaisia, jotka olivat +tavoiltaan sävyisiä; sillä kieltää ei saattanut, että Mildridin +luonteessa oli jotakin hillittyä, joka veti puoleensa vain harvoja. +Siihen aikaan viljeli paikkakunnan nuoriso ahkeraan laulua. Sellainen +ei koskaan ole satunnaista; mutta se on ajoittaista ja näillä ajoilla +on taas aina esilaulajansa. Näiden joukossa oli, kumma kyllä, nytkin +eräs Haugen-suvun jäsen. Kansassa, jossa kerran, vaikkapa monta sataa +vuotta sitten, miltei joka mies ja nainen laulussa on hakenut ja +löytänyt ilmaisun sille, mikä voimakkaimpana liikkui heidän elämässään +ja ajatuksissaan, ja jotka omassa keskuudessaan pystyivät luomaan +runoja tunteenpurkauksiensa kannattimiksi, -- siellä ei laulun taito +milloinkaan voi kuolla, vaan toisessa tai toisessa kyläkunnassa sen +vielä täytyy elää ja se on helposti herätettävissä sielläkin, missä +ei sitä enää kuulu. Mutta tällä paikkakunnalla oli runoiltu paljon +ja paljon laulettu miesmuistien aikoina; ei syyttä eikä suotta Ole +Haugen ollut syntynyt juuri täällä. Hänen poikansa poika oli taasen +saanut sävelen lahjan. Ole Haugenin poika oli ollut niin paljon +nuorempi kuin se tytär, joka naitiin Tingvoldiin, että tämä naituna +oli ollut hänen kumminaan. Monivaiheisten kohtalojen perästä oli hän +hyvin vanhana miehenä saanut isänsä pikkutilan tunturilla ja silloin +vasta, kumma kyllä, mennyt naimisiin. Hänellä oli monta lasta, niiden +joukossa poika, jonka nimeksi pantiin _Hans_ ja tällä tuntui olevan +isoisän lahjat, ei kuitenkaan oikeastaan viulunsoittoon, vaikka hän +soitti, vaan paremmin laulamaan vanhoja lauluja ja osittain sepittämään +uusia. Mieltymystä näihin vain lisäsi se, että niin harvat tunsivat +häntä itseään, vaikka hän eli ihan heidän keskellään. Niin, ei ollut +montakaan, jotka olivat hänet nähneet. Asian laita oli se, että +hänen vanha isänsä oli ollut pyssymies eivätkä hänen poikansa vielä +olleet suuret, kun vanhus jo istui mäellä opettamassa pieniä poikiaan +lataamaan ja tähtäämään. Hänen ilonsa kuului olleen tavaton, kun +pojat kiväärillä kykenivät ansaitsemaan metsään ampumansa ruudin ja +haulit. Tähän tulokseen sai hän tyytyä. Heidän äitinsä kuoli pian +hänen jälkeensä ja lasten täytyi tulla aikaan omin neuvoin ja he +tulivatkin. Pojat metsästivät ja tytöt hoitivat taloa tunturilla. +He herättivät huomiota, kun joskus näyttäytyivät laaksossa; mutta +se ei tapahtunut usein, sillä talvisin ei heillä ollut tietä, joten +he tyytyivät tekemään kylään vain välttämättömät retket saadakseen +riistan kuljetetuksi pois tai myydyksi, ja kesäisin pitivät he +tuntureilla vieraita. Talo sijaitsi korkeammalla kuin kaikki muut talot +laaksossa; se oli kuuluisa puhtaasta tunturi-ilmastaan, joka parantaa +rintatautisia ja hermostuneita paremmin kuin mikään tähän asti tunnettu +parannuskeino; sentähden oleskeli siellä joka vuosi talon täydeltä +väkeä kaupungista ja ulkomailta. He rakensivat useampia huoneita, +mutta kaikki täyttyivät. Köyhistä, jopa surkean köyhistä ihmisistä oli +tämä sisarusperhe tällä tavoin kohonnut varallisuuteen. Seurustelu +kaikkien noiden vieraiden kanssa oli painanut heihin omituisen leiman; +jopa osasivat he jonkun verran vieraita kieliäkin. Hans oli monta +vuotta sitten ostanut talon sisaruksiltaan, joten kaikki kulki hänen +nimissään; hän oli tähän aikaan 28 vuoden ikäinen. + +Tingvoldilla oleviin sukulaisiin ei kukaan heistä ollut pistänyt +jalkaansa. Endrid ja Randi Tingvold tosin eivät olleet sitä päättämällä +päättäneet, mutta he eivät kärsineet tunturiväkien nimeä mainittavan +enempää kuin he kärsivät marssia. Lasten köyhä isä oli sattumalta +saanut tietää sen ja sentähden oli _Hans_ kieltänyt sisaruksiaan +menemästä sinne. Mutta Tingvoldin tytöt, jotka pitivät laulusta, +ikävöivät häntä suuresti ja häpesivät, että vanhemmat vieroivat +sukulaisiaan. Uusien naistuttavien ollessa koolla puheltiin ja +kerrottiin talossa Hans Haugenista ja hänen sisaruksistaan enemmän kuin +mistään muusta. + +Tänä kauniina laulun ja seurustelun aikana pääsi Mildrid ripille +noin 17 vanhana. Hetkinen sitä ennen oli kaikki ollut hiljaista, +hetkinen jälkeenpäin niinikään. Mutta kevääksi, tai oikeammin +kesäksi piti hänen, kuten kaikkien tyttöjen ripille päästyä, lähteä +elukkain hoitajaksi karjakartanolle. Hän iloitsi sanomattomasti. +Hänen ystävättärensä Ingan, joka oli kihloissa, piti olla +naapurikarjakartanolla. + +Beretin piti päästä mukaan karjakartanolle ja Mildridin kaipaus +tarttui häneenkin. Mutta kun he pääsivät karjakartanolle ja kaikki +uutuus valtasi koko Beretin mielen, niin oli Mildridissä yhä sama +levottomuus. Karja ja maitotalous panivat kyllä reippaaseen työhön, +-- mutta hän ei tietänyt miten hän saisi kulumaan sen pitkän ajan, +joka jäi yli. Tuntikausia viipyi hän Ingan luona ja kuuli hänen +kertovan sulhasestaan, mutta ei sitten moneen päivään tahtonut mennä +hänen luokseen. Kun Inga tuli häntä tervehtimään, oli hän iloinen +ja ystävällinen, ikäänkuin olisi katunut uskottomuuttaan -- mutta +kyllästyi pian taas häneen. Beretin kanssa hän puhui harvoin, ja usein, +kun Beret puhutteli häntä, ei hän saanut muuta vastausta kuin "kyllä" +ja "ei". Beret seurasi itkien karjaa ja lyöttäytyi paimenten pariin. +Mildrid tunsi, että heidän suhteensa jollakin lailla oli särkynyt; +mutta hän ei parhaimmallakaan tahdollaan saanut sitä ehyeksi. + +Eräänä päivänä istui hän tunturilla likellä karjatarhaa. Muutamat +vuohet olivat päässeet pujahtamaan karkuun pikkukarjasta ja hänen +täytyi pitää niitä silmällä. Oli lämmin aamupäivä, hän istui varjossa +ylänteen alla, joka kasvoi nuorta metsää ja koivua; hän oli heittänyt +röijyn yltään ja ottanut kutimensa. Hän odotti Ingaa. Hänen takanaan +kahisi. "Tuolla hän tulee", ajatteli hän ja nosti silmänsä. + +Mutta melu kävi niin suureksi, että Inga tuskin saattoi saada aikaan +sellaista, pensaita poljettiin maahan ja katkottiin. Mildrid kalpenee +ja nousee -- ja näkee jotakin karvaista ja sen alta jotakin kiiltävää; +se mahtoi olla karhunpää! Hän tahtoisi huutaa, mutta ei saa suutaan +auki; hän tahtoisi juosta, mutta ei pääse paikalta. Silloin se +karvainen kohosi kokonaan pystyyn, se oli pitkä, harteva mies, päässä +karvainen lakki ja kädessä pyssy. Hän pysähtyi kuin naulittuna +pensaikkoon ja jäi tyttöön katsomaan. Terävä silmäys, joka paikalla +muutti ilmettä -- hän astui muutamia askelia eteenpäin ja seisoi tuossa +tuokiossa hänen rinnallaan. Joku kosketti tytön jalkaa, hän huudahti; +se oli hänen koiransa, jota hän ei ollut nähnyt ennenkuin nyt. + +-- Hui, virkkoi hän, -- minä luulin melkein, että karhu rytisytti +pensaita, sentähden minä pelästyin. + +Hän koetti hymyillä. + +-- Eikä niinkään suotta, sanoi mies ja hän puhui huomattavan hiljaa; -- +Kvas ja minä olimme juuri karhun jäljillä, mutta nyt ne menivät meiltä +-- ja jos _minua_ seuraa jokin varjo-olento, niin se varmaan on karhu. +[Vanha usko, että jokaista ihmistä seuraa varjo-olento (näkymättömänä +eläimenä, joka ilmaisee hänen luonteenominaisuuksiansa), on vielä +yleinen talonpoikien kesken Norjassa.] + +Hän hymähti. Tyttö katsoi häneen. Mikä mies tämä olikaan? Pitkä, +harteva; silmät vaihtoivat alituiseen väriä, joten hän ei saattanut +katsoa niihin, ja sitten mies seisoi liian likellä, kuin maasta +nousseena pyssyineen, koirineen päivineen; tyttö tunsi halua sanoa: +"mene pois luotani!" mutta sensijaan hän astui pari askelta taaksepäin +ja kysyi: + +-- Kuka sinä olet? sillä häntä peloitti todella. + +-- Hans Haugen, vastasi mies hajamielisenä; sillä hän seurasi koiraa, +joka nähtävästi taasen oli päässyt karhun jäljille. Hän kääntyi +kiireesti tytön puoleen sanoakseen hyvästi; mutta kun hän nyt katsoi, +näki hän tytön seisovan edessään polttavan punaisena: kasvot, kaula, +rinta olivat polttavan punaiset. -- Mitä kummaa! sanoi hän ihmeissään. +Tyttö ei tietänyt minne joutuisi, juoksisiko tiehensä, kääntyisikö pois +vai istuutuisiko. -- Kuka sinä olet? kysyi mies. Mutta vielä kerran +valahtivat veret tytön kasvoille; sillä jos hän sanoi hänelle nimensä, +niin hän sanoi hänelle kaikki tyyni. -- _Kuka sinä olet?_ kysyi mies +vielä kerran, ikäänkuin kysymys olisi ollut luonnollisin maailmassa +ja toki vastauksen arvoinen; -- eikä tyttö voinut kieltää, hän häpesi +itseään ja vanhempiaan, että he olivat laiminlyöneet oman sukunsa, +mutta nimi oli lausuttava. + +-- Mildrid Tingvold, kuiskasi hän ja purskahti itkuun. + +Totta oli, että Hans tieten tahtoen tuskin oli tervehtinyt Tingvoldin +väkeä. Mutta se, mikä nyt tapahtui, oli ihan toista kuin hän oli +ajatellut; hän katseli tyttöä suurin silmin. Hänen mieleensä +välähti jokin muisto, että tytön äiti niin oli itkenyt kirkossa +vihkimäpäivänään. Ehkäpä se on sukuominaisuus, ajatteli hän ja pyrki +siitä eroon. + +-- Anna minulle anteeksi, jos olen peloittanut sinua, sanoi hän ja +läksi koiran perässä; kiireesti sitä mentiin ylös tunturinsyrjää. + +Kun tyttö uskalsi nostaa silmänsä, oli mies juuri päässyt harjalle +ja kääntyi katsomaan häneen. Sitä kesti vain silmänräpäyksen, sillä +samassa rupesi koira haukkumaan toisella puolella, hän hypähti pystyyn, +otti kiväärin ja lähti menemään. Mildrid seisoi vielä tuijottamassa +sinne missä hän oli seisonut, kun laukaus pelästytti hänet. Olisiko +se ollut karhu? Olisiko se ollut häntä niin likellä? -- Ja sentiensä +tyttö kapusi sinne minne _hän_ hiljan oli kavunnut ja seisoi siellä, +missä hän oli seisonut, varjostaen kädellä kasvojaan auringolta ja -- +ihan oikein: puoleksi pensaikon peitossa oli Hans kyyristyneenä suuren +karhun ääressä! Ennenkuin hän tiesikään oli hän hypännyt miehen luo: +mies hymyili häntä vastaan ja kertoi, mutta kaiken aikaa matalalla, +pehmoisella äänellä, miten he olivat tulleet kadottaneeksi jäljet, +vaikka karhu oli täällä; hän kertoi minkätähden ei koira ollut voinut +vainuta karhua ennenkuin oli ihan sen kintereillä -- ja tämän aikana +oli tyttö unohtanut itkun ja arkuuden ja mies vetänyt esiin veitsen; +hän tahtoi heti nylkeä sen. Liha ei kelvannut tähän vuodenaikaan, hänen +piti heti kuopata se; mutta nahan hän tahtoi ottaa mukaansa. Ja tyttö +piteli kiinni ja hän nylki; sitten juoksi hän karjakartanolle hakemaan +hänelle kirvestä ja lapiota ja vaikka hän pelkäsi karhua ja vaikka se +haiskahti pahalta, jäi hän häntä auttamaan, kunnes työ oli suoritettu. +Päivällisen aika oli jo mennyt ohi ja vieras itse tarjoutui syömään +tytön kanssa. Hän pesi sekä itsensä että koiran, mistä oli aika työ, +ja valmistuttuaan tuli hän istumaan tytön luo maitoaittaan; sillä +_hän_ ei häpeäkseen vielä ollut valmis. Mies puheli kaikennäköisistä, +hauskasti ja luontevasti, mutta hyvin matalalla äänellä, kuten ihmiset +tavallisesti tekevät, jotka paljon oleskelevat yksikseen. Mildrid +vastasi niin niukasti kuin taisi; mutta kun hän istui pöydässä Hansia +vastapäätä, ei hän saanut syödyksi eikä puhutuksi, joten usein +oli äänetöntä. Kun tyttö oli valmis, kääntyi vieras jakkarallaan, +pani piippunysäänsä tupakkaa ja sytytti sen. Hänkin oli käynyt +harvasanaisemmaksi ja vähän ajan perästä hän nousi. + +-- Minulla on pitkä matka kotiin, sanoi hän, ja ojentaessaan kätensä, +lisäsi hän vieläkin hiljemmin: -- istutko sinä joka päivä samassa +paikassa kuin tänään? Hän piteli kättä hetken ajan, ikäänkuin vastausta +odottaen. Tyttö ei uskaltanut nostaa silmiään, saatikka sitten vastata. +Silloin tunsi hän Hansin painavan voimakkaasti hänen kättään: -- +kiitos tästä päivästä! sanoi hän hiljaa ja ennenkuin tyttö vielä oli +ehtinyt koota ajatuksensa, näki hän hänen jo, karhuntalja olalla, pyssy +kädessä, koira vierellään poistuvan kanervikon poikki. Hän näki hänet +taivasta vastaan; sillä tunturit olivat syrjällä. Kevyt, voimakas +käynti vei häntä nopeasti poispäin. Tyttö läksi ulos ja katseli hänen +jälkeensä, kunnes hän oli kadonnut. + +Vasta nyt huomasi hän sydämensä sykkivän niin, että hänen täytyi +pusertaa kätensä sitä vastaan. Hetkisen perästä oli hän nurmikolla +pitkänään, pää käsivarren varassa -- ja tarkan tarkkaan kertasi +hän mielessään päivän tapahtumat. Hän näki Hansin sukeltavan esiin +pensaikosta yläpuolellaan, hän näki hänen hartevana, silmät lakkaamatta +vaihtaen väriä, seisovan ihan edessään; hän tunsi hänen voimansa ja +oman pelkonsa ja häpeällisen itkunsa; hän näki hänet kukkulan harjalla +aurinkoa vastaan, hän kuuli laukauksen, hän oli polvillaan hänen +edessään hänen nylkiessään karhua, hän kuuli uudelleen joka sanan, +jonka Hans lausui; ja miehen matala ääni, joka soi niin luottavalta, +että häneen koski, kun hän sitä ajatteli -- hän kuuli sen jakkaralta +lieden edestä, jonka ääressä hän keitti, ja pöydän luota syödessään; +hän tunsi, ettei hän enää kauemmin uskaltanut katsoa häntä silmiin +ja hän tunsi viimein hänkin saaneensa Hansin hämilleen, koska hänkin +vaikeni. Hän tunsi hänen vielä kerran puhuvan, kun hän tarttui hänen +käteensä, ja hän tunsi käden puristuksen -- se tuntui aina hänen +jalkaansa asti! Hän näki hänen menevän pois kanervikon poikki, menevän, +menevän! -- Palaako hän koskaan? Ei hänen, Mildridin, käyttäydyttyä +sillä tavalla -- mahdotonta! Kuinka voimakkaalta, kauniilta, +itsetietoiselta kaikki oli näyttänyt hänessä! -- ja kuinka tyhmää ja +raukkamaista vieraasta oli täytynyt kaiken olla Mildridissä! Niin, +raukkamaisesti hän oli käyttäytynyt, alkaen ensi huudosta, kun koira +tuli, häpeänpunaan ja itkuun asti -- kömpelöstä avusta, jota hän +oli hänelle antanut, aina ruokaan asti, jota hän ei ajoissa saanut +valmiiksi! Ja ettei hän saanut suustaan vastausta, ei edes silloinkaan +kun vieras häneen katsoi! Ja kun hän sitten vihdoin kysyi istuiko hän +joka päivä täällä ylänteen alla -- ettei hän silloin osannut kieltää, +sillä eihän hän joka päivä istunut ylänteen alla! Eikö hänen, Mildridin +vaitiolo ollut kuin hiljaista pyyntöä, että hän katsoisi häneen? -- +Eikö hänen kurjaa avuttomuuttaan täytynyt käsittää samalla tavalla? +-- -- Oi kuinka häntä hävetti! hänen ruumistaan poltti, varsinkin +kasvoja, jotka hän kaivoi yhä syvemmälle ja syvemmälle nurmeen -- ja +sitten hän taasen loihti esiin koko kuvan, hänen ihanuutensa ja oman +surkeutensa, ja sitten häpeän entistä voimakkaampana! + +Vielä kun kellojen kalkatus ilmoitti karjan tulevan, makasi hän +paikoillaan, mutta riensi nyt työhön. Tullessaan näki Beret heti, että +jotakin oli tapahtunut; sillä Mildrid teki nurinkurisia kysymyksiä ja +antoi nurinkurisia vastauksia ja käyttäytyi yleensä niin oudosti, että +Beret monta kertaa pysähtyi häneen katsomaan! Ja kun heidän oli syötävä +illallista ja Mildrid sanoi, ettei jaksa syödä, ja sensijaan asettui +ulkopuolelle istumaan, puuttui vain, että Beretin korvat olisivat +taipuneet taapäin jotta hän täydellisesti olisi muistuttanut vainuavaa +metsäkoiraa. Beret söi ja riisuutui -- he nukkuivat samassa vuoteessa +-- ja kun ei Mildridiä kuulunut, meni Beret hiljaa useampaan kertaan +katsomaan, istuiko sisar vielä paikoillaan ja oliko hän yksinään. +Istui, siellä hän istui ja yhä yksin. Kello tuli 11, se tuli 12, se +tuli 1, ja Mildrid istui ulkona eikä Beret nukkunut. Hän oli kuitenkin +nukkuvinaan, kun Mildrid vihdoin tuli, ja Mildrid liikkui niin +hiljaa, niin hiljaa; mutta sisar kuuli hänen huokaavan, kun hän oli +päässyt vuoteeseen, hän kuuli hänen niin raskaasti lukevan tavallisen +iltarukouksensa, hän kuuli hänen kuiskaavan: + +-- Oi, auta minua tässä asiassa, rakas, rakas Jumala! + +Missä asiassa Hänen tuli häntä auttaa? ajatteli Beret. Hän ei saanut +unta, kuuli niinikään sisaren turhaan hakevan makuuasentoa: milloin hän +kääntyi toiselle, milloin toiselle kyljelle. Vihdoin hän näki hänen +aivan masennuksissa työntävän syrjään peitteen ja asettuvan, kädet +pään alla ja silmät selkosen selällään, tuijottamaan eteensä. Enempää +ei hän nähnyt eikä kuullut, sillä hän nukkui nyt. Kun hän seuraavana +aamuna heräsi, ei sisar enää ollut vuoteessa. Hän karkasi ylös; aurinko +oli jo korkealla, karja aikoja sitten päästetty laitumelle. Hän näki +ruuan jätettynä pöytään, söi kiireesti ja meni ulos ja tapasi Mildridin +täydessä työssä; mutta hän näytti niin surkastuneelta. Beret sanoi +kyllä paikalla löytävänsä karjan ja lähtevänsä sen perässä. Toinen ei +vastannut, vaan katsoi häneen ikäänkuin kiittääkseen. Beret mietti +hetkisen ja läksi. + +Mildrid katsahti ympärilleen; hän oli yksinään. Silloin hän riensi +panemaan maitopyttyjä kuntoon, muut saivat jäädä silleen. Hän peseytyi +ja kampasi hiuksensa ja kiiruhti aittaan muuttamaan vaatteita, otti +kutimensa ja läksi ylänteelle. + +Hänessä ei ollut uuden päivän voimia, sillä hänhän tuskin oli nukkunut +ensinkään eikä vuorokauteen syönyt paljon mitään. Hän kulki kuin +yhtämittaisessa unessa, ja tuntui siltä kuin ei hän pääsisi selvyyteen +ennenkuin tuli sille paikalle, missä eilen oli istunut. + +Mutta tuskin oli hän istuutunut ennenkuin ajatteli: jos hän tulisi ja +tapaisi minut täällä, mitä hän ajattelisi? Ehdottomasti hän nousi. +Silloin hän näki hänen koiransa ylänteellä; se seisahtui ja katsoi +häneen, juoksi alas ja likeni häntää heilutellen. Kaikki tytön veret +pysähtyivät. Tuolla! Tuolla hän pyssyineen seisoi auringossa, aivan +kuin eilen; hän oli tänään tullut toista tietä! Hän hymyili tytölle, +viipyi hetkisen epäröiden, kapusi sitten alas ja seisoi pian hänen +edessään. Tyttö oli päästänyt pienen parahduksen ja sitten vaipunut +istualleen. Hän ei koko voimallaan päässyt pystyyn, sukankudin putosi, +hän käänsi pois kasvonsa. Vieras ei puhunut. Mutta tyttö kuuli +hänen laskeutuvan nurmelle ihan hänen eteensä, silmät kiinni hänen +silmissään, ja koiran hän näki toisella puolen katselemassa herraansa. +Tyttö tunsi, että vaikka hän istui poispäin kääntyneenä, saattoi vieras +nähdä hänen punastuksensa, hänen silmänsä, hänen kasvonsa. Hänen nopea +hengityksensä kiihoitti tytön hengitystä; tyttö luuli tuntevansa +hänen hengityksensä kädellään; mutta hän ei uskaltanut liikahtaa. Hän +ei olisi suonut hänen puhuvan, ja kuitenkin oli hirveää, että hän +vaikeni. Täytyihän hänen nähdä miksi tyttö siinä istui ja suuremmassa +häpeässä kuin hänen häpeänsä ei kukaan liene ollut. Mutta hän ei +ollut tehnyt oikein kun tuli ja vielä enemmän väärin hän teki, kun +nyt istui tuossa. Samassa tartuttiin tytön toiseen käteen ja jäätiin +pitämään siitä kiinni, sitten toiseen, hänen _täytyi_ siinä hiukan +kääntyä -- ja hyvänä ja voimakkaana veti poika häntä sekä käsin että +silmin puoleensa. Tyttö luisui maahan hänen viereensä niin, että hänen +päänsä painui vierasta vastaan. Hän tunsi vieraan toisella kädellään +sitaisevan hiuksiaan, mutta hän ei uskaltanut nostaa katsettaan. +Koko hänen käytöksensä oli syvästi arvoton -- ja niin hän purskahti +katkeraan itkuun! + +-- Niin, itke sinä vain, kyllä minä nauran! sanoi vieras; -- sillä +se mitä meille on tapahtunut, on sekä itkun että naurun arvoista! +mutta hänen äänensä värisi. Ja nyt hän kuiskasi tytön korvaan, että +hän eilen lähdettyään hänen luotaan alituiseen oli tullut häntä +vain likemmä. Ja tämä voima oli käynyt niin väkeväksi, että kun hän +tuli tunturimökilleen, ei hän muuta voinut kuin heittää saksalaisen +matkustajan oman onnensa nojaan ja lähteä tuntureille. Ja kaiken yötä +hän osaksi oli istunut, osaksi kävellyt tunturivuorilla; aamiaisen +hän oli haukannut kotona, mutta sitten taas liikkeelle. Hän oli 28 +vuoden vanha eikä siis mikään pikkupoika; mutta sen hän vain tunsi, +että joko täytyy tämän tytön tulla hänen omakseen tai muuten ei käy +ensinkään. Hän suuntasi askeleensa eiliseen paikkaan, ei hän tullut +häntä tapaamaan, vaan ainoastaan hetkiseksi istumaan itsekseen. Tytön +nähdessään hän ensin pelästyi, mutta sitten hän ymmärsi, että tytön +laita varmaan oli sama kuin hänen, ja samassa se oli päätetty asia, +että hänen täytyi koettaa onneaan. Ja kun hän huomasi, että tytön laita +todella oli sama kuin hänen, niin -- niin, sitten -- ja hän nosti +ylös tytön pään eikä tyttö enää itkenyt ja miehen silmissä oli suuri +loisto ja tytön täytyi katsoa niihin ja hän punastui ja painui alas. +Mutta mies puhui taasen, kuiskaavalla, pehmoisella äänellä. Aurinko +paistoi puunlatvoista, nurmikkorinteiden yli, koivut värisivät heikossa +tuulessa, lintujen lavertelu sekaantui puron lirinään, joka juoksi +riutassa heidän vierellään. Miten kauan he siinä istuivat toistensa +seurassa, siitä ei kukaan pitänyt laskua; mutta koira heidät molemmat +peloitti. Se oli monta kertaa kierrellyt heitä ja aina paneutunut +takaisin paikoilleen; mutta nyt se haukkuen hyppäsi alaspäin. Molemmat +karkasivat pystyyn ja seisoivat hetkisen kuuntelemassa. Mutta ei +kuulunut mitään. He katsoivat taas toisiinsa, ja silloin nosti mies +hänet syliinsä. Häntä ei milloinkaan oltu kannettu, paitsi lapsena, +ja siinä oli jotakin, joka teki hänet avuttomaksi. Tuo mies oli hänen +turvansa, hänen tulevaisuutensa, hänen ikuinen onnensa, hänen täytyi +seurata tunnettaan. He eivät puhuneet, molemmat vain pitelivät kiinni +toisistaan. Hän kantoi tytön sinne missä he ensinnä olivat istuneet; +istuutui ja laski hänet hellävaroen vierelleen. Tyttö painoi päänsä +syvemmälle alas ja poispäin, jottei hän näkisi miestä nyt kun tämä oli +niin huumaantuneena. Mies aikoi juuri kääntää häntä puoleensa, kun ihan +heidän edestään kuului hämmästynyt huudahdus: + +-- Mildrid! + +Se oli Inga, joka oli seurannut koiraa. Mildrid karkasi ylös, hän +katsahti ystävättäreen silmänräpäyksen ajan, astui sitten hänen +luokseen, kiersi toisen käden hänen kaulaansa ja laski päänsä hänen +olalleen. Inga sulki hänet syliinsä. + +-- Kuka hän on? kuiskasi hän, ja Mildrid tunsi vapisevansa, mutta ei +liikahtanut. Tiesihän Inga kuka hän oli, sillä Inga tunsi hänet; mutta +hän ei uskaltanut uskoa omia silmiään! Silloin tuli Hans likemmä. + +-- Minä arvelin sinun tuntevan minut, sanoi hän tyynesti, -- minä olen +Hans Haugen. + +Kuullessaan hänen äänensä nosti Mildrid päätään. Hans ojensi kätensä ja +Mildrid tuli ja otti sen ja katseli ystävätärtään, kasvoilla kainouden +ja ilon tumma punerrus. + +Hans otti pyssynsä ja sanoi hyvästi, kuiskaten Mildridille: + +-- Käsität, että minä pian palaan, kun näin on käynyt! + +Tytöt seurasivat häntä karjakartanolle ja näkivät hänen kulkevan samaa +tietä kuin eilen. He seisoivat katsellen niin kauan kuin saattoivat +nähdä; Mildrid nojasi Ingaan ja Inga tunsi, ettei hänen nyt sopinut +liikkua eikä puhua. Mutta kun Hans kääntyi näkymättömiin, painoi +Mildrid päänsä Ingan olalle. + +-- Älä kysy minulta mitään, sanoi hän, -- sillä minä en voi sitä kertoa. + +Hetkisen he seisoivat siinä vieretysten ja sitten he läksivät +aittaan. Sillä Mildrid muisti jättäneensä kaikki työt kesken ja Inga +auttoi häntä. Työn aikana eivät he paljoa puhelleet eivätkä missään +tapauksessa muusta kuin työstä. + +Mildrid pani pöytään päivällistä, mutta sai vain hiukan syödyksi, +vaikka tunsi olevansa sekä ruuan että unen tarpeessa. Inga jätti hänet +niin pian kuin suinkin, hän näki, että Mildridin tuli olla yksin. Ingan +mentyä Mildrid paneutuikin pitkäkseen ja oli juuri nukkumaisillaan. +Vielä kerran hän kuitenkin tahtoi muistella jotakin, jota Hans päivän +tapahtumien aikana oli sanonut ja joka oli kauneinta. Siinä hän tuli +kysyneeksi, mitä hän siihen vastasi. Ja samassa hänelle selveni, ettei +hän ollut sanonut sanaakaan -- ei koko heidän tapaamisensa aikana +sanaakaan! Hän nousi istumaan sänkyyn. Hanskaan varmaan ei ollut +astunut monta askelta yksinään, ennenkuin hän sen huomasi -- ja mitä +hän ajattelikaan? Että Mildrid oli ihminen, joka kulki tahdottomana, +unissaan! Miten hän aikojen kuluessa saattaisi tuntea kiintymystä +häneen? Vasta päästyään hänen luotaan Hans olikin saattanut keksiä +pitävänsä hänestä -- Mildrid vapisi ajatellessaan mitä hän tänään +keksisi. Hän istuutui taasen majan ulkopuolelle, kuten eilen. + +Mildridhän oli koko ikänsä tottunut pitämään itseään silmällä; hän +oli liikkunut niin arkaluontoisissa olosuhteissa. Sentähden ei hän +missään, mitä tämän vuorokauden aikana oli tehnyt, havainnut arvokasta +käytöstä tai harkittua ajatusta, tuskinpa kunniallisuuttakaan. Hän ei +seurustelusta tai kirjoista tuntenut mitään tällaista; hän katseli +asiaa talonpojan silmin eikä kenelläkään ole ankarampia vaatimuksia. +Ihmisen tulee tukahuttaa tunteensa, kunniallista on viivyttää sen +ilmaisemista. Hän, joka ennen muita koko elämänsä oli tehnyt niin ja +sentähden nauttinut kaikkien kunnioitusta, hän oli yhtenä ainoana +päivänä antautunut miehen haltuun, jota ei hän koskaan ennen ollut +nähnyt! Aikaa myöten täytyi tämän miehen mitä syvimmin halveksia häntä! +Ja kun ei siitä saanut puhutuksi edes Ingallekaan -- niin mitä se +mahtoikaan olla? + +Kun Beret, ensimäisten karjankellojen kuuluessa kaukaa, palasi kotiin, +tapasi hän sisaren kuin hengettömänä makaamassa aitan edessä. Hän jäi +paikoilleen, kunnes Mildridin täytyi nostaa päätään ja katsoa häneen. +Mildridin silmät olivat itkettyneet, koko ilme kärsivä. Mutta ilme +muuttui, kun hän katsoi Beretiin; sillä Beret näytti kiihtyneeltä. + +-- Mikä sinua vaivaa? puhkesi hän puhumaan. + +-- Ei mikään! vastasi Beret ja jäi niin taukoamatta katsomaan +Mildridiin, että tämän täytyi painaa silmänsä maahan, kääntyä ja +nousta ylös töihinsä. He eivät kohdanneet ennenkuin illallisruualla, +jonka ääressä istuivat vastapäätä toisiaan. Kun ei Mildrid itse +saanut syödyksi kuin pari lusikallista, silmäili hän silloin tällöin +hajamielisenä toisiin, ja varsinkin Beretiin, joka ei näyttänyt tulevan +koskaan kylläiseksi. Hän ei syönyt, hän ahmi kuin nälkäinen koira. + +-- Etkö sinä tänään ole saanut ruokaa? kysyi Mildrid. + +-- En, vastasi Beret ja jatkoi syömistään. + +Hetken perästä kysyi Mildrid taas: + +-- Etkö sinä ole ollut paimenten mukana? + +-- Ei, vastasivat sekä hän