Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 6151 insertions, 6537 deletions

diff --git a/56806-0.txt b/56806-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..851f768
--- /dev/null
+++ b/56806-0.txt
@@ -0,0 +1,6151 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56806 ***
+
+
+
+E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
+
+
+
+NUORI-VIRO
+
+Muotokuvia ja suuntaviivoja
+
+Kirj.
+
+AINO KALLAS
+
+Tekijä on tätä teosta varten saanut avustusta
+"Suomalaisen kirjallisuuden edistämisrahastosta".
+
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Otava,
+1918.
+
+
+
+
+      "Luoda taidetta ja kulttuurielämää ilman vanhemmilta polvilta
+      perittyä taiteen ja kulttuurielämän traditsioita, -- se on
+      nykyhetken tehtävä Virossa. Kärsiä nykyisyyden saamattomuudesta,
+      ja lihassaan ja luissaan samalla menneisyyden kuormaa kantaen
+      kurkoittaa kätensä Euroopan kypsiä taiteen hedelmiä kohti, --
+      siinä saman polven traagillisuus."
+
+                                            Friedebert Tuglas.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Nuori-Viro.
+Gustav Suits.
+V. Ridala (Grünthal).
+Jaan Oks.
+A.H. Tammsaare.
+Ruth.
+Friedebert Tuglas.
+
+
+
+
+Nuori-Viro.
+
+
+1.
+
+Nuorvirolainen runoilija _Gustav Suits_ nimittää runoissaan lakeaa,
+kaikkien tuulien lakaisemaa kotimaataan Tuulimaaksi. Nimi on hyvin
+keksitty; Viro on aikakirjojensa alusta ollut todella Tuulimaa,
+maantieteellinen portto, jonka jokainen on voinut omakseen ottaa,
+valloittajien kädestä käteen käypä vaihtotavara, -- vuoroin
+saksalaisten, tanskalaisten, puolalaisten, ruotsalaisten, venäläisten
+ja taas saksalaisten hallussa, kaikkien naapuriensa, -- ei vain
+maan varsinaisten isäntien, virolaisten. Sen maantieteellinen asema
+luonnollisena Idän ja lännen välisenä kauttakulkupaikkana on tehnyt sen
+aina tähän päivään saakka hävittävien sotien tantereeksi. Viro on tähän
+saakka valitettavasti yksinomaan saanut kokea asemansa hankaluutta;
+sen viimeiset kehitysvuosikymmenet ja tämänpäiväiset vaiheet eivät
+yllätyksellisyydessä ole suinkaan jääneet edeltäjistään missään
+suhteessa jäljelle.
+
+Mutta samalla Viro saa kiittää mailmansodan väkevää valonheittäjää,
+että se tästälähin on olemassa eurooppalaisessa tietoisuudessa eikä
+vain Euroopan kartalla. Olemattomuutensa hämärästä se on yhtäkkiä
+vedetty suurvaltiollisten neuvottelupöytien ääreen, meluisiin
+parlamenttiväittelyihin; nämä pari sataa penikulmaa Itämeren
+etelärannikkoa tulevat kaikesta päättäen vielä rauhanneuvotteluissakin
+aiheuttamaan verettömiä turnajaisia. Miten hyvänsä langenneekin
+Viron valtiollinen arpa, joka tapauksessa Viro on tästälähtien oleva
+Länsi-Eurooppaa. Eurooppa on tullut Viroon, tosi kyllä, sodalla ja
+miekalla.
+
+Tällaisena ajankohtana saa aivan erikoisen valaistuksensa se virolainen
+sivistysvirtaus, jonka keskeisimpänä pyrkimyksenä on ollut juuri
+eurooppalaisuus, lujien siteitten, joskin vain henkisten, luominen
+Länsi-Eurooppaan päin, akkunoitten ja ovien avaaminen eurooppalaiselle
+kulttuurille.
+
+Pinnallisesti katsoen voi henkinen liike, joka _Noor-Eestin_,
+Nuoren-Viron, nimellä jo toista vuosikymmentä on hedelmöittänyt
+virolaista kirjallisuutta ja sivistyselämää, näyttää Viron oloissa
+tuiki irralliselta ilmiöltä. Voi tuntua käsittämättömältä, mitenkä
+näennäisesti vailla varsinaisia edellytyksiä yhtäkkiä syntyy liike,
+jonka suuntaviiva tähtää ylikulttuuriin ja muotohienostukseen, suinkaan
+suoranaisesti jatkamatta virolaisia talonpoikaissivistystraditsioita;
+jonka iskusanoilla: eurooppalaisuus, yksilöviljelys, estetismi,
+on niin outo ja yksinäinen kaiku keskellä ensimäisen polven
+nousukasyhteiskuntaa. On mahdollisesti hetkeksi taipuvainen pitämään
+nuoren kirjallisen polven myötääntuomaa henkistä kuormitusta
+vain maahantuonti- tai kauttakulkutavarana, enemmän tai vähemmän
+elimellisesti vieraana Viron henkiselle aatevarastolle, siirrettynä
+suorastaan suuremmista ja kehittyneemmistä kulttuureista, -- siksi
+siteettömänä ympäristöönsä tai lähimpään sivistysmenneisyyteen esiintyy
+ensi katsannolta nuorvirolainen liike.
+
+Epäilemättä onkin nuorvirolaisuudessa paljon yleistä, kansainvälistä
+kulttuurihapatusta, jonka harva kulttuuri itse kustantaa, vaan joka
+kulkee lainana maasta maahan. Mutta puhua Noor-Eestin kehityksellisestä
+juurettomuudesta olisi suuresti liioiteltua. Yhtä hyvin kuin
+jokainen yksilöllisen elämän yllättävinkin ilmaisu on seuraus usein
+maanalaisesta, mutta silti oleellisesta kehityskulusta, samoin
+puhkeavat sivistyselämällisetkin ilmiöt vain kehityksen pakosta.
+Joskaan Noor-Eesti ei ehkä ole kasvanut virolaisista kirjallisista
+traditsioista, se on kuitenkin eroittamattoman elimellisesti kasvanut
+virolaisesta maakamarasta, se on pohjimmiltaan osa samaa henkeä, joka
+muodostuu Liivinmaan ja Tallinnanmaan lakeuksilla, tässä erikoisesti
+virolaisessa ilmastossa, missä kaikki täällä on tuomittu kypsymään, --
+tai mätänemään.
+
+"Uudenaikuisen taiteen probleemi on Virossa samalla uudenaikuisen
+kulttuurin probleemi" kirjoittaa nuorvirolainen Gustav Suits.
+Nämä sanat osuvat ytimeen. Noor-Eesti ei ole suinkaan mikään
+yksinomaan kirjallinen liike, se merkitsee päinvastoin kokonaista
+sivistysvirtausta. Ja voi olla, ehkä on eräänlainen virolaisen psyyken
+täysi-ikäisyyden merkki, että se nuorvirolaisen liikkeen kautta pyrki
+käsiksi eurooppalaisen sivistyksen saavutuksiin, ensi kertaa vailla
+saksalaisen tai venäläisen kulttuurin holhousta.
+
+
+2.
+
+Viro on viimeiset pari vuosikymmentä elänyt syvälle menevää
+murroskautta, josta lähimpänä seurauksena on koko virolaisen
+yhteiskunnan erittäin kaoottinen ilme.
+
+On epäilemättä jotain kaoottista ja muodotonta jo itse virolaisessa
+sivistyskehityksessä, jotain henkisen salto-mortalen luonnottomuudesta
+ja vaarallisuudesta.
+
+Havainnollisemmin tuskin voinee tämän kehityksen äkkinopeutta
+kuvittaa, kuin rinnastamalla, kuten on tehty, kaksi tosiasiaa, kaksi
+julkitapahtumaa Tallinnan n.k. venäläisellä torilla. Viime vuosisadan
+60-luvulla kärsi tällä torilla julkisen raipparangaistuksen joukko
+Anijan pitäjän talonpoikia, joitten ainoa rikos oli, että he olivat
+uskaltaneet saapua lähetystönä Tallinnaan anomaan uuden, työorjuuden
+poistamista koskevan lain pikaisempaa käytäntöön sovelluttamista. Tasan
+puolivuosisataa myöhemmin, Anno Domini 1913, saman torin varrella, vain
+muutaman sadan askeleen päässä entisestä rangaistuspaikasta, vietettiin
+vastarakennetun virolaisen teatteri- ja konserttipalatsin Estonian
+juhlallisia vihkijäisiä, joita läsnäolollaan kunnioitti Tallinnanmaan
+hallinnon silloinen korkein edustaja.
+
+"Venäläiseltä torilta Estoniaan, siinä Viron kansan kehitys puolen
+vuosisadan kuluessa", sanoo näitten tapahtumain rinnastaja, virolainen
+sosialisti M. Martna. Mikään teoreettinen mahdottomuus ei ole, että
+joku samoista lainheitoista talonpojista, jotka viisikymmentä vuotta
+takaperin viruivat raippalavitsoillaan, olisi ollut samettiin ja
+silkkiin ja kuosikkaisiin hännystakkeihin puettujen lastensa ja
+lastenlastensa kanssa kuuntelemassa Tanskan prinssin Hamletin sanoja
+omalla kielellään.
+
+Sivistyksellinen kuolonhyppy, -- epäilemättä! -- pakollinen, kuten koko
+kiireellinen kehitystempokin. "Tie, jota käymme, on väistämätön, ja sen
+takia oikea tie", kirjoittaa nuorvirolainen Friedebert Tuglas. Kahden
+suuren, voimakkaan ja päälle tunkeutuvan kulttuurin puristuksessa,
+alati likistettynä kuin alasimen ja vasaran väliin, on virolaisuus
+ollut pakoitettu tekemään äkkihyppäyksensä, jonka seurauksia se yhä
+vieläkin potee.
+
+Tämä itsessään jo ylen nopea ja sentakia kansallisen elimistön
+tasapainolle vaarallinen kehitys tapahtui sitäpaitsi aivan
+poikkeuksellisissa oloissa. Sen on ollut kehitystä luonnottomissa ja
+epäterveissä olosuhteissa, kehitysviivan alituista ja väkivaltaista
+katkeamista, jatkuvan, vapaan kehityksen keinotekoista ja
+ulkonaisilla pakkokeinoilla aikaansaatua typistystä. Ei tarvitse
+muuta kuin ajatella, kuinka pitkän aikaa Virossa on vallinnut n.s.
+_päinvastainen selektsio_: kaikki kykenevimmät, aloitevoimaisimmat,
+kehitysmahdollisimmat ainekset ovat miltei säännöllisesti
+irtauneet virolaisen kansallisuuden rajoista ja yhtyneet toisiin
+kulttuuriaineksiin; jäljelle jäävä osa on ehdottomasti ollut
+ala-arvoisempaa laadultaan. Sanomattakin on selvää, että tämän
+kulttuurikehityksen saavutukset ovat olleet enemmän tai vähemmän
+pinnallista laatua, ja ettei sisäinen kehitys ole aina jaksanut käydä
+yhtä rintaa ulkonaisen kanssa.
+
+Kuitenkin voi tässäkin kaoottisessa sivistyskehityksessä eroittaa
+jo useampia latoutumia, sivistyskerrostumia, jotka olivat ehtineet
+muodostua ennen Noor-Eestin esiintymistä. Noor-Eesti on henkisesti
+ja sivistyksellisesti toista, oikeammin kolmatta, polvea, ja sen
+kehityksellinen velka edellisille polville epäilemättä suurempi, kuin
+mitä nuorvirolaiselta taholta tähän saakka on tahdottu tunnustaa.
+
+Ensimäinen varsinainen sivistyskerrostuma syntyi Virossa jo kansallisen
+herätyksen aikoina. Se oli tosin monessa suhteessa vain suoranainen
+vironnos silloisesta baltilaissaksalaisesta kulttuurista, kuten oli
+käännöstä suurin osa silloisesta virolaisesta kirjallisuudestakin,
+uskollisesti saman baltilaisen kulttuurin vanavedessä kulkeva, kauan
+aikaa hieman teologista, ettei sanoisi lukkarikoulumestarillista
+sävyltään, huolimatta parista todella suuripiirteisestä
+persoonallisuudesta, joitten nimet, kuten Kreutzwaldin ja Koidulan,
+eroittamattomasti ovat siihen liittyneet. Tältä sivistyskerrostumalta
+puuttuu epäilemättä vielä sekä syvyyttä että laajuutta; puhua sen
+yhteydessä sivistyksellisestä kokoomuksesta olisi tällä asteella vielä
+ennenaikaista. Viron ensimäistä kansallista nousua kannattamassa ei
+ollut vielä mikään itsetietoinen sivistynyt sääty, vaan ainoastaan
+yksityisiä, hyvin erimääräisen sivistyksen saaneita henkilöitä eri
+säätyluokista, ja sen koko ilme tunteileva, romanttinen, täynnä
+kansallista vaahtoviinilyriikkaa.
+
+Monta vertaa laajemman ja monipuolisemman kulttuurikerrostuman loi
+sensijaan jo se polvi, joka vuosisadan vaihteessa sai Virossa aikaan
+uuden kansallisen, sivistyksellisen ja taloudellisen nousun.
+
+Tällä "tarttolaisella renessanssilla", joka välittömästi seurasi
+venäläistyttämiskauden _saeculum obscurumia_, kuten Tuglas
+sitä nimittää, oli alun alkaen aivan toinen henkinen ilme kuin
+kansallisella romantiikalla, Jannsenin ajoilla miespolvea takaperin.
+Sen sivistysilmasto ensinnäkään ei ollut enää sama suljettu
+baltilaissaksalainen. Venäläisen koulun, venäläisen yliopiston kautta
+oli saksalaiseen kulttuurihenkeen tuntuvasti sekaantunut slaavilaisen
+hengen, slaavilaisen kulttuurin vaikutus, useissa suhtein ehkä
+pikemmin kielteinen kuin myönteinen, mahdollisesti henkisiä tautejakin
+synnyttävä, mutta joka tapauksessa kuitenkin ahdasta baltilaista
+näköalaa laajentava. Tarttolaisen nousukauden ideologia ei eroa ehkä
+niinkään suuressa määrin heräämisajan ideologiasta, mutta näitten
+kansallisten aatteitten toteuttamistapa on perinpohjin toinen. Viron
+uusi nousu on kokonaan vapaa kaikesta kansallisesta tunteilusta,
+hyvin järjestetty, lujapohjainen ja reaali, kuten lakitieteellinen
+mielikuvitus. Se on aika, jolloin lakitieteen kandidaatti _Jaan
+Tõnisson_ ottaa Viron tärkeimmän sanomalehden Postimiehen haltuunsa,
+henkilöllisyys, sekoitus yleisälyä ja häikäilemätöntä kansantribuunia,
+ja rautaisella tarmollaan alkaa järjestää kansalliseen sekä
+yhteiskunnalliseen työhön virolaisen yhteiskunnan eri aineksia.
+
+Voi syyllä lukea varsinaisen virolaisen sivistyneistön synnyn vasta
+näiltä ajoilta; vasta nyt pääsee viro sivistyneitten piirien käyttö- ja
+kotikieleksi, mikä kuitenkin osaksi kai on johtunut venäläisen
+koulun hävittävästä vaikutuksesta ennen niin yleiseen saksan kielen
+taitoon. Tämä aika pani käyntiin monet uudenaikuisen virolaisen
+sivistyskoneiston osista, se sai pystyyn virolaisen teatterin,
+virolaisen korkeamman koulun, virolaisen kirjallisuuden seuran,
+virolaisen museon. Sitä on syyllä syytetty kaikkiaatteisuudesta;
+se taisi samana päivänä laskea teatteritalon ja osuuskaupan
+kulmakiven; perustaa yhtaikaa tieteellisen aikakauskirjan ja
+siipikarjakannatusyhtiön. Mutta se pani pohjan virolaiselle
+vauraudelle; virolaisten raha- ja luottolaitosten perustaminen,
+osuustoiminnan järjestäminen ympäri maata, maanviljelyksen
+saattaminen nykyaikaiselle kannalle, maanviljelysseurojen yhä
+tarmokkaamman toiminnan kautta, jossa tarttolaisilla jokavuotisilla
+maanviljelysnäyttelyillä on ollut niin suuri osansa, -- kaikki on ollut
+kohottamassa yleistä varallisuuden tuntua, mikä nykyiselle Virolle on
+niin ominaista.
+
+Jos tarttolainen nousuaika sivistyspyrkimyksessään vielä tietoisesti
+nojautui maataviljelevään väestöön, talonpoikaisluokkaan, niin
+oli muuan toinen henkinen ilmiö, joka Virossa sekin parin viime
+vuosikymmenen kuluessa on ollut havaittavissa, ilmeisessä ristiriidassa
+sen kanssa. Se on Virossa hitaasti, mutta varmasti kansallisen
+rakennustyön rinnalla tapahtuva kaupunkilaistumiskulku, urbanisatsio,
+ja sen yhteydessä välttämättömyyden pakosta seuraava jakautuminen
+luokkarajan perustalla, sosialismin aatteitten leviäminen. Oltuaan
+pitkät ajat miltei yksinomaan feodalistisille perusteille järjestetty
+maataviljelevä yhteiskunta, on Viro vähitellen alkanut sekin
+vuorostaan muuttua kapitalistiseksi yhteiskunnaksi. Nuoren-Viron eri
+kirjailijat, -- B. Linde, W. Ridala, Fr. Tuglas, -- ovat useissa kohdin
+huomauttaneet tästä kehityksestä sekä sen suuresta, mullistavasta
+merkityksestä Viron koko henkiselle elämälle.
+
+Bernhard Linde kirjoittaa:
+
+"Virolaisen elämän tausta oli muuttunut: kulttuurielämä keräytyi
+yhä suuremmassa määrin kaupunkeihin. Kaupungeissa alkoi sivistynyt
+aines kasvaa ja keräytyä. Porvarillinen sääty laajeni. Maalaisväestön
+yksinvaltius alkoi vähetä, kaupunki, ollen lähempänä yleismailmallista
+kulttuuria ja muuttuneen taloudellisen elämän tärkeimpänä edustajana
+vaati osansa."
+
+Friedebert Tuglas panee etupäässä painoa juuri uuden, syntyvän
+kaupunkikulttuurin henkiseen ja sielulliseen puoleen:
+
+"On syntymässä uusi kulttuuri, uusine psykologioineen ja
+elämänkäsityksineen: on syntymässä korkeampi kaupunkikulttuuri.
+Kaupungit kasvavat, kaupungit alkavat elää itsenäistä elämää, sulattaen
+itseensä kansainvälisiä vaikutuksia. Mutta ehkä ei ole kaupunkien
+kasvaminen siinä määrin tärkeä, kuin juuri kaupunkilaishengen,
+ajatustavan, kaupunkilaispsykologian tunkeutuminen maalle sanomalehden,
+kansanvalistuksen, politiikan ja kaikkien muitten uuden ajan aatteiden
+kautta. -- Syntyvät aivan uudet yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset
+suhteet, muodostuu joukko uusia olemassaolonehtoja, entisten
+uskonnollisten, siveellisten ja valtiollisten arvojen tasapainon
+täydelleen muuttuessa."
+
+Kaikki nämä kirjavat tekijät yhteensä ovat luoneet sen
+sivistyskaaoksen, josta virolainen yhteiskunta paraikaa yrittää
+selviytyä. Virolaisen yhteiskunnan kaoottisuutta kuvaavat sattuvasti
+Gustav Suitsin sanat v. 1905 Noor-Eestin ensimäisen albumin johtavassa
+kirjoituksessa: "Yksi huutaa: Isänmaa, toinen: taloudellinen kehitys,
+kolmas: Internationale, -- yksi kumartaa isoisä Kantia, toinen huutaa
+avuksi isä Marxia ja Haeckeliä."
+
+Poikkeuksellisen kehityskulun arvet ovat selvästi näkyvissä
+kaikissa virolaisen sivistyselämän ilmiöissä, mihin katsoneekin. On
+syntynyt aivan erikoinen yhteiskunta, nousukasyhteiskunta, jonka
+poikkeuksellisuus on siinä, että ensimäistä polvea toistaiseksi edustaa
+sivistynyt sääty kokonaisuudessaan, ilman eroitusta.
+
+Kaikki haitat, kaikki puutteet, mitkä säännöllisesti seuraavat ylen
+äkillistä sivistystason nousua, tuntuvat Virossa. Tällainen ensimäisen
+polven yhteiskunta on vapaa kaikista perinnäissiteistä, niin hyvistä
+kuin huonoistakin, mikään ei sitä sido. Se ei voi kasvaessaan kiteytyä
+minkään valmiin, jo ammoin olemassa olleen kulttuurikristallisoituman
+ympärille; siltä puuttuu tykkänään tuki, jonka pysyväinen sivistysaines
+tarjoo.
+
+Sen vaistoissa on epäilemättä vielä jotain suuressa määrin alkeellista,
+samoin kuin sen tarpeet ovat suureksi osaksi yhä primitiivistä laatua.
+On kuin ei olisi sen suorastaan fyysillinen nälkä sanan varsinaisessa
+merkityksessä vielä täysin tyydytetty. Virolaisella yhteiskunnalla on
+tällä hetkellä voimakkaat ruokahalut, täyttymätön ahmattius, vahvat
+rahankeruuvaistot. Sen hyvävainuisimpien jäsenien haltuun siirtyy
+silloin tällöin taas jokin vuosisatainen ritarimoisio, se ostelee
+huomaamatta toisen kaupunkitalon toisensa jäljestä, valloittaa
+verenvuodatuksetta valtuustovaaleissa toisen kaupungin toisensa
+jäljestä.
+
+Yhtä kaoottinen ja selkiytymätön kuin virolainen yhteiskunta
+on samalla virolainen psyyke. W. Ridala kirjoittaa: "Tällaiset
+murrokset ovat yhdistyneet sairaalloisiin huumetiloihin. Syntyy
+niinsanottuja yhteiskunnallisia kriisejä, ei vain taloudellisia, vaan
+psyykillisiäkin, jotka eivät ole järkyttämättä koko kansan sielua.
+Koska me parastaikaa olemme juuri tällaisessa ajankohdassa, niin voivat
+useat rotumme perusominaisuuksista pysyä peitossa, ja pinnallisemmat
+esiintyä kielteisinä." Voi puhua muinaisvirolaisesta psyykestä, joka
+aikoinaan eli sotaisena ja vapautta rakastavana itsenäisyyttään
+puolustavien pakanaheimojen sydämissä, joka runoili orja-aikojen
+lyyrilliset paimenrunot, joka eli orjuuden aikuisen vaatekuosin ja
+puuhaarikoitten ehtymättömällä kekseliäisyydellä luodussa väriloistossa
+ja koristekirjailussa. Mutta muuten on virolainen psyyke vaikeasti
+määriteltävissä. Se ei ole mitään valmiiksi kiteynyttä, varmamuotoista,
+päinvastoin, se tuntuu usein fluidumilta, epämääräiseltä ja
+yllättävältä. Sen ilmestysmuodot ovat tuiki erinlaisia ja toisistaan
+poikkeavia. Se on yhä vielä sulatusahjossa, vasta muodostumassa sekin,
+täynnä vieraita aineksia, tietämätön omasta minästään, hapuileva,
+ristiriitainen, usein hämmästyttäviin muotoihin pukeutuva. Sen voisi
+kokonaisuudessa sanoa sairastavan neuroosia, niin läikehtivä on sen
+ilme. Suomalaiseen verrattuna tahtoisi väittää, että virolainen
+temperamentti on monta vertaa hermorikkaampi ja samalla hermoherkempi,
+niin, siinä voisi edellyttää enemmän aineksia hienostumiseen ja
+ylikulttuuriin kuin edellisessä.
+
+Tästä kaoottisesta, ristiriitaisesta ensimäisen polven yhteiskunnasta
+on Noor-Eesti syntynyt, yhtaikaa sekä sen tuloksena että sille
+lingottuna vastalauseena.
+
+Ei voine kuvitella Noor-Eestiä ympätyksi suorastaan Jannsenin
+aikuiseen talonpoikaissunnuntaikulttuuriin; sensijaan se tuskin voisi
+nykyisessä muodossaan olla olemassa ilman tarttolaista nousukautta,
+sen suorittamaa sivistyksellistä ja kansallista kasvatustyötä, sen
+luomaa taloudellista hyvinvointia. Nuori-Viro on kaikesta näennäisestä
+vastakohtaisuudestaan huolimatta sittenkin tavallaan tämän Tartosta
+lähteneen sivistyskerrostuman suoranainen jatko, sen erikoishaarautuma.
+
+Yhtä varma on, että Noor-Eesti tarvitsi syntyäkseen muuttunutta
+henkistä ilmakehää, minkä kaupunkilaistumiskulku oli ehtinyt
+Virossa luoda. Vasta kaupunki-ilmastossa taisivat juurtua ja versoa
+kaikki ne hienostuksen ja yliviljelyksen idut, mitkä piilivät uuden
+sukupolven verissä, vasta kaupunkien kiireemmin tykkivä elämä
+vastasi heidän elimistönsä suurempaa herkkyyttä, vasta virolaisessa
+kaupunki-ympäristössä taisi kehittyä sellainen romanttinen
+tarpeettomuus- ja ylellisyysihanne, mikä kuultaa nuoren kirjallisen
+sukupolven teoksista.
+
+
+3.
+
+On jotain, mikä muodostaa arvaamattoman tärkeän tekijän
+kaikissa henkisissä liikkeissä: sielullinen, psykologinen
+momentti. Nuorvirolainen Friedebert Tuglas on epäilemättä
+oikeassa kirjoittaessaan: "Esteettiset ryhmitykset ovat määrätyn
+sivistyksellisen kehityksen ja psykologisten olosuhteitten tuote.
+Niitten puhkeaminen on pikemmin intuitiivista kuin tietoista laatua. Ne
+edellyttävät vallankumousta tunteissa ja ajatuksissa. Ne edellyttävät
+uutta henkeä ja uutta verta. Yhdellä sanalla, uutta polvea."
+
+On hyvin mahdollista, että Noor-Eestinkin kehityksessä juuri
+sielullinen momentti on tärkein ja ratkaisevin sekä samalla
+mielenkiintoisempi kaikkia niitä uusia esteettisiä, kirjallisia ja
+kielellisiä propleemeja, mitkä nuori kumouksellinen liike toi myötään.
+Noor-Eestin kautta esiintyy Viron henkisessä elämässä juuri _uusi
+polvi_, uudenaikainen henki, uudenaikuinen ihminen.
+
+"Nuoren-Viron esiintyminen, -- se on oikeastaan syytös ympäristöämme ja
+menneisyyttämme vastaan", kirjoittaa Noor-Eestin äsken ilmestyneessä
+kymmenvuotisessa juhlajulkaisussa Friedebert Tuglas.
+
+Juuri tämä syyttävä ja kapinallinen piirre on Noor-Eestille alun alkaen
+luonteenomainen. Se on ensi hetkestään vasemmistoliike, oppositsiossa
+syntymästään saakka.
+
+On tosin vaikea kuvitella vuoden 1905 nuorison keskuudessa syntynyttä
+henkistä liikettä, jolla ei olisi tavalla tai toisella kumouksellinen
+leima, vaikkapa yhteiskunnalliset ja valtiolliset uudistuspyrkimykset
+eivät suoranaisesti olisi kuuluneetkaan sen ohjelmaan.
+
+Aika itse oli kuin yksi ainoa suuri vastalause. Ei edes maaliskuun
+suuri vallankumous kaksitoista vuotta myöhemmin, joka kuitenkin johti
+aivan toisiin tuloksiin, voi vetää vertoja tälle yhteiskunnallisen ja
+valtiollisen vapauden hengen ensimäiselle nousulle. On huomattava,
+kuinka suuri osa juuri nuorisolla oli kumouksellisessa liikkeessä.
+Ennen vallankumouksellisten katumielenosoitusten uhrit olivat
+enimmäkseen nuoria ylioppilaita ja heidän naistovereitaan, vaarallinen
+permannonalainen kiihoitustyö, kumouksellisten julistusten ja
+lentokirjasten painatus ja levittäminen oli suureksi osaksi juuri
+nuorison, koulujen yläluokkalaisten, ylioppilaitten ja työläisnuorison
+käsissä.
+
+Tartossa keräytyy jo pari vuotta ennen 1905 vuoden vallankumousta
+johonkin katonalaiseen kamariin joukko lukion tai reaalikoulun
+yläluokkalaisia, lukemaan käsinkirjoitettua lehteä, väittelemään
+kirjallisista ja ei-kirjallisista kysymyksistä, myöhemmin neuvottelemaan
+rahallisen avustuksen hankkimisesta sairaalle runoilijalle Juhan
+Liiville. Nämä koululaisten illanvietot ovat Noor-Eestin varsinainen
+alku. Noor-Eestin synty on siten tavallaan yhtynyt Juhan Liivin
+nimeen; Noor-Eesti on "löytänyt" Juhan Liivin ja hänen sairaan
+runoutensa, hiukan samaan tapaan, kuten nuoret ranskalaiset romantikot
+pelastivat unhoituksesta André Chénier'n kuolemaantuomittujen
+vankilassa kirjoittamat runot. Samat lukiolaiset panevat toimeen juhlia
+virolaisten kirjailijain muistoksi ja toimittavat painosta pari kolme
+vihkoa kirjallista julkaisua _Kiired_ (Säteitä), jonka tarkoituksena
+on "edistää hyvää virolaista kirjallisuutta" ja "pysyä ulkopuolella
+kaikkien puolueitten ja kirkollisten (!) hankausten". Samoihin aikoihin
+tapahtuu etäisen Saarenmaan vähäisessä pääkaupungissa Kuresaaressa
+miltei samaa: muodostuu lukiolaisten keskuudessa kirjallinen
+yhtymä, joka harrastaa yhtaikaa sekä romaanisia että suomensukuisia
+kieliä ja kylpyvieraitten unohtamien kirjojen avulla tutustuu
+mailmankirjallisuuteen!
+
+Näitten varhaiskypsien ja kirjallisten lukiolaisten joukossa voi jo
+tavata kaikki Noor-Eestin varsinaiseen kantajoukkoon kuuluvat nimet:
+_Gustav Suits_, lyyrikko ja samalla koko liikkeen henkinen johtaja
+ja ideologi; _Friedebert Mihkelson-Tuglas_, Nuoren-Viron lahjakkain
+prosaisti; _Anton Hansen-Tammsaare_, myöhemmin impressionististen
+ylioppilasnovellien tekijä; _Bernhard Linde_, Noor-Eestin
+monivuotinen sihteeri; kuresaarelaisista _Johannes Aavik_, virolaisen
+kielenuudistusliikkeen perustaja ja _Willem Grünthal-Ridala_, samoin
+kielenuudistaja ja virolaisen saariston runoilija. Paitsi sitä on
+Noor-Eestiin liittynyt aikojen kuluessa satunnaisesti joukko nimiä,
+jotka yhtä satunnaisesti taas ovat karisseet pois, tai sellainen
+reunamuoto, sivustatyyppi, kuin äsken kuollut kirjailija _Jaan Oks_,
+taikka sitten sarja nuorempia kykyjä, kuten Aleksander Tassa, Johannes
+Semper, Sophia Vardi.
+
+Keskikoulujen oppilaitten keskuudessa alkanut liike laajeni keväällä
+v. 1904 _Noor-Eesti_ nimiseksi kustannusyhtiöksi, joka seuraavana
+vuonna julkaisi Noor-Eestin ensimäisen _Albumin_. [Noor-Eestin
+kustannustoiminta on paitsi aina parin vuoden väliajoilla
+julkaistuja albumeja ja muita yhteisjulkaisuja, käsittänyt joukon
+nuorvirolaisten kirjailijain alkuperäisiä teoksia, käännöksiä
+mailmankirjallisuudesta, pari suurempaa tieteellistä teosta ja
+kansantajuista tietokirjallisuutta. Sen tärkeimpiä julkaisuja on vv.
+1910-1911 ilmestynyt _Noor-Eestin aikakauskirja_, jota kuitenkin
+taloudellisten vaikeuksien vuoksi ilmestyi vain kuusi numeroa. Paitsi
+sitä on Noor-Eesti pannut toimeen kirjallisia vuosikokouksia puheineen
+ja esitelmineen.]
+
+Noor-Eestin esiintyminen tapahtui heti vastarinnan merkeissä. Gustav
+Suits on piirtänyt pikakuvan Noor-Eestin alkuajan nuorista "uhmaajista
+ja etsijöistä" runossaan _Vanad noored_ (Vanhat nuoret), jotka
+tulivat "läpi tuulen ja rankkasateen katonalaisista kamareistaan".
+Sama kirjailija kuvaa kirjallisen nuorison mielialaa Noor-Eestin ensi
+aikoina seuraavin sanoin:
+
+"Ihmeellisen ja paljoa lupaavan Götterdämmerungin olivat synnyttäneet
+kuluneen vuosikymmenen valtiollisen ja taloudellisen nousuajan
+heräävät liikehtimiset uuden vuosikymmenen alussa. Harvinaisen
+käymisen olivat Lännen ja Idän runoilijat ja ajattelijat herättäneet
+sen uuden sukupolven valveutuneimmissa päissä, joka 1905 paikkeilla,
+nuorukaisina vielä, esiintyy Virossa, siihen asti tuntemattomalla
+innostuksella. Meidän nuoruutemme taivaalle kajastuivat tulipaloisina
+Venäjän vapaustaistelun punaiset alkuheijastukset, ja Darwinin, Marxin,
+Nietzschen, Brandesin, Ibsenin, Tolstoin, Gorkin, Hauptmannin, Juhani
+Ahon ja lukemattomien muitten aikalaisten teokset, murtautuessaan yli
+Viron rajan, toitottivat maan älyllisen nuorison korviin ankarata
+tuomiotaan yli elämän ja kirjallisuuden."
+
+Noor-Eestin ensimäisen kirjaston nimiluettelo, johon Suits vielä
+samassa henkäyksessä lisää Goethen, Heinen, Turgenjewin, Dostojewskyn,
+Byronin, Shelleyn, Hugon, Balmontin ja Brjussovin, d'Annunzion ja
+Edgar Allan Poen, alkaen klassillisesta kirjallisuudesta venäläisen
+dekadenssin edustajiin saakka, on hyvin kuvaava. Siinä ei ole edustettu
+mikään määrätty kirjallinen virtaus, vaan korkea taiteellinen taso
+semmoisenaan, ei niin selvästi määrätty aatesuunta, kuin kehitysajatus,
+vapaa ja kapinallinen ajatus. Mutta joka tapauksessa se merkitsi
+aivan toista henkistä menutä kuin se, minkä baltilainen kulttuuri
+tähän saakka tapasi tarjota, aivan toisten kirjallisten ihanteitten
+päämääräksi asettamista kuin ne, mitkä tähän asti olivat virolaiselle
+kirjallisuudelle häämöittäneet.
+
+Virolainen kirjallisuus oli tosin Noor-Eestin esiintymishetkellä
+lakannut olemasta vain hyllyllinen hengellisiä, saksalaisten
+sielunpaimenten virheellisellä vironkielellä toimittamia postilloja,
+jokunen maallisempi tarina "rakkaan maarahvaan ratoksi ja opetukseksi",
+joukossa, kuten vielä sata vuotta takaperin. Päinvastoin,
+virolaisen kirjallisuuden olemassaolo oli jo vuosikymmeniä ollut
+kieltämätön tosiasia. Se oli jo ehtinyt elää sekin, kuten virolainen
+sivistyselämäkin, kaksi tärkeätä kehityskautta, kansallisromanttisen
+ja realistisen. Se oli tuottanut Koidulan isänmaallisen lyriikan,
+Kalevipoeg-eepoksen ja Kreutzwaldin vanhuuden eepillisen
+Lembitu-runoelman. Se oli kokeillut historiallisromanttisen novellin ja
+kyläkertomuksen alalla. Se oli tuottanut Anna Haavan luonnonraikkaan
+rakkausrunouden. Sillä oli näytettävänä Ernst Petersonin naturalistiset
+tendenssinovellit ja Eduard Wilden siihenastinen laaja, hyvin
+eriarvoinen romaanituotanto, jonka kunnioitettavan huipun muodosti
+työorjuuden aikuinen trilogia Mahtran sota -- Kuinka Anijalaiset
+Tallinnassa kävivät -- Profeetta Maltsvet. Sillä oli leppoisten
+kylänovellien ja maalaisnäytelmien luoja August Kitzberg ja
+sairas runoniekkansa Juhan Liiv, jonka traagillisen runottaren
+mielipuolisuuden yö on innoittanut.
+
+Mutta kaikesta huolimatta oli tämä kirjallisuus kokonaisuudessaan
+enemmän tai vähemmän talonpoikaiskirjallisuutta sekä aiheenvalinnaltaan
+että tasoltaan. Se oli kirjoitettu lukijakunnan suurta enemmistöä
+silmällä pitäen, jonka muodosti maalaisväestö ja kaupunkien virolainen
+pikkuporvaristo; virolainen harvalukuinen ja hajallaan asuva
+sivistyneistö ei ollut se lukijakunta, jonka henkistä näkökulmaa
+kirjailija olisi koettanut tyydyttää. Ne yksityiset, joitten
+henkiset tarpeet ylettyivät tämän tason yläpuolelle, saivat hakea
+tyydytyksensä muitten kielien välityksellä. Sen aihepiiri rajottui
+miltei yksinomaan virolaisen maakylän ja maalaiselämän kuvaukseen, se
+oli kansankirjallisuutta sanan varsinaisessa merkityksessä. Milloin
+se yritti laajentaa rajojaan kuvaamaan esim. maa-aatelistoa, se
+epäonnistui melkein säännöllisesti, sillä sen näkökulma oli silloinkin
+yksinomaan virolaisen talonpojan. Sensijaan se ei tehnyt edes
+mainittavampaa yritystäkään kuvatakseen paraikaa muodostuvaa, keskellä
+murrostaan kamppailevaa virolaista ensimäisen polven sivistyneistöä.
+
+Se oli kirjallisuutta, joka oli helposti saatavissa milloin minkin
+aatesuunnan palvelukseen, jota käytettiin ahkerasti uskonnon,
+isänmaallisuuden, kansanvalistuksen ja raittiusasian ajamiseen.
+Friedebert Tuglas vertaa virolaista kirjallisuutta kerjuriin, joka
+itse koditonna oli pakoitettu hakemaan suojaa kaikenlaisten aatteitten
+turvassa.
+
+Siltä puuttui miltei tykkänään tyylin ja tekniikan tietoinen viljelys.
+Se ei ollut ehtinyt luoda ainoatakaan taiteellisesti kehitettyä,
+yksilöllistä tyyliä. Sen parhaimmatkin saavutukset kärsivät
+taiteellisen kulttuurin puutteesta ja teknillisistä virheistä. Sen
+luojille oli tuntematonta tietoinen, päämäärästään selvä, taiteellinen
+työ, he loivat, kuten luo asianharrastaja, paremmalla tai huonommalla
+onnella. Lyriikka, joka taidepitoisuudessa ehdottomasti oli etusijalla,
+ei tehnyt sekään poikkeusta. Sekä Koidulan että Anna Haavan ja vielä
+suuremmalla syyllä Juhan Liivin runojen teho riippuu aivan toisista
+tekijöistä kuin runoteknillisestä valmiudesta. Vielä kirjavampaa ja
+huolimattomampaa tyylittömyydessään oli suorasanainen kirjallisuus,
+siihen luettuna Eduard Wildenkin proosa, joka kuitenkin satoisan
+jälkisuvensa aikana on, osaksi juuri Noor-Eestin vaikutuksesta,
+onnistunut kehittämään itselleen sekä taiteellisen että omintakeisen
+tyylin.
+
+Nuoren-Viron perimä kieli taas oli sekin kehittynyt yhtä epäterveissä
+ja epäedullisissa olosuhteissa, kuin sitä käytävä heimokin. Se
+oli kieli, ainoina kirjallisina viljelijöinään kolmen vuosisadan
+aikana vieraskieliset papit, joitten kaksikielisyys tuntui sen
+vierasvoittoisuudessa ja virheellisyydessä, -- kieli, jota ei vielä
+koskaan oltu opetettu yhdessäkään kansakoulua korkeammassa koulussa,
+joka oli suljettu pois tärkeiltä elämän aloilta, jonka käyttäjistä
+yksikään ei ollut saanut tietoperäistä opetusta edes äidinkielensä
+oikokirjoituksessa. Totta kyllä, viron kieli oli viimeksi kuluneen
+vuosisadan aikana päässyt edes hengellisestä aituuksestaan, sen
+oikokirjoitus oli joutunut perinpohjaisen uudistuksen alaiseksi
+ja karsiutunut pahoin häiritsevästä saksanmukaisuudesta, sen oli
+täytynyt uudenaikuisen sanomalehden palveluksessa pakostakin luoda
+ja liittää itseensä kaikenlaisia sille ennen tuntemattomia puhtaasti
+käsitteellisiä sanoja; se oli kieltämättä suuresti notkistunut
+kaunokirjallisessa käytännössä. Mutta se oli sittenkin korkeampaa
+kirjallista käyttöä varten vielä puutteellinen kieli, sen lauseoppi
+täynnä häiritseviä ja rumentavia, lauserakenteeseen syvälle juurtuneita
+saksalaisuuksia, sen morfologia epäjohdonmukaisia ja toistensa kanssa
+kilpailevia muotoja. Ja ennen kaikkea, sen kirjakieleen päässyt
+sanavarasto oli niukka, köyhä jo sanatyvistäkin, saati sitten vähänkin
+käsitteellisemmistä sanoista.
+
+Friedebert Tuglas kirjoittaa kielestä puhuessaan:
+
+"Kaikkein parhaimmalla tahdollakaan emme enää tule toimeen tällä
+kielellä. Henkemme tuntee sen rajoissa ahtautta, vilua ja pimeyttä,
+kuten savupirtissä. Se ei vastaa meidän muotoamme, sisällystämme,
+poljentoamme. Joka askeleella on kuin tunteemme esiintyisi siinä,
+ikäänkuin repaleihin verhottuna."
+
+Epäilemättä on juuri psykologinen momentti tässäkin tärkein ja
+ratkaisevin. Nuori polvi tunsi ahtautta, eikä vain kielen alalla;
+ei elämä eikä kirjallisuus vastannut sen veren uutta ja kiihkeämpää
+poljentoa. Sille ei suonut rauhaa, kuten Gustav Suitsin sanat kuuluvat:
+"heleämmän, avaramman ja rikkaamman elämän palava, nimetön ikävöinti".
+
+
+4.
+
+Nuoren-Viron kumouksellisuus tuntuu ehkä vähemmän niissä
+peitsentaitoissa, joilla aloitteleva nuorvirolainen arvostelu
+yritti kaataa siihenastiset virolaiset suuruudet, virolaisen
+kylärealismin edustajat, Ernst Petersonin ja Eduard Wilden, taikka
+purevassa hammastelussa, jota taistelutapaa varsinkin nuorvirolaiset
+kronikoitsijat ovat kirjallisia vastustajiaan kohtaan käyttäneet.
+Mutta Noor-Eestin asettamat vaatimukset olivat jo sellaisinaan täysin
+kumouksellisia.
+
+Murrosajat, jolloin uusi sukupolvi aloittaa taistelun henkisestä
+hegemoniasta, -- taistelun, jossa se poikkeuksetta aina ennemmin
+tai myöhemmin pääsee voitolle! -- merkitsevät miltei aina samalla
+uutta kirjallista suuntaa. 1830-luvun Ranskassa järjestyy nuoren
+romanttisen koulun rintama kaavoihin kangistunutta klassillisuutta
+vastaan; joitakuita vuosikymmeniä myöhemmin ovat evolutsio ja
+realismi taistosanat, mitkä muitten muassa Nuori-Suomi lippuunsa
+kirjoittaa; vielä vuosikymmen, ja Heidenstamin, Eevertinin ja Selma
+Lagerlöfin Ruotsissa tapahtuu kirjallinen vallankumous, tällä kertaa
+uusromantismin voitoksi ja naturalismin tappioksi.
+
+Voisi tosin, jos tahtoisi, puhua nuorvirolaiseen virtaukseenkin nähden
+uusromantismin voitosta siihen saakka vallinneesta realismista.
+Mutta puhtaasti kirjallisena liikkeenä ei Noor-Eesti suinkaan
+ole likipitäinkään yhtenäinen, homogeeni ilmiö. Se ei ole minään
+kehityskautenaan asettanut koko liikkeelle yhteistä, ahtaasti
+_kirjallista_ ohjelmaa, taikka vain aivan ylimalkaisin ääriviivoin;
+se ei ole milloinkaan luonut sitovia kirjallisia vaatimuksia, ei
+mitään uusromanttista eikä symbolistista katkismusta. Kuten Joh Aavik
+huomauttaa, ovat siihen lukeutuvat kirjailijat mitä kirjalliseen
+uskontunnustukseensa tulee, sangen kirjavaa joukkoa, edustaen mitä
+erilaisimpia kirjallisia aineksia ja suuntia. Klassillisuuteen taipuva
+V. Ridala on esim. epäilemättä aivan yhtä etäällä impressionistisesta
+A.H. Tammsaaresta, kuin kumpikin yhdessä uusromanttisesta ja
+symbolistisesta Friedebert Tuglasesta. Noor-Eestin kirjallisen
+sävyn voisi lyhyimmin määritellä yleistävällä sanalla modernismi.
+Mainingit Länsi-Euroopan vuosisadanvaihteen suurista sivistys- ja
+taidevirtauksista olivat nyt vihdoin, pienoiskoossa tosin, ehtineet
+Baltian meren matalille rantamille.
+
+Nuoren-Viron ohjelma on kasvanut itse liikkeen keralla; se on vaihtanut
+sävyä, kuten itse liikekin. Kahdelle iskusanalleen se sensijaan on
+pysynyt uskollisena: eurooppalaisuuden ja esteettisen kulttuurin
+vaatimukselle.
+
+Eurooppalaisuuden vaatimus esiintyy ensi kertaa jo Noor-Eestin
+ensimäisen albumin johtavassa kirjoituksessa, jossa on helppoa tuntea
+Gustav Suitsin nuoruuden mahtipontinen tyyli:
+
+"Enemmän kulttuuria! Enemmän eurooppalaista kulttuuria! Olkaamme
+virolaisia, mutta muuttukaamme samalla eurooppalaisiksi!"
+
+Kun Gustav Suits viisi vuotta myöhemmin kirjoittaa toimituksen
+alkusanat Noor-Eestin aikakauskirjan ensimäiseen numeroon, on
+Noor-Eestin tietoisuus kulttuurilähetyksestään suuresti kasvanut, mutta
+eurooppalaisuuden vaatimus on yhä etualalla.
+
+"Uuden aikakauskirjan Noor-Eestin pyrkimys on edustaa Virossa
+nykyaikaisen kulttuurin virtauksia, tarkoituksella luoda uusia
+yksilöllisiä ja yhteiskunnallisia elämänarvoja."
+
+-- -- "Virossakin on alkanut tuotannonsuhteitten eurooppalaistuttaminen
+ja ihmisten ajatus- ja tunne-elämän uudenaikaistumiskulku. Kuten
+taloudellinen Viro vähitellen oppii ottamaan käytäntöön uudenaikuisen
+tekniikan apukeinoja, järjestelmällisiä maanparannussuunnitelmia,
+keinotekoisia lannoitusaineita ja uusia viljalajeja, muuttaakseen
+maanviljelyksen perinpohjaisemmaksi ja tuottavammaksi, samoin oppii
+ja täytyy kirjallisen Viron oppia uudenaikaisen kirjallisen tekniikan
+itsetietoista käyttelyä, uusien tyylien ja mielialojen viljelyä -- --"
+
+"Noor-Eestin aikakauskirjan kaikkein ensimäiseksi ja kaikkein
+keskeisimmäksi johtosanaksi olkoon n.s. rahvaanhyödyn sijaan
+kulttuurihyöty."
+
+-- -- "Yhä eteenpäin eurooppalaisesti viljellyn älyn ja omintakeisesti
+kehitettävän yksilöllisyyden tunnustähden alla: in hoc signo vinces,
+näissä merkeissä voitat, Noor-Eesti!"
+
+Tämä eurooppalaisuuden vaatimus merkitsi ennenkaikkea juuri
+kulttuuripiirin "maantieteellistä" laajennusta, kuten sitä sattuvasti
+on nimitetty. Virolaisen sivistyksen oli avauduttava muillekin
+kulttuureille, kuin tähän asti miltei yksinvaltiaille saksalaiselle
+ja venäläiselle. Sen sivistyksellisten ainesten maahantuonnin, jota
+Noor-Eesti suunnitteli, tuli käsittää Virolle paikassa ja ajassa
+kaukaisempienkin ja tähän asti vieraitten kulttuurien saavutuksia.
+Viron oli jouduttava kosketukseen gallialaisen, romaanilaisen,
+anglosaksilaisen ja skandinaavilaisen hengen kanssa sekä lujitettava
+sidettään siihen kulttuuriin, jonka kanssa jo kansallisen herätyksen
+ajoilta oli olemassa kosketuskohtia, ja joka Virolle sekä
+maantieteellisesti että rodullisesti oli lähinnä, suomalaiseen.
+
+Vetäessä muutamia, vaikkapa pintapuolisiakin vertausviivoja
+Nuoren-Suomen ja Nuoren-Viron, Noor-Eestin välillä, näitten kahden
+virtauksen, joita ajassa eroittaa kaksi vuosikymmentä ja paikassa
+niin ja niin monta meripenikulmaa, on mieltäkiinnittävää, miten suuri
+vetovoima ranskalaisella kulttuurilla on kumpaankin ollut. Parisi oli
+Nuoren-Suomen kirjailijoitten ja taiteilijoitten pyhiinvaelluspaikka,
+Ahosta ja Kasimir Leinosta alkaen, Edelfeltiin ja Galleniin saakka; ja
+nuorvirolaiset uusromantikot tekivät vuorostaan sinne toivioretkensä,
+useimmat tosin vain hengessä ja totuudessa. Nuorsuomalaisten realistien
+oppiessa tekniikan salaisuuksia Daudet'lta ja Maupassant'ilta,
+on Nuoren-Viron kirjailijoilla sensijaan esikuvina ja opettajina
+ranskalaiset symbolistit ja dekadentit. He kääntävät Baudelairea,
+Rimbaud'ta, Sully Prud'hommea, Verlainea. Heidän kirjoituksissaan,
+sekä kaunokirjallisissa että esteettisissä, voisi varsinkin juuri
+nuorvirolaisuuden kukoistusaikana tuntea gallialaisen hengen
+epäämättömän sävyn. Sellainen Noor-Eestille niin luonteenomainen
+kirjoitelma, kuin _Randveren_ (Joh. Aavik'in) _Ruth_, eräänlainen
+tuiki älyllisesti rakettu ylinaisen ihanne, johon on keskittynyt koko
+nuorvirolainen ylikulttuurivaatimus, on täynnä ranskalaista henkeä,
+joka uloittuu itse lausepoljentoonkin.
+
+Mahdollisesti oli tämä ranskalaisen älyllisyyden, ranskalaisen
+muotokiinteän kulttuurin suosiminen ikäänkuin itsestään esillepuhjennut
+reaktsio juuri Virossa äsken niin tuntuvaksi käynyttä slaavilaista
+vaikutusta vastaan, kaikkea kaoottista, löyhää, muodotonta, kuritonta,
+mikä venäläisen hengen mukana oli seurannut.
+
+Nuorelta-Suomelta ei Noor-Eesti oikeastaan ole lainannut muuta kuin
+nimensä sekä albumiensa ulkoasun, aatteellisesti se sensijaan on monta
+vertaa lähempänä nuorsuomalaista realismia seurannutta uusromanttista
+virtausta suomalaisessa kirjallisuudessa. Kaiken, mikä on antanut
+luonnetta ja loistoa suomalaiselle uusromantiikalle, elämän ja
+taiteen koristeellinen, dekoratiivinen käsittely, tyylittelypyrkimys,
+yksilöllisyyden ja persoonallisuuden hellittämätön oikeutusvaatimus,
+sensualismi, -- kaiken tämän voi samoin tavata Noor-Eestin
+taiteellisista ja kaunokirjallisista pyrkimyksistä, enemmän tai
+vähemmän selviksi vaatimuksiksi kiteytyneinä.
+
+Sama tärkeä asema, mikä esteettisen kulttuurin kysymyksellä on ollut
+suomalaisessa uusromantiikassa, on sillä, kuten sanottu, ollut
+nuorvirolaisessakin kirjallisuusvirtauksessa alusta alkaen. Se on ollut
+epäilemättä vielä keskeisempi, vielä polttavampi, muuan koko liikkeen
+elinkysymyksiä, niin, V. Ridala on kieltämättä oikeassa väittäessään,
+että vasta Noor-Eestin ajoista asti on Virossa kirjallisuus muodostunut
+esteettiseksi probleemiksi, oltuaan siihen saakka milloin loogillinen
+tai eetillinen, milloin valtiollinen tai yhteiskunnallinen.
+
+Tämä esteettisen kulttuurin vaatimus on ennen kaikkea kohdistunut
+taideteoksen muotoon. Kuten uudistavat solut kiiruhtavat kipeään
+kohtaan elimistössä, samoin on Noor-Eestikin käyttänyt suuren osan
+uudistusvoimastaan luodakseen perinpohjin uudelleen virolaisen
+kirjallisuuden kipeän kohdan: puuttuvan ja vaillinaisen tyylikäsitteen.
+Vuosikausia ovat nuorvirolaisten kirjoitukset yhä uudelleen, kuten
+Tuglas huomauttaa, teoretisoineet ja agitoineet osoittaakseen, kuinka
+ala-arvoinen, epäkypsä, epäkulturelli virolaisen kirjallisuuden
+siihenastinen muoto todenteolla on ollut. Nuoren polven tunnussanaksi
+tuli muodonpalvonta, "Muodossa juuri ilmenee taiteen johdonmukainen,
+loogillinen edistys. Aihe on vain rautainen luuranko. -- Vasta
+taiteellinen muoto muuttaa käsitteellisten aatteitten teräslangat
+haaveellisiksi köynnöskasveiksi." (Tuglas.)
+
+Nuorvirolainen muotoviljelys aloitti kirjojen ulkoasusta. Heidän
+kirjansa ilmestyvät alusta alkaen asussa, jollaista virolaisten
+kirjakauppojen vaatimattomat näyteikkunat eivät ennen olleet
+aavistaneetkaan, he tilasivat taiteilijoilta kirjojensa kansilehdet,
+koristivat ne vinjeteillä ja frontispiseillä, painattivat ne
+kalliille, hienolle paperille, varustivat albuminsa taiteellisilla
+kuvajäljennöksillä. Nuorvirolaisen kirjakulttuurin huvittavimpia
+muistomerkkejä on loistopainos Juhan Liivin runoista, taiteilija
+Kr. Raud'in muinaisvirolaisilla tanu- ja vyöaiheilla ehkä liiankin
+tuhlaavasti koristama teos, ja Noor-Eestin aikakauskirja, erinomaisen
+hieno ja aistikas julkaisu, ulkoasultaan verrattava mihin
+eurooppalaisen kirjallisuuden tuotteeseen tahansa.
+
+Mutta tämän muodonpalvonnan tärkein päämäärä ja muuan Noor-Eestin
+kaikkein hedelmällisimpiä alotteita oli epäilemättä persoonallisen,
+yksilöllisen tyylin vaatimus, joka niin hellittämättömänä kaikuu
+läpi kaiken, niin kielteisen kuin myönteisen, mitä Nuoren-Viron
+eri kirjailijat ovat kirjoittaneet. Niin eroava kuin heidän
+taidekäsityksensä muuten usein lieneekin, tässä asiassa he ovat
+eroamattomasti yhtä. Ensimäisinä virolaisessa kirjallisuudessa he
+asettavat vaatimukseksi tietoisen valinnan, sisällyksestä ja aiheesta
+kasvavien sisäisten lakien seuraamisen, muodon ja sisällyksen
+vuorovaikutuksen ja sopusoinnun.
+
+Heidän vastarinta-asenteestaan yhteiskuntaan sekä kirjallisiin
+ja taiteellisiin ilmiöihin nähden syntyy itsestään arvostelu.
+Ennen Noor-Eestiä ei voi puhua virolaisesta arvostelusta missään
+varsinaisessa merkityksessä. Nuori kirjallinen polvi sensijaan
+loi kritiikin, kirjallisen sekä yhteiskunnallisen; vasta heidän
+kirjoituksissaan voi havaita pyrkimyksen asettaa eri ilmiöt toistensa
+sekä ajan yhteyteen. Kaikki läpeensä he ovat jonakin kehitysjaksonaan
+kriitikkoja, usein tosin varsinaisen luomiskykynsä kustannuksella;
+Suits, Ridala, Tammsaare, Tuglas, yksinpä kaoottinen Jaan Okskin,
+palvelevat aina ajottain Runottarista älyllisintä: kymmenettä.
+On vaikea sanoa, pakoittivatko olosuhteet ja aika esiin tämän
+nuorvirolaisille niin luonteenomaisen kriitillisen suonen, tämän
+teoretisoimisen tarpeen. Mahdollisesti se kasvoi kuin välttämättömyyden
+pakosta, olosuhteissa, joissa yksinkertaisimmatkin, alkeellisimmatkin
+esteettiset käsitteet vaativat selvitystä. Mutta epäilemättä on
+älyllisyys tunnusmerkillistä koko virolaiselle nuorelle polvelle
+semmoisenaan, eräänlainen eittämätön ja selvä intellektualismi.
+
+Mutta he eivät olisi virolaisen kirjallisuuden myrsky- ja
+kiihkokauden edustajia, jollei älyllisen piirteen kanssa rinnan läpi
+koko heidän sekä teoreettisen että kaunokirjallisen tuotantonsa
+kulkisi yhtä eittämätön romanttinen piirre. Se ilmenee ennenkaikkea
+johdonmukaisuudessa, millä he kaikki järjestänsä pakenevat
+todellisuutta. Se on sama piirre, joka saksalaisessa romantiikassa
+loi Novalis'en sinisen kukan runouden, joka pakoitti ranskalaiset
+romantikot etsimään aiheita Korsikasta ja Espanjasta tai Itämailta,
+joka vei Heidenstamin Endymionin asuinsijoille ja Selma Lagerlöfin
+Vermlannin tarurikkaisiin metsiin tai Palestinan legendamaille.
+Ei voine kuvitella yhtäkään romantismin tähtien alla syntynyttä
+kirjallista virtausta vailla tätä piirrettä. Todellisuus, Realiteetti,
+kuten he sen isolla alkukirjaimella merkitsevät, ikäänkuin pahansuovan
+jumaluuden, on heille vain toisarvoinen, ala-arvoinen käsite, läpeensä
+vihamielinen, alentava ja kahlehtiva. Kaikki he luovat sen rinnalle
+tai yläpuolelle oman, uuden mailmansa, joko, kuten Randvere-Aavik,
+rakentamalla keinotekoisen ylinaisensa jäsen jäseneltä, tai
+turvautumalla fantastiikkaan, kuten Tuglas, tai muinaisuuteen ja
+merentakaisuuteen, kuten Ridala.
+
+Romanttinen piirre nuorvirolaisuudessa on samoin, kuten sanottu,
+tarpeettomuus- ja ylellisyysihanne, joka saavuttaa huippunsa juuri
+Randveren Ruthissa ja Friedebert Tuglasen tunnustusromaanissa
+Felix Ormussonissa. Se on esteettinen individualismi viimeisiin
+johtopäätöksiinsä vietynä, ihmisihanne, josta on eliminoitu pois kaikki
+yhteiskunnalliset ja yleensä sosiaaliset vaistot, oppi yksilöstä
+koko elämän ja näkyväisen sekä näkymättömän mailman keskipisteenä,
+yksilöjumalointi, Zarathustraa virolaisessa sanamuodossa.
+
+Sanoutua irti yhteiskunnasta, vaikkapa vain ajottaisesti, se oli
+epäilemättä muuan tämän nuoren kaunosieluisen polven äärimmäisimpiä
+taistelukeinoja, -- polven, joka itse nousukkaina, aloitti kapinan
+nousukasyhteiskuntaa vastaan tai kuten virolaisen psykiaatterin J.
+Luigan sanat kuuluvat, vasten "ylitalonpojan tukevaa ja unisen hidasta
+otsaa".
+
+
+5.
+
+Noor-Eestin tietoinen tyyliviljelys on alusta alkaen käynyt käsi
+kädessä n.s. nuorvirolaisen kielenuudistusliikkeen kanssa, joka on
+kasvanut esiin aivan samoista perussyistä, mistä tyylilliset ja
+muodolliset uudistusvaatimukset olivat lähtöisin.
+
+Georg Brandes kirjoittaa tutkielmassaan J.P. Jacobsenista:
+
+"Kieli muistuttaa soittokonetta, joka silloin tällöin on viritettävä
+uudelleen. Pari kertaa vuosisadassa tapahtuu tavallisesti tällainen
+uudelleenviritys. Sillä samoin kuin ei yksikään sukupolvi voi tyytyä
+ajattelemaan edeltäjäinsä ajatuksia, samoin ei voi mikään kirjallinen
+ryhmä käyttää kieltä, jota edellinen ryhmä kirjoitti. Sen pitää ja
+täytyy oppia loppumattoman paljon edeltäjiltään, mutta itsestään sen on
+ponnistuksella tai ponnistuksetta luotava oma kielensä, ja ensi askel
+siihen on kielen uudelleenviritys."
+
+Nämä Brandesin sanat tulevat tahtomatta mieleen ajatellessa
+nuorvirolaista kielenuudistusta. Jos ne pitivät paikkansa
+1870-luvun Tanskassa, jos Holbergin ja Oehlenschlägerin kieli
+osottautui riittämättömäksi tulkitsemaan J.P. Jacobsenin värehtivää
+tunneasteikkoa, kuinka paljon suuremmassa määrin olikaan kielen
+uudelleenviritys tarpeen 1900-luvun Virossa!
+
+Ja taas on psykologinen momentti mitä tärkein. Kielenuudistus
+suuremmassa mittakaavassa ei koskaan voi olla puhtaasti muodollinen
+kysymys, vaan siinä pyrkii esille uudet sisäiset arvot, kohonnut
+kulttuuritaso, uuden sukupolven muuttunut sielunelämä. Voi olla varma:
+joka kerta kun kieli jonkun kansan kirjallisuudessa perinpohjaisesti
+ja näköjään väkinäisesti pyrkii uudistumaan, sekin ikäänkuin
+vallankumouksen suorittaen, se samalla merkitsee syvälle käypiä
+muutoksia ja murroksia saman kansan sielunelämässä ja sivistystasossa.
+Kielenuudistus on tavallaan sekin yhteiskunnallispsykologinen ilmiö.
+
+Niin on nuorvirolainenkin kielenuudistuspyrkimys alun alkaen syntynyt
+nuoren polven muuttuneesta, laajentuneesta ja hienostuneemmasta
+sielullisesta rakenteesta, sen ajatus- ja tunne-elämän
+erivivahduksellisuudesta, jalomman soittokoneen tarpeesta, kuin
+tähänastinen virolainen talonpoikaisviulu, ja käytännöllisesti katsoen
+kaikenlaisten siihen asti käyttämättömien kielellisten alueitten,
+esteettisten, filosofisten, psykologisten, viljelykseen joutumisesta.
+
+Nuorvirolaisessa kielenuudistusliikkeessä on epäilemättä siinäkin
+pisara romantiikkaa. Se ei suinkaan ole mikään tieteellisen rauhallinen
+kamariliike, rajoittuva kielellisten aikakauskirjojen lehdille, ei
+mikään tiedemiesten välinen veretön kamppailu, aseina sanatyvet
+ja päätteet. Sitä on päinvastoin alusta asti käyty kaiken yleisön
+kuullen ja osaaottaen, hellittämättömällä propagandalla, ihmisiä
+kahteen leiriin jakavalla kiihkolla, joka on mahdollinen vain tähän
+saakka valtiollisesti ja yhteiskunnallisesti niin toimettomuuteen
+tuomitussa elimistössä, kuin Viron. Vuosikausia se on jaksanut pysyä
+päivänkysymyksenä, todellisena _le plat du jour_ Viron henkisessä
+elämässä.
+
+Voi tosin sanoa Noor-Eestin kokonaisuudessaan ottaneen osaa uuden
+kielen luomiseen, mutta sen varsinainen alkuunpanija oli kuitenkin
+Noor-Eestin keskuudessa muodostunut erityinen kielenuudistusryhmä,
+ennen kaikkia Helsingissä opiskellut nuori filologi _Joh.
+Aavik_, ja häneen läheisesti liittynyt, sekä teoreettisesti että
+kaunokirjallisesti yhtä jyrkkäsuuntainen V. Ridala, puhumatta useista
+nuoremmista filologeista ja kirjailijoista.
+
+Aavikin ensimäinen ohjelmakirjoitus Noor-Eestin albumissa sisältää jo
+nuorvirolaisen kielenuudistusliikkeen suuntaviivan, joskin se kohdistuu
+aluksi vain sanastoon. Kieltä on rikastutettava kaikilla mahdollisilla
+apukeinoilla, sekä omilla että vierailla, sen derivatsiokykyä
+kehitettävä ja käytettävä, sen murteet perinpohjin tutkittava ja
+niitten sanarikkaus johdettava verenvähyyttä potevaan kieleen. Paitsi
+sitä on suomenkieltä, "luuta luustamme ja lihaa lihastamme", pidettävä
+ikäänkuin edistyneempänä vironkielen murteena, josta mielin määrin
+voi ottaa tarpeellisia sanoja, ainakin silloin, kun ne äänteellisesti
+siihen sopiutuvat. Ja loppujen lopulta, vastoin yksipuolisen purismin
+vaatimuksia on vieraskielisille sivistyssanoille avattava vapaa pääsy
+kieleen.
+
+Tätä ensimäistä ohjelmaansa Aavik on vuosien kuluessa sekä toteuttanut
+että monella tavalla laajentanut. Vuodesta 1912 alkaen hän on
+herkeämättä pitänyt yleisön mielenkiintoa vireillä, tarjoillen
+sille kielikysymystä suuremmissa tai pienemmissä annoksissa. Hän
+on kirjoitellut jokapäiväisiin sanomalehtiin kevyitä kielellisiä
+pakinoita, hän on pitänyt esitelmiä ja puheita kieliasiasta sekä
+kielikursseja. Virolaisen Kirjallisuuden Seuran aikakauskirja
+Eesti Kirjandus sisälsi kauan aikaa hänen pitempiä kirjoituksiaan
+ja uudistusehdoituksiaan, jotka myös ilmestyivät erityisinä
+lentokirjasina, puolittain tieteellisessä, puolittain helppotajuisessa
+muodossa. Perustetaan erityinen kustannusyhtiö Reform kielikysymyksiä
+käsittelevää kirjallisuutta varten; erityinen äänenkannattaja Keeleline
+Kuukiri (Kielellinen kuukauslehti), suomalaista Virittäjää muistuttava,
+alkaa ilmestyä. Ja Aavik ryhtyy ajanmukaiseen sekä kekseliääseen
+keinoon; saadakseen vastahakoisetkin tutustumaan kielenuudistukseen,
+tai kuten hänen sanansa kuuluvat, "samoin kuin sairaat lapset nielevät
+vastenmielisiä, mutta hyödyllisiä rohtoja makeassa juomassa",
+hän julkaisee kokonaisen sarjan fantastisia kauhukertomuksia ja
+rikosjuttuja, käännöksiä Hanns Heinz Ewersin, Edgar Allan Poen y.m.
