Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 8251 insertions, 8638 deletions

diff --git a/57257-0.txt b/57257-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..a92b0af
--- /dev/null
+++ b/57257-0.txt
@@ -0,0 +1,8251 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57257 ***
+
+
+
+E-text prepared by Tapio Riikonen
+
+
+
+TAISTELU JA VOITTO.
+
+Kuvaelmia Rooman keisariajalta
+
+Kirj.
+
+VIKTOR SCHULTZE
+
+Suomentanut Lyry
+
+
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström,
+1886.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+ 1. Maran Atha.
+ 2. Kristityt ja kristittyjen Jumala.
+ 3. Apollonius.
+ 4. Kärsimyksen alku.
+ 5. Sirkuksessa ja kuolleiden kaupungissa.
+ 6. Ystäviä hädässä.
+ 7. Pako.
+ 8. Aenariaan.
+ 9. Napoli.
+10. Harhatiellä.
+11. Lasku ja nousu.
+12. Maailman pääkaupungissa.
+13. Petollisuus ja uskollisuus.
+14. Toivo ei anna häpeään tulla.
+
+
+
+
+Ensimmäinen Luku.
+
+Maran Atha.[1]
+
+
+Puolipäivän aurinko paahtoi Zeugitanin tasangolla. Atlas-vuoren
+ryhmyisten huippujen ja Kartagon harmaan linnan välillä ei käynyt yhtä
+tuulen leyhkäystä. Hitaasti juoksi Bagradan joki merta kohti varakkaan,
+viljavainioista rikkaan maiseman läpi. Siinä kohdassa, jossa joki
+koukistuu idästä pohjoiseen päin, kohoaa tasangolla vähäinen kukkula.
+Se on peitetty muurien harjanteilla ja marmorilohkareilla. Raunioista
+kohoaa kolme yksinäistä, täplikkäästä porfyyristä tehtyä pylvästä,
+jotka ovat kadonneen muinaisen loiston kolmena hautapatsaana. Libyan
+työmiehet ovat panneet ne vihelijäisen majan nurkkapatsaiksi, jonka
+katto ja seinät ovat yhteenpalmikoituista lehväksistä. Missä aikoinaan
+kaareili koreasti kultaeltu katto, siinä nousee nyt ilmaan savu
+paimenien valkeasta ja leveiden marmorirappujen särkyneitä portaita
+polkee nyt ruskeaihoisen elomiehen paljas jalka.
+
+Majan ovella istuu maassa vanha, kokoon kytristynyt mies. Hänellä on
+yllänsä halpa, ruskea vaate, ja hänen tummat, laihat kasvonsa ovat
+syvään kumartuneina pieneen jumalankuvaan päin, jota hän pitää puoleksi
+suljetussa kädessään, ja jota hän puhuttelee hiljaan kuiskatuilla
+sanoilla. Rukoilijan ympärillä on kaikki hiljaa, ainoastaan silloin
+tällöin kuuluu joku sisilisko, jonka ihmisäänteily on houkutellut
+esiin, kahisevan kuivissa lehdissä majan katossa.
+
+Yht'äkkiä kohottaa mies ylös päänsä ja katsoo mustilla silmillään
+tiedustelevaisesti alaalle yli tasangon. Kukkulan ohitse kulkevaa tietä
+lähestyy häntä kaksi henkilöä.
+
+Keskenkasvuisen pojan rinnalla, jonka pukunsa ja ulkomuotonsa
+osoittivat maan syntyperäiseksi asujameksi, astui väsynein askelin
+solakka nuorukainen. Pitkät mustat hiukset löyhkivät ympäri hänen
+päänsä, joka vaipuneena oli nyykistynyt hänen rintaansa päin. Hänen
+alusvaatteensa helmat olivat polvia myöten ylös käärittyinä ja sen
+päällä kevyinen viitta vasemmalle olkapäälle heitettynä. Auringon
+säteiltä suojeli häntä tessalialainen, leveälierinen matkahattu.
+
+"Arbal", kuiskasi vanhus ja nousi seisoalleen. "Mutta kuka on tuo
+muukalainen, jota hän saattaa?"
+
+Hitaasti laskeutui hän alas kukkulalta matkamiehiä vastaan.
+
+"Siinä on isäni", virkkoi poika seuralaisellensa, osoittaen vanhusta.
+"Tämän kreikkalaisen", jatkoi hän sitten, "kohtasin minä ulkona
+kedolla; hän aikoo Kartagoon ja on joutunut eksyksiin."
+
+"Niin ollen pitää meidän saattaman hänet oikealle tielle", sanoi
+vanhus. "Mutta tiedä, muukalainen, että tämän päivän aurinko menee
+maillensa, ennenkuin sinä ennätät Kartagoon. Sentähden viemme sinut
+meidän hyvän herran, Artemonin, tykö, että hän osoittaisi sinulle
+vieraanvaraisuutta; aamulla varhain voit lähteä edelleen kulkemaan."
+
+Puhuteltu kiitti vanhusta puristamalla hänen kättänsä.
+
+"Mutta viivy hetkinen", jatkoi vanhus, "ja nauti majassamme
+virvoittavaa juomaa; se tekee sinulle hyvää."
+
+Muukalainen nyykäytti päätään myöntävästi. "Jo viisi tuntia", virkkoi
+hän, "on päivä paahtanut päälakeani ja vaikka minulla on sandaalit
+jalassa, ovat jalkani kuumasta hiekasta melkein tulistuneet. Sentähden
+otan sitäkin mieluisemmin vastaan tarjouksesi."
+
+He astuivat hiljaan kukkulata ylöspäin. Majalle tultua seisattui vieras
+ja käänsi silmänsä pohjoiseen päin. Hän huudahti kummastuksesta.
+Kaikessa kauneudessaan levisi paljon kehuttu tasanko hänen edessänsä
+kultaisine vehnävainioineen ja raittiine vihantoineen, joissa lukuisat
+viina- ja öljypuistot kukoistivat. Kaupunkeja oli vieretysten melkein
+keskeymätön rivi pitkin Bagradan vartta ja kaukana siniseltä
+kuumottavan meren äärellä kohosi ilmaan Kartagon palatsi ja temppeli.
+
+"Kartago!" huudahti hän ihastuksella. "Kartago, minun matkani pää!"
+
+Molemmat libyalaiset katsoivat äänettöminä maahan.
+
+Hetkisen vait'olon perästä alkoi vanhus:
+
+"Muukalainen, sinun ilosi on meille mielikarvaus. Tiedä, että noiden
+muurien sisällä ja tuossa linnassa asui muinen toinen kansa ja toiset
+jumalat -- nyt hallitsevat siellä vieraat herrat ja vieraat jumalat, ja
+me kynnämme maata ja korjaamme hedelmän heille, jotta he voisivat elää
+yltäkylläisyydessä."
+
+"Niin, että he voisivat elää yltäkylläisyydessä", toisti poika
+vihaisesti, puristaen kätensä nyrkkiin.
+
+"Te olette siis vanhojen kartagolaisten sukua?" kysyi vieras
+kummastuneena.
+
+Vanhus teki kieltävän liikkeen.
+
+"Emme", sanoi hän ja nosti ylpeästi päätänsä, "me olemme vanhempaa kuin
+Kartago. Me olemme syntyisin juuri tästä maasta. Mutta meidän äitimme
+tuli ensin foinikialaisten ja sitten roomalaisten orjattareksi. Katso
+kuitenkin, muukalainen", jatkoi hän kovemmalla äänellä, "linnaa tuolla
+-- he sanovat sitä Byrsaksi -- sieltä on kerran tuli syöksevä ulos ja
+meri on paisuva ja tuli ja veri hävittävä tyrannit; mutta me tulemme
+jälleen mahtaviksi ja onnellisiksi. Minun silmäni eivät sitä näe, mutta
+sinä Arbal, poikani, saat kerran sen nähdä."
+
+Poika kuulteli hänen sanojansa säteilevin silmin ja isä kiersi
+käsivartensa pojan kaulaan.
+
+Kreikkalainen näytti hämmästyneeltä. Hän seisoi hetkisen ajatuksiin
+vaipuneena.
+
+"Niin", jupisi hän, "tämä suku hukkuu, tämän täytyy hukkua ja toiset
+päivät vielä koittavat."
+
+Molemmat libyalaiset silmäilivät häntä kummastuksella.
+
+"Uskotko sinäkin, muukalainen", alotti vanhus, "uskotko sinäkin sen,
+jota me keskenämme salaisesti kuiskailemme, että toiset ja paremmat
+päivät ja sukukunnat tulevat näiden jälkeen, jotka nyt ovat?"
+
+"Enkö tietäisi ja uskoisi sitä, mitä pyhät kirjat sanovat?" vastasi
+kreikkalainen.
+
+Hän otti esiin kirjarullan vaatteuksensa laskoksesta.
+
+"Kuule mitä tässä on ennustettu: Sentähden sanoo Herra, Herra näin:
+Katso, minun palvelijani syövät, mutta teidän pitää isooman; katso,
+minun palvelijani juovat, mutta teidän pitää janooman; katso minun
+palvelijani iloitsevat, mutta teidän pitää häpiään tulemaan. Sillä
+katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan, ja entisiä ei pidä
+muistettaman!"
+
+Hän pysähtyi. Libyalaiset katsoa tuijottivat kummastuneina häneen.
+
+"Muukalainen", alotti vanhus juhlallisesti hetkisen vait'olon perästä,
+"pyhän jumalan äidin nimessä pyydän sinua sanomaan meille, onko hän,
+joka on puhunut nämät sanat, totinen mies vai yksi niistä pettureista,
+jotka kulkevat ympäri maata ja myövät ennustuksiansa meille."
+
+Kreikkalainen veti suunsa nauruun.
+
+"Se, jonka nämät sanat ovat", virkkoi hän sitten, "antakoon sinulle
+anteeksi kysymyksesi. Sinä et häntä tunne, sillä idässä, kaukana
+idässä, josta aurinko nousee, on hän astunut alas ihmisten tykö ja
+puhunut heidän kanssansa. Hänen on maa ja kaikki mitä sen päällä on.
+Hänen on voima ja herruus."
+
+"Baal, Baal, isä", virkahti poika vilkkaasti.
+
+"Hän tarkoittaa Baalia. Niin, Baal on suuri. Kiitetty olkoon hänen
+nimensä!"
+
+Vanhus kumarsi nöyrästi päätään näihin sanoihin. Muukalainen teki
+vastenmielisyyden liikkeen.
+
+"Samoin kuin sinun jalkasi ei pidä lukua madosta, joka matelee maassa,
+samoin myöskin on Herra polkeva jalkojensa alle Baalin", vastasi hän
+vakaisesti.
+
+"Baalinko sanot sinä?" kysyi vanhus peljästyneenä ja peräytyi askelen
+takaperin.
+
+Muukalainen nosti juhlallisesti kätensä ylös.
+
+"Elonaika lähenee, joka niittää pois teidän jumalanne. Väkevämpi on
+tuleva heidän ylitsensä ja he kukistukoot! Hän on luova uuden taivaan
+ja uuden maan -- voi sitä, joka ei tunnusta häntä!"
+
+"Sinun sanasi ovat epäselvät minulle", vastasi vanhus; "minä en voi
+käsittää niitä. Mutta minä tiedän että Baal on suuri ja peljättävä eikä
+kukaan väkevämpi --"
+
+"Artemon!" keskeytti häntä poika. "Tuolta tulee Artemon."
+
+Vanhus käänsi silmänsä sinne päin, jonne poikansa kädellään osoitti.
+
+"Niin, se on meidän hyvä herra", sanoi hän. "Riennä, Arbal, häntä
+vastaan, sill'aikaa kuin minä seoitan juomaa vieraallemme."
+
+Poika riensi iloisesti marmorirappuja alas ja ennätti muutamassa
+tuokiossa miehen luokse, joka hitaasti astuskeli viljamaan yli. Vanhus
+meni majaan ja kreikkalainen jäi nyt yksin. Hän otti päästänsä
+matkahatun, nojautui yhtä pylvästä vasten ja antoi silmäyksensä vielä
+kerran liidellä paratiisillisen tasangon yli.
+
+"Kartago", jupisi hän loistavin silmin, "toisella puolen merta on henki
+kuiskaissut minulle nimesi, ja minun huuleni ovat kertoilleet sitä
+polttavassa auringon paahteessa sekä hyisen talven kylmyydessä, öillä
+ja päivillä, ilossa ja surussa, kunnes nyt omilla silmilläni näen
+edessäni sinut -- matkani pään! Tiedän ilon ja onnen ainoastaan
+kukoistavan minulle sinun muuriesi sisällä, ja suuria asioita antaa
+henki minun siellä toimittaa."
+
+Kukkulan juurella tuli nyt pojan saattamana se mies, jota libyalaiset
+nimittivät herraksensa. Hän oli kunnianarvoinen ukko, jonka näkö oli
+lempeä ja melkein surkumielinen. Vuodet olivat jossakin määrin
+köykistäneet hänen selkäänsä ja tehneet hänen käyntinsä raskaaksi.
+Mutta heti saattoi huomata, että hänen heikossa ruumiissansa asui vielä
+elonvoimakas henki.
+
+Seuralaiseensa nojautuen astui hän hitaasti rappuja ylös. Hänen
+tultuansa, ojensi kreikkalainen kätensä hänelle.
+
+"Terve", lausui ukko, ja puristi vuorostansa kreikkalaisen kättä. "Älä
+halveksi huonettani ja mitä muuten voin tehdä hyväksesi."
+
+Ottaessaan kiinni ukon ojennetusta kädestä huomasi kreikkalainen hänen
+etusormessansa kultaan juotetun ametistin,[2] johon oli piirretty
+paimenen kuva kantavana hartioillaan lammasta. "Kiitetty olkoon Jesus
+Kristus!" sanoi hän äkkiä ja vakavasti.
+
+Hämmästyneenä tuijotti ukko hetkisen häneen.
+
+"Ijankaikkisesti amen!" vastasi hän sitten ja syleili muukalaista.
+
+"Näin sielujen paimenen[3] sinettisormuksessasi", alotti muukalainen,
+"ja ymmärsin siitä sinun tunnustavan itsesi hänen omaksensa."
+
+"Hänelle olkoon kiitos", sanoi ukko liikutettuna, "että hän on
+lähettänyt minulle yhden veljen. Monta vuotta olen elänyt yksinäni ja
+muitten keskuudesta erotettuna täällä maatilallani ja valmistautunut
+käymään toiseen maailmaan."
+
+"Minä olen Apollonius Phrygiasta", virkkoi sen jälkeen kreikkalainen,
+"ja olen matkalla Kartagoon. Herra palkitkoon sinulle, että panet
+itsesi ja huoneesi väsyneelle matkamiehelle alttiiksi!"
+
+Samassa tuli vanha libyalainen kantaen kahta pikaria. Tervehdittyänsä
+kunnioittavaisesti herraansa ojensi hän heille kummallekin yhden
+pikarin.
+
+"Parasta viiniä ja parasta lähdevettä kuin voitte löytää", lisäsi hän.
+
+Sitten levitti hän ripeästi muutamia ruokokimppuja maahan, heitti maton
+niiden päälle ja pyysi vieraitansa istumaan. He tottelivat hänen
+pyyntöänsä. Libyalaiset vetäytyivät takaisin.
+
+"Sano minulle, sinä paljon kulkenut mies", alotti Artemon, "rehoittaako
+evankeliumin siemen maailmassa; kasvaako uskovaisten luku ja kasvavatko
+he itse pyhityksessä ja uskossa? Kirkon ottaessa minut helmoihinsa oli
+heitä vasta vähäinen joukko, ja me tunsimme itsemme ikäänkuin samaan
+sukuun kuuluviksi. Kuinka on nyt?"
+
+"Minä vastaan sinulle sekä ilolla että surulla", sanoi Apollonius;
+"tosin on sinapin siemen tullut puuksi, joka peittää varjollansa
+melkein koko maailman. Siellä, jossa iberialainen asuu ja jossa
+parttilainen piehtaroittaa hevosiansa, jossa Britannian rajamuurin
+linja kulkee ja jossa faraonien haudat ovat, siellä on joka
+paikassa siemen kantanut hedelmän. Kreikkalaiset, roomalaiset ja
+raakalaiset kuulevat sanaa. Herran kiitosta pitävät huulillansa
+purpurapukuiset keisarin hovissa samoin kuin orjatkin, jotka
+soutavat kolmisoutolaivoja. Joka päivä panee Herra uusia kiviä
+kirkonrakennukseensa, josta myös onkin jo tullut iso torni, joka kohoaa
+korkealle pilviä kohti."
+
+"Ylistetty olkoon Herra, joka antaa minun, elämäni ehtoona kuulla tämän
+iloisen sanoman", virkkoi vanha Artemon ja nosti kiitollisena kätensä
+taivasta kohden.
+
+"Niin, ylistetty olkoon Herra", toisti Apollonius. "Mutta monelle on
+tämä Herran nähtävä armo tullut ansaksi. Nähdessään valloittavansa
+maailman, antoivat he samalla kertaa maailman valloittaa heidät
+itsensä. Vanha tapojen yksinkersaisuus katosi, kunniallinen ja ankara
+elämä veltostui, usko heikkoni. He ovat alkaneet seurustella
+ulkopuolella olevien kanssa. Tarvitaan vähän järjenterävyyttä,
+voidaksensa havaita, onko kristittyä niiden joukossa, joita kohdataan
+kaduilla, oikeuspaikalla, toreilla ja työhuoneissa. Kristityiden miekat
+surmaavat tappeluissa yhtä mieluisasti kuin pakanallisten
+legionalaistenkin aseet, ja kristityt ilmoittavat kätten taputuksella
+mieltymyksensä teaattereissa ja sirkuksessa kilvan maailman lasten
+kanssa."
+
+Artemon pudisti surullisesti päätänsä.
+
+"Minun vielä nuorena ollessani", sanoi hän, "ei mitään sellaista
+tunnettu kirkossa. Jospa Herra kuitenkin palauttaisi nuot eksyneet ja
+poistaisi tämän pahan ajan!"
+
+"Hän poistaa sen", vastasi Apollonius vakavalla äänellä, "ja poistaa
+pian! Vielä on suloinen salaisuus sinulta kätkettynä, mutta sinun pitää
+tietämän se, sillä minä olen tullut tänne kertomaan sitä veljilleni."
+
+Ukko nosti tarkkaavasti päätänsä.
+
+"Kaukana, kaukana idässä", jatkoi kreikkalainen, "on Phrygian maassa
+Pepuzan kaupunki. Siellä herätti Herra, sydäntentutkija, Montanus[4]
+nimisen miehen saarnaamaan samoin kuin Johannes muinen: 'Tehkäät
+parannus ja kääntykäät! Kirves on jo pantu puun juurelle!' Häntä
+seurasivat useat Jumalan vaikuttamat naiset ja henki puhui heidän
+kauttansa ja selitti tämän maailman lopun olevan lähellä ja Herran
+valmistautuvan astumaan alas tekemään tyhjäksi perkeleen ja hänen
+valtakuntansa ja viemään omansa uuteen Jerusalemiin, tuhatvuotiseen
+valtakuntaan... Mutta onko hän tunnustava omiksensa heitä, jotka elävät
+maailman mukaan ja maailman tavoin? Onko hän kutsuva veljiksensä ja
+siunaava heitä, joita hänen nimensä pitäminen hävettää, ja yhdistävä
+heidät niiden kanssa, jotka ovat hiljaiset ja puhtaat sydämmestänsä? Ei
+suinkaan, vaan hänellä on kyllä vaaka kädessänsä ja hän osaa erottaa
+ruumenet nisuista. Voi niitä, jotka ovat ruumenet! Vaan että ruumenien
+luku tulisi pienemmäksi, olen minä kulkenut tänne, hengen voimasta,
+julistamaan veljille tässä maassa, mitä Herra on ilmoittanut, ja
+huutamaan heille: Maran atha!"
+
+"Maran atha!" toisti hiljaa vanhus ja syvä huokaus tunkeutui hänen
+rinnastansa. "Niin, Herramme tulee!"
+
+Nuorukainen tarttui hänen käteensä ja kysyi lempeästi: "Minkätähden
+tulevat nämät iloiset lohdutussanat niin raskaasti ja karvastelevasti
+sinun huuliltasi?"
+
+"Maran atha", sanoi ukko vielä kerran ja painoi surullisesti päänsä.
+"Muukalainen", jatkoi hän sitten, "katso tuonne" -- hän osoitti
+kädellänsä pohjoiseen päin -- "siellä on mahtava kaupunki Syrakusa.
+Siellä asuin minä ja kansankokouksessa ja temppeleissä seisoivat minun
+tekemäni jumalainkuvat. Sillä minä sanon sinulle kehumatta, ett'ei
+Syrakusassa kenenkään veistin muodostellut marmoria paremmin kuin
+minun... Silloin tuli hän, vaimovainajani, minun huoneeseni. Ystävät
+varoittivat minua: 'hän on kristitty, sinä saat voimasi uskosta
+jumalihin' -- minä nauroin ja minun työhuoneessani kuului vasarani
+kalke, niinkuin aina aamusta varhain iltaan myöhään. Mutta he puhuivat
+totta. Minä en tiedä itse, kuinka se tapahtui -- eräänä aamuna lähetin
+minä pois oppipoikani, tartuin vasaraan ja musersin jumalainkuvat,
+nämät, pitkän ja vaivaloisen työn hedelmät, minun ylpeyteni ja
+rikkauteni. Mutta kun minä tämän tehtyäni läähättäen istuuduin, tuli
+minulle peljättävä hätä, hiki tihkui otsastani ja sisällinen ääni huusi
+minulle: 'Onneton, mitä olet tehnyt? Nyt täytyy sinun nähdä nälkää ja
+kerjätä almuja.' Kyynelet kiertyivät silmistäni, ei itse tähteni vaan
+hänen, vaimoni tähden. Minun täytyi nyyhkiä ääneeni ja peitin kasvoni
+vaatteukseni laskoksella. Silloin tuli pehmeä käsi kaulalleni, ja
+enkelin ääni kuiskasi lempeästi ja lohduttavasti minulle: 'Älä epäile.
+Maran atha. Hän ei viivy.' Minä hyppäsin ylös ja suljin vaimoni syliini
+ja epäilykseni kyynelet muuttuivat ilokyyneliksi ja autuaallisella
+riemulla sanoimme toisillemme: 'Maran atha! Niin, Herra tulee!'"
+
+Syvästi liikutettuna vaikeni kertoja hetkiseksi kootakseen
+ajatuksiansa.
+
+"Isäni oli kultaseppä", jatkoi hän sitten, "ja kauan tein minä hänen
+oppipoikiensa kanssa työtä, ennenkuin noudatin taipumustani tulla
+kuvanveistäjäksi. Nyt etsin jälleen ylös vanhat työkalut -- ah, hän
+(vaimoni) autti minua niiden puhdistamisessa ruosteesta -- ja sen sanon
+sinulle, nuorukainen, ett'ei kolmea vuotta ollut vielä loppuun kulunut,
+kun minun töitäni ruvettiin kysymään enemmän kuin kenenkään muiden
+Syrakusassa ja ne löysivät itsellensä tien aina Kartagoon ja Roomaan
+saakka. Mutta se tuotti minulle kadehtijoita ja vihollisia, eivätkä he
+levähtäneet, ennenkuin saivat minut turmioon. Taivas antoi heille
+menestyksen. Muutamana päivänä sain käskyn lähteä Syrakusasta paikalla
+ja ainoastaan matkasauva kädessä. Minut sanottiin olevan isieni
+uskonopin ylenkatsojan ja valtion vihollisen. Edellinen on totta, mutta
+jälkimmäinen ei.
+
+"Hiljaa ja tyvenellä mielellä jätimme me esi-isiemme huoneen. Suru
+tahtoi toisin vallata minut, mutta kun silmäilin hänen ihastuneita
+kasvojansa, joka astui sivullani, voitin minä sen. Me kuljimme itään
+päin. Tultuamme Epipolen kukkulalle en voinut olla kääntymättä ja
+silmäilemättä vielä kerran kotokaupunkiani. Nähdessäni sen, kaupunkien
+komean kuningattaren, ilta-auringon hohteessa leviävän eteeni
+sinertävän meren ääressä ja hakeissani silmilläni kotoani ja niitä
+paikkoja, joissa olin elänyt nuorena ja iloisena, en voinut pidättää
+itseäni kauemmin, vaan tuntui ikäänkuin kaikki voima olisi lähtenyt
+minusta, ja minun täytyi vaipua maahan. Silloin taaskin oli hän se,
+joka käsivarrellaan tuki minua ja taaskin kuiskasi minulle nämät
+lohduttavat sanat: 'Ole hyvällä mielellä. Maran atha!' Me kuljimme
+kauan ympäri maata ja tulimme vihdoin Panormoon. Sinne asetuimme
+olemaan ja onnemme kukoisti taas. Mutta puolisoni tuli aina yhä
+kalpeammaksi, ja kun minä huolestuneena vedin hänet luokseni ja kysyin,
+oliko hänellä mikä vaiva, nauroi hän ja pudisti päätänsä. Niin tuli
+pääsijäinen. Me rukoilimme koko yön veljiemme kanssa ja menimme sitten
+kotia. Hän oli minusta tavallistansa kalpeampi, ja kun minä nyt kysyin
+häneltä, tunsiko hän mitä vaivaa, painoi hän äänetönnä päänsä. Minulle
+tuli nyt peljättävä hätä. Minä tahdoin kutsua lääkärin, mutta hän esti
+minut siitä. Minä istuuduin sitten hänen vuoteensa viereen ja
+vapisevalla sydämmellä pidin varallani, voisinko houkutella häneltä
+jotain toivomusta. Hän makasi äänettömänä koko päivän. Mutta illan
+tullessa kävi hän levottomaksi, hänen kalpeat poskensa punettuivat; hän
+nosti kättänsä ja osoitti laskeutuvaa aurinkoa. 'Felicitas, Felicitas',
+huudahdin minä ja ja vaivuin nyyhkien hänen viereensä. 'Ei, se ei saa
+tapahtua!' Hän veti suunsa nauruun ja pyyhki valkoisella kädellään
+hiukset pois otsaltani. Sitten makasi hän jälleen liikkumatonna. --
+Yhtäkkiä sydänyön joutuessa kohosi hän puoleksi ylös ja huudahti:
+'Artemon', ja kun minä kiiruhdin hänen tykönsä, tarttui hän käteeni ja
+sanoi vielä kerran: 'Artemon!' Sitten vaikeni hän hetken ajaksi.
+
+"'Artemon', sanoi hän sen jälkeen kolmannen kerran ja katseli minua
+loistavin silmin, 'Maran atha!'
+
+"Sitten painoi hän päänsä ja vaipui jälleen. Hän oli kuollut."
+
+Kertoja itki kuin lapsi. Kreikkalainen kiersi kätensä hänen kaulaansa
+ja lausui lempeästi:
+
+"Hyvä isä, älä sure raskasta kärsimistäsi. Emmekö kehu nukkuneita
+onnellisiksi?"
+
+"Niin, onnellinen on hän", huokasi vanhus, "mutta minut on hänen
+kuolemansa tehnyt surkuteltavaksi. -- Minä lähdin pois Panormosta
+sitten kuin olin myönyt tavarani. Minä en kärsinyt olla siellä, jossa
+niin monta tuhatta asiaa muistutti minulle kärsimääni vahinkoa ja siten
+teki sen aina uudeksi. Minä tahdoin päästä Kartagoon. Drepanon luona
+löi myrsky laivan kallioita vasten rikki; minä ainoastaan pelastuin,
+mutta jouduin ryövärien käsiin, jotka möivät minut Kyreneen. Kymmenen
+kovaa vuotta palvelin minä siellä; sitten kuoli herrani, ja hänen
+testamentissaan oli säädettynä, että hänen orjansa pääsivät vapaiksi.
+Silloin tulin minä Kartagoon. Hiukseni olivat harmaantuneet, silmäni
+tummenneet ja selkäni köykistynyt, mutta kuitenkin täytyi minun ruveta
+tekemään työtä vieraissa työhuoneissa. Herra Jumala ja hänen pyhä
+sanansa antoivat minulle voimaa siihen. Muutaman vuoden kuluttua olin
+saanut niin paljon säästöön, että voin ostaa itselleni pienen maatilan
+täältä ja sillä tahdon nyt rauhassa ja levossa kuluttaa jälellä olevan
+elämäni."
+
+Äänettöminä katsoivat molemmat miehet muutaman minuutin maahan.
+
+"Lähtekäämme nyt liikkeelle", virkkoi jälleen Artemon, "minun asuntoni
+ei ole kaukana ja siellä saat paremman virvoituksen kuin täällä."
+
+Näin sanoessansa nousi hän istualtaan. Apollonius ojensi kätensä
+hänelle. Hiljaan astuskelivat he eteenpäin kapeaa polkua myöten ja
+molemmat libyalaiset saattoivat heitä kappaleen matkaa. Heidän puolen
+tuntia astuttuansa rupesi näkymään pieni huvila, joka oli keskellä
+puutarhaa korkeain palmujen ja ruokamäntyjen välissä.
+
+"Tuolla on minun kotoni", sanoi Artemon. Palvelija avasi puutarhan
+portin. Hienoa valkoista hiekkaa myöten astuivat he rakennukselle. Sen
+oven päällä oli marmoritaulu, johon seuraavat sanat olivat piirretyt:
+
+    Gloria in excelsis Deo et in
+    Terra pax hominibus bonae
+         Voluntatis.[5]
+
+Hartaudella luki Apollonius puoliääneensä kirjoituksen.
+
+"Se on evankeliumin rauhatervehdys", virkkoi hän. "Minä katson sen
+ennustavan onnea työlleni tässä maassa. Jumalan kunnia ja ihmisten
+rauha -- se se juuri onkin, jonka tähden olen tullut tänne."
+
+Kapeaa, yksinkertaisilla maalauksilla koristettua käytävää myöten
+astuivat he asunnon sisustaan.
+
+
+
+
+Toinen Luku.
+
+Kristityt ja kristittyjen Jumala.
+
+
+Via Coelestis nimiselle kadulle, joka oli pääkatu Kartagossa, poikkesi
+kantotuoli eräältä syrjäkadulta. Neljä numidialaista orjaa, jotka
+kantoivat sitä, seisattuivat paikalla, kun yht'äkkiä näkivät edessään
+tiheän kansajoukon. Juoksija koetti raivata heille tietä sen läpi.
+
+"Antakaa tietä, antakaa tietä Cajus Calpurniukselle!" huusi hän
+kaikille suunnille ja sysäsi hopeasilaisella kepillään ympärillä
+seisovia. Mutta se oli turhaa. Kantajien täytyi pysähtyä.
+
+"No, Herkules auta, mikä nyt on, Amiantus?" huusi syvä ääni
+kantotuolista.
+
+Käsi aukasi kantotuolin punaista, kultaripsuilla koristettua esirippua
+ja vanhanpuoleisen miehen suuri pää ja suopeat kasvot tulivat näkyviin.
+
+"Mikäkö on, herra?" virkkoi juoksija. "En tiedä minkätähden kansa on
+keräytynyt tähän meluamaan; annahan kun tiedustan."
+
+Tuskin oli hän lähtenyt, kun pieni mies kuluneessa tunikassa riensi
+kiireesti siihen vieressä olevasta kauppapuodista.
+
+"Hyvää päivää, Calpurnius", sanoi hän kantotuolissa olevalle miehelle
+ja kumarsi nöyrästi. "Jos tahdot, niin voin sanoa sinulle, mitä tässä
+tehdään. Totta tosiaan eivät tämmöiset metelit olekaan harvinaisia
+tällä kadulla. -- Minä olen hedelmänkauppias Zosimus. Minun isäni asui
+monta vuotta Roomassa ja tunsi vallan hyvin sinun isäsi, konsulin. Hän
+mahtoi olla kunnon mies! Keisari sai usein neuvoja häneltä. Kauppa käy
+täällä huonosti; minulla on tuo pikkunen puoti tuossa."
+
+Mies kantotuolissa pudisti kärsimättömästi päätänsä.
+
+"Sinne asetti tänä aamuna eräs juutalainen eläinten kesyttäjä -- hänen
+nimeänsä en nyt muista -- suuren kuvan asuntonsa ulkopuolelle
+pilkatakseen kristiaaneja. Tiedäthän hyvin tämän epäuskoisen lahkon.
+Kuva esittää kristittyjen jumalaa, ja jokainen rientää nyt sinne
+katsomaan sitä. Se kuva on hyvin lystinmoinen, ja eläinten kesyttäjä
+siitä hyötyy, sillä huomenna tietää koko Kartago hänen nimensä, ha, ha,
+ha!"
+
+Samassa tuokiossa palasi juoksija.
+
+"Minä tulen ulos, Amiantus", sanoi kantotuolissa oleva mies. "Me
+menemme jalkaisin. Kantajat saavat kääntyä takaisin samaa tietä kuin
+tulimmekin."
+
+Näin sanottuansa nousi hän ylös istualtansa ja astui ulos kantotuolista
+orjan ja hedelmänkauppiaan nojassa.
+
+Nähtyänsä tungoksen ja sekasorron rupesi hän arvelemaan, tekisikö hän
+ensinkään, niinkuin oli aikonut. Mutta utelijaisuus saada nähdä
+eläintenkesyttäjän kuvaa pääsi hänessä vihdoinkin voitolle.
+
+Eläintenkesyttäjä Jason'in talo Via Coelestis kadun varrella oli se
+paikka, jonka ympärillä kansajoukko kiehui. Eläintenkesyttäjä itse
+seisoi oven edustalla, kevyiseen tunikaan pukeutuneena, joten hänen
+voimakas ruumiinsa muoto pääsi erinomaisen hyvin esiytymään, ja nauroi
+ja laski leikkiä ympärillä seisovien kanssa. Oven päälle oli
+pingoitettu iso kappale liinavaatetta ja siihen oli maalattu tuo
+eriskummainen kuva, joka nyt veti puoleensa satojen ihmisten silmät. Se
+esitti togaan puettua miestä, joka piti toisessa kädessään kirjaa ja
+toista kättänsä ylhäällä, ikäänkuin olisi hän ketä opettanut. Hänen
+päästänsä pisti ulos kaksi suunnattoman suurta aasinkorvaa ja hänen
+toinen jalkansa päättyi aasinkaviolla. Kuvan alla oli kirjoitettuna
+isoilla kirjaimilla:
+
+"_Tämä on kristittyjen aasijumala_!"[6]
+
+Tämän asunnon edustalla lainehti kansajoukko edestakaisin. Toiset
+nauroivat ja toivottivat eläintenkesyttäjälle onnea oivalliseen
+keksintöönsä, toisista oli kuva mauton.
+
+"Kuinka voi joku uskoa", lausui eräs leipurimestari, "että kristiaanit
+palvelevat tuollaista rumaa kuvaa! Niin mielettömiä eivät he ole.
+Minulla on ollut monta kristittyä oppipoikaa ja olen tarkoin kysellyt
+heiltä uskoansa, mutta koskaan en ole huomannut heidän kunnioittaneen
+noin eriskummaista jumalaa."
+
+"Sinä saatat olla oikeassa", vastasi toinen. "Mutta naurettava on
+kuitenkin kuva, ja se närkästyttää kristiaaneja kyllä sangen kovin."
+
+"Ei", virkahti kolmas, "minä luin äskettäin suuresta Tacituksesta, että
+juutalaiset todellakin palvelevat aasia, ja onhan tunnettu asia, että
+juutalaiset ja kristityt ovat ainoastaan kaksi saman opin lahkoa."
+
+"Siitä varjelkoon meitä Jehovah", äännähti eräs juutalainen
+saviastiankauppijas, joka oli kuullut nuot viimeiset sanat. "Kuinka
+voit sanoa, että juutalaiset ja kristityt ovat samat. Meillä ei ole
+mitään tekemistä näitten ihmisten kanssa."
+
+Ympärillä seisovat nauroivat.
+
+"Heprealainen on oikeassa", virkkoi eräs vanha, paljaspäinen ja
+kuluneessa puvussa oleva mies. "Juutalaiset ovat tulleet houkutelluiksi
+ja narratuiksi ainoastaan Mooseksen silmänkäännöskonsteilla, mutta
+nämät, kristiaanit, on pettänyt eräs toinen. Kuitenkin, jos tahdotte
+uskoa filosofia, on jälkimäinen laji pahempata. Eikö jo kauhistuta
+jokaista, että tämä vihelijäinen lahko irvistelee meidän jumalillemme
+ja jumalanpalveluksellemme ja surkutellen silmäilee meidän pappejamme,
+vaikka itse juuri on surkuteltava? Ja sitten vielä uhkaavat he koko
+maata ja maailmaa tulella ja perikadolla, ikäänkuin luonnon
+ijankaikkinen järjestys voisi milloin hämmentyä! Mutta he eivät tyydy
+vielä tämmöisiinkään hourumaisiin mielipiteihin, vaan keksivät lisäksi
+kaikellaisia lasten satuja. He nousevat jälleen ylös, kun ovat kuolleet
+ja tulleet tuhkaksi, tomuksi, ja käsittämättömän autuaassa
+luottamuksessa uskovat he toistensa valheita, että voisi luulla heidän
+jo elpyneen kuolleista. Totta Herkules on se kirottu liittokunta!"
+
+Ukko vapisi vihasta lausuessaan nämät sanat.
+
+"Niin, oivallinen seura", alotti leipurimestari, "ja pulskea jumala
+mikä sillä on. Minä sanoin sen äskettäin muutamille heistä. 'Te olette
+köyhiä', sanoin minä heille, 'te kärsitte vilua ja nälkää, ja teidän
+Jumalanne näkee sen, mutta on ikäänkuin ei hän sitä huomaisi. Joko ei
+hän siis tahdo auttaa omiansa tai ei hän voi auttaa heitä. Hän on
+niinmuodoin järjetön jumala tai myöskin raukka. Eriskummainen jumala on
+hän totisesti, joka voi auttaa kuolleita, vaan ei eläviä.' Niin sanoin
+minä heille, mutta he eivät voineet keksiä kuin muutamia huonoja
+puolustussyitä."
+
+Tuo paljaspäinen filosofi aikoi sanoa jotain, kun eräs nuori mies tuli
+ympärillä seisovien joukkoon ja sanoi kuuluvalla äänellä:
+
+"Ivatkaa vaan ja pilkatkaa! Mutta mitä voitatte sillä? Ettepä mitään,
+sanon minä. Katselkaa ympärillenne. Eikö joka paikassa huudeta:
+kaupunki, maa, kaikki on kristityiden huostassa. Kaikenikäisiä,
+kaikensäätyisiä, kaikenvirkaisia ihmisiä rupeaa epäuskoisten puolelle.
+He, jotka niin sanovat, ovat oikeassa. Mutta voinettekohan te muuttaa
+sitä? Voitteko saada meidät häviämään -- minä nimittäin kuulun myöskin
+kristityiden joukkoon? Sinä, joka ivaat niin minun jumalaani, salli
+minun kysyä sinulta: 'Minkätähden on Jupiter[7] ääneti, eikä sinkahuta
+nuoltansa meihin, jotka irvistelemme hänelle? Onko hän tullut vanhaksi
+ja rakasmieliseksi, koska hän antoi meidän niin lisääntyä, vai
+lienevätkö vuodet heikontaneet hänen silmiensä valon?'"
+
+Ympärillä seisovat nauroivat ja taputtivat käsiänsä.
+
+"Kas, nyt nauratte itsekin jumalillenne", jatkoi puhuja, "ja kuitenkin
+olette valmiit murhaamaan meitä, sentähden että me kiellämme ne; millä
+tavoin luulette saavanne tämän kaiken yhtäpitäväiseksi toinen toisensa
+kansa? Mutta tehkää mitä tahdotte", sanoi hän lopuksi. "Te ette voi
+tehdä turhaksi totuutta. Mitä useammin te niitätte meitä, sitä enemmän
+kasvamme me. Kristityiden veri on kuin kylvetty siemen."
+
+Sitten pyörähti hän ympäri ja katosi ihmisjoukkoon, joka kernaasti
+antoi hänelle tietä.
+
+"Totta, kyprolainen äiti",[8] virkkoi leipurimestari ensimäiseksi, "se
+oli hyvin puhuttu! Se täytyy myöntää heistä, että he pitävät puolensa
+eikä anna itseänsä minkään säikäyttää."
+
+"Uppiniskaisuus! Uppiniskaisuus", virkkoi paljaspäinen ukko, "he ovat
+hurjapäisiä ihmisiä, katilinalaisia."
+
+"Aivan niin", vakuutti juutalainen saviastiankauppijas, "ja minä sanon
+teille roomalaiset sen, että joll'ette hävitä heitä kohta perinpohjin,
+on teistä loppu; joll'eivät he tahdo mukautua hyvällä, niin onhan
+teillä tulta, vettä ja rautaa. Pois kristityt, pois kristityt!"[9]
+
+Samassa tuokiossa syntyi äänekäs huuto.
+
+"Tertullianus, Tertullianus!"[10] huudettiin ja kansajoukko kerääntyi
+yhteen paikkaan kadulle, jossa pitkä, laiha mies seisoi käsivarret
+ristissä. Hänellä oli yllänsä harmaa, halpavaatteinen viitta, jommoisia
+Numidian talonpojat pitävät; hänen hiuksensa olivat kerityt, hänen
+kasvonsa kalpeat ja laihat. Ylenkatse värehti hänen suunsa ympärillä,
+ja hänen silmäyksensä vierivät synkkinä häntä ympäröivän kansajoukon
+yli.
+
+"Sinun Jumalasi, Tertullianus!" huudettiin hänelle kaikilta haaroilta.
+"Tule, sinun pitää nähdä jumalasi!"
+
+Puhuteltu puri huultansa. Hän näytti miettivän mitä hän tekisi. Nyt
+nosti hän ylös päänsä.
+
+"No, tehkää minulle sitten tietä!" lausui hän katkerasti ja astui
+askelen eteenpäin. Äänekäs riemuhuuto tervehti tätä liikettä.
+
+"Tietä! Tehkää tietä Tertullianukselle! Hän tahtoo tervehtää
+jumalaansa", huusivat lähellä seisovat.
+
+Tämä laiha mies astui hitaasti eteenpäin ihmisjoukon läpi, silmänsä
+maahan päin kääntyneinä.
+
+Nyt oli hän päässyt eläintenkesyttäjän asunnon luokse. Tuhansien silmät
+olivat kääntyneinä häneen ja yht'äkkiä oli tullut äänettömyys tälle
+ihmisillä täytetylle kadulle.
+
+Tyynesti nosti hän päänsä kuvaa kohti ja -- purskahti äänekkääsen
+nauruun.
+
+Kansajoukko näytti hämmästyneen.
+
+"Eläköön Tertullianus!" huusi joku.
+
+Sadat yhtyivät tähän, ja hurja suostumushuuto raikui pitkin katua.
+
+Tertullianus kääntyi ympäri. Hän oli tylyn- ja nyreännäköinen, niinkuin
+ennenkin, teki kieltävän liikkeen ja astui sitten ripeästi eteenpäin.
+Kukaan ei pidätellyt häntä, mutta moni katsoi hänen jälkeensä kunnes
+hän katosi eräälle syrjäkadulle.
+
+"Kuka on tuo eriskummainen ihminen?" kysyi Calpurnius orjaltansa.
+
+"Etevin asianajaja kuin Kartagolla koskaan on ollut. Hän voisi olla
+Croesuksen kaltainen, mutta aina siitä saakka, kun hän liittyi
+kristiaaneihin, on hän pysynyt erillään kaikista käräjäasioista.
+Vahinko sitä sukkelata miestä."
+
+"Mikä hänen nimensä on?"
+
+"Tertullianus. Kartagossa tuntee jokainen lapsikin hänet. Se suuri
+riita-asia muistathan..."
+
+"Ei, mutta kas Liciniusta, mistä sinä tulet ja mihin aiot?"
+
+Nuori mies yksinkertaisessa, mutta ylhäisessä puvussa astui
+Calpurniuksen luokse, joka sydämmellisesti puristi hänen kättänsä.
+
+"Minä tulen prokonsulin tyköä", vastasi Licinius, "ja ajattelin
+oikeastaan..."
+
+Hän vaikeni ja punastui.
+
+"Minä tiedän", virkkoi Calpurnius leikillä ja viiputti sormellansa.
+"Annas tänne kätesi. Onko sinulla mitään?"
+
+"Prokonsuli sanoi minulle, että keisari oli tullut Aleksandriaan ja
+tulee luultavasti myöskin Kartagossa käymään."
+
+"Minusta olisi hauskaa nähdä häntä. Septimius Severuksesta kerrotaan
+paljon hyvää."
+
+"Jos tämä toive toteutuisi, aikoo prokonsuli panna toimeen suuria
+juhlallisuuksia. Jo eilen oli useita gladiaatorikoulujen isäntiä käynyt
+hänen luonansa. Sophronius aikoo myös kirjoittaa näytelmäkappaleen
+erityisesti sitä tilaisuutta varten."
+
+"Siitä varjelkoot meitä jumalat", lausui Calpurnius.
+
+"Samoin ajattelen minäkin", virkkoi hänen seuralaisensa nauraen.
+
+He olivat tulleet Calpurniuksen asunnolle. Kynnyksellä otti heidät
+vastaan portinvahti nöyrällä kumarruksella. Taidokkaasti tehdyillä
+kivikutomilla kaunistellun käytävän kautta astuivat he atriumiin.[11]
+
+"Sisaret ovat peristiilissä",[12] sanoi Calpurnius. "Minä tulen perästä
+niin kohta kuin saan toisen puvun päälleni."
+
+Näin sanottuansa astui hän viereiseen kammioon. Hänen seuralaisensa
+meni atriumin läpi ja kääntyi kapeaan käytävään, joka vei huoneen
+sisustaan.
+
+Solevat korinttilaiset pylväät ympäröivät tätä rakennuksen osaa.
+Mahdottoman isot lehdet ja köynnöskasvit sekä pienet ruusu- ja
+orvokki-penkit tekivät sen muhkean puutarhan näköiseksi. Komeita
+jumalainkuvia, kreikkalaisten taideniekkain taideteoksia, kimalteli
+viheriöiden kasvien välissä ja marmorisesta raakusta juoksi hiljaa
+pikkuinen puro altaasen, jossa mylläili kultakaloja ja loisti valkoisia
+kukkia. Kunniaterveisillä käyvien klienttien ja muiden hakijoiden melu
+ei tunkeutunut tälle paikalle asti, joka oli perhe-elämän tuttavallinen
+pesäpaikka.
+
+Luonnon laittaman telttakaton, palmukasvin jättiläislehtien alla istui
+kaksi naista. Toinen heistä saattoi olla noin kolmikymmenvuotias.
+Hänellä oli päällänsä harmaa, yksinkertainen stola.[13] Musta nauha
+piti koossa hänen hiuksensa; mitään kultakoristuksia ei hänellä
+näkynyt. Hänen vaaleat kasvonsa olivat ankaran näköiset. Hän istui
+matalalla selkänojattomalla tuolilla ja luki puoliääneensä kirjarullaa,
+joka oli hänen polvillansa.
+
+Hänen jalkainsa juureen oli nuori tyttö istuutunut ja kuunteli tarkasti
+lukijaa. Tytöllä oli yllänsä Assyrian silkistä tehty päällysvaate, joka
+oli purppuraisilla nauhoilla koristeltu ja olkapäiltä pantu kokoon
+korusoljilla. Kullattu nauha kierteli hänen keltaisten hiustensa
+ympärillä ja hänen kaulassansa riippui hienossa kultaketjussa pikkuinen
+kultakala,[14] jossa oli kirjoitus _sosais_ (vapahda meitä). Hänen
+vartalonsa oli solakka ja norea. Uneksivasti istui hän, ylevät kauniit
+kasvonsa, jotka olivat samaa näköä kuin lukijallakin, solisevaan veteen
+päin käännettyinä. Yltä ympärinsä oli kaikki hiljaa. Ainoastaan lukevan
+ääni kuului. Silloin tällöin nähtiin joku palvelijattarista, ruskeista
+egyptiläisistä tytöistä, menevän hiljaisin askelin ohitse, mutta kukaan
+ei heistä tohtinut astua likemmäksi eikä häiritä herrattariansa.
+
+Lukija luki:
+
+    "Kuningas sä uskovaisten,
+    Isän korkeen ilmehinen
+    Sana, voittamaton juuri,
+    Viisauden lähde suuri,
+    Hädän turva, vahva muuri,
+    Jok' on ollut ainian,
+    Aina pitää valtikan,
+    Edestämme rukoelee,
+    Auttaa, holhoo, johdattelee,
+    Turvaa kaikill' valmistelee,
+    Kaitsee uskovaisiaan;
+    Kalastaja lempimielin
+    Houkuttelee kaloi meitä
+    Synninmeren syvänteiltä
+    Rauhan rantaan sulokielin.
+    Paimen, joka tunnet omas,
+    Ystäväsi ota huomaas,
+    Kaitaa tietä heitä saata
+    Armon tietä autuasta!"[15]
+    -- -- -- -- --
+
+Hän taukosi. Käytävässä kuuluivat askelet. "Ei se ole Cajus", sanoi
+hän, "Licinius se on käynnistään."
+
+Haihtuva puna lennähti nuoren tytön kasvoille.
+
+Yksi palvelijatar tuli ja lausui:
+
+"Licinius pyytää päästäkseen tervehtimään."
+
+"Astukoon hän sisään."
+
+Ripeästi tuli tämä ilmoitettu naisten tykö, jotka hänen tullessansa
+olivat nousseet istualtaan, ja tervehti heitä iloisesti.
+
+"Minun terveisillä käyntini ehkä häiritsee teitä", virkkoi hän,
+"kirjarulla tuossa tuolilla ilmoittaa minulle sen."
+
+"Luulen sisareni jo lopettaneenkin", sanoi nuori tyttö hyvin hiljaa.
+
+"En suinkaan, Julia; mutta Markus Licinius on aina tervetullut. Etkö
+ole kohdannut puolisoani? Hän meni äsken ulos."
+
+"Kohtasin hänet kadulla, ja seurasin häntä tänne saadakseni jättää
+teille erään uuden runoelman, jonka muuan kreikkalainen antoi minulle
+eilen; tässä se on."
+
+Hän otti rullan vaatteuksensa laskoksesta ja ojensi sen kysyjälle. Tämä
+teki epivän liikkeen.
+
+"Ota sinä, Julia, se", sanoi hän. "Minusta on uudenaikainen runous
+vastenluontoista. Meidän runoilijamme ovat ruvenneet käyttämään
+irstaista kirjoitustapaa. Toinen oppii toiseltansa."
+
+"Minä luulen, että tämä runoelma on poikkeus", virkkoi Licinius
+säveästi.
+
+"Poikkeusko? Luuletko sinä, että meidän aikaisemme miespolvi ylimalkaan
+voi saada aikaan mitään jaloa, olkoon se sitten mitä tahtonsa? Sen
+sanon sinulle, Licinius, että kaikki on kuivettunut ja tullut
+voimattomaksi, sentähden että juuri on huono. Me olemme eläneet yli
+ajastamme ja meillä on välttämätön perikato edessämme, joll'ei --"
+
+Hän pysähtyi tuokioksi, ikäänkuin olisi hän hakenut sopivia sanoja.
+
+"Joll'ei apua tule", sanoi hän sitten äkkiä.
+
+Licinius pudisti hiljaa päätänsä.
+
+"Sinä, Marcella, tuomitset liian ankarasti", sanoi hän pidätetyllä
+äänellä. "Minä olen, näet, kulkenut kreikkalaisten kaupungit läpi ja
+nähnyt heidän taideteoksensa; minä olen yksinäisinä hetkinä lukenut
+kaikesta, mitä esi-isämme ovat saaneet aikaan toiminnassa,
+ajattelemisessa ja runoudessa ja olen nähnyt, kuinka suuria ja jaloja
+he olivat; semmoisten isien pojat eivät voi mennä hautaan niin ilman
+mitään kunniata, olkootpa sitten kuinka hyvänsä suvustansa huononneet.
+He nuorentuvat, tulevat paremmiksi ja enemmän sukunsa arvon
+mukaisiksi."
+
+"Oletko koskaan nähnyt kuivan rungon uudelleen elpyneen ja saaneen
+kasvuvoimaa", keskeytti Marcella.
+
+"En, mutta olen kyllä nähnyt, että nuori vesa on eloisana puhjennut
+kuivasta rungosta. Samoin on meidänkin käypä."
+
+"Sinä et saa minua siihen vakuutukseen. Niin ei tule tapahtumaan.
+Idästä nousee aurinko."
+
+"Minä tiedän, mitä tarkoitat", sanoi Licinius karvaalla mielellä.
+"Mutta minä en voi uskoa sitä. Ei, vaan Rooma tulee jälleen jaloksi ja
+suureksi ja pyhiin temppeleihin kulkee taaskin puhtaita joukkoja ja
+meissä toteutuvat ne onnelliset ajat, joita te odotatte."
+
+"Minä tunnen pari säettä teidän kunnioittamaltanne Horatiukselta",
+virkkoi Marcella. Ne kuuluvat näin:
+
+    "On huonoksi tehnyt kaikk' aika turmeltunut
+    Aikamme, kurjempi vielä ol' isien, on siittänyt
+    Meidät raukat, jotk' annamme
+    Elon sikiölle, vielä huonommalle."
+
+"Mutta sano minulle", lisäsi hän heti sen jälkeen antaaksensa
+kanssapuheelle uuden suunnan. "Onko totta mitä kerrotaan, että
+prokonsuli on aikeissa ryhtyä toimiin kristityitä vastaan?"
+
+Licinius nyykäytti päätään myöntävästi.
+
+"Hänellä on jo monta kertaa ollut sellaiset ajatukset", virkkoi hän,
+"mutta minun on aina onnistunut saada hänet luopumaan niistä."
+
+Naiset katsoivat äänettöminä toisiinsa hetkisen.
+
+"Licinius", sanoi sitten Marcella vakaasti ja meni suoraan hänen
+luoksensa, "tiedätkö, että kristityt rukoilevat jumalaansa hävittämään
+teidän uskonoppinne, temppelinne ja jumalanne pois koko maan päältä ja
+opettavat taivaan vihan kerran kohtaavan teitä?"
+
+"Tiedän minä sen, olen lukenut heidän kirjojansa."
+
+"Etkä ole tahtonut hävittää heitä, vaikka on ollut sinun vallassasi?"
+
+"Minä tiedän, ett'ei totuuden voittoa saadakseen, tarvitse väkivaltaa
+käyttää."
+
+Marcella loi silmänsä alas. Hänen sisarensa käytti tätä äänettömyyttä,
+joka nyt syntyi, alottaaksensa toisellaista puheenainetta. Pikaisesti
+silmäiltyään Liciniuksen hänelle jättämän kirjarullan nimen, kysyi hän
+kuka sen oli runoillut.
+
+"Eräs kreikkalainen", vastasi Licinius. "Merirosvot olivat ottaneet
+hänet vangiksi ja ainoastaan onnellisen sattuman kautta pääsi hän
+vapaaksi Aleksandriassa ja sieltä on hän tuiki köyhänä ja nälästä
+puolinääntyneenä tullut Kartagoon. Minä kohtasin hänet eräänä aamuna
+asuntoni edustalla ja hän piti kädessänsä kirjoitettua paperia, jonka
+hän äänetönnä ojensi minulle. Ne olivat tämän runoelman ensimmäiset
+värsyt. Niillä on historiansa."
+
+"Sitä suuremmalla mielihalulla luen nyt tämän runoelman, kun tunnen sen
+tekijän onnettomuuden", vakuutti nuori tyttö.
+
+"Niin lue se", kehoitti Licinius, "ja lue sinä, Marcella, myöskin se.
+Sitten tuomitset meitä ja jälkeentulevaisiamme lempeämmin. Runoilija on
+profeetta. Mietiskelevä ajatus joutuu eksyksiin, mutta runoilijaan kun
+jumalat vaikuttavat, niin hänen ennustushenkensä eteen tulevaisuus
+avautuu. Uskokaa häntä siis."
+
+Hän lausui nämät sanat hartaan ja sydämmellisen makuisesti.
+
+Palvelijatar astui sisään. Hänellä oli kädessään kirje. Sen
+päällekirjoitus oli: "Marcus Licinius Proculukselle." Licinius mursi
+kiireesti sinetin; hänen otsansa rypistyi, kun hän silmäili kirjoitusta
+ja hän lausui hiljaan muutamia vastenmielisiä sanoja.
+
+Sitten sanoi hän sisarille: "Prokonsuli kutsuttaa minut tärkeään
+keskusteluun. Minun täytyy siis jättää teidät."
+
+Hän ojensi kätensä heille kummallekin.
+
+"Ajatuksesi runoelmasta", virkkoi hän Julialle, "saat sanoa minulle kun
+ensi kerran tulen tänne, jos oletetaan sinulla olevan rohkeutta lukea
+se loppuun."
+
+"Että luen sen täydellisesti, sen lupaan sinulle nyt jo", vastasi hän
+vilkkaasti.
+
+Marcella seurasi vierasta peristiilin uloskäytävään. Mutta ennenkuin
+hän jätti hänet, sanoi hän pidätetyllä äänellä:
+
+"Licinius, minä ihmettelen sitä jalomielistä ajatustapaa, joka sinulla
+on kristityitä kohtaan. Voinko vakaasti luottaa siihen, ett'et koskaan
+tule toisin ajattelemaan?"
+
+Marcella silmäili häntä vakaasti ja tutkistelevasti. Hän tahtoi saada
+juhlallisen lupauksen; Licinius huomasi sen. Sentähden vastasi hän
+lujasti ja jyrkästi:
+
+"Voit, minä pysyn aina samana. Yhtä vähän kuin aurinko muuttaa
+kulkuansa lännestä itäänpäin, yhtä vähän olen minä horjuileva
+mielipiteissäni."
+
+"Jää siis hyvästi! Taivas suojelkoon sinua!" sanoi Marcella
+liikutettuna ja ojensi kätensä hänelle. Sitten palasi hän Julian tykö,
+ja molemmat sisaret juttelivat keskenänsä hiljaa siitä, mitä olivat
+Liciniukselta kuulleet.
+
+"Minä en jaksa uskoa", virkkoi Marcella, "että prokonsuli tohtii ruveta
+tekemään mitään meitä vastaan, kun keisari tahtoo meille hyvää. Mutta
+sellaiselta ihmiseltä kuin prokonsuli voi odottaa kaikkea."
+
+"Mikä onni, että Licinius on suosiollis-mielinen meitä kohtaan", lisäsi
+Julia.
+
+"Sinä olet oikeassa, Julia. Ilman häntä olisimme jo monta kertaa
+saaneet tuntea tiikerin kynsiä. Mutta prokonsuli pelkää häntä, eikä
+ryhdy mihinkään ilman hänettä. Minua kummastuttaa se. Licinius on tosin
+maakunnan sotaväen ylipäällikkö, mutta kuitenkin prokonsulin alamainen,
+legaatti ainoastaan."
+
+"Minulle sanottiin äskettäin, että hän on keisarin erinomaisessa
+suosiossa ja määrätty ylhäiseen virkaan. Ehkä prokonsuli juuri
+sentähden ottaa niin suureen huomioon hänet."
+
+"Mahdollista kyllä", vastasi Marcella; "myöskin Calpurniuksella, joka
+tuntee molemmat, on sama ajatus."
+
+"Toivokaamme", lisäsi hän hetkisen kuluttua, "saavamme kohta lähteä
+pois Kartagosta. Calpurnius ei nyt enää näytä olevan kovin
+vastahakoinen Roomaan muuttamaan."
+
+"Tulemmeko lähtemään pois Kartagosta?" kysäsi Julia melkein
+peljästyneenä. "Tiedäthän", vastasi Marcella, "että heti, kun
+Calpurnius hyljäsi legaatinvirkansa täällä, aioimme palata Roomaan
+takaisin. Olihan se lujasti päätetty. Mutta aikomuksemme
+toimeenpaneminen lykättiin päivästä toiseen, Calpurnius kammoi muuton
+vaivoja."
+
+Julia painoi päänsä surullisesti alas. Tämä mielenliikutus ei jäänyt
+hänen sisareltansa huomaamatta.
+
+"Tietysti", lohdutti tämä, "saattaa viipyä kauankin, ennenkuin
+muuttamisesta mitään tulee, ja sillä ajalla saattaa tapahtua paljo,
+joka voi muuttaa tuumamme."
+
+Nämät viimeiset sanat nostivat nuoren tytön kasvoille syvän punan, jota
+hän turhaan koetti salata.
+
+"E-e-emmekö tänään mene seurakunnankokoukseen?" tavoitteli hän ujosti.
+
+"Menemme", vastasi Marcella, "tänään emme saa olla sieltä poissa. Olen
+kuullut, että eräs nuori mies, Vähästä Aasiasta, tahtoo puhua
+seurakunnalle, ja minulle on sanottu, että hän on puhuva jotain hyvin
+tärkeätä. Piispa ei liene alussa aikonut antaa hänen esiytyä
+julkisesti, eikä olekaan sallinut hänen puhua jumalanpalveluksessa
+sunnuntaina, vaan on määrännyt, että nuori kreikkalainen saa puhua,
+mitä hänellä on puhumista, ylimääräisessä kokouksessa tänään."
+
+Näin sanottuaan nousi hän istualtaan.
+
+Molemmat sisaret menivät omiin kamareihinsa.
+
+
+
+
+Kolmas Luku.
+
+Apollonius.
+
+
+Aivan sen kaupunginportin ulkopuolella, jonka kautta tie kävi Zamaan,
+oli iso, korkeilla muureilla ympäröitty maatalo. Se oli rikkaan
+Onesimus-nimisen kartagolaisen, joka kuitenkin monta vuotta oli
+alinomaa asunut kaupungissa. Sentähden näytti tämä suurenmoinen kartano
+olevan luontonsa nojaan jätetty, ja tavallisesti nähtiin siellä
+ainoastaan muutamia maatyömiehiä. Mutta määrättyinä päivinä ja hetkinä
+vilkastutti tätä suljettua aluetta semmoiset miehet ja naiset, jotka
+kokoontuivat maatalon avaraan peristiiliin pitämään kristillistä
+jumalanpalvelustansa. Siihen tarkoitukseen oli Onesimus, itsekin
+kristitty, osottanut seurakunnalle tämän rakennuksen.
+
+Tänä päivänä oli seurakunnan esimies, piispa Optatus, kutsunut
+kristillisen seurakunnan sinne kokoon. Huvilan peristiili oli
+täpötäynnä kuulijoita. Myöskin Marcella ja Julia olivat tulleet sinne
+ja istuutuneet naisten puolelle.
+
+Pöydän edessä, jolla pyhä ehtoollinen valmistettiin, seisoi Optatus.
+Hän oli noin kuudenkymmenen vuoden vanha ukko, kasvot suopeannäköiset
+mutta elottomat. Hänen vieressänsä nähtiin nuori mies, jolla oli
+päällänsä lumivalkoinen, purpurareunuksinen, kreikkalainen liivitakki;
+se oli Apollonius. Hänen ylevistä kasvoistansa loisti haaveksivainen
+ihastus; miettiväisenä katsoi hän maahan. Seurakunta katseli häntä
+jännitetyllä odotuksella. Optatus astui askelen eteenpäin ja antoi
+kädellänsä viittauksen merkiksi, että hän tahtoi puhua. Hän alotti:
+
+"Tämä Apollonius, jonka näette tässä, on Phrygiasta lähetetty meidän
+tykömme Apamean piispan kirjoituksen kanssa. Hän on tullut julistamaan
+meille suuria asioita, jotka hänen puheensa mukaan ovat tapahtuneet
+hänen kotomaassansa, ja me olemme katsoneet kohtuulliseksi antaa hänen
+tässä puhua teille, jotta saatte itse kuulla ja arvostella häntä."
+
+Nyt astui Apollonius esiin. Kainosti alkoi hän pyytää anteeksi, että
+hän, nuorukainen, tohti puhua tälle seurakunnalle.
+
+"Mutta henki", lausui hän ja korotti äänensä, "valitsee välikappaleet
+mistä tahtoo, sentähden olen minä kulkenut tänne teidän tykönne kautta
+kuivuneiden autiomaiden, yli ryhmyisten vuorten; ei päivä eikä yö ole
+voinut estää minua tulemasta julistamaan teille, mitä henki minun
+käskee. Niin, veljeni, päivä on koittanut; kulunut on yö, jossa meidän
+isämme vaelsivat lain alaisina, ohitse se hämärä, jossa Jesus Kristus
+ja hänen apostolinsa saarnasivat taivaanvaltakuntaa, ja noussut on
+hengen valoisa kirkas aurinko, joka myöskin on käsittänyt minut ja
+tuonut minut teidän tykönne, jotta tekin tulisitte osallisiksi hänen
+salaisuudestansa. Idässä on valo noussut; siellä on taivas lahjoittanut
+maalle parakleetin, lohduttajan, ja tämän kanssa on kirkolle alkanut
+miehuuden ikä, johon verrattuna sen kulunut ikä on ainoastaan kuin
+varjo."
+
+Hän vaikeni hetkiseksi. Hänen kauniit kasvonsa ja ylevä ihastuksensa
+pitivät seurakuntaa äänettömässä hiljaisuudessa. Ainoastaan piispa
+vapisi ankarasta mielenliikutuksesta. Hän puristeli käsillään
+tempovasti palliumia, ja hänen silmänsä harhaili levottomasti sinne
+tänne.
+
+"Teillä ei vielä ole tätä sanomaa", jatkoi Apollonius, "teiltä on
+valkeus vielä kätkettynä, sillä -- minä puhun teille kaikella
+ujostelemattomuudella -- teidän elämänne on samallainen kuin niidenkin,
+jotka eivät mitään tiedä, mitään tunne. Niin, veljeni! Tuskin yhtä
+päivää olen ollut täällä, ja kuitenkin olen nähnyt ja kuullut teidän
+heittävän leväperään paastoamisen, kirkon oven avattavan helposti
+pannaan pannuille syntisille ja teidän -- voi sellaista heikkoutta! --
+pelolla välttelevän kärsimistä ja kuolemaa uskon tähden. Minä näen
+joukossanne ihmisiä, jotka ovat toista kertaa naimisissa; minä näen
+naituja naisia ja neitseitä tässä seurassa istuvan hunnuttomina ja
+kaikin tavoin kaunistettuina ja koristettuina. Mutta henki tahtoo
+toisella tavalla. Hän tahtoo kirkon olemaan Kristuksen puhtaan
+morsiamen, joka ei kärsi yhteydessänsä ketään raskailla synneillä
+kuormitettua. Hän vaatii sellaista rohkeutta, joka vainon hädässä hakee
+kuolemaa ja pyrkii saamaan marttyriuden loistavaa kruunua. Hän tahtoo
+naisen, jonka kautta synti tuli maailmaan, käymään huolivaatteissa. Hän
+vaatii elämää, joka on ankara, kova, kuolemaan ja taivaasen päin
+kääntynyt, sydäntä, joka luopuu kaikesta, saavuttaaksensa kaikki. Sillä
+se päivä, hyvät veljet, on lähellä tulossa, jolloin aurinko ja kuu
+kadottavat valonsa ja kaikki sukukunnat maan päällä vaikeroivat.
+Onnellinen --"
+
+Hän taukosi. Optatus oli noussut seisoalleen ja lähestynyt häntä. Nyt
+nousi istualtaan myös kokoontuneiden joukossa pitkä, laiha mies -- se
+oli Tertullianus -- ja lausui:
+
+"Se on Jumalan henki, joka puhuu meille. Kuka tohtii ruveta sitä
+estelemään?"
+
+Samalla kuului sieltä täältä sekavaa puhetta, mutta vanha piispa pysyi
+toimessa.
+
+Hän kääntyi Apolloniukseen, nosti juhlallisesti kätensä ja lausui:
+"Muukalainen; minä vaadin sinua sanomaan, kenen nimessä ja millä
+voimalla sinä puhut."
+
+"Hengen, Jumalan lähettämän parakleetin nimessä."
+
+"Ja minä kysyn sinulta toiseksi", jatkoi piispa, "oletko sinä
+Montanuksen lahkon lähettämä?"
+
+Puhuteltu painoi päänsä äänetönnä alas.
+
+"Siis otan minä sinulta pois vallan puhua tässä huoneessa", sanoi
+Optatus juhlallisesti. "Sinulla ei ole mitään yhteyttä meidän
+kanssamme."
+
+Sitten kääntyi hän kokoontuneihin lausuen: "Veljeni! Ne sanat, jotka
+olette kuulleet tältä ihmiseltä, ovat väärät ja harhaoppiset."
+
+Sanomaton meteli syntyi nyt. Muutamat tahtoivat Apolloniusta puhumaan;
+enemmistö pani kiivaasti sitä vastaan. Useat lähtivät paikoiltansa ja
+pakkautuivat ryhmiksi. Turhaan koettivat presbyterit ja diakonit pitää
+voimassa järjestystä. Naiset vääntelivät tuskallisesti käsiänsä.
+
+"Kuka tahtoo tukehuttaa henkeä?" lausui jälleen Tertullianus kovalla
+äänellä. "Kuka rohkenee sulkea totuuden lähdettä? Me tahdomme kuulla
+Apolloniusta."
+
+"Niin, me tahdomme kuulla Apolloniusta!" toistivat useat.
+
+Piispa oli suuressa mielenliikutuksessa, mutta pysyi taipumattomana.
+
+"Ja minä", vastasi hän kovalla äänellä, "minä, joka apostolisen
+asetuksen mukaan, olen tämän seurakunnan hoitaja, estän häneltä kaiken
+yhteyden meidän kanssamme. Menköön hän takaisin, mistä on tullutkin."
+
+Apollonius katsoi muutaman sekunnin äänetönnä lattiaan. Sitten antoi
+hän kokoontuneille merkin.
+
+"Koska piispa niin tahtoo, niin menen minä takaisin matkaani", sanoi
+hän hiljaa. "Mutta voi sitä", lisäsi hän mielikarvaudella, "joka
+asettautuu henkeä vastaan!"
+
+Näin sanottuaan lähti hän kokoussalista. Muutamat, niiden joukossa
+Tertullianus, menivät hänen luoksensa ja seurasivat häntä ulos.
+
+Sitten kuin Optatus oli lausunut vielä muutamia varoittavia ja neuvovia
+sanoja kokoontuneille, hajoitti hän kaikessa hiljaisuudessa kokouksen.
+
+Marcellaan ja Juliaan oli Apollonius tehnyt syvän vaikutuksen. Mutta
+samalla kuin edellinen ankarassa jumalisuudessaan otti mielisuosiolla
+vastaan sen, että puhuja oli vaatinut lain-alaisempaa elämää, tunsi
+Julia tulleensa enemmän liikutetuksi hänen ylevästä esiintymisestänsä
+ja hartaasta innostaan. Ja sentähden oli mieleen kummastakin sisaresta,
+että he huvilan sisäänkäytävän vieressä kohtasivat Apolloniuksen ja
+Tertullianuksen, joka oli heille hyvin tuttu. Tertullianuksen kautta
+tulivat he tutuiksi Apolloniuksen kanssa, ja kaikki neljä menivät
+yhdessä takaisin kaupunkiin.
+
+Tertullianus, joka vielä oli sangen liikutettuna äskeisestä
+tapauksesta, ja joka tiesi Marcellan voivan käsittää riitakysymyksen,
+oli paikalla johtanut hänet uskonnolliseen keskusteluun, ja tämä
+saattoi Apolloniuksen alkamaan juttelun Julian kanssa. Mutta ollen
+maailmaa kokenut, huomasi hän heti että uskonnolliset ja kirkolliset
+asiat olivat Julialle ihan vieraita ja sentähden käänsi hän puheensa
+toisaalle. Hän jutteli kodostansa, maanmiehistänsä Vähässä Aasiassa,
+matkastansa Kartagoon, ja kaikkea tätä kertoi hän ujostelevalla
+tavalla, niin lapsellisella tunteella ja sellaisella hartaudella, että
+Julia tunsi itseään hänen sanojensa yhä enemmän miellyttävän. Julia,
+josta kaihtivaisuuden jää nyt suli, alkoi rinnallansa astuvan nuoren
+miehen kanssa yhdessä ylistää kaikkea, mikä avarassa maassa on loistoa
+ja ihanuutta ja mitä ihmishenki vuosisatojen harrastuksissa oli
+tuottanut kaunista ja jaloa.
+
+"Eikö hän ole tullut toisellaiseksi kuin ennen?" täytyi Julian
+ehdottomasti kysyä itseltänsä kuullessaan seuralaisensa ylistelevän
+Phrygian vuorimaisemia, Epheson taideaarteita ja Egyptin kaupungin
+Teehen valtaavaa ihanuutta. "Eikö hän äsken kehoittanut kiroamaan ja
+vihaamaan maailmaa, luopumaan kaikesta maallisesta, kaikesta mikä
+silmää viehättää?"
+
+Hänen sieluunsa nousi salainen ja himeä aavistus, että tämä nuori mies
+on mahtanut taipua semmoisen periaatteen valtaavan voiman alle, joka
+oli peräti ristiriidassa kaikkien hänen tunteidensa ja ajatustensa
+kanssa, mutta joka oli liian voimallinen hänen voittaaksensa. Samalla
+kertaa juolahti hänelle mieleen vapauttaa tämä vankiraukka ja antaa
+hänet jälleen maailmalle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+He olivat tulleet sille kadulle, jonka varrella Calpurniuksen asunto
+oli. Pitkä, viittaan kääriytynyt vartalo tuli heidän vastaansa ja
+seisattui Marcellan ja Tertullianuksen eteen. Se oli Licinius.
+
+"Terve Marcella", lausui hän ystävällisesti ja ojensi kätensä hänelle.
+
+Samalla silmäili hän Marcellan seuralaista kysyvännäköisesti.
+
+"Se on Tertullianus", virkkoi Marcella, joka ymmärsi hänen
+silmäyksensä; "hän on saattanut meitä."
+
+Samassa tulivat myöskin Julia ja Apollonius paikalle. "Mikä odottamaton
+tulo", lausui Licinius ja kääntyi naurussa suin Juliaan, ojentaen
+kätensä hänelle.
+
+Mutta häntä kummastutti se, että Julia ainoastaan epien ja vähin ujosti
+ojensi kätensä hänelle. Silloin kääntyivät hänen silmänsä
+kreikkalaiseen ja paikalla nousi hänen sieluunsa luulo, joka pani hänen
+sydämmensä kahta nopeammin tykkimään.
+
+"Kuka on tämä?" kysäsi hän, tuskin voiden hallita liikutustansa. Hän
+lausui nämät sanat melkein käskevään tapaan.
+
+"Eräs muukalainen Vähästä Aasiasta, jonka kanssa olemme tänään tulleet
+tutuiksi; hän on Tertullianuksen ystävä", vastasi Marcella.
+
+"Sitten en voi tarjoutua kanssanne seurustelemaan", jatkoi Licinius;
+"hyvästi! Me näemme taas toisemme."
+
+Hän meni pikaisesti edelleen.
+
+Hän oli tullut prokonsulin tyköä neuvottelusta. Siellä oli jälleen ja
+vielä äänekkäämmin kuin ennen vaadittu ankariin toimiin ryhtymään
+kristityitä vastaan, jotka olivat muka valtion vihollisia. Mutta
+Licinius oli, vaikk'ei ilman vaivatta, saanut prokonsulin kääntämään
+korvansa pois näistä neuvoista.
+
+"Ei sinun syysi", oli prokonsuli sanonut hänelle neuvottelun loputtua,
+"pidätä minua tekemästä sitä, johon ystäväni ja oma päätelmäni
+kehoittavat minua, vaan ainoastaan sinun ystävyytesi. Mutta varo,
+Licinius, ett'ei minun ystävyyteni ja mielihartauteni sinua kohtaan
+tule valtiolle vahingoksi."
+
+Nämät sanat olivat hiukan nyreyttäneet Liciniusta, mutta hän unhotti ne
+mennessänsä Calpurniuksen asunnon ohitse ja ajatteli sitä, joka nyt
+unessa ehkä myöskin muisti häntä.
+
+Nyt oli peljättävä epäluulo syntynyt hänen sieluunsa ja kiihkeänä ja
+kuohussa kun hänen mielensä oli, teki hän itsensä tahdottomasti tämän
+epäluulon orjaksi.
+
+"Hän ei enää rakasta sinua!" sanoi hän itseksensä. "Kreikkalainen on
+sysännyt sinut syrjään!"
+
+Hänen orjansa kuulivat kauan kuinka hän käveli edestakaisin
+kamarissansa. Hän koetti levätä vasta sitten, kun hän oli tehnyt lujan
+päätöksen, ja tämä päätös oli, että hän seuraavana päivänä julkisesti
+ilmoittaisi rakkautensa hänelle, johon hän kauan oli tuntenut itseänsä
+vedetyksi ja tarjoaisi kätensä hänelle. Hän oli jo aikaa sitten
+tahtonut tehdä sen, sillä hän tiesi Julian varmaan ja ilolla antavan
+myönnytyksensä hänelle, mutta ujous sai hänet lykkäämään tämän päivästä
+toiseen. Nyt pakotti häntä tuo äkkiä herännyt luulevaisuus jyrkkään
+päätökseen, ja siten tuli hän tulemistaan levollisemmaksi ja kun
+vihdoin uni saapui hänen makuusijallensa, toi se tullessaan suloisten
+unien lahjan. -- --
+
+Aamuauringon ensimmäiset säteet olivat juuri alkaneet kimallella yli
+Kartagon linnan, kun orja astui Liciniuksen makuukamariin ja herätti
+hänet.
+
+"Herra", sanoi hän, "prokonsulin käsikirjoittaja hakee sinua, hän sanoo
+tulevansa tärkeälle asialle ja tahtoo paikalla päästä sinun
+puheillesi."
+
+"Anna hänen tulla sisään."
+
+Vanhanpuoleinen mies ilmestyi ovelle.
+
+"No, Markus", sanoi Licinius hänelle ja nousi ylös, "mikä nyt on?"
+
+"Huonoja sanomia on tullut", vastasi puhuteltu ja astui likemmäksi.
+"Siccan luona on maakansa tehnyt kapinan ja lyönyt kuolijaaksi
+keisarillisen veronkantajan. Kaupunkiin sijoitettu sotaväki ei ole
+voinut tehdä mitään kapinannostajille. Rauhattomuus on yltymään päin.
+Sentähden pyytää prokonsuli sinua paikalla lähtemään yhden kohortin
+kanssa tähän kapinalliseen maakuntaan; miesjoukko on jo valmiina."
+
+"Hyvä", vastasi Licinius, "sano prokonsulille, että minä tulen
+paikalla."
+
+Käsikirjoittaja meni pois.
+
+Licinius puki ripeästi päällensä. Käsky tuli hänelle hyvin
+sopimattomaan aikaan, ja hän oli hetkisen aikeissa pyytää prokonsulia
+lähettämään jonkun toisen hänen sijaansa. Mutta hän käsitti
+velvollisuutensa niin tunnollisesti, ett'ei hän kauempaa antanut valtaa
+semmoisille ajatuksille.
+
+Puolen tunnin kuluttua tuli hän kasarmille, piti pikaisen katselmuksen,
+antoi muutamia käskyjä ja lähti marssimaan kohorttinsa kanssa.
+Synkkämielisyys valtasi hänet, kun hän kulki ulos kaupungin portista,
+sillä hän ajatteli sitä, joka päivää ennen oli tehnyt hänelle niin
+paljon levottomuutta ja josta hän tänään oli aikonut saada varmuutta.
+Mutta kun raitis aamutuuli puhalteli hänelle vastaan ja Atlasvuoren
+huiput kohosivat hänen edessänsä aamuauringon kultaamina, tunsi hän
+tulevansa vähitellen iloisemmaksi ja murheista vapaammaksi ja voipa jo
+laskea leikkiäkin häntä seuraavien upseerien kanssa.
+
+Kaksipäiväisen kiivaan marssin perästä rupesivat Siccan muurit kaukaa
+näkymään. Myöskin maalaisia alkoi parveilla heidän ympärillänsä,
+tekemättä kuitenkaan vakaista koetusta karata sotamiehien päälle.
+Vahinkoa kärsimättä saapui kohortti kaupunkiin. Heti seuraavana päivänä
+teki Licinius suuremmilla sotavoimilla partioretken, ja kaatoi suuren
+joukon kapinoitsijoita, jotka olivat huonosti aseilla varustetut ja
+keskenään eripuraiset. Seuraavat päivät toivat mukanaan samallaisen
+menestyksen, ja kun nyt keisarillinen legaatti näiden voittojen nojassa
+tarjosi heille kohtuulliset ehdot, niin olivat kapinan johdattajat
+halukkaat taipumaan alamaisuuteen. Sillä tavalla saatiin melske viikon
+kuluessa tukahutetuksi ja levollisuus aivan entiselleen palautetuksi.
+Saattajanansa kunniaseurue porvareja marssi Licinius takaisin ja saapui
+seuraavana iltana Kartagoon. Prokonsuli oli sangen iloissaan asian
+onnellisesta päättymisestä ja antoi legaatillensa ylenmäärin
+kunnianosoituksia.
+
+"Kahdeksan päivää olen menettänyt", sanoi Licinius itseksensä
+astuessansa sisään kamariinsa. "Kahdeksan päivää voi tehdä suuren
+muutoksen, erittäinkin naisissa. Mutta minkätähden huolestutan itseäni
+kärsimisellä, joka tähän asti on ainoastaan mielikuvituksessani
+olemassa?"
+
+Seuraavana aamuna, kun hän oli saanut muutamat toimitukset tehdyiksi ja
+aika terveisillä käyntiin oli tullut, lähti hän ulos asunnostansa.
+Kohta seisoi hän Calpurniuksen huoneen kynnyksellä. Hän katsoi hetkisen
+lattiassa olevaan kivikutoiseen kirjoitukseen: Salve (Terve).
+
+"Lieneeköhän tämä tulotervehdys tänään minullekin?" ajatteli hän
+itsekseen.
+
+Hän meni kiireesti atriumin läpi. Palvelijatar ilmoitti hänet. Hän
+astui pylväs-saliin. Synkeä varjo pimitti hänen kasvonsa ja hän jupisi
+hiljaan: "kreikkalainen!"
+
+Samasta paikasta, jossa hän oli kohdannut heidät viime kerralla
+käydessään, löysi hän heidät nytkin. Heidän vieressänsä seisoi
+Apollonius kädessään kirjarulla. Hän näytti nyt juuri lukevan heille
+jotain.
+
+"Minä häiritsen", sanoi Licinius lempeästi, koettaen väkisin hillitä
+mielenliikutustaan. "Mutta minä voin sitten palata jälleen takaisin,
+jos se minulle sallitaan."
+
+Marcella nousi seisoalleen ja tarttui hänen käteensä.
+
+"Sinä olet aina tervetullut meillä", sanoi hän ystävällisesti.
+"Erittäinkin hauskuttaa meitä nähdä sinun onnellisesti tulleen
+takaisin. Mutta minkätähden ovat kasvosi noin totiset? Ethän tuone
+meille mitään ikäviä sanomia?"
+
+"En, en, Marcella", lausui Licinius ujomaisesti, "en ole minkään
+erinomaisen asian tähden tullut tänne. Mutta kuitenkin" -- hän mietti
+hetkisen aikaa -- "pyytäisin saada jutella sinun ja Julian kanssa
+muutaman minuutin."
+
+"Julia", lausui Marcella, "menkäämme Liciniuksen kanssa tabliumiin;
+suohan Apollonius sen anteeksi."
+
+Julia nousi äänetönnä istualtaan. Hänen kasvonsa olivat vaaleat, hänen
+silmäyksensä levoton. Kirjarulla putosi hänen vaatteensa laskoksesta.
+Licinius otti sen pikaisesti ylös; se oli sama runoelma, jonka hän
+kahdeksan päivää sitten oli jättänyt Julialle. Hän ei kysynyt oliko
+Julia lukenut sen, mutta kun hän ojensi sen Julialle, nousi tytön
+kasvoille syvä puna. Licinius näki sen, ja surumielisenä ajatteli
+itsekseen: "Ei hän ole lukenut sitä."
+
+He menivät tabliumiin.
+
+Kiiltävään marmorilattiaan kuvastui sen kalliskoristeinen laki;
+taidokkaasti maalatuita tanssijattaria ja hengettäriä oli kuvattuna sen
+vaaleanruunittaville seinille ja täällä, samoin kuin peristiilissäkin,
+kohtasivat sisään-astuvan silmät jaloja marmorisia patsaita. He kolme
+silmäilivät toisiaan hetkisen aikaa äänettöminä.
+
+"Marcella"; alotti viimein Licinius vienolla äänellä, katsoen maahan,
+"minä olen Calpurniuksen perheen ystävä ja olen aina kohdannut
+hyväntahtoisuutta teissä kaikissa. Mutta käydessäni teillä olen kauan
+tuntenut --." Hän keskeytti puheensa ja silmäili Juliaa. Vaaleana ja
+liikkumattomana katsoa tuijotti Julia ulos pihalle, jonka kirjavalla
+kivityksellä auringon säteet leikittelivät. Ja kun Licinius näki Julian
+olevan näin kylmämielisen ja myötätuntoisuutta hänen sanoillensa
+osoittamattoman, vetäytyi hänen sydämmensä kokoon ja hän oli vähällä
+lähteä ulos ja heittää kaikki silleen. Mutta hän ponnisti itsellensä
+voimaa viipyäksensä ja saattaaksensa taistelun päätökseen.
+
+"Minä olen kauan tuntenut", toisti hän, "että tämä huone kätkee elämäni
+korkeimman onnen, sieluni rauhan, sydämmeni suloisimman halauksen. Ja
+tämä onni --"
+
+Jälleen vaikeni hän. Hänen rintansa kohoili kovin, hänen äänensä
+vapisi, mutta hän rohkasi mieltänsä tämän ratkaisevan sanan
+lausumiseen.
+
+"-- olet sinä", jonka hän vihdoin sai suustansa ja astui Julian luokse.
+
+Vienosti parahtaen vetäytyi nuori tyttö hänestä yht'äkkiä edemmäksi ja
+vaipui sisarensa syliin, peittäen kasvonsa hänen rintaansa vasten.
+
+Äänetön hiljaisuus vallitsi muutaman sekunnin. Julia nousi seisoalleen,
+hänen huulensa värähtelivät, hänen silmänsä olivat täynnä kyyneliä.
+
+"Julia", sanoi Licinius ehkäistyllä ja surkumielisellä äänellä, "katso,
+minä tulen tykösi niinkuin rukoilevainen, joka rukoilee sinua, ett'et
+tekisi häntä onnettomaksi, etkä sysäisi häntä pois tyköäsi."
+
+Tyttönen antoi kätensä vaipua alas. Hänen silmistään tulvasi virtanaan
+kyyneleitä ja äänekkäästi nyyhkien syleili hän sisartansa.
+
+Kukaan heistä ei virkkanut yhtä sanaa. Licinius katsoi tylseästi
+lattiaan. Hänen voimansa oli lähtenyt hänestä. Haaveelliset kuvat
+ajelivat hänen aivoissansa; hänestä oli mahdotonta olla selvässä
+tunnossa siitä, mitä hän teki; oli kuin yö hänen silmiensä edessä.
+Silloin näki hän hienon valkoisen käden, joka ojentui häntä kohden; hän
+tarttui siihen kiinni ja autuaallisuuden tunne tunkeutui läpi hänen
+olentonsa.
+
+"Minä en saata. Voi hyvin aina, Licinius."
+
+Käsi oli kadonnut, hän näki hoikan vartalon rientävän pois huoneesta.
+Hän tahtoi syöksyä sen perästä; hänen jalkansa olivat ikäänkuin
+lattiaan kiinni tarttuneet. Oli kuin miekka olisi käynyt hänen sielunsa
+läpi, hänen rintansa oli haljeta ja hänen täytyi painaa molemmat
+kätensä sitä vasten. Hän kuuli vieressänsä äänen, joka rohkasi häntä.
+Hän tahtoi vastata, mutta ainoastaan epätoivon huudahdus pääsi hänen
+huuliltansa.
+
+Lumous näytti poistuneen sen huudahduksen kanssa.
+
+"Jumalat suojelkoot sinua, Marcella", sanoi hän ja riensi ulos.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Suuret hikipisarat olivat hänen otsallansa, voipuneena hiljensi hän
+käyntiänsä; hän oli julkisella paikalla. Hänen edessänsä kohosi mahtava
+temppeli. Hän kiiruhti sen rappuja ylös. Sen sisällä istui voimallinen
+Zeuksen[16] kuva valtaistuimellaan totisen ja majesteetillisen
+näköisenä. Hän lankesi polvilleen kuvan eteen ja oli siinä kasvot
+peitettyinä noin neljänneksen tuntia. Kaksi pappia meni hänen
+ohitsensa.
+
+"Licinius, legaatti Licinius", kuiskasi toinen heistä, "mistä se tulee,
+että hän on täällä?"
+
+Toinen nosti hartioitaan.
+
+"Kukapa tietää. Pienen rahauhrin jättänee hän kuitenkin, voimme
+toivoa."
+
+Nyt nousi Licinius ylös.
+
+Hitailla askelilla lähti hän temppelistä. Hänen kasvonsa olivat kylmät
+ja liikkumattomat. Pappien tervehdykseen vastasi hän nyykäyttämällä
+ylevästi päätänsä. He katsoivat hänen jälkeensä kummastellen.
+
+
+
+
+Neljäs Luku.
+
+Kärsimyksen alku.
+
+
+"Oivallisesti! Ha, ha! Sinä olet todellakin kelpo runoilija,
+Sophronius!"
+
+"Sinun kiitoksesi, herra, panee minut häpeämään.
+
+    "Jos vain lyyrikkojen lukuhun panet mun,
+    Nostaa rohkenen pääni ylpeäst' tähtihin."
+
+"Kenen sanoja nyt lausuit?"
+
+"Venusialaisen Horatius Flaccuksen, herra. Tiedäthän, että hän on
+kirjoitellut runoja, jotka eivät olekaan perin huonoja."
+
+"Kyllä kai. Opettajani hikoilutti minua nuoruudessani aika lailla hänen
+värsyjensä tähden. Ne ovat runonsepustuksia, jotka eivät meille enää
+ole minkäänarvoiset. Mutta muista, Sophronius, että ryhdyt oikein
+käsiksi vanhaan Treboniukseen. Koko vilkas sukkeluutesi tulee sinun
+purkaa hänen niskoillensa."
+
+"Täytän tahtosi. Kirjoitan paikalla muistoon kehoituksesi."
+
+"Kuka nyt häiritsee meitä?"
+
+Äänekäs kiistely kuului huoneen ulkopuolelta. Käsi veti auki oven
+esiriput ja miehen vartalo tuli näkyviin.
+
+"Kas, Licinius! Tähänkö aikaan? Ja noinko kalpeana kuin Hekate? Ethän
+vain tuo mitään ikäviä sanomia? Käy sisään, ystäväni. Ja sinä,
+Sophronius, pane kokoon paperisi ja tule jälleen sopivammalla ajalla!"
+
+Sophronius lähti pois nöyrästi kumarrellen.
+
+"Minä tulen tapaamaan prokonsulia",[17] virkkoi Licinius totisena ja
+istuutui sohvalle. "Palvelijat eivät tahtoneet päästää minua sisään."
+
+"Minä opetan niille pöllöpäille, että legaattini[18] aina pääsee
+vapaasti minun luokseni", sanoi konsuli kiivaasti ja kohensi tyynyä
+paikalleen selkänsä taakse.
+
+"Niinkuin tiedät", jatkoi Licinius, lyhyen äänettömyyden perästä,
+"keskustelimme äskettäin, onko ryhdyttävä ankariin toimiin kristityitä
+vastaan. Minä -- minä en ollut silloin yhtä mieltä teidän kanssanne, ja
+sinä suostuit minun mielipiteeseni."
+
+Prokonsuli loi tähystelevän silmäyksen legaattiin, jonka kasvot
+värähtelivät suonenvedon-tapaisesti.
+
+"Entä nyt?" sanoi hän kysyvästi.
+
+"Nyt kehoitan minä siihen, josta silloin -- estelin", sai legaatti töin
+tuskin sanotuksi.
+
+Prokonsuli nousi seisoalleen ja asettautui aivan Liciniuksen eteen.
+
+"Sinä tiedät, Markus Licinius, että olet minun käskynalaiseni ja että
+minun tahtoni on sinun tahtoasi suurempi, mutta samoin tiedät myöskin,
+ett'en minä mielelläni tee mitään, jota sinä panet vastaan. Jumalille
+kiitos, että olet vihdoinkin tullut huomaamaan kristityiden olevan
+turmiollisia valtion menestykselle. Mutta minua kummastuttaa, että olet
+niin pikaisesti muuttanut mielipiteesi."
+
+"Unet, pahat unet, prokonsuli", sanoi Licinius; "mutta minun
+mielipiteeni voi yhtä pikaisesti muuttua taaskin. Sentähden --"
+
+"Älä pelkää mitään. Kaikki tarpeelliset käskyt pitää annettaman heti
+paikalla. Julkinen ilmoitus olkoon viimeinen varoitus ja sitten --"
+
+"Sitten hävitämme heidät, prokonsuli", sanoi Licinius kolkosti ja nousi
+seisoalleen. "Minä menen kotiin, minulla on päässäni asioita, jotka
+saavat minut ihmisiä kammomaan. Voi hyvin!"
+
+Pikaisilla askelilla lähti hän huoneesta ja kiiruhti etusaliin.
+
+"Pysähdy, Markus Licinius!" kuului äkkiä hänelle vastaan.
+
+Hän nosti päänsä. Pulskea naisihminen, jolla oli päällänsä
+korko-ompeluilla koristeltu, purpurareunuksinen, huikasevan valkoinen
+tunika, seisoi hänen edessänsä ja nauroi ääneensä, kun legaatti
+välinpitämättömänä katsoa tuijotti häneen hetkisen.
+
+"Niin, Markus Licinius", jatkoi hän pannen kultakoristuksista raskaan
+kätensä hänen olkapäälleen, "sinä et saa mennä minusta ohitse. Käy
+sisään kamariini; minulla on jotain näytettävää sinulle."
+
+"Suo anteeksi, Sabina", sanoi Licinius kieltelemällä, "ett'en noudata
+pyyntöäsi tänään. Huomenna tahi muulloin, milloin vain tahdot, olen
+aina tottelevainen sinulle."
+
+"Ei, Licinius, minä en anna taivuttaa itseäni. Minä käsken sinua nyt
+paikalla astumaan minun kamariini, niin minun, herrasi prokonsulin
+tyttären kamariin."
+
+Hän lausui nämät sanat pakollisella, intomielisellä vakavuudella,
+polkein jalkaansa lattiaan.
+
+"No, jos niin on", vastasi Licinius vienosti nauraen, "niin ei minulla
+ole muuta neuvoa kuin myöntyä."
+
+"Niin, niin", jatkoi tyttö, "meillä on vielä valta pakottaa alamaisemme
+itsellemme kuulijaisiksi."
+
+Sitten lähti hän astumaan edellä. Licinius seurasi jäljestä.
+Esiripuilla suljetusta ovesta astuivat he puolipimeään, ylellisesti
+sisustettuun huoneesen.
+
+Kytryselkäinen, suuripäinen kääpiö tuli horjuvin askelin heitä vastaan.
+
+"Kas tuota, Licinius", virkkoi Sabina osottaen kädellään kääpiöä, "sen
+sain lahjaksi eräältä ystävältä. Niin harvinaista olentoa tulee varmaan
+moni minulta kadehtimaan."
+
+"Thersites, Thersites", lausui hän kääntyen kääpiöön päin, "sinä et ole
+vielä kertonut minulle elämäsi historiaa. No niin, puhu se nyt."
+
+Kääpiö virnautti suutansa ja nyykäytti päätään.
+
+"Täytän tahtosi, domina", vastasi hän. "Olen syntynyt Aleksandriassa,
+vanhempani olivat köyhiä käsityöläisiä. He panivat minut ulos kedolle,
+kun eivät jaksaneet eivätkä tahtoneet elättää minua, ja minä jouduin
+ihmiskauppijaan käsiin. Minä kun olin pieni ja hento, ajatteli hän
+itseksensä: siitä saattaa tulla hyvä kääpiö, ja niin tekikin hän minut
+tällaiseksi kytryselkäiseksi, murikkapäiseksi olennoksi."
+
+"Sinä koiransilmä", virkahti Sabina, "ei ketään voi tehdä kääpiöksi!"
+
+"Suo anteeksi, domina, mutta voipa kyllä. Minun hyväntekijälläni oli
+laatikoita, jotka olivat oivallisesti laitetut, ha, ha, ha! Yhden
+sellaisen sisään puristi hän minut ja päivän ja vuoden kuluttua olin
+minä tällainen surkuteltava ja naurattava kuvaton kappale, ha, ha --
+ihan tietämättäni."
+
+"Luuletko sen houkkion totta puhuvan?" lausui Sabina kääntyen
+Liciniukseen.
+
+"Kyllä, minä olen itse nähnyt semmoisia laatikoita, joissa lapsia
+muodostetaan kummannäköisiksi kääpiöiksi."
+
+"Sepä oli taaskin jotain uutta", virkkoi Sabina.
+
+"Nyt pitää sinun, Thersites, tanssiman meille", käski hän.
+
+Kääpiö otti parin kilkuttimia, jotka olivat lattialla, ja alkoi hyppiä
+ympärinsä.
+
+"Oivallisesti, oivallisesti!" nauroi Sabina ja taputti käsiänsä. "Eikö
+hän ole silmänkääntäjä?"
+
+Legaatti nyökäytti välinpitämättömästi päätään.
+
+"No Thersites, nyt riittää jo", sanoi Sabina muutaman minuutin perästä.
+"Nyt saat levätä, -- Tule, Licinius, niin saat kuulla minun uutta
+lukijaani. Istu tähän sohvalle. -- Zeno!"
+
+Pitkä solakka mies astui esiin huoneen perältä ja kumarsi nöyrästi.
+"Lue jotain minulle", käski Sabina, "muutamia värsyjä -- mutta sitä en
+tahdo itse määrätä. Mitä tahdot minun luetuttamaan hänellä, Licinius?"
+
+"En tiedä nyt äkkipikaan -- ehkä -- ei, lukekoon jonkun Pindaron
+oden".[19]
+
+"Ei, ei", keskeytti Sabina, "semmoisia asioita en tahdo kuulla. Zeno,
+lue minulle milesiläinen satu."
+
+Orja otti esiin kirjarullan vaatteuksensa laskoksesta, levitti sen auki
+ja alkoi lukea yhtä sellaisista kertomuksista, joita siihen aikaan
+kirjoitettiin paljolta ja jotka kulkivat milesiläisten satujen
+yleisellä nimellä.
+
+"No, mitä pidät hänen lukemisestansa?" kysyi Sabina, kun lukija lopetti
+ja herrattarensa viittauksesta jälleen vetäytyi pois.
+
+"Oivallinen lukutapa hänellä on. Vahinko vaan että semmoista
+taidollisuutta tuhlataan huonoihin tuotteihin."
+
+"Nyt tunnen taas caattolaisen Liciniukseni", vastasi naurussa suin
+kaunis tyttö. "Mutta sinun tulee muistaa, ett'ei meillä ole enää
+muodinmukaista Caattona oleminen."
+
+"Mikä nyt ei ole muodinmukaista saattaa tulla siksi jälleen."
+
+"Siihen kuluu aikaa. Me emme ainakaan sitä näe. Mikä on elämä,
+Licinius? Yksi päivä, jota seuraa ijäinen yö, kynttilä, joka palaa
+aikansa ja sitten sammuu ainiaksi. Ainoa totinen viisauden ohje on siis
+tämä: nauti, nauti, nauti! ja minä nautin elämää; mutta sinä --"
+
+Tyttö nojautui häntä vasten ja katsoi mustilla, hehkuvilla silmillään
+terävästi häneen.
+
+"Sinä, Licinius, sinä synkistytät elämää. Sinulle tekisi hyvää, jos
+ennemmin prokonsulin tyttärestä kuin -- jostakin toisesta oppisit,
+miten pitää elettämän."
+
+Licinius pudisti harmillisesti päätänsä. Salaviittaus vaikutti häneen
+vastenmielisesti.
+
+"Niin, niin", sanoi hän, "sinä ehkä olet oikeassa. Mahdollisesti saatan
+kohta tulla siihen tilaan, että minun on kysyminen muilta: mitä on
+elämä? kuinka minun pitää nauttiman sitä? ja silloin tahdon ajatella
+sinua."
+
+Hän nousi seisoalleen.
+
+Myöskin Sabina nousi seisoalleen.
+
+"En tahdo pidätellä sinua", sanoi hän, "mutta toivon ja suon sinun
+kohta tulevan jälleen ja viipyvän kauemmin, eikö niin?"
+
+Hän loi hehkuvan silmäyksen Liciniukseen.
+
+"Niin, niin", vastasi Licinius ja tarttui tytön hänelle ojentamaan
+käteen. "Voi hyvin!"
+
+Hän lähti huoneesta ja astui nopeilla askelilla ulos kadulle. Lähellä
+kasarmia näki hän erään centurion[20] seisovan. Hän huusi luoksensa
+hänet.
+
+"Tiedäthän missä Calpurnius asuu?"
+
+"Tiedän, herra."
+
+"Ota kymmenen miestä väestäsi ja pidä huoli, että hänen huoneensa tulee
+hyvästi vartioituksi ja suojelluksi. Sinä vastaat minulle päälläsi sen
+asukkaiden turvallisuudesta."
+
+Centurio nyökäytti päätään äänetönnä. Hänen kasvonsa pimenivät
+synkiksi. Licinius huomasi sen.
+
+"Mikä sinun on?" sanoi hän tylysti vanhalle sotilaalle.
+
+"Ei mikään, herra, minä teen käskysi mukaan."
+
+"Parasta on", sanoi legaatti uhkaavalla tavalla ja antoi kädellään
+centuriolle merkin mennä pois; sitten kiiruhti hän matkaansa.
+
+Centurio palasi hitailla askelilla kasarmiin. Nuori, valkeaverinen
+legionalainen tuli hänen vastaansa.
+
+"Minkä tähden olet, Cajus, niin surullinen? Onko Licinius sanonut
+sinulle mitä pahaa?"
+
+"Ei, mutta salainen hätä ahdistaa minua; minä luulen, että tuolla" --
+hän osotti prokonsulin asuntoa -- "on päätetty jotain pahaa meitä
+vastaan. Jumala olkoon meille armollinen!"
+
+"Minä en ymmärrä sinua, Cajus", sanoi nuori sotamies.
+
+Vanhus pudisti totisena päätänsä ja osotti taivaasen päin.
+
+"Aurinko kuivattaa ja rutto hävittää maan", sanoi hän, "ja maan
+perustukset ovat järisseet. He ajavat meidän syyksemme kaikki. Etkö
+kuule, kuinka yhä rohkeammin ja äänekkäämmin huudetaan: leijonille
+kristityt!"
+
+Nuori sotamies nauroi pilkallisesti.
+
+"He eivät tohdi karata meidän päällemme; meillä on voimaa. Kartagosta
+menee joka kymmenes henki, jos he aikovat viedä kaikki kristityt
+kuolemaan. Ja onhan meillä paljon vaikuttavia suosijoita keisarin
+hovissa. Paransihan yksi meistä keisarin itsensä raskaasta taudista ja
+onhan kristitty imettäjä kasvattanut hänen esikoisensa. Prokonsuli
+miettiköön tarkemmin, ennenkuin päästää kansan raivon vapaasti
+valloillensa. Kas, tuolta tulee Tertullianus!"
+
+Tämä astui kiireesti katua ylöspäin. Sotamiehet tervehtivät häntä
+ystävällisesti, hänen mennessänsä ohitse.
+
+Asianajaja nyökäytti päätään tylysti ja meni edelleen. Heti kääntyi hän
+takaisin ja tuli suoraan sotamiehien tykö.
+
+"Ovatko nämät niitä siveitä", sanoi hän pilkallisesti, osoittaen
+etusormellaan heitä, "jotka Herran lupauksen mukaan saavat maan periä?
+Sentähden lieneekin hän ottanut uskovaisilleen lapsen esimerkiksi ja
+käskenyt Pietarin pistää miekkansa tuppeen, että hänen uskovaisensa
+kävisivät murha-aseissa."
+
+"Herra", vastasi centurio, "me olemme keisarin sotamiehiä ja palvelemme
+esivaltaa, jonka Jumala on asettanut."
+
+"Niin", jatkoi asianajaja, "sillä tavalla osaatte te peitellä
+syntejänne raamatun lauseilla. Ettekö myös jostakin löytäisi sellaista
+kohtaa, jossa Herra käskee uhraamaan keisarin kuvapatsaalle ja ottamaan
+osaa juhlihin, joita pidetään epäjumalien kunniaksi?"
+
+Niin sanottuaan meni hän kiireesti edelleen.
+
+Äänettöminä katsoivat molemmat sotamiehet hänen jälkeensä.
+
+"Hän ei nyt millään tavalla voi leppyä meidän säätyymme", alotti nuori
+legionalainen. "Sentähden on hän myös puolustanut Fulviusta, joka joku
+aika sitten keskellä leiriä repäsi pois päästänsä juhlaseppeleen, polki
+sen jalkoihinsa ja selitti olevansa kristitty. Sen sanon sinulle, että
+sellaisesta kiivaudesta saamme vielä kalliisti maksaa. Herra varjelkoon
+meitä sellaisista huimapäistä!"
+
+Pieni laiha mies kuluneissa vaatteissa tuli sipsutti heidän luoksensa.
+Oikeassa kainalossaan oli hänellä kirjarulla, hänen kaidoissa
+kasvoissansa säteilivät viekkaat silmät.
+
+"Ha, ha, ha!" nauroi hän. "Eikö tosi, hän on lukenut lain teille? Mutta
+sitä ei pidä ymmärtää niin pahoin. Tunnettehan te minut? Minä olen
+opettaja Kleisthenes. Monta kertaa on hän sanonut minullekin yksityisen
+opetuksen antamisen pakanallisille oppilaille olevan pilkkaa Jumalata
+vastaan. Ha, ha, ha! Ikäänkuin minulla olisi halu kuolla nälkään. Usko
+ei pidä lukua nälästä, sanoo hän aina minulle. Vaan totta Zeus, minä
+tunnen paremmin sen asian, ja jos minulla on valittavana kuolla nälkään
+tahi hyvää maksua vastaan antaa opetustunteja pakanallisessa
+mytologiassa pakanallisessa perheessä, niin tiedän minä mitä teen."
+
+"Sama on meidänkin ajatuksemme", vakuutti centurio. "Sitä ei voi
+auttaa, koska täytyy elää yhdessä pakanain kanssa."
+
+"Minä voin nimittää teille", jatkoi opettaja innolla, "ihmisiä juuri
+täällä Kartagossa, jotka ovat apuna pakanallisten temppelien
+rakentamisessa, epäjumalain kuvien tekemisessä ja kuitenkin ovat hyviä
+kristityitä. Sen tietää meidän piispa myöskin, vaan onko hän koskaan
+sanonut siitä yhtä sanaa meille? Mutta tuo seura" -- hän osotti sinne
+päin, johon Tertullianus oli mennyt -- "tahtoisi mielellään saattaa
+meitä lain alaiseksi. Mutta kuinka pontevalla tavalla sentään kunnon
+Optatus osasi torjua asianajajan ja hänen kreikkalaisensa! Jääkää
+hyvästi!"
+
+Yhtä joutuin kuin oli tullutkin katosi myös tämä puhelijas
+koulumestari.
+
+Nuori sotilas katsoi nauraen hänen jälkeensä.
+
+Centurio oli totinen.
+
+"Minun tulee panna toimeen legaatin käsky", sanoi hän. "Sinun pitää
+seuraaman minua, toiset yhdeksän valitsen kasarmista."
+
+Muutama minuutti sen jälkeen marssi joukko sotamiehiä Calpurniuksen
+asunnolle. Centurio asettui viiden miehen kanssa oven viereen, toiset
+sijoitettiin ympäri huonetta. Ei voinut huomata mitään erinomaista
+kadulla, ja vartijoiden asettaminen kokosi siis siihen uteliaan
+ihmisjoukon. Calpurnius tuli itse ulos centurion tykö ja kysyi mitä
+nämät hankkeet merkitsivät. Mutta ilman pitempiä puheita selitti tämä
+ei tietävänsä mitään, vaan sanoi päällysmieheltään ainoastaan saaneensa
+ankaran käskyn.
+
+"Liciniukseltako?" kysyi Calpurnius.
+
+Centurio nyökäytti päätään.
+
+"Kummallista, kummallista", jupisi Calpurnius ja meni asuntoonsa
+takaisin ilmoittamaan puolisolleen ja tämän sisarelle tuota kummallista
+uutista.
+
+Nämät peljästyivät siitä silminnähtävästi; he ymmärsivät heti paikalla,
+miten asia oli. Julia ei voinut pidättää mielenliikutustansa; hän lähti
+nyyhkien pois huoneesta.
+
+"Mitä tämä merkitsee, Marcella?" kysäsi Calpurnius puolisoltansa.
+"Minkätähden itkee lapsi?"
+
+Äänetönnä antoi Marcella puolisollensa merkin, että hän istuutuisi.
+Koottuaan hetkisen ajatuksiansa, alkoi hän juurtajaksain kertoa
+hänelle, mitä viimeksikuluneina päivinä oli tapahtunut. Calpurnius
+kuulteli tarkkaavaisesti.
+
+"Naisjuttuja, naisjuttuja", lausui hän ja pudisti päätänsä, kun
+Marcella oli lopettanut kertomuksensa. "Olisin odottanut jotain
+parempaa Liciniukselta ja toivon siis, ett'eivät teidän päätelmänne ole
+paikkaansa pitäviä. Meidän täytyy nyt kuitenkin vartoa, mitä vielä
+tapahtuu."
+
+Hän mietti itseksensä hetken aikaa, ja jatkoi sitten: "Minä en ole
+tähän asti koskenut teidän uskonoppiinne ja tahdon myöskin vast'edes
+vältellä sitä; mitä huolettavat minua sellaiset asiat! Mutta tämä, joka
+nyt tapahtuu, on kuitenkin hyvin harmillista. Minkätähden ette tekään
+ole --"
+
+Hän aikoi tehdä soimaavan kysymyksen, mutta hänen hyvä sydämmensä ei
+sallinut hänen pahoittaa puolisonsa mieltä.
+
+"Cajus", sanoi Marcella, joka paikalla aavisti hänen keskonaisen
+kysymyksensä sisällyksen, "minkätähden sinä et nainut konsuli
+Flaviuksen tytärtä, niinkuin vanhempasi tahtoivat, vaan minut?"
+
+Calpurnius viittasi ujomaisesti.
+
+"Älä vihastu, Marcella", sanoi hän lempeästi, "minä tahdoin vaan sanoa
+sinulle, että muuttaisimme pois Kartagosta. Paitsi Liciniusta, ei
+minulla täällä olo pian sanoen ketään, jota voisin sanoa ystäväkseni.
+Ja nyt kun hänkin on ehkä hyljännyt meidät, on Kartago tullut minulle
+vastenluontoiseksi."
+
+"Mutta mihinkä muuttaisimme sitten? Roomaanko?"
+
+"Emme Roomaan, vaan ensisti Napoliin. Tiedäthän kuinka Herennius olisi
+iloinen saadessaan meidät vieraiksensa. Voimmehan siellä sitten päättää
+rupeammeko asumaan Napolissa, Roomassa vaiko muualla. Kunhan vaan
+pääsemme pois Kartagosta!"
+
+Marcella ei ollut taipumaton ehdotukseen ja sentähden alkoivat puolisot
+miettiä ja tutkia sitä ehdotusta kaikilta puolin.
+
+Julia oli rientänyt kamariinsa. Hän oli vaipunut sohvalle ja peittänyt
+itkun vallassa kasvonsa tyynyihin. Ankara mielenliikutus, joka oli
+raadellut häntä viimeksi kuluneina hetkinä, sai vielä kerran vallan
+hänen sielunsa yli ja hänestä tuntui ikäänkuin tuo vaikea ratkaseva
+valitseminen olisi taas ollut hänen edessänsä. Mutta taistelu oli nyt
+paljoa, paljoa vaikeampi. Silloin oli sydämmensä vaatimus ja mielensä
+julkisuoruus pakottanut hänet antamaan kieltävän vastauksen miehelle,
+joka tarjosi hänelle sydämmellistä ja harrasta rakkautta; ja hän oli
+sillä käytöksellään mahdollisesti saattanut ainiaksi kadottaa tältä
+mieheltä onnen. Mutta nyt ei ollut enään puheena se yksi mies, vaan
+sadat uskonveljet, joiden henki ja omaisuus oli vaarassa. Erittäinkin
+sen miehen pään päällä, joka ikäänkuin tenhovoimalla oli vallannut hänen
+sydämmensä, ja jota hän nyt rakasti koko mielensä palavuudella ja
+kiihtymyksellä, näki hän ajatuksissaan murha-aseen välkkyvän,
+tietämättä mitään neuvoa, millä poistaa vaaraa.
+
+"Minä kirjoitan hänelle", sanoi hän ja rohkasi mieltänsä. "Hänen täytyy
+armahtaa, joll'ei hän ole kivestä. Minä tahdon rukoilla häntä, niinkuin
+surkuteltava ja onneton --."
+
+Hän otti esiin vaksitaulun ja alkoi kirjoittaa. Pikaisesti kiiti
+piirustin vaksitaulua myöten. Kyynelet vuotivat lakkaamatta hänen
+poskiansa alas, mutta hän kirjoitti pysähtymättä. Yht'äkkiä hyppäsi hän
+ylös.
+
+"Mitä tämä on?"
+
+Hätähuuto oli tunkeutunut kadulta hänen kamariinsa. Pilkkanauru seurasi
+heti sen perästä ja raivoisa melu syntyi, jossa selvästi kuuluivat
+sanat: "Kuolema kristityille! Leijonille kristityt!"
+
+Piirustin putosi hänen kädestänsä. "Myöhäistä!" sanoi hän itsekseen ja
+nojautui puolitainnoksissa seinää vasten. Marcella töytäsi sisälle
+kamariin.
+
+"Julia!" kiljasi hän. "Niinkuin aavistimme!"
+
+Sisaret syleilivät toisiansa. Marcella tointui ensin.
+
+"Mitäpäs tekisimme?" kysäsi hän lohdutonna.
+
+Julia osotti puoleksi kirjoitettua vaksitaulua. Marcella otti sen ja
+luki. Pudistaen päätänsä pani hän sen takaisin pöydälle.
+
+"Sisar", sanoi hän sitten hetkisen mietittyänsä, "ainoastaan yksi keino
+voi pelastaa meidät, mutta se on vaikea, äärettömän vaikea panna
+toimeen. Mutta jos sinä tahtoisit uskaltaa --."
+
+Julia loi kyynelillä täytetyt silmänsä kysyvästi puhuvaan.
+
+"Kaikki, kaikki tahdon tehdä, kun ei se vaan sodi omaatuntoani
+vastaan", vakuutti hän vienolla äänellä.
+
+"Sinun pitää menemän Liciniuksen tykö."
+
+"Minunko? Hänen tykönsäkö?" virkkoi Julia säikähtyneenä. "Kehoitatko
+sinä minua siihen?"
+
+Hän laskeutui nyyhkien polvillensa ja peitti käsillään kasvonsa.
+Marcella seisoi neuvottomana. Palvelijatar astui sisään.
+
+"Eräs mies haluaa puhutella sinua, Marcella. Hän odottaa atriumissa."
+
+Marcella lähti kamarista. Atriumissa kohtasi hän piispa Optatuksen,
+joka oli ankarassa mielenliikutuksessa.
+
+"Voi meitä", sanoi hän vapisevalla äänellä, "jos ei taivas auta meitä!
+Tämä on se päivä, jolloin se suuri murhe alkaa, josta Herra puhuu.
+Kyrie eleison!"[21]
+
+Marcella väänteli lohdutonna käsiänsä.
+
+"Minä olen tunkeutunut murhaajajoukkojen läpi tänne teille", jatkoi
+piispa, "sentähden että sisällinen ääni sanoi minulle, että jos ihmiset
+vielä voivat auttaa, te voitte sen tehdä. Legaatti Liciniuksesta lähtee
+tämä paha. Hän on ystävä teidän huoneellenne --"
+
+"Minä ymmärrän sinut, Optatus", keskeytti Marcella; "me koetamme."
+
+"Herra siunatkoon sinua! Tahdotteko antaa minulle piilopaikkaa
+huoneessanne?"
+
+Marcella kutsui tykönsä orjan ja käski hänen viedä piispa peristiiliin;
+sitten meni hän pikaisesti takaisin Julian luo.
+
+Hän tapasi Julian levollisempana.
+
+"Piispa Optatus on meillä", sanoi hän ja pyyhki hiukset pois Julian
+otsalta. "Piispan mielipide on myöskin se, että meidän on koettaminen
+vaikuttaa Liciniukseen."
+
+"Minä olen päättänyt mennä hänen tykönsä ja rukoilla häneltä armoa",
+sanoi Julia vakavalla äänellä. "Servulan pitää tuleman minun mukanani."
+
+Marcella ei vastannut mitään; hän syleili ainoastaan sisartansa ja
+painoi lämpymän suudelman hänen huulillensa.
+
+Muutama minuutti sen jälkeen lähti kaksi naista peitetyin kasvoin
+Calpurniuksen huoneesta. Toinen, joka kävi edellä, kääntyi oven
+vieressä seisovaan centurioon päin ja lausui:
+
+"Tahdotko antaa yhden sotamiehen seurata minua?"
+
+Centurio katsoi kysyjän silmiin tiedustelevaisesti. Sitten kutsui hän
+esiin yhden sotilaan ja käski tämän mennä naisia saattamaan. Sotilas
+seurasi heitä äänetönnä. Mutta kun palvelijatar tungoksessa erosi
+hetkiseksi herrattarestansa, kuiskasi sotilas tälle jälkimmäiselle:
+"Älä pelkää mitään, minä olen kristitty."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ilta-auringon säteet kimeltelivät meren päällä. Vieno tuulenleyhkä
+leikitteli viljavainiolla. Kaukana näkyivät vuoriharjanteen huiput
+kohoavan taivasta kohti. Eräässä huoneessa, ei kaukana Kartagon
+linnasta, istui mies kumarruksissaan leposohvalla komeasti sisustetussa
+huoneessa. Korvat olivat hänellä käsien peitossa. Kaikki oli hiljaa
+hänen ympärillään, mutta hänen rinnastansa nousi silloin tällöin
+huokaus, täynnä sanomatonta surua.
+
+Yht'äkkiä hyppäsi hän ylös. Askeleita kuului. Hänen kamarinsa ovella
+seisoi pitkä naisihminen, kasvot peitettyinä, ja lausui vienolla
+äänellä:
+
+"Licinius, minä tulen sinun tykösi rukoilemaan sinulta armoa: armahda
+meitä."
+
+Legaatti säpsähti nähdessään ihmisen ja kuullessaan äänen.
+Suonenvedontapaisesti pani hän käden sydämmelleen.
+
+"Sinäkö, Julia", änkytti hän, "rukoilemaan minulta armoa?"
+
+"Niin, Licinius, armahda minun veljiäni ja minua. Minä rukoilen sinua
+siitä polvillani."
+
+Hän laskeutui polvilleen hänen eteensä. "Julia, Julia", lausui Licinius
+säikähtyneenä, "mihinkä nyt ryhdyt? Kaiken pyhän kautta, nouse ylös!
+Minä en voi nähdä sinua tuollaisena."
+
+Neiti pudisti päätänsä.
+
+"Ensisti tahdon kuulla", sanoi hän vakaasti ja jyrkästi, "mitä Licinius
+päättää meidän hengestämme."
+
+Syvä mielikarvaus tunkeutui Liciniuksen läpi, kun hän näki tämän ihanan
+olennon polvillaan hänen jalkainsa juuressa.
+
+"Julia", sanoi hän rukoilevalla äänellä, "minkätähden tahdot tehdä
+minut ja omaisesi onnettomaksi? Minä voisin ennen käydä polvilleni
+sinun eteesi ja sanoa sinulle: armahda minua! Sano vaan ainoastaan
+sana, jota sydämmen hartaudella rukoilen sinulta -- ei, sano minulle
+ainoastaan, lupaa minulle ainoastaan, ett'ei hän, hän -- sinä tiedät
+ketä tarkoitan -- koskaan enää saa tulla sinun silmiesi eteen."
+
+Polvillaan oleva nousi ylös. Hän oli ikäänkuin vihastunut jumalatar, ja
+Licinius astui takaperin melkein vavisten. Kalmankalpeana läähättäen
+seisoi Julia hänen edessänsä ja ojensi kätensä häntä kohden, ikäänkuin
+joku, joka tahtoo antaa käskyä ja kysyi häneltä selvällä ja vakaalla
+äänellä:
+
+"Onko se viimeinen sanasi, Licinius?"
+
+Syvä mielenliikutus valtasi legaatin. Hän tahtoi ojentaa kätensä Juliaa
+kohden ja pyytää häneltä anteeksi sekä luvata hänelle kaikki, kaikki --
+mutta silloin näki hän ajatuksissaan silmiensä edessä naurusuisen,
+punahuulisen ja mustasilmäisen nuorukaisen kreikkalaisessa puvussa ja
+nyt tahtoi hän vastata Julialle: "On, minä tahdon tuhota hänet, sillä
+hän on tuhonnut minut!" Mutta hän hillitsi mielensä ja pää
+kumarruksissa kuiskasi hiljaa: "on."
+
+Silloin katsoi neiti hetkisen jäykästi hänen silmiinsä. Syvä puna oli
+noussut neidin vaaleille poskille; hänen kätensä vavahtelivat
+suonenvedontapaisesti.
+
+"No olkoon sitten niin", lausui hän soinnuttomasti, "tulkoon sitten
+tuho meille!"
+
+Hän kiiruhti ovelle. Mutta vielä kerran kääntyi hän ennen huoneesta
+lähtemistänsä ja virkkoi juhlallisesti:
+
+"Licinius, älköön tämän hetken muisto koskaan painako mieltäsi. Tee
+mitä tahdot. Mutta tiedä, että mikä Jumalasta on, se voittaa maailman,
+ja meidän uskomme on voittava teidät."
+
+Licinius katsoa tuijotti muutaman minutin, ikäänkuin hurmautuneena,
+hänen jälkeensä. Sitten tunkeutui surullinen huokaus hänen rinnastansa.
+
+Puolen tunnin kuluttua nousi hän ylös sohvalta, jossa hän oli istunut
+äänettömään mietiskelemiseen vaipuneena; oli tullut pimeä.
+
+"Eläkööt he, mutta hänen pitää kuoleman", sanoi hän ja lähti huoneesta.
+Etusalissa seisoi orja pylvästä vasten nojautuneena. Licinius huusi
+häntä nimeltä ja lausui:
+
+"Prokonsulille."
+
+Sitten meni hän itse edeltä; palvelija seurasi perästä.
+
+He astuivat ulos kadulle. Väkijoukko kulki huutaen ja meluten heidän
+ohitsensa, kuljettaen mukanaan kahta miestä lyöden ja pilkaten.
+Alempana kadulla kuului samallaista melua. Osasto sotamiehiä marssi
+ohitse vankien kanssa. Heti vieressä ahdisti rahvas erästä asuntoa.
+Licinius näki sen ja vaaleni.
+
+"Myöhäistä", jupisi hän sekavasti ja katsoi hetkisen miettien eteensä.
+Sitten kiiruhti hän pikaisesti katua alas.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tämmöinen menettely kristityitä kohtaan oli alkanut heti puolelta
+päivältä. Vaikka esivallan tarkoitus oli ollut ainoastaan laillisesti
+järjestetyllä tavalla nousta tätä vihattavaa lahkoa vastaan ja ennen
+kaikkia vangita sen arvollisimmat henkilöt, alkoi kansa kuitenkin
+paikalla yhdessä prokonsulin sotamiesten kanssa ahdistaa kristityitä,
+murtautui väkivallalla heidän huoneihinsa ja vei heidät pois
+vangittuina ja pahasti rääkäten heitä. Muutamissa paikoissa paheni tämä
+menettely veriseksi väkivaltaisuudeksi, esivallan voimatta sitä estää.
+Jo oli vihastunut rahvas, joka huutaen kuljeskeli ympäri katuja eikä
+ainoastaan koettanut tyydyttää uskonnollista vihaansa, vaan myöskin
+saaliinhimoansa, ruvennut käyttäytymään niin, että oli syytä peljätä
+pahinta, kun tämä kristityiden vaino illan suussa äkkiä lakkautettiin
+sekä kansan käskettiin mennä pois kaduilta ja rauhassa ja levossa
+palata kotiinsa. Rahvas näytti alussa aikovan ruveta käskyä
+vastustamaan, mutta vahvat patrullijoukot, jotka heti sen jälkeen
+marssivat ulos kasarmista ja kulkivat katuja pitkin panemassa voimaan
+tätä esivallan käskyä, tekivät pikaisen muutoksen mielissä, joten
+levollisuus oli aivan entiselleen palautettu kohta auringon laskettua.
+Siitä huolimatta marssivat kuitenkin sotamiesjoukot katuja pitkin koko
+yön. Kansa katseli sitä tyytymättömyydellä ja nurisi sellaista
+esivallan huikentelevaisuutta, että antoi käskyt ja sitten heti jälleen
+peräytti ne. Mutta myöskin kristityistä oli se käsittämätöntä, että
+vaino, joka oli niin äkkiä ja uhkaavasti alkanut, oli jo lakannut, ja
+sekainen huhu levisi heidän keskensä, että Jumala oli yht'äkkiä
+muuttanut prokonsulin mielen. Niin, olipa ihmisiä, jotka muistuttivat
+Saulin historiaa. Ainoastaan Calpurniuksen huoneessa arvattiin asian
+oikea laita.