että molemmat paimenet. + +Heidän läsnäollessaan ei Mildrid tahtonut kysyä enempää ja myöhemmin +ei hänen oma sairas mielensä sallinut hänen urkkia sisaren asioita, +sitäpaitsi ei hän katsonut olevansa kyllin arvokas sitä tekemään. Tästä +tuli vain lisä niihin kalvaviin soimauksiin, joita hän, yhä uusia +iskuja jaellen, yksitellen kuljetti sielunsa läpi viettäessään siinä +iltaa ja yötä paikallaan aitan ulkopuolella. + +Ei tuonut veripunainen ilta eikä jäänharmaa yö rauhaa eikä unta. Tämä +lapsi raukka ei ikinä ennen ollut nähnyt hätää. Oi kuinka hän rukoili! +Hän lopetti ja hän alkoi uudelleen, hän luki rukouksia, joita osasi +ja hän rukoili omin sanoin ja aivan näännyksissään hän vihdoin tuli +vuoteeseen. Siellä kokoontui sydän taasen ylen täyteen, mutta hänellä +ei enää ollut voimia; hän saattoi vain toistaa: + +-- Auta minua! Rakas Jumala, oi auta minua! -- ja sitä hän toisteli, +milloin hiljaa, milloin ääneen! sillä hän taisteli siitä, päästäisikö +hän hänet irti, vai ei. Samassa hän pelästyi niin että päästi huudon! +Sillä Beret oli salaman nopeudella noussut polvilleen ja kumartunut +hänen puoleensa. + +-- Kuka hän on? kuiskasi hän, hänen suuret silmänsä iskivät tulta +ja kuumat kasvot ja lyhyt hengitys osoittivat suurta mielenkuohua. +Mildrid, oman sieluntuskansa murjomana, sekä henkisesti että +ruumiillisesti näännyksissä, ei saanut vastatuksi; hän säikähti niin, +että oli purskahtamaisillaan itkuun. + +-- Kuka hän on? uhkasi toinen likempänä hänen kasvojaan. -- Ei enää +hyödytä sitä salata; minä näin teidät tänään koko ajan! + +Mildrid piteli käsiä päänsä päällä kuin suojanaan, mutta Beret kävi +niihin kiinni ja painoi ne alas: + +-- Kuka hän on, sanon minä! -- hän katsoi häntä suoraan silmiin. + +-- Beret, Beret! vaikeroi toinen, -- olenko minä koskaan ollut sinulle +muuta kuin hyvä siitä asti kun sinä olit pieni? Miksi sinä olet minulle +niin kova, nyt kun minun on vaikea olla? + +Beret päästi irti kädet, sillä sisar itki. Mutta Beretin hengitys +poltti ja rinta oli kuin särkymäisillään. + +-- Onko se Hans Haugen? kuiskasi hän. Syntyi henkeä pidättävä +äänettömyys. + +-- On, kuiskasi sisar vihdoin itkien. Silloin veti Beret vielä kerran +alas hänen kätensä. Hän tahtoi nähdä hänen silmänsä. + +-- Mikset sinä ole sanonut sitä minulle, Mildrid? kysyi hän entisessä +polttavassa innossaan. + +-- Beret, enhän minä ole nähnyt häntä ennenkuin eilen. Ja heti kun minä +hänet näin, annoin itseni hänelle; sehän se minua kiusaa niin että +luulen kuolevani! + +-- Etkö sinä ole nähnyt häntä ennenkuin eilen? huusi Beret suurimman +hämmästyksen, jopa epäilyksen vallassa. + +-- En eläissäni, vastasi Mildrid lujasti. -- Voitko käsittää sellaista +häpeää, Beret! + +Mutta silloin karkasi Beret hänen kimppuunsa; otti häntä kaulasta ja +suuteli häntä. + +-- Mildrid kulta, Mildrid kulta, kuinka se on kaunista! kuiskasi hän +ilosta kipinöiden. + +-- Kuinka se on kaunista! toisti hän ja suuteli häntä, -- ja kuinka +minä tulen pitämään suuni kiinni, Mildrid! hän pusertui häntä vastaan +ja nousi sitten taas. -- Entäs sinä, joka luulit etten minä osaisi +pitää suutani kiinni! Ja hän kävi äkkiä surulliseksi. -- Ettenkö minä +osaisi pitää suutani kiinni, kun on kysymys sinusta, Mildrid!... Hän +itki. -- Miksi sinä viime aikoina olet unohtanut minut? Miksi sinä olet +ottanut Ingan minun sijaani? Oi, minkä surun sinä oletkaan minulle +tuottanut! Kun sinä tietäisit, Mildrid, miten minä pidän sinusta! ja +hän painoi pään sisartaan vastaan. Mutta nyt suuteli sisko vuorostaan +_häntä_ ja sitten hän vakuutti, ettei ollut ajatellut asiaa ennenkuin +nyt eikä hän enää koskaan syrjäytä häntä ja hän uskoo aina kaikki +hänelle, joka on niin hyvä ja rehellinen -- ja hän taputteli häntä +taasen. Beret nousi uudelleen polvilleen; hänen täytyi nähdä sisaren +silmät kesäyön valossa, jota aamu jo alkoi punaella. -- Mildrid, kuinka +hän on kaunis! kuului hänen ensimäinen säteilevä huudahduksensa. -- +Miten hän tuli? Miten sinä ensin näit hänet? Mitä hän sanoi? Kuinka se +tapahtui? + +Ja Mildrid kertoi nyt sisarelle mitä hän muutamia tunteja sitten piti +mahdottomana kertoa kenellekään ihmiselle; silloin tällöin keskeytti +Beret hänet karkaamalla hänen kaulaansa ja painautumalla häntä vastaan; +mutta Mildrid sai siitä vain lisää kertomisen intoa; he itkivät ja he +nauroivat; uni oli ihan mennyt heidän mielestään; sillä lailla tapasi +heidät aurinko, toisen pitkänään tai kyynärpäätään vastaan nojaten, +oman tarinansa valtaamana, toisen polvillaan hänen edessään, suu +puoli-avoinna, säkenöivin silmin ja silloin tällöin riemun vallassa +karkaamassa sisaren kaulaan. + +Yhdessä he nousivat ja yhdessä he tekivät työt ja saatuaan ne pois ja +näön vuoksi syötyään pukeutuivat he yhdessä Hansia vastaanottamaan. +Täytyihän hänen pian tulla! Molemmat he pyhä vaatteissaan istuutuivat +ylänteen alle ja Beret näytti Mildridille, missä hän eilen oli maannut; +koira oli usein ollut hänen luonaan. Toisen sisaren kertomus seurasi +toisen kertomusta, ilma olikin tänään niin kaunis, vain muutamia pilviä +taivaalla. He olivat pian puhelleet yli sen ajan, jolloin Hansia +saattoi odottaa; mutta he jatkoivat yhä keskusteluansa ja unohtivat +odotuksensa, samassa taasen muistaakseen sen, ja Beret hypähti pari +kertaa harjanteelle tähystelemään; mutta ei häntä näkynyt eikä +kuulunut. Molemmat kävivät malttamattomiksi ja Mildrid äkkiä niin +suuressa määrin, että Beret pelästyi. Hän koetti selvitellä, ettei Hans +ollut oma herransa; kaksi päivää oli saksalaisen täytynyt kalastaa ja +ampua ja valmistaa ruokaa yksinään, eihän sitä _enää_ voinut jatkua +kolmatta, ja Mildrid huomasi siinä olevan jotakin perää. + +-- Mitä sinä luulet isän ja äidin sanovan tähän? virkkoi Beret, +johtaakseen hänen ajatuksiaan toisaalle. Samana hetkenä, jolloin hän +oli sen sanonut, katui hän sitä. Mildrid kalpeni ja jäi tuijottamaan +Beretiin, joka puolestaan tuijotti sisareen. Eikö Mildrid ollut +tätä ajatellut ennenkuin nyt? Oli; mutta kuten ajatellaan jotakin +kaukaista. Pelko siitä mitä Hans Haugen mahtoi hänestä uskoa, häpeä +omasta heikkoudesta ja tyhmyydestä oli niin kahlehtinut hänet, että +hän oli työntänyt syrjään kaiken muun. Nyt kävi päinvastoin: vanhemmat +valtasivat äkkiä koko hänen ajatuksensa! Beret koetti taasen lohduttaa. +Kunhan he näkevät Hansin, myöntävät he Mildridin tehneen oikein; ja +eiväthän he tahdo tehdä _sitä_ onnettomaksi, joka on ollut heidän +ilonsa; isoäiti auttaa hänkin puolestaan Mildridiä; ei kenelläkään +ihmisellä ole mitään sanomista Hans Haugenista, eikä Hans hellitä! -- +Tämä kaikki suhisi Mildridin korvien ohitse, mutta hän ajatteli muuta, +ja saadakseen oikein punnita asiaa pyysi hän Beretiä toimittamaan +päivällistä. Beret läksi hitaasti hänen luotaan ja kääntyi monta kertaa. + +Mutta Mildrid punnitsi tätä: sanonko sen heti isälle ja äidille? Hän +oli elänyt nämä päivät hirvittävässä jännityksessä, ja nyt kasvoi +kysymys vuoreksi. Hänestä tuntui, että hän tekee syntiä, jos nyt +vastaanottaa hänet. Hänen ei olisi pitänyt mennä kihloihin ilman +vanhempien suostumusta; mutta hän ei ollut voinut sitä auttaa. Ja +kun se kerran oli tapahtunut, niin nyt paikalla vanhempien luo! +Hän nousi, hänen silmänsä loistivat. Mikä oli oikein, se oli heti +tehtävä. Ennenkuin Hans taas seisoi tässä, oli hänen ehdittävä +puhua vanhempiensa kanssa. Eikö niin? kysyi hän äänettömästi ja oli +kuulevinaan vastauksen: "Niin!" vaikkei kukaan vastannut. Hän kiiruhti +karjakartanolle sanomaan sitä Beretille, mutta Beret ei ollut aitassa +eikä karjakartanolla. + +-- Beret! huusi hän. -- Beret -- Beret! + +Kaiku vastaili kaikilta tahoilta; mutta Beretiä ei näkynyt missään. +Hän juoksi ja etsi sisarta joka paikasta, mutta löytämättä. Ennen hän +oli ollut kiihdyksissään, nyt hän säikähti. Beretin suuret silmät +ja kysymys: "mitä luulet isän ja äidin sanovan tähän?" suurenivat +suurenemistaan. -- Eihän Beret toki liene mennyt heidän luokseen? Se +olisi kyllä hänen tapaistaan! Vilkasluontoisena tahtoi hän paikalla +saada asian ratkaistuksi ja toimittaa Mildridille lohdutusta. +Varmaan hän oli mennyt! -- Mutta jos Beret tulee hänen sijastaan, +niin vanhemmat varmaan ymmärtävät kaikki väärin -- ja Mildrid +lähti kiireesti menemään kylää kohti. Päästyään tielle, kävi hän +entistä kiireemmin, yhä kasvavan jännityksen ajamana. Hän ei sitä +huomannut, päässä vain kohisi, rintaa ahdisti eikä hengitys tahtonut +riittää. Hänen täytyi hiukan istuutua lepäämään. Mutta hän ei voinut +levätä istuallaan, hänen täytyi paneutua pitkäkseen. Hän heittäytyi +käsivartensa päälle ja nukkui siihen. + +Kahteen päivään ja yöhön hän tuskin oli nukkunut tai syönyt ja millä +voimalla se oli vaikuttanut lapsen sieluun ja ruumiiseen, joka tähän +asti oli levollisesti ja säännöllisesti syönyt ateriansa ja nukkunut +yönsä vanhempiensa hiljaisessa kodissa -- sitä ei hän ymmärtänyt. + +Mutta Beret ei ollut lähtenyt heidän vanhempiensa luo, vaan suoraa +päätä hakemaan Hans Haugenia. Hänellä oli pitkä matka ja tie vei +osittain tuntemattomien seutujen läpi, ensin metsän reunaa myöten ja +sitten korkeammalle, tunturitasankojen poikki, missä ei ollut aivan +turvassa pedoilta, se oli hiljan nähty. Mutta hän meni vain, sillä +Hansin täytyi tulla, muuten Mildridin kävi ihan huonosti; eihän hän +enää tuntenut omaa sisartaan! + +Hän oli terve ja iloinen, sisaren tarina seurasi väikkyen mukana. Hans +Haugen oli etevin kaikista mitä hän maailmassa tiesi, ja Mildridin piti +saada etevin! Se ei ensinkään ollut ihme, että Mildrid paikalla meni +hänelle, niinkuin ei sekään ollut ihme, että hän ihastui Mildridin +nähdessään. Jolleivät vanhemmat tahtoneet käsittää tätä, niin tehkööt +mitä tahtovat, ja Hans ja Mildrid saavat väkipakolla ottaa onnensa, +kuten hänen isoisänsä isä ja myöskin hänen isoisänsä oli tehnyt -- ja +Beret rupesi hyräilemään suvun morsiusmarssia. Se raikui riemuiten yli +autioiden tunturivuorten ja haihtui puolipilviseen päivään. Harjalle +päästyään hän pysähtyi ja huusi hurraata. Siitä seisomapaikaltaan näki +hän vain kylän äärimmäisen ja korkeimman osan; tältä puolen näkyi +ainoastaan viimeinen metsänlaita, sitten kanervikkoa ja siitä, missä +hän seisoi, yksin kiviä ja kivilaattoja, kuin jähmettynyttä aallokkoa. +Alas aallokkoa hän lensi, läpi kepeän ilman. Hän tiesi tunturimajan +olevan sen lumitunturin suuntaan, jonka huippu nousi yli muiden, ja +hetken perästä hän käsitti, ettei hänellä enää ollut matkaa pitkältä. +Saadakseen tietää oikean suunnan nousi hän suurelle, irtonaiselle +kivelle ja näki silloin ihan allaan tunturijärven. Oliko se maja vai +kivi, se minkä hän näki järven luona, sitä ei hän saattanut päättää, +sillä toisinaan se oli maja, toisinaan kivi. Mutta tunturijärven +luona hänen majansa piti olla. Täällä se varmaan oli, sillä tuolla +kiersi vene niemenkärkeä! Veneessä istui kaksi miestä; varmaan hän +ja saksalainen! Tyttö sentiensä alas! Mutta se mikä oli näyttänyt +likeiseltä, olikin kaukana ja hän sai juosta ja juosta. Se jännitti. +Olihan tavattava Hans Haugen. + +Hans Haugen istui aivan turvallisena veneessä saksalaisen kanssa, +tietämättä minkä sekamelskan oli matkaansaattanut. Itse puolestaan +ei hän milloinkaan ollut pelännyt. Hän oli vain iloissaan ja istui +sepittämässä sanoja morsiusmarssiin. + +Ei hän ollut mikään erinomainen runoilija. Mutta jotakin hän sai kokoon +heidän kirkkomatkastaan ja kohtaaminen metsässä antoi joka värssyyn +toisinnon. Hän vihelteli ja kalasteli ja piti erinomaisen hauskaa, +saksalainen kalasti hänkin ja jätti hänet rauhaan. + +He kuulivat nyt rannasta huhuamista ja molemmat, sekä hän että +parrakas saksalainen nostivat päätään ja näkivät tytön viittoilevan. +He keskustelivat hetkisen ja sousivat maihin. Hans hyppäsi rannalle +ja kytki veneen kiinni ja kumpikin kantoi pyssyjä, vaatteita, kaloja +ja kalanpyydyksiä. Saksalainen meni suoraan majalle, kun taas Hans +kantamuksineen likeni Beretiä, joka seisoi syrjässä kivellä. + +-- Kuka sinä olet? kysyi hän. + +-- Beret, Mildridin sisar, vastasi tyttö. + +Hans punastui ja tyttö samoin. Mutta samassa Hans kalpeni. + +-- Onko jotakin tapahtunut? + +-- Ei, ei muuta kuin että sinun pitää tulla. Hän ei voi olla yksin nyt. + +Hetkisen Hans seisoi ja katsoi häneen. Sitten hän kääntyi ja meni +majalle. Saksalainen oli jäänyt ulkopuolelle ripustamaan pyydyksiä. +Hans teki nyt samoin heidän puhellessaan. Siitä asti kun Beret rupesi +huhuamaan, oli kaksi koiraa majassa ulvonut täyttä kurkkua. Miehet +menivät yhdessä sisään, mutta heidän avatessaan ovea syöksyivät +molemmat koirat ulos, sekä Hansin että saksalaisen, mutta molemmat +komennettiin ankarasti takaisin sisään. Hiljeni ja kesti kauan +ennenkuin Hans tuli ulos. Mutta silloin hän oli toisissa vaatteissa +ja pyssyjä koira olivat mukana. Saksalainen seurasi häntä ulos. Ja +siellä he antoivat toisilleen kättä, ikäänkuin olisi ollut kysymys +pitempiaikaisesta erosta. Hans tuli heti Beretin luo. + +-- Voitko sinä kävellä nopeasti? kysyi hän. + +-- Voin, se on varma se. + +Ja Hans läksi kävelemään ja tyttö juoksemaan, koira edellä. + +Kun ei Hans ollut voinut muuta ajatella kuin että Mildrid iloitsisi +heidän kihlauksestaan yhtä turvallisena kuin hänkin, tuli tämä +sanoma hänelle uusien ajatusten tuojana. Tietysti tyttö oli levoton +vanhemmista! Tietysti häntä myöskin peloitti se kiire, millä kaikki +oli tapahtunut. Luonnollisesti! Nyt hän ymmärsi tämän niin hyvin, että +häntä suuresti ihmetytti, kuinka ei hän ennemmin ollut sitä ymmärtänyt, +-- ja nyt kävelemään! Olihan ensi tapaaminen Mildridin kanssa häneenkin +tehnyt salahyökkäyksen vaikutuksen; mitä sitten tuo lapsi, hiljainen +ja ujo kuin hänen vanhempiensa koti, mahtoikaan ajatella joutuessaan +myrskyyn? -- Ja Hans piti kiirettä. + +Tämän rientomarssin aikana oli Beret yrittänyt juosta rinnalla, kasvot, +mikäli mahdollista, häneen kääntyneinä. Silloin tällöin oli Hans +vilaukselta nähnyt hänen suuret silmänsä ja hehkuvat poskensa; mutta +ajatukset olivat tehneet hänen ympärilleen liian taajan piirin, hän +ei ollut nähnyt häntä selvään eikä lopuksi huomannut häntä ensinkään. +Hän kääntyi, tyttö oli hyvän matkaa hänen takanaan, mutta ponnisti +eteenpäin minkä jaksoi. Hän oli ollut liian ylpeä tunnustamaan, ettei +hän kestänyt tätä marssia. Mutta kun Hans nyt pysähtyi odottamaan +kunnes tyttö hengästyksissään ehti perässä, oli hänellä kyyneleet +silmissä. + +-- Ohoi! -- kävelenkö minä liian nopeasti? ja hän ojensi kätensä. Tyttö +läähätti niin ettei saanut vastatuksi. -- Istutaan vähän! sanoi Hans ja +veti tyttöä luokseen. -- Tule! ja tyttö istuutui hänen rinnalleen. + +Tyttö kävi, mikäli mahdollista, vieläkin punaisemmaksi eikä katsonut +häneen. Hän läähätti niin, että olisi luullut hänen menehtyvän: + +-- Minun on niin jano, oli ensimäinen, minkä hän sai suustaan. He +nousivat taasen, ja Hans katseli ympärilleen, mutta likellä ei ollut +mitään puroa. + +-- Meidän täytyy mennä vähän kauemma, siellä on puro, sanoi hän. -- Ei +sinulle tekisi hyvääkään juoda ihan nyt. + +Hän istuutui taasen ja Beret kivelle hänen eteensä. + +-- Minä juoksin koko matkan tänne, sanoi Beret puolustuksekseen. -- Ja +sitten en tänään ole syönyt päivällistä, lisäsi hän hetken perästä; -- +enkä liioin nukkunut yöllä, jatkoi hän taasen. + +Sensijaan että olisi lausunut jotakin valittavaa, sanoi Hans reippaasti: + +-- Sitten kai ei Mildridkään ole syönyt mitään päivällistä tänään, +ehkeikä liioin nukkunut yöllä? + +-- Mildrid ei nukkunut edellisenäkään yönä eikä hän ole syönyt, sen +minä olen nähnyt, niin, -- hän mietti hiukan -- hyvin pitkään aikaan. + +Hans nousi. + +-- Joko sinä nyt jaksat lähteä eteenpäin? + +-- Kyllä kai. + +Ja Hans otti häntä kädestä ja rientomarssi alkoi taasen. Vähän ajan +päästä hän huomasi, ettei tyttö jaksanut jatkaa tätä kyytiä, silloin +hän riisui takin yltään, antoi sen tytölle ja nosti hänet syliinsä ja +kantoi häntä. Tätä ei Beret millään olisi sallinut. Mutta Hans kantoi +häntä niin köykäisesti, ja Beret piteli kiinni hänen kauluksestaan, +häneen itseensä ei hän uskaltanut koskea. Hetken perästä hän arveli +levänneensä tarpeeksi; kyllä hän jo taas jaksaisi kävellä. Hans laski +hänet maahan, otti itse takkinsa ja ripusti sen pyssyn päähän -- ja +sitten sitä mentiin. Purolle he hiukan pysähtyivät lepäämään ennenkuin +Beret joi. Kun hän nousi, hymyili Hans ja katsoi häneen: -- Oletpa sinä +kaunis pieni tyttö. Oli jo ilta, kun he pääsivät perille. Beret haki +turhaan sekä karjakartanolta että tunturin syrjältä, huudot hukkuivat +kaukaisuuteen ja molemmat pelästyivät, kun Hans huomasi, että koira +nuuhisteli jotakin. He riensivät katsomaan: se oli Mildridin huivi. +Hans antoi paikalla koiralle merkin, että se etsisi sitä, jonka huivi +oli -- ja koira menemään. He seurasivat sitä tunturin poikki toiselle +puolelle, siis alas Tingvoldiin päin. Olisiko hän lähtenyt kotiin? +Beret kertoi ajattelemattomasta kysymyksestään ja sen seurauksista, +ja Hans vastasi, että kyllä hän sen käsitti. Beret rupesi itkemään. +Lähteäkö nyt häntä hakemaan vai ei? Beret kehoitti: "Mennään, mennään!" +hän oli ihan suunniltaan. Ensin heidän täytyi poiketa naapurin +karjakartanolle saadaksensa sieltä jonkun apumiehen pitämään huolta +karjasta. Heidän vielä puhuessaan tästä ja kaiken aikaa seuratessaan +koiraa näkivät he sen pysähtyvän ja kääntyvän katsomaan, häntää +heiluttaen. He karkasivat sinne ja siellä makasi Mildrid. + +Hän makasi käsivartensa varassa, kasvot puoleksi kanervikkoon +käännettyinä. He astuivat hiljaa hänen luokseen, koira nuoli hänen +kättään ja poskeaan, hän siveli kasvojaan ja muutti asentoa, mutta +nukkui nukkumistaan. + +-- Anna hänen vain nukkua! kuiskasi Hans, -- ja mene sinä karjaa +vastaan, minä kuulen kellot... Beret oli jo menossa, mutta Hans tuli +perässä; -- ota mukaasi ruokaa, kun palaat, kuiskasi hän. + +Sitten hän asettui vähän matkan päähän Mildridistä, kutsui koiran +luokseen, komensi sen makaamaan ja istui ja piteli sitä kiinni +estääkseen sitä haukahtamasta, jos lintu tai muu eläin sattuisi +kulkemaan ohi. + +Ilta oli pilvinen, tunturit ja vuorenharjat häämöttivät harmaina; +ympärillä vallitsi hiljaisuus; ei kuulunut edes pikkulinnun piipatusta. +Hans istui tai oli pitkänään, käsi koiran selällä. Mitä oli puhuttava, +kun Mildrid heräsi, siitä hän pian oli selvillä. Tulevaisuuden +taivaalla ei ollut pilveäkään; hän lepäsi huolettomana ja katseli ylös +korkeuteen. Hän tiesi, että heidän tapaamisensa oli ihme; Jumala itse +oli heille sanonut, että heidän piti vaeltaa yhdessä elämän läpi. + +Hänen ajatuksensa askartelivat taasen morsiusmarssissa; ilo värisi +hiljaa hänen sielussaan, siihen hän sulki ajatukset. + +Kello saattoi olla yli kahdeksan, kun Beret palasi, tuoden ruokaa +mukanaan. Mildrid ei vielä ollut herännyt. Beret asetti kantamuksen +maahan, katseli heitä hetkisen, istuutui sitten itse, mutta kappaleen +matkan päähän muista. Taasen he odottivat runsaan tunnin ja sinä aikana +nousi Beret usein, jottei vaipuisi uneen. Kymmenen tienoissa heräsi +Mildrid. Hän käännähteli muutamia kertoja, avasi vihdoin silmänsä, +näki missä makasi, nousi sitten istumaan ja näki toiset. Hän oli vielä +unenhorroksissa, joten ei selvään käsittänyt missä oli ja mitä näki, +kunnes Hans nousi ja hymyillen likeni. Silloin tyttö ojensi molemmat +kätensä häntä vastaan. Hans istuutui hänen viereensä. + +-- Nyt sinä olet nukkunut, Mildrid. + +-- Niin, nyt minä olen nukkunut. + +-- Nyt sinun on nälkä. + +-- Niin, minun on nälkä, -- ja Beret toi ruuan. Hän katseli ruokaa ja +katseli heitä. -- Nukuinko minä kauan? kysyi hän. + +-- Jotakuinkin. Kello on kai nyt yhdeksän -- katso aurinkoa! + +Vasta nyt näytti kaikki muistuvan Mildridin mieleen. + +-- Oletteko istuneet täällä kauan? + +-- No -- emme; mutta syö nyt! -- Mildrid rupesi syömään. -- Olit +varmaan matkalla laaksoon? kysyi Hans hiljaa, pistäen päätään likemmä. + +Mildrid punastui. + +-- Olin, kuiskasi hän. + +-- Huomenna, kun oikein olet nukkunut tarpeeksesi, menemme sinne +molemmat. + +Mildridin silmät kiinnittyivät hänen silmiinsä -- ensin suurina ja +hämmästyneinä, sitten hymyillen ja täynnä kiitosta; mutta hän ei +sanonut mitään. Senjälkeen hän näytti virkoavan; hän kysyi Beretiltä, +missä hän oli ollut, ja Beret kertoi käyneensä noutamassa Hansia ja +Hans kertoi loput. Mildrid söi ja kuunteli ja selvää oli, että hän +vähitellen joutui entisen lumouksen valtaan. Häntä huvitti suuresti +kuulla, että koira oli löytänyt hänet ja nuollut hänen kasvojaan ilman +että hän oli herännyt. Koira istui juuri ahneena seuraten jokaista +palaa, jonka hän otti. Hän rupesi jakamaan ruokaansa sen kanssa. + +Heti kun hän oli lopettanut, läksivät he hitaasti karjakartanoa +kohti ja vähän ajan perästä oli Beret nukkumassa. Kahden istuutuivat +he oven ulkopuolelle. Rupesi sataa tuhuttamaan, mutta katto ulkoni +niin kauas, etteivät he sitä huomanneet. Sumu sakeni karjakartanon +ympärillä, he istuivat kuin lumotussa piirissä. Oli luonnollisesti +pikemmin pimeä kuin valoisa. Sanat tulivat hiljaa, ja joka sana +teki heitä toisilleen tutummiksi. Ensi kertaa saattoivat he puhua +keskenään. Hans pyysi Mildridiltä kauniisti anteeksi, ettei ennemmin +ollut muistanut kuinka toisellaisen Mildridin täytyi olla kuin hänen +ja että hänellä oli vanhemmat, joiden kanssa täytyi neuvotella. +Mildrid tunnusti pelänneensä ja sanoi, ettei hän ollut siitä hetkestä, +jolloin oli tavannut Hansin, ollut oma itsensä, jopa hän oli unohtanut +vanhemmatkin. Varmaan hänellä oli enemmänkin sanomista, mutta hän ei +tahtonut puhua loppuun. Mutta heidän vapisevassa ilossaan puhui kaikki, +hiljaisimpaan hengitykseen asti. Ensimäinen herkkä sielun siirtyminen +sieluun sai alkunsa; muilla se tavallisesti käy ensi syleilyn edellä +ja valmistaa sitä; näillä se tuli jälkeenpäin. Ensimäiset arat +kysymykset hiipivät hämärään ja ensimäiset arat vastaukset tulivat +takaisin. Hentoina kuin henget, pehmeinä kuin untuvat putosivat sanat +ja liitelivät sellaisina takaisin. Vihdoin sai Mildrid rohkeutta +hiljaa ja varovasti kysyä, eikö hän Hansista ollut usein käyttäytynyt +kummallisesti. Hans vakuutti, ettei hänen mielestään, ei kertaakaan. +Eikö hän ollut pannut merkille, että hän eilen koko heidän tapaamisensa +ajan oli vaiennut? Ei, Hans ei ollut pannut sitä merkille. Eikö +hänen mielestään (Mildrid ei pitkiin aikoihin tahtonut saada sitä +sanotuksi, mutta vihdoin hän sen sanoi, kasvot käännettyinä poispäin +ja kuiskaamalla) hän ollut liian pian ollut suostuvainen? Ei, Hans oli +vain ajatellut, miten kauniisti se oli tapahtunut. Mutta mitä hän siitä +ajatteli, että Mildrid oli itkenyt ensimäisellä kerralla? Niin, silloin +ei Hans ollut sitä ymmärtänyt, mutta nyt hän sen kyllä käsitti -- ja +hän iloitsi siitä, että Mildrid oli sellainen kuin oli. + +Kaikki nämä vastaukset tekivät Mildridin niin onnelliseksi, että +hänelle tuli tarve olla yksin. Ja kun Hans arvasi tämänkin, nousi hän +hiljaa ja pyysi häntä lähtemään levolle. Mildrid nousi hänkin. Hans +nyökytti päätään ja läksi hitaasti latoon, missä hänen piti nukkua, +mutta Mildrid riensi sisään, riisuutui ja vasta vuoteessa pani hän +kätensä ristiin ja kiitti Jumalaa -- oi kuinka hän Häntä kiitti, +kiitti Häntä Hansista, hänen rakkaudestaan, hänen alttiudestaan, hänen +kauneudestaan. Hänen sanansa eivät riittäneet. Sitten hän kiitti +Jumalaa kaikesta, kaikesta, näiden kahden päivän tuskastakin, sillä +kuinka suureksi se olikaan tehnyt ilon! -- hän kiitti tunturilla +kokemastaan yksinäisyydestä, ja rukoili Jumalaa saattamaan hänet siitä +pois ja vanhempien luo -- käänsi sitten taas ajatuksensa Hansiin ja +kiitti hänestä, oi, miten kiittikään! + +Kun hän aamulla tuli ulos -- Beret nukkui vielä --, seisoi Hans jo +pihamaalla. Koira oli saanut selkäänsä, se oli hätyyttänyt peltokanaa +ja makasi nyt luimistellen maassa. Kun Hans näki Mildridin, päästi hän +koiran pinteestä, se karkasi häntä vastaan ja Mildridiä vastaan, se +haukkui ja tervehti ja ilmaisi täydellisesti heidän omaa aamunvaloisaa +onneaan. Hans auttoi Mildridiä ja poikia aamuaskareissa, ja kun he +vihdoin ruokapöydässä istuivat, oli Beretkin noussut. Joka kerta kun +Hans katsoi Beretiin, punastui tyttö, ja kun Mildrid ruuan jälkeen +piteli kiinni hänen kellonperistään puhellessaan hänen kanssaan, +kiirehti Beret ulos. Häntä oli vaikea löytää, kun heidän piti lähteä. + +-- Kuule Mildrid, virkkoi Hans, kun he olivat päässeet vähän matkaa +tielle, tuli likemmä ja asteli hiljaa, -- olen ajatellut jotakin, +jota en eilen saanut sinulle sanotuksi... Hänen äänensä kuului niin +vakavalta, että tyttö katsahti häneen; hän puhui hitaasti ja häneen +katsomatta: -- minä tahtoisin pyytää, että sinä -- jos Jumala suo +meidän molempien saada toisemme -- häiden jälkeen seuraat minua kotiini. + +Mildrid lensi punaiseksi ja vastasi vihdoin vältellen: + +-- Mitä isä ja äiti siihen sanovat? Hans asteli hetkisen ennenkuin +puhui. + +-- Arvelin, ettei heistä olisi niin väliä, kunhan me molemmat vain +olemme yksimieliset. + +Ensi kertaa hän sanoi jotakin, joka koski Mildridiin. Hän ei vastannut. +Hans tuntui odottavan häntä ja lisäsi vihdoin lujemmin: + +-- Minä tahtoisin, että me molemmat olisimme yksiksemme, -- tottuisimme +toisiimme. + +Nyt Mildrid alkoi paremmin ymmärtää häntä; mutta hän ei osannut +vastata. Hans asteli entiseen tapaansa hitaasti ja häneen katsomatta; +nyt hän vaikeni kokonaan. Mildridiä ahdisti ja hän katsahti Hansiin +tutkistellen. Silloin oli Hans ihan kalpea. + +-- Mutta Hans! huusi tyttö ja pysähtyi itse tietämättään. + +Hans pysähtyi hänkin, vilkaisi Mildridiin ja sitten pyssyyn, jonka oli +laskenut maahan ja jonka piippua nyt kieritteli käsissään: + +-- Etkö sinä voi seurata minua kotiin? Ääni oli hillitty, mutta katse +tähtäsi avoimena ja lujana. + +-- Kyllä minä voin! riensi tyttö vastaamaan. Hänen silmänsä pysyivät +rauhallisina Hansin silmissä, punastus lehahti miehen kasvoille, hän +siirsi pyssyn vasempaan käteen oikeasta, jonka ojensi tytölle. + +-- Kiitos! kuiskasi Hans ja painoi lujasti Mildridin kättä. + +He jatkoivat matkaa. + +Sitä ainoaa ajatusta, jonka tyttö tästä sai, punoi hän mielessään ja +vihdoin ei hän enää voinut pitää sitä omana tietonaan: + +-- Sinä et tunne vanhempiani. Hans asteli hetkisen ennenkuin vastasi: + +-- En -- mutta kun sinä seuraat minua kotiini, opin heidät tuntemaan. + +-- He ovat niin hyvät, lisäsi Mildrid. + +-- Niin olen kuullut kaikkien sanovan. + +Hans sanoi sen varmasti, mutta kylmästi. + +Ennenkuin Mildrid ehti mitään ajatella tai sanoa, alkoi Hans kertoa +omasta kodistaan, sisaruksistaan, köyhyydestään, josta he työllä olivat +itsensä nostaneet, sisartensa kunnollisuudesta, uskollisuudesta, +hilpeydestä, matkustajista ja heidän tuottamastaan työstä, majoista ja +varsinkin siitä uudesta rakennuksesta, jota hän ryhtyisi rakentamaan, +heitä varten. Mildridin piti nyt saada käsiinsä kaikki johto, mutta +myöskin tarpeellinen apu, niin, jokainen tulee kantamaan häntä +käsillään, ennen kaikkea hän, Hans! Hänen puhuessaan olivat he +ruvenneet kävelemään nopeammin, Hans puhui lämpöisesti, tuli likemmä +Mildridiä ja asteli vihdoin käsi tytön kädessä. + +Se oli totta: hänen rakkautensa kotiinsa ja omaisiinsa teki Mildridiin +vaikutuksen, ja tuntematon veti puoleensa. Mutta jollakin lailla tässä +asiassa tehtiin väärin hänen sydämellisen hyviä vanhempiaan kohtaan. +Mildrid alkoi siis taasen: + +-- Kuule, Hans, äiti, ja varsinkin isä, ovat vanhempaa väkeä, he +ovat kärsineet paljon -- he tarvitsevat apua; he ovat paljon saaneet +ponnistella ja -- hän joko ei tahtonut tai ei voinut sanoa enempää. + +Hans asteli hitaammin ja katseli häneen hymyillen. + +-- Mildrid, tarkoitatko että he ovat määränneet talon sinulle?... +Mildrid punastui, mutta ei vastannut. -- No -- niin -- hätä keinon +keksii. Jos he tahtovat meitä avukseen, niin on _heidän_ pyydettävä +meitä. + +Hän lausui sen ystävällisesti, mutta Mildrid kyllä tunsi mitä siinä +piili. Arkana ja tottuneena antamaan muiden ajatuksille enemmän arvoa +kuin omilleen taipui hän. Mutta hetken perästä tulivat he niin kauas, +että näkivät Tingvoldin allansa. Ja silloin kääntyivät tytön silmät +talosta häneen, ikäänkuin ilmaisten, että talo itse puhuu puolestaan! +Suuret, vaaleat mäkitasangot metsäseppeleen ympäröiminä, rakennukset +hiljaisina, mutta suurina ja tukevina auringossa, joka paistoi puolelta +terältä -- kaikki tämä näytti ihanalta. Alempana päilyi laakso, joki +kiemurteli kohisten sen läpi; tasangolla ja toisella tunturirinteellä +oli talo talon vieressä ja tällä puolella niinikään talo talon +vieressä; mutta ei yksikään, ei ainoakaan ollut Tingvoldin kaltainen, +niin rehevä, niin sorea silmälle, ei yksikään uinunut niin oman +kotoisuutensa kätkössä ja samalla hohtaen joka taholle! Kun Mildrid +huomasi näköalan tenho voiman Hansiin, punastui hän ilosta. + +-- Niin, vastasi hän, sillä olihan tyttö kysynyt --, niin, se on +totta, Tingvold on kaunis talo; tuskin sillä on vertaa... Hän +hymyili ja kumartui: -- mutta minä pidän sinusta, Mildrid, enemmän +kuin Tingvoldista -- ja ehkäpä sinäkin pidät minusta enemmän kuin +Tingvoldista? -- Kun hän katseli asiaa siltä kannalta, niin eihän hän +voinut muuta kuin vaieta. Muuten oli Hans niin iloisen näköinen ja +hän istuutui ja Mildrid hänen viereensä. -- Nyt minä laulan sinulle +jotakin, kuiskasi Hans. + +Tyttö ilostui. + +-- En ole koskaan kuullut sinun laulavan, sanoi hän. + +-- Et, et ole kuullut, ja vaikka siitä huhutaan, niin älä luule, että +se on ihmeellistä, sillä ei minun laulussani ole muuta taikaa kuin se, +että nyt tunnen, että minun _täytyy_ laulaa. + +Ja hetkisen istuttuaan mietteissään lauloi hän tytölle hääretken, +lauloi sen suvun morsiusmarssin nuotilla. Hän lauloi sen ihan hiljaa, +mutta sellaista riemua äänessä ei tyttö milloinkaan ollut kuullut! Talo +oli hänen silmiensä edessä, talo, josta heidän piti lähteä, hän seurasi +tietä silmillään sillalle asti ja yli joen, seurasi sitten tietä talon +toisella puolella kirkolle, koivikkoon, kummulla olevaan kirkonkylään. +Kuva ei paistanut, sillä päivä ei ollut kirkas, mutta se sopi parhaiten +yhteen hänen sieluunsa painuneen hiljaisen kuvan kanssa; sillä kuinka +monta sataa kertaa hän ajatuksissaan olikaan tehnyt tämän retken, hän +vain ei ollut tietänyt kenen kanssa! Sanat ja sävel lumosivat hänet; +omituisen lämmin, hiljainen ääni avasi hänen syvimmän kätkönsä; hänen +silmänsä olivat kyyneliä täynnä, mutta hän ei itkenyt, hän ei myöskään +hymyillyt; käsi Hansin käden päällä hän istui ja katseli, vuoroin +häntä, vuoroin maisemaa, ja kun kotipiipusta samassa nousi ensimäinen +sauhu päivällispadoille sytytettäessä pesää, kääntyi hän ja viittasi +sinne. Hanskin oli lopettanut ja jäi katselemaan. + +Hetken perästä he taas olivat matkalla koivumetsän läpi ja Hansilla oli +aika työ saada koira pysymään hiljaa. Mildridin sydän alkoi lyödä. Hans +sopi hänen kanssaan, että hän pysyttelee likeisyydessä, mutta Mildrid +menee yksinään sisään. Hans kantoi tytön rämeisten paikkojen yli ja hän +tunsi, että tytön käsi oli polttavan kuuma. + +-- Älä ajattele mitä sinun pitää sanoa, kuiskasi hän, -- anna sen vain +tulla itsestään. + +Mildrid ei päästänyt ääntäkään vastaukseksi, ei hän liioin katsonut +Hansiin. He joutuivat nyt pois metsästä, joka tässä kasvoi suuria, +totisia mäntyjä; hiljaa he olivat astelleet sen läpi, ja Hans oli +kuiskaten kertonut kuinka Mildridin isoisän isä kosi hänen tätiään +Aslaugia; ne olivat vanhoja, ihmeellisiä juttuja, joita Mildrid +kuunteli vain puolella korvalla, mutta jotka kuitenkin vahvistivat +häntä, -- he joutuivat nyt metsästä niittyjen ja peltojen heleyteen, +ja silloin vaikeni Hanskin. Mildrid katsoi häneen ja hänen pelkonsa +oli niin suuri ja ilmeinen, että hänen tuli ihan paha olla. Hän ei +löytänyt avukseen ainoaakaan sanaa, asia oli liiaksi hänen omansa. He +astuivat rinnan; pieni pensaikko peitti heitä talonväen silmiltä. Kun +he tulivat niin kauas, että Hansin mielestä Mildridin täytyi jatkaa +matkaa yksinään, vihelsi hän hiljaa koiralle, ja sitä piti Mildrid eron +merkkinä. Hän seisahtui ja näytti niin hyljätyltä ja onnettomalta, että +Hansin täytyi kuiskata: + +-- Minä rukoilen täällä sinun puolestasi, Mildrid -- ja sitten minä +tulen, kun sinä tarvitset. + +Mildrid kiitti silmillään, mutta vain puolittain, sillä hän ei voinut +ajatella eikä nähdä selvästi. Ja sitten hän läksi. Heti kun hän tuli +pensaiden toiselle puolelle, saattoi hän nähdä suoraan päärakennuksen +suureen tupaan, jopa ihan sen läpi, sillä tuvassa oli ikkunoita +molemmin puolin, sekä metsään että kylään päin. Hans päätti, koira +vierellään, istuutua likimmäisten pensaiden taakse, hän näki siis +kaiken mitä tuvassa oli yhtä hyvin kuin Mildrid; mutta nyt oli tupa +tyhjänä. Kerran Mildrid kääntyi katsomaan taakseen, kun hän tuli ladon +kohdalle; silloin nyökkäsi Hans hänelle päätään. Hän kiersi ladon +kulman -- ja tuli pihamaalle. + +Siellä oli kaikki vanhassa, tavallisessa järjestyksessä ja siellä +oli hiljaista. Muutamia kanoja käveli ladon sillalla. Aitanseinää +vastaan oli siitä, kun hän viimeksi kävi kotona, nostettu haasiapuita, +muuta muutosta ei hän huomannut. Hän aikoi kääntyä oikealle, +isoäidin tuvalle, -- pelko varmaan pyysi tätä lykkäystä vanhempien +kohtaamisesta, -- mutta kahden rakennuksen välissä, havutukin luona, +seisoi hänen isänsä panemassa kirveeseen vartta. Hänen yllään oli +kudottu takki, housunkannattimet päälläpäin. Hän oli paljain päin, +ohuet pitkät hiukset heilahtivat eteenpäin tuulessa, joka juuri alkoi +käydä laaksosta. Hän näytti siinä työssään terveeltä, miltei iloiselta, +niin että hänen näkemisensä antoi Mildridille rohkeutta. Isä ei +huomannut häntä, niin hiljaa ja arasti hän käveli hiekkatietä. Hän +kuiskasi: + +-- Hyvää päivää! + +Isä katseli häneen hetkisen hämmästyksissään. + +-- Rakas lapsi, sinäkö se oletkin? Onko jotakin tapahtunut? lisäsi hän +nopeasti ja tutkisteli Mildridin kasvoja. + +-- Ei, vastasi tyttö ja punastui hiukan. Mutta isän silmät pysyivät +suuntautuneina hänen silmiinsä, eikä hän nostanut niitä. Isä laski +kirveen kädestään: + +-- Mennään sisään äidin luo, sanoi hän. Matkalla kyseli hän +kaikenlaista karjakartanon asioista ja sai tyydyttävät tiedot. Nyt +näkee Hans meidän menevän sisään, ajatteli Mildrid kun he tulivat ladon +ja aitan väliseen solaan. Heidän päästyään tupaan, meni isä keittiön +ovelle ja avasi oven. -- Tule sisään, äiti, sanoi hän ovesta, -- +Mildrid on tullut kotiin. + +-- Hyvät ihmiset, onko jotakin tapahtunut? vastattiin keittiöstä. + +-- Ei, vastasi Mildrid isän takaa ja tuli itsekin näkyviin, meni sitten +äidin luo, joka istui kuorimassa perunoita pataan. Äiti katsoi nyt +vuorostaan yhtä tutkivasti Mildridiä kuin äsken isä, ja vaikutus oli +sama. Randi nousi, laskettuaan vadit käsistään, meni toisella puolen +olevalle ovelle, puhui sinne, palasi sitten, riisui keittiöesiliinan, +pesi kätensä ja tuli esiin. Kaikki läksivät tupaan. + +Tunsihan Mildrid vanhempansa, joten hän tiesi näiden valmistusten +merkitsevän, että he odottivat jotakin epätavallista. Hänellä ei +ennestäänkään ollut paljoa rohkeutta, ja se väheni yhä. Isä istuutui +kunniasijalle, siis ihan viimeisen kylänpuoleisen ikkunan ääreen. Äiti +oli istuutunut samalle penkille, mutta likemmä keittiötä. Mildrid +istuutui etu- eli pitkälle penkille pöydän eteen. Siitä saattoi Hans +nähdä hänet; hän saattoi niinikään nähdä isän kasvot, mutta tuskin +äitiä. + +Äiti kyseli, kuten vasta isä, karjakartanon asioita, sai samat tiedot +ja vähän lisää; sillä hän kyseli tarkemmin. Vaikka kummaltakin puolen +silminnähtävästi koetettiin venytellä keskustelua, oli aine pian +tyhjennetty. Sitä seuraavan äänettömyyden aikana katselivat molemmat +vanhemmat Mildridiin. Tämä väitteli ja kyseli paikkakunnan uutisia. +Vaikka tätä aihetta venyteltiin niin kauan kuin suinkin, loppui +_sekin_. Sama hiljaisuus, sama odottava silmäys tyttäreen. Mildridillä +ei ollut enempää kysymistä, mutta hän rupesi kädenlappeellaan +silittämään penkkiä, jolla istui. + +-- Oletko ollut isoäidin luona? kysyi äiti. Häntä alkoi peloittaa. + +Ei, Mildrid ei ollut käynyt isoäidin luona, se merkitsi että tyttärellä +oli erityistä asiaa _tänne_. Nyt ei juuri käynyt odottaminen kauempaa. + +-- Olihan minulla sellaistakin, jota minä olen velvollinen sanomaan, +pääsi häneltä vihdoin, kasvojen kaiken aikaa vaihtaessa väriä ja +silmien tähdätessä maahan. + +Vanhemmat katselivat huolestuneina toisiinsa. Mildrid nosti päätään +suurin, rukoilevin katsein. + +-- Mikä on, lapseni? sanoi äiti puolestaan peloissaan. -- Minä olen +kihloissa, sanoi Mildrid painaen alas päänsä ja purskahti itkuun. + +Kovempaa iskua ei tähän pieneen piiriin olisi voinut langeta! Kalpeina, +äänettöminä katselivat vanhemmat toisiinsa. Arka, hiljainen Mildrid, +jonka sävyisästä luonteesta ja tottelevaisuudesta vanhemmat niin +usein ennen olivat kiittäneet Jumalaa, oli kysymättä heiltä neuvoa ja +heidän tietämättään ottanut tärkeimmän askeleen elämässä, joka myöskin +ratkaisi vanhempien menneisyyden ja tulevaisuuden. Mildrid tunsi +samassa hetkessä joka ajatuksen, joka heidän mielessään liikkui, ja +pelko salpasi itkun. Lempeästi, hitaasti kysyi isä: + +-- Kenen kanssa sitten, lapseni? Pitkän äänettömyyden perästä tuli +vastaus kuiskaten: + +-- Hans Haugenin kanssa. + +Siinä tuvassa ei kai ollut mainittu mitään nimeä tai tapahtumaa +Haugenista yli kahteenkymmeneen vuoteen. Vanhempien silmillä katsoen +oli Haugenista tullut tähän taloon paljasta pahaa. Mildrid ymmärsi +taasen heidän ajatuksensa. Hän istui liikkumattomana, odottaen +tuomiotaan. Mutta isä virkkoi taasen lempeästi ja hitaasti: + +-- Emme tunne tätä miestä -- en minä enempää kuin äitisikään. Emme +myöskään ole tietäneet, että _sinä_ hänet tunsit. + +-- Minä en myöskään ole tuntenut häntä, sanoi Mildrid. + +Hämmästyneet vanhemmat katsoivat toisiinsa. + +-- Kuinka tämä sitten on tapahtunut? Äiti teki tämän kysymyksen. + +-- Niin, sitä en itsekään tiedä, sanoi Mildrid. + +-- Mutta, rakas lapsi, toki ihmisen pitää osata itsensä hallita! + +Mildrid ei vastannut. + +-- Me ajattelimme sinusta, lisäsi isä sävyisästi, -- että saisimme +luottaa sinuun. + +Mildrid ei vastannut. + +-- Mutta kuinka se tapahtui? toisti äiti kiihkeämmin --, täytyy sinun +toki se tietää. + +-- Ei, minä en tiedä sitä... tiedän vain, etten voinut sille mitään, en +voinut... ja hän piteli molemmin käsin kiinni penkistä. + +-- Herra siunaa ja varjele, mikä sinulle sitten silloin tuli? + +Mildrid ei vastannut. Silloin isä taasen tyynnytti keskustelua. +Ystävällisen levollisesti kysyi hän: + +-- Mikset sinä ole puhunut meille jommallekummalle, lapseni? + +Äitikin kävi nyt kiinni ja sanoi hiljaa: + +-- Sinä tiedät kuinka me rakastamme lapsiamme, me, jotka olemme eläneet +niin yksinämme -- ja, saahan sen sanoakin, varsinkin sinua, Mildrid; +sillä sinä olet ollut meille kallein. + +Mildrid ei enää tuntenut sijaa, missä istui. + +-- Me emme luulleet, että sinä niin jättäisit meidät. + +Tämän sanoi isä. Vaikka sanat tulivat hiljaa, niin eivät ne silti +sattuneet heikommin. + +-- En minä jätä teitä, kangersi Mildrid. + +-- Älä puhu sellaista, sanoi isä nyt entistä vakavammin, -- sillä sinä +olet jo jättänyt meidät. + +Mildrid tunsi, että se oli totta eikä kuitenkaan totta; mutta hän ei +osannut sitä selvittää. Äiti sanoi: + +-- Mitä hyötyä siitä nyt on ollut, että me olemme eläneet lastemme +kanssa rakkaudessa ja jumalanpelvossa? Ensimäisessä koettelemuksessa -- +hän ei tyttären takia tahtonut sanoa enempää. Mutta nyt ei Mildrid enää +jaksanut kestää: + +-- Minä en jätä teitä... minä en tahdo tuottaa teille surua... minä +vain en voinut...ei, minä en voinut! hän heittäytyi pöytää vastaan +käsivartensa varaan ja nyyhkytti. + +Kumpikaan vanhemmista ei saanut lisätyksi soimauksen sanaa katumukseen, +jota hän näytti tuntevan. Sentähden oli tuvassa hiljaista. Tätä +hiljaisuutta olisi voinut kestää kauan, mutta Hans Haugen tunsi +vuorella istuessaan, että nyt Mildrid tarvitsi apua. Metsästäjän +tarkka silmä oli nähnyt tytön heittäytyvän pöytää vastaan ja hän +karkasi pystyyn. Pian kuuluivat hänen keveät askeleensa eteisestä. +Hän koputti, kaikki nostivat katsettaan, mutta kukaan ei sanonut: +"sisään!" Mildrid nousi puoleksi, kasvot hehkuivat kyynelten takaa; ovi +avautui, Hans seisoi koirineen, pyssyineen keskellä ovea, kalpeana, +mutta levollisena. Hän kääntyi sulkemaan, koira tuli häntää heiluttaen +Mildridin luo. Hans oli liiaksi ollut muissa ajatuksissa huomatakseen, +että koira seurasi. + +-- Hyvää päivää, sanoi hän. + +Mildrid painui takaisin istumaan, veti syvältä henkeään ja katsoi +häneen kuin vapautuneena; hänen pelkonsa, hänen paha omatuntonsa oli +poissa, hän _oli oikeassa_, niin, _hän oli_ oikeassa -- tulkoon nyt, +mitä Jumala tahtoo antaa. + +Kukaan ei ollut vastannut tulijan tervehdykseen eikä kukaan pyytänyt +häntä peremmälle. + +-- Minä olen Hans Haugen, sanoi hän hiljaa, laski pyssyn alas ja jäi +seisoessaan pitelemään siitä kiinni. Vanhempien vaihdettua katsetta +pari kertaa jatkoi hän, kamppaillen: -- minä seurasin Mildridiä tänne. +Sillä jos hän on tehnyt hullusti, niin on syy minun. + +Täytyihän jotakin sanoa, äiti katsoi isään, ja tämä sanoi vihdoin, että +se oli tapahtunut heidän tietämättään eikä Mildrid osannut selittää, +miten se oli tapahtunut. Mutta Hans vastasi, ettei hänkään osannut sitä +selittää. + +-- Minä en ole mikään poikanulikka, sanoi hän, -- sillä minä olen +28 vuoden vanha, ja kuitenkin se tapahtui niin, etten minä, joka en +koskaan ole pitänyt kenestäkään, siitä hetkestä, jolloin hänet näin, +enää osannut ajatella mitään muuta maailmassa. Jos hän olisi sanonut +"ei", -- niin, en tiedä -- mutta senjälkeen minusta varmaan ei olisi +ollut paljon mihinkään. + +Hiljainen, suora tapa millä hän tämän lausui, teki hyvän vaikutuksen. +Mildrid vapisi siinä istuessaan, sillä hän tunsi, että tämä pani asiat +toiseen valoon. Hans seisoi lakki päässä, sillä täällä laaksossa ei +vieraan ollut tapana ottaa lakkia päästään sisään tullessaan, mutta nyt +hän ehdottomasti otti sen päästään, ripusti pyssynpiipulle ja piteli +käsiään sen päällä. Siinä pojassa oli jotakin, joka ehdottomasti vaati +kohteliaisuutta. + +-- Kun Mildrid on niin nuori, sanoi äiti, -- niin ei kukaan meistä +ollut ajatellut, että hän ryhtyisi sellaisiin. + +-- Se on ehkä totta, mutta olenhan minä sitten sitä vanhempi, vastasi +Hans, -- eikä minun talouteni ole suuri, ei se niin paljon kysy voimia +-- ja apua minulla on yllin kyllin. + +Vanhemmat katsoivat toisiinsa, Mildridiin, häneen. + +-- Onko tarkoitus, että hän seuraisi sinua kotiisi? kysyi isä +epäluuloisena, melkeinpä hiukan ivallisesti. + +-- On, vastasi Hans, -- minä en kosi taloa. + +Hän punastui, samaten Mildrid. Jos talo olisi vaipunut maan alle, +eivät vanhemmat olisi voineet hämmästyä enemmän kuin he hämmästyivät +sitä, että taloa ylenkatsottiin -- ja Mildridin vaikeneminen osoitti, +että hän oli samaa mieltä. Tämä nuorten päätös asetti joka tapauksessa +vanhemmat jonkun verran ulkopuolelle ratkaisua. He tunsivat nöyryytystä. + +-- Sinähän sanoit, ettet jättäisi meitä, huomautti äiti hiljaa +nuhdellen, ja se sattui. + +Mutta Hans riensi hänen avukseen. + +-- Jättäisi teitä? Täytyyhän jokaisen lapsen, joka menee naimisiin, +jättää vanhempansa! -- Hän hymyili ja lisäsi ystävällisesti: -- eihän +matka ole pitkä, täältä on vähän enemmän kuin kolme neljännespenikulmaa +Haugeniin. + +Mutta eiväthän asiat tällaisissa tilaisuuksissa oikeastaan riipu +sanoista: ajatukset kulkevat omia teitään, niistä riippumatta. +Nuorten päätös teki, että vanhemmat tunsivat olevansa hylätyt ja +petetyt. Kyllähän he sen tiesivät, että Haugenilla hyvin tultiin +toimeen: matkustajat olivat antaneet paikalle mainetta, siitä oli +puhuttu lehdissäkin, mutta Haugen pysyi kuitenkin Haugenina ja oli se +sentään liikaa, että _Mildrid_, heidän rakkain lapsensa, tekisi suvun +retken takaisin Haugeniin! Jotkut toiset olisivat ehkä tällaisten +asianhaarojen vallitessa suuttuneet, mutta nämä molemmat toivoivat vain +kaikessa hiljaisuudessa pääsevänsä eroon siitä mistä eivät pitäneet. He +vaihtoivat sentähden merkitsevän katseen, ja isä sanoi sävyisästi: + +-- Tässä on liian paljon asioita yhtaikaa, me emme vielä voi antaa +vastausta. + +-- Ei, sanoi äitikin, -- me emme olleet odottaneet saavamme kuulla niin +suurta uutista -- eikä sillä tavalla. + +Hans odotti hiukan ennenkuin sanoi: + +-- Mildridin olisi ensin pitänyt kysyä vanhemmiltaan. Mutta kun ei +kumpikaan meistä tietänyt koko asiasta ennenkuin oli myöhäistä. Sillä +lailla se nimittäin tapahtui. Me emme sitten osanneet muuta kuin tulla +paikalla kun se oli tapahtunut, molemmat, ja sen me teimme. Te ette saa +katsoa asiaa liian ankarasti. + +Tämän perästä ei heidän menettelystään oikeastaan osannut sanoa mitään, +ja Hansin levollinen käytös teki sen vieläkin todemmaksi. Isä huomasi +kuin huomasikin, ettei hän voinut pitää puoliaan Hansia vastaan, niin +vähän itseluottamusta kuin hänellä oli, ja sentähden hän kaikin voimin +koetti päästä irti asiasta. + +-- Me emme tunne sinua, sanoi hän ja katsoi vaimoonsa, -- meidän täytyy +ajatella asiaa. + +-- Niin, se on varmaan parasta, arveli Randi, -- sillä täytyyhän meidän +tuntea se, jolle annamme lapsemme. + +Mildrid tunsi loukkauksen näissä sanoissa, mutta katsoi rukoillen +Hansiin. + +-- Se on totta, vastasi Hans ja rupesi kiertelemään pyssyä toisessa +kädessään, -- vaikken luule paikkakunnalla olevan montakaan paremmin +tunnettua kuin minä. Mutta ehkä joku on puhunut minusta pahaa? + +Hän nosti heihin katseensa. Mildridiä hävetti vanhempien puolesta, ja +nämä tunsivat ehkä itsekin herättäneensä epäluuloa, jota eivät olleet +tahtoneet. + +-- Ei, me emme ole kuulleet sinusta mitään pahaa, sanoivat he sentähden +molemmat yhtaikaa, ja äiti riensi lisäämään, että he todellakaan eivät +tunteneet häntä, sillä he olivat niin harvoin kuulleet mitään Haugenin +väistä. + +Hän ei tarkoittanut pahaa, mutta vasta kun sanat olivat päässeet +hänen huuliltaan, huomasi hän, ettei sitä olisi pitänyt sanoa, ja hän +huomasi sekä miehestään että Mildridistä, että he olivat samaa mieltä. +Vastausta täytyi jonkun aikaa odottaa. + +-- Jollei Tingvoldin suku ole kuullut mitään Haugenin väistä, niin ei +syy ole meidän, sillä me olemme olleet köyhiä ihmisiä viime vuosiin +asti. + +Nämä harvat sanat sisälsivät soimauksen, jonka he kaikki kolme +tunsivat oikeutetuksi pohjaa myöten. Mutta miehen ja vaimon mieleen ei +milloinkaan ollut juolahtanut, arkoina ja oman surunsa vallassa kun +olivat eläneet, että he tässä olivat laiminlyöneet velvollisuuden. +Eivät he koskaan, ennenkuin nyt, olleet ajatelleet, ettei köyhien +sukulaisten Haugenilla olisi pitänyt kärsiä heidän onnettomuuksiensa +takia, sillä olivathan he aivan syyttömät. He katselivat hämillään +toisiinsa ja jäivät sitten istumaan kukin haaralleen, todella +häpeissään. Hans oli lausunut sanat ystävällisesti, vaikka emännän +vastaus oli varmaankin häntä ärsyttänyt. Molemmat tunsivat sentähden, +että mies heidän edessään mahtoi olla kelpo ihminen ja että tässä oli +kaksinkerroin hyvityksen varaa. Sentähden virkkoi isä: -- Anna meille +vähän enemmän aikaa; etkö sinä voi jäädä tänne syömään kanssamme? Niin +voimme hiukan puhua. + +-- Tule peremmälle istumaan, lisäsi äiti. Molemmat nousivat. + +Hans laski pyssyn lakkineen käsistään ja astui sinne, missä Mildrid +istui. Tyttö nousi paikalla, hän ei itsekään tietänyt miksi. Äiti +sanoi, että hänellä oli asiaa keittiöön ja läksi. Isä näytti haluavan +tehdä seuraa, mutta Mildrid ei tahtonut olla yksin Hansin kanssa niin +kauan kuin vanhemmat eivät olleet antaneet suostumustaan, joten hän +läksi toista ovea kohti. He näkivät hänen sitten astuvan pihan poikki +isoäidin luo. Silloin ei isäntä voinut jättää Hansia yksin, joten hän +palasi ja istuutui. + +Molemmat miehet juttelivat sekalaisista asioista, ensinnä +metsästyksestä ja yhteisistä toimistaan tunturilla kesämajoissa, +niiden tuottamista ansioista j.n.e. Sitten he siirtyivät Haugeniin +ja sikäläisiin matkustavaisiin ja maanviljelykseen, ja kaikesta sai +sen käsityksen, että Haugenilla nyt elettiin hyvin ja että siellä +oli sangen vilkasta. Äiti kulki päivällisaskareissaan edestakaisin, +joten hän usein kuunteli, ja molemmista vanhuksista saattoi nähdä, +että he arkailtuaan vähitellen olivat käyneet turvallisemmiksi, sillä +kysymykset olivat tulleet tuttavallisemmiksi. + +Huomattiin kuinka sivistyneesti Hans käyttäytyi päivällispöydässä. +Hän istui seinän luona, ihan vastapäätä äitiä ja Mildridiä. Isä istui +päässä kunniasijalla. Väki oli syönyt keittiössä, jossa heidän itsensä +muuten oli tapana syödä väen kanssa, mutta asia kyllä oli niin, +etteivät he tänään mielellään tahtoneet näyttää Hansia. Pöydässä tunsi +Mildrid, että äiti katsoi häneen, kun Hans hymyili. Hän oli nimittäin +niitä ihmisiä, joiden kasvot ovat vakavat, mutta jotka hymyillessä +käyvät hyviksi. Monta tällaista asiaa liitti Mildrid itsekseen siihen +summaan, jonka tahtoi saada kokoon. Mutta niin turvattomalta hänestä +kuitenkin tuntui, että jännitys huoneessa kävi hänelle liian suureksi, +joten hän puolestaan halusi päästä pois ja läksi aterian jälkeen taasen +isoäidin luo. + +Miehet menivät nyt kävelemään maille, kuitenkin katsoen, etteivät +joutuneet sinne, missä työväki oli, tai että isoäiti saattoi heidät +nähdä. Myöhemmin istuutuivat he tupaan, ja silloin oli äitikin valmis +ja saattoi olla mukana. Vähitellen kävi keskustelu tutunomaisemmaksi, +kuten odottaa sopi, ja ajan kuluessa (tosin ei ennenkuin likempänä +iltaa) uskalsi äiti pyytää häntä kertomaan, miten hänen ja Mildridin +oikein oli käynyt. Eihän Mildrid itse ollut osannut antaa mitään +tietoja. Ehkäpä lienee äiti kysynyt asiaa naisellista uteliaisuuttaan, +mutta Hansille oli kysymys tavattoman tervetullut. + +Hans ei kertonut heidän ensi kohtaamisestaan, sillä sitä hän ei +voinut, mutta laveasti ja syvän iloisena kertoi hän eilispäivästä, +Beretistä, joka pikamarssissa nouti hänet sentähden, että Mildrid virui +sieluntuskissa vanhempien takia. Ja kun hän pääsi Mildridiin itseensä +ja kuvasi hänen pakoansa vanhempien luo ja kuinka hänen, sekä hengen +että ruumiin puolesta näännyksissä, oli täytynyt levätä ja vaipua +hyljättynä ja onnettomana uneen, -- silloin tunsivat vanhukset taasen +lapsensa. Ja melkeinpä he mielestään, varsinkin äiti, jo olivat olleet +liian ankarat. + +Mutta kertoihan poika, kertoessaan Mildridistä, tietämättään itsestään, +sillä Hansin rakkaus Mildridiin loisti hänen joka sanastaan ja +tuotti vanhemmille iloa. Hanskin tunsi sen lopulta ja ilostui, ja +vanhukset, jotka olivat tottumattomat tällaiseen tasaiseen suoruuteen +ja miehekkyyteen, olivat todella onnelliset. Tämä onnen tunne nousi +nousemistaan, joten äiti ehdottomasti tuli hymyillen kysyneeksi: + +-- Olette jo taitaneet päästä häihin asti -- ennenkuin meiltä +kummaltakaan on kysytty? + +Isä hymyili hänkin, edistääkseen kysymystä ja Hans vastasi, koska +tilaisuus sattui, hiljaa hyräillen yhtä morsiusmarssin säettä: + + "Viulu soi, viulu soi, kiire on mun ja sun!" + +-- ja hymyili; mutta kääntyi vaatimattomuuttaan samassa puhumaan +muusta. Kerran hän tuli katsoneeksi Randiin ja näki, että hän oli ihan +kalpea. Heti paikalla hän huomasi tehneensä hullusti tuomalla