+teoksista, yhteisellä nimellä Hirmu ja õuduse jutud (Kauhun ja
+kaameuden tarinoita), joihin hän sovittaa sekä sanallisia että
+lause- ja muoto-opillisia uudistusehdoituksiaan, sanaselitysten
+seuratessa viivan alla.
+
+Kielen sanastollisella rikastuttamisella on edelleenkin tärkeä sija
+nuorvirolaisessa kielenuudistusliikkeessä. Ainoastaan suhtautuminen
+varsinaisesti vieraskielisiin lainasanoihin on vuosien kuluessa
+muuttunut valikoivaksi ja vähemmän sallivaksi, sensijaan arvioi Aavik
+suomenkielestä ensi aluksi lainattavien tyvisanojen luvun ainakin
+kolmeksi sadaksi.
+
+Käytännössä onkin viime vuosikymmenen kuluessa ehditty siirtää viroon
+joukko suomalaisia lainasanoja, samoin kuten virolaiset murteet ovat
+saaneet luovuttaa monta uutta ja usein sattuvaa tai kaunista sanaa,
+varsinkin etelävirolainen, tarttolainen ja võrulainen murre, sekä
+Ridalan runouden kautta, saarenmaalainen.
+
+Kielenuudistusliikkeen vaatimukset lauseopin alalla kohdistuvat
+etupäässä lukuisain germanismien poistamiseen, etupäässä oman
+virolaisen sanajärjestyksen palauttamiseen, josta Aavik huomauttaa
+kirjoituksessaan Kõige suurem germanismus Eesti keeles (Viron kielen
+suurin germanismi), muoto-opin alalla taas kaikenlaisten muotojen ja
+päätteiden lyhennykseen sointuisuuden ja kauneuden takia.
+
+Mutta Aavik ei ole suinkaan tyytynyt näihin ilman suurempaa vastarintaa
+voitettuihin saavutuksiin. Noor-Eestin kokonaispsykologian kannalta
+ei ole mielenkiintoa vailla juuri tämä vähäinen fantastinen piirre
+keskellä tieteellistä työtä, romantismin henki keskellä kieli- ja
+lauseoppien kuivia sääntöjä. Koko Noor-Eestin pyrkimys on ollut
+"tehdä mahdoton mahdolliseksi", kuten Gustav Suitsin sanat kuuluvat.
+Ja niin singahuttaa Aavik toisen utopistisen uudistusehdoituksen
+toisensa jäljestä, mahdollisesti aivan oikein vaistoen inhimillisen
+sielunrakenteen lait: saadakseen maltillisemmat uudistukset
+vastaanotetuiksi, on jännitettävä vaatimukset yli kaikkien
+mahdollisuuksien rajojen.
+
+Aavikin kielellinen rohkeus on esim. neologismien luomisessa seurannut
+täysin subjektiivista mielijohdettaan. Viron kielestä puuttuu vastine
+sanalle _jalo_; Aavik tekaisee silloin sanan _jaunis_, jolla itse
+asiassa ei ole muuta elämisoikeutusta kuin että se on loppusoinnussa
+"kaunis" sanan kanssa! Aivan samalla tavalla hän muodostaa sanan
+_veendumus_ = vakaumus, sekä siitä johtuvan tekosanan olemattomasta
+ja mielivaltaisesta tyvestä, joka hänessä jonkinlaisen soinnullisen,
+mutta täysin henkilökohtaisen assosiatsion kautta herättää mielikuvan
+kyseessä olevasta käsitteestä. Itse hän tunnustaa mainittuja
+sanoja luodessaan ottaneensa kaikki kielessä löytyvät kerakkeet ja
+ääntiöt toisen toisensa jäljestä ja soinnutelleensa niitä kaikissa
+mahdollisissa ja mahdottomissa yhdistelmissä, kunnes mielestään osui
+oikeaan. Hän luo keinotekoisia superlatiiveja, yrittää palauttaa
+kirjakieleen jo toisiksi vaihtuneita ääntiöitä, keksii epämukavan
+genetiivin sijaan uuden ihmeellisen prepositsion, sanalla sanoen, antaa
+kielelliselle mielikuvitukselleen ja subjektiiviselle sointukuulolleen
+vapaan vallan.
+
+Romantiikan sävyä on myös Aavikin kirjoitustavassa, joka ei suinkaan
+aina pysy ankaran tieteellisyyden aisoissa, vaan luo hehkuvia
+herätyskirjoituksia, joissa vallitsee miltei profeetallinen paatos,
+ikäänkuin olisi kysymyksessä jonkun ihmiskuntaa autuuttavan aatteen
+ajaminen. Noor-Eestin IV albumissa hän kirjoittaa: "Kielellinen
+viljelys! Kielenuudistus! Kielen puhdistamisen, järjestämisen,
+rikastuttamisen, kaunistamisen väistämätön tarve! -- -- Kielikysymys
+muuan kiireellisimmistä nykyisessä sivistyselämässämme! Kielen
+erinomainen tärkeys kansalliselle viljelyksellemme! -- -- Millaisia
+vasaroita, millaisia kiiloja, millaisia rautakankia pitäisikään käyttää
+takoakseen virolaisen rodun tylsiin aivoihin eräitten kielellisten
+korjausten ja uudistusten päivänselkeä, pääsemätön, johdonmukainen
+pakko?"
+
+Nuorvirolainen kielenuudistusliike on epäilemättä ollut väistämätön,
+yhtä väistämätön, kuin koko muukin ylen kiirehditty virolainen
+sivistyskehitys. "Ensin kieli, sitten kirjallisuus", panee Aavik
+erään kirjasensa motoksi. Ja tämä tietoisuus nykyisen kielen
+riittämättömyydestä menee niin pitkälle, että juuri Aavik itse, jonka
+kaunokirjallisesta kyvystä on selviä todisteita, ehdoin tahdoin
+luopuu kaikesta kaunokirjallisesta toiminnasta "kunnes uusi kieli on
+käyttökelpoinen!"
+
+Suuren sivistyksellisen päämäärän rinnalla, minkä nuorvirolainen
+kielenuudistusliike itselleen on asettanut, on sen heikkouksilla,
+kuten liiallisella subjektivismilla, fanaattisuudella, tieteellisen
+tukipohjan paikottaisella puuttumisella, vähäarvoisempi merkitys,
+samoin kuten sillä kieltämättömällä tosiasialla, että virolaisissa
+kielioloissa nykyhetkenä, juuri uudistusehdotusten ylirunsauden takia,
+vallitsee eräänlainen hämmennys ja vähäinen anarkia. Se ei ole muuta,
+kuin kielen liian nopean kasvun aiheuttama kuumetila, kuten Ridala
+sitä nimittää, itsestään ajan kuluessa tasaantuva, mutta toivottavasti
+jättävä liikatulvansa jäljeltä hedelmällisen, kasvuvoimaisen maaperän
+tulevaisuuden viron kielelle, jolloin Aavikin unelman mukaisesti
+"virolainen lause, nyt vielä kömpelö ja väritön, mestarin kynästä
+rytmillisesti polveilee ja notkuu, taipuisana ja sointuisana, ylpeänä
+ja värikkäänä, omaperäisenä ja sivistyksellisenä yhtaikaa".
+
+Virolainen kielenuudistusliike on täynnä nuorvirolaista henkeä:
+kapinaa, subjektiivisuutta ja romantiikkaa.
+
+
+6.
+
+Niinkuin jo sanottu, Noor-Eesti ei ole suinkaan mikään irrallinen
+ilmiö, huolimatta eurooppalaisista ilmajuuristaan ja perin
+romanttisesta pyrkimyksestään ulkopuolelle todellisuuden rajojen,
+niin taiteessa kuin elämässä. Jollei siinä olisi mitään muuta
+Virolle luonteenomaista, niin ainakin sen kehityskulku, tyypillinen
+virolaisille sivistysilmiöille. Noor-Eestinkin yllä on, kaikesta
+sen tietoisesta kulttuuripyrkimyksestä huolimatta, nuoren, liian
+nuoren, liian tuulisen viljelyksen kirous, liian levottoman, tosin
+hedelmällisen, mutta tasaiselle kehitykselle vaarallisen ajan paine.
+
+Olisi luonnotonta, ellei henkinen rintama, joka heti alusta alkaen
+asettui oppositsioon ympäristöään vastaan ja samalla niin yliolkaiselle
+-- usein epäoikeutetulle! -- kannalle kaikkiin siihenastisiin
+saavutuksiin nähden, -- jonka aatteista useat olivat niin epämukavia
+pikkuporvarilliselle rauhalle, -- joka usein, kuten näytti, ehdoin
+tahdoin koetti ärsyttää esiin vastustajansa, loppujen lopulta olisi
+niitä saanutkin. Gustav Suitsilla olisi tuskin enää syytä valittaa,
+kuten vielä Noor-Eestin aikakauskirjan ensi numerossa, olevansa
+vaarassa muuttua ihmishalveksijaksi vastustajain puutteessa! Muistuvat
+mieleen Hermann Bahrin sanat vihollisista: "Tarvitsen vihollisiani.
+Vasta viholliseni panevat minulle rajat, ja vasta rajat osoittavat,
+mitä minussa on."
+
+Mieltäkiinnittävää on: Noor-Eestiä on monta vertaa harvemmin
+ahdistettu varsinaisilla kirjallisilla aseilla, kuin kaikenlaisilla
+yhteiskuntahygieenisillä, sosiaalisilla ja kansallisilla
+peitsenpistoilla. Juuri _sivistys_-ilmiönä, on Noor-Eesti herättänyt
+ankarimman vastarinnan, kun sensijaan Gustav Suitsin toivottama
+taistelu kirjallisesta ylivallasta on toistaiseksi jäänyt tulematta,
+muitten kirjallisten suuntien taiteellisen heikkouden takia.
+
+Noor-Eestin ensiaikainen yritys asettua kokonaan valtiollisten ja
+yhteiskunnallisten puolueitten yläpuolelle toi sille vastustajia sekä
+oikeiston että vasemmiston leireistä. Sosialistinen vasemmisto vainusi
+taantumuksellisuutta ja porvarillisuutta nuor-virolaisten esteettisessä
+individualismissa; kansallismielisten ryhmää taas loukkasi
+Noor-Eestin ainakin näennäinen kansainvälisyys ja kansalliskysymyksen
+syrjäyttäminen. Vielä senkin jälkeen, kun Noor-Eestissä yhä selvempi
+yhteiskunnallinen suunta yhteen aikaan pääsi voitolle, ei varsinainen
+ammattisosialismi lakannut karsastelemasta sitä entisellä epäluulollaan.
+
+Suurin vastustus on kuitenkin kohdistunut Noor-Eestin
+ylikulttuuripyrkimykseen. Noor-Eestin ylimyksellisissä tendensseissä,
+sen ylihienostuksessa on nähty vaara koko virolaisen kulttuurin
+terveelle kehitykselle, yritys istuttaa turmeltumattomaan
+talonpoikaismaaperään vanhojen sivistyskansojen jo aikansa elänyttä
+ja rappeutunutta kulttuuria, hävittävää, kuten "indiaaneille
+paloviina". Noor-Eestiä on nimitetty "virolaisen elämän seitsemänneksi
+paiseeksi", "sivistyssairaudeksi", sitä on syytetty degeneratsiosta
+ja dekadenssista, sairaalloisen erotiikan kumartamisesta ja
+pornografisista tarkoitusperistä. Niin, mistä sitä oikeastaan ei
+ole syytetty! Yksin sen eurooppalaisuuskin on tehty epäluulon ja
+naurunalaiseksi, on tahdottu nähdä siinä vain kevyt vaappaus, valmis
+karisemaan joka kosketuksesta, toisin sanoen, Noor-Eestiä on syytetty
+samasta puolikulttuurista, jota vastaan se heti alusta aloitti
+leppymättömän taistelunsa.
+
+Todella kipeään kohtaan ovat osuneet epäilemättä ne, jotka jo pitemmän
+aikaa ovat huomauttaneet eräänlaisesta vaarallisesta väsähtämisestä,
+mikä on seurannut Noor-Eestin toivorikasta ja vauhdikasta alkua. Ei
+ole jätetty alleviivaamatta Noor-Eestin useitten kirjailijain todella
+silminpistävän vähäistä tuotteliaisuutta, heidän vieraantumistaan
+kotoisista aiheista, heidän varsinaisen luomisvoimansa vaihtumista
+hedelmättömäksi, elämästä poispäinkääntyneeksi, estetisoivaksi
+älyllisyydeksi, verenvähyyttä potevaksi kaunosieluisuudeksi. On
+huomautettu, eikä suinkaan syyttä, tuntuvasta epäsuhteesta Noor-Eestin
+teoreettisten vaatimusten ja ohjelman sekä toiselta puolen käytännössä
+toteuttamisen välillä.
+
+Ei voi kieltää: lupaukset ovat todella olleet saavutuksia suuremmat,
+useampia vastaisuuden valtakirjoja on annettu, kuin mitä ehkä
+koskaan ollaan tilaisuudessa takaisin lunastamaan. Kokonaisuudessaan
+katsottuna kertautuu Noor-Eestissäkin ilmiö, joka on luonteenomainen
+useimmille henkisille liikkeille Virossa, suurta ponnistusvauhtia,
+suurta alkunopeutta seuraa ikäänkuin liiallisen hankauksen aiheuttama
+vauhdin talttuminen. Kuinka silmiinpistävä onkaan Virossa tämä henkinen
+keskenkatkeaminen, keskenjääminen, kälvetystauti niin yksilöitten kuin
+yksilö-yhtymienkin elämässä! Viron lyhyt sivistyshistoria on täynnä
+täyttymättömiä lupauksia, loppuunkäymättömiä teitä.
+
+Liivinmaan hedelmällisillä lakeuksilla kasvaa rehevästi ja
+täysimehuisesti vain apila ja ruis, mutta kaikki vähänkin maanpintaa
+korkeammat yritykset potevat verenvähyyttä ja kitukasvuisuutta.
+"Olemme toden teolla pieni ja köyhä kansa, ja meidän on pakko
+aloittaa liian matalalta, niin ettemme ehdi korkealle", kirjoittaa
+Gustav Suits. Kuolevaisuusprosentti Viron vähänkin huomattavampien
+henkisten työntekijäin joukossa on korkea; suuri osa Viron taide- tai
+sivistyselämän merkkihenkilöitä en kuollut joko aivan nuorina
+tai kesken parhainta työkauttaan. Vain virolaisen kulttuurin
+lyhytikäisyydestä ei riipu vanhojen, kunnianarvoisaan, arvovaltaiseen
+ikään päässeitten julkisten toimihenkilöitten tähänastinen miltei
+täydellinen olemattomuus, vaan myös saman kulttuurin ennenaikojaan
+kuluttavasta laadusta. Vaadittu ruumiillinen ja henkinen ponnistus
+on useille ollut ylivoimainen, olosuhteet liian epäedulliset,
+elimistön varasäästöt liian vähäiset ja nopeaan loppuunkulutetut.
+"Virolaiset eivät ole ehkä koskaan koko historiansa aikana eläneet
+sielullisesti niin traagillista aikaa", kirjoittaa muuan virolainen.
+Virolaisista sivistysriveistä lankee yhtämittaa työntekijöitä, kuin
+näkymättömän kuulan kaatamina. Sairastuvat keuhkot, sairastuvat aivot.
+On paljon ristejä sekä kuolleitten että elävien kohdalla Viron viime
+vuosikymmenien aikakirjojen lehdillä.
+
+Sekä yleiset että yksilölliset kehitysehdot eivät ole olleet
+Noor-Eestille suotuisia.
+
+Henkisenä vastarintaliikkeenä se oli kytketty itseään monta
+vertaa suurempiin voimayhtymiin, joitten liikehtimiset määräsivät
+ajan sävyn. Niinkuin se oli puhjennut esille Venäjän ensimäisen
+suuren vapausaavistuksen aamuna, niin se sai myös runsaan osansa
+valtiollisesta ja yhteiskunnallisesta taantumuksesta, joka niin
+jyrkästi seurasi 1905 vuoden lyhyttä ja myrskyisää nousukautta. Harvoin
+on kai minkään maan nuorison sielulliselle joustavuudelle asetettu
+suurempia vaatimuksia, kuin silloisen Venäjän vapaamielisen nuorison,
+siihen luettuna myös nuorvirolainen. Äsken manifestiriemukulkueet
+kaduilla, pari kuukautta myöhemmin katuvarustustaistelut, Virossa
+erityisesti satojen moisioitten poltot ja niitä seuraavat
+rankaisuretkikunnat raippoineen ja joukkohautoineen. Äsken vielä
+toive vihdoinkin toteutuvasta valtiollisesta ja yhteiskunnallisesta
+vapaudesta, muutaman kuukauden kuluttua maanpako, vankila,
+kuolemantuomiot. Tämä nuoriso sai tottua nopeisiin ja hämmästyttäviin
+näyttämövaihdoksiin. Sen tarmo oli pingoitettu äärimmilleen kuin
+jousen jänne, mutta nuolta sen ei ollut sallittu lingota. Mutta mikä
+vielä monta vertaa vaarallisempaa: sen henkinen sisältö muuttui
+lyhyessä ajassa niin sanoakseni käyttökelvottomaksi, kuten arvonsa
+kadottanut raha. Koko sen henkinen aatevarasto leimattiin valtakunnan
+turvallisuudelle vaaralliseksi räjähdysaineeksi. Tämä nuoriso
+joutui omituiseen ja vaaralliseen tilaan: se ei eräänä päivänä enää
+tiennyt, mitä tehdä itsellään ja "henkisellä pakaasillaan", sana,
+jota nuorvirolaiset kirjailijat niin mielellään käyttävät. Juuri tämä
+henkinen kuormitus oli pakostakin purettava ja sälytettävä uudelleen,
+-- tai yksinkertaisesti jätettävä tien oheen. Niitten kohtalo, jotka
+säästyivät maanpaolta ja vankiloilta, ei ollut kadehdittavampi, heidän
+murroksensa oli epäilemättä yhtä tuskallinen. Turmiollinen patoutuma,
+tukkeutuma syntyi tämän nuorison vapaassa kehityksessä. Liian nopeasti
+ehkäisty elintarmo etsi vääristyneitä, äärimmäisyyksiin vieviä
+ilmauksia toisilla aloilla: niin voi muun muassa selittää sen miltei
+patologisen erotiikan laineen, joka heti vallankumousvuosien jälkeen
+teki tuhoaan venäläisen nuorison keskuudessa. Affekti, kiihoitustila
+oli olemassa, se vain vaihtoi esinettä. Mutta nuorison parhaassa
+osassa, sen lahjakkaimmissa ja kauimmaksi pyrkivissä hengissä, tapahtui
+sensijaan auttamaton jäähtyminen ja yksinäistyminen.
+
+On itsestään selvää, että taantumus ei voinut olla vaikuttamatta
+lamaannuttavasti sellaiseen vapaan kehityksen perusajatukselle
+rakettuun liikkeeseen kuin Noor-Eesti. Puhumattakaan siitä, että
+muutamat sen jäsenistä ovat täysin mieskohtaisesti saaneet tuntea
+taantumuksen seurauksia ajottaisen vapautensa menettämisen ja
+maanpakolaisuuden muodossa, -- sekä Tuglas että Ridala ovat istuneet
+tutkintovankeudessa! -- tai vaikeudessa saada tointa kotimaassaan.
+Mutta vielä selvemmät ovat ne sisäisen masennus- ja taitekauden
+merkit, mitkä vähillä poikkeuksilla ovat havaittavissa miltei kaikissa
+Noor-Eestin edustavimmissa kirjailijoissa.
+
+Ajan aiheuttama välttämätön reaktsio esiintyi Noor-Eestissä ehkä ennen
+kaikkea yksipuolisuutena, millä se yhteenaikaan yritti sulkea pois
+kaikki muut elämänarvot, paitsi puhtaasti esteettiset, -- eräänlaisena
+lasikupuestetisminä, ansariromantiikkana. Paljon Noor-Eestin tuotteissa
+esiintyvästä teennäisyydestä, konstruoidusta, paperisuudesta voi panna
+juuri irti-todellisuudesta huudon laskuun, joka ikäänkuin komentosanana
+kaikuu kaikista nuorvirolaisista kirjoitelmista pari vuotta jälkeen
+suuren vallankumouspohmelon.
+
+Nuorvirolaisuuden ajottaiseen väsähtämiseen on kuitenkin muitakin ja
+ainakin yhtä painavia tekijöitä, kuin yleisen valtiollisen taantumuksen
+johdosta muuttunut mailmankuva.
+
+Gustav Suits huomauttaa Noor-Eestin edenneen differentsoivaa
+viivaa pitkin nopeammin kuin ne sivistyneet kerrokset, joihin se
+nojautui, toisin sanoen, että Noor-Eestiltä alun alkaen on tavallaan
+puuttunut tarpeellinen kaikupohja, laajemmassa merkityksessä myös
+varsinainen kannattajayleisö. Viron nousukasilmeisellä yhteiskunnalla,
+vähälukuinen, pitkin suurta isänmaata hajautunut sivistyneistö
+siihen luettuna, on ilmeisesti viime vuosikymmenen kuluessa ollut
+alkeellisempia ja hengenpitimiksi välttämättömämpiä tarpeita
+tyydytettävissä, kuin se kauneudenjano ja kauneuden palvonta, mikä
+Noor-Eestissä on ruumiillistunut. Virolainen sivistysyhteiskunta on
+kuin uutisrakennus, jonka peruspalkkeja paraikaa lasketaan, sillä ei
+vielä ole sijaa kiehkuraisille koristekuvioille.
+
+Se on murtoajan tragiikkaa sekin. Ja murtoajan, jonka taitteet ovat
+monta vertaa jyrkemmät ja tuskaisammat niin nuoren ja epäterveissä
+oloissa kehittyneen kulttuurin elimistössä kuin Viron.
+
+On epäilemättä jotain kohtalokasta henkisen kehitystempon erinlaisessa
+nopeudessa. Sekä yksilöihin että ryhmäliikkeisiin nähden se merkitsee
+samaa yksinjäämistä. Noor-Eestillä, henkisellä suuntaviivalla, joka
+häikäilemättömästi suuntautui yli virolaisen talonpoikaiskulttuurin,
+on edelläkävijäliikkeitten tavallinen vaara: joutua liian irralleen
+koko sen kansan ja rodun sivistyskehityksestä, johon se sentään
+eroittamattomasti kuuluu. On todennäköistä, että Noor-Eestiltä
+itseltään on puuttunut todellinen versova, väkevä kasvuvoima. Mutta on
+yhtä todennäköistä, ettei Viron henkinen maaperä vielä ollut kyllin
+muokattu sentapaista yliviljelystä varten, mihin Noor-Eesti pyrki.
+
+Yleisessä tilintekotunnelmassa, joka paraikaa vallitsee Noor-Eestissä
+pitkin koko rintamaa, tunnustuksia tehtäessä itselle ja muille,
+voi selvästi havaita, että Noor-Eesti itse on yhtä tietoinen
+heikkouksistaan kuin konsanaan sen vastustajat.
+
+V. Ridala, joka jo aikaisin näkyy aavistaneen ne vaikeudet, mitkä
+Noor-Eestillä oli voitettavinaan, kirjoittaa jo vuonna 1911:
+
+"Samoin on väärin kuvitella, että hienostunut taide voisi yhdessä
+yössä, kukaties mistä, yliluonnollisesti puhjeta kukkaan; siihen
+tarvitaan pitkällistä energian kokoamista ja sen sulattamista monien
+sukupolvien aikana. Ei tulla suoraan auran kurjesta ja kirjoiteta
+ihmeteltäviä kirjallisia ja tieteellisiä teoksia, siihen tarvitaan
+pitkä sarja tosin vaikeasti havaittavia, mutta kuitenkin tarpeellisia
+esitöitä ja edellytyksiä, joita vuosikymmeniä -- ja satoja -- on
+valmistettava."
+
+Pessimistinen, heräävän itsearvostelun henki puhuu kauttaaltaan
+kaikista nuorvirolaisista takaisinkatsauksista.
+
+Gustav Suits, jonka ohjelmakirjoituksissa Noor-Eestin
+mielialavaihdokset aina ensinnä tuntuvat, kirjoittaa johdattaessaan
+mieleen vuoden 1905 aikoja:
+
+"Emme olleet silloin vielä kokeneet vastakohtaisuutta ihanteen ja
+sen todellisuuteen siirtämisen välillä. Emme aavistaneet vielä, että
+tavoittaessamme saavutettavaa ja saavuttamatonta tulisimme tuntemaan
+kaikki hillitsemättömän ja antautumattoman totuudentunnon rajat ja
+kaikki hermoja hiillyttävät olemattomuuden hurmiot, ja että vuodet
+saapuisivat, jolloin ihmiset ja olot piirittäisivät meitä, kuin yhä
+vihaisempana lähestyvä koirien ketju."
+
+"Elämä on leikkinyt innostuksellamme, kuten tuuli pilvillä."
+
+Myöskin skeptillisen ja aina hieman ivallisen A.H. Tammsaaren sanoissa
+on sama pohjasävel:
+
+"Asiamme eivät ole kunnossa, nimittäin Noor-Eestin asiat. Tahdoimme
+poimia tähtiä, mutta tähdet tuikehtivat yhä sinisellä taivaalla.
+Annoimme sangen kevytmielisesti joukon sitoumuksia, mutta niitten
+lunastaminen on raskas tehtävä."
+
+Aivan vapaa ei Noor-Eesti myöskään ole sille niin usein lingotusta
+syytöksestä, että se eurooppalaisuuden vaatimuksessaan on ehdoin
+tahdoin vieronut kaikkea kotoista. Epäilemättä Noor-Eesti ei ole
+läheskään tyhjentävästi käyttänyt niitä rikkaita henkisiä varastoja,
+mitkä Virossa taiteilijalle ja kirjailijalle kuin itsestään avautuvat.
+Kunkin kansan historialliset vaiheet ja kehitys luovat vuosisatojen
+kuluessa kuin kerrostumia, jotka tarjoavat taiteelliselle geologille
+runsaita löytöjä, sitä rikkaampia, mitä moninaisempia ovat niihin
+sisältyvät tyypit ja kohtalot. Erittäin rikkaat ovat nämä kerrostumat
+Virossa. Kaikessa muussa suhteessa on Viron onneton historia ollut
+maalle haitaksi, ainoastaan yhdessä ei: taiteellisen raaka-aineiston
+runsauteen nähden, jonka tämä henkinen ja ruumiillinen vuosisatoja
+kestänyt kaaos on luonut. Voi syyllä surra ja surkutella sitä
+yhteiskunnalliselta ja rotukehityksen kannalta, mutta taiteellisiin,
+kirjallisiin aiheihin nähden on Viro luvattu maa, rikas yksilöistä
+ja rikas kohtaloista. Jyrkät, synkät, levottomasti läikehtivät
+varjot, äkilliset murtumiset, kuumeiset voimanpingoitukset,
+henkiset kulkutaudit, -- kuinka paljon tämäntapaisia ilmiöitä voi
+tavata Viron hermostuneessa elimistössä! Kuinka paljon aineksia
+tragiikkaan sekä komediaan, lyyrillisiin legendoihin ja uudenaikaisiin
+kohtalonovelleihin, draamaan ja satiiriin!
+
+Mitään löytöretkeilijän työtä tässä suhteessa ei Noor-Eesti ole
+suorittanut. Mutta toiselta puolen on Noor-Eestin vastustajilta
+jäänyt huomioonottamatta, että hehkuvin isänmaallinen lyriikka
+sitten Koidulan vapaushymnien on juuri Gustav Suitsin luomaa. Liekkö
+yksikään Viron aikaisemmista runoilijoista siinä määrin eläytynyt
+virolaiseen maisemaan, kuin nuorvirolainen Ridala saarenmaalaiseen
+rannikkoonsa? Ensimäinen taiteellinen yritys kuvata uutta virolaista
+kaupunkipsykologiaa on A.H. Tammsaaren. Onko Jaan Oks kansallinen, en
+tiedä, joka tapauksessa hän on virolainen okaineen ja ruotineen. Juuri
+nuorvirolainen Joh. Aavik on ensimäisenä huomauttanut vanhan virolaisen
+kansallisrunomitan kauneuksista ja suosittanut sitä uudelleen
+käytäntöönotettavaksi myöskin uudenaikuisessa tunnelmarunoudessa.
+Ja samoin on Friedebert Tuglasen näennäisesti niin kansainvälisessä
+tuotannossa rotuyksilöllinen aines syvemmässä kuin ensi katsannolta
+voisi olettaa.
+
+Paljon on Noor-Eestissä epäilemättä ollut pinnallista, naiivia,
+kehittymätöntä, puolieräistä, pienoiskokoista. Pyrkimys
+ylihienostukseen on vienyt sen usein sensijaan sievisteleväisyyteen; J.
+Luiga ei ole suinkaan väärässä syyttäessään Noor-Eestiä eräänlaisesta
+_precieux_-sävystä. Pyrkimys muotokulttuuriin on vienyt sen useammin
+kuin kerran muodon yksipuoliseen, sisällyksettömään palvontaan;
+parnassolainen henki ei ole aivan vieras Noor-Eestille.
+
+Mahdollisesti juuri tunto sisäisestä väsähtämisestä ja hedelmättömyyden
+vaarasta on määrännyt nuorvirolaisen liikkeen viimeaikaisen
+kehityksen. Tuntuu jo kauan ikäänkuin murroksen oireita ilmassa,
+yhä suurempi yksilöityminen, joka samalla merkitsee hajautumista,
+on alkanut Noor-Eestin keskuudessa. Näyttää siltä, ikäänkuin
+kehitysten suuntaviivat, jotka hetkeksi yhtyivät yhdeksi sädekimpuksi,
+veisivät taas erilleen, toiset oikealle, toiset vasemmalle. Jo ennen
+mailmansotaa tunkeutuu entisten esteetikkojen suljettuun piiriin
+joukko yhteiskunnallisia, radikaalisia aineksia, jotka koettavat
+saada kirjallisen vasemmiston yhtymään valtiollis-yhteiskunnalliseen
+vastarintaan. Perustetaan v. 1914 aikakauskirja _Vaba Sõna_, Vapaa
+Sana, luomaan yhteistä pohjaa taiteelliselle ja yhteiskunnalliselle
+radikalismille. Mutta tämä Noor-Eestin laajentamisyritys ei onnistunut
+sen paremmin, kuin että vuosi takaperin kaikki nuorvirolaiset
+ydintendenssit, kirjallinen subjektivismi, esteettinen kulttuuri,
+taas kahdenkertaisella voimalla pääsisivät puhkeamaan uudessa _Siuru_
+nimisessä kirjailijayhtymässä, huippuunsa vietyinä ja kaikkivoipaisen
+sensualismin värittäminä.
+
+Mahdollista on myös, että Noor-Eestissä tapahtuvassa hajaannuksessa
+kertautuu vastarintaliikkeitten tavallinen kohtalo, liikkeitten,
+jotka kyllä hetkeksi kykenevät keräämään mitä erinlaisimpia aineksia
+juuri vastarintalippunsa ympärille, mutta joitten myönteinen ohjelma,
+varsinaisen vastarinnan murruttua, kuitenkaan ei ole kyllin kokoava
+niitä pysyttääkseen.
+
+Noor-Eesti merkitsee kokonaisuudessaan uutta ja vapauttavaa näkölinjaa.
+Se on ollut, kuten Gustav Suits sanoo "ylpeä ja uhkarohkea koe. Se on
+ollut kokeilua itsensä kanssa, uudella ja rohkeammalla runoudella,
+itsetietoisemmalla tyylikäsityksellä, kirjojen paremmalla ulkoasulla,
+sivistyneemmällä yleisöllä, sanalla sanoen, Virossa tähänasti
+edustamattomilla, korkeammilla kulttuurivaatimuksilla."
+
+Voi olla, se on ehkä ennen kaikkea juuri näkölinja, suuntaviiva. Paljon
+sen työstä tulee epäilemättä olemaan edelläkävijän tasoitustyötä. Se on
+yrittänyt rakentaa siltaa Eurooppaan, -- voi olla, että osa sen työstä
+tulee olemaan yhtä vedenalaista ja näkymätöntä kuin silta-arkut. Mutta
+joka tapauksessa, keskellä talonpoikaisyhteiskuntaa, jossa feodalismin
+aaveet vielä kuoltuaankin kummittelevat, keskellä nousukasyhteiskuntaa,
+jonka enemmistö näkee unia Egyptin lihapadoista, se on uskaltanut
+pystyttää kauneuden lipun, uhrata sille jumaluudelle, joka vain
+aniharvoin palkitsee palvojansa tämän mailman hyvyydellä. Ensi kertaa
+on Virossa niin peruuttamattomasti, niin tietoisesti julkilausuttu
+uudenaikuisen hengen vaatimus päästä osalliseksi mailman suureen,
+kansainväliseen kulttuuriyhteyteen. Noor-Eestissä ilmenee -- henkiselle
+alalle vietynä -- sama Viron aikakirjoissa alati ja yhä uudelleen
+puhkeava pakko vapautua menneisyyden sekä nykyisyyden paineesta.
+
+Viljellä muitakin kuin hyötykasveja tässä "perunoita kasvavassa
+maassa", joksi J. Luiga vähemmän kohteliaasti kotimaataan nimittää, se
+on ollut Noor-Eestin tehtävä.
+
+Liian laajassa, liian kaukomääräisessä ohjelmassa ei piile Noor-Eestin
+heikkouden syy. Päinvastoin, se, ettei Noor-Eesti ole häikäillyt
+asettaa itselleen ja samalla koko virolaiselle taiteelle mahdollisimman
+korkealle tähtäävää päämäärää, on tulevaisuuden silmissä varmasti oleva
+sen suurimpia ansioita.
+
+Se on tuonut Viron henkiseen elämään suuren joukon uusia
+sivistysaineksia, esteettistä kulttuuria, niin, esteettisen kysymyksen
+semmoisenaan. Se on puolustanut taiteen ja kirjallisuuden vapautta
+ja oikeutusta taiteen itsensä vuoksi. Se on taiteessa asettanut
+vaatimukseksi yksilöllisen tyylin. Se on asettanut liikekannalle
+kielen tähän asti miltei käyttämättömät varajoukot, murteet. Mitään
+varsinaisesti uutta, uusia aatteita, uusia näkökohtia, uusia näköaloja
+mailmankirjallisuuden näkökannalta ei Noor-Eestin liike ole luonut
+eikä voinutkaan luoda. Se on pikemmin ollut niitten hedelmällisten
+aatevirtausten virolaisiin oloihin sovelluttamista, jotka muualla
+Euroopassa jo olivat ehtineet luoda uusia kulttuuriarvoja. Mutta
+kaikki nämä aatteet, kaikki nämä säteet mailmankeskuksien suurista
+polttoauringoista ovat täällä taittuneet aivan erikoisesti virolaisen
+särmiön läpi. Ne on värittänyt virolainen temperamentti. Ne ovat
+saaneet vivahduksensa, yksilöllisen värityksensä samasta virolaisesta
+psyykestä, joka tuntuu Suitsin suorunoudessa, Ridalan saarenmaalaisissa
+maisemissa, Jaan Oksin epätoivoisessa sarkasmissa, Tuglasen novellien
+painajaistunnelmassa. Ja koko Noor-Eestin liike harhaotteineen,
+liikaiskuineen, liioitteluineen, on saman yhä selvemmin kiteytyvän
+virolaisen psyyken ilmaisu, joka kaikesta ulkonaisesta paineesta,
+kaikesta sisäisestä sekasorrosta huolimatta kulkee selkiytymistään,
+kristallisoitumistaan kohden.
+
+Noor-Eesti liittyy oleellisesti niihin eri aikoina, eri maissa,
+eri nimellisinä esiintyneihin liikkeisiin, joihin, niin erinlaisia
+tarkoitusperiä kuin ovat ajaneetkin, kuitenkin aina on kätkeytynyt
+kauniimman tulevaisuuden kangastus ja järkkymätön oppositsio olevaa
+vastaan.
+
+
+
+
+GUSTAV SUITS
+
+
+Synt. v. 1883 Wõnnun pitäjässä Liivinmaalla. Harjoittanut esteettisiä
+ja kielitieteellisiä opintoja Helsingin yliopistossa, suorittanut fil.
+kandidaattitutkinnon v. 1910. Vuoteen 1917 asti suomen ja ruotsinkielen
+opettajana Helsingin venäläisessä lukiossa.
+
+Teoksia: _Elu tuli_ v. 1905, _Sihid ja vaated_ v. 1906, _Tuulemaa_ v.
+1912.
+
+
+1.
+
+Kiinteämmin kuin yksikään toinen nuoren polven kirjailijoista on
+Noor-Eestin perustaja ja henkinen johtaja _Gustav Suits_ ollut sidottu
+aikaan. Hänen kehityksensä seuraa tarkalleen ajan viitoittamaa
+viivaa; ajan nousu on hänenkin nousunsa, ajan taantumus hänenkin
+lamaannuksensa. Gustav Suits ei kuulu vain runoilijoihin. Hänessä
+on arvostelijaa ja kirjallisuushistorijoitsijaa, mutta samalla
+myöskin politikoitsijaa. Puoluenäkökohdat eivät ainakaan ajottain ole
+vieraat hänelle. Runoilijana hän ei ole ikuista trubaduuriheimoa,
+runouden suuria, armoitettuja lapsia, jotka kulkevat huilu huulilla,
+vaikka yhteiskunnalliset tulivuoret ympärillä purkautuisivat. Olisi
+vaikeata kuvitella Verlainea syttyväksi in tyrannos-tunnelmaan,
+olisi epäilemättä yllätys nähdä kulkurilaulajan Larin Kyöstin nimi
+valtiollisen ohjelman alla. Suits sensijaan ei kykene koskaan täysin
+ilman- ja äänenpitävästi sulkemaan työkammionsa luukkuja kadulla
+vyöryvältä marseljeesilta; Parisin keväisten puistojen hempeys hukkuu
+häneltä vivé l'armée-huutoihin. Verlainen La lune blanche, jonka Suits
+erinomaisen kauniisti on virontanut, valaisee tunnelmaa, väräjävää
+kuin kuun säde. Suitsin kuudan on yhteiskunnallisten pyörreaikojen
+tuhoa ennustava ja uhkaava symboli, kuten hänen mahtipontisessa
+avajaisrunossaan Estoniateatterin vihkijäisiksi. Hän ei ole
+puhdasverinen esteetti muuta kuin väliaikaisesti. Valtiollinen elämä,
+saavutettuaan kiehumapisteensä, vetää hänet kurimukseensa, vaikka hän
+äsken olisi kulkenut mitä tähtiteitä tahansa, siinä määrin, että hän
+ajottaiseksi jättää kaiken runoihin rytmeillä ja loppusoinnuilla ja
+runoilee valtiollisia ohjelmia, pykälineen ja muistutuksineen.
+
+Suits syttyy aktuellista aatteesta, kuten Eino Leino, jonka
+juhlapaatoksen hän kehityksensä alkukautena sukulaistemperamentin
+lupakirjalla lainaa, hän on aaterunoilija, kuten Leinokin, ahtaampi
+ja rajoitetumpi tosin ja vailla suomalaisen runoilijan valtavaa
+mielikuvitusta ja tuotteliaisuutta. Mutta hän tulee Leinoa lähelle,
+paitsi älyllisyydessä ja muodollisessa taituruudessa, juuri
+runoilijakutsumuksensa aktuellissa sävyssä. Hänenkin omatuntonsa on
+kollektiivia laatua, jos niin tahtoo sanoa, hänellä on sama sisäinen
+pakko, kuten Leinollakin, olla hetken omatuntona.
+
+Pohjimmiltaan kuuluu Suits epäilemättä runouden taistelevaan
+kirkkoon. Hänen temperamenttinsa on nuoruudessa erittäin aktiivi,
+ulospäin suunnattu. Hänen sisäinen paheksuntansa voi milloin hyvänsä
+paisua liikkeellepanevaksi voimaksi. Hän on syntynyt vastahankaan,
+alati sota-asussa, alati tähystämässä todellista tai olematonta
+vihollista; hän hakee hakemalla vastustajansa, heittää taistelukintaan
+tyhjällekin areenalle. On aina erinomaisen kiistavalmis sävy hänen
+kirjoituksissaan, niissä on sappea, kuten hänen kuutamossaankin.
+
+Hänellä on hyvin selvä ja arka _l'esprit de principauté_, johtajatunne,
+alusta alkaen. Epäilemättä onkin hänessä jotain alkajasta, keksijästä.
+Hänellä on olemassa tarpeellinen ajatuksen, idean, työntöenergia, jota
+vailla aate pysyy sidottuna, ja josta riippuu kaikkien vallankumousten,
+niin kirjallisten kuin valtiollisten, menestys. Hänen yhteiskunnallinen
+ja valtiollinen vaistonsa ei sensijaan ole lainkaan yhtä varma kuin
+hänen runollinen vaistonsa; hänen uransa politikoitsijana on ollut
+ohdakkeisempi ja rikkaampi erheistä kuin runoilijana.
+
+Suitsin koko myöhempi tuotanto on traagillisen ristiriidan runoutta,
+ristiriidan, joka on syntynyt voiman ja väsymyksen heltiämättömästä
+kamppailusta. Suitsin runoilijaluonne on terästä eikä meltorautaa,
+ja kuitenkin se on ollut odottamattoman altis ajan paineelle, siihen
+määrin, että sen alkuperäinen muoto on ollut vaarassa hukkua.
+Mutta epäilemättä on juuri tästä ylen ankarasta sisäisestä ja
+ulkonaisesta paineesta, jonka alaiseksi Suits liian varhain joutui,
+ollut seurauksena hänen ennen liiaksi ulkopuolisen ja mahtipontisen
+runoutensa hiljeneminen ja syveneminen, kunnes siitä vihdoin ovat
+helähtäneet nuo muutamat kuulaat ja herkät voces intimae soinnut, jotka
+muodostavat Suitsin lyriikan pysyvimmän osan.
+
+Inhimillisesti syvimmät ja taiteellisesti täydellisimmät runonsa Gustav
+Suits on luonut taistelujen väliajoilla.
+
+
+2.
+
+Hänen nuoruutensa runous on sensijaan vielä kokonaan _in
+tyrannos_-tunnelmaan viritetty. On jotain kirkasrakenteista henkisessä
+kohokuvassa, joka Gustav Suitsin nuorukaisrunoudessa piirtyy
+ennenvallankumouksellista taustaa vasten. Se on joka tapauksessa
+pikemmin nuoren Marsin, kuin nuoren Apollon, pikemmin säilää kuin
+lyyraa pitelevä.
+
+Suitsin julkinen kirjallinen toiminta alkaa jo koulupenkiltä. Hän
+kuuluu varhaisvalmiisiin henkiin, älyllinen äkkikypsyys on hänelle
+tunnuksellista, hänen organisoiva kykynsä ja suuri muodollinen
+taituruutensa puhkeavat Lapin kesän kiireellä. Hänen hedelmällisimmät
+ajatuksensa ovat syntyisin jo tältä varhaiselta kehityskaudelta.
+Julkaistessaan kahdenkolmatta vuotiaana ensimäisen runokokoelmansa
+_Elu tuli_ (Elon tuli), vallankumouksen vuonna 1905, hän jo oli
+ehtinyt laajentaa kirjallisuutta harrastavien lukiolaisten yhdistyksen
+Noor-Eestin kirjalliseksi liikkeeksi ja toteuttaa yhden nuoruutensa
+monista suunnitelmista: jättää, samoinkuin Ridala ja Aavik, opintonsa
+Tartossa ja "antautua tuulien huomaan", siirtyä omaa subjektiivista
+mielitekoaan seuraten Helsingin yliopistoon, kaikista käytännöllisistä
+mahdottomuuksista huolimatta. Oli epäilemättä, kuten on huomautettu,
+jotain idealistista, romanttista tässä teossa, keskellä kaikkien
+tavanmukaisten leipätraditsioitten todellisuutta; huolettomuudessa,
+millä nämä nuoret panivat alttiiksi varman tulevaisuutensa ja asemansa.
+
+Eräässä takaisinkatsauksessa tasan kymmenen vuotta myöhemmin, jossa
+Gustav Suits sodan vuonna 1915 tekee kehityksestään tiliä itselleen ja
+muille, hän kirjoittaa muun muassa seuraavat sanat:
+
+"En tiedä, oliko äkkirynnäkön riemu ensimäisissä kirjallisissa
+kokeissani porvarillinen vaiko proletaarinen. En tiedä sitä
+todellakaan."
+
+Kaikki ajanmukaisuuden arvo porvarillisuuden sekä proletaarisuuden
+käsitteille! Mutta varma on, että äkkirynnäkön riemu Gustav Suitsin
+nuoruuden runoudessa oli perusaineksiltaan paljoa alkuvaistoisempaa
+laatua kuin luokkataistelun synnyttämät, tänään kaikuvat, huomenna
+haipuvat iskusanat.
+
+Se oli nuoruuden, tahtoisi sanoa, fysiologisen nuoruuden äkkirynnäkön
+riemua.
+
+Suitsin varhaisimpiin ja tietoisimpiin elämyksiin on täytynyt kuulua
+syvästi tunnettu vastakohtaisuus eri sukupolvien välillä, antagonismi,
+joka suurina valtiollisina ja yhteiskunnallisina pyörreaikoina
+kärjistyy kahta jyrkemmäksi. Ihmiskunta on hänen tietoisuudessaan
+jo varmaan hyvin aikaisin jakautunut kahteen toisistaan eroitettuun
+ja toisilleen vihamieliseen leiriin: nuoriin ja vanhoihin. Hän on
+tuntenut ikärajan kuilun varmaan monta vertaa silloittamattomampana
+kuin myöhemmin luokkarajan; jälkimäisen hän on älynnyt, mutta edellisen
+vaistonnut.
+
+On epäilemättä jotain itse nuoruudelle olennaista Suitsin
+runoilijanuoruudessa. Hän on hyökkäävä, uhkarohkea, uhmaava,
+suurieleinen, kapinoiva, kuten oikea kaksikymmenvuotias, joka aina on
+soturi, kuulukoon sitten mihin hengen tai valon armeijaan tahansa.
+Rauhan valtakunta maan päällä ei olisi ikinä turvattu, jos koko
+ihmiskunta olisi kokoonpantu kaksikymmenvuotiaista, siksi sotaisa,
+siksi agressiivinen on todellinen nuoruus.
+
+Gustav Suitsin Elon tulen laulut ovat täynnä tätä nuorison tyypillistä
+ja ikuista sotaisuutta. Olisi vaikea lukea niitten ylimalkaisista
+iskusanoista mitään varmaa ohjelmaa, niin epämääräisiä ovat niitten
+vaatimukset. Vihollinen, jota vastaan taistelu käy, on yhtä
+epämääräinen. Mutta liike, gesti, on sensijaan olemassa, nuoruuden
+ryntäävä kädenliike.
+
+Ne ovat sekä nuoren ijän että nuoren ajan runoja.
+Ennenvallankumouksellinen aika kaikkine pakahduttavine toiveineen, sen
+purkautumisvalmis energia, tuntuu näitten runojen taisteluun tahtovassa
+tahdissa. _Nuorten laulussa_ soi uhkaava sodanjulistus:
+
+    Las kasvame, me tõusev sugu,
+    ja ootame, mil tuleb tund,
+    kus nendele, kes näevad und,
+    kord müristame kõrva sõjalugu.
+
+    Las kasvame! Las kogub rammu
+    me lihastesse noortesse,
+    las õpetab meil elutee,
+    kuis tuleb targu seada sammu.
+
+    Las kasvame! Las suurdub vägi,
+    kel lehvib eel ju noorte lipp,
+    kel sihiks on see mäetipp,
+    kust muidu laulik unistusi nägi.
+
+    Siis aga tõuseme kui rahesadu,
+    mis sõuab rängalt taeva all,
+    ja tulekirjal välkuval
+    maas viletsatel kuulutame kadu.
+
+(Kasvakaamme, nouseva polvi, odottaen hetkeä, jolloin nukkujain korvaan
+sotasäveltä toitotamme.
+
+Kasvakaamme! Kootkaamme voimaa nuoriin lihaksiin, opettakoon elämä
+meitä viisaasti askeleemme asettamaan.
+
+Kasvakaamme! Laajentukoon joukko, jonka edellä liehuu nuorten lippu,
+päämääränä kukkula, jonka laulaja kangastuksena on nähnyt.
+
+Silloin kohoamme kuin raesade, joka raskaana soutaa taivaan alla, ja
+välkkyvin tulikirjoituksin kuulutamme perikatoa kurjille maan päällä.)
+
+Suorasanaisena käännöksenä tämä runo on vain joukko hieman suuria
+sanoja, vain vähässä määrin persoonallisia. Alkuperäisen runon teho
+on sensijaan kokonaan poljennossa, jossa kuuluu marssivien joukkojen
+askeleet, temperamentissa, jolla on aivan määrätty rytmillinen
+kuvionsa, oma valtimonlyöntinsä.
+
+Nousuajan tahtia on myös seuraavain säkeitten poljennossa, runosta
+_Loppu vai alku?_ jossa risteilevät ennenvallankumoukselliset
+kalevantulet, -- kirjoitettu orjien vapautuspäivän, maaliskuun
+kuudennenkolmatta, muistoksi:
+
+    Joko tunnette, värisee maa?
+    Joko kuulette, huutavi veri?
+    Nyt siis tulee, joko _ei_ tai _jaa_,
+    Nyt on patonsa puhkonut meri.
+    Olkaa valmiit!
+
+Jokainen renesanssiaika puhuu paatoksella, se käyttää, kuten antiikin
+näyttämö, äänenpaisuttajaa. Vapauden vaatimusta ei kuiskata, ei
+yksityistä eikä yleistä.
+
+Suits on tällä kehityskaudellaan vielä kansallinen, isänmaallinen
+vanhassa, hyvässä romanttisessa merkityksessä. Hän ei ole vielä
+johdonmukaisesti vaihtanut sanaa "isänmaa" vähemmän pateettiseen
+ja arkisempaan "kotimaahan", kuten joitakuita vuosia myöhemmin,
+hän ei vielä, kuten myöhemmin rakasta puhua "maantieteellisestä
+kotimaastaan", maanpakolaisen ja mailmankansalaisen murheensekaisella
+ylemmyydellä ja olankohauksella. Tämä nuori "eurooppalainen" on
+vielä ennenkaikkea virolainen. Hän on optimistinen ja ihannoiva
+Viron heräämisajan malliin, joskin hän kunnon Jannsenin runollisesta
+kolmisoinnusta: "keiser, usk ja isamaa", onkin säilyttänyt vain
+viimeisen. On jotain heräämisajan laulujuhlaloistetta hänen
+Orjien laulunsa kansallisruusuisissa näyissä, joissa liikuskelee
+kansallispukuista, laulavaa, seppelpäistä ja kotiolutta juovaa
+kansaa. On jotain Koidulan hengestä Suitsin nuoruudenaikaisissa
+Rautalauluissa, Kevätlauluissa, Nuorissa sepissä, jotka uneksivat
+Virolle Italian tulevaisuutta ja haaveksivat Hannibalista ja Alpeista.
+Neljäänkymmeneen vuoteen ei virolainen lyriikka enää ollut tuntenut
+näitä säveliä. Temperamenttiheimolaisuus tuntuu selvästi Koidulan ja
+Gustav Suitsin nuoruusrunoissa, huolimatta heidän jatkuvan kehityksensä
+täydellisestä eroavaisuudesta. Sankarillinen tunnepohja on kummallakin
+sama, samoin liikkeen laajakantoisuus, sama isänmaallinen mahtiponsi
+ja juhla-asenne, sama hieman suurieleinen paatos. Mutta Koidula on
+epäilemättä eheämpi ja yksisyisempi; Gustav Suitsin valoisan paatoksen
+alta kajahti sensijaan jo aikaisin skeptillisyyden sorasointu, joka oli
+tekevä hänen kehityksensä ja myöhemmän tuotantonsa niin monta vertaa
+nykyaikaisemmaksi. Mikä Koidulalle muodosti hänen koko runoutensa
+sisällön, oli Suitsille vain alkuaste.
+
+Suitsin synnynnäinen kumouksellisuus tuntuu Elon tulen runoudessa
+ehkä ennen kaikkea muodossa. Täytyy olla selvillä virolaisen
+laulurunouden siihenastisesta harmaudesta, sen runomitallisesta
+ja loppusoinnullisesta köyhyydestä, sen neljäsäkeisten jambi- tai
+trokeemittojen väsyttävyydestä, joilla Anna Haava tai K.E.
+Sööt täyttivät kokonaisia runovihkoja, tämän tyypillisen Buchder
+Lieder-runomitan, jonka vain Heinen nero ja hermot kykenivät
+yksitoikkoisuudesta pelastamaan. Kuinka yllättäviltä ja korvaa
+hiveleviltä täytyikään kaiken tämän jälkeen vaikuttaa Elon tulen
+rikkaitten, vaihtelevien ja virolaisessa runoudessa uusien
+runomittojen, täysien loppusointujen, kielen kalskeen ja laulavuuden!
+Virolaiselle kielelle ja runoudelle avautui aivan uusia kehitys- ja
+sointumahdollisuuksia; kieli soi, niinkuin se tähän asti vielä
+koskaan ei ollut soinut virolaisessa runossa. Se oli erinomaisen
+metallinen ja täsmällinen, mutta samalla kertaa kukkea kieli, yhtaikaa
+sekä vuolas että kiinteä. Muodollisessa ja kielellisessä suhteessa
+merkitsivät nämä runot täyttä vallankumousta; ne olivat käänteentekeviä
+kaikesta nuorekkuudestaan, epäkypsyydestään ja henkilökohtaisen
+elämyksen niukkuudesta huolimatta. Gustav Suitsin Elon tulesta ja
+vuotta myöhemmin ilmestyneistä V. Ridala-Grünthalin Lauluista alkaa
+virolaisessa runoudessa aivan uusi kehitysjakso.
+
+On hyvin vähän luultavaa, että se nuoriso, joka Gustav Suitsissa näki
+henkisen johtajansa, Elon tulen ilmestyessä vielä pystyi kuulemaan
+uutta, traagillista ja tummaa paatosta, joka jo tässä runokokoelmassa
+teki tuloaan. Ja kuitenkin on Elon tulen runoudessa olemassa
+ikäänkuin salattu tunnepohja, joka kuohutti esiin yhä tummempia,
+yhä traagillisempia sointuja. Gustav Suitsin kaksikymmenvuotiaissa
+mailmanparantaja-aivoissa iti jo kesken sotaista innostusta uupumuksen
+ja kaikenepäilyn itu. Hänen komean _Kirous_-runonsa säkeistä, täynnä
+ylimielisyyttä ja uhmaa, kuuluu tämä uusi, _musta_ paatos:
+
+    Te maan päällä makaajat,
+    suistukaa surman yöhön,
+    te nurmen alla nukkujat,
+    herätkää, herätkää työhön!
+
+    Pudottaa lehtensä elämän puu,
+    kauhean kiron on maassa valta,
+    elävät elämää kammoksuu,
+    noustava miesten on mannun alta.
+    -- -- --
+    Vaan kirotut elävät ja kuolleet;
+
+_Hautuumaan laulussa_ sensijaan, joka on kuin rajapyykkinä Suitsin
+nuoruuden ja myöhemmän runouden välillä, on hänellä vielä kyllin
+voimaa peittää heräävä katkeruutensa ja alkava pettymyksensä
+vallankumoukselliseen uhkanäkyyn. Runon läpi kulkee jo kuoleman
+viima. Lehdet lankeevat, miehet samoin, haudatuista unelmista on
+saatu maahanpanijaistodistukset. Mutta runoilija ei ole suinkaan
+vielä antautunut, ei kohtalolle eikä tuulille, hän tuntee itsensä yhä
+rajuilmojen käskijäksi:
+
+    Ja elu saavad
+    ka surnuluud,
+    ja vabisevad
+    ka vanad puud.
+
+    Ja jumalate nool
+    käib patuste põue
+    ja kõmiseb kõue
+    siis marude hool.
+
+(Ja elon saavat myös kuolleet luut, ja vapisevat myös vanhat puut.
+
+Ja jumalain nuoli sattuu syntisten poveen ja jylisee pitkäinen
+rajumyrskyn voimalla.)
+
+Vanhassa Kreikassa lähetettiin viestit sytyttämällä vuorien
+harjanteille tulet toisensa jälkeen. Viron runoudessa kulkee vapauden
+viesti Koidulan ja Gustav Suitsin nuoruuden merkkitulia pitkin.
+
+
+3.
+
+Levertin on kerran lausunut kauniit ja todet sanansa pohjoismaisesta
+"nuorukaisijän tulesta", lyhytikäisestä liekistä, jonka polttoaineksena
+on itse nuoruuden henkinen ja ruumiillinen elinvoima, mutta jonka palo
+ei kestä yli määrätyn ikäkauden.
+
+Gustav Suitsin ensimäisen nuoruuden "elon tuli" on epäilemättä suureksi
+osaksi ollut juuri pohjoismaisten huomentulien heimoa.
+
+On henkisiä murroksia, terveitä ja luonnollisia, kuten kaiken elollisen
+kasvu, joissa ei särjy mitään muuta, kuin uutta kehitysmuotoa estävä
+verho. On väkivaltaisia, tuskallisia taitteita, jotka eivät tapahdu
+yksinomaan älyssä tai yksinomaan tunteessa, vaan uloittuvat kaikkiin
+sielunkykyihin, tahdosta alkaen, ja joissa ei ole kysymyksessä vähempää
+kuin yksilön joko -- tahi.
+
+Gustav Suits joutui jakamaan sukupolvensa kohtalon. Taantumus
+oli kohtaava häntä henkilökohtaisesti, kuten niin useita hänen
+aatetovereistaan, ei tosin niin ankarassa muodossa kuin esim.
+Friedebert Tuglasta, mutta kuitenkin kyllin tuntuvasti vaikuttaakseen
+perinpohjaisesti hänen ulkonaisiin olosuhteisiinsa. Voimatta
+kumouksellisesta mielialastaan epäiltynä saada vakinaista tointa
+kotimaassaan, hän oli pakoitettu yhä edelleen jäämään Suomeen;
+hänestä tuli muuan niitä puoliksi pakollisia, puoliksi vapaaehtoisia
+maanpakolaisia, joita vuoden 1905 vallankumousta seurannut taantumus on
+siroittanut kaikkiin Euroopan maihin.
+
+Epäilemättä on hän myöskin sisäisesti saanut läpikäydä kaikki
+tämän taantumuksen kärsimysasteet. On jotain, mikä on henkisesti
+murhaavampaa, kuin äkilliset kohtalon iskut: jatkuva, pakollinen
+masennustila, sama, jota Suits eräässä kirjoituksessaan nimittää
+"viimeisten vuosiensa vaikeimmaksi viholliseksi, _paineen hengeksi"_.
+
+Tämän tukehduttavan paineen hengen alaiseksi joutui Suits
+vuosikausiksi. Hän kirjoittaa:
+
+"Ihmiselle on ominaista kadottaa iloinen elämäntuntonsa ja itseuskonsa,
+kun hän ei enää voi asettua sopusointuun ympäristönsä kanssa. Sen
+tuskan olen tuntenut."
+
+Suits ei voinut enää asettua sopusointuun ympäristönsä kanssa. Ei
+lähimmän ympäristönsä, joka tuli pysymään hänelle enemmän tai vähemmän
+vieraana. Mutta ei myöskään etäisemmän, varsinaisen ympäristönsä,
+joka ei lakannut herättämästä hänessä herkeämättömiä pettymyksen,
+lamaannuksen ja vastarinnan tunteita.
+
+Erittäin tuskallinen näyttää hänelle olleen juuri tämä irtauminen
+nuoruutensa isänmaalliskansallisesta kannasta. Sitä tarkoittavat kai
+rivit, jotka hän _Sihid ja vaated_ (Päämääriä ja näköaloja) kirjansa
+ensimäisessä yhteiskunnallisessa tunnustuskirjoituksessa _Kaks
+ilmavaadet_ (Kaksi mailmankatsomusta) kirjoittaa, kirjoituksessa, jossa
+hän muuten yrittää luoda eräänlaista hieman väkinäistä yhteensovitusta
+individualistis-esteettisen ja sosialistisen mailmankatsomuksen
+välillä. "Te, jotka näitä rivejä luette: varmaan muistanee moni
+teistäkin raskaat hetket, jolloin ensimäiset suuret epäilyt sydämeen
+sattuivat, tunkeutuen ihmisen salaisimpiin, kalleimpiin aarteisiin;
+varmaan muistanee monikin teistä pimeät, unettomat yöt, jolloin
+oli tuskassa kamppailtava itsensä kanssa, -- järjen armottoman
+tuomioistuimen edessä. Vaikka järki tuomitsikin kylmästi ja ankarasti,
+sydän ei sittenkään hennonut vielä erota, yhä vielä se itkien hyvästeli
+ja horjui kahden vaiheilla". Jatkuva välimatka on vähitellen ehtinyt
+muuttaa hänen suhtautumisensa kotimaahansa ja sen sekä suuriin
+että pieniin ilmiöihin; hän näkee ne aivan toisessa ja epäilemättä
+todellisemmassa mittakaavassa. Hänen älynsä, joka pitkällisestä
+paineesta vuosien kuluessa kehittyy yhä arvostelevammaksi, saa näistä
+oloista, joitten kierous ja ahtaus hänelle nyt vasta täysin selviää,
+alituisen aiheen sappeen ja satiiriin.
+
+Hänen tunnesävyssään tapahtuu yhtä perinpohjainen muutos; sen pohjaväri
+vaihtuu, ehkä ainaiseksi, joka tapauksessa pitkiksi ajoiksi; siihen
+ilmestyy ärtyisyyttä ja katkeruutta, taipumusta pessimismiin ja
+traagillisiin mielialoihin, parhaimmassa tapauksessa syvään ja liian
+varhaiseen talttumukseen.
+
+On mahdollisesti vielä toisia, puhtaasti persoonallisia ja sisäisiä
+syitä katkeruuteen ja särkyneisyyteen, joka tästä lähin tuntuu
+Suitsin runoudessa. Suits joutui samaan velvoittavaan asemaan, mihin
+kaikki erittäin varhaiskypsät kyvyt: heidän ensimäiset saavutuksensa
+jännittävät yleisön odotuksen ylen korkealle, heitä painaa alusta
+alkaen juuri tämän yleisen ja kärsimättömän odotuksen taakka, ympäröi
+joka puolelta toiveitten ja vaatimusten pingoittuneisuus.
+
+Eikä vain yleisön odotus painosta heitä, vaan ehkä vielä enemmän heidän
+oma odotuksensa. Heidän tragiikkansa syntyy juuri siitä, etteivät
+he saa kehittyä rauhassa, vaan tuntevat itsensä pakoitetuksi, millä
+hinnalla hyvänsä, maksamaan velkansa omalle ja yleiselle odotukselle.
+
+Syntyy pettymys, sekä itseensä että ulkonaisiin olosuhteisiin nähden.
+Joh. Aavik kirjoittaa Suitsin kehityksestä: "Ei syntynyt ristiriita
+ainoastaan yleisön odotuksen ja sen muodostaman mielikuvituksellisen
+Suitsin ja todellisen Suitsin välillä, vaan hänen omien alkuperäisten
+nuoruusnäköalojensa ja myöhempien olosuhteittensa välillä. -- Kävi
+selville, että hän jaksoi ottaa elämältä vähemmän, kuin oli luullut
+olevansa oikeutettu saamaan. Ja siinä onkin hänen katkeruutensa ja
+traagillisuutensa pääsyy."
+
+Gustav Suitsin ensimäisen ja toisen runokokoelman, _Tuulemaan_, välillä
+on seitsemän vuotta.
+
+Seitsemän vuotta on pitkä aika, kehityksen aiooneja mahduttava. Jos
+ruumiimme kudokset seitsemän vuoden kuluessa ehtivät vähäisintäkin
+solua myöten uudistua, miksikä ei voisi henkisen kudoksemme käydä
+samoin? Elon tulen ja Tuulimaan välille on mahtunut kokonainen
+runoilijanuoruus.
+
+Kokoelma alkaa runolla _Tuulihauta_:
+
+    Ma muuttunutta laulua laulan,
+    alla taivaankannen tummentuvan,
+    ma muuttelevaa laulua laulan,
+    alla tuulten, ajan ummehtuvan,
+    kiersi kiertonsa vuosien kerinpuu,
+    soinnut, välkkeet tuulehen hautaantuu.
+
+    Älä lauluani kauneinta kysy,
+    sanaa, sointua saanut se ei,
+    ihanintani ilman teiltä kysy,
+    pois haihtui, ohi tuuli sen vei,
+    tuulen tuiskeesta hetken kuin sävel soi,
+    harva Tuulimaan siemen heilimän toi.
+
+    Liekkö suojatta ollut se liioin,
+    tasangolla tuulikansan maan,
+    mua viehtikö vaellus liioin,
+    tasavallassa tuulien maan?
+    En ma tiedä, kastan kukkaa, näen paadet vaan
+    ja tuhlattujen tuntien hautuumaan.
+
+Runoilija valittaa koillistuulien niittäneen hänen nuoruutensa, hänen
+innostuksensa on juossut hietaan. Hän on nähnyt vapauden vaot lokaan
+tallattuina ja tuntenut voimattomuuden kaamean tuskan, sateet ovat
+sammuttaneet hänen uhrisavunsa. Hän on luopunut kunnianhimoisista
+unelmistaan kirjoittaa kerran nimensä jälkimailman muistiin kuin
+kallioseinämään, hän ei tunne enää olevansa kutsuttu johtamaan
+"tulipatsaana luvattuun maahan", hän tyytyy katselemaan laineitten
+leikkiä ja painamaan jalan häviävän jäljen niitten huuhtomaan hietaan.
+(Tuulimaa I, II, Saarenmaan rannalla II.)
+
+Hän ei näe enää "alppeja keskellä lakeuksia". Ei ole enää minkäänlaista
+mielikuvituksellista Suur-Eestiä pilventakuisine tulevaisuusunelmineen,
+on vain viljeltäväksi annettu "tuulinen maa", jota ei mikään runouden
+mahti muuta viinamäeksi, on vain virolainen suomaisema, myötäkärsivin
+silmin nähty ja tuskalla tunnettu. On vain maa, jonka yllä lepää
+raskaana paineen henki, jonka kuuvalottomasta yöstä kaikuu kuin
+murhattavan avunhuutoja ja itkua, maa, joka ei koskaan ole kasvattava
+laakeriseppeltä laulajalle. Ja kuitenkin, kuten A.H. Tammsaare
+kirjoittaa Suitsin runoudesta: "hänen isänmaansa on meidänkin
+isänmaamme, siitä tunteesta ei pääse irti. Voimme olla murheellisia,
+voimme surkutella, että meillä on tällainen isänmaa, mutta kuitenkin
+tunnemme, siinä on jotain, mikä meidät sitoo: sadattelussakin värähtää
+voittamaton hellyys". Tuulimaan runot ovat aivan toisella lailla
+isänmaallisia runoja kuin Elon tulen. Poissa on ohjelmaparaati,
+poissa tilapäisrunon mahtaileva juhlallisuus. Ja epäilemättä Gustav
+Suits pääsee monta vertaa lähemmäksi rotunsa paineenalaista psyykeä
+sellaisissa runoissa, kuten morituritunteen täyttämä _Laulu Eestistä,
+Painajainen_ tai _Meidänaikuinen satu_, kuin ensimäisen nuoruutensa
+agitatorisessa nousussa.
+
+        LAULU EESTISTÄ.
+
+    Aikakirjat kuin kirojen luku,
+    maahan tallattu, matala suku,
+    käyrät, kumarat vaivaiskoivut,
+    juurineen, juuritta hetteessä rämeen.
+    Se on Eesti.
+
+    Kukapa suot nämä kuivaa kerran?
+    Heilimöi nuoruus vain hetken verran,
+    ruostuu tekojen kirkas teräs,
+    raskaina iskevät hallayön ruoskat,
+    Eestissä ollaan.
+
+    Kenenpä nauru raikasna soisi?
+    Murheet ken riemuksi muuttaa voisi?
+    Kuormasta kyyryssä huokaa elo,
+    kohdalla Murheenalhon kylän,
+    Eestin elo.
+
+    Vaivaispajujen, petäjäin kehto!
+    Toisin lehajaa tammilehto,
+    toisin etelän taivaan alla
+    viinirinteillä raikuu runo.
+    Eestissä sataa
+
+    ruosteista sumua alati, aina,
+    eipä laulajan päähän paina
+    laakerinlehväistä seppeltä kukaan.
+    Kova on kohtalo syntyä tänne
+    laulajaks Eestin.
+
+    Laulamme, tuntien varhaisen tuhon,
+    kirottuin soitten kuolemanuhon,
+    mistä on unelma kuolemanlasten?
+    Päivästä kauniista, kirkkaammasta,
+    päivästä Eestin.
+
+Tai _Meidänaikainen satu_:
+
+    Läpi lumen tiemme kulki,
+    tumman taivaan pilvet sulki.
+
+    Mikä siintää halki yön?
+    ne on kodin metsäsalot,
+    metsän takaa tutut talot,
+    uni jälkeen päivätyön.
+
+    Tuulen henki havahti.
+    Kuulkaa, mikä yöstä räikkyi,
+    talven vaitiolo säikkyi,
+    sydämessä vavahti.
+
+    Kuka itkee, lohduton?
+    Monin kerroin huuto kaikuu,
+    yli kotirajan raikuu,
+    satu synkeä se on.
+
+    Sydämessä värähti,
+    läpi luun ja lihan tuikkas,
+    joku mustaan yöhön huikkas,
+    joka nauruun pärähti.
+
+    Kauan älä kuuntele,
+    tuska tukahduttaa rintaa,
+    oman maasi poljet pintaa,
+    oma kotis onpi se!
+
+    Läpi lumen tiemme kulki,
+    tumman taivaan pilvet sulki.
+
+Näihin virolaisiin maisemiin kuuluu myös _Suosyväreillä:_
+
+    Täynnänsä syvärejä soitten syli.
+    Niist' ammottaako vesi, ruosteinen, kieletön,
+    vai tuijottaako tuska, niin musta, mieletön?
+    Täynnänsä syvärejä soitten syli.
+
+    Vedestä kohoo kuplat hopeaiset.
+    Oi soitten kaihot, salaunelmat,
+    Oi tuulentuvat, tyhjyytehen raukeevat!
+    Vedestä kohoo kuplat hopeaiset.
+
+    On vaivaiskoivut maata matavaiset,
+    syvällä juuret piilee vuossatain menneitten,
+    ja jalan alla väijyy suon pinta liejuinen,
+    On vaivaiskoivut maata matavaiset.
+
+    Tuhannet sääsket survoo soitten yli.
+    Kasvoihin, suuhun sinkoo, verehen imeytyy,
+    tahtohon takertuupi, sydämeen kätkeyy.
+    Tuhannet sääsket survoo soitten yli.
+
+Näissä runoissa on vielä siellä täällä paatoksen kaikua, mutta kuin
+jääkannen alta. Se kumpuaa erille raskaasti, omasta, kansallisesta ja
+yleisinhimillisestä traagillisuuden tunnosta. Ja koko kuva on tuiki
+toinen kuin Elon tulen pronssinen profiili: jännityksestään lauenneet
+piirteet, ikäänkuin äsken kestetyn sielullisen taudin kaventamat.
+
+On kuin ei ottaisi runoilijan hengen uusi sisällys hetkeksi mahtuakseen
+hänen runoutensa entisiin puhtaisiin ääriviivoihin. Tulee levoton,
+epämääräinen sävy, joka lyhyeksi aikaa särkee säännölliset muodot
+lainehtivaisuutensa, ylitsevuotavaisuutensa takia, kuten kohoava
+vesihöyry, joka ei pysy maljassa, mihin vesi mahtui. Tulevat uudet
+tunnelmat, värinässään tuskin kiinnipideltävät. Kiinteät muodot, lujaan
+iskevät lauseet käyvät tuokioksi runoilijalle liian raskaiksi, hän
+poistaa ne turhana painolastina.
+
+Silloin syntyy sellainen runo kuin _Värisevien haapojen alla_. Tässä
+runossa, joka ankarasti otettuna jo oikeastaan on rytmillistä proosaa,
+vers libren vapaudella käsiteltyä, tuntuu ihmeellinen sulautuminen
+kosmokseen, heimoustunne luontoa kohtaan, veren siteitä vahvempi,
+ihmisen yksinäisyys, jolle puut ovat veljiä ja sisaria, jonka sielu,
+liian arka, liian herkkä ympäristölleen avautuakseen, toivoo voivansa
+haihtua haapain värinään:
+
+    Ma kuljen värisevien haapojen alla,
+    ma kuljen ja mietin, hurmiosta hiljaa,
+    uupunut lukemasta kuuluisia unelmia.
+
+    Päivän kaukaisten metsien paloon sagapunaisena painuvan
+    näen poloisin, palavin silmin,
+    tyyntyvät hengähdykset ehtootuulen
+    latvoissa haapain.
+
+    Yli niitetyn luhdan myöhäiset huout Tuulimaan
+    aik'ajoin haapojen latvoja liikauttavat,
+    yli niitetyn luhdan illan raukeudessa heinälliset
+    kotiin kulkevi riippukoivujen kesken.
+
+    Henki hauraan ruumiin, koskettama Tuulimaan kaukaisuuden,
+    kaltaisellensa ilmaista itsensä halajaisi,
+    teitä tervehdin haavat, te siskot, te veljet!
+
+    Ma kuljen värisevien haapojen alla,
+    mykkänä, totisna, maanpakolaisen askelin.
+
+    Minut värinäänne ottakaatte, haavat!
+
+
+4.
+
+Suitsin temperamentti, taiteilijaenergia, ei ole tuhlaava, vaan
+päinvastoin säästeliäs. Se ei ilmaannu tunteen vuolaana rikkautena,
+runoajatusten yltäkylläisyytenä, se ei ole vähimmässäkään määrin
+antelias. Suitsilta puuttuu oikeastaan ominaisuus, joka monen
+mielestä on aito runoilijan tärkein tunnus, runoilun helppous. Hänen
+tuotteliaisuutensa on ylen niukka, eikä ole mitään syytä odottaa uutta
+runokokoelmaa, ennenkuin uusi seitsenvuotiskausi on ohitse. "Köyhä
+on peltoni sarka", kuten hän itse Tuulimaassaan sanoo. Runoajatukset
+näyttävät kiteytyvän hänellä hitaasti, koko henkinen kehityskulku, jota
+runon synty edellyttää, on hänellä pitkällinen.
+
+Hänen temperamenttinsa on ennenkaikkea padottua voimaa. Sen liikunta
+on hillitty, ikäänkuin purkautumishetkenään pidätetty, sanoihin
+pääsee siitä vain sähköinen värinä. Suitsin runosanonta on sentakia
+usein äärimmäisen puristettua, miltei typistettyä, sen täsmällisyys
+on niin suuri, että se joskus on vaarassa vaikuttaa kuivalta. Mutta
+kuten muuan virolainen arvostelija siitä aivan oikein huomauttaa:
+grand vin extra sec! Näillä usein niin lyhyillä, kytketyn tunteen
+kyllästämillä säkeillä on usein harvinaisen mieleeniskeytyvä voima,
+ehkä juuri tahallisen tarmonsäästön takia. Ne ovat erinomaisen
+lakoonista runoutta, niitten asenteessa on luontaista juhlallisuutta,
+grandezzaa. Ja omituista on havaita: samalla kun Suitsin suorasanainen
+lause viime aikoina muuttuu yhä pitemmäksi, yhä monimutkaisemmaksi,
+pää- ja sivulauseitten kiemurtelevaksi kuvioksi, -- ikäänkuin hänellä
+olisi esikuvana jonkun latinalaisen kaunopuhujan lause! -- muuttuu
+hänen runonsa yhä täsmällisemmäksi ja lyhyemmäksi. Totta kyllä, samalla
+myös raskaammaksi; on kuin kasvaisi kasvamistaan hänen säkeittensä
+ominaispaino, ne ovat yhä raskaampaa metallia.
+
+Se on erittäin maskuliinia runoutta, huippuhetkinään sublimia ja
+ylevää, mutta vain aniharvoin lämmintä. Suitsin sisäiset taistelut
+muuttuvat taiteeksi vasta talttumuksen asteella, tuskaa tuottava hermo
+ei milloinkaan ole paljaana näissä metalliverhoisissa runoissa, joissa
+ei tapaa epätoivon purkauksia eikä epämiehekästä heikkoutta. Sitä
+yllättävämmältä vaikuttaa Suitsin runoudessa tunteen terässuojuksen
+joskus tapahtuva murtuminen. Aivan yksinäinen on siinä suhteessa
+ihana _Kerkokell_ (Kirkonkello), runoilijan äitivainajan muistolle
+omistettu. Suuri yksinkertaisuus, primitiivit, hellyttävät soinnut,
+tarttolainen, pehmeän lapsellinen murre, joka valaa yli koko runon
+naivin liikuttavaisuuden, -- miten unohtumaton onkaan tämä kuva
+talonpoikaisäidistä, joka kotipihalla katkoo ohdakkeita ja kantaa
+olallaan vesisankoa, jonka käsiä "koira ja lehmä nuoleskelevat", ja
+joka turhaan odottaa "tuulien ja pilvien" teitä kulkevaa poikaansa,
+kunnes laudoilla lepää. Tämän virolaisen mater dolorosan kuvan paikka
+on taiteilijaäitien muotokuvasarjassa.
+
+Virolainen lyriikka on Koidulan ajoista asti ollut erinomaisen köyhää
+rakkausrunoista, Anna Haavan runoutta lukuunottamatta. Koidulan
+vestaaliolemus ja sankarillinen lyriikka ei sallinut isänmaantunteen
+rinnalla muita jumalia. Anna Haavan runous on tosin yksinomaan
+rakkautta, mutta rakkautta, joka on kuin enkelien tai lasten, ja jonka
+koko olemus mahtuu yhteen ainoaan sanaan: kaipaus. Eräs virolaisen
+sielunelämän parhaita tuntijoita huomautti kerran, juuri virolaisen
+kirjallisuuden sukupuolettomasta sävystä puhuessaan, koko virolaisen
+rodun eroottisesta kehittymättömyydestä. Joko on hänen määritelmänsä
+ollut väärä, tai on virolainen rotu osoittanut harvinaisen nopeaa
+kehityskykyä: joka tapauksessa on sensualismin kuuma viima, joka kulkee
+läpi viime päivien virolaisen lyriikan, ja niin täysverinen la grande
+amoureuse-tyyppi kuin runoilijatar Marie Under, ollut omiaan kumoamaan
+kaikki ennakkoväitteet.
+
+Suitsin runoudessa on erotiikalla samoin hyvin syrjäinen asema. On
+ehkä viisi, kuusi runoa hänen myöhemmässä kokoelmassaan, joita syyllä
+voisi nimittää rakkausrunoiksi, ei enempää. Mutta niitten joukossa on
+muutamia hänen kauneimpiaan, kuten pohjoismaisen kuulas _Inspiratsio_:
+
+    Niin hyvää, ihmeellistä, ihanaa!
+
+    syliisi pääni tahdon painaltaa,
+    helinää kuulla hiljaa hivelevän äänes,
+    taas lapsen lailla hyvä, hurskas olla.
+
+    Ah, kuinka heltyi, suli sieluni!
+
+    Jos ääni hiljainen tuo etsis, kutsuisi,
+    niin kuulisin sen maitten, merten, myrskyn halki,
+    maan ääriin harhailleenakin taas luokses kiiruhtaisin.
+
+    Oi, mistä ympärilläin valo ylhäinen?
+
+    Ma katson kahden silmän säteesen,
+    kaks silmää kaukomieltä mulle hellään hymyy,
+    en unhoittaa voi niitä, katsetta pois koskaan kääntää.
+
+    Ei sulkea voi niitä surmakaan,
+
+    ja tyhjä vaikk' ois elonvainioni vaan,
+    ja sammuis vitkaan laulun liekit kaikki,
+    laulusta tästä läpi yönkin loistais silmäs.
+
+Paljon sensualistisempi tuntu kuin Inspiratsion madonnanpalvonnan
+hartaudessa on molempien _Ruusuelegiojen_ kesähelteessä. Mutta sekin
+on erinomaisen henkevöitynyttä aistillisuutta, rakkautta "toiselta
+rannalta", kuten runossa _Ootamatused_ (Yllätyksiä), läpeensä
+sielullistettua erotiikkaa, josta Suits turhaan yrittää varsinaisen
+karkeamman ja rehevämmän sensualismin mailmaan.
+
+Satiiriin on Suitsilla selvä taipumus, hänessä on hiukka tätä runouden
+älyllistä ryytiä, kirvelevää turkinpippuria, ensi aikeistaan asti.
+Jo Elon tulessa oli pari satiirista runoa, Tyhmä uni ja Mielettömän
+laulu; paljoa paikallisempia ovat sensijaan Tuulimaan satiiriset
+runot. Viron olot ovat olleet ja ovat jo itsessään kuin suuri satiiri,
+ihmisten ja jumalain kiusaksi luotu, ne sopisivat melkein sellaisinaan
+satiirin kierokuvastimeen. Suitsilla on satiirikon uhma, hyökkäyshalu
+ja älyllinen ilo, mutta hänen satiiriltaan puuttuu toistaiseksi vielä
+väljyyttä ja välttämätöntä ylemmyyttä.
+
+_Tuulimaassa_ on Suitsin synnynnäinen muotoaisti jo kehitetty
+taituruuteen. Suitsilla on runsaasti sana- ja kuvakekseliäisyyttä,
+hänellä on käänteitä, joilla on yllätyksen, odottamattomuuden
+viehätys. Runossa Värisevien haapojen alla esiintyy esim. sana
+_saga_punainen. Miksikä ei yhtähyvin sadunpunainen, tarunpunainen?
+Mutta juuri tämä outo, muukalainen sana keskellä virolaista tekstiä,
+virolaista maisemaa, vaikuttaa kuin tahallinen kauneuspilkku: se
+kerää huomion itseensä ja samalla koko runon maanpakolaisuuden ja
+orpouden tunnelmaan, herättäen mielikuvan jostain kaukaisesta ja
+tuntemattomasta. Ja samantapainen, vastustamaton sanasuggestio
+on ainakin Saarenmaan tuntijoille runossa Saarenmaan rannalla II
+Hundvanniemen nimityksellä, autioimman ja asumattomimman niemen koko
+Saarenmaalla, jossa mailma näyttää loppuvan mereen ja yksinäisyyteen.
+On kuten Suits sanoilla: "Ma Hundvanniemelle päädyn kai", tekisi
+yhdellä kertaa tiliä koko elollisen elämän kanssa ja astuisi yli
+henkisen kuoleman Rubikonin, niin tyhjän autiolta kajahtaa tämä yksi
+ainoa sana.
+
+Ei ole muuten aina helppoa eritellä Suitsin runouden tehoa; se jää
+loppujen lopultakin runoilijan omaksi salaisuudeksi. Mitenkä selittää
+esim. sellaisen runon vaikutusta kuin _Sapine kuu?_ Se ei ole
+kokonaisuudessaan suinkaan virheetön, siinä riippuu turhina hetaleina
+kertosäkeitä, jotka vain häiritsevät pääsäkeistöjen yksinkertaista,
+tyhjää kaameutta. Vain viisi lyhyttä säettä kussakin säkeistössä,
+sapenkeltaisena kangastava kuu, joka hopeoi pihan, vain yksinäinen
+yöhön ulvova koira, vain maantienviertä varjostava puu. Mutta miten
+sumuntiheäksi kasvaakaan säe povea painavasta mailmantuskasta:
+
+    Sapine viirastub kuu,
+    tinedaks hõbetab õue,
+    varjutab tee ääri puu,
+    maailma mure me põue,
+    koer hulub huu, hulub huu!
+
+Sen vaikutus on sanomattoman yksinäinen, keskiöinen ja lohduton.
+
+On jo ollut puhetta Suitsin temperamentin rytmillisestä kuviosta.
+On olemassa tieteellinen kone, sfygmografi, valtimonmittaaja, joka
+erityisen laitteen avulla piirtää paperille valtimon kiihkeämpää tai
+tasaisempaa lyöntiä vastaavan laineviivan. Tämä laineviiva on Suitsin
+runoudessa erittäin vaihteleva. Tanssiaskelten kevyttä poljentoa
+on kauniissa runossa _Eräälle lapselle_, ikäänkuin läikähtelevää
+auringonkiloa:
+
+    Nyt karkeloon, te kevytkenkä jalat,
+    nyt karkeloon!
+    avoinna olkoon kaikki leikkialat,
+    tie aurinkoon!
+
+Kuinka raskailta ja laahustavilta kuuluvat lumessa kahlaavat askeleet
+_Meidänaikaisen sadun_ ensimäisissä trokeesäkeissä:
+
+    Astusime läbi lume,
+    pilves oli taivas tume.
+
+Kiertelevä, paikallaan pyörivä, on tämä rytmillinen valtimoviiva
+sensijaan _Tuulihaudan_ levottomissa, näköjään epäsäännöllisissä
+poljennoissa, joita ikäänkuin tuulispää lennättää.
+
+Tuskin minkään runoilijanuoruuden ympärillä Virossa on, kuten
+sanottu, ollut niin toiveilla sähköitetty ilmasto, kuin juuri Gustav
+Suitsin. Hetken aikaa hän näytti ruumiillistuttavan oman polvensa
+nuorison kauimmas kantavat pyyteet; todellisuudessa hän on samoin
+ruumiillistuttanut saman nuorison pettymyksen. Voi arvioida hänen
+kehityskulkuaan miten hyvänsä: missään tapauksessa se ei ole vastannut
+alkua. Se on mennyt tuiki toiseen suuntaan, huolimatta kaikista
+ennustuksista ja toiveista, mennyt omaa ristiin, rastiin kulkevaa
+tietään, kuten runoilija itse sen runossaan _Ristiin, rastiin_
+tunnustaa, "ei läinud kuhu kästi, teed viinud risti rästi". Virolla
+on epäilemättä paraikaa toinen Gustav Suits, kuin mitä puolitoista
+vuosikymmentä takaperin olisi voinut odottaa.
+
+Mutta ne, jotka luulevat Suitsin elon tulen loppuunpalaneen, erehtyvät
+epäilemättä, äkilliset palot, yllätykselliset liekit kuuluvat yhä
+odottamattomuuksiin, joita Suitsin vastainen runoilijakehitys voi
+tarjota Hän ei vielä suinkaan ole sanonut kypsyneen miehuutensa
+sanaa. Turhaa sensijaan on kai milloinkaan odottaa Suitsilta suurta,
+vuolasta tuotteliaisuutta. Niin, on hyvin mahdollista, että hänen
+tuleva tuotantonsa tulee yhä enemmän suuntautumaan estetiikan ja
+kirjallisuushistorian alalle, ja hänen runonsa muuttumaan yhä
+harvinaisemmaksi, mutta samalla yhä jalometallisemmaksi. Eikä puutu
+sekään mahdollisuus, että valtiollinen elämä ehtisi kokonaan hänet
+anastaa, varsinkin ajankohtina, jolloin valtiollinen ajatuskin voi
+olla siivekäs runo, ja runollinen näky valtiollinen ohjelma, kuten
+Suitsin viimeinen ehdoitus Viron-Suomen reaaliunionista, kahden kerran
+yhtenä eläneen heimon uudestaanyhdistämisestä, Suomen sillasta,
+todellisemmasta kuin taivaankaari, minä se kansanrunossa esiintyy.
+
+Suitsin elon tulelta on epäilemättä puuttunut tarpeellinen happimäärä.
+Mutta joka tapauksessa on Gustav Suits Viron eurooppalaisimpia henkiä,
+kasvanut yli kotoisen ahtauden kansainvälisiin näköaloihin.
+
+
+
+
+V. RIDALA (GRÃœNTHAL)
+
+
+Synt. v. 1885 Muhun saarella Liivinmaalla. Harjoittanut
+kielitieteellisiä opintoja Helsingin yliopistossa, suorittanut fil.
+kandidaattitutkinnon v. 1909. Vuodesta 1910 alkaen viron kielen
+opettajana Tarton virolaisessa tyttölukiossa. Teoksia: _Laulud_ v.
+1908, _Kauged rannad_ v. 1914, _Anna Haava_ v. 1914, _Ungru Krahv_ v.
+1915, _Merineitsit_ v. 1918, _Saarnak_ v. 1918.
+
+
+1.
+
+Ridalan asema Noor-Eestin kirjallisessa kumousliikkeessä on
+oikeanpuolinen sivusta; mutta oikeastaan hän on yhtä yksinäinen ja
+harvinainen ilmiö oman ryhmänsä keskuudessa kuin koko virolaisessa
+kirjallisuudessa.
+
+Paetessaan Realiteettia, romantikkojen vaarallisinta vihollista, Ridala
+ei päädy yhtä jäisille lakeuksille kuin Gustav Suits Tuulimaassaan eikä
+yhtä mielikuvituksellisiin maihin kuin ne, mitkä Friedebert Tuglasen
+levoton fantasia valloittaa. Ridalan runon maata ei ole merkitty
+millekään mielikuvituksen kartalle. Hän jää tavallaan todellisuuden
+pohjalle, mutta tämä todellisuus on kaukainen ja useimmille vieras.
+
+Riiasta sata meripenikulmaa koilliseen, Gotlannin itäpuolella, on
+virolainen saarikolmikko, Saarenmaa, Hiidenmaa, Muhumaa. On jotain
+näitten saarien sävyssä, kuivissa lakeuksissa ja hietasärkissä, niitten
+romanttisen sotaisissa aikakirjoissa ja vanhoissa multalinnoituksissa,
+koko niitten eristetyssä merentakaisuudessa, josta ei kerran
+tutustuttuaan hevillä vapaudu. Se on erinomaisen yksilöitynyttä ja
+suljettua kauneutta, kätkettyä karuun, luopääsemättömään luontoon,
+hiljaista ja diskreettiä. Vuosikausiksi syöpyvät unohtumattomiksi
+mieleen maantiet valkoisine kalkkikivitolppineen, tuulimyllyt
+kivijalustoillaan, kansallispukujen punainen ja oranssivärinen
+kirjavuus kivikirkkojen ympärillä, ja ennenkaikkea alati vaihteleva
+rannikko, hietarantoja kivikkorantoja, kaislarantoja, äkkijyrkkiä
+liuskakiviseinämiä, ruohoisia, myyrien asustamia luotoja ja
+vedenalaisia riuttoja.
+
+Näitten virolaisten saarien runoilija on Ridala.
+
+Hänen pakonsa on samalla palausta; hänellä on saarimaisemansa
+sekä veressä että aivoissa. Ridalan taide on kotiseututaidetta
+sanan varsinaisessa merkityksessä. Se ei ole mitään ylimalkaista
+maisemamaalausta, vaan tietyn meren, määrätyn rannikon, --
+paikallistettua siihen määrään, että voisi olettaa erikoista
+saaristolaiselle ominaista sulkeutuneisuutta maantieteellisen tarkassa
+taidepiirin rajoituksessa.
+
+Lyriikkansa mailman, jonka kansoittaa kymmenet erinimiset vesilinnut,
+mutta ei yksikään ihmisolento, Ridala tuntee juurta jaksain, ei kuten
+matkailija, vaan samalla perinpohjaisella tuntemuksella, tekisi mieli
+sanoa, asiallisuudella, millä sen tuntee rantakalastaja, luotsi
+tai kippari. Varsinaisessa lyriikassa hän pysyttelee enimmäkseen
+rannikolla, mutta hänen kertovan runoutensa näyttämö on aava meri.
+
+Hän tuntee kotisaariensa kasvullisuuden, niitten linnuston, jokaisen
+väritunnun, joka valon vaihdellessa syttyy ja sammuu näillä lakeilla
+vesijättömailla. Hän tuntee niitten luonnon kaikkina neljänä
+vuodenaikana, kaikkina vuorokauden aikoina, vaikka kevät ja kesä sekä
+ilta ovat ne ajat, joita hän suurimmalla antaumuksella kuvaa.
+
+Hän purjehtii vesiä ja istuskelee hietasärkällä kuin yksinäinen
+eränkävijä; koskaan eivät hänen silmänsä selitä ihmistä:
+
+    Vabana vaevast
+    kui kevade lind,
+    kesk ääretut merd ja ääretut taevast,
+    avar ja kaugemeelne on rind.
+
+(Vapaana vaivasta, kuten kevään lintu, keskellä rannatonta merta ja
+rannatonta taivasta, avara ja kaukomielinen on rinta.)
+
+Ridalan lyriikan maa on kuin mailma ennen ihmisen luomista. Ja jos
+joskus ihminen sattuu eksymään hänen yksinäisille rannoilleen, niin hän
+on vain kuin koristeellinen, mitättömän vähäinen osa häntä ympäröivästä
+luonnosta, kuten helteessä loikovat työmiehet runossa _Kaljudel_
+(Kallioilla), jossa kesäisen keskipäivän raukeus vähillä keinoin on
+saatu esille, luonnon "hiljainen hetki", jolloin sekä elollisen että
+elottoman luonnon jännitys hetkeksi näyttää lauenneen.
+
+Usein, hyvin usein, Ridalan maisema on vain yksinkertaisesti
+maisema, ei muuta, vailla kaikkea salattua vertauskuvallisuutta tai
+mietesisältöä. Se on yksinkertaisesti _nähty_, maalauksellisin,
+väreille herkin silmin, aivan samoin kuin sen näkee maalari kankaalle
+kiinnittäessään.
+
+Luonteenomainen, ei muodoltaan, vaan juuri maalaukselliselta
+näkemykseltään on pieni runo _Talvine õhtu_ (Talvi-ilta), Ridalan
+kaikkein varhaisemmalta kehityskaudelta, hiljainen, hillitty
+sanamaalaus, leppoisin vesivärein:
+
+    Yli tasangon tumman rauhan,
+    lumen sinisen, lauhan,
+    luo säteet sammuvan päivän
+    hohtavan häivän.
+
+    Yli lumen laakean, summan,
+    niin tyhjän ja tumman,
+    vain autio tie
+    yli virran vie.
+
+    Pajut ruskeat taipuu,
+    unen varjoon vaipuu,
+
+    tien päätä ei näy,
+    rata rekien käy,
+
+    läpi päivän palon,
+    kuun kelmeän valon,
+    pois kauas.
+
+Ridalan myöhemmässä runoudessa on paljon tämäntapaisia puhtaasti
+maalauksellisia runoja. Keskikesän täytelyyttä on sonetissa _Suvi_:
+
+    Nyt metsän varjo vaipuu kultaan kukkain,
+    hyväilyyn heinäin, kedon keinuntaan,
+    helähtää laulun helke yli maan
+    ja puitten, ruohoin, rantain, nurmen nukkain.
+
+    Ja hunajaansa huokuu kukkasarjat,
+    kuin kalliit, kukkuraiset maljakot,
+    ja kiihkon huumaa hehkuu kalliot,
+    kun varhain kertyy mahla, kypsyy marjat.
+
+    Niin tyyntä, seesteistä ja selkeää,
+    maa, metsät, meri, auvoss' auringon,
+    katveessa kaislarantain kimmeltää,
+
+    vain meripääskyin parvi lentoon jää,
+    suloa täynnä suven pilvet on,
+    ja taivaan laki laaja, rannaton.
+
+Taikka seuraava _Kevät_sarjaan kuuluva sonetti, muuan Ridalan
+autereisimpia, täynnä Millet'in tapaista Angelustunnelmaa,
+näkymättömien iltakellojen kaikua:
+
+    Päev veereb, hõhk lööb hämardama,
+    töö põllul lõpeb, koju läheb kari,
+    jääb vagusaks ja vaikseks künka hari,
+    ja loode taevas hõhkub eha kuma.
+
+    Ja läbi õhtu hõhu hääletuma,
+    all metsa pardas laiub sume vari,
+    ja kõrgel tõuseb üksik tähe sari,
+    vaid metsad jäävad laulust helahtuma,
+
+    kui jättes viimseid kiiri jumalaga
+    nüüd laulu räästad iluhõiskustega
+    veel helahtuvad võsametsa taga,
+
+    ja kaasiklinnud laulvad. Muu ei sega,
+    ei vaikust, rahu. Kõik on imevaga,
+    ja taevad helendavad tähtedega.
+
+    (Pois päivä vierii, ilma hämärtäypi,
+    jo päättyy peltotyö, käy kotiin karja,
+    niin hiljaiseksi häipyy mäen harja,
+    ja luoteen ilmat illan ruskoon käypi.
+
+    Valahtaa metsän reunaan varjo musta,
+    ja läpi illan hämyn hiipiväisen,
+    näet ylhäällä vain tähden yksinäisen,
+    mut metsät helkkyy lintuin laulelusta
+
+    Säteille päivän hyvästiä heittäin
+    soi laulurastaan sävel lehdon takaa
+    ja viserryksin nuoren viidan peittäin.
+
+    On illan rauba rikkomaton, pyhä.
+    Ei kuulu mitään. Kaikk' on vaiti, vakaa,
+    vain tähtitaivaat heloittavat yhä.)
+
+Juuri auringonlaskuaikaa kuvaa Ridala sammumattomalla mielenkiinnolla.
+Enemmän kuin kolmannes hänen kaikista maisemamaalauksistaan on
+iltatunnelmia, jollei puolet. Sekin on nähtävästi temperamenttikysymys.
+V.A. Koskenniemi viihtyy parhaiten öisten katulyhtyjen kellertävän
+himmeässä valossa, öisen kaupunkitaivaan alla. Ridalan temperamentti
+taas pääsee täysiin oikeuksiinsa näinä yön ja päivän välisinä
+hämyhetkinä, "sinisenä tuntina", kuten Rossetti nimittää auringonlaskun
+jälkeistä hetkeä, jolloin vastaiselta taivaanrannalta sininen väri
+taas hitaasti alkaa tulvia yli taivaan. Se on luonnon jokailtainen
+hyvästijättöhetki, täynnä heltymystä ja alistumista, ja erinlainen
+eri vuodenaikoina, talvella raskas ja murheellinen, kesällä värien
+tulipaloista karnevaalia juhliva.
+
+Ridala on kuvannut sitä kaikkina vuodenaikoina, mutta enimmän hänen
+sisintä temperamenttiaan on sentään keväisissä iltatunnelmissa,
+särkyviä, kuten laineissa kuun kuviot. Sellainen on Kevätsarjan
+viimeinen sonetti:
+
+    Jo joutui kevät. Länteen rusko vajoo,
+    vain itätaivaan täyttää hohde kuun,
+    ja hopeoittaa veden, pensaat, puun,
+    kuin kangastuksiks kaukaisuudet hajoo.
+
+    Kuu ehtootähden kuultohonsa peittää
+    ja taivaan holvein takaa loiston luo,
+    ja lahden suuhun syttyy värivuo,
+    kun kiekot hopeiset kuu veteen heittää
+
+    Niin herkät värit, välke vetten pinnan,
+    ja kuulto iltataivaan ihmeellinen,
+    vain kaupugista tulten harva tuike,
+
+    ja vetten yllä herkeemätön huike.
+    Oi hellyys heilimöivä tyynen rinnan
+    ja pohjattuutta poven, sielun sinen!
+
+Sellainen on myös Luitel (Hietasärkällä):
+
+    Painuu lännen maille päivä, punainen kuin veri
+    yksin särkän somerolle jään,
+    kauempana kevään sinertävän tumma meri
+    sammuu kohisevaan ikävään.
+
+    Yli luotoin, illan kultaa kuultavien,
+    kiitää ulapalle kirkuen
+    lokit, myrskylinnut läpi ilmain hämärien,
+    yli illan vetten varjoisten.
+
+    Niinkuin päivää pakenevaa lännen mailla
+    tavoittaapi purje kalpea,
+    velloo mieli, vaahtoavan öisen laineen lailla,
+    kauas, täynnä tummaa kaihoa.
+
+Ja vihdoin tummavärinen Luiged (Joutsenet), Ridalan ehkä kaunein
+sonetti, jossa syvä tunnelma särkee puhtaan maalauksellisuuden rajat:
+
+    Jo kylmään kevätusvaan päivä raukee
+    kuin uppois ulapat ja taivas, maa,
+    vain metsää, kiviaitaa aavistaa,
+    yön autius kun yli maitten aukee.
+
+    Ja on kuin kuuluis lapsen itku kumma,
+    kuin pilvet, meren vaahto vaikerois
+    sinervät seljät, särkät jäiset sois,
+    tajuntas taiottaisi taru tumma.
+
+    Soi salmen jäiltä joiku joutsenten,
+    ne kesken untaan kylmään havahtaa,
+    soi sävel niitten vaisu, murheinen,
+
+    ja sieluss' sääli vieras vavahtaa,
+    kuin itkis ikäväänsä ihminen,
+    yö ympärillään, alla autio maa.
+
+Tässä runossa soi jo muutakin, kuin vain luonnon itku, siinä on jo
+olemassa Ridalan runoudessa niin tuiki harvinainen _ihminen._
+
+
+2.
+
+"Ridalan ainoa intimisyys on hänen luontoonsyventymisessään", sanoo
+A.H. Tammsaare. Oikeampaa olisi varmaan sanoa, että Ridala ilmaisee
+sisimmän tunnemailmansa yksinomaan luonnon välityksellä. Hän käyttää
+luontoa tulkkina omille yksilöllisille mielialoilleen, ja ainoastaan
+ylen harvoin hän on edes yrittänytkään eroittaa sielullista tunnelmaa
+luonnontunnelmasta.
+
+Hänen tunnelaatunsa on ennenkaikkea sulkeutunut. Epäilemättä on tässä
+äärimmäiseen viedyssä sulkeutuneisuudessa ei vain saarelaiselle,
+vaan koko virolaiselle rodullekin ominaista. Ridalassa on paljon
+erikoisesti virolaista; kaikista nuorvirolaisista kirjailijoista hän
+on ehdottomasti virolaisin. Virolaista on hänessä hänen tunnelaatunsa
+raskasliikkeisyys, nousuhitaus, ulkonainen tyyneys, kaikesta
+hiljaisesta, patoutuneesta voimasta huolimatta. Virolaista on hänessä
+samoin kaiken välittömän tunneilmaisun supistaminen mahdollisimman
+vähään määrään, niin, suorastaan sielullinen kykenemättömyys siihen. Se
+ei merkitse suinkaan tunteen kituliaisuutta, vaan eräänlaista miltei
+askeettista pidättyväisyyttä tunteen ulkonaisiin ilmaisumuotoihin
+nähden, tunteen ylen herkkää häveliäisyyttä, jos niin tahtoo sanoa,
+kuvaavaa koko yhteissuomalaiselle rodulle. Milloinkaan ei voisi
+ajatella Ridalan harhautuvan kirjallisiin itsepaljastuksiin. On jotain,
+mitä hän karttamalla karttaa: ensimäisessä persoonassa puhumista. Hänen
+tähän asti julkaistujen runojensa joukossa on tuskin kymmenkuntaa,
+joissa esiintyisi sana "minä". Proosassaankin hän hyvin mielellään
+tavalla tai toisella kiertää ensimäisen persoonan, vaihtaen sen
+kollektiiviseksi "mentiin", "istuttiin", "tultiin". Häneltä puuttuu
+lyhyesti kokonaan tunteen näkyvä gesti.
+
+Ja kuitenkin on Ridala syvästi persoonallinen taiteilija, huolimatta
+näennäisestä subjektiivisuuden puutteestaan. _Amiél_ on oikeassa:
+_Tout paysage est un état de l'âme_. Mitään puhtaasti, yksinomaan
+objektiivista taidetta ei ole olemassa; ei voikkaan olla. Ei ole
+olemassa mitään täydellistä itsestään irtaumista, oman minän
+ulkopuolella tapahtuvaa luomista, ei mitään täysin ulkokohtaista
+aiheenvalintaa. Sielullisen korkeapaineen lait, joitten puristuksesta
+taide syntyy, pysyvät tosin useimmiten salassa, mutta varmaa on, että
+runoilijanäkemyksen ja aiheenvalinnan määrää loppujen lopulta kuitenkin
+kulloinkin vallitseva subjektiivinen mieliala.
+
+On mielenkiintoista lukea Ridalan omaa tunnustusta hänen tutkielmassaan
+Anna Haavan runoudesta:
+
+"Yrittäköön runoilija kuvata ulkonaista mailmaa kuinka objektiivisesti
+tahansa, miten hän sen tehneekin, aina hän kuvaa kuitenkin omia
+tunteitaan, omia tunnelmiaan, omia mielenliikkeitään, omia
+heltymyksiään, omaa myötätuntoaan, ajatuksiaan ja mietteitään, omia
+muistojaan ja kokemuksiaan. Kuinka paljon suuremmassa määrässä tekee
+sen lyyrikko! Olemme alati itsemme, oman minämme, subjektiivisen
+mailmamme rajoittamia, kuinka järkkymättä yritämmekin ulkonaista
+mailmaa katsella, havaita ja toisille antaa."
+
+Ridalan taipumus objektivisoida tunne-elämä on epäilemättä harvinaisen
+kehittynyt. Hän yrittää todella kerta toisensa jäljestä antaa,
+vain ulkonaisen mailman, vain ulkopiirteet ja näkyväisyyden. Hän
+maalaa rannikon aamuisen heräämisen, jolla ei ole yhtään katselijaa,
+havautuvain lintujen hiljaiset viserrykset, himmeät, usvaan uppoavat
+tähdet. Yksikään sana ei muistuta inhimillisen tunteen läsnäoloa,
+näennäisesti ei ole olemassa muuta kuin maisema sellaisenaan. Tai hän
+antaa kahdessatoista Kevätsonetissaan kulkea ohi keväisen panoraman,
+joka alkaa tulvavesillä ja aavistelevilla valovivahduksilla ja päättyy
+täysikevään kuudaniltoihin. Kuinka erinomaisen runsas onkaan näissä
+soneteissa ulkonaisen havainnon yksityiskohtainen rikkaus, joka näyttää
+sulkevan pois piiristään tarpeettomana tai asiaankuulumattomana
+inhimillisen sielun. Palaavat vesilinnut, keväiset tiet, metsät, vedet,
+muurahaiset polulla, -- kaikki saavat säkeistönsä. Ilman jää vain
+inhimillinen tunne, paria runoa lukuunottamatta, joitten viimeinen säe
+ikäänkuin tulkitsee koko runon tunnesisällyksen inhimilliselle kielelle.
+
+Eivätkä nämä runot kuitenkaan ole mitään taiturimaisia valokuvia.
+Miten realistisesti, miten maalauksellisesti nähtyjä ne lienevätkin,
+miten usein ne näyttävät rajoittuvan yksinomaan ulkopuolisen luonnon
+kuvaukseen, ne eivät ole muuta nekään, kuin luontoon siirrettyjä
+sielullisia mielialoja ja tunnelmia, runoilijan sielun sisäisestä
+liikkeestä riippuvaisia. Kevätsarjan kaikki kaksitoista sonettia ovat
+täynnä hienoa, miltei näkymätöntä ja autereista erotiikkaa, joka on
+keväisten maisemien yllä aineettomana ja kuitenkin oleellisena, kuten
+tuoksu, ilma ja valo.
+
+Ei ole minkäänlaista mystiikkaa Ridalan runouden keskeisimmässä
+tunnossa, hänen niin kehitetyssä ja viljellyssä luonnontunteessaan.
+Hänellä ei ole luontoa kohtaan panteistin palvelevaa hartautta,
+joka jokikisessä hietajyväsessäkin näkee jumalallisen ilmestyksen,
+ja jolle luonnonpalvelus on osa jumalanpalvelusta, kuten Tagorella.
+Eikä hän myöskään näe luontoa missään romanttisessa, satumaisessa
+valossa, kaikenlaisten yliluonnollisten olioitten kansoittamana,
+kuten suomalainen Larin Kyösti korpimatkoillaan. Hänelle ei ole
+olemassa keijukaisia, haltijoita, vedenneitoja tai metsänpeikkoja,
+ei minkäänlaista metsän tai meren mysteeriota. Luonto on hänelle
+enimmäkseen reaali todellisuus, se ei esiinny hänelle suurina
+kaikkeuden symboleina, eikä hän lähesty sitä kuin jumaluutta, vaan
+kuten vertaistaan. Kosmillisuuden tunto, joka silloin, tällöin avartaa
+hänen runonsa, ei sekään ole mitään metafyysillistä alkujuurta, sekin
+kasvaa esiin vain maisemain mittasuhteitten suurentuessa koko avaruutta
+ja kaikkia taivaankappaleita käsittäviksi. Ridalan suhde luontoon on
+sensijaan hyvin läheinen; yhdyselämässä, jota hän herkeämättä viettää
+sekä elollisen että elottoman luonnon kanssa, on kuin atavistista
+aavistusta niiltä ajoilta, jolloin ihminen vielä eli luonnon
+välittömässä yhteydessä.
+
+"J'aime le monde extérieur", -- rakastan mailmaa näkyväistä, -- nämä
+Gautier'n sanat voisi sovittaa Ridalankin runouteen. Ja kuitenkin
+puuttuu Ridalan runoudesta kaikki varsinainen sensualismi. On jotain
+viileää ja koskematonta, äärimmäisen diskreettiä tunne-elämässä,
+joka kuultaa läpi hänen värikkään saaristorunoutensa, taipumuksessa
+väliväreihin ja hillittyihin värisointuihin, huolimatta havainnon
+kouraantuntuvasta asiallisuudesta ja aistittavuudesta. Tämä luonto on
+aistein nähty, olematta itse silti aistillinen. Siinä ei ole mitään
+abstraktista, mutta siihen kätketty tunne on sittenkin yliaistillinen.
+Sille on aivan tuntematonta sensualismin valkohehku, joka myöhemmin
+virolaisen naisrunoilijan Marie Underin soneteissa vetää koko luonnon
+helteeseensä.
+
+Voi olla, on juuri inhimillisen aistielämän miltei täydellisessä
+olemattomuudessa muuan Ridalan runouden ja runoilijaluonteen
+suurimpia rajoituksia. Rajoitettua on Ridalan runous jo sellaisenaan,
+aihepiirinsä takia. Hän on tätä aihepiiriään, -- merta ja saaristoa,
+-- joka varmaan kuuluu hänen kaikkein varhaisimpiin vaikutelmiinsa,
+vuosien kuluessa suuresti syventänyt, mutta ei vielä kertaakaan
+lyriikassa eikä liioin epiikassa edes yrittänytkään sen ulkopuolelle.
+Ridalan pääominaisuuksia on epäilemättä juuri vaikutusten vähälukuisuus
+ja suuri pysyväisyys. Hänen sielullinen rakenteensa, johon muutamat
+harvat vaikutukset ikäänkuin elinaikaisesti ja eriämättömästi
+iskeytyvät, on samassa määrin suljettu ja vastaanottamaton
+vaikutuksille yleensä. Hän pitää lujasti kiinni alkuotteestaan, ja ero
+hänen kahden runokokoelmansa _Laulud_ (Lauluja) 1908 ja _Kauged rannad_
+(Kaukaiset rannat) 1914 on pääasiallisesti muodossa eikä sisällyksessä.
+
+Ridalaa on syytetty temperamentin puutteesta. Se on kokonaan
+väärin. Ridalalla on päinvastoin erittäin selvä ja varmaviivainen
+temperamenttinsa. Mitä Ridalan runoudesta sensijaan turhaan etsii,
+on varsinainen dionyysinen piirre. Ridalan runous ei tunne riemun
+eikä tuskan päihtymystä. Se ei tunne liekkinä palavaa intohimoa,
+kaikkihukuttavaa huumetta, ristiriitaisten, toisiaan polttavien
+tunteitten ihanaa sekasortoa, luonnon suurten alkuvoimain
+hedelmällistä, ja autuuttavaa kamppailua ihmisen sielussa. Siinä ei
+milloinkaan ole vihlovia, särkeviä sointuja, ei milloinkaan sielun
+huutavaa hätää eikä varsinaista kärsimystä. On kuin olisi tämän
+hengen tasapaino niin luontainen, niin itsestään järjestyvä, ettei
+mikään jaksa sitä järkyttää. Se ei kärsi, yhtä vähän kuin itse
+luontokaan. Alun alkaen se on ikäänkuin ulkopuolella inhimillisten
+intohimojen ja halujen, ylimyksellistä, itselleen elävää kosmillisessa
+rauhassaan. Luonnolla ei ole Ridalan edessä yhtään salaisuutta, mutta
+inhimillisessä sielussa on vielä paljon alueita, paljon inhimillistä,
+"allzumenschliches", joka vielä on tuiki vierasta tälle hienolle ja
+alkuperäiselle, miehekkäälle ja askeettiselle runoilijahengelle.
+Ridalan runouden soinnut ovat syviä ja hiljaisia, mutta eivät vielä
+kyllin inhimillisiä. Ja taiteilijan sielu on kuitenkin kuin Bethesdan
+lähde, vasta veden sekoituttua se saa lääkitsevän, parantavan
+voimansa. Syvimmin tehoo aina taide, jonka takana aavistamme ihmisen,
+lankeevaisen, kuten me itse, kärsivän, kuten me itse.
+
+Suurin runous on aina Phoenix linnun sukua: se syntyy liekeistä.
+
+
+3.
+
+Ridalan runouden suurin erikoisuus on kuitenkin kielessä. Ridala ei
+ole runoilija ainoastaan virolaisten saarien, vaan myöskin Wiedemannin
+sanakirjan armosta. Hän on kielentutkija, samalla kuin runoilija,
+vielä enemmän, hän on käytännöllinen kielenuudistaja, vaikka vähemmän
+hyökkäävä kuin Aavik. Hän ei ole suotta jo varhaisimmassa nuoruudessaan
+valvonut yökausia Wiedemannin suuren virolaissaksalaisen sanakirjan
+ääressä, kuten jännittävän romaanin. Hänen erikoisuutensa on kai alun
+alkaen ollut niin alleviivattu, että yleiskieli ei ole sille riittänyt;
+se on luonut oman erikoiskielensä.
+
+Ridalan runokieli ansaitsisi oman tutkielman sinänsä, tämä äärimmäisen
+yksilöllinen, millekään muulle kielelle kääntämätön, murre- ja
+paikallissanoista rikas kieli, jonka vaikeatajuisuutta vielä tukee
+ylen raskaspoljentoinen sanonta. Se ei ainoastaan edellytä Virossa
+tuiki tavatonta kielen koko sanavaraston tuntemusta, vaan aivan
+erityistä herkkyyttä sanan soitannollisille ja maalauksellisille
+arvoille. Ridalan runoudessa kieli elää omaa erikoista elämäänsä, se
+ei liity eroittamattomasti runon elimistöön; sillä on vielä lisäksi
+oma olemassa-olon oikeutuksensa. Ridalaa varten voisi luoda sanan
+_logofiili_. Ridala on esimerkkinä siitä, että sanojen kokoilu voi
+muuttua intohimoksi, kuten mikä muu keräilykiihko tahansa. Hän kerää
+sanoja, mitä eriskummaisempia, mitä harvinaisempia, sitä parempi, kuten
+muut keräävät vanhoja kirjoja, vanhoja rahoja tai mitaleja. Hänen
+runoutensa on kuin vanhanaikuisten sanojen ja muotojen antikvariaatti.
+Hän kaivaa ne esiin, kuten muinaistutkija löytönsä, sanakirjan
+unohduksesta tai murteitten muurin takaa. Kuten muutamat italialaiset
+runoilijat, niin Ridalakin liittää kirjoihinsa aina vähäisen
+sanaluettelon, jossa kaikkein oudoimmat sanat on selitetty. Se ei puutu
+yhdestäkään hänen kirjoistaan, olkoon sitten kysymys käännöksestä,
+kuten D'annunzion l'Innocente tai alkuperäisestä.
+
+Ridala tuo runouteen mukanaan koko virolaisen saariston
+paikallissanaston, ranta-asukkaan, kipparin ja kalastajan erikoissanat,
+tuntemattomia mannermaalaiselle. Ridalan runoista voisi poimia
+kokonaisen sarjan vesilintujen nimityksiä ja mitä erilaisimpia
+onomatopoeettisia sanoja, luonnon ääniä, meren kohinaa, lintujen
+ääntelyä kuvaavia. Hän harrastaa kuvaavaa sanaa, sentähden on
+adjektiivien runsaus hänen runokielessään harvinaisen suuri. Hänen
+kielensä on sitäpaitsi rikas synonyymeistä, hän tietää puolikymmentä
+toisintoa kullekin sanalle, kirjakielen tuntiessa vain yhden. Ja
+varmaa on: jos hänen on valittava kahden sanan välillä, joista toinen
+on yleisesti tuttu, toinen tuntematon, niin hän empimättä valitsee
+vieraamman, vaikka sillä ei olisi mitään soinnullisia etuja toisen
+rinnalla.
+
+"Filologista kauneutta", sanoo Ridalan runoudesta muuan nuorvirolainen.
+Ja toden teolla, näitten maisemamaalausten runollinen kauneus on
+toisinaan vaarassa jäädä filologisen kauneuden varjoon. Kieli puhuu
+ikäänkuin liian äänekkäästi Ridalan runoudessa, se vaatii liian
+paljon huomiota itselleen, siinä vainuaa aina propagandaa, runoudelle
+vierasta ainesta, silloinkin kun se ei liene siksi tarkoitettu. Se on
+liiaksi etualalla, liiaksi valta-asemassa, sen vaikeatajuisuus tuntuu
+joskus liialliselta alkuperäisyyden haeskelulta tai tahalliselta
+välinpitämättömyydeltä lukijaa kohtaan.
+
+Tämä kieli on vaatinut työtä tekijältään, mutta sen pahempi, se vaatii
+sitä lukijaltakin. Yhdeksänkymmentäyhdeksässä tapauksessa sadasta ei
+nykyaikuinen virolainen esteettä voi lukea Ridalaa, siinä suhteessa
+ovat hänen pienet sanakirjansa välttämätön paha. Hänen runoutensa
+tuottaman nautinnon täytyy useimmissa tapauksissa kulkea älyn kautta,
+sen lukeminen vaatii erikoista älyllistä ponnistusta. Mutta juuri tämän
+edelläkäyvän erittelevän työn takia pääsee Ridalan runoudesta helposti
+haihtumaan runouden sanoilla selittämätön, välitön tuoksu, _bouquet_.
+
+Ja kuitenkin: Ridala ei olisi Ridala ilman kielipanssariaan. Juuri
+kielessä ilmenee hänen eristäytynyt, yksinäinen runoilijaluonteensa,
+hänen selvästi epäyhteiskunnallinen piirteensä, joka tosin ei
+puhkea ihmisvihaksi eikä halveksunnaksi, mutta kuitenkin osoittaa
+vahvaa taipumusta sisäiseen erakkoelämään. Eikä voi kieltää: jotain
+suvereenia, omillaan toimeentulevan ihmisen riippumattomuutta on
+kielimuurissa, minkä Ridala kuin tieten, taiten nostattaa runoutensa
+mailman ja lukijakuntansa suuren enemmistön välille; ylimyksellistä
+huolettomuutta ajasta ja yleisöstä, ehkä sisimmässään oikean runoilijan
+lujaa omanarvontuntoa, jolle on yhdentekevää, miltä sukupolvelta
+lopullisen tunnustuksensa saa, omilta aikalaisiltaan vaiko vasta vielä
+syntymättömiltä. Ridalan kieli kuvastaa sekin hänen, kuten sanottu,
+ehkä kaikkein olennaisinta ominaisuuttaan, tunteen sulkeutuneisuutta.
+
+Samaa ominaisuutta kuvastaa myös hänen runoutensa muoto. Ridalan
+runouden muodollinen kehitys on käynyt Laulujen hapuilevista ja osaksi
+vapaista runomitoista kohti yhä suurempaa muodon ankaruutta, eikä se
+levähdä, ennenkuin on rakentanut sonetin ristikkoportin, josta Bertel
+Gripenberg runoilee, viileimmän ja ylhäisimmän kaikista runomuodoista.
+
+_Kaukaisten rantojen_ runoista on enemmän kuin puolet sonetteja.
+
+Ei ole suinkaan sattuma, että Ridalan runo, kypsyysasteelle
+ehdittyään, ennenkaikkea valitsee ilmaisukseen juuri sonetin. Sonetti
+on epäilemättä jo sellaisenaan tarjonnut tarpeellisen välimatkan,
+eristäytymisen, joka Ridalalle on välttämätöntä, hänelle, jonka tunne
+harvoin ehtii edes sanoihin saakka. On jotain itse sonetin rakenteessa,
+sen ylen sitovassa säännöllisyydessä, sen täsmälleen lasketussa,
+tarkkamittaisessa arkitehtuurissa, mikä ikäänkuin patoo siihen suljetun
+tunteen. Se voi tulkita kuinka kiihkeää tuskaa, kuinka hehkuvaa
+hekumaa tahansa, mutta niin tuska kuin huume tunkeutuu kuin säkeitten
+ristikkoportin takaa. Etäisyys, distanssi, johon sonetti loitontaa
+lukijansa, ei häviä hetkeksikään, sonetti on runoudessa tunteen
+aallonmurtaja.
+
+Ridalalle on sonetti epäilemättä varustus toisten lisäksi, vielä
+muuan muuri, millä hän suojelee sisäisimmän tunne-elämänsä
+luopääsemättömyyttä. Mutta samalla on sonetti epäilemättä
+vaikearakenteisuudellaan kiihoittanut hänen taituruuteen ja
+muotokulttuuriin pyrkivää runokykyään. Niinkuin hän myöhemmin eräässä
+suuremmassa kertovassa runoelmassaan ei ole säikkynyt englantilaista
+stanzia, niin ei hän näy hetkeäkään epäröineen siirtäessään
+sonetin viron kieleen. Ridalan sonetit ovat kieltämättä suuria
+taituruusnäytteitä. Nuorvirolainen J. Semper on oikeassa sanoessaan:
+"Ei ole yhtäkään epätäydellistä loppusointua tässä kokoelmassa. Ei
+yhtään hämärää, utuista ääriviivaa. Kaikki on selkeää, läpikuultavaa,
+varmaviivaista. Säkeistöt ovat marmoripalasia, kaikki samalla
+tavoin hiotut." Runorakenteelliselta kannalta ovat Ridalan sonetit
+moitteettomassa muotopuhtaudessaan klassillisinta lyriikkaa, mitä
+viron kielellä on kirjoitettu. Niitten vaara onkin ehkä juuri muodon
+erinomaisessa täydellisyydessä, joka niin helposti voi saada vähäisen
+akateemisuuden vivahduksen. Kuinka monta vertaa huolimattomampi,
+vaivattomampi, mutta samalla elävämpi onkaan Marie Underin virolainen
+sonetti!
+
+Ridalan runo näyttää muuten viihtyvän yhä raskaammissa, yhä
+pitemmissä poljennoissa. Hän rakastaa mahdollisimman pitkää ja
+venytettyä runosäettä, flegmaattista tahtia. Säe kiertää ja
+kiertää kuin köynnös, ennenkuin vihdoin puhkeaa loppusoinnuksi.
+Ja toisinaan, vaikka ei suinkaan aina, on sillä toivottu tehonsa.
+Niin voi esimerkiksi komea runo _Nägemus_ (Näkemys) ensi lukemalta
+vaikuttaa ylen raskaskulkuiselta. Mutta useammin lukiessa alkaa juuri
+poljennon raskasliikkeisyydestä selvästi tuntua runossa kuvatun
+tuulettoman keskipäivän pitkät ja laiskat mainingit, joita laivan kone
+vaivalloisesti puhkoo. Sisällyksen ja muodon välillä on elimellinen
+side ja sopusointu.
+
+Hyvin suuresti on Ridalan runouden muodolliseen kehitykseen
+varmaankin vaikuttanut hänen varhain herännyt romaanilaisen,
+ennenkaikkea italialaisen runouden harrastuksensa, jonka näkyvänä
+todisteena ovat käännökset Divina Commediasta, Foscolon, Carduccin ja
+Leopardin runoista. Epäilemättä on Ridalan runonäkemyksen selvässä
+plastillisuudessa, joka ei koskaan peity metafyysillisiin ongelmoihin,
+hänen kypsyneen runoutensa tinkimättömässä, ankaran kirkkaassa muodossa
+latinalaisen hengen heijastusta.
+
+Niin ovat siis sekä Ridalan runouden kieli että muoto liittoutuneet
+estämään sen nykyistä tai tulevaa yleistajuisuutta. Se tulee
+päinvastoin kaikesta päättäen vastaisuudessakin olemaan harvojen
+runoutta. Näissä runoissa ei ole mitään suurta yleisöä varten,
+ei yhtään liikettä, joka vetoisi joukkojen suosioon, ei yhtään
+korostettua sanaa. Mutta hiljaisessa kauneudessaan, realistisia
+havaintonsa yksityiskohtaisessa tarkkuudessa, suuripiirteisiä syvässä
+luonnontunnossaan, johon mahtuu uskonto, mahtuu ihminen, mahtuu
+erotiikka, on niissä jotain luonnon tyynestä ja läpi aikojen soivasta
+suvi-iltasinfoniasta.
+
+
+4.
+
+Sille, joka tuntee vain Ridalan varsinaisen lyriikan hartaan ja
+hiljaisen taiteen, tämän _l'art en silence_, sen rauhalliset
+rannikkonäyt ja temperamentin tyyneyden, on hänen epiikkansa
+epäilemättä yllätys. Ei vain äänilaji, itse soittokone on toinen.
+Kertovassa runossa Ridala vaihtaa runoutensa vaimennetun sordiinisoiton
+muinaisvirolaiseen sotasarveen.
+
+Luonnonpalvojasta, päivänlaskumielialojen passiiviseen nautintoon
+painuneesta uneksijaerakosta tulee yhtäkkiä soturi. Ridala ei suotta
+ole vanhojen virolaisten vikingien, saarelaisten, heimoa, entisten
+merenvaltiaitten, jotka aikoinaan pitivät Itämerta kauhussa ja
+herruudessa ja polttivat vieraita, merentakaisia kaupunkeja. Niinpian
+kuin eepillinen aines pääsee hänen runouteensa, tuntuu heti esi-isäin
+sotaisa perintö. Vanhat heimovaistot murtautuvat läpi nykyaikaisen
+ihmisen sielullisten sivistyskerrosten. Ridalan epiikka on täynnä
+myrskyä ja tappoa, aseitten kalsketta ja taistelukuvauksia.
+
+Paettuaan ennen Realiteettia, Ridala pakenee nyt koko nykyaikaa.
+Nykyaikaisella yhteiskunnalla, nykyisillä elämänmuodoilla ei ole
+Ridalaan nähden minkäänlaista runollista vetovoimaa. Kuten hän
+Näkemys-runossaan uudenaikaisella höyrylaivalla matkustaessaan yhtäkkiä
+kangastuksena näkee muinaissaarelaisen, neliskulmaisin purjein
+kiitävän sotahaahden, samoin hän pakenee ajassa, niin kauas kuin
+Viron historiassa pääsee, ja vielä hiukan kauemmaksikin, puolittain
+esihistorialliseen, pakanalliseen mailmaan, sotaretkien, naisen ryöstön
+ja heimotaistelujen aikaan, balladeissaan _Merenkuninkaat_ ja suuressa
+eepillisessä runoelmassaan _Merineitsit_. Tahi hän yrittää herättää
+henkiin keskiaikaisen omankäden oikeuden ja rantaryöväyksen kauhut
+seitsenlauluisessa _Ungrun kreivissä_, (Ungru krahv ehk Näckmansgrund),
+tarinassa suuripiirteisestä rantarosvosta, joka vuosikausia harjoitti
+julmaa ammattiaan Hiidenmaan matalikoilla.
+
+Hyvin kuvaavaa Ridalalle on epäilemättä tämä vastustamaton
+veto kaukaisiin aiheisiin. Se kuuluu oleellisesti hänen
+runoilijaolemukseensa; se on kolmas ainesosa hänen runollisesta
+kolminaisuudestaan, jonka muina osina on luonnontunne ja filologia.
+
+Vasta tällöin, joutuessaan kosketukseen etäisten, menneitten aikojen
+kanssa, Ridalan runous vihdoinkin kohtaa ihmisen. Mutta Ridalan
+ihmisillä, näillä parilla jylhällä soturihaahmolla, taistelujen
+punainen sädekehä ja eräänlainen synkkä syyn varjo ympärillään,
+ei ole paljoakaan tekemistä nykyaikaisen ihmisen kanssa. He ovat
+syntyneet tyylittelevästä, koristeellisesta näkemyksestä, niin Haugas,
+"mustakulmainen kuningas", niin Ungrun rikollinen kreivi, niin ylkänsä
+surmaajalle ja ryöstäjälleen antauva merenneiti, Ingeri. He ovat
+runollisia visioneja. Merenkuninkaat-balladien ihminen on sitäpaitsi
+kokonaan kollektiivista laatua, on heimoa, rotua eikä yksilö.
+
+Heroismi kuuluu kieltämättä virolaisen psyyken suurimpiin
+harvinaisuuksiin. Virolaisen kansanrunon ja kansantarun ihanne
+oli ruumiillinen väkevyys, sekä Kalevipoeg että Suur-Tõll olivat
+atleetteja, ja ainoa ala, millä virolaiset tähän asti ovat saavuttaneet
+mailmanmaineen, on Lurichin ja Hackenschmidtin tai Abergin painimatto!
+Ridalan muinaissaarelaisissa, verisissä sotarunoelmissa tuntuu selvästi
+halu korostaa rotunsa heroisia ominaisuuksia, näyttää se toimivassa,
+voitokkaassa osassa, valloittajina ja sankareina.
+
+"Seitsemänsatavuotinen orjuus" alkaa jo olla ikävä ja kulunut
+kuvalaatta, on epäilemättä jo aika virolaistenkin saada uusi ja ehompi
+kuvakirja menneisyydestään, -- kansanpedagogiselta kannaltakin katsoen.
+Sekä kansoille että yksilöille on edullista uskoa polveutuvansa
+sankareista ja jumalista! Ei voi tosin sanoa Ridalankaan kovin suuressa
+määrin onnistuneen laajentamaan virolaisen rotuhengen heroismia;
+hänenkin soturiensa yliote on ruumiillista voimaa. Mutta joka
+tapauksessa on hänen muinaissaarelaisten runoelmiensa hyökkäävässä
+asenteessa jotain, mitä voisi nimittää _virolaisen renessanssin_
+hengeksi, myönteinen ja optimistinen usko heimonsa elinvoimaan.
+
+Kiinteimmän ja taiteellisimman ilmauksensa se saa Merenkuninkaitten
+ensimäisessä osassa:
+
+        MERENKUNINKAAT.
+
+             I.
+
+    Vihaa Manivalta palaa,
+    miettii, miten saksat lyödä,
+    tuumii verikoston työtä,
+    ryöstää Riiat, Väinät halaa.
+
+    Käski laivat lainehille,
+    laivaan sotaurhot vankat,
+    muonaa mukaan kuormat sankat,
+    suori miehet sotasille.
+
+    Toitottivat sotatorvet,
+    kilvet kimmelsi ja odat,
+    vainon ilo täytti kodat,
+    riemun raiku kaukokorvet.
+
+    Jumalille uhri tehtiin,
+    arpa antoi enteen hyvän,
+    lupas voiton lähestyvän,
+    Taara taipuisaksi nähtiin.
+
+    Purjeet paisuivat, vuot sousi,
+    huojui, vaappui mastot, pielet,
+    syttyi soturien mielet,
+    vieraat rannat kaukaa nousi.
+
+    Laski valkamahan laivat,
+    Väinän suuhun, Riian alle,
+    viris viha kaikkialle,
+    alkoi verivainon vaivat.
+
+    Rannan täytti miesten parvet
+    kilven kilo, keihään tuike,
+    melu, häly, huudot, huike,
+    raikahtivat vainosarvet.
+
+    Väki ryntäs Riikaa kohti,
+    kera kirveet, seipäät huimat,
+    touvit, paterellit tuimat,
+    nuijat nousi, kirveet hohti.
+
+    Keihäät, kivet kimposivat,
+    veren hurme huppelehti,
+    saaliin jakoon surma ehti,
+    muurit, vallit varisivat.
+
+    Vallihautaan kuolleet peittyi,
+    kaatui Saksan sulhot sorjat,
+    niinkuin lehdet Lätin orjat,
+    veren löyhkä ilmaan heittyi.
+
+    Vihdoin muuriin murtui rako,
+    sortui varustukset veteen,
+    pantiin sinne sillat eteen,
+    saksat valtas kauhu, pako
+
+    Kaupunkihin ryntäs väki,
+    herrat, orjat katuun heitti,
+    kaatuneilla kadut peitti,
+    tappoi miehet, keitä näki.
+
+    Paljaaks Riian rajat ryösti,
+    ajoi karjan, ryösti varat,
+    kalut, kavot, lapset arat,
+    talot tulenliekkiin syösti.
+
+    Kotiin purjehtivat laivat
+    jumalille uhrin tuomaan,
+    peijaat, voittojuhlat juomaan,
+    unhoittaen vainon vaivat.
+
+Omituisen vastakohdan muodostaa Ridalan eepillisissä runoelmissa,
+kuten sanottu, taipumus kauhunäkyihin ja verta tiukkuviin kohtauksiin.
+Mistä salatusta, tajunnanalaisesta pohjahetteestä kummunneekaan
+tällainen "veren ilo" runoilijalla, joka eräässä kevätsonetissaan
+varoo tallaamasta polulla muurahaista tai pelkää jalanastunnallaan
+karkoittavansa pesästä vesilinnun! Ungrun kreivin pari keskimäistä
+laulua ovat niin kukkuroillaan veriorgioita ja joukkomurhia,
+etteivät ne suinkaan pysy esteettisyyden rajoissa. On kuin haluaisi
+Ridala ilmaista tämän puolen itsestään niin ulkokohtaisesti kuin
+suinkin, ei koskaan omissa nimissään. Ja kuitenkin kätkeytyy tähän
+runoilijaluonteeseen kieltämättä pisara julmuutta ja verennautintoa,
+-- sama piirre, joka esim. Heinrich v. Kleistillä on vallannut niin
+kaikkeavarjoavan aseman.
+
+Seesteistä lyyrillisyyttä ja Ridalan epiikalle luonteenomaista
+kauhukuvausta sekaisin on hänen tähän asti suurin teoksensa,
+kansanrunon tyyliin rakettu _Merineitsit_, Merenneiti, runoelma 20
+laulussa.
+
+Aihe on kaikkien maitten ja kaikkien kansojen tarustossa esiintyvä
+naisen ryöstö. Saarenmaalainen sankari ja heimopäällikkö Haugas ryöstää
+purteensa Kaukosaaren ihanan Ingerin, surmaa kaksintaistelussa hänen
+takaa-ajoon rientäneen ylkänsä, haudaten hänet soturille tulevin
+peijaisin merelliselle luodolle, ja vie Ingerin voittosaalina kotiinsa.
+Sama aihe, joka kohtaa niin monessa Kantelettaren ballaadissa,
+_Vedennoutaja Annissa, Annikissa ja Kestissä_, -- aihe, ikivanha kuin
+itse runous.
+
+Ridala ei ole käynyt käsiksi tähän aiheeseen suinkaan nykyaikaisena
+kirjailijana. Päinvastoin, hän on nähtävästi tehnyt kaikkensa,
+poistaakseen itsestään kaikki nykyaikaisen ihmisen ja meidän
+päiviemme runoilijan traditsiot ja vaistot. Hän ei ole yrittänyt
+ainoastaan uudestaan sukeltautua arkaiseen aikaan, vaan myöskin syntyä
+uudestaan arkaisena runoniekkana, yhtenä kansanrunon lukemattomista
+runolaulajista, joitten kollektiivisen luomistyön hedelmä on muinainen
+kansanrunous. Hänen aikomuksensa ei suinkaan ole ollut kaataa uutta
+viinaa vanhaan leiliin eikä elävöittää vanhaa aihettaan uudenaikuisen
+hengen sisällyksellä. Sekä sisällyksellisesti että muodollisesti hän
+tahallaan pysyttelee primitiivin runouden rajoissa. Hän ei ole tehnyt
+mitään koetta nykyaikaistuttaa edes kansanrunon vanhaa mittaa, kuten
+Erkko tai Eino Leino; hän ottaa sen käytäntöön semmoisenaan, kaikkine
+hyveineen ja heikkouksineen, tekemättä minkäänlaisia myönnytyksiä
+nykyaikuisen lukijan lyhyyden vaatimukselle.
+
+Näytteeksi, kuinka lähelle Ridala pääsee kansanrunoa, olkoon XIII laulu:
+
+    TAISTELU.
+
+    Saari silmähän sinerti,
+    yleni merestä luoto,
+    kari laaja lainehista.
+    Heloitti heleät heinät,
+    puunsi pensahat punaiset,
+    ruohot ruokoiset viherti,
+    kivipaadet kangasteli,
+    yli rannikon rosoisen,
+    mihin laine laskeuvi,
+    tyyntyvi merien tyrsky,
+    hiekkarantaa huuhtoessa,
+    somerikkoa soraista.
+    Kasvoi kukkia karilla,
+    heinät heljät heilimöitsi,
+    tulikukkaset kumotti,
+    meritähdet tuikahteli,
+    sinerti siniset kellot,
+    laajan hietikon laella,
+    kiviraunion rajoilla,
+    kussa pääskyt kaartelivat,
+    kajersi merikajavat.
+
+          *  *  *
+
+    Mereaneiti, Saaren tytti,
+    Inkeri ihana impi,
+    näki veljensä vesillä,
+    emonlapsen lainehilla,
+    alla salmen, alla saaren,
+    seljällä sataman suuren
+    Jo tulevi, jo näkyvi,
+    veli uljas ja verevä,
+    ylkänsä ylihyväinen,
+    yljän laiva laajalaita,
+    veljen vetreä venonen.
+
+          *  *  *
+
+    Jo läheni yljän laiva,
+    yllätti ylinen pursi,
+    työntyi Haukan soutotielle,
+    satalaitaisen sivuhun,
+    perähän punaisen purren.
+    Keula kuohui, parras paukkui,
+    melat katkesi merehen,
+    mastopuitten murtuessa,
+    satalaitaisen laelle.
+    Huusi miehet hyljehiipat,
+    ärjähti väki vihainen,
+    sotarahvas rautapäinen,
+    keulan alta keltapurren,
+    perästä venon punaisen,
+    uuden haahden ulkopuolla.
+    Kylki kylkehen kalahti,
+    laita laitahan läheni,
+    haka tarttuvi hakahan,
+    parras painui partahasen.
+    Yltyi ylkä hyljepäinen,
+    punapaita, keltakaapu,
+    kumerkilpi, rautareisi,
+    tummatukka, säihkysilmä,
+    nousi miekan mittelyhyn,
+    otaraudan otteluhun
+    perimmälle tuhtopuulle,
+    keulan kultaisen kehälle,
+    punapurren partahalle.
+    Välkähytti veitsellänsä,
+    tuikkasi tuliterällä
+    kohti miestä mustahiusta,
+    mustakulmaista urosta,
+    itse huusi, huikahutti,
+    soimaten sanan sanovi:
+
+    "Minne kiire kurjan miehen,
+    kunne koira kulkenetkin,
+    salateitä seilaellen,
+    pahoin merta matkaellen?
+    Poistu, rosvo, purrestasi,
+    merihaukka haapiosta,
+    tahtonet komean koston,
+    verihinnan vaivastasi.
+    Sua vuotin vuotta monta,
+    purjehdin pysähtymättä
+    pian seitsemän suvea,
+    kohta kahdeksan kevättä,
+    meren selvällä selällä,
+    vaahtopäisillä vesillä,
+    luodot laajat, saaret suuret,
+    meren varjovalkamatkin,
+    sua, vaara, vaaniessa,
+    hakiessa, miesten hukka.
+    Toki tahtonet tapella,
+    naisten nauru, miesten murto,
+    susi suulas, ilkkusuinen,
+    merikoira koukkukynsi!"
+
+          *  *  *
+
+    Haukka keulahan karahti,
+    urho uljas vuotehelta,
+    vierelt' Inkerin ihanan,
+    vyöstä veitsensä vetäisi,
+    luunpurijan lantehelta,
+    miekoin iski merten miestä,
+    punapaitaa puukollansa,
+    rautasäärtä säilällänsä,
+    tummatukkaista tavoitti,
+    säihkysilmäistä sivalsi,
+    sulhon surmasi verevän,
+    syöksi miestä sääriluuhun,
+    läpi kylkiluun lihojen,
+    kautta kainalon vasemman.
+    Halkes pää hyvän soturin,
+    kallo katkesi kaheksi,
+    särkyi kolmeksi siruksi,
+    meni mustihin murihin,
+    särpimeksi sukasille,
+    varaksi veden kaloille,
+    kussa harvoin kuu kumotti,
+    harvoin kuului kuikan ääni,
+    harvoin kaakkurin kajerrus,
+    tuulen tuiman tuivertaissa,
+    ajellessa aaltosien,
+    yli mustien mutien,
+    leväheinän heiluvaisen.
+
+          *  *  *
+
+    Inkeri, ihana impi,
+    merenneiti, heljähiuksi,
+    sinisilmä, kaunokaula,
+    itse painui permannolle,
+    pohjalle punaisen purren,
+    veljen vaipuissa vetehen,
+    emonlapsen lainehisin,
+    mustihin mutihin mennen,
+    alle aaltojen syvien.
+    Kaatui huokaisten kumohon,
+    lausumatta lattialle.
+
+          *  *  *
+
+    Seisoi Haukka alla keulan,
+    alla ankkurin asuvi,
+    kädessä verinen veitsi,
+    tupetonna tuima rauta,
+    päässä hattu hurmehinen,
+    kohti pilveä punaista
+    sinipilveä sinistä,
+    vahankarvan vaaleata.
+
+Merineitsit voisi liittyä kansanrunouteen laajana toisintona. Siinä
+yhtyvät Ridalan runouden näköjään ristiriitaiset ja sovittamattomat
+ainekset, niinkuin ne yhtyvät siinä mahtavassa elementissä, joka,
+vaikka joskus näkymättömänäkin, on hänen runoutensa suuri fetischi:
+_meri_.
+
+
+
+
+JAAN OKS
+
+
+Synt. v. 1884 Saarenmaalla. Suorittanut Kaarman
+kansakoulunopettajaseminaarin. Ollut kansakoulunopettajana
+Länsi-Virossa ja Samarassa. Kuoli v. 1918 Tallinnassa. Teoksia: _Tume
+inimeselaps_ v. 1918, _Kriitilised tundmused_ v. 1918.
+
+
+1.
+
+Jokaiseen vallankumoukseen on kätketty anarkistinen aines, äärimmäinen
+tendenssi, järkähtämättömällä johdonmukaisuudella jatkettu suuntaviiva,
+jonka lopullinen kohtalo on kadota kaaokseen. Kumouksellisen aatteen
+täytyy työntövoiman pakosta syöksyä eteenpäin, kunnes edessä on
+kaikentyhjyys. Punaista katuvarustusviiriä seuraa musta pääkallolippu
+yhtä luonnollisesti, kuten musta myrkkysiemen putoaa punaisesta kukasta
+Aivan samoin on kirjallisten kumousliikkeitten laita; niilläkin on
+miltei aina aiturinsa, jotka vievät liikkeensä tunnussanat heille
+ominaisella häikäilemättömyydellä äärimmäisiin tuloksiin; eräänlaiset
+säröiset henkiset särmiöt, joitten kautta kirjalliset suuntaviivat
+taittuvat. Heidän sairaalloisesti näkevä, suurentava yksipuolisuutensa,
+maniaa lähenevä kiihko, millä he tarttuvat määrättyihin aatteisiin tai
+mielikuviin, vaikuttaa että näissä usein jo psykiatrian rajamaille
+kuuluvissa kirjallisissa ilmiöissä toisinaan voi tavata jonkun
+murtautuvan suunnan aatteista ikäänkuin puhdasviljelyksessä. Liiaksi
+sisäisesti kaoottisia, koskaan taiteellista kypsyyttä saavuttaakseen,
+liiaksi ristiriidassa kaiken sovinnaisen kanssa, saadakseen yleisempää
+tunnustusta, he ovat kuitenkin saman hengen palveluksessa hekin, mikä
+heidän ympärillään etsii uusia muotoja.
+
+Sielullinen mielenkiinto, jonka he herättävät, on ainakin yhtä suuri,
+jollei suurempikin, kuin esteettinen. Heidän taiteellinen luomisensa
+on sattuman varassa, kuten arpapeli, mutta he eivät siltä koskaan
+heitä tyhjää silmää: onnistuessaan he luovat esteettisiä arvoja,
+epäonnistuessaan mieltäkiinnittäviä sielullisia todistuskappaleita.
+
+He ovat eräänlaisia nilkkuja kykyjä, lahjakkaisuuden raajarikkoja,
+sirpaleneroja, henkisessä kasvussaan muodottomia, anarkisteja jo
+aivorakenteeltaan, kirjallisia enfant terriblejä, joihin, jos kehenkä,
+sopii Strindbergin hirveät sanat: "Trollens barn växa icke, de få bara
+ett stort huvud och skrika."
+
+Noor-Eestin enfant terrible sanan varsinaisessa merkityksessä oli äsken
+kuollut kirjailija _Jaan Oks_. Voi olla, ettei Noor-Eestiin kätketty
+vastarinnan itu ole koskaan niin rajusti ja alastomasti puhjennut,
+kuin Jaan Oksin synnynnäisessä Prometheus-asenteessa, millä hän
+sinkoo ajatuksensa kotkanpojan vasten ihmisiä ja jumalia. Noor-Eestin
+kumouksellinen vastarinta oli järjestelmällinen ja älyllinen;
+Jaan Oksin villeistä vaistoista versoi kapina kaikkea vastaan.
+Hän vei sen äärimmäiseen rajaan saakka, uhmaavaan jumalhäväisyyn,
+samoin kuten vei kirjallisen subjektivisminsakin, josta Fr. Tuglas
+muistokirjoituksessaan huomauttaa. Oksin kirjallisen subjektivismi
+oli niin johdonmukainen ja ylivoimainen, että hän lopulta ikäänkuin
+täydelleen uppoaa tähän sairaaseen minuuteensa.
+
+Jaan Oksin kohtalo oli kuolla Viron uusimman historian kaikkein
+dramaattisimpana päivänä. Hänen elämänsä sammui tallinnalaisessa
+köyhäinsairaalassa, viidentenäkolmatta helmikuuta 1918, jonka aamu
+näki Viron kymmentuntisen tasavallan viirin raatihuoneen tornissa,
+ja keskipäivä saksalaisten soturien juoksuhautakypärät. Hänen
+kuolinkamppailunsa, joka itse asiassa oli vain uneen vaipumista, alkoi
+kirkonkellojen tervehtiessä nuorta tasavaltaa ja päättyi Die Wacht am
+Rhein'in kaikuessa. Päivä, yhtä ristiriitainen ja vastakohtia täynnä,
+kuten henki, jonka se vapautti! Viikon kuluttua Oksin maalliset
+jäännökset kätkettiin köyhäinsairaalan hautuumaalle. Lehti, joka toi
+lyhyen tiedon hänen kuolemastaan, lisää yhtä lakonisesti: "Saattajia ei
+ollut".
+
+Elämäkerralliset tiedot Jaan Oksista ovat tällä hetkellä vielä
+joka ilmansuunnalla, eikä ole luultavaa, että tämän virolaisen
+kirjailijakulkurin vaiheet koskaan tulevat muodostamaan
+kuukausien ja vuosien kiinteätä ketjua. Hän syntyi 1884
+Parsamaan vallassa Saarenmaalla, suoritti kotisaarellaan Kaarman
+kansakouluopettajaseminaarin, ja oli kymmenisen vuotta takaperin
+opettajana Massun kansakoulussa Länsi-Virossa. Senjälkeen näyttää
+vaellushalu tarttuneen häneen, samalla kertaa kuin kirjallinen
+luomispakkokin. Hän ilmestyy eräänä päivänä Tarton nuorvirolaisiin
+kirjailijapiireihin ja katoaa taas järjettömästi vuosikausiksi,
+kunnes tiedot kertoivat hänen asettuneen kansakouluopettajaksi
+Samaran virolaiseen siirtolaan. Siellä hän koulutoimensa ohella
+kaupusteli siirtolaisille kirjallisuutta ja suunnitteli -- mirabile
+dictu! -- vasikannahkavälitysliikettä. Sodan syttyessä hän joutui
+sotapalvelukseen ja määrättiin Tallinnaan linnoitustöihin, mutta
+sairastui ennenpitkää luumätään ja tuli siirretyksi sairaalaan, jota ei
+enää jättänyt.
+
+Hänen elämänsä viimeisistä kuukausista, jolloin hän taas pitkistä
+ajoista oli jonkinlaisessa kosketuksessa uusien ja entisten
+kirjailijatovereittensa kanssa, on monta vertaa enemmän tietoja kuin
+koko hänen muusta elämästään yhteensä. Hänen tautiaan ei alussa heti
+tunnettu, vaan hoidettiin yksinkertaisena luuvalona hieronnan avulla,
+mikä tuotti sairaalle suuria tuskia. Myöhemmin, kun sen todellinen
+laatu oli saatu selville, kului Oksin elämä yhdestä leikkauksesta
+toiseen. Poikkeuksellista on hänen suuri välinpitämättömyytensä
+ruumiillisia tuskia kohtaan, josta kaikki silminnäkijät huomauttavat,
+hänen puhuessaan operatsioista kuin puunleikkaamisesta. Sekä lääkärit
+että sairaanhoitajat ovat yksimielisiä ylistäessään hänen erinomaista
+kärsivällisyyttään, joka ei milloinkaan puhjennut äänekkäisiin
+valituksiin. Sairautensa ajalla hän -- jumalkapinoitsija -- luki
+usein uutta testamenttia ja oli ennen kuolemaansa kysynyt papilta
+ehtoollista. Kirjalliset ystävät pitivät tänä viimeisenä jaksona
+hänestä huolta sekä rahalähetyksien että henkilökohtaisten käyntien
+kautta, mikä ei kuitenkaan estänyt häntä kuolemasta ypöyksinään,
+kenenkään läsnäolematta.
+
+Jaan Oks on kirjoittanut suuren joukon novelleja, -- erään arvelun
+mukaan useita satoja, -- runoja sekä eräänlaisia pitkiä, suorasanaisia,
+puoleksi tunnelmoivia, puoleksi filosofoivia yksinpuheluja, joita
+hän itse nimittää milloin "mielialoiksi", milloin "passage"'eiksi,
+paitsi sitä joitakuita esteettisiä ja arvostelevia kirjoituksia.
+Vähäinen osa niistä on ilmestynyt Noor-Eestin eri yhteisjulkaisuissa
+ja sanomalehtien palstoilla, viimeiset katkelmat Siuru-albumissa,
+verrattomasti suurimman osan sensijaan vaeltaessa erinimisten
+toimitusten paperikoriin. Tuglasen tietojen mukaan keskittyi Oksin
+kirjallinen luomisaika pääasiallisesti kahteen, kolmeen vuoteen,
+vuosien 1906--1909 välille, jolloin hän päivän mittaan usein taisi
+kirjoittaa 3--4 kertomusta. Eräässä yksityiskirjeessä Tuglaselle
+hän kirjoittaa juhlineensa kaksivuotisen kirjallisen toimintansa
+vuosipäivää ja samalla lopettaneensa sadannen novellinsa. Hänen
+kootut teoksensa, joitten ensimäisiä korjausarkkeja hän ei itse enää
+ennättänyt nähdä, ovat alkaneet ilmestyä kirjailijaliitto Siurun
+toimesta, toistaiseksi vain _Tume inimeselaps_ (Tumma ihmislapsi),
+novelleja ja _Kriitilised tundmused_ (Arvostelevia tunteita), esseitä.
+
+Ulkonaisesti Jaan Oks vaikutti epäilemättä yhtä sairaalloiselta
+ilmiöltä kuin koko taiteensakin, pään oikullisesta, ettei sanoisi,
+tylsämieliselle ominaisesta muodosta ja ihon vastenmielisestä
+värittömyydestä alkaen koko ruumiin velttoon kitukasvuisuuteen
+saakka. Harvoin on kai tilaisuudessa näkemään inhimillisen rumuuden
+traagillisuutta niin säälimättömässä ja sovittamattomassa muodossa,
+kuin tässä nuorvirolaisessa rumuuden runoilijassa. Yllään karkeat,
+harmaat sarkavaatteet, jalassa pitkävartiset huopasaappaat, koko
+ruumis yhtämittaa elehtien ja liikehtien, ikäänkuin tanssitaudin
+tapaamana, alituisten hermonytkähdysten tempoessa kasvojen ja raajojen
+lihaksia, sellaisena muistanevat kai useat silminnäkijät Jaan Oksin
+hänen Tarton käyntinsä ajoilta. Taikka kuten Friedebert Tuglas häntä
+muistokirjoituksessaan -- viimeisellä tautivuoteella -- kuvaa:
+
+"Näin ensi kertaa nämä luunlaihat kasvot, joita valkeat näppylät
+peittivät, nämä vesiharmaat silmät, punertavantakkuiset hiukset, harvan
+punaisen parran ja hampaattoman suun. Näin koko tämän kurjan ruumiin
+tuskasta sykkyrässä repalekasalla, povi edestä paljaana, jalat kiinni
+sidottuina, vastenmielisen veltot kädet riipuksissa yli vuoteen reunan,
+jonka takana oli seinää vastaan pystyssä kaksi kainalosauvaa, ikäänkuin
+kerjäläisen tunnusmerkit."
+
+Jaan Oks oli oikeassa nimittäessään itseään dekadentiksi: hän oli
+todella dekadentti, ruumiillisesti ja sielullisesti, taiteessa ja
+elämässä.
+
+
+2.
+
+Juuri lasta oli Jaan Oksissa, koskaan henkiseen täysimittaisuuteen
+ennättämätöntä, ikänsä sairasta ja lahjakasta lasta. Hänen
+päänsä paisui kuten vesipään lapsen, muodottomista ajatus- ja
+tunnemolluskeista, nimettömistä himoista ja vihasta. Hänellä oli lapsen
+kaikinpuolinen sekä inhimillinen että taiteellinen edesvastuuttomuus
+niin elämäänsä kuin taiteeseensa nähden. Molemmat olivat vailla
+suunnitelmaa, raketut kumpikin yksinomaan hetkestä, momentista. Hän
+vaistoi varmasti tämän lapsiheimolaisuutensa, samalla kun hänen
+sairas himonsa, kuten Dostojevskyn, ympäröi lapsen eroottisella
+mielikuvituksella. Ei ole suinkaan sattuma, että hän sekä runonsa
+että proosansa luonteenomaisimmissa saavutuksissa tuntee lapsena.
+Yhdessäkään runossa ei hänen synnynnäinen Kullervotunnelmansa ole
+saanut niin kirouslinkoovaa muotoa kuin runossa Lapsuus; yhdessäkään
+novelleistaan ei hänen aavistuksensa ole vienyt häntä niin lähelle
+ihmissielun alkuviettejä, kuin kertomuksessa Tumma ihmislapsi.
+
+Tässä lyhyessä, alun toistakymmentäsivuisessa novellissa on epäilemättä
+Oksin koko kohtalotragiikka.
+
+Harmaassa, sateeseen ja lokaan uppoavassa kylässä, jota Oks niin
+mestarillisesti on kuvannut toisessa novellissaan _Kylä_, on
+ummehtunut koulutupa, täynnä raskasta höyryä ja katkua, missä
+"taivutetaan selkärankoja", "keitetään neitsyeellisiä aivoja",
+sorvataan väkivaltaisesti pehmeitä lapsensieluja. Mutta näitten
+mustina pääskynpoikina riveissä kykkivien ihmislapsien joukossa on
+muuan, jonka aivoissa kasvaa nuori ja villi kotkanpoikanen. Tällä
+vähäisellä ja synkällä maalaispojalla, jonka silmät olivat kuin
+kysyvät kuilut, oli "vastalausehampaat", jotka hän sopivassa ja
+sopimattomassa tilaisuudessa iski joka ajatukseen. Häntä vainotaan ja
+kidutetaan sentakia, mutta se ei estä häntä päästämästä yhä uudelleen
+teräväkyntistä kotkanpoikaansa vasten vihatun kasvattajan naamaa. Mutta
+eräänä päivänä hän tekee julkean ja ennenkuulumattoman teon: hänen
+kotkanpoikansa uskaltaa kajota itse jumaluuteen! "Nyt löi ihmisten
+kesyttäjä kotkanpojan irtipäästäjää nenälle, suulle ja korville. Sitten
+heitettiin pieksetty nahka kyläkujalle kuolemaan."
+
+Pahoinpidelty, kapinallinen lapsi sensijaan pakenee ihmisiä ja heidän
+elkeitään korpeen, missä "taivaan suuret, haikeat silmät eivät himoitse
+eivätkä nuhtele". Hänet tuodaan kotiin, hän pakenee uudelleen,
+kahdesti, kolmasti, koko kylän väki hälyytetään etsimään, ja kotiin
+tuotua hänet suljetaan rangaistukseksi koppiin. Mutta kevään tullen
+lapsi karkaa vielä viimeisen kerran. "Villin vaellushalun kiduttamana
+lapsi lankesi jo ensimäisenä päivänä monta kertaa kumoon. Jälkeenjäänyt
+elintarmo ehätti taas, kiipesi poikaseen, kiskaisi käppyräisen ruumiin
+mullasta pystyyn ja nelisti huimasti, tätä möhkälettä tärisyttäen,
+tyrkäten, kuluttaen."
+
+"Kun tuo tumma Jokin taas kerran lapsen pystyyn kiskaisi, oli yö,
+ja kaikki ympärillä oudompaa ja huvittavampaa. Oli niin itsepäisen
+vapaata: säpin putoamista ei kuulunut."
+
+"Mutta viheliäinen ääni siellä sisuksissa, suussa ja jäsenissä, -- se
+odottakoon tyydytystään, kunnes kaikki juhlat on juhlittu." --
+
+"Hän ei hakenut mitään, eikä keväällä olekkaan mitään löydettävissä,
+mikä muistuttaisi mieleen tyhjänpäiväistä syömistä. On vain
+salaperäinen värinä oudoissa kohdin, unenkaltainen syyhytys, ikäänkuin
+tikkujen pistävä hipaisu. Ei ole mitään. Kaikki menee ohitse. Kaikki
+tuntemattomat kouristukset ruumiissa, polte kurkussa, rauhattomuus joka
+suonessa." -- --
+
+"Ei ole mitään erikoista. Hyvä vain, että on sellainen oudon-outo
+leposija, ja niin tiheät katajat väkevässä savimullassa."
+
+Ja tämä tumma ihmislapsi, jonka vapauden vietti on suurempi
+elämisenkin intohimoa, kuolee sankarillisesti nälkään, maksaen
+vapaudenpäihtymyksensä ilman vähintäkään napinaa hengellään.
+
+Sama sietämätön, surmaava ympäristö, ja sen yli kasvavan yksilön
+traagillinen vapausvaisto on samoin _Kylän_ johtoaiheena. Millaisella
+vihaisella huolellisuudella onkaan kuvattu tämä saarenmaalainen kylä:
+"Hukkuva keto kuin häviämäisillään ehtoiseen viluun usvaan, sinisenään
+jo syyskylmästä ja kuolemisen kivusta. Lakeus luo jo ensimäisiä
+varjojaan. On raskasta ja tuskallista. -- Missä lakeus päättyy, siellä
+on kuja, ja kujalla sitkeä loka. Likainen on tämän kylätien sotkettu
+sydän. Likainen ja läpeensä sotkettu jälkien syntymästä saakka,
+jolloin kaviot ja nälkiintyneitten lapsimukuloitten kantapäät, sorkat,
+rumat varpaat, puupyörät, virsut tai puoliympyriäinen saappaanrauta
+sotkivat siihen takertuneen loan. -- -- Suurella huolimattomuudella
+on kylä paiskattu keskelle lokaa. -- Tässä kylässä näyttää kaikki
+kumartavan kaiken edessä. Talot tekevät sen puitten edessä, omenatarhat
+kumartavat kaivonvinttejä. Niin elää kylä syysyössä, niin se viettää
+samoin suven selkeät päivät ja talven huurteiset ajat. -- Odotat, että
+ilman harmaat huurut hukuttaisivat koko tämän köyhyyden kalvaman kylän
+potevine naisineen, pöhöttyneine lapsineen, sikoineen likakuoppineen ja
+ikäkuluine veräjineen. -- Mutta usva haihtuu, ja savu kohoo ilmaan, ja
+tulevat uudet syysillat, vastenmielisyydessään samankaltaiset, uudet
+yöt ja uudet työt. Mutta ihminen -- -- -- elää kuin taikakehässä, kiroo
+ja rukoilee jumalaa avuksi, polttaa tupakkaa, pieksee lapsikantturaa,
+lukee ruokarukouksensa, pesee hyppysensä, kuorii perunoita ja kituu
+kasvussaan."
+
+Tässä kylässä elävät ihmiset "elukoitten keskellä, pöytien, tuolien
+ja rukkien välillä ja uunin vieressä." Mutta siellä elää myös nuori
+poika, joka syysöinä kuljeskelee yksin mustilla vainioilla ja
+uneksii mailmasta ja ihmissieluista, nähden luhtaniityillä tuhansia
+kangastuksia. Eräänä päivänä hän on kadonnut tietymättömiin. Ohdakkeet
+kasvavat hänen jälkensä umpeen, eikä hän ikinä palaja.
+
+Oksin vapauden vaisto on niin voimakas, että sille kaikki järjestetty
+yhteiskuntaelämä tuntuu sietämättömältä kahleelta, samoin kuten uskonto
+ja koulu hänestä ovat vain keinoja vapaan ajatuksen sortamiseksi.
+Jumalan hän on valmis ripustamaan alttarin reunaan, kuten huuhkajan
+tallin oven yläpuolelle. Kaikki ihmisten yhteys herättää hänessä
+inhoa ja pakenemishalua; kuten hän suorasanaisessa mieterunossaan,
+_Nimetön eläin_, kirjoittaa, hän haluaa "kiskaista henkensä kauemmaksi
+kaikesta, mikä ihmiselle löyhkää, päästä piskuisten, liesitulien luota
+suurille vapaille tulille, ja luolasta mihin ihmisen huoku on päässyt,
+rajattomiin saleihin". Hänen vaistonsa on kulkurin, on maankiertäjän,
+jonka ihanteen hän elämässään mahdollisuuksien mukaan toteuttikin.
+Kauniissa ja ylpeän itsetunnon täyttämässä runossa "Jäljettä", on hänen
+ihanteensa kadota unhoitukseen, katkaistuaan viimeisetkin siteet ja
+hävitettyään kaikki jäljet. Ja Oksin anarkistinen elämänkatsomus on
+varmaan sanellut seuraavat sanat:
+
+"Suurenmoista on olla välinpitämätön ja nauraa kaikkea luotua ja
+kaikkea luomatonta. Pilkata kuolleita, ilkamoida eläviä, se on
+mailmaahallitsevan voimantunnon latva, se on sen työ, joka on kaikki
+voittanut eikä enää viheliäisen taivaan alla mitään löydä, minkä edessä
+kumartua voisi."
+
+Oks oli epäilemättä anarkisti jo synnyltään. Siinäkin hän taas
+lähenee lasta; kuten lapsen, oli hänenkin hävityshalunsa suurempi
+kuin rakennushalunsa. Hän oli tullut mailmaan, kuten Strindberg,
+dynamiittipanos verissä, valmis räjähtämään milloin hyvänsä. Hän
+ei suotta Kylässä ylistä "pyhää hävittämistä": ("Hyvin huonosti
+on laita jo silloin, kun ei ole enää kuolemaa eikä syntymää, kun
+ollaan jo tuolla puolen hävittämisen, pyhän hävittämisen, niin ettei
+edes särkeminen maksa vaivaa.") Tai kun hän Nimettömässä eläimessä
+kirjoittaa: "Silloin sysäisit vielä kerran, nähdäksesi verta,
+rauniokasoja, kidutusta ja jätteitä ja tervehtyäksesi tiedosta:
+olen saanut tehdyksi kaikkein enimmän pahaa. Herra nielaiskoon
+mahdollisuuden rakastaa toista tai kuolettakoon ihmisissä jo
+alkuidussaan senkaltaisen mielialan, missä ei ole enää rattona
+kidutusta, halveksumista ja kuristamistuskaa."
+
+Häntä huvittaa luoda mielikuva mailmasta, jossa ei ole enää aviota,
+jossa ihmiset, "linnut, vihreä sammakko, ristilukki, uunisirkka, kaikki
+olisivat enkeleitä, -- kuten työmehiläiset". Ja tässä tulevaisuuden
+kangastuksessa kiehtoo häntä juuri "seppeleitäkin korkeampi kunnia"
+olla maanpinnalla viimeinen, itse vapaaehtoisesti lopettaa elämä!
+Eräänlainen toisinto Tolstoin askeettisesta mailmanlopun ihanteesta
+virolaisen kyläanarkistin aivoissa!
+
+Hänen asenteensa on alun alkaen yhteiskunnan luonnollisen vihollisen.
+Hänessä on elämän ja yhteiskunnan lapsipuolen synnynnäinen vastarinta
+kaikkia parempiosaisia kohtaan, kuten hän Tummassa ihmislapsessa
+sarkastisesti tunnustaa: "On jotain kaameata ja typerää olla
+tarmokas, kaunis, hyvä ja kunniallinen." Niinkuin Strindberg
+loppuun saakka oli palvelijattaren poika, niin pysyi Oks loppuun
+saakka samana "kahdenkertaisena äpäränä", jota hän niin suurella,
+mutta väärentämättömällä kyynillisyydellä kuvaa, -- joka syntyy
+krouvirakkaudesta, kasvaa takapihojen löyhkässä, ensimäisenä
+taiteellisena kasvattajana päihtyneen äidin laulunrenkutus, ja joka
+näkee isänsä ensimäistä ja viimeistä kertaa hirttonuorassa.
+
+Tämä syntyperä -- todellinenko vaiko mielikuvituksellinen? -- painaa
+häntä häpeänä, jonka hän tuon tuostakin vetää esiin lietsoakseen sillä
+kostonliekkiään. Ja niin leppymätön ja julkea on tämä viha, ettei se
+sammu edes kuolinvuoteellakaan, vaan leimahtaa yksityisissä runoissa,
+jotka Oks kahden leikkauksen välissä kirjoittaa kirjankansille, näissä
+katkelmissa, jotka tuskin enää ovat runoa, vaan voihketta, huutoa,
+huokausta, kirousta, hänen toivoessaan kykenevänsä kostamaan isänsä
+tyttärille samalla mitalla äitinsä häväistyksen:
+
+    Tean, et enne sündimisi sa
+    julgesid mind emas teotada,
+    tean, et pärast sündimisi ma
+    emaga sain pisarates leotada,
+    äga nüüd on sinu tütred suured,
+    mina helev mees,
+    nüüd on sinu tütred lahti minu ees!
+
+(Tiedän, että ennen syntymääni rohkenit minua solvaista äidissäni,
+tiedän, että jälkeen syntymäni sain keralla äitini kyynelissä kylpeä,
+mutta nyt ovat tyttäresi suuret, minä uljas mies, nyt ovat tyttäresi
+tarjolla minulle!)
+
+Jaan Oksin taide on ääni loasta, on proletariaatin ääni. Epäilemättä
+hän rakastaa lokaansa, hän viihtyy siinä, tottumuksesta tai
+luontaisesta kiintymyksestä, pyytäen saada edelleenkin "ylenkatsoa ja
+nauraa loassaan". Hänellä on sairaalloinen taipumus kuvata kaikkea
+iljettävää ja inhoa herättävää, hänen vertauksensa ja käänteensä
+ovat usein etovan vastenmielisiä. Mutta tämä runouden takapihan
+taimi, rikkaläjällä kasvatettu, rakastaa samalla kauneutta, siitä
+hänen traagillinen ristiriitansa. Taiteilija on hänen sanojensa
+mukaan "karmeuden todellinen pappi", -- hän, kaikenkapinoitsija,
+tunnustaa taiteen "Ainoaksi, jota palvellessaan ihminen ei tunne
+häpeää". (Arvostelevia tunteita.) Hän, jolle hävittäminen on
+muuttunut intohimoksi, voi toisena hetkenä hartaudella ylistää elämän
+arvoa "kauneuden syvyyttä". Hän, joka on valmis heittämään jumalan
+rikkatunkiolle, kirjoittaa seuraavana hetkenä palavat sanat: "Sisääsi
+tahdon tunkeutua, ymmärrätkö, jumala, sisääsi, vaikka sillä kadottaisin
+kaiket elämäni".
+
+Kaikki hänen tunteensa ovat ristiriitaisia, hänen heittelehtiessään
+koko ajan äärimmäisyydestä toiseen. Yksinäisyys, joka äsken oli hänelle
+ainoa turva ja onni, joka yksin suojeli häntä "pieniltä, vihaisilta
+ajatuksilta", kalvaa häntä seuraavana hetkenä synkkänä orpoutena.
+Hän, joka kerran tahtoi olla kaikille: "uppo-outo, tuijottaa kutakin
+kurkoitettua kaulaa, kuten jääkarhu kameelia", kirjoittaa verhotulla
+alakuloisuudella ihmisistä, jotka ovat "toisilleen tuntemattomia,
+outoja, kuten keskenään koivikon koivut". Kuolinvuoteellaan hän on
+kuulevinaan kuin humuna läpi vuoren toisten äänet, silmännäkemättä.
+Ja niin hän kysyy eräässä runosirpaleessaan lapsen ja sairaan
+avuttomuudella: "Mikä on kasvattanut välillemme vuorien ketjun?"
+
+Mutta uupuessaan vastalauseistaan, kapinastaan ja uhmastaan,
+hän voi huitasta kämmenellään elämää kuten härnäävää kärpästä.
+On kuin kaukaista kaikua Salomonin Saarnaajan filosofiasta
+hänen sanoissaan: "Sillä kaikki on mieletöntä: ihminen
+satunnaisessa tarkoituksettomuudessaan, -- ja ihminen määrätyssä
+tarkoituksellisuudessaan".
+
+Jotain stoalaista tyyneyttä on sensijaan hänen kuolemankäsityksessään,
+jonka hän ikäänkuin ennakkoaavistuksella on haahmoitellut
+kertomuksessaan "Vanha matruusi", kuvauksessa vanhasta paatuneesta ja
+kyynillisestä merikarhusta, joka ajattelijan rauhalla odottaa loppuaan.
+"Hänessä ei kuolema herätä suurempaa hirmua kuin aamuinen laivanlattian
+pesu eikä suurempaa mielenkiintoa, kuin ankkurinnosto. Vain hieman
+kärsimättömyyttä sielussa, että on pakko käydä niin voimattomaksi ennen
+todellista pysähdystä."
+
+Jaan Oksin elämä oli sidottu syntymään ja kuolemaan, mutta näitten
+kahden kahleen välillä kohosi hänen elämänsä kaari lyhyeen ja
+kapinalliseen pingoitukseen.
+
+
+3.
+
+Oks ei vetoo älyyn, tuskin tunteeseen, vaan tajunnanalaiseen
+aavistukseen; hän ei kuvaa tunteita vaan viettejä, vapauden,
+elämänjatkamisen alkuvaistoja. Läpi koko hänen runoutensa kuultaa
+sairas ja himokas viettielämä. Hän ei tahdo tai ei osaa sulkea
+sairaita intohimojaan toisiin, vieraisiin minuuksiin, vaan antaa ne
+semmoisinaan, paljaaltaan, lyyrillisinä, subjektiivisina purkauksina;
+sentähden on, varsinkin hänen runoissaan, sekä loppusoinnullisissa
+että suorasanaisissa, eräänlainen hirvittävä ja kyynillinen tunteen
+alastomuus. Mutta kaikki alastomuus vaikuttaa ensi hetkessä
+vierastavalta, esteettisinkin, sitä enemmän verhottomat himot.
+
+Nälän suhteen Oks on täysin suvereeni, se on ainoa vieteistä, jonka
+hän vallitsee, jota hän mainitsee halveksumalla, nimittäen elämää
+"periodilliseksi aterioimiseksi". Hänen tumma ihmislapsensa ei liioin
+uhraa ajatustakaan "tyhjänpäiväiselle syönnille", kuollessaan nälkään
+keväisessä metsässä.
+
+Sensijaan on viha hänelle tervetullut kiihoitustila, hän innoittuu
+siitä, kuten rakkaudestakin, se hedelmöittää hänen tunteensa ja aivonsa
+ja panee liikkeelle hänen kuvitusvoimansa. Hän puhuu vihasta, "joka
+antaa hänelle koko hänen elintarmonsa", vihasta, joka tekee ihmisen
+nuoreksi uudelleen ja puhaltaa hehkumaan elonhiilet. Hänen tumma
+ihmislapsensa on "pieni, ylpeä ja _vihainen_". "Ja silloin halajat,
+että kaikki ryhtyisivät vastarintaan, pitäisivät ajatuksiasi pikkuisina
+käärmeinä, silloin tuntee janoa ryhtyä johonkin jättityperään,
+jättiviisaaseen, johonkin mielettömyyteen, tehdä jotain, mikä vastaasi
+sadattelee ja taistelee, joka vihastuttaa ja väsyttää." Kuinka täynnä
+vihan hekkumaa ovatkaan sellaiset runot kuin Lapsuus tai Kadulla!
+
+Alkuperäisin, mutta samalla sairain on Oks kuitenkin kuvatessaan
+viettiä, joka hänelle on samanarvoinen kuin elämä: rakkautta. Rakkaus
+on epäilemättä erehdyttävä nimi sille paljaana palavalle, alastomalle
+alkuvoimalle, jonka ilmauksen Oks näkee kaikkialla. Hän itse nimittää
+sitä Himoksi. Koko luonto on hänelle sukupuolellinen, itse maasta
+alkaen ajatuksiin saakka, jotka "kaks'sukuisina muotoina karkeloivat ja
+toisiaan hedelmöittävät". Hänen mielikuvituksensa kiertää herkeämättä
+sukupuolellisten tilanteitten ympärillä, mäen kukkulat muistuttavat
+hänelle raskaita naisia, vakoon kylvetyissä perunoissa ja vesalepissä
+hän näkee hedelmöitymisen intohimon. Hän kirjoittaa "kiimaisista
+luhdista ja rivosti humisevista puista", palaten näihin kuviinsa
+erotomaanin itsepintaisuudella.
+
+"Himossa on elämä itse ja elämänsakka". Oksin suorasanaisilla
+mieterunoilla on yksi ainoa aihe, ne ovat täynnä ajatusten
+Astartetanssia. Ja tähän hillittömään, peittelemättömään himoon, joka
+tuntuu sulattaneen runoilijan koko olemuksen ikäänkuin alkuelementiksi,
+sekaantuu samalla herjaava ylenkatse, aitostrindbergiläinen
+naishalveksunta, ei älyllinen eikä harkittu, vaan syvästi vaistottu
+viha eri sukupuolien välillä, joka ei häviä edes rakkauden ja yhdynnän
+hetkenäkään. Hän kostaa orjuuden, johon sukuvietti hänet pakoittaa,
+loppumattomilla solvauksilla, samoin kuin pettymyksen, joka väistämättä
+seuraa aistien huumetta. Hän nimittää naisia poikkeuksetta "naaraiksi",
+ikäänkuin joka hetki alleviivatakseen heidän sukupuolellisuuttaan,
+"ihmiskunnan matelijoiksi". Hänen vanha merimiehensä sanoo vielä
+kuolinvuoteellaan papille, joka yrittää herättää hänessä sovinnollista
+mielialaa: "Naisten kanssa tahtoisit minut lepyttää? Älä tuokkaan niitä
+tänne, mokomia! Milloinkaan en halua senkaltaisia ihmisiä tuntea,
+ihmisiä, jotka viheliäistä maanpäällistä elämää jatkavat kaikkien
+kärsimykseksi. -- Halveksin heitä filosofian pohjalta."
+
+Ja niin päätyy Oks tässäkin palvonnassaan herjaukseen, pyhänhäväisyyn,
+oman himonsa esineen häikäilemättömään herjaukseen, ikäänkuin ei
+keksisi kyllin lokaa, millä ryvettää tätä omatekoista Astarte-alttaria.
+
+"Kaikki ovat samankaltaisia, sekä se, joka ensi hymyjään hymyää, se,
+joka on saanut kyllääntyäkseen, että se, joka ennen kuolemaansa pyhää
+ehtoollista nauttiessaan vanhuutensa varjosta nuorta pappia himoitsee.
+Missään ei löydy toisenkaltaisia, -- käy vaikka halki taivaitten ja
+helvettien ja astu maan päälle, vakoillaksesi yhtämittaa suurilla
+tienristeyksillä."
+
+Epäilemättä on herjaaminen ollut muuan Oksin suurimpia intohimoja.
+
+
+4.
+
+Oks oli sekoitus kykyä ja hermosairasta. Hänen luomistyöllään on täysin
+patologinen ilme, se on sairas, väkivaltainen toiminta, ikäänkuin
+äkillinen ja sokaiseva verentungos aivoihin. Aivan samoin kuten
+elämänvietti ehätti hänen tumman ihmislapsensa, nelistäen ja kuluttaen,
+samoin mahtoi luomispakkokin aika-ajoin ehättää Jaan Oksin, pakoittaen
+hänen sairaat aivonsa vihaiseen vireeseen, puristaen niistä myrkkyä
+ja kähyä, -- jättääkseen hänet yhtä äkkiarvaamatta. Ei riitä lukea
+hänen painettuja teoksiaan, vaikka niissäkin tuntuu tämän ryöppyävän,
+syytävän luomisen merkit. Käsikirjoituksissa sensijaan, joita
+karsimatta ja järjestämättä ei milloinkaan olisi voinut painattaa,
+viettää Oksin sairas kirjallinen luomisvietti todellisia orgioita.
+Täytyy tehdä kieltämättä itselleen väkivaltaa niitä lukeakseen: koko
+ajan on kuin aluttoman, loputtoman sanaryöpyn alla, johon ajatuskin
+on hukkua. "Hän loi, kuten tulivuori, joka samalla voimalla sinkoo
+kohti taivasta sulaa metallia ja tuhkaa", sanoo Jaan Oksista Tuglas.
+Sivumääriä ajatuksetonta vatvomista, kolminkertaisesti sanoja, sanoja,
+sanoja, hulluinhuoneen järjetöntä houretta, ja yhtäkkiä kaiken
+tukahduttavan ajatuskuonan alta kirkas ajatus, niin alkuperäinen, kuin
+olisi se ensi kertaa ajateltu vasta näissä poloisissa aivoissa. Tämä
+ajatus voi olla loukkaava, häväisevä, täynnä traagillista sarkasmia ja
+kyynillisyyttä, mutta se on uusi!
+
+Oks itse sanoo kerran taidetta "fysiologiseksi tarpeeksi, sielulliseksi
+uloshengitykseksi." Juuri siten on epäilemättä hänen oma taiteensa
+syntynyt. Hän itse on epäilemättä mahtanut siihen tuiki vähän. Hän ei
+ole kai milloinkaan muistanut sellaisia tyhjänpäiväisyyksiä olevan
+olemassakaan, kuten tietoinen työ, taiteellinen rakenne. Voi olla, että
+hänellä häämöittää jokin päämäärä liikkeelle lähtiessään, jokin kuva,
+jokin mieliala, jonka hän tahtoo pyytää kiinni, mahdollisesti jokin
+hämärä juonikin. Mutta hän kulkee tietään kuten lapset, hän poikkee
+joka suunnalle tien oheen, pysähtyy jokaisen nähtävyyden kohdalla.
+Niin hän aloittaessaan kertomustaan Koulumestarin hevonen epäilemättä
+todella on aikonut kuvata juuri tätä hiirakkoparkaa ja sen vaiheita,
+mutta sensijaan kuvaakin kaikkea muuta, kylää ja kylänmiehiä, niittyjä
+ja veräjiä, kunnes unohtaa tykkänään sekä koulumestarin että hänen
+hevosensa.
+
+Kieltämättä kärsivät Oksin teokset kauttaaltaan katkonaisuudesta ja
+hämäryydestä, joka ei suinkaan aina kätke syvyyksiä, vaan hyvinkin
+tavallisia ajatuksen matalikkoja. Mutta toisinaan tuntuu Oksin
+lauseissa, kuten niistä on sanottu, kolme mittasuhdetta, ikäänkuin
+sanojen merkitys niitten hämäryyden vuoksi olisi joka suuntaan venyvä,
+avaisi mahdollisuuksia joka taholle. Ja niin tahtoisi nähdä Oksin
+pitkät yksinpuheluhoureet kuin tiheässä, näkymättömässä seulassa, josta
+yksitellen ajatusten akanain seasta varisisi selvä vilja.
+
+Hänen sairaissa aivoissaan eivät estävät keskukset kai milloinkaan
+ole olleet toiminnassa, mikään ei kyennyt hillitsemään tätä rajua
+koneistoa, sen kerran käyntiin päästyä. Hänen tuotteliaisuutensa
+lyhyenä luomiskautenaan oli grafomaanin tuotteliaisuutta. Hänellä oli
+kiire, ikäänkuin olisi aavistanut luomisaikansa, ehkä elämänsäkin
+lyhyyden. "Sallittakoon ihmisen elää vain vuosi, silloin hän ei
+nukkuisi eikä kuluttaisi aikaa hautaa varten valmistuakseen."
+
+Yhtä mahdotonta oli hänelle ajatustensa järjestely, suvereenilla
+huolettomuudella hän jätti sen toisten tehtäväksi. Hän on teoksistaan
+yhtä huolimaton kuin kala kudustaan, hän jättää ne kohtalon ja
+sanomalehdentoimituksen huomaan, häviöön tai ylösnousemukseen, se
+on hänelle yhdentekevä. Miten muut niitten suhteen menettelevät,
+kenen käsiin ne joutuvat, mitä niistä loppujen lopulta on jäljelle
+jäävä, -- kaikki kysymyksiä, jotka eivät häntä liikuta. Ainoastaan
+eräässä yksityiskirjeessä Fr. Tuglaselle voi aavistaa jonkinlaisen
+levottomuuden, joka kuitenkin pikemmin on järkkymätöntä itsevarmuutta:
+"Seitsemän vuotta sanokoot arvostelijamme, ettei teoksilla ole
+minkäänlaista taidearvoa, kahdeksantena vuonna on heidän kuitenkin
+tunnustaminen, että on."
+
+Kuten hän erästä arvostelevaa kirjoitustaan nimittää
+"improvisatsioksi", niin oli hänen tuotantonsa kauttaaltaan
+improvisatsiota, kirjoitettu luojaties milloin ja minkälaisten tuiki
+maallisten aherrusten lomassa, vihkokorjausten, liikearvioitten
+välissä. On oikeastaan aivan arvoituksellista, minä väliaikoina
+hän ehti hankkia itselleen senkin esteettisen ja kirjallisen
+puolisivistyksen, mikä hänellä joka tapauksessa oli.
+
+Hänen taiteensa luonteesta seuraa semmoisenaan, ettei sillä voinut olla
+minkäänlaista kehitysviivaa, tällä taiteella, jolta puuttuu kokonaan
+juuri viiva, joka on kokoonpantu ikäänkuin vihan ja himon tuulispäässä,
+omassa raivossaan kiertävistä pisteistä. Oksin pirstaleinen ajatus
+ei olisi milloinkaan kyennyt kulkemaan pitkin suoraa viivaa, yhtä
+vähän kuin hänen kehityksensäkään. Se päättyi itseensä, kuten
+piste. Hänen henkinen sisältönsä ei ollut luotu elimellisesti
+kehittymään, ei laajentumaan mihinkään suuntaan, eikä kypsymään siitä
+raaka-ainestilasta, missä se oli. Se oli luotu vain purkautumaan
+sellaisenaan, yhdellä kertaa.
+
+Jaan Oks on epäilemättä Noor-Eestin omituisimpia ilmiöitä. Hänellä
+oli ylimyssielu, köyhälistöruumiiseen kuolemaan saakka kytketty, --
+ruumis, joka ei koskaan voinut vapautua kyläkujasta ja himosta, ja
+mielipuolisuuden kanssa kamppaileva sielu, joka kauneuden ikävässään
+lohduttautui herjauksilla. "He olivat kuin tylsän seipään lävistämät,
+osaksi maankamarassa kiinni, toisen olemuksen osan karkeloidessa
+keinuen taivaan alla, kuten rauhaton, siunaamaton uhrisavu." On jotain
+sankarillista hänen uhmaavassa jumalhäväisijäasenteessaan, on jotain
+traagillista tässä rujossa kyvyssä, jonka taide on kuin rumuuden uhria
+saavuttamattomalle Kauneudelle.
+
+
+
+
+A.H. TAMMSAARE
+
+
+Synt. v. 1878 Tammsaare-Põhjan talossa Järva-Madisen pitäjässä
+Tallinnanmaalla. Harjoittanut lakitieteellisiä opintoja Tarton
+yliopistossa. Toiminut sanomalehtialalla. Teoksia: _Rahaauk_ v. 1907,
+_Uurimisel_ v. 1907, _Pikad sammud_ v. 1908, _Noored hinged_ v. 1909,
+_Ãœle piiri_ v. 1910, _Vanad ja noored_ v. 1913, _Poiss ja liblik_ v.
+1915, _Keelest ja luulest_ v. 1915, _Kärbes_ v. 1917, _Varjundid_ v.
+1917.
+
+
+1.
+
+Virolainen kaupunkilaistumiskulku, sekä sielullisena että ruumiillisena
+ilmiönä, siirto kylästä kaupunkiin, henkisen ilmapiirin vaihto,
+niin kuvaava nykypäivien Virolle, muodostaa tavallaan pohjan, jolle
+on rakentunut nuorvirolaisen novellistin H. Tammsaaren hieman ohut
+kirjallinen tuotanto.
+
+Tammsaaren teokset eivät tosin tarjoa minkäänlaista kuvausta
+muuttuneesta yhteiskunnallisesta perustasta, mille nykyinen virolainen
+kaupunkiyhteiskunta nojautuu, ei sen luomasta tyyppien moninaisuudesta,
+ei edes liikunnosta kulttuurisiirrosta, joka herkeämättä muuttaa
+kaupunkifysiognomiaa. Se ei ole mitään nykyaikaista kaupunkirunoutta,
+hymniä kivimuureille ja sähköradoille, ei alkua epopeaan tulevaisuuden
+virolaisesta suurkaupungista. Se yrittää yhtä vähän kiinnittää
+Tarton vatvovaa lammikkotunnelmaa kuin Tallinnan kuumeista
+satamanousukasilmettä. Kaupunkia itseään, aineellisena todellisuutena,
+siinä tuskin on olemassa. Eikä siinä liioin tapaa mitään johdonmukaista
+sielullista kehitysketjua; Tammsaaren henkilöt ovat näennäisesti
+täydelleen irrallisia, niinkuin eivät kuuluisi mihinkään yhteiskuntaan
+tai suurempaan ihmisten yhteyteen. He muodostavat vain "psykologisen
+ykseyden", kuten heistä sanoo Friedebert Tuglas. Heillä ei ole
+entisyyttä eikä tulevaisuutta, ei siteitä mihinkään suuntaan. Ja
+kuitenkin, siitä huolimatta, on heistä joka-ainoa sellaisenaan
+virolaisen sivistysmurroksen, kaupunkilaistumiskulun tulos.
+
+A.H. Tammsaare, samoin kuin muutkin nuorvirolaiset, harrastaa
+kaksinimisyyttä ja kirjallista naamioleikkiä; kuten Grünthalista
+sukeutuu Ridala, Aavikista Randvere ja Mihkelsonista monta vertaa
+romanttisemmalta kajahtava Tuglas, niin on A.H. Tammsaarekin milloin
+Anton Hansen, milloin Tammsaare. Hän merkitsee tyylinvaihdoksensa aina
+uudella kirjallisella kyltillä.
+
+Tammsaare on huvittava toisinto nuorvirolaista tyyppiä,
+eroavaisuuksineen ja yhtäläisyyksineen. Yksityispiirteiltään
+hän voi muistuttaa milloin yhtä, milloin toista kirjallisista
+tovereistaan, mutta kokonaisuudessaan on hänen henkinen fysiognomiansa
+hänen yksityisomaisuuttaan. Hän on persoonallisuus, kaikesta
+värittömyydestään huolimatta. Ensi silmäykseltä hän näyttää toisen
+nuorvirolaisen novellistin, Friedebert Tuglasen, täydelliseltä
+vastakohdalta; Tuglas pyrkii synteettiseen fantasianäkemykseen,
+Tammsaare sielulliseen analyysiin; Tuglasen värit ovat pehmeätä,
+hivelevää liitua; Tammsaare käyttää kovanumeroista lyijykynää.
+Ohutverisyydestään huolimatta Tammsaare hyvin harvoin vaikuttaa
+artistiselta, kuten Tuglas miltei poikkeuksetta, huolimatta
+mielikuvituksellisesta täytelyydestään. Mutta heillä on selvät
+älylliset yhtymäkohtansa, joskin Tammsaaren äly on kuivempi ja
+mehuttomampi kuin Tuglasen; heidän satiirinen taipumuksensa on sukua,
+ja he koskettavat toisiaan viivanalaisissa koserioissaan, joitten sävy
+usein on hämmästyttävän samankaltainen, vaikka Tammsaaressa onkin monta
+vertaa enemmän ammattijuttelijaa. Tuglasen tyyli aateloi pienimmänkin
+sanomalehtipakinan; se muodostuu hänellä aina vähäiseksi tutkimukseksi,
+taiteelliseksi lastuksi; Tammsaaren synnynnäinen sanomalehtimieskyky
+ohentaa tarvittaessa raskaimman ja vakavimmankin aiheen kevyeksi
+jutteluksi. Hän on nautintoihminen, ilmeisin hedonistisin taipumuksin,
+nuorvirolaisista kieltämättä samalla humaanisin, vaikka hänen
+suvaitsevaisuutensa ja inhimillisyytensä juuret juontavatkin ehkä yhtä
+syvälle suureen välinpitämättömyyteen kuin suureen kaikenymmärrykseen.
+
+Tammsaare on oman kirjallisen sukupolvensa keskuudessa ohuin,
+mielikuvitusköyhin ja todellisuusvaistoisin. Hän on ainoa
+nuorvirolaisista, joka häikäilemättä tarttuu päivän probleemeihin
+ja ympäröivään elämään, joskin hänen probleeminsa ovat yksinomaan
+sielullisia ja kuvatun elämän näyttämö useimmissa tapauksissa
+ahdas virolainen ylioppilaskomero. Hänen kirjansa ovat alun alkaen
+antaneet aihetta kaikenlaisiin yhteiskunnallisiin, rotuhygieenisiin,
+kasvatusopillisiin ja siveyskysymyksiin, vaikka hän itse ei ole
+vihjauksellakaan vikapää niitten asettamiseen. Ainakaan ei mikään
+liene hänestä etäämpänä kuin vastauksen antaminen. Erehdys olisi
+epäilemättä luulla, että esimerkiksi Tammsaaren novelli _Yli rajan_
+olisi kirjoitettu ratkaisemaan ennen-avioliittoista sukupuolikysymystä
+tai mahdollisesti naisen äitiys- ja riippumattomuusprobleemia.
+Tammsaarea on hyvin yksinkertaisesti vain huvittanut viskata kivi
+yhteiskunnalliseen lammikkoon, _épater le bourgeois_, kuten Friedebert
+Tuglas hänestä sattuvasti sanoo, härnätä porvaria, vähäinen epäilevä ja
+miksikä ei! poikamaisen frivoli hymy suupielessä.
+
+Tammsaaressa on epäilemättä kosolta kirjallista pahankurisuutta;
+hän vetää hyvin mielellään yleisöään hiukan nenästä, kuten
+Kärpänen-novellissa ylioppilas Kulno, joka puheellaan saa koko
+kuulijakuntansa petkutetuksi, tai Vivahduksia-novellin päähenkilö, joka
+hänkin rakastaa tällaisia pieniä kirjallisia jalkakoukkuja.
+
+Muuten, mitkään Tammsaaren ominaisuuksista eivät esiinny erityisen
+silmiinpistävässä mittakaavassa, eräänlainen keskimittaisuus on
+päinvastoin niille tunnuksellista. Poikkeuksen tekee ehkä ironia.
+Tammsaaren taipumus ivaan on varmaan synnynnäinen, hänen äänenpainonsa
+on luonnostaan ivallinen, kuten Suitsin luonnostaan pateettinen.
+Tammsaarelle ei ole olemassa minkäänlaisia arvovaltaisia aatteita
+tai henkilöitä, ei mitään koskematonta aluetta. Hänen ivansa on
+usein kyltynyttä, väsynyttä, neulanohutta, harvoin erityisemmän
+pahanilkistä, mutta se ei suinkaan ole mitään attikalaista, ei myöskään
+valtameren kirpeästi väkevöittävää suolaa; sen prosenttimäärä on
+suunnilleen sama kuin suolapitoisuuden virolaisessa Länsimeressä.
+Ja Tammsaaren kieltämätön kyynillisyys, joka esiintyy sekä
+aiheitten että tilanteitten valinnassa, on sekin enimmäkseen samaa
+tahallista kiusoittelua, ärsytyshalua, kotitekoista virolaista
+ylioppilasboheemisävyä.
+
+On kuitenkin muuan ominaisuus, joka näyttää olevan eroittamattomasti
+yhdistetty Tammsaaren henkiseen olemukseen. Se on epäily, skepsis.
+Se on usein vain filosofoivaa pintaleikittelyä, tapaa, muotia,
+vuorosanakimallusta. Mutta se on epäilemättä syöpynyt pintaa
+syvemmälle; kun tammsaarelaiset pohjakerrostumat syystä tai toisesta
+joskus paljastuvat, tapaa joka kerta juuri väärentämättömän skepsiksen,
+vailla vähintäkään teennäisyyttä tai keimailua. Mahdollisesti onkin
+tämä skepsis, harmaa kuin home ja syövyttävä kuin se, tammsaarelaisen
+kirjailijaluonteen ydin. Tammsaaren skepsis ei ole vapauttavaa,
+särkemisriemussaankin luovaa, myönteistä epäilyä. J. Luiga nimittää
+tammsaarelaista skepsistä _tunteen_ skepsikseksi, joka ei synny
+henkisestä kehityksestä, vaan tunteen rappeutumisesta. Ja toden teolla
+ei pääse ajatuksesta, että Tammsaaren epäily on oikeastaan kokonaan
+kielteinen ominaisuus, puute, kyvyttömyys minkäänlaiseen hartauteen;
+häneltä puuttuu, niin sanoakseni, uskonnollinen elin.
+
+Jokaisella kirjailijalla on pohjavärinsä. On kirjailijoita, ärsyttäviä,
+sytyttävän punaisia, on sinivalkoisia kirjailijoita, on toisia, joitten
+värissä on myrkkyä, kuten hullukaalin keltasinipunervassa kukanterässä,
+on kirjailijoita, ylimyksellisiä, kuten ajan kauhduttamat välivärit.
+
+A.H. Tammsaaren pohjaväri on harmaa. Ei mikään harmaan lukuisista eri
+vivahduksista, ei keltaisen, punaisen eikä sinisen sekoittama, vaan
+yksinkertaisesti vesiharmaa, värittömyyden väri.
+
+
+2.
+
+"Hermot ovat kulttuuria, -- sentähden, enemmän hermoja, enemmän
+hermoja", huudahtaa muuan Tammsaaren virolaisista "nuorista sieluista",
+ylioppilas Kulno.
+
+Siirto maalta kaupunkiin tai oikeammin kaupunkikulttuuriin ei
+merkitse suinkaan vain parissa sukupolvessa tapahtuvaa luuston ja
+lihasten volyymin vähenemistä. Eivät vain kasvonpiirteet, kädet
+ja jalat hienostu rakenteeltaan jatkuvasti muuttuneen elintavan
+takia, ennenkaikkea muuttuu ja hienostuu hermorakenne. Kulno on
+oikeassa: sivistystason nousu on pääasiallisesti hermokehitystä. Ei
+tietomäärän, ei älyllisen pääoman suuruus voi koskaan luoda yhtä
+suurta sivistyksellistä eriasteisuutta, kuin juuri hermoston enemmän
+tai vähemmän viljelty herkkyys, sen vastasäteilyn rikkaus, sen
+nautintomahdollisuus ja kärsimiskyky.
+
+Voi puhua ihmisten "herkistämisestä", kuten valokuvaaja levyjensä.
+
+A.H. Tammsaare on suorittanut siirron kylästä kaupunkiin, -- sekä
+henkilökohtaisesti että kirjallisesti. "Tous les chemins vont vers la
+ville", kuten Verhaerenin sanat kuuluvat.
+
+Hän vaihtaa aihepiirinsä yhtä perinpohjaisesti, kuten vaihtaa
+tekotapansa. On yhtä suuri hyppäys Tammsaaren rehellisestä ja karusta
+naturalismista hänen ääriviivattomaan impressionismiinsa, kuin hänen
+pikkueläjäinsä, maattomain, irtolaisten, loisien ja mökkiläistensä
+kylästä, jossa ei ole muuta vaihtelua kuin torailu ja tulipalot,
+syntymä ja kuolema, hänen käsitteelliseen kaupunkiinsa. Vain pohjaväri
+on sama: Tammsaaren realismi on yhtä kuivan harmaata kuin ikinä
+hänen impressionisminsakin. Hänen talonpoikaiskuvauksissaan, jotka
+poikkeuksetta liikkuvat niin alhaisella yhteiskunnallisella asteella
+kuin suinkin, rehkii ja matelee inhimillinen elämä, näköjään vähääkään
+välittämättä tekijästä ja hänen tahdostaan, kaikkinäkevän luojan
+auringon alla. Vaimo ompelee rauhallisesti miehensä sairasvuoteen
+ääressä tälle kuolinpaitaa ja synnyttää lapsen samalla hetkellä,
+kun isä toisessa huoneessa heittää henkensä. Vanha isäntä ja renki
+työskentelevät pellolla, heidän vuorosanojensa vaihtoon, kysymyksestä
+vastaukseen, menee kokonaisen vaon kyntöaika. Akka ja ukko elelevät
+vuosikymmeniä samaa etanan kuoreen mahtuvaa elämäänsä, kunnes
+kuolema toisen korjaa. Ja paljaimmillaan tämä harmaa arkiaherrus
+on kertomuksessa _Kaksi paria ja yksi ainoa_, kahden kinastelevan
+mökkiläisperheen ja heidän yhteisen loisensa, Taidi-Laidin, tarina,
+kerrottu armahtamattomalla, kaikki tunkiokasat paljastavalla verismillä.
+
+Tammsaaren kaupungilla ei ole edes niitäkään harvoja varmoja
+ääriviivoja, mitkä hänen kylällään. Se on erinomaisen utuinen
+ympäristö, jossa ei ole maaseudun puita, ei metsää, ei näköaloja,
+ei vihreyttä; ei ilmaa, mutta ei myöskään kaupungille ominaista
+ihmisvilskettä, kadun melua, tuskin katuja. Se on kokonaan
+impressionistinen, ikäänkuin tyhjään ilmaan rakennettu kaupunki, jota
+risteilevät nimettömät kadut, ja valaisevat tuiki persoonattomat
+katulyhdyt. On melkein yhdentekevää, onko tällä kaupungilla
+jossakin kertomuksessa tarkoitettu Tarttoa vaiko Tallinnaa; se ei
+muuta sanottavasti Tammaaren kirjallisia kulissilaitteita, hänelle
+riittää, kuten uudenaikaiselle näyttämölle, kaikkein välttämättömin
+huonesisustus: pari tuolia, pöytä ja sohva.
+
+Elämän ulkonaisista puitteista ei ole jäänyt oikeastaan muuta jäljelle
+kuin ylioppilaskomerot, joitten "seinäpaperit ovat mustat, savuttaneet,
+niitten takaa pilkistää sieltä täältä seinä". Rikkinäisellä pöydällä
+vetelehtii kirjoja, ja lattialla on kalossit, "joilla on se erinomaisen
+ominaisuus, että ne helposti päästävät veden valumaan". Läpi himmeitten
+ja raamuisten ruutujen näkee tyhjän pihan, "missä joku vaate riippuu
+kuivamassa, ja joku ylioppilas tulee ja menee".
+
+Näissä akateemisissa ja abstraktisissa ullakkokomeroissa asustavat ja
+rakastelevat Tammsaaren henkilöt tai oikeammin hänen puhuvat ja alati
+filosofoimaan pyrkivät varjokuvansa, s.o. milloin eivät kulje yksin tai
+kaksin vielä abstraktisempia katuja.
+
+Ydinnäkemyksenä ylioppilasnovelleihinsa on Tammsaarella ollut
+eroottisen valonheijastajan säteessä nähty murto-osa nykypäivien
+virolaista jeunesse dorée sielua. Tammsaaren kaikki neljä
+ylioppilaskuvausta käsittelevät yksinomaan eroottisia suhteita, ja
+oikeastaan onkin ainoa oleellinen, minkä varmasti tiedämme näistä
+nuorista sieluista, heidän suhtautumisensa rakkauteen. He rakastavat,
+siis ovat olemassa.
+
+_Pitkissä askeleissa_, joka epäilemättä on Tammsaaren
+ylioppilasnovelleista taiteellisesti ehein, on kaksi miestä ja yksi
+nainen, ylioppilaat Heinrich ja Otto, ja heidän yhteinen rakastettunsa
+Olga, virolaista demiviergetyyppiä. Oikeastaan on vielä toinenkin
+nainen, Heinrichin talonemännän tytär, joka eräänlaisena täytekuviona,
+vastakohtaisuuden lain vuoksi, esiintyy Tammsaaren useimmissa
+kirjoissa, edustaen hänkin ikuista naisellisuutta, pari astetta
+alempana tosin. Taistelu käy naisesta ja ihanteista. Heinrich Leisner,
+yläilmoissa asuskeleva haaveksija, rakastaa Olgaa, mutta saatuaan
+tietää Olgan olleen aikoinaan Oton rakastajattaren, luopuukin hänestä,
+pitkän sielullisen järkeistymis- ja jäähtymiskehityksen jälkeen, täynnä
+yksin- ja kaksinkidutusta.
+
+_Nuorissa sieluissa_ on miltei samat voimasuhteet. Jonkun aikaa
+yliopistossa opiskellut Aino Võsand jättää rahan puutteessa opintonsa
+ja oleskelee Tartossa. Hän tutustuu ylioppilas Kumoon, aito
+tammsaarelaiseen perustyyppiin, jossa skepsis ja eroottinen uteliaisuus
+yhtyvät, käy hänen luonaan (kaikki Tammsaaren virolaiset puolineitseet
+käyvät ylioppilastensa ullakkokomeroissa!) lukijan jäädessä
+epätietoiseksi, kuinka pitkälle tämä taidolla harjoitettu eroottinen
+leikki peräytymis- ja väistämisvuoroineen vie, ja lähtee vihdoin monen
+mutkan jälkeen ulkomaille opintojaan jatkamaan taikka, kuten Tammsaaren
+sanat kuuluvat, "syventämään merta ja koroittamaan taivasta".
+
+_Yli rajan_ kirjassa on juoni hiukan selväviivaisempi.
+
+Välttämättömän ylioppilaan nimi on tällä kertaa Robert Muidu.
+Paitsi Heinrich Leisner'in aineetonta idealismia, on hänellä sangen
+alleviivatut aineellisetkin vaatimukset. Hän johdattaa mieleensä
+Weberin Demokritoksen kyynillisen lauselman: "Varo, Karl, irstaita
+ihmisiä, ja jollet muuta voi, niin käänny mieluummin jonkun
+kunniallisen naisen puoleen, hän ei ole kieltäytyvä", ja haluton kun
+on viettämään tavanmukaista poikamieselämää, uskoutuu morsiamelleen
+Hedvigille. Mutta heidän huumeessa alkanut suhteensa arkiutuu
+vähitellen, samalla kun Hedvig huomaa olevansa tulossa äidiksi. Hetken
+aikaa hän aikoo pelastautua häpeästä, menemällä naimisiin tohtori
+Kalamaan kanssa, mutta lopulta pääsee naisellinen ylpeys voitolle,
+ja hän lausuu hyvästit sekä Kalamaalle että loppukohtauksessa sangen
+viheliäistä osaa näyttelevälle Robert Muidulle.
+
+On jotain näissä kolmessa novellissa, mikä edellyttää yhteistä
+alkusolua. Ne ovat syntyneet ikäänkuin yhteisestä konseptsiosta,
+samasta mielialojen, tunteitten ja tyyppien varastosta, joka
+tosin ei ole oikein ottanut riittääkseen niin moneen muunnokseen,
+vaan hataroituu kirja kirjalta. Ja miten vähäinen toden teolla
+Tammsaaren tilanteitten ja henkilökuvien keksimiskyky on, näkee hänen
+_Kärpänen_-novellistaan, jossa hän taas pitkän väliajan päästä palaa
+rakkaaksi käyneeseen ullakkokomeroonsa, malttamatta edes hankkia
+Kulnolle uutta nimeä, vaan tuoden hänet semmoisenaan, ainoastaan
+joitakuita vuosia vanhempana näyttämölle.
+
+Jeunesse dorée, -- miksikä ei yhtähyvin jeunesse grise, -- harmaa
+nuoriso!
+
+On muuan piirre, mikä heti pistää silmiin Tammsaaren novelleissa:
+niissä puhutaan loppumattoman paljon. Tammsaaren ihmiset,
+sekä miehet että naiset, puhuvat aina, ikäänkuin heillä olisi
+puhumisvimma. "He suutelevat ja siinä sivussa puhuvat allegorisia
+tyhjänpäiväisyyksiä", sanoo heistä muuan arvostelija. Tarttolaisissa
+ylioppilaskorporatsioissa oli tapana varsinaisen sanakaksintaistelun
+ohella opettaa nuorille keltanokille sanataistelua, jota varten heidät
+armotta asetettiin sanapistosten maalitauluksi. Tammsaare yrittää
+epäilemättä seurata baltilaisia perintätapoja. Hänen henkilönsä
+taistelevat hekin kaiken aikaa floreteilla ja rapiireilla, väistävät,
+torjuvat, antavat sivuiskuja, hyökkäävät.
+
+He keskustelevat herkeämättä, eikä kuitenkaan mikään tunnu liikkuvan
+keskustelun aikana kuin puhujien äänijänteet. Heihin sopii, kuten
+eräs virolainen huomauttaa, Jugendin parodia Maxim Gorkista. Kohtalon
+hylkäämät ihmiset istuvat koossa, filosofoiden ja saivarrellen,
+kunnes yhtäkkiä joku heistä kysyy: "Mutta miksi me aina puhelemistaan
+puhelemme, miksi emme koskaan tee mitään". Ja siihen toinen vastaa:
+"Siksi, että Maxim Gorki on meidät luonut!"
+
+Samoin voisi tammsaarelainen miesten ja naisten kuoro vastata: "Koska
+Tammsaare on meidät luonut."
+
+Tammsaare ei suinkaan itse ole ollut tiedoton tämän alituisen
+herkeämättömän puheensorinan merkityksestä. Nuorten sielujen Kulno
+sanoo kerran:
+
+"Luultavasti saivartelemme liian paljon ja elämme liian vähän; sentakia
+on meillä niin paljon kysymyksiä."
+
+Juuri sisäistä liikkumattomuutta, äärimmäistä passiivisuuttaan,
+yrittävät tammsaarelaiset ullakko-asukkaat verhota puheensa
+vuolaudella. Se on teon surrogaattia, teon, johon he eivät ikinä ole
+ryhtyneet, ikinä eivät ole ryhtyvä.
+
+Tammsaaren nuoriso on älykästä, mutta heikkohermoista sukupolvea,
+jonka nousukkuus tuntuu ennenkaikkea tahdon ja luonteen heikkoudessa,
+sivistysväsymyksessä, jota he poikkeuksetta potevat. Se ei ole heille
+itselleenkään mikään salaisuus, he tietävät hyvin jo edeltäkäsin
+ennemmin tai myöhemmin jäävänsä tien oheen.
+
+Kuvaavaa näitten yliskamarien tunnelmalle on iltapuhde Kulnon luona,
+jonne on saapunut sekä Aino Võsand että Rein Jaaninpoika Muhem,
+muuan Emajoen Ateenan ikuisia ylioppilaita, joka vihdoin on päätynyt
+jumaluusopilliseen tiedekuntaan, mutta toden teolla tutkiikin
+oluthaarikkojensa pohjia suuremmalla syventymisellä kuin heprealaisia
+alkutekstejä.
+
+Kulno kertoo kuulijoille "unensa". Oli kerran köyhä ylioppilas, joka
+halusi kirjoja, aina vain kirjoja ja seisoskeli nälkäisin silmin
+kirjakaupan ikkunan edessä, ahmien edes kirjojen nimiä. Kerran hänen
+taas tavallisella paikallaan seisoessaan, puhuttelee häntä pyöreähkö,
+tyytyväinen vanha herra: "Nuori mies, harrastatteko kirjoja?" Mutta
+ylioppilas, ylpeä nuoruudestaan ja köyhyydestään, vastaa: "Kuinka niin?
+Kirjoja? Miksi?" Myöhemmin hänestä itsestään on tullut samanlainen
+pyöreähkö, tyytyväinen vanha herra, mutta kirjat ovat jääneet
+ostamatta. Silloin hän kävelyllä sattuu näkemään yhtä nälkäisen
+ylioppilaan, kuin hän itse kerran, seisoskelevan kirjakaupan ikkunan
+edessä. "Nuori mies, harrastatteko kirjoja?", pääsee hänen huuliltaan.
+Mutta ylioppilas pakenee pysähtymättä.
+
+Kulno kertoo unensa ja "pimeässä tunsivat nuoret ihmiset, kuinka
+näkymätön käsi kutoi hienoa verkkoa, pingoittaen sitä heidän
+ympärilleen".
+
+Tammsaarelaisen nuorison sisäinen voimattomuus uloittuu sillekin
+ainoalle alalle, joka näyttää muodostavan heidän elämänsä ainoan
+varsinaisen liikuntavoiman: erotiikkaan. Tammsaaren sielullinen
+valonheijastaja on, kuten sanottu, ennenkaikkea eroottinen. Mistä nämä
+nuoret sielut muuten tulevat, mihin menevät, minkälainen on heidän
+edellinen kehityksensä, minkälainen mailma, jossa he kohtaustensa
+välillä oleskelevat, kaikki se jää ullakkokamarien ulkopuolelle.
+Liikuntapääoma, mikä heissä mahdollisesti on olemassa, kuluu yksinomaan
+eroottiseksi vaihtorahaksi. Kaikki, Heinrichit, Otot, Olgat, Kulnot,
+Ainot ja Muidut harjoittavat eräänlaista eroottista urheilua, joko
+rajan tällä tai tuolla puolen. Tammsaarelaisessa rakkaudessa on suuri
+määrä kidutushalua, kuten on huomautettu, kärsimyksen tuottaminen
+kuuluu oleellisesti hänen rakkausnautintoonsa. Sekä Heinrich Leisner
+että Kulno ovat sielullisia sadisteja, ilmetköön se sitten Kulnon
+älyllisenä kissahiirileikkinä tai itsekidutuksena, kuten Heinrich
+Leisnerin loppumattomissa, hiuksenhalkovissa itse-erittelyissä. Ja
+Robert Muidun huveihin kuuluu samoin kiusata entistä morsiantaan ja
+rakastettuaan tahallisilla, kylmästi harkituilla loukkauksilla.
+
+Tammsaarelaiset ihmiset ovat eroottisesti erinomaisen herkkiä,
+vaikka vailla eroottista syvyyttä. Epäilemättä on rakkauselämä
+hermoviljelyksen hienoimpia mittareita. Ja jos Tammsaaren nuoriso
+jossain suhteessa kerta kaikkiaan on irtautunut kylästä ja
+talonpoikaispsykologiasta, niin juuri rakkauselämässään. Siinä ei
+ole mitään jäljellä vaistojen terveestä turmeltumattomuudesta, se on
+läpeensä kaupunkikulttuurin hermostunutta erotiikkaa, kokeilua sekä
+muiden sielulla että omallaan. Tammsaaren nuoret sielut ovat rakkauden
+herkuttelijoita, lasinmaistajia, mutta eivät koskaan pohjaanjuojia.
+
+He ovat kauttaaltaan ensimäistä polvea, uuden ihmisen ilmakehä
+ympärillään. He ovat lopettaneet laskunsa maaseudun kanssa; heidän
+pyrkimyksensä on selvä ja tietoinen. Mutta siitä huolimatta on
+heissä jotain amphibista, kahtaanne kuuluvaa, jokin sovittamaton,
+sisäinen ristiriita pyrkimyksen ja saavutuksen välillä; kuten sadun
+taivaanvuohet he ovat jääneet riipuksiin maan ja taivaan välille.
+
+Ei ole mitään syytä yleistää Tammsaaren kuvausta virolaisesta
+ylioppilasnuorisosta enemmän kuin tarpeellista. Se on epäilemättä
+sidottu määrättyyn aikaan, vuosisatamme ensimäiseen vuosikymmeneen
+ja pitää epäilemättä paikkansa vain murto-osaan nähden. Mutta joka
+tapauksessa on sivistyksellisen saltomortalen jälkitauti, josta alussa
+Noor-Eestin yhteydessä oli puhe, tämä tammsaarelainen virolainen
+erikoisväsymys ollut ja on ehkä vielä tälläkin hetkellä muuan muoto
+välipolven tragiikkaa, polven, jota, J. Luigan sanoja käyttääkseni,
+ei yhdistä entisiin talonpoikaiskoteihinsa muuta kuin "sukat ja
+muona". On mahdollista, että tammsaarelaisten henkilöitten suuri
+irrallisuus johtuu yhtä suuressa määrin impressionistisesta dogmasta,
+ympäristön poissulkevasta tekotavasta, kuin tietoisesta tarkoituksesta.
+Mutta varmasti kuvastuu siinä samalla kaupunkilaistumismurros ja
+kaupunkilaistumistragiikka.
+
+Tammsaaren nuoret sielut ovat, kuten alati pohmeloinen Muhem sanoo:
+kapuamassa pitkin hermoja kuten pitkin teräslankoja, kohti kulttuuria
+ja yli-ihmisyyttä.
+
+
+3.
+
+Tammsaaren viimeisessä teoksessa, novellissa _Varjundid_ (Vivahduksia),
+on hermojen herkistymiskulku loppuunsuoritettu. Se on viety jo
+yliherkkyyteen, lähelle patologista rajaa tai mahdollisesti sen ylikin.
+Kärsimykseen tarvitaan kehittyneimmät hermot. Tämän kertomuksen
+"minällä" ne ovat jo olemassa; hän on saavuttanut sen kehitysasteen,
+josta Rein Jaaninpoika Muhem ja Kulno Nuorissa sieluissa ihanteenaan
+uneksivat, hän on kavunnut hermoja myöten kulttuuriin. Hermot ovat
+anastaneet suurimman osan hänen olemuksestaan, kaikkien muitten
+kudosten kustannuksella, hänestä ei toden teolla ole enää muuta
+näkyvissä kuin hermosto, kuten anatomian oppikirjoissa mustalle
+pohjalle piirretty valkea hermokaava.
+
+Novellin minä on sydäntautinen mies, joka saapuu terveyttään hoitamaan
+Mustanmeren rannoille. Hänen ikänsä on aivan epämääräinen, kertaakaan
+ei hänestä käytetä epiteettiä nuori, mutta ei tosin myöskään vanha.
+Yhtä epämääräisiä ovat hänen kansallisuutensa ja ammattinsa; edellisen
+suhteen häntä huvittaa uskotella kärsimystovereilleen olevansa
+suomalainen, mutta maisemat, jotka hänelle koti-ikävän hetkinä
+kangastavat, ovat virolaisia. Mitä jälkimäiseen tulee, niin emme
+saa tietää siitä muuta, kuin että hänellä on: "ammattina taudit, ja
+elämäntehtävänä laiskuus". Muutenkin hänellä on vastustamaton halu
+panna omiaan, syyttä, suotta, ilman muuta itsekästä tarkoitusta
+kuin kertomisen ilo, tosiasioitten väärentämisen tuottaessa hänelle
+taiteellista huvia. Hän valehtelee tietoisesti, suunnilleen samoista
+vaikuttimista kuin lapset tiedottomasti. Hänen seurustelupiiriinsä
+kuuluu poikkeuksetta keuhkotautisia, kaikilla taudin eri asteilla. Ja
+koko tässä pakolliseen tyhjäntoimittamiseen tuomitussa joukossa, joka
+on paennut kotiseutunsa ilmanalaa Mustanmeren rannikon lauhkeuteen,
+vallitsee pitkällisten sairauksien ja erikoisesti keuhkotaudin
+luoma tunnuksellinen, nautinnon janoinen levottomuus ja hermostunut
+hentomielisyys. Rakastelu seuraa keuhkotautia yhtä varmasti kuin kuume.
+Ilma on erotiikalla kyllästetty, sekä huvinäytelmän että murhenäytelmän
+alalta. On päähenkilöitä, on sivuhenkilöltä, mutta useimmilla on
+osansa tästä parantolarakkaudesta. Kertomuksen minän rakkaustarina
+alkaa viattomasti ja vaarattomasti, kuten kuusitoistavuotiaitten
+idylli: viikkokausia vain etäältä ihailtuaan yhdeksäntoistavuotiasta
+kuolemaantuomittua venäläistä tyttöä, jonka "kaula on kuin kukanvarsi",
+hän uskaltaa vihdoin tehdä rakkaudentunnustuksensa, ojentamalla
+rakastetulleen ruusun. Eikä heidän välillään tule sen enempää puhetta
+rakkaudesta. "En tiedä, emme puhuneet siitä milloinkaan, unohdimme",
+hän tunnustaa myöhemmin. Ajateltakoon, tammsaarelainen mies ja nainen,
+jotka eivät puhu, vaan ymmärtävät vaitiolon kaunopuheisuuden! Johtuu
+mieleen lause Tammsaaren edellisestä allegorisesta lastukokoelmasta
+_Poiss ja liblik_ (Poika ja perhonen): "Nuoruuden murhe on muuttunut
+mykäksi alakuloisuudeksi." Mutta kuitenkin päättyy tämä hauras ja
+sanaton rakkausidylli kuolemaan ja tragiikkaan. Tytön, Sonjan, on
+lähdettävä pois, iltaa ennen lähtöään hän saapuu ystävänsä luo, --
+ja elämänjano voittaa kuolemanläheisyyden. Seuraavana päivänä tyttö
+kuolee verensyöksyyn. Mies jää yhä kävelemään polkua vuoriston ja meren
+välillä, kuunnellen sairaan sydämensä lyöntejä ja ajatustensa syyttävää
+kiertokulkua, kunnes ei enää jaksa, vaan ampuu luodin rintaansa. Mutta
+hän ei kuole, parin kuukauden päästä hän on siksi tervehtynyt, että voi
+palata takaisin pohjoiseen kotimaahansa.
+
+Vielä kerran, vuosien takaa, Tammsaare palaa perustyyppiinsä. Lukijalle
+jää täysi vapaus ristiä kertomuksen minä millä nimellä hyvänsä;
+hän itse esitteleikse vain tilapäisesti tekaistulla suomalaisella
+nimellään. Mikään ei estä hänen nimeään olemasta Heinrich Leisner,
+kuten Pitkien askelien sankarin, miksikä ei myöskään Kumo tai
+Robert Muidu! Hän vaikenee tosin visusti kehitysvuosistaan, mutta
+on kaikki syy luulla, että hän kymmenkunnan vuotta takaperin on
+asustanut tammsaarelaisessa ylioppilaskomerossa. Ainakin hän on siellä
+vieraillut. Muutamista yrityksistä päättäen hänkin on aikoinaan
+harjoittanut aito tammsaarelaista suurten lasten palloleikkiä hieman
+kalpeilla aforismeilla. Paitsi sitä hän on nähtävästi harrastanut
+eroottista urheilua, kuten hekin. Ja hän harrastaa sitä vieläkin, sekin
+on muuan hänen ammateistaan. Mutta se ei enää onnistu hänelle, entinen
+leikki, jossa Kulno oli saavuttanut virolaisen mestaruuden, muuttuu
+odottamatta armahtamattomaksi totuudeksi.
+
+Hän on erehdyttävän samanlainen kuin ennenkin, -- ja kuitenkin
+tuiki erilainen. Hän on sama epäilijä ja kyynikko, sama itsekäs
+individualisti, mikä ennen. Hän olisi kai yhä vielä, kuten Kulno,
+valmis määrittelemään ihmisen tietyksi määräksi: "vettä, rasvaa ja
+herra tiesi, mitä vielä". Mutta hän on edeltäjiään tuntuvasti vanhempi,
+hänen teoriansa eivät ole enää kokemuksia suuremmat. Sairaus on saanut
+aikaan kahtiajaon hänen olemuksessaan, iva on kevyempänä aineksena
+kohonnut pinnalle, ja näkyvissä on tunnepohjan humaani inhimillisyys.
+On vaikea puhua talttumuksesta, sillä mitä taltutettavaa oli Kulnon tai
+Robert Muidun varhaisvanhassa nuoruudessa? Mutta hänen kärsimyskykynsä
+on kehittynyt ainakin hänen nautintokykynsä veroiseksi.
+
+Nuorien sielujen pessimismi oli vielä lainatavaraa, muotia, esteettistä
+pessimismiä. Nämä nuoret sielut koreilivat vielä kärsimyksellään, sekä
+olevalla että olemattomalla, mutta se ei häirinnyt sanottavasti heidän
+hyvinvointiaan tai ruokahaluaan. Varjundid-kertomuksessa kuollaan
+kärsimyksestä, sen henkilöt ovat Asran heimoa, joille rakkaus ja
+kuolema ovat yhtä.
+
+"Rakastavilla on aina kuolemanajatus mukanaan", kirjoittaa novellin
+minä päiväkirjaansa. Tammsaare on tähän lauseeseen tavoittanut erään
+inhimillisen sielunelämän totuuksista. Rakkaushuumeeseen yhtyy
+kuolemanhuume, ne ovat sukua keskenään. Kaksoisitsemurhan edellä
+käy miltei aina aistien rakkaus. Voi ottaa aivan umpimähkään pari
+esimerkkiä mailmankirjallisuudesta, seldwylalaisen Romeon ja Julian
+rakkausyö ennen kuolemaa Kellerin samannimisessä novellissa, tai kahden
+hiilikaivokseen hautautuneen rakkauskohtaus keskellä kuolemankauhuja
+Zolan Germinalissa. Taide on jo ammoisista ajoista tietoisesti
+käyttänyt tätä rakkauden ja kuoleman traagillista sekaannusta. Kuinka
+mestarillisesti onkaan ennen muita Arthur Schnitzler kutonut sekaisin
+kuoleman ja rakkauden loimet pikku draamoissaan ja novelleissaan! Sen
+psykologinen vaikutus on aina pettämätön. Ja aivan varmaan on suuri osa
+Tammsaarenkin novellin tehoa samoin hänen Mustanmeren rannikkojensa
+kukkakujien ilmastossa, täynnä kuolemantuomiota ja ruusujen lemua.
+
+Vivahduksia on tavallaan kypsä teos. Se on kypsä, kuten auringotta
+ja varjossa varttunut hedelmä, vähän kitkerä, vähän mehuton, vähän
+kokoonkäpristynyt, pieni, salainen madonsyömä jossain sydänperukassaan.
+Mutta se on kuitenkin niin kypsä, kuin se olla saattaa. Se on
+kokonaisuudessaan tosi ja rehellinen kirja, kälvetystautinen ja
+voimaton, sairaalloisesti herkistynein hermoin luotu, helpompi
+kuvitella versoneeksi jonkun kuluneemman kulttuurin maaperästä kuin
+virolaisen. Se on Tammsaarea: ohut, useimpain mielestä kai hieman
+kuiva ja pitkäveteinen, epätasaisesti sommiteltu, harmaanväritön ja
+diskreetti kuin vesileima.
+
+Harhaillessaan rakastettunsa kuoleman jälkeen meren rannalla, novellin
+minä alkaa aikansa ratoksi laskea lännestä itään lenteleviä sorsia.
+Hän ehtii laskea niitä jo lähemmä toistasataa, kun häneen äkkiä
+iskee ajatus, ettei mikään estä sorsia lentämästä kaaressa ympäri
+koko Mustanmeren, jossa tapauksessa hänen laskunsa voisivat jatkua
+loputtomiin. Huolimatta tämän mielikuvan mahdottomuudesta se ei päästä
+häntä. Sorsien rivillä ei ole alkua eikä loppua.
+
+On jotain tässä näkemyksessä, sorsien oletetussa ja koskaan
+päättymättömässä kiertolennossa, josta ei hevillä irti pääse. Tammsaare
+ei suinkaan koko tuotantonsa kestäessä ole kirjoittanut mitään niin
+mieleen syöpyvää kuin nämä rivit. Hän on saanut tähän vertauskuvaan ja
+samalla koko teokseensa jotain siitä lohduttomuudesta, aina samasta,
+jolla rakkaus, kärsimys ja kuolema seuraavat toisiaan elämän suuressa
+kiertolennossa, lakkaamatta toistuen, ilman alkua, ilman loppua, kuten
+sorsien parvi.
+
+Näistä riveistä puhuu parantumaton skepsis. Mutta niissä on myös sitä,
+mihin Tammsaare vuosikausia on pyrkinyt, _hermokulttuuria_.
+
+
+
+
+RUTH
+
+_Joh. Aavik_ (Randvere), synt. v. 1880 Põiden pitäjässä Saarenmaalla.
+Harjoittanut kielitieteellisiä opintoja Tarton, Neschinin ja Helsingin
+yliopistoissa; suorittanut viimeksimainitussa fil. kandidaattitutkinnon
+v. 1910. Paraikaa ranskankielen opettajana Tarton virolaisissa
+oppikouluissa. Teoksia: _Ruth_, Noor-Eesti Album III v. 1909;
+_Praktiline Soome keele opetus_ v. 1908, Viron kielen opas v. 1911,
+Keele kaunima kõlavuse poole v. 1912; _Mõned keele reeglid_ v. 1913,
+Eesti rahvusliku suurteose keel v. 1913, _Nominatiivsed liitumised_ v.
+1915, _Parandatud Kalevipoeg_ v. 1916, _Uute sõnade sõnastik_ 1918 y.m.
+
+
+1.
+
+Noor-Eestin III albumissa herätti huomiota muuan 60-sivuinen
+kirjoitelma, jonka mottona oli Sully Prudhommen säkeistö ("J'imagine,
+ainsi je peu faire, un ange sous mon front mortel, et qui peu
+dire, en quoi diffère l'être imaginé du réel?"), otsikkona
+yksinkertaisesti raamatullinen _Ruth_, ja tekijänä siihen asti Viron
+kirjallisuudessa tuntematon _J. Randvere_. Randvere osottautui
+ennen pitkää nuorvirolaisen kielenuudistusliikkeen perustajaksi,
+Joh. Aavikiksi. Ruth sensijaan ei ollut kaunokirjallinen teos, ei
+esteettinen, sielutieteellinen eikä kirjallisuushistoriallinen
+tutkielma ja kuitenkin vähän kutakin. Se oli liian tieteellisesti
+luetteleva, vaikuttaakseen puhtaasti kaunokirjalliselta, liian
+kaunokirjallisesti tunnelmoiva, käydäkseen tutkielmasta. Siinä oli
+kirjallisuushistoriallisia, musiikkiopillisia ja lääketieteellisiä
+tiedonnäytteitä, -- kaikki asianharrastuksen rajoissa tosin, -- ja
+sangen seikkaperäisiä selvityksiä ihmisruumiin rakenteesta, niin
+että se paikka paikoin vaikutti tieteellisten sanojen näyttelyltä;
+siinä oli runollisia, varmalla tyylipoljennolla kirjoitettuja kohtia,
+jotka todistivat tekijänsä ranskalaisen kirjallisuuden koulitsemaa
+tyylikorvaa.
+
+Kokonaisuudessaan se sensijaan oli uudenaikuisen tai pikemmin
+tulevaisuuden naisen apoteosi, ei suinkaan haahmoittunut runoilijan
+verenväkevästä näkemyksestä, vaan kokonaan koneellista tietä,
+analyyttisen ja teoretisoivan hengen luoma, ilman sidettä ympäröivään
+elämään, rakettu jäsen jäseneltä, ominaisuus ominaisuudelta, hiukan
+samaan tapaan, kuten vanha tuttavamme Dion aikoinaan muovasi savisen
+kuvansa. Se oli individualistin ja romantikon aivohaave, ydinainen,
+eksynyt nuorvirolaisen kaunosielun katonalaiseen kamariin, yritys
+luoda uusi naisihanne, ei lihasta ja verestä, vaan kirjastotoimista ja
+mielikuvituksen kullasta.
+
+Ruth herätti heti ilmestyessään samalla paljon pahaa verta. Osaksi oli
+siihen syypää sen paikottainen hieman naivi kyynillisyys ja eräitten
+vähemmän kirjallisten käsitteiden ylen avomielinen käsittely, niin
+karsittuna kuin se nähtävästi ilmestyikin, -- lisäksi eräänlainen
+vähäinen perversiteetin vivahdus, jonka hyvällä tahdolla taisi olettaa
+kuultavan muutamista sen lauseista, lyhyesti, koko sen ikäänkuin
+moraalin ja eetillisyyden ulkopuolelle viittaava sävy. Eräs senaikuinen
+pilakuva esittää Ruthin komeana paratiisilintuna, jota kotikanat
+pahansuovasti nokkivat. Noor-Eestiä kokonaisuudessaan kohdanneet
+syytökset ranskalaisesta sivistystaudista, vaarallisen ylikulttuurin
+maahantuonnista, kohdistuivat itsestään Ruthiin. Muun muassa tarttui
+virolainen runoilijatar Anna Haava kynäänsä ja avoimessa kirjeessä
+"mademoiselle Ruthille Pariisiin", vertasi tätä kreikkalaiseen
+hetairaan ja kehoitti äidillisesti, vaikka ei erittäin kohteliaasti,
+tätä "kuolemanlintua" mitä pikemmin, sitä paremmin korjaamaan
+sulkansa Viron rajoilta. Ja eräässä Noor-Eestiä vastaan tähdätyssä
+kiistakirjoituksessa käyttää muuan toinen virolainen Ruthia ja siinä
+ilmeneviä suuntaviivoja koko Noor-Eestin yhteisenä symbolina.
+
+Epäilemättä onkin Randveren Ruth enemmän kuin vain yksityisen uneksijan
+mielikuvitusoikku. Ruth on oleellinen osa Noor-Eestistä, niinkuin
+sitä on Gustav Suitsin miehekäs paatos, Ridalan luonnonpalvelus,
+Tuglasen Felix Ormussonin todellisuutta vierova elämänkäsitys tai
+saman kirjailijan uninäyt, ja Jaan Oksin epätoivoinen, traagillinen
+raakuus. Noor-Eestiä on Ruthissa esiintyvä älyllisyyden yliarviointi
+ja ylellisyyspalvonta, sen irrealiteetin ikävä, kauneuden kumarrus ja
+epäyhteiskunnallisuus, sen keinotekoisuus ja teoretisointi.
+
+Syvimmin Noor-Eestiä sensijaan on ehkä Ruthiin kätketty
+_tarpeettomuusihanne_, äärimmäisyyteen viety yksilöviljelys, jolla ei
+ole mitään muuta päämäärää, kuin oma olemassaolonsa.
+
+
+2.
+
+Aluksi tekijä esittää itsensä. Hänen tapansa on harjoittaa
+kirjallista yksinpuhelua, panna paperille ilman minkäänlaisia
+taiteellisuuden vaatimuksia ajatuksiaan ja unelmiaan, yksinomaan
+korostaakseen nautinnon tunnetta, jonka leikittely kaikenlaisilla
+mielikuvasarjoilla ja kuvitelluilla tilanteilla hänessä herättää. Se
+on eräänlaista keskustelua itsensä kanssa, "ilman huolta rakenteesta
+tai suunnitelmasta, päämäärää vailla eteenpäin vierivä, kunne jalka
+kantaa, kaikkia värejä ja tuoksuja nauttiva, kaikkinaisia ilmiöitä
+uteliaisuudella katseleva, kaikkien kysymyksien edessä pysähtyvä".
+Näillä mielikuvilla on hänelle todellisuuden arvo, ja niitten tuottama
+nautinto yhtä todellinen kuin ikinä varsinaisesta elämyksestä syntynyt.
+"Omistaen erittäin kehittyneen mielikuvituksen olen tuntenut nautintoa
+kuvitella määrättyjä tilanteita kaikissa yksityiskohdissaan, niin
+että ne väkevyydessä miltei saavuttivat todellisuuden: olen ne
+kirjaimellisesti elänyt, niin todellisia ne olivat."
+
+Tämä mielikuvituksellinen nautiskelija, joka ei ympäröivästä
+todellisuudesta käytä muuta, kuin mitä unielämäkseen tarvitsee, joka
+poimii nautintoja, kuten muut kukkia, mutta erikoisen sielullisen
+rakenteensa takia tekee sen yksinomaan kuvituksellista tietä, panee
+aikansa ratoksi paperille unelmansa naisesta.
+
+Hän tunnustaa kauan pitäneensä itämaista naista, odaliskia, äärimmäisen
+passiivia, täysin tahdotonta naista ihanteenaan, naista, joka olisi
+olemassa vain miehen tahdosta, hänen palvelijansa, kaikunsa ja
+omaisuutensa, vailla omaa sielua, mykkä ja uskollinen kuin huonekalu,
+ja jonka ainoa kirjallinen sivistys rajottuisi virheettömään
+oikokirjoitukseen. Mutta nautittuaan kyllin kauan pasha-asenteesta
+ja ylemmyydentunnostaan, Randvere eräänä kauniina päivänä kyllästyy
+orjatar-ihanteeseensa. Hänen mielikuvituksensa tekee kokokäännöksen;
+vastakohtaisuuden vaatimuksesta se alkaa kutoa aivan toisenlaista
+naiskuvaa. Se ei ole enää Itämaitten haaremi-ilmaston nainen,
+esteettinen orja, vaan valtiatar, ylinainen, täydellinen sielultaan
+sekä ruumiiltaan, jonka eroottisen viehätyksen alkuehdoksi on asetettu
+korkealle kehitetty älyllisyys. Äly on ensimäinen ominaisuus, minkä
+Randvere lahjoittaa kuvitellulle rakastetulleen, vasta senjälkeen
+seuraavat muut sielulliset ja ruumiilliset avut ja hyveet. Mutta
+huomattava on, ettei tämä ehdoton ja yksipuolinen älyn palvonta
+suinkaan johdu mistään optimistisesta ja ritarillisesta uskosta naisen
+älyllisiin kehitysmahdollisuuksiin. Päinvastoin, tekijä näyttää
+hyvin tuntevan vastavirtauksen, joka naisliikkeen voittojen ja
+saavutusten rinnalla esiintyen on äärimmäisissä tapauksissa leimannut
+koko naisellisen aivokulttuurin hyödyttömäksi, niin, fysiologisilta
+edellytyksiltään mahdottomaksi. Hänen oppi-isänsä on nuorena kuollut
+filosofi Otto Weininger, jonka teos Geschlecht und Character ei
+säkenöi joka sivullaan vain paradokseja ja nerollisuutta, vaan myös
+peittelemätöntä naishalveksuntaa, taikka saksalainen psykiaatteri,
+Möbius, jonka kirja naisen "fysiologisesta heikkomielisyydestä" toista
+vuosikymmentä takaperin suoritti kiertonsa tarttolaisen nousevan polven
+keskuudessa. Ruthinkin tekijä on horjumattomasti vakuutettu naisen
+inferioriteetista ja erityisesti hänen älyllisestä alemmuudestaan. Hän
+kirjoittaa:
+
+"Ominaisuus, kyky, joka on sielullisten kykyjen hierarkian huippu, on
+juuri äly, joka elävillä olennoilla on kaikkein myöhimmin kehittynyt.
+Älyn ylemmyyden muodostaa tietoisen tajunnan tiheys ja monipuolisuus.
+Mutta naisella on tietoisuus aina köyhempi, ahtaampi ja hämärämpi.
+Hän ei kykene antamaan muotoa suurille synteeseille, synnyttämään
+laajoja, yleisiä aatteita, hän näkee vain yksityiskohdat. Tietoisuuden
+intensiivisyys riippuu samoin tietojen monipuolisuudesta, mitkä
+aivoihin on sälytetty. Mutta nainen ei voi omistaa tietoja yhtä
+suuressa määrin kuin mies, hänen aivoenergiansa on heikompi."
+
+Juuri tämä väistämätön vakaumus, tosiseikka, jonka parantumattomuudesta
+hän on varma, pakoittaa hänet luomaan uninaisen, jonka hän mielinmäärin
+voi koristaa kaikilla rohkeimman ja kekseliäimmän mielikuvituksensa
+koruilla. Ja Randvere ratkaisee ongelman oikeastaan sangen
+yksinkertaisesti saadakseen tuloksen mahdollisimman täydelliseksi, hän
+yhdistää miehisen ja naisellisen prinsiipin, luo kaksoisolennon, joka
+omistaa miehisen älyn ja luonnehyveet ja naisen ruumiillisen sulon ja
+tunne-elämän. Ruth on oikeastaan perusajatukseltaan yksinkertainen
+yhteenlaskusuoritus: mies + nainen, taikka kuten Weininger sen
+merkitsisi M + N.
+
+Randvere aloittaa, kuten sanottu, heti siitä ominaisuudesta, jota hän
+todellisuuden naisessa enimmin kaipasi: älystä. Hän kirjoittaa:
+
+"Sentähden, kuvitellessani ihanteellista naista, jota todella voisin
+ihailla kuin korkeampaa olentoa, jota katsellessa sieluni löytäisi
+hienomman ja syvemmän nautinnon, tahdon, että hän on vapaa kaikista
+naisellisista puutteista. Hän on poikkeuksellinen, ainoalaatuinen
+olento, sillä hän yhdistää itsessään kaksi ominaisuutta, mitkä
+todellisessa elämässä näyttävät sulkevan pois toisensa: korkeamman,
+todella miehisen älyn ja naisellisen luonnon viehättäväisyyden. Hän on
+korkeassa määrin idyllinen intellektuaali, siinä erikoismerkityksessä,
+mikä tälle sanalle Ranskassa annetaan, nimittäin olento, jonka
+ajatusvoima, aivotoiminta on äärimmäisen kehittynyttä, ja joka
+muistinsa hinkaloihin on kerännyt suuren joukon tieteellisiä ja
+kirjallisia ajatuksia ja tosiasioita."
+
+Ja hän jatkaa yksityiskohtaisemmin:
+
+"Kuvatakseen vielä selvemmin tämän naisen älyllisyyttä ja
+alleviivatakseen erityisesti sen oleellista ominaisuutta, on
+sanottava, että hänen ajatuksensa on täysin vapaa utuverhosta, joka
+tavallisesti hämärtää naisen ajatusta ja tekee sen kykenemättömäksi
+selvään logiikkaan ja korkeampaan erittelyyn sekä hedelmättömäksi
+rohkeista ja nerokkaista aatteista. Tietoisuus on hänellä kehittynyt
+äärimmäisiin rajoihin, sillä hänen aivonsa ovat raketut mitä hienoimmin
+ja lujatekoisimmin, ja hänen hermostonsa on hyvin tiheä. Hänellä on
+sentakia täysin miehisen älyn voima ja terävyys. -- -- Mutta hänen
+älynsä tuntomerkki ei ole kuitenkaan siinä määrin rajaton ulottuvaisuus
+ja voima, kuin aivan harvinainen joustavuus ja hienous. Se on sen
+pääominaisuus. Sentakia ilmeneekin sen ylemmyys pääasiallisesti siinä,
+että hän havaitsee ajatuksen loppumattoman vähäisetkin vivahdukset tai
+jonkin ilmiön eri puolet; hän osaa katsoa asioita joka näkökulmalta,
+aavistaa niitten kaikki mahdollisuudet, löytää niissä suhteita ja
+yhtymiä, joita ei kukaan ennemmin ole tullut havainneeksi."
+
+Tämä keinotekoinen ylinainen harrastaa erikoisesti kielitiedettä, --
+kuten Randvere itse! Hän osaa erinomaisesti latinaa, mutta myöskin
+kreikkaa. Hän on lukenut alkukielellä Homeroa, Platoa, Lukianosta,
+Uutta Testamenttia, samoin latinalaisia kirjailijoita. Kirkkoisienkään
+kirjoitukset eivät puutu hänen aivokirjastostaan. Lyhyesti, hänen
+sivistyksellään on luja klassillinen pohja. Ruthin kirjastossa,
+jonka teokset tekijä hyvin yksityiskohtaisesti luettelee, on muuten
+uudenaikuisista kirjallisuuksista ranskalaisella ehdottomasti
+etusija; siinä ovat edustetut vanhemmat sekä uudemmat ranskalaiset
+runon ja proosan mestarit Rabelais'sta asti, Voltaire, Rousseau,
+Flaubert, veljekset de Goncourt, Maupassant, Bourget, Rod, Sully
+Prudhomme, Baudelaire, Verlaine, Mallarmé, Rimbaud. Saksalaiseen ja
+venäläiseen kirjallisuuteen suhtautuu Ruth sensijaan arvostelevasti
+ja kylmäkiskoisesti. Suomalaisia huvittanee Ruth-Randveren
+Juhani-Aho-ihailu: "ainoa suomalainen kirjailija, johon hänen henkensä
+vielä koskaan ei ole kyllästynyt". Ruthin lukeneisuus on nähtävästi
+suunnilleen sama, kuin tekijän itsensä. Mutta ei siinä kyllin. Ruth on
+tutkinut keskiajan ja renessanssin latinaa, hän on lukenut munkkien,
+skolastikkojen ja humanistien teoksia. Erikoisesti kiinnittävät
+hänen mieltään filosofiset kysymykset, häntä huvittavat abstraktiset
+spekulatsiot ja sielutieteelliset tutkimukset. Hänen tiedeasteikkonsa
+ulottuu kuitenkin ulkopuolelle kielitieteen, estetiikan ja filosofian,
+hän on yhtä kotonaan luonnontieteissä ja fyysillismatemaattisissa
+tieteissä, hän on tutustunut korkeamman matematiikan salaisuuksiin,
+leikkinyt differentsiaaleilla ja integraaleilla.
+
+Huomaamme, Randveren vaatimukset ovat perinpohjaiset! Mutta koko tämä
+tieteily ei suinkaan merkitse Ruthille elämänkutsumusta, ei edes
+varsinaista työtä. Hän harjoittaa kyllä Randveren sanojen mukaan
+opintoja yliopistossa, mutta antautumatta yhdellekään tieteelliselle
+erikoisalalle. Niinkuin Randvere kirjoittaa:
+
+"Hänen ihanteensa on pikemmin Renanin dilettantismi, joka tuntee
+mielenkiintoa kaikkea kohtaan, koettaen päästä inhimillisissä tieteissä
+laajaan, monipuoliseen yleiskatsaukseen, mikä ei suinkaan estä
+häntä hankkimasta jossakin yksityisessä tieteenhaarassa syvempiä ja
+kauemmas uloittuvia tietoja. Ollen herkkätuntoinen luonne, hän löytää
+tästä tieteitten panoramasta runouden ja haltioitumisen lähteen,
+joka kohoittaa hänet jokapäiväisyyden pikkumaisuudesta korkealle
+mielikuvituksen linnunperspektiiviä kohti, jonka laaja näköala yhtaikaa
+sekä huumaa että viilentää."
+
+Saatuaan valmiiksi uninaisensa älyn, Randvere ryhtyy muovaamaan
+hänen maallista ja näkyvää olemustaan. Ja hän tekee sen ainakin
+yhtä perinpohjaisesti, suurella esteettisellä herkuttelulla. "Tämän
+tieteellisen naisen on, kuten luonnollistakin, myöskin ulkonaisesti
+henkilöitävä korkeampaa ihmisyksilöä. Hänen pitää ruumiillisesti
+omistaa kaikki täydellisyydet, mitkä ihmisruumiille ovat mahdollisia.
+Senkautta hän on samalla sukupuolellisesti arvokas olento. Sillä
+jokaisella ihmisellä on oma sukupuolellinen arvoasteensa, jota, tosi
+kyllä, arvioidaan enemmän tai vähemmän henkilökohtaisen maun mukaan.
+Ja minä uskon, olen varma siitä, että sen arvoasteen tietoisella
+tai tiedottomalla toteamisella on tärkeä osa sisäisen olemuksemme
+kehityksessä."
+
+Saamme hyvin havainnollisesti tietää, millaiset ovat Ruthin hiukset,
+silmät, nenä, suu, hampaat vartalo, kädet ja jalat, -- niin, Randvere
+ei edes säiky seikkaperäisesti kuvaamasta niinkään epärunollista
+asiaa, kuin tämän ylinaisensa oivallista ruuansulatusta! Millaisella
+nautinnolla Randvere syventyy kuvitellun naisihanteensa suloihin, ja
+kuinka persoonallinen ja kaavavapaa hänen makunsa on, siitä olkoon
+todistuksena hänen kuvauksensa Ruthin hiuksista:
+
+"Ruthin päätä, joka on pikemmin pitkäkalloinen, peittää tiheä metsä
+tummankellertävää tukkaa, jonka hiukset eivät ole velttoja eivätkä
+liian hapraita, niin että käpristyisivät voimattomina pääluuta
+vastaan tai jäisivät riippumaan yksityisinä pörhöisinä hiuskarvoina.
+Laheudestaan ja silkinpehmeydestään huolimatta näyttää niillä
+olevan itsenäinen elämänsä ja tahdonvoimansa, niin että ne pyrkivät
+lainehtimaan ja aaltoilemaan päälaelta määrättyyn suuntaan. Korvan
+ympärillä ja niskassa, kaulalla ne riippuvat ohuina, hentoina, hiukan
+vaaleampina säikeinä, jotka voivat tehdä naisen pään erikoisen
+viehättäväksi. -- Ruthin hiuksilla on paitsi sitä vielä miellyttävä
+ja kiehtova lemu, joka tiettyinä hetkinä voi vaikuttaa huumaavasti.
+Itsestään on selvää, että ne ovat terveet ja vahvat, ne eivät lähde
+minkään ruumiinrakenteellisen heikkouden tai paikallisen ihotaudin,
+kuten hilseen, takia. Ne ovat niin tiheät ja vahvat, että Ruthia niistä
+voi nostaa ja pitää riipuksissa".
+
+Tai kuvaus Ruthin silmistä:
+
+"-- -- Silmät eivät ole Ruthilla mustat eivätkä ruskeat, eivätkä
+myöskään viattoman enkelinsiniset, vielä vähemmän jokapäiväiset,
+vedenkarvaiset, sinertävät, vaan tummat, siniharmaat, joihin on
+sekoitettu vähäinen vivahdus viheriää, ja jotka määrätyssä valossa,
+erityisesti iltasin, voivat näyttää hyvin tummilta. Mutta millään
+muotoa niillä ei saa olla sinervänviolettiin taipuvaa vivahdusta. Ne
+ovat kyllin suuret, sarvikalvo puhdas ja himmentymätön, ja niin syvällä
+onteloissaan, että silmien ollessa täydelleen avoinna, luomien reunat
+eivät lainkaan ole näkyvissä."
+
+Saattaisi kysyä, mitä varten kaikki tämä kauneuden tuhlailu, ja
+henkisen ylemmyyden hedelmättömyys? Randvere ei anna siihen suoranaista
+vastausta. Mutta hän puhaltaa elävän hengen epäjumalaansa, liittämällä
+kuvaukseensa Ruthista kokonaisen luvun, omistetun yksinomaan hänen
+rakkauspsykologialleen.
+
+"Ruthin rakkauspsykologia on hänen älyllisen ja erittelevän henkensä
+takia hiukan erikoinen. Hän on ennenkaikkea täydellisesti tietoinen;
+yksilöllinen ajattelu ja monien rakkauselämää käsittelevien kirjojen
+lukeminen on hänessä eräitten tunteitten naiviteetin hävittänyt. Hän
+ei voi siinä suhteessa enää uneksia niin utuisesti, puhtaasti ja
+viattomasti, kuin 'hyvin kasvatettu nuori tyttö', vaan hänellä on
+paljoa varmemmat ja suoranaisemmat vaatimukset. Hän osaa selvästi
+eroittaa rakkauden mielikuvituksellisen puolen ja todelliset,
+objektiiviset päämäärät. Mutta siitä huolimatta ei hänen tunteittensa
+voima ole vähemmän suuri, hänen intohimonsa vähemmän väkevä. Tietoisuus
+ei estä melkein ollenkaan tunne-elämää, kuten voisi luulla, intohimo
+on riippumaton puhtaasti älyllisestä ymmärtämyksestä. -- Huolimatta
+miehisestä älyllisyydestään ja selkeästä, filosofisesta hengestään
+on Ruthilla täydelleen naisen vaistomainen taipumus kaikkeen, mitä
+voi määritellä sanalla romanttinen, se on, ihannoiva ja miltei
+hentomielinen halu kuvitella rakkautta runollisessa ja mystillisessä
+hohteessa ja ikävöidä sitä kaikkein ihanteellisimmissa olosuhteissa."
+
+"Oppineen naisen asema, ja mahdollisesti jotkut Ruthin näennäiset
+sinisukan taipumukset, kaukana siitä, että ne vähentäisivät hänen
+eroottista kiehtovaisuuttaan ja sukupuolellista viehättäväisyyttään,
+antavat hänelle juuri päinvastoin erikoisen vastakohtaislumon,
+tehden hänestä jotain äärimmäisen harvinaista ja kallista sekä
+kiihoittavan erikoista. Tätä miellyttävää neitoa, tätä nuorta ja
+raikasta ruumista hyväillä, tuntea se lähellään ja samalla ajatella,
+että suudeltavan otsan, hyväiltävien hiusten alle peittyy niin
+hieno ja viljelty sielu, niin korkea ja itsetietoinen henki; kaikki
+se tuntuisi ennenkuulumattomalta, mielettömältä, pyhänhäväisyltä,
+anteeksiantamattomalta pyhyydensolvaukselta, mutta saa juuri sen kautta
+kiihoittavan viehätyksen. -- -- Älyllisesti kehittyneempi nainen voi
+elää hienompaa ja kehittyneempää tunne-elämää, hänen herkempi ja
+joustavampi sielunsa osaa värähtää kaikkein vähimmistä ja arimmista
+kosketuksista, hänen kanssaan kävisi mahdolliseksi nauttia rakkaudessa
+hienouksia ja vivahduksia, jotka jokapäiväiselle jäävät tuntemattomiksi
+ja saavuttamattomiksi. Syvemmällä ymmärryksellään hän käsittäisi sinut
+paremmin, sielujen yhdyntä on läheisempi ja täydellisempi, niin että
+vain vähässä määrin tai ei ollenkaan synny erikoista, kiusallista
+_yksinäisyyden_ tunnetta, joka ei häviä kaikkein korkeimmassa
+hyväilyjenkään hurmiossa, jos on mahdotonta täydellisesti antautua
+naiselle ystävänä. Hän sensijaan on ystävä, toveri ja rakastajatar
+yhtaikaa."
+
+"Avioliitossa tai ei, joka tapauksessa hän antaa sille, jonka hän
+itselleen valitsee, ja joka hänen silmissään armon löytää, kaikkein
+suurimman ja intensiivisimmän onnen, mitä ihminen on mahdollinen
+tuntemaan, hän tyydyttäisi kaikki hänen tarpeensa, ruumiillistuttaisi
+kaikki hänen unelmansa, muuttaisi todellisuudeksi hänen kaikkein
+salatuimmat kaipauksensa, panisi hänessä väräjämään kaikkein
+jalostuneimmat kielet, antaisi hänen kulkea läpi koko tunne- ja
+erotiikan asteikon, osottaisi hänelle hellyyttä ja intohimoa,
+sisarellista osanottoa ja toverillista ystävyyttä, lyhyesti, tekisi
+rakkauden mahdolliseksi kaikissa sen eri muodoissa ja vastakohdissa."
+
+Ja Randvere lopettaa unelmansa naisesta seuraaviin sanoihin:
+
+"Tällainen nainen, joka minulle on niin todellinen, niin reaali
+yksityiskohdissaan, jonka ulkomuodon niin selvästi voin kuvitella,
+jonka käynnin näen, ja jonka liikkeistä nautin, -- onko mahdollista,
+että tämä nainen, tämä Ruth, ei ole muuta kuin herkkä mieliharha,
+katoava kuvitusvoiman karkelo, vapaaehtoinen itsepetos, syntynyt
+tarkoituksessa paeta Todellisuutta. Vai ehkä hän kuitenkin on
+olemassa, toisessa kaupungissa, toisessa maassa, toisessa maailmassa,
+toisennimisenä, minun tietämättäni, kenenkään aavistamatta? Tai jos hän
+nyt ei ole olemassa, jos häntä ei löydy missään koko täydellisyydessään
+ja koskemattomuudessaan, ehkä hän saapuu kerran, tulevaisuudessa,
+toisissa oloissa; jos hän yleensä saapuu; jos ylipäänsä uni voi todeksi
+vaihtua."
+
+
+3.
+
+Elämänkäsitys, jonka voi tavata kokoon Ruthin rivien välistä, on
+kauttaaltaan egosentrinen. Ruthilla ei ole, kuten sanottu, mitään
+tarkoitusta, ei edes tarkoituksen varjoakaan, paitsi oma itsensä ja
+rakkauselämänsä. Kaikki tiedot, joita hän kokoo, kaikki älyllinen
+viljelys, jota hän harjoittaa, on yksinomaan häntä itseään varten,
+tarkoitettu korostamaan hänen persoonallista arvoaan, joka samalla
+on, kuten tekijä sanoo, hänen sukupuolellinen arvonsa. Tämä korkea
+yksilökulttuuri ei välittömästi tule vähimmässäkään määrässä minkään
+yleisemmän tarkoitusperän hyväksi, ei minkään yhteiskunnallisen
+koneiston palvelukseen. Ruth ei ole luova missään tavallisessa
+merkityksessä, hän on luonut ainoastaan itsensä. Hänelle on riittänyt
+oman ruumiinsa ja sielunsa sekä älynsä kehittäminen mahdollisimpaan
+täydellisyyteen, ja hänen elämänsä sisällys on tämän minänsä
+kaikinpuolinen vaaliminen. Randvere ei ole runoillut Ruthille yhtäkään
+taiteellista kykyä, joka ylettyisi asianharrastuksen yläpuolelle,
+hänen älynsä on yksinomaan vastaanottavaa laatua, hän ei ole esittävä
+taiteilijatar, yhtä vähän kuin luovakaan, ei runoilijatar, ei
+kirjailijatar, ei soittoniekka, ei tanssijatar, ei näyttelijätär.
+Tekijä nimittää häntä "tieteelliseksi naiseksi", mutta mitä yhteistä
+on Ruthilla jonkun Sonja Kovalevskajan tai Marie Curien hiljaisen
+tieteellisen työn laboratorion kanssa? Hän on heistä aivan yhtä
+etäällä, kuin hän on vieras muille feminismin tai sosialismin
+naismuodoille.
+
+Ruth on kemiallisesti puhdas jokaisesta sosiaalista vaistosta.
+Hän ei nähtävästi tunne vähintäkään velvoitusta kantaa korttansa
+siihen kekoon, jonka nimi on inhimillinen yhteiskunta. Keskellä tätä
+yhteiskuntaa hän on eristäytynyt omaan yksilöllisyyteensä, rakentanut
+ympärilleen omien ominaisuuksiensa kimaltavan raakunkuoren, johonka
+vain kaukaisena humuna kuuluu yhteiskunnan vaatimukset ja melu. Hän
+elää ja on yksinomaan samalla oikeutuksella kuin kaunis ja täydellinen
+taideteos. Hänen hämmästyksensä ei suinkaan olisi pienempi kuin
+Louvren marmorisen Venuksen, jos häneltä yhtäkkiä kysyttäisi hänen
+olemassa-olonsa oikeutusta.
+
+Hänen ruumiinkulttuurin ja kauneushoidon kehittämä ruumiillinen
+kauneutensa on yhtä hedelmätöntä kuin hänen korkealle kehitetty
+älynsäkin. Yhtä vähän kuin yhteiskunnallisia, on hänellä äidillisiäkään
+vaistoja. Tietoisesti tai vaistomaisesti Randvere on Ruthin
+täydellisten ominaisuuksien luettelosta unohtanut pois äidillisyyden.
+Ruth merkitsee kehityksen korkeinta astetta, joka ei enää jatkuessaan
+voi kohota, hän on jo sellaisenaan päämäärä, pyrkimys ja saavutus
+yhtaikaa.
+
+Hänen olemassaolonsa on kauttaaltaan ylellisyyttä. Hän on ylellisyyttä
+kiireestä kantapäähän. Hän on hyödytön tai hyödyllinen, tarpeellinen
+tai tarpeeton, aivan samoin kuin taide on jompaakumpaa. Emme ole
+koskaan kykenevä missään näkyvässä muodossa laskemaan niitten
+tunneliikkeitten arvoa, joita ihmissielussa herättää Rodinin marmori
+tai Verlainen runous. Ruth edellyttää yhteiskuntaa ja kulttuuria, jossa
+jo alkeellisimmat vaatimukset on tyydyttävällä tavalla ratkaistu, ja
+joka senvuoksi voi keskuudessaan suvaita suurimman ylellisyyden, mikä
+maan päällä on olemassa: ihmistaideteoksen.
+
+Juuri tässä tarpeettomuusihanteessa, kuten sanottu, joka epäilemättä
+on Ruthin ydin, kuvastuu samalla koko nuorvirolaisen uusromanttisen
+kirjallisuusvirtauksen taide- ja elämänkäsitys. Nuori kumouksellinen
+kirjallinen polvi oli ottanut tehtäväkseen tendenssin ehdottoman
+poistamisen kirjallisuudesta, sen vapauttamisen jokaisen kahlehtivan
+aatteen palveluksesta, taiteen itsensä asettamisen taiteen ainoaksi
+päämääräksi.
+
+Ruth on tämän l'art pour l'art teorian elämään ja ihmiseen
+sovelluttamista. Jos voi olla olemassa taide taiteen vuoksi, miksi ei
+olisi oikeutettu ihminen, joka on olemassa vain ihmisen vuoksi, joka
+ei ruumiillistuta itsessään ihmiskunnan vaivalloista kehitystyötä,
+vaan saman työn valmiin tuloksen, jolla ei ole mitään osaa elämän
+välittömässä ylläpitämisessä ja jatkamisessa, mutta joka henkilöi
+hyödyttömyyden kauneuden, kuten eräät lajit erinomaisen väriloistoisia,
+mutta suvuttomia orkideoja!
+
+Ruth on yhteenveto Noor-Eestissä alun alkaen liikkuneista aineksista;
+sen perusajatus on kauttaaltaan aristokraattinen, kuten pohjimmiltaan
+Noor-Eestinkin. Se on nuoren polven esteettisen individualismin
+pohjakaava.
+
+Aivan vailla kaikkia kosketuskohtia todellisuuden kanssa ei kuitenkaan
+Ruth, virolaisen uneksijan keinotekoinen ylinainen, ole. Ruthissa
+on epäilemättä jotain kaikkien aikojen la femme inspiratrice'sta.
+On aina ollut olemassa naisia, jotka, vaikka eivät olekkaan olleet
+luovia sanan varsinaisessa merkityksessä, kuitenkin ovat painaneet
+olemuksensa leiman kokonaisiin aikakausiin. He ovat olleet korkealla
+älyllisellä tasolla, eivät suinkaan aina ole edes puuttuneet
+luovaakaan kykyä, mutta syystä tai toisesta se on jäänyt heissä
+käyttämättä. Sensijaan he ovat vapauttaneet miehessä luovan voiman.
+Se on tuottanut heille suurempaa tyydytystä, kuin oman kykynsä
+käyttäminen, he ovat nähneet siinä suuremman mahdollisuuden saada
+ilmaisun omalle henkiselle olemukselleen. Heidän neroutensa on
+ollut kokonaan passiivista, ei luovaa, mutta luomiseen innostavaa.
+Heidän suuri tietomääränsä ja aivoviljelyksensä on tehnyt heidän
+ymmärtämyksensä laajaksi ja kaikkikäsittäväksi ja heidät itsensä
+kykeneviksi ystävyyteen. Saksalaisen romantiikan aika ja Nuori-Saksa
+ovat luoneet useita tällaisia naisia, joitten vaikutus aikalaisiinsa
+on ollut arvaamattoman suuri, vaikka ei ole jäljellä muuta todistusta
+heidän henkisestä tasostaan kuin kimppu kellastuneita kirjeitä ja
+aikalaisten lausunnot. Näitä naisia oli etupäässä Caroline, mutta
+myös Dorothea Veit ja Rahel. Marianne von Willemer, Goethen ystävätär
+Gerbermühlestä, kuuluu myös samaan la femme inspiratricesarjaan,
+hän, jonka kunnianhimolle täysin riitti julkaista runonsa ilman
+tekijänimeä Goethen Westöstlicher Divanin runojen rinnalla, samoin
+kuin Caroline julkaisi Shakespeare-käännöksensä Schlegelin nimiin.
+Kaikille näille naisille on rakkauselämä ollut yläpuolella kaikkien
+muitten elämänarvojen, mutta rakkauselämä erinomaisen korkeassa,
+hienostuneessa ja sielullistetussa muodossa. Heillä ei ole mitään
+tekemistä meidän aikamme yhteiskunnallisen naistyypin ja hyvin vähän
+nykyisen kirjailevan naisen kanssa. Perusajatus heissä ja Ruthissa on
+sama: he ovat luoneet vain itsensä.
+
+On hyvin mahdollista, että tulevaisuuden nainen korkeimmalle
+kehittyneissä ilmestysmuodoissaan on lähestyvä la femme
+inspiratrice-tyyppiä. Hän on ehkä luopuva nykyajan naisen
+kunnianhimoisesta unelmasta olla luovana kykynä miehen veroinen.
+Hänen äärimmäisiin kehittynyt tietoisuutensa, jonka voimme olettaa
+monta vertaa suuremmaksi nykyajan naisen tietoisuutta, on epäilemättä
+myös tekevä hänet tietoiseksi omasta psykofyysillisestä rakenteestaan
+ja sen luomista edellytyksistä. Sensijaan emme voi ajatella hänen
+luopuvan älyllisestä viljelyksestä. Hän on siinäkin suhteessa oleva
+nykyajan naisen yläpuolella, vaan että hän mahdollisesti on käyttävä
+äly viljelyksensä hiukan toisin kuin nykyajan nainen. Hänenkin korkein
+kunnianhimonsa on oleva luoda, mutta luoda miehen kautta. Voi olla,
+ettei nainen, naisena pysyessään, koskaan voikkaan korkeammalle kohota,
+kuin juuri vapauttaessaan miehessä luovan voiman. Tulevaisuuden naisen
+kutsumus on silloin olla luovan miehen, neron, ystävätär, uudistuksen
+lähde, josta ihmiskunnan kuolemattomat kauneusnäyt kumpuavat.
+
+
+
+
+FRlEDEBERT TUGLAS
+
+
+Synt. v. 1880 Ahjan moisiossa Võnnun pitäjässä Liivinmaalla, käynyt
+Treffnerin yksityislukiota Tartossa. Vv. 1906-1917 maanpaossa eri
+maissa. Elää paraikaa kirjailijana Tartossa. Teoksia: _Kahekesi_ v.
+1908, _Liivakell_ v. 1913, _Õhtutaevas_ v. 1913, _Juhan Liiv_ v. 1914,
+_Felix Ormusson_ v. 1915, _Saatus_ v. 1917, _Teekond Hispaania_ v. 1918.
+
+
+1.
+
+On olemassa muuan puoli virolaista henkistä elämää, jota tähän
+saakka ei ole kylliksi varteenotettu, ainakaan suhteessa nykyisiin
+kirjallisiin ilmiöihin, virolaisen psyyken yöpuoli, niin sanoakseni.
+Tunnettu baltilainen tiedemies _v. Baer_ kuvaa virolaista luonnonlaatua
+rauhalliseksi, flegmaattiseksi ja kylmäveriseksi, henkisille
+taudeille vastaanottamattomaksi. Aivan yhtä suurella oikeutuksella
+voisi virolaista maisemaa määritellessään puhua vain viljavista,
+savipohjaisista pelloista, hedelmätarhoista, rehevistä luhtaniityistä
+matalain kukkuloitten välissä, tyynistä, tasaisesti virtaavista
+joista, alavarantaisista järvistä. Mutta kuten virolaiseen maisemaan
+eroittamattomasti kuuluu virstamääriä laajat suot ja rämeet, niin
+kuuluu virolaiseen psyykeen, paitsi yllämainittuja ominaisuuksia ja
+viljandilaisen, pellavakaupoilla vaurastuneen talonpojan tietoista,
+mahtailevaa juurevuutta, vielä muuan toinen alkuaines, yllätyksellinen,
+herkistynyt, äärimmäisyyksiä tavoitteleva, fantastiikkaan vetoa
+tunteva, näkyjä näkevä ja -- aivan vastoin v. Baerin väitettä --
+ylen altis kaikille henkisille ja sielullisille sairauksille. Ei
+tarvitse muuta kuin ajatella, millaisen keskiaikaisen legendan
+kiihkouskonnollinen liike tuskin viisikymmentä vuotta takaperin
+sai loihdituksi Tallinnanmaan rannassa, -- höyryn, sähkön ja
+sanomalehtien valta-aikana, -- kun monisatapäinen pyhiinvaeltajajoukko
+viikkokausia odotti Lasnamäen niityllä profeettansa lupaamaa "valkeaa
+laivaa". Hermostunut sähköisyys on muuan nykyisen virolaisen
+sivistysyhteiskunnan tunnusmerkkejä. Milloin hyvänsä voi siinä odottaa
+syntyvän ikäänkuin sähkökeräytymiä, jotka puhkeavat sielullisiksi
+kiihoitustiloiksi.
+
+Virolaisen yhteiskunnan nykyään vahvasti materialistisesta ilmeestä
+huolimatta ei fantastinen piirre suinkaan ole häipynyt olemattomiin.
+Tämän sielullisen ominaisuuden juuret juontavat epäilemättä hyvin
+syvälle, ja mahdollisesti saisi mennä aina yhteissuomalaisiin
+kerrostumiin saakka, sen alkuilmiöitä etsiessään. Erehdys olisi
+tietysti nähdä siinä jotain yksinomaan virolaista, niin, edes olettaa
+inhimillisen sielun yöpuolen virolaisella rodulla kehittyneen
+silmiinpistävämpään määrään kuin muilla. Ylläkerrotuntapaiset
+uskonnolliset liikkeet eivät kuulu harvinaisuuksiin eteläisemmissä
+vyöhykkeissä ja romaanisilla kansoilla, ja anglosaksilaisen rodun
+taipumus fantastiikkaan on tunnettu. Mutta joskin tämäntapainen
+sielullinen rakenne olisikin peruksiltaan jotain aivan
+yleisinhimillistä ja kaikille yhteistä, ei voitane sittenkään
+kieltää eräänlaisen erikoisesti virolaisen hermoherkän taipumuksen
+olemassaoloa, jonka merkkejä ei ole havaittavissa vain myöhempinä
+aikoina, vaan jo kansanrunoudessakin. Virolainen psykiaatteri _J.
+Luiga_ on osoittanut, kuinka usein esim. luonteenomainen näköharha,
+hallusinatsio, esiintyy virolaisessa kansantarinassa. Ihminen kulkee
+yössä, pimeydessä, yhtäkkiä "lyö valkeata" hänen ympärillään, ja hän
+näkee näyn, useimmiten kauhistuttavan. Tunnetut ovat virolaisilla
+saarilla ja mannermaallakin esiintyvät "säikkymistaudit". Virolainen
+suorasanainen kansantarusto, -- samoin kuin tosi kyllä useitten
+muittenkin kansojen, -- on hyvin rikas n.s. kauhuaineista; se vilisee
+kaikenkarvaisia kauhuolioita, olipa niitten nimi sitten _kratt,
+puuk, hall, luupainaja_ tai mikä hyvänsä, sekä epälukuisia tarinoita
+ihmissusista ja koirankuonolaisista, painajaisista ja eriskummallisista
+näköharhoista. On kuin vuosisatoja orjuudella rasitetun kansan
+säikkynyt fantasia olisi ehdoin tahdoin kaikkialta etsinyt kauhun ja
+ahdistuksen aihetta, ikäänkuin todellisuuden vaivat eivät olisi sille
+riittäneet, vaan sen unissaankin olisi täytynyt kantaa päivän taakkaa,
+väristen omien aivojensa aaveen edessä.
+
+Juuri orjuuden synnyttämä, alituinen ja jatkuva masennustila,
+ruumiillinen sekä sielullinen, kasvatti epäilemättä tätä
+"kalmiston mielikuvitusta", kuten Tuglas sitä nimittää. Joskin
+Viron seitsemänsatavuotisen orjuusajan synkkyyttä mahdollisesti on
+liioiteltukin, ja sillä kaikesta huolimatta oli helpommatkin hetkensä,
+jolloin syntyi kansanlaulujen _Ilo_ (= kauneus, ilo) ja kansantaiteen
+värikäs ornamentiikka, niin on epäilemättä suuri osa nykyistäkin
+virolaista henkistä ja ruumiillista kituliaisuutta pantava tämän
+luonnottoman pitkän, epäterveen kehityksen laskuun. Elinaikaisen
+puolinälän kiihoittamat aivot olivat otollinen maaperä fantastiikalle.
+Lisäksi tulivat herkeämättömät sota-ajat takaa-ajokauhuisine päivineen,
+kansan herkkähermoisen, näyillä kyllästetyn mielikuvituksen saadessa
+ravintoa maakuoppien ja onkalojen hämärissä, joissa kyläkunnittain
+päiväkausia piileskeltiin. Suuri sija on virolaisessa kauhutarustossa,
+kuten luonnollistakin, suolla. Siitä kohoavat salaperäiset valkeat
+orhit ja suunnattomat heinäsuovat; se on ehtymätön kauhuakantavassa
+hedelmällisyydessään, virolaisen kansantarun suuri tuntematon, suuri
+sfinksi, jonka rahvaan mielikuvitus kansoitti öisimmillä näyillään,
+täynnä virvatulten runoutta.
+
+_Taine_ on epäilemättä oikeassa: jokainen lahjakas kirjailija kuvastaa
+tahtomattaankin rotunsa ominaisuuksia. Harvinaisissa tapauksissa hän
+voi olla kaikkien niitten eri ominaisuuksien synteesi, joista hänen
+rotunsa ja heimonsa psyyke on kokoonpantu. Mutta useimmiten hajaantuu
+rotuperintö, ja eri yksilöt heijastavat vain murto-osia suuresta
+yhteisestä rotupääomasta. Tämä rodullinen yhteenkuuluvaisuus voi
+olla kirjailijalla usein miltei tiedotonta, eikä se suinkaan aina
+käy yhteen sen käsitteen kanssa, mitä olemme tottuneet nimittämään
+kirjallisuudessa "kansalliseksi". Maailmankirjallisuudessa on kyllin
+esimerkkejä kirjailijoista, jotka aiheenvalinnaltaan ovat täysin
+kansainvälisiä, mutta silti syvemmässä merkityksessä ovat oman rotunsa
+tulkkeja.
+
+On kuin olisi _Friedebert Tuglas_, Nuoren-Viron lahjakkain prosaisti,
+virolaiselta rotuhengeltä saanut antimiksi ja perinnöksi juuri
+hermoherkän ja fantastisen puolen, kalmiston mielikuvituksen. On hyvin
+mahdollista, että vasta kosketus eräitten maailmankirjallisuuden
+suurien sukulaishenkien kanssa saattoi hänet täysin tietoiseksi tästä
+rotuperinnöstään. Mutta joka tapauksessa hän on kaikkien niitten
+epälukuisten, nimettömäin kansantarujen sepittäjäin suoranainen
+jälkeläinen, jotka kerran loivat virolaisen kauhuromantiikan, kuullen
+suden ulvonnassa vangitun ihmishengenvalituksen.
+
+Tuglasen sielunelämässä ja luomistoiminnassa näyttää vallitsevan
+erityinen lainehtiminen. On kuin hänen tunne-elämässään aika-ajoin
+syntyisi erikoisia kiihoitustiloja, hermopingoituksia, joitten alaisena
+hän suorittaa varsinaisen luovan työnsä; hänen muu henkinen toimintansa
+sensijaan on nähtävästi syntyisin näitten kuumetilojen väliajoilta.
+Siitä hänen tuotantonsa niin erilainen ilme ja laatu. Tuglas luo
+kukkuroilleen kohonneen affektin vallassa, eräänlaisessa sielullisessa
+huumaustilassa; hänen taiteensa on neuroosin runoutta.
+
+Kauhun affektilla on Tuglasen teoksissa suuri sija. Hän on itse
+kirjoittanut nuoruutensa "vapaaehtoisista painajaisista ja
+omatekoisista aaveista". Kauhu on hänellä epäilemättä jo verissä,
+hänen ei ole suinkaan tarvinnut mennä itsensä eikä kokemuspiirinsä
+ulkopuolelle sitä kuvatakseen. Päinvastoin, milloinkaan ei hänen
+vaistonsa ole niin varma kuin hänen käsitellessään kauhua,
+tätä sielullista jännitystilaa, jonka voimaa ja tiheyttä, sen
+kuolemanpeloksi kohotessa, voi verrata vain erotiikan synnyttämiin
+sielunjärkytyksiin. Tämän aste asteelta kohoavan, kaikki muut vaistot
+lamaavan sielullisen kulun kuvaamisessa saavuttaa Tuglas suurimmat
+kirjalliset voittonsa. Alituisesti toistuu hänen teoksissaan
+takaa-ajotunnelma.
+
+Turha yritys olisi tietysti kytkeä niin rikastaitteista ja
+kehityskykyistä henkeä kuin Tuglas minkään määritelmän puitteisiin
+tai yrittää liiaksi yksinkertaistuttaa hänen sielullista
+pohjapiirrostaan. Painajaisuniensa väliaikoina hän näkee näkyväisen
+maailman koristeellisessa ja maalauksellisessa valaistuksessa, täynnä
+hentoja, hauraita idyllejä ja lempeää lyyrillisyyttä. Mutta lähimmäksi
+omaa olemustaan tulee Tuglas epäilemättä, kun hänelle runollisen
+haltioitumisen hetkinä, hänen omia sanojansa käyttääkseni, "kaartuu
+pään päällitse sysimusta taivas, josta tuikkivat heleät, kiihkoisat ja
+kivuntuottavat tähdet".
+
+
+2.
+
+Friedebert Tuglas on itse antanut avaimen henkiseen rakenteeseensa,
+kirjoittaessaan laajan itsetunnustusromaaninsa, _Felix Ormussonin_, v.
+1915. Tällä teoksella on aivan erikoinen asema Tuglasen tuotannossa; se
+on ikäänkuin reunamuistutuksia, viivanalaisia selityksiä hänen muihin
+teoksiinsa.
+
+_Felix Ormusson_ on Friedebert Tuglasen taiteeksi tihennetty
+minä, itsepaljastus, jonka vilpittömyyttä ei ole mitään syytä
+epäillä. Päinvastoin, kirjailija on sen itse selvin sanoin eräässä
+aikakauskirjaväittelyssä tunnustanut: "Luulen tuntevani Felix
+Ormussonin. -- Olemme vuosikausia liikkuneet samojen ilmiöitten ja
+vaikutelmien piirissä. Usein tuntuu siltä, kuin hän olisi minulle
+omaa itseänikin läheisempi. Hänen taipumuksensa, makunsa, sanansa ja
+äänensä, -- niitten suhteen en suinkaan ikinä voisi erehtyä."
+
+Toinen asia on, onko kirjailija sittenkään antanut koko itseään.
+Pikemmin voisi sanoa, että hän on valinnut erään kylläkin sangen
+oleellisen puolen itsestään ja alleviivaamalla sen luonut tyypin,
+jolla on yleiskantava merkitys. Friedebert Tuglas on laajempi kuin
+Felix Ormusson. Mutta joka tapauksessa, vaikkapa Felix Ormussonin
+ja Friedebert Tuglasen henkiset ääriviivat eivät kokonaan toisiinsa
+yhtyisikään, ovat he kuitenkin siksi lähellä toisiaan, että romaania
+voi käyttää tienoppaana kirjailijan hieman sokkeloisessa ja
+yllätyksellisessä mailmassa.
+
+Felix Ormusson, -- se on sama Friedebert Tuglas, -- vain myöhemmällä
+kehitysasteella, -- joka tuskin koulupenkiltä päästyään joutui
+teossa ottamaan osaa 1905 vuoden kumousliikkeeseen, nuoruutensa
+koko kiihkeällä temperamentilla, täynnä ajan nuorta ja tulipaloista
+romantiikkaa, kulkien pitäjästä pitäjään vallankumouksellisia puheita
+pitäen ja myöhemmin istuen Tallinnassa Pitkän Hermannin tornissa
+tutkintovankeudessa. Vähintäin kymmenen vuoden pakkotyö Siperiassa
+odottaa häntä, mutta hän pääsee pakenemaan yli rajan ja asuu siitä
+pitäin, lähes kaksitoista vuotta, ulkopuolella maansa rajojen,
+ainoastaan silloin tällöin ilmitulon ja vangitsemisen uhalla käyden
+kotimaassa. Hän viettää vuosikausia vapaaehtoista kulkurielämää,
+retkeillen Espanjaan ja Italiaan, asuu pitkät erät Parisissa
+taiteilijaboheemin keskuudessa, -- kuten Felix Ormussonkin -- sen
+jälkeen useat vuodet Suomessa. Vasta maaliskuun vallankumous on antanut
+hänellekin täydet kansalaisoikeudet Virossa.
+
+Felix Ormusson on sen kehityskulun tulos, minkä Friedebert Tuglas
+näinä "oppi- ja vaellusvuosinaan" suorittaa, kumouksellisten
+kiihoituspuheitten pitäjästä täysiveriseksi kaunosieluksi.
+Perinpohjainen muutos tapahtuu tässä "romanttisessa sielussa,
+täynnä paatosta ja intohimoa", jollaiseksi Felix Ormusson kuvaa
+kahdenkymmenenvuotiasta minäänsä. Ja hän jatkaa: "Temperamenttini,
+mielialani, sieluni on muuttunut, -- olojen, ympäristön, voi
+ehkäpä olla, myös minussa itsessäni kätkeytyvien itujen pakosta."
+"Pari vuotta, pari yksinäistä vuotta, täynnä itsetutkimusta ja
+erittelyä, riittivät panemaan sieluni lainehtimaan pohjia myöten ja
+sitten jäähdyttämään sen pinnalle jäisen riitteen, joka nyt vain
+harvinaisissa tapauksissa murtuu." Tuglas irroittautuu Baltiasta,
+kuten irroittautuu Internationalesta, kuten vapautuu niin monesta
+muustakin dogmista, kirjallisesta sekä yhteiskunnallisesta. Se on
+sama tuskallinen irtaumiskulku, jonka samoihin aikoihin taantumuksen
+raskaassa ilmakehässä suorittaa Gustav Suits, suorittaa Noor-Eesti
+kokonaisuudessaan. Tienrastit ovat samat: pettymys, kaikenepäily,
+talttumus, estetismi. Vuonna 1906 Tuglas kirjoittaa vähän retoriseen
+tapaansa: "Taistella sodassa, kaatua taistelussa, -- kuinka helppoa
+siihen verraten! Mutta elää, nähdessään kaiken muun kaatuvan, itse yhä
+hengittää, nähdessään kaiken muuttuvan epätodellisuudeksi, harhaksi,
+uneksi, kauhistavaksi, peloittavaksi, hirveäksi uneksi, -- mikä
+sietämätön kidutus!" Nuoruuden epälukuisten jumalain ja epäjumalain
+alttareista jää pystyyn vain yksi: kauneuden. Todellisen elämän
+käydessä yhä tuskallisemmaksi, yhä vieraammaksi, alkaa sen rinnalle
+kasvaa olematon, näkymätön, mutta silti yhtä oleellinen elämä. Syntyy
+kaksoisolento, joka yhtaikaa elää ikäänkuin kahta eri olomuotoa. Felix
+Ormusson on valmis astumaan näyttämölle.
+
+"Neron tehtävä on kehittää ajan taipumus sen kaikkein jalosukuisimpaan,
+täydellisimpään ja itsetietoisimpaan mahdollisuuteen. Sinulla (Felix
+Ormussonilla) olisi edellytyksiä viljellä aikakauden pyrkimystä."
+
+Sanat ovat romaanin esipuheesta. Ja eräänä syysyönä, täynnä sateen ja
+yksinäisyyden spleeniä, sama Felix Ormusson kirjoittaa päiväkirjaansa:
+
+"Niin, toden teolla, miksi en pitäisi päiväkirjaa tai olisi
+kirjevaihdossa, kuten Werther tai Jacopo Ortis, -- kertoakseni
+jälkimailmalle murhenäytelmääni. On vahinko, että nämä inhimilliset
+kokemukset, kaikki nämä itse-erittelyt hyödyttä ja jäljettä
+häviäisivät. Niissä olisi sentään aineksia kokonaiseksi myytiksi,
+kun aika ne hämärtäisi ja etäisyys suurentaisi. -- Eikö voisi Felix
+Ormusson kerran omalla alallaan olla samaa, mitä Don Juan tai Werther,
+-- olematon ja sentään uskottavampi kuin koko mailma. Se olisi ainoa
+lohdutus. Sen vuoksi maksaisi vaivaa todella elää. Olisin valmis
+sentakia vallan erikoisesti kärsimäänkin!"
+
+Tuglasen tarkoitus ei ole ollut suinkaan vain poikkeuksellisen
+yksilöpsykologian, harvinaisen poikkeustapauksen toteaminen;
+päinvastoin, hän on kai jo varhain tuntenut tyypillisen,
+luonteenomaisen yhtenäisyyden omansa ja sukupolvensa kehityskulun
+välillä. Friedebert Tuglasta, toisin sanoen Felix Ormussonia on
+epäilemättä viehättänyt sama tehtävä, joka niin monta taiteilijaa,
+niitten joukossa kaikkein suurimpia, on houkutellut: koota oman
+aikakautensa luonteenomaisimmat säikeet, seuloa ne kaikesta
+satunnaisesta, korostaa ne korkeampaan asteeseen, sanalla sanoen,
+luoda aikakauden tyyppi, tulkita aikakauden mykkä ja vapautustaan
+vartova sana. Se edellyttää aina, että runoilija tuntee olevansa
+aikakauden virtausten synteesi, tuntee itseensä keräytyvän
+kaiken, mikä aikakaudessa ahdistavana tai vapauttavana pyrkii
+ilmoille, tuntee olevansa _l'enfant du siècle_ sanan varsinaisessa
+merkityksessä. Ulkokohtaisesti, yksinomaan havainnon tietä eivät synny
+tällaiset teokset. Ne ovat päinvastoin aina mitä persoonallisinta,
+subjektiivisinta taidetta, häikäilemättömiä itsetunnustuksia,
+itsepaljastuksia, jotka eivät epäile lausua peittelemättä
+sitäkään, minkä tunnustamisen Rousseau nimittää vaikeammaksi kuin
+rikoksellisuuden, naurettavaisuuden. Ne ovat sairaan ajan suuria
+sairaskertomuksia. Kirjailija on yhtaikaa sekä potilas että parantaja,
+hän paljastaa armotta oman sielunsa sairauden, joka samalla on koko
+hänen sukupolvensa tauti, kehittäen sen huippuunsa ja mahdollisimpaan
+täydellisyyteen, ikäänkuin viljelläkseen siitä rokotusainetta, joka
+varjelisi samalta vaaralta.
+
+Goethen _Werther_, Constantin _Adolphe_, Musset'n _Vuosisadan
+lapsen tunnustus_, Lermontovin _Aikamme sankari_ -- pohjoismaisesta
+kirjallisuudesta Jacobsenin _Niels Lyhne_, Kierkegaardin _Viettelijän
+päiväkirja_, -- kaikki nämä nimet johtuvat mieleen Felix Ormussonia
+lukiessa. Ei niin, että virolainen romaani taideteoksena sinnepäinkään
+ylettyisi näitten intiimin taiteen kuolemattomien muistomerkkien
+rinnalle. Mutta kuitenkin on kuin yhdistäisi näkymätön, ajasta
+ja kansallisuudesta piittaamaton side nämä niin erilaiset nimet,
+kuin olisivat ne renkaita samassa, läpi vuosikymmenien kulkevassa
+inhimillisessä ketjussa. Felix Ormusson on kaikkien näitten kuuluisain
+mailmantuskapotilaitten heimoa, hänen tautinsa on samaa alkujuurta kuin
+heidänkin. Sama suuri melankolia, jolla ei ole muuta pohjaa ja perustaa
+kuin inhimillisen olemuksen ja elämisen traagillisuus sellaisenaan,
+joka Salomon Saarnaajaa kalvoi kaiken turhuuden tuntona, Wertheriä
+"_Weltschmerzinä"_, jolle Ranskan romanttinen koulu antoi nimen
+_ennui_, joka tuntui karvaana pohjasakkana kaikissa Petshorinin ja
+Niels Lyhnen elämyksissä, -- sama mailmantuskan, kaunosieluisuuden ja
+epäilyn maininki tuntuu myös virolaisessa Felix Ormussonissa.
+
+Sanottakoon heti: Felix Ormusson ei ole mikään elävä kirja sanan
+tavallisessa merkityksessä. Kaikki, mitä tässä päiväkirjan muotoon
+kirjoitetussa romaanissa tapahtuu, jää lukijalle yhtä varjomaiseksi,
+kuin se nähtävästi on ollut tekijällekin. Felix Ormusson, Parisista
+kotimaahan palannut kirjailija viettää kesänsä ystävänsä,
+radikaalisporvarillisen virolaisen lääkärin luona, rakastuu kesän
+kuluessa ensin ystävänsä kevytmieliseen ja hekumalliseen vaimoon,
+Heleneen, ja senjälkeen tämän sisareen, viileään ja neitseelliseen
+Marioniin, jotka kumpikin, vaikka Ormussonin onnettomuudeksi,
+päinvastaisessa järjestyksessä samoin rakastavat häntä. Loppujen
+lopulta jäätyään kumpaakin vaille, Felix Ormusson palaa takaisin
+Parisiin, pelastuen rukkaset saatuaan nolosta tilanteesta sepittämällä
+legendan salaperäisestä ranskattaresta, ja siten lähtiessään säilyttäen
+seikkailijan ja Don Juan-sädekehänsä.
+
+Mutta sensijaan elää näissä aforismeissa, ajatusvälähdyksissä,
+tunnelmissa, joitten mosaikista kirja on kokoonpantu, erehtymättömästi
+Felix Ormusson.
+
+Felix Ormusson on ennenkaikkea romantikon, uni-ihmisen, toimintaan
+kykenemättömän ihmisen tragedia. Häneltä puuttuu täydelleen elämisen
+taito, hän on kykenemätön varsinaiseen elämään. Kuten nuori Obstfelder,
+hänkin tuntee alati sattuneensa "vieraalle taivaankappaleelle".
+Niinkuin Tuglas itse hänestä sanoo: "Felix Ormussonilla on alusta
+alkaen kaksi olemisen kehää: todellinen ja mielikuvituksellinen.
+Todellisessa hän on aina huonosti onnistunut". Hän on kirjaihminen
+siihen määrään, että hänen näkökulmansakin on ennen kaikkea
+kirjallinen; kirjeet ja kirjat merkitsevät hänelle luotettavampaa
+todellisuutta, kuin itse kouraantuntuva ja aistittava elämä; elämällä,
+rakkaus siihen luettuna, on hänelle vain eräänlainen koristeellinen
+ja esteettinen arvonsa. Vielä enemmän: hän itse tuntee usein samaa
+epätodellisuuden tunnetta itseään kohtaan, ikäänkuin hän olisi
+vain "eräänlainen näköharha, eräänlainen luonnon idée fixe". Aivan
+sama ajatus on jo Tuglasen v. 1906 kirjoittamassa _Unede kuristik_
+kertomuksessa: "En ole todellinen, olen kangastus, olen mailma ja
+mielikuva. Osani elämässä on ollut vain näyttää joltakin eikä olla.
+Se on ollut runoa ja mielikuvitusta. Omaa sydäntä ei minulla koskaan
+ole ollut, runon ja mielikuvituksen sydämellä olen tuntenut." "Vain
+olematon on ihanaa", Felix Ormusson huudahtaa. "Valhe, olematon,
+uneksittu maa on todella aina ollut oikea kotimaani." "Kauniimpi
+kaikkia saavutuksia on kuvittelu. Se on ainoa kiinnepiste kuolleessa
+mailmassa, jossa ihmisellä on kaksi verivihollista, aika ja
+välimatka." Kuten Huysmansin à Rebours-kirjan sankari keinotekoisessa
+valtamerilaivassaan, niin asustaa Felix Ormussonkin eräänlaisessa
+mielikuvituksen ja unielämän lasikehässä, jonka särkymistä hän pelkää.
+"Yhä hauraammaksi kuluu ajatuksen hankauksesta lasiseinä, joka eroittaa
+olemisen olemattomuudesta. Kerran leikkaa armoton timantti illusioonin
+kuvastimen puhki. Ja mitä silloin?" Todellisuus, realiteetti, on
+hänelle aina tuottanut vain tuskaa ja kärsimystä.
+
+Hän on ihminen, jonka voima ja rikkaus ovat mielikuvituksessa,
+abstraktisessa ajattelussa, mutta joka ei kestä vähintäkään kosketusta
+todellisen elämän kanssa. Jokin tuntematon keskipakoisuuden laki
+karkoittaa hänen tapaisensa ihmiset varsinaisesta elämästä, he ovat
+tuomitut ikänsä kiertämään kaiken lämmön lähdettä, kuten kuu aurinkoa,
+itse kylminä. He ovat avuttomia ja saamattomia elämän moninaisten
+ilmiöitten ja vaatimusten edessä, niinpian kuin ne astuvat heidän
+eteensä todellisuutena eikä unena. Heidän mielikuvituksensa kirjavat
+siivet putoavat heti todellisuuden ilmakehässä. Lyhyesti, heiltä
+puuttuu tärkein: elämisen taito.
+
+Hänen ristiriitaisuutensa ja traagillisuutensa syntyy siitä, että
+hän huolimatta elämänpelostaan ja kykenemättömyydestään kuitenkin
+ikävöi samaa todellisuutta, jota hän itse asiassa halveksii ja pelkää.
+Yksinkertainen, kasvimaisesti kehittyvä ja luonnollisesti sykkivä
+elämä herättää hänessä kateutta. Hän kadehtii vanhaa Adamia, renkiä,
+joka lyödessään seivästä maahan, ei koskaan kysy, "mikä on seiväs
+semmoisenaan, mikä on seipään idea?" Onnellisia ovat hänestä ne, jotka
+"syövät, juovat, nukkuvat ja synnyttävät lapsia". Ja kaunosielu Felix
+Ormusson haaveksii rupeavansa maalaisrengiksi, päästäkseen katselemasta
+elämää kirjallisilta ja esteettisinä näkökulmilta, samalla kun häntä
+kiusaa niittoväen karheat kädet ja vielä karheammat äänet ja oma
+taitamattomuutensa viikatteen käytössä.
+
+Elämänkykenemättömyydestään huolimatta hiuduttaa häntä alituinen
+elämänjano. Hän odottaa täysielämää, tämän sanan renessanssiaikuisessa
+merkityksessä, kaikkien ruumiin ja hengen kykyjen täydellistä
+nautintokelpoisuutta. Hän janoaa yhtä intohimoisesti täydellisyyttä,
+kuin hänen toinen minänsä Friedebert Tuglas lastussaan _Pro domo mea_.
+Hänelläkin on sammumaton ikävä "täydellisiin mailmoihin, kristallisiin
+seutuihin, joitten yli puhkeavat kukoistukseen suuren salaisuuden ja
+suuren tietoisuuden heleät kukat".
+
+Hänellä on koko nuoren rodun elämis- ja nautinnonhalu verissään.
+Hän kärsii tietoisuudesta, ettei ole tilaisuudessa kaikesta
+mailmaanmahtuvasta yhdellä kertaa nauttimaan. Veneziassa soutaa
+iloinen seurue gondooleilla kiinalaisten lyhtyjen valossa
+suvisena yönä merelle, -- ja hän, Felix Ormusson, ei ole mukana!
+Troopillisessa metsässä koittaa päivä, punaiset metsäkukot kiekuvat,
+apinalauma juoksee kimeästi kirkuen yli suurten mehuisten kukintojen
+kruunaamain latvojen ja karistaa oksilta ruusuisia kukkia kuin
+lunta vedenpartaalla vetelehtivien krokodiilien päälle, -- ja hän
+ei näe sitä! Hän tahtoisi puolen tunnin kuluessa nähdä kaikki
+maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset, kaikki tähtitieteelliset,
+geologiset ja biologiset kehityskulut, mitkä miljoonan vuoden kuluessa
+ovat tapahtuneet. Vielä enemmän: hän tahtoisi elämänsä kuluessa
+suorittaa koko Darwinin kehitysopin käytännössä, aina amööbista hamaan
+yli-ihmiseen saakka.
+
+Hän vaivaa päätänsä mietiskelemällä, minkälainen on kiinalaisten, tämän
+vanhan hienostuneen rodun rakkaus, minkälainen heidän rakkautensa
+runous, heidän hyväilyjensä kulttuuri. Voiko sitä käsittää? Vai onko se
+yhtä ihmeellistä, kuin hampunkukkasten rakkaudenilmaisu tai ruispellon
+heilimöinti?
+
+Felix Ormussonkin kärsii ahdistavista painajaisunista, jotka eivät anna
+hänelle rauhaa:
+
+"Koko yön vaivasivat minua pahat unet.
+
+"Jokin muodoton ajoi minua takaa mittaamattomalla lakeudella. Se
+oli monikätinen ja monijalkainen, tuhathaarainen, puun ja eläimen
+sekasikiö. Yhä uudelleen ja uudelleen, monena kymmenenä muunnoksena,
+silmänräpäyksessä väriään ja muotoaan muuttaen, se yllätti minut
+harmailla kedoilla.
+
+"Lakeutta leikkasivat liikkumattomat joet, joitten vesi oli
+läpikuultamaton. Minä hiivin jokipolvissa, korkeassa kaislikossa. Mutta
+taas, yhä uudestaan, tavoitti minut näköharha, Unien saatanallinen
+seepia kymmentuhansine koipineen.
+
+"Se tuli toisinaan pitkähiuksisena päänä. Toisinaan kuin Ilmestyskirjan
+aurinko, mustine sädekruunuineen. Toisinaan taas kuin satatuhatta,
+polvesta yhteenkasvanutta hoikkaa ihmisjalkaa, jotka juoksivat
+nopeasti. Se seisoi joka paikassa tielläni, niinkuin ihmispuut Danten
+Helvetissä.
+
+"Eksyin sen haarojen keskellä. Ne riippuivat äärettömänä
+köynnöskasvien tiheikkönä ympärilläni ja ylläni. Epätoivoisesti yritin
+kiskoutua irti, mutta kietouduinkin kiinni yhä lujemmin.
+
+"Ja niin makasin kumollani maassa, joka jäsen sidottuna. Ikäänkuin
+kosteat meriheinät tai imelästi tuoksuvat naisen hiukset piirittivät
+minua joka puolelta."
+
+Felix Ormusson on kirja kaunosielusta, lähemmin sanottuna virolaisesta
+vuosisadan vaihteen kaunosielusta, ehkei vielä lopullinen läpileikkaus,
+mutta siihen tietoisesti pyrkivä. Kuten muuan toinen nuorvirolainen
+kirjailija sanoo: Felix Ormussonin kaimoja kiertelee pitkin maata!
+Mutta se on jo sellaisenaan alkava reaktsio ylenpaltista estetismiä
+ja kaunosieluisuutta vastaan. Kertomuksen kuluessa Felix Ormusson,
+kaunosielu, alkaa epäillä tähän asti ainoaa uskontoaan, estetismiä,
+niinkuin on kerran epäillyt kaikkea olevaista. Hän hävittää itse
+omatekoisen jumalansa: "Estetismi on myrkkyä. Leikki kaikkein
+korkeimmalla asteella, kun siihen aletaan uskoa, on traagillinen.
+Traagillisuus on siinä, että sen jälkeen sekä leikki että myös
+todellinen elämä käyvät mahdottomiksi." Ja toisessa kohden: "On jotain
+kauheata tuntea kauneus koko olennollaan, nähdä jumalansa kasvoista
+kasvoihin. Tunkeuduttuaan taiteen peruksiin, tuntiessaan sen joka
+jäsenellään, tajutessaan sen kuin uskonnon kaikilla aisteillaan, ei
+onnistu enää elämä eikä taide."
+
+Hän alkaa etsiä eetillisiä elämänarvoja siinä, missä ennen näki
+vain koristeellisia, rakkaudessa, avioliitossa. Yli-ihminen Felix
+Ormusson on vähällä muuttua moralistiksi, hän vaihtaa esteettisen
+mailmankatsomuksensa eetilliseen. Mutta eetillisyys ei tee häntä
+sen elämään kykenevämmäksi kuin esteettisyyskään. Ja lopullisen
+kompastuksensa jälkeen hän heittää molemmat nurkkaan rakastettavalla
+keveydellä tunnustaen:
+
+"Elämä ei ole esteettinen eikä eetillinen ilmiö. Se on yksinomaan
+koomillinen. Ottakaamme se siis sellaisena vastaan!"
+
+Ride, si sapis! Mailma ja elämä kuvastuvat lopullisesti Felix
+Ormussonille samassa ivanauruisessa, vääristyneessä asenteessa, kuin
+hänen kosintakohtauksessaan, jolloin hän onnettomuudekseen sattuu
+istumaan puutarhan suuren lasipallon edessä ja sen kuperassa pinnassa
+näkee irvikuvaksi rujostuneen itsensä. Kaikki päättyy lopultakin
+farssiin. Ranskalainen tai oikeammin kreikkalainen tapa antaa
+murhenäytelmän jälkeen hullunkurinen, nauruhermoja kutkuttava ilveily,
+huuhtoa pois vapauttavana nauruna elämän ankara totuus, -- siinä Felix
+Ormussonin elämänfilosofian lopputulos.
+
+Mutta turhaan yrittää Tuglas antaa tälle uni-ihmisen murhenäytelmälle
+tragikomedian leimaa. Se on ja pysyy tragediana, kuinka sovittavan
+koomilliselta näkökulmalta tekijä koettaakin katsoa toisen minänsä
+erehdyksiä.
+
+Felix Ormussonin, alias Friedebert Tuglasen, on hänen henkinen
+rakenteensa alun alkaen määrännyt ennemmin tai myöhemmin
+irroittautumaan kaikesta todellisuudesta ja siirtymään sen
+ulkopuolelle, fantastiikan fosforikimmelteiseen mailmaan,
+clair-obscur-valossa häämöittävine tilanteineen, -- mailmaan, joka
+aikojen alusta on ollut turvapaikkana hänen kaltaisilleen uneksijoille,
+ja joissa heillä on elämis- ja hallitsemisoikeus.
+
+
+3.
+
+Ei ole myöskään unohdettava, Tuglasen joutuessa lisäämään Euroopassa
+vaeltavien virolaisten emigranttien lukua, tuli hänen psykologiansa
+pakostakin olemaan emigrantin, maanpakolaisen. Ei ole epäilystäkään,
+ettei se tavallaan ole ollut määräävää koko hänen kirjalliselle
+kehitykselleen. Tuglas on monessa suhteessa velkaa maanpakovuosilleen.
+Mutta varmaa on, että hän on saanut samalla tuntea emigranttielämän
+lamaavat ja kielteiset puolet, irrallisuuden kirouksen. Jos osa
+Noor-Eestin kirjailijoista on saanut kipeästi kärsiä olojen liikaa
+ahtautta, niin on Friedebert Tuglas saanut päinvastoin kärsiä mailman
+liiasta väljyydestä. Kirjailija voi ehkä pitkät ajat elää ja luoda
+myötääntuomastaan havaintojen, tyyppien ja elämysten pääomasta, joka
+tietysti on sitä riittävämpi, mitä myöhemmällä iällä irtautuminen
+on tapahtunut; hän voi henkistä tietä jonkun aikaa ylläpitää tämän
+havaintomailmansa tuoreutta. Mutta loppujen lopulta tulee kuitenkin
+hetki, jolloin välimatka käy taiteellisesti surmaavaksi, sisäinen
+näkemys ehtyy, ja elimellinen kosketus luonnollisen aihepiirinsä kanssa
+on ainoa parannuskeino, niin, taiteellinen elinehto. Tuglas ei syyttä,
+suotta Juhan Liivin runoudesta lainatulla vertauksella nimitä itseään
+kohti mehiläiskekoa, kotimaata, pyrkiväksi mehiläiseksi. Epäilemättä
+hän on saanut aika-ajoin pitkän ja pakollisen maanpako-aikansa kuluessa
+tuntea taiteellisen ehtymisen, kuoleutumisen vaaran, jolla pitkittyvä
+eristyminen, ei mihinkään kuulumattomuus, on häntä uhannut.
+
+Hänen siirtymisensä fantastisiin aiheisiin olisi tätäkin tietä
+johdonmukaisesti selitettävissä, luonnollisena seurauksena
+olosuhteista. Hän oli pakoitettu siihen, se oli ainoa mahdollisuus,
+mikä hänelle jäi jäljelle. Ja toden teolla, mitä kauemmin hänen
+maanpakolaisuutensa kestää, sitä etäämmäksi hän etenee ulkonaisesta
+todellisuudesta. Hän alkaa virolaisella naturalistisella kyläkuvalla.
+Side kotikylään on vielä tuores ja läheinen, ihmisillä on vielä
+mullan ja lannan haju. Senjälkeen alkaa jo etäisyys tehdä tehtävänsä,
+virolainen kylä asujamineen siirtyy etäämmäksi lyyrilliseen,
+impressionistiseen valaistukseen. Mutta tämäkin jo hiukan tyylitelty
+idylli katoaa, ja jäljelle jää vain aineksia taruksi, myytiksi.
+Ulkonaiset olosuhteet ovat kuitenkin vain jouduttaneet Tuglasen
+kehitystä, joka muutenkin kaiken todennäköisyyden mukaan olisi ollut
+väistämätön. Suunnilleen samoissa olosuhteissa on toinen virolainen
+kirjailijaemigrantti, _Eduard Wilde_, säilyttänyt kaiken aikaa
+täysiverisen realisminsa ja kotoisen aihepiirinsä. Tuglasen erikoinen
+henkinen rakenne on epäilemättä jo alusta alkaen ollut olemassa; sen
+voi aavistaa vaistomaisena pyrkimyksenä omaa alkuainettaan kohden jo
+hänen kaikkiin eri tyylilajeihin kuuluvissa harjoitelmissaan, jotka
+kuin päällekkäin latoutuneina kerrostumina, kirjallisgeologisessa
+järjestyksessä ovat julkaistut teoksessa _Liivakell_ (Tuntikello).
+Ikäänkuin värikäs, fantastinen kivisuoni se kulkee läpi Tuglasen
+nuoruuden tuotannon.
+
+Tuglas on oppilasvuosinaan kokeillut kaikilla mahdollisilla
+tyylilajeilla. Hyvin kirjava on kirjallinen läpileikkaus, jonka
+Tuntikellosta saa -- Naturalismi, uusromantismi, impressionismi,
+symbolismi, kaikki viihtyvät vieretysten. Selvä ja asteettainen on
+sensijaan irtautuminen todellisuudesta.
+
+Nuoruutensa realistisnaturalistisissa harjoitelmissa, joista jotkut
+kohoavat jo taiteellisellekin tasolle, on Tuglas, kuten sanottu,
+vielä kokonaan virolaisessa kamarassa kiinni. Ihmisten puhe kiintyy
+hänen korvaansa vielä aivan foneettisella tarkkuudella; hän ei
+tarvitse minkäänlaista kaukoputkea nähdäkseen räikeän alkeellista
+ihmiskekoa, jossa _Hunt_ (Susi)-kertomuksen seikkailut tapahtuvat,
+tai yhteiskunnallista vääryyttä huokaavaa maapintaa, josta on
+kohonnut _Hingemaan_ (Sielunmaan) ikävöinti. Kaikki on vielä lähellä
+häntä, käsinkurkoitettavassa etäisyydessä. Hän on tosin tavallaan
+kyllä jo kylän ulkopuolella, hänellä ei tällä alkuasteellakaan ole
+kansankirjailijan perspektiivitöntä suhtautumista aihepiiriinsä; hän
+katselee kyläänsä pieni, tuskin näkyvä satiirinen hymähdys suupielessä
+tai sitten miltei tendenssiin vivahtavalla yhteiskunnallisella
+säälillä. Mutta hän on vielä aivan äsken nähnyt sen. Hän on vielä
+aivan äsken nähnyt nuo sydänmaan kylän pimeimmälle taikauskolle ja
+joukkosuggestiolle alttiit ihmiset, joitten kaivoon talviyönä putoaa
+susi, uppoamatta heti, vaan pysytellen hengissä ja houkutellen
+koko talon patriarkaalisen, monipäisen väen aamulla virren ja
+jumalansanan voimalla manaamaan itse pääpirua! _Susi_-kertomuksen
+johdosta, joka alkujaan ilmestyi eräässä aikakauslehdessä, kävi muuan
+talonmies toimituksessa valittamassa, että se salli kansaa pilkkaavia
+kirjoituksia!
+
+Aivan hiljakkoin on Tuglas samoin vielä tuntenut _Sielunmaan_
+virolaisen kandimiehen (= mäkitupalaisen, pikkutilanvuokraajan)
+elämisen ja olemisen äärimmäisen viheliäisyyden, jonka sammumaton
+oman maapalstan kaipaus ei saa tyydytystään, ennenkuin hänelle
+kapinaan osaaottaneena avautuu hauta, "seitsemän jalan pituinen,
+neljän jalan levyinen". Kertomus on 1905 vuoden jälkikaikuja;
+huolimatta epäsuhtaisesta rakenteestaan, joka panee olettamaan alkuaan
+paljoa laajempaa pohjapiirrosta, on siinä kauttaaltaan voimakas ja
+väärentämätön sävy. Muutamilla sivuilla, muutamilla lauseilla saa
+Tuglas esiin tämän virolaiselle niin luonteenomaisen maanikävöinnin.
+Kandimiehen iäkäs, haudan partaalla hoippuva isä alkaa haaveksia
+"hingemaasta", jonka kruunu Siperiassa on jokaiselle luvannut: "Tuntui,
+kuinka hänen äänensä värisi sisäisestä liikutuksesta, ikäänkuin hän
+olisi lausunut ilmi jotain, mitä koko elinaikansa oli sielussaan
+kantanut, kaikkein kalleimman, kaikkein suurimman ajatuksensa.
+Sielunmaa! Millainen sana, mitä kaikkea se merkitsi! Se merkitsi
+hevosta, lehmää, omaa kattoa pään päälle, vapautta veroista, vapautta
+raskaasta orjuudesta..."
+
+Niin lyhyt on vielä välimatka, joka tässä kertomuksessa eroittaa
+Tuglasen virolaisesta kylästä, että sen epäkohdat, sen kärsimät
+vääryydet herättävät hänessä suuttumuksen. Hän maksaa kirjalliset
+kymmenyksensä ajan hengelle, kuten tekee sen henkilökohtaisestikin.
+Hän on vielä etäällä Felix Ormussonin koristeellisesta näkökulmasta.
+Hän tahtoo vielä parantaa ja auttaa; hänessä on vielä Hingemaan
+ihanteellista, mailmanparannushaaveissa kulkevaa nuorta
+kansakoulunopettaja Remmelgasta, joka on tullut tuomaan valistusta
+kandimiehelle ja muille vähemmille veljille. Yhdellä sanalle: hän
+_kärsii_ yhä vielä.
+
+Monta vertaa suurempi maantieteellinen etäisyys kirjailijan ja hänen
+aihepiirinsä välillä on jo niissä herkissä ja tuoksuvissa virolaisissa
+kylänovelleissa, jotka muodostavat oleellisimman osan Tuglasen
+kokoelmasta _Kahekesi_ (Kaksin) v. 1908. Ne ovat yhä vielä virolaista
+kansanelämänkuvausta, jos niin tahtoo. Niitten henkilöt ovat virolaisia
+renkejä ja piikatyttöjä, paimenpoikia ja talontyttäriä. Mutta sittenkin
+on tämä virolainen kyläsisäkuva perinpohjin muuttunut. Se on nähty
+kuin jostakin Rivieran mantelipuitten välitse tai Quartier latin'in
+keväisten plataanien varjosta, ahdistuksettomana hetkenä, jolloin
+Tuglasen "sysimusta taivas" on saanut väistyä. Ei edes ihmisten
+puhe kuulu välimatkan pituuden takia enää entisessä foneettisessa
+alkuperäisyydessään. Yhteiskunnallisia kysymyksiä ei enää ole olemassa,
+on vain sielulliset, iäti ratkaisemattomat ongelmat.
+
+Tuglas on näissä novelleissa jo täysi taiteilija. Kuinka suurella
+hellävaroisuudella onkaan käsitelty _Tuomen helpeitten_ tarina
+lapsuuden ja nuoruuden aavistelevilla rajamailla viipyvästä
+tyttölapsesta Leenistä, jonka uinuvan äidillisyyden ja rakkauden
+tarpeen sattuma herättää, tämän muutamassa tunnissa naiseksi varttuvan
+lapsen ensin niin epämääräinen ja sitten esille puhkeava tunne, joka
+kohdistuu ensimäiseen epäkiitolliseen esineeseen, joen rannalla
+kalastelevaan paimenpoika Vidrikiin. Tai renki-Kustaan ja Maalin --
+kaikkien Tuglasten hyvien ja avuttomien naisten nimi on Maali! --
+suviöinen toisinto miehen ja naisen ikuisesta kaksintaistelusta,
+novellissa _Suveöö armastus_ (Kesäyön rakkaus), näyttämönä köyhän
+piikatytön aitta ja rapistunut mylly, ja kaiken yllä kesäyön hämyinen
+tuntu, johon kaikki varmat ääriviivat, niin ihmisten kuin heidän
+tunteittensakin hukkuvat.
+
+Ne ovat eräänlaisia uudenaikuisia virolaisia paimenrunoelmia,
+pastoraaleja, kirjoitettuja impressionistiseen, kirjalliseen
+väritäplätyyliin, tunnelman seuratessa toistaan näennäisesti ilman
+minkäänlaista rakennustaiteellista selkärankaa, paljaina, värisevinä
+hermokuituina. Ne ovat Daphnis ja Chloë-tarinoita, siirrettyjä Hellaan
+heleän taivaan alta liivinmaalaisille jokiäyräille, kreikkalaisten
+sandaalien sijalle virolaiset "_pastlad_", nuoritetut virsut.
+
+Ne ovat jo askel eteenpäin Tuglasen tiellä fantastisia mailmojaan
+kohden. Ne ovat tosin yhä vielä todellisuutta, mutta hunnutettua,
+utuista todellisuutta, josta jo on eliminoitu pois tarpeettomana kaikki
+ulkonainen, realistinen koneisto, ympäristö, aika ja yhteiskunta.
+
+Ne ovat kuitenkin yhä vielä kiinteässä yhteydessä elävän elämän
+kanssa; mitkään symboolit eivät avarru niitten lemmenkohtausten takaa,
+mikään salattu vertauskuvallisuus ei peity niitten yksinkertaisiin ja
+liikuttaviin vuorosanoihin. Ne ovat lepokohtia Tuglasen tuotannossa,
+kuumeunien väliaikoina kangastelevia idyllejä, joista alussa oli puhe.
+
+Mutta ennenkuin Tuglas ennätti tähän hetkelliseen suvantoon
+taiteessaan, oli hänen myrsky- ja kiihkokautensa jo paria vuotta
+aikaisemmin ehtinyt purkautua teokseen, jossa monta vertaa selvemmin
+aavistaa hänen taiteensa alkuelementit. Koko Tuglasen nuoruuden
+tuotannossa ei ole toista teosta, jossa "virvatulten runous" liekehtisi
+samalla voimalla kuin tässä varhaisessa ja epäkypsässä suolegendassa,
+_Jumala-Saar, Torgla soo muinasjutt_ (Jumalan Saari, tarina
+Torglansuosta), jossa Tuglasen nuori paatos ja intohimo luovat sekavan,
+paikottain runollisesti voimakkaan kaaoksen.
+
+Mistä on puhe tässä romanttisessa suotarinassa? En luulisi monenkaan
+lukijan voivan heti luettuaan sen sisältöä yhtäjaksoisesti selostaa.
+Siinä kerrotaan vanhasta, pakana-aikojen jumaluskossa elelevästä Esästä
+(Isä, taatto), joka salaa uhraa Jumalan-Saaren entisessä uhrilehdossa,
+ja hänen pojastaan, nuoresta moision työorjasta Willemistä, jonka
+päässä kapinalliset ajatukset sekasortoisina itävät, kunnes ne vievät
+väkivaltaiseen tekoon. Siinä kerrotaan hirmuisesta kuusiviikkoisesta
+poudasta, joka uhkasi näännyttää kuivuuteen ja janoon ihmiset
+sekä eläimet, ja jota vastaan papit turhaan messuin ja rukouksin
+taistelivat. Ja eräissä sen kauneimmista episodeista kerrotaan nuoresta
+Maiasta, joka kesken uniensa lähtee Torglan suolle pakoon moision
+pehtoria, harhaillen sinne tänne, kunnes yrittää yli hyllyvän suon
+saarekkeesta vilkkuvaa tulta kohden. Siellä, Jumalan-Saaren pyhässä
+tammilehdossa, rukoilee yksinäinen orjavanhus arpavitsa kädessä
+esi-isäinsä puiselta epäjumalalta sadetta. Yksi uhri on tarpeen,
+nuoren viattoman neitseen on upottauduttava Torglaan. Ja ikäänkuin
+Esan rukouksilla olisi kohtalokas, pakoittava voima, syöksyy Maia,
+suunniltaan kauhusta, suosyväriin.
+
+Mutta paitsi näitä paria, kolmea henkilöä on tässä suolegendassa
+vielä muuan elävä olento, suo, Torglan suo, johon mahtuvat kaikki
+elämän ja kuoleman salaisuudet, jonka mustat turvehaudat ja syvärit
+elävät salattua elämäänsä, kunnes se eräänä päivänä syttyy palamaan,
+viikkokausia sauhuten ja kytien.
+
+Tässä kertomuksessa tuntuu jo Tuglasen myöhäisemmän, kypsyneen taiteen
+perussävy, "intimi luonnon ja traagillinen ihmisen käsittely",
+josta hän eräässä kirjoitelmassaan puhuu. Se vaikuttaa ennenkaikkea
+pakolliselta, sielulliselta purkaukselta; sen hämärään symboliikkaan
+pusertuu epäilemättä elettyjen tuntojen kipeys. Alusta loppuun kestää
+siinä kiihoitustila, joka ei hetkeksikään laukea, vaan jännittyy
+yhä uusiksi kauhuiksi, kunnes muuttuu järkensä kadottaneen työorjan
+houreisiksi näyiksi.
+
+Jumala-Saar on ikäänkuin Tuglasen taiteen nebulosa. Kesken
+sekavan, suurisanaisen ja onton romantiikan kiertävät siinä vielä
+kiteytymättöminä Tuglasen taiteen alkuatoomit. Monet säikeet vievät
+siitä Tuglasen tähän asti taiteellisesti kypsimpään kehityskauteen.
+
+
+4.
+
+"Luoda myytti, -- siinä taiteilijan korkein päämäärä", on Tuglas
+eräässä viimeaikaisessa kirjoitelmassaan lausunut. Ja toisessa
+kohden hän kirjoittaa: "Olemme kadottaneet toivon kiinnittää totuus
+tieteelliseen määritelmään, -- yrittäkäämme siis ainakin tavoittaa se
+aavistuksina, mielialoina, unelmina. Ihmissielun _mare tenebrarum_ on
+niin äärettömän syvä, ettei sitä yksikään luoti pohjaa."
+
+Tähän uuteen taiteelliseen ihanteeseensa Tuglas selvästi pyrkii uudessa
+novellikokoelmassaan _Saatus_ (Kohtalo), joka sisältää novellit
+_Mailma lõpus_ (Maailman lopussa), _Inimeste sööjad_ (Ihmissyöjät),
+_Vabadus ja surm_ (Vapaus ja kuolema), _Popi ja Huhuu_ ja _Kuldne
+rõngas_ (Kultainen rengas). Mittaamattoman pitkä välimatka eroittaa
+nykyajan aivoihmisen myytin syntymisajan jumalhämärästä, ihmiskunnan
+täysin naiivista ja hedelmällisestä alkukaaoksesta, jolla yksin oli se
+tarunomainen, mielikuvituksellinen suurentamiskyky, ohjaton, taivaat ja
+maat täyttävä fantasia, jota myytti edellyttää. Takaisin ihmiskunnan
+lapsuusparatiisiin, jossa myös myytin, jumaltarun kukka kasvoi, on
+vaikea päästä, sen veräjiä vartioi oman kehityksemme keruubi. On ollut
+suuria, luovia taiteilijoita, jotka ovat valaneet ikivanhoihin, koko
+ihmiskunnalle yhteisiin myytteihin uuden sisällön, mutta kuinka monta
+uutta myyttiä tunteekaan maailmankirjallisuus kirjapainon keksinnöstä
+asti?
+
+Ja kuitenkin ilmestyy aina silloin tällöin henkiä, jotka ikäänkuin
+jollain selittämättömällä ja salaisella tavalla ovat yhteydessä näitten
+kaukaisten ja kadonneitten aikojen kanssa, uneksijoita, aavistajia,
+runouden löytöretkeilijöitä, jotka siirtävät runon asuma-alan
+rajapyykit mielikuvituksellisiin maihin saakka.
+
+Friedebert Tuglas on uudessa novellikokoelmassaan ottanut ratkaisevan
+askeleen: kerta kaikkiaan heittänyt hyvästit kaikelle todellisuudelle.
+Haurasta lasiseinää olevan ja olemattoman välillä ei enää ole olemassa.
+Hän on tosin ottanut todellisuudesta mukaansa joukon ulkonaisia
+piirteitä, mutta valaistus on toinen, mittasuhteet toiset. Näkyvän
+ja käsinkosketeltavan todellisuuden alla ja sen takana tuntuu kaiken
+aikaa toinen, monta vertaa suurempi ja kammottavampi, ja juuri tämän
+näkymättömän ja sentään näkyvän todellisuuden alituinen läsnäolo
+synnyttää sen ahdistavan, henkeäsalpaavan tunnelman, jota useat
+Tuglasen viimeisistä novelleista ovat tulvillaan. Mittasuhteet
+näyttävät alussa aivan luonnollisilta, mutta kertomuksen kehittyessä
+valtaa omituinen näköhäiriö lukijan: ne kasvavatkin kuin tuntemattoman
+voiman pakosta rajattomiin.
+
+Koko ajan tuntuu kertomuksen näennäisestä realismista huolimatta
+se "ilmassa kulkeva rata", josta Huysmans puhuu _Là-bas_ kirjansa
+esipuheessa. Taikka oikeammin, todellisuus ja mielikuvitus sekaantuvat
+erehdyttävällä tavalla toisiinsa. Kirjailijan pyrkimys on tehdä kynnys
+unen ja todellisuuden välillä niin näkymättömäksi kuin suinkin,
+viedä lukija kuin sidotuin silmin uuteen olemattomaan maailmaansa.
+Kaikki yksityiskohdat ovat pettämättömän todellisia, mutta sellaista
+maailmaa, sellaista kokonaisuutta, jonka ne yhtyneinä muodostavat, ei
+ole milloinkaan ollut olemassa muuta kuin runoilijan haaveellisissa
+aivoissa.
+
+Kauhu ja ahdistus ovat nyt valta-asemassa Tuglasen mielikuvituksessa.
+Mutta kauhu, jota Tuglas kuvaa, on sekin vain rajoitetussa määrin
+todellista, todellisten olosuhteitten aiheuttamaa. Suurin kauhun
+kiihoitus syntyy syyttä, suotta, tyhjyydestä ja olemattomuudesta,
+_ei mistään_, ihmisen ollessa voimattoman sen edessä kuten kaiken
+kosmillisen. Ja Tuglasen uusissa novelleissa läähättää juuri nimetön,
+aavisteleva kauhu, jonka juuret ovat kaiken olevaisen käsittämättömässä
+ja ristiriitaisessa tragiikassa, ja joka itsessään on kuin luotujen
+reaktsio tuntematonta, vihamielistä maailmanjärjestystä vastaan. Sama
+kauhu, jonka Edgar Allan Poe on saanut puristetuksi yhteen ainoaan
+sanaan: _Nevermore!_
+
+Edgar Allan Poen alkoholista ja morfiinista haltioitunut
+mielikuvitus muistuu useamman kuin kerran mieleen Tuglasen viimeistä
+novellituotantoa selaillessa. On eräänlaista yhtäläisyyttä suuren
+anglosaksilaisen ja nuorvirolaisen uniennäkijän välillä, oikeastaan
+vain heidän tuotantonsa perustunnelmassa. Poe säilyttää kesken
+kauhujenkin kuvausten aina ulkonaisen tyyneytensä ja asiallisuutensa,
+hänen haaveisimmatkin kangastuksensa ovat viileästi ja älyllisesti
+eriteltyjä. Tuglasen tyyli on monta vertaa kuumeisempaa ja
+hermostuneempaa, lyyrillisyyteen taipuvaa; sen tunnelmapingoituksessa
+tuntuu varsinkin varhaisemmalla asteella venäläisten kauhunkuvaajien,
+etupäässä Leonid Andrejevin, vaikutus. Mutta kauhun sisin olemus on
+sensijaan kummallakin sama: kauhu olemattoman edessä.
+
+Tuskin missään kertomuksessa on Tuglas saanut tälle kosmilliselle
+kauhulle niin täydellistä ilmestysmuotoa kuin novellissa _Popi ja
+Huhuu_, kertomuksessa isäntänsä kuoleman jälkeen yksinjääneistä
+koirasta ja apinasta.
+
+Vanhassa talossa asustaa taulujen, pergamenttikääröjen ja alkemististen
+keittokojeittensa keskellä Isäntä mäyräkoiransa Popin ja Huhuu-apinan
+kanssa. Isäntä on vanha ja raihnainen, eräänä aamuna hän lähtee
+kaupungille, sulkee oven mennessään eikä enää palaja. Molemmat
+eläimet jäävät oman onnensa nojaan. Popi on viisas ja filosofinen
+koira, Anatole Francen Riquet'n heimoa, rajattomalla rakkaudella
+Isäntäänsä kiintynyt. Isännän viisaudella ei ole rajoja. Hän menee
+ulos, käsivarrellaan tyhjä kori ja palaa kori kukkuroillaan lihaa! Kuka
+voisi tehdä sen paitsi Isäntä? Mutta päivä kuluu eikä Isäntää kuulu.
+Huhuu-apina käy häkissään yhä levottomammaksi, ilta pimenee, Isäntä
+viipyy yhä. Yhtäkkiä särkee nälkäinen Huhuu häkkinsä ristikon ja huomaa
+itsensä yhdellä silmäyksellä tilanteen herraksi. Nyt alkaa mieletön ja
+hurja leikki. On kuin apinan, ihmisen irvikuvan, keralla kaikki pahat
+voimat olisivat päässeet irti, ja alkanut pirullinen, eläimellinen
+bakkanaali. Huhuu ottaa heti herruuden talossa omiin käsiinsä,
+asettautuu Isännän sijalle, makaa hänen vuoteessaan, koristautuu hänen
+purppuraviitoillaan, muuttaa hänen rauhallisen työhuoneensa suureksi
+romukammioksi, rikkoen ja hävittäen kaikki, mitä tielle sattuu. Vihdoin
+se sattuu löytämään viinalekkerin, alkaa juoda päivät päästään, eikä
+sen ilkeydellä ole enää rajoja. Se kiduttaa ja pitelee pahoin Popia,
+joka on pelosta ymmällä, tuntien vaistomaisesti eron entisen ja
+nykyisen Isäntänsä välillä. Popin nälkäisissä, kidutetuissa aivoissa
+ei sammu muisto kadonneesta Kultaisesta ajasta ja Hyvästä Isännästä.
+Mutta se on kerta kaikkiaan koira ja sellaisena tottunut pelkäämään
+ja kunnioittamaan. Sillä _täytyy_ olla Isäntä, ja niin se paremman
+puutteessa pitää Isäntänään hurjaa ja pahasisuista Huhuu-apinaa,
+entisen Isäntänsä irvikuvaa. "Niinkuin se kerran oli ihaillut entisen
+Isännän viisautta, hyvyyttä ja kauneutta, niin ihaili se nyt uuden
+Isännän ilkeyttä, oikullisuutta ja rumuutta." Ja kun Huhuu kerran
+ikkunan kautta varkaissa käytyään tuo kotiin korin, jossa on kimpale
+veristä lihaa, niin selviää Popille lopullisesti, että Huhuu todella on
+Isäntä hänkin. Niin elelevät koira ja apina viheliäistä yhdyselämäänsä
+unohdetussa, yksinäisessä talossa, kunnes eräänä päivänä Huhuu löytää
+räjähdysaineilla täytetyn laatikon ja heittää sen permantoon, jolloin
+koko talo koirineen apinoineen räjähtää ilmaan.
+
+Ei ole ainoatakaan piirrettä tässä merkillisessä kertomuksessa, joka
+ei olisi kouraantuntuvaa todellisuutta tai ainakin voisi sitä olla.
+Sellaisenakin, yksinomaan eläinsielun tutkielmana se olisi asetettava
+korkealle. Mutta siinä tuntuu kauttaaltaan ja erehtymättä toinen
+todellisuus, "aineen sisäinen vertauskuvallisuus", josta Tuglas kerran
+mainitsee. Se kasvaa symhooliseksi runoelmaksi, yli eläinsielun
+rajojen, inhimilliseen ja kosmilliseen tuskaan ja kaiken tragiikkaan
+asti: Hillittömät, hävittävät voimat mellastavat maailmassa, josta
+Hyvyyden henki näyttää paenneen, Ihmiskunta on avuton näitten
+sokeitten ja käsittämättömien mahtien edessä, joitten vihamielisyyden
+se tuntee ja sentään alistuu, säilyttäen sisimmässään kaukaisena
+kangastuksena muiston kadonneesta paratiisistaan kuten mäyräkoira Popi
+entisen Hyvän Isännän päivistä. Avuttomuuden tunnossa, joka valtaa
+suojattoman, ihmisestä riippuvan eläimen, sen aavistaessa ruokkijansa
+ja suojelijansa iäksi menneen on samaa ahdistusta, jota Maeterlinck on
+kuvannut näytelmässään _Les aveugles_, sokeitten istuessa turvattomina
+kuolleen hoitajansa ympärillä.
+
+Täynnä takaa-ajon kauhua on kertomus _Vapaus ja kuolema_. Se on tarina
+Rannuksesta, virolaisesta hevosvarkaasta, joka yli-inhimillisten
+ponnistusten jälkeen pääsee pakenemaan vankilastaan vanhaa maanalaista
+salakäytävää pitkin. Mutta käytävä ei viekkään suoraan vapauteen,
+vaan holviin, jonka ikkunan rautaristikko vangin ensin on murrettava.
+Päiväkausia kestäneen kidutuksen ja nälän jälkeen, jonka kestäessä
+hänen silmäinsä edessä elämän kiihkoisan työn ja huvin panorama,
+vain rautaristikon eroittamana, kulkee ohitse, on hänen työnsä
+vihdoin suoritettu. Mutta vapaus tulee liian myöhään. Puolikuolleena
+nälästä, päihtyneenä ilmasta ja vapaudesta, hän ensi työkseen surmaa
+kuivan leipäkannikan takia syyttömän kerjäläisen ja vaipuu itse heti
+senjälkeen hengetönnä maahan.
+
+Koko kertomus on kuin painajaisentapainen, lyijynraskas uni. On
+jo huomautettu takaa-ajotunnelman alituisesta kertautumisesta
+Tuglasen runoudessa. Se palaa yhä uudelleen, milloin unessa, milloin
+todellisuudessa. Ei liene erehdys edellyttää, että herkeämätön
+ilmitulon ja vangitsemisen vaara, jossa kirjailija toistakymmentä
+vuotta on ollut pakoitettu elämään ja sen uhalla olopaikkaansa
+vaihtamaan, on jo itsessään ollut omiaan synnyttämään aivan
+määrätynlaisia mielikuvasarjoja. Tuglasen novelleissa toistuu usein,
+hyvin usein paon kuvaus, sokean, hillittömän paon, kuin kostottaret
+kintereillä. _Jumalan saaren_ legendassa pakenee Maia, kunnes syöksyy
+suosyväriin, _Felix Ormusson_ pakenee unissaan outoa painajaisharhaa,
+fantastisessa novellissa _Unede kuristik_ pakenee kertomuksen
+minä samoin unissaan mustia ratsastajia. Ja kertomuksessa _Vapaus
+ja kuolema_ muistelee sen sankari, hevosvaras Rannus, ensimäisiä
+varkausyrityksiään ja niitä seurannutta takaa-ajoa:
+
+"He juoksivat kumarassa, hän ja harmaa vanhus, yli katajaisen nummen.
+Molemmilla oli seljässä jaloista yhteen sidotut elävät lampaat, joitten
+veltot päät löivät heitä vasten selkää. Kaukaa kuului koirien kaameata
+haukuntaa ja ihmisten kähiseviä ääniä. -- Oli pimeä, syksyinen yö.
+
+"Koirat lähestyivät. Niitten haukunta kaikui kahdelta puolen, ihmisten
+usuttaminen kuului ihan heidän kintereiltään. Ne olivat aikeissa
+piirittää heidät. He juoksivat alamäkeä kohti suota. Koirat seurasivat
+heitä valittavasti ulisten, ja he olivat miltei kuulevinaan pimeydestä
+ihmisjalkojen töminän. -- Alkoi sataa.
+
+"He eksyivät suossa, mättäiden ja männynkääkkyröiden väliin. He
+hyppäsivät yli mättäiden, he kahlasivat vetisessä suossa, ääneti
+raahaten vaikeroivia lampaita jäljessään. He kuulivat, kuinka
+takaa-ajajat samosivat pitkin pilkkopimeitä rotkoja ja huhuten antoivat
+toisilleen merkkejä. -- Kylmää sadetta tuli rapisten.
+
+"He pysähtyivät keskelle suota, molemmat kauhusta ja vilusta väristen.
+Hän kuuli, kuinka vanhus rukoili. Hänen omia nuoria lanteitaan
+pakoitti. Hän lankesi kumolleen yli vapisevan lampaan ja itki sen
+kanssa yhdessä kuin avuton lapsi."
+
+Epäilemättä on tässä idée fixen itsepintaisuudella palaavassa
+pakokauhuisessa mielikuvasarjassa paljon persoonallista elämystä.
+
+Kaikissa Tuglasen viimeisissä novelleissa on omituinen epäsuhde
+henkilöitten verrattaisen vähäpätöisyyden ja tapahtumain suuruuden,
+niitten salatun perspektiivin välillä, niin sanoakseni. _Ihmissyöjät_
+on anthropofagisesta nimestään huolimatta kuvaus puolikasvuisista
+lapsista, jotka joutuvat rakkauden ja kuoleman mysteerion
+todistajiksi. _Kultaisen renkaan_ päähenkilö on tuiki tavallinen,
+poroporvarillinen proviisori, joka kerran jouduttuaan unen ja
+todellisuuden vaarallisille rajamaille, ei enää löydä poispääsyä
+muuta kuin kuolemassa. Nuori laivapoika, eläimet, keskenkasvuiset
+lapset, hevosvaras, ne ovat Tuglasen kertomusten sankareita. Heidän
+sielunelämänsä on mahdollisimman alkeellinen ja vaistomainen. Mutta
+heidän kohtalonsa ovat heitä itseään korkeammat, salaperäiset vallat
+toteuttavat heissä tarkoituksiaan, he täyttävät tietämättään ikuisia
+lakeja. Ja tässä tahallisessa vastakohtaisuudessa onkin suuri osa
+näitten kertomusten tehoa.
+
+Friedebert Tuglas ei kuitenkaan tunne vain kauhun päihtymystä.
+Hänen eroottinen, voimakkaasti aistillinen mielikuvituksensa ei ole
+sukupuoletonta kuten Poen, jolle kauhun hekkuma korvaa rakkauden.
+Kauneuskin on huumausainetta, kuten haschisch tai opium, sekin
+päihdyttää pään ja veren.
+
+Kalevipojan 16:nnessa laulussa kerrotaan Kalevipojan ja hänen
+tovereittensa purjehdusretkestä _Lennuk_-laivalla maailmanloppua
+kohden. Ihmeellisten seikkailujen jälkeen he saapuvat Säkenien
+saarelle. Sulevipoika menee asepoikineen saarta tarkastamaan, mutta
+asepoika eksyykin saareen, ja valkea lintu kertoo hänen jääneen
+jäämäkien ja lumilakeuksien taakse näkinneiden luo ikuiseen iloon.
+
+Tämä episoodi ynnä Kalevipojan maailmanlopunmatkan seuraava seikkailu,
+jossa urhot päätyvät Jättien maahan, "_kus ei kuulda linnulaulu_",
+ja Jättineito poimii heidät vyöliinaansa, ovat antaneet pohjan,
+jolle Tuglasen mielikuvitus on kutonut yhden haaveellisimpia ja
+kaikissa vesikaaren väreissä kimmeltävimpiä kuviokudoksiaan,
+kertomuksen _Maailman lopussa_. Kaikista Tuglasen teoksista se pääsee
+lähimmäksi hänen uutta kirjallista ihannettaan: myyttiä. Tavallaan
+se on samalla myös Tannhäuser-tarinan toisinto. Muitakin yhtymä- ja
+vertauskohtia voisi löytää. Aivan itsestään johtuu tietysti jo aiheen
+laadusta mieleen Gulliverin seikkailut jättiläisten maassa ja nuori
+Glumdalclitch, niin paljon lyyrillisempi ja romanttisempi kuin Tuglasen
+virolainen laivapoika onkin anglosaksilaisen älyllistä sankaria,
+ja saaren Hiiglaneitsi-Venus rajattomassa rakkaudenhuumauksessaan
+kuumaverisempi Swiftin tyyntä jättiläistyttöä.
+
+Tuglasenkin laiva joutuu, samoin kuin Kalevipojan Lennuk retkellään
+oudoilla vesillä yli sen rajan, missä ei yksikään ihmissielu ole
+käynyt. Meren nielua seuraa pilkkopimeys, jossa laiva harhailee monta
+vuorokautta; kun pimeys vihdoin hälvenee, on merenkävijäin edessä
+joukko asumattomia saaria. Vene lasketaan vesille, ja seitsemän
+miestä, niitten joukossa retkikunnan nuorin, laivapoika, nousee maihin
+suurimmalle saarelle. Laivapoika pannaan puunlatvaan tähystäjäksi,
+mutta hänen nukahtaessaan lehvien väliin, jättävätkin toverit saaren.
+Yksinään saarella harhaillessaan hän tapaa ihanan jättiläisneidon,
+joka vie hänet kotiinsa, missä asustaa isänsä kanssa, saaren ainoina
+asujamina. Hiiglaneitsin ja ihmisen lapsen välillä herää suuri ja
+kaikki hukuttava rakkaus, heidän päivänsä ja yönsä kuluvat yhtenä
+ainoana rakkauden huumeena. Jättiläisneito on kuin itse luonto,
+kaikkialla hän on läsnä. "Hän on kaikkialla, mihin käännyinkään,
+puissa, järvissä, niityillä. Taivas ja maa olivat täynnänsä häntä...
+Rehevä ruoho oli kuin hänen hiuksensa, takerruin sumujuovaan, kuten
+hänen palmikkoihinsa, värisin hyllyvillä soilla, kuten hänen povellaan,
+öinen pimeys oli kuin hänen syleilynsä, kalevantulien välkähdys kuin
+hänen verensä tykintä." Mutta ihmisenlapsi ei jaksa kestää sielun
+ja ruumiin yhtämittaista, sammumatonta paloa, hän tuntee palavansa
+tuhaksi jättineidon syleilyssä, hän yrittää yhä uudestaan pakenemalla
+pelastautua, kunnes vihdoinkin syöksee miekkansa Hiiglaneitsin
+sydämeen, surmaten rakastettunsa. Mutta hänen palatessaan monien
+harharetkien jälkeen kotikyläänsä, tuntuu kaikki hänestä pieneltä ja
+ahtaalta, ikuinen ikävä polttaa hänen poveaan. "Inhimillistä, liian
+inhimillistä oli kaikki ympärillä. Liian rajoitettua, liian järkevää,
+liian vähäistä sille, joka on elänyt jättiläisten parissa keskellä
+äärettömyyttä! -- Mitä merkitsivät minulle enää ihmisten ajatukset
+ja askarrukset! Mitä merkitsi minulle ihmisen tyttären rakkaus! Otin
+käteeni kulkurisauvan. Monta vuotta on kulunut. Minulla ei ole kotia."
+Ja tämä toinen Tannhäuser, päästyään Venusvuorestaan, ikävöi sinne
+takaisin. Hän rukoilee aurinkoa: "Oi maailman valkeus, ota tuskani
+säteeseesi, vie ikäväni merten taakse! Olen pieni ja väetön, mutta
+jollen jaksa elää siellä, salli minun ainakin sinne kuolla!"
+
+Lyhyt selostus ei kykene antamaan minkäänlaista aavistusta tämän
+kertomuksen kauneuksista, joita siellä täällä häiritsee liiallinen
+lyyrillisyys. Siinä on paikkoja, jotka muistuttavat Korkean Veisun
+rytmillistä ja innoittunutta proosaa. Mutta siinä on myös toisia
+kohtia, joitten havainnollinen selkeys johtaa mieleen vanhojen
+klassillisten kertomataidon mestarien tyylin.
+
+Näytteeksi jälkimäisistä saakoon sijansa seuraava kuvaus kertomuksen
+alusta:
+
+"Äkkiä näimme laivan keulan edessä jotain mustaa kohoavan. Se läheni
+ja kohosi huimaavalla kiireellä, ja ennenkuin ehdimme säikähdyksestämme
+toipua, se oli meistä vain muutaman kymmenen soutuvälin päässä.
+
+"Se oli vedestä pystysuorana kohoava sysimusta seinä, jonka yläreunaa
+silmämme ei selittänyt. Se ei ollut kallio eikä pilvi.
+
+"Ennenkuin ehdimme mitään ajatella tai tehdä, syöksyi laiva täysin
+purjein päin muuria. Jähmetyimme kuoleman kauhusta, suut avautuivat ja
+kolmestakymmenestä rinnasta tunkeutui epätoivoinen parahdus.
+
+"Mutta odottamaamme yhteentörmäystä ei kuulunutkaan. Sensijaan
+tapasimme itsemme tuokion kuluttua äärettömästä pimeydestä.
+
+"Toinen olotila seurasi niin äkkiä toista, ettemme ehtineet edes
+kaikkein äskeisimpiäkään tapahtumia kummeksua, kun jo uusi meidät
+yllätti.
+
+"Ensiksi luulimme kukin putoavamme laivasta tyhjyyteen, mutta
+sitten tunsimme seisovamme liikkumattomina samalla paikalla, missä
+silmänräpäystä varhemmin.
+
+"Ei ainoatakaan ääntä eikä kajastusta miltään taholta. Odotimme hetken
+hievahtamatta: kuulimme vain toinen toisemme hengityksen.
+
+"Olimme joutuneet tyhjyyden valtakuntaan. Se oli kammottavampaa kuin
+myrsky, kuin kaikki muu. Se kävi yli ymmärryksemme.
+
+"Kului kauan aikaa, ennenkuin siihen totuimme.
+
+"Aluksi uskalsimme vaivoin liikahtaa. Sitten kuljimme laivan ristiin,
+rastiin, köysistä kiinnipidellen ja toisiimme törmäten. Laiva oli eheä
+ja kuitenkin tuntui siltä, kuin olisi keulasta perään ollut kokonainen
+matka.
+
+"Sitten johtui mieleemme sytyttää tulisoihtu. Mutta se paloi aivankuin
+veden alla, ilman säteitä, ja valaisi vain jonkun vaaksan verran.
+Emme voineet nähdä edes tulisoihdun pitelijää, vaan ainoastaan hänen
+kalkinvalkean luisen käsivartensa. Ja se näky oli niin kammottava, että
+kaikki kuin yhdestä suusta huusimme: 'sammuttakaa, sammuttakaa!'
+
+"Alkoi kaamea, sanoin selittämätön, järjellä käsittämätön elämä.
+
+"Kuinka kauan tässä pimeyden valtakunnassa viivyimme, en tiedä. Ehkä
+monta päivää. Kadotimme käsityksen ajan kulusta. Ajatuksemme olivat
+seisahduksissa kuten laivakin.
+
+"Olimmeko enää merellä? Eikö keinunut laivamme äärettömässä
+avaruudessa? Yläpuolella meren, pilvien päällä, maailmojen päällä?
+Tunnustelimme meloillamme, ne eivät ulottuneet enää veden pintaan.
+Sitten viskasimme ankkurin yli laivanpartaan, -- se katosi
+loiskahduksetta kuin tyhjyyteen sukeltaen.
+
+"Suuri välinpitämättömyys valtasi meidät.
+
+"Puhelimme vain sen verran, että tiesimme vielä olemassa olevamme.
+Aavistimme ajan kuluvan vain ruokahalumme kasvamisesta aterian jälkeen.
+Teimme kaikki käsinkopeloiden ja totuimme siihen.
+
+"Joskus juolahti päällämme ajatus, että kaikki oli kuten olla piti, me
+itse vain olimme viimeistä miestä myöten sokeutuneet.
+
+"Enkä tosiaankaan tiedä, kumpi mahdollisuus olisi ollut
+kauhistuttavampi.
+
+"Silloin tunsimme äkkiä taas voimakkaan tuulenpuuskan halki pimeyden.
+Kuulimme, kuinka köydet pingoittuivat, ja mastot ratisivat. Tunsimme,
+kuinka laiva äkkiä kiireesti syöksyi eteenpäin, veden kohistessa
+keulassa.
+
+"Kiirehdimme joka mies taas paikoillemme, perämies peräsimen ääreen
+ja kaksikymmentä miestä soutotuhdoille. Ja taas tapahtui ihme: hiljaa
+liukui laiva pimeyden valtakunnasta valkeuden maille.
+
+"Kukaan ei puhunut pitkään aikaan mitään. Katselimme vain vaieten
+toisiamme. Olimme käyneet kalpeiksi ja laihoiksi, ja sanaton sääli
+toinen toistamme kohtaan täytti sydämemme.
+
+"Tunsimme lämpöä, ilma oli pehmeä ja hyväilevä, niin että hengittäessä
+kuin päihdyimme.
+
+"Näytti olevan aamu. Meri oli valkeansininen ja autereinen. Vesi kuulsi
+syvälle. Taivas kaareutui päittemme päällä sinisenä kupuna.
+
+"Laivamme ympärillä oli lumivalkeita kukkia jotka puhkesivat meren
+pinnassa kuin veden silmät. Koitimme niitä katkoa, mutta ne eivät
+murtuneet, vaan sensijaan venyivät niitten varret arvaamattoman
+pitkiksi. Ne tuoksuivat vienosti ja suloisesti."
+
+Mutta millaisia kauneudesta väräjäviä näkyjä Tuglasen mielikuvitus voi
+luoda, siitä pari näytettä:
+
+"Hän tuli veden halki. Näin hänen lanteensa laineissa, hänen rintansa
+vaahdossa.
+
+"Hän tuli suurten lintujen parvessa. Niitten siniset siivet
+leyhyttelivät hänen kaulansa ympärillä. Ne nokkivat suuria
+heleänpunaisia marjoja, joita hän piteli huuliensa välissä kuin
+helmiketjua.
+
+"Sitten hän singahutti kaksin käsin linnut ilmaan, kuin kukkakimput,
+ja tarjosi huulensa minulle. Ympärillämme olivat linnut vesikaaren
+värisenä vihmana."
+
+Tai toinen kuvaus Hiiglaneitsistä, -- suuripiirteinen panteismissään:
+
+"Ja minne meninkin, -- aina löysin hänet edestäni. Hän oli kaikkialla
+kuten luonto. Hän oli kuin mäenkukkulat, kuin mättäät, kuin niitut
+vuorien välissä.
+
+"Hän loikoi nurmilla. Hän ojensi kätensä minua kohti kuin oksat. Hänen
+silmänsä sinertivät kuin lähteet kukkuloitten välissä. Tuuli ajeli
+hänen hiuksiaan kuin hattaroita.
+
+"Näin hänen rintansa kuin kotiseutuni hiljaiset kukkulat."
+
+Baudelairella on säe runossa _La géante_ (Jättiläisnainen):
+
+    "Dormir nonchalamment à l'ombre de ses seins,
+    Comme un hameau paisible au pied d'une montagne."
+
+Unen todellisuus, unen oikeutus elävän elämän rinnalla, -- siinä
+näitten fantastisten novellien kertosäe. Lukijan osaksi jää koettaa
+käsittää ihmishengen haaveisintakin harhaa, seurata sitä sen
+odottamattomillakin odysseioilla. Jos kerran ihmissielun sokkeloissa on
+tilaa tällaiselle tuskalle ja ahdistukselle, tällaisille kuumeisille
+kauneusnäkemyksille, niin täytyy sitä olla taiteessakin.
+
+
+5.
+
+Brandes on puhuessaan J.P. Jacobsenin tyylistä nimittänyt sitä
+"väkeväksi tunnelmajuomaksi." Tällaista tunnelmajuomaa on parhaina
+hetkinään myös Friebebert Tuglasen värikylläinen ja soitannollinen
+proosa.
+
+Tuglasen kielivaisto on ennenkaikkea soitannollista laatua, hän
+rakastaa ääntiöitten ja kerakkeiden sopusointua sellaisenaan. Hän
+on kirjoittanut "sanan salaperäisestä kauneudesta." Sanat ovat
+hänelle kuten eri soittimia, viuluja, torvia, puupuhaltimia, joitten
+yhteissoitosta syntyy tyylin orkesteri.
+
+"Tyylin pitäisi olla, paitsi kevyt, selvä ja jalosukuinen,
+vielä jokaisessa yksityisessä sanassaankin taideteos", hän
+kirjoittaa. Ja toisessa kohden: "Seulon kieltä kuin kultahietaa."
+Tuglaseen, kuten Juhani Ahoonkin nähden, voisi puhua erityisestä
+sanasoitannollisuudesta, sanakorvasta, joka ei edellytä varsinaista
+sävelsoitannollisuutta, vaan päinvastoin usein voi yhtyä suoranaiseen
+epämusikaalisuuteenkin. Tämä sanakuulo on Tuglasella hyvin
+kehittynyt. Eritellessä hänen lauseitaan sanasoitannollisuuden
+kannalta, hämmästyisi epäilemättä sen työn tietoisuutta, joka on
+luonut näköjään niin vaivattomasti luistavat lauseet. Sanalliset
+sointuvaikutukset ovat niissä varmaan monta vertaa harkitumpia
+kuin voisi edellyttää. Tuglas on tietoisesti kehittänyt kielessä
+piileviä sointumahdollisuuksia, jotka alkusointuun taipuvassa viron
+kielessä -- samoinkuin suomenkin -- jo itsessään ovat suuret. On
+ihmeellistä nähdä, kuinka hienoja vivahduksia tulkitsemaan pystyy
+Tuglasen käyttämänä kieli, jolle äsken vielä riitti talonpoikainen
+arkisanasto. Tuglasen suhde kielenuudistukseen on täysin myönteinen,
+mutta samalla pidättyvä; erehtymättömällä ja valikoivalla aistilla
+hän on omaksunut uudistusehdoituksista kaiken, mikä on ollut omiaan
+korostamaan hänen lauseensa soitannollisuutta ja hänen tyylinsä
+tunnelmapitoisuutta. Mutta hän on aivan liiaksi taiteilija ja
+erityisesti juuri sanataiteilija, mennäkseen äärimmäisyyksiin;
+hän ei koskaan uhraisi lauseen, tuskinpa sanankaan selvyyttä ja
+helppotajuisuutta, kielenuudistaja ei voita kirjailijaa hänessä. Hän
+ei milloinkaan antautuisi uhkarohkeisiin kielellisiin kokeisiin,
+kuten Aavik tai Ridala. Hän saattaa kyllä, kuten novellissa Popi
+ja Huhuu, tehostaakseen tunnelmaa ja kuvatakseen alankomaalaisten
+Boschin ja Brueghelin mielikuvituksellisia tauluja, luoda fantastisia
+sanoja, kuten _tulikivenlento_ tai _rakkolentäjä, nenäjalkainen,
+siipiankerias_, vieläpä puhtaasti sanakoristeellisista syistä lisätä
+tähän eriskummallisten olioitten luetteloon sanan "_muik_", jolla
+ei viroksi ole mitään merkitystä, yksinomaan koska se äänteellisten
+ominaisuuksiensa ja tuntemattomuutensa takia hänessä herättää käsitteen
+jostain salaperäisestä ja mielikuvituksellisesta! Mutta yleensä
+hänen kielensä on, kaikesta sanarikkaudestaan huolimatta, selvä ja
+helppotajuinen, ja hänen kieleen tuomansa murresanat -- enimmäkseen
+hänen tarttolaisen kotiseutunsa murteesta -- taiteellisella maulla
+valittuja. Jos Viron nykyisessä kielellisessä murroskaudessa ylipäänsä
+on mahdollista ajatella tulevaisuuden tulikokeen kestävää proosaa,
+niin se on epäilemättä Friedebert Tuglasen. Sillä on eräänlainen
+taiteellisuuden ja taiturimaisuuden luoma koskemattomuus joka
+tulee suojelemaan sitä, vaikka kielen kehitys saavuttaisi vieläkin
+huimaavamman vauhdin kuin nykyään.
+
+Tuglasen proosan teho ei kuitenkaan suinkaan ole yksin hänen
+kielenkäyttönsä ansiota. On nimittäin erikoisesti alleviivattava
+juuri tämän proosatyylin tehoa, _suggestiovoimaa_, sen kykyä
+herättää tunnelmia. Se riippuu epäilemättä sen omasta suuresta
+tunnelmapitoisuudesta, sielullisesta kiihoitustilasta, affektista,
+jossa se on luotu, ja josta jo edellä on ollut puhe. Tämä kiihoitustila
+on ollut niin voimakas, että sanoissa ja lauseissa on vielä tuntevinaan
+sen värinän. Se voi toisinaan tehdä Tuglasen proosan levottomaksi,
+läikehtiväksi, liian lyyrilliseksi, mutta suotuisina hetkinä se antaa
+sille aivan erikoisen sähköisyyden.
+
+Toinen Tuglasen proosan pääominaisuuksista on sen ehdoton taipumus
+tyylittelyyn. Tuglasen tyyli pyrkii aina koristeellisuuteen,
+olkoon kysymys luonnosta tai ihmisestä. Hänellä voi tavata
+pieniä maisemapiirroksia, jotka vaikuttavat koristeellisesti ja
+perspektiivittömästi kuten japanilaiset maisemamaalaukset, esim. kuvaus
+kolmesta järvestä _Ihmissyöjät_-kertomuksen alussa. On sangen vaikea
+eritellä, millä taidekeinoilla Tuglas saa aikaan tämän haluamansa
+vaikutuksen. Nähtävästi ovat realistiset piirteet harvennetut ja
+yksinkertaistetut, josta samalla seuraa muutamien jäljelle jääneitten
+piirteitten erikoinen korostus. Juuri luontoa katselee Tuglas todella
+aivan yksilöllisen temperamentin läpi. Ja tämä temperamentti on
+kuin värillinen lasi: se antaa maisemillekin värinsä. Huomattavaa
+on juuri väriä kuvaavien adjektiivien runsaus Tuglasen proosassa,
+hänellä on niitä paletin täydeltä. Tuglasen värirakkaus uloittuu
+virolaiseen maisemaankin, joka hänen kuvaamanaan poikkeuksetta on
+aina hieman tyylitelty; siihen on aina pirahtanut pisara kultaa ja
+purppuraa tekijänsä mielikuvituksellisesta sielusta. Itsekin hän puhkee
+ihmettelyyn: "Onko tämä kotimaata eikä Välimeren rannikkoa? Nämä
+ultramariinin siniset metsät, punahohtoiset kukkulat ja sinipunervat
+vedet... Ja nuo hennot, puhtaat viivat, jotka ikäänkuin taiteilijan
+kultainen sivellin on vetänyt yli taivaan, veden ja maan." (Felix
+Ormusson.)
+
+Taikka novellista _Ehtootaivas_:
+
+"Oli taas muuan noita ihmeellisiä, alakuloisia iltoja, jolloin
+kukkuloitten piirteet olivat kuin hyhmettyneeseen vereen kastetut, ja
+harvojen, mustien puitten rivi häipyi ehtootaivaan punaan salaperäisenä
+pylväskäytävänä, -- jolloin ilma oli niin tyyni ja kuulas, että kaukana
+taivaanrannalla näkyi jokainen punainen kasteheinän tähkä. Viimeisissä
+maata tavoittavissa auringon säteissä kimalsivat himmentyneet
+akkunaruudut kuin sinervässä tulessa."
+
+Romaani Felix Ormusson on täynnä tällaista hellävaroin tyyliteltyä
+maisemarunoutta, tuiki persoonallisia näkemyksiä, joitten runollinen
+pitoisuus on monesti suurempi kuin loppusoinnuilla ja poljennoilla
+varustettujen.
+
+"Tuntuu kuin olisivat itse auringonsäteetkin tuoksuneet ihmeellistä,
+kultaista ja verhottua tuoksua."
+
+"Ihmeelliset illat, jolloin päiväinen auringon helle ja maasta nouseva
+huumaus vaihtuvat veressämme ihanaksi raukeudeksi. On kuin kävisivät
+kaikki päiväiset muistot, ajatukset ja unelmat, selkiytyäkseen
+alakuloisuuden heleäntuskaiseksi viiniksi."
+
+"Kahden puolen vieressäni kohosi seinämänä vilja. Tuhannet hennot
+tuoksut nousivat maasta, kuten tavoittamattomat tunnelmat. Korsi keinui
+ääneti kuin unessa."
+
+Kuinka monta vertaa realistisempaa onkaan esim. Juhani Ahon
+maisemamaalaus, ja samoin Ridalan saarenmaalainen maisema!
+
+Mutta Tuglasen taiteen rajoitukset ja vaarat ovat läheistä sukua hänen
+tyylinsä suurimmille avuille, ne kasvavat samoista ominaisuuksista,
+jotka toiselta puolen luovat hänen tyylinsä kiistämättömän tehon.
+Tuglasen hermostunut, väräjävä, slaavilaisen pehmeä proosa eksyy
+usein retooriseen kaunopuheisuuteen, eräänlaiseen sananpalvontaan.
+Se on usein ylen kaunosanaista, ylen sointuvaa, ylen korupuheista.
+Sen ornamentiikka on toisinaan liian runsas, siihen määrin, että
+se tuntuu häiritsevältä odottaessa asiallista, reaalia ajatusta,
+_paljasta_ ajatusta, niin sanoakseni. Sen vaara on, kuten sanottu,
+lyyrillisyydessä. Se sopii erinomaisen hyvin ilmaisemaan tunnelmaa,
+mitä kyllästetympää, mitä sisäisesti liikkuvampaa, sitä parempi, sen
+loistokohtia ovat juuri tällaiset tunnepyörteen, tunnepäihtymyksen
+kuvaukset. Mutta häiritsevää on sen liiallinen lyyrillisyys, sen
+taipumus ekstaasiin ja huudahduslauseisiin, silloinkin, kun sisällys
+ei vaatisi niin lyyrillisiä ilmaisumuotoja. Varsinkin on Felix
+Ormusson rikas näistä ah-lauseista, jotka liian usein käytettyinä
+tuovat tyyliin äitelän ja hentomielisen vivahduksen. Tuglasen
+sormiharjoituskokoelmasta _Liivakell_ voi nähdä, minkälaiseen väärään
+lyyrillisyyteen ja kielelliseen sulosointuisuuteen hänen tyylinsä on
+alkujaan ollut vaarassa hukkua. Mutta niinkin myöhäisessä ja kypsässä
+teoksessa kuin _Mailma lõpus_, jossa kuitenkin pyrkimys tyylipuhtauteen
+ja yksinkertaisempaan sanontaan kertovissa kohdin on niin selvä, on
+kuitenkin paikoittain alkusoinnun käyttö vielä suorastaan rasittava.
+
+Vielä paljoa suurempi vaara on Tuglasella tyylittelytaipumuksessaan.
+Kaikki on vaarassa muuttua hänellä koristeelliseksi, niinkin
+koristeelliseksi, että selittämätön, raikas henkäys, joka aina
+uhoo kaikesta todella elävästä taiteesta, ei aina tunnu. Felix
+Ormusson näkee kerran unta ratsastavansa sähköllä käyvällä
+puuhevosella; ja valitettavasti on tässä kirpeässä itseivassa
+hitunen totta: eletyn tunne ei ole aina aivan ehdoton Tuglasen
+teoksissa. Se ei suinkaan riipu hänen viimeaikaisesta aihepiiristään.
+Huimaavimmankin mielikuvituksen tuote voi olla elettyä; niin on Poe
+epäilemättä yksityiskohtaisesti kärsinyt ja kitunut unihoureensa,
+miten epätodellisilla aloilla ne liikkuvatkin. Aitouden tunne
+riippuu yksinomaan elämyksen intensiivisyysasteesta eikä sen
+todellisuusmahdollisuudesta. Mutta sellainen mustasukkaisuuden ja
+murhanhimon kuvaus kuin Tuglasen novelli _Vilkkuva tuli_, ei kaikesta
+tunnepingoituksestaan huolimatta tai ehkä juuri sentakia vaikuta eletyn
+voimalla, vaan enemmän tai vähemmän keinotekoiselta.
+
+Tyylillinen korutaide viehättää Tuglasta usein liiaksi, siihen määrin,
+että hän toisinaan etenee vaarallisen etäälle elävästä elämästä, kaiken
+taiteen alusta ja lopusta. Oleellisin ero realistin ja romantikon
+välillä lienee se, että jälkimäinen destilloi elämän useampaan
+kertaan kuin edellinen. Mutta Tuglas joutuu tyylittelypyrkimyksessään
+destilloimaan elämän toisinaan niin tarkoin, että siitä pääsee
+haihtumaan elävän elämän ihmeellinen iluidumi. Hänen vaaransa on
+taituruus.
+
+
+6.
+
+Friedebert Tuglas on taiteessaan paraikaa tienristeyksessä, kuten
+Gustav Suits, kuten Noor-Eesti kokonaisuudessaan. On kuin jokin
+muutos, suunnan, muodon tai sisällön vaihdos taas olisi tekeillä hänen
+taiteessaan, ikäänkuin hänen tämänkertainen kiertokehänsä alkaisi
+taas olla loppuunsuoritettu. On taas uudenetsintää, irtipyrkimystä,
+ikäänkuin ankkuriköysien levotonta liikehtimistä hänen teoreettisissa
+kirjoitelmissaan, joissa kaikki taidesuunnan vaihdokset aina ovat
+varhemmin tuntuneet kuin hänen novellituotannossaan.
+
+Tuglasen aivot näyttävät työskentelevän ikäänkuin monissa eri osissa,
+ainakin ne ovat aika ajottain aivan eri vireessä: näkemyskyvyn ohella
+esiintyy erittelevä, punnitseva äly. Tällainen yhdistelmä ei ole
+niin harvinainen kuin voisi luulla; hyvin selvärajaiseen muotoon se
+oli kehittynyt esim. juuri Edgar Allan Poella, joka ei säikkynyt
+tieteellisesti erittelemästä edes omaa deliriumiuntaan, _Korppi_-runoa.
+Suomalaisessa kirjallisuudessa on _Eino Leino_ näkyvimpänä esimerkkinä
+siitä, kuinka eri päätepisteitten välillä, älyn ja mielikuvituksen,
+runollinen lahja voi liikkua.
+
+Voi olla, että nämä kaksi niin erinlaista aivotoimintaa erityisissä
+tapauksissa voivat esiintyä yhtaikaa; useimmiten ne epäilemättä ovat
+vaihtoehtoisia keskenään, toisen aivotilan kestäessä pysyy toinen
+latenttina. Voisi sanoa, että ne melkein aina esiintyvät toistensa
+kustannuksella. Niin erinlaisia kuin ovatkin, kuluttavat ne kuitenkin
+samaa aivoenergiaa.
+
+On luovia taiteilijoita, jotka eivät koskaan suinkaan ole edes
+yrittäneetkään tehdä itselleen tai muille selkoa niistä salaperäisistä
+ja hämäristä laeista, jotka täyttyvät heidän taiteessaan. Onko
+Shakespearelta, onko Aleksis Kiveltä jäänyt riviäkään selitykseksi
+heidän teostensa synnyn sisäisistä ja ulkonaisista vaikutteista?
+Brandes on suorittanut yhden ihmeteltävimpiä suurtöitään tunkeutuessaan
+intuitsionsa neroudella Shakespearen teosten takaiseen mailmaan,
+mutta yhtäkään vihjausta, yhtäkään suoranaista ohjetta ei hänellä ole
+ollut apuna. Ensi katsaukselta voisi luulla, että vain juuri nämä,
+ikäänkuin tiedottomasti, naivisti luovat taiteilijat, joille kaikki
+taiteen teoria näyttää olevan olematonta, muodostaisivat taiteen ainoan
+ja varsinaisen valiojoukon. Mutta heidän rinnallaan on toisia, yhtä
+todellisia, joitten luomistoiminnan rinnalla kulkee yhtä herkeämätön
+askartelu taiteen teorioilla, alituinen henkinen tarve joka hetki
+tietää ja tutkia oman taiteensa lait. Kuinka paljon, ottaakseni vain
+suurimman esimerkin, onkaan Goethe ajatellut, puhunut ja kirjoittanut
+taiteen olemuksesta!
+
+Friedebert Tuglas kuuluu epäilemättä tähän jälkimäiseen luokkaan.
+Hänellä on sama sisäinen pakko joka hetki todeta nykyinen
+kehitysasteensa ja viitoittaa tuleva kehitystiensä; taiteen ilmiöt
+askarruttavat hänen aivojaan yhtä suurella intensiivisyydellä kuin
+elämän ilmiöt. Niin, hänen puhtaasti taideteoreettinen lahjansa
+on tuotteliaisuuden kannalta ollut joka tapauksessa koko joukon
+anteliaampikin hänen varsinaisesti luovaa kykyään.
+
+On oikeastaan sangen vaikea tuntea Tuglasta hänen teoreettisista
+kirjoitelmistaan. Niitä on tosin kahta lajia: suurempia, perinpohjin
+eritteleviä tutkimuksia ja vähäisiä pikkukirjoitelmia, intiimejä ja
+impressionistisia, ikäänkuin otteita tai jatkoa Felix Ormussonin
+päiväkirjalle, eräänlainen jatkuva kirjallistaiteellinen _journal
+intime_.
+
+Edellisissä, joista tärkeimmät ovat monografia virolaisesta
+runoilijasta _Juhan Liivistä_ v. 1914, tutkielma virolaisen realismin
+edustajista _Eduard Wildestä_ ja _Ernst Petersonista_ v. 1909 ja
+_Kirjallisesta tyylistä_ v. 1912, osoittautuu Tuglas Gustav Suitsin
+ohella Viron terävimmäksi kriitilliseksi kyvyksi ja esseistiksi.
+Aivan toinen henkinen fysiognomia kuin Tuglasen kuumenovelleilla
+on näillä selvillä, älykkäillä ja kirkkailla tutkielmilla. Juuri
+Tuglasen novellien pääasiallisin tunnus, sielullinen kiihoitustila,
+sairaalloinen hermojännitys puuttuu tykkänään, koko "sielun yöpuoli",
+josta alussa oli puhe. Kaikesta Tuglaselle niin ominaisesta
+hermoherkkyydestä ei ole muuta jäljellä, kuin eräänlainen, jos niin
+tahtoo, erittäin herkistynyt ja miltei aina oikeaan osuva vaisto
+taiteellisten ilmiöitten arvioinnissa. Kuitenkaan ei tämä äly koskaan
+vaikuta viileältä eikä järkeilevältä, ei edes silloin kun sen
+kieltämätön satiirinen juova esiintyy selvempänä kuin tavallisesti.
+Jos voi puhua älyn intohimoisuudesta, niin on Tuglasen äly sitä.
+Sen silmiinpistävin erikoisominaisuus on taipumus kärkilauseeseen,
+aforismiin, ja eräänlainen mielellään hieman paradoksaalinen sanonta.
+
+Koko joukon hermostuneempi sävy kuin näissä rauhallisissa, suurella
+tunnollisuudella ja syventymisellä suoritetuissa tutkielmissa, on
+Tuglasen esteettisissä pikkukirjoitelmissa, joita hän varsinkin parin
+viime vuoden kuluessa on sinne tänne sanomalehtien ja aikakauskirjojen
+palstoille siroitellut. Ne ovat eräänlaisia kirjallisia _hors
+d'oeuvres_, kevyen ja liikkuvan älyn luomia, kosketellen milloin
+uudempia, milloin vanhempia taideilmiöitä, koti- ja ulkomaisia,
+kirjoja ja kirjailijoita, usein vain hetkellisiä, toisiaan seuraavia
+subjektiivisia kirjallisia mielialoja, kuten _Iseenesele_ (Itselleni)
+tai _Kriitiline intermezzo_ (Kriitillinen intermezzo).
+
+Tuglasen kiihkeän ja herkeämättömän uusien kauneusarvojen etsinnän
+tuntee parhaiten juuri näistä pikkututkielmista. Niistä voi nähdä,
+kuinka keskeytymättä hänen kehityksensä tähän asti on kulkenut,
+millaisella henkisen ilmapuntari-ihmisen herkkyydellä hän ottaa vaarin
+kaikista ajassa liikkuvista taiteellisista säänvaihdoksista, silloinkin
+kun ne tuntuvat ainoastaan enteinä, paineena ilmassa.
+
+Friedebert Tuglas on, kuten hänen kaunokirjallisesta tuotannostaan
+näkyy, monta kertaa vaihtanut kirjallista uskontunnustusta. Tarvitaan
+toisinaan suuri määrä sisäistä rohkeutta tunnustaakseen uuden
+asteen kehityksessään ja kumotakseen entisen. Ei ole suinkaan aina
+pinnallisuuden eikä häilyväisyyden merkki, jos taiteilija pitkin
+kehitystään alati siirtyy uuteen taidekäsitykseen. Se voi olla
+muodin orjailua, jokaisen oikullisen _le dernier cri'n_ seuraamista,
+mutta siinä voi piillä myös varmat takeet taiteilijan ehtymättömästä
+sisäisestä kasvuvoimasta.
+
+Naturalistista tai impressionistista käsitystään taiteesta ei Tuglas
+ole tietääkseni missään teoreettisesti määritellyt. Sensijaan on
+hänen laaja _Juhan Liiv_-tutkielmansa kokonaan symbolismin merkeissä
+syntynyt. Hän käyttää siinä jokaista tarjoutuvaa -- ja tarjoumatontakin
+-- tilaisuutta tuodakseen esiin symbolistisen taideihanteensa, usein
+melkein väkivaltaisesti, pääaiheen kustannuksellakin. Hän kirjoittaa:
+
+"Symbolismi, -- se on oikeastaan eräänlaista vastakohtien runoutta,
+äärimmäisyyksien taidetta. Se on viimeisiin johtopäätöksiinsä vietyä
+naturalismia, joka tarjoo niin tiheän elämänmielikuvan, ettemme
+loppujen lopuksi enää näe elämän ilmiöitä semmoisinaan, vaan niitten
+abstraktsioita, vertauskuvia, symbooleja."
+
+-- -- "Symbolismi -- se merkitsisi taitoa tavata rajoitetusta rajatonta
+ja tämänpäiväisestä ikuista. Se olisi äärimmäisten ponnistusten,
+epätoivoisten kokeitten traagillinen taide. Se on mieletön pyrkimys:
+tajuta -- vaikkapa symbolien kautta, -- maailma itsenäisenä ilmiönä,
+tajuta realiteetti _an und für sich_."
+
+-- -- "Totuuden käsitteen vaihtuminen symbolin käsitteeksi, -- se oli
+estetiikassa tapahtuva vallankumous."
+
+Mutta jo vuotta jälkeenpäin hän asettuu perin arvostelevalle ja osaksi
+hylkäävällekin kannalle taidesuunnan suhteen, joka hänestä äsken oli
+ainoa taiteellisesti autuuttava. _Kriitillisessä intermezzossaan_ hän
+kirjoittaa:
+
+"Mutta samalla olemme uudelleen arvioineet symbolismin ulkonaiset
+arvot. Sen mystilliset näyttämökoristeet ovat käyneet meistä
+epäilyttäviksi. Sen 'suuret sanat' ovat meistä ikäviä. Me hieromme
+ystävyyttä taas realismin kanssa. Meistä näyttää taas mahdolliselta
+löytää runoutta meitä joka päivä ympäröivästä elämästä. -- Ei ole
+lainkaan tarpeen, että teoksen taustana välttämättä olisi symbolistinen
+syvyys".
+
+Jo Felix Ormusson sellaisenaan oli tavallaan lopputilitystä,
+estetismin jälkilaskuja. Mutta paljoa ankarammin käy Tuglas eräässä
+aivan viimeaikaisessa kirjoituksessaan _Vallankumous ja kirjallisuus_
+(Eesti Kirjandus 1917) tuomiolle oman sukupolvensa luoman taiteen ja
+kirjallisuuden kanssa, siis samalla itsensä. Hän antaa ajastaan ja
+aikansa taiteesta seuraavan sairaustodistuksen:
+
+"Ei taitane kukaan epäillä, ettei nykyinen taiteemme ja
+kirjallisuutemme olisi sairaalloinen ja kitulias olemukseltaan, samoin
+kuin on sairaalloinen nykyinen sielunelämämme ja henkinen näköpiirimme.
+-- Kaikkein suurinkaan nero ei voi luoda mitään, mikä ylettyisi yli
+nykyisen yhteiskunnan sairaalloisen, hermokuumeisen, yhteiskunnallisen
+ja yksilöllisen taistelun hä'än myrkyttämän sielullisen ilmaston. -- Ja
+samalla, -- -- -- me nautimme kuitenkin tämän epäterveen, sairaalloisen
+ja kituvan hengen tuotteista, sillä esteettinen aistimme on kasvanut
+kuten niitten luojankin, juuri samojen kielteisten, yhteiskunnallisten
+näyttämöseinien välillä eikä voikkaan ottaa vastaan muuta kuin
+vastaavia emotsioita."
+
+Mitään käsinkosketeltavan uutta, mitään valmista uuden taiteen
+ohjelmaa ei Tuglasella toistaiseksi ole nykyisen taiteen vastapainoksi
+asetettavana. Mutta samalla kun hänelle kangastavat terveemmät
+valtiolliset ja yhteiskunnalliset olot ja niitten pohjalla uusi
+vapautunut ja terveempi psykologia, samoin kangastaa hänelle uusi,
+ennenkaikkea entistä terveempi taide ja kirjallisuus. Millaisten
+kirjallisten johtotähtien alla tämä tervehtyminen on tapahtuva,
+olemmeko lähenemässä uusklassilliselle vai uusrealistiselle ajalleko,
+sen kysymyksen jättää Tuglas vastaamatta.
+
+Lopullisesti asettamatta jää myös toistaiseksi hänen oma taiteellinen
+horoskooppinsa. Friedebert Tuglasen henkinen pohjapiirros on kerta
+kaikkiaan arabeski, kuten Gustav Suits sitä kerran on nimittänyt,
+mielivaltainen ja yllätyksellinen, fantasian oikullinen kiehkuraviiva.
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56806 ***
diff --git a/56806-8.txt b/56806-8.txt
deleted file mode 100644
index 54ce860..0000000
--- a/56806-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,6537 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Nuori-Viro, by Aino Krohn Kallas
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Nuori-Viro
-       Muotokuvia ja suuntaviivoja
-
-
-Author: Aino Krohn Kallas
-
-
-
-Release Date: March 21, 2018  [eBook #56806]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK NUORI-VIRO***
-
-
-E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-
-
-NUORI-VIRO
-
-Muotokuvia ja suuntaviivoja
-
-Kirj.
-
-AINO KALLAS
-
-Tekijä on tätä teosta varten saanut avustusta
-"Suomalaisen kirjallisuuden edistämisrahastosta".
-
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusosakeyhtiö Otava,
-1918.
-
-
-
-
-      "Luoda taidetta ja kulttuurielämää ilman vanhemmilta polvilta
-      perittyä taiteen ja kulttuurielämän traditsioita, -- se on
-      nykyhetken tehtävä Virossa. Kärsiä nykyisyyden saamattomuudesta,
-      ja lihassaan ja luissaan samalla menneisyyden kuormaa kantaen
-      kurkoittaa kätensä Euroopan kypsiä taiteen hedelmiä kohti, --
-      siinä saman polven traagillisuus."
-
-                                            Friedebert Tuglas.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-Nuori-Viro.
-Gustav Suits.
-V. Ridala (Grünthal).
-Jaan Oks.
-A.H. Tammsaare.
-Ruth.
-Friedebert Tuglas.
-
-
-
-
-Nuori-Viro.
-
-
-1.
-
-Nuorvirolainen runoilija _Gustav Suits_ nimittää runoissaan lakeaa,
-kaikkien tuulien lakaisemaa kotimaataan Tuulimaaksi. Nimi on hyvin
-keksitty; Viro on aikakirjojensa alusta ollut todella Tuulimaa,
-maantieteellinen portto, jonka jokainen on voinut omakseen ottaa,
-valloittajien kädestä käteen käypä vaihtotavara, -- vuoroin
-saksalaisten, tanskalaisten, puolalaisten, ruotsalaisten, venäläisten
-ja taas saksalaisten hallussa, kaikkien naapuriensa, -- ei vain
-maan varsinaisten isäntien, virolaisten. Sen maantieteellinen asema
-luonnollisena Idän ja lännen välisenä kauttakulkupaikkana on tehnyt sen
-aina tähän päivään saakka hävittävien sotien tantereeksi. Viro on tähän
-saakka valitettavasti yksinomaan saanut kokea asemansa hankaluutta;
-sen viimeiset kehitysvuosikymmenet ja tämänpäiväiset vaiheet eivät
-yllätyksellisyydessä ole suinkaan jääneet edeltäjistään missään
-suhteessa jäljelle.
-
-Mutta samalla Viro saa kiittää mailmansodan väkevää valonheittäjää,
-että se tästälähin on olemassa eurooppalaisessa tietoisuudessa eikä
-vain Euroopan kartalla. Olemattomuutensa hämärästä se on yhtäkkiä
-vedetty suurvaltiollisten neuvottelupöytien ääreen, meluisiin
-parlamenttiväittelyihin; nämä pari sataa penikulmaa Itämeren
-etelärannikkoa tulevat kaikesta päättäen vielä rauhanneuvotteluissakin
-aiheuttamaan verettömiä turnajaisia. Miten hyvänsä langenneekin
-Viron valtiollinen arpa, joka tapauksessa Viro on tästälähtien oleva
-Länsi-Eurooppaa. Eurooppa on tullut Viroon, tosi kyllä, sodalla ja
-miekalla.
-
-Tällaisena ajankohtana saa aivan erikoisen valaistuksensa se virolainen
-sivistysvirtaus, jonka keskeisimpänä pyrkimyksenä on ollut juuri
-eurooppalaisuus, lujien siteitten, joskin vain henkisten, luominen
-Länsi-Eurooppaan päin, akkunoitten ja ovien avaaminen eurooppalaiselle
-kulttuurille.
-
-Pinnallisesti katsoen voi henkinen liike, joka _Noor-Eestin_,
-Nuoren-Viron, nimellä jo toista vuosikymmentä on hedelmöittänyt
-virolaista kirjallisuutta ja sivistyselämää, näyttää Viron oloissa
-tuiki irralliselta ilmiöltä. Voi tuntua käsittämättömältä, mitenkä
-näennäisesti vailla varsinaisia edellytyksiä yhtäkkiä syntyy liike,
-jonka suuntaviiva tähtää ylikulttuuriin ja muotohienostukseen, suinkaan
-suoranaisesti jatkamatta virolaisia talonpoikaissivistystraditsioita;
-jonka iskusanoilla: eurooppalaisuus, yksilöviljelys, estetismi,
-on niin outo ja yksinäinen kaiku keskellä ensimäisen polven
-nousukasyhteiskuntaa. On mahdollisesti hetkeksi taipuvainen pitämään
-nuoren kirjallisen polven myötääntuomaa henkistä kuormitusta
-vain maahantuonti- tai kauttakulkutavarana, enemmän tai vähemmän
-elimellisesti vieraana Viron henkiselle aatevarastolle, siirrettynä
-suorastaan suuremmista ja kehittyneemmistä kulttuureista, -- siksi
-siteettömänä ympäristöönsä tai lähimpään sivistysmenneisyyteen esiintyy
-ensi katsannolta nuorvirolainen liike.
-
-Epäilemättä onkin nuorvirolaisuudessa paljon yleistä, kansainvälistä
-kulttuurihapatusta, jonka harva kulttuuri itse kustantaa, vaan joka
-kulkee lainana maasta maahan. Mutta puhua Noor-Eestin kehityksellisestä
-juurettomuudesta olisi suuresti liioiteltua. Yhtä hyvin kuin
-jokainen yksilöllisen elämän yllättävinkin ilmaisu on seuraus usein
-maanalaisesta, mutta silti oleellisesta kehityskulusta, samoin
-puhkeavat sivistyselämällisetkin ilmiöt vain kehityksen pakosta.
-Joskaan Noor-Eesti ei ehkä ole kasvanut virolaisista kirjallisista
-traditsioista, se on kuitenkin eroittamattoman elimellisesti kasvanut
-virolaisesta maakamarasta, se on pohjimmiltaan osa samaa henkeä, joka
-muodostuu Liivinmaan ja Tallinnanmaan lakeuksilla, tässä erikoisesti
-virolaisessa ilmastossa, missä kaikki täällä on tuomittu kypsymään, --
-tai mätänemään.
-
-"Uudenaikuisen taiteen probleemi on Virossa samalla uudenaikuisen
-kulttuurin probleemi" kirjoittaa nuorvirolainen Gustav Suits.
-Nämä sanat osuvat ytimeen. Noor-Eesti ei ole suinkaan mikään
-yksinomaan kirjallinen liike, se merkitsee päinvastoin kokonaista
-sivistysvirtausta. Ja voi olla, ehkä on eräänlainen virolaisen psyyken
-täysi-ikäisyyden merkki, että se nuorvirolaisen liikkeen kautta pyrki
-käsiksi eurooppalaisen sivistyksen saavutuksiin, ensi kertaa vailla
-saksalaisen tai venäläisen kulttuurin holhousta.
-
-
-2.
-
-Viro on viimeiset pari vuosikymmentä elänyt syvälle menevää
-murroskautta, josta lähimpänä seurauksena on koko virolaisen
-yhteiskunnan erittäin kaoottinen ilme.
-
-On epäilemättä jotain kaoottista ja muodotonta jo itse virolaisessa
-sivistyskehityksessä, jotain henkisen salto-mortalen luonnottomuudesta
-ja vaarallisuudesta.
-
-Havainnollisemmin tuskin voinee tämän kehityksen äkkinopeutta
-kuvittaa, kuin rinnastamalla, kuten on tehty, kaksi tosiasiaa, kaksi
-julkitapahtumaa Tallinnan n.k. venäläisellä torilla. Viime vuosisadan
-60-luvulla kärsi tällä torilla julkisen raipparangaistuksen joukko
-Anijan pitäjän talonpoikia, joitten ainoa rikos oli, että he olivat
-uskaltaneet saapua lähetystönä Tallinnaan anomaan uuden, työorjuuden
-poistamista koskevan lain pikaisempaa käytäntöön sovelluttamista. Tasan
-puolivuosisataa myöhemmin, Anno Domini 1913, saman torin varrella, vain
-muutaman sadan askeleen päässä entisestä rangaistuspaikasta, vietettiin
-vastarakennetun virolaisen teatteri- ja konserttipalatsin Estonian
-juhlallisia vihkijäisiä, joita läsnäolollaan kunnioitti Tallinnanmaan
-hallinnon silloinen korkein edustaja.
-
-"Venäläiseltä torilta Estoniaan, siinä Viron kansan kehitys puolen
-vuosisadan kuluessa", sanoo näitten tapahtumain rinnastaja, virolainen
-sosialisti M. Martna. Mikään teoreettinen mahdottomuus ei ole, että
-joku samoista lainheitoista talonpojista, jotka viisikymmentä vuotta
-takaperin viruivat raippalavitsoillaan, olisi ollut samettiin ja
-silkkiin ja kuosikkaisiin hännystakkeihin puettujen lastensa ja
-lastenlastensa kanssa kuuntelemassa Tanskan prinssin Hamletin sanoja
-omalla kielellään.
-
-Sivistyksellinen kuolonhyppy, -- epäilemättä! -- pakollinen, kuten koko
-kiireellinen kehitystempokin. "Tie, jota käymme, on väistämätön, ja sen
-takia oikea tie", kirjoittaa nuorvirolainen Friedebert Tuglas. Kahden
-suuren, voimakkaan ja päälle tunkeutuvan kulttuurin puristuksessa,
-alati likistettynä kuin alasimen ja vasaran väliin, on virolaisuus
-ollut pakoitettu tekemään äkkihyppäyksensä, jonka seurauksia se yhä
-vieläkin potee.
-
-Tämä itsessään jo ylen nopea ja sentakia kansallisen elimistön
-tasapainolle vaarallinen kehitys tapahtui sitäpaitsi aivan
-poikkeuksellisissa oloissa. Sen on ollut kehitystä luonnottomissa ja
-epäterveissä olosuhteissa, kehitysviivan alituista ja väkivaltaista
-katkeamista, jatkuvan, vapaan kehityksen keinotekoista ja
-ulkonaisilla pakkokeinoilla aikaansaatua typistystä. Ei tarvitse
-muuta kuin ajatella, kuinka pitkän aikaa Virossa on vallinnut n.s.
-_päinvastainen selektsio_: kaikki kykenevimmät, aloitevoimaisimmat,
-kehitysmahdollisimmat ainekset ovat miltei säännöllisesti
-irtauneet virolaisen kansallisuuden rajoista ja yhtyneet toisiin
-kulttuuriaineksiin; jäljelle jäävä osa on ehdottomasti ollut
-ala-arvoisempaa laadultaan. Sanomattakin on selvää, että tämän
-kulttuurikehityksen saavutukset ovat olleet enemmän tai vähemmän
-pinnallista laatua, ja ettei sisäinen kehitys ole aina jaksanut käydä
-yhtä rintaa ulkonaisen kanssa.
-
-Kuitenkin voi tässäkin kaoottisessa sivistyskehityksessä eroittaa
-jo useampia latoutumia, sivistyskerrostumia, jotka olivat ehtineet
-muodostua ennen Noor-Eestin esiintymistä. Noor-Eesti on henkisesti
-ja sivistyksellisesti toista, oikeammin kolmatta, polvea, ja sen
-kehityksellinen velka edellisille polville epäilemättä suurempi, kuin
-mitä nuorvirolaiselta taholta tähän saakka on tahdottu tunnustaa.
-
-Ensimäinen varsinainen sivistyskerrostuma syntyi Virossa jo kansallisen
-herätyksen aikoina. Se oli tosin monessa suhteessa vain suoranainen
-vironnos silloisesta baltilaissaksalaisesta kulttuurista, kuten oli
-käännöstä suurin osa silloisesta virolaisesta kirjallisuudestakin,
-uskollisesti saman baltilaisen kulttuurin vanavedessä kulkeva, kauan
-aikaa hieman teologista, ettei sanoisi lukkarikoulumestarillista
-sävyltään, huolimatta parista todella suuripiirteisestä
-persoonallisuudesta, joitten nimet, kuten Kreutzwaldin ja Koidulan,
-eroittamattomasti ovat siihen liittyneet. Tältä sivistyskerrostumalta
-puuttuu epäilemättä vielä sekä syvyyttä että laajuutta; puhua sen
-yhteydessä sivistyksellisestä kokoomuksesta olisi tällä asteella vielä
-ennenaikaista. Viron ensimäistä kansallista nousua kannattamassa ei
-ollut vielä mikään itsetietoinen sivistynyt sääty, vaan ainoastaan
-yksityisiä, hyvin erimääräisen sivistyksen saaneita henkilöitä eri
-säätyluokista, ja sen koko ilme tunteileva, romanttinen, täynnä
-kansallista vaahtoviinilyriikkaa.
-
-Monta vertaa laajemman ja monipuolisemman kulttuurikerrostuman loi
-sensijaan jo se polvi, joka vuosisadan vaihteessa sai Virossa aikaan
-uuden kansallisen, sivistyksellisen ja taloudellisen nousun.
-
-Tällä "tarttolaisella renessanssilla", joka välittömästi seurasi
-venäläistyttämiskauden _saeculum obscurumia_, kuten Tuglas
-sitä nimittää, oli alun alkaen aivan toinen henkinen ilme kuin
-kansallisella romantiikalla, Jannsenin ajoilla miespolvea takaperin.
-Sen sivistysilmasto ensinnäkään ei ollut enää sama suljettu
-baltilaissaksalainen. Venäläisen koulun, venäläisen yliopiston kautta
-oli saksalaiseen kulttuurihenkeen tuntuvasti sekaantunut slaavilaisen
-hengen, slaavilaisen kulttuurin vaikutus, useissa suhtein ehkä
-pikemmin kielteinen kuin myönteinen, mahdollisesti henkisiä tautejakin
-synnyttävä, mutta joka tapauksessa kuitenkin ahdasta baltilaista
-näköalaa laajentava. Tarttolaisen nousukauden ideologia ei eroa ehkä
-niinkään suuressa määrin heräämisajan ideologiasta, mutta näitten
-kansallisten aatteitten toteuttamistapa on perinpohjin toinen. Viron
-uusi nousu on kokonaan vapaa kaikesta kansallisesta tunteilusta,
-hyvin järjestetty, lujapohjainen ja reaali, kuten lakitieteellinen
-mielikuvitus. Se on aika, jolloin lakitieteen kandidaatti _Jaan
-Tõnisson_ ottaa Viron tärkeimmän sanomalehden Postimiehen haltuunsa,
-henkilöllisyys, sekoitus yleisälyä ja häikäilemätöntä kansantribuunia,
-ja rautaisella tarmollaan alkaa järjestää kansalliseen sekä
-yhteiskunnalliseen työhön virolaisen yhteiskunnan eri aineksia.
-
-Voi syyllä lukea varsinaisen virolaisen sivistyneistön synnyn vasta
-näiltä ajoilta; vasta nyt pääsee viro sivistyneitten piirien käyttö- ja
-kotikieleksi, mikä kuitenkin osaksi kai on johtunut venäläisen
-koulun hävittävästä vaikutuksesta ennen niin yleiseen saksan kielen
-taitoon. Tämä aika pani käyntiin monet uudenaikuisen virolaisen
-sivistyskoneiston osista, se sai pystyyn virolaisen teatterin,
-virolaisen korkeamman koulun, virolaisen kirjallisuuden seuran,
-virolaisen museon. Sitä on syyllä syytetty kaikkiaatteisuudesta;
-se taisi samana päivänä laskea teatteritalon ja osuuskaupan
-kulmakiven; perustaa yhtaikaa tieteellisen aikakauskirjan ja
-siipikarjakannatusyhtiön. Mutta se pani pohjan virolaiselle
-vauraudelle; virolaisten raha- ja luottolaitosten perustaminen,
-osuustoiminnan järjestäminen ympäri maata, maanviljelyksen
-saattaminen nykyaikaiselle kannalle, maanviljelysseurojen yhä
-tarmokkaamman toiminnan kautta, jossa tarttolaisilla jokavuotisilla
-maanviljelysnäyttelyillä on ollut niin suuri osansa, -- kaikki on ollut
-kohottamassa yleistä varallisuuden tuntua, mikä nykyiselle Virolle on
-niin ominaista.
-
-Jos tarttolainen nousuaika sivistyspyrkimyksessään vielä tietoisesti
-nojautui maataviljelevään väestöön, talonpoikaisluokkaan, niin
-oli muuan toinen henkinen ilmiö, joka Virossa sekin parin viime
-vuosikymmenen kuluessa on ollut havaittavissa, ilmeisessä ristiriidassa
-sen kanssa. Se on Virossa hitaasti, mutta varmasti kansallisen
-rakennustyön rinnalla tapahtuva kaupunkilaistumiskulku, urbanisatsio,
-ja sen yhteydessä välttämättömyyden pakosta seuraava jakautuminen
-luokkarajan perustalla, sosialismin aatteitten leviäminen. Oltuaan
-pitkät ajat miltei yksinomaan feodalistisille perusteille järjestetty
-maataviljelevä yhteiskunta, on Viro vähitellen alkanut sekin
-vuorostaan muuttua kapitalistiseksi yhteiskunnaksi. Nuoren-Viron eri
-kirjailijat, -- B. Linde, W. Ridala, Fr. Tuglas, -- ovat useissa kohdin
-huomauttaneet tästä kehityksestä sekä sen suuresta, mullistavasta
-merkityksestä Viron koko henkiselle elämälle.
-
-Bernhard Linde kirjoittaa:
-
-"Virolaisen elämän tausta oli muuttunut: kulttuurielämä keräytyi
-yhä suuremmassa määrin kaupunkeihin. Kaupungeissa alkoi sivistynyt
-aines kasvaa ja keräytyä. Porvarillinen sääty laajeni. Maalaisväestön
-yksinvaltius alkoi vähetä, kaupunki, ollen lähempänä yleismailmallista
-kulttuuria ja muuttuneen taloudellisen elämän tärkeimpänä edustajana
-vaati osansa."
-
-Friedebert Tuglas panee etupäässä painoa juuri uuden, syntyvän
-kaupunkikulttuurin henkiseen ja sielulliseen puoleen:
-
-"On syntymässä uusi kulttuuri, uusine psykologioineen ja
-elämänkäsityksineen: on syntymässä korkeampi kaupunkikulttuuri.
-Kaupungit kasvavat, kaupungit alkavat elää itsenäistä elämää, sulattaen
-itseensä kansainvälisiä vaikutuksia. Mutta ehkä ei ole kaupunkien
-kasvaminen siinä määrin tärkeä, kuin juuri kaupunkilaishengen,
-ajatustavan, kaupunkilaispsykologian tunkeutuminen maalle sanomalehden,
-kansanvalistuksen, politiikan ja kaikkien muitten uuden ajan aatteiden
-kautta. -- Syntyvät aivan uudet yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset
-suhteet, muodostuu joukko uusia olemassaolonehtoja, entisten
-uskonnollisten, siveellisten ja valtiollisten arvojen tasapainon
-täydelleen muuttuessa."
-
-Kaikki nämä kirjavat tekijät yhteensä ovat luoneet sen
-sivistyskaaoksen, josta virolainen yhteiskunta paraikaa yrittää
-selviytyä. Virolaisen yhteiskunnan kaoottisuutta kuvaavat sattuvasti
-Gustav Suitsin sanat v. 1905 Noor-Eestin ensimäisen albumin johtavassa
-kirjoituksessa: "Yksi huutaa: Isänmaa, toinen: taloudellinen kehitys,
-kolmas: Internationale, -- yksi kumartaa isoisä Kantia, toinen huutaa
-avuksi isä Marxia ja Haeckeliä."
-
-Poikkeuksellisen kehityskulun arvet ovat selvästi näkyvissä
-kaikissa virolaisen sivistyselämän ilmiöissä, mihin katsoneekin. On
-syntynyt aivan erikoinen yhteiskunta, nousukasyhteiskunta, jonka
-poikkeuksellisuus on siinä, että ensimäistä polvea toistaiseksi edustaa
-sivistynyt sääty kokonaisuudessaan, ilman eroitusta.
-
-Kaikki haitat, kaikki puutteet, mitkä säännöllisesti seuraavat ylen
-äkillistä sivistystason nousua, tuntuvat Virossa. Tällainen ensimäisen
-polven yhteiskunta on vapaa kaikista perinnäissiteistä, niin hyvistä
-kuin huonoistakin, mikään ei sitä sido. Se ei voi kasvaessaan kiteytyä
-minkään valmiin, jo ammoin olemassa olleen kulttuurikristallisoituman
-ympärille; siltä puuttuu tykkänään tuki, jonka pysyväinen sivistysaines
-tarjoo.
-
-Sen vaistoissa on epäilemättä vielä jotain suuressa määrin alkeellista,
-samoin kuin sen tarpeet ovat suureksi osaksi yhä primitiivistä laatua.
-On kuin ei olisi sen suorastaan fyysillinen nälkä sanan varsinaisessa
-merkityksessä vielä täysin tyydytetty. Virolaisella yhteiskunnalla on
-tällä hetkellä voimakkaat ruokahalut, täyttymätön ahmattius, vahvat
-rahankeruuvaistot. Sen hyvävainuisimpien jäsenien haltuun siirtyy
-silloin tällöin taas jokin vuosisatainen ritarimoisio, se ostelee
-huomaamatta toisen kaupunkitalon toisensa jäljestä, valloittaa
-verenvuodatuksetta valtuustovaaleissa toisen kaupungin toisensa
-jäljestä.
-
-Yhtä kaoottinen ja selkiytymätön kuin virolainen yhteiskunta
-on samalla virolainen psyyke. W. Ridala kirjoittaa: "Tällaiset
-murrokset ovat yhdistyneet sairaalloisiin huumetiloihin. Syntyy
-niinsanottuja yhteiskunnallisia kriisejä, ei vain taloudellisia, vaan
-psyykillisiäkin, jotka eivät ole järkyttämättä koko kansan sielua.
-Koska me parastaikaa olemme juuri tällaisessa ajankohdassa, niin voivat
-useat rotumme perusominaisuuksista pysyä peitossa, ja pinnallisemmat
-esiintyä kielteisinä." Voi puhua muinaisvirolaisesta psyykestä, joka
-aikoinaan eli sotaisena ja vapautta rakastavana itsenäisyyttään
-puolustavien pakanaheimojen sydämissä, joka runoili orja-aikojen
-lyyrilliset paimenrunot, joka eli orjuuden aikuisen vaatekuosin ja
-puuhaarikoitten ehtymättömällä kekseliäisyydellä luodussa väriloistossa
-ja koristekirjailussa. Mutta muuten on virolainen psyyke vaikeasti
-määriteltävissä. Se ei ole mitään valmiiksi kiteynyttä, varmamuotoista,
-päinvastoin, se tuntuu usein fluidumilta, epämääräiseltä ja
-yllättävältä. Sen ilmestysmuodot ovat tuiki erinlaisia ja toisistaan
-poikkeavia. Se on yhä vielä sulatusahjossa, vasta muodostumassa sekin,
-täynnä vieraita aineksia, tietämätön omasta minästään, hapuileva,
-ristiriitainen, usein hämmästyttäviin muotoihin pukeutuva. Sen voisi
-kokonaisuudessa sanoa sairastavan neuroosia, niin läikehtivä on sen
-ilme. Suomalaiseen verrattuna tahtoisi väittää, että virolainen
-temperamentti on monta vertaa hermorikkaampi ja samalla hermoherkempi,
-niin, siinä voisi edellyttää enemmän aineksia hienostumiseen ja
-ylikulttuuriin kuin edellisessä.
-
-Tästä kaoottisesta, ristiriitaisesta ensimäisen polven yhteiskunnasta
-on Noor-Eesti syntynyt, yhtaikaa sekä sen tuloksena että sille
-lingottuna vastalauseena.
-
-Ei voine kuvitella Noor-Eestiä ympätyksi suorastaan Jannsenin
-aikuiseen talonpoikaissunnuntaikulttuuriin; sensijaan se tuskin voisi
-nykyisessä muodossaan olla olemassa ilman tarttolaista nousukautta,
-sen suorittamaa sivistyksellistä ja kansallista kasvatustyötä, sen
-luomaa taloudellista hyvinvointia. Nuori-Viro on kaikesta näennäisestä
-vastakohtaisuudestaan huolimatta sittenkin tavallaan tämän Tartosta
-lähteneen sivistyskerrostuman suoranainen jatko, sen erikoishaarautuma.
-
-Yhtä varma on, että Noor-Eesti tarvitsi syntyäkseen muuttunutta
-henkistä ilmakehää, minkä kaupunkilaistumiskulku oli ehtinyt
-Virossa luoda. Vasta kaupunki-ilmastossa taisivat juurtua ja versoa
-kaikki ne hienostuksen ja yliviljelyksen idut, mitkä piilivät uuden
-sukupolven verissä, vasta kaupunkien kiireemmin tykkivä elämä
-vastasi heidän elimistönsä suurempaa herkkyyttä, vasta virolaisessa
-kaupunki-ympäristössä taisi kehittyä sellainen romanttinen
-tarpeettomuus- ja ylellisyysihanne, mikä kuultaa nuoren kirjallisen
-sukupolven teoksista.
-
-
-3.
-
-On jotain, mikä muodostaa arvaamattoman tärkeän tekijän
-kaikissa henkisissä liikkeissä: sielullinen, psykologinen
-momentti. Nuorvirolainen Friedebert Tuglas on epäilemättä
-oikeassa kirjoittaessaan: "Esteettiset ryhmitykset ovat määrätyn
-sivistyksellisen kehityksen ja psykologisten olosuhteitten tuote.
-Niitten puhkeaminen on pikemmin intuitiivista kuin tietoista laatua. Ne
-edellyttävät vallankumousta tunteissa ja ajatuksissa. Ne edellyttävät
-uutta henkeä ja uutta verta. Yhdellä sanalla, uutta polvea."
-
-On hyvin mahdollista, että Noor-Eestinkin kehityksessä juuri
-sielullinen momentti on tärkein ja ratkaisevin sekä samalla
-mielenkiintoisempi kaikkia niitä uusia esteettisiä, kirjallisia ja
-kielellisiä propleemeja, mitkä nuori kumouksellinen liike toi myötään.
-Noor-Eestin kautta esiintyy Viron henkisessä elämässä juuri _uusi
-polvi_, uudenaikainen henki, uudenaikuinen ihminen.
-
-"Nuoren-Viron esiintyminen, -- se on oikeastaan syytös ympäristöämme ja
-menneisyyttämme vastaan", kirjoittaa Noor-Eestin äsken ilmestyneessä
-kymmenvuotisessa juhlajulkaisussa Friedebert Tuglas.
-
-Juuri tämä syyttävä ja kapinallinen piirre on Noor-Eestille alun alkaen
-luonteenomainen. Se on ensi hetkestään vasemmistoliike, oppositsiossa
-syntymästään saakka.
-
-On tosin vaikea kuvitella vuoden 1905 nuorison keskuudessa syntynyttä
-henkistä liikettä, jolla ei olisi tavalla tai toisella kumouksellinen
-leima, vaikkapa yhteiskunnalliset ja valtiolliset uudistuspyrkimykset
-eivät suoranaisesti olisi kuuluneetkaan sen ohjelmaan.
-
-Aika itse oli kuin yksi ainoa suuri vastalause. Ei edes maaliskuun
-suuri vallankumous kaksitoista vuotta myöhemmin, joka kuitenkin johti
-aivan toisiin tuloksiin, voi vetää vertoja tälle yhteiskunnallisen ja
-valtiollisen vapauden hengen ensimäiselle nousulle. On huomattava,
-kuinka suuri osa juuri nuorisolla oli kumouksellisessa liikkeessä.
-Ennen vallankumouksellisten katumielenosoitusten uhrit olivat
-enimmäkseen nuoria ylioppilaita ja heidän naistovereitaan, vaarallinen
-permannonalainen kiihoitustyö, kumouksellisten julistusten ja
-lentokirjasten painatus ja levittäminen oli suureksi osaksi juuri
-nuorison, koulujen yläluokkalaisten, ylioppilaitten ja työläisnuorison
-käsissä.
-
-Tartossa keräytyy jo pari vuotta ennen 1905 vuoden vallankumousta
-johonkin katonalaiseen kamariin joukko lukion tai reaalikoulun
-yläluokkalaisia, lukemaan käsinkirjoitettua lehteä, väittelemään
-kirjallisista ja ei-kirjallisista kysymyksistä, myöhemmin neuvottelemaan
-rahallisen avustuksen hankkimisesta sairaalle runoilijalle Juhan
-Liiville. Nämä koululaisten illanvietot ovat Noor-Eestin varsinainen
-alku. Noor-Eestin synty on siten tavallaan yhtynyt Juhan Liivin
-nimeen; Noor-Eesti on "löytänyt" Juhan Liivin ja hänen sairaan
-runoutensa, hiukan samaan tapaan, kuten nuoret ranskalaiset romantikot
-pelastivat unhoituksesta André Chénier'n kuolemaantuomittujen
-vankilassa kirjoittamat runot. Samat lukiolaiset panevat toimeen juhlia
-virolaisten kirjailijain muistoksi ja toimittavat painosta pari kolme
-vihkoa kirjallista julkaisua _Kiired_ (Säteitä), jonka tarkoituksena
-on "edistää hyvää virolaista kirjallisuutta" ja "pysyä ulkopuolella
-kaikkien puolueitten ja kirkollisten (!) hankausten". Samoihin aikoihin
-tapahtuu etäisen Saarenmaan vähäisessä pääkaupungissa Kuresaaressa
-miltei samaa: muodostuu lukiolaisten keskuudessa kirjallinen
-yhtymä, joka harrastaa yhtaikaa sekä romaanisia että suomensukuisia
-kieliä ja kylpyvieraitten unohtamien kirjojen avulla tutustuu
-mailmankirjallisuuteen!
-
-Näitten varhaiskypsien ja kirjallisten lukiolaisten joukossa voi jo
-tavata kaikki Noor-Eestin varsinaiseen kantajoukkoon kuuluvat nimet:
-_Gustav Suits_, lyyrikko ja samalla koko liikkeen henkinen johtaja
-ja ideologi; _Friedebert Mihkelson-Tuglas_, Nuoren-Viron lahjakkain
-prosaisti; _Anton Hansen-Tammsaare_, myöhemmin impressionististen
-ylioppilasnovellien tekijä; _Bernhard Linde_, Noor-Eestin
-monivuotinen sihteeri; kuresaarelaisista _Johannes Aavik_, virolaisen
-kielenuudistusliikkeen perustaja ja _Willem Grünthal-Ridala_, samoin
-kielenuudistaja ja virolaisen saariston runoilija. Paitsi sitä on
-Noor-Eestiin liittynyt aikojen kuluessa satunnaisesti joukko nimiä,
-jotka yhtä satunnaisesti taas ovat karisseet pois, tai sellainen
-reunamuoto, sivustatyyppi, kuin äsken kuollut kirjailija _Jaan Oks_,
-taikka sitten sarja nuorempia kykyjä, kuten Aleksander Tassa, Johannes
-Semper, Sophia Vardi.
-
-Keskikoulujen oppilaitten keskuudessa alkanut liike laajeni keväällä
-v. 1904 _Noor-Eesti_ nimiseksi kustannusyhtiöksi, joka seuraavana
-vuonna julkaisi Noor-Eestin ensimäisen _Albumin_. [Noor-Eestin
-kustannustoiminta on paitsi aina parin vuoden väliajoilla
-julkaistuja albumeja ja muita yhteisjulkaisuja, käsittänyt joukon
-nuorvirolaisten kirjailijain alkuperäisiä teoksia, käännöksiä
-mailmankirjallisuudesta, pari suurempaa tieteellistä teosta ja
-kansantajuista tietokirjallisuutta. Sen tärkeimpiä julkaisuja on vv.
-1910-1911 ilmestynyt _Noor-Eestin aikakauskirja_, jota kuitenkin
-taloudellisten vaikeuksien vuoksi ilmestyi vain kuusi numeroa. Paitsi
-sitä on Noor-Eesti pannut toimeen kirjallisia vuosikokouksia puheineen
-ja esitelmineen.]
-
-Noor-Eestin esiintyminen tapahtui heti vastarinnan merkeissä. Gustav
-Suits on piirtänyt pikakuvan Noor-Eestin alkuajan nuorista "uhmaajista
-ja etsijöistä" runossaan _Vanad noored_ (Vanhat nuoret), jotka
-tulivat "läpi tuulen ja rankkasateen katonalaisista kamareistaan".
-Sama kirjailija kuvaa kirjallisen nuorison mielialaa Noor-Eestin ensi
-aikoina seuraavin sanoin:
-
-"Ihmeellisen ja paljoa lupaavan Götterdämmerungin olivat synnyttäneet
-kuluneen vuosikymmenen valtiollisen ja taloudellisen nousuajan
-heräävät liikehtimiset uuden vuosikymmenen alussa. Harvinaisen
-käymisen olivat Lännen ja Idän runoilijat ja ajattelijat herättäneet
-sen uuden sukupolven valveutuneimmissa päissä, joka 1905 paikkeilla,
-nuorukaisina vielä, esiintyy Virossa, siihen asti tuntemattomalla
-innostuksella. Meidän nuoruutemme taivaalle kajastuivat tulipaloisina
-Venäjän vapaustaistelun punaiset alkuheijastukset, ja Darwinin, Marxin,
-Nietzschen, Brandesin, Ibsenin, Tolstoin, Gorkin, Hauptmannin, Juhani
-Ahon ja lukemattomien muitten aikalaisten teokset, murtautuessaan yli
-Viron rajan, toitottivat maan älyllisen nuorison korviin ankarata
-tuomiotaan yli elämän ja kirjallisuuden."
-
-Noor-Eestin ensimäisen kirjaston nimiluettelo, johon Suits vielä
-samassa henkäyksessä lisää Goethen, Heinen, Turgenjewin, Dostojewskyn,
-Byronin, Shelleyn, Hugon, Balmontin ja Brjussovin, d'Annunzion ja
-Edgar Allan Poen, alkaen klassillisesta kirjallisuudesta venäläisen
-dekadenssin edustajiin saakka, on hyvin kuvaava. Siinä ei ole edustettu
-mikään määrätty kirjallinen virtaus, vaan korkea taiteellinen taso
-semmoisenaan, ei niin selvästi määrätty aatesuunta, kuin kehitysajatus,
-vapaa ja kapinallinen ajatus. Mutta joka tapauksessa se merkitsi
-aivan toista henkistä menutä kuin se, minkä baltilainen kulttuuri
-tähän saakka tapasi tarjota, aivan toisten kirjallisten ihanteitten
-päämääräksi asettamista kuin ne, mitkä tähän asti olivat virolaiselle
-kirjallisuudelle häämöittäneet.
-
-Virolainen kirjallisuus oli tosin Noor-Eestin esiintymishetkellä
-lakannut olemasta vain hyllyllinen hengellisiä, saksalaisten
-sielunpaimenten virheellisellä vironkielellä toimittamia postilloja,
-jokunen maallisempi tarina "rakkaan maarahvaan ratoksi ja opetukseksi",
-joukossa, kuten vielä sata vuotta takaperin. Päinvastoin,
-virolaisen kirjallisuuden olemassaolo oli jo vuosikymmeniä ollut
-kieltämätön tosiasia. Se oli jo ehtinyt elää sekin, kuten virolainen
-sivistyselämäkin, kaksi tärkeätä kehityskautta, kansallisromanttisen
-ja realistisen. Se oli tuottanut Koidulan isänmaallisen lyriikan,
-Kalevipoeg-eepoksen ja Kreutzwaldin vanhuuden eepillisen
-Lembitu-runoelman. Se oli kokeillut historiallisromanttisen novellin ja
-kyläkertomuksen alalla. Se oli tuottanut Anna Haavan luonnonraikkaan
-rakkausrunouden. Sillä oli näytettävänä Ernst Petersonin naturalistiset
-tendenssinovellit ja Eduard Wilden siihenastinen laaja, hyvin
-eriarvoinen romaanituotanto, jonka kunnioitettavan huipun muodosti
-työorjuuden aikuinen trilogia Mahtran sota -- Kuinka Anijalaiset
-Tallinnassa kävivät -- Profeetta Maltsvet. Sillä oli leppoisten
-kylänovellien ja maalaisnäytelmien luoja August Kitzberg ja
-sairas runoniekkansa Juhan Liiv, jonka traagillisen runottaren
-mielipuolisuuden yö on innoittanut.
-
-Mutta kaikesta huolimatta oli tämä kirjallisuus kokonaisuudessaan
-enemmän tai vähemmän talonpoikaiskirjallisuutta sekä aiheenvalinnaltaan
-että tasoltaan. Se oli kirjoitettu lukijakunnan suurta enemmistöä
-silmällä pitäen, jonka muodosti maalaisväestö ja kaupunkien virolainen
-pikkuporvaristo; virolainen harvalukuinen ja hajallaan asuva
-sivistyneistö ei ollut se lukijakunta, jonka henkistä näkökulmaa
-kirjailija olisi koettanut tyydyttää. Ne yksityiset, joitten
-henkiset tarpeet ylettyivät tämän tason yläpuolelle, saivat hakea
-tyydytyksensä muitten kielien välityksellä. Sen aihepiiri rajottui
-miltei yksinomaan virolaisen maakylän ja maalaiselämän kuvaukseen, se
-oli kansankirjallisuutta sanan varsinaisessa merkityksessä. Milloin
-se yritti laajentaa rajojaan kuvaamaan esim. maa-aatelistoa, se
-epäonnistui melkein säännöllisesti, sillä sen näkökulma oli silloinkin
-yksinomaan virolaisen talonpojan. Sensijaan se ei tehnyt edes
-mainittavampaa yritystäkään kuvatakseen paraikaa muodostuvaa, keskellä
-murrostaan kamppailevaa virolaista ensimäisen polven sivistyneistöä.
-
-Se oli kirjallisuutta, joka oli helposti saatavissa milloin minkin
-aatesuunnan palvelukseen, jota käytettiin ahkerasti uskonnon,
-isänmaallisuuden, kansanvalistuksen ja raittiusasian ajamiseen.
-Friedebert Tuglas vertaa virolaista kirjallisuutta kerjuriin, joka
-itse koditonna oli pakoitettu hakemaan suojaa kaikenlaisten aatteitten
-turvassa.
-
-Siltä puuttui miltei tykkänään tyylin ja tekniikan tietoinen viljelys.
-Se ei ollut ehtinyt luoda ainoatakaan taiteellisesti kehitettyä,
-yksilöllistä tyyliä. Sen parhaimmatkin saavutukset kärsivät
-taiteellisen kulttuurin puutteesta ja teknillisistä virheistä. Sen
-luojille oli tuntematonta tietoinen, päämäärästään selvä, taiteellinen
-työ, he loivat, kuten luo asianharrastaja, paremmalla tai huonommalla
-onnella. Lyriikka, joka taidepitoisuudessa ehdottomasti oli etusijalla,
-ei tehnyt sekään poikkeusta. Sekä Koidulan että Anna Haavan ja vielä
-suuremmalla syyllä Juhan Liivin runojen teho riippuu aivan toisista
-tekijöistä kuin runoteknillisestä valmiudesta. Vielä kirjavampaa ja
-huolimattomampaa tyylittömyydessään oli suorasanainen kirjallisuus,
-siihen luettuna Eduard Wildenkin proosa, joka kuitenkin satoisan
-jälkisuvensa aikana on, osaksi juuri Noor-Eestin vaikutuksesta,
-onnistunut kehittämään itselleen sekä taiteellisen että omintakeisen
-tyylin.
-
-Nuoren-Viron perimä kieli taas oli sekin kehittynyt yhtä epäterveissä
-ja epäedullisissa olosuhteissa, kuin sitä käytävä heimokin. Se
-oli kieli, ainoina kirjallisina viljelijöinään kolmen vuosisadan
-aikana vieraskieliset papit, joitten kaksikielisyys tuntui sen
-vierasvoittoisuudessa ja virheellisyydessä, -- kieli, jota ei vielä
-koskaan oltu opetettu yhdessäkään kansakoulua korkeammassa koulussa,
-joka oli suljettu pois tärkeiltä elämän aloilta, jonka käyttäjistä
-yksikään ei ollut saanut tietoperäistä opetusta edes äidinkielensä
-oikokirjoituksessa. Totta kyllä, viron kieli oli viimeksi kuluneen
-vuosisadan aikana päässyt edes hengellisestä aituuksestaan, sen
-oikokirjoitus oli joutunut perinpohjaisen uudistuksen alaiseksi
-ja karsiutunut pahoin häiritsevästä saksanmukaisuudesta, sen oli
-täytynyt uudenaikuisen sanomalehden palveluksessa pakostakin luoda
-ja liittää itseensä kaikenlaisia sille ennen tuntemattomia puhtaasti
-käsitteellisiä sanoja; se oli kieltämättä suuresti notkistunut
-kaunokirjallisessa käytännössä. Mutta se oli sittenkin korkeampaa
-kirjallista käyttöä varten vielä puutteellinen kieli, sen lauseoppi
-täynnä häiritseviä ja rumentavia, lauserakenteeseen syvälle juurtuneita
-saksalaisuuksia, sen morfologia epäjohdonmukaisia ja toistensa kanssa
-kilpailevia muotoja. Ja ennen kaikkea, sen kirjakieleen päässyt
-sanavarasto oli niukka, köyhä jo sanatyvistäkin, saati sitten vähänkin
-käsitteellisemmistä sanoista.
-
-Friedebert Tuglas kirjoittaa kielestä puhuessaan:
-
-"Kaikkein parhaimmalla tahdollakaan emme enää tule toimeen tällä
-kielellä. Henkemme tuntee sen rajoissa ahtautta, vilua ja pimeyttä,
-kuten savupirtissä. Se ei vastaa meidän muotoamme, sisällystämme,
-poljentoamme. Joka askeleella on kuin tunteemme esiintyisi siinä,
-ikäänkuin repaleihin verhottuna."
-
-Epäilemättä on juuri psykologinen momentti tässäkin tärkein ja
-ratkaisevin. Nuori polvi tunsi ahtautta, eikä vain kielen alalla;
-ei elämä eikä kirjallisuus vastannut sen veren uutta ja kiihkeämpää
-poljentoa. Sille ei suonut rauhaa, kuten Gustav Suitsin sanat kuuluvat:
-"heleämmän, avaramman ja rikkaamman elämän palava, nimetön ikävöinti".
-
-
-4.
-
-Nuoren-Viron kumouksellisuus tuntuu ehkä vähemmän niissä
-peitsentaitoissa, joilla aloitteleva nuorvirolainen arvostelu
-yritti kaataa siihenastiset virolaiset suuruudet, virolaisen
-kylärealismin edustajat, Ernst Petersonin ja Eduard Wilden, taikka
-purevassa hammastelussa, jota taistelutapaa varsinkin nuorvirolaiset
-kronikoitsijat ovat kirjallisia vastustajiaan kohtaan käyttäneet.
-Mutta Noor-Eestin asettamat vaatimukset olivat jo sellaisinaan täysin
-kumouksellisia.
-
-Murrosajat, jolloin uusi sukupolvi aloittaa taistelun henkisestä
-hegemoniasta, -- taistelun, jossa se poikkeuksetta aina ennemmin
-tai myöhemmin pääsee voitolle! -- merkitsevät miltei aina samalla
-uutta kirjallista suuntaa. 1830-luvun Ranskassa järjestyy nuoren
-romanttisen koulun rintama kaavoihin kangistunutta klassillisuutta
-vastaan; joitakuita vuosikymmeniä myöhemmin ovat evolutsio ja
-realismi taistosanat, mitkä muitten muassa Nuori-Suomi lippuunsa
-kirjoittaa; vielä vuosikymmen, ja Heidenstamin, Eevertinin ja Selma
-Lagerlöfin Ruotsissa tapahtuu kirjallinen vallankumous, tällä kertaa
-uusromantismin voitoksi ja naturalismin tappioksi.
-
-Voisi tosin, jos tahtoisi, puhua nuorvirolaiseen virtaukseenkin nähden
-uusromantismin voitosta siihen saakka vallinneesta realismista.
-Mutta puhtaasti kirjallisena liikkeenä ei Noor-Eesti suinkaan
-ole likipitäinkään yhtenäinen, homogeeni ilmiö. Se ei ole minään
-kehityskautenaan asettanut koko liikkeelle yhteistä, ahtaasti
-_kirjallista_ ohjelmaa, taikka vain aivan ylimalkaisin ääriviivoin;
-se ei ole milloinkaan luonut sitovia kirjallisia vaatimuksia, ei
-mitään uusromanttista eikä symbolistista katkismusta. Kuten Joh Aavik
-huomauttaa, ovat siihen lukeutuvat kirjailijat mitä kirjalliseen
-uskontunnustukseensa tulee, sangen kirjavaa joukkoa, edustaen mitä
-erilaisimpia kirjallisia aineksia ja suuntia. Klassillisuuteen taipuva
-V. Ridala on esim. epäilemättä aivan yhtä etäällä impressionistisesta
-A.H. Tammsaaresta, kuin kumpikin yhdessä uusromanttisesta ja
-symbolistisesta Friedebert Tuglasesta. Noor-Eestin kirjallisen
-sävyn voisi lyhyimmin määritellä yleistävällä sanalla modernismi.
-Mainingit Länsi-Euroopan vuosisadanvaihteen suurista sivistys- ja
-taidevirtauksista olivat nyt vihdoin, pienoiskoossa tosin, ehtineet
-Baltian meren matalille rantamille.
-
-Nuoren-Viron ohjelma on kasvanut itse liikkeen keralla; se on vaihtanut
-sävyä, kuten itse liikekin. Kahdelle iskusanalleen se sensijaan on
-pysynyt uskollisena: eurooppalaisuuden ja esteettisen kulttuurin
-vaatimukselle.
-
-Eurooppalaisuuden vaatimus esiintyy ensi kertaa jo Noor-Eestin
-ensimäisen albumin johtavassa kirjoituksessa, jossa on helppoa tuntea
-Gustav Suitsin nuoruuden mahtipontinen tyyli:
-
-"Enemmän kulttuuria! Enemmän eurooppalaista kulttuuria! Olkaamme
-virolaisia, mutta muuttukaamme samalla eurooppalaisiksi!"
-
-Kun Gustav Suits viisi vuotta myöhemmin kirjoittaa toimituksen
-alkusanat Noor-Eestin aikakauskirjan ensimäiseen numeroon, on
-Noor-Eestin tietoisuus kulttuurilähetyksestään suuresti kasvanut, mutta
-eurooppalaisuuden vaatimus on yhä etualalla.
-
-"Uuden aikakauskirjan Noor-Eestin pyrkimys on edustaa Virossa
-nykyaikaisen kulttuurin virtauksia, tarkoituksella luoda uusia
-yksilöllisiä ja yhteiskunnallisia elämänarvoja."
-
--- -- "Virossakin on alkanut tuotannonsuhteitten eurooppalaistuttaminen
-ja ihmisten ajatus- ja tunne-elämän uudenaikaistumiskulku. Kuten
-taloudellinen Viro vähitellen oppii ottamaan käytäntöön uudenaikuisen
-tekniikan apukeinoja, järjestelmällisiä maanparannussuunnitelmia,
-keinotekoisia lannoitusaineita ja uusia viljalajeja, muuttaakseen
-maanviljelyksen perinpohjaisemmaksi ja tuottavammaksi, samoin oppii
-ja täytyy kirjallisen Viron oppia uudenaikaisen kirjallisen tekniikan
-itsetietoista käyttelyä, uusien tyylien ja mielialojen viljelyä -- --"
-
-"Noor-Eestin aikakauskirjan kaikkein ensimäiseksi ja kaikkein
-keskeisimmäksi johtosanaksi olkoon n.s. rahvaanhyödyn sijaan
-kulttuurihyöty."
-
--- -- "Yhä eteenpäin eurooppalaisesti viljellyn älyn ja omintakeisesti
-kehitettävän yksilöllisyyden tunnustähden alla: in hoc signo vinces,
-näissä merkeissä voitat, Noor-Eesti!"
-
-Tämä eurooppalaisuuden vaatimus merkitsi ennenkaikkea juuri
-kulttuuripiirin "maantieteellistä" laajennusta, kuten sitä sattuvasti
-on nimitetty. Virolaisen sivistyksen oli avauduttava muillekin
-kulttuureille, kuin tähän asti miltei yksinvaltiaille saksalaiselle
-ja venäläiselle. Sen sivistyksellisten ainesten maahantuonnin, jota
-Noor-Eesti suunnitteli, tuli käsittää Virolle paikassa ja ajassa
-kaukaisempienkin ja tähän asti vieraitten kulttuurien saavutuksia.
-Viron oli jouduttava kosketukseen gallialaisen, romaanilaisen,
-anglosaksilaisen ja skandinaavilaisen hengen kanssa sekä lujitettava
-sidettään siihen kulttuuriin, jonka kanssa jo kansallisen herätyksen
-ajoilta oli olemassa kosketuskohtia, ja joka Virolle sekä
-maantieteellisesti että rodullisesti oli lähinnä, suomalaiseen.
-
-Vetäessä muutamia, vaikkapa pintapuolisiakin vertausviivoja
-Nuoren-Suomen ja Nuoren-Viron, Noor-Eestin välillä, näitten kahden
-virtauksen, joita ajassa eroittaa kaksi vuosikymmentä ja paikassa
-niin ja niin monta meripenikulmaa, on mieltäkiinnittävää, miten suuri
-vetovoima ranskalaisella kulttuurilla on kumpaankin ollut. Parisi oli
-Nuoren-Suomen kirjailijoitten ja taiteilijoitten pyhiinvaelluspaikka,
-Ahosta ja Kasimir Leinosta alkaen, Edelfeltiin ja Galleniin saakka; ja
-nuorvirolaiset uusromantikot tekivät vuorostaan sinne toivioretkensä,
-useimmat tosin vain hengessä ja totuudessa. Nuorsuomalaisten realistien
-oppiessa tekniikan salaisuuksia Daudet'lta ja Maupassant'ilta,
-on Nuoren-Viron kirjailijoilla sensijaan esikuvina ja opettajina
-ranskalaiset symbolistit ja dekadentit. He kääntävät Baudelairea,
-Rimbaud'ta, Sully Prud'hommea, Verlainea. Heidän kirjoituksissaan,
-sekä kaunokirjallisissa että esteettisissä, voisi varsinkin juuri
-nuorvirolaisuuden kukoistusaikana tuntea gallialaisen hengen
-epäämättömän sävyn. Sellainen Noor-Eestille niin luonteenomainen
-kirjoitelma, kuin _Randveren_ (Joh. Aavik'in) _Ruth_, eräänlainen
-tuiki älyllisesti rakettu ylinaisen ihanne, johon on keskittynyt koko
-nuorvirolainen ylikulttuurivaatimus, on täynnä ranskalaista henkeä,
-joka uloittuu itse lausepoljentoonkin.
-
-Mahdollisesti oli tämä ranskalaisen älyllisyyden, ranskalaisen
-muotokiinteän kulttuurin suosiminen ikäänkuin itsestään esillepuhjennut
-reaktsio juuri Virossa äsken niin tuntuvaksi käynyttä slaavilaista
-vaikutusta vastaan, kaikkea kaoottista, löyhää, muodotonta, kuritonta,
-mikä venäläisen hengen mukana oli seurannut.
-
-Nuorelta-Suomelta ei Noor-Eesti oikeastaan ole lainannut muuta kuin
-nimensä sekä albumiensa ulkoasun, aatteellisesti se sensijaan on monta
-vertaa lähempänä nuorsuomalaista realismia seurannutta uusromanttista
-virtausta suomalaisessa kirjallisuudessa. Kaiken, mikä on antanut
-luonnetta ja loistoa suomalaiselle uusromantiikalle, elämän ja
-taiteen koristeellinen, dekoratiivinen käsittely, tyylittelypyrkimys,
-yksilöllisyyden ja persoonallisuuden hellittämätön oikeutusvaatimus,
-sensualismi, -- kaiken tämän voi samoin tavata Noor-Eestin
-taiteellisista ja kaunokirjallisista pyrkimyksistä, enemmän tai
-vähemmän selviksi vaatimuksiksi kiteytyneinä.
-
-Sama tärkeä asema, mikä esteettisen kulttuurin kysymyksellä on ollut
-suomalaisessa uusromantiikassa, on sillä, kuten sanottu, ollut
-nuorvirolaisessakin kirjallisuusvirtauksessa alusta alkaen. Se on ollut
-epäilemättä vielä keskeisempi, vielä polttavampi, muuan koko liikkeen
-elinkysymyksiä, niin, V. Ridala on kieltämättä oikeassa väittäessään,
-että vasta Noor-Eestin ajoista asti on Virossa kirjallisuus muodostunut
-esteettiseksi probleemiksi, oltuaan siihen saakka milloin loogillinen
-tai eetillinen, milloin valtiollinen tai yhteiskunnallinen.
-
-Tämä esteettisen kulttuurin vaatimus on ennen kaikkea kohdistunut
-taideteoksen muotoon. Kuten uudistavat solut kiiruhtavat kipeään
-kohtaan elimistössä, samoin on Noor-Eestikin käyttänyt suuren osan
-uudistusvoimastaan luodakseen perinpohjin uudelleen virolaisen
-kirjallisuuden kipeän kohdan: puuttuvan ja vaillinaisen tyylikäsitteen.
-Vuosikausia ovat nuorvirolaisten kirjoitukset yhä uudelleen, kuten
-Tuglas huomauttaa, teoretisoineet ja agitoineet osoittaakseen, kuinka
-ala-arvoinen, epäkypsä, epäkulturelli virolaisen kirjallisuuden
-siihenastinen muoto todenteolla on ollut. Nuoren polven tunnussanaksi
-tuli muodonpalvonta, "Muodossa juuri ilmenee taiteen johdonmukainen,
-loogillinen edistys. Aihe on vain rautainen luuranko. -- Vasta
-taiteellinen muoto muuttaa käsitteellisten aatteitten teräslangat
-haaveellisiksi köynnöskasveiksi." (Tuglas.)
-
-Nuorvirolainen muotoviljelys aloitti kirjojen ulkoasusta. Heidän
-kirjansa ilmestyvät alusta alkaen asussa, jollaista virolaisten
-kirjakauppojen vaatimattomat näyteikkunat eivät ennen olleet
-aavistaneetkaan, he tilasivat taiteilijoilta kirjojensa kansilehdet,
-koristivat ne vinjeteillä ja frontispiseillä, painattivat ne
-kalliille, hienolle paperille, varustivat albuminsa taiteellisilla
-kuvajäljennöksillä. Nuorvirolaisen kirjakulttuurin huvittavimpia
-muistomerkkejä on loistopainos Juhan Liivin runoista, taiteilija
-Kr. Raud'in muinaisvirolaisilla tanu- ja vyöaiheilla ehkä liiankin
-tuhlaavasti koristama teos, ja Noor-Eestin aikakauskirja, erinomaisen
-hieno ja aistikas julkaisu, ulkoasultaan verrattava mihin
-eurooppalaisen kirjallisuuden tuotteeseen tahansa.
-
-Mutta tämän muodonpalvonnan tärkein päämäärä ja muuan Noor-Eestin
-kaikkein hedelmällisimpiä alotteita oli epäilemättä persoonallisen,
-yksilöllisen tyylin vaatimus, joka niin hellittämättömänä kaikuu
-läpi kaiken, niin kielteisen kuin myönteisen, mitä Nuoren-Viron
-eri kirjailijat ovat kirjoittaneet. Niin eroava kuin heidän
-taidekäsityksensä muuten usein lieneekin, tässä asiassa he ovat
-eroamattomasti yhtä. Ensimäisinä virolaisessa kirjallisuudessa he
-asettavat vaatimukseksi tietoisen valinnan, sisällyksestä ja aiheesta
-kasvavien sisäisten lakien seuraamisen, muodon ja sisällyksen
-vuorovaikutuksen ja sopusoinnun.
-
-Heidän vastarinta-asenteestaan yhteiskuntaan sekä kirjallisiin
-ja taiteellisiin ilmiöihin nähden syntyy itsestään arvostelu.
-Ennen Noor-Eestiä ei voi puhua virolaisesta arvostelusta missään
-varsinaisessa merkityksessä. Nuori kirjallinen polvi sensijaan
-loi kritiikin, kirjallisen sekä yhteiskunnallisen; vasta heidän
-kirjoituksissaan voi havaita pyrkimyksen asettaa eri ilmiöt toistensa
-sekä ajan yhteyteen. Kaikki läpeensä he ovat jonakin kehitysjaksonaan
-kriitikkoja, usein tosin varsinaisen luomiskykynsä kustannuksella;
-Suits, Ridala, Tammsaare, Tuglas, yksinpä kaoottinen Jaan Okskin,
-palvelevat aina ajottain Runottarista älyllisintä: kymmenettä.
-On vaikea sanoa, pakoittivatko olosuhteet ja aika esiin tämän
-nuorvirolaisille niin luonteenomaisen kriitillisen suonen, tämän
-teoretisoimisen tarpeen. Mahdollisesti se kasvoi kuin välttämättömyyden
-pakosta, olosuhteissa, joissa yksinkertaisimmatkin, alkeellisimmatkin
-esteettiset käsitteet vaativat selvitystä. Mutta epäilemättä on
-älyllisyys tunnusmerkillistä koko virolaiselle nuorelle polvelle
-semmoisenaan, eräänlainen eittämätön ja selvä intellektualismi.
-
-Mutta he eivät olisi virolaisen kirjallisuuden myrsky- ja
-kiihkokauden edustajia, jollei älyllisen piirteen kanssa rinnan läpi
-koko heidän sekä teoreettisen että kaunokirjallisen tuotantonsa
-kulkisi yhtä eittämätön romanttinen piirre. Se ilmenee ennenkaikkea
-johdonmukaisuudessa, millä he kaikki järjestänsä pakenevat
-todellisuutta. Se on sama piirre, joka saksalaisessa romantiikassa
-loi Novalis'en sinisen kukan runouden, joka pakoitti ranskalaiset
-romantikot etsimään aiheita Korsikasta ja Espanjasta tai Itämailta,
-joka vei Heidenstamin Endymionin asuinsijoille ja Selma Lagerlöfin
-Vermlannin tarurikkaisiin metsiin tai Palestinan legendamaille.
-Ei voine kuvitella yhtäkään romantismin tähtien alla syntynyttä
-kirjallista virtausta vailla tätä piirrettä. Todellisuus, Realiteetti,
-kuten he sen isolla alkukirjaimella merkitsevät, ikäänkuin pahansuovan
-jumaluuden, on heille vain toisarvoinen, ala-arvoinen käsite, läpeensä
-vihamielinen, alentava ja kahlehtiva. Kaikki he luovat sen rinnalle
-tai yläpuolelle oman, uuden mailmansa, joko, kuten Randvere-Aavik,
-rakentamalla keinotekoisen ylinaisensa jäsen jäseneltä, tai
-turvautumalla fantastiikkaan, kuten Tuglas, tai muinaisuuteen ja
-merentakaisuuteen, kuten Ridala.
-
-Romanttinen piirre nuorvirolaisuudessa on samoin, kuten sanottu,
-tarpeettomuus- ja ylellisyysihanne, joka saavuttaa huippunsa juuri
-Randveren Ruthissa ja Friedebert Tuglasen tunnustusromaanissa
-Felix Ormussonissa. Se on esteettinen individualismi viimeisiin
-johtopäätöksiinsä vietynä, ihmisihanne, josta on eliminoitu pois kaikki
-yhteiskunnalliset ja yleensä sosiaaliset vaistot, oppi yksilöstä
-koko elämän ja näkyväisen sekä näkymättömän mailman keskipisteenä,
-yksilöjumalointi, Zarathustraa virolaisessa sanamuodossa.
-
-Sanoutua irti yhteiskunnasta, vaikkapa vain ajottaisesti, se oli
-epäilemättä muuan tämän nuoren kaunosieluisen polven äärimmäisimpiä
-taistelukeinoja, -- polven, joka itse nousukkaina, aloitti kapinan
-nousukasyhteiskuntaa vastaan tai kuten virolaisen psykiaatterin J.
-Luigan sanat kuuluvat, vasten "ylitalonpojan tukevaa ja unisen hidasta
-otsaa".
-
-
-5.
-
-Noor-Eestin tietoinen tyyliviljelys on alusta alkaen käynyt käsi
-kädessä n.s. nuorvirolaisen kielenuudistusliikkeen kanssa, joka on
-kasvanut esiin aivan samoista perussyistä, mistä tyylilliset ja
-muodolliset uudistusvaatimukset olivat lähtöisin.
-
-Georg Brandes kirjoittaa tutkielmassaan J.P. Jacobsenista:
-
-"Kieli muistuttaa soittokonetta, joka silloin tällöin on viritettävä
-uudelleen. Pari kertaa vuosisadassa tapahtuu tavallisesti tällainen
-uudelleenviritys. Sillä samoin kuin ei yksikään sukupolvi voi tyytyä
-ajattelemaan edeltäjäinsä ajatuksia, samoin ei voi mikään kirjallinen
-ryhmä käyttää kieltä, jota edellinen ryhmä kirjoitti. Sen pitää ja
-täytyy oppia loppumattoman paljon edeltäjiltään, mutta itsestään sen on
-ponnistuksella tai ponnistuksetta luotava oma kielensä, ja ensi askel
-siihen on kielen uudelleenviritys."
-
-Nämä Brandesin sanat tulevat tahtomatta mieleen ajatellessa
-nuorvirolaista kielenuudistusta. Jos ne pitivät paikkansa
-1870-luvun Tanskassa, jos Holbergin ja Oehlenschlägerin kieli
-osottautui riittämättömäksi tulkitsemaan J.P. Jacobsenin värehtivää
-tunneasteikkoa, kuinka paljon suuremmassa määrin olikaan kielen
-uudelleenviritys tarpeen 1900-luvun Virossa!
-
-Ja taas on psykologinen momentti mitä tärkein. Kielenuudistus
-suuremmassa mittakaavassa ei koskaan voi olla puhtaasti muodollinen
-kysymys, vaan siinä pyrkii esille uudet sisäiset arvot, kohonnut
-kulttuuritaso, uuden sukupolven muuttunut sielunelämä. Voi olla varma:
-joka kerta kun kieli jonkun kansan kirjallisuudessa perinpohjaisesti
-ja näköjään väkinäisesti pyrkii uudistumaan, sekin ikäänkuin
-vallankumouksen suorittaen, se samalla merkitsee syvälle käypiä
-muutoksia ja murroksia saman kansan sielunelämässä ja sivistystasossa.
-Kielenuudistus on tavallaan sekin yhteiskunnallispsykologinen ilmiö.
-
-Niin on nuorvirolainenkin kielenuudistuspyrkimys alun alkaen syntynyt
-nuoren polven muuttuneesta, laajentuneesta ja hienostuneemmasta
-sielullisesta rakenteesta, sen ajatus- ja tunne-elämän
-erivivahduksellisuudesta, jalomman soittokoneen tarpeesta, kuin
-tähänastinen virolainen talonpoikaisviulu, ja käytännöllisesti katsoen
-kaikenlaisten siihen asti käyttämättömien kielellisten alueitten,
-esteettisten, filosofisten, psykologisten, viljelykseen joutumisesta.
-
-Nuorvirolaisessa kielenuudistusliikkeessä on epäilemättä siinäkin
-pisara romantiikkaa. Se ei suinkaan ole mikään tieteellisen rauhallinen
-kamariliike, rajoittuva kielellisten aikakauskirjojen lehdille, ei
-mikään tiedemiesten välinen veretön kamppailu, aseina sanatyvet
-ja päätteet. Sitä on päinvastoin alusta asti käyty kaiken yleisön
-kuullen ja osaaottaen, hellittämättömällä propagandalla, ihmisiä
-kahteen leiriin jakavalla kiihkolla, joka on mahdollinen vain tähän
-saakka valtiollisesti ja yhteiskunnallisesti niin toimettomuuteen
-tuomitussa elimistössä, kuin Viron. Vuosikausia se on jaksanut pysyä
-päivänkysymyksenä, todellisena _le plat du jour_ Viron henkisessä
-elämässä.
-
-Voi tosin sanoa Noor-Eestin kokonaisuudessaan ottaneen osaa uuden
-kielen luomiseen, mutta sen varsinainen alkuunpanija oli kuitenkin
-Noor-Eestin keskuudessa muodostunut erityinen kielenuudistusryhmä,
-ennen kaikkia Helsingissä opiskellut nuori filologi _Joh.
-Aavik_, ja häneen läheisesti liittynyt, sekä teoreettisesti että
-kaunokirjallisesti yhtä jyrkkäsuuntainen V. Ridala, puhumatta useista
-nuoremmista filologeista ja kirjailijoista.
-
-Aavikin ensimäinen ohjelmakirjoitus Noor-Eestin albumissa sisältää jo
-nuorvirolaisen kielenuudistusliikkeen suuntaviivan, joskin se kohdistuu
-aluksi vain sanastoon. Kieltä on rikastutettava kaikilla mahdollisilla
-apukeinoilla, sekä omilla että vierailla, sen derivatsiokykyä
-kehitettävä ja käytettävä, sen murteet perinpohjin tutkittava ja
-niitten sanarikkaus johdettava verenvähyyttä potevaan kieleen. Paitsi
-sitä on suomenkieltä, "luuta luustamme ja lihaa lihastamme", pidettävä
-ikäänkuin edistyneempänä vironkielen murteena, josta mielin määrin
-voi ottaa tarpeellisia sanoja, ainakin silloin, kun ne äänteellisesti
-siihen sopiutuvat. Ja loppujen lopulta, vastoin yksipuolisen purismin
-vaatimuksia on vieraskielisille sivistyssanoille avattava vapaa pääsy
-kieleen.
-
-Tätä ensimäistä ohjelmaansa Aavik on vuosien kuluessa sekä toteuttanut
-että monella tavalla laajentanut. Vuodesta 1912 alkaen hän on
-herkeämättä pitänyt yleisön mielenkiintoa vireillä, tarjoillen
-sille kielikysymystä suuremmissa tai pienemmissä annoksissa. Hän
-on kirjoitellut jokapäiväisiin sanomalehtiin kevyitä kielellisiä
-pakinoita, hän on pitänyt esitelmiä ja puheita kieliasiasta sekä
-kielikursseja. Virolaisen Kirjallisuuden Seuran aikakauskirja
-Eesti Kirjandus sisälsi kauan aikaa hänen pitempiä kirjoituksiaan
-ja uudistusehdoituksiaan, jotka myös ilmestyivät erityisinä
-lentokirjasina, puolittain tieteellisessä, puolittain helppotajuisessa
-muodossa. Perustetaan erityinen kustannusyhtiö Reform kielikysymyksiä
-käsittelevää kirjallisuutta varten; erityinen äänenkannattaja Keeleline
-Kuukiri (Kielellinen kuukauslehti), suomalaista Virittäjää muistuttava,
-alkaa ilmestyä. Ja Aavik ryhtyy ajanmukaiseen sekä kekseliääseen
-keinoon; saadakseen vastahakoisetkin tutustumaan kielenuudistukseen,
-tai kuten hänen sanansa kuuluvat, "samoin kuin sairaat lapset nielevät
-vastenmielisiä, mutta hyödyllisiä rohtoja makeassa juomassa",
-hän julkaisee kokonaisen sarjan fantastisia kauhukertomuksia ja
-rikosjuttuja, käännöksiä Hanns Heinz Ewersin, Edgar Allan Poen y.m.
-teoksista, yhteisellä nimellä Hirmu ja õuduse jutud (Kauhun ja
-kaameuden tarinoita), joihin hän sovittaa sekä sanallisia että
-lause- ja muoto-opillisia uudistusehdoituksiaan, sanaselitysten
-seuratessa viivan alla.
-
-Kielen sanastollisella rikastuttamisella on edelleenkin tärkeä sija
-nuorvirolaisessa kielenuudistusliikkeessä. Ainoastaan suhtautuminen
-varsinaisesti vieraskielisiin lainasanoihin on vuosien kuluessa
-muuttunut valikoivaksi ja vähemmän sallivaksi, sensijaan arvioi Aavik
-suomenkielestä ensi aluksi lainattavien tyvisanojen luvun ainakin
-kolmeksi sadaksi.
-
-Käytännössä onkin viime vuosikymmenen kuluessa ehditty siirtää viroon
-joukko suomalaisia lainasanoja, samoin kuten virolaiset murteet ovat
-saaneet luovuttaa monta uutta ja usein sattuvaa tai kaunista sanaa,
-varsinkin etelävirolainen, tarttolainen ja võrulainen murre, sekä
-Ridalan runouden kautta, saarenmaalainen.
-
-Kielenuudistusliikkeen vaatimukset lauseopin alalla kohdistuvat
-etupäässä lukuisain germanismien poistamiseen, etupäässä oman
-virolaisen sanajärjestyksen palauttamiseen, josta Aavik huomauttaa
-kirjoituksessaan Kõige suurem germanismus Eesti keeles (Viron kielen
-suurin germanismi), muoto-opin alalla taas kaikenlaisten muotojen ja
-päätteiden lyhennykseen sointuisuuden ja kauneuden takia.
-
-Mutta Aavik ei ole suinkaan tyytynyt näihin ilman suurempaa vastarintaa
-voitettuihin saavutuksiin. Noor-Eestin kokonaispsykologian kannalta
-ei ole mielenkiintoa vailla juuri tämä vähäinen fantastinen piirre
-keskellä tieteellistä työtä, romantismin henki keskellä kieli- ja
-lauseoppien kuivia sääntöjä. Koko Noor-Eestin pyrkimys on ollut
-"tehdä mahdoton mahdolliseksi", kuten Gustav Suitsin sanat kuuluvat.
-Ja niin singahuttaa Aavik toisen utopistisen uudistusehdoituksen
-toisensa jäljestä, mahdollisesti aivan oikein vaistoen inhimillisen
-sielunrakenteen lait: saadakseen maltillisemmat uudistukset
-vastaanotetuiksi, on jännitettävä vaatimukset yli kaikkien
-mahdollisuuksien rajojen.
-
-Aavikin kielellinen rohkeus on esim. neologismien luomisessa seurannut
-täysin subjektiivista mielijohdettaan. Viron kielestä puuttuu vastine
-sanalle _jalo_; Aavik tekaisee silloin sanan _jaunis_, jolla itse
-asiassa ei ole muuta elämisoikeutusta kuin että se on loppusoinnussa
-"kaunis" sanan kanssa! Aivan samalla tavalla hän muodostaa sanan
-_veendumus_ = vakaumus, sekä siitä johtuvan tekosanan olemattomasta
-ja mielivaltaisesta tyvestä, joka hänessä jonkinlaisen soinnullisen,
-mutta täysin henkilökohtaisen assosiatsion kautta herättää mielikuvan
-kyseessä olevasta käsitteestä. Itse hän tunnustaa mainittuja
-sanoja luodessaan ottaneensa kaikki kielessä löytyvät kerakkeet ja
-ääntiöt toisen toisensa jäljestä ja soinnutelleensa niitä kaikissa
-mahdollisissa ja mahdottomissa yhdistelmissä, kunnes mielestään osui
-oikeaan. Hän luo keinotekoisia superlatiiveja, yrittää palauttaa
-kirjakieleen jo toisiksi vaihtuneita ääntiöitä, keksii epämukavan
-genetiivin sijaan uuden ihmeellisen prepositsion, sanalla sanoen, antaa
-kielelliselle mielikuvitukselleen ja subjektiiviselle sointukuulolleen
-vapaan vallan.
-
-Romantiikan sävyä on myös Aavikin kirjoitustavassa, joka ei suinkaan
-aina pysy ankaran tieteellisyyden aisoissa, vaan luo hehkuvia
-herätyskirjoituksia, joissa vallitsee miltei profeetallinen paatos,
-ikäänkuin olisi kysymyksessä jonkun ihmiskuntaa autuuttavan aatteen
-ajaminen. Noor-Eestin IV albumissa hän kirjoittaa: "Kielellinen
-viljelys! Kielenuudistus! Kielen puhdistamisen, järjestämisen,
-rikastuttamisen, kaunistamisen väistämätön tarve! -- -- Kielikysymys
-muuan kiireellisimmistä nykyisessä sivistyselämässämme! Kielen
-erinomainen tärkeys kansalliselle viljelyksellemme! -- -- Millaisia
-vasaroita, millaisia kiiloja, millaisia rautakankia pitäisikään käyttää
-takoakseen virolaisen rodun tylsiin aivoihin eräitten kielellisten
-korjausten ja uudistusten päivänselkeä, pääsemätön, johdonmukainen
-pakko?"
-
-Nuorvirolainen kielenuudistusliike on epäilemättä ollut väistämätön,
-yhtä väistämätön, kuin koko muukin ylen kiirehditty virolainen
-sivistyskehitys. "Ensin kieli, sitten kirjallisuus", panee Aavik
-erään kirjasensa motoksi. Ja tämä tietoisuus nykyisen kielen
-riittämättömyydestä menee niin pitkälle, että juuri Aavik itse, jonka
-kaunokirjallisesta kyvystä on selviä todisteita, ehdoin tahdoin
-luopuu kaikesta kaunokirjallisesta toiminnasta "kunnes uusi kieli on
-käyttökelpoinen!"
-
-Suuren sivistyksellisen päämäärän rinnalla, minkä nuorvirolainen
-kielenuudistusliike itselleen on asettanut, on sen heikkouksilla,
-kuten liiallisella subjektivismilla, fanaattisuudella, tieteellisen
-tukipohjan paikottaisella puuttumisella, vähäarvoisempi merkitys,
-samoin kuten sillä kieltämättömällä tosiasialla, että virolaisissa
-kielioloissa nykyhetkenä, juuri uudistusehdotusten ylirunsauden takia,
-vallitsee eräänlainen hämmennys ja vähäinen anarkia. Se ei ole muuta,
-kuin kielen liian nopean kasvun aiheuttama kuumetila, kuten Ridala
-sitä nimittää, itsestään ajan kuluessa tasaantuva, mutta toivottavasti
-jättävä liikatulvansa jäljeltä hedelmällisen, kasvuvoimaisen maaperän
-tulevaisuuden viron kielelle, jolloin Aavikin unelman mukaisesti
-"virolainen lause, nyt vielä kömpelö ja väritön, mestarin kynästä
-rytmillisesti polveilee ja notkuu, taipuisana ja sointuisana, ylpeänä
-ja värikkäänä, omaperäisenä ja sivistyksellisenä yhtaikaa".
-
-Virolainen kielenuudistusliike on täynnä nuorvirolaista henkeä:
-kapinaa, subjektiivisuutta ja romantiikkaa.
-
-
-6.
-
-Niinkuin jo sanottu, Noor-Eesti ei ole suinkaan mikään irrallinen
-ilmiö, huolimatta eurooppalaisista ilmajuuristaan ja perin
-romanttisesta pyrkimyksestään ulkopuolelle todellisuuden rajojen,
-niin taiteessa kuin elämässä. Jollei siinä olisi mitään muuta
-Virolle luonteenomaista, niin ainakin sen kehityskulku, tyypillinen
-virolaisille sivistysilmiöille. Noor-Eestinkin yllä on, kaikesta
-sen tietoisesta kulttuuripyrkimyksestä huolimatta, nuoren, liian
-nuoren, liian tuulisen viljelyksen kirous, liian levottoman, tosin
-hedelmällisen, mutta tasaiselle kehitykselle vaarallisen ajan paine.
-
-Olisi luonnotonta, ellei henkinen rintama, joka heti alusta alkaen
-asettui oppositsioon ympäristöään vastaan ja samalla niin yliolkaiselle
--- usein epäoikeutetulle! -- kannalle kaikkiin siihenastisiin
-saavutuksiin nähden, -- jonka aatteista useat olivat niin epämukavia
-pikkuporvarilliselle rauhalle, -- joka usein, kuten näytti, ehdoin
-tahdoin koetti ärsyttää esiin vastustajansa, loppujen lopulta olisi
-niitä saanutkin. Gustav Suitsilla olisi tuskin enää syytä valittaa,
-kuten vielä Noor-Eestin aikakauskirjan ensi numerossa, olevansa
-vaarassa muuttua ihmishalveksijaksi vastustajain puutteessa! Muistuvat
-mieleen Hermann Bahrin sanat vihollisista: "Tarvitsen vihollisiani.
-Vasta viholliseni panevat minulle rajat, ja vasta rajat osoittavat,
-mitä minussa on."
-
-Mieltäkiinnittävää on: Noor-Eestiä on monta vertaa harvemmin
-ahdistettu varsinaisilla kirjallisilla aseilla, kuin kaikenlaisilla
-yhteiskuntahygieenisillä, sosiaalisilla ja kansallisilla
-peitsenpistoilla. Juuri _sivistys_-ilmiönä, on Noor-Eesti herättänyt
-ankarimman vastarinnan, kun sensijaan Gustav Suitsin toivottama
-taistelu kirjallisesta ylivallasta on toistaiseksi jäänyt tulematta,
-muitten kirjallisten suuntien taiteellisen heikkouden takia.
-
-Noor-Eestin ensiaikainen yritys asettua kokonaan valtiollisten ja
-yhteiskunnallisten puolueitten yläpuolelle toi sille vastustajia sekä
-oikeiston että vasemmiston leireistä. Sosialistinen vasemmisto vainusi
-taantumuksellisuutta ja porvarillisuutta nuor-virolaisten esteettisessä
-individualismissa; kansallismielisten ryhmää taas loukkasi
-Noor-Eestin ainakin näennäinen kansainvälisyys ja kansalliskysymyksen
-syrjäyttäminen. Vielä senkin jälkeen, kun Noor-Eestissä yhä selvempi
-yhteiskunnallinen suunta yhteen aikaan pääsi voitolle, ei varsinainen
-ammattisosialismi lakannut karsastelemasta sitä entisellä epäluulollaan.
-
-Suurin vastustus on kuitenkin kohdistunut Noor-Eestin
-ylikulttuuripyrkimykseen. Noor-Eestin ylimyksellisissä tendensseissä,
-sen ylihienostuksessa on nähty vaara koko virolaisen kulttuurin
-terveelle kehitykselle, yritys istuttaa turmeltumattomaan
-talonpoikaismaaperään vanhojen sivistyskansojen jo aikansa elänyttä
-ja rappeutunutta kulttuuria, hävittävää, kuten "indiaaneille
-paloviina". Noor-Eestiä on nimitetty "virolaisen elämän seitsemänneksi
-paiseeksi", "sivistyssairaudeksi", sitä on syytetty degeneratsiosta
-ja dekadenssista, sairaalloisen erotiikan kumartamisesta ja
-pornografisista tarkoitusperistä. Niin, mistä sitä oikeastaan ei
-ole syytetty! Yksin sen eurooppalaisuuskin on tehty epäluulon ja
-naurunalaiseksi, on tahdottu nähdä siinä vain kevyt vaappaus, valmis
-karisemaan joka kosketuksesta, toisin sanoen, Noor-Eestiä on syytetty
-samasta puolikulttuurista, jota vastaan se heti alusta aloitti
-leppymättömän taistelunsa.
-
-Todella kipeään kohtaan ovat osuneet epäilemättä ne, jotka jo pitemmän
-aikaa ovat huomauttaneet eräänlaisesta vaarallisesta väsähtämisestä,
-mikä on seurannut Noor-Eestin toivorikasta ja vauhdikasta alkua. Ei
-ole jätetty alleviivaamatta Noor-Eestin useitten kirjailijain todella
-silminpistävän vähäistä tuotteliaisuutta, heidän vieraantumistaan
-kotoisista aiheista, heidän varsinaisen luomisvoimansa vaihtumista
-hedelmättömäksi, elämästä poispäinkääntyneeksi, estetisoivaksi
-älyllisyydeksi, verenvähyyttä potevaksi kaunosieluisuudeksi. On
-huomautettu, eikä suinkaan syyttä, tuntuvasta epäsuhteesta Noor-Eestin
-teoreettisten vaatimusten ja ohjelman sekä toiselta puolen käytännössä
-toteuttamisen välillä.
-
-Ei voi kieltää: lupaukset ovat todella olleet saavutuksia suuremmat,
-useampia vastaisuuden valtakirjoja on annettu, kuin mitä ehkä
-koskaan ollaan tilaisuudessa takaisin lunastamaan. Kokonaisuudessaan
-katsottuna kertautuu Noor-Eestissäkin ilmiö, joka on luonteenomainen
-useimmille henkisille liikkeille Virossa, suurta ponnistusvauhtia,
-suurta alkunopeutta seuraa ikäänkuin liiallisen hankauksen aiheuttama
-vauhdin talttuminen. Kuinka silmiinpistävä onkaan Virossa tämä henkinen
-keskenkatkeaminen, keskenjääminen, kälvetystauti niin yksilöitten kuin
-yksilö-yhtymienkin elämässä! Viron lyhyt sivistyshistoria on täynnä
-täyttymättömiä lupauksia, loppuunkäymättömiä teitä.
-
-Liivinmaan hedelmällisillä lakeuksilla kasvaa rehevästi ja
-täysimehuisesti vain apila ja ruis, mutta kaikki vähänkin maanpintaa
-korkeammat yritykset potevat verenvähyyttä ja kitukasvuisuutta.
-"Olemme toden teolla pieni ja köyhä kansa, ja meidän on pakko
-aloittaa liian matalalta, niin ettemme ehdi korkealle", kirjoittaa
-Gustav Suits. Kuolevaisuusprosentti Viron vähänkin huomattavampien
-henkisten työntekijäin joukossa on korkea; suuri osa Viron taide- tai
-sivistyselämän merkkihenkilöitä en kuollut joko aivan nuorina
-tai kesken parhainta työkauttaan. Vain virolaisen kulttuurin
-lyhytikäisyydestä ei riipu vanhojen, kunnianarvoisaan, arvovaltaiseen
-ikään päässeitten julkisten toimihenkilöitten tähänastinen miltei
-täydellinen olemattomuus, vaan myös saman kulttuurin ennenaikojaan
-kuluttavasta laadusta. Vaadittu ruumiillinen ja henkinen ponnistus
-on useille ollut ylivoimainen, olosuhteet liian epäedulliset,
-elimistön varasäästöt liian vähäiset ja nopeaan loppuunkulutetut.
-"Virolaiset eivät ole ehkä koskaan koko historiansa aikana eläneet
-sielullisesti niin traagillista aikaa", kirjoittaa muuan virolainen.
-Virolaisista sivistysriveistä lankee yhtämittaa työntekijöitä, kuin
-näkymättömän kuulan kaatamina. Sairastuvat keuhkot, sairastuvat aivot.
-On paljon ristejä sekä kuolleitten että elävien kohdalla Viron viime
-vuosikymmenien aikakirjojen lehdillä.
-
-Sekä yleiset että yksilölliset kehitysehdot eivät ole olleet
-Noor-Eestille suotuisia.
-
-Henkisenä vastarintaliikkeenä se oli kytketty itseään monta
-vertaa suurempiin voimayhtymiin, joitten liikehtimiset määräsivät
-ajan sävyn. Niinkuin se oli puhjennut esille Venäjän ensimäisen
-suuren vapausaavistuksen aamuna, niin se sai myös runsaan osansa
-valtiollisesta ja yhteiskunnallisesta taantumuksesta, joka niin
-jyrkästi seurasi 1905 vuoden lyhyttä ja myrskyisää nousukautta. Harvoin
-on kai minkään maan nuorison sielulliselle joustavuudelle asetettu
-suurempia vaatimuksia, kuin silloisen Venäjän vapaamielisen nuorison,
-siihen luettuna myös nuorvirolainen. Äsken manifestiriemukulkueet
-kaduilla, pari kuukautta myöhemmin katuvarustustaistelut, Virossa
-erityisesti satojen moisioitten poltot ja niitä seuraavat
-rankaisuretkikunnat raippoineen ja joukkohautoineen. Äsken vielä
-toive vihdoinkin toteutuvasta valtiollisesta ja yhteiskunnallisesta
-vapaudesta, muutaman kuukauden kuluttua maanpako, vankila,
-kuolemantuomiot. Tämä nuoriso sai tottua nopeisiin ja hämmästyttäviin
-näyttämövaihdoksiin. Sen tarmo oli pingoitettu äärimmilleen kuin
-jousen jänne, mutta nuolta sen ei ollut sallittu lingota. Mutta mikä
-vielä monta vertaa vaarallisempaa: sen henkinen sisältö muuttui
-lyhyessä ajassa niin sanoakseni käyttökelvottomaksi, kuten arvonsa
-kadottanut raha. Koko sen henkinen aatevarasto leimattiin valtakunnan
-turvallisuudelle vaaralliseksi räjähdysaineeksi. Tämä nuoriso
-joutui omituiseen ja vaaralliseen tilaan: se ei eräänä päivänä enää
-tiennyt, mitä tehdä itsellään ja "henkisellä pakaasillaan", sana,
-jota nuorvirolaiset kirjailijat niin mielellään käyttävät. Juuri tämä
-henkinen kuormitus oli pakostakin purettava ja sälytettävä uudelleen,
--- tai yksinkertaisesti jätettävä tien oheen. Niitten kohtalo, jotka
-säästyivät maanpaolta ja vankiloilta, ei ollut kadehdittavampi, heidän
-murroksensa oli epäilemättä yhtä tuskallinen. Turmiollinen patoutuma,
-tukkeutuma syntyi tämän nuorison vapaassa kehityksessä. Liian nopeasti
-ehkäisty elintarmo etsi vääristyneitä, äärimmäisyyksiin vieviä
-ilmauksia toisilla aloilla: niin voi muun muassa selittää sen miltei
-patologisen erotiikan laineen, joka heti vallankumousvuosien jälkeen
-teki tuhoaan venäläisen nuorison keskuudessa. Affekti, kiihoitustila
-oli olemassa, se vain vaihtoi esinettä. Mutta nuorison parhaassa
-osassa, sen lahjakkaimmissa ja kauimmaksi pyrkivissä hengissä, tapahtui
-sensijaan auttamaton jäähtyminen ja yksinäistyminen.
-
-On itsestään selvää, että taantumus ei voinut olla vaikuttamatta
-lamaannuttavasti sellaiseen vapaan kehityksen perusajatukselle
-rakettuun liikkeeseen kuin Noor-Eesti. Puhumattakaan siitä, että
-muutamat sen jäsenistä ovat täysin mieskohtaisesti saaneet tuntea
-taantumuksen seurauksia ajottaisen vapautensa menettämisen ja
-maanpakolaisuuden muodossa, -- sekä Tuglas että Ridala ovat istuneet
-tutkintovankeudessa! -- tai vaikeudessa saada tointa kotimaassaan.
-Mutta vielä selvemmät ovat ne sisäisen masennus- ja taitekauden
-merkit, mitkä vähillä poikkeuksilla ovat havaittavissa miltei kaikissa
-Noor-Eestin edustavimmissa kirjailijoissa.
-
-Ajan aiheuttama välttämätön reaktsio esiintyi Noor-Eestissä ehkä ennen
-kaikkea yksipuolisuutena, millä se yhteenaikaan yritti sulkea pois
-kaikki muut elämänarvot, paitsi puhtaasti esteettiset, -- eräänlaisena
-lasikupuestetisminä, ansariromantiikkana. Paljon Noor-Eestin tuotteissa
-esiintyvästä teennäisyydestä, konstruoidusta, paperisuudesta voi panna
-juuri irti-todellisuudesta huudon laskuun, joka ikäänkuin komentosanana
-kaikuu kaikista nuorvirolaisista kirjoitelmista pari vuotta jälkeen
-suuren vallankumouspohmelon.
-
-Nuorvirolaisuuden ajottaiseen väsähtämiseen on kuitenkin muitakin ja
-ainakin yhtä painavia tekijöitä, kuin yleisen valtiollisen taantumuksen
-johdosta muuttunut mailmankuva.
-
-Gustav Suits huomauttaa Noor-Eestin edenneen differentsoivaa
-viivaa pitkin nopeammin kuin ne sivistyneet kerrokset, joihin se
-nojautui, toisin sanoen, että Noor-Eestiltä alun alkaen on tavallaan
-puuttunut tarpeellinen kaikupohja, laajemmassa merkityksessä myös
-varsinainen kannattajayleisö. Viron nousukasilmeisellä yhteiskunnalla,
-vähälukuinen, pitkin suurta isänmaata hajautunut sivistyneistö
-siihen luettuna, on ilmeisesti viime vuosikymmenen kuluessa ollut
-alkeellisempia ja hengenpitimiksi välttämättömämpiä tarpeita
-tyydytettävissä, kuin se kauneudenjano ja kauneuden palvonta, mikä
-Noor-Eestissä on ruumiillistunut. Virolainen sivistysyhteiskunta on
-kuin uutisrakennus, jonka peruspalkkeja paraikaa lasketaan, sillä ei
-vielä ole sijaa kiehkuraisille koristekuvioille.
-
-Se on murtoajan tragiikkaa sekin. Ja murtoajan, jonka taitteet ovat
-monta vertaa jyrkemmät ja tuskaisammat niin nuoren ja epäterveissä
-oloissa kehittyneen kulttuurin elimistössä kuin Viron.
-
-On epäilemättä jotain kohtalokasta henkisen kehitystempon erinlaisessa
-nopeudessa. Sekä yksilöihin että ryhmäliikkeisiin nähden se merkitsee
-samaa yksinjäämistä. Noor-Eestillä, henkisellä suuntaviivalla, joka
-häikäilemättömästi suuntautui yli virolaisen talonpoikaiskulttuurin,
-on edelläkävijäliikkeitten tavallinen vaara: joutua liian irralleen
-koko sen kansan ja rodun sivistyskehityksestä, johon se sentään
-eroittamattomasti kuuluu. On todennäköistä, että Noor-Eestiltä
-itseltään on puuttunut todellinen versova, väkevä kasvuvoima. Mutta on
-yhtä todennäköistä, ettei Viron henkinen maaperä vielä ollut kyllin
-muokattu sentapaista yliviljelystä varten, mihin Noor-Eesti pyrki.
-
-Yleisessä tilintekotunnelmassa, joka paraikaa vallitsee Noor-Eestissä
-pitkin koko rintamaa, tunnustuksia tehtäessä itselle ja muille,
-voi selvästi havaita, että Noor-Eesti itse on yhtä tietoinen
-heikkouksistaan kuin konsanaan sen vastustajat.
-
-V. Ridala, joka jo aikaisin näkyy aavistaneen ne vaikeudet, mitkä
-Noor-Eestillä oli voitettavinaan, kirjoittaa jo vuonna 1911:
-
-"Samoin on väärin kuvitella, että hienostunut taide voisi yhdessä
-yössä, kukaties mistä, yliluonnollisesti puhjeta kukkaan; siihen
-tarvitaan pitkällistä energian kokoamista ja sen sulattamista monien
-sukupolvien aikana. Ei tulla suoraan auran kurjesta ja kirjoiteta
-ihmeteltäviä kirjallisia ja tieteellisiä teoksia, siihen tarvitaan
-pitkä sarja tosin vaikeasti havaittavia, mutta kuitenkin tarpeellisia
-esitöitä ja edellytyksiä, joita vuosikymmeniä -- ja satoja -- on
-valmistettava."
-
-Pessimistinen, heräävän itsearvostelun henki puhuu kauttaaltaan
-kaikista nuorvirolaisista takaisinkatsauksista.
-
-Gustav Suits, jonka ohjelmakirjoituksissa Noor-Eestin
-mielialavaihdokset aina ensinnä tuntuvat, kirjoittaa johdattaessaan
-mieleen vuoden 1905 aikoja:
-
-"Emme olleet silloin vielä kokeneet vastakohtaisuutta ihanteen ja
-sen todellisuuteen siirtämisen välillä. Emme aavistaneet vielä, että
-tavoittaessamme saavutettavaa ja saavuttamatonta tulisimme tuntemaan
-kaikki hillitsemättömän ja antautumattoman totuudentunnon rajat ja
-kaikki hermoja hiillyttävät olemattomuuden hurmiot, ja että vuodet
-saapuisivat, jolloin ihmiset ja olot piirittäisivät meitä, kuin yhä
-vihaisempana lähestyvä koirien ketju."
-
-"Elämä on leikkinyt innostuksellamme, kuten tuuli pilvillä."
-
-Myöskin skeptillisen ja aina hieman ivallisen A.H. Tammsaaren sanoissa
-on sama pohjasävel:
-
-"Asiamme eivät ole kunnossa, nimittäin Noor-Eestin asiat. Tahdoimme
-poimia tähtiä, mutta tähdet tuikehtivat yhä sinisellä taivaalla.
-Annoimme sangen kevytmielisesti joukon sitoumuksia, mutta niitten
-lunastaminen on raskas tehtävä."
-
-Aivan vapaa ei Noor-Eesti myöskään ole sille niin usein lingotusta
-syytöksestä, että se eurooppalaisuuden vaatimuksessaan on ehdoin
-tahdoin vieronut kaikkea kotoista. Epäilemättä Noor-Eesti ei ole
-läheskään tyhjentävästi käyttänyt niitä rikkaita henkisiä varastoja,
-mitkä Virossa taiteilijalle ja kirjailijalle kuin itsestään avautuvat.
-Kunkin kansan historialliset vaiheet ja kehitys luovat vuosisatojen
-kuluessa kuin kerrostumia, jotka tarjoavat taiteelliselle geologille
-runsaita löytöjä, sitä rikkaampia, mitä moninaisempia ovat niihin
-sisältyvät tyypit ja kohtalot. Erittäin rikkaat ovat nämä kerrostumat
-Virossa. Kaikessa muussa suhteessa on Viron onneton historia ollut
-maalle haitaksi, ainoastaan