+
+Molemmat sisaret istuivat kahden yksinään. Tosin oli se huojennukseksi
+heidän levottomalle mielellensä, että melu kadulla hiljeni
+hiljenemistään ja lopuksi kokonaan taukosi kirkkaassa tähdessä olevan
+öisen taivaan alla. Mutta heitä huolettivat kuitenkin kovin tämän
+peljättävän tapauksen erikoiset seikat, joista he olivat vallan
+epätietoisina. Piispa Optatus oli jo monta tuntia sitten lähtenyt
+heiltä eikä hänestä sittemmin oltu mitään enempää kuultu. Myöskään ei
+Calpurniuksen, joka oli mennyt ulos vähää ennen yön tuloa hankkimaan
+tarkempia tietoja, ollut onnistunut saada tietää mitään muuta kuin että
+rahvas oli surmannut ainoastaan muutamia kristityitä ja että suuri
+joukko oli heitä vankeudessa.
+
+"Onko hän murhattu? Onko hän vankina? Onko hän päässyt pakoon?" kyseli
+Julia itseltänsä, vaan ei saanut mitään vastausta näihin kysymyksiin.
+Hän otti esiin hartauskirjan, avasi sen sattumalta ja luki: "Mutta
+Herra auttaa vanhurskaita; hän on heidän vahvuutensa hädässä." Silloin
+vuosivat kyyneleet hänen poskiansa myöten alas näille pyhille sanoille.
+
+Missä Via Coelestis sivuaa sen kallion juurta, jolla Byrsan muurit
+kohoavat, siinä oli Kartagon mitä parain basilikki, iso rakennus, jossa
+oikeuden keskusteluita pidettiin ja jossa myöjät ja ostajat kaupitsivat
+tavaroitansa suurissa tavarahuoneissa. Tätä muhkeaa rakennusta ympäröi
+nyt joukko sotamiehiä, jotka eivät antaneet kenenkään astua sinne
+sisälle. Missä muulloin ostajia ja myöjiä tunkeili sekaisin, pitäen
+kovaa ääntä, nähtiin nyt suuri joukko miehiä, naisia ja keskenkasvuisia
+poikia ja tyttöjä, ja kansa, joka tunkeutui sotamiesten joukkoon,
+osotti heitä, sanoen: "Ne ovat kristiaaneja!"
+
+Sato, jonka edellisen päivän vainot olivat antaneet, nousi noin sataan
+henkeen. Useammat olivat alhaista kansaa, niinkuin käsityöläisiä,
+pikkukauppiaita, vapautettuja; ei niin että Kartagon seurakuntaan olisi
+kuulunut vaan sellaisia, vaan sentähden, että rikkaat kristityt olivat
+olleet tilaisuudessa paeta tahi piiloutua, ja kristityitä orjia taas
+suojelivat melkein joka paikassa heidän pakanalliset herransa. Sitä
+paitsi piti moni tunnustuksensa salassa.
+
+Kello kymmenen seuduissa tuli prokonsuli, muutamien virkamiehien ja
+liktooriensa[22] seuraamana. Hänen oikealla puolellansa astui Licinius.
+Hän istuutui tribuunille ja käski tuoda vangit sinne. Näiden piti astua
+esiin yksitellen ja ilmoittaa nimensä, säätynsä sekä olivatko he
+kristityitä.
+
+"Pelkkää kaupustelija-kansaa", sanoi prokonsuli ylenkatseellisesti
+itsekseen. "Mutta ymmärrän kyllä, että lihavat kärpäset ovat reväisseet
+itsensä verkosta irti. -- Mikä on sinun nimesi?" kysyi hän eräältä,
+joka nyt tuotiin esiin.
+
+"Apollonius."
+
+"No kotopaikkasi?"
+
+"Pepuza Phrygiassa."
+
+"Sinä olet siis ulkomaalainen. Mikä on tuonut sinut Kartagoon?"
+
+"Minä olen tullut tänne julistamaan veljilleni totuutta, joka on meille
+ilmoitettu."
+
+"Me tahdomme pitää huolta siitä, että nämät totuudenapostolit tulisivat
+harvinaisiksi", lausui prokonsuli uhkaavalla äänellä.
+
+Sitten antoi hän vangille viittauksen mennä pois.
+
+Mutta samassa astui Licinius esiin, kyyristyi ja kuiskasi jotain
+prokonsulin korvaan. Tämä nyykäytti päätään ja sanoi muutamia sanoja
+kirjurille, joka piti pöytäkirjaa. Sitten jatkui kuulustelu jälleen.
+
+"Ahaa, Tertullianus! Siinä on meillä hyvä saalis. Sinä hullu; parempi
+olisi sinun ollut edelleenkin olla asianajaja ja antaa kristityiden
+olla kristityitä. Tällä kerralla käynee sinulle vaikeaksi luikertaa
+asiasta vapaaksi."
+
+Tertullianus loi tuiman silmäyksen prokonsuliin.
+
+"Sinä et varmaankaan tarvitse mitään asianajajata, mutta kyllä
+lääkäriä", sanoi hän pistävällä tapaa. "Siinä, jossa sinä istut, istui
+myöskin aikoinaan Vigellius Saturninus."
+
+"Mitä tarkoitti hän sillä?" virkkoi prokonsuli, kääntyen ympärillänsä
+olijoihin, kun oli viety pois Tertullianus.
+
+"Tiedäthän, herra", vastasi yksi virkamiehistä, "että sinun edellisesi,
+prokonsuli Vigellius Saturninus, tuli äkkiä sokeaksi, ja täytyi hänen
+erota virastansa. Kristityt, joiden kanssa hän piti ankaraa tutkintoa,
+sanoivat heidän jumalansa lähettäneen hänelle rangaistukseksi sen
+taudin."
+
+Prokonsuli nousi ja alotti jälleen tutkinnon.
+
+Puolenpäivän rinnassa saatiin loppuun keskustelut, joita pidettiin
+hyvin ylimalkaisella tavalla. Kaikki vangit olivat tunnustaneet
+olevansa kristityitä. Kaksitoista heistä tuomittiin kuolemaan;
+toisista tuomittiin miehet vankeuteen tahi maasta karkotettaviksi
+vuorikaivoksiin, naiset ja lapset taas päästettiin vapaiksi paikalla.
+Naiset rupesivat tuomion kuultuansa äänekkäästi itkemään; miehet taas
+olivat levollisempina, vaikka heidänkin joukossansa oli muutamia, jotka
+näkyivät olevan sangen murheellisina ja peloissaan. Tertullianus, joka
+oli yksi kuolemaan tuomituista, koki lohduttaa alakuloisia.
+
+"Sentähden olen aina rukoillut Jumalaani hartaalla rukouksella, että
+hän armottaisi minua marttyyrin kuolemalla", sanoi hän; "nyt kun olen
+päässyt tarkoitukseni perille, riemuitsen minä, ja te veljeni, joille
+on suotu sama armo, riemuitkaa myös tekin minun kanssani. Ajatelkaa,
+minkä herttaisen palkan Herra on valmistanut teille, ja kuitenkin
+tahdotte te pilkata häntä ja kääntyä takaisin maailmaan, joka vihaa
+teitä, ja jota teidän pitäisi vihata!"
+
+"Sinä olet yksinäinen", vastusti häntä toinen kuolemaan tuomittu,
+"mutta minulta jää jälkeeni vaimo ja lapsia köyhiksi ja turvattomiksi."
+
+"Sinä hullu", lausui Tertullianus hänelle, "sinä arvaat vaimon ja
+lapset korkeammaksi marttyriuden purpurapukua, ja kunnianseppelettä!
+Niin, millainen on paimen sellainen on laumakin. Paimenta en minä näe
+täällä; sentähden tahtovat myöskin hänen lampaansa pois täältä. Mutta
+minä tunnen erään toisen paimenen, joka panee henkensä lammasten
+edestä."
+
+"Meidän pitää kirjoittaman armonanomus prokonsuliin", ehdotti eräs
+toinen nöyrällä tapaa; se oli opettaja Kleisthenes. "Jos me vakuutamme
+hänelle olevamme hyviä porvaria ja alamaisia --"
+
+"Saatana", huudahti Tertullianus hänelle, "etkö pelkää ijankaikkisen
+tuomarin oven edessä lausua sellaisia herjaussanoja? Maltas, Herra
+kieltää sinut, samoin kuin sinä kiellät hänet."
+
+Sill'aikaa olivat useimmat kuolemaan tuomituista innolla mielistyneet
+Kleistheneen ehdotukseen; he kokoontuivat yhteen ryhmään ja
+keskustelivat kuiskivalla äänellä, huolimatta niistä vihaisista
+silmäyksistä, jotka Tertullianus loi heihin.
+
+"Kleistheneen pitää kirjoittaman anomuskirja", ehdotti joku, ja toiset
+yhtyivät häneen.
+
+Kleisthenes sanoi olevansa valmis.
+
+"Mutta", lisäsi hän, "prokonsuliin ei meidän pidä panna
+armonanomustamme, häneltä ei meillä ole mitään toivottavaa, vaan meidän
+tulee kääntyä legaattiin."
+
+"Liciniukseenko?" huudahtivat useimmat hämmästyneinä.
+
+"Niin, Liciniukseen", toisti opettaja; "en tiedä, näittekö tekin sen,
+mutta minä huomasin selvästi, kun minua tuotiin prokonsulin eteen,
+kuinka totisena ja surullisena legaatti katseli eteensä, ikäänkuin
+meidän tuomiomme olisi koskenut hänen sydämmensä syvimpään. Ja sitä
+paitsi oleksii hän paljon Calpurniuksen huoneessa, jossa Marcella ja
+Julia kuuluvat meidän joukkoomme."
+
+Vangit keskustelivat hetkisen ja antoivat sitten myönnytyksensä
+Kleistheneen ehdotukseen.
+
+"Minä tahdon paikalla tehdä anomuksen suunnitelman", vakuutti hän.
+"Lieneehän teillä vielä muutamia denareita,[23] jotta voidaan saada
+anomuskirja prokosuliin? Mutta Tertullianus älköön saako siitä mitään
+tietää!"
+
+Apollonius seisoi äänetönnä ajatuksiinsa vaipuneena. Tertullianuksen
+iloa ei hän tuntenut siitä, että sai käydä marttyyrin kuolemaa
+kohtaamaan, sen voi nähdä hänen kasvoistansa. Tuhansia ajatuksia
+liikkui hänen aivoissansa. Hänestä tuntui ikäänkuin ääni olisi huutanut
+hänelle: "Seuraa minua!" ja Johanneksen hengellä näki hän karitsan
+istuimen ja kuinka marttyyrein joukot kokoontuivat sen ympärille
+valkoisissa vaatteissa ottamaan voitonkruunua. Mutta aivan siinä
+vieressä näki hänen sisällinen silmänsä naisihmisen, joka ensisti oli
+iloisen ja onnellisen näköinen, vaan sitten surullisesti hymyillen
+näytti kysyvän: "Minkätähden tahdot jättää minut?" Hän harhaili
+toisesta kuvasta toiseen, ja kun hän tahtoi kaikin voimin pysyä tuossa
+ensimmäisessä kuvassa, tuo toinen tempasi hänet jälleen puoleensa.
+
+Nyt astui Tertullianus hänen tykönsä. Terävällä silmällään oli hän
+nähnyt sen taistelun, jossa Apollonius oli sisällisesti.
+
+"Montanuksen apostoli on käynyt raskasmieliseksi", sanoi hän
+pilkallisesti.
+
+Tumma puna levisi pikaisesti Apolloniuksen kasvoille. Tuo pilkallinen
+kysymys oli kerrassaan tehnyt lopun hänen huikentelevaisuudestansa. Hän
+huokasi raskaasti, pyyhki kädellään silmiänsä, ikäänkuin joku, joka
+tahtoo päästä vapaaksi unelmasta, ja sanoi tyvenesti:
+
+"Minun toivoni olisi, että saisimme kuolla tänään."
+
+Tertullianus puristi hartaasti hänen kättänsä. Hetkenaikainen
+mielenliikutus tunkeutui hänen sydämmensä läpi, kun hän ajatteli, että
+tämä voimakas nuorukainen oli määrätty elämänsä keväänä joutumaan
+kuoleman saaliiksi. Mutta ajatus marttyriuden loistosta hallitsi häntä
+niin voimallisesti, ettei se mieliala voinut hänessä olla kuin
+väliaikainen.
+
+"Me tulemme yhdessä astumaan karitsan istuimen eteen -- nuorukainen ja
+vanhus", sanoi hän.
+
+Eräs centurio monen sotamiehen kanssa astui sisään viemään pois
+kuolemaan tuomituita. Lähtökohtaus oli sydäntä vihlova; ainoastaan
+Tertullianus ja Apollonius olivat levollisen näköiset.
+
+
+
+
+Viides Luku.
+
+Sirkuksessa ja kuolleiden kaupungissa.
+
+
+Viisi päivää edelläkerrottujen tapausten jälkeen nähtiin eri paikoilla
+kaupungissa seuraava julkinen ilmoitus:
+
+           MARCI. MINICII. TIMINIANI.
+         PROCONSVLIS. FAMILIA. GLADIA.
+       TORIA. PVGNABIT. CARTHAGINE. PR.
+    K. IVNIAS. VENATIO. ET. VELA. ERVNT.[24]
+
+Nyt ei yleiseen juteltu muusta kuin tästä ilmoituksesta. Monta
+erilaista huhua oli liikkeellä, jotka koskivat tämän näytännön
+yksityiskohtia, mutta vaikka ajatukset, joita siellä täällä lausuttiin
+muuten olivatkin hyvin erilaisia, oltiin kuitenkin yleisesti siitä
+yksimieliset, että kristityt vangit tulisivat olemaan näytelmäosana
+näissä juhlallisuuksissa.
+
+Määrättynä päivänä ja hetkenä täyttyivät ison amfiteaterin kaikki
+istumapaikat. Prokonsuli saapui sinne komeassa virkapuvussa,
+valkoisessa togassa,[25] joka oli purpuraisilla reunoilla ja
+kultaisilla hetuleilla koristettu. Majesteetillisella ryhdillä kävi hän
+sijallensa ja ylevästi nyökäyttämällä päätänsä vastasi kansan
+kättentaputuksiin. Hänen viereisihinsä paikkoihin istuutuivat muutamat
+virkamiehet ja hänen perheensä naiset.
+
+"Missä on Licinius!" kysäsi prokonsuli katsellen ympärillensä.
+
+"Minä aioin juuri rukoilla sinua suomaan hänelle anteeksi
+poissaolonsa", sanoi joku ympärillä olijoista. "Hän ei voi hyvin ja
+pyysi minua sanomaan sinulle sen."
+
+Prokonsuli pudisti tyytymättömästi päätään ja antoi merkin
+juhlallisuuden alkamiseksi.
+
+Keskelle teateria oli laitettu kallioinen maisema. Kuusi antiloopia
+tuli eräästä salaovesta taistelutanterelle, juoksentelivat hetkisen
+hurmaantuneina ja kiipesivät sitten ylös kallioille. Kolme viinillä ja
+jousilla varustettua poikaa seurasi niiden perästä. Uskalijaalla
+taidollisuudella kiipesivät he jyrkkiä polkuja ylös; rohkeilla
+hyppäyksillä menivät he kuilujen yli tahi liukuivat kallionkylkiä
+myöten alas, väsymättä jahdaten noita nopeita otuksia. Kaksi heistä oli
+jo kaatanut saaliinsa. Kolmannelle ei tahtonut onnistua, vaikka hän
+teki yhä uusia koetuksia. Hänen kunnianhimonsa ja yksityisten
+katselijain moitesanat yllyttävät häntä ponnistamaan viimeiset
+voimansa. Ja nyt näyttää hänkin olevan tarkoituksensa perillä.
+Hän on ajanut sen antiloopin, jota hän kauan oli ajanut takaa,
+kallionkukkulalle, josta se ei voi päästä pakoon. Suurimmassa
+mielenponnistuksessa jännittää hän jousensa, nuoli viuhahtaa ilmassa,
+satutettuna rintaan kavahtaa eläin pystyyn, kadottaa tasapainonsa ja
+syöksyy alas syvyyteen, pudotessaan vieden mukanaan onnettoman
+ampujankin. -- Kuolonhiljaisuus tulee sirkukseen, mutta pikaisesti
+kiiruhtavat palvelijat paikalle ja vievät pois tainnuksissa olevan
+pojan. Samalla kertaa ajetaan vastakkaiselta puolelta kaksi karhua
+sirkukseen. Pantteri seuraa näitä pitkillä hyppäyksillä ja piiloutuu
+kallionlohkareen taakse. Molemmat jousimiehet vetäytyvät varovasti
+takaisin ja neljä keihäillä varustettua miestä astuu sisään. Näiden
+perästä tulevat jälleen jousimiehet tulisilla nuolilla varustettuina,
+jotka he laukaisevat karhuja ja pantteria vastaan, saadakseen ne
+ärtymään. Heidän suojanansa ovat heidän edessänsä seisovat, keihäillä
+varustetut miehet ja sirkuksen yhtä ovea pidetään avoinna heille.
+
+Pantterin sekava murina ilmoittaa sen raivon kiihtyvän. Nyt painaa se
+päänsä syvälle hietaan ja tähtää viheriältä kimeltelevillä silmillään,
+onnettomuutta ennustavalla tavalla, noita neljää keihäsmiestä. Nämät
+seisovat äänettöminä keihäät ojennettuina. Heidän ulkomuodostaan jo
+näkee, että he ovat aivan taitamattomia taistelemaan petojen kanssa,
+että heidän on käskystä täytynyt tulla tänne, että he ovat kuolemaan
+tuomituita.
+
+"Kyrie eleison!" kuiskasee yksi heistä, ja toiset kertovat hiljaan
+samat sanat.
+
+Tiikeri on jälleen noussut ylös; se astuu väijyen muutamia askeleita
+syrjään.
+
+"Eteenpäin! Pian!" huutavat katselijat, ja taas lentää tulisia nuolia
+petoja vastaan.
+
+Hurjasti pieksää tiikeri hännällänsä maata, josta tomu tupsahtelee ja
+hieta sinkoilee ympärinsä. Levottomana liikentelee se oikealle ja
+vasemmalle -- uusi nuoli sattuu siihen -- nyt kyykistyy se jälleen
+maahan -- yksi hyppäys, ja se noista neljästä miehestä, joka on
+oikealla, sortuu maahan pää veressä. Mutta eläin päästää paikalla
+saaliinsa ja menee horjuillen pois erääsen syrjäiseen nurkkaan.
+Ojennettu keihäs on tehnyt pahan haavan sen kylkeen.
+
+"Karhut, karhut!" huudettiin katselijain joukossa. "Eteenpäin
+kristiaanit!"
+
+Kolme keihäsmiestä katsoa tuijottivat hetkisen kumppaniinsa, joka
+hiljaa vaikeroi.
+
+"Kyrie eleison!" sanoi sitten taas sama mies, joka äskenkin oli
+lausunut nuot sanat, ja taaskin kertoivat hänen kumppaninsa samat
+sanat. Sitten meni hän ripeästi sirkuksen vastakkaiselle puolelle,
+jossa toinen karhuista seisoi aivan levollisena, samalla kuin toinen
+oli kiivennyt ylös kalliolle.
+
+Hän oli vahvaruumiinen mies, hänen kasvoissansa kuvautui jäykkä
+uskalijaisuus. Vakavilla askelilla meni hän karhua vastaan.
+
+Suostumushuuto kuului katselijoilta.
+
+Mutta hän ei pitänyt lukua heidän suostumuksen osoituksestaan.
+
+Nähtyään hätyyttäjänsä nousi eläin pystyyn ankarasti möristen. Mutta
+mies karkasi salaman nopeudella sen päälle ja syöksi keihäänsä sen
+ruumiisen. Tosin löi eläin käpälällään häntä kovasti olkapäähän, jotta
+veri kuohui siitä ulos, mutta yhtä vikkelästi kuin hän oli syössyt
+pedon päälle, yhtä vikkelästi väistyi hän nyt takaperin, samalla kuin
+karhu möyryten kaatui maahan.
+
+Raivokas suostumushuuto kaikui katselijain huoneen läpi. Prokonsulikin
+taputteli käsiänsä.
+
+Mutta ennenkuin taistelija oli vielä ennättänyt vetäytyä takaisin,
+nähtiin toisen karhun kiipeävän kalliota myöten alas ja hurjalla
+mörinällä syöksyvän häntä vastaan. Hän syöksi ripeästi keihäänsä karhua
+vastaan, vaan keihäs syrjäytyi, ja voimallisella käpälänlyönnillä
+paiskasi karhu tämän rohkean miehen maahan. Raivoisa peto viskautui
+sitten uhrinsa päälle ja repi sen peljättävällä tavalla, ennenkuin
+toiset keihäsmiehet pääsivät kumppanillensa avuksi.
+
+Prokonsuli antoi viittauksen. Kuolleet sekä elävät vietiin pois
+sirkuksesta, ja uusi näytäntö alkoi.
+
+Prokonsulin oma gladiaatorijoukko[26] esiytyi nyt ja näytti
+asetaitoansa. Pitkä taistelu kehkeytyi nyt näitten aseissa
+harjaantuneiden miesten välillä; he yhdistyivät parvissa toisiinsa ja
+jälleen hajaantuivat, ääntä virkkamatta taistelivat he keskenään,
+ainoastaan aseiden kalske ja haavoitettujen valitus kuului ylös
+katselijoille, jotka istuivat suurimmassa mielenjännityksessä. Kukaan
+ei heistä nähnyt sirkuksen palvelijoiden kamottavaa työtä, kun
+nämät kuljettivat pois kuolleita ja pahasti haavoitettuja. Mutta
+prokonsuli tahtoi säästää gladiaatorejansa, sentähden antoi
+hän jo puolen tunnin kuluttua merkin taistelun lopettamiseksi.
+Katselijain kättentaputuksilla lähtivät eloon jääneet gladiaatorit
+taistelutanterelta.
+
+Päätöksenä tälle kaikelle piti olla näytelmä, jonka Sophronius oli
+kirjoittanut tätä juhlanäytäntöä varten. Kalliomaisema otettiin nyt
+siis pois.
+
+Sophroniuksen näytelmäkappale kuvaili erästä salaliittoa, jonka Egyptin
+papit olivat tehneet maan kuningasta vastaan, mutta siinä oli runsaasti
+viittauksia Kartagon yhteiskunnasta, jonka tähden se siis toisia
+hauskutti, toisia närkästytti. Tämä mitätön lorukyhäelmä päättyi
+ylimmäisen papin murhalla, sillä sittenkuin hänen hankkeensa olivat
+tulleet ilmi, kuninkaan sotamiehet tappoivat hänet. Tämän papin osaa
+näyttelemään tiedettiin erään kristityn olevan määrätyn, joka sillä
+tavalla saisi kuolemanrangaistuksensa.
+
+Ensimmäisen näytöksen kolmas kohtaus kuvaili avointa paikkaa temppelin
+edustalla. Etupuolella oli kullattu jumalankuva ja sen edessä alttari.
+
+Ylimmäinen pappi astui nyt ensi kertaa esiin, yllänsä pitkä, valkoinen
+puku ja päässänsä öljypuun lehdeksistä tehty seppele.
+
+Katselijain piiristä levisi ihastushuudahdus, kun tämä ihana olento
+tuli näkyviin. Ylhäisten naisten looseissa taputettiin käsiä.
+
+"Mikä vahinko!" kuiskattiin joka taholla.
+
+"Onko se kreikkalainen Apollonius?" kysäsi prokonsuli.
+
+Siihen myönnettiin.
+
+Ylimmäisen papin jälkeen tuli kaksi palvelijaa, välkkyvillä piiluilla
+varustettuina, taluttaen seppelöittyä sonnia, sekä joukko alhaisempia
+pappeja. Heidän vaatteidensa laskoksista kiiluivat tikarit.
+Juhlallisesti kulki tämä komea uhrisaatto taistelutanteren yli ja
+seisattui aivan jumalankuvan eteen.
+
+Sitten astui ylimmäinen pappi alttarille ja lausui seuralaisillensa
+näin:
+
+"Kanssaveljeni! Suurelta näyttää minusta tiedustaminen, kruunaako
+taivaan suosio ja armo meidän yritystämme menestyksellä. Sillä, jos
+taivaalliset katselevat ihmisen uutteruutta lemmettömällä silmällä ja
+karmealla mielellä, kaikki vaiva on haihtuvan sumun kaltaista, jota
+tuulen leyhkät sinne tänne ajelevat."
+
+Sitten kääntyi hän sinne päin, jossa jumalankuva seisoi. Mutta hän
+suuntasi silmänsä kuvapatsaan ja katselijoiden yli taivaan lakea kohti,
+ja lausui sydämmen hartaudella seuraavat sanat:
+
+"O Sinä, joka asut taivaitten päällä, Sinä, joka kirkkaudessa ja
+väkevyydessä olet katoamattomasti suuri! Sinussa ainoastaan kaikki elo
+liikkuu, Sinä johdat kaikkea harrastusta! O Jumala, joka suojelet
+kaikkea ja hallitset kaikkea! Sinun tykösi pakenen minä apua rukoillen.
+Ah, Herra, armahda! Ainoastaan Sinä, jonka käsi on kaikkivaltias, jonka
+henki antaa eloa kaikelle, voit pelastaa minun raukan."
+
+"Pysähdy! Mitä teet?" kuului ääni katselijain joukosta, ja Sophronius
+nousi seisoalleen. "Sinä väärennät minun sanani!"
+
+Yleisö vastasi siihen kaikuvalla naurulla.
+
+"Hiljaa, hiljaa!" huudettiin joka haaralta.
+
+Sophronius istuutui vihastuneena jälleen sijallensa luotuaan ensin
+kysyvän silmäyksen prokonsuliin. Hän tunsi runoilijakunniaansa syvältä
+loukatuksi.
+
+Näyttelijä jatkoi, huolimatta runoilijan vastaanpanemisesta:
+
+"Ole siis, Herra, Sinä minun tukeni; sytytä minun sieluuni pyhä hehku
+ja anna minulle sankarin vahva käsi! Karkota kaikki pelko minun
+rinnastani, sillä Sinun tahdon minä tunnustaa!"
+
+Näin sanottuansa astui hän jumalankuvan luokse ja sysäsi sitä niin
+voimakkaasti, että se kukistui valtaistuimeltansa maahan ja meni
+tuhansiksi palasiksi; sitten keikahti hän itse kuvan sijalle ja huusi
+suurella äänellä:
+
+"Epäjumala on kukistunut! Mutta Jesus Kristus eli eilen, elää tänään ja
+aina ijankaikkisesti!"
+
+Viitta oli pudonnut pois hänen hartioiltansa, seppele oli maassa, mutta
+kun hän seisoi siinä punoittavin poskin ja säihkyvin silmin, hän oli
+kuin ylönluonnollinen olento. Kansajoukko oli hetkisen ikäänkuin
+huumaantuneena, mutta sitä hurjemmaksi tuli huuto, joka nyt seurasi.
+
+Prokonsuli oli noussut seisoalleen. Melun lävitse kuului hänen käskynsä
+toisille näyttelijöille:
+
+"Pistäkää kuolijaaksi se hävytön veitikka!"
+
+Tusina tikareja välkkyi ilmassa. Kuolettavasti haavoitettuna kaatui
+Apollonius alttarilta maahan.
+
+Samassa tuokiossa tuli Licinius teaatteriin. Hän loi silmäyksen
+näyttämölle -- kalpeat, veriset kasvot kivullisesti vääristyneinä
+tuijottivat häntä vastaan. Ja hänestä tuntui ikäänkuin huulet niissä
+olisivat liikkuneet ja jupisseet:
+
+"Murhaaja!"
+
+Hänen kasvonsa tulivat kalmankalpeiksi. Hänen täytyi nojautua seinää
+vasten, ett'ei vaipuisi maahan.
+
+"Kuolema kristityille!" huudahti vihastunut roskaväki ja vaati kaikki
+vangit taistelutanterelle vietäväksi. "Antakaa tänne kristityt,
+prokonsuli! Muuten antaa keisari ne meille."
+
+Prokonsuli säikähtyi. Hän oli jo taipumaisillaan sen tekemään. Silloin
+kyyristyi Licinius ja kuiskasi hänen korvaansa:
+
+"Sinäkö tahdot nöyryyttää itseäsi tämän roskaväen edessä?"
+
+"Jumalille kiitos että sinä, Licinius, olet täällä", sanoi prokonsuli,
+ja kääntyi, syvästi hengähtäen, legaattiin. "Mitä pitää minun tekemän?"
+
+"Sinun pitää sanoman: 'Minä en anna ulos kristityitä', ja minä --"
+
+"Ja sinä?"
+
+"Minä annan yhden sotamiesosaston kulkea teaatteriin."
+
+Näin sanottuaan lähti hän menemään.
+
+"Kuolema kristiaaneille! kuolema kristiaaneille!" huusi kansa
+sill'aikaa yhä raivoisammin ja tunkeutui uhkaavana sinne, jossa
+prokonsuli istui.
+
+Nyt nousi tämä seisoalleen. Ainoastaan suurella vaivalla sai hän kansan
+vaikenemaan ja lausui:
+
+"Hyvät ystävät, minä en voi jättää kristiaaneja teille. Jokainen hyvä
+kansalainen --"
+
+Vaan paikalla syntyi kova hälinä, joka esti hänen äänensä kuulumasta.
+Juoksivatpa muutamat alas sirkukseenkin hankkimaan itsellensä aseita.
+Prokonsuli katseli levottomasti ympärilleen, saadaksensa apua. Silloin
+tuli hänen gladiaatorijoukkonsa täydessä asevarustuksessa arenalle ja
+heti sen jälkeen vahva joukko sotamiehiä, johtajanansa Licinius.
+
+Tämä keino teki tehokkaan vaikutuksen. Melu asettui paikalla.
+Ainoastaan yksi mies astui esiin rintavarustukseen ja huusi kansalle:
+
+"Ylös porvarit! Kartagolaiset eivät ole mitään lapsia, joita voi
+pelotella. Näyttäkää heille, että me --"
+
+Licinius viittasi eräälle jousimiehelle. Nuoli suhahti ilmassa ja
+yllyttäjä kaatui kuolijaana arenalle.
+
+Kukaan ei tohtinut enää kehoittaa vastarintaa. Katselijat alkoivat
+kiiruhtaa pois teaatterista. Puolen tunnin kuluttua oli se suunnattoman
+iso huone melkein tyhjänä.
+
+Licinius saattoi sotamiehinensä prokonsulin kotiinsa. Mutta ennen
+teaatterista lähtöänsä sanoi hän niille kahdelle kristitylle miehelle,
+jotka taistelussa petojen kanssa olivat jääneet henkiin:
+
+"Te olette vapaat; mutta sanokaa minulle, mihin te hautaatte
+kuolleitanne?"
+
+Molemmat miehet katsoivat äänettöminä toisiinsa. "Herra", sanoi toinen
+heistä, "me emme saa pettää veljiämme."
+
+"Korkeimman jumalan nimessä vakuutan", vastasi Licinius, "ett'en hae
+teille turmiota. Tahdon ainoastaan haudata yhden kuolleen teidän
+joukkoonne."
+
+"No, teepä kanssamme niinkuin tahdot. Jumala antakoon meille anteeksi,
+jos käyttäymme väärin veljiämme kohtaan."
+
+"Hyvä, tänä iltana pitää teidän seuraaman minua."
+
+Sitten puhui hän hyvin hiljaan muutaman sanan amfiteaatterin
+vahtimestarin kanssa ja meni pois.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kartagon kadut olivat täpötäynnä ihmisiä, jotka innolla juttelivat
+keskenään, mitä oli tapahtunut ja näyttivät yksimielisesti olevan
+vihastuneina vallanpitäjiin. Vaikka prokonsulia ja hänen virkamiehiänsä
+ympäröi vahva varjelusjoukko, sinkahutteli rahvas vaan heitä vastaan
+herjaussanoja ja uhkauksia. Prokonsuli oli kotiin tullessaan sangen
+raivoisella mielellä.
+
+"Kristiaanit", lausui hän Liciniukselle, joka oli seurannut häntä,
+"ovat syypäät kaikkeen. Minkätähden emme ole aikaa sitten käyneet
+heihin käsin? Nyt saamme hedelmän velttoudestamme."
+
+"Sinä olet oikeassa", vastasi Licinius tyvenellä äänellä. "Meillä on
+nyt ainoastaan kaksi asiaa valittavana."
+
+"Mitkä sitten?"
+
+"Että me, joko hävitämme heidät kaikki, miehet, vaimot ja lapset
+säälimättä -- mutta se olisi kauheata ja veisi Kartagolta suuren joukon
+uutteria, rauhamielisiä asukkaita, -- tai myöskin jätämme heidät
+rauhaan. Sillä jos sinä rankaset muutamia, kansa tahtoo heille kaikille
+kuolemaa, ja silloin on sinulla tekemistä, miten voit selviytyä kansan
+ja keisarin väliltä."
+
+Prokonsuli käveli syvissä ajatuksissa edestakaisin huoneessa. Sitten
+seisattui hän Liciniuksen eteen.
+
+"Sinä olet oikeassa. Minä en myöskään tiedä tarkoin, millainen keisarin
+mieli on nyt kristiaaneja kohtaan."
+
+"Sittenpä teetkin parhaiten, että vähitellen päästät vapaiksi ne, jotka
+sinulla nyt on hallussasi. Ne, jotka ovat saaneet surmansa metelissä ja
+teaatterissa, ovat varoittavana esimerkkinä toisille pysymään
+levollisina eikä herättämään vihaa sinussa eikä kansassa. Levollisuuden
+voimassa pitämisen kaupungissa voit jättää minun huolekseni."
+
+Prokonsuli puristi ystävällisesti legaatin kättä.
+
+"Kiitoksia neuvostasi", sanoi hän hartaasti.
+
+"Kun vaan aina pysyisin suosiossasi", vastasi Licinius vakaasti;
+"silloin olisin runsaasti palkittu."
+
+Sitten sanoi hän jäähyväiset ja lähti prokonsulin huoneesta.
+
+Oli myrskyinen yö. Ankara tuuli kävi tasangolla, ja meri kohisi ja
+puhki ja löi toisiansa vasten laivoja, jotka olivat ankkurissa
+satamassa, jotta niiden väki peljästyneenä syöksähti ylös
+makuusijoiltansa. Taivas oli umpikanteensa mustassa pilvessä.
+
+Kappaleen matkan päässä eteläpuolella Kartagoa kävi kapea tie erääsen
+notkoon. Se seutu oli yltäympärinsä autioa ja täynnä lampia sekä
+pahassa maineessa kuumetaudillisesta ilmastansa.
+
+Syvällä notkossa näkyi yksinäinen tulisoitto liikkuvan. Joukko ihmisiä,
+miehiä ja naisia, oli kokoontunut tänne ja kulki hitaasti eteenpäin.
+Nyt seisattuivat he. Ovi aukeni heidän eteensä kallion penkeressä.
+Siellä sisällä oli useampia miehiä ottamassa tulijoita vastaan. He
+tervehtivät näitä äänettömällä kädenpuristuksella. Sitten menivät he
+kaikki suureen, kallioon hakattuun, neliönmuotoiseen saliin, jonka
+sisus oli rapattu kalkilla ja koristeltu lukuisilla kalkkimaalauksilla.
+Laesta katsoi alas hyvänpaimenen kuva. Sen ympärillä oli lintuja
+liitelevänä, nokassansa öljypuun oksa, haaveellisia naisen päitä,
+seppeleitä, kukkia, delfinejä ynnä muuta, kaikki mukavasti ja
+taidehikkaasti liitelty yhdeksi kokonaiseksi.
+
+Samalla taidolla, mutta harvemmalta, on sivuseiniinkin tehty
+maalauksia. Kuvissa huomaa paikalla raamatullisia esityksiä. Mutta
+siellä täällä on kuvien joukossa myöskin liehuvaviittaisia rakkauden
+jumalia, häälyvinä miellyttävissä asennoissa tahi sitovina lyhteitä ja
+kokoavina hedelmiä. Niin välittömästi ovat pakanalliset ja kristilliset
+kuvat sekaisin keskenänsä.
+
+Sisääntulleet kokoontuvat kaksien paarien ympärille, jotka kahdeksan
+miestä on kantanut siihen ja laskenut lattialle.
+
+Naisihminen kyykistyy nyyhkien toisten paarien viereen ja vetää pois
+vaatetta, joka peittää ne. Kuolleen kalpeat, veriset kasvot tulevat
+näkyviin. Hän kylvettelee niitä kyyneleillä ja suuteloilla. Hänen
+takanansa seisoo kaksi pientä lasta, jotka kysyvännäköisinä tuijottavat
+häneen.
+
+Hetkisen vallitsee syvä äänettömyys, jota ainoastaan läsnäolevaisten
+naisten nyyhkinnät keskeyttelevät.
+
+Kunnianarvoinen ukko astuu esiin ympärillä seisovien joukosta ja
+asettuu molempien paarien viereen. Hän on piispa Optatus. Hänen
+kasvoissansa, jotka ovat tavallista kalpeammat, on ankarimman
+mielenliikutuksen merkkejä.
+
+"Hyvät veljet", alottaa hän, "taas näemme naisen, suuren Babelin,
+pyhien verestä juopuneena, hänen kätensä murhalla saastutettuina, hänen
+suunsa täynnä pilkkaa. Siihen todistajina ovat nämät, jotka ovat tässä
+edessämme. He ovat temmatut pois meidän keskuudestamme, uskonsa tähden
+häväistyt, lyödyt ja sitten tapetut, ikäänkuin järjettömät eläimet
+kedolla, joille jokainen on isäntä. Me näimme heidän kärsimisensä, me
+kuulimme heidän tunnustuksensa, me tunsimme heidän kipunsa -- mutta nyt
+en minä enää näe heidän kärsimistänsä, en kuule heidän valitustansa,
+heidän kipuansa en enää ajattele -- sillä, hyvät veljet, onnelliset he,
+kun Herra Kristus on lahjoittanut heille marttyriuden kruunun. Heidän
+kipunsa on muuttunut autuudeksi, heidän kärsimisensä riemuksi, heidän
+verensä on tullut purpurakoristeeksi heidän taivaalliseen pukuunsa. Ja
+sentähden tahdomme me, jotka olemme tulleet tänne valittamaan, ennemmin
+vaan riemuita."
+
+Paljon muutakin vielä puhui ukko. Sitten antoi hän suuta kuolleille.
+Samoin tekivät ympärillä seisovaiset merkiksi, että kuolleet olivat
+eronneet heistä rauhassa ja hengen yhteydessä.
+
+Lyhyen rukouksen perästä tarttuivat miehet paareihin ja kantoivat
+tulisoittojen valossa ruumiit käytävään, jonka suu ammotti
+peräseinässä.
+
+Niin pitkältä, kuin silmä saattoi nähdä, meni tämä noin puolta
+meetteriä leveä ja kahta meetteriä korkea kalteri vuoren sisään.[27] Se
+oli yläältä hiukan kupeva. Sen seiniin oli hakattu paljo eri suuria
+hautoja. Ne olivat suljetut marmoriliuskoilla tahi suurilla
+tiilikivillä, joissa tavallisesti oli kirjoituksia. Hautojen vieressä
+oli usein kuvattuna kyyhkynen öljypuun- tahi palmunoksa suussa, taikka
+ihmisolento rukoilevana ja välisti myöskin suurempia tahi pienempiä
+maalauksia. Ne pienet kammiot, jotka olivat yksityisten, varakkaampain
+sukujen ja oven kautta yhdistyksessä kalterin kanssa, olivat runsaammin
+koristellut. Pääkalterista kävi eri haaroille toisia, jotka olivat
+samalla tavalla rakennetut, mutta ahtaammat ja yksinkertaisemmin
+kaunistellut.
+
+Yhteen näihin jälkimäisiin seisattui saattokunta. Täällä oli rivi vielä
+avonaisia, uusia hautapaikkoja. Ympärillä seisovien lausuessa: Vivas in
+deo! Valeas! Pax tecum![28] ottivat haudankaivajat ruumiit, käärivät ne
+valkoiseen vaatteesen ja työnsivät ne kalliohon tehtyyn aukkoon.
+Piispan puhuttua sitten muutaman sanan, rupesivat he muuraamaan
+tiilikivillä aukon suuta umpeen. In pace kirjoitti yksi läsnäolevista
+punaisella piirustimella tiilikiveen, ja savinen lamppu kiinnitettiin
+haudan viereen, jotta tälläkin paikalla, kun taas ketä tuli haudata,
+säteilisi valo, vaikka tummakin. Saveen, jolla tiilikivi oli muurattu,
+painoi eräs toinen pienen elefantinluisen renkaan, jotta jälkeenjääneet
+siitä tuntisivat tämän haudan ja voisivat käydä sitä katsomassa. Sitten
+palasi saattokunta, piispa etunenässä, takaisin pääkalteriin,
+lähteäksensä sieltä ulos aukealle kedolle.
+
+Yht'äkkiä seisattui Optatus peljästyneenä. Hän näki loitolla tulisoiton
+leimuavan ja huomasi miespuolisen henkilön pikaisesti lähestyvän
+saattojoukkoa.
+
+Hän viittasi seuralaisiansa seisattumaan. Mies tulisoiton kanssa oli
+nyt tullut aivan lähelle, jotta voi helposti erottaa hänen kasvonsa.
+Piispa huokasi raskaasti.
+
+"Se on Cesarius Oetavillan talosta", sanoi hän hiljaa, kääntyen
+saattojoukkoon. "Meillä ei ole mitään syytä hätääntyä."
+
+"Cesarius, mitä on -- mutta, hyvä Jumala, ketä tuot tänne?" virkkoi hän
+peljästyneenä ja säpsähti, kun hän näki miehen, joka samassa astui
+esiin soitsunkantajien takaa. Myöskin piispan seuralaiset kauhistuivat,
+ja naiset huusivat äänekkäästi: "Saulus, Saulus!"
+
+Tämä tulisoiton kanssa tulija oli Kartagon legaatti. Hän pysähtyi ja
+viittasi tyynnyttävästi kädellään.
+
+"Älkää peljätkö", sanoi hän; "minä tulen hautaamaan erästä kuollutta
+teidän hautauspaikkaanne. Tahdotko Optatus, luottaa minuun ja tehdä
+minulle palveluksen?"
+
+Hän puhui hiljaa ja lempeästi. Hänen kasvonsa olivat kalpeat kuin
+niiden ruumisten, jotka he juuri olivat haudanneet. Piispa astui
+hitaasti esiin.
+
+"Herra on meidän päämiehemme. Tapahtukoon hänen tahtonsa", sanoi piispa
+juhlallisesti. "Mitä vaadit minulta?"
+
+"Olen tuonut mukanani tänne ruumiin, joka on teidän uskolaisianne ja
+jonka tahdon teillä hautauttaa, sillä minä olin tavallani mieltynyt
+häneen eläessänsä."
+
+Piispa nyökäytti myöntäväisesti päätänsä.
+
+Licinius pyörähti ympäri ja antoi kädellänsä merkin. Kaksi miestä tuli
+paarien kanssa ja laski ne piispan eteen. Optatus kumartui ja otti
+ruumiin kasvoilta pois peitteen, vaan säpsähti huomatessaan kuka ruumis
+oli.
+
+"Apollonius!" virkkoi hän kauhistuneena.
+
+"Apollonius!" Ja sitten lisäsi hän vielä hiljaa:
+
+"Jumala, sinun tuomiosi ovat ihmeelliset."
+
+"Niin, se on kreikkalainen, joka lähetettiin teille Vähästä Aasiasta",
+virkkoi Licinius sekavasti.
+
+"Hänellä ei ole mitään yhteyttä meidän kanssamme", selitti Optatus
+kieltelevästi. "Etsittäköön hänelle haudansijaa muualta. Hän oli
+harhaoppinen ja on suden tavoin tunkeutunut minun seurakuntaani. Mutta
+Herra ei ole antanut hänen hankkeidensa onnistua."
+
+"Mitä sanot, piispa?" virkkoi Licinius kiivaasti.
+
+"Hän oli harhaoppinen, joka tuli villitsemään ja viettelemään minun
+seurakuntaani, ja minä laskisin hänen lepäämään yhdessä niiden kanssa,
+jotka ovat nukkuneet Herrassa!"
+
+Licinius painoi päänsä alas.
+
+"Villitsemään ja viettelemään", toisti hän hiljaa itseksensä. "Niin,
+minulta hän myöskin villitsi Julian, kietoi hänet eksyttävillä
+sanoilla, samoin kuin tämän miehen seurakunnan. -- Mutta Julia rakasti
+häntä, sentähden ei hänen pidä lepäämän yksinään ja hyljättynä."
+
+"Piispa", alotti hän sen jälkeen lujalla äänellä, "minä en tiedä miten
+hän oli harhaoppinen, mutta kuulemmehan teitä kaikkialla kiitettävän
+siitä, että siunaatte vihollisianne ja teette hyvää niille, jotka teitä
+vihaavat."
+
+Piispa oli vaiti.
+
+"Ja onhan hän kuollut sankarin tavoin. Ja jospa hän ei ollutkaan
+kristitty sinun mielesi mukaan, niin on kuitenkin kristityn nimi
+tuottanut hänelle kuoleman ja kristityiden jumalan tähden on hän
+uhrannut henkensä."
+
+Optatus katsoi arvelevasti maahan. Vaikk'ei hänellä ensinkään ollut
+tahtoa antaa Apolloniuksen ruumiille sijaa seurakunnan hautauspaikalla,
+koska se olisi ollut vastoin yleistä kirkollista tapaa, antoi hän
+vihdoin kuitenkin myöten osittain Liciniuksen huomauttaman asianhaaran
+johdosta, että Apollonius oli kristittynä tuomittu ja tapettu, osittain
+myöskin sentähden, ett'ei hän tohtinut vastustaa voimallisen legaatin
+tahtoa.
+
+"Käyköön sitten tahtosi mukaan", sanoi hän ja viittasi haudankaivajia
+nostamaan pois ruumiin. "Jumala antaa minulle anteeksi, jos
+tietämättäni teen mitä on väärin."
+
+Hautaus tapahtui kaikessa hiljaisuudessa. Licinius määräsi hauta-aukon
+suljettavaksi marmoriliuskalla.
+
+"Kirjoituksen tahdon itse sommitella teidän tapojenne ja uskonoppinne
+mukaan. Antakaa minun valita niistä kirjoituksista, joita täällä on jo
+ennestään."
+
+Hän otti tulisoiton ja lähti astumaan kalteria eteenpäin. Puoliääneensä
+luki hän kirjoitukset, jotka näki hautojen suilla: Lepää rauhassa. --
+Merkurius makaa tässä. -- Zosimus on tähän käynyt levolle. -- Rakas
+sisar, sinä elät Jumalassa ja Herrassa Jesuksessa.
+
+"Mitä merkitsevät nämät kuvat, jotka näen täällä?" kysäsi hän
+Optatukselta.
+
+"Ne osottavat sitä uskonvakuutusta, ett'ei elämä lopu kuolemassa, vaan
+jatkuu Jumalan ja meidän Herran Jesuksen kaikkivallan ja armon kautta."
+
+Licinius ei vastannut mitään.
+
+He kääntyivät jälleen Apolloniuksen haudalle. Ainoastaan haudankaivajat
+olivat siellä vielä. Toiset olivat menneet pois.
+
+"Teidän pitää hakata hautakiveen seuraava kirjoitus", sanoi Licinius ja
+alkoi kirjoittaa piirustimella marmoriliuskaan: "Toukokuun 31 päivänä
+haudattiin tähän Apollonius, joka uskonsa tähden --"
+
+"Kristityillä ei ole tapana mainita hautakivessä kuolemaa uskon
+tähden", keskeytti Optatus. "Hengen uhraamista Jumalan tähden
+pidämme me velvollisuutena emmekä ansiona. Sentähden ei meidän
+hautakirjoituksessamme mainita siitä mitään."
+
+Licinius pyyhki paikalla pois kolme viimeistä sanaa ja mietti hetkisen
+itseksensä.
+
+"Pitääkö minun toivottaa hänelle rauhaa?" sanoi hän hiljaa. "Hänelle,
+joka on vienyt minulta rauhan? -- No, nauttikoon hän sitä!"
+
+Ja hän kirjoitti lujalla kädellä: Pax tecum.[29] Sitten kääntyi hän
+Opatukseen.
+
+"Nyt pääsin loppuun, piispa, ja kiitokseksi saat tietää että
+kärsimyksen aika on ohitse. Hoida tätä hautaa minun puolestani; minä
+tulen ehkä tuota tuonempana katsomaan sitä. Voi hyvin!"
+
+Niin sanottuansa lähti hän ripeästi menemään. Mutta muutaman
+askelen perästä kääntyi hän jälleen ja virkkoi teeskennellyllä
+välinpitämättömyydellä:
+
+"Sano minulle, minkä rangaistuksen opettaa teidän uskonoppinne tulevan
+niille, jotka ovat tahranneet itsensä teidän uskolaistenne verellä!"
+
+Piispa viivytti vastausta.
+
+Licinius katsoi odottavasti häntä silmiin.
+
+"Ne ovat ijankaikkisesti kirotut", vastasi Optatus hetkisen kuluttua ja
+loi silmänsä maahan.
+
+"Ijankaikkisestiko, sanot sinä?"
+
+"Niin -- mutta Jumalan armo --"
+
+Licinius viskasi päätänsä ja meni ripeillä askelilla kalterin suulle.
+
+Piispa katsoi hänen jälkeensä pudistaen päätänsä. "Tämä hetki on
+minusta käsittämätöntä", jupisi hän. "Kääntäköön Herra kaikki parhain
+päin!"
+
+
+
+
+Kuudes Luku.
+
+Ystäviä hädässä.
+
+
+Sardinian Cedrus-joen ahdas uoma laajenee kappaleen matkan päässä sen
+suusta avaraksi umpilaaksoksi. Lukuisia parakkeja kohoaa täällä, jotka
+ovat tehdyt paksuista laudoista eivätkä anna tarpeellista suojaa
+sadetta tai kylmää vastaan. Ne ovat niiden vankien asuntoja, jotka
+keisarin käskystä on lähetetty maanpakoon tälle saarelle ja tuomittu
+kovaan vuorityöhön. Niissä muhkeissa kivihuoneissa taas, joita on
+siellä täällä ja jotka ovat linnoituksien kaltaisia, asuu
+kaivoshallituksen virkamiehiä ja upseereita.
+
+Aurinko oli jo alennut valtavain vuorenseinien huippuihin päin, jotka
+ympäröivät taivaanrantaa, illan taivas hohti tummanpunaista loistoa ja
+merituuli suhisi hiljaa öljypuiden latvoissa. Silloin annettiin yhdestä
+kivihuoneesta tuballa jymisevä merkki, jonka näitä erityisiä kaivoksia
+vartioiva miehistö paikalla toisti. Se oli merkki, että päivän työ oli
+päättynyt. Kohta nähtiin lukuisan miesjoukon tulevan ulos pimeistä
+ovista likaisissa vaatteissa ja kasvot tomussa. He kulkivat hitaisesti
+parakeille päin, sillä heidän jalkansa olivat lyhyissä kahleissa.
+Toinen puoli heidän päästänsä oli ajettu paljaaksi ja useilla oli
+poltinmerkki otsassa. Toiset näyttivät lannistuneen ja murtuneen
+näköisiltä. Oikeiden pahantekijän-muotojen rinnalla nähtiin hienosti
+sivistyneitä ja ylhäissukuisia aatelismiehiä. Sama tuomio oli
+yhdistänyt heidät, joissa oli roomalaisia, afrikalaisia, kreikkalaisia,
+gallialaisia, murhaajia ja semmoisia, jotka ainoastaan ajattelemattoman
+sanan tahi väärän epäluulon tähden olivat vetäneet päällensä keisarin
+vihan.
+
+Yhteen lännenpuolella olevaan parakkiin kiiruhti pitkäkasvuinen mies
+ennen kovanonnen kumppaneitansa. Saattoi paikalla nähdä hänen
+muodostaan, että hän oli vasta ollut muutaman päivän, ehkä ainoastaan
+muutaman tunnin täällä rangaistusasuntolassa, sillä hänen voimansa
+olivat vielä murtumattomat ja hänen liikkeensä ylpeät.
+
+Hän astui parakkiin, heittäytyi oljille, joita oli levitetty
+makuusijaksi, ja peitti kasvonsa käsiinsä.
+
+Äänettöminä menivät toiset hänen ohitsensa. Ei kukaan tohtinut sanoa
+yhtä pilkallista sanaa hänelle, joten muuten kyllä oli tavallista. He
+näyttivät aavistavan, että tämän miehen mieltä painoi onnettomuus, jota
+tuli sääliä.
+
+Puolen tunnin kuluttua astui sisään se centurio, jonka tänä iltana tuli
+lukea vangit. Hän huusi kutakin nimeltänsä. Nyt seisoi hän tuon
+mietiskelevän, ajatuksiinsa vaipuneen miehen edessä. Hän luki listasta:
+
+"Numero XXVI -- Markus Licinus --"
+
+Mies, joka venyi oljilla, nosti päätänsä. Hänellä oli ylevät, vaaleat
+kasvot.
+
+Centurio säpsähti. Kirjoitustaulu putosi hänen kädestänsä.
+
+"Totta isieni henget", lausui hän ja pani kätensä otsalleen, "etkö ole
+Kartagon legaatti?"
+
+Vanki nyökäytti päätään äänetönnä.
+
+Ankara mielenliikutus näytti valtaavan centurion. Hän tarttui vangin
+käteen ja painoi sen rintaansa vasten.
+
+"Kuka sinä olet?" kysyi vanki kummastuneena.
+
+"Sinäkö olet sitten unhottanut minut?" sanoi centurio. "Olinhan
+sotakumppanisi itämailla ja käskynalaisesi Afrikassa."
+
+"Saturninus! Saturninus!" huudahti vanki karvaalla mielellä ja hänen
+kasvonsa hieman punettuivat. "Tämä on päätös sotatöistämme."
+
+Centurio huokasi raskaasti.
+
+"Minä olen palvellut keisaria kahdeksantoista vuotta", sanoi hän
+surkumielisesti, "tahdon palvella häntä vielä kahdeksantoista vuotta,
+jos sillä tavalla voin toimittaa sinulle vapauden."
+
+"Hyvä ukko", vastasi vanki lempeästi, "sitä et voi. Minun täytyy olla
+siinä, minkä taivas on minulle sallinut."
+
+"Mutta sinä et voi jäädä tähän vihelijäiseen parakkiin, enkä minä voi
+nähdä, että sinulla on huonompi makuusija kuin minulla. Prokuraattori
+on minulle suosiollinen. Hän ei kiellä minun anomustani. Odota nyt
+hetkinen. Minun täytyy nyt mennä, mutta toivon kohta tulevani takaisin
+ja tuovani hyviä sanomia."
+
+Hän meni edelleen ja huusi vankeja nimeltänsä. Mutta niin pikaisesti
+kuin tänään ei hän koskaan ollut toimittanut tätä tehtävää. Saatuansa
+sen loppuun, kiiruhti hän suoraa päätä likimäisimpään kivihuoneesen.
+
+"Minun täytyy päästä prokuraattorin puheille", sanoi hän melkein
+käskevästi portinvahdille.
+
+"Sinunko täytyy?" kysyi tämä. "Sitä sanaa emme täällä tunne."
+
+Veri nousi centurionin päähän. Mutta hän hillitsi itseänsä, kun hän
+ajatteli vanki-raukkaa.
+
+"No, minä en tahdo kiistellä kanssasi sanasta", vastasi hän. "Onko
+prokuraattori kotona?"
+
+"Kyllä hän on kotona, mutta ei kuka hyvänsä pääse hänen luoksensa",
+vastasi portin vahti ja huusi orjaa, joka meni ohitse pihalla.
+
+"Anna hänen ilmoittaa sinut."
+
+"Tässä on sinulle muutamia denaareja", sanoi centurio orjalle;
+"kiiruhda ilmoittamaan minua herrallesi. Minä olen centurio Saturninus.
+Prokuraattori tuntee minut kyllä. Sano, että minulla on sangen tärkeää
+asiata."
+
+Orja lähti pikaisesti.
+
+Jo muutaman minuutin kuluttua palasi hän takaisin.
+
+"Herrani odottaa sinua."
+
+Saturninus meni nopeasti yli pihan ja seisoi kohta prokuraattorin
+edessä, joka työhuoneessaan tarkasteli asiakirjoja.
+
+Florus Nigrinus Bruttiumista oli pitkän ja rauhattoman
+sotamieselämän jälkeen ja alhaisesta säädystä kohonnut keisarilliseksi
+prokuraattoriksi Cedruksen vuorikaivoksiin. Vaikka luonnoltansa säveä,
+oli hän ulkomuodoltansa kuitenkin raa'anpuoleinen ja osotti
+piinallisinta täsmällisyyttä ja ankaruutta virassaan. Hänen
+rehellisyydestään ei ollut epäilemistäkään; sentähden ei tämän yli
+kuudenkymmenen vuoden vanhan sotilaan vähätietoisuutta otettukaan
+huomioon, kun hän prokuraattorin virkaan määrättiin, vaikka semmoiseen
+mahdikkaasen ja raskaasen virkaan olisi tarvittu tiedokas mies.
+
+"No, Saturninus", virkkoi hän sisäänastuvalle, "mikä tuo sinut tänne?"
+
+"Herra", vastasi centurio vakaasti, "minusta ei koskaan ennen ole tänne
+tuleminen tuntunut niin vaikealta kuin nyt, enkä kuitenkaan ole
+milloinkaan tullut tänne niin mielelläni kuin nyt."
+
+Prokuraattori katsoi hämmästyksellä puhujaan.
+
+"Mikä nyt on sitten?"
+
+"Herra, minä olen palvellut keisaria sodissa Germanilaisia ja
+Parttilaisia vastaan. Arvet ruumiissani todistavat, että olen täyttänyt
+velvollisuuteni. En myöskään Afrikassa säästänyt itseäni. Muutama
+viikko takaperin oli kahdeksantoista vuotta siitä, kun tein
+uskollisuudenvalan keisarille --"
+
+"Nuo ovat asioita", keskeytti prokuraattori, "jotka olen kauan
+tietänyt."
+
+"Suo anteeksi, herra. Tahtoisin ainoastaan sanoa, että vielä kerran
+tekisin kaiken tämän ja vielä enemmän, niin, että olen valmis uhraamaan
+senkin veren, joka vielä juoksee suonissani, jos vaan sinä tahtoisit
+täyttää minulle yhden pyynnön."
+
+"Jos voin täyttää sen, Saturninus, ja sen täyttäminen on oikeudellista,
+niin ei tarvita sellaisia vakuutuksia. Pyyntösi on silloin jo
+edeltäkäsin hyväksytty."
+
+"Voi, herra", virkkoi centurio ja tarttui prokuraattorin käteen,
+samalla kuin hänen silmänsä täyttyivät kyyneleillä, "olen tullut
+rukoilemaan erään miehen edestä, joka aikoinaan oli paljon ylempänä
+minua ja komensi tuhansia, mutta nyt on yksi niistä onnettomista, jotka
+minulla on täällä vartioittavana. Ja sentähden, että hän aina oli
+armollinen ja ystävällinen minulle, legionan sotamiesraukalle, ja piti
+kunniassa minut ja huolta minusta, miten voi, rukoilen sinua, herra,
+armahtamaan häntä -- tee se -- jumalat palkitkoot sinulle!"
+
+"Mutta sano minulle kenestä puhut", virkkoi prokuraattori.
+
+"Liciniuksesta, Markus Liciniuksesta, joka oli legaattina Kartagossa."
+
+Prokuraattori tuli totisen näköiseksi ja nykäytti olkapäitänsä.
+
+"Minun on säälini sinua", virkkoi hän. "Mutta häneen nähden et saa
+rukouksellasi mitään aikaan. Keisarin viha makaa raskaana tämän miehen
+päällä, sentähden että hän on herjannut isänmaan jumalia, on hyljännyt
+keisarin palveluksen ja liittynyt kristittyihin. Minä olen saanut
+erityisiä käskyjä pitää häntä kovalla ja tarkassa vaarissa."
+
+Centurio painoi alas päänsä ja hänen kasvonsa vaalenivat.
+
+"Nyt joudun minä, vanha mies, valehtelijaksi", jupisi hän surullisesti
+ja kyynelet tulivat hänen silmiinsä.
+
+Prokuraattori meni myötätuntoisuudella hänen luoksensa ja virkkoi
+lempeästi:
+
+"Tiedäthän, Saturninus, että kernaasti tekisin sinulle mieliksi, sillä
+sinä ansaitset sen. Mutta tässä tapauksessa --"
+
+"Voi, herra", rukoili vanha sotilas, "etkö todellakaan voi tehdä
+mitään?"
+
+Prokuraattori katsoi hetkisen miettiväisesti lattiaan ja virkkoi
+sitten:
+
+"No, tahdon sinun sekä itseni vaaralla osottaa miehelle paremman
+asunnon. Asukoon hän sinun tykönäsi ja olkoon sinun erityisen
+silmälläpitosi alla. Tyydytkö siihen?"
+
+"Kiitoksia, herra", vastasi centurio iloisella mielenliikutuksella.
+"Enhän enempää tohdikaan pyytää sinulta."
+
+"Ei ole kokonaan mahdotonta", jatkoi prokuraattori, "että keisari häntä
+armahtaa. Muistelen, että kerran Commoduksenkin aikana tuli pitkä
+luettelo maasta karkotetuista kristityistä, jotka paikalla piti
+vapautettaman; mutta kuka tietää, jos tämä tapahtuu vielä kerran.
+Silloin hankki kaikkivaltijas Marcia kristityille sen suosionosotuksen.
+Mutta Commodus oli ventomielinen, ja kuka voi sitä sanoa
+Septimiuksesta? Sitä paitsi on keisari, niinkuin äsken sanoin,
+erinomaisen vihastuneena tällä kerralla. Hän oli aikonut antaa tärkeän
+viran legaatille, joka oli hänen suuressa suosiossansa; mutta silloin
+hylkää tämä virkansa, ja kun kysytään häneltä syytä siihen, selittää
+hän olevansa kristitty. Vahinko, että niin hyvät miehet joutuvat
+hukkaan valtiolta ja kuluttavat ikänsä tuollaisessa turhassa
+epäuskossa!"
+
+Hän ojensi kätensä centuriolle jäähyväisiksi.
+
+Kiiruusti riensi tämä Liciniuksen tykö, jonka hän tapasi synkkiin
+ajatuksiin vaipuneena.
+
+"Rohkeutta, Markus Licinius!" huusi hän jo kaukaa. "Pyyntöni on
+hyväksytty. Seuraa minua minun huoneeseni."
+
+Licinius nousi seisoalleen. He menivät siinä aivan vieressä olevalle
+rakennukselle.
+
+"Tässä asun minä kolmen kumppanini kanssa!" sanoi centurio. "Tilaa on
+kymmenellekin ja sinulla tulee olemaan hyvä meidän luonamme."
+
+He astuivat huoneesen sisälle. Saturninuksen kolme kumppania
+silmäilivät utelijaasti vankia, mutta centurionin kuiskattua heille
+muutaman sanan, menivät he paikalla pois.
+
+Saturninus vei vieraansa pieneen, mutta miellyttävään kamariin, johon
+oli laitettu mukava makuusija.
+
+"Tässä saat asua", virkkoi hän, "kunnes jumalat antavat paremmat päivät
+koittaa sinulle. Käy levolle, olet varmaan väsyksissä. Työ on kovaa."
+
+Licinius tarttui harmaantuneen sotilaan käteen; hän aikoi kiittää
+häntä, mutta mielenliikutukselta oli hänen mahdoton lausua yhtäkään
+sanaa.
+
+"Herra", sanoi centurio, "sinun ei pidä kiittämän minua. Mutta minun
+velvollisuuteni on ylistää jumalia siitä, että voin tehdä jotain sinun
+hyväksesi."
+
+Sitten lähti hän pikaisesti kamarista, antaakseen vieraansa olla
+rauhassa.
+
+"Niin on myötä- sekä vastoinkäymistä tässä maailmassa", virkkoi hän
+kumppaneillensa. "Sen sanon teille, ett'ei kukaan ollut mieluisempi
+eikä kunnioitetumpi leirissä kuin Markus Licinius. Ja Kartagossa
+sitten! Siellä sanottiin: 'Hän pääsee vielä keisariksi.' Se oli tosin
+liioittelua, vaan että hän pääsisi keisarin lähimmäksi mieheksi, sen
+uskoin yhtä varmaan kuin uskon jumalihin. Nyt on hän onnettomampi ja
+alhaisempi meitä."
+
+"Ja tämän rangaistuksen on hän saanut sentähden että hän on kristitty?"
+kysäsi yksi centurioneista.
+
+"Niin sanoo prokuraattori", vastasi Saturninus.
+
+"Mutta se sanotaan olevankin inhottava joukkio", virkkoi eräs toinen.
+"Ystäväni Julius, joka tuntee ne sangen hyvin, kertoi äskettäin
+niistä hirmuisia asioita. Niinpä sanoi hän niiden pitävän salaisia
+juhla-aterioita, joissa teurastetaan ja syödään lapsia;[30] sitä joka
+ei ennen ole nauttinut semmoista ruokaa, eivät ne ota seurakuntaansa.
+Pahin siveettömyys kuuluu vallitsevan niiden salaisissa kokouksissa,
+eivätkä ne jumalia sano olevankaan."
+
+"Sitä en tiedä", vastasi Saturnius. "Mutta sen tiedän, ett'ei Kartagon
+legaatti ryhdy mihinkään huonoon tekoon."
+
+"Sitten mahtaa jotakin muuta piillä kaiken tämän alla", lausui toinen
+centurio.
+
+Saturninuksen lähdettyä pois istuutui Licinius makuusijallensa. Nyt
+vasta tunsi hän kuinka raskasta se työ oli ollut, jota hän oli tehnyt
+ensikerran tänään. Centurionin lapsellinen kiitollisuus oli sitä paitsi
+myös hellyttänyt hänet. Sentähden ei hänellä ollut voimaa tehdä
+vastarintaa sille surettavien muistojen rajulle myrskylle, joka tänä
+hetkenä yllätti hänet. Tämä ylpeä mies, joka lukemattomia kertoja oli
+katsonut kuolemaa silmihin, joka oli osannut hillitä vallattomimman
+sotilaan, raukeni nyt kuin ventomielinen, jota ensikerran kohtaa
+kärsimys. Hän silmäili kulunutta ja vastaista elämäänsä ikäänkuin
+synkeää, tähdetöntä yötä. Ja hän kysyi itseltänsä: "Minkätähden
+tarvitsen kärsiä pitempään? Minkätähden tarvitsen hitaasti ja
+tuskallisesti kuihtua pois? Kieltääkö se ystävä, joka on lahjoittanut
+minulle vieraanvaraisen katon pääni päälle, apunsa minulta, jos sanon
+hänelle tahtovani pelastusta tästä viheliäisyydestä, ja sieluni
+ikävöivän kuolemata? -- Ei, ei", sanoi hän, torjuen heti tätä ajatusta.
+"Oi, Julia, suo minulle anteeksi, että ajattelin paeta tästä elämästä
+ja sinusta. Ajatelletkohan vielä sitä onnetonta miestä, jonka
+vimmassani murhasin? Ja ajatelletkohan vielä minua, murhaajaa?"
+
+Hän huokasi raskaasti. Sitten otti hän esiin vähäisen kirjarullan
+vaatteensa laskoksesta.
+
+"Mutta toivo ei anna häpeään tulla", luki hän ja luki sen uudelleen
+vielä kerran, jonka jälkeen hän tuli levollisemmaksi.
+
+Kun centurio puolen tunnin kuluttua hiljaa aukasi oven katsoakseen
+vierastansa, näki hän hänet rauhallisesti nukkuneena.
+
+"Jumalat antakoot sinulle lohdutusta, Markus Licinius raukka", sanoi
+hän ja meni hiljaa pois.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Neljä kuukautta oli kulunut. Murheellisen näköisenä seisoi centurio
+nojautuneena asuntonsa ovenpieltä vasten. Yksi hänen kumppaneistansa
+meni siitä ohitse.
+
+"Miten on sairaan laita?" kysyi kumppani.
+
+Centurio nykäytti olkapäitänsä.
+
+"Hiukan paremmin. Mutta työ turmelee hänet kuitenkin. Lääkäri luulee,
+että hänestä kuukauden kuluttua viimeistään on vallan loppu, ja minä
+huomaan hänellä olevan hirmuisen vaivan."
+
+"Mitäs tehdä? Armoa ei liene toivomistakaan."
+
+"Tähän asti ei ole siitä mitään kuulunut."
+
+"Sitten on ainoastaan yksi keino."
+
+Hän meni suoraan Saturninuksen tykö ja kuiskasi jotain hänen korvaansa.
+
+Tämä säpsähti peljästyneenä.
+
+"Älä minua kiusaa", sanoi hän torjuvaan tapaan.
+
+"Semmoinen ajatus on vaan minulla", puolusteli toinen ja astui
+edelleen.
+
+Saturninus meni takaisin huoneesen. Hän käveli rauhattomana
+edestakaisin.
+
+Viereisestä huoneesta kuului syvä huokaus.
+
+"Saturninus!" huusi heikko ääni.
+
+Centurio meni kiiruusti toiseen huoneesen.
+
+Licinius makasi kalpeana ja voimattomana makuusijallaan. Hänen poskensa
+olivat kuopallaan, hänen silmänsä katselivat raukeina ja
+välinpitämättöminä eteensä ja hänen laihat sormensa olivat
+läpikuultavan näköiset.
+
+"Saturninus", rukoili sairas, "anna tappaa minut, mutta älä kiduta
+minua vitkalleen kuolijaaksi. Minä tahdon rukoilla keisaria ottamaan
+minulta hengen. Mene ja sano se prokuraattorille. -- Voi, minun
+kärsimykseni on liian suuri, suurempi kuin tiedätkään, hyvä, vanha
+kumppani."
+
+Syvä mielikarvaus kuvautui centurionin kasvoille ja vaivoin sai hän
+hillityksi mielenliikutustaan. Hän seisoi hetkisen vaipuneena syviin
+mietteihin. "Tapahtukoon niin sitten, jospa maksaisi minulle vaikka
+henkeni", jupisi hän itseksensä.
+
+Sitten astui hän Liciniuksen luokse.
+
+"Älä sure, Markus Licinius", sanoi hän ja tarttui Liciniuksen käteen.
+"Sinä et täst'edes enää tule olemaan orjana vuorikaivoksissa täällä.
+Kaikki tulee jälleen hyvin. Luota minuun ja rohkase mieltäsi."
+
+"Minä en ymmärrä sinua."
+
+Centurio teki kieltävän liikkeen.
+
+"Luota minuun ja rohkase mieltäsi", toisti hän.
+
+Samassa tuokiossa pisti käsi ovesta sisään kirjarullan ja pani sen
+lattialle. Centurio huomasi pergamentin vasta sitten kun oli noussut
+istualtaan lähteäksensä huoneesta. Hän otti sen ylös uteliaisuudella,
+mutta kun ei hän osannut lukea, ojensi hän rullan Liciniukselle.
+
+"Ehkä on se sinulle", sanoi hän vangille.
+
+Tämä otti kirjarullan. Päällekirjoituksesta Ad Martyres (martyreille)
+ymmärsi hän paikalla kirjoituksen olevan aiotun hänelle. Hän myönsi
+centurion kysymykseen.
+
+"En tiedä mitä se sisältää", sanoi Saturninus, "mutta toivon sen
+antavan sinulle lohdutusta."
+
+Hän lähti huoneesta.
+
+Licinius alkoi lukea.
+
+"Niiden ruumiillisten ravintoaineiden kanssa, jotka äiti kirkko on
+varoistansa lähettänyt teille, ylistetyt marttyrit, ja joita myöskin
+yksityiset veljet kykynsä mukaan ovat lähettäneet teille, ottakaa myös
+henkenne vahvistukseksi hiukan minultakin. Sillä se ei ole hyvä, että
+ruumis saa ravintoa ja henki kärsii nälkää. Minä en tosin ole
+semmoinen, joka olisin kelvollinen teitä vahvistamaan. Mutta eivät
+mainioita miekkailijoitakaan ilahuta eikä kiihota ainoastaan asiaa
+tuntevain suostumushuudot, vaan myöskin tuntemattomain.
+
+"Pitäkää te, siunatut, itseänne sellaisina, jotka olette pelastetut
+maailmasta ja saaneet turvapaikan. Sillä tämä maailma on vankeus, joka
+kätkee suurempaa pimeyttä ja kuormittaa raskaammilla kahleilla kuin se
+vankeus, johon te olette viedyt. Tosin on myös pimeys teidänkin
+ympärillänne, mutta te olette valkeus. Kahleita kannatte te, mutta
+Jumalan edessä olette vapaat. Myrkytetty on se ilma, jota hengitätte,
+mutta itse olette suloinen hyvä haju Herran edessä. Tuomarit odottavat
+teitä, mutta te olette kerran näitä tuomareita tuomitsevat.
+
+"Jospa te siunatut oletattekin vankeuden olevan kristityille vaivan
+sijan, niin kutsuttiinkinhan me jo sotijoiksi Jumalan sotaväkeen, kun
+teimme kasteessa lupauksen. Mutta kellään sotamiehellä ei sodassa ole
+mukava olo. Hän ei lähde tappeluun tuvasta, vaan sotaleiristä, jossa
+hänellä on kaikellaista vaivaa ja vaikeutta kärsittävänä. Pitäkää te,
+siunatut, siis kaikkea, mikä teille on kovaa, sielunvoimienne
+harjoituksena. Silloin kilvoittelette hyvän kilvoituksen, jossa elävä
+Jumala on tuomarina, pyhä henki johdattajana ja ijankaikkinen elämä
+voitonpalkintona. Mestarinne Jesus Kristus, joka on voidellut teidät
+hengellä ja vienyt teidät tähän taisteluun, harjoittakoon teitä ennen
+sen alkamista lujempaan kärsivällisyyteen, jotta hänen voimansa sitä
+enemmän vahvistuisi teissä. Sillä myöskin maailmallisia taistelijoita
+harjoitetaan ankarampaan elantotapaan, jotta heidän voimansa
+lisääntyisivät. Ja mitä enemmän he karaistuvat sitä varmempi toivo on
+heillä voitosta. Tämän kaiken tekevät he, taistellaksensa itselleen,
+niinkuin apostoli sanoo, katoovaisen kruunun. Mutta me, jotka toivomme
+katoomatonta, tahdomme siis pitää vankeutta harjoituspaikkana,
+josta me, valmistuneina kaikkiin ponnistuksiin, voimme astua
+taistelukentälle.
+
+"Ja jospa olette kadottaneet myös jonkun elämänriemunkin, niin onhan
+se edullinen kauppa, jossa vähän menettämällä voittaa paljon.
+Vertailkaamme kuitenkin maailman elämää vankeuden elämään nähdäksemme
+eiköhän vankeudessa henki voita enemmän kuin liha menettää. Vankeudessa
+et näe mitään epäjumalaa etkä ole pakotettu ottamaan osaa pakanain
+juhlihin. Siellä olet vapaana maailman harmeista ja kiusauksista jopa
+vaivoistakin. Vankeus on kristityille, mikä korpi oli profeetoille.
+
+"Herra oleksi usein yksinäisyydessä voidaksensa vapaammin rukoilla.
+Ajatelkaamme pois nimi 'vankeus' ja sen sijaan pannuksi 'yksinäisyys'.
+Vaikka ruumis siellä onkin suljettuna ja liha vangittuna, on hengelle
+kaikki kuitenkin altisna.
+
+"Vaella siis hengessä, älä siimekkäissä huvipuistoissa, äläkä pitkissä
+pylväskäytävissä, vaan sillä tiellä, joka vie Jumalan tykö. Jos
+huvittelet siellä, niin et ole vankeudessa. Ruumis ei tunne kahleita,
+kun sielu on taivaassa. Siellä, siellä on sydämmesi, kussa tavarasikin.
+Olkoon sydämmemme siis siellä, jossa tahdomme tavarammekin olemaan,
+taivaassa!"
+
+Licinius luki tämän, ja lohduttavat sanat tuntemattomalta, joka puhui
+hänen kanssansa, niinkuin rohkealle ystävälle puhutaan, vaikuttivat
+hyvää tekevästi häneen. Hän ei voinut olla kirjoitusta loppuun
+lukematta, vaikka kävikin se työlääksi hänen silmillensä. Sitten pani
+hän jälleen pitkäkseen vuoteellensa ja mietti lukemaansa.
+
+Ihmeellinen levollisuus tuli hänen sydämmeensä.
+
+"Minua vaivaa hirmuisesti", sanoi hän, "eikä ainoastaan tämä nykyinen,
+vaan myöskin entinen elämä. Niin, vielä pahemmin entinen. Mutta eikö
+velkani ole paljoa suurempi kuin kärsimiseni? Mitä olenkin onneton
+tehnyt sokeudessani!"
+
+Hän huokasi raskaasti ja peitti kasvonsa päänalustaansa.
+
+Silloin narahti ovi hiljaa. Kunnianarvoisen näköinen ukko tuli sisään
+ja astui hänen vuoteensa tykö.
+
+"Kiitetty olkoon Jesus Kristus!" sanoi hän puoliääneensä.
+
+Licinius kääntyi ja katsoa tuijotti vieraasen.
+
+"Kuka olet?"
+
+"Sanansaattaja häneltä, joka sanoo: 'Tulkaat minun tyköni kaikki, jotka
+työtä teette ja olette raskautetut, minä tahdon teitä virvoittaa, sen
+paimenen palvelija, joka etsii ylös kadonnutta, sitoo haavoitettua ja
+odottelee heikkoa", vastasi ukko. "Ja minä olen tullut virvoittamaan
+sinua hänen sanallansa ja hänen lohdutuksellansa."
+
+"Ja mistä tulet? Ja mikä on nimesi?"
+
+"Tulen murheellisten veljieni tyköä. Vanhempani kutsuivat minua
+Probukseksi; mutta itse kutsun minä itseäni Parakletiksi, sentähden
+että Herra on antanut minulle armonsa voida lohduttaa monta. Missä
+kärsimys on, siellä on minun kotoni. Lohdutusta tarvitsevaiset ovat
+minun lapsiani."
+
+Hän vaikeni hetkiseksi. Kun ei Licinius mitään vastannut, jatkoi hän:
+
+"Tieni toi minut tänne Sardiniaan, jossa moni veljistäni kärsii
+Kristuksen nimen tähden. Täällä kuulin myöskin puhuttavan sinusta ja
+raskaasta kärsimisestäsi. Sentähden tulin tykösi ja seison edessäsi,
+mutta en ensimmäistä kertaa. Tunsin sinut jo silloin ulkomuodolta, kun
+vielä vaelsit sillä tiellä, jota maailman lapset vaeltavat. Leirissä
+Ancyran luona Aasiassa olin usein läheisyydessäsi, kun salaisesti
+vahvistin niitä veljiä, jotka palvelivat sinun väessäsi. Nyt olen
+velvollinen vahvistamaan häntä, jonka viittausta ennen tuhannet
+tottelivat."
+
+Licinius huokasi raskaasti.
+
+"Taivas siunatkoon sinua", sanoi hän liikutettuna ja ojensi kätensä
+ukolle. "Sinä näet minussa väsyneen ja raskautetun. Oi, jos voisit
+antaa virvoitusta!"
+
+"Poikani", vastasi ukko ja istuutui vangin vuoteen viereen, "avaa
+sydämmesi minulle ja sano mikä sinua painaa; onko se tämän maailman
+kärsiminen, joka on mitätön, vai sielun murhe ja suru."
+
+Hän kallisti korvansa sairaan puoleen.
+
+"Saat tietää kaikki", vastasi tämä. "Olen jo kauan ikävöinnyt saada
+laskea kärsimiseni ja vaivani ystävän ja veljen syliin, jotta hänen
+lohdutus-sanansa keventäisivät kuormani."
+
+Ja hiljaisella äänellä alkoi Licinius avata sydäntänsä vanhukselle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tunnin aika oli kulunut, kun Licinius raukealla äänellä sanoi:
+
+"Nyt on kaikki puhuttu."
+
+Ukko nousi seisoalleen ja lankesi polvilleen. Ja hän puhui juhlalliseen
+tapaan:
+
+"Näin sanoo Herra: 'Minä pyyhin pois sinun pahat tekosi niinkuin pilven
+ja sinun syntisi niinkuin sumun. Käänny minun puoleeni, sillä minä
+pelastan sinut'."
+
+Sitten alkoi hän rukoilla. Hänen huuliltansa tulivat sanat välistä
+vuorelta putoavan kosken kohinana, välistä puron hiljaisena lirinänä.
+Hän vei puhuteltavansa tuskallisen sielunhädän synkeään, kauheaan
+laaksoon ja johdatti hänet sitten jumalallisen armon valoisille
+kukkuloille, jonne vievän sisäänkäytävän suulla ovat sanat: "Jesuksen
+Kristuksen veri puhdistaa sinut kaikista synneistäsi."
+
+Ja mitä pitemmältä vanhus puhui, sitä enemmän hälvenivät pois ne synkät
+varjot, jotka olivat asettuneet sairaan sielun ympärille, ja hän
+unhotti ruumiin kivut. Kyynelet, jotka hänellä oli silmissänsä, olivat
+ilonkyyneliä, ja hän tarttui sen miehen käteen, joka oli polvillaan
+hänen vuoteensa vieressä, ja painoi sen sydäntänsä vasten.
+
+"Kiitetty olkoon Jesus Kristus!" sanoi ukko ja nousi seisoalleen.
+
+"Ijankaikkisesti, amen!" vastasi sairas iloisesti.
+
+"Poikani", jatkoi ukko, "minä lähden nyt tyköäsi. Suuri on niiden
+murheellisten luku, jotka huutavat lohdutusta, ja päivä on lyhyt. Pysy
+lujana Herrassa, niin et tarvitse ketään inhimillistä lohduttajaa. Hän
+on sauva ja luja linna sille, joka häneen uskaltaa. Meidän Herramme
+Jesuksen Kristuksen armo olkoon kanssasi ijankaikkisesti, amen."
+
+Hän kyyristyi Liciniuksen puoleen ja painoi hänen otsaansa suudelman.
+Sitten lähti hän kiiruusti pois huoneesta.
+
+
+
+
+Seitsemäs Luku.
+
+Pako.
+
+
+Yön hiljaisuus vallitsi Cedrus-laaksossa. Kuu paistoi lautamajoille;
+seinien raoista tunkeutui sen valo niiden sisälle ja leikitteli siellä
+makaavien miesten huolen rypistämillä kasvoilla. Moni heistä kavahti
+ylös unissaan ja antoi käskyn, ikäänkuin hänellä vielä olisi ollut
+ympärillään ne orjat, joita hän aikoinaan komensi. Toinen mainitsi
+kaiholla vaimonsa nimeä -- legionasotamiehen karkea käsi pudisti hänet
+valveelle ja käski hänen olla vaiti. Kolmas nauroi -- päivän kuluessa
+olivat kuumat kyyneleet vuotaneet hänen poskiansa pitkin.
+
+Vahdit kävelivät edestakaisin lyhyt kaksiteräinen miekka kädessä.
+Sydänyö oli tullut; silloin astui kaksi miestä, molemmat täydessä
+varustuksessa, ulos centurion asunnosta. He menivät hitaasti sitä katua
+kohti, joka kulki joen kanssa samaa suuntaa, ja sille päästyänsä
+lähtivät he sitä myöten kulkemaan itäiseen suuntaan. He astuivat
+verkalleen eteenpäin, ikäänkuin huvittelijat, mutta eivät vaihtaneet
+sanaakaan.
+
+Noin neljännestunnin kuluttua pysähtyi heistä toinen ja antoi
+seuralaisellensa merkin myöskin seisattua. He katselivat varovasti
+ympärilleen, poikkesivat sitten kadulta vasempaan ja kiipesivät
+ripeästi kukkulata ylöspäin, joka rajoitti laaksoa pohjoispuolella.
+Päästyänsä ylös, katosivat he vuorentasangon reunassa olevaan matalaan
+viidakkoon.
+
+"Kiitos jumalille", sanoi hiljaa toinen heistä ja pyyhki hien
+otsaltaan. "Vaikeimmasta on onnellisesti päästy. Mutta tiesinhän minä,
+että, kun Valerius on vahdissa, voi koko leiri lähteä matkaansa."
+
+Toinen puristi hänen kättänsä.
+
+"Älä minua kiitä", vastasi tämä, "mitä minä teen, teen mielelläni.
+Kunhan vaan onnistuisi."
+
+He astuivat edelleen. Kiertelevää tietä kulkivat he ensin viidakon läpi
+ja tulivat alastomalle nummelle; nyt saattoi selvästi tuntea
+Liciniuksen ja Saturninuksen kuunvalossa.
+
+He astuivat äänettöminä eteenpäin tunnin aikaa. Sitten seisattui
+Licinius uupuneena metsikön alkaessa.
+
+"Rohkeutta, rohkeutta", sanoi hänen seuralaisensa, "me olemme kohta
+tarkoituksemme perillä."
+
+"Salli minun ainoastaan levätä hetkinen", pyysi Licinius.
+
+Hän nojautui puunrunkoa vasten.
+
+"Ei ihme", lausui centurio, "että tunnet uupumusta. Minä olen jo
+hiljakseen nuhdellut itseäni, ett'en jättänyt tuumamme toimeenpanemista
+kunnes sinä taas olisit tullut oikein voimiisi. Mutta koska tähän asti
+olet pysynyt niin urhoollisena, toivon sinun jaksavan kulkea myöskin
+loppumatkan."
+
+"Kyllä kai", vakuutti Licinius.
+
+"Kohta tulevat poskesi jälleen vereviksi ja punaisiksi", jatkoi vanhus,
+"samoin kuin sinulla oli kun ensi kerran näin sinut Bytsantiumissa."
+
+Licinius veti suunsa nauruun.
+
+"Tunsitko Calpurniusta Kartagossa?" kysyi hän.
+
+"Kyllä, ja myöskin Marcellan ja Julian. Kuinka usein näin heidän
+kulkevan kasarmin ohitse, ja joll'en erehdy, myös välistä sinunkin
+seurassasi."
+
+Licinius punastui.
+
+"Tule, astukaamme edelleen", sanoi hän; "minä olen levännyt
+kyllikseni."
+
+Hetken aikaa kulkivat he ruokamänty-metsikköä, joka kasvoi vuoren
+rinteellä, sitten alkoi metsä harveta. Sekava kohina rupesi kuulumaan,
+ja puiden välistä kiilui valoisa lakeus.
+
+"Meri", virkkoi Saturninus ja Licinius toisti riemuiten saman sanan.
+
+Jonkun matkan päässä rupesi haamottamaan maja lakeudelta. Saturninus
+pyysi seuralaisensa odottamaan ja meni itse majalle. Kovasti haukkuen
+syöksyi sieltä koira häntä vastaan.
+
+Paikalla aukeni ovi ja naisihminen, tulisoitto kädessä, tuli näkyviin.
+
+"Minä se olen, Romula", huusi centurio.
+
+"Ai, Saturninus", vastasi selvä ääni. "Viimeinkin! Me olemme odottaneet
+kauvan!"
+
+Nainen meni sitten ripeästi suoraan centurion tykö ja he vaihtoivat
+keskenään pikimältään muutamia sanoja. Sitten viittasi Saturninus
+seuralaistansa tulemaan likemmäksi.
+
+"Katso, Romula", sanoi hän, "tässä on Licinius, hyvä herrani."
+
+"Ja tässä", lisäsi hän kääntyneenä Liciniukseen, "on Romula, ystäväni
+Stentuksen kasvattitytär."
+
+Nuori tyttö tervehti kainosti.
+
+He menivät sisälle majaan. Puupenkiltä nousi vanha, mutta vielä
+voimissaan oleva mies, jonka kasvot olivat ahavoituneet. Unen
+pyörryksissä silmäili hän sisääntulijoita.
+
+"Saturninus ja hänen ystävänsä ovat tulleet", kuiskasi Romula hänelle.
+
+Vanhus tervehti vieraitansa sydämmellisellä kädenpuristuksella.
+
+"Terve tulemastanne! Terve tulemastanne vanhan Stentuksen luo", sanoi
+hän. "Mutta teidän on tyytyminen semmoiseen kuin täällä on. Te olette
+täällä köyhän kalastajan mökissä." Sitten pyysi hän vieraita
+istuutumaan.
+
+"Romula on laittanut illallisen teille", sanoi hän.
+
+Nuori tyttö nauroi.
+
+"Mitähän sanovat vieraamme keittotaidostamme? Karkea sardiinialainen
+ruoka, herra, johon et varmaankaan ole tottunut", sanoi hän kääntyen
+Liciniukseen.
+
+"Älä siitä huoli", vastasi Licinius. "Kysy Saturninukselta, olemmeko me
+tulleet pilatuiksi siellä", lisäsi hän osottaen Cedrus-laaksoon päin.
+
+"Emmepä laisinkaan", vastasi harmaa sotilas, joka alkoi tuntea itsensä
+tulleeksi hauskalle mielelle.
+
+Suuri kala tuotiin kohta vieraiden eteen, ja siinä vieressä oli usea
+kiviastia vettä ja viiniä ynnä pienet pikarit. Nämät kalastajan
+suhteissa suurenmoiset pöytäastiat oli Stentus kerran hankkinut
+itsellensä Napolissa. Ne otettiin käsille ainoastaan juhlallisissa
+tilaisuuksissa.
+
+Vieraat söivät illallisen hyvällä halulla. Liciniuskin tuli
+lystillisemmälle mielelle. Ilo onnellisesta pelastumisesta pani hänet
+unhottamaan kaiken kärsimyksen ja kaikki huolet, jotka vielä painoivat
+häntä.
+
+"Meidän Heebemme menestykseksi!" huudahti hän. "Romulan onneksi!"
+
+Punastuen painoi nuori tyttö päänsä alas ja loi silmänsä maahan.
+
+"Kuusi kertaa", jatkoi Licinius, "tyhjennän minä sinun ja
+myötäkäymisesi maljan."
+
+"Ja minä", sanoi neitsy tarttuen pikariin, "juon vieraamme matkan
+onneksi. Tulkoot hänelle onnellisemmat päivät kuin nämät nykyiset
+ovat!"
+
+Hän kosketti pikarin laitaa vähän huulillansa.
+
+Ihmetellen katsoi Licinius häneen. Liciniuksesta tuntui
+käsittämättömältä tavata näin jaloa näkyä tässä majassa. Hän muisti
+Saturninuksen lausuneen, että tyttö oli Stentuksen kasvattitytär ja
+sanoi itseksensä: "Tämän alla piilee joku salaisuus."
+
+Rukoilemisen päätyttyä nousivat Stentus ja centurio pöydästä ja
+istuutuivat puutuolille oven viereen neuvottelemaan rauhassa miten
+pakoa edelleen jatkettaisiin.
+
+Myöskin Romula nousi korjaamaan pöydältä pois astioita. Licinius puhui
+sill'aikaa muutaman leikillisen sanan hänen kanssansa.
+
+"En todellakaan ihmettelisi", virkkoi hän, "jos Amphitrite eräänä
+päivänä tulisi tänne vaatimaan takaisin pakenevaa nereideä."
+
+"Mutta minäpä en seuraisikaan häntä", sanoi Romula nauraen, "en
+ainakaan nyt."
+
+"Tahtoisitko sen sitten tehdä toisen kerran?"
+
+"Toisinansa kyllä", vastasi nuori tyttö surullisella äänellä. "Täällä
+on niin yksinäistä ja --"
+
+Hän vaikeni. Molemmat miehet olivat tulleet heidän luoksensa,
+
+"Markus Licinius", sanoi Saturninus surkumielisellä äänellä, "nyt on
+hetki tullut, jolloin minun täytyy jättää sinut. Valitan sitä, ett'en
+pitempään voi olla sinulle avuksi. Mutta kelpo ystäväni täällä tulee
+saattamaan sinua edelleen -- Aenariaan, jos niin tahdot. Tämä saari ei
+ole kaukana Puteolista, ja siellä on kevyinen haaksi, joka vie sinut
+Kreikkaan. Mutta joudu lähtemään pois Sardiniasta."
+
+Hän ojensi kätensä Liciniukselle. Tämä sulki liikutettuna syliinsä
+hänet.
+
+"Hyvä Saturninus", sanoi hän, "kuinka voin osottaa sinulle
+kiitollisuuttani? Olen ainoastaan onneton pakolais-raukka."
+
+"Älä tee levottomaksi vanhan miehen mieltä, masentaissasi minua
+semmoisilla sanoilla", virkkoi hän. "Enkö ole tuhatkertaisesi sinulle
+velvollinen? Unhottaisinko mitä olet tehnyt minulle kahdessa
+maanosassa? Minä nostan käteni jumalien puoleen, että he siunaisivat
+sinua ja antaisivat sinulle onnea. Voi hyvin, Marcus Licinius, voikaa
+hyvin, Romula ja Stentus."
+
+Hän lähti kiiruusti huoneesta.
+
+"Suokoot jumalat hänelle onnea kotomatkallansa", sanoi Stentus; "hän on
+vaarallisissa suhteissa."
+
+Licinius huokasi raskaasti.
+
+"Jos hänen tekonsa tuottaa hänelle onnettomuutta, niin painaa se
+ikuisesti mieltäni."
+
+"Mutta minkätähden hätäilemme", keskeytti Romula. "Saturninus on
+perehtynyt vaaroihin sekä on ymmärtäväinen mies, joka varmaan on
+miettinyt kaikki, ennenkuin ryhtyi pelastamistuumaan."
+
+Licinius kiitti näistä lohdutussanoista lempeällä silmäyksellä.
+
+"Niin Romula", virkkoi hän, "tahdon ennemmin uskoa sinua kuin pahoja
+aavistuksiani."
+
+"Koska aiot jatkaa matkaasi?" kysyi Stentus. "Minun täytyy tehdä
+tarpeellisia valmistuksia matkamme varaksi, sillä täältä on pitkä matka
+Aenariaan."
+
+"Mutta vieraamme pitää kuitenkin ensin saada uusia voimia, ennenkuin
+hän voi ajatella matkan jatkamista", muistutti Romula.
+
+Licinius mietti hetkisen itseksensä. Hän muisti vallan hyvin
+Saturninuksen kehoituksen, ett'ei hänen pitänyt kauan viivytellä
+Sardiniassa, mutta hän huomasi myöskin tarvitsevansa levätä, ennenkuin
+hän antautuisi pitkälle matkalle.
+
+"No niin", sanoi hän, "huomispäivän tahdon viipyä teidän tykönänne."
+
+"Onkohan tämä aika kylliksi voimien saamiseen?" kysäsi nuori tyttö.
+
+"Se riippuu siitä, kuinka innokkaasti minua hoidat", virkkoi Licinius
+leikillä.
+
+"Niin on minunkin ajatukseni", lausui Stentus, "ja ett'emme missään
+suhteessa olisi huolimattomat hoidossamme, emme pitempään tahdo estää
+vieraaltamme yörauhaa."
+
+"Yörauhaako, sanot sinä, Stentus?" kysyi Licinius. "Koittaahan jo
+päivä."
+
+Vanhus katsahti ulos ikkunasta.
+
+"Sinä olet oikeassa, aamu kajastaa jo mereen. Joudu siis käymään
+levolle", vastasi Stentus ja avasi pienen pimeän kamarin oven.
+
+"Kiitoksia paljo. Huomaan nyt, että olen tullut vanhaksi, heikoksi
+mieheksi vuorikaivostyössä", sanoi Licinius ja noudatti kernaasti
+kalastajan kehoitusta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+"Juhlallinen, salakähmäinen aamunkoitto!" "Siellä on hän, kultapäivä!"
+ilmoittavat auringon säteet maailmalle. Ainoastaan hitaasti selvenee
+luonto unenhorroksista. Ruumiin saaneiden uniolentojen tavoin
+leikittelevät pilvenmöhkäreet vielä sen kasvojen ympärillä ja
+taistelevat valon hohtavan sanansaattajan kanssa. Mutta taistelu on
+turha. Voitollisesti kulkee nuori jumala aamuauringon loistossa
+tiuhtihevosinensa maan yli ja riemuiten tervehtää häntä lintujen
+moniääninen laulu. Väsymätönnä kuohuu meri maata vastaan.
+Jättiläiseläimen rinnan tavoin kohoilevat ja painuilevat sen aallot.
+
+Rannalla on purjevenhe puoleksi ylösvedettynä. Mies on laittamassa sen
+purjeita järjestykseen. Tarkasti koettelee hän sen jokaista köyttä,
+jokaista solmua. Myöskin purren kylkiä koettelee hän siten, että
+kuuntelee ja taas kolahuttaa niihin raskaasti vasaralla sekä lyöpi
+sinne tänne kiinni puupiirron.
+
+Kiiruin askelin lähestyi häntä nyt nuori tyttö. Aamutuuli leikitteli
+hänen valkoisen tunikansa laskoksessa ja heilutteli hänen palmikoittuja
+kevyisiä kiharoitansa. Mies veneessä ei huomannut häntä, ennenkuin hän
+seisoi hänen vieressänsä ja lausui hänen nimensä.
+
+"Mikä nyt on, Romula", kysyi hän ja kääntyi tyttöön päin.
+
+"Minä tulen katsomaan, kuinka pitkälle olet ennättänyt työssäsi.
+Vieraamme makaa vielä. Onko pursi kylliksi vahva kestämään myös
+pitkälläkin matkalla?"
+
+Vanhus naurahti.
+
+"Sillä veneellä voin mennä Ateenaan. Se olisi raivoisa merenhyöky, joka
+musertaisi sen laidat."
+
+"Eikö totta, että saan tulla mukananne?"
+
+"Totta kai. En voi jättää sinua yksinäsi. Huonoja ihmisiä voisi nousta
+täällä maalle ja --"
+
+"Kas tuossa on vieraamme", keskeytti Romula.
+
+Licinius oli tullut ulos tuvasta ja käänsi askeleensa vastakkaiseen
+suuntaan, läheiseen metsikköön, huomaamatta Stentusta ja Romulaa. Hän
+tunsi tarvitsevansa yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa miettiä
+likeisintä vastaisuuttansa ja elämäntuumiansa ylimalkaan.
+
+"Hän aikoo mennä metsään", sanoi Romula. "Sill'aikaa pitää valmistaa
+aamiainen."
+
+Romula palasi pikaisesti tupaan. Heti oli hän saanut järjestykseen
+yksinkertaisen aterian ja katsoi nyt sinne päin, jonne Licinius oli
+mennyt.
+
+"Huudanko häntä?" ajatteli hän itseksensä.
+
+"En tiedä onko se sopivaa, mutta tahdon kuitenkin tehdä sen."
+
+Hän lähti menemään metsään päin. Kohta keksikin hän sen, jota haki.
+Licinius istui kaatuneella puunrungolla ja katsoi miettiväisesti
+eteensä, tukein käsillään päätänsä.
+
+Hän peljästyi nähdessään Liciniuksen istuvan niin, ja oli hämillään
+kuinka hän tekisi. Samassa tuokiossa nosti Licinius päätänsä.
+
+"Kas, Romula", sanoi hän ystävällisesti ja nousi seisoalleen. "Tein
+väärin, kun pujahdin pois. Mutta suothan sinä sen anteeksi?"
+
+Romula loi punastuneena silmänsä maahan.
+
+"Minä pelkäsin sinulla olevan nälän", sanoi hän hämillään. "Sentähden
+tulin etsimään sinua. Aamiainen odottaa sinua."
+
+"Noudatan kernaasti kutsuasi", vastasi Licinius ja lähti hänen
+kanssansa menemään takaisin.
+
+He astuivat äänettöminä hetkisen rinnatusten.
+
+"Romula", alotti ensin Licinius, "ethän sinä ole tämän maan lapsia?"
+
+"En. Minun kotoni on kaukana tästä, kaukana toisella puolella merta."
+
+"Olet siis syntynyt Italiassa?"
+
+Rornula pudisti päätänsä.
+
+"En ole latinalainen; olen Kreikanmaalta kotoisin."
+
+"Kreikanmaalta?" toisti Licinius. "Minun olisi myöskin pitänyt paikalla
+aavistaa, kun näin sinut, että olet kreikkalainen. Mutta kuinka olet
+joutunut Sardiniaan ja tähän erämaahan?"
+
+"Jumalat ovat niin sallineet", vastasi hän surullisesti. "Hellaasta
+tulimme ensin Napoliin."
+
+Licinius ei tahtonut pitempään kysellä, mutta tyttö jatkoi itsestänsä:
+
+"Napolissa kuoli minulta äiti. Stentus otti minut kasvattaaksensa ja
+toi minut tänne. Ensi nuoruudestani ei minulla ole mitään muistoja
+enään. Äitini jätti kuitenkin jälkeensä kirjarullan, joka Stentuksen
+puheen mukaan sisältää kertomuksen äitini elämästä. Mutta minä en taida
+sitä lukea, eikä Stentuskaan. Jos tahtoisit sanoa minulle, mitä
+äitiraukkani on kirjoittanut, niin olisin sinulle sydämmestäni
+kiitollinen."
+
+Hän katsoi rukoilevannäköisesti Liciniukseen.
+
+"Sen teen kernaasti", vastasi tämä.
+
+"Tahdon sanoa Stentukselle, että teemme pienen veneretken tänään, ja
+aaltojen hiljaa heijaillessa meitä pitää sinun lukea se kirjoitus
+minulle."
+
+He olivat ennättäneet tuvalle. Myöskin Stentus tuli kohta ja näytti
+olevansa taipuvainen suostumaan niihin ehtoihin, jotka hänen
+"filiolansa" (pikku tyttärensä), joten hän kutsui Romulaa, oli
+esittänyt.
+
+"Mutta meidän pitää odottaa puoleenpäivään", lisäsi hän, "sillä silloin
+rupeaa käymään kunnon leyhkä."
+
+
+
+
+Kahdeksas Luku.
+
+Aenariaan.
+
+
+Niinkuin Stentus oli ennustanut, rupesi puolenpäivän aikaan navakasti
+tuulemaan. Ripeästi astuivat vanha kalastaja ja hänen seuralaisensa
+veneesen. Romula ja Licinius olivat jo sijoittuneet paikoillensa, kun
+ukon mieleen tuli ajatus ottaa mukaan kalaverkon. Niin joutuin, kuin
+hänen ikäisensä voi, kiiruhti hän takaisin tupaan. Hän astui juuri
+sisään ovesta, kun Romula kirkasi kovasti ja vaipui voimatonna alas.
+
+"Mikä nyt on?" kysyi Licinius peljästyneenä ja koetti tukea häntä.
+
+Mutta samassa tuokiossa sai hän jälleen takaisin voimansa ja
+mielenmalttinsa. Hän osotti metsänreunaan.
+
+"Sotamiehiä -- me olemme hukassa!" huudahti hän.
+
+Metsän pimeydestä oli useita ratsasmiehiä tullut näkyviin. He
+seisahtuivat hetkiseksi katselemaan ympärillensä. Sitten ratsastivat he
+neliä veneen luokse.
+
+"Taivas tahtoo minulle turmiota", huokasi Licinius ja vaipui teljalle.
+"Tahdon siis kärsiväisesti kärsiä vaikeimmankin."
+
+"Rohkeutta", virkkoi Romula luottamuksellisella äänellä ja oikaisi
+ylpeästi itsensä suorana ylös. Hän seisoi siinä säteilevin silmin ja
+punottavin poskin -- kokonaan toisenlaisena kuin ennen. Heikosta
+tytöstä oli yht'äkkiä tullut uskalijas sankaritar. "Jos jumalat antavat
+sinut nyt alttiiksi", sanoi hän rohkeasti, "tahdon minä sinut
+pelastaa."
+
+Voimakkaalla kädellä tarttui hän airoon ja sysäsi veneen rannasta
+sellaisella vauhdilla, että se töytäsi pitkälle ulos maasta. Sitten
+tutki hän mistä tuuli kävi ja järjesti pikaisesti purjeet. Pursi kiiti
+kevyisesti pitkin vettä.
+
+"Me olemme pelastuneet", sanoi hän seuralaisellensa, joka vielä istui
+ikäänkuin halvattuna. "Kuuletko, pelastuneet?"
+
+Nyt nousi Licinius seisoalleen. Mutta hänen kielensä oli ikäänkuin
+sidottuna eikä hän voinut kiittääkään tyttöä kuin äänettömällä
+silmäyksellä.
+
+Ratsasmiehet pysähtyivät rannalle ja huusivat poiskiitäville, mutta
+nämät eivät saaneet selvää yhdestäkään sanasta, mitä he sanoivat. Yksi
+heistä otti kiinni Steniuksesta, joka samassa tuokiossa palasi
+verkkonsa kanssa. Sitten meni koko joukko majaan. Mitä sen jälkeen
+tapahtui, ei voinut erottaa veneestä, sillä he olivat jo tulleet pitkän
+matkan päähän. Mutta Romula ja Licinius katsoa tuijottivat vielä kauan
+äänettöminä maalle päin.
+
+Licinius katkasi ensin äänettömyyden.
+
+"Mihin, Romula?" kysyi hän nöyrästi.
+
+Tyttö näytti itään päin.
+
+"Aenariaan. Mitä Stentus lupasi, täyttää Romula."
+
+"Mekö uskaltaisimme yksinämme aavalle merelle? Tyttö, etkö koskaan ole
+nähnyt aaltojen raivoavan ja kohoilevan vesivuorina?"
+
+Romula naurahti.
+
+"Missä aallot raivoavat ja särkyilevät kallioita vasten, siellä olen
+aina kaikkein mieluisimmin oleskellut", sanoi hän. "Aallot ovat minun
+tuttuja leikkisisariani -- minäkö pelkäisin niitä?"
+
+Hän veti tiukemmalle purjenuoraa ja käänsi peräsintä. Nopeasti kuin
+nuoli kiiti oivallinen pursi yli aaltojen. Sardinian rannikko katosi
+heidän näköpiiristänsä, eikä niin pitkälle kuin silmä kantoi ollut
+muuta nähtävänä kuin taivas ja aaltoileva meren pinta. Licinius
+silmäili seuralaistansa ihmetellen. Lapsellisesti ilokkaasta,
+lapsellisesti ujosta tytöstä oli tullut vakainen, kunnioitusta
+herättävä, luja nainen. Hänen hennot, valkoiset kätensä pitivät
+tukevasti kiinni paksuista köysistä ja kovasta peräsintangosta.
+
+Kaksi tuntia oli kulunut. Nyt sitoi Romula kiinni peräsimen, otti esiin
+kirjarullan vaatteensa laskoksesta ja sanoi vienolla äänellä:
+
+"Sinä lupasit lukea minulle, mitä äitivainajani on kirjoittanut
+tähän. Lieneeköhän sopivampaa aikaa siksi kuin nämät vakaiset
+runsaskohtaloiset hetket?"
+
+Licinius nyökäytti äänetönnä päätään ja tarttui rullaan.
+
+"Kreikankielellä kirjoitettu", jupisi hän. "Ymmärräthän kreikkaa?"
+
+Tyttö myönsi hänen kysymykseensä.
+
+"No kuule sitten, mitä näissä lehdissä on."
+
+Hän luki:
+
+"Miten sydäntäni kirvelee kun ajattelen näitä päiviä! Onkohan minulla
+voimaa kirjoittaa noita peljättäviä tapauksia piirteestä piirteesen.
+Pelkään käteni kieltävän palveluksensa minulta, ja kuitenkin täytyy
+minun se tehdä. Minä en tahdo pitää tyttäreltäni salassa tätä
+perintöä. Hän on näistä riveistä oppiva enemmän kuin monivuotisesta
+elämänkokemuksesta. -- -- Ihana Korintto! Useain muiden sodassa
+vangittujen orjaraukkain kanssa tulin tähän kaupunkiin, mutta unhotin
+kahleeni ja surullisen kohtaloni, kun näin sen päilyilevän meren, sen
+ylpeät palatsit, sen marmoritemppelit; minä riemastuin sen loistosta
+kuin lapsi -- ja olinkinhan myös ainoastaan lapsi, vasta
+kuusitoistavuotias.
+
+"Minut myötiin rikkaalle Archiaalle. Minä miellytin häntä; hän pani
+kätensä olkapäälleni ja sanoi: 'Olen ostanut sinut; sinä saat hyvän
+isännän.' Minä uskoin sen ja rohkeasti astuin minä marmoripylvästen
+välitse hänen palatsiinsa. Joukko palvelijoita otti meitä vastaan; ne
+olivat minun kumppalejani. Archias jätti minut heidän joukkoonsa ja
+katosi huoneen sisustaan."
+
+"'Mikä on nimesi?' kysyi eräs. -- 'Lydia.' -- 'Oivallisesti', ja joku
+alkoi laulaa muutamia värsyjä, joissa nimi Lydia esiytyi. Toiset
+nauroivat. Se loukkasi minua kovin ja kyyneleet tulivat silmiini.
+Silloin tuli pitkä, solakka nuorukainen. Hän oli kuullut värsyt ja
+huomannut minun suruni. 'Hävetkää', sanoi hän kääntyneenä orjihin,
+'kiusaamasta lapsiraukkaa irstaalla leikillänne'. 'Tule', sanoi hän
+sitten minulle; 'minä vien sinut Anthusan tykö!' Minä seurasin häntä
+kernaasti. Hänellä oli päällänsä valkoinen, kultareunuksinen
+silkkitoga. Hänen pitkät hiuksensa riippuivat hänen hartioillaan. Hän
+seisattui erään oven eteen ja huusi: 'Anthusa!' Vanha ämmä tuli ulos.
+'Minä tuon tässä sinulle nuoren tytön. Pidä hoidossasi hänet.' Vanhus
+nyökäytti päätänsä, ja nuorukainen meni pois katsomatta minuun. Vanhus
+otti minut ystävällisesti vastaan. 'Sinä voit pitää itseäsi
+onnellisena, lapsi', sanoi hän, 'että olet tullut Archiaan huoneesen.'
+
+"'Kuka oli tämä nuorukainen', kysyin minä, ollessani yksin ämmän
+kanssa.
+
+"'Kukas muu kuin meidän Philemon, Archiaan poika. Hän on hyvä herra,
+jolta voi saada kaikkea. Vanha herra on ankarampi, ja on hänellä
+omituisuuksensa.' Minä asuin yhdessä Anthusan kanssa, ja hän alkoi
+pitää minusta yhä enemmän ja enemmän, kun minä kaikella uutteruudella
+koetin auttaa häntä työssänsä. Ylimalkaan oli minulla kuitenkin
+kyllältä aikaa ja sentähden ikävystyin välistä. Minä valitin siitä
+Anthusalle. Hän mietti mitä olin sanonut ja kysyi minulta eräänä
+päivänä, tahdoinko oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Minä löin käteni
+yhteen ihastuksesta. Ei sentähden, että minulla oli niin suuri
+tiedonhalu, vaan sentähden, että uteliaisuudessani tahdoin tulla
+tuntemaan, mitä kirjoittaminen ja lukeminen oikeastaan oli. Seuraavana
+päivänä tuli vanha mies, jonka piti antaman minulle opetusta. Minä opin
+kohta kirjoittamaan ja lukemaan, ja sitten piti minun myöskin oppia
+filosofiaa. Niin ehdotti opettajani, ja Anthusa oli hänen kanssansa
+yhtä mieltä. Mutta ennenkuin opetus siinä alkoi, vannotti ukko minua
+juhlallisesti, pitämään ja säilyttämään salaisuutena kaikki, mitä hän
+minulle opetti, kunnes opetus oli päättynyt. Minä lupasin sen. Kun
+kolme kuukautta oli kulunut, sanoi hän minulle täytyvänsä lopettaa
+opetuksen, sillä hänen piti lähteä Korinttoon. Mutta ennenkuin hän
+jätti minut, tahtoi hän vielä panna minulle yhden kysymyksen. Se
+kysymys oli: 'Uskotko mitä olen sanonut sinulle? Uskotko Herraan
+Jesukseen Kristukseen?' ja minä vastasin ääneeni ja iloisesti: 'Uskon,
+minä uskon Herraan Jesukseen Kristukseen.' Muutama päivä sen jälkeen
+vei hän minut kunnianarvoisen ukon tykö, joka kysyi minulta, pysyinkö
+tunnustuksessani, ja kun minä vastasin pysyväni, kutsui hän siihen
+muutamia naisia, jotka veivät minut erääsen toiseen huoneesen, ja
+siellä kastettiin minut. Minä olin nyt kristitty.
+
+"Anthusa tiesi kaiken tämän ennenkuin se tapahtuikaan, ja koki minua
+estellä. Mutta kun sanoin hänelle, ett'ei mikään voinut estää minua
+kristityksi tulemasta, antoi hän siihen myönnytyksensä. Kuitenkaan ei
+hän sallinut minun käydä kristityiden kokouksissa, sillä hän pelkäsi
+Archiaan saavan tietää sen ja vihastuvan minuun.
+
+"Pääsijäispäivänä en kuitenkaan antanut estää itseäni. Menin
+kokoukseen, joka oli minulle melkein tuntematon. Sittenkuin esimies oli
+pitänyt puheen ja lukenut rukouksen, meni hän pöydän luokse, jolla oli
+leipää ja viinaa, ja siunasi ne juhlallisilla sanoilla. Sitten ottivat
+miehet -- niitä sanottiin diakoneiksi -- viinalla täytetyt astiat ja
+siunatut leivät ja antoivat ne läsnäolijoille. Yksi diakoneista näytti
+minusta Philemonilta. Levottomasti loin silmäni häneen. Minä tunsin
+paikalla hänet ja menin piiloon toisten joukkoon, jott'ei hän saisi
+nähdä minua. Mutta kun diakonit rupesivat jakamaan leipää ja viinaa
+läsnäolijoille, huomasin kauhistuksekseni hänen lähestyvän sitä
+väkiryhmää, jossa minä olin. Sydämmeni alkoi sykkiä hänen lähetessään.
+Minä loin silmäni maahan. Mutta kun hän lausui sanat: 'Tämä on
+Kristuksen ruumis', täytyi minun nostaa kasvoni ja sanoa amen. Nyt
+tunsi hän minut. Minä näin selvästi, kuinka hän hämmästyi nähdessään
+minut täällä. Mutta hän ei sanonut minulle yhtään sanaa. Kotiin
+tultuani ilmoitin Anthusalle, mitä oli tapahtunut. Hän nauroi vaan ja
+sanoi: 'Olen kauan tietänyt, että Philemon on kristitty."
+
+"Miten minä tunsin itseni ylpeäksi ja rohkeaksi tämän pääsiäisjuhlan
+jälkeen.
+
+"Eräänä päivänä, kun Anthusa oli mennyt ulos, ja minä, surullisena ja
+kotoni muistoihin vaipuneena, seisoin nojautuneena ovenpieltä vasten,
+tuli Philemon äkkiä sisään. 'Chaire' (terve), lausui hän ja ojensi
+minulle kätensä. Minä tunsin itseni kovin punastuvan.
+
+"'Minulla on ollut ilo siitä', jatkoi hän lempeällä äänellä, 'että näin
+sinut veljieni joukossa. Mutta sano minulle, mikä on vienyt sinut
+pelastukseen!'
+
+"Minä kerroin hänelle kaikki. Hän naurahti, kun olin lopettanut.
+'Olkoon päätöksesi sinulle siunaukseksi', sanoi hän. Hän ojensi minulle
+kätensä ja silmäili minua. Hänen silmänsä olivat kauan minussa. Minä en
+tohtinut katsoa ylös. Sitten meni hän pikaisesti pois. Tästä
+kohtauksesta on elämäni suurin onni sekä onnettomuus johtunut.
+
+"Tuskin kului nyt yhtä päivää, ett'ei Philemon käynyt meidän luonamme.
+Minä tiesin ketä hänen terveisillä käyntinsä tarkoitti, ja kun hänen
+uskolliset, mustat silmänsä katsoivat minuun, tunsin minä itseni
+onnelliseksi ja ylpeäksi.
+
+"Niin kului monta viikkoa. Pääsiäisjuhla tuli taaskin, ja minä menin
+veljien kokoukseen. Myöskin Philemon oli siellä, mutta tällä kerralla
+jakoi hän viinaa ja leipää toiselle ryhmälle, eikä sille, jossa minä
+seisoin. Meidän silmäyksemme kohtasivat toisiaan vaan pikimmältään.
+Sillä me tiesimme kumpikin, ett'ei meidän sopinut tulla maailmallisissa
+ajatuksissa Herran huoneesen ja Herran pöytään.
+
+"Jumalanpalveluksen loputtua seurasi hän minua kotiin ja silloin kysyi
+hän minulta, tahdoinko Jumalan ja ihmisten edessä tulla hänen
+omaksensa, ja minä, hyljätty ja turvaton, uskoin ilolla kohtaloni hänen
+ja tulevaisuuden haltuun."
+
+"Mutta kohta alkoivat synkät aavistukset tehdä minulle levottomuutta ja
+estää minua nauttimasta sitä onnea, jonka toivoin saavani. Minä
+turvauduin uskontoon, ja luin ahkerasti hartauskirjaa, jonka Philemon
+oli antanut minulle. Seuraavat sanat olivat erittäinkin lohdutuksenani:
+Joka Korkeimman varjeluksessa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa
+oleskelee, hän sanoo Herralle: Minun toivoni ja linnani, minun
+Jumalani, johonka minä uskallan.
+
+"Eräänä päivänä, kun luin niitä sanoja, aukeni äkkiä ovi ja Archiaan
+orjien päällysmies astui sisään. Hän käski kovalla, melkein
+uhkaavalla äänellä minun seurata häntä, ja kun minä epäröivästi ja
+kysyvännäköisesti katsoin Anthusaan, otti hän minua niin kovasti
+kädestä kiinni, että minun täytyi huutaa. Sitten vei hän minut pihan
+yli ja ulos kadulle. Matkavaunut seisoivat siellä valmiina. Minun
+täytyi nousta niihin. Hän istuutui viereeni. Hevoset lähtivät
+liikkeelle, ja me kuljimme nopeasti pois.
+
+"Minä kysyin häneltä nyyhkien, mihin hän aikoi viedä minut.
+
+"'Ensin Ateenaan. Mihin sitten, en tiedä', oli hänen tunteeton
+vastauksensa.
+
+"Minä kiertelin käsiäni epätoivossa. 'Pelasta minut, Philemon!' huusi
+sieluni. Silloin tuli päähäni yhtäkkiä se ajatus, että kärsin hänen
+tähtensä, että tahdottiin erottaa minut hänestä. Tämä ajatus muuttui
+yhä enemmin ja enemmin visseydeksi minussa, ja tästä visseydestä voin
+saada lepoa ja tyytyväisyyttä. Olin varma siitä, että, jos niin oli
+laita, Philemon ei laiminlöisi mitään keinoa, saadakseen kohtaloni
+lievitetyksi ja minut vapautetuksi. Ja hiljaa kuuluivat minulle
+psalmistan sanat: Joka Korkeimman varjeluksessa istuu, hän sanoo
+Herralle: Minun toivoni ja linnani, minun Jumalani, johonka minä
+uskallan.
+
+"Komeilla marmoritemppeleillä kaunistettu linna tuli näkyviini aamun
+koittaessa. Sen harjojen yli kohosi suunnattoman suuri jumalankuva,
+kiiltävä keihäs kädessä. Minä tiesin, että linna oli Ateenan Akropolis.
+Vaunut seisattuivat; me tulimme niistä ulos ja astuimme erästä katua
+ylöspäin. Rappeutuneen huoneen edustalla seisattui seuralaiseni ja
+kysyi portinvahdilta, oliko Kallimachos kotona. Vahti nyökäytti päätään
+ja me astuimme sisään. Kohta seisoimme lihavanlännän miehen edessä,
+jolla eli suuret, verevät kasvot. Hän nauroi, nähdessänsä minut. 'Hyvä
+tavara', sanoi hän orjien päällysmiehelle. 'Mutta minun varastoni on
+aivan täpötäynnä. Minulla ei ole tilaa useammille'. Kun seuralaiseni
+kuitenkin sanoi hänelle ett'ei tässä ollut puhetta hinnasta sekä
+kuiskasi muutamia sanoja hänelle korvaan, naurahti hän viekkaasti,
+antoi kädellään minulle merkin seurata häntä, työnsi auki erään oven ja
+käski minun astua sisään.
+
+"Nyt olin suuressa, puolihämäräisessä huoneessa. Tuskin olin päässyt
+sisään, kun joukko naisia hypähti ylös ja alkoi ahdistaa minua
+kysymyksillä, mistä tulin, mikä oli nimeni ja mitä oli maksettu
+minusta. Minä tiesin nyt, missä olin. Orjankauppiaan huoneessa!
+
+"Jyrkästi hääsin minä pois kiihkeimmät kyselijät ja istuuduin tuolille,
+joka oli nurkassa. Kaikkein läsnäolevaisten silmät olivat minuun
+kääntyneinä. Onnettomia, nuoria sekä vanhoja, istui täällä sekaisin.
+Aivan vieressäni istui vaaleankiharainen barbaarityttö ja puhdisti
+villoja; tuolla toisella puolella huonetta tuijotti juutalaisnainen
+minuun hehkuvin silmin. Toiset olivat vaiti, toiset nauroivat ja
+laskivat leikkiä. Välistä kuului korviini sanoja, jotka nostivat punan
+poskilleni.
+
+"Hetken kuluttua tuli tyköni vanha muija, jolla oli terävät,
+tiedustelevat silmät, ja antoi minulle käsityötä, kehoittaen minua
+olemaan ahkeran.
+
+"Kuinka onnelliseksi tunsinkaan itseni, kun sain tehdä työtä! Se käänsi
+mieltäni pois ajattelemasta tilani peljättäväisyyttä ja antoi minulle
+enemmän rohkeutta ja luottavaisuutta.
+
+"Pimeän tullessa sain muutamia tyynyjä ja peitteitä tehdäkseni
+itselleni makuusijan. Kun se oli valmiina, otin salaa esiin
+rukouskirjani, painoin sitä huuliani vasten ja aloin lukea
+ilta-auringon viimeisissä säteissä.
+
+"Silloin astui Kallimachos sisään. Hän näki kirjan ja tuli paikalla
+luokseni, kysyen minulta, taisinko lukea ja kirjoittaa.
+
+"Myönnettyäni siihen, otti hän lehden, ojensi minulle
+kirjoituspiirustimen ja käski minun kirjoittaa jotakin: Minä kirjoitin
+silloin nämät värsyt Sofokleen Antigonesta:
+
+    "Ihmettä mont' on. Inhiminen
+    Kaikkein tenhosin ihme on.
+    Talven myrskyjä uhmaillen,
+    Kulkevi hän meren aavaston,
+    Vaikk' ylt'ympäri lainehien
+    Vaan valkotyrskyt pauhaa."
+
+"Kallimachos katsoi kirjoitustani ihmetellen ja tästä hetkestä lähtein
+tuli minun tehtäväkseni näytelmäkappaleiden kopioiminen.
+
+"Niin kului kahdeksan päivää, jotka käytin kirjoittamiseen ja
+käsitöihin vaihetellen. Yhdeksättä päivää orjankauppiaan huoneessa
+ollessani tuli Kallimachos tyköni kahden miehen seuraamana.
+Kauhistuksella kuvailin mielessäni, että ne olivatkin ostajia ja tuskan
+tunteella ajattelin itsekseni, että ostavat ehkä minut. Tosin ei
+nykyinenkään tilani ollut suloinen, mutta se oli turvallinen ja
+kauhistuksella odottelin toisen isännän haltuun joutumista. Mutta
+ihmeekseni lukivat nämät molemmat miehet ainoastaan orjattaret,
+rupeamatta heitä likemmin tutkistelemaan. Minua kummastutti se. Eivätkä
+myös totisen ja kunnioitusta herättävän ulkomuotonsa puolesta nämät
+molemmat vieraat minusta näyttäneetkään orjankauppiailta.
+
+"'Ainoastaan yhden erotan pois', sanoi Kallimachos, osottaen minua.
+'Hänettä en voi olla'. Molemmat miehet katsoivat minuun hetkisen
+tutkivin silmin. Sitten tuli toinen heistä minun tyköni ja kysyi
+minulta, mistä olin. Mutta ennenkuin vielä ennätin vastata,
+otti hän pergamenttilehden, jolle olin kirjoitellut muutamia
+ajatuksiani joutohetkinä. Hän näytti hämmästyneen ja osotti lehteä
+seuralaisellensa, johon myöskin tuli hämmästyksen merkkiä. He
+juttelivat hiljaa hetkisen aikaa Kallimachon kanssa. Sitten astui se,
+joka oli ottanut minulta pergamenttilehden keskelle huonetta ja lausui
+korkealla äänellä: 'Te naiset ja neitsyet, jotka olette tässä
+kokoontuneina, olette vapaat orjuudestanne. Seuratkaa minua, että saan
+viedä teidät sinne, jossa pidetään huolta sekä ruumiistanne että
+sielustanne.'
+
+"Sanomaton riemu syntyi. Useat orjattarista riensivät puhujan luokse
+suutelemaan hänen kättänsä tai halailemaan hänen polviansa. Vasta nyt
+saattoi oikein nähdä, kuinka onnettomiksi nämät raukat olivat tunteneet
+itsensä. Minulla oli myöskin halu saada kiittää miestä, mutta samassa
+tuokiossa astui hän minun tyköni ja ojensi minulle kunnioittavaisesti
+kätensä.
+
+"'Terve, sisar, Kristuksen palvelijatar!, virkkoi hän. Minä silmäilin
+häntä hetken hämmästyksellä. 'Sinähän olet kirjoittanut nuot sanat,
+jotka luin pergamenttilehdestä: Joka korkeimman varjeluksessa istuu,
+hän sanoo Herralle -- 'Kyllä', vastasin minä, 'minä uskon Kristukseen'.
+
+"'Minä olen Ateenan seurakunnan presbyteri, Onesimus. Ja tämä on minun
+kanssaveljeni Aristarchos!'
+
+"Sitten selitti hän minun olevan vapaan ja kertoi Ateenan seurakunnan
+keränneen kokoon summan rahaa, ostaakseen vapaiksi Kallimachon tykönä
+olevat orjattaret ja tehdäkseen siten Herralle otollisen työn. Heidät
+piti vietämän seurakuntaan ja opetettaman evankeliumissa, että he
+tulisivat osallisiksi pelastuksesta.
+
+"Puolen tunnin kuluttua lähdimme me Kallimachon huoneesta. Orjattaret
+vietiin erityisiin kristityihin perheihin. Minä tulin omasta
+pyynnöstäni Onesimukselle. Hän tarttui käteeni ja vei minut puolisonsa
+ja molempain tytärtensä tykö. He ottivat minut vastaan kuin tyttärensä
+ja sisarensa, syleilivät ja suutelivat minua, ja kohta tunsin minä
+itseni niin perehtyneeksi heidän keskuuteensa, kuin olisin ollut heillä
+jo monta vuotta. Minä kerroin heille suruni ja kärsimyksenä, salaamatta
+mitään. Onesimus sanoi minulle nyt että heidän seurakuntansa oli
+alinomaisessa yhdistyksessä Korinton seurakunnan kanssa ja lupasi
+lähettää kirjeen Korinton piispalle hankkiakseen minulle likempiä
+tietoja.
+
+"Mitkä onnelliset päivät olivat minulla nyt! Jo toisena päivänä
+antoivat molemmat sisaret minulle kultaisen rannerenkaan, johon oli
+piirretty sanat: Herra, auta palvelijatartasi Lydiaa.
+
+"Onesimus ei ollut päivillä paljon kotona. Sielunhoito piti hänen
+aikansa hyvin ahtaalla. Varhain aamuisin kokoonnuimme me rukouksiin.
+Onesimus aina silloin luki ja selitti kappaleen pyhästä raamatusta.
+'Aamulla nähköön aurinko pyhän kirjan polvillasi', oli hänellä usein
+tapana sanoa. Me päätimme hartautemme aina psalmeilla, ja samalla
+tavalla ylensimme mieltämme ennen levolle menemistämme.
+
+"Mikä rauha vallitsi tässä huoneessa! Oi siunatut kodit, joissa Herran
+hengellä ja sanalla on sijansa! En tiedä, rakas tyttäreni, suoko taivas
+minulle sen, että saan kuoliossani jättää sinut kristillisessä
+mielenlaadussa kasvatettuna. Mutta jos vaellatkin pakanain tiellä näitä
+rivejä lukiessasi, niin käy kokemaan mitä äitisi on kokenut. Silloin
+löydät rauhan sielullesi. Tule valkeuteen, jotta saisit elämän, tule
+lähteelle, jotta saisit juoda virvoitusta. Katso sielujen paimenta,
+kuinka uskollisesti hän johdattaa omiansa, kokoo eksyneitä, tukee
+väsyneitä ja raskautetulta.
+
+"Kahdeksan päivää sen jälkeen sai Onesimus kirjeen Korintosta. Piispa
+kirjoitti, ett'ei Philemon nykyjään oleksinut siellä, vaan että hänen
+isänsä oli karkoittanut hänet eräälle maatilalle Elikseen. Ei tunnettu
+seurakunnassa sen maatilan nimeä, mutta luultiin voitavan odottaa, että
+Philemon kohta itse ilmoittaisi itsestänsä piispalle, joka silloin
+paikalla lähettäisi tietoja Ateenaan.
+
+"Tässä kirjeessä ei tosin ollut mitään varsinaista ilahuttavaa, mutta
+ei myös mitään epämyötäistäkään. Minä toivoin parhainta, sillä toivo,
+sanoo apostoli, ei anna häpeään tulla.
+
+"Muutamaa päivää myöhemmin näin portinvahdin huoneessa vieraan.
+Paikalla tuli minulle ajatus, että se oli sanansaattaja Korintosta.
+Minä menin kiiruusti sisään ja huomasin Onesimuksen peittelevän
+kirjettä, jota hän näytti paraillaan olleen lukemassa. Minä peljästyin,
+sillä tieto, jota minulle ei ilmoitettu, oli varmaan paha. Mutta minun
+täytyi hillitä itseäni, ja kotilaisteni iloisat kasvot rauhoittivatkin
+myös minut, sillä tiesin, että he olisivat murhehtineet, jos tieto
+olisi ollut onneton.
+
+"Niin kului kuukausi levottomassa odotuksessa. Silloin astui eräänä
+aamuna Onesimuksen puoliso minun tyköni salamielisesti hymyillen ja
+pyysi minun tuokioksi menemään etusaliin, sillä joku odotti minua
+siellä. Minä tottelin hänen kehoitustansa, ja siellä seisoi se mies,
+jota voin kutsua sulhasekseni.
+
+"Philemon kertoi meille kaikki, mitä hän oli saanut kokea viime
+kuukausina. Hän oli ilmaissut isälleen suhteensa minuun, mutta Archias
+oli vannonut kaikkein taivaisten sekä maanalaisten jumalain kautta, ei
+koskaan sallivansa sellaista yhdistystä. Ensin koetti hän kuitenkin
+taivuttaa poikaansa hyvällä. Mutta kun Philemon, näistä koetuksista
+huolimatta, pysyi lujana, ryhtyi hän väkivaltaisiin toimiin: Minut
+lähetettiin Ateenaan orjankauppiaalle myötäväksi, Philemonin täytyi
+muuttaa Elikseen, jotta hän siellä, maailmasta erotettuna, tulisi
+järkevämmälle mielelle. Mutta hän oli diakoni, ja seurakunta rupesi
+kohta kuulustelemaan syytä hänen katoamiseensa, ja myöskin Philemon
+puolestansa katsoi velvollisuudekseen ilmoittaa olopaikkansa piispalle.
+Uskollinen orja välitti kirjevaihtoa. Kun Philemon sai tietää minun
+olevan turvassa Ateenassa, ei hän pitempään viipynyt Eliksessä. Hän
+pakeni ja onnistui suurien vaivojen perästä pääsemään Ateenaan.
+
+"Kaksi päivää sen jälkeen siunasi kirkko meidän sydämmemme liiton.
+Onesimus teki piispan luvalla tämän juhlallisen toimituksen. Me olimme
+puolisot, eikä nyt muuta kuin tuumittelemaan vastaisuudesta.
+
+"Onesimus neuvoi meitä asettumaan alussa johonkin kaukaiseen
+maakuntaan, ehkä Vähään Aasiaan, jotta olisimme turvassa Archiaan
+hankkeilta. Jonkun ajan kuluttua kun hänen ensi vihansa oli
+laimistunut, tekisi Korinton piispa sovituskoetuksen. Jos tästä
+kaikesta olisi onnellinen seuraus, niin voisimme heti palata Ateenaan
+takaisin.
+
+"Me suostuimme Onesimukseen ja lyhyen neuvottelun perästä päätimme
+valita Epheson olopaikaksemme. Onesimus toimitti meidät Epheson piispan
+suosioon, ja neljätoista päivää sen jälkeen lähdimme matkalle uuteen
+kotoomme.
+
+"Olimme olleet päivän ja yön matkalla. Aurinko hymyili ystävällisesti,
+ja Philemon osotti minulle, kulkeissamme pitkin rannikkoa, esi-isiemme
+jalokunniaisen taistelupaikan, Salamin lahdekkeen, onnettoman Aeginan
+ja hopearikkaan Laurion kukkulat.
+
+"Seuraavana päivänä peittyi taivas pilveen ja puolenpäivän aikaan nousi
+ankara myrsky, joka yltyi yltymistään ja hurjalla vauhdilla ajoi
+haahtea läpi aaltojen. Samalla tavalla kuljetti myrsky meitä koko yön,
+ja vavisten odotin minä joka hetki haahteamme viskautuvaksi jollekin
+karille. Vihdoinkin koitti aamu, ja harmaassa sumussa havaitsin mustia
+kallioita edessämme. Ilolla huomautin Philemonille, että oli meillä maa
+läheisyydessä, mutta hän katsoi vaan totisena sinne päin, johon osotin
+eikä virkannut sanaakaan.
+
+"Taaskin kului puoli tuntia. Yhä selvemmin rupesi häämöttämään se
+saari, jota lähenimme -- silloin täristi haahtea niin ankara sysäys,
+että minä kaaduin. Minä kuulin peljättävän jyryn ympärilläni, näin
+valtavan aallon loiskahtavan ylitseni -- sitten menin tiedottomaksi.
+
+"Herätessäni näin olevani vihelijäisessä majassa. Kaksi parrakasta
+miestä katsoa tuijotti minuun. Minä kysyin puolisoani, mutta he eivät
+alussa ymmärtäneet mitään, sitten sanoi toinen heistä, että kaikki
+hukkuivat. Minä kirkasin niin tuskallisesti että molemmat miehet
+peljästyivät. Minä tahdoin hypätä ylös, mutta vaivuin jälleen alas ja
+menin uudelleen tiedottomaksi.
+
+"En tiedä kuinka kauan makasin tällä tavalla tiedottomana. Vaan kun
+jälleen tulin tuntooni, niin olin yksinäni. Vaikka vaivoin, nousin nyt
+kuitenkin ylös. Silloin astuivat molemmat miehet sisään. Huomasin
+heidän iloitsevan minun virkoamisestani, mutta se oli semmoista iloa,
+kuin linnunpyytäjällä on pyytönsä onnistuttua.
+
+"Hetken kuluttua rohkasin mieltäni ja menin rannalle etsimään niiden
+kuolleiden joukosta, jotka meri oli ajanut rantaan, puolisoni ruumista.
+Minä löysinkin hänet heti. Hän oli valkoisella hiekalla ikäänkuin
+uinaileva, kasvot levollisina ja lempeinä.
+
+"Minä olin kauan polvillani ja rukoilin hänen ruumiinsa vieressä.
+Sitten menin pikaisesti majaan ja hankin itselleni muutamia työkaluja.
+Tahdoin itse tehdä kuolleelle haudan. Läheisen kallion hauraasen
+kylkeen koversin pienen hautaloukun. Molemmat miehet auttivat minua
+ruumiin panemisessa siihen ja loukun sulkemisessa suurella
+kiviliuskalla. Tähän kiviliuskaan piirsin minä omalla kädelläni":
+
+    Tässä lepää diakoni Philemon Korintosta, minun rakas puolisoni,
+    jonka kanssa taivas on suonut minun elää yhdessä ainoastaan
+    seitsemäntoista päivää.
+
+    Ainoastaan kuolemallansa tuotti hän minulle surua.
+
+    Viidenkolmatta vuoden, kolmen kuukauden ja yhdeksäntoista
+    päivän ijässä meni hän pois tästä ajasta elämään Jumalassa
+    ja Kristuksessa.
+
+    Rauha olkoon kanssasi!
+
+    Sinä, elämän kala, virvoita häntä.
+
+"Minun senjälkeiset elämänvaiheeni ovat pian kerrotut. Jo seuraavana
+aamuna selittivät molemmat miehet minulle aikovansa myödä minut
+Priessassa. Tämän kaupungin nimestä päätin meidän olevan Keos-saarella.
+Me lähdimme matkaan. Tunnin väsyttävää matkaa tehtyämme, kuljimme erään
+maatalon ohitse, jonka ovella seisoi ukko. Se äänetön suru, joka tuli
+näkyviin minun ulkomuodossani, herätti hänessä luultavasti sääliä,
+sillä hän tuli miehien luokse ja kysyi heiltä, kuka minä olin. He
+kertoivat hänelle niin paljon kuin tiesivät minusta ja hetkisen aikaa
+kauppaa hierottuansa osti hän minut. Sillä tavalla tulin minä Eumeneen
+omaisuudeksi. Hän piti minua tosin kuin orjatarta ainakin, mutta työni
+oli helppoa ja päiväni verrattain hyvät.
+
+"Hänen huoneessansa synnyit sinä, tyttäreni. Miten minä olin iloinen,
+kun katsoessani silmiisi näin kasvoissasi puolisoni kasvojen piirteet!
+
+"Kolme vuotta sen jälkeen kuoli Eumenes. Priessasta tuli hänen
+sisarensa poika ottamaan haltuunsa perintöä. Tuskin olin tuntia ollut
+tämän siveellisessä suhteessa vajonneen miehen kanssa saman katon alla,
+ennenkuin päätin itsekseni karata.
+
+"Ja minä karkasin. Sen kultaisen rannerenkaan, jonka Onesimuksen
+tyttäret olivat lahjoittaneet minulle, möin juutalaisille
+kaupustelijoille rahaa saadakseni. Koressassa tapasin haahden, joka
+juuri oli lähtemäisillään Italiaan, ja minä seurasin sen mukana.
+
+"Muutaman päivän kuluttua tunsin itseni niin sairaaksi, ett'en jaksanut
+olla ylhäällä koko päivässä. Silloin leikittelin sinun kanssasi ja
+sinun maatessasi kirjoitin nämät lehdet, jotka määräsin sinulle.
+
+"Minun tilani huononee. Minä koen kaikin voimin pitää itseäni pystyssä.
+Kaikki ovat hyvin ystävällisiä minulle, erittäinkin on perämiehellä --
+hänen nimensä on Stentus -- suuri huoli sinusta ja minusta. Palkitkoon
+Herra hänelle kaikesta, mitä hän on meille tehnyt!
+
+"-- -- Tänään laskemme Messanan satamaan, jossa haahti tulee seisomaan
+päiväkauden. Kun vaan jaksaisin nousta ylös! Viime yönä olin kovin
+murheissani siitä, että kutsuin Stentuksen tyköni ja otin häneltä sen
+lupauksen, että hän pitäisi huolen lapsestani, jos kuolen. Olen
+tuntenut itseni syvästi liikutetuksi, mutta olen lohduttanut itseäni
+Herran sanalla ja hiljaa sanonut itsekseni: 'Joka Korkeimman
+varjeluksessa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa oleskelee, hän sanoo
+Herralle: Minun toivoni ja linnani, minun Jumalani, johonka minä
+uskallan'.
+
+"-- -- Näen vuoteeltani kuinka korkea vuori kohoaa tuolla kaukana.
+Stentus sanoo meidän lähestyvän Napolin selkää. Jumalalle kiitos että
+pääsemme kohta maihin! Minä tunnen, ett'en kauemmin voi kestää tätä
+matkaa. Erittäinkin tänään on meri rauhaton -- -- --"
+
+Vaaleana ja kyyneleet silmissä istui Romula Liciniuksen edessä.
+Ikäänkuin hänen tietämättänsä hoitelivat hänen kätensä peräsintä ja
+purjeita, mutta hänen sielunsa oli yhä hänen äitinsä vaiheiden
+kertomuksessa, jonka hän juuri oli kuullut itsellensä luettavan.
+Licinius koki lohduttaa häntä, mutta hän pudisti vaan päätänsä, eikä
+virkkanut mitään.
+
+Niin istui hän äänetönnä ja omiin ajatuksiinsa vaipuneena, kunnes tuli
+ilta ja aurinko alkoi heitellä säteitänsä vinoon meren kimaltelevan
+pinnan yli, ja samalla tavalla istui hän vielä yön tultua, jolloin
+hänen täytyi ohjata venettä tähtien mukaan.
+
+Murheellisena silmäili Licinius häntä, kun hän istui siinä, silmäillen
+ylös taivaalle, mutta hänen ruumiinsa oli uupuneena kuluneen ajan
+vaivoista ja ponnistuksista, ja hän vaipui siis kohta vienoon uneen.
+
+Kun aamu koitti ja tähdet vaalenivat, oli sakea sumu laskeutunut veden
+päälle ja peitti näköalan. Romula pani kiireesti kokoon purjeet; hän
+tahtoi odottaa kunnes sumu olisi hälvennyt, jott'ei purjehtisi väärään
+suuntaan.
+
+Hitaasti ajelivat aallot venettä eteenpäin. Romula oli noussut
+seisoalleen ja katseli tarkkaavaisesti ympärilleen. Nyt luuli hän
+huomaavansa sumun seassa mustan kohdan, ja kohta tuli näkyviin vene,
+jossa oli viisi miestä. Miehet huomasivat myös hänet ja silmäilivät
+hetken aikaa hämmästyksellä tätä valkovaatteista naisolentoa, liehuvine
+hiuksineen. Sitten tarttuivat he ripeästi airoihin ja jupisivat hiljaa
+rukouksen, sillä he luulivat näkevänsä veden jumalattaren. Romula
+huomasi heidän säikähdyksensä ja nosti käskevän näköisesti kätensä.
+Miehet antoivat airojen vaipua.
+
+"Terve teille ja onnea matkalle!" huusi hän heille. "Voitteko sanoa
+minulle, missä päin Aenaria on?"
+
+He näyttivät jokainen samaan suuntaan. Romula kiitti heitä ja levitti
+jälleen ripeästi purjeet, ja vene kulki nyt nopeasti eteenpäin
+raittiissa aamutuulessa.
+
+Licinius oli sill'aikaa herännyt puhujain äänten hälystä.
+
+"Kohta olemme matkamme perillä", sanoi Romula hänelle. "Vaikeimmasta on
+päästy."
+
+"Jumalalle kiitos", vastasi Licinius. "Kuinka olenkin iloinen, että
+pääsemme Aenariaan. Muistelen itselläni olevan hyvän ystävän tällä
+saarella. Hänen nimensä on Qvintilius; hän oli ennen legaatti
+Itämailla. Hän ottaa varmaan minut vastaan, ja hänen puolisonsa, joka
+on hyvä ja jalomielinen nainen, on hyvillään, kun tulee tuntemaan sen,
+joka niin rohkeasti toi minut yli aavan meren."
+
+Romula naurahti tuskallisesti. "Kääntäkööt jumalat kaikki parhain
+päin", sanoi hän.
+
+Aurinko oli jo päässyt korkeimmillensa, kun saari rupesi häämöttämään
+kaukana taivaanrannalla. Se oli Aenaria.
+
+Licinius silmäili saarta, joka alkoi yhä selvemmin näkyä. Nuorena oli
+hän ollut Aenariassa ja tunsi vallan hyvin kulkuvedet täällä. Hän kävi
+siis väsymättömän tytön sijaan perää pitämään, ja huomattuansa, että he
+olivat purjehtineet saaren eteläistä rannikkoa kohti, joka oli vallan
+autiota, jyrkästi mereen putoavine vuoriseinämöineen, käänsi hän
+peräsintä ja laski luodetta kohti. Kohta oli hän ennättänyt saaren
+läntisimpään kohtaan. Ihastuksella tervehti hän nyt Kumen akropolia,
+joka näkyi meren takaa, ja Apenniinien kukkuloiden alapuolella, jotka
+kohoilivat toinen toisensa takana, levisi hänen silmiensä eteen
+hedelmällinen Campanian tasanko. Licinius käänsi veneen nyt koilliseen
+suuntaan ja saapui kohta pienempään niistä kahdesta lahdekkeesta, jotka
+mereen pistävä kallio muodostaa.
+
+Ripeästi nousi hän maalle etsimään ylös tuttavansa huonetta, samalla
+kuin Romula pani purjeet kokoon ja korjasi veneen, ja kun aurinko
+heitteli viimeisiä säteitänsä saarien yli, kullaten maan ja meren
+hohteellansa, ja päivän melu vaikeni, tuntui ilta kahta
+rauhallisemmalta näistä molemmista matkalaisista, jotka nyt
+Qvintiliuksen maatalossa kertoivat kärsimyksiään ja vaiheitaan.
+
+
+
+
+Yhdeksäs Luku.
+
+Napoli.
+
+
+Aurinko laskeutui Kumen linnan taakse, haaveellisesti leikittelivät sen
+säteet vienosti aaltoilevalla merellä rannan rotkojen ympärillä ja
+ruokamännyillä kaunistetuilla vuorenhuipuilla. Raitis leyhkä puhalsi
+etelästä, ja kalavenheet ja haahdet, jotka aikoivat Misenum'in
+satamaan, kiikkuivat aalloilla. Pitkin merenrannikkoa olevain
+roomalaisten maatalojen balkongeille tuli moni nainen silmäilemään
+taivaalla ja vedessä tapahtuvaa, vaihettelevaa värinleikittelyä tahi
+äänetönnä katselemaan kaukaa näkyvää maailmankaupunkia, joka
+pauhuisena, ijäti uutena kohosi keltaisen joen varrella. Pitkin
+rannikkoa kulkevalla tiellä retkeili ohitse Puteoliin meneviä
+sotamiesjoukkoja, palasi talonpoikia kotiin asioiltaan kaupungista ja
+kulki tanssijattaria vieraspitoihin. Vähän väliä meni ohitse joku vaunu
+ratisten, tahi kantotuoli, jota miehet puhkaen kantoivat. Niin vilkas
+elämä alkaa tällä leveällä rantatiellä, kun rupeaa tulemaan hämärä ja
+meri alkaa levittää illan viileyttä maalle. Päivällä taas heinäkuun
+polttavassa kuumuudessa on kaikki äänetöntä ja autiota.
+
+Vähän matkan päässä etelään päin Kumesta tekee rannikko syvän
+lahdekkeen ja siinä on meren ääressä kaupunki. Kaksi linnaa on sen
+itäisenä ja länteisenä rajana ja niiden korkeudelta laskeutuu
+varsinainen kaupunki huoneriveinensä alas mereen päin. Tämä kaupunki on
+Napoli, jonka vedenneiti Parthenope muinoin perusti tähän paratiisiin;
+Napoli, jota muukalainen katselee ihmetellen ja jonka sen asujamet
+panevat yli kaikkein muiden kaupunkien. Napolilla on pohjoispuolella
+suojanansa vuoriharjanne, joka monissa penkereissä alenee kaupungin
+muureihin. Vuoren rinteet ovat peitetyt ruokamännyillä ja rehevillä
+viinipuilla ja keskellä kaikkea tätä vihannuutta loistelevat ylhäisten
+roomalaisten maatalojen valkoiset seinät.
+
+Eräällä vuorenpenkereellä kasvaa palmu. Monta vuosisataa on se jo
+silmäillyt siitä alaalla olevata kaupunkia ja merta. Se on vanhentunut
+ja myrskyt ovat riistäneet siltä monta oksaa, mutta vieläkään ei se
+näytä pelkäävän katoovaisuutta ja se, joka laakson läpi kulkee ylös
+ylängöille, näkee sen ja tervehtää sitä kaukaa, ja oksiansa
+leyhyttelemällä tervehtää se takaisin.
+
+Kappaleen matkaa etempänä kohoaa huvila. Viiniköynnöksillä ympäröittyjä
+marmoripylväitä on niin tiheään sen ympärillä, että silmä tuskin voi
+erottaa sitä. Mutta se, joka saa katsahtaa sen sisustaan, seisattuu
+hämmästyneenä ja luulee näkevänsä unta, vaikka hänen silmänsä
+olisivatkin jo ylenmäärin saaneet nähdä itämaiden tenholoistoa. Kolme
+porttia käy huvilaan; yhden päällä on kirjoitettuna Persia, toisen
+päällä Aegyptus ja kolmannen päällä Germania. Se, joka astuu sisään
+ensimmäisestä sisäänkäytävästä, luulee siirtyneensä Schiran
+puutarhoihin; se, joka menee toisesta, kulkee sfinksi-kujanteita
+pitkin, ja kolmas vie metsä- ja kalliomaisemaan, jossa kohisee
+vesiputouksia, kuppuroi hirviä, ja mörisee karhuja aidatuissa
+onkaloissa. Ja samoin kuin musta-ihoisia persialaisia ja egyptiläisiä
+on huvilan alueen kahden ensimmäisen osaston väliteinä, samoin venyy
+täällä maassa vaaleatukkaisia germanilaisia nuorukaisia, laulellen
+kotomaansa lauluja.
+
+Tämä maatalo oli Cajus Herenniuksen, joka, kotoisin Umbriasta, oli
+kaksikymmentä vuotta takaperin ollut halpa sotamies, pienellä palkalla,
+Britannian rajamuurilla. Mutta keisarin aulius ja myötäiset
+hallintovuodet, jotka hänellä oli ollut Itämailla, olivat vähitellen
+tehneet hänet Campanian Croesukseksi.
+
+Tänään oli hänellä suuret juhlallisuudet, nyt oli ensimmäinen päivä
+tammikuuta ja Herennius rakasti tänä päivänä näyttää suurinta loistoa.
+Jo useampia päiviä olivat orjat työskennelleet erinomaisissa
+valmisteluissa, ja kaksi tuntia ennen juhlallisuuden alkamista piti
+laitoksia vielä paljon lisäillä ja parannella.
+
+Asuinhuoneen verannalla seisoi kaksi nuorta tyttöä. Malakiittipylvästä
+vasten nojautuneena katsoa tuijotti toinen heistä äänetönnä ulos
+merelle, jossa Capreaeluodon kalliot kohosivat ylös rauhattomista
+aalloista. Hänen yllänsä oli paljo koristuksia, mutta hänen kauniiden
+kasvojensa synkkämielinen totisuus oli tiukka vastakohta hänen
+päällänsä olevaan juhlapukuun. Hänen vieressänsä istui nuorenpuoleinen
+ystävättärensä, jonka verevistä kasvoista säteili onni ja jonka
+mustilla hiuksilla hänen oikea kätensä lepäsi.
+
+"Kohta tulevat he", kuiskasi nuorempi tytöistä, kääntäen silmänsä
+ystävättäreensä. "Mutta minkätähden et ole iloinen?" lisäsi hän kohta
+sen jälkeen surullisella äänellä.
+
+Ystävätär naurahti tuskallisesti ja painoi suudelman kysyjän otsaan.
+
+"Tiedäthän, Viktoria, että olemme pakolaisia", sanoi hän lempeästi,
+"eikä kukaan voi heti jälleen tulla iloiseksi, kun on koti jäänyt."
+
+"Ei, Julia, se ei ole mikään pätevä syy. Onhan isäni niin usein sanonut
+teille, että tämä on nyt sekä tulee olemaan teidän kotonne. Ja minun
+luullakseni", lisäsi hän ynsistelevän näköisenä, "on Napoli kuitenkin
+aina Kartagon vertainen."
+
+"Viktoria", kysäsi toinen totisena, "näitkö auringon katoavan tuonne
+ruokamäntyjen taakse? Mutta etkö ole iloinen nähdessäsi sen taas
+huomenna?"
+
+"Kyllä, mutta minä en ymmärrä sinua."
+
+"Parasta onkin se sinulle", vastasi toinen vetäen puoleensa
+ystävätärtään, "sillä silloin kadottaisit ehkä sinäkin iloisuutesi,
+joten et saa tehdä tänä iltana, sillä --"
+
+"Sillä?" kysyi mustahiuksinen, katsoen puhujaan.
+
+"Niinpä kyllä, sillä sinä olet Cajus Herenniuksen tytär, jota kaikki
+tahtovat olemaan naurussa suin."
+
+Nuori tyttö pudisti kieltävästi päätään.
+
+"Ei, Julia, tänään tahdon olla tyly kuin marmori, ainakin useimpia
+kohtaan."
+
+"Ja keitä ne ovat?"
+
+"Eiköhän Statilius Bajaesta ainakin. Hän on tyhjän lavertelija, joka
+imartelee minua kaikella tavalla, mitä on oppinut Roomassa. Niin, häntä
+kohtaan tahdon olla kuin Niobe."
+
+"Olen hyvilläni, että arvostelet niin oikein."
+
+"Myöskään Frontoa en suvaitse. Hän juttelee minulle alinomaan, kuinka
+ihmeellinen on hänen veneensä, jonka hän on teettänyt, en tiedä missä.
+Mutta kaikkein vastenmielisin on minusta kuitenkin Sabinus. Ajatteles,
+että äskettäin saimme tietää hänen isänsä olleen villatavarain kauppias
+Kilikiassa -- ja kuinka isoisena hän on itsensä pitänyt! Mutta
+tietäköön tänä iltana, että tunnen hänen syntyperänsä!"
+
+"Mutta se nuori napolilainen, jonka näin täällä muutama päivä sitten --
+mikä oli hänen nimensä."
+
+Syvä puna lensi Viktorian kasvoille. Mutta hän osasi hillitä itseänsä.
+
+"Tarkoittanet ehkä Luciusta?" vastasi hän tyyneesti, vaikka hänen
+sydämmensä sykki hätäisesti. "En tietysti voi olla tyly kaikkia
+kohtaan. Mitä sanoisi isäni -- mutta tule katsomaan", lisäsi hän
+kiireesti, "onko juhlallisuudeksi kaikki valmiina."
+
+Näin sanottuansa lähti hän, ja hänen vakavampi ystävättärensä seurasi
+äänetönnä häntä.
+
+Kohta alkoi tulla vieraita. Puutarha säteili tuhansien kynttilöiden
+valossa. Orjat ja orjattaret häärivät haaveellisissa puvuissa ympärinsä
+vieraita passaamassa. Aina yhä tuli uusia kantotuoleja ennen tulleiden
+riviin. Niistä astui ulos ylhäisiä naisia, ylellisissä koristeissa ja
+puvuissa, jotka aina olivat toinen toistansa etevämmät ja paremmin
+keksityt. Miehiä, joilla oli senaattorin arvo, ylhäisempiä upseereja
+Misenum'in niemen luokse sijoitetusta laivastosta, nuoria
+elähtyneennäköisiä miehiä, jotka kulkivat eteenpäin varovasti, ett'ei
+yksikään poimu heidän vaatteuksissa joutuisi epäjärjestykseen, ja
+vakaisennäköisiä, laihoja ammattifilosofeja, kuluneissa, huonoissa
+villatogissa kihisi huvilan sisäänkäytävällä. Tämä tenhotunnäköinen
+puutarha oli avoinna kaikille.
+
+Mutta ulkopuolella seisoi tiheä kansajoukko katsellen vieraita, ja moni
+paha sana raha-aateliston rikkaudesta ja hekumallisuudesta kävi suusta
+suuhun, ja moni puristeli salaa nyrkkiänsä tälle loistavalle
+juhlaseurueelle.
+
+Vieraat jakautuivat kohta erityisiin joukkoihin. Useimmat ylhäisistä
+naisista istuutuivat punaisella silkillä päällystetyille sohville
+suunnattoman suureen, valkoisilla ja punaisilla ruusuilla kaunisteltuun
+lehtimajaan. Heidän takanansa istui orjattaria, leyhytellen kalliita,
+itämaisia viuhkia. Myöskin Viktoria oli liittynyt tähän seuraan. Hän
+nauroi ja laski leikkiä erään nuoren miehen kanssa, joka seisoi hänen
+edessänsä.
+
+"Ei, Lucius, sitä en voi koskaan uskoa. Sinulla mahtaa olla ikävä sillä
+yksinäisellä, auringonkuumuuden kuivaamalla saarella. Me kävimme siellä
+kerran, mutta hetket tuntuivat minusta siellä niin äärettömän pitkiltä,
+että kiitin taivasta lähteissämme sieltä pois."
+
+"Unhotathan nyt kuitenkin", keskeytti nuori mies nauraen, "että minä
+yksinäisyyttä juuri tahdonkin. Kirjani --"
+
+"Niin, niin, kirjasi -- niiden tähden voit varmaan olla kaikkea muuta
+ilman."
+
+"Sinä et saa suuttua minuun, Viktoria, sillä tiedäthän, että vielä
+kerran tahdon perinpohjin käydä sen teoksen läpi, jossa monta vuotta
+olen työskennellyt."
+
+"Ah niin, minä unhotin sen", keskeytti nuori tyttö. "Mutta minkätähden
+tarvitsee teidän alinomaa kirjoittaa? Syntyyhän siitä vaan kiistaa ja
+riitaa. Ja sentähden sitten mennä Capreae-saarelle ja erota maailmasta!
+Se on anteeksi antamatonta."
+
+"Viktoria", keskeytti nuori mies lempeällä äänellä, "jos tahdot minun
+jäämään tänne, niin jäänkin."
+
+Nuori tyttö punastui ja loi ujosti silmänsä maahan.
+
+"Mutta ainoastaan sillä ehdolla."
+
+Tyttö käänsi kysyvästi silmiänsä häneen.
+
+"Että saan käydä hyvin usein teillä, ja että sinä aina näytät minulle
+iloiset kasvot. Myönnätkö sen?"
+
+"Oi, Lucius", vastasi tyttö ujosti, peittäen kasvonsa viuhkan taakse.
+Juttelu taukosi hetkiseksi.
+
+"Sinun pitää nyt paikalla sanoa myönnän taikka en", kehoitti nuori mies
+naurussa suin, "sillä näen Sabinuksen tulevan tuolta sinua
+tervehtämään."
+
+Silloin vaipui viuhka tytön kauniilta kasvoilta ja hän kuiskasi hiljaa
+myönnän.
+
+Sabinus lähestyi. Hän oli päähenkilöitä Napolin ylhäisemmissä
+keskuuspiireissä, hän oli erinomaisen hyvästi vaatetettu, ylhäinen
+ryhdiltään sekä tunnettu kohtelijaista puheistaan. Hänen isänsä oli
+jättänyt hänelle äärettömät varat, ja poika piti nyt elämän-tehtävänään
+voida oikein perinpohjaisella tavalla nauttia rikkauksiaan.
+
+Hän kumarsi nöyrästi.
+
+"Olen tarvinnut kokonaisen hetken", sanoi hän, "vakuuttaakseni itseäni
+käveleväni maan päällä, enkä taivaassa, mutta sinun näkemisesi herättää
+minussa jälleen epäluuloa."
+
+Nämät sanat sanottuansa kumarsi hän uudelleen.
+
+"Kyllä osaatkin puhua piloja, Sabinus", sanoi Viktoria ylpeästi.
+"Minusta on oikein maallisen viileä tässä iltakylmässä -- mutta nyt
+juuri johtuu mieleeni, että tahdoin kysyä sinulta jotain."
+
+Sabinus kumarsi ja sanoi: "Mitä haluaa hyvä herratar kysyä?"
+
+"Se on myöskin hyvin maallinen kysymys. Joll'et sinä voi vastata
+siihen, niin voinee ehkä joku näistä läsnäolijoista."
+
+Hän tervehti useita nuoria miehiä, jotka tulivat siihen samassa
+tuokiossa.
+
+"Minä aioin lahjoittaa palvelijattarilleni villapeitteitä uuden vuoden
+tullessa. Mistä saisin oikeita Kilikian tehtaanteoksia."
+
+Sabinus tuli kalmankalpeaksi; toiset nauroivat. He ymmärsivät Viktorian
+vihjaavan Sabinuksen syntyperään.
+
+"En ole koskaan alentanut itseäni ajattelemaan sellaisia asioita",
+vastasi hän kylmällä kohtelijaisuudella, jonka jälkeen hän kumarsi ja
+meni pois.
+
+"Hän oli ansainnut sen rangaistuksen", puolusteli Viktoria toisille.
+"Minä olen kauan aikonut hänelle sitä."
+
+Hiukan syrjässä naitujen naisien ja tyttöjen seurasta juttelivat
+muutamat vanhemmat miehet keskenään. Niiden joukossa nähtiin Viktorian
+isä, Cajus Herennius, vahvaruumiinen ja oikein jäykän roomalaisen
+näköinen mies, leveine otsineen ja jyrkkine kasvojen juonteineen. Hän
+oli yksinkertaisissa vaatteissa, mutta ranteillansa oli hänellä
+kreikkalaisilla korkokuvilla koristetut, raskaat, kultaiset
+rannerenkaat. Hän jutteli Aasiassa tehdyistä sotaretkistänsä, lyhyellä,
+selvällä ja varmalla tavalla. Hänen vieressänsä istui Calpurnius.
+
+"Parttilaisia vastaan retketessämme", sanoi hän, kääntyen
+viimeksimainittuun, "oli meillä joukossamme nuori upseeri, joka,
+joll'en erehdy, sittemmin määrättiin Afrikaan prokonsulin alaiseksi.
+Luulen hänen nimensä olleen Licinius."
+
+"Minä tunnen hänet vallan hyvin", vastasi Calpurnius ja pimeä varjo
+lennähti hänen kasvoillensa. "Hän on legaattina Kartagossa."
+
+"Hän oli merkillinen ihminen", pitkitti Herennius, "haaveksija, joka
+leirissä vaan harjoitti opintoja, mutta tappelussa taisteli kuin
+leijona."
+
+"Hän on prokonsulille oikeana kätenä", lisäsi Calpurnius.
+
+"Ja tulee luultavasti myös hänen seuraajakseen", sanoi Herennius.
+"Keisari ei ole hyvällä mielellä prokonsulia kohtaan, sillä hän tietää
+kyllä hyvin, että tämä on ollut salahankkeissa häntä vastaan, hänen
+vihollisensa Pescenniuksen kanssa."
+
+"Paljo tullee muuttumaan nykyisen hallituksen aikana", lisäsi kolmas
+seurassa.
+
+"Niin, sen sanon teille", kuului käheä ääni loitommalta, ja laiha,
+ankaran-, juronnäköinen mies astui esiin, "että hän tarttuu kiinni
+rattaanvärttinöihin, eikä turhaan pidä Severuksen nimeä."
+
+Läsnäolijat silmäilivät puhujaa kummastellen.
+
+"Kuulkaa mitä sanon teille", jatkoi hän. "Olin kerran leirissä
+Carnuntum'in luona ja mietin olemisen syytä ja tarkoitusta. Silloin
+taputti joku minua olkapäähän. Minä käännyin katsomaan ja upseeri
+seisoi vieressäni ja kysäsi minulta: 'Mitä teet?' ja minun vastattuani
+hänelle, kysyi hän vielä: 'Uskotko sinä jumalia olevan?' Minä vastasin:
+'Tutkimukseni osottavat minulle sen, mutta te mahtanette oppia sen
+historiasta.' Sillä kaikenlaista turmaa on syntynyt näinä vuosina ja
+valtakunnassa on kaikki lähtenyt pois liitoksistansa, juuri sentähden,
+ett'eivät roomalaiset ole pitäneet lukua jumalistansa ja ovat antaneet
+kaikellaista epäuskoa syntyä. Siihen vastasi hän minulle: 'Sinä olet
+oikeassa', ja sen kanssa meni hän matkaansa. Hänen nimensä oli --"
+
+"Ah, Antistenes", virkkoi Herennius leikillä, "semmoisiin sanoihin ei
+saa perustaa liian paljoa. Te filosofit olette tieteisoppineita.
+Todellisten olojen painon alla horjuu ja notkistuu ihminen kuin hennoin
+ruoko."
+
+"Ehkä lienet oikeassa", jupisi laiha mies äreästi. "Kurja luontokappale
+on ihminen."
+
+Sitten meni hän takaisin paikallensa.
+
+"Tiedän hyvin", jatko Herennius, "että jos ylimalkaan joku ihminen voi
+saattaa järjestyksen jälleen valtakuntaan, niin on se Septimius
+Severus. Mutta olemmehan usein nähneet parhaimpienkin voiman ja
+tarkoituksen menevän mitättömiin, kun sallimus on epäsuosiollinen."
+
+"Niin, se on näiden viimeisten vuosisatojen viisautta", virkahti
+pilkallisesti eräs mies, joka tähän asti oli istunut äänetönnä ja
+katsoa tuijottanut eteensä, "että yksi ainoa hallitsee miljoonia. Tämän
+yhden ainoan tähden joutuvat tuhannet hukkaan, ja kuitenkin olisi
+oikeammin, että tämä ainoa sortuisi monen tähden."
+
+Hän lausui nämät sanat kylmällä, vihlaisevalla äänellä.
+
+"Ne ovat persoonallisia mielipiteitä, Agaton", vastasi Herennius
+torjuvasti. "Brutuksen ja kaikkein näiden kunnianarvoisten murhaajain
+ajat ovat olleet ja menneet."
+
+Agaton puristi yhteen huulensa.
+
+"Mikä on mennyt, ei sentään ole unhotettu", jupisi hän.
+
+Filosofi nousi jälleen seisoalleen ja astui esiin.
+
+"Sanoohan Homeero näin", virkkoi hän:
+
+"Yhden on kuninkahaksi vaan määrännyt moniviisas Kronos."
+
+"Homeeron", keskeytti toinen ripeästi hänen puheensa, "pidän
+valtiollisissa asioissa lapsen arvossa."
+
+"Vai niin?" sanoi filosofi pistävästi. "Sittenpä ei minulla todellakaan
+ole enää mitään lisättävää. Mutta kiitän Agatonia hyvästä opetuksesta."
+
+Sitten meni hän takaisin pimeään nurkkaansa.
+
+Palvelija tuli Herenniuksen luokse ja kuiskasi hiljaa muutaman sanan
+hänen korvaansa. Hän nousi pikaisesti ylös.
+
+"Hyvät ystävät", sanoi hän vilkkaasti, "keisari saapui tunti sitten
+Napoliin ja aikoo tulla meidän seuraamme. Suokaa anteeksi."
+
+Näin sanottuansa katosi hän.
+
+Myöskin toiset nousivat ylös ja juttelivat innolla tästä
+odottamattomasta sanomasta. Kaikilta haaroilta nähtiin vieraiden
+kiiruhtavan esiin ja lausuvan kummastuksensa toisilleen.
+Suitsunkantajia asetettiin sisäänkäytävän edustalle ja sinne tänne
+lisättiin valoa tahi järjesteltiin se vaikutuksellisempaan tapaan.
+Orjia asetettiin määrättyjen välien päähän toisistaan Napoliin saakka,
+jotta he edeltäkäsin antaisivat tiedon keisarin ja hänen seurueensa
+tulosta.
+
+Sill'aikaa kävi eräs mies loitolla puistossa, missä ei ollut ihmisiä,
+edestakaisin samaa polkua. Hän näytti olevan peljättävässä
+mielenliikutuksessa. Välistä hosui hän ympärilleen käsillään, välistä
+syöksyi esiin mielettömän tavoin, välistä katsoi hän liikkumatta puihin
+ja pensaihin.
+
+"Niin -- ei", jupisi hän. "Sinä et saa -- mutta minä tahdon --
+Herennius -- kestiystävyys -- ei, minä en voi!"
+
+"Cesar, Cesar!" kaikui kadulta. "Terve, Cesar!"
+
+Hän säpsähti peljästyneenä.
+
+"Ratkaiseva hetki lähenee", höpisi hän. "Tahdon kerran koettaa, enkö
+minäkin osaa huutaa raivoisan rahvaan tavalla. Terve -- ei, kuolema
+Cesarille!"
+
+Tikari välkkyi hänen kädessänsä. Ripeästi piilotti hän sen jälleen ja
+meni puiden sekaan.
+
+Sanansaattaja palasi hengästyksissään Herenniuksen tykö ja huusi: "Hän
+tulee!"
+
+Tämä sanoma enensi yleisen jännityksen ja mielenliikutuksen
+korkeimmillensa.
+
+Sisäänkäytävän vieressä olevat soitsunkantajat kumarsivat syvään.
+Heidän rivinsä läpi astui pitkä ja solakka, vakaisennäköinen,
+parrettunut mies. Hänen tukkansa oli paksu ja harmahtava, pukunsa
+yksinkertainen; kapeilla purppurajuovilla kaunistellun tunikansa[31]
+päällä oli hänellä korkeavaatteinen viitta, ja päässänsä
+yksinkertaisesti koristettu nahkakypäri.
+
+Seurueena oli hänellä useita upseereja.
+
+Rajuilla kättentaputuksilla tervehdittiin sisälle tulevata Cesaria,
+joka ystävällisesti kumarteli päätänsä kaikille haaroille.
+
+Herennius meni ylhäistä vierastansa vastaan.
+
+"Ylhäinen Cesar", sanoi hän, painaen päänsä alas ja vasemman kätensä
+rintaansa vasten, "palvelijasi on onnellinen saadessaan sinut
+vieraaksensa."
+
+"Terve sinulle, Herennius", vastasi Cesar, tarttuen hänen käteensä.
+"Minä tahdon käytökselläni osottaa ystävilleni, että ajattelen heitä."
+
+Keisarin sanat kuuluivat vienosti ja sointuvasti, mutta afrikalainen
+äänenkorko oli niissä selvästi huomattavana.
+
+Herennius kumarsi.
+
+"Näen täällä olevan koolla paljon vieraita", jatkoi keisari, katsoen
+ympärilleen läsnäoleviin. "Ehkä tapaan täällä vanhoja ystäviä."
+
+Sitten astui hän edelleen ja antoi Herenniuksen ensin esittää oman
+perheensä jäsenet hänelle ja sen jälkeen ylhäisemmät vieraista. Hän oli
+hyvin suosiollisella mielellä ja oli hänellä ystävällinen sana melkein
+jokaiselle.
+
+"Oh, Calpurnius", huudahti hän nähdessänsä tämän. "Sinä olet
+pakolainen, jota jo olen haeskellut jonkun ajan. Sinun pitää tulla
+takaisin Roomaan. Minä tarvitsen sinua."
+
+"Minä pelkään, että arvostelet minua liialla velttoudella, Cesar",
+vastasi Calpurnius nöyrästi.
+
+"En suinkaan, Calpurnius; toistan vieläkin kerran että olet tervetullut
+jälleen Roomaan."
+
+Juteltuaan muutaman minuutin vieraiden kanssa, vei keisari Herenniuksen
+syrjään.
+
+"Minä tarvitsen sinua, Herennius", sanoi hän melkein rukoilevalla
+äänellä. "Sinä olet eronnut valtion palveluksesta liian aikaiseen. Sinä
+voit vielä olla valtakunnalle suureksi hyödyksi. Ajat ovat myrskyiset;
+minulla on vaikeita suhteita voitettavana ja tarvitsen taattuja
+miehiä."
+
+Herennius katsoi äänetönnä eteensä. "Itämaille pitää minun saada luja
+muuri parttilaisia vastaan", jatkoi keisari, "ja luulen sinun voivan
+rakentaa minulle sen."
+
+"Cesar", sanoi Herennius vapisevalla äänellä, "sinun luottamuksesi
+liikuttaa minua syvästi, mutta vanhuuteni johdosta pelkään, ett'en enää
+voi oikein tyydyttävällä tavalla osottaa ansaitsevani luottamustasi."
+
+Keisari pudisti päätänsä.
+
+"Minä en voi olla ilman sinua eikä sinun pidä kieltäytyä -- mutta",
+lisäsi hän, "mutta sanani ovat kuitenkin vaan pyyntö, johon voit evätä,
+hyväntahtoisuuteni sinua kohtaan sen johdosta mitenkään muuttumatta."
+
+"Sittenpä anon sinulta, Cesar, ajatusaikaa", virkkoi Herennius.
+
+"Sitä nyt saanet, mutta älä anna sen venyä liian pitkäksi, sillä
+nykyiset olot vaativat tarmokkaita miehiä, eikä niitä suinkaan ole
+yltäkyllin valtakunnassa. Minä näen ponnistukseni käyvän turhaksi,
+työni menevän hukkaan, joll'eivät muut auta minua kuormani
+kantamisessa."
+
+"Suokoot jumalat sinulle menestystä!" sanoi Herennius.
+
+"Ja johdattakoot sinun mielesi luonnistuneesen päätökseen", lisäsi
+keisari. "Mutta lähtekäämme nyt takaisin vieraiden tykö. Kuka on tuo
+totisennäköinen neiti? Hänellä näyttää olevan jokin suru."
+
+"Se on Calpurniuksen käly", vastasi Herennius, "puolisovainajani
+sisarentytär."
+
+Keisari meni Julian luokse, joka punastui ujostuneena. Multa hänen
+lempeät sanansa rohkasivat Juliaa ja kohta syntyi heidän välillensä
+vilkas kanssapuhe, jonka ajalla nähtiin hallitsijan usein naurahtavan.
+
+Hetken kuluttua ojensi hän Julialle kätensä jäähyväisiksi.
+"Tervetullut Roomaan", sanoi hän ystävällisesti. Hämillään keisarin
+hyväntahtoisuudesta loi tyttö silmänsä alas ja näki mustan haamun
+astuvan esiin. Hän kääntyi pikaisesti, ja samassa tuokiossa syöksyi
+hänen ohitsensa mies, jonka yläällä olevassa kädessä oli tikari.
+Salaman nopeudella pisti hänen päähänsä ajatus, että väijyttiin
+keisaria, ja samassa kuin ase putosi, heittäytyi hän kovasti parkaisten
+hallitsijan eteen, joka säikähtyen väistyi takaperin.
+
+Nyt syntyi hirmuinen melu, "Cesar on murhattu, Cesar on murhattu!"
+huudettiin joka haaralta. Samassa oli Herennius vahvalla kädellään
+tarttunut murhaajaan; hän katsoi miestä silmiin -- ja näki Agatonin
+kellanvaaleat kasvot.
+
+"Sinä katala", huudahti Herennius hänelle, "tahdotko sillä tavalla
+loukata kestiystävyyttä!" Murhaaja ei vastannut mitään; hänen hehkuvat
+silmänsä hakivat keisaria.
+
+Paikalla oli tämän ympärille kokoutunut tiheältä väkeä. Kalmankalpeana
+seisoi hän väkijoukon keskellä, sylissään pyörtynyt tyttö.
+
+"Hänestä vuotaa veri", sanoi keisari. "Toimittakaa tänne paikalla
+lääkäri ja neidin palvelijattaria."
+
+Julian olkapäästä tirsusi veri paksun silkkivaatteen läpi. Hänet
+pantiin sohvalle ja koettiin saada häntä jälleen virkoamaan.
+
+Muutaman minuutin perästä avasi hän silmänsä. Hän ymmärsi heti, mitä
+oli tapahtunut ja naurahti, nähtyään Marcellan ja Viktorian olevan
+polvillaan hänen sohvansa vieressä.
+
+Nyt astui myöskin keisari hänen luoksensa.
+
+Keisarin kasvot olivat vielä yhä kalpeat ja hänen huulensa
+värähtelivät.
+
+"Sinä olet pelastanut henkeni", sanoi hän totisesti. "Ja olet sillä
+tehnyt enemmän kuin voit aavistaakaan. Cesarin kiitollisuus sinua
+kohtaan on ääretön ja katoomaton."
+
+Hän puristi Julian kättä ja lähti paikalla pois seurasta, joka osotti
+kunnioitustansa hänelle kaikuvilla suostumushuudoilla. Herennius
+seurasi hallitsijaa huvilan portille.
+
+"Lähetän paikalla joukon sotamiehiä viemään murhaajaa Napoliin. Siksi
+ajaksi jätetään hän sinun haltuusi", virkkoi keisari. "Hänen pitää
+saada kuolemarangaistus Roomassa."
+
+"Minulla olisi eräs rukous, Cesar", sanoi Herennius surullisella
+äänellä.
+
+Keisari katsoi kysyväisesti häneen.
+
+"Se häpeä, joka tänään on tullut minun huoneelleni, kun Cesar ei näy
+voivan olla turvassa henkensä puolesta minun muurieni sisällä,
+kiirehtää minua päättämään siinä asiassa, jota äsken esitit minulle.
+Niin, Cesar", rukoili hän, "ota vastaan se palvelus, jonka vanha mies,
+niillä vähillä voimilla ja niinä muutamina vuosina, jotka hänellä vielä
+ovat jäljellä, voi tehdä sinulle, jotta sinä sekä jokainen näkisi, että
+olen todella uskollinen valtakunnan päämiehelle ja lujasti mieltynyt
+häneen."
+
+Niin puhui Herennius ja katsoi keisariin rukoilevin silmin.
+
+"Herennius", vastasi Septimius Severus, "äsken pyysit itsellesi
+ajatusaikaa, nyt käsken minä sinua miettimään asiaa; sillä minun jyrkkä
+tahtoni on, ett'et antaisi tämän tapauksen mitenkään vaikuttaa
+päätökseesi. Anna nyt huomenna sekä yhä edelleen minulle tietoja
+tyttöraukan voinnista, kunnes hän on aivan parantunut. Miten voinen
+palkita hänelle, en vielä tiedä", lisäsi hän hiljaan ja katsoi
+miettiväisesti maahan. Sitten puristi hän sydämmellisesti Herenniuksen
+kättä ja lähti huvilasta.
+
+Kohta keisarin lähdettyä menivät myös muutkin vieraat pois. Herennius
+otti heiltä jäähyväiset syvällä surkumielisyydellä. Tämä hirmuinen
+tapaus oli ankarasti kauhistanut häntä, eikä edes keisarin sanatkaan ja
+vakuutus suosionsa muuttumattomuudesta voineet poistaa hänestä
+raskasmielisyyttä.
+
+Kun viimeinen vieras oli lähtenyt huvilasta, meni Herennius murhaajan
+tykö, jota joukko orjia oli vartioimassa.
+
+"Agaton", lausui hän miehelle, joka synkkämielisenä katsoa tuijotti
+maahan, "oliko meidän tasavaltalaisilla esi-isillämme tapana
+väärinkäyttää kestiystävyyttä ja tuottaa murhan kirousta ystävän
+perheen keskustaan?"
+
+Murhaaja näytti tulevan ankaraan mielenliikutukseen, mutta hän ei
+tohtinut nostaa silmiänsä.
+
+"En ole tullut nuhtelemaan sinua", jatkoi Herennius. "Päinvastoin
+säälittää minua, että olet uskaltanut ryhtyä niin onnettomaan tekoon."
+
+Agaton nosti kalpeat kasvonsa ja silmäili hetkisen tutkistelevasti
+Herenniusta. Sitten antoi hän päänsä vaipua syvään rintaansa vasten.
+
+"Suo anteeksi minulle", virkkoi hän sekavasti, "kestiystävyytesi
+loukkaus. Jumalat ovat soaisseet minut. Voi minua, onnetonta!"
+
+Herennius teki kieltävän liikkeen.
+
+"Minä suon sinulle anteeksi, koska kadut rikostasi", lausui hän.
+"Antakoot jumalat sinulle voimaa nöyrästi käydä kohtaamaan sitä ankaraa
+rangaistusta, joka sinua odottaa. Hyvästi!"
+
+Näin sanottuansa meni hän pois.
+
+Eräässä huvilan kamarissa olivat Marcella ja Viktoria hoitamassa Juliaa,
+ja Viktoria erittäinkin koetti liikuttavalla hellyydellä edeltäkäsin
+tutkia ja täyttää ystävättärensä kaikki halaukset.
+
+Haava ei ollut vaarallinen, mutta kivullinen. Tikari oli sattunut
+olkaluuhun ja tehnyt syvän haavan. Julia koki olla iloinen, jott'eivät
+hänen sisarensa ja ystävättärensä olisi olleet levottomat.
+
+"Tyttäreni", lausui Herennius -- hän ei koskaan ennen ollut tällä
+nimellä puhutellut Juliaa -- ja tarttui haavoitetun käteen, "sinä
+pelastit tämän huoneen suuresta häväistyksestä, kun estit ilkityön
+tapahtumasta ja pelastit valtakunnan tuen. Ollen tämän huoneen isäntä
+ja keisarin ystävä, pyydän sinua, jos Calpurnius ja Marcella sen
+sallivat: ole Viktorialleni enemmän kuin ystävätär, ole hänelle sisar
+ja minulle tytär!"
+
+Naurussa suin käänsi Julia kasvonsa sinne päin, jossa Calpurnius ja
+Marcella istuivat.
+
+He ymmärsivät tämän silmäyksen.
+
+"Me emme voi erota sinusta", sanoi Marcella liikutuksella. "Vaikka
+sisareni, olet sinä minulle myöskin kuin tytär. Mutta sinun pitää nyt
+olla myöskin Viktorian sisar."
+
+"Ja minun tyttäreni", lisäsi Herennius.
+
+
+
+
+Kymmenes Luku.
+
+Harhatiellä.
+
+
+Hymyilevällä, "suruapoistavalla" Pausilypoon rannikolla, Napolin ja
+Puteolin välillä, oli niiden huviloiden rivissä, jotka seppelöivät tätä
+ihanaa rantaa, Luciuksen maatalo yksinään, ison puutarhan ympäröimänä.
+Vaikka Lucius oli syntynyt ja kasvanut Ateenassa, oli hän kuitenkin
+roomalaisista vanhemmista. Heidän kuoltuansa ei hän ruvennut
+valtionpalvelukseen, vaan vetäytyi tänne, elämään kokonansa tieteille.
+Syvien filosofiallisten tietojensa, helpon puheenlahjansa ja terävän
+sukkeluutensa vuoksi oli hän ennen pitkää tullut suosituksi seuraelämän
+piireissä. Tämän nuoren oppineen liittyminen kristilliseen seurakuntaan
+ei tehnyt mitään muutosta siinä, ja Lucius puolestansa seurusteli
+entisellä pakottomalla tavallaan yhä edelleenkin pakanallisten
+ystäviensä kanssa. Kristityiden keskuudessa juteltiin tosin ihmeellisiä
+asioita Luciuksen "filosofillisesta kristillisyydestä", joten sitä
+nimitettiin, eikä hän oikeastaan vielä ollut tullutkaan osalliseksi
+kristillisyyden olennosta ja ytimestä. Hänen kristillisyytensä oli
+ainoastaan kristillisillä muodoilla kaunisteltua filosofiaa, joka
+ainoastaan ulkonaisesti oli raamatun mukaista ja johon hänet oli saanut
+eräs Napolissa asuva aleksandrialainen. Itse oli Lucius niin epäselvä
+ja itseytetön mielipiteissään, ett'ei hän käsittänyt, kuinka ryhditön
+semmoinen peruskanta oli. Tämän seikan otti myös Napolin piispakin
+viisaasti huomioonsa, ja kohteli nuorta filosofia, joka ei tuonut
+mielipidettänsä julkisuuteen, lempeydellä, eläen siinä toivossa, että
+nuoren ateenalaisen mieli vihdoin avautuisi lunastuksen totuudelle.
+Sentähden ei hän yhtään arvellut esittäessään Luciusta silloisen Rooman
+piispan Zephyrinuksen suosioon, kun Lucius kerran pitkän ajan oleksi
+maailmankaupungissa.
+
+Lucius oli juuri noussut ylös aamulla Herenniuksen juhlallisuuden
+jälkeen, kun palvelija tuli hänelle ilmoittamaan vieraan tulleen. Noin
+neljänkymmenen vuoden vanha, matkapukuun puettu mies astui hänen
+tykönsä, ja otti esiin kirjoituksen, jonka hän ojensi Luciukselle,
+lausuen: "Rooman piispalta Zephyrinukselta."
+
+Lucius tarttui siihen, kysyen:
+
+"Pitääkö sinun saada tähän vastaus?"
+
+"Ei, mutta huomenna tulee eräs kumppani, joka matkustaa takaisin
+Roomaan ja vie sinun vastauksesi. Minä menen Sisiliaan."
+
+Näin sanottuansa lähti sanansaattaja matkaansa.
+
+Lucius heittäytyi sohvalle, levitti kirjoituksen ja luki puoliääneensä:
+
+"Zephyrinus, Rooman piispa, veljelleen ja rakkaalle ystävälleen,
+ateenalaiselle Luciukselle Napolissa. Tervehdys ja rauha Jumalalta,
+meidän isältämme, ja Herralta Jesukselta Kristukselta. Rakkaani, eräs
+tapaus, joka kävi täällä ja on tuottanut meille levottomuutta ja surua,
+pani minut kirjoittamaan sinulle nämät rivit. Roomalaisnaisen Marcian,
+lähellä Roomaa olevan maatilan hoitaja on pannut kolme orjistansa
+kovaan vankeuteen, sentähden että he tunnustavat itsensä Kristukselle,
+ja piinaa heitä julmasti, saadakseen heidät luopumaan uskostansa. Me
+rukoilimme tilanhoitajaa näiden onnettomien puolesta, vaan kun ei hän
+ottanut meitä kuullaksensa, me käännyimme kiireimmittäin hänen
+herrattareensa Marciaan. Mutta juuri sinä päivänä, jolloin pyysimme
+saada häntä puhutella, oli hän lähtemäisillään Napoliin, jonka vuoksi
+emme saaneet hänelle esittää asiaamme. Pyydämme siis sinua, joka olet
+maailmaa kokenut mies, etsimään ylös Marcian ja toimittamaan häneltä
+semmoisen käskyn, että nuot onnettomat jälleen päästettäisiin
+vapauteensa. Sillä tiedäthän, ett'ei kirkko pidä huolta jäseniensä
+hengellisestä hyvästä ainoastaan, vaan myöskin ruumiillisesta. Herra
+Kristus olkoon kanssasi ja toimissasi. Me siunaamme sinua ja lähetämme
+sinulle veljellisen tervehdyksen."
+
+Lucius pani kirjoituksen jälleen kokoon ja katsoi hetkisen
+miettiväisesti eteensä.
+
+"Parempi olisi minusta ollut", jupisi hän itseksensä, "jos piispa olisi
+pyytänyt ketä toista tekemään tämän. Mutta koska minä nyt kerran olen
+siksi valittu, niin koetan olla hänen luottamustansa ansaitseva. Rooman
+piispan ystävyys ei minusta ole yhden tekevä eikä siis sovi minun
+hyljätä tätä tilaisuutta, jolloin ensi kerran saan toiminnalla osottaa
+itseni kiitolliseksi roomalaista vieraanvaraisuutta kohtaan."
+
+Hän astui ulos balkongille ja antoi silmäyksensä liidellä ihanan meren
+ylitse. Mutta muutaman minutin kuluttua meni hän jälleen sisään. "Koska
+se on tehtävä, niin teenpä sen paikalla", virkkoi hän. "Se on myös
+parasta sekä piispalle että vankiraukoille."
+
+Niin sanottuansa valmistautui hän lähtemään ulos.
+
+Eräällä kallionpenkerellä Napolin itäisen linnan läheisyydessä oli
+huvila, jonka sen isäntä aina hyyräsi rikkaille pääkaupunkilaisille,
+jotka suvisin asuivat Napolissa. Sinne neuvottiin Luciusta, kun hän
+kaupungissa tiedusteli, missä roomalainen patriisitar Marcia asui.
+
+Kohta oli hän huvilan portilla. Portinvahti nykäytti olkapäitänsä, kun
+Lucius kysyi pääsisikö hän Marcian puheille.
+
+"Viisi minuuttia sitten tuli tänne Isiksen pappi. Jos tahdot odottaa
+kunnes hän lähtee pois, niin voit ilmoituttaa itsesi."
+
+Lucius mietti hetkisen.
+
+"Hyvä, minä odotan", sanoi hän, "mutta sinun pitää ilmoittaa minut
+heti."
+
+Portinvahti huusi orjan ja käski tämän kysyä, päästäisikö herratar
+puheillensa Luciusta.
+
+Muutaman minuutin perästä palasi orja.
+
+"Marcia pyytää sinua odottamaan hetkisen. Pääset paikalla hänen
+puheillensa. Muuten", virkkoi hän sitten portinvahdille, "ei hän ota
+vastaan ketään."
+
+Tuskin oli Lucius astunut sisälle tablinum'iin, kun Isiksen pappi,
+josta portinvahti oli puhunut, lähti pois tyytymättömän näköisenä.
+Lucius, joka heti arvasi hänen olleen tyytymättömän sentähden, että oli
+saanut liian pienen rahalahjan, katsoi hymyillen hänen jälkeensä eikä
+huomannutkaan, että esirippu huoneen perällä hiljaan väistyi syrjään ja
+pari mustaa silmää katseli häntä sen takaa. Mutta ainoastaan tuokion;
+sitten meni esirippu jälleen paikallensa. Luciuksen piti odotella
+kauan, ennenkuin sai tavata Marciaa. Vihdoin tuli orjatar ja pyysi
+Luciusta seuraamaan häntä; hänen herrattarensa odotti kammiossansa.
+
+Lucius seurasi palvelijatarta eräänlaisella mielenliikutuksella.
+Palvelijatar seisattui erään oven eteen, jossa olivat raskaat,
+silkkiset esiriput, ja veti esiripun syrjään. Lucius astui sisään.
+Huone, johon hän tuli, oli hämäräinen ja ylellisellä loistolla
+järjestetty. Sen lattia oli peitetty Persian matoilla; sen laessa ja
+seinissä oli luonnikkaita, miedosti kangastavia värikoristeita. Siellä
+täällä oli kasviryhmien joukossa komea kuvapatsas.
+
+Keskellä huonetta oli useita leposohvia, yhdellä niistä istui
+roomalainen patriisitar, ollen hänellä yllänsä valkoinen,
+purpurareunainen tunika. Tämä kallis pukine oli vyötetty kapealla,
+kullankudotulla vyöllä. Kaulassa ja käsivarsissa oli hänellä himeästi
+kiiltäviä, raskaita, etruurialaisia kultakoristeita, joissa oli
+taitehikkaasti tehtyjä korukuvia, ja hänen mustissa hiuksissansa kiilsi
+kapea, kultainen otsanauha.
+
+Hänen säännölliset, jyrkkäjuonteiset kasvonsa panivat hänet vivahtamaan
+tylynlaiselle, mutta hänen hehkuvat, mustat silmänsä ja houkuttava
+naurunsa, joka tässä naisessa oli tenhovaa, poistivat heti tuon
+ensinmainitun tekemän vaikutuksen.
+
+Lumivalkoisella, sormuksista kimaltelevalla kädellään antoi hän
+Luciukselle merkin istuutua hänen viereensä sohvalle. Lucius totteli
+kehoitusta ja alkoi hartaasti esittää piispan asiaa. Marcia näytti
+kuultelevan häntä välinpitämättömästi.
+
+"Mieltäni pahoittaa", virkkoi hän Luciuksen lopetettua, "että olet
+nähnyt turhaa vaivaa."
+
+Lucius silmäili häntä hämmästyneenä. Hän nauroi raukeasti.
+
+"Niin, turhaa todellakin", toisti hän, "sillä eilen jo lähti
+sanansaattaja viemään tilanhoitajalleni käskyä, että hän paikalla
+päästää irti ne kolme orjaa ja vastaiseksi jättää heidät rauhaan ja
+lepoon. Minä sain sattumalta tietää mitä oli tapahtunut, eikä minulla
+ole tapana saattaa alamaisilleni ikävyyksiä uskonsa tähden. Sanon
+toistamiseen, että pahoittaa mieltäni, kun olet nähnyt turhaa vaivaa."
+
+"Domina", vastasi Lucius kumartaen, "älä sano minun turhaan vaivanneen
+itseäni. Sinun näkemisesi on minusta suuri onni ja paljoa suuremmankin
+vaivan ansaitseva."
+
+Marcia loi tutkistelevan silmäyksen puhujaan, joka hiukan punastui
+omista sanoistansa.
+
+"Osaatko sinäkin imarrella?" virkkoi Marcia leikillä.
+
+"Enpä", vakuutti Lucius, joka nyt oli jälleen selvinnyt, "se oli
+todenperään sanottu."
+
+"Todenperäänkö sanottu? Kuinka voit todistaa sen minulle?"
+
+"Niin kohta kuin sanot minulle, minkätähden kukka kaipaa auringon
+suuteloa."
+
+"No uskon sinua", sanoi hän hiljaan.
+
+Juttelu taukosi hetkiseksi, mutta Luciuksen silmät eivät kääntyneet
+enää pois Marciasta. Hänestä tuntui ikäänkuin yliluonnollinen voima
+olisi hallinnut häntä; hän oli kadottanut koko tahdonvoimansa.
+Viktorian nimi juolahti hänelle mieleen, mutta se olisi vaan haihtuva
+ajatus, joka paikalla jälleen katosi hänen mielestänsä.
+
+"Tahdon näyttää sinulle pengertäni", sanoi Marcia, nousten istualtansa.
+
+He menivät penkerelle, josta oli ihana näköala Napolin yli. Katselijan
+jalkain juuressa levisi kirjava kaupunki sinertävän meren ääressä,
+jonka pinnasta Capreae-saaren kalliot kohosivat. Vasemmalla kohosi
+Campanian tasangosta Vesuviuksen valtava kartio, jonka savupilvi häälyi
+uhkaavana sen juurella olevan asutun seudun päällä, ja vähän
+syrjemmällä aleni aina mereen asti vuoriharjanne, jonka terävät huiput
+olivat alastomat, mutta rinteet vihannat ja täynnä hymyileviä taloja.
+Ja kaiken tämän yli säteili aurinko siniseltä taivaalta.
+
+Lucius katseli uneksivaisena tätä komeata panoraamaa.
+
+"Miten maailma on kaunis", sanoi hän.
+
+"Mutta vielä kauniimmaksi tekevät ihmisen ajatukset ja tunteet sen",
+lisäsi Marcia.
+
+"Purret noin tyynellä merellä liikkuessaan vertaan minä hauskoihin
+puheihin ja toimintoihin, jotka sulostuttavat elämän yksitoikkoisen
+muodon", sanoi Marcia. "Mutta minulle muistuu mieleeni jotain", jatkoi
+hän pikaisesti. "Saanko pyytää sinua venematkalle? Minulla on vene,
+jonka vertaista ei ole täällä. Olen teettänyt sen Egyptissä."
+
+"Määrää itse, koska saan seurata sinua sille matkalle", vastasi Lucius
+mieltyneenä.
+
+"Tänään -- ei, huomenna. Meidän pitää nauttia kaunista ilmaa. Näetkö,
+miten Capreae kimaltelee tuolla? Sinne pitää meidän purjehtia."
+
+"Niin, Capreae-saarelle", virkkoi Lucius, ja hänen kasvonsa
+synkistyivät. Hän ajatteli sitä lupausta, jonka hän päivää ennen oli
+tehnyt eräälle toiselle ja nyt rikkoi sen ollakseen toiselle mieliksi.
+Mutta hän ei tahtonut antaa minkään synkistyttää tätä hetkeä, vaan
+karkoitti pois häiritseväiset ajatukset ja jatkoi leikilliseen tapaan:
+
+"Capreae-saarelle olen kauan halunnut -- siellä tahtoisin tieteistellä
+hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä."
+
+"Sitä sallin sinun tehdä myöskin minun seurassani", vastasi Marcia.
+"Minä teen sill'aikaa jotain käsityötä. Matka on niin pitkä, meri
+yksitoikkoinen, taivas niin väsyttävän sininen --"
+
+"Marcia", keskeytti Lucius häntä, "minkätähden teet minusta pilkkaa
+tällä tavalla?"
+
+Marcia nauroi ääneensä.
+
+"Heu, patior telis vulnera facta meis![32] Huomaa se. Lucius."
+
+Hetken kuluttua lähti Lucius pois ja palasi kotiinsa, mielensä kovin
+liikutettuna. Kamaristansa tapasi hän uuden kirjoituksen, jossa
+käsiteltiin erästä filosofillista kysymystä, jota hän itsekin usein oli
+mietiskellyt pitkälle yöhön. Hän alkoi paikalla lukea sitä. Mutta jo
+muutaman minuutin perästä heitti hän kirjarullan syrjään. Hänestä oli
+mahdotonta pitää ajatuksiansa koossa. Hän meni ulos puutarhaan
+rauhoittamaan mieltänsä, mutta hänen mielenliikutuksensa eneni, mitä
+vähemmin hänen ajatuksensa olivat kiinnitetyt määrättyyn esineesen. Hän
+istuutui tiheään lehtimajaan ja peitti kasvonsa molempiin käsiinsä.
+Niin istui hän hetkisen liikkumatonna. Sitten hyppäsi hän jälleen ylös.
+"Niin", huudahti hän tuskaisena, "olen käyttäytynyt pahoin häntä, hyvää
+lasta kohtaan, joka on minuun uskollisesti mieltynyt. En tiedä kuinka
+niin teinkin. Olin ikäänkuin veltostuneena ja silmäni sokenivat --
+mutta nyt on se voitettu", sanoi hän levollisempana. "Ja nyt tahdon
+mennä hänen tykönsä, jotta hänen näkemisensä ja ylevä olentonsa
+vahvistaisi minua kaikkea heikkoutta vastustamaan. Niin, Viktorian
+tykö!"
+
+Hän kiiruhti joutuin Herenniuksen huvilaan. Hänen sydämmensä sykki
+kovasti, kun hän astui sinne sisälle.
+
+"Kuinka voin kohdata häntä?" ajatteli hän itseksensä. "Eikö hän heti
+huomaa, ett'en ole samalla tasaisella mielellä kuin eilen?"
+
+Herennius otti vieraansa vastaan tavallisella ystävyydellä.
+
+"Kuinka on Julian laita?" kysyi Lucius.
+
+"Paremmin, jumalille kiitos! Toivomme hänen kahdeksan päivän kuluttua
+olevan aivan terveen. Mutta hänen täytyy välttää pienintäkin
+mielenliikutusta eikä saa hän päästää luoksensa ketään. Marcella ja
+Viktoria kävivät levolle, sillä he valvoivat sairaan tykönä koko yön."
+
+"Sittenpä en voi muuta kuin pyytää sinua sanomaan heille terveisiä
+minulta", virkkoi Lucius.
+
+He alkoivat nyt jutella edellisen päivän juhlasta ja murhayrityksestä.
+Mutta kohta tuli Herenniukselle muita vieraita ja Lucius sanoi siis
+jäähyväiset jo hetken kuluttua.
+
+"Toivoni ei käynytkään toteen", jupisi hän itseksensä. "Olisi ollut
+hyödyllistä minulle tavata häntä, mutta tahdon kuitenkin pysyä lujana.
+-- Ja veneretki? Lupasinhan kuitenkin lähteä hänen mukaansa. Olkoonpa,
+lähetän huomenna orjan selittämään syyni puhtaaksi. Mutta huvitusta
+pitää minun nyt saada, ja tahdon hakea sitä hauskan ystäväni
+Ceseniuksen tyköä." --
+
+Varhain seuraavana aamuna toi sanansaattaja Luciukselle sinetillä
+suljetun kirjoituksen.
+
+"Tahdotaan siihen vastausta", lisäsi orja, ojentaessaan kirjoituksen
+herrallensa, joka paraillaan luki.
+
+Lucius avasi kirjeen vapisevalla kädellä ja luki:
+
+"Odotan sinua satamalla kymmenennellä hetkellä. Kaikki on valmiina. Älä
+unhota kirjojasi."
+
+Lucius nauroi tälle viimeiselle lauseelle, mutta tuli heti jälleen
+toisennäköiseksi.
+
+"Mitä pitää minun vastata?" sanoi hän itseksensä. "Teen itseni
+naurettavaksi, jos nyt peruutan lupaukseni. Minkätähden en peruuttanut
+eilen? Nyt ei minulla liene muuta neuvoa kuin lähteä mukaan."
+
+Hän otti papyrusliuskaleen, kirjoitti siihen muutamia sanoja ja antoi
+sen orjalle.
+
+"Tässä on vastaus."
+
+Sitten alkoi hän jälleen lukea ja niin istui hän monta tuntia yhtä
+mittaa tieteistellen ja kirjoitellen muistoon. Päivän tullessa puoleen
+nousi hän ja meni ulos balkongille nauttimaan raitista ilmaa.
+
+"Pitänee minun lähettää sanansaattaja Herenniukselle, saadakseni tietää
+miten Julian on laita", sanoi hän itseksensä. "Pitäisi itseni
+oikeastaan käydä siellä, mutta kammottaa minua tuo puolenpäivän
+kuumuus. Kirjoitan vaan muutaman sanan."
+
+Hän istuutui kirjoituspöytänsä ääreen ja huusi heti sen jälkeen
+luoksensa orjan.
+
+"Vie tämä kirje Herenniuksen huvilaan. Mutta paikalla! Sinun pitää
+saada vastaus."
+
+Orjan lähdettyä, meni Lucius jälleen ulos balkongille.
+
+"Miten levollinen olen tänään", sanoi hän. "Kuinka erilainen eilisen
+suhteen! Ystäväni kirja on tehnyt minulle hyvää. Semmoinen vakainen ja
+laimea kieli oli lääke kuohussa olevalle mielelle. Toisaalta kehoittaa
+minua myös tämä oivallinen teos saattamaan omat tutkimukseni
+päätökseen, ja toivon kohtakin sen tekeväni."
+
+Palvelija tuli sisään ilmoittamaan vieraita tulleen. Lucius nousi
+paikalla ja meni vastaanotto-huoneesen.
+
+Siellä oli kaksi nuorta miestä, hänen nuoruudentuttaviansa Ateenasta,
+jotka sinä aamuna olivat saapuneet Napoliin. Hän ihastui heidän
+äkkiluulemattomasta tulostansa ja pyysi tykönsä heidät päivälliselle;
+sitten vietti hän muutamia hauskoja hetkiä heidän kanssansa.
+
+Kymmenes hetki oli jo tullut, kun Lucius lähti asunnostansa menemään
+satamalle. Siellä oli Marcian kallis, kullattu venhe ja Marcia itse
+tuli muutaman minutin perästä kantotuolissa. Lucius tervehti häntä ja
+auttoi häntä astumaan ulos kantotuolista. Nojautuneena Luciuksen
+olkapäätä vasten astui hän venheesen.
+
+Tämä komeasti kultaeltu ja kuvapiirroksilla kaunisteltu pursi oli
+esiripulla jaettu kahteen osastoon; pienempi oli perämiestä, molempia
+soutajia ja palvelijatarta vasten. Toinen isompi, teltillä ympäröitty
+osasto, jossa oli runsaasti tyynyjä ja mattoja, oli Marcialle ja hänen
+vieraallensa.
+
+Marcia heitti yltänsä avaran viittansa, joka ympäröi häntä, ja istuutui
+sohvalle. Hänen viereensä, toiselle matalammalle sohvalle, kävi
+istumaan Lucius. Kun hän jälleen loi silmänsä tähän kauniisen
+roomalaisnaiseen, tunsi hän levollisuuden, johon hän suurella vaivalla
+oli päässyt, yhä enemmin karkkoavan hänestä. Hänen ajatuksensa
+ikäänkuin tukahtuivat. Kaikki hänen hyvät aikomuksensa haihtuivat kuin
+sumu.
+
+"Miten oletkin kaunis, Marcia", kuiskasi hän hiljaa.
+
+Marcia nauroi.
+
+"Kohteliaisuutta vaan! Pitihän meidän lyhentää matkan pitkäpiimäisyyttä
+jollakin vakaisemmalla. Missä ovat kirjasi? Orjattareni on jo käsityön
+laittanut minulle."
+
+"Voi, Marcia", sanoi Lucius rukoilevasti, "minkätähden teet minusta
+tällaista pilkkaa? Katso kuinka aurinko, maa ja meri kehoittavat meitä
+iloisesti nauttimaan elämää."
+
+"Niin, sinä olet oikeassa", sanoi Marcia, nojaten päätänsä taaksepäin.
+"Tahdon uneksia suloisissa ajatuksissa. Lue näistä värsyistä minulle
+muutamia!"
+
+Hän viskasi Anakreon'in runoelmat Luciukselle, ja tämä alkoi lukea.
+Vene oli ennättänyt aukealle merelle ja navakka leyhkä kuljetti sitä
+nopeasti eteenpäin. Capreae-saaren kalliot lähenivät lähenemistään ja
+saattoi jo selvästi nähdä saarelta Tiberiuksen palatsin jäännökset, kun
+purjetanko äkkiä löi mastoon ja pullistunut purje jäi riippumaan
+löysänä, Kaukana nousi musta pilvi taivaalle, ikäänkuin raivoavien
+tuulien pieksämänä, ja aallot rupesivat rajusti murtuilemaan saaren ja
+mantereen välillä.
+
+"Mikä nyt on?" kysyi Marcia, nousten puoleksi seisoalleen.
+
+"Raju-ilma on nousemaisillaan", vastasi Lucius, katsoen tarkkaavasti
+eteläänpäin. "Ei ole kuitenkaan mitään vaaraa, sillä emme ole enää
+kaukana Capreae-saaresta."
+
+Soutajat sousivat kaikin voimin. Mutta aallot, jotka hyökyilivät yhä
+korkeammalle, pitivät vallassansa purren, joka välistä kohosi sangen
+korkealle, viskautuaksensa jälleen pyörryttävällä vauhdilla alas kahden
+valtavan aallon väliin. Marcia tuli kalmankalpeaksi.
+
+"Lucius", kuiskasi hän hätäisesti, "me olemme hengenvaarassa."
+
+"Ainoastaan hetkinen", lohdutti Lucius, "niin pääsemme kallioiden
+suojaan."
+
+Nyt rupesi ilma tulemaan yhä pimeämmäksi. Meri raivosi yhä ankarammin
+ja ajoi vaahtoansa venheesen. Ei aikaakaan, kun aalto paiskasi sitä
+niin kovasti, että sen sisimmätkin liitokset ruskivat.
+
+"Me olemme hukassa", kuiskasi Marcia epätoivoisena, tarttui vapisten
+Luciuksen käteen ja nojautui häntä vasten.
+
+"Ei suinkaan, vaan me elämme, sinä sekä minä", huudahti hän kiivaasti,
+"eikä mikään ole meitä erottava!" -- -- --
+
+Hetken kuluttua pääsi vene saaren suojaan ja kulki hiljaan ja
+tasaisesti eteenpäin vienosti aaltoilevaa vettä myöten, eikä aikaakaan,
+niin tulivat he Capreae-saaren rantaan.
+
+"Menemme tuonne huvilaan", sanoi Marcia, osottaen valaistua rakennusta,
+joka oli vähän matkan päässä rannasta. "Siellä asuu Petronillan perhe;
+minä olen heille ilmoittanut tulostamme."
+
+Samassa tuli naisihminen Marcian luokse ja syleili häntä.
+
+"Tulit siis todellakin", virkkoi nainen. "Me olimme kovin levottomina,
+kun meri oli niin myrskyinen."
+
+"Niin", vastasi Marcia, "ilman Luciusta, joka on mukanani, olisin
+kuollut kauhistuksesta."
+
+Lucius kumarsi, naurahtaen.
+
+Sitten alkoivat he yhdessä nousta kallionpolkua ylöspäin, joka vei
+huvilaan. Huvilan portilla oli heitä vastaanottamassa Petronillan
+puoliso Demetrius.
+
+Hän oli pieni, lyhyenjäntterä, punakka mies, ja häntä pidettiin
+ylimalkaan eriskummaisena ihmisenä. Egyptissä, jossa hän oli palvellut
+pitkän ajan Rooman hallitusvirkamiehenä, oli hän innokkaasti mieltynyt
+tähtitieteesen. Tämä taipumus oli parhaasta päästä pannut hänen
+valitsemaan asuinpaikaksensa Capreae-saaren, sentähden että hänellä
+tältä saarelta oli aukea näkyala havaintojensa tekemiseen. Yökaudet
+nähtiin hänen istuvan asuntonsa katolla ja tutkivan; päivillä
+työskenteli hän melkein lakkaamatta asunnossansa. "Hipparchon viisaus
+on lapsen viisaus, joka ei ole pysyväistä", oli hänellä tapana usein
+sanoa; "mutta Demetriuksen kirja tulee myöhemmilläkin vuosisadoilla
+vielä olemaan ohjaajana tutkimisessa." Huoneestaan ja perheestään ei
+hän pitänyt paljo lukua. Hänen kirjastonsa ulkopuolella isännöitsi
+hänen puolisonsa. Tämä ei muutenkaan ollut puolisonsa tavoin mieltynyt
+Capreae-saareen, vaan asui tyttäriensä kanssa talvilla tavallisesti
+Roomassa tahi Napolissa.
+
+Tänäpäivänä oli Demetrius vastoin tapaansa sangen viehättävä ja koki
+kaikella tavalla huvittaa vieraitansa. Lucius oli harvapuheinen, ei
+sentähden, että surulliset ajatukset olisivat häntä vaivanneet, vaan
+sentähden, ett'eivät hänen ajatuksensa ja tunteensa olleet muualla kuin
+ylpeässä roomalaisnaisessa, josta hänen silmänsä eivät pysyneet poissa.
+Hän oli siis muulle seuralle ikäänkuin kuollut.
+
+"Demetrius", sanoi Marcia leikillisesti, "tahdotteko asettaa meidän
+horoskopimme -- mutta enhän tiedä, mitä filosofi ajatellee sellaisesta
+tutkimisesta vastaisuudessa."
+
+"Minä liityn kernaasti tähän leikkiin", virkkoi Lucius.
+
+"Leikkiinkö?" kysäsi Demetrius, silmäillen Luciusta suurilla silmillä.
+"Sanotko leikiksi luotettavinta mitä on? Totta jumalat näyttää siltä,
+että olette tottuneet vaan mielihuomioihin ja käsitteihin, ja että
+kokemus on teille suljettu kirja. Kenpä tahtoisi sanoa keisaria
+yksinkertaiseksi? Ja kuitenkin on hän palatsiinsa Roomassa minun
+johdollani maalauttanut kaksitoistatähdistöisen taivaankannen. Kaiken,
+mikä häntä on kohdannut, on hän jo edeltäkäsin lukenut tähdistä, eikä
+hän ryhdy mihinkään, kysymättä neuvoa taivaankappaleilta."
+
+Lucius tuli hämilleen.
+
+"Tietysti", virkkoi hän rauhoittaaksensa tähtein tutkijaa, "olen aina
+suostuvainen parempaan tietoon. Jos vaan todistat minulle astrologialla
+todellakin olevan jotain olennaista arvoa, niin en suinkaan ole oppisi
+uppiniskainen vastustaja."
+
+"Hyvä, hyvä", sanoi Demetrius. "Kirjoittakaa tälle taululle vuosi,
+päivä ja tunti, jolloin olette syntyneet."
+
+Kun se oli tehty, lähti Demetrius pois. Mutta ovessa kääntyi hän vielä
+kerran takaisin, lausuen:
+
+"Älkää kuitenkaan luulko, että annan teille vastauksen tänään, enpä
+edes huomennakaan, niin kauan kuin olette minun huoneessani. Vasta
+veneesen mentyänne saatte sen sinetillä suljettuna. Vaan ette ennen.
+Semmoinen on minun tapani."
+
+Aikaisin seuraavana päivänä kiikkui Marcian venhe taas vesillä.
+Petronella tyttärinensä viittaili rannalla poiskulkeville. Meri ei
+vielä ollut ihan tyyntynyt, vaan vieno aaltojen hyöky kiikutteli
+venettä hiljaa ja hupaisesti, ja kirkkaassa päivänvalossa näkyi Napoli
+selvästi ympärillä olevine huviloineen.
+
+Marcia näytti olevan alakuloinen; hän ei puhunut kuin vähän ja
+ainoastaan jokapäiväisistä asioista. Lucius huomasi sen heti, mutta
+hänellä ei alussa ollut rohkeutta kysyä Marcialta syytä semmoiseen
+raskasmielisyyteen. Silloin tuli hän ajatelleeksi tähteinselittäjän
+vastausta, jonka hän oli saanut heidän saaresta lähteissänsä.
+
+"Marcia", sanoi hän, tarttuen seuralaisensa käteen, "oletko unhottanut,
+mitä pyysit Demetriukselta?"
+
+"Antoiko hän sinulle vastauksen?" kysäsi Marcia vilkkaasti. "Ole hyvä
+ja anna minun avata se auki."
+
+Lucius epi.
+
+"Se saattaa kauhistuttaa sinua", virkkoi hän. "Minkätähden
+ajattelisimme myöskin tulevaisuutta, kun nykyinenkin aika tarjoo meille
+niin paljon iloa?"
+
+"Ei, Lucius, sinä et tiedä, kuinka vastaisuus minua huolettaa. Minä
+näin kauhistavan unen. Me lähdimme merelle ja myrsky raivosi vielä
+hirmuisemmin kuin eilen; sinä tulit peloissasi minun luokseni ja
+istuuduit viereeni, ikäänkuin minä olisin suojellut sinua, ja niin
+nukuit sinä ja minä pidin sinua vaarilla; mutta kun tahdoin herättää
+sinua ja huusin nimeäsi, olit sinä -- kuollut!"
+
+"Unia, unia", lohdutti häntä Lucius. "Vastaisuudesta ei kuulu
+pienintäkään ääntä nykyajan korvaan. Miksi olet levoton ilveilevästä
+näystä? Usko minua, että se on mielettömyyttä."
+
+"Sinä, joka olet kristitty, voinet ehkä sanoa niin", vastasi Marcia,
+"mutta minä tiedän, että unet tulevat jumalilta, eivätkä ole
+mielikuvituksessa syntyneitä. -- Anna minulle Demetriuksen vastaus."
+
+Lucius totteli.
+
+Marcia mursi heti auki sinetin, johon oli kirjoitettu Lucio
+(Luciukselle), ja silmäili pikaisesti sisällyksen.
+
+Hänen kasvonsa tulivat kalmankalpeiksi.
+
+"Ei ole mitään väistökeinoa", jupisi hän toivotonna ja pudotti
+kädestänsä papyrusliuskaleen. Lucius otti sen ylös.
+
+    "Nauttios vaan elämää, sill'ei useoita oo päivii
+    Kohtalo sallinut sull'. Ah rientäen joutuvi hetkes."
+
+Niin luki hän. Hän säikähtyi, mutta pakotti itsensä nauruun.
+
+"Eivät nämä säkeet ole huonosti", sanoi hän.
+
+"En olisi luullut Demetriusta runoilijaksi. Mutta mitä kirjoittaa hän
+sinulle?"
+
+Marcia ojensi hänelle äänetönnä toisen vastauksen, kun ensin oli
+lukenut sen.
+
+    "Murehisena sä näät kuink' merehen laskevi päivä;
+    Toivo ja odota tok' uusi sull' nousevi taas."
+
+"Saan toivottaa sinulle vaan onnea tämän ennustuksen toteutumiseksi",
+sanoi Lucius leikillisesti. "Minä en päässyt asiasta niin hyvällä
+kaupalla."
+
+Marcia katsoi äänetönnä merelle.
+
+"Et voi uskoa", jatkoi Lucius, tarttuen hänen käteensä, "kuinka minua
+surettaa sinun näkemisesi noin surullisena. Ja jospa nämät
+mielikuvitukset sanoisivat tottakin, niin antaisimmeko sentähden niiden
+katkeroittaa meiltä tämän nykyisen? Ollaan siis vaan onnellisia
+toistemme kanssa ja nautitaan elämää."
+
+Marcia nousi ylös nojasiltaan.
+
+"Lucius", sanoi hän vienolla äänellä ja katseli häntä mustilla
+silmillään, "sano minulle, rakastatko minua niin uskollisesti ja
+todella, ett'et koskaan hyljää minua?"
+
+"Kaiken kautta, mikä sinulle ja minulle on pyhää", vastasi Lucius
+juhlallisesti, "vannon sen sinulle."
+
+"Tahdonpa siis heittää pois mielestäni kaiken tätä ennen olleen ja
+pyhittää koko elämäni sinulle?"
+
+Lucius loi äänetönnä silmänsä alas. Hänen mielensä kävi synkäksi. Hän
+oli katsahtanut rannikolle Herenniuksen huvilaan päin.
+
+Kohta sen jälkeen tuli vene sataman piiriin. Merimiehet tarttuivat
+airoihin.
+
+"Koska saan taas tavata sinua, Lucius?" kysäsi Marcia.
+
+"Huomenaamulla varhain", vastasi Lucius pikaisesti, "sitten
+keskustelemme ja päätämme kaikesta."
+
+Lucius hyppäsi ensin maalle ja ojensi sitten kätensä Marcialle. Samassa
+tuokiossa astui kaksi ylhäistä naista ulos vieressä olevasta
+kantotuolista. Lucius huomasi, että ne olivat Marcella ja Viktoria.
+Hänen sydämmensä sykki aivan kuuluvasti. Hän ei voinut olla
+katsahtamatta heihin päin. Ja -- hänen silmänsä kohtasivat Viktorian
+silmäyksen.
+
+Veri nousi hänelle päähän ja alkoi täyttää hänen ohimoitansa. Hän ei
+tohtinut tervehtää. Pahantekijän tavoin meni hän alla päin Marcian
+kanssa toisaalle.
+
+Hän saattoi Marcian hänen asuntonsa portille.
+
+"Hyvästi huomiseen asti, Lucius!"
+
+"Hyvästi!"
+
+Ikäänkuin kiusallisista kahleista päässeenä riensi hän katuja pitkin
+kotiinsa. Eräs ystävä koetti pysähdyttää häntä.
+
+"Oletko jo palannut Capreae-saaresta?" kysyi ystävä, salamielisesti
+hymyillen. "Todellakin on sinulla ollut menestys, josta moni on sinua
+kadehtiva."
+
+"Sinä puhut hulluuksia!" vastasi Lucius ja kiiruhti edelleen; mutta
+ystävän sanat jäivät pistelemään hänen sydäntänsä orjantappuroiden
+tavoin.
+
+"Onko se jo sitten yleisesti tuttu Napolissa? Ehkä on Viktoriakin
+saanut kuulla sen? Hänen katsannossansa olikin jotain omituista ja
+soimaavaa."
+
+Hänen kotiin tultuansa sanottiin hänelle, että sanansaattaja oli
+odotellut häntä eilisestä asti.
+
+"Vie hänet kirjastoon", sanoi hän palvelijalle.
+
+Kun Lucius sitten muutaman minutin perästä meni työhuoneesensa, oli
+siellä nuori, matkapukuun puettu mies.
+
+"Jaha, kylläpä tiedänkin asiasi", sanoi Lucius vieraalle. "Jos tahdot
+odottaa hetkisen, niin kirjoitan paikalla Zephyrinukselle."
+
+Hän otti piirustimen ja kirjoitti pikaisesti muutaman rivin, antaen
+Rooman piispalle tiedon, mikä oli tullut päätökseksi hänelle annetusta
+tehtävästä. Sitten antoi hän sanansaattajalle kirjoituksen ynnä hyvän
+almun.
+
+Vieraan mentyä pois vaipui Lucius synkeihin mietiskelyihin. Hän istui
+kuin kivettynyt leposohvalla ja katsoi lattiaan. Hänen kasvonsa eivät
+niin liikahtaneet ja hän oli aivan kuin tainnoksissa. Ainoastaan hänen
+otsastansa nousi suuria hikipisaroita ja hänen sydämmensä sykki
+kovasti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tänään iltapuolella vallitsi Herenniuksen huvilassa äänettömyys.
+Maatalon isäntä oli tyttärensä, Marcellan ja Calpurniuksen kanssa
+mennyt Puteoliin. Julia, joka vielä oli hyvin vähävoimainen, kannatutti
+illan tullessa ulos penkerelle leposohvan, saadakseen rauhassa nauttia
+raitista ilmaa ja silmäillä ihanaa näköalaa.
+
+Hänen levätessään illan hiljaisuudessa liitelivät hänen ajatuksensa
+entisiin Kartagossa olonsa aikoihin, ja ensi kertaa koki hän
+muistutella viime aikojen kauhistavia tapauksia yksityiskohtineen. Hän
+saattoi nyt tehdä sen levollisemmin ja tajukkaammin, sillä aika, matka
+ja ystävyys, jolla häntä ja hänen sukulaisiansa kohdeltiin Herenniuksen
+talossa, olivat olleet lääkitsevä balsami hänen pahoille haavoillensa.
+Nyt voi hän oivaltaa, että Liciniuksen menettely ei ollut ainoastaan
+hillittömän kostonhimon vaikutusta ja tuomita sitä lempeästi
+semmoisesta rakkaudesta lähteneeksi, jonka voitolle päässyt intohimo
+oli pakottanut turmiolliseen hankkeesen. Mutta hukan tielle joutunut,
+hyljeksittävä ihminen oli Licinius kuitenkin hänestä, sillä Liciniuksen
+kädet olivat tahratut verellä, hänen veljiensä ja sen miehen verellä,
+jota hän oli pitänyt niin suuressa arvossa. Hänen silmänsä vettyi, kun
+hän ajatteli sitä lyhyttä aikaa, jonka hän oli seurustellut
+Apolloniuksen kanssa sekä hänen ylevää käytöstänsä ja rohkeamielistä
+kuolemaansa.
+
+Silloin kävi kahina puissa, jotka loivat varjoansa penkerelle, ja
+maahan hänen eteensä putosi nuoli, johon oli kiinnitetty papyruslehti.
+
+"Rakkaudensanoma", virkkoi hän hymyillen.
+
+"Varmaan luulee joku minua Viktoriaksi."
+
+Hän otti nuolen. Hämmästyksekseen näki hän siinä sanan: Juliae
+(Julialle).
+
+Hän hämmästyi vielä enemmän, kun levitti kirjeen ja silmäili sen läpi.
+"Jos teidän syntinne olisivat vaikka veriruskeat", oli siinä
+kirjoitettuna, "niin pitää niiden kuitenkin lumivalkoisiksi tuleman,
+sanoo Herra. Se on minun toivoni. Ajattele sinäkin sitä, kun muistelet
+onnetonta, joka itse saattoi turmion itsellensä. Sääli häntä, Julia!"
+
+Julia vaaleni ja vaipui takaisin leposohvalle. "Se on häneltä,
+Liciniukselta", kuiskasi hän.
+
+Peljättävä tuska tuli hänen päällensä. Hän olisi suonut Marcellan
+olevan kotona. Hän ei tohtinut katsahtaakaan sinne päin puistoa, josta
+nuoli tuli, vaan kutsui palvelijattaren, nousi ylös ja antoi viedä
+itsensä takaisin kamariinsa. Mutta tuhansia kysymyksiä ja ajatuksia oli
+hänellä mielessä. "Hän se on", sanoi hän itseksensä, "sillä hänen
+syntinsä olivat veriruskeat. Mutta kuinka vetää hän perustukseksi
+meidän pyhää raamattua? Ehkä tuntenee hän sitä ja on hänellä
+tarkoituksena luultavasti vaan varoittaa meitä suorastaan tuomitsemasta
+häntä. Mutta käsittämätöntä on tämä kirjoitus minulle. Ennen kaikkea
+pitää minun saada tietää, onko hän itse täällä vai onko hän antanut
+jonkun toisen saattaa hänen kirjeensä perille. Jospa Marcella tulisi
+kohta kotiin!"
+
+Vihdoinkin kuuli hän ääniä ulkoa, ja muutaman tuokion kuluttua astui
+Viktoria sisään. Hän kumartui Julian yli ja suuteli häntä, mutta hänen
+silmänsä olivat täynnä kyyneliä.
+
+"Mikä nyt on, Viktoria?" kysyi Julia nousten ylös.
+
+"Voi, Julia, minä olen sangen onneton, onnettomampi kuin voin
+sanoakaan."
+
+Julia silmäili häntä kysyväisesti.
+
+"Mitä on sitten tapahtunut, joka voi tehdä sinut niin onnettomaksi?"
+
+Viktoria koetti kaikin voimin tointua.
+
+"Kun minä ja Marcella menimme rannalle, näimme me Luciuksen tulevan
+veneestä maalle ylpeän roomalaisnaisen Marcian kanssa. Minä näin kuinka
+hänen kasvonsa punettuivat, kun hän huomasi meidät, ja kuinka hän
+hämillään kääntyi pois meistä ja lähti menemään toisaalle päin."
+
+"Senkö Marcian kanssa, josta äskettäin juttelit minulle?"
+
+Viktoria nyökäytti päätään myöntäväisesti.
+
+"Sisar", sanoi Julia lempeästi, "minä tiedän, että olet rakastanut
+häntä sydämmestäsi. Mutta hän ei ollut sitä ansainnut, jonka vuoksi on
+sinun kiittäminen Jumalaa, että hän avasi silmäsi, ennenkuin oli
+myöhäistä. Sinä olet vielä nuori; sinun pitää pakottaa itsesi
+unhottamaan hänet."
+
+"Minä en voi unhottaa", sanoi Viktoria sekavasti.
+
+Samassa tuokiossa astui Marcella sisään. Viktoria nousi pikaisesti ja
+lähti pois kamarista, salatakseen kyyneliänsä.
+
+Julia ojensi Marcellalle saamansa kirjeen, kerrottuansa ensin, miten se
+tuli hänen käsiinsä. Marcella hämmästyi lukiessansa sitä.
+
+"Se on Liciniuksen käsialaa", sanoi hän; "mutta muuta ei siitä varmaan
+voi tietääkään. Minkätähden ja mistä se on tullut, on minusta
+käsittämätöntä. Ehkä vastaisuus selittää sen."
+
+Julia huokasi.
+
+"Älköön hän vaan enää kohdatko meitä elämässä!" virkkoi hän. "Hänen
+näkemisensä ärsyttäisi jälleen vanhoja haavoja."
+
+"Luultavasti unhottaa hän meidät kohta jonkun ylhäisen viran tähden,
+jota ehkä toimitettaneen hänelle", vastasi Marcella. "Herennius jutteli
+hänen saavan arvoisan viran Aasiassa."
+
+"Ollaan siinä toivossa", lisäsi Julia. "Parasta onkin hänelle, että hän
+saa semmoisen työ-alan, jossa hänen rauhaton henkensä voi tuntea
+toimihalunsa tyydytetyksi."
+
+Viktorian kamarissa paloi kynttilä myöhään yöhön. Ensin katkerilla
+kyyneleillä ja sitten levollisemmalla mielellä rukoili hän Jumalaa
+antamaan hänelle voimaa, että hän voisi sekä hyvittää itsensä, että
+myöskin suoda anteeksi sille miehelle, joka hänelle oli kaiken tämän
+tehnyt.
+
+Samaan aikaan taisteli eräs mies vielä ankaramman taistelun, mutta
+nuoren tytön rukous ei kuulunut hänen korviinsa, muuten olisi hänen
+taistelunsa ehkä päättynyt toisella tavalla.
+
+
+
+
+Yhdestoista Luku.
+
+Lasku ja nousu.
+
+
+Seuraavana päivänä nousi Lucius jo aamun ensi koitossa ylös, meni
+työhuoneesensa ja alkoi kirjoittaa. Mutta työ ei tahtonut sujua; hän
+pysähteli usein ja vaipui ajatuksiinsa. Hetken kuluttua taukosi hän,
+käänteli pieneksi kaksi tiheään kirjoitettua lehteä, sulki ne sinetillä
+ja kirjoitti niihin päällekirjoituksen. Sitten otti hän esiin
+kirjarullan ja alkoi lukea. Mutta jo hetkisen kuluttua heitti hän sen
+syrjään ja käveli muutaman minuutin edestakaisin kamarissansa.
+
+"Vie nämät molemmat kirjeet määräpaikkoihinsa", sanoi hän orjalle,
+"toisen Herenniuksen huvilaan, toisen Akropolissa olevaan Amphionin
+huvilaan. Ensin on sinun kuitenkin mentävä Herenniukselle, mutta älä
+ole kiireissäsi, sillä tulet sinne ehkä liian aikaiseen."
+
+Hänen äänensä vapisi hänen tätä sanoessaan, mutta hänen kasvonsa olivat
+vallan levolliset.
+
+Orjan lähdettyä meni Lucius puutarhaan, tiheään lehtimajaan, jossa hän
+oli ollut ensimmäisessäkin sieluntaistelussa ollessaan.
+
+Päivä oli synkeä, ilma kellertävä ja helteinen kovan sirokon (polttavan
+tuulen) johdosta. Meri oli harmaattavan ja inhottavan näköinen.
+
+Puolen tunnin kuluttua seisattui kantotuoli hänen asuntonsa edustalle.
+Sen kantajat olivat hengästyneinä ja hien vallassa. Siitä astui ulos
+Herennius kahden naisen kanssa, joiden kasvot ylteistään olivat
+hunnulla peitetyt.
+
+"Missä on herrasi?" kysyi Herennius portinvahdilta.
+
+Tämä osotti puutarhaan. "Luultavasti lehtimajassa", lisäten siihen.
+
+Herennius kiiruhti puutarhaan; naiset seurasivat häntä loitommalla. Hän
+meni lehtimajaan, mutta pysähtyi heti peljästyen, ja löi kädellään
+otsaansa.
+
+Sitten kääntyi hän naisiin päin.
+
+"Tulkaa tänne", sanoi hän vapisevalla äänellä, "ja rohkase mieltäsi,
+tyttäreni; se hirmuinen asia on todellakin tapahtunut."
+
+Toinen naisista vaipui taintuneena lehtimajan sisäänkäytävän viereen.
+
+"Lapsi-raukka", virkkoi Herennius. "Miksi toimme hänet tänne tällä
+hetkellä?"
+
+Marcella pani taintuneen penkille ja koetti saada häntä virkoamaan.
+
+Lehtimajan perällä istui Lucius, pää syvään kumartuneena. Hänen
+kasvonsa olivat marmorinvaaleat ja hänen suunsa levollisessa hymyssä.
+Pöydällä hänen vieressänsä oli pikkuinen pullo, jossa vielä oli
+jäljellä vihertävää nestettä.
+
+"Hän on kuollut", kuiskasi Herennius, koetettuansa nuoren miehen
+valtasuonta ja sydäntä. "Synkeä loppu oli hänelle sallittu."
+
+Viktoria avasi nyt silmänsä ja katsahti heti kuolleesen. Hän oli
+uudelleen mennä tainnuksiin, mutta puristi vavahtelevasti huulensa
+yhteen, nousi seisoalleen ja meni vainajan luokse. Tylseästi katsoi hän
+muutaman minuutin kuolleen kalpeihin kasvoihin; sitten laskeutui hän
+polvilleen sen viereen, pani kätensä ristiin ja antoi päänsä vaipua.
+
+Marcella kävi myöskin polvilleen. Molemmat naiset rukoilivat nyt hiljaa
+kuolleelle lepoa. Herennius seisoi syvästi liikutettuna.
+
+Kuolleen luona oli juhlallinen äänettömyys, jota ainoastaan paikalle
+kiiruhtaneiden palvelijain nyyhkinnät keskeyttelivät.
+
+Silloin astui lehtimajaan äkkiä naisihminen, musta huntu kasvoilla. Hän
+seisattui kuolleen eteen ja katsoi sen sammuneihin silmiin. Hänen
+kätensä vavahtelivat suonenvedontapaisesti. Nyt vasta näytti hän
+huomaavan läsnäolijat.
+
+Hän meni Viktorian luokse, kumartui häneen päin ja laski kätensä hänen
+olkapäällensä.
+
+"Oletko Viktoria, Herenniuksen tytär?" kysyi hän hiljaa.
+
+Viktoria nosti päätänsä ja säpsähti kovin, kun tunsi, kuka häntä
+puhutteli.
+
+"Marcia!" huudahti hän, kääntyen Marcellaan päin. "Marcella, tässä on
+hänen ja minun onneni surma. Pelasta minut hänestä!"
+
+Marcian kasvot värähtelivät suonenvedontapaisesti.
+
+"Niin", sanoi hän, "minä olen hänen murhaajattarensa ja se vaivaakin
+minua niin kovin, että kiitän hänen kohtaloansa onnelliseksi."
+
+Viktoria oli ääneti.
+
+"Mutta", jatkoi Marcia, "yhdistäähän meitä yhteinen murhe. Olinhan minä
+samoin kuin sinäkin kiintynyt häneen, joka nyt istuu kylmänä ja
+hengetönnä edessämme. Älä sysää minua pois tyköäsi; minä tiedän
+tehneeni sinulle pahaa, mutta tiedän myöskin oman kipuni olevan suuren.
+Ojenna minulle kätesi, Viktoria."
+
+Nuori tyttö noudatti hitaasti hänen pyyntöänsä ja Marcia tarttui hänen
+ojennettuun käteensä, puristaen sitä sydämmellisesti.
+
+"Ja salli minun tulla sinun tykösi", sanoi hän hiljaa; "että saisin
+lepoa sielulleni."
+
+Viktoria nyökäytti äänetönnä päätänsä.
+
+Marcia nousi ylös kumarruksistaan. Vielä kerran katsahti hän kuolleesen
+ja sen vieressä polvillaan olevaan tyttöön; sitten lähti hän hitailla
+askelilla lehtimajasta.
+
+Myöskin Viktoria ja Marcella lähtivät kohta pois. Heidän mennessänsä
+puutarhan läpi tuli äkkiä mies heitä vastaan. Huomattuansa Marcellan,
+veti hän viittaa kasvoillensa ja meni kiireesti heidän ohitsensa.
+
+"Kuka on tuo, joka peittelee itseänsä tuolla tavalla?" kysyi Herennius.
+"Hän näyttää minusta tutulta."
+
+Marcella kääntyi katsomaan. "En tiedä", sanoi hän arvelevasti.
+
+"Jollen erehdy", jatkoi Herennius, "niin oli se Licinius, Kartagosta.
+Mutta kuinka olisi hän täällä Napolissa?"
+
+"Liciniusko?" virkkoi Marcella, katsoen tarkasti ohitsemenneen jälkeen.
+"Niin, hän se onkin. Nyt tunnen hänet ruumiistaan ja käynnistään."
+
+"Merkillistä", sanoi Herennius, pudistaen päätänsä, "että hän on
+täällä. Mutta ehkä on keisari kutsunut hänet Roomaan, ja jollen muista
+väärin, niin mainitsi onneton Lucius kerran ystäviensä seurassa häntä."
+
+Kasvojansa peittelevä mies katosi lehtimajaan. Palvelijat eivät
+tunteneet häntä. Suruisennäköisenä astui hän kuolleen luokse ja tarttui
+hänen käteensä.
+
+"Minkätähden jätit minut juuri nyt, kun olisin tarvinnut sinua", jupisi
+hän. "Sinun kohtalosi, ystävä-raukka, on yhtäläinen kuin minun."
+
+"Viekää kuollut asuntoonsa", sanoi hän sitten palvelijoille, joille ei
+tullut mieleen kysyä häneltä, mikä oikeus hänellä oli käskeä täällä.
+Sillä hänen ylevä, majesteetillinen ulkomuotonsa herätti heissä
+kunnioitusta. He ottivat siis varovasti kuolleen herransa ja veivät
+hänet kirjastohuoneesen.
+
+Vieras istui vielä hetkisen ystävänsä ruumiin vieressä, supisten
+itsekseen. Sitten meni hän ulos ja lähti astumaan alaspäin sitä katua,
+joka kulki Puteoliin päin.
+
+Nuoren Luciuksen itsemurha herätti suurta hälinää Napolin
+seurapiireissä. Kummallisimpia huhuja rupesi liikkumaan, jotta
+Herennius, suojellakseen tytärtänsä sopimattomilta puheilta, näki
+itsensä pakotetuksi antamaan ystäviensä tietoon kirjeen, jonka Lucius
+viimeksi oli kirjoittanut Viktorialle. Suoraan ja selvillä sanoilla
+tunnusti Lucius siinä käyttäytyneensä väärin sekä Viktoriaa että
+Marciaa kohtaan ja syytti itseänsä kevytmielisyydestä.
+
+"Pitääkö minun elämän", kirjoitti hän, "kun elämäni tekee toisen teistä
+onnettomaksi? Minä tunnustan, että elän sinulle yksinäsi, Viktoria,
+mutta minä en voi sysätä tyköäni häntä, jolle intohimon tulisessa
+kiihkossa tein lupauksen. Sentähden ei minulla ole jäljellä muuta kuin
+yksi keino."
+
+"Tätä ajatuksen johtoa en oikein ymmärrä", oli Calpurnius sanonut,
+luettuansa nuot sanat.
+
+"Olisihan tuon onnettoman asian voinut järjestää toisemmanlaisella
+tavalla kuin tällä. Mutta Lucius on aina minusta tuntunut
+haaveksijalta."
+
+"Mielikarvaudella on meidän täytynyt tuntea", lisäsi Marcella, "ett'ei
+filosofillisesti leikitteleminen kristillisyyden kanssa ole kylliksi.
+Omatekoinen uskonnollinen järjestelmä hajoaa, niin kohta kuin tulee
+koeteltavaksi. Jos Lucius ei olisi pannut elämänsä ohjaajaksi
+inhimillisiä ajatuksia eikä filosofillisia mietteitä, vaan olisi
+uskonut ja totellut evankeliumin yksinkertaista totuutta, niin ei tämän
+onnettoman työn kadotus olisi koskaan saanut nielaista kitaansa häntä."
+
+"Minä sanoisin ennemmin", virkkoi Herennius, "ett'ei hänellä ollut
+voimaa eikä levollista miettimiskykyä. Hän oli tunteiden mies, joka
+aina oli valmis uhraamaan itsensä hetkisille mieleenjohtumuksille. --
+Meille tulee vaikeaksi saada lapsi-raukka rauhoittumaan."
+
+"Olopaikan vaihetus tekisi hänelle hyvää", sanoi Marcella. "Minä olen
+nähnyt sen Juliasta. Jos todella päättäisitkin ruveta jälleen keisarin
+palvelukseen --"
+
+"Se päätös tuntuu minusta tosin vaikealta", vastasi Herennius. "Mutta
+ei minulla ole muutakaan neuvoa. Jätän silloin lapseni teille ja
+ehdotan, että menisitte muutamaksi kuukaudeksi Roomaan ja palaisitte
+jälleen Napoliin, kun hänen ensi surunsa olisi mennyt ohitse.
+Tiedättehän, että minulla on talo Esquilinuksella."
+
+Calpurnius nyökäytti päätään myöntäväisesti. "Mutta voinemmehan saada
+keisaria sen verran taivutetuksi, ett'ei hän vaatisi minua enää valtion
+palvelukseen."
+
+Herennius naurahti.
+
+"Sen saamme helposti toimeen."
+
+Jo päivää jälkeen Luciuksen kuoleman tuli Marcia Herenniukselle.
+Viktoria ei kuitenkaan voinut ottaa häntä vastaan, sillä se ankara
+sielunvavistus, jossa hän oli ollut, oli niin kovin runnellut häntä,
+että hänen täytyi varoa tulemastansa jälleen samallaiseen
+mielenliikutukseen. Sentähden otti Marcella vastaan vieraan.
+
+Tämä oli kokonaan muuttuneen näköinen.
+
+Yllänsä oli hänellä musta puku. Hänen kasvonsa olivat totiset ja koko
+hänen käytöksensä varovainen. Hänen silmiensä kiilto näytti olleen
+lakastunut, ja hänen punaiset silmäluomensa olivat jyrkkä vastakohta
+hänen vaaleille kasvoillensa. Tämä muutos ei jäänyt Marcellalta
+huomaamatta ja hänen tuli sangen sääli tätä onnetonta.
+
+"Viktoria pyysi sanomaan sinulle sydämmellisiä terveisiä", virkkoi
+Marcella ystävällisesti, "ja sinun suomaan anteeksi, ett'ei hän voi
+sinua ottaa vastaan, vaan hänen mielenliikutuksesta menehtyneet
+voimansa eivät sitä salli."
+
+"Onko hän sitte todellakin suonut minulle anteeksi?" kysyi Marcia
+hiljaa.
+
+"On", vastasi Marcella. "Hän on puhunut vähän väliä sinusta, ja aina
+syvää sääliväisyyttä osottaen."
+
+Marcia loi silmänsä alas.
+
+"Minä vihaisin ikuisesti sitä, joka olisi tehnyt minut niin
+onnettomaksi", virkkoi hän.
+
+"Sentähden ainoastaan arvelevana ja huolellisena tulinkin tänne. Minun
+pitää saada anteeksi häneltä; hänen vihaansa en olisi voinut kantaa."
+
+"Tiedäthän, Marcia, että meidän Herramme on käskenyt meidän rakastaa
+vihollisiamme ja kostaa kirousta siunauksella."
+
+Marcia katsahti ylös.
+
+"Niin, tiesin sen kyllä", virkkoi hän pikaisesti, "vaan en luullut
+koskaan sitä käskyä myöskin noudatettavan; pidin sitä ainoastaan
+puheenpartena."
+
+Marcella pudisti päätänsä.
+
+"On tosin joukossamme sellaisiakin", sanoi hän, "jotka ovat ainoastaan
+nimikristityitä, mutta se, joka täydellä mieltymyksellä on kääntynyt
+Herramme ja vapahtajamme puoleen, hän kuuleekin myös aina ja kaikessa
+Herran sanoja."
+
+"Olen välistä tutkinut uskonoppianne", jatkoi Marcia, "mutta en ole
+tehnyt sitä uskonnollisista syistä, vaan ainoastaan tiedonhalusta. Minä
+pidin teitä suopeina haaveksijoina, mutta nähtyäni sinun ja Viktorian
+levollisena ja tyytyväisenä polvillanne Luciuksen ruumiin vieressä,
+samalla kuin minun sydämmeni oli tuskallisesta kivusta pakahtua,
+silloin heräsi minussa ajatus: uskontonsa mahtanee vain antaa heille
+niin lujaa voimaa. Ja kun Viktoria rakasmielisesti kohteli minua,
+vihollistansa, onnensa kadottajaa, silloin ajattelin taas: uskontonsa
+mahtanee vain antaa hänelle tällaista rakkautta ja lempeyttä. Ja nyt,
+Marcella", jatkoi hän liikutettuna, tarttuen hänen käteensä, "tulin
+teidän tykönne, kun olen turhaan koettanut saada lepoa vaikeina
+hetkinä, kuulemaan ja oppimaan teiltä sitä sanomaa, jota te sanotte
+iloiseksi, jotta minäkin saisin siitä voimaa ja rauhaa ja balsamia
+sieluni haavoille."
+
+Marcella silmäili äänetönnä puhujaa.
+
+"Herran tiet ovat ihmeelliset", sanoi hän lopuksi hiljaa ja nousi
+istualtaan. "Mennään minun kamariini; siellä on minulla meidän pyhät
+kirjamme tallella."
+
+Marcia noudatti hänen kutsuansa.
+
+Vasta illan tullessa lähti hän pois Herenniukselta ja Marcella seurasi
+häntä huvilan portille.
+
+"Tapaamme taas kohta toisemme", sanoivat molemmat naiset
+sydämmellisesti toisillensa.
+
+Ennenkuin nousi kantotuoliin, meni Marcia palmupuun luokse ja katsoi
+uneksivin silmin maiseman yli.
+
+Merellä leikittelivät laskeutuvan auringon säteet. Ruokamäntyjen oksat
+ja rehevät viinapuut hohtivat kullalle. Sinertävä sumuverho ympäröi
+Capreae-saaren kallioiden kukkuloita, ja pauhaavan kaupungin sekava
+melu lakkasi kuulumasta, kun iltatuuli kohisten alkoi tuoda mereltä
+maalle viileyttä.
+
+Ankara kipu rupesi tuntumaan hänen sydämmessänsä, kun hänen silmänsä
+pysähtyivät Capreae-saareen. "Oi, en kärsi katsella sinua kauemmin!"
+sanoi hän hiljaa itseksensä. Hän istuutui kivipenkille, joka oli palmun
+alla ja peitti kasvonsa käsiinsä. Niin istui hän hetken liikahtamatta,
+Sitten nousi hän seisoalleen ja, silmänsä kääntyneinä laskeutuvaa
+aurinkoa kohti, lausui hän totisesti ja juhlallisesti:
+
+    "Murehisena sä näät, kuink' merehen laskevi päivä.
+    Toivo ja odota tok', uusi sull' nousevi taas."
+
+"Niin kaikki, kaikki on käynyt toteen!"
+
+Sitten meni hän hitain askelin sinne, jossa kantotuoli häntä odotteli.
+
+
+
+
+Kahdestoista Luku.
+
+Maailman pääkaupungissa.
+
+
+Keltavesinen Tiber-joki juoksee iloisena latiumilaisen tasangon läpi
+merta kohti. Saatuaan lisäksi Anion, luikertaa se Rooman alueelle ja
+virtaa maailman kaupungin ohitse, joka on sen varrella ja
+rakennuksillansa peittää vierua Appian portista Hadrianuksen mausoleoon
+asti. Joen oikealla puolella kohoaa Janikulus-vuori lavealle ympärinsä
+näkyvine linnoituksineen. Kaupungin melu ei kuulu sinne saakka; se
+vaikenee jo sillä rannanäyräällä, johon heprealaiset ovat asettuneet
+pitämään rauhatonta kaupustelemista; ylängöillä ja vieruilla on elämä
+tyventä, rauhallisen maaelämän tapaista. Huviloitakin on siellä täällä,
+vaikk'ei lukuisasti. Istutettuja öljy- ja viinapuita on joka paikka
+täynnä. Mutta muukalainen, joka tulee katselemaan lumoavaa Roomaa,
+nousee kernaasti vaivaloista polkua ylös Janikuluksen kukkulalle,
+nähdäkseen ikävöityn kaupungin, jossa lakkaamaton elo tykyttää
+kaikkialla kimaltelevine palatsineen ja temppeleineen ja loistavine
+muistomerkkeineen levällään jalkainsa juuressa.
+
+Janikuluksen kukkulalle on tehty pikkuinen penger, jota ympäröipi
+kivipenkeillä varustettu muuri. Täällä on matkustavilla tapana käydä.
+Täällä kohoaa juuri heidän edessään Capitolium synkeine linnoineen ja
+loistava Jupiterin temppeli, jota kypressit ja ruokamännyt ympäröivät
+ja jonka äkkijyrkkä kallionkylki erottaa joen uomasta. Forumia ei tosin
+näy, mutta temppelien ja basiliikkien harjat osottavat millä paikalla
+se on ja Palatinuksella olevan mahtavan Caesarin palatsin takaa näkyy
+Colosseumin valtava muurinreuna.
+
+Kuka voi kertoella kaikki erikoiskohdat? Sadottain temppeleitä,
+vesijohtoja, riemuportteja, teaattereja kohoaa joka haaralla,
+komeudessa ja suuruudessa aina toinen toistansa mahtavampina. Ja
+kaupungin alueen loputtua tulee viheriöitä kenttiä lukemattomine
+huviloineen; niistä näkee lähtevän teitä kaikille haaroille, varsilla
+hautapatsaat, jotka totisina tervehtävät matkamiestä. Ja loitompana
+kohtaa silmä sinertävät Albani-vuoret ja viehättävän Tiburin, johon
+aurinko nyt kuvastuu. Myöskin Sabinin vuoret näkyvät selvästi ja
+Sorakte monine huippuinensa. --
+
+Kaksi pretoriaania nojasi itseänsä edellämainitun penkeren muuria
+vasten ja silmäili kaupunkia alaalta. Toinen, jolla oli Rooman
+centurion merkit, oli parrakas, ahavoitunut ukko. Hän oli ruumiiltaan
+harteva ja lyhvenjäntterä. Toinen oli vielä nuorukainen, jonka kypärin
+alta riippui tuuhea, vaalea tukka ja jonka kasvot olivat lauhkeat ja
+haaveksivaisen näköiset. Muuten oli hän solakka ruumiiltansa ja aivan
+vastakohta vahvalle, urhokkaalle kumppanillensa.
+
+"Tuota vuorta", virkkoi viimeksimainittu, "sanotaan Capitolium'iksi.
+Sinne kuljetaan aina saatossa, kun voittoriemuja pidetään ja voittaja
+uhraa siellä temppelissä. Minä olin kerran mukana sellaisessa
+juhlallisuudessa."
+
+Nuorukainen katsoi hetkisen ukon osottamaan suuntaan.
+
+"Sinnekö ovat he siis vieneet Tusneldankin poikansa kanssa?" kysäsi
+hän.
+
+"Tietysti, ja monta muuta maastamme", vastasi ukko. "Ja tuossa
+ympyriäisessä rakennuksessa, jonka näet tuolla -- sitä sanotaan
+amfiteaatteriksi; Vespasianus niminen keisari rakennutti sen -- olen
+nähnyt monen maanmieheni vuodattavan verensä."
+
+"Verensäkö vuodattavan?" virkkoi hänen seuralaisensa pelästyneenä.
+"Palvelemmehan keisaria."
+
+"Tosin palvelemme keisaria; mutta aina miten sattuu kuljemme tänään
+parttilaisia, huomenna germanilaisia vastaan. Semmoista on
+sota-ammatti."
+
+"Oletko taistellut myöskin omia maanmiehiämme vastaan?"
+
+Vanhus naurahti.
+
+"Totta kai. Tämän haavan otsaani teki batavialaisen kirves, mutta
+samalla mitalla maksoin takaisinkin."
+
+"Hyi, Isgo, siten en koskaan tekisi."
+
+"Hullu", virkkoi ukko naurahtaen taas. "Niinpä sitä minäkin ajattelin
+sinun ijälläsi ja sydämmeni läpätti rinnassani, kun ensi kertaa
+taistelin maanmiehiäni vastaan, mutta vihollinen on vihollinen ja
+taistelu on ilo."
+
+Nuorukainen pudisti päätänsä.
+
+"Sitä en minä ajatellut Saksien maasta lähteissäni. Mutta maanmiehiäni
+vastaan en koskaan tahdo taistella eikä minun sitä tarvitsekaan, sillä
+en ole miksikään määrätyksi ajaksi sitoutunut keisarin palvelukseen."
+
+"Sittenpä olisit varmaan tehnyt parhaiten, kun olisit jäänyt kotiin
+omaistesi tykö."
+
+"Nuorin poika on aina liikaa kotona ja minulla on aina ollut halu
+etelään."
+
+Ukko keskeytti tämän puheenaineen ja rupesi jälleen selittämään
+tärkeimpiä näköalan kohtia. Hän jutteli paraillaan Augustuksen
+naumakiasta,[33] kun hän huomasi seuralaisensa silmät olevan kokonaan
+muussa.
+
+"Etpä sinä, totta Tor, ole mikään tarkka kuulija!"
+
+Nuorukainen pani lepytellen kätensä ukon olkapäälle.
+
+"Suo anteeksi, sillä tuolla tulee polkua ylöspäin kaksi naista. Eikö
+nuorempi heistä ole herttainen kuin Freja?"
+
+"Älä niitä katselekaan, ne ovat ylhäisiä naisia", sanoi vanhus nauraen.
+
+"Ylhäisiäkö?" virkkoi toinen pilkallisesti. "Olenhan minä saksilaisten
+ruhtinaansukua. Olenhan ylhäisempää sukua kuin keisari."
+
+"Totta kyllä", vastasi vanhus lepytellen, "vaan minä tarkoitan, että me
+olemme heidän silmissänsä vaan barbaareja. Sitä paitsi ovat he
+kristityitä naisia, sillä näen heillä kaulakoristeenansa olevan
+hopeakalan ja siitä tuntee kristityt."
+
+Toinen ei vastannut mitään. Hänen silmänsä seurasivat molempia naisia,
+kunnes he katosivat tienpolvekkeesen.
+
+Sitten kääntyi hän jälleen ukkoon päin.
+
+"Niin, Isgo, kaunis oli hän kuin Freja. -- Mutta mitä tarkoitat sillä,
+että he ovat kristityitä?"
+
+"Kristityt -- niin -- en tiedä oikein kuinka sen selittäisin; ne ovat
+ihmisiä, joilla ei ole jumalia, ja jotka luopuvat maailmasta."
+
+"Ei ole jumalia?" huudahti nuorukainen hämmästyneenä.
+
+"Minä luulen niin, mutta en voi antaa sinulle tarkempaa selitystä
+asiassa. Olen ainoastaan kuullut heistä puhuttavan jolloinkulloin.
+Mutta jos haluat saada enemmän tietää, niin asuu tuolla sillan luona
+vanha ukko, joka lienee heidän päämiehensä. Sivumennessämme voit
+tiedustaa häneltä."
+
+"Niin tahdon tehdäkin."
+
+"Nyt emme luullakseni saa viipyä pitempään", jatkoi ukko, "aurinko
+laskeutuu kohta, ja kasarmiin on pitkä matka."
+
+Hän alkoi mennä ja hänen kumppaninsa seurasi häntä.
+
+Äänettöminä astuivat he jyrkkää polkua alas kukkulalta Tiberille päin.
+Joelle päästyänsä poikkesivat he Via Aurelia nimiselle kadulle. Nuori
+centurio pani kätensä ukon olkapäälle.
+
+"Sinä olet muistamaton", sanoi hän. "Sinun piti osottaa minulle sen
+kristityn miehen asunto."
+
+"Etkö huomaa, että katselen juuri ympärilleni jokapaikkaan, keksiäkseni
+hänet", vastasi vanhus kiivaasti. "Mutta en näe häntä missään; parasta
+on, että kysymme häntä tuolta heprealaiselta."
+
+Hän meni juutalaisen kaupustelijan luokse, joka kaupitteli vaatteita
+kadun kulmassa.
+
+"Kuules, heprealainen, tahtoisin kysyä sinulta jotain."
+
+Vatteenkauppijas säpsähti peljästyneenä, nähtyään sotilaiden tulevan
+hänen luoksensa.
+
+"Minkä käskyn saa orjasi", sanoi hän kumartaen nöyrästi heille.
+
+"Tunnetko sitä kristittyä, joka --"
+
+Juutalainen katsoi häneen tirkistäen ja nauraa irvisti.
+
+"En tunne ketään kristittyä", vastasi hän pikaisesti. "En välitä
+sellaisista ihmisistä."
+
+Niin sanottuaan alkoi hän järjestellä tavaroitansa pitämättä enempää
+lukua sotamiehistä.
+
+Vanha centurio vihastui ja tarttui rautakourin juutalaisen käsivarteen,
+jotta juutalainen päästi huudon.
+
+"Isä Aapraham avita, miksi kiusaatte kunniallisia ihmisiä ja estätte
+heitä toimituksissansa?" huusi hän valittavalla äänellä. "Mitä on minun
+kristityiden kanssa tekemistä?"
+
+Mutta centurio ei päästänyt saalistansa niin vähällä, vaikka kyllä koko
+joukko juutalaisia kohta kerääntyi hätyytetyn uskolaisensa ympärille,
+pitäen kovaa menoa.
+
+"Missä asuu se valkeapartainen kristitty, jolla aina on tapana istua
+täällä?" kysyi hän vaan ja pudisteli vaatteen kaupustelijaa.
+
+"Voi, kuinka teet minulle pahaa!" päivitteli tämä. "Enhän minä tiedä
+sanoa sinulle mitä tahdot."
+
+Centurio ei näyttänyt olevan taipuisa uskomaan näitä sanoja ja olisi
+vaan yhä edelleen vaatinut juutalaista ilmoittamaan kristityn asuntoa,
+joll'ei ympärillä seisovien joukosta olisi astunut esiin mies, joka
+sanoi:
+
+"Minä näytän sen teille; seuratkaa minua."
+
+"Hyvä", vastasi centurio ja päästi irti heprealaisen, "me seuraamme
+sinua."
+
+"Huonoa roskaväkeä nuo juutalaiset!" sanoi hän sitten vihastuneena,
+kääntyen kumppaniinsa. "Jos minä olisin keisari, niin panisin heitä
+selkään ja karkoittaisin heidät Roomasta sinne, mistä ovat tulleetkin,
+kellekään ihmiselle eivät he kelpaa orjiksi, sillä he eivät osaa muuta
+kuin valhetella ja pettää. Totta Tor eivät he ansaitsisi nähdä päivän
+valkeutta."
+
+"Sinä olet oikeassa", sanoi mies, joka oli tarjoutunut tietä
+näyttämään. "Se on huonoa kansaa. Julius Caesarhan se, suokoot jumalat
+hänelle anteeksi, antoi niille erioikeudet; nyt ovat ne pesiytyneet
+tänne ja imevät veren meistä. Eivät kutkaan Roomassa osaa väärentää ja
+pettää paremmin kuin tämä köyrynenäinen suku, vaikk'eivät ne ole
+oppineet meidän kieltämme kuin puolittain. Niitä nousee kuin
+rikkaruohoa maasta, ja meidän vahingollamme hankkivat ne itsellensä
+vaikutusmahtia. Ja meidän täytyy kärsiä sitä, että nämät voitetut
+pitävät meitä, maailman valloittajia, hirmuvaltansa alla."
+
+Muutama minuutti sen jälkeen seisattui tienosottaja vähäisen huoneen
+eteen.
+
+"Siinä asuu Kresimus, jota haette", sanoi hän. "Hyvästi!"
+
+Vanha centurio kolkutti ovelle. Ijäkäs mies, jolla oli kunnianarvoinen
+ulkomuoto ja hopeanvalkoinen parta, tuli avaamaan sen.
+
+"Mitä tahdotte?" kysyi hän.
+
+"Oletko kristitty?" kysyi centurio.
+
+Ukko vastasi viivytellen: "Olen."
+
+"Tämä ystäväni Irmino", jatkoi centurio, "tahtoisi sinun selittämään
+hänelle mikä kristitty on. Voithan tehdä sen paikalla. Meillä on vielä
+neljännes tunti aikaa."
+
+Kunnianarvoinen ukko tuli hämmästyneen näköiseksi.
+
+"Tahdon kernaasti täyttää pyyntönne", virkkoi hän, "mutta te pyydätte
+sellaista, jota ei voi tehdä niin lyhyessä ajassa. Jos sinulla on halu
+oppia tuntemaan kristityiden uskonoppia", sanoi hän sitten Irminolle,
+"niin pitää sinun joka päivä olla tuntikausi luonani. Kuukauden
+kuluttua voinen sitten sanoa sinulle: nyt tunnet kuoren. Mutta ytimeen
+et vielä ole katsonut; meidän oppimme varsinaisen salaisuuden opit
+tuntemaan ja käsittämään vasta kymmenen kertaa niin pitkässä ajassa."
+
+Pretoriaanit katsoivat hämmästyneinä toisiinsa.
+
+"Mitä luulet tästä vastauksesta?" kysyi centurio Germanian kielellä
+seuralaiseltansa.
+
+"Minulla on halu koettaa", vastasi Irmino. "Mutta en kuitenkaan tiedä,
+pitkitänkö loppuun asti."
+
+"No niin, vanhus", virkkoi sitten centurio ukolle, "me suostumme sinun
+ehdotukseesi. Nuori ystäväni tulee jo huomenna tykösi. Jää hyvästi!"
+
+Sitten lähtivät sotilaat ripeästi astumaan Porta Tiburtinaan päin,
+jossa pretoriaanien kasarmi oli.
+
+Oikealla puolella Via Appiaa, ei kaukana Porta Capenasta, vastapäässä
+sitä paikkaa, jossa Caracallan suurenmoiset thermet[34] olivat, oli
+taverni,[35] jossa kävi paljo kansaa. Iso kyltti, johon oli kuvattu
+käärme elefantin ympäri kiertyneenä, osotti sen jo kaukaa.
+
+Orjia oli kokoontunut sinne matalaan huoneesen nauttimaan
+virvoitukseksensa pikarin hapanta Vatikanin viiniä. Puheenaineena oli
+heillä isäntänsä. Toinen heistä koetti olla toistansa etevämpi
+häpeäjuttujen kertomisessa.
+
+"Teidän pitäisi katsoa kerran", sanoi ilkipintainen kreikkalainen,
+"kuinka meillä käydään ulossisään. Oktavian asunto on kuin
+kyyhkyslakka. Ensin tulee juutalaisnainen kaupungin neljännestätoista
+korttelista selittämään meidän herrattaren unia, ja se saa hyvät rahat.
+Tuskin kerkeää hän pois, kun tulee pitkä kaldealainen tähteinselittäjä
+vastaamaan kaikellaisiin vastaisuuden kysymyksiin. Hän saa tietysti
+melkoiset juomarahat, eikä se ruskea poikakaan, joka kantaa hänen
+keinokaluansa, lähde täältä tyhjin käsin. Ne hirtehiset tietävät kyllä,
+mitä meidän rakastunut herratar suvaitsee kuulla! Sitten tulevat
+Isiksen ja Astarten kerjäläispapit -- niin, tunnettehan kyllä sen
+joukkion; eikä itse Jupiterkaan häpeä lähettäessään palvelijoitansa
+kerjuulle. Ja sitten kaikki kuokkavieraat ja muut liukastelijat --
+niin, sen sanon teille, ett'ei Karosillakaan voi olla pahempi kuin
+meidän portinvahdilla."
+
+Toiset nauroivat.
+
+"Niin hullusti ei ole meillä", virkkoi etrurialainen. "Mutta ennen
+kuitenkin tahdon hikoilla polkumyllyssä kuin olla portinvahtina."
+
+Kaksi miestä meni ohitse kadulla.
+
+Toinen heistä oli vahva ja pitkäkasvuinen. Lyhyesti leikattu parta
+ympäröi hänen mielenilmeisiä kasvojansa, joissa säteili rohkeat ja
+vakavat silmät. Hän jutteli pienen, lyhyenjäntterän miehen kanssa, joka
+astui hänen rinnallansa.
+
+Orjat tavernissa huomasivat nämät ohitsemenijät.
+
+"Tunnetteko tuota pitkää miestä?" kysyi yksi heistä.
+
+Toiset vastasivat kieltävästi.
+
+"Sittenpä tahdon jutella teille hänen elämäkertansa. Minä tunnen sen
+hyvin. Se saattaa olla lohdutukseksi vastaiselle elämällenne. Hänen
+nimensä on Callistus; hän oli ennen orjana suopealla Karpophoros
+nimisellä ukolla, jolla oli pieni vekselikauppa Piscina publikan
+varrella. Molemmat olivat he kristiaaneja. Kun nyt Karpophoros oli
+vanha eikä pitempään jaksanut hoitaa liikettänsä, jätti hän sen
+mieliorjansa Callistuksen haltuun. Se suuri luottamus, jota Karpophoros
+nautti kristityiltä, saattoi monen, erittäinkin lesken ja orvon
+panemaan rahansa Callistuksen pankkiin. Mutta mitä tapahtui? Joko ei
+Callistus ymmärtänyt niitä asioita tai oli hän veijari -- hän teki,
+lyhyesti sanoen, konkurssin, mutta pakeni sitä ennen Portukseen
+matkustaaksensa meritse edemmäksi. Mutta Karpophoros kiiruhti hänen
+jälkeensä, sai hänet kiinni ja vei takaisin Roomaan miettimään
+erehdystänsä polkumyllyssä.
+
+"Hänen istuttuansa siellä jonkun ajan tuli muutamia veljiä -- niin
+kutsuvat kristiaanit toisiaan -- Karpophoron luo ja nuhtelivat häntä,
+että hän sillä tavalla piti Callistusta. Pitää antaa sille
+ihmisraukalle tilaisuutta sovittaa vikansa, sanoivat he. Kun Callistus
+sitten vielä vakuutti itsellänsä olevan rahoja saamatta, niin suostui
+suopea Karpophoros antamaan vangille vapauden. Mutta mitä teki
+Callistus nyt? Hän töytäsi synagogaan, kiljui siellä: 'minä olen
+kristitty!' ja nosti sellaisen metelin, että juutalaiset karkasivat
+hänen päällensä, rääkkäsivät häntä ja sitten veivät hänet maaherran
+eteen. Minä olin itse läsnä, kun tämä kuulusteli häntä. 'Minä olen
+kristitty!' oli ainoa, minkä maaherra voi saada häneltä vastaukseksi.
+Yht'äkkiä tuli Karpophoros kiireesti sinne. Hiki virtaili hänen
+otsaltansa. 'Tuo veitikka', sanoi hän prefektille, 'ei ole mikään
+kristitty; sen nimen on hän vaan vääryydellä anastanut itsellensä. Sen
+lisäksi on hän varastanut minulta paljon rahaa, jonka heti voin näyttää
+toteen.' Ja hän todisti sen. Mutta kun Callistus yhä vaan vakuutti
+olevansa kristitty, niin tuomitsi prefekti hänet juuri semmoisesta
+tunnustuksesta karkotettavaksi Sardiniaan. Siellä oli hän monta vuotta.
+Mutta minkä luulette hänen nyt olevan? Kristiaanien ensimmäinen mies,
+tai paremmin sanoakseni se, joka taluttaa heidän esimiestänsä, jota he
+kutsuvat piispaksi, samoin kuin hoitajatar taluttaa pientä lasta. Niin,
+äskettäin sanoi minulle Servulus, joka on piispan talossa ja myöskin
+kristiaani, että tämä Callistus voisi päästä piispaksikin. -- Siitä
+näette, hyvät ystävät, kuinka pitkälle toinen meistä saattaa tulla."
+
+Toiset nauroivat.
+
+"No, ei totta tosiaankaan ole mitään pitkälle tulemista, jos pääsee
+kristiaanien piispaksi", virkkoi kreikkalainen.
+
+"Erehdyt, jos luulet niin", jatkoi puhuja. "Eikö Commoduksen aikana
+kaikkivaltijas Marcia kuulunut heidän joukkoonsa? Ja onhan keisarin
+hovissa nytkin semmoisia, jotka tunnustavat tätä harhauskoa.
+Katso ympärillesi mihin hyvänsä, niin aina näet kristiaaneja.
+Hedelmäkauppijatar, joka istuu torilla, on heidän uskolaisiansa, samoin
+kuin ylhäinen herratarkin, jolla on hallussansa tusinoittain orjia.
+Jopa pretoriaanein kasarmissakin on niillä puolueensa, ja tiedättehän
+jokainen, miten niitä on käsityöläisissä."
+
+"Minä luulen", virkkoi eräs afrikalainen salamielisesti, "isäntäni
+puolison myöskin olevan kristityn. Tavan takaa lähtee hän öillä salaa
+pois kotoa --"
+
+Kreikkalainen nauroi.
+
+"Mitä sinä naurat? Hän on kunnioitettava matroona, josta ei kukaan voi
+sanoa mitään pahaa. -- Mutta minä olen kuullut kristiaanien pitävän
+öillä kokouksiansa. Myöskin olen muutaman kerran nähnyt heidän, kun
+eivät luulleet kenenkään siitä tietävän, suurella juhlallisuudella
+syövän jotain -- se oli luullakseni leipää. Mahtanee sekin myös kuulua
+kristiaanien uskonoppiin. Välistä eivät ne taas nauti mitään ruokaa."
+
+"Niin, kyllä se on kummallinen joukkokunta", virkkoi kreikkalainen
+taas. "En ymmärrä, miten kansa voi vihata heitä; pitäisi ainoastaan
+surkutella semmoisia haaveksijoita."
+
+"Olkoonpa kuinka hyvänsä", sanoi toinen, "vaan jokaisen, joka on
+palvellut kristityssä talossa, täytyy tunnustaa olleensa siellä kuin
+Elysium'issa. Eikö meitä kohdella kaikkialla kuin koiria? Mutta
+kristiaanit kutsuvat veljiksensä orjia, jotka ovat heidän
+uskolaisiansa, sekä erotusta tekemättä antavat heille virkoja ja
+arvosijoja keskuudessaan. Koska on kuultu roomalaisten ja
+kreikkalaisten tekevän niin? Voisin nimittää teille erään kumppaninkin,
+joka liittyi kristiaaneihin -- hänelle on ylhäinen, kristitty nainen
+antanut kätensä! Niin, teitä hämmästyttää se. Samoin minuakin; sillä
+minä en voi käsittää, minkätähden nämät ihmiset ovat niin mieltyneitä
+toisiinsa."
+
+"Hyvin puhuttu", virkahti eräs mies, joka juuri oli astunut sisään, ja
+joka ulkomuodostansa päättäen oli seppä. "Samalla kannalla kuin te
+orjat olemme mekin käsityöläiset.[36] Teitä ja meitä sanotaan
+roskaväeksi ja kansan ruvaksi. Sinun tyttäresi voi yhtä vähän kuin
+minunkaan päästä vestaaliksi. Sen tiedätte te yhtä hyvin kuin minäkin.
+Mutta kuulkaas mitä minulle tapahtui aivan äskettäin. Minä olin työssä
+eräällä kristityllä Trajanuksen Forum'in varrella, ja siellä kuulin
+heidän, kristiaanien sanovan, että käsityö on arvoisata työtä ja että
+käsityöläinen on yhtä ylhäisellä kannalla kuin jokainen muukin ihminen,
+joka täyttää velvollisuutensa. Niin sanoivat he sekä itse saatoin
+huomata, että heistä oli käsityö arvoisata. He sanoivat suoraan, että
+Kristus, jota he pitävät uskonoppinsa perustajana, oli käsityöläisen
+poika ja teki myöskin sitä työtä. Ja eräs toinen kuuluisa mies heistä
+-- hänen nimeänsä en muista -- oli teltankutoja. Kuultuani ja nähtyäni
+kaiken tämän riemuitsin sydämmessäni. Ja sentähden pistää minua aina
+vihaksi, kun kuulen muiden häpäsevän kristityitä, enkä vähän
+vihastunut, nähdessäni äskettäin pahantapaisen pojan Pedagogium'issa
+Palatinuksella kuvailevan heidän Kristustansa ristillä riippuvan, päänä
+aasinpää. Tällä tavalla tietävät ne kaikki puhua pahaa kristityistä.
+Mutta jos kysyn heiltä: 'tunnetteko näitä kristiaaneja?' niin vastaavat
+he aina: 'emme, mutta se ja se vakuutti mitä varmimmin, että ne ovat
+pahimpia ihmisiä auringon alla.'"
+
+Puhuja pysähtyi ja nyt tuli hetkiseksi vallan äänettömyys. Hänen
+sanansa eivät näyttäneet olleen vaikutusta tekemättä. Kreikkalainen oli
+ensimmäinen, joka alotti jälleen puhua.
+
+"Nyt on jo kylliksi kristityistä. Puhukaamme jostakin tärkeämmästä.
+Tiedättekö että Krysis on myöty Sisiliaan. Vahinko sitä kaunista
+tyttöä!"
+
+Hänen koetuksensa panna alulle uutta puheenainetta onnistui. Juttelu
+kääntyi nyt rakkauden seikkojen väljille ja mukaville kulkuvesille. --
+
+Ne kaksi miestä, jotka menivät tavern'in ohitse, astuivat hiljalleen
+eteenpäin.
+
+Pitkä, oikeanpuoleinen mies oli, kuten orja oli sanonutkin, piispa
+Zephyrinuksen mahdikas suosikki, entinen orja Callistus. Onnellinen
+sattuma oli jo vuosia sitten vapauttanut hänet maanpakolaisuudesta.
+Commoduksen lemmittyinen, meille jo ennestään tuttu Marcia, joka oli
+kristitty, tunsi itsensä kerran kehoitetuksi tekemään hurskaan työn ja
+pyysi Rooman piispan Viktorin lähettämään keisarille luettelon
+Sardiniaan karkoitetuista kristityistä, jotka ansaitsivat tulla
+armahdetuiksi. Viktor noudatti kernaasti hänen pyyntöänsä. Mutta niiden
+nimien joukossa, jotka olivat listassa, ei ollut Callistusta. Siitä
+huolimatta osasi tämä kuitenkin hankkia itsellensä luvan päästä kotiin
+armahdettujen kanssa. Mutta oliko hän nyt tyytymätön Viktoriin vai
+häpeilikö hän entistä elämäänsä, vaan hän jäi Portukseen, kunnes
+Viktorin kuoltua uusi piispa Zephyrinus, jonka kanssa hän kauan oli
+ollut tuttu, kutsui hänet vuonna 197 Roomaan ja antoi hänelle,
+maallikolle, mahdikkaan viran, nimittäin seurakunnan hautausasiain
+hoidon. Sillä kristityillä oli jo silloin lähes kymmenen katakombia,
+joilla kullakin oli oma kolleginsa, niin sanotuista fossoreista, joiden
+tehtävänä oli maanalaisten suojien kaivaminen ja kuolleiden
+hautaaminen.
+
+Callistus tuli äsken ystävänsä Ostian piispan Aleksanderin kanssa
+katsomasta Via Appian varrella olevia katakombeja. Heidän puheensa
+aineena oli Callistuksen asema Rooman seurakunnassa.
+
+"Näethän", sanoi tämä, "kuinka hankalat meidän seurakunnan olot ovat.
+Minä tiedän että tarkoituksena on erittäinkin minun vastustamiseni,
+ikäänkuin minä antaisin huonoja neuvoja meidän hyvälle piispallemme
+Zephyrinukselle. Minä mielelläni luopuisin kokonaan kirkollisista
+asioista, jos luulisin siitä olevan mitään hyötyä kirkolle ja
+seurakunnalle. Mutta koska olen siinä vakuutuksessa, että
+Hippolytus[37] ja hänen ystävänsä turmelisivat kirkon käsitystavallaan
+ja hoidollaan, niin en niin paikastani liikahda. Mitä hyötyä siitä on,
+että kovennetaan kirkkokuria ylenmäärin. Sillä tavalla teemme ikeemme
+niin raskaaksi, ett'ei sitä moni rupea kärsimään. Vaan viisaalla
+lempeydellä tulee meidän kohdella niitä, jotka katuen vikojansa,
+olkootpa ne sitten minkälaatuisia hyvänsä, jälleen palajavat meidän
+tykömme. 'Ettekö tiedä', olen usein sanonut heille, 'että Noakin
+arkissa myöskin oli monellaisia eläimiä? Mutta arkki merkitsee kirkkoa.
+Ettekäkö jumalanpalveluksessamme ole kuulleet vertausta ohdakkeista
+nisussa?' Ja mitä uutta muotia se on, että kiellettäisiin kenenkään
+piispan presbyterin tahi diakonin pääsemästä uuteen avioliittoon? Se
+tuuli käy Afrikasta. Mutta me osaamme rakentaa muurin sitä vastaan."
+
+Callistus lausui nämät viimeiset sanat hyvin kiivaasti ja astui niin
+kiireesti, että piispa tuskin jaksoi seurata häntä.
+
+"Sama on minunkin ajatukseni", vastasi piispa. "Mutta sinun tilasi
+tulee vaikeaksi vastapuolueen suhteen. Hippolytus on kostonhimoinen
+ihminen, joka tekee mitä voi, karkoittaaksensa sinut pois
+seurakunnasta."
+
+"Joutavia", virkkoi hänen seuralaisensa, "minä en häntä pelkää. Se
+puolue, jonka hän on kerännyt ympärilleen, ei tosin ole vähälukuinen,
+mutta tiedän seurakunnan enemmistön ja niiden joukossa parempain
+ihmisten, olevan minun puolellani."
+
+He tulivat nyt Porta Capenaan ja poikkesivat kadulle, joka kulki aivan
+pitkin kaupungin muurin vierusta. Heidän vastaansa tuli kantotuoli.
+Siinä istui nainen huntu kasvoilla. Callistus kumarsi nöyrästi, mutta
+sai vastaukseksi ainoastaan pikaisen tylyn tervehdyksen.
+
+"Kuka se oli?" kysäsi piispa. "Hän ei näyttänyt olevan suosiollisella
+mielellä sinua kohtaan."
+
+"Arvasit oikein", virkkoi Callistus nauraen.
+
+"Se oli rikas Marcia, joka joku aika sitten oli pakanallisen
+ylimyskunnan enin arvossa pidetyitä naisia. Sitten meni hän kesäksi
+Napoliin ja palasi sieltä kristittynä. Hän kääntyi eriskummallisella
+tavalla. Tahdon vast'edes kertoa sen sinulle. Tärkeämpää on se, että
+hän on minun vastustajiani ja että hänen huoneessansa keksitään melkein
+kaikki vehkeet ja juonet, joilla minua vastustetaan. Nyt voit ymmärtää,
+minkätähden hänen tervehdyksensä ei ollut ystävällinen. Mutta kerro
+minulle nyt seurakunnastasi Ostiassa. Luulen sinun piispantoimesi
+olevan hyvin vaivaloista, sillä satamakaupunkiin kokoontuu kaikellaista
+roskaväkeä."
+
+"Niin, Ostiassa on pidettävä silmät auki. Sinne tulee ihmisiä, jotka jo
+aikaa sitten ovat kääntyneet takaisin pakanuuteen, ja apua saadakseen
+ovat olevinansa kristityitä. Tuleepa pakanoitakin usein väärillä
+suosituskirjeillä minun tyköni. Minä annan mielelläni, missä näen
+olevan todellisen hädän. Mutta sitten kun meitä kerran on ruvettu
+tuntemaan armelijaiksi ja avullisiksi ihmisiksi, koettaa moni
+ansaitsematon hyötyä näistä meidän ominaisuuksistamme. Sentähden pitää
+minun alinomaa olla varuillani, joka sen vuoksi on vieläkin vaikeampaa,
+kun meidän seurakunta melkein joka päivä muuttuu, aina sen mukaan,
+miten kauppaolot muodostuvat."
+
+Näin jutellessaan olivat he tulleet lähelle Porta Metroniaa.
+
+Mutta ennenkuin he ennättivät kaupungin portille, alkoi heidän
+edeltänsä kuulua kova soitonääni, ja kohta sen jälkeen tuli joukko
+musikantteja torvineen ja huiluineen ulos portinholvista.
+
+"Hautaussaatto", virkkoi Callistus. "Odotetaan kunnes se ehtii ohitse."
+
+Musikantteja, jotka olivat saaton etunenässä, seurasi joukko mimejä[38]
+ja tanssijoita, joista muutamat olivat puetut sileneiksi[39] ja
+satyreiksi. Ne hyppivät sinne tänne, tekivät pilkkaa ympärillä olevista
+ja lausuivat irstaita leikkipuheita joka taholle. Heidän perässänsä oli
+pitkä rivi vaunuja; niissä istui henkilöitä, joilla oli vainajan
+esi-isien vaksinaamukset ja virkamerkit. Heidän perästänsä seurasi
+kuollut itse, istuen korkealla loistovuoteella täydessä virkapuvussa
+ja elävän asennossa, vaikka sen vahankalpeat kasvot olivat
+kamalannäköiset kirkkaassa päivänvalossa. Kuollutta kantoivat omat
+poikansa. Heidän perässänsä astui ystäviä ja sukulaisia ja kovasti
+valittavia naisia hiukset hajallaan ja mustissa vaatteissa, viskellen
+kukkia kuolleen päälle.
+
+"Kuka on tämä vainaja?" kysäsi Ostian piispa seuralaiseltansa, kun
+saatto oli mennyt ohitse.
+
+"Ylhäinen, keisarillinen virkamies, joka tuskin enempää toimitti
+eläissänsä kuin kiusasi alustalaisiansa ja mässäsi väärin hankituilla
+rikkauksilla. Nyt kunnioittavat he häntä, kuin olisi hän ollut parhain
+ihminen ja isäntänsä kunniallisin palvelija."
+
+"Niin, semmoisia ne ovat", virkkoi toinen. "Jos jollakin miehellä olisi
+vaikka kuinka riitaisa ja häijy vaimo ja hän uhreilla ja lupauksilla
+rukoilisi jumalilta sille kuolemaa, niin kirjoittaa hän kuitenkin
+häpeilemättä sen hautakiveen: 'Suloiselle Tullialle, sangen rakkaalle
+puolisolle, on hänen miehensä uskollisesta mieltymyksestä pystyttänyt
+tämän muistomerkin.'"
+
+"Sinä olet oikeassa", sanoi Callistus nauraen. "Jos jälkimaailma vasta
+rupeaisi arvostelemaan roomalaisia naisia hautakirjoituksien mukaan,
+niin hämmästyisi se keksiessään niin paljon kunnon äitejä ja
+hyväavuisia vaimoja heidän joukossansa."
+
+"Ne noudattavat perusjohdetta: De mortuis nil nisi bene.[40] Vaan
+kuitenkin lu'in minä joku aika sitte erään naidun naisen
+hautapatsaasta: 'Sinä päivänä, jona hän kuoli, kiitin jumalia sekä
+ihmisiä.' Mutta monipa on seisahtunutkin sen hautapatsaan luo ja
+kironnut jumalatonta leskeä. -- Mutta nyt sanon jäähyväiset sinulle.
+Minun on käytävä eräässä huvilassa tässä lähellä. Voi hyvin!"
+
+Ystävykset antoivat kättä. Samalla kuin piispa poikkesi oikeaan Via
+Latina'lle kääntyi Callistus Porta Metronian kautta menemään suoraa
+tietä kaupunkiin.
+
+Hän astui hitaasti Coeliusta ylöspäin. Juuri kun hän oli menemäisillään
+niiden valtavien kuvunkaarien alitse, jotka kannattavat Claudiuksen
+vedenjohto-laitoksia, huomasi hän jonkun matkan päässä kaksi naista,
+jotka astuivat samaan suuntaan kuin hänkin. Ne olivat Marcella ja
+Julia, jotka vasta muutama päivä sitten olivat tulleet Roomaan ja
+kävelivät nyt kauneina syyspäivinä tutustumassa maailmankaupungin eri
+kohtiin. Marcella oli tavalliseen tapaansa totisennäköinen. Mutta
+Juliaan, jonka mieli oli avoin kaikelle kauniille, oli Rooman isojen
+rakennusten ja suurien taideaarteiden katseleminen tehnyt hyvän ja
+elähyttävän vaikutuksen. Hän voi taas olla iloinen kuin ennenkin ja
+vapaasti ihailla kaikkea kaunista ja jaloa, joka esiytyi hänen
+silmäinsä eteen. Vaaleat ruusut olivat jälleen alkaneet kukoistaa hänen
+poskillansa ja hänen silmänsä, joita viime aikoina olivat kyyneleet
+usein tummentaneet, loistivat nyt jälleen ilosta ja elämään
+mieltymyksestä.
+
+"Hyvää päivää, Marcella ja Julia", sanoi Callistus ystävällisesti,
+mennen naisten luokse. "Meillä on sama tie; saanko seurata teitä?"
+
+Marcella nyökäytti päätään äänetönnä, ja Callistus saattoi helposti
+huomata, ett'ei hänen pyyntöänsä myönnetty kernaasti. Mutta kun hän
+tiesi, että Marcella oli Marcian ystävätär, arvasi hän heti syyn tähän
+vieromiseen.
+
+"Miltä tuntuu teistä Rooma?" jatkoi hän.
+
+"Minusta tuntuu kuin elämä minulle alkaisi uudestaan täällä", vastasi
+Julia hilpeästi. "Sellaista taideaarteiden rikkautta ja keksintöjen
+suurenmoisuutta ja muhkeutta, joka tulee näkyviin näissä rakennuksissa,
+en ole koskaan voinut aavistaakaan. Tunnen itseni ylpeäksi, että
+ihmiset ovat voineet miettiä ja tehdä sellaista."
+
+Näin puhuessaan osotti hän Flaviuksen Amphiteaatteria ja
+kapitoliniläisen Jupiterin korkeaa temppeliä.
+
+"Julia", keskeytti Marcella, "unhotatko että tällä ainoalla paikalla on
+sadottain ihmisiä uhrattu paljaaksi silmänhuvitukseksi ja että he
+kunnioittavat korkeimpia epäjumaliansa siellä?"
+
+Julia punastui. Callistus oli juuri rupeamaisillaan puolustamaan häntä,
+mutta katsoi sitten kuitenkin paremmaksi olla ottamatta puheeksi
+ainetta, josta hän ei halunnut jutella tässä tilaisuudessa.
+
+"Siitä temppelistä on kaunis satu", alotti hän siis välinpitämättömään
+tapaan. "Kerrotaan näette, että Sibylla antoi ijäkkään keisari
+Augustuksen siellä nähdä kerran äsken-syntyneen Messiaan, Se on taru,
+mutta siinä on se totuus, että se yleinen siveellinen ja uskonnollinen
+mätä, joka vaivasi pakanuutta tämän keisarin aikana, viittasi sille,
+joka uskoi ihmiskunnalla olevan tulevaisuutta, parempia, tulevia
+aikoja, pelastusta ja pelastajaa."
+
+"Niin", alotti Marcella, "pimeyden läpi koittaa välistä se valo, joka
+sitten myöhemmin nousee, ja ehdottomasti on tämän maailman lasten
+elämässä ja töissä huomattavana Jumalan valtakunnan ikävöitsemys ja
+aavistus hänen tulostansa. Me näimme tänään kolmea roodolaista kuvaavan
+taideteoksen, Laokoonin ryhmän. Isä, joka turhaan taistelee
+peljättävien käärmeiden kanssa -- mitäpä merkitsee hän muuta kuin
+vanhaa uskonoppia, joka voimatonna katoaa ajan myrskyhyn? Ja samoin
+kuin toinen poika, voimattomana hakien apua, kääntää rukoilevan
+näköisenä kasvonsa isäänsä päin, joka itsekin huutaa apua, samoin
+pettyvät ne, jotka odottavat tuoreita lehtiä kuivasta rungosta; toisen
+pojan kaltaisia, joka pelastuksetta vaipuu kuolemaan, ovat he sitä
+paitsi kaikki."
+
+Se vakuuttava ihastus, jolla Marcella lausui nämät sanat, teki syvän
+vaikutuksen sekä Callistukseen että Juliaan ja pani molemmat miettimään
+tuon kuuluisan ryhmän kekselijästä selitystä.
+
+Äänettöminä jatkoivat he sitten muutaman minuutin matkaansa.
+
+"Sinä olet oikeassa", alotti jälleen Callistus. "Kenen silmät Herra
+valasee, hän näkee helposti sen ulkonaisen verhon läpi, jossa tapaukset
+esiytyvät meille ja löytää lukemattomia kalliita kultarakeita siitä,
+jossa toiset eivät näe kuin arvotonta hiekkaa."
+
+"Me olimme muutama päivä sitten Lucinan katakombissa Via Appian
+varrella", virkkoi Julia kääntyen Callistukseen, "ja näimme siellä
+äskettäin tehdyn kuvan -- suuren kalan, jonka seljässä oli vitsoista
+palmikoittu kori ja korissa muutamia leipiä ynnä pikari täynnä punaista
+viiniä. Me arvasimme heti tämän kuvan esittävän eloa antavaa kalaa,
+meidän Herraamme, joka pyhässä ehtoollisessa antaa meille ruumiinsa ja
+verensä. Sano minulle, kenen tekemä se hyvin osattu taideteos on."
+
+Callistus sanoi sen tekijän nimen.
+
+"Teidän seurakunnassa näyttää olevan oivallisia taiteilija-kykyjä",
+virkkoi Julia.
+
+"Niin", vakuutti Callistus, "me panemme arvoa sille, että taide saapi
+sijaa ja menestyy myöskin kirkossa. Se on Jumalan lahja ja inhimillisen
+elämän lempikoriste."
+
+"Niin", lausui Julia innostuneena. "Siitä, joka kerran on tullut
+taiteen uskolliseksi ystäväksi, tuntuu raskaalta siitä luopuminen. Oi,
+että tämä ihmishengen kaunein kukka hedelmöitsisi meidänkin tykönämme!"
+
+"Se hedelmöitseekin meidän tykönämme", sanoi Callistus varmasti.
+"Pakanuuden taide häviää häviämistään, sentähden että pakanuus itsekin
+häviää, sillä taide ei voi oleksia asunnoksi kelpaamattomissa majoissa
+vanhentuneiden sukukuntien tykönä, vaan ollen itse nuorellinen ja
+eloisa, hakee se itsellensä kodonkin nuorison tykönä. Sillä tavalla
+tuli se meille. Me avasimme ystävällisesti sille ovemme, ja se astui
+kernaasti sisään. Kuitenkin on meidänkin joukossamme muutamia, jotka
+iloitsisivat, jos se poistuisi tyköämme, mutta niitä ei, Jumalan
+kiitos, ole monta. Ja usko minua", lausui hän ihastuneena, "tulee aika,
+jolloin kaino neitsy, joka nyt on paennut meidän tyköämme, tulee
+kukoistavaksi naiseksi ja ylpeänä ja rohkeana astuu ulos maailmaan,
+lihana meidän lihastamme ja meidän henkemme ravitsemana, ja maailma
+suosii häntä."
+
+Marcella pudisti totisena päätänsä.
+
+"Mitä tekevät maailman lapset valkeuden valtakunnassa?" sanoi hän.
+"Kuinka voi taide, joka vuosisatoja on palvellut epäjumalia ja iloinnut
+maailmallisesta, nöyrtyä palvelemaan Herraa, joka piti niin vähän lukua
+ulkomuodosta ja ulkonaisesta kauneudesta, että hän esiytyi joukossamme
+kaikkein ylenkatsotuimpana, täynnä kipua ja sairautta?"
+
+"Mutta etkö näe", virkkoi Callistus, "miten maalarit ja kuvanveistäjät
+teoksillansa ovat ylistäneet Herran armoa ja kaikkivaltijasta apua
+meidän hautapaikoillamme? Etkö näe miten seinät kertovat Jumalan pojan
+ihmeistä, hänen paimentoimestansa ja ijankaikkisesta läsnäolostansa? Ja
+pikari, jonka atrioidessasi nostat huulillesi, sormus, joka koristaa
+sormeasi, lamput, jotka valasevat huonettasi -- kuvailevathan ne kaikki
+meidän uskoamme ja toivoamme."
+
+"Sen kyllä tiedän, vaan kuitenkin näen myös, juuri täällä Roomassa,
+teidänkin haudoissanne, pakanuuden satu-olentoja, Eroksen ja Psyken,
+kuun-jumalattaren ja muita epäuskon kuvateoksia. Mutta mitähän yhteyttä
+on Kristuksen ja Belialin välillä? Te tahdotte yhdistää ne molemmat,
+sulattaa päivän yhteen yön kanssa."
+
+"Suo anteeksi, Marcella", virkkoi Callistus, "sinä päättelet
+vähäpätöisistä yksityiskohdista kokonaisuutta. Meillä ei ole vielä
+mitään omaa taidetta, vaan olemme vasta luomaisillamme sitä itsellemme.
+Mutta kukahan voi soimata rakennusmestaria, jos hän panee rakennukseen
+vanhoja palkkeja ja kiviä, kun häneltä välistä puuttuvat uudet
+rakennusaineet? Me itse emme hyväksy sitä, että pakanallisia kuvia
+sekoitetaan kristillisiin kuvihin, mutta meidän täytyy ottaa huomioon
+ajan suhteet eikä sovi meidän ruveta panemaan rajoja vapaalle
+kehkeämiselle, joka on taiteen ensimmäinen elin-ehto, ja toivomme
+semmoisten poikkeusten vähitellen katoavan."
+
+"Se ajatus on Zephyrinuksellakin", virkkoi Marcella ja puristi huulensa
+yhteen.
+
+Callistus ymmärsi hänen viittauksensa, mutta ollen paljon kokenut ei
+hän vähääkään hämmentynyt.
+
+"Tahtoisin mielelläni tehdä teille kysymyksen, jos sallitte", virkkoi
+hän pikaisesti. "Muutama viikko sitten saimme kuulla, että erään
+suuressa arvossa pidetyn keisarillisen upseerin täytyy Sardiiniassa
+kärsiä suurta vaivaa kristillisyyden tähden. Eräs vaeltavainen veli
+näki hänet siellä ja jutteli hänen kanssansa. Hän on entinen Kartagon
+legaatti, nimeltä Licinius. Sentähden ajattelin minä teidän ehkä --"
+
+Molemmat naiset parahtivat hiljaa. Callistus silmäili heitä
+kummastellen.
+
+"Onko puheessasi mitä perää vai onko se ainoastaan tyhjää huhua?" kysyi
+Marcella, kääntyen pikaisesti Callistukseen.
+
+"Hän, joka jutteli sitä", vastasi Callistus, "oleksii tätä nykyä täällä
+lähellä, Ostiassa. Hänen puheensa on aina ollut luotettava ja totinen."
+
+"Eikö hän ole jutellut mitään tästä -- tästä Liciniuksesta?" jatkoi
+Marcella.
+
+"Saatte kuulla kaikki mitä minä tiedän", vastasi Callistus, "sillä
+huomaan, että tunnette sen kunnon miehen. Niinkuin itsekin varmaan
+tiedätte, oli Licinius legaattina Afrikan prokonsulilla. Hän ei ollut
+mikään kristittyjen vihollinen, mutta tuli siksi äkkiä, tietämätöntä
+minkä tähden, ja sai prokonsulin panemaan toimeen verisen vainon. Joku
+aika sen jälkeen -- ja se on toinen käsittämätön kohta tämän miehen
+elämässä -- kääntyi hän julkisesti kristinuskoon. Tämä tapaus herätti
+Kartagossa niin suurta hälinää, että oikein lähetettiin siitä ilmoitus
+keisarille. Keisarin erityisestä käskystä erotettiin legaatti nyt
+virastansa ja tuomittiin kovaan työhön, pahantekijäin siirtolan
+vuorikaivoksiin Sardiiniassa. Eräs veljistämme tapasi hänet siellä
+ruumiinvoimistaan murtuneena ja lähellä kuolemaa, mutta kuitenkin oli
+hänen työn heikontamassa ruumiissansa sankarin henki, joka ylisti
+Herraa ja antamatta itseään minkään eksyttää, turvallisesti luotti
+näihin lohdullisiin sanoihin: Toivo ei anna häpeään tulla. Siinä on
+kaikki, mitä hänestä tiedän puhua. Ehkä on hän jo menehtynyt suuriin
+vaivoihinsa."
+
+Kasvot kalmankalpeana oli Julia kuunnellut Callistuksen puhetta.
+Ainoastaan vaivoin sai hän pidätetyksi kyyneliä, jotka kostuttivat
+hänen silmänsä. Hänen sydämmensä tykki ankarasti. Hän muisteli sitä
+hetkeä, jolloin Licinius viimeisen kerran ojensi kätensä hänelle --
+sitä hirmuista hetkeä, joka tuotti niin paljon onnettomuutta sekä
+Liciniukselle itselleen että hänelle.
+
+Marcella näytti myöskin tulleen syvästi liikutetuksi. Hän katsoi
+äänetönnä maahan.
+
+He olivat nyt tulleet Collosseumiin. Callistus otti siellä jäähyväiset
+molemmilta naisilta, jotka jatkoivat matkaansa suoraan eteenpäin,
+samalla kuin hän poikkesi oikeaan Via Querquelana'lle, jonka varrella
+asui Rooman seurakunnan päämies, piispa Zephyrinus.
+
+Kohta tuli hän piispan asunnon edustalle. Orja avasi hänelle portin.
+Tämä oli synkkämielisen näköinen, kolmikymmenvuotinen mies. Kaulassa
+oli hänellä hienot teräsvitjat; niissä oli pieni ympyriäinen levy,
+johon oli piirretty seuraavat sanat:
+
+        "TENE ME QUIA
+        FUGI ET REVO
+        CA ME IN VIAM
+        QUERQUELANAM
+        AD ZEPHYRINUM
+        DOMINUM MEUM".[41]
+
+"Mitä nyt?" kysyi Callistus orjalta. "Kuinka kauan olet pitänyt tuota
+eriskummaista kaulakoristetta?"
+
+"Sitä saat kysyä huoneen-mestarilta", vastasi orja äreästi. "Hänen on
+pistänyt päähänsä pitää minua epäluotettavana. Sentähden on hän pannut
+kaulaani tämän merkin. Hyödytön varokeino."
+
+Hän vei Callistuksen piispan kamariin. Vanha, noin kuusikymmenvuotinen
+mies, nousi mukavalta nojatuolilta ja meni sisälletulijaa vastaan.
+Hänen astuntonsa oli vaivaloinen. Hänen kasvoissansa olivat ankarat
+piirteet, joita eivät hänen kunnianarvoiset valkoiset hiuksensakaan
+jaksaneet lauhduttaa. Myöskin hänen puoliummessa olevat, levottomasti
+räpyttelevät silmänsä tekivät vastenmielisen vaikutuksen. Hänen
+kasvojensa muoto ainakin todisti hänen vastustajiensa syystä soimaavan
+häntä ahneeksi.
+
+"Olipa hyvä että tulit", sanoi piispa hiljaan. "Ajattelin äsken sinua.
+Käy istumaan. On tullut huonoja sanomia. Aleksandriassa ja Afrikassa on
+ollut kovia vainoja. Niinkuin tiedät, saimme jo tätä ennen epävakaisia
+senlaatuisia tietoja. Tänä aamuna sain laajasanaisia kirjoituksia
+siellä olevalta piispalta. Voit ottaa ja lukea ne. Kunhan me täällä
+vaan saisimme olla levossa! Septimius Severus ei näytä olevan juuri
+ystävällinen meitä kohtaan. Ja sitä paitsi tekee Hippolytus
+puoluelaisinensa minulle suurta levottomuutta. Eripuraisuus enenee
+päivä päivältä; mikä tulee tästä lopuksi?"
+
+"Sinä pelkäät enemmän kuin on syytäkään", virkkoi Callistus. "Egyptin
+ja Afrikan vainoihin on ollut omituista johtoa, niinkuin tiedät ja
+nämät kirjeet myös luultavasti selittävät. Mutta täällä ei ole mitään
+sellaista. Tähän asti on keisari antanut meidän olla rauhassa. Ja nyt
+on jo päätetty, että hän lähtee Roomasta Britanniaan. Carakallan mieli
+on taas kääntyneenä kokonaan muuhun kuin kristityiden vainoon."
+
+"Saatatpa olla oikeassa", vastasi piispa arvelevaisesti. "Sinun sanasi
+rauhoittavat minua."
+
+"Eikä Hippolytus myöskään, minun nähdäkseni, voi saattaa meitä
+vaaraan", jatkoi Callistus. "Hän ei ole luotu puolueen päämieheksi eikä
+kansan johdattajaksi. Kun vaan edelleenkin olemme varoillamme ja
+pidämme koko hänen vastustustaan asiana, joka ei meitä yhtään huoleta,
+niin tuo punaiseksi kuumennettu rauta pian kylmenee. Mutta", virkkoi
+hän lopuksi, painaen päänsä nöyrästi alas, "jos sinulla on toinen
+mielipide, niin sano vaan sana ja minä pysyn vaiti."
+
+"Ei, ei, Callistus", virkkoi piispa melkein peljästyneenä. "Siitä ei
+voi tulla puhettakaan. Minä en voi tulla toimeen sinun neuvoittasi.
+Tiedäthän, että luotan sinuun täydellisesti, ja jos sinusta on se tapa
+vastedeskin oikea, jota tähän asti olemme noudattaneet, niin on asia
+ratkaistu."
+
+Palvelija astui sisään.
+
+"Sinua tahtoo eräs puhutella", ilmoitti palvelija.
+
+"Anna hänen tulla sisään" vastasi Zephyrinus.
+
+Muutaman minuutin kuluttua tuli ovesta sisään pitkä, ijäkäs mies.
+Pitkät, valkoiset hivukset ympäröivät hänen eteenpäin nyykistynyttä,
+kunnianarvoista päätänsä. Oikeassa kädessä oli hänellä pitkä sauva,
+jolla hän tuki itseänsä. Hän liikkui hitaasti. Mukanaan oli hänellä
+nuorukainen, jonka olkapäällä hänen vasen käsivartensa lepäsi.
+
+Kummastuneena huudahtaen nousi Zephyrinus istualtaan, kun hän loi
+silmänsä sisälletulijaan.
+
+"Pyhä isä", virkkoi hän ja suuteli ukkoa,[42] "kiitetty olkoon Herra,
+että on tuonut sinut meidän tykömme. Me tervehdimme sinua veljellisesti
+tervetulleeksi. -- Tämä on", sanoi hän sitten kääntyen Callistukseen,
+"Irenaeus Lugdunum'ista kirkon terävä miekka sekä kilpi samalla."
+
+Ukko naurahti.
+
+"Miekka ei ole terässään", sanoi hän hiljaan, käyden istumaan. "Nämät
+vanhuuden heikontamat ja veltostuttamat käsivarret eivät enään kanna
+asetta, vaan kurottuvat ainoastaan rukoukseen. Toisia sotureita on
+Herra valinnut. -- Tulen Aasiasta", jatkoi hän muutaman minutin
+perästä, "menin sinne katsomaan vielä kerran kotomaatani, ennenkuin
+silmäni ummistuvat ainiaksi. Nyt olen paluumatkalla Galliaan. Samoin
+kuin muinoin suuri apostolimme, en minäkään tahtonut kulkea Rooman
+ohitse käymättä teitä vahvistamassa ja saamassa teiltä vahvistusta."
+
+"Rakas veli", vastasi Zephyrinus, "kiitetty olkoon Herra vielä kerran,
+että on suonut meidän nähdä sinun kasvosi. Me tarvitsemmekin suuresti
+sinun vahvistustasi. Aallot raivoavat kirkon laivan ympärillä,
+ikäänkuin tahtoen nielaista sen."
+
+Taaskin menivät ukon huulet hymyyn.
+
+"Anna niiden raivota, Zephyrinus. Ne eivät meitä voi niellä. Matkalla
+olen käynyt monessa seurakunnassa. Kuinka nuorellisesti on
+sydämmeni iloinnut, kun olen nähnyt niiden olevan lujina hengen
+yksimielisyydessä, ja sysivän tyköänsä valehtelijoita ja vääriä
+profeettoja, jotka tahtovat asettaa ihmisten sanan Jumalan sanan
+sijaan. Sama henki yhdisti niitä kaikkia; sama henki, sama toivo
+elähytti niitä. Ja mekö sitten pelkäisimme ja hätäilisimme? Ei,
+kiitetty olkoon Herra ja ylistetty hänen nimensä kaikessa
+ijankaikkisuudessa! Ei mikään viekkaus, ei mikään väkivaltaisuus saata
+voittaa meitä."
+
+"Kyllä minäkin luotan Herraan, rakas veli", vastasi Zephyrinus
+nöyrästi, "että hänen väkevä kätensä tukee meitä. Mutta onko sinusta
+käsittämätöntä, että minulle välistä tulee huoli, kun näen
+uskonheittureita yhä enemmän ilmautuvan seurakuntaani, jotka
+petollisesti sanovat itseänsä kristityiksi, ikäänkuin voisivat he
+täällä valloittaa koko kristikunnan?"
+
+"Herra kitkee aikanansa ohdakkeet", vastasi Irenaeus. "Ja meidän
+velvollisuutemme on tehdä itsemme aseiksi hänen käteensä. -- Niin,
+Zephyrinus", sanoi hän juhlallisella, korkeammalla äänellä, "salli
+miehen, joka Herran armosta on päässyt korkeaan ikään ja saanut
+runsaasti vaikuttaa, sanoa sinulle tämä: 'Ole lempeä taitamattomille ja
+eksytetyille, ystävällinen katuvaisille, mutta kova, kova kuin kivi
+susille, jotka tunkeutuvat laumaasi, tahtoen syöstä Kristuksen
+istuimeltansa ja asettaa sijaan itsensä ja mitättömän ihmisten sanan.
+Ne ovat varkaita ja ryövärejä ja juovat poroista, inhottavaa vettä;
+sillä kirkossa ainoastaan on Jumalan henki, ja missä Jumalan henki on,
+siellä on kaikki armo ja totuus.'"
+
+"Tahdon ajatella sanojasi", vastasi Zephyrinus.
+
+"Sinä olet paimen seurakunnassa, jota Herra on siunannut enemmän kuin
+muita", jatkoi Irenaeus. "Sielun silmillä näen sen jo kohoavan
+maanpiirin kirkkojen yli ja sen paimenien tulevan lainsäätäjiksi ja
+johdattajiksi monelle. Mutta voi heitä, jos he milloin kelvottomasti
+panisivat toimeen Herran sanat ja käskyn! Silloin otetaan valtikka
+heiltä pois ja annetaan toiselle."
+
+"Jumala siitä varjelkoon", sanoi Zephyrinus.
+
+Nyt tuli muutamaksi minutiksi äänettömyys.
+
+Sitten virkkoi Irenaeus taas:
+
+"Mutta kerro minulle hiukan tarkemmin seurakuntasi tilasta ja mitä
+Septimius Severuksesta tiedetään. Minua aavistuttaa että hänen
+miekkansa kerran kohtaa minua."
+
+Zephyrinus täytti kernaasti vanhuksen tahdon ja alkoi kertoilla
+seurakuntansa laajenemisesta ja sisällisistä suhteista.
+
+
+
+
+Kolmastoista Luku.
+
+Petollisuus ja uskollisuus.
+
+
+Melkein samaan aikaan tuli eräs mies tomuisissa matkavaatteissa
+Ostiasta Roomaan. Cestiuksen pyramiidin luona seisattui hän ja istuutui
+kivipenkille, joka oli asetettu siihen väsyneitä matkamiehiä varten.
+Uneksivasti katseli hän hetkisen maahan. Sitten nousi hän taas
+istualtaan ylös. "Ei", sanoi hän itseksensä, "minä en voi enkä tahdo
+levätä ennenkuin olen saanut varmuutta hänestä, jonka tähden olen
+antautunut tälle vaivaloiselle ja vaaralliselle matkalle. Jospa
+kuitenkin onnetar olisi minulle suosiollinen!"
+
+Puhdistettuaan harjalla tomun vaatteistansa tavernassa, kaupungin
+portin vieressä, meni hän kiireesti Aventinuksen yli ja oli juuri
+lähtemäisillään astumaan erästä poikkikatua alaspäin, joka ulottui
+Circus Maximuksesta Palatinukseen, kun muutamia pretoriaaniupseereita
+tuli hänelle vastaan, sulkien häneltä tien. Hän tuli silminnähtävästi
+hämille ja tahtoi mennä ohitse kasvot toisaalle käännettyinä, kun äkkiä
+yksi upseereista astui hänen luoksensa ja, katsoa tirkistäen häneen,
+huudahti: "Mitä kaikkea! Kartagon legaatti! Terve tulemastasi Roomaan,
+Markus Licinius!"
+
+Matkamies vaaleni ja peräytyi askelen takaperin.
+
+"Kaiken pyhän tähden, Petronius", sai hän työläästi sanotuksi, "älä
+ilmaise minua!"
+
+Upseeri nauroi.
+
+"Erhetyt, ystäväni. Tunnet huonosti tarkkatuntoisuuttani, koska luulet
+minun auttavan maanpakolaista pahantekijää, joka ei ole pysynyt
+uskollisena keisarille. Kumppanit", huusi hän seuralaisillensa,
+"auttakaa minua, että saadaan tämä kallis lintu korjuusen. Hän on
+kuuluisa Kartagon legaatti, joka joku aika sitten karkasi Sardiinian
+vuorikaivoksista."
+
+"Sinä katala!" virkkoi Licinius hänelle ylenkatseellisesti. "Ilmaset
+siis hänet, jonka leipää niin kauan sait syödä."
+
+Mutta kukaan pretoriaaneista ei näyttänyt kuitenkaan tahtovan totella
+kumppaninsa kehoitusta. Päinvastoin menivät he pois, ett'eivät olisi
+mitenkään osallisena kavaltajan tekoon. Tämän täytyi siis ottaa
+avuksensa sattumalta ohimenevä legionasotamies.
+
+"Nyt kasarmiin!" sanoi hän käskevään tapaan Liciniukselle.
+
+Tämä seurasi häntä, ei kehdaten ylenkatseesta luoda kavaltajaan yhtä
+silmäystä, eikä yhtä sanaa hänelle virkkaa.
+
+"Jollei minun ole sallittu päästä turmiosta", sanoi hän itseksensä,
+"niin tahdon nöyrästi ja rohkeasti käydä sitä kantamaan."
+
+Heti pretoriaanein kasarmiin saavuttua jätti Petronius vankinsa vahdin
+haltuun ja kiiruhti sieltä keisarin palatsiin Palatinukselle, antamaan
+itse tietoa, mitä oli tehnyt. Mutta kun keisari silloin juuri oli
+Tibur'issa ja sanottiin hänen palaavan sieltä vasta illan suussa, niin
+täytyi Petroniuksen tyytyä ilmoittamaan tapauksen kaupungin
+prefektille.
+
+Kun vanki oli päässyt kasarmiin, tuli hänen ympärillensä joukko
+utelijaita sotamiehiä. Centuriot olivat vetäytyneet pois, sillä koko
+tapaus tuntui heistä tuskauttavalta. Ainoastaan yksi heistä tuli
+Liciniuksen tykö, ilmoittaen olevansa hänen vanha sotatoverinsa, ja
+puhui ylenkatseellisesti Petroniuksen käyttäytymisestä.
+
+"Se karvastelee vieläkin enemmän", virkkoi Licinius surullisesti, "kun
+pettäjänä ja kavaltajana on mies, jolle kernaasti ja usein on tehnyt
+hyvää. Petronius oli halpa legionalainen, kun palvelimme yhdessä
+itämailla. Eräs ystäväni esitti hänet minun suosiooni ja minä otin
+hänet vastaan. Hän sai kuukausia asua teltassani ja nauttia minun
+ruokaani. Mutta kun ei häntä sitten ylennetty, niin luuli hän
+mielettömästi kyllä minun olleen siihen syynä, ja siitä saakka on hän
+pitänyt minulle vihaa ja saa tänään nyt vihdoin riemuita."
+
+Hän painoi päänsä ja katsoi miettiväisesti maahan.
+
+Heti sen jälkeen tuli käsky kaupungin prefektiltä, että toistaiseksi
+pidettäisiin vankia kasarmissa. Licinius pantiin pieneen pimeään
+kamariin.
+
+Siellä sai hän nyt olla yksinään ajatuksinensa.
+
+Miettiessään tilaansa, nuhteli hän katkerasti itseänsä siitä, että oli
+antautunut tälle matkalle ja mielettömästi tullut leijonan luolaan.
+
+"Romula ja Qvintilius eivät varoittaneet minua suotta", ajatteli hän.
+"Itse olen syypää siihen, mitä nyt saan kärsiä. Ja kuitenkin", jatkoi
+hän, "olin pakotettu tulemaan Roomaan; minun täytyi koettaa saada nähdä
+häntä ja sanoa hänelle: 'Katso, tässä olen minä, sydän täynnä katumusta
+ja elämä täynnä kipua -- älä ole minulle enää vihainen, vaan kanna
+sääliväistä mieltä minua kohtaan.' -- Ja nyt olen Roomassa", sanoi hän
+melkein riemuiten. "Julia saa kuulla, kuka ylhäinen mies otettiin
+kiinni ja arvaa kyllä, minkätähden hän oli tullut tänne, jossa hänet
+tunnetaan ja hänen nimensä on vihattavimpia. Ja jos he tappavat minut,
+niin tiedän todellakin kuinka kuolen ja iloisesti painan marttyrin
+seppeleen päähäni, samoin kuin muinen painoin sen tammenlehtisen
+kruunun, jonka Siccan porvarit minulle lahjoittivat."
+
+Varhain seuraavana aamuna tuli keisarillinen sanansaattaja
+pretoriaanein kasarmiin tuomaan päällikölle erästä kirjoitusta. Se oli
+keisarin allekirjoittama kuolemantuomio vangille. Neljän tunnin perästä
+piti teloitus tapahtuman vankeudessa. Päällikkö lähetti paikalla
+centurion Liciniuksen tykö antamaan hänelle tietoa keisarin tuomiosta.
+Vanki kuulteli sitä levollisesti. "Uhrilammas iloitsee pelastetuksi
+tulemisestansa", sanoi hän surumielisesti. Sitten otti hän palasen
+pergamenttia ja alkoi kirjoittaa. Neljännestunnin kuluttua pyysi hän
+vahtisotamiestä kutsumaan hänen tykönsä sen centurion, joka edellisenä
+iltana oli jutellut hänen kanssansa.
+
+"Hyvä ystävä", sanoi hän centuriolle, "keisari on tuominnut minut
+kuolemaan. Tahdotko tehdä minulle viimeisen palveluksen?"
+
+Puhuteltu nyökäytti äänetönnä päätään. Hänen silmänsä olivat täynnä
+kyyneliä.
+
+"Minulla on tässä kirje", jatkoi Licinius; "tämä olisi menevä eräälle
+Julialle; hän asuu Esquilinuksella Calpurniuksen huoneessa, jonka
+varmaan tiedätkin."
+
+Centurio otti äänetönnä kirjeen ja lähti kiireesti menemään. Hän riensi
+Esquilinukselle, haki ylös Calpurniuksen asunnon ja jätti kirjeen
+palvelijattarelle.
+
+Marcella ja Julia olivat juuri menneet peristiiliin. Marcella oli
+ottanut esiin kirjarullan ja ojentanut sen sisarellensa, pyytäen tätä
+lukemaan sen ääneensä.
+
+Julia otti kernaasti kirjarullan.
+
+"Tahdon mielelläni olla lukijatar tänään", virkkoi hän, "mutta se
+täytyy minun tunnustaa, ett'en vapistuksetta voi lukea siitä verisestä
+vainosta, joka oli vielä peljättävämpi kuin minkä me itse näimme
+Kartagossa."
+
+Sitten alotti hän lukea kirjarullaa, jonka päällekirjoituksena olivat
+sanat: Perpetuan ja Felicitaan marttyrikertomus.
+
+"Nuoret katekumenit Revocatus ja hänen orjakumppaninsa Felicitas,
+Saturninus ja Secundulus otettiin kiinni vainossa. Samoin myöskin Ubia
+Perpetua, ylhäissäätyinen ja hienosti sivistynyt nainen. Hänen
+vanhempansa ja kaksi veljeänsä, joista toinen myös oli katekumen,
+elivät vielä. Hänen rinnoillansa oli pieni lapsi. Hän itse saattoi olla
+kahdenkolmatta vuoden vanha. Mutta tahdomme antaa hänen itsensä
+kertoilla marttyriutensa vaiheet, niinkuin hän omalla kädellään on ne
+kirjoittanut."
+
+"Kun en vielä ollut vankeudessa", kertoi hän, "ja isäni rakkaudesta
+minuun koetti saada minua luopumaan, sanoin minä hänelle: 'isä, katso
+tätä saviastiaa!' 'Niin', virkkoi hän, 'mitä sitten?' 'Voiko sitä sanoa
+muuksi kuin mikä se on?' 'Ei', vastasi hän. 'Samoinpa en minäkään voi
+sanoa muuta itsestäni kuin: olen kristitty.' Sitten ahdisti minua isäni
+vihastuneena, mutta ei ryhdittömillä syillänsä voittanut minua. --
+Muutama päivä sen jälkeen saimme kasteen. Minulle ilmoitti siinä henki,
+ett'en rukoilisi mitään muuta kuin kärsimistä. Kohta sen jälkeen
+vietiin meidät vankeuteen. Minä peljästyin, tottumaton kun olin
+semmoiseen synkeyteen. Voi kauheaa päivää! -- Minua vaivasi huoli
+lapsestani. Jalot diakonit Tertius ja Pomponius saivat lopuksi
+lahjoilla aikaan, että me pääsimme kärsittävämpään huoneesen, jossa
+hiukan toinnuimme. Siellä imetin minä lastani, joka jo oli voipuneena
+ja nälissään, ja jätin sen äitini ja veljeni haltuun. Murheella näin
+kuinka heitä ahdisti minun tilani. Olin suuressa vaivassa monta päivää.
+Olin hankkinut itselleni luvan saada pitää lapseni vankeudessa luonani.
+-- Yht'äkkiä tunsin itseni uudelleen vahvistuneeksi ja vapaaksi lapsen
+huolista, ja vankeus tuntui minusta ruhtinaanhuoneelta, ett'en missään
+olisi tahtonut olla mieluisemmin kuin siellä.
+
+"Silloin sanoi veljeni minulle: 'Sinulle on suotu suuri arvo, joten
+voit vaatia itsellesi ilmestystä, odottaako meitä marttyrinkuolema vai
+vapautus!'
+
+"Ja minä vastasin hänelle luottamuksella, koska tiesin saavani puhua
+Herran kanssa: 'Huomenna saat tietää sen'.
+
+"Ja minä rukoilin Herraa, ja se ilmoitettiin minulle: Minä näin
+suunnattoman suuret, kultaiset tikapuut, jotka ulottuivat taivaasen
+asti; vaan ne olivat niin kapeat, että ainoastaan yksitellen voi
+nousta niitä myöten ylös. Kahden puolen tikapuita oli kaikellaisia
+rauta-aseita: miekkoja, keihäitä, sirppejä, jotta se, joka
+varomattomasti ja ylöspäin katsomatta meni niitä myöten ylös, tuli
+aivan silvotuksi ja lävistyi keihäiden kärkiin. Ja tikapuiden alla
+venyi jättiläis-lohikäärme, joka väijyi ylöskiipeäviä ja koetti
+säikäyttää heidät takaisin.
+
+"Ensin kiipesi ylös Saturninus, joka sittemmin meidän tähtemme
+vapaehtoisesti antautui vainoojille, mutta joka ei meitä vankeuteen
+pantaessa ollut meidän kanssamme. Onnellisesti pääsi hän tikapuiden
+päähän. Ja hän kääntyi minuun, lausuen: 'Perpetua, minä odotan sinua.
+Mutta pidä varasi, ett'ei lohikäärme sinua vahingoita'.
+
+"Minä vastasin hänelle: 'Se ei minua Herran Jesuksen Kristuksen nimessä
+ole vahingoittava.' Ja tikapuiden alla nosti lohikäärme vitkaan ylös
+päätänsä, ikäänkuin peljäten minua.
+
+"Minä kiipesin ylös ja sain nähdä avaran puutarhan, jonka keskellä
+istui karkeavartaloinen, paimenen pukuun puettu ukko. Ja hänen
+ympärillänsä seisoi monta tuhatta henkeä valkoisissa vaatteissa. Ja hän
+nosti kasvonsa, katsoi minuun ja sanoi: 'Tervetulemastasi, lapsi!'
+
+"Hän huusi minut luoksensa ja antoi minulle palan juustoa, jonka hän
+oli tehnyt. Minä otin lahjan vastaan ristissä käsin, ja kaikki
+ympärillä seisovaiset sanoivat: Amen! -- Sitten herätti minut ääni.
+Minulla oli vielä suuni makeana.
+
+"Paikalla juttelin veljelleni mitä olin nähnyt. Me ymmärsimme molemmat
+tuskien odottavan meitä, ja aloimme luovuttaa mielestämme kaikkea
+maailman toivoa.
+
+"Muutaman päivän perästä kuului meille sellainen huhu, että me
+tulisimme kuulusteltaviksi. Kaupungista tuli isä luokseni, syvä suru
+sydämmessä, muuttamaan minun päätöstäni.
+
+"'Sääli tytär, harmaita karvojani', rukoili hän. 'Sääli isääsi, jos
+ansaitsen isäksesi kutsuttaa. Näillä käsilläni olen saattanut sinut
+kukoistuksen ikääsi, suosinut sinua enemmin kuin ketään veljiäsi -- älä
+siis tuota minulle tätä häpeätä. Tässä ovat veljesi, tässä äitisi ja
+äitisi sisar, tässä lapsesi, joka ei voi elää sinutta; sääli heitä! Ole
+mielevä, jott'et tuottaisi meille kaikille turmaa. Häpeä panee meidät
+ainiaksi vaikenemaan, jos sinä kärsit sellaisen kuoleman'.
+
+"Niin puhui isäni, täynnä isällistä rakkautta, minulle suudellen
+kättäni. Sitten heittäytyi hän maahan jalkoihini, nimittäen minua
+herrattareksi eikä tyttäreksi.
+
+"Minun tuli sääli hänen harmaata päätänsä ja että hän oli suvussamme
+ainoa, joka ei tahtonut riemuita minun kärsimisestäni. Minä lohdutin
+häntä, sanoen; 'Mitä Jumala tahtoo, tulee tapahtumaan tässä. Sillä
+sinun pitää tietämän, ett'emme itse ole itsemme herrat, vaan Jumala!'
+
+"Murheellisena lähti hän tyköäni.
+
+"Seuraavana päivänä vietiin meidät kesken atrioimistamme
+kuulusteltaviksi. Me tulimme Forum'ille. Sanoma tästä oli pikaisesti
+levinnyt Forum'in lähi-ympäristöllä oleviin kaupungin-osiin, ja koonnut
+suuren kansanjoukon.
+
+"Me nousimme vankeja varten laitetulle lavalle.
+
+"Kaikki vangit tunnustivat itsensä kristityiksi.
+
+"Kun sitten tuli minun vuoroni, astui isäni minun tyköni lapseni
+kanssa, veti minua luoksensa ja rukoili: 'Armahda lastasi!' Ja myöskin
+prokuraattori Hilarius, joka prokonsuli Minucius Timianuksen kuoltua
+oli saanut vallan elämän ja kuoleman ylitse, sanoi minulle: 'Sääli
+vanhaa isääsi, sääli pientä lastasi'.
+
+"Mutta minä pudistin päätäni.
+
+"Silloin kysyi Hilarius minulta: 'Tunnustatko itsesi Kristukselle?' --
+ja minä vastasin: 'Tunnustan, minä tunnustan itseni Kristukselle'.
+
+"Silloin valmistautui isäni vetämään minua alas paikaltamme. Mutta
+Hilarius antoi viedä hänet pois ja ruoskia häntä, vitsoilla. Ja isäni
+kärsimys suretti minua, ikäänkuin olisi minua itseäni rangaistu -- niin
+suretti minua hänen onneton vanhuutensa.
+
+"Sitten luetteli prokuraattori meidän nimemme ja tuomitsi meidät
+petojen revittäviksi. Mutta ilosina palasimme me takaisin vankeuteen.
+
+"Muutaman päivän kuluttua päästi vanginvartia Pudens, sillä hän piti
+meitä suuressa arvossa, koska oli nähnyt, että Jumalan voima oli meissä
+väkevä, monta veljeä meidän tykömme, jotta saisimme lohduttaa
+toisiamme.
+
+"Mutta kun teloituspäivä läheni, tuli isäni, surun kalvamana, minun
+tyköni ja repien partaansa heittäytyi lattialle minun eteeni, kirosi
+päiviänsä ja puhui sanoja, jotka liikuttivat jokaista. Voi, kuinka
+minua säälitti hänen onneton vanhuutensa!
+
+"Sinä päivänä, jolloin meidät piti heitettämän pedoille, näin diakoni
+Pomponiuksen tulevan vankilaan ja kolkuttavan ovelle. Minä menin ja
+avasin sen hänelle. Hän oli hienossa, valkoisessa juhlapuvussa. Ja hän
+sanoi minulle: 'Perpetua, me odotamme sinua. Tule!' Hän tarttui minun
+käteeni ja, kuljettuamme epätasaisia teitä, tulimme me vihdoin
+hengästyneinä eräälle amphiteaatterille. Hän vei minut sinne keskelle
+arenaa ja sanoi: 'Älä pelkää. Katso, minä taistelen yhdessä sinun
+kanssasi.'
+
+"Ja hän katosi.
+
+"Mutta minä näin kansaa yltäympäri istuvan jännitetyssä odotuksessa.
+Minä kummastelin, ett'ei mitään eläimiä päästetty minua vastaan, koska
+kuitenkin tiesin olevani tuomittu petojen revittäväksi. -- Silloin
+astui esiin musta egyptiläinen taistelemaan minua vastaan ja samalla
+tuli myös näkyviin julman pitkä mies, jonka pää ulottui korkeammalle
+sirkuksen muuria. Yllänsä oli hänellä pitkä tunika ja sen päällä
+purpurapuku ja kädessään raippavitsa, ikäänkuin eläinten kesyttäjällä,
+ynnä vihanta oksa, jossa riippui kultaisia omenia. Hän pyysi vaitioloa
+ja lausui:
+
+"'Jos egyptiläinen voittaa tämän naisen, niin tappaa hän hänet
+miekalla; mutta jos hän voittaa egyptiläisen, niin saa hän tämän
+oksan'. Niin puhuttuansa vetäytyi mies jälleen takaisin.
+
+"Me karkasimme nyt toisiamme vastaan ja alotimme taistelun. Minä
+tempasin häntä päästä niin, että hän kaatui kasvoillensa ja poljin
+jalkani hänen päänsä päälle. Kansalta kuului suostumushuuto.
+
+"Mutta minä menin miehen luokse ja sain oksan.
+
+"Hän antoi minulle oksan ja sanoi: 'Rauha sinulle, tyttäreni'. Iloisena
+voitostani menin ulos sirkuksen portista.
+
+"Silloin heräsin. Nyt tiesin, ett'en tulisikaan taistelemaan petojen,
+vaan pirun kanssa. Mutta olin varma siitä, että minulle oli suotu
+voitto.
+
+"Niin kului elämäni taistelupäivään asti. Taistelun kertoileminen on
+toisen tehtävä." --
+
+Samassa tuli sisään palvelijatar ja antoi Julialle kirjeen.
+
+"Eräs pretoriaanein centurio toi sen", lisäsi hän. Julia vaaleni,
+silmäillessänsä sen sisältöä. Äänetönnä ojensi hän sisarellensa sen.
+Sitten nousi hän seisoalleen ja katsoi miettiväisesti hetkisen eteensä.
+
+"Marcella", sanoi hän sitten lujalla, juhlallisella äänellä, ja
+leimuava puna lennähti hänen kasvoillensa, "minä tahdon pelastaa hänet.
+Kutsu tänne Calpurnius, hänen pitää tulla minun kanssani, minä tahdon
+käydä keisarin tykönä. Mutta joutuin, sillä aika on kallis."
+
+Odottamatta vastausta meni hän peristiilistä omaan kamariinsa pukemaan
+päällensä. Jo muutaman minuutin perästä oli hän valmiina. Samassa tuli
+Calpurniuskin, sillä Marcella oli kutsunut häntä ja ilmoittanut hänelle
+muutamalla sanalla asian.
+
+Tuskin oli puolta tuntia kulunut, kun heidän kantotuolinsa seisattui
+keisarin palatsin eteen. Calpurnius mukanansa meni Julia keisarin
+henkivartion rivin läpitse. Eräs hovi-virkamies tuli heidän vastaansa.
+
+"Me tahtoisimme päästä keisarin puheille", sanoi Calpurnius, kääntyen
+hovimieheen päin.
+
+"Keisarin puheille pääsee vasta kahden tunnin perästä", oli hovimiehen
+tyly vastaus.
+
+"Sano hänelle, että se, joka Napolissa kerran pelasti hänen henkensä
+murhaajan kädestä, haluaa puhutella häntä tärkeässä asiassa", virkkoi
+Julia pikaisesti.
+
+Hovimies kumarsi. "Täytän paikalla pyyntösi", sanoi hän ja lähti
+menemään.
+
+Jo muutaman minutin perästä tuli hän takaisin, sanoen keisarin
+odottavan heitä. Calpurnius tahtoi jäädä ulos odottamaan, ja Julia meni
+siis yksinään sisälle pitkien, kultaripsuilla koristeltujen esirippujen
+kautta, jotka peittivät keisarin vastaanotto-huoneesen menevän oven.
+Hiljainen vavistus valtasi hänet, kun hän astui kynnyksen yli, mutta
+hän pääsi pikaisesti jälleen levolliselle mielelle.
+
+Ystävällisesti tuli keisari häntä vastaan.
+
+"Minusta on hauskaa nähdä sinut Roomassa", sanoi hän, "mutta vieläkin
+hauskempaa se, että toivon voivani tehdä sinulle jonkun hyvän työn."
+
+"Ylhäinen cesar", alotti Julia kumartaen; "jumalat soivat minun kerran
+pelastaa sinun henkesi; nyt tulen minä sinulta rukoilemaan erään toisen
+henkeä."
+
+Keisari katsoi jännitetyllä odotuksella puhujaan. Julia arveli hiukan.
+Hänen täytyi koota ajatuksiansa, ennenkuin tohti rukoilla sen edestä,
+joka mikäli hän tiesi, oli kovin keisarin vihoissa.
+
+"Minä rukoilen sinulta Liciniuksen henkeä, hänen, joka ennen oli
+legaattina Kartagossa", kuiskasi hän tuskin kuuluvasti.
+
+Keisari peräytyi askelen takaperin; vihan puna nousi hänen otsallensa.
+
+"Liciniuksenko?" jupisi hän. "Häntä on syystä minun keisarillinen
+vihani kohdannut. Hän ansaitsee kuoleman."
+
+Julia ei voinut kauemmin hillitä itseänsä. Kyynelet tulvivat hänen
+silmistään, hän vaipui polvilleen ja kurotti rukoilevaisesti kätensä
+keisariin päin, joka katsoi häneen vihaisilla silmillä.
+
+"Nouse ylös", sanoi keisari melkein käskevästi. "Ei sovi sen langeta
+eteeni polvilleen, jota minun tulee kiittää hengestäni."
+
+Julia totteli äänetönnä.
+
+"Sanoin jo kerran sinulle", jatkoi Septimius, "että keisarin
+kiitollisuus sinua kohtaan on ääretön. Sen tahdon myöskin osottaa
+tänään. Minä lahjoitan elämän sille miehelle, jonka edestä rukoilet.
+Mutta tiedä, että teen tämän vastoin tahtoani ja ainoastaan tehdäkseni
+sinulle suuren hyvän työn. Mutta en enää tahdo nähdä Liciniuksen
+kasvoja; menköön hän maanpakoon."
+
+Julia lausui tavoitellen muutamia kiitollisuuden sanoja.
+
+"Kuinka tunnet sinä Liciniuksen?" kysyi keisari hiukan lempeämmin.
+
+"Kartagossa oli hän meillä jokapäiväisenä vieraana", vastasi Julia.
+
+"Etkä sinä ole häntä unhottanut? -- Sinun hyvä muistisi on todellakin
+sinulle kunniaksi."
+
+Julia punastui kovin.
+
+"No niin", virkkoi hän sitten, ojentaen kätensä ystävällisesti
+Julialle, "voi hyvin, äläkä unhota, että Palatinuksella asuu mies, joka
+on ystävällinen sinun omaisiasi kohtaan."
+
+Niin sanottuansa vetäytyi keisari takaisin. Julia riensi ulos
+vastaanotto-huoneesta ja lähti paikalla Calpurniuksen kanssa pois
+keisarin hovista.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tuntikausi oli nyt kulunut. Kasvot käsiin peitettyinä istui Licinius
+ääneti mietiskellen vankeudessansa. Ei pienintäkään mielenliikutusta
+ollut huomattavana hänessä; ainoastaan silloin tällöin huokasi hän
+raskaasti. Hän silmäili kulunutta elämäänsä ja ajatteli juuri
+uskollista Saturninusta -- kun ovi aukeni. "Olen valmis", virkkoi
+Licinius, nousten seisoalleen.
+
+Keisarin virkamies astui sisään. Kädessään oli hänellä
+pergamenttirulla, jonka hän levitti auki ja ojensi vangille. Tämä otti
+sen vastaan hiljaisella vavistuksella. Hän kummastui, lukeissaan siinä:
+"Herrani, ylhäinen cesar, on armossa erään hänelle kalliin henkilön
+esirukouksen johdosta muuttanut kuolemanrangaistuksen maanpaoksi
+ulkopuolelle Italian rajoja, joka täten sinulle tiedoksi annetaan." Sen
+alla oli kaupungin prefektin nimi.
+
+Äänetönnä katsoa tuijotti Licinius kirjoitukseen. Äkkihämmästys poisti
+hänestä alussa kaikki ilon tunteet. "Ja mihin?" änkytti hän.
+
+"Saat valita Bytsantin tahi Argentoratin", vastasi virkamies.
+
+"Minä valitsen Argentoratin", sanoi Licinius pikaisesti.
+
+"Hyvä. Sinun pitää kahden tunnin kuluttua oleman valmis lähtemään.
+Germanilainen centurio tulee sinua saattamaan."
+
+Näin sanottuansa aikoi virkamies lähteä pois. Mutta Licinius pani
+kätensä hänen olkapäälleen. "Saatko sanoa minulle", virkkoi hän
+rukoilevaisesti, "kenen esirukouksesta tuomio muutettiin?"
+
+Virkamies kohotti olkapäitänsä. "Minä en tiedä mitään tarkempaa siitä.
+Ainoastaan sen verran kuulin, että eräs ylhäinen nainen oli ruvennut
+sinun puoltajaksesi."
+
+"Hän se oli!" ajatteli Licinius paikalla. "Sillä kukapa muu se olisi
+voinut olla. Marcella ehkä? Mutta olisiko cesar noudattanut hänen
+pyyntöänsä? Ei; mutta Julia pelasti kerran hänen henkensä. Niin, häntä
+ainoastaan on minun kiittäminen pelastuksestani, hänelle ainoastaan
+tulee minun olla kiitollinen koko elinaikani."
+
+Sitten lankesi hän polvilleen kamarinsa nurkkaan, nyykisti päänsä
+seinää vasten ja rukoili hiljaa.
+
+Määrätyllä ajalla tuli germanilainen centurio, jonka piti lähteä vankia
+saattamaan. Se oli sama vanha sotilas, joka Janikuluksella oli
+näytellyt maanmiehellensä Rooman ihanuuksia.
+
+"Meistä tulevat hyvät matkakumppanit, vai mitä?" sanoi Licinius
+hänelle.
+
+Vanhus naurahti. "Minä en ole mitään vailla", virkkoi hän. "Se, joka
+vaeltaa kotiinsa, on iloisella mielellä; sillä, näetkös herra, se
+viheriä tasanko, joka ulottuu Bogesosta Reini-jokeen asti, on minun
+kansani kotopaikka. Sukulaiseni asuvat lähellä Argentoratia, jonne nyt
+saatan sinut."
+
+He lähtivät Roomasta Porta Flaminian kautta. Surullisella mielellä loi
+Licinius viimeisen silmäyksen seitsemän kukkulan kaupunkiin. Hänen
+silmänsä hakivat Esquilinusta, jossa asui hänen pelastajattarensa. Hän
+viittasi kädellään sinne jäähyväiset. Hän tunsi sydäntänsä ahdistavan,
+kun hänen täytyi lähteä Roomasta saamatta nähdä ja kiittää Juliaa.
+
+Turhaan koetti germanilainen ilahuttaa seuralaistansa. Tämä antoi kauan
+ainoastaan yksitavuisia sanoja vastaukseksi hänen puheihinsa. Vasta kun
+vanhus myötätuntoisuudella kysyi häneltä, mikä häntä suretti, kertoi
+Licinius hänelle kovan onnen kohtalonsa ja erittäinkin, kuinka häntä
+suretti se, kun hänen oli täytynyt lähteä Roomasta, saamatta kiittää
+sitä, joka oli pelastanut hänen henkensä.
+
+"Niin", vastasi Isgo, "sekin on jo surettavaa, kun et voi takaisin
+palkita toisen hyvää työtä, mutta vieläkin surettavampaa, kun ei saa
+osottaa kiitollisuuttaan edes sanoillakaan. Lohduta kuitenkin
+murheellista mieltäsi sillä, että hän, josta puhut, kyllä arvaa,
+minkätähden lähdit pois häntä sanallakaan kiittämättä."
+
+Etrurian kaupunkiin Vejiin jäivät he yöksi. He olivat jo panneet maata,
+kun Licinius jälleen nousi ylös, ja otti centuriota kädestä kiinni.
+
+"Hyvä ukko", rukoili hän, "salli minun käydä Roomassa, jonne mieleni
+yhä palaa. Vannon sinulle palaavani huomenna puolenpäivän aikaan
+jälleen tykösi."
+
+"Mitä pyydätkin minulta!" virkkoi centurio hämmästyneenä. "Etkö tiedä,
+että minun täytyy päälläni vastata sinusta?"
+
+"Tiedän kyllä", vastasi Licinius; "mutta usko, että uskollisuutta ja
+rehellisyyttä on Germanian rajojen ulkopuolellakin."
+
+Centurio pudisti päätänsä. "En voi."
+
+Liciniuksen valtasi syvä murhe. Ukkoa säälitti katsoessaan häneen.
+Ukolla oli hyvä sydän, joka ei sallinut hänen jättää seuralaistansa
+semmoisen surun valtaan. Hän mietti hetken aikaa.
+
+"Olkoon menneeksi", sanoi hän vihdoin, "minä heitän kunniani ja henkeni
+onnen kaupalle ja luotan rehellisyyteesi. Kiiruhda Roomaan!"
+
+Licinius tarttui vanhuksen käteen ja puristi sitä kiitollisesti.
+
+"Mutta", alotti ukko jälleen, "sinun pitää pukeutua valepukuun. Minä
+tunnen tämän talon isännän; hän toimittaa meille kernaasti
+talonpoikaisen puvun. Ja ennenkuin tulet Roomaan, pitää sinun ostaa
+kori viikunoita ja mennä se olkapäälläsi kaupunkiin. Silloin ei sinua
+kukaan tunne."
+
+Licinius kiiruhti kutsumaan isäntää tavern'iin. Ja sitten kun
+tarpeelliset valmistukset olivat tehdyt ja hän itse hetken aikaa
+levähtänyt, lähti hän sydänyön aikaan matkaan.
+
+Kun oli astunut viisi tuntia yhtämittaa ja ainoastaan hiukan välillä
+levähdellyt, alkoi Rooma näkyä aamunkoitossa. Hänen sydämmensä sykki
+kuuluvasti, kun hän astui Porta Flaminia'sta sisälle. Läheisessä
+tavernassa lepäsi hän pari tuntia ja lähti sitten etsimään
+Calpurniuksen huonetta. Kukaan ei voinut tuntea Kartagon legaatiksi
+tätä talonpojan vaatteissa olevaa, tomuista miestä, joka astui kori
+olkapäällä ja hattu syvään painettuna päähän. Sen tiesi hän kyllä ja
+siinä vakuutuksessa tohti hän rohkeammin esiytyäkin.
+
+"Onko Calpurnius kotona", kysyi hän portin vahdilta.
+
+Tämä katsoi oudostelevasti kysyjään. "Meidän isännällä ei ole itsellään
+tapana ostaa pöytähedelmiä", vastasi hän, "mene tiehesi!"
+
+Mitään virkkaamatta otti Licinius taskustansa hopearahan ja pisti sen
+äreän Kerberuksen käteen.
+
+"Vaivaa nyt itseäsi niin paljon, että ilmoitat minut", sanoi hän
+portinvahdille. "Minulla on tärkeää asiaa herrallesi."
+
+Tyytyväisenä pisti portinvahti taskuunsa rahan, luvaten täyttää hänen
+pyyntönsä.
+
+Muutaman minutin perästä tuli hän takaisin. "Herrani", sanoi hän, "on
+juuri lähtemäisillään ulos. Sentähden en tohtinut ilmoittaa sinua.
+Mutta odota hetkinen atriumissa. Siinä saat tavata häntä ja toimittaa
+asiasi."
+
+Licinius noudatti portinvahdin neuvoa. Hänen sydämmensä tykytti
+kovasti, kun hän ovenpieltä vasten nojautuneena odotteli Calpurniusta
+tulevaksi.
+
+Nyt tulikin tämä orjan seuraamana. Rohkeasti astui Licinius hänen
+luoksensa. "Tahtoisin puhua hiukan, herra", virkkoi hän ja kuiskasi
+hiljaa Calpumiuksen korvaan muutamia sanoja. Calpurnius säpsähti, mutta
+tointui heti paikalla, kun huomasi orjan tarkkaavan heitä. "Tule
+tänne", sanoi hän teeskennellyllä levollisuudella. Ja he menivät
+tablinum'iin.
+
+"Kaikkivaltiaat jumalat", huudahti Calpurnius nyt, tarttuen Liciniuksen
+käteen. "Sinäkö, onneton ystäväni, se olet todellakin? Tuskin voin
+tunteakaan sinua. Mitä on tullut muinaisesta kukoistavasta nuoresta
+miehestä?"
+
+"Vaivojen raukasema ihminen", vastasi Licinius vakaisesti.
+
+Calpurnius pudisti surkutellen päätänsä.
+
+"Usko minua", virkkoi hän, "minä olen usein ja sydämmellisesti
+myötätuntoisuudella ajatellut sinua. Kipeää on niin syvälle
+syöstyminen. -- Mutta sano, mitä voisin minä tehdä sinun eduksesi."
+
+"Ainoastaan yhden asian takia tulin tänne", vastasi Licinius;
+"tahtoisin kiittää häntä, joka pelasti henkeni. Olin jo matkojen päässä
+Roomasta, menemässä maanpakoseudulleni, kun halu saada vielä kerran
+nähdä Juliaa ja jutella hänen kanssansa pakotti minun kääntymään
+takaisin. Tässä valepuvussa olen pujahtanut tänne. Minulla ei ole aikaa
+kuin hetkinen, sillä minun täytyy paikalla joutua Vejiin takaisin. Olen
+niin luvannut sille centuriolle, joka saattaa minut maanpako-seudulle.
+Sano Julialle siis, Calpurnius, että olen täällä ja rukoilen, ett'ei
+hän antaisi minun lähteä täältä pois lohdutuksetta."
+
+"Sen teen kyllä, ystäväiseni, sekä olen myös vakuutettukin, ett'ei
+rukoukseni mene turhaan."
+
+He lähtivät peristiilistä. Ankara mielenliikutus valtasi Liciniuksen,
+kun hän ajatteli heti seisovansa sen edessä, jolle hän muinen tuotti
+niin suuren surun, jonka nimeä hän vaikeimpina kärsimyksen hetkinä oli
+maininnut lohdutus-sanana, ja jota hänen oli kiittäminen siitä, että
+hän vielä hengitti. Katumuksen, hävyn ja kiitollisuuden tunteet
+ahdistivat häntä nyt yhdellä haavaa; hän ei jaksanut hillitä itseänsä,
+vaan seurasi ehdottomasti Calpurniusta, joka oli ottanut häntä kädestä
+kiinni. Nyt aukeni ovi ja he astuivat sisään. Huoneen perällä näki
+Licinius kaksi naista nousevan istualtaan ja lähtevän tulemaan häneen
+päin. Hän tunsi ne Marcellaksi ja Juliaksi. Nyt loppui häneltä
+viimeinenkin voima, eikä hän saanut sanotuksi kuin: "Antakaa anteeksi!"
+Marcella tarttui pikaisesti hänen käteensä. "Älä sano niin, Licinius",
+virkkoi hän sydämmellisesti.
+
+"Ennenkuin olette sanoneet minulle", vastasi hän sekavalla äänellä,
+katsoen maahan, "että olette antaneet minulle anteeksi, en voi astua
+tämän kynnyksen yli."
+
+"Me olemme antaneet sinulle anteeksi", vastasi Marcella. Licinius nosti
+päätänsä ja katsoi Juliaan. "Niin", kuiskasi tämä, luoden silmänsä
+maahan.
+
+"No salli sitten minun", jatkoi Licinius, mennen Julian luokse, "ottaa
+sinua kädestä kiinni ja vakuuttaa, ett'en sanoilla voi selittää, kuinka
+suuri ja sydämmellinen on kiitollisuuteni sinua kohtaan. Se, näetkös
+Julia, on vähäinen asia, että pelastit henkeni, sillä tiedättehän, että
+mitä minä kärsin, kärsin Herran tähden. Olen joka päivä ja joka hetki
+valmis uhraamaan henkeni hänen palveluksessansa. Mutta pelastamalla
+henkeni vastasit sinä siihen kalvavaan kysymykseen, joka teki olemiseni
+tuskalliseksi ja jonka alinomaa epäillen tein itselleni, siihen
+kysymykseen, inhositko sinä minua pahan työni tähden vai säälitkö sitä
+onnetonta, joka antoi itsessänsä kirotun himon saada vallan. Nyt
+tiedän, ett'en sinun silmissäsi ole hylkyläinen, ja voin lohdutettuna
+lähteä maanpakoon, riemuiten toivossa saavani vielä palata takaisinkin
+ja nähdä jälleen teidät. Eikä nyt muuta kuin voikaa hyvin!"
+
+Samalla ojensi hän kätensä heille jokaiselle ja lähti pikaisesti
+huoneesta.
+
+Calpurnius seurasi häntä. "Sinun pitää viipyä muutama minuutti", sanoi
+hän. "Tule tänne minun kamariini." Licinius totteli. Calpurnius avasi
+arkun ja otti sieltä tangon kultarahaa. "Ota tämä, jott'et joudu
+pulaan", lisäsi hän. "Sitä metallia et ainakaan ole kaivanut
+Sardiiniasta."
+
+Licinius naurahti surullisesti. "Otan kernaasti tämän rahasumman
+vastaan lainaksi", vastasi hän.
+
+Sitten ottivat ystävykset sydämmelliset jäähyväiset toisiltansa.
+Licinius nosti jälleen olkapäälleen hedelmäkorinsa ja lähti huoneesta
+portinvahdin utelijaiden silmäysten ohitse. Onnellisesti pääsi hän
+kaupungin portille, kävi jalkaisin Milviuksen sillalle asti ja vourasi
+sitten matkavaunut, sillä hän tunsi olevansa väsyksissä eikä jalkaisin
+olisi ennättänytkään oikeaan aikaan Vejiin.
+
+Heti iltapuoleen alkoivat Etrurian kaupungin harmaat rakennukset näkyä.
+Vanha centurio oli jo tullut kaupungin portille odottelemaan häntä.
+Liikutetulla mielellä sulki Licinius syliinsä hänet. "Tässä olen nyt
+jälleen", huudahti hän, "ja nyt saat minusta kokonaan toisellaisen ja
+rattoisamman kumppanin kuin ennen olin."
+
+"Suokoon Tor!" vastasi centurio. "Käskin isännän panemaan pöytään
+ruusin parasta viiniä tulijaisiksesi."
+
+"Sinä toimellinen germani!" virkkoi Licinius nauraen ja tarttui
+centurion käsivarteen. "Tule, nyt tahdomme pitää ilojuhlan ja tyhjentää
+maljamme onnelliseksi matkaksi Germaniaan!"
+
+
+
+
+Neljästoista Luku.
+
+Toivo ei anna häpeään tulla.
+
+
+"Sinä ihana tasanko, jonka läpi juoksee hopealle päilyilevä joki, te
+sinertävät kukkulat, jotka tervehdätte meitä kaukaa; sinä jalo,
+uskollinen Germanian kansa -- tosin iloittaa minua, että saan oleksia
+täällä, jossa pohjoisessa sekä etelässä germanilaisten keihäät ja
+roomalaisten miekat rauhallisesti kohtaavat toisiansa, ja jossa vapaus
+ei viihdy, mutta kun ajattelen kotoa ja häntä, joka asuu seitsemän
+kukkulan kaupungissa, silloin tahtoisin kulkea Alppien yli sinne, jossa
+aurinko hymyilee ystävällisemmin ja toisellaista kieltä kuulee
+matkamies. Rooma, sinä tenhosana! Miljoonat mainitsevat nimeäsi
+kiroten, miljoonat kuiskaavat sitä toivehikkaasti kärsimyksessä ja
+tuskassa tahi ylpeästi miehevässä luottamuksessa. Koskahan voinen
+minäkin sanoa: 'Kas tuossa on se silmieni edessä!' Kuusi kuukautta olen
+Germanian metsissä kuunnellut Reini-joen sekavaa kohinaa. Jospa kohta
+pääsisin kuulemaan iltatuulen suhinaa, kun se leikittelee palmupuiden
+oksissa ja keltaisen Tiberin aaltojen kanssa! Usein olen kysynyt
+ohitsekulkevilta maanmiehiltäni: 'Tuletteko Roomasta?' Ja kun he ovat
+myöntäneet siihen, en ole tahtonut päästää heitä, ennenkuin ovat
+vastanneet niihin lukemattomiin kysymyksiin, joita kaiho on tuonut
+huulilleni."
+
+Niin puhui mies, joka, nojautuneena Argentoratin ympärysmuuria vasten,
+katsoa tuijotti etelään päin. Vanha centurio tuli hänen tykönsä ja pani
+hiljaa kätensä hänen olkapäällensä.
+
+"Ja niin vaipuneena ajatuksiin", sanoi centurio hänelle. "Mitä siitä on
+hyötyä."
+
+Toinen kääntyi häneen päin -- tämä toinen oli Licinius.
+
+"Minun on täytynyt kärsiä vaikeampaakin kuin tämä", sanoi hän
+hymyillen. "Ikävä ei minusta loppua tee. Ole huoletta, Isgo!"
+
+"Ei suinkaan", vastasi vanhus, "mutta kysyn kuitenkin:. mitä hyötyä
+siitä on? Olinhan minäkin kauan teidän maassa ja vielä kauemmin.
+Itämailla, mutta aina karkoitin mielestäni kaiken kodin ajatuksenkin.
+Muuten olisi minulle tullut kärsimätön ikävä."
+
+Licinius oli vaiti.
+
+"Sitä paitsi", jatkoi centurio, "voin ilmoittaa sinulle uutisen, joka
+on tärkeää sinulle. Keisari lienee viime aikoina taas osottanut
+suosiollisempaa mieltä kristityitä kohtaan. Hänellä on jo
+palveluksessansa useampia kristityitä ja jopa likeisimmässä
+läheisössänsäkin. Sinulla on hyviä ystäviä Roomassa. Koeta, etkö niiden
+kautta voisi saada keisaria antamaan itsellesi anteeksi. Kumppanini
+Irmino, joka joku aika sitten tuli Roomasta, palaa sinne takaisin
+muutaman päivän perästä germanilaisten palkkasoturien kanssa. Hän on
+nuori, mutta luotettava kuin taatuin mies. Hän saattaa kernaasti
+perille kirjoituksesi."
+
+Licinius kuunteli mielellään tätä ehdotusta. Vaihdettuaan sitten
+muutaman sanan centurion kanssa, meni hän asuntoonsa ja alkoi
+kirjoittaa laajasanaista armonhakemusta keisariin.
+
+Saatuansa sen valmiiksi, rupesi hän kirjoittamaan Calpurniukselle, että
+tämä koettaisi saada hovissa olevia mahdikkaita miehiä vaikuttamaan
+samaan suuntaan.
+
+Jo seuraavana päivänä tuli centurio ystävänsä Irminon kanssa. Tämä oli
+sama nuori germanilainen, jota centurio muinen oli seurannut
+Janikulukselle. Hän oli tullut kasvoiltaan vakavamman näköiseksi sekä
+koko ruumiiltaan miehevämmäksi.
+
+Licinius tervehti häntä ystävällisesti. "Saanko pyytää sinua
+toimittamaan minulle erään asian?" kysyi hän.
+
+Pretoriaani nyökäytti päätään mieluisasti.
+
+"Toinen kirje on eräälle Calpurniukselle, toinen --."
+
+"Minä tiedän", keskeytti pretoriaani pikaisesti. "Hän asuu
+Esquilinuksella Tituksen thermien luona."
+
+"Aivan niin", virkkoi Licinius hämmästyneenä. "Kuinka tiedät niin
+tarkoin hänen asuntonsa?"
+
+Vanha centurio nauroi.
+
+"Niin, nuorelle ystävälleni sattui tuommoinen eriskummainen tapaus",
+sanoi hän. "Se pitää hänen jutella sinulle."
+
+Nuori sotilas näytti tulevan hämille centurion kehoituksesta, mutta kun
+Liciniuskin yhdistyi samaan pyyntöön, niin suostui hän vihdoin
+juttelemaan sen. "Olin kerran", alottti hän, "Isgon kanssa
+Janikuluksella. Hän tahtoi näyttää minulle Roomaa. Silloin meni kaksi
+naista meidän ohitsemme. Toinen heistä oli kaunis, ylevä neiti. Minä
+ihastuin häneen. Isgo sanoi hänen olevan kristityn. Minä tahdoin tietää
+mitä se merkitsi, ja Isgo vei minut nyt vanhan ukon tykö, joka asui
+kaupungin kahdennessatoista korttelissa. Ukko opetti minua monta
+viikkoa kristityiden opissa. Minä kuuntelin mielelläni häntä, sillä
+minä ajattelin sen ohessa yhä sitä kaunista neitiä. Sill'aikaa tulin
+meidän kasarmissa tuntemaan sotamiehen, joka myöskin oli kristitty. Hän
+vei minut muutamana päivänä mukanaan heidän seurakuntaansa. Siellä näin
+saman tytön istuvan. Kysyin kumppaniltani, mitä oli tehtävä, tullakseni
+otetuksi kristiaanien joukkoon. Hän neuvoi minua menemään erään miehen
+tykö, jota hän muistaakseni nimitti piispaksi. Tämä kysyi minulta,
+tiesinkö mitä kristittynä oleminen on. Minä vastasin hänelle: 'Totta
+kai tiedän sen. Olen jo kuusi viikkoa joka päivä saanut opetusta
+Praxeaalta, joka asuu Tiberin toisella puolella.' Silloin säpsähti
+mies. 'Mitä häneltä olet oppinut ei ole totuutta!' huudahti hän. 'Hän
+ei ole mikään kristitty; hän on väärin ottanut itsellensä sen nimen.'
+Silloin vihastuin minä ja lähdin paikalla huoneesta sekä olen siitä
+pitäen pysynyt erillään kaikesta, mikä kristityn nimellistä on. Siinä
+on koko tapaus."
+
+"Mutta unhotit jutella, että se nuori neiti, jonka näit, pitää asuntoa
+Calpurniuksen huoneessa ja että hänen nimensä on Julia", sanoi centurio
+hymyillen.
+
+Licinius ei myöskään voinut olla nauramatta nuorelle sotamiehelle,
+mutta ojensi hänelle kohta sen jälkeen lepyttävästi kätensä, lausuen:
+
+"Älä pahastu, että nauran tapaukselle, joka sinusta on vastenmielinen.
+Mutta kun tulet Calpurniuksen huoneesen, niin älä unhota sanoa minulta
+terveisiä sille nuorelle neidille. Hän ottaa ne ystävällisesti vastaan.
+Siellä voit saada kuulla myöskin kristityistä enemmän. Ja jos minun
+sallitaan palata Roomaan, niin toivon saavani usein tavata sinua ja
+jutella kanssasi siitä uudesta opista, jota et vielä tunne."
+
+Niillä sanoilla otti Licinius jäähyväiset nuorelta germanilta, joka
+uskollisesti pudisti hänen kättänsä ja lähti Isgon kanssa, joka seurasi
+häntä ja käski hänen tarkalla huolella toimittaa Liciniuksen asia.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli ensimmäinen sunnuntai pääsijäisestä. Lempeästi paistoi keväinen
+aurinko maailmankaupungille.
+
+Erääsen huoneesen Via Querquelana'n varrelle kokoontui Rooman
+seurakunta tavalliseen jumalanpalvelukseensa.
+
+Peristiilin sisäänkäytävällä oli kaksi ovenvartijaa, jotka ottivat
+tulijoita vastaan ja osottivat heille istumapaikan. Naiset menivät
+oikealle puolelle salia, miehet vasemmalle. Toiset seisattuivat
+sisäänkäytävän suuhun. Nämät olivat mustissa huolivaatteissa ja
+tähtäilivät rukoilevilla sanoilla ja silmäyksillä ohitsemeneviä, sillä
+he olivat katumuksen tekijöitä, jotka olivat ulossuljetut
+jumalanpalveluksen osallisuudesta. Nyt tuli vanhanpuoleinen mies,
+piispa Zephyrinus; hänellä oli yllänsä kiiltävä, valkoinen toga ja
+seurassansa useita miehiä, Rooman seurakunnan vanhimmat. He menivät
+peristiilin läpi ja istuutuivat sen perällä oleville tuoleille, jotka
+oli asetettu hevosenkengän muotoiseen rinkiin. Niiden keskellä oli
+korkopaikka, jossa oli piispan sija.
+
+Seurakunta alotti resitatiivisen virren, jonka sävelet hiljaa
+väreilivät ympäri huonetta. Sitten astui esiin nuori lukija ja tervehti
+seurakuntaa sanoilla:
+
+"Rauha olkoon teidän kanssanne!"
+
+"Ja sinun henkesi kanssa!" vastasi seurakunta nousten seisoalleen.
+
+Nyt luki lukija kappaleen raamatusta, jota seurakunta seisoallaan
+kuulteli.
+
+Lukijan lopetettua, nousi piispa istualtansa ja piti selityksen
+luetusta tekstistä. Hänen puheensa oli yksinkertainen, hänen
+esitelmänsä lyhyt. Sanalla "amen" päätti hän selityksensä, johon
+seurakunta vastasi: "Herra, ole meille armollinen!"
+
+Sitten huusi yksi diakoneista:
+
+"Ite, missa est!".[43]
+
+Ja paikalla nousivat katekeetit sijoiltansa ja lähtivät pois, sillä nyt
+alkoi jumalanpalveluksen toinen osa, jossa ainoastaan kasteen saaneet
+saivat olla osallisina ja jonka keskustana oli ehtoollinen.
+
+Jumalanpalvelus oli päättynyt. Diakoni lausui päätössanat:
+
+"Menkäät rauhaan!"
+
+Useita lähti pois salista, mutta enemmistö jäi paikoilleen.
+
+Naisten puolelta tuli nyt esiin kolme valkopukuista neitsyttä,
+diakonittarien taluttamina; he menivät korkopaikalle, jonka edessä
+piispa Zephyrinus seisoi. Molemmin puolin häntä olivat seurakunnan
+vanhimmat ja diakonit kiiltävissä, valkoisissa vaatteissa.
+
+"Nike, Anastasia, Phoibe", alotti piispa, kääntyneenä näihin kolmeen
+neitsyyn. "Te tahdotte tulla vihityiksi Herran palvelukseen,
+diakonittaren virkaan. Herra siunatkoon teidän päätöksenne! Se virka,
+johon te antaudutte, on kallisarvoinen sekä samalla raskas. Se on
+kallisarvoinen -- sillä teillä on lavea työala Herran viinamäessä,
+jossa teillä on paljo vaikuttamista ja tekemistä hänen nimensä
+kunniaksi ja levittämiseksi. Ja mikäpä olisi arvokkaampaa kuin Herran
+palveleminen. -- Se virka on myös raskas, sillä tunnettehan nämät
+Herran sanat: 'Jolle paljo on annettu, siltä paljo vaaditaan.'"
+
+Sitten puhui hän diakonittaren viran laadusta ja merkityksestä.
+
+"Ja nyt, Nike, Anastasia ja Phoibe", sanoi hän lopuksi, "kysyn minä
+teiltä Jumalan ja tämän seurakunnan edessä, tahdotteko pyhästi,
+tunnollisesti ja nuhteettomasti pitää tätä virkaa ja tulla
+kelvollisiksi palvelijattariksi Herralle Jesukselle Kristukselle, jonka
+nimi olkoon kiitetty kaikessa ijankaikkisuudessa? Koetelkaa sydäntänne
+ja vastatkaa minulle!"
+
+Neitsyet vastasivat: "Tahdomme."
+
+"Minä Zephyrinus, joka apostolisen asetuksen voimasta olen tämän
+seurakunnan piispa, vihin siis teidät diakonittariksi." Neitsyet
+lankesivat polvillensa, samalla kuin seurakunta nousi seisoalleen.
+Piispa koski oikealla kädellään heidän kunkin päätänsä ja rukoili:
+
+"Ijankaikkinen Jumala, meidän Herran Jesuksen Kristuksen isä, miehen ja
+vaimon luoja, sinä, joka täytit Miriamin ja Deboran, Hannan ja Huldan
+hengelläsi, sinä, joka et katsonut ainoalle pojallesi halvaksi naisesta
+syntymistä; katso nyt myöskin näiden sinun palvelukseesi valituiden
+palvelijattarien puoleen ja anna heille pyhä henkesi. Tee heitä
+puhtaiksi kaikista lihan sekä hengen heikkouksista, jotta he
+kelvollisesti toimittaisivat sitä virkaa, joka on heidän haltuunsa
+uskottu, sinun kunniaksesi ja Jesuksen Kristuksen kiitokseksi, jolle
+ynnä sinulle ja pyhälle hengellesi olkoon ylistys ja kunnia
+ijankaikkisesti."
+
+"Amen!" sanoi seurakunta päätökseksi.
+
+Neitsyet nousivat seisoalleen ja diakonittaret tervehtivät heitä rauhan
+suunannolla ja veivät heidät jälleen muiden joukkoon.
+
+Yksi äskenvihityistä diakonittarista astui pikaisesti erään nuoren
+pariskunnan luokse, joka oli ollut läsnä vihkimystä toimitettaessa, ja
+heittäytyi nuoren vaimon rinnoille, joka liikutuksella sulki syliinsä
+hänet. Sitten puristi vaimon seuralainen hänen kättänsä.
+
+"Salli minunkin, Romula, toivottaa sinulle onnea, että se virka, jota
+sydämmesi ikävöi, täydellisesti tyydyttäisi sinua."
+
+Neitsy kiitti kyynelet silmissä.
+
+"Mutta", lisäsi hän rukoilevasti, "älä enää kutsu minua Romulaksi.
+Vanha on kadonnut. Nyt olen minä Anastasia, sillä olen ylösnoussut
+pimeydestä valkeuteen."
+
+Sitten meni hän takaisin diakonittarien seuraan yhdessä heidän
+kanssansa rukoilemaan, Muut kokoontuneet lähtivät pois salista.
+
+Myöskin nuori pariskunta oli lähtenyt sieltä ja astui hitaasti Via
+Querquelanaa pitkin Colosseumiin päin. He olivat jo äänettöminä
+kulkeneet pitkän matkaa.
+
+"Licinius", virkkoi vihdoin nuori vaimo, "minä tahtoisin mielelläni
+käydä katakombeilla. Tiedäthän, mikä minua vetää sinne. Tänään on sen
+tapauksen vuosipäivä, kun onneton ystävättäreni ja sisareni temmaistiin
+pois minulta. Jo varhain aamulla käskin palvelijattarien viedä sinne
+ruusuja ja valoa. Tahdotko tulla kanssani?"
+
+"Aivan kernaasti", vastasi toinen. "Kun vaan se pitkä matka ei
+väsyttäisi sinua liiaksi!"
+
+"Näen", vastasi nuori vaimo ilkamoivasti nauraen, "ett'et tunne minua
+vielä tarpeeksi. Minä jaksaisin tänään käydä Vejin matkan edestakaisin."
+
+Licinius nauroi. "Sitä parempi!"
+
+Ennenkuin tullaan Appian tien varrella olevan Cecilia Metellan valtavan
+kuvapatsaan luokse, nähdään oikealla eräälle maatilalle menevä
+sisäänkäytävä; tällä maatilalla kasvaa ruokamäntyjä, viikunapuita ja
+viiniköynnöksiä. Sen keskipaikoilla on nelikulmainen aukko, jonne
+käyvät raput. Niitä myöten menivät Licinius ja Julia sinne alas. Nämät
+raput vievät kapeaan, hiukan kapenevaan käytävään, jonka seiniin on
+hakattu hautoja. Noin kymmenen askelen päässä käytävän suulta on
+oikealla puolella pikkuinen kammio, jonka erottaa suljettu ovi
+käytävästä. Se on kauniisti koristettu väreillä, ja keskellä sen lakea
+näkee kukkakiehkuroilla ympäröityn hyvänpaimenen kuvan. Tämän ympärillä
+on raamatullisia kuvailuja, erittäinkin lohdullisia ylösnousemisen
+kuvia. Sivuseiniin on järjestelty haudat.
+
+Yhden niistä eteen seisattuu nuori pariskunta. Muistopatsasta, joka on
+peitetty ruusuilla ja liljoilla, valaisee kaksi kallisarvoista
+pronssilamppua. Ne luovat himmeää valoansa marmorilevylle, jolla haudan
+suu on suljettu, ja josta katsomassakävijä saa lukea seuraavan
+kirjoituksen:
+
+    VICTORIA. ANIMA. DVLCIS. IN. PACE:
+        VIVAS. IN. DEO. SEMPER.
+
+(Viktoria, suloinen sielu, (lepää) rauhassa. Elä aina Jumalassa.)
+
+Siinä vieressä on neitsyen kuva,[44] joka rukoilee kädet puoleksi
+kurotettuina. Se on siihen haudatun vainajan kuva.
+
+Surullisina laskeutuvat Julia ja Licinius polvilleen haudan eteen ja
+rukoilevat hiljaa supisten.
+
+
+
+
+Viiteselitykset:
+
+
+[1] Syrokaldean kieltä, jota Vapahtajamme puhui. Lauselma Maran Atha,
+s.o. Herramme tulee, esiytyy ainoastaan yhdessä paikassa raamatussa,
+nimittäin 1 Kor. 16: 22. Suom. muist.
+
+[2] Eräänlainen jalokivi.
+
+[3] Kristillisyyden vanhoina aikoina kuvailtiin Kristusta hyvin
+tavallisesti hyvänpaimenen muodossa. Hyvänpaimenen kuvia tavataan
+koristuksina, paitsi hautakammioissa, myöskin jokapäiväisissä
+esineissä, niinkuin pikareissa, maljoissa, lampuissa, sormuksissa y.m.
+
+[4] Montanus oli montanilaisuuden alkaja. Toisen vuosisadan
+keskipalkoilla esiytyi hän Pepuzan kaupungissa Phrygiassa profeettana
+ja kristinopin puhdistajana, Hän vaati ankaraa kirkkokuria, jonka
+mukaan ei saanut ottaa rikoksellisia takaisin seurakuntaan, oli
+pidettävä tarkka vaari paastoista, pysyttävä erillään toisista
+naimisista ja huvituksista. Naimattomuudelle ja marttyriudelle pani hän
+suuren arvon, halveksi tieteitä, selitti näkevänsä näkyjä ja voivansa
+ennustaa tulevaisia asioita, sekä julisti 1000-vuotisen valtakunnan
+kohta alkavan. Hän piti itseään Joh. ev. 15: 26 luvattuna Lohduttajana.
+Vaikka Montanus oli kaikin puolin vähän sivistynyt mies, eikä näytä
+olleen minkään järjenlahjojenkaan puolesta merkillinen, sai hän
+kuitenkin aikaan laajalle ulottuvan liikkeen, joka kohta esiytyi
+julkisena vihollisuutena kirkkoa vastaan ja jonka kirkko tuomitsi
+vääräoppiseksi.
+
+[5] Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa ja maassa rauha
+hyväntahtoisille ihmisille.
+
+[6] Pakanain kesken parjattiin kaikella tavalla kristityiden oppia ja
+elämää ja pidettiin heistä monellaisia vääriä luuloja, niinkuin muun
+muassa, että he muka palvelivat olentoa, jolla oli osaksi aasin, osaksi
+ihmisen ruumis. Mistä tämä kummallinen taru sai alkunsa, on mahdotonta
+nyt saada selville. Kirkonkirjailija Tertullianus (kuollut vuoden 220
+paikoilla) arvelee sitä alkuansa hoetuksi juutalaisista, vaikka sitä
+sittemmin ruvettiin sanomaan kristityistä. Pakanalliset kirjailijat,
+muiden muassa Tacitus, tietävät myös kertoa juutalaisten
+harjoittaneenkin semmoista jumalanpalvelusta, ja kun roomalaiset usein
+luulivat juutalaisuutta ja kristillisyyttä samaksi uskonopiksi, niin on
+tällä arvelulla todennäköinen perustus.
+
+Tätä luuloa kuvailee Palatinuksella olevasta keisarinlinnasta Roomassa
+vuonna 1856 löydetty piirustus, n.s. ivakrusifiksi, joka on piirretty
+seinään terävällä kalulla. Se esittää matalaan ristiin naulittua
+miestä, jolla on päänä aasinpää ja siinä vieressä nähdään nuorukainen
+rukoilevana kurottavan kättänsä ristiinnaulittuun päin. Kuvan alla ovat
+sanat: 'Aleksamenos sebeis deon' (Aleksamenos rukoilee jumalaansa).
+Kuva, joka näkyy olevan kolmannen vuosisadan alulta, ivaa siis
+kristittyä Aleksamenos-nimistä miestä.
+
+[7] Pakanallisten roomalaisten ylijumala.
+
+[8] Rakkauden jumalatar Venus.
+
+[9] Kristillisyyden koko vanhemman ajan läpi kuuluu valitus, että
+Rooman maailmanvaltakuntaan hajautuneet juutalaiset koettivat
+salaisilla juonilla ja parjauksilla herättää esivallassa ja kansassa
+epäluuloa nuorta kirkkoa kohtaan.
+
+[10] Quintus Septimius Florens Tertullianus oli roomalaisen centurion
+poika, syntynyt Kartagossa vuoden 160 paikoilla. Hän antautui alussa
+roomalaisen oikeuden tutkimiseen ja oli asianajajana Kartagossa. Mutta
+aikaisessa miehuudeniässään kääntyi hän kristinuskoon ja esiytyi
+monissa loistavissa kirjoituksissaan kirkon kiivaana puolustajana
+epäkristityitä ja harhaoppisia vastaan. Hän on kristillisyyden
+vanhemman ajan etevimpiä kirkollisia kirjailijoita ja jaloimpia
+henkilöitä. Vanhemmaksi tultuansa erosi hän kirkosta ja liittyi
+montanilaisiin.
+
+[11] S.o. etusaliin.
+
+[12] Pylväsympärystö.
+
+[13] Eräänlainen naisten vaate, joka ulottuu jalan kulkkuun asti ja
+erotti roomalaiset naiset muista.
+
+[14] Kala on hyvin vanha kristillinen vertauskuva. Se johtuu
+kreikkalaisesta sanasta _ikhthys_ (= kala), jonka erityiset kirjaimet
+ovat alkukirjaimet sanoissa: _Iesous Khristous Theon 'Yios_ (= Jesus
+Kristus Jumalan Poika Vapahtaja). Kalan kuvassa oli koko uskontunnustus
+Kristuksen kahtalaisesta luonnosta, hänen kuolemastansa ihmisten tähden
+ja hänen sakramenttien kautta edelleen jatkuvasta vaikutuksestaan
+kirkossa, samalla kuin se myöskin oli kristityiden, Kristuksen
+seuraajain merkki. Kalan kuvaa käytettiin sinettisormuksissa kuin
+myöskin kalanmuotoisia kristalli-, pronssi-, tahi hopeametaljongeja.
+Monta sellaista on säilynyt meidän päiviimme asti.
+
+[15] Nämät värsyt ovat muinaiskristillisestä, kreikkalaisesta hymnistä,
+jonka tekijäksi luullaan Clemens Aleksandrialaista.
+
+[16] Kreikkalaisten ylijumala, sama kuin roomalaisten Jupiter. Suom.
+muist.
+
+[17] Prokonsuli oli sama kuin maaherra.
+
+[18] Legaatit olivat prokonsulin apulaisia maakunnan armeijan
+komentamisessa ja lain käyttämisessä. Suom. muist.
+
+[19] Ode on lauluruno.
+
+[20] Päällysmies, jonka komennettavana oli 70-120 sotamiestä. Suom.
+muist.
+
+[21] Kreikankielinen lauselma Kyrie eleison on suomeksi: Herra armahda.
+Suom. muist.
+
+[22] Liktoorien toimena oli tuomituiden pahantekijäin rankaiseminen
+y.m. Suom. muist.
+
+[23] Denarius oli hopearaha. Suom. muist.
+
+[24] Prokunsuli Marcus Minicius Timinianuksen gladiaatorijoukko tulee
+taistelemaan sirkuksessa Kartagossa 31 päivänä toukokuuta, Jahti
+pidetään myös. Telttojen katot levitetään.
+
+[25] Toga oli päällysvaate, roomalaisten kansallispukine. Suom. muist.
+
+[26] Miekkailijajoukko.
+
+[27] Tässä oli katakombeja. Nämät, joita erittäinkin on tavattavana
+Roomassa, Napolissa ja Syrakusassa, ovat suurempia tai pienempiä
+maanalaisia kammioryhmiä. jotka ovat vieretysten tai päällitysten.
+Sivuseiniin on hakattu nelikulmaisia aukkoja, jotka ovat melkein kuin
+laatikot kaapissa ja joita on kolmesta aina neljääntoista päällitysten.
+Nämät hauta-aukot suljettiin marmoripaasilla tahi suurilla, syrjätysten
+pannuilla tiilikivillä, joihin piirrettiin kirjoituksia, vertauskuvia
+j.n.e. Seinät ja laki koristettiin kalkkimaalauksilla. Ken haluaa
+saada tarkempia selityksiä näistä katakombeista, lukekoon
+Kansanvalistusseuran vuonna 1883 toimittaman: "Katakombit Roomassa".
+Kirjoittanut E.N.
+
+[28] Elä Jumalassa! Jää hyvästi! Rauha kanssasi!
+
+[29] Rauha kanssasi.
+
+[30] Ei ainoastaan kristityiden opista, vaan myöskin heidän
+siveellisyydestään oli pakanain kesken liikkeellä mitä kummallisimpia
+huhuja. Se luulo, että kristityt teurastivat lapsia ja söivät ihmisen
+lihaa näyttää johtuvan siitä ehtoollisopin nurinpuolisesta
+käsityksestä, että Kristuksen ruumis ja veri annettiin seurakunnalle
+ehtoollisessa.
+
+[31] Aluspukine, jota pidettiin togan alla. Suom. muist.
+
+[32] Ah, mua vaivaavat haavat, omilla aseilla tehdyt.
+
+[33] Naumakia on suomeksi meritappelu, mutta sillä nimellä kutsuttiin
+muinaisaikana myöskin semmoisia teattereja, joissa näyteltiin
+meritappeluita ja joihin sitä varten oli tehty iso lampi.
+
+[34] S.o. saunat.
+
+[35] Ravintola.
+
+[36] Käsityötä pitivät vanhat vapaata ihmistä halventavana.
+Kristillisyys poisti sen käsityksen ja korotti ruumiin työn
+halveksitusta kunniaan ja arvoon.
+
+[37] Hippolytus oli Zephyrinuksen aikana (198 tai 199-217) presbyteri
+Rooman seurakunnassa ja päähenkilö siinä pienessä puolueessa, joka
+vastusti kirkkokurin velttoutta ja Zephyrinuksen uskonsääntöistä
+mielipidettä. Callistuksen tultua piispaksi (217-222) asettautui
+Hippolytus vielä jyrkempään vastarintaan, kunnes Pontianuksen ollessa
+piispana (230-235) keisarillinen hallitus vihdoin sekaantui tähän
+riitaan ja ajoi piispan sekä Hippolytuksen maanpakoon. Sillä näkyy
+uskonriita päättyneen.
+
+[38] Miinit olivat näyttelijöitä, jotka äänellään ja sanoillaan
+koettivat matkitella ja tehdä naurettavaksi kaikenlaatuisia ihmisiä,
+niink. ahneita, juoppoja y.m.
+
+[39] Silenus oli viinin jumalan kasvatus-isä ja opettaja, joka
+kuvailtiin horjuvana aasilla ratsastavaksi. Satyrit taas olivat
+runoilijain kuvittelemia rujokkaita, joilla yläpuoli ruumista oli
+ihmisen ja alapuoli kauriin. Suom. muist.
+
+[40] Kuolleista ei muuta kuin hyvää.
+
+[41] "Ota minut kiinni, sillä olen karannut, ja vie minut takaisin
+isännälleni Zephyrinukselle, Via Querquelanan varrelle."
+
+Vaikka kristillisyys katsoo kaikki ihmiset yhtäläisiksi, pitivät useat
+kristityt perheet edelleenkin orjia, vaan kohtelivat niitä kuitenkin
+lempeämmin kuin pakanat. Kun siis pakanat epäluotettavalle orjalle
+polttivat merkin otsaan, niin ripustivat kristityt hänen kaulaansa
+pienen taulun, jossa oli edellä mainitun tapainen kirjoitus.
+
+[42] Tämä ukko oli piispa Irenaeus. Hän oli syntynyt Vähässä Aasiassa
+ja oli Polykarpuksen oppilas. Hän muutti Galliaan ja pääsi vuonna 178
+Pothinuksen sijaan piispaksi Lugdunum'iin (Lyon). Hän vastusti
+menestyksellä harhaoppia. Osa hänen kirjoituksiaan on säilynyt.
+Irenaeus luullaan kuolleen kohta vuoden 200 jälkeen.
+
+[43] Se "Menkäät, seurakunta hajoitetaan!" Näillä sanoilla viitattiin
+katekeettejä ja katumuksen tekijöitä lähtemään pois, sillä nämät eivät
+saaneet olla läsnä jumalanpalveluksen pääkohtaa toimitettaessa,
+ehtoollista jaettaessa.
+
+[44] Tällaisia rukoilevia kuvia nähdään usein katakombeissa ja on niitä
+epäilemättä väärin pidetty Marian kuvina. Luultavampaa on, että ne
+esittävät siihen paikkaan haudattua ihmistä.
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57257 ***
diff --git a/57257-8.txt b/57257-8.txt
deleted file mode 100644
index 230b871..0000000
--- a/57257-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,8638 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Taistelu ja voitto, by Viktor Schultze,
-Translated by  Lyry
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Taistelu ja voitto
-       Kuvaelmia Rooman keisariajalta
-
-
-Author: Viktor Schultze
-
-
-
-Release Date: June 2, 2018  [eBook #57257]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TAISTELU JA VOITTO***
-
-
-E-text prepared by Tapio Riikonen
-
-
-
-TAISTELU JA VOITTO.
-
-Kuvaelmia Rooman keisariajalta
-
-Kirj.
-
-VIKTOR SCHULTZE
-
-Suomentanut Lyry
-
-
-
-
-
-
-Porvoossa,
-Werner Söderström,
-1886.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
- 1. Maran Atha.
- 2. Kristityt ja kristittyjen Jumala.
- 3. Apollonius.
- 4. Kärsimyksen alku.
- 5. Sirkuksessa ja kuolleiden kaupungissa.
- 6. Ystäviä hädässä.
- 7. Pako.
- 8. Aenariaan.
- 9. Napoli.
-10. Harhatiellä.
-11. Lasku ja nousu.
-12. Maailman pääkaupungissa.
-13. Petollisuus ja uskollisuus.
-14. Toivo ei anna häpeään tulla.
-
-
-
-
-Ensimmäinen Luku.
-
-Maran Atha.[1]
-
-
-Puolipäivän aurinko paahtoi Zeugitanin tasangolla. Atlas-vuoren
-ryhmyisten huippujen ja Kartagon harmaan linnan välillä ei käynyt yhtä
-tuulen leyhkäystä. Hitaasti juoksi Bagradan joki merta kohti varakkaan,
-viljavainioista rikkaan maiseman läpi. Siinä kohdassa, jossa joki
-koukistuu idästä pohjoiseen päin, kohoaa tasangolla vähäinen kukkula.
-Se on peitetty muurien harjanteilla ja marmorilohkareilla. Raunioista
-kohoaa kolme yksinäistä, täplikkäästä porfyyristä tehtyä pylvästä,
-jotka ovat kadonneen muinaisen loiston kolmena hautapatsaana. Libyan
-työmiehet ovat panneet ne vihelijäisen majan nurkkapatsaiksi, jonka
-katto ja seinät ovat yhteenpalmikoituista lehväksistä. Missä aikoinaan
-kaareili koreasti kultaeltu katto, siinä nousee nyt ilmaan savu
-paimenien valkeasta ja leveiden marmorirappujen särkyneitä portaita
-polkee nyt ruskeaihoisen elomiehen paljas jalka.
-
-Majan ovella istuu maassa vanha, kokoon kytristynyt mies. Hänellä on
-yllänsä halpa, ruskea vaate, ja hänen tummat, laihat kasvonsa ovat
-syvään kumartuneina pieneen jumalankuvaan päin, jota hän pitää puoleksi
-suljetussa kädessään, ja jota hän puhuttelee hiljaan kuiskatuilla
-sanoilla. Rukoilijan ympärillä on kaikki hiljaa, ainoastaan silloin
-tällöin kuuluu joku sisilisko, jonka ihmisäänteily on houkutellut
-esiin, kahisevan kuivissa lehdissä majan katossa.
-
-Yht'äkkiä kohottaa mies ylös päänsä ja katsoo mustilla silmillään
-tiedustelevaisesti alaalle yli tasangon. Kukkulan ohitse kulkevaa tietä
-lähestyy häntä kaksi henkilöä.
-
-Keskenkasvuisen pojan rinnalla, jonka pukunsa ja ulkomuotonsa
-osoittivat maan syntyperäiseksi asujameksi, astui väsynein askelin
-solakka nuorukainen. Pitkät mustat hiukset löyhkivät ympäri hänen
-päänsä, joka vaipuneena oli nyykistynyt hänen rintaansa päin. Hänen
-alusvaatteensa helmat olivat polvia myöten ylös käärittyinä ja sen
-päällä kevyinen viitta vasemmalle olkapäälle heitettynä. Auringon
-säteiltä suojeli häntä tessalialainen, leveälierinen matkahattu.
-
-"Arbal", kuiskasi vanhus ja nousi seisoalleen. "Mutta kuka on tuo
-muukalainen, jota hän saattaa?"
-
-Hitaasti laskeutui hän alas kukkulalta matkamiehiä vastaan.
-
-"Siinä on isäni", virkkoi poika seuralaisellensa, osoittaen vanhusta.
-"Tämän kreikkalaisen", jatkoi hän sitten, "kohtasin minä ulkona
-kedolla; hän aikoo Kartagoon ja on joutunut eksyksiin."
-
-"Niin ollen pitää meidän saattaman hänet oikealle tielle", sanoi
-vanhus. "Mutta tiedä, muukalainen, että tämän päivän aurinko menee
-maillensa, ennenkuin sinä ennätät Kartagoon. Sentähden viemme sinut
-meidän hyvän herran, Artemonin, tykö, että hän osoittaisi sinulle
-vieraanvaraisuutta; aamulla varhain voit lähteä edelleen kulkemaan."
-
-Puhuteltu kiitti vanhusta puristamalla hänen kättänsä.
-
-"Mutta viivy hetkinen", jatkoi vanhus, "ja nauti majassamme
-virvoittavaa juomaa; se tekee sinulle hyvää."
-
-Muukalainen nyykäytti päätään myöntävästi. "Jo viisi tuntia", virkkoi
-hän, "on päivä paahtanut päälakeani ja vaikka minulla on sandaalit
-jalassa, ovat jalkani kuumasta hiekasta melkein tulistuneet. Sentähden
-otan sitäkin mieluisemmin vastaan tarjouksesi."
-
-He astuivat hiljaan kukkulata ylöspäin. Majalle tultua seisattui vieras
-ja käänsi silmänsä pohjoiseen päin. Hän huudahti kummastuksesta.
-Kaikessa kauneudessaan levisi paljon kehuttu tasanko hänen edessänsä
-kultaisine vehnävainioineen ja raittiine vihantoineen, joissa lukuisat
-viina- ja öljypuistot kukoistivat. Kaupunkeja oli vieretysten melkein
-keskeymätön rivi pitkin Bagradan vartta ja kaukana siniseltä
-kuumottavan meren äärellä kohosi ilmaan Kartagon palatsi ja temppeli.
-
-"Kartago!" huudahti hän ihastuksella. "Kartago, minun matkani pää!"
-
-Molemmat libyalaiset katsoivat äänettöminä maahan.
-
-Hetkisen vait'olon perästä alkoi vanhus:
-
-"Muukalainen, sinun ilosi on meille mielikarvaus. Tiedä, että noiden
-muurien sisällä ja tuossa linnassa asui muinen toinen kansa ja toiset
-jumalat -- nyt hallitsevat siellä vieraat herrat ja vieraat jumalat, ja
-me kynnämme maata ja korjaamme hedelmän heille, jotta he voisivat elää
-yltäkylläisyydessä."
-
-"Niin, että he voisivat elää yltäkylläisyydessä", toisti poika
-vihaisesti, puristaen kätensä nyrkkiin.
-
-"Te olette siis vanhojen kartagolaisten sukua?" kysyi vieras
-kummastuneena.
-
-Vanhus teki kieltävän liikkeen.
-
-"Emme", sanoi hän ja nosti ylpeästi päätänsä, "me olemme vanhempaa kuin
-Kartago. Me olemme syntyisin juuri tästä maasta. Mutta meidän äitimme
-tuli ensin foinikialaisten ja sitten roomalaisten orjattareksi. Katso
-kuitenkin, muukalainen", jatkoi hän kovemmalla äänellä, "linnaa tuolla
--- he sanovat sitä Byrsaksi -- sieltä on kerran tuli syöksevä ulos ja
-meri on paisuva ja tuli ja veri hävittävä tyrannit; mutta me tulemme
-jälleen mahtaviksi ja onnellisiksi. Minun silmäni eivät sitä näe, mutta
-sinä Arbal, poikani, saat kerran sen nähdä."
-
-Poika kuulteli hänen sanojansa säteilevin silmin ja isä kiersi
-käsivartensa pojan kaulaan.
-
-Kreikkalainen näytti hämmästyneeltä. Hän seisoi hetkisen ajatuksiin
-vaipuneena.
-
-"Niin", jupisi hän, "tämä suku hukkuu, tämän täytyy hukkua ja toiset
-päivät vielä koittavat."
-
-Molemmat libyalaiset silmäilivät häntä kummastuksella.
-
-"Uskotko sinäkin, muukalainen", alotti vanhus, "uskotko sinäkin sen,
-jota me keskenämme salaisesti kuiskailemme, että toiset ja paremmat
-päivät ja sukukunnat tulevat näiden jälkeen, jotka nyt ovat?"
-
-"Enkö tietäisi ja uskoisi sitä, mitä pyhät kirjat sanovat?" vastasi
-kreikkalainen.
-
-Hän otti esiin kirjarullan vaatteuksensa laskoksesta.
-
-"Kuule mitä tässä on ennustettu: Sentähden sanoo Herra, Herra näin:
-Katso, minun palvelijani syövät, mutta teidän pitää isooman; katso,
-minun palvelijani juovat, mutta teidän pitää janooman; katso minun
-palvelijani iloitsevat, mutta teidän pitää häpiään tulemaan. Sillä
-katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan, ja entisiä ei pidä
-muistettaman!"
-
-Hän pysähtyi. Libyalaiset katsoa tuijottivat kummastuneina häneen.
-
-"Muukalainen", alotti vanhus juhlallisesti hetkisen vait'olon perästä,
-"pyhän jumalan äidin nimessä pyydän sinua sanomaan meille, onko hän,
-joka on puhunut nämät sanat, totinen mies vai yksi niistä pettureista,
-jotka kulkevat ympäri maata ja myövät ennustuksiansa meille."
-
-Kreikkalainen veti suunsa nauruun.
-
-"Se, jonka nämät sanat ovat", virkkoi hän sitten, "antakoon sinulle
-anteeksi kysymyksesi. Sinä et häntä tunne, sillä idässä, kaukana
-idässä, josta aurinko nousee, on hän astunut alas ihmisten tykö ja
-puhunut heidän kanssansa. Hänen on maa ja kaikki mitä sen päällä on.
-Hänen on voima ja herruus."
-
-"Baal, Baal, isä", virkahti poika vilkkaasti.
-
-"Hän tarkoittaa Baalia. Niin, Baal on suuri. Kiitetty olkoon hänen
-nimensä!"
-
-Vanhus kumarsi nöyrästi päätään näihin sanoihin. Muukalainen teki
-vastenmielisyyden liikkeen.
-
-"Samoin kuin sinun jalkasi ei pidä lukua madosta, joka matelee maassa,
-samoin myöskin on Herra polkeva jalkojensa alle Baalin", vastasi hän
-vakaisesti.
-
-"Baalinko sanot sinä?" kysyi vanhus peljästyneenä ja peräytyi askelen
-takaperin.
-
-Muukalainen nosti juhlallisesti kätensä ylös.
-
-"Elonaika lähenee, joka niittää pois teidän jumalanne. Väkevämpi on
-tuleva heidän ylitsensä ja he kukistukoot! Hän on luova uuden taivaan
-ja uuden maan -- voi sitä, joka ei tunnusta häntä!"
-
-"Sinun sanasi ovat epäselvät minulle", vastasi vanhus; "minä en voi
-käsittää niitä. Mutta minä tiedän että Baal on suuri ja peljättävä eikä
-kukaan väkevämpi --"
-
-"Artemon!" keskeytti häntä poika. "Tuolta tulee Artemon."
-
-Vanhus käänsi silmänsä sinne päin, jonne poikansa kädellään osoitti.
-
-"Niin, se on meidän hyvä herra", sanoi hän. "Riennä, Arbal, häntä
-vastaan, sill'aikaa kuin minä seoitan juomaa vieraallemme."
-
-Poika riensi iloisesti marmorirappuja alas ja ennätti muutamassa
-tuokiossa miehen luokse, joka hitaasti astuskeli viljamaan yli. Vanhus
-meni majaan ja kreikkalainen jäi nyt yksin. Hän otti päästänsä
-matkahatun, nojautui yhtä pylvästä vasten ja antoi silmäyksensä vielä
-kerran liidellä paratiisillisen tasangon yli.
-
-"Kartago", jupisi hän loistavin silmin, "toisella puolen merta on henki
-kuiskaissut minulle nimesi, ja minun huuleni ovat kertoilleet sitä
-polttavassa auringon paahteessa sekä hyisen talven kylmyydessä, öillä
-ja päivillä, ilossa ja surussa, kunnes nyt omilla silmilläni näen
-edessäni sinut -- matkani pään! Tiedän ilon ja onnen ainoastaan
-kukoistavan minulle sinun muuriesi sisällä, ja suuria asioita antaa
-henki minun siellä toimittaa."
-
-Kukkulan juurella tuli nyt pojan saattamana se mies, jota libyalaiset
-nimittivät herraksensa. Hän oli kunnianarvoinen ukko, jonka näkö oli
-lempeä ja melkein surkumielinen. Vuodet olivat jossakin määrin
-köykistäneet hänen selkäänsä ja tehneet hänen käyntinsä raskaaksi.
-Mutta heti saattoi huomata, että hänen heikossa ruumiissansa asui vielä
-elonvoimakas henki.
-
-Seuralaiseensa nojautuen astui hän hitaasti rappuja ylös. Hänen
-tultuansa, ojensi kreikkalainen kätensä hänelle.
-
-"Terve", lausui ukko, ja puristi vuorostansa kreikkalaisen kättä. "Älä
-halveksi huonettani ja mitä muuten voin tehdä hyväksesi."
-
-Ottaessaan kiinni ukon ojennetusta kädestä huomasi kreikkalainen hänen
-etusormessansa kultaan juotetun ametistin,[2] johon oli piirretty
-paimenen kuva kantavana hartioillaan lammasta. "Kiitetty olkoon Jesus
-Kristus!" sanoi hän äkkiä ja vakavasti.
-
-Hämmästyneenä tuijotti ukko hetkisen häneen.
-
-"Ijankaikkisesti amen!" vastasi hän sitten ja syleili muukalaista.
-
-"Näin sielujen paimenen[3] sinettisormuksessasi", alotti muukalainen,
-"ja ymmärsin siitä sinun tunnustavan itsesi hänen omaksensa."
-
-"Hänelle olkoon kiitos", sanoi ukko liikutettuna, "että hän on
-lähettänyt minulle yhden veljen. Monta vuotta olen elänyt yksinäni ja
-muitten keskuudesta erotettuna täällä maatilallani ja valmistautunut
-käymään toiseen maailmaan."
-
-"Minä olen Apollonius Phrygiasta", virkkoi sen jälkeen kreikkalainen,
-"ja olen matkalla Kartagoon. Herra palkitkoon sinulle, että panet
-itsesi ja huoneesi väsyneelle matkamiehelle alttiiksi!"
-
-Samassa tuli vanha libyalainen kantaen kahta pikaria. Tervehdittyänsä
-kunnioittavaisesti herraansa ojensi hän heille kummallekin yhden
-pikarin.
-
-"Parasta viiniä ja parasta lähdevettä kuin voitte löytää", lisäsi hän.
-
-Sitten levitti hän ripeästi muutamia ruokokimppuja maahan, heitti maton
-niiden päälle ja pyysi vieraitansa istumaan. He tottelivat hänen
-pyyntöänsä. Libyalaiset vetäytyivät takaisin.
-
-"Sano minulle, sinä paljon kulkenut mies", alotti Artemon, "rehoittaako
-evankeliumin siemen maailmassa; kasvaako uskovaisten luku ja kasvavatko
-he itse pyhityksessä ja uskossa? Kirkon ottaessa minut helmoihinsa oli
-heitä vasta vähäinen joukko, ja me tunsimme itsemme ikäänkuin samaan
-sukuun kuuluviksi. Kuinka on nyt?"
-
-"Minä vastaan sinulle sekä ilolla että surulla", sanoi Apollonius;
-"tosin on sinapin siemen tullut puuksi, joka peittää varjollansa
-melkein koko maailman. Siellä, jossa iberialainen asuu ja jossa
-parttilainen piehtaroittaa hevosiansa, jossa Britannian rajamuurin
-linja kulkee ja jossa faraonien haudat ovat, siellä on joka
-paikassa siemen kantanut hedelmän. Kreikkalaiset, roomalaiset ja
-raakalaiset kuulevat sanaa. Herran kiitosta pitävät huulillansa
-purpurapukuiset keisarin hovissa samoin kuin orjatkin, jotka
-soutavat kolmisoutolaivoja. Joka päivä panee Herra uusia kiviä
-kirkonrakennukseensa, josta myös onkin jo tullut iso torni, joka kohoaa
-korkealle pilviä kohti."
-
-"Ylistetty olkoon Herra, joka antaa minun, elämäni ehtoona kuulla tämän
-iloisen sanoman", virkkoi vanha Artemon ja nosti kiitollisena kätensä
-taivasta kohden.
-
-"Niin, ylistetty olkoon Herra", toisti Apollonius. "Mutta monelle on
-tämä Herran nähtävä armo tullut ansaksi. Nähdessään valloittavansa
-maailman, antoivat he samalla kertaa maailman valloittaa heidät
-itsensä. Vanha tapojen yksinkersaisuus katosi, kunniallinen ja ankara
-elämä veltostui, usko heikkoni. He ovat alkaneet seurustella
-ulkopuolella olevien kanssa. Tarvitaan vähän järjenterävyyttä,
-voidaksensa havaita, onko kristittyä niiden joukossa, joita kohdataan
-kaduilla, oikeuspaikalla, toreilla ja työhuoneissa. Kristityiden miekat
-surmaavat tappeluissa yhtä mieluisasti kuin pakanallisten
-legionalaistenkin aseet, ja kristityt ilmoittavat kätten taputuksella
-mieltymyksensä teaattereissa ja sirkuksessa kilvan maailman lasten
-kanssa."
-
-Artemon pudisti surullisesti päätänsä.
-
-"Minun vielä nuorena ollessani", sanoi hän, "ei mitään sellaista
-tunnettu kirkossa. Jospa Herra kuitenkin palauttaisi nuot eksyneet ja
-poistaisi tämän pahan ajan!"
-
-"Hän poistaa sen", vastasi Apollonius vakavalla äänellä, "ja poistaa
-pian! Vielä on suloinen salaisuus sinulta kätkettynä, mutta sinun pitää
-tietämän se, sillä minä olen tullut tänne kertomaan sitä veljilleni."
-
-Ukko nosti tarkkaavasti päätänsä.
-
-"Kaukana, kaukana idässä", jatkoi kreikkalainen, "on Phrygian maassa
-Pepuzan kaupunki. Siellä herätti Herra, sydäntentutkija, Montanus[4]
-nimisen miehen saarnaamaan samoin kuin Johannes muinen: 'Tehkäät
-parannus ja kääntykäät! Kirves on jo pantu puun juurelle!' Häntä
-seurasivat useat Jumalan vaikuttamat naiset ja henki puhui heidän
-kauttansa ja selitti tämän maailman lopun olevan lähellä ja Herran
-valmistautuvan astumaan alas tekemään tyhjäksi perkeleen ja hänen
-valtakuntansa ja viemään omansa uuteen Jerusalemiin, tuhatvuotiseen
-valtakuntaan... Mutta onko hän tunnustava omiksensa heitä, jotka elävät
-maailman mukaan ja maailman tavoin? Onko hän kutsuva veljiksensä ja
-siunaava heitä, joita hänen nimensä pitäminen hävettää, ja yhdistävä
-heidät niiden kanssa, jotka ovat hiljaiset ja puhtaat sydämmestänsä? Ei
-suinkaan, vaan hänellä on kyllä vaaka kädessänsä ja hän osaa erottaa
-ruumenet nisuista. Voi niitä, jotka ovat ruumenet! Vaan että ruumenien
-luku tulisi pienemmäksi, olen minä kulkenut tänne, hengen voimasta,
-julistamaan veljille tässä maassa, mitä Herra on ilmoittanut, ja
-huutamaan heille: Maran atha!"
-
-"Maran atha!" toisti hiljaa vanhus ja syvä huokaus tunkeutui hänen
-rinnastansa. "Niin, Herramme tulee!"
-
-Nuorukainen tarttui hänen käteensä ja kysyi lempeästi: "Minkätähden
-tulevat nämät iloiset lohdutussanat niin raskaasti ja karvastelevasti
-sinun huuliltasi?"
-
-"Maran atha", sanoi ukko vielä kerran ja painoi surullisesti päänsä.
-"Muukalainen", jatkoi hän sitten, "katso tuonne" -- hän osoitti
-kädellänsä pohjoiseen päin -- "siellä on mahtava kaupunki Syrakusa.
-Siellä asuin minä ja kansankokouksessa ja temppeleissä seisoivat minun
-tekemäni jumalainkuvat. Sillä minä sanon sinulle kehumatta, ett'ei
-Syrakusassa kenenkään veistin muodostellut marmoria paremmin kuin
-minun... Silloin tuli hän, vaimovainajani, minun huoneeseni. Ystävät
-varoittivat minua: 'hän on kristitty, sinä saat voimasi uskosta
-jumalihin' -- minä nauroin ja minun työhuoneessani kuului vasarani
-kalke, niinkuin aina aamusta varhain iltaan myöhään. Mutta he puhuivat
-totta. Minä en tiedä itse, kuinka se tapahtui -- eräänä aamuna lähetin
-minä pois oppipoikani, tartuin vasaraan ja musersin jumalainkuvat,
-nämät, pitkän ja vaivaloisen työn hedelmät, minun ylpeyteni ja
-rikkauteni. Mutta kun minä tämän tehtyäni läähättäen istuuduin, tuli
-minulle peljättävä hätä, hiki tihkui otsastani ja sisällinen ääni huusi
-minulle: 'Onneton, mitä olet tehnyt? Nyt täytyy sinun nähdä nälkää ja
-kerjätä almuja.' Kyynelet kiertyivät silmistäni, ei itse tähteni vaan
-hänen, vaimoni tähden. Minun täytyi nyyhkiä ääneeni ja peitin kasvoni
-vaatteukseni laskoksella. Silloin tuli pehmeä käsi kaulalleni, ja
-enkelin ääni kuiskasi lempeästi ja lohduttavasti minulle: 'Älä epäile.
-Maran atha. Hän ei viivy.' Minä hyppäsin ylös ja suljin vaimoni syliini
-ja epäilykseni kyynelet muuttuivat ilokyyneliksi ja autuaallisella
-riemulla sanoimme toisillemme: 'Maran atha! Niin, Herra tulee!'"
-
-Syvästi liikutettuna vaikeni kertoja hetkiseksi kootakseen
-ajatuksiansa.
-
-"Isäni oli kultaseppä", jatkoi hän sitten, "ja kauan tein minä hänen
-oppipoikiensa kanssa työtä, ennenkuin noudatin taipumustani tulla
-kuvanveistäjäksi. Nyt etsin jälleen ylös vanhat työkalut -- ah, hän
-(vaimoni) autti minua niiden puhdistamisessa ruosteesta -- ja sen sanon
-sinulle, nuorukainen, ett'ei kolmea vuotta ollut vielä loppuun kulunut,
-kun minun töitäni ruvettiin kysymään enemmän kuin kenenkään muiden
-Syrakusassa ja ne löysivät itsellensä tien aina Kartagoon ja Roomaan
-saakka. Mutta se tuotti minulle kadehtijoita ja vihollisia, eivätkä he
-levähtäneet, ennenkuin saivat minut turmioon. Taivas antoi heille
-menestyksen. Muutamana päivänä sain käskyn lähteä Syrakusasta paikalla
-ja ainoastaan matkasauva kädessä. Minut sanottiin olevan isieni
-uskonopin ylenkatsojan ja valtion vihollisen. Edellinen on totta, mutta
-jälkimmäinen ei.
-
-"Hiljaa ja tyvenellä mielellä jätimme me esi-isiemme huoneen. Suru
-tahtoi toisin vallata minut, mutta kun silmäilin hänen ihastuneita
-kasvojansa, joka astui sivullani, voitin minä sen. Me kuljimme itään
-päin. Tultuamme Epipolen kukkulalle en voinut olla kääntymättä ja
-silmäilemättä vielä kerran kotokaupunkiani. Nähdessäni sen, kaupunkien
-komean kuningattaren, ilta-auringon hohteessa leviävän eteeni
-sinertävän meren ääressä ja hakeissani silmilläni kotoani ja niitä
-paikkoja, joissa olin elänyt nuorena ja iloisena, en voinut pidättää
-itseäni kauemmin, vaan tuntui ikäänkuin kaikki voima olisi lähtenyt
-minusta, ja minun täytyi vaipua maahan. Silloin taaskin oli hän se,
-joka käsivarrellaan tuki minua ja taaskin kuiskasi minulle nämät
-lohduttavat sanat: 'Ole hyvällä mielellä. Maran atha!' Me kuljimme
-kauan ympäri maata ja tulimme vihdoin Panormoon. Sinne asetuimme
-olemaan ja onnemme kukoisti taas. Mutta puolisoni tuli aina yhä
-kalpeammaksi, ja kun minä huolestuneena vedin hänet luokseni ja kysyin,
-oliko hänellä mikä vaiva, nauroi hän ja pudisti päätänsä. Niin tuli
-pääsijäinen. Me rukoilimme koko yön veljiemme kanssa ja menimme sitten
-kotia. Hän oli minusta tavallistansa kalpeampi, ja kun minä nyt kysyin
-häneltä, tunsiko hän mitä vaivaa, painoi hän äänetönnä päänsä. Minulle
-tuli nyt peljättävä hätä. Minä tahdoin kutsua lääkärin, mutta hän esti
-minut siitä. Minä istuuduin sitten hänen vuoteensa viereen ja
-vapisevalla sydämmellä pidin varallani, voisinko houkutella häneltä
-jotain toivomusta. Hän makasi äänettömänä koko päivän. Mutta illan
-tullessa kävi hän levottomaksi, hänen kalpeat poskensa punettuivat; hän
-nosti kättänsä ja osoitti laskeutuvaa aurinkoa. 'Felicitas, Felicitas',
-huudahdin minä ja ja vaivuin nyyhkien hänen viereensä. 'Ei, se ei saa
-tapahtua!' Hän veti suunsa nauruun ja pyyhki valkoisella kädellään
-hiukset pois otsaltani. Sitten makasi hän jälleen liikkumatonna. --
-Yhtäkkiä sydänyön joutuessa kohosi hän puoleksi ylös ja huudahti:
-'Artemon', ja kun minä kiiruhdin hänen tykönsä, tarttui hän käteeni ja
-sanoi vielä kerran: 'Artemon!' Sitten vaikeni hän hetken ajaksi.
-
-"'Artemon', sanoi hän sen jälkeen kolmannen kerran ja katseli minua
-loistavin silmin, 'Maran atha!'
-
-"Sitten painoi hän päänsä ja vaipui jälleen. Hän oli kuollut."
-
-Kertoja itki kuin lapsi. Kreikkalainen kiersi kätensä hänen kaulaansa
-ja lausui lempeästi:
-
-"Hyvä isä, älä sure raskasta kärsimistäsi. Emmekö kehu nukkuneita
-onnellisiksi?"
-
-"Niin, onnellinen on hän", huokasi vanhus, "mutta minut on hänen
-kuolemansa tehnyt surkuteltavaksi. -- Minä lähdin pois Panormosta
-sitten kuin olin myönyt tavarani. Minä en kärsinyt olla siellä, jossa
-niin monta tuhatta asiaa muistutti minulle kärsimääni vahinkoa ja siten
-teki sen aina uudeksi. Minä tahdoin päästä Kartagoon. Drepanon luona
-löi myrsky laivan kallioita vasten rikki; minä ainoastaan pelastuin,
-mutta jouduin ryövärien käsiin, jotka möivät minut Kyreneen. Kymmenen
-kovaa vuotta palvelin minä siellä; sitten kuoli herrani, ja hänen
-testamentissaan oli säädettynä, että hänen orjansa pääsivät vapaiksi.
-Silloin tulin minä Kartagoon. Hiukseni olivat harmaantuneet, silmäni
-tummenneet ja selkäni köykistynyt, mutta kuitenkin täytyi minun ruveta
-tekemään työtä vieraissa työhuoneissa. Herra Jumala ja hänen pyhä
-sanansa antoivat minulle voimaa siihen. Muutaman vuoden kuluttua olin
-saanut niin paljon säästöön, että voin ostaa itselleni pienen maatilan
-täältä ja sillä tahdon nyt rauhassa ja levossa kuluttaa jälellä olevan
-elämäni."
-
-Äänettöminä katsoivat molemmat miehet muutaman minuutin maahan.
-
-"Lähtekäämme nyt liikkeelle", virkkoi jälleen Artemon, "minun asuntoni
-ei ole kaukana ja siellä saat paremman virvoituksen kuin täällä."
-
-Näin sanoessansa nousi hän istualtaan. Apollonius ojensi kätensä
-hänelle. Hiljaan astuskelivat he eteenpäin kapeaa polkua myöten ja
-molemmat libyalaiset saattoivat heitä kappaleen matkaa. Heidän puolen
-tuntia astuttuansa rupesi näkymään pieni huvila, joka oli keskellä
-puutarhaa korkeain palmujen ja ruokamäntyjen välissä.
-
-"Tuolla on minun kotoni", sanoi Artemon. Palvelija avasi puutarhan
-portin. Hienoa valkoista hiekkaa myöten astuivat he rakennukselle. Sen
-oven päällä oli marmoritaulu, johon seuraavat sanat olivat piirretyt:
-
-    Gloria in excelsis Deo et in
-    Terra pax hominibus bonae
-         Voluntatis.[5]
-
-Hartaudella luki Apollonius puoliääneensä kirjoituksen.
-
-"Se on evankeliumin rauhatervehdys", virkkoi hän. "Minä katson sen
-ennustavan onnea työlleni tässä maassa. Jumalan kunnia ja ihmisten
-rauha -- se se juuri onkin, jonka tähden olen tullut tänne."
-
-Kapeaa, yksinkertaisilla maalauksilla koristettua käytävää myöten
-astuivat he asunnon sisustaan.
-
-
-
-
-Toinen Luku.
-
-Kristityt ja kristittyjen Jumala.
-
-
-Via Coelestis nimiselle kadulle, joka oli pääkatu Kartagossa, poikkesi
-kantotuoli eräältä syrjäkadulta. Neljä numidialaista orjaa, jotka
-kantoivat sitä, seisattuivat paikalla, kun yht'äkkiä näkivät edessään
-tiheän kansajoukon. Juoksija koetti raivata heille tietä sen läpi.
-
-"Antakaa tietä, antakaa tietä Cajus Calpurniukselle!" huusi hän
-kaikille suunnille ja sysäsi hopeasilaisella kepillään ympärillä
-seisovia. Mutta se oli turhaa. Kantajien täytyi pysähtyä.
-
-"No, Herkules auta, mikä nyt on, Amiantus?" huusi syvä ääni
-kantotuolista.
-
-Käsi aukasi kantotuolin punaista, kultaripsuilla koristettua esirippua
-ja vanhanpuoleisen miehen suuri pää ja suopeat kasvot tulivat näkyviin.
-
-"Mikäkö on, herra?" virkkoi juoksija. "En tiedä minkätähden kansa on
-keräytynyt tähän meluamaan; annahan kun tiedustan."
-
-Tuskin oli hän lähtenyt, kun pieni mies kuluneessa tunikassa riensi
-kiireesti siihen vieressä olevasta kauppapuodista.
-
-"Hyvää päivää, Calpurnius", sanoi hän kantotuolissa olevalle miehelle
-ja kumarsi nöyrästi. "Jos tahdot, niin voin sanoa sinulle, mitä tässä
-tehdään. Totta tosiaan eivät tämmöiset metelit olekaan harvinaisia
-tällä kadulla. -- Minä olen hedelmänkauppias Zosimus. Minun isäni asui
-monta vuotta Roomassa ja tunsi vallan hyvin sinun isäsi, konsulin. Hän
-mahtoi olla kunnon mies! Keisari sai usein neuvoja häneltä. Kauppa käy
-täällä huonosti; minulla on tuo pikkunen puoti tuossa."
-
-Mies kantotuolissa pudisti kärsimättömästi päätänsä.
-
-"Sinne asetti tänä aamuna eräs juutalainen eläinten kesyttäjä -- hänen
-nimeänsä en nyt muista -- suuren kuvan asuntonsa ulkopuolelle
-pilkatakseen kristiaaneja. Tiedäthän hyvin tämän epäuskoisen lahkon.
-Kuva esittää kristittyjen jumalaa, ja jokainen rientää nyt sinne
-katsomaan sitä. Se kuva on hyvin lystinmoinen, ja eläinten kesyttäjä
-siitä hyötyy, sillä huomenna tietää koko Kartago hänen nimensä, ha, ha,
-ha!"
-
-Samassa tuokiossa palasi juoksija.
-
-"Minä tulen ulos, Amiantus", sanoi kantotuolissa oleva mies. "Me
-menemme jalkaisin. Kantajat saavat kääntyä takaisin samaa tietä kuin
-tulimmekin."
-
-Näin sanottuansa nousi hän ylös istualtansa ja astui ulos kantotuolista
-orjan ja hedelmänkauppiaan nojassa.
-
-Nähtyänsä tungoksen ja sekasorron rupesi hän arvelemaan, tekisikö hän
-ensinkään, niinkuin oli aikonut. Mutta utelijaisuus saada nähdä
-eläintenkesyttäjän kuvaa pääsi hänessä vihdoinkin voitolle.
-
-Eläintenkesyttäjä Jason'in talo Via Coelestis kadun varrella oli se
-paikka, jonka ympärillä kansajoukko kiehui. Eläintenkesyttäjä itse
-seisoi oven edustalla, kevyiseen tunikaan pukeutuneena, joten hänen
-voimakas ruumiinsa muoto pääsi erinomaisen hyvin esiytymään, ja nauroi
-ja laski leikkiä ympärillä seisovien kanssa. Oven päälle oli
-pingoitettu iso kappale liinavaatetta ja siihen oli maalattu tuo
-eriskummainen kuva, joka nyt veti puoleensa satojen ihmisten silmät. Se
-esitti togaan puettua miestä, joka piti toisessa kädessään kirjaa ja
-toista kättänsä ylhäällä, ikäänkuin olisi hän ketä opettanut. Hänen
-päästänsä pisti ulos kaksi suunnattoman suurta aasinkorvaa ja hänen
-toinen jalkansa päättyi aasinkaviolla. Kuvan alla oli kirjoitettuna
-isoilla kirjaimilla:
-
-"_Tämä on kristittyjen aasijumala_!"[6]
-
-Tämän asunnon edustalla lainehti kansajoukko edestakaisin. Toiset
-nauroivat ja toivottivat eläintenkesyttäjälle onnea oivalliseen
-keksintöönsä, toisista oli kuva mauton.
-
-"Kuinka voi joku uskoa", lausui eräs leipurimestari, "että kristiaanit
-palvelevat tuollaista rumaa kuvaa! Niin mielettömiä eivät he ole.
-Minulla on ollut monta kristittyä oppipoikaa ja olen tarkoin kysellyt
-heiltä uskoansa, mutta koskaan en ole huomannut heidän kunnioittaneen
-noin eriskummaista jumalaa."
-
-"Sinä saatat olla oikeassa", vastasi toinen. "Mutta naurettava on
-kuitenkin kuva, ja se närkästyttää kristiaaneja kyllä sangen kovin."
-
-"Ei", virkahti kolmas, "minä luin äskettäin suuresta Tacituksesta, että
-juutalaiset todellakin palvelevat aasia, ja onhan tunnettu asia, että
-juutalaiset ja kristityt ovat ainoastaan kaksi saman opin lahkoa."
-
-"Siitä varjelkoon meitä Jehovah", äännähti eräs juutalainen
-saviastiankauppijas, joka oli kuullut nuot viimeiset sanat. "Kuinka
-voit sanoa, että juutalaiset ja kristityt ovat samat. Meillä ei ole
-mitään tekemistä näitten ihmisten kanssa."
-
-Ympärillä seisovat nauroivat.
-
-"Heprealainen on oikeassa", virkkoi eräs vanha, paljaspäinen ja
-kuluneessa puvussa oleva mies. "Juutalaiset ovat tulleet houkutelluiksi
-ja narratuiksi ainoastaan Mooseksen silmänkäännöskonsteilla, mutta
-nämät, kristiaanit, on pettänyt eräs toinen. Kuitenkin, jos tahdotte
-uskoa filosofia, on jälkimäinen laji pahempata. Eikö jo kauhistuta
-jokaista, että tämä vihelijäinen lahko irvistelee meidän jumalillemme
-ja jumalanpalveluksellemme ja surkutellen silmäilee meidän pappejamme,
-vaikka itse juuri on surkuteltava? Ja sitten vielä uhkaavat he koko
-maata ja maailmaa tulella ja perikadolla, ikäänkuin luonnon
-ijankaikkinen järjestys voisi milloin hämmentyä! Mutta he eivät tyydy
-vielä tämmöisiinkään hourumaisiin mielipiteihin, vaan keksivät lisäksi
-kaikellaisia lasten satuja. He nousevat jälleen ylös, kun ovat kuolleet
-ja tulleet tuhkaksi, tomuksi, ja käsittämättömän autuaassa
-luottamuksessa uskovat he toistensa valheita, että voisi luulla heidän
-jo elpyneen kuolleista. Totta Herkules on se kirottu liittokunta!"
-
-Ukko vapisi vihasta lausuessaan nämät sanat.
-
-"Niin, oivallinen seura", alotti leipurimestari, "ja pulskea jumala
-mikä sillä on. Minä sanoin sen äskettäin muutamille heistä. 'Te olette
-köyhiä', sanoin minä heille, 'te kärsitte vilua ja nälkää, ja teidän
-Jumalanne näkee sen, mutta on ikäänkuin ei hän sitä huomaisi. Joko ei
-hän siis tahdo auttaa omiansa tai ei hän voi auttaa heitä. Hän on
-niinmuodoin järjetön jumala tai myöskin raukka. Eriskummainen jumala on
-hän totisesti, joka voi auttaa kuolleita, vaan ei eläviä.' Niin sanoin
-minä heille, mutta he eivät voineet keksiä kuin muutamia huonoja
-puolustussyitä."
-
-Tuo paljaspäinen filosofi aikoi sanoa jotain, kun eräs nuori mies tuli
-ympärillä seisovien joukkoon ja sanoi kuuluvalla äänellä:
-
-"Ivatkaa vaan ja pilkatkaa! Mutta mitä voitatte sillä? Ettepä mitään,
-sanon minä. Katselkaa ympärillenne. Eikö joka paikassa huudeta:
-kaupunki, maa, kaikki on kristityiden huostassa. Kaikenikäisiä,
-kaikensäätyisiä, kaikenvirkaisia ihmisiä rupeaa epäuskoisten puolelle.
-He, jotka niin sanovat, ovat oikeassa. Mutta voinettekohan te muuttaa
-sitä? Voitteko saada meidät häviämään -- minä nimittäin kuulun myöskin
-kristityiden joukkoon? Sinä, joka ivaat niin minun jumalaani, salli
-minun kysyä sinulta: 'Minkätähden on Jupiter[7] ääneti, eikä sinkahuta
-nuoltansa meihin, jotka irvistelemme hänelle? Onko hän tullut vanhaksi
-ja rakasmieliseksi, koska hän antoi meidän niin lisääntyä, vai
-lienevätkö vuodet heikontaneet hänen silmiensä valon?'"
-
-Ympärillä seisovat nauroivat ja taputtivat käsiänsä.
-
-"Kas, nyt nauratte itsekin jumalillenne", jatkoi puhuja, "ja kuitenkin
-olette valmiit murhaamaan meitä, sentähden että me kiellämme ne; millä
-tavoin luulette saavanne tämän kaiken yhtäpitäväiseksi toinen toisensa
-kansa? Mutta tehkää mitä tahdotte", sanoi hän lopuksi. "Te ette voi
-tehdä turhaksi totuutta. Mitä useammin te niitätte meitä, sitä enemmän
-kasvamme me. Kristityiden veri on kuin kylvetty siemen."
-
-Sitten pyörähti hän ympäri ja katosi ihmisjoukkoon, joka kernaasti
-antoi hänelle tietä.
-
-"Totta, kyprolainen äiti",[8] virkkoi leipurimestari ensimäiseksi, "se
-oli hyvin puhuttu! Se täytyy myöntää heistä, että he pitävät puolensa
-eikä anna itseänsä minkään säikäyttää."
-
-"Uppiniskaisuus! Uppiniskaisuus", virkkoi paljaspäinen ukko, "he ovat
-hurjapäisiä ihmisiä, katilinalaisia."
-
-"Aivan niin", vakuutti juutalainen saviastiankauppijas, "ja minä sanon
-teille roomalaiset sen, että joll'ette hävitä heitä kohta perinpohjin,
-on teistä loppu; joll'eivät he tahdo mukautua hyvällä, niin onhan
-teillä tulta, vettä ja rautaa. Pois kristityt, pois kristityt!"[9]
-
-Samassa tuokiossa syntyi äänekäs huuto.
-
-"Tertullianus, Tertullianus!"[10] huudettiin ja kansajoukko kerääntyi
-yhteen paikkaan kadulle, jossa pitkä, laiha mies seisoi käsivarret
-ristissä. Hänellä oli yllänsä harmaa, halpavaatteinen viitta, jommoisia
-Numidian talonpojat pitävät; hänen hiuksensa olivat kerityt, hänen
-kasvonsa kalpeat ja laihat. Ylenkatse värehti hänen suunsa ympärillä,
-ja hänen silmäyksensä vierivät synkkinä häntä ympäröivän kansajoukon
-yli.
-
-"Sinun Jumalasi, Tertullianus!" huudettiin hänelle kaikilta haaroilta.
-"Tule, sinun pitää nähdä jumalasi!"
-
-Puhuteltu puri huultansa. Hän näytti miettivän mitä hän tekisi. Nyt
-nosti hän ylös päänsä.
-
-"No, tehkää minulle sitten tietä!" lausui hän katkerasti ja astui
-askelen eteenpäin. Äänekäs riemuhuuto tervehti tätä liikettä.
-
-"Tietä! Tehkää tietä Tertullianukselle! Hän tahtoo tervehtää
-jumalaansa", huusivat lähellä seisovat.
-
-Tämä laiha mies astui hitaasti eteenpäin ihmisjoukon läpi, silmänsä
-maahan päin kääntyneinä.
-
-Nyt oli hän päässyt eläintenkesyttäjän asunnon luokse. Tuhansien silmät
-olivat kääntyneinä häneen ja yht'äkkiä oli tullut äänettömyys tälle
-ihmisillä täytetylle kadulle.
-
-Tyynesti nosti hän päänsä kuvaa kohti ja -- purskahti äänekkääsen
-nauruun.
-
-Kansajoukko näytti hämmästyneen.
-
-"Eläköön Tertullianus!" huusi joku.
-
-Sadat yhtyivät tähän, ja hurja suostumushuuto raikui pitkin katua.
-
-Tertullianus kääntyi ympäri. Hän oli tylyn- ja nyreännäköinen, niinkuin
-ennenkin, teki kieltävän liikkeen ja astui sitten ripeästi eteenpäin.
-Kukaan ei pidätellyt häntä, mutta moni katsoi hänen jälkeensä kunnes
-hän katosi eräälle syrjäkadulle.
-
-"Kuka on tuo eriskummainen ihminen?" kysyi Calpurnius orjaltansa.
-
-"Etevin asianajaja kuin Kartagolla koskaan on ollut. Hän voisi olla
-Croesuksen kaltainen, mutta aina siitä saakka, kun hän liittyi
-kristiaaneihin, on hän pysynyt erillään kaikista käräjäasioista.
-Vahinko sitä sukkelata miestä."
-
-"Mikä hänen nimensä on?"
-
-"Tertullianus. Kartagossa tuntee jokainen lapsikin hänet. Se suuri
-riita-asia muistathan..."
-
-"Ei, mutta kas Liciniusta, mistä sinä tulet ja mihin aiot?"
-
-Nuori mies yksinkertaisessa, mutta ylhäisessä puvussa astui
-Calpurniuksen luokse, joka sydämmellisesti puristi hänen kättänsä.
-
-"Minä tulen prokonsulin tyköä", vastasi Licinius, "ja ajattelin
-oikeastaan..."
-
-Hän vaikeni ja punastui.
-
-"Minä tiedän", virkkoi Calpurnius leikillä ja viiputti sormellansa.
-"Annas tänne kätesi. Onko sinulla mitään?"
-
-"Prokonsuli sanoi minulle, että keisari oli tullut Aleksandriaan ja
-tulee luultavasti myöskin Kartagossa käymään."
-
-"Minusta olisi hauskaa nähdä häntä. Septimius Severuksesta kerrotaan
-paljon hyvää."
-
-"Jos tämä toive toteutuisi, aikoo prokonsuli panna toimeen suuria
-juhlallisuuksia. Jo eilen oli useita gladiaatorikoulujen isäntiä käynyt
-hänen luonansa. Sophronius aikoo myös kirjoittaa näytelmäkappaleen
-erityisesti sitä tilaisuutta varten."
-
-"Siitä varjelkoot meitä jumalat", lausui Calpurnius.
-
-"Samoin ajattelen minäkin", virkkoi hänen seuralaisensa nauraen.
-
-He olivat tulleet Calpurniuksen asunnolle. Kynnyksellä otti heidät
-vastaan portinvahti nöyrällä kumarruksella. Taidokkaasti tehdyillä
-kivikutomilla kaunistellun käytävän kautta astuivat he atriumiin.[11]
-
-"Sisaret ovat peristiilissä",[12] sanoi Calpurnius. "Minä tulen perästä
-niin kohta kuin saan toisen puvun päälleni."
-
-Näin sanottuansa astui hän viereiseen kammioon. Hänen seuralaisensa
-meni atriumin läpi ja kääntyi kapeaan käytävään, joka vei huoneen
-sisustaan.
-
-Solevat korinttilaiset pylväät ympäröivät tätä rakennuksen osaa.
-Mahdottoman isot lehdet ja köynnöskasvit sekä pienet ruusu- ja
-orvokki-penkit tekivät sen muhkean puutarhan näköiseksi. Komeita
-jumalainkuvia, kreikkalaisten taideniekkain taideteoksia, kimalteli
-viheriöiden kasvien välissä ja marmorisesta raakusta juoksi hiljaa
-pikkuinen puro altaasen, jossa mylläili kultakaloja ja loisti valkoisia
-kukkia. Kunniaterveisillä käyvien klienttien ja muiden hakijoiden melu
-ei tunkeutunut tälle paikalle asti, joka oli perhe-elämän tuttavallinen
-pesäpaikka.
-
-Luonnon laittaman telttakaton, palmukasvin jättiläislehtien alla istui
-kaksi naista. Toinen heistä saattoi olla noin kolmikymmenvuotias.
-Hänellä oli päällänsä harmaa, yksinkertainen stola.[13] Musta nauha
-piti koossa hänen hiuksensa; mitään kultakoristuksia ei hänellä
-näkynyt. Hänen vaaleat kasvonsa olivat ankaran näköiset. Hän istui
-matalalla selkänojattomalla tuolilla ja luki puoliääneensä kirjarullaa,
-joka oli hänen polvillansa.
-
-Hänen jalkainsa juureen oli nuori tyttö istuutunut ja kuunteli tarkasti
-lukijaa. Tytöllä oli yllänsä Assyrian silkistä tehty päällysvaate, joka
-oli purppuraisilla nauhoilla koristeltu ja olkapäiltä pantu kokoon
-korusoljilla. Kullattu nauha kierteli hänen keltaisten hiustensa
-ympärillä ja hänen kaulassansa riippui hienossa kultaketjussa pikkuinen
-kultakala,[14] jossa oli kirjoitus _sosais_ (vapahda meitä). Hänen
-vartalonsa oli solakka ja norea. Uneksivasti istui hän, ylevät kauniit
-kasvonsa, jotka olivat samaa näköä kuin lukijallakin, solisevaan veteen
-päin käännettyinä. Yltä ympärinsä oli kaikki hiljaa. Ainoastaan lukevan
-ääni kuului. Silloin tällöin nähtiin joku palvelijattarista, ruskeista
-egyptiläisistä tytöistä, menevän hiljaisin askelin ohitse, mutta kukaan
-ei heistä tohtinut astua likemmäksi eikä häiritä herrattariansa.
-
-Lukija luki:
-
-    "Kuningas sä uskovaisten,
-    Isän korkeen ilmehinen
-    Sana, voittamaton juuri,
-    Viisauden lähde suuri,
-    Hädän turva, vahva muuri,
-    Jok' on ollut ainian,
-    Aina pitää valtikan,
-    Edestämme rukoelee,
-    Auttaa, holhoo, johdattelee,
-    Turvaa kaikill' valmistelee,
-    Kaitsee uskovaisiaan;
-    Kalastaja lempimielin
-    Houkuttelee kaloi meitä
-    Synninmeren syvänteiltä
-    Rauhan rantaan sulokielin.
-    Paimen, joka tunnet omas,
-    Ystäväsi ota huomaas,
-    Kaitaa tietä heitä saata
-    Armon tietä autuasta!"[15]
-    -- -- -- -- --
-
-Hän taukosi. Käytävässä kuuluivat askelet. "Ei se ole Cajus", sanoi
-hän, "Licinius se on käynnistään."
-
-Haihtuva puna lennähti nuoren tytön kasvoille.
-
-Yksi palvelijatar tuli ja lausui:
-
-"Licinius pyytää päästäkseen tervehtimään."
-
-"Astukoon hän sisään."
-
-Ripeästi tuli tämä ilmoitettu naisten tykö, jotka hänen tullessansa
-olivat nousseet istualtaan, ja tervehti heitä iloisesti.
-
-"Minun terveisillä käyntini ehkä häiritsee teitä", virkkoi hän,
-"kirjarulla tuossa tuolilla ilmoittaa minulle sen."
-
-"Luulen sisareni jo lopettaneenkin", sanoi nuori tyttö hyvin hiljaa.
-
-"En suinkaan, Julia; mutta Markus Licinius on aina tervetullut. Etkö
-ole kohdannut puolisoani? Hän meni äsken ulos."
-
-"Kohtasin hänet kadulla, ja seurasin häntä tänne saadakseni jättää
-teille erään uuden runoelman, jonka muuan kreikkalainen antoi minulle
-eilen; tässä se on."
-
-Hän otti rullan vaatteuksensa laskoksesta ja ojensi sen kysyjälle. Tämä
-teki epivän liikkeen.
-
-"Ota sinä, Julia, se", sanoi hän. "Minusta on uudenaikainen runous
-vastenluontoista. Meidän runoilijamme ovat ruvenneet käyttämään
-irstaista kirjoitustapaa. Toinen oppii toiseltansa."
-
-"Minä luulen, että tämä runoelma on poikkeus", virkkoi Licinius
-säveästi.
-
-"Poikkeusko? Luuletko sinä, että meidän aikaisemme miespolvi ylimalkaan
-voi saada aikaan mitään jaloa, olkoon se sitten mitä tahtonsa? Sen
-sanon sinulle, Licinius, että kaikki on kuivettunut ja tullut
-voimattomaksi, sentähden että juuri on huono. Me olemme eläneet yli
-ajastamme ja meillä on välttämätön perikato edessämme, joll'ei --"
-
-Hän pysähtyi tuokioksi, ikäänkuin olisi hän hakenut sopivia sanoja.
-
-"Joll'ei apua tule", sanoi hän sitten äkkiä.
-
-Licinius pudisti hiljaa päätänsä.
-
-"Sinä, Marcella, tuomitset liian ankarasti", sanoi hän pidätetyllä
-äänellä. "Minä olen, näet, kulkenut kreikkalaisten kaupungit läpi ja
-nähnyt heidän taideteoksensa; minä olen yksinäisinä hetkinä lukenut
-kaikesta, mitä esi-isämme ovat saaneet aikaan toiminnassa,
-ajattelemisessa ja runoudessa ja olen nähnyt, kuinka suuria ja jaloja
-he olivat; semmoisten isien pojat eivät voi mennä hautaan niin ilman
-mitään kunniata, olkootpa sitten kuinka hyvänsä suvustansa huononneet.
-He nuorentuvat, tulevat paremmiksi ja enemmän sukunsa arvon
-mukaisiksi."
-
-"Oletko koskaan nähnyt kuivan rungon uudelleen elpyneen ja saaneen
-kasvuvoimaa", keskeytti Marcella.
-
-"En, mutta olen kyllä nähnyt, että nuori vesa on eloisana puhjennut
-kuivasta rungosta. Samoin on meidänkin käypä."
-
-"Sinä et saa minua siihen vakuutukseen. Niin ei tule tapahtumaan.
-Idästä nousee aurinko."
-
-"Minä tiedän, mitä tarkoitat", sanoi Licinius karvaalla mielellä.
-"Mutta minä en voi uskoa sitä. Ei, vaan Rooma tulee jälleen jaloksi ja
-suureksi ja pyhiin temppeleihin kulkee taaskin puhtaita joukkoja ja
-meissä toteutuvat ne onnelliset ajat, joita te odotatte."
-
-"Minä tunnen pari säettä teidän kunnioittamaltanne Horatiukselta",
-virkkoi Marcella. Ne kuuluvat näin:
-
-    "On huonoksi tehnyt kaikk' aika turmeltunut
-    Aikamme, kurjempi vielä ol' isien, on siittänyt
-    Meidät raukat, jotk' annamme
-    Elon sikiölle, vielä huonommalle."
-
-"Mutta sano minulle", lisäsi hän heti sen jälkeen antaaksensa
-kanssapuheelle uuden suunnan. "Onko totta mitä kerrotaan, että
-prokonsuli on aikeissa ryhtyä toimiin kristityitä vastaan?"
-
-Licinius nyykäytti päätään myöntävästi.
-
-"Hänellä on jo monta kertaa ollut sellaiset ajatukset", virkkoi hän,
-"mutta minun on aina onnistunut saada hänet luopumaan niistä."
-
-Naiset katsoivat äänettöminä toisiinsa hetkisen.
-
-"Licinius", sanoi sitten Marcella vakaasti ja meni suoraan hänen
-luoksensa, "tiedätkö, että kristityt rukoilevat jumalaansa hävittämään
-teidän uskonoppinne, temppelinne ja jumalanne pois koko maan päältä ja
-opettavat taivaan vihan kerran kohtaavan teitä?"
-
-"Tiedän minä sen, olen lukenut heidän kirjojansa."
-
-"Etkä ole tahtonut hävittää heitä, vaikka on ollut sinun vallassasi?"
-
-"Minä tiedän, ett'ei totuuden voittoa saadakseen, tarvitse väkivaltaa
-käyttää."
-
-Marcella loi silmänsä alas. Hänen sisarensa käytti tätä äänettömyyttä,
-joka nyt syntyi, alottaaksensa toisellaista puheenainetta. Pikaisesti
-silmäiltyään Liciniuksen hänelle jättämän kirjarullan nimen, kysyi hän
-kuka sen oli runoillut.
-
-"Eräs kreikkalainen", vastasi Licinius. "Merirosvot olivat ottaneet
-hänet vangiksi ja ainoastaan onnellisen sattuman kautta pääsi hän
-vapaaksi Aleksandriassa ja sieltä on hän tuiki köyhänä ja nälästä
-puolinääntyneenä tullut Kartagoon. Minä kohtasin hänet eräänä aamuna
-asuntoni edustalla ja hän piti kädessänsä kirjoitettua paperia, jonka
-hän äänetönnä ojensi minulle. Ne olivat tämän runoelman ensimmäiset
-värsyt. Niillä on historiansa."
-
-"Sitä suuremmalla mielihalulla luen nyt tämän runoelman, kun tunnen sen
-tekijän onnettomuuden", vakuutti nuori tyttö.
-
-"Niin lue se", kehoitti Licinius, "ja lue sinä, Marcella, myöskin se.
-Sitten tuomitset meitä ja jälkeentulevaisiamme lempeämmin. Runoilija on
-profeetta. Mietiskelevä ajatus joutuu eksyksiin, mutta runoilijaan kun
-jumalat vaikuttavat, niin hänen ennustushenkensä eteen tulevaisuus
-avautuu. Uskokaa häntä siis."
-
-Hän lausui nämät sanat hartaan ja sydämmellisen makuisesti.
-
-Palvelijatar astui sisään. Hänellä oli kädessään kirje. Sen
-päällekirjoitus oli: "Marcus Licinius Proculukselle." Licinius mursi
-kiireesti sinetin; hänen otsansa rypistyi, kun hän silmäili kirjoitusta
-ja hän lausui hiljaan muutamia vastenmielisiä sanoja.
-
-Sitten sanoi hän sisarille: "Prokonsuli kutsuttaa minut tärkeään
-keskusteluun. Minun täytyy siis jättää teidät."
-
-Hän ojensi kätensä heille kummallekin.
-
-"Ajatuksesi runoelmasta", virkkoi hän Julialle, "saat sanoa minulle kun
-ensi kerran tulen tänne, jos oletetaan sinulla olevan rohkeutta lukea
-se loppuun."
-
-"Että luen sen täydellisesti, sen lupaan sinulle nyt jo", vastasi hän
-vilkkaasti.
-
-Marcella seurasi vierasta peristiilin uloskäytävään. Mutta ennenkuin
-hän jätti hänet, sanoi hän pidätetyllä äänellä:
-
-"Licinius, minä ihmettelen sitä jalomielistä ajatustapaa, joka sinulla
-on kristityitä kohtaan. Voinko vakaasti luottaa siihen, ett'et koskaan
-tule toisin ajattelemaan?"
-
-Marcella silmäili häntä vakaasti ja tutkistelevasti. Hän tahtoi saada
-juhlallisen lupauksen; Licinius huomasi sen. Sentähden vastasi hän
-lujasti ja jyrkästi:
-
-"Voit, minä pysyn aina samana. Yhtä vähän kuin aurinko muuttaa
-kulkuansa lännestä itäänpäin, yhtä vähän olen minä horjuileva
-mielipiteissäni."
-
-"Jää siis hyvästi! Taivas suojelkoon sinua!" sanoi Marcella
-liikutettuna ja ojensi kätensä hänelle. Sitten palasi hän Julian tykö,
-ja molemmat sisaret juttelivat keskenänsä hiljaa siitä, mitä olivat
-Liciniukselta kuulleet.
-
-"Minä en jaksa uskoa", virkkoi Marcella, "että prokonsuli tohtii ruveta
-tekemään mitään meitä vastaan, kun keisari tahtoo meille hyvää. Mutta
-sellaiselta ihmiseltä kuin prokonsuli voi odottaa kaikkea."
-
-"Mikä onni, että Licinius on suosiollis-mielinen meitä kohtaan", lisäsi
-Julia.
-
-"Sinä olet oikeassa, Julia. Ilman häntä olisimme jo monta kertaa
-saaneet tuntea tiikerin kynsiä. Mutta prokonsuli pelkää häntä, eikä
-ryhdy mihinkään ilman hänettä. Minua kummastuttaa se. Licinius on tosin
-maakunnan sotaväen ylipäällikkö, mutta kuitenkin prokonsulin alamainen,
-legaatti ainoastaan."
-
-"Minulle sanottiin äskettäin, että hän on keisarin erinomaisessa
-suosiossa ja määrätty ylhäiseen virkaan. Ehkä prokonsuli juuri
-sentähden ottaa niin suureen huomioon hänet."
-
-"Mahdollista kyllä", vastasi Marcella; "myöskin Calpurniuksella, joka
-tuntee molemmat, on sama ajatus."
-
-"Toivokaamme", lisäsi hän hetkisen kuluttua, "saavamme kohta lähteä
-pois Kartagosta. Calpurnius ei nyt enää näytä olevan kovin
-vastahakoinen Roomaan muuttamaan."
-
-"Tulemmeko lähtemään pois Kartagosta?" kysäsi Julia melkein
-peljästyneenä. "Tiedäthän", vastasi Marcella, "että heti, kun
-Calpurnius hyljäsi legaatinvirkansa täällä, aioimme palata Roomaan
-takaisin. Olihan se lujasti päätetty. Mutta aikomuksemme
-toimeenpaneminen lykättiin päivästä toiseen, Calpurnius kammoi muuton
-vaivoja."
-
-Julia painoi päänsä surullisesti alas. Tämä mielenliikutus ei jäänyt
-hänen sisareltansa huomaamatta.
-
-"Tietysti", lohdutti tämä, "saattaa viipyä kauankin, ennenkuin
-muuttamisesta mitään tulee, ja sillä ajalla saattaa tapahtua paljo,
-joka voi muuttaa tuumamme."
-
-Nämät viimeiset sanat nostivat nuoren tytön kasvoille syvän punan, jota
-hän turhaan koetti salata.
-
-"E-e-emmekö tänään mene seurakunnankokoukseen?" tavoitteli hän ujosti.
-
-"Menemme", vastasi Marcella, "tänään emme saa olla sieltä poissa. Olen
-kuullut, että eräs nuori mies, Vähästä Aasiasta, tahtoo puhua
-seurakunnalle, ja minulle on sanottu, että hän on puhuva jotain hyvin
-tärkeätä. Piispa ei liene alussa aikonut antaa hänen esiytyä
-julkisesti, eikä olekaan sallinut hänen puhua jumalanpalveluksessa
-sunnuntaina, vaan on määrännyt, että nuori kreikkalainen saa puhua,
-mitä hänellä on puhumista, ylimääräisessä kokouksessa tänään."
-
-Näin sanottuaan nousi hän istualtaan.
-
-Molemmat sisaret menivät omiin kamareihinsa.
-
-
-
-
-Kolmas Luku.
-
-Apollonius.
-
-
-Aivan sen kaupunginportin ulkopuolella, jonka kautta tie kävi Zamaan,
-oli iso, korkeilla muureilla ympäröitty maatalo. Se oli rikkaan
-Onesimus-nimisen kartagolaisen, joka kuitenkin monta vuotta oli
-alinomaa asunut kaupungissa. Sentähden näytti tämä suurenmoinen kartano
-olevan luontonsa nojaan jätetty, ja tavallisesti nähtiin siellä
-ainoastaan muutamia maatyömiehiä. Mutta määrättyinä päivinä ja hetkinä
-vilkastutti tätä suljettua aluetta semmoiset miehet ja naiset, jotka
-kokoontuivat maatalon avaraan peristiiliin pitämään kristillistä
-jumalanpalvelustansa. Siihen tarkoitukseen oli Onesimus, itsekin
-kristitty, osottanut seurakunnalle tämän rakennuksen.
-
-Tänä päivänä oli seurakunnan esimies, piispa Optatus, kutsunut
-kristillisen seurakunnan sinne kokoon. Huvilan peristiili oli
-täpötäynnä kuulijoita. Myöskin Marcella ja Julia olivat tulleet sinne
-ja istuutuneet naisten puolelle.
-
-Pöydän edessä, jolla pyhä ehtoollinen valmistettiin, seisoi Optatus.
-Hän oli noin kuudenkymmenen vuoden vanha ukko, kasvot suopeannäköiset
-mutta elottomat. Hänen vieressänsä nähtiin nuori mies, jolla oli
-päällänsä lumivalkoinen, purpurareunuksinen, kreikkalainen liivitakki;
-se oli Apollonius. Hänen ylevistä kasvoistansa loisti haaveksivainen
-ihastus; miettiväisenä katsoi hän maahan. Seurakunta katseli häntä
-jännitetyllä odotuksella. Optatus astui askelen eteenpäin ja antoi
-kädellänsä viittauksen merkiksi, että hän tahtoi puhua. Hän alotti:
-
-"Tämä Apollonius, jonka näette tässä, on Phrygiasta lähetetty meidän
-tykömme Apamean piispan kirjoituksen kanssa. Hän on tullut julistamaan
-meille suuria asioita, jotka hänen puheensa mukaan ovat tapahtuneet
-hänen kotomaassansa, ja me olemme katsoneet kohtuulliseksi antaa hänen
-tässä puhua teille, jotta saatte itse kuulla ja arvostella häntä."
-
-Nyt astui Apollonius esiin. Kainosti alkoi hän pyytää anteeksi, että
-hän, nuorukainen, tohti puhua tälle seurakunnalle.
-
-"Mutta henki", lausui hän ja korotti äänensä, "valitsee välikappaleet
-mistä tahtoo, sentähden olen minä kulkenut tänne teidän tykönne kautta
-kuivuneiden autiomaiden, yli ryhmyisten vuorten; ei päivä eikä yö ole
-voinut estää minua tulemasta julistamaan teille, mitä henki minun
-käskee. Niin, veljeni, päivä on koittanut; kulunut on yö, jossa meidän
-isämme vaelsivat lain alaisina, ohitse se hämärä, jossa Jesus Kristus
-ja hänen apostolinsa saarnasivat taivaanvaltakuntaa, ja noussut on
-hengen valoisa kirkas aurinko, joka myöskin on käsittänyt minut ja
-tuonut minut teidän tykönne, jotta tekin tulisitte osallisiksi hänen
-salaisuudestansa. Idässä on valo noussut; siellä on taivas lahjoittanut
-maalle parakleetin, lohduttajan, ja tämän kanssa on kirkolle alkanut
-miehuuden ikä, johon verrattuna sen kulunut ikä on ainoastaan kuin
-varjo."
-
-Hän vaikeni hetkiseksi. Hänen kauniit kasvonsa ja ylevä ihastuksensa
-pitivät seurakuntaa äänettömässä hiljaisuudessa. Ainoastaan piispa
-vapisi ankarasta mielenliikutuksesta. Hän puristeli käsillään
-tempovasti palliumia, ja hänen silmänsä harhaili levottomasti sinne
-tänne.
-
-"Teillä ei vielä ole tätä sanomaa", jatkoi Apollonius, "teiltä on
-valkeus vielä kätkettynä, sillä -- minä puhun teille kaikella
-ujostelemattomuudella -- teidän elämänne on samallainen kuin niidenkin,
-jotka eivät mitään tiedä, mitään tunne. Niin, veljeni! Tuskin yhtä
-päivää olen ollut täällä, ja kuitenkin olen nähnyt ja kuullut teidän
-heittävän leväperään paastoamisen, kirkon oven avattavan helposti
-pannaan pannuille syntisille ja teidän -- voi sellaista heikkoutta! --
-pelolla välttelevän kärsimistä ja kuolemaa uskon tähden. Minä näen
-joukossanne ihmisiä, jotka ovat toista kertaa naimisissa; minä näen
-naituja naisia ja neitseitä tässä seurassa istuvan hunnuttomina ja
-kaikin tavoin kaunistettuina ja koristettuina. Mutta henki tahtoo
-toisella tavalla. Hän tahtoo kirkon olemaan Kristuksen puhtaan
-morsiamen, joka ei kärsi yhteydessänsä ketään raskailla synneillä
-kuormitettua. Hän vaatii sellaista rohkeutta, joka vainon hädässä hakee
-kuolemaa ja pyrkii saamaan marttyriuden loistavaa kruunua. Hän tahtoo
-naisen, jonka kautta synti tuli maailmaan, käymään huolivaatteissa. Hän
-vaatii elämää, joka on ankara, kova, kuolemaan ja taivaasen päin
-kääntynyt, sydäntä, joka luopuu kaikesta, saavuttaaksensa kaikki. Sillä
-se päivä, hyvät veljet, on lähellä tulossa, jolloin aurinko ja kuu
-kadottavat valonsa ja kaikki sukukunnat maan päällä vaikeroivat.
-Onnellinen --"
-
-Hän taukosi. Optatus oli noussut seisoalleen ja lähestynyt häntä. Nyt
-nousi istualtaan myös kokoontuneiden joukossa pitkä, laiha mies -- se
-oli Tertullianus -- ja lausui:
-
-"Se on Jumalan henki, joka puhuu meille. Kuka tohtii ruveta sitä
-estelemään?"
-
-Samalla kuului sieltä täältä sekavaa puhetta, mutta vanha piispa pysyi
-toimessa.
-
-Hän kääntyi Apolloniukseen, nosti juhlallisesti kätensä ja lausui:
-"Muukalainen; minä vaadin sinua sanomaan, kenen nimessä ja millä
-voimalla sinä puhut."
-
-"Hengen, Jumalan lähettämän parakleetin nimessä."
-
-"Ja minä kysyn sinulta toiseksi", jatkoi piispa, "oletko sinä
-Montanuksen lahkon lähettämä?"
-
-Puhuteltu painoi päänsä äänetönnä alas.
-
-"Siis otan minä sinulta pois vallan puhua tässä huoneessa", sanoi
-Optatus juhlallisesti. "Sinulla ei ole mitään yhteyttä meidän
-kanssamme."
-
-Sitten kääntyi hän kokoontuneihin lausuen: "Veljeni! Ne sanat, jotka
-olette kuulleet tältä ihmiseltä, ovat väärät ja harhaoppiset."
-
-Sanomaton meteli syntyi nyt. Muutamat tahtoivat Apolloniusta puhumaan;
-enemmistö pani kiivaasti sitä vastaan. Useat lähtivät paikoiltansa ja
-pakkautuivat ryhmiksi. Turhaan koettivat presbyterit ja diakonit pitää
-voimassa järjestystä. Naiset vääntelivät tuskallisesti käsiänsä.
-
-"Kuka tahtoo tukehuttaa henkeä?" lausui jälleen Tertullianus kovalla
-äänellä. "Kuka rohkenee sulkea totuuden lähdettä? Me tahdomme kuulla
-Apolloniusta."
-
-"Niin, me tahdomme kuulla Apolloniusta!" toistivat useat.
-
-Piispa oli suuressa mielenliikutuksessa, mutta pysyi taipumattomana.
-
-"Ja minä", vastasi hän kovalla äänellä, "minä, joka apostolisen
-asetuksen mukaan, olen tämän seurakunnan hoitaja, estän häneltä kaiken
-yhteyden meidän kanssamme. Menköön hän takaisin, mistä on tullutkin."
-
-Apollonius katsoi muutaman sekunnin äänetönnä lattiaan. Sitten antoi
-hän kokoontuneille merkin.
-
-"Koska piispa niin tahtoo, niin menen minä takaisin matkaani", sanoi
-hän hiljaa. "Mutta voi sitä", lisäsi hän mielikarvaudella, "joka
-asettautuu henkeä vastaan!"
-
-Näin sanottuaan lähti hän kokoussalista. Muutamat, niiden joukossa
-Tertullianus, menivät hänen luoksensa ja seurasivat häntä ulos.
-
-Sitten kuin Optatus oli lausunut vielä muutamia varoittavia ja neuvovia
-sanoja kokoontuneille, hajoitti hän kaikessa hiljaisuudessa kokouksen.
-
-Marcellaan ja Juliaan oli Apollonius tehnyt syvän vaikutuksen. Mutta
-samalla kuin edellinen ankarassa jumalisuudessaan otti mielisuosiolla
-vastaan sen, että puhuja oli vaatinut lain-alaisempaa elämää, tunsi
-Julia tulleensa enemmän liikutetuksi hänen ylevästä esiintymisestänsä
-ja hartaasta innostaan. Ja sentähden oli mieleen kummastakin sisaresta,
-että he huvilan sisäänkäytävän vieressä kohtasivat Apolloniuksen ja
-Tertullianuksen, joka oli heille hyvin tuttu. Tertullianuksen kautta
-tulivat he tutuiksi Apolloniuksen kanssa, ja kaikki neljä menivät
-yhdessä takaisin kaupunkiin.
-
-Tertullianus, joka vielä oli sangen liikutettuna äskeisestä
-tapauksesta, ja joka tiesi Marcellan voivan käsittää riitakysymyksen,
-oli paikalla johtanut hänet uskonnolliseen keskusteluun, ja tämä
-saattoi Apolloniuksen alkamaan juttelun Julian kanssa. Mutta ollen
-maailmaa kokenut, huomasi hän heti että uskonnolliset ja kirkolliset
-asiat olivat Julialle ihan vieraita ja sentähden käänsi hän puheensa
-toisaalle. Hän jutteli kodostansa, maanmiehistänsä Vähässä Aasiassa,
-matkastansa Kartagoon, ja kaikkea tätä kertoi hän ujostelevalla
-tavalla, niin lapsellisella tunteella ja sellaisella hartaudella, että
-Julia tunsi itseään hänen sanojensa yhä enemmän miellyttävän. Julia,
-josta kaihtivaisuuden jää nyt suli, alkoi rinnallansa astuvan nuoren
-miehen kanssa yhdessä ylistää kaikkea, mikä avarassa maassa on loistoa
-ja ihanuutta ja mitä ihmishenki vuosisatojen harrastuksissa oli
-tuottanut kaunista ja jaloa.
-
-"Eikö hän ole tullut toisellaiseksi kuin ennen?" täytyi Julian
-ehdottomasti kysyä itseltänsä kuullessaan seuralaisensa ylistelevän
-Phrygian vuorimaisemia, Epheson taideaarteita ja Egyptin kaupungin
-Teehen valtaavaa ihanuutta. "Eikö hän äsken kehoittanut kiroamaan ja
-vihaamaan maailmaa, luopumaan kaikesta maallisesta, kaikesta mikä
-silmää viehättää?"
-
-Hänen sieluunsa nousi salainen ja himeä aavistus, että tämä nuori mies
-on mahtanut taipua semmoisen periaatteen valtaavan voiman alle, joka
-oli peräti ristiriidassa kaikkien hänen tunteidensa ja ajatustensa
-kanssa, mutta joka oli liian voimallinen hänen voittaaksensa. Samalla
-kertaa juolahti hänelle mieleen vapauttaa tämä vankiraukka ja antaa
-hänet jälleen maailmalle.
-
-       *       *       *       *       *
-
-He olivat tulleet sille kadulle, jonka varrella Calpurniuksen asunto
-oli. Pitkä, viittaan kääriytynyt vartalo tuli heidän vastaansa ja
-seisattui Marcellan ja Tertullianuksen eteen. Se oli Licinius.
-
-"Terve Marcella", lausui hän ystävällisesti ja ojensi kätensä hänelle.
-
-Samalla silmäili hän Marcellan seuralaista kysyvännäköisesti.
-
-"Se on Tertullianus", virkkoi Marcella, joka ymmärsi hänen
-silmäyksensä; "hän on saattanut meitä."
-
-Samassa tulivat myöskin Julia ja Apollonius paikalle. "Mikä odottamaton
-tulo", lausui Licinius ja kääntyi naurussa suin Juliaan, ojentaen
-kätensä hänelle.
-
-Mutta häntä kummastutti se, että Julia ainoastaan epien ja vähin ujosti
-ojensi kätensä hänelle. Silloin kääntyivät hänen silmänsä
-kreikkalaiseen ja paikalla nousi hänen sieluunsa luulo, joka pani hänen
-sydämmensä kahta nopeammin tykkimään.
-
-"Kuka on tämä?" kysäsi hän, tuskin voiden hallita liikutustansa. Hän
-lausui nämät sanat melkein käskevään tapaan.
-
-"Eräs muukalainen Vähästä Aasiasta, jonka kanssa olemme tänään tulleet
-tutuiksi; hän on Tertullianuksen ystävä", vastasi Marcella.
-
-"Sitten en voi tarjoutua kanssanne seurustelemaan", jatkoi Licinius;
-"hyvästi! Me näemme taas toisemme."
-
-Hän meni pikaisesti edelleen.
-
-Hän oli tullut prokonsulin tyköä neuvottelusta. Siellä oli jälleen ja
-vielä äänekkäämmin kuin ennen vaadittu ankariin toimiin ryhtymään
-kristityitä vastaan, jotka olivat muka valtion vihollisia. Mutta
-Licinius oli, vaikk'ei ilman vaivatta, saanut prokonsulin kääntämään
-korvansa pois näistä neuvoista.
-
-"Ei sinun syysi", oli prokonsuli sanonut hänelle neuvottelun loputtua,
-"pidätä minua tekemästä sitä, johon ystäväni ja oma päätelmäni
-kehoittavat minua, vaan ainoastaan sinun ystävyytesi. Mutta varo,
-Licinius, ett'ei minun ystävyyteni ja mielihartauteni sinua kohtaan
-tule valtiolle vahingoksi."
-
-Nämät sanat olivat hiukan nyreyttäneet Liciniusta, mutta hän unhotti ne
-mennessänsä Calpurniuksen asunnon ohitse ja ajatteli sitä, joka nyt
-unessa ehkä myöskin muisti häntä.
-
-Nyt oli peljättävä epäluulo syntynyt hänen sieluunsa ja kiihkeänä ja
-kuohussa kun hänen mielensä oli, teki hän itsensä tahdottomasti tämän
-epäluulon orjaksi.
-
-"Hän ei enää rakasta sinua!" sanoi hän itseksensä. "Kreikkalainen on
-sysännyt sinut syrjään!"
-
-Hänen orjansa kuulivat kauan kuinka hän käveli edestakaisin
-kamarissansa. Hän koetti levätä vasta sitten, kun hän oli tehnyt lujan
-päätöksen, ja tämä päätös oli, että hän seuraavana päivänä julkisesti
-ilmoittaisi rakkautensa hänelle, johon hän kauan oli tuntenut itseänsä
-vedetyksi ja tarjoaisi kätensä hänelle. Hän oli jo aikaa sitten
-tahtonut tehdä sen, sillä hän tiesi Julian varmaan ja ilolla antavan
-myönnytyksensä hänelle, mutta ujous sai hänet lykkäämään tämän päivästä
-toiseen. Nyt pakotti häntä tuo äkkiä herännyt luulevaisuus jyrkkään
-päätökseen, ja siten tuli hän tulemistaan levollisemmaksi ja kun
-vihdoin uni saapui hänen makuusijallensa, toi se tullessaan suloisten
-unien lahjan. -- --
-
-Aamuauringon ensimmäiset säteet olivat juuri alkaneet kimallella yli
-Kartagon linnan, kun orja astui Liciniuksen makuukamariin ja herätti
-hänet.
-
-"Herra", sanoi hän, "prokonsulin käsikirjoittaja hakee sinua, hän sanoo
-tulevansa tärkeälle asialle ja tahtoo paikalla päästä sinun
-puheillesi."
-
-"Anna hänen tulla sisään."
-
-Vanhanpuoleinen mies ilmestyi ovelle.
-
-"No, Markus", sanoi Licinius hänelle ja nousi ylös, "mikä nyt on?"
-
-"Huonoja sanomia on tullut", vastasi puhuteltu ja astui likemmäksi.
-"Siccan luona on maakansa tehnyt kapinan ja lyönyt kuolijaaksi
-keisarillisen veronkantajan. Kaupunkiin sijoitettu sotaväki ei ole
-voinut tehdä mitään kapinannostajille. Rauhattomuus on yltymään päin.
-Sentähden pyytää prokonsuli sinua paikalla lähtemään yhden kohortin
-kanssa tähän kapinalliseen maakuntaan; miesjoukko on jo valmiina."
-
-"Hyvä", vastasi Licinius, "sano prokonsulille, että minä tulen
-paikalla."
-
-Käsikirjoittaja meni pois.
-
-Licinius puki ripeästi päällensä. Käsky tuli hänelle hyvin
-sopimattomaan aikaan, ja hän oli hetkisen aikeissa pyytää prokonsulia
-lähettämään jonkun toisen hänen sijaansa. Mutta hän käsitti
-velvollisuutensa niin tunnollisesti, ett'ei hän kauempaa antanut valtaa
-semmoisille ajatuksille.
-
-Puolen tunnin kuluttua tuli hän kasarmille, piti pikaisen katselmuksen,
-antoi muutamia käskyjä ja lähti marssimaan kohorttinsa kanssa.
-Synkkämielisyys valtasi hänet, kun hän kulki ulos kaupungin portista,
-sillä hän ajatteli sitä, joka päivää ennen oli tehnyt hänelle niin
-paljon levottomuutta ja josta hän tänään oli aikonut saada varmuutta.
-Mutta kun raitis aamutuuli puhalteli hänelle vastaan ja Atlasvuoren
-huiput kohosivat hänen edessänsä aamuauringon kultaamina, tunsi hän
-tulevansa vähitellen iloisemmaksi ja murheista vapaammaksi ja voipa jo
-laskea leikkiäkin häntä seuraavien upseerien kanssa.
-
-Kaksipäiväisen kiivaan marssin perästä rupesivat Siccan muurit kaukaa
-näkymään. Myöskin maalaisia alkoi parveilla heidän ympärillänsä,
-tekemättä kuitenkaan vakaista koetusta karata sotamiehien päälle.
-Vahinkoa kärsimättä saapui kohortti kaupunkiin. Heti seuraavana päivänä
-teki Licinius suuremmilla sotavoimilla partioretken, ja kaatoi suuren
-joukon kapinoitsijoita, jotka olivat huonosti aseilla varustetut ja
-keskenään eripuraiset. Seuraavat päivät toivat mukanaan samallaisen
-menestyksen, ja kun nyt keisarillinen legaatti näiden voittojen nojassa
-tarjosi heille kohtuulliset ehdot, niin olivat kapinan johdattajat
-halukkaat taipumaan alamaisuuteen. Sillä tavalla saatiin melske viikon
-kuluessa tukahutetuksi ja levollisuus aivan entiselleen palautetuksi.
-Saattajanansa kunniaseurue porvareja marssi Licinius takaisin ja saapui
-seuraavana iltana Kartagoon. Prokonsuli oli sangen iloissaan asian
-onnellisesta päättymisestä ja antoi legaatillensa ylenmäärin
-kunnianosoituksia.
-
-"Kahdeksan päivää olen menettänyt", sanoi Licinius itseksensä
-astuessansa sisään kamariinsa. "Kahdeksan päivää voi tehdä suuren
-muutoksen, erittäinkin naisissa. Mutta minkätähden huolestutan itseäni
-kärsimisellä, joka tähän asti on ainoastaan mielikuvituksessani
-olemassa?"
-
-Seuraavana aamuna, kun hän oli saanut muutamat toimitukset tehdyiksi ja
-aika terveisillä käyntiin oli tullut, lähti hän ulos asunnostansa.
-Kohta seisoi hän Calpurniuksen huoneen kynnyksellä. Hän katsoi hetkisen
-lattiassa olevaan kivikutoiseen kirjoitukseen: Salve (Terve).
-
-"Lieneeköhän tämä tulotervehdys tänään minullekin?" ajatteli hän
-itsekseen.
-
-Hän meni kiireesti atriumin läpi. Palvelijatar ilmoitti hänet. Hän
-astui pylväs-saliin. Synkeä varjo pimitti hänen kasvonsa ja hän jupisi
-hiljaan: "kreikkalainen!"
-
-Samasta paikasta, jossa hän oli kohdannut heidät viime kerralla
-käydessään, löysi hän heidät nytkin. Heidän vieressänsä seisoi
-Apollonius kädessään kirjarulla. Hän näytti nyt juuri lukevan heille
-jotain.
-
-"Minä häiritsen", sanoi Licinius lempeästi, koettaen väkisin hillitä
-mielenliikutustaan. "Mutta minä voin sitten palata jälleen takaisin,
-jos se minulle sallitaan."
-
-Marcella nousi seisoalleen ja tarttui hänen käteensä.
-
-"Sinä olet aina tervetullut meillä", sanoi hän ystävällisesti.
-"Erittäinkin hauskuttaa meitä nähdä sinun onnellisesti tulleen
-takaisin. Mutta minkätähden ovat kasvosi noin totiset? Ethän tuone
-meille mitään ikäviä sanomia?"
-
-"En, en, Marcella", lausui Licinius ujomaisesti, "en ole minkään
-erinomaisen asian tähden tullut tänne. Mutta kuitenkin" -- hän mietti
-hetkisen aikaa -- "pyytäisin saada jutella sinun ja Julian kanssa
-muutaman minuutin."
-
-"Julia", lausui Marcella, "menkäämme Liciniuksen kanssa tabliumiin;
-suohan Apollonius sen anteeksi."
-
-Julia nousi äänetönnä istualtaan. Hänen kasvonsa olivat vaaleat, hänen
-silmäyksensä levoton. Kirjarulla putosi hänen vaatteensa laskoksesta.
-Licinius otti sen pikaisesti ylös; se oli sama runoelma, jonka hän
-kahdeksan päivää sitten oli jättänyt Julialle. Hän ei kysynyt oliko
-Julia lukenut sen, mutta kun hän ojensi sen Julialle, nousi tytön
-kasvoille syvä puna. Licinius näki sen, ja surumielisenä ajatteli
-itsekseen: "Ei hän ole lukenut sitä."
-
-He menivät tabliumiin.
-
-Kiiltävään marmorilattiaan kuvastui sen kalliskoristeinen laki;
-taidokkaasti maalatuita tanssijattaria ja hengettäriä oli kuvattuna sen
-vaaleanruunittaville seinille ja täällä, samoin kuin peristiilissäkin,
-kohtasivat sisään-astuvan silmät jaloja marmorisia patsaita. He kolme
-silmäilivät toisiaan hetkisen aikaa äänettöminä.
-
-"Marcella"; alotti viimein Licinius vienolla äänellä, katsoen maahan,
-"minä olen Calpurniuksen perheen ystävä ja olen aina kohdannut
-hyväntahtoisuutta teissä kaikissa. Mutta käydessäni teillä olen kauan
-tuntenut --." Hän keskeytti puheensa ja silmäili Juliaa. Vaaleana ja
-liikkumattomana katsoa tuijotti Julia ulos pihalle, jonka kirjavalla
-kivityksellä auringon säteet leikittelivät. Ja kun Licinius näki Julian
-olevan näin kylmämielisen ja myötätuntoisuutta hänen sanoillensa
-osoittamattoman, vetäytyi hänen sydämmensä kokoon ja hän oli vähällä
-lähteä ulos ja heittää kaikki silleen. Mutta hän ponnisti itsellensä
-voimaa viipyäksensä ja saattaaksensa taistelun päätökseen.
-
-"Minä olen kauan tuntenut", toisti hän, "että tämä huone kätkee elämäni
-korkeimman onnen, sieluni rauhan, sydämmeni suloisimman halauksen. Ja
-tämä onni --"
-
-Jälleen vaikeni hän. Hänen rintansa kohoili kovin, hänen äänensä
-vapisi, mutta hän rohkasi mieltänsä tämän ratkaisevan sanan
-lausumiseen.
-
-"-- olet sinä", jonka hän vihdoin sai suustansa ja astui Julian luokse.
-
-Vienosti parahtaen vetäytyi nuori tyttö hänestä yht'äkkiä edemmäksi ja
-vaipui sisarensa syliin, peittäen kasvonsa hänen rintaansa vasten.
-
-Äänetön hiljaisuus vallitsi muutaman sekunnin. Julia nousi seisoalleen,
-hänen huulensa värähtelivät, hänen silmänsä olivat täynnä kyyneliä.
-
-"Julia", sanoi Licinius ehkäistyllä ja surkumielisellä äänellä, "katso,
-minä tulen tykösi niinkuin rukoilevainen, joka rukoilee sinua, ett'et
-tekisi häntä onnettomaksi, etkä sysäisi häntä pois tyköäsi."
-
-Tyttönen antoi kätensä vaipua alas. Hänen silmistään tulvasi virtanaan
-kyyneleitä ja äänekkäästi nyyhkien syleili hän sisartansa.
-
-Kukaan heistä ei virkkanut yhtä sanaa. Licinius katsoi tylseästi
-lattiaan. Hänen voimansa oli lähtenyt hänestä. Haaveelliset kuvat
-ajelivat hänen aivoissansa; hänestä oli mahdotonta olla selvässä
-tunnossa siitä, mitä hän teki; oli kuin yö hänen silmiensä edessä.
-Silloin näki hän hienon valkoisen käden, joka ojentui häntä kohden; hän
-tarttui siihen kiinni ja autuaallisuuden tunne tunkeutui läpi hänen
-olentonsa.
-
-"Minä en saata. Voi hyvin aina, Licinius."
-
-Käsi oli kadonnut, hän näki hoikan vartalon rientävän pois huoneesta.
-Hän tahtoi syöksyä sen perästä; hänen jalkansa olivat ikäänkuin
-lattiaan kiinni tarttuneet. Oli kuin miekka olisi käynyt hänen sielunsa
-läpi, hänen rintansa oli haljeta ja hänen täytyi painaa molemmat
-kätensä sitä vasten. Hän kuuli vieressänsä äänen, joka rohkasi häntä.
-Hän tahtoi vastata, mutta ainoastaan epätoivon huudahdus pääsi hänen
-huuliltansa.
-
-Lumous näytti poistuneen sen huudahduksen kanssa.
-
-"Jumalat suojelkoot sinua, Marcella", sanoi hän ja riensi ulos.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Suuret hikipisarat olivat hänen otsallansa, voipuneena hiljensi hän
-käyntiänsä; hän oli julkisella paikalla. Hänen edessänsä kohosi mahtava
-temppeli. Hän kiiruhti sen rappuja ylös. Sen sisällä istui voimallinen
-Zeuksen[16] kuva valtaistuimellaan totisen ja majesteetillisen
-näköisenä. Hän lankesi polvilleen kuvan eteen ja oli siinä kasvot
-peitettyinä noin neljänneksen tuntia. Kaksi pappia meni hänen
-ohitsensa.
-
-"Licinius, legaatti Licinius", kuiskasi toinen heistä, "mistä se tulee,
-että hän on täällä?"
-
-Toinen nosti hartioitaan.
-
-"Kukapa tietää. Pienen rahauhrin jättänee hän kuitenkin, voimme
-toivoa."
-
-Nyt nousi Licinius ylös.
-
-Hitailla askelilla lähti hän temppelistä. Hänen kasvonsa olivat kylmät
-ja liikkumattomat. Pappien tervehdykseen vastasi hän nyykäyttämällä
-ylevästi päätänsä. He katsoivat hänen jälkeensä kummastellen.
-
-
-
-
-Neljäs Luku.
-
-Kärsimyksen alku.
-
-
-"Oivallisesti! Ha, ha! Sinä olet todellakin kelpo runoilija,
-Sophronius!"
-
-"Sinun kiitoksesi, herra, panee minut häpeämään.
-
-    "Jos vain lyyrikkojen lukuhun panet mun,
-    Nostaa rohkenen pääni ylpeäst' tähtihin."
-
-"Kenen sanoja nyt lausuit?"
-
-"Venusialaisen Horatius Flaccuksen, herra. Tiedäthän, että hän on
-kirjoitellut runoja, jotka eivät olekaan perin huonoja."
-
-"Kyllä kai. Opettajani hikoilutti minua nuoruudessani aika lailla hänen
-värsyjensä tähden. Ne ovat runonsepustuksia, jotka eivät meille enää
-ole minkäänarvoiset. Mutta muista, Sophronius, että ryhdyt oikein
-käsiksi vanhaan Treboniukseen. Koko vilkas sukkeluutesi tulee sinun
-purkaa hänen niskoillensa."
-
-"Täytän tahtosi. Kirjoitan paikalla muistoon kehoituksesi."
-
-"Kuka nyt häiritsee meitä?"
-
-Äänekäs kiistely kuului huoneen ulkopuolelta. Käsi veti auki oven
-esiriput ja miehen vartalo tuli näkyviin.
-
-"Kas, Licinius! Tähänkö aikaan? Ja noinko kalpeana kuin Hekate? Ethän
-vain tuo mitään ikäviä sanomia? Käy sisään, ystäväni. Ja sinä,
-Sophronius, pane kokoon paperisi ja tule jälleen sopivammalla ajalla!"
-
-Sophronius lähti pois nöyrästi kumarrellen.
-
-"Minä tulen tapaamaan prokonsulia",[17] virkkoi Licinius totisena ja
-istuutui sohvalle. "Palvelijat eivät tahtoneet päästää minua sisään."
-
-"Minä opetan niille pöllöpäille, että legaattini[18] aina pääsee
-vapaasti minun luokseni", sanoi konsuli kiivaasti ja kohensi tyynyä
-paikalleen selkänsä taakse.
-
-"Niinkuin tiedät", jatkoi Licinius, lyhyen äänettömyyden perästä,
-"keskustelimme äskettäin, onko ryhdyttävä ankariin toimiin kristityitä
-vastaan. Minä -- minä en ollut silloin yhtä mieltä teidän kanssanne, ja
-sinä suostuit minun mielipiteeseni."
-
-Prokonsuli loi tähystelevän silmäyksen legaattiin, jonka kasvot
-värähtelivät suonenvedon-tapaisesti.
-
-"Entä nyt?" sanoi hän kysyvästi.
-
-"Nyt kehoitan minä siihen, josta silloin -- estelin", sai legaatti töin
-tuskin sanotuksi.
-
-Prokonsuli nousi seisoalleen ja asettautui aivan Liciniuksen eteen.
-
-"Sinä tiedät, Markus Licinius, että olet minun käskynalaiseni ja että
-minun tahtoni on sinun tahtoasi suurempi, mutta samoin tiedät myöskin,
-ett'en minä mielelläni tee mitään, jota sinä panet vastaan. Jumalille
-kiitos, että olet vihdoinkin tullut huomaamaan kristityiden olevan
-turmiollisia valtion menestykselle. Mutta minua kummastuttaa, että olet
-niin pikaisesti muuttanut mielipiteesi."
-
-"Unet, pahat unet, prokonsuli", sanoi Licinius; "mutta minun
-mielipiteeni voi yhtä pikaisesti muuttua taaskin. Sentähden --"
-
-"Älä pelkää mitään. Kaikki tarpeelliset käskyt pitää annettaman heti
-paikalla. Julkinen ilmoitus olkoon viimeinen varoitus ja sitten --"
-
-"Sitten hävitämme heidät, prokonsuli", sanoi Licinius kolkosti ja nousi
-seisoalleen. "Minä menen kotiin, minulla on päässäni asioita, jotka
-saavat minut ihmisiä kammomaan. Voi hyvin!"
-
-Pikaisilla askelilla lähti hän huoneesta ja kiiruhti etusaliin.
-
-"Pysähdy, Markus Licinius!" kuului äkkiä hänelle vastaan.
-
-Hän nosti päänsä. Pulskea naisihminen, jolla oli päällänsä
-korko-ompeluilla koristeltu, purpurareunuksinen, huikasevan valkoinen
-tunika, seisoi hänen edessänsä ja nauroi ääneensä, kun legaatti
-välinpitämättömänä katsoa tuijotti häneen hetkisen.
-
-"Niin, Markus Licinius", jatkoi hän pannen kultakoristuksista raskaan
-kätensä hänen olkapäälleen, "sinä et saa mennä minusta ohitse. Käy
-sisään kamariini; minulla on jotain näytettävää sinulle."
-
-"Suo anteeksi, Sabina", sanoi Licinius kieltelemällä, "ett'en noudata
-pyyntöäsi tänään. Huomenna tahi muulloin, milloin vain tahdot, olen
-aina tottelevainen sinulle."
-
-"Ei, Licinius, minä en anna taivuttaa itseäni. Minä käsken sinua nyt
-paikalla astumaan minun kamariini, niin minun, herrasi prokonsulin
-tyttären kamariin."
-
-Hän lausui nämät sanat pakollisella, intomielisellä vakavuudella,
-polkein jalkaansa lattiaan.
-
-"No, jos niin on", vastasi Licinius vienosti nauraen, "niin ei minulla
-ole muuta neuvoa kuin myöntyä."
-
-"Niin, niin", jatkoi tyttö, "meillä on vielä valta pakottaa alamaisemme
-itsellemme kuulijaisiksi."
-
-Sitten lähti hän astumaan edellä. Licinius seurasi jäljestä.
-Esiripuilla suljetusta ovesta astuivat he puolipimeään, ylellisesti
-sisustettuun huoneesen.
-
-Kytryselkäinen, suuripäinen kääpiö tuli horjuvin askelin heitä vastaan.
-
-"Kas tuota, Licinius", virkkoi Sabina osottaen kädellään kääpiöä, "sen
-sain lahjaksi eräältä ystävältä. Niin harvinaista olentoa tulee varmaan
-moni minulta kadehtimaan."
-
-"Thersites, Thersites", lausui hän kääntyen kääpiöön päin, "sinä et ole
-vielä kertonut minulle elämäsi historiaa. No niin, puhu se nyt."
-
-Kääpiö virnautti suutansa ja nyykäytti päätään.
-
-"Täytän tahtosi, domina", vastasi hän. "Olen syntynyt Aleksandriassa,
-vanhempani olivat köyhiä käsityöläisiä. He panivat minut ulos kedolle,
-kun eivät jaksaneet eivätkä tahtoneet elättää minua, ja minä jouduin
-ihmiskauppijaan käsiin. Minä kun olin pieni ja hento, ajatteli hän
-itseksensä: siitä saattaa tulla hyvä kääpiö, ja niin tekikin hän minut
-tällaiseksi kytryselkäiseksi, murikkapäiseksi olennoksi."
-
-"Sinä koiransilmä", virkahti Sabina, "ei ketään voi tehdä kääpiöksi!"
-
-"Suo anteeksi, domina, mutta voipa kyllä. Minun hyväntekijälläni oli
-laatikoita, jotka olivat oivallisesti laitetut, ha, ha, ha! Yhden
-sellaisen sisään puristi hän minut ja päivän ja vuoden kuluttua olin
-minä tällainen surkuteltava ja naurattava kuvaton kappale, ha, ha --
-ihan tietämättäni."
-
-"Luuletko sen houkkion totta puhuvan?" lausui Sabina kääntyen
-Liciniukseen.
-
-"Kyllä, minä olen itse nähnyt semmoisia laatikoita, joissa lapsia
-muodostetaan kummannäköisiksi kääpiöiksi."
-
-"Sepä oli taaskin jotain uutta", virkkoi Sabina.
-
-"Nyt pitää sinun, Thersites, tanssiman meille", käski hän.
-
-Kääpiö otti parin kilkuttimia, jotka olivat lattialla, ja alkoi hyppiä
-ympärinsä.
-
-"Oivallisesti, oivallisesti!" nauroi Sabina ja taputti käsiänsä. "Eikö
-hän ole silmänkääntäjä?"
-
-Legaatti nyökäytti välinpitämättömästi päätään.
-
-"No Thersites, nyt riittää jo", sanoi Sabina muutaman minuutin perästä.
-"Nyt saat levätä, -- Tule, Licinius, niin saat kuulla minun uutta
-lukijaani. Istu tähän sohvalle. -- Zeno!"
-
-Pitkä solakka mies astui esiin huoneen perältä ja kumarsi nöyrästi.
-"Lue jotain minulle", käski Sabina, "muutamia värsyjä -- mutta sitä en
-tahdo itse määrätä. Mitä tahdot minun luetuttamaan hänellä, Licinius?"
-
-"En tiedä nyt äkkipikaan -- ehkä -- ei, lukekoon jonkun Pindaron
-oden".[19]
-
-"Ei, ei", keskeytti Sabina, "semmoisia asioita en tahdo kuulla. Zeno,
-lue minulle milesiläinen satu."
-
-Orja otti esiin kirjarullan vaatteuksensa laskoksesta, levitti sen auki
-ja alkoi lukea yhtä sellaisista kertomuksista, joita siihen aikaan
-kirjoitettiin paljolta ja jotka kulkivat milesiläisten satujen
-yleisellä nimellä.
-
-"No, mitä pidät hänen lukemisestansa?" kysyi Sabina, kun lukija lopetti
-ja herrattarensa viittauksesta jälleen vetäytyi pois.
-
-"Oivallinen lukutapa hänellä on. Vahinko vaan että semmoista
-taidollisuutta tuhlataan huonoihin tuotteihin."
-
-"Nyt tunnen taas caattolaisen Liciniukseni", vastasi naurussa suin
-kaunis tyttö. "Mutta sinun tulee muistaa, ett'ei meillä ole enää
-muodinmukaista Caattona oleminen."
-
-"Mikä nyt ei ole muodinmukaista saattaa tulla siksi jälleen."
-
-"Siihen kuluu aikaa. Me emme ainakaan sitä näe. Mikä on elämä,
-Licinius? Yksi päivä, jota seuraa ijäinen yö, kynttilä, joka palaa
-aikansa ja sitten sammuu ainiaksi. Ainoa totinen viisauden ohje on siis
-tämä: nauti, nauti, nauti! ja minä nautin elämää; mutta sinä --"
-
-Tyttö nojautui häntä vasten ja katsoi mustilla, hehkuvilla silmillään
-terävästi häneen.
-
-"Sinä, Licinius, sinä synkistytät elämää. Sinulle tekisi hyvää, jos
-ennemmin prokonsulin tyttärestä kuin -- jostakin toisesta oppisit,
-miten pitää elettämän."
-
-Licinius pudisti harmillisesti päätänsä. Salaviittaus vaikutti häneen
-vastenmielisesti.
-
-"Niin, niin", sanoi hän, "sinä ehkä olet oikeassa. Mahdollisesti saatan
-kohta tulla siihen tilaan, että minun on kysyminen muilta: mitä on
-elämä? kuinka minun pitää nauttiman sitä? ja silloin tahdon ajatella
-sinua."
-
-Hän nousi seisoalleen.
-
-Myöskin Sabina nousi seisoalleen.
-
-"En tahdo pidätellä sinua", sanoi hän, "mutta toivon ja suon sinun
-kohta tulevan jälleen ja viipyvän kauemmin, eikö niin?"
-
-Hän loi hehkuvan silmäyksen Liciniukseen.
-
-"Niin, niin", vastasi Licinius ja tarttui tytön hänelle ojentamaan
-käteen. "Voi hyvin!"
-
-Hän lähti huoneesta ja astui nopeilla askelilla ulos kadulle. Lähellä
-kasarmia näki hän erään centurion[20] seisovan. Hän huusi luoksensa
-hänet.
-
-"Tiedäthän missä Calpurnius asuu?"
-
-"Tiedän, herra."
-
-"Ota kymmenen miestä väestäsi ja pidä huoli, että hänen huoneensa tulee
-hyvästi vartioituksi ja suojelluksi. Sinä vastaat minulle päälläsi sen
-asukkaiden turvallisuudesta."
-
-Centurio nyökäytti päätään äänetönnä. Hänen kasvonsa pimenivät
-synkiksi. Licinius huomasi sen.
-
-"Mikä sinun on?" sanoi hän tylysti vanhalle sotilaalle.
-
-"Ei mikään, herra, minä teen käskysi mukaan."
-
-"Parasta on", sanoi legaatti uhkaavalla tavalla ja antoi kädellään
-centuriolle merkin mennä pois; sitten kiiruhti hän matkaansa.
-
-Centurio palasi hitailla askelilla kasarmiin. Nuori, valkeaverinen
-legionalainen tuli hänen vastaansa.
-
-"Minkä tähden olet, Cajus, niin surullinen? Onko Licinius sanonut
-sinulle mitä pahaa?"
-
-"Ei, mutta salainen hätä ahdistaa minua; minä luulen, että tuolla" --
-hän osotti prokonsulin asuntoa -- "on päätetty jotain pahaa meitä
-vastaan. Jumala olkoon meille armollinen!"
-
-"Minä en ymmärrä sinua, Cajus", sanoi nuori sotamies.
-
-Vanhus pudisti totisena päätänsä ja osotti taivaasen päin.
-
-"Aurinko kuivattaa ja rutto hävittää maan", sanoi hän, "ja maan
-perustukset ovat järisseet. He ajavat meidän syyksemme kaikki. Etkö
-kuule, kuinka yhä rohkeammin ja äänekkäämmin huudetaan: leijonille
-kristityt!"
-
-Nuori sotamies nauroi pilkallisesti.
-
-"He eivät tohdi karata meidän päällemme; meillä on voimaa. Kartagosta
-menee joka kymmenes henki, jos he aikovat viedä kaikki kristityt
-kuolemaan. Ja onhan meillä paljon vaikuttavia suosijoita keisarin
-hovissa. Paransihan yksi meistä keisarin itsensä raskaasta taudista ja
-onhan kristitty imettäjä kasvattanut hänen esikoisensa. Prokonsuli
-miettiköön tarkemmin, ennenkuin päästää kansan raivon vapaasti
-valloillensa. Kas, tuolta tulee Tertullianus!"
-
-Tämä astui kiireesti katua ylöspäin. Sotamiehet tervehtivät häntä
-ystävällisesti, hänen mennessänsä ohitse.
-
-Asianajaja nyökäytti päätään tylysti ja meni edelleen. Heti kääntyi hän
-takaisin ja tuli suoraan sotamiehien tykö.
-
-"Ovatko nämät niitä siveitä", sanoi hän pilkallisesti, osoittaen
-etusormellaan heitä, "jotka Herran lupauksen mukaan saavat maan periä?
-Sentähden lieneekin hän ottanut uskovaisilleen lapsen esimerkiksi ja
-käskenyt Pietarin pistää miekkansa tuppeen, että hänen uskovaisensa
-kävisivät murha-aseissa."
-
-"Herra", vastasi centurio, "me olemme keisarin sotamiehiä ja palvelemme
-esivaltaa, jonka Jumala on asettanut."
-
-"Niin", jatkoi asianajaja, "sillä tavalla osaatte te peitellä
-syntejänne raamatun lauseilla. Ettekö myös jostakin löytäisi sellaista
-kohtaa, jossa Herra käskee uhraamaan keisarin kuvapatsaalle ja ottamaan
-osaa juhlihin, joita pidetään epäjumalien kunniaksi?"
-
-Niin sanottuaan meni hän kiireesti edelleen.
-
-Äänettöminä katsoivat molemmat sotamiehet hänen jälkeensä.
-
-"Hän ei nyt millään tavalla voi leppyä meidän säätyymme", alotti nuori
-legionalainen. "Sentähden on hän myös puolustanut Fulviusta, joka joku
-aika sitten keskellä leiriä repäsi pois päästänsä juhlaseppeleen, polki
-sen jalkoihinsa ja selitti olevansa kristitty. Sen sanon sinulle, että
-sellaisesta kiivaudesta saamme vielä kalliisti maksaa. Herra varjelkoon
-meitä sellaisista huimapäistä!"
-
-Pieni laiha mies kuluneissa vaatteissa tuli sipsutti heidän luoksensa.
-Oikeassa kainalossaan oli hänellä kirjarulla, hänen kaidoissa
-kasvoissansa säteilivät viekkaat silmät.
-
-"Ha, ha, ha!" nauroi hän. "Eikö tosi, hän on lukenut lain teille? Mutta
-sitä ei pidä ymmärtää niin pahoin. Tunnettehan te minut? Minä olen
-opettaja Kleisthenes. Monta kertaa on hän sanonut minullekin yksityisen
-opetuksen antamisen pakanallisille oppilaille olevan pilkkaa Jumalata
-vastaan. Ha, ha, ha! Ikäänkuin minulla olisi halu kuolla nälkään. Usko
-ei pidä lukua nälästä, sanoo hän aina minulle. Vaan totta Zeus, minä
-tunnen paremmin sen asian, ja jos minulla on valittavana kuolla nälkään
-tahi hyvää maksua vastaan antaa opetustunteja pakanallisessa
-mytologiassa pakanallisessa perheessä, niin tiedän minä mitä teen."
-
-"Sama on meidänkin ajatuksemme", vakuutti centurio. "Sitä ei voi
-auttaa, koska täytyy elää yhdessä pakanain kanssa."
-
-"Minä voin nimittää teille", jatkoi opettaja innolla, "ihmisiä juuri
-täällä Kartagossa, jotka ovat apuna pakanallisten temppelien
-rakentamisessa, epäjumalain kuvien tekemisessä ja kuitenkin ovat hyviä
-kristityitä. Sen tietää meidän piispa myöskin, vaan onko hän koskaan
-sanonut siitä yhtä sanaa meille? Mutta tuo seura" -- hän osotti sinne
-päin, johon Tertullianus oli mennyt -- "tahtoisi mielellään saattaa
-meitä lain alaiseksi. Mutta kuinka pontevalla tavalla sentään kunnon
-Optatus osasi torjua asianajajan ja hänen kreikkalaisensa! Jääkää
-hyvästi!"
-
-Yhtä joutuin kuin oli tullutkin katosi myös tämä puhelijas
-koulumestari.
-
-Nuori sotilas katsoi nauraen hänen jälkeensä.
-
-Centurio oli totinen.
-
-"Minun tulee panna toimeen legaatin käsky", sanoi hän. "Sinun pitää
-seuraaman minua, toiset yhdeksän valitsen kasarmista."
-
-Muutama minuutti sen jälkeen marssi joukko sotamiehiä Calpurniuksen
-asunnolle. Centurio asettui viiden miehen kanssa oven viereen, toiset
-sijoitettiin ympäri huonetta. Ei voinut huomata mitään erinomaista
-kadulla, ja vartijoiden asettaminen kokosi siis siihen uteliaan
-ihmisjoukon. Calpurnius tuli itse ulos centurion tykö ja kysyi mitä
-nämät hankkeet merkitsivät. Mutta ilman pitempiä puheita selitti tämä
-ei tietävänsä mitään, vaan sanoi päällysmieheltään ainoastaan saaneensa
-ankaran käskyn.
-
-"Liciniukseltako?" kysyi Calpurnius.
-
-Centurio nyökäytti päätään.
-
-"Kummallista, kummallista", jupisi Calpurnius ja meni asuntoonsa
-takaisin ilmoittamaan puolisolleen ja tämän sisarelle tuota kummallista
-uutista.
-
-Nämät peljästyivät siitä silminnähtävästi; he ymmärsivät heti paikalla,
-miten asia oli. Julia ei voinut pidättää mielenliikutustansa; hän lähti
-nyyhkien pois huoneesta.
-
-"Mitä tämä merkitsee, Marcella?" kysäsi Calpurnius puolisoltansa.
-"Minkätähden itkee lapsi?"
-
-Äänetönnä antoi Marcella puolisollensa merkin, että hän istuutuisi.
-Koottuaan hetkisen ajatuksiansa, alkoi hän juurtajaksain kertoa
-hänelle, mitä viimeksikuluneina päivinä oli tapahtunut. Calpurnius
-kuulteli tarkkaavaisesti.
-
-"Naisjuttuja, naisjuttuja", lausui hän ja pudisti päätänsä, kun
-Marcella oli lopettanut kertomuksensa. "Olisin odottanut jotain
-parempaa Liciniukselta ja toivon siis, ett'eivät teidän päätelmänne ole
-paikkaansa pitäviä. Meidän täytyy nyt kuitenkin vartoa, mitä vielä
-tapahtuu."
-
-Hän mietti itseksensä hetken aikaa, ja jatkoi sitten: "Minä en ole
-tähän asti koskenut teidän uskonoppiinne ja tahdon myöskin vast'edes
-vältellä sitä; mitä huolettavat minua sellaiset asiat! Mutta tämä, joka
-nyt tapahtuu, on kuitenkin hyvin harmillista. Minkätähden ette tekään
-ole --"
-
-Hän aikoi tehdä soimaavan kysymyksen, mutta hänen hyvä sydämmensä ei
-sallinut hänen pahoittaa puolisonsa mieltä.
-
-"Cajus", sanoi Marcella, joka paikalla aavisti hänen keskonaisen
-kysymyksensä sisällyksen, "minkätähden sinä et nainut konsuli
-Flaviuksen tytärtä, niinkuin vanhempasi tahtoivat, vaan minut?"
-
-Calpurnius viittasi ujomaisesti.
-
-"Älä vihastu, Marcella", sanoi hän lempeästi, "minä tahdoin vaan sanoa
-sinulle, että muuttaisimme pois Kartagosta. Paitsi Liciniusta, ei
-minulla täällä olo pian sanoen ketään, jota voisin sanoa ystäväkseni.
-Ja nyt kun hänkin on ehkä hyljännyt meidät, on Kartago tullut minulle
-vastenluontoiseksi."
-
-"Mutta mihinkä muuttaisimme sitten? Roomaanko?"
-
-"Emme Roomaan, vaan ensisti Napoliin. Tiedäthän kuinka Herennius olisi
-iloinen saadessaan meidät vieraiksensa. Voimmehan siellä sitten päättää
-rupeammeko asumaan Napolissa, Roomassa vaiko muualla. Kunhan vaan
-pääsemme pois Kartagosta!"
-
-Marcella ei ollut taipumaton ehdotukseen ja sentähden alkoivat puolisot
-miettiä ja tutkia sitä ehdotusta kaikilta puolin.
-
-Julia oli rientänyt kamariinsa. Hän oli vaipunut sohvalle ja peittänyt
-itkun vallassa kasvonsa tyynyihin. Ankara mielenliikutus, joka oli
-raadellut häntä viimeksi kuluneina hetkinä, sai vielä kerran vallan
-hänen sielunsa yli ja hänestä tuntui ikäänkuin tuo vaikea ratkaseva
-valitseminen olisi taas ollut hänen edessänsä. Mutta taistelu oli nyt
-paljoa, paljoa vaikeampi. Silloin oli sydämmensä vaatimus ja mielensä
-julkisuoruus pakottanut hänet antamaan kieltävän vastauksen miehelle,
-joka tarjosi hänelle sydämmellistä ja harrasta rakkautta; ja hän oli
-sillä käytöksellään mahdollisesti saattanut ainiaksi kadottaa tältä
-mieheltä onnen. Mutta nyt ei ollut enään puheena se yksi mies, vaan
-sadat uskonveljet, joiden henki ja omaisuus oli vaarassa. Erittäinkin
-sen miehen pään päällä, joka ikäänkuin tenhovoimalla oli vallannut hänen
-sydämmensä, ja jota hän nyt rakasti koko mielensä palavuudella ja
-kiihtymyksellä, näki hän ajatuksissaan murha-aseen välkkyvän,
-tietämättä mitään neuvoa, millä poistaa vaaraa.
-
-"Minä kirjoitan hänelle", sanoi hän ja rohkasi mieltänsä. "Hänen täytyy
-armahtaa, joll'ei hän ole kivestä. Minä tahdon rukoilla häntä, niinkuin
-surkuteltava ja onneton --."
-
-Hän otti esiin vaksitaulun ja alkoi kirjoittaa. Pikaisesti kiiti
-piirustin vaksitaulua myöten. Kyynelet vuotivat lakkaamatta hänen
-poskiansa alas, mutta hän kirjoitti pysähtymättä. Yht'äkkiä hyppäsi hän
-ylös.
-
-"Mitä tämä on?"
-
-Hätähuuto oli tunkeutunut kadulta hänen kamariinsa. Pilkkanauru seurasi
-heti sen perästä ja raivoisa melu syntyi, jossa selvästi kuuluivat
-sanat: "Kuolema kristityille! Leijonille kristityt!"
-
-Piirustin putosi hänen kädestänsä. "Myöhäistä!" sanoi hän itsekseen ja
-nojautui puolitainnoksissa seinää vasten. Marcella töytäsi sisälle
-kamariin.
-
-"Julia!" kiljasi hän. "Niinkuin aavistimme!"
-
-Sisaret syleilivät toisiansa. Marcella tointui ensin.
-
-"Mitäpäs tekisimme?" kysäsi hän lohdutonna.
-
-Julia osotti puoleksi kirjoitettua vaksitaulua. Marcella otti sen ja
-luki. Pudistaen päätänsä pani hän sen takaisin pöydälle.
-
-"Sisar", sanoi hän sitten hetkisen mietittyänsä, "ainoastaan yksi keino
-voi pelastaa meidät, mutta se on vaikea, äärettömän vaikea panna
-toimeen. Mutta jos sinä tahtoisit uskaltaa --."
-
-Julia loi kyynelillä täytetyt silmänsä kysyvästi puhuvaan.
-
-"Kaikki, kaikki tahdon tehdä, kun ei se vaan sodi omaatuntoani
-vastaan", vakuutti hän vienolla äänellä.
-
-"Sinun pitää menemän Liciniuksen tykö."
-
-"Minunko? Hänen tykönsäkö?" virkkoi Julia säikähtyneenä. "Kehoitatko
-sinä minua siihen?"
-
-Hän laskeutui nyyhkien polvillensa ja peitti käsillään kasvonsa.
-Marcella seisoi neuvottomana. Palvelijatar astui sisään.
-
-"Eräs mies haluaa puhutella sinua, Marcella. Hän odottaa atriumissa."
-
-Marcella lähti kamarista. Atriumissa kohtasi hän piispa Optatuksen,
-joka oli ankarassa mielenliikutuksessa.
-
-"Voi meitä", sanoi hän vapisevalla äänellä, "jos ei taivas auta meitä!
-Tämä on se päivä, jolloin se suuri murhe alkaa, josta Herra puhuu.
-Kyrie eleison!"[21]
-
-Marcella väänteli lohdutonna käsiänsä.
-
-"Minä olen tunkeutunut murhaajajoukkojen läpi tänne teille", jatkoi
-piispa, "sentähden että sisällinen ääni sanoi minulle, että jos ihmiset
-vielä voivat auttaa, te voitte sen tehdä. Legaatti Liciniuksesta lähtee
-tämä paha. Hän on ystävä teidän huoneellenne --"
-
-"Minä ymmärrän sinut, Optatus", keskeytti Marcella; "me koetamme."
-
-"Herra siunatkoon sinua! Tahdotteko antaa minulle piilopaikkaa
-huoneessanne?"
-
-Marcella kutsui tykönsä orjan ja käski hänen viedä piispa peristiiliin;
-sitten meni hän pikaisesti takaisin Julian luo.
-
-Hän tapasi Julian levollisempana.
-
-"Piispa Optatus on meillä", sanoi hän ja pyyhki hiukset pois Julian
-otsalta. "Piispan mielipide on myöskin se, että meidän on koettaminen
-vaikuttaa Liciniukseen."
-
-"Minä olen päättänyt mennä hänen tykönsä ja rukoilla häneltä armoa",
-sanoi Julia vakavalla äänellä. "Servulan pitää tuleman minun mukanani."
-
-Marcella ei vastannut mitään; hän syleili ainoastaan sisartansa ja
-painoi lämpymän suudelman hänen huulillensa.
-
-Muutama minuutti sen jälkeen lähti kaksi naista peitetyin kasvoin
-Calpurniuksen huoneesta. Toinen, joka kävi edellä, kääntyi oven
-vieressä seisovaan centurioon päin ja lausui:
-
-"Tahdotko antaa yhden sotamiehen seurata minua?"
-
-Centurio katsoi kysyjän silmiin tiedustelevaisesti. Sitten kutsui hän
-esiin yhden sotilaan ja käski tämän mennä naisia saattamaan. Sotilas
-seurasi heitä äänetönnä. Mutta kun palvelijatar tungoksessa erosi
-hetkiseksi herrattarestansa, kuiskasi sotilas tälle jälkimmäiselle:
-"Älä pelkää mitään, minä olen kristitty."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ilta-auringon säteet kimeltelivät meren päällä. Vieno tuulenleyhkä
-leikitteli viljavainiolla. Kaukana näkyivät vuoriharjanteen huiput
-kohoavan taivasta kohti. Eräässä huoneessa, ei kaukana Kartagon
-linnasta, istui mies kumarruksissaan leposohvalla komeasti sisustetussa
-huoneessa. Korvat olivat hänellä käsien peitossa. Kaikki oli hiljaa
-hänen ympärillään, mutta hänen rinnastansa nousi silloin tällöin
-huokaus, täynnä sanomatonta surua.
-
-Yht'äkkiä hyppäsi hän ylös. Askeleita kuului. Hänen kamarinsa ovella
-seisoi pitkä naisihminen, kasvot peitettyinä, ja lausui vienolla
-äänellä:
-
-"Licinius, minä tulen sinun tykösi rukoilemaan sinulta armoa: armahda
-meitä."
-
-Legaatti säpsähti nähdessään ihmisen ja kuullessaan äänen.
-Suonenvedontapaisesti pani hän käden sydämmelleen.
-
-"Sinäkö, Julia", änkytti hän, "rukoilemaan minulta armoa?"
-
-"Niin, Licinius, armahda minun veljiäni ja minua. Minä rukoilen sinua
-siitä polvillani."
-
-Hän laskeutui polvilleen hänen eteensä. "Julia, Julia", lausui Licinius
-säikähtyneenä, "mihinkä nyt ryhdyt? Kaiken pyhän kautta, nouse ylös!
-Minä en voi nähdä sinua tuollaisena."
-
-Neiti pudisti päätänsä.
-
-"Ensisti tahdon kuulla", sanoi hän vakaasti ja jyrkästi, "mitä Licinius
-päättää meidän hengestämme."
-
-Syvä mielikarvaus tunkeutui Liciniuksen läpi, kun hän näki tämän ihanan
-olennon polvillaan hänen jalkainsa juuressa.
-
-"Julia", sanoi hän rukoilevalla äänellä, "minkätähden tahdot tehdä
-minut ja omaisesi onnettomaksi? Minä voisin ennen käydä polvilleni
-sinun eteesi ja sanoa sinulle: armahda minua! Sano vaan ainoastaan
-sana, jota sydämmen hartaudella rukoilen sinulta -- ei, sano minulle
-ainoastaan, lupaa minulle ainoastaan, ett'ei hän, hän -- sinä tiedät
-ketä tarkoitan -- koskaan enää saa tulla sinun silmiesi eteen."
-
-Polvillaan oleva nousi ylös. Hän oli ikäänkuin vihastunut jumalatar, ja
-Licinius astui takaperin melkein vavisten. Kalmankalpeana läähättäen
-seisoi Julia hänen edessänsä ja ojensi kätensä häntä kohden, ikäänkuin
-joku, joka tahtoo antaa käskyä ja kysyi häneltä selvällä ja vakaalla
-äänellä:
-
-"Onko se viimeinen sanasi, Licinius?"
-
-Syvä mielenliikutus valtasi legaatin. Hän tahtoi ojentaa kätensä Juliaa
-kohden ja pyytää häneltä anteeksi sekä luvata hänelle kaikki, kaikki --
-mutta silloin näki hän ajatuksissaan silmiensä edessä naurusuisen,
-punahuulisen ja mustasilmäisen nuorukaisen kreikkalaisessa puvussa ja
-nyt tahtoi hän vastata Julialle: "On, minä tahdon tuhota hänet, sillä
-hän on tuhonnut minut!" Mutta hän hillitsi mielensä ja pää
-kumarruksissa kuiskasi hiljaa: "on."
-
-Silloin katsoi neiti hetkisen jäykästi hänen silmiinsä. Syvä puna oli
-noussut neidin vaaleille poskille; hänen kätensä vavahtelivat
-suonenvedontapaisesti.
-
-"No olkoon sitten niin", lausui hän soinnuttomasti, "tulkoon sitten
-tuho meille!"
-
-Hän kiiruhti ovelle. Mutta vielä kerran kääntyi hän ennen huoneesta
-lähtemistänsä ja virkkoi juhlallisesti:
-
-"Licinius, älköön tämän hetken muisto koskaan painako mieltäsi. Tee
-mitä tahdot. Mutta tiedä, että mikä Jumalasta on, se voittaa maailman,
-ja meidän uskomme on voittava teidät."
-
-Licinius katsoa tuijotti muutaman minutin, ikäänkuin hurmautuneena,
-hänen jälkeensä. Sitten tunkeutui surullinen huokaus hänen rinnastansa.
-
-Puolen tunnin kuluttua nousi hän ylös sohvalta, jossa hän oli istunut
-äänettömään mietiskelemiseen vaipuneena; oli tullut pimeä.
-
-"Eläkööt he, mutta hänen pitää kuoleman", sanoi hän ja lähti huoneesta.
-Etusalissa seisoi orja pylvästä vasten nojautuneena. Licinius huusi
-häntä nimeltä ja lausui:
-
-"Prokonsulille."
-
-Sitten meni hän itse edeltä; palvelija seurasi perästä.
-
-He astuivat ulos kadulle. Väkijoukko kulki huutaen ja meluten heidän
-ohitsensa, kuljettaen mukanaan kahta miestä lyöden ja pilkaten.
-Alempana kadulla kuului samallaista melua. Osasto sotamiehiä marssi
-ohitse vankien kanssa. Heti vieressä ahdisti rahvas erästä asuntoa.
-Licinius näki sen ja vaaleni.
-
-"Myöhäistä", jupisi hän sekavasti ja katsoi hetkisen miettien eteensä.
-Sitten kiiruhti hän pikaisesti katua alas.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tämmöinen menettely kristityitä kohtaan oli alkanut heti puolelta
-päivältä. Vaikka esivallan tarkoitus oli ollut ainoastaan laillisesti
-järjestetyllä tavalla nousta tätä vihattavaa lahkoa vastaan ja ennen
-kaikkia vangita sen arvollisimmat henkilöt, alkoi kansa kuitenkin
-paikalla yhdessä prokonsulin sotamiesten kanssa ahdistaa kristityitä,
-murtautui väkivallalla heidän huoneihinsa ja vei heidät pois
-vangittuina ja pahasti rääkäten heitä. Muutamissa paikoissa paheni tämä
-menettely veriseksi väkivaltaisuudeksi, esivallan voimatta sitä estää.
-Jo oli vihastunut rahvas, joka huutaen kuljeskeli ympäri katuja eikä
-ainoastaan koettanut tyydyttää uskonnollista vihaansa, vaan myöskin
-saaliinhimoansa, ruvennut käyttäytymään niin, että oli syytä peljätä
-pahinta, kun tämä kristityiden vaino illan suussa äkkiä lakkautettiin
-sekä kansan käskettiin mennä pois kaduilta ja rauhassa ja levossa
-palata kotiinsa. Rahvas näytti alussa aikovan ruveta käskyä
-vastustamaan, mutta vahvat patrullijoukot, jotka heti sen jälkeen
-marssivat ulos kasarmista ja kulkivat katuja pitkin panemassa voimaan
-tätä esivallan käskyä, tekivät pikaisen muutoksen mielissä, joten
-levollisuus oli aivan entiselleen palautettu kohta auringon laskettua.
-Siitä huolimatta marssivat kuitenkin sotamiesjoukot katuja pitkin koko
-yön. Kansa katseli sitä tyytymättömyydellä ja nurisi sellaista
-esivallan huikentelevaisuutta, että antoi käskyt ja sitten heti jälleen
-peräytti ne. Mutta myöskin kristityistä oli se käsittämätöntä, että
-vaino, joka oli niin äkkiä ja uhkaavasti alkanut, oli jo lakannut, ja
-sekainen huhu levisi heidän keskensä, että Jumala oli yht'äkkiä
-muuttanut prokonsulin mielen. Niin, olipa ihmisiä, jotka muistuttivat
-Saulin historiaa. Ainoastaan Calpurniuksen huoneessa arvattiin asian
-oikea laita.
-
-Molemmat sisaret istuivat kahden yksinään. Tosin oli se huojennukseksi
-heidän levottomalle mielellensä, että melu kadulla hiljeni
-hiljenemistään ja lopuksi kokonaan taukosi kirkkaassa tähdessä olevan
-öisen taivaan alla. Mutta heitä huolettivat kuitenkin kovin tämän
-peljättävän tapauksen erikoiset seikat, joista he olivat vallan
-epätietoisina. Piispa Optatus oli jo monta tuntia sitten lähtenyt
-heiltä eikä hänestä sittemmin oltu mitään enempää kuultu. Myöskään ei
-Calpurniuksen, joka oli mennyt ulos vähää ennen yön tuloa hankkimaan
-tarkempia tietoja, ollut onnistunut saada tietää mitään muuta kuin että
-rahvas oli surmannut ainoastaan muutamia kristityitä ja että suuri
-joukko oli heitä vankeudessa.
-
-"Onko hän murhattu? Onko hän vankina? Onko hän päässyt pakoon?" kyseli
-Julia itseltänsä, vaan ei saanut mitään vastausta näihin kysymyksiin.
-Hän otti esiin hartauskirjan, avasi sen sattumalta ja luki: "Mutta
-Herra auttaa vanhurskaita; hän on heidän vahvuutensa hädässä." Silloin
-vuosivat kyyneleet hänen poskiansa myöten alas näille pyhille sanoille.
-
-Missä Via Coelestis sivuaa sen kallion juurta, jolla Byrsan muurit
-kohoavat, siinä oli Kartagon mitä parain basilikki, iso rakennus, jossa
-oikeuden keskusteluita pidettiin ja jossa myöjät ja ostajat kaupitsivat
-tavaroitansa suurissa tavarahuoneissa. Tätä muhkeaa rakennusta ympäröi
-nyt joukko sotamiehiä, jotka eivät antaneet kenenkään astua sinne
-sisälle. Missä muulloin ostajia ja myöjiä tunkeili sekaisin, pitäen
-kovaa ääntä, nähtiin nyt suuri joukko miehiä, naisia ja keskenkasvuisia
-poikia ja tyttöjä, ja kansa, joka tunkeutui sotamiesten joukkoon,
-osotti heitä, sanoen: "Ne ovat kristiaaneja!"
-
-Sato, jonka edellisen päivän vainot olivat antaneet, nousi noin sataan
-henkeen. Useammat olivat alhaista kansaa, niinkuin käsityöläisiä,
-pikkukauppiaita, vapautettuja; ei niin että Kartagon seurakuntaan olisi
-kuulunut vaan sellaisia, vaan sentähden, että rikkaat kristityt olivat
-olleet tilaisuudessa paeta tahi piiloutua, ja kristityitä orjia taas
-suojelivat melkein joka paikassa heidän pakanalliset herransa. Sitä
-paitsi piti moni tunnustuksensa salassa.
-
-Kello kymmenen seuduissa tuli prokonsuli, muutamien virkamiehien ja
-liktooriensa[22] seuraamana. Hänen oikealla puolellansa astui Licinius.
-Hän istuutui tribuunille ja käski tuoda vangit sinne. Näiden piti astua
-esiin yksitellen ja ilmoittaa nimensä, säätynsä sekä olivatko he
-kristityitä.
-
-"Pelkkää kaupustelija-kansaa", sanoi prokonsuli ylenkatseellisesti
-itsekseen. "Mutta ymmärrän kyllä, että lihavat kärpäset ovat reväisseet
-itsensä verkosta irti. -- Mikä on sinun nimesi?" kysyi hän eräältä,
-joka nyt tuotiin esiin.
-
-"Apollonius."
-
-"No kotopaikkasi?"
-
-"Pepuza Phrygiassa."
-
-"Sinä olet siis ulkomaalainen. Mikä on tuonut sinut Kartagoon?"
-
-"Minä olen tullut tänne julistamaan veljilleni totuutta, joka on meille
-ilmoitettu."
-
-"Me tahdomme pitää huolta siitä, että nämät totuudenapostolit tulisivat
-harvinaisiksi", lausui prokonsuli uhkaavalla äänellä.
-
-Sitten antoi hän vangille viittauksen mennä pois.
-
-Mutta samassa astui Licinius esiin, kyyristyi ja kuiskasi jotain
-prokonsulin korvaan. Tämä nyykäytti päätään ja sanoi muutamia sanoja
-kirjurille, joka piti pöytäkirjaa. Sitten jatkui kuulustelu jälleen.
-
-"Ahaa, Tertullianus! Siinä on meillä hyvä saalis. Sinä hullu; parempi
-olisi sinun ollut edelleenkin olla asianajaja ja antaa kristityiden
-olla kristityitä. Tällä kerralla käynee sinulle vaikeaksi luikertaa
-asiasta vapaaksi."
-
-Tertullianus loi tuiman silmäyksen prokonsuliin.
-
-"Sinä et varmaankaan tarvitse mitään asianajajata, mutta kyllä
-lääkäriä", sanoi hän pistävällä tapaa. "Siinä, jossa sinä istut, istui
-myöskin aikoinaan Vigellius Saturninus."
-
-"Mitä tarkoitti hän sillä?" virkkoi prokonsuli, kääntyen ympärillänsä
-olijoihin, kun oli viety pois Tertullianus.
-
-"Tiedäthän, herra", vastasi yksi virkamiehistä, "että sinun edellisesi,
-prokonsuli Vigellius Saturninus, tuli äkkiä sokeaksi, ja täytyi hänen
-erota virastansa. Kristityt, joiden kanssa hän piti ankaraa tutkintoa,
-sanoivat heidän jumalansa lähettäneen hänelle rangaistukseksi sen
-taudin."
-
-Prokonsuli nousi ja alotti jälleen tutkinnon.
-
-Puolenpäivän rinnassa saatiin loppuun keskustelut, joita pidettiin
-hyvin ylimalkaisella tavalla. Kaikki vangit olivat tunnustaneet
-olevansa kristityitä. Kaksitoista heistä tuomittiin kuolemaan;
-toisista tuomittiin miehet vankeuteen tahi maasta karkotettaviksi
-vuorikaivoksiin, naiset ja lapset taas päästettiin vapaiksi paikalla.
-Naiset rupesivat tuomion kuultuansa äänekkäästi itkemään; miehet taas
-olivat levollisempina, vaikka heidänkin joukossansa oli muutamia, jotka
-näkyivät olevan sangen murheellisina ja peloissaan. Tertullianus, joka
-oli yksi kuolemaan tuomituista, koki lohduttaa alakuloisia.
-
-"Sentähden olen aina rukoillut Jumalaani hartaalla rukouksella, että
-hän armottaisi minua marttyyrin kuolemalla", sanoi hän; "nyt kun olen
-päässyt tarkoitukseni perille, riemuitsen minä, ja te veljeni, joille
-on suotu sama armo, riemuitkaa myös tekin minun kanssani. Ajatelkaa,
-minkä herttaisen palkan Herra on valmistanut teille, ja kuitenkin
-tahdotte te pilkata häntä ja kääntyä takaisin maailmaan, joka vihaa
-teitä, ja jota teidän pitäisi vihata!"
-
-"Sinä olet yksinäinen", vastusti häntä toinen kuolemaan tuomittu,
-"mutta minulta jää jälkeeni vaimo ja lapsia köyhiksi ja turvattomiksi."
-
-"Sinä hullu", lausui Tertullianus hänelle, "sinä arvaat vaimon ja
-lapset korkeammaksi marttyriuden purpurapukua, ja kunnianseppelettä!
-Niin, millainen on paimen sellainen on laumakin. Paimenta en minä näe
-täällä; sentähden tahtovat myöskin hänen lampaansa pois täältä. Mutta
-minä tunnen erään toisen paimenen, joka panee henkensä lammasten
-edestä."
-
-"Meidän pitää kirjoittaman armonanomus prokonsuliin", ehdotti eräs
-toinen nöyrällä tapaa; se oli opettaja Kleisthenes. "Jos me vakuutamme
-hänelle olevamme hyviä porvaria ja alamaisia --"
-
-"Saatana", huudahti Tertullianus hänelle, "etkö pelkää ijankaikkisen
-tuomarin oven edessä lausua sellaisia herjaussanoja? Maltas, Herra
-kieltää sinut, samoin kuin sinä kiellät hänet."
-
-Sill'aikaa olivat useimmat kuolemaan tuomituista innolla mielistyneet
-Kleistheneen ehdotukseen; he kokoontuivat yhteen ryhmään ja
-keskustelivat kuiskivalla äänellä, huolimatta niistä vihaisista
-silmäyksistä, jotka Tertullianus loi heihin.
-
-"Kleistheneen pitää kirjoittaman anomuskirja", ehdotti joku, ja toiset
-yhtyivät häneen.
-
-Kleisthenes sanoi olevansa valmis.
-
-"Mutta", lisäsi hän, "prokonsuliin ei meidän pidä panna
-armonanomustamme, häneltä ei meillä ole mitään toivottavaa, vaan meidän
-tulee kääntyä legaattiin."
-
-"Liciniukseenko?" huudahtivat useimmat hämmästyneinä.
-
-"Niin, Liciniukseen", toisti opettaja; "en tiedä, näittekö tekin sen,
-mutta minä huomasin selvästi, kun minua tuotiin prokonsulin eteen,
-kuinka totisena ja surullisena legaatti katseli eteensä, ikäänkuin
-meidän tuomiomme olisi koskenut hänen sydämmensä syvimpään. Ja sitä
-paitsi oleksii hän paljon Calpurniuksen huoneessa, jossa Marcella ja
-Julia kuuluvat meidän joukkoomme."
-
-Vangit keskustelivat hetkisen ja antoivat sitten myönnytyksensä
-Kleistheneen ehdotukseen.
-
-"Minä tahdon paikalla tehdä anomuksen suunnitelman", vakuutti hän.
-"Lieneehän teillä vielä muutamia denareita,[23] jotta voidaan saada
-anomuskirja prokosuliin? Mutta Tertullianus älköön saako siitä mitään
-tietää!"
-
-Apollonius seisoi äänetönnä ajatuksiinsa vaipuneena. Tertullianuksen
-iloa ei hän tuntenut siitä, että sai käydä marttyyrin kuolemaa
-kohtaamaan, sen voi nähdä hänen kasvoistansa. Tuhansia ajatuksia
-liikkui hänen aivoissansa. Hänestä tuntui ikäänkuin ääni olisi huutanut
-hänelle: "Seuraa minua!" ja Johanneksen hengellä näki hän karitsan
-istuimen ja kuinka marttyyrein joukot kokoontuivat sen ympärille
-valkoisissa vaatteissa ottamaan voitonkruunua. Mutta aivan siinä
-vieressä näki hänen sisällinen silmänsä naisihmisen, joka ensisti oli
-iloisen ja onnellisen näköinen, vaan sitten surullisesti hymyillen
-näytti kysyvän: "Minkätähden tahdot jättää minut?" Hän harhaili
-toisesta kuvasta toiseen, ja kun hän tahtoi kaikin voimin pysyä tuossa
-ensimmäisessä kuvassa, tuo toinen tempasi hänet jälleen puoleensa.
-
-Nyt astui Tertullianus hänen tykönsä. Terävällä silmällään oli hän
-nähnyt sen taistelun, jossa Apollonius oli sisällisesti.
-
-"Montanuksen apostoli on käynyt raskasmieliseksi", sanoi hän
-pilkallisesti.
-
-Tumma puna levisi pikaisesti Apolloniuksen kasvoille. Tuo pilkallinen
-kysymys oli kerrassaan tehnyt lopun hänen huikentelevaisuudestansa. Hän
-huokasi raskaasti, pyyhki kädellään silmiänsä, ikäänkuin joku, joka
-tahtoo päästä vapaaksi unelmasta, ja sanoi tyvenesti:
-
-"Minun toivoni olisi, että saisimme kuolla tänään."
-
-Tertullianus puristi hartaasti hänen kättänsä. Hetkenaikainen
-mielenliikutus tunkeutui hänen sydämmensä läpi, kun hän ajatteli, että
-tämä voimakas nuorukainen oli määrätty elämänsä keväänä joutumaan
-kuoleman saaliiksi. Mutta ajatus marttyriuden loistosta hallitsi häntä
-niin voimallisesti, ettei se mieliala voinut hänessä olla kuin
-väliaikainen.
-
-"Me tulemme yhdessä astumaan karitsan istuimen eteen -- nuorukainen ja
-vanhus", sanoi hän.
-
-Eräs centurio monen sotamiehen kanssa astui sisään viemään pois
-kuolemaan tuomituita. Lähtökohtaus oli sydäntä vihlova; ainoastaan
-Tertullianus ja Apollonius olivat levollisen näköiset.
-
-
-
-
-Viides Luku.
-
-Sirkuksessa ja kuolleiden kaupungissa.
-
-
-Viisi päivää edelläkerrottujen tapausten jälkeen nähtiin eri paikoilla
-kaupungissa seuraava julkinen ilmoitus:
-
-           MARCI. MINICII. TIMINIANI.
-         PROCONSVLIS. FAMILIA. GLADIA.
-       TORIA. PVGNABIT. CARTHAGINE. PR.
-    K. IVNIAS. VENATIO. ET. VELA. ERVNT.[24]
-
-Nyt ei yleiseen juteltu muusta kuin tästä ilmoituksesta. Monta
-erilaista huhua oli liikkeellä, jotka koskivat tämän näytännön
-yksityiskohtia, mutta vaikka ajatukset, joita siellä täällä lausuttiin
-muuten olivatkin hyvin erilaisia, oltiin kuitenkin yleisesti siitä
-yksimieliset, että kristityt vangit tulisivat olemaan näytelmäosana
-näissä juhlallisuuksissa.
-
-Määrättynä päivänä ja hetkenä täyttyivät ison amfiteaterin kaikki
-istumapaikat. Prokonsuli saapui sinne komeassa virkapuvussa,
-valkoisessa togassa,[25] joka oli purpuraisilla reunoilla ja
-kultaisilla hetuleilla koristettu. Majesteetillisella ryhdillä kävi hän
-sijallensa ja ylevästi nyökäyttämällä päätänsä vastasi kansan
-kättentaputuksiin. Hänen viereisihinsä paikkoihin istuutuivat muutamat
-virkamiehet ja hänen perheensä naiset.
-
-"Missä on Licinius!" kysäsi prokonsuli katsellen ympärillensä.
-
-"Minä aioin juuri rukoilla sinua suomaan hänelle anteeksi
-poissaolonsa", sanoi joku ympärillä olijoista. "Hän ei voi hyvin ja
-pyysi minua sanomaan sinulle sen."
-
-Prokonsuli pudisti tyytymättömästi päätään ja antoi merkin
-juhlallisuuden alkamiseksi.
-
-Keskelle teateria oli laitettu kallioinen maisema. Kuusi antiloopia
-tuli eräästä salaovesta taistelutanterelle, juoksentelivat hetkisen
-hurmaantuneina ja kiipesivät sitten ylös kallioille. Kolme viinillä ja
-jousilla varustettua poikaa seurasi niiden perästä. Uskalijaalla
-taidollisuudella kiipesivät he jyrkkiä polkuja ylös; rohkeilla
-hyppäyksillä menivät he kuilujen yli tahi liukuivat kallionkylkiä
-myöten alas, väsymättä jahdaten noita nopeita otuksia. Kaksi heistä oli
-jo kaatanut saaliinsa. Kolmannelle ei tahtonut onnistua, vaikka hän
-teki yhä uusia koetuksia. Hänen kunnianhimonsa ja yksityisten
-katselijain moitesanat yllyttävät häntä ponnistamaan viimeiset
-voimansa. Ja nyt näyttää hänkin olevan tarkoituksensa perillä.
-Hän on ajanut sen antiloopin, jota hän kauan oli ajanut takaa,
-kallionkukkulalle, josta se ei voi päästä pakoon. Suurimmassa
-mielenponnistuksessa jännittää hän jousensa, nuoli viuhahtaa ilmassa,
-satutettuna rintaan kavahtaa eläin pystyyn, kadottaa tasapainonsa ja
-syöksyy alas syvyyteen, pudotessaan vieden mukanaan onnettoman
-ampujankin. -- Kuolonhiljaisuus tulee sirkukseen, mutta pikaisesti
-kiiruhtavat palvelijat paikalle ja vievät pois tainnuksissa olevan
-pojan. Samalla kertaa ajetaan vastakkaiselta puolelta kaksi karhua
-sirkukseen. Pantteri seuraa näitä pitkillä hyppäyksillä ja piiloutuu
-kallionlohkareen taakse. Molemmat jousimiehet vetäytyvät varovasti
-takaisin ja neljä keihäillä varustettua miestä astuu sisään. Näiden
-perästä tulevat jälleen jousimiehet tulisilla nuolilla varustettuina,
-jotka he laukaisevat karhuja ja pantteria vastaan, saadakseen ne
-ärtymään. Heidän suojanansa ovat heidän edessänsä seisovat, keihäillä
-varustetut miehet ja sirkuksen yhtä ovea pidetään avoinna heille.
-
-Pantterin sekava murina ilmoittaa sen raivon kiihtyvän. Nyt painaa se
-päänsä syvälle hietaan ja tähtää viheriältä kimeltelevillä silmillään,
-onnettomuutta ennustavalla tavalla, noita neljää keihäsmiestä. Nämät
-seisovat äänettöminä keihäät ojennettuina. Heidän ulkomuodostaan jo
-näkee, että he ovat aivan taitamattomia taistelemaan petojen kanssa,
-että heidän on käskystä täytynyt tulla tänne, että he ovat kuolemaan
-tuomituita.
-
-"Kyrie eleison!" kuiskasee yksi heistä, ja toiset kertovat hiljaan
-samat sanat.
-
-Tiikeri on jälleen noussut ylös; se astuu väijyen muutamia askeleita
-syrjään.
-
-"Eteenpäin! Pian!" huutavat katselijat, ja taas lentää tulisia nuolia
-petoja vastaan.
-
-Hurjasti pieksää tiikeri hännällänsä maata, josta tomu tupsahtelee ja
-hieta sinkoilee ympärinsä. Levottomana liikentelee se oikealle ja
-vasemmalle -- uusi nuoli sattuu siihen -- nyt kyykistyy se jälleen
-maahan -- yksi hyppäys, ja se noista neljästä miehestä, joka on
-oikealla, sortuu maahan pää veressä. Mutta eläin päästää paikalla
-saaliinsa ja menee horjuillen pois erääsen syrjäiseen nurkkaan.
-Ojennettu keihäs on tehnyt pahan haavan sen kylkeen.
-
-"Karhut, karhut!" huudettiin katselijain joukossa. "Eteenpäin
-kristiaanit!"
-
-Kolme keihäsmiestä katsoa tuijottivat hetkisen kumppaniinsa, joka
-hiljaa vaikeroi.
-
-"Kyrie eleison!" sanoi sitten taas sama mies, joka äskenkin oli
-lausunut nuot sanat, ja taaskin kertoivat hänen kumppaninsa samat
-sanat. Sitten meni hän ripeästi sirkuksen vastakkaiselle puolelle,
-jossa toinen karhuista seisoi aivan levollisena, samalla kuin toinen
-oli kiivennyt ylös kalliolle.
-
-Hän oli vahvaruumiinen mies, hänen kasvoissansa kuvautui jäykkä
-uskalijaisuus. Vakavilla askelilla meni hän karhua vastaan.
-
-Suostumushuuto kuului katselijoilta.
-
-Mutta hän ei pitänyt lukua heidän suostumuksen osoituksestaan.
-
-Nähtyään hätyyttäjänsä nousi eläin pystyyn ankarasti möristen. Mutta
-mies karkasi salaman nopeudella sen päälle ja syöksi keihäänsä sen
-ruumiisen. Tosin löi eläin käpälällään häntä kovasti olkapäähän, jotta
-veri kuohui siitä ulos, mutta yhtä vikkelästi kuin hän oli syössyt
-pedon päälle, yhtä vikkelästi väistyi hän nyt takaperin, samalla kuin
-karhu möyryten kaatui maahan.
-
-Raivokas suostumushuuto kaikui katselijain huoneen läpi. Prokonsulikin
-taputteli käsiänsä.
-
-Mutta ennenkuin taistelija oli vielä ennättänyt vetäytyä takaisin,
-nähtiin toisen karhun kiipeävän kalliota myöten alas ja hurjalla
-mörinällä syöksyvän häntä vastaan. Hän syöksi ripeästi keihäänsä karhua
-vastaan, vaan keihäs syrjäytyi, ja voimallisella käpälänlyönnillä
-paiskasi karhu tämän rohkean miehen maahan. Raivoisa peto viskautui
-sitten uhrinsa päälle ja repi sen peljättävällä tavalla, ennenkuin
-toiset keihäsmiehet pääsivät kumppanillensa avuksi.
-
-Prokonsuli antoi viittauksen. Kuolleet sekä elävät vietiin pois
-sirkuksesta, ja uusi näytäntö alkoi.
-
-Prokonsulin oma gladiaatorijoukko[26] esiytyi nyt ja näytti
-asetaitoansa. Pitkä taistelu kehkeytyi nyt näitten aseissa
-harjaantuneiden miesten välillä; he yhdistyivät parvissa toisiinsa ja
-jälleen hajaantuivat, ääntä virkkamatta taistelivat he keskenään,
-ainoastaan aseiden kalske ja haavoitettujen valitus kuului ylös
-katselijoille, jotka istuivat suurimmassa mielenjännityksessä. Kukaan
-ei heistä nähnyt sirkuksen palvelijoiden kamottavaa työtä, kun
-nämät kuljettivat pois kuolleita ja pahasti haavoitettuja. Mutta
-prokonsuli tahtoi säästää gladiaatorejansa, sentähden antoi
-hän jo puolen tunnin kuluttua merkin taistelun lopettamiseksi.
-Katselijain kättentaputuksilla lähtivät eloon jääneet gladiaatorit
-taistelutanterelta.
-
-Päätöksenä tälle kaikelle piti olla näytelmä, jonka Sophronius oli
-kirjoittanut tätä juhlanäytäntöä varten. Kalliomaisema otettiin nyt
-siis pois.
-
-Sophroniuksen näytelmäkappale kuvaili erästä salaliittoa, jonka Egyptin
-papit olivat tehneet maan kuningasta vastaan, mutta siinä oli runsaasti
-viittauksia Kartagon yhteiskunnasta, jonka tähden se siis toisia
-hauskutti, toisia närkästytti. Tämä mitätön lorukyhäelmä päättyi
-ylimmäisen papin murhalla, sillä sittenkuin hänen hankkeensa olivat
-tulleet ilmi, kuninkaan sotamiehet tappoivat hänet. Tämän papin osaa
-näyttelemään tiedettiin erään kristityn olevan määrätyn, joka sillä
-tavalla saisi kuolemanrangaistuksensa.
-
-Ensimmäisen näytöksen kolmas kohtaus kuvaili avointa paikkaa temppelin
-edustalla. Etupuolella oli kullattu jumalankuva ja sen edessä alttari.
-
-Ylimmäinen pappi astui nyt ensi kertaa esiin, yllänsä pitkä, valkoinen
-puku ja päässänsä öljypuun lehdeksistä tehty seppele.
-
-Katselijain piiristä levisi ihastushuudahdus, kun tämä ihana olento
-tuli näkyviin. Ylhäisten naisten looseissa taputettiin käsiä.
-
-"Mikä vahinko!" kuiskattiin joka taholla.
-
-"Onko se kreikkalainen Apollonius?" kysäsi prokonsuli.
-
-Siihen myönnettiin.
-
-Ylimmäisen papin jälkeen tuli kaksi palvelijaa, välkkyvillä piiluilla
-varustettuina, taluttaen seppelöittyä sonnia, sekä joukko alhaisempia
-pappeja. Heidän vaatteidensa laskoksista kiiluivat tikarit.
-Juhlallisesti kulki tämä komea uhrisaatto taistelutanteren yli ja
-seisattui aivan jumalankuvan eteen.
-
-Sitten astui ylimmäinen pappi alttarille ja lausui seuralaisillensa
-näin:
-
-"Kanssaveljeni! Suurelta näyttää minusta tiedustaminen, kruunaako
-taivaan suosio ja armo meidän yritystämme menestyksellä. Sillä, jos
-taivaalliset katselevat ihmisen uutteruutta lemmettömällä silmällä ja
-karmealla mielellä, kaikki vaiva on haihtuvan sumun kaltaista, jota
-tuulen leyhkät sinne tänne ajelevat."
-
-Sitten kääntyi hän sinne päin, jossa jumalankuva seisoi. Mutta hän
-suuntasi silmänsä kuvapatsaan ja katselijoiden yli taivaan lakea kohti,
-ja lausui sydämmen hartaudella seuraavat sanat:
-
-"O Sinä, joka asut taivaitten päällä, Sinä, joka kirkkaudessa ja
-väkevyydessä olet katoamattomasti suuri! Sinussa ainoastaan kaikki elo
-liikkuu, Sinä johdat kaikkea harrastusta! O Jumala, joka suojelet
-kaikkea ja hallitset kaikkea! Sinun tykösi pakenen minä apua rukoillen.
-Ah, Herra, armahda! Ainoastaan Sinä, jonka käsi on kaikkivaltias, jonka
-henki antaa eloa kaikelle, voit pelastaa minun raukan."
-
-"Pysähdy! Mitä teet?" kuului ääni katselijain joukosta, ja Sophronius
-nousi seisoalleen. "Sinä väärennät minun sanani!"
-
-Yleisö vastasi siihen kaikuvalla naurulla.
-
-"Hiljaa, hiljaa!" huudettiin joka haaralta.
-
-Sophronius istuutui vihastuneena jälleen sijallensa luotuaan ensin
-kysyvän silmäyksen prokonsuliin. Hän tunsi runoilijakunniaansa syvältä
-loukatuksi.
-
-Näyttelijä jatkoi, huolimatta runoilijan vastaanpanemisesta:
-
-"Ole siis, Herra, Sinä minun tukeni; sytytä minun sieluuni pyhä hehku
-ja anna minulle sankarin vahva käsi! Karkota kaikki pelko minun
-rinnastani, sillä Sinun tahdon minä tunnustaa!"
-
-Näin sanottuansa astui hän jumalankuvan luokse ja sysäsi sitä niin
-voimakkaasti, että se kukistui valtaistuimeltansa maahan ja meni
-tuhansiksi palasiksi; sitten keikahti hän itse kuvan sijalle ja huusi
-suurella äänellä:
-
-"Epäjumala on kukistunut! Mutta Jesus Kristus eli eilen, elää tänään ja
-aina ijankaikkisesti!"
-
-Viitta oli pudonnut pois hänen hartioiltansa, seppele oli maassa, mutta
-kun hän seisoi siinä punoittavin poskin ja säihkyvin silmin, hän oli
-kuin ylönluonnollinen olento. Kansajoukko oli hetkisen ikäänkuin
-huumaantuneena, mutta sitä hurjemmaksi tuli huuto, joka nyt seurasi.
-
-Prokonsuli oli noussut seisoalleen. Melun lävitse kuului hänen käskynsä
-toisille näyttelijöille:
-
-"Pistäkää kuolijaaksi se hävytön veitikka!"
-
-Tusina tikareja välkkyi ilmassa. Kuolettavasti haavoitettuna kaatui
-Apollonius alttarilta maahan.
-
-Samassa tuokiossa tuli Licinius teaatteriin. Hän loi silmäyksen
-näyttämölle -- kalpeat, veriset kasvot kivullisesti vääristyneinä
-tuijottivat häntä vastaan. Ja hänestä tuntui ikäänkuin huulet niissä
-olisivat liikkuneet ja jupisseet:
-
-"Murhaaja!"
-
-Hänen kasvonsa tulivat kalmankalpeiksi. Hänen täytyi nojautua seinää
-vasten, ett'ei vaipuisi maahan.
-
-"Kuolema kristityille!" huudahti vihastunut roskaväki ja vaati kaikki
-vangit taistelutanterelle vietäväksi. "Antakaa tänne kristityt,
-prokonsuli! Muuten antaa keisari ne meille."
-
-Prokonsuli säikähtyi. Hän oli jo taipumaisillaan sen tekemään. Silloin
-kyyristyi Licinius ja kuiskasi hänen korvaansa:
-
-"Sinäkö tahdot nöyryyttää itseäsi tämän roskaväen edessä?"
-
-"Jumalille kiitos että sinä, Licinius, olet täällä", sanoi prokonsuli,
-ja kääntyi, syvästi hengähtäen, legaattiin. "Mitä pitää minun tekemän?"
-
-"Sinun pitää sanoman: 'Minä en anna ulos kristityitä', ja minä --"
-
-"Ja sinä?"
-
-"Minä annan yhden sotamiesosaston kulkea teaatteriin."
-
-Näin sanottuaan lähti hän menemään.
-
-"Kuolema kristiaaneille! kuolema kristiaaneille!" huusi kansa
-sill'aikaa yhä raivoisammin ja tunkeutui uhkaavana sinne, jossa
-prokonsuli istui.
-
-Nyt nousi tämä seisoalleen. Ainoastaan suurella vaivalla sai hän kansan
-vaikenemaan ja lausui:
-
-"Hyvät ystävät, minä en voi jättää kristiaaneja teille. Jokainen hyvä
-kansalainen --"
-
-Vaan paikalla syntyi kova hälinä, joka esti hänen äänensä kuulumasta.
-Juoksivatpa muutamat alas sirkukseenkin hankkimaan itsellensä aseita.
-Prokonsuli katseli levottomasti ympärilleen, saadaksensa apua. Silloin
-tuli hänen gladiaatorijoukkonsa täydessä asevarustuksessa arenalle ja
-heti sen jälkeen vahva joukko sotamiehiä, johtajanansa Licinius.
-
-Tämä keino teki tehokkaan vaikutuksen. Melu asettui paikalla.
-Ainoastaan yksi mies astui esiin rintavarustukseen ja huusi kansalle:
-
-"Ylös porvarit! Kartagolaiset eivät ole mitään lapsia, joita voi
-pelotella. Näyttäkää heille, että me --"
-
-Licinius viittasi eräälle jousimiehelle. Nuoli suhahti ilmassa ja
-yllyttäjä kaatui kuolijaana arenalle.
-
-Kukaan ei tohtinut enää kehoittaa vastarintaa. Katselijat alkoivat
-kiiruhtaa pois teaatterista. Puolen tunnin kuluttua oli se suunnattoman
-iso huone melkein tyhjänä.
-
-Licinius saattoi sotamiehinensä prokonsulin kotiinsa. Mutta ennen
-teaatterista lähtöänsä sanoi hän niille kahdelle kristitylle miehelle,
-jotka taistelussa petojen kanssa olivat jääneet henkiin:
-
-"Te olette vapaat; mutta sanokaa minulle, mihin te hautaatte
-kuolleitanne?"
-
-Molemmat miehet katsoivat äänettöminä toisiinsa. "Herra", sanoi toinen
-heistä, "me emme saa pettää veljiämme."
-
-"Korkeimman jumalan nimessä vakuutan", vastasi Licinius, "ett'en hae
-teille turmiota. Tahdon ainoastaan haudata yhden kuolleen teidän
-joukkoonne."
-
-"No, teepä kanssamme niinkuin tahdot. Jumala antakoon meille anteeksi,
-jos käyttäymme väärin veljiämme kohtaan."
-
-"Hyvä, tänä iltana pitää teidän seuraaman minua."
-
-Sitten puhui hän hyvin hiljaan muutaman sanan amfiteaatterin
-vahtimestarin kanssa ja meni pois.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kartagon kadut olivat täpötäynnä ihmisiä, jotka innolla juttelivat
-keskenään, mitä oli tapahtunut ja näyttivät yksimielisesti olevan
-vihastuneina vallanpitäjiin. Vaikka prokonsulia ja hänen virkamiehiänsä
-ympäröi vahva varjelusjoukko, sinkahutteli rahvas vaan heitä vastaan
-herjaussanoja ja uhkauksia. Prokonsuli oli kotiin tullessaan sangen
-raivoisella mielellä.
-
-"Kristiaanit", lausui hän Liciniukselle, joka oli seurannut häntä,
-"ovat syypäät kaikkeen. Minkätähden emme ole aikaa sitten käyneet
-heihin käsin? Nyt saamme hedelmän velttoudestamme."
-
-"Sinä olet oikeassa", vastasi Licinius tyvenellä äänellä. "Meillä on
-nyt ainoastaan kaksi asiaa valittavana."
-
-"Mitkä sitten?"
-
-"Että me, joko hävitämme heidät kaikki, miehet, vaimot ja lapset
-säälimättä -- mutta se olisi kauheata ja veisi Kartagolta suuren joukon
-uutteria, rauhamielisiä asukkaita, -- tai myöskin jätämme heidät
-rauhaan. Sillä jos sinä rankaset muutamia, kansa tahtoo heille kaikille
-kuolemaa, ja silloin on sinulla tekemistä, miten voit selviytyä kansan
-ja keisarin väliltä."
-
-Prokonsuli käveli syvissä ajatuksissa edestakaisin huoneessa. Sitten
-seisattui hän Liciniuksen eteen.
-
-"Sinä olet oikeassa. Minä en myöskään tiedä tarkoin, millainen keisarin
-mieli on nyt kristiaaneja kohtaan."
-
-"Sittenpä teetkin parhaiten, että vähitellen päästät vapaiksi ne, jotka
-sinulla nyt on hallussasi. Ne, jotka ovat saaneet surmansa metelissä ja
-teaatterissa, ovat varoittavana esimerkkinä toisille pysymään
-levollisina eikä herättämään vihaa sinussa eikä kansassa. Levollisuuden
-voimassa pitämisen kaupungissa voit jättää minun huolekseni."
-
-Prokonsuli puristi ystävällisesti legaatin kättä.
-
-"Kiitoksia neuvostasi", sanoi hän hartaasti.
-
-"Kun vaan aina pysyisin suosiossasi", vastasi Licinius vakaasti;
-"silloin olisin runsaasti palkittu."
-
-Sitten sanoi hän jäähyväiset ja lähti prokonsulin huoneesta.
-
-Oli myrskyinen yö. Ankara tuuli kävi tasangolla, ja meri kohisi ja
-puhki ja löi toisiansa vasten laivoja, jotka olivat ankkurissa
-satamassa, jotta niiden väki peljästyneenä syöksähti ylös
-makuusijoiltansa. Taivas oli umpikanteensa mustassa pilvessä.
-
-Kappaleen matkan päässä eteläpuolella Kartagoa kävi kapea tie erääsen
-notkoon. Se seutu oli yltäympärinsä autioa ja täynnä lampia sekä
-pahassa maineessa kuumetaudillisesta ilmastansa.
-
-Syvällä notkossa näkyi yksinäinen tulisoitto liikkuvan. Joukko ihmisiä,
-miehiä ja naisia, oli kokoontunut tänne ja kulki hitaasti eteenpäin.
-Nyt seisattuivat he. Ovi aukeni heidän eteensä kallion penkeressä.
-Siellä sisällä oli useampia miehiä ottamassa tulijoita vastaan. He
-tervehtivät näitä äänettömällä kädenpuristuksella. Sitten menivät he
-kaikki suureen, kallioon hakattuun, neliönmuotoiseen saliin, jonka
-sisus oli rapattu kalkilla ja koristeltu lukuisilla kalkkimaalauksilla.
-Laesta katsoi alas hyvänpaimenen kuva. Sen ympärillä oli lintuja
-liitelevänä, nokassansa öljypuun oksa, haaveellisia naisen päitä,
-seppeleitä, kukkia, delfinejä ynnä muuta, kaikki mukavasti ja
-taidehikkaasti liitelty yhdeksi kokonaiseksi.
-
-Samalla taidolla, mutta harvemmalta, on sivuseiniinkin tehty
-maalauksia. Kuvissa huomaa paikalla raamatullisia esityksiä. Mutta
-siellä täällä on kuvien joukossa myöskin liehuvaviittaisia rakkauden
-jumalia, häälyvinä miellyttävissä asennoissa tahi sitovina lyhteitä ja
-kokoavina hedelmiä. Niin välittömästi ovat pakanalliset ja kristilliset
-kuvat sekaisin keskenänsä.
-
-Sisääntulleet kokoontuvat kaksien paarien ympärille, jotka kahdeksan
-miestä on kantanut siihen ja laskenut lattialle.
-
-Naisihminen kyykistyy nyyhkien toisten paarien viereen ja vetää pois
-vaatetta, joka peittää ne. Kuolleen kalpeat, veriset kasvot tulevat
-näkyviin. Hän kylvettelee niitä kyyneleillä ja suuteloilla. Hänen
-takanansa seisoo kaksi pientä lasta, jotka kysyvännäköisinä tuijottavat
-häneen.
-
-Hetkisen vallitsee syvä äänettömyys, jota ainoastaan läsnäolevaisten
-naisten nyyhkinnät keskeyttelevät.
-
-Kunnianarvoinen ukko astuu esiin ympärillä seisovien joukosta ja
-asettuu molempien paarien viereen. Hän on piispa Optatus. Hänen
-kasvoissansa, jotka ovat tavallista kalpeammat, on ankarimman
-mielenliikutuksen merkkejä.
-
-"Hyvät veljet", alottaa hän, "taas näemme naisen, suuren Babelin,
-pyhien verestä juopuneena, hänen kätensä murhalla saastutettuina, hänen
-suunsa täynnä pilkkaa. Siihen todistajina ovat nämät, jotka ovat tässä
-edessämme. He ovat temmatut pois meidän keskuudestamme, uskonsa tähden
-häväistyt, lyödyt ja sitten tapetut, ikäänkuin järjettömät eläimet
-kedolla, joille jokainen on isäntä. Me näimme heidän kärsimisensä, me
-kuulimme heidän tunnustuksensa, me tunsimme heidän kipunsa -- mutta nyt
-en minä enää näe heidän kärsimistänsä, en kuule heidän valitustansa,
-heidän kipuansa en enää ajattele -- sillä, hyvät veljet, onnelliset he,
-kun Herra Kristus on lahjoittanut heille marttyriuden kruunun. Heidän
-kipunsa on muuttunut autuudeksi, heidän kärsimisensä riemuksi, heidän
-verensä on tullut purpurakoristeeksi heidän taivaalliseen pukuunsa. Ja
-sentähden tahdomme me, jotka olemme tulleet tänne valittamaan, ennemmin
-vaan riemuita."
-
-Paljon muutakin vielä puhui ukko. Sitten antoi hän suuta kuolleille.
-Samoin tekivät ympärillä seisovaiset merkiksi, että kuolleet olivat
-eronneet heistä rauhassa ja hengen yhteydessä.
-
-Lyhyen rukouksen perästä tarttuivat miehet paareihin ja kantoivat
-tulisoittojen valossa ruumiit käytävään, jonka suu ammotti
-peräseinässä.
-
-Niin pitkältä, kuin silmä saattoi nähdä, meni tämä noin puolta
-meetteriä leveä ja kahta meetteriä korkea kalteri vuoren sisään.[27] Se
-oli yläältä hiukan kupeva. Sen seiniin oli hakattu paljo eri suuria
-hautoja. Ne olivat suljetut marmoriliuskoilla tahi suurilla
-tiilikivillä, joissa tavallisesti oli kirjoituksia. Hautojen vieressä
-oli usein kuvattuna kyyhkynen öljypuun- tahi palmunoksa suussa, taikka
-ihmisolento rukoilevana ja välisti myöskin suurempia tahi pienempiä
-maalauksia. Ne pienet kammiot, jotka olivat yksityisten, varakkaampain
-sukujen ja oven kautta yhdistyksessä kalterin kanssa, olivat runsaammin
-koristellut. Pääkalterista kävi eri haaroille toisia, jotka olivat
-samalla tavalla rakennetut, mutta ahtaammat ja yksinkertaisemmin
-kaunistellut.
-
-Yhteen näihin jälkimäisiin seisattui saattokunta. Täällä oli rivi vielä
-avonaisia, uusia hautapaikkoja. Ympärillä seisovien lausuessa: Vivas in
-deo! Valeas! Pax tecum![28] ottivat haudankaivajat ruumiit, käärivät ne
-valkoiseen vaatteesen ja työnsivät ne kalliohon tehtyyn aukkoon.
-Piispan puhuttua sitten muutaman sanan, rupesivat he muuraamaan
-tiilikivillä aukon suuta umpeen. In pace kirjoitti yksi läsnäolevista
-punaisella piirustimella tiilikiveen, ja savinen lamppu kiinnitettiin
-haudan viereen, jotta tälläkin paikalla, kun taas ketä tuli haudata,
-säteilisi valo, vaikka tummakin. Saveen, jolla tiilikivi oli muurattu,
-painoi eräs toinen pienen elefantinluisen renkaan, jotta jälkeenjääneet
-siitä tuntisivat tämän haudan ja voisivat käydä sitä katsomassa. Sitten
-palasi saattokunta, piispa etunenässä, takaisin pääkalteriin,
-lähteäksensä sieltä ulos aukealle kedolle.
-
-Yht'äkkiä seisattui Optatus peljästyneenä. Hän näki loitolla tulisoiton
-leimuavan ja huomasi miespuolisen henkilön pikaisesti lähestyvän
-saattojoukkoa.
-
-Hän viittasi seuralaisiansa seisattumaan. Mies tulisoiton kanssa oli
-nyt tullut aivan lähelle, jotta voi helposti erottaa hänen kasvonsa.
-Piispa huokasi raskaasti.
-
-"Se on Cesarius Oetavillan talosta", sanoi hän hiljaa, kääntyen
-saattojoukkoon. "Meillä ei ole mitään syytä hätääntyä."
-
-"Cesarius, mitä on -- mutta, hyvä Jumala, ketä tuot tänne?" virkkoi hän
-peljästyneenä ja säpsähti, kun hän näki miehen, joka samassa astui
-esiin soitsunkantajien takaa. Myöskin piispan seuralaiset kauhistuivat,
-ja naiset huusivat äänekkäästi: "Saulus, Saulus!"
-
-Tämä tulisoiton kanssa tulija oli Kartagon legaatti. Hän pysähtyi ja
-viittasi tyynnyttävästi kädellään.
-
-"Älkää peljätkö", sanoi hän; "minä tulen hautaamaan erästä kuollutta
-teidän hautauspaikkaanne. Tahdotko Optatus, luottaa minuun ja tehdä
-minulle palveluksen?"
-
-Hän puhui hiljaa ja lempeästi. Hänen kasvonsa olivat kalpeat kuin
-niiden ruumisten, jotka he juuri olivat haudanneet. Piispa astui
-hitaasti esiin.
-
-"Herra on meidän päämiehemme. Tapahtukoon hänen tahtonsa", sanoi piispa
-juhlallisesti. "Mitä vaadit minulta?"
-
-"Olen tuonut mukanani tänne ruumiin, joka on teidän uskolaisianne ja
-jonka tahdon teillä hautauttaa, sillä minä olin tavallani mieltynyt
-häneen eläessänsä."
-
-Piispa nyökäytti myöntäväisesti päätänsä.
-
-Licinius pyörähti ympäri ja antoi kädellänsä merkin. Kaksi miestä tuli
-paarien kanssa ja laski ne piispan eteen. Optatus kumartui ja otti
-ruumiin kasvoilta pois peitteen, vaan säpsähti huomatessaan kuka ruumis
-oli.
-
-"Apollonius!" virkkoi hän kauhistuneena.
-
-"Apollonius!" Ja sitten lisäsi hän vielä hiljaa:
-
-"Jumala, sinun tuomiosi ovat ihmeelliset."
-
-"Niin, se on kreikkalainen, joka lähetettiin teille Vähästä Aasiasta",
-virkkoi Licinius sekavasti.
-
-"Hänellä ei ole mitään yhteyttä meidän kanssamme", selitti Optatus
-kieltelevästi. "Etsittäköön hänelle haudansijaa muualta. Hän oli
-harhaoppinen ja on suden tavoin tunkeutunut minun seurakuntaani. Mutta
-Herra ei ole antanut hänen hankkeidensa onnistua."
-
-"Mitä sanot, piispa?" virkkoi Licinius kiivaasti.
-
-"Hän oli harhaoppinen, joka tuli villitsemään ja viettelemään minun
-seurakuntaani, ja minä laskisin hänen lepäämään yhdessä niiden kanssa,
-jotka ovat nukkuneet Herrassa!"
-
-Licinius painoi päänsä alas.
-
-"Villitsemään ja viettelemään", toisti hän hiljaa itseksensä. "Niin,
-minulta hän myöskin villitsi Julian, kietoi hänet eksyttävillä
-sanoilla, samoin kuin tämän miehen seurakunnan. -- Mutta Julia rakasti
-häntä, sentähden ei hänen pidä lepäämän yksinään ja hyljättynä."
-
-"Piispa", alotti hän sen jälkeen lujalla äänellä, "minä en tiedä miten
-hän oli harhaoppinen, mutta kuulemmehan teitä kaikkialla kiitettävän
-siitä, että siunaatte vihollisianne ja teette hyvää niille, jotka teitä
-vihaavat."
-
-Piispa oli vaiti.
-
-"Ja onhan hän kuollut sankarin tavoin. Ja jospa hän ei ollutkaan
-kristitty sinun mielesi mukaan, niin on kuitenkin kristityn nimi
-tuottanut hänelle kuoleman ja kristityiden jumalan tähden on hän
-uhrannut henkensä."
-
-Optatus katsoi arvelevasti maahan. Vaikk'ei hänellä ensinkään ollut
-tahtoa antaa Apolloniuksen ruumiille sijaa seurakunnan hautauspaikalla,
-koska se olisi ollut vastoin yleistä kirkollista tapaa, antoi hän
-vihdoin kuitenkin myöten osittain Liciniuksen huomauttaman asianhaaran
-johdosta, että Apollonius oli kristittynä tuomittu ja tapettu, osittain
-myöskin sentähden, ett'ei hän tohtinut vastustaa voimallisen legaatin
-tahtoa.
-
-"Käyköön sitten tahtosi mukaan", sanoi hän ja viittasi haudankaivajia
-nostamaan pois ruumiin. "Jumala antaa minulle anteeksi, jos
-tietämättäni teen mitä on väärin."
-
-Hautaus tapahtui kaikessa hiljaisuudessa. Licinius määräsi hauta-aukon
-suljettavaksi marmoriliuskalla.
-
-"Kirjoituksen tahdon itse sommitella teidän tapojenne ja uskonoppinne
-mukaan. Antakaa minun valita niistä kirjoituksista, joita täällä on jo
-ennestään."
-
-Hän otti tulisoiton ja lähti astumaan kalteria eteenpäin. Puoliääneensä
-luki hän kirjoitukset, jotka näki hautojen suilla: Lepää rauhassa. --
-Merkurius makaa tässä. -- Zosimus on tähän käynyt levolle. -- Rakas
-sisar, sinä elät Jumalassa ja Herrassa Jesuksessa.
-
-"Mitä merkitsevät nämät kuvat, jotka näen täällä?" kysäsi hän
-Optatukselta.
-
-"Ne osottavat sitä uskonvakuutusta, ett'ei elämä lopu kuolemassa, vaan
-jatkuu Jumalan ja meidän Herran Jesuksen kaikkivallan ja armon kautta."
-
-Licinius ei vastannut mitään.
-
-He kääntyivät jälleen Apolloniuksen haudalle. Ainoastaan haudankaivajat
-olivat siellä vielä. Toiset olivat menneet pois.
-
-"Teidän pitää hakata hautakiveen seuraava kirjoitus", sanoi Licinius ja
-alkoi kirjoittaa piirustimella marmoriliuskaan: "Toukokuun 31 päivänä
-haudattiin tähän Apollonius, joka uskonsa tähden --"
-
-"Kristityillä ei ole tapana mainita hautakivessä kuolemaa uskon
-tähden", keskeytti Optatus. "Hengen uhraamista Jumalan tähden
-pidämme me velvollisuutena emmekä ansiona. Sentähden ei meidän
-hautakirjoituksessamme mainita siitä mitään."
-
-Licinius pyyhki paikalla pois kolme viimeistä sanaa ja mietti hetkisen
-itseksensä.
-
-"Pitääkö minun toivottaa hänelle rauhaa?" sanoi hän hiljaa. "Hänelle,
-joka on vienyt minulta rauhan? -- No, nauttikoon hän sitä!"
-
-Ja hän kirjoitti lujalla kädellä: Pax tecum.[29] Sitten kääntyi hän
-Opatukseen.
-
-"Nyt pääsin loppuun, piispa, ja kiitokseksi saat tietää että
-kärsimyksen aika on ohitse. Hoida tätä hautaa minun puolestani; minä
-tulen ehkä tuota tuonempana katsomaan sitä. Voi hyvin!"
-
-Niin sanottuansa lähti hän ripeästi menemään. Mutta muutaman
-askelen perästä kääntyi hän jälleen ja virkkoi teeskennellyllä
-välinpitämättömyydellä:
-
-"Sano minulle, minkä rangaistuksen opettaa teidän uskonoppinne tulevan
-niille, jotka ovat tahranneet itsensä teidän uskolaistenne verellä!"
-
-Piispa viivytti vastausta.
-
-Licinius katsoi odottavasti häntä silmiin.
-
-"Ne ovat ijankaikkisesti kirotut", vastasi Optatus hetkisen kuluttua ja
-loi silmänsä maahan.
-
-"Ijankaikkisestiko, sanot sinä?"
-
-"Niin -- mutta Jumalan armo --"
-
-Licinius viskasi päätänsä ja meni ripeillä askelilla kalterin suulle.
-
-Piispa katsoi hänen jälkeensä pudistaen päätänsä. "Tämä hetki on
-minusta käsittämätöntä", jupisi hän. "Kääntäköön Herra kaikki parhain
-päin!"
-
-
-
-
-Kuudes Luku.
-
-Ystäviä hädässä.
-
-
-Sardinian Cedrus-joen ahdas uoma laajenee kappaleen matkan päässä sen
-suusta avaraksi umpilaaksoksi. Lukuisia parakkeja kohoaa täällä, jotka
-ovat tehdyt paksuista laudoista eivätkä anna tarpeellista suojaa
-sadetta tai kylmää vastaan. Ne ovat niiden vankien asuntoja, jotka
-keisarin käskystä on lähetetty maanpakoon tälle saarelle ja tuomittu
-kovaan vuorityöhön. Niissä muhkeissa kivihuoneissa taas, joita on
-siellä täällä ja jotka ovat linnoituksien kaltaisia, asuu
-kaivoshallituksen virkamiehiä ja upseereita.
-
-Aurinko oli jo alennut valtavain vuorenseinien huippuihin päin, jotka
-ympäröivät taivaanrantaa, illan taivas hohti tummanpunaista loistoa ja
-merituuli suhisi hiljaa öljypuiden latvoissa. Silloin annettiin yhdestä
-kivihuoneesta tuballa jymisevä merkki, jonka näitä erityisiä kaivoksia
-vartioiva miehistö paikalla toisti. Se oli merkki, että päivän työ oli
-päättynyt. Kohta nähtiin lukuisan miesjoukon tulevan ulos pimeistä
-ovista likaisissa vaatteissa ja kasvot tomussa. He kulkivat hitaisesti
-parakeille päin, sillä heidän jalkansa olivat lyhyissä kahleissa.
-Toinen puoli heidän päästänsä oli ajettu paljaaksi ja useilla oli
-poltinmerkki otsassa. Toiset näyttivät lannistuneen ja murtuneen
-näköisiltä. Oikeiden pahantekijän-muotojen rinnalla nähtiin hienosti
-sivistyneitä ja ylhäissukuisia aatelismiehiä. Sama tuomio oli
-yhdistänyt heidät, joissa oli roomalaisia, afrikalaisia, kreikkalaisia,
-gallialaisia, murhaajia ja semmoisia, jotka ainoastaan ajattelemattoman
-sanan tahi väärän epäluulon tähden olivat vetäneet päällensä keisarin
-vihan.
-
-Yhteen lännenpuolella olevaan parakkiin kiiruhti pitkäkasvuinen mies
-ennen kovanonnen kumppaneitansa. Saattoi paikalla nähdä hänen
-muodostaan, että hän oli vasta ollut muutaman päivän, ehkä ainoastaan
-muutaman tunnin täällä rangaistusasuntolassa, sillä hänen voimansa
-olivat vielä murtumattomat ja hänen liikkeensä ylpeät.
-
-Hän astui parakkiin, heittäytyi oljille, joita oli levitetty
-makuusijaksi, ja peitti kasvonsa käsiinsä.
-
-Äänettöminä menivät toiset hänen ohitsensa. Ei kukaan tohtinut sanoa
-yhtä pilkallista sanaa hänelle, joten muuten kyllä oli tavallista. He
-näyttivät aavistavan, että tämän miehen mieltä painoi onnettomuus, jota
-tuli sääliä.
-
-Puolen tunnin kuluttua astui sisään se centurio, jonka tänä iltana tuli
-lukea vangit. Hän huusi kutakin nimeltänsä. Nyt seisoi hän tuon
-mietiskelevän, ajatuksiinsa vaipuneen miehen edessä. Hän luki listasta:
-
-"Numero XXVI -- Markus Licinus --"
-
-Mies, joka venyi oljilla, nosti päätänsä. Hänellä oli ylevät, vaaleat
-kasvot.
-
-Centurio säpsähti. Kirjoitustaulu putosi hänen kädestänsä.
-
-"Totta isieni henget", lausui hän ja pani kätensä otsalleen, "etkö ole
-Kartagon legaatti?"
-
-Vanki nyökäytti päätään äänetönnä.
-
-Ankara mielenliikutus näytti valtaavan centurion. Hän tarttui vangin
-käteen ja painoi sen rintaansa vasten.
-
-"Kuka sinä olet?" kysyi vanki kummastuneena.
-
-"Sinäkö olet sitten unhottanut minut?" sanoi centurio. "Olinhan
-sotakumppanisi itämailla ja käskynalaisesi Afrikassa."
-
-"Saturninus! Saturninus!" huudahti vanki karvaalla mielellä ja hänen
-kasvonsa hieman punettuivat. "Tämä on päätös sotatöistämme."
-
-Centurio huokasi raskaasti.
-
-"Minä olen palvellut keisaria kahdeksantoista vuotta", sanoi hän
-surkumielisesti, "tahdon palvella häntä vielä kahdeksantoista vuotta,
-jos sillä tavalla voin toimittaa sinulle vapauden."
-
-"Hyvä ukko", vastasi vanki lempeästi, "sitä et voi. Minun täytyy olla
-siinä, minkä taivas on minulle sallinut."
-
-"Mutta sinä et voi jäädä tähän vihelijäiseen parakkiin, enkä minä voi
-nähdä, että sinulla on huonompi makuusija kuin minulla. Prokuraattori
-on minulle suosiollinen. Hän ei kiellä minun anomustani. Odota nyt
-hetkinen. Minun täytyy nyt mennä, mutta toivon kohta tulevani takaisin
-ja tuovani hyviä sanomia."
-
-Hän meni edelleen ja huusi vankeja nimeltänsä. Mutta niin pikaisesti
-kuin tänään ei hän koskaan ollut toimittanut tätä tehtävää. Saatuansa
-sen loppuun, kiiruhti hän suoraa päätä likimäisimpään kivihuoneesen.
-
-"Minun täytyy päästä prokuraattorin puheille", sanoi hän melkein
-käskevästi portinvahdille.
-
-"Sinunko täytyy?" kysyi tämä. "Sitä sanaa emme täällä tunne."
-
-Veri nousi centurionin päähän. Mutta hän hillitsi itseänsä, kun hän
-ajatteli vanki-raukkaa.
-
-"No, minä en tahdo kiistellä kanssasi sanasta", vastasi hän. "Onko
-prokuraattori kotona?"
-
-"Kyllä hän on kotona, mutta ei kuka hyvänsä pääse hänen luoksensa",
-vastasi portin vahti ja huusi orjaa, joka meni ohitse pihalla.
-
-"Anna hänen ilmoittaa sinut."
-
-"Tässä on sinulle muutamia denaareja", sanoi centurio orjalle;
-"kiiruhda ilmoittamaan minua herrallesi. Minä olen centurio Saturninus.
-Prokuraattori tuntee minut kyllä. Sano, että minulla on sangen tärkeää
-asiata."
-
-Orja lähti pikaisesti.
-
-Jo muutaman minuutin kuluttua palasi hän takaisin.
-
-"Herrani odottaa sinua."
-
-Saturninus meni nopeasti yli pihan ja seisoi kohta prokuraattorin
-edessä, joka työhuoneessaan tarkasteli asiakirjoja.
-
-Florus Nigrinus Bruttiumista oli pitkän ja rauhattoman
-sotamieselämän jälkeen ja alhaisesta säädystä kohonnut keisarilliseksi
-prokuraattoriksi Cedruksen vuorikaivoksiin. Vaikka luonnoltansa säveä,
-oli hän ulkomuodoltansa kuitenkin raa'anpuoleinen ja osotti
-piinallisinta täsmällisyyttä ja ankaruutta virassaan. Hänen
-rehellisyydestään ei ollut epäilemistäkään; sentähden ei tämän yli
-kuudenkymmenen vuoden vanhan sotilaan vähätietoisuutta otettukaan
-huomioon, kun hän prokuraattorin virkaan määrättiin, vaikka semmoiseen
-mahdikkaasen ja raskaasen virkaan olisi tarvittu tiedokas mies.
-
-"No, Saturninus", virkkoi hän sisäänastuvalle, "mikä tuo sinut tänne?"
-
-"Herra", vastasi centurio vakaasti, "minusta ei koskaan ennen ole tänne
-tuleminen tuntunut niin vaikealta kuin nyt, enkä kuitenkaan ole
-milloinkaan tullut tänne niin mielelläni kuin nyt."
-
-Prokuraattori katsoi hämmästyksellä puhujaan.
-
-"Mikä nyt on sitten?"
-
-"Herra, minä olen palvellut keisaria sodissa Germanilaisia ja
-Parttilaisia vastaan. Arvet ruumiissani todistavat, että olen täyttänyt
-velvollisuuteni. En myöskään Afrikassa säästänyt itseäni. Muutama
-viikko takaperin oli kahdeksantoista vuotta siitä, kun tein
-uskollisuudenvalan keisarille --"
-
-"Nuo ovat asioita", keskeytti prokuraattori, "jotka olen kauan
-tietänyt."
-
-"Suo anteeksi, herra. Tahtoisin ainoastaan sanoa, että vielä kerran
-tekisin kaiken tämän ja vielä enemmän, niin, että olen valmis uhraamaan
-senkin veren, joka vielä juoksee suonissani, jos vaan sinä tahtoisit
-täyttää minulle yhden pyynnön."
-
-"Jos voin täyttää sen, Saturninus, ja sen täyttäminen on oikeudellista,
-niin ei tarvita sellaisia vakuutuksia. Pyyntösi on silloin jo
-edeltäkäsin hyväksytty."
-
-"Voi, herra", virkkoi centurio ja tarttui prokuraattorin käteen,
-samalla kuin hänen silmänsä täyttyivät kyyneleillä, "olen tullut
-rukoilemaan erään miehen edestä, joka aikoinaan oli paljon ylempänä
-minua ja komensi tuhansia, mutta nyt on yksi niistä onnettomista, jotka
-minulla on täällä vartioittavana. Ja sentähden, että hän aina oli
-armollinen ja ystävällinen minulle, legionan sotamiesraukalle, ja piti
-kunniassa minut ja huolta minusta, miten voi, rukoilen sinua, herra,
-armahtamaan häntä -- tee se -- jumalat palkitkoot sinulle!"
-
-"Mutta sano minulle kenestä puhut", virkkoi prokuraattori.
-
-"Liciniuksesta, Markus Liciniuksesta, joka oli legaattina Kartagossa."
-
-Prokuraattori tuli totisen näköiseksi ja nykäytti olkapäitänsä.
-
-"Minun on säälini sinua", virkkoi hän. "Mutta häneen nähden et saa
-rukouksellasi mitään aikaan. Keisarin viha makaa raskaana tämän miehen
-päällä, sentähden että hän on herjannut isänmaan jumalia, on hyljännyt
-keisarin palveluksen ja liittynyt kristittyihin. Minä olen saanut
-erityisiä käskyjä pitää häntä kovalla ja tarkassa vaarissa."
-
-Centurio painoi alas päänsä ja hänen kasvonsa vaalenivat.
-
-"Nyt joudun minä, vanha mies, valehtelijaksi", jupisi hän surullisesti
-ja kyynelet tulivat hänen silmiinsä.
-
-Prokuraattori meni myötätuntoisuudella hänen luoksensa ja virkkoi
-lempeästi:
-
-"Tiedäthän, Saturninus, että kernaasti tekisin sinulle mieliksi, sillä
-sinä ansaitset sen. Mutta tässä tapauksessa --"
-
-"Voi, herra", rukoili vanha sotilas, "etkö todellakaan voi tehdä
-mitään?"
-
-Prokuraattori katsoi hetkisen miettiväisesti lattiaan ja virkkoi
-sitten:
-
-"No, tahdon sinun sekä itseni vaaralla osottaa miehelle paremman
-asunnon. Asukoon hän sinun tykönäsi ja olkoon sinun erityisen
-silmälläpitosi alla. Tyydytkö siihen?"
-
-"Kiitoksia, herra", vastasi centurio iloisella mielenliikutuksella.
-"Enhän enempää tohdikaan pyytää sinulta."
-
-"Ei ole kokonaan mahdotonta", jatkoi prokuraattori, "että keisari häntä
-armahtaa. Muistelen, että kerran Commoduksenkin aikana tuli pitkä
-luettelo maasta karkotetuista kristityistä, jotka paikalla piti
-vapautettaman; mutta kuka tietää, jos tämä tapahtuu vielä kerran.
-Silloin hankki kaikkivaltijas Marcia kristityille sen suosionosotuksen.
-Mutta Commodus oli ventomielinen, ja kuka voi sitä sanoa
-Septimiuksesta? Sitä paitsi on keisari, niinkuin äsken sanoin,
-erinomaisen vihastuneena tällä kerralla. Hän oli aikonut antaa tärkeän
-viran legaatille, joka oli hänen suuressa suosiossansa; mutta silloin
-hylkää tämä virkansa, ja kun kysytään häneltä syytä siihen, selittää
-hän olevansa kristitty. Vahinko, että niin hyvät miehet joutuvat
-hukkaan valtiolta ja kuluttavat ikänsä tuollaisessa turhassa
-epäuskossa!"
-
-Hän ojensi kätensä centuriolle jäähyväisiksi.
-
-Kiiruusti riensi tämä Liciniuksen tykö, jonka hän tapasi synkkiin
-ajatuksiin vaipuneena.
-
-"Rohkeutta, Markus Licinius!" huusi hän jo kaukaa. "Pyyntöni on
-hyväksytty. Seuraa minua minun huoneeseni."
-
-Licinius nousi seisoalleen. He menivät siinä aivan vieressä olevalle
-rakennukselle.
-
-"Tässä asun minä kolmen kumppanini kanssa!" sanoi centurio. "Tilaa on
-kymmenellekin ja sinulla tulee olemaan hyvä meidän luonamme."
-
-He astuivat huoneesen sisälle. Saturninuksen kolme kumppania
-silmäilivät utelijaasti vankia, mutta centurionin kuiskattua heille
-muutaman sanan, menivät he paikalla pois.
-
-Saturninus vei vieraansa pieneen, mutta miellyttävään kamariin, johon
-oli laitettu mukava makuusija.
-
-"Tässä saat asua", virkkoi hän, "kunnes jumalat antavat paremmat päivät
-koittaa sinulle. Käy levolle, olet varmaan väsyksissä. Työ on kovaa."
-
-Licinius tarttui harmaantuneen sotilaan käteen; hän aikoi kiittää
-häntä, mutta mielenliikutukselta oli hänen mahdoton lausua yhtäkään
-sanaa.
-
-"Herra", sanoi centurio, "sinun ei pidä kiittämän minua. Mutta minun
-velvollisuuteni on ylistää jumalia siitä, että voin tehdä jotain sinun
-hyväksesi."
-
-Sitten lähti hän pikaisesti kamarista, antaakseen vieraansa olla
-rauhassa.
-
-"Niin on myötä- sekä vastoinkäymistä tässä maailmassa", virkkoi hän
-kumppaneillensa. "Sen sanon teille, ett'ei kukaan ollut mieluisempi
-eikä kunnioitetumpi leirissä kuin Markus Licinius. Ja Kartagossa
-sitten! Siellä sanottiin: 'Hän pääsee vielä keisariksi.' Se oli tosin
-liioittelua, vaan että hän pääsisi keisarin lähimmäksi mieheksi, sen
-uskoin yhtä varmaan kuin uskon jumalihin. Nyt on hän onnettomampi ja
-alhaisempi meitä."
-
-"Ja tämän rangaistuksen on hän saanut sentähden että hän on kristitty?"
-kysäsi yksi centurioneista.
-
-"Niin sanoo prokuraattori", vastasi Saturninus.
-
-"Mutta se sanotaan olevankin inhottava joukkio", virkkoi eräs toinen.
-"Ystäväni Julius, joka tuntee ne sangen hyvin, kertoi äskettäin
-niistä hirmuisia asioita. Niinpä sanoi hän niiden pitävän salaisia
-juhla-aterioita, joissa teurastetaan ja syödään lapsia;[30] sitä joka
-ei ennen ole nauttinut semmoista ruokaa, eivät ne ota seurakuntaansa.
-Pahin siveettömyys kuuluu vallitsevan niiden salaisissa kokouksissa,
-eivätkä ne jumalia sano olevankaan."
-
-"Sitä en tiedä", vastasi Saturnius. "Mutta sen tiedän, ett'ei Kartagon
-legaatti ryhdy mihinkään huonoon tekoon."
-
-"Sitten mahtaa jotakin muuta piillä kaiken tämän alla", lausui toinen
-centurio.
-
-Saturninuksen lähdettyä pois istuutui Licinius makuusijallensa. Nyt
-vasta tunsi hän kuinka raskasta se työ oli ollut, jota hän oli tehnyt
-ensikerran tänään. Centurionin lapsellinen kiitollisuus oli sitä paitsi
-myös hellyttänyt hänet. Sentähden ei hänellä ollut voimaa tehdä
-vastarintaa sille surettavien muistojen rajulle myrskylle, joka tänä
-hetkenä yllätti hänet. Tämä ylpeä mies, joka lukemattomia kertoja oli
-katsonut kuolemaa silmihin, joka oli osannut hillitä vallattomimman
-sotilaan, raukeni nyt kuin ventomielinen, jota ensikerran kohtaa
-kärsimys. Hän silmäili kulunutta ja vastaista elämäänsä ikäänkuin
-synkeää, tähdetöntä yötä. Ja hän kysyi itseltänsä: "Minkätähden
-tarvitsen kärsiä pitempään? Minkätähden tarvitsen hitaasti ja
-tuskallisesti kuihtua pois? Kieltääkö se ystävä, joka on lahjoittanut
-minulle vieraanvaraisen katon pääni päälle, apunsa minulta, jos sanon
-hänelle tahtovani pelastusta tästä viheliäisyydestä, ja sieluni
-ikävöivän kuolemata? -- Ei, ei", sanoi hän, torjuen heti tätä ajatusta.
-"Oi, Julia, suo minulle anteeksi, että ajattelin paeta tästä elämästä
-ja sinusta. Ajatelletkohan vielä sitä onnetonta miestä, jonka
-vimmassani murhasin? Ja ajatelletkohan vielä minua, murhaajaa?"
-
-Hän huokasi raskaasti. Sitten otti hän esiin vähäisen kirjarullan
-vaatteensa laskoksesta.
-
-"Mutta toivo ei anna häpeään tulla", luki hän ja luki sen uudelleen
-vielä kerran, jonka jälkeen hän tuli levollisemmaksi.
-
-Kun centurio puolen tunnin kuluttua hiljaa aukasi oven katsoakseen
-vierastansa, näki hän hänet rauhallisesti nukkuneena.
-
-"Jumalat antakoot sinulle lohdutusta, Markus Licinius raukka", sanoi
-hän ja meni hiljaa pois.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Neljä kuukautta oli kulunut. Murheellisen näköisenä seisoi centurio
-nojautuneena asuntonsa ovenpieltä vasten. Yksi hänen kumppaneistansa
-meni siitä ohitse.
-
-"Miten on sairaan laita?" kysyi kumppani.
-
-Centurio nykäytti olkapäitänsä.
-
-"Hiukan paremmin. Mutta työ turmelee hänet kuitenkin. Lääkäri luulee,
-että hänestä kuukauden kuluttua viimeistään on vallan loppu, ja minä
-huomaan hänellä olevan hirmuisen vaivan."
-
-"Mitäs tehdä? Armoa ei liene toivomistakaan."
-
-"Tähän asti ei ole siitä mitään kuulunut."
-
-"Sitten on ainoastaan yksi keino."
-
-Hän meni suoraan Saturninuksen tykö ja kuiskasi jotain hänen korvaansa.
-
-Tämä säpsähti peljästyneenä.
-
-"Älä minua kiusaa", sanoi hän torjuvaan tapaan.
-
-"Semmoinen ajatus on vaan minulla", puolusteli toinen ja astui
-edelleen.
-
-Saturninus meni takaisin huoneesen. Hän käveli rauhattomana
-edestakaisin.
-
-Viereisestä huoneesta kuului syvä huokaus.
-
-"Saturninus!" huusi heikko ääni.
-
-Centurio meni kiiruusti toiseen huoneesen.
-
-Licinius makasi kalpeana ja voimattomana makuusijallaan. Hänen poskensa
-olivat kuopallaan, hänen silmänsä katselivat raukeina ja
-välinpitämättöminä eteensä ja hänen laihat sormensa olivat
-läpikuultavan näköiset.
-
-"Saturninus", rukoili sairas, "anna tappaa minut, mutta älä kiduta
-minua vitkalleen kuolijaaksi. Minä tahdon rukoilla keisaria ottamaan
-minulta hengen. Mene ja sano se prokuraattorille. -- Voi, minun
-kärsimykseni on liian suuri, suurempi kuin tiedätkään, hyvä, vanha
-kumppani."
-
-Syvä mielikarvaus kuvautui centurionin kasvoille ja vaivoin sai hän
-hillityksi mielenliikutustaan. Hän seisoi hetkisen vaipuneena syviin
-mietteihin. "Tapahtukoon niin sitten, jospa maksaisi minulle vaikka
-henkeni", jupisi hän itseksensä.
-
-Sitten astui hän Liciniuksen luokse.
-
-"Älä sure, Markus Licinius", sanoi hän ja tarttui Liciniuksen käteen.
-"Sinä et täst'edes enää tule olemaan orjana vuorikaivoksissa täällä.
-Kaikki tulee jälleen hyvin. Luota minuun ja rohkase mieltäsi."
-
-"Minä en ymmärrä sinua."
-
-Centurio teki kieltävän liikkeen.
-
-"Luota minuun ja rohkase mieltäsi", toisti hän.
-
-Samassa tuokiossa pisti käsi ovesta sisään kirjarullan ja pani sen
-lattialle. Centurio huomasi pergamentin vasta sitten kun oli noussut
-istualtaan lähteäksensä huoneesta. Hän otti sen ylös uteliaisuudella,
-mutta kun ei hän osannut lukea, ojensi hän rullan Liciniukselle.
-
-"Ehkä on se sinulle", sanoi hän vangille.
-
-Tämä otti kirjarullan. Päällekirjoituksesta Ad Martyres (martyreille)
-ymmärsi hän paikalla kirjoituksen olevan aiotun hänelle. Hän myönsi
-centurion kysymykseen.
-
-"En tiedä mitä se sisältää", sanoi Saturninus, "mutta toivon sen
-antavan sinulle lohdutusta."
-
-Hän lähti huoneesta.
-
-Licinius alkoi lukea.
-
-"Niiden ruumiillisten ravintoaineiden kanssa, jotka äiti kirkko on
-varoistansa lähettänyt teille, ylistetyt marttyrit, ja joita myöskin
-yksityiset veljet kykynsä mukaan ovat lähettäneet teille, ottakaa myös
-henkenne vahvistukseksi hiukan minultakin. Sillä se ei ole hyvä, että
-ruumis saa ravintoa ja henki kärsii nälkää. Minä en tosin ole
-semmoinen, joka olisin kelvollinen teitä vahvistamaan. Mutta eivät
-mainioita miekkailijoitakaan ilahuta eikä kiihota ainoastaan asiaa
-tuntevain suostumushuudot, vaan myöskin tuntemattomain.
-
-"Pitäkää te, siunatut, itseänne sellaisina, jotka olette pelastetut
-maailmasta ja saaneet turvapaikan. Sillä tämä maailma on vankeus, joka
-kätkee suurempaa pimeyttä ja kuormittaa raskaammilla kahleilla kuin se
-vankeus, johon te olette viedyt. Tosin on myös pimeys teidänkin
-ympärillänne, mutta te olette valkeus. Kahleita kannatte te, mutta
-Jumalan edessä olette vapaat. Myrkytetty on se ilma, jota hengitätte,
-mutta itse olette suloinen hyvä haju Herran edessä. Tuomarit odottavat
-teitä, mutta te olette kerran näitä tuomareita tuomitsevat.
-
-"Jospa te siunatut oletattekin vankeuden olevan kristityille vaivan
-sijan, niin kutsuttiinkinhan me jo sotijoiksi Jumalan sotaväkeen, kun
-teimme kasteessa lupauksen. Mutta kellään sotamiehellä ei sodassa ole
-mukava olo. Hän ei lähde tappeluun tuvasta, vaan sotaleiristä, jossa
-hänellä on kaikellaista vaivaa ja vaikeutta kärsittävänä. Pitäkää te,
-siunatut, siis kaikkea, mikä teille on kovaa, sielunvoimienne
-harjoituksena. Silloin kilvoittelette hyvän kilvoituksen, jossa elävä
-Jumala on tuomarina, pyhä henki johdattajana ja ijankaikkinen elämä
-voitonpalkintona. Mestarinne Jesus Kristus, joka on voidellut teidät
-hengellä ja vienyt teidät tähän taisteluun, harjoittakoon teitä ennen
-sen alkamista lujempaan kärsivällisyyteen, jotta hänen voimansa sitä
-enemmän vahvistuisi teissä. Sillä myöskin maailmallisia taistelijoita
-harjoitetaan ankarampaan elantotapaan, jotta heidän voimansa
-lisääntyisivät. Ja mitä enemmän he karaistuvat sitä varmempi toivo on
-heillä voitosta. Tämän kaiken tekevät he, taistellaksensa itselleen,
-niinkuin apostoli sanoo, katoovaisen kruunun. Mutta me, jotka toivomme
-katoomatonta, tahdomme siis pitää vankeutta harjoituspaikkana,
-josta me, valmistuneina kaikkiin ponnistuksiin, voimme astua
-taistelukentälle.
-
-"Ja jospa olette kadottaneet myös jonkun elämänriemunkin, niin onhan
-se edullinen kauppa, jossa vähän menettämällä voittaa paljon.
-Vertailkaamme kuitenkin maailman elämää vankeuden elämään nähdäksemme
-eiköhän vankeudessa henki voita enemmän kuin liha menettää. Vankeudessa
-et näe mitään epäjumalaa etkä ole pakotettu ottamaan osaa pakanain
-juhlihin. Siellä olet vapaana maailman harmeista ja kiusauksista jopa
-vaivoistakin. Vankeus on kristityille, mikä korpi oli profeetoille.
-
-"Herra oleksi usein yksinäisyydessä voidaksensa vapaammin rukoilla.
-Ajatelkaamme pois nimi 'vankeus' ja sen sijaan pannuksi 'yksinäisyys'.
-Vaikka ruumis siellä onkin suljettuna ja liha vangittuna, on hengelle
-kaikki kuitenkin altisna.
-
-"Vaella siis hengessä, älä siimekkäissä huvipuistoissa, äläkä pitkissä
-pylväskäytävissä, vaan sillä tiellä, joka vie Jumalan tykö. Jos
-huvittelet siellä, niin et ole vankeudessa. Ruumis ei tunne kahleita,
-kun sielu on taivaassa. Siellä, siellä on sydämmesi, kussa tavarasikin.
-Olkoon sydämmemme siis siellä, jossa tahdomme tavarammekin olemaan,
-taivaassa!"
-
-Licinius luki tämän, ja lohduttavat sanat tuntemattomalta, joka puhui
-hänen kanssansa, niinkuin rohkealle ystävälle puhutaan, vaikuttivat
-hyvää tekevästi häneen. Hän ei voinut olla kirjoitusta loppuun
-lukematta, vaikka kävikin se työlääksi hänen silmillensä. Sitten pani
-hän jälleen pitkäkseen vuoteellensa ja mietti lukemaansa.
-
-Ihmeellinen levollisuus tuli hänen sydämmeensä.
-
-"Minua vaivaa hirmuisesti", sanoi hän, "eikä ainoastaan tämä nykyinen,
-vaan myöskin entinen elämä. Niin, vielä pahemmin entinen. Mutta eikö
-velkani ole paljoa suurempi kuin kärsimiseni? Mitä olenkin onneton
-tehnyt sokeudessani!"
-
-Hän huokasi raskaasti ja peitti kasvonsa päänalustaansa.
-
-Silloin narahti ovi hiljaa. Kunnianarvoisen näköinen ukko tuli sisään
-ja astui hänen vuoteensa tykö.
-
-"Kiitetty olkoon Jesus Kristus!" sanoi hän puoliääneensä.
-
-Licinius kääntyi ja katsoa tuijotti vieraasen.
-
-"Kuka olet?"
-
-"Sanansaattaja häneltä, joka sanoo: 'Tulkaat minun tyköni kaikki, jotka
-työtä teette ja olette raskautetut, minä tahdon teitä virvoittaa, sen
-paimenen palvelija, joka etsii ylös kadonnutta, sitoo haavoitettua ja
-odottelee heikkoa", vastasi ukko. "Ja minä olen tullut virvoittamaan
-sinua hänen sanallansa ja hänen lohdutuksellansa."
-
-"Ja mistä tulet? Ja mikä on nimesi?"
-
-"Tulen murheellisten veljieni tyköä. Vanhempani kutsuivat minua
-Probukseksi; mutta itse kutsun minä itseäni Parakletiksi, sentähden
-että Herra on antanut minulle armonsa voida lohduttaa monta. Missä
-kärsimys on, siellä on minun kotoni. Lohdutusta tarvitsevaiset ovat
-minun lapsiani."
-
-Hän vaikeni hetkiseksi. Kun ei Licinius mitään vastannut, jatkoi hän:
-
-"Tieni toi minut tänne Sardiniaan, jossa moni veljistäni kärsii
-Kristuksen nimen tähden. Täällä kuulin myöskin puhuttavan sinusta ja
-raskaasta kärsimisestäsi. Sentähden tulin tykösi ja seison edessäsi,
-mutta en ensimmäistä kertaa. Tunsin sinut jo silloin ulkomuodolta, kun
-vielä vaelsit sillä tiellä, jota maailman lapset vaeltavat. Leirissä
-Ancyran luona Aasiassa olin usein läheisyydessäsi, kun salaisesti
-vahvistin niitä veljiä, jotka palvelivat sinun väessäsi. Nyt olen
-velvollinen vahvistamaan häntä, jonka viittausta ennen tuhannet
-tottelivat."
-
-Licinius huokasi raskaasti.
-
-"Taivas siunatkoon sinua", sanoi hän liikutettuna ja ojensi kätensä
-ukolle. "Sinä näet minussa väsyneen ja raskautetun. Oi, jos voisit
-antaa virvoitusta!"
-
-"Poikani", vastasi ukko ja istuutui vangin vuoteen viereen, "avaa
-sydämmesi minulle ja sano mikä sinua painaa; onko se tämän maailman
-kärsiminen, joka on mitätön, vai sielun murhe ja suru."
-
-Hän kallisti korvansa sairaan puoleen.
-
-"Saat tietää kaikki", vastasi tämä. "Olen jo kauan ikävöinnyt saada
-laskea kärsimiseni ja vaivani ystävän ja veljen syliin, jotta hänen
-lohdutus-sanansa keventäisivät kuormani."
-
-Ja hiljaisella äänellä alkoi Licinius avata sydäntänsä vanhukselle.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tunnin aika oli kulunut, kun Licinius raukealla äänellä sanoi:
-
-"Nyt on kaikki puhuttu."
-
-Ukko nousi seisoalleen ja lankesi polvilleen. Ja hän puhui juhlalliseen
-tapaan:
-
-"Näin sanoo Herra: 'Minä pyyhin pois sinun pahat tekosi niinkuin pilven
-ja sinun syntisi niinkuin sumun. Käänny minun puoleeni, sillä minä
-pelastan sinut'."
-
-Sitten alkoi hän rukoilla. Hänen huuliltansa tulivat sanat välistä
-vuorelta putoavan kosken kohinana, välistä puron hiljaisena lirinänä.
-Hän vei puhuteltavansa tuskallisen sielunhädän synkeään, kauheaan
-laaksoon ja johdatti hänet sitten jumalallisen armon valoisille
-kukkuloille, jonne vievän sisäänkäytävän suulla ovat sanat: "Jesuksen
-Kristuksen veri puhdistaa sinut kaikista synneistäsi."
-
-Ja mitä pitemmältä vanhus puhui, sitä enemmän hälvenivät pois ne synkät
-varjot, jotka olivat asettuneet sairaan sielun ympärille, ja hän
-unhotti ruumiin kivut. Kyynelet, jotka hänellä oli silmissänsä, olivat
-ilonkyyneliä, ja hän tarttui sen miehen käteen, joka oli polvillaan
-hänen vuoteensa vieressä, ja painoi sen sydäntänsä vasten.
-
-"Kiitetty olkoon Jesus Kristus!" sanoi ukko ja nousi seisoalleen.
-
-"Ijankaikkisesti, amen!" vastasi sairas iloisesti.
-
-"Poikani", jatkoi ukko, "minä lähden nyt tyköäsi. Suuri on niiden
-murheellisten luku, jotka huutavat lohdutusta, ja päivä on lyhyt. Pysy
-lujana Herrassa, niin et tarvitse ketään inhimillistä lohduttajaa. Hän
-on sauva ja luja linna sille, joka häneen uskaltaa. Meidän Herramme
-Jesuksen Kristuksen armo olkoon kanssasi ijankaikkisesti, amen."
-
-Hän kyyristyi Liciniuksen puoleen ja painoi hänen otsaansa suudelman.
-Sitten lähti hän kiiruusti pois huoneesta.
-
-
-
-
-Seitsemäs Luku.
-
-Pako.
-
-
-Yön hiljaisuus vallitsi Cedrus-laaksossa. Kuu paistoi lautamajoille;
-seinien raoista tunkeutui sen valo niiden sisälle ja leikitteli siellä
-makaavien miesten huolen rypistämillä kasvoilla. Moni heistä kavahti
-ylös unissaan ja antoi käskyn, ikäänkuin hänellä vielä olisi ollut
-ympärillään ne orjat, joita hän aikoinaan komensi. Toinen mainitsi
-kaiholla vaimonsa nimeä -- legionasotamiehen karkea käsi pudisti hänet
-valveelle ja käski hänen olla vaiti. Kolmas nauroi -- päivän kuluessa
-olivat kuumat kyyneleet vuotaneet hänen poskiansa pitkin.
-
-Vahdit kävelivät edestakaisin lyhyt kaksiteräinen miekka kädessä.
-Sydänyö oli tullut; silloin astui kaksi miestä, molemmat täydessä
-varustuksessa, ulos centurion asunnosta. He menivät hitaasti sitä katua
-kohti, joka kulki joen kanssa samaa suuntaa, ja sille päästyänsä
-lähtivät he sitä myöten kulkemaan itäiseen suuntaan. He astuivat
-verkalleen eteenpäin, ikäänkuin huvittelijat, mutta eivät vaihtaneet
-sanaakaan.
-
-Noin neljännestunnin kuluttua pysähtyi heistä toinen ja antoi
-seuralaisellensa merkin myöskin seisattua. He katselivat varovasti
-ympärilleen, poikkesivat sitten kadulta vasempaan ja kiipesivät
-ripeästi kukkulata ylöspäin, joka rajoitti laaksoa pohjoispuolella.
-Päästyänsä ylös, katosivat he vuorentasangon reunassa olevaan matalaan
-viidakkoon.
-
-"Kiitos jumalille", sanoi hiljaa toinen heistä ja pyyhki hien
-otsaltaan. "Vaikeimmasta on onnellisesti päästy. Mutta tiesinhän minä,
-että, kun Valerius on vahdissa, voi koko leiri lähteä matkaansa."
-
-Toinen puristi hänen kättänsä.
-
-"Älä minua kiitä", vastasi tämä, "mitä minä teen, teen mielelläni.
-Kunhan vaan onnistuisi."
-
-He astuivat edelleen. Kiertelevää tietä kulkivat he ensin viidakon läpi
-ja tulivat alastomalle nummelle; nyt saattoi selvästi tuntea
-Liciniuksen ja Saturninuksen kuunvalossa.
-
-He astuivat äänettöminä eteenpäin tunnin aikaa. Sitten seisattui
-Licinius uupuneena metsikön alkaessa.
-
-"Rohkeutta, rohkeutta", sanoi hänen seuralaisensa, "me olemme kohta
-tarkoituksemme perillä."
-
-"Salli minun ainoastaan levätä hetkinen", pyysi Licinius.
-
-Hän nojautui puunrunkoa vasten.
-
-"Ei ihme", lausui centurio, "että tunnet uupumusta. Minä olen jo
-hiljakseen nuhdellut itseäni, ett'en jättänyt tuumamme toimeenpanemista
-kunnes sinä taas olisit tullut oikein voimiisi. Mutta koska tähän asti
-olet pysynyt niin urhoollisena, toivon sinun jaksavan kulkea myöskin
-loppumatkan."
-
-"Kyllä kai", vakuutti Licinius.
-
-"Kohta tulevat poskesi jälleen vereviksi ja punaisiksi", jatkoi vanhus,
-"samoin kuin sinulla oli kun ensi kerran näin sinut Bytsantiumissa."
-
-Licinius veti suunsa nauruun.
-
-"Tunsitko Calpurniusta Kartagossa?" kysyi hän.
-
-"Kyllä, ja myöskin Marcellan ja Julian. Kuinka usein näin heidän
-kulkevan kasarmin ohitse, ja joll'en erehdy, myös välistä sinunkin
-seurassasi."
-
-Licinius punastui.
-
-"Tule, astukaamme edelleen", sanoi hän; "minä olen levännyt
-kyllikseni."
-
-Hetken aikaa kulkivat he ruokamänty-metsikköä, joka kasvoi vuoren
-rinteellä, sitten alkoi metsä harveta. Sekava kohina rupesi kuulumaan,
-ja puiden välistä kiilui valoisa lakeus.
-
-"Meri", virkkoi Saturninus ja Licinius toisti riemuiten saman sanan.
-
-Jonkun matkan päässä rupesi haamottamaan maja lakeudelta. Saturninus
-pyysi seuralaisensa odottamaan ja meni itse majalle. Kovasti haukkuen
-syöksyi sieltä koira häntä vastaan.
-
-Paikalla aukeni ovi ja naisihminen, tulisoitto kädessä, tuli näkyviin.
-
-"Minä se olen, Romula", huusi centurio.
-
-"Ai, Saturninus", vastasi selvä ääni. "Viimeinkin! Me olemme odottaneet
-kauvan!"
-
-Nainen meni sitten ripeästi suoraan centurion tykö ja he vaihtoivat
-keskenään pikimältään muutamia sanoja. Sitten viittasi Saturninus
-seuralaistansa tulemaan likemmäksi.
-
-"Katso, Romula", sanoi hän, "tässä on Licinius, hyvä herrani."
-
-"Ja tässä", lisäsi hän kääntyneenä Liciniukseen, "on Romula, ystäväni
-Stentuksen kasvattitytär."
-
-Nuori tyttö tervehti kainosti.
-
-He menivät sisälle majaan. Puupenkiltä nousi vanha, mutta vielä
-voimissaan oleva mies, jonka kasvot olivat ahavoituneet. Unen
-pyörryksissä silmäili hän sisääntulijoita.
-
-"Saturninus ja hänen ystävänsä ovat tulleet", kuiskasi Romula hänelle.
-
-Vanhus tervehti vieraitansa sydämmellisellä kädenpuristuksella.
-
-"Terve tulemastanne! Terve tulemastanne vanhan Stentuksen luo", sanoi
-hän. "Mutta teidän on tyytyminen semmoiseen kuin täällä on. Te olette
-täällä köyhän kalastajan mökissä." Sitten pyysi hän vieraita
-istuutumaan.
-
-"Romula on laittanut illallisen teille", sanoi hän.
-
-Nuori tyttö nauroi.
-
-"Mitähän sanovat vieraamme keittotaidostamme? Karkea sardiinialainen
-ruoka, herra, johon et varmaankaan ole tottunut", sanoi hän kääntyen
-Liciniukseen.
-
-"Älä siitä huoli", vastasi Licinius. "Kysy Saturninukselta, olemmeko me
-tulleet pilatuiksi siellä", lisäsi hän osottaen Cedrus-laaksoon päin.
-
-"Emmepä laisinkaan", vastasi harmaa sotilas, joka alkoi tuntea itsensä
-tulleeksi hauskalle mielelle.
-
-Suuri kala tuotiin kohta vieraiden eteen, ja siinä vieressä oli usea
-kiviastia vettä ja viiniä ynnä pienet pikarit. Nämät kalastajan
-suhteissa suurenmoiset pöytäastiat oli Stentus kerran hankkinut
-itsellensä Napolissa. Ne otettiin käsille ainoastaan juhlallisissa
-tilaisuuksissa.
-
-Vieraat söivät illallisen hyvällä halulla. Liciniuskin tuli
-lystillisemmälle mielelle. Ilo onnellisesta pelastumisesta pani hänet
-unhottamaan kaiken kärsimyksen ja kaikki huolet, jotka vielä painoivat
-häntä.
-
-"Meidän Heebemme menestykseksi!" huudahti hän. "Romulan onneksi!"
-
-Punastuen painoi nuori tyttö päänsä alas ja loi silmänsä maahan.
-
-"Kuusi kertaa", jatkoi Licinius, "tyhjennän minä sinun ja
-myötäkäymisesi maljan."
-
-"Ja minä", sanoi neitsy tarttuen pikariin, "juon vieraamme matkan
-onneksi. Tulkoot hänelle onnellisemmat päivät kuin nämät nykyiset
-ovat!"
-
-Hän kosketti pikarin laitaa vähän huulillansa.
-
-Ihmetellen katsoi Licinius häneen. Liciniuksesta tuntui
-käsittämättömältä tavata näin jaloa näkyä tässä majassa. Hän muisti
-Saturninuksen lausuneen, että tyttö oli Stentuksen kasvattitytär ja
-sanoi itseksensä: "Tämän alla piilee joku salaisuus."
-
-Rukoilemisen päätyttyä nousivat Stentus ja centurio pöydästä ja
-istuutuivat puutuolille oven viereen neuvottelemaan rauhassa miten
-pakoa edelleen jatkettaisiin.
-
-Myöskin Romula nousi korjaamaan pöydältä pois astioita. Licinius puhui
-sill'aikaa muutaman leikillisen sanan hänen kanssansa.
-
-"En todellakaan ihmettelisi", virkkoi hän, "jos Amphitrite eräänä
-päivänä tulisi tänne vaatimaan takaisin pakenevaa nereideä."
-
-"Mutta minäpä en seuraisikaan häntä", sanoi Romula nauraen, "en
-ainakaan nyt."
-
-"Tahtoisitko sen sitten tehdä toisen kerran?"
-
-"Toisinansa kyllä", vastasi nuori tyttö surullisella äänellä. "Täällä
-on niin yksinäistä ja --"
-
-Hän vaikeni. Molemmat miehet olivat tulleet heidän luoksensa,
-
-"Markus Licinius", sanoi Saturninus surkumielisellä äänellä, "nyt on
-hetki tullut, jolloin minun täytyy jättää sinut. Valitan sitä, ett'en
-pitempään voi olla sinulle avuksi. Mutta kelpo ystäväni täällä tulee
-saattamaan sinua edelleen -- Aenariaan, jos niin tahdot. Tämä saari ei
-ole kaukana Puteolista, ja siellä on kevyinen haaksi, joka vie sinut
-Kreikkaan. Mutta joudu lähtemään pois Sardiniasta."
-
-Hän ojensi kätensä Liciniukselle. Tämä sulki liikutettuna syliinsä
-hänet.
-
-"Hyvä Saturninus", sanoi hän, "kuinka voin osottaa sinulle
-kiitollisuuttani? Olen ainoastaan onneton pakolais-raukka."
-
-"Älä tee levottomaksi vanhan miehen mieltä, masentaissasi minua
-semmoisilla sanoilla", virkkoi hän. "Enkö ole tuhatkertaisesi sinulle
-velvollinen? Unhottaisinko mitä olet tehnyt minulle kahdessa
-maanosassa? Minä nostan käteni jumalien puoleen, että he siunaisivat
-sinua ja antaisivat sinulle onnea. Voi hyvin, Marcus Licinius, voikaa
-hyvin, Romula ja Stentus."
-
-Hän lähti kiiruusti huoneesta.
-
-"Suokoot jumalat hänelle onnea kotomatkallansa", sanoi Stentus; "hän on
-vaarallisissa suhteissa."
-
-Licinius huokasi raskaasti.
-
-"Jos hänen tekonsa tuottaa hänelle onnettomuutta, niin painaa se
-ikuisesti mieltäni."
-
-"Mutta minkätähden hätäilemme", keskeytti Romula. "Saturninus on
-perehtynyt vaaroihin sekä on ymmärtäväinen mies, joka varmaan on
-miettinyt kaikki, ennenkuin ryhtyi pelastamistuumaan."
-
-Licinius kiitti näistä lohdutussanoista lempeällä silmäyksellä.
-
-"Niin Romula", virkkoi hän, "tahdon ennemmin uskoa sinua kuin pahoja
-aavistuksiani."
-
-"Koska aiot jatkaa matkaasi?" kysyi Stentus. "Minun täytyy tehdä
-tarpeellisia valmistuksia matkamme varaksi, sillä täältä on pitkä matka
-Aenariaan."
-
-"Mutta vieraamme pitää kuitenkin ensin saada uusia voimia, ennenkuin
-hän voi ajatella matkan jatkamista", muistutti Romula.
-
-Licinius mietti hetkisen itseksensä. Hän muisti vallan hyvin
-Saturninuksen kehoituksen, ett'ei hänen pitänyt kauan viivytellä
-Sardiniassa, mutta hän huomasi myöskin tarvitsevansa levätä, ennenkuin
-hän antautuisi pitkälle matkalle.
-
-"No niin", sanoi hän, "huomispäivän tahdon viipyä teidän tykönänne."
-
-"Onkohan tämä aika kylliksi voimien saamiseen?" kysäsi nuori tyttö.
-
-"Se riippuu siitä, kuinka innokkaasti minua hoidat", virkkoi Licinius
-leikillä.
-
-"Niin on minunkin ajatukseni", lausui Stentus, "ja ett'emme missään
-suhteessa olisi huolimattomat hoidossamme, emme pitempään tahdo estää
-vieraaltamme yörauhaa."
-
-"Yörauhaako, sanot sinä, Stentus?" kysyi Licinius. "Koittaahan jo
-päivä."
-
-Vanhus katsahti ulos ikkunasta.
-
-"Sinä olet oikeassa, aamu kajastaa jo mereen. Joudu siis käymään
-levolle", vastasi Stentus ja avasi pienen pimeän kamarin oven.
-
-"Kiitoksia paljo. Huomaan nyt, että olen tullut vanhaksi, heikoksi
-mieheksi vuorikaivostyössä", sanoi Licinius ja noudatti kernaasti
-kalastajan kehoitusta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-"Juhlallinen, salakähmäinen aamunkoitto!" "Siellä on hän, kultapäivä!"
-ilmoittavat auringon säteet maailmalle. Ainoastaan hitaasti selvenee
-luonto unenhorroksista. Ruumiin saaneiden uniolentojen tavoin
-leikittelevät pilvenmöhkäreet vielä sen kasvojen ympärillä ja
-taistelevat valon hohtavan sanansaattajan kanssa. Mutta taistelu on
-turha. Voitollisesti kulkee nuori jumala aamuauringon loistossa
-tiuhtihevosinensa maan yli ja riemuiten tervehtää häntä lintujen
-moniääninen laulu. Väsymätönnä kuohuu meri maata vastaan.
-Jättiläiseläimen rinnan tavoin kohoilevat ja painuilevat sen aallot.
-
-Rannalla on purjevenhe puoleksi ylösvedettynä. Mies on laittamassa sen
-purjeita järjestykseen. Tarkasti koettelee hän sen jokaista köyttä,
-jokaista solmua. Myöskin purren kylkiä koettelee hän siten, että
-kuuntelee ja taas kolahuttaa niihin raskaasti vasaralla sekä lyöpi
-sinne tänne kiinni puupiirron.
-
-Kiiruin askelin lähestyi häntä nyt nuori tyttö. Aamutuuli leikitteli
-hänen valkoisen tunikansa laskoksessa ja heilutteli hänen palmikoittuja
-kevyisiä kiharoitansa. Mies veneessä ei huomannut häntä, ennenkuin hän
-seisoi hänen vieressänsä ja lausui hänen nimensä.
-
-"Mikä nyt on, Romula", kysyi hän ja kääntyi tyttöön päin.
-
-"Minä tulen katsomaan, kuinka pitkälle olet ennättänyt työssäsi.
-Vieraamme makaa vielä. Onko pursi kylliksi vahva kestämään myös
-pitkälläkin matkalla?"
-
-Vanhus naurahti.
-
-"Sillä veneellä voin mennä Ateenaan. Se olisi raivoisa merenhyöky, joka
-musertaisi sen laidat."
-
-"Eikö totta, että saan tulla mukananne?"
-
-"Totta kai. En voi jättää sinua yksinäsi. Huonoja ihmisiä voisi nousta
-täällä maalle ja --"
-
-"Kas tuossa on vieraamme", keskeytti Romula.
-
-Licinius oli tullut ulos tuvasta ja käänsi askeleensa vastakkaiseen
-suuntaan, läheiseen metsikköön, huomaamatta Stentusta ja Romulaa. Hän
-tunsi tarvitsevansa yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa miettiä
-likeisintä vastaisuuttansa ja elämäntuumiansa ylimalkaan.
-
-"Hän aikoo mennä metsään", sanoi Romula. "Sill'aikaa pitää valmistaa
-aamiainen."
-
-Romula palasi pikaisesti tupaan. Heti oli hän saanut järjestykseen
-yksinkertaisen aterian ja katsoi nyt sinne päin, jonne Licinius oli
-mennyt.
-
-"Huudanko häntä?" ajatteli hän itseksensä.
-
-"En tiedä onko se sopivaa, mutta tahdon kuitenkin tehdä sen."
-
-Hän lähti menemään metsään päin. Kohta keksikin hän sen, jota haki.
-Licinius istui kaatuneella puunrungolla ja katsoi miettiväisesti
-eteensä, tukein käsillään päätänsä.
-
-Hän peljästyi nähdessään Liciniuksen istuvan niin, ja oli hämillään
-kuinka hän tekisi. Samassa tuokiossa nosti Licinius päätänsä.
-
-"Kas, Romula", sanoi hän ystävällisesti ja nousi seisoalleen. "Tein
-väärin, kun pujahdin pois. Mutta suothan sinä sen anteeksi?"
-
-Romula loi punastuneena silmänsä maahan.
-
-"Minä pelkäsin sinulla olevan nälän", sanoi hän hämillään. "Sentähden
-tulin etsimään sinua. Aamiainen odottaa sinua."
-
-"Noudatan kernaasti kutsuasi", vastasi Licinius ja lähti hänen
-kanssansa menemään takaisin.
-
-He astuivat äänettöminä hetkisen rinnatusten.
-
-"Romula", alotti ensin Licinius, "ethän sinä ole tämän maan lapsia?"
-
-"En. Minun kotoni on kaukana tästä, kaukana toisella puolella merta."
-
-"Olet siis syntynyt Italiassa?"
-
-Rornula pudisti päätänsä.
-
-"En ole latinalainen; olen Kreikanmaalta kotoisin."
-
-"Kreikanmaalta?" toisti Licinius. "Minun olisi myöskin pitänyt paikalla
-aavistaa, kun näin sinut, että olet kreikkalainen. Mutta kuinka olet
-joutunut Sardiniaan ja tähän erämaahan?"
-
-"Jumalat ovat niin sallineet", vastasi hän surullisesti. "Hellaasta
-tulimme ensin Napoliin."
-
-Licinius ei tahtonut pitempään kysellä, mutta tyttö jatkoi itsestänsä:
-
-"Napolissa kuoli minulta äiti. Stentus otti minut kasvattaaksensa ja
-toi minut tänne. Ensi nuoruudestani ei minulla ole mitään muistoja
-enään. Äitini jätti kuitenkin jälkeensä kirjarullan, joka Stentuksen
-puheen mukaan sisältää kertomuksen äitini elämästä. Mutta minä en taida
-sitä lukea, eikä Stentuskaan. Jos tahtoisit sanoa minulle, mitä
-äitiraukkani on kirjoittanut, niin olisin sinulle sydämmestäni
-kiitollinen."
-
-Hän katsoi rukoilevannäköisesti Liciniukseen.
-
-"Sen teen kernaasti", vastasi tämä.
-
-"Tahdon sanoa Stentukselle, että teemme pienen veneretken tänään, ja
-aaltojen hiljaa heijaillessa meitä pitää sinun lukea se kirjoitus
-minulle."
-
-He olivat ennättäneet tuvalle. Myöskin Stentus tuli kohta ja näytti
-olevansa taipuvainen suostumaan niihin ehtoihin, jotka hänen
-"filiolansa" (pikku tyttärensä), joten hän kutsui Romulaa, oli
-esittänyt.
-
-"Mutta meidän pitää odottaa puoleenpäivään", lisäsi hän, "sillä silloin
-rupeaa käymään kunnon leyhkä."
-
-
-
-
-Kahdeksas Luku.
-
-Aenariaan.
-
-
-Niinkuin Stentus oli ennustanut, rupesi puolenpäivän aikaan navakasti
-tuulemaan. Ripeästi astuivat vanha kalastaja ja hänen seuralaisensa
-veneesen. Romula ja Licinius olivat jo sijoittuneet paikoillensa, kun
-ukon mieleen tuli ajatus ottaa mukaan kalaverkon. Niin joutuin, kuin
-hänen ikäisensä voi, kiiruhti hän takaisin tupaan. Hän astui juuri
-sisään ovesta, kun Romula kirkasi kovasti ja vaipui voimatonna alas.
-
-"Mikä nyt on?" kysyi Licinius peljästyneenä ja koetti tukea häntä.
-
-Mutta samassa tuokiossa sai hän jälleen takaisin voimansa ja
-mielenmalttinsa. Hän osotti metsänreunaan.
-
-"Sotamiehiä -- me olemme hukassa!" huudahti hän.
-
-Metsän pimeydestä oli useita ratsasmiehiä tullut näkyviin. He
-seisahtuivat hetkiseksi katselemaan ympärillensä. Sitten ratsastivat he
-neliä veneen luokse.
-
-"Taivas tahtoo minulle turmiota", huokasi Licinius ja vaipui teljalle.
-"Tahdon siis kärsiväisesti kärsiä vaikeimmankin."
-
-"Rohkeutta", virkkoi Romula luottamuksellisella äänellä ja oikaisi
-ylpeästi itsensä suorana ylös. Hän seisoi siinä säteilevin silmin ja
-punottavin poskin -- kokonaan toisenlaisena kuin ennen. Heikosta
-tytöstä oli yht'äkkiä tullut uskalijas sankaritar. "Jos jumalat antavat
-sinut nyt alttiiksi", sanoi hän rohkeasti, "tahdon minä sinut
-pelastaa."
-
-Voimakkaalla kädellä tarttui hän airoon ja sysäsi veneen rannasta
-sellaisella vauhdilla, että se töytäsi pitkälle ulos maasta. Sitten
-tutki hän mistä tuuli kävi ja järjesti pikaisesti purjeet. Pursi kiiti
-kevyisesti pitkin vettä.
-
-"Me olemme pelastuneet", sanoi hän seuralaisellensa, joka vielä istui
-ikäänkuin halvattuna. "Kuuletko, pelastuneet?"
-
-Nyt nousi Licinius seisoalleen. Mutta hänen kielensä oli ikäänkuin
-sidottuna eikä hän voinut kiittääkään tyttöä kuin äänettömällä
-silmäyksellä.
-
-Ratsasmiehet pysähtyivät rannalle ja huusivat poiskiitäville, mutta
-nämät eivät saaneet selvää yhdestäkään sanasta, mitä he sanoivat. Yksi
-heistä otti kiinni Steniuksesta, joka samassa tuokiossa palasi
-verkkonsa kanssa. Sitten meni koko joukko majaan. Mitä sen jälkeen
-tapahtui, ei voinut erottaa veneestä, sillä he olivat jo tulleet pitkän
-matkan päähän. Mutta Romula ja Licinius katsoa tuijottivat vielä kauan
-äänettöminä maalle päin.
-
-Licinius katkasi ensin äänettömyyden.
-
-"Mihin, Romula?" kysyi hän nöyrästi.
-
-Tyttö näytti itään päin.
-
-"Aenariaan. Mitä Stentus lupasi, täyttää Romula."
-
-"Mekö uskaltaisimme yksinämme aavalle merelle? Tyttö, etkö koskaan ole
-nähnyt aaltojen raivoavan ja kohoilevan vesivuorina?"
-
-Romula naurahti.
-
-"Missä aallot raivoavat ja särkyilevät kallioita vasten, siellä olen
-aina kaikkein mieluisimmin oleskellut", sanoi hän. "Aallot ovat minun
-tuttuja leikkisisariani -- minäkö pelkäisin niitä?"
-
-Hän veti tiukemmalle purjenuoraa ja käänsi peräsintä. Nopeasti kuin
-nuoli kiiti oivallinen pursi yli aaltojen. Sardinian rannikko katosi
-heidän näköpiiristänsä, eikä niin pitkälle kuin silmä kantoi ollut
-muuta nähtävänä kuin taivas ja aaltoileva meren pinta. Licinius
-silmäili seuralaistansa ihmetellen. Lapsellisesti ilokkaasta,
-lapsellisesti ujosta tytöstä oli tullut vakainen, kunnioitusta
-herättävä, luja nainen. Hänen hennot, valkoiset kätensä pitivät
-tukevasti kiinni paksuista köysistä ja kovasta peräsintangosta.
-
-Kaksi tuntia oli kulunut. Nyt sitoi Romula kiinni peräsimen, otti esiin
-kirjarullan vaatteensa laskoksesta ja sanoi vienolla äänellä:
-
-"Sinä lupasit lukea minulle, mitä äitivainajani on kirjoittanut
-tähän. Lieneeköhän sopivampaa aikaa siksi kuin nämät vakaiset
-runsaskohtaloiset hetket?"
-
-Licinius nyökäytti äänetönnä päätään ja tarttui rullaan.
-
-"Kreikankielellä kirjoitettu", jupisi hän. "Ymmärräthän kreikkaa?"
-
-Tyttö myönsi hänen kysymykseensä.
-
-"No kuule sitten, mitä näissä lehdissä on."
-
-Hän luki:
-
-"Miten sydäntäni kirvelee kun ajattelen näitä päiviä! Onkohan minulla
-voimaa kirjoittaa noita peljättäviä tapauksia piirteestä piirteesen.
-Pelkään käteni kieltävän palveluksensa minulta, ja kuitenkin täytyy
-minun se tehdä. Minä en tahdo pitää tyttäreltäni salassa tätä
-perintöä. Hän on näistä riveistä oppiva enemmän kuin monivuotisesta
-elämänkokemuksesta. -- -- Ihana Korintto! Useain muiden sodassa
-vangittujen orjaraukkain kanssa tulin tähän kaupunkiin, mutta unhotin
-kahleeni ja surullisen kohtaloni, kun näin sen päilyilevän meren, sen
-ylpeät palatsit, sen marmoritemppelit; minä riemastuin sen loistosta
-kuin lapsi -- ja olinkinhan myös ainoastaan lapsi, vasta
-kuusitoistavuotias.
-
-"Minut myötiin rikkaalle Archiaalle. Minä miellytin häntä; hän pani
-kätensä olkapäälleni ja sanoi: 'Olen ostanut sinut; sinä saat hyvän
-isännän.' Minä uskoin sen ja rohkeasti astuin minä marmoripylvästen
-välitse hänen palatsiinsa. Joukko palvelijoita otti meitä vastaan; ne
-olivat minun kumppalejani. Archias jätti minut heidän joukkoonsa ja
-katosi huoneen sisustaan."
-
-"'Mikä on nimesi?' kysyi eräs. -- 'Lydia.' -- 'Oivallisesti', ja joku
-alkoi laulaa muutamia värsyjä, joissa nimi Lydia esiytyi. Toiset
-nauroivat. Se loukkasi minua kovin ja kyyneleet tulivat silmiini.
-Silloin tuli pitkä, solakka nuorukainen. Hän oli kuullut värsyt ja
-huomannut minun suruni. 'Hävetkää', sanoi hän kääntyneenä orjihin,
-'kiusaamasta lapsiraukkaa irstaalla leikillänne'. 'Tule', sanoi hän
-sitten minulle; 'minä vien sinut Anthusan tykö!' Minä seurasin häntä
-kernaasti. Hänellä oli päällänsä valkoinen, kultareunuksinen
-silkkitoga. Hänen pitkät hiuksensa riippuivat hänen hartioillaan. Hän
-seisattui erään oven eteen ja huusi: 'Anthusa!' Vanha ämmä tuli ulos.
-'Minä tuon tässä sinulle nuoren tytön. Pidä hoidossasi hänet.' Vanhus
-nyökäytti päätänsä, ja nuorukainen meni pois katsomatta minuun. Vanhus
-otti minut ystävällisesti vastaan. 'Sinä voit pitää itseäsi
-onnellisena, lapsi', sanoi hän, 'että olet tullut Archiaan huoneesen.'
-
-"'Kuka oli tämä nuorukainen', kysyin minä, ollessani yksin ämmän
-kanssa.
-
-"'Kukas muu kuin meidän Philemon, Archiaan poika. Hän on hyvä herra,
-jolta voi saada kaikkea. Vanha herra on ankarampi, ja on hänellä
-omituisuuksensa.' Minä asuin yhdessä Anthusan kanssa, ja hän alkoi
-pitää minusta yhä enemmän ja enemmän, kun minä kaikella uutteruudella
-koetin auttaa häntä työssänsä. Ylimalkaan oli minulla kuitenkin
-kyllältä aikaa ja sentähden ikävystyin välistä. Minä valitin siitä
-Anthusalle. Hän mietti mitä olin sanonut ja kysyi minulta eräänä
-päivänä, tahdoinko oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Minä löin käteni
-yhteen ihastuksesta. Ei sentähden, että minulla oli niin suuri
-tiedonhalu, vaan sentähden, että uteliaisuudessani tahdoin tulla
-tuntemaan, mitä kirjoittaminen ja lukeminen oikeastaan oli. Seuraavana
-päivänä tuli vanha mies, jonka piti antaman minulle opetusta. Minä opin
-kohta kirjoittamaan ja lukemaan, ja sitten piti minun myöskin oppia
-filosofiaa. Niin ehdotti opettajani, ja Anthusa oli hänen kanssansa
-yhtä mieltä. Mutta ennenkuin opetus siinä alkoi, vannotti ukko minua
-juhlallisesti, pitämään ja säilyttämään salaisuutena kaikki, mitä hän
-minulle opetti, kunnes opetus oli päättynyt. Minä lupasin sen. Kun
-kolme kuukautta oli kulunut, sanoi hän minulle täytyvänsä lopettaa
-opetuksen, sillä hänen piti lähteä Korinttoon. Mutta ennenkuin hän
-jätti minut, tahtoi hän vielä panna minulle yhden kysymyksen. Se
-kysymys oli: 'Uskotko mitä olen sanonut sinulle? Uskotko Herraan
-Jesukseen Kristukseen?' ja minä vastasin ääneeni ja iloisesti: 'Uskon,
-minä uskon Herraan Jesukseen Kristukseen.' Muutama päivä sen jälkeen
-vei hän minut kunnianarvoisen ukon tykö, joka kysyi minulta, pysyinkö
-tunnustuksessani, ja kun minä vastasin pysyväni, kutsui hän siihen
-muutamia naisia, jotka veivät minut erääsen toiseen huoneesen, ja
-siellä kastettiin minut. Minä olin nyt kristitty.
-
-"Anthusa tiesi kaiken tämän ennenkuin se tapahtuikaan, ja koki minua
-estellä. Mutta kun sanoin hänelle, ett'ei mikään voinut estää minua
-kristityksi tulemasta, antoi hän siihen myönnytyksensä. Kuitenkaan ei
-hän sallinut minun käydä kristityiden kokouksissa, sillä hän pelkäsi
-Archiaan saavan tietää sen ja vihastuvan minuun.
-
-"Pääsijäispäivänä en kuitenkaan antanut estää itseäni. Menin
-kokoukseen, joka oli minulle melkein tuntematon. Sittenkuin esimies oli
-pitänyt puheen ja lukenut rukouksen, meni hän pöydän luokse, jolla oli
-leipää ja viinaa, ja siunasi ne juhlallisilla sanoilla. Sitten ottivat
-miehet -- niitä sanottiin diakoneiksi -- viinalla täytetyt astiat ja
-siunatut leivät ja antoivat ne läsnäolijoille. Yksi diakoneista näytti
-minusta Philemonilta. Levottomasti loin silmäni häneen. Minä tunsin
-paikalla hänet ja menin piiloon toisten joukkoon, jott'ei hän saisi
-nähdä minua. Mutta kun diakonit rupesivat jakamaan leipää ja viinaa
-läsnäolijoille, huomasin kauhistuksekseni hänen lähestyvän sitä
-väkiryhmää, jossa minä olin. Sydämmeni alkoi sykkiä hänen lähetessään.
-Minä loin silmäni maahan. Mutta kun hän lausui sanat: 'Tämä on
-Kristuksen ruumis', täytyi minun nostaa kasvoni ja sanoa amen. Nyt
-tunsi hän minut. Minä näin selvästi, kuinka hän hämmästyi nähdessään
-minut täällä. Mutta hän ei sanonut minulle yhtään sanaa. Kotiin
-tultuani ilmoitin Anthusalle, mitä oli tapahtunut. Hän nauroi vaan ja
-sanoi: 'Olen kauan tietänyt, että Philemon on kristitty."
-
-"Miten minä tunsin itseni ylpeäksi ja rohkeaksi tämän pääsiäisjuhlan
-jälkeen.
-
-"Eräänä päivänä, kun Anthusa oli mennyt ulos, ja minä, surullisena ja
-kotoni muistoihin vaipuneena, seisoin nojautuneena ovenpieltä vasten,
-tuli Philemon äkkiä sisään. 'Chaire' (terve), lausui hän ja ojensi
-minulle kätensä. Minä tunsin itseni kovin punastuvan.
-
-"'Minulla on ollut ilo siitä', jatkoi hän lempeällä äänellä, 'että näin
-sinut veljieni joukossa. Mutta sano minulle, mikä on vienyt sinut
-pelastukseen!'
-
-"Minä kerroin hänelle kaikki. Hän naurahti, kun olin lopettanut.
-'Olkoon päätöksesi sinulle siunaukseksi', sanoi hän. Hän ojensi minulle
-kätensä ja silmäili minua. Hänen silmänsä olivat kauan minussa. Minä en
-tohtinut katsoa ylös. Sitten meni hän pikaisesti pois. Tästä
-kohtauksesta on elämäni suurin onni sekä onnettomuus johtunut.
-
-"Tuskin kului nyt yhtä päivää, ett'ei Philemon käynyt meidän luonamme.
-Minä tiesin ketä hänen terveisillä käyntinsä tarkoitti, ja kun hänen
-uskolliset, mustat silmänsä katsoivat minuun, tunsin minä itseni
-onnelliseksi ja ylpeäksi.
-
-"Niin kului monta viikkoa. Pääsiäisjuhla tuli taaskin, ja minä menin
-veljien kokoukseen. Myöskin Philemon oli siellä, mutta tällä kerralla
-jakoi hän viinaa ja leipää toiselle ryhmälle, eikä sille, jossa minä
-seisoin. Meidän silmäyksemme kohtasivat toisiaan vaan pikimmältään.
-Sillä me tiesimme kumpikin, ett'ei meidän sopinut tulla maailmallisissa
-ajatuksissa Herran huoneesen ja Herran pöytään.
-
-"Jumalanpalveluksen loputtua seurasi hän minua kotiin ja silloin kysyi
-hän minulta, tahdoinko Jumalan ja ihmisten edessä tulla hänen
-omaksensa, ja minä, hyljätty ja turvaton, uskoin ilolla kohtaloni hänen
-ja tulevaisuuden haltuun."
-
-"Mutta kohta alkoivat synkät aavistukset tehdä minulle levottomuutta ja
-estää minua nauttimasta sitä onnea, jonka toivoin saavani. Minä
-turvauduin uskontoon, ja luin ahkerasti hartauskirjaa, jonka Philemon
-oli antanut minulle. Seuraavat sanat olivat erittäinkin lohdutuksenani:
-Joka Korkeimman varjeluksessa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa
-oleskelee, hän sanoo Herralle: Minun toivoni ja linnani, minun
-Jumalani, johonka minä uskallan.
-
-"Eräänä päivänä, kun luin niitä sanoja, aukeni äkkiä ovi ja Archiaan
-orjien päällysmies astui sisään. Hän käski kovalla, melkein
-uhkaavalla äänellä minun seurata häntä, ja kun minä epäröivästi ja
-kysyvännäköisesti katsoin Anthusaan, otti hän minua niin kovasti
-kädestä kiinni, että minun täytyi huutaa. Sitten vei hän minut pihan
-yli ja ulos kadulle. Matkavaunut seisoivat siellä valmiina. Minun
-täytyi nousta niihin. Hän istuutui viereeni. Hevoset lähtivät
-liikkeelle, ja me kuljimme nopeasti pois.
-
-"Minä kysyin häneltä nyyhkien, mihin hän aikoi viedä minut.
-
-"'Ensin Ateenaan. Mihin sitten, en tiedä', oli hänen tunteeton
-vastauksensa.
-
-"Minä kiertelin käsiäni epätoivossa. 'Pelasta minut, Philemon!' huusi
-sieluni. Silloin tuli päähäni yhtäkkiä se ajatus, että kärsin hänen
-tähtensä, että tahdottiin erottaa minut hänestä. Tämä ajatus muuttui
-yhä enemmin ja enemmin visseydeksi minussa, ja tästä visseydestä voin
-saada lepoa ja tyytyväisyyttä. Olin varma siitä, että, jos niin oli
-laita, Philemon ei laiminlöisi mitään keinoa, saadakseen kohtaloni
-lievitetyksi ja minut vapautetuksi. Ja hiljaa kuuluivat minulle
-psalmistan sanat: Joka Korkeimman varjeluksessa istuu, hän sanoo
-Herralle: Minun toivoni ja linnani, minun Jumalani, johonka minä
-uskallan.
-
-"Komeilla marmoritemppeleillä kaunistettu linna tuli näkyviini aamun
-koittaessa. Sen harjojen yli kohosi suunnattoman suuri jumalankuva,
-kiiltävä keihäs kädessä. Minä tiesin, että linna oli Ateenan Akropolis.
-Vaunut seisattuivat; me tulimme niistä ulos ja astuimme erästä katua
-ylöspäin. Rappeutuneen huoneen edustalla seisattui seuralaiseni ja
-kysyi portinvahdilta, oliko Kallimachos kotona. Vahti nyökäytti päätään
-ja me astuimme sisään. Kohta seisoimme lihavanlännän miehen edessä,
-jolla eli suuret, verevät kasvot. Hän nauroi, nähdessänsä minut. 'Hyvä
-tavara', sanoi hän orjien päällysmiehelle. 'Mutta minun varastoni on
-aivan täpötäynnä. Minulla ei ole tilaa useammille'. Kun seuralaiseni
-kuitenkin sanoi hänelle ett'ei tässä ollut puhetta hinnasta sekä
-kuiskasi muutamia sanoja hänelle korvaan, naurahti hän viekkaasti,
-antoi kädellään minulle merkin seurata häntä, työnsi auki erään oven ja
-käski minun astua sisään.
-
-"Nyt olin suuressa, puolihämäräisessä huoneessa. Tuskin olin päässyt
-sisään, kun joukko naisia hypähti ylös ja alkoi ahdistaa minua
-kysymyksillä, mistä tulin, mikä oli nimeni ja mitä oli maksettu
-minusta. Minä tiesin nyt, missä olin. Orjankauppiaan huoneessa!
-
-"Jyrkästi hääsin minä pois kiihkeimmät kyselijät ja istuuduin tuolille,
-joka oli nurkassa. Kaikkein läsnäolevaisten silmät olivat minuun
-kääntyneinä. Onnettomia, nuoria sekä vanhoja, istui täällä sekaisin.
-Aivan vieressäni istui vaaleankiharainen barbaarityttö ja puhdisti
-villoja; tuolla toisella puolella huonetta tuijotti juutalaisnainen
-minuun hehkuvin silmin. Toiset olivat vaiti, toiset nauroivat ja
-laskivat leikkiä. Välistä kuului korviini sanoja, jotka nostivat punan
-poskilleni.
-
-"Hetken kuluttua tuli tyköni vanha muija, jolla oli terävät,
-tiedustelevat silmät, ja antoi minulle käsityötä, kehoittaen minua
-olemaan ahkeran.
-
-"Kuinka onnelliseksi tunsinkaan itseni, kun sain tehdä työtä! Se käänsi
-mieltäni pois ajattelemasta tilani peljättäväisyyttä ja antoi minulle
-enemmän rohkeutta ja luottavaisuutta.
-
-"Pimeän tullessa sain muutamia tyynyjä ja peitteitä tehdäkseni
-itselleni makuusijan. Kun se oli valmiina, otin salaa esiin
-rukouskirjani, painoin sitä huuliani vasten ja aloin lukea
-ilta-auringon viimeisissä säteissä.
-
-"Silloin astui Kallimachos sisään. Hän näki kirjan ja tuli paikalla
-luokseni, kysyen minulta, taisinko lukea ja kirjoittaa.
-
-"Myönnettyäni siihen, otti hän lehden, ojensi minulle
-kirjoituspiirustimen ja käski minun kirjoittaa jotakin: Minä kirjoitin
-silloin nämät värsyt Sofokleen Antigonesta:
-
-    "Ihmettä mont' on. Inhiminen
-    Kaikkein tenhosin ihme on.
-    Talven myrskyjä uhmaillen,
-    Kulkevi hän meren aavaston,
-    Vaikk' ylt'ympäri lainehien
-    Vaan valkotyrskyt pauhaa."
-
-"Kallimachos katsoi kirjoitustani ihmetellen ja tästä hetkestä lähtein
-tuli minun tehtäväkseni näytelmäkappaleiden kopioiminen.
-
-"Niin kului kahdeksan päivää, jotka käytin kirjoittamiseen ja
-käsitöihin vaihetellen. Yhdeksättä päivää orjankauppiaan huoneessa
-ollessani tuli Kallimachos tyköni kahden miehen seuraamana.
-Kauhistuksella kuvailin mielessäni, että ne olivatkin ostajia ja tuskan
-tunteella ajattelin itsekseni, että ostavat ehkä minut. Tosin ei
-nykyinenkään tilani ollut suloinen, mutta se oli turvallinen ja
-kauhistuksella odottelin toisen isännän haltuun joutumista. Mutta
-ihmeekseni lukivat nämät molemmat miehet ainoastaan orjattaret,
-rupeamatta heitä likemmin tutkistelemaan. Minua kummastutti se. Eivätkä
-myös totisen ja kunnioitusta herättävän ulkomuotonsa puolesta nämät
-molemmat vieraat minusta näyttäneetkään orjankauppiailta.
-
-"'Ainoastaan yhden erotan pois', sanoi Kallimachos, osottaen minua.
-'Hänettä en voi olla'. Molemmat miehet katsoivat minuun hetkisen
-tutkivin silmin. Sitten tuli toinen heistä minun tyköni ja kysyi
-minulta, mistä olin. Mutta ennenkuin vielä ennätin vastata,
-otti hän pergamenttilehden, jolle olin kirjoitellut muutamia
-ajatuksiani joutohetkinä. Hän näytti hämmästyneen ja osotti lehteä
-seuralaisellensa, johon myöskin tuli hämmästyksen merkkiä. He
-juttelivat hiljaa hetkisen aikaa Kallimachon kanssa. Sitten astui se,
-joka oli ottanut minulta pergamenttilehden keskelle huonetta ja lausui
-korkealla äänellä: 'Te naiset ja neitsyet, jotka olette tässä
-kokoontuneina, olette vapaat orjuudestanne. Seuratkaa minua, että saan
-viedä teidät sinne, jossa pidetään huolta sekä ruumiistanne että
-sielustanne.'
-
-"Sanomaton riemu syntyi. Useat orjattarista riensivät puhujan luokse
-suutelemaan hänen kättänsä tai halailemaan hänen polviansa. Vasta nyt
-saattoi oikein nähdä, kuinka onnettomiksi nämät raukat olivat tunteneet
-itsensä. Minulla oli myöskin halu saada kiittää miestä, mutta samassa
-tuokiossa astui hän minun tyköni ja ojensi minulle kunnioittavaisesti
-kätensä.
-
-"'Terve, sisar, Kristuksen palvelijatar!, virkkoi hän. Minä silmäilin
-häntä hetken hämmästyksellä. 'Sinähän olet kirjoittanut nuot sanat,
-jotka luin pergamenttilehdestä: Joka korkeimman varjeluksessa istuu,
-hän sanoo Herralle -- 'Kyllä', vastasin minä, 'minä uskon Kristukseen'.
-
-"'Minä olen Ateenan seurakunnan presbyteri, Onesimus. Ja tämä on minun
-kanssaveljeni Aristarchos!'
-
-"Sitten selitti hän minun olevan vapaan ja kertoi Ateenan seurakunnan
-keränneen kokoon summan rahaa, ostaakseen vapaiksi Kallimachon tykönä
-olevat orjattaret ja tehdäkseen siten Herralle otollisen työn. Heidät
-piti vietämän seurakuntaan ja opetettaman evankeliumissa, että he
-tulisivat osallisiksi pelastuksesta.
-
-"Puolen tunnin kuluttua lähdimme me Kallimachon huoneesta. Orjattaret
-vietiin erityisiin kristityihin perheihin. Minä tulin omasta
-pyynnöstäni Onesimukselle. Hän tarttui käteeni ja vei minut puolisonsa
-ja molempain tytärtensä tykö. He ottivat minut vastaan kuin tyttärensä
-ja sisarensa, syleilivät ja suutelivat minua, ja kohta tunsin minä
-itseni niin perehtyneeksi heidän keskuuteensa, kuin olisin ollut heillä
-jo monta vuotta. Minä kerroin heille suruni ja kärsimyksenä, salaamatta
-mitään. Onesimus sanoi minulle nyt että heidän seurakuntansa oli
-alinomaisessa yhdistyksessä Korinton seurakunnan kanssa ja lupasi
-lähettää kirjeen Korinton piispalle hankkiakseen minulle likempiä
-tietoja.
-
-"Mitkä onnelliset päivät olivat minulla nyt! Jo toisena päivänä
-antoivat molemmat sisaret minulle kultaisen rannerenkaan, johon oli
-piirretty sanat: Herra, auta palvelijatartasi Lydiaa.
-
-"Onesimus ei ollut päivillä paljon kotona. Sielunhoito piti hänen
-aikansa hyvin ahtaalla. Varhain aamuisin kokoonnuimme me rukouksiin.
-Onesimus aina silloin luki ja selitti kappaleen pyhästä raamatusta.
-'Aamulla nähköön aurinko pyhän kirjan polvillasi', oli hänellä usein
-tapana sanoa. Me päätimme hartautemme aina psalmeilla, ja samalla
-tavalla ylensimme mieltämme ennen levolle menemistämme.
-
-"Mikä rauha vallitsi tässä huoneessa! Oi siunatut kodit, joissa Herran
-hengellä ja sanalla on sijansa! En tiedä, rakas tyttäreni, suoko taivas
-minulle sen, että saan kuoliossani jättää sinut kristillisessä
-mielenlaadussa kasvatettuna. Mutta jos vaellatkin pakanain tiellä näitä
-rivejä lukiessasi, niin käy kokemaan mitä äitisi on kokenut. Silloin
-löydät rauhan sielullesi. Tule valkeuteen, jotta saisit elämän, tule
-lähteelle, jotta saisit juoda virvoitusta. Katso sielujen paimenta,
-kuinka uskollisesti hän johdattaa omiansa, kokoo eksyneitä, tukee
-väsyneitä ja raskautetulta.
-
-"Kahdeksan päivää sen jälkeen sai Onesimus kirjeen Korintosta. Piispa
-kirjoitti, ett'ei Philemon nykyjään oleksinut siellä, vaan että hänen
-isänsä oli karkoittanut hänet eräälle maatilalle Elikseen. Ei tunnettu
-seurakunnassa sen maatilan nimeä, mutta luultiin voitavan odottaa, että
-Philemon kohta itse ilmoittaisi itsestänsä piispalle, joka silloin
-paikalla lähettäisi tietoja Ateenaan.
-
-"Tässä kirjeessä ei tosin ollut mitään varsinaista ilahuttavaa, mutta
-ei myös mitään epämyötäistäkään. Minä toivoin parhainta, sillä toivo,
-sanoo apostoli, ei anna häpeään tulla.
-
-"Muutamaa päivää myöhemmin näin portinvahdin huoneessa vieraan.
-Paikalla tuli minulle ajatus, että se oli sanansaattaja Korintosta.
-Minä menin kiiruusti sisään ja huomasin Onesimuksen peittelevän
-kirjettä, jota hän näytti paraillaan olleen lukemassa. Minä peljästyin,
-sillä tieto, jota minulle ei ilmoitettu, oli varmaan paha. Mutta minun
-täytyi hillitä itseäni, ja kotilaisteni iloisat kasvot rauhoittivatkin
-myös minut, sillä tiesin, että he olisivat murhehtineet, jos tieto
-olisi ollut onneton.
-
-"Niin kului kuukausi levottomassa odotuksessa. Silloin astui eräänä
-aamuna Onesimuksen puoliso minun tyköni salamielisesti hymyillen ja
-pyysi minun tuokioksi menemään etusaliin, sillä joku odotti minua
-siellä. Minä tottelin hänen kehoitustansa, ja siellä seisoi se mies,
-jota voin kutsua sulhasekseni.
-
-"Philemon kertoi meille kaikki, mitä hän oli saanut kokea viime
-kuukausina. Hän oli ilmaissut isälleen suhteensa minuun, mutta Archias
-oli vannonut kaikkein taivaisten sekä maanalaisten jumalain kautta, ei
-koskaan sallivansa sellaista yhdistystä. Ensin koetti hän kuitenkin
-taivuttaa poikaansa hyvällä. Mutta kun Philemon, näistä koetuksista
-huolimatta, pysyi lujana, ryhtyi hän väkivaltaisiin toimiin: Minut
-lähetettiin Ateenaan orjankauppiaalle myötäväksi, Philemonin täytyi
-muuttaa Elikseen, jotta hän siellä, maailmasta erotettuna, tulisi
-järkevämmälle mielelle. Mutta hän oli diakoni, ja seurakunta rupesi
-kohta kuulustelemaan syytä hänen katoamiseensa, ja myöskin Philemon
-puolestansa katsoi velvollisuudekseen ilmoittaa olopaikkansa piispalle.
-Uskollinen orja välitti kirjevaihtoa. Kun Philemon sai tietää minun
-olevan turvassa Ateenassa, ei hän pitempään viipynyt Eliksessä. Hän
-pakeni ja onnistui suurien vaivojen perästä pääsemään Ateenaan.
-
-"Kaksi päivää sen jälkeen siunasi kirkko meidän sydämmemme liiton.
-Onesimus teki piispan luvalla tämän juhlallisen toimituksen. Me olimme
-puolisot, eikä nyt muuta kuin tuumittelemaan vastaisuudesta.
-
-"Onesimus neuvoi meitä asettumaan alussa johonkin kaukaiseen
-maakuntaan, ehkä Vähään Aasiaan, jotta olisimme turvassa Archiaan
-hankkeilta. Jonkun ajan kuluttua kun hänen ensi vihansa oli
-laimistunut, tekisi Korinton piispa sovituskoetuksen. Jos tästä
-kaikesta olisi onnellinen seuraus, niin voisimme heti palata Ateenaan
-takaisin.
-
-"Me suostuimme Onesimukseen ja lyhyen neuvottelun perästä päätimme
-valita Epheson olopaikaksemme. Onesimus toimitti meidät Epheson piispan
-suosioon, ja neljätoista päivää sen jälkeen lähdimme matkalle uuteen
-kotoomme.
-
-"Olimme olleet päivän ja yön matkalla. Aurinko hymyili ystävällisesti,
-ja Philemon osotti minulle, kulkeissamme pitkin rannikkoa, esi-isiemme
-jalokunniaisen taistelupaikan, Salamin lahdekkeen, onnettoman Aeginan
-ja hopearikkaan Laurion kukkulat.
-
-"Seuraavana päivänä peittyi taivas pilveen ja puolenpäivän aikaan nousi
-ankara myrsky, joka yltyi yltymistään ja hurjalla vauhdilla ajoi
-haahtea läpi aaltojen. Samalla tavalla kuljetti myrsky meitä koko yön,
-ja vavisten odotin minä joka hetki haahteamme viskautuvaksi jollekin
-karille. Vihdoinkin koitti aamu, ja harmaassa sumussa havaitsin mustia
-kallioita edessämme. Ilolla huomautin Philemonille, että oli meillä maa
-läheisyydessä, mutta hän katsoi vaan totisena sinne päin, johon osotin
-eikä virkannut sanaakaan.
-
-"Taaskin kului puoli tuntia. Yhä selvemmin rupesi häämöttämään se
-saari, jota lähenimme -- silloin täristi haahtea niin ankara sysäys,
-että minä kaaduin. Minä kuulin peljättävän jyryn ympärilläni, näin
-valtavan aallon loiskahtavan ylitseni -- sitten menin tiedottomaksi.
-
-"Herätessäni näin olevani vihelijäisessä majassa. Kaksi parrakasta
-miestä katsoa tuijotti minuun. Minä kysyin puolisoani, mutta he eivät
-alussa ymmärtäneet mitään, sitten sanoi toinen heistä, että kaikki
-hukkuivat. Minä kirkasin niin tuskallisesti että molemmat miehet
-peljästyivät. Minä tahdoin hypätä ylös, mutta vaivuin jälleen alas ja
-menin uudelleen tiedottomaksi.
-
-"En tiedä kuinka kauan makasin tällä tavalla tiedottomana. Vaan kun
-jälleen tulin tuntooni, niin olin yksinäni. Vaikka vaivoin, nousin nyt
-kuitenkin ylös. Silloin astuivat molemmat miehet sisään. Huomasin
-heidän iloitsevan minun virkoamisestani, mutta se oli semmoista iloa,
-kuin linnunpyytäjällä on pyytönsä onnistuttua.
-
-"Hetken kuluttua rohkasin mieltäni ja menin rannalle etsimään niiden
-kuolleiden joukosta, jotka meri oli ajanut rantaan, puolisoni ruumista.
-Minä löysinkin hänet heti. Hän oli valkoisella hiekalla ikäänkuin
-uinaileva, kasvot levollisina ja lempeinä.
-
-"Minä olin kauan polvillani ja rukoilin hänen ruumiinsa vieressä.
-Sitten menin pikaisesti majaan ja hankin itselleni muutamia työkaluja.
-Tahdoin itse tehdä kuolleelle haudan. Läheisen kallion hauraasen
-kylkeen koversin pienen hautaloukun. Molemmat miehet auttivat minua
-ruumiin panemisessa siihen ja loukun sulkemisessa suurella
-kiviliuskalla. Tähän kiviliuskaan piirsin minä omalla kädelläni":
-
-    Tässä lepää diakoni Philemon Korintosta, minun rakas puolisoni,
-    jonka kanssa taivas on suonut minun elää yhdessä ainoastaan
-    seitsemäntoista päivää.
-
-    Ainoastaan kuolemallansa tuotti hän minulle surua.
-
-    Viidenkolmatta vuoden, kolmen kuukauden ja yhdeksäntoista
-    päivän ijässä meni hän pois tästä ajasta elämään Jumalassa
-    ja Kristuksessa.
-
-    Rauha olkoon kanssasi!
-
-    Sinä, elämän kala, virvoita häntä.
-
-"Minun senjälkeiset elämänvaiheeni ovat pian kerrotut. Jo seuraavana
-aamuna selittivät molemmat miehet minulle aikovansa myödä minut
-Priessassa. Tämän kaupungin nimestä päätin meidän olevan Keos-saarella.
-Me lähdimme matkaan. Tunnin väsyttävää matkaa tehtyämme, kuljimme erään
-maatalon ohitse, jonka ovella seisoi ukko. Se äänetön suru, joka tuli
-näkyviin minun ulkomuodossani, herätti hänessä luultavasti sääliä,
-sillä hän tuli miehien luokse ja kysyi heiltä, kuka minä olin. He
-kertoivat hänelle niin paljon kuin tiesivät minusta ja hetkisen aikaa
-kauppaa hierottuansa osti hän minut. Sillä tavalla tulin minä Eumeneen
-omaisuudeksi. Hän piti minua tosin kuin orjatarta ainakin, mutta työni
-oli helppoa ja päiväni verrattain hyvät.
-
-"Hänen huoneessansa synnyit sinä, tyttäreni. Miten minä olin iloinen,
-kun katsoessani silmiisi näin kasvoissasi puolisoni kasvojen piirteet!
-
-"Kolme vuotta sen jälkeen kuoli Eumenes. Priessasta tuli hänen
-sisarensa poika ottamaan haltuunsa perintöä. Tuskin olin tuntia ollut
-tämän siveellisessä suhteessa vajonneen miehen kanssa saman katon alla,
-ennenkuin päätin itsekseni karata.
-
-"Ja minä karkasin. Sen kultaisen rannerenkaan, jonka Onesimuksen
-tyttäret olivat lahjoittaneet minulle, möin juutalaisille
-kaupustelijoille rahaa saadakseni. Koressassa tapasin haahden, joka
-juuri oli lähtemäisillään Italiaan, ja minä seurasin sen mukana.
-
-"Muutaman päivän kuluttua tunsin itseni niin sairaaksi, ett'en jaksanut
-olla ylhäällä koko päivässä. Silloin leikittelin sinun kanssasi ja
-sinun maatessasi kirjoitin nämät lehdet, jotka määräsin sinulle.
-
-"Minun tilani huononee. Minä koen kaikin voimin pitää itseäni pystyssä.
-Kaikki ovat hyvin ystävällisiä minulle, erittäinkin on perämiehellä --
-hänen nimensä on Stentus -- suuri huoli sinusta ja minusta. Palkitkoon
-Herra hänelle kaikesta, mitä hän on meille tehnyt!
-
-"-- -- Tänään laskemme Messanan satamaan, jossa haahti tulee seisomaan
-päiväkauden. Kun vaan jaksaisin nousta ylös! Viime yönä olin kovin
-murheissani siitä, että kutsuin Stentuksen tyköni ja otin häneltä sen
-lupauksen, että hän pitäisi huolen lapsestani, jos kuolen. Olen
-tuntenut itseni syvästi liikutetuksi, mutta olen lohduttanut itseäni
-Herran sanalla ja hiljaa sanonut itsekseni: 'Joka Korkeimman
-varjeluksessa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa oleskelee, hän sanoo
-Herralle: Minun toivoni ja linnani, minun Jumalani, johonka minä
-uskallan'.
-
-"-- -- Näen vuoteeltani kuinka korkea vuori kohoaa tuolla kaukana.
-Stentus sanoo meidän lähestyvän Napolin selkää. Jumalalle kiitos että
-pääsemme kohta maihin! Minä tunnen, ett'en kauemmin voi kestää tätä
-matkaa. Erittäinkin tänään on meri rauhaton -- -- --"
-
-Vaaleana ja kyyneleet silmissä istui Romula Liciniuksen edessä.
-Ikäänkuin hänen tietämättänsä hoitelivat hänen kätensä peräsintä ja
-purjeita, mutta hänen sielunsa oli yhä hänen äitinsä vaiheiden
-kertomuksessa, jonka hän juuri oli kuullut itsellensä luettavan.
-Licinius koki lohduttaa häntä, mutta hän pudisti vaan päätänsä, eikä
-virkkanut mitään.
-
-Niin istui hän äänetönnä ja omiin ajatuksiinsa vaipuneena, kunnes tuli
-ilta ja aurinko alkoi heitellä säteitänsä vinoon meren kimaltelevan
-pinnan yli, ja samalla tavalla istui hän vielä yön tultua, jolloin
-hänen täytyi ohjata venettä tähtien mukaan.
-
-Murheellisena silmäili Licinius häntä, kun hän istui siinä, silmäillen
-ylös taivaalle, mutta hänen ruumiinsa oli uupuneena kuluneen ajan
-vaivoista ja ponnistuksista, ja hän vaipui siis kohta vienoon uneen.
-
-Kun aamu koitti ja tähdet vaalenivat, oli sakea sumu laskeutunut veden
-päälle ja peitti näköalan. Romula pani kiireesti kokoon purjeet; hän
-tahtoi odottaa kunnes sumu olisi hälvennyt, jott'ei purjehtisi väärään
-suuntaan.
-
-Hitaasti ajelivat aallot venettä eteenpäin. Romula oli noussut
-seisoalleen ja katseli tarkkaavaisesti ympärilleen. Nyt luuli hän
-huomaavansa sumun seassa mustan kohdan, ja kohta tuli näkyviin vene,
-jossa oli viisi miestä. Miehet huomasivat myös hänet ja silmäilivät
-hetken aikaa hämmästyksellä tätä valkovaatteista naisolentoa, liehuvine
-hiuksineen. Sitten tarttuivat he ripeästi airoihin ja jupisivat hiljaa
-rukouksen, sillä he luulivat näkevänsä veden jumalattaren. Romula
-huomasi heidän säikähdyksensä ja nosti käskevän näköisesti kätensä.
-Miehet antoivat airojen vaipua.
-
-"Terve teille ja onnea matkalle!" huusi hän heille. "Voitteko sanoa
-minulle, missä päin Aenaria on?"
-
-He näyttivät jokainen samaan suuntaan. Romula kiitti heitä ja levitti
-jälleen ripeästi purjeet, ja vene kulki nyt nopeasti eteenpäin
-raittiissa aamutuulessa.
-
-Licinius oli sill'aikaa herännyt puhujain äänten hälystä.
-
-"Kohta olemme matkamme perillä", sanoi Romula hänelle. "Vaikeimmasta on
-päästy."
-
-"Jumalalle kiitos", vastasi Licinius. "Kuinka olenkin iloinen, että
-pääsemme Aenariaan. Muistelen itselläni olevan hyvän ystävän tällä
-saarella. Hänen nimensä on Qvintilius; hän oli ennen legaatti
-Itämailla. Hän ottaa varmaan minut vastaan, ja hänen puolisonsa, joka
-on hyvä ja jalomielinen nainen, on hyvillään, kun tulee tuntemaan sen,
-joka niin rohkeasti toi minut yli aavan meren."
-
-Romula naurahti tuskallisesti. "Kääntäkööt jumalat kaikki parhain
-päin", sanoi hän.
-
-Aurinko oli jo päässyt korkeimmillensa, kun saari rupesi häämöttämään
-kaukana taivaanrannalla. Se oli Aenaria.
-
-Licinius silmäili saarta, joka alkoi yhä selvemmin näkyä. Nuorena oli
-hän ollut Aenariassa ja tunsi vallan hyvin kulkuvedet täällä. Hän kävi
-siis väsymättömän tytön sijaan perää pitämään, ja huomattuansa, että he
-olivat purjehtineet saaren eteläistä rannikkoa kohti, joka oli vallan
-autiota, jyrkästi mereen putoavine vuoriseinämöineen, käänsi hän
-peräsintä ja laski luodetta kohti. Kohta oli hän ennättänyt saaren
-läntisimpään kohtaan. Ihastuksella tervehti hän nyt Kumen akropolia,
-joka näkyi meren takaa, ja Apenniinien kukkuloiden alapuolella, jotka
-kohoilivat toinen toisensa takana, levisi hänen silmiensä eteen
-hedelmällinen Campanian tasanko. Licinius käänsi veneen nyt koilliseen
-suuntaan ja saapui kohta pienempään niistä kahdesta lahdekkeesta, jotka
-mereen pistävä kallio muodostaa.
-
-Ripeästi nousi hän maalle etsimään ylös tuttavansa huonetta, samalla
-kuin Romula pani purjeet kokoon ja korjasi veneen, ja kun aurinko
-heitteli viimeisiä säteitänsä saarien yli, kullaten maan ja meren
-hohteellansa, ja päivän melu vaikeni, tuntui ilta kahta
-rauhallisemmalta näistä molemmista matkalaisista, jotka nyt
-Qvintiliuksen maatalossa kertoivat kärsimyksiään ja vaiheitaan.
-
-
-
-
-Yhdeksäs Luku.
-
-Napoli.
-
-
-Aurinko laskeutui Kumen linnan taakse, haaveellisesti leikittelivät sen
-säteet vienosti aaltoilevalla merellä rannan rotkojen ympärillä ja
-ruokamännyillä kaunistetuilla vuorenhuipuilla. Raitis leyhkä puhalsi
-etelästä, ja kalavenheet ja haahdet, jotka aikoivat Misenum'in
-satamaan, kiikkuivat aalloilla. Pitkin merenrannikkoa olevain
-roomalaisten maatalojen balkongeille tuli moni nainen silmäilemään
-taivaalla ja vedessä tapahtuvaa, vaihettelevaa värinleikittelyä tahi
-äänetönnä katselemaan kaukaa näkyvää maailmankaupunkia, joka
-pauhuisena, ijäti uutena kohosi keltaisen joen varrella. Pitkin
-rannikkoa kulkevalla tiellä retkeili ohitse Puteoliin meneviä
-sotamiesjoukkoja, palasi talonpoikia kotiin asioiltaan kaupungista ja
-kulki tanssijattaria vieraspitoihin. Vähän väliä meni ohitse joku vaunu
-ratisten, tahi kantotuoli, jota miehet puhkaen kantoivat. Niin vilkas
-elämä alkaa tällä leveällä rantatiellä, kun rupeaa tulemaan hämärä ja
-meri alkaa levittää illan viileyttä maalle. Päivällä taas heinäkuun
-polttavassa kuumuudessa on kaikki äänetöntä ja autiota.
-
-Vähän matkan päässä etelään päin Kumesta tekee rannikko syvän
-lahdekkeen ja siinä on meren ääressä kaupunki. Kaksi linnaa on sen
-itäisenä ja länteisenä rajana ja niiden korkeudelta laskeutuu
-varsinainen kaupunki huoneriveinensä alas mereen päin. Tämä kaupunki on
-Napoli, jonka vedenneiti Parthenope muinoin perusti tähän paratiisiin;
-Napoli, jota muukalainen katselee ihmetellen ja jonka sen asujamet
-panevat yli kaikkein muiden kaupunkien. Napolilla on pohjoispuolella
-suojanansa vuoriharjanne, joka monissa penkereissä alenee kaupungin
-muureihin. Vuoren rinteet ovat peitetyt ruokamännyillä ja rehevillä
-viinipuilla ja keskellä kaikkea tätä vihannuutta loistelevat ylhäisten
-roomalaisten maatalojen valkoiset seinät.
-
-Eräällä vuorenpenkereellä kasvaa palmu. Monta vuosisataa on se jo
-silmäillyt siitä alaalla olevata kaupunkia ja merta. Se on vanhentunut
-ja myrskyt ovat riistäneet siltä monta oksaa, mutta vieläkään ei se
-näytä pelkäävän katoovaisuutta ja se, joka laakson läpi kulkee ylös
-ylängöille, näkee sen ja tervehtää sitä kaukaa, ja oksiansa
-leyhyttelemällä tervehtää se takaisin.
-
-Kappaleen matkaa etempänä kohoaa huvila. Viiniköynnöksillä ympäröittyjä
-marmoripylväitä on niin tiheään sen ympärillä, että silmä tuskin voi
-erottaa sitä. Mutta se, joka saa katsahtaa sen sisustaan, seisattuu
-hämmästyneenä ja luulee näkevänsä unta, vaikka hänen silmänsä
-olisivatkin jo ylenmäärin saaneet nähdä itämaiden tenholoistoa. Kolme
-porttia käy huvilaan; yhden päällä on kirjoitettuna Persia, toisen
-päällä Aegyptus ja kolmannen päällä Germania. Se, joka astuu sisään
-ensimmäisestä sisäänkäytävästä, luulee siirtyneensä Schiran
-puutarhoihin; se, joka menee toisesta, kulkee sfinksi-kujanteita
-pitkin, ja kolmas vie metsä- ja kalliomaisemaan, jossa kohisee
-vesiputouksia, kuppuroi hirviä, ja mörisee karhuja aidatuissa
-onkaloissa. Ja samoin kuin musta-ihoisia persialaisia ja egyptiläisiä
-on huvilan alueen kahden ensimmäisen osaston väliteinä, samoin venyy
-täällä maassa vaaleatukkaisia germanilaisia nuorukaisia, laulellen
-kotomaansa lauluja.
-
-Tämä maatalo oli Cajus Herenniuksen, joka, kotoisin Umbriasta, oli
-kaksikymmentä vuotta takaperin ollut halpa sotamies, pienellä palkalla,
-Britannian rajamuurilla. Mutta keisarin aulius ja myötäiset
-hallintovuodet, jotka hänellä oli ollut Itämailla, olivat vähitellen
-tehneet hänet Campanian Croesukseksi.
-
-Tänään oli hänellä suuret juhlallisuudet, nyt oli ensimmäinen päivä
-tammikuuta ja Herennius rakasti tänä päivänä näyttää suurinta loistoa.
-Jo useampia päiviä olivat orjat työskennelleet erinomaisissa
-valmisteluissa, ja kaksi tuntia ennen juhlallisuuden alkamista piti
-laitoksia vielä paljon lisäillä ja parannella.
-
-Asuinhuoneen verannalla seisoi kaksi nuorta tyttöä. Malakiittipylvästä
-vasten nojautuneena katsoa tuijotti toinen heistä äänetönnä ulos
-merelle, jossa Capreaeluodon kalliot kohosivat ylös rauhattomista
-aalloista. Hänen yllänsä oli paljo koristuksia, mutta hänen kauniiden
-kasvojensa synkkämielinen totisuus oli tiukka vastakohta hänen
-päällänsä olevaan juhlapukuun. Hänen vieressänsä istui nuorenpuoleinen
-ystävättärensä, jonka verevistä kasvoista säteili onni ja jonka
-mustilla hiuksilla hänen oikea kätensä lepäsi.
-
-"Kohta tulevat he", kuiskasi nuorempi tytöistä, kääntäen silmänsä
-ystävättäreensä. "Mutta minkätähden et ole iloinen?" lisäsi hän kohta
-sen jälkeen surullisella äänellä.
-
-Ystävätär naurahti tuskallisesti ja painoi suudelman kysyjän otsaan.
-
-"Tiedäthän, Viktoria, että olemme pakolaisia", sanoi hän lempeästi,
-"eikä kukaan voi heti jälleen tulla iloiseksi, kun on koti jäänyt."
-
-"Ei, Julia, se ei ole mikään pätevä syy. Onhan isäni niin usein sanonut
-teille, että tämä on nyt sekä tulee olemaan teidän kotonne. Ja minun
-luullakseni", lisäsi hän ynsistelevän näköisenä, "on Napoli kuitenkin
-aina Kartagon vertainen."
-
-"Viktoria", kysäsi toinen totisena, "näitkö auringon katoavan tuonne
-ruokamäntyjen taakse? Mutta etkö ole iloinen nähdessäsi sen taas
-huomenna?"
-
-"Kyllä, mutta minä en ymmärrä sinua."
-
-"Parasta onkin se sinulle", vastasi toinen vetäen puoleensa
-ystävätärtään, "sillä silloin kadottaisit ehkä sinäkin iloisuutesi,
-joten et saa tehdä tänä iltana, sillä --"
-
-"Sillä?" kysyi mustahiuksinen, katsoen puhujaan.
-
-"Niinpä kyllä, sillä sinä olet Cajus Herenniuksen tytär, jota kaikki
-tahtovat olemaan naurussa suin."
-
-Nuori tyttö pudisti kieltävästi päätään.
-
-"Ei, Julia, tänään tahdon olla tyly kuin marmori, ainakin useimpia
-kohtaan."
-
-"Ja keitä ne ovat?"
-
-"Eiköhän Statilius Bajaesta ainakin. Hän on tyhjän lavertelija, joka
-imartelee minua kaikella tavalla, mitä on oppinut Roomassa. Niin, häntä
-kohtaan tahdon olla kuin Niobe."
-
-"Olen hyvilläni, että arvostelet niin oikein."
-
-"Myöskään Frontoa en suvaitse. Hän juttelee minulle alinomaan, kuinka
-ihmeellinen on hänen veneensä, jonka hän on teettänyt, en tiedä missä.
-Mutta kaikkein vastenmielisin on minusta kuitenkin Sabinus. Ajatteles,
-että äskettäin saimme tietää hänen isänsä olleen villatavarain kauppias
-Kilikiassa -- ja kuinka isoisena hän on itsensä pitänyt! Mutta
-tietäköön tänä iltana, että tunnen hänen syntyperänsä!"
-
-"Mutta se nuori napolilainen, jonka näin täällä muutama päivä sitten --
-mikä oli hänen nimensä."
-
-Syvä puna lensi Viktorian kasvoille. Mutta hän osasi hillitä itseänsä.
-
-"Tarkoittanet ehkä Luciusta?" vastasi hän tyyneesti, vaikka hänen
-sydämmensä sykki hätäisesti. "En tietysti voi olla tyly kaikkia
-kohtaan. Mitä sanoisi isäni -- mutta tule katsomaan", lisäsi hän
-kiireesti, "onko juhlallisuudeksi kaikki valmiina."
-
-Näin sanottuansa lähti hän, ja hänen vakavampi ystävättärensä seurasi
-äänetönnä häntä.
-
-Kohta alkoi tulla vieraita. Puutarha säteili tuhansien kynttilöiden
-valossa. Orjat ja orjattaret häärivät haaveellisissa puvuissa ympärinsä
-vieraita passaamassa. Aina yhä tuli uusia kantotuoleja ennen tulleiden
-riviin. Niistä astui ulos ylhäisiä naisia, ylellisissä koristeissa ja
-puvuissa, jotka aina olivat toinen toistansa etevämmät ja paremmin
-keksityt. Miehiä, joilla oli senaattorin arvo, ylhäisempiä upseereja
-Misenum'in niemen luokse sijoitetusta laivastosta, nuoria
-elähtyneennäköisiä miehiä, jotka kulkivat eteenpäin varovasti, ett'ei
-yksikään poimu heidän vaatteuksissa joutuisi epäjärjestykseen, ja
-vakaisennäköisiä, laihoja ammattifilosofeja, kuluneissa, huonoissa
-villatogissa kihisi huvilan sisäänkäytävällä. Tämä tenhotunnäköinen
-puutarha oli avoinna kaikille.
-
-Mutta ulkopuolella seisoi tiheä kansajoukko katsellen vieraita, ja moni
-paha sana raha-aateliston rikkaudesta ja hekumallisuudesta kävi suusta
-suuhun, ja moni puristeli salaa nyrkkiänsä tälle loistavalle
-juhlaseurueelle.
-
-Vieraat jakautuivat kohta erityisiin joukkoihin. Useimmat ylhäisistä
-naisista istuutuivat punaisella silkillä päällystetyille sohville
-suunnattoman suureen, valkoisilla ja punaisilla ruusuilla kaunisteltuun
-lehtimajaan. Heidän takanansa istui orjattaria, leyhytellen kalliita,
-itämaisia viuhkia. Myöskin Viktoria oli liittynyt tähän seuraan. Hän
-nauroi ja laski leikkiä erään nuoren miehen kanssa, joka seisoi hänen
-edessänsä.
-
-"Ei, Lucius, sitä en voi koskaan uskoa. Sinulla mahtaa olla ikävä sillä
-yksinäisellä, auringonkuumuuden kuivaamalla saarella. Me kävimme siellä
-kerran, mutta hetket tuntuivat minusta siellä niin äärettömän pitkiltä,
-että kiitin taivasta lähteissämme sieltä pois."
-
-"Unhotathan nyt kuitenkin", keskeytti nuori mies nauraen, "että minä
-yksinäisyyttä juuri tahdonkin. Kirjani --"
-
-"Niin, niin, kirjasi -- niiden tähden voit varmaan olla kaikkea muuta
-ilman."
-
-"Sinä et saa suuttua minuun, Viktoria, sillä tiedäthän, että vielä
-kerran tahdon perinpohjin käydä sen teoksen läpi, jossa monta vuotta
-olen työskennellyt."
-
-"Ah niin, minä unhotin sen", keskeytti nuori tyttö. "Mutta minkätähden
-tarvitsee teidän alinomaa kirjoittaa? Syntyyhän siitä vaan kiistaa ja
-riitaa. Ja sentähden sitten mennä Capreae-saarelle ja erota maailmasta!
-Se on anteeksi antamatonta."
-
-"Viktoria", keskeytti nuori mies lempeällä äänellä, "jos tahdot minun
-jäämään tänne, niin jäänkin."
-
-Nuori tyttö punastui ja loi ujosti silmänsä maahan.
-
-"Mutta ainoastaan sillä ehdolla."
-
-Tyttö käänsi kysyvästi silmiänsä häneen.
-
-"Että saan käydä hyvin usein teillä, ja että sinä aina näytät minulle
-iloiset kasvot. Myönnätkö sen?"
-
-"Oi, Lucius", vastasi tyttö ujosti, peittäen kasvonsa viuhkan taakse.
-Juttelu taukosi hetkiseksi.
-
-"Sinun pitää nyt paikalla sanoa myönnän taikka en", kehoitti nuori mies
-naurussa suin, "sillä näen Sabinuksen tulevan tuolta sinua
-tervehtämään."
-
-Silloin vaipui viuhka tytön kauniilta kasvoilta ja hän kuiskasi hiljaa
-myönnän.
-
-Sabinus lähestyi. Hän oli päähenkilöitä Napolin ylhäisemmissä
-keskuuspiireissä, hän oli erinomaisen hyvästi vaatetettu, ylhäinen
-ryhdiltään sekä tunnettu kohtelijaista puheistaan. Hänen isänsä oli
-jättänyt hänelle äärettömät varat, ja poika piti nyt elämän-tehtävänään
-voida oikein perinpohjaisella tavalla nauttia rikkauksiaan.
-
-Hän kumarsi nöyrästi.
-
-"Olen tarvinnut kokonaisen hetken", sanoi hän, "vakuuttaakseni itseäni
-käveleväni maan päällä, enkä taivaassa, mutta sinun näkemisesi herättää
-minussa jälleen epäluuloa."
-
-Nämät sanat sanottuansa kumarsi hän uudelleen.
-
-"Kyllä osaatkin puhua piloja, Sabinus", sanoi Viktoria ylpeästi.
-"Minusta on oikein maallisen viileä tässä iltakylmässä -- mutta nyt
-juuri johtuu mieleeni, että tahdoin kysyä sinulta jotain."
-
-Sabinus kumarsi ja sanoi: "Mitä haluaa hyvä herratar kysyä?"
-
-"Se on myöskin hyvin maallinen kysymys. Joll'et sinä voi vastata
-siihen, niin voinee ehkä joku näistä läsnäolijoista."
-
-Hän tervehti useita nuoria miehiä, jotka tulivat siihen samassa
-tuokiossa.
-
-"Minä aioin lahjoittaa palvelijattarilleni villapeitteitä uuden vuoden
-tullessa. Mistä saisin oikeita Kilikian tehtaanteoksia."
-
-Sabinus tuli kalmankalpeaksi; toiset nauroivat. He ymmärsivät Viktorian
-vihjaavan Sabinuksen syntyperään.
-
-"En ole koskaan alentanut itseäni ajattelemaan sellaisia asioita",
-vastasi hän kylmällä kohtelijaisuudella, jonka jälkeen hän kumarsi ja
-meni pois.
-
-"Hän oli ansainnut sen rangaistuksen", puolusteli Viktoria toisille.
-"Minä olen kauan aikonut hänelle sitä."
-
-Hiukan syrjässä naitujen naisien ja tyttöjen seurasta juttelivat
-muutamat vanhemmat miehet keskenään. Niiden joukossa nähtiin Viktorian
-isä, Cajus Herennius, vahvaruumiinen ja oikein jäykän roomalaisen
-näköinen mies, leveine otsineen ja jyrkkine kasvojen juonteineen. Hän
-oli yksinkertaisissa vaatteissa, mutta ranteillansa oli hänellä
-kreikkalaisilla korkokuvilla koristetut, raskaat, kultaiset
-rannerenkaat. Hän jutteli Aasiassa tehdyistä sotaretkistänsä, lyhyellä,
-selvällä ja varmalla tavalla. Hänen vieressänsä istui Calpurnius.
-
-"Parttilaisia vastaan retketessämme", sanoi hän, kääntyen
-viimeksimainittuun, "oli meillä joukossamme nuori upseeri, joka,
-joll'en erehdy, sittemmin määrättiin Afrikaan prokonsulin alaiseksi.
-Luulen hänen nimensä olleen Licinius."
-
-"Minä tunnen hänet vallan hyvin", vastasi Calpurnius ja pimeä varjo
-lennähti hänen kasvoillensa. "Hän on legaattina Kartagossa."
-
-"Hän oli merkillinen ihminen", pitkitti Herennius, "haaveksija, joka
-leirissä vaan harjoitti opintoja, mutta tappelussa taisteli kuin
-leijona."
-
-"Hän on prokonsulille oikeana kätenä", lisäsi Calpurnius.
-
-"Ja tulee luultavasti myös hänen seuraajakseen", sanoi Herennius.
-"Keisari ei ole hyvällä mielellä prokonsulia kohtaan, sillä hän tietää
-kyllä hyvin, että tämä on ollut salahankkeissa häntä vastaan, hänen
-vihollisensa Pescenniuksen kanssa."
-
-"Paljo tullee muuttumaan nykyisen hallituksen aikana", lisäsi kolmas
-seurassa.
-
-"Niin, sen sanon teille", kuului käheä ääni loitommalta, ja laiha,
-ankaran-, juronnäköinen mies astui esiin, "että hän tarttuu kiinni
-rattaanvärttinöihin, eikä turhaan pidä Severuksen nimeä."
-
-Läsnäolijat silmäilivät puhujaa kummastellen.
-
-"Kuulkaa mitä sanon teille", jatkoi hän. "Olin kerran leirissä
-Carnuntum'in luona ja mietin olemisen syytä ja tarkoitusta. Silloin
-taputti joku minua olkapäähän. Minä käännyin katsomaan ja upseeri
-seisoi vieressäni ja kysäsi minulta: 'Mitä teet?' ja minun vastattuani
-hänelle, kysyi hän vielä: 'Uskotko sinä jumalia olevan?' Minä vastasin:
-'Tutkimukseni osottavat minulle sen, mutta te mahtanette oppia sen
-historiasta.' Sillä kaikenlaista turmaa on syntynyt näinä vuosina ja
-valtakunnassa on kaikki lähtenyt pois liitoksistansa, juuri sentähden,
-ett'eivät roomalaiset ole pitäneet lukua jumalistansa ja ovat antaneet
-kaikellaista epäuskoa syntyä. Siihen vastasi hän minulle: 'Sinä olet
-oikeassa', ja sen kanssa meni hän matkaansa. Hänen nimensä oli --"
-
-"Ah, Antistenes", virkkoi Herennius leikillä, "semmoisiin sanoihin ei
-saa perustaa liian paljoa. Te filosofit olette tieteisoppineita.
-Todellisten olojen painon alla horjuu ja notkistuu ihminen kuin hennoin
-ruoko."
-
-"Ehkä lienet oikeassa", jupisi laiha mies äreästi. "Kurja luontokappale
-on ihminen."
-
-Sitten meni hän takaisin paikallensa.
-
-"Tiedän hyvin", jatko Herennius, "että jos ylimalkaan joku ihminen voi
-saattaa järjestyksen jälleen valtakuntaan, niin on se Septimius
-Severus. Mutta olemmehan usein nähneet parhaimpienkin voiman ja
-tarkoituksen menevän mitättömiin, kun sallimus on epäsuosiollinen."
-
-"Niin, se on näiden viimeisten vuosisatojen viisautta", virkahti
-pilkallisesti eräs mies, joka tähän asti oli istunut äänetönnä ja
-katsoa tuijottanut eteensä, "että yksi ainoa hallitsee miljoonia. Tämän
-yhden ainoan tähden joutuvat tuhannet hukkaan, ja kuitenkin olisi
-oikeammin, että tämä ainoa sortuisi monen tähden."
-
-Hän lausui nämät sanat kylmällä, vihlaisevalla äänellä.
-
-"Ne ovat persoonallisia mielipiteitä, Agaton", vastasi Herennius
-torjuvasti. "Brutuksen ja kaikkein näiden kunnianarvoisten murhaajain
-ajat ovat olleet ja menneet."
-
-Agaton puristi yhteen huulensa.
-
-"Mikä on mennyt, ei sentään ole unhotettu", jupisi hän.
-
-Filosofi nousi jälleen seisoalleen ja astui esiin.
-
-"Sanoohan Homeero näin", virkkoi hän:
-
-"Yhden on kuninkahaksi vaan määrännyt moniviisas Kronos."
-
-"Homeeron", keskeytti toinen ripeästi hänen puheensa, "pidän
-valtiollisissa asioissa lapsen arvossa."
-
-"Vai niin?" sanoi filosofi pistävästi. "Sittenpä ei minulla todellakaan
-ole enää mitään lisättävää. Mutta kiitän Agatonia hyvästä opetuksesta."
-
-Sitten meni hän takaisin pimeään nurkkaansa.
-
-Palvelija tuli Herenniuksen luokse ja kuiskasi hiljaa muutaman sanan
-hänen korvaansa. Hän nousi pikaisesti ylös.
-
-"Hyvät ystävät", sanoi hän vilkkaasti, "keisari saapui tunti sitten
-Napoliin ja aikoo tulla meidän seuraamme. Suokaa anteeksi."
-
-Näin sanottuansa katosi hän.
-
-Myöskin toiset nousivat ylös ja juttelivat innolla tästä
-odottamattomasta sanomasta. Kaikilta haaroilta nähtiin vieraiden
-kiiruhtavan esiin ja lausuvan kummastuksensa toisilleen.
-Suitsunkantajia asetettiin sisäänkäytävän edustalle ja sinne tänne
-lisättiin valoa tahi järjesteltiin se vaikutuksellisempaan tapaan.
-Orjia asetettiin määrättyjen välien päähän toisistaan Napoliin saakka,
-jotta he edeltäkäsin antaisivat tiedon keisarin ja hänen seurueensa
-tulosta.
-
-Sill'aikaa kävi eräs mies loitolla puistossa, missä ei ollut ihmisiä,
-edestakaisin samaa polkua. Hän näytti olevan peljättävässä
-mielenliikutuksessa. Välistä hosui hän ympärilleen käsillään, välistä
-syöksyi esiin mielettömän tavoin, välistä katsoi hän liikkumatta puihin
-ja pensaihin.
-
-"Niin -- ei", jupisi hän. "Sinä et saa -- mutta minä tahdon --
-Herennius -- kestiystävyys -- ei, minä en voi!"
-
-"Cesar, Cesar!" kaikui kadulta. "Terve, Cesar!"
-
-Hän säpsähti peljästyneenä.
-
-"Ratkaiseva hetki lähenee", höpisi hän. "Tahdon kerran koettaa, enkö
-minäkin osaa huutaa raivoisan rahvaan tavalla. Terve -- ei, kuolema
-Cesarille!"
-
-Tikari välkkyi hänen kädessänsä. Ripeästi piilotti hän sen jälleen ja
-meni puiden sekaan.
-
-Sanansaattaja palasi hengästyksissään Herenniuksen tykö ja huusi: "Hän
-tulee!"
-
-Tämä sanoma enensi yleisen jännityksen ja mielenliikutuksen
-korkeimmillensa.
-
-Sisäänkäytävän vieressä olevat soitsunkantajat kumarsivat syvään.
-Heidän rivinsä läpi astui pitkä ja solakka, vakaisennäköinen,
-parrettunut mies. Hänen tukkansa oli paksu ja harmahtava, pukunsa
-yksinkertainen; kapeilla purppurajuovilla kaunistellun tunikansa[31]
-päällä oli hänellä korkeavaatteinen viitta, ja päässänsä
-yksinkertaisesti koristettu nahkakypäri.
-
-Seurueena oli hänellä useita upseereja.
-
-Rajuilla kättentaputuksilla tervehdittiin sisälle tulevata Cesaria,
-joka ystävällisesti kumarteli päätänsä kaikille haaroille.
-
-Herennius meni ylhäistä vierastansa vastaan.
-
-"Ylhäinen Cesar", sanoi hän, painaen päänsä alas ja vasemman kätensä
-rintaansa vasten, "palvelijasi on onnellinen saadessaan sinut
-vieraaksensa."
-
-"Terve sinulle, Herennius", vastasi Cesar, tarttuen hänen käteensä.
-"Minä tahdon käytökselläni osottaa ystävilleni, että ajattelen heitä."
-
-Keisarin sanat kuuluivat vienosti ja sointuvasti, mutta afrikalainen
-äänenkorko oli niissä selvästi huomattavana.
-
-Herennius kumarsi.
-
-"Näen täällä olevan koolla paljon vieraita", jatkoi keisari, katsoen
-ympärilleen läsnäoleviin. "Ehkä tapaan täällä vanhoja ystäviä."
-
-Sitten astui hän edelleen ja antoi Herenniuksen ensin esittää oman
-perheensä jäsenet hänelle ja sen jälkeen ylhäisemmät vieraista. Hän oli
-hyvin suosiollisella mielellä ja oli hänellä ystävällinen sana melkein
-jokaiselle.
-
-"Oh, Calpurnius", huudahti hän nähdessänsä tämän. "Sinä olet
-pakolainen, jota jo olen haeskellut jonkun ajan. Sinun pitää tulla
-takaisin Roomaan. Minä tarvitsen sinua."
-
-"Minä pelkään, että arvostelet minua liialla velttoudella, Cesar",
-vastasi Calpurnius nöyrästi.
-
-"En suinkaan, Calpurnius; toistan vieläkin kerran että olet tervetullut
-jälleen Roomaan."
-
-Juteltuaan muutaman minuutin vieraiden kanssa, vei keisari Herenniuksen
-syrjään.
-
-"Minä tarvitsen sinua, Herennius", sanoi hän melkein rukoilevalla
-äänellä. "Sinä olet eronnut valtion palveluksesta liian aikaiseen. Sinä
-voit vielä olla valtakunnalle suureksi hyödyksi. Ajat ovat myrskyiset;
-minulla on vaikeita suhteita voitettavana ja tarvitsen taattuja
-miehiä."
-
-Herennius katsoi äänetönnä eteensä. "Itämaille pitää minun saada luja
-muuri parttilaisia vastaan", jatkoi keisari, "ja luulen sinun voivan
-rakentaa minulle sen."
-
-"Cesar", sanoi Herennius vapisevalla äänellä, "sinun luottamuksesi
-liikuttaa minua syvästi, mutta vanhuuteni johdosta pelkään, ett'en enää
-voi oikein tyydyttävällä tavalla osottaa ansaitsevani luottamustasi."
-
-Keisari pudisti päätänsä.
-
-"Minä en voi olla ilman sinua eikä sinun pidä kieltäytyä -- mutta",
-lisäsi hän, "mutta sanani ovat kuitenkin vaan pyyntö, johon voit evätä,
-hyväntahtoisuuteni sinua kohtaan sen johdosta mitenkään muuttumatta."
-
-"Sittenpä anon sinulta, Cesar, ajatusaikaa", virkkoi Herennius.
-
-"Sitä nyt saanet, mutta älä anna sen venyä liian pitkäksi, sillä
-nykyiset olot vaativat tarmokkaita miehiä, eikä niitä suinkaan ole
-yltäkyllin valtakunnassa. Minä näen ponnistukseni käyvän turhaksi,
-työni menevän hukkaan, joll'eivät muut auta minua kuormani
-kantamisessa."
-
-"Suokoot jumalat sinulle menestystä!" sanoi Herennius.
-
-"Ja johdattakoot sinun mielesi luonnistuneesen päätökseen", lisäsi
-keisari. "Mutta lähtekäämme nyt takaisin vieraiden tykö. Kuka on tuo
-totisennäköinen neiti? Hänellä näyttää olevan jokin suru."
-
-"Se on Calpurniuksen käly", vastasi Herennius, "puolisovainajani
-sisarentytär."
-
-Keisari meni Julian luokse, joka punastui ujostuneena. Multa hänen
-lempeät sanansa rohkasivat Juliaa ja kohta syntyi heidän välillensä
-vilkas kanssapuhe, jonka ajalla nähtiin hallitsijan usein naurahtavan.
-
-Hetken kuluttua ojensi hän Julialle kätensä jäähyväisiksi.
-"Tervetullut Roomaan", sanoi hän ystävällisesti. Hämillään keisarin
-hyväntahtoisuudesta loi tyttö silmänsä alas ja näki mustan haamun
-astuvan esiin. Hän kääntyi pikaisesti, ja samassa tuokiossa syöksyi
-hänen ohitsensa mies, jonka yläällä olevassa kädessä oli tikari.
-Salaman nopeudella pisti hänen päähänsä ajatus, että väijyttiin
-keisaria, ja samassa kuin ase putosi, heittäytyi hän kovasti parkaisten
-hallitsijan eteen, joka säikähtyen väistyi takaperin.
-
-Nyt syntyi hirmuinen melu, "Cesar on murhattu, Cesar on murhattu!"
-huudettiin joka haaralta. Samassa oli Herennius vahvalla kädellään
-tarttunut murhaajaan; hän katsoi miestä silmiin -- ja näki Agatonin
-kellanvaaleat kasvot.
-
-"Sinä katala", huudahti Herennius hänelle, "tahdotko sillä tavalla
-loukata kestiystävyyttä!" Murhaaja ei vastannut mitään; hänen hehkuvat
-silmänsä hakivat keisaria.
-
-Paikalla oli tämän ympärille kokoutunut tiheältä väkeä. Kalmankalpeana
-seisoi hän väkijoukon keskellä, sylissään pyörtynyt tyttö.
-
-"Hänestä vuotaa veri", sanoi keisari. "Toimittakaa tänne paikalla
-lääkäri ja neidin palvelijattaria."
-
-Julian olkapäästä tirsusi veri paksun silkkivaatteen läpi. Hänet
-pantiin sohvalle ja koettiin saada häntä jälleen virkoamaan.
-
-Muutaman minuutin perästä avasi hän silmänsä. Hän ymmärsi heti, mitä
-oli tapahtunut ja naurahti, nähtyään Marcellan ja Viktorian olevan
-polvillaan hänen sohvansa vieressä.
-
-Nyt astui myöskin keisari hänen luoksensa.
-
-Keisarin kasvot olivat vielä yhä kalpeat ja hänen huulensa
-värähtelivät.
-
-"Sinä olet pelastanut henkeni", sanoi hän totisesti. "Ja olet sillä
-tehnyt enemmän kuin voit aavistaakaan. Cesarin kiitollisuus sinua
-kohtaan on ääretön ja katoomaton."
-
-Hän puristi Julian kättä ja lähti paikalla pois seurasta, joka osotti
-kunnioitustansa hänelle kaikuvilla suostumushuudoilla. Herennius
-seurasi hallitsijaa huvilan portille.
-
-"Lähetän paikalla joukon sotamiehiä viemään murhaajaa Napoliin. Siksi
-ajaksi jätetään hän sinun haltuusi", virkkoi keisari. "Hänen pitää
-saada kuolemarangaistus Roomassa."
-
-"Minulla olisi eräs rukous, Cesar", sanoi Herennius surullisella
-äänellä.
-
-Keisari katsoi kysyväisesti häneen.
-
-"Se häpeä, joka tänään on tullut minun huoneelleni, kun Cesar ei näy
-voivan olla turvassa henkensä puolesta minun muurieni sisällä,
-kiirehtää minua päättämään siinä asiassa, jota äsken esitit minulle.
-Niin, Cesar", rukoili hän, "ota vastaan se palvelus, jonka vanha mies,
-niillä vähillä voimilla ja niinä muutamina vuosina, jotka hänellä vielä
-ovat jäljellä, voi tehdä sinulle, jotta sinä sekä jokainen näkisi, että
-olen todella uskollinen valtakunnan päämiehelle ja lujasti mieltynyt
-häneen."
-
-Niin puhui Herennius ja katsoi keisariin rukoilevin silmin.
-
-"Herennius", vastasi Septimius Severus, "äsken pyysit itsellesi
-ajatusaikaa, nyt käsken minä sinua miettimään asiaa; sillä minun jyrkkä
-tahtoni on, ett'et antaisi tämän tapauksen mitenkään vaikuttaa
-päätökseesi. Anna nyt huomenna sekä yhä edelleen minulle tietoja
-tyttöraukan voinnista, kunnes hän on aivan parantunut. Miten voinen
-palkita hänelle, en vielä tiedä", lisäsi hän hiljaan ja katsoi
-miettiväisesti maahan. Sitten puristi hän sydämmellisesti Herenniuksen
-kättä ja lähti huvilasta.
-
-Kohta keisarin lähdettyä menivät myös muutkin vieraat pois. Herennius
-otti heiltä jäähyväiset syvällä surkumielisyydellä. Tämä hirmuinen
-tapaus oli ankarasti kauhistanut häntä, eikä edes keisarin sanatkaan ja
-vakuutus suosionsa muuttumattomuudesta voineet poistaa hänestä
-raskasmielisyyttä.
-
-Kun viimeinen vieras oli lähtenyt huvilasta, meni Herennius murhaajan
-tykö, jota joukko orjia oli vartioimassa.
-
-"Agaton", lausui hän miehelle, joka synkkämielisenä katsoa tuijotti
-maahan, "oliko meidän tasavaltalaisilla esi-isillämme tapana
-väärinkäyttää kestiystävyyttä ja tuottaa murhan kirousta ystävän
-perheen keskustaan?"
-
-Murhaaja näytti tulevan ankaraan mielenliikutukseen, mutta hän ei
-tohtinut nostaa silmiänsä.
-
-"En ole tullut nuhtelemaan sinua", jatkoi Herennius. "Päinvastoin
-säälittää minua, että olet uskaltanut ryhtyä niin onnettomaan tekoon."
-
-Agaton nosti kalpeat kasvonsa ja silmäili hetkisen tutkistelevasti
-Herenniusta. Sitten antoi hän päänsä vaipua syvään rintaansa vasten.
-
-"Suo anteeksi minulle", virkkoi hän sekavasti, "kestiystävyytesi
-loukkaus. Jumalat ovat soaisseet minut. Voi minua, onnetonta!"
-
-Herennius teki kieltävän liikkeen.
-
-"Minä suon sinulle anteeksi, koska kadut rikostasi", lausui hän.
-"Antakoot jumalat sinulle voimaa nöyrästi käydä kohtaamaan sitä ankaraa
-rangaistusta, joka sinua odottaa. Hyvästi!"
-
-Näin sanottuansa meni hän pois.
-
-Eräässä huvilan kamarissa olivat Marcella ja Viktoria hoitamassa Juliaa,
-ja Viktoria erittäinkin koetti liikuttavalla hellyydellä edeltäkäsin
-tutkia ja täyttää ystävättärensä kaikki halaukset.
-
-Haava ei ollut vaarallinen, mutta kivullinen. Tikari oli sattunut
-olkaluuhun ja tehnyt syvän haavan. Julia koki olla iloinen, jott'eivät
-hänen sisarensa ja ystävättärensä olisi olleet levottomat.
-
-"Tyttäreni", lausui Herennius -- hän ei koskaan ennen ollut tällä
-nimellä puhutellut Juliaa -- ja tarttui haavoitetun käteen, "sinä
-pelastit tämän huoneen suuresta häväistyksestä, kun estit ilkityön
-tapahtumasta ja pelastit valtakunnan tuen. Ollen tämän huoneen isäntä
-ja keisarin ystävä, pyydän sinua, jos Calpurnius ja Marcella sen
-sallivat: ole Viktorialleni enemmän kuin ystävätär, ole hänelle sisar
-ja minulle tytär!"
-
-Naurussa suin käänsi Julia kasvonsa sinne päin, jossa Calpurnius ja
-Marcella istuivat.
-
-He ymmärsivät tämän silmäyksen.
-
-"Me emme voi erota sinusta", sanoi Marcella liikutuksella. "Vaikka
-sisareni, olet sinä minulle myöskin kuin tytär. Mutta sinun pitää nyt
-olla myöskin Viktorian sisar."
-
-"Ja minun tyttäreni", lisäsi Herennius.
-
-
-
-
-Kymmenes Luku.
-
-Harhatiellä.
-
-
-Hymyilevällä, "suruapoistavalla" Pausilypoon rannikolla, Napolin ja
-Puteolin välillä, oli niiden huviloiden rivissä, jotka seppelöivät tätä
-ihanaa rantaa, Luciuksen maatalo yksinään, ison puutarhan ympäröimänä.
-Vaikka Lucius oli syntynyt ja kasvanut Ateenassa, oli hän kuitenkin
-roomalaisista vanhemmista. Heidän kuoltuansa ei hän ruvennut
-valtionpalvelukseen, vaan vetäytyi tänne, elämään kokonansa tieteille.
-Syvien filosofiallisten tietojensa, helpon puheenlahjansa ja terävän
-sukkeluutensa vuoksi oli hän ennen pitkää tullut suosituksi seuraelämän
-piireissä. Tämän nuoren oppineen liittyminen kristilliseen seurakuntaan
-ei tehnyt mitään muutosta siinä, ja Lucius puolestansa seurusteli
-entisellä pakottomalla tavallaan yhä edelleenkin pakanallisten
-ystäviensä kanssa. Kristityiden keskuudessa juteltiin tosin ihmeellisiä
-asioita Luciuksen "filosofillisesta kristillisyydestä", joten sitä
-nimitettiin, eikä hän oikeastaan vielä ollut tullutkaan osalliseksi
-kristillisyyden olennosta ja ytimestä. Hänen kristillisyytensä oli
-ainoastaan kristillisillä muodoilla kaunisteltua filosofiaa, joka
-ainoastaan ulkonaisesti oli raamatun mukaista ja johon hänet oli saanut
-eräs Napolissa asuva aleksandrialainen. Itse oli Lucius niin epäselvä
-ja itseytetön mielipiteissään, ett'ei hän käsittänyt, kuinka ryhditön
-semmoinen peruskanta oli. Tämän seikan otti myös Napolin piispakin
-viisaasti huomioonsa, ja kohteli nuorta filosofia, joka ei tuonut
-mielipidettänsä julkisuuteen, lempeydellä, eläen siinä toivossa, että
-nuoren ateenalaisen mieli vihdoin avautuisi lunastuksen totuudelle.
-Sentähden ei hän yhtään arvellut esittäessään Luciusta silloisen Rooman
-piispan Zephyrinuksen suosioon, kun Lucius kerran pitkän ajan oleksi
-maailmankaupungissa.
-
-Lucius oli juuri noussut ylös aamulla Herenniuksen juhlallisuuden
-jälkeen, kun palvelija tuli hänelle ilmoittamaan vieraan tulleen. Noin
-neljänkymmenen vuoden vanha, matkapukuun puettu mies astui hänen
-tykönsä, ja otti esiin kirjoituksen, jonka hän ojensi Luciukselle,
-lausuen: "Rooman piispalta Zephyrinukselta."
-
-Lucius tarttui siihen, kysyen:
-
-"Pitääkö sinun saada tähän vastaus?"
-
-"Ei, mutta huomenna tulee eräs kumppani, joka matkustaa takaisin
-Roomaan ja vie sinun vastauksesi. Minä menen Sisiliaan."
-
-Näin sanottuansa lähti sanansaattaja matkaansa.
-
-Lucius heittäytyi sohvalle, levitti kirjoituksen ja luki puoliääneensä:
-
-"Zephyrinus, Rooman piispa, veljelleen ja rakkaalle ystävälleen,
-ateenalaiselle Luciukselle Napolissa. Tervehdys ja rauha Jumalalta,
-meidän isältämme, ja Herralta Jesukselta Kristukselta. Rakkaani, eräs
-tapaus, joka kävi täällä ja on tuottanut meille levottomuutta ja surua,
-pani minut kirjoittamaan sinulle nämät rivit. Roomalaisnaisen Marcian,
-lähellä Roomaa olevan maatilan hoitaja on pannut kolme orjistansa
-kovaan vankeuteen, sentähden että he tunnustavat itsensä Kristukselle,
-ja piinaa heitä julmasti, saadakseen heidät luopumaan uskostansa. Me
-rukoilimme tilanhoitajaa näiden onnettomien puolesta, vaan kun ei hän
-ottanut meitä kuullaksensa, me käännyimme kiireimmittäin hänen
-herrattareensa Marciaan. Mutta juuri sinä päivänä, jolloin pyysimme
-saada häntä puhutella, oli hän lähtemäisillään Napoliin, jonka vuoksi
-emme saaneet hänelle esittää asiaamme. Pyydämme siis sinua, joka olet
-maailmaa kokenut mies, etsimään ylös Marcian ja toimittamaan häneltä
-semmoisen käskyn, että nuot onnettomat jälleen päästettäisiin
-vapauteensa. Sillä tiedäthän, ett'ei kirkko pidä huolta jäseniensä
-hengellisestä hyvästä ainoastaan, vaan myöskin ruumiillisesta. Herra
-Kristus olkoon kanssasi ja toimissasi. Me siunaamme sinua ja lähetämme
-sinulle veljellisen tervehdyksen."
-
-Lucius pani kirjoituksen jälleen kokoon ja katsoi hetkisen
-miettiväisesti eteensä.
-
-"Parempi olisi minusta ollut", jupisi hän itseksensä, "jos piispa olisi
-pyytänyt ketä toista tekemään tämän. Mutta koska minä nyt kerran olen
-siksi valittu, niin koetan olla hänen luottamustansa ansaitseva. Rooman
-piispan ystävyys ei minusta ole yhden tekevä eikä siis sovi minun
-hyljätä tätä tilaisuutta, jolloin ensi kerran saan toiminnalla osottaa
-itseni kiitolliseksi roomalaista vieraanvaraisuutta kohtaan."
-
-Hän astui ulos balkongille ja antoi silmäyksensä liidellä ihanan meren
-ylitse. Mutta muutaman minutin kuluttua meni hän jälleen sisään. "Koska
-se on tehtävä, niin teenpä sen paikalla", virkkoi hän. "Se on myös
-parasta sekä piispalle että vankiraukoille."
-
-Niin sanottuansa valmistautui hän lähtemään ulos.
-
-Eräällä kallionpenkerellä Napolin itäisen linnan läheisyydessä oli
-huvila, jonka sen isäntä aina hyyräsi rikkaille pääkaupunkilaisille,
-jotka suvisin asuivat Napolissa. Sinne neuvottiin Luciusta, kun hän
-kaupungissa tiedusteli, missä roomalainen patriisitar Marcia asui.
-
-Kohta oli hän huvilan portilla. Portinvahti nykäytti olkapäitänsä, kun
-Lucius kysyi pääsisikö hän Marcian puheille.
-
-"Viisi minuuttia sitten tuli tänne Isiksen pappi. Jos tahdot odottaa
-kunnes hän lähtee pois, niin voit ilmoituttaa itsesi."
-
-Lucius mietti hetkisen.
-
-"Hyvä, minä odotan", sanoi hän, "mutta sinun pitää ilmoittaa minut
-heti."
-
-Portinvahti huusi orjan ja käski tämän kysyä, päästäisikö herratar
-puheillensa Luciusta.
-
-Muutaman minuutin perästä palasi orja.
-
-"Marcia pyytää sinua odottamaan hetkisen. Pääset paikalla hänen
-puheillensa. Muuten", virkkoi hän sitten portinvahdille, "ei hän ota
-vastaan ketään."
-
-Tuskin oli Lucius astunut sisälle tablinum'iin, kun Isiksen pappi,
-josta portinvahti oli puhunut, lähti pois tyytymättömän näköisenä.
-Lucius, joka heti arvasi hänen olleen tyytymättömän sentähden, että oli
-saanut liian pienen rahalahjan, katsoi hymyillen hänen jälkeensä eikä
-huomannutkaan, että esirippu huoneen perällä hiljaan väistyi syrjään ja
-pari mustaa silmää katseli häntä sen takaa. Mutta ainoastaan tuokion;
-sitten meni esirippu jälleen paikallensa. Luciuksen piti odotella
-kauan, ennenkuin sai tavata Marciaa. Vihdoin tuli orjatar ja pyysi
-Luciusta seuraamaan häntä; hänen herrattarensa odotti kammiossansa.
-
-Lucius seurasi palvelijatarta eräänlaisella mielenliikutuksella.
-Palvelijatar seisattui erään oven eteen, jossa olivat raskaat,
-silkkiset esiriput, ja veti esiripun syrjään. Lucius astui sisään.
-Huone, johon hän tuli, oli hämäräinen ja ylellisellä loistolla
-järjestetty. Sen lattia oli peitetty Persian matoilla; sen laessa ja
-seinissä oli luonnikkaita, miedosti kangastavia värikoristeita. Siellä
-täällä oli kasviryhmien joukossa komea kuvapatsas.
-
-Keskellä huonetta oli useita leposohvia, yhdellä niistä istui
-roomalainen patriisitar, ollen hänellä yllänsä valkoinen,
-purpurareunainen tunika. Tämä kallis pukine oli vyötetty kapealla,
-kullankudotulla vyöllä. Kaulassa ja käsivarsissa oli hänellä himeästi
-kiiltäviä, raskaita, etruurialaisia kultakoristeita, joissa oli
-taitehikkaasti tehtyjä korukuvia, ja hänen mustissa hiuksissansa kiilsi
-kapea, kultainen otsanauha.
-
-Hänen säännölliset, jyrkkäjuonteiset kasvonsa panivat hänet vivahtamaan
-tylynlaiselle, mutta hänen hehkuvat, mustat silmänsä ja houkuttava
-naurunsa, joka tässä naisessa oli tenhovaa, poistivat heti tuon
-ensinmainitun tekemän vaikutuksen.
-
-Lumivalkoisella, sormuksista kimaltelevalla kädellään antoi hän
-Luciukselle merkin istuutua hänen viereensä sohvalle. Lucius totteli
-kehoitusta ja alkoi hartaasti esittää piispan asiaa. Marcia näytti
-kuultelevan häntä välinpitämättömästi.
-
-"Mieltäni pahoittaa", virkkoi hän Luciuksen lopetettua, "että olet
-nähnyt turhaa vaivaa."
-
-Lucius silmäili häntä hämmästyneenä. Hän nauroi raukeasti.
-
-"Niin, turhaa todellakin", toisti hän, "sillä eilen jo lähti
-sanansaattaja viemään tilanhoitajalleni käskyä, että hän paikalla
-päästää irti ne kolme orjaa ja vastaiseksi jättää heidät rauhaan ja
-lepoon. Minä sain sattumalta tietää mitä oli tapahtunut, eikä minulla
-ole tapana saattaa alamaisilleni ikävyyksiä uskonsa tähden. Sanon
-toistamiseen, että pahoittaa mieltäni, kun olet nähnyt turhaa vaivaa."
-
-"Domina", vastasi Lucius kumartaen, "älä sano minun turhaan vaivanneen
-itseäni. Sinun näkemisesi on minusta suuri onni ja paljoa suuremmankin
-vaivan ansaitseva."
-
-Marcia loi tutkistelevan silmäyksen puhujaan, joka hiukan punastui
-omista sanoistansa.
-
-"Osaatko sinäkin imarrella?" virkkoi Marcia leikillä.
-
-"Enpä", vakuutti Lucius, joka nyt oli jälleen selvinnyt, "se oli
-todenperään sanottu."
-
-"Todenperäänkö sanottu? Kuinka voit todistaa sen minulle?"
-
-"Niin kohta kuin sanot minulle, minkätähden kukka kaipaa auringon
-suuteloa."
-
-"No uskon sinua", sanoi hän hiljaan.
-
-Juttelu taukosi hetkiseksi, mutta Luciuksen silmät eivät kääntyneet
-enää pois Marciasta. Hänestä tuntui ikäänkuin yliluonnollinen voima
-olisi hallinnut häntä; hän oli kadottanut koko tahdonvoimansa.
-Viktorian nimi juolahti hänelle mieleen, mutta se olisi vaan haihtuva
-ajatus, joka paikalla jälleen katosi hänen mielestänsä.
-
-"Tahdon näyttää sinulle pengertäni", sanoi Marcia, nousten istualtansa.
-
-He menivät penkerelle, josta oli ihana näköala Napolin yli. Katselijan
-jalkain juuressa levisi kirjava kaupunki sinertävän meren ääressä,
-jonka pinnasta Capreae-saaren kalliot kohosivat. Vasemmalla kohosi
-Campanian tasangosta Vesuviuksen valtava kartio, jonka savupilvi häälyi
-uhkaavana sen juurella olevan asutun seudun päällä, ja vähän
-syrjemmällä aleni aina mereen asti vuoriharjanne, jonka terävät huiput
-olivat alastomat, mutta rinteet vihannat ja täynnä hymyileviä taloja.
-Ja kaiken tämän yli säteili aurinko siniseltä taivaalta.
-
-Lucius katseli uneksivaisena tätä komeata panoraamaa.
-
-"Miten maailma on kaunis", sanoi hän.
-
-"Mutta vielä kauniimmaksi tekevät ihmisen ajatukset ja tunteet sen",
-lisäsi Marcia.
-
-"Purret noin tyynellä merellä liikkuessaan vertaan minä hauskoihin
-puheihin ja toimintoihin, jotka sulostuttavat elämän yksitoikkoisen
-muodon", sanoi Marcia. "Mutta minulle muistuu mieleeni jotain", jatkoi
-hän pikaisesti. "Saanko pyytää sinua venematkalle? Minulla on vene,
-jonka vertaista ei ole täällä. Olen teettänyt sen Egyptissä."
-
-"Määrää itse, koska saan seurata sinua sille matkalle", vastasi Lucius
-mieltyneenä.
-
-"Tänään -- ei, huomenna. Meidän pitää nauttia kaunista ilmaa. Näetkö,
-miten Capreae kimaltelee tuolla? Sinne pitää meidän purjehtia."
-
-"Niin, Capreae-saarelle", virkkoi Lucius, ja hänen kasvonsa
-synkistyivät. Hän ajatteli sitä lupausta, jonka hän päivää ennen oli
-tehnyt eräälle toiselle ja nyt rikkoi sen ollakseen toiselle mieliksi.
-Mutta hän ei tahtonut antaa minkään synkistyttää tätä hetkeä, vaan
-karkoitti pois häiritseväiset ajatukset ja jatkoi leikilliseen tapaan:
-
-"Capreae-saarelle olen kauan halunnut -- siellä tahtoisin tieteistellä
-hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä."
-
-"Sitä sallin sinun tehdä myöskin minun seurassani", vastasi Marcia.
-"Minä teen sill'aikaa jotain käsityötä. Matka on niin pitkä, meri
-yksitoikkoinen, taivas niin väsyttävän sininen --"
-
-"Marcia", keskeytti Lucius häntä, "minkätähden teet minusta pilkkaa
-tällä tavalla?"
-
-Marcia nauroi ääneensä.
-
-"Heu, patior telis vulnera facta meis![32] Huomaa se. Lucius."
-
-Hetken kuluttua lähti Lucius pois ja palasi kotiinsa, mielensä kovin
-liikutettuna. Kamaristansa tapasi hän uuden kirjoituksen, jossa
-käsiteltiin erästä filosofillista kysymystä, jota hän itsekin usein oli
-mietiskellyt pitkälle yöhön. Hän alkoi paikalla lukea sitä. Mutta jo
-muutaman minuutin perästä heitti hän kirjarullan syrjään. Hänestä oli
-mahdotonta pitää ajatuksiansa koossa. Hän meni ulos puutarhaan
-rauhoittamaan mieltänsä, mutta hänen mielenliikutuksensa eneni, mitä
-vähemmin hänen ajatuksensa olivat kiinnitetyt määrättyyn esineesen. Hän
-istuutui tiheään lehtimajaan ja peitti kasvonsa molempiin käsiinsä.
-Niin istui hän hetkisen liikkumatonna. Sitten hyppäsi hän jälleen ylös.
-"Niin", huudahti hän tuskaisena, "olen käyttäytynyt pahoin häntä, hyvää
-lasta kohtaan, joka on minuun uskollisesti mieltynyt. En tiedä kuinka
-niin teinkin. Olin ikäänkuin veltostuneena ja silmäni sokenivat --
-mutta nyt on se voitettu", sanoi hän levollisempana. "Ja nyt tahdon
-mennä hänen tykönsä, jotta hänen näkemisensä ja ylevä olentonsa
-vahvistaisi minua kaikkea heikkoutta vastustamaan. Niin, Viktorian
-tykö!"
-
-Hän kiiruhti joutuin Herenniuksen huvilaan. Hänen sydämmensä sykki
-kovasti, kun hän astui sinne sisälle.
-
-"Kuinka voin kohdata häntä?" ajatteli hän itseksensä. "Eikö hän heti
-huomaa, ett'en ole samalla tasaisella mielellä kuin eilen?"
-
-Herennius otti vieraansa vastaan tavallisella ystävyydellä.
-
-"Kuinka on Julian laita?" kysyi Lucius.
-
-"Paremmin, jumalille kiitos! Toivomme hänen kahdeksan päivän kuluttua
-olevan aivan terveen. Mutta hänen täytyy välttää pienintäkin
-mielenliikutusta eikä saa hän päästää luoksensa ketään. Marcella ja
-Viktoria kävivät levolle, sillä he valvoivat sairaan tykönä koko yön."
-
-"Sittenpä en voi muuta kuin pyytää sinua sanomaan heille terveisiä
-minulta", virkkoi Lucius.
-
-He alkoivat nyt jutella edellisen päivän juhlasta ja murhayrityksestä.
-Mutta kohta tuli Herenniukselle muita vieraita ja Lucius sanoi siis
-jäähyväiset jo hetken kuluttua.
-
-"Toivoni ei käynytkään toteen", jupisi hän itseksensä. "Olisi ollut
-hyödyllistä minulle tavata häntä, mutta tahdon kuitenkin pysyä lujana.
--- Ja veneretki? Lupasinhan kuitenkin lähteä hänen mukaansa. Olkoonpa,
-lähetän huomenna orjan selittämään syyni puhtaaksi. Mutta huvitusta
-pitää minun nyt saada, ja tahdon hakea sitä hauskan ystäväni
-Ceseniuksen tyköä." --
-
-Varhain seuraavana aamuna toi sanansaattaja Luciukselle sinetillä
-suljetun kirjoituksen.
-
-"Tahdotaan siihen vastausta", lisäsi orja, ojentaessaan kirjoituksen
-herrallensa, joka paraillaan luki.
-
-Lucius avasi kirjeen vapisevalla kädellä ja luki:
-
-"Odotan sinua satamalla kymmenennellä hetkellä. Kaikki on valmiina. Älä
-unhota kirjojasi."
-
-Lucius nauroi tälle viimeiselle lauseelle, mutta tuli heti jälleen
-toisennäköiseksi.
-
-"Mitä pitää minun vastata?" sanoi hän itseksensä. "Teen itseni
-naurettavaksi, jos nyt peruutan lupaukseni. Minkätähden en peruuttanut
-eilen? Nyt ei minulla liene muuta neuvoa kuin lähteä mukaan."
-
-Hän otti papyrusliuskaleen, kirjoitti siihen muutamia sanoja ja antoi
-sen orjalle.
-
-"Tässä on vastaus."
-
-Sitten alkoi hän jälleen lukea ja niin istui hän monta tuntia yhtä
-mittaa tieteistellen ja kirjoitellen muistoon. Päivän tullessa puoleen
-nousi hän ja meni ulos balkongille nauttimaan raitista ilmaa.
-
-"Pitänee minun lähettää sanansaattaja Herenniukselle, saadakseni tietää
-miten Julian on laita", sanoi hän itseksensä. "Pitäisi itseni
-oikeastaan käydä siellä, mutta kammottaa minua tuo puolenpäivän
-kuumuus. Kirjoitan vaan muutaman sanan."
-
-Hän istuutui kirjoituspöytänsä ääreen ja huusi heti sen jälkeen
-luoksensa orjan.
-
-"Vie tämä kirje Herenniuksen huvilaan. Mutta paikalla! Sinun pitää
-saada vastaus."
-
-Orjan lähdettyä, meni Lucius jälleen ulos balkongille.
-
-"Miten levollinen olen tänään", sanoi hän. "Kuinka erilainen eilisen
-suhteen! Ystäväni kirja on tehnyt minulle hyvää. Semmoinen vakainen ja
-laimea kieli oli lääke kuohussa olevalle mielelle. Toisaalta kehoittaa
-minua myös tämä oivallinen teos saattamaan omat tutkimukseni
-päätökseen, ja toivon kohtakin sen tekeväni."
-
-Palvelija tuli sisään ilmoittamaan vieraita tulleen. Lucius nousi
-paikalla ja meni vastaanotto-huoneesen.
-
-Siellä oli kaksi nuorta miestä, hänen nuoruudentuttaviansa Ateenasta,
-jotka sinä aamuna olivat saapuneet Napoliin. Hän ihastui heidän
-äkkiluulemattomasta tulostansa ja pyysi tykönsä heidät päivälliselle;
-sitten vietti hän muutamia hauskoja hetkiä heidän kanssansa.
-
-Kymmenes hetki oli jo tullut, kun Lucius lähti asunnostansa menemään
-satamalle. Siellä oli Marcian kallis, kullattu venhe ja Marcia itse
-tuli muutaman minutin perästä kantotuolissa. Lucius tervehti häntä ja
-auttoi häntä astumaan ulos kantotuolista. Nojautuneena Luciuksen
-olkapäätä vasten astui hän venheesen.
-
-Tämä komeasti kultaeltu ja kuvapiirroksilla kaunisteltu pursi oli
-esiripulla jaettu kahteen osastoon; pienempi oli perämiestä, molempia
-soutajia ja palvelijatarta vasten. Toinen isompi, teltillä ympäröitty
-osasto, jossa oli runsaasti tyynyjä ja mattoja, oli Marcialle ja hänen
-vieraallensa.
-
-Marcia heitti yltänsä avaran viittansa, joka ympäröi häntä, ja istuutui
-sohvalle. Hänen viereensä, toiselle matalammalle sohvalle, kävi
-istumaan Lucius. Kun hän jälleen loi silmänsä tähän kauniisen
-roomalaisnaiseen, tunsi hän levollisuuden, johon hän suurella vaivalla
-oli päässyt, yhä enemmin karkkoavan hänestä. Hänen ajatuksensa
-ikäänkuin tukahtuivat. Kaikki hänen hyvät aikomuksensa haihtuivat kuin
-sumu.
-
-"Miten oletkin kaunis, Marcia", kuiskasi hän hiljaa.
-
-Marcia nauroi.
-
-"Kohteliaisuutta vaan! Pitihän meidän lyhentää matkan pitkäpiimäisyyttä
-jollakin vakaisemmalla. Missä ovat kirjasi? Orjattareni on jo käsityön
-laittanut minulle."
-
-"Voi, Marcia", sanoi Lucius rukoilevasti, "minkätähden teet minusta
-tällaista pilkkaa? Katso kuinka aurinko, maa ja meri kehoittavat meitä
-iloisesti nauttimaan elämää."
-
-"Niin, sinä olet oikeassa", sanoi Marcia, nojaten päätänsä taaksepäin.
-"Tahdon uneksia suloisissa ajatuksissa. Lue näistä värsyistä minulle
-muutamia!"
-
-Hän viskasi Anakreon'in runoelmat Luciukselle, ja tämä alkoi lukea.
-Vene oli ennättänyt aukealle merelle ja navakka leyhkä kuljetti sitä
-nopeasti eteenpäin. Capreae-saaren kalliot lähenivät lähenemistään ja
-saattoi jo selvästi nähdä saarelta Tiberiuksen palatsin jäännökset, kun
-purjetanko äkkiä löi mastoon ja pullistunut purje jäi riippumaan
-löysänä, Kaukana nousi musta pilvi taivaalle, ikäänkuin raivoavien
-tuulien pieksämänä, ja aallot rupesivat rajusti murtuilemaan saaren ja
-mantereen välillä.
-
-"Mikä nyt on?" kysyi Marcia, nousten puoleksi seisoalleen.
-
-"Raju-ilma on nousemaisillaan", vastasi Lucius, katsoen tarkkaavasti
-eteläänpäin. "Ei ole kuitenkaan mitään vaaraa, sillä emme ole enää
-kaukana Capreae-saaresta."
-
-Soutajat sousivat kaikin voimin. Mutta aallot, jotka hyökyilivät yhä
-korkeammalle, pitivät vallassansa purren, joka välistä kohosi sangen
-korkealle, viskautuaksensa jälleen pyörryttävällä vauhdilla alas kahden
-valtavan aallon väliin. Marcia tuli kalmankalpeaksi.
-
-"Lucius", kuiskasi hän hätäisesti, "me olemme hengenvaarassa."
-
-"Ainoastaan hetkinen", lohdutti Lucius, "niin pääsemme kallioiden
-suojaan."
-
-Nyt rupesi ilma tulemaan yhä pimeämmäksi. Meri raivosi yhä ankarammin
-ja ajoi vaahtoansa venheesen. Ei aikaakaan, kun aalto paiskasi sitä
-niin kovasti, että sen sisimmätkin liitokset ruskivat.
-
-"Me olemme hukassa", kuiskasi Marcia epätoivoisena, tarttui vapisten
-Luciuksen käteen ja nojautui häntä vasten.
-
-"Ei suinkaan, vaan me elämme, sinä sekä minä", huudahti hän kiivaasti,
-"eikä mikään ole meitä erottava!" -- -- --
-
-Hetken kuluttua pääsi vene saaren suojaan ja kulki hiljaan ja
-tasaisesti eteenpäin vienosti aaltoilevaa vettä myöten, eikä aikaakaan,
-niin tulivat he Capreae-saaren rantaan.
-
-"Menemme tuonne huvilaan", sanoi Marcia, osottaen valaistua rakennusta,
-joka oli vähän matkan päässä rannasta. "Siellä asuu Petronillan perhe;
-minä olen heille ilmoittanut tulostamme."
-
-Samassa tuli naisihminen Marcian luokse ja syleili häntä.
-
-"Tulit siis todellakin", virkkoi nainen. "Me olimme kovin levottomina,
-kun meri oli niin myrskyinen."
-
-"Niin", vastasi Marcia, "ilman Luciusta, joka on mukanani, olisin
-kuollut kauhistuksesta."
-
-Lucius kumarsi, naurahtaen.
-
-Sitten alkoivat he yhdessä nousta kallionpolkua ylöspäin, joka vei
-huvilaan. Huvilan portilla oli heitä vastaanottamassa Petronillan
-puoliso Demetrius.
-
-Hän oli pieni, lyhyenjäntterä, punakka mies, ja häntä pidettiin
-ylimalkaan eriskummaisena ihmisenä. Egyptissä, jossa hän oli palvellut
-pitkän ajan Rooman hallitusvirkamiehenä, oli hän innokkaasti mieltynyt
-tähtitieteesen. Tämä taipumus oli parhaasta päästä pannut hänen
-valitsemaan asuinpaikaksensa Capreae-saaren, sentähden että hänellä
-tältä saarelta oli aukea näkyala havaintojensa tekemiseen. Yökaudet
-nähtiin hänen istuvan asuntonsa katolla ja tutkivan; päivillä
-työskenteli hän melkein lakkaamatta asunnossansa. "Hipparchon viisaus
-on lapsen viisaus, joka ei ole pysyväistä", oli hänellä tapana usein
-sanoa; "mutta Demetriuksen kirja tulee myöhemmilläkin vuosisadoilla
-vielä olemaan ohjaajana tutkimisessa." Huoneestaan ja perheestään ei
-hän pitänyt paljo lukua. Hänen kirjastonsa ulkopuolella isännöitsi
-hänen puolisonsa. Tämä ei muutenkaan ollut puolisonsa tavoin mieltynyt
-Capreae-saareen, vaan asui tyttäriensä kanssa talvilla tavallisesti
-Roomassa tahi Napolissa.
-
-Tänäpäivänä oli Demetrius vastoin tapaansa sangen viehättävä ja koki
-kaikella tavalla huvittaa vieraitansa. Lucius oli harvapuheinen, ei
-sentähden, että surulliset ajatukset olisivat häntä vaivanneet, vaan
-sentähden, ett'eivät hänen ajatuksensa ja tunteensa olleet muualla kuin
-ylpeässä roomalaisnaisessa, josta hänen silmänsä eivät pysyneet poissa.
-Hän oli siis muulle seuralle ikäänkuin kuollut.
-
-"Demetrius", sanoi Marcia leikillisesti, "tahdotteko asettaa meidän
-horoskopimme -- mutta enhän tiedä, mitä filosofi ajatellee sellaisesta
-tutkimisesta vastaisuudessa."
-
-"Minä liityn kernaasti tähän leikkiin", virkkoi Lucius.
-
-"Leikkiinkö?" kysäsi Demetrius, silmäillen Luciusta suurilla silmillä.
-"Sanotko leikiksi luotettavinta mitä on? Totta jumalat näyttää siltä,
-että olette tottuneet vaan mielihuomioihin ja käsitteihin, ja että
-kokemus on teille suljettu kirja. Kenpä tahtoisi sanoa keisaria
-yksinkertaiseksi? Ja kuitenkin on hän palatsiinsa Roomassa minun
-johdollani maalauttanut kaksitoistatähdistöisen taivaankannen. Kaiken,
-mikä häntä on kohdannut, on hän jo edeltäkäsin lukenut tähdistä, eikä
-hän ryhdy mihinkään, kysymättä neuvoa taivaankappaleilta."
-
-Lucius tuli hämilleen.
-
-"Tietysti", virkkoi hän rauhoittaaksensa tähtein tutkijaa, "olen aina
-suostuvainen parempaan tietoon. Jos vaan todistat minulle astrologialla
-todellakin olevan jotain olennaista arvoa, niin en suinkaan ole oppisi
-uppiniskainen vastustaja."
-
-"Hyvä, hyvä", sanoi Demetrius. "Kirjoittakaa tälle taululle vuosi,
-päivä ja tunti, jolloin olette syntyneet."
-
-Kun se oli tehty, lähti Demetrius pois. Mutta ovessa kääntyi hän vielä
-kerran takaisin, lausuen:
-
-"Älkää kuitenkaan luulko, että annan teille vastauksen tänään, enpä
-edes huomennakaan, niin kauan kuin olette minun huoneessani. Vasta
-veneesen mentyänne saatte sen sinetillä suljettuna. Vaan ette ennen.
-Semmoinen on minun tapani."
-
-Aikaisin seuraavana päivänä kiikkui Marcian venhe taas vesillä.
-Petronella tyttärinensä viittaili rannalla poiskulkeville. Meri ei
-vielä ollut ihan tyyntynyt, vaan vieno aaltojen hyöky kiikutteli
-venettä hiljaa ja hupaisesti, ja kirkkaassa päivänvalossa näkyi Napoli
-selvästi ympärillä olevine huviloineen.
-
-Marcia näytti olevan alakuloinen; hän ei puhunut kuin vähän ja
-ainoastaan jokapäiväisistä asioista. Lucius huomasi sen heti, mutta
-hänellä ei alussa ollut rohkeutta kysyä Marcialta syytä semmoiseen
-raskasmielisyyteen. Silloin tuli hän ajatelleeksi tähteinselittäjän
-vastausta, jonka hän oli saanut heidän saaresta lähteissänsä.
-
-"Marcia", sanoi hän, tarttuen seuralaisensa käteen, "oletko unhottanut,
-mitä pyysit Demetriukselta?"
-
-"Antoiko hän sinulle vastauksen?" kysäsi Marcia vilkkaasti. "Ole hyvä
-ja anna minun avata se auki."
-
-Lucius epi.
-
-"Se saattaa kauhistuttaa sinua", virkkoi hän. "Minkätähden
-ajattelisimme myöskin tulevaisuutta, kun nykyinenkin aika tarjoo meille
-niin paljon iloa?"
-
-"Ei, Lucius, sinä et tiedä, kuinka vastaisuus minua huolettaa. Minä
-näin kauhistavan unen. Me lähdimme merelle ja myrsky raivosi vielä
-hirmuisemmin kuin eilen; sinä tulit peloissasi minun luokseni ja
-istuuduit viereeni, ikäänkuin minä olisin suojellut sinua, ja niin
-nukuit sinä ja minä pidin sinua vaarilla; mutta kun tahdoin herättää
-sinua ja huusin nimeäsi, olit sinä -- kuollut!"
-
-"Unia, unia", lohdutti häntä Lucius. "Vastaisuudesta ei kuulu
-pienintäkään ääntä nykyajan korvaan. Miksi olet levoton ilveilevästä
-näystä? Usko minua, että se on mielettömyyttä."
-
-"Sinä, joka olet kristitty, voinet ehkä sanoa niin", vastasi Marcia,
-"mutta minä tiedän, että unet tulevat jumalilta, eivätkä ole
-mielikuvituksessa syntyneitä. -- Anna minulle Demetriuksen vastaus."
-
-Lucius totteli.
-
-Marcia mursi heti auki sinetin, johon oli kirjoitettu Lucio
-(Luciukselle), ja silmäili pikaisesti sisällyksen.
-
-Hänen kasvonsa tulivat kalmankalpeiksi.
-
-"Ei ole mitään väistökeinoa", jupisi hän toivotonna ja pudotti
-kädestänsä papyrusliuskaleen. Lucius otti sen ylös.
-
-    "Nauttios vaan elämää, sill'ei useoita oo päivii
-    Kohtalo sallinut sull'. Ah rientäen joutuvi hetkes."
-
-Niin luki hän. Hän säikähtyi, mutta pakotti itsensä nauruun.
-
-"Eivät nämä säkeet ole huonosti", sanoi hän.
-
-"En olisi luullut Demetriusta runoilijaksi. Mutta mitä kirjoittaa hän
-sinulle?"
-
-Marcia ojensi hänelle äänetönnä toisen vastauksen, kun ensin oli
-lukenut sen.
-
-    "Murehisena sä näät kuink' merehen laskevi päivä;
-    Toivo ja odota tok' uusi sull' nousevi taas."
-
-"Saan toivottaa sinulle vaan onnea tämän ennustuksen toteutumiseksi",
-sanoi Lucius leikillisesti. "Minä en päässyt asiasta niin hyvällä
-kaupalla."
-
-Marcia katsoi äänetönnä merelle.
-
-"Et voi uskoa", jatkoi Lucius, tarttuen hänen käteensä, "kuinka minua
-surettaa sinun näkemisesi noin surullisena. Ja jospa nämät
-mielikuvitukset sanoisivat tottakin, niin antaisimmeko sentähden niiden
-katkeroittaa meiltä tämän nykyisen? Ollaan siis vaan onnellisia
-toistemme kanssa ja nautitaan elämää."
-
-Marcia nousi ylös nojasiltaan.
-
-"Lucius", sanoi hän vienolla äänellä ja katseli häntä mustilla
-silmillään, "sano minulle, rakastatko minua niin uskollisesti ja
-todella, ett'et koskaan hyljää minua?"
-
-"Kaiken kautta, mikä sinulle ja minulle on pyhää", vastasi Lucius
-juhlallisesti, "vannon sen sinulle."
-
-"Tahdonpa siis heittää pois mielestäni kaiken tätä ennen olleen ja
-pyhittää koko elämäni sinulle?"
-
-Lucius loi äänetönnä silmänsä alas. Hänen mielensä kävi synkäksi. Hän
-oli katsahtanut rannikolle Herenniuksen huvilaan päin.
-
-Kohta sen jälkeen tuli vene sataman piiriin. Merimiehet tarttuivat
-airoihin.
-
-"Koska saan taas tavata sinua, Lucius?" kysäsi Marcia.
-
-"Huomenaamulla varhain", vastasi Lucius pikaisesti, "sitten
-keskustelemme ja päätämme kaikesta."
-
-Lucius hyppäsi ensin maalle ja ojensi sitten kätensä Marcialle. Samassa
-tuokiossa astui kaksi ylhäistä naista ulos vieressä olevasta
-kantotuolista. Lucius huomasi, että ne olivat Marcella ja Viktoria.
-Hänen sydämmensä sykki aivan kuuluvasti. Hän ei voinut olla
-katsahtamatta heihin päin. Ja -- hänen silmänsä kohtasivat Viktorian
-silmäyksen.
-
-Veri nousi hänelle päähän ja alkoi täyttää hänen ohimoitansa. Hän ei
-tohtinut tervehtää. Pahantekijän tavoin meni hän alla päin Marcian
-kanssa toisaalle.
-
-Hän saattoi Marcian hänen asuntonsa portille.
-
-"Hyvästi huomiseen asti, Lucius!"
-
-"Hyvästi!"
-
-Ikäänkuin kiusallisista kahleista päässeenä riensi hän katuja pitkin
-kotiinsa. Eräs ystävä koetti pysähdyttää häntä.
-
-"Oletko jo palannut Capreae-saaresta?" kysyi ystävä, salamielisesti
-hymyillen. "Todellakin on sinulla ollut menestys, josta moni on sinua
-kadehtiva."
-
-"Sinä puhut hulluuksia!" vastasi Lucius ja kiiruhti edelleen; mutta
-ystävän sanat jäivät pistelemään hänen sydäntänsä orjantappuroiden
-tavoin.
-
-"Onko se jo sitten yleisesti tuttu Napolissa? Ehkä on Viktoriakin
-saanut kuulla sen? Hänen katsannossansa olikin jotain omituista ja
-soimaavaa."
-
-Hänen kotiin tultuansa sanottiin hänelle, että sanansaattaja oli
-odotellut häntä eilisestä asti.
-
-"Vie hänet kirjastoon", sanoi hän palvelijalle.
-
-Kun Lucius sitten muutaman minutin perästä meni työhuoneesensa, oli
-siellä nuori, matkapukuun puettu mies.
-
-"Jaha, kylläpä tiedänkin asiasi", sanoi Lucius vieraalle. "Jos tahdot
-odottaa hetkisen, niin kirjoitan paikalla Zephyrinukselle."
-
-Hän otti piirustimen ja kirjoitti pikaisesti muutaman rivin, antaen
-Rooman piispalle tiedon, mikä oli tullut päätökseksi hänelle annetusta
-tehtävästä. Sitten antoi hän sanansaattajalle kirjoituksen ynnä hyvän
-almun.
-
-Vieraan mentyä pois vaipui Lucius synkeihin mietiskelyihin. Hän istui
-kuin kivettynyt leposohvalla ja katsoi lattiaan. Hänen kasvonsa eivät
-niin liikahtaneet ja hän oli aivan kuin tainnoksissa. Ainoastaan hänen
-otsastansa nousi suuria hikipisaroita ja hänen sydämmensä sykki
-kovasti.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tänään iltapuolella vallitsi Herenniuksen huvilassa äänettömyys.
-Maatalon isäntä oli tyttärensä, Marcellan ja Calpurniuksen kanssa
-mennyt Puteoliin. Julia, joka vielä oli hyvin vähävoimainen, kannatutti
-illan tullessa ulos penkerelle leposohvan, saadakseen rauhassa nauttia
-raitista ilmaa ja silmäillä ihanaa näköalaa.
-
-Hänen levätessään illan hiljaisuudessa liitelivät hänen ajatuksensa
-entisiin Kartagossa olonsa aikoihin, ja ensi kertaa koki hän
-muistutella viime aikojen kauhistavia tapauksia yksityiskohtineen. Hän
-saattoi nyt tehdä sen levollisemmin ja tajukkaammin, sillä aika, matka
-ja ystävyys, jolla häntä ja hänen sukulaisiansa kohdeltiin Herenniuksen
-talossa, olivat olleet lääkitsevä balsami hänen pahoille haavoillensa.
-Nyt voi hän oivaltaa, että Liciniuksen menettely ei ollut ainoastaan
-hillittömän kostonhimon vaikutusta ja tuomita sitä lempeästi
-semmoisesta rakkaudesta lähteneeksi, jonka voitolle päässyt intohimo
-oli pakottanut turmiolliseen hankkeesen. Mutta hukan tielle joutunut,
-hyljeksittävä ihminen oli Licinius kuitenkin hänestä, sillä Liciniuksen
-kädet olivat tahratut verellä, hänen veljiensä ja sen miehen verellä,
-jota hän oli pitänyt niin suuressa arvossa. Hänen silmänsä vettyi, kun
-hän ajatteli sitä lyhyttä aikaa, jonka hän oli seurustellut
-Apolloniuksen kanssa sekä hänen ylevää käytöstänsä ja rohkeamielistä
-kuolemaansa.
-
-Silloin kävi kahina puissa, jotka loivat varjoansa penkerelle, ja
-maahan hänen eteensä putosi nuoli, johon oli kiinnitetty papyruslehti.
-
-"Rakkaudensanoma", virkkoi hän hymyillen.
-
-"Varmaan luulee joku minua Viktoriaksi."
-
-Hän otti nuolen. Hämmästyksekseen näki hän siinä sanan: Juliae
-(Julialle).
-
-Hän hämmästyi vielä enemmän, kun levitti kirjeen ja silmäili sen läpi.
-"Jos teidän syntinne olisivat vaikka veriruskeat", oli siinä
-kirjoitettuna, "niin pitää niiden kuitenkin lumivalkoisiksi tuleman,
-sanoo Herra. Se on minun toivoni. Ajattele sinäkin sitä, kun muistelet
-onnetonta, joka itse saattoi turmion itsellensä. Sääli häntä, Julia!"
-
-Julia vaaleni ja vaipui takaisin leposohvalle. "Se on häneltä,
-Liciniukselta", kuiskasi hän.
-
-Peljättävä tuska tuli hänen päällensä. Hän olisi suonut Marcellan
-olevan kotona. Hän ei tohtinut katsahtaakaan sinne päin puistoa, josta
-nuoli tuli, vaan kutsui palvelijattaren, nousi ylös ja antoi viedä
-itsensä takaisin kamariinsa. Mutta tuhansia kysymyksiä ja ajatuksia oli
-hänellä mielessä. "Hän se on", sanoi hän itseksensä, "sillä hänen
-syntinsä olivat veriruskeat. Mutta kuinka vetää hän perustukseksi
-meidän pyhää raamattua? Ehkä tuntenee hän sitä ja on hänellä
-tarkoituksena luultavasti vaan varoittaa meitä suorastaan tuomitsemasta
-häntä. Mutta käsittämätöntä on tämä kirjoitus minulle. Ennen kaikkea
-pitää minun saada tietää, onko hän itse täällä vai onko hän antanut
-jonkun toisen saattaa hänen kirjeensä perille. Jospa Marcella tulisi
-kohta kotiin!"
-
-Vihdoinkin kuuli hän ääniä ulkoa, ja muutaman tuokion kuluttua astui
-Viktoria sisään. Hän kumartui Julian yli ja suuteli häntä, mutta hänen
-silmänsä olivat täynnä kyyneliä.
-
-"Mikä nyt on, Viktoria?" kysyi Julia nousten ylös.
-
-"Voi, Julia, minä olen sangen onneton, onnettomampi kuin voin
-sanoakaan."
-
-Julia silmäili häntä kysyväisesti.
-
-"Mitä on sitten tapahtunut, joka voi tehdä sinut niin onnettomaksi?"
-
-Viktoria koetti kaikin voimin tointua.
-
-"Kun minä ja Marcella menimme rannalle, näimme me Luciuksen tulevan
-veneestä maalle ylpeän roomalaisnaisen Marcian kanssa. Minä näin kuinka
-hänen kasvonsa punettuivat, kun hän huomasi meidät, ja kuinka hän
-hämillään kääntyi pois meistä ja lähti menemään toisaalle päin."
-
-"Senkö Marcian kanssa, josta äskettäin juttelit minulle?"
-
-Viktoria nyökäytti päätään myöntäväisesti.
-
-"Sisar", sanoi Julia lempeästi, "minä tiedän, että olet rakastanut
-häntä sydämmestäsi. Mutta hän ei ollut sitä ansainnut, jonka vuoksi on
-sinun kiittäminen Jumalaa, että hän avasi silmäsi, ennenkuin oli
-myöhäistä. Sinä olet vielä nuori; sinun pitää pakottaa itsesi
-unhottamaan hänet."
-
-"Minä en voi unhottaa", sanoi Viktoria sekavasti.
-
-Samassa tuokiossa astui Marcella sisään. Viktoria nousi pikaisesti ja
-lähti pois kamarista, salatakseen kyyneliänsä.
-
-Julia ojensi Marcellalle saamansa kirjeen, kerrottuansa ensin, miten se
-tuli hänen käsiinsä. Marcella hämmästyi lukiessansa sitä.
-
-"Se on Liciniuksen käsialaa", sanoi hän; "mutta muuta ei siitä varmaan
-voi tietääkään. Minkätähden ja mistä se on tullut, on minusta
-käsittämätöntä. Ehkä vastaisuus selittää sen."
-
-Julia huokasi.
-
-"Älköön hän vaan enää kohdatko meitä elämässä!" virkkoi hän. "Hänen
-näkemisensä ärsyttäisi jälleen vanhoja haavoja."
-
-"Luultavasti unhottaa hän meidät kohta jonkun ylhäisen viran tähden,
-jota ehkä toimitettaneen hänelle", vastasi Marcella. "Herennius jutteli
-hänen saavan arvoisan viran Aasiassa."
-
-"Ollaan siinä toivossa", lisäsi Julia. "Parasta onkin hänelle, että hän
-saa semmoisen työ-alan, jossa hänen rauhaton henkensä voi tuntea
-toimihalunsa tyydytetyksi."
-
-Viktorian kamarissa paloi kynttilä myöhään yöhön. Ensin katkerilla
-kyyneleillä ja sitten levollisemmalla mielellä rukoili hän Jumalaa
-antamaan hänelle voimaa, että hän voisi sekä hyvittää itsensä, että
-myöskin suoda anteeksi sille miehelle, joka hänelle oli kaiken tämän
-tehnyt.
-
-Samaan aikaan taisteli eräs mies vielä ankaramman taistelun, mutta
-nuoren tytön rukous ei kuulunut hänen korviinsa, muuten olisi hänen
-taistelunsa ehkä päättynyt toisella tavalla.
-
-
-
-
-Yhdestoista Luku.
-
-Lasku ja nousu.
-
-
-Seuraavana päivänä nousi Lucius jo aamun ensi koitossa ylös, meni
-työhuoneesensa ja alkoi kirjoittaa. Mutta työ ei tahtonut sujua; hän
-pysähteli usein ja vaipui ajatuksiinsa. Hetken kuluttua taukosi hän,
-käänteli pieneksi kaksi tiheään kirjoitettua lehteä, sulki ne sinetillä
-ja kirjoitti niihin päällekirjoituksen. Sitten otti hän esiin
-kirjarullan ja alkoi lukea. Mutta jo hetkisen kuluttua heitti hän sen
-syrjään ja käveli muutaman minuutin edestakaisin kamarissansa.
-
-"Vie nämät molemmat kirjeet määräpaikkoihinsa", sanoi hän orjalle,
-"toisen Herenniuksen huvilaan, toisen Akropolissa olevaan Amphionin
-huvilaan. Ensin on sinun kuitenkin mentävä Herenniukselle, mutta älä
-ole kiireissäsi, sillä tulet sinne ehkä liian aikaiseen."
-
-Hänen äänensä vapisi hänen tätä sanoessaan, mutta hänen kasvonsa olivat
-vallan levolliset.
-
-Orjan lähdettyä meni Lucius puutarhaan, tiheään lehtimajaan, jossa hän
-oli ollut ensimmäisessäkin sieluntaistelussa ollessaan.
-
-Päivä oli synkeä, ilma kellertävä ja helteinen kovan sirokon (polttavan
-tuulen) johdosta. Meri oli harmaattavan ja inhottavan näköinen.
-
-Puolen tunnin kuluttua seisattui kantotuoli hänen asuntonsa edustalle.
-Sen kantajat olivat hengästyneinä ja hien vallassa. Siitä astui ulos
-Herennius kahden naisen kanssa, joiden kasvot ylteistään olivat
-hunnulla peitetyt.
-
-"Missä on herrasi?" kysyi Herennius portinvahdilta.
-
-Tämä osotti puutarhaan. "Luultavasti lehtimajassa", lisäten siihen.
-
-Herennius kiiruhti puutarhaan; naiset seurasivat häntä loitommalla. Hän
-meni lehtimajaan, mutta pysähtyi heti peljästyen, ja löi kädellään
-otsaansa.
-
-Sitten kääntyi hän naisiin päin.
-
-"Tulkaa tänne", sanoi hän vapisevalla äänellä, "ja rohkase mieltäsi,
-tyttäreni; se hirmuinen asia on todellakin tapahtunut."
-
-Toinen naisista vaipui taintuneena lehtimajan sisäänkäytävän viereen.
-
-"Lapsi-raukka", virkkoi Herennius. "Miksi toimme hänet tänne tällä
-hetkellä?"
-
-Marcella pani taintuneen penkille ja koetti saada häntä virkoamaan.
-
-Lehtimajan perällä istui Lucius, pää syvään kumartuneena. Hänen
-kasvonsa olivat marmorinvaaleat ja hänen suunsa levollisessa hymyssä.
-Pöydällä hänen vieressänsä oli pikkuinen pullo, jossa vielä oli
-jäljellä vihertävää nestettä.
-
-"Hän on kuollut", kuiskasi Herennius, koetettuansa nuoren miehen
-valtasuonta ja sydäntä. "Synkeä loppu oli hänelle sallittu."
-
-Viktoria avasi nyt silmänsä ja katsahti heti kuolleesen. Hän oli
-uudelleen mennä tainnuksiin, mutta puristi vavahtelevasti huulensa
-yhteen, nousi seisoalleen ja meni vainajan luokse. Tylseästi katsoi hän
-muutaman minuutin kuolleen kalpeihin kasvoihin; sitten laskeutui hän
-polvilleen sen viereen, pani kätensä ristiin ja antoi päänsä vaipua.
-
-Marcella kävi myöskin polvilleen. Molemmat naiset rukoilivat nyt hiljaa
-kuolleelle lepoa. Herennius seisoi syvästi liikutettuna.
-
-Kuolleen luona oli juhlallinen äänettömyys, jota ainoastaan paikalle
-kiiruhtaneiden palvelijain nyyhkinnät keskeyttelivät.
-
-Silloin astui lehtimajaan äkkiä naisihminen, musta huntu kasvoilla. Hän
-seisattui kuolleen eteen ja katsoi sen sammuneihin silmiin. Hänen
-kätensä vavahtelivat suonenvedontapaisesti. Nyt vasta näytti hän
-huomaavan läsnäolijat.
-
-Hän meni Viktorian luokse, kumartui häneen päin ja laski kätensä hänen
-olkapäällensä.
-
-"Oletko Viktoria, Herenniuksen tytär?" kysyi hän hiljaa.
-
-Viktoria nosti päätänsä ja säpsähti kovin, kun tunsi, kuka häntä
-puhutteli.
-
-"Marcia!" huudahti hän, kääntyen Marcellaan päin. "Marcella, tässä on
-hänen ja minun onneni surma. Pelasta minut hänestä!"
-
-Marcian kasvot värähtelivät suonenvedontapaisesti.
-
-"Niin", sanoi hän, "minä olen hänen murhaajattarensa ja se vaivaakin
-minua niin kovin, että kiitän hänen kohtaloansa onnelliseksi."
-
-Viktoria oli ääneti.
-
-"Mutta", jatkoi Marcia, "yhdistäähän meitä yhteinen murhe. Olinhan minä
-samoin kuin sinäkin kiintynyt häneen, joka nyt istuu kylmänä ja
-hengetönnä edessämme. Älä sysää minua pois tyköäsi; minä tiedän
-tehneeni sinulle pahaa, mutta tiedän myöskin oman kipuni olevan suuren.
-Ojenna minulle kätesi, Viktoria."
-
-Nuori tyttö noudatti hitaasti hänen pyyntöänsä ja Marcia tarttui hänen
-ojennettuun käteensä, puristaen sitä sydämmellisesti.
-
-"Ja salli minun tulla sinun tykösi", sanoi hän hiljaa; "että saisin
-lepoa sielulleni."
-
-Viktoria nyökäytti äänetönnä päätänsä.
-
-Marcia nousi ylös kumarruksistaan. Vielä kerran katsahti hän kuolleesen
-ja sen vieressä polvillaan olevaan tyttöön; sitten lähti hän hitailla
-askelilla lehtimajasta.
-
-Myöskin Viktoria ja Marcella lähtivät kohta pois. Heidän mennessänsä
-puutarhan läpi tuli äkkiä mies heitä vastaan. Huomattuansa Marcellan,
-veti hän viittaa kasvoillensa ja meni kiireesti heidän ohitsensa.
-
-"Kuka on tuo, joka peittelee itseänsä tuolla tavalla?" kysyi Herennius.
-"Hän näyttää minusta tutulta."
-
-Marcella kääntyi katsomaan. "En tiedä", sanoi hän arvelevasti.
-
-"Jollen erehdy", jatkoi Herennius, "niin oli se Licinius, Kartagosta.
-Mutta kuinka olisi hän täällä Napolissa?"
-
-"Liciniusko?" virkkoi Marcella, katsoen tarkasti ohitsemenneen jälkeen.
-"Niin, hän se onkin. Nyt tunnen hänet ruumiistaan ja käynnistään."
-
-"Merkillistä", sanoi Herennius, pudistaen päätänsä, "että hän on
-täällä. Mutta ehkä on keisari kutsunut hänet Roomaan, ja jollen muista
-väärin, niin mainitsi onneton Lucius kerran ystäviensä seurassa häntä."
-
-Kasvojansa peittelevä mies katosi lehtimajaan. Palvelijat eivät
-tunteneet häntä. Suruisennäköisenä astui hän kuolleen luokse ja tarttui
-hänen käteensä.
-
-"Minkätähden jätit minut juuri nyt, kun olisin tarvinnut sinua", jupisi
-hän. "Sinun kohtalosi, ystävä-raukka, on yhtäläinen kuin minun."
-
-"Viekää kuollut asuntoonsa", sanoi hän sitten palvelijoille, joille ei
-tullut mieleen kysyä häneltä, mikä oikeus hänellä oli käskeä täällä.
-Sillä hänen ylevä, majesteetillinen ulkomuotonsa herätti heissä
-kunnioitusta. He ottivat siis varovasti kuolleen herransa ja veivät
-hänet kirjastohuoneesen.
-
-Vieras istui vielä hetkisen ystävänsä ruumiin vieressä, supisten
-itsekseen. Sitten meni hän ulos ja lähti astumaan alaspäin sitä katua,
-joka kulki Puteoliin päin.
-
-Nuoren Luciuksen itsemurha herätti suurta hälinää Napolin
-seurapiireissä. Kummallisimpia huhuja rupesi liikkumaan, jotta
-Herennius, suojellakseen tytärtänsä sopimattomilta puheilta, näki
-itsensä pakotetuksi antamaan ystäviensä tietoon kirjeen, jonka Lucius
-viimeksi oli kirjoittanut Viktorialle. Suoraan ja selvillä sanoilla
-tunnusti Lucius siinä käyttäytyneensä väärin sekä Viktoriaa että
-Marciaa kohtaan ja syytti itseänsä kevytmielisyydestä.
-
-"Pitääkö minun elämän", kirjoitti hän, "kun elämäni tekee toisen teistä
-onnettomaksi? Minä tunnustan, että elän sinulle yksinäsi, Viktoria,
-mutta minä en voi sysätä tyköäni häntä, jolle intohimon tulisessa
-kiihkossa tein lupauksen. Sentähden ei minulla ole jäljellä muuta kuin
-yksi keino."
-
-"Tätä ajatuksen johtoa en oikein ymmärrä", oli Calpurnius sanonut,
-luettuansa nuot sanat.
-
-"Olisihan tuon onnettoman asian voinut järjestää toisemmanlaisella
-tavalla kuin tällä. Mutta Lucius on aina minusta tuntunut
-haaveksijalta."
-
-"Mielikarvaudella on meidän täytynyt tuntea", lisäsi Marcella, "ett'ei
-filosofillisesti leikitteleminen kristillisyyden kanssa ole kylliksi.
-Omatekoinen uskonnollinen järjestelmä hajoaa, niin kohta kuin tulee
-koeteltavaksi. Jos Lucius ei olisi pannut elämänsä ohjaajaksi
-inhimillisiä ajatuksia eikä filosofillisia mietteitä, vaan olisi
-uskonut ja totellut evankeliumin yksinkertaista totuutta, niin ei tämän
-onnettoman työn kadotus olisi koskaan saanut nielaista kitaansa häntä."
-
-"Minä sanoisin ennemmin", virkkoi Herennius, "ett'ei hänellä ollut
-voimaa eikä levollista miettimiskykyä. Hän oli tunteiden mies, joka
-aina oli valmis uhraamaan itsensä hetkisille mieleenjohtumuksille. --
-Meille tulee vaikeaksi saada lapsi-raukka rauhoittumaan."
-
-"Olopaikan vaihetus tekisi hänelle hyvää", sanoi Marcella. "Minä olen
-nähnyt sen Juliasta. Jos todella päättäisitkin ruveta jälleen keisarin
-palvelukseen --"
-
-"Se päätös tuntuu minusta tosin vaikealta", vastasi Herennius. "Mutta
-ei minulla ole muutakaan neuvoa. Jätän silloin lapseni teille ja
-ehdotan, että menisitte muutamaksi kuukaudeksi Roomaan ja palaisitte
-jälleen Napoliin, kun hänen ensi surunsa olisi mennyt ohitse.
-Tiedättehän, että minulla on talo Esquilinuksella."
-
-Calpurnius nyökäytti päätään myöntäväisesti. "Mutta voinemmehan saada
-keisaria sen verran taivutetuksi, ett'ei hän vaatisi minua enää valtion
-palvelukseen."
-
-Herennius naurahti.
-
-"Sen saamme helposti toimeen."
-
-Jo päivää jälkeen Luciuksen kuoleman tuli Marcia Herenniukselle.
-Viktoria ei kuitenkaan voinut ottaa häntä vastaan, sillä se ankara
-sielunvavistus, jossa hän oli ollut, oli niin kovin runnellut häntä,
-että hänen täytyi varoa tulemastansa jälleen samallaiseen
-mielenliikutukseen. Sentähden otti Marcella vastaan vieraan.
-
-Tämä oli kokonaan muuttuneen näköinen.
-
-Yllänsä oli hänellä musta puku. Hänen kasvonsa olivat totiset ja koko
-hänen käytöksensä varovainen. Hänen silmiensä kiilto näytti olleen
-lakastunut, ja hänen punaiset silmäluomensa olivat jyrkkä vastakohta
-hänen vaaleille kasvoillensa. Tämä muutos ei jäänyt Marcellalta
-huomaamatta ja hänen tuli sangen sääli tätä onnetonta.
-
-"Viktoria pyysi sanomaan sinulle sydämmellisiä terveisiä", virkkoi
-Marcella ystävällisesti, "ja sinun suomaan anteeksi, ett'ei hän voi
-sinua ottaa vastaan, vaan hänen mielenliikutuksesta menehtyneet
-voimansa eivät sitä salli."
-
-"Onko hän sitte todellakin suonut minulle anteeksi?" kysyi Marcia
-hiljaa.
-
-"On", vastasi Marcella. "Hän on puhunut vähän väliä sinusta, ja aina
-syvää sääliväisyyttä osottaen."
-
-Marcia loi silmänsä alas.
-
-"Minä vihaisin ikuisesti sitä, joka olisi tehnyt minut niin
-onnettomaksi", virkkoi hän.
-
-"Sentähden ainoastaan arvelevana ja huolellisena tulinkin tänne. Minun
-pitää saada anteeksi häneltä; hänen vihaansa en olisi voinut kantaa."
-
-"Tiedäthän, Marcia, että meidän Herramme on käskenyt meidän rakastaa
-vihollisiamme ja kostaa kirousta siunauksella."
-
-Marcia katsahti ylös.
-
-"Niin, tiesin sen kyllä", virkkoi hän pikaisesti, "vaan en luullut
-koskaan sitä käskyä myöskin noudatettavan; pidin sitä ainoastaan
-puheenpartena."
-
-Marcella pudisti päätänsä.
-
-"On tosin joukossamme sellaisiakin", sanoi hän, "jotka ovat ainoastaan
-nimikristityitä, mutta se, joka täydellä mieltymyksellä on kääntynyt
-Herramme ja vapahtajamme puoleen, hän kuuleekin myös aina ja kaikessa
-Herran sanoja."
-
-"Olen välistä tutkinut uskonoppianne", jatkoi Marcia, "mutta en ole
-tehnyt sitä uskonnollisista syistä, vaan ainoastaan tiedonhalusta. Minä
-pidin teitä suopeina haaveksijoina, mutta nähtyäni sinun ja Viktorian
-levollisena ja tyytyväisenä polvillanne Luciuksen ruumiin vieressä,
-samalla kuin minun sydämmeni oli tuskallisesta kivusta pakahtua,
-silloin heräsi minussa ajatus: uskontonsa mahtanee vain antaa heille
-niin lujaa voimaa. Ja kun Viktoria rakasmielisesti kohteli minua,
-vihollistansa, onnensa kadottajaa, silloin ajattelin taas: uskontonsa
-mahtanee vain antaa hänelle tällaista rakkautta ja lempeyttä. Ja nyt,
-Marcella", jatkoi hän liikutettuna, tarttuen hänen käteensä, "tulin
-teidän tykönne, kun olen turhaan koettanut saada lepoa vaikeina
-hetkinä, kuulemaan ja oppimaan teiltä sitä sanomaa, jota te sanotte
-iloiseksi, jotta minäkin saisin siitä voimaa ja rauhaa ja balsamia
-sieluni haavoille."
-
-Marcella silmäili äänetönnä puhujaa.
-
-"Herran tiet ovat ihmeelliset", sanoi hän lopuksi hiljaa ja nousi
-istualtaan. "Mennään minun kamariini; siellä on minulla meidän pyhät
-kirjamme tallella."
-
-Marcia noudatti hänen kutsuansa.
-
-Vasta illan tullessa lähti hän pois Herenniukselta ja Marcella seurasi
-häntä huvilan portille.
-
-"Tapaamme taas kohta toisemme", sanoivat molemmat naiset
-sydämmellisesti toisillensa.
-
-Ennenkuin nousi kantotuoliin, meni Marcia palmupuun luokse ja katsoi
-uneksivin silmin maiseman yli.
-
-Merellä leikittelivät laskeutuvan auringon säteet. Ruokamäntyjen oksat
-ja rehevät viinapuut hohtivat kullalle. Sinertävä sumuverho ympäröi
-Capreae-saaren kallioiden kukkuloita, ja pauhaavan kaupungin sekava
-melu lakkasi kuulumasta, kun iltatuuli kohisten alkoi tuoda mereltä
-maalle viileyttä.
-
-Ankara kipu rupesi tuntumaan hänen sydämmessänsä, kun hänen silmänsä
-pysähtyivät Capreae-saareen. "Oi, en kärsi katsella sinua kauemmin!"
-sanoi hän hiljaa itseksensä. Hän istuutui kivipenkille, joka oli palmun
-alla ja peitti kasvonsa käsiinsä. Niin istui hän hetken liikahtamatta,
-Sitten nousi hän seisoalleen ja, silmänsä kääntyneinä laskeutuvaa
-aurinkoa kohti, lausui hän totisesti ja juhlallisesti:
-
-    "Murehisena sä näät, kuink' merehen laskevi päivä.
-    Toivo ja odota tok', uusi sull' nousevi taas."
-
-"Niin kaikki, kaikki on käynyt toteen!"
-
-Sitten meni hän hitain askelin sinne, jossa kantotuoli häntä odotteli.
-
-
-
-
-Kahdestoista Luku.
-
-Maailman pääkaupungissa.
-
-
-Keltavesinen Tiber-joki juoksee iloisena latiumilaisen tasangon läpi
-merta kohti. Saatuaan lisäksi Anion, luikertaa se Rooman alueelle ja
-virtaa maailman kaupungin ohitse, joka on sen varrella ja
-rakennuksillansa peittää vierua Appian portista Hadrianuksen mausoleoon
-asti. Joen oikealla puolella kohoaa Janikulus-vuori lavealle ympärinsä
-näkyvine linnoituksineen. Kaupungin melu ei kuulu sinne saakka; se
-vaikenee jo sillä rannanäyräällä, johon heprealaiset ovat asettuneet
-pitämään rauhatonta kaupustelemista; ylängöillä ja vieruilla on elämä
-tyventä, rauhallisen maaelämän tapaista. Huviloitakin on siellä täällä,
-vaikk'ei lukuisasti. Istutettuja öljy- ja viinapuita on joka paikka
-täynnä. Mutta muukalainen, joka tulee katselemaan lumoavaa Roomaa,
-nousee kernaasti vaivaloista polkua ylös Janikuluksen kukkulalle,
-nähdäkseen ikävöityn kaupungin, jossa lakkaamaton elo tykyttää
-kaikkialla kimaltelevine palatsineen ja temppeleineen ja loistavine
-muistomerkkeineen levällään jalkainsa juuressa.
-
-Janikuluksen kukkulalle on tehty pikkuinen penger, jota ympäröipi
-kivipenkeillä varustettu muuri. Täällä on matkustavilla tapana käydä.
-Täällä kohoaa juuri heidän edessään Capitolium synkeine linnoineen ja
-loistava Jupiterin temppeli, jota kypressit ja ruokamännyt ympäröivät
-ja jonka äkkijyrkkä kallionkylki erottaa joen uomasta. Forumia ei tosin
-näy, mutta temppelien ja basiliikkien harjat osottavat millä paikalla
-se on ja Palatinuksella olevan mahtavan Caesarin palatsin takaa näkyy
-Colosseumin valtava muurinreuna.
-
-Kuka voi kertoella kaikki erikoiskohdat? Sadottain temppeleitä,
-vesijohtoja, riemuportteja, teaattereja kohoaa joka haaralla,
-komeudessa ja suuruudessa aina toinen toistansa mahtavampina. Ja
-kaupungin alueen loputtua tulee viheriöitä kenttiä lukemattomine
-huviloineen; niistä näkee lähtevän teitä kaikille haaroille, varsilla
-hautapatsaat, jotka totisina tervehtävät matkamiestä. Ja loitompana
-kohtaa silmä sinertävät Albani-vuoret ja viehättävän Tiburin, johon
-aurinko nyt kuvastuu. Myöskin Sabinin vuoret näkyvät selvästi ja
-Sorakte monine huippuinensa. --
-
-Kaksi pretoriaania nojasi itseänsä edellämainitun penkeren muuria
-vasten ja silmäili kaupunkia alaalta. Toinen, jolla oli Rooman
-centurion merkit, oli parrakas, ahavoitunut ukko. Hän oli ruumiiltaan
-harteva ja lyhvenjäntterä. Toinen oli vielä nuorukainen, jonka kypärin
-alta riippui tuuhea, vaalea tukka ja jonka kasvot olivat lauhkeat ja
-haaveksivaisen näköiset. Muuten oli hän solakka ruumiiltansa ja aivan
-vastakohta vahvalle, urhokkaalle kumppanillensa.
-
-"Tuota vuorta", virkkoi viimeksimainittu, "sanotaan Capitolium'iksi.
-Sinne kuljetaan aina saatossa, kun voittoriemuja pidetään ja voittaja
-uhraa siellä temppelissä. Minä olin kerran mukana sellaisessa
-juhlallisuudessa."
-
-Nuorukainen katsoi hetkisen ukon osottamaan suuntaan.
-
-"Sinnekö ovat he siis vieneet Tusneldankin poikansa kanssa?" kysäsi
-hän.
-
-"Tietysti, ja monta muuta maastamme", vastasi ukko. "Ja tuossa
-ympyriäisessä rakennuksessa, jonka näet tuolla -- sitä sanotaan
-amfiteaatteriksi; Vespasianus niminen keisari rakennutti sen -- olen
-nähnyt monen maanmieheni vuodattavan verensä."
-
-"Verensäkö vuodattavan?" virkkoi hänen seuralaisensa pelästyneenä.
-"Palvelemmehan keisaria."
-
-"Tosin palvelemme keisaria; mutta aina miten sattuu kuljemme tänään
-parttilaisia, huomenna germanilaisia vastaan. Semmoista on
-sota-ammatti."
-
-"Oletko taistellut myöskin omia maanmiehiämme vastaan?"
-
-Vanhus naurahti.
-
-"Totta kai. Tämän haavan otsaani teki batavialaisen kirves, mutta
-samalla mitalla maksoin takaisinkin."
-
-"Hyi, Isgo, siten en koskaan tekisi."
-
-"Hullu", virkkoi ukko naurahtaen taas. "Niinpä sitä minäkin ajattelin
-sinun ijälläsi ja sydämmeni läpätti rinnassani, kun ensi kertaa
-taistelin maanmiehiäni vastaan, mutta vihollinen on vihollinen ja
-taistelu on ilo."
-
-Nuorukainen pudisti päätänsä.
-
-"Sitä en minä ajatellut Saksien maasta lähteissäni. Mutta maanmiehiäni
-vastaan en koskaan tahdo taistella eikä minun sitä tarvitsekaan, sillä
-en ole miksikään määrätyksi ajaksi sitoutunut keisarin palvelukseen."
-
-"Sittenpä olisit varmaan tehnyt parhaiten, kun olisit jäänyt kotiin
-omaistesi tykö."
-
-"Nuorin poika on aina liikaa kotona ja minulla on aina ollut halu
-etelään."
-
-Ukko keskeytti tämän puheenaineen ja rupesi jälleen selittämään
-tärkeimpiä näköalan kohtia. Hän jutteli paraillaan Augustuksen
-naumakiasta,[33] kun hän huomasi seuralaisensa silmät olevan kokonaan
-muussa.
-
-"Etpä sinä, totta Tor, ole mikään tarkka kuulija!"
-
-Nuorukainen pani lepytellen kätensä ukon olkapäälle.
-
-"Suo anteeksi, sillä tuolla tulee polkua ylöspäin kaksi naista. Eikö
-nuorempi heistä ole herttainen kuin Freja?"
-
-"Älä niitä katselekaan, ne ovat ylhäisiä naisia", sanoi vanhus nauraen.
-
-"Ylhäisiäkö?" virkkoi toinen pilkallisesti. "Olenhan minä saksilaisten
-ruhtinaansukua. Olenhan ylhäisempää sukua kuin keisari."
-
-"Totta kyllä", vastasi vanhus lepytellen, "vaan minä tarkoitan, että me
-olemme heidän silmissänsä vaan barbaareja. Sitä paitsi ovat he
-kristityitä naisia, sillä näen heillä kaulakoristeenansa olevan
-hopeakalan ja siitä tuntee kristityt."
-
-Toinen ei vastannut mitään. Hänen silmänsä seurasivat molempia naisia,
-kunnes he katosivat tienpolvekkeesen.
-
-Sitten kääntyi hän jälleen ukkoon päin.
-
-"Niin, Isgo, kaunis oli hän kuin Freja. -- Mutta mitä tarkoitat sillä,
-että he ovat kristityitä?"
-
-"Kristityt -- niin -- en tiedä oikein kuinka sen selittäisin; ne ovat
-ihmisiä, joilla ei ole jumalia, ja jotka luopuvat maailmasta."
-
-"Ei ole jumalia?" huudahti nuorukainen hämmästyneenä.
-
-"Minä luulen niin, mutta en voi antaa sinulle tarkempaa selitystä
-asiassa. Olen ainoastaan kuullut heistä puhuttavan jolloinkulloin.
-Mutta jos haluat saada enemmän tietää, niin asuu tuolla sillan luona
-vanha ukko, joka lienee heidän päämiehensä. Sivumennessämme voit
-tiedustaa häneltä."
-
-"Niin tahdon tehdäkin."
-
-"Nyt emme luullakseni saa viipyä pitempään", jatkoi ukko, "aurinko
-laskeutuu kohta, ja kasarmiin on pitkä matka."
-
-Hän alkoi mennä ja hänen kumppaninsa seurasi häntä.
-
-Äänettöminä astuivat he jyrkkää polkua alas kukkulalta Tiberille päin.
-Joelle päästyänsä poikkesivat he Via Aurelia nimiselle kadulle. Nuori
-centurio pani kätensä ukon olkapäälle.
-
-"Sinä olet muistamaton", sanoi hän. "Sinun piti osottaa minulle sen
-kristityn miehen asunto."
-
-"Etkö huomaa, että katselen juuri ympärilleni jokapaikkaan, keksiäkseni
-hänet", vastasi vanhus kiivaasti. "Mutta en näe häntä missään; parasta
-on, että kysymme häntä tuolta heprealaiselta."
-
-Hän meni juutalaisen kaupustelijan luokse, joka kaupitteli vaatteita
-kadun kulmassa.
-
-"Kuules, heprealainen, tahtoisin kysyä sinulta jotain."
-
-Vatteenkauppijas säpsähti peljästyneenä, nähtyään sotilaiden tulevan
-hänen luoksensa.
-
-"Minkä käskyn saa orjasi", sanoi hän kumartaen nöyrästi heille.
-
-"Tunnetko sitä kristittyä, joka --"
-
-Juutalainen katsoi häneen tirkistäen ja nauraa irvisti.
-
-"En tunne ketään kristittyä", vastasi hän pikaisesti. "En välitä
-sellaisista ihmisistä."
-
-Niin sanottuaan alkoi hän järjestellä tavaroitansa pitämättä enempää
-lukua sotamiehistä.
-
-Vanha centurio vihastui ja tarttui rautakourin juutalaisen käsivarteen,
-jotta juutalainen päästi huudon.
-
-"Isä Aapraham avita, miksi kiusaatte kunniallisia ihmisiä ja estätte
-heitä toimituksissansa?" huusi hän valittavalla äänellä. "Mitä on minun
-kristityiden kanssa tekemistä?"
-
-Mutta centurio ei päästänyt saalistansa niin vähällä, vaikka kyllä koko
-joukko juutalaisia kohta kerääntyi hätyytetyn uskolaisensa ympärille,
-pitäen kovaa menoa.
-
-"Missä asuu se valkeapartainen kristitty, jolla aina on tapana istua
-täällä?" kysyi hän vaan ja pudisteli vaatteen kaupustelijaa.
-
-"Voi, kuinka teet minulle pahaa!" päivitteli tämä. "Enhän minä tiedä
-sanoa sinulle mitä tahdot."
-
-Centurio ei näyttänyt olevan taipuisa uskomaan näitä sanoja ja olisi
-vaan yhä edelleen vaatinut juutalaista ilmoittamaan kristityn asuntoa,
-joll'ei ympärillä seisovien joukosta olisi astunut esiin mies, joka
-sanoi:
-
-"Minä näytän sen teille; seuratkaa minua."
-
-"Hyvä", vastasi centurio ja päästi irti heprealaisen, "me seuraamme
-sinua."
-
-"Huonoa roskaväkeä nuo juutalaiset!" sanoi hän sitten vihastuneena,
-kääntyen kumppaniinsa. "Jos minä olisin keisari, niin panisin heitä
-selkään ja karkoittaisin heidät Roomasta sinne, mistä ovat tulleetkin,
-kellekään ihmiselle eivät he kelpaa orjiksi, sillä he eivät osaa muuta
-kuin valhetella ja pettää. Totta Tor eivät he ansaitsisi nähdä päivän
-valkeutta."
-
-"Sinä olet oikeassa", sanoi mies, joka oli tarjoutunut tietä
-näyttämään. "Se on huonoa kansaa. Julius Caesarhan se, suokoot jumalat
-hänelle anteeksi, antoi niille erioikeudet; nyt ovat ne pesiytyneet
-tänne ja imevät veren meistä. Eivät kutkaan Roomassa osaa väärentää ja
-pettää paremmin kuin tämä köyrynenäinen suku, vaikk'eivät ne ole
-oppineet meidän kieltämme kuin puolittain. Niitä nousee kuin
-rikkaruohoa maasta, ja meidän vahingollamme hankkivat ne itsellensä
-vaikutusmahtia. Ja meidän täytyy kärsiä sitä, että nämät voitetut
-pitävät meitä, maailman valloittajia, hirmuvaltansa alla."
-
-Muutama minuutti sen jälkeen seisattui tienosottaja vähäisen huoneen
-eteen.
-
-"Siinä asuu Kresimus, jota haette", sanoi hän. "Hyvästi!"
-
-Vanha centurio kolkutti ovelle. Ijäkäs mies, jolla oli kunnianarvoinen
-ulkomuoto ja hopeanvalkoinen parta, tuli avaamaan sen.
-
-"Mitä tahdotte?" kysyi hän.
-
-"Oletko kristitty?" kysyi centurio.
-
-Ukko vastasi viivytellen: "Olen."
-
-"Tämä ystäväni Irmino", jatkoi centurio, "tahtoisi sinun selittämään
-hänelle mikä kristitty on. Voithan tehdä sen paikalla. Meillä on vielä
-neljännes tunti aikaa."
-
-Kunnianarvoinen ukko tuli hämmästyneen näköiseksi.
-
-"Tahdon kernaasti täyttää pyyntönne", virkkoi hän, "mutta te pyydätte
-sellaista, jota ei voi tehdä niin lyhyessä ajassa. Jos sinulla on halu
-oppia tuntemaan kristityiden uskonoppia", sanoi hän sitten Irminolle,
-"niin pitää sinun joka päivä olla tuntikausi luonani. Kuukauden
-kuluttua voinen sitten sanoa sinulle: nyt tunnet kuoren. Mutta ytimeen
-et vielä ole katsonut; meidän oppimme varsinaisen salaisuuden opit
-tuntemaan ja käsittämään vasta kymmenen kertaa niin pitkässä ajassa."
-
-Pretoriaanit katsoivat hämmästyneinä toisiinsa.
-
-"Mitä luulet tästä vastauksesta?" kysyi centurio Germanian kielellä
-seuralaiseltansa.
-
-"Minulla on halu koettaa", vastasi Irmino. "Mutta en kuitenkaan tiedä,
-pitkitänkö loppuun asti."
-
-"No niin, vanhus", virkkoi sitten centurio ukolle, "me suostumme sinun
-ehdotukseesi. Nuori ystäväni tulee jo huomenna tykösi. Jää hyvästi!"
-
-Sitten lähtivät sotilaat ripeästi astumaan Porta Tiburtinaan päin,
-jossa pretoriaanien kasarmi oli.
-
-Oikealla puolella Via Appiaa, ei kaukana Porta Capenasta, vastapäässä
-sitä paikkaa, jossa Caracallan suurenmoiset thermet[34] olivat, oli
-taverni,[35] jossa kävi paljo kansaa. Iso kyltti, johon oli kuvattu
-käärme elefantin ympäri kiertyneenä, osotti sen jo kaukaa.
-
-Orjia oli kokoontunut sinne matalaan huoneesen nauttimaan
-virvoitukseksensa pikarin hapanta Vatikanin viiniä. Puheenaineena oli
-heillä isäntänsä. Toinen heistä koetti olla toistansa etevämpi
-häpeäjuttujen kertomisessa.
-
-"Teidän pitäisi katsoa kerran", sanoi ilkipintainen kreikkalainen,
-"kuinka meillä käydään ulossisään. Oktavian asunto on kuin
-kyyhkyslakka. Ensin tulee juutalaisnainen kaupungin neljännestätoista
-korttelista selittämään meidän herrattaren unia, ja se saa hyvät rahat.
-Tuskin kerkeää hän pois, kun tulee pitkä kaldealainen tähteinselittäjä
-vastaamaan kaikellaisiin vastaisuuden kysymyksiin. Hän saa tietysti
-melkoiset juomarahat, eikä se ruskea poikakaan, joka kantaa hänen
-keinokaluansa, lähde täältä tyhjin käsin. Ne hirtehiset tietävät kyllä,
-mitä meidän rakastunut herratar suvaitsee kuulla! Sitten tulevat
-Isiksen ja Astarten kerjäläispapit -- niin, tunnettehan kyllä sen
-joukkion; eikä itse Jupiterkaan häpeä lähettäessään palvelijoitansa
-kerjuulle. Ja sitten kaikki kuokkavieraat ja muut liukastelijat --
-niin, sen sanon teille, ett'ei Karosillakaan voi olla pahempi kuin
-meidän portinvahdilla."
-
-Toiset nauroivat.
-
-"Niin hullusti ei ole meillä", virkkoi etrurialainen. "Mutta ennen
-kuitenkin tahdon hikoilla polkumyllyssä kuin olla portinvahtina."
-
-Kaksi miestä meni ohitse kadulla.
-
-Toinen heistä oli vahva ja pitkäkasvuinen. Lyhyesti leikattu parta
-ympäröi hänen mielenilmeisiä kasvojansa, joissa säteili rohkeat ja
-vakavat silmät. Hän jutteli pienen, lyhyenjäntterän miehen kanssa, joka
-astui hänen rinnallansa.
-
-Orjat tavernissa huomasivat nämät ohitsemenijät.
-
-"Tunnetteko tuota pitkää miestä?" kysyi yksi heistä.
-
-Toiset vastasivat kieltävästi.
-
-"Sittenpä tahdon jutella teille hänen elämäkertansa. Minä tunnen sen
-hyvin. Se saattaa olla lohdutukseksi vastaiselle elämällenne. Hänen
-nimensä on Callistus; hän oli ennen orjana suopealla Karpophoros
-nimisellä ukolla, jolla oli pieni vekselikauppa Piscina publikan
-varrella. Molemmat olivat he kristiaaneja. Kun nyt Karpophoros oli
-vanha eikä pitempään jaksanut hoitaa liikettänsä, jätti hän sen
-mieliorjansa Callistuksen haltuun. Se suuri luottamus, jota Karpophoros
-nautti kristityiltä, saattoi monen, erittäinkin lesken ja orvon
-panemaan rahansa Callistuksen pankkiin. Mutta mitä tapahtui? Joko ei
-Callistus ymmärtänyt niitä asioita tai oli hän veijari -- hän teki,
-lyhyesti sanoen, konkurssin, mutta pakeni sitä ennen Portukseen
-matkustaaksensa meritse edemmäksi. Mutta Karpophoros kiiruhti hänen
-jälkeensä, sai hänet kiinni ja vei takaisin Roomaan miettimään
-erehdystänsä polkumyllyssä.
-
-"Hänen istuttuansa siellä jonkun ajan tuli muutamia veljiä -- niin
-kutsuvat kristiaanit toisiaan -- Karpophoron luo ja nuhtelivat häntä,
-että hän sillä tavalla piti Callistusta. Pitää antaa sille
-ihmisraukalle tilaisuutta sovittaa vikansa, sanoivat he. Kun Callistus
-sitten vielä vakuutti itsellänsä olevan rahoja saamatta, niin suostui
-suopea Karpophoros antamaan vangille vapauden. Mutta mitä teki
-Callistus nyt? Hän töytäsi synagogaan, kiljui siellä: 'minä olen
-kristitty!' ja nosti sellaisen metelin, että juutalaiset karkasivat
-hänen päällensä, rääkkäsivät häntä ja sitten veivät hänet maaherran
-eteen. Minä olin itse läsnä, kun tämä kuulusteli häntä. 'Minä olen
-kristitty!' oli ainoa, minkä maaherra voi saada häneltä vastaukseksi.
-Yht'äkkiä tuli Karpophoros kiireesti sinne. Hiki virtaili hänen
-otsaltansa. 'Tuo veitikka', sanoi hän prefektille, 'ei ole mikään
-kristitty; sen nimen on hän vaan vääryydellä anastanut itsellensä. Sen
-lisäksi on hän varastanut minulta paljon rahaa, jonka heti voin näyttää
-toteen.' Ja hän todisti sen. Mutta kun Callistus yhä vaan vakuutti
-olevansa kristitty, niin tuomitsi prefekti hänet juuri semmoisesta
-tunnustuksesta karkotettavaksi Sardiniaan. Siellä oli hän monta vuotta.
-Mutta minkä luulette hänen nyt olevan? Kristiaanien ensimmäinen mies,
-tai paremmin sanoakseni se, joka taluttaa heidän esimiestänsä, jota he
-kutsuvat piispaksi, samoin kuin hoitajatar taluttaa pientä lasta. Niin,
-äskettäin sanoi minulle Servulus, joka on piispan talossa ja myöskin
-kristiaani, että tämä Callistus voisi päästä piispaksikin. -- Siitä
-näette, hyvät ystävät, kuinka pitkälle toinen meistä saattaa tulla."
-
-Toiset nauroivat.
-
-"No, ei totta tosiaankaan ole mitään pitkälle tulemista, jos pääsee
-kristiaanien piispaksi", virkkoi kreikkalainen.
-
-"Erehdyt, jos luulet niin", jatkoi puhuja. "Eikö Commoduksen aikana
-kaikkivaltijas Marcia kuulunut heidän joukkoonsa? Ja onhan keisarin
-hovissa nytkin semmoisia, jotka tunnustavat tätä harhauskoa.
-Katso ympärillesi mihin hyvänsä, niin aina näet kristiaaneja.
-Hedelmäkauppijatar, joka istuu torilla, on heidän uskolaisiansa, samoin
-kuin ylhäinen herratarkin, jolla on hallussansa tusinoittain orjia.
-Jopa pretoriaanein kasarmissakin on niillä puolueensa, ja tiedättehän
-jokainen, miten niitä on käsityöläisissä."
-
-"Minä luulen", virkkoi eräs afrikalainen salamielisesti, "isäntäni
-puolison myöskin olevan kristityn. Tavan takaa lähtee hän öillä salaa
-pois kotoa --"
-
-Kreikkalainen nauroi.
-
-"Mitä sinä naurat? Hän on kunnioitettava matroona, josta ei kukaan voi
-sanoa mitään pahaa. -- Mutta minä olen kuullut kristiaanien pitävän
-öillä kokouksiansa. Myöskin olen muutaman kerran nähnyt heidän, kun
-eivät luulleet kenenkään siitä tietävän, suurella juhlallisuudella
-syövän jotain -- se oli luullakseni leipää. Mahtanee sekin myös kuulua
-kristiaanien uskonoppiin. Välistä eivät ne taas nauti mitään ruokaa."
-
-"Niin, kyllä se on kummallinen joukkokunta", virkkoi kreikkalainen
-taas. "En ymmärrä, miten kansa voi vihata heitä; pitäisi ainoastaan
-surkutella semmoisia haaveksijoita."
-
-"Olkoonpa kuinka hyvänsä", sanoi toinen, "vaan jokaisen, joka on
-palvellut kristityssä talossa, täytyy tunnustaa olleensa siellä kuin
-Elysium'issa. Eikö meitä kohdella kaikkialla kuin koiria? Mutta
-kristiaanit kutsuvat veljiksensä orjia, jotka ovat heidän
-uskolaisiansa, sekä erotusta tekemättä antavat heille virkoja ja
-arvosijoja keskuudessaan. Koska on kuultu roomalaisten ja
-kreikkalaisten tekevän niin? Voisin nimittää teille erään kumppaninkin,
-joka liittyi kristiaaneihin -- hänelle on ylhäinen, kristitty nainen
-antanut kätensä! Niin, teitä hämmästyttää se. Samoin minuakin; sillä
-minä en voi käsittää, minkätähden nämät ihmiset ovat niin mieltyneitä
-toisiinsa."
-
-"Hyvin puhuttu", virkahti eräs mies, joka juuri oli astunut sisään, ja
-joka ulkomuodostansa päättäen oli seppä. "Samalla kannalla kuin te
-orjat olemme mekin käsityöläiset.[36] Teitä ja meitä sanotaan
-roskaväeksi ja kansan ruvaksi. Sinun tyttäresi voi yhtä vähän kuin
-minunkaan päästä vestaaliksi. Sen tiedätte te yhtä hyvin kuin minäkin.
-Mutta kuulkaas mitä minulle tapahtui aivan äskettäin. Minä olin työssä
-eräällä kristityllä Trajanuksen Forum'in varrella, ja siellä kuulin
-heidän, kristiaanien sanovan, että käsityö on arvoisata työtä ja että
-käsityöläinen on yhtä ylhäisellä kannalla kuin jokainen muukin ihminen,
-joka täyttää velvollisuutensa. Niin sanoivat he sekä itse saatoin
-huomata, että heistä oli käsityö arvoisata. He sanoivat suoraan, että
-Kristus, jota he pitävät uskonoppinsa perustajana, oli käsityöläisen
-poika ja teki myöskin sitä työtä. Ja eräs toinen kuuluisa mies heistä
--- hänen nimeänsä en muista -- oli teltankutoja. Kuultuani ja nähtyäni
-kaiken tämän riemuitsin sydämmessäni. Ja sentähden pistää minua aina
-vihaksi, kun kuulen muiden häpäsevän kristityitä, enkä vähän
-vihastunut, nähdessäni äskettäin pahantapaisen pojan Pedagogium'issa
-Palatinuksella kuvailevan heidän Kristustansa ristillä riippuvan, päänä
-aasinpää. Tällä tavalla tietävät ne kaikki puhua pahaa kristityistä.
-Mutta jos kysyn heiltä: 'tunnetteko näitä kristiaaneja?' niin vastaavat
-he aina: 'emme, mutta se ja se vakuutti mitä varmimmin, että ne ovat
-pahimpia ihmisiä auringon alla.'"
-
-Puhuja pysähtyi ja nyt tuli hetkiseksi vallan äänettömyys. Hänen
-sanansa eivät näyttäneet olleen vaikutusta tekemättä. Kreikkalainen oli
-ensimmäinen, joka alotti jälleen puhua.
-
-"Nyt on jo kylliksi kristityistä. Puhukaamme jostakin tärkeämmästä.
-Tiedättekö että Krysis on myöty Sisiliaan. Vahinko sitä kaunista
-tyttöä!"
-
-Hänen koetuksensa panna alulle uutta puheenainetta onnistui. Juttelu
-kääntyi nyt rakkauden seikkojen väljille ja mukaville kulkuvesille. --
-
-Ne kaksi miestä, jotka menivät tavern'in ohitse, astuivat hiljalleen
-eteenpäin.
-
-Pitkä, oikeanpuoleinen mies oli, kuten orja oli sanonutkin, piispa
-Zephyrinuksen mahdikas suosikki, entinen orja Callistus. Onnellinen
-sattuma oli jo vuosia sitten vapauttanut hänet maanpakolaisuudesta.
-Commoduksen lemmittyinen, meille jo ennestään tuttu Marcia, joka oli
-kristitty, tunsi itsensä kerran kehoitetuksi tekemään hurskaan työn ja
-pyysi Rooman piispan Viktorin lähettämään keisarille luettelon
-Sardiniaan karkoitetuista kristityistä, jotka ansaitsivat tulla
-armahdetuiksi. Viktor noudatti kernaasti hänen pyyntöänsä. Mutta niiden
-nimien joukossa, jotka olivat listassa, ei ollut Callistusta. Siitä
-huolimatta osasi tämä kuitenkin hankkia itsellensä luvan päästä kotiin
-armahdettujen kanssa. Mutta oliko hän nyt tyytymätön Viktoriin vai
-häpeilikö hän entistä elämäänsä, vaan hän jäi Portukseen, kunnes
-Viktorin kuoltua uusi piispa Zephyrinus, jonka kanssa hän kauan oli
-ollut tuttu, kutsui hänet vuonna 197 Roomaan ja antoi hänelle,
-maallikolle, mahdikkaan viran, nimittäin seurakunnan hautausasiain
-hoidon. Sillä kristityillä oli jo silloin lähes kymmenen katakombia,
-joilla kullakin oli oma kolleginsa, niin sanotuista fossoreista, joiden
-tehtävänä oli maanalaisten suojien kaivaminen ja kuolleiden
-hautaaminen.
-
-Callistus tuli äsken ystävänsä Ostian piispan Aleksanderin kanssa
-katsomasta Via Appian varrella olevia katakombeja. Heidän puheensa
-aineena oli Callistuksen asema Rooman seurakunnassa.
-
-"Näethän", sanoi tämä, "kuinka hankalat meidän seurakunnan olot ovat.
-Minä tiedän että tarkoituksena on erittäinkin minun vastustamiseni,
-ikäänkuin minä antaisin huonoja neuvoja meidän hyvälle piispallemme
-Zephyrinukselle. Minä mielelläni luopuisin kokonaan kirkollisista
-asioista, jos luulisin siitä olevan mitään hyötyä kirkolle ja
-seurakunnalle. Mutta koska olen siinä vakuutuksessa, että
-Hippolytus[37] ja hänen ystävänsä turmelisivat kirkon käsitystavallaan
-ja hoidollaan, niin en niin paikastani liikahda. Mitä hyötyä siitä on,
-että kovennetaan kirkkokuria ylenmäärin. Sillä tavalla teemme ikeemme
-niin raskaaksi, ett'ei sitä moni rupea kärsimään. Vaan viisaalla
-lempeydellä tulee meidän kohdella niitä, jotka katuen vikojansa,
-olkootpa ne sitten minkälaatuisia hyvänsä, jälleen palajavat meidän
-tykömme. 'Ettekö tiedä', olen usein sanonut heille, 'että Noakin
-arkissa myöskin oli monellaisia eläimiä? Mutta arkki merkitsee kirkkoa.
-Ettekäkö jumalanpalveluksessamme ole kuulleet vertausta ohdakkeista
-nisussa?' Ja mitä uutta muotia se on, että kiellettäisiin kenenkään
-piispan presbyterin tahi diakonin pääsemästä uuteen avioliittoon? Se
-tuuli käy Afrikasta. Mutta me osaamme rakentaa muurin sitä vastaan."
-
-Callistus lausui nämät viimeiset sanat hyvin kiivaasti ja astui niin
-kiireesti, että piispa tuskin jaksoi seurata häntä.
-
-"Sama on minunkin ajatukseni", vastasi piispa. "Mutta sinun tilasi
-tulee vaikeaksi vastapuolueen suhteen. Hippolytus on kostonhimoinen
-ihminen, joka tekee mitä voi, karkoittaaksensa sinut pois
-seurakunnasta."
-
-"Joutavia", virkkoi hänen seuralaisensa, "minä en häntä pelkää. Se
-puolue, jonka hän on kerännyt ympärilleen, ei tosin ole vähälukuinen,
-mutta tiedän seurakunnan enemmistön ja niiden joukossa parempain
-ihmisten, olevan minun puolellani."
-
-He tulivat nyt Porta Capenaan ja poikkesivat kadulle, joka kulki aivan
-pitkin kaupungin muurin vierusta. Heidän vastaansa tuli kantotuoli.
-Siinä istui nainen huntu kasvoilla. Callistus kumarsi nöyrästi, mutta
-sai vastaukseksi ainoastaan pikaisen tylyn tervehdyksen.
-
-"Kuka se oli?" kysäsi piispa. "Hän ei näyttänyt olevan suosiollisella
-mielellä sinua kohtaan."
-
-"Arvasit oikein", virkkoi Callistus nauraen.
-
-"Se oli rikas Marcia, joka joku aika sitten oli pakanallisen
-ylimyskunnan enin arvossa pidetyitä naisia. Sitten meni hän kesäksi
-Napoliin ja palasi sieltä kristittynä. Hän kääntyi eriskummallisella
-tavalla. Tahdon vast'edes kertoa sen sinulle. Tärkeämpää on se, että
-hän on minun vastustajiani ja että hänen huoneessansa keksitään melkein
-kaikki vehkeet ja juonet, joilla minua vastustetaan. Nyt voit ymmärtää,
-minkätähden hänen tervehdyksensä ei ollut ystävällinen. Mutta kerro
-minulle nyt seurakunnastasi Ostiassa. Luulen sinun piispantoimesi
-olevan hyvin vaivaloista, sillä satamakaupunkiin kokoontuu kaikellaista
-roskaväkeä."
-
-"Niin, Ostiassa on pidettävä silmät auki. Sinne tulee ihmisiä, jotka jo
-aikaa sitten ovat kääntyneet takaisin pakanuuteen, ja apua saadakseen
-ovat olevinansa kristityitä. Tuleepa pakanoitakin usein väärillä
-suosituskirjeillä minun tyköni. Minä annan mielelläni, missä näen
-olevan todellisen hädän. Mutta sitten kun meitä kerran on ruvettu
-tuntemaan armelijaiksi ja avullisiksi ihmisiksi, koettaa moni
-ansaitsematon hyötyä näistä meidän ominaisuuksistamme. Sentähden pitää
-minun alinomaa olla varuillani, joka sen vuoksi on vieläkin vaikeampaa,
-kun meidän seurakunta melkein joka päivä muuttuu, aina sen mukaan,
-miten kauppaolot muodostuvat."
-
-Näin jutellessaan olivat he tulleet lähelle Porta Metroniaa.
-
-Mutta ennenkuin he ennättivät kaupungin portille, alkoi heidän
-edeltänsä kuulua kova soitonääni, ja kohta sen jälkeen tuli joukko
-musikantteja torvineen ja huiluineen ulos portinholvista.
-
-"Hautaussaatto", virkkoi Callistus. "Odotetaan kunnes se ehtii ohitse."
-
-Musikantteja, jotka olivat saaton etunenässä, seurasi joukko mimejä[38]
-ja tanssijoita, joista muutamat olivat puetut sileneiksi[39] ja
-satyreiksi. Ne hyppivät sinne tänne, tekivät pilkkaa ympärillä olevista
-ja lausuivat irstaita leikkipuheita joka taholle. Heidän perässänsä oli
-pitkä rivi vaunuja; niissä istui henkilöitä, joilla oli vainajan
-esi-isien vaksinaamukset ja virkamerkit. Heidän perästänsä seurasi
-kuollut itse, istuen korkealla loistovuoteella täydessä virkapuvussa
-ja elävän asennossa, vaikka sen vahankalpeat kasvot olivat
-kamalannäköiset kirkkaassa päivänvalossa. Kuollutta kantoivat omat
-poikansa. Heidän perässänsä astui ystäviä ja sukulaisia ja kovasti
-valittavia naisia hiukset hajallaan ja mustissa vaatteissa, viskellen
-kukkia kuolleen päälle.
-
-"Kuka on tämä vainaja?" kysäsi Ostian piispa seuralaiseltansa, kun
-saatto oli mennyt ohitse.
-
-"Ylhäinen, keisarillinen virkamies, joka tuskin enempää toimitti
-eläissänsä kuin kiusasi alustalaisiansa ja mässäsi väärin hankituilla
-rikkauksilla. Nyt kunnioittavat he häntä, kuin olisi hän ollut parhain
-ihminen ja isäntänsä kunniallisin palvelija."
-
-"Niin, semmoisia ne ovat", virkkoi toinen. "Jos jollakin miehellä olisi
-vaikka kuinka riitaisa ja häijy vaimo ja hän uhreilla ja lupauksilla
-rukoilisi jumalilta sille kuolemaa, niin kirjoittaa hän kuitenkin
-häpeilemättä sen hautakiveen: 'Suloiselle Tullialle, sangen rakkaalle
-puolisolle, on hänen miehensä uskollisesta mieltymyksestä pystyttänyt
-tämän muistomerkin.'"
-
-"Sinä olet oikeassa", sanoi Callistus nauraen. "Jos jälkimaailma vasta
-rupeaisi arvostelemaan roomalaisia naisia hautakirjoituksien mukaan,
-niin hämmästyisi se keksiessään niin paljon kunnon äitejä ja
-hyväavuisia vaimoja heidän joukossansa."
-
-"Ne noudattavat perusjohdetta: De mortuis nil nisi bene.[40] Vaan
-kuitenkin lu'in minä joku aika sitte erään naidun naisen
-hautapatsaasta: 'Sinä päivänä, jona hän kuoli, kiitin jumalia sekä
-ihmisiä.' Mutta monipa on seisahtunutkin sen hautapatsaan luo ja
-kironnut jumalatonta leskeä. -- Mutta nyt sanon jäähyväiset sinulle.
-Minun on käytävä eräässä huvilassa tässä lähellä. Voi hyvin!"
-
-Ystävykset antoivat kättä. Samalla kuin piispa poikkesi oikeaan Via
-Latina'lle kääntyi Callistus Porta Metronian kautta menemään suoraa
-tietä kaupunkiin.
-
-Hän astui hitaasti Coeliusta ylöspäin. Juuri kun hän oli menemäisillään
-niiden valtavien kuvunkaarien alitse, jotka kannattavat Claudiuksen
-vedenjohto-laitoksia, huomasi hän jonkun matkan päässä kaksi naista,
-jotka astuivat samaan suuntaan kuin hänkin. Ne olivat Marcella ja
-Julia, jotka vasta muutama päivä sitten olivat tulleet Roomaan ja
-kävelivät nyt kauneina syyspäivinä tutustumassa maailmankaupungin eri
-kohtiin. Marcella oli tavalliseen tapaansa totisennäköinen. Mutta
-Juliaan, jonka mieli oli avoin kaikelle kauniille, oli Rooman isojen
-rakennusten ja suurien taideaarteiden katseleminen tehnyt hyvän ja
-elähyttävän vaikutuksen. Hän voi taas olla iloinen kuin ennenkin ja
-vapaasti ihailla kaikkea kaunista ja jaloa, joka esiytyi hänen
-silmäinsä eteen. Vaaleat ruusut olivat jälleen alkaneet kukoistaa hänen
-poskillansa ja hänen silmänsä, joita viime aikoina olivat kyyneleet
-usein tummentaneet, loistivat nyt jälleen ilosta ja elämään
-mieltymyksestä.
-
-"Hyvää päivää, Marcella ja Julia", sanoi Callistus ystävällisesti,
-mennen naisten luokse. "Meillä on sama tie; saanko seurata teitä?"
-
-Marcella nyökäytti päätään äänetönnä, ja Callistus saattoi helposti
-huomata, ett'ei hänen pyyntöänsä myönnetty kernaasti. Mutta kun hän
-tiesi, että Marcella oli Marcian ystävätär, arvasi hän heti syyn tähän
-vieromiseen.
-
-"Miltä tuntuu teistä Rooma?" jatkoi hän.
-
-"Minusta tuntuu kuin elämä minulle alkaisi uudestaan täällä", vastasi
-Julia hilpeästi. "Sellaista taideaarteiden rikkautta ja keksintöjen
-suurenmoisuutta ja muhkeutta, joka tulee näkyviin näissä rakennuksissa,
-en ole koskaan voinut aavistaakaan. Tunnen itseni ylpeäksi, että
-ihmiset ovat voineet miettiä ja tehdä sellaista."
-
-Näin puhuessaan osotti hän Flaviuksen Amphiteaatteria ja
-kapitoliniläisen Jupiterin korkeaa temppeliä.
-
-"Julia", keskeytti Marcella, "unhotatko että tällä ainoalla paikalla on
-sadottain ihmisiä uhrattu paljaaksi silmänhuvitukseksi ja että he
-kunnioittavat korkeimpia epäjumaliansa siellä?"
-
-Julia punastui. Callistus oli juuri rupeamaisillaan puolustamaan häntä,
-mutta katsoi sitten kuitenkin paremmaksi olla ottamatta puheeksi
-ainetta, josta hän ei halunnut jutella tässä tilaisuudessa.
-
-"Siitä temppelistä on kaunis satu", alotti hän siis välinpitämättömään
-tapaan. "Kerrotaan näette, että Sibylla antoi ijäkkään keisari
-Augustuksen siellä nähdä kerran äsken-syntyneen Messiaan, Se on taru,
-mutta siinä on se totuus, että se yleinen siveellinen ja uskonnollinen
-mätä, joka vaivasi pakanuutta tämän keisarin aikana, viittasi sille,
-joka uskoi ihmiskunnalla olevan tulevaisuutta, parempia, tulevia
-aikoja, pelastusta ja pelastajaa."
-
-"Niin", alotti Marcella, "pimeyden läpi koittaa välistä se valo, joka
-sitten myöhemmin nousee, ja ehdottomasti on tämän maailman lasten
-elämässä ja töissä huomattavana Jumalan valtakunnan ikävöitsemys ja
-aavistus hänen tulostansa. Me näimme tänään kolmea roodolaista kuvaavan
-taideteoksen, Laokoonin ryhmän. Isä, joka turhaan taistelee
-peljättävien käärmeiden kanssa -- mitäpä merkitsee hän muuta kuin
-vanhaa uskonoppia, joka voimatonna katoaa ajan myrskyhyn? Ja samoin
-kuin toinen poika, voimattomana hakien apua, kääntää rukoilevan
-näköisenä kasvonsa isäänsä päin, joka itsekin huutaa apua, samoin
-pettyvät ne, jotka odottavat tuoreita lehtiä kuivasta rungosta; toisen
-pojan kaltaisia, joka pelastuksetta vaipuu kuolemaan, ovat he sitä
-paitsi kaikki."
-
-Se vakuuttava ihastus, jolla Marcella lausui nämät sanat, teki syvän
-vaikutuksen sekä Callistukseen että Juliaan ja pani molemmat miettimään
-tuon kuuluisan ryhmän kekselijästä selitystä.
-
-Äänettöminä jatkoivat he sitten muutaman minuutin matkaansa.
-
-"Sinä olet oikeassa", alotti jälleen Callistus. "Kenen silmät Herra
-valasee, hän näkee helposti sen ulkonaisen verhon läpi, jossa tapaukset
-esiytyvät meille ja löytää lukemattomia kalliita kultarakeita siitä,
-jossa toiset eivät näe kuin arvotonta hiekkaa."
-
-"Me olimme muutama päivä sitten Lucinan katakombissa Via Appian
-varrella", virkkoi Julia kääntyen Callistukseen, "ja näimme siellä
-äskettäin tehdyn kuvan -- suuren kalan, jonka seljässä oli vitsoista
-palmikoittu kori ja korissa muutamia leipiä ynnä pikari täynnä punaista
-viiniä. Me arvasimme heti tämän kuvan esittävän eloa antavaa kalaa,
-meidän Herraamme, joka pyhässä ehtoollisessa antaa meille ruumiinsa ja
-verensä. Sano minulle, kenen tekemä se hyvin osattu taideteos on."
-
-Callistus sanoi sen tekijän nimen.
-
-"Teidän seurakunnassa näyttää olevan oivallisia taiteilija-kykyjä",
-virkkoi Julia.
-
-"Niin", vakuutti Callistus, "me panemme arvoa sille, että taide saapi
-sijaa ja menestyy myöskin kirkossa. Se on Jumalan lahja ja inhimillisen
-elämän lempikoriste."
-
-"Niin", lausui Julia innostuneena. "Siitä, joka kerran on tullut
-taiteen uskolliseksi ystäväksi, tuntuu raskaalta siitä luopuminen. Oi,
-että tämä ihmishengen kaunein kukka hedelmöitsisi meidänkin tykönämme!"
-
-"Se hedelmöitseekin meidän tykönämme", sanoi Callistus varmasti.
-"Pakanuuden taide häviää häviämistään, sentähden että pakanuus itsekin
-häviää, sillä taide ei voi oleksia asunnoksi kelpaamattomissa majoissa
-vanhentuneiden sukukuntien tykönä, vaan ollen itse nuorellinen ja
-eloisa, hakee se itsellensä kodonkin nuorison tykönä. Sillä tavalla
-tuli se meille. Me avasimme ystävällisesti sille ovemme, ja se astui
-kernaasti sisään. Kuitenkin on meidänkin joukossamme muutamia, jotka
-iloitsisivat, jos se poistuisi tyköämme, mutta niitä ei, Jumalan
-kiitos, ole monta. Ja usko minua", lausui hän ihastuneena, "tulee aika,
-jolloin kaino neitsy, joka nyt on paennut meidän tyköämme, tulee
-kukoistavaksi naiseksi ja ylpeänä ja rohkeana astuu ulos maailmaan,
-lihana meidän lihastamme ja meidän henkemme ravitsemana, ja maailma
-suosii häntä."
-
-Marcella pudisti totisena päätänsä.
-
-"Mitä tekevät maailman lapset valkeuden valtakunnassa?" sanoi hän.
-"Kuinka voi taide, joka vuosisatoja on palvellut epäjumalia ja iloinnut
-maailmallisesta, nöyrtyä palvelemaan Herraa, joka piti niin vähän lukua
-ulkomuodosta ja ulkonaisesta kauneudesta, että hän esiytyi joukossamme
-kaikkein ylenkatsotuimpana, täynnä kipua ja sairautta?"
-
-"Mutta etkö näe", virkkoi Callistus, "miten maalarit ja kuvanveistäjät
-teoksillansa ovat ylistäneet Herran armoa ja kaikkivaltijasta apua
-meidän hautapaikoillamme? Etkö näe miten seinät kertovat Jumalan pojan
-ihmeistä, hänen paimentoimestansa ja ijankaikkisesta läsnäolostansa? Ja
-pikari, jonka atrioidessasi nostat huulillesi, sormus, joka koristaa
-sormeasi, lamput, jotka valasevat huonettasi -- kuvailevathan ne kaikki
-meidän uskoamme ja toivoamme."
-
-"Sen kyllä tiedän, vaan kuitenkin näen myös, juuri täällä Roomassa,
-teidänkin haudoissanne, pakanuuden satu-olentoja, Eroksen ja Psyken,
-kuun-jumalattaren ja muita epäuskon kuvateoksia. Mutta mitähän yhteyttä
-on Kristuksen ja Belialin välillä? Te tahdotte yhdistää ne molemmat,
-sulattaa päivän yhteen yön kanssa."
-
-"Suo anteeksi, Marcella", virkkoi Callistus, "sinä päättelet
-vähäpätöisistä yksityiskohdista kokonaisuutta. Meillä ei ole vielä
-mitään omaa taidetta, vaan olemme vasta luomaisillamme sitä itsellemme.
-Mutta kukahan voi soimata rakennusmestaria, jos hän panee rakennukseen
-vanhoja palkkeja ja kiviä, kun häneltä välistä puuttuvat uudet
-rakennusaineet? Me itse emme hyväksy sitä, että pakanallisia kuvia
-sekoitetaan kristillisiin kuvihin, mutta meidän täytyy ottaa huomioon
-ajan suhteet eikä sovi meidän ruveta panemaan rajoja vapaalle
-kehkeämiselle, joka on taiteen ensimmäinen elin-ehto, ja toivomme
-semmoisten poikkeusten vähitellen katoavan."
-
-"Se ajatus on Zephyrinuksellakin", virkkoi Marcella ja puristi huulensa
-yhteen.
-
-Callistus ymmärsi hänen viittauksensa, mutta ollen paljon kokenut ei
-hän vähääkään hämmentynyt.
-
-"Tahtoisin mielelläni tehdä teille kysymyksen, jos sallitte", virkkoi
-hän pikaisesti. "Muutama viikko sitten saimme kuulla, että erään
-suuressa arvossa pidetyn keisarillisen upseerin täytyy Sardiiniassa
-kärsiä suurta vaivaa kristillisyyden tähden. Eräs vaeltavainen veli
-näki hänet siellä ja jutteli hänen kanssansa. Hän on entinen Kartagon
-legaatti, nimeltä Licinius. Sentähden ajattelin minä teidän ehkä --"
-
-Molemmat naiset parahtivat hiljaa. Callistus silmäili heitä
-kummastellen.
-
-"Onko puheessasi mitä perää vai onko se ainoastaan tyhjää huhua?" kysyi
-Marcella, kääntyen pikaisesti Callistukseen.
-
-"Hän, joka jutteli sitä", vastasi Callistus, "oleksii tätä nykyä täällä
-lähellä, Ostiassa. Hänen puheensa on aina ollut luotettava ja totinen."
-
-"Eikö hän ole jutellut mitään tästä -- tästä Liciniuksesta?" jatkoi
-Marcella.
-
-"Saatte kuulla kaikki mitä minä tiedän", vastasi Callistus, "sillä
-huomaan, että tunnette sen kunnon miehen. Niinkuin itsekin varmaan
-tiedätte, oli Licinius legaattina Afrikan prokonsulilla. Hän ei ollut
-mikään kristittyjen vihollinen, mutta tuli siksi äkkiä, tietämätöntä
-minkä tähden, ja sai prokonsulin panemaan toimeen verisen vainon. Joku
-aika sen jälkeen -- ja se on toinen käsittämätön kohta tämän miehen
-elämässä -- kääntyi hän julkisesti kristinuskoon. Tämä tapaus herätti
-Kartagossa niin suurta hälinää, että oikein lähetettiin siitä ilmoitus
-keisarille. Keisarin erityisestä käskystä erotettiin legaatti nyt
-virastansa ja tuomittiin kovaan työhön, pahantekijäin siirtolan
-vuorikaivoksiin Sardiiniassa. Eräs veljistämme tapasi hänet siellä
-ruumiinvoimistaan murtuneena ja lähellä kuolemaa, mutta kuitenkin oli
-hänen työn heikontamassa ruumiissansa sankarin henki, joka ylisti
-Herraa ja antamatta itseään minkään eksyttää, turvallisesti luotti
-näihin lohdullisiin sanoihin: Toivo ei anna häpeään tulla. Siinä on
-kaikki, mitä hänestä tiedän puhua. Ehkä on hän jo menehtynyt suuriin
-vaivoihinsa."
-
-Kasvot kalmankalpeana oli Julia kuunnellut Callistuksen puhetta.
-Ainoastaan vaivoin sai hän pidätetyksi kyyneliä, jotka kostuttivat
-hänen silmänsä. Hänen sydämmensä tykki ankarasti. Hän muisteli sitä
-hetkeä, jolloin Licinius viimeisen kerran ojensi kätensä hänelle --
-sitä hirmuista hetkeä, joka tuotti niin paljon onnettomuutta sekä
-Liciniukselle itselleen että hänelle.
-
-Marcella näytti myöskin tulleen syvästi liikutetuksi. Hän katsoi
-äänetönnä maahan.
-
-He olivat nyt tulleet Collosseumiin. Callistus otti siellä jäähyväiset
-molemmilta naisilta, jotka jatkoivat matkaansa suoraan eteenpäin,
-samalla kuin hän poikkesi oikeaan Via Querquelana'lle, jonka varrella
-asui Rooman seurakunnan päämies, piispa Zephyrinus.
-
-Kohta tuli hän piispan asunnon edustalle. Orja avasi hänelle portin.
-Tämä oli synkkämielisen näköinen, kolmikymmenvuotinen mies. Kaulassa
-oli hänellä hienot teräsvitjat; niissä oli pieni ympyriäinen levy,
-johon oli piirretty seuraavat sanat:
-
-        "TENE ME QUIA
-        FUGI ET REVO
-        CA ME IN VIAM
-        QUERQUELANAM
-        AD ZEPHYRINUM
-        DOMINUM MEUM".[41]
-
-"Mitä nyt?" kysyi Callistus orjalta. "Kuinka kauan olet pitänyt tuota
-eriskummaista kaulakoristetta?"
-
-"Sitä saat kysyä huoneen-mestarilta", vastasi orja äreästi. "Hänen on
-pistänyt päähänsä pitää minua epäluotettavana. Sentähden on hän pannut
-kaulaani tämän merkin. Hyödytön varokeino."
-
-Hän vei Callistuksen piispan kamariin. Vanha, noin kuusikymmenvuotinen
-mies, nousi mukavalta nojatuolilta ja meni sisälletulijaa vastaan.
-Hänen astuntonsa oli vaivaloinen. Hänen kasvoissansa olivat ankarat
-piirteet, joita eivät hänen kunnianarvoiset valkoiset hiuksensakaan
-jaksaneet lauhduttaa. Myöskin hänen puoliummessa olevat, levottomasti
-räpyttelevät silmänsä tekivät vastenmielisen vaikutuksen. Hänen
-kasvojensa muoto ainakin todisti hänen vastustajiensa syystä soimaavan
-häntä ahneeksi.
-
-"Olipa hyvä että tulit", sanoi piispa hiljaan. "Ajattelin äsken sinua.
-Käy istumaan. On tullut huonoja sanomia. Aleksandriassa ja Afrikassa on
-ollut kovia vainoja. Niinkuin tiedät, saimme jo tätä ennen epävakaisia
-senlaatuisia tietoja. Tänä aamuna sain laajasanaisia kirjoituksia
-siellä olevalta piispalta. Voit ottaa ja lukea ne. Kunhan me täällä
-vaan saisimme olla levossa! Septimius Severus ei näytä olevan juuri
-ystävällinen meitä kohtaan. Ja sitä paitsi tekee Hippolytus
-puoluelaisinensa minulle suurta levottomuutta. Eripuraisuus enenee
-päivä päivältä; mikä tulee tästä lopuksi?"
-
-"Sinä pelkäät enemmän kuin on syytäkään", virkkoi Callistus. "Egyptin
-ja Afrikan vainoihin on ollut omituista johtoa, niinkuin tiedät ja
-nämät kirjeet myös luultavasti selittävät. Mutta täällä ei ole mitään
-sellaista. Tähän asti on keisari antanut meidän olla rauhassa. Ja nyt
-on jo päätetty, että hän lähtee Roomasta Britanniaan. Carakallan mieli
-on taas kääntyneenä kokonaan muuhun kuin kristityiden vainoon."
-
-"Saatatpa olla oikeassa", vastasi piispa arvelevaisesti. "Sinun sanasi
-rauhoittavat minua."
-
-"Eikä Hippolytus myöskään, minun nähdäkseni, voi saattaa meitä
-vaaraan", jatkoi Callistus. "Hän ei ole luotu puolueen päämieheksi eikä
-kansan johdattajaksi. Kun vaan edelleenkin olemme varoillamme ja
-pidämme koko hänen vastustustaan asiana, joka ei meitä yhtään huoleta,
-niin tuo punaiseksi kuumennettu rauta pian kylmenee. Mutta", virkkoi
-hän lopuksi, painaen päänsä nöyrästi alas, "jos sinulla on toinen
-mielipide, niin sano vaan sana ja minä pysyn vaiti."
-
-"Ei, ei, Callistus", virkkoi piispa melkein peljästyneenä. "Siitä ei
-voi tulla puhettakaan. Minä en voi tulla toimeen sinun neuvoittasi.
-Tiedäthän, että luotan sinuun täydellisesti, ja jos sinusta on se tapa
-vastedeskin oikea, jota tähän asti olemme noudattaneet, niin on asia
-ratkaistu."
-
-Palvelija astui sisään.
-
-"Sinua tahtoo eräs puhutella", ilmoitti palvelija.
-
-"Anna hänen tulla sisään" vastasi Zephyrinus.
-
-Muutaman minuutin kuluttua tuli ovesta sisään pitkä, ijäkäs mies.
-Pitkät, valkoiset hivukset ympäröivät hänen eteenpäin nyykistynyttä,
-kunnianarvoista päätänsä. Oikeassa kädessä oli hänellä pitkä sauva,
-jolla hän tuki itseänsä. Hän liikkui hitaasti. Mukanaan oli hänellä
-nuorukainen, jonka olkapäällä hänen vasen käsivartensa lepäsi.
-
-Kummastuneena huudahtaen nousi Zephyrinus istualtaan, kun hän loi
-silmänsä sisälletulijaan.
-
-"Pyhä isä", virkkoi hän ja suuteli ukkoa,[42] "kiitetty olkoon Herra,
-että on tuonut sinut meidän tykömme. Me tervehdimme sinua veljellisesti
-tervetulleeksi. -- Tämä on", sanoi hän sitten kääntyen Callistukseen,
-"Irenaeus Lugdunum'ista kirkon terävä miekka sekä kilpi samalla."
-
-Ukko naurahti.
-
-"Miekka ei ole terässään", sanoi hän hiljaan, käyden istumaan. "Nämät
-vanhuuden heikontamat ja veltostuttamat käsivarret eivät enään kanna
-asetta, vaan kurottuvat ainoastaan rukoukseen. Toisia sotureita on
-Herra valinnut. -- Tulen Aasiasta", jatkoi hän muutaman minutin
-perästä, "menin sinne katsomaan vielä kerran kotomaatani, ennenkuin
-silmäni ummistuvat ainiaksi. Nyt olen paluumatkalla Galliaan. Samoin
-kuin muinoin suuri apostolimme, en minäkään tahtonut kulkea Rooman
-ohitse käymättä teitä vahvistamassa ja saamassa teiltä vahvistusta."
-
-"Rakas veli", vastasi Zephyrinus, "kiitetty olkoon Herra vielä kerran,
-että on suonut meidän nähdä sinun kasvosi. Me tarvitsemmekin suuresti
-sinun vahvistustasi. Aallot raivoavat kirkon laivan ympärillä,
-ikäänkuin tahtoen nielaista sen."
-
-Taaskin menivät ukon huulet hymyyn.
-
-"Anna niiden raivota, Zephyrinus. Ne eivät meitä voi niellä. Matkalla
-olen käynyt monessa seurakunnassa. Kuinka nuorellisesti on
-sydämmeni iloinnut, kun olen nähnyt niiden olevan lujina hengen
-yksimielisyydessä, ja sysivän tyköänsä valehtelijoita ja vääriä
-profeettoja, jotka tahtovat asettaa ihmisten sanan Jumalan sanan
-sijaan. Sama henki yhdisti niitä kaikkia; sama henki, sama toivo
-elähytti niitä. Ja mekö sitten pelkäisimme ja hätäilisimme? Ei,
-kiitetty olkoon Herra ja ylistetty hänen nimensä kaikessa
-ijankaikkisuudessa! Ei mikään viekkaus, ei mikään väkivaltaisuus saata
-voittaa meitä."
-
-"Kyllä minäkin luotan Herraan, rakas veli", vastasi Zephyrinus
-nöyrästi, "että hänen väkevä kätensä tukee meitä. Mutta onko sinusta
-käsittämätöntä, että minulle välistä tulee huoli, kun näen
-uskonheittureita yhä enemmän ilmautuvan seurakuntaani, jotka
-petollisesti sanovat itseänsä kristityiksi, ikäänkuin voisivat he
-täällä valloittaa koko kristikunnan?"
-
-"Herra kitkee aikanansa ohdakkeet", vastasi Irenaeus. "Ja meidän
-velvollisuutemme on tehdä itsemme aseiksi hänen käteensä. -- Niin,
-Zephyrinus", sanoi hän juhlallisella, korkeammalla äänellä, "salli
-miehen, joka Herran armosta on päässyt korkeaan ikään ja saanut
-runsaasti vaikuttaa, sanoa sinulle tämä: 'Ole lempeä taitamattomille ja
-eksytetyille, ystävällinen katuvaisille, mutta kova, kova kuin kivi
-susille, jotka tunkeutuvat laumaasi, tahtoen syöstä Kristuksen
-istuimeltansa ja asettaa sijaan itsensä ja mitättömän ihmisten sanan.
-Ne ovat varkaita ja ryövärejä ja juovat poroista, inhottavaa vettä;
-sillä kirkossa ainoastaan on Jumalan henki, ja missä Jumalan henki on,
-siellä on kaikki armo ja totuus.'"
-
-"Tahdon ajatella sanojasi", vastasi Zephyrinus.
-
-"Sinä olet paimen seurakunnassa, jota Herra on siunannut enemmän kuin
-muita", jatkoi Irenaeus. "Sielun silmillä näen sen jo kohoavan
-maanpiirin kirkkojen yli ja sen paimenien tulevan lainsäätäjiksi ja
-johdattajiksi monelle. Mutta voi heitä, jos he milloin kelvottomasti
-panisivat toimeen Herran sanat ja käskyn! Silloin otetaan valtikka
-heiltä pois ja annetaan toiselle."
-
-"Jumala siitä varjelkoon", sanoi Zephyrinus.
-
-Nyt tuli muutamaksi minutiksi äänettömyys.
-
-Sitten virkkoi Irenaeus taas:
-
-"Mutta kerro minulle hiukan tarkemmin seurakuntasi tilasta ja mitä
-Septimius Severuksesta tiedetään. Minua aavistuttaa että hänen
-miekkansa kerran kohtaa minua."
-
-Zephyrinus täytti kernaasti vanhuksen tahdon ja alkoi kertoilla
-seurakuntansa laajenemisesta ja sisällisistä suhteista.
-
-
-
-
-Kolmastoista Luku.
-
-Petollisuus ja uskollisuus.
-
-
-Melkein samaan aikaan tuli eräs mies tomuisissa matkavaatteissa
-Ostiasta Roomaan. Cestiuksen pyramiidin luona seisattui hän ja istuutui
-kivipenkille, joka oli asetettu siihen väsyneitä matkamiehiä varten.
-Uneksivasti katseli hän hetkisen maahan. Sitten nousi hän taas
-istualtaan ylös. "Ei", sanoi hän itseksensä, "minä en voi enkä tahdo
-levätä ennenkuin olen saanut varmuutta hänestä, jonka tähden olen
-antautunut tälle vaivaloiselle ja vaaralliselle matkalle. Jospa
-kuitenkin onnetar olisi minulle suosiollinen!"
-
-Puhdistettuaan harjalla tomun vaatteistansa tavernassa, kaupungin
-portin vieressä, meni hän kiireesti Aventinuksen yli ja oli juuri
-lähtemäisillään astumaan erästä poikkikatua alaspäin, joka ulottui
-Circus Maximuksesta Palatinukseen, kun muutamia pretoriaaniupseereita
-tuli hänelle vastaan, sulkien häneltä tien. Hän tuli silminnähtävästi
-hämille ja tahtoi mennä ohitse kasvot toisaalle käännettyinä, kun äkkiä
-yksi upseereista astui hänen luoksensa ja, katsoa tirkistäen häneen,
-huudahti: "Mitä kaikkea! Kartagon legaatti! Terve tulemastasi Roomaan,
-Markus Licinius!"
-
-Matkamies vaaleni ja peräytyi askelen takaperin.
-
-"Kaiken pyhän tähden, Petronius", sai hän työläästi sanotuksi, "älä
-ilmaise minua!"
-
-Upseeri nauroi.
-
-"Erhetyt, ystäväni. Tunnet huonosti tarkkatuntoisuuttani, koska luulet
-minun auttavan maanpakolaista pahantekijää, joka ei ole pysynyt
-uskollisena keisarille. Kumppanit", huusi hän seuralaisillensa,
-"auttakaa minua, että saadaan tämä kallis lintu korjuusen. Hän on
-kuuluisa Kartagon legaatti, joka joku aika sitten karkasi Sardiinian
-vuorikaivoksista."
-
-"Sinä katala!" virkkoi Licinius hänelle ylenkatseellisesti. "Ilmaset
-siis hänet, jonka leipää niin kauan sait syödä."
-
-Mutta kukaan pretoriaaneista ei näyttänyt kuitenkaan tahtovan totella
-kumppaninsa kehoitusta. Päinvastoin menivät he pois, ett'eivät olisi
-mitenkään osallisena kavaltajan tekoon. Tämän täytyi siis ottaa
-avuksensa sattumalta ohimenevä legionasotamies.
-
-"Nyt kasarmiin!" sanoi hän käskevään tapaan Liciniukselle.
-
-Tämä seurasi häntä, ei kehdaten ylenkatseesta luoda kavaltajaan yhtä
-silmäystä, eikä yhtä sanaa hänelle virkkaa.
-
-"Jollei minun ole sallittu päästä turmiosta", sanoi hän itseksensä,
-"niin tahdon nöyrästi ja rohkeasti käydä sitä kantamaan."
-
-Heti pretoriaanein kasarmiin saavuttua jätti Petronius vankinsa vahdin
-haltuun ja kiiruhti sieltä keisarin palatsiin Palatinukselle, antamaan
-itse tietoa, mitä oli tehnyt. Mutta kun keisari silloin juuri oli
-Tibur'issa ja sanottiin hänen palaavan sieltä vasta illan suussa, niin
-täytyi Petroniuksen tyytyä ilmoittamaan tapauksen kaupungin
-prefektille.
-
-Kun vanki oli päässyt kasarmiin, tuli hänen ympärillensä joukko
-utelijaita sotamiehiä. Centuriot olivat vetäytyneet pois, sillä koko
-tapaus tuntui heistä tuskauttavalta. Ainoastaan yksi heistä tuli
-Liciniuksen tykö, ilmoittaen olevansa hänen vanha sotatoverinsa, ja
-puhui ylenkatseellisesti Petroniuksen käyttäytymisestä.
-
-"Se karvastelee vieläkin enemmän", virkkoi Licinius surullisesti, "kun
-pettäjänä ja kavaltajana on mies, jolle kernaasti ja usein on tehnyt
-hyvää. Petronius oli halpa legionalainen, kun palvelimme yhdessä
-itämailla. Eräs ystäväni esitti hänet minun suosiooni ja minä otin
-hänet vastaan. Hän sai kuukausia asua teltassani ja nauttia minun
-ruokaani. Mutta kun ei häntä sitten ylennetty, niin luuli hän
-mielettömästi kyllä minun olleen siihen syynä, ja siitä saakka on hän
-pitänyt minulle vihaa ja saa tänään nyt vihdoin riemuita."
-
-Hän painoi päänsä ja katsoi miettiväisesti maahan.
-
-Heti sen jälkeen tuli käsky kaupungin prefektiltä, että toistaiseksi
-pidettäisiin vankia kasarmissa. Licinius pantiin pieneen pimeään
-kamariin.
-
-Siellä sai hän nyt olla yksinään ajatuksinensa.
-
-Miettiessään tilaansa, nuhteli hän katkerasti itseänsä siitä, että oli
-antautunut tälle matkalle ja mielettömästi tullut leijonan luolaan.
-
-"Romula ja Qvintilius eivät varoittaneet minua suotta", ajatteli hän.
-"Itse olen syypää siihen, mitä nyt saan kärsiä. Ja kuitenkin", jatkoi
-hän, "olin pakotettu tulemaan Roomaan; minun täytyi koettaa saada nähdä
-häntä ja sanoa hänelle: 'Katso, tässä olen minä, sydän täynnä katumusta
-ja elämä täynnä kipua -- älä ole minulle enää vihainen, vaan kanna
-sääliväistä mieltä minua kohtaan.' -- Ja nyt olen Roomassa", sanoi hän
-melkein riemuiten. "Julia saa kuulla, kuka ylhäinen mies otettiin
-kiinni ja arvaa kyllä, minkätähden hän oli tullut tänne, jossa hänet
-tunnetaan ja hänen nimensä on vihattavimpia. Ja jos he tappavat minut,
-niin tiedän todellakin kuinka kuolen ja iloisesti painan marttyrin
-seppeleen päähäni, samoin kuin muinen painoin sen tammenlehtisen
-kruunun, jonka Siccan porvarit minulle lahjoittivat."
-
-Varhain seuraavana aamuna tuli keisarillinen sanansaattaja
-pretoriaanein kasarmiin tuomaan päällikölle erästä kirjoitusta. Se oli
-keisarin allekirjoittama kuolemantuomio vangille. Neljän tunnin perästä
-piti teloitus tapahtuman vankeudessa. Päällikkö lähetti paikalla
-centurion Liciniuksen tykö antamaan hänelle tietoa keisarin tuomiosta.
-Vanki kuulteli sitä levollisesti. "Uhrilammas iloitsee pelastetuksi
-tulemisestansa", sanoi hän surumielisesti. Sitten otti hän palasen
-pergamenttia ja alkoi kirjoittaa. Neljännestunnin kuluttua pyysi hän
-vahtisotamiestä kutsumaan hänen tykönsä sen centurion, joka edellisenä
-iltana oli jutellut hänen kanssansa.
-
-"Hyvä ystävä", sanoi hän centuriolle, "keisari on tuominnut minut
-kuolemaan. Tahdotko tehdä minulle viimeisen palveluksen?"
-
-Puhuteltu nyökäytti äänetönnä päätään. Hänen silmänsä olivat täynnä
-kyyneliä.
-
-"Minulla on tässä kirje", jatkoi Licinius; "tämä olisi menevä eräälle
-Julialle; hän asuu Esquilinuksella Calpurniuksen huoneessa, jonka
-varmaan tiedätkin."
-
-Centurio otti äänetönnä kirjeen ja lähti kiireesti menemään. Hän riensi
-Esquilinukselle, haki ylös Calpurniuksen asunnon ja jätti kirjeen
-palvelijattarelle.
-
-Marcella ja Julia olivat juuri menneet peristiiliin. Marcella oli
-ottanut esiin kirjarullan ja ojentanut sen sisarellensa, pyytäen tätä
-lukemaan sen ääneensä.
-
-Julia otti kernaasti kirjarullan.
-
-"Tahdon mielelläni olla lukijatar tänään", virkkoi hän, "mutta se
-täytyy minun tunnustaa, ett'en vapistuksetta voi lukea siitä verisestä
-vainosta, joka oli vielä peljättävämpi kuin minkä me itse näimme
-Kartagossa."
-
-Sitten alotti hän lukea kirjarullaa, jonka päällekirjoituksena olivat
-sanat: Perpetuan ja Felicitaan marttyrikertomus.
-
-"Nuoret katekumenit Revocatus ja hänen orjakumppaninsa Felicitas,
-Saturninus ja Secundulus otettiin kiinni vainossa. Samoin myöskin Ubia
-Perpetua, ylhäissäätyinen ja hienosti sivistynyt nainen. Hänen
-vanhempansa ja kaksi veljeänsä, joista toinen myös oli katekumen,
-elivät vielä. Hänen rinnoillansa oli pieni lapsi. Hän itse saattoi olla
-kahdenkolmatta vuoden vanha. Mutta tahdomme antaa hänen itsensä
-kertoilla marttyriutensa vaiheet, niinkuin hän omalla kädellään on ne
-kirjoittanut."
-
-"Kun en vielä ollut vankeudessa", kertoi hän, "ja isäni rakkaudesta
-minuun koetti saada minua luopumaan, sanoin minä hänelle: 'isä, katso
-tätä saviastiaa!' 'Niin', virkkoi hän, 'mitä sitten?' 'Voiko sitä sanoa
-muuksi kuin mikä se on?' 'Ei', vastasi hän. 'Samoinpa en minäkään voi
-sanoa muuta itsestäni kuin: olen kristitty.' Sitten ahdisti minua isäni
-vihastuneena, mutta ei ryhdittömillä syillänsä voittanut minua. --
-Muutama päivä sen jälkeen saimme kasteen. Minulle ilmoitti siinä henki,
-ett'en rukoilisi mitään muuta kuin kärsimistä. Kohta sen jälkeen
-vietiin meidät vankeuteen. Minä peljästyin, tottumaton kun olin
-semmoiseen synkeyteen. Voi kauheaa päivää! -- Minua vaivasi huoli
-lapsestani. Jalot diakonit Tertius ja Pomponius saivat lopuksi
-lahjoilla aikaan, että me pääsimme kärsittävämpään huoneesen, jossa
-hiukan toinnuimme. Siellä imetin minä lastani, joka jo oli voipuneena
-ja nälissään, ja jätin sen äitini ja veljeni haltuun. Murheella näin
-kuinka heitä ahdisti minun tilani. Olin suuressa vaivassa monta päivää.
-Olin hankkinut itselleni luvan saada pitää lapseni vankeudessa luonani.
--- Yht'äkkiä tunsin itseni uudelleen vahvistuneeksi ja vapaaksi lapsen
-huolista, ja vankeus tuntui minusta ruhtinaanhuoneelta, ett'en missään
-olisi tahtonut olla mieluisemmin kuin siellä.
-
-"Silloin sanoi veljeni minulle: 'Sinulle on suotu suuri arvo, joten
-voit vaatia itsellesi ilmestystä, odottaako meitä marttyrinkuolema vai
-vapautus!'
-
-"Ja minä vastasin hänelle luottamuksella, koska tiesin saavani puhua
-Herran kanssa: 'Huomenna saat tietää sen'.
-
-"Ja minä rukoilin Herraa, ja se ilmoitettiin minulle: Minä näin
-suunnattoman suuret, kultaiset tikapuut, jotka ulottuivat taivaasen
-asti; vaan ne olivat niin kapeat, että ainoastaan yksitellen voi
-nousta niitä myöten ylös. Kahden puolen tikapuita oli kaikellaisia
-rauta-aseita: miekkoja, keihäitä, sirppejä, jotta se, joka
-varomattomasti ja ylöspäin katsomatta meni niitä myöten ylös, tuli
-aivan silvotuksi ja lävistyi keihäiden kärkiin. Ja tikapuiden alla
-venyi jättiläis-lohikäärme, joka väijyi ylöskiipeäviä ja koetti
-säikäyttää heidät takaisin.
-
-"Ensin kiipesi ylös Saturninus, joka sittemmin meidän tähtemme
-vapaehtoisesti antautui vainoojille, mutta joka ei meitä vankeuteen
-pantaessa ollut meidän kanssamme. Onnellisesti pääsi hän tikapuiden
-päähän. Ja hän kääntyi minuun, lausuen: 'Perpetua, minä odotan sinua.
-Mutta pidä varasi, ett'ei lohikäärme sinua vahingoita'.
-
-"Minä vastasin hänelle: 'Se ei minua Herran Jesuksen Kristuksen nimessä
-ole vahingoittava.' Ja tikapuiden alla nosti lohikäärme vitkaan ylös
-päätänsä, ikäänkuin peljäten minua.
-
-"Minä kiipesin ylös ja sain nähdä avaran puutarhan, jonka keskellä
-istui karkeavartaloinen, paimenen pukuun puettu ukko. Ja hänen
-ympärillänsä seisoi monta tuhatta henkeä valkoisissa vaatteissa. Ja hän
-nosti kasvonsa, katsoi minuun ja sanoi: 'Tervetulemastasi, lapsi!'
-
-"Hän huusi minut luoksensa ja antoi minulle palan juustoa, jonka hän
-oli tehnyt. Minä otin lahjan vastaan ristissä käsin, ja kaikki
-ympärillä seisovaiset sanoivat: Amen! -- Sitten herätti minut ääni.
-Minulla oli vielä suuni makeana.
-
-"Paikalla juttelin veljelleni mitä olin nähnyt. Me ymmärsimme molemmat
-tuskien odottavan meitä, ja aloimme luovuttaa mielestämme kaikkea
-maailman toivoa.
-
-"Muutaman päivän perästä kuului meille sellainen huhu, että me
-tulisimme kuulusteltaviksi. Kaupungista tuli isä luokseni, syvä suru
-sydämmessä, muuttamaan minun päätöstäni.
-
-"'Sääli tytär, harmaita karvojani', rukoili hän. 'Sääli isääsi, jos
-ansaitsen isäksesi kutsuttaa. Näillä käsilläni olen saattanut sinut
-kukoistuksen ikääsi, suosinut sinua enemmin kuin ketään veljiäsi -- älä
-siis tuota minulle tätä häpeätä. Tässä ovat veljesi, tässä äitisi ja
-äitisi sisar, tässä lapsesi, joka ei voi elää sinutta; sääli heitä! Ole
-mielevä, jott'et tuottaisi meille kaikille turmaa. Häpeä panee meidät
-ainiaksi vaikenemaan, jos sinä kärsit sellaisen kuoleman'.
-
-"Niin puhui isäni, täynnä isällistä rakkautta, minulle suudellen
-kättäni. Sitten heittäytyi hän maahan jalkoihini, nimittäen minua
-herrattareksi eikä tyttäreksi.
-
-"Minun tuli sääli hänen harmaata päätänsä ja että hän oli suvussamme
-ainoa, joka ei tahtonut riemuita minun kärsimisestäni. Minä lohdutin
-häntä, sanoen; 'Mitä Jumala tahtoo, tulee tapahtumaan tässä. Sillä
-sinun pitää tietämän, ett'emme itse ole itsemme herrat, vaan Jumala!'
-
-"Murheellisena lähti hän tyköäni.
-
-"Seuraavana päivänä vietiin meidät kesken atrioimistamme
-kuulusteltaviksi. Me tulimme Forum'ille. Sanoma tästä oli pikaisesti
-levinnyt Forum'in lähi-ympäristöllä oleviin kaupungin-osiin, ja koonnut
-suuren kansanjoukon.
-
-"Me nousimme vankeja varten laitetulle lavalle.
-
-"Kaikki vangit tunnustivat itsensä kristityiksi.
-
-"Kun sitten tuli minun vuoroni, astui isäni minun tyköni lapseni
-kanssa, veti minua luoksensa ja rukoili: 'Armahda lastasi!' Ja myöskin
-prokuraattori Hilarius, joka prokonsuli Minucius Timianuksen kuoltua
-oli saanut vallan elämän ja kuoleman ylitse, sanoi minulle: 'Sääli
-vanhaa isääsi, sääli pientä lastasi'.
-
-"Mutta minä pudistin päätäni.
-
-"Silloin kysyi Hilarius minulta: 'Tunnustatko itsesi Kristukselle?' --
-ja minä vastasin: 'Tunnustan, minä tunnustan itseni Kristukselle'.
-
-"Silloin valmistautui isäni vetämään minua alas paikaltamme. Mutta
-Hilarius antoi viedä hänet pois ja ruoskia häntä, vitsoilla. Ja isäni
-kärsimys suretti minua, ikäänkuin olisi minua itseäni rangaistu -- niin
-suretti minua hänen onneton vanhuutensa.
-
-"Sitten luetteli prokuraattori meidän nimemme ja tuomitsi meidät
-petojen revittäviksi. Mutta ilosina palasimme me takaisin vankeuteen.
-
-"Muutaman päivän kuluttua päästi vanginvartia Pudens, sillä hän piti
-meitä suuressa arvossa, koska oli nähnyt, että Jumalan voima oli meissä
-väkevä, monta veljeä meidän tykömme, jotta saisimme lohduttaa
-toisiamme.
-
-"Mutta kun teloituspäivä läheni, tuli isäni, surun kalvamana, minun
-tyköni ja repien partaansa heittäytyi lattialle minun eteeni, kirosi
-päiviänsä ja puhui sanoja, jotka liikuttivat jokaista. Voi, kuinka
-minua säälitti hänen onneton vanhuutensa!
-
-"Sinä päivänä, jolloin meidät piti heitettämän pedoille, näin diakoni
-Pomponiuksen tulevan vankilaan ja kolkuttavan ovelle. Minä menin ja
-avasin sen hänelle. Hän oli hienossa, valkoisessa juhlapuvussa. Ja hän
-sanoi minulle: 'Perpetua, me odotamme sinua. Tule!' Hän tarttui minun
-käteeni ja, kuljettuamme epätasaisia teitä, tulimme me vihdoin
-hengästyneinä eräälle amphiteaatterille. Hän vei minut sinne keskelle
-arenaa ja sanoi: 'Älä pelkää. Katso, minä taistelen yhdessä sinun
-kanssasi.'
-
-"Ja hän katosi.
-
-"Mutta minä näin kansaa yltäympäri istuvan jännitetyssä odotuksessa.
-Minä kummastelin, ett'ei mitään eläimiä päästetty minua vastaan, koska
-kuitenkin tiesin olevani tuomittu petojen revittäväksi. -- Silloin
-astui esiin musta egyptiläinen taistelemaan minua vastaan ja samalla
-tuli myös näkyviin julman pitkä mies, jonka pää ulottui korkeammalle
-sirkuksen muuria. Yllänsä oli hänellä pitkä tunika ja sen päällä
-purpurapuku ja kädessään raippavitsa, ikäänkuin eläinten kesyttäjällä,
-ynnä vihanta oksa, jossa riippui kultaisia omenia. Hän pyysi vaitioloa
-ja lausui:
-
-"'Jos egyptiläinen voittaa tämän naisen, niin tappaa hän hänet
-miekalla; mutta jos hän voittaa egyptiläisen, niin saa hän tämän
-oksan'. Niin puhuttuansa vetäytyi mies jälleen takaisin.
-
-"Me karkasimme nyt toisiamme vastaan ja alotimme taistelun. Minä
-tempasin häntä päästä niin, että hän kaatui kasvoillensa ja poljin
-jalkani hänen päänsä päälle. Kansalta kuului suostumushuuto.
-
-"Mutta minä menin miehen luokse ja sain oksan.
-
-"Hän antoi minulle oksan ja sanoi: 'Rauha sinulle, tyttäreni'. Iloisena
-voitostani menin ulos sirkuksen portista.
-
-"Silloin heräsin. Nyt tiesin, ett'en tulisikaan taistelemaan petojen,
-vaan pirun kanssa. Mutta olin varma siitä, että minulle oli suotu
-voitto.
-
-"Niin kului elämäni taistelupäivään asti. Taistelun kertoileminen on
-toisen tehtävä." --
-
-Samassa tuli sisään palvelijatar ja antoi Julialle kirjeen.
-
-"Eräs pretoriaanein centurio toi sen", lisäsi hän. Julia vaaleni,
-silmäillessänsä sen sisältöä. Äänetönnä ojensi hän sisarellensa sen.
-Sitten nousi hän seisoalleen ja katsoi miettiväisesti hetkisen eteensä.
-
-"Marcella", sanoi hän sitten lujalla, juhlallisella äänellä, ja
-leimuava puna lennähti hänen kasvoillensa, "minä tahdon pelastaa hänet.
-Kutsu tänne Calpurnius, hänen pitää tulla minun kanssani, minä tahdon
-käydä keisarin tykönä. Mutta joutuin, sillä aika on kallis."
-
-Odottamatta vastausta meni hän peristiilistä omaan kamariinsa pukemaan
-päällensä. Jo muutaman minuutin perästä oli hän valmiina. Samassa tuli
-Calpurniuskin, sillä Marcella oli kutsunut häntä ja ilmoittanut hänelle
-muutamalla sanalla asian.
-
-Tuskin oli puolta tuntia kulunut, kun heidän kantotuolinsa seisattui
-keisarin palatsin eteen. Calpurnius mukanansa meni Julia keisarin
-henkivartion rivin läpitse. Eräs hovi-virkamies tuli heidän vastaansa.
-
-"Me tahtoisimme päästä keisarin puheille", sanoi Calpurnius, kääntyen
-hovimieheen päin.
-
-"Keisarin puheille pääsee vasta kahden tunnin perästä", oli hovimiehen
-tyly vastaus.
-
-"Sano hänelle, että se, joka Napolissa kerran pelasti hänen henkensä
-murhaajan kädestä, haluaa puhutella häntä tärkeässä asiassa", virkkoi
-Julia pikaisesti.
-
-Hovimies kumarsi. "Täytän paikalla pyyntösi", sanoi hän ja lähti
-menemään.
-
-Jo muutaman minutin perästä tuli hän takaisin, sanoen keisarin
-odottavan heitä. Calpurnius tahtoi jäädä ulos odottamaan, ja Julia meni
-siis yksinään sisälle pitkien, kultaripsuilla koristeltujen esirippujen
-kautta, jotka peittivät keisarin vastaanotto-huoneesen menevän oven.
-Hiljainen vavistus valtasi hänet, kun hän astui kynnyksen yli, mutta
-hän pääsi pikaisesti jälleen levolliselle mielelle.
-
-Ystävällisesti tuli keisari häntä vastaan.
-
-"Minusta on hauskaa nähdä sinut Roomassa", sanoi hän, "mutta vieläkin
-hauskempaa se, että toivon voivani tehdä sinulle jonkun hyvän työn."
-
-"Ylhäinen cesar", alotti Julia kumartaen; "jumalat soivat minun kerran
-pelastaa sinun henkesi; nyt tulen minä sinulta rukoilemaan erään toisen
-henkeä."
-
-Keisari katsoi jännitetyllä odotuksella puhujaan. Julia arveli hiukan.
-Hänen täytyi koota ajatuksiansa, ennenkuin tohti rukoilla sen edestä,
-joka mikäli hän tiesi, oli kovin keisarin vihoissa.
-
-"Minä rukoilen sinulta Liciniuksen henkeä, hänen, joka ennen oli
-legaattina Kartagossa", kuiskasi hän tuskin kuuluvasti.
-
-Keisari peräytyi askelen takaperin; vihan puna nousi hänen otsallensa.
-
-"Liciniuksenko?" jupisi hän. "Häntä on syystä minun keisarillinen
-vihani kohdannut. Hän ansaitsee kuoleman."
-
-Julia ei voinut kauemmin hillitä itseänsä. Kyynelet tulvivat hänen
-silmistään, hän vaipui polvilleen ja kurotti rukoilevaisesti kätensä
-keisariin päin, joka katsoi häneen vihaisilla silmillä.
-
-"Nouse ylös", sanoi keisari melkein käskevästi. "Ei sovi sen langeta
-eteeni polvilleen, jota minun tulee kiittää hengestäni."
-
-Julia totteli äänetönnä.
-
-"Sanoin jo kerran sinulle", jatkoi Septimius, "että keisarin
-kiitollisuus sinua kohtaan on ääretön. Sen tahdon myöskin osottaa
-tänään. Minä lahjoitan elämän sille miehelle, jonka edestä rukoilet.
-Mutta tiedä, että teen tämän vastoin tahtoani ja ainoastaan tehdäkseni
-sinulle suuren hyvän työn. Mutta en enää tahdo nähdä Liciniuksen
-kasvoja; menköön hän maanpakoon."
-
-Julia lausui tavoitellen muutamia kiitollisuuden sanoja.
-
-"Kuinka tunnet sinä Liciniuksen?" kysyi keisari hiukan lempeämmin.
-
-"Kartagossa oli hän meillä jokapäiväisenä vieraana", vastasi Julia.
-
-"Etkä sinä ole häntä unhottanut? -- Sinun hyvä muistisi on todellakin
-sinulle kunniaksi."
-
-Julia punastui kovin.
-
-"No niin", virkkoi hän sitten, ojentaen kätensä ystävällisesti
-Julialle, "voi hyvin, äläkä unhota, että Palatinuksella asuu mies, joka
-on ystävällinen sinun omaisiasi kohtaan."
-
-Niin sanottuansa vetäytyi keisari takaisin. Julia riensi ulos
-vastaanotto-huoneesta ja lähti paikalla Calpurniuksen kanssa pois
-keisarin hovista.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tuntikausi oli nyt kulunut. Kasvot käsiin peitettyinä istui Licinius
-ääneti mietiskellen vankeudessansa. Ei pienintäkään mielenliikutusta
-ollut huomattavana hänessä; ainoastaan silloin tällöin huokasi hän
-raskaasti. Hän silmäili kulunutta elämäänsä ja ajatteli juuri
-uskollista Saturninusta -- kun ovi aukeni. "Olen valmis", virkkoi
-Licinius, nousten seisoalleen.
-
-Keisarin virkamies astui sisään. Kädessään oli hänellä
-pergamenttirulla, jonka hän levitti auki ja ojensi vangille. Tämä otti
-sen vastaan hiljaisella vavistuksella. Hän kummastui, lukeissaan siinä:
-"Herrani, ylhäinen cesar, on armossa erään hänelle kalliin henkilön
-esirukouksen johdosta muuttanut kuolemanrangaistuksen maanpaoksi
-ulkopuolelle Italian rajoja, joka täten sinulle tiedoksi annetaan." Sen
-alla oli kaupungin prefektin nimi.
-
-Äänetönnä katsoa tuijotti Licinius kirjoitukseen. Äkkihämmästys poisti
-hänestä alussa kaikki ilon tunteet. "Ja mihin?" änkytti hän.
-
-"Saat valita Bytsantin tahi Argentoratin", vastasi virkamies.
-
-"Minä valitsen Argentoratin", sanoi Licinius pikaisesti.
-
-"Hyvä. Sinun pitää kahden tunnin kuluttua oleman valmis lähtemään.
-Germanilainen centurio tulee sinua saattamaan."
-
-Näin sanottuansa aikoi virkamies lähteä pois. Mutta Licinius pani
-kätensä hänen olkapäälleen. "Saatko sanoa minulle", virkkoi hän
-rukoilevaisesti, "kenen esirukouksesta tuomio muutettiin?"
-
-Virkamies kohotti olkapäitänsä. "Minä en tiedä mitään tarkempaa siitä.
-Ainoastaan sen verran kuulin, että eräs ylhäinen nainen oli ruvennut
-sinun puoltajaksesi."
-
-"Hän se oli!" ajatteli Licinius paikalla. "Sillä kukapa muu se olisi
-voinut olla. Marcella ehkä? Mutta olisiko cesar noudattanut hänen
-pyyntöänsä? Ei; mutta Julia pelasti kerran hänen henkensä. Niin, häntä
-ainoastaan on minun kiittäminen pelastuksestani, hänelle ainoastaan
-tulee minun olla kiitollinen koko elinaikani."
-
-Sitten lankesi hän polvilleen kamarinsa nurkkaan, nyykisti päänsä
-seinää vasten ja rukoili hiljaa.
-
-Määrätyllä ajalla tuli germanilainen centurio, jonka piti lähteä vankia
-saattamaan. Se oli sama vanha sotilas, joka Janikuluksella oli
-näytellyt maanmiehellensä Rooman ihanuuksia.
-
-"Meistä tulevat hyvät matkakumppanit, vai mitä?" sanoi Licinius
-hänelle.
-
-Vanhus naurahti. "Minä en ole mitään vailla", virkkoi hän. "Se, joka
-vaeltaa kotiinsa, on iloisella mielellä; sillä, näetkös herra, se
-viheriä tasanko, joka ulottuu Bogesosta Reini-jokeen asti, on minun
-kansani kotopaikka. Sukulaiseni asuvat lähellä Argentoratia, jonne nyt
-saatan sinut."
-
-He lähtivät Roomasta Porta Flaminian kautta. Surullisella mielellä loi
-Licinius viimeisen silmäyksen seitsemän kukkulan kaupunkiin. Hänen
-silmänsä hakivat Esquilinusta, jossa asui hänen pelastajattarensa. Hän
-viittasi kädellään sinne jäähyväiset. Hän tunsi sydäntänsä ahdistavan,
-kun hänen täytyi lähteä Roomasta saamatta nähdä ja kiittää Juliaa.
-
-Turhaan koetti germanilainen ilahuttaa seuralaistansa. Tämä antoi kauan
-ainoastaan yksitavuisia sanoja vastaukseksi hänen puheihinsa. Vasta kun
-vanhus myötätuntoisuudella kysyi häneltä, mikä häntä suretti, kertoi
-Licinius hänelle kovan onnen kohtalonsa ja erittäinkin, kuinka häntä
-suretti se, kun hänen oli täytynyt lähteä Roomasta, saamatta kiittää
-sitä, joka oli pelastanut hänen henkensä.
-
-"Niin", vastasi Isgo, "sekin on jo surettavaa, kun et voi takaisin
-palkita toisen hyvää työtä, mutta vieläkin surettavampaa, kun ei saa
-osottaa kiitollisuuttaan edes sanoillakaan. Lohduta kuitenkin
-murheellista mieltäsi sillä, että hän, josta puhut, kyllä arvaa,
-minkätähden lähdit pois häntä sanallakaan kiittämättä."
-
-Etrurian kaupunkiin Vejiin jäivät he yöksi. He olivat jo panneet maata,
-kun Licinius jälleen nousi ylös, ja otti centuriota kädestä kiinni.
-
-"Hyvä ukko", rukoili hän, "salli minun käydä Roomassa, jonne mieleni
-yhä palaa. Vannon sinulle palaavani huomenna puolenpäivän aikaan
-jälleen tykösi."
-
-"Mitä pyydätkin minulta!" virkkoi centurio hämmästyneenä. "Etkö tiedä,
-että minun täytyy päälläni vastata sinusta?"
-
-"Tiedän kyllä", vastasi Licinius; "mutta usko, että uskollisuutta ja
-rehellisyyttä on Germanian rajojen ulkopuolellakin."
-
-Centurio pudisti päätänsä. "En voi."
-
-Liciniuksen valtasi syvä murhe. Ukkoa säälitti katsoessaan häneen.
-Ukolla oli hyvä sydän, joka ei sallinut hänen jättää seuralaistansa
-semmoisen surun valtaan. Hän mietti hetken aikaa.
-
-"Olkoon menneeksi", sanoi hän vihdoin, "minä heitän kunniani ja henkeni
-onnen kaupalle ja luotan rehellisyyteesi. Kiiruhda Roomaan!"
-
-Licinius tarttui vanhuksen käteen ja puristi sitä kiitollisesti.
-
-"Mutta", alotti ukko jälleen, "sinun pitää pukeutua valepukuun. Minä
-tunnen tämän talon isännän; hän toimittaa meille kernaasti
-talonpoikaisen puvun. Ja ennenkuin tulet Roomaan, pitää sinun ostaa
-kori viikunoita ja mennä se olkapäälläsi kaupunkiin. Silloin ei sinua
-kukaan tunne."
-
-Licinius kiiruhti kutsumaan isäntää tavern'iin. Ja sitten kun
-tarpeelliset valmistukset olivat tehdyt ja hän itse hetken aikaa
-levähtänyt, lähti hän sydänyön aikaan matkaan.
-
-Kun oli astunut viisi tuntia yhtämittaa ja ainoastaan hiukan välillä
-levähdellyt, alkoi Rooma näkyä aamunkoitossa. Hänen sydämmensä sykki
-kuuluvasti, kun hän astui Porta Flaminia'sta sisälle. Läheisessä
-tavernassa lepäsi hän pari tuntia ja lähti sitten etsimään
-Calpurniuksen huonetta. Kukaan ei voinut tuntea Kartagon legaatiksi
-tätä talonpojan vaatteissa olevaa, tomuista miestä, joka astui kori
-olkapäällä ja hattu syvään painettuna päähän. Sen tiesi hän kyllä ja
-siinä vakuutuksessa tohti hän rohkeammin esiytyäkin.
-
-"Onko Calpurnius kotona", kysyi hän portin vahdilta.
-
-Tämä katsoi oudostelevasti kysyjään. "Meidän isännällä ei ole itsellään
-tapana ostaa pöytähedelmiä", vastasi hän, "mene tiehesi!"
-
-Mitään virkkaamatta otti Licinius taskustansa hopearahan ja pisti sen
-äreän Kerberuksen käteen.
-
-"Vaivaa nyt itseäsi niin paljon, että ilmoitat minut", sanoi hän
-portinvahdille. "Minulla on tärkeää asiaa herrallesi."
-
-Tyytyväisenä pisti portinvahti taskuunsa rahan, luvaten täyttää hänen
-pyyntönsä.
-
-Muutaman minutin perästä tuli hän takaisin. "Herrani", sanoi hän, "on
-juuri lähtemäisillään ulos. Sentähden en tohtinut ilmoittaa sinua.
-Mutta odota hetkinen atriumissa. Siinä saat tavata häntä ja toimittaa
-asiasi."
-
-Licinius noudatti portinvahdin neuvoa. Hänen sydämmensä tykytti
-kovasti, kun hän ovenpieltä vasten nojautuneena odotteli Calpurniusta
-tulevaksi.
-
-Nyt tulikin tämä orjan seuraamana. Rohkeasti astui Licinius hänen
-luoksensa. "Tahtoisin puhua hiukan, herra", virkkoi hän ja kuiskasi
-hiljaa Calpumiuksen korvaan muutamia sanoja. Calpurnius säpsähti, mutta
-tointui heti paikalla, kun huomasi orjan tarkkaavan heitä. "Tule
-tänne", sanoi hän teeskennellyllä levollisuudella. Ja he menivät
-tablinum'iin.
-
-"Kaikkivaltiaat jumalat", huudahti Calpurnius nyt, tarttuen Liciniuksen
-käteen. "Sinäkö, onneton ystäväni, se olet todellakin? Tuskin voin
-tunteakaan sinua. Mitä on tullut muinaisesta kukoistavasta nuoresta
-miehestä?"
-
-"Vaivojen raukasema ihminen", vastasi Licinius vakaisesti.
-
-Calpurnius pudisti surkutellen päätänsä.
-
-"Usko minua", virkkoi hän, "minä olen usein ja sydämmellisesti
-myötätuntoisuudella ajatellut sinua. Kipeää on niin syvälle
-syöstyminen. -- Mutta sano, mitä voisin minä tehdä sinun eduksesi."
-
-"Ainoastaan yhden asian takia tulin tänne", vastasi Licinius;
-"tahtoisin kiittää häntä, joka pelasti henkeni. Olin jo matkojen päässä
-Roomasta, menemässä maanpakoseudulleni, kun halu saada vielä kerran
-nähdä Juliaa ja jutella hänen kanssansa pakotti minun kääntymään
-takaisin. Tässä valepuvussa olen pujahtanut tänne. Minulla ei ole aikaa
-kuin hetkinen, sillä minun täytyy paikalla joutua Vejiin takaisin. Olen
-niin luvannut sille centuriolle, joka saattaa minut maanpako-seudulle.
-Sano Julialle siis, Calpurnius, että olen täällä ja rukoilen, ett'ei
-hän antaisi minun lähteä täältä pois lohdutuksetta."
-
-"Sen teen kyllä, ystäväiseni, sekä olen myös vakuutettukin, ett'ei
-rukoukseni mene turhaan."
-
-He lähtivät peristiilistä. Ankara mielenliikutus valtasi Liciniuksen,
-kun hän ajatteli heti seisovansa sen edessä, jolle hän muinen tuotti
-niin suuren surun, jonka nimeä hän vaikeimpina kärsimyksen hetkinä oli
-maininnut lohdutus-sanana, ja jota hänen oli kiittäminen siitä, että
-hän vielä hengitti. Katumuksen, hävyn ja kiitollisuuden tunteet
-ahdistivat häntä nyt yhdellä haavaa; hän ei jaksanut hillitä itseänsä,
-vaan seurasi ehdottomasti Calpurniusta, joka oli ottanut häntä kädestä
-kiinni. Nyt aukeni ovi ja he astuivat sisään. Huoneen perällä näki
-Licinius kaksi naista nousevan istualtaan ja lähtevän tulemaan häneen
-päin. Hän tunsi ne Marcellaksi ja Juliaksi. Nyt loppui häneltä
-viimeinenkin voima, eikä hän saanut sanotuksi kuin: "Antakaa anteeksi!"
-Marcella tarttui pikaisesti hänen käteensä. "Älä sano niin, Licinius",
-virkkoi hän sydämmellisesti.
-
-"Ennenkuin olette sanoneet minulle", vastasi hän sekavalla äänellä,
-katsoen maahan, "että olette antaneet minulle anteeksi, en voi astua
-tämän kynnyksen yli."
-
-"Me olemme antaneet sinulle anteeksi", vastasi Marcella. Licinius nosti
-päätänsä ja katsoi Juliaan. "Niin", kuiskasi tämä, luoden silmänsä
-maahan.
-
-"No salli sitten minun", jatkoi Licinius, mennen Julian luokse, "ottaa
-sinua kädestä kiinni ja vakuuttaa, ett'en sanoilla voi selittää, kuinka
-suuri ja sydämmellinen on kiitollisuuteni sinua kohtaan. Se, näetkös
-Julia, on vähäinen asia, että pelastit henkeni, sillä tiedättehän, että
-mitä minä kärsin, kärsin Herran tähden. Olen joka päivä ja joka hetki
-valmis uhraamaan henkeni hänen palveluksessansa. Mutta pelastamalla
-henkeni vastasit sinä siihen kalvavaan kysymykseen, joka teki olemiseni
-tuskalliseksi ja jonka alinomaa epäillen tein itselleni, siihen
-kysymykseen, inhositko sinä minua pahan työni tähden vai säälitkö sitä
-onnetonta, joka antoi itsessänsä kirotun himon saada vallan. Nyt
-tiedän, ett'en sinun silmissäsi ole hylkyläinen, ja voin lohdutettuna
-lähteä maanpakoon, riemuiten toivossa saavani vielä palata takaisinkin
-ja nähdä jälleen teidät. Eikä nyt muuta kuin voikaa hyvin!"
-
-Samalla ojensi hän kätensä heille jokaiselle ja lähti pikaisesti
-huoneesta.
-
-Calpurnius seurasi häntä. "Sinun pitää viipyä muutama minuutti", sanoi
-hän. "Tule tänne minun kamariini." Licinius totteli. Calpurnius avasi
-arkun ja otti sieltä tangon kultarahaa. "Ota tämä, jott'et joudu
-pulaan", lisäsi hän. "Sitä metallia et ainakaan ole kaivanut
-Sardiiniasta."
-
-Licinius naurahti surullisesti. "Otan kernaasti tämän rahasumman
-vastaan lainaksi", vastasi hän.
-
-Sitten ottivat ystävykset sydämmelliset jäähyväiset toisiltansa.
-Licinius nosti jälleen olkapäälleen hedelmäkorinsa ja lähti huoneesta
-portinvahdin utelijaiden silmäysten ohitse. Onnellisesti pääsi hän
-kaupungin portille, kävi jalkaisin Milviuksen sillalle asti ja vourasi
-sitten matkavaunut, sillä hän tunsi olevansa väsyksissä eikä jalkaisin
-olisi ennättänytkään oikeaan aikaan Vejiin.
-
-Heti iltapuoleen alkoivat Etrurian kaupungin harmaat rakennukset näkyä.
-Vanha centurio oli jo tullut kaupungin portille odottelemaan häntä.
-Liikutetulla mielellä sulki Licinius syliinsä hänet. "Tässä olen nyt
-jälleen", huudahti hän, "ja nyt saat minusta kokonaan toisellaisen ja
-rattoisamman kumppanin kuin ennen olin."
-
-"Suokoon Tor!" vastasi centurio. "Käskin isännän panemaan pöytään
-ruusin parasta viiniä tulijaisiksesi."
-
-"Sinä toimellinen germani!" virkkoi Licinius nauraen ja tarttui
-centurion käsivarteen. "Tule, nyt tahdomme pitää ilojuhlan ja tyhjentää
-maljamme onnelliseksi matkaksi Germaniaan!"
-
-
-
-
-Neljästoista Luku.
-
-Toivo ei anna häpeään tulla.
-
-
-"Sinä ihana tasanko, jonka läpi juoksee hopealle päilyilevä joki, te
-sinertävät kukkulat, jotka tervehdätte meitä kaukaa; sinä jalo,
-uskollinen Germanian kansa -- tosin iloittaa minua, että saan oleksia
-täällä, jossa pohjoisessa sekä etelässä germanilaisten keihäät ja
-roomalaisten miekat rauhallisesti kohtaavat toisiansa, ja jossa vapaus
-ei viihdy, mutta kun ajattelen kotoa ja häntä, joka asuu seitsemän
-kukkulan kaupungissa, silloin tahtoisin kulkea Alppien yli sinne, jossa
-aurinko hymyilee ystävällisemmin ja toisellaista kieltä kuulee
-matkamies. Rooma, sinä tenhosana! Miljoonat mainitsevat nimeäsi
-kiroten, miljoonat kuiskaavat sitä toivehikkaasti kärsimyksessä ja
-tuskassa tahi ylpeästi miehevässä luottamuksessa. Koskahan voinen
-minäkin sanoa: 'Kas tuossa on se silmieni edessä!' Kuusi kuukautta olen
-Germanian metsissä kuunnellut Reini-joen sekavaa kohinaa. Jospa kohta
-pääsisin kuulemaan iltatuulen suhinaa, kun se leikittelee palmupuiden
-oksissa ja keltaisen Tiberin aaltojen kanssa! Usein olen kysynyt
-ohitsekulkevilta maanmiehiltäni: 'Tuletteko Roomasta?' Ja kun he ovat
-myöntäneet siihen, en ole tahtonut päästää heitä, ennenkuin ovat
-vastanneet niihin lukemattomiin kysymyksiin, joita kaiho on tuonut
-huulilleni."
-
-Niin puhui mies, joka, nojautuneena Argentoratin ympärysmuuria vasten,
-katsoa tuijotti etelään päin. Vanha centurio tuli hänen tykönsä ja pani
-hiljaa kätensä hänen olkapäällensä.
-
-"Ja niin vaipuneena ajatuksiin", sanoi centurio hänelle. "Mitä siitä on
-hyötyä."
-
-Toinen kääntyi häneen päin -- tämä toinen oli Licinius.
-
-"Minun on täytynyt kärsiä vaikeampaakin kuin tämä", sanoi hän
-hymyillen. "Ikävä ei minusta loppua tee. Ole huoletta, Isgo!"
-
-"Ei suinkaan", vastasi vanhus, "mutta kysyn kuitenkin:. mitä hyötyä
-siitä on? Olinhan minäkin kauan teidän maassa ja vielä kauemmin.
-Itämailla, mutta aina karkoitin mielestäni kaiken kodin ajatuksenkin.
-Muuten olisi minulle tullut kärsimätön ikävä."
-
-Licinius oli vaiti.
-
-"Sitä paitsi", jatkoi centurio, "voin ilmoittaa sinulle uutisen, joka
-on tärkeää sinulle. Keisari lienee viime aikoina taas osottanut
-suosiollisempaa mieltä kristityitä kohtaan. Hänellä on jo
-palveluksessansa useampia kristityitä ja jopa likeisimmässä
-läheisössänsäkin. Sinulla on hyviä ystäviä Roomassa. Koeta, etkö niiden
-kautta voisi saada keisaria antamaan itsellesi anteeksi. Kumppanini
-Irmino, joka joku aika sitten tuli Roomasta, palaa sinne takaisin
-muutaman päivän perästä germanilaisten palkkasoturien kanssa. Hän on
-nuori, mutta luotettava kuin taatuin mies. Hän saattaa kernaasti
-perille kirjoituksesi."
-
-Licinius kuunteli mielellään tätä ehdotusta. Vaihdettuaan sitten
-muutaman sanan centurion kanssa, meni hän asuntoonsa ja alkoi
-kirjoittaa laajasanaista armonhakemusta keisariin.
-
-Saatuansa sen valmiiksi, rupesi hän kirjoittamaan Calpurniukselle, että
-tämä koettaisi saada hovissa olevia mahdikkaita miehiä vaikuttamaan
-samaan suuntaan.
-
-Jo seuraavana päivänä tuli centurio ystävänsä Irminon kanssa. Tämä oli
-sama nuori germanilainen, jota centurio muinen oli seurannut
-Janikulukselle. Hän oli tullut kasvoiltaan vakavamman näköiseksi sekä
-koko ruumiiltaan miehevämmäksi.
-
-Licinius tervehti häntä ystävällisesti. "Saanko pyytää sinua
-toimittamaan minulle erään asian?" kysyi hän.
-
-Pretoriaani nyökäytti päätään mieluisasti.
-
-"Toinen kirje on eräälle Calpurniukselle, toinen --."
-
-"Minä tiedän", keskeytti pretoriaani pikaisesti. "Hän asuu
-Esquilinuksella Tituksen thermien luona."
-
-"Aivan niin", virkkoi Licinius hämmästyneenä. "Kuinka tiedät niin
-tarkoin hänen asuntonsa?"
-
-Vanha centurio nauroi.
-
-"Niin, nuorelle ystävälleni sattui tuommoinen eriskummainen tapaus",
-sanoi hän. "Se pitää hänen jutella sinulle."
-
-Nuori sotilas näytti tulevan hämille centurion kehoituksesta, mutta kun
-Liciniuskin yhdistyi samaan pyyntöön, niin suostui hän vihdoin
-juttelemaan sen. "Olin kerran", alottti hän, "Isgon kanssa
-Janikuluksella. Hän tahtoi näyttää minulle Roomaa. Silloin meni kaksi
-naista meidän ohitsemme. Toinen heistä oli kaunis, ylevä neiti. Minä
-ihastuin häneen. Isgo sanoi hänen olevan kristityn. Minä tahdoin tietää
-mitä se merkitsi, ja Isgo vei minut nyt vanhan ukon tykö, joka asui
-kaupungin kahdennessatoista korttelissa. Ukko opetti minua monta
-viikkoa kristityiden opissa. Minä kuuntelin mielelläni häntä, sillä
-minä ajattelin sen ohessa yhä sitä kaunista neitiä. Sill'aikaa tulin
-meidän kasarmissa tuntemaan sotamiehen, joka myöskin oli kristitty. Hän
-vei minut muutamana päivänä mukanaan heidän seurakuntaansa. Siellä näin
-saman tytön istuvan. Kysyin kumppaniltani, mitä oli tehtävä, tullakseni
-otetuksi kristiaanien joukkoon. Hän neuvoi minua menemään erään miehen
-tykö, jota hän muistaakseni nimitti piispaksi. Tämä kysyi minulta,
-tiesinkö mitä kristittynä oleminen on. Minä vastasin hänelle: 'Totta
-kai tiedän sen. Olen jo kuusi viikkoa joka päivä saanut opetusta
-Praxeaalta, joka asuu Tiberin toisella puolella.' Silloin säpsähti
-mies. 'Mitä häneltä olet oppinut ei ole totuutta!' huudahti hän. 'Hän
-ei ole mikään kristitty; hän on väärin ottanut itsellensä sen nimen.'
-Silloin vihastuin minä ja lähdin paikalla huoneesta sekä olen siitä
-pitäen pysynyt erillään kaikesta, mikä kristityn nimellistä on. Siinä
-on koko tapaus."
-
-"Mutta unhotit jutella, että se nuori neiti, jonka näit, pitää asuntoa
-Calpurniuksen huoneessa ja että hänen nimensä on Julia", sanoi centurio
-hymyillen.
-
-Licinius ei myöskään voinut olla nauramatta nuorelle sotamiehelle,
-mutta ojensi hänelle kohta sen jälkeen lepyttävästi kätensä, lausuen:
-
-"Älä pahastu, että nauran tapaukselle, joka sinusta on vastenmielinen.
-Mutta kun tulet Calpurniuksen huoneesen, niin älä unhota sanoa minulta
-terveisiä sille nuorelle neidille. Hän ottaa ne ystävällisesti vastaan.
-Siellä voit saada kuulla myöskin kristityistä enemmän. Ja jos minun
-sallitaan palata Roomaan, niin toivon saavani usein tavata sinua ja
-jutella kanssasi siitä uudesta opista, jota et vielä tunne."
-
-Niillä sanoilla otti Licinius jäähyväiset nuorelta germanilta, joka
-uskollisesti pudisti hänen kättänsä ja lähti Isgon kanssa, joka seurasi
-häntä ja käski hänen tarkalla huolella toimittaa Liciniuksen asia.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oli ensimmäinen sunnuntai pääsijäisestä. Lempeästi paistoi keväinen
-aurinko maailmankaupungille.
-
-Erääsen huoneesen Via Querquelana'n varrelle kokoontui Rooman
-seurakunta tavalliseen jumalanpalvelukseensa.
-
-Peristiilin sisäänkäytävällä oli kaksi ovenvartijaa, jotka ottivat
-tulijoita vastaan ja osottivat heille istumapaikan. Naiset menivät
-oikealle puolelle salia, miehet vasemmalle. Toiset seisattuivat
-sisäänkäytävän suuhun. Nämät olivat mustissa huolivaatteissa ja
-tähtäilivät rukoilevilla sanoilla ja silmäyksillä ohitsemeneviä, sillä
-he olivat katumuksen tekijöitä, jotka olivat ulossuljetut
-jumalanpalveluksen osallisuudesta. Nyt tuli vanhanpuoleinen mies,
-piispa Zephyrinus; hänellä oli yllänsä kiiltävä, valkoinen toga ja
-seurassansa useita miehiä, Rooman seurakunnan vanhimmat. He menivät
-peristiilin läpi ja istuutuivat sen perällä oleville tuoleille, jotka
-oli asetettu hevosenkengän muotoiseen rinkiin. Niiden keskellä oli
-korkopaikka, jossa oli piispan sija.
-
-Seurakunta alotti resitatiivisen virren, jonka sävelet hiljaa
-väreilivät ympäri huonetta. Sitten astui esiin nuori lukija ja tervehti
-seurakuntaa sanoilla:
-
-"Rauha olkoon teidän kanssanne!"
-
-"Ja sinun henkesi kanssa!" vastasi seurakunta nousten seisoalleen.
-
-Nyt luki lukija kappaleen raamatusta, jota seurakunta seisoallaan
-kuulteli.
-
-Lukijan lopetettua, nousi piispa istualtansa ja piti selityksen
-luetusta tekstistä. Hänen puheensa oli yksinkertainen, hänen
-esitelmänsä lyhyt. Sanalla "amen" päätti hän selityksensä, johon
-seurakunta vastasi: "Herra, ole meille armollinen!"
-
-Sitten huusi yksi diakoneista:
-
-"Ite, missa est!".[43]
-
-Ja paikalla nousivat katekeetit sijoiltansa ja lähtivät pois, sillä nyt
-alkoi jumalanpalveluksen toinen osa, jossa ainoastaan kasteen saaneet
-saivat olla osallisina ja jonka keskustana oli ehtoollinen.
-
-Jumalanpalvelus oli päättynyt. Diakoni lausui päätössanat:
-
-"Menkäät rauhaan!"
-
-Useita lähti pois salista, mutta enemmistö jäi paikoilleen.
-
-Naisten puolelta tuli nyt esiin kolme valkopukuista neitsyttä,
-diakonittarien taluttamina; he menivät korkopaikalle, jonka edessä
-piispa Zephyrinus seisoi. Molemmin puolin häntä olivat seurakunnan
-vanhimmat ja diakonit kiiltävissä, valkoisissa vaatteissa.
-
-"Nike, Anastasia, Phoibe", alotti piispa, kääntyneenä näihin kolmeen
-neitsyyn. "Te tahdotte tulla vihityiksi Herran palvelukseen,
-diakonittaren virkaan. Herra siunatkoon teidän päätöksenne! Se virka,
-johon te antaudutte, on kallisarvoinen sekä samalla raskas. Se on
-kallisarvoinen -- sillä teillä on lavea työala Herran viinamäessä,
-jossa teillä on paljo vaikuttamista ja tekemistä hänen nimensä
-kunniaksi ja levittämiseksi. Ja mikäpä olisi arvokkaampaa kuin Herran
-palveleminen. -- Se virka on myös raskas, sillä tunnettehan nämät
-Herran sanat: 'Jolle paljo on annettu, siltä paljo vaaditaan.'"
-
-Sitten puhui hän diakonittaren viran laadusta ja merkityksestä.
-
-"Ja nyt, Nike, Anastasia ja Phoibe", sanoi hän lopuksi, "kysyn minä
-teiltä Jumalan ja tämän seurakunnan edessä, tahdotteko pyhästi,
-tunnollisesti ja nuhteettomasti pitää tätä virkaa ja tulla
-kelvollisiksi palvelijattariksi Herralle Jesukselle Kristukselle, jonka
-nimi olkoon kiitetty kaikessa ijankaikkisuudessa? Koetelkaa sydäntänne
-ja vastatkaa minulle!"
-
-Neitsyet vastasivat: "Tahdomme."
-
-"Minä Zephyrinus, joka apostolisen asetuksen voimasta olen tämän
-seurakunnan piispa, vihin siis teidät diakonittariksi." Neitsyet
-lankesivat polvillensa, samalla kuin seurakunta nousi seisoalleen.
-Piispa koski oikealla kädellään heidän kunkin päätänsä ja rukoili:
-
-"Ijankaikkinen Jumala, meidän Herran Jesuksen Kristuksen isä, miehen ja
-vaimon luoja, sinä, joka täytit Miriamin ja Deboran, Hannan ja Huldan
-hengelläsi, sinä, joka et katsonut ainoalle pojallesi halvaksi naisesta
-syntymistä; katso nyt myöskin näiden sinun palvelukseesi valituiden
-palvelijattarien puoleen ja anna heille pyhä henkesi. Tee heitä
-puhtaiksi kaikista lihan sekä hengen heikkouksista, jotta he
-kelvollisesti toimittaisivat sitä virkaa, joka on heidän haltuunsa
-uskottu, sinun kunniaksesi ja Jesuksen Kristuksen kiitokseksi, jolle
-ynnä sinulle ja pyhälle hengellesi olkoon ylistys ja kunnia
-ijankaikkisesti."
-
-"Amen!" sanoi seurakunta päätökseksi.
-
-Neitsyet nousivat seisoalleen ja diakonittaret tervehtivät heitä rauhan
-suunannolla ja veivät heidät jälleen muiden joukkoon.
-
-Yksi äskenvihityistä diakonittarista astui pikaisesti erään nuoren
-pariskunnan luokse, joka oli ollut läsnä vihkimystä toimitettaessa, ja
-heittäytyi nuoren vaimon rinnoille, joka liikutuksella sulki syliinsä
-hänet. Sitten puristi vaimon seuralainen hänen kättänsä.
-
-"Salli minunkin, Romula, toivottaa sinulle onnea, että se virka, jota
-sydämmesi ikävöi, täydellisesti tyydyttäisi sinua."
-
-Neitsy kiitti kyynelet silmissä.
-
-"Mutta", lisäsi hän rukoilevasti, "älä enää kutsu minua Romulaksi.
-Vanha on kadonnut. Nyt olen minä Anastasia, sillä olen ylösnoussut
-pimeydestä valkeuteen."
-
-Sitten meni hän takaisin diakonittarien seuraan yhdessä heidän
-kanssansa rukoilemaan, Muut kokoontuneet lähtivät pois salista.
-
-Myöskin nuori pariskunta oli lähtenyt sieltä ja astui hitaasti Via
-Querquelanaa pitkin Colosseumiin päin. He olivat jo äänettöminä
-kulkeneet pitkän matkaa.
-
-"Licinius", virkkoi vihdoin nuori vaimo, "minä tahtoisin mielelläni
-käydä katakombeilla. Tiedäthän, mikä minua vetää sinne. Tänään on sen
-tapauksen vuosipäivä, kun onneton ystävättäreni ja sisareni temmaistiin
-pois minulta. Jo varhain aamulla käskin palvelijattarien viedä sinne
-ruusuja ja valoa. Tahdotko tulla kanssani?"
-
-"Aivan kernaasti", vastasi toinen. "Kun vaan se pitkä matka ei
-väsyttäisi sinua liiaksi!"
-
-"Näen", vastasi nuori vaimo ilkamoivasti nauraen, "ett'et tunne minua
-vielä tarpeeksi. Minä jaksaisin tänään käydä Vejin matkan edestakaisin."
-
-Licinius nauroi. "Sitä parempi!"
-
-Ennenkuin tullaan Appian tien varrella olevan Cecilia Metellan valtavan
-kuvapatsaan luokse, nähdään oikealla eräälle maatilalle menevä
-sisäänkäytävä; tällä maatilalla kasvaa ruokamäntyjä, viikunapuita ja
-viiniköynnöksiä. Sen keskipaikoilla on nelikulmainen aukko, jonne
-käyvät raput. Niitä myöten menivät Licinius ja Julia sinne alas. Nämät
-raput vievät kapeaan, hiukan kapenevaan käytävään, jonka seiniin on
-hakattu hautoja. Noin kymmenen askelen päässä käytävän suulta on
-oikealla puolella pikkuinen kammio, jonka erottaa suljettu ovi
-käytävästä. Se on kauniisti koristettu väreillä, ja keskellä sen lakea
-näkee kukkakiehkuroilla ympäröityn hyvänpaimenen kuvan. Tämän ympärillä
-on raamatullisia kuvailuja, erittäinkin lohdullisia ylösnousemisen
-kuvia. Sivuseiniin on järjestelty haudat.
-
-Yhden niistä eteen seisattuu nuori pariskunta. Muistopatsasta, joka on
-peitetty ruusuilla ja liljoilla, valaisee kaksi kallisarvoista
-pronssilamppua. Ne luovat himmeää valoansa marmorilevylle, jolla haudan
-suu on suljettu, ja josta katsomassakävijä saa lukea seuraavan
-kirjoituksen:
-
-    VICTORIA. ANIMA. DVLCIS. IN. PACE:
-        VIVAS. IN. DEO. SEMPER.
-
-(Viktoria, suloinen sielu, (lepää) rauhassa. Elä aina Jumalassa.)
-
-Siinä vieressä on neitsyen kuva,[44] joka rukoilee kädet puoleksi
-kurotettuina. Se on siihen haudatun vainajan kuva.
-
-Surullisina laskeutuvat Julia ja Licinius polvilleen haudan eteen ja
-rukoilevat hiljaa supisten.
-
-
-
-
-Viiteselitykset:
-
-
-[1] Syrokaldean kieltä, jota Vapahtajamme puhui. Lauselma Maran Atha,
-s.o. Herramme tulee, esiytyy ainoastaan yhdessä paikassa raamatussa,
-nimittäin 1 Kor. 16: 22. Suom. muist.
-
-[2] Eräänlainen jalokivi.
-
-[3] Kristillisyyden vanhoina aikoina kuvailtiin Kristusta hyvin
-tavallisesti hyvänpaimenen muodossa. Hyvänpaimenen kuvia tavataan
-koristuksina, paitsi hautakammioissa, myöskin jokapäiväisissä
-esineissä, niinkuin pikareissa, maljoissa, lampuissa, sormuksissa y.m.
-
-[4] Montanus oli montanilaisuuden alkaja. Toisen vuosisadan
-keskipalkoilla esiytyi hän Pepuzan kaupungissa Phrygiassa profeettana
-ja kristinopin puhdistajana, Hän vaati ankaraa kirkkokuria, jonka
-mukaan ei saanut ottaa rikoksellisia takaisin seurakuntaan, oli
-pidettävä tarkka vaari paastoista, pysyttävä erillään toisista
-naimisista ja huvituksista. Naimattomuudelle ja marttyriudelle pani hän
-suuren arvon, halveksi tieteitä, selitti näkevänsä näkyjä ja voivansa
-ennustaa tulevaisia asioita, sekä julisti 1000-vuotisen valtakunnan
-kohta alkavan. Hän piti itseään Joh. ev. 15: 26 luvattuna Lohduttajana.
-Vaikka Montanus oli kaikin puolin vähän sivistynyt mies, eikä näytä
-olleen minkään järjenlahjojenkaan puolesta merkillinen, sai hän
-kuitenkin aikaan laajalle ulottuvan liikkeen, joka kohta esiytyi
-julkisena vihollisuutena kirkkoa vastaan ja jonka kirkko tuomitsi
-vääräoppiseksi.
-
-[5] Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa ja maassa rauha
-hyväntahtoisille ihmisille.
-
-[6] Pakanain kesken parjattiin kaikella tavalla kristityiden oppia ja
-elämää ja pidettiin heistä monellaisia vääriä luuloja, niinkuin muun
-muassa, että he muka palvelivat olentoa, jolla oli osaksi aasin, osaksi
-ihmisen ruumis. Mistä tämä kummallinen taru sai alkunsa, on mahdotonta
-nyt saada selville. Kirkonkirjailija Tertullianus (kuollut vuoden 220
-paikoilla) arvelee sitä alkuansa hoetuksi juutalaisista, vaikka sitä
-sittemmin ruvettiin sanomaan kristityistä. Pakanalliset kirjailijat,
-muiden muassa Tacitus, tietävät myös kertoa juutalaisten
-harjoittaneenkin semmoista jumalanpalvelusta, ja kun roomalaiset usein
-luulivat juutalaisuutta ja kristillisyyttä samaksi uskonopiksi, niin on
-tällä arvelulla todennäköinen perustus.
-
-Tätä luuloa kuvailee Palatinuksella olevasta keisarinlinnasta Roomassa
-vuonna 1856 löydetty piirustus, n.s. ivakrusifiksi, joka on piirretty
-seinään terävällä kalulla. Se esittää matalaan ristiin naulittua
-miestä, jolla on päänä aasinpää ja siinä vieressä nähdään nuorukainen
-rukoilevana kurottavan kättänsä ristiinnaulittuun päin. Kuvan alla ovat
-sanat: 'Aleksamenos sebeis deon' (Aleksamenos rukoilee jumalaansa).
-Kuva, joka näkyy olevan kolmannen vuosisadan alulta, ivaa siis
-kristittyä Aleksamenos-nimistä miestä.
-
-[7] Pakanallisten roomalaisten ylijumala.
-
-[8] Rakkauden jumalatar Venus.
-
-[9] Kristillisyyden koko vanhemman ajan läpi kuuluu valitus, että
-Rooman maailmanvaltakuntaan hajautuneet juutalaiset koettivat
-salaisilla juonilla ja parjauksilla herättää esivallassa ja kansassa
-epäluuloa nuorta kirkkoa kohtaan.
-
-[10] Quintus Septimius Florens Tertullianus oli roomalaisen centurion
-poika, syntynyt Kartagossa vuoden 160 paikoilla. Hän antautui alussa
-roomalaisen oikeuden tutkimiseen ja oli asianajajana Kartagossa. Mutta
-aikaisessa miehuudeniässään kääntyi hän kristinuskoon ja esiytyi
-monissa loistavissa kirjoituksissaan kirkon kiivaana puolustajana
-epäkristityitä ja harhaoppisia vastaan. Hän on kristillisyyden
-vanhemman ajan etevimpiä kirkollisia kirjailijoita ja jaloimpia
-henkilöitä. Vanhemmaksi tultuansa erosi hän kirkosta ja liittyi
-montanilaisiin.
-
-[11] S.o. etusaliin.
-
-[12] Pylväsympärystö.
-
-[13] Eräänlainen naisten vaate, joka ulottuu jalan kulkkuun asti ja
-erotti roomalaiset naiset muista.
-
-[14] Kala on hyvin vanha kristillinen vertauskuva. Se johtuu
-kreikkalaisesta sanasta _ikhthys_ (= kala), jonka erityiset kirjaimet
-ovat alkukirjaimet sanoissa: _Iesous Khristous Theon 'Yios_ (= Jesus
-Kristus Jumalan Poika Vapahtaja). Kalan kuvassa oli koko uskontunnustus
-Kristuksen kahtalaisesta luonnosta, hänen kuolemastansa ihmisten tähden
-ja hänen sakramenttien kautta edelleen jatkuvasta vaikutuksestaan
-kirkossa, samalla kuin se myöskin oli kristityiden, Kristuksen
-seuraajain merkki. Kalan kuvaa käytettiin sinettisormuksissa kuin
-myöskin kalanmuotoisia kristalli-, pronssi-, tahi hopeametaljongeja.
-Monta sellaista on säilynyt meidän päiviimme asti.
-
-[15] Nämät värsyt ovat muinaiskristillisestä, kreikkalaisesta hymnistä,
-jonka tekijäksi luullaan Clemens Aleksandrialaista.
-
-[16] Kreikkalaisten ylijumala, sama kuin roomalaisten Jupiter. Suom.
-muist.
-
-[17] Prokonsuli oli sama kuin maaherra.
-
-[18] Legaatit olivat prokonsulin apulaisia maakunnan armeijan
-komentamisessa ja lain käyttämisessä. Suom. muist.
-
-[19] Ode on lauluruno.
-
-[20] Päällysmies, jonka komennettavana oli 70-120 sotamiestä. Suom.
-muist.
-
-[21] Kreikankielinen lauselma Kyrie eleison on suomeksi: Herra armahda.
-Suom. muist.
-
-[22] Liktoorien toimena oli tuomituiden pahantekijäin rankaiseminen
-y.m. Suom. muist.
-
-[23] Denarius oli hopearaha. Suom. muist.
-
-[24] Prokunsuli Marcus Minicius Timinianuksen gladiaatorijoukko tulee
-taistelemaan sirkuksessa Kartagossa 31 päivänä toukokuuta, Jahti
-pidetään myös. Telttojen katot levitetään.
-
-[25] Toga oli päällysvaate, roomalaisten kansallispukine. Suom. muist.
-
-[26] Miekkailijajoukko.
-
-[27] Tässä oli katakombeja. Nämät, joita erittäinkin on tavattavana
-Roomassa, Napolissa ja Syrakusassa, ovat suurempia tai pienempiä
-maanalaisia kammioryhmiä. jotka ovat vieretysten tai päällitysten.
-Sivuseiniin on hakattu nelikulmaisia aukkoja, jotka ovat melkein kuin
-laatikot kaapissa ja joita on kolmesta aina neljääntoista päällitysten.
-Nämät hauta-aukot suljettiin marmoripaasilla tahi suurilla, syrjätysten
-pannuilla tiilikivillä, joihin piirrettiin kirjoituksia, vertauskuvia
-j.n.e. Seinät ja laki koristettiin kalkkimaalauksilla. Ken haluaa
-saada tarkempia selityksiä näistä katakombeista, lukekoon
-Kansanvalistusseuran vuonna 1883 toimittaman: "Katakombit Roomassa".
-Kirjoittanut E.N.
-
-[28] Elä Jumalassa! Jää hyvästi! Rauha kanssasi!
-
-[29] Rauha kanssasi.
-
-[30] Ei ainoastaan kristityiden opista, vaan myöskin heidän
-siveellisyydestään oli pakanain kesken liikkeellä mitä kummallisimpia
-huhuja. Se luulo, että kristityt teurastivat lapsia ja söivät ihmisen
-lihaa näyttää johtuvan siitä ehtoollisopin nurinpuolisesta
-käsityksestä, että Kristuksen ruumis ja veri annettiin seurakunnalle
-ehtoollisessa.
-
-[31] Aluspukine, jota pidettiin togan alla. Suom. muist.
-
-[32] Ah, mua vaivaavat haavat, omilla aseilla tehdyt.
-
-[33] Naumakia on suomeksi meritappelu, mutta sillä nimellä kutsuttiin
-muinaisaikana myöskin semmoisia teattereja, joissa näyteltiin
-meritappeluita ja joihin sitä varten oli tehty iso lampi.
-
-[34] S.o. saunat.
-
-[35] Ravintola.
-
-[36] Käsityötä pitivät vanhat vapaata ihmistä halventavana.
-Kristillisyys poisti sen käsityksen ja korotti ruumiin työn
-halveksitusta kunniaan ja arvoon.
-
-[37] Hippolytus oli Zephyrinuksen aikana (198 tai 199-217) presbyteri
-Rooman seurakunnassa ja päähenkilö siinä pienessä puolueessa, joka
-vastusti kirkkokurin velttoutta ja Zephyrinuksen uskonsääntöistä
-mielipidettä. Callistuksen tultua piispaksi (217-222) asettautui
-Hippolytus vielä jyrkempään vastarintaan, kunnes Pontianuksen ollessa
-piispana (230-235) keisarillinen hallitus vihdoin sekaantui tähän
-riitaan ja ajoi piispan sekä Hippolytuksen maanpakoon. Sillä näkyy
-uskonriita päättyneen.
-
-[38] Miinit olivat näyttelijöitä, jotka äänellään ja sanoillaan
-koettivat matkitella ja tehdä naurettavaksi kaikenlaatuisia ihmisiä,
-niink. ahneita, juoppoja y.m.
-
-[39] Silenus oli viinin jumalan kasvatus-isä ja opettaja, joka
-kuvailtiin horjuvana aasilla ratsastavaksi. Satyrit taas olivat
-runoilijain kuvittelemia rujokkaita, joilla yläpuoli ruumista oli
-ihmisen ja alapuoli kauriin. Suom. muist.
-
-[40] Kuolleista ei muuta kuin hyvää.
-
-[41] "Ota minut kiinni, sillä olen karannut, ja vie minut takaisin
-isännälleni Zephyrinukselle, Via Querquelanan varrelle."
-
-Vaikka kristillisyys katsoo kaikki ihmiset yhtäläisiksi, pitivät useat
-kristityt perheet edelleenkin orjia, vaan kohtelivat niitä kuitenkin
-lempeämmin kuin pakanat. Kun siis pakanat epäluotettavalle orjalle
-polttivat merkin otsaan, niin ripustivat kristityt hänen kaulaansa
-pienen taulun, jossa oli edellä mainitun tapainen kirjoitus.
-
-[42] Tämä ukko oli piispa Irenaeus. Hän oli syntynyt Vähässä Aasiassa
-ja oli Polykarpuksen oppilas. Hän muutti Galliaan ja pääsi vuonna 178
-Pothinuksen sijaan piispaksi Lugdunum'iin (Lyon). Hän vastusti
-menestyksellä harhaoppia. Osa hänen kirjoituksiaan on säilynyt.
-Irenaeus luullaan kuolleen kohta vuoden 200 jälkeen.
-
-[43] Se "Menkäät, seurakunta hajoitetaan!" Näillä sanoilla viitattiin
-katekeettejä ja katumuksen tekijöitä lähtemään pois, sillä nämät eivät
-saaneet olla läsnä jumalanpalveluksen pääkohtaa toimitettaessa,
-ehtoollista jaettaessa.
-
-[44] Tällaisia rukoilevia kuvia nähdään usein katakombeissa ja on niitä
-epäilemättä väärin pidetty Marian kuvina. Luultavampaa on, että ne
-esittävät siihen paikkaan haudattua ihmistä.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TAISTELU JA VOITTO***
-
-
-******* This file should be named 57257-8.txt or 57257-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/7/2/5/57257
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-