mieleen +tuon nuotin, ja juuri nyt. Endrid katseli säikähdyksissään vaimoansa, +jonka mielenliikutus kasvamistaan kasvoi, kunnes se joutui sellaiseen +käyntiin, ettei hän voinut olla huoneessa, vaan nousi ja läksi. + +-- Kyllä minä nyt tein hullusti, sanoi Hans peloissaan. + +Isäntä ei vastannut. Ihan onnettomana nousi Hans lähteäkseen perässä +pyytämään anteeksi, istuutui kuitenkin taas ja vakuutti, ettei ollut +tarkoittanut mitään pahaa. + +-- Ethän sinä voinut tietää sitä, vastasi Endrid. + +-- Etkö sinä voi lähteä hänen perässään hyvittämään sitä! + +Hän oli saanut sellaisen luottamuksen tuohon mieheen, että hän uskalsi +pyytää tätä. Mutta Endrid vastasi: + +-- Ei, antaa hänen olla yksin nyt, minä tunnen hänet. + +Hans, joka hiljan oli luullut olevansa ihan toiveittensa perillä, tunsi +nyt syöksyneensä pettymyksen kuiluun eikä rauhoittunut, vaikka isä +kärsivällisesti ponnisti siihen suuntaan. Koira auttoi häntä, tullen +heidän luokseen, sillä Endrid kyseli lakkaamatta siitä ja kertoi sitten +laveasti koirasta, joka hänellä oli ollut ja jota hän oli tarkasti +seurannut, kuten yksinäisten ihmisten tapa on. + +Mutta Randi oli mennyt ulos ovesta ja istuutunut paadelle. Tyttären +aikomus sai aikaan, että morsiusmarssi vielä voimakkaammin törmäsi +yhteen hänen muistojensa kanssa. _Hän_ ei ollut, kuten tytär, +antautunut miehelle, jota rakasti. Hänen morsiusmatkansa häpeä oli +siis ollut oikeutettua, sillä hän ei ollut rehellisenä istunut +sulhasensa rinnalla. Häpeä ja suru ja lasten menettäminen, pitkien +vuosien kärsimykset ja taistelut pääsivät taasen valloilleen. +Kaikki, mitä hän oli lukenut ja rukoillut päästäkseen vapaaksi tästä +tuskasta, oli siis ollut tehotonta. Hänen mielensä myrskysi mitä +kiivaimmassa kapinassa! Se että tämä vielä saattoi tapahtua hänelle, +paiskasi hänet epätoivoisen syvään itsesoimaukseen. Hän tunsi taasen +pitäjäläisten pilkkaavan hänen valheellista morsiusmatkaansa, hän kävi +taasen ruoskimaan omaa viheliäisyyttään: ettei hän silloin saanut +hillityksi itkuaan eikä nyt muistojaan -- että hän hillittömyydellään +oli asettanut vanhempansa väärään valoon, tuhonnut oman terveytensä +ja senkautta surmannut molemmat lapsensa -- ja kaiken tämän aikana +teeskennellyt jumalisuutta, jota ei hänessä ollut, sillä sen hän nyt +tiesi! Oi, ettei hän ollut päässyt pitemmälle! Hän tunsi olevansa niin +kurja, niin kurja, ettei uskaltanut nostaa silmiään Jumalan puoleen, +sillä kuinka hän olikaan pettänyt itseään ja Häntä! Mutta minkätähden, +täytyi hänen kysyä itseltään -- minkätähden juuri nyt herättää kaikkea +sitä pahuutta, joka oli kietoutunut hänen sielunsa ympäri? Kadehtiko +hän Mildridiä? Kadehtiko hän omaa tytärtään! Ei, sen hän tunsi -- ja +hän alkoi taasen nousta! Päinvastoin tyttären piti sovittaa hänen +oma syntinsä, se oli ihana ajatus! Saattoivatko lapset sen tehdä? +Saattoivat. Niin totta kuin he ovat meidän tekomme, saattoivat he +sen tehdä, sillä sen totuuden, joka oli Mildridissä, oli toki äiti +heikkoudessaan kasvattanut. Mutta päästäkseen siitä osalliseksi täytyi +hänen itsensä olla mukana katumassa, kiittämässä! -- Ja ennenkuin Randi +tiesikään, osasi hän taas rukoilla, syvästi nöyrtyneenä ja särjetyin +sydämin taipua Herransa eteen, joka taasen oli osoittanut hänelle, mitä +hän oli ilman Häntä. Armoa hän rukoili, rukoili, kuten se rukoilee, +joka rukoilee henkensä puolesta, sillä nyt sai hän elämän uudelleen, +sen hän tunsi! Nyt oli velka pyyhitty pois, tämä oli ollut viimeinen +tilinteko, se oli vain niin valtavasti vaikuttanut häneen. Ja hän nousi +ja nosti silmänsä, kyynelten valuessa alas kasvoja; hän tunsi olevansa +hyvä; yksi oli, joka oli ottanut tuskan hänen sydämestään! Eikö hän +usein ennenkin ollut tuntenut tätä! Ei, ei milloinkaan kuten nyt, vasta +nyt oli voitto voitettu! Ja hän läksi astumaan ja tunsi taas olevansa +oma itsensä! Jotakin oli katkennut, joka tähän asti oli sitonut; joka +liikkeessä hän sen tunsi, että nyt hän oli vapaa sekä sielun että +ruumiin puolesta! -- Jos hänen, lähinnä Jumalaa, oli kiittäminen +tytärtään tästä, niin piti toki tyttären saada nauttia onneaan täysin +määrin! Hän tuli isoäidin tuvan porstuaan, mutta huoneessaolijat eivät +tunteneet hänen askeleitaan. Hän kävi kääkään ja avasi, ikäänkuin hän +olisi ollut toinen. + +-- Mildrid, tule tänne! sanoi hän, ja Mildrid ja isoäiti katsoivat +toisiinsa; sillä eihän se ollut hän. -- Mildrid riensi hänen luokseen: +mitä oli tapahtunut? Äiti tarttui hänen käsivarteensa, sulki oven hänen +perässään, joten he olivat yksin, ja heittäytyi sitten hänen kaulaansa +ja itki ja itki itkemistään, syleillen häntä väkevänä ja autuaana. +Ja rakkautensa nostamana saattoi Mildrid sydämestään antaa hänelle +takaisin hellyyttä. -- Jumala siunatkoon ja palkitkoon sinua! kuiskasi +äiti. + +Molemmat miehet tuvassa näkivät heidän käsi kädessä tulevan pihan +poikki ja niin nopeaan, että he rupesivat aavistamaan Jotakin. Ovi +avautui ja molemmat naiset astuivat sisään ja peremmälle. Mutta +sensijaan että olisi antanut tyttärensä Hansille tai sanonut jotakin +isälle tai hänelle, veti Randi ainoastaan vielä kerran tyttären +rintaansa vastaan ja puhkesi uudestaan tulvehtivan liikutuksen +valtaamana huudahdukseen: + +-- Jumala siunatkoon ja palkitkoon sinua! + +Hetken perästä istuivat he kaikki neljä isoäidin tuvassa. Vanhus oli +tullut iloiseksi. Olivathan nuoret pitkien aikojen kuluessa kertoneet +hänelle kuka Hans Haugen oli, ja hän käsitti paikalla tämän liiton +poikansa ja miniänsä elämän sovitukseksi. Elämänhaluisen vanhuksen +mielestä Hans Haugen sitäpaitsi oli niin kaunis! He viipyivät kaikki +hänen luonaan ja päivä päättyi siihen, että isä virren perästä luki +rukouskirjasta paikan, joka alkoi näin: "Herra on ollut talossamme!" + + * * * * * + +Heidän vastaisesta elämästään otan vain kaksi päivää ja kummastakin +vain muutamia hetkiä. + +Ensimäinen oli nuorten hääpäivä. Inga, Mildridin orpana, joka nyt +itse oli naimisissa, oli saapunut puettamaan morsianta. Pukeminen +tapahtui yliskamarissa; vanha kirstu, jossa suvun morsiushopeita, +kruunua, vyötä, huivia, solkia ja sormuksia säilytettiin, oli otettu +esiin. Isoäiti säilytti sen avainta, hän oli itse mukana avaamassa ja +Beret seurasi adjutanttina. Mildrid oli jo pukeutunut morsiushameeseen +ja kaikkiin omiin koreuksiinsa, kun nämä komeudet (jotka Beret ja +isoäiti edellisellä viikolla olivat kiilloittaneet) raskaina ja +hohtavina tulivat päivänvaloon. Kappale kappaleelta niitä koetettiin. +Beret piteli morsiamelle peiliä. Vanhus kertoili kuinka moni hänen +suvustaan juhlapäivänään oli kantanut näitä hopeita, mutta kaikista +onnellisimpana hänen oma äitinsä, Aslaug Haugen. Samassa kajahti ulkoa +heidän korvaansa suvun vanha morsiusmarssi; kaikki yliskamarissa +pysähtyivät, kuuntelivat, riensivät ovelle katsomaan, mikä oli. +Ensimäinen jonka he näkivät, oli Endrid, morsiamen isä. Hän oli nähnyt +Hans Haugenin ja hänen sisarustensa ajavan taloa kohti. Harvoinpa +Endrid sai tavallisuudesta poikkeavan päähänpiston -- mutta tällä +kertaa hänen mieleensä juolahti, että heidät olisi vastaanotettava +suvun morsiusmarssilla. Hän toimitti pelimannit ulos ja marssin +soimaan; ja siellä hän sitten seisoi heidän joukossaan, yliskamarin +ulkopuolella, kädessä hääoluella täytetty hopeatuoppi. Muutamia muita +oli liittynyt hänen seuraansa. Hans ja hänen uskolliset sisarensa +ajoivat kaksilla rattailla pihaan, ja saattoi nähdä, että vastaanotto +vaikutti heihin. + +Tuntia myöhemmin pantiin morsiusmarssi taasen soimaan, se tapahtui +silloin, kun morsian ja sulhanen ja morsiamen vanhemmat ja isoäiti ja +Beret ja sulhasen sisaret parittain, pelimannit etunenässä, astuivat +ulos noustakseen rattaille. Joskus sattuvat meidän elämässämme kaikki +enteet yhteen, ja niin läksi morsiussaatto tänään Tingvoldista +säteilevässä kevätilmassa. Kirkolla oli sellainen kansanpaljous, +ettei kukaan muistanut missään tilaisuudessa moista nähneensä. Nämä +pitäjäläiset tunsivat kaikki suvun tarinan ja millä tavalla se liittyi +marssiin, joka riemuiten helisi aurinkoisessa ilmassa, värähdellen yli +morsiamen ja sulhasen iloisen saaton. + +Ja koska kaikkien ajatukset yhtyivät tässä samassa asiassa, valitsi +pappi vihkiäistekstin, joka antoi hänelle tilaisuuden selittää, miten +lapset ovat meidän elämämme kruunu, joka säteilee _meidän_ kunniaamme, +meidän kehitystämme, meidän työtämme. + +Kirkosta lähtiessä pysähtyi Hans oven edustalle. Hän sanoi jotakin; +taivaallisessa onnessaan ei morsian sitä kuullut, mutta hän aavisti +sen. Sulhanen tahtoi, että hän katselisi Ole Haugenin hautaa, joka oli +niin runsaiden kukkien peitossa. Morsian teki niin ja he kulkivat pois +ihan hänen hautapatsaansa ohi. Vanhemmat perässä. + +Toinen hetki heidän elämästään, jonka johdamme mieleemme, on se, +jolloin Endrid ja Randi ensi kertaa isovanhempina kävivät heitä +tervehtimässä. Hans oli kuin olikin ajanut tahtonsa läpi, että +vastanaineet muuttivat Haugeniin, vaikka hänen olikin täytynyt luvata +ottaa Tingvold, kun eivät vanhemmat kerran enää jaksaneet tai tahtoneet +sitä pitää ja vanha isoäiti oli kuollut. Koko tästä vierailusta koskee +meitä kuitenkin yksi ainoa asia: se, että kun Randi hyvän vastaanoton +ja kestityksen perästä istui sylissään tyttärensä pieni tytär, +rupesi hän kiikuttamaan sitä ja hyräilemään morsiusmarssia. Tytär +löi hämmästyksissään kätensä yhteen, mutta hillitsi itsensä samassa +hetkessä ja vaikeni. Hans kehoitti Endridiä juomaan lisää, mutta tämä +kieltäytyi. Se oli kummaltakin puolelta vain tekosyy, jonka nojalla he +pääsivät vaihtamaan silmäyksen. + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57281 *** diff --git a/57281-8.txt b/57281-8.txt deleted file mode 100644 index d4ed6b6..0000000 --- a/57281-8.txt +++ /dev/null @@ -1,2539 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Morsiusmarssi, by Björnstjerne Björnson, -Translated by Maila Talvio - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Morsiusmarssi - - -Author: Björnstjerne Björnson - - - -Release Date: June 6, 2018 [eBook #57281] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MORSIUSMARSSI*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen and Tuula Temone - - - -MORSIUSMARSSI - -Kirj. - -BJÖRNSTJERNE BJÖRNSON - -Suomentanut Maila Talvio - - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Oy, -1922. - - - - -Viime vuosisadalla asui eräässä Norjan suurimmista tunturilaaksoista -pelimanni, joka myöhemmin jossain määrin on siirtynyt kansantaruun. -Useita sävellä ja lauluja väitetään hänen tekemikseen; toiset hän -tarun mukaan oli kuullut maahisilta, yhden itse pirulta, yhden hän oli -tehnyt pelastaakseen henkensä j.n.e. Yksi hänen marsseistaan on käynyt -kuulummaksi muita; sillä sen tarina ei päättynytkään, kun hän kuoli, -vaan alkoi vasta oikein sen jälkeen. - -Pelimanni _Ole Haugenilla_, joka eleli köyhänä torpparina korkealla -tunturin juurella, oli tytär _Aslaug_, ja tämä oli perinyt isänsä -mainion pään ja niinikään sävelet -- jollei juuri soittona, niin koko -olennossaan: sillä hän oli keveä ja reipas puheessaan, laulussaan, -käynnissään ja tanssissaan ja hänellä oli, kuten koko suvulla, -omituisen pehmeä ääni. Palasipa pitkiltä matkoilta nuori mies, -_Tingvoldin_ vanhan perintötilan kolmas poika. Kaksi hänen vanhempaa -veljeään oli hukkunut tulvaan ja hänen piti nyt saada talo. Hän tapasi -kerran Aslaugin suurenpuoleisissa häissä ja mieltyi häneen. Siihen -aikaan oli vielä kuulumatonta, että niin vanhan ja suuren suvun poika -kosisi Aslaugin säätyistä ja arvoista tyttöä. Mutta tämä poika oli -ollut kauan poissa ja hän antoi vanhempiensa tietää, että hän kyllä -tulee toimeen maailmalla -- ja jollei hän täällä kotona saa mitä -tahtoo, niin vähät koko talosta. Hänelle ennustettiin yleisesti, että -sellainen välinpitämättömyys sukua ja suvun kotia ja kontua kohtaan -kostaisi itsensä. Sanottiin niinikään, että tämä mahtoi olla Ole -Haugenin vaikutusta -- jopa sellaisten voimien avulla, joita kaikkien -ihmisten tulisi pelätä. - -Ole Haugen kuului nimittäin sillaikaa kun taistelu kävi pojan ja -vanhempien välillä, olleen oivallisella tuulella. Mutta kun voitto -oli saatu, oli hän sanonut jo tehneensä heille morsiusmarssin; eikä -se enää koskaan voisi hävitä Tingvoldin suvusta; mutta Herra varjele -sitä morsianta, joka ei aja sen soidessa kirkkoon yhtä iloisena -kuin Haugenin torpantyttö! -- Tässä olivat ihmiset vainunneet pahaa -vaikutusta. - -Niin kuuluu tämä monien muiden kaltainen tarina. Mutta tarinaa todempaa -on, että siellä, kuten niin monella tunturiseudulla, vielä tänäkin -päivänä tavataan elävä soiton ja laulun tunto, ja että se niinä aikoina -lienee ollut vieläkin suurempi. Se ei voi säilyä ilman että joku vaalii -ja enentää perittyä aarretta ja siinä suhteessa oli Ole Haugen varmaan -verraton. - -Vielä tietää tarina, että kuten Ole Haugenin morsiusmarssi oli -onnekkain, minkä he olivat kuulleet, niin oli morsiusparikin, joka ensi -kertaa sen sävelien soidessa ajoi kotiin ja jota se saattoi kirkon -ovelle ja _siellä_ vihkimisen päätyttyä vastaanotti, onnellisin pari, -mitä oli nähty. Ja vaikka Tingvoldin suku aina oli ollut komeaa sukua -ja vaikka se tästä puoleen kävi vieläkin komeammaksi, niin tarina -varmasti piti siitä kiinni, että tämä pari vei voiton kaikiksi ajoiksi. - -Siirrymme nyt tarinasta lujemmalle pohjalle; sillä Ole Haugenin -mukana kuolevat tarinat; hänen jälkeensä alkaa historia. Se kertoo, -että marssista tuli toisenlainen perintökappale kuin kaikista muista, -joita harvoin käytetään; sillä tätä _käytettiin_. Marssia näet -rallatettiin, hoilotettiin, vihellettiin, puhallettiin ja soitettiin -Tingvoldissa asuinhuoneista talleihin, pelloilta takamaille asti; -ja tämän marssin tahtiin kiikuttivat äiti, isä, lapsentyttö ja muut -palvelijat käsivarsillaan ainoaa lasta, minkä isäntäväki sai, ja -marssin oppi lapsi heti ensi eleittensä ja sanojensa jälkeen. Lapsen -nimi oli Astrid. Suvussa oli säveliä, eikä suinkaan vähimmin tässä -pienessä, vilkkaassa tytössä, joka pian osasi mestarillisesti laulaa -marssia, vanhempiensa voitonhuutoa, suvun lupausta. Ei ollut ensinkään -ihmeellistä, että hän suureksi tultuaan itse tahtoi valita armaansa. -Ehkäpä liioiteltiin Astridin kosijain määrää; mutta oli totta tai ei, -niin pääsi tuo rikas, käytökseltään hieno tyttö yli kolmannenkolmatta -ikävuotensa eikä vielä ollut kihloissa. Silloin saatiin ilmi syy! -Äiti oli monta vuotta sitten ottanut maantieltä taloon vikkelän -mustalaispojan; tai eihän hän ollut mikään mustalaispoika, mutta -siksi häntä sanottiin ja varsinkin sanoi äiti, kun ihmeekseen kuuli -Astridin ja hänen siellä ylhäällä takamailla menneen kihloihin ja nyt -rallattavan toisilleen morsiusmarssia, tytön aitankatolta ja pojan -ylhäältä nurmijyrkänteeltä. Poika joutui pian pois talosta; sillä nyt -nähtiin, ettei kukaan ankarammin pitänyt kiinni "suvun" kunniasta kuin -entinen torpantyttö. Ja isän täytyi ajatella ennustusta, kun hän itse -oli rikkonut suvun perintötavat: suku näkyi jo naivan maantieltä, -mihin tämä päättyisikään? Paikkakunnan tuomio ei ollut lempeämpi. -Mustalaispoika -- Nuutti hänen nimensä muuten oli -- oli antautunut -kauppa-alalle, varsinkin harjoittamaan karjakauppaa ja joka mies tunsi -hänet. Hän oli ensimäinen sillä paikkakunnalla, jopa kauempanakin, -joka ryhtyi asiaan oikein suuressa mitassa. Hän aukaisi tämän uran ja -hankki siten niiden seutujen tuotteille parempia hintoja ja monelle -yksityiselle pääomia. Mutta kieltää ei voi, että syntyi juopottelua -ja tappeluja, missä hän vain kulki, ja yksin siitä ihmiset puhuivat; -sillä hänen merkitystään kauppamiehenä eivät he vielä ymmärtäneet. Kun -Astrid oli 23 vuoden ikäinen tulivat asiat kuitenkin sille kannalle, -että joko täytyi talon joutua pois suoranaisen sukuhaaran käsistä, -tai kauppiaan joutua sukuun; sillä oman naimisensa kautta olivat -vanhemmat kadottaneet sen siveellisen mahdin, joka tässä tapauksessa -ehkä olisi voinut pakottaa. Astridin tahto tapahtui: reipas, iloinen -Nuutti ajoi eräänä kauniina päivänä mahdottoman saaton seuraamana -hänen kanssaan kirkkoon. Suvun morsiusmarssi, isoisän mestarinäyte -loi hohdettaan yli saaton, ja sulhanen ja morsian istuivat ikäänkuin -olisivat hiljaa laulaneet mukana, sillä he näyttivät hyvin iloisilta. -Ihmiset ihmettelivät, että vanhemmatkin näyttivät iloisilta. He olivat -kuitenkin tehneet niin kauan ja sitkeää vastarintaa. - -Häiden jälkeen otti Nuutti haltuunsa talon ja vanhukset joutuivat -muonalle. Mutta se oli niin iso, ettei kukaan käsittänyt miten -Nuutti ja Astrid tulivat toimeen; sillä talo tosin oli suurin -paikkakunnalla, mutta ei suinkaan hyvin hoidettu. Eikä siinä kyllä: -otettiin kolminkertainen työvoima ja panemalla likoon niillä seuduin -kuulumattomia summia, järjestettiin kaikki uuteen uskoon. Nuutille -ennustettiin varmaa perikatoa. Mutta "mustalaispoika", joksi häntä -vieläkin sanottiin, pysyi yhtä reippaana ja hänen hyvä tuulensa oli -aikoja sitten tarttunut Astridiin. Ennen niin hento ja hiljainen -tyttö oli nyt käynyt tukevaksi, lihavaksi emännäksi. Vanhemmat olivat -toivehikkaita. Vihdoinkin käsittivät ihmiset Nuutin tuoneen Tingvoldiin -sitä mitä ei kenelläkään ennen ollut siellä ollut, _liikepääomaa!_ -Lisäksi oli hänen kiertävä elämänsä antanut hänelle paljon kokemusta -ja opettanut, miten rahoja oli käytettävä, miten pidettävä työväkeä -ja palvelijoita hyvässä kunnossa ja reippaalla mielellä, joten, kun -12 vuotta oli kulunut, Tingvoldia ei enää olisi tuntenut entisekseen. -Rakennukset olivat toiset, irtaimisto kolminkertainen ja kolme -kertaa paremmassa kunnossa ja Nuutti itse pitkässä verkatakissa, -merenvahapiippu suussa ja illoin totilasin ääressä kapteenin, -papin ja nimismiehen seurassa. Astrid ihaili Nuuttia, pitäen häntä -viisaimpana ja parhaimpana miehenä maailmassa ja kertoili itse, että -Nuutti joskus nuoruudessaan oli tapellut ja juonut vain sentähden, -että huhu peloittaisi Astridia; "sillä Nuutti oli aika viisas -velikulta!" Vaimo noudatti kaikessa hänen mieltään, paitsi vaatteiden -ja tapojen muuttamisessa; hän tahtoi pysyä talonpoikaistavoissa -ja talonpoikaispuvussa. Nuutti antoi kaikkien muiden elää kuinka -he tahtoivat, ja niin eivät he siitäkään riitaantuneet. Hän eli -omissa oloissaan ja vaimo palveli häntä. Se tapahtui muuten kaikessa -vaatimattomuudessa; sillä Nuutti oli liian viisas elääkseen -rehentelevästi tai komeasti. Toiset sanoivat hänen ansaitsevan -kortinpeluulla ja tämän maineen ja siitä johtuvien suhteiden tuottavan -_enemmän_ kuin hän kulutti; mutta se lienee ollut paljasta panettelua. - -Heillä oli monta lasta, joiden historia ei kuulu meihin; mutta -vanhimman pojan, Endridin, jonka piti periä talo, piti tietysti -myöskin viedä sen kunniaa eteenpäin. Hän oli reipas, niinkuin koko -suku; mutta hänen, päänsä riitti vain kotitarpeeksi, kuten usein näkee -käyvän hyvin runsaslahjaisten vanhempien lasten. Isä pani sen merkille -varhain ja päätti korvata puutteen erinomaisella kasvatuksella. -Lapset saivat sentähden kotiopettajan ja täysikasvaneeksi päästyä -pantiin poika maanviljelyskouluun, yhteen niistä, jotka juuri silloin -rupesivat pääsemään parempaan vauhtiin, ja joutui myöhemmin kaupunkiin. -Hän palasi kotiin hiljaisena, hiukan rasittuneena nuorukaisena ja -kaupunkilaistapoja hänessä oli vähemmin kuin olisi uskonut ja isä oli -toivonut. Endrid nimittäin ei yleensä ollut hyvä oppimaan. - -Tätä poikaa silmäilivät sekä kapteeni että pappi, joilla molemmilla oli -uskomaton määrä tyttäriä -- ja jos he siitä syystä kohtelivat Nuuttia -yhä huomaavaisemmin, niin he suuresti erehtyivät; sillä Nuutti halveksi -siinä määrin naimakauppaa köyhän kapteenin- tai rovastintyttären -kanssa, jota ei oltu kasvatettu emännöimään suuressa talossa, ettei hän -edes huolinut vaivautua varoittamaan poikaa. Hänen ei tarvinnutkaan -sitä tehdä; poika huomasi yhtä hyvin kuin hänkin, että suku kaipasi -nousua muussa suhteessa kuin vaurastumisessa ja että se nyt tarvitsi -verta jostakin iän ja maineen puolesta tasa-arvoisesta suvusta. Mutta -onnettomuudeksi tuli poika käyttäytyneeksi hiukan nurinkurisesti -ollessaan niillä retkillä, joten ihmisissä heräsi epäluulo. Siitä olisi -kai sentään vielä selviydytty; mutta hän joutui siihen _huutoon_, -että hän ajatteli hyviä naimakauppoja, ja kun se huuto vain pääsee -liikkeelle, niin arkailee talonpoika. Endrid huomasi sen pian itse; -sillä vaikkei hän ollutkaan erittäin terävä, niin hän sensijaan oli -hyvin herkkävaistoinen. Hän käsitti, ettei se suinkaan parantanut hänen -asemaansa, että hän tuli kaupunkilaistamineissa ja herrastellen. Ja -kun tässä pojassa pohjalta oli paljon hyvää, niin sai loukattu ylpeys -aikaan, että hän vähitellen heitti pois sekä kaupunkilaisvaatteet -että kaupunkilaiskielen ja rupesi työmieheksi isänsä äärettömälle -maatilalle. Isä huomasi kaikki -- jopa ennenkuin poika itsekään huomasi --- ja pyysi, ettei äiti olisi tietävinään. Sentähden eivät he pojalle -puhuneet mitään naimisista, kukaan ei kiinnittänyt muulla tavalla -huomiota muutokseen, joka hänessä tapahtui, kuin niin, että isä aina -hellemmin uskoi hänelle suunnitelmiansa talouden hoidosta ja muista -toimista ja vähitellen jätti taloudenhoidon kokonaan hänen haltuunsa. -Hän ei sitä katunut. - -Niin eli poika kunnes oli 31 vuoden vanha, kartutti isänsä omaisuutta -ja omaa kokemustaan ja varmuuttaan. Koko tänä aikana ei hän ollut -tehnyt pienintäkään yritystä kosia ketään tyttöä paikkakunnalta tai -ulkopuolelta ja vanhemmat alkoivat vakavasti pelätä, että hän kokonaan -oli heittänyt sen mielestään. Mutta sitä ei hän ollut tehnyt. - -Naapuritalossa eleli hyvissä varoissa eräs paikkakunnan parhaita -sukuja, joka monta kertaa oli nainut Tingvoldinkin suvusta. Siellä -kasvoi tyttö, jota Endrid oli katsellut siitä asti kun tyttö oli pieni -lapsi; nähtävästi hän kaikessa hiljaisuudessa oli katsonut hänet -itselleen, sillä tuskin puoli vuotta siitä kun tyttö pääsi ripille, -kosi hän. Tyttö oli silloin 16 vuoden vanha ja hän 31. Randi -- se oli -tytön nimi -- ei heti ollut selvillä mitä hän vastaisi tähän; hän meni -kysymään vanhemmilta, mutta he jättivät sen kokonaan hänen itsensä -päätettäväksi. He arvelivat, että Endrid oli kelpo mies ja varoihin -nähden paras, minkä tyttö näillä mailla saattoi saada. Ikäero oli suuri -ja hänen täytyi itsensä päättää uskaltaisiko hän lähteä siihen suureen -taloon ja hänelle äkkioutoihin oloihin. Tyttö kyllä huomasi vanhempien -mieluummin toivovan hänen suostuvan kuin kieltävän; mutta hän pelkäsi -todella. Silloin läksi hän Endridin äidin luo, josta hän aina oli -pitänyt. Hän arveli äidin tietävän asian, mutta näki ihmeekseen, ettei -äiti tietänyt mitään. Äiti ilostui niin, että hän kaikin voimin neuvoi -häntä suostumaan. - --- Minä autan sinua, sanoi hän. -- Ei isä tahdo mitään erotettavaksi -itselleen: hänellä on omansa eikä hän tahdo, että lapset toivoisivat -hänen kuolemaansa. Toimitetaan heti jako kaikkien kesken ja se vähä, -millä me tästä puoleen elämme, saadaan jakaa sitten, kun me olemme -poissa. Siitä sinä voit nähdä, ettei tässä meidän tähtemme tarvitse -joutua pulaan. - -Niin, tiesihän Randi, että Astrid ja Nuutti olivat hyviä ihmisiä. - --- Ja poika, jatkoi Astrid, -- on hyvä ja ymmärtäväinen. - -Niin, sen Randi kyllä itsekin oli kokenut, ei hän sitä pelännyt -ettei tulisi toimeen hänen kanssaan -- kunhan hänellä itsellään vain -riittäisi voimia! - -Pari päivää myöhemmin oli asia päätetty, ja jos Endrid oli iloissaan, -niin kyllä olivat hänen vanhempansakin; sillä tämä oli arvossa pidetty -perhe, ja olihan tyttö niin kaunis ja ymmärtäväinen, ettei koko -paikkakunnalla ehkä siinä suhteessa ollut parempaa tarjolla. Häät, -joista vanhukset kummaltakin puolen neuvottelivat, päätettiin pitää -juuri ennen syksyä, sillä mitäpä tässä odottamaankaan. - -Paikkakunta ei kuitenkaan ottanut uutista ensinkään siltä kannalta kuin -molemmat asianosaiset. Oltiin sitä mieltä, että nuori, korea tyttö oli -"myynyt itsensä". Hän oli niin nuori, että tuskin tiesi mitä naiminen -onkaan, ja viisas Nuutti oli hoputtanut poikaa ennenkuin tyttö vielä -oli kosimiseen kypsä. Jonkun verran sai nuori tyttö näistä kuulla, -mutta Endrid oli niin hellä ja osoitti rakkauttaan niin hiljaisella, -miltei nöyrällä tavalla, ettei hän tahtonut purkaa, mutta oli kuitenkin -vähän kylmä. Olivathan molempien vanhemmatkin kuulleet yhtä ja toista, -mutta eivät olleet mistään tietävinään. - -Häät tahdottiin viettää suurellisesti, ehkäpä juuri puheiden -uhalla, ja samasta syystä ei Randikaan ollut sitä vastaan. -Nuutin seurustelutoverit, rovasti, kapteeni ja nimismies suurine -perheineen olivat hekin kutsutut ja aikoivat olla mukana saattamassa -kirkkoon. Siitä syystä ei Nuutti halunnut pelimannia -- se oli -liian vanhanaikaista ja talonpoikaista; mutta Astrid tahtoi, että -suvun marssi saattaisi heidät kirkkoon ja sieltä takaisin kotiin; -olivathan he itse olleet niin onnelliset sen sävelten soidessa, että -nyt mielellään tahtoivat kuulla sen uudelleen rakkaiden lastensa -juhlapäivänä. Nuutti ei harrastanut runoutta ja sen semmoista; hän -antoi vaimon määrätä. Morsiamen vanhemmille annettiin siis viittaus, -että he saattoivat tilata pelimannit ja pyydettiin vanhaa marssia, joka -oli ollut unohduksissa jonkun aikaa sentähden, ettei tämä osa sukua -ollut harrastanut laulua. - -Hääpäivänä oli onnettomuudeksi rankka syyssade. Pelimannien täytyi -panna viulut peittoon, kun olivat soittaneet talosta, eivätkä he -ottaneet niitä esiin ennenkuin olivat päässeet niin pitkälle, että -kuulivat kirkonkellot. Silloin täytyi pienen pojan seisoa takana -rattailla pitämässä sateenvarjoa heidän päällään ja sen alla istuivat -he kyyristyneinä ja vetää vinguttivat. Marssi ei tällaisessa ilmassa -soinut, niinkuin odottaa sopikin, eikä morsiussaattokaan joka -seurasi, näyttänyt iloiselta. Sulhanen istui sulhashattu jalkojen -välissä ja öljyhattu päässä, ja hänen yllään oli suuri nahkatakki, ja -sateenvarjoa hän piteli morsiamen suojana, joka, huivi huivin päällä, -varjellakseen kruunua ja muuta komeuttaan, oli enemmän heinäru'on -kuin ihmisen näköinen. Niin tulivat rattaat rattaiden perässä, -miehet läpimärkinä, naisväki huppuun peitettynä; se oli kuin mikäkin -loihdittu saatto, jossa ei erottanut ainoitakaan tuttuja kasvoja, -ainoastaan käpristyneitä, yhteen sullottuja villa- ja nahkakääröjä. -Tavattoman runsaslukuisen yleisön, joka seisoi odottamassa suurta -morsiusjoukkoa, täytyi nauraa, alussa hillitysti, mutta sitten yhä -äänekkäämmin ja äänekkäämmin aina uusien rattaiden tullessa perille. -Sen suuren rakennuksen luona, jossa saaton piti astua rattailta -korjailemaan koreitaan kirkonmenoja varten, seisoi kaupustelija, -lystikäs mies nimeltä Aslak, heinärattailla, jotka oli ajettu syrjään -kuistinnurkalle. Hän huusi juuri kun morsianta nostettiin rattailta: - --- Ei mutta herran kiesus, mahtaako se Ole Haugen antaa tänään -morsiusmarssinsa soida! Hih! - -Joukko nauroi -- useimmat sentään salaa; sitä paremmin se tuntui, mitä -kaikki ajattelivat ja tahtoivat salata. - -Kun he saivat huivit morsiamen yltä, näkivät he, että hän oli valkoinen -kuin lakana. Hän itki, koetti nauraa, mutta itki taas -- ja äkkiä hänet -valtasi sellainen tunne, ettei hän lähde kirkkoon! Sen sekamelskan -aikana, joka sitten seurasi, täytyi hänet panna vuoteeseen viereiseen -huoneeseen, sillä hän sai sellaisen itkunpuuskan, että he pelästyivät. -Hänen kunnianarvoisat vanhempansa olivat hänen luonaan, ja kun hän -rukoili, ettei hänen tarvitsisi mennä kirkkoon, sanoivat he, että hän -saattoi tehdä mielensä mukaan. Silloin hän näki Endridin. Mitään niin -onnetonta ja avutonta ei hän koskaan ollut nähnyt, sillä hänelle oli -heidän aikomuksensa ollut täyttä totta. Hänen rinnallaan seisoi hänen -äitinsä; hän ei sanonut mitään, ja kasvot olivat liikkumattomat. Mutta -kyynel kyyneleen perästä vieri alas näitä kasvoja ja silmät pysyivät -suunnattuina Randin silmiin. Silloin nousi Randi kyynärpäidensä varaan, -katseli hetkisen suoraan eteensä, itkua niellen. - --- Ei, sanoi hän, -- minä menen kirkkoon. - -Hän heittäysi taasen taapäin ja itki hetkisen katkerasti; mutta sitten -hän nousi ja lisäsi, ettei hän enää tahtonut soittoa, ja hänen tahtoaan -noudatettiin. Mutta soittamasta kielletyt pelimannit eivät parantaneet -asiaa, kun tulivat kansan joukkoon. - -Surullinen morsiussaatto kulki nyt kirkkoon. Tosin sade teki, että -sulhanen ja morsian saattoivat peittää kasvonsa joukon uteliaisuudelta, -kunnes he pääsivät kirkkoon; mutta itse he tunsivat olevansa kuin -kujanjuoksussa ja arvasivat, että heidän suuri seurueensa harmitteli -joutuneensa viekotelluksi tällaiseen pilkanpitoon. - -Kuuluisan pelimanni _Ole Haugenin_ hauta oli ihan kirkonoven luona. -Kaikessa hiljaisuudessa oli se tullut rauhoitetuksi alueeksi: joku -suvusta oli pannut siihen uuden ristin, kun vanha juuresta oli -lahonnut. Risti oli ylhäältä pyörän muotoinen, Ole itse oli niin -määrännyt. Hauta sijaitsi aurinkoisella paikalla, siellä kasvoi -kihisemällä kedonkukkia. Jokainen kirkkomies, joka kerran oli seisonut -tällä haudalla, oli joltakin tuttavalta kuullut, että eräs herra, -joka valtion kustannuksella oli keräillyt kasveja ja kukkasia näissä -laaksoissa ja niitä ympäröivillä tuntureilla, oli tältä haudalta -tavannut kukkia, joita saa muuten hakea penikulmien päästä. Tämä teki, -että talonpojat, jotka muuten välittivät vähät siitä, mitä sanoivat -"rikkaruohoksi", jonkinlaista uteliasta iloa, ehkäpä myöskin uteliasta -arkuutta tuntien katselivat näitä kukkia; toiset kukkasista olivat -harvinaisen kauniit. Mutta kun morsiuspari astui tästä ohi, huomasi -Endrid, joka piteli Randin kättä, että tämä vavahti; sillä hänestä -tuntui, että Ole Haugen tänään oli käynyt kummittelemassa. Heti -senjälkeen rupesi hän taasen itkemään, tuli siis itkien kirkkoon ja -itkien hänet talutettiin penkkiin. Sellaisena ei miesmuistiin yksikään -morsian ollut tähän kirkkoon tullut. - -Hän tunsi siinä istuessaan antavansa vahvistuksen huhulle, että hän -todella oli myynyt itsensä. Kauhea häpeä, minkä se tuotti vanhemmille, -teki, että hän hetkiseksi kylmeni ja saattoi pidättää itkunsa. -Mutta alttarin juurella joku papin sana taasen pani hänen tunteensa -liikkeelle ja paikalla tulvivat kaikki tämän päivän kokemukset hänen -mieleensä; hetkiseksi tuntui hänestä siltä, ettei hän enää koskaan voi -katsoa ihmisiä silmiin, kaikkein vähimmin vanhempiaan. - -Kaikki jatkui samaan tapaan, ja sentähden mainittakoon vain, ettei -hän päivällisillä saattanut istua pöydässä, ja kun hänet houkutuksin -ja pyynnöin oli saatu illallispöytään, turmeli hän juhlamielen ja -oli saatettava vuoteeseen. Häät, joiden piti kestää monta päivää, -lopetettiin samana iltana. "Morsian on tullut kipeäksi", sanottiin. - -Vaikkei kukaan niistä, jotka sen sanoivat tai kuulivat, sitä uskonut, -oli se kuitenkin ihan totta. Hän ei enää ollut terve eikä hän tullut -terveeksi. Ja seuraus tästä oli, että heidän ensimäinen lapsensa -oli kivuloinen. Tietysti ei vanhempien hellyys siitä vähentynyt -että he molemmat ymmärsivät tavallaan itse olevansa syypäät lapsen -kärsimyksiin. He eivät seurustelleet kenenkään muun kanssa kuin tämän -lapsen; kirkkoon he eivät lähteneet, he olivat käyneet ihmisaroiksi. -Kaksi vuotta salli Jumala heidän iloita tästä lapsesta; mutta sitten -Hän otti senkin. - -Heidän ensimäinen selvä ajatuksensa tämän iskun jälkeen oli, että -he olivat pitäneet lapsesta liian paljon; sentähden olivat he sen -kadottaneet. Ja kun he sitten saivat toisen lapsen, eivät he tahtoneet -uskaltaa kiintyä siihen. Mutta lapsi, joka sekin alussa tuntui -sairaalta, virkosi ja kävi paljon reippaammaksi kuin edellinen, joten -tila kävi heille vastustamattomaksi. Heille koitti uusi, puhdas ilo; he -saattoivat unohtaa mitä oli tapahtunut, kun he olivat lapsen luona. Kun -lapsi oli kahden vuoden vanha, otti Jumala senkin. - -Muutamat ihmiset ovat surun valittuja. Juuri ne, jotka mielestämme -vähimmin sitä tarvitsevat. Mutta nämä voivat myöskin rehellisimmin -julistaa uskon ja kieltäymisen asiaa. Nämä molemmat olivat aikaisin -yhdessä etsineet Jumalaa; tästälähin kohtasivat he toisensa ainoastaan -Hänen luonaan. Elämä Tingvoldissa oli kauan ollut hiljaista, nyt se oli -kuin kirkossa ennen papin tuloa. Työ jatkui keskeytymättä, mutta töiden -lomassa viettivät aviopuolisot aina yhdessä pienen hartaushetken, -jolloin he kohtasivat kadottamansa haudan tuolla puolen. Se ei -muuttanut asiaa, että Randi pian toisen tappion perästä sai tyttären; -molemmat kuolleet olivat olleet poikia eikä tyttö siitäkään syystä -ollut vanhemmille mieluinen. Sitäpaitsi eivät he tietäneet saisivatko -he pitää hänet. Mutta ilo ja terveys, joita äiti oli nauttinut ennen -viimeisen pojan kuolemaa, olivat tulleet lapsen osaksi, jota hän -kantoi; pian nähtiin, että se oli harvinaisen vilkas lapsi, äidin -kauneus uinui siinä umpussaan. Kiusaus valtasi taasen nuo molemmat -yksinäiset ihmiset, heidän teki mieli antautua toivomaan ja iloitsemaan -lapsesta; mutta ratkaiseva toinen vuosi ei vielä ollut saavutettu, ja -kun se saavutettiin, tuntui heistä siltä kuin he vain olisivat saaneet -lykkäystä. He eivät uskaltaneet. - -Molemmat vanhukset olivat pysytelleet hyvin syrjässä. Eipä noiden -kahden mieleen tarttunut lohdutus eikä toisten ilo. Nuutti oli -sitäpaitsi liian maailmallisesti vilkas jaksaakseen kauan istua -suruhuoneessa tai säännöllisesti tullakseen hartaudenharjoituksiin. -Sentähden muutti hän ruukille, jonka omisti ja joka tähän asti oli -ollut vuokralla; nyt otti hän sen omiin käsiinsä ja pani siellä kaikki -niin hauskaan ja hienoon kuntoon armaalle Astridilleen, että tämä, -joka kuitenkin mieluimmin olisi ollut Tingvoldissa, pysyi siellä missä -Nuutti oli ja nauroi hänen kanssaan sensijaan että olisi itkenyt lasten -kanssa. - -Eräänä päivänä oli Astrid käymässä miniän luona; hän näki pienen -Mildridin ja huomasi, että lapsi kulki ihan yksikseen; äiti tuskin -uskalsi koskea häneen. Ja hän näki, kun isä tuli sisään, hänen -kohtelevan omaa ainoaa lastaan yhtä surumielisen pidättyvästi. Hän -salasi ajatuksensa; mutta kun hän palasi kotiin oman rakkaan Nuuttinsa -luo, kuvasi hän tälle miten hullusti asiat Tingvoldissa olivat; siellä -oli nyt heidän paikkansa. Pieni Mildrid tarvitsi jonkun, joka uskalsi -iloita hänestä; sillä siinä lapsessa oli suvulle kasvamassa hieno, -kaunis olento. Hänen vilkas intonsa tartutti Nuutin, molemmat vanhukset -panivat kokoon kamppeensa ja muuttivat kotiin. - -Mildrid joutui siis isovanhempien luo, ja molemmat vanhukset opettivat -vanhempia rakastamaan häntä. Mutta kun Mildrid oli viiden vuoden vanha, -saivat he vieläkin tyttären, jolle antoivat nimen _Beret_ ja sentähden -pysytteli Mildrid enimmäkseen vanhuksien luona. - -Nyt uskalsivat pelästyneet vanhemmat taasen ruveta uskomaan elämään! -Siihen vaikutti osaltaan myöskin muuttunut mieliala heidän ympärillään. -Toisen lapsen kuoleman jälkeen näkivät ihmiset aina, että he olivat -itkeneet, mutta ei koskaan heidän itkevän; heidän surunsa oli ihan -hiljainen. - -Kaunis, jumalinen elämä Tingvoldissa oli kiinnittänyt palvelijat -paikoilleen, ja sieltä kuului paljasta kiitosta talonväestä. He -rupesivat itsekin tuntemaan tätä kaikkea. Sekä sukulaiset että ystävät -rupesivat käymään heitä tervehtimässä ja kävivät yhä, vaikkeivät -Tingvoldin väet käyneetkään vastatervehdyksellä. - -Mutta kirkolla eivät he vieläkään olleet käyneet sitten hääpäivän. He -kävivät ehtoollisella kotona ja pitivät itse hartaudenharjoituksensa. -Mutta toisen tyttären tultua maailmaan teki heidän mieli itse olla -kummeina, ja ensi kerran uskalsivat he lähteä kirkolle. Silloin kävivät -he yhdessä lastensa haudoilla, silloin astuivat he yhdessä, sanoitta ja -liikutuksetta Ole Haugenin haudan ohi ja koko kirkkoväki osoitti heille -kunnioitusta. Mutta yksinäistä elämää he yhä jäivät elämään, ja hurskas -hiljaisuus ympäröi heidän taloaan. - -Täällä isoäidin luona lauloi pieni Mildrid eräänä päivänä -morsiusmarssia. Suuresti pelästyneenä pysähdytti vanha Astrid työnsä ja -kysyi, mistä kummasta hän sen oli oppinut. Lapsi vastasi oppineensa sen -häneltä. - -Vanha Nuutti, joka oli huoneessa, purskahti iloiseen nauruun; sillä -tiesihän hän, että Astridin oli tapana hyräillä sitä, kun hän istui -työtä tekemässä. Mutta nyt pyysivät molemmat, ettei pieni Mildrid -koskaan vanhempien kuullen laulaisi sitä. Lapsihan aina kysyy: "miksi?" -Mutta hän ei kysymyksiinsä saanut vastausta. Silloin hän kuuli uuden -paimenpojan eräänä iltana puita hakatessaan laulavan sitä. Sen hän -kertoi isoäidille, joka niinikään oli sen kuullut; mutta tämä vain -vastasi: - --- Hoh, hän ei tule täällä pitkäikäiseksi! - -Ja seuraavana päivänä hän todella sai lähteä. Hänelle ei sanottu mitään -syytä, mutta hän sai palkkansa ja matkapassit. Mutta Mildrid joutui -sellaiseen jännitykseen, että isoäidin täytyi koettaa kertoa hänelle -morsiusmarssin tarinaa. Kahdeksanvuotias tyttönen käsitti sen hyvin, -ja mitä ei hän silloin käsittänyt, selveni hänelle myöhemmin. Marssin -vaikutus hänen lapsuutensa elämään kävi suuremmaksi kuin mikään muu -oli ollut tai tuli olemaan; se laski perustuksen hänen suhteelleen -vanhempiinsa. - -Lapsi vaistoaa uskomattoman aikaisin, kuka ihminen on onneton, ja -osaa olla myötätuntoinen. Mildrid tunsi, että vanhempien luona piti -olla hiljaista. Sitä lakia ei ollut vaikea noudattaa; sillä he olivat -niin lempeät, puhuivat niin lakkaamatta, mutta hiljaa, hänelle lasten -suuresta taivaassa olevasta ystävästä, että siitä valui taikahohde -huoneeseen. Mutta morsiusmarssin tarina opetti häntä liikuttavasti -ymmärtämään, mitä vanhemmat olivat saaneet kokea. Katkerat muistot hän -varovasti sivuutti ja osoitti pidätettyä, mutta harrasta rakkautta -kaikkeen siihen, minkä uskalsi heidän kanssaan jakaa, nimittäin -heidän jumalanpelkoonsa, totuudentuntoonsa, hiljaisuuteensa ja -työteliäisyyteensä. Sitä mukaa kuin Beret kasvoi, oppi hän saman; sillä -naisen kasvattajakutsumus on hereillä heti lapsuudesta. - -Isovanhempien luona pumppusi se elämä, joka ei saanut puhjeta -esiin kotona. Siellä laulettiin ja tanssittiin, siellä leikittiin -ja kerrottiin satuja. Ja niin jakaantui sisarten aika kasviniässä -kahtaalle: toisaalla oli se syvä hellyys, jota he tunsivat -raskasmielisiä vanhempiaan kohtaan hiljaisessa kodissa, toisaalla -taas iloinen elämä isovanhempien luona; mutta sellaisessa sovinnossa -se jaettiin, että vanhemmat kehoittivat heitä lähtemään vanhusten luo -huvittelemaan ja vanhukset taas käskivät heitä menemään kotiin ja -olemaan "oikein kilttejä tyttöjä". - -Kun noin 12-16 ikäinen tyttö ottaa 7-11 vuotiaan sisaren uskotukseen, -saa hän häneltä takaisin suurta hellyyttä. Mutta pikkutyttö käy siinä -tavallisesti liian kehittyneeksi. Mildrid taas joutui voiton puolelle -ollessaan samalla kertaa anteeksiantajana, lohduttajana, neuvojana ja -vastaanottajana ja sellaisena hänen osalleen lankesi vanhempien ja -isovanhempien hiljainen ilo. - -Ei ole mitään kertomista ennenkuin Mildrid pääsi viidenteentoista -ikävuoteensa; sillä silloin kuoli vanha Nuutti äkkiä ja helposti. -Välimatkaa siitä, kun hän istui tuvassa pilaa puhumassa, siihen kun hän -makasi ruumiina, oli tuskin ensinkään. - -Isoäidin parasta iloa senjälkeen oli pitää Mildridiä jalkainsa juuressa -pienellä lapsenjakkaralla, kuten heidän tapansa oli ollut siitä asti -kun Mildrid oli pieni, ja silloin joko itse kertoa Nuutista tai saada -Mildrid hyräilemään morsiusmarssia. _Sen_ sävelissä näki Astrid Nuutin -voimakkaan, tumman pään kohoavan Mildridin lapsuudesta; sen sävelissä -saattoi hän seurata Nuuttia pihan poikki nurmikkojyrkänteille, kun -hän paimenessa puhalsi marssia; sen sävelissä ajoi hän kirkkoon -hänen rinnallaan; sen sävelissä heräsi hänen reipas, viisas kuvansa -kirkkaimmin elämään! Mutta Mildridin sielussa rupesi marssi elämään -uudella tavalla. Laulaessaan isoäidille kysyi hän itseltään: -soitetaanko sitä joskus minulle? - -Siitä hetkestä, jolloin kysymys oli herännyt, kasvoi se; marssia -ympäröi hiljaa sädehtivä onni. Hän näki morsiuskruunun välkkyvän sen -auringonpaisteessa, se avasi pitkän, valoisan tien tulevaisuuteen. -Kuusitoistavuotiaana hän kysyi itseltään: ajanko minä itse joskus sen -sävelten soidessa ja isä ja äiti minun jälessäni, ohi kansan, joka -hymyilee, astunko minä iloisena rattailta siellä, missä äiti itki, -kuljenko minä Ole Haugenin kukkivan haudan ohi alttarille säihkyvän -iloisena, niin että isä ja äiti saavat hyvitystä! - -Tämä oli ensimäinen ajatusten sarja, jota hän ei uskonut Beretille. -Vähitellen niitä tuli useampia. Beret, joka nyt oli kahdennellatoista -vuodellaan, huomasi kyllä jääneensä enemmän yksin, mutta hän ei -oikein käsittänyt, että hänet vähitellen oli jätetty ulkopuolelle -sentähden, että eräs toinen oli saanut hänen oikeutensa. Se oli -kahdeksantoistavuotias, vasta kihlattu Inga, heidän orpanansa -naapuritalosta. Kun Beret näki heidän, käsivarret kiedottuina toistensa -ympäri, kuten nuorten tyttöjen on tapana, kuiskutellen ja hymyillen -astelevan vainioiden poikki, saattoi hän paiskautua pitkälleen ja itkeä -mustasukkaisuuttaan. - -Mildrid kävi rippikoulua; siellä hän oppi tuntemaan samanikäisiä -ja jotkut heistä tulivat sunnuntaisin Tingvoldiin. He pysyttelivät -ulkona pihalla tai isoäidin luona. Olihan Tingvold ollut sellainen -paikka, jonne ei nuorisolla ollut pääsyä, mutta jonne sen teki mieli. -Sinne ei kuitenkaan nytkään tullut muita kuin sellaisia, jotka olivat -tavoiltaan sävyisiä; sillä kieltää ei saattanut, että Mildridin -luonteessa oli jotakin hillittyä, joka veti puoleensa vain harvoja. -Siihen aikaan viljeli paikkakunnan nuoriso ahkeraan laulua. Sellainen -ei koskaan ole satunnaista; mutta se on ajoittaista ja näillä ajoilla -on taas aina esilaulajansa. Näiden joukossa oli, kumma kyllä, nytkin -eräs Haugen-suvun jäsen. Kansassa, jossa kerran, vaikkapa monta sataa -vuotta sitten, miltei joka mies ja nainen laulussa on hakenut ja -löytänyt ilmaisun sille, mikä voimakkaimpana liikkui heidän elämässään -ja ajatuksissaan, ja jotka omassa keskuudessaan pystyivät luomaan -runoja tunteenpurkauksiensa kannattimiksi, -- siellä ei laulun taito -milloinkaan voi kuolla, vaan toisessa tai toisessa kyläkunnassa sen -vielä täytyy elää ja se on helposti herätettävissä sielläkin, missä -ei sitä enää kuulu. Mutta tällä paikkakunnalla oli runoiltu paljon -ja paljon laulettu miesmuistien aikoina; ei syyttä eikä suotta Ole -Haugen ollut syntynyt juuri täällä. Hänen poikansa poika oli taasen -saanut sävelen lahjan. Ole Haugenin poika oli ollut niin paljon -nuorempi kuin se tytär, joka naitiin Tingvoldiin, että tämä naituna -oli ollut hänen kumminaan. Monivaiheisten kohtalojen perästä oli hän -hyvin vanhana miehenä saanut isänsä pikkutilan tunturilla ja silloin -vasta, kumma kyllä, mennyt naimisiin. Hänellä oli monta lasta, niiden -joukossa poika, jonka nimeksi pantiin _Hans_ ja tällä tuntui olevan -isoisän lahjat, ei kuitenkaan oikeastaan viulunsoittoon, vaikka hän -soitti, vaan paremmin laulamaan vanhoja lauluja ja osittain sepittämään -uusia. Mieltymystä näihin vain lisäsi se, että niin harvat tunsivat -häntä itseään, vaikka hän eli ihan heidän keskellään. Niin, ei ollut -montakaan, jotka olivat hänet nähneet. Asian laita oli se, että -hänen vanha isänsä oli ollut pyssymies eivätkä hänen poikansa vielä -olleet suuret, kun vanhus jo istui mäellä opettamassa pieniä poikiaan -lataamaan ja tähtäämään. Hänen ilonsa kuului olleen tavaton, kun -pojat kiväärillä kykenivät ansaitsemaan metsään ampumansa ruudin ja -haulit. Tähän tulokseen sai hän tyytyä. Heidän äitinsä kuoli pian -hänen jälkeensä ja lasten täytyi tulla aikaan omin neuvoin ja he -tulivatkin. Pojat metsästivät ja tytöt hoitivat taloa tunturilla. -He herättivät huomiota, kun joskus näyttäytyivät laaksossa; mutta -se ei tapahtunut usein, sillä talvisin ei heillä ollut tietä, joten -he tyytyivät tekemään kylään vain välttämättömät retket saadakseen -riistan kuljetetuksi pois tai myydyksi, ja kesäisin pitivät he -tuntureilla vieraita. Talo sijaitsi korkeammalla kuin kaikki muut talot -laaksossa; se oli kuuluisa puhtaasta tunturi-ilmastaan, joka parantaa -rintatautisia ja hermostuneita paremmin kuin mikään tähän asti tunnettu -parannuskeino; sentähden oleskeli siellä joka vuosi talon täydeltä -väkeä kaupungista ja ulkomailta. He rakensivat useampia huoneita, -mutta kaikki täyttyivät. Köyhistä, jopa surkean köyhistä ihmisistä oli -tämä sisarusperhe tällä tavoin kohonnut varallisuuteen. Seurustelu -kaikkien noiden vieraiden kanssa oli painanut heihin omituisen leiman; -jopa osasivat he jonkun verran vieraita kieliäkin. Hans oli monta -vuotta sitten ostanut talon sisaruksiltaan, joten kaikki kulki hänen -nimissään; hän oli tähän aikaan 28 vuoden ikäinen. - -Tingvoldilla oleviin sukulaisiin ei kukaan heistä ollut pistänyt -jalkaansa. Endrid ja Randi Tingvold tosin eivät olleet sitä päättämällä -päättäneet, mutta he eivät kärsineet tunturiväkien nimeä mainittavan -enempää kuin he kärsivät marssia. Lasten köyhä isä oli sattumalta -saanut tietää sen ja sentähden oli _Hans_ kieltänyt sisaruksiaan -menemästä sinne. Mutta Tingvoldin tytöt, jotka pitivät laulusta, -ikävöivät häntä suuresti ja häpesivät, että vanhemmat vieroivat -sukulaisiaan. Uusien naistuttavien ollessa koolla puheltiin ja -kerrottiin talossa Hans Haugenista ja hänen sisaruksistaan enemmän kuin -mistään muusta. - -Tänä kauniina laulun ja seurustelun aikana pääsi Mildrid ripille -noin 17 vanhana. Hetkinen sitä ennen oli kaikki ollut hiljaista, -hetkinen jälkeenpäin niinikään. Mutta kevääksi, tai oikeammin -kesäksi piti hänen, kuten kaikkien tyttöjen ripille päästyä, lähteä -elukkain hoitajaksi karjakartanolle. Hän iloitsi sanomattomasti. -Hänen ystävättärensä Ingan, joka oli kihloissa, piti olla -naapurikarjakartanolla. - -Beretin piti päästä mukaan karjakartanolle ja Mildridin kaipaus -tarttui häneenkin. Mutta kun he pääsivät karjakartanolle ja kaikki -uutuus valtasi koko Beretin mielen, niin oli Mildridissä yhä sama -levottomuus. Karja ja maitotalous panivat kyllä reippaaseen työhön, --- mutta hän ei tietänyt miten hän saisi kulumaan sen pitkän ajan, -joka jäi yli. Tuntikausia viipyi hän Ingan luona ja kuuli hänen -kertovan sulhasestaan, mutta ei sitten moneen päivään tahtonut mennä -hänen luokseen. Kun Inga tuli häntä tervehtimään, oli hän iloinen -ja ystävällinen, ikäänkuin olisi katunut uskottomuuttaan -- mutta -kyllästyi pian taas häneen. Beretin kanssa hän puhui harvoin, ja usein, -kun Beret puhutteli häntä, ei hän saanut muuta vastausta kuin "kyllä" -ja "ei". Beret seurasi itkien karjaa ja lyöttäytyi paimenten pariin. -Mildrid tunsi, että heidän suhteensa jollakin lailla oli särkynyt; -mutta hän ei parhaimmallakaan tahdollaan saanut sitä ehyeksi. - -Eräänä päivänä istui hän tunturilla likellä karjatarhaa. Muutamat -vuohet olivat päässeet pujahtamaan karkuun pikkukarjasta ja hänen -täytyi pitää niitä silmällä. Oli lämmin aamupäivä, hän istui varjossa -ylänteen alla, joka kasvoi nuorta metsää ja koivua; hän oli heittänyt -röijyn yltään ja ottanut kutimensa. Hän odotti Ingaa. Hänen takanaan -kahisi. "Tuolla hän tulee", ajatteli hän ja nosti silmänsä. - -Mutta melu kävi niin suureksi, että Inga tuskin saattoi saada aikaan -sellaista, pensaita poljettiin maahan ja katkottiin. Mildrid kalpenee -ja nousee -- ja näkee jotakin karvaista ja sen alta jotakin kiiltävää; -se mahtoi olla karhunpää! Hän tahtoisi huutaa, mutta ei saa suutaan -auki; hän tahtoisi juosta, mutta ei pääse paikalta. Silloin se -karvainen kohosi kokonaan pystyyn, se oli pitkä, harteva mies, päässä -karvainen lakki ja kädessä pyssy. Hän pysähtyi kuin naulittuna -pensaikkoon ja jäi tyttöön katsomaan. Terävä silmäys, joka paikalla -muutti ilmettä -- hän astui muutamia askelia eteenpäin ja seisoi tuossa -tuokiossa hänen rinnallaan. Joku kosketti tytön jalkaa, hän huudahti; -se oli hänen koiransa, jota hän ei ollut nähnyt ennenkuin nyt. - --- Hui, virkkoi hän, -- minä luulin melkein, että karhu rytisytti -pensaita, sentähden minä pelästyin. - -Hän koetti hymyillä. - --- Eikä niinkään suotta, sanoi mies ja hän puhui huomattavan hiljaa; -- -Kvas ja minä olimme juuri karhun jäljillä, mutta nyt ne menivät meiltä --- ja jos _minua_ seuraa jokin varjo-olento, niin se varmaan on karhu. -[Vanha usko, että jokaista ihmistä seuraa varjo-olento (näkymättömänä -eläimenä, joka ilmaisee hänen luonteenominaisuuksiansa), on vielä -yleinen talonpoikien kesken Norjassa.] - -Hän hymähti. Tyttö katsoi häneen. Mikä mies tämä olikaan? Pitkä, -harteva; silmät vaihtoivat alituiseen väriä, joten hän ei saattanut -katsoa niihin, ja sitten mies seisoi liian likellä, kuin maasta -nousseena pyssyineen, koirineen päivineen; tyttö tunsi halua sanoa: -"mene pois luotani!" mutta sensijaan hän astui pari askelta taaksepäin -ja kysyi: - --- Kuka sinä olet? sillä häntä peloitti todella. - --- Hans Haugen, vastasi mies hajamielisenä; sillä hän seurasi koiraa, -joka nähtävästi taasen oli päässyt karhun jäljille. Hän kääntyi -kiireesti tytön puoleen sanoakseen hyvästi; mutta kun hän nyt katsoi, -näki hän tytön seisovan edessään polttavan punaisena: kasvot, kaula, -rinta olivat polttavan punaiset. -- Mitä kummaa! sanoi hän ihmeissään. -Tyttö ei tietänyt minne joutuisi, juoksisiko tiehensä, kääntyisikö pois -vai istuutuisiko. -- Kuka sinä olet? kysyi mies. Mutta vielä kerran -valahtivat veret tytön kasvoille; sillä jos hän sanoi hänelle nimensä, -niin hän sanoi hänelle kaikki tyyni. -- _Kuka sinä olet?_ kysyi mies -vielä kerran, ikäänkuin kysymys olisi ollut luonnollisin maailmassa -ja toki vastauksen arvoinen; -- eikä tyttö voinut kieltää, hän häpesi -itseään ja vanhempiaan, että he olivat laiminlyöneet oman sukunsa, -mutta nimi oli lausuttava. - --- Mildrid Tingvold, kuiskasi hän ja purskahti itkuun. - -Totta oli, että Hans tieten tahtoen tuskin oli tervehtinyt Tingvoldin -väkeä. Mutta se, mikä nyt tapahtui, oli ihan toista kuin hän oli -ajatellut; hän katseli tyttöä suurin silmin. Hänen mieleensä -välähti jokin muisto, että tytön äiti niin oli itkenyt kirkossa -vihkimäpäivänään. Ehkäpä se on sukuominaisuus, ajatteli hän ja pyrki -siitä eroon. - --- Anna minulle anteeksi, jos olen peloittanut sinua, sanoi hän ja -läksi koiran perässä; kiireesti sitä mentiin ylös tunturinsyrjää. - -Kun tyttö uskalsi nostaa silmänsä, oli mies juuri päässyt harjalle -ja kääntyi katsomaan häneen. Sitä kesti vain silmänräpäyksen, sillä -samassa rupesi koira haukkumaan toisella puolella, hän hypähti pystyyn, -otti kiväärin ja lähti menemään. Mildrid seisoi vielä tuijottamassa -sinne missä hän oli seisonut, kun laukaus pelästytti hänet. Olisiko -se ollut karhu? Olisiko se ollut häntä niin likellä? -- Ja sentiensä -tyttö kapusi sinne minne _hän_ hiljan oli kavunnut ja seisoi siellä, -missä hän oli seisonut, varjostaen kädellä kasvojaan auringolta ja -- -ihan oikein: puoleksi pensaikon peitossa oli Hans kyyristyneenä suuren -karhun ääressä! Ennenkuin hän tiesikään oli hän hypännyt miehen luo: -mies hymyili häntä vastaan ja kertoi, mutta kaiken aikaa matalalla, -pehmoisella äänellä, miten he olivat tulleet kadottaneeksi jäljet, -vaikka karhu oli täällä; hän kertoi minkätähden ei koira ollut voinut -vainuta karhua ennenkuin oli ihan sen kintereillä -- ja tämän aikana -oli tyttö unohtanut itkun ja arkuuden ja mies vetänyt esiin veitsen; -hän tahtoi heti nylkeä sen. Liha ei kelvannut tähän vuodenaikaan, hänen -piti heti kuopata se; mutta nahan hän tahtoi ottaa mukaansa. Ja tyttö -piteli kiinni ja hän nylki; sitten juoksi hän karjakartanolle hakemaan -hänelle kirvestä ja lapiota ja vaikka hän pelkäsi karhua ja vaikka se -haiskahti pahalta, jäi hän häntä auttamaan, kunnes työ oli suoritettu. -Päivällisen aika oli jo mennyt ohi ja vieras itse tarjoutui syömään -tytön kanssa. Hän pesi sekä itsensä että koiran, mistä oli aika työ, -ja valmistuttuaan tuli hän istumaan tytön luo maitoaittaan; sillä -_hän_ ei häpeäkseen vielä ollut valmis. Mies puheli kaikennäköisistä, -hauskasti ja luontevasti, mutta hyvin matalalla äänellä, kuten ihmiset -tavallisesti tekevät, jotka paljon oleskelevat yksikseen. Mildrid -vastasi niin niukasti kuin taisi; mutta kun hän istui pöydässä Hansia -vastapäätä, ei hän saanut syödyksi eikä puhutuksi, joten usein -oli äänetöntä. Kun tyttö oli valmis, kääntyi vieras jakkarallaan, -pani piippunysäänsä tupakkaa ja sytytti sen. Hänkin oli käynyt -harvasanaisemmaksi ja vähän ajan perästä hän nousi. - --- Minulla on pitkä matka kotiin, sanoi hän, ja ojentaessaan kätensä, -lisäsi hän vieläkin hiljemmin: -- istutko sinä joka päivä samassa -paikassa kuin tänään? Hän piteli kättä hetken ajan, ikäänkuin vastausta -odottaen. Tyttö ei uskaltanut nostaa silmiään, saatikka sitten vastata. -Silloin tunsi hän Hansin painavan voimakkaasti hänen kättään: -- -kiitos tästä päivästä! sanoi hän hiljaa ja ennenkuin tyttö vielä oli -ehtinyt koota ajatuksensa, näki hän hänen jo, karhuntalja olalla, pyssy -kädessä, koira vierellään poistuvan kanervikon poikki. Hän näki hänet -taivasta vastaan; sillä tunturit olivat syrjällä. Kevyt, voimakas -käynti vei häntä nopeasti poispäin. Tyttö läksi ulos ja katseli hänen -jälkeensä, kunnes hän oli kadonnut. - -Vasta nyt huomasi hän sydämensä sykkivän niin, että hänen täytyi -pusertaa kätensä sitä vastaan. Hetkisen perästä oli hän nurmikolla -pitkänään, pää käsivarren varassa -- ja tarkan tarkkaan kertasi -hän mielessään päivän tapahtumat. Hän näki Hansin sukeltavan esiin -pensaikosta yläpuolellaan, hän näki hänen hartevana, silmät lakkaamatta -vaihtaen väriä, seisovan ihan edessään; hän tunsi hänen voimansa ja -oman pelkonsa ja häpeällisen itkunsa; hän näki hänet kukkulan harjalla -aurinkoa vastaan, hän kuuli laukauksen, hän oli polvillaan hänen -edessään hänen nylkiessään karhua, hän kuuli uudelleen joka sanan, -jonka Hans lausui; ja miehen matala ääni, joka soi niin luottavalta, -että häneen koski, kun hän sitä ajatteli -- hän kuuli sen jakkaralta -lieden edestä, jonka ääressä hän keitti, ja pöydän luota syödessään; -hän tunsi, ettei hän enää kauemmin uskaltanut katsoa häntä silmiin -ja hän tunsi viimein hänkin saaneensa Hansin hämilleen, koska hänkin -vaikeni. Hän tunsi hänen vielä kerran puhuvan, kun hän tarttui hänen -käteensä, ja hän tunsi käden puristuksen -- se tuntui aina hänen -jalkaansa asti! Hän näki hänen menevän pois kanervikon poikki, menevän, -menevän! -- Palaako hän koskaan? Ei hänen, Mildridin, käyttäydyttyä -sillä tavalla -- mahdotonta! Kuinka voimakkaalta, kauniilta, -itsetietoiselta kaikki oli näyttänyt hänessä! -- ja kuinka tyhmää ja -raukkamaista vieraasta oli täytynyt kaiken olla Mildridissä! Niin, -raukkamaisesti hän oli käyttäytynyt, alkaen ensi huudosta, kun koira -tuli, häpeänpunaan ja itkuun asti -- kömpelöstä avusta, jota hän -oli hänelle antanut, aina ruokaan asti, jota hän ei ajoissa saanut -valmiiksi! Ja ettei hän saanut suustaan vastausta, ei edes silloinkaan -kun vieras häneen katsoi! Ja kun hän sitten vihdoin kysyi istuiko hän -joka päivä täällä ylänteen alla -- ettei hän silloin osannut kieltää, -sillä eihän hän joka päivä istunut ylänteen alla! Eikö hänen, Mildridin -vaitiolo ollut kuin hiljaista pyyntöä, että hän katsoisi häneen? -- -Eikö hänen kurjaa avuttomuuttaan täytynyt käsittää samalla tavalla? --- -- Oi kuinka häntä hävetti! hänen ruumistaan poltti, varsinkin -kasvoja, jotka hän kaivoi yhä syvemmälle ja syvemmälle nurmeen -- ja -sitten hän taasen loihti esiin koko kuvan, hänen ihanuutensa ja oman -surkeutensa, ja sitten häpeän entistä voimakkaampana! - -Vielä kun kellojen kalkatus ilmoitti karjan tulevan, makasi hän -paikoillaan, mutta riensi nyt työhön. Tullessaan näki Beret heti, että -jotakin oli tapahtunut; sillä Mildrid teki nurinkurisia kysymyksiä ja -antoi nurinkurisia vastauksia ja käyttäytyi yleensä niin oudosti, että -Beret monta kertaa pysähtyi häneen katsomaan! Ja kun heidän oli syötävä -illallista ja Mildrid sanoi, ettei jaksa syödä, ja sensijaan asettui -ulkopuolelle istumaan, puuttui vain, että Beretin korvat olisivat -taipuneet taapäin jotta hän täydellisesti olisi muistuttanut vainuavaa -metsäkoiraa. Beret söi ja riisuutui -- he nukkuivat samassa vuoteessa --- ja kun ei Mildridiä kuulunut, meni Beret hiljaa useampaan kertaan -katsomaan, istuiko sisar vielä paikoillaan ja oliko hän yksinään. -Istui, siellä hän istui ja yhä yksin. Kello tuli 11, se tuli 12, se -tuli 1, ja Mildrid istui ulkona eikä Beret nukkunut. Hän oli kuitenkin -nukkuvinaan, kun Mildrid vihdoin tuli, ja Mildrid liikkui niin -hiljaa, niin hiljaa; mutta sisar kuuli hänen huokaavan, kun hän oli -päässyt vuoteeseen, hän kuuli hänen niin raskaasti lukevan tavallisen -iltarukouksensa, hän kuuli hänen kuiskaavan: - --- Oi, auta minua tässä asiassa, rakas, rakas Jumala! - -Missä asiassa Hänen tuli häntä auttaa? ajatteli Beret. Hän ei saanut -unta, kuuli niinikään sisaren turhaan hakevan makuuasentoa: milloin hän -kääntyi toiselle, milloin toiselle kyljelle. Vihdoin hän näki hänen -aivan masennuksissa työntävän syrjään peitteen ja asettuvan, kädet -pään alla ja silmät selkosen selällään, tuijottamaan eteensä. Enempää -ei hän nähnyt eikä kuullut, sillä hän nukkui nyt. Kun hän seuraavana -aamuna heräsi, ei sisar enää ollut vuoteessa. Hän karkasi ylös; aurinko -oli jo korkealla, karja aikoja sitten päästetty laitumelle. Hän näki -ruuan jätettynä pöytään, söi kiireesti ja meni ulos ja tapasi Mildridin -täydessä työssä; mutta hän näytti niin surkastuneelta. Beret sanoi -kyllä paikalla löytävänsä karjan ja lähtevänsä sen perässä. Toinen ei -vastannut, vaan katsoi häneen ikäänkuin kiittääkseen. Beret mietti -hetkisen ja läksi. - -Mildrid katsahti ympärilleen; hän oli yksinään. Silloin hän riensi -panemaan maitopyttyjä kuntoon, muut saivat jäädä silleen. Hän peseytyi -ja kampasi hiuksensa ja kiiruhti aittaan muuttamaan vaatteita, otti -kutimensa ja läksi ylänteelle. - -Hänessä ei ollut uuden päivän voimia, sillä hänhän tuskin oli nukkunut -ensinkään eikä vuorokauteen syönyt paljon mitään. Hän kulki kuin -yhtämittaisessa unessa, ja tuntui siltä kuin ei hän pääsisi selvyyteen -ennenkuin tuli sille paikalle, missä eilen oli istunut. - -Mutta tuskin oli hän istuutunut ennenkuin ajatteli: jos hän tulisi ja -tapaisi minut täällä, mitä hän ajattelisi? Ehdottomasti hän nousi. -Silloin hän näki hänen koiransa ylänteellä; se seisahtui ja katsoi -häneen, juoksi alas ja likeni häntää heilutellen. Kaikki tytön veret -pysähtyivät. Tuolla! Tuolla hän pyssyineen seisoi auringossa, aivan -kuin eilen; hän oli tänään tullut toista tietä! Hän hymyili tytölle, -viipyi hetkisen epäröiden, kapusi sitten alas ja seisoi pian hänen -edessään. Tyttö oli päästänyt pienen parahduksen ja sitten vaipunut -istualleen. Hän ei koko voimallaan päässyt pystyyn, sukankudin putosi, -hän käänsi pois kasvonsa. Vieras ei puhunut. Mutta tyttö kuuli -hänen laskeutuvan nurmelle ihan hänen eteensä, silmät kiinni hänen -silmissään, ja koiran hän näki toisella puolen katselemassa herraansa. -Tyttö tunsi, että vaikka hän istui poispäin kääntyneenä, saattoi vieras -nähdä hänen punastuksensa, hänen silmänsä, hänen kasvonsa. Hänen nopea -hengityksensä kiihoitti tytön hengitystä; tyttö luuli tuntevansa -hänen hengityksensä kädellään; mutta hän ei uskaltanut liikahtaa. Hän -ei olisi suonut hänen puhuvan, ja kuitenkin oli hirveää, että hän -vaikeni. Täytyihän hänen nähdä miksi tyttö siinä istui ja suuremmassa -häpeässä kuin hänen häpeänsä ei kukaan liene ollut. Mutta hän ei -ollut tehnyt oikein kun tuli ja vielä enemmän väärin hän teki, kun -nyt istui tuossa. Samassa tartuttiin tytön toiseen käteen ja jäätiin -pitämään siitä kiinni, sitten toiseen, hänen _täytyi_ siinä hiukan -kääntyä -- ja hyvänä ja voimakkaana veti poika häntä sekä käsin että -silmin puoleensa. Tyttö luisui maahan hänen viereensä niin, että hänen -päänsä painui vierasta vastaan. Hän tunsi vieraan toisella kädellään -sitaisevan hiuksiaan, mutta hän ei uskaltanut nostaa katsettaan. -Koko hänen käytöksensä oli syvästi arvoton -- ja niin hän purskahti -katkeraan itkuun! - --- Niin, itke sinä vain, kyllä minä nauran! sanoi vieras; -- sillä -se mitä meille on tapahtunut, on sekä itkun että naurun arvoista! -mutta hänen äänensä värisi. Ja nyt hän kuiskasi tytön korvaan, että -hän eilen lähdettyään hänen luotaan alituiseen oli tullut häntä -vain likemmä. Ja tämä voima oli käynyt niin väkeväksi, että kun hän -tuli tunturimökilleen, ei hän muuta voinut kuin heittää saksalaisen -matkustajan oman onnensa nojaan ja lähteä tuntureille. Ja kaiken yötä -hän osaksi oli istunut, osaksi kävellyt tunturivuorilla; aamiaisen -hän oli haukannut kotona, mutta sitten taas liikkeelle. Hän oli 28 -vuoden vanha eikä siis mikään pikkupoika; mutta sen hän vain tunsi, -että joko täytyy tämän tytön tulla hänen omakseen tai muuten ei käy -ensinkään. Hän suuntasi askeleensa eiliseen paikkaan, ei hän tullut -häntä tapaamaan, vaan ainoastaan hetkiseksi istumaan itsekseen. Tytön -nähdessään hän ensin pelästyi, mutta sitten hän ymmärsi, että tytön -laita varmaan oli sama kuin hänen, ja samassa se oli päätetty asia, -että hänen täytyi koettaa onneaan. Ja kun hän huomasi, että tytön laita -todella oli sama kuin hänen, niin -- niin, sitten -- ja hän nosti -ylös tytön pään eikä tyttö enää itkenyt ja miehen silmissä oli suuri -loisto ja tytön täytyi katsoa niihin ja hän punastui ja painui alas. -Mutta mies puhui taasen, kuiskaavalla, pehmoisella äänellä. Aurinko -paistoi puunlatvoista, nurmikkorinteiden yli, koivut värisivät heikossa -tuulessa, lintujen lavertelu sekaantui puron lirinään, joka juoksi -riutassa heidän vierellään. Miten kauan he siinä istuivat toistensa -seurassa, siitä ei kukaan pitänyt laskua; mutta koira heidät molemmat -peloitti. Se oli monta kertaa kierrellyt heitä ja aina paneutunut -takaisin paikoilleen; mutta nyt se haukkuen hyppäsi alaspäin. Molemmat -karkasivat pystyyn ja seisoivat hetkisen kuuntelemassa. Mutta ei -kuulunut mitään. He katsoivat taas toisiinsa, ja silloin nosti mies -hänet syliinsä. Häntä ei milloinkaan oltu kannettu, paitsi lapsena, -ja siinä oli jotakin, joka teki hänet avuttomaksi. Tuo mies oli hänen -turvansa, hänen tulevaisuutensa, hänen ikuinen onnensa, hänen täytyi -seurata tunnettaan. He eivät puhuneet, molemmat vain pitelivät kiinni -toisistaan. Hän kantoi tytön sinne missä he ensinnä olivat istuneet; -istuutui ja laski hänet hellävaroen vierelleen. Tyttö painoi päänsä -syvemmälle alas ja poispäin, jottei hän näkisi miestä nyt kun tämä oli -niin huumaantuneena. Mies aikoi juuri kääntää häntä puoleensa, kun ihan -heidän edestään kuului hämmästynyt huudahdus: - --- Mildrid! - -Se oli Inga, joka oli seurannut koiraa. Mildrid karkasi ylös, hän -katsahti ystävättäreen silmänräpäyksen ajan, astui sitten hänen -luokseen, kiersi toisen käden hänen kaulaansa ja laski päänsä hänen -olalleen. Inga sulki hänet syliinsä. - --- Kuka hän on? kuiskasi hän, ja Mildrid tunsi vapisevansa, mutta ei -liikahtanut. Tiesihän Inga kuka hän oli, sillä Inga tunsi hänet; mutta -hän ei uskaltanut uskoa omia silmiään! Silloin tuli Hans likemmä. - --- Minä arvelin sinun tuntevan minut, sanoi hän tyynesti, -- minä olen -Hans Haugen. - -Kuullessaan hänen äänensä nosti Mildrid päätään. Hans ojensi kätensä ja -Mildrid tuli ja otti sen ja katseli ystävätärtään, kasvoilla kainouden -ja ilon tumma punerrus. - -Hans otti pyssynsä ja sanoi hyvästi, kuiskaten Mildridille: - --- Käsität, että minä pian palaan, kun näin on käynyt! - -Tytöt seurasivat häntä karjakartanolle ja näkivät hänen kulkevan samaa -tietä kuin eilen. He seisoivat katsellen niin kauan kuin saattoivat -nähdä; Mildrid nojasi Ingaan ja Inga tunsi, ettei hänen nyt sopinut -liikkua eikä puhua. Mutta kun Hans kääntyi näkymättömiin, painoi -Mildrid päänsä Ingan olalle. - --- Älä kysy minulta mitään, sanoi hän, -- sillä minä en voi sitä kertoa. - -Hetkisen he seisoivat siinä vieretysten ja sitten he läksivät -aittaan. Sillä Mildrid muisti jättäneensä kaikki työt kesken ja Inga -auttoi häntä. Työn aikana eivät he paljoa puhelleet eivätkä missään -tapauksessa muusta kuin työstä. - -Mildrid pani pöytään päivällistä, mutta sai vain hiukan syödyksi, -vaikka tunsi olevansa sekä ruuan että unen tarpeessa. Inga jätti hänet -niin pian kuin suinkin, hän näki, että Mildridin tuli olla yksin. Ingan -mentyä Mildrid paneutuikin pitkäkseen ja oli juuri nukkumaisillaan. -Vielä kerran hän kuitenkin tahtoi muistella jotakin, jota Hans päivän -tapahtumien aikana oli sanonut ja joka oli kauneinta. Siinä hän tuli -kysyneeksi, mitä hän siihen vastasi. Ja samassa hänelle selveni, ettei -hän ollut sanonut sanaakaan -- ei koko heidän tapaamisensa aikana -sanaakaan! Hän nousi istumaan sänkyyn. Hanskaan varmaan ei ollut -astunut monta askelta yksinään, ennenkuin hän sen huomasi -- ja mitä -hän ajattelikaan? Että Mildrid oli ihminen, joka kulki tahdottomana, -unissaan! Miten hän aikojen kuluessa saattaisi tuntea kiintymystä -häneen? Vasta päästyään hänen luotaan Hans olikin saattanut keksiä -pitävänsä hänestä -- Mildrid vapisi ajatellessaan mitä hän tänään -keksisi. Hän istuutui taasen majan ulkopuolelle, kuten eilen. - -Mildridhän oli koko ikänsä tottunut pitämään itseään silmällä; hän -oli liikkunut niin arkaluontoisissa olosuhteissa. Sentähden ei hän -missään, mitä tämän vuorokauden aikana oli tehnyt, havainnut arvokasta -käytöstä tai harkittua ajatusta, tuskinpa kunniallisuuttakaan. Hän ei -seurustelusta tai kirjoista tuntenut mitään tällaista; hän katseli -asiaa talonpojan silmin eikä kenelläkään ole ankarampia vaatimuksia. -Ihmisen tulee tukahuttaa tunteensa, kunniallista on viivyttää sen -ilmaisemista. Hän, joka ennen muita koko elämänsä oli tehnyt niin ja -sentähden nauttinut kaikkien kunnioitusta, hän oli yhtenä ainoana -päivänä antautunut miehen haltuun, jota ei hän koskaan ennen ollut -nähnyt! Aikaa myöten täytyi tämän miehen mitä syvimmin halveksia häntä! -Ja kun ei siitä saanut puhutuksi edes Ingallekaan -- niin mitä se -mahtoikaan olla? - -Kun Beret, ensimäisten karjankellojen kuuluessa kaukaa, palasi kotiin, -tapasi hän sisaren kuin hengettömänä makaamassa aitan edessä. Hän jäi -paikoilleen, kunnes Mildridin täytyi nostaa päätään ja katsoa häneen. -Mildridin silmät olivat itkettyneet, koko ilme kärsivä. Mutta ilme -muuttui, kun hän katsoi Beretiin; sillä Beret näytti kiihtyneeltä. - --- Mikä sinua vaivaa? puhkesi hän puhumaan. - --- Ei mikään! vastasi Beret ja jäi niin taukoamatta katsomaan -Mildridiin, että tämän täytyi painaa silmänsä maahan, kääntyä ja -nousta ylös töihinsä. He eivät kohdanneet ennenkuin illallisruualla, -jonka ääressä istuivat vastapäätä toisiaan. Kun ei Mildrid itse -saanut syödyksi kuin pari lusikallista, silmäili hän silloin tällöin -hajamielisenä toisiin, ja varsinkin Beretiin, joka ei näyttänyt tulevan -koskaan kylläiseksi. Hän ei syönyt, hän ahmi kuin nälkäinen koira. - --- Etkö sinä tänään ole saanut ruokaa? kysyi Mildrid. - --- En, vastasi Beret ja jatkoi syömistään. - -Hetken perästä kysyi Mildrid taas: - --- Etkö sinä ole ollut paimenten mukana? - --- Ei, vastasivat sekä hän että molemmat paimenet. - -Heidän läsnäollessaan ei Mildrid tahtonut kysyä enempää ja myöhemmin -ei hänen oma sairas mielensä sallinut hänen urkkia sisaren asioita, -sitäpaitsi ei hän katsonut olevansa kyllin arvokas sitä tekemään. Tästä -tuli vain lisä niihin kalvaviin soimauksiin, joita hän, yhä uusia -iskuja jaellen, yksitellen kuljetti sielunsa läpi viettäessään siinä -iltaa ja yötä paikallaan aitan ulkopuolella. - -Ei tuonut veripunainen ilta eikä jäänharmaa yö rauhaa eikä unta. Tämä -lapsi raukka ei ikinä ennen ollut nähnyt hätää. Oi kuinka hän rukoili! -Hän lopetti ja hän alkoi uudelleen, hän luki rukouksia, joita osasi -ja hän rukoili omin sanoin ja aivan näännyksissään hän vihdoin tuli -vuoteeseen. Siellä kokoontui sydän taasen ylen täyteen, mutta hänellä -ei enää ollut voimia; hän saattoi vain toistaa: - --- Auta minua! Rakas Jumala, oi auta minua! -- ja sitä hän toisteli, -milloin hiljaa, milloin ääneen! sillä hän taisteli siitä, päästäisikö -hän hänet irti, vai ei. Samassa hän pelästyi niin että päästi huudon! -Sillä Beret oli salaman nopeudella noussut polvilleen ja kumartunut -hänen puoleensa. - --- Kuka hän on? kuiskasi hän, hänen suuret silmänsä iskivät tulta -ja kuumat kasvot ja lyhyt hengitys osoittivat suurta mielenkuohua. -Mildrid, oman sieluntuskansa murjomana, sekä henkisesti että -ruumiillisesti näännyksissä, ei saanut vastatuksi; hän säikähti niin, -että oli purskahtamaisillaan itkuun. - --- Kuka hän on? uhkasi toinen likempänä hänen kasvojaan. -- Ei enää -hyödytä sitä salata; minä näin teidät tänään koko ajan! - -Mildrid piteli käsiä päänsä päällä kuin suojanaan, mutta Beret kävi -niihin kiinni ja painoi ne alas: - --- Kuka hän on, sanon minä! -- hän katsoi häntä suoraan silmiin. - --- Beret, Beret! vaikeroi toinen, -- olenko minä koskaan ollut sinulle -muuta kuin hyvä siitä asti kun sinä olit pieni? Miksi sinä olet minulle -niin kova, nyt kun minun on vaikea olla? - -Beret päästi irti kädet, sillä sisar itki. Mutta Beretin hengitys -poltti ja rinta oli kuin särkymäisillään. - --- Onko se Hans Haugen? kuiskasi hän. Syntyi henkeä pidättävä -äänettömyys. - --- On, kuiskasi sisar vihdoin itkien. Silloin veti Beret vielä kerran -alas hänen kätensä. Hän tahtoi nähdä hänen silmänsä. - --- Mikset sinä ole sanonut sitä minulle, Mildrid? kysyi hän entisessä -polttavassa innossaan. - --- Beret, enhän minä ole nähnyt häntä ennenkuin eilen. Ja heti kun minä -hänet näin, annoin itseni hänelle; sehän se minua kiusaa niin että -luulen kuolevani! - --- Etkö sinä ole nähnyt häntä ennenkuin eilen? huusi Beret suurimman -hämmästyksen, jopa epäilyksen vallassa. - --- En eläissäni, vastasi Mildrid lujasti. -- Voitko käsittää sellaista -häpeää, Beret! - -Mutta silloin karkasi Beret hänen kimppuunsa; otti häntä kaulasta ja -suuteli häntä. - --- Mildrid kulta, Mildrid kulta, kuinka se on kaunista! kuiskasi hän -ilosta kipinöiden. - --- Kuinka se on kaunista! toisti hän ja suuteli häntä, -- ja kuinka -minä tulen pitämään suuni kiinni, Mildrid! hän pusertui häntä vastaan -ja nousi sitten taas. -- Entäs sinä, joka luulit etten minä osaisi -pitää suutani kiinni! Ja hän kävi äkkiä surulliseksi. -- Ettenkö minä -osaisi pitää suutani kiinni, kun on kysymys sinusta, Mildrid!... Hän -itki. -- Miksi sinä viime aikoina olet unohtanut minut? Miksi sinä olet -ottanut Ingan minun sijaani? Oi, minkä surun sinä oletkaan minulle -tuottanut! Kun sinä tietäisit, Mildrid, miten minä pidän sinusta! ja -hän painoi pään sisartaan vastaan. Mutta nyt suuteli sisko vuorostaan -_häntä_ ja sitten hän vakuutti, ettei ollut ajatellut asiaa ennenkuin -nyt eikä hän enää koskaan syrjäytä häntä ja hän uskoo aina kaikki -hänelle, joka on niin hyvä ja rehellinen -- ja hän taputteli häntä -taasen. Beret nousi uudelleen polvilleen; hänen täytyi nähdä sisaren -silmät kesäyön valossa, jota aamu jo alkoi punaella. -- Mildrid, kuinka -hän on kaunis! kuului hänen ensimäinen säteilevä huudahduksensa. -- -Miten hän tuli? Miten sinä ensin näit hänet? Mitä hän sanoi? Kuinka se -tapahtui? - -Ja Mildrid kertoi nyt sisarelle mitä hän muutamia tunteja sitten piti -mahdottomana kertoa kenellekään ihmiselle; silloin tällöin keskeytti -Beret hänet karkaamalla hänen kaulaansa ja painautumalla häntä vastaan; -mutta Mildrid sai siitä vain lisää kertomisen intoa; he itkivät ja he -nauroivat; uni oli ihan mennyt heidän mielestään; sillä lailla tapasi -heidät aurinko, toisen pitkänään tai kyynärpäätään vastaan nojaten, -oman tarinansa valtaamana, toisen polvillaan hänen edessään, suu -puoli-avoinna, säkenöivin silmin ja silloin tällöin riemun vallassa -karkaamassa sisaren kaulaan. - -Yhdessä he nousivat ja yhdessä he tekivät työt ja saatuaan ne pois ja -näön vuoksi syötyään pukeutuivat he yhdessä Hansia vastaanottamaan. -Täytyihän hänen pian tulla! Molemmat he pyhä vaatteissaan istuutuivat -ylänteen alle ja Beret näytti Mildridille, missä hän eilen oli maannut; -koira oli usein ollut hänen luonaan. Toisen sisaren kertomus seurasi -toisen kertomusta, ilma olikin tänään niin kaunis, vain muutamia pilviä -taivaalla. He olivat pian puhelleet yli sen ajan, jolloin Hansia -saattoi odottaa; mutta he jatkoivat yhä keskusteluansa ja unohtivat -odotuksensa, samassa taasen muistaakseen sen, ja Beret hypähti pari -kertaa harjanteelle tähystelemään; mutta ei häntä näkynyt eikä -kuulunut. Molemmat kävivät malttamattomiksi ja Mildrid äkkiä niin -suuressa määrin, että Beret pelästyi. Hän koetti selvitellä, ettei Hans -ollut oma herransa; kaksi päivää oli saksalaisen täytynyt kalastaa ja -ampua ja valmistaa ruokaa yksinään, eihän sitä _enää_ voinut jatkua -kolmatta, ja Mildrid huomasi siinä olevan jotakin perää. - --- Mitä sinä luulet isän ja äidin sanovan tähän? virkkoi Beret, -johtaakseen hänen ajatuksiaan toisaalle. Samana hetkenä, jolloin hän -oli sen sanonut, katui hän sitä. Mildrid kalpeni ja jäi tuijottamaan -Beretiin, joka puolestaan tuijotti sisareen. Eikö Mildrid ollut -tätä ajatellut ennenkuin nyt? Oli; mutta kuten ajatellaan jotakin -kaukaista. Pelko siitä mitä Hans Haugen mahtoi hänestä uskoa, häpeä -omasta heikkoudesta ja tyhmyydestä oli niin kahlehtinut hänet, että -hän oli työntänyt syrjään kaiken muun. Nyt kävi päinvastoin: vanhemmat -valtasivat äkkiä koko hänen ajatuksensa! Beret koetti taasen lohduttaa. -Kunhan he näkevät Hansin, myöntävät he Mildridin tehneen oikein; ja -eiväthän he tahdo tehdä _sitä_ onnettomaksi, joka on ollut heidän -ilonsa; isoäiti auttaa hänkin puolestaan Mildridiä; ei kenelläkään -ihmisellä ole mitään sanomista Hans Haugenista, eikä Hans hellitä! -- -Tämä kaikki suhisi Mildridin korvien ohitse, mutta hän ajatteli muuta, -ja saadakseen oikein punnita asiaa pyysi hän Beretiä toimittamaan -päivällistä. Beret läksi hitaasti hänen luotaan ja kääntyi monta kertaa. - -Mutta Mildrid punnitsi tätä: sanonko sen heti isälle ja äidille? Hän -oli elänyt nämä päivät hirvittävässä jännityksessä, ja nyt kasvoi -kysymys vuoreksi. Hänestä tuntui, että hän tekee syntiä, jos nyt -vastaanottaa hänet. Hänen ei olisi pitänyt mennä kihloihin ilman -vanhempien suostumusta; mutta hän ei ollut voinut sitä auttaa. Ja -kun se kerran oli tapahtunut, niin nyt paikalla vanhempien luo! -Hän nousi, hänen silmänsä loistivat. Mikä oli oikein, se oli heti -tehtävä. Ennenkuin Hans taas seisoi tässä, oli hänen ehdittävä -puhua vanhempiensa kanssa. Eikö niin? kysyi hän äänettömästi ja oli -kuulevinaan vastauksen: "Niin!" vaikkei kukaan vastannut. Hän kiiruhti -karjakartanolle sanomaan sitä Beretille, mutta Beret ei ollut aitassa -eikä karjakartanolla. - --- Beret! huusi hän. -- Beret -- Beret! - -Kaiku vastaili kaikilta tahoilta; mutta Beretiä ei näkynyt missään. -Hän juoksi ja etsi sisarta joka paikasta, mutta löytämättä. Ennen hän -oli ollut kiihdyksissään, nyt hän säikähti. Beretin suuret silmät -ja kysymys: "mitä luulet isän ja äidin sanovan tähän?" suurenivat -suurenemistaan. -- Eihän Beret toki liene mennyt heidän luokseen? Se -olisi kyllä hänen tapaistaan! Vilkasluontoisena tahtoi hän paikalla -saada asian ratkaistuksi ja toimittaa Mildridille lohdutusta. -Varmaan hän oli mennyt! -- Mutta jos Beret tulee hänen sijastaan, -niin vanhemmat varmaan ymmärtävät kaikki väärin -- ja Mildrid -lähti kiireesti menemään kylää kohti. Päästyään tielle, kävi hän -entistä kiireemmin, yhä kasvavan jännityksen ajamana. Hän ei sitä -huomannut, päässä vain kohisi, rintaa ahdisti eikä hengitys tahtonut -riittää. Hänen täytyi hiukan istuutua lepäämään. Mutta hän ei voinut -levätä istuallaan, hänen täytyi paneutua pitkäkseen. Hän heittäytyi -käsivartensa päälle ja nukkui siihen. - -Kahteen päivään ja yöhön hän tuskin oli nukkunut tai syönyt ja millä -voimalla se oli vaikuttanut lapsen sieluun ja ruumiiseen, joka tähän -asti oli levollisesti ja säännöllisesti syönyt ateriansa ja nukkunut -yönsä vanhempiensa hiljaisessa kodissa -- sitä ei hän ymmärtänyt. - -Mutta Beret ei ollut lähtenyt heidän vanhempiensa luo, vaan suoraa -päätä hakemaan Hans Haugenia. Hänellä oli pitkä matka ja tie vei -osittain tuntemattomien seutujen läpi, ensin metsän reunaa myöten ja -sitten korkeammalle, tunturitasankojen poikki, missä ei ollut aivan -turvassa pedoilta, se oli hiljan nähty. Mutta hän meni vain, sillä -Hansin täytyi tulla, muuten Mildridin kävi ihan huonosti; eihän hän -enää tuntenut omaa sisartaan! - -Hän oli terve ja iloinen, sisaren tarina seurasi väikkyen mukana. Hans -Haugen oli etevin kaikista mitä hän maailmassa tiesi, ja Mildridin piti -saada etevin! Se ei ensinkään ollut ihme, että Mildrid paikalla meni -hänelle, niinkuin ei sekään ollut ihme, että hän ihastui Mildridin -nähdessään. Jolleivät vanhemmat tahtoneet käsittää tätä, niin tehkööt -mitä tahtovat, ja Hans ja Mildrid saavat väkipakolla ottaa onnensa, -kuten hänen isoisänsä isä ja myöskin hänen isoisänsä oli tehnyt -- ja -Beret rupesi hyräilemään suvun morsiusmarssia. Se raikui riemuiten yli -autioiden tunturivuorten ja haihtui puolipilviseen päivään. Harjalle -päästyään hän pysähtyi ja huusi hurraata. Siitä seisomapaikaltaan näki -hän vain kylän äärimmäisen ja korkeimman osan; tältä puolen näkyi -ainoastaan viimeinen metsänlaita, sitten kanervikkoa ja siitä, missä -hän seisoi, yksin kiviä ja kivilaattoja, kuin jähmettynyttä aallokkoa. -Alas aallokkoa hän lensi, läpi kepeän ilman. Hän tiesi tunturimajan -olevan sen lumitunturin suuntaan, jonka huippu nousi yli muiden, ja -hetken perästä hän käsitti, ettei hänellä enää ollut matkaa pitkältä. -Saadakseen tietää oikean suunnan nousi hän suurelle, irtonaiselle -kivelle ja näki silloin ihan allaan tunturijärven. Oliko se maja vai -kivi, se minkä hän näki järven luona, sitä ei hän saattanut päättää, -sillä toisinaan se oli maja, toisinaan kivi. Mutta tunturijärven -luona hänen majansa piti olla. Täällä se varmaan oli, sillä tuolla -kiersi vene niemenkärkeä! Veneessä istui kaksi miestä; varmaan hän -ja saksalainen! Tyttö sentiensä alas! Mutta se mikä oli näyttänyt -likeiseltä, olikin kaukana ja hän sai juosta ja juosta. Se jännitti. -Olihan tavattava Hans Haugen. - -Hans Haugen istui aivan turvallisena veneessä saksalaisen kanssa, -tietämättä minkä sekamelskan oli matkaansaattanut. Itse puolestaan -ei hän milloinkaan ollut pelännyt. Hän oli vain iloissaan ja istui -sepittämässä sanoja morsiusmarssiin. - -Ei hän ollut mikään erinomainen runoilija. Mutta jotakin hän sai kokoon -heidän kirkkomatkastaan ja kohtaaminen metsässä antoi joka värssyyn -toisinnon. Hän vihelteli ja kalasteli ja piti erinomaisen hauskaa, -saksalainen kalasti hänkin ja jätti hänet rauhaan. - -He kuulivat nyt rannasta huhuamista ja molemmat, sekä hän että -parrakas saksalainen nostivat päätään ja näkivät tytön viittoilevan. -He keskustelivat hetkisen ja sousivat maihin. Hans hyppäsi rannalle -ja kytki veneen kiinni ja kumpikin kantoi pyssyjä, vaatteita, kaloja -ja kalanpyydyksiä. Saksalainen meni suoraan majalle, kun taas Hans -kantamuksineen likeni Beretiä, joka seisoi syrjässä kivellä. - --- Kuka sinä olet? kysyi hän. - --- Beret, Mildridin sisar, vastasi tyttö. - -Hans punastui ja tyttö samoin. Mutta samassa Hans kalpeni. - --- Onko jotakin tapahtunut? - --- Ei, ei muuta kuin että sinun pitää tulla. Hän ei voi olla yksin nyt. - -Hetkisen Hans seisoi ja katsoi häneen. Sitten hän kääntyi ja meni -majalle. Saksalainen oli jäänyt ulkopuolelle ripustamaan pyydyksiä. -Hans teki nyt samoin heidän puhellessaan. Siitä asti kun Beret rupesi -huhuamaan, oli kaksi koiraa majassa ulvonut täyttä kurkkua. Miehet -menivät yhdessä sisään, mutta heidän avatessaan ovea syöksyivät -molemmat koirat ulos, sekä Hansin että saksalaisen, mutta molemmat -komennettiin ankarasti takaisin sisään. Hiljeni ja kesti kauan -ennenkuin Hans tuli ulos. Mutta silloin hän oli toisissa vaatteissa -ja pyssyjä koira olivat mukana. Saksalainen seurasi häntä ulos. Ja -siellä he antoivat toisilleen kättä, ikäänkuin olisi ollut kysymys -pitempiaikaisesta erosta. Hans tuli heti Beretin luo. - --- Voitko sinä kävellä nopeasti? kysyi hän. - --- Voin, se on varma se. - -Ja Hans läksi kävelemään ja tyttö juoksemaan, koira edellä. - -Kun ei Hans ollut voinut muuta ajatella kuin että Mildrid iloitsisi -heidän kihlauksestaan yhtä turvallisena kuin hänkin, tuli tämä -sanoma hänelle uusien ajatusten tuojana. Tietysti tyttö oli levoton -vanhemmista! Tietysti häntä myöskin peloitti se kiire, millä kaikki -oli tapahtunut. Luonnollisesti! Nyt hän ymmärsi tämän niin hyvin, että -häntä suuresti ihmetytti, kuinka ei hän ennemmin ollut sitä ymmärtänyt, --- ja nyt kävelemään! Olihan ensi tapaaminen Mildridin kanssa häneenkin -tehnyt salahyökkäyksen vaikutuksen; mitä sitten tuo lapsi, hiljainen -ja ujo kuin hänen vanhempiensa koti, mahtoikaan ajatella joutuessaan -myrskyyn? -- Ja Hans piti kiirettä. - -Tämän rientomarssin aikana oli Beret yrittänyt juosta rinnalla, kasvot, -mikäli mahdollista, häneen kääntyneinä. Silloin tällöin oli Hans -vilaukselta nähnyt hänen suuret silmänsä ja hehkuvat poskensa; mutta -ajatukset olivat tehneet hänen ympärilleen liian taajan piirin, hän -ei ollut nähnyt häntä selvään eikä lopuksi huomannut häntä ensinkään. -Hän kääntyi, tyttö oli hyvän matkaa hänen takanaan, mutta ponnisti -eteenpäin minkä jaksoi. Hän oli ollut liian ylpeä tunnustamaan, ettei -hän kestänyt tätä marssia. Mutta kun Hans nyt pysähtyi odottamaan -kunnes tyttö hengästyksissään ehti perässä, oli hänellä kyyneleet -silmissä. - --- Ohoi! -- kävelenkö minä liian nopeasti? ja hän ojensi kätensä. Tyttö -läähätti niin ettei saanut vastatuksi. -- Istutaan vähän! sanoi Hans ja -veti tyttöä luokseen. -- Tule! ja tyttö istuutui hänen rinnalleen. - -Tyttö kävi, mikäli mahdollista, vieläkin punaisemmaksi eikä katsonut -häneen. Hän läähätti niin, että olisi luullut hänen menehtyvän: - --- Minun on niin jano, oli ensimäinen, minkä hän sai suustaan. He -nousivat taasen, ja Hans katseli ympärilleen, mutta likellä ei ollut -mitään puroa. - --- Meidän täytyy mennä vähän kauemma, siellä on puro, sanoi hän. -- Ei -sinulle tekisi hyvääkään juoda ihan nyt. - -Hän istuutui taasen ja Beret kivelle hänen eteensä. - --- Minä juoksin koko matkan tänne, sanoi Beret puolustuksekseen. -- Ja -sitten en tänään ole syönyt päivällistä, lisäsi hän hetken perästä; -- -enkä liioin nukkunut yöllä, jatkoi hän taasen. - -Sensijaan että olisi lausunut jotakin valittavaa, sanoi Hans reippaasti: - --- Sitten kai ei Mildridkään ole syönyt mitään päivällistä tänään, -ehkeikä liioin nukkunut yöllä? - --- Mildrid ei nukkunut edellisenäkään yönä eikä hän ole syönyt, sen -minä olen nähnyt, niin, -- hän mietti hiukan -- hyvin pitkään aikaan. - -Hans nousi. - --- Joko sinä nyt jaksat lähteä eteenpäin? - --- Kyllä kai. - -Ja Hans otti häntä kädestä ja rientomarssi alkoi taasen. Vähän ajan -päästä hän huomasi, ettei tyttö jaksanut jatkaa tätä kyytiä, silloin -hän riisui takin yltään, antoi sen tytölle ja nosti hänet syliinsä ja -kantoi häntä. Tätä ei Beret millään olisi sallinut. Mutta Hans kantoi -häntä niin köykäisesti, ja Beret piteli kiinni hänen kauluksestaan, -häneen itseensä ei hän uskaltanut koskea. Hetken perästä hän arveli -levänneensä tarpeeksi; kyllä hän jo taas jaksaisi kävellä. Hans laski -hänet maahan, otti itse takkinsa ja ripusti sen pyssyn päähän -- ja -sitten sitä mentiin. Purolle he hiukan pysähtyivät lepäämään ennenkuin -Beret joi. Kun hän nousi, hymyili Hans ja katsoi häneen: -- Oletpa sinä -kaunis pieni tyttö. Oli jo ilta, kun he pääsivät perille. Beret haki -turhaan sekä karjakartanolta että tunturin syrjältä, huudot hukkuivat -kaukaisuuteen ja molemmat pelästyivät, kun Hans huomasi, että koira -nuuhisteli jotakin. He riensivät katsomaan: se oli Mildridin huivi. -Hans antoi paikalla koiralle merkin, että se etsisi sitä, jonka huivi -oli -- ja koira menemään. He seurasivat sitä tunturin poikki toiselle -puolelle, siis alas Tingvoldiin päin. Olisiko hän lähtenyt kotiin? -Beret kertoi ajattelemattomasta kysymyksestään ja sen seurauksista, -ja Hans vastasi, että kyllä hän sen käsitti. Beret rupesi itkemään. -Lähteäkö nyt häntä hakemaan vai ei? Beret kehoitti: "Mennään, mennään!" -hän oli ihan suunniltaan. Ensin heidän täytyi poiketa naapurin -karjakartanolle saadaksensa sieltä jonkun apumiehen pitämään huolta -karjasta. Heidän vielä puhuessaan tästä ja kaiken aikaa seuratessaan -koiraa näkivät he sen pysähtyvän ja kääntyvän katsomaan, häntää -heiluttaen. He karkasivat sinne ja siellä makasi Mildrid. - -Hän makasi käsivartensa varassa, kasvot puoleksi kanervikkoon -käännettyinä. He astuivat hiljaa hänen luokseen, koira nuoli hänen -kättään ja poskeaan, hän siveli kasvojaan ja muutti asentoa, mutta -nukkui nukkumistaan. - --- Anna hänen vain nukkua! kuiskasi Hans, -- ja mene sinä karjaa -vastaan, minä kuulen kellot... Beret oli jo menossa, mutta Hans tuli -perässä; -- ota mukaasi ruokaa, kun palaat, kuiskasi hän. - -Sitten hän asettui vähän matkan päähän Mildridistä, kutsui koiran -luokseen, komensi sen makaamaan ja istui ja piteli sitä kiinni -estääkseen sitä haukahtamasta, jos lintu tai muu eläin sattuisi -kulkemaan ohi. - -Ilta oli pilvinen, tunturit ja vuorenharjat häämöttivät harmaina; -ympärillä vallitsi hiljaisuus; ei kuulunut edes pikkulinnun piipatusta. -Hans istui tai oli pitkänään, käsi koiran selällä. Mitä oli puhuttava, -kun Mildrid heräsi, siitä hän pian oli selvillä. Tulevaisuuden -taivaalla ei ollut pilveäkään; hän lepäsi huolettomana ja katseli ylös -korkeuteen. Hän tiesi, että heidän tapaamisensa oli ihme; Jumala itse -oli heille sanonut, että heidän piti vaeltaa yhdessä elämän läpi. - -Hänen ajatuksensa askartelivat taasen morsiusmarssissa; ilo värisi -hiljaa hänen sielussaan, siihen hän sulki ajatukset. - -Kello saattoi olla yli kahdeksan, kun Beret palasi, tuoden ruokaa -mukanaan. Mildrid ei vielä ollut herännyt. Beret asetti kantamuksen -maahan, katseli heitä hetkisen, istuutui sitten itse, mutta kappaleen -matkan päähän muista. Taasen he odottivat runsaan tunnin ja sinä aikana -nousi Beret usein, jottei vaipuisi uneen. Kymmenen tienoissa heräsi -Mildrid. Hän käännähteli muutamia kertoja, avasi vihdoin silmänsä, -näki missä makasi, nousi sitten istumaan ja näki toiset. Hän oli vielä -unenhorroksissa, joten ei selvään käsittänyt missä oli ja mitä näki, -kunnes Hans nousi ja hymyillen likeni. Silloin tyttö ojensi molemmat -kätensä häntä vastaan. Hans istuutui hänen viereensä. - --- Nyt sinä olet nukkunut, Mildrid. - --- Niin, nyt minä olen nukkunut. - --- Nyt sinun on nälkä. - --- Niin, minun on nälkä, -- ja Beret toi ruuan. Hän katseli ruokaa ja -katseli heitä. -- Nukuinko minä kauan? kysyi hän. - --- Jotakuinkin. Kello on kai nyt yhdeksän -- katso aurinkoa! - -Vasta nyt näytti kaikki muistuvan Mildridin mieleen. - --- Oletteko istuneet täällä kauan? - --- No -- emme; mutta syö nyt! -- Mildrid rupesi syömään. -- Olit -varmaan matkalla laaksoon? kysyi Hans hiljaa, pistäen päätään likemmä. - -Mildrid punastui. - --- Olin, kuiskasi hän. - --- Huomenna, kun oikein olet nukkunut tarpeeksesi, menemme sinne -molemmat. - -Mildridin silmät kiinnittyivät hänen silmiinsä -- ensin suurina ja -hämmästyneinä, sitten hymyillen ja täynnä kiitosta; mutta hän ei -sanonut mitään. Senjälkeen hän näytti virkoavan; hän kysyi Beretiltä, -missä hän oli ollut, ja Beret kertoi käyneensä noutamassa Hansia ja -Hans kertoi loput. Mildrid söi ja kuunteli ja selvää oli, että hän -vähitellen joutui entisen lumouksen valtaan. Häntä huvitti suuresti -kuulla, että koira oli löytänyt hänet ja nuollut hänen kasvojaan ilman -että hän oli herännyt. Koira istui juuri ahneena seuraten jokaista -palaa, jonka hän otti. Hän rupesi jakamaan ruokaansa sen kanssa. - -Heti kun hän oli lopettanut, läksivät he hitaasti karjakartanoa -kohti ja vähän ajan perästä oli Beret nukkumassa. Kahden istuutuivat -he oven ulkopuolelle. Rupesi sataa tuhuttamaan, mutta katto ulkoni -niin kauas, etteivät he sitä huomanneet. Sumu sakeni karjakartanon -ympärillä, he istuivat kuin lumotussa piirissä. Oli luonnollisesti -pikemmin pimeä kuin valoisa. Sanat tulivat hiljaa, ja joka sana -teki heitä toisilleen tutummiksi. Ensi kertaa saattoivat he puhua -keskenään. Hans pyysi Mildridiltä kauniisti anteeksi, ettei ennemmin -ollut muistanut kuinka toisellaisen Mildridin täytyi olla kuin hänen -ja että hänellä oli vanhemmat, joiden kanssa täytyi neuvotella. -Mildrid tunnusti pelänneensä ja sanoi, ettei hän ollut siitä hetkestä, -jolloin oli tavannut Hansin, ollut oma itsensä, jopa hän oli unohtanut -vanhemmatkin. Varmaan hänellä oli enemmänkin sanomista, mutta hän ei -tahtonut puhua loppuun. Mutta heidän vapisevassa ilossaan puhui kaikki, -hiljaisimpaan hengitykseen asti. Ensimäinen herkkä sielun siirtyminen -sieluun sai alkunsa; muilla se tavallisesti käy ensi syleilyn edellä -ja valmistaa sitä; näillä se tuli jälkeenpäin. Ensimäiset arat -kysymykset hiipivät hämärään ja ensimäiset arat vastaukset tulivat -takaisin. Hentoina kuin henget, pehmeinä kuin untuvat putosivat sanat -ja liitelivät sellaisina takaisin. Vihdoin sai Mildrid rohkeutta -hiljaa ja varovasti kysyä, eikö hän Hansista ollut usein käyttäytynyt -kummallisesti. Hans vakuutti, ettei hänen mielestään, ei kertaakaan. -Eikö hän ollut pannut merkille, että hän eilen koko heidän tapaamisensa -ajan oli vaiennut? Ei, Hans ei ollut pannut sitä merkille. Eikö -hänen mielestään (Mildrid ei pitkiin aikoihin tahtonut saada sitä -sanotuksi, mutta vihdoin hän sen sanoi, kasvot käännettyinä poispäin -ja kuiskaamalla) hän ollut liian pian ollut suostuvainen? Ei, Hans oli -vain ajatellut, miten kauniisti se oli tapahtunut. Mutta mitä hän siitä -ajatteli, että Mildrid oli itkenyt ensimäisellä kerralla? Niin, silloin -ei Hans ollut sitä ymmärtänyt, mutta nyt hän sen kyllä käsitti -- ja -hän iloitsi siitä, että Mildrid oli sellainen kuin oli. - -Kaikki nämä vastaukset tekivät Mildridin niin onnelliseksi, että -hänelle tuli tarve olla yksin. Ja kun Hans arvasi tämänkin, nousi hän -hiljaa ja pyysi häntä lähtemään levolle. Mildrid nousi hänkin. Hans -nyökytti päätään ja läksi hitaasti latoon, missä hänen piti nukkua, -mutta Mildrid riensi sisään, riisuutui ja vasta vuoteessa pani hän -kätensä ristiin ja kiitti Jumalaa -- oi kuinka hän Häntä kiitti, -kiitti Häntä Hansista, hänen rakkaudestaan, hänen alttiudestaan, hänen -kauneudestaan. Hänen sanansa eivät riittäneet. Sitten hän kiitti -Jumalaa kaikesta, kaikesta, näiden kahden päivän tuskastakin, sillä -kuinka suureksi se olikaan tehnyt ilon! -- hän kiitti tunturilla -kokemastaan yksinäisyydestä, ja rukoili Jumalaa saattamaan hänet siitä -pois ja vanhempien luo -- käänsi sitten taas ajatuksensa Hansiin ja -kiitti hänestä, oi, miten kiittikään! - -Kun hän aamulla tuli ulos -- Beret nukkui vielä --, seisoi Hans jo -pihamaalla. Koira oli saanut selkäänsä, se oli hätyyttänyt peltokanaa -ja makasi nyt luimistellen maassa. Kun Hans näki Mildridin, päästi hän -koiran pinteestä, se karkasi häntä vastaan ja Mildridiä vastaan, se -haukkui ja tervehti ja ilmaisi täydellisesti heidän omaa aamunvaloisaa -onneaan. Hans auttoi Mildridiä ja poikia aamuaskareissa, ja kun he -vihdoin ruokapöydässä istuivat, oli Beretkin noussut. Joka kerta kun -Hans katsoi Beretiin, punastui tyttö, ja kun Mildrid ruuan jälkeen -piteli kiinni hänen kellonperistään puhellessaan hänen kanssaan, -kiirehti Beret ulos. Häntä oli vaikea löytää, kun heidän piti lähteä. - --- Kuule Mildrid, virkkoi Hans, kun he olivat päässeet vähän matkaa -tielle, tuli likemmä ja asteli hiljaa, -- olen ajatellut jotakin, -jota en eilen saanut sinulle sanotuksi... Hänen äänensä kuului niin -vakavalta, että tyttö katsahti häneen; hän puhui hitaasti ja häneen -katsomatta: -- minä tahtoisin pyytää, että sinä -- jos Jumala suo -meidän molempien saada toisemme -- häiden jälkeen seuraat minua kotiini. - -Mildrid lensi punaiseksi ja vastasi vihdoin vältellen: - --- Mitä isä ja äiti siihen sanovat? Hans asteli hetkisen ennenkuin -puhui. - --- Arvelin, ettei heistä olisi niin väliä, kunhan me molemmat vain -olemme yksimieliset. - -Ensi kertaa hän sanoi jotakin, joka koski Mildridiin. Hän ei vastannut. -Hans tuntui odottavan häntä ja lisäsi vihdoin lujemmin: - --- Minä tahtoisin, että me molemmat olisimme yksiksemme, -- tottuisimme -toisiimme. - -Nyt Mildrid alkoi paremmin ymmärtää häntä; mutta hän ei osannut -vastata. Hans asteli entiseen tapaansa hitaasti ja häneen katsomatta; -nyt hän vaikeni kokonaan. Mildridiä ahdisti ja hän katsahti Hansiin -tutkistellen. Silloin oli Hans ihan kalpea. - --- Mutta Hans! huusi tyttö ja pysähtyi itse tietämättään. - -Hans pysähtyi hänkin, vilkaisi Mildridiin ja sitten pyssyyn, jonka oli -laskenut maahan ja jonka piippua nyt kieritteli käsissään: - --- Etkö sinä voi seurata minua kotiin? Ääni oli hillitty, mutta katse -tähtäsi avoimena ja lujana. - --- Kyllä minä voin! riensi tyttö vastaamaan. Hänen silmänsä pysyivät -rauhallisina Hansin silmissä, punastus lehahti miehen kasvoille, hän -siirsi pyssyn vasempaan käteen oikeasta, jonka ojensi tytölle. - --- Kiitos! kuiskasi Hans ja painoi lujasti Mildridin kättä. - -He jatkoivat matkaa. - -Sitä ainoaa ajatusta, jonka tyttö tästä sai, punoi hän mielessään ja -vihdoin ei hän enää voinut pitää sitä omana tietonaan: - --- Sinä et tunne vanhempiani. Hans asteli hetkisen ennenkuin vastasi: - --- En -- mutta kun sinä seuraat minua kotiini, opin heidät tuntemaan. - --- He ovat niin hyvät, lisäsi Mildrid. - --- Niin olen kuullut kaikkien sanovan. - -Hans sanoi sen varmasti, mutta kylmästi. - -Ennenkuin Mildrid ehti mitään ajatella tai sanoa, alkoi Hans kertoa -omasta kodistaan, sisaruksistaan, köyhyydestään, josta he työllä olivat -itsensä nostaneet, sisartensa kunnollisuudesta, uskollisuudesta, -hilpeydestä, matkustajista ja heidän tuottamastaan työstä, majoista ja -varsinkin siitä uudesta rakennuksesta, jota hän ryhtyisi rakentamaan, -heitä varten. Mildridin piti nyt saada käsiinsä kaikki johto, mutta -myöskin tarpeellinen apu, niin, jokainen tulee kantamaan häntä -käsillään, ennen kaikkea hän, Hans! Hänen puhuessaan olivat he -ruvenneet kävelemään nopeammin, Hans puhui lämpöisesti, tuli likemmä -Mildridiä ja asteli vihdoin käsi tytön kädessä. - -Se oli totta: hänen rakkautensa kotiinsa ja omaisiinsa teki Mildridiin -vaikutuksen, ja tuntematon veti puoleensa. Mutta jollakin lailla tässä -asiassa tehtiin väärin hänen sydämellisen hyviä vanhempiaan kohtaan. -Mildrid alkoi siis taasen: - --- Kuule, Hans, äiti, ja varsinkin isä, ovat vanhempaa väkeä, he -ovat kärsineet paljon -- he tarvitsevat apua; he ovat paljon saaneet -ponnistella ja -- hän joko ei tahtonut tai ei voinut sanoa enempää. - -Hans asteli hitaammin ja katseli häneen hymyillen. - --- Mildrid, tarkoitatko että he ovat määränneet talon sinulle?... -Mildrid punastui, mutta ei vastannut. -- No -- niin -- hätä keinon -keksii. Jos he tahtovat meitä avukseen, niin on _heidän_ pyydettävä -meitä. - -Hän lausui sen ystävällisesti, mutta Mildrid kyllä tunsi mitä siinä -piili. Arkana ja tottuneena antamaan muiden ajatuksille enemmän arvoa -kuin omilleen taipui hän. Mutta hetken perästä tulivat he niin kauas, -että näkivät Tingvoldin allansa. Ja silloin kääntyivät tytön silmät -talosta häneen, ikäänkuin ilmaisten, että talo itse puhuu puolestaan! -Suuret, vaaleat mäkitasangot metsäseppeleen ympäröiminä, rakennukset -hiljaisina, mutta suurina ja tukevina auringossa, joka paistoi puolelta -terältä -- kaikki tämä näytti ihanalta. Alempana päilyi laakso, joki -kiemurteli kohisten sen läpi; tasangolla ja toisella tunturirinteellä -oli talo talon vieressä ja tällä puolella niinikään talo talon -vieressä; mutta ei yksikään, ei ainoakaan ollut Tingvoldin kaltainen, -niin rehevä, niin sorea silmälle, ei yksikään uinunut niin oman -kotoisuutensa kätkössä ja samalla hohtaen joka taholle! Kun Mildrid -huomasi näköalan tenho voiman Hansiin, punastui hän ilosta. - --- Niin, vastasi hän, sillä olihan tyttö kysynyt --, niin, se on -totta, Tingvold on kaunis talo; tuskin sillä on vertaa... Hän -hymyili ja kumartui: -- mutta minä pidän sinusta, Mildrid, enemmän -kuin Tingvoldista -- ja ehkäpä sinäkin pidät minusta enemmän kuin -Tingvoldista? -- Kun hän katseli asiaa siltä kannalta, niin eihän hän -voinut muuta kuin vaieta. Muuten oli Hans niin iloisen näköinen ja -hän istuutui ja Mildrid hänen viereensä. -- Nyt minä laulan sinulle -jotakin, kuiskasi Hans. - -Tyttö ilostui. - --- En ole koskaan kuullut sinun laulavan, sanoi hän. - --- Et, et ole kuullut, ja vaikka siitä huhutaan, niin älä luule, että -se on ihmeellistä, sillä ei minun laulussani ole muuta taikaa kuin se, -että nyt tunnen, että minun _täytyy_ laulaa. - -Ja hetkisen istuttuaan mietteissään lauloi hän tytölle hääretken, -lauloi sen suvun morsiusmarssin nuotilla. Hän lauloi sen ihan hiljaa, -mutta sellaista riemua äänessä ei tyttö milloinkaan ollut kuullut! Talo -oli hänen silmiensä edessä, talo, josta heidän piti lähteä, hän seurasi -tietä silmillään sillalle asti ja yli joen, seurasi sitten tietä talon -toisella puolella kirkolle, koivikkoon, kummulla olevaan kirkonkylään. -Kuva ei paistanut, sillä päivä ei ollut kirkas, mutta se sopi parhaiten -yhteen hänen sieluunsa painuneen hiljaisen kuvan kanssa; sillä kuinka -monta sataa kertaa hän ajatuksissaan olikaan tehnyt tämän retken, hän -vain ei ollut tietänyt kenen kanssa! Sanat ja sävel lumosivat hänet; -omituisen lämmin, hiljainen ääni avasi hänen syvimmän kätkönsä; hänen -silmänsä olivat kyyneliä täynnä, mutta hän ei itkenyt, hän ei myöskään -hymyillyt; käsi Hansin käden päällä hän istui ja katseli, vuoroin -häntä, vuoroin maisemaa, ja kun kotipiipusta samassa nousi ensimäinen -sauhu päivällispadoille sytytettäessä pesää, kääntyi hän ja viittasi -sinne. Hanskin oli lopettanut ja jäi katselemaan. - -Hetken perästä he taas olivat matkalla koivumetsän läpi ja Hansilla oli -aika työ saada koira pysymään hiljaa. Mildridin sydän alkoi lyödä. Hans -sopi hänen kanssaan, että hän pysyttelee likeisyydessä, mutta Mildrid -menee yksinään sisään. Hans kantoi tytön rämeisten paikkojen yli ja hän -tunsi, että tytön käsi oli polttavan kuuma. - --- Älä ajattele mitä sinun pitää sanoa, kuiskasi hän, -- anna sen vain -tulla itsestään. - -Mildrid ei päästänyt ääntäkään vastaukseksi, ei hän liioin katsonut -Hansiin. He joutuivat nyt pois metsästä, joka tässä kasvoi suuria, -totisia mäntyjä; hiljaa he olivat astelleet sen läpi, ja Hans oli -kuiskaten kertonut kuinka Mildridin isoisän isä kosi hänen tätiään -Aslaugia; ne olivat vanhoja, ihmeellisiä juttuja, joita Mildrid -kuunteli vain puolella korvalla, mutta jotka kuitenkin vahvistivat -häntä, -- he joutuivat nyt metsästä niittyjen ja peltojen heleyteen, -ja silloin vaikeni Hanskin. Mildrid katsoi häneen ja hänen pelkonsa -oli niin suuri ja ilmeinen, että hänen tuli ihan paha olla. Hän ei -löytänyt avukseen ainoaakaan sanaa, asia oli liiaksi hänen omansa. He -astuivat rinnan; pieni pensaikko peitti heitä talonväen silmiltä. Kun -he tulivat niin kauas, että Hansin mielestä Mildridin täytyi jatkaa -matkaa yksinään, vihelsi hän hiljaa koiralle, ja sitä piti Mildrid eron -merkkinä. Hän seisahtui ja näytti niin hyljätyltä ja onnettomalta, että -Hansin täytyi kuiskata: - --- Minä rukoilen täällä sinun puolestasi, Mildrid -- ja sitten minä -tulen, kun sinä tarvitset. - -Mildrid kiitti silmillään, mutta vain puolittain, sillä hän ei voinut -ajatella eikä nähdä selvästi. Ja sitten hän läksi. Heti kun hän tuli -pensaiden toiselle puolelle, saattoi hän nähdä suoraan päärakennuksen -suureen tupaan, jopa ihan sen läpi, sillä tuvassa oli ikkunoita -molemmin puolin, sekä metsään että kylään päin. Hans päätti, koira -vierellään, istuutua likimmäisten pensaiden taakse, hän näki siis -kaiken mitä tuvassa oli yhtä hyvin kuin Mildrid; mutta nyt oli tupa -tyhjänä. Kerran Mildrid kääntyi katsomaan taakseen, kun hän tuli ladon -kohdalle; silloin nyökkäsi Hans hänelle päätään. Hän kiersi ladon -kulman -- ja tuli pihamaalle. - -Siellä oli kaikki vanhassa, tavallisessa järjestyksessä ja siellä -oli hiljaista. Muutamia kanoja käveli ladon sillalla. Aitanseinää -vastaan oli siitä, kun hän viimeksi kävi kotona, nostettu haasiapuita, -muuta muutosta ei hän huomannut. Hän aikoi kääntyä oikealle, -isoäidin tuvalle, -- pelko varmaan pyysi tätä lykkäystä vanhempien -kohtaamisesta, -- mutta kahden rakennuksen välissä, havutukin luona, -seisoi hänen isänsä panemassa kirveeseen vartta. Hänen yllään oli -kudottu takki, housunkannattimet päälläpäin. Hän oli paljain päin, -ohuet pitkät hiukset heilahtivat eteenpäin tuulessa, joka juuri alkoi -käydä laaksosta. Hän näytti siinä työssään terveeltä, miltei iloiselta, -niin että hänen näkemisensä antoi Mildridille rohkeutta. Isä ei -huomannut häntä, niin hiljaa ja arasti hän käveli hiekkatietä. Hän -kuiskasi: - --- Hyvää päivää! - -Isä katseli häneen hetkisen hämmästyksissään. - --- Rakas lapsi, sinäkö se oletkin? Onko jotakin tapahtunut? lisäsi hän -nopeasti ja tutkisteli Mildridin kasvoja. - --- Ei, vastasi tyttö ja punastui hiukan. Mutta isän silmät pysyivät -suuntautuneina hänen silmiinsä, eikä hän nostanut niitä. Isä laski -kirveen kädestään: - --- Mennään sisään äidin luo, sanoi hän. Matkalla kyseli hän -kaikenlaista karjakartanon asioista ja sai tyydyttävät tiedot. Nyt -näkee Hans meidän menevän sisään, ajatteli Mildrid kun he tulivat ladon -ja aitan väliseen solaan. Heidän päästyään tupaan, meni isä keittiön -ovelle ja avasi oven. -- Tule sisään, äiti, sanoi hän ovesta, -- -Mildrid on tullut kotiin. - --- Hyvät ihmiset, onko jotakin tapahtunut? vastattiin keittiöstä. - --- Ei, vastasi Mildrid isän takaa ja tuli itsekin näkyviin, meni sitten -äidin luo, joka istui kuorimassa perunoita pataan. Äiti katsoi nyt -vuorostaan yhtä tutkivasti Mildridiä kuin äsken isä, ja vaikutus oli -sama. Randi nousi, laskettuaan vadit käsistään, meni toisella puolen -olevalle ovelle, puhui sinne, palasi sitten, riisui keittiöesiliinan, -pesi kätensä ja tuli esiin. Kaikki läksivät tupaan. - -Tunsihan Mildrid vanhempansa, joten hän tiesi näiden valmistusten -merkitsevän, että he odottivat jotakin epätavallista. Hänellä ei -ennestäänkään ollut paljoa rohkeutta, ja se väheni yhä. Isä istuutui -kunniasijalle, siis ihan viimeisen kylänpuoleisen ikkunan ääreen. Äiti -oli istuutunut samalle penkille, mutta likemmä keittiötä. Mildrid -istuutui etu- eli pitkälle penkille pöydän eteen. Siitä saattoi Hans -nähdä hänet; hän saattoi niinikään nähdä isän kasvot, mutta tuskin -äitiä. - -Äiti kyseli, kuten vasta isä, karjakartanon asioita, sai samat tiedot -ja