diff options
Diffstat (limited to '57257-8.txt')
| -rw-r--r-- | 57257-8.txt | 8638 |
1 files changed, 0 insertions, 8638 deletions
diff --git a/57257-8.txt b/57257-8.txt deleted file mode 100644 index 230b871..0000000 --- a/57257-8.txt +++ /dev/null @@ -1,8638 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Taistelu ja voitto, by Viktor Schultze, -Translated by Lyry - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Taistelu ja voitto - Kuvaelmia Rooman keisariajalta - - -Author: Viktor Schultze - - - -Release Date: June 2, 2018 [eBook #57257] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TAISTELU JA VOITTO*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -TAISTELU JA VOITTO. - -Kuvaelmia Rooman keisariajalta - -Kirj. - -VIKTOR SCHULTZE - -Suomentanut Lyry - - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström, -1886. - - - - -SISÄLLYS: - - 1. Maran Atha. - 2. Kristityt ja kristittyjen Jumala. - 3. Apollonius. - 4. Kärsimyksen alku. - 5. Sirkuksessa ja kuolleiden kaupungissa. - 6. Ystäviä hädässä. - 7. Pako. - 8. Aenariaan. - 9. Napoli. -10. Harhatiellä. -11. Lasku ja nousu. -12. Maailman pääkaupungissa. -13. Petollisuus ja uskollisuus. -14. Toivo ei anna häpeään tulla. - - - - -Ensimmäinen Luku. - -Maran Atha.[1] - - -Puolipäivän aurinko paahtoi Zeugitanin tasangolla. Atlas-vuoren -ryhmyisten huippujen ja Kartagon harmaan linnan välillä ei käynyt yhtä -tuulen leyhkäystä. Hitaasti juoksi Bagradan joki merta kohti varakkaan, -viljavainioista rikkaan maiseman läpi. Siinä kohdassa, jossa joki -koukistuu idästä pohjoiseen päin, kohoaa tasangolla vähäinen kukkula. -Se on peitetty muurien harjanteilla ja marmorilohkareilla. Raunioista -kohoaa kolme yksinäistä, täplikkäästä porfyyristä tehtyä pylvästä, -jotka ovat kadonneen muinaisen loiston kolmena hautapatsaana. Libyan -työmiehet ovat panneet ne vihelijäisen majan nurkkapatsaiksi, jonka -katto ja seinät ovat yhteenpalmikoituista lehväksistä. Missä aikoinaan -kaareili koreasti kultaeltu katto, siinä nousee nyt ilmaan savu -paimenien valkeasta ja leveiden marmorirappujen särkyneitä portaita -polkee nyt ruskeaihoisen elomiehen paljas jalka. - -Majan ovella istuu maassa vanha, kokoon kytristynyt mies. Hänellä on -yllänsä halpa, ruskea vaate, ja hänen tummat, laihat kasvonsa ovat -syvään kumartuneina pieneen jumalankuvaan päin, jota hän pitää puoleksi -suljetussa kädessään, ja jota hän puhuttelee hiljaan kuiskatuilla -sanoilla. Rukoilijan ympärillä on kaikki hiljaa, ainoastaan silloin -tällöin kuuluu joku sisilisko, jonka ihmisäänteily on houkutellut -esiin, kahisevan kuivissa lehdissä majan katossa. - -Yht'äkkiä kohottaa mies ylös päänsä ja katsoo mustilla silmillään -tiedustelevaisesti alaalle yli tasangon. Kukkulan ohitse kulkevaa tietä -lähestyy häntä kaksi henkilöä. - -Keskenkasvuisen pojan rinnalla, jonka pukunsa ja ulkomuotonsa -osoittivat maan syntyperäiseksi asujameksi, astui väsynein askelin -solakka nuorukainen. Pitkät mustat hiukset löyhkivät ympäri hänen -päänsä, joka vaipuneena oli nyykistynyt hänen rintaansa päin. Hänen -alusvaatteensa helmat olivat polvia myöten ylös käärittyinä ja sen -päällä kevyinen viitta vasemmalle olkapäälle heitettynä. Auringon -säteiltä suojeli häntä tessalialainen, leveälierinen matkahattu. - -"Arbal", kuiskasi vanhus ja nousi seisoalleen. "Mutta kuka on tuo -muukalainen, jota hän saattaa?" - -Hitaasti laskeutui hän alas kukkulalta matkamiehiä vastaan. - -"Siinä on isäni", virkkoi poika seuralaisellensa, osoittaen vanhusta. -"Tämän kreikkalaisen", jatkoi hän sitten, "kohtasin minä ulkona -kedolla; hän aikoo Kartagoon ja on joutunut eksyksiin." - -"Niin ollen pitää meidän saattaman hänet oikealle tielle", sanoi -vanhus. "Mutta tiedä, muukalainen, että tämän päivän aurinko menee -maillensa, ennenkuin sinä ennätät Kartagoon. Sentähden viemme sinut -meidän hyvän herran, Artemonin, tykö, että hän osoittaisi sinulle -vieraanvaraisuutta; aamulla varhain voit lähteä edelleen kulkemaan." - -Puhuteltu kiitti vanhusta puristamalla hänen kättänsä. - -"Mutta viivy hetkinen", jatkoi vanhus, "ja nauti majassamme -virvoittavaa juomaa; se tekee sinulle hyvää." - -Muukalainen nyykäytti päätään myöntävästi. "Jo viisi tuntia", virkkoi -hän, "on päivä paahtanut päälakeani ja vaikka minulla on sandaalit -jalassa, ovat jalkani kuumasta hiekasta melkein tulistuneet. Sentähden -otan sitäkin mieluisemmin vastaan tarjouksesi." - -He astuivat hiljaan kukkulata ylöspäin. Majalle tultua seisattui vieras -ja käänsi silmänsä pohjoiseen päin. Hän huudahti kummastuksesta. -Kaikessa kauneudessaan levisi paljon kehuttu tasanko hänen edessänsä -kultaisine vehnävainioineen ja raittiine vihantoineen, joissa lukuisat -viina- ja öljypuistot kukoistivat. Kaupunkeja oli vieretysten melkein -keskeymätön rivi pitkin Bagradan vartta ja kaukana siniseltä -kuumottavan meren äärellä kohosi ilmaan Kartagon palatsi ja temppeli. - -"Kartago!" huudahti hän ihastuksella. "Kartago, minun matkani pää!" - -Molemmat libyalaiset katsoivat äänettöminä maahan. - -Hetkisen vait'olon perästä alkoi vanhus: - -"Muukalainen, sinun ilosi on meille mielikarvaus. Tiedä, että noiden -muurien sisällä ja tuossa linnassa asui muinen toinen kansa ja toiset -jumalat -- nyt hallitsevat siellä vieraat herrat ja vieraat jumalat, ja -me kynnämme maata ja korjaamme hedelmän heille, jotta he voisivat elää -yltäkylläisyydessä." - -"Niin, että he voisivat elää yltäkylläisyydessä", toisti poika -vihaisesti, puristaen kätensä nyrkkiin. - -"Te olette siis vanhojen kartagolaisten sukua?" kysyi vieras -kummastuneena. - -Vanhus teki kieltävän liikkeen. - -"Emme", sanoi hän ja nosti ylpeästi päätänsä, "me olemme vanhempaa kuin -Kartago. Me olemme syntyisin juuri tästä maasta. Mutta meidän äitimme -tuli ensin foinikialaisten ja sitten roomalaisten orjattareksi. Katso -kuitenkin, muukalainen", jatkoi hän kovemmalla äänellä, "linnaa tuolla --- he sanovat sitä Byrsaksi -- sieltä on kerran tuli syöksevä ulos ja -meri on paisuva ja tuli ja veri hävittävä tyrannit; mutta me tulemme -jälleen mahtaviksi ja onnellisiksi. Minun silmäni eivät sitä näe, mutta -sinä Arbal, poikani, saat kerran sen nähdä." - -Poika kuulteli hänen sanojansa säteilevin silmin ja isä kiersi -käsivartensa pojan kaulaan. - -Kreikkalainen näytti hämmästyneeltä. Hän seisoi hetkisen ajatuksiin -vaipuneena. - -"Niin", jupisi hän, "tämä suku hukkuu, tämän täytyy hukkua ja toiset -päivät vielä koittavat." - -Molemmat libyalaiset silmäilivät häntä kummastuksella. - -"Uskotko sinäkin, muukalainen", alotti vanhus, "uskotko sinäkin sen, -jota me keskenämme salaisesti kuiskailemme, että toiset ja paremmat -päivät ja sukukunnat tulevat näiden jälkeen, jotka nyt ovat?" - -"Enkö tietäisi ja uskoisi sitä, mitä pyhät kirjat sanovat?" vastasi -kreikkalainen. - -Hän otti esiin kirjarullan vaatteuksensa laskoksesta. - -"Kuule mitä tässä on ennustettu: Sentähden sanoo Herra, Herra näin: -Katso, minun palvelijani syövät, mutta teidän pitää isooman; katso, -minun palvelijani juovat, mutta teidän pitää janooman; katso minun -palvelijani iloitsevat, mutta teidän pitää häpiään tulemaan. Sillä -katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan, ja entisiä ei pidä -muistettaman!" - -Hän pysähtyi. Libyalaiset katsoa tuijottivat kummastuneina häneen. - -"Muukalainen", alotti vanhus juhlallisesti hetkisen vait'olon perästä, -"pyhän jumalan äidin nimessä pyydän sinua sanomaan meille, onko hän, -joka on puhunut nämät sanat, totinen mies vai yksi niistä pettureista, -jotka kulkevat ympäri maata ja myövät ennustuksiansa meille." - -Kreikkalainen veti suunsa nauruun. - -"Se, jonka nämät sanat ovat", virkkoi hän sitten, "antakoon sinulle -anteeksi kysymyksesi. Sinä et häntä tunne, sillä idässä, kaukana -idässä, josta aurinko nousee, on hän astunut alas ihmisten tykö ja -puhunut heidän kanssansa. Hänen on maa ja kaikki mitä sen päällä on. -Hänen on voima ja herruus." - -"Baal, Baal, isä", virkahti poika vilkkaasti. - -"Hän tarkoittaa Baalia. Niin, Baal on suuri. Kiitetty olkoon hänen -nimensä!" - -Vanhus kumarsi nöyrästi päätään näihin sanoihin. Muukalainen teki -vastenmielisyyden liikkeen. - -"Samoin kuin sinun jalkasi ei pidä lukua madosta, joka matelee maassa, -samoin myöskin on Herra polkeva jalkojensa alle Baalin", vastasi hän -vakaisesti. - -"Baalinko sanot sinä?" kysyi vanhus peljästyneenä ja peräytyi askelen -takaperin. - -Muukalainen nosti juhlallisesti kätensä ylös. - -"Elonaika lähenee, joka niittää pois teidän jumalanne. Väkevämpi on -tuleva heidän ylitsensä ja he kukistukoot! Hän on luova uuden taivaan -ja uuden maan -- voi sitä, joka ei tunnusta häntä!" - -"Sinun sanasi ovat epäselvät minulle", vastasi vanhus; "minä en voi -käsittää niitä. Mutta minä tiedän että Baal on suuri ja peljättävä eikä -kukaan väkevämpi --" - -"Artemon!" keskeytti häntä poika. "Tuolta tulee Artemon." - -Vanhus käänsi silmänsä sinne päin, jonne poikansa kädellään osoitti. - -"Niin, se on meidän hyvä herra", sanoi hän. "Riennä, Arbal, häntä -vastaan, sill'aikaa kuin minä seoitan juomaa vieraallemme." - -Poika riensi iloisesti marmorirappuja alas ja ennätti muutamassa -tuokiossa miehen luokse, joka hitaasti astuskeli viljamaan yli. Vanhus -meni majaan ja kreikkalainen jäi nyt yksin. Hän otti päästänsä -matkahatun, nojautui yhtä pylvästä vasten ja antoi silmäyksensä vielä -kerran liidellä paratiisillisen tasangon yli. - -"Kartago", jupisi hän loistavin silmin, "toisella puolen merta on henki -kuiskaissut minulle nimesi, ja minun huuleni ovat kertoilleet sitä -polttavassa auringon paahteessa sekä hyisen talven kylmyydessä, öillä -ja päivillä, ilossa ja surussa, kunnes nyt omilla silmilläni näen -edessäni sinut -- matkani pään! Tiedän ilon ja onnen ainoastaan -kukoistavan minulle sinun muuriesi sisällä, ja suuria asioita antaa -henki minun siellä toimittaa." - -Kukkulan juurella tuli nyt pojan saattamana se mies, jota libyalaiset -nimittivät herraksensa. Hän oli kunnianarvoinen ukko, jonka näkö oli -lempeä ja melkein surkumielinen. Vuodet olivat jossakin määrin -köykistäneet hänen selkäänsä ja tehneet hänen käyntinsä raskaaksi. -Mutta heti saattoi huomata, että hänen heikossa ruumiissansa asui vielä -elonvoimakas henki. - -Seuralaiseensa nojautuen astui hän hitaasti rappuja ylös. Hänen -tultuansa, ojensi kreikkalainen kätensä hänelle. - -"Terve", lausui ukko, ja puristi vuorostansa kreikkalaisen kättä. "Älä -halveksi huonettani ja mitä muuten voin tehdä hyväksesi." - -Ottaessaan kiinni ukon ojennetusta kädestä huomasi kreikkalainen hänen -etusormessansa kultaan juotetun ametistin,[2] johon oli piirretty -paimenen kuva kantavana hartioillaan lammasta. "Kiitetty olkoon Jesus -Kristus!" sanoi hän äkkiä ja vakavasti. - -Hämmästyneenä tuijotti ukko hetkisen häneen. - -"Ijankaikkisesti amen!" vastasi hän sitten ja syleili muukalaista. - -"Näin sielujen paimenen[3] sinettisormuksessasi", alotti muukalainen, -"ja ymmärsin siitä sinun tunnustavan itsesi hänen omaksensa." - -"Hänelle olkoon kiitos", sanoi ukko liikutettuna, "että hän on -lähettänyt minulle yhden veljen. Monta vuotta olen elänyt yksinäni ja -muitten keskuudesta erotettuna täällä maatilallani ja valmistautunut -käymään toiseen maailmaan." - -"Minä olen Apollonius Phrygiasta", virkkoi sen jälkeen kreikkalainen, -"ja olen matkalla Kartagoon. Herra palkitkoon sinulle, että panet -itsesi ja huoneesi väsyneelle matkamiehelle alttiiksi!" - -Samassa tuli vanha libyalainen kantaen kahta pikaria. Tervehdittyänsä -kunnioittavaisesti herraansa ojensi hän heille kummallekin yhden -pikarin. - -"Parasta viiniä ja parasta lähdevettä kuin voitte löytää", lisäsi hän. - -Sitten levitti hän ripeästi muutamia ruokokimppuja maahan, heitti maton -niiden päälle ja pyysi vieraitansa istumaan. He tottelivat hänen -pyyntöänsä. Libyalaiset vetäytyivät takaisin. - -"Sano minulle, sinä paljon kulkenut mies", alotti Artemon, "rehoittaako -evankeliumin siemen maailmassa; kasvaako uskovaisten luku ja kasvavatko -he itse pyhityksessä ja uskossa? Kirkon ottaessa minut helmoihinsa oli -heitä vasta vähäinen joukko, ja me tunsimme itsemme ikäänkuin samaan -sukuun kuuluviksi. Kuinka on nyt?" - -"Minä vastaan sinulle sekä ilolla että surulla", sanoi Apollonius; -"tosin on sinapin siemen tullut puuksi, joka peittää varjollansa -melkein koko maailman. Siellä, jossa iberialainen asuu ja jossa -parttilainen piehtaroittaa hevosiansa, jossa Britannian rajamuurin -linja kulkee ja jossa faraonien haudat ovat, siellä on joka -paikassa siemen kantanut hedelmän. Kreikkalaiset, roomalaiset ja -raakalaiset kuulevat sanaa. Herran kiitosta pitävät huulillansa -purpurapukuiset keisarin hovissa samoin kuin orjatkin, jotka -soutavat kolmisoutolaivoja. Joka päivä panee Herra uusia kiviä -kirkonrakennukseensa, josta myös onkin jo tullut iso torni, joka kohoaa -korkealle pilviä kohti." - -"Ylistetty olkoon Herra, joka antaa minun, elämäni ehtoona kuulla tämän -iloisen sanoman", virkkoi vanha Artemon ja nosti kiitollisena kätensä -taivasta kohden. - -"Niin, ylistetty olkoon Herra", toisti Apollonius. "Mutta monelle on -tämä Herran nähtävä armo tullut ansaksi. Nähdessään valloittavansa -maailman, antoivat he samalla kertaa maailman valloittaa heidät -itsensä. Vanha tapojen yksinkersaisuus katosi, kunniallinen ja ankara -elämä veltostui, usko heikkoni. He ovat alkaneet seurustella -ulkopuolella olevien kanssa. Tarvitaan vähän järjenterävyyttä, -voidaksensa havaita, onko kristittyä niiden joukossa, joita kohdataan -kaduilla, oikeuspaikalla, toreilla ja työhuoneissa. Kristityiden miekat -surmaavat tappeluissa yhtä mieluisasti kuin pakanallisten -legionalaistenkin aseet, ja kristityt ilmoittavat kätten taputuksella -mieltymyksensä teaattereissa ja sirkuksessa kilvan maailman lasten -kanssa." - -Artemon pudisti surullisesti päätänsä. - -"Minun vielä nuorena ollessani", sanoi hän, "ei mitään sellaista -tunnettu kirkossa. Jospa Herra kuitenkin palauttaisi nuot eksyneet ja -poistaisi tämän pahan ajan!" - -"Hän poistaa sen", vastasi Apollonius vakavalla äänellä, "ja poistaa -pian! Vielä on suloinen salaisuus sinulta kätkettynä, mutta sinun pitää -tietämän se, sillä minä olen tullut tänne kertomaan sitä veljilleni." - -Ukko nosti tarkkaavasti päätänsä. - -"Kaukana, kaukana idässä", jatkoi kreikkalainen, "on Phrygian maassa -Pepuzan kaupunki. Siellä herätti Herra, sydäntentutkija, Montanus[4] -nimisen miehen saarnaamaan samoin kuin Johannes muinen: 'Tehkäät -parannus ja kääntykäät! Kirves on jo pantu puun juurelle!' Häntä -seurasivat useat Jumalan vaikuttamat naiset ja henki puhui heidän -kauttansa ja selitti tämän maailman lopun olevan lähellä ja Herran -valmistautuvan astumaan alas tekemään tyhjäksi perkeleen ja hänen -valtakuntansa ja viemään omansa uuteen Jerusalemiin, tuhatvuotiseen -valtakuntaan... Mutta onko hän tunnustava omiksensa heitä, jotka elävät -maailman mukaan ja maailman tavoin? Onko hän kutsuva veljiksensä ja -siunaava heitä, joita hänen nimensä pitäminen hävettää, ja yhdistävä -heidät niiden kanssa, jotka ovat hiljaiset ja puhtaat sydämmestänsä? Ei -suinkaan, vaan hänellä on kyllä vaaka kädessänsä ja hän osaa erottaa -ruumenet nisuista. Voi niitä, jotka ovat ruumenet! Vaan että ruumenien -luku tulisi pienemmäksi, olen minä kulkenut tänne, hengen voimasta, -julistamaan veljille tässä maassa, mitä Herra on ilmoittanut, ja -huutamaan heille: Maran atha!" - -"Maran atha!" toisti hiljaa vanhus ja syvä huokaus tunkeutui hänen -rinnastansa. "Niin, Herramme tulee!" - -Nuorukainen tarttui hänen käteensä ja kysyi lempeästi: "Minkätähden -tulevat nämät iloiset lohdutussanat niin raskaasti ja karvastelevasti -sinun huuliltasi?" - -"Maran atha", sanoi ukko vielä kerran ja painoi surullisesti päänsä. -"Muukalainen", jatkoi hän sitten, "katso tuonne" -- hän osoitti -kädellänsä pohjoiseen päin -- "siellä on mahtava kaupunki Syrakusa. -Siellä asuin minä ja kansankokouksessa ja temppeleissä seisoivat minun -tekemäni jumalainkuvat. Sillä minä sanon sinulle kehumatta, ett'ei -Syrakusassa kenenkään veistin muodostellut marmoria paremmin kuin -minun... Silloin tuli hän, vaimovainajani, minun huoneeseni. Ystävät -varoittivat minua: 'hän on kristitty, sinä saat voimasi uskosta -jumalihin' -- minä nauroin ja minun työhuoneessani kuului vasarani -kalke, niinkuin aina aamusta varhain iltaan myöhään. Mutta he puhuivat -totta. Minä en tiedä itse, kuinka se tapahtui -- eräänä aamuna lähetin -minä pois oppipoikani, tartuin vasaraan ja musersin jumalainkuvat, -nämät, pitkän ja vaivaloisen työn hedelmät, minun ylpeyteni ja -rikkauteni. Mutta kun minä tämän tehtyäni läähättäen istuuduin, tuli -minulle peljättävä hätä, hiki tihkui otsastani ja sisällinen ääni huusi -minulle: 'Onneton, mitä olet tehnyt? Nyt täytyy sinun nähdä nälkää ja -kerjätä almuja.' Kyynelet kiertyivät silmistäni, ei itse tähteni vaan -hänen, vaimoni tähden. Minun täytyi nyyhkiä ääneeni ja peitin kasvoni -vaatteukseni laskoksella. Silloin tuli pehmeä käsi kaulalleni, ja -enkelin ääni kuiskasi lempeästi ja lohduttavasti minulle: 'Älä epäile. -Maran atha. Hän ei viivy.' Minä hyppäsin ylös ja suljin vaimoni syliini -ja epäilykseni kyynelet muuttuivat ilokyyneliksi ja autuaallisella -riemulla sanoimme toisillemme: 'Maran atha! Niin, Herra tulee!'" - -Syvästi liikutettuna vaikeni kertoja hetkiseksi kootakseen -ajatuksiansa. - -"Isäni oli kultaseppä", jatkoi hän sitten, "ja kauan tein minä hänen -oppipoikiensa kanssa työtä, ennenkuin noudatin taipumustani tulla -kuvanveistäjäksi. Nyt etsin jälleen ylös vanhat työkalut -- ah, hän -(vaimoni) autti minua niiden puhdistamisessa ruosteesta -- ja sen sanon -sinulle, nuorukainen, ett'ei kolmea vuotta ollut vielä loppuun kulunut, -kun minun töitäni ruvettiin kysymään enemmän kuin kenenkään muiden -Syrakusassa ja ne löysivät itsellensä tien aina Kartagoon ja Roomaan -saakka. Mutta se tuotti minulle kadehtijoita ja vihollisia, eivätkä he -levähtäneet, ennenkuin saivat minut turmioon. Taivas antoi heille -menestyksen. Muutamana päivänä sain käskyn lähteä Syrakusasta paikalla -ja ainoastaan matkasauva kädessä. Minut sanottiin olevan isieni -uskonopin ylenkatsojan ja valtion vihollisen. Edellinen on totta, mutta -jälkimmäinen ei. - -"Hiljaa ja tyvenellä mielellä jätimme me esi-isiemme huoneen. Suru -tahtoi toisin vallata minut, mutta kun silmäilin hänen ihastuneita -kasvojansa, joka astui sivullani, voitin minä sen. Me kuljimme itään -päin. Tultuamme Epipolen kukkulalle en voinut olla kääntymättä ja -silmäilemättä vielä kerran kotokaupunkiani. Nähdessäni sen, kaupunkien -komean kuningattaren, ilta-auringon hohteessa leviävän eteeni -sinertävän meren ääressä ja hakeissani silmilläni kotoani ja niitä -paikkoja, joissa olin elänyt nuorena ja iloisena, en voinut pidättää -itseäni kauemmin, vaan tuntui ikäänkuin kaikki voima olisi lähtenyt -minusta, ja minun täytyi vaipua maahan. Silloin taaskin oli hän se, -joka käsivarrellaan tuki minua ja taaskin kuiskasi minulle nämät -lohduttavat sanat: 'Ole hyvällä mielellä. Maran atha!' Me kuljimme -kauan ympäri maata ja tulimme vihdoin Panormoon. Sinne asetuimme -olemaan ja onnemme kukoisti taas. Mutta puolisoni tuli aina yhä -kalpeammaksi, ja kun minä huolestuneena vedin hänet luokseni ja kysyin, -oliko hänellä mikä vaiva, nauroi hän ja pudisti päätänsä. Niin tuli -pääsijäinen. Me rukoilimme koko yön veljiemme kanssa ja menimme sitten -kotia. Hän oli minusta tavallistansa kalpeampi, ja kun minä nyt kysyin -häneltä, tunsiko hän mitä vaivaa, painoi hän äänetönnä päänsä. Minulle -tuli nyt peljättävä hätä. Minä tahdoin kutsua lääkärin, mutta hän esti -minut siitä. Minä istuuduin sitten hänen vuoteensa viereen ja -vapisevalla sydämmellä pidin varallani, voisinko houkutella häneltä -jotain toivomusta. Hän makasi äänettömänä koko päivän. Mutta illan -tullessa kävi hän levottomaksi, hänen kalpeat poskensa punettuivat; hän -nosti kättänsä ja osoitti laskeutuvaa aurinkoa. 'Felicitas, Felicitas', -huudahdin minä ja ja vaivuin nyyhkien hänen viereensä. 'Ei, se ei saa -tapahtua!' Hän veti suunsa nauruun ja pyyhki valkoisella kädellään -hiukset pois otsaltani. Sitten makasi hän jälleen liikkumatonna. -- -Yhtäkkiä sydänyön joutuessa kohosi hän puoleksi ylös ja huudahti: -'Artemon', ja kun minä kiiruhdin hänen tykönsä, tarttui hän käteeni ja -sanoi vielä kerran: 'Artemon!' Sitten vaikeni hän hetken ajaksi. - -"'Artemon', sanoi hän sen jälkeen kolmannen kerran ja katseli minua -loistavin silmin, 'Maran atha!' - -"Sitten painoi hän päänsä ja vaipui jälleen. Hän oli kuollut." - -Kertoja itki kuin lapsi. Kreikkalainen kiersi kätensä hänen kaulaansa -ja lausui lempeästi: - -"Hyvä isä, älä sure raskasta kärsimistäsi. Emmekö kehu nukkuneita -onnellisiksi?" - -"Niin, onnellinen on hän", huokasi vanhus, "mutta minut on hänen -kuolemansa tehnyt surkuteltavaksi. -- Minä lähdin pois Panormosta -sitten kuin olin myönyt tavarani. Minä en kärsinyt olla siellä, jossa -niin monta tuhatta asiaa muistutti minulle kärsimääni vahinkoa ja siten -teki sen aina uudeksi. Minä tahdoin päästä Kartagoon. Drepanon luona -löi myrsky laivan kallioita vasten rikki; minä ainoastaan pelastuin, -mutta jouduin ryövärien käsiin, jotka möivät minut Kyreneen. Kymmenen -kovaa vuotta palvelin minä siellä; sitten kuoli herrani, ja hänen -testamentissaan oli säädettynä, että hänen orjansa pääsivät vapaiksi. -Silloin tulin minä Kartagoon. Hiukseni olivat harmaantuneet, silmäni -tummenneet ja selkäni köykistynyt, mutta kuitenkin täytyi minun ruveta -tekemään työtä vieraissa työhuoneissa. Herra Jumala ja hänen pyhä -sanansa antoivat minulle voimaa siihen. Muutaman vuoden kuluttua olin -saanut niin paljon säästöön, että voin ostaa itselleni pienen maatilan -täältä ja sillä tahdon nyt rauhassa ja levossa kuluttaa jälellä olevan -elämäni." - -Äänettöminä katsoivat molemmat miehet muutaman minuutin maahan. - -"Lähtekäämme nyt liikkeelle", virkkoi jälleen Artemon, "minun asuntoni -ei ole kaukana ja siellä saat paremman virvoituksen kuin täällä." - -Näin sanoessansa nousi hän istualtaan. Apollonius ojensi kätensä -hänelle. Hiljaan astuskelivat he eteenpäin kapeaa polkua myöten ja -molemmat libyalaiset saattoivat heitä kappaleen matkaa. Heidän puolen -tuntia astuttuansa rupesi näkymään pieni huvila, joka oli keskellä -puutarhaa korkeain palmujen ja ruokamäntyjen välissä. - -"Tuolla on minun kotoni", sanoi Artemon. Palvelija avasi puutarhan -portin. Hienoa valkoista hiekkaa myöten astuivat he rakennukselle. Sen -oven päällä oli marmoritaulu, johon seuraavat sanat olivat piirretyt: - - Gloria in excelsis Deo et in - Terra pax hominibus bonae - Voluntatis.[5] - -Hartaudella luki Apollonius puoliääneensä kirjoituksen. - -"Se on evankeliumin rauhatervehdys", virkkoi hän. "Minä katson sen -ennustavan onnea työlleni tässä maassa. Jumalan kunnia ja ihmisten -rauha -- se se juuri onkin, jonka tähden olen tullut tänne." - -Kapeaa, yksinkertaisilla maalauksilla koristettua käytävää myöten -astuivat he asunnon sisustaan. - - - - -Toinen Luku. - -Kristityt ja kristittyjen Jumala. - - -Via Coelestis nimiselle kadulle, joka oli pääkatu Kartagossa, poikkesi -kantotuoli eräältä syrjäkadulta. Neljä numidialaista orjaa, jotka -kantoivat sitä, seisattuivat paikalla, kun yht'äkkiä näkivät edessään -tiheän kansajoukon. Juoksija koetti raivata heille tietä sen läpi. - -"Antakaa tietä, antakaa tietä Cajus Calpurniukselle!" huusi hän -kaikille suunnille ja sysäsi hopeasilaisella kepillään ympärillä -seisovia. Mutta se oli turhaa. Kantajien täytyi pysähtyä. - -"No, Herkules auta, mikä nyt on, Amiantus?" huusi syvä ääni -kantotuolista. - -Käsi aukasi kantotuolin punaista, kultaripsuilla koristettua esirippua -ja vanhanpuoleisen miehen suuri pää ja suopeat kasvot tulivat näkyviin. - -"Mikäkö on, herra?" virkkoi juoksija. "En tiedä minkätähden kansa on -keräytynyt tähän meluamaan; annahan kun tiedustan." - -Tuskin oli hän lähtenyt, kun pieni mies kuluneessa tunikassa riensi -kiireesti siihen vieressä olevasta kauppapuodista. - -"Hyvää päivää, Calpurnius", sanoi hän kantotuolissa olevalle miehelle -ja kumarsi nöyrästi. "Jos tahdot, niin voin sanoa sinulle, mitä tässä -tehdään. Totta tosiaan eivät tämmöiset metelit olekaan harvinaisia -tällä kadulla. -- Minä olen hedelmänkauppias Zosimus. Minun isäni asui -monta vuotta Roomassa ja tunsi vallan hyvin sinun isäsi, konsulin. Hän -mahtoi olla kunnon mies! Keisari sai usein neuvoja häneltä. Kauppa käy -täällä huonosti; minulla on tuo pikkunen puoti tuossa." - -Mies kantotuolissa pudisti kärsimättömästi päätänsä. - -"Sinne asetti tänä aamuna eräs juutalainen eläinten kesyttäjä -- hänen -nimeänsä en nyt muista -- suuren kuvan asuntonsa ulkopuolelle -pilkatakseen kristiaaneja. Tiedäthän hyvin tämän epäuskoisen lahkon. -Kuva esittää kristittyjen jumalaa, ja jokainen rientää nyt sinne -katsomaan sitä. Se kuva on hyvin lystinmoinen, ja eläinten kesyttäjä -siitä hyötyy, sillä huomenna tietää koko Kartago hänen nimensä, ha, ha, -ha!" - -Samassa tuokiossa palasi juoksija. - -"Minä tulen ulos, Amiantus", sanoi kantotuolissa oleva mies. "Me -menemme jalkaisin. Kantajat saavat kääntyä takaisin samaa tietä kuin -tulimmekin." - -Näin sanottuansa nousi hän ylös istualtansa ja astui ulos kantotuolista -orjan ja hedelmänkauppiaan nojassa. - -Nähtyänsä tungoksen ja sekasorron rupesi hän arvelemaan, tekisikö hän -ensinkään, niinkuin oli aikonut. Mutta utelijaisuus saada nähdä -eläintenkesyttäjän kuvaa pääsi hänessä vihdoinkin voitolle. - -Eläintenkesyttäjä Jason'in talo Via Coelestis kadun varrella oli se -paikka, jonka ympärillä kansajoukko kiehui. Eläintenkesyttäjä itse -seisoi oven edustalla, kevyiseen tunikaan pukeutuneena, joten hänen -voimakas ruumiinsa muoto pääsi erinomaisen hyvin esiytymään, ja nauroi -ja laski leikkiä ympärillä seisovien kanssa. Oven päälle oli -pingoitettu iso kappale liinavaatetta ja siihen oli maalattu tuo -eriskummainen kuva, joka nyt veti puoleensa satojen ihmisten silmät. Se -esitti togaan puettua miestä, joka piti toisessa kädessään kirjaa ja -toista kättänsä ylhäällä, ikäänkuin olisi hän ketä opettanut. Hänen -päästänsä pisti ulos kaksi suunnattoman suurta aasinkorvaa ja hänen -toinen jalkansa päättyi aasinkaviolla. Kuvan alla oli kirjoitettuna -isoilla kirjaimilla: - -"_Tämä on kristittyjen aasijumala_!"[6] - -Tämän asunnon edustalla lainehti kansajoukko edestakaisin. Toiset -nauroivat ja toivottivat eläintenkesyttäjälle onnea oivalliseen -keksintöönsä, toisista oli kuva mauton. - -"Kuinka voi joku uskoa", lausui eräs leipurimestari, "että kristiaanit -palvelevat tuollaista rumaa kuvaa! Niin mielettömiä eivät he ole. -Minulla on ollut monta kristittyä oppipoikaa ja olen tarkoin kysellyt -heiltä uskoansa, mutta koskaan en ole huomannut heidän kunnioittaneen -noin eriskummaista jumalaa." - -"Sinä saatat olla oikeassa", vastasi toinen. "Mutta naurettava on -kuitenkin kuva, ja se närkästyttää kristiaaneja kyllä sangen kovin." - -"Ei", virkahti kolmas, "minä luin äskettäin suuresta Tacituksesta, että -juutalaiset todellakin palvelevat aasia, ja onhan tunnettu asia, että -juutalaiset ja kristityt ovat ainoastaan kaksi saman opin lahkoa." - -"Siitä varjelkoon meitä Jehovah", äännähti eräs juutalainen -saviastiankauppijas, joka oli kuullut nuot viimeiset sanat. "Kuinka -voit sanoa, että juutalaiset ja kristityt ovat samat. Meillä ei ole -mitään tekemistä näitten ihmisten kanssa." - -Ympärillä seisovat nauroivat. - -"Heprealainen on oikeassa", virkkoi eräs vanha, paljaspäinen ja -kuluneessa puvussa oleva mies. "Juutalaiset ovat tulleet houkutelluiksi -ja narratuiksi ainoastaan Mooseksen silmänkäännöskonsteilla, mutta -nämät, kristiaanit, on pettänyt eräs toinen. Kuitenkin, jos tahdotte -uskoa filosofia, on jälkimäinen laji pahempata. Eikö jo kauhistuta -jokaista, että tämä vihelijäinen lahko irvistelee meidän jumalillemme -ja jumalanpalveluksellemme ja surkutellen silmäilee meidän pappejamme, -vaikka itse juuri on surkuteltava? Ja sitten vielä uhkaavat he koko -maata ja maailmaa tulella ja perikadolla, ikäänkuin luonnon -ijankaikkinen järjestys voisi milloin hämmentyä! Mutta he eivät tyydy -vielä tämmöisiinkään hourumaisiin mielipiteihin, vaan keksivät lisäksi -kaikellaisia lasten satuja. He nousevat jälleen ylös, kun ovat kuolleet -ja tulleet tuhkaksi, tomuksi, ja käsittämättömän autuaassa -luottamuksessa uskovat he toistensa valheita, että voisi luulla heidän -jo elpyneen kuolleista. Totta Herkules on se kirottu liittokunta!" - -Ukko vapisi vihasta lausuessaan nämät sanat. - -"Niin, oivallinen seura", alotti leipurimestari, "ja pulskea jumala -mikä sillä on. Minä sanoin sen äskettäin muutamille heistä. 'Te olette -köyhiä', sanoin minä heille, 'te kärsitte vilua ja nälkää, ja teidän -Jumalanne näkee sen, mutta on ikäänkuin ei hän sitä huomaisi. Joko ei -hän siis tahdo auttaa omiansa tai ei hän voi auttaa heitä. Hän on -niinmuodoin järjetön jumala tai myöskin raukka. Eriskummainen jumala on -hän totisesti, joka voi auttaa kuolleita, vaan ei eläviä.' Niin sanoin -minä heille, mutta he eivät voineet keksiä kuin muutamia huonoja -puolustussyitä." - -Tuo paljaspäinen filosofi aikoi sanoa jotain, kun eräs nuori mies tuli -ympärillä seisovien joukkoon ja sanoi kuuluvalla äänellä: - -"Ivatkaa vaan ja pilkatkaa! Mutta mitä voitatte sillä? Ettepä mitään, -sanon minä. Katselkaa ympärillenne. Eikö joka paikassa huudeta: -kaupunki, maa, kaikki on kristityiden huostassa. Kaikenikäisiä, -kaikensäätyisiä, kaikenvirkaisia ihmisiä rupeaa epäuskoisten puolelle. -He, jotka niin sanovat, ovat oikeassa. Mutta voinettekohan te muuttaa -sitä? Voitteko saada meidät häviämään -- minä nimittäin kuulun myöskin -kristityiden joukkoon? Sinä, joka ivaat niin minun jumalaani, salli -minun kysyä sinulta: 'Minkätähden on Jupiter[7] ääneti, eikä sinkahuta -nuoltansa meihin, jotka irvistelemme hänelle? Onko hän tullut vanhaksi -ja rakasmieliseksi, koska hän antoi meidän niin lisääntyä, vai -lienevätkö vuodet heikontaneet hänen silmiensä valon?'" - -Ympärillä seisovat nauroivat ja taputtivat käsiänsä. - -"Kas, nyt nauratte itsekin jumalillenne", jatkoi puhuja, "ja kuitenkin -olette valmiit murhaamaan meitä, sentähden että me kiellämme ne; millä -tavoin luulette saavanne tämän kaiken yhtäpitäväiseksi toinen toisensa -kansa? Mutta tehkää mitä tahdotte", sanoi hän lopuksi. "Te ette voi -tehdä turhaksi totuutta. Mitä useammin te niitätte meitä, sitä enemmän -kasvamme me. Kristityiden veri on kuin kylvetty siemen." - -Sitten pyörähti hän ympäri ja katosi ihmisjoukkoon, joka kernaasti -antoi hänelle tietä. - -"Totta, kyprolainen äiti",[8] virkkoi leipurimestari ensimäiseksi, "se -oli hyvin puhuttu! Se täytyy myöntää heistä, että he pitävät puolensa -eikä anna itseänsä minkään säikäyttää." - -"Uppiniskaisuus! Uppiniskaisuus", virkkoi paljaspäinen ukko, "he ovat -hurjapäisiä ihmisiä, katilinalaisia." - -"Aivan niin", vakuutti juutalainen saviastiankauppijas, "ja minä sanon -teille roomalaiset sen, että joll'ette hävitä heitä kohta perinpohjin, -on teistä loppu; joll'eivät he tahdo mukautua hyvällä, niin onhan -teillä tulta, vettä ja rautaa. Pois kristityt, pois kristityt!"[9] - -Samassa tuokiossa syntyi äänekäs huuto. - -"Tertullianus, Tertullianus!"[10] huudettiin ja kansajoukko kerääntyi -yhteen paikkaan kadulle, jossa pitkä, laiha mies seisoi käsivarret -ristissä. Hänellä oli yllänsä harmaa, halpavaatteinen viitta, jommoisia -Numidian talonpojat pitävät; hänen hiuksensa olivat kerityt, hänen -kasvonsa kalpeat ja laihat. Ylenkatse värehti hänen suunsa ympärillä, -ja hänen silmäyksensä vierivät synkkinä häntä ympäröivän kansajoukon -yli. - -"Sinun Jumalasi, Tertullianus!" huudettiin hänelle kaikilta haaroilta. -"Tule, sinun pitää nähdä jumalasi!" - -Puhuteltu puri huultansa. Hän näytti miettivän mitä hän tekisi. Nyt -nosti hän ylös päänsä. - -"No, tehkää minulle sitten tietä!" lausui hän katkerasti ja astui -askelen eteenpäin. Äänekäs riemuhuuto tervehti tätä liikettä. - -"Tietä! Tehkää tietä Tertullianukselle! Hän tahtoo tervehtää -jumalaansa", huusivat lähellä seisovat. - -Tämä laiha mies astui hitaasti eteenpäin ihmisjoukon läpi, silmänsä -maahan päin kääntyneinä. - -Nyt oli hän päässyt eläintenkesyttäjän asunnon luokse. Tuhansien silmät -olivat kääntyneinä häneen ja yht'äkkiä oli tullut äänettömyys tälle -ihmisillä täytetylle kadulle. - -Tyynesti nosti hän päänsä kuvaa kohti ja -- purskahti äänekkääsen -nauruun. - -Kansajoukko näytti hämmästyneen. - -"Eläköön Tertullianus!" huusi joku. - -Sadat yhtyivät tähän, ja hurja suostumushuuto raikui pitkin katua. - -Tertullianus kääntyi ympäri. Hän oli tylyn- ja nyreännäköinen, niinkuin -ennenkin, teki kieltävän liikkeen ja astui sitten ripeästi eteenpäin. -Kukaan ei pidätellyt häntä, mutta moni katsoi hänen jälkeensä kunnes -hän katosi eräälle syrjäkadulle. - -"Kuka on tuo eriskummainen ihminen?" kysyi Calpurnius orjaltansa. - -"Etevin asianajaja kuin Kartagolla koskaan on ollut. Hän voisi olla -Croesuksen kaltainen, mutta aina siitä saakka, kun hän liittyi -kristiaaneihin, on hän pysynyt erillään kaikista käräjäasioista. -Vahinko sitä sukkelata miestä." - -"Mikä hänen nimensä on?" - -"Tertullianus. Kartagossa tuntee jokainen lapsikin hänet. Se suuri -riita-asia muistathan..." - -"Ei, mutta kas Liciniusta, mistä sinä tulet ja mihin aiot?" - -Nuori mies yksinkertaisessa, mutta ylhäisessä puvussa astui -Calpurniuksen luokse, joka sydämmellisesti puristi hänen kättänsä. - -"Minä tulen prokonsulin tyköä", vastasi Licinius, "ja ajattelin -oikeastaan..." - -Hän vaikeni ja punastui. - -"Minä tiedän", virkkoi Calpurnius leikillä ja viiputti sormellansa. -"Annas tänne kätesi. Onko sinulla mitään?" - -"Prokonsuli sanoi minulle, että keisari oli tullut Aleksandriaan ja -tulee luultavasti myöskin Kartagossa käymään." - -"Minusta olisi hauskaa nähdä häntä. Septimius Severuksesta kerrotaan -paljon hyvää." - -"Jos tämä toive toteutuisi, aikoo prokonsuli panna toimeen suuria -juhlallisuuksia. Jo eilen oli useita gladiaatorikoulujen isäntiä käynyt -hänen luonansa. Sophronius aikoo myös kirjoittaa näytelmäkappaleen -erityisesti sitä tilaisuutta varten." - -"Siitä varjelkoot meitä jumalat", lausui Calpurnius. - -"Samoin ajattelen minäkin", virkkoi hänen seuralaisensa nauraen. - -He olivat tulleet Calpurniuksen asunnolle. Kynnyksellä otti heidät -vastaan portinvahti nöyrällä kumarruksella. Taidokkaasti tehdyillä -kivikutomilla kaunistellun käytävän kautta astuivat he atriumiin.[11] - -"Sisaret ovat peristiilissä",[12] sanoi Calpurnius. "Minä tulen perästä -niin kohta kuin saan toisen puvun päälleni." - -Näin sanottuansa astui hän viereiseen kammioon. Hänen seuralaisensa -meni atriumin läpi ja kääntyi kapeaan käytävään, joka vei huoneen -sisustaan. - -Solevat korinttilaiset pylväät ympäröivät tätä rakennuksen osaa. -Mahdottoman isot lehdet ja köynnöskasvit sekä pienet ruusu- ja -orvokki-penkit tekivät sen muhkean puutarhan näköiseksi. Komeita -jumalainkuvia, kreikkalaisten taideniekkain taideteoksia, kimalteli -viheriöiden kasvien välissä ja marmorisesta raakusta juoksi hiljaa -pikkuinen puro altaasen, jossa mylläili kultakaloja ja loisti valkoisia -kukkia. Kunniaterveisillä käyvien klienttien ja muiden hakijoiden melu -ei tunkeutunut tälle paikalle asti, joka oli perhe-elämän tuttavallinen -pesäpaikka. - -Luonnon laittaman telttakaton, palmukasvin jättiläislehtien alla istui -kaksi naista. Toinen heistä saattoi olla noin kolmikymmenvuotias. -Hänellä oli päällänsä harmaa, yksinkertainen stola.[13] Musta nauha -piti koossa hänen hiuksensa; mitään kultakoristuksia ei hänellä -näkynyt. Hänen vaaleat kasvonsa olivat ankaran näköiset. Hän istui -matalalla selkänojattomalla tuolilla ja luki puoliääneensä kirjarullaa, -joka oli hänen polvillansa. - -Hänen jalkainsa juureen oli nuori tyttö istuutunut ja kuunteli tarkasti -lukijaa. Tytöllä oli yllänsä Assyrian silkistä tehty päällysvaate, joka -oli purppuraisilla nauhoilla koristeltu ja olkapäiltä pantu kokoon -korusoljilla. Kullattu nauha kierteli hänen keltaisten hiustensa -ympärillä ja hänen kaulassansa riippui hienossa kultaketjussa pikkuinen -kultakala,[14] jossa oli kirjoitus _sosais_ (vapahda meitä). Hänen -vartalonsa oli solakka ja norea. Uneksivasti istui hän, ylevät kauniit -kasvonsa, jotka olivat samaa näköä kuin lukijallakin, solisevaan veteen -päin käännettyinä. Yltä ympärinsä oli kaikki hiljaa. Ainoastaan lukevan -ääni kuului. Silloin tällöin nähtiin joku palvelijattarista, ruskeista -egyptiläisistä tytöistä, menevän hiljaisin askelin ohitse, mutta kukaan -ei heistä tohtinut astua likemmäksi eikä häiritä herrattariansa. - -Lukija luki: - - "Kuningas sä uskovaisten, - Isän korkeen ilmehinen - Sana, voittamaton juuri, - Viisauden lähde suuri, - Hädän turva, vahva muuri, - Jok' on ollut ainian, - Aina pitää valtikan, - Edestämme rukoelee, - Auttaa, holhoo, johdattelee, - Turvaa kaikill' valmistelee, - Kaitsee uskovaisiaan; - Kalastaja lempimielin - Houkuttelee kaloi meitä - Synninmeren syvänteiltä - Rauhan rantaan sulokielin. - Paimen, joka tunnet omas, - Ystäväsi ota huomaas, - Kaitaa tietä heitä saata - Armon tietä autuasta!"[15] - -- -- -- -- -- - -Hän taukosi. Käytävässä kuuluivat askelet. "Ei se ole Cajus", sanoi -hän, "Licinius se on käynnistään." - -Haihtuva puna lennähti nuoren tytön kasvoille. - -Yksi palvelijatar tuli ja lausui: - -"Licinius pyytää päästäkseen tervehtimään." - -"Astukoon hän sisään." - -Ripeästi tuli tämä ilmoitettu naisten tykö, jotka hänen tullessansa -olivat nousseet istualtaan, ja tervehti heitä iloisesti. - -"Minun terveisillä käyntini ehkä häiritsee teitä", virkkoi hän, -"kirjarulla tuossa tuolilla ilmoittaa minulle sen." - -"Luulen sisareni jo lopettaneenkin", sanoi nuori tyttö hyvin hiljaa. - -"En suinkaan, Julia; mutta Markus Licinius on aina tervetullut. Etkö -ole kohdannut puolisoani? Hän meni äsken ulos." - -"Kohtasin hänet kadulla, ja seurasin häntä tänne saadakseni jättää -teille erään uuden runoelman, jonka muuan kreikkalainen antoi minulle -eilen; tässä se on." - -Hän otti rullan vaatteuksensa laskoksesta ja ojensi sen kysyjälle. Tämä -teki epivän liikkeen. - -"Ota sinä, Julia, se", sanoi hän. "Minusta on uudenaikainen runous -vastenluontoista. Meidän runoilijamme ovat ruvenneet käyttämään -irstaista kirjoitustapaa. Toinen oppii toiseltansa." - -"Minä luulen, että tämä runoelma on poikkeus", virkkoi Licinius -säveästi. - -"Poikkeusko? Luuletko sinä, että meidän aikaisemme miespolvi ylimalkaan -voi saada aikaan mitään jaloa, olkoon se sitten mitä tahtonsa? Sen -sanon sinulle, Licinius, että kaikki on kuivettunut ja tullut -voimattomaksi, sentähden että juuri on huono. Me olemme eläneet yli -ajastamme ja meillä on välttämätön perikato edessämme, joll'ei --" - -Hän pysähtyi tuokioksi, ikäänkuin olisi hän hakenut sopivia sanoja. - -"Joll'ei apua tule", sanoi hän sitten äkkiä. - -Licinius pudisti hiljaa päätänsä. - -"Sinä, Marcella, tuomitset liian ankarasti", sanoi hän pidätetyllä -äänellä. "Minä olen, näet, kulkenut kreikkalaisten kaupungit läpi ja -nähnyt heidän taideteoksensa; minä olen yksinäisinä hetkinä lukenut -kaikesta, mitä esi-isämme ovat saaneet aikaan toiminnassa, -ajattelemisessa ja runoudessa ja olen nähnyt, kuinka suuria ja jaloja -he olivat; semmoisten isien pojat eivät voi mennä hautaan niin ilman -mitään kunniata, olkootpa sitten kuinka hyvänsä suvustansa huononneet. -He nuorentuvat, tulevat paremmiksi ja enemmän sukunsa arvon -mukaisiksi." - -"Oletko koskaan nähnyt kuivan rungon uudelleen elpyneen ja saaneen -kasvuvoimaa", keskeytti Marcella. - -"En, mutta olen kyllä nähnyt, että nuori vesa on eloisana puhjennut -kuivasta rungosta. Samoin on meidänkin käypä." - -"Sinä et saa minua siihen vakuutukseen. Niin ei tule tapahtumaan. -Idästä nousee aurinko." - -"Minä tiedän, mitä tarkoitat", sanoi Licinius karvaalla mielellä. -"Mutta minä en voi uskoa sitä. Ei, vaan Rooma tulee jälleen jaloksi ja -suureksi ja pyhiin temppeleihin kulkee taaskin puhtaita joukkoja ja -meissä toteutuvat ne onnelliset ajat, joita te odotatte." - -"Minä tunnen pari säettä teidän kunnioittamaltanne Horatiukselta", -virkkoi Marcella. Ne kuuluvat näin: - - "On huonoksi tehnyt kaikk' aika turmeltunut - Aikamme, kurjempi vielä ol' isien, on siittänyt - Meidät raukat, jotk' annamme - Elon sikiölle, vielä huonommalle." - -"Mutta sano minulle", lisäsi hän heti sen jälkeen antaaksensa -kanssapuheelle uuden suunnan. "Onko totta mitä kerrotaan, että -prokonsuli on aikeissa ryhtyä toimiin kristityitä vastaan?" - -Licinius nyykäytti päätään myöntävästi. - -"Hänellä on jo monta kertaa ollut sellaiset ajatukset", virkkoi hän, -"mutta minun on aina onnistunut saada hänet luopumaan niistä." - -Naiset katsoivat äänettöminä toisiinsa hetkisen. - -"Licinius", sanoi sitten Marcella vakaasti ja meni suoraan hänen -luoksensa, "tiedätkö, että kristityt rukoilevat jumalaansa hävittämään -teidän uskonoppinne, temppelinne ja jumalanne pois koko maan päältä ja -opettavat taivaan vihan kerran kohtaavan teitä?" - -"Tiedän minä sen, olen lukenut heidän kirjojansa." - -"Etkä ole tahtonut hävittää heitä, vaikka on ollut sinun vallassasi?" - -"Minä tiedän, ett'ei totuuden voittoa saadakseen, tarvitse väkivaltaa -käyttää." - -Marcella loi silmänsä alas. Hänen sisarensa käytti tätä äänettömyyttä, -joka nyt syntyi, alottaaksensa toisellaista puheenainetta. Pikaisesti -silmäiltyään Liciniuksen hänelle jättämän kirjarullan nimen, kysyi hän -kuka sen oli runoillut. - -"Eräs kreikkalainen", vastasi Licinius. "Merirosvot olivat ottaneet -hänet vangiksi ja ainoastaan onnellisen sattuman kautta pääsi hän -vapaaksi Aleksandriassa ja sieltä on hän tuiki köyhänä ja nälästä -puolinääntyneenä tullut Kartagoon. Minä kohtasin hänet eräänä aamuna -asuntoni edustalla ja hän piti kädessänsä kirjoitettua paperia, jonka -hän äänetönnä ojensi minulle. Ne olivat tämän runoelman ensimmäiset -värsyt. Niillä on historiansa." - -"Sitä suuremmalla mielihalulla luen nyt tämän runoelman, kun tunnen sen -tekijän onnettomuuden", vakuutti nuori tyttö. - -"Niin lue se", kehoitti Licinius, "ja lue sinä, Marcella, myöskin se. -Sitten tuomitset meitä ja jälkeentulevaisiamme lempeämmin. Runoilija on -profeetta. Mietiskelevä ajatus joutuu eksyksiin, mutta runoilijaan kun -jumalat vaikuttavat, niin hänen ennustushenkensä eteen tulevaisuus -avautuu. Uskokaa häntä siis." - -Hän lausui nämät sanat hartaan ja sydämmellisen makuisesti. - -Palvelijatar astui sisään. Hänellä oli kädessään kirje. Sen -päällekirjoitus oli: "Marcus Licinius Proculukselle." Licinius mursi -kiireesti sinetin; hänen otsansa rypistyi, kun hän silmäili kirjoitusta -ja hän lausui hiljaan muutamia vastenmielisiä sanoja. - -Sitten sanoi hän sisarille: "Prokonsuli kutsuttaa minut tärkeään -keskusteluun. Minun täytyy siis jättää teidät." - -Hän ojensi kätensä heille kummallekin. - -"Ajatuksesi runoelmasta", virkkoi hän Julialle, "saat sanoa minulle kun -ensi kerran tulen tänne, jos oletetaan sinulla olevan rohkeutta lukea -se loppuun." - -"Että luen sen täydellisesti, sen lupaan sinulle nyt jo", vastasi hän -vilkkaasti. - -Marcella seurasi vierasta peristiilin uloskäytävään. Mutta ennenkuin -hän jätti hänet, sanoi hän pidätetyllä äänellä: - -"Licinius, minä ihmettelen sitä jalomielistä ajatustapaa, joka sinulla -on kristityitä kohtaan. Voinko vakaasti luottaa siihen, ett'et koskaan -tule toisin ajattelemaan?" - -Marcella silmäili häntä vakaasti ja tutkistelevasti. Hän tahtoi saada -juhlallisen lupauksen; Licinius huomasi sen. Sentähden vastasi hän -lujasti ja jyrkästi: - -"Voit, minä pysyn aina samana. Yhtä vähän kuin aurinko muuttaa -kulkuansa lännestä itäänpäin, yhtä vähän olen minä horjuileva -mielipiteissäni." - -"Jää siis hyvästi! Taivas suojelkoon sinua!" sanoi Marcella -liikutettuna ja ojensi kätensä hänelle. Sitten palasi hän Julian tykö, -ja molemmat sisaret juttelivat keskenänsä hiljaa siitä, mitä olivat -Liciniukselta kuulleet. - -"Minä en jaksa uskoa", virkkoi Marcella, "että prokonsuli tohtii ruveta -tekemään mitään meitä vastaan, kun keisari tahtoo meille hyvää. Mutta -sellaiselta ihmiseltä kuin prokonsuli voi odottaa kaikkea." - -"Mikä onni, että Licinius on suosiollis-mielinen meitä kohtaan", lisäsi -Julia. - -"Sinä olet oikeassa, Julia. Ilman häntä olisimme jo monta kertaa -saaneet tuntea tiikerin kynsiä. Mutta prokonsuli pelkää häntä, eikä -ryhdy mihinkään ilman hänettä. Minua kummastuttaa se. Licinius on tosin -maakunnan sotaväen ylipäällikkö, mutta kuitenkin prokonsulin alamainen, -legaatti ainoastaan." - -"Minulle sanottiin äskettäin, että hän on keisarin erinomaisessa -suosiossa ja määrätty ylhäiseen virkaan. Ehkä prokonsuli juuri -sentähden ottaa niin suureen huomioon hänet." - -"Mahdollista kyllä", vastasi Marcella; "myöskin Calpurniuksella, joka -tuntee molemmat, on sama ajatus." - -"Toivokaamme", lisäsi hän hetkisen kuluttua, "saavamme kohta lähteä -pois Kartagosta. Calpurnius ei nyt enää näytä olevan kovin -vastahakoinen Roomaan muuttamaan." - -"Tulemmeko lähtemään pois Kartagosta?" kysäsi Julia melkein -peljästyneenä. "Tiedäthän", vastasi Marcella, "että heti, kun -Calpurnius hyljäsi legaatinvirkansa täällä, aioimme palata Roomaan -takaisin. Olihan se lujasti päätetty. Mutta aikomuksemme -toimeenpaneminen lykättiin päivästä toiseen, Calpurnius kammoi muuton -vaivoja." - -Julia painoi päänsä surullisesti alas. Tämä mielenliikutus ei jäänyt -hänen sisareltansa huomaamatta. - -"Tietysti", lohdutti tämä, "saattaa viipyä kauankin, ennenkuin -muuttamisesta mitään tulee, ja sillä ajalla saattaa tapahtua paljo, -joka voi muuttaa tuumamme." - -Nämät viimeiset sanat nostivat nuoren tytön kasvoille syvän punan, jota -hän turhaan koetti salata. - -"E-e-emmekö tänään mene seurakunnankokoukseen?" tavoitteli hän ujosti. - -"Menemme", vastasi Marcella, "tänään emme saa olla sieltä poissa. Olen -kuullut, että eräs nuori mies, Vähästä Aasiasta, tahtoo puhua -seurakunnalle, ja minulle on sanottu, että hän on puhuva jotain hyvin -tärkeätä. Piispa ei liene alussa aikonut antaa hänen esiytyä -julkisesti, eikä olekaan sallinut hänen puhua jumalanpalveluksessa -sunnuntaina, vaan on määrännyt, että nuori kreikkalainen saa puhua, -mitä hänellä on puhumista, ylimääräisessä kokouksessa tänään." - -Näin sanottuaan nousi hän istualtaan. - -Molemmat sisaret menivät omiin kamareihinsa. - - - - -Kolmas Luku. - -Apollonius. - - -Aivan sen kaupunginportin ulkopuolella, jonka kautta tie kävi Zamaan, -oli iso, korkeilla muureilla ympäröitty maatalo. Se oli rikkaan -Onesimus-nimisen kartagolaisen, joka kuitenkin monta vuotta oli -alinomaa asunut kaupungissa. Sentähden näytti tämä suurenmoinen kartano -olevan luontonsa nojaan jätetty, ja tavallisesti nähtiin siellä -ainoastaan muutamia maatyömiehiä. Mutta määrättyinä päivinä ja hetkinä -vilkastutti tätä suljettua aluetta semmoiset miehet ja naiset, jotka -kokoontuivat maatalon avaraan peristiiliin pitämään kristillistä -jumalanpalvelustansa. Siihen tarkoitukseen oli Onesimus, itsekin -kristitty, osottanut seurakunnalle tämän rakennuksen. - -Tänä päivänä oli seurakunnan esimies, piispa Optatus, kutsunut -kristillisen seurakunnan sinne kokoon. Huvilan peristiili oli -täpötäynnä kuulijoita. Myöskin Marcella ja Julia olivat tulleet sinne -ja istuutuneet naisten puolelle. - -Pöydän edessä, jolla pyhä ehtoollinen valmistettiin, seisoi Optatus. -Hän oli noin kuudenkymmenen vuoden vanha ukko, kasvot suopeannäköiset -mutta elottomat. Hänen vieressänsä nähtiin nuori mies, jolla oli -päällänsä lumivalkoinen, purpurareunuksinen, kreikkalainen liivitakki; -se oli Apollonius. Hänen ylevistä kasvoistansa loisti haaveksivainen -ihastus; miettiväisenä katsoi hän maahan. Seurakunta katseli häntä -jännitetyllä odotuksella. Optatus astui askelen eteenpäin ja antoi -kädellänsä viittauksen merkiksi, että hän tahtoi puhua. Hän alotti: - -"Tämä Apollonius, jonka näette tässä, on Phrygiasta lähetetty meidän -tykömme Apamean piispan kirjoituksen kanssa. Hän on tullut julistamaan -meille suuria asioita, jotka hänen puheensa mukaan ovat tapahtuneet -hänen kotomaassansa, ja me olemme katsoneet kohtuulliseksi antaa hänen -tässä puhua teille, jotta saatte itse kuulla ja arvostella häntä." - -Nyt astui Apollonius esiin. Kainosti alkoi hän pyytää anteeksi, että -hän, nuorukainen, tohti puhua tälle seurakunnalle. - -"Mutta henki", lausui hän ja korotti äänensä, "valitsee välikappaleet -mistä tahtoo, sentähden olen minä kulkenut tänne teidän tykönne kautta -kuivuneiden autiomaiden, yli ryhmyisten vuorten; ei päivä eikä yö ole -voinut estää minua tulemasta julistamaan teille, mitä henki minun -käskee. Niin, veljeni, päivä on koittanut; kulunut on yö, jossa meidän -isämme vaelsivat lain alaisina, ohitse se hämärä, jossa Jesus Kristus -ja hänen apostolinsa saarnasivat taivaanvaltakuntaa, ja noussut on -hengen valoisa kirkas aurinko, joka myöskin on käsittänyt minut ja -tuonut minut teidän tykönne, jotta tekin tulisitte osallisiksi hänen -salaisuudestansa. Idässä on valo noussut; siellä on taivas lahjoittanut -maalle parakleetin, lohduttajan, ja tämän kanssa on kirkolle alkanut -miehuuden ikä, johon verrattuna sen kulunut ikä on ainoastaan kuin -varjo." - -Hän vaikeni hetkiseksi. Hänen kauniit kasvonsa ja ylevä ihastuksensa -pitivät seurakuntaa äänettömässä hiljaisuudessa. Ainoastaan piispa -vapisi ankarasta mielenliikutuksesta. Hän puristeli käsillään -tempovasti palliumia, ja hänen silmänsä harhaili levottomasti sinne -tänne. - -"Teillä ei vielä ole tätä sanomaa", jatkoi Apollonius, "teiltä on -valkeus vielä kätkettynä, sillä -- minä puhun teille kaikella -ujostelemattomuudella -- teidän elämänne on samallainen kuin niidenkin, -jotka eivät mitään tiedä, mitään tunne. Niin, veljeni! Tuskin yhtä -päivää olen ollut täällä, ja kuitenkin olen nähnyt ja kuullut teidän -heittävän leväperään paastoamisen, kirkon oven avattavan helposti -pannaan pannuille syntisille ja teidän -- voi sellaista heikkoutta! -- -pelolla välttelevän kärsimistä ja kuolemaa uskon tähden. Minä näen -joukossanne ihmisiä, jotka ovat toista kertaa naimisissa; minä näen -naituja naisia ja neitseitä tässä seurassa istuvan hunnuttomina ja -kaikin tavoin kaunistettuina ja koristettuina. Mutta henki tahtoo -toisella tavalla. Hän tahtoo kirkon olemaan Kristuksen puhtaan -morsiamen, joka ei kärsi yhteydessänsä ketään raskailla synneillä -kuormitettua. Hän vaatii sellaista rohkeutta, joka vainon hädässä hakee -kuolemaa ja pyrkii saamaan marttyriuden loistavaa kruunua. Hän tahtoo -naisen, jonka kautta synti tuli maailmaan, käymään huolivaatteissa. Hän -vaatii elämää, joka on ankara, kova, kuolemaan ja taivaasen päin -kääntynyt, sydäntä, joka luopuu kaikesta, saavuttaaksensa kaikki. Sillä -se päivä, hyvät veljet, on lähellä tulossa, jolloin aurinko ja kuu -kadottavat valonsa ja kaikki sukukunnat maan päällä vaikeroivat. -Onnellinen --" - -Hän taukosi. Optatus oli noussut seisoalleen ja lähestynyt häntä. Nyt -nousi istualtaan myös kokoontuneiden joukossa pitkä, laiha mies -- se -oli Tertullianus -- ja lausui: - -"Se on Jumalan henki, joka puhuu meille. Kuka tohtii ruveta sitä -estelemään?" - -Samalla kuului sieltä täältä sekavaa puhetta, mutta vanha piispa pysyi -toimessa. - -Hän kääntyi Apolloniukseen, nosti juhlallisesti kätensä ja lausui: -"Muukalainen; minä vaadin sinua sanomaan, kenen nimessä ja millä -voimalla sinä puhut." - -"Hengen, Jumalan lähettämän parakleetin nimessä." - -"Ja minä kysyn sinulta toiseksi", jatkoi piispa, "oletko sinä -Montanuksen lahkon lähettämä?" - -Puhuteltu painoi päänsä äänetönnä alas. - -"Siis otan minä sinulta pois vallan puhua tässä huoneessa", sanoi -Optatus juhlallisesti. "Sinulla ei ole mitään yhteyttä meidän -kanssamme." - -Sitten kääntyi hän kokoontuneihin lausuen: "Veljeni! Ne sanat, jotka -olette kuulleet tältä ihmiseltä, ovat väärät ja harhaoppiset." - -Sanomaton meteli syntyi nyt. Muutamat tahtoivat Apolloniusta puhumaan; -enemmistö pani kiivaasti sitä vastaan. Useat lähtivät paikoiltansa ja -pakkautuivat ryhmiksi. Turhaan koettivat presbyterit ja diakonit pitää -voimassa järjestystä. Naiset vääntelivät tuskallisesti käsiänsä. - -"Kuka tahtoo tukehuttaa henkeä?" lausui jälleen Tertullianus kovalla -äänellä. "Kuka rohkenee sulkea totuuden lähdettä? Me tahdomme kuulla -Apolloniusta." - -"Niin, me tahdomme kuulla Apolloniusta!" toistivat useat. - -Piispa oli suuressa mielenliikutuksessa, mutta pysyi taipumattomana. - -"Ja minä", vastasi hän kovalla äänellä, "minä, joka apostolisen -asetuksen mukaan, olen tämän seurakunnan hoitaja, estän häneltä kaiken -yhteyden meidän kanssamme. Menköön hän takaisin, mistä on tullutkin." - -Apollonius katsoi muutaman sekunnin äänetönnä lattiaan. Sitten antoi -hän kokoontuneille merkin. - -"Koska piispa niin tahtoo, niin menen minä takaisin matkaani", sanoi -hän hiljaa. "Mutta voi sitä", lisäsi hän mielikarvaudella, "joka -asettautuu henkeä vastaan!" - -Näin sanottuaan lähti hän kokoussalista. Muutamat, niiden joukossa -Tertullianus, menivät hänen luoksensa ja seurasivat häntä ulos. - -Sitten kuin Optatus oli lausunut vielä muutamia varoittavia ja neuvovia -sanoja kokoontuneille, hajoitti hän kaikessa hiljaisuudessa kokouksen. - -Marcellaan ja Juliaan oli Apollonius tehnyt syvän vaikutuksen. Mutta -samalla kuin edellinen ankarassa jumalisuudessaan otti mielisuosiolla -vastaan sen, että puhuja oli vaatinut lain-alaisempaa elämää, tunsi -Julia tulleensa enemmän liikutetuksi hänen ylevästä esiintymisestänsä -ja hartaasta innostaan. Ja sentähden oli mieleen kummastakin sisaresta, -että he huvilan sisäänkäytävän vieressä kohtasivat Apolloniuksen ja -Tertullianuksen, joka oli heille hyvin tuttu. Tertullianuksen kautta -tulivat he tutuiksi Apolloniuksen kanssa, ja kaikki neljä menivät -yhdessä takaisin kaupunkiin. - -Tertullianus, joka vielä oli sangen liikutettuna äskeisestä -tapauksesta, ja joka tiesi Marcellan voivan käsittää riitakysymyksen, -oli paikalla johtanut hänet uskonnolliseen keskusteluun, ja tämä -saattoi Apolloniuksen alkamaan juttelun Julian kanssa. Mutta ollen -maailmaa kokenut, huomasi hän heti että uskonnolliset ja kirkolliset -asiat olivat Julialle ihan vieraita ja sentähden käänsi hän puheensa -toisaalle. Hän jutteli kodostansa, maanmiehistänsä Vähässä Aasiassa, -matkastansa Kartagoon, ja kaikkea tätä kertoi hän ujostelevalla -tavalla, niin lapsellisella tunteella ja sellaisella hartaudella, että -Julia tunsi itseään hänen sanojensa yhä enemmän miellyttävän. Julia, -josta kaihtivaisuuden jää nyt suli, alkoi rinnallansa astuvan nuoren -miehen kanssa yhdessä ylistää kaikkea, mikä avarassa maassa on loistoa -ja ihanuutta ja mitä ihmishenki vuosisatojen harrastuksissa oli -tuottanut kaunista ja jaloa. - -"Eikö hän ole tullut toisellaiseksi kuin ennen?" täytyi Julian -ehdottomasti kysyä itseltänsä kuullessaan seuralaisensa ylistelevän -Phrygian vuorimaisemia, Epheson taideaarteita ja Egyptin kaupungin -Teehen valtaavaa ihanuutta. "Eikö hän äsken kehoittanut kiroamaan ja -vihaamaan maailmaa, luopumaan kaikesta maallisesta, kaikesta mikä -silmää viehättää?" - -Hänen sieluunsa nousi salainen ja himeä aavistus, että tämä nuori mies -on mahtanut taipua semmoisen periaatteen valtaavan voiman alle, joka -oli peräti ristiriidassa kaikkien hänen tunteidensa ja ajatustensa -kanssa, mutta joka oli liian voimallinen hänen voittaaksensa. Samalla -kertaa juolahti hänelle mieleen vapauttaa tämä vankiraukka ja antaa -hänet jälleen maailmalle. - - * * * * * - -He olivat tulleet sille kadulle, jonka varrella Calpurniuksen asunto -oli. Pitkä, viittaan kääriytynyt vartalo tuli heidän vastaansa ja -seisattui Marcellan ja Tertullianuksen eteen. Se oli Licinius. - -"Terve Marcella", lausui hän ystävällisesti ja ojensi kätensä hänelle. - -Samalla silmäili hän Marcellan seuralaista kysyvännäköisesti. - -"Se on Tertullianus", virkkoi Marcella, joka ymmärsi hänen -silmäyksensä; "hän on saattanut meitä." - -Samassa tulivat myöskin Julia ja Apollonius paikalle. "Mikä odottamaton -tulo", lausui Licinius ja kääntyi naurussa suin Juliaan, ojentaen -kätensä hänelle. - -Mutta häntä kummastutti se, että Julia ainoastaan epien ja vähin ujosti -ojensi kätensä hänelle. Silloin kääntyivät hänen silmänsä -kreikkalaiseen ja paikalla nousi hänen sieluunsa luulo, joka pani hänen -sydämmensä kahta nopeammin tykkimään. - -"Kuka on tämä?" kysäsi hän, tuskin voiden hallita liikutustansa. Hän -lausui nämät sanat melkein käskevään tapaan. - -"Eräs muukalainen Vähästä Aasiasta, jonka kanssa olemme tänään tulleet -tutuiksi; hän on Tertullianuksen ystävä", vastasi Marcella. - -"Sitten en voi tarjoutua kanssanne seurustelemaan", jatkoi Licinius; -"hyvästi! Me näemme taas toisemme." - -Hän meni pikaisesti edelleen. - -Hän oli tullut prokonsulin tyköä neuvottelusta. Siellä oli jälleen ja -vielä äänekkäämmin kuin ennen vaadittu ankariin toimiin ryhtymään -kristityitä vastaan, jotka olivat muka valtion vihollisia. Mutta -Licinius oli, vaikk'ei ilman vaivatta, saanut prokonsulin kääntämään -korvansa pois näistä neuvoista. - -"Ei sinun syysi", oli prokonsuli sanonut hänelle neuvottelun loputtua, -"pidätä minua tekemästä sitä, johon ystäväni ja oma päätelmäni -kehoittavat minua, vaan ainoastaan sinun ystävyytesi. Mutta varo, -Licinius, ett'ei minun ystävyyteni ja mielihartauteni sinua kohtaan -tule valtiolle vahingoksi." - -Nämät sanat olivat hiukan nyreyttäneet Liciniusta, mutta hän unhotti ne -mennessänsä Calpurniuksen asunnon ohitse ja ajatteli sitä, joka nyt -unessa ehkä myöskin muisti häntä. - -Nyt oli peljättävä epäluulo syntynyt hänen sieluunsa ja kiihkeänä ja -kuohussa kun hänen mielensä oli, teki hän itsensä tahdottomasti tämän -epäluulon orjaksi. - -"Hän ei enää rakasta sinua!" sanoi hän itseksensä. "Kreikkalainen on -sysännyt sinut syrjään!" - -Hänen orjansa kuulivat kauan kuinka hän käveli edestakaisin -kamarissansa. Hän koetti levätä vasta sitten, kun hän oli tehnyt lujan -päätöksen, ja tämä päätös oli, että hän seuraavana päivänä julkisesti -ilmoittaisi rakkautensa hänelle, johon hän kauan oli tuntenut itseänsä -vedetyksi ja tarjoaisi kätensä hänelle. Hän oli jo aikaa sitten -tahtonut tehdä sen, sillä hän tiesi Julian varmaan ja ilolla antavan -myönnytyksensä hänelle, mutta ujous sai hänet lykkäämään tämän päivästä -toiseen. Nyt pakotti häntä tuo äkkiä herännyt luulevaisuus jyrkkään -päätökseen, ja siten tuli hän tulemistaan levollisemmaksi ja kun -vihdoin uni saapui hänen makuusijallensa, toi se tullessaan suloisten -unien lahjan. -- -- - -Aamuauringon ensimmäiset säteet olivat juuri alkaneet kimallella yli -Kartagon linnan, kun orja astui Liciniuksen makuukamariin ja herätti -hänet. - -"Herra", sanoi hän, "prokonsulin käsikirjoittaja hakee sinua, hän sanoo -tulevansa tärkeälle asialle ja tahtoo paikalla päästä sinun -puheillesi." - -"Anna hänen tulla sisään." - -Vanhanpuoleinen mies ilmestyi ovelle. - -"No, Markus", sanoi Licinius hänelle ja nousi ylös, "mikä nyt on?" - -"Huonoja sanomia on tullut", vastasi puhuteltu ja astui likemmäksi. -"Siccan luona on maakansa tehnyt kapinan ja lyönyt kuolijaaksi -keisarillisen veronkantajan. Kaupunkiin sijoitettu sotaväki ei ole -voinut tehdä mitään kapinannostajille. Rauhattomuus on yltymään päin. -Sentähden pyytää prokonsuli sinua paikalla lähtemään yhden kohortin -kanssa tähän kapinalliseen maakuntaan; miesjoukko on jo valmiina." - -"Hyvä", vastasi Licinius, "sano prokonsulille, että minä tulen -paikalla." - -Käsikirjoittaja meni pois. - -Licinius puki ripeästi päällensä. Käsky tuli hänelle hyvin -sopimattomaan aikaan, ja hän oli hetkisen aikeissa pyytää prokonsulia -lähettämään jonkun toisen hänen sijaansa. Mutta hän käsitti -velvollisuutensa niin tunnollisesti, ett'ei hän kauempaa antanut valtaa -semmoisille ajatuksille. - -Puolen tunnin kuluttua tuli hän kasarmille, piti pikaisen katselmuksen, -antoi muutamia käskyjä ja lähti marssimaan kohorttinsa kanssa. -Synkkämielisyys valtasi hänet, kun hän kulki ulos kaupungin portista, -sillä hän ajatteli sitä, joka päivää ennen oli tehnyt hänelle niin -paljon levottomuutta ja josta hän tänään oli aikonut saada varmuutta. -Mutta kun raitis aamutuuli puhalteli hänelle vastaan ja Atlasvuoren -huiput kohosivat hänen edessänsä aamuauringon kultaamina, tunsi hän -tulevansa vähitellen iloisemmaksi ja murheista vapaammaksi ja voipa jo -laskea leikkiäkin häntä seuraavien upseerien kanssa. - -Kaksipäiväisen kiivaan marssin perästä rupesivat Siccan muurit kaukaa -näkymään. Myöskin maalaisia alkoi parveilla heidän ympärillänsä, -tekemättä kuitenkaan vakaista koetusta karata sotamiehien päälle. -Vahinkoa kärsimättä saapui kohortti kaupunkiin. Heti seuraavana päivänä -teki Licinius suuremmilla sotavoimilla partioretken, ja kaatoi suuren -joukon kapinoitsijoita, jotka olivat huonosti aseilla varustetut ja -keskenään eripuraiset. Seuraavat päivät toivat mukanaan samallaisen -menestyksen, ja kun nyt keisarillinen legaatti näiden voittojen nojassa -tarjosi heille kohtuulliset ehdot, niin olivat kapinan johdattajat -halukkaat taipumaan alamaisuuteen. Sillä tavalla saatiin melske viikon -kuluessa tukahutetuksi ja levollisuus aivan entiselleen palautetuksi. -Saattajanansa kunniaseurue porvareja marssi Licinius takaisin ja saapui -seuraavana iltana Kartagoon. Prokonsuli oli sangen iloissaan asian -onnellisesta päättymisestä ja antoi legaatillensa ylenmäärin -kunnianosoituksia. - -"Kahdeksan päivää olen menettänyt", sanoi Licinius itseksensä -astuessansa sisään kamariinsa. "Kahdeksan päivää voi tehdä suuren -muutoksen, erittäinkin naisissa. Mutta minkätähden huolestutan itseäni -kärsimisellä, joka tähän asti on ainoastaan mielikuvituksessani -olemassa?" - -Seuraavana aamuna, kun hän oli saanut muutamat toimitukset tehdyiksi ja -aika terveisillä käyntiin oli tullut, lähti hän ulos asunnostansa. -Kohta seisoi hän Calpurniuksen huoneen kynnyksellä. Hän katsoi hetkisen -lattiassa olevaan kivikutoiseen kirjoitukseen: Salve (Terve). - -"Lieneeköhän tämä tulotervehdys tänään minullekin?" ajatteli hän -itsekseen. - -Hän meni kiireesti atriumin läpi. Palvelijatar ilmoitti hänet. Hän -astui pylväs-saliin. Synkeä varjo pimitti hänen kasvonsa ja hän jupisi -hiljaan: "kreikkalainen!" - -Samasta paikasta, jossa hän oli kohdannut heidät viime kerralla -käydessään, löysi hän heidät nytkin. Heidän vieressänsä seisoi -Apollonius kädessään kirjarulla. Hän näytti nyt juuri lukevan heille -jotain. - -"Minä häiritsen", sanoi Licinius lempeästi, koettaen väkisin hillitä -mielenliikutustaan. "Mutta minä voin sitten palata jälleen takaisin, -jos se minulle sallitaan." - -Marcella nousi seisoalleen ja tarttui hänen käteensä. - -"Sinä olet aina tervetullut meillä", sanoi hän ystävällisesti. -"Erittäinkin hauskuttaa meitä nähdä sinun onnellisesti tulleen -takaisin. Mutta minkätähden ovat kasvosi noin totiset? Ethän tuone -meille mitään ikäviä sanomia?" - -"En, en, Marcella", lausui Licinius ujomaisesti, "en ole minkään -erinomaisen asian tähden tullut tänne. Mutta kuitenkin" -- hän mietti -hetkisen aikaa -- "pyytäisin saada jutella sinun ja Julian kanssa -muutaman minuutin." - -"Julia", lausui Marcella, "menkäämme Liciniuksen kanssa tabliumiin; -suohan Apollonius sen anteeksi." - -Julia nousi äänetönnä istualtaan. Hänen kasvonsa olivat vaaleat, hänen -silmäyksensä levoton. Kirjarulla putosi hänen vaatteensa laskoksesta. -Licinius otti sen pikaisesti ylös; se oli sama runoelma, jonka hän -kahdeksan päivää sitten oli jättänyt Julialle. Hän ei kysynyt oliko -Julia lukenut sen, mutta kun hän ojensi sen Julialle, nousi tytön -kasvoille syvä puna. Licinius näki sen, ja surumielisenä ajatteli -itsekseen: "Ei hän ole lukenut sitä." - -He menivät tabliumiin. - -Kiiltävään marmorilattiaan kuvastui sen kalliskoristeinen laki; -taidokkaasti maalatuita tanssijattaria ja hengettäriä oli kuvattuna sen -vaaleanruunittaville seinille ja täällä, samoin kuin peristiilissäkin, -kohtasivat sisään-astuvan silmät jaloja marmorisia patsaita. He kolme -silmäilivät toisiaan hetkisen aikaa äänettöminä. - -"Marcella"; alotti viimein Licinius vienolla äänellä, katsoen maahan, -"minä olen Calpurniuksen perheen ystävä ja olen aina kohdannut -hyväntahtoisuutta teissä kaikissa. Mutta käydessäni teillä olen kauan -tuntenut --." Hän keskeytti puheensa ja silmäili Juliaa. Vaaleana ja -liikkumattomana katsoa tuijotti Julia ulos pihalle, jonka kirjavalla -kivityksellä auringon säteet leikittelivät. Ja kun Licinius näki Julian -olevan näin kylmämielisen ja myötätuntoisuutta hänen sanoillensa -osoittamattoman, vetäytyi hänen sydämmensä kokoon ja hän oli vähällä -lähteä ulos ja heittää kaikki silleen. Mutta hän ponnisti itsellensä -voimaa viipyäksensä ja saattaaksensa taistelun päätökseen. - -"Minä olen kauan tuntenut", toisti hän, "että tämä huone kätkee elämäni -korkeimman onnen, sieluni rauhan, sydämmeni suloisimman halauksen. Ja -tämä onni --" - -Jälleen vaikeni hän. Hänen rintansa kohoili kovin, hänen äänensä -vapisi, mutta hän rohkasi mieltänsä tämän ratkaisevan sanan -lausumiseen. - -"-- olet sinä", jonka hän vihdoin sai suustansa ja astui Julian luokse. - -Vienosti parahtaen vetäytyi nuori tyttö hänestä yht'äkkiä edemmäksi ja -vaipui sisarensa syliin, peittäen kasvonsa hänen rintaansa vasten. - -Äänetön hiljaisuus vallitsi muutaman sekunnin. Julia nousi seisoalleen, -hänen huulensa värähtelivät, hänen silmänsä olivat täynnä kyyneliä. - -"Julia", sanoi Licinius ehkäistyllä ja surkumielisellä äänellä, "katso, -minä tulen tykösi niinkuin rukoilevainen, joka rukoilee sinua, ett'et -tekisi häntä onnettomaksi, etkä sysäisi häntä pois tyköäsi." - -Tyttönen antoi kätensä vaipua alas. Hänen silmistään tulvasi virtanaan -kyyneleitä ja äänekkäästi nyyhkien syleili hän sisartansa. - -Kukaan heistä ei virkkanut yhtä sanaa. Licinius katsoi tylseästi -lattiaan. Hänen voimansa oli lähtenyt hänestä. Haaveelliset kuvat -ajelivat hänen aivoissansa; hänestä oli mahdotonta olla selvässä -tunnossa siitä, mitä hän teki; oli kuin yö hänen silmiensä edessä. -Silloin näki hän hienon valkoisen käden, joka ojentui häntä kohden; hän -tarttui siihen kiinni ja autuaallisuuden tunne tunkeutui läpi hänen -olentonsa. - -"Minä en saata. Voi hyvin aina, Licinius." - -Käsi oli kadonnut, hän näki hoikan vartalon rientävän pois huoneesta. -Hän tahtoi syöksyä sen perästä; hänen jalkansa olivat ikäänkuin -lattiaan kiinni tarttuneet. Oli kuin miekka olisi käynyt hänen sielunsa -läpi, hänen rintansa oli haljeta ja hänen täytyi painaa molemmat -kätensä sitä vasten. Hän kuuli vieressänsä äänen, joka rohkasi häntä. -Hän tahtoi vastata, mutta ainoastaan epätoivon huudahdus pääsi hänen -huuliltansa. - -Lumous näytti poistuneen sen huudahduksen kanssa. - -"Jumalat suojelkoot sinua, Marcella", sanoi hän ja riensi ulos. - - * * * * * - -Suuret hikipisarat olivat hänen otsallansa, voipuneena hiljensi hän -käyntiänsä; hän oli julkisella paikalla. Hänen edessänsä kohosi mahtava -temppeli. Hän kiiruhti sen rappuja ylös. Sen sisällä istui voimallinen -Zeuksen[16] kuva valtaistuimellaan totisen ja majesteetillisen -näköisenä. Hän lankesi polvilleen kuvan eteen ja oli siinä kasvot -peitettyinä noin neljänneksen tuntia. Kaksi pappia meni hänen -ohitsensa. - -"Licinius, legaatti Licinius", kuiskasi toinen heistä, "mistä se tulee, -että hän on täällä?" - -Toinen nosti hartioitaan. - -"Kukapa tietää. Pienen rahauhrin jättänee hän kuitenkin, voimme -toivoa." - -Nyt nousi Licinius ylös. - -Hitailla askelilla lähti hän temppelistä. Hänen kasvonsa olivat kylmät -ja liikkumattomat. Pappien tervehdykseen vastasi hän nyykäyttämällä -ylevästi päätänsä. He katsoivat hänen jälkeensä kummastellen. - - - - -Neljäs Luku. - -Kärsimyksen alku. - - -"Oivallisesti! Ha, ha! Sinä olet todellakin kelpo runoilija, -Sophronius!" - -"Sinun kiitoksesi, herra, panee minut häpeämään. - - "Jos vain lyyrikkojen lukuhun panet mun, - Nostaa rohkenen pääni ylpeäst' tähtihin." - -"Kenen sanoja nyt lausuit?" - -"Venusialaisen Horatius Flaccuksen, herra. Tiedäthän, että hän on -kirjoitellut runoja, jotka eivät olekaan perin huonoja." - -"Kyllä kai. Opettajani hikoilutti minua nuoruudessani aika lailla hänen -värsyjensä tähden. Ne ovat runonsepustuksia, jotka eivät meille enää -ole minkäänarvoiset. Mutta muista, Sophronius, että ryhdyt oikein -käsiksi vanhaan Treboniukseen. Koko vilkas sukkeluutesi tulee sinun -purkaa hänen niskoillensa." - -"Täytän tahtosi. Kirjoitan paikalla muistoon kehoituksesi." - -"Kuka nyt häiritsee meitä?" - -Äänekäs kiistely kuului huoneen ulkopuolelta. Käsi veti auki oven -esiriput ja miehen vartalo tuli näkyviin. - -"Kas, Licinius! Tähänkö aikaan? Ja noinko kalpeana kuin Hekate? Ethän -vain tuo mitään ikäviä sanomia? Käy sisään, ystäväni. Ja sinä, -Sophronius, pane kokoon paperisi ja tule jälleen sopivammalla ajalla!" - -Sophronius lähti pois nöyrästi kumarrellen. - -"Minä tulen tapaamaan prokonsulia",[17] virkkoi Licinius totisena ja -istuutui sohvalle. "Palvelijat eivät tahtoneet päästää minua sisään." - -"Minä opetan niille pöllöpäille, että legaattini[18] aina pääsee -vapaasti minun luokseni", sanoi konsuli kiivaasti ja kohensi tyynyä -paikalleen selkänsä taakse. - -"Niinkuin tiedät", jatkoi Licinius, lyhyen äänettömyyden perästä, -"keskustelimme äskettäin, onko ryhdyttävä ankariin toimiin kristityitä -vastaan. Minä -- minä en ollut silloin yhtä mieltä teidän kanssanne, ja -sinä suostuit minun mielipiteeseni." - -Prokonsuli loi tähystelevän silmäyksen legaattiin, jonka kasvot -värähtelivät suonenvedon-tapaisesti. - -"Entä nyt?" sanoi hän kysyvästi. - -"Nyt kehoitan minä siihen, josta silloin -- estelin", sai legaatti töin -tuskin sanotuksi. - -Prokonsuli nousi seisoalleen ja asettautui aivan Liciniuksen eteen. - -"Sinä tiedät, Markus Licinius, että olet minun käskynalaiseni ja että -minun tahtoni on sinun tahtoasi suurempi, mutta samoin tiedät myöskin, -ett'en minä mielelläni tee mitään, jota sinä panet vastaan. Jumalille -kiitos, että olet vihdoinkin tullut huomaamaan kristityiden olevan -turmiollisia valtion menestykselle. Mutta minua kummastuttaa, että olet -niin pikaisesti muuttanut mielipiteesi." - -"Unet, pahat unet, prokonsuli", sanoi Licinius; "mutta minun -mielipiteeni voi yhtä pikaisesti muuttua taaskin. Sentähden --" - -"Älä pelkää mitään. Kaikki tarpeelliset käskyt pitää annettaman heti -paikalla. Julkinen ilmoitus olkoon viimeinen varoitus ja sitten --" - -"Sitten hävitämme heidät, prokonsuli", sanoi Licinius kolkosti ja nousi -seisoalleen. "Minä menen kotiin, minulla on päässäni asioita, jotka -saavat minut ihmisiä kammomaan. Voi hyvin!" - -Pikaisilla askelilla lähti hän huoneesta ja kiiruhti etusaliin. - -"Pysähdy, Markus Licinius!" kuului äkkiä hänelle vastaan. - -Hän nosti päänsä. Pulskea naisihminen, jolla oli päällänsä -korko-ompeluilla koristeltu, purpurareunuksinen, huikasevan valkoinen -tunika, seisoi hänen edessänsä ja nauroi ääneensä, kun legaatti -välinpitämättömänä katsoa tuijotti häneen hetkisen. - -"Niin, Markus Licinius", jatkoi hän pannen kultakoristuksista raskaan -kätensä hänen olkapäälleen, "sinä et saa mennä minusta ohitse. Käy -sisään kamariini; minulla on jotain näytettävää sinulle." - -"Suo anteeksi, Sabina", sanoi Licinius kieltelemällä, "ett'en noudata -pyyntöäsi tänään. Huomenna tahi muulloin, milloin vain tahdot, olen -aina tottelevainen sinulle." - -"Ei, Licinius, minä en anna taivuttaa itseäni. Minä käsken sinua nyt -paikalla astumaan minun kamariini, niin minun, herrasi prokonsulin -tyttären kamariin." - -Hän lausui nämät sanat pakollisella, intomielisellä vakavuudella, -polkein jalkaansa lattiaan. - -"No, jos niin on", vastasi Licinius vienosti nauraen, "niin ei minulla -ole muuta neuvoa kuin myöntyä." - -"Niin, niin", jatkoi tyttö, "meillä on vielä valta pakottaa alamaisemme -itsellemme kuulijaisiksi." - -Sitten lähti hän astumaan edellä. Licinius seurasi jäljestä. -Esiripuilla suljetusta ovesta astuivat he puolipimeään, ylellisesti -sisustettuun huoneesen. - -Kytryselkäinen, suuripäinen kääpiö tuli horjuvin askelin heitä vastaan. - -"Kas tuota, Licinius", virkkoi Sabina osottaen kädellään kääpiöä, "sen -sain lahjaksi eräältä ystävältä. Niin harvinaista olentoa tulee varmaan -moni minulta kadehtimaan." - -"Thersites, Thersites", lausui hän kääntyen kääpiöön päin, "sinä et ole -vielä kertonut minulle elämäsi historiaa. No niin, puhu se nyt." - -Kääpiö virnautti suutansa ja nyykäytti päätään. - -"Täytän tahtosi, domina", vastasi hän. "Olen syntynyt Aleksandriassa, -vanhempani olivat köyhiä käsityöläisiä. He panivat minut ulos kedolle, -kun eivät jaksaneet eivätkä tahtoneet elättää minua, ja minä jouduin -ihmiskauppijaan käsiin. Minä kun olin pieni ja hento, ajatteli hän -itseksensä: siitä saattaa tulla hyvä kääpiö, ja niin tekikin hän minut -tällaiseksi kytryselkäiseksi, murikkapäiseksi olennoksi." - -"Sinä koiransilmä", virkahti Sabina, "ei ketään voi tehdä kääpiöksi!" - -"Suo anteeksi, domina, mutta voipa kyllä. Minun hyväntekijälläni oli -laatikoita, jotka olivat oivallisesti laitetut, ha, ha, ha! Yhden -sellaisen sisään puristi hän minut ja päivän ja vuoden kuluttua olin -minä tällainen surkuteltava ja naurattava kuvaton kappale, ha, ha -- -ihan tietämättäni." - -"Luuletko sen houkkion totta puhuvan?" lausui Sabina kääntyen -Liciniukseen. - -"Kyllä, minä olen itse nähnyt semmoisia laatikoita, joissa lapsia -muodostetaan kummannäköisiksi kääpiöiksi." - -"Sepä oli taaskin jotain uutta", virkkoi Sabina. - -"Nyt pitää sinun, Thersites, tanssiman meille", käski hän. - -Kääpiö otti parin kilkuttimia, jotka olivat lattialla, ja alkoi hyppiä -ympärinsä. - -"Oivallisesti, oivallisesti!" nauroi Sabina ja taputti käsiänsä. "Eikö -hän ole silmänkääntäjä?" - -Legaatti nyökäytti välinpitämättömästi päätään. - -"No Thersites, nyt riittää jo", sanoi Sabina muutaman minuutin perästä. -"Nyt saat levätä, -- Tule, Licinius, niin saat kuulla minun uutta -lukijaani. Istu tähän sohvalle. -- Zeno!" - -Pitkä solakka mies astui esiin huoneen perältä ja kumarsi nöyrästi. -"Lue jotain minulle", käski Sabina, "muutamia värsyjä -- mutta sitä en -tahdo itse määrätä. Mitä tahdot minun luetuttamaan hänellä, Licinius?" - -"En tiedä nyt äkkipikaan -- ehkä -- ei, lukekoon jonkun Pindaron -oden".[19] - -"Ei, ei", keskeytti Sabina, "semmoisia asioita en tahdo kuulla. Zeno, -lue minulle milesiläinen satu." - -Orja otti esiin kirjarullan vaatteuksensa laskoksesta, levitti sen auki -ja alkoi lukea yhtä sellaisista kertomuksista, joita siihen aikaan -kirjoitettiin paljolta ja jotka kulkivat milesiläisten satujen -yleisellä nimellä. - -"No, mitä pidät hänen lukemisestansa?" kysyi Sabina, kun lukija lopetti -ja herrattarensa viittauksesta jälleen vetäytyi pois. - -"Oivallinen lukutapa hänellä on. Vahinko vaan että semmoista -taidollisuutta tuhlataan huonoihin tuotteihin." - -"Nyt tunnen taas caattolaisen Liciniukseni", vastasi naurussa suin -kaunis tyttö. "Mutta sinun tulee muistaa, ett'ei meillä ole enää -muodinmukaista Caattona oleminen." - -"Mikä nyt ei ole muodinmukaista saattaa tulla siksi jälleen." - -"Siihen kuluu aikaa. Me emme ainakaan sitä näe. Mikä on elämä, -Licinius? Yksi päivä, jota seuraa ijäinen yö, kynttilä, joka palaa -aikansa ja sitten sammuu ainiaksi. Ainoa totinen viisauden ohje on siis -tämä: nauti, nauti, nauti! ja minä nautin elämää; mutta sinä --" - -Tyttö nojautui häntä vasten ja katsoi mustilla, hehkuvilla silmillään -terävästi häneen. - -"Sinä, Licinius, sinä synkistytät elämää. Sinulle tekisi hyvää, jos -ennemmin prokonsulin tyttärestä kuin -- jostakin toisesta oppisit, -miten pitää elettämän." - -Licinius pudisti harmillisesti päätänsä. Salaviittaus vaikutti häneen -vastenmielisesti. - -"Niin, niin", sanoi hän, "sinä ehkä olet oikeassa. Mahdollisesti saatan -kohta tulla siihen tilaan, että minun on kysyminen muilta: mitä on -elämä? kuinka minun pitää nauttiman sitä? ja silloin tahdon ajatella -sinua." - -Hän nousi seisoalleen. - -Myöskin Sabina nousi seisoalleen. - -"En tahdo pidätellä sinua", sanoi hän, "mutta toivon ja suon sinun -kohta tulevan jälleen ja viipyvän kauemmin, eikö niin?" - -Hän loi hehkuvan silmäyksen Liciniukseen. - -"Niin, niin", vastasi Licinius ja tarttui tytön hänelle ojentamaan -käteen. "Voi hyvin!" - -Hän lähti huoneesta ja astui nopeilla askelilla ulos kadulle. Lähellä -kasarmia näki hän erään centurion[20] seisovan. Hän huusi luoksensa -hänet. - -"Tiedäthän missä Calpurnius asuu?" - -"Tiedän, herra." - -"Ota kymmenen miestä väestäsi ja pidä huoli, että hänen huoneensa tulee -hyvästi vartioituksi ja suojelluksi. Sinä vastaat minulle päälläsi sen -asukkaiden turvallisuudesta." - -Centurio nyökäytti päätään äänetönnä. Hänen kasvonsa pimenivät -synkiksi. Licinius huomasi sen. - -"Mikä sinun on?" sanoi hän tylysti vanhalle sotilaalle. - -"Ei mikään, herra, minä teen käskysi mukaan." - -"Parasta on", sanoi legaatti uhkaavalla tavalla ja antoi kädellään -centuriolle merkin mennä pois; sitten kiiruhti hän matkaansa. - -Centurio palasi hitailla askelilla kasarmiin. Nuori, valkeaverinen -legionalainen tuli hänen vastaansa. - -"Minkä tähden olet, Cajus, niin surullinen? Onko Licinius sanonut -sinulle mitä pahaa?" - -"Ei, mutta salainen hätä ahdistaa minua; minä luulen, että tuolla" -- -hän osotti prokonsulin asuntoa -- "on päätetty jotain pahaa meitä -vastaan. Jumala olkoon meille armollinen!" - -"Minä en ymmärrä sinua, Cajus", sanoi nuori sotamies. - -Vanhus pudisti totisena päätänsä ja osotti taivaasen päin. - -"Aurinko kuivattaa ja rutto hävittää maan", sanoi hän, "ja maan -perustukset ovat järisseet. He ajavat meidän syyksemme kaikki. Etkö -kuule, kuinka yhä rohkeammin ja äänekkäämmin huudetaan: leijonille -kristityt!" - -Nuori sotamies nauroi pilkallisesti. - -"He eivät tohdi karata meidän päällemme; meillä on voimaa. Kartagosta -menee joka kymmenes henki, jos he aikovat viedä kaikki kristityt -kuolemaan. Ja onhan meillä paljon vaikuttavia suosijoita keisarin -hovissa. Paransihan yksi meistä keisarin itsensä raskaasta taudista ja -onhan kristitty imettäjä kasvattanut hänen esikoisensa. Prokonsuli -miettiköön tarkemmin, ennenkuin päästää kansan raivon vapaasti -valloillensa. Kas, tuolta tulee Tertullianus!" - -Tämä astui kiireesti katua ylöspäin. Sotamiehet tervehtivät häntä -ystävällisesti, hänen mennessänsä ohitse. - -Asianajaja nyökäytti päätään tylysti ja meni edelleen. Heti kääntyi hän -takaisin ja tuli suoraan sotamiehien tykö. - -"Ovatko nämät niitä siveitä", sanoi hän pilkallisesti, osoittaen -etusormellaan heitä, "jotka Herran lupauksen mukaan saavat maan periä? -Sentähden lieneekin hän ottanut uskovaisilleen lapsen esimerkiksi ja -käskenyt Pietarin pistää miekkansa tuppeen, että hänen uskovaisensa -kävisivät murha-aseissa." - -"Herra", vastasi centurio, "me olemme keisarin sotamiehiä ja palvelemme -esivaltaa, jonka Jumala on asettanut." - -"Niin", jatkoi asianajaja, "sillä tavalla osaatte te peitellä -syntejänne raamatun lauseilla. Ettekö myös jostakin löytäisi sellaista -kohtaa, jossa Herra käskee uhraamaan keisarin kuvapatsaalle ja ottamaan -osaa juhlihin, joita pidetään epäjumalien kunniaksi?" - -Niin sanottuaan meni hän kiireesti edelleen. - -Äänettöminä katsoivat molemmat sotamiehet hänen jälkeensä. - -"Hän ei nyt millään tavalla voi leppyä meidän säätyymme", alotti nuori -legionalainen. "Sentähden on hän myös puolustanut Fulviusta, joka joku -aika sitten keskellä leiriä repäsi pois päästänsä juhlaseppeleen, polki -sen jalkoihinsa ja selitti olevansa kristitty. Sen sanon sinulle, että -sellaisesta kiivaudesta saamme vielä kalliisti maksaa. Herra varjelkoon -meitä sellaisista huimapäistä!" - -Pieni laiha mies kuluneissa vaatteissa tuli sipsutti heidän luoksensa. -Oikeassa kainalossaan oli hänellä kirjarulla, hänen kaidoissa -kasvoissansa säteilivät viekkaat silmät. - -"Ha, ha, ha!" nauroi hän. "Eikö tosi, hän on lukenut lain teille? Mutta -sitä ei pidä ymmärtää niin pahoin. Tunnettehan te minut? Minä olen -opettaja Kleisthenes. Monta kertaa on hän sanonut minullekin yksityisen -opetuksen antamisen pakanallisille oppilaille olevan pilkkaa Jumalata -vastaan. Ha, ha, ha! Ikäänkuin minulla olisi halu kuolla nälkään. Usko -ei pidä lukua nälästä, sanoo hän aina minulle. Vaan totta Zeus, minä -tunnen paremmin sen asian, ja jos minulla on valittavana kuolla nälkään -tahi hyvää maksua vastaan antaa opetustunteja pakanallisessa -mytologiassa pakanallisessa perheessä, niin tiedän minä mitä teen." - -"Sama on meidänkin ajatuksemme", vakuutti centurio. "Sitä ei voi -auttaa, koska täytyy elää yhdessä pakanain kanssa." - -"Minä voin nimittää teille", jatkoi opettaja innolla, "ihmisiä juuri -täällä Kartagossa, jotka ovat apuna pakanallisten temppelien -rakentamisessa, epäjumalain kuvien tekemisessä ja kuitenkin ovat hyviä -kristityitä. Sen tietää meidän piispa myöskin, vaan onko hän koskaan -sanonut siitä yhtä sanaa meille? Mutta tuo seura" -- hän osotti sinne -päin, johon Tertullianus oli mennyt -- "tahtoisi mielellään saattaa -meitä lain alaiseksi. Mutta kuinka pontevalla tavalla sentään kunnon -Optatus osasi torjua asianajajan ja hänen kreikkalaisensa! Jääkää -hyvästi!" - -Yhtä joutuin kuin oli tullutkin katosi myös tämä puhelijas -koulumestari. - -Nuori sotilas katsoi nauraen hänen jälkeensä. - -Centurio oli totinen. - -"Minun tulee panna toimeen legaatin käsky", sanoi hän. "Sinun pitää -seuraaman minua, toiset yhdeksän valitsen kasarmista." - -Muutama minuutti sen jälkeen marssi joukko sotamiehiä Calpurniuksen -asunnolle. Centurio asettui viiden miehen kanssa oven viereen, toiset -sijoitettiin ympäri huonetta. Ei voinut huomata mitään erinomaista -kadulla, ja vartijoiden asettaminen kokosi siis siihen uteliaan -ihmisjoukon. Calpurnius tuli itse ulos centurion tykö ja kysyi mitä -nämät hankkeet merkitsivät. Mutta ilman pitempiä puheita selitti tämä -ei tietävänsä mitään, vaan sanoi päällysmieheltään ainoastaan saaneensa -ankaran käskyn. - -"Liciniukseltako?" kysyi Calpurnius. - -Centurio nyökäytti päätään. - -"Kummallista, kummallista", jupisi Calpurnius ja meni asuntoonsa -takaisin ilmoittamaan puolisolleen ja tämän sisarelle tuota kummallista -uutista. - -Nämät peljästyivät siitä silminnähtävästi; he ymmärsivät heti paikalla, -miten asia oli. Julia ei voinut pidättää mielenliikutustansa; hän lähti -nyyhkien pois huoneesta. - -"Mitä tämä merkitsee, Marcella?" kysäsi Calpurnius puolisoltansa. -"Minkätähden itkee lapsi?" - -Äänetönnä antoi Marcella puolisollensa merkin, että hän istuutuisi. -Koottuaan hetkisen ajatuksiansa, alkoi hän juurtajaksain kertoa -hänelle, mitä viimeksikuluneina päivinä oli tapahtunut. Calpurnius -kuulteli tarkkaavaisesti. - -"Naisjuttuja, naisjuttuja", lausui hän ja pudisti päätänsä, kun -Marcella oli lopettanut kertomuksensa. "Olisin odottanut jotain -parempaa Liciniukselta ja toivon siis, ett'eivät teidän päätelmänne ole -paikkaansa pitäviä. Meidän täytyy nyt kuitenkin vartoa, mitä vielä -tapahtuu." - -Hän mietti itseksensä hetken aikaa, ja jatkoi sitten: "Minä en ole -tähän asti koskenut teidän uskonoppiinne ja tahdon myöskin vast'edes -vältellä sitä; mitä huolettavat minua sellaiset asiat! Mutta tämä, joka -nyt tapahtuu, on kuitenkin hyvin harmillista. Minkätähden ette tekään -ole --" - -Hän aikoi tehdä soimaavan kysymyksen, mutta hänen hyvä sydämmensä ei -sallinut hänen pahoittaa puolisonsa mieltä. - -"Cajus", sanoi Marcella, joka paikalla aavisti hänen keskonaisen -kysymyksensä sisällyksen, "minkätähden sinä et nainut konsuli -Flaviuksen tytärtä, niinkuin vanhempasi tahtoivat, vaan minut?" - -Calpurnius viittasi ujomaisesti. - -"Älä vihastu, Marcella", sanoi hän lempeästi, "minä tahdoin vaan sanoa -sinulle, että muuttaisimme pois Kartagosta. Paitsi Liciniusta, ei -minulla täällä olo pian sanoen ketään, jota voisin sanoa ystäväkseni. -Ja nyt kun hänkin on ehkä hyljännyt meidät, on Kartago tullut minulle -vastenluontoiseksi." - -"Mutta mihinkä muuttaisimme sitten? Roomaanko?" - -"Emme Roomaan, vaan ensisti Napoliin. Tiedäthän kuinka Herennius olisi -iloinen saadessaan meidät vieraiksensa. Voimmehan siellä sitten päättää -rupeammeko asumaan Napolissa, Roomassa vaiko muualla. Kunhan vaan -pääsemme pois Kartagosta!" - -Marcella ei ollut taipumaton ehdotukseen ja sentähden alkoivat puolisot -miettiä ja tutkia sitä ehdotusta kaikilta puolin. - -Julia oli rientänyt kamariinsa. Hän oli vaipunut sohvalle ja peittänyt -itkun vallassa kasvonsa tyynyihin. Ankara mielenliikutus, joka oli -raadellut häntä viimeksi kuluneina hetkinä, sai vielä kerran vallan -hänen sielunsa yli ja hänestä tuntui ikäänkuin tuo vaikea ratkaseva -valitseminen olisi taas ollut hänen edessänsä. Mutta taistelu oli nyt -paljoa, paljoa vaikeampi. Silloin oli sydämmensä vaatimus ja mielensä -julkisuoruus pakottanut hänet antamaan kieltävän vastauksen miehelle, -joka tarjosi hänelle sydämmellistä ja harrasta rakkautta; ja hän oli -sillä käytöksellään mahdollisesti saattanut ainiaksi kadottaa tältä -mieheltä onnen. Mutta nyt ei ollut enään puheena se yksi mies, vaan -sadat uskonveljet, joiden henki ja omaisuus oli vaarassa. Erittäinkin -sen miehen pään päällä, joka ikäänkuin tenhovoimalla oli vallannut hänen -sydämmensä, ja jota hän nyt rakasti koko mielensä palavuudella ja -kiihtymyksellä, näki hän ajatuksissaan murha-aseen välkkyvän, -tietämättä mitään neuvoa, millä poistaa vaaraa. - -"Minä kirjoitan hänelle", sanoi hän ja rohkasi mieltänsä. "Hänen täytyy -armahtaa, joll'ei hän ole kivestä. Minä tahdon rukoilla häntä, niinkuin -surkuteltava ja onneton --." - -Hän otti esiin vaksitaulun ja alkoi kirjoittaa. Pikaisesti kiiti -piirustin vaksitaulua myöten. Kyynelet vuotivat lakkaamatta hänen -poskiansa alas, mutta hän kirjoitti pysähtymättä. Yht'äkkiä hyppäsi hän -ylös. - -"Mitä tämä on?" - -Hätähuuto oli tunkeutunut kadulta hänen kamariinsa. Pilkkanauru seurasi -heti sen perästä ja raivoisa melu syntyi, jossa selvästi kuuluivat -sanat: "Kuolema kristityille! Leijonille kristityt!" - -Piirustin putosi hänen kädestänsä. "Myöhäistä!" sanoi hän itsekseen ja -nojautui puolitainnoksissa seinää vasten. Marcella töytäsi sisälle -kamariin. - -"Julia!" kiljasi hän. "Niinkuin aavistimme!" - -Sisaret syleilivät toisiansa. Marcella tointui ensin. - -"Mitäpäs tekisimme?" kysäsi hän lohdutonna. - -Julia osotti puoleksi kirjoitettua vaksitaulua. Marcella otti sen ja -luki. Pudistaen päätänsä pani hän sen takaisin pöydälle. - -"Sisar", sanoi hän sitten hetkisen mietittyänsä, "ainoastaan yksi keino -voi pelastaa meidät, mutta se on vaikea, äärettömän vaikea panna -toimeen. Mutta jos sinä tahtoisit uskaltaa --." - -Julia loi kyynelillä täytetyt silmänsä kysyvästi puhuvaan. - -"Kaikki, kaikki tahdon tehdä, kun ei se vaan sodi omaatuntoani -vastaan", vakuutti hän vienolla äänellä. - -"Sinun pitää menemän Liciniuksen tykö." - -"Minunko? Hänen tykönsäkö?" virkkoi Julia säikähtyneenä. "Kehoitatko -sinä minua siihen?" - -Hän laskeutui nyyhkien polvillensa ja peitti käsillään kasvonsa. -Marcella seisoi neuvottomana. Palvelijatar astui sisään. - -"Eräs mies haluaa puhutella sinua, Marcella. Hän odottaa atriumissa." - -Marcella lähti kamarista. Atriumissa kohtasi hän piispa Optatuksen, -joka oli ankarassa mielenliikutuksessa. - -"Voi meitä", sanoi hän vapisevalla äänellä, "jos ei taivas auta meitä! -Tämä on se päivä, jolloin se suuri murhe alkaa, josta Herra puhuu. -Kyrie eleison!"[21] - -Marcella väänteli lohdutonna käsiänsä. - -"Minä olen tunkeutunut murhaajajoukkojen läpi tänne teille", jatkoi -piispa, "sentähden että sisällinen ääni sanoi minulle, että jos ihmiset -vielä voivat auttaa, te voitte sen tehdä. Legaatti Liciniuksesta lähtee -tämä paha. Hän on ystävä teidän huoneellenne --" - -"Minä ymmärrän sinut, Optatus", keskeytti Marcella; "me koetamme." - -"Herra siunatkoon sinua! Tahdotteko antaa minulle piilopaikkaa -huoneessanne?" - -Marcella kutsui tykönsä orjan ja käski hänen viedä piispa peristiiliin; -sitten meni hän pikaisesti takaisin Julian luo. - -Hän tapasi Julian levollisempana. - -"Piispa Optatus on meillä", sanoi hän ja pyyhki hiukset pois Julian -otsalta. "Piispan mielipide on myöskin se, että meidän on koettaminen -vaikuttaa Liciniukseen." - -"Minä olen päättänyt mennä hänen tykönsä ja rukoilla häneltä armoa", -sanoi Julia vakavalla äänellä. "Servulan pitää tuleman minun mukanani." - -Marcella ei vastannut mitään; hän syleili ainoastaan sisartansa ja -painoi lämpymän suudelman hänen huulillensa. - -Muutama minuutti sen jälkeen lähti kaksi naista peitetyin kasvoin -Calpurniuksen huoneesta. Toinen, joka kävi edellä, kääntyi oven -vieressä seisovaan centurioon päin ja lausui: - -"Tahdotko antaa yhden sotamiehen seurata minua?" - -Centurio katsoi kysyjän silmiin tiedustelevaisesti. Sitten kutsui hän -esiin yhden sotilaan ja käski tämän mennä naisia saattamaan. Sotilas -seurasi heitä äänetönnä. Mutta kun palvelijatar tungoksessa erosi -hetkiseksi herrattarestansa, kuiskasi sotilas tälle jälkimmäiselle: -"Älä pelkää mitään, minä olen kristitty." - - * * * * * - -Ilta-auringon säteet kimeltelivät meren päällä. Vieno tuulenleyhkä -leikitteli viljavainiolla. Kaukana näkyivät vuoriharjanteen huiput -kohoavan taivasta kohti. Eräässä huoneessa, ei kaukana Kartagon -linnasta, istui mies kumarruksissaan leposohvalla komeasti sisustetussa -huoneessa. Korvat olivat hänellä käsien peitossa. Kaikki oli hiljaa -hänen ympärillään, mutta hänen rinnastansa nousi silloin tällöin -huokaus, täynnä sanomatonta surua. - -Yht'äkkiä hyppäsi hän ylös. Askeleita kuului. Hänen kamarinsa ovella -seisoi pitkä naisihminen, kasvot peitettyinä, ja lausui vienolla -äänellä: - -"Licinius, minä tulen sinun tykösi rukoilemaan sinulta armoa: armahda -meitä." - -Legaatti säpsähti nähdessään ihmisen ja kuullessaan äänen. -Suonenvedontapaisesti pani hän käden sydämmelleen. - -"Sinäkö, Julia", änkytti hän, "rukoilemaan minulta armoa?" - -"Niin, Licinius, armahda minun veljiäni ja minua. Minä rukoilen sinua -siitä polvillani." - -Hän laskeutui polvilleen hänen eteensä. "Julia, Julia", lausui Licinius -säikähtyneenä, "mihinkä nyt ryhdyt? Kaiken pyhän kautta, nouse ylös! -Minä en voi nähdä sinua tuollaisena." - -Neiti pudisti päätänsä. - -"Ensisti tahdon kuulla", sanoi hän vakaasti ja jyrkästi, "mitä Licinius -päättää meidän hengestämme." - -Syvä mielikarvaus tunkeutui Liciniuksen läpi, kun hän näki tämän ihanan -olennon polvillaan hänen jalkainsa juuressa. - -"Julia", sanoi hän rukoilevalla äänellä, "minkätähden tahdot tehdä -minut ja omaisesi onnettomaksi? Minä voisin ennen käydä polvilleni -sinun eteesi ja sanoa sinulle: armahda minua! Sano vaan ainoastaan -sana, jota sydämmen hartaudella rukoilen sinulta -- ei, sano minulle -ainoastaan, lupaa minulle ainoastaan, ett'ei hän, hän -- sinä tiedät -ketä tarkoitan -- koskaan enää saa tulla sinun silmiesi eteen." - -Polvillaan oleva nousi ylös. Hän oli ikäänkuin vihastunut jumalatar, ja -Licinius astui takaperin melkein vavisten. Kalmankalpeana läähättäen -seisoi Julia hänen edessänsä ja ojensi kätensä häntä kohden, ikäänkuin -joku, joka tahtoo antaa käskyä ja kysyi häneltä selvällä ja vakaalla -äänellä: - -"Onko se viimeinen sanasi, Licinius?" - -Syvä mielenliikutus valtasi legaatin. Hän tahtoi ojentaa kätensä Juliaa -kohden ja pyytää häneltä anteeksi sekä luvata hänelle kaikki, kaikki -- -mutta silloin näki hän ajatuksissaan silmiensä edessä naurusuisen, -punahuulisen ja mustasilmäisen nuorukaisen kreikkalaisessa puvussa ja -nyt tahtoi hän vastata Julialle: "On, minä tahdon tuhota hänet, sillä -hän on tuhonnut minut!" Mutta hän hillitsi mielensä ja pää -kumarruksissa kuiskasi hiljaa: "on." - -Silloin katsoi neiti hetkisen jäykästi hänen silmiinsä. Syvä puna oli -noussut neidin vaaleille poskille; hänen kätensä vavahtelivat -suonenvedontapaisesti. - -"No olkoon sitten niin", lausui hän soinnuttomasti, "tulkoon sitten -tuho meille!" - -Hän kiiruhti ovelle. Mutta vielä kerran kääntyi hän ennen huoneesta -lähtemistänsä ja virkkoi juhlallisesti: - -"Licinius, älköön tämän hetken muisto koskaan painako mieltäsi. Tee -mitä tahdot. Mutta tiedä, että mikä Jumalasta on, se voittaa maailman, -ja meidän uskomme on voittava teidät." - -Licinius katsoa tuijotti muutaman minutin, ikäänkuin hurmautuneena, -hänen jälkeensä. Sitten tunkeutui surullinen huokaus hänen rinnastansa. - -Puolen tunnin kuluttua nousi hän ylös sohvalta, jossa hän oli istunut -äänettömään mietiskelemiseen vaipuneena; oli tullut pimeä. - -"Eläkööt he, mutta hänen pitää kuoleman", sanoi hän ja lähti huoneesta. -Etusalissa seisoi orja pylvästä vasten nojautuneena. Licinius huusi -häntä nimeltä ja lausui: - -"Prokonsulille." - -Sitten meni hän itse edeltä; palvelija seurasi perästä. - -He astuivat ulos kadulle. Väkijoukko kulki huutaen ja meluten heidän -ohitsensa, kuljettaen mukanaan kahta miestä lyöden ja pilkaten. -Alempana kadulla kuului samallaista melua. Osasto sotamiehiä marssi -ohitse vankien kanssa. Heti vieressä ahdisti rahvas erästä asuntoa. -Licinius näki sen ja vaaleni. - -"Myöhäistä", jupisi hän sekavasti ja katsoi hetkisen miettien eteensä. -Sitten kiiruhti hän pikaisesti katua alas. - - * * * * * - -Tämmöinen menettely kristityitä kohtaan oli alkanut heti puolelta -päivältä. Vaikka esivallan tarkoitus oli ollut ainoastaan laillisesti -järjestetyllä tavalla nousta tätä vihattavaa lahkoa vastaan ja ennen -kaikkia vangita sen arvollisimmat henkilöt, alkoi kansa kuitenkin -paikalla yhdessä prokonsulin sotamiesten kanssa ahdistaa kristityitä, -murtautui väkivallalla heidän huoneihinsa ja vei heidät pois -vangittuina ja pahasti rääkäten heitä. Muutamissa paikoissa paheni tämä -menettely veriseksi väkivaltaisuudeksi, esivallan voimatta sitä estää. -Jo oli vihastunut rahvas, joka huutaen kuljeskeli ympäri katuja eikä -ainoastaan koettanut tyydyttää uskonnollista vihaansa, vaan myöskin -saaliinhimoansa, ruvennut käyttäytymään niin, että oli syytä peljätä -pahinta, kun tämä kristityiden vaino illan suussa äkkiä lakkautettiin -sekä kansan käskettiin mennä pois kaduilta ja rauhassa ja levossa -palata kotiinsa. Rahvas näytti alussa aikovan ruveta käskyä -vastustamaan, mutta vahvat patrullijoukot, jotka heti sen jälkeen -marssivat ulos kasarmista ja kulkivat katuja pitkin panemassa voimaan -tätä esivallan käskyä, tekivät pikaisen muutoksen mielissä, joten -levollisuus oli aivan entiselleen palautettu kohta auringon laskettua. -Siitä huolimatta marssivat kuitenkin sotamiesjoukot katuja pitkin koko -yön. Kansa katseli sitä tyytymättömyydellä ja nurisi sellaista -esivallan huikentelevaisuutta, että antoi käskyt ja sitten heti jälleen -peräytti ne. Mutta myöskin kristityistä oli se käsittämätöntä, että -vaino, joka oli niin äkkiä ja uhkaavasti alkanut, oli jo lakannut, ja -sekainen huhu levisi heidän keskensä, että Jumala oli yht'äkkiä -muuttanut prokonsulin mielen. Niin, olipa ihmisiä, jotka muistuttivat -Saulin historiaa. Ainoastaan Calpurniuksen huoneessa arvattiin asian -oikea laita. - -Molemmat sisaret istuivat kahden yksinään. Tosin oli se huojennukseksi -heidän levottomalle mielellensä, että melu kadulla hiljeni -hiljenemistään ja lopuksi kokonaan taukosi kirkkaassa tähdessä olevan -öisen taivaan alla. Mutta heitä huolettivat kuitenkin kovin tämän -peljättävän tapauksen erikoiset seikat, joista he olivat vallan -epätietoisina. Piispa Optatus oli jo monta tuntia sitten lähtenyt -heiltä eikä hänestä sittemmin oltu mitään enempää kuultu. Myöskään ei -Calpurniuksen, joka oli mennyt ulos vähää ennen yön tuloa hankkimaan -tarkempia tietoja, ollut onnistunut saada tietää mitään muuta kuin että -rahvas oli surmannut ainoastaan muutamia kristityitä ja että suuri -joukko oli heitä vankeudessa. - -"Onko hän murhattu? Onko hän vankina? Onko hän päässyt pakoon?" kyseli -Julia itseltänsä, vaan ei saanut mitään vastausta näihin kysymyksiin. -Hän otti esiin hartauskirjan, avasi sen sattumalta ja luki: "Mutta -Herra auttaa vanhurskaita; hän on heidän vahvuutensa hädässä." Silloin -vuosivat kyyneleet hänen poskiansa myöten alas näille pyhille sanoille. - -Missä Via Coelestis sivuaa sen kallion juurta, jolla Byrsan muurit -kohoavat, siinä oli Kartagon mitä parain basilikki, iso rakennus, jossa -oikeuden keskusteluita pidettiin ja jossa myöjät ja ostajat kaupitsivat -tavaroitansa suurissa tavarahuoneissa. Tätä muhkeaa rakennusta ympäröi -nyt joukko sotamiehiä, jotka eivät antaneet kenenkään astua sinne -sisälle. Missä muulloin ostajia ja myöjiä tunkeili sekaisin, pitäen -kovaa ääntä, nähtiin nyt suuri joukko miehiä, naisia ja keskenkasvuisia -poikia ja tyttöjä, ja kansa, joka tunkeutui sotamiesten joukkoon, -osotti heitä, sanoen: "Ne ovat kristiaaneja!" - -Sato, jonka edellisen päivän vainot olivat antaneet, nousi noin sataan -henkeen. Useammat olivat alhaista kansaa, niinkuin käsityöläisiä, -pikkukauppiaita, vapautettuja; ei niin että Kartagon seurakuntaan olisi -kuulunut vaan sellaisia, vaan sentähden, että rikkaat kristityt olivat -olleet tilaisuudessa paeta tahi piiloutua, ja kristityitä orjia taas -suojelivat melkein joka paikassa heidän pakanalliset herransa. Sitä -paitsi piti moni tunnustuksensa salassa. - -Kello kymmenen seuduissa tuli prokonsuli, muutamien virkamiehien ja -liktooriensa[22] seuraamana. Hänen oikealla puolellansa astui Licinius. -Hän istuutui tribuunille ja käski tuoda vangit sinne. Näiden piti astua -esiin yksitellen ja ilmoittaa nimensä, säätynsä sekä olivatko he -kristityitä. - -"Pelkkää kaupustelija-kansaa", sanoi prokonsuli ylenkatseellisesti -itsekseen. "Mutta ymmärrän kyllä, että lihavat kärpäset ovat reväisseet -itsensä verkosta irti. -- Mikä on sinun nimesi?" kysyi hän eräältä, -joka nyt tuotiin esiin. - -"Apollonius." - -"No kotopaikkasi?" - -"Pepuza Phrygiassa." - -"Sinä olet siis ulkomaalainen. Mikä on tuonut sinut Kartagoon?" - -"Minä olen tullut tänne julistamaan veljilleni totuutta, joka on meille -ilmoitettu." - -"Me tahdomme pitää huolta siitä, että nämät totuudenapostolit tulisivat -harvinaisiksi", lausui prokonsuli uhkaavalla äänellä. - -Sitten antoi hän vangille viittauksen mennä pois. - -Mutta samassa astui Licinius esiin, kyyristyi ja kuiskasi jotain -prokonsulin korvaan. Tämä nyykäytti päätään ja sanoi muutamia sanoja -kirjurille, joka piti pöytäkirjaa. Sitten jatkui kuulustelu jälleen. - -"Ahaa, Tertullianus! Siinä on meillä hyvä saalis. Sinä hullu; parempi -olisi sinun ollut edelleenkin olla asianajaja ja antaa kristityiden -olla kristityitä. Tällä kerralla käynee sinulle vaikeaksi luikertaa -asiasta vapaaksi." - -Tertullianus loi tuiman silmäyksen prokonsuliin. - -"Sinä et varmaankaan tarvitse mitään asianajajata, mutta kyllä -lääkäriä", sanoi hän pistävällä tapaa. "Siinä, jossa sinä istut, istui -myöskin aikoinaan Vigellius Saturninus." - -"Mitä tarkoitti hän sillä?" virkkoi prokonsuli, kääntyen ympärillänsä -olijoihin, kun oli viety pois Tertullianus. - -"Tiedäthän, herra", vastasi yksi virkamiehistä, "että sinun edellisesi, -prokonsuli Vigellius Saturninus, tuli äkkiä sokeaksi, ja täytyi hänen -erota virastansa. Kristityt, joiden kanssa hän piti ankaraa tutkintoa, -sanoivat heidän jumalansa lähettäneen hänelle rangaistukseksi sen -taudin." - -Prokonsuli nousi ja alotti jälleen tutkinnon. - -Puolenpäivän rinnassa saatiin loppuun keskustelut, joita pidettiin -hyvin ylimalkaisella tavalla. Kaikki vangit olivat tunnustaneet -olevansa kristityitä. Kaksitoista heistä tuomittiin kuolemaan; -toisista tuomittiin miehet vankeuteen tahi maasta karkotettaviksi -vuorikaivoksiin, naiset ja lapset taas päästettiin vapaiksi paikalla. -Naiset rupesivat tuomion kuultuansa äänekkäästi itkemään; miehet taas -olivat levollisempina, vaikka heidänkin joukossansa oli muutamia, jotka -näkyivät olevan sangen murheellisina ja peloissaan. Tertullianus, joka -oli yksi kuolemaan tuomituista, koki lohduttaa alakuloisia. - -"Sentähden olen aina rukoillut Jumalaani hartaalla rukouksella, että -hän armottaisi minua marttyyrin kuolemalla", sanoi hän; "nyt kun olen -päässyt tarkoitukseni perille, riemuitsen minä, ja te veljeni, joille -on suotu sama armo, riemuitkaa myös tekin minun kanssani. Ajatelkaa, -minkä herttaisen palkan Herra on valmistanut teille, ja kuitenkin -tahdotte te pilkata häntä ja kääntyä takaisin maailmaan, joka vihaa -teitä, ja jota teidän pitäisi vihata!" - -"Sinä olet yksinäinen", vastusti häntä toinen kuolemaan tuomittu, -"mutta minulta jää jälkeeni vaimo ja lapsia köyhiksi ja turvattomiksi." - -"Sinä hullu", lausui Tertullianus hänelle, "sinä arvaat vaimon ja -lapset korkeammaksi marttyriuden purpurapukua, ja kunnianseppelettä! -Niin, millainen on paimen sellainen on laumakin. Paimenta en minä näe -täällä; sentähden tahtovat myöskin hänen lampaansa pois täältä. Mutta -minä tunnen erään toisen paimenen, joka panee henkensä lammasten -edestä." - -"Meidän pitää kirjoittaman armonanomus prokonsuliin", ehdotti eräs -toinen nöyrällä tapaa; se oli opettaja Kleisthenes. "Jos me vakuutamme -hänelle olevamme hyviä porvaria ja alamaisia --" - -"Saatana", huudahti Tertullianus hänelle, "etkö pelkää ijankaikkisen -tuomarin oven edessä lausua sellaisia herjaussanoja? Maltas, Herra -kieltää sinut, samoin kuin sinä kiellät hänet." - -Sill'aikaa olivat useimmat kuolemaan tuomituista innolla mielistyneet -Kleistheneen ehdotukseen; he kokoontuivat yhteen ryhmään ja -keskustelivat kuiskivalla äänellä, huolimatta niistä vihaisista -silmäyksistä, jotka Tertullianus loi heihin. - -"Kleistheneen pitää kirjoittaman anomuskirja", ehdotti joku, ja toiset -yhtyivät häneen. - -Kleisthenes sanoi olevansa valmis. - -"Mutta", lisäsi hän, "prokonsuliin ei meidän pidä panna -armonanomustamme, häneltä ei meillä ole mitään toivottavaa, vaan meidän -tulee kääntyä legaattiin." - -"Liciniukseenko?" huudahtivat useimmat hämmästyneinä. - -"Niin, Liciniukseen", toisti opettaja; "en tiedä, näittekö tekin sen, -mutta minä huomasin selvästi, kun minua tuotiin prokonsulin eteen, -kuinka totisena ja surullisena legaatti katseli eteensä, ikäänkuin -meidän tuomiomme olisi koskenut hänen sydämmensä syvimpään. Ja sitä -paitsi oleksii hän paljon Calpurniuksen huoneessa, jossa Marcella ja -Julia kuuluvat meidän joukkoomme." - -Vangit keskustelivat hetkisen ja antoivat sitten myönnytyksensä -Kleistheneen ehdotukseen. - -"Minä tahdon paikalla tehdä anomuksen suunnitelman", vakuutti hän. -"Lieneehän teillä vielä muutamia denareita,[23] jotta voidaan saada -anomuskirja prokosuliin? Mutta Tertullianus älköön saako siitä mitään -tietää!" - -Apollonius seisoi äänetönnä ajatuksiinsa vaipuneena. Tertullianuksen -iloa ei hän tuntenut siitä, että sai käydä marttyyrin kuolemaa -kohtaamaan, sen voi nähdä hänen kasvoistansa. Tuhansia ajatuksia -liikkui hänen aivoissansa. Hänestä tuntui ikäänkuin ääni olisi huutanut -hänelle: "Seuraa minua!" ja Johanneksen hengellä näki hän karitsan -istuimen ja kuinka marttyyrein joukot kokoontuivat sen ympärille -valkoisissa vaatteissa ottamaan voitonkruunua. Mutta aivan siinä -vieressä näki hänen sisällinen silmänsä naisihmisen, joka ensisti oli -iloisen ja onnellisen näköinen, vaan sitten surullisesti hymyillen -näytti kysyvän: "Minkätähden tahdot jättää minut?" Hän harhaili -toisesta kuvasta toiseen, ja kun hän tahtoi kaikin voimin pysyä tuossa -ensimmäisessä kuvassa, tuo toinen tempasi hänet jälleen puoleensa. - -Nyt astui Tertullianus hänen tykönsä. Terävällä silmällään oli hän -nähnyt sen taistelun, jossa Apollonius oli sisällisesti. - -"Montanuksen apostoli on käynyt raskasmieliseksi", sanoi hän -pilkallisesti. - -Tumma puna levisi pikaisesti Apolloniuksen kasvoille. Tuo pilkallinen -kysymys oli kerrassaan tehnyt lopun hänen huikentelevaisuudestansa. Hän -huokasi raskaasti, pyyhki kädellään silmiänsä, ikäänkuin joku, joka -tahtoo päästä vapaaksi unelmasta, ja sanoi tyvenesti: - -"Minun toivoni olisi, että saisimme kuolla tänään." - -Tertullianus puristi hartaasti hänen kättänsä. Hetkenaikainen -mielenliikutus tunkeutui hänen sydämmensä läpi, kun hän ajatteli, että -tämä voimakas nuorukainen oli määrätty elämänsä keväänä joutumaan -kuoleman saaliiksi. Mutta ajatus marttyriuden loistosta hallitsi häntä -niin voimallisesti, ettei se mieliala voinut hänessä olla kuin -väliaikainen. - -"Me tulemme yhdessä astumaan karitsan istuimen eteen -- nuorukainen ja -vanhus", sanoi hän. - -Eräs centurio monen sotamiehen kanssa astui sisään viemään pois -kuolemaan tuomituita. Lähtökohtaus oli sydäntä vihlova; ainoastaan -Tertullianus ja Apollonius olivat levollisen näköiset. - - - - -Viides Luku. - -Sirkuksessa ja kuolleiden kaupungissa. - - -Viisi päivää edelläkerrottujen tapausten jälkeen nähtiin eri paikoilla -kaupungissa seuraava julkinen ilmoitus: - - MARCI. MINICII. TIMINIANI. - PROCONSVLIS. FAMILIA. GLADIA. - TORIA. PVGNABIT. CARTHAGINE. PR. - K. IVNIAS. VENATIO. ET. VELA. ERVNT.[24] - -Nyt ei yleiseen juteltu muusta kuin tästä ilmoituksesta. Monta -erilaista huhua oli liikkeellä, jotka koskivat tämän näytännön -yksityiskohtia, mutta vaikka ajatukset, joita siellä täällä lausuttiin -muuten olivatkin hyvin erilaisia, oltiin kuitenkin yleisesti siitä -yksimieliset, että kristityt vangit tulisivat olemaan näytelmäosana -näissä juhlallisuuksissa. - -Määrättynä päivänä ja hetkenä täyttyivät ison amfiteaterin kaikki -istumapaikat. Prokonsuli saapui sinne komeassa virkapuvussa, -valkoisessa togassa,[25] joka oli purpuraisilla reunoilla ja -kultaisilla hetuleilla koristettu. Majesteetillisella ryhdillä kävi hän -sijallensa ja ylevästi nyökäyttämällä päätänsä vastasi kansan -kättentaputuksiin. Hänen viereisihinsä paikkoihin istuutuivat muutamat -virkamiehet ja hänen perheensä naiset. - -"Missä on Licinius!" kysäsi prokonsuli katsellen ympärillensä. - -"Minä aioin juuri rukoilla sinua suomaan hänelle anteeksi -poissaolonsa", sanoi joku ympärillä olijoista. "Hän ei voi hyvin ja -pyysi minua sanomaan sinulle sen." - -Prokonsuli pudisti tyytymättömästi päätään ja antoi merkin -juhlallisuuden alkamiseksi. - -Keskelle teateria oli laitettu kallioinen maisema. Kuusi antiloopia -tuli eräästä salaovesta taistelutanterelle, juoksentelivat hetkisen -hurmaantuneina ja kiipesivät sitten ylös kallioille. Kolme viinillä ja -jousilla varustettua poikaa seurasi niiden perästä. Uskalijaalla -taidollisuudella kiipesivät he jyrkkiä polkuja ylös; rohkeilla -hyppäyksillä menivät he kuilujen yli tahi liukuivat kallionkylkiä -myöten alas, väsymättä jahdaten noita nopeita otuksia. Kaksi heistä oli -jo kaatanut saaliinsa. Kolmannelle ei tahtonut onnistua, vaikka hän -teki yhä uusia koetuksia. Hänen kunnianhimonsa ja yksityisten -katselijain moitesanat yllyttävät häntä ponnistamaan viimeiset -voimansa. Ja nyt näyttää hänkin olevan tarkoituksensa perillä. -Hän on ajanut sen antiloopin, jota hän kauan oli ajanut takaa, -kallionkukkulalle, josta se ei voi päästä pakoon. Suurimmassa -mielenponnistuksessa jännittää hän jousensa, nuoli viuhahtaa ilmassa, -satutettuna rintaan kavahtaa eläin pystyyn, kadottaa tasapainonsa ja -syöksyy alas syvyyteen, pudotessaan vieden mukanaan onnettoman -ampujankin. -- Kuolonhiljaisuus tulee sirkukseen, mutta pikaisesti -kiiruhtavat palvelijat paikalle ja vievät pois tainnuksissa olevan -pojan. Samalla kertaa ajetaan vastakkaiselta puolelta kaksi karhua -sirkukseen. Pantteri seuraa näitä pitkillä hyppäyksillä ja piiloutuu -kallionlohkareen taakse. Molemmat jousimiehet vetäytyvät varovasti -takaisin ja neljä keihäillä varustettua miestä astuu sisään. Näiden -perästä tulevat jälleen jousimiehet tulisilla nuolilla varustettuina, -jotka he laukaisevat karhuja ja pantteria vastaan, saadakseen ne -ärtymään. Heidän suojanansa ovat heidän edessänsä seisovat, keihäillä -varustetut miehet ja sirkuksen yhtä ovea pidetään avoinna heille. - -Pantterin sekava murina ilmoittaa sen raivon kiihtyvän. Nyt painaa se -päänsä syvälle hietaan ja tähtää viheriältä kimeltelevillä silmillään, -onnettomuutta ennustavalla tavalla, noita neljää keihäsmiestä. Nämät -seisovat äänettöminä keihäät ojennettuina. Heidän ulkomuodostaan jo -näkee, että he ovat aivan taitamattomia taistelemaan petojen kanssa, -että heidän on käskystä täytynyt tulla tänne, että he ovat kuolemaan -tuomituita. - -"Kyrie eleison!" kuiskasee yksi heistä, ja toiset kertovat hiljaan -samat sanat. - -Tiikeri on jälleen noussut ylös; se astuu väijyen muutamia askeleita -syrjään. - -"Eteenpäin! Pian!" huutavat katselijat, ja taas lentää tulisia nuolia -petoja vastaan. - -Hurjasti pieksää tiikeri hännällänsä maata, josta tomu tupsahtelee ja -hieta sinkoilee ympärinsä. Levottomana liikentelee se oikealle ja -vasemmalle -- uusi nuoli sattuu siihen -- nyt kyykistyy se jälleen -maahan -- yksi hyppäys, ja se noista neljästä miehestä, joka on -oikealla, sortuu maahan pää veressä. Mutta eläin päästää paikalla -saaliinsa ja menee horjuillen pois erääsen syrjäiseen nurkkaan. -Ojennettu keihäs on tehnyt pahan haavan sen kylkeen. - -"Karhut, karhut!" huudettiin katselijain joukossa. "Eteenpäin -kristiaanit!" - -Kolme keihäsmiestä katsoa tuijottivat hetkisen kumppaniinsa, joka -hiljaa vaikeroi. - -"Kyrie eleison!" sanoi sitten taas sama mies, joka äskenkin oli -lausunut nuot sanat, ja taaskin kertoivat hänen kumppaninsa samat -sanat. Sitten meni hän ripeästi sirkuksen vastakkaiselle puolelle, -jossa toinen karhuista seisoi aivan levollisena, samalla kuin toinen -oli kiivennyt ylös kalliolle. - -Hän oli vahvaruumiinen mies, hänen kasvoissansa kuvautui jäykkä -uskalijaisuus. Vakavilla askelilla meni hän karhua vastaan. - -Suostumushuuto kuului katselijoilta. - -Mutta hän ei pitänyt lukua heidän suostumuksen osoituksestaan. - -Nähtyään hätyyttäjänsä nousi eläin pystyyn ankarasti möristen. Mutta -mies karkasi salaman nopeudella sen päälle ja syöksi keihäänsä sen -ruumiisen. Tosin löi eläin käpälällään häntä kovasti olkapäähän, jotta -veri kuohui siitä ulos, mutta yhtä vikkelästi kuin hän oli syössyt -pedon päälle, yhtä vikkelästi väistyi hän nyt takaperin, samalla kuin -karhu möyryten kaatui maahan. - -Raivokas suostumushuuto kaikui katselijain huoneen läpi. Prokonsulikin -taputteli käsiänsä. - -Mutta ennenkuin taistelija oli vielä ennättänyt vetäytyä takaisin, -nähtiin toisen karhun kiipeävän kalliota myöten alas ja hurjalla -mörinällä syöksyvän häntä vastaan. Hän syöksi ripeästi keihäänsä karhua -vastaan, vaan keihäs syrjäytyi, ja voimallisella käpälänlyönnillä -paiskasi karhu tämän rohkean miehen maahan. Raivoisa peto viskautui -sitten uhrinsa päälle ja repi sen peljättävällä tavalla, ennenkuin -toiset keihäsmiehet pääsivät kumppanillensa avuksi. - -Prokonsuli antoi viittauksen. Kuolleet sekä elävät vietiin pois -sirkuksesta, ja uusi näytäntö alkoi. - -Prokonsulin oma gladiaatorijoukko[26] esiytyi nyt ja näytti -asetaitoansa. Pitkä taistelu kehkeytyi nyt näitten aseissa -harjaantuneiden miesten välillä; he yhdistyivät parvissa toisiinsa ja -jälleen hajaantuivat, ääntä virkkamatta taistelivat he keskenään, -ainoastaan aseiden kalske ja haavoitettujen valitus kuului ylös -katselijoille, jotka istuivat suurimmassa mielenjännityksessä. Kukaan -ei heistä nähnyt sirkuksen palvelijoiden kamottavaa työtä, kun -nämät kuljettivat pois kuolleita ja pahasti haavoitettuja. Mutta -prokonsuli tahtoi säästää gladiaatorejansa, sentähden antoi -hän jo puolen tunnin kuluttua merkin taistelun lopettamiseksi. -Katselijain kättentaputuksilla lähtivät eloon jääneet gladiaatorit -taistelutanterelta. - -Päätöksenä tälle kaikelle piti olla näytelmä, jonka Sophronius oli -kirjoittanut tätä juhlanäytäntöä varten. Kalliomaisema otettiin nyt -siis pois. - -Sophroniuksen näytelmäkappale kuvaili erästä salaliittoa, jonka Egyptin -papit olivat tehneet maan kuningasta vastaan, mutta siinä oli runsaasti -viittauksia Kartagon yhteiskunnasta, jonka tähden se siis toisia -hauskutti, toisia närkästytti. Tämä mitätön lorukyhäelmä päättyi -ylimmäisen papin murhalla, sillä sittenkuin hänen hankkeensa olivat -tulleet ilmi, kuninkaan sotamiehet tappoivat hänet. Tämän papin osaa -näyttelemään tiedettiin erään kristityn olevan määrätyn, joka sillä -tavalla saisi kuolemanrangaistuksensa. - -Ensimmäisen näytöksen kolmas kohtaus kuvaili avointa paikkaa temppelin -edustalla. Etupuolella oli kullattu jumalankuva ja sen edessä alttari. - -Ylimmäinen pappi astui nyt ensi kertaa esiin, yllänsä pitkä, valkoinen -puku ja päässänsä öljypuun lehdeksistä tehty seppele. - -Katselijain piiristä levisi ihastushuudahdus, kun tämä ihana olento -tuli näkyviin. Ylhäisten naisten looseissa taputettiin käsiä. - -"Mikä vahinko!" kuiskattiin joka taholla. - -"Onko se kreikkalainen Apollonius?" kysäsi prokonsuli. - -Siihen myönnettiin. - -Ylimmäisen papin jälkeen tuli kaksi palvelijaa, välkkyvillä piiluilla -varustettuina, taluttaen seppelöittyä sonnia, sekä joukko alhaisempia -pappeja. Heidän vaatteidensa laskoksista kiiluivat tikarit. -Juhlallisesti kulki tämä komea uhrisaatto taistelutanteren yli ja -seisattui aivan jumalankuvan eteen. - -Sitten astui ylimmäinen pappi alttarille ja lausui seuralaisillensa -näin: - -"Kanssaveljeni! Suurelta näyttää minusta tiedustaminen, kruunaako -taivaan suosio ja armo meidän yritystämme menestyksellä. Sillä, jos -taivaalliset katselevat ihmisen uutteruutta lemmettömällä silmällä ja -karmealla mielellä, kaikki vaiva on haihtuvan sumun kaltaista, jota -tuulen leyhkät sinne tänne ajelevat." - -Sitten kääntyi hän sinne päin, jossa jumalankuva seisoi. Mutta hän -suuntasi silmänsä kuvapatsaan ja katselijoiden yli taivaan lakea kohti, -ja lausui sydämmen hartaudella seuraavat sanat: - -"O Sinä, joka asut taivaitten päällä, Sinä, joka kirkkaudessa ja -väkevyydessä olet katoamattomasti suuri! Sinussa ainoastaan kaikki elo -liikkuu, Sinä johdat kaikkea harrastusta! O Jumala, joka suojelet -kaikkea ja hallitset kaikkea! Sinun tykösi pakenen minä apua rukoillen. -Ah, Herra, armahda! Ainoastaan Sinä, jonka käsi on kaikkivaltias, jonka -henki antaa eloa kaikelle, voit pelastaa minun raukan." - -"Pysähdy! Mitä teet?" kuului ääni katselijain joukosta, ja Sophronius -nousi seisoalleen. "Sinä väärennät minun sanani!" - -Yleisö vastasi siihen kaikuvalla naurulla. - -"Hiljaa, hiljaa!" huudettiin joka haaralta. - -Sophronius istuutui vihastuneena jälleen sijallensa luotuaan ensin -kysyvän silmäyksen prokonsuliin. Hän tunsi runoilijakunniaansa syvältä -loukatuksi. - -Näyttelijä jatkoi, huolimatta runoilijan vastaanpanemisesta: - -"Ole siis, Herra, Sinä minun tukeni; sytytä minun sieluuni pyhä hehku -ja anna minulle sankarin vahva käsi! Karkota kaikki pelko minun -rinnastani, sillä Sinun tahdon minä tunnustaa!" - -Näin sanottuansa astui hän jumalankuvan luokse ja sysäsi sitä niin -voimakkaasti, että se kukistui valtaistuimeltansa maahan ja meni -tuhansiksi palasiksi; sitten keikahti hän itse kuvan sijalle ja huusi -suurella äänellä: - -"Epäjumala on kukistunut! Mutta Jesus Kristus eli eilen, elää tänään ja -aina ijankaikkisesti!" - -Viitta oli pudonnut pois hänen hartioiltansa, seppele oli maassa, mutta -kun hän seisoi siinä punoittavin poskin ja säihkyvin silmin, hän oli -kuin ylönluonnollinen olento. Kansajoukko oli hetkisen ikäänkuin -huumaantuneena, mutta sitä hurjemmaksi tuli huuto, joka nyt seurasi. - -Prokonsuli oli noussut seisoalleen. Melun lävitse kuului hänen käskynsä -toisille näyttelijöille: - -"Pistäkää kuolijaaksi se hävytön veitikka!" - -Tusina tikareja välkkyi ilmassa. Kuolettavasti haavoitettuna kaatui -Apollonius alttarilta maahan. - -Samassa tuokiossa tuli Licinius teaatteriin. Hän loi silmäyksen -näyttämölle -- kalpeat, veriset kasvot kivullisesti vääristyneinä -tuijottivat häntä vastaan. Ja hänestä tuntui ikäänkuin huulet niissä -olisivat liikkuneet ja jupisseet: - -"Murhaaja!" - -Hänen kasvonsa tulivat kalmankalpeiksi. Hänen täytyi nojautua seinää -vasten, ett'ei vaipuisi maahan. - -"Kuolema kristityille!" huudahti vihastunut roskaväki ja vaati kaikki -vangit taistelutanterelle vietäväksi. "Antakaa tänne kristityt, -prokonsuli! Muuten antaa keisari ne meille." - -Prokonsuli säikähtyi. Hän oli jo taipumaisillaan sen tekemään. Silloin -kyyristyi Licinius ja kuiskasi hänen korvaansa: - -"Sinäkö tahdot nöyryyttää itseäsi tämän roskaväen edessä?" - -"Jumalille kiitos että sinä, Licinius, olet täällä", sanoi prokonsuli, -ja kääntyi, syvästi hengähtäen, legaattiin. "Mitä pitää minun tekemän?" - -"Sinun pitää sanoman: 'Minä en anna ulos kristityitä', ja minä --" - -"Ja sinä?" - -"Minä annan yhden sotamiesosaston kulkea teaatteriin." - -Näin sanottuaan lähti hän menemään. - -"Kuolema kristiaaneille! kuolema kristiaaneille!" huusi kansa -sill'aikaa yhä raivoisammin ja tunkeutui uhkaavana sinne, jossa -prokonsuli istui. - -Nyt nousi tämä seisoalleen. Ainoastaan suurella vaivalla sai hän kansan -vaikenemaan ja lausui: - -"Hyvät ystävät, minä en voi jättää kristiaaneja teille. Jokainen hyvä -kansalainen --" - -Vaan paikalla syntyi kova hälinä, joka esti hänen äänensä kuulumasta. -Juoksivatpa muutamat alas sirkukseenkin hankkimaan itsellensä aseita. -Prokonsuli katseli levottomasti ympärilleen, saadaksensa apua. Silloin -tuli hänen gladiaatorijoukkonsa täydessä asevarustuksessa arenalle ja -heti sen jälkeen vahva joukko sotamiehiä, johtajanansa Licinius. - -Tämä keino teki tehokkaan vaikutuksen. Melu asettui paikalla. -Ainoastaan yksi mies astui esiin rintavarustukseen ja huusi kansalle: - -"Ylös porvarit! Kartagolaiset eivät ole mitään lapsia, joita voi -pelotella. Näyttäkää heille, että me --" - -Licinius viittasi eräälle jousimiehelle. Nuoli suhahti ilmassa ja -yllyttäjä kaatui kuolijaana arenalle. - -Kukaan ei tohtinut enää kehoittaa vastarintaa. Katselijat alkoivat -kiiruhtaa pois teaatterista. Puolen tunnin kuluttua oli se suunnattoman -iso huone melkein tyhjänä. - -Licinius saattoi sotamiehinensä prokonsulin kotiinsa. Mutta ennen -teaatterista lähtöänsä sanoi hän niille kahdelle kristitylle miehelle, -jotka taistelussa petojen kanssa olivat jääneet henkiin: - -"Te olette vapaat; mutta sanokaa minulle, mihin te hautaatte -kuolleitanne?" - -Molemmat miehet katsoivat äänettöminä toisiinsa. "Herra", sanoi toinen -heistä, "me emme saa pettää veljiämme." - -"Korkeimman jumalan nimessä vakuutan", vastasi Licinius, "ett'en hae -teille turmiota. Tahdon ainoastaan haudata yhden kuolleen teidän -joukkoonne." - -"No, teepä kanssamme niinkuin tahdot. Jumala antakoon meille anteeksi, -jos käyttäymme väärin veljiämme kohtaan." - -"Hyvä, tänä iltana pitää teidän seuraaman minua." - -Sitten puhui hän hyvin hiljaan muutaman sanan amfiteaatterin -vahtimestarin kanssa ja meni pois. - - * * * * * - -Kartagon kadut olivat täpötäynnä ihmisiä, jotka innolla juttelivat -keskenään, mitä oli tapahtunut ja näyttivät yksimielisesti olevan -vihastuneina vallanpitäjiin. Vaikka prokonsulia ja hänen virkamiehiänsä -ympäröi vahva varjelusjoukko, sinkahutteli rahvas vaan heitä vastaan -herjaussanoja ja uhkauksia. Prokonsuli oli kotiin tullessaan sangen -raivoisella mielellä. - -"Kristiaanit", lausui hän Liciniukselle, joka oli seurannut häntä, -"ovat syypäät kaikkeen. Minkätähden emme ole aikaa sitten käyneet -heihin käsin? Nyt saamme hedelmän velttoudestamme." - -"Sinä olet oikeassa", vastasi Licinius tyvenellä äänellä. "Meillä on -nyt ainoastaan kaksi asiaa valittavana." - -"Mitkä sitten?" - -"Että me, joko hävitämme heidät kaikki, miehet, vaimot ja lapset -säälimättä -- mutta se olisi kauheata ja veisi Kartagolta suuren joukon -uutteria, rauhamielisiä asukkaita, -- tai myöskin jätämme heidät -rauhaan. Sillä jos sinä rankaset muutamia, kansa tahtoo heille kaikille -kuolemaa, ja silloin on sinulla tekemistä, miten voit selviytyä kansan -ja keisarin väliltä." - -Prokonsuli käveli syvissä ajatuksissa edestakaisin huoneessa. Sitten -seisattui hän Liciniuksen eteen. - -"Sinä olet oikeassa. Minä en myöskään tiedä tarkoin, millainen keisarin -mieli on nyt kristiaaneja kohtaan." - -"Sittenpä teetkin parhaiten, että vähitellen päästät vapaiksi ne, jotka -sinulla nyt on hallussasi. Ne, jotka ovat saaneet surmansa metelissä ja -teaatterissa, ovat varoittavana esimerkkinä toisille pysymään -levollisina eikä herättämään vihaa sinussa eikä kansassa. Levollisuuden -voimassa pitämisen kaupungissa voit jättää minun huolekseni." - -Prokonsuli puristi ystävällisesti legaatin kättä. - -"Kiitoksia neuvostasi", sanoi hän hartaasti. - -"Kun vaan aina pysyisin suosiossasi", vastasi Licinius vakaasti; -"silloin olisin runsaasti palkittu." - -Sitten sanoi hän jäähyväiset ja lähti prokonsulin huoneesta. - -Oli myrskyinen yö. Ankara tuuli kävi tasangolla, ja meri kohisi ja -puhki ja löi toisiansa vasten laivoja, jotka olivat ankkurissa -satamassa, jotta niiden väki peljästyneenä syöksähti ylös -makuusijoiltansa. Taivas oli umpikanteensa mustassa pilvessä. - -Kappaleen matkan päässä eteläpuolella Kartagoa kävi kapea tie erääsen -notkoon. Se seutu oli yltäympärinsä autioa ja täynnä lampia sekä -pahassa maineessa kuumetaudillisesta ilmastansa. - -Syvällä notkossa näkyi yksinäinen tulisoitto liikkuvan. Joukko ihmisiä, -miehiä ja naisia, oli kokoontunut tänne ja kulki hitaasti eteenpäin. -Nyt seisattuivat he. Ovi aukeni heidän eteensä kallion penkeressä. -Siellä sisällä oli useampia miehiä ottamassa tulijoita vastaan. He -tervehtivät näitä äänettömällä kädenpuristuksella. Sitten menivät he -kaikki suureen, kallioon hakattuun, neliönmuotoiseen saliin, jonka -sisus oli rapattu kalkilla ja koristeltu lukuisilla kalkkimaalauksilla. -Laesta katsoi alas hyvänpaimenen kuva. Sen ympärillä oli lintuja -liitelevänä, nokassansa öljypuun oksa, haaveellisia naisen päitä, -seppeleitä, kukkia, delfinejä ynnä muuta, kaikki mukavasti ja -taidehikkaasti liitelty yhdeksi kokonaiseksi. - -Samalla taidolla, mutta harvemmalta, on sivuseiniinkin tehty -maalauksia. Kuvissa huomaa paikalla raamatullisia esityksiä. Mutta -siellä täällä on kuvien joukossa myöskin liehuvaviittaisia rakkauden -jumalia, häälyvinä miellyttävissä asennoissa tahi sitovina lyhteitä ja -kokoavina hedelmiä. Niin välittömästi ovat pakanalliset ja kristilliset -kuvat sekaisin keskenänsä. - -Sisääntulleet kokoontuvat kaksien paarien ympärille, jotka kahdeksan -miestä on kantanut siihen ja laskenut lattialle. - -Naisihminen kyykistyy nyyhkien toisten paarien viereen ja vetää pois -vaatetta, joka peittää ne. Kuolleen kalpeat, veriset kasvot tulevat -näkyviin. Hän kylvettelee niitä kyyneleillä ja suuteloilla. Hänen -takanansa seisoo kaksi pientä lasta, jotka kysyvännäköisinä tuijottavat -häneen. - -Hetkisen vallitsee syvä äänettömyys, jota ainoastaan läsnäolevaisten -naisten nyyhkinnät keskeyttelevät. - -Kunnianarvoinen ukko astuu esiin ympärillä seisovien joukosta ja -asettuu molempien paarien viereen. Hän on piispa Optatus. Hänen -kasvoissansa, jotka ovat tavallista kalpeammat, on ankarimman -mielenliikutuksen merkkejä. - -"Hyvät veljet", alottaa hän, "taas näemme naisen, suuren Babelin, -pyhien verestä juopuneena, hänen kätensä murhalla saastutettuina, hänen -suunsa täynnä pilkkaa. Siihen todistajina ovat nämät, jotka ovat tässä -edessämme. He ovat temmatut pois meidän keskuudestamme, uskonsa tähden -häväistyt, lyödyt ja sitten tapetut, ikäänkuin järjettömät eläimet -kedolla, joille jokainen on isäntä. Me näimme heidän kärsimisensä, me -kuulimme heidän tunnustuksensa, me tunsimme heidän kipunsa -- mutta nyt -en minä enää näe heidän kärsimistänsä, en kuule heidän valitustansa, -heidän kipuansa en enää ajattele -- sillä, hyvät veljet, onnelliset he, -kun Herra Kristus on lahjoittanut heille marttyriuden kruunun. Heidän -kipunsa on muuttunut autuudeksi, heidän kärsimisensä riemuksi, heidän -verensä on tullut purpurakoristeeksi heidän taivaalliseen pukuunsa. Ja -sentähden tahdomme me, jotka olemme tulleet tänne valittamaan, ennemmin -vaan riemuita." - -Paljon muutakin vielä puhui ukko. Sitten antoi hän suuta kuolleille. -Samoin tekivät ympärillä seisovaiset merkiksi, että kuolleet olivat -eronneet heistä rauhassa ja hengen yhteydessä. - -Lyhyen rukouksen perästä tarttuivat miehet paareihin ja kantoivat -tulisoittojen valossa ruumiit käytävään, jonka suu ammotti -peräseinässä. - -Niin pitkältä, kuin silmä saattoi nähdä, meni tämä noin puolta -meetteriä leveä ja kahta meetteriä korkea kalteri vuoren sisään.[27] Se -oli yläältä hiukan kupeva. Sen seiniin oli hakattu paljo eri suuria -hautoja. Ne olivat suljetut marmoriliuskoilla tahi suurilla -tiilikivillä, joissa tavallisesti oli kirjoituksia. Hautojen vieressä -oli usein kuvattuna kyyhkynen öljypuun- tahi palmunoksa suussa, taikka -ihmisolento rukoilevana ja välisti myöskin suurempia tahi pienempiä -maalauksia. Ne pienet kammiot, jotka olivat yksityisten, varakkaampain -sukujen ja oven kautta yhdistyksessä kalterin kanssa, olivat runsaammin -koristellut. Pääkalterista kävi eri haaroille toisia, jotka olivat -samalla tavalla rakennetut, mutta ahtaammat ja yksinkertaisemmin -kaunistellut. - -Yhteen näihin jälkimäisiin seisattui saattokunta. Täällä oli rivi vielä -avonaisia, uusia hautapaikkoja. Ympärillä seisovien lausuessa: Vivas in -deo! Valeas! Pax tecum![28] ottivat haudankaivajat ruumiit, käärivät ne -valkoiseen vaatteesen ja työnsivät ne kalliohon tehtyyn aukkoon. -Piispan puhuttua sitten muutaman sanan, rupesivat he muuraamaan -tiilikivillä aukon suuta umpeen. In pace kirjoitti yksi läsnäolevista -punaisella piirustimella tiilikiveen, ja savinen lamppu kiinnitettiin -haudan viereen, jotta tälläkin paikalla, kun taas ketä tuli haudata, -säteilisi valo, vaikka tummakin. Saveen, jolla tiilikivi oli muurattu, -painoi eräs toinen pienen elefantinluisen renkaan, jotta jälkeenjääneet -siitä tuntisivat tämän haudan ja voisivat käydä sitä katsomassa. Sitten -palasi saattokunta, piispa etunenässä, takaisin pääkalteriin, -lähteäksensä sieltä ulos aukealle kedolle. - -Yht'äkkiä seisattui Optatus peljästyneenä. Hän näki loitolla tulisoiton -leimuavan ja huomasi miespuolisen henkilön pikaisesti lähestyvän -saattojoukkoa. - -Hän viittasi seuralaisiansa seisattumaan. Mies tulisoiton kanssa oli -nyt tullut aivan lähelle, jotta voi helposti erottaa hänen kasvonsa. -Piispa huokasi raskaasti. - -"Se on Cesarius Oetavillan talosta", sanoi hän hiljaa, kääntyen -saattojoukkoon. "Meillä ei ole mitään syytä hätääntyä." - -"Cesarius, mitä on -- mutta, hyvä Jumala, ketä tuot tänne?" virkkoi hän -peljästyneenä ja säpsähti, kun hän näki miehen, joka samassa astui -esiin soitsunkantajien takaa. Myöskin piispan seuralaiset kauhistuivat, -ja naiset huusivat äänekkäästi: "Saulus, Saulus!" - -Tämä tulisoiton kanssa tulija oli Kartagon legaatti. Hän pysähtyi ja -viittasi tyynnyttävästi kädellään. - -"Älkää peljätkö", sanoi hän; "minä tulen hautaamaan erästä kuollutta -teidän hautauspaikkaanne. Tahdotko Optatus, luottaa minuun ja tehdä -minulle palveluksen?" - -Hän puhui hiljaa ja lempeästi. Hänen kasvonsa olivat kalpeat kuin -niiden ruumisten, jotka he juuri olivat haudanneet. Piispa astui -hitaasti esiin. - -"Herra on meidän päämiehemme. Tapahtukoon hänen tahtonsa", sanoi piispa -juhlallisesti. "Mitä vaadit minulta?" - -"Olen tuonut mukanani tänne ruumiin, joka on teidän uskolaisianne ja -jonka tahdon teillä hautauttaa, sillä minä olin tavallani mieltynyt -häneen eläessänsä." - -Piispa nyökäytti myöntäväisesti päätänsä. - -Licinius pyörähti ympäri ja antoi kädellänsä merkin. Kaksi miestä tuli -paarien kanssa ja laski ne piispan eteen. Optatus kumartui ja otti -ruumiin kasvoilta pois peitteen, vaan säpsähti huomatessaan kuka ruumis -oli. - -"Apollonius!" virkkoi hän kauhistuneena. - -"Apollonius!" Ja sitten lisäsi hän vielä hiljaa: - -"Jumala, sinun tuomiosi ovat ihmeelliset." - -"Niin, se on kreikkalainen, joka lähetettiin teille Vähästä Aasiasta", -virkkoi Licinius sekavasti. - -"Hänellä ei ole mitään yhteyttä meidän kanssamme", selitti Optatus -kieltelevästi. "Etsittäköön hänelle haudansijaa muualta. Hän oli -harhaoppinen ja on suden tavoin tunkeutunut minun seurakuntaani. Mutta -Herra ei ole antanut hänen hankkeidensa onnistua." - -"Mitä sanot, piispa?" virkkoi Licinius kiivaasti. - -"Hän oli harhaoppinen, joka tuli villitsemään ja viettelemään minun -seurakuntaani, ja minä laskisin hänen lepäämään yhdessä niiden kanssa, -jotka ovat nukkuneet Herrassa!" - -Licinius painoi päänsä alas. - -"Villitsemään ja viettelemään", toisti hän hiljaa itseksensä. "Niin, -minulta hän myöskin villitsi Julian, kietoi hänet eksyttävillä -sanoilla, samoin kuin tämän miehen seurakunnan. -- Mutta Julia rakasti -häntä, sentähden ei hänen pidä lepäämän yksinään ja hyljättynä." - -"Piispa", alotti hän sen jälkeen lujalla äänellä, "minä en tiedä miten -hän oli harhaoppinen, mutta kuulemmehan teitä kaikkialla kiitettävän -siitä, että siunaatte vihollisianne ja teette hyvää niille, jotka teitä -vihaavat." - -Piispa oli vaiti. - -"Ja onhan hän kuollut sankarin tavoin. Ja jospa hän ei ollutkaan -kristitty sinun mielesi mukaan, niin on kuitenkin kristityn nimi -tuottanut hänelle kuoleman ja kristityiden jumalan tähden on hän -uhrannut henkensä." - -Optatus katsoi arvelevasti maahan. Vaikk'ei hänellä ensinkään ollut -tahtoa antaa Apolloniuksen ruumiille sijaa seurakunnan hautauspaikalla, -koska se olisi ollut vastoin yleistä kirkollista tapaa, antoi hän -vihdoin kuitenkin myöten osittain Liciniuksen huomauttaman asianhaaran -johdosta, että Apollonius oli kristittynä tuomittu ja tapettu, osittain -myöskin sentähden, ett'ei hän tohtinut vastustaa voimallisen legaatin -tahtoa. - -"Käyköön sitten tahtosi mukaan", sanoi hän ja viittasi haudankaivajia -nostamaan pois ruumiin. "Jumala antaa minulle anteeksi, jos -tietämättäni teen mitä on väärin." - -Hautaus tapahtui kaikessa hiljaisuudessa. Licinius määräsi hauta-aukon -suljettavaksi marmoriliuskalla. - -"Kirjoituksen tahdon itse sommitella teidän tapojenne ja uskonoppinne -mukaan. Antakaa minun valita niistä kirjoituksista, joita täällä on jo -ennestään." - -Hän otti tulisoiton ja lähti astumaan kalteria eteenpäin. Puoliääneensä -luki hän kirjoitukset, jotka näki hautojen suilla: Lepää rauhassa. -- -Merkurius makaa tässä. -- Zosimus on tähän käynyt levolle. -- Rakas -sisar, sinä elät Jumalassa ja Herrassa Jesuksessa. - -"Mitä merkitsevät nämät kuvat, jotka näen täällä?" kysäsi hän -Optatukselta. - -"Ne osottavat sitä uskonvakuutusta, ett'ei elämä lopu kuolemassa, vaan -jatkuu Jumalan ja meidän Herran Jesuksen kaikkivallan ja armon kautta." - -Licinius ei vastannut mitään. - -He kääntyivät jälleen Apolloniuksen haudalle. Ainoastaan haudankaivajat -olivat siellä vielä. Toiset olivat menneet pois. - -"Teidän pitää hakata hautakiveen seuraava kirjoitus", sanoi Licinius ja -alkoi kirjoittaa piirustimella marmoriliuskaan: "Toukokuun 31 päivänä -haudattiin tähän Apollonius, joka uskonsa tähden --" - -"Kristityillä ei ole tapana mainita hautakivessä kuolemaa uskon -tähden", keskeytti Optatus. "Hengen uhraamista Jumalan tähden -pidämme me velvollisuutena emmekä ansiona. Sentähden ei meidän -hautakirjoituksessamme mainita siitä mitään." - -Licinius pyyhki paikalla pois kolme viimeistä sanaa ja mietti hetkisen -itseksensä. - -"Pitääkö minun toivottaa hänelle rauhaa?" sanoi hän hiljaa. "Hänelle, -joka on vienyt minulta rauhan? -- No, nauttikoon hän sitä!" - -Ja hän kirjoitti lujalla kädellä: Pax tecum.[29] Sitten kääntyi hän -Opatukseen. - -"Nyt pääsin loppuun, piispa, ja kiitokseksi saat tietää että -kärsimyksen aika on ohitse. Hoida tätä hautaa minun puolestani; minä -tulen ehkä tuota tuonempana katsomaan sitä. Voi hyvin!" - -Niin sanottuansa lähti hän ripeästi menemään. Mutta muutaman -askelen perästä kääntyi hän jälleen ja virkkoi teeskennellyllä -välinpitämättömyydellä: - -"Sano minulle, minkä rangaistuksen opettaa teidän uskonoppinne tulevan -niille, jotka ovat tahranneet itsensä teidän uskolaistenne verellä!" - -Piispa viivytti vastausta. - -Licinius katsoi odottavasti häntä silmiin. - -"Ne ovat ijankaikkisesti kirotut", vastasi Optatus hetkisen kuluttua ja -loi silmänsä maahan. - -"Ijankaikkisestiko, sanot sinä?" - -"Niin -- mutta Jumalan armo --" - -Licinius viskasi päätänsä ja meni ripeillä askelilla kalterin suulle. - -Piispa katsoi hänen jälkeensä pudistaen päätänsä. "Tämä hetki on -minusta käsittämätöntä", jupisi hän. "Kääntäköön Herra kaikki parhain -päin!" - - - - -Kuudes Luku. - -Ystäviä hädässä. - - -Sardinian Cedrus-joen ahdas uoma laajenee kappaleen matkan päässä sen -suusta avaraksi umpilaaksoksi. Lukuisia parakkeja kohoaa täällä, jotka -ovat tehdyt paksuista laudoista eivätkä anna tarpeellista suojaa -sadetta tai kylmää vastaan. Ne ovat niiden vankien asuntoja, jotka -keisarin käskystä on lähetetty maanpakoon tälle saarelle ja tuomittu -kovaan vuorityöhön. Niissä muhkeissa kivihuoneissa taas, joita on -siellä täällä ja jotka ovat linnoituksien kaltaisia, asuu -kaivoshallituksen virkamiehiä ja upseereita. - -Aurinko oli jo alennut valtavain vuorenseinien huippuihin päin, jotka -ympäröivät taivaanrantaa, illan taivas hohti tummanpunaista loistoa ja -merituuli suhisi hiljaa öljypuiden latvoissa. Silloin annettiin yhdestä -kivihuoneesta tuballa jymisevä merkki, jonka näitä erityisiä kaivoksia -vartioiva miehistö paikalla toisti. Se oli merkki, että päivän työ oli -päättynyt. Kohta nähtiin lukuisan miesjoukon tulevan ulos pimeistä -ovista likaisissa vaatteissa ja kasvot tomussa. He kulkivat hitaisesti -parakeille päin, sillä heidän jalkansa olivat lyhyissä kahleissa. -Toinen puoli heidän päästänsä oli ajettu paljaaksi ja useilla oli -poltinmerkki otsassa. Toiset näyttivät lannistuneen ja murtuneen -näköisiltä. Oikeiden pahantekijän-muotojen rinnalla nähtiin hienosti -sivistyneitä ja ylhäissukuisia aatelismiehiä. Sama tuomio oli -yhdistänyt heidät, joissa oli roomalaisia, afrikalaisia, kreikkalaisia, -gallialaisia, murhaajia ja semmoisia, jotka ainoastaan ajattelemattoman -sanan tahi väärän epäluulon tähden olivat vetäneet päällensä keisarin -vihan. - -Yhteen lännenpuolella olevaan parakkiin kiiruhti pitkäkasvuinen mies -ennen kovanonnen kumppaneitansa. Saattoi paikalla nähdä hänen -muodostaan, että hän oli vasta ollut muutaman päivän, ehkä ainoastaan -muutaman tunnin täällä rangaistusasuntolassa, sillä hänen voimansa -olivat vielä murtumattomat ja hänen liikkeensä ylpeät. - -Hän astui parakkiin, heittäytyi oljille, joita oli levitetty -makuusijaksi, ja peitti kasvonsa käsiinsä. - -Äänettöminä menivät toiset hänen ohitsensa. Ei kukaan tohtinut sanoa -yhtä pilkallista sanaa hänelle, joten muuten kyllä oli tavallista. He -näyttivät aavistavan, että tämän miehen mieltä painoi onnettomuus, jota -tuli sääliä. - -Puolen tunnin kuluttua astui sisään se centurio, jonka tänä iltana tuli -lukea vangit. Hän huusi kutakin nimeltänsä. Nyt seisoi hän tuon -mietiskelevän, ajatuksiinsa vaipuneen miehen edessä. Hän luki listasta: - -"Numero XXVI -- Markus Licinus --" - -Mies, joka venyi oljilla, nosti päätänsä. Hänellä oli ylevät, vaaleat -kasvot. - -Centurio säpsähti. Kirjoitustaulu putosi hänen kädestänsä. - -"Totta isieni henget", lausui hän ja pani kätensä otsalleen, "etkö ole -Kartagon legaatti?" - -Vanki nyökäytti päätään äänetönnä. - -Ankara mielenliikutus näytti valtaavan centurion. Hän tarttui vangin -käteen ja painoi sen rintaansa vasten. - -"Kuka sinä olet?" kysyi vanki kummastuneena. - -"Sinäkö olet sitten unhottanut minut?" sanoi centurio. "Olinhan -sotakumppanisi itämailla ja käskynalaisesi Afrikassa." - -"Saturninus! Saturninus!" huudahti vanki karvaalla mielellä ja hänen -kasvonsa hieman punettuivat. "Tämä on päätös sotatöistämme." - -Centurio huokasi raskaasti. - -"Minä olen palvellut keisaria kahdeksantoista vuotta", sanoi hän -surkumielisesti, "tahdon palvella häntä vielä kahdeksantoista vuotta, -jos sillä tavalla voin toimittaa sinulle vapauden." - -"Hyvä ukko", vastasi vanki lempeästi, "sitä et voi. Minun täytyy olla -siinä, minkä taivas on minulle sallinut." - -"Mutta sinä et voi jäädä tähän vihelijäiseen parakkiin, enkä minä voi -nähdä, että sinulla on huonompi makuusija kuin minulla. Prokuraattori -on minulle suosiollinen. Hän ei kiellä minun anomustani. Odota nyt -hetkinen. Minun täytyy nyt mennä, mutta toivon kohta tulevani takaisin -ja tuovani hyviä sanomia." - -Hän meni edelleen ja huusi vankeja nimeltänsä. Mutta niin pikaisesti -kuin tänään ei hän koskaan ollut toimittanut tätä tehtävää. Saatuansa -sen loppuun, kiiruhti hän suoraa päätä likimäisimpään kivihuoneesen. - -"Minun täytyy päästä prokuraattorin puheille", sanoi hän melkein -käskevästi portinvahdille. - -"Sinunko täytyy?" kysyi tämä. "Sitä sanaa emme täällä tunne." - -Veri nousi centurionin päähän. Mutta hän hillitsi itseänsä, kun hän -ajatteli vanki-raukkaa. - -"No, minä en tahdo kiistellä kanssasi sanasta", vastasi hän. "Onko -prokuraattori kotona?" - -"Kyllä hän on kotona, mutta ei kuka hyvänsä pääse hänen luoksensa", -vastasi portin vahti ja huusi orjaa, joka meni ohitse pihalla. - -"Anna hänen ilmoittaa sinut." - -"Tässä on sinulle muutamia denaareja", sanoi centurio orjalle; -"kiiruhda ilmoittamaan minua herrallesi. Minä olen centurio Saturninus. -Prokuraattori tuntee minut kyllä. Sano, että minulla on sangen tärkeää -asiata." - -Orja lähti pikaisesti. - -Jo muutaman minuutin kuluttua palasi hän takaisin. - -"Herrani odottaa sinua." - -Saturninus meni nopeasti yli pihan ja seisoi kohta prokuraattorin -edessä, joka työhuoneessaan tarkasteli asiakirjoja. - -Florus Nigrinus Bruttiumista oli pitkän ja rauhattoman -sotamieselämän jälkeen ja alhaisesta säädystä kohonnut keisarilliseksi -prokuraattoriksi Cedruksen vuorikaivoksiin. Vaikka luonnoltansa säveä, -oli hän ulkomuodoltansa kuitenkin raa'anpuoleinen ja osotti -piinallisinta täsmällisyyttä ja ankaruutta virassaan. Hänen -rehellisyydestään ei ollut epäilemistäkään; sentähden ei tämän yli -kuudenkymmenen vuoden vanhan sotilaan vähätietoisuutta otettukaan -huomioon, kun hän prokuraattorin virkaan määrättiin, vaikka semmoiseen -mahdikkaasen ja raskaasen virkaan olisi tarvittu tiedokas mies. - -"No, Saturninus", virkkoi hän sisäänastuvalle, "mikä tuo sinut tänne?" - -"Herra", vastasi centurio vakaasti, "minusta ei koskaan ennen ole tänne -tuleminen tuntunut niin vaikealta kuin nyt, enkä kuitenkaan ole -milloinkaan tullut tänne niin mielelläni kuin nyt." - -Prokuraattori katsoi hämmästyksellä puhujaan. - -"Mikä nyt on sitten?" - -"Herra, minä olen palvellut keisaria sodissa Germanilaisia ja -Parttilaisia vastaan. Arvet ruumiissani todistavat, että olen täyttänyt -velvollisuuteni. En myöskään Afrikassa säästänyt itseäni. Muutama -viikko takaperin oli kahdeksantoista vuotta siitä, kun tein -uskollisuudenvalan keisarille --" - -"Nuo ovat asioita", keskeytti prokuraattori, "jotka olen kauan -tietänyt." - -"Suo anteeksi, herra. Tahtoisin ainoastaan sanoa, että vielä kerran -tekisin kaiken tämän ja vielä enemmän, niin, että olen valmis uhraamaan -senkin veren, joka vielä juoksee suonissani, jos vaan sinä tahtoisit -täyttää minulle yhden pyynnön." - -"Jos voin täyttää sen, Saturninus, ja sen täyttäminen on oikeudellista, -niin ei tarvita sellaisia vakuutuksia. Pyyntösi on silloin jo -edeltäkäsin hyväksytty." - -"Voi, herra", virkkoi centurio ja tarttui prokuraattorin käteen, -samalla kuin hänen silmänsä täyttyivät kyyneleillä, "olen tullut -rukoilemaan erään miehen edestä, joka aikoinaan oli paljon ylempänä -minua ja komensi tuhansia, mutta nyt on yksi niistä onnettomista, jotka -minulla on täällä vartioittavana. Ja sentähden, että hän aina oli -armollinen ja ystävällinen minulle, legionan sotamiesraukalle, ja piti -kunniassa minut ja huolta minusta, miten voi, rukoilen sinua, herra, -armahtamaan häntä -- tee se -- jumalat palkitkoot sinulle!" - -"Mutta sano minulle kenestä puhut", virkkoi prokuraattori. - -"Liciniuksesta, Markus Liciniuksesta, joka oli legaattina Kartagossa." - -Prokuraattori tuli totisen näköiseksi ja nykäytti olkapäitänsä. - -"Minun on säälini sinua", virkkoi hän. "Mutta häneen nähden et saa -rukouksellasi mitään aikaan. Keisarin viha makaa raskaana tämän miehen -päällä, sentähden että hän on herjannut isänmaan jumalia, on hyljännyt -keisarin palveluksen ja liittynyt kristittyihin. Minä olen saanut -erityisiä käskyjä pitää häntä kovalla ja tarkassa vaarissa." - -Centurio painoi alas päänsä ja hänen kasvonsa vaalenivat. - -"Nyt joudun minä, vanha mies, valehtelijaksi", jupisi hän surullisesti -ja kyynelet tulivat hänen silmiinsä. - -Prokuraattori meni myötätuntoisuudella hänen luoksensa ja virkkoi -lempeästi: - -"Tiedäthän, Saturninus, että kernaasti tekisin sinulle mieliksi, sillä -sinä ansaitset sen. Mutta tässä tapauksessa --" - -"Voi, herra", rukoili vanha sotilas, "etkö todellakaan voi tehdä -mitään?" - -Prokuraattori katsoi hetkisen miettiväisesti lattiaan ja virkkoi -sitten: - -"No, tahdon sinun sekä itseni vaaralla osottaa miehelle paremman -asunnon. Asukoon hän sinun tykönäsi ja olkoon sinun erityisen -silmälläpitosi alla. Tyydytkö siihen?" - -"Kiitoksia, herra", vastasi centurio iloisella mielenliikutuksella. -"Enhän enempää tohdikaan pyytää sinulta." - -"Ei ole kokonaan mahdotonta", jatkoi prokuraattori, "että keisari häntä -armahtaa. Muistelen, että kerran Commoduksenkin aikana tuli pitkä -luettelo maasta karkotetuista kristityistä, jotka paikalla piti -vapautettaman; mutta kuka tietää, jos tämä tapahtuu vielä kerran. -Silloin hankki kaikkivaltijas Marcia kristityille sen suosionosotuksen. -Mutta Commodus oli ventomielinen, ja kuka voi sitä sanoa -Septimiuksesta? Sitä paitsi on keisari, niinkuin äsken sanoin, -erinomaisen vihastuneena tällä kerralla. Hän oli aikonut antaa tärkeän -viran legaatille, joka oli hänen suuressa suosiossansa; mutta silloin -hylkää tämä virkansa, ja kun kysytään häneltä syytä siihen, selittää -hän olevansa kristitty. Vahinko, että niin hyvät miehet joutuvat -hukkaan valtiolta ja kuluttavat ikänsä tuollaisessa turhassa -epäuskossa!" - -Hän ojensi kätensä centuriolle jäähyväisiksi. - -Kiiruusti riensi tämä Liciniuksen tykö, jonka hän tapasi synkkiin -ajatuksiin vaipuneena. - -"Rohkeutta, Markus Licinius!" huusi hän jo kaukaa. "Pyyntöni on -hyväksytty. Seuraa minua minun huoneeseni." - -Licinius nousi seisoalleen. He menivät siinä aivan vieressä olevalle -rakennukselle. - -"Tässä asun minä kolmen kumppanini kanssa!" sanoi centurio. "Tilaa on -kymmenellekin ja sinulla tulee olemaan hyvä meidän luonamme." - -He astuivat huoneesen sisälle. Saturninuksen kolme kumppania -silmäilivät utelijaasti vankia, mutta centurionin kuiskattua heille -muutaman sanan, menivät he paikalla pois. - -Saturninus vei vieraansa pieneen, mutta miellyttävään kamariin, johon -oli laitettu mukava makuusija. - -"Tässä saat asua", virkkoi hän, "kunnes jumalat antavat paremmat päivät -koittaa sinulle. Käy levolle, olet varmaan väsyksissä. Työ on kovaa." - -Licinius tarttui harmaantuneen sotilaan käteen; hän aikoi kiittää -häntä, mutta mielenliikutukselta oli hänen mahdoton lausua yhtäkään -sanaa. - -"Herra", sanoi centurio, "sinun ei pidä kiittämän minua. Mutta minun -velvollisuuteni on ylistää jumalia siitä, että voin tehdä jotain sinun -hyväksesi." - -Sitten lähti hän pikaisesti kamarista, antaakseen vieraansa olla -rauhassa. - -"Niin on myötä- sekä vastoinkäymistä tässä maailmassa", virkkoi hän -kumppaneillensa. "Sen sanon teille, ett'ei kukaan ollut mieluisempi -eikä kunnioitetumpi leirissä kuin Markus Licinius. Ja Kartagossa -sitten! Siellä sanottiin: 'Hän pääsee vielä keisariksi.' Se oli tosin -liioittelua, vaan että hän pääsisi keisarin lähimmäksi mieheksi, sen -uskoin yhtä varmaan kuin uskon jumalihin. Nyt on hän onnettomampi ja -alhaisempi meitä." - -"Ja tämän rangaistuksen on hän saanut sentähden että hän on kristitty?" -kysäsi yksi centurioneista. - -"Niin sanoo prokuraattori", vastasi Saturninus. - -"Mutta se sanotaan olevankin inhottava joukkio", virkkoi eräs toinen. -"Ystäväni Julius, joka tuntee ne sangen hyvin, kertoi äskettäin -niistä hirmuisia asioita. Niinpä sanoi hän niiden pitävän salaisia -juhla-aterioita, joissa teurastetaan ja syödään lapsia;[30] sitä joka -ei ennen ole nauttinut semmoista ruokaa, eivät ne ota seurakuntaansa. -Pahin siveettömyys kuuluu vallitsevan niiden salaisissa kokouksissa, -eivätkä ne jumalia sano olevankaan." - -"Sitä en tiedä", vastasi Saturnius. "Mutta sen tiedän, ett'ei Kartagon -legaatti ryhdy mihinkään huonoon tekoon." - -"Sitten mahtaa jotakin muuta piillä kaiken tämän alla", lausui toinen -centurio. - -Saturninuksen lähdettyä pois istuutui Licinius makuusijallensa. Nyt -vasta tunsi hän kuinka raskasta se työ oli ollut, jota hän oli tehnyt -ensikerran tänään. Centurionin lapsellinen kiitollisuus oli sitä paitsi -myös hellyttänyt hänet. Sentähden ei hänellä ollut voimaa tehdä -vastarintaa sille surettavien muistojen rajulle myrskylle, joka tänä -hetkenä yllätti hänet. Tämä ylpeä mies, joka lukemattomia kertoja oli -katsonut kuolemaa silmihin, joka oli osannut hillitä vallattomimman -sotilaan, raukeni nyt kuin ventomielinen, jota ensikerran kohtaa -kärsimys. Hän silmäili kulunutta ja vastaista elämäänsä ikäänkuin -synkeää, tähdetöntä yötä. Ja hän kysyi itseltänsä: "Minkätähden -tarvitsen kärsiä pitempään? Minkätähden tarvitsen hitaasti ja -tuskallisesti kuihtua pois? Kieltääkö se ystävä, joka on lahjoittanut -minulle vieraanvaraisen katon pääni päälle, apunsa minulta, jos sanon -hänelle tahtovani pelastusta tästä viheliäisyydestä, ja sieluni -ikävöivän kuolemata? -- Ei, ei", sanoi hän, torjuen heti tätä ajatusta. -"Oi, Julia, suo minulle anteeksi, että ajattelin paeta tästä elämästä -ja sinusta. Ajatelletkohan vielä sitä onnetonta miestä, jonka -vimmassani murhasin? Ja ajatelletkohan vielä minua, murhaajaa?" - -Hän huokasi raskaasti. Sitten otti hän esiin vähäisen kirjarullan -vaatteensa laskoksesta. - -"Mutta toivo ei anna häpeään tulla", luki hän ja luki sen uudelleen -vielä kerran, jonka jälkeen hän tuli levollisemmaksi. - -Kun centurio puolen tunnin kuluttua hiljaa aukasi oven katsoakseen -vierastansa, näki hän hänet rauhallisesti nukkuneena. - -"Jumalat antakoot sinulle lohdutusta, Markus Licinius raukka", sanoi -hän ja meni hiljaa pois. - - * * * * * - -Neljä kuukautta oli kulunut. Murheellisen näköisenä seisoi centurio -nojautuneena asuntonsa ovenpieltä vasten. Yksi hänen kumppaneistansa -meni siitä ohitse. - -"Miten on sairaan laita?" kysyi kumppani. - -Centurio nykäytti olkapäitänsä. - -"Hiukan paremmin. Mutta työ turmelee hänet kuitenkin. Lääkäri luulee, -että hänestä kuukauden kuluttua viimeistään on vallan loppu, ja minä -huomaan hänellä olevan hirmuisen vaivan." - -"Mitäs tehdä? Armoa ei liene toivomistakaan." - -"Tähän asti ei ole siitä mitään kuulunut." - -"Sitten on ainoastaan yksi keino." - -Hän meni suoraan Saturninuksen tykö ja kuiskasi jotain hänen korvaansa. - -Tämä säpsähti peljästyneenä. - -"Älä minua kiusaa", sanoi hän torjuvaan tapaan. - -"Semmoinen ajatus on vaan minulla", puolusteli toinen ja astui -edelleen. - -Saturninus meni takaisin huoneesen. Hän käveli rauhattomana -edestakaisin. - -Viereisestä huoneesta kuului syvä huokaus. - -"Saturninus!" huusi heikko ääni. - -Centurio meni kiiruusti toiseen huoneesen. - -Licinius makasi kalpeana ja voimattomana makuusijallaan. Hänen poskensa -olivat kuopallaan, hänen silmänsä katselivat raukeina ja -välinpitämättöminä eteensä ja hänen laihat sormensa olivat -läpikuultavan näköiset. - -"Saturninus", rukoili sairas, "anna tappaa minut, mutta älä kiduta -minua vitkalleen kuolijaaksi. Minä tahdon rukoilla keisaria ottamaan -minulta hengen. Mene ja sano se prokuraattorille. -- Voi, minun -kärsimykseni on liian suuri, suurempi kuin tiedätkään, hyvä, vanha -kumppani." - -Syvä mielikarvaus kuvautui centurionin kasvoille ja vaivoin sai hän -hillityksi mielenliikutustaan. Hän seisoi hetkisen vaipuneena syviin -mietteihin. "Tapahtukoon niin sitten, jospa maksaisi minulle vaikka -henkeni", jupisi hän itseksensä. - -Sitten astui hän Liciniuksen luokse. - -"Älä sure, Markus Licinius", sanoi hän ja tarttui Liciniuksen käteen. -"Sinä et täst'edes enää tule olemaan orjana vuorikaivoksissa täällä. -Kaikki tulee jälleen hyvin. Luota minuun ja rohkase mieltäsi." - -"Minä en ymmärrä sinua." - -Centurio teki kieltävän liikkeen. - -"Luota minuun ja rohkase mieltäsi", toisti hän. - -Samassa tuokiossa pisti käsi ovesta sisään kirjarullan ja pani sen -lattialle. Centurio huomasi pergamentin vasta sitten kun oli noussut -istualtaan lähteäksensä huoneesta. Hän otti sen ylös uteliaisuudella, -mutta kun ei hän osannut lukea, ojensi hän rullan Liciniukselle. - -"Ehkä on se sinulle", sanoi hän vangille. - -Tämä otti kirjarullan. Päällekirjoituksesta Ad Martyres (martyreille) -ymmärsi hän paikalla kirjoituksen olevan aiotun hänelle. Hän myönsi -centurion kysymykseen. - -"En tiedä mitä se sisältää", sanoi Saturninus, "mutta toivon sen -antavan sinulle lohdutusta." - -Hän lähti huoneesta. - -Licinius alkoi lukea. - -"Niiden ruumiillisten ravintoaineiden kanssa, jotka äiti kirkko on -varoistansa lähettänyt teille, ylistetyt marttyrit, ja joita myöskin -yksityiset veljet kykynsä mukaan ovat lähettäneet teille, ottakaa myös -henkenne vahvistukseksi hiukan minultakin. Sillä se ei ole hyvä, että -ruumis saa ravintoa ja henki kärsii nälkää. Minä en tosin ole -semmoinen, joka olisin kelvollinen teitä vahvistamaan. Mutta eivät -mainioita miekkailijoitakaan ilahuta eikä kiihota ainoastaan asiaa -tuntevain suostumushuudot, vaan myöskin tuntemattomain. - -"Pitäkää te, siunatut, itseänne sellaisina, jotka olette pelastetut -maailmasta ja saaneet turvapaikan. Sillä tämä maailma on vankeus, joka -kätkee suurempaa pimeyttä ja kuormittaa raskaammilla kahleilla kuin se -vankeus, johon te olette viedyt. Tosin on myös pimeys teidänkin -ympärillänne, mutta te olette valkeus. Kahleita kannatte te, mutta -Jumalan edessä olette vapaat. Myrkytetty on se ilma, jota hengitätte, -mutta itse olette suloinen hyvä haju Herran edessä. Tuomarit odottavat -teitä, mutta te olette kerran näitä tuomareita tuomitsevat. - -"Jospa te siunatut oletattekin vankeuden olevan kristityille vaivan -sijan, niin kutsuttiinkinhan me jo sotijoiksi Jumalan sotaväkeen, kun -teimme kasteessa lupauksen. Mutta kellään sotamiehellä ei sodassa ole -mukava olo. Hän ei lähde tappeluun tuvasta, vaan sotaleiristä, jossa -hänellä on kaikellaista vaivaa ja vaikeutta kärsittävänä. Pitäkää te, -siunatut, siis kaikkea, mikä teille on kovaa, sielunvoimienne -harjoituksena. Silloin kilvoittelette hyvän kilvoituksen, jossa elävä -Jumala on tuomarina, pyhä henki johdattajana ja ijankaikkinen elämä -voitonpalkintona. Mestarinne Jesus Kristus, joka on voidellut teidät -hengellä ja vienyt teidät tähän taisteluun, harjoittakoon teitä ennen -sen alkamista lujempaan kärsivällisyyteen, jotta hänen voimansa sitä -enemmän vahvistuisi teissä. Sillä myöskin maailmallisia taistelijoita -harjoitetaan ankarampaan elantotapaan, jotta heidän voimansa -lisääntyisivät. Ja mitä enemmän he karaistuvat sitä varmempi toivo on -heillä voitosta. Tämän kaiken tekevät he, taistellaksensa itselleen, -niinkuin apostoli sanoo, katoovaisen kruunun. Mutta me, jotka toivomme -katoomatonta, tahdomme siis pitää vankeutta harjoituspaikkana, -josta me, valmistuneina kaikkiin ponnistuksiin, voimme astua -taistelukentälle. - -"Ja jospa olette kadottaneet myös jonkun elämänriemunkin, niin onhan -se edullinen kauppa, jossa vähän menettämällä voittaa paljon. -Vertailkaamme kuitenkin maailman elämää vankeuden elämään nähdäksemme -eiköhän vankeudessa henki voita enemmän kuin liha menettää. Vankeudessa -et näe mitään epäjumalaa etkä ole pakotettu ottamaan osaa pakanain -juhlihin. Siellä olet vapaana maailman harmeista ja kiusauksista jopa -vaivoistakin. Vankeus on kristityille, mikä korpi oli profeetoille. - -"Herra oleksi usein yksinäisyydessä voidaksensa vapaammin rukoilla. -Ajatelkaamme pois nimi 'vankeus' ja sen sijaan pannuksi 'yksinäisyys'. -Vaikka ruumis siellä onkin suljettuna ja liha vangittuna, on hengelle -kaikki kuitenkin altisna. - -"Vaella siis hengessä, älä siimekkäissä huvipuistoissa, äläkä pitkissä -pylväskäytävissä, vaan sillä tiellä, joka vie Jumalan tykö. Jos -huvittelet siellä, niin et ole vankeudessa. Ruumis ei tunne kahleita, -kun sielu on taivaassa. Siellä, siellä on sydämmesi, kussa tavarasikin. -Olkoon sydämmemme siis siellä, jossa tahdomme tavarammekin olemaan, -taivaassa!" - -Licinius luki tämän, ja lohduttavat sanat tuntemattomalta, joka puhui -hänen kanssansa, niinkuin rohkealle ystävälle puhutaan, vaikuttivat -hyvää tekevästi häneen. Hän ei voinut olla kirjoitusta loppuun -lukematta, vaikka kävikin se työlääksi hänen silmillensä. Sitten pani -hän jälleen pitkäkseen vuoteellensa ja mietti lukemaansa. - -Ihmeellinen levollisuus tuli hänen sydämmeensä. - -"Minua vaivaa hirmuisesti", sanoi hän, "eikä ainoastaan tämä nykyinen, -vaan myöskin entinen elämä. Niin, vielä pahemmin entinen. Mutta eikö -velkani ole paljoa suurempi kuin kärsimiseni? Mitä olenkin onneton -tehnyt sokeudessani!" - -Hän huokasi raskaasti ja peitti kasvonsa päänalustaansa. - -Silloin narahti ovi hiljaa. Kunnianarvoisen näköinen ukko tuli sisään -ja astui hänen vuoteensa tykö. - -"Kiitetty olkoon Jesus Kristus!" sanoi hän puoliääneensä. - -Licinius kääntyi ja katsoa tuijotti vieraasen. - -"Kuka olet?" - -"Sanansaattaja häneltä, joka sanoo: 'Tulkaat minun tyköni kaikki, jotka -työtä teette ja olette raskautetut, minä tahdon teitä virvoittaa, sen -paimenen palvelija, joka etsii ylös kadonnutta, sitoo haavoitettua ja -odottelee heikkoa", vastasi ukko. "Ja minä olen tullut virvoittamaan -sinua hänen sanallansa ja hänen lohdutuksellansa." - -"Ja mistä tulet? Ja mikä on nimesi?" - -"Tulen murheellisten veljieni tyköä. Vanhempani kutsuivat minua -Probukseksi; mutta itse kutsun minä itseäni Parakletiksi, sentähden -että Herra on antanut minulle armonsa voida lohduttaa monta. Missä -kärsimys on, siellä on minun kotoni. Lohdutusta tarvitsevaiset ovat -minun lapsiani." - -Hän vaikeni hetkiseksi. Kun ei Licinius mitään vastannut, jatkoi hän: - -"Tieni toi minut tänne Sardiniaan, jossa moni veljistäni kärsii -Kristuksen nimen tähden. Täällä kuulin myöskin puhuttavan sinusta ja -raskaasta kärsimisestäsi. Sentähden tulin tykösi ja seison edessäsi, -mutta en ensimmäistä kertaa. Tunsin sinut jo silloin ulkomuodolta, kun -vielä vaelsit sillä tiellä, jota maailman lapset vaeltavat. Leirissä -Ancyran luona Aasiassa olin usein läheisyydessäsi, kun salaisesti -vahvistin niitä veljiä, jotka palvelivat sinun väessäsi. Nyt olen -velvollinen vahvistamaan häntä, jonka viittausta ennen tuhannet -tottelivat." - -Licinius huokasi raskaasti. - -"Taivas siunatkoon sinua", sanoi hän liikutettuna ja ojensi kätensä -ukolle. "Sinä näet minussa väsyneen ja raskautetun. Oi, jos voisit -antaa virvoitusta!" - -"Poikani", vastasi ukko ja istuutui vangin vuoteen viereen, "avaa -sydämmesi minulle ja sano mikä sinua painaa; onko se tämän maailman -kärsiminen, joka on mitätön, vai sielun murhe ja suru." - -Hän kallisti korvansa sairaan puoleen. - -"Saat tietää kaikki", vastasi tämä. "Olen jo kauan ikävöinnyt saada -laskea kärsimiseni ja vaivani ystävän ja veljen syliin, jotta hänen -lohdutus-sanansa keventäisivät kuormani." - -Ja hiljaisella äänellä alkoi Licinius avata sydäntänsä vanhukselle. - - * * * * * - -Tunnin aika oli kulunut, kun Licinius raukealla äänellä sanoi: - -"Nyt on kaikki puhuttu." - -Ukko nousi seisoalleen ja lankesi polvilleen. Ja hän puhui juhlalliseen -tapaan: - -"Näin sanoo Herra: 'Minä pyyhin pois sinun pahat tekosi niinkuin pilven -ja sinun syntisi niinkuin sumun. Käänny minun puoleeni, sillä minä -pelastan sinut'." - -Sitten alkoi hän rukoilla. Hänen huuliltansa tulivat sanat välistä -vuorelta putoavan kosken kohinana, välistä puron hiljaisena lirinänä. -Hän vei puhuteltavansa tuskallisen sielunhädän synkeään, kauheaan -laaksoon ja johdatti hänet sitten jumalallisen armon valoisille -kukkuloille, jonne vievän sisäänkäytävän suulla ovat sanat: "Jesuksen -Kristuksen veri puhdistaa sinut kaikista synneistäsi." - -Ja mitä pitemmältä vanhus puhui, sitä enemmän hälvenivät pois ne synkät -varjot, jotka olivat asettuneet sairaan sielun ympärille, ja hän -unhotti ruumiin kivut. Kyynelet, jotka hänellä oli silmissänsä, olivat -ilonkyyneliä, ja hän tarttui sen miehen käteen, joka oli polvillaan -hänen vuoteensa vieressä, ja painoi sen sydäntänsä vasten. - -"Kiitetty olkoon Jesus Kristus!" sanoi ukko ja nousi seisoalleen. - -"Ijankaikkisesti, amen!" vastasi sairas iloisesti. - -"Poikani", jatkoi ukko, "minä lähden nyt tyköäsi. Suuri on niiden -murheellisten luku, jotka huutavat lohdutusta, ja päivä on lyhyt. Pysy -lujana Herrassa, niin et tarvitse ketään inhimillistä lohduttajaa. Hän -on sauva ja luja linna sille, joka häneen uskaltaa. Meidän Herramme -Jesuksen Kristuksen armo olkoon kanssasi ijankaikkisesti, amen." - -Hän kyyristyi Liciniuksen puoleen ja painoi hänen otsaansa suudelman. -Sitten lähti hän kiiruusti pois huoneesta. - - - - -Seitsemäs Luku. - -Pako. - - -Yön hiljaisuus vallitsi Cedrus-laaksossa. Kuu paistoi lautamajoille; -seinien raoista tunkeutui sen valo niiden sisälle ja leikitteli siellä -makaavien miesten huolen rypistämillä kasvoilla. Moni heistä kavahti -ylös unissaan ja antoi käskyn, ikäänkuin hänellä vielä olisi ollut -ympärillään ne orjat, joita hän aikoinaan komensi. Toinen mainitsi -kaiholla vaimonsa nimeä -- legionasotamiehen karkea käsi pudisti hänet -valveelle ja käski hänen olla vaiti. Kolmas nauroi -- päivän kuluessa -olivat kuumat kyyneleet vuotaneet hänen poskiansa pitkin. - -Vahdit kävelivät edestakaisin lyhyt kaksiteräinen miekka kädessä. -Sydänyö oli tullut; silloin astui kaksi miestä, molemmat täydessä -varustuksessa, ulos centurion asunnosta. He menivät hitaasti sitä katua -kohti, joka kulki joen kanssa samaa suuntaa, ja sille päästyänsä -lähtivät he sitä myöten kulkemaan itäiseen suuntaan. He astuivat -verkalleen eteenpäin, ikäänkuin huvittelijat, mutta eivät vaihtaneet -sanaakaan. - -Noin neljännestunnin kuluttua pysähtyi heistä toinen ja antoi -seuralaisellensa merkin myöskin seisattua. He katselivat varovasti -ympärilleen, poikkesivat sitten kadulta vasempaan ja kiipesivät -ripeästi kukkulata ylöspäin, joka rajoitti laaksoa pohjoispuolella. -Päästyänsä ylös, katosivat he vuorentasangon reunassa olevaan matalaan -viidakkoon. - -"Kiitos jumalille", sanoi hiljaa toinen heistä ja pyyhki hien -otsaltaan. "Vaikeimmasta on onnellisesti päästy. Mutta tiesinhän minä, -että, kun Valerius on vahdissa, voi koko leiri lähteä matkaansa." - -Toinen puristi hänen kättänsä. - -"Älä minua kiitä", vastasi tämä, "mitä minä teen, teen mielelläni. -Kunhan vaan onnistuisi." - -He astuivat edelleen. Kiertelevää tietä kulkivat he ensin viidakon läpi -ja tulivat alastomalle nummelle; nyt saattoi selvästi tuntea -Liciniuksen ja Saturninuksen kuunvalossa. - -He astuivat äänettöminä eteenpäin tunnin aikaa. Sitten seisattui -Licinius uupuneena metsikön alkaessa. - -"Rohkeutta, rohkeutta", sanoi hänen seuralaisensa, "me olemme kohta -tarkoituksemme perillä." - -"Salli minun ainoastaan levätä hetkinen", pyysi Licinius. - -Hän nojautui puunrunkoa vasten. - -"Ei ihme", lausui centurio, "että tunnet uupumusta. Minä olen jo -hiljakseen nuhdellut itseäni, ett'en jättänyt tuumamme toimeenpanemista -kunnes sinä taas olisit tullut oikein voimiisi. Mutta koska tähän asti -olet pysynyt niin urhoollisena, toivon sinun jaksavan kulkea myöskin -loppumatkan." - -"Kyllä kai", vakuutti Licinius. - -"Kohta tulevat poskesi jälleen vereviksi ja punaisiksi", jatkoi vanhus, -"samoin kuin sinulla oli kun ensi kerran näin sinut Bytsantiumissa." - -Licinius veti suunsa nauruun. - -"Tunsitko Calpurniusta Kartagossa?" kysyi hän. - -"Kyllä, ja myöskin Marcellan ja Julian. Kuinka usein näin heidän -kulkevan kasarmin ohitse, ja joll'en erehdy, myös välistä sinunkin -seurassasi." - -Licinius punastui. - -"Tule, astukaamme edelleen", sanoi hän; "minä olen levännyt -kyllikseni." - -Hetken aikaa kulkivat he ruokamänty-metsikköä, joka kasvoi vuoren -rinteellä, sitten alkoi metsä harveta. Sekava kohina rupesi kuulumaan, -ja puiden välistä kiilui valoisa lakeus. - -"Meri", virkkoi Saturninus ja Licinius toisti riemuiten saman sanan. - -Jonkun matkan päässä rupesi haamottamaan maja lakeudelta. Saturninus -pyysi seuralaisensa odottamaan ja meni itse majalle. Kovasti haukkuen -syöksyi sieltä koira häntä vastaan. - -Paikalla aukeni ovi ja naisihminen, tulisoitto kädessä, tuli näkyviin. - -"Minä se olen, Romula", huusi centurio. - -"Ai, Saturninus", vastasi selvä ääni. "Viimeinkin! Me olemme odottaneet -kauvan!" - -Nainen meni sitten ripeästi suoraan centurion tykö ja he vaihtoivat -keskenään pikimältään muutamia sanoja. Sitten viittasi Saturninus -seuralaistansa tulemaan likemmäksi. - -"Katso, Romula", sanoi hän, "tässä on Licinius, hyvä herrani." - -"Ja tässä", lisäsi hän kääntyneenä Liciniukseen, "on Romula, ystäväni -Stentuksen kasvattitytär." - -Nuori tyttö tervehti kainosti. - -He menivät sisälle majaan. Puupenkiltä nousi vanha, mutta vielä -voimissaan oleva mies, jonka kasvot olivat ahavoituneet. Unen -pyörryksissä silmäili hän sisääntulijoita. - -"Saturninus ja hänen ystävänsä ovat tulleet", kuiskasi Romula hänelle. - -Vanhus tervehti vieraitansa sydämmellisellä kädenpuristuksella. - -"Terve tulemastanne! Terve tulemastanne vanhan Stentuksen luo", sanoi -hän. "Mutta teidän on tyytyminen semmoiseen kuin täällä on. Te olette -täällä köyhän kalastajan mökissä." Sitten pyysi hän vieraita -istuutumaan. - -"Romula on laittanut illallisen teille", sanoi hän. - -Nuori tyttö nauroi. - -"Mitähän sanovat vieraamme keittotaidostamme? Karkea sardiinialainen -ruoka, herra, johon et varmaankaan ole tottunut", sanoi hän kääntyen -Liciniukseen. - -"Älä siitä huoli", vastasi Licinius. "Kysy Saturninukselta, olemmeko me -tulleet pilatuiksi siellä", lisäsi hän osottaen Cedrus-laaksoon päin. - -"Emmepä laisinkaan", vastasi harmaa sotilas, joka alkoi tuntea itsensä -tulleeksi hauskalle mielelle. - -Suuri kala tuotiin kohta vieraiden eteen, ja siinä vieressä oli usea -kiviastia vettä ja viiniä ynnä pienet pikarit. Nämät kalastajan -suhteissa suurenmoiset pöytäastiat oli Stentus kerran hankkinut -itsellensä Napolissa. Ne otettiin käsille ainoastaan juhlallisissa -tilaisuuksissa. - -Vieraat söivät illallisen hyvällä halulla. Liciniuskin tuli -lystillisemmälle mielelle. Ilo onnellisesta pelastumisesta pani hänet -unhottamaan kaiken kärsimyksen ja kaikki huolet, jotka vielä painoivat -häntä. - -"Meidän Heebemme menestykseksi!" huudahti hän. "Romulan onneksi!" - -Punastuen painoi nuori tyttö päänsä alas ja loi silmänsä maahan. - -"Kuusi kertaa", jatkoi Licinius, "tyhjennän minä sinun ja -myötäkäymisesi maljan." - -"Ja minä", sanoi neitsy tarttuen pikariin, "juon vieraamme matkan -onneksi. Tulkoot hänelle onnellisemmat päivät kuin nämät nykyiset -ovat!" - -Hän kosketti pikarin laitaa vähän huulillansa. - -Ihmetellen katsoi Licinius häneen. Liciniuksesta tuntui -käsittämättömältä tavata näin jaloa näkyä tässä majassa. Hän muisti -Saturninuksen lausuneen, että tyttö oli Stentuksen kasvattitytär ja -sanoi itseksensä: "Tämän alla piilee joku salaisuus." - -Rukoilemisen päätyttyä nousivat Stentus ja centurio pöydästä ja -istuutuivat puutuolille oven viereen neuvottelemaan rauhassa miten -pakoa edelleen jatkettaisiin. - -Myöskin Romula nousi korjaamaan pöydältä pois astioita. Licinius puhui -sill'aikaa muutaman leikillisen sanan hänen kanssansa. - -"En todellakaan ihmettelisi", virkkoi hän, "jos Amphitrite eräänä -päivänä tulisi tänne vaatimaan takaisin pakenevaa nereideä." - -"Mutta minäpä en seuraisikaan häntä", sanoi Romula nauraen, "en -ainakaan nyt." - -"Tahtoisitko sen sitten tehdä toisen kerran?" - -"Toisinansa kyllä", vastasi nuori tyttö surullisella äänellä. "Täällä -on niin yksinäistä ja --" - -Hän vaikeni. Molemmat miehet olivat tulleet heidän luoksensa, - -"Markus Licinius", sanoi Saturninus surkumielisellä äänellä, "nyt on -hetki tullut, jolloin minun täytyy jättää sinut. Valitan sitä, ett'en -pitempään voi olla sinulle avuksi. Mutta kelpo ystäväni täällä tulee -saattamaan sinua edelleen -- Aenariaan, jos niin tahdot. Tämä saari ei -ole kaukana Puteolista, ja siellä on kevyinen haaksi, joka vie sinut -Kreikkaan. Mutta joudu lähtemään pois Sardiniasta." - -Hän ojensi kätensä Liciniukselle. Tämä sulki liikutettuna syliinsä -hänet. - -"Hyvä Saturninus", sanoi hän, "kuinka voin osottaa sinulle -kiitollisuuttani? Olen ainoastaan onneton pakolais-raukka." - -"Älä tee levottomaksi vanhan miehen mieltä, masentaissasi minua -semmoisilla sanoilla", virkkoi hän. "Enkö ole tuhatkertaisesi sinulle -velvollinen? Unhottaisinko mitä olet tehnyt minulle kahdessa -maanosassa? Minä nostan käteni jumalien puoleen, että he siunaisivat -sinua ja antaisivat sinulle onnea. Voi hyvin, Marcus Licinius, voikaa -hyvin, Romula ja Stentus." - -Hän lähti kiiruusti huoneesta. - -"Suokoot jumalat hänelle onnea kotomatkallansa", sanoi Stentus; "hän on -vaarallisissa suhteissa." - -Licinius huokasi raskaasti. - -"Jos hänen tekonsa tuottaa hänelle onnettomuutta, niin painaa se -ikuisesti mieltäni." - -"Mutta minkätähden hätäilemme", keskeytti Romula. "Saturninus on -perehtynyt vaaroihin sekä on ymmärtäväinen mies, joka varmaan on -miettinyt kaikki, ennenkuin ryhtyi pelastamistuumaan." - -Licinius kiitti näistä lohdutussanoista lempeällä silmäyksellä. - -"Niin Romula", virkkoi hän, "tahdon ennemmin uskoa sinua kuin pahoja -aavistuksiani." - -"Koska aiot jatkaa matkaasi?" kysyi Stentus. "Minun täytyy tehdä -tarpeellisia valmistuksia matkamme varaksi, sillä täältä on pitkä matka -Aenariaan." - -"Mutta vieraamme pitää kuitenkin ensin saada uusia voimia, ennenkuin -hän voi ajatella matkan jatkamista", muistutti Romula. - -Licinius mietti hetkisen itseksensä. Hän muisti vallan hyvin -Saturninuksen kehoituksen, ett'ei hänen pitänyt kauan viivytellä -Sardiniassa, mutta hän huomasi myöskin tarvitsevansa levätä, ennenkuin -hän antautuisi pitkälle matkalle. - -"No niin", sanoi hän, "huomispäivän tahdon viipyä teidän tykönänne." - -"Onkohan tämä aika kylliksi voimien saamiseen?" kysäsi nuori tyttö. - -"Se riippuu siitä, kuinka innokkaasti minua hoidat", virkkoi Licinius -leikillä. - -"Niin on minunkin ajatukseni", lausui Stentus, "ja ett'emme missään -suhteessa olisi huolimattomat hoidossamme, emme pitempään tahdo estää -vieraaltamme yörauhaa." - -"Yörauhaako, sanot sinä, Stentus?" kysyi Licinius. "Koittaahan jo -päivä." - -Vanhus katsahti ulos ikkunasta. - -"Sinä olet oikeassa, aamu kajastaa jo mereen. Joudu siis käymään -levolle", vastasi Stentus ja avasi pienen pimeän kamarin oven. - -"Kiitoksia paljo. Huomaan nyt, että olen tullut vanhaksi, heikoksi -mieheksi vuorikaivostyössä", sanoi Licinius ja noudatti kernaasti -kalastajan kehoitusta. - - * * * * * - -"Juhlallinen, salakähmäinen aamunkoitto!" "Siellä on hän, kultapäivä!" -ilmoittavat auringon säteet maailmalle. Ainoastaan hitaasti selvenee -luonto unenhorroksista. Ruumiin saaneiden uniolentojen tavoin -leikittelevät pilvenmöhkäreet vielä sen kasvojen ympärillä ja -taistelevat valon hohtavan sanansaattajan kanssa. Mutta taistelu on -turha. Voitollisesti kulkee nuori jumala aamuauringon loistossa -tiuhtihevosinensa maan yli ja riemuiten tervehtää häntä lintujen -moniääninen laulu. Väsymätönnä kuohuu meri maata vastaan. -Jättiläiseläimen rinnan tavoin kohoilevat ja painuilevat sen aallot. - -Rannalla on purjevenhe puoleksi ylösvedettynä. Mies on laittamassa sen -purjeita järjestykseen. Tarkasti koettelee hän sen jokaista köyttä, -jokaista solmua. Myöskin purren kylkiä koettelee hän siten, että -kuuntelee ja taas kolahuttaa niihin raskaasti vasaralla sekä lyöpi -sinne tänne kiinni puupiirron. - -Kiiruin askelin lähestyi häntä nyt nuori tyttö. Aamutuuli leikitteli -hänen valkoisen tunikansa laskoksessa ja heilutteli hänen palmikoittuja -kevyisiä kiharoitansa. Mies veneessä ei huomannut häntä, ennenkuin hän -seisoi hänen vieressänsä ja lausui hänen nimensä. - -"Mikä nyt on, Romula", kysyi hän ja kääntyi tyttöön päin. - -"Minä tulen katsomaan, kuinka pitkälle olet ennättänyt työssäsi. -Vieraamme makaa vielä. Onko pursi kylliksi vahva kestämään myös -pitkälläkin matkalla?" - -Vanhus naurahti. - -"Sillä veneellä voin mennä Ateenaan. Se olisi raivoisa merenhyöky, joka -musertaisi sen laidat." - -"Eikö totta, että saan tulla mukananne?" - -"Totta kai. En voi jättää sinua yksinäsi. Huonoja ihmisiä voisi nousta -täällä maalle ja --" - -"Kas tuossa on vieraamme", keskeytti Romula. - -Licinius oli tullut ulos tuvasta ja käänsi askeleensa vastakkaiseen -suuntaan, läheiseen metsikköön, huomaamatta Stentusta ja Romulaa. Hän -tunsi tarvitsevansa yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa miettiä -likeisintä vastaisuuttansa ja elämäntuumiansa ylimalkaan. - -"Hän aikoo mennä metsään", sanoi Romula. "Sill'aikaa pitää valmistaa -aamiainen." - -Romula palasi pikaisesti tupaan. Heti oli hän saanut järjestykseen -yksinkertaisen aterian ja katsoi nyt sinne päin, jonne Licinius oli -mennyt. - -"Huudanko häntä?" ajatteli hän itseksensä. - -"En tiedä onko se sopivaa, mutta tahdon kuitenkin tehdä sen." - -Hän lähti menemään metsään päin. Kohta keksikin hän sen, jota haki. -Licinius istui kaatuneella puunrungolla ja katsoi miettiväisesti -eteensä, tukein käsillään päätänsä. - -Hän peljästyi nähdessään Liciniuksen istuvan niin, ja oli hämillään -kuinka hän tekisi. Samassa tuokiossa nosti Licinius päätänsä. - -"Kas, Romula", sanoi hän ystävällisesti ja nousi seisoalleen. "Tein -väärin, kun pujahdin pois. Mutta suothan sinä sen anteeksi?" - -Romula loi punastuneena silmänsä maahan. - -"Minä pelkäsin sinulla olevan nälän", sanoi hän hämillään. "Sentähden -tulin etsimään sinua. Aamiainen odottaa sinua." - -"Noudatan kernaasti kutsuasi", vastasi Licinius ja lähti hänen -kanssansa menemään takaisin. - -He astuivat äänettöminä hetkisen rinnatusten. - -"Romula", alotti ensin Licinius, "ethän sinä ole tämän maan lapsia?" - -"En. Minun kotoni on kaukana tästä, kaukana toisella puolella merta." - -"Olet siis syntynyt Italiassa?" - -Rornula pudisti päätänsä. - -"En ole latinalainen; olen Kreikanmaalta kotoisin." - -"Kreikanmaalta?" toisti Licinius. "Minun olisi myöskin pitänyt paikalla -aavistaa, kun näin sinut, että olet kreikkalainen. Mutta kuinka olet -joutunut Sardiniaan ja tähän erämaahan?" - -"Jumalat ovat niin sallineet", vastasi hän surullisesti. "Hellaasta -tulimme ensin Napoliin." - -Licinius ei tahtonut pitempään kysellä, mutta tyttö jatkoi itsestänsä: - -"Napolissa kuoli minulta äiti. Stentus otti minut kasvattaaksensa ja -toi minut tänne. Ensi nuoruudestani ei minulla ole mitään muistoja -enään. Äitini jätti kuitenkin jälkeensä kirjarullan, joka Stentuksen -puheen mukaan sisältää kertomuksen äitini elämästä. Mutta minä en taida -sitä lukea, eikä Stentuskaan. Jos tahtoisit sanoa minulle, mitä -äitiraukkani on kirjoittanut, niin olisin sinulle sydämmestäni -kiitollinen." - -Hän katsoi rukoilevannäköisesti Liciniukseen. - -"Sen teen kernaasti", vastasi tämä. - -"Tahdon sanoa Stentukselle, että teemme pienen veneretken tänään, ja -aaltojen hiljaa heijaillessa meitä pitää sinun lukea se kirjoitus -minulle." - -He olivat ennättäneet tuvalle. Myöskin Stentus tuli kohta ja näytti -olevansa taipuvainen suostumaan niihin ehtoihin, jotka hänen -"filiolansa" (pikku tyttärensä), joten hän kutsui Romulaa, oli -esittänyt. - -"Mutta meidän pitää odottaa puoleenpäivään", lisäsi hän, "sillä silloin -rupeaa käymään kunnon leyhkä." - - - - -Kahdeksas Luku. - -Aenariaan. - - -Niinkuin Stentus oli ennustanut, rupesi puolenpäivän aikaan navakasti -tuulemaan. Ripeästi astuivat vanha kalastaja ja hänen seuralaisensa -veneesen. Romula ja Licinius olivat jo sijoittuneet paikoillensa, kun -ukon mieleen tuli ajatus ottaa mukaan kalaverkon. Niin joutuin, kuin -hänen ikäisensä voi, kiiruhti hän takaisin tupaan. Hän astui juuri -sisään ovesta, kun Romula kirkasi kovasti ja vaipui voimatonna alas. - -"Mikä nyt on?" kysyi Licinius peljästyneenä ja koetti tukea häntä. - -Mutta samassa tuokiossa sai hän jälleen takaisin voimansa ja -mielenmalttinsa. Hän osotti metsänreunaan. - -"Sotamiehiä -- me olemme hukassa!" huudahti hän. - -Metsän pimeydestä oli useita ratsasmiehiä tullut näkyviin. He -seisahtuivat hetkiseksi katselemaan ympärillensä. Sitten ratsastivat he -neliä veneen luokse. - -"Taivas tahtoo minulle turmiota", huokasi Licinius ja vaipui teljalle. -"Tahdon siis kärsiväisesti kärsiä vaikeimmankin." - -"Rohkeutta", virkkoi Romula luottamuksellisella äänellä ja oikaisi -ylpeästi itsensä suorana ylös. Hän seisoi siinä säteilevin silmin ja -punottavin poskin -- kokonaan toisenlaisena kuin ennen. Heikosta -tytöstä oli yht'äkkiä tullut uskalijas sankaritar. "Jos jumalat antavat -sinut nyt alttiiksi", sanoi hän rohkeasti, "tahdon minä sinut -pelastaa." - -Voimakkaalla kädellä tarttui hän airoon ja sysäsi veneen rannasta -sellaisella vauhdilla, että se töytäsi pitkälle ulos maasta. Sitten -tutki hän mistä tuuli kävi ja järjesti pikaisesti purjeet. Pursi kiiti -kevyisesti pitkin vettä. - -"Me olemme pelastuneet", sanoi hän seuralaisellensa, joka vielä istui -ikäänkuin halvattuna. "Kuuletko, pelastuneet?" - -Nyt nousi Licinius seisoalleen. Mutta hänen kielensä oli ikäänkuin -sidottuna eikä hän voinut kiittääkään tyttöä kuin äänettömällä -silmäyksellä. - -Ratsasmiehet pysähtyivät rannalle ja huusivat poiskiitäville, mutta -nämät eivät saaneet selvää yhdestäkään sanasta, mitä he sanoivat. Yksi -heistä otti kiinni Steniuksesta, joka samassa tuokiossa palasi -verkkonsa kanssa. Sitten meni koko joukko majaan. Mitä sen jälkeen -tapahtui, ei voinut erottaa veneestä, sillä he olivat jo tulleet pitkän -matkan päähän. Mutta Romula ja Licinius katsoa tuijottivat vielä kauan -äänettöminä maalle päin. - -Licinius katkasi ensin äänettömyyden. - -"Mihin, Romula?" kysyi hän nöyrästi. - -Tyttö näytti itään päin. - -"Aenariaan. Mitä Stentus lupasi, täyttää Romula." - -"Mekö uskaltaisimme yksinämme aavalle merelle? Tyttö, etkö koskaan ole -nähnyt aaltojen raivoavan ja kohoilevan vesivuorina?" - -Romula naurahti. - -"Missä aallot raivoavat ja särkyilevät kallioita vasten, siellä olen -aina kaikkein mieluisimmin oleskellut", sanoi hän. "Aallot ovat minun -tuttuja leikkisisariani -- minäkö pelkäisin niitä?" - -Hän veti tiukemmalle purjenuoraa ja käänsi peräsintä. Nopeasti kuin -nuoli kiiti oivallinen pursi yli aaltojen. Sardinian rannikko katosi -heidän näköpiiristänsä, eikä niin pitkälle kuin silmä kantoi ollut -muuta nähtävänä kuin taivas ja aaltoileva meren pinta. Licinius -silmäili seuralaistansa ihmetellen. Lapsellisesti ilokkaasta, -lapsellisesti ujosta tytöstä oli tullut vakainen, kunnioitusta -herättävä, luja nainen. Hänen hennot, valkoiset kätensä pitivät -tukevasti kiinni paksuista köysistä ja kovasta peräsintangosta. - -Kaksi tuntia oli kulunut. Nyt sitoi Romula kiinni peräsimen, otti esiin -kirjarullan vaatteensa laskoksesta ja sanoi vienolla äänellä: - -"Sinä lupasit lukea minulle, mitä äitivainajani on kirjoittanut -tähän. Lieneeköhän sopivampaa aikaa siksi kuin nämät vakaiset -runsaskohtaloiset hetket?" - -Licinius nyökäytti äänetönnä päätään ja tarttui rullaan. - -"Kreikankielellä kirjoitettu", jupisi hän. "Ymmärräthän kreikkaa?" - -Tyttö myönsi hänen kysymykseensä. - -"No kuule sitten, mitä näissä lehdissä on." - -Hän luki: - -"Miten sydäntäni kirvelee kun ajattelen näitä päiviä! Onkohan minulla -voimaa kirjoittaa noita peljättäviä tapauksia piirteestä piirteesen. -Pelkään käteni kieltävän palveluksensa minulta, ja kuitenkin täytyy -minun se tehdä. Minä en tahdo pitää tyttäreltäni salassa tätä -perintöä. Hän on näistä riveistä oppiva enemmän kuin monivuotisesta -elämänkokemuksesta. -- -- Ihana Korintto! Useain muiden sodassa -vangittujen orjaraukkain kanssa tulin tähän kaupunkiin, mutta unhotin -kahleeni ja surullisen kohtaloni, kun näin sen päilyilevän meren, sen -ylpeät palatsit, sen marmoritemppelit; minä riemastuin sen loistosta -kuin lapsi -- ja olinkinhan myös ainoastaan lapsi, vasta -kuusitoistavuotias. - -"Minut myötiin rikkaalle Archiaalle. Minä miellytin häntä; hän pani -kätensä olkapäälleni ja sanoi: 'Olen ostanut sinut; sinä saat hyvän -isännän.' Minä uskoin sen ja rohkeasti astuin minä marmoripylvästen -välitse hänen palatsiinsa. Joukko palvelijoita otti meitä vastaan; ne -olivat minun kumppalejani. Archias jätti minut heidän joukkoonsa ja -katosi huoneen sisustaan." - -"'Mikä on nimesi?' kysyi eräs. -- 'Lydia.' -- 'Oivallisesti', ja joku -alkoi laulaa muutamia värsyjä, joissa nimi Lydia esiytyi. Toiset -nauroivat. Se loukkasi minua kovin ja kyyneleet tulivat silmiini. -Silloin tuli pitkä, solakka nuorukainen. Hän oli kuullut värsyt ja -huomannut minun suruni. 'Hävetkää', sanoi hän kääntyneenä orjihin, -'kiusaamasta lapsiraukkaa irstaalla leikillänne'. 'Tule', sanoi hän -sitten minulle; 'minä vien sinut Anthusan tykö!' Minä seurasin häntä -kernaasti. Hänellä oli päällänsä valkoinen, kultareunuksinen -silkkitoga. Hänen pitkät hiuksensa riippuivat hänen hartioillaan. Hän -seisattui erään oven eteen ja huusi: 'Anthusa!' Vanha ämmä tuli ulos. -'Minä tuon tässä sinulle nuoren tytön. Pidä hoidossasi hänet.' Vanhus -nyökäytti päätänsä, ja nuorukainen meni pois katsomatta minuun. Vanhus -otti minut ystävällisesti vastaan. 'Sinä voit pitää itseäsi -onnellisena, lapsi', sanoi hän, 'että olet tullut Archiaan huoneesen.' - -"'Kuka oli tämä nuorukainen', kysyin minä, ollessani yksin ämmän -kanssa. - -"'Kukas muu kuin meidän Philemon, Archiaan poika. Hän on hyvä herra, -jolta voi saada kaikkea. Vanha herra on ankarampi, ja on hänellä -omituisuuksensa.' Minä asuin yhdessä Anthusan kanssa, ja hän alkoi -pitää minusta yhä enemmän ja enemmän, kun minä kaikella uutteruudella -koetin auttaa häntä työssänsä. Ylimalkaan oli minulla kuitenkin -kyllältä aikaa ja sentähden ikävystyin välistä. Minä valitin siitä -Anthusalle. Hän mietti mitä olin sanonut ja kysyi minulta eräänä -päivänä, tahdoinko oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Minä löin käteni -yhteen ihastuksesta. Ei sentähden, että minulla oli niin suuri -tiedonhalu, vaan sentähden, että uteliaisuudessani tahdoin tulla -tuntemaan, mitä kirjoittaminen ja lukeminen oikeastaan oli. Seuraavana -päivänä tuli vanha mies, jonka piti antaman minulle opetusta. Minä opin -kohta kirjoittamaan ja lukemaan, ja sitten piti minun myöskin oppia -filosofiaa. Niin ehdotti opettajani, ja Anthusa oli hänen kanssansa -yhtä mieltä. Mutta ennenkuin opetus siinä alkoi, vannotti ukko minua -juhlallisesti, pitämään ja säilyttämään salaisuutena kaikki, mitä hän -minulle opetti, kunnes opetus oli päättynyt. Minä lupasin sen. Kun -kolme kuukautta oli kulunut, sanoi hän minulle täytyvänsä lopettaa -opetuksen, sillä hänen piti lähteä Korinttoon. Mutta ennenkuin hän -jätti minut, tahtoi hän vielä panna minulle yhden kysymyksen. Se -kysymys oli: 'Uskotko mitä olen sanonut sinulle? Uskotko Herraan -Jesukseen Kristukseen?' ja minä vastasin ääneeni ja iloisesti: 'Uskon, -minä uskon Herraan Jesukseen Kristukseen.' Muutama päivä sen jälkeen -vei hän minut kunnianarvoisen ukon tykö, joka kysyi minulta, pysyinkö -tunnustuksessani, ja kun minä vastasin pysyväni, kutsui hän siihen -muutamia naisia, jotka veivät minut erääsen toiseen huoneesen, ja -siellä kastettiin minut. Minä olin nyt kristitty. - -"Anthusa tiesi kaiken tämän ennenkuin se tapahtuikaan, ja koki minua -estellä. Mutta kun sanoin hänelle, ett'ei mikään voinut estää minua -kristityksi tulemasta, antoi hän siihen myönnytyksensä. Kuitenkaan ei -hän sallinut minun käydä kristityiden kokouksissa, sillä hän pelkäsi -Archiaan saavan tietää sen ja vihastuvan minuun. - -"Pääsijäispäivänä en kuitenkaan antanut estää itseäni. Menin -kokoukseen, joka oli minulle melkein tuntematon. Sittenkuin esimies oli -pitänyt puheen ja lukenut rukouksen, meni hän pöydän luokse, jolla oli -leipää ja viinaa, ja siunasi ne juhlallisilla sanoilla. Sitten ottivat -miehet -- niitä sanottiin diakoneiksi -- viinalla täytetyt astiat ja -siunatut leivät ja antoivat ne läsnäolijoille. Yksi diakoneista näytti -minusta Philemonilta. Levottomasti loin silmäni häneen. Minä tunsin -paikalla hänet ja menin piiloon toisten joukkoon, jott'ei hän saisi -nähdä minua. Mutta kun diakonit rupesivat jakamaan leipää ja viinaa -läsnäolijoille, huomasin kauhistuksekseni hänen lähestyvän sitä -väkiryhmää, jossa minä olin. Sydämmeni alkoi sykkiä hänen lähetessään. -Minä loin silmäni maahan. Mutta kun hän lausui sanat: 'Tämä on -Kristuksen ruumis', täytyi minun nostaa kasvoni ja sanoa amen. Nyt -tunsi hän minut. Minä näin selvästi, kuinka hän hämmästyi nähdessään -minut täällä. Mutta hän ei sanonut minulle yhtään sanaa. Kotiin -tultuani ilmoitin Anthusalle, mitä oli tapahtunut. Hän nauroi vaan ja -sanoi: 'Olen kauan tietänyt, että Philemon on kristitty." - -"Miten minä tunsin itseni ylpeäksi ja rohkeaksi tämän pääsiäisjuhlan -jälkeen. - -"Eräänä päivänä, kun Anthusa oli mennyt ulos, ja minä, surullisena ja -kotoni muistoihin vaipuneena, seisoin nojautuneena ovenpieltä vasten, -tuli Philemon äkkiä sisään. 'Chaire' (terve), lausui hän ja ojensi -minulle kätensä. Minä tunsin itseni kovin punastuvan. - -"'Minulla on ollut ilo siitä', jatkoi hän lempeällä äänellä, 'että näin -sinut veljieni joukossa. Mutta sano minulle, mikä on vienyt sinut -pelastukseen!' - -"Minä kerroin hänelle kaikki. Hän naurahti, kun olin lopettanut. -'Olkoon päätöksesi sinulle siunaukseksi', sanoi hän. Hän ojensi minulle -kätensä ja silmäili minua. Hänen silmänsä olivat kauan minussa. Minä en -tohtinut katsoa ylös. Sitten meni hän pikaisesti pois. Tästä -kohtauksesta on elämäni suurin onni sekä onnettomuus johtunut. - -"Tuskin kului nyt yhtä päivää, ett'ei Philemon käynyt meidän luonamme. -Minä tiesin ketä hänen terveisillä käyntinsä tarkoitti, ja kun hänen -uskolliset, mustat silmänsä katsoivat minuun, tunsin minä itseni -onnelliseksi ja ylpeäksi. - -"Niin kului monta viikkoa. Pääsiäisjuhla tuli taaskin, ja minä menin -veljien kokoukseen. Myöskin Philemon oli siellä, mutta tällä kerralla -jakoi hän viinaa ja leipää toiselle ryhmälle, eikä sille, jossa minä -seisoin. Meidän silmäyksemme kohtasivat toisiaan vaan pikimmältään. -Sillä me tiesimme kumpikin, ett'ei meidän sopinut tulla maailmallisissa -ajatuksissa Herran huoneesen ja Herran pöytään. - -"Jumalanpalveluksen loputtua seurasi hän minua kotiin ja silloin kysyi -hän minulta, tahdoinko Jumalan ja ihmisten edessä tulla hänen -omaksensa, ja minä, hyljätty ja turvaton, uskoin ilolla kohtaloni hänen -ja tulevaisuuden haltuun." - -"Mutta kohta alkoivat synkät aavistukset tehdä minulle levottomuutta ja -estää minua nauttimasta sitä onnea, jonka toivoin saavani. Minä -turvauduin uskontoon, ja luin ahkerasti hartauskirjaa, jonka Philemon -oli antanut minulle. Seuraavat sanat olivat erittäinkin lohdutuksenani: -Joka Korkeimman varjeluksessa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa -oleskelee, hän sanoo Herralle: Minun toivoni ja linnani, minun -Jumalani, johonka minä uskallan. - -"Eräänä päivänä, kun luin niitä sanoja, aukeni äkkiä ovi ja Archiaan -orjien päällysmies astui sisään. Hän käski kovalla, melkein -uhkaavalla äänellä minun seurata häntä, ja kun minä epäröivästi ja -kysyvännäköisesti katsoin Anthusaan, otti hän minua niin kovasti -kädestä kiinni, että minun täytyi huutaa. Sitten vei hän minut pihan -yli ja ulos kadulle. Matkavaunut seisoivat siellä valmiina. Minun -täytyi nousta niihin. Hän istuutui viereeni. Hevoset lähtivät -liikkeelle, ja me kuljimme nopeasti pois. - -"Minä kysyin häneltä nyyhkien, mihin hän aikoi viedä minut. - -"'Ensin Ateenaan. Mihin sitten, en tiedä', oli hänen tunteeton -vastauksensa. - -"Minä kiertelin käsiäni epätoivossa. 'Pelasta minut, Philemon!' huusi -sieluni. Silloin tuli päähäni yhtäkkiä se ajatus, että kärsin hänen -tähtensä, että tahdottiin erottaa minut hänestä. Tämä ajatus muuttui -yhä enemmin ja enemmin visseydeksi minussa, ja tästä visseydestä voin -saada lepoa ja tyytyväisyyttä. Olin varma siitä, että, jos niin oli -laita, Philemon ei laiminlöisi mitään keinoa, saadakseen kohtaloni -lievitetyksi ja minut vapautetuksi. Ja hiljaa kuuluivat minulle -psalmistan sanat: Joka Korkeimman varjeluksessa istuu, hän sanoo -Herralle: Minun toivoni ja linnani, minun Jumalani, johonka minä -uskallan. - -"Komeilla marmoritemppeleillä kaunistettu linna tuli näkyviini aamun -koittaessa. Sen harjojen yli kohosi suunnattoman suuri jumalankuva, -kiiltävä keihäs kädessä. Minä tiesin, että linna oli Ateenan Akropolis. -Vaunut seisattuivat; me tulimme niistä ulos ja astuimme erästä katua -ylöspäin. Rappeutuneen huoneen edustalla seisattui seuralaiseni ja -kysyi portinvahdilta, oliko Kallimachos kotona. Vahti nyökäytti päätään -ja me astuimme sisään. Kohta seisoimme lihavanlännän miehen edessä, -jolla eli suuret, verevät kasvot. Hän nauroi, nähdessänsä minut. 'Hyvä -tavara', sanoi hän orjien päällysmiehelle. 'Mutta minun varastoni on -aivan täpötäynnä. Minulla ei ole tilaa useammille'. Kun seuralaiseni -kuitenkin sanoi hänelle ett'ei tässä ollut puhetta hinnasta sekä -kuiskasi muutamia sanoja hänelle korvaan, naurahti hän viekkaasti, -antoi kädellään minulle merkin seurata häntä, työnsi auki erään oven ja -käski minun astua sisään. - -"Nyt olin suuressa, puolihämäräisessä huoneessa. Tuskin olin päässyt -sisään, kun joukko naisia hypähti ylös ja alkoi ahdistaa minua -kysymyksillä, mistä tulin, mikä oli nimeni ja mitä oli maksettu -minusta. Minä tiesin nyt, missä olin. Orjankauppiaan huoneessa! - -"Jyrkästi hääsin minä pois kiihkeimmät kyselijät ja istuuduin tuolille, -joka oli nurkassa. Kaikkein läsnäolevaisten silmät olivat minuun -kääntyneinä. Onnettomia, nuoria sekä vanhoja, istui täällä sekaisin. -Aivan vieressäni istui vaaleankiharainen barbaarityttö ja puhdisti -villoja; tuolla toisella puolella huonetta tuijotti juutalaisnainen -minuun hehkuvin silmin. Toiset olivat vaiti, toiset nauroivat ja -laskivat leikkiä. Välistä kuului korviini sanoja, jotka nostivat punan -poskilleni. - -"Hetken kuluttua tuli tyköni vanha muija, jolla oli terävät, -tiedustelevat silmät, ja antoi minulle käsityötä, kehoittaen minua -olemaan ahkeran. - -"Kuinka onnelliseksi tunsinkaan itseni, kun sain tehdä työtä! Se käänsi -mieltäni pois ajattelemasta tilani peljättäväisyyttä ja antoi minulle -enemmän rohkeutta ja luottavaisuutta. - -"Pimeän tullessa sain muutamia tyynyjä ja peitteitä tehdäkseni -itselleni makuusijan. Kun se oli valmiina, otin salaa esiin -rukouskirjani, painoin sitä huuliani vasten ja aloin lukea -ilta-auringon viimeisissä säteissä. - -"Silloin astui Kallimachos sisään. Hän näki kirjan ja tuli paikalla -luokseni, kysyen minulta, taisinko lukea ja kirjoittaa. - -"Myönnettyäni siihen, otti hän lehden, ojensi minulle -kirjoituspiirustimen ja käski minun kirjoittaa jotakin: Minä kirjoitin -silloin nämät värsyt Sofokleen Antigonesta: - - "Ihmettä mont' on. Inhiminen - Kaikkein tenhosin ihme on. - Talven myrskyjä uhmaillen, - Kulkevi hän meren aavaston, - Vaikk' ylt'ympäri lainehien - Vaan valkotyrskyt pauhaa." - -"Kallimachos katsoi kirjoitustani ihmetellen ja tästä hetkestä lähtein -tuli minun tehtäväkseni näytelmäkappaleiden kopioiminen. - -"Niin kului kahdeksan päivää, jotka käytin kirjoittamiseen ja -käsitöihin vaihetellen. Yhdeksättä päivää orjankauppiaan huoneessa -ollessani tuli Kallimachos tyköni kahden miehen seuraamana. -Kauhistuksella kuvailin mielessäni, että ne olivatkin ostajia ja tuskan -tunteella ajattelin itsekseni, että ostavat ehkä minut. Tosin ei -nykyinenkään tilani ollut suloinen, mutta se oli turvallinen ja -kauhistuksella odottelin toisen isännän haltuun joutumista. Mutta -ihmeekseni lukivat nämät molemmat miehet ainoastaan orjattaret, -rupeamatta heitä likemmin tutkistelemaan. Minua kummastutti se. Eivätkä -myös totisen ja kunnioitusta herättävän ulkomuotonsa puolesta nämät -molemmat vieraat minusta näyttäneetkään orjankauppiailta. - -"'Ainoastaan yhden erotan pois', sanoi Kallimachos, osottaen minua. -'Hänettä en voi olla'. Molemmat miehet katsoivat minuun hetkisen -tutkivin silmin. Sitten tuli toinen heistä minun tyköni ja kysyi -minulta, mistä olin. Mutta ennenkuin vielä ennätin vastata, -otti hän pergamenttilehden, jolle olin kirjoitellut muutamia -ajatuksiani joutohetkinä. Hän näytti hämmästyneen ja osotti lehteä -seuralaisellensa, johon myöskin tuli hämmästyksen merkkiä. He -juttelivat hiljaa hetkisen aikaa Kallimachon kanssa. Sitten astui se, -joka oli ottanut minulta pergamenttilehden keskelle huonetta ja lausui -korkealla äänellä: 'Te naiset ja neitsyet, jotka olette tässä -kokoontuneina, olette vapaat orjuudestanne. Seuratkaa minua, että saan -viedä teidät sinne, jossa pidetään huolta sekä ruumiistanne että -sielustanne.' - -"Sanomaton riemu syntyi. Useat orjattarista riensivät puhujan luokse -suutelemaan hänen kättänsä tai halailemaan hänen polviansa. Vasta nyt -saattoi oikein nähdä, kuinka onnettomiksi nämät raukat olivat tunteneet -itsensä. Minulla oli myöskin halu saada kiittää miestä, mutta samassa -tuokiossa astui hän minun tyköni ja ojensi minulle kunnioittavaisesti -kätensä. - -"'Terve, sisar, Kristuksen palvelijatar!, virkkoi hän. Minä silmäilin -häntä hetken hämmästyksellä. 'Sinähän olet kirjoittanut nuot sanat, -jotka luin pergamenttilehdestä: Joka korkeimman varjeluksessa istuu, -hän sanoo Herralle -- 'Kyllä', vastasin minä, 'minä uskon Kristukseen'. - -"'Minä olen Ateenan seurakunnan presbyteri, Onesimus. Ja tämä on minun -kanssaveljeni Aristarchos!' - -"Sitten selitti hän minun olevan vapaan ja kertoi Ateenan seurakunnan -keränneen kokoon summan rahaa, ostaakseen vapaiksi Kallimachon tykönä -olevat orjattaret ja tehdäkseen siten Herralle otollisen työn. Heidät -piti vietämän seurakuntaan ja opetettaman evankeliumissa, että he -tulisivat osallisiksi pelastuksesta. - -"Puolen tunnin kuluttua lähdimme me Kallimachon huoneesta. Orjattaret -vietiin erityisiin kristityihin perheihin. Minä tulin omasta -pyynnöstäni Onesimukselle. Hän tarttui käteeni ja vei minut puolisonsa -ja molempain tytärtensä tykö. He ottivat minut vastaan kuin tyttärensä -ja sisarensa, syleilivät ja suutelivat minua, ja kohta tunsin minä -itseni niin perehtyneeksi heidän keskuuteensa, kuin olisin ollut heillä -jo monta vuotta. Minä kerroin heille suruni ja kärsimyksenä, salaamatta -mitään. Onesimus sanoi minulle nyt että heidän seurakuntansa oli -alinomaisessa yhdistyksessä Korinton seurakunnan kanssa ja lupasi -lähettää kirjeen Korinton piispalle hankkiakseen minulle likempiä -tietoja. - -"Mitkä onnelliset päivät olivat minulla nyt! Jo toisena päivänä -antoivat molemmat sisaret minulle kultaisen rannerenkaan, johon oli -piirretty sanat: Herra, auta palvelijatartasi Lydiaa. - -"Onesimus ei ollut päivillä paljon kotona. Sielunhoito piti hänen -aikansa hyvin ahtaalla. Varhain aamuisin kokoonnuimme me rukouksiin. -Onesimus aina silloin luki ja selitti kappaleen pyhästä raamatusta. -'Aamulla nähköön aurinko pyhän kirjan polvillasi', oli hänellä usein -tapana sanoa. Me päätimme hartautemme aina psalmeilla, ja samalla -tavalla ylensimme mieltämme ennen levolle menemistämme. - -"Mikä rauha vallitsi tässä huoneessa! Oi siunatut kodit, joissa Herran -hengellä ja sanalla on sijansa! En tiedä, rakas tyttäreni, suoko taivas -minulle sen, että saan kuoliossani jättää sinut kristillisessä -mielenlaadussa kasvatettuna. Mutta jos vaellatkin pakanain tiellä näitä -rivejä lukiessasi, niin käy kokemaan mitä äitisi on kokenut. Silloin -löydät rauhan sielullesi. Tule valkeuteen, jotta saisit elämän, tule -lähteelle, jotta saisit juoda virvoitusta. Katso sielujen paimenta, -kuinka uskollisesti hän johdattaa omiansa, kokoo eksyneitä, tukee -väsyneitä ja raskautetulta. - -"Kahdeksan päivää sen jälkeen sai Onesimus kirjeen Korintosta. Piispa -kirjoitti, ett'ei Philemon nykyjään oleksinut siellä, vaan että hänen -isänsä oli karkoittanut hänet eräälle maatilalle Elikseen. Ei tunnettu -seurakunnassa sen maatilan nimeä, mutta luultiin voitavan odottaa, että -Philemon kohta itse ilmoittaisi itsestänsä piispalle, joka silloin -paikalla lähettäisi tietoja Ateenaan. - -"Tässä kirjeessä ei tosin ollut mitään varsinaista ilahuttavaa, mutta -ei myös mitään epämyötäistäkään. Minä toivoin parhainta, sillä toivo, -sanoo apostoli, ei anna häpeään tulla. - -"Muutamaa päivää myöhemmin näin portinvahdin huoneessa vieraan. -Paikalla tuli minulle ajatus, että se oli sanansaattaja Korintosta. -Minä menin kiiruusti sisään ja huomasin Onesimuksen peittelevän -kirjettä, jota hän näytti paraillaan olleen lukemassa. Minä peljästyin, -sillä tieto, jota minulle ei ilmoitettu, oli varmaan paha. Mutta minun -täytyi hillitä itseäni, ja kotilaisteni iloisat kasvot rauhoittivatkin -myös minut, sillä tiesin, että he olisivat murhehtineet, jos tieto -olisi ollut onneton. - -"Niin kului kuukausi levottomassa odotuksessa. Silloin astui eräänä -aamuna Onesimuksen puoliso minun tyköni salamielisesti hymyillen ja -pyysi minun tuokioksi menemään etusaliin, sillä joku odotti minua -siellä. Minä tottelin hänen kehoitustansa, ja siellä seisoi se mies, -jota voin kutsua sulhasekseni. - -"Philemon kertoi meille kaikki, mitä hän oli saanut kokea viime -kuukausina. Hän oli ilmaissut isälleen suhteensa minuun, mutta Archias -oli vannonut kaikkein taivaisten sekä maanalaisten jumalain kautta, ei -koskaan sallivansa sellaista yhdistystä. Ensin koetti hän kuitenkin -taivuttaa poikaansa hyvällä. Mutta kun Philemon, näistä koetuksista -huolimatta, pysyi lujana, ryhtyi hän väkivaltaisiin toimiin: Minut -lähetettiin Ateenaan orjankauppiaalle myötäväksi, Philemonin täytyi -muuttaa Elikseen, jotta hän siellä, maailmasta erotettuna, tulisi -järkevämmälle mielelle. Mutta hän oli diakoni, ja seurakunta rupesi -kohta kuulustelemaan syytä hänen katoamiseensa, ja myöskin Philemon -puolestansa katsoi velvollisuudekseen ilmoittaa olopaikkansa piispalle. -Uskollinen orja välitti kirjevaihtoa. Kun Philemon sai tietää minun -olevan turvassa Ateenassa, ei hän pitempään viipynyt Eliksessä. Hän -pakeni ja onnistui suurien vaivojen perästä pääsemään Ateenaan. - -"Kaksi päivää sen jälkeen siunasi kirkko meidän sydämmemme liiton. -Onesimus teki piispan luvalla tämän juhlallisen toimituksen. Me olimme -puolisot, eikä nyt muuta kuin tuumittelemaan vastaisuudesta. - -"Onesimus neuvoi meitä asettumaan alussa johonkin kaukaiseen -maakuntaan, ehkä Vähään Aasiaan, jotta olisimme turvassa Archiaan -hankkeilta. Jonkun ajan kuluttua kun hänen ensi vihansa oli -laimistunut, tekisi Korinton piispa sovituskoetuksen. Jos tästä -kaikesta olisi onnellinen seuraus, niin voisimme heti palata Ateenaan -takaisin. - -"Me suostuimme Onesimukseen ja lyhyen neuvottelun perästä päätimme -valita Epheson olopaikaksemme. Onesimus toimitti meidät Epheson piispan -suosioon, ja neljätoista päivää sen jälkeen lähdimme matkalle uuteen -kotoomme. - -"Olimme olleet päivän ja yön matkalla. Aurinko hymyili ystävällisesti, -ja Philemon osotti minulle, kulkeissamme pitkin rannikkoa, esi-isiemme -jalokunniaisen taistelupaikan, Salamin lahdekkeen, onnettoman Aeginan -ja hopearikkaan Laurion kukkulat. - -"Seuraavana päivänä peittyi taivas pilveen ja puolenpäivän aikaan nousi -ankara myrsky, joka yltyi yltymistään ja hurjalla vauhdilla ajoi -haahtea läpi aaltojen. Samalla tavalla kuljetti myrsky meitä koko yön, -ja vavisten odotin minä joka hetki haahteamme viskautuvaksi jollekin -karille. Vihdoinkin koitti aamu, ja harmaassa sumussa havaitsin mustia -kallioita edessämme. Ilolla huomautin Philemonille, että oli meillä maa -läheisyydessä, mutta hän katsoi vaan totisena sinne päin, johon osotin -eikä virkannut sanaakaan. - -"Taaskin kului puoli tuntia. Yhä selvemmin rupesi häämöttämään se -saari, jota lähenimme -- silloin täristi haahtea niin ankara sysäys, -että minä kaaduin. Minä kuulin peljättävän jyryn ympärilläni, näin -valtavan aallon loiskahtavan ylitseni -- sitten menin tiedottomaksi. - -"Herätessäni näin olevani vihelijäisessä majassa. Kaksi parrakasta -miestä katsoa tuijotti minuun. Minä kysyin puolisoani, mutta he eivät -alussa ymmärtäneet mitään, sitten sanoi toinen heistä, että kaikki -hukkuivat. Minä kirkasin niin tuskallisesti että molemmat miehet -peljästyivät. Minä tahdoin hypätä ylös, mutta vaivuin jälleen alas ja -menin uudelleen tiedottomaksi. - -"En tiedä kuinka kauan makasin tällä tavalla tiedottomana. Vaan kun -jälleen tulin tuntooni, niin olin yksinäni. Vaikka vaivoin, nousin nyt -kuitenkin ylös. Silloin astuivat molemmat miehet sisään. Huomasin -heidän iloitsevan minun virkoamisestani, mutta se oli semmoista iloa, -kuin linnunpyytäjällä on pyytönsä onnistuttua. - -"Hetken kuluttua rohkasin mieltäni ja menin rannalle etsimään niiden -kuolleiden joukosta, jotka meri oli ajanut rantaan, puolisoni ruumista. -Minä löysinkin hänet heti. Hän oli valkoisella hiekalla ikäänkuin -uinaileva, kasvot levollisina ja lempeinä. - -"Minä olin kauan polvillani ja rukoilin hänen ruumiinsa vieressä. -Sitten menin pikaisesti majaan ja hankin itselleni muutamia työkaluja. -Tahdoin itse tehdä kuolleelle haudan. Läheisen kallion hauraasen -kylkeen koversin pienen hautaloukun. Molemmat miehet auttivat minua -ruumiin panemisessa siihen ja loukun sulkemisessa suurella -kiviliuskalla. Tähän kiviliuskaan piirsin minä omalla kädelläni": - - Tässä lepää diakoni Philemon Korintosta, minun rakas puolisoni, - jonka kanssa taivas on suonut minun elää yhdessä ainoastaan - seitsemäntoista päivää. - - Ainoastaan kuolemallansa tuotti hän minulle surua. - - Viidenkolmatta vuoden, kolmen kuukauden ja yhdeksäntoista - päivän ijässä meni hän pois tästä ajasta elämään Jumalassa - ja Kristuksessa. - - Rauha olkoon kanssasi! - - Sinä, elämän kala, virvoita häntä. - -"Minun senjälkeiset elämänvaiheeni ovat pian kerrotut. Jo seuraavana -aamuna selittivät molemmat miehet minulle aikovansa myödä minut -Priessassa. Tämän kaupungin nimestä päätin meidän olevan Keos-saarella. -Me lähdimme matkaan. Tunnin väsyttävää matkaa tehtyämme, kuljimme erään -maatalon ohitse, jonka ovella seisoi ukko. Se äänetön suru, joka tuli -näkyviin minun ulkomuodossani, herätti hänessä luultavasti sääliä, -sillä hän tuli miehien luokse ja kysyi heiltä, kuka minä olin. He -kertoivat hänelle niin paljon kuin tiesivät minusta ja hetkisen aikaa -kauppaa hierottuansa osti hän minut. Sillä tavalla tulin minä Eumeneen -omaisuudeksi. Hän piti minua tosin kuin orjatarta ainakin, mutta työni -oli helppoa ja päiväni verrattain hyvät. - -"Hänen huoneessansa synnyit sinä, tyttäreni. Miten minä olin iloinen, -kun katsoessani silmiisi näin kasvoissasi puolisoni kasvojen piirteet! - -"Kolme vuotta sen jälkeen kuoli Eumenes. Priessasta tuli hänen -sisarensa poika ottamaan haltuunsa perintöä. Tuskin olin tuntia ollut -tämän siveellisessä suhteessa vajonneen miehen kanssa saman katon alla, -ennenkuin päätin itsekseni karata. - -"Ja minä karkasin. Sen kultaisen rannerenkaan, jonka Onesimuksen -tyttäret olivat lahjoittaneet minulle, möin juutalaisille -kaupustelijoille rahaa saadakseni. Koressassa tapasin haahden, joka -juuri oli lähtemäisillään Italiaan, ja minä seurasin sen mukana. - -"Muutaman päivän kuluttua tunsin itseni niin sairaaksi, ett'en jaksanut -olla ylhäällä koko päivässä. Silloin leikittelin sinun kanssasi ja -sinun maatessasi kirjoitin nämät lehdet, jotka määräsin sinulle. - -"Minun tilani huononee. Minä koen kaikin voimin pitää itseäni pystyssä. -Kaikki ovat hyvin ystävällisiä minulle, erittäinkin on perämiehellä -- -hänen nimensä on Stentus -- suuri huoli sinusta ja minusta. Palkitkoon -Herra hänelle kaikesta, mitä hän on meille tehnyt! - -"-- -- Tänään laskemme Messanan satamaan, jossa haahti tulee seisomaan -päiväkauden. Kun vaan jaksaisin nousta ylös! Viime yönä olin kovin -murheissani siitä, että kutsuin Stentuksen tyköni ja otin häneltä sen -lupauksen, että hän pitäisi huolen lapsestani, jos kuolen. Olen -tuntenut itseni syvästi liikutetuksi, mutta olen lohduttanut itseäni -Herran sanalla ja hiljaa sanonut itsekseni: 'Joka Korkeimman -varjeluksessa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa oleskelee, hän sanoo -Herralle: Minun toivoni ja linnani, minun Jumalani, johonka minä -uskallan'. - -"-- -- Näen vuoteeltani kuinka korkea vuori kohoaa tuolla kaukana. -Stentus sanoo meidän lähestyvän Napolin selkää. Jumalalle kiitos että -pääsemme kohta maihin! Minä tunnen, ett'en kauemmin voi kestää tätä -matkaa. Erittäinkin tänään on meri rauhaton -- -- --" - -Vaaleana ja kyyneleet silmissä istui Romula Liciniuksen edessä. -Ikäänkuin hänen tietämättänsä hoitelivat hänen kätensä peräsintä ja -purjeita, mutta hänen sielunsa oli yhä hänen äitinsä vaiheiden -kertomuksessa, jonka hän juuri oli kuullut itsellensä luettavan. -Licinius koki lohduttaa häntä, mutta hän pudisti vaan päätänsä, eikä -virkkanut mitään. - -Niin istui hän äänetönnä ja omiin ajatuksiinsa vaipuneena, kunnes tuli -ilta ja aurinko alkoi heitellä säteitänsä vinoon meren kimaltelevan -pinnan yli, ja samalla tavalla istui hän vielä yön tultua, jolloin -hänen täytyi ohjata venettä tähtien mukaan. - -Murheellisena silmäili Licinius häntä, kun hän istui siinä, silmäillen -ylös taivaalle, mutta hänen ruumiinsa oli uupuneena kuluneen ajan -vaivoista ja ponnistuksista, ja hän vaipui siis kohta vienoon uneen. - -Kun aamu koitti ja tähdet vaalenivat, oli sakea sumu laskeutunut veden -päälle ja peitti näköalan. Romula pani kiireesti kokoon purjeet; hän -tahtoi odottaa kunnes sumu olisi hälvennyt, jott'ei purjehtisi väärään -suuntaan. - -Hitaasti ajelivat aallot venettä eteenpäin. Romula oli noussut -seisoalleen ja katseli tarkkaavaisesti ympärilleen. Nyt luuli hän -huomaavansa sumun seassa mustan kohdan, ja kohta tuli näkyviin vene, -jossa oli viisi miestä. Miehet huomasivat myös hänet ja silmäilivät -hetken aikaa hämmästyksellä tätä valkovaatteista naisolentoa, liehuvine -hiuksineen. Sitten tarttuivat he ripeästi airoihin ja jupisivat hiljaa -rukouksen, sillä he luulivat näkevänsä veden jumalattaren. Romula -huomasi heidän säikähdyksensä ja nosti käskevän näköisesti kätensä. -Miehet antoivat airojen vaipua. - -"Terve teille ja onnea matkalle!" huusi hän heille. "Voitteko sanoa -minulle, missä päin Aenaria on?" - -He näyttivät jokainen samaan suuntaan. Romula kiitti heitä ja levitti -jälleen ripeästi purjeet, ja vene kulki nyt nopeasti eteenpäin -raittiissa aamutuulessa. - -Licinius oli sill'aikaa herännyt puhujain äänten hälystä. - -"Kohta olemme matkamme perillä", sanoi Romula hänelle. "Vaikeimmasta on -päästy." - -"Jumalalle kiitos", vastasi Licinius. "Kuinka olenkin iloinen, että -pääsemme Aenariaan. Muistelen itselläni olevan hyvän ystävän tällä -saarella. Hänen nimensä on Qvintilius; hän oli ennen legaatti -Itämailla. Hän ottaa varmaan minut vastaan, ja hänen puolisonsa, joka -on hyvä ja jalomielinen nainen, on hyvillään, kun tulee tuntemaan sen, -joka niin rohkeasti toi minut yli aavan meren." - -Romula naurahti tuskallisesti. "Kääntäkööt jumalat kaikki parhain -päin", sanoi hän. - -Aurinko oli jo päässyt korkeimmillensa, kun saari rupesi häämöttämään -kaukana taivaanrannalla. Se oli Aenaria. - -Licinius silmäili saarta, joka alkoi yhä selvemmin näkyä. Nuorena oli -hän ollut Aenariassa ja tunsi vallan hyvin kulkuvedet täällä. Hän kävi -siis väsymättömän tytön sijaan perää pitämään, ja huomattuansa, että he -olivat purjehtineet saaren eteläistä rannikkoa kohti, joka oli vallan -autiota, jyrkästi mereen putoavine vuoriseinämöineen, käänsi hän -peräsintä ja laski luodetta kohti. Kohta oli hän ennättänyt saaren -läntisimpään kohtaan. Ihastuksella tervehti hän nyt Kumen akropolia, -joka näkyi meren takaa, ja Apenniinien kukkuloiden alapuolella, jotka -kohoilivat toinen toisensa takana, levisi hänen silmiensä eteen -hedelmällinen Campanian tasanko. Licinius käänsi veneen nyt koilliseen -suuntaan ja saapui kohta pienempään niistä kahdesta lahdekkeesta, jotka -mereen pistävä kallio muodostaa. - -Ripeästi nousi hän maalle etsimään ylös tuttavansa huonetta, samalla -kuin Romula pani purjeet kokoon ja korjasi veneen, ja kun aurinko -heitteli viimeisiä säteitänsä saarien yli, kullaten maan ja meren -hohteellansa, ja päivän melu vaikeni, tuntui ilta kahta -rauhallisemmalta näistä molemmista matkalaisista, jotka nyt -Qvintiliuksen maatalossa kertoivat kärsimyksiään ja vaiheitaan. - - - - -Yhdeksäs Luku. - -Napoli. - - -Aurinko laskeutui Kumen linnan taakse, haaveellisesti leikittelivät sen -säteet vienosti aaltoilevalla merellä rannan rotkojen ympärillä ja -ruokamännyillä kaunistetuilla vuorenhuipuilla. Raitis leyhkä puhalsi -etelästä, ja kalavenheet ja haahdet, jotka aikoivat Misenum'in -satamaan, kiikkuivat aalloilla. Pitkin merenrannikkoa olevain -roomalaisten maatalojen balkongeille tuli moni nainen silmäilemään -taivaalla ja vedessä tapahtuvaa, vaihettelevaa värinleikittelyä tahi -äänetönnä katselemaan kaukaa näkyvää maailmankaupunkia, joka -pauhuisena, ijäti uutena kohosi keltaisen joen varrella. Pitkin -rannikkoa kulkevalla tiellä retkeili ohitse Puteoliin meneviä -sotamiesjoukkoja, palasi talonpoikia kotiin asioiltaan kaupungista ja -kulki tanssijattaria vieraspitoihin. Vähän väliä meni ohitse joku vaunu -ratisten, tahi kantotuoli, jota miehet puhkaen kantoivat. Niin vilkas -elämä alkaa tällä leveällä rantatiellä, kun rupeaa tulemaan hämärä ja -meri alkaa levittää illan viileyttä maalle. Päivällä taas heinäkuun -polttavassa kuumuudessa on kaikki äänetöntä ja autiota. - -Vähän matkan päässä etelään päin Kumesta tekee rannikko syvän -lahdekkeen ja siinä on meren ääressä kaupunki. Kaksi linnaa on sen -itäisenä ja länteisenä rajana ja niiden korkeudelta laskeutuu -varsinainen kaupunki huoneriveinensä alas mereen päin. Tämä kaupunki on -Napoli, jonka vedenneiti Parthenope muinoin perusti tähän paratiisiin; -Napoli, jota muukalainen katselee ihmetellen ja jonka sen asujamet -panevat yli kaikkein muiden kaupunkien. Napolilla on pohjoispuolella -suojanansa vuoriharjanne, joka monissa penkereissä alenee kaupungin -muureihin. Vuoren rinteet ovat peitetyt ruokamännyillä ja rehevillä -viinipuilla ja keskellä kaikkea tätä vihannuutta loistelevat ylhäisten -roomalaisten maatalojen valkoiset seinät. - -Eräällä vuorenpenkereellä kasvaa palmu. Monta vuosisataa on se jo -silmäillyt siitä alaalla olevata kaupunkia ja merta. Se on vanhentunut -ja myrskyt ovat riistäneet siltä monta oksaa, mutta vieläkään ei se -näytä pelkäävän katoovaisuutta ja se, joka laakson läpi kulkee ylös -ylängöille, näkee sen ja tervehtää sitä kaukaa, ja oksiansa -leyhyttelemällä tervehtää se takaisin. - -Kappaleen matkaa etempänä kohoaa huvila. Viiniköynnöksillä ympäröittyjä -marmoripylväitä on niin tiheään sen ympärillä, että silmä tuskin voi -erottaa sitä. Mutta se, joka saa katsahtaa sen sisustaan, seisattuu -hämmästyneenä ja luulee näkevänsä unta, vaikka hänen silmänsä -olisivatkin jo ylenmäärin saaneet nähdä itämaiden tenholoistoa. Kolme -porttia käy huvilaan; yhden päällä on kirjoitettuna Persia, toisen -päällä Aegyptus ja kolmannen päällä Germania. Se, joka astuu sisään -ensimmäisestä sisäänkäytävästä, luulee siirtyneensä Schiran -puutarhoihin; se, joka menee toisesta, kulkee sfinksi-kujanteita -pitkin, ja kolmas vie metsä- ja kalliomaisemaan, jossa kohisee -vesiputouksia, kuppuroi hirviä, ja mörisee karhuja aidatuissa -onkaloissa. Ja samoin kuin musta-ihoisia persialaisia ja egyptiläisiä -on huvilan alueen kahden ensimmäisen osaston väliteinä, samoin venyy -täällä maassa vaaleatukkaisia germanilaisia nuorukaisia, laulellen -kotomaansa lauluja. - -Tämä maatalo oli Cajus Herenniuksen, joka, kotoisin Umbriasta, oli -kaksikymmentä vuotta takaperin ollut halpa sotamies, pienellä palkalla, -Britannian rajamuurilla. Mutta keisarin aulius ja myötäiset -hallintovuodet, jotka hänellä oli ollut Itämailla, olivat vähitellen -tehneet hänet Campanian Croesukseksi. - -Tänään oli hänellä suuret juhlallisuudet, nyt oli ensimmäinen päivä -tammikuuta ja Herennius rakasti tänä päivänä näyttää suurinta loistoa. -Jo useampia päiviä olivat orjat työskennelleet erinomaisissa -valmisteluissa, ja kaksi tuntia ennen juhlallisuuden alkamista piti -laitoksia vielä paljon lisäillä ja parannella. - -Asuinhuoneen verannalla seisoi kaksi nuorta tyttöä. Malakiittipylvästä -vasten nojautuneena katsoa tuijotti toinen heistä äänetönnä ulos -merelle, jossa Capreaeluodon kalliot kohosivat ylös rauhattomista -aalloista. Hänen yllänsä oli paljo koristuksia, mutta hänen kauniiden -kasvojensa synkkämielinen totisuus oli tiukka vastakohta hänen -päällänsä olevaan juhlapukuun. Hänen vieressänsä istui nuorenpuoleinen -ystävättärensä, jonka verevistä kasvoista säteili onni ja jonka -mustilla hiuksilla hänen oikea kätensä lepäsi. - -"Kohta tulevat he", kuiskasi nuorempi tytöistä, kääntäen silmänsä -ystävättäreensä. "Mutta minkätähden et ole iloinen?" lisäsi hän kohta -sen jälkeen surullisella äänellä. - -Ystävätär naurahti tuskallisesti ja painoi suudelman kysyjän otsaan. - -"Tiedäthän, Viktoria, että olemme pakolaisia", sanoi hän lempeästi, -"eikä kukaan voi heti jälleen tulla iloiseksi, kun on koti jäänyt." - -"Ei, Julia, se ei ole mikään pätevä syy. Onhan isäni niin usein sanonut -teille, että tämä on nyt sekä tulee olemaan teidän kotonne. Ja minun -luullakseni", lisäsi hän ynsistelevän näköisenä, "on Napoli kuitenkin -aina Kartagon vertainen." - -"Viktoria", kysäsi toinen totisena, "näitkö auringon katoavan tuonne -ruokamäntyjen taakse? Mutta etkö ole iloinen nähdessäsi sen taas -huomenna?" - -"Kyllä, mutta minä en ymmärrä sinua." - -"Parasta onkin se sinulle", vastasi toinen vetäen puoleensa -ystävätärtään, "sillä silloin kadottaisit ehkä sinäkin iloisuutesi, -joten et saa tehdä tänä iltana, sillä --" - -"Sillä?" kysyi mustahiuksinen, katsoen puhujaan. - -"Niinpä kyllä, sillä sinä olet Cajus Herenniuksen tytär, jota kaikki -tahtovat olemaan naurussa suin." - -Nuori tyttö pudisti kieltävästi päätään. - -"Ei, Julia, tänään tahdon olla tyly kuin marmori, ainakin useimpia -kohtaan." - -"Ja keitä ne ovat?" - -"Eiköhän Statilius Bajaesta ainakin. Hän on tyhjän lavertelija, joka -imartelee minua kaikella tavalla, mitä on oppinut Roomassa. Niin, häntä -kohtaan tahdon olla kuin Niobe." - -"Olen hyvilläni, että arvostelet niin oikein." - -"Myöskään Frontoa en suvaitse. Hän juttelee minulle alinomaan, kuinka -ihmeellinen on hänen veneensä, jonka hän on teettänyt, en tiedä missä. -Mutta kaikkein vastenmielisin on minusta kuitenkin Sabinus. Ajatteles, -että äskettäin saimme tietää hänen isänsä olleen villatavarain kauppias -Kilikiassa -- ja kuinka isoisena hän on itsensä pitänyt! Mutta -tietäköön tänä iltana, että tunnen hänen syntyperänsä!" - -"Mutta se nuori napolilainen, jonka näin täällä muutama päivä sitten -- -mikä oli hänen nimensä." - -Syvä puna lensi Viktorian kasvoille. Mutta hän osasi hillitä itseänsä. - -"Tarkoittanet ehkä Luciusta?" vastasi hän tyyneesti, vaikka hänen -sydämmensä sykki hätäisesti. "En tietysti voi olla tyly kaikkia -kohtaan. Mitä sanoisi isäni -- mutta tule katsomaan", lisäsi hän -kiireesti, "onko juhlallisuudeksi kaikki valmiina." - -Näin sanottuansa lähti hän, ja hänen vakavampi ystävättärensä seurasi -äänetönnä häntä. - -Kohta alkoi tulla vieraita. Puutarha säteili tuhansien kynttilöiden -valossa. Orjat ja orjattaret häärivät haaveellisissa puvuissa ympärinsä -vieraita passaamassa. Aina yhä tuli uusia kantotuoleja ennen tulleiden -riviin. Niistä astui ulos ylhäisiä naisia, ylellisissä koristeissa ja -puvuissa, jotka aina olivat toinen toistansa etevämmät ja paremmin -keksityt. Miehiä, joilla oli senaattorin arvo, ylhäisempiä upseereja -Misenum'in niemen luokse sijoitetusta laivastosta, nuoria -elähtyneennäköisiä miehiä, jotka kulkivat eteenpäin varovasti, ett'ei -yksikään poimu heidän vaatteuksissa joutuisi epäjärjestykseen, ja -vakaisennäköisiä, laihoja ammattifilosofeja, kuluneissa, huonoissa -villatogissa kihisi huvilan sisäänkäytävällä. Tämä tenhotunnäköinen -puutarha oli avoinna kaikille. - -Mutta ulkopuolella seisoi tiheä kansajoukko katsellen vieraita, ja moni -paha sana raha-aateliston rikkaudesta ja hekumallisuudesta kävi suusta -suuhun, ja moni puristeli salaa nyrkkiänsä tälle loistavalle -juhlaseurueelle. - -Vieraat jakautuivat kohta erityisiin joukkoihin. Useimmat ylhäisistä -naisista istuutuivat punaisella silkillä päällystetyille sohville -suunnattoman suureen, valkoisilla ja punaisilla ruusuilla kaunisteltuun -lehtimajaan. Heidän takanansa istui orjattaria, leyhytellen kalliita, -itämaisia viuhkia. Myöskin Viktoria oli liittynyt tähän seuraan. Hän -nauroi ja laski leikkiä erään nuoren miehen kanssa, joka seisoi hänen -edessänsä. - -"Ei, Lucius, sitä en voi koskaan uskoa. Sinulla mahtaa olla ikävä sillä -yksinäisellä, auringonkuumuuden kuivaamalla saarella. Me kävimme siellä -kerran, mutta hetket tuntuivat minusta siellä niin äärettömän pitkiltä, -että kiitin taivasta lähteissämme sieltä pois." - -"Unhotathan nyt kuitenkin", keskeytti nuori mies nauraen, "että minä -yksinäisyyttä juuri tahdonkin. Kirjani --" - -"Niin, niin, kirjasi -- niiden tähden voit varmaan olla kaikkea muuta -ilman." - -"Sinä et saa suuttua minuun, Viktoria, sillä tiedäthän, että vielä -kerran tahdon perinpohjin käydä sen teoksen läpi, jossa monta vuotta -olen työskennellyt." - -"Ah niin, minä unhotin sen", keskeytti nuori tyttö. "Mutta minkätähden -tarvitsee teidän alinomaa kirjoittaa? Syntyyhän siitä vaan kiistaa ja -riitaa. Ja sentähden sitten mennä Capreae-saarelle ja erota maailmasta! -Se on anteeksi antamatonta." - -"Viktoria", keskeytti nuori mies lempeällä äänellä, "jos tahdot minun -jäämään tänne, niin jäänkin." - -Nuori tyttö punastui ja loi ujosti silmänsä maahan. - -"Mutta ainoastaan sillä ehdolla." - -Tyttö käänsi kysyvästi silmiänsä häneen. - -"Että saan käydä hyvin usein teillä, ja että sinä aina näytät minulle -iloiset kasvot. Myönnätkö sen?" - -"Oi, Lucius", vastasi tyttö ujosti, peittäen kasvonsa viuhkan taakse. -Juttelu taukosi hetkiseksi. - -"Sinun pitää nyt paikalla sanoa myönnän taikka en", kehoitti nuori mies -naurussa suin, "sillä näen Sabinuksen tulevan tuolta sinua -tervehtämään." - -Silloin vaipui viuhka tytön kauniilta kasvoilta ja hän kuiskasi hiljaa -myönnän. - -Sabinus lähestyi. Hän oli päähenkilöitä Napolin ylhäisemmissä -keskuuspiireissä, hän oli erinomaisen hyvästi vaatetettu, ylhäinen -ryhdiltään sekä tunnettu kohtelijaista puheistaan. Hänen isänsä oli -jättänyt hänelle äärettömät varat, ja poika piti nyt elämän-tehtävänään -voida oikein perinpohjaisella tavalla nauttia rikkauksiaan. - -Hän kumarsi nöyrästi. - -"Olen tarvinnut kokonaisen hetken", sanoi hän, "vakuuttaakseni itseäni -käveleväni maan päällä, enkä taivaassa, mutta sinun näkemisesi herättää -minussa jälleen epäluuloa." - -Nämät sanat sanottuansa kumarsi hän uudelleen. - -"Kyllä osaatkin puhua piloja, Sabinus", sanoi Viktoria ylpeästi. -"Minusta on oikein maallisen viileä tässä iltakylmässä -- mutta nyt -juuri johtuu mieleeni, että tahdoin kysyä sinulta jotain." - -Sabinus kumarsi ja sanoi: "Mitä haluaa hyvä herratar kysyä?" - -"Se on myöskin hyvin maallinen kysymys. Joll'et sinä voi vastata -siihen, niin voinee ehkä joku näistä läsnäolijoista." - -Hän tervehti useita nuoria miehiä, jotka tulivat siihen samassa -tuokiossa. - -"Minä aioin lahjoittaa palvelijattarilleni villapeitteitä uuden vuoden -tullessa. Mistä saisin oikeita Kilikian tehtaanteoksia." - -Sabinus tuli kalmankalpeaksi; toiset nauroivat. He ymmärsivät Viktorian -vihjaavan Sabinuksen syntyperään. - -"En ole koskaan alentanut itseäni ajattelemaan sellaisia asioita", -vastasi hän kylmällä kohtelijaisuudella, jonka jälkeen hän kumarsi ja -meni pois. - -"Hän oli ansainnut sen rangaistuksen", puolusteli Viktoria toisille. -"Minä olen kauan aikonut hänelle sitä." - -Hiukan syrjässä naitujen naisien ja tyttöjen seurasta juttelivat -muutamat vanhemmat miehet keskenään. Niiden joukossa nähtiin Viktorian -isä, Cajus Herennius, vahvaruumiinen ja oikein jäykän roomalaisen -näköinen mies, leveine otsineen ja jyrkkine kasvojen juonteineen. Hän -oli yksinkertaisissa vaatteissa, mutta ranteillansa oli hänellä -kreikkalaisilla korkokuvilla koristetut, raskaat, kultaiset -rannerenkaat. Hän jutteli Aasiassa tehdyistä sotaretkistänsä, lyhyellä, -selvällä ja varmalla tavalla. Hänen vieressänsä istui Calpurnius. - -"Parttilaisia vastaan retketessämme", sanoi hän, kääntyen -viimeksimainittuun, "oli meillä joukossamme nuori upseeri, joka, -joll'en erehdy, sittemmin määrättiin Afrikaan prokonsulin alaiseksi. -Luulen hänen nimensä olleen Licinius." - -"Minä tunnen hänet vallan hyvin", vastasi Calpurnius ja pimeä varjo -lennähti hänen kasvoillensa. "Hän on legaattina Kartagossa." - -"Hän oli merkillinen ihminen", pitkitti Herennius, "haaveksija, joka -leirissä vaan harjoitti opintoja, mutta tappelussa taisteli kuin -leijona." - -"Hän on prokonsulille oikeana kätenä", lisäsi Calpurnius. - -"Ja tulee luultavasti myös hänen seuraajakseen", sanoi Herennius. -"Keisari ei ole hyvällä mielellä prokonsulia kohtaan, sillä hän tietää -kyllä hyvin, että tämä on ollut salahankkeissa häntä vastaan, hänen -vihollisensa Pescenniuksen kanssa." - -"Paljo tullee muuttumaan nykyisen hallituksen aikana", lisäsi kolmas -seurassa. - -"Niin, sen sanon teille", kuului käheä ääni loitommalta, ja laiha, -ankaran-, juronnäköinen mies astui esiin, "että hän tarttuu kiinni -rattaanvärttinöihin, eikä turhaan pidä Severuksen nimeä." - -Läsnäolijat silmäilivät puhujaa kummastellen. - -"Kuulkaa mitä sanon teille", jatkoi hän. "Olin kerran leirissä -Carnuntum'in luona ja mietin olemisen syytä ja tarkoitusta. Silloin -taputti joku minua olkapäähän. Minä käännyin katsomaan ja upseeri -seisoi vieressäni ja kysäsi minulta: 'Mitä teet?' ja minun vastattuani -hänelle, kysyi hän vielä: 'Uskotko sinä jumalia olevan?' Minä vastasin: -'Tutkimukseni osottavat minulle sen, mutta te mahtanette oppia sen -historiasta.' Sillä kaikenlaista turmaa on syntynyt näinä vuosina ja -valtakunnassa on kaikki lähtenyt pois liitoksistansa, juuri sentähden, -ett'eivät roomalaiset ole pitäneet lukua jumalistansa ja ovat antaneet -kaikellaista epäuskoa syntyä. Siihen vastasi hän minulle: 'Sinä olet -oikeassa', ja sen kanssa meni hän matkaansa. Hänen nimensä oli --" - -"Ah, Antistenes", virkkoi Herennius leikillä, "semmoisiin sanoihin ei -saa perustaa liian paljoa. Te filosofit olette tieteisoppineita. -Todellisten olojen painon alla horjuu ja notkistuu ihminen kuin hennoin -ruoko." - -"Ehkä lienet oikeassa", jupisi laiha mies äreästi. "Kurja luontokappale -on ihminen." - -Sitten meni hän takaisin paikallensa. - -"Tiedän hyvin", jatko Herennius, "että jos ylimalkaan joku ihminen voi -saattaa järjestyksen jälleen valtakuntaan, niin on se Septimius -Severus. Mutta olemmehan usein nähneet parhaimpienkin voiman ja -tarkoituksen menevän mitättömiin, kun sallimus on epäsuosiollinen." - -"Niin, se on näiden viimeisten vuosisatojen viisautta", virkahti -pilkallisesti eräs mies, joka tähän asti oli istunut äänetönnä ja -katsoa tuijottanut eteensä, "että yksi ainoa hallitsee miljoonia. Tämän -yhden ainoan tähden joutuvat tuhannet hukkaan, ja kuitenkin olisi -oikeammin, että tämä ainoa sortuisi monen tähden." - -Hän lausui nämät sanat kylmällä, vihlaisevalla äänellä. - -"Ne ovat persoonallisia mielipiteitä, Agaton", vastasi Herennius -torjuvasti. "Brutuksen ja kaikkein näiden kunnianarvoisten murhaajain -ajat ovat olleet ja menneet." - -Agaton puristi yhteen huulensa. - -"Mikä on mennyt, ei sentään ole unhotettu", jupisi hän. - -Filosofi nousi jälleen seisoalleen ja astui esiin. - -"Sanoohan Homeero näin", virkkoi hän: - -"Yhden on kuninkahaksi vaan määrännyt moniviisas Kronos." - -"Homeeron", keskeytti toinen ripeästi hänen puheensa, "pidän -valtiollisissa asioissa lapsen arvossa." - -"Vai niin?" sanoi filosofi pistävästi. "Sittenpä ei minulla todellakaan -ole enää mitään lisättävää. Mutta kiitän Agatonia hyvästä opetuksesta." - -Sitten meni hän takaisin pimeään nurkkaansa. - -Palvelija tuli Herenniuksen luokse ja kuiskasi hiljaa muutaman sanan -hänen korvaansa. Hän nousi pikaisesti ylös. - -"Hyvät ystävät", sanoi hän vilkkaasti, "keisari saapui tunti sitten -Napoliin ja aikoo tulla meidän seuraamme. Suokaa anteeksi." - -Näin sanottuansa katosi hän. - -Myöskin toiset nousivat ylös ja juttelivat innolla tästä -odottamattomasta sanomasta. Kaikilta haaroilta nähtiin vieraiden -kiiruhtavan esiin ja lausuvan kummastuksensa toisilleen. -Suitsunkantajia asetettiin sisäänkäytävän edustalle ja sinne tänne -lisättiin valoa tahi järjesteltiin se vaikutuksellisempaan tapaan. -Orjia asetettiin määrättyjen välien päähän toisistaan Napoliin saakka, -jotta he edeltäkäsin antaisivat tiedon keisarin ja hänen seurueensa -tulosta. - -Sill'aikaa kävi eräs mies loitolla puistossa, missä ei ollut ihmisiä, -edestakaisin samaa polkua. Hän näytti olevan peljättävässä -mielenliikutuksessa. Välistä hosui hän ympärilleen käsillään, välistä -syöksyi esiin mielettömän tavoin, välistä katsoi hän liikkumatta puihin -ja pensaihin. - -"Niin -- ei", jupisi hän. "Sinä et saa -- mutta minä tahdon -- -Herennius -- kestiystävyys -- ei, minä en voi!" - -"Cesar, Cesar!" kaikui kadulta. "Terve, Cesar!" - -Hän säpsähti peljästyneenä. - -"Ratkaiseva hetki lähenee", höpisi hän. "Tahdon kerran koettaa, enkö -minäkin osaa huutaa raivoisan rahvaan tavalla. Terve -- ei, kuolema -Cesarille!" - -Tikari välkkyi hänen kädessänsä. Ripeästi piilotti hän sen jälleen ja -meni puiden sekaan. - -Sanansaattaja palasi hengästyksissään Herenniuksen tykö ja huusi: "Hän -tulee!" - -Tämä sanoma enensi yleisen jännityksen ja mielenliikutuksen -korkeimmillensa. - -Sisäänkäytävän vieressä olevat soitsunkantajat kumarsivat syvään. -Heidän rivinsä läpi astui pitkä ja solakka, vakaisennäköinen, -parrettunut mies. Hänen tukkansa oli paksu ja harmahtava, pukunsa -yksinkertainen; kapeilla purppurajuovilla kaunistellun tunikansa[31] -päällä oli hänellä korkeavaatteinen viitta, ja päässänsä -yksinkertaisesti koristettu nahkakypäri. - -Seurueena oli hänellä useita upseereja. - -Rajuilla kättentaputuksilla tervehdittiin sisälle tulevata Cesaria, -joka ystävällisesti kumarteli päätänsä kaikille haaroille. - -Herennius meni ylhäistä vierastansa vastaan. - -"Ylhäinen Cesar", sanoi hän, painaen päänsä alas ja vasemman kätensä -rintaansa vasten, "palvelijasi on onnellinen saadessaan sinut -vieraaksensa." - -"Terve sinulle, Herennius", vastasi Cesar, tarttuen hänen käteensä. -"Minä tahdon käytökselläni osottaa ystävilleni, että ajattelen heitä." - -Keisarin sanat kuuluivat vienosti ja sointuvasti, mutta afrikalainen -äänenkorko oli niissä selvästi huomattavana. - -Herennius kumarsi. - -"Näen täällä olevan koolla paljon vieraita", jatkoi keisari, katsoen -ympärilleen läsnäoleviin. "Ehkä tapaan täällä vanhoja ystäviä." - -Sitten astui hän edelleen ja antoi Herenniuksen ensin esittää oman -perheensä jäsenet hänelle ja sen jälkeen ylhäisemmät vieraista. Hän oli -hyvin suosiollisella mielellä ja oli hänellä ystävällinen sana melkein -jokaiselle. - -"Oh, Calpurnius", huudahti hän nähdessänsä tämän. "Sinä olet -pakolainen, jota jo olen haeskellut jonkun ajan. Sinun pitää tulla -takaisin Roomaan. Minä tarvitsen sinua." - -"Minä pelkään, että arvostelet minua liialla velttoudella, Cesar", -vastasi Calpurnius nöyrästi. - -"En suinkaan, Calpurnius; toistan vieläkin kerran että olet tervetullut -jälleen Roomaan." - -Juteltuaan muutaman minuutin vieraiden kanssa, vei keisari Herenniuksen -syrjään. - -"Minä tarvitsen sinua, Herennius", sanoi hän melkein rukoilevalla -äänellä. "Sinä olet eronnut valtion palveluksesta liian aikaiseen. Sinä -voit vielä olla valtakunnalle suureksi hyödyksi. Ajat ovat myrskyiset; -minulla on vaikeita suhteita voitettavana ja tarvitsen taattuja -miehiä." - -Herennius katsoi äänetönnä eteensä. "Itämaille pitää minun saada luja -muuri parttilaisia vastaan", jatkoi keisari, "ja luulen sinun voivan -rakentaa minulle sen." - -"Cesar", sanoi Herennius vapisevalla äänellä, "sinun luottamuksesi -liikuttaa minua syvästi, mutta vanhuuteni johdosta pelkään, ett'en enää -voi oikein tyydyttävällä tavalla osottaa ansaitsevani luottamustasi." - -Keisari pudisti päätänsä. - -"Minä en voi olla ilman sinua eikä sinun pidä kieltäytyä -- mutta", -lisäsi hän, "mutta sanani ovat kuitenkin vaan pyyntö, johon voit evätä, -hyväntahtoisuuteni sinua kohtaan sen johdosta mitenkään muuttumatta." - -"Sittenpä anon sinulta, Cesar, ajatusaikaa", virkkoi Herennius. - -"Sitä nyt saanet, mutta älä anna sen venyä liian pitkäksi, sillä -nykyiset olot vaativat tarmokkaita miehiä, eikä niitä suinkaan ole -yltäkyllin valtakunnassa. Minä näen ponnistukseni käyvän turhaksi, -työni menevän hukkaan, joll'eivät muut auta minua kuormani -kantamisessa." - -"Suokoot jumalat sinulle menestystä!" sanoi Herennius. - -"Ja johdattakoot sinun mielesi luonnistuneesen päätökseen", lisäsi -keisari. "Mutta lähtekäämme nyt takaisin vieraiden tykö. Kuka on tuo -totisennäköinen neiti? Hänellä näyttää olevan jokin suru." - -"Se on Calpurniuksen käly", vastasi Herennius, "puolisovainajani -sisarentytär." - -Keisari meni Julian luokse, joka punastui ujostuneena. Multa hänen -lempeät sanansa rohkasivat Juliaa ja kohta syntyi heidän välillensä -vilkas kanssapuhe, jonka ajalla nähtiin hallitsijan usein naurahtavan. - -Hetken kuluttua ojensi hän Julialle kätensä jäähyväisiksi. -"Tervetullut Roomaan", sanoi hän ystävällisesti. Hämillään keisarin -hyväntahtoisuudesta loi tyttö silmänsä alas ja näki mustan haamun -astuvan esiin. Hän kääntyi pikaisesti, ja samassa tuokiossa syöksyi -hänen ohitsensa mies, jonka yläällä olevassa kädessä oli tikari. -Salaman nopeudella pisti hänen päähänsä ajatus, että väijyttiin -keisaria, ja samassa kuin ase putosi, heittäytyi hän kovasti parkaisten -hallitsijan eteen, joka säikähtyen väistyi takaperin. - -Nyt syntyi hirmuinen melu, "Cesar on murhattu, Cesar on murhattu!" -huudettiin joka haaralta. Samassa oli Herennius vahvalla kädellään -tarttunut murhaajaan; hän katsoi miestä silmiin -- ja näki Agatonin -kellanvaaleat kasvot. - -"Sinä katala", huudahti Herennius hänelle, "tahdotko sillä tavalla -loukata kestiystävyyttä!" Murhaaja ei vastannut mitään; hänen hehkuvat -silmänsä hakivat keisaria. - -Paikalla oli tämän ympärille kokoutunut tiheältä väkeä. Kalmankalpeana -seisoi hän väkijoukon keskellä, sylissään pyörtynyt tyttö. - -"Hänestä vuotaa veri", sanoi keisari. "Toimittakaa tänne paikalla -lääkäri ja neidin palvelijattaria." - -Julian olkapäästä tirsusi veri paksun silkkivaatteen läpi. Hänet -pantiin sohvalle ja koettiin saada häntä jälleen virkoamaan. - -Muutaman minuutin perästä avasi hän silmänsä. Hän ymmärsi heti, mitä -oli tapahtunut ja naurahti, nähtyään Marcellan ja Viktorian olevan -polvillaan hänen sohvansa vieressä. - -Nyt astui myöskin keisari hänen luoksensa. - -Keisarin kasvot olivat vielä yhä kalpeat ja hänen huulensa -värähtelivät. - -"Sinä olet pelastanut henkeni", sanoi hän totisesti. "Ja olet sillä -tehnyt enemmän kuin voit aavistaakaan. Cesarin kiitollisuus sinua -kohtaan on ääretön ja katoomaton." - -Hän puristi Julian kättä ja lähti paikalla pois seurasta, joka osotti -kunnioitustansa hänelle kaikuvilla suostumushuudoilla. Herennius -seurasi hallitsijaa huvilan portille. - -"Lähetän paikalla joukon sotamiehiä viemään murhaajaa Napoliin. Siksi -ajaksi jätetään hän sinun haltuusi", virkkoi keisari. "Hänen pitää -saada kuolemarangaistus Roomassa." - -"Minulla olisi eräs rukous, Cesar", sanoi Herennius surullisella -äänellä. - -Keisari katsoi kysyväisesti häneen. - -"Se häpeä, joka tänään on tullut minun huoneelleni, kun Cesar ei näy -voivan olla turvassa henkensä puolesta minun muurieni sisällä, -kiirehtää minua päättämään siinä asiassa, jota äsken esitit minulle. -Niin, Cesar", rukoili hän, "ota vastaan se palvelus, jonka vanha mies, -niillä vähillä voimilla ja niinä muutamina vuosina, jotka hänellä vielä -ovat jäljellä, voi tehdä sinulle, jotta sinä sekä jokainen näkisi, että -olen todella uskollinen valtakunnan päämiehelle ja lujasti mieltynyt -häneen." - -Niin puhui Herennius ja katsoi keisariin rukoilevin silmin. - -"Herennius", vastasi Septimius Severus, "äsken pyysit itsellesi -ajatusaikaa, nyt käsken minä sinua miettimään asiaa; sillä minun jyrkkä -tahtoni on, ett'et antaisi tämän tapauksen mitenkään vaikuttaa -päätökseesi. Anna nyt huomenna sekä yhä edelleen minulle tietoja -tyttöraukan voinnista, kunnes hän on aivan parantunut. Miten voinen -palkita hänelle, en vielä tiedä", lisäsi hän hiljaan ja katsoi -miettiväisesti maahan. Sitten puristi hän sydämmellisesti Herenniuksen -kättä ja lähti huvilasta. - -Kohta keisarin lähdettyä menivät myös muutkin vieraat pois. Herennius -otti heiltä jäähyväiset syvällä surkumielisyydellä. Tämä hirmuinen -tapaus oli ankarasti kauhistanut häntä, eikä edes keisarin sanatkaan ja -vakuutus suosionsa muuttumattomuudesta voineet poistaa hänestä -raskasmielisyyttä. - -Kun viimeinen vieras oli lähtenyt huvilasta, meni Herennius murhaajan -tykö, jota joukko orjia oli vartioimassa. - -"Agaton", lausui hän miehelle, joka synkkämielisenä katsoa tuijotti -maahan, "oliko meidän tasavaltalaisilla esi-isillämme tapana -väärinkäyttää kestiystävyyttä ja tuottaa murhan kirousta ystävän -perheen keskustaan?" - -Murhaaja näytti tulevan ankaraan mielenliikutukseen, mutta hän ei -tohtinut nostaa silmiänsä. - -"En ole tullut nuhtelemaan sinua", jatkoi Herennius. "Päinvastoin -säälittää minua, että olet uskaltanut ryhtyä niin onnettomaan tekoon." - -Agaton nosti kalpeat kasvonsa ja silmäili hetkisen tutkistelevasti -Herenniusta. Sitten antoi hän päänsä vaipua syvään rintaansa vasten. - -"Suo anteeksi minulle", virkkoi hän sekavasti, "kestiystävyytesi -loukkaus. Jumalat ovat soaisseet minut. Voi minua, onnetonta!" - -Herennius teki kieltävän liikkeen. - -"Minä suon sinulle anteeksi, koska kadut rikostasi", lausui hän. -"Antakoot jumalat sinulle voimaa nöyrästi käydä kohtaamaan sitä ankaraa -rangaistusta, joka sinua odottaa. Hyvästi!" - -Näin sanottuansa meni hän pois. - -Eräässä huvilan kamarissa olivat Marcella ja Viktoria hoitamassa Juliaa, -ja Viktoria erittäinkin koetti liikuttavalla hellyydellä edeltäkäsin -tutkia ja täyttää ystävättärensä kaikki halaukset. - -Haava ei ollut vaarallinen, mutta kivullinen. Tikari oli sattunut -olkaluuhun ja tehnyt syvän haavan. Julia koki olla iloinen, jott'eivät -hänen sisarensa ja ystävättärensä olisi olleet levottomat. - -"Tyttäreni", lausui Herennius -- hän ei koskaan ennen ollut tällä -nimellä puhutellut Juliaa -- ja tarttui haavoitetun käteen, "sinä -pelastit tämän huoneen suuresta häväistyksestä, kun estit ilkityön -tapahtumasta ja pelastit valtakunnan tuen. Ollen tämän huoneen isäntä -ja keisarin ystävä, pyydän sinua, jos Calpurnius ja Marcella sen -sallivat: ole Viktorialleni enemmän kuin ystävätär, ole hänelle sisar -ja minulle tytär!" - -Naurussa suin käänsi Julia kasvonsa sinne päin, jossa Calpurnius ja -Marcella istuivat. - -He ymmärsivät tämän silmäyksen. - -"Me emme voi erota sinusta", sanoi Marcella liikutuksella. "Vaikka -sisareni, olet sinä minulle myöskin kuin tytär. Mutta sinun pitää nyt -olla myöskin Viktorian sisar." - -"Ja minun tyttäreni", lisäsi Herennius. - - - - -Kymmenes Luku. - -Harhatiellä. - - -Hymyilevällä, "suruapoistavalla" Pausilypoon rannikolla, Napolin ja -Puteolin välillä, oli niiden huviloiden rivissä, jotka seppelöivät tätä -ihanaa rantaa, Luciuksen maatalo yksinään, ison puutarhan ympäröimänä. -Vaikka Lucius oli syntynyt ja kasvanut Ateenassa, oli hän kuitenkin -roomalaisista vanhemmista. Heidän kuoltuansa ei hän ruvennut -valtionpalvelukseen, vaan vetäytyi tänne, elämään kokonansa tieteille. -Syvien filosofiallisten tietojensa, helpon puheenlahjansa ja terävän -sukkeluutensa vuoksi oli hän ennen pitkää tullut suosituksi seuraelämän -piireissä. Tämän nuoren oppineen liittyminen kristilliseen seurakuntaan -ei tehnyt mitään muutosta siinä, ja Lucius puolestansa seurusteli -entisellä pakottomalla tavallaan yhä edelleenkin pakanallisten -ystäviensä kanssa. Kristityiden keskuudessa juteltiin tosin ihmeellisiä -asioita Luciuksen "filosofillisesta kristillisyydestä", joten sitä -nimitettiin, eikä hän oikeastaan vielä ollut tullutkaan osalliseksi -kristillisyyden olennosta ja ytimestä. Hänen kristillisyytensä oli -ainoastaan kristillisillä muodoilla kaunisteltua filosofiaa, joka -ainoastaan ulkonaisesti oli raamatun mukaista ja johon hänet oli saanut -eräs Napolissa asuva aleksandrialainen. Itse oli Lucius niin epäselvä -ja itseytetön mielipiteissään, ett'ei hän käsittänyt, kuinka ryhditön -semmoinen peruskanta oli. Tämän seikan otti myös Napolin piispakin -viisaasti huomioonsa, ja kohteli nuorta filosofia, joka ei tuonut -mielipidettänsä julkisuuteen, lempeydellä, eläen siinä toivossa, että -nuoren ateenalaisen mieli vihdoin avautuisi lunastuksen totuudelle. -Sentähden ei hän yhtään arvellut esittäessään Luciusta silloisen Rooman -piispan Zephyrinuksen suosioon, kun Lucius kerran pitkän ajan oleksi -maailmankaupungissa. - -Lucius oli juuri noussut ylös aamulla Herenniuksen juhlallisuuden -jälkeen, kun palvelija tuli hänelle ilmoittamaan vieraan tulleen. Noin -neljänkymmenen vuoden vanha, matkapukuun puettu mies astui hänen -tykönsä, ja otti esiin kirjoituksen, jonka hän ojensi Luciukselle, -lausuen: "Rooman piispalta Zephyrinukselta." - -Lucius tarttui siihen, kysyen: - -"Pitääkö sinun saada tähän vastaus?" - -"Ei, mutta huomenna tulee eräs kumppani, joka matkustaa takaisin -Roomaan ja vie sinun vastauksesi. Minä menen Sisiliaan." - -Näin sanottuansa lähti sanansaattaja matkaansa. - -Lucius heittäytyi sohvalle, levitti kirjoituksen ja luki puoliääneensä: - -"Zephyrinus, Rooman piispa, veljelleen ja rakkaalle ystävälleen, -ateenalaiselle Luciukselle Napolissa. Tervehdys ja rauha Jumalalta, -meidän isältämme, ja Herralta Jesukselta Kristukselta. Rakkaani, eräs -tapaus, joka kävi täällä ja on tuottanut meille levottomuutta ja surua, -pani minut kirjoittamaan sinulle nämät rivit. Roomalaisnaisen Marcian, -lähellä Roomaa olevan maatilan hoitaja on pannut kolme orjistansa -kovaan vankeuteen, sentähden että he tunnustavat itsensä Kristukselle, -ja piinaa heitä julmasti, saadakseen heidät luopumaan uskostansa. Me -rukoilimme tilanhoitajaa näiden onnettomien puolesta, vaan kun ei hän -ottanut meitä kuullaksensa, me käännyimme kiireimmittäin hänen -herrattareensa Marciaan. Mutta juuri sinä päivänä, jolloin pyysimme -saada häntä puhutella, oli hän lähtemäisillään Napoliin, jonka vuoksi -emme saaneet hänelle esittää asiaamme. Pyydämme siis sinua, joka olet -maailmaa kokenut mies, etsimään ylös Marcian ja toimittamaan häneltä -semmoisen käskyn, että nuot onnettomat jälleen päästettäisiin -vapauteensa. Sillä tiedäthän, ett'ei kirkko pidä huolta jäseniensä -hengellisestä hyvästä ainoastaan, vaan myöskin ruumiillisesta. Herra -Kristus olkoon kanssasi ja toimissasi. Me siunaamme sinua ja lähetämme -sinulle veljellisen tervehdyksen." - -Lucius pani kirjoituksen jälleen kokoon ja katsoi hetkisen -miettiväisesti eteensä. - -"Parempi olisi minusta ollut", jupisi hän itseksensä, "jos piispa olisi -pyytänyt ketä toista tekemään tämän. Mutta koska minä nyt kerran olen -siksi valittu, niin koetan olla hänen luottamustansa ansaitseva. Rooman -piispan ystävyys ei minusta ole yhden tekevä eikä siis sovi minun -hyljätä tätä tilaisuutta, jolloin ensi kerran saan toiminnalla osottaa -itseni kiitolliseksi roomalaista vieraanvaraisuutta kohtaan." - -Hän astui ulos balkongille ja antoi silmäyksensä liidellä ihanan meren -ylitse. Mutta muutaman minutin kuluttua meni hän jälleen sisään. "Koska -se on tehtävä, niin teenpä sen paikalla", virkkoi hän. "Se on myös -parasta sekä piispalle että vankiraukoille." - -Niin sanottuansa valmistautui hän lähtemään ulos. - -Eräällä kallionpenkerellä Napolin itäisen linnan läheisyydessä oli -huvila, jonka sen isäntä aina hyyräsi rikkaille pääkaupunkilaisille, -jotka suvisin asuivat Napolissa. Sinne neuvottiin Luciusta, kun hän -kaupungissa tiedusteli, missä roomalainen patriisitar Marcia asui. - -Kohta oli hän huvilan portilla. Portinvahti nykäytti olkapäitänsä, kun -Lucius kysyi pääsisikö hän Marcian puheille. - -"Viisi minuuttia sitten tuli tänne Isiksen pappi. Jos tahdot odottaa -kunnes hän lähtee pois, niin voit ilmoituttaa itsesi." - -Lucius mietti hetkisen. - -"Hyvä, minä odotan", sanoi hän, "mutta sinun pitää ilmoittaa minut -heti." - -Portinvahti huusi orjan ja käski tämän kysyä, päästäisikö herratar -puheillensa Luciusta. - -Muutaman minuutin perästä palasi orja. - -"Marcia pyytää sinua odottamaan hetkisen. Pääset paikalla hänen -puheillensa. Muuten", virkkoi hän sitten portinvahdille, "ei hän ota -vastaan ketään." - -Tuskin oli Lucius astunut sisälle tablinum'iin, kun Isiksen pappi, -josta portinvahti oli puhunut, lähti pois tyytymättömän näköisenä. -Lucius, joka heti arvasi hänen olleen tyytymättömän sentähden, että oli -saanut liian pienen rahalahjan, katsoi hymyillen hänen jälkeensä eikä -huomannutkaan, että esirippu huoneen perällä hiljaan väistyi syrjään ja -pari mustaa silmää katseli häntä sen takaa. Mutta ainoastaan tuokion; -sitten meni esirippu jälleen paikallensa. Luciuksen piti odotella -kauan, ennenkuin sai tavata Marciaa. Vihdoin tuli orjatar ja pyysi -Luciusta seuraamaan häntä; hänen herrattarensa odotti kammiossansa. - -Lucius seurasi palvelijatarta eräänlaisella mielenliikutuksella. -Palvelijatar seisattui erään oven eteen, jossa olivat raskaat, -silkkiset esiriput, ja veti esiripun syrjään. Lucius astui sisään. -Huone, johon hän tuli, oli hämäräinen ja ylellisellä loistolla -järjestetty. Sen lattia oli peitetty Persian matoilla; sen laessa ja -seinissä oli luonnikkaita, miedosti kangastavia värikoristeita. Siellä -täällä oli kasviryhmien joukossa komea kuvapatsas. - -Keskellä huonetta oli useita leposohvia, yhdellä niistä istui -roomalainen patriisitar, ollen hänellä yllänsä valkoinen, -purpurareunainen tunika. Tämä kallis pukine oli vyötetty kapealla, -kullankudotulla vyöllä. Kaulassa ja käsivarsissa oli hänellä himeästi -kiiltäviä, raskaita, etruurialaisia kultakoristeita, joissa oli -taitehikkaasti tehtyjä korukuvia, ja hänen mustissa hiuksissansa kiilsi -kapea, kultainen otsanauha. - -Hänen säännölliset, jyrkkäjuonteiset kasvonsa panivat hänet vivahtamaan -tylynlaiselle, mutta hänen hehkuvat, mustat silmänsä ja houkuttava -naurunsa, joka tässä naisessa oli tenhovaa, poistivat heti tuon -ensinmainitun tekemän vaikutuksen. - -Lumivalkoisella, sormuksista kimaltelevalla kädellään antoi hän -Luciukselle merkin istuutua hänen viereensä sohvalle. Lucius totteli -kehoitusta ja alkoi hartaasti esittää piispan asiaa. Marcia näytti -kuultelevan häntä välinpitämättömästi. - -"Mieltäni pahoittaa", virkkoi hän Luciuksen lopetettua, "että olet -nähnyt turhaa vaivaa." - -Lucius silmäili häntä hämmästyneenä. Hän nauroi raukeasti. - -"Niin, turhaa todellakin", toisti hän, "sillä eilen jo lähti -sanansaattaja viemään tilanhoitajalleni käskyä, että hän paikalla -päästää irti ne kolme orjaa ja vastaiseksi jättää heidät rauhaan ja -lepoon. Minä sain sattumalta tietää mitä oli tapahtunut, eikä minulla -ole tapana saattaa alamaisilleni ikävyyksiä uskonsa tähden. Sanon -toistamiseen, että pahoittaa mieltäni, kun olet nähnyt turhaa vaivaa." - -"Domina", vastasi Lucius kumartaen, "älä sano minun turhaan vaivanneen -itseäni. Sinun näkemisesi on minusta suuri onni ja paljoa suuremmankin -vaivan ansaitseva." - -Marcia loi tutkistelevan silmäyksen puhujaan, joka hiukan punastui -omista sanoistansa. - -"Osaatko sinäkin imarrella?" virkkoi Marcia leikillä. - -"Enpä", vakuutti Lucius, joka nyt oli jälleen selvinnyt, "se oli -todenperään sanottu." - -"Todenperäänkö sanottu? Kuinka voit todistaa sen minulle?" - -"Niin kohta kuin sanot minulle, minkätähden kukka kaipaa auringon -suuteloa." - -"No uskon sinua", sanoi hän hiljaan. - -Juttelu taukosi hetkiseksi, mutta Luciuksen silmät eivät kääntyneet -enää pois Marciasta. Hänestä tuntui ikäänkuin yliluonnollinen voima -olisi hallinnut häntä; hän oli kadottanut koko tahdonvoimansa. -Viktorian nimi juolahti hänelle mieleen, mutta se olisi vaan haihtuva -ajatus, joka paikalla jälleen katosi hänen mielestänsä. - -"Tahdon näyttää sinulle pengertäni", sanoi Marcia, nousten istualtansa. - -He menivät penkerelle, josta oli ihana näköala Napolin yli. Katselijan -jalkain juuressa levisi kirjava kaupunki sinertävän meren ääressä, -jonka pinnasta Capreae-saaren kalliot kohosivat. Vasemmalla kohosi -Campanian tasangosta Vesuviuksen valtava kartio, jonka savupilvi häälyi -uhkaavana sen juurella olevan asutun seudun päällä, ja vähän -syrjemmällä aleni aina mereen asti vuoriharjanne, jonka terävät huiput -olivat alastomat, mutta rinteet vihannat ja täynnä hymyileviä taloja. -Ja kaiken tämän yli säteili aurinko siniseltä taivaalta. - -Lucius katseli uneksivaisena tätä komeata panoraamaa. - -"Miten maailma on kaunis", sanoi hän. - -"Mutta vielä kauniimmaksi tekevät ihmisen ajatukset ja tunteet sen", -lisäsi Marcia. - -"Purret noin tyynellä merellä liikkuessaan vertaan minä hauskoihin -puheihin ja toimintoihin, jotka sulostuttavat elämän yksitoikkoisen -muodon", sanoi Marcia. "Mutta minulle muistuu mieleeni jotain", jatkoi -hän pikaisesti. "Saanko pyytää sinua venematkalle? Minulla on vene, -jonka vertaista ei ole täällä. Olen teettänyt sen Egyptissä." - -"Määrää itse, koska saan seurata sinua sille matkalle", vastasi Lucius -mieltyneenä. - -"Tänään -- ei, huomenna. Meidän pitää nauttia kaunista ilmaa. Näetkö, -miten Capreae kimaltelee tuolla? Sinne pitää meidän purjehtia." - -"Niin, Capreae-saarelle", virkkoi Lucius, ja hänen kasvonsa -synkistyivät. Hän ajatteli sitä lupausta, jonka hän päivää ennen oli -tehnyt eräälle toiselle ja nyt rikkoi sen ollakseen toiselle mieliksi. -Mutta hän ei tahtonut antaa minkään synkistyttää tätä hetkeä, vaan -karkoitti pois häiritseväiset ajatukset ja jatkoi leikilliseen tapaan: - -"Capreae-saarelle olen kauan halunnut -- siellä tahtoisin tieteistellä -hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä." - -"Sitä sallin sinun tehdä myöskin minun seurassani", vastasi Marcia. -"Minä teen sill'aikaa jotain käsityötä. Matka on niin pitkä, meri -yksitoikkoinen, taivas niin väsyttävän sininen --" - -"Marcia", keskeytti Lucius häntä, "minkätähden teet minusta pilkkaa -tällä tavalla?" - -Marcia nauroi ääneensä. - -"Heu, patior telis vulnera facta meis![32] Huomaa se. Lucius." - -Hetken kuluttua lähti Lucius pois ja palasi kotiinsa, mielensä kovin -liikutettuna. Kamaristansa tapasi hän uuden kirjoituksen, jossa -käsiteltiin erästä filosofillista kysymystä, jota hän itsekin usein oli -mietiskellyt pitkälle yöhön. Hän alkoi paikalla lukea sitä. Mutta jo -muutaman minuutin perästä heitti hän kirjarullan syrjään. Hänestä oli -mahdotonta pitää ajatuksiansa koossa. Hän meni ulos puutarhaan -rauhoittamaan mieltänsä, mutta hänen mielenliikutuksensa eneni, mitä -vähemmin hänen ajatuksensa olivat kiinnitetyt määrättyyn esineesen. Hän -istuutui tiheään lehtimajaan ja peitti kasvonsa molempiin käsiinsä. -Niin istui hän hetkisen liikkumatonna. Sitten hyppäsi hän jälleen ylös. -"Niin", huudahti hän tuskaisena, "olen käyttäytynyt pahoin häntä, hyvää -lasta kohtaan, joka on minuun uskollisesti mieltynyt. En tiedä kuinka -niin teinkin. Olin ikäänkuin veltostuneena ja silmäni sokenivat -- -mutta nyt on se voitettu", sanoi hän levollisempana. "Ja nyt tahdon -mennä hänen tykönsä, jotta hänen näkemisensä ja ylevä olentonsa -vahvistaisi minua kaikkea heikkoutta vastustamaan. Niin, Viktorian -tykö!" - -Hän kiiruhti joutuin Herenniuksen huvilaan. Hänen sydämmensä sykki -kovasti, kun hän astui sinne sisälle. - -"Kuinka voin kohdata häntä?" ajatteli hän itseksensä. "Eikö hän heti -huomaa, ett'en ole samalla tasaisella mielellä kuin eilen?" - -Herennius otti vieraansa vastaan tavallisella ystävyydellä. - -"Kuinka on Julian laita?" kysyi Lucius. - -"Paremmin, jumalille kiitos! Toivomme hänen kahdeksan päivän kuluttua -olevan aivan terveen. Mutta hänen täytyy välttää pienintäkin -mielenliikutusta eikä saa hän päästää luoksensa ketään. Marcella ja -Viktoria kävivät levolle, sillä he valvoivat sairaan tykönä koko yön." - -"Sittenpä en voi muuta kuin pyytää sinua sanomaan heille terveisiä -minulta", virkkoi Lucius. - -He alkoivat nyt jutella edellisen päivän juhlasta ja murhayrityksestä. -Mutta kohta tuli Herenniukselle muita vieraita ja Lucius sanoi siis -jäähyväiset jo hetken kuluttua. - -"Toivoni ei käynytkään toteen", jupisi hän itseksensä. "Olisi ollut -hyödyllistä minulle tavata häntä, mutta tahdon kuitenkin pysyä lujana. --- Ja veneretki? Lupasinhan kuitenkin lähteä hänen mukaansa. Olkoonpa, -lähetän huomenna orjan selittämään syyni puhtaaksi. Mutta huvitusta -pitää minun nyt saada, ja tahdon hakea sitä hauskan ystäväni -Ceseniuksen tyköä." -- - -Varhain seuraavana aamuna toi sanansaattaja Luciukselle sinetillä -suljetun kirjoituksen. - -"Tahdotaan siihen vastausta", lisäsi orja, ojentaessaan kirjoituksen -herrallensa, joka paraillaan luki. - -Lucius avasi kirjeen vapisevalla kädellä ja luki: - -"Odotan sinua satamalla kymmenennellä hetkellä. Kaikki on valmiina. Älä -unhota kirjojasi." - -Lucius nauroi tälle viimeiselle lauseelle, mutta tuli heti jälleen -toisennäköiseksi. - -"Mitä pitää minun vastata?" sanoi hän itseksensä. "Teen itseni -naurettavaksi, jos nyt peruutan lupaukseni. Minkätähden en peruuttanut -eilen? Nyt ei minulla liene muuta neuvoa kuin lähteä mukaan." - -Hän otti papyrusliuskaleen, kirjoitti siihen muutamia sanoja ja antoi -sen orjalle. - -"Tässä on vastaus." - -Sitten alkoi hän jälleen lukea ja niin istui hän monta tuntia yhtä -mittaa tieteistellen ja kirjoitellen muistoon. Päivän tullessa puoleen -nousi hän ja meni ulos balkongille nauttimaan raitista ilmaa. - -"Pitänee minun lähettää sanansaattaja Herenniukselle, saadakseni tietää -miten Julian on laita", sanoi hän itseksensä. "Pitäisi itseni -oikeastaan käydä siellä, mutta kammottaa minua tuo puolenpäivän -kuumuus. Kirjoitan vaan muutaman sanan." - -Hän istuutui kirjoituspöytänsä ääreen ja huusi heti sen jälkeen -luoksensa orjan. - -"Vie tämä kirje Herenniuksen huvilaan. Mutta paikalla! Sinun pitää -saada vastaus." - -Orjan lähdettyä, meni Lucius jälleen ulos balkongille. - -"Miten levollinen olen tänään", sanoi hän. "Kuinka erilainen eilisen -suhteen! Ystäväni kirja on tehnyt minulle hyvää. Semmoinen vakainen ja -laimea kieli oli lääke kuohussa olevalle mielelle. Toisaalta kehoittaa -minua myös tämä oivallinen teos saattamaan omat tutkimukseni -päätökseen, ja toivon kohtakin sen tekeväni." - -Palvelija tuli sisään ilmoittamaan vieraita tulleen. Lucius nousi -paikalla ja meni vastaanotto-huoneesen. - -Siellä oli kaksi nuorta miestä, hänen nuoruudentuttaviansa Ateenasta, -jotka sinä aamuna olivat saapuneet Napoliin. Hän ihastui heidän -äkkiluulemattomasta tulostansa ja pyysi tykönsä heidät päivälliselle; -sitten vietti hän muutamia hauskoja hetkiä heidän kanssansa. - -Kymmenes hetki oli jo tullut, kun Lucius lähti asunnostansa menemään -satamalle. Siellä oli Marcian kallis, kullattu venhe ja Marcia itse -tuli muutaman minutin perästä kantotuolissa. Lucius tervehti häntä ja -auttoi häntä astumaan ulos kantotuolista. Nojautuneena Luciuksen -olkapäätä vasten astui hän venheesen. - -Tämä komeasti kultaeltu ja kuvapiirroksilla kaunisteltu pursi oli -esiripulla jaettu kahteen osastoon; pienempi oli perämiestä, molempia -soutajia ja palvelijatarta vasten. Toinen isompi, teltillä ympäröitty -osasto, jossa oli runsaasti tyynyjä ja mattoja, oli Marcialle ja hänen -vieraallensa. - -Marcia heitti yltänsä avaran viittansa, joka ympäröi häntä, ja istuutui -sohvalle. Hänen viereensä, toiselle matalammalle sohvalle, kävi -istumaan Lucius. Kun hän jälleen loi silmänsä tähän kauniisen -roomalaisnaiseen, tunsi hän levollisuuden, johon hän suurella vaivalla -oli päässyt, yhä enemmin karkkoavan hänestä. Hänen ajatuksensa -ikäänkuin tukahtuivat. Kaikki hänen hyvät aikomuksensa haihtuivat kuin -sumu. - -"Miten oletkin kaunis, Marcia", kuiskasi hän hiljaa. - -Marcia nauroi. - -"Kohteliaisuutta vaan! Pitihän meidän lyhentää matkan pitkäpiimäisyyttä -jollakin vakaisemmalla. Missä ovat kirjasi? Orjattareni on jo käsityön -laittanut minulle." - -"Voi, Marcia", sanoi Lucius rukoilevasti, "minkätähden teet minusta -tällaista pilkkaa? Katso kuinka aurinko, maa ja meri kehoittavat meitä -iloisesti nauttimaan elämää." - -"Niin, sinä olet oikeassa", sanoi Marcia, nojaten päätänsä taaksepäin. -"Tahdon uneksia suloisissa ajatuksissa. Lue näistä värsyistä minulle -muutamia!" - -Hän viskasi Anakreon'in runoelmat Luciukselle, ja tämä alkoi lukea. -Vene oli ennättänyt aukealle merelle ja navakka leyhkä kuljetti sitä -nopeasti eteenpäin. Capreae-saaren kalliot lähenivät lähenemistään ja -saattoi jo selvästi nähdä saarelta Tiberiuksen palatsin jäännökset, kun -purjetanko äkkiä löi mastoon ja pullistunut purje jäi riippumaan -löysänä, Kaukana nousi musta pilvi taivaalle, ikäänkuin raivoavien -tuulien pieksämänä, ja aallot rupesivat rajusti murtuilemaan saaren ja -mantereen välillä. - -"Mikä nyt on?" kysyi Marcia, nousten puoleksi seisoalleen. - -"Raju-ilma on nousemaisillaan", vastasi Lucius, katsoen tarkkaavasti -eteläänpäin. "Ei ole kuitenkaan mitään vaaraa, sillä emme ole enää -kaukana Capreae-saaresta." - -Soutajat sousivat kaikin voimin. Mutta aallot, jotka hyökyilivät yhä -korkeammalle, pitivät vallassansa purren, joka välistä kohosi sangen -korkealle, viskautuaksensa jälleen pyörryttävällä vauhdilla alas kahden -valtavan aallon väliin. Marcia tuli kalmankalpeaksi. - -"Lucius", kuiskasi hän hätäisesti, "me olemme hengenvaarassa." - -"Ainoastaan hetkinen", lohdutti Lucius, "niin pääsemme kallioiden -suojaan." - -Nyt rupesi ilma tulemaan yhä pimeämmäksi. Meri raivosi yhä ankarammin -ja ajoi vaahtoansa venheesen. Ei aikaakaan, kun aalto paiskasi sitä -niin kovasti, että sen sisimmätkin liitokset ruskivat. - -"Me olemme hukassa", kuiskasi Marcia epätoivoisena, tarttui vapisten -Luciuksen käteen ja nojautui häntä vasten. - -"Ei suinkaan, vaan me elämme, sinä sekä minä", huudahti hän kiivaasti, -"eikä mikään ole meitä erottava!" -- -- -- - -Hetken kuluttua pääsi vene saaren suojaan ja kulki hiljaan ja -tasaisesti eteenpäin vienosti aaltoilevaa vettä myöten, eikä aikaakaan, -niin tulivat he Capreae-saaren rantaan. - -"Menemme tuonne huvilaan", sanoi Marcia, osottaen valaistua rakennusta, -joka oli vähän matkan päässä rannasta. "Siellä asuu Petronillan perhe; -minä olen heille ilmoittanut tulostamme." - -Samassa tuli naisihminen Marcian luokse ja syleili häntä. - -"Tulit siis todellakin", virkkoi nainen. "Me olimme kovin levottomina, -kun meri oli niin myrskyinen." - -"Niin", vastasi Marcia, "ilman Luciusta, joka on mukanani, olisin -kuollut kauhistuksesta." - -Lucius kumarsi, naurahtaen. - -Sitten alkoivat he yhdessä nousta kallionpolkua ylöspäin, joka vei -huvilaan. Huvilan portilla oli heitä vastaanottamassa Petronillan -puoliso Demetrius. - -Hän oli pieni, lyhyenjäntterä, punakka mies, ja häntä pidettiin -ylimalkaan eriskummaisena ihmisenä. Egyptissä, jossa hän oli palvellut -pitkän ajan Rooman hallitusvirkamiehenä, oli hän innokkaasti mieltynyt -tähtitieteesen. Tämä taipumus oli parhaasta päästä pannut hänen -valitsemaan asuinpaikaksensa Capreae-saaren, sentähden että hänellä -tältä saarelta oli aukea näkyala havaintojensa tekemiseen. Yökaudet -nähtiin hänen istuvan asuntonsa katolla ja tutkivan; päivillä -työskenteli hän melkein lakkaamatta asunnossansa. "Hipparchon viisaus -on lapsen viisaus, joka ei ole pysyväistä", oli hänellä tapana usein -sanoa; "mutta Demetriuksen kirja tulee myöhemmilläkin vuosisadoilla -vielä olemaan ohjaajana tutkimisessa." Huoneestaan ja perheestään ei -hän pitänyt paljo lukua. Hänen kirjastonsa ulkopuolella isännöitsi -hänen puolisonsa. Tämä ei muutenkaan ollut puolisonsa tavoin mieltynyt -Capreae-saareen, vaan asui tyttäriensä kanssa talvilla tavallisesti -Roomassa tahi Napolissa. - -Tänäpäivänä oli Demetrius vastoin tapaansa sangen viehättävä ja koki -kaikella tavalla huvittaa vieraitansa. Lucius oli harvapuheinen, ei -sentähden, että surulliset ajatukset olisivat häntä vaivanneet, vaan -sentähden, ett'eivät hänen ajatuksensa ja tunteensa olleet muualla kuin -ylpeässä roomalaisnaisessa, josta hänen silmänsä eivät pysyneet poissa. -Hän oli siis muulle seuralle ikäänkuin kuollut. - -"Demetrius", sanoi Marcia leikillisesti, "tahdotteko asettaa meidän -horoskopimme -- mutta enhän tiedä, mitä filosofi ajatellee sellaisesta -tutkimisesta vastaisuudessa." - -"Minä liityn kernaasti tähän leikkiin", virkkoi Lucius. - -"Leikkiinkö?" kysäsi Demetrius, silmäillen Luciusta suurilla silmillä. -"Sanotko leikiksi luotettavinta mitä on? Totta jumalat näyttää siltä, -että olette tottuneet vaan mielihuomioihin ja käsitteihin, ja että -kokemus on teille suljettu kirja. Kenpä tahtoisi sanoa keisaria -yksinkertaiseksi? Ja kuitenkin on hän palatsiinsa Roomassa minun -johdollani maalauttanut kaksitoistatähdistöisen taivaankannen. Kaiken, -mikä häntä on kohdannut, on hän jo edeltäkäsin lukenut tähdistä, eikä -hän ryhdy mihinkään, kysymättä neuvoa taivaankappaleilta." - -Lucius tuli hämilleen. - -"Tietysti", virkkoi hän rauhoittaaksensa tähtein tutkijaa, "olen aina -suostuvainen parempaan tietoon. Jos vaan todistat minulle astrologialla -todellakin olevan jotain olennaista arvoa, niin en suinkaan ole oppisi -uppiniskainen vastustaja." - -"Hyvä, hyvä", sanoi Demetrius. "Kirjoittakaa tälle taululle vuosi, -päivä ja tunti, jolloin olette syntyneet." - -Kun se oli tehty, lähti Demetrius pois. Mutta ovessa kääntyi hän vielä -kerran takaisin, lausuen: - -"Älkää kuitenkaan luulko, että annan teille vastauksen tänään, enpä -edes huomennakaan, niin kauan kuin olette minun huoneessani. Vasta -veneesen mentyänne saatte sen sinetillä suljettuna. Vaan ette ennen. -Semmoinen on minun tapani." - -Aikaisin seuraavana päivänä kiikkui Marcian venhe taas vesillä. -Petronella tyttärinensä viittaili rannalla poiskulkeville. Meri ei -vielä ollut ihan tyyntynyt, vaan vieno aaltojen hyöky kiikutteli -venettä hiljaa ja hupaisesti, ja kirkkaassa päivänvalossa näkyi Napoli -selvästi ympärillä olevine huviloineen. - -Marcia näytti olevan alakuloinen; hän ei puhunut kuin vähän ja -ainoastaan jokapäiväisistä asioista. Lucius huomasi sen heti, mutta -hänellä ei alussa ollut rohkeutta kysyä Marcialta syytä semmoiseen -raskasmielisyyteen. Silloin tuli hän ajatelleeksi tähteinselittäjän -vastausta, jonka hän oli saanut heidän saaresta lähteissänsä. - -"Marcia", sanoi hän, tarttuen seuralaisensa käteen, "oletko unhottanut, -mitä pyysit Demetriukselta?" - -"Antoiko hän sinulle vastauksen?" kysäsi Marcia vilkkaasti. "Ole hyvä -ja anna minun avata se auki." - -Lucius epi. - -"Se saattaa kauhistuttaa sinua", virkkoi hän. "Minkätähden -ajattelisimme myöskin tulevaisuutta, kun nykyinenkin aika tarjoo meille -niin paljon iloa?" - -"Ei, Lucius, sinä et tiedä, kuinka vastaisuus minua huolettaa. Minä -näin kauhistavan unen. Me lähdimme merelle ja myrsky raivosi vielä -hirmuisemmin kuin eilen; sinä tulit peloissasi minun luokseni ja -istuuduit viereeni, ikäänkuin minä olisin suojellut sinua, ja niin -nukuit sinä ja minä pidin sinua vaarilla; mutta kun tahdoin herättää -sinua ja huusin nimeäsi, olit sinä -- kuollut!" - -"Unia, unia", lohdutti häntä Lucius. "Vastaisuudesta ei kuulu -pienintäkään ääntä nykyajan korvaan. Miksi olet levoton ilveilevästä -näystä? Usko minua, että se on mielettömyyttä." - -"Sinä, joka olet kristitty, voinet ehkä sanoa niin", vastasi Marcia, -"mutta minä tiedän, että unet tulevat jumalilta, eivätkä ole -mielikuvituksessa syntyneitä. -- Anna minulle Demetriuksen vastaus." - -Lucius totteli. - -Marcia mursi heti auki sinetin, johon oli kirjoitettu Lucio -(Luciukselle), ja silmäili pikaisesti sisällyksen. - -Hänen kasvonsa tulivat kalmankalpeiksi. - -"Ei ole mitään väistökeinoa", jupisi hän toivotonna ja pudotti -kädestänsä papyrusliuskaleen. Lucius otti sen ylös. - - "Nauttios vaan elämää, sill'ei useoita oo päivii - Kohtalo sallinut sull'. Ah rientäen joutuvi hetkes." - -Niin luki hän. Hän säikähtyi, mutta pakotti itsensä nauruun. - -"Eivät nämä säkeet ole huonosti", sanoi hän. - -"En olisi luullut Demetriusta runoilijaksi. Mutta mitä kirjoittaa hän -sinulle?" - -Marcia ojensi hänelle äänetönnä toisen vastauksen, kun ensin oli -lukenut sen. - - "Murehisena sä näät kuink' merehen laskevi päivä; - Toivo ja odota tok' uusi sull' nousevi taas." - -"Saan toivottaa sinulle vaan onnea tämän ennustuksen toteutumiseksi", -sanoi Lucius leikillisesti. "Minä en päässyt asiasta niin hyvällä -kaupalla." - -Marcia katsoi äänetönnä merelle. - -"Et voi uskoa", jatkoi Lucius, tarttuen hänen käteensä, "kuinka minua -surettaa sinun näkemisesi noin surullisena. Ja jospa nämät -mielikuvitukset sanoisivat tottakin, niin antaisimmeko sentähden niiden -katkeroittaa meiltä tämän nykyisen? Ollaan siis vaan onnellisia -toistemme kanssa ja nautitaan elämää." - -Marcia nousi ylös nojasiltaan. - -"Lucius", sanoi hän vienolla äänellä ja katseli häntä mustilla -silmillään, "sano minulle, rakastatko minua niin uskollisesti ja -todella, ett'et koskaan hyljää minua?" - -"Kaiken kautta, mikä sinulle ja minulle on pyhää", vastasi Lucius -juhlallisesti, "vannon sen sinulle." - -"Tahdonpa siis heittää pois mielestäni kaiken tätä ennen olleen ja -pyhittää koko elämäni sinulle?" - -Lucius loi äänetönnä silmänsä alas. Hänen mielensä kävi synkäksi. Hän -oli katsahtanut rannikolle Herenniuksen huvilaan päin. - -Kohta sen jälkeen tuli vene sataman piiriin. Merimiehet tarttuivat -airoihin. - -"Koska saan taas tavata sinua, Lucius?" kysäsi Marcia. - -"Huomenaamulla varhain", vastasi Lucius pikaisesti, "sitten -keskustelemme ja päätämme kaikesta." - -Lucius hyppäsi ensin maalle ja ojensi sitten kätensä Marcialle. Samassa -tuokiossa astui kaksi ylhäistä naista ulos vieressä olevasta -kantotuolista. Lucius huomasi, että ne olivat Marcella ja Viktoria. -Hänen sydämmensä sykki aivan kuuluvasti. Hän ei voinut olla -katsahtamatta heihin päin. Ja -- hänen silmänsä kohtasivat Viktorian -silmäyksen. - -Veri nousi hänelle päähän ja alkoi täyttää hänen ohimoitansa. Hän ei -tohtinut tervehtää. Pahantekijän tavoin meni hän alla päin Marcian -kanssa toisaalle. - -Hän saattoi Marcian hänen asuntonsa portille. - -"Hyvästi huomiseen asti, Lucius!" - -"Hyvästi!" - -Ikäänkuin kiusallisista kahleista päässeenä riensi hän katuja pitkin -kotiinsa. Eräs ystävä koetti pysähdyttää häntä. - -"Oletko jo palannut Capreae-saaresta?" kysyi ystävä, salamielisesti -hymyillen. "Todellakin on sinulla ollut menestys, josta moni on sinua -kadehtiva." - -"Sinä puhut hulluuksia!" vastasi Lucius ja kiiruhti edelleen; mutta -ystävän sanat jäivät pistelemään hänen sydäntänsä orjantappuroiden -tavoin. - -"Onko se jo sitten yleisesti tuttu Napolissa? Ehkä on Viktoriakin -saanut kuulla sen? Hänen katsannossansa olikin jotain omituista ja -soimaavaa." - -Hänen kotiin tultuansa sanottiin hänelle, että sanansaattaja oli -odotellut häntä eilisestä asti. - -"Vie hänet kirjastoon", sanoi hän palvelijalle. - -Kun Lucius sitten muutaman minutin perästä meni työhuoneesensa, oli -siellä nuori, matkapukuun puettu mies. - -"Jaha, kylläpä tiedänkin asiasi", sanoi Lucius vieraalle. "Jos tahdot -odottaa hetkisen, niin kirjoitan paikalla Zephyrinukselle." - -Hän otti piirustimen ja kirjoitti pikaisesti muutaman rivin, antaen -Rooman piispalle tiedon, mikä oli tullut päätökseksi hänelle annetusta -tehtävästä. Sitten antoi hän sanansaattajalle kirjoituksen ynnä hyvän -almun. - -Vieraan mentyä pois vaipui Lucius synkeihin mietiskelyihin. Hän istui -kuin kivettynyt leposohvalla ja katsoi lattiaan. Hänen kasvonsa eivät -niin liikahtaneet ja hän oli aivan kuin tainnoksissa. Ainoastaan hänen -otsastansa nousi suuria hikipisaroita ja hänen sydämmensä sykki -kovasti. - - * * * * * - -Tänään iltapuolella vallitsi Herenniuksen huvilassa äänettömyys. -Maatalon isäntä oli tyttärensä, Marcellan ja Calpurniuksen kanssa -mennyt Puteoliin. Julia, joka vielä oli hyvin vähävoimainen, kannatutti -illan tullessa ulos penkerelle leposohvan, saadakseen rauhassa nauttia -raitista ilmaa ja silmäillä ihanaa näköalaa. - -Hänen levätessään illan hiljaisuudessa liitelivät hänen ajatuksensa -entisiin Kartagossa olonsa aikoihin, ja ensi kertaa koki hän -muistutella viime aikojen kauhistavia tapauksia yksityiskohtineen. Hän -saattoi nyt tehdä sen levollisemmin ja tajukkaammin, sillä aika, matka -ja ystävyys, jolla häntä ja hänen sukulaisiansa kohdeltiin Herenniuksen -talossa, olivat olleet lääkitsevä balsami hänen pahoille haavoillensa. -Nyt voi hän oivaltaa, että Liciniuksen menettely ei ollut ainoastaan -hillittömän kostonhimon vaikutusta ja tuomita sitä lempeästi -semmoisesta rakkaudesta lähteneeksi, jonka voitolle päässyt intohimo -oli pakottanut turmiolliseen hankkeesen. Mutta hukan tielle joutunut, -hyljeksittävä ihminen oli Licinius kuitenkin hänestä, sillä Liciniuksen -kädet olivat tahratut verellä, hänen veljiensä ja sen miehen verellä, -jota hän oli pitänyt niin suuressa arvossa. Hänen silmänsä vettyi, kun -hän ajatteli sitä lyhyttä aikaa, jonka hän oli seurustellut -Apolloniuksen kanssa sekä hänen ylevää käytöstänsä ja rohkeamielistä -kuolemaansa. - -Silloin kävi kahina puissa, jotka loivat varjoansa penkerelle, ja -maahan hänen eteensä putosi nuoli, johon oli kiinnitetty papyruslehti. - -"Rakkaudensanoma", virkkoi hän hymyillen. - -"Varmaan luulee joku minua Viktoriaksi." - -Hän otti nuolen. Hämmästyksekseen näki hän siinä sanan: Juliae -(Julialle). - -Hän hämmästyi vielä enemmän, kun levitti kirjeen ja silmäili sen läpi. -"Jos teidän syntinne olisivat vaikka veriruskeat", oli siinä -kirjoitettuna, "niin pitää niiden kuitenkin lumivalkoisiksi tuleman, -sanoo Herra. Se on minun toivoni. Ajattele sinäkin sitä, kun muistelet -onnetonta, joka itse saattoi turmion itsellensä. Sääli häntä, Julia!" - -Julia vaaleni ja vaipui takaisin leposohvalle. "Se on häneltä, -Liciniukselta", kuiskasi hän. - -Peljättävä tuska tuli hänen päällensä. Hän olisi suonut Marcellan -olevan kotona. Hän ei tohtinut katsahtaakaan sinne päin puistoa, josta -nuoli tuli, vaan kutsui palvelijattaren, nousi ylös ja antoi viedä -itsensä takaisin kamariinsa. Mutta tuhansia kysymyksiä ja ajatuksia oli -hänellä mielessä. "Hän se on", sanoi hän itseksensä, "sillä hänen -syntinsä olivat veriruskeat. Mutta kuinka vetää hän perustukseksi -meidän pyhää raamattua? Ehkä tuntenee hän sitä ja on hänellä -tarkoituksena luultavasti vaan varoittaa meitä suorastaan tuomitsemasta -häntä. Mutta käsittämätöntä on tämä kirjoitus minulle. Ennen kaikkea -pitää minun saada tietää, onko hän itse täällä vai onko hän antanut -jonkun toisen saattaa hänen kirjeensä perille. Jospa Marcella tulisi -kohta kotiin!" - -Vihdoinkin kuuli hän ääniä ulkoa, ja muutaman tuokion kuluttua astui -Viktoria sisään. Hän kumartui Julian yli ja suuteli häntä, mutta hänen -silmänsä olivat täynnä kyyneliä. - -"Mikä nyt on, Viktoria?" kysyi Julia nousten ylös. - -"Voi, Julia, minä olen sangen onneton, onnettomampi kuin voin -sanoakaan." - -Julia silmäili häntä kysyväisesti. - -"Mitä on sitten tapahtunut, joka voi tehdä sinut niin onnettomaksi?" - -Viktoria koetti kaikin voimin tointua. - -"Kun minä ja Marcella menimme rannalle, näimme me Luciuksen tulevan -veneestä maalle ylpeän roomalaisnaisen Marcian kanssa. Minä näin kuinka -hänen kasvonsa punettuivat, kun hän huomasi meidät, ja kuinka hän -hämillään kääntyi pois meistä ja lähti menemään toisaalle päin." - -"Senkö Marcian kanssa, josta äskettäin juttelit minulle?" - -Viktoria nyökäytti päätään myöntäväisesti. - -"Sisar", sanoi Julia lempeästi, "minä tiedän, että olet rakastanut -häntä sydämmestäsi. Mutta hän ei ollut sitä ansainnut, jonka vuoksi on -sinun kiittäminen Jumalaa, että hän avasi silmäsi, ennenkuin oli -myöhäistä. Sinä olet vielä nuori; sinun pitää pakottaa itsesi -unhottamaan hänet." - -"Minä en voi unhottaa", sanoi Viktoria sekavasti. - -Samassa tuokiossa astui Marcella sisään. Viktoria nousi pikaisesti ja -lähti pois kamarista, salatakseen kyyneliänsä. - -Julia ojensi Marcellalle saamansa kirjeen, kerrottuansa ensin, miten se -tuli hänen käsiinsä. Marcella hämmästyi lukiessansa sitä. - -"Se on Liciniuksen käsialaa", sanoi hän; "mutta muuta ei siitä varmaan -voi tietääkään. Minkätähden ja mistä se on tullut, on minusta -käsittämätöntä. Ehkä vastaisuus selittää sen." - -Julia huokasi. - -"Älköön hän vaan enää kohdatko meitä elämässä!" virkkoi hän. "Hänen -näkemisensä ärsyttäisi jälleen vanhoja haavoja." - -"Luultavasti unhottaa hän meidät kohta jonkun ylhäisen viran tähden, -jota ehkä toimitettaneen hänelle", vastasi Marcella. "Herennius jutteli -hänen saavan arvoisan viran Aasiassa." - -"Ollaan siinä toivossa", lisäsi Julia. "Parasta onkin hänelle, että hän -saa semmoisen työ-alan, jossa hänen rauhaton henkensä voi tuntea -toimihalunsa tyydytetyksi." - -Viktorian kamarissa paloi kynttilä myöhään yöhön. Ensin katkerilla -kyyneleillä ja sitten levollisemmalla mielellä rukoili hän Jumalaa -antamaan hänelle voimaa, että hän voisi sekä hyvittää itsensä, että -myöskin suoda anteeksi sille miehelle, joka hänelle oli kaiken tämän -tehnyt. - -Samaan aikaan taisteli eräs mies vielä ankaramman taistelun, mutta -nuoren tytön rukous ei kuulunut hänen korviinsa, muuten olisi hänen -taistelunsa ehkä päättynyt toisella tavalla. - - - - -Yhdestoista Luku. - -Lasku ja nousu. - - -Seuraavana päivänä nousi Lucius jo aamun ensi koitossa ylös, meni -työhuoneesensa ja alkoi kirjoittaa. Mutta työ ei tahtonut sujua; hän -pysähteli usein ja vaipui ajatuksiinsa. Hetken kuluttua taukosi hän, -käänteli pieneksi kaksi tiheään kirjoitettua lehteä, sulki ne sinetillä -ja kirjoitti niihin päällekirjoituksen. Sitten otti hän esiin -kirjarullan ja alkoi lukea. Mutta jo hetkisen kuluttua heitti hän sen -syrjään ja käveli muutaman minuutin edestakaisin kamarissansa. - -"Vie nämät molemmat kirjeet määräpaikkoihinsa", sanoi hän orjalle, -"toisen Herenniuksen huvilaan, toisen Akropolissa olevaan Amphionin -huvilaan. Ensin on sinun kuitenkin mentävä Herenniukselle, mutta älä -ole kiireissäsi, sillä tulet sinne ehkä liian aikaiseen." - -Hänen äänensä vapisi hänen tätä sanoessaan, mutta hänen kasvonsa olivat -vallan levolliset. - -Orjan lähdettyä meni Lucius puutarhaan, tiheään lehtimajaan, jossa hän -oli ollut ensimmäisessäkin sieluntaistelussa ollessaan. - -Päivä oli synkeä, ilma kellertävä ja helteinen kovan sirokon (polttavan -tuulen) johdosta. Meri oli harmaattavan ja inhottavan näköinen. - -Puolen tunnin kuluttua seisattui kantotuoli hänen asuntonsa edustalle. -Sen kantajat olivat hengästyneinä ja hien vallassa. Siitä astui ulos -Herennius kahden naisen kanssa, joiden kasvot ylteistään olivat -hunnulla peitetyt. - -"Missä on herrasi?" kysyi Herennius portinvahdilta. - -Tämä osotti puutarhaan. "Luultavasti lehtimajassa", lisäten siihen. - -Herennius kiiruhti puutarhaan; naiset seurasivat häntä loitommalla. Hän -meni lehtimajaan, mutta pysähtyi heti peljästyen, ja löi kädellään -otsaansa. - -Sitten kääntyi hän naisiin päin. - -"Tulkaa tänne", sanoi hän vapisevalla äänellä, "ja rohkase mieltäsi, -tyttäreni; se hirmuinen asia on todellakin tapahtunut." - -Toinen naisista vaipui taintuneena lehtimajan sisäänkäytävän viereen. - -"Lapsi-raukka", virkkoi Herennius. "Miksi toimme hänet tänne tällä -hetkellä?" - -Marcella pani taintuneen penkille ja koetti saada häntä virkoamaan. - -Lehtimajan perällä istui Lucius, pää syvään kumartuneena. Hänen -kasvonsa olivat marmorinvaaleat ja hänen suunsa levollisessa hymyssä. -Pöydällä hänen vieressänsä oli pikkuinen pullo, jossa vielä oli -jäljellä vihertävää nestettä. - -"Hän on kuollut", kuiskasi Herennius, koetettuansa nuoren miehen -valtasuonta ja sydäntä. "Synkeä loppu oli hänelle sallittu." - -Viktoria avasi nyt silmänsä ja katsahti heti kuolleesen. Hän oli -uudelleen mennä tainnuksiin, mutta puristi vavahtelevasti huulensa -yhteen, nousi seisoalleen ja meni vainajan luokse. Tylseästi katsoi hän -muutaman minuutin kuolleen kalpeihin kasvoihin; sitten laskeutui hän -polvilleen sen viereen, pani kätensä ristiin ja antoi päänsä vaipua. - -Marcella kävi myöskin polvilleen. Molemmat naiset rukoilivat nyt hiljaa -kuolleelle lepoa. Herennius seisoi syvästi liikutettuna. - -Kuolleen luona oli juhlallinen äänettömyys, jota ainoastaan paikalle -kiiruhtaneiden palvelijain nyyhkinnät keskeyttelivät. - -Silloin astui lehtimajaan äkkiä naisihminen, musta huntu kasvoilla. Hän -seisattui kuolleen eteen ja katsoi sen sammuneihin silmiin. Hänen -kätensä vavahtelivat suonenvedontapaisesti. Nyt vasta näytti hän -huomaavan läsnäolijat. - -Hän meni Viktorian luokse, kumartui häneen päin ja laski kätensä hänen -olkapäällensä. - -"Oletko Viktoria, Herenniuksen tytär?" kysyi hän hiljaa. - -Viktoria nosti päätänsä ja säpsähti kovin, kun tunsi, kuka häntä -puhutteli. - -"Marcia!" huudahti hän, kääntyen Marcellaan päin. "Marcella, tässä on -hänen ja minun onneni surma. Pelasta minut hänestä!" - -Marcian kasvot värähtelivät suonenvedontapaisesti. - -"Niin", sanoi hän, "minä olen hänen murhaajattarensa ja se vaivaakin -minua niin kovin, että kiitän hänen kohtaloansa onnelliseksi." - -Viktoria oli ääneti. - -"Mutta", jatkoi Marcia, "yhdistäähän meitä yhteinen murhe. Olinhan minä -samoin kuin sinäkin kiintynyt häneen, joka nyt istuu kylmänä ja -hengetönnä edessämme. Älä sysää minua pois tyköäsi; minä tiedän -tehneeni sinulle pahaa, mutta tiedän myöskin oman kipuni olevan suuren. -Ojenna minulle kätesi, Viktoria." - -Nuori tyttö noudatti hitaasti hänen pyyntöänsä ja Marcia tarttui hänen -ojennettuun käteensä, puristaen sitä sydämmellisesti. - -"Ja salli minun tulla sinun tykösi", sanoi hän hiljaa; "että saisin -lepoa sielulleni." - -Viktoria nyökäytti äänetönnä päätänsä. - -Marcia nousi ylös kumarruksistaan. Vielä kerran katsahti hän kuolleesen -ja sen vieressä polvillaan olevaan tyttöön; sitten lähti hän hitailla -askelilla lehtimajasta. - -Myöskin Viktoria ja Marcella lähtivät kohta pois. Heidän mennessänsä -puutarhan läpi tuli äkkiä mies heitä vastaan. Huomattuansa Marcellan, -veti hän viittaa kasvoillensa ja meni kiireesti heidän ohitsensa. - -"Kuka on tuo, joka peittelee itseänsä tuolla tavalla?" kysyi Herennius. -"Hän näyttää minusta tutulta." - -Marcella kääntyi katsomaan. "En tiedä", sanoi hän arvelevasti. - -"Jollen erehdy", jatkoi Herennius, "niin oli se Licinius, Kartagosta. -Mutta kuinka olisi hän täällä Napolissa?" - -"Liciniusko?" virkkoi Marcella, katsoen tarkasti ohitsemenneen jälkeen. -"Niin, hän se onkin. Nyt tunnen hänet ruumiistaan ja käynnistään." - -"Merkillistä", sanoi Herennius, pudistaen päätänsä, "että hän on -täällä. Mutta ehkä on keisari kutsunut hänet Roomaan, ja jollen muista -väärin, niin mainitsi onneton Lucius kerran ystäviensä seurassa häntä." - -Kasvojansa peittelevä mies katosi lehtimajaan. Palvelijat eivät -tunteneet häntä. Suruisennäköisenä astui hän kuolleen luokse ja tarttui -hänen käteensä. - -"Minkätähden jätit minut juuri nyt, kun olisin tarvinnut sinua", jupisi -hän. "Sinun kohtalosi, ystävä-raukka, on yhtäläinen kuin minun." - -"Viekää kuollut asuntoonsa", sanoi hän sitten palvelijoille, joille ei -tullut mieleen kysyä häneltä, mikä oikeus hänellä oli käskeä täällä. -Sillä hänen ylevä, majesteetillinen ulkomuotonsa herätti heissä -kunnioitusta. He ottivat siis varovasti kuolleen herransa ja veivät -hänet kirjastohuoneesen. - -Vieras istui vielä hetkisen ystävänsä ruumiin vieressä, supisten -itsekseen. Sitten meni hän ulos ja lähti astumaan alaspäin sitä katua, -joka kulki Puteoliin päin. - -Nuoren Luciuksen itsemurha herätti suurta hälinää Napolin -seurapiireissä. Kummallisimpia huhuja rupesi liikkumaan, jotta -Herennius, suojellakseen tytärtänsä sopimattomilta puheilta, näki -itsensä pakotetuksi antamaan ystäviensä tietoon kirjeen, jonka Lucius -viimeksi oli kirjoittanut Viktorialle. Suoraan ja selvillä sanoilla -tunnusti Lucius siinä käyttäytyneensä väärin sekä Viktoriaa että -Marciaa kohtaan ja syytti itseänsä kevytmielisyydestä. - -"Pitääkö minun elämän", kirjoitti hän, "kun elämäni tekee toisen teistä -onnettomaksi? Minä tunnustan, että elän sinulle yksinäsi, Viktoria, -mutta minä en voi sysätä tyköäni häntä, jolle intohimon tulisessa -kiihkossa tein lupauksen. Sentähden ei minulla ole jäljellä muuta kuin -yksi keino." - -"Tätä ajatuksen johtoa en oikein ymmärrä", oli Calpurnius sanonut, -luettuansa nuot sanat. - -"Olisihan tuon onnettoman asian voinut järjestää toisemmanlaisella -tavalla kuin tällä. Mutta Lucius on aina minusta tuntunut -haaveksijalta." - -"Mielikarvaudella on meidän täytynyt tuntea", lisäsi Marcella, "ett'ei -filosofillisesti leikitteleminen kristillisyyden kanssa ole kylliksi. -Omatekoinen uskonnollinen järjestelmä hajoaa, niin kohta kuin tulee -koeteltavaksi. Jos Lucius ei olisi pannut elämänsä ohjaajaksi -inhimillisiä ajatuksia eikä filosofillisia mietteitä, vaan olisi -uskonut ja totellut evankeliumin yksinkertaista totuutta, niin ei tämän -onnettoman työn kadotus olisi koskaan saanut nielaista kitaansa häntä." - -"Minä sanoisin ennemmin", virkkoi Herennius, "ett'ei hänellä ollut -voimaa eikä levollista miettimiskykyä. Hän oli tunteiden mies, joka -aina oli valmis uhraamaan itsensä hetkisille mieleenjohtumuksille. -- -Meille tulee vaikeaksi saada lapsi-raukka rauhoittumaan." - -"Olopaikan vaihetus tekisi hänelle hyvää", sanoi Marcella. "Minä olen -nähnyt sen Juliasta. Jos todella päättäisitkin ruveta jälleen keisarin -palvelukseen --" - -"Se päätös tuntuu minusta tosin vaikealta", vastasi Herennius. "Mutta -ei minulla ole muutakaan neuvoa. Jätän silloin lapseni teille ja -ehdotan, että menisitte muutamaksi kuukaudeksi Roomaan ja palaisitte -jälleen Napoliin, kun hänen ensi surunsa olisi mennyt ohitse. -Tiedättehän, että minulla on talo Esquilinuksella." - -Calpurnius nyökäytti päätään myöntäväisesti. "Mutta voinemmehan saada -keisaria sen verran taivutetuksi, ett'ei hän vaatisi minua enää valtion -palvelukseen." - -Herennius naurahti. - -"Sen saamme helposti toimeen." - -Jo päivää jälkeen Luciuksen kuoleman tuli Marcia Herenniukselle. -Viktoria ei kuitenkaan voinut ottaa häntä vastaan, sillä se ankara -sielunvavistus, jossa hän oli ollut, oli niin kovin runnellut häntä, -että hänen täytyi varoa tulemastansa jälleen samallaiseen -mielenliikutukseen. Sentähden otti Marcella vastaan vieraan. - -Tämä oli kokonaan muuttuneen näköinen. - -Yllänsä oli hänellä musta puku. Hänen kasvonsa olivat totiset ja koko -hänen käytöksensä varovainen. Hänen silmiensä kiilto näytti olleen -lakastunut, ja hänen punaiset silmäluomensa olivat jyrkkä vastakohta -hänen vaaleille kasvoillensa. Tämä muutos ei jäänyt Marcellalta -huomaamatta ja hänen tuli sangen sääli tätä onnetonta. - -"Viktoria pyysi sanomaan sinulle sydämmellisiä terveisiä", virkkoi -Marcella ystävällisesti, "ja sinun suomaan anteeksi, ett'ei hän voi -sinua ottaa vastaan, vaan hänen mielenliikutuksesta menehtyneet -voimansa eivät sitä salli." - -"Onko hän sitte todellakin suonut minulle anteeksi?" kysyi Marcia -hiljaa. - -"On", vastasi Marcella. "Hän on puhunut vähän väliä sinusta, ja aina -syvää sääliväisyyttä osottaen." - -Marcia loi silmänsä alas. - -"Minä vihaisin ikuisesti sitä, joka olisi tehnyt minut niin -onnettomaksi", virkkoi hän. - -"Sentähden ainoastaan arvelevana ja huolellisena tulinkin tänne. Minun -pitää saada anteeksi häneltä; hänen vihaansa en olisi voinut kantaa." - -"Tiedäthän, Marcia, että meidän Herramme on käskenyt meidän rakastaa -vihollisiamme ja kostaa kirousta siunauksella." - -Marcia katsahti ylös. - -"Niin, tiesin sen kyllä", virkkoi hän pikaisesti, "vaan en luullut -koskaan sitä käskyä myöskin noudatettavan; pidin sitä ainoastaan -puheenpartena." - -Marcella pudisti päätänsä. - -"On tosin joukossamme sellaisiakin", sanoi hän, "jotka ovat ainoastaan -nimikristityitä, mutta se, joka täydellä mieltymyksellä on kääntynyt -Herramme ja vapahtajamme puoleen, hän kuuleekin myös aina ja kaikessa -Herran sanoja." - -"Olen välistä tutkinut uskonoppianne", jatkoi Marcia, "mutta en ole -tehnyt sitä uskonnollisista syistä, vaan ainoastaan tiedonhalusta. Minä -pidin teitä suopeina haaveksijoina, mutta nähtyäni sinun ja Viktorian -levollisena ja tyytyväisenä polvillanne Luciuksen ruumiin vieressä, -samalla kuin minun sydämmeni oli tuskallisesta kivusta pakahtua, -silloin heräsi minussa ajatus: uskontonsa mahtanee vain antaa heille -niin lujaa voimaa. Ja kun Viktoria rakasmielisesti kohteli minua, -vihollistansa, onnensa kadottajaa, silloin ajattelin taas: uskontonsa -mahtanee vain antaa hänelle tällaista rakkautta ja lempeyttä. Ja nyt, -Marcella", jatkoi hän liikutettuna, tarttuen hänen käteensä, "tulin -teidän tykönne, kun olen turhaan koettanut saada lepoa vaikeina -hetkinä, kuulemaan ja oppimaan teiltä sitä sanomaa, jota te sanotte -iloiseksi, jotta minäkin saisin siitä voimaa ja rauhaa ja balsamia -sieluni haavoille." - -Marcella silmäili äänetönnä puhujaa. - -"Herran tiet ovat ihmeelliset", sanoi hän lopuksi hiljaa ja nousi -istualtaan. "Mennään minun kamariini; siellä on minulla meidän pyhät -kirjamme tallella." - -Marcia noudatti hänen kutsuansa. - -Vasta illan tullessa lähti hän pois Herenniukselta ja Marcella seurasi -häntä huvilan portille. - -"Tapaamme taas kohta toisemme", sanoivat molemmat naiset -sydämmellisesti toisillensa. - -Ennenkuin nousi kantotuoliin, meni Marcia palmupuun luokse ja katsoi -uneksivin silmin maiseman yli. - -Merellä leikittelivät laskeutuvan auringon säteet. Ruokamäntyjen oksat -ja rehevät viinapuut hohtivat kullalle. Sinertävä sumuverho ympäröi -Capreae-saaren kallioiden kukkuloita, ja pauhaavan kaupungin sekava -melu lakkasi kuulumasta, kun iltatuuli kohisten alkoi tuoda mereltä -maalle viileyttä. - -Ankara kipu rupesi tuntumaan hänen sydämmessänsä, kun hänen silmänsä -pysähtyivät Capreae-saareen. "Oi, en kärsi katsella sinua kauemmin!" -sanoi hän hiljaa itseksensä. Hän istuutui kivipenkille, joka oli palmun -alla ja peitti kasvonsa käsiinsä. Niin istui hän hetken liikahtamatta, -Sitten nousi hän seisoalleen ja, silmänsä kääntyneinä laskeutuvaa -aurinkoa kohti, lausui hän totisesti ja juhlallisesti: - - "Murehisena sä näät, kuink' merehen laskevi päivä. - Toivo ja odota tok', uusi sull' nousevi taas." - -"Niin kaikki, kaikki on käynyt toteen!" - -Sitten meni hän hitain askelin sinne, jossa kantotuoli häntä odotteli. - - - - -Kahdestoista Luku. - -Maailman pääkaupungissa. - - -Keltavesinen Tiber-joki juoksee iloisena latiumilaisen tasangon läpi -merta kohti. Saatuaan lisäksi Anion, luikertaa se Rooman alueelle ja -virtaa maailman kaupungin ohitse, joka on sen varrella ja -rakennuksillansa peittää vierua Appian portista Hadrianuksen mausoleoon -asti. Joen oikealla puolella kohoaa Janikulus-vuori lavealle ympärinsä -näkyvine linnoituksineen. Kaupungin melu ei kuulu sinne saakka; se -vaikenee jo sillä rannanäyräällä, johon heprealaiset ovat asettuneet -pitämään rauhatonta kaupustelemista; ylängöillä ja vieruilla on elämä -tyventä, rauhallisen maaelämän tapaista. Huviloitakin on siellä täällä, -vaikk'ei lukuisasti. Istutettuja öljy- ja viinapuita on joka paikka -täynnä. Mutta muukalainen, joka tulee katselemaan lumoavaa Roomaa, -nousee kernaasti vaivaloista polkua ylös Janikuluksen kukkulalle, -nähdäkseen ikävöityn kaupungin, jossa lakkaamaton elo tykyttää -kaikkialla kimaltelevine palatsineen ja temppeleineen ja loistavine -muistomerkkeineen levällään jalkainsa juuressa. - -Janikuluksen kukkulalle on tehty pikkuinen penger, jota ympäröipi -kivipenkeillä varustettu muuri. Täällä on matkustavilla tapana käydä. -Täällä kohoaa juuri heidän edessään Capitolium synkeine linnoineen ja -loistava Jupiterin temppeli, jota kypressit ja ruokamännyt ympäröivät -ja jonka äkkijyrkkä kallionkylki erottaa joen uomasta. Forumia ei tosin -näy, mutta temppelien ja basiliikkien harjat osottavat millä paikalla -se on ja Palatinuksella olevan mahtavan Caesarin palatsin takaa näkyy -Colosseumin valtava muurinreuna. - -Kuka voi kertoella kaikki erikoiskohdat? Sadottain temppeleitä, -vesijohtoja, riemuportteja, teaattereja kohoaa joka haaralla, -komeudessa ja suuruudessa aina toinen toistansa mahtavampina. Ja -kaupungin alueen loputtua tulee viheriöitä kenttiä lukemattomine -huviloineen; niistä näkee lähtevän teitä kaikille haaroille, varsilla -hautapatsaat, jotka totisina tervehtävät matkamiestä. Ja loitompana -kohtaa silmä sinertävät Albani-vuoret ja viehättävän Tiburin, johon -aurinko nyt kuvastuu. Myöskin Sabinin vuoret näkyvät selvästi ja -Sorakte monine huippuinensa. -- - -Kaksi pretoriaania nojasi itseänsä edellämainitun penkeren muuria -vasten ja silmäili kaupunkia alaalta. Toinen, jolla oli Rooman -centurion merkit, oli parrakas, ahavoitunut ukko. Hän oli ruumiiltaan -harteva ja lyhvenjäntterä. Toinen oli vielä nuorukainen, jonka kypärin -alta riippui tuuhea, vaalea tukka ja jonka kasvot olivat lauhkeat ja -haaveksivaisen näköiset. Muuten oli hän solakka ruumiiltansa ja aivan -vastakohta vahvalle, urhokkaalle kumppanillensa. - -"Tuota vuorta", virkkoi viimeksimainittu, "sanotaan Capitolium'iksi. -Sinne kuljetaan aina saatossa, kun voittoriemuja pidetään ja voittaja -uhraa siellä temppelissä. Minä olin kerran mukana sellaisessa -juhlallisuudessa." - -Nuorukainen katsoi hetkisen ukon osottamaan suuntaan. - -"Sinnekö ovat he siis vieneet Tusneldankin poikansa kanssa?" kysäsi -hän. - -"Tietysti, ja monta muuta maastamme", vastasi ukko. "Ja tuossa -ympyriäisessä rakennuksessa, jonka näet tuolla -- sitä sanotaan -amfiteaatteriksi; Vespasianus niminen keisari rakennutti sen -- olen -nähnyt monen maanmieheni vuodattavan verensä." - -"Verensäkö vuodattavan?" virkkoi hänen seuralaisensa pelästyneenä. -"Palvelemmehan keisaria." - -"Tosin palvelemme keisaria; mutta aina miten sattuu kuljemme tänään -parttilaisia, huomenna germanilaisia vastaan. Semmoista on -sota-ammatti." - -"Oletko taistellut myöskin omia maanmiehiämme vastaan?" - -Vanhus naurahti. - -"Totta kai. Tämän haavan otsaani teki batavialaisen kirves, mutta -samalla mitalla maksoin takaisinkin." - -"Hyi, Isgo, siten en koskaan tekisi." - -"Hullu", virkkoi ukko naurahtaen taas. "Niinpä sitä minäkin ajattelin -sinun ijälläsi ja sydämmeni läpätti rinnassani, kun ensi kertaa -taistelin maanmiehiäni vastaan, mutta vihollinen on vihollinen ja -taistelu on ilo." - -Nuorukainen pudisti päätänsä. - -"Sitä en minä ajatellut Saksien maasta lähteissäni. Mutta maanmiehiäni -vastaan en koskaan tahdo taistella eikä minun sitä tarvitsekaan, sillä -en ole miksikään määrätyksi ajaksi sitoutunut keisarin palvelukseen." - -"Sittenpä olisit varmaan tehnyt parhaiten, kun olisit jäänyt kotiin -omaistesi tykö." - -"Nuorin poika on aina liikaa kotona ja minulla on aina ollut halu -etelään." - -Ukko keskeytti tämän puheenaineen ja rupesi jälleen selittämään -tärkeimpiä näköalan kohtia. Hän jutteli paraillaan Augustuksen -naumakiasta,[33] kun hän huomasi seuralaisensa silmät olevan kokonaan -muussa. - -"Etpä sinä, totta Tor, ole mikään tarkka kuulija!" - -Nuorukainen pani lepytellen kätensä ukon olkapäälle. - -"Suo anteeksi, sillä tuolla tulee polkua ylöspäin kaksi naista. Eikö -nuorempi heistä ole herttainen kuin Freja?" - -"Älä niitä katselekaan, ne ovat ylhäisiä naisia", sanoi vanhus nauraen. - -"Ylhäisiäkö?" virkkoi toinen pilkallisesti. "Olenhan minä saksilaisten -ruhtinaansukua. Olenhan ylhäisempää sukua kuin keisari." - -"Totta kyllä", vastasi vanhus lepytellen, "vaan minä tarkoitan, että me -olemme heidän silmissänsä vaan barbaareja. Sitä paitsi ovat he -kristityitä naisia, sillä näen heillä kaulakoristeenansa olevan -hopeakalan ja siitä tuntee kristityt." - -Toinen ei vastannut mitään. Hänen silmänsä seurasivat molempia naisia, -kunnes he katosivat tienpolvekkeesen. - -Sitten kääntyi hän jälleen ukkoon päin. - -"Niin, Isgo, kaunis oli hän kuin Freja. -- Mutta mitä tarkoitat sillä, -että he ovat kristityitä?" - -"Kristityt -- niin -- en tiedä oikein kuinka sen selittäisin; ne ovat -ihmisiä, joilla ei ole jumalia, ja jotka luopuvat maailmasta." - -"Ei ole jumalia?" huudahti nuorukainen hämmästyneenä. - -"Minä luulen niin, mutta en voi antaa sinulle tarkempaa selitystä -asiassa. Olen ainoastaan kuullut heistä puhuttavan jolloinkulloin. -Mutta jos haluat saada enemmän tietää, niin asuu tuolla sillan luona -vanha ukko, joka lienee heidän päämiehensä. Sivumennessämme voit -tiedustaa häneltä." - -"Niin tahdon tehdäkin." - -"Nyt emme luullakseni saa viipyä pitempään", jatkoi ukko, "aurinko -laskeutuu kohta, ja kasarmiin on pitkä matka." - -Hän alkoi mennä ja hänen kumppaninsa seurasi häntä. - -Äänettöminä astuivat he jyrkkää polkua alas kukkulalta Tiberille päin. -Joelle päästyänsä poikkesivat he Via Aurelia nimiselle kadulle. Nuori -centurio pani kätensä ukon olkapäälle. - -"Sinä olet muistamaton", sanoi hän. "Sinun piti osottaa minulle sen -kristityn miehen asunto." - -"Etkö huomaa, että katselen juuri ympärilleni jokapaikkaan, keksiäkseni -hänet", vastasi vanhus kiivaasti. "Mutta en näe häntä missään; parasta -on, että kysymme häntä tuolta heprealaiselta." - -Hän meni juutalaisen kaupustelijan luokse, joka kaupitteli vaatteita -kadun kulmassa. - -"Kuules, heprealainen, tahtoisin kysyä sinulta jotain." - -Vatteenkauppijas säpsähti peljästyneenä, nähtyään sotilaiden tulevan -hänen luoksensa. - -"Minkä käskyn saa orjasi", sanoi hän kumartaen nöyrästi heille. - -"Tunnetko sitä kristittyä, joka --" - -Juutalainen katsoi häneen tirkistäen ja nauraa irvisti. - -"En tunne ketään kristittyä", vastasi hän pikaisesti. "En välitä -sellaisista ihmisistä." - -Niin sanottuaan alkoi hän järjestellä tavaroitansa pitämättä enempää -lukua sotamiehistä. - -Vanha centurio vihastui ja tarttui rautakourin juutalaisen käsivarteen, -jotta juutalainen päästi huudon. - -"Isä Aapraham avita, miksi kiusaatte kunniallisia ihmisiä ja estätte -heitä toimituksissansa?" huusi hän valittavalla äänellä. "Mitä on minun -kristityiden kanssa tekemistä?" - -Mutta centurio ei päästänyt saalistansa niin vähällä, vaikka kyllä koko -joukko juutalaisia kohta kerääntyi hätyytetyn uskolaisensa ympärille, -pitäen kovaa menoa. - -"Missä asuu se valkeapartainen kristitty, jolla aina on tapana istua -täällä?" kysyi hän vaan ja pudisteli vaatteen kaupustelijaa. - -"Voi, kuinka teet minulle pahaa!" päivitteli tämä. "Enhän minä tiedä -sanoa sinulle mitä tahdot." - -Centurio ei näyttänyt olevan taipuisa uskomaan näitä sanoja ja olisi -vaan yhä edelleen vaatinut juutalaista ilmoittamaan kristityn asuntoa, -joll'ei ympärillä seisovien joukosta olisi astunut esiin mies, joka -sanoi: - -"Minä näytän sen teille; seuratkaa minua." - -"Hyvä", vastasi centurio ja päästi irti heprealaisen, "me seuraamme -sinua." - -"Huonoa roskaväkeä nuo juutalaiset!" sanoi hän sitten vihastuneena, -kääntyen kumppaniinsa. "Jos minä olisin keisari, niin panisin heitä -selkään ja karkoittaisin heidät Roomasta sinne, mistä ovat tulleetkin, -kellekään ihmiselle eivät he kelpaa orjiksi, sillä he eivät osaa muuta -kuin valhetella ja pettää. Totta Tor eivät he ansaitsisi nähdä päivän -valkeutta." - -"Sinä olet oikeassa", sanoi mies, joka oli tarjoutunut tietä -näyttämään. "Se on huonoa kansaa. Julius Caesarhan se, suokoot jumalat -hänelle anteeksi, antoi niille erioikeudet; nyt ovat ne pesiytyneet -tänne ja imevät veren meistä. Eivät kutkaan Roomassa osaa väärentää ja -pettää paremmin kuin tämä köyrynenäinen suku, vaikk'eivät ne ole -oppineet meidän kieltämme kuin puolittain. Niitä nousee kuin -rikkaruohoa maasta, ja meidän vahingollamme hankkivat ne itsellensä -vaikutusmahtia. Ja meidän täytyy kärsiä sitä, että nämät voitetut -pitävät meitä, maailman valloittajia, hirmuvaltansa alla." - -Muutama minuutti sen jälkeen seisattui tienosottaja vähäisen huoneen -eteen. - -"Siinä asuu Kresimus, jota haette", sanoi hän. "Hyvästi!" - -Vanha centurio kolkutti ovelle. Ijäkäs mies, jolla oli kunnianarvoinen -ulkomuoto ja hopeanvalkoinen parta, tuli avaamaan sen. - -"Mitä tahdotte?" kysyi hän. - -"Oletko kristitty?" kysyi centurio. - -Ukko vastasi viivytellen: "Olen." - -"Tämä ystäväni Irmino", jatkoi centurio, "tahtoisi sinun selittämään -hänelle mikä kristitty on. Voithan tehdä sen paikalla. Meillä on vielä -neljännes tunti aikaa." - -Kunnianarvoinen ukko tuli hämmästyneen näköiseksi. - -"Tahdon kernaasti täyttää pyyntönne", virkkoi hän, "mutta te pyydätte -sellaista, jota ei voi tehdä niin lyhyessä ajassa. Jos sinulla on halu -oppia tuntemaan kristityiden uskonoppia", sanoi hän sitten Irminolle, -"niin pitää sinun joka päivä olla tuntikausi luonani. Kuukauden -kuluttua voinen sitten sanoa sinulle: nyt tunnet kuoren. Mutta ytimeen -et vielä ole katsonut; meidän oppimme varsinaisen salaisuuden opit -tuntemaan ja käsittämään vasta kymmenen kertaa niin pitkässä ajassa." - -Pretoriaanit katsoivat hämmästyneinä toisiinsa. - -"Mitä luulet tästä vastauksesta?" kysyi centurio Germanian kielellä -seuralaiseltansa. - -"Minulla on halu koettaa", vastasi Irmino. "Mutta en kuitenkaan tiedä, -pitkitänkö loppuun asti." - -"No niin, vanhus", virkkoi sitten centurio ukolle, "me suostumme sinun -ehdotukseesi. Nuori ystäväni tulee jo huomenna tykösi. Jää hyvästi!" - -Sitten lähtivät sotilaat ripeästi astumaan Porta Tiburtinaan päin, -jossa pretoriaanien kasarmi oli. - -Oikealla puolella Via Appiaa, ei kaukana Porta Capenasta, vastapäässä -sitä paikkaa, jossa Caracallan suurenmoiset thermet[34] olivat, oli -taverni,[35] jossa kävi paljo kansaa. Iso kyltti, johon oli kuvattu -käärme elefantin ympäri kiertyneenä, osotti sen jo kaukaa. - -Orjia oli kokoontunut sinne matalaan huoneesen nauttimaan -virvoitukseksensa pikarin hapanta Vatikanin viiniä. Puheenaineena oli -heillä isäntänsä. Toinen heistä koetti olla toistansa etevämpi -häpeäjuttujen kertomisessa. - -"Teidän pitäisi katsoa kerran", sanoi ilkipintainen kreikkalainen, -"kuinka meillä käydään ulossisään. Oktavian asunto on kuin -kyyhkyslakka. Ensin tulee juutalaisnainen kaupungin neljännestätoista -korttelista selittämään meidän herrattaren unia, ja se saa hyvät rahat. -Tuskin kerkeää hän pois, kun tulee pitkä kaldealainen tähteinselittäjä -vastaamaan kaikellaisiin vastaisuuden kysymyksiin. Hän saa tietysti -melkoiset juomarahat, eikä se ruskea poikakaan, joka kantaa hänen -keinokaluansa, lähde täältä tyhjin käsin. Ne hirtehiset tietävät kyllä, -mitä meidän rakastunut herratar suvaitsee kuulla! Sitten tulevat -Isiksen ja Astarten kerjäläispapit -- niin, tunnettehan kyllä sen -joukkion; eikä itse Jupiterkaan häpeä lähettäessään palvelijoitansa -kerjuulle. Ja sitten kaikki kuokkavieraat ja muut liukastelijat -- -niin, sen sanon teille, ett'ei Karosillakaan voi olla pahempi kuin -meidän portinvahdilla." - -Toiset nauroivat. - -"Niin hullusti ei ole meillä", virkkoi etrurialainen. "Mutta ennen -kuitenkin tahdon hikoilla polkumyllyssä kuin olla portinvahtina." - -Kaksi miestä meni ohitse kadulla. - -Toinen heistä oli vahva ja pitkäkasvuinen. Lyhyesti leikattu parta -ympäröi hänen mielenilmeisiä kasvojansa, joissa säteili rohkeat ja -vakavat silmät. Hän jutteli pienen, lyhyenjäntterän miehen kanssa, joka -astui hänen rinnallansa. - -Orjat tavernissa huomasivat nämät ohitsemenijät. - -"Tunnetteko tuota pitkää miestä?" kysyi yksi heistä. - -Toiset vastasivat kieltävästi. - -"Sittenpä tahdon jutella teille hänen elämäkertansa. Minä tunnen sen -hyvin. Se saattaa olla lohdutukseksi vastaiselle elämällenne. Hänen -nimensä on Callistus; hän oli ennen orjana suopealla Karpophoros -nimisellä ukolla, jolla oli pieni vekselikauppa Piscina publikan -varrella. Molemmat olivat he kristiaaneja. Kun nyt Karpophoros oli -vanha eikä pitempään jaksanut hoitaa liikettänsä, jätti hän sen -mieliorjansa Callistuksen haltuun. Se suuri luottamus, jota Karpophoros -nautti kristityiltä, saattoi monen, erittäinkin lesken ja orvon -panemaan rahansa Callistuksen pankkiin. Mutta mitä tapahtui? Joko ei -Callistus ymmärtänyt niitä asioita tai oli hän veijari -- hän teki, -lyhyesti sanoen, konkurssin, mutta pakeni sitä ennen Portukseen -matkustaaksensa meritse edemmäksi. Mutta Karpophoros kiiruhti hänen -jälkeensä, sai hänet kiinni ja vei takaisin Roomaan miettimään -erehdystänsä polkumyllyssä. - -"Hänen istuttuansa siellä jonkun ajan tuli muutamia veljiä -- niin -kutsuvat kristiaanit toisiaan -- Karpophoron luo ja nuhtelivat häntä, -että hän sillä tavalla piti Callistusta. Pitää antaa sille -ihmisraukalle tilaisuutta sovittaa vikansa, sanoivat he. Kun Callistus -sitten vielä vakuutti itsellänsä olevan rahoja saamatta, niin suostui -suopea Karpophoros antamaan vangille vapauden. Mutta mitä teki -Callistus nyt? Hän töytäsi synagogaan, kiljui siellä: 'minä olen -kristitty!' ja nosti sellaisen metelin, että juutalaiset karkasivat -hänen päällensä, rääkkäsivät häntä ja sitten veivät hänet maaherran -eteen. Minä olin itse läsnä, kun tämä kuulusteli häntä. 'Minä olen -kristitty!' oli ainoa, minkä maaherra voi saada häneltä vastaukseksi. -Yht'äkkiä tuli Karpophoros kiireesti sinne. Hiki virtaili hänen -otsaltansa. 'Tuo veitikka', sanoi hän prefektille, 'ei ole mikään -kristitty; sen nimen on hän vaan vääryydellä anastanut itsellensä. Sen -lisäksi on hän varastanut minulta paljon rahaa, jonka heti voin näyttää -toteen.' Ja hän todisti sen. Mutta kun Callistus yhä vaan vakuutti -olevansa kristitty, niin tuomitsi prefekti hänet juuri semmoisesta -tunnustuksesta karkotettavaksi Sardiniaan. Siellä oli hän monta vuotta. -Mutta minkä luulette hänen nyt olevan? Kristiaanien ensimmäinen mies, -tai paremmin sanoakseni se, joka taluttaa heidän esimiestänsä, jota he -kutsuvat piispaksi, samoin kuin hoitajatar taluttaa pientä lasta. Niin, -äskettäin sanoi minulle Servulus, joka on piispan talossa ja myöskin -kristiaani, että tämä Callistus voisi päästä piispaksikin. -- Siitä -näette, hyvät ystävät, kuinka pitkälle toinen meistä saattaa tulla." - -Toiset nauroivat. - -"No, ei totta tosiaankaan ole mitään pitkälle tulemista, jos pääsee -kristiaanien piispaksi", virkkoi kreikkalainen. - -"Erehdyt, jos luulet niin", jatkoi puhuja. "Eikö Commoduksen aikana -kaikkivaltijas Marcia kuulunut heidän joukkoonsa? Ja onhan keisarin -hovissa nytkin semmoisia, jotka tunnustavat tätä harhauskoa. -Katso ympärillesi mihin hyvänsä, niin aina näet kristiaaneja. -Hedelmäkauppijatar, joka istuu torilla, on heidän uskolaisiansa, samoin -kuin ylhäinen herratarkin, jolla on hallussansa tusinoittain orjia. -Jopa pretoriaanein kasarmissakin on niillä puolueensa, ja tiedättehän -jokainen, miten niitä on käsityöläisissä." - -"Minä luulen", virkkoi eräs afrikalainen salamielisesti, "isäntäni -puolison myöskin olevan kristityn. Tavan takaa lähtee hän öillä salaa -pois kotoa --" - -Kreikkalainen nauroi. - -"Mitä sinä naurat? Hän on kunnioitettava matroona, josta ei kukaan voi -sanoa mitään pahaa. -- Mutta minä olen kuullut kristiaanien pitävän -öillä kokouksiansa. Myöskin olen muutaman kerran nähnyt heidän, kun -eivät luulleet kenenkään siitä tietävän, suurella juhlallisuudella -syövän jotain -- se oli luullakseni leipää. Mahtanee sekin myös kuulua -kristiaanien uskonoppiin. Välistä eivät ne taas nauti mitään ruokaa." - -"Niin, kyllä se on kummallinen joukkokunta", virkkoi kreikkalainen -taas. "En ymmärrä, miten kansa voi vihata heitä; pitäisi ainoastaan -surkutella semmoisia haaveksijoita." - -"Olkoonpa kuinka hyvänsä", sanoi toinen, "vaan jokaisen, joka on -palvellut kristityssä talossa, täytyy tunnustaa olleensa siellä kuin -Elysium'issa. Eikö meitä kohdella kaikkialla kuin koiria? Mutta -kristiaanit kutsuvat veljiksensä orjia, jotka ovat heidän -uskolaisiansa, sekä erotusta tekemättä antavat heille virkoja ja -arvosijoja keskuudessaan. Koska on kuultu roomalaisten ja -kreikkalaisten tekevän niin? Voisin nimittää teille erään kumppaninkin, -joka liittyi kristiaaneihin -- hänelle on ylhäinen, kristitty nainen -antanut kätensä! Niin, teitä hämmästyttää se. Samoin minuakin; sillä -minä en voi käsittää, minkätähden nämät ihmiset ovat niin mieltyneitä -toisiinsa." - -"Hyvin puhuttu", virkahti eräs mies, joka juuri oli astunut sisään, ja -joka ulkomuodostansa päättäen oli seppä. "Samalla kannalla kuin te -orjat olemme mekin käsityöläiset.[36] Teitä ja meitä sanotaan -roskaväeksi ja kansan ruvaksi. Sinun tyttäresi voi yhtä vähän kuin -minunkaan päästä vestaaliksi. Sen tiedätte te yhtä hyvin kuin minäkin. -Mutta kuulkaas mitä minulle tapahtui aivan äskettäin. Minä olin työssä -eräällä kristityllä Trajanuksen Forum'in varrella, ja siellä kuulin -heidän, kristiaanien sanovan, että käsityö on arvoisata työtä ja että -käsityöläinen on yhtä ylhäisellä kannalla kuin jokainen muukin ihminen, -joka täyttää velvollisuutensa. Niin sanoivat he sekä itse saatoin -huomata, että heistä oli käsityö arvoisata. He sanoivat suoraan, että -Kristus, jota he pitävät uskonoppinsa perustajana, oli käsityöläisen -poika ja teki myöskin sitä työtä. Ja eräs toinen kuuluisa mies heistä --- hänen nimeänsä en muista -- oli teltankutoja. Kuultuani ja nähtyäni -kaiken tämän riemuitsin sydämmessäni. Ja sentähden pistää minua aina -vihaksi, kun kuulen muiden häpäsevän kristityitä, enkä vähän -vihastunut, nähdessäni äskettäin pahantapaisen pojan Pedagogium'issa -Palatinuksella kuvailevan heidän Kristustansa ristillä riippuvan, päänä -aasinpää. Tällä tavalla tietävät ne kaikki puhua pahaa kristityistä. -Mutta jos kysyn heiltä: 'tunnetteko näitä kristiaaneja?' niin vastaavat -he aina: 'emme, mutta se ja se vakuutti mitä varmimmin, että ne ovat -pahimpia ihmisiä auringon alla.'" - -Puhuja pysähtyi ja nyt tuli hetkiseksi vallan äänettömyys. Hänen -sanansa eivät näyttäneet olleen vaikutusta tekemättä. Kreikkalainen oli -ensimmäinen, joka alotti jälleen puhua. - -"Nyt on jo kylliksi kristityistä. Puhukaamme jostakin tärkeämmästä. -Tiedättekö että Krysis on myöty Sisiliaan. Vahinko sitä kaunista -tyttöä!" - -Hänen koetuksensa panna alulle uutta puheenainetta onnistui. Juttelu -kääntyi nyt rakkauden seikkojen väljille ja mukaville kulkuvesille. -- - -Ne kaksi miestä, jotka menivät tavern'in ohitse, astuivat hiljalleen -eteenpäin. - -Pitkä, oikeanpuoleinen mies oli, kuten orja oli sanonutkin, piispa -Zephyrinuksen mahdikas suosikki, entinen orja Callistus. Onnellinen -sattuma oli jo vuosia sitten vapauttanut hänet maanpakolaisuudesta. -Commoduksen lemmittyinen, meille jo ennestään tuttu Marcia, joka oli -kristitty, tunsi itsensä kerran kehoitetuksi tekemään hurskaan työn ja -pyysi Rooman piispan Viktorin lähettämään keisarille luettelon -Sardiniaan karkoitetuista kristityistä, jotka ansaitsivat tulla -armahdetuiksi. Viktor noudatti kernaasti hänen pyyntöänsä. Mutta niiden -nimien joukossa, jotka olivat listassa, ei ollut Callistusta. Siitä -huolimatta osasi tämä kuitenkin hankkia itsellensä luvan päästä kotiin -armahdettujen kanssa. Mutta oliko hän nyt tyytymätön Viktoriin vai -häpeilikö hän entistä elämäänsä, vaan hän jäi Portukseen, kunnes -Viktorin kuoltua uusi piispa Zephyrinus, jonka kanssa hän kauan oli -ollut tuttu, kutsui hänet vuonna 197 Roomaan ja antoi hänelle, -maallikolle, mahdikkaan viran, nimittäin seurakunnan hautausasiain -hoidon. Sillä kristityillä oli jo silloin lähes kymmenen katakombia, -joilla kullakin oli oma kolleginsa, niin sanotuista fossoreista, joiden -tehtävänä oli maanalaisten suojien kaivaminen ja kuolleiden -hautaaminen. - -Callistus tuli äsken ystävänsä Ostian piispan Aleksanderin kanssa -katsomasta Via Appian varrella olevia katakombeja. Heidän puheensa -aineena oli Callistuksen asema Rooman seurakunnassa. - -"Näethän", sanoi tämä, "kuinka hankalat meidän seurakunnan olot ovat. -Minä tiedän että tarkoituksena on erittäinkin minun vastustamiseni, -ikäänkuin minä antaisin huonoja neuvoja meidän hyvälle piispallemme -Zephyrinukselle. Minä mielelläni luopuisin kokonaan kirkollisista -asioista, jos luulisin siitä olevan mitään hyötyä kirkolle ja -seurakunnalle. Mutta koska olen siinä vakuutuksessa, että -Hippolytus[37] ja hänen ystävänsä turmelisivat kirkon käsitystavallaan -ja hoidollaan, niin en niin paikastani liikahda. Mitä hyötyä siitä on, -että kovennetaan kirkkokuria ylenmäärin. Sillä tavalla teemme ikeemme -niin raskaaksi, ett'ei sitä moni rupea kärsimään. Vaan viisaalla -lempeydellä tulee meidän kohdella niitä, jotka katuen vikojansa, -olkootpa ne sitten minkälaatuisia hyvänsä, jälleen palajavat meidän -tykömme. 'Ettekö tiedä', olen usein sanonut heille, 'että Noakin -arkissa myöskin oli monellaisia eläimiä? Mutta arkki merkitsee kirkkoa. -Ettekäkö jumalanpalveluksessamme ole kuulleet vertausta ohdakkeista -nisussa?' Ja mitä uutta muotia se on, että kiellettäisiin kenenkään -piispan presbyterin tahi diakonin pääsemästä uuteen avioliittoon? Se -tuuli käy Afrikasta. Mutta me osaamme rakentaa muurin sitä vastaan." - -Callistus lausui nämät viimeiset sanat hyvin kiivaasti ja astui niin -kiireesti, että piispa tuskin jaksoi seurata häntä. - -"Sama on minunkin ajatukseni", vastasi piispa. "Mutta sinun tilasi -tulee vaikeaksi vastapuolueen suhteen. Hippolytus on kostonhimoinen -ihminen, joka tekee mitä voi, karkoittaaksensa sinut pois -seurakunnasta." - -"Joutavia", virkkoi hänen seuralaisensa, "minä en häntä pelkää. Se -puolue, jonka hän on kerännyt ympärilleen, ei tosin ole vähälukuinen, -mutta tiedän seurakunnan enemmistön ja niiden joukossa parempain -ihmisten, olevan minun puolellani." - -He tulivat nyt Porta Capenaan ja poikkesivat kadulle, joka kulki aivan -pitkin kaupungin muurin vierusta. Heidän vastaansa tuli kantotuoli. -Siinä istui nainen huntu kasvoilla. Callistus kumarsi nöyrästi, mutta -sai vastaukseksi ainoastaan pikaisen tylyn tervehdyksen. - -"Kuka se oli?" kysäsi piispa. "Hän ei näyttänyt olevan suosiollisella -mielellä sinua kohtaan." - -"Arvasit oikein", virkkoi Callistus nauraen. - -"Se oli rikas Marcia, joka joku aika sitten oli pakanallisen -ylimyskunnan enin arvossa pidetyitä naisia. Sitten meni hän kesäksi -Napoliin ja palasi sieltä kristittynä. Hän kääntyi eriskummallisella -tavalla. Tahdon vast'edes kertoa sen sinulle. Tärkeämpää on se, että -hän on minun vastustajiani ja että hänen huoneessansa keksitään melkein -kaikki vehkeet ja juonet, joilla minua vastustetaan. Nyt voit ymmärtää, -minkätähden hänen tervehdyksensä ei ollut ystävällinen. Mutta kerro -minulle nyt seurakunnastasi Ostiassa. Luulen sinun piispantoimesi -olevan hyvin vaivaloista, sillä satamakaupunkiin kokoontuu kaikellaista -roskaväkeä." - -"Niin, Ostiassa on pidettävä silmät auki. Sinne tulee ihmisiä, jotka jo -aikaa sitten ovat kääntyneet takaisin pakanuuteen, ja apua saadakseen -ovat olevinansa kristityitä. Tuleepa pakanoitakin usein väärillä -suosituskirjeillä minun tyköni. Minä annan mielelläni, missä näen -olevan todellisen hädän. Mutta sitten kun meitä kerran on ruvettu -tuntemaan armelijaiksi ja avullisiksi ihmisiksi, koettaa moni -ansaitsematon hyötyä näistä meidän ominaisuuksistamme. Sentähden pitää -minun alinomaa olla varuillani, joka sen vuoksi on vieläkin vaikeampaa, -kun meidän seurakunta melkein joka päivä muuttuu, aina sen mukaan, -miten kauppaolot muodostuvat." - -Näin jutellessaan olivat he tulleet lähelle Porta Metroniaa. - -Mutta ennenkuin he ennättivät kaupungin portille, alkoi heidän -edeltänsä kuulua kova soitonääni, ja kohta sen jälkeen tuli joukko -musikantteja torvineen ja huiluineen ulos portinholvista. - -"Hautaussaatto", virkkoi Callistus. "Odotetaan kunnes se ehtii ohitse." - -Musikantteja, jotka olivat saaton etunenässä, seurasi joukko mimejä[38] -ja tanssijoita, joista muutamat olivat puetut sileneiksi[39] ja -satyreiksi. Ne hyppivät sinne tänne, tekivät pilkkaa ympärillä olevista -ja lausuivat irstaita leikkipuheita joka taholle. Heidän perässänsä oli -pitkä rivi vaunuja; niissä istui henkilöitä, joilla oli vainajan -esi-isien vaksinaamukset ja virkamerkit. Heidän perästänsä seurasi -kuollut itse, istuen korkealla loistovuoteella täydessä virkapuvussa -ja elävän asennossa, vaikka sen vahankalpeat kasvot olivat -kamalannäköiset kirkkaassa päivänvalossa. Kuollutta kantoivat omat -poikansa. Heidän perässänsä astui ystäviä ja sukulaisia ja kovasti -valittavia naisia hiukset hajallaan ja mustissa vaatteissa, viskellen -kukkia kuolleen päälle. - -"Kuka on tämä vainaja?" kysäsi Ostian piispa seuralaiseltansa, kun -saatto oli mennyt ohitse. - -"Ylhäinen, keisarillinen virkamies, joka tuskin enempää toimitti -eläissänsä kuin kiusasi alustalaisiansa ja mässäsi väärin hankituilla -rikkauksilla. Nyt kunnioittavat he häntä, kuin olisi hän ollut parhain -ihminen ja isäntänsä kunniallisin palvelija." - -"Niin, semmoisia ne ovat", virkkoi toinen. "Jos jollakin miehellä olisi -vaikka kuinka riitaisa ja häijy vaimo ja hän uhreilla ja lupauksilla -rukoilisi jumalilta sille kuolemaa, niin kirjoittaa hän kuitenkin -häpeilemättä sen hautakiveen: 'Suloiselle Tullialle, sangen rakkaalle -puolisolle, on hänen miehensä uskollisesta mieltymyksestä pystyttänyt -tämän muistomerkin.'" - -"Sinä olet oikeassa", sanoi Callistus nauraen. "Jos jälkimaailma vasta -rupeaisi arvostelemaan roomalaisia naisia hautakirjoituksien mukaan, -niin hämmästyisi se keksiessään niin paljon kunnon äitejä ja -hyväavuisia vaimoja heidän joukossansa." - -"Ne noudattavat perusjohdetta: De mortuis nil nisi bene.[40] Vaan -kuitenkin lu'in minä joku aika sitte erään naidun naisen -hautapatsaasta: 'Sinä päivänä, jona hän kuoli, kiitin jumalia sekä -ihmisiä.' Mutta monipa on seisahtunutkin sen hautapatsaan luo ja -kironnut jumalatonta leskeä. -- Mutta nyt sanon jäähyväiset sinulle. -Minun on käytävä eräässä huvilassa tässä lähellä. Voi hyvin!" - -Ystävykset antoivat kättä. Samalla kuin piispa poikkesi oikeaan Via -Latina'lle kääntyi Callistus Porta Metronian kautta menemään suoraa -tietä kaupunkiin. - -Hän astui hitaasti Coeliusta ylöspäin. Juuri kun hän oli menemäisillään -niiden valtavien kuvunkaarien alitse, jotka kannattavat Claudiuksen -vedenjohto-laitoksia, huomasi hän jonkun matkan päässä kaksi naista, -jotka astuivat samaan suuntaan kuin hänkin. Ne olivat Marcella ja -Julia, jotka vasta muutama päivä sitten olivat tulleet Roomaan ja -kävelivät nyt kauneina syyspäivinä tutustumassa maailmankaupungin eri -kohtiin. Marcella oli tavalliseen tapaansa totisennäköinen. Mutta -Juliaan, jonka mieli oli avoin kaikelle kauniille, oli Rooman isojen -rakennusten ja suurien taideaarteiden katseleminen tehnyt hyvän ja -elähyttävän vaikutuksen. Hän voi taas olla iloinen kuin ennenkin ja -vapaasti ihailla kaikkea kaunista ja jaloa, joka esiytyi hänen -silmäinsä eteen. Vaaleat ruusut olivat jälleen alkaneet kukoistaa hänen -poskillansa ja hänen silmänsä, joita viime aikoina olivat kyyneleet -usein tummentaneet, loistivat nyt jälleen ilosta ja elämään -mieltymyksestä. - -"Hyvää päivää, Marcella ja Julia", sanoi Callistus ystävällisesti, -mennen naisten luokse. "Meillä on sama tie; saanko seurata teitä?" - -Marcella nyökäytti päätään äänetönnä, ja Callistus saattoi helposti -huomata, ett'ei hänen pyyntöänsä myönnetty kernaasti. Mutta kun hän -tiesi, että Marcella oli Marcian ystävätär, arvasi hän heti syyn tähän -vieromiseen. - -"Miltä tuntuu teistä Rooma?" jatkoi hän. - -"Minusta tuntuu kuin elämä minulle alkaisi uudestaan täällä", vastasi -Julia hilpeästi. "Sellaista taideaarteiden rikkautta ja keksintöjen -suurenmoisuutta ja muhkeutta, joka tulee näkyviin näissä rakennuksissa, -en ole koskaan voinut aavistaakaan. Tunnen itseni ylpeäksi, että -ihmiset ovat voineet miettiä ja tehdä sellaista." - -Näin puhuessaan osotti hän Flaviuksen Amphiteaatteria ja -kapitoliniläisen Jupiterin korkeaa temppeliä. - -"Julia", keskeytti Marcella, "unhotatko että tällä ainoalla paikalla on -sadottain ihmisiä uhrattu paljaaksi silmänhuvitukseksi ja että he -kunnioittavat korkeimpia epäjumaliansa siellä?" - -Julia punastui. Callistus oli juuri rupeamaisillaan puolustamaan häntä, -mutta katsoi sitten kuitenkin paremmaksi olla ottamatta puheeksi -ainetta, josta hän ei halunnut jutella tässä tilaisuudessa. - -"Siitä temppelistä on kaunis satu", alotti hän siis välinpitämättömään -tapaan. "Kerrotaan näette, että Sibylla antoi ijäkkään keisari -Augustuksen siellä nähdä kerran äsken-syntyneen Messiaan, Se on taru, -mutta siinä on se totuus, että se yleinen siveellinen ja uskonnollinen -mätä, joka vaivasi pakanuutta tämän keisarin aikana, viittasi sille, -joka uskoi ihmiskunnalla olevan tulevaisuutta, parempia, tulevia -aikoja, pelastusta ja pelastajaa." - -"Niin", alotti Marcella, "pimeyden läpi koittaa välistä se valo, joka -sitten myöhemmin nousee, ja ehdottomasti on tämän maailman lasten -elämässä ja töissä huomattavana Jumalan valtakunnan ikävöitsemys ja -aavistus hänen tulostansa. Me näimme tänään kolmea roodolaista kuvaavan -taideteoksen, Laokoonin ryhmän. Isä, joka turhaan taistelee -peljättävien käärmeiden kanssa -- mitäpä merkitsee hän muuta kuin -vanhaa uskonoppia, joka voimatonna katoaa ajan myrskyhyn? Ja samoin -kuin toinen poika, voimattomana hakien apua, kääntää rukoilevan -näköisenä kasvonsa isäänsä päin, joka itsekin huutaa apua, samoin -pettyvät ne, jotka odottavat tuoreita lehtiä kuivasta rungosta; toisen -pojan kaltaisia, joka pelastuksetta vaipuu kuolemaan, ovat he sitä -paitsi kaikki." - -Se vakuuttava ihastus, jolla Marcella lausui nämät sanat, teki syvän -vaikutuksen sekä Callistukseen että Juliaan ja pani molemmat miettimään -tuon kuuluisan ryhmän kekselijästä selitystä. - -Äänettöminä jatkoivat he sitten muutaman minuutin matkaansa. - -"Sinä olet oikeassa", alotti jälleen Callistus. "Kenen silmät Herra -valasee, hän näkee helposti sen ulkonaisen verhon läpi, jossa tapaukset -esiytyvät meille ja löytää lukemattomia kalliita kultarakeita siitä, -jossa toiset eivät näe kuin arvotonta hiekkaa." - -"Me olimme muutama päivä sitten Lucinan katakombissa Via Appian -varrella", virkkoi Julia kääntyen Callistukseen, "ja näimme siellä -äskettäin tehdyn kuvan -- suuren kalan, jonka seljässä oli vitsoista -palmikoittu kori ja korissa muutamia leipiä ynnä pikari täynnä punaista -viiniä. Me arvasimme heti tämän kuvan esittävän eloa antavaa kalaa, -meidän Herraamme, joka pyhässä ehtoollisessa antaa meille ruumiinsa ja -verensä. Sano minulle, kenen tekemä se hyvin osattu taideteos on." - -Callistus sanoi sen tekijän nimen. - -"Teidän seurakunnassa näyttää olevan oivallisia taiteilija-kykyjä", -virkkoi Julia. - -"Niin", vakuutti Callistus, "me panemme arvoa sille, että taide saapi -sijaa ja menestyy myöskin kirkossa. Se on Jumalan lahja ja inhimillisen -elämän lempikoriste." - -"Niin", lausui Julia innostuneena. "Siitä, joka kerran on tullut -taiteen uskolliseksi ystäväksi, tuntuu raskaalta siitä luopuminen. Oi, -että tämä ihmishengen kaunein kukka hedelmöitsisi meidänkin tykönämme!" - -"Se hedelmöitseekin meidän tykönämme", sanoi Callistus varmasti. -"Pakanuuden taide häviää häviämistään, sentähden että pakanuus itsekin -häviää, sillä taide ei voi oleksia asunnoksi kelpaamattomissa majoissa -vanhentuneiden sukukuntien tykönä, vaan ollen itse nuorellinen ja -eloisa, hakee se itsellensä kodonkin nuorison tykönä. Sillä tavalla -tuli se meille. Me avasimme ystävällisesti sille ovemme, ja se astui -kernaasti sisään. Kuitenkin on meidänkin joukossamme muutamia, jotka -iloitsisivat, jos se poistuisi tyköämme, mutta niitä ei, Jumalan -kiitos, ole monta. Ja usko minua", lausui hän ihastuneena, "tulee aika, -jolloin kaino neitsy, joka nyt on paennut meidän tyköämme, tulee -kukoistavaksi naiseksi ja ylpeänä ja rohkeana astuu ulos maailmaan, -lihana meidän lihastamme ja meidän henkemme ravitsemana, ja maailma -suosii häntä." - -Marcella pudisti totisena päätänsä. - -"Mitä tekevät maailman lapset valkeuden valtakunnassa?" sanoi hän. -"Kuinka voi taide, joka vuosisatoja on palvellut epäjumalia ja iloinnut -maailmallisesta, nöyrtyä palvelemaan Herraa, joka piti niin vähän lukua -ulkomuodosta ja ulkonaisesta kauneudesta, että hän esiytyi joukossamme -kaikkein ylenkatsotuimpana, täynnä kipua ja sairautta?" - -"Mutta etkö näe", virkkoi Callistus, "miten maalarit ja kuvanveistäjät -teoksillansa ovat ylistäneet Herran armoa ja kaikkivaltijasta apua -meidän hautapaikoillamme? Etkö näe miten seinät kertovat Jumalan pojan -ihmeistä, hänen paimentoimestansa ja ijankaikkisesta läsnäolostansa? Ja -pikari, jonka atrioidessasi nostat huulillesi, sormus, joka koristaa -sormeasi, lamput, jotka valasevat huonettasi -- kuvailevathan ne kaikki -meidän uskoamme ja toivoamme." - -"Sen kyllä tiedän, vaan kuitenkin näen myös, juuri täällä Roomassa, -teidänkin haudoissanne, pakanuuden satu-olentoja, Eroksen ja Psyken, -kuun-jumalattaren ja muita epäuskon kuvateoksia. Mutta mitähän yhteyttä -on Kristuksen ja Belialin välillä? Te tahdotte yhdistää ne molemmat, -sulattaa päivän yhteen yön kanssa." - -"Suo anteeksi, Marcella", virkkoi Callistus, "sinä päättelet -vähäpätöisistä yksityiskohdista kokonaisuutta. Meillä ei ole vielä -mitään omaa taidetta, vaan olemme vasta luomaisillamme sitä itsellemme. -Mutta kukahan voi soimata rakennusmestaria, jos hän panee rakennukseen -vanhoja palkkeja ja kiviä, kun häneltä välistä puuttuvat uudet -rakennusaineet? Me itse emme hyväksy sitä, että pakanallisia kuvia -sekoitetaan kristillisiin kuvihin, mutta meidän täytyy ottaa huomioon -ajan suhteet eikä sovi meidän ruveta panemaan rajoja vapaalle -kehkeämiselle, joka on taiteen ensimmäinen elin-ehto, ja toivomme -semmoisten poikkeusten vähitellen katoavan." - -"Se ajatus on Zephyrinuksellakin", virkkoi Marcella ja puristi huulensa -yhteen. - -Callistus ymmärsi hänen viittauksensa, mutta ollen paljon kokenut ei -hän vähääkään hämmentynyt. - -"Tahtoisin mielelläni tehdä teille kysymyksen, jos sallitte", virkkoi -hän pikaisesti. "Muutama viikko sitten saimme kuulla, että erään -suuressa arvossa pidetyn keisarillisen upseerin täytyy Sardiiniassa -kärsiä suurta vaivaa kristillisyyden tähden. Eräs vaeltavainen veli -näki hänet siellä ja jutteli hänen kanssansa. Hän on entinen Kartagon -legaatti, nimeltä Licinius. Sentähden ajattelin minä teidän ehkä --" - -Molemmat naiset parahtivat hiljaa. Callistus silmäili heitä -kummastellen. - -"Onko puheessasi mitä perää vai onko se ainoastaan tyhjää huhua?" kysyi -Marcella, kääntyen pikaisesti Callistukseen. - -"Hän, joka jutteli sitä", vastasi Callistus, "oleksii tätä nykyä täällä -lähellä, Ostiassa. Hänen puheensa on aina ollut luotettava ja totinen." - -"Eikö hän ole jutellut mitään tästä -- tästä Liciniuksesta?" jatkoi -Marcella. - -"Saatte kuulla kaikki mitä minä tiedän", vastasi Callistus, "sillä -huomaan, että tunnette sen kunnon miehen. Niinkuin itsekin varmaan -tiedätte, oli Licinius legaattina Afrikan prokonsulilla. Hän ei ollut -mikään kristittyjen vihollinen, mutta tuli siksi äkkiä, tietämätöntä -minkä tähden, ja sai prokonsulin panemaan toimeen verisen vainon. Joku -aika sen jälkeen -- ja se on toinen käsittämätön kohta tämän miehen -elämässä -- kääntyi hän julkisesti kristinuskoon. Tämä tapaus herätti -Kartagossa niin suurta hälinää, että oikein lähetettiin siitä ilmoitus -keisarille. Keisarin erityisestä käskystä erotettiin legaatti nyt -virastansa ja tuomittiin kovaan työhön, pahantekijäin siirtolan -vuorikaivoksiin Sardiiniassa. Eräs veljistämme tapasi hänet siellä -ruumiinvoimistaan murtuneena ja lähellä kuolemaa, mutta kuitenkin oli -hänen työn heikontamassa ruumiissansa sankarin henki, joka ylisti -Herraa ja antamatta itseään minkään eksyttää, turvallisesti luotti -näihin lohdullisiin sanoihin: Toivo ei anna häpeään tulla. Siinä on -kaikki, mitä hänestä tiedän puhua. Ehkä on hän jo menehtynyt suuriin -vaivoihinsa." - -Kasvot kalmankalpeana oli Julia kuunnellut Callistuksen puhetta. -Ainoastaan vaivoin sai hän pidätetyksi kyyneliä, jotka kostuttivat -hänen silmänsä. Hänen sydämmensä tykki ankarasti. Hän muisteli sitä -hetkeä, jolloin Licinius viimeisen kerran ojensi kätensä hänelle -- -sitä hirmuista hetkeä, joka tuotti niin paljon onnettomuutta sekä -Liciniukselle itselleen että hänelle. - -Marcella näytti myöskin tulleen syvästi liikutetuksi. Hän katsoi -äänetönnä maahan. - -He olivat nyt tulleet Collosseumiin. Callistus otti siellä jäähyväiset -molemmilta naisilta, jotka jatkoivat matkaansa suoraan eteenpäin, -samalla kuin hän poikkesi oikeaan Via Querquelana'lle, jonka varrella -asui Rooman seurakunnan päämies, piispa Zephyrinus. - -Kohta tuli hän piispan asunnon edustalle. Orja avasi hänelle portin. -Tämä oli synkkämielisen näköinen, kolmikymmenvuotinen mies. Kaulassa -oli hänellä hienot teräsvitjat; niissä oli pieni ympyriäinen levy, -johon oli piirretty seuraavat sanat: - - "TENE ME QUIA - FUGI ET REVO - CA ME IN VIAM - QUERQUELANAM - AD ZEPHYRINUM - DOMINUM MEUM".[41] - -"Mitä nyt?" kysyi Callistus orjalta. "Kuinka kauan olet pitänyt tuota -eriskummaista kaulakoristetta?" - -"Sitä saat kysyä huoneen-mestarilta", vastasi orja äreästi. "Hänen on -pistänyt päähänsä pitää minua epäluotettavana. Sentähden on hän pannut -kaulaani tämän merkin. Hyödytön varokeino." - -Hän vei Callistuksen piispan kamariin. Vanha, noin kuusikymmenvuotinen -mies, nousi mukavalta nojatuolilta ja meni sisälletulijaa vastaan. -Hänen astuntonsa oli vaivaloinen. Hänen kasvoissansa olivat ankarat -piirteet, joita eivät hänen kunnianarvoiset valkoiset hiuksensakaan -jaksaneet lauhduttaa. Myöskin hänen puoliummessa olevat, levottomasti -räpyttelevät silmänsä tekivät vastenmielisen vaikutuksen. Hänen -kasvojensa muoto ainakin todisti hänen vastustajiensa syystä soimaavan -häntä ahneeksi. - -"Olipa hyvä että tulit", sanoi piispa hiljaan. "Ajattelin äsken sinua. -Käy istumaan. On tullut huonoja sanomia. Aleksandriassa ja Afrikassa on -ollut kovia vainoja. Niinkuin tiedät, saimme jo tätä ennen epävakaisia -senlaatuisia tietoja. Tänä aamuna sain laajasanaisia kirjoituksia -siellä olevalta piispalta. Voit ottaa ja lukea ne. Kunhan me täällä -vaan saisimme olla levossa! Septimius Severus ei näytä olevan juuri -ystävällinen meitä kohtaan. Ja sitä paitsi tekee Hippolytus -puoluelaisinensa minulle suurta levottomuutta. Eripuraisuus enenee -päivä päivältä; mikä tulee tästä lopuksi?" - -"Sinä pelkäät enemmän kuin on syytäkään", virkkoi Callistus. "Egyptin -ja Afrikan vainoihin on ollut omituista johtoa, niinkuin tiedät ja -nämät kirjeet myös luultavasti selittävät. Mutta täällä ei ole mitään -sellaista. Tähän asti on keisari antanut meidän olla rauhassa. Ja nyt -on jo päätetty, että hän lähtee Roomasta Britanniaan. Carakallan mieli -on taas kääntyneenä kokonaan muuhun kuin kristityiden vainoon." - -"Saatatpa olla oikeassa", vastasi piispa arvelevaisesti. "Sinun sanasi -rauhoittavat minua." - -"Eikä Hippolytus myöskään, minun nähdäkseni, voi saattaa meitä -vaaraan", jatkoi Callistus. "Hän ei ole luotu puolueen päämieheksi eikä -kansan johdattajaksi. Kun vaan edelleenkin olemme varoillamme ja -pidämme koko hänen vastustustaan asiana, joka ei meitä yhtään huoleta, -niin tuo punaiseksi kuumennettu rauta pian kylmenee. Mutta", virkkoi -hän lopuksi, painaen päänsä nöyrästi alas, "jos sinulla on toinen -mielipide, niin sano vaan sana ja minä pysyn vaiti." - -"Ei, ei, Callistus", virkkoi piispa melkein peljästyneenä. "Siitä ei -voi tulla puhettakaan. Minä en voi tulla toimeen sinun neuvoittasi. -Tiedäthän, että luotan sinuun täydellisesti, ja jos sinusta on se tapa -vastedeskin oikea, jota tähän asti olemme noudattaneet, niin on asia -ratkaistu." - -Palvelija astui sisään. - -"Sinua tahtoo eräs puhutella", ilmoitti palvelija. - -"Anna hänen tulla sisään" vastasi Zephyrinus. - -Muutaman minuutin kuluttua tuli ovesta sisään pitkä, ijäkäs mies. -Pitkät, valkoiset hivukset ympäröivät hänen eteenpäin nyykistynyttä, -kunnianarvoista päätänsä. Oikeassa kädessä oli hänellä pitkä sauva, -jolla hän tuki itseänsä. Hän liikkui hitaasti. Mukanaan oli hänellä -nuorukainen, jonka olkapäällä hänen vasen käsivartensa lepäsi. - -Kummastuneena huudahtaen nousi Zephyrinus istualtaan, kun hän loi -silmänsä sisälletulijaan. - -"Pyhä isä", virkkoi hän ja suuteli ukkoa,[42] "kiitetty olkoon Herra, -että on tuonut sinut meidän tykömme. Me tervehdimme sinua veljellisesti -tervetulleeksi. -- Tämä on", sanoi hän sitten kääntyen Callistukseen, -"Irenaeus Lugdunum'ista kirkon terävä miekka sekä kilpi samalla." - -Ukko naurahti. - -"Miekka ei ole terässään", sanoi hän hiljaan, käyden istumaan. "Nämät -vanhuuden heikontamat ja veltostuttamat käsivarret eivät enään kanna -asetta, vaan kurottuvat ainoastaan rukoukseen. Toisia sotureita on -Herra valinnut. -- Tulen Aasiasta", jatkoi hän muutaman minutin -perästä, "menin sinne katsomaan vielä kerran kotomaatani, ennenkuin -silmäni ummistuvat ainiaksi. Nyt olen paluumatkalla Galliaan. Samoin -kuin muinoin suuri apostolimme, en minäkään tahtonut kulkea Rooman -ohitse käymättä teitä vahvistamassa ja saamassa teiltä vahvistusta." - -"Rakas veli", vastasi Zephyrinus, "kiitetty olkoon Herra vielä kerran, -että on suonut meidän nähdä sinun kasvosi. Me tarvitsemmekin suuresti -sinun vahvistustasi. Aallot raivoavat kirkon laivan ympärillä, -ikäänkuin tahtoen nielaista sen." - -Taaskin menivät ukon huulet hymyyn. - -"Anna niiden raivota, Zephyrinus. Ne eivät meitä voi niellä. Matkalla -olen käynyt monessa seurakunnassa. Kuinka nuorellisesti on -sydämmeni iloinnut, kun olen nähnyt niiden olevan lujina hengen -yksimielisyydessä, ja sysivän tyköänsä valehtelijoita ja vääriä -profeettoja, jotka tahtovat asettaa ihmisten sanan Jumalan sanan -sijaan. Sama henki yhdisti niitä kaikkia; sama henki, sama toivo -elähytti niitä. Ja mekö sitten pelkäisimme ja hätäilisimme? Ei, -kiitetty olkoon Herra ja ylistetty hänen nimensä kaikessa -ijankaikkisuudessa! Ei mikään viekkaus, ei mikään väkivaltaisuus saata -voittaa meitä." - -"Kyllä minäkin luotan Herraan, rakas veli", vastasi Zephyrinus -nöyrästi, "että hänen väkevä kätensä tukee meitä. Mutta onko sinusta -käsittämätöntä, että minulle välistä tulee huoli, kun näen -uskonheittureita yhä enemmän ilmautuvan seurakuntaani, jotka -petollisesti sanovat itseänsä kristityiksi, ikäänkuin voisivat he -täällä valloittaa koko kristikunnan?" - -"Herra kitkee aikanansa ohdakkeet", vastasi Irenaeus. "Ja meidän -velvollisuutemme on tehdä itsemme aseiksi hänen käteensä. -- Niin, -Zephyrinus", sanoi hän juhlallisella, korkeammalla äänellä, "salli -miehen, joka Herran armosta on päässyt korkeaan ikään ja saanut -runsaasti vaikuttaa, sanoa sinulle tämä: 'Ole lempeä taitamattomille ja -eksytetyille, ystävällinen katuvaisille, mutta kova, kova kuin kivi -susille, jotka tunkeutuvat laumaasi, tahtoen syöstä Kristuksen -istuimeltansa ja asettaa sijaan itsensä ja mitättömän ihmisten sanan. -Ne ovat varkaita ja ryövärejä ja juovat poroista, inhottavaa vettä; -sillä kirkossa ainoastaan on Jumalan henki, ja missä Jumalan henki on, -siellä on kaikki armo ja totuus.'" - -"Tahdon ajatella sanojasi", vastasi Zephyrinus. - -"Sinä olet paimen seurakunnassa, jota Herra on siunannut enemmän kuin -muita", jatkoi Irenaeus. "Sielun silmillä näen sen jo kohoavan -maanpiirin kirkkojen yli ja sen paimenien tulevan lainsäätäjiksi ja -johdattajiksi monelle. Mutta voi heitä, jos he milloin kelvottomasti -panisivat toimeen Herran sanat ja käskyn! Silloin otetaan valtikka -heiltä pois ja annetaan toiselle." - -"Jumala siitä varjelkoon", sanoi Zephyrinus. - -Nyt tuli muutamaksi minutiksi äänettömyys. - -Sitten virkkoi Irenaeus taas: - -"Mutta kerro minulle hiukan tarkemmin seurakuntasi tilasta ja mitä -Septimius Severuksesta tiedetään. Minua aavistuttaa että hänen -miekkansa kerran kohtaa minua." - -Zephyrinus täytti kernaasti vanhuksen tahdon ja alkoi kertoilla -seurakuntansa laajenemisesta ja sisällisistä suhteista. - - - - -Kolmastoista Luku. - -Petollisuus ja uskollisuus. - - -Melkein samaan aikaan tuli eräs mies tomuisissa matkavaatteissa -Ostiasta Roomaan. Cestiuksen pyramiidin luona seisattui hän ja istuutui -kivipenkille, joka oli asetettu siihen väsyneitä matkamiehiä varten. -Uneksivasti katseli hän hetkisen maahan. Sitten nousi hän taas -istualtaan ylös. "Ei", sanoi hän itseksensä, "minä en voi enkä tahdo -levätä ennenkuin olen saanut varmuutta hänestä, jonka tähden olen -antautunut tälle vaivaloiselle ja vaaralliselle matkalle. Jospa -kuitenkin onnetar olisi minulle suosiollinen!" - -Puhdistettuaan harjalla tomun vaatteistansa tavernassa, kaupungin -portin vieressä, meni hän kiireesti Aventinuksen yli ja oli juuri -lähtemäisillään astumaan erästä poikkikatua alaspäin, joka ulottui -Circus Maximuksesta Palatinukseen, kun muutamia pretoriaaniupseereita -tuli hänelle vastaan, sulkien häneltä tien. Hän tuli silminnähtävästi -hämille ja tahtoi mennä ohitse kasvot toisaalle käännettyinä, kun äkkiä -yksi upseereista astui hänen luoksensa ja, katsoa tirkistäen häneen, -huudahti: "Mitä kaikkea! Kartagon legaatti! Terve tulemastasi Roomaan, -Markus Licinius!" - -Matkamies vaaleni ja peräytyi askelen takaperin. - -"Kaiken pyhän tähden, Petronius", sai hän työläästi sanotuksi, "älä -ilmaise minua!" - -Upseeri nauroi. - -"Erhetyt, ystäväni. Tunnet huonosti tarkkatuntoisuuttani, koska luulet -minun auttavan maanpakolaista pahantekijää, joka ei ole pysynyt -uskollisena keisarille. Kumppanit", huusi hän seuralaisillensa, -"auttakaa minua, että saadaan tämä kallis lintu korjuusen. Hän on -kuuluisa Kartagon legaatti, joka joku aika sitten karkasi Sardiinian -vuorikaivoksista." - -"Sinä katala!" virkkoi Licinius hänelle ylenkatseellisesti. "Ilmaset -siis hänet, jonka leipää niin kauan sait syödä." - -Mutta kukaan pretoriaaneista ei näyttänyt kuitenkaan tahtovan totella -kumppaninsa kehoitusta. Päinvastoin menivät he pois, ett'eivät olisi -mitenkään osallisena kavaltajan tekoon. Tämän täytyi siis ottaa -avuksensa sattumalta ohimenevä legionasotamies. - -"Nyt kasarmiin!" sanoi hän käskevään tapaan Liciniukselle. - -Tämä seurasi häntä, ei kehdaten ylenkatseesta luoda kavaltajaan yhtä -silmäystä, eikä yhtä sanaa hänelle virkkaa. - -"Jollei minun ole sallittu päästä turmiosta", sanoi hän itseksensä, -"niin tahdon nöyrästi ja rohkeasti käydä sitä kantamaan." - -Heti pretoriaanein kasarmiin saavuttua jätti Petronius vankinsa vahdin -haltuun ja kiiruhti sieltä keisarin palatsiin Palatinukselle, antamaan -itse tietoa, mitä oli tehnyt. Mutta kun keisari silloin juuri oli -Tibur'issa ja sanottiin hänen palaavan sieltä vasta illan suussa, niin -täytyi Petroniuksen tyytyä ilmoittamaan tapauksen kaupungin -prefektille. - -Kun vanki oli päässyt kasarmiin, tuli hänen ympärillensä joukko -utelijaita sotamiehiä. Centuriot olivat vetäytyneet pois, sillä koko -tapaus tuntui heistä tuskauttavalta. Ainoastaan yksi heistä tuli -Liciniuksen tykö, ilmoittaen olevansa hänen vanha sotatoverinsa, ja -puhui ylenkatseellisesti Petroniuksen käyttäytymisestä. - -"Se karvastelee vieläkin enemmän", virkkoi Licinius surullisesti, "kun -pettäjänä ja kavaltajana on mies, jolle kernaasti ja usein on tehnyt -hyvää. Petronius oli halpa legionalainen, kun palvelimme yhdessä -itämailla. Eräs ystäväni esitti hänet minun suosiooni ja minä otin -hänet vastaan. Hän sai kuukausia asua teltassani ja nauttia minun -ruokaani. Mutta kun ei häntä sitten ylennetty, niin luuli hän -mielettömästi kyllä minun olleen siihen syynä, ja siitä saakka on hän -pitänyt minulle vihaa ja saa tänään nyt vihdoin riemuita." - -Hän painoi päänsä ja katsoi miettiväisesti maahan. - -Heti sen jälkeen tuli käsky kaupungin prefektiltä, että toistaiseksi -pidettäisiin vankia kasarmissa. Licinius pantiin pieneen pimeään -kamariin. - -Siellä sai hän nyt olla yksinään ajatuksinensa. - -Miettiessään tilaansa, nuhteli hän katkerasti itseänsä siitä, että oli -antautunut tälle matkalle ja mielettömästi tullut leijonan luolaan. - -"Romula ja Qvintilius eivät varoittaneet minua suotta", ajatteli hän. -"Itse olen syypää siihen, mitä nyt saan kärsiä. Ja kuitenkin", jatkoi -hän, "olin pakotettu tulemaan Roomaan; minun täytyi koettaa saada nähdä -häntä ja sanoa hänelle: 'Katso, tässä olen minä, sydän täynnä katumusta -ja elämä täynnä kipua -- älä ole minulle enää vihainen, vaan kanna -sääliväistä mieltä minua kohtaan.' -- Ja nyt olen Roomassa", sanoi hän -melkein riemuiten. "Julia saa kuulla, kuka ylhäinen mies otettiin -kiinni ja arvaa kyllä, minkätähden hän oli tullut tänne, jossa hänet -tunnetaan ja hänen nimensä on vihattavimpia. Ja jos he tappavat minut, -niin tiedän todellakin kuinka kuolen ja iloisesti painan marttyrin -seppeleen päähäni, samoin kuin muinen painoin sen tammenlehtisen -kruunun, jonka Siccan porvarit minulle lahjoittivat." - -Varhain seuraavana aamuna tuli keisarillinen sanansaattaja -pretoriaanein kasarmiin tuomaan päällikölle erästä kirjoitusta. Se oli -keisarin allekirjoittama kuolemantuomio vangille. Neljän tunnin perästä -piti teloitus tapahtuman vankeudessa. Päällikkö lähetti paikalla -centurion Liciniuksen tykö antamaan hänelle tietoa keisarin tuomiosta. -Vanki kuulteli sitä levollisesti. "Uhrilammas iloitsee pelastetuksi -tulemisestansa", sanoi hän surumielisesti. Sitten otti hän palasen -pergamenttia ja alkoi kirjoittaa. Neljännestunnin kuluttua pyysi hän -vahtisotamiestä kutsumaan hänen tykönsä sen centurion, joka edellisenä -iltana oli jutellut hänen kanssansa. - -"Hyvä ystävä", sanoi hän centuriolle, "keisari on tuominnut minut -kuolemaan. Tahdotko tehdä minulle viimeisen palveluksen?" - -Puhuteltu nyökäytti äänetönnä päätään. Hänen silmänsä olivat täynnä -kyyneliä. - -"Minulla on tässä kirje", jatkoi Licinius; "tämä olisi menevä eräälle -Julialle; hän asuu Esquilinuksella Calpurniuksen huoneessa, jonka -varmaan tiedätkin." - -Centurio otti äänetönnä kirjeen ja lähti kiireesti menemään. Hän riensi -Esquilinukselle, haki ylös Calpurniuksen asunnon ja jätti kirjeen -palvelijattarelle. - -Marcella ja Julia olivat juuri menneet peristiiliin. Marcella oli -ottanut esiin kirjarullan ja ojentanut sen sisarellensa, pyytäen tätä -lukemaan sen ääneensä. - -Julia otti kernaasti kirjarullan. - -"Tahdon mielelläni olla lukijatar tänään", virkkoi hän, "mutta se -täytyy minun tunnustaa, ett'en vapistuksetta voi lukea siitä verisestä -vainosta, joka oli vielä peljättävämpi kuin minkä me itse näimme -Kartagossa." - -Sitten alotti hän lukea kirjarullaa, jonka päällekirjoituksena olivat -sanat: Perpetuan ja Felicitaan marttyrikertomus. - -"Nuoret katekumenit Revocatus ja hänen orjakumppaninsa Felicitas, -Saturninus ja Secundulus otettiin kiinni vainossa. Samoin myöskin Ubia -Perpetua, ylhäissäätyinen ja hienosti sivistynyt nainen. Hänen -vanhempansa ja kaksi veljeänsä, joista toinen myös oli katekumen, -elivät vielä. Hänen rinnoillansa oli pieni lapsi. Hän itse saattoi olla -kahdenkolmatta vuoden vanha. Mutta tahdomme antaa hänen itsensä -kertoilla marttyriutensa vaiheet, niinkuin hän omalla kädellään on ne -kirjoittanut." - -"Kun en vielä ollut vankeudessa", kertoi hän, "ja isäni rakkaudesta -minuun koetti saada minua luopumaan, sanoin minä hänelle: 'isä, katso -tätä saviastiaa!' 'Niin', virkkoi hän, 'mitä sitten?' 'Voiko sitä sanoa -muuksi kuin mikä se on?' 'Ei', vastasi hän. 'Samoinpa en minäkään voi -sanoa muuta itsestäni kuin: olen kristitty.' Sitten ahdisti minua isäni -vihastuneena, mutta ei ryhdittömillä syillänsä voittanut minua. -- -Muutama päivä sen jälkeen saimme kasteen. Minulle ilmoitti siinä henki, -ett'en rukoilisi mitään muuta kuin kärsimistä. Kohta sen jälkeen -vietiin meidät vankeuteen. Minä peljästyin, tottumaton kun olin -semmoiseen synkeyteen. Voi kauheaa päivää! -- Minua vaivasi huoli -lapsestani. Jalot diakonit Tertius ja Pomponius saivat lopuksi -lahjoilla aikaan, että me pääsimme kärsittävämpään huoneesen, jossa -hiukan toinnuimme. Siellä imetin minä lastani, joka jo oli voipuneena -ja nälissään, ja jätin sen äitini ja veljeni haltuun. Murheella näin -kuinka heitä ahdisti minun tilani. Olin suuressa vaivassa monta päivää. -Olin hankkinut itselleni luvan saada pitää lapseni vankeudessa luonani. --- Yht'äkkiä tunsin itseni uudelleen vahvistuneeksi ja vapaaksi lapsen -huolista, ja vankeus tuntui minusta ruhtinaanhuoneelta, ett'en missään -olisi tahtonut olla mieluisemmin kuin siellä. - -"Silloin sanoi veljeni minulle: 'Sinulle on suotu suuri arvo, joten -voit vaatia itsellesi ilmestystä, odottaako meitä marttyrinkuolema vai -vapautus!' - -"Ja minä vastasin hänelle luottamuksella, koska tiesin saavani puhua -Herran kanssa: 'Huomenna saat tietää sen'. - -"Ja minä rukoilin Herraa, ja se ilmoitettiin minulle: Minä näin -suunnattoman suuret, kultaiset tikapuut, jotka ulottuivat taivaasen -asti; vaan ne olivat niin kapeat, että ainoastaan yksitellen voi -nousta niitä myöten ylös. Kahden puolen tikapuita oli kaikellaisia -rauta-aseita: miekkoja, keihäitä, sirppejä, jotta se, joka -varomattomasti ja ylöspäin katsomatta meni niitä myöten ylös, tuli -aivan silvotuksi ja lävistyi keihäiden kärkiin. Ja tikapuiden alla -venyi jättiläis-lohikäärme, joka väijyi ylöskiipeäviä ja koetti -säikäyttää heidät takaisin. - -"Ensin kiipesi ylös Saturninus, joka sittemmin meidän tähtemme -vapaehtoisesti antautui vainoojille, mutta joka ei meitä vankeuteen -pantaessa ollut meidän kanssamme. Onnellisesti pääsi hän tikapuiden -päähän. Ja hän kääntyi minuun, lausuen: 'Perpetua, minä odotan sinua. -Mutta pidä varasi, ett'ei lohikäärme sinua vahingoita'. - -"Minä vastasin hänelle: 'Se ei minua Herran Jesuksen Kristuksen nimessä -ole vahingoittava.' Ja tikapuiden alla nosti lohikäärme vitkaan ylös -päätänsä, ikäänkuin peljäten minua. - -"Minä kiipesin ylös ja sain nähdä avaran puutarhan, jonka keskellä -istui karkeavartaloinen, paimenen pukuun puettu ukko. Ja hänen -ympärillänsä seisoi monta tuhatta henkeä valkoisissa vaatteissa. Ja hän -nosti kasvonsa, katsoi minuun ja sanoi: 'Tervetulemastasi, lapsi!' - -"Hän huusi minut luoksensa ja antoi minulle palan juustoa, jonka hän -oli tehnyt. Minä otin lahjan vastaan ristissä käsin, ja kaikki -ympärillä seisovaiset sanoivat: Amen! -- Sitten herätti minut ääni. -Minulla oli vielä suuni makeana. - -"Paikalla juttelin veljelleni mitä olin nähnyt. Me ymmärsimme molemmat -tuskien odottavan meitä, ja aloimme luovuttaa mielestämme kaikkea -maailman toivoa. - -"Muutaman päivän perästä kuului meille sellainen huhu, että me -tulisimme kuulusteltaviksi. Kaupungista tuli isä luokseni, syvä suru -sydämmessä, muuttamaan minun päätöstäni. - -"'Sääli tytär, harmaita karvojani', rukoili hän. 'Sääli isääsi, jos -ansaitsen isäksesi kutsuttaa. Näillä käsilläni olen saattanut sinut -kukoistuksen ikääsi, suosinut sinua enemmin kuin ketään veljiäsi -- älä -siis tuota minulle tätä häpeätä. Tässä ovat veljesi, tässä äitisi ja -äitisi sisar, tässä lapsesi, joka ei voi elää sinutta; sääli heitä! Ole -mielevä, jott'et tuottaisi meille kaikille turmaa. Häpeä panee meidät -ainiaksi vaikenemaan, jos sinä kärsit sellaisen kuoleman'. - -"Niin puhui isäni, täynnä isällistä rakkautta, minulle suudellen -kättäni. Sitten heittäytyi hän maahan jalkoihini, nimittäen minua -herrattareksi eikä tyttäreksi. - -"Minun tuli sääli hänen harmaata päätänsä ja että hän oli suvussamme -ainoa, joka ei tahtonut riemuita minun kärsimisestäni. Minä lohdutin -häntä, sanoen; 'Mitä Jumala tahtoo, tulee tapahtumaan tässä. Sillä -sinun pitää tietämän, ett'emme itse ole itsemme herrat, vaan Jumala!' - -"Murheellisena lähti hän tyköäni. - -"Seuraavana päivänä vietiin meidät kesken atrioimistamme -kuulusteltaviksi. Me tulimme Forum'ille. Sanoma tästä oli pikaisesti -levinnyt Forum'in lähi-ympäristöllä oleviin kaupungin-osiin, ja koonnut -suuren kansanjoukon. - -"Me nousimme vankeja varten laitetulle lavalle. - -"Kaikki vangit tunnustivat itsensä kristityiksi. - -"Kun sitten tuli minun vuoroni, astui isäni minun tyköni lapseni -kanssa, veti minua luoksensa ja rukoili: 'Armahda lastasi!' Ja myöskin -prokuraattori Hilarius, joka prokonsuli Minucius Timianuksen kuoltua -oli saanut vallan elämän ja kuoleman ylitse, sanoi minulle: 'Sääli -vanhaa isääsi, sääli pientä lastasi'. - -"Mutta minä pudistin päätäni. - -"Silloin kysyi Hilarius minulta: 'Tunnustatko itsesi Kristukselle?' -- -ja minä vastasin: 'Tunnustan, minä tunnustan itseni Kristukselle'. - -"Silloin valmistautui isäni vetämään minua alas paikaltamme. Mutta -Hilarius antoi viedä hänet pois ja ruoskia häntä, vitsoilla. Ja isäni -kärsimys suretti minua, ikäänkuin olisi minua itseäni rangaistu -- niin -suretti minua hänen onneton vanhuutensa. - -"Sitten luetteli prokuraattori meidän nimemme ja tuomitsi meidät -petojen revittäviksi. Mutta ilosina palasimme me takaisin vankeuteen. - -"Muutaman päivän kuluttua päästi vanginvartia Pudens, sillä hän piti -meitä suuressa arvossa, koska oli nähnyt, että Jumalan voima oli meissä -väkevä, monta veljeä meidän tykömme, jotta saisimme lohduttaa -toisiamme. - -"Mutta kun teloituspäivä läheni, tuli isäni, surun kalvamana, minun -tyköni ja repien partaansa heittäytyi lattialle minun eteeni, kirosi -päiviänsä ja puhui sanoja, jotka liikuttivat jokaista. Voi, kuinka -minua säälitti hänen onneton vanhuutensa! - -"Sinä päivänä, jolloin meidät piti heitettämän pedoille, näin diakoni -Pomponiuksen tulevan vankilaan ja kolkuttavan ovelle. Minä menin ja -avasin sen hänelle. Hän oli hienossa, valkoisessa juhlapuvussa. Ja hän -sanoi minulle: 'Perpetua, me odotamme sinua. Tule!' Hän tarttui minun -käteeni ja, kuljettuamme epätasaisia teitä, tulimme me vihdoin -hengästyneinä eräälle amphiteaatterille. Hän vei minut sinne keskelle -arenaa ja sanoi: 'Älä pelkää. Katso, minä taistelen yhdessä sinun -kanssasi.' - -"Ja hän katosi. - -"Mutta minä näin kansaa yltäympäri istuvan jännitetyssä odotuksessa. -Minä kummastelin, ett'ei mitään eläimiä päästetty minua vastaan, koska -kuitenkin tiesin olevani tuomittu petojen revittäväksi. -- Silloin -astui esiin musta egyptiläinen taistelemaan minua vastaan ja samalla -tuli myös näkyviin julman pitkä mies, jonka pää ulottui korkeammalle -sirkuksen muuria. Yllänsä oli hänellä pitkä tunika ja sen päällä -purpurapuku ja kädessään raippavitsa, ikäänkuin eläinten kesyttäjällä, -ynnä vihanta oksa, jossa riippui kultaisia omenia. Hän pyysi vaitioloa -ja lausui: - -"'Jos egyptiläinen voittaa tämän naisen, niin tappaa hän hänet -miekalla; mutta jos hän voittaa egyptiläisen, niin saa hän tämän -oksan'. Niin puhuttuansa vetäytyi mies jälleen takaisin. - -"Me karkasimme nyt toisiamme vastaan ja alotimme taistelun. Minä -tempasin häntä päästä niin, että hän kaatui kasvoillensa ja poljin -jalkani hänen päänsä päälle. Kansalta kuului suostumushuuto. - -"Mutta minä menin miehen luokse ja sain oksan. - -"Hän antoi minulle oksan ja sanoi: 'Rauha sinulle, tyttäreni'. Iloisena -voitostani menin ulos sirkuksen portista. - -"Silloin heräsin. Nyt tiesin, ett'en tulisikaan taistelemaan petojen, -vaan pirun kanssa. Mutta olin varma siitä, että minulle oli suotu -voitto. - -"Niin kului elämäni taistelupäivään asti. Taistelun kertoileminen on -toisen tehtävä." -- - -Samassa tuli sisään palvelijatar ja antoi Julialle kirjeen. - -"Eräs pretoriaanein centurio toi sen", lisäsi hän. Julia vaaleni, -silmäillessänsä sen sisältöä. Äänetönnä ojensi hän sisarellensa sen. -Sitten nousi hän seisoalleen ja katsoi miettiväisesti hetkisen eteensä. - -"Marcella", sanoi hän sitten lujalla, juhlallisella äänellä, ja -leimuava puna lennähti hänen kasvoillensa, "minä tahdon pelastaa hänet. -Kutsu tänne Calpurnius, hänen pitää tulla minun kanssani, minä tahdon -käydä keisarin tykönä. Mutta joutuin, sillä aika on kallis." - -Odottamatta vastausta meni hän peristiilistä omaan kamariinsa pukemaan -päällensä. Jo muutaman minuutin perästä oli hän valmiina. Samassa tuli -Calpurniuskin, sillä Marcella oli kutsunut häntä ja ilmoittanut hänelle -muutamalla sanalla asian. - -Tuskin oli puolta tuntia kulunut, kun heidän kantotuolinsa seisattui -keisarin palatsin eteen. Calpurnius mukanansa meni Julia keisarin -henkivartion rivin läpitse. Eräs hovi-virkamies tuli heidän vastaansa. - -"Me tahtoisimme päästä keisarin puheille", sanoi Calpurnius, kääntyen -hovimieheen päin. - -"Keisarin puheille pääsee vasta kahden tunnin perästä", oli hovimiehen -tyly vastaus. - -"Sano hänelle, että se, joka Napolissa kerran pelasti hänen henkensä -murhaajan kädestä, haluaa puhutella häntä tärkeässä asiassa", virkkoi -Julia pikaisesti. - -Hovimies kumarsi. "Täytän paikalla pyyntösi", sanoi hän ja lähti -menemään. - -Jo muutaman minutin perästä tuli hän takaisin, sanoen keisarin -odottavan heitä. Calpurnius tahtoi jäädä ulos odottamaan, ja Julia meni -siis yksinään sisälle pitkien, kultaripsuilla koristeltujen esirippujen -kautta, jotka peittivät keisarin vastaanotto-huoneesen menevän oven. -Hiljainen vavistus valtasi hänet, kun hän astui kynnyksen yli, mutta -hän pääsi pikaisesti jälleen levolliselle mielelle. - -Ystävällisesti tuli keisari häntä vastaan. - -"Minusta on hauskaa nähdä sinut Roomassa", sanoi hän, "mutta vieläkin -hauskempaa se, että toivon voivani tehdä sinulle jonkun hyvän työn." - -"Ylhäinen cesar", alotti Julia kumartaen; "jumalat soivat minun kerran -pelastaa sinun henkesi; nyt tulen minä sinulta rukoilemaan erään toisen -henkeä." - -Keisari katsoi jännitetyllä odotuksella puhujaan. Julia arveli hiukan. -Hänen täytyi koota ajatuksiansa, ennenkuin tohti rukoilla sen edestä, -joka mikäli hän tiesi, oli kovin keisarin vihoissa. - -"Minä rukoilen sinulta Liciniuksen henkeä, hänen, joka ennen oli -legaattina Kartagossa", kuiskasi hän tuskin kuuluvasti. - -Keisari peräytyi askelen takaperin; vihan puna nousi hänen otsallensa. - -"Liciniuksenko?" jupisi hän. "Häntä on syystä minun keisarillinen -vihani kohdannut. Hän ansaitsee kuoleman." - -Julia ei voinut kauemmin hillitä itseänsä. Kyynelet tulvivat hänen -silmistään, hän vaipui polvilleen ja kurotti rukoilevaisesti kätensä -keisariin päin, joka katsoi häneen vihaisilla silmillä. - -"Nouse ylös", sanoi keisari melkein käskevästi. "Ei sovi sen langeta -eteeni polvilleen, jota minun tulee kiittää hengestäni." - -Julia totteli äänetönnä. - -"Sanoin jo kerran sinulle", jatkoi Septimius, "että keisarin -kiitollisuus sinua kohtaan on ääretön. Sen tahdon myöskin osottaa -tänään. Minä lahjoitan elämän sille miehelle, jonka edestä rukoilet. -Mutta tiedä, että teen tämän vastoin tahtoani ja ainoastaan tehdäkseni -sinulle suuren hyvän työn. Mutta en enää tahdo nähdä Liciniuksen -kasvoja; menköön hän maanpakoon." - -Julia lausui tavoitellen muutamia kiitollisuuden sanoja. - -"Kuinka tunnet sinä Liciniuksen?" kysyi keisari hiukan lempeämmin. - -"Kartagossa oli hän meillä jokapäiväisenä vieraana", vastasi Julia. - -"Etkä sinä ole häntä unhottanut? -- Sinun hyvä muistisi on todellakin -sinulle kunniaksi." - -Julia punastui kovin. - -"No niin", virkkoi hän sitten, ojentaen kätensä ystävällisesti -Julialle, "voi hyvin, äläkä unhota, että Palatinuksella asuu mies, joka -on ystävällinen sinun omaisiasi kohtaan." - -Niin sanottuansa vetäytyi keisari takaisin. Julia riensi ulos -vastaanotto-huoneesta ja lähti paikalla Calpurniuksen kanssa pois -keisarin hovista. - - * * * * * - -Tuntikausi oli nyt kulunut. Kasvot käsiin peitettyinä istui Licinius -ääneti mietiskellen vankeudessansa. Ei pienintäkään mielenliikutusta -ollut huomattavana hänessä; ainoastaan silloin tällöin huokasi hän -raskaasti. Hän silmäili kulunutta elämäänsä ja ajatteli juuri -uskollista Saturninusta -- kun ovi aukeni. "Olen valmis", virkkoi -Licinius, nousten seisoalleen. - -Keisarin virkamies astui sisään. Kädessään oli hänellä -pergamenttirulla, jonka hän levitti auki ja ojensi vangille. Tämä otti -sen vastaan hiljaisella vavistuksella. Hän kummastui, lukeissaan siinä: -"Herrani, ylhäinen cesar, on armossa erään hänelle kalliin henkilön -esirukouksen johdosta muuttanut kuolemanrangaistuksen maanpaoksi -ulkopuolelle Italian rajoja, joka täten sinulle tiedoksi annetaan." Sen -alla oli kaupungin prefektin nimi. - -Äänetönnä katsoa tuijotti Licinius kirjoitukseen. Äkkihämmästys poisti -hänestä alussa kaikki ilon tunteet. "Ja mihin?" änkytti hän. - -"Saat valita Bytsantin tahi Argentoratin", vastasi virkamies. - -"Minä valitsen Argentoratin", sanoi Licinius pikaisesti. - -"Hyvä. Sinun pitää kahden tunnin kuluttua oleman valmis lähtemään. -Germanilainen centurio tulee sinua saattamaan." - -Näin sanottuansa aikoi virkamies lähteä pois. Mutta Licinius pani -kätensä hänen olkapäälleen. "Saatko sanoa minulle", virkkoi hän -rukoilevaisesti, "kenen esirukouksesta tuomio muutettiin?" - -Virkamies kohotti olkapäitänsä. "Minä en tiedä mitään tarkempaa siitä. -Ainoastaan sen verran kuulin, että eräs ylhäinen nainen oli ruvennut -sinun puoltajaksesi." - -"Hän se oli!" ajatteli Licinius paikalla. "Sillä kukapa muu se olisi -voinut olla. Marcella ehkä? Mutta olisiko cesar noudattanut hänen -pyyntöänsä? Ei; mutta Julia pelasti kerran hänen henkensä. Niin, häntä -ainoastaan on minun kiittäminen pelastuksestani, hänelle ainoastaan -tulee minun olla kiitollinen koko elinaikani." - -Sitten lankesi hän polvilleen kamarinsa nurkkaan, nyykisti päänsä -seinää vasten ja rukoili hiljaa. - -Määrätyllä ajalla tuli germanilainen centurio, jonka piti lähteä vankia -saattamaan. Se oli sama vanha sotilas, joka Janikuluksella oli -näytellyt maanmiehellensä Rooman ihanuuksia. - -"Meistä tulevat hyvät matkakumppanit, vai mitä?" sanoi Licinius -hänelle. - -Vanhus naurahti. "Minä en ole mitään vailla", virkkoi hän. "Se, joka -vaeltaa kotiinsa, on iloisella mielellä; sillä, näetkös herra, se -viheriä tasanko, joka ulottuu Bogesosta Reini-jokeen asti, on minun -kansani kotopaikka. Sukulaiseni asuvat lähellä Argentoratia, jonne nyt -saatan sinut." - -He lähtivät Roomasta Porta Flaminian kautta. Surullisella mielellä loi -Licinius viimeisen silmäyksen seitsemän kukkulan kaupunkiin. Hänen -silmänsä hakivat Esquilinusta, jossa asui hänen pelastajattarensa. Hän -viittasi kädellään sinne jäähyväiset. Hän tunsi sydäntänsä ahdistavan, -kun hänen täytyi lähteä Roomasta saamatta nähdä ja kiittää Juliaa. - -Turhaan koetti germanilainen ilahuttaa seuralaistansa. Tämä antoi kauan -ainoastaan yksitavuisia sanoja vastaukseksi hänen puheihinsa. Vasta kun -vanhus myötätuntoisuudella kysyi häneltä, mikä häntä suretti, kertoi -Licinius hänelle kovan onnen kohtalonsa ja erittäinkin, kuinka häntä -suretti se, kun hänen oli täytynyt lähteä Roomasta, saamatta kiittää -sitä, joka oli pelastanut hänen henkensä. - -"Niin", vastasi Isgo, "sekin on jo surettavaa, kun et voi takaisin -palkita toisen hyvää työtä, mutta vieläkin surettavampaa, kun ei saa -osottaa kiitollisuuttaan edes sanoillakaan. Lohduta kuitenkin -murheellista mieltäsi sillä, että hän, josta puhut, kyllä arvaa, -minkätähden lähdit pois häntä sanallakaan kiittämättä." - -Etrurian kaupunkiin Vejiin jäivät he yöksi. He olivat jo panneet maata, -kun Licinius jälleen nousi ylös, ja otti centuriota kädestä kiinni. - -"Hyvä ukko", rukoili hän, "salli minun käydä Roomassa, jonne mieleni -yhä palaa. Vannon sinulle palaavani huomenna puolenpäivän aikaan -jälleen tykösi." - -"Mitä pyydätkin minulta!" virkkoi centurio hämmästyneenä. "Etkö tiedä, -että minun täytyy päälläni vastata sinusta?" - -"Tiedän kyllä", vastasi Licinius; "mutta usko, että uskollisuutta ja -rehellisyyttä on Germanian rajojen ulkopuolellakin." - -Centurio pudisti päätänsä. "En voi." - -Liciniuksen valtasi syvä murhe. Ukkoa säälitti katsoessaan häneen. -Ukolla oli hyvä sydän, joka ei sallinut hänen jättää seuralaistansa -semmoisen surun valtaan. Hän mietti hetken aikaa. - -"Olkoon menneeksi", sanoi hän vihdoin, "minä heitän kunniani ja henkeni -onnen kaupalle ja luotan rehellisyyteesi. Kiiruhda Roomaan!" - -Licinius tarttui vanhuksen käteen ja puristi sitä kiitollisesti. - -"Mutta", alotti ukko jälleen, "sinun pitää pukeutua valepukuun. Minä -tunnen tämän talon isännän; hän toimittaa meille kernaasti -talonpoikaisen puvun. Ja ennenkuin tulet Roomaan, pitää sinun ostaa -kori viikunoita ja mennä se olkapäälläsi kaupunkiin. Silloin ei sinua -kukaan tunne." - -Licinius kiiruhti kutsumaan isäntää tavern'iin. Ja sitten kun -tarpeelliset valmistukset olivat tehdyt ja hän itse hetken aikaa -levähtänyt, lähti hän sydänyön aikaan matkaan. - -Kun oli astunut viisi tuntia yhtämittaa ja ainoastaan hiukan välillä -levähdellyt, alkoi Rooma näkyä aamunkoitossa. Hänen sydämmensä sykki -kuuluvasti, kun hän astui Porta Flaminia'sta sisälle. Läheisessä -tavernassa lepäsi hän pari tuntia ja lähti sitten etsimään -Calpurniuksen huonetta. Kukaan ei voinut tuntea Kartagon legaatiksi -tätä talonpojan vaatteissa olevaa, tomuista miestä, joka astui kori -olkapäällä ja hattu syvään painettuna päähän. Sen tiesi hän kyllä ja -siinä vakuutuksessa tohti hän rohkeammin esiytyäkin. - -"Onko Calpurnius kotona", kysyi hän portin vahdilta. - -Tämä katsoi oudostelevasti kysyjään. "Meidän isännällä ei ole itsellään -tapana ostaa pöytähedelmiä", vastasi hän, "mene tiehesi!" - -Mitään virkkaamatta otti Licinius taskustansa hopearahan ja pisti sen -äreän Kerberuksen käteen. - -"Vaivaa nyt itseäsi niin paljon, että ilmoitat minut", sanoi hän -portinvahdille. "Minulla on tärkeää asiaa herrallesi." - -Tyytyväisenä pisti portinvahti taskuunsa rahan, luvaten täyttää hänen -pyyntönsä. - -Muutaman minutin perästä tuli hän takaisin. "Herrani", sanoi hän, "on -juuri lähtemäisillään ulos. Sentähden en tohtinut ilmoittaa sinua. -Mutta odota hetkinen atriumissa. Siinä saat tavata häntä ja toimittaa -asiasi." - -Licinius noudatti portinvahdin neuvoa. Hänen sydämmensä tykytti -kovasti, kun hän ovenpieltä vasten nojautuneena odotteli Calpurniusta -tulevaksi. - -Nyt tulikin tämä orjan seuraamana. Rohkeasti astui Licinius hänen -luoksensa. "Tahtoisin puhua hiukan, herra", virkkoi hän ja kuiskasi -hiljaa Calpumiuksen korvaan muutamia sanoja. Calpurnius säpsähti, mutta -tointui heti paikalla, kun huomasi orjan tarkkaavan heitä. "Tule -tänne", sanoi hän teeskennellyllä levollisuudella. Ja he menivät -tablinum'iin. - -"Kaikkivaltiaat jumalat", huudahti Calpurnius nyt, tarttuen Liciniuksen -käteen. "Sinäkö, onneton ystäväni, se olet todellakin? Tuskin voin -tunteakaan sinua. Mitä on tullut muinaisesta kukoistavasta nuoresta -miehestä?" - -"Vaivojen raukasema ihminen", vastasi Licinius vakaisesti. - -Calpurnius pudisti surkutellen päätänsä. - -"Usko minua", virkkoi hän, "minä olen usein ja sydämmellisesti -myötätuntoisuudella ajatellut sinua. Kipeää on niin syvälle -syöstyminen. -- Mutta sano, mitä voisin minä tehdä sinun eduksesi." - -"Ainoastaan yhden asian takia tulin tänne", vastasi Licinius; -"tahtoisin kiittää häntä, joka pelasti henkeni. Olin jo matkojen päässä -Roomasta, menemässä maanpakoseudulleni, kun halu saada vielä kerran -nähdä Juliaa ja jutella hänen kanssansa pakotti minun kääntymään -takaisin. Tässä valepuvussa olen pujahtanut tänne. Minulla ei ole aikaa -kuin hetkinen, sillä minun täytyy paikalla joutua Vejiin takaisin. Olen -niin luvannut sille centuriolle, joka saattaa minut maanpako-seudulle. -Sano Julialle siis, Calpurnius, että olen täällä ja rukoilen, ett'ei -hän antaisi minun lähteä täältä pois lohdutuksetta." - -"Sen teen kyllä, ystäväiseni, sekä olen myös vakuutettukin, ett'ei -rukoukseni mene turhaan." - -He lähtivät peristiilistä. Ankara mielenliikutus valtasi Liciniuksen, -kun hän ajatteli heti seisovansa sen edessä, jolle hän muinen tuotti -niin suuren surun, jonka nimeä hän vaikeimpina kärsimyksen hetkinä oli -maininnut lohdutus-sanana, ja jota hänen oli kiittäminen siitä, että -hän vielä hengitti. Katumuksen, hävyn ja kiitollisuuden tunteet -ahdistivat häntä nyt yhdellä haavaa; hän ei jaksanut hillitä itseänsä, -vaan seurasi ehdottomasti Calpurniusta, joka oli ottanut häntä kädestä -kiinni. Nyt aukeni ovi ja he astuivat sisään. Huoneen perällä näki -Licinius kaksi naista nousevan istualtaan ja lähtevän tulemaan häneen -päin. Hän tunsi ne Marcellaksi ja Juliaksi. Nyt loppui häneltä -viimeinenkin voima, eikä hän saanut sanotuksi kuin: "Antakaa anteeksi!" -Marcella tarttui pikaisesti hänen käteensä. "Älä sano niin, Licinius", -virkkoi hän sydämmellisesti. - -"Ennenkuin olette sanoneet minulle", vastasi hän sekavalla äänellä, -katsoen maahan, "että olette antaneet minulle anteeksi, en voi astua -tämän kynnyksen yli." - -"Me olemme antaneet sinulle anteeksi", vastasi Marcella. Licinius nosti -päätänsä ja katsoi Juliaan. "Niin", kuiskasi tämä, luoden silmänsä -maahan. - -"No salli sitten minun", jatkoi Licinius, mennen Julian luokse, "ottaa -sinua kädestä kiinni ja vakuuttaa, ett'en sanoilla voi selittää, kuinka -suuri ja sydämmellinen on kiitollisuuteni sinua kohtaan. Se, näetkös -Julia, on vähäinen asia, että pelastit henkeni, sillä tiedättehän, että -mitä minä kärsin, kärsin Herran tähden. Olen joka päivä ja joka hetki -valmis uhraamaan henkeni hänen palveluksessansa. Mutta pelastamalla -henkeni vastasit sinä siihen kalvavaan kysymykseen, joka teki olemiseni -tuskalliseksi ja jonka alinomaa epäillen tein itselleni, siihen -kysymykseen, inhositko sinä minua pahan työni tähden vai säälitkö sitä -onnetonta, joka antoi itsessänsä kirotun himon saada vallan. Nyt -tiedän, ett'en sinun silmissäsi ole hylkyläinen, ja voin lohdutettuna -lähteä maanpakoon, riemuiten toivossa saavani vielä palata takaisinkin -ja nähdä jälleen teidät. Eikä nyt muuta kuin voikaa hyvin!" - -Samalla ojensi hän kätensä heille jokaiselle ja lähti pikaisesti -huoneesta. - -Calpurnius seurasi häntä. "Sinun pitää viipyä muutama minuutti", sanoi -hän. "Tule tänne minun kamariini." Licinius totteli. Calpurnius avasi -arkun ja otti sieltä tangon kultarahaa. "Ota tämä, jott'et joudu -pulaan", lisäsi hän. "Sitä metallia et ainakaan ole kaivanut -Sardiiniasta." - -Licinius naurahti surullisesti. "Otan kernaasti tämän rahasumman -vastaan lainaksi", vastasi hän. - -Sitten ottivat ystävykset sydämmelliset jäähyväiset toisiltansa. -Licinius nosti jälleen olkapäälleen hedelmäkorinsa ja lähti huoneesta -portinvahdin utelijaiden silmäysten ohitse. Onnellisesti pääsi hän -kaupungin portille, kävi jalkaisin Milviuksen sillalle asti ja vourasi -sitten matkavaunut, sillä hän tunsi olevansa väsyksissä eikä jalkaisin -olisi ennättänytkään oikeaan aikaan Vejiin. - -Heti iltapuoleen alkoivat Etrurian kaupungin harmaat rakennukset näkyä. -Vanha centurio oli jo tullut kaupungin portille odottelemaan häntä. -Liikutetulla mielellä sulki Licinius syliinsä hänet. "Tässä olen nyt -jälleen", huudahti hän, "ja nyt saat minusta kokonaan toisellaisen ja -rattoisamman kumppanin kuin ennen olin." - -"Suokoon Tor!" vastasi centurio. "Käskin isännän panemaan pöytään -ruusin parasta viiniä tulijaisiksesi." - -"Sinä toimellinen germani!" virkkoi Licinius nauraen ja tarttui -centurion käsivarteen. "Tule, nyt tahdomme pitää ilojuhlan ja tyhjentää -maljamme onnelliseksi matkaksi Germaniaan!" - - - - -Neljästoista Luku. - -Toivo ei anna häpeään tulla. - - -"Sinä ihana tasanko, jonka läpi juoksee hopealle päilyilevä joki, te -sinertävät kukkulat, jotka tervehdätte meitä kaukaa; sinä jalo, -uskollinen Germanian kansa -- tosin iloittaa minua, että saan oleksia -täällä, jossa pohjoisessa sekä etelässä germanilaisten keihäät ja -roomalaisten miekat rauhallisesti kohtaavat toisiansa, ja jossa vapaus -ei viihdy, mutta kun ajattelen kotoa ja häntä, joka asuu seitsemän -kukkulan kaupungissa, silloin tahtoisin kulkea Alppien yli sinne, jossa -aurinko hymyilee ystävällisemmin ja toisellaista kieltä kuulee -matkamies. Rooma, sinä tenhosana! Miljoonat mainitsevat nimeäsi -kiroten, miljoonat kuiskaavat sitä toivehikkaasti kärsimyksessä ja -tuskassa tahi ylpeästi miehevässä luottamuksessa. Koskahan voinen -minäkin sanoa: 'Kas tuossa on se silmieni edessä!' Kuusi kuukautta olen -Germanian metsissä kuunnellut Reini-joen sekavaa kohinaa. Jospa kohta -pääsisin kuulemaan iltatuulen suhinaa, kun se leikittelee palmupuiden -oksissa ja keltaisen Tiberin aaltojen kanssa! Usein olen kysynyt -ohitsekulkevilta maanmiehiltäni: 'Tuletteko Roomasta?' Ja kun he ovat -myöntäneet siihen, en ole tahtonut päästää heitä, ennenkuin ovat -vastanneet niihin lukemattomiin kysymyksiin, joita kaiho on tuonut -huulilleni." - -Niin puhui mies, joka, nojautuneena Argentoratin ympärysmuuria vasten, -katsoa tuijotti etelään päin. Vanha centurio tuli hänen tykönsä ja pani -hiljaa kätensä hänen olkapäällensä. - -"Ja niin vaipuneena ajatuksiin", sanoi centurio hänelle. "Mitä siitä on -hyötyä." - -Toinen kääntyi häneen päin -- tämä toinen oli Licinius. - -"Minun on täytynyt kärsiä vaikeampaakin kuin tämä", sanoi hän -hymyillen. "Ikävä ei minusta loppua tee. Ole huoletta, Isgo!" - -"Ei suinkaan", vastasi vanhus, "mutta kysyn kuitenkin:. mitä hyötyä -siitä on? Olinhan minäkin kauan teidän maassa ja vielä kauemmin. -Itämailla, mutta aina karkoitin mielestäni kaiken kodin ajatuksenkin. -Muuten olisi minulle tullut kärsimätön ikävä." - -Licinius oli vaiti. - -"Sitä paitsi", jatkoi centurio, "voin ilmoittaa sinulle uutisen, joka -on tärkeää sinulle. Keisari lienee viime aikoina taas osottanut -suosiollisempaa mieltä kristityitä kohtaan. Hänellä on jo -palveluksessansa useampia kristityitä ja jopa likeisimmässä -läheisössänsäkin. Sinulla on hyviä ystäviä Roomassa. Koeta, etkö niiden -kautta voisi saada keisaria antamaan itsellesi anteeksi. Kumppanini -Irmino, joka joku aika sitten tuli Roomasta, palaa sinne takaisin -muutaman päivän perästä germanilaisten palkkasoturien kanssa. Hän on -nuori, mutta luotettava kuin taatuin mies. Hän saattaa kernaasti -perille kirjoituksesi." - -Licinius kuunteli mielellään tätä ehdotusta. Vaihdettuaan sitten -muutaman sanan centurion kanssa, meni hän asuntoonsa ja alkoi -kirjoittaa laajasanaista armonhakemusta keisariin. - -Saatuansa sen valmiiksi, rupesi hän kirjoittamaan Calpurniukselle, että -tämä koettaisi saada hovissa olevia mahdikkaita miehiä vaikuttamaan -samaan suuntaan. - -Jo seuraavana päivänä tuli centurio ystävänsä Irminon kanssa. Tämä oli -sama nuori germanilainen, jota centurio muinen oli seurannut -Janikulukselle. Hän oli tullut kasvoiltaan vakavamman näköiseksi sekä -koko ruumiiltaan miehevämmäksi. - -Licinius tervehti häntä ystävällisesti. "Saanko pyytää sinua -toimittamaan minulle erään asian?" kysyi hän. - -Pretoriaani nyökäytti päätään mieluisasti. - -"Toinen kirje on eräälle Calpurniukselle, toinen --." - -"Minä tiedän", keskeytti pretoriaani pikaisesti. "Hän asuu -Esquilinuksella Tituksen thermien luona." - -"Aivan niin", virkkoi Licinius hämmästyneenä. "Kuinka tiedät niin -tarkoin hänen asuntonsa?" - -Vanha centurio nauroi. - -"Niin, nuorelle ystävälleni sattui tuommoinen eriskummainen tapaus", -sanoi hän. "Se pitää hänen jutella sinulle." - -Nuori sotilas näytti tulevan hämille centurion kehoituksesta, mutta kun -Liciniuskin yhdistyi samaan pyyntöön, niin suostui hän vihdoin -juttelemaan sen. "Olin kerran", alottti hän, "Isgon kanssa -Janikuluksella. Hän tahtoi näyttää minulle Roomaa. Silloin meni kaksi -naista meidän ohitsemme. Toinen heistä oli kaunis, ylevä neiti. Minä -ihastuin häneen. Isgo sanoi hänen olevan kristityn. Minä tahdoin tietää -mitä se merkitsi, ja Isgo vei minut nyt vanhan ukon tykö, joka asui -kaupungin kahdennessatoista korttelissa. Ukko opetti minua monta -viikkoa kristityiden opissa. Minä kuuntelin mielelläni häntä, sillä -minä ajattelin sen ohessa yhä sitä kaunista neitiä. Sill'aikaa tulin -meidän kasarmissa tuntemaan sotamiehen, joka myöskin oli kristitty. Hän -vei minut muutamana päivänä mukanaan heidän seurakuntaansa. Siellä näin -saman tytön istuvan. Kysyin kumppaniltani, mitä oli tehtävä, tullakseni -otetuksi kristiaanien joukkoon. Hän neuvoi minua menemään erään miehen -tykö, jota hän muistaakseni nimitti piispaksi. Tämä kysyi minulta, -tiesinkö mitä kristittynä oleminen on. Minä vastasin hänelle: 'Totta -kai tiedän sen. Olen jo kuusi viikkoa joka päivä saanut opetusta -Praxeaalta, joka asuu Tiberin toisella puolella.' Silloin säpsähti -mies. 'Mitä häneltä olet oppinut ei ole totuutta!' huudahti hän. 'Hän -ei ole mikään kristitty; hän on väärin ottanut itsellensä sen nimen.' -Silloin vihastuin minä ja lähdin paikalla huoneesta sekä olen siitä -pitäen pysynyt erillään kaikesta, mikä kristityn nimellistä on. Siinä -on koko tapaus." - -"Mutta unhotit jutella, että se nuori neiti, jonka näit, pitää asuntoa -Calpurniuksen huoneessa ja että hänen nimensä on Julia", sanoi centurio -hymyillen. - -Licinius ei myöskään voinut olla nauramatta nuorelle sotamiehelle, -mutta ojensi hänelle kohta sen jälkeen lepyttävästi kätensä, lausuen: - -"Älä pahastu, että nauran tapaukselle, joka sinusta on vastenmielinen. -Mutta kun tulet Calpurniuksen huoneesen, niin älä unhota sanoa minulta -terveisiä sille nuorelle neidille. Hän ottaa ne ystävällisesti vastaan. -Siellä voit saada kuulla myöskin kristityistä enemmän. Ja jos minun -sallitaan palata Roomaan, niin toivon saavani usein tavata sinua ja -jutella kanssasi siitä uudesta opista, jota et vielä tunne." - -Niillä sanoilla otti Licinius jäähyväiset nuorelta germanilta, joka -uskollisesti pudisti hänen kättänsä ja lähti Isgon kanssa, joka seurasi -häntä ja käski hänen tarkalla huolella toimittaa Liciniuksen asia. - - * * * * * - -Oli ensimmäinen sunnuntai pääsijäisestä. Lempeästi paistoi keväinen -aurinko maailmankaupungille. - -Erääsen huoneesen Via Querquelana'n varrelle kokoontui Rooman -seurakunta tavalliseen jumalanpalvelukseensa. - -Peristiilin sisäänkäytävällä oli kaksi ovenvartijaa, jotka ottivat -tulijoita vastaan ja osottivat heille istumapaikan. Naiset menivät -oikealle puolelle salia, miehet vasemmalle. Toiset seisattuivat -sisäänkäytävän suuhun. Nämät olivat mustissa huolivaatteissa ja -tähtäilivät rukoilevilla sanoilla ja silmäyksillä ohitsemeneviä, sillä -he olivat katumuksen tekijöitä, jotka olivat ulossuljetut -jumalanpalveluksen osallisuudesta. Nyt tuli vanhanpuoleinen mies, -piispa Zephyrinus; hänellä oli yllänsä kiiltävä, valkoinen toga ja -seurassansa useita miehiä, Rooman seurakunnan vanhimmat. He menivät -peristiilin läpi ja istuutuivat sen perällä oleville tuoleille, jotka -oli asetettu hevosenkengän muotoiseen rinkiin. Niiden keskellä oli -korkopaikka, jossa oli piispan sija. - -Seurakunta alotti resitatiivisen virren, jonka sävelet hiljaa -väreilivät ympäri huonetta. Sitten astui esiin nuori lukija ja tervehti -seurakuntaa sanoilla: - -"Rauha olkoon teidän kanssanne!" - -"Ja sinun henkesi kanssa!" vastasi seurakunta nousten seisoalleen. - -Nyt luki lukija kappaleen raamatusta, jota seurakunta seisoallaan -kuulteli. - -Lukijan lopetettua, nousi piispa istualtansa ja piti selityksen -luetusta tekstistä. Hänen puheensa oli yksinkertainen, hänen -esitelmänsä lyhyt. Sanalla "amen" päätti hän selityksensä, johon -seurakunta vastasi: "Herra, ole meille armollinen!" - -Sitten huusi yksi diakoneista: - -"Ite, missa est!".[43] - -Ja paikalla nousivat katekeetit sijoiltansa ja lähtivät pois, sillä nyt -alkoi jumalanpalveluksen toinen osa, jossa ainoastaan kasteen saaneet -saivat olla osallisina ja jonka keskustana oli ehtoollinen. - -Jumalanpalvelus oli päättynyt. Diakoni lausui päätössanat: - -"Menkäät rauhaan!" - -Useita lähti pois salista, mutta enemmistö jäi paikoilleen. - -Naisten puolelta tuli nyt esiin kolme valkopukuista neitsyttä, -diakonittarien taluttamina; he menivät korkopaikalle, jonka edessä -piispa Zephyrinus seisoi. Molemmin puolin häntä olivat seurakunnan -vanhimmat ja diakonit kiiltävissä, valkoisissa vaatteissa. - -"Nike, Anastasia, Phoibe", alotti piispa, kääntyneenä näihin kolmeen -neitsyyn. "Te tahdotte tulla vihityiksi Herran palvelukseen, -diakonittaren virkaan. Herra siunatkoon teidän päätöksenne! Se virka, -johon te antaudutte, on kallisarvoinen sekä samalla raskas. Se on -kallisarvoinen -- sillä teillä on lavea työala Herran viinamäessä, -jossa teillä on paljo vaikuttamista ja tekemistä hänen nimensä -kunniaksi ja levittämiseksi. Ja mikäpä olisi arvokkaampaa kuin Herran -palveleminen. -- Se virka on myös raskas, sillä tunnettehan nämät -Herran sanat: 'Jolle paljo on annettu, siltä paljo vaaditaan.'" - -Sitten puhui hän diakonittaren viran laadusta ja merkityksestä. - -"Ja nyt, Nike, Anastasia ja Phoibe", sanoi hän lopuksi, "kysyn minä -teiltä Jumalan ja tämän seurakunnan edessä, tahdotteko pyhästi, -tunnollisesti ja nuhteettomasti pitää tätä virkaa ja tulla -kelvollisiksi palvelijattariksi Herralle Jesukselle Kristukselle, jonka -nimi olkoon kiitetty kaikessa ijankaikkisuudessa? Koetelkaa sydäntänne -ja vastatkaa minulle!" - -Neitsyet vastasivat: "Tahdomme." - -"Minä Zephyrinus, joka apostolisen asetuksen voimasta olen tämän -seurakunnan piispa, vihin siis teidät diakonittariksi." Neitsyet -lankesivat polvillensa, samalla kuin seurakunta nousi seisoalleen. -Piispa koski oikealla kädellään heidän kunkin päätänsä ja rukoili: - -"Ijankaikkinen Jumala, meidän Herran Jesuksen Kristuksen isä, miehen ja -vaimon luoja, sinä, joka täytit Miriamin ja Deboran, Hannan ja Huldan -hengelläsi, sinä, joka et katsonut ainoalle pojallesi halvaksi naisesta -syntymistä; katso nyt myöskin näiden sinun palvelukseesi valituiden -palvelijattarien puoleen ja anna heille pyhä henkesi. Tee heitä -puhtaiksi kaikista lihan sekä hengen heikkouksista, jotta he -kelvollisesti toimittaisivat sitä virkaa, joka on heidän haltuunsa -uskottu, sinun kunniaksesi ja Jesuksen Kristuksen kiitokseksi, jolle -ynnä sinulle ja pyhälle hengellesi olkoon ylistys ja kunnia -ijankaikkisesti." - -"Amen!" sanoi seurakunta päätökseksi. - -Neitsyet nousivat seisoalleen ja diakonittaret tervehtivät heitä rauhan -suunannolla ja veivät heidät jälleen muiden joukkoon. - -Yksi äskenvihityistä diakonittarista astui pikaisesti erään nuoren -pariskunnan luokse, joka oli ollut läsnä vihkimystä toimitettaessa, ja -heittäytyi nuoren vaimon rinnoille, joka liikutuksella sulki syliinsä -hänet. Sitten puristi vaimon seuralainen hänen kättänsä. - -"Salli minunkin, Romula, toivottaa sinulle onnea, että se virka, jota -sydämmesi ikävöi, täydellisesti tyydyttäisi sinua." - -Neitsy kiitti kyynelet silmissä. - -"Mutta", lisäsi hän rukoilevasti, "älä enää kutsu minua Romulaksi. -Vanha on kadonnut. Nyt olen minä Anastasia, sillä olen ylösnoussut -pimeydestä valkeuteen." - -Sitten meni hän takaisin diakonittarien seuraan yhdessä heidän -kanssansa rukoilemaan, Muut kokoontuneet lähtivät pois salista. - -Myöskin nuori pariskunta oli lähtenyt sieltä ja astui hitaasti Via -Querquelanaa pitkin Colosseumiin päin. He olivat jo äänettöminä -kulkeneet pitkän matkaa. - -"Licinius", virkkoi vihdoin nuori vaimo, "minä tahtoisin mielelläni -käydä katakombeilla. Tiedäthän, mikä minua vetää sinne. Tänään on sen -tapauksen vuosipäivä, kun onneton ystävättäreni ja sisareni temmaistiin -pois minulta. Jo varhain aamulla käskin palvelijattarien viedä sinne -ruusuja ja valoa. Tahdotko tulla kanssani?" - -"Aivan kernaasti", vastasi toinen. "Kun vaan se pitkä matka ei -väsyttäisi sinua liiaksi!" - -"Näen", vastasi nuori vaimo ilkamoivasti nauraen, "ett'et tunne minua -vielä tarpeeksi. Minä jaksaisin tänään käydä Vejin matkan edestakaisin." - -Licinius nauroi. "Sitä parempi!" - -Ennenkuin tullaan Appian tien varrella olevan Cecilia Metellan valtavan -kuvapatsaan luokse, nähdään oikealla eräälle maatilalle menevä -sisäänkäytävä; tällä maatilalla kasvaa ruokamäntyjä, viikunapuita ja -viiniköynnöksiä. Sen keskipaikoilla on nelikulmainen aukko, jonne -käyvät raput. Niitä myöten menivät Licinius ja Julia sinne alas. Nämät -raput vievät kapeaan, hiukan kapenevaan käytävään, jonka seiniin on -hakattu hautoja. Noin kymmenen askelen päässä käytävän suulta on -oikealla puolella pikkuinen kammio, jonka erottaa suljettu ovi -käytävästä. Se on kauniisti koristettu väreillä, ja keskellä sen lakea -näkee kukkakiehkuroilla ympäröityn hyvänpaimenen kuvan. Tämän ympärillä -on raamatullisia kuvailuja, erittäinkin lohdullisia ylösnousemisen -kuvia. Sivuseiniin on järjestelty haudat. - -Yhden niistä eteen seisattuu nuori pariskunta. Muistopatsasta, joka on -peitetty ruusuilla ja liljoilla, valaisee kaksi kallisarvoista -pronssilamppua. Ne luovat himmeää valoansa marmorilevylle, jolla haudan -suu on suljettu, ja josta katsomassakävijä saa lukea seuraavan -kirjoituksen: - - VICTORIA. ANIMA. DVLCIS. IN. PACE: - VIVAS. IN. DEO. SEMPER. - -(Viktoria, suloinen sielu, (lepää) rauhassa. Elä aina Jumalassa.) - -Siinä vieressä on neitsyen kuva,[44] joka rukoilee kädet puoleksi -kurotettuina. Se on siihen haudatun vainajan kuva. - -Surullisina laskeutuvat Julia ja Licinius polvilleen haudan eteen ja -rukoilevat hiljaa supisten. - - - - -Viiteselitykset: - - -[1] Syrokaldean kieltä, jota Vapahtajamme puhui. Lauselma Maran Atha, -s.o. Herramme tulee, esiytyy ainoastaan yhdessä paikassa raamatussa, -nimittäin 1 Kor. 16: 22. Suom. muist. - -[2] Eräänlainen jalokivi. - -[3] Kristillisyyden vanhoina aikoina kuvailtiin Kristusta hyvin -tavallisesti hyvänpaimenen muodossa. Hyvänpaimenen kuvia tavataan -koristuksina, paitsi hautakammioissa, myöskin jokapäiväisissä -esineissä, niinkuin pikareissa, maljoissa, lampuissa, sormuksissa y.m. - -[4] Montanus oli montanilaisuuden alkaja. Toisen vuosisadan -keskipalkoilla esiytyi hän Pepuzan kaupungissa Phrygiassa profeettana -ja kristinopin puhdistajana, Hän vaati ankaraa kirkkokuria, jonka -mukaan ei saanut ottaa rikoksellisia takaisin seurakuntaan, oli -pidettävä tarkka vaari paastoista, pysyttävä erillään toisista -naimisista ja huvituksista. Naimattomuudelle ja marttyriudelle pani hän -suuren arvon, halveksi tieteitä, selitti näkevänsä näkyjä ja voivansa -ennustaa tulevaisia asioita, sekä julisti 1000-vuotisen valtakunnan -kohta alkavan. Hän piti itseään Joh. ev. 15: 26 luvattuna Lohduttajana. -Vaikka Montanus oli kaikin puolin vähän sivistynyt mies, eikä näytä -olleen minkään järjenlahjojenkaan puolesta merkillinen, sai hän -kuitenkin aikaan laajalle ulottuvan liikkeen, joka kohta esiytyi -julkisena vihollisuutena kirkkoa vastaan ja jonka kirkko tuomitsi -vääräoppiseksi. - -[5] Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa ja maassa rauha -hyväntahtoisille ihmisille. - -[6] Pakanain kesken parjattiin kaikella tavalla kristityiden oppia ja -elämää ja pidettiin heistä monellaisia vääriä luuloja, niinkuin muun -muassa, että he muka palvelivat olentoa, jolla oli osaksi aasin, osaksi -ihmisen ruumis. Mistä tämä kummallinen taru sai alkunsa, on mahdotonta -nyt saada selville. Kirkonkirjailija Tertullianus (kuollut vuoden 220 -paikoilla) arvelee sitä alkuansa hoetuksi juutalaisista, vaikka sitä -sittemmin ruvettiin sanomaan kristityistä. Pakanalliset kirjailijat, -muiden muassa Tacitus, tietävät myös kertoa juutalaisten -harjoittaneenkin semmoista jumalanpalvelusta, ja kun roomalaiset usein -luulivat juutalaisuutta ja kristillisyyttä samaksi uskonopiksi, niin on -tällä arvelulla todennäköinen perustus. - -Tätä luuloa kuvailee Palatinuksella olevasta keisarinlinnasta Roomassa -vuonna 1856 löydetty piirustus, n.s. ivakrusifiksi, joka on piirretty -seinään terävällä kalulla. Se esittää matalaan ristiin naulittua -miestä, jolla on päänä aasinpää ja siinä vieressä nähdään nuorukainen -rukoilevana kurottavan kättänsä ristiinnaulittuun päin. Kuvan alla ovat -sanat: 'Aleksamenos sebeis deon' (Aleksamenos rukoilee jumalaansa). -Kuva, joka näkyy olevan kolmannen vuosisadan alulta, ivaa siis -kristittyä Aleksamenos-nimistä miestä. - -[7] Pakanallisten roomalaisten ylijumala. - -[8] Rakkauden jumalatar Venus. - -[9] Kristillisyyden koko vanhemman ajan läpi kuuluu valitus, että -Rooman maailmanvaltakuntaan hajautuneet juutalaiset koettivat -salaisilla juonilla ja parjauksilla herättää esivallassa ja kansassa -epäluuloa nuorta kirkkoa kohtaan. - -[10] Quintus Septimius Florens Tertullianus oli roomalaisen centurion -poika, syntynyt Kartagossa vuoden 160 paikoilla. Hän antautui alussa -roomalaisen oikeuden tutkimiseen ja oli asianajajana Kartagossa. Mutta -aikaisessa miehuudeniässään kääntyi hän kristinuskoon ja esiytyi -monissa loistavissa kirjoituksissaan kirkon kiivaana puolustajana -epäkristityitä ja harhaoppisia vastaan. Hän on kristillisyyden -vanhemman ajan etevimpiä kirkollisia kirjailijoita ja jaloimpia -henkilöitä. Vanhemmaksi tultuansa erosi hän kirkosta ja liittyi -montanilaisiin. - -[11] S.o. etusaliin. - -[12] Pylväsympärystö. - -[13] Eräänlainen naisten vaate, joka ulottuu jalan kulkkuun asti ja -erotti roomalaiset naiset muista. - -[14] Kala on hyvin vanha kristillinen vertauskuva. Se johtuu -kreikkalaisesta sanasta _ikhthys_ (= kala), jonka erityiset kirjaimet -ovat alkukirjaimet sanoissa: _Iesous Khristous Theon 'Yios_ (= Jesus -Kristus Jumalan Poika Vapahtaja). Kalan kuvassa oli koko uskontunnustus -Kristuksen kahtalaisesta luonnosta, hänen kuolemastansa ihmisten tähden -ja hänen sakramenttien kautta edelleen jatkuvasta vaikutuksestaan -kirkossa, samalla kuin se myöskin oli kristityiden, Kristuksen -seuraajain merkki. Kalan kuvaa käytettiin sinettisormuksissa kuin -myöskin kalanmuotoisia kristalli-, pronssi-, tahi hopeametaljongeja. -Monta sellaista on säilynyt meidän päiviimme asti. - -[15] Nämät värsyt ovat muinaiskristillisestä, kreikkalaisesta hymnistä, -jonka tekijäksi luullaan Clemens Aleksandrialaista. - -[16] Kreikkalaisten ylijumala, sama kuin roomalaisten Jupiter. Suom. -muist. - -[17] Prokonsuli oli sama kuin maaherra. - -[18] Legaatit olivat prokonsulin apulaisia maakunnan armeijan -komentamisessa ja lain käyttämisessä. Suom. muist. - -[19] Ode on lauluruno. - -[20] Päällysmies, jonka komennettavana oli 70-120 sotamiestä. Suom. -muist. - -[21] Kreikankielinen lauselma Kyrie eleison on suomeksi: Herra armahda. -Suom. muist. - -[22] Liktoorien toimena oli tuomituiden pahantekijäin rankaiseminen -y.m. Suom. muist. - -[23] Denarius oli hopearaha. Suom. muist. - -[24] Prokunsuli Marcus Minicius Timinianuksen gladiaatorijoukko tulee -taistelemaan sirkuksessa Kartagossa 31 päivänä toukokuuta, Jahti -pidetään myös. Telttojen katot levitetään. - -[25] Toga oli päällysvaate, roomalaisten kansallispukine. Suom. muist. - -[26] Miekkailijajoukko. - -[27] Tässä oli katakombeja. Nämät, joita erittäinkin on tavattavana -Roomassa, Napolissa ja Syrakusassa, ovat suurempia tai pienempiä -maanalaisia kammioryhmiä. jotka ovat vieretysten tai päällitysten. -Sivuseiniin on hakattu nelikulmaisia aukkoja, jotka ovat melkein kuin -laatikot kaapissa ja joita on kolmesta aina neljääntoista päällitysten. -Nämät hauta-aukot suljettiin marmoripaasilla tahi suurilla, syrjätysten -pannuilla tiilikivillä, joihin piirrettiin kirjoituksia, vertauskuvia -j.n.e. Seinät ja laki koristettiin kalkkimaalauksilla. Ken haluaa -saada tarkempia selityksiä näistä katakombeista, lukekoon -Kansanvalistusseuran vuonna 1883 toimittaman: "Katakombit Roomassa". -Kirjoittanut E.N. - -[28] Elä Jumalassa! Jää hyvästi! Rauha kanssasi! - -[29] Rauha kanssasi. - -[30] Ei ainoastaan kristityiden opista, vaan myöskin heidän -siveellisyydestään oli pakanain kesken liikkeellä mitä kummallisimpia -huhuja. Se luulo, että kristityt teurastivat lapsia ja söivät ihmisen -lihaa näyttää johtuvan siitä ehtoollisopin nurinpuolisesta -käsityksestä, että Kristuksen ruumis ja veri annettiin seurakunnalle -ehtoollisessa. - -[31] Aluspukine, jota pidettiin togan alla. Suom. muist. - -[32] Ah, mua vaivaavat haavat, omilla aseilla tehdyt. - -[33] Naumakia on suomeksi meritappelu, mutta sillä nimellä kutsuttiin -muinaisaikana myöskin semmoisia teattereja, joissa näyteltiin -meritappeluita ja joihin sitä varten oli tehty iso lampi. - -[34] S.o. saunat. - -[35] Ravintola. - -[36] Käsityötä pitivät vanhat vapaata ihmistä halventavana. -Kristillisyys poisti sen käsityksen ja korotti ruumiin työn -halveksitusta kunniaan ja arvoon. - -[37] Hippolytus oli Zephyrinuksen aikana (198 tai 199-217) presbyteri -Rooman seurakunnassa ja päähenkilö siinä pienessä puolueessa, joka -vastusti kirkkokurin velttoutta ja Zephyrinuksen uskonsääntöistä -mielipidettä. Callistuksen tultua piispaksi (217-222) asettautui -Hippolytus vielä jyrkempään vastarintaan, kunnes Pontianuksen ollessa -piispana (230-235) keisarillinen hallitus vihdoin sekaantui tähän -riitaan ja ajoi piispan sekä Hippolytuksen maanpakoon. Sillä näkyy -uskonriita päättyneen. - -[38] Miinit olivat näyttelijöitä, jotka äänellään ja sanoillaan -koettivat matkitella ja tehdä naurettavaksi kaikenlaatuisia ihmisiä, -niink. ahneita, juoppoja y.m. - -[39] Silenus oli viinin jumalan kasvatus-isä ja opettaja, joka -kuvailtiin horjuvana aasilla ratsastavaksi. Satyrit taas olivat -runoilijain kuvittelemia rujokkaita, joilla yläpuoli ruumista oli -ihmisen ja alapuoli kauriin. Suom. muist. - -[40] Kuolleista ei muuta kuin hyvää. - -[41] "Ota minut kiinni, sillä olen karannut, ja vie minut takaisin -isännälleni Zephyrinukselle, Via Querquelanan varrelle." - -Vaikka kristillisyys katsoo kaikki ihmiset yhtäläisiksi, pitivät useat -kristityt perheet edelleenkin orjia, vaan kohtelivat niitä kuitenkin -lempeämmin kuin pakanat. Kun siis pakanat epäluotettavalle orjalle -polttivat merkin otsaan, niin ripustivat kristityt hänen kaulaansa -pienen taulun, jossa oli edellä mainitun tapainen kirjoitus. - -[42] Tämä ukko oli piispa Irenaeus. Hän oli syntynyt Vähässä Aasiassa -ja oli Polykarpuksen oppilas. Hän muutti Galliaan ja pääsi vuonna 178 -Pothinuksen sijaan piispaksi Lugdunum'iin (Lyon). Hän vastusti -menestyksellä harhaoppia. Osa hänen kirjoituksiaan on säilynyt. -Irenaeus luullaan kuolleen kohta vuoden 200 jälkeen. - -[43] Se "Menkäät, seurakunta hajoitetaan!" Näillä sanoilla viitattiin -katekeettejä ja katumuksen tekijöitä lähtemään pois, sillä nämät eivät -saaneet olla läsnä jumalanpalveluksen pääkohtaa toimitettaessa, -ehtoollista jaettaessa. - -[44] Tällaisia rukoilevia kuvia nähdään usein katakombeissa ja on niitä -epäilemättä väärin pidetty Marian kuvina. Luultavampaa on, että ne -esittävät siihen paikkaan haudattua ihmistä. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TAISTELU JA VOITTO*** - - -******* This file should be named 57257-8.txt or 57257-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/7/2/5/57257 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |