Sentinels relocatedHEADmain

1 files changed, 0 insertions, 4355 deletions

diff --git a/56867-8.txt b/56867-8.txt
deleted file mode 100644
index 0cfde07..0000000
--- a/56867-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,4355 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Haapaniemen keinu, by Maila Talvio
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Haapaniemen keinu
-       Kuvauksia sydänmaan kylästä
-
-Author: Maila Talvio
-
-Release Date: March 29, 2018 [EBook #56867]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HAAPANIEMEN KEINU ***
-
-
-
-
-Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-HAAPANIEMEN KEINU
-
-Kuvauksia sydänmaan kylästä
-
-
-Kirj.
-
-MAILA TALVIO
-
-
-
-
-Porvoossa,
-Werner Söderström,
-1895.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Kanteleen naapuritorpassa Ristolassa olivat kylänluvut. Tupa oli väkeä
-täynnä, pöydän takana seisoi pappi, tyynenä, totisena, virsikirja
-kädessä. Hänen edessään pöydällä olivat kirkonkirjat. Selvällä äänellä
-hän määräsi virren ja käheästi sen aloitti lukkari. Kuulijakunta
-muodosti tasaisen kaarevan seinän, rajoittaen sitä tyhjää alaa, joka
-oli papin, pöydän ja penkin ympärillä. Seinävierillä istui vanhoja,
-sokeita, raajarikkoja, jotka sydänmaan pitkien matkojen takaa eivät
-enää kykene kirkkoon. Kattohirret lainehtivat savussa, ovi oli
-selällään ja ulkoa kuului tiukusten kilinä, kun hevoset syödessään
-ravistivat päitään.
-
--- Herra Jeesu Kriste! Heitä äärettömästä kirkkaudestasi säde tänne
-sydänmaan torppaan, meille köyhille, jotka olemme kokoontuneet
-kasvojesi eteen...
-
-Pappi alkoi sillä tavalla ja kävi sitten selittämään tekstiä.
-
-Muurin syrjällä, muitten takana tungoksessa seisoi Kanteleen Miina.
-Hänen paksu villahuivinsa oli valunut alas olkapäille, posket hohtivat,
-kädet olivat ristissä, silmä pakottautui tähtäämään pappiin, mutta
-vastustamattomalla voimalla se tahtoi viipyä väkijoukossa, siinä, missä
-ikkunan ääressä seisoi vilkas nuori tyttö. Miina ei ollut häntä koskaan
-nähnyt, mutta hän aavisti, kuka hän oli. Ja kuitenkin: saattoikohan
-se olla _hänen_ sisarensa. Haapaniemen Taavin sisar! Välistä kun hän
-puolen hetkeä oli ikäänkuin vajoamaisillaan mietteisiin ja totisena
-katseli eteensä, oli hän niin Taavin näköinen, että Miinan sydän rupesi
-sykkimään ja posket lensivät entistään polttavammiksi. Mutta tyttö ei
-hetkeäkään pysynyt hiljaa, alituisesti hän käänteli päätään. Hänen
-yllään oli musta, hyvin tehty takki ja pitkä palmikko oli riipuksissa,
-sidottuna punaisella nauhalla. Pari kertaa hän sattui katsahtamaan
-Miinaan, juuri kun Miinakin katsoi häneen, ja silloin Miina ikäänkuin
-loukattuna kääntyi toisaalle. Mutta tyttö avasi silmänsä suoraan
-Miinaa kohti ja naurahti, tosin ei ääneen, mutta silmä säteili niin
-veitikkamaisesti, huulet ja kasvot vetäysivät sellaiseen hymyyn, että
-jos sillä olisi ollut ääntä, olisi sen täytynyt olla helisevää naurua.
-Silloin ei hän ollenkaan ollut Taavin näköinen.
-
-Haapaniemen Aina, keinuiltojen kuuluisa ilonpitäjä! Miina hänet näki
-ensi kerran, vaikka hän oli hänestä kuullut puhuttavan niin paljon,
-varsinkin tänä viimeisenä vuonna. Ristolan väet, jotka olivat kotoisin
-Tuusjärven tilan maalta, olivat olleet haapaniemeläisten naapureja ja
-tiesivät kertoa heistä paljon juttuja. Vasta kaksi vuottahan he olivat
-asuneet Haapaniemessä. Mutta jo sinäkin aikana isännän ahneus ja pahuus
-ja poikien juoppous olivat ehtineet tulla kuuluisiksi näillä mailla.
-Emännästä, joka oli ollut rikkaan Tuusjärven talon tytär ja hyvä
-ihminen, kerrottiin, että hän surusta ja mielikarvaudesta oli kuollut.
-Aina, ainoa tytär keikkui keinulla kesäyöt umpeensa, keinu oli järven
-rannalla, siellä viljeltiin viinaa, keitettiin kahvia, pojat löivät
-korttia ja tanssittivat kylän tyttöjä...
-
-Ja kuitenkin oli Taavin kuva alituisesti Miinan mielessä...
-Syysmarkkinoilla hän oli hänet nähnyt ja kerran tanssissa Ristolassa.
-Mutta eivät he olleet vaihtaneet ainoatakaan sanaa keskenään. Ja
-kuitenkin sekaantui tuo ventovieras mies Miinan uniin ja pani hänet
-päivälläkin hymyilemään, kun hän vaan sattui olemaan yksin, niin ettei
-kukaan nähnyt...
-
-Ja jos Taavi edes olisi hänet erityisesti huomannut! Muut miehet
-hänet kyllä näkivät ja sulhasia tuli tuontuostakin tavottelemaan
-Kanteleen ainoaa tytärtä, mutta Taavi ei tullut. Taavi ei koskaan ollut
-suunnannut katsettaan Miinaan, Taavi ei välittänyt, ainoa, josta Miina
-olisi välittänyt.
-
-Taavi oli niin kaunis: tumma tukka, pitkät kalpeahkot kasvot, silmät
-syvät, suun piirteet hyvänluontoiset, melkein jalot, otsalla erottautui
-ihossa arpi. Ristolan Santra oli kertonut sen arven synnystä, miten
-Taavi kerran talkoossa oli saanut haavan otsaansa. Ei hän sentään itse
-ollut ottanut osaa tappeluun, hän oli mennyt riitaisia erottamaan ja
-siinä häntä löivät...
-
-Miinan näitä miettiessä, tarttui joku hänen käsivarteensa.
-
--- Miina, kuiskasi Ristolan Santra hänen korvaansa. -- Tule pois
-kahville!
-
-Miina säpsähti. Pyhä toimitus oli loppunut, hän oli muurin syrjällä
-seisomassa ja Haapaniemen tyttären hymyilevä katse oli häneen tähdätty.
-Santra vei hänet ruokahuoneeseen, jossa joitakuita emäntiä ennestään
-oli istumassa mikä penkillä, mikä permannolla tai kynnyksellä.
-Heidän päänsä olivat kurotetut likelle toisiaan, he nauroivat kuin
-harakkaparvi roskaläjän ympärillä, ja Miina saattoi heti kuulla, että
-he puhuivat haapaniemeläisistä.
-
--- Mitenkä minä en olisi heitä tuntenut, me kun olimme naapureina monet
-monituiset vuodet!
-
-Se oli Ristolan emännän ääni. Miina näki muitten emäntien joukosta oman
-äitinsäkin totiset kasvot.
-
--- Haapaniemen isäntä ei ole parempia kuin saunakestin lapsi, syntynyt
-on siinä Hannulassa Aitjärven rannalla, jossa nyt asuu Antti ukko
-poikineen.
-
--- Ja mimmoiseksi mahdiksi se nyt on paisunut!
-
--- Näin minä sen jo tyttönä ollessani markkinoilla. Voi niitä päiviä!
-Miten monta tyttöä lienee eläessään vietellyt, miten monta syntiin
-saatellut...!
-
--- Tuo Aina tytär on ihan isänsä näköä ja luontoa. Ja heittiöitä ovat
-kaikki pojat. Äiti niillä kuitenkin kuului olleen kunnon ihminen. On
-sekin raukka saanut kärsiä. Se Hermanni kuuluu olevan vaimolleen niin
-paha...
-
-Miina kuunteli kankeana, uskaltamatta katsella ympärilleen.
-
--- Mutta se keinu, sitä vastaan pitäisi oikein papin saarnata, sillä
-eivät ne vähemmällä sitä heitä. Josta leviää sellaista pahennusta,
-jossa vietetään niin rumaa elämää, ettei siitä ilkeä puhua...
-
-Kanteleen emännän lause jäi kesken, sillä Haapaniemen tytär astui
-sisään Ristolan Santran seurassa. Niiata nytkäyttäen hän tervehti
-kaikkia ja kaikki niiasivat hänelle takaisin.
-
--- Kuinka monella hevosella te olette täällä? kysyi Santra kaataessaan
-kahvia, jotakin sanoakseen.
-
--- Kahdella vain, toisella Hermanni ja Alviina, toisella Taavi, Kalle
-ja minä. Palvelijat tulivat jalkaisin.
-
--- Maijastiina on kotona tietysti?
-
--- Tietysti. Mihinkähän tuo kotoa...!
-
-Aina loi silmänsä alas ja hörppäsi kahvia. Hänen kätensä olivat vilusta
-punertavat, mutta pienet, vasemman käden pisimmässä sormessa hänellä
-oli leveä hopeasormus, jonka kannassa kiilsi punainen kivi. Hänen
-kasvonsa olivat kalpeat ja pitkät niinkuin hänen veljensäkin, tukka
-oli musta, sileästi työnnetty pois otsalta. Emännät katselivat häneen
-totisesti eivätkä pitkään aikaan puhuneet mitään keskenään. Yksi
-toisensa perästä he sitten jättivät huoneen. Tytöt jäivät sinne yksin,
-mutta mieliala pysyi kankeana. Santra painui äkkiä alas Ainan kättä
-kohden.
-
--- Aika korea sormus! Ei tuollaista anna muut kuin sulhaset.
-
-Ainan koko olento lensi hymyksi. Värähtelevien silmäkansien alta
-aukeni silmä niin täynnä vallattomuutta ja säteilevää, leikkivää
-veitikkamaisuutta, ettei Miina hämmästykseltään saanut sanaa suustaan.
-
--- Sulhaselta? Mitä vielä! Minä sen löysin, oikein totta.
-
--- Sieltäkö keinun juurelta? kysyi Santra.
-
-Ainan silmä oli jo peitossa pitkien ripsien alla ja keinua mainitessa
-levisi puna hänen poskilleen.
-
--- En sieltä! Talvella minä sen löysin -- ja tuvan permannolta. Pistin
-sormeeni, periköön siitä oikea omistaja.
-
-Hän nauroi. Miinalta oli kaikki naurunhalu poissa. Haapaniemen tyttären
-nauru ei houkutellut muita tyttöjä nauramaan. Miina tarkasti häntä
-ylpeästi. Hän oli vartaloltaan lyhyenläntä, hento ja notkealiikkeinen
-kuin kissa. Oliko hän kaunis? Eipä Miinan mielestä. Mutta ei hän
-myöskään ollut ruma. Kun olisi saanut selville, mitä kaikkia hänen
-silmiensä kiilto sisälsi. Niissä oli tuhansia vivahduksia.
-
-Viimeinen minkä Miina hänestä sinä päivänä näki, oli kuinka hän
-seisoi papin edessä pöydän ääressä, tavaellen alkua Johanneksen
-evankeliumista. Pappi hänelle ankarasti muistutti, että sisälukua on
-parannettava ensi vuodeksi.
-
-Taavia Miina ei saanut nähdäkseen kuin vilahdukselta. Eikä Taavi sitten
-koko talvena tullut sille puolelle käymään. Huhu vain silloin tällöin
-toi hänestä tietoja.
-
-Hän haihtui jo Miinan unelmista, hänen kuvansa ei häirinnyt häntä
-päivällä ja usein kului pitkiä aikoja, jolloin ei Miina häntä edes
-muistanut. Hän sen huomasi itsekin ja iloitsi siitä. Sillä olisihan se
-ollut suoraa hulluutta se meneminen Haapaniemen pojalle!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Yhtenä sunnuntai-iltana oli Miina viipynyt kylällä tavallista
-myöhempään. Oli ollut koolla muitakin nuoria ja oli leikitty. Yhdessä
-tytöt sitten läksivät kotiin. Ilta oli tyyni, ei ääntä mistään. Lunta
-oli vain siellä täällä, päivällä oli kaikki ollut sulaa, mutta yöllä
-oli taas kylmännyt. Taivas loisti kirkkaina ruskoina, kuun puolisko
-näytti kalpealta niiden rinnalla. Tytöt yltyivät laulamaan niin että
-raikui metsässä. Miina erosi heistä omalle tiehaaralleen, mutta ei heti
-malttanut mennä kotiin, vaan jäi, pellon aitaan nojautuneena, seisomaan
-ja katselemaan illan kauneutta.
-
-Hän oli niin nuori, poski punersi hienoihoisena, silmät olivat harmaat
-kuin vesi, tukka oli vaalea ja otsa korkea ja vapaa. Vaikka hän olikin
-ruumiiltaan hento, oli hän terveen näköinen, kasvoissa oli jotakin
-miettivää, surumielistä, yksin hymyillessäkin.
-
-Ilta oli niin hiljainen ja ihana, että olisi tahtonut itkeä.
-
-Kuin haudasta astui kätköstään tuo kaiho, tuo kuva, jonka Miina luuli
-unohtaneensa. Kyyneleet nousivat hänen silmiinsä. Taavi muistui mieleen
-niin elävästi.
-
-Kun Miina astui porstuaan, raoitti äiti kammarin ovea ja kutsui
-hänet sinne. Isä, joka tavallisesti tähän aikaan jo makasi, istui
-sängynlaidalla, puoleksi riisuttuna. Miina kääntyi selinpäin valoon ja
-näki isänsä omituisen ilmeen ja hymyn, jota hän hymyili sellaisissa
-tilaisuuksissa, jolloin hänen oli vaikea puhua.
-
--- Olinko minä liian kauan? kysyi Miina, peläten että he häntä
-epäilivät, tai että he kasvoista saattoivat lukea hänen tunteensa.
-
-Hänen sydämensä sykki, veri nousi poskille ja tuli halu peittyä maan
-piiloon, ihmisten näkyvistä kauas pois.
-
--- Älä nyt noin pelkää. Emmehän me ennenkään ole sinua lyöneet, isäsi
-enempää kuin äitisikään.
-
--- Ei, mutta...
-
--- Istu nyt tuohon!
-
-Emäntä seisoi sängyn luona ja korjasi tyynyjä, joissa ei ollut mitään
-korjattavaa. Kaikki vaikenivat hyvän aikaa. Miinaa jo rupesi niin
-vaivaamaan tämä juhlallinen alku, että hän oli huutamaisillaan: mitä
-Jumalan tähden sitten on tapahtunut? Isän kasvoilla vaihteli loukattu
-ylpeys, pilkka ja tuhat muuta tunnetta.
-
--- No puhu nyt, sanoi emäntä kuivasti.
-
-Ja taas vaikenivat molemmat. Miinalta rupesi pelko katoamaan ja
-uteliaisuus tuli sijaan. Tässä ei ollut puhe hevosesta, joka oli
-taittanut jalkansa, lampaasta, joka oli pudonnut kaivoon, tai lehmästä,
-joka oli poikinut. Sulhasten käyntikään ei koskaan ollut luonut
-tällaista juhlallista vaitioloa. Sitä oli keskusteltu aivan suoraan,
-muitta mutkitta. Nyt oli tapahtunut jotakin tavattoman harvinaista,
-ennen kuulumatonta, eikä se voinut olla muuta kuin että he olivat
-saaneet ilmi hänen salaisuutensa. Joko hän sen tunnustaisi, pyytäisi
-anteeksi? Silloin lausui isä:
-
--- No kuules nyt, kun sinua on tultu pyytämään keinupaikkaan emännäksi.
-
-Molemmat jäivät katselemaan Miinaa, joka istui ääneti, nojaten
-käsivarttaan pöytään.
-
--- Keinupaikkaan emännäksi? kertoili hän.
-
--- Niin, Haapaniemeen, selitti äiti.
-
-Käsi pöydällä rupesi tärisemään, kaikki veri karkasi tytön sydämeen.
-Hän taivutti pään helmaansa.
-
--- Haapaniemen Taavi kävi täällä puhemiehineen päivineen. Tuskin olit
-sinä päässyt lähtemään, kun kuului kulkunen tieltä. Ajattelimme että
-tottahan menevät tansseihin. Mutta ne ne olivat. Kammariin pyydettiin
-ja kahvia keitettiin. Antoivat sitten tuon viisikymmenmarkkasen --
-pistin kukkarooni ettei hukkuisi, rahaa se on sekin. Viikon päästä
-tulevat saamaan vastausta.
-
--- Mitä sinä nyt siitä meinaat? kysyi isä, kun Miina yhä sanatonna
-istui samassa asennossa.
-
-Silloin hän rupesi hillittömästi itkemään. Isä lohdutti sängynlaidalta:
-
--- Älä huoli noin itkeä! Huomispäivänä minä toimitan rahat takaisin.
-Minä hullu, että minä ne otin ollenkaan! Mutta ei tahtonut kehdata niin
-äkkiä kieltääkään, kun et sinä itse ollut kotona. Huomenna minä ne vien.
-
--- Ei, ei! sanoi Miina itkunsa joukosta.
-
--- Ole huoleti lapseni, ne lähetetään pois.
-
-Mutta Miina ei rauhoittunut. Hän pudisti päätänsä ja kielteli
-katkonaisesti. Äiti sanoi:
-
--- Mitä? Eikö lähetetä? Oletko kipeä? Katso sitä, Hermanni, kuinka se
-on ihmeellisen näköinen. Silmät ihan nurin päässä.
-
--- Ei se näytä oikein oikealta. Jos sinä toisit tärpättiä.
-
-Äiti oli jo menemäisillään hakemaan, kun Miina sai heille vakuutetuksi,
-ettei hän ollut sairas.
-
--- Ethän sinä koskaan ole ollut noin hullu, säikähdytät vanhempasi
-ihan pilalle. Pitääkö tuosta niin suuttua, että kiukuissaan itkee!
-Haapaniemen poika saattaa olla yhtä hyvä kuin moni muukin, vaikka sillä
-on juoppoja veljiä ja isä on juutalainen ja sisar keikkuu yökaudet
-keinulla. Ei samanlaisia saman äidin lapset! No, ja saahan ne rahat
-poislähetetyiksi.
-
-Miinan katse oli kirkastunut. Hän pyyhki kyyneleet silmistään.
-
--- Voi äiti, te puolustitte häntä, sanoi hän hiljaa.
-
-Isä oli jo sängyssä ja veti peitettä ylleen. Kääntyessään seinään päin,
-hän toivotti hyvää yötä ja lupasi huomenna viedä rahat pois.
-
-Miina meni tupaan ja löysi vuoteelleen nurkassa. Ikkunasta näkyi musta
-reuna metsän laidassa taivaan rannalla.
-
-Sinä yönä hän ei saanut paljon unta.
-
-Aamulla heti suurukselta varustautui isäntä lähtemään. Se oli sovittu
-asia, siinä ei ollut selittämistä, siksi he eivät siitä puhuneet
-sen enempää. Miina näki isänsä mittaavan jyviä myllyyn, joka oli
-Haapaniemen tien varrella, ja hänen sydämensä sykki ahdistuksesta,
-mutta hän ei saanut hänelle sanotuksi, mitä tahtoi. Kymmenettä kertaa
-hän astui hänen luoksensa, silloin kun hän jo veti päällystakkia
-ylleen ja laski lompakon povitaskuunsa. Ja silloin puhui Miina niin
-tukahdutetusti, ettei isä häntä ensin ymmärtänyt.
-
--- No mitä nyt? kysyi hän.
-
--- Ei isä lähde.
-
--- Mitä? Ettenkö lähde? Aiotko sinä pitää rahat?
-
-Ja kun Miina yhä kielsi lähtemästä, luuli isäntä kuulleensa väärin, tai
-että tytär laski leikkiä. Vihdoin viimein hänelle selvisi, että Miina
-aikoo pitää rahat. Hermanni heitti lompakon rahoineen pöydälle hänen
-eteensä ja läksi suutuksissaan ulos. Miina sai hänet pysähdytetyksi.
-
--- Puhukaa nyt vähän äidille. Hänen tulee niin paha mieli.
-
--- Mutta kuule Miina, ajatteletkohan sinä ollenkaan, mitä teet?
-
--- Mutta sanoihan äitikin, että Taavi saattaa olla hyvä mies.
-
--- Niin Taavi? Olkoon vain hyvä, mutta ajattele sitä toista joukkoa.
-Niinhän sinä menisit kuin ryövärien käsiin. Onko minulla oikeutta antaa
-sinun mennä? Ajattele tarkemmin, niin lähden vasta huomenna viemään
-kihlat takaisin.
-
--- Ei se siitä parane. Isä saa viedä rahat pois, mutta sitten ei
-kihloja oteta enää keneltäkään.
-
-He katselivat toisiaan parin silmänräpäyksen ajan ääneti.
-
--- Tyttö raukka, et sinä tiedä, mitä teet.
-
--- Mutta minkä minä sille voin!
-
-Ja kihlat jäivät Miinalle.
-
--- -- --
-
-Miksi se juuri oli Haapaniemen poika, mies tuosta pahennuksen
-pesästä? Miksei joku toinen? Isäntä ja emäntä olivat jo vuosien
-kuluessa tottuneet siihen ajatukseen, että ainoa tytär on heillä vain
-hoidettavana, kunnes mies hänet ottaa. He olivat sitä surreet, ettei
-heille vanhoiksi päiviksi jäisi mitään iloa. Olivat he tosin toivoneet,
-että jos Miina saisi siivon miehen, he kaikki voisivat asettua asumaan
-yhdessä. Ja nyt tuli tämä.
-
-Sinä päivänä ensi kerran eläessään unohti isäntä mitatun jyväsäkin
-aitan eteen ja emäntä kulki sen sivuitse huomaamatta sitä.
-
-Sunnuntaina oli Taavi luvannut tulla kuulemaan päätöstä. Koska häntä
-sulhasena täytyi odottaa, oli emäntä jo viikolla toimittanut maltaat
-veteen olueksi ja leiponut rieskaa, jottei hän saisi sanoa tulleensa
-ihan kerjäläisiin.
-
-Lauantai-aamuna oli Miina lypsämässä karjaa äitinsä kanssa. Läävä oli
-matala ja pieni ja työhönsä painuneina, sanattomina olivat molemmat
-naiset istuneet. Kun valkoinen kissa hiipi sisään ovesta ja likeni
-maitosaavia, nousi emäntä istualtaan heittämään sitä kalikalla. Kiulu
-kädessä hän seisahtui keskelle navettaa pylvään viereen, joka pidätti
-kattoa, ja lausui Miinalle:
-
--- Jos minä nyt sinulle jotakin kertoisin, niin kyllä se panisi sinut
-ajattelemaan. Ja täytyyhän minun puhua. En ole sitä kenellekään
-kertonut ja siitä on jo kolmattakymmentä vuotta. Täytyyhän minun nyt
-pakostakin kertoa, vaikka silloin lupasin vaieta.
-
-Hän veti syvältä henkeään. Tummaraitaisen huivin sisästä näyttivät
-hänen kasvonsa kulmikkailta ja nenä oli suippea. Sinä yhtenä viikkona
-hän oli laihtunut.
-
--- Tiedä sitten, että yhdelle meidän suvustamme on jo tullut hulluus
-ja turmio siitä suvusta. Ja jos poika on isäänsä, niin sinulle käy
-samoin. Se tyttö oli niinkuin sinäkin nuori ja kaunis. Ystävät olimme
-ja yhdessä kasvaneet, köyhyydessä molemmat. Piiaksi jouduin minä sitten
-siihen, josta minut isäsi nai, ja se tyttö joutui Tuusjärven talolle
-kaupungin likellä, eikä se ollut siellä vuottakaan umpeen. Ei kestänyt
-häpeätään siellä. Se oli Liisa tätisi, joka nyt ihmisten pilkkana
-kulkee maailmalla mielipuolena.
-
--- Sinne oli tullut yhtenä markkinoiden edellisenä iltana paljon
-kansaa yöksi. Muiden muassa oli ollut yksi nuori miesriiviö, korea ja
-vallaton. Olivat hankkineet pelimannin ja viinat ja olivat tanssineet.
-Se samainen mies siellä sitten rupesi poikkeilemaan ja joutui
-töihinkin. Ja se se juuri Liisan runteli ja saattoi hulluksi.
-
-Hän kyykistyi alas lypsämään, mutta Miina tuijotti sille kohdalle,
-jolla hän oli seisonut, kankeasti, silmiään räväyttämättä.
-
--- Se mies joutui sitten naimisiin saman talon tyttären kanssa. Kyllä
-sekin vaimo sai kärsiä aikoinaan! Emäntä sai panna evästä, isäntä
-valjasti valakkansa ja otti piian viereensä rekeen. Enkä minä muuta
-sano kuin että jos poika on isäänsä, niin olet sinä onneton ihminen!
-
-Se kertomus koski. Miinan kasvonväreet jäykkenivät jäykkenemistään.
-
-Yöllä kellon lyödessä kahtatoista hän heräsi.
-
-Hän oli nukkunut raskaasti ja heräsi äkkiä selkosen selväksi, pyörähti
-istumaan ja tuijotti mustaan seinään. Ja hänen eteensä nousi repaleinen
-olento, hänen tätinsä, joka hulluna kierteli maailmaa ja koristi
-päätään kirjavilla nauhoilla kuin markkinain marakatti.
-
-Hänkin oli kerran ollut nuori ja onnellinen...
-
-Miina kytki kätensä ristiin häntä ajatellessa, paneusi sitten vuoteelle
-ja koetti saada unta. Sielunsa rauhan tähden hän jo päätti tehdä lopun
-Haapaniemen pojan pyynnöstä ja jäädä hyvään kotiinsa hyvän isän ja
-äidin luo.
-
-Mutta silloin hän näki kuin jostakin kuvasta Taavin sellaisena kuin hän
-näki hänet ensi kerran tulevan ihmisjoukosta. Taavi otti häntä kädestä
-ja talutti hänet pois. He astuivat metsän halki ja tulivat järven
-rannalle, jossa seisoi keinu. Ja Miina sanoi: "poltetaan tuo keinu."
-"Poltetaan vain", vastasi Taavi. Mutta silloin tuli tyttö, jolla oli
-punainen nauha palmikossa, ja kielsi. Kiven vieressä oli särkynyt pullo
-ja ruohossa makasi kahvipannun kansi.
-
-Uni muuttui vähitellen hämäräksi ja ympäristöstä tuli tuttu. Kanteleen
-tupa, jossa kaikki nukkuivat. Kukko lauloi, kello löi. Miina katseli
-kaikkea erontunteen kaipauksella.
-
-Huomenna hän tulee, hän joka tuo turmion tai autuuden. Jo tänään! Sinne
-ei enää ole yötäkään välillä. Onkohan hän saanut unta?
-
-Onko ajatellut, toivonut, pelännyt? Onko uneksinut heidän
-kodistaan? Sinne Miina istuttaa ikkunan alle puutarhan sireenineen,
-orjantappuroineen, Taavi veistää penkin, jolla he voivat istua
-sunnuntai-iltoina. Kunhan aika rientäisi, kunhan hän pian tulisi! On
-niin paljon puhuttavaa...
-
-Hän tulikin varhain, jo ennen suurusta. Isäntä otti hänet vastaan
-ja vei kammariin. Miina tervehti syvällä niiauksella ja sai tarjota
-hänelle kahvia. Sitten päätettiin kuulutuksesta ja häistä ja parin
-tunnin perästä otti sulhanen jäähyväiset.
-
-Morsian katseli omituisen tunteen vallassa hänen jälkeensä. He eivät
-olleet vaihtaneet ainoaa sanaa siitä kaikesta, minkä Miina tunsi
-mielessään liikkuvan.
-
-Eikä se parantunut, kun Taavi seuraavilla kerroilla kävi heillä.
-Isä vain tiedusteli pelloista ja sukulaisista. Miina itki usein
-tuskastuneena, ei tietänyt oikein miksi.
-
-
-
-
-II
-
-
-Neljä viikkoa he olivat olleet sulhasena ja morsiamena, kun Taavi
-yhtenä aamuna tuli pyytämään Miinaa kanssaan Haapaniemeen. Vanhemmat
-hiukan neuvoteltuaan päästivät hänet menemään.
-
-Tie oli niin märkää, että oli täysi työ varjella itseään kastumasta.
-Miina käveli edellä, Taavi perässä. He hyppelivät kiveltä kivelle,
-pitelivät kiinni aidoista ja Taavin täytyi välistä taitella puitakin
-tielle, kun sen poikki virtasi kokonaisia puroja. Kerran kantoi
-hän Miinan selässään kuivalle ja sen jälkeen tulivat he ikäänkuin
-tutunomaisemmiksi, rupesivat kävelemään rinnatusten ja Miina tarttui
-Taavin käteen, ottaessaan häneltä niitä kukkivia pajunoksia, joita
-Taavi oli taittanut tienlaidasta. Kun tultiin Haapaniemen maalle,
-lämpeni Taavi puhumaan. Hän kertoi Tuusjärvestä, lapsuutensa kodista
-ja jota enemmän hän kertoi, sitä totisemmaksi kävi Miina. Hän astui
-niin mietteisiin vaipuneena, että oikein oli huutaa pelästyksestä, kun
-metsästä hyökkäsi esiin musta, relluinen pieni koirarakki, haukkuen
-heitä vastaan. He olivat silloin mäen rinteellä, ylempää kuului
-kirveeniskuja. Mies oli siellä kyyryllään veistotyössä ja hirsiläjällä
-istui pitkännäköinen nainen käsitöineen.
-
-Taavin täytyi nauraa Miinan säikähdystä. Ihmiset mäellä olivat hänen
-veljensä Hermanni ja tämän vaimo.
-
--- Niiden kammarihan se jää meille vapaaksi, siksi kun menemme
-naimisiin. He rakentavat itselleen kauppapuodin tähän.
-
-Tie oli kääntynyt. Mäen takaa aukeni sileä, hiekkainen järvenranta.
-Jää oli kohollaan, mustana, lyijynkarvaisena, siellä täällä jo tulossa
-esiin vettä. Vastapäätä näkyi niemi ja niemellä harmaa talo pitkine
-aittarivineen aukeitten peltojen keskellä, rannalla joku puu. Niemen
-toisella puolella oli aava selkä ja lahden pohjassa petäjikkö. Sen
-tumma vihreys oli ainoa, joka toi vaihtelevaisuutta taivaan, järven,
-peltojen ja huoneitten harmauteen. Talo niemellä oli Haapaniemi.
-
--- Tämä on Aitjärvi. Torppa tuolla on Hannula, jossa isä on syntynyt.
-Siellä vallitsee nyt oikea miesten komento, sillä vaimoa siellä ei ole
-minkäänlaista, ei piikanakaan. Vanha ukko käy karjassa, pojista on yksi
-kivulloinen ja hän lypsää lehmät ja keittää ruuan, toiset hoitavat
-maanviljelyksen.
-
-Taavi taipui rannalta ottamaan kuivanutta kaislaa. Miina seisahtui
-äkkiä hänen eteensä ja painoi kädet rinnalleen. Hänen poskensa oli
-punainen kuin kypsä mansikka ahon rinteellä ja kasvoilla kuvastui tuska.
-
--- Minä niin pelkään, etteivät ne tule minua kärsimään sinun kodissasi,
-sanoi hän.
-
--- Kärsimään sinuako? Kuka ei sinua meillä kärsisi?
-
--- Isäsi, sisaresi, tuo veljesi vaimo Alviina.
-
--- Älähän nyt! Kyllä ne kärsivät. Isä ei ole tänään kotona. Aina on
-niin hyvänluontoinen, Maijastiina nyt on koukkuleuka, "tämän talon
-koira", joksi ne häntä haukkuvat, mutta ei häntäkään pidä pelätä.
-
--- Onko Hermanni veljelläsi paljonkin joukkoa?
-
-Taavi naurahti.
-
--- Ei muita kuin Alviina ja Moppe, se koirarakki, joka on heille rakas
-kuin lapsi. Hermanni saattaa juomapäissään lyödä vaimoaan, mutta
-Moppeen hän ei koske.
-
-Tien syrjässä oli matala kallio, sileä kuin permanto. Petäjien seassa
-siellä seisoi valkorunkoisia koivuja ja pylväittensä nojassa keinu.
-Miina säpsähti tätä näkyä. Keinu oli harmaantunut, niinkuin puu on
-parin talven sateitten jäljeltä ja liitekohdista välkkyi uutta rautaa
-ja valkoista paikkaa. Joku käsipuukin oli veistetty uudestaan ja
-lastuja oli lentänyt ympärille. Ei mitään muuta merkillistä näkynyt.
-
--- Tämä on meidän keinumme. Aina aikoo kutsua tänne vieraansa illalla,
-selitti Taavi. -- Etkö ole kuullut siitä puhuttavan? Sanovat sen olevan
-huonossa huudossa.
-
--- Olenhan minä vähän.
-
-Miina kierteli. Taavi puhui keinusta niinkuin mistäkin leikkikalusta
-ja Miina oli kauhulla odottanut näkevänsä kortinpalasia ja
-pullonsirpaleita sen yhteydessä.
-
--- En minä kiellä, ettei täällä olisi vähän liiaksikin leikitty. En
-aina ole ollut mukana heidän kortinlyönneissään. Kyllä siitä sentään
-liikoja kielitään kylällä. Tässä on meidän suurin peltomme.
-
-He sivuuttivat laajoja vainioita uusine aitoineen ja nurinkynnettyjä
-kesantoja umpeen menemäisillään olevine käyrine ojineen. Pari miestä
-purki aumaa ja kolmas teki kuormaa. Viisi mahtavaa aumaa seisoi vielä
-ihan koskematta. Ja Taavi selitti koko ajan, miten paljon kylvettiin
-mihinkin peltoon, miten paljon ruista oli teossa, miten suuret
-metsäviljelykset olivat. Kaskien määrät olivat hämmästyttävät. Riihen
-ohi kulkiessa kuului olkien kahinan joukosta miesääniä ja naisääniä
-sekaisin.
-
--- Tuli näin sopimattomaan aikaan aumojen purkaminen. Aiottiin jättää
-ne syksyyn, mutta koska nyt ovat niin ahtaat ajat ja ihmisiä yhtenään
-käy pyytämässä.
-
--- Antaako isäsi rukiita lainaksi?
-
--- Onhan se antanut.
-
-Taavi pujahti siinä kohden aitan solaan ja Miina seurasi häntä.
-Karjapiha alkoi melkein heti tuvan oven alta, ei missään ollut puuta
-taikka pensasta, ei kuin musta karjan sotkema maa ja tuparakennuksen
-kivijalassa kapeana reunana vihreää nurmea. Huoneita oli sikin sokin
-kaikkialla, pienempiä ja suurempia. Yksi oli syrjempänä, erillään, ja
-siinä oli punainen ovi. Taavi viittasi siihen.
-
--- Tuo on nyt se Hermannin ja Alviinan huone.
-
--- Jossa siis me tulemme asumaan, ajatteli Miina.
-
-Porstuassa tuli Aina hymyillen vastaan. Hämillään Miina ojensi
-hänelle kätensä, eikä Ainakaan oikein tietänyt, mitenkä käyttäytyä.
-Molemmat punastuivat ja niiata nytkäyttivät. Taavi meni heti tupaan.
-Vilahdukselta Miina saattoi ovesta nähdä pitkän, laihan naisen, jonka
-hän arvasi Maijastiinaksi. Aina saattoi Miinan kammariin istumaan ja
-kun he olivat maininneet pari sanaa ilmasta ja tiestä, livahti Aina
-matkaansa.
-
-Porstuassa hän seisahtui ja rupesi nauramaan hiukan väkinäisesti
-ja tukahdutetusti, ettei kuuluisi. Sitten hän kuunteli, mitä se
-morsian siellä tekisi, mutta morsian mahtoi istua liikkumattomana,
-mahtoi sitäpaitsi ajatella, että ilma huoneessa oli ummehtunutta.
-Aina päätti tehdä sinne tulen. Mutta ensin hän vielä kuunteli naurua
-riihestä, heilautti päätään jotta sai kapean palmikon läikähtämään
-olkapään ylitse rinnalle, sitoi sen nauhan ja kääräisi hiustensa päätä
-kiehkuraksi sormiensa ympärille. Samassa avautui ovi ja kynnykselle
-ilmestyi Maijastiina. Oven pielessä lepäsi hänen luiseva käsivartensa,
-joka päättyi petolinnun jalkaa muistuttavaan käteen. Kynnet olivat
-pitkät ja käyrät ja nahka ryppyisää, likaisen ruskeahtavaa. Hänen
-pumpulikankaasta tehty palttoonsa oli lyhyt, kiinni rinnalta yhdellä
-ainoalla napilla, kaulus oli ainaisen käyttämisen tottumuksesta
-kääntynyt kovaksi molemmille puolille kuin tärkätty miehen kaulus
-ja sen alta näkyi paljas kaula. Hame oli hänellä melkein ainoana
-vaatekappaleena, paitsi tuota mekkoa. Se riippui lyhyenä laihan ruumiin
-ympärillä. Kintut olivat sukattomat, jaloissa oli nahkatohvelit, jotka
-käydessä kopisivat ja laahasivat. Maijastiinan ääni oli karkea ja
-venytetty.
-
--- Tässäkö sinä seisot kuuntelemassa riihimiesten rähinää, senkin
-heilakka!
-
--- Minä menen tekemään valkeaa, vastasi Aina välinpitämättömästi.
-
--- Valkeaako kesällä? Paleleeko sinua nyt? No joudu sitten. Ja anna
-veljesi morsiamelle kahvit. Sellaista se on kun on isäntä poissa. Pitää
-mennä noille opettamaan...
-
-Ja hän ohjasi askeleitaan riiheen päin ja puheli itsekseen koko matkan.
-Kun Aina jo oli vienyt puusylyksen kammariin, kuului yhäkin hänen
-äänensä. Miina istui ihan samassa asennossa, johon Aina oli hänet
-jättänyt ja katseli levottomasti oveen. Mutta se jota hän odotti,
-Taavi, viipyi tulemasta. Aina lateli puita pesään ja siinä kumarassaan
-oli hän pehmeäliikkeinen ja notkea kuin pajuinen vitsa. Selkää alas
-kiemurteli ohut, tumma palmikko.
-
--- Tämän huoneeni jättivät talvella kylmille ja panivat minut
-sänkyineni päivineni isän huoneeseen, sanoi hän nyrpeästi.
-
--- Miksi ei tätä sitten lämmitetä talvella?
-
-Aina päästi pienen naurun.
-
--- Arvelevat, että menee paljon puita.
-
-Hän näytteli Miinalle valokuviaan ja onnentoivotuskorttiaan ja he
-puhuivat jo vapaammin keskenään. Koko huone oli hiukan omituisesti
-sisustettu. Itse Ainassakin ja hänen puvussaan oli jotakin
-tavattomampaa kuin muissa. Hänessä oli kaikki ikäänkuin niin höllästi
-kiinnitettyä, että hän saattoi sen karistaa ympäriltään milloin tahtoi.
-Kun he näkivät Maijastiinan tulevan pihan päässä ja kalikoitten
-tarttuvan hänen tohveleihinsa, nauroi Aina ääneensä.
-
--- Häh sen koukkuleuka, kunhan tarttuisit sinne kokonaan! Ettet pääsisi
-enää haukkumaan! Se on niin paha tuo, ettei sitä paikkaa, jota se ei
-nuuskisi ja nurin kääntäisi. Varsinkin kun isä on poissa, silloin se on
-mahdissaan...!
-
-Vihdoin tuli Taavi ja hänen kanssaan hänen vanhempi veljensä Kalle,
-pitkä, notkealiikkeinen nuori mies. Hänen kauniit piirteensä
-vaihtelivat joka silmänräpäyksessä ja tavattoman sukkelaan hän puhui.
-
--- Enhän teitä odottanut näin varhain. Luulin että tulisitte
-vasta illalla, ja keinulle! Olisinhan minä seisonut jo veräjällä
-sirttinkipaidassa, jos olisin tietänyt että veljeni morsian oli
-tulossa, varsinkin kun hän on noin helkkarin nätti!
-
-Hän puristi Miinan kättä, otti kahvikupin pöydältä ja hörppäsi sen
-sisällön ainoassa siemauksessa, niellen vehnäisen puremattomina
-palasina, ja oli sitten valmis juttelemaan.
-
--- Milloinkas häät vietetään? Vai jo kuuden viikon päästä. Niin minäkin
-tekisin! Täällä on jo teille valmis kammarikin. Joko on aljettu paitoja
-neulomaan? Jaa, aionko minä kosimaan? Niin, nyt tuli kiire, kun
-nuorempi veli jo on avioliiton kynnyksellä. Valjastanpahan hevosen,
-ajan ensimmäiselle talolle ja jollen saa siitä, niin menen toiselle ja
-jollen siitä, niin menen kolmannelle tai neljännelle. Kerran eläessäni
-jo koetin vaimonpuolta itselleni, mutta lähettivät rahat takaisin.
-Hyvä se olikin, sillä ne olivat lainarahoja, niin sain senkin lainan
-maksetuksi.
-
-Puhuessaan hän koko ajan kiikkui ja liikkui. Yhtäkkiä hän rykäisi,
-sylkäisi ja rupesi laulamaan:
-
-    Otan, otan uuden kullan, otan aikani kuluksi.
-    Saa se olla uusi kulta sen vanhan kultani suruksi.
-
-Porstuasta kuului Maijastiinan ääni. Aina nykäisi Kallea hihasta.
-
--- Älä huoli näin päivällä ja huoneessa.
-
--- Mitä minä hänestä! nauroi Kalle.
-
-Hän avasi oven, pisti päänsä porstuaan ja huusi sinne:
-
--- Kun sammakko pääsee mättäälle, niin se korraa!
-
-Vastaukseksi tuli sanatulva Maijastiinalta. Mutta silloin Kalle jo oli
-toisissa töissä. Hän puhutteli miestä, jota tahtoi tulemaan sisään ja
-jonka hän vihdoin väkivallalla sai työnnetyksi ovesta huoneeseen.
-
--- Tämä naapurin poika ei tahdo tulla mitenkään juomaan meidän
-tyttäremme nimipäiväkahvia, selitti hän.
-
-Ainaa siinä onniteltiin häthätää. Miinakaan ei ollut muistanut, että
-tänään oli Ainan päivä. Mies istuutui pimeimpään nurkkaan, kertoi
-tulleensa vain asialle, siksi hän oli niin työvaatteissa. Hän oli
-kookas ja tuuheatukkainen, kasvot ahavoituneet kuin merimiehellä,
-nenä suuri ja käyrä, huulet paksut ja suu aina hiukan auki. Juotuaan
-ensimmäisen kupin tahtoi hän sanoa jäähyväiset.
-
--- Mutta mikä sinulla oli asiana? kysyi Kalle.
-
--- Jaa asiana?
-
-Hän tuumaili ja kävi tulipunaiseksi, sillä hän oli sen unohtanut.
-
--- Ei suinkaan se ollut niin tärkeää.
-
-Ja hän läksi pois.
-
-Mutta kun ovi oli mennyt kiinni, purskahtivat sekä Kalle että Aina
-hillitsemättömään nauruun ja Taavinkin täytyi hymyillä.
-
--- Aika kelpo mies tuo Antti, sanoi Taavi.
-
--- Niin on, sen otan minä puhemiehekseni, vakuutti Kalle.
-
--- Silloin jää myöskin morsian tuomatta! sai Aina sanotuksi naurultaan.
-
-Hänen kalpeille poskilleen oli valunut punaa ja koko hänen olentonsa
-hymyili veitikkamaisuutta.
-
--- Vai niin, killisilmä, sanoi Kalle ja nipisti sisartaan käsivarresta.
-
-Samassa hän juoksi ovelle, sillä Antti näkyi palaavan takaisin.
-
--- No joko muistit?
-
--- Jo. Ainalle olisi ollut asiaa.
-
-Ällistyneenä ja nauruaan hilliten Aina läksi ovea kohti. Kalle asettui
-sen eteen sulkien häneltä tien.
-
--- Nyt et pääse!
-
--- Ettenkö pääsisi?
-
-Kuin limainen kala pujahti Aina porstuaan. Kun hän tuli takaisin,
-olivat hänen silmänsä naurusta kosteat ja hän peitti käsillään kasvonsa.
-
--- Hän tuli lainaamaan keritsimiä, jotta saavat lampaansa kerityiksi,
-sanoi hän.
-
-Aterialle kammariin tulivat myöhemmin Alviina ja Hermanni. Tämä
-pariskunta oli kuin kaksi lintua, haikara ja tikka, ja Moppe
-juoksenteli heidän välillään kuin koppakuoriainen tai perhonen.
-Syödessä puheltiin vähän. Kalle vain nauraa hörhötteli ja Aina kantoi
-tuvasta ruokaa pöytään. Moppea komennettiin hiljaisuuteen. Se totteli
-niin kauan kuin sillä kesti luita ja lihaa.
-
-Ja syötyään otti Hermanni sen polvelleen, puhui sille ja silitteli sitä
-otsalta aina hännänpäähän asti, antaen sen nuoleskella kasvojaan ja
-pannen sitä tekemään erilaisia hyppäyksiä.
-
-Sitten puheltiin häistä ja uutisrakennuksen valmistumisesta, kunnes
-Miina otti jäähyväiset.
-
-Taavi läksi häntä saattamaan.
-
-Oli ruvennut tuulemaan. Harmaat pilvilohkareet ajelehtivat etemmä ja
-jättivät taivaalle kirkasta sineä. Petäjikkö kohisi ja ilmassa virtaili
-hajua pihkasta ja aukeavista lehtisilmuista. Oli suloinen lämmin.
-Järven selältä vain tulvi kylmää ja hentoisa ruohonalku nuokkui, tuulen
-lakaistessa maanpintaa.
-
-
-
-
-III
-
-
-Peläten että häntä naurettaisiin, kiiruhti Antti pois näköpiiristä. Hän
-astui pitkin askelin poikki peltojen, ohi keinun ja petäjikön, halki
-viidakon, jonka syrjällä alkoivat Hannulan pellot järven rannalla.
-Ihan likellä kuuluivat heidän oman karjansa kellot. Isä oli siellä
-paimenessa. Antti näki aidan, jota olisi pitänyt korjata, näki että
-jänisvipu aholla oli lauennut, mutta hän ei pysähtynyt, kulki vain
-hitain pitkin askelin kotiin asti. Porstuassa jo hän saattoi niellä
-mieluista höyryä leivän paistamisen jäljeltä. Porstuanpääkammarissa hän
-kaasi itselleen kaljaa ja joi oikein janonsa takaa. Tuli sitten tupaan,
-joka lainehti sauhun vallassa, työnsi leipäsalkoja tieltään, istuutui
-penkille, asetti keritsimet viereensä ja pyyhki hikeä otsaltaan.
-Sängyssä oli hänen veljensä pitkänään. Hän ei tosin nukkunut, mutta
-hän ei myöskään mitään virkahtanut. Antti, samaten äänetönnä, tuijotti
-leipäsalkoihin. Vihdoin nousi veli ajamaan sikoja porstuasta ja
-toimitti samalla pöydälle aterian.
-
--- No? kysyi hän Antilta.
-
--- Hänellä oli sormus sormessa, vastasi tämä.
-
--- No sittenhän se on päätetty.
-
--- Niinhän sitä luulisi.
-
-He istuutuivat syömään. Veli tarkasteli huolellisesti leivänpuolikasta
-kädessään. Hän irroitti pehmeää sisusta, haisteli sitä ja maisteli. He
-olivat hakeneet ulkomaan jauhoja kaupungista ja leipää oli niistä nyt
-tehty ensi kerran.
-
--- Ei tämä tule samanlaista kuin oman maan viljasta. Mitä sekoja
-pannevatkaan ryssät jauhoihinsa. Maku ja näkö tulevat kuin hallansyömän
-viljan ja hupaan menevät jauhot taikinaa tehdessä.
-
--- Ei minulle maita ruokakaan, huokasi Antti.
-
-Mutta hän pusersi kuitenkin suuhunsa höyryävän perunan, hörppäsi piimää
-päälle ja tarttui peukalollaan ja puukkonsa kärjellä ottamaan pyrstöstä
-särkeä kalakupista. Sitten hän alkoi:
-
--- Kas kun minä näen sinun kankeana kulkevan aitan ja tuvan väliä,
-tuossa häilävän leipäsalkojen keskellä tai kyyrylläsi lypsävän lehmää,
-ja kun minä sitten ajattelen, miten liukkaasti se keikkuisi Hannulan
-pihalla, niin minun vereni kohisevat ja kuohuvat niinkuin keväinen
-koski, joka on tulvillaan. Tänäänkin, miten näppärästi hän kaasi kahvia
-ja äidin sormus kiilsi sormessa...
-
--- Vai annettiin siellä kahvia, tokaisi veli väliin.
-
--- Annettiin, vehnäiskahvia, siellä juotiin hänen nimipäiviänsä. Hänen
-silmänsä nauroivat kuin taivaan tähdet lauhana syksy-yönä ja sormessa
-kiilsi äitimme sormuksen punainen kivi. Hän oli niin norja kuin
-pajuinen puu, hänen tukkansa niin lahea, hänen kätensä niin pienet.
-Minä en uskaltanut häneen katsella, sillä minä tunsin, että samalla
-olisi sisuani polttanut kuin tulisella raudalla ja pienillä käsillään
-hän jo oli minut vanginnut kovemmin kuin kruunu väkevillä raudoillaan...
-
-Antti oli unohtanut syömisensä, hän pyyhki kyyneleitä silmistään
-takkinsa hihalla. Veli työnsi piimätuoppia hänen eteensä ja virkkoi:
-
--- Onhan Haapaniemen Aina suloinen, mutta äitivainajamme kaltaista ei
-ole maailmassa, eikä Aina muistuta häntä ensinkään. Ja pitäisipä sinun
-melkein hakea sellainen, joka muistuttaa äitivainajaa.
-
-Veljekset katselivat toisiaan hetkisen ajan ääneti. Antti näytti
-neuvottomalta ja ällistyneeltä.
-
--- Ja tiedän minä yhden...
-
-Jännityksellä Antin silmät ensin riippuivat puhuvan huulilla, mutta
-sitten hän loi katseensa alas, ikäänkuin käsitettyään tuon puheen
-tarkoituksen.
-
--- Se on Selma Hakalasta... Näithän sinä hänet lukukinkereillä ollessa
-ja minä olen hänet nähnyt kahdestikin ja olen muiltakin tiedustellut.
-Kaikki häntä kilvan kiittävät... Älä ällisty sitä, että he ovat
-erilaiset, toinen on kuin kukka tai lintu, toinen kuin voisilmä
-puurovadissa, toinen saattaa vaikkapa kaivaa ojaa rinnallasi, toista
-tuskin uskaltaisi päästää riihipölyyn.
-
--- Mutta äitimme oli yhtä paljon kukkanen kuin voisilmä, sanoi Antti,
--- Aina on kyllä heikkosorminen, mutta minulla on vahvat nyrkit, hänen
-ei tarvitsisi pitää huolta muusta kuin sisähuushollista. Että minä
-pellolle kuulisin hänen naurunsa helinän, että tupaan tullessani hän
-nauraisi vastaani, siinä olisi minulle tarpeeksi. Hän olisi ikäänkuin
-rasvana, joka panisi minun pyöräni kiertämään.
-
--- Mutta et sinä Selmaakaan katuisi. Ja minä vain tahtoisin varoittaa
-sinua tarkasti ajattelemaan ennenkuin tuot toisen naisen tähän
-äitivainajamme sijalle.
-
--- Minä en voi naida toista kuin Ainaa. En voi. Mutta rakas veljeni:
-nai sinä Selma ja minä jään naimattomaksi.
-
--- Älä hulluja, enhän minä kelpaa akkaa elättämään, hyvä kun saan
-omankin elämäni tässä laahustetuksi loppuun asti.
-
-Antti oli tästä keskustelusta käynyt niin alakuloiseksi, että hänen
-veljensä huomasi turhaksi enää ruveta viittaamaan Selmaan. Hän käänsi
-sentähden puheensa Ainan ja Antin häihin.
-
--- Jospa vaan nyt Aina minut ottaisi! huokasi Antti.
-
--- No tietysti hän ottaa, koska hän jo pitää sormessaan sinun
-sormustasi.
-
--- Mutta ei se sittenkään ole varma ennenkuin minä puhemiehen kautta
-olen vienyt hänelle kihlat ja saanut hänen vastauksensa.
-
--- Tottahan hän nyt vaan tietää, että sormus on sinun? kysyi hetken
-kuluttua veli. -- Kuinka sinä teit?
-
--- Kuinkako tein? Olin päivätyössä Haapaniemessä, luomassa tunkiolla,
-pojat olivat mudan vedossa. Menin sitten tupaan pyytämään kaljaa
-juodakseni. Sattui tupa tyhjäksi, kun Aina toi tuoppia. Minä otin sen
-häneltä ja hän kääntyi selin päin minuun, mutta minä ehdin huulten
-raosta nähdä hänen hampaansa. Ja kun minä olin laskenut kaljatuopin
-kädestäni, puhui minulle sisällinen ääni: "ota sormus taskustasi, pane
-se tytön käteen ja kysy häneltä rupeaako hän elämäsi kumppaniksi!"
-Mutta mitenkä lienevätkään sanat takertuneet kurkkuuni, ja minä astuin
-hiukan syrjään, taivutin selkääni ja pistin sormuksen permannon rakoon.
-Ja menin sitten takaisin tunkiolle. Enkä minä ole puhunut sen enempää,
-olen vain odottanut, että hän vastaisi sormuksen kautta. Tänään se oli
-hänen sormessaan.
-
-Antti kertoi tämän kymmenenteen kertaan, aina samalla hartaudella ja
-tarkkuudella kuin ensimmäisen kerran.
-
--- Mutta, sanoi veli, -- sinä olit varomaton. Joku olisi saattanut
-astua sille kohdalle.
-
--- Mutta kivihän kiiltää, väitti Antti innokkaasti.
-
--- Niin kiiltääkin. Se ei ole tavallinen kivi, isä oli sen ostanut
-markkinoilta.
-
-Veljekset vaikenivat. Toinen heistä söi vielä, sillä hän oli
-huonohampainen, mutta Antti oli aikoja sitten lakannut syömästä ja
-istui penkillä. Kun he tunnin verran olivat vaienneet, lausui toinen:
-
--- Ei kiistellä, veljeni. Nai sinä Aina niinkuin sydämesi käskee. Vie
-mullikka kaupunkiin ja tuo sieltä kamaa niinkuin muutkin sulhaset,
-toimita asiasi puhemiehellä niinkuin muutkin tekevät.
-
--- Isä on koko kauppaa vastaan, huokasi Antti.
-
--- Isä meinaa vaan ettei tyttö menestyisi meidän oloissamme, hän kun on
-tottunut tanssiin ja höllään pitoon. Ja pahojapa hänestä on puhuttu.
-
--- Nuorena on jalka niin keveä. Kyllä maailma tassii.
-
--- Mutta Selma on jo valmiiksi tassittu...
-
-Antti läksi ulos. Hän rupesi miettimään, että jospa lieneekin parasta
-pysyä naimattomana niinkuin tähänkin asti. Hän meni korjaamaan aitaa,
-hän oli pahoilla mielin. Tunnin verran hän teki työtä. Silloin ratkesi
-nappi, joka oli välttämätön pitämässä kiinni housuja. Vieläpä se
-singahti niin kauas, että vaivalla löytyi. Mies piteli sitä kädessään,
-punnitsi sitä siinä ja alkoi ajatella.
-
--- Sinä pikkuinen kapine, mitä ajatuksia sinä toit! Nyt menen minä
-tupaan ja näillä kankeilla käsilläni minä rupean neulomaan sitä
-housuihini. Kuinka näppärästi hän ottaisi neulan ja ennenkuin olisin
-ehtinyt sukeltaa hänen nauravia kasvojansa katsomaan, olisi työ jo
-valmis ja hän pistänyt napin reikään.
-
-Antin mieli oli musta, kun hän astui tupaan ja seinänraosta mustien
-hirsien välistä otti neulan ja lankakerän. Hänen veljensä oli
-tottuneempi paikkaamaan ja neulomaan, mutta Antti ei nyt pyytänyt
-häneltä apua. Veli oli asettanut leipäsalot orsille, hosiolla ja
-hiekalla kuurannut maitoastiat illaksi ja laittanut ne seinävierelle
-päivänpaisteeseen kuivamaan. Hän näki Antti-veljensä synkän muodon,
-seurasi häntä tupaan ja katseli hänen työtään.
-
--- Eipä ole kangaspuitakaan ollut moneen vuoteen Hannulan tuvassa.
-Mutta nyt ne saadaan! sanoi hän tyytyväisenä. -- Ostovaatteissa,
-särkistä lakkiin asti ostovaatteissa on käyty. Mutta nyt niitä saadaan!
-Kuuluu olevan Aina näppärä kaikissa käsitöissä.
-
-Eivät vielä yhtään lauhtuneet Antin kasvot. Hän tuuppasi langan
-kaksinkertaisena paksun neulan silmään, sylki sormilleen, laittoi
-vankan solmun päähän ja työnsi sitten neulaa läpi kankaan, painamalla
-sen tylsää päätä ikkunalautaan.
-
--- Ei tarvitse sinunkaan sitten tuossa kyniä ja vanutella. Sehän vinkuu
-niin surkeasti se neulakin. Johan sinä sen taitat. Anna pois, minä
-neulon.
-
-Antti jätti työnsä veljelleen ja jäi tuijottamaan ulos.
-
--- Sen pienet sormet pistelevät sitten sukkelasti kuin sukkula kankaan
-välystää -- ja äitivainajan sormus välkkyy. Voi sinua onnen mies!
-
-Jo hymyili hiukkasen Antti.
-
--- Puree ensin, sitten nuolee! sanoi hän.
-
-
-
-
-IV
-
-
-Kun Aina oli saattanut Miinan ja Taavin pihalle, otti hän selvän että
-Maijastiina oli työssä, joka piti häntä kokonaan kahleissa: kuorimassa
-maitoja kirnuun. Aina kaivoi nyt sänkynsä jalkopuolelta, peitteen alta
-esiin pienen pussin, kaappasi tuvasta kahvirännälin ja juoksi kiireesti
-pihan poikki piikojen kammariin, jossa hän oli ylläpitänyt hiilosta.
-
-Lattia oli niin likainen, että hänen täytyi kohottaa helmojansa.
-Pahnojen joukossa näkyi maitopytty, rikkinäinen pata ja kivivati
-puolillaan maitoa. Toinen puoli oli valunut lattialle. Särkyneen
-lautasen syrjällä ikkunalla oli pari suolaista särkeä. Sängyssä
-pahnojen ja ryysyjen päällä makasi likainen lampaankaritsa; nurkassa,
-oljilla oli vasikka. Toisen oli emälammas hylännyt, toinen oli kipeänä.
-Ainan täytyi puhdistaa tuolikin, ennenkuin hän saattoi sille istuutua,
-polttaakseen kahvinsa. Likaisuus oli hänen luonteelleen vastenmielinen,
-vaikkei hän välittänyt järjestyksestä.
-
-Karitsa sängyssä rupesi liikkumaan, se hyrisi, kapusi seisomaan,
-hyppäsi alas ja määkäisi.
-
-Aina ei siitä huolinut, heilutteli vain rännäliä ja katseli hymyillen
-hiilokseen. Äkkiä hän naurahti.
-
-Pitikö hänen tietää, että sormus oli Antin? Pitikö hänen mennä
-sitä tarjoamaan, kun ei miehellä itsellään ollut älyä tulla sitä
-ottamaan? Salavihkaa hän oli nähnyt, kuinka Antti oli pannut sen
-permannon rakoon. Siitä hän oli sen korjannut, ihmisten jaloista, ja
-pitänyt sitä sormessaan näytteillä, että omistaja saisi periä. Eikä
-omistaja ottanut, vaikka kyllä näki. Vaikka vielä olisi pitänyt sitä
-kihlasormuksena! Mutta oliko tuo nyt tapa kosia? Miksei hän tullut
-puhemiehen ja kihlojen kanssa niinkuin oikea ihminen ainakin? Mutta se
-oli nahjusmies ja toimeton löntikkä koko Antti!
-
-Aina nauroi ja ajatteli edelleen.
-
-Äkkiä pisti lammas turpansa hänen kainaloonsa. Aina tuuppi sitä pois
-luotaan. Se oli käynyt maitokupilla ja tahrasi hänen pukunsa. Nyt
-se meni kirstun luo, kaasi siellä tuohikopan, josta katkismuksen
-lehtiä, tulitikkuja ja muuta romua vieri lattialle. Vasikkakin nousi
-ja kompuroi nuuhistelemaan tulitikkuja lattialla. Tyhmän näköisinä
-molemmat tulivat Ainan eteen eivätkä paenneet, vaikka hän uhkasi niitä
-polttavalla kahvirännälillä.
-
--- Haistelkaa nyt ja maistelkaa, huusi hän niille lähtiessään.
-
-Käydessään jyväaitan avonaisen oven ohitse, tuli Aina tarkkaavaiseksi
-ja pingoitettu piirre syntyi hänen kasvoillaan. Maijastiina oli aitassa
-ja kanat oven suulla hänen edessään.
-
-Olikohan se mitään huomannut? Mitähän se tarkasteli? Aina sai hänen
-huomionsa käännetyksi pois kertomalla, että piikojen kammarissa oli
-särkynyt vati. Akka sulki kiireesti oven, riensi sinne ja palasi hetken
-perästä, kädessä vadinpalaset, jotka hän saattoi isännän kammariin.
-
-Illansuussa tuli Juhana Tuusjärvi, isäntä itse, kotiin. Hevonen oli
-märkänä niinkuin kovan ajon jäljeltä, vaikka se maantieltä asti oli
-tullut käyttöä. Juhana oli käynyt huutokaupassa, josta hänen olisi
-tullut saada kolmatta sataa markkaa ja tiellä oli hän pistäytynyt
-ahdistamassa muitakin velkamiehiään, joilta saaminen näytti
-epävarmalta. Niin oli kiireisenä aikana kulunut hukkaan kaksi päivää.
-Tämä teki Juhanan mielen kiukkuiseksi ja vielä enemmän hän kiivastui
-avatessaan tuvan ovea ja huomatessaan, että nuotanparsijat, joiden
-eilen olisi pitänyt valmistua, vielä olivat työssä. Maijastiina oli
-kaivolla hakkaamassa sianruokaa, mutta hän kiirehti sisään iloiten
-siitä, että isäntä nyt torui oikein tuntuvasti. Se mitä hän kuuli, oli
-jatkoa edelliseen.
-
--- Teihin ei kuulu, miten minä korjaan omani. Karttakaa etteivät minun
-nyrkkini rupea korjailemaan teitä tästä... Tällaisena aikana teitä
-on tässä pidetty rahapalkalla, kun ruokapalkalla jo saa miehiä miten
-paljon hyvänsä. Joutenhan te tässä jauhaisitte talon ruokaa -- mutta
-nyt ulos paikalla...!
-
-Ja isäntä kirkaisi, polkien jalkaa permantoon.
-
--- Se loppuukin jo kohta...
-
--- Vai kohta! ärjäisi isäntä ja uhkasi nyrkillään. -- Ulos ovesta! Minä
-pistelen loput itse. Vai ette lähde!
-
-Hän seisoi vuoroin suorana, kumartui vuoroin eteenpäin ja heristeli
-käsiään, joita uhaten puristeli nyrkeiksi. Tukka oli tuuhea, pitkä,
-takana leikattu tasaiseksi ja jaettu kahden puolen, otsalta pois.
-Siinä oli jo harmaita hapsia tummien joukossa. Kasvot olivat kalpeat,
-jokainen piirre syvään uurrettu, huulet ohuet ja suun ympärillä veltto
-piirre, nenä oli käyrä ja suippea, leuasta riippui parta harmaana,
-harvana kuin pukilla. Silmät kiiluivat terävinä, ääni oli läpitunkeva.
-
-Maijastiina, peläten mahdollista käräjäjuttua, oli kadonnut ja miehet
-pakenivat minkä pääsivät. Juhana meni rauhoittuneempana huoneeseensa ja
-huusi sinne Ainan.
-
-Tyttö astui sisään keveästi ja nuokkuen kuin heinä hiljaisessa
-tuulessa. Heti sattuivat hänen silmänsä vadinpalasiin nurkassa ja
-pieni nauru pääsi häneltä. Sitten hän asettui istumaan isänsä viereen
-sängynlaidalle, kohotti leikillisesti leukaansa häntä vastaan ja sulki
-silmänsä.
-
--- Minä olen särkenyt. Lyökää nyt, isä!
-
--- Pitäisihän minun lyödä kun sinä olet niin huolimaton, vastasi Juhana
-ja silitti tytön mustaa tukkaa.
-
-Aina olikin taas niin ihmeen soma. Kun hän nyrpisteli nenäänsä ja
-päästi suunsa ilmoittamaan tyytymättömyyttä, olisi isä voinut häntä
-suudella niinkuin nuorena ollessaan tyttöjä tansseissa. Hänen katseensa
-suunnasta huomasi Juhana, että vadinpalaset häntä suututtivat.
-
--- Älä sinä Maijastiinaa soimaa siitä että hän minulle ilmoittaa kaikki.
-
--- Tämän talon koira, hyi!
-
--- Tarpeellinen olemassa. Mihin olisin joutunut teidänkin kanssanne,
-kun jäitte äidistänne niin pieniksi. Menettekö keinumaan?
-
--- Olemmehan me aikoneet, Kalle, Alviina, Hermanni...
-
-Välinpitämättömästi Aina ensin koetti esitellä keinumisen, mutta ei
-sitten voinut pidättää nauruaan. Hän karkasi äkkiä seisomaan, peitti
-käsillä säteilevät silmänsä ja kiikutteli vartaloaan, jonka ympärillä
-vaalean punainen pumpulihame oli niin väljänä, että melkein luuli hänen
-voivan karistaa sen päältään, jos tahtoi.
-
--- Taavin morsian kävi täällä, muisti hän äkkiä.
-
--- No? kysyi Juhana. Aina ravisti päätään.
-
--- Olevinaan! Ja tuollainen siivo, jumalinen.
-
-Juhanalle olivat sellaiset henkilöt vastenmieliset. Hän ei kysellyt
-enempää, vaan lähetti Ainan kuulostamaan, oliko sauna valmis.
-Mietteisiin vaipuneena hän avasi kaappinsa oven, näki että kaikki
-oli entisellään ja heitti sinne kudotun kukkaronsa. Sitten hän läksi
-saunalle. Aina ja Maijastiina olivat siellä jo joutuneet sanakiistaan,
-mutta Juhanan tullessa loppui riita ja Maijastiina jäi ääneti hautomaan
-vastoja. Sanattomana Juhana riisuutui ja paneusi pitkäkseen penkille.
-Suloisessa varissa hävisivät kaikki mieliharmit ja löyhkävä vastanhaju
-raukaisi ja sulatti jäseniä kuin sade kevätlunta. Kaikki esineet
-ympärillä, penkki ja kattohirret olivat kadonneet pimeään ja ainoastaan
-muurin suu hohti punaisena tulikitana. Sirkat lauloivat solassa ja
-vihaisesti pihahti kiuas, kun Maijastiina heitti löylyä. Välistä kuului
-Aina laulavan, kävellessään pihamaalla. Eihän hän koskaan liikkunut
-laulamatta.
-
--- Siitä se vasta oikein haukkui minulle, että isännälle kannan
-vadinpalaset ja muut.
-
-Maijastiina lausui nyt sen, mitä oli mielessään hautonut koko sen
-ajan, jonka vastat hautuivat kiukaalla. Hän ropsotteli vastoilla,
-valoi vesillä, meni välillä heittämään löylyä ja tuli sitten taas
-hieroskelemaan Juhanaa. Tämä vain haukotteli suloista väsymystä ja
-vastasi, että se Aina on niin taitamaton ja lapsellinen.
-
--- Taitamaton! murahti Maijastiina. -- Kunhan vain olisi! Huolimaton
-se kyllä on. Kävi täällä sitten Taavin morsian ja silloinkos ne oikein
-ajoivat raivoa Kallen kanssa. Ja sitä piikojen ja renkien laiskuutta,
-kun...
-
--- Johan minä niitä hätyytin, sanoi Juhana kärsimättömästi.
-
-Maijastiina huomasi, että nyt ei tuohon mikään pysty. Hänellä oli
-sentään kerrottavana hyvin painava asia, jolle hän vähitellen valmisti
-alaa.
-
--- Mitäpä minä puhun asioista, jotka eivät minuun kuulu. Koiran nimen
-vaan olen saanut.
-
--- Mitä turhia. Kerro vain kerrottavasi.
-
-Maijastiina jatkoi ikäänkuin hän ei olisi kuullut isännän viimeisiä
-sanoja, alakuloisella äänellä:
-
--- Rajalan nuori emäntä kävi täällä.
-
-Ähäh jopas virkosi! Juhana oli noussut istumaan.
-
--- Olisikohan sillä ollut maksaa? Tuskinpa. Sillä kun vaimo tulee, niin
-se aina tulee rukoilemaan armoa. Niin se kävi syksylläkin ja minä hullu
-heitin ne oljet.
-
--- Rajalan mies on kipeänä ja olivat myyneet mullikkansa.
-
--- No sittenhän sieltä voisi saada jotakin, jolleivät jo ole muuttaneet
-mullikkaa leiväksi. -- Onko käynyt muita?
-
--- Kaksi miestä. Lupasivat huomenna tulla.
-
-Ja nyt hän alkoi puhua siitä mitä hän niin oli valmistellut.
-
--- Sitten kävin minä jyväaitassa panemassa sinne kissaa, kun on niin
-niitä hiiriä, ja annoin kanoille kauroja...
-
--- Se on turhaa, intti Juhana väliin. -- Jo ne elävät nurmella.
-
--- Mutta kun tulevat tässä häätkin. Että munisivat...
-
-Samassa raoitettiin ovea ja Ainan ääni lausui:
-
--- Nyt menemme keinulle: että tiedätte.
-
--- Älkää olko kauemmin kuin auringon laskuun, huusi Juhana vastaan.
-
-Hetken kuluttua alkoi Maijastiina:
-
--- Niin, minä kävin jyväaitassa. Kun eilisaamuna siellä kävin, panin
-lapion seisomaan molempien hinkaloiden väliin. Ihan osaisin tänä
-hetkenä sen asettaa, niinkuin silloin. Ja nyt se oli muutettu ja jyviä
-jäänyt permannolle. Hinkalo kyllä oli tasoitettu, kävijä oli kyllä
-laassut jälkensä. Mutta minua ei saa petetyksi...
-
--- Se on mahdotonta. Etkö ole säilyttänyt avainta?
-
--- Säilyttänyt avainta? Itse ette sitä paremmin säilytä. Se on minulla
-hampaitten välissä. Se jäi vain silmänräpäykseksi kammarin pöydälle,
-kun leipiä paistoin. Mutta silloin olivat kaikki väet työssä. Kotona ei
-ollut kuin Aina...
-
-Viimeiset sanat akka kuiskasi ja ne lausuttuaan astui hän heti alas
-lauteilta heittämään lähtölöylyä.
-
--- Älä hiidessä, kirkaisi Juhana. -- Kynteni palavat.
-
--- Kastakaa veteen kyntenne!
-
-Matalalla äänellä Maijastiina sitten hänelle lateli kaikki
-pikkuseikatkin, mitkä olivat tapahtuneet hänen poissaollessaan.
-Miettiväisenä, tarkkaavan totisena Juhana kuunteli. Hänen hyvä mielensä
-oli nyt kerrassaan poissa. Kun hän oli syönyt illallisen, jäi hän
-yksin huoneeseensa ja avasi kaappinsa. Se oli ainoa herrasmainen
-huonekalu koko talossa, sillä isäntä vihasi kaikkea herrasmaista ja
-kaappia hän sieti vain siksi, että siinä oli niin mukavia laatikoita,
-ovilla varustettuja osastoja ja salaisia soppia. Sieltä sokkeloiden
-pimeydestä hän haeskeli ja kaiveli, otti pusseja, joista laski
-setelit, kunkin lajin erikseen. Pussit muistuttivat tupakkakukkaroa
-ja setelit eivät ulkonäöltään paljoakaan eronneet tupakanlehdistä.
-Sitten tuli läkkilaatikon vuoro, jossa oli kuparia ja toisen jossa oli
-hopeaa. Vihdoin löytyi sellainenkin säiliö, jossa oli kaiken karvaa,
-kultarahoista yhdenpennin vaskirahoihin asti -- sillä hän piti niitäkin
-varalla: sattui välistä tarvitsemaan. Niin hän seisoi paitahihasillaan,
-harva, harmaa parta riippumassa rinnalla, tuuhea tukka hajallaan,
-kyyristyneenä hengittämään homehtuneen metallin ja likaisten seteleiden
-tuoksua.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hannulan saunassa, vanhimpana seitsemästä lapsesta oli Juhana
-syntynyt. Isä oli renki, äiti piika, toinen oli myötäjäisinä tuonut
-yhteiseen pesään ruistynnörin, toinen yksikesäisen mullikan, jonka
-oli säästöillään ostanut. Ensimmäisen lapsensa syntyessä olivat he
-saunakesteinä Hannulassa. Ja Juhanan muistot siltä ajalta väikkyivät
-ikäänkuin saunasavussa. Milloin istui hän penkillä, paljas jalka
-kippurassa kiikutellen pärekoppaa, joka riippui alas katosta ja
-jossa veli tai sisar lepäsi viattomuuden unessa. Milloin makasi hän
-vatsallaan saman kopan ääressä, joka oli nostettu lattialle siksi
-ajaksi kun saunaa lämmitettiin. Milloin hän yritti karata ja isä sai
-hänet kiinni käsipuolesta, silloin seurasi selkäsauna. Hänet tuotiin
-takaisin saunaan ja siellä kuluivat hänen päivänsä kunnes isä rupesi
-torppariksi ja Juhana pantiin paimeneen.
-
-Väljään metsään, jossa ei kukaan kieltänyt! Hän nautti vapaudestaan
-aavistamattomalla riemulla, hoilotti ja huusi kallioilla, särki
-huvikseen linnunpesiä, ajoi edellänsä karjaa ja ratsasteli kylän
-hevosilla, jotka kävivät haassa laitumella. Isälle vietiin kanteita,
-poika sai selkäänsä, karkasi kotoa ja tuotiin takaisin. Lempeä äiti
-itki hänen tähtensä, isä kohteli kovuudella, mutta olisi mielellään
-pitänyt hänet apunaan torpassa. Pojan halu veti maailmalle. Rippikoulun
-käytyään läksi hän sovinnolla kodistaan ja pääsi rengiksi taloon,
-josta renki keskellä vuotta oli ajettu pois. Sitten hän palveli
-vuoden siellä, toisen täällä, kiersi koko maan, teki työtä kuin mies,
-joutui riitaan kaikkialla ja suoriutui aina sakoitta käräjistä. Joka
-markkinoilla hän mellasti, joka tansseissa hän oli johtajana. Raha ei
-häneltä koskaan kulunut, sillä hän ymmärsi elää toisten kustannuksella,
-mutta samalla hän sai asiat sellaiseen valoon, että kaikki luulivat
-hänen tarjonneen ja maksaneen.
-
-Tuusjärven talossa palvellessa oli nuori tytär rakastunut häneen. He
-menivät naimisiin, asettuivat suurelle torpalle ja elivät yhdessä
-toistakymmentä vuotta. Silloin kuoli vaimo ja taloon tuli Maijastiina,
-isännän sukulaisia. Hänen ahneissa käsissään karttui omaisuus ja
-hänen kurinsa alaisina kasvoivat lapset, mutta Juhanasta katosivat
-katoamistaan lempeämmät tunteet. Hän rupesi kovaksi kaikille muille
-kuin lapsilleen, joita hän ei sallinut kuritettavan. Moitittavaa kyllä!
-Kun maailma moitti hänen poikiaan, moitti hän maailman mukana. Se ei
-häneen koskenut, sillä hän ei heistä välittänyt. Mutta tytärtään hän
-rakasti ja tyttärensä rakkautta hän halusi. Sentähden hän ei kieltänyt
-häneltä mitään. Hän sai vaatetta, hän sai huvitella. Juhanan täytyi
-nähdä hänen kasvonsa iloisina, tietääkseen, ettei hänen sydämessään
-vallinnut katkeruus ja viha kotia ja isää kohtaan.
-
-Mutta Ainasta oli ruvennut nousemaan huolia ja maailma syytti häntä,
-Juhanaa, siitä että tyttärestä oli tullut viekoittelija, joka johdatti
-kiusaukseen koko kylän nuorison. Isän olisi muka ensiksikin pitänyt
-hävittää maaltaan se keinu. Mutta kun ei Aina viihtynyt, jollei hän
-saanut huvitella!
-
-Juhanalta veivät unen nämä ajatukset. Ja niihin hän aina johtui
-takaisin, vaikka olisi ollut tärkeämpiäkin huolia, velkamiehistäkin oli
-viime aikoina ollut senverrattomat harmit. Rahoja oli paras säilyttää
-lukkojen takana, sillä pankitkin saattoivat olla epävarmat, ne kun
-olivat herrojen käsissä. Vilja oli pantava maailmalle tekemään kasvua
-viimeiseen kappaan, sillä kappa antoi koroksi kapan. Sata prosenttia!
-Se kelpasi. Ja oljet tuottivat nekin. Sopisi sitten ensi vuonna heittää
-pois yhden piioista, koska Taavi ottaisi siihen vaimon syömään.
-
-Ja taas sukelsi muitten ajatusten alta esiin Aina.
-
-Olikohan hän jo kauankin noin käynyt ottamassa jyväaitasta? Olihan se
-tavallista talonemäntien ja tyttärien kesken, mutta ei hän sentään
-olisi sitä luullut omasta tyttärestään. Tytär oli nuori, kaunis ja
-rikas: miksei häntä käyty pyytämässä suuriin taloihin? Ei siksi, että
-isä olisi tahtonut hänet naittaa, mutta hän olisi mielellään hänen
-isänään lähettänyt kihlarahoja takaisin ja vihdoin antanut hänet
-arvokkaimmalle, oikein suuren talon perilliselle. Mutta ne suuret
-perilliset eivät tahtoneet tulla, huonommat saivat rukkaset, ja löytyi
-sellaisiakin sulhasia, jotka leikittelivät keinulla Ainan kanssa, ja
-yöllä tulivat koputtamaan hänen ikkunaruutuunsa... Sellaisia huolia
-oli hänellä, vanhalla miehellä. Se oli lapsellisuutta koko tämä hänen
-rakkautensa Ainaan, heikkoutta ja pään vikaa. Toinen komento oli
-tarpeellinen: keinu kumoon, tyttö työhön...! Mutta jos hän lähtee
-kodista isälleen katkerana... Pintaa karmi sitä ajatellessa. Äkkiä hän
-alkoi kuunnella.
-
-Oli tyyntynyt ja väräellen vieri ilman läpi kirkas sävel, sulava
-kuin linnun liverrys. Tuskin oli kaiku vaiennut, ennenkuin se soi
-toistamiseen, heleänä ja hellänä, kuollen uuteen kaikuunsa. Sillä
-tavalla ei huijannut kukaan muu kuin hänen tyttärensä Aina. Juhana
-seisoi vielä rahojensa ääressä, hän sulki äkkiä kaapin oven ja
-heittäysi vuoteelleen.
-
--- -- --
-
-Tuo samainen Ainan huhuaminen herätti ajatuksia muuallakin.
-
-Hannulassa olivat miehet lypsämässä lehmiään. Antti oli korjannut
-aitaa iltapäivällä ja työtänsä viimeistellessä kohtasi liverrys hänen
-korvansa. Kädet ristissä hän sitä kuunteli, tuskin uskaltaen liikahtaa.
-Kun viimeinen kaiku oli rauennut, otti hän maasta kirveensä ja
-rautaseipäänsä ja läksi kotiin.
-
--- Kuulitteko? sanoi hän. -- Nyt se on päätetty: hänet minä tuon
-Hannulan pihoille äitivainajan sijalle. Hän on vain hento kukka
-ja livertelee kuin lintu. Mutta onhan meitä voisilmiä jo täällä
-ennestäänkin.
-
-Vanha isä pyyhki silmiään kuullessaan puhuttavan vaimostansa.
-
--- Minä olen kauan epäillyt häntä tänne ottaa, sillä hänestä on
-kuultu pahoja. Mutta veljesi on puhunut puolestasi ja jos tyttö sinua
-rakastaa, niinkuin sinä häntä, niin Jumala teitä siunatkoon. Olkoon
-minusta se kaukana, että pyytäisin erottaa sitä, mitä rakkaus on yhteen
-sovittanut.
-
-Antti nojasi rautalapioonsa, kädet ristissä. Sitten hän nosti päänsä.
-
--- Nyt minä pukeudun ja riennän keinulle nuorten joukkoon näkemään,
-kuinka äidin punakantainen sormus kiiltää minun antamanani
-kihlasormuksena morsiameni sormessa.
-
-
-
-
-V
-
-
-Kalliolla metsän laidassa, tien varrella oli Haapaniemen keinu. Järven
-aava selkä aukeni siinä näköalaksi.
-
-Ilma oli kokonaan kirkastunut ja tuulikin tyyntynyt, mutta maa pysyi
-sulana. Rannalle oli kokoontunut suuria jäälohkareita ja keskeltä oli
-järvi avoin, syvä ja tyyni. Sulamattomat jääkappaleet uiskentelivat
-taajassa, rauhallisesti, tuskin liikkuen paikalta.
-
-Ei ollut sinä iltana kalliolla väkeä niin paljon kuin muulloin, sillä
-yksin lauantai-iltana ehtivät kaikki nuoret keinulle. Vain kymmenkunta
-poikaa ja pari kolme tyttöä oli tullut viettämään Haapaniemen tyttären
-nimipäiviä.
-
-Aina istui kivellä, kohennellen pitkällä kepillä tulta, jonka päällä,
-seipään nenässä kahvipannu porotti. Kannolla hänen vieressään soitti
-hanuria Maunu, nuori naapurinpoika, joka Ainaa tavoitteli kullakseen.
-He kumartuivat vastatusten, kiistelivät, sopivat, nauroivat ja joskus
-sai Maunu kierretyksi kätensä tytön kaulaan. Keinussa kiikkui toisia
-toveria, toisia käveli kalliolla, Kalle ja yksi miehistä olivat
-lähteneet rantaan. Mies osoitti pulloa taskussaan ja kysyi:
-
--- Tottahan teiltäkin tuodaan?
-
--- Kyllä, kyllä, kunhan Hermanni tulee. Hänellä ovat viinavarat.
-
-Ja Kalle keksi suuren jäälohkareen melkeinpä kiinni rannassa, hypähti
-sen päälle ja meloutui sillä seisoen pitkin rantaa. Ympärillä humisi
-petäjikkö, linnut lauloivat, käki kukkui ja selällä uivista jäistä
-läksi kylmiä henkäyksiä. Kalle huvittelihe hetken yksinään, mutta loi
-sitten katseensa rannalle.
-
-    Onkos siellä neitosten joukossa yhtään ainoaa,
-    joka tahtois poloisen poikasen kanssa kovan onnen jakaa?
-
-lauloi hän ja huitoi käsiään.
-
--- Joka tahtoisi poloisen poikasen kanssa kylmän jääpalan jakaa? pisti
-Aina nauraen väliin.
-
-Tytöt olivat heti valmiit heittämään keinun mennäkseen Kallen seuraan.
-Mutta keinuvat miehet eivät seisahduttaneet vauhtia. Hurjemmin ja
-hurjemmin keinu kiikkui, sen liitteet rusahtelivat. Tytöt huusivat ja
-lupasivat heittäytyä suin päin maahan. Miehet pitelivät heitä kiinni.
-Ja siinä syntyi molemminpuolinen kina, itku toiselta, nauru toiselta
-puolen ja vauhdin yltymisestä piti huolta kaksi miestä, seisoen
-keinussa.
-
--- Paremmin, paremmin! huudahteli Aina mättäältään, vaikka meno häntä
-jo hirvitti.
-
-Keinu oli kiertymäisillään ympäri, kun vahvat kourat sen seisauttivat.
-Hermanni vaimonsa kanssa oli tullut paikalle.
-
--- Särjette vielä koko keinun, sanoi hän komentavasti.
-
-Keinuminen loppui sillä kertaa. Kalle sai tytön kanssaan jääkappaleelle
-ja siinä he yhdessä lauloivat ja hoilottivat. Välistä sävähytti Kalle
-polviaan ja silloin kirkaisi tyttö, tarttuen häneen kiinni. Hetken
-perästä uudisti Kalle temppunsa jotta vesi vieri yli jäisen pinnan, ja
-nauroi tytön pelästykselle. Kiven ääressä rannalla lyötiin korttia.
-
-Mutta Aina nosti kahvipannun tulelta. Keinu jäi silloin tyhjäksi ja
-kaikki kokoontuivat hänen ympärilleen.
-
--- Kenenkäs rahoilla tänään on hankittu kahvit?
-
--- Haapaniemen tyttären päiviähän täällä juodaan.
-
--- Neuvossapa olen ollut, selitti Aina itse.
-
--- Puhu nyt meille: oikeinko sovinnolla sait?
-
-Aina heilautti päätään ja hymyili.
-
--- Mitäs minä siitä salaan. Jos tahdotte tietää, niin oli asia näin.
-Eilen keskellä päivää kun "talon koira" paistoi leipiä tuvassa, otin
-minä jyväaitan avaimen ja lähetin jyviä kauppamieheen. Ja sain nämä
-kahvit sijaan.
-
-Aina aukaisi säteilevät silmänsä ja katsoi ympärillensä.
-
--- Sukkela varkaus, sukkela varkaus, sanottiin joka haaralta.
-
--- Varkaus! venytteli Aina loukkaantuneesti. -- Hävetkää te! Että
-minä varastaisin, kun keskellä päivää otan sellaista, jota ei minulta
-koskaan ole kielletty. Isä nyt tuosta köyhtyisi ja tuota minulta
-kieltäisi. Eipä...
-
--- Oikein puhuttu! sanoi Maunu ja houkutteli Ainaa polvelleen.
-
--- Kuinka Ainan silmät kiiluvat! Ihan kuin tinanapit tai viinapullon
-suut...
-
--- Pois kahville!
-
--- Kahvi jähtyy!
-
--- Onko killisilmä kasvanut kiveen kiinni, kun ei ollenkaan ole
-liikkunut tuosta paikasta? kysäisi Kalle leikillä sisareltaan.
-
-Saappaat märkinä, punaposkisena hän astui tyttönsä rinnalla.
-
--- Niin minäkö? -- säpsähti Aina. -- En vielä. Odotin että veljeni
-Kalle toverineen ensin jäätyisi kiinni jäälauttaansa. Ehkä olisin
-minäkin sitten kasvanut kiinni kiveen.
-
--- Minä en rupeaisi jäätymään samalle lautalle tuon kanssa, puhui tyttö
-nyrpeästi, tuupaten Kallea.
-
--- Mitäs tulit? Mielissäsipä näytit olevan. Ota pois paperossi!
-
-Kalle tarjosi hänelle kätensä. Tyttö sylkäisi siihen.
-
-Heidän kiistellessään lauloi Aina:
-
-    Tyttö se luuli olevansa onnen kukkulalla,
-    Vaikka se seisoi jääkasan päällä taivaan kannen alla!
-
-Ja kun Kalle, vedellen sauhuja paperossistaan, kietoi kätensä toisen
-tytön kaulaan, oli Ainalla uusi laulu valmiina:
-
-    Otan otan uuden kullan, otan aikani kuluksi.
-    Saa se olla vanha kulta sen uuden kultani suruksi.
-
-Kalle yhtyi häneen, huomaten sanat sopiviksi itselleen. Ja hylätty
-tyttö alkoi laulaa hänkin:
-
-    'Kasvaahan nuo järven kailat ilman kitkemättä:
-    Sain minä eron vanhasta heilasta ilman itkemättä.'
-
-Ja sitten he kaikki purskahtivat nauruun ja kävivät kahvin kimppuun.
-Kortinlyöjät istuivat yhä innostuneina työhönsä. Lehdet läiskivät
-kiviseen pöytään, viinapullo kulki miehestä mieheen ja kasvot
-totistuivat.
-
-Aina oli joutunut kahden pojan väliin istumaan. Hän sinkautteli
-siinä pilapuheita ja nauraa helisti heidän sukkeluuksilleen. Maunun
-kävi jo kateeksi. Ainan sormessa oli sormus, jonka antajasta hän
-välttämättömästi tahtoi saada selkoa. Hän hankki ruuhen, laski
-harmoonipelinsä tuhdolle ja sai Ainan houkutelluksi mukaansa järvelle.
-Pieni ruuhi luikerteli kiikkeränä jääkappaleitten välissä.
-
-Maunu veteli peliään, Aina meloi. Hänen kätensä lepäsivät melan päässä
-ja hymyillen hän katseli, miten kylmät pisarat varisivat lehdeltä.
-Äkkiä hän survaisi melan veteen niin että pärske kasteli hänen
-soittajatoverinsa sekä vaatteet että soittokoneen.
-
--- Säästäppäs tyttö vähän tätä peliä, sanoi Maunu.
-
--- Mitä nuottia tuo oli? kysyi Aina, huolimatta kysymyksestä.
-
--- Mistä sinä olet saanut tuon sormuksen?
-
-Aina katseli haaveillen veteen eikä vastannut. Vesi oli omituisen
-mustaa ja hyvin syvänä siihen kaartui taivas. Syrjät näyttivät
-sinisiltä ja punersivat toisista kohdin. Ja pohja oli niin keinuvan
-pehmeä. Oikein olisi tehnyt mieli päästäytyä vierimään sinne alas,
-niinkuin lapsena oli kellinyt heinätallin peräseinältä katonrajassa
-ovensuuhun permannolle tai alas ruohoista mäkeä. Pieni ruuhi luisti
-jättiläisjäiden välissä kuin näkinkengän kuori vain. Ja välistä katseli
-soutajia vastaan oma kuva ja omat kiiluvat silmät vesipeilistä. Äkkiä
-tyttö katsahti ylös ja väristys liikahutti hänen olkapäitään.
-
--- Täällä tulee kylmä. Otappas jotain lystiä!
-
--- Melo ahkerammin, niin vilu lähtee! kehoitti Maunu ja nousi.
-
-Hän rupesi soittamaan iloista polskaa. Mutta äkkiä hän laski pelin
-rinnalleen, tarttui tytön käteen ja kysyi:
-
--- Mistä tuo sormus on?
-
-Aina purskahti nauruun ja vetäisi pois kätensä.
-
--- Löysin tuvan permannolta.
-
--- Permannolta? epäili mies. -- Kuka sen sinne olisi pannut? Kenen se
-on?
-
--- Miten minä tietäisin. Kunhan kannan kädessäni löytötavarana.
-
--- Se on minun. Anna pois tänne.
-
-Mies ojensi jo kätensä ottaakseen sitä, mutta Ainan käsi väistyi.
-
--- Antaisinko minä löytöpalkatta? En...
-
-Mies asetteli peliä polvelleen ja kaivoi taskustaan viidenmarkan
-setelin. Hän sai sormuksen. Se mahtui vaivalla hänen pikkusormeensa.
-Aina likisteli nauraen seteliä käsissään.
-
--- Nythän minä sain rahaa, millä ostan teille kahvia, sanoi hän, --
-ettei tarvitse "varastaa".
-
-Rannalla nousi yhtäkkiä melu. Liikuttiin ja huudettiin. Miehet
-seisoivat piirissä ja heittelivät toisilleen jotakin esinettä kädestä
-käteen. Jo tuupattiin piiriin pitkä mies, jonka silmille sidottiin
-huivi. Joku hullunkurinen ääni korottautui naurun ja melskeen joukosta:
-
--- Oli kerran mies, joka meni veneellä saareen. Sieltä hän tapasi
-pukin, jonka istutti tuhdolleen ja sanoi sille: mies pidä perää!
-
--- Niin mies, pidä perää, huudettiin kilvassa.
-
-Pitkää miestä tuupittiin ja kuljetettiin kädestä. Se oli Antti.
-
--- Viedään sokkoa sotaan, venäläistä Viipuriin, tervatynnörin tekoon.
-Mikäs tuossa on?
-
--- Puuropata, vastasi Antti, joka muisti leikin varhaisimmilta
-nuoruutensa ajoilta.
-
-Ymmärtäen että koko hänen onnensa saattoi riippua siitä, miten hän
-suoriutui leikkimisessä, esitti hän sokkoa suurimmalla hartaudella.
-Hän viittasi, vastatessaan leikin kysymyksiin, eteensä vakavana,
-tyytyväinen, joskin hiukan ujo hymy kasvoilla. Hänen korvissaan soi
-Ainan nauru. Ja entistä hartaammin hän viittasi eteensä ja toisti:
-
--- Puuropata.
-
-Hän oli sattunut osoittamaan kortinlyöjiä ja siitä nousi naurunrähäkkä.
-Ainan nauru erottautui selvästi. Aina oli hämmästynyt Antin nähdessään:
-hänhän oli mustissa vaatteissaan oikein komea, jollei tuo ryhti olisi
-ollut niin veltto!
-
-Antti oli jätetty yksin tanterelle, ympärillä hypittiin, naurettiin,
-häntä tuupittiin, vedettiin takista, viskattiin sammalilla, lyötiin
-huiveilla ja esiliinoilla. Hän vain ystävällisesti hymyili, haparoiden
-käsillään, joihin tarttui huivinkulmia ja siteenpäitä. Hän kieppui,
-kääntyi, hyppi ja kompastui -- saamatta kiinni ketään.
-
--- Älkää vaan repikö vaatteitani, pyysi hän pari kertaa.
-
-Hiki valui jo hänen otsaltaan ja päätä rupesi pyörryttämään, kun jokin
-jalka äkkiä asettui hänen eteensä. Avosylin hän ryntäsi jalkaa kohti
-ja tapasi silloin kiinni käden, jonka sormessa oli kannallinen sormus.
-Se pujahti voimakkaalla nykäyksellä hänen kädestään, ennenkuin hän sai
-viskatuksi huivin silmiltään.
-
--- Kenenkä minä tapasin kiinni?
-
-Joukko kerääntyi hänen ympärilleen.
-
--- Sinä katsoit, rupea uudestaan! Salaa vilkaisit!
-
--- Enpä katsonut. Kenen käden minä tapasin kiinni? Siinä oli
-kannallinen sormus.
-
-Helisevä nauru kuului ja Aina juoksi pakoon, kalliota alas, Antin
-ryöstetty lakki kädessä. Hiekkarannalla Antti hänet saavutti ja asettui
-hänen eteensä. Tyttö oli paljain päin, palmikko oli auennut, hän heitti
-lakin Antin kasvoille, hampaat välkkyivät, silmät tuikkivat. Mies
-katsoi häneen lumottuna, unohtaen kaikki, hänen kätensä riippuivat
-laimeina, hänen tukkansa liehui silmillä. Totisille kasvoille valui
-hellä hyvyys.
-
--- Aina, sinutko minä tapasin? Mutta se oli kuin miehen käsi. Vai sinä
-se olitkin! Missä on sormus, äitini sormus?
-
-Aina ojensi hänelle tyhjät kätensä.
-
--- Sormus?
-
-Antti hämmentyi ja Aina ojensi hänelle yhä uudelleen tyhjiä sormiaan.
-
--- Mihin sen panitte? Tapasinhan minä sen. Minä tunnen sen tuhansien
-joukosta.
-
--- Pane päähäsi lakki, sanoi joku takaa ja asetti lakin hänen tuuheille
-hiuksilleen.
-
--- Ei minulla ole sormusta, väitteli Aina.
-
-Hän käänsi todistuksekseen taskunsakin nurin, muitten suureksi huviksi.
-Antti tuijotti häneen puhumattomana.
-
--- Sanotaan nyt sille! kehoitti joku.
-
--- Olkoon menneeksi: minut sait kiinni. Minä rupean sokoksi.
-
-Maunu astui esiin, mutta Antti yhä tuijotti Ainaan.
-
--- Älä nyt enää siinä töllistele! sanoi Maunu.
-
--- Älä minuun koske!
-
-Antin ääni oli uhkaava ja hänen sieraimensa laajenivat. Hän ojentui
-suoraksi Ainan eteen.
-
--- Missä on sormus, hopeinen, punakivinen sormus, jonka minä
-sormessanne näin Haapaniemessä?
-
--- Mistä minä tiedän! sanoi Aina ensin, mutta lisäsi sitten äkkiä: --
-Se on tuon miehen sormessa.
-
--- En minä tätä anna. Rehellisesti olen sen maksanut, sanoi Maunu.
-
-Antti tarttui hänen ojennettuun käteensä ja rupesi vääntämään viidettä
-sormea.
-
--- Tuo juuri!
-
--- Älä väännä kättäni poikki, saake...
-
--- Anna pois paikalla!
-
-Antin ääni jymisi, hänen kasvoissaan ja nyrkeissään näkyi hirvittävä
-voima. Ainan oli vallannut kauhu. Hän olisi tahtonut asettua heidän
-välilleen, mutta hän pelkäsi Anttia. He eivät kuulleet, vaikka hän
-heille puhui, eivätkä he huomanneet viisimarkkasta, jonka hän asetti
-heidän eteensä. Antin ääni ärjyi:
-
--- Minä maksan sen kymmenin kerroin, jos annat. Vai naurat. No sitten
-minä sen otan väkisin. Viekää minut linnaan, kytkekää rautoihin, pankaa
-syömään vettä leipää, lyökää kaula poikki, sysätkää helvetin syvimpään
-kaivoon, te koirat, mutta sormus on minun.
-
-Miehet olivat joka taholla käyneet häneen kiinni, mutta hän ei
-hellittänyt ennenkuin sai raastetuksi sormuksen käteensä. Keveästi
-ravisti hän luotaan ne, jotka pitelivät häntä kiinni. Sitten hän läksi,
-kukaan ei häntä pidättänyt. Hänen kasvonsa olivat kiven jäykät ja
-nyrkkiin puristettuna oli sormus. Kun hän tuli aidan luo, jota hän oli
-ollut korjaamassa, kun hän kuuli Ainan liverryksen, seisahtui hän ja
-veti henkeään. Vihdoin hän lankesi mättäälle ja viipyi siinä aamuun
-asti, aitaan nojautuneena.
-
-Kun Taavi iltayöstä palasi Miinaa saattamasta, tapasi hän keinun
-juurella Ainan yksinänsä. Tyttö istui mättäällä, siinä missä tulet
-olivat olleet, hänen kädessään oli kahvikuppi, jonka hän nähtävästi oli
-aikonut heittää koppaan, mutta itku oli keskeyttänyt hänen työnsä ja
-istuen niin että rinta kosketti polvea, nyyhkytti hän tuskallisesti.
-Hiussuortuvat riippuivat hartioilla hajallaan, vaalea puku oli
-tahraantunut nokeen, huivi oli maassa märkänä ja likaisena kuin riepu.
-Taavi likeni sisartaan, seisahtui hänen eteensä ja katseli hetkisen.
-
--- Miksi sinä tässä yksinäsi itket?
-
-Aina säpsähti. Suuttumus leimahti hänen silmissään.
-
--- Mitä se sinuun kuuluu. Omia surujani itken ja yksin olen siksi, että
-ovat minut yksin heittäneet.
-
-Hän pyyhki kyyneleensä ja rupesi latomaan kahvitarpeita koppaan. Taavi
-istuutui keinuun ja kiikkui siinä hiljaa. Hänen kasvonsa olivat tyynet
-ja onnelliset.
-
--- Aina parka! sanoi hän.
-
-Ainalta pääsi katkera nauru, hän lakkasi kuitenkin nauramasta kun hän
-katsahti Taavin rauhallisiin kasvoihin. Pian sai Taavi hänet kertomaan
-illan tapahtumat. Antti, se hullu Antti oli syynä kaikkeen. Jospa hän
-ei milloinkaan olisi sattunut Ainan näkyviin!
-
--- Ei, tämä keinu, tämä se on syy kaikkeen, sanoi Taavi. -- Se se on
-revittävä.
-
-Aina vilkaisi häneen epäluuloisesti ja purskahti sitten nauruun.
-
--- Morsiamesi käskyjäkö sinä jo tottelet, se on tietysti tätä
-panetellut ja vaatinut revittäväksi. Polta, polta, eipä siitä tule
-montakaan sylystä puita uuninne sytykkeeksi...
-
--- Älä nyt Aina, siitä puhuvat muutkin kuin Miina.
-
--- Mutta sitä ei revitä eikä polteta, saat nähdä! Minä rakennan sen
-uudestaan. Mitä huveja täällä olisi jollei tätä olisi! Ne siivot, ne
-jumaliset ihmiset tätä panettelevat. Panetelkoot vaan! Morsiamesi on
-juuri niitä -- ja sinä myöskin! Mene matkoihisi ja anna minun olla!
-
-Aina koppasi huivin maasta, kiersi sen palloksi ja heitti sillä Taavia.
-Taavi tuli tyynenä hänen viereensä ja rupesi latomaan kahvitarpeita
-koppaan. Hän ei ollut kuulevinaan, vaikka sisar sätti ja pilkkasi.
-
--- Kuinka sinä olet tullut tuollaiseksi, ihan erilaiseksi kuin kaikki
-me muut? sanoi Aina äkkiä hämmästyneenä, ikäänkuin hänelle nyt vasta
-olisi selvinnyt, että Taavi todellakin aivan erosi muista veljistään.
-
--- Olenko minä niin toisenlainen?
-
--- Olet kyllä. Jos olisin haukkunut Hermannia, olisi hän kiroillut ja
-lyönyt. Kalle olisi nauranut ja haukkunut takaisin, sinä otat vaan
-vastaan ja tulet vielä minua auttamaan.
-
--- Mitähän hyötyä minun haukkumisistani nyt sitten olisi? sanoi Taavi.
-
--- No kunhan saisit keventää pahaa sisuasi. Mutta sinä et tahdo. Sinä
-et ole samanlainen kuin me muut. Me olemme kaikki heittiöitä, paitsi
-sinä. Sinä mahdat olla äitivainajan poika, niinkuin Maijastiina sanoo.
-
--- Älä puhu, yhtä paljon olette te muutkin.
-
-Kotimatkalla kysyi Taavi Ainalta:
-
--- Muistatko sinä äitivainajata?
-
--- Minäkö, joka tuskin olin puolen vuoden vanha, kun hän kuoli? En
-muista.
-
-He astelivat ääneti.
-
--- Kummoistakahan elämä Haapaniemessä olisi, jos hän eläisi? kysäisi
-Aina äkkiä.
-
-Hän oli jo rauhoittunut ja käveli miettiväisenä Taavin rinnalla, joka
-kantoi koppaa.
-
--- Kyllä se olisi paljon rattoisampaa kuin nyt. Äiti oli hyvä ihminen.
-Minä muistan hänet selvästi. Hän itki usein, äiti raukka...
-
--- Itki! Niinhän ihmiset sanovat. Mutta tiedätkö, sittenkin minä
-mieluummin kärsin Maijastiinan toraa kuin äidin itkua. Se olisi ollut
-ikävää ja kai hän olisi revityttänyt keinun, minun keinuni, aivan
-niinkuin sinä. Mutta sinä et saa repiä sitä, Taavi. Mitä meillä täällä
-sydänmaassa olisi, kun kirkkokin on niin kaukana, jollei sitä!
-
-Aina pyysi katseellaan ja sanoillaan eikä päästänyt Taavia, ennenkuin
-Taavi lupasi, ettei hän keinuun kajoa. Silloin Aina hymyili entistä
-hymyään ja meni juoksujalan huoneeseensa. Hänen kyyneleensä olivat
-kokonaan unohtuneet.
-
-Samana iltana, kun aurinko laski, istui Miina Kanteleessa aittansa
-kynnyksellä. Oli niin tyyntä, ettei hapsi hänen paljailla hartioillaan
-häälynyt, ei liikahtanut lehti, ei rävähtänyt heinä korkeassa
-nurmikossa. Turilaat hurisivat, tarhassa kalkahti välistä katkenneesti
-karjankello.
-
-Miina ei liikahtanut. Hän vain katseli pihaa, tarhaa, polkulautoja
-aidan molemmin puolin. Seipäät olivat kuluneet kiiltäviksi ja niiden
-päissä riippui ruskettuneita kerpoja, hänen omia taittamiaan. Rahilla
-tuvan seinuksella oli maitoastioita kumollaan kuivamassa, maassa siinä
-vieressä olivat äidin kopposet ja vispilän tynkä; isän harava oli
-pystyssä seinää vastaan. Hänen omassa pienessä puutarhassaan kukoisti.
-Kuinka tuttua olikin kaikki! Hän nousi vihdoin taittamaan kukkia ja
-järjesti ne kimpuksi. Hän tapasi nurmesta kapean kangaskaistaleen,
-jolla sitoi ne yhteen. Se oli jäänyt hänen häähameestaan, kun sitä oli
-neulottu, ja sitä koskettaessaan hän pysähtyi ajattelemaan, tuijottaen
-yhteen kohtaan.
-
-Äkkiä hän hätkähti. Kukat putosivat ja unohtuivat. Hän käveli pihaa
-pitkin, ensin nopeasti, sitten hitaammin, nousi aidalle, katseli
-tarhaa, makaavia lehmiä, kaivoa, havutukkia. Hän katseli kaikkia
-ikäänkuin sanoakseen hyvästi. Silmiin tulivat kyyneleet.
-
-Näitä maita ei hän enää kauan kulje. Ero tulee ja pian.
-
-Hän asteli aittaansa ja heittäysi heinävuoteelleen. Isämeitää
-lukiessaan hän nukkui.
-
-Mutta pilviä kerääntyi koko yön ja paksunemistaan paksuni taivas
-seuraavana päivänä. Illalla alkoi sataa ja seurasi sitten pitkä,
-heinänteolle haitallinen sadeaika.
-
-
-
-
-VI
-
-
-Se loppui kuin tilauksesta Kanteleen läksiäisiin. Aurinko nousi sinä
-aamuna kirkkaana, vedet päilyivät peileinä ja metsät heloittivat
-raikasta vihreyttään.
-
-Kanteleen pihamaa oli kuusenhavuilla siroiteltu ja koivuja pystytetty
-lehtimajoiksi. Huoneet olivat sisältäkin kukitetut ja vieraita tuli
-pitkin kujaa. Morsianta oli ollut pukemassa tuttu räätälinvaimo ja
-pukiessaan oli hän pitänyt Miinalle seuraa kertomalla kaikista niistä
-morsiamista, joita hän oli eläessään pukenut. Mutta sitten jäi Miina
-yksin istumaan ja tuskallisesti odotuksen aikana hän katseli saapuvia
-vieraita. He tulivat käyden tai ratsastaen ja kärryt rämisivät tyhjinä
-perässä, kivisiä kyläteitä kun ei sopinut vapaasti kulkea. Naiset
-kantoivat helmojaan ja suuria myttyjään, joissa Miina tiesi löytyvän
-leipää ja juustoa tai muita tuomisia. Äkkiä joku tarttui lukkoon. Se
-oli Miinan äiti, vielä arkivaatteissaan, kalpeana ja väsyneenä.
-
--- Etkö söisi vähän? esitteli hän ja tarjosi lautaselta pannukakkua.
-
--- Ettekö te itse söisi. Tehän ette ole syönyt moneen päivään, sanoi
-Miina.
-
-He jakoivat palasen ja istuutuivat molemmat syömään. Eivät he mitään
-puhuneet, katselivat vain toisiaan.
-
--- Taidettiin syödä viimeinen yhteinen ateria tässä kodissa, sanoi äiti
-ja läksi huoaten ulos.
-
-Se on sentään kaunis tuo valkoinen kahiseva huntu! ajatteli Miina.
-Kunhan nyt vain osaisi käyttäytyä, kun haapaniemeläisetkin tulevat!
-
-Vieraitten joukosta huomasi hän Taavan, Hullun-Liisan tyttären, jota
-hän ei ollut nähnyt moneen vuoteen. Hänelle tuli omituinen ahdistuksen
-tunne, jonka tieltä hänen oma levottomuutensa hetkeksi väistyi. Eihän
-vain Liisa itse aikone tänne?
-
-Kaukaa saapuneet sukulaiset tulivat morsianta tervehtimään. He
-ihailivat hänen pukuaan ja joku heltyi itkemään.
-
--- Nyt menee kukka tästä kodista. Oletko sinä nyt asiaa ajatellut, kun
-jätät näin hyvän kodin?
-
--- Täytyyhän sen kerran tapahtua kuitenkin.
-
--- Olisit sinä voinut saada varmempiakin miehiä. Onhan tällä varoja,
-mutta ne ovat isän takana ja sanotaan poikien juovan.
-
--- Paljonhan ne ihmiset puhuvat. Eihän sitä tiedä.
-
--- Onpa sinulle laitettu uhkea puku. Aijai kuinka oletkin korea!
-
-Taava syleili häntä takaapäin.
-
--- Mitä kuuluu Liisa tädille? kysyi Miina.
-
--- Kiitoksia kysymästä. Lähetti äiti paljon terveisiä. Hän asuu nyt
-pitäjäntuvalla.
-
--- Sielläkö? Vai niin. Ja onko hänen siellä hyvä?
-
--- Hän näkee niin mielellään ihmisiä ja siellähän niitä on alituisesti.
-
--- Sehän on hauska se, sanoi Miina.
-
-Mutta ajatuksissaan hän sääli täti raukkaa, että hän oli joutunut
-paikkaan, jossa hänestä varmaankin tehdään paljon pilkkaa.
-
--- Sulhanen tulee! kuului äkkiä huuto pihamaalta.
-
-Nuoria miehiä juoksi veräjälle ja joukolla he tarttuivat liinaharjaisen
-sulhashevosen suupieliin sillaikaa kun toiset ottivat vastaan
-puhemiehen ja laulajan hevoset. Huudoilla ja naurulla, viulun soidessa
-sulhasjoukko tuotiin pihaan.
-
--- Katsokaa kaikki sulhaskansa, että tällä miehellä on morsiamelta
-saatavana paita! huusi puhemies ja viittasi yhteen miehistä.
-
-Hän se oli, joka oli ottanut vastaan sulhasen hevosen. Kammarin
-oven eteen joukko seisahtui ja kaikki paljastivat päänsä. Miehet
-olivat mustissa vaatteissa, sulhasen sisarella oli ruskea puku,
-vaaleakukillinen silkkihuivi oli päästä valunut hartioille ja kukkia
-oli hänen kädessään. Laulaja astui nyt likelle ovea ja siirsi lakin
-toiselle korvalleen, ikäänkuin se olisi sisältänyt sen äänen, jota hän
-tarvitsi alkaakseen. Hän alkoi hyvin korkealta, silmäili katon yhdestä
-hirrestä toiseen, korkeimmissa äänissä hän sulki silmänsä ja kyyneleitä
-valui harmaalle parralle. Mutta lakkia hän piteli koko ajan korvallaan,
-niinkuin olisi pelännyt korvansa halkeavan omasta kimakasta äänestään.
-Kun pitkä virsi oli lopussa, astui joukko huoneeseen. Miina oli siellä
-ihan yksin.
-
--- Terveeksi sanoi puhemies ja ojensi hänelle kätensä.
-
-Miina niiasi Taaville ja koko joukolle. Hänen sydämensä oikein keveni,
-kun hän huomasi, ettei haapaniemeläisiä ollut muita kuin Aina ja Kalle.
-Ja samalla harmitti etteivät he katsoneet heidän pitojaan senkään
-arvoisiksi, että olisivat kaikki tulleet.
-
--- Minä pyydän morsiamelle ilmoittaa, jatkoi puhemies, -- että tässä on
-se, joka päästi suitset ylkämiehen hevosen suusta.
-
--- Paitapahanen on valmiina! vastasi Miina.
-
--- Kirkkoherra taitaa tulla, huomautti joku.
-
-Ja sitä tietään kaikki törmäsivät huoneesta. Miina huusi Taavin
-takaisin.
-
--- Miten me sitten menemme vihille? Tuletko sinä tänne, että menisimme
-yhdessä, tai tulenko minä yksin...?
-
--- Miten vaan, sama se on minulle. Ehkä tulen tänne sinua ottamaan.
-Kuinka tuo kahisee kauniisti!
-
-Hän silitti kädellään pitkin huntua. Miina punastui.
-
-Hän sai vielä istua odottamassa koko sen ajan, jolloin pappi joi kahvia
-ja ihan väsyi. Silmäluomet alhaalla uskalsi hän vain silloin tällöin
-vilkaista totiseen mieheen pöydän ääressä ja ujosti vastata hänen
-kysymyksiinsä.
-
-Vihdoin kävi hän aivan rauhalliseksi. Kun Taavi tuli häntä ottamaan,
-hymyili hän ja ojensi hänelle vasemman kätensä, mutta Taavi muutti
-hänet toiselle puolelleen. Kansanjoukossa huomasi hän äitinsä
-itkettyneet kasvot. Taava ja Aina seisoivat vieretysten, he olivat
-toistensa näköiset kuin sisarukset. Lattialla oli kukkien koristaman
-ryyjyn päällä kaksi valkoista tyynyä, joiden takana seisoi pappi.
-Siihen Miina ja Taavi seisahtuivat. Kansanjoukko oli taajana ympärillä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oli tanssittu koko yö, oli syöty ja juotu. Kuokkavieraat olivat
-tapelleet, isännän oli täytynyt mennä miesvoimalla heitä hajoittamaan.
-Vanhemmat ihmiset olivat hakeneet lepoa talleissa ja aitoissa ja
-nuoretkin torkkuivat tuvan penkeillä. Isäntä istui vanhempien
-miesten seurassa kammarissa juttelemassa. Siellä oli Taavikin.
-Vieraanvaraisesti isäntä kaasi lasit täyteen heti kun ne tyhjenivät.
-Taavia hän ei saanut juomaan. Mikä tekopyhyys lieneekin vaivannut
-miestä.
-
--- Etkö sinä koskaan juo, vai onko tässä viinassa vikaa? kysyi
-Kanteleen Hermanni.
-
--- En minä siitä huoli, vaikkei siinä olekkaan vikaa, vastasi Taavi
-tyynesti.
-
--- Mutta juovathan veljesi. Nytkin on Kalle ihan kuittina tuvan
-nurkassa. Ja minä juon, juon liikaa miehet, mutta minulta menee tänään
-ainoa tytär, ja sitä surua täytyy viinalla huuhdella alas. Jos teillä
-itsellänne olisi ainoa tytär, niin te tietäisitte...
-
-Hän oli niin liikutettu, että hän itki. Mutta Taavia rupesi Kallen
-kohtalo huolestuttamaan ja hän läksi tupaan. Aina ja Taava siellä
-istuivat rinnatusten torkkuen ja Maunu makasi penkillä pitkänään, pää
-Ainan sylissä. Tomua oli paksulta kuin riihessä, heinät ja kukkaset
-orsilla ja seinillä riippuivat kuihtuneina, ilma oli paksua ja
-tukahduttavaa. Pöydän ääressä juotiin kahvia ja joku istui syömässä
-ruokahuoneen portailla. Kallea ei näkynyt missään. Taavi kysyi häntä
-puhemieheltä. Silmää iskien tämä vei Taavin mukaansa, käveli pitkin
-penkin viertä ja koetteli varovasti sen alustaa jalallaan. Sieltä
-tulikin näkyviin Kallen käsi ja pää ja vihdoin koko mies, jonka he
-kaikessa hiljaisuudessa veivät saunaan selkiämään.
-
-Kun kello löi neljä, syttyi puhemieheen uusi into. Hän olikin
-tehtävänsä laiminlyönyt, kun oli päästänyt hääkansan nukkumaan. Viulut
-riippuivat nauloissa ja pelimannit kuorsailivat permannolla. Puhemies
-tömisteli jalkojansa heidän korviensa juuressa, sieppasi jotakin tyttöä
-käsipuolesta, yhdisteli nopeasti muitakin pareiksi, herätteli nukkuvia
-ja lauloi, pian oli tanssi täydessä vauhdissa.
-
-Päivä selkeni kirkkaaksi ja kuuma oli tulossa. Taavi oli istuutunut
-lehtimajaan pihalle. Hän ajatteli Miinaa ja odotti häntä. Missä hän
-lieneekin viipynyt. Mutta se, joka tuli hänen luoksensa, oli Taava. Hän
-nojausi puutarhan aitaan ja hymyili niin veitikkamaisesti, että Taavin
-täytyi hymyillä hänen mukaansa.
-
--- Mikä nyt on? kysyi Taavi.
-
-Tyttö katseli häneen suurin loistavin silmin ja näytti epäilevän,
-sanoisiko hän mitä ajatteli. Kummallinen piirre oli hänen kasvoillaan,
-mitä hän lieneekään tarkoittanut. Mutta Taavi ajatteli niin kokonaan
-toista, ettei hän huomannut Taavan temppuja.
-
--- Mitä te sanoisitte jos minä tulisin häihin Haapaniemeen?
-
--- En mitään, vastasi Taavi tyynesti. -- Tulkaa vaan.
-
--- Saanko minä todellakin tulla? Tahtoisin niin mielelläni nähdä
-Haapaniemen, jonne Miina tulee asumaan, ja järven, ja keinun... ja
-teidän isänne.
-
-Hänen puheensa katkesi hetkeksi, mutta sitten hän jatkoi:
-
--- Sisarenne Aina on minulle kertonut niin paljon...
-
-Taas hän vaikeni, vaikka sanat olivat tulossa.
-
--- Onhan Haapaniemi kaunis paikka. Tulkaa vain katsomaan. Saahan Miina
-käskeä, ketä tahtoo.
-
--- Mutta minua ei ole käsketty.
-
--- Käyhän vielä käskeminen.
-
-Miina seisoi äkkiä heidän edessään. Hänen huulensa olivat kankeasti
-suljetut ja päinvastainen pyyntö leimahti jokaisesta hänen
-katseestansa. Taava sen hyvin huomasi. Hetken kuluttua Miina veti
-Taavin syrjään.
-
--- Lupaa Taavi, ettet pyydä Taavaa Haapaniemeen! pyysi Miina.
-
--- Miksei? Saathan sinä pyytää kenen tahdot. Kutsu vain!
-
--- Mutta minä en saa tahtoa. Lupaa, ettet...
-
-Taavin täytyi nauraen luvata, vaikkei hän ymmärtänyt, mitä Miina
-tarkoitti. Ja he riensivät tanssiin. Mutta Miinaa ajoi levottomuus
-paikasta toiseen. Kun he sattumalta joutuivat Taavan kanssa
-kahdenkesken, kysyi Taava:
-
--- Mikset sinä minua tahdo Haapaniemeen?
-
-Miina punastui.
-
--- Minä olen jo määrännyt, kutka sinne tulevat enkä tahtoisi pyytää
-liian monta.
-
-Mutta hän tunsi, ettei Taava uskonut hänen sanoihinsa. Hän veti häntä
-kädestä syrjemmälle. Suuren koivun alle he seisahtuivat.
-
--- Miksi sinä sitten sinne tahtoisit? Minä vakuutan, että minä sinusta
-pidän jo äiti raukkasikin tähden, mutta minä en voi... Siitä ei tulisi
-hauskaa sinulle eikä minulle. Sinä varmaankaan et ymmärrä, mitä minä
-tarkoitan, mutta älä kysele hyvä Taava...
-
-Miina pyysi pyytämistään. Taava tuijotti eteensä totisena ja
-miettivänä, ikäänkuin hän olisi tahtonut käsittää jotakin mahdotonta.
-
--- Älä katsele noin synkästi, mennään tanssimaan. Ne kaipaavat meitä.
-Mikä jyrinä tuo on? Tuleeko ukkonen? Kuuletko?
-
-Miina näytti hätääntyneeltä. Pilvi oli tulossa taivaan laidalla ja
-hienoja punertavia hattaroita liehui ilmassa. Taava ei liikahtanut.
-Vihdoin hän tarttui Miinan käteen.
-
--- Minä tiedän nyt sen, jota en varmuudella ole mistään saanut tietää,
-sanoi hän.
-
--- Hyvä Taava, mitä sinä tiedät? Et mitään. Minähän en ole sanonut
-mitään.
-
-Miina koetti häntä johtaa aittaan, etteivät muut kuulisi heidän
-puhettaan, sillä Taava ei näyttänyt muistavan karttaa ketään. Lattialle
-hän heittäysi istumaan ja lausui katkonaisia sanoja.
-
--- Hän siis, joka Haapaniemessä kokoaa rikkauksia, hän on isäni! sai
-hän vihdoin sanotuksi.
-
-Miina teki käsillään liikkeen, ikäänkuin hän olisi tahtonut tukkia
-suun, joka lausui salaisuutta, jota hänen omaisensa kärsien olivat
-kantaneet monia vuosia, sanaa hiiskumatta. Rikoksen tekijä oli hänen
-miehensä isä, Taavin isä. Miina ei löytänyt sanoja vastaukseksi
-onnettoman serkkunsa puheisiin ja jos hän koettikin lohduttaa, niin ei
-Taava olisi häntä kuunnellut, hän vain itki ja väänteli käsiään.
-
-Miinan täytyi jättää hänet aittaan, sillä aamiaispöytä odotti
-morsianta. Aterian aikana istui hän Taavin vieressä. Tuntui äärettömän
-pitkältä, sillä virsiä laulettiin alussa ja lopussa, eikä Miinan ollut
-ensinkään nälkä. Laulajan sitten lasketellessa leikkipuheitaan läksi
-hän auttamaan äitiään, joka järjesteli viimeisiä kapineita aitassa. He
-toimivat molemmat ääneti. Kun tuvassa soitettiin lähtöpolskaa, tuli
-puhemies noutamaan morsianta tanssiin. Ulkona pisarteli.
-
-Omituinen tylsyys oli vallannut Miinan. Tuntui siltä kuin hän jonkun
-toisen sijasta olisi tanssinut ja viettänyt häitä, kuin hänet olisi
-määrätty menemään kotoa päiväksi tai pariksi ja sitten taas palaamaan
-jatkaakseen entistä elämäänsä.
-
-Kokoonnuttiin tupaan veisaamaan lähtövirttä. Sulhanen ja morsian
-seisoivat rinnatusten keskellä lattiaa, ympärillä olivat vieraat,
-laulaja oli syrjemmällä. Hän seisoi lakki kourassa niinkuin hänen
-tapansa oli ja kirkui läpitunkevalla äänellä surullisia nuottejaan.
-Oli ihan hiljaista, paitsi naisten nyyhkytyksiä, aurinko paistoi,
-tomupilvet leijailivat, ulkoa kuului hevosten hirnuntaa. Morsiamen pää
-oli painuksissa ja hänen katseensa tuijotti hunnun lievettä, jota hän
-hyppysillään repieli rikki. Oven suussa seinään nojaten seisoi äiti.
-Hän oli itkenyt niin paljon, ettei hän jaksanut itkeä enempää. Mutta
-isä nyyhkytti ääneen ja hieroi hihallaan kasvojaan kuiviksi.
-
-Sitten kaikki hajosivat etsimään kapineitaan ja jättämään hyvästiä.
-Aitassa köytti äiti Miinan ylle vaatteita sateen varalta. Ympärillä oli
-kova tungos, langettiin pimeissä nurkissa, kompastuttiin vakkasiin ja
-naurettiin salaa, ettei häirittäisi morsiamen lähtösurua.
-
-Hän syleili pitkällä syleilyllä vanhempiansa, kiittäen heitä kaikesta
-ja kätteli kaikkia kotiväkiään.
-
-Taivas oli paksussa pilvessä, mutta ukkosilma näkyi etenevän. Väki
-viipyi pihamaalla, miehet pitelivät hevosiaan. Sulhasen liinaharja
-hevonen talutettiin porstuan kynnykselle. Sen selkään oli levitetty
-kirjava loimi. Miina astui kotinsa kynnyksestä, puhemies tarttui häneen
-ikäänkuin hän olisi ollut jyväsäkki, ja nosti hänet hevosen selkään.
-Isäntä ojensi hänelle kätensä, likellä olevat huomasivat, että siinä
-oli sadanmarkan seteli.
-
--- Siinä on sinulle, että saat edes röijyysi napit, sanoi hän.
-
-Miina kiitti, sulhanen hyppäsi hänen taaksensa hevosen selkään ja
-otti ohjakset. Koko saatto läksi liikkeelle, edellä pelimannit ja
-laulajat, sitten se hevonen, jonka selässä morsiamen vaatevarasto oli
-suurissa säkeissä. Miehet ratsastivat, naiset kävelivät. Ei heitä ollut
-suurikaan joukko, sillä on tapana viedä ainoastaan lähimmät ystävät
-häihin sulhasen kotiin. Läksiäiset vietetään morsiamen sukulaisia ja
-tuttavia varten, häät ovat sulhasen omaisia ja tuttavia varten.
-
-Taivas oli yhäkin raskaassa pilvessä, tie märkää ja liejuista,
-puitten oksista tippui vesikarpaloja, lehdet kiilsivät. Oli niin
-hiljaista ja painavaa kuin rajuilman liketessä, kaiuttomasti kalkahti
-metsästä lehmänkello, pilvet riippuivat hajallisina lohkareina,
-ikäänkuin lankeamaisillaan alas maan päälle. Ratsastavien täytyi ajaa
-hitaasti ja varovaisesti, jalan astuvat naiset pääsivät heistä edelle
-pitkiä matkoja. Välistä iloinen puhemies läksi ajamaan heitä takaa.
-Ohjasperillä hän läjähytti hevostansa kylkeen, jotta tämä rupeaisi
-juoksemaan. Ylt'ympärille pärskyi silloin liejua ja syntyi kuliseva
-ääni niinkuin syntyy, jos järven savipohjaan on upottanut jalkansa ja
-vetää sitä sieltä ylös. Vähitellen, ilman edelläkäyvää tuulta rupesi
-lankeamaan tyyntä, hiljaista sadetta.
-
-Sulhanen jutteli miesten kanssa vuodentulon toiveista. Sadetta oli
-tullut aivan tarpeeksi, olisi jo saanut olla poutaa. Miina istui
-ääneti. Taavi oli häntä niin likellä, että hänen käsivartensa hevosta
-ohjatessa syleilivät häntä. Siinä oli niin hyvä olla. Kunhan matkaa
-vain kestäisi vaikka koko elämän ajan. Mutta samalla alkoi Miinan
-mieleen hiipiä pelon tunne ja se kiihtyi, jota likemmäksi Haapaniemeä
-tultiin.
-
-Pitoväki siellä oli kaikin puolin toisenlaista kuin Kanteleessa:
-mahtavia talonemäntiä, kaulassa kultavitjat ja käsissä tusinoittain
-sormuksia. Toisilla oli silkkihameetkin. Kaupungista oli tuotu oikein
-ruuanlaittajatar. Illanviettäminen kului muutoin, niinkuin pidoissa
-tavallisesti, syöden, juoden ja tanssien. Isäntä itse johti vieraitten
-huvittamista. Hänestä oli kaikki kärtyisyys poissa, hän näytti
-nuortuneen kymmeniä vuosia, kun hän istui poikansa morsiamen rinnalla
-ja lasketteli leikkipuheita. Suupielistä vain eivät poistuneet syvät
-viivat eikä silmistä lähtenyt läpitunkeva tuli. Maijastiina ei tullut
-tervehtimään vieraita, vaan luikki ympäri arkivaatteissaan paljaat
-jalat pistettyinä tohveleihin. Hän piti kurissa palvelijoita ja vahti
-epäluulolla kaupungista tuotua ruuanlaittajatarta. Moppe näytteli
-suurta osaa, se kun yhtämittaa oli pelastettava tanssivien tieltä.
-
-Vieraitten joukossa oli muuan nuori mies, sulhasen kaukaisempi
-sukulainen, Aaretti Silvenius, joka oli viettänyt suurimman osan iltaa
-Ainan kammarissa Hermannin ja muutamien muiden miesten seurassa.
-Hän oli lyhyt ja lihava, iho hieno ja helakka, tukka vaalea, silmät
-vilkkaat, ylähuulessa pienet viikset. Hänen pukunsa oli hyvin hieno,
-silmälasit riippuivat nauhassa kaulan ympärillä ja käytökseltään hän
-oli aivan kuin herra. Herraksi häntä kutsuttiinkin, sillä vaikka hän
-oli alkanut uransa puotipoikana maalaiskauppiaalla, oli hän kohonnut
-niin, että hän nyt oli perustanut oman liikkeen naapuripitäjän
-kirkonkylään. Sattumalta hän oli joutunut tänne häihin, sillä
-oikeastaan hän asioitten tähden oli tullut tapaamaan Haapaniemen
-Hermannia, joka hänen kauttansa oli tilannut tavaroita kauppapuotiinsa.
-
-Keskiyön aikana vihdoin kyllästyivät miehet kortinlyöntiin ja läksivät
-tupaan. Aaretti Silvenius seisahtui tungoksen laitaan tarkastelemaan
-väkeä. Tanssi oli vilkkaimmillaan, muurin korvalta valaisi lamppu ja
-viulut vinkuivat täydessä vauhdissa. Vanhat ihmiset olivat menneet
-etsimään lepoa, isäntä yksin istui penkillä ikkunan alla ja hänen
-katseensa seurasi Ainaa, joka liehui tanssissa. Nyt vasta Aarettikin
-huomasi Ainan. Kaunis tyttö! Hänen yllänsä oli vaalea puku, sillä
-hetkellä hän piti käsiänsä kaartuneina päänsä yli niskaan, hän palmikoi
-hiuksia, jotka olivat päässeet auki. Punainen palmikkonauha riippui
-käsivarrella, vartalo taipueli, kun hän teki liikkeitä. Joku nuori mies
-kiersi käsivartensa hänen ympärilleen, he odottivat uuden tahtijakson
-alkamista ja katosivat muitten joukkoon.
-
-Aaretti ei kääntänyt katsettaan Ainasta. Tyttö tanssi kevyesti,
-pehmeästi, niinkuin aallot olisivat häntä kiikuttaneet. Nauraen hän
-vastasi toverinsa leikkipuheisiin ja kun hän avasi silmänsä, säteilivät
-ne ihmeellisesti.
-
-Kun he olivat lopettaneet, kumarsi Aaretti kohteliaasti Ainalle.
-Tyttö punehtui, pyyntö tuli hänelle odottamatta ja arasti hän herraan
-katsahti, tietämättä miten asettaisi kätensä. Hän tunsi, että hän
-mahtoi olla painava kuljettaa kuin kivi, hän hämääntyi tahdista, hän
-sotkeutui hameisiinsa ja oli menehtymäisillään häpeästä. He jäivät
-yksin tanssimaan, sillä muut olivat lakanneet, katsellakseen miten
-"herrat" tanssivat. Ainasta tuntui tuo tanssi loppumattoman pitkältä.
-Että juuri hän, poloinen, oli siihen joutunutkin! Kun se vihdoin
-loppui, niiasi Aina kiitokseksi ja uskalsi kohottaa silmiänsä. Mies
-hymyili hymyä, josta Aina ei saanut selvää, oliko se ilkkuvaa naurua
-hänen köppänyytensä kustannuksella, vai oliko se hyväntahtoinen
-anteeksianto oppimattomalle metsäkylän tytölle. Aina ei kuitenkaan
-enää koko iltana päässyt oikein omilleen, tanssikin tuntui omituisen
-väkinäiseltä.
-
-Miina oli jo väsyksissään vetäytynyt pois tanssista. Maijastiina oli
-saattanut hänet siihen huoneeseen, jossa he Taavin kanssa tulisivat
-asumaan. Hän istui vuoteen laidalla ja odotti Taavia. Ikkunat olivat
-peitetyt, huoneessa vallitsi pimeän hämärä, vuoteesta erottautuivat
-valkoiset lakanat. Hän kuunteli sateen rapinaa katolla ja oman
-sydämensä tykytystä. Kädessään hän piteli lakastunutta morsiuskruunua
-ja hapuili rukousta. Silloin kuului ulkoa askelia. Taavi se oli, joka
-tuli.
-
-
-
-
-VII
-
-
-Ylen onnellisina, muistamatta menneisyyttä ja ajattelematta
-tulevaisuutta elivät Miina ja Taavi Haapaniemessä. Miina ei kaivannut
-entistä kotiaan ja kaikista niistä ikävyyksistä, joita hän oli pelännyt
-Haapaniemessä kohtaavansa, hän oli merkillisesti säästynyt. Riitaa ei
-ollut syntynyt ollenkaan, vanha isäntä ei päässyt moittimaan miniätään
-ja Maijastiina oli salaa häntä kehunutkin. Mutta hän olikin ahkera
-ja hiljainen, ei pyrkinyt emäntänä vallitsemaan aitan avaimia, vaan
-pysytteli enimmäkseen omassa huoneessaan. Kun väki oli yhteisillä
-talon töillä, pysyttelivät Miina ja Taavi aina yhdessä. Taavi
-hioi Miinan viikatteen, kantoi kotiin hänen haravansa, hän vietti
-sunnuntai-illatkin hänen kanssansa. Siinä oli Miinalle tarpeeksi, sillä
-hän eli kokonaan Taaville.
-
-Taavin isää hän pelkäsi ja vältti ja Juhana näkyi kohtelevan Miinaa
-samalla tavalla. Maijastiina Miinaa sekä suututti että nauratti.
-Hermannia hän ei voinut kärsiä, Alviinaa hän säälistä koetti kärsiä,
-Ainaa hän kohteli kylmästi ja varovaisesti, Kallesta oli tullut hänen
-hyvä ystävänsä. Kalle oli ainoa haapaniemeläisistä, jonka läsnäollessa
-hän uskalsi heittäytyä nauramaan vapaasti ja vallattomasti.
-
-Taavi oli ostanut ruuhen, joka kannatti juuri kaksi henkeä ja heidän
-verkkonsa. Sillä he sunnuntai-iltoina kävivät soutamassa, kokemassa ja
-laskemassa verkkojaan. Hauskaa oli.
-
-Miina oli silloin kesäisissä vaatteissa, paljain käsivarsin, huivi
-sidottuna suojaamaan kasvoja auringolta. Kun hän kumartui ottamaan
-lumpeenkukkia, näkyi järven tyynessä syvä taivas ja valkeat pilvet,
-näkyi korkea ranta kivineen ja metsineen. Vesi näytti mustalta ja
-kiilsi kuin lasi, hiljaa luisti ruuhi, melkein ääneti Taavi liikutteli
-melaansa. Hän oli heittänyt nutun päältään ja työntänyt tukan otsalta.
-Ympärillä kaikui kesä-illan ääni, se joka syntyy karjakelloista,
-paimenten laulusta, airon loiskeesta. Miina oli suorinut verkkoja, ihan
-siinä hiestyi. Taavi laski likemmäksi maata ja ojensi Miinalle melan,
-sitten hän nousi seisomaan, nosti ruuhen pohjalta verkon ja siirsi sen
-laidalle.
-
--- Tuohonko mättääseen sinä lasket puikkarin?
-
--- Niin, kiven viereen.
-
-Miina meloi sinne. Tuuheina kimppuina siellä rehoitti sananjalkoja,
-maaperä oli mustaa, hikevää multaa. Pehmeään mättääseen Taavi kiinnitti
-puikkarin, sitten laski hän verkon hiljalleen kaislikon halki. Tuohiset
-kohot loiskahtivat, kun verkko putosi veteen.
-
--- Nyt pitäisi kalojen tarttua, kun on näin hyvä ilma.
-
--- Ja juuri tästä salmesta tuli viime kerralla.
-
-Taavi kiinnitti verkot toisiinsa, Miina meloi vuorotellen kummallakin
-puolella ruuhta, kunnes viimeinen verkonpää putosi järveen. Hetken ajan
-näkyivät kohot, suorana viivana ylettyen maalta, kaislikon poikki,
-heidän ruuheensa asti. Sitten ne upposivat veteen. Miina laski melan
-lepäämään ja katseli eteensä. Taavi luuli, että häntä väsytti ja
-tarjoutui melomaan. Mutta Miina ravisti päätään, nauroi ja vakuutti,
-että hän kyllä jaksaa. Hän ponnisti jalkansa ruuhen pohjalle ja meloi
-voimiensa takaa, niin kiivaasti, että ruuhi kiikkui, vesipeili särkyi
-ja puna nousi hänen poskilleen.
-
--- Mihin sinä nyt viet meidät? kysyi vihdoin Taavi nauraen.
-
-Miina oli ohjannut heidät samaan rantaan, jonne he olivat kiinnittäneet
-verkot. Auringon valo lankesi mättäille, joilla sananjalat heloittivat.
-
--- Ota Taavi minulle noita sananjalkoja, pyysi Miina.
-
--- Vai oli sinulla sitten asiaa tälle rannalle.
-
-Hän otti sananjalkoja kouransa täydeltä, laski ne ruuhen pohjalle
-ja rupesi järjestelemään niitä. Miina katseli häntä, tuota tummaa
-tukkaa, noita päivettyneitä kasvoja, suuria käsiä. Otsassa erottautui
-arpi. Miina häntä rakasti, rakasti tukkaa ja käsiä, yksin tuota
-arpeakin otsassa. Hän ei malttanut pysyä tuhdollaan, vaan astui pari
-askelta eteenpäin ja heittäysi polvilleen Taavin eteen. Hymyillen hän
-siinä odotti, paljasti päänsä, taivutti sen Taavin polvelle ja sulki
-silmänsä. Taavin sormet liikkuivat kankeasti, hän katkaisi puukollaan
-sananjalkojen liian pitkiä varsia ja laski sitten vihreän kimpun
-vaimonsa helmaan. Miina otti sen käteensä, ihaili sitä, asetti viileät
-lehvät kasvoilleen ja painoi alas katseensa, ikäänkuin ujostellen omaa
-kauneuttansa. Omituinen viehkeys pehmensi hänen liikkeitään, hymy
-kirkasti kasvot. Hän oli ikäänkuin heittänyt koko sulonsa alttiiksi
-miehensä eteen. Taavi laski kätensä hänen kaulalleen.
-
--- Kuinka sinä olet päivettynyt, sanoi hän.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ihanat olivat varhaiset aamut, kun koko väki läksi elonleikkuulle.
-Maa oli kasteesta märkänä, jokainen heinä, jokainen lehti ja kukkanen
-kimmelsi auringon nousussa. Miina ja Taavi kävivät peräkkäin ja Taavi
-kantoi molemmat sirpit. Jokainen asettui sitten saralleen aukaisemaan
-lahdelmaa viljavainioon. Ja kun Miina ja Taavi, lyhdettä nostaessaan,
-ojentuivat kumartuneesta asennostaan, kohtasivat heidän katseensa
-toisensa. Taavi yhtyi välillä puheluun, jota leikkuumiehet pitivät
-keskenään, mutta Miina oli vaiti. He olivat hänelle vieraat eikä hän
-pyytänyt heihin tutustua, hänellä oli Taavi, ei hän välittänyt muista.
-Mutta Taaviin hän aina katseli, kun hän nosti lyhdettään ja Taavikin
-tottui vilkaisemaan häneen takaisin. Noina hetkinä he puhuivat omaa
-salaista kieltään, jota ei kukaan muu ymmärtänyt, ja Miinalle ne
-tulivat hyvin rakkaiksi.
-
-Tavallisesti hän läksi hiukan aikaisemmin kotiin valmistamaan ateriaa.
-Syödessään he puhelivat päivän tapahtumista ja Miina saattoi ilostua
-niin, että hänen naurunsa ja leikkipuheensa tartuttivat Taavinkin.
-Syötyään pani Taavi levolle, mutta Miinaa ei koskaan väsyttänyt. Hän
-järjesti huoneessa, istuutui hetkeksi Taavin vuoteen laidalle tekemään
-kiusaa hänen unisuudestaan, kiirehti sitten ompelemaan jotakin tai
-juoksi kitkemään rikkaruohoa siitä aidatusta peltotilkkusesta, jota hän
-nimitti puutarhakseen.
-
-He olivat onnelliset. Eikä heidän välilleen syntynyt edes
-erimielisyyttä, riidasta puhumattakaan. Heidän luonteidensa erilaisuus
-tasaantui itsestään, taistelutta he sulivat yhteen. Varsinkin ennen
-häitään ja vielä jälkeenkinpäin Miina oli luullut sitä mahdottomaksi,
-kun he olivat niin erilaisista kodeista lähteneet. Mutta nyt oli
-lyhyessä ajassa pelko poistunut. Ne pienet huolet, jotka ulkoapäin
-sattuivat, talonväen riitainen suhde, eivät vaikuttaneet heidän
-onneensa. Ihmiset sanoivat: eipä tiedä vielä, miten kauan kestää. Miina
-ei vastannut mitään, hymyili vain itsekseen ja kertoi miehelleen, että
-niin ne sanovat.
-
-Yhtenä sunnuntai-iltana juoksi Aina Miinan ja Taavin kammariin.
-Miina oli koko päivän häntä odotellut, sillä hän tuli usein heille
-viettämään joutohetkiään. Oli satanut, vasta illalla selkeni ilma ja
-aurinko likeni laskuaan loistavana tulipallona. Aina oli juossut aivan
-hengästyneeksi, hymy oli hänen kasvoillaan.
-
--- Tulkaa keinumaan, pyysi hän, -- emme moneen viikkoon ole käyneet
-keinulla. Taavi, sinäkin, joka kyllä ennen kävit, nyt sinä aina
-vastustat. Heitä jo paha pääsi ja lähde mukaan!
-
-Ahdistuksen tunne virtasi Miinan sydämeen. Hän totistui ja vaikeni.
-Tyttöhän ei puhutellut häntä. Hän katsoi mieheensä.
-
--- Sepä hauskaa, sanoi Taavi. -- Mennään vaan. Tuleeko muita?
-
--- En minä vielä tiedä. Mutta jos minä huijaan, niin kyllä niitä tulee!
-
-Aina oli niin iloissaan, että hän pyöri Miinan ympärillä ja syleili
-häntä. Miina työnsi hänet luotaan ja sanoi kankeasti:
-
--- En minä tule. Menkää jos tahdotte.
-
-Taavi katsoi häneen hämmästyneenä. Miina punastui ikäänkuin häpeästä ja
-rupesi kiihkeästi selittämään:
-
--- Siellähän on niin märkää, vaatteet menevät pilalle... Emmekö voisi
-lähteä järvelle mieluummin?
-
--- Se on totta, myönsi Taavi. -- Sinä, Miina, aina ymmärrät niin hyvin.
-
-Mutta Ainaa suututti ja hän esteli. Miinanko tahto tässä taas vallitsi!
-Hän oli aina niin itsepintainen ja hassu. Ainan teki mieli hiukan
-kiusata häntä.
-
--- Eihän meillä ole veneitäkään.
-
--- Me otamme ruuhen, minä ja Taavi, esitti Miina.
-
-Hänen kasvonsa kirkastuivat ajatellessa, että he Taavin kanssa
-sittenkin taas saisivat olla yhdessä.
-
--- Niin, te kahden taas, sanoi Aina tyytymättömästi. -- Aina muista
-erillään. En minä viitsi tulla järvelle.
-
-Aina kiersi huivinsa kulmaa ja nyrpisteli nenäänsä. Taavi katseli
-vuoroin vaimoansa, vuoroin sisartaan. Kuinka Miina häntä rakasti, hänen
-siinä seisoessaan! Hän olisi ollut valmis sulkeutumaan vuoren rotkoon
-hänen kanssansa. Ja toiselta puolen valtasi hänet halu saada heittäytyä
-polvilleen hänen eteensä. Yhtäkkiä vilkastuivat Ainan piirteet ja hän
-rupesi nauramaan.
-
--- Mennään järvelle, sanoi hän houkutellen. -- Emme huoli mukaamme
-muita kuin Kallen. Me otamme veneen, te ruuhenne.
-
-Omituisesti koski Ainan puhe Miinaan. Hän ei voinut kärsiä tuota
-tyttöä. Vaivoin hilliten kiukkuaan hän seurasi Taavia rantaan. Aina
-oli juossut noutamaan Kallea. Kun he tulivat, istui Miina jo tuhdolla
-ruuhessa. Kalle nyhti rannalta nurmea, jonka hän kiersi tukoksi ja
-sillä tukittuaan tapin reiän hän työnsi veneen vesille. Aina seisoi
-perässä, kasvoilla veitikkamainen hymy.
-
--- Tulisitko hiukan tänne, Taavi, huusi hän äkkiä.
-
-Samalla hän kuiskasi jotakin Kallen korvaan. Miina näki vain, että
-Taavi meni Ainan veneeseen ja Kalle voimakkaalla liikkeellä irroittaen
-ruuhen rannasta, astui itse hänen mukaansa, Taavin sijaan. Hän huudahti
-ja kätki kasvot käsiinsä. Hän tarttui hetkeksi ruuhen laitaan ikäänkuin
-heittäytyäkseen järveen. Sanomaton ahdistus valtasi hänet, sydän
-seisahtui, tuntui siltä kuin hän olisi kadottanut Taavin ikiajoiksi.
-Hänen edessään näkyi loppumaton, harmaa tulevaisuus, jota hänen täytyi
-viettää yksin, itkien ja huokaillen. Kun hän vihdoin avasi silmänsä,
-olivat veneet vierekkäin, laita laidassa ja Taavi kumartui hymyillen
-hänen puoleensa. Taavi eli vielä, Miina ei vielä ollut tuomittu
-loppumattomaan yksinäisyyteen! Miinan poskilta katosi kalpeus ja
-piirteet tyyntyivät. Hän oli herännyt kuin pahasta unesta. Hymy palasi
-hänen huulilleen ja silmiin tuli se onni, joka niissä usein oli, kun
-he olivat kahdenkesken Taavin kanssa. Samassa hän sattui katsahtamaan
-Ainaan.
-
-Tuota tyttöä ei hän voinut kärsiä! Hän olisi tahtonut häntä lyödä.
-Veneet erosivat taas kukin haaralleen. Miina ja Kalle poimivat kukkia
-järvestä ja laskivat leikkiä. Miinasta oli vähitellen haihtunut
-mielikarvaus ja hän oli yhtynyt Kallen nauruun.
-
-Metsä näytti tummalta keltaisten viljavainioiden rinnalla, joilta
-kuhilaat kuumottivat. Kaurahalmeet olivat vielä viheriät, kaislikossa
-ui sorsa poikineen, Hannulan rannalla käveli pitkä mies. Aina lauleli
-hiljaa, Taavi souti ääneti venettä, Miina ja Kalle heittelivät toisiaan
-lummekukilla ja Kalle selitti kälylleen että "näin sitä sotaakin
-käydään".
-
-Kun he tulivat maihin, oli Taavi jo ottamassa heitä vastaan.
-
--- Meillä oli niin lystiä, sanoi Kalle.
-
--- Mutta meille tuli ikävä, vastasi Taavi.
-
-Tuon veneretken jälkeen Taavin vaimo ja sisar eivät puhutelleet
-toisiaan muutamaan päivään. Ainaa suututti tuo tuollainen rakkaus.
-Taavi oli tullut niin ikäväksi ja se oli Miinan syy. Ja Kallekin viitsi
-häntä liehakoida.
-
-Kun Miina illalla pääsi vuoteeseensa, ei hän saanut unta silmiinsä.
-Hän eli uudestaan illan mielialat, kärsi uudestaan sen hetken,
-jolloin hänen veneensä työnnettiin maalta ja toinen istui siinä hänen
-kanssansa, Taavin paikalla! Se toinen oli sentään vain Taavin veli.
-Hullu hän oli, joka sitä ajatteli. Mutta sen päivän jälkeen hän rupesi
-epäilemään, ettei heidän onnensa olisikaan kestävä. Ei niin, etteivät
-he olisi rakastaneet toisiaan, mutta ulkoapäin saattoi tulla jotakin
-häiritsevää. Epäillen Miina nyt tarkasteli jokaista tulijaa, hän kävi
-totiseksi ja rupesi panemaan mieleensä Taavin suhdetta muihin ihmisiin
-ja hänen ystävyyttään muita kohtaan.
-
-Kun hän ja Aina seuraavana päivänä kohtasivat toisensa, eivät he
-pysähtyneet puhelemaan, niinkuin tavallisesti. Toisena päivänä Aina,
-mennessään Miinan sivutse, purskahti nauruun. Loppuviikolla hän jo
-pistäysi kysymässä Miinalta kaikenlaisia neuvoja. Sunnuntaina illalla
-hän taas tuli. Naurettuaan ja Taavia tanssiteltuaan hän virkkoi:
-
--- Mennään keinumaan! Keinu siellä jo lahoaa, kun ei sitä enää koskaan
-käytetä. Mennään...!
-
-Hän katsoi heihin rukoillen ja veitikkamaisesti. Miina kiihtyi
-kiihtymistään.
-
-Se kirottu keinu! Se oli vielä turmeleva heidän onnensa. Miina
-pusersi kätensä nyrkeiksi, hän olisi tahtonut iskeä ne tyttöön, joka
-laverrellen ja viekoitellen istui sängyn laidalla. Mutta samassa
-hetkessä Aina liukui alas, astui Miinan eteen, kietoi kätensä hänen
-kaulaansa ja katseli hänen silmiinsä.
-
--- Äh, mene pois, sanoi Miina kylmästi.
-
--- En minä mene ennenkuin sinä lupaat tulla Taavin kanssa keinulle,
-eihän hän sentään yksin lähde. Tai jollet itse tulekkaan, niin päästä
-edes hänet.
-
--- Miksi sinä pyydät meitä mukaasi? Ota ne entiset toverisi, joilta
-sinä sormuksiakin saat, mutta jätä meidät rauhaan.
-
-Miinan tarkoitus oli loukata Ainaa, mutta tyttö vain katsahti kättään,
-jonka sormissa ei ollut mitään koristeita, rupesi nauramaan ja loi
-sitten säteilevät silmänsä veljensä vaimoon. Hänen katseensa ärsytti
-Miinaa, mutta hän ei sanonut mitään. Aina nauroi, istuen sängyn
-laidalla, ja kierteli jalkansa kärkeä ilmassa.
-
--- Hyvä Miina, sanoi hän vihdoin, -- älä luule että minä Taavista
-välitän. Hätätilassa vain. Minä ottaisin mielelläni muita -- ja muut
-tulisivat mielellään. Ei minun tarvitsisi kuin kerran kajauttaa huuto
-tuonne metsään, niin ne tulisivat. Mutta...
-
-Ja siinä hän pysähtyi eikä tietänyt jatkaisiko.
-
--- No mikset soita kokoon seurakuntaasi? Tee se!
-
--- Menisinhän minä, mutta... mutta. Ja mikä lieneekin hänet vääntänyt.
-Eihän hän ole koskaan ennen minua kieltänyt. Nyt on jo estellyt monta
-kertaa ja tänään hän kielsi, jollen saisi Taavia ja sinua mukaan. Mutta
-minäpäs en tottele! Menen kun menenkin.
-
-Aina kiepahti seisoalleen ja nauroi. Kuinka hänen ainainen nauramisensa
-suututti Miinaa.
-
--- Kuka kielsi? Isäkö? kysyi Taavi.
-
--- No kuka muu -- isä tietysti. Kielsi oikein kivenkovaan. Kyllä se
-Maijastiina nyt taas on kannellut ja panetellut. Mutta kyllä minä sitä
-ärsyttelen ja härnäilen. Tulkaa nyt mukaan. Miina kulta, Taavi kulta!
-
-Hän kietoi käsivartensa Miinan olkapäiden ympäri ja pyysi äänellään ja
-silmillään.
-
--- Minun tekee niin mieleni...
-
-Miina irroitti hänen kätensä kaulastaan ja otti pari askelta taappäin.
-Taavi nousi.
-
--- Mennään Miina, sanoi hän iloisesti.
-
--- En minä tule. Mene sinä, jos tahdot.
-
--- Mikset tule?
-
-Ja Taavi katseli häntä silmiin. Miina kääntyi pois.
-
--- En minä tule. Menkää te vain jos mielenne tekee.
-
-Hän oli siitä aivan varma, ettei Taavi lähtisi ilman häntä. Vielä
-kun Taavi ovessa kääntyi kysymään, eikö hän sentään tulisi mukaan,
-luuli Miina hänen laskevan leikkiä. Tuvasta hän varmaankin kääntyisi
-takaisin. Ja Miina istuutui ikkunaan odottamaan ja selaili siinä
-kirjaa, jonka Aina oli saanut lainaksi jostakin. Sen nimi oli
-"Jalomielinen vaimo" ja Ainan käsialalla oli kirjoitettu kanteen:
-"susilla ja pojilla on yhtäläinen mieli." Ajatuksitta hän tuijotti
-kirjaan ja kuunteli. Kului pitkä aika, jolloin hän kuvitteli
-mielessään, miten Taavi tulisi ja hän kysyisi häneltä: "mikset
-mennytkään keinulle?" -- "Minun tuli ikävä sinua", vastaisi Taavi.
-Taavi, jota hän niin äärettömästi rakasti!
-
-Mutta jos Taavi sentään menisi keinulle ilman Miinaa!
-
-Tuvan ovi aukeni, kuului ääniä ja askelia. Ne etenivät. Miina karkasi
-ylös, avasi oven. Lehmät olivat levolla tarhassa, märehtivät silmiään
-ummistellen, ilma oli kirkas ja lämmin, aurinko oli jo alenemaisillaan
-ja sumuja asettui suomaille. Ryhmä miehiä ja naisia laskeusi alas
-pellon piennarta. Niiden joukossa oli myöskin Taavi. Miina oli
-kirkaisemaisillaan. Huivi päähän ja mukaan! Samassa kääntyi Taavi.
-
--- Miina, tuletko mukaan? huusi hän.
-
-Koko seurue seisahtui. Kalle läksi juoksemaan takaisin ja pyysi koko
-matkan Miinaa tulemaan.
-
-Miksei Taavi itse tullut häntä pyytämään? Silloin hän olisi mennyt.
-Nyt hän ei tahtonut. Hän hymyili vain Kallelle ja sanoi, ettei hän
-tule. Sitten hän sulkeutui huoneeseen, käveli siellä edestakaisin,
-järjestellen samoja paikkoja moneen kertaan. Vihdoin hän valmisti
-vuoteen, heittäytyi pitkäkseen ja vaipui ajatuksiinsa.
-
-Rakastikohan Taavi häntä yhtä paljon kuin hän Taavia? Taaville oli
-ehkä sama, kuka hänellä oli vaimona. Jollei hän olisi saanut Miinaa,
-niin hän olisi ottanut toisen. Mutta hän oli ollut hänelle niin hyvä,
-olivathan he puhelleet omaa hellää kieltään, jota ei kukaan muu
-ymmärtänyt. Eikä Taavi nytkään olisi mennyt, jollei tuo tyttö olisi
-tullut viekoittelemaan. Miina uhkui vihaa häntä vastaan. Mutta jos
-hän itse olisi mennyt mukaan...? Hän keinulle! Ei. Häntä oli kotona
-opetettu vihaamaan Haapaniemen keinua ja hän vihasi sitä. Ja siellä
-missä kaikki maan hylkiöt lyövät korttia, siellä on nyt Taavi. Ja
-kenties hän tästä lähtien tulee olemaan siellä usein. Ja yksin viettää
-Miina unetonta yötään, kuunnellen kaikua, jota ilma kantaa keinulta.
-Hän rakasti miestään palavammin kuin koskaan ennen, nyt, kun hän tunsi
-hänet kadottaneensa. He olivat olleet niin sanomattoman onnelliset,
-mutta miten lyhyen ajan, vain kahdeksan viikkoa!
-
-"Perästä kuuluu", olivat ihmiset sanoneet. Ja he olivat sittenkin
-olleet oikeassa.
-
-Ja siinä levätessään eli nuori vaimo uudelleen avioliittonsa ajalta ne
-hetket, jolloin hän oli ollut onnellisimmillaan. Sydäntä repieli, eikä
-hän koettanutkaan nukkua. Oli parasta täydellisesti herätä unelmista,
-jotka olivat olleet pelkkää petosta.
-
-Äkkiä hän säpsähti, lämmin käsi oli laskeutunut hänen otsalleen ja
-tuttu ääni oli lausunut hänen nimensä. Taavi seisoi hänen edessään.
-
--- Säikähditkö sinä? kysyi Taavi.
-
--- En. Mikset ollut kauemmin?
-
--- No kun sinä jäit kotiin, ajattelin, että vaikka olisit ikävissäsi.
-
--- Mitä minusta sitten.
-
-Taavin posket punoittivat ja silmät loistivat. Kuhilaasta oli hän
-tullessaan taittanut muutamia rukiintähkiä, ne hän laski Miinan eteen
-peitteelle. Onpa sitten hauska nähdä, miten nuo itävät. Hän kertoi,
-että Hermanni oli palannut kirkosta aivan juopuneena, hevonen oli ollut
-kuin uitettu.
-
-Taavi nukkui kesken puheitansa. Miina katseli häntä, miten hänen
-rintansa tyynesti kohoeli, miten sininen ohimosuoni tykki. Silmäkansi
-oli melkein läpikuultava, kasvojen ilme niin rauhallinen. Miina rakasti
-häntä, rakasti vielä tulisemmin kuin ennen, nyt, hänet kadotettuaan ja
-voitettuaan takaisin.
-
-
-
-
-VIII
-
-
-Ruis oli saatu leikatuksi hyvillä ilmoilla ja uutinen kylvetyksi
-päiväpaisteella. Sato oli tullut niukka, hallan ja veden vahingoittamia
-jyviä, jotka antoivat imeltynyttä leipää. Kaurat sitävastoin lupailivat
-hyviä tuloksia päättäen pitkistä ripsistä.
-
-Yhtenä iltana oli viivytty myöhään metsähalmeella. Yöksi näytti tulevan
-halla ja illansuussa oli isäntä itse tullut paikalle leikkaamaan
-nuorten avuksi.
-
-Olisi jo ollut pimeä, heidän kaikkien peräkkäin astellessa metsäistä
-polkua kotiin, jollei kuu olisi valaissut. Jyrkkinä lankesivat puiden
-varjot tielle.
-
-Miina oli kiirehtinyt edelle. Tuvan porstuassa tuli Aina omituisesti
-hymyillen häntä vastaan. Miina ei kiinnittänyt häneen huomiota,
-etsi vain heidän kammarinsa avainta, jonka hän oli jättänyt tupaan.
-Maijastiina ilmoitti sen olevan ovessa. Kun Miina astui huoneeseen,
-nousi hänen sängystään ihmisolento, joka kuun valossa näytti
-muodottomalta, mustalta peikolta. Miina huudahti pelästyksestä.
-
--- Hyvää iltaa, lausui ystävällinen ääni omituisen tylsästi.
-
-Miina tunsi heti tätinsä Liisan.
-
--- Koska täti tuli? Oletteko käynyt tuvassa? Keitä te olette nähnyt?
-kysyi hän hätäisesti.
-
--- Minä tulin taloon siihen aikaan, kun lypsettiin lehmiä, seisoin
-tuossa aidan luona, mutta istahdin sitten penkille, sillä jalkojani
-väsytti. Tuli sitten porstuasta pitkä akka ja ojensi minulle
-leipäpalan. Mutta minä en sitä ottanut. "Olen nuoren emännän sukulaisia
-enkä kerjäläinen", sanoin vaan. Silloin neuvoivat minut tänne
-odottamaan.
-
-Viime sanat hän lausui itsetietoisesti ja rupesi sitten kertomaan
-retkistään ja tyttärestään. Hän olisi köyhässäkin puvussaan ollut
-siistin näköinen, jollei koristuksina olisi käyttänyt kirjavia nauhoja
-ja tilkkusia, jotka olivat sekä likaisia että haaltuneita. Toiselta
-silmältään hän oli sokea ja puhuessaan hän omituisesti väänteli
-kasvojaan ja ruumistaan. Miina ei ollut hänelle erittäin ystävällinen.
-Taavi, kylvystä tultuaan, piti sentään puhetta hänen kanssansa ja
-kuunteli hänen kertomuksiaan pitäjäntuvalta, missä hän nyt asui.
-Myöhemmin piti Miinan hiukkasen viipyä askareilla ulkona eikä hänen
-hämmästyksensä ollut vähäinen, kun hän tuvassa pistäytyessään tapaa
-tätinsä illallisella muun väen kanssa. Tuskin hän sai pyydetyksi
-anteeksi ja Maijastiinalle selitetyksi, että ei se tapahtunut hänen
-tahdostaan ja että hän kyllä itse olisi laittanut vieraalleen ruokaa.
-Ateria kului kuitenkin tavalliseen tapaansa ja ennen muita nousi isäntä
-pöydästä.
-
-Levolle pannessaan kutsui Juhana Maijastiinan luoksensa ja käski panna
-evästä huomiseksi. Hänen täytyi varhain lähteä matkalle.
-
--- Kuka se oli se ihminen? kysyi hän sivumennen.
-
--- Sanotaan hulluksi Liisaksi. Poikanne vaimon omaisia. Sanoi teidätkin
-tuntevansa.
-
--- Minutko? Missä tuo minut olisi nähnyt? Minä kumminkaan en muista
-jokaista ryysyläistä, jonka tiellä näen. Toimita se pois talosta. En
-kärsi kerjäläisiä raitillani. Ja pidä sitä Miinaa silmällä.
-
-Aamulla kertoi Maijastiina Miinalle mitä isäntä oli sanonut.
-Evästettynä ja parempiin vaatteisiin puettuna, he toimittivat Liisan
-matkaansa. Mutta siitä ajasta alkaen Miina harvoin hymyili, eikä
-milloinkaan Taavin isän läsnäollessa. Hän karttoi häntä niin paljon
-kuin taisi. Häntä painoi tieto rikoksesta, jota oli myöhäistä ruveta
-kostamaan ja jonka kosto sitäpaitsi olisi koskenut häntä itseään liian
-likeisesti. Siksi hän vaikeni ja kantoi tietoaan kuin taakkaa. Taavi
-tapasi hänet usein totisena tuijottamassa eteensä, eikä hän enää
-koskaan laulellut askaroidessaan, niinkuin ennen.
-
-Eräänä aamuna hän oli noussut hyvin varhain, sillä Maijastiina oli
-uskonut hänelle kahvin keittämisen. Hän oli toivonut ehtivänsä pois
-tuvasta ennenkuin isäntä tuli herättämään työväkeään riihelle, mutta jo
-hänen tehdessään tulta, astui Juhana sisään alusvaatteissaan, paljain
-jaloin, keppi kädessä.
-
--- Mitä sinä täällä teet? kysyi hän, nähdessään Miinan.
-
--- Tulta teen. Maijastiina makaa kipeänä saunassa, hän pyysi minua
-keittämään kahvia.
-
-Koputtaen keppiään permantoon herätti isäntä väen. Pörröisiä päitä
-kohoeli sängyistä ja penkeiltä, joku uninen ääni teki kysymyksen, johon
-toinen sopersi vastauksen. Isäntä läksi kammariinsa pukeutumaan ja
-palasi sitten tupaan juomaan kahvia. Ääneti Miina täytti hänen kuppinsa
-ja nähdessään, miten hän sitä käänteli käsissään hän jo ajatteli, että
-mitä tästä seuranneekaan.
-
--- Onhan meillä järvi likellä, alkoi Juhana, -- ja kaivo vielä
-likempänä. Ei pitäisi olla puutetta vedestä. Mutta kuitenkin juotetaan
-ihmisille kahvia kupista, joka ei ole nähnyt vettä viikkokausiin.
-
-Hän työnsi kupit luotaan, jotta helisi.
-
--- Aina näkyy olleen säästäväinen, sanoi Miina. Hänen äänensä oli
-tyyni, vaikka mielessä kiehui.
-
-Onneksi sattui, että juuri Aina oli syyllinen. Sitten Juhana moitti
-kahvia. Maijastiina sai nuhteita siitä, että oli uskonut kahvinkeiton
-vieraisiin käsiin. Mutta Miina loukkaantui niin, ettei hän tämän
-jälkeen puuttunut mihinkään talon töihin, eikä tullut isännän näkyviin
-ensinkään. Isäntä puolestaan tuntui hakevan tilaisuutta tavatakseen
-Miinaa ja suorastaan loukatakseen häntä.
-
-Kerran hän astui heidän huoneeseensa juuri kun he olivat ruualla. Hän
-tuli nähtävästi asialle, mutta hänen silmänsä tarttuivat puurovatiin.
-
--- Kerjäläisiä teistä vielä tulee, kun puuroonne mätätte tuollaiset
-voikuormat! huudahti hän.
-
--- Onko sitä nyt niin paljon? äänsi Taavi tyynesti.
-
-Mutta Miinan päätä huimasi halu saada vastata. Juhana näki sen ja
-ärsytti häntä enemmän.
-
--- Ja kahvipannu on tulella! Se ei taida teillä jäähtyä koko päivänä.
-Johan minä näin säästäväisyyden merkit silloin, kun tämä "emäntä"
-tuvassa pantiin kahvinkeittoon. Pieni talo eläisi jo vuoden ajan niillä
-tulitikuillakin, joilla se sytytti yhden päreen. Niitä oli lattialla
-kuin sotamiehiä tantereella. Ei se kelpaa, hyvä emäntä. Itke nyt ja
-tillitä! -- sehän teillä naisilla aina on turvana. Mutta minä en kärsi
-itkeviä naisia. Pois minä menen. Mutta sen minä vain vielä sanon, että
-kun sinä jo itse tässä syöt ja juot, niin älä kuljeta sukulaisiasi
-tänne, sellaisia kuin sekin yksi...
-
-Miina herkesi itkemästä ja karkasi ylös. Hän ei ensin saanut puhutuksi,
-hän tunsi halua lyödä miestä, joka tuossa häneen katseli kiiltävin
-silmin. Juhanan nenä oli omituisen suippea, kasvot kalpeat kuin vaate,
-huulilla pingoitettu ilme.
-
--- Ja siitä naisesta te uskallatte puhua!
-
-Miinan äänessä oli tuhansia vivahduksia ja hän sulki niihin sanoihin
-kauan kannetun katkeruutensa myrkyn.
-
--- Ja miksi en? Pitäisikö minun kärsiä, että sellaisia usein ilmestyy
-Haapaniemeen? Kuka tietää, miten paljon niitä on maailmassa...
-
-Hän hymyili tavalla, joka Miinaa ärsytti niin, että hän päätti sanoa
-kaikki, mitä hän tiesi.
-
--- Ei niitä ole kuin yksi, jonka minä tunnen. Ehkä niitä on useampia
-teidän tiedossanne. Jollette tiedä, niin...
-
--- Hyvä hyvä. Minä jo tiedän. Tule Taavi avukseni kengittämään hevosta.
-
-Taavi läksi isännän kanssa, vaikka hän oli hänen vaimoaan niin syvästi
-solvaissut. Miina pusersi nyrkiksi kätensä ja jäi seisomaan keskelle
-lattiaa.
-
-Mutta senjälkeen tuli hänen käytöksensä varmaksi. Hän ei enää mennyt
-Juhanaa pakoon, vaan Juhana karttoi vuorostaan häntä. Miinan mieli
-muuttui taas iloiseksi, hän saattoi laskea leikkiä, pisti välistä
-tanssiksikin Kallen kanssa.
-
-Aina oli alussa mukana, mutta pian hän kyllästyi iloon, jossa ei ollut
-pelimannia eikä poikia mukana. Hän piti tanssejaan lauantai-iltoina
-piikojen kammarissa. Isä oli ruvennut niin ankaraksi, että sen täytyi
-tapahtua salaa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ensimmäisellä rekikelillä läksi Juhana Kallen ja Ainan kanssa
-naapuripitäjän kirkonkylään. Hän jätti Ainan sinne muutamaksi viikoksi
-tätinsä luo, joka oli vanha, ankara eukko. Ehkäpä Aina siellä hiukan
-vieraantuisi huvituksista. Kirkkokin oli aivan likellä, joten Ainan
-sopisi käydä siellä. Ehkä sekin vaikuttaisi. Eikä Juhana saanut
-itseltään salatuksi, että hän jännityksellä odotti tyttärensä tuloa
-kotiin. Hänhän oli ainoa olento maailmassa, josta Juhana välitti.
-
-Neljän viikon kuluttua Aina palasi. Juhana ei juuri sillä hetkellä
-sattunut olemaan sisällä, vaan näki Ainan vasta illallispöydässä. Tyttö
-istui nojaten kyynärpäitään pöytään ja katseli ulos. Kasvot olivat
-totiset ja kalpeat, pää oli käden varassa. Oven avautuessa hän säpsähti
-ja astui hymyillen isäänsä vastaan. Mutta Juhanan mielestä oli hänen
-olennossaan jotakin vierasta, hymy tuntui omituisen aralta ja kainolta.
-Olikohan hänelle tapahtunut jotakin? Tai ehkä se merkitsi vain hyvää,
-ehkä hän nyt tasaantuisi.
-
-Odottamattomasti asiat kääntyivät.
-
-Yhtenä iltamyöhänä ennen joulua, kun kaikki jo olivat levolla,
-ajettiin kulkusilla pihaan. Aina oli niitä jo levottomasti odottanut.
-Hän karkasi vuoteeltaan ja kuunteli sykkivin sydämin, kuinka pihassa
-puhuttiin. Äänet hän erotti, mutta ei sanoja. Vihdoin tulivat askeleet
-porstuaan. Koputettiin tuvan oveen.
-
--- Onko isäntä kotona?
-
--- Mitä yökulkijoita... Teille tässä vielä isäntää herättämään!
-
--- Olemme jyvänostajia. Eiköhän sentään sopisi herättää.
-
--- Maatkaa tuossa penkillä tai uunilla aamuun asti ja puhukaa asianne
-päivän aikaan.
-
--- Sanokaa isännälle terveisiä kauppias Silveniukselta, niin ehkä hän
-nousee.
-
-Maijastiina sytytti vihdoin päreen ja näki edessään kaksi turkkeihin
-puettua herraa. Hän meni Ainaa ajamaan ylös, jotta saisi heidät
-pyydetyiksi hänen huoneeseensa ja hämmästyi nähdessään Ainan ylhäällä
-ja huoneen siivottuna.
-
--- Tuolla sopii odottaa, sanoi hän herroille.
-
-Aina oli sytyttämässä kynttilää, kun he astuivat sisään. Hänen
-suupielissään leikki omituinen hymy ja silmissä oli kyyneliä.
-
-Aaretti paiskasi lumisen karvalakkinsa pöydälle, kiiruhti häntä vastaan
-ja sulki hänet syliinsä. Sitten hän vei hänet valoon, suuteli hänen
-silmiään ja poskeaan ja pyyhki lyhyillä sormillaan pois kyyneleet. Aina
-vapisi hänen käsissään ilosta ja onnesta.
-
--- En minä aavistanut, että teillä jo maattiin! sanoi Aaretti vetäen
-taskustaan kelloa jonka vitjat olivat paksua kultaa.
-
--- Paljonpa se onkin, jatkoi hän sitten. -- Taisimme nukkua jäällä, kun
-valvoimme melkein umpeen viime yön. Oletko puhunut isällesi?
-
--- En.
-
-Nyt astui esille toinen miehistä. Aina ei ollut häntä edes tervehtinyt.
-
--- Selvä näkyy olevan välinne, sanoi hän. -- Minun on vain tämän
-kauppias Silveniuksen puolesta antaminen teille pikkuinen... Siinä hän
-veti esille lompakkonsa ja pani pöydälle kaksi sadan markan seteliä.
-Ainan kädet menivät ristiin ja silmät vilkaisivat hurmaantuneina
-Aarettiin, joka ihastuneena häntä katseli. Puhemies jatkoi:
-
--- Piti tultaman siihen vanhaan tapaan puhemiehen kautta, kihlarahat
-matkassa, vaikkei tämä herra Silvenius muutoin niihin vanhanaikaisiin
-kuulu.
-
-Puhemiehen liikkeet olivat suuret ja varmat. Kun hän pani lompakkoakin
-taskuunsa, näytti siltä kuin hän olisi tahtonut kyynärpäillään
-survaista katon ilmaan. Aaretti oli huolimattomasti heittäytynyt
-tuolille ja sytyttänyt paperossin. Hän oli tummassa puvussa, lyhyt,
-jäntterä, paksukaulainen mies. Kasvot olivat kauniit ja silmät
-vilkkaat. Hän katseli hymyillen morsiantaan ja morsian tuijotti rahoja,
-koskematta niihin.
-
-Noin paljon rahaa! Kauppias Silvenius, herra Silvenius, jonka morsian
-hän nyt oli! Puhemies ja kihlat vanhentunutta tapaa! Hän oli tietänyt
-tämän kaiken jo viikon ajan ja kuitenkin se nyt taas oli niin uutta,
-niin kummallista. Olikohan se tottakaan! Ja Aina unohti hetkeksi, että
-molemmat herrat häntä katselivat paperossiensa takaa, ja silloin hän
-hymyili entisellä veitikkamaisella tavallaan ja taivutteli notkeaa
-vartaloaan. Hän oli siinä niin viehättävä, että Aaretti hyppäsi
-istualtaan ja sulki hänet syliinsä.
-
-Hänpä tiesi miten tehdä tuo hento vartalo vieläkin hentoisemmaksi,
-miten muodostella sykyräksi pitkä palmikko, miten tehdä hänestä niin
-kaunis morsian että...! Ja hänestä katoaisi kaikki talonpoikaisuus ja
-hänen käytöksensä olisi kuin kaupungin neidin. Sulhanen likisti tyttöä
-vyötäisistä, painoi häntä vastaansa ja silitti hänen poveansa. Ja tyttö
-seisoi suljetuin silmin ja veret poskilla.
-
-Siinä asennossa tapasi heidät Juhana, kun hän avasi oven. He eivät
-häntä huomanneet, hän sai heitä siis tarpeekseen katsella. Mutta näky
-ei ollut ensinkään hänelle mieleinen. Hänen kouransa kiertyi lujaan
-tytön käsivarren ympäri, hän heitti hänet ovea kohti ja sulki hänet
-ulos huoneesta. Kohteliaasti kumartaen Aaretti ja puhemies esittivät
-asiansa.
-
-Niin siis tuo hyvä täti oli hoitanut Ainaa, hänen luonaan nuoret olivat
-tehneet kaupat valmiiksi, jopa määränneet hääpäivänkin. Isältä he eivät
-olleet edes aikoneetkaan kysyä lupaa. Hän taipui heidän tuumiinsa,
-sillä hän ei alentunut heitä vastustamaan, mutta hän oli sekä suuttunut
-että surullinen.
-
-Jälkeenpäin hän lisäksi sai kuulla, että Aaretti puhemiehineen oli
-ollut juomassa koko edellisen yön. Ja velkaantunut oli se paikka, jonne
-hän oli vievä vaimonsa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Aina itse erosi nyt kokonaan entisestä seurastaan. Vaistomaisesti hän
-tunsi, ettei se enää sopinut hänelle. Laulellen hän istui kangaspuitten
-ääressä, hyräellen hän ompeli ja kävi usein Miinan luona, joka hänkin
-oli rakastunut vastoin vanhempiensa tahtoa.
-
-Jonkun päivän kuluttua saapui Aaretilta lähetys: sirotekoinen
-puulaatikko, jonka kansilaudalle sujuvalla kädellä oli kirjoitettu
-Ainan nimi. Aina itse ei ollut tuvassa, kun laatikko tuli, Kalle oli
-sen jo puoleksi avannut ennenkuin tyttö ehti paikalle.
-
--- Kenenkä luvalla sinä kosket minun tavaroihini? huusi hän.
-
--- Ethän sinä itse saisi sitä aukikaan.
-
--- Enhän vain!
-
-Koko talon väki kerääntyi ympärille. Ainan posket hohtivat ja
-hätäillen työnsivät kädet tieltä papereja. Välillä hän pyyhkäisi
-tukkaa silmiltään ja tuuppasi pois Kallen käsiä laatikon laidalta.
-Tuntui kiusalliselta, että nuo kaikki olivat ympärillä. Ja samalla hän
-kuitenkin mielellään näytti, mimmoinen sulhanen hänellä sentään oli.
-Kääröjen ympärillä oli suomalaisia sanomalehtiä. Hän pysähtyi niistä
-lukemaankin muutamia sanoja. Sanomalehdet olivat outoa tavaraa näillä
-mailla.
-
--- Mitähän satua tuo on, jonka nimenä on "juttutupa"? sanoi hän
-innostuneena.
-
--- Ja mitähän kangasta tämä vaalean punainen on? jatkoi Kalle.
-
--- Morsiushameeksi tietenkin. Voi miten kaunista!
-
-Se oli todellakin hienoa ostokangasta. Miinankin täytyi myöntää se
-hienommaksi kuin hänen morsiushameensa kangas oli ollut.
-
--- Katso nyt muutakin, muistutti Kalle, kun Aina hetken ajaksi vajosi
-mietteisiin.
-
-Toisessa käärössä olivat korkearuojuiset, kapeakärkiset kengät. Ja
-sitten olivat kureliivit. Aina levitti ne levälleen, ymmärtämättä,
-mitä niillä tehtäisiin. Reunassa oli punaista pitsiä, silkkinauhaa
-ja koristuksia oli ommeltu moneen paikkaan. Se oli kova ja kankea
-kapine ja renkaitten läpi oli pujotettu nauha yhdistämään kahta ihan
-erillään olevaa osaa. Kaikki katselivat tätä vaatekappaletta hetken
-ajan äänettöminä. Kun Aina vihdoin rupesi sovittamaan sitä ympärilleen,
-purskahti Kalle nauruun.
-
--- Sinusta tehdään nyt ryökinä! Sinut kuristetaan hyvin hoikaksi ja...
-
--- Ole vaiti, hävytön poika! sanoi Aina loukkaantuneena.
-
--- No olenhan minä nähnyt noita kaupungin ikkunoissa.
-
-Hän asetti vehjettä Ainan vartalon ympärille ja kiinnitti hakasia.
-
--- Tätä ei panna päällepäin. Sinun täytyy riisua vaatteita vähemmäksi.
-
--- Mene tiehesi. Minä koetan itse. Sinun nähtesi tässä vielä pitäisi...
-
--- Mutta sehän on vahinko, että noin kaunista peitettäisiin hameen
-alle. Eikö sitä voisi pitää päälläpäin? esitteli Taavi, joka tähän
-saakka oli ollut äänettömänä katsojana.
-
-Laatikon pohjalla oli korea karamellirasia ja kirje. Aina tarttui
-niihin, ikäänkuin peläten, että ne vietäisiin häneltä ja pisti ne
-taskuunsa.
-
--- Ihan niinkuin muutkin ryökinät sinäkään et näytä kirjettäsi! ilkkui
-Kalle. -- Ettei se jo lähetä sinulle hattua?
-
--- Minä lyön sinua! uhkasi Aina.
-
--- Ei hänestä ryökinää voi tulla, mutta "rouva" hänestä tulee, sanoi
-Miina ja hänen äänessään oli vieras kaiku, ikäänkuin hän olisi ollut
-katkera tai kade.
-
-Vasta illalla Aina hengitti vapaasti, kun hän oli yksin ja rauhassa
-sai antautua katselemaan aarteitaan. Nyt hän pingoitti kureliivin
-ympärilleen. Paita oli koristelematon, kotikutoisesta paksusta
-kankaasta ja pitsitön hiha peitti puolen käsivartta, mutta kuinka
-verrattomasti tuo Aaretin lahja kaunisti ja antoi uuden muodon koko
-vartalolle! Eikä se ahdistanut eikä vaivannut, antoi vain ryhtiä
-ruumiille. Tyttö kääri kankaan auki ja levitti sitä poimuiksi.
-Silkkinauha putosi sieltä sisältä. Hänen tukkaansakin Aaretti oli
-ajatellut! Sitten hän avasi kirjeen. Sisällä oli pahvikortteja, joihin
-oli painettu heidän nimensä rinnatusten ja alla sana "kihloissa".
-Ainan tunteet kävivät siinä niin ylitsevuotaviksi, että hänen täytyi
-kallistaa pää syliinsä.
-
-Painettuna hänen nimensä. Se oli tavatonta. Mitä sanovatkaan ihmiset
-ja tuttavat? Hänestä tuntui siltä kuin hänen nimensä olisi ollut
-luettavana kaikissa maailman kirjoissa ja ihmiset toisiltaan olisivat
-kyselleet: kuka se on tuo Aina Tuusjärvi? Ja Aina punastui ylpeyttään
-ja ujouttaan.
-
-Mutta istuessa ei kureliivi ollutkaan yhtä mukava. Ja kun hänen
-piti kumartua kenkiä koettamaan, rusahti se niin pahasti, että hän
-pelästyi sen särkyneen. Sitten hän ei tahtonut saada sitä yltään.
-Hän alkoi ylhäältä ja alhaalta, pidätti henkeään, veri nousi päähän
-ja tuskastuneena hän heittäysi sängylleen lepäämään, ennenkuin alkoi
-viimeisen ponnistuksensa, joka sitten onnistuikin.
-
-Vaikeaa oli mennä isälle näyttelemään kapineita. Mutta kun kaikki muut
-jo niistä puhuivat, niin täytyi isänkin sentään ne nähdä. Aina meni
-hänen luoksensa, hänen ollessaan ruokalevolla.
-
--- Miksi sinä peität minulta silmäsi? kysyi Juhana, kun ei Aina pitkiin
-aikoihin katsellut muuta kuin lattiaan.
-
--- Katson vain, että tämä lattia on pestävä, sanoi hän punastuen.
-
--- Mitä siinä valehtelet, sanoisit...
-
--- Ajattelinpas juuri sitä. Tahtooko isä nähdä? Aaretti lähetti. Eikö
-tämä ole kaunista?
-
-Aina levitti kangasta poimuiksi ylleen.
-
--- Onhan tuo.
-
-Mutta enemmän kuin kangasta katseli hän tytärtään. Aina kierteli
-huivinsa kulmia ja silitteli kangasta. Hän nähtävästi aikoi sanoa
-jotakin, joka oli hänelle vaikeaa.
-
--- Aaretti kirjoitti lähtevänsä Mikkeliin äitiänsä tervehtimään ja
-kysyi, eikö isä päästäisi minua mukaan?
-
-Juhanan päässä kiehui tuhansia ajatuksia. Antaisiko hän hänen lähteä?
-
-Ainan katse riippui hänen huulillaan. Hän istuutui hänen sänkynsä
-laidalle ja silitti hänen poskeaan.
-
--- Isä panisi Kallen saattamaan asemalle ja Kalle odottaisi tädin
-luona. Olisimme vain päivän Mikkelissä.
-
--- Vain päivän...? Sinun pitäisi kaikista vähinten mennä sille
-miehelle. Eikä naimisiin ollenkaan.
-
--- Itse olette ollut naimisissa!
-
--- Siksihän minä puhunkin kokemuksesta.
-
--- Mutta äitihän oli hyvä ihminen. Kaikki kehuvat.
-
--- No niin -- lähde, lähde Mikkeliin!
-
-Hän nieli viimeiset sanansa: niin, mutta isä ei ollut "hyvä ihminen".
-
--- Kaikki miehet ovat maailman lopun kansaa. Pysy niistä kaukana, niin
-on parasta!
-
-Aina nauroi häntä ja kääri kokoon kankaansa. Hän oli jo ovella, kun isä
-kysyi:
-
--- Kuka maksaa matkan?
-
--- Aaretti, vastasi Aina varmasti.
-
--- Kuinkahan kauan tuo maksaa puolestasi. Ota sinä vain viisimarkkanen
-mukaasi ettet jää tielle.
-
--- Niinkuin isä tahtoo.
-
--- Kuule...
-
--- Mitä?
-
--- Eikö sinua yhtään arveluta ruveta niihin kauppoihin? Tiedätkös, mitä
-kaikkea siitä Aaretista puhuvat?
-
--- Ihmisten puheita. Niinhän Miinallekin puhuttiin Taavista. Ja
-tuossapa nyt hyvin menevät. Minua ei yhtään peloita.
-
-Ja nauraen hän juoksi ulos sitä tietään.
-
-Kun Kalle tuli Ainaa saattamasta, tiesi hän kertoa, että Aaretti oli
-ollut jo maantiellä vastassa mustalla orhillaan. Ihan uuden silkin
-hän oli ennen lähtöä sitonut Ainan päähän ja kietonut kellonvitjat
-hänen kaulaansa. Asemalla hän oli ostanut torttuja heille kaikille ja
-setelirahaa hänellä oli ollut kuin tupakanlehtiä.
-
-Aaretti itse saattoi Ainan kotiin, mutta kiirehti sitten heti pois.
-Sillä retkellä he olivat siirtäneet hääpäivää likemmä ja kuuluutus oli
-jo ensi sunnuntaina. Aaretin koti kaipasi emäntää.
-
-Aika kului yhtenä humuna. Oli paljon valmistettavaa ja ommeltavaa. Aina
-istui Miinan kammarissa, Miina häntä auttoi. Heistä oli tullut hyvät
-ystävät ja heillä oli nyt paljon puhuttavaa.
-
--- Eikö sinun ollenkaan tule ikävä? kysyi Miina kerran. -- Minä kovasti
-kaipasin, kun luovuin äidistäni.
-
--- Eihän minulla ole äitiä, nauroi Aina.
-
--- Mutta isästäsi?
-
--- Niin. Tuleehan tuota väliin. Onhan isä ollut hyvä.
-
--- Entä näitä tuttuja paikkoja?
-
--- Emmehän ole asuneet täällä kuin kolme vuotta. En minä näitä maita
-tunne.
-
-Mutta Aina jäi tuijottamaan eteensä, ikäänkuin selvittääkseen
-itselleen, eikö hän todellakaan mitään kaipaisi. Hänen oli ollut hyvä
-olla ja hauskakin monta kertaa, mutta ei hän mitään kaivannut. Ehkä
-sentään Kallea, jonka kanssa hän aina oli riidellyt. Ja ehkä Miinaa ja
-Taavia ja Maijastiinaakin vähän. Kaipauksen tunne tuli sinä hetkenä
-hänelle ihan uutena ja täytti hänen silmänsä kyynelillä, mutta samalla
-se oli hänelle niin vieras, että hänen täytyi sitä nauraa ja naurulla
-hän karkoitti sen luotaan.
-
-Läksiäispäivä oli hämärä päivä joulun alla. Haapaniemeen ei ollut
-kutsuttu paljon vieraita, ainoastaan likeisimmät sukulaiset ja
-naapurit. Sulhasta saatiin odottaa niin kauan, että morsian
-hääpuvussaan oli tuskasta ja pelosta menehtymäisillään ja pappikin jo
-kummeksi. Vihdoin viimein hän saapui viiden ystävänsä seurassa ja toi
-muassaan kolme kannua konjakkia. Illempana he sulkeutuivat erityiseen
-huoneeseen niitä juomaan ja morsian tanssi tuvassa kuokkamiesten
-kanssa. Illallisen syötyä he heti hankkivat lähtöön, jäämättä yöksi,
-vaikka Juhana pyysi. Oli ehdittävä lepäämään sulhasen kotiin, jonne oli
-valmistettu suuret häät.
-
-Juhana oli sanomattoman närkästynyt siitä, että hänen taloonsa tuotiin
-lisää juomia, vaikka niitä kyllä oli varattu. Ja sitten siitä, että
-hänen tyttärensä sai tuvassa seurustella kuokkamiesten kanssa, kun
-sulhanen suljetun oven takana joi ja rähisi. Ihmeellistä, ettei Aina
-itse mitään huomannut. Huolettomana hän hyppi entisten keinutoveriensa
-rinnalla ja seisoi ujona ja onnellisena Aaretin vieressä, kun tämä
-hetkeksi tuli pesästään ulos. Juhana oli niin loukkaantunut, että hän
-kesken kaiken pani sänkyynsä nukkumaan ja nousi ylös vasta sanomaan
-morsiusparille hyvästiä. Silloin hän kutsui heidät huoneeseensa ja
-nouti tuvasta pari isäntää vieraiksimiehiksi.
-
-Pöydällä paloi kynttilä ja esille oli otettu paperi ja kynä. Muutoin
-oli kaikki entisessä järjestyksessä: sänky, joka oli makuun jäljeltä,
-piironki, vaatekappaleet riippumassa seinällä, kello, joka kävi
-tasaista kulkuaan, savuttunut uuni törröttämässä kattoon.
-
-Juhana käski istumaan, otti avaimet ja avasi piirongin. Hän oli
-värittömän kalpea, nenä suuri ja suippea, kasvot ryppyjä täynnä, tukka
-tuuhea ja harmahtava. Muodottoman suurena liikkui hänen varjonsa
-seinillä ja katossa. Sormet olivat kuin luisevat kynnet, kun hän niistä
-laski kudotun kukkaron pöydälle ja kasvonpiirteet niin pingoitetut,
-että oli mahdoton tietää mitä hän ajatteli.
-
--- Tottahan isäntä käy meidänkin pitojamme katsomaan? kysyi Aaretti.
-
--- Ei hyvä kauppamies, en minä tule, vastasi Juhana hampaittensa
-välistä ja uurteet hänen kasvoissaan vääntyivät.
-
--- Eikö isä tule? kysyi Aina ja hänen äänensä värisi lempeällä,
-pettymistä ilmaisevalla tavalla.
-
--- En.
-
-Mutta nähdessään, että se Ainaan koski lisäsi hän:
-
--- Minä olen jo niin vanha, tulisinhan minä muutoin.
-
-Hän hymyili hellästi, mutta kangistui nähdessään Aaretin käden
-ehkäisevän liikkeen.
-
--- Ei, kauppamies, ei ole pelkoa, että minä teille pyrin. Tahtoisin
-vain antaa tyttärelleni kotoa sen mikä hänelle kuuluu. Kaikkea en nyt
-saa irti, kun eivät velkamiehet ole maksaneet. Todistajiksi, pyytäisin
-nämä isännät.
-
-Hän laski neljä viidensadan markan seteliä pöydälle ja tarkasti, että
-ne olivat yksinkertaiset. Loppu oli kullassa.
-
--- Siis kaksituhatta viisisataa, jonka isännät ovat nähneet minun
-antaneeni Ainalle äitivainajansa perintöosaa.
-
-Juhana kääri rahat huolellisesti kokoon ja laski ne Ainan käteen.
-Hänen kasvoissaan ei liikahtanut ainoakaan piirre, ei edes Ainan hymy
-sulattanut häntä. Aina antoi rahat Aaretille ja pani kädet isänsä
-kaulaan. Hän kiitti siitä, että hän oli saanut ne antaa Aaretille,
-se teki hänet niin onnelliseksi. Ja sillaikaa kun Aaretti kirjoitti
-kuittia, katselivat isä ja tytär toisiaan pitkään.
-
-Aina oli niin kaunis. Kahisevana siipenä huntu valui alas selkää ja
-kasvot, tukka, otsa, vartalo -- Juhana rakasti häntä niin että rintaa
-särki.
-
-Kiireesti lausuttiin jäähyväiset. Kolmen hevosen rekeen mahtuivat ne
-vieraat, jotka morsiamen kodista seurasivat nuorta pariskuntaa.
-
-Yö oli niin pimeä, että viitat tuskin saivat tien näkymään. Petäjikkö
-kohisi ja järven jäältä kuuluivat kauan morsiusjoukon kulkuset. Juhana
-niitä huoneestaan kuunteli. Ja salaa nousi hänen mieleensä ajatuksia,
-joita hän vuosikausien kestäessä oli tappanut.
-
-Naisia, joiden sydämet hän oli särkenyt, oma vaimo, joka hänen tähtensä
-oli sortunut ennenaikaiseen hautaan, ryysyinen sokea Liisa, joka
-hulluna kierteli maailmalla.
-
-Ja kaikki hänen omat pahat tekonsa liitivät ympäröimään tytärtä,
-peikkona ne laskeutuivat tavoittelemaan häntä, ainoaa olentoa
-maailmassa, jota Juhana rakasti.
-
-
-
-
-IX
-
-
-Neljättä kuukautta oli kulunut häistä. Oli ollut kirkas päivä, niitä
-ensimmäisiä keväällä, jolloin aurinko jo hiukan näyttää lämmittävän.
-
-Kädet taskuissa Antti astui alas Haapaniemen kujaa. Hänen pitkä
-vartalonsa oli kumarruksissa, hitaasti hän muutteli jalkojaan ja
-korkearuojuiset saappaat sattuivat tuontuostakin yhteen, ikäänkuin
-olisivat olleet toistensa tiellä. Tukka oli tuuhea ja niin pitkä, että
-se tasalatvaisena heilui koirannahkaista turkinkaulusta vastaan. Ilme
-kasvoissa oli tyyni kuin hyvän omantunnon omistajalla ainakin.
-
-Hän kääntyi kaivon ohitse ja kävi pellon poikki, jonka aita oli avattu
-viemään jäälle. Milloin hän katseli tietä, jonka reen anturat olivat
-hioneet kiiltäväksi, milloin hän vilkaisi järvelle, joka valkoisena,
-sileänä pintana leveni kaukaisuuteen saakka, milloin hänen silmänsä
-sattuivat alastomaan metsään, jota aleneva aurinko punersi. Hänen
-ajatuksensa olivat kuitenkin muualla.
-
-Hän oli vältellyt Haapaniemeä, tänään oli Taavi käynyt häntä hakemassa
-ja houkutellut hänet sinne mukaansa. Miina ja Maijastiina olivat
-pitäneet hänet päivälliselläkin. Kaikki siellä oli entisellään, paitsi
-että Aina oli poissa. Isäntä oli laihtunut ja vanhentunut, Taavin väki
-oli ruvennut talon ruokaan, Kalle oli luvannut lähteä naimaan, mutta
-isäntä oli siihen sanonut: "mitä turhia!" Omituista muuten, ettei
-Aina kertaakaan ollut käynyt tervehtimässä entistä kotiaan. Ihmiset
-kertoivat, että hän käytti hattua päässään ja hienoja vaatteita, ja
-että häntä kutsuttiin rouvaksi. Olikohan hän tullut ylpeäksi, vai
-miksikä hän ei ollut käynyt Haapaniemessä? Kallen oli ollut häntä
-ikävä, mutta isäntä ei päästänyt häntä menemään Ainan kotiin. Kerran
-kirkolla käydessä olivat he nähneet hänet ikkunassa.
-
-Hitaasti Antti astui jäätä, ei ketään tullut vastaan, hiljaista
-oli ympärillä, oli sunnuntai-ilta. Jostakin etäältä soi kulkunen,
-kaukaa kuului koiran haukuntaa. Auringon laskussa vaappui punertavia
-pilviä, taivaan toinen laita oli sininen ja tumma, Nummelan puodin
-päällä loisti kuun puolikas. Sen sakarat olivat terävät kuin pahojen
-ilmojen edellä. Antti muisti, että hän tarvitsi nahkaa puolipohjiksi
-saappaisiinsa ja koska hän juuri sattui olemaan Nummelaa likellä, sopi
-poiketa sinne ostamaan.
-
-Olikohan Aina onnellinen? Ei ollut vielä kukaan kehunut Aarettia,
-kummoinen tuo lienee aviomiehenä?
-
-Huoneissa, joitten seinillä on kaunista paperia, lattialla pehmeät
-matot, ikkunoissa läpinäkyvät verhot, siellä liikkuu nyt emäntänä Aina,
-tuo hento tyttö, jolla on silmät kuin linnulla, jonka nauru helisee
-kuin huurre pudotessaan puista ja jonka hiukset valuvat pitkinä kuin
-ruoho järven pohjassa. Ehkä on hänen siellä parempi olla kuin Hannulan
-mustassa tuvassa!
-
-Nummelan pihamaan aitaan oli kiinnitetty komea, loimella peitetty
-hevonen rekineen, vällyineen. Huoaten avasi Antti puodin oven. Siellä
-ei ollut ketään, viereisestä huoneesta kuului ääniä. Antti kopisti,
-herättääkseen kauppamiehen huomion, katseli kattoon, jossa riippui
-kahvipannuja ja nahkahihnoja, nosti kalatynnörin kantta ja vihdoin
-rykäisi.
-
--- Älä hulluttele, vaan pane päällesi! kuului sisähuoneesta miesääni.
--- Täytyyhän heidän tottua siihen, että sinä nyt olet toisessa asemassa
-kuin silloin.
-
--- Niin juuri, sanoi Alviina.
-
--- Mutta isä ei siitä pidä. En minä sitä ota.
-
-Antti säpsähti. Tuo ainoa ääni maailmassa se oli, joka saattoi virittää
-tulta Antin suoniin. Hän olisi tahtonut sitä paeta, mutta kuin
-kahlehdittuna hän jäi seisomaan. Kuin kauan kaivattu soitto se hyväili
-hänen korvaansa.
-
--- Isä jo ennen pelkäsi, että minä tulen samanlaiseksi kuin herrasväet.
-En minä tällä hatulla tahdo tuottaa hänelle surua.
-
--- No jätä sitten tänne, niin otamme sen mennessämme.
-
--- Enkö minä saisi tarjota lasia viiniä? kysyi Alviina.
-
-Silloin Antti ryntäsi ulos ovesta. Kun Alviina astui puotiin, ei siellä
-enää ollut ketään.
-
-Vilkkaassa keskustelussa istuivat Hermanni ja Aaretti sohvalla,
-puolityhjä paperossilaatikko edessään, Moppe makasi Hermannin polvella
-ja Aaretti karisteli tuontuostakin paperossistaan tuhkaa permannolle.
-Aina, puettuna mustaan turkkiin, käveli levottomana edestakaisin,
-seisahtui katselemaan kuvia seinillä, sitten taas aloittaakseen
-lyhyttä retkeänsä pienen huoneen toisesta päästä toiseen. Aaretti,
-huolimattomasti nojautuneena sohvan seinään, kertoi kilpa-ajoista,
-joihin aikoi lähteä ajamaan ensimmäistä palkintoa. Vihdoin toi Alviina
-viinin ja Hermanni täytti lasit. Jokainen otti omansa ja joi ääneti,
-paitsi Aaretti, joka puhui lakkaamatta. Hänen äänensä oli pieni ja
-matala, mutta hänen esitystavassaan oli leveyttä ja erinomaisella
-taidolla hän ymmärsi kehua, tavallisesti itseään.
-
--- Lähdetään jo, Aaretti, muistutti tuontuostakin Aina.
-
-Olisihan Aaretti ehkä lähtenytkin, mutta Hermanni teki heti uuden
-kysymyksen, jos hän yritti lausumaan jäähyväisiä. Vihdoin sitoi Aina
-huivin päähänsä ja läksi ulos, Aaretti seurasi häntä, mutta antoi
-hänen hyvän aikaa istua reessä, selittääkseen pihamaalla Hermannille
-hevosensa hyviä ominaisuuksia ja kertoakseen sen sukulaisista,
-ennenkuin itse astui rekeen. Heti tunnettuaan isäntänsä kädet
-ohjaksissa hevonen tiesi hänen tahtonsa ja läksi juoksemaan alas
-mäkeä, jotta lumi tuprusi. Humauksena meni jäämatka lahden poikki,
-vastamaan tullessa rupesi Aaretti vihellellen viihdyttämään hevostaan.
-Sanattomana istui Aina hänen vieressään ja silmäili tuttuja seutuja.
-Hänestä tuntui, kuin hän vain olisi käynyt kirkossa tai vieraissa ja
-nyt olisi kotiin palaamaisillaan. Kaikki oli entisellään, kohiseva
-petäjikkö, keinu, tie, joka kulki peltojen halki, tuttu portti, jonka
-poikkipuukin vielä näkyi olevan korjaamattomana.
-
-Kenenkään huomaamatta he ajoivat pihaan. Navetan edessä oli rusukoppa
-ja saavi, Miinan ja Taavin kammarin ikkunasta lankesi valoa lumelle.
-Miina seisoi lattialla. Hän oli paitahihasillaan, hänen hymyilevät
-kasvonsa olivat käännetyt jotakin kohti, jolle hän puhui, hänen
-piirteensä olivat niin tyynet, katse niin kirkas. Äkkiä rämähti ruutu
-ikäänkuin sitä olisi lumella heitetty. Miina säpsähti ja astui ovelle.
-Helisevä nauru kohtasi hänen korvaansa, turkkiin puettu nainen karkasi
-hänen syliinsä.
-
--- Aina! huudahti Miina. -- Taavi, Taavi, nouse ylös, Aina on täällä.
-
-Riemulla he veivät hänet sisään, Taavi vasta hetken kuluttua muisti,
-että oli jättänyt Aaretin yksin riisumaan hevostaan. Tuvan takassa
-pärskyi rovio, illallinen oli jo katettu pöytään, kalakupit ja
-reikäleivät olivat paikoillaan, joku rengeistä leikkasi tupakkaa, joku
-makasi penkillä, ja ruokkoukko istui muurin portailla paikkaamassa
-tääppäitään. Kaikki oli niin tuttua, aivan kuin ennen. Isäntä ja Kalle,
-jotka olivat olleet tallissa, tulivat juoksujalan tupaan, kuultuaan
-Ainan olevan Haapaniemessä. Ja jo kuului porstuassa Maijastiinan
-kopisevat askeleet. Hänen turkistaan levisi sama lian haju kuin
-ennenkin.
-
-Juhana tarttui Ainan käteen ja loi häneen tutkistelevan katseen.
-Oli hän muuttunut. Hänen vartalonsa oli kehittynyt solakammaksi,
-ryhdikkäämmäksi ja pyöristyneemmäksi. Tukka oli väännetty solmuksi
-niskaan ja kulmilta sitä oli hiukan käherretty. Silmät olivat
-kiiltävät ja vilkkaat, mutta niissä oli jotakin väsynyttä. Hän näytti
-vanhentuneen monta vuotta.
-
--- Emäntä tekee hyvin ja menee kammariin sillaikaa kun laitetaan
-illallista haukataksenne, sanoi Maijastiina.
-
-Hän oli ilosta itkemäisillään, mutta sai sentään itkun pidätetyksi.
-Kalle sensijaan päästi riemunsa valloilleen. Hän huusi, nauroi ja
-pyöritteli sisartaan.
-
--- Kuinka sinä oletkin voinut olla näin kauan käymättä kotona? sanoi
-hän. -- Minun on ollut sinua niin ikävä. Olisin monta kertaa jo käynyt
-luonasi, jos isä vain olisi päästänyt.
-
--- Minun on niin vaikea ehtiä. Aaretti matkustelee asioillaan,
-puotipalvelijoita meillä kyllä on, mutta heitä täytyy pitää silmällä.
-Sitten ovat kirkonkylän herrasväet käyneet meillä ja meitä on taas
-pyydetty heille. Ja niin se aika on mennyt.
-
--- Mutta Aina, sinä et puhu enää niinkuin ennen. Sinä puhut niinkuin
-herrasväet!
-
--- Enhän! vastusti Aina punastuen.
-
--- Puhutpa kyllä. Ja tukka sinulla on noin!
-
-Kallen koura tarttui kutreihin sisaren kulmilla. Aina oli suuresti
-hämillään.
-
--- Raudallako noita tehdään? Kauniit ne vain ovat! Oli se palmikko
-sinulla sentään kauniimpi kuin tuo nuppula tuolla!
-
--- Älä koske...! Joko sinä nyt taas rupeat kiusaamaan.
-
-Illallisen jälkeen istuttiin Ainan entisessä kammarissa, joka lämpisi.
-Äkkiä Aina huomasi, että hänen isänsä olikin kalpeampi entistään.
-
--- Onko isä ollut kipeänä? kysyi hän.
-
--- En. Mutta mikäpä muu tässä voi tulla eteen kuin vanhuus. Lapset
-lähtevät kaikki maailmalle, velkamiehet eivät maksa.
-
--- Aikovatko Miina ja Taavikin lähteä omille leiville? kysyi Aaretti,
-irroittaen paperossia hampaistaan.
-
-Taavi yritti vastata, mutta Juhana virkkoi:
-
--- Aikoivathan he, mutta minä sain heidät estetyksi. Tuo Kallehan se
-nyt on raivossa.
-
--- Niin olen, sanoi Kalle päättäväisesti. -- Eihän tässä muu auta,
-hajoavat housut jalastani ja repaleina on nuttu, eikä isältä saa rahaa.
-
-Hämillään hän näytti takkinsa lievettä.
-
--- Ja siitä sinä vielä kehtaat puhua! Rahat sait ja mitä niillä teit?
-Joit, kaupungissa joit. Hevosesi saatiin kiinni viiden virstan päässä
-kaupungista.
-
--- Tuli vahinko, myönsi Kalle vastenmielisesti. -- En minä niistä
-juonut kuin viidettä markkaa, loput vei, kuka lienee vienyt. Senhän se
-on synti.
-
--- Ja minnepäin aiotte työhön? kysyi Aaretti.
-
--- Sama se minulle, mistä vain rahaa lähtee.
-
-Ainan päätä särki. Hän otti huivin hartioilleen ja käveli lämpimäkseen
-pitkin lattiaa. Äkkiä seisoi Kalle hänen rinnallaan.
-
--- Sinä olet ruumiiltasikin niin muuttunut. Se kureliivikö se on, joka
-tekee sinut noin... vai...
-
--- Ole vaiti! huusi Aina nauraen.
-
--- Ai, killisilmä, se oli sinun entinen äänesi! riemuitsi Kalle.
-
-Hän otti Ainaa käsipuolesta ja vei hänet tupaan. Penkille he
-istuutuivat ja nauroivat kaikenlaisille vähäpätöisille asioille.
-Maijastiina ja Miina askartelivat, Miinakin näkyi jo käyttelevän aitan
-avaimia aivan vapaasti, hän se toi sänkyvaatteetkin aitasta lämpenemään
-tupaan. Muurin kivien raossa paloi päre, hiilos hehkui sammumaisillaan.
-Aina istui siinä kauan. Omituisen lämmin, selittämätön kaiho täytti
-hänen sydämensä, se oli tunne, jota hän ei milloinkaan ollut tuntenut.
-
-Aamulla varhain hän nousi ja läksi isännän kammariin. Hymy levisi
-Juhanan kasvoille, kun hän näki Ainan. He istuutuivat sängyn laidalle,
-Maijastiina toi heille sinne kahvia.
-
--- Oletko sinä nyt onnellinen? kysyi Juhana.
-
-Aina vaikeni hetkisen ennenkuin hän vastasi.
-
--- Tuossahan tuo menee. Eihän Aaretti ole minulle tehnyt mitään
-pahaakaan, vienyt minua vain mukaansa herrasväkiin ja kaupunkeihin. Ja
-kilpa-ajoihin hän taas lupaa viedä.
-
--- Mutta kuinka hänen asiansa ovat? Sanovat olevan paljon velkoja. Ja
-kuinka hirveästi nuo juoksijaoriit maksavatkaan elättää!
-
--- Ei hän ole minulle puhunut veloistaan. Pari kertaa vain maininnut
-käyneensä pankissa ja kirjoittaneensa vekseleitä.
-
--- Pankeissa? Aijai, ne ovat herrojen laitoksia, koronkiskontalaitoksia.
-
-Juhana kiivastui niitä ajatellessaan. Tarkasti hän sitten kyseli
-Ainalta kaikkia Aarettia koskevia asioita ja Aina vastasi hänelle
-suoraan, mitä tiesi. Hän sai siitä omituisen turvallisuuden tunteen,
-oli kuin hän vasta nyt olisi käsittänyt, että hänellä oli isä.
-
-Aaretin noustua loppui heidän keskustelunsa. Mutta ennenkuin he
-jättivät huoneen, tarttui Juhana Ainan käteen, katseli häntä hetkisen
-ikäänkuin painaakseen mieleensä koko hänen olentonsa ja kuiskasi sitten
-hänen korvaansa:
-
--- Muista nyt, että jos sinä joskus tarvitset jotakin, niin käännyt
-minun puoleeni. Haapaniemi pysyy aina kotinasi.
-
-
-
-
-X
-
-
-Oli kulunut kolme vuotta. Ensimmäinen lumi oli langennut aikaiseen,
-lehtien vielä ollessa puissa.
-
-Yö oli tyyni ja pimeä, huone suuri ja autio. Aina istui siellä yksin
-omine ajatuksineen, seinän takaa hän saattoi kuulla nukkuvan tyynen
-hengityksen. Siellä makasi hänen isänsä, joka oli tullut häntä
-noutamaan Haapaniemeen.
-
-Ainan silmiin ei ollut uni kajonnut moniin öihin, eikä hän enää
-koettanutkaan sitä saavuttaa. Hän oli onnensa raunioilla, eikä pyytänyt
-niitä paikkaella. Voimat olivat kuluneet, elämä oli lopussa, jos hän
-yleensä koskaan oli elänyt. Sillä mitä hänen elämänsä oli ollut?
-Kotona ollessaan, tyttönä, mitä hän muuta oli tuottanut kuin huolta?
-Naimisissa ollessa, oliko hän ketään tehnyt onnelliseksi? Ei, ei
-tuottanut mitään hyötyä, ei mitään iloa, ei mitään onnea. Hyvä isä
-häntä sentään vielä rakasti ja Kalle ja Maijastiina Haapaniemessä
-ikävöivät. Isä itse oli tullut hakemaan häntä sinne. Kunhan hän vain
-jaksaisi lähteä. Aaretti ei ollut kieltämässä. Hän oli ollut pari
-päivää poissa. Aina ei tietänyt missä, kai matkoilla juomassa huoltensa
-huojennukseksi hänkin.
-
-Aina nousi vuoteeltaan, hapuroi käteensä tulitikkulaatikon ja asteli
-raskaasti ikkunan luo. Pöydällä oli käytetty lautanen, jonka laidalla
-leipämurusien joukossa makasi suolainen kalanpää. Aina tarttui tuoppiin
-ja joi.
-
-Hänestä oli entisestään tuskin jälkiä jäljellä. Suurissa silmissä,
-laihtuneissa kasvoissa oli väsynyt, kärsivä, välinpitämätön ilme. Tukka
-oli suoltunut kaidaksi piiskaksi. Hän nojausi raskaasti ikkunalautaan
-ja katseli tyyntä, pimeää maisemaa, josta ei voinut erottaa muuta kuin
-lunta. Hän ei ajatellut mitään, tunteet olivat ikäänkuin seisahtuneet.
-
-Tätä ulkonaista kurjuutta ei sentään vielä ollut kestänyt niin kauan,
-että siihen olisi ehtinyt tottua. Huoneissa oli ollut kalustusta yllin
-kyllin, ikkunoissa kartiinit, seinissä peilit ja kuvat. Kahdeksan
-päivää sitten oli ollut huutokauppa, kaikki eivät vielä olleet käyneet
-perimässä omaansa, tavarat olivat vielä puodissa, mutta ovi oli lukittu
-sinetillä ja pienestä oviruudusta saattoi nähdä, miten hiiret siellä
-sisällä nyt olivat herroina. Juoksijahevoset, lehmät, rouvan turkki,
-kaikki oli myyty. Haapaniemen isäntä ei ollut auttanut, vaikka Aina
-epätoivoissaan oli käynyt häntä pyytämässä. Aina oli tahtonut välttää
-ulkonaista häpeää ja luullut samojen tunteiden johtavan isäänsä. Mutta
-Juhana oli jyrkästi kieltänyt. "Kerran se kuitenkin tapahtuisi, parasta
-että tapahtuu nyt heti", oli hän sanonut. Rakkaudesta Ainaan oli hän
-sen tehnyt, saadakseen hänet takaisin Haapaniemeen. Hän oli jo tullut
-hakemaankin häntä. Omituisella ilolla Aina ajatteli, että he aamulla
-varhain lähtevät yhdessä.
-
-Hän astui pari askelta eteenpäin. Päätä huimasi pahasti. Kunpa hän ei
-taas tulisi kipeäksi. Hän tarttui tuolinselkään pysyäkseen pystyssä,
-koko huone pyöri, kamala ahdistus kaasi hänet permannolle. Hän heräsi
-tainnoksistaan aamupuoleen yötä. Röykytettiin voimakkaasti kyökin ovea.
-Se oli Aaretti. Aina avasi hänelle oven ja jäi sitä sulkemaan Aaretin
-mennessä sisään. Hän kuuli hänen päästävän hiljaisen kirouksen, kun
-sohva, jolle hän kotiin tullessaan oli tottunut heittämään turkkinsa,
-olikin poissa.
-
--- Missä toinen sänky on? huusi hän sitten.
-
--- Muutimme saliin isälle, joka tuli tänne illalla.
-
--- No, vai niin, sanoi Aaretti äänellä, josta oli vaikea tietää, mitä
-hänen mielessään liikkui.
-
--- Missä sinä nyt makaat? Minun on niin uni, että panen tähän.
-
--- Pane vaan, kylläpähän minä sijan löydän. Oletko syönyt? Tuossa olisi
-voitaleipää.
-
-Aaretti ei vastannut mitään, puoleksi riisuutuneena hän heittäysi
-vuoteelle ja nukkui heti sikeästi kuin pölkky.
-
-Mutta hetken kuluttua astui Juhana sisään. Hän naulasi katseensa
-Aarettiin, joka suu auki, hengitys sihisten, kohisten, lepäsi matalalla
-päänalasella. Aina näki, miten isän piirteet muuttuivat ilkeiksi,
-ikäänkuin hän vaanimalla olisi tarkastellut petoa, joka oli repinyt
-hänen rakkaimpansa, käärmettä, joka hänen kalleimpansa sydämeen oli
-pistänyt myrkkyänsä. Juhana näytti siltä kuin hän olisi voinut hänet
-kuristaa, sulloa säpäleiksi, tuntematta sääliä. Tyynenä Aina seisoi
-seinään nojaten.
-
--- Tule! nyt me lähdemme, sanoi Juhana kuiskaten. Aina hymyili heikosti
-ja teki toivottoman liikkeen kohti itseään.
-
--- Minun täytyy lähteä, sillä asiat kutsuvat minua kirkonkylään ja
-sinne on seitsemättä peninkulmaa. Sinun täytyy tulla!
-
-Juhana tarttui hänen käteensä ja talutti hänet kyökkiin, jossa hän
-raskaasti putosi istumaan penkille. Hän pujotti hänen käsivarttaan
-päällystakin hihaan ja puhui hänelle rauhoittavasti niinkuin äiti
-sairaalle lapselle. Ainan silmät olivat ummessa, pää putosi hervotonna
-alas. Epätoivoissaan repi Juhana takin hänen yltänsä, nosti hänet
-varovaisesti syliinsä ja läksi taluttamaan häntä sänkyynsä. Äkkiä Aina
-kirkaisi äänellä, joka ei enää ollut kuin ihmisen ääni. Se tunki kuin
-miekka Juhanan sydämeen. Ainan kädet pingoittuivat hetkeksi hänen
-kaulansa ympärille, sitten ne retkahtivat raukeasti alas. Kuoliko hän?
-Juhana asetti hänet lattialle, koetti hänen rintaansa: sydän sykki
-valtavasti. Hän juoksi hakemaan kynttilää kyökistä, ohimennen hän kuuli
-Aaretin unissaan sopisevan jotakin.
-
-Hän sai viereisestä talosta väen herätetyksi avukseen ja tyttärensä
-lääkärin käsiin.
-
-Mutta kotimatkalla ja kotoa matkustaessaan kirkonkylään oli hänen
-mielensä ahdistuksessa. Kaikki hänen nuoruutensa synnit levittivät
-ikäänkuin mustat siipensä tyttären ympäri, ne tukahuttivat Ainaa
-niin, että hän väänteli tuskissaan permannolla. Tämä kaikki tapahtui
-isän pahojen töiden tähden. Jospa hän olisi saanut elää elämänsä
-uudestaan...!
-
-Niin. Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi.
-
-Järjestettyään asiansa kirkonkylässä poikkesi Juhana kotimatkalla
-pitäjäntuvalle sammuttamaan janoaan. Hän oli jo astunut reestä, mutta
-seisahtui pitelemään hevostansa, joka oli nuori ja arasti tähysteli
-jotakin tietä myöten likenevää olentoa. Sieltä tuli nainen kantaen
-vesisankosta, tuuli löyhytteli hänen pitkää huiviansa. Hevonen rupesi
-riuhtomaan Juhanan käsissä, ohjakset sotkeutuivat, hän ei päässyt
-rekeen, vaan hevonen laukkasi huimaavaa vauhtia, tehden pitkän kaaren
-syrjään, kun se tuli naisen kohdalle.
-
-Juhana hänet hyvin tunsi. Se oli hullu Liisa. Vastoin tahtoansa mies
-häneen vilkaisi ja ehti nähdä hänen järjettömän hymynsä.
-
-Juhana sai vasta jossakin aitansolassa, hyvän matkan päässä, kiinni
-hevosensa. Hän kuritti sitä silloin, ja piiskaa pakoon juosten se toi
-hänet ainoassa humauksessa jäälle.
-
-Siellä vedettiin nuottaa. Juhana tunsi miehet, jäi heitä puhuttelemaan
-ja joi vettä heidän avannostaan. Oli kuin juodessa jää ja tuli olisivat
-pistäneet toisilleen kättä. Tiellä häntä rupesi viluttamaan, hän juoksi
-lämpimäkseen ylämaissa ja hiestyi. Ja niin vaihtelivat hänessä kuuma ja
-kylmä, vuorotellen. Maijastiina sai melkein taluttamalla viedä hänet
-reestä kylpyyn, niin uupunut hän oli kotiin tullessa. Hän ei ollut
-milloinkaan vielä ollut sellaisessa ahdistuksessa. Maijastiina ei
-ymmärtänyt, olivatko asiat kirkolla nyt käyneet niin huonosti, vai se
-tyttären tautiko se isäntää niin vaivasi.
-
-Yöllä hän ei ummistanut silmiään, pisti, poltti ja yskitti. Koko
-ruumis oli kuin tulessa. Maijastiina ei ehtinyt muuta kuin ojentaa
-hänelle vettä. Seuraavana päivänä hän ei mitään syönyt, sanoi kahvinkin
-maistuvan oudolta suussa, hapan puolahillo oli ainoa, jota hänen
-luontonsa otti vastaan. Kun senjälkeinen yö kävi vieläkin huonommaksi,
-kuiskasi Maijastiina jo Miinalle, että eiköhän pitäisi lähteä kysymään
-tohtorilta, mitä tautia tämä on: vaikka tulisi kuolema. Varovaisesti
-he tiedustelivat sairaan itsensä mielipidettä, mutta isäntä kielsi
-jyrkästi. Kaikkia turhia vielä!
-
-Puoliyön aikaan koputti Maijastiina Miinan ja Taavin ikkunaruutuun.
-
--- Tulkaa hyvät ihmiset sinne, minä en hirveä olla yksin hänen
-kanssansa. Hän on nyt järjiltä poissa, hourii ja puhuu niin rumia.
-
-Sairas puhui todellakin, se kuului ulos asti. Hän hosui käsillään ja
-teki niin voimakkaita liikkeitä, että sänky tärisi. Molemmat naiset
-koettivat häntä pidellä ja rauhoittaa, mutta turhaan. Hän kiroili ja
-uhkaili. Miina ymmärsi hänet hyvin. Nyt tuli rikoksesta rangaistus,
-taakka, joka oli painanut Miinan olkapäitä, lankesi nyt syyllisen
-hartioille. Tunnin verran aikaa Juhana houraili ahdistuksessa, joka
-pusersi hikihelmet hänen otsaltaan. Kun Miina rupesi hautomaan hänen
-päätänsä kylmällä vedellä, rauhoittui hän ja heräsi kuin pahasta
-unesta. Hän tunsi kauheaa väsymystä, mutta ei pistoksiltaan saanut unta
-koko päivänä.
-
--- Jos lähettäisit Kallen hakemaan Ainaa, esitti hän illalla
-Maijastiinalle.
-
--- Eiköhän pappiakin tarvittaisi? kysyi Maijastiina.
-
-Siihen Juhana ei vastannut mitään. Päätettiin, että Miina jää yöksi
-hänen luokseen ja Maijastiina, joka oli valvonut edelliset yöt, lähtee
-levolle. Sairas ei saanut unta, Miina ei uskaltanut nukkua. Äkkiä
-Juhana kääntyi hänen puoleensa kysymyksellä:
-
--- Mitä sinä luet?
-
--- Virttä "etkös ole ihmisparka aivan arka".
-
--- Lue se minulle.
-
-Miina totteli. Hetken vaitiolon jälkeen sairas taas puhutteli Miinaa.
-
--- Luuletko, että minä vielä paranen?
-
--- Ei tiedä, vaikka kuolisitte.
-
-Kädet ristissä katseli Miina häntä. Mies tuossa vuoteella oli sama,
-jota hän kerran niin oli pelännyt ja vihannut. Leimuavin poskin,
-kiiluvin silmin hän tuijotti eteensä, huulet olivat auki, hengitys
-kulki läähättäen. Vaitioloa kesti pitkän aikaa.
-
--- Vaikka tämä olisi viimeinen yöni, sanoi Juhana hiljaa. -- Joka
-paikka minussa on kuin rikki pistetty, koko ruumis arkana, kaikki voima
-poissa. Jokohan Aina pian tulee?
-
--- Kyllä kai he aamulla tulevat.
-
-Miina epäili heidän tuloaan, hän tiesi, että Ainan oli vaikea
-päästä, mutta hän ei raaskinut siitä sanoa mitään. Sairas alkoi taas
-kamppaella näkymättömien olentojen kanssa, vasta kun pitkän syksy-yön
-aamu valkeni, helpotti kamala tuska. Silloin oli kylki mustunut,
-hikikarpalot valuivat kasvoilta ja puhe kävi kankeasti. Ruumiillisen
-tuskan jälkeen valtasi hänet se pelko, ettei Aina ehdikään, että hän
-kuolee sanomatta hänelle jäähyväisiä. Hän väsyi, vaipui ikäänkuin
-mietteisiin ja pyysi äkkiä, että häntä autettaisiin ylös. Maijastiinan
-ja Miinan käsivarsiin nojaten hän asteli kaapilleen. Vavisten ja
-hapuillen hän vielä availi lukkoja ja koetteli sormillaan tuttuja
-soppia. Tuskasta huutavana naiset laskivat hänet vuoteelle takaisin.
-Miina jäi taas yksin hänen kanssaan.
-
-Arasti katseli Juhana ympärilleen ja viittasi luoksensa Miinan. Tyynyn
-alta hän otti kaksi seteliä ja, niitä silitellen, painoi ne hänen
-käteensä.
-
--- Vie sinä sille -- tädillesi pitäjäntuvalla ja hänen -- lapselleen
-nuo rahat.
-
-Siinä oli kaksisataa markkaa. Kyyneleet vuosivat Miinan silmistä. Miten
-hän oli saattanutkin vihata tuota miestä? Ei, se ei ollut mahdollista,
-sillä hänhän häntä rakasti. Se oli Taavin, hänen miehensä isä! Juhana
-koetti kääntyä pois, mutta pistokset pidättivät häntä entisessä
-asennossa.
-
--- Kiitoksia, vaari, kuiskasi Miina. -- Täti onkin köyhä ja...
-
--- Niin on. Ei puhuta siitä enempää.
-
-"Asiansa" uskoi Juhana Taaville. Sitten hän tahtoi nähdä lemmikkinsä,
-pienen Taavin, Miinan ja Taavin lapsen.
-
-Ja vielä kerran kerääntyi tuska vihlomaan jäseniä, jotka olivat niin
-arat, ettei niitä olisi sietänyt höyhenelläkään koskettaa.
-
-Lyhyt päivä hämärsi, kun hänen henkensä läksi. Talonväet ja naapurit
-olivat kokoontuneet kuolinvuoteelle, naiset, nähdessään lopun
-lähestyvän, olivat ruvenneet veisaamaan virttä. Kuoleva sulki silloin
-kätensä ristiin.
-
-    Mä nukun haavoin Kristuksen
-    Ne puhdistaa mun syntisen.
-    Eloni, kaunistukseni
-    On, Herra, veres, kuolo ei.
-
-    Mun kuolo viepi ijäiseen
-    Elohon autuaalliseen,
-    Pois pesi Kristus syntini,
-    Siis korjaa, Herra, sieluni!
-
-Loppusäveltä veisatessa hän jo lepäsi liikkumattomana, hengettömänä,
-kädet rinnalla ristissä ja kasvoissa väsynyt, rauhaisa, kuoleman
-totisuuden ilme.
-
-Hitaasti astelivat naapurit Haapaniemestä kotejansa kohti.
-
--- Mitenkähän paljon se Maijastiina saa? Ei se vaan ilman jää. Vainaja
-oli niin tarttunut sen käteen ja kiittänyt sitä.
-
--- Mutta uskollisestipa tuo on koiranvirkaa toimittanutkin
-toistakymmentä vuotta.
-
--- Eikä se Silvenjuksen rouva ja Kalle ehtineetkään jäähyväisille.
-Kovasti oli vainaja heitä kaivannut.
-
-Antti säpsähti, kuullessaan Ainaa mainittavan. Hän ei voinut kuunnella,
-kuinka nuo ihmiset häntä surkottelivat ja sättivät, ja tienhaaran
-tullessa poikkesi hän maantielle vievälle tielle.
-
-Ei hetkeksikään hänen rakkautensa ollut sammunut. Hän olisi yhä ollut
-valmis antamaan elämänsä Ainan tähden. Monta kertaa hän oli ollut
-lähettämäisillään hänelle säästettyjä rahojaan, mutta oli sitten taas
-ajatellut, että vaikkapa kauppamies ne häneltä kiskoisi juodakseen.
-
-Kalliolla oli keinu särkyneenä. Paimenet olivat sitä kuluttaneet,
-kukaan ei ollut sitä korjannut siitä lähtien kun tytär vietiin
-Haapaniemestä. Antti poikkesi ylös kalliolle, jonne hän kerran, sydän
-onnesta sykkien ja juhlavaatteissaan oli astunut iloitsemaan nuorten
-joukkoon, leikkimään morsiamensa kanssa...
-
-Hän istuutui keinun laudalle. Keinu se oli kantanut haapaniemeläisten
-mainetta maailmalle.
-
-Nyt ei se kyennyt ylläpitämään kuuluisuuttansa. Isäntä lepäsi kylmänä.
-Aina, Aina -- -- --! Kaikki oli muuttunutta, Kanteleen tytär ja Taavi
-toivat uuden hengen Haapaniemen maille.
-
-Puut suhisivat, lumi lenteli, keltaiset heinäkorret sojottivat
-särkyneinä mättäitten neniltä ja taittunut, särkynyt oli Antin sydän
-ja mielessä lentelivät tunteet niinkuin lumen sirpaleet. Äkkiä hän
-nousi istualtaan, kuunteli ja katseli. Tiellä tuli Haapaniemen ruskea
-hevonen, perässä käveli Kalle, ajaen.
-
--- Vieläkö isäni on hengissä? huusi hän jo kaukaa.
-
-Antti likeni häntä vaieten ja näki reessä vaatteisiin köytetyn olennon,
-joka heittelihe reen kallistellessa kivisellä tiellä.
-
--- Kuoli se, vastasi Antti.
-
--- Kuoliko?
-
-Kalle purskahti katkeraan itkuun. Antti ei ehtinyt häntä säälitellä.
-Hänen katseensa naulautui Ainan kuolonkalpeihin kasvoihin. Kun hevonen
-ohjaksetta vei kuormansa korkealle kivelle tien laidassa, nosti Antti
-käsivarsilleen Ainan. Hellästi, varovaisesti kuin lapsen, hän kantoi
-hänet kotiinsa. Matka ei ollut pitkä.
-
-Tätähän hän aina oli toivonut! Hän oli tahtonut kantaa kotinsa
-päivänpaisteeksi ja laululinnuksi tuon hymyilevän olennon. Ja käsillään
-hän olisi tahtonut häntä kantaa elämän läpi. Nyt oli hymy poissa,
-kuolema poskilla.
-
-Juhlallisin mielin kantoi Antti hänet tupaan, pyhästi tuntien, että hän
-olisi voinut hänen tähtensä antaa elämänsä, mutta ei morsiamenaan eikä
-edes toisen miehen vaimona, vaan taivaan tyttärenä, Jumalan omana.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Miina istui Haapaniemen tuvassa keikutellen lapsensa kehtoa. Taavi oli
-lähtenyt puhuttelemaan kirstuntekijää, Hermanni oli mennyt pappilaan
-kirjoituttamaan ruumista. Tuuli kiskoi ovia ja nurkkia, mustina
-lensivät pilvet taivaalla ja petäjikkö kohisi kolkosti. Äkkiä astui
-Kalle sisään.
-
-Hänen tukkansa oli otsaan liimautunut, posket kyynelissä ja ääni vapisi
-niin, että Miina vasta hetken kuluttua ymmärsi mitä hän sanoi. Miinan
-piti heti lähteä Hannulaan. Aina siellä teki kuoloa. Hän oli saanut
-lapsen, joka kyllä vielä eli, mutta...
-
-Kalle itki ääneen. Miina jätti hänet juomaan kahvia ja kiiruhti
-Hannulaan.
-
-Aina makasi puhtaalla vuoteella saunassa. Hänen vieressään oli lapsi,
-vasta kastettu ihmisolento, heikko ja surkea. Veisaten istui pari
-vanhaa naista pahnoilla permannolla. Antti oli polvillaan vuoteen
-päässä. Siihen seisahtuivat Maijastiina ja Miinakin. Naiset kertoivat
-kuiskaten asiain kulun. Aina ei ollut koko aikana avannut silmiään ja
-suu oli ollut niin kovasti kiinni, että lusikalla oli täytynyt avata
-hampaat.
-
-Niin kalpeat kuin vaate, jolla ne lepäsivät, olivat Ainan kasvot,
-tukka oli silitetty suoraksi otsalta niinkuin hänellä ennen tyttönä
-oli ollut, hän oli laihan ja väsyneen näköinen. Äkkiä Antti kavahti
-seisomaan. Aina oli nostanut kättänsä ja avannut silmänsä. Hänen
-huulensakin avautuivat ikäänkuin jotakin sanomaan, mutta hän ei
-päästänyt ääntä, katseli vain kirkkain silmin hetkisen eteensä. Sitten
-sulkeutuivat silmät, välähtäen omituisesti niinkuin salama sammuessaan.
-Antti karkasi ylös ja tarttui hänen käsiinsä, ikäänkuin hän vasta siinä
-hetkessä olisi käsittänyt, että näkymättömänä kuolema nyt lähenee,
-ja tahtonut pelastaa hänet sen kynsistä. Mutta aivan kuin huomaten
-taistelunsa turhaksi, hän sitten päästi rakkaat kädet ja tuijotti,
-tuijotti vuoteelle. Tuska kuristi häntä kurkusta, hän ei voinut edes
-huutaa. Kului puoli tuntia äänettömänä hiljaisuutena, jolloin henkeä
-pidätellen odotettiin, että elämä lähtisi. Lapsi tuontuostakin kitisi,
-Miina sitä viihdytteli. Uuninsolassa siritti sirkka. Jokainen hetki
-venytteli kulkuaan pitkäksi kuin sairaan talvinen yö. Vähitellen Ainan
-hengitys lakkasi, mutta kasvot olivat yhä kuin nukkuvalla. Antti viipyi
-vuoteen ääressä aamuun asti, odottaen vielä mahdollista elon merkkiä.
-Mutta sitä ei tullut. Hän oli kuollut.
-
-Seuraavana iltana seurasi lapsikin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Siintävinä, sileinä lepäsivät hanget, luminen, ääretön peite oli
-järvien jäillä, lumesta pistivät esiin metsät, pehmeä valkoinen peite
-oli katoilla ja aidoilla, ja hienossa, harmahtavassa huurteessa oli
-jokainen oksa. Ja kun kalpea aurinko nousi unestaan, pani se kaikki
-nuo äärettömät valkeudet välkkymään kuin lukemattomien hohtokivien
-särmät. Petäjikön kyljet olivat punertavat ja oksat vihreät, -- muutoin
-kaikkialla kiiltävä, kylmä puhtaus. Sellainen oli aamu, jolloin
-Haapaniemen pitkä hautaussaatto kirkonkellojen soidessa ja virttä
-veisattaessa ajoi kirkonkylän halki. Ensimmäisessä reessä oli pystyssä
-kaksi korkeaa peltitaulua, joissa oli kuolleitten nimet, syntymä- ja
-kuolinvuosi. Sitten tulivat eri hevosten re'issä ruumiskirstut ja
-niiden jälkeisissä hevosissa koko seurue, likeisimmät sukulaiset ensin.
-Kaikkien vaatteet olivat huurteessa, hevosetkin ihan valkoisinaan ja
-lumi helisi ja narisi reenjalaksien alla.
-
-Pitäjäntuvalla seisahduttiin. Se oli vastapäätä hautausmaata, maantie
-vain välillä. Arkut nostettiin paareille ja jätettiin siihen siksi
-aikaa, kun saattajat astuivat tupaan lämmittelemään.
-
-Tupa oli matala, seinät mustuneet, permanto sahaamattomista laudoista,
-vasta lisätty rovio paukkui takassa; sen lämmössä suli huurre ja
-jäykistyneet jäsenet norjistuivat. Haapaniemen nuori emäntä ja Nummelan
-kauppamiehen rouva latelivat eväät esille sulamaan. Jäässä olivatkin
-sianlihat ja leivät ja nälkäisen innolla otti kukin kannikan käteensä
-ja alkoi haukata. Päälle juotiin vehnäiskahvit ja viinit, joita
-papeillekin tarjottiin porstuanperäkammarissa. Kahvikuppeja pesemässä
-oli Liisa, Haapaniemen Miinan sukulainen, ja Taavakin oli sattunut
-kirkolle siksi sunnuntaiksi, aavistamatta että hän siellä kohtaisi
-Miinan.
-
-Miina näki hänen äkkiä astuvan esiin väkijoukosta ja kun hän valkean
-ääressä työnsi syrjään mustan silkkihuivinsa, oli hän niin Aina
-vainajan näköinen, että Miina vavahti. Taavikin sen huomasi, muisti
-hänet jossakin nähneensä ja tuli Miinalta kysymään, kuka hän oli. Ja
-Miina vastasi hänelle kuiskaten, ja kertoi siinä koko kauan kannetun
-salaisuuden. Se tuli itsestään, helposti, niinkuin vähäpätöinen asia.
-Mutta Taavi vaipui mietteisiin, kyseli vielä hiukan ja ymmärsi äkkiä
-kaikki tyynni.
-
-Ihmiset katselivat heitä, kuinka he puhuessaan painuivat vastatusten.
-Emäntä oli kaunis ja hyvissä vaatteissa, ja rakastavainen oli se katse,
-jonka hänen miehensä häneen heitti.
-
--- Aika muhkea emäntä siitä on tullut, aika hyvä onni niillä on ollut.
-Nyt pääsevät tilalle.
-
--- Kuinkahan ei se kauppamies tullut edes saattamaan hautaan vaimoaan?
-
--- Sanoivat käyneen katsomassa ruumista ja kovasti itkeneen, täytyi
-sitten heti lähteä asioilleen, puhuvat että pannaan linnaan. Parasta,
-että kuoli siitä pois se Aina.
-
--- Hannulan Antti sitä vainajaa oli ajamassa. On sekin rakkautta!
-
--- Oo--n! Kuulinhan minä kaikki, miten se oli sitä saunassakin
-hoitanut...!
-
-Sellaisia pohtivat syrjäiset kuiskaten, haapaniemeläisten syödessä
-tuvassa.
-
-Portilla seisoivat papit paljastetuin päin. Veisaten kulki lukkari
-edellä, kun kirstut kannettiin hautausmaalle. Lumi siinsi, viheriöinä
-kohisivat petäjät, multa kumisi arkkujen kansille, pappi luki lukunsa,
-hauta luotiin umpeen ja pellistä tehdyt taulut jäivät näyttämään sijaa.
-
-Illempana lauhtui kylmä ja kyenteli lunta. Haudalla seisoi Antti. Hän
-oli tullut sanomaan jäähyväisiä ennenkuin lähti kotiin. Mutta hänen
-ajatuksensa siirtyivät niihin päiviin, jolloin hän kesäisinä iltoina,
-ollessaan niityllä heinässä tai suota kyntämässä, oli pysähtynyt
-kuulemaan, kuinka metsä raikui heleän naisäänen kylläisyyttä.
-
-Hän eli rakkautensa lyhyet unelmat uudestaan, aina siihen hetkeen
-asti, jolloin hän läksi Haapaniemen tupaan pyytämään juomista ja
-pisti äitivainajansa sormuksen lattian rakoon, Ainan jalkojen juureen
-kertomaan sitä, mitä hän ei itse saanut sanotuksi.
-
-Kerrankin oli hän syksyisenä päivänä lähtenyt metsään pyssyineen.
-Lehdet rapisivat puista, sieniä kasvoi koreina kiehkuroina sammalissa,
-puola punersi mättäällä. Aholla oli Aina marjassa muiden tyttöjen
-kanssa. Heidän puheensa joukosta helisi hänen naurunsa, tuontuostakin
-hän ojensihe suoraksi ja lauloi tai vihelteli visertäville linnuille.
-Ja kun Antti meni hänen sivutsensa, nauroi hän hänelle vasten silmiä ja
-hymyili päivänpaisteista hymyään.
-
-Antti nosti katseensa. Ympärillä jo hämärsi, hän seisoi lumessa,
-vastapeitetyllä haudalla. Hautausmaan portilla oli joku ihminen, näytti
-olevan nainen. Antin ajatus jatkui.
-
-Kerran taas keväällä hän oli ollut laskemassa verkkojaan ja hänen
-rannalla raksiessaan auki nurmitappia veneestään, oli Aina tullut
-hiekkarannalle huuhtomaan huivejansa. Hän oli paitahihasillaan,
-yllä punainen lyhyt hame. Hetkisen hän pesi, mutta äkkiä, kun Antti
-katsahti häneen leppäpensaan takaa, oli hän riisuutunut ja astui juuri
-veteen uimaan. Kädet olivat rinnalla ja arasti hän käänsi päätänsä
-tähystelläkseen oliko hän yksin. Antti pakeni paikalta huumaantuneena,
-vavisten -- -- -- Aurinko laski, ruskopilvet päilyivät vedessä,
-oli satanut, lehdet kiilsivät, pisaroita välkkyi heinähelpeillä,
-ei liikkunut oksa, ei tuntunut tuulenhenki. Punertava valo lankesi
-keinukalliolle, keinun käsipuut olivat kuin kullasta, ne ylettyivät
-merkillisen korkealle, ikäänkuin olisivat kohonneet pilviin asti, ja
-keinussa istui Aina. Hänen paljas jalkansa riippui alas, toinen oli
-jännitetty istuinlautaa vastaan, toinen käsi lepäsi puitteella. Hänen
-musta tukkansa liehui keinun liikkuessa, silmä katseli puun latvaan,
-huulet olivat auki. Puussa kukkui käki...
-
-Ja siinä haudalla seisoessaan ja sitä päivää muistellessaan, valtasi
-Antin vieläkin se sama huumaus, ikäänkuin hän olisi uinut meren
-vaahdossa tai nukkunut lämpöisissä untuvissa tai, niinkuin ennen
-lapsena, levännyt kukkivassa apilapellossa ja niellyt sen lemua.
-
-Hän nosti katseensa. Sama nainen seisoi vieläkin portilla. Hän vaikutti
-omituisen kolkosti. Kukapa hän saattoi olla? Antti koetti rauhoittua
-sillä, että Jumala valvoo kuolleitten kotoa, mutta omituisesti vaan
-karmisteli selkää. Sen enempää ajattelematta hän alkoi astella lumessa
-ja läksi portille päin. Nainen seisoi silloin pitäjäntuvan portailla.
-Antti vilkasi häneen arasti. Hänen silmissään oli tuttu piirre,
-omituinen välähdys, joka sai Antin säpsähtämään. Pitäjäntuvan ikkunasta
-katsellen näki Antti hänen astuvan samalle haudalle, jolla hän itse
-juuri oli seisonut.
-
-Mitä hän siellä teki? Kuka hän oli? Mitä hän aikoi? Antin valtasi
-vastustamaton tarve puolustaa hautaa, ikäänkuin tuo vieras olisi
-aikonut raataa sen mullat auki. Ja sinne Antti läksi uudestaan.
-
--- Hyvää iltaa, sanoi hän ensin hiljaa.
-
--- Mitä te täällä teette? kysyivät he sitten toisiltaan yhtaikaa.
-
-He katselivat toisiinsa äänettöminä. Naisella oli suuri huivi pään
-ympärillä. Antti seisoi kumarruksissa.
-
--- Minä tulin sanomaan jäähyväisiä. He olivat minun -- kyläläisiäni,
-vastasi sitten Antti.
-
--- Ja minä, lausui nainen ja veti syvältä henkeään, -- minä tällä
-haudalla itken -- isääni ja sisartani!
-
-Hän hytkähti omituisesti, ikäänkuin itkunsekaisesta naurusta ja ääni
-oli kova ja täynnä tuskaa.
-
--- Niin, niin, te ette näy uskovan, mutta ettekö katseestani jo näe,
-että Aina oli sisareni, kai te joskus katsahditte hänen silmiinsä,
-tehän häntä rakastitte.
-
-Antti ei vastannut mitään. Hän pani kädet ristiin ja tuijotti eteensä
-maahan. Hetken kuluttua he läksivät pois. Oli jo hämärä ja lunta
-lankesi taajaan. Portilla he pistivät toisilleen kättä ja erosivat
-kukin haaralleen.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Haapaniemen keinu, by Maila Talvio
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HAAPANIEMEN KEINU ***
-
-***** This file should be named 56867-8.txt or 56867-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/6/8/6/56867/
-
-Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.