vähän lisää; sillä hän kyseli tarkemmin. Vaikka kummaltakin puolen -silminnähtävästi koetettiin venytellä keskustelua, oli aine pian -tyhjennetty. Sitä seuraavan äänettömyyden aikana katselivat molemmat -vanhemmat Mildridiin. Tämä väitteli ja kyseli paikkakunnan uutisia. -Vaikka tätä aihetta venyteltiin niin kauan kuin suinkin, loppui -_sekin_. Sama hiljaisuus, sama odottava silmäys tyttäreen. Mildridillä -ei ollut enempää kysymistä, mutta hän rupesi kädenlappeellaan -silittämään penkkiä, jolla istui. - --- Oletko ollut isoäidin luona? kysyi äiti. Häntä alkoi peloittaa. - -Ei, Mildrid ei ollut käynyt isoäidin luona, se merkitsi että tyttärellä -oli erityistä asiaa _tänne_. Nyt ei juuri käynyt odottaminen kauempaa. - --- Olihan minulla sellaistakin, jota minä olen velvollinen sanomaan, -pääsi häneltä vihdoin, kasvojen kaiken aikaa vaihtaessa väriä ja -silmien tähdätessä maahan. - -Vanhemmat katselivat huolestuneina toisiinsa. Mildrid nosti päätään -suurin, rukoilevin katsein. - --- Mikä on, lapseni? sanoi äiti puolestaan peloissaan. -- Minä olen -kihloissa, sanoi Mildrid painaen alas päänsä ja purskahti itkuun. - -Kovempaa iskua ei tähän pieneen piiriin olisi voinut langeta! Kalpeina, -äänettöminä katselivat vanhemmat toisiinsa. Arka, hiljainen Mildrid, -jonka sävyisästä luonteesta ja tottelevaisuudesta vanhemmat niin -usein ennen olivat kiittäneet Jumalaa, oli kysymättä heiltä neuvoa ja -heidän tietämättään ottanut tärkeimmän askeleen elämässä, joka myöskin -ratkaisi vanhempien menneisyyden ja tulevaisuuden. Mildrid tunsi -samassa hetkessä joka ajatuksen, joka heidän mielessään liikkui, ja -pelko salpasi itkun. Lempeästi, hitaasti kysyi isä: - --- Kenen kanssa sitten, lapseni? Pitkän äänettömyyden perästä tuli -vastaus kuiskaten: - --- Hans Haugenin kanssa. - -Siinä tuvassa ei kai ollut mainittu mitään nimeä tai tapahtumaa -Haugenista yli kahteenkymmeneen vuoteen. Vanhempien silmillä katsoen -oli Haugenista tullut tähän taloon paljasta pahaa. Mildrid ymmärsi -taasen heidän ajatuksensa. Hän istui liikkumattomana, odottaen -tuomiotaan. Mutta isä virkkoi taasen lempeästi ja hitaasti: - --- Emme tunne tätä miestä -- en minä enempää kuin äitisikään. Emme -myöskään ole tietäneet, että _sinä_ hänet tunsit. - --- Minä en myöskään ole tuntenut häntä, sanoi Mildrid. - -Hämmästyneet vanhemmat katsoivat toisiinsa. - --- Kuinka tämä sitten on tapahtunut? Äiti teki tämän kysymyksen. - --- Niin, sitä en itsekään tiedä, sanoi Mildrid. - --- Mutta, rakas lapsi, toki ihmisen pitää osata itsensä hallita! - -Mildrid ei vastannut. - --- Me ajattelimme sinusta, lisäsi isä sävyisästi, -- että saisimme -luottaa sinuun. - -Mildrid ei vastannut. - --- Mutta kuinka se tapahtui? toisti äiti kiihkeämmin --, täytyy sinun -toki se tietää. - --- Ei, minä en tiedä sitä... tiedän vain, etten voinut sille mitään, en -voinut... ja hän piteli molemmin käsin kiinni penkistä. - --- Herra siunaa ja varjele, mikä sinulle sitten silloin tuli? - -Mildrid ei vastannut. Silloin isä taasen tyynnytti keskustelua. -Ystävällisen levollisesti kysyi hän: - --- Mikset sinä ole puhunut meille jommallekummalle, lapseni? - -Äitikin kävi nyt kiinni ja sanoi hiljaa: - --- Sinä tiedät kuinka me rakastamme lapsiamme, me, jotka olemme eläneet -niin yksinämme -- ja, saahan sen sanoakin, varsinkin sinua, Mildrid; -sillä sinä olet ollut meille kallein. - -Mildrid ei enää tuntenut sijaa, missä istui. - --- Me emme luulleet, että sinä niin jättäisit meidät. - -Tämän sanoi isä. Vaikka sanat tulivat hiljaa, niin eivät ne silti -sattuneet heikommin. - --- En minä jätä teitä, kangersi Mildrid. - --- Älä puhu sellaista, sanoi isä nyt entistä vakavammin, -- sillä sinä -olet jo jättänyt meidät. - -Mildrid tunsi, että se oli totta eikä kuitenkaan totta; mutta hän ei -osannut sitä selvittää. Äiti sanoi: - --- Mitä hyötyä siitä nyt on ollut, että me olemme eläneet lastemme -kanssa rakkaudessa ja jumalanpelvossa? Ensimäisessä koettelemuksessa -- -hän ei tyttären takia tahtonut sanoa enempää. Mutta nyt ei Mildrid enää -jaksanut kestää: - --- Minä en jätä teitä... minä en tahdo tuottaa teille surua... minä -vain en voinut...ei, minä en voinut! hän heittäytyi pöytää vastaan -käsivartensa varaan ja nyyhkytti. - -Kumpikaan vanhemmista ei saanut lisätyksi soimauksen sanaa katumukseen, -jota hän näytti tuntevan. Sentähden oli tuvassa hiljaista. Tätä -hiljaisuutta olisi voinut kestää kauan, mutta Hans Haugen tunsi -vuorella istuessaan, että nyt Mildrid tarvitsi apua. Metsästäjän -tarkka silmä oli nähnyt tytön heittäytyvän pöytää vastaan ja hän -karkasi pystyyn. Pian kuuluivat hänen keveät askeleensa eteisestä. -Hän koputti, kaikki nostivat katsettaan, mutta kukaan ei sanonut: -"sisään!" Mildrid nousi puoleksi, kasvot hehkuivat kyynelten takaa; ovi -avautui, Hans seisoi koirineen, pyssyineen keskellä ovea, kalpeana, -mutta levollisena. Hän kääntyi sulkemaan, koira tuli häntää heiluttaen -Mildridin luo. Hans oli liiaksi ollut muissa ajatuksissa huomatakseen, -että koira seurasi. - --- Hyvää päivää, sanoi hän. - -Mildrid painui takaisin istumaan, veti syvältä henkeään ja katsoi -häneen kuin vapautuneena; hänen pelkonsa, hänen paha omatuntonsa oli -poissa, hän _oli oikeassa_, niin, _hän oli_ oikeassa -- tulkoon nyt, -mitä Jumala tahtoo antaa. - -Kukaan ei ollut vastannut tulijan tervehdykseen eikä kukaan pyytänyt -häntä peremmälle. - --- Minä olen Hans Haugen, sanoi hän hiljaa, laski pyssyn alas ja jäi -seisoessaan pitelemään siitä kiinni. Vanhempien vaihdettua katsetta -pari kertaa jatkoi hän, kamppaillen: -- minä seurasin Mildridiä tänne. -Sillä jos hän on tehnyt hullusti, niin on syy minun. - -Täytyihän jotakin sanoa, äiti katsoi isään, ja tämä sanoi vihdoin, että -se oli tapahtunut heidän tietämättään eikä Mildrid osannut selittää, -miten se oli tapahtunut. Mutta Hans vastasi, ettei hänkään osannut sitä -selittää. - --- Minä en ole mikään poikanulikka, sanoi hän, -- sillä minä olen -28 vuoden vanha, ja kuitenkin se tapahtui niin, etten minä, joka en -koskaan ole pitänyt kenestäkään, siitä hetkestä, jolloin hänet näin, -enää osannut ajatella mitään muuta maailmassa. Jos hän olisi sanonut -"ei", -- niin, en tiedä -- mutta senjälkeen minusta varmaan ei olisi -ollut paljon mihinkään. - -Hiljainen, suora tapa millä hän tämän lausui, teki hyvän vaikutuksen. -Mildrid vapisi siinä istuessaan, sillä hän tunsi, että tämä pani asiat -toiseen valoon. Hans seisoi lakki päässä, sillä täällä laaksossa ei -vieraan ollut tapana ottaa lakkia päästään sisään tullessaan, mutta nyt -hän ehdottomasti otti sen päästään, ripusti pyssynpiipulle ja piteli -käsiään sen päällä. Siinä pojassa oli jotakin, joka ehdottomasti vaati -kohteliaisuutta. - --- Kun Mildrid on niin nuori, sanoi äiti, -- niin ei kukaan meistä -ollut ajatellut, että hän ryhtyisi sellaisiin. - --- Se on ehkä totta, mutta olenhan minä sitten sitä vanhempi, vastasi -Hans, -- eikä minun talouteni ole suuri, ei se niin paljon kysy voimia --- ja apua minulla on yllin kyllin. - -Vanhemmat katsoivat toisiinsa, Mildridiin, häneen. - --- Onko tarkoitus, että hän seuraisi sinua kotiisi? kysyi isä -epäluuloisena, melkeinpä hiukan ivallisesti. - --- On, vastasi Hans, -- minä en kosi taloa. - -Hän punastui, samaten Mildrid. Jos talo olisi vaipunut maan alle, -eivät vanhemmat olisi voineet hämmästyä enemmän kuin he hämmästyivät -sitä, että taloa ylenkatsottiin -- ja Mildridin vaikeneminen osoitti, -että hän oli samaa mieltä. Tämä nuorten päätös asetti joka tapauksessa -vanhemmat jonkun verran ulkopuolelle ratkaisua. He tunsivat nöyryytystä. - --- Sinähän sanoit, ettet jättäisi meitä, huomautti äiti hiljaa -nuhdellen, ja se sattui. - -Mutta Hans riensi hänen avukseen. - --- Jättäisi teitä? Täytyyhän jokaisen lapsen, joka menee naimisiin, -jättää vanhempansa! -- Hän hymyili ja lisäsi ystävällisesti: -- eihän -matka ole pitkä, täältä on vähän enemmän kuin kolme neljännespenikulmaa -Haugeniin. - -Mutta eiväthän asiat tällaisissa tilaisuuksissa oikeastaan riipu -sanoista: ajatukset kulkevat omia teitään, niistä riippumatta. -Nuorten päätös teki, että vanhemmat tunsivat olevansa hylätyt ja -petetyt. Kyllähän he sen tiesivät, että Haugenilla hyvin tultiin -toimeen: matkustajat olivat antaneet paikalle mainetta, siitä oli -puhuttu lehdissäkin, mutta Haugen pysyi kuitenkin Haugenina ja oli se -sentään liikaa, että _Mildrid_, heidän rakkain lapsensa, tekisi suvun -retken takaisin Haugeniin! Jotkut toiset olisivat ehkä tällaisten -asianhaarojen vallitessa suuttuneet, mutta nämä molemmat toivoivat vain -kaikessa hiljaisuudessa pääsevänsä eroon siitä mistä eivät pitäneet. He -vaihtoivat sentähden merkitsevän katseen, ja isä sanoi sävyisästi: - --- Tässä on liian paljon asioita yhtaikaa, me emme vielä voi antaa -vastausta. - --- Ei, sanoi äitikin, -- me emme olleet odottaneet saavamme kuulla niin -suurta uutista -- eikä sillä tavalla. - -Hans odotti hiukan ennenkuin sanoi: - --- Mildridin olisi ensin pitänyt kysyä vanhemmiltaan. Mutta kun ei -kumpikaan meistä tietänyt koko asiasta ennenkuin oli myöhäistä. Sillä -lailla se nimittäin tapahtui. Me emme sitten osanneet muuta kuin tulla -paikalla kun se oli tapahtunut, molemmat, ja sen me teimme. Te ette saa -katsoa asiaa liian ankarasti. - -Tämän perästä ei heidän menettelystään oikeastaan osannut sanoa mitään, -ja Hansin levollinen käytös teki sen vieläkin todemmaksi. Isä huomasi -kuin huomasikin, ettei hän voinut pitää puoliaan Hansia vastaan, niin -vähän itseluottamusta kuin hänellä oli, ja sentähden hän kaikin voimin -koetti päästä irti asiasta. - --- Me emme tunne sinua, sanoi hän ja katsoi vaimoonsa, -- meidän täytyy -ajatella asiaa. - --- Niin, se on varmaan parasta, arveli Randi, -- sillä täytyyhän meidän -tuntea se, jolle annamme lapsemme. - -Mildrid tunsi loukkauksen näissä sanoissa, mutta katsoi rukoillen -Hansiin. - --- Se on totta, vastasi Hans ja rupesi kiertelemään pyssyä toisessa -kädessään, -- vaikken luule paikkakunnalla olevan montakaan paremmin -tunnettua kuin minä. Mutta ehkä joku on puhunut minusta pahaa? - -Hän nosti heihin katseensa. Mildridiä hävetti vanhempien puolesta, ja -nämä tunsivat ehkä itsekin herättäneensä epäluuloa, jota eivät olleet -tahtoneet. - --- Ei, me emme ole kuulleet sinusta mitään pahaa, sanoivat he sentähden -molemmat yhtaikaa, ja äiti riensi lisäämään, että he todellakaan eivät -tunteneet häntä, sillä he olivat niin harvoin kuulleet mitään Haugenin -väistä. - -Hän ei tarkoittanut pahaa, mutta vasta kun sanat olivat päässeet -hänen huuliltaan, huomasi hän, ettei sitä olisi pitänyt sanoa, ja hän -huomasi sekä miehestään että Mildridistä, että he olivat samaa mieltä. -Vastausta täytyi jonkun aikaa odottaa. - --- Jollei Tingvoldin suku ole kuullut mitään Haugenin väistä, niin ei -syy ole meidän, sillä me olemme olleet köyhiä ihmisiä viime vuosiin -asti. - -Nämä harvat sanat sisälsivät soimauksen, jonka he kaikki kolme -tunsivat oikeutetuksi pohjaa myöten. Mutta miehen ja vaimon mieleen ei -milloinkaan ollut juolahtanut, arkoina ja oman surunsa vallassa kun -olivat eläneet, että he tässä olivat laiminlyöneet velvollisuuden. -Eivät he koskaan, ennenkuin nyt, olleet ajatelleet, ettei köyhien -sukulaisten Haugenilla olisi pitänyt kärsiä heidän onnettomuuksiensa -takia, sillä olivathan he aivan syyttömät. He katselivat hämillään -toisiinsa ja jäivät sitten istumaan kukin haaralleen, todella -häpeissään. Hans oli lausunut sanat ystävällisesti, vaikka emännän -vastaus oli varmaankin häntä ärsyttänyt. Molemmat tunsivat sentähden, -että mies heidän edessään mahtoi olla kelpo ihminen ja että tässä oli -kaksinkerroin hyvityksen varaa. Sentähden virkkoi isä: -- Anna meille -vähän enemmän aikaa; etkö sinä voi jäädä tänne syömään kanssamme? Niin -voimme hiukan puhua. - --- Tule peremmälle istumaan, lisäsi äiti. Molemmat nousivat. - -Hans laski pyssyn lakkineen käsistään ja astui sinne, missä Mildrid -istui. Tyttö nousi paikalla, hän ei itsekään tietänyt miksi. Äiti -sanoi, että hänellä oli asiaa keittiöön ja läksi. Isä näytti haluavan -tehdä seuraa, mutta Mildrid ei tahtonut olla yksin Hansin kanssa niin -kauan kuin vanhemmat eivät olleet antaneet suostumustaan, joten hän -läksi toista ovea kohti. He näkivät hänen sitten astuvan pihan poikki -isoäidin luo. Silloin ei isäntä voinut jättää Hansia yksin, joten hän -palasi ja istuutui. - -Molemmat miehet juttelivat sekalaisista asioista, ensinnä -metsästyksestä ja yhteisistä toimistaan tunturilla kesämajoissa, -niiden tuottamista ansioista j.n.e. Sitten he siirtyivät Haugeniin -ja sikäläisiin matkustavaisiin ja maanviljelykseen, ja kaikesta sai -sen käsityksen, että Haugenilla nyt elettiin hyvin ja että siellä -oli sangen vilkasta. Äiti kulki päivällisaskareissaan edestakaisin, -joten hän usein kuunteli, ja molemmista vanhuksista saattoi nähdä, -että he arkailtuaan vähitellen olivat käyneet turvallisemmiksi, sillä -kysymykset olivat tulleet tuttavallisemmiksi. - -Huomattiin kuinka sivistyneesti Hans käyttäytyi päivällispöydässä. -Hän istui seinän luona, ihan vastapäätä äitiä ja Mildridiä. Isä istui -päässä kunniasijalla. Väki oli syönyt keittiössä, jossa heidän itsensä -muuten oli tapana syödä väen kanssa, mutta asia kyllä oli niin, -etteivät he tänään mielellään tahtoneet näyttää Hansia. Pöydässä tunsi -Mildrid, että äiti katsoi häneen, kun Hans hymyili. Hän oli nimittäin -niitä ihmisiä, joiden kasvot ovat vakavat, mutta jotka hymyillessä -käyvät hyviksi. Monta tällaista asiaa liitti Mildrid itsekseen siihen -summaan, jonka tahtoi saada kokoon. Mutta niin turvattomalta hänestä -kuitenkin tuntui, että jännitys huoneessa kävi hänelle liian suureksi, -joten hän puolestaan halusi päästä pois ja läksi aterian jälkeen taasen -isoäidin luo. - -Miehet menivät nyt kävelemään maille, kuitenkin katsoen, etteivät -joutuneet sinne, missä työväki oli, tai että isoäiti saattoi heidät -nähdä. Myöhemmin istuutuivat he tupaan, ja silloin oli äitikin valmis -ja saattoi olla mukana. Vähitellen kävi keskustelu tutunomaisemmaksi, -kuten odottaa sopi, ja ajan kuluessa (tosin ei ennenkuin likempänä -iltaa) uskalsi äiti pyytää häntä kertomaan, miten hänen ja Mildridin -oikein oli käynyt. Eihän Mildrid itse ollut osannut antaa mitään -tietoja. Ehkäpä lienee äiti kysynyt asiaa naisellista uteliaisuuttaan, -mutta Hansille oli kysymys tavattoman tervetullut. - -Hans ei kertonut heidän ensi kohtaamisestaan, sillä sitä hän ei -voinut, mutta laveasti ja syvän iloisena kertoi hän eilispäivästä, -Beretistä, joka pikamarssissa nouti hänet sentähden, että Mildrid virui -sieluntuskissa vanhempien takia. Ja kun hän pääsi Mildridiin itseensä -ja kuvasi hänen pakoansa vanhempien luo ja kuinka hänen, sekä hengen -että ruumiin puolesta näännyksissä, oli täytynyt levätä ja vaipua -hyljättynä ja onnettomana uneen, -- silloin tunsivat vanhukset taasen -lapsensa. Ja melkeinpä he mielestään, varsinkin äiti, jo olivat olleet -liian ankarat. - -Mutta kertoihan poika, kertoessaan Mildridistä, tietämättään itsestään, -sillä Hansin rakkaus Mildridiin loisti hänen joka sanastaan ja -tuotti vanhemmille iloa. Hanskin tunsi sen lopulta ja ilostui, ja -vanhukset, jotka olivat tottumattomat tällaiseen tasaiseen suoruuteen -ja miehekkyyteen, olivat todella onnelliset. Tämä onnen tunne nousi -nousemistaan, joten äiti ehdottomasti tuli hymyillen kysyneeksi: - --- Olette jo taitaneet päästä häihin asti -- ennenkuin meiltä -kummaltakaan on kysytty? - -Isä hymyili hänkin, edistääkseen kysymystä ja Hans vastasi, koska -tilaisuus sattui, hiljaa hyräillen yhtä morsiusmarssin säettä: - - "Viulu soi, viulu soi, kiire on mun ja sun!" - --- ja hymyili; mutta kääntyi vaatimattomuuttaan samassa puhumaan -muusta. Kerran hän tuli katsoneeksi Randiin ja näki, että hän oli ihan -kalpea. Heti paikalla hän huomasi tehneensä hullusti tuomalla mieleen -tuon nuotin, ja juuri nyt. Endrid katseli säikähdyksissään vaimoansa, -jonka mielenliikutus kasvamistaan kasvoi, kunnes se joutui sellaiseen -käyntiin, ettei hän voinut olla huoneessa, vaan nousi ja läksi. - --- Kyllä minä nyt tein hullusti, sanoi Hans peloissaan. - -Isäntä ei vastannut. Ihan onnettomana nousi Hans lähteäkseen perässä -pyytämään anteeksi, istuutui kuitenkin taas ja vakuutti, ettei ollut -tarkoittanut mitään pahaa. - --- Ethän sinä voinut tietää sitä, vastasi Endrid. - --- Etkö sinä voi lähteä hänen perässään hyvittämään sitä! - -Hän oli saanut sellaisen luottamuksen tuohon mieheen, että hän uskalsi -pyytää tätä. Mutta Endrid vastasi: - --- Ei, antaa hänen olla yksin nyt, minä tunnen hänet. - -Hans, joka hiljan oli luullut olevansa ihan toiveittensa perillä, tunsi -nyt syöksyneensä pettymyksen kuiluun eikä rauhoittunut, vaikka isä -kärsivällisesti ponnisti siihen suuntaan. Koira auttoi häntä, tullen -heidän luokseen, sillä Endrid kyseli lakkaamatta siitä ja kertoi sitten -laveasti koirasta, joka hänellä oli ollut ja jota hän oli tarkasti -seurannut, kuten yksinäisten ihmisten tapa on. - -Mutta Randi oli mennyt ulos ovesta ja istuutunut paadelle. Tyttären -aikomus sai aikaan, että morsiusmarssi vielä voimakkaammin törmäsi -yhteen hänen muistojensa kanssa. _Hän_ ei ollut, kuten tytär, -antautunut miehelle, jota rakasti. Hänen morsiusmatkansa häpeä oli -siis ollut oikeutettua, sillä hän ei ollut rehellisenä istunut -sulhasensa rinnalla. Häpeä ja suru ja lasten menettäminen, pitkien -vuosien kärsimykset ja taistelut pääsivät taasen valloilleen. -Kaikki, mitä hän oli lukenut ja rukoillut päästäkseen vapaaksi tästä -tuskasta, oli siis ollut tehotonta. Hänen mielensä myrskysi mitä -kiivaimmassa kapinassa! Se että tämä vielä saattoi tapahtua hänelle, -paiskasi hänet epätoivoisen syvään itsesoimaukseen. Hän tunsi taasen -pitäjäläisten pilkkaavan hänen valheellista morsiusmatkaansa, hän kävi -taasen ruoskimaan omaa viheliäisyyttään: ettei hän silloin saanut -hillityksi itkuaan eikä nyt muistojaan -- että hän hillittömyydellään -oli asettanut vanhempansa väärään valoon, tuhonnut oman terveytensä -ja senkautta surmannut molemmat lapsensa -- ja kaiken tämän aikana -teeskennellyt jumalisuutta, jota ei hänessä ollut, sillä sen hän nyt -tiesi! Oi, ettei hän ollut päässyt pitemmälle! Hän tunsi olevansa niin -kurja, niin kurja, ettei uskaltanut nostaa silmiään Jumalan puoleen, -sillä kuinka hän olikaan pettänyt itseään ja Häntä! Mutta minkätähden, -täytyi hänen kysyä itseltään -- minkätähden juuri nyt herättää kaikkea -sitä pahuutta, joka oli kietoutunut hänen sielunsa ympäri? Kadehtiko -hän Mildridiä? Kadehtiko hän omaa tytärtään! Ei, sen hän tunsi -- ja -hän alkoi taasen nousta! Päinvastoin tyttären piti sovittaa hänen -oma syntinsä, se oli ihana ajatus! Saattoivatko lapset sen tehdä? -Saattoivat. Niin totta kuin he ovat meidän tekomme, saattoivat he -sen tehdä, sillä sen totuuden, joka oli Mildridissä, oli toki äiti -heikkoudessaan kasvattanut. Mutta päästäkseen siitä osalliseksi täytyi -hänen itsensä olla mukana katumassa, kiittämässä! -- Ja ennenkuin Randi -tiesikään, osasi hän taas rukoilla, syvästi nöyrtyneenä ja särjetyin -sydämin taipua Herransa eteen, joka taasen oli osoittanut hänelle, mitä -hän oli ilman Häntä. Armoa hän rukoili, rukoili, kuten se rukoilee, -joka rukoilee henkensä puolesta, sillä nyt sai hän elämän uudelleen, -sen hän tunsi! Nyt oli velka pyyhitty pois, tämä oli ollut viimeinen -tilinteko, se oli vain niin valtavasti vaikuttanut häneen. Ja hän nousi -ja nosti silmänsä, kyynelten valuessa alas kasvoja; hän tunsi olevansa -hyvä; yksi oli, joka oli ottanut tuskan hänen sydämestään! Eikö hän -usein ennenkin ollut tuntenut tätä! Ei, ei milloinkaan kuten nyt, vasta -nyt oli voitto voitettu! Ja hän läksi astumaan ja tunsi taas olevansa -oma itsensä! Jotakin oli katkennut, joka tähän asti oli sitonut; joka -liikkeessä hän sen tunsi, että nyt hän oli vapaa sekä sielun että -ruumiin puolesta! -- Jos hänen, lähinnä Jumalaa, oli kiittäminen -tytärtään tästä, niin piti toki tyttären saada nauttia onneaan täysin -määrin! Hän tuli isoäidin tuvan porstuaan, mutta huoneessaolijat eivät -tunteneet hänen askeleitaan. Hän kävi kääkään ja avasi, ikäänkuin hän -olisi ollut toinen. - --- Mildrid, tule tänne! sanoi hän, ja Mildrid ja isoäiti katsoivat -toisiinsa; sillä eihän se ollut hän. -- Mildrid riensi hänen luokseen: -mitä oli tapahtunut? Äiti tarttui hänen käsivarteensa, sulki oven hänen -perässään, joten he olivat yksin, ja heittäytyi sitten hänen kaulaansa -ja itki ja itki itkemistään, syleillen häntä väkevänä ja autuaana. -Ja rakkautensa nostamana saattoi Mildrid sydämestään antaa hänelle -takaisin hellyyttä. -- Jumala siunatkoon ja palkitkoon sinua! kuiskasi -äiti. - -Molemmat miehet tuvassa näkivät heidän käsi kädessä tulevan pihan -poikki ja niin nopeaan, että he rupesivat aavistamaan Jotakin. Ovi -avautui ja molemmat naiset astuivat sisään ja peremmälle. Mutta -sensijaan että olisi antanut tyttärensä Hansille tai sanonut jotakin -isälle tai hänelle, veti Randi ainoastaan vielä kerran tyttären -rintaansa vastaan ja puhkesi uudestaan tulvehtivan liikutuksen -valtaamana huudahdukseen: - --- Jumala siunatkoon ja palkitkoon sinua! - -Hetken perästä istuivat he kaikki neljä isoäidin tuvassa. Vanhus oli -tullut iloiseksi. Olivathan nuoret pitkien aikojen kuluessa kertoneet -hänelle kuka Hans Haugen oli, ja hän käsitti paikalla tämän liiton -poikansa ja miniänsä elämän sovitukseksi. Elämänhaluisen vanhuksen -mielestä Hans Haugen sitäpaitsi oli niin kaunis! He viipyivät kaikki -hänen luonaan ja päivä päättyi siihen, että isä virren perästä luki -rukouskirjasta paikan, joka alkoi näin: "Herra on ollut talossamme!" - - * * * * * - -Heidän vastaisesta elämästään otan vain kaksi päivää ja kummastakin -vain muutamia hetkiä. - -Ensimäinen oli nuorten hääpäivä. Inga, Mildridin orpana, joka nyt -itse oli naimisissa, oli saapunut puettamaan morsianta. Pukeminen -tapahtui yliskamarissa; vanha kirstu, jossa suvun morsiushopeita, -kruunua, vyötä, huivia, solkia ja sormuksia säilytettiin, oli otettu -esiin. Isoäiti säilytti sen avainta, hän oli itse mukana avaamassa ja -Beret seurasi adjutanttina. Mildrid oli jo pukeutunut morsiushameeseen -ja kaikkiin omiin koreuksiinsa, kun nämä komeudet (jotka Beret ja -isoäiti edellisellä viikolla olivat kiilloittaneet) raskaina ja -hohtavina tulivat päivänvaloon. Kappale kappaleelta niitä koetettiin. -Beret piteli morsiamelle peiliä. Vanhus kertoili kuinka moni hänen -suvustaan juhlapäivänään oli kantanut näitä hopeita, mutta kaikista -onnellisimpana hänen oma äitinsä, Aslaug Haugen. Samassa kajahti ulkoa -heidän korvaansa suvun vanha morsiusmarssi; kaikki yliskamarissa -pysähtyivät, kuuntelivat, riensivät ovelle katsomaan, mikä oli. -Ensimäinen jonka he näkivät, oli Endrid, morsiamen isä. Hän oli nähnyt -Hans Haugenin ja hänen sisarustensa ajavan taloa kohti. Harvoinpa -Endrid sai tavallisuudesta poikkeavan päähänpiston -- mutta tällä -kertaa hänen mieleensä juolahti, että heidät olisi vastaanotettava -suvun morsiusmarssilla. Hän toimitti pelimannit ulos ja marssin -soimaan; ja siellä hän sitten seisoi heidän joukossaan, yliskamarin -ulkopuolella, kädessä hääoluella täytetty hopeatuoppi. Muutamia muita -oli liittynyt hänen seuraansa. Hans ja hänen uskolliset sisarensa -ajoivat kaksilla rattailla pihaan, ja saattoi nähdä, että vastaanotto -vaikutti heihin. - -Tuntia myöhemmin pantiin morsiusmarssi taasen soimaan, se tapahtui -silloin, kun morsian ja sulhanen ja morsiamen vanhemmat ja isoäiti ja -Beret ja sulhasen sisaret parittain, pelimannit etunenässä, astuivat -ulos noustakseen rattaille. Joskus sattuvat meidän elämässämme kaikki -enteet yhteen, ja niin läksi morsiussaatto tänään Tingvoldista -säteilevässä kevätilmassa. Kirkolla oli sellainen kansanpaljous, -ettei kukaan muistanut missään tilaisuudessa moista nähneensä. Nämä -pitäjäläiset tunsivat kaikki suvun tarinan ja millä tavalla se liittyi -marssiin, joka riemuiten helisi aurinkoisessa ilmassa, värähdellen yli -morsiamen ja sulhasen iloisen saaton. - -Ja koska kaikkien ajatukset yhtyivät tässä samassa asiassa, valitsi -pappi vihkiäistekstin, joka antoi hänelle tilaisuuden selittää, miten -lapset ovat meidän elämämme kruunu, joka säteilee _meidän_ kunniaamme, -meidän kehitystämme, meidän työtämme. - -Kirkosta lähtiessä pysähtyi Hans oven edustalle. Hän sanoi jotakin; -taivaallisessa onnessaan ei morsian sitä kuullut, mutta hän aavisti -sen. Sulhanen tahtoi, että hän katselisi Ole Haugenin hautaa, joka oli -niin runsaiden kukkien peitossa. Morsian teki niin ja he kulkivat pois -ihan hänen hautapatsaansa ohi. Vanhemmat perässä. - -Toinen hetki heidän elämästään, jonka johdamme mieleemme, on se, -jolloin Endrid ja Randi ensi kertaa isovanhempina kävivät heitä -tervehtimässä. Hans oli kuin olikin ajanut tahtonsa läpi, että -vastanaineet muuttivat Haugeniin, vaikka hänen olikin täytynyt luvata -ottaa Tingvold, kun eivät vanhemmat kerran enää jaksaneet tai tahtoneet -sitä pitää ja vanha isoäiti oli kuollut. Koko tästä vierailusta koskee -meitä kuitenkin yksi ainoa asia: se, että kun Randi hyvän vastaanoton -ja kestityksen perästä istui sylissään tyttärensä pieni tytär, -rupesi hän kiikuttamaan sitä ja hyräilemään morsiusmarssia. Tytär -löi hämmästyksissään kätensä yhteen, mutta hillitsi itsensä samassa -hetkessä ja vaikeni. Hans kehoitti Endridiä juomaan lisää, mutta tämä -kieltäytyi. Se oli kummaltakin puolelta vain tekosyy, jonka nojalla he -pääsivät vaihtamaan silmäyksen. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MORSIUSMARSSI*** - - -******* This file should be named 57281-8.txt or 57281-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/7/2/8/57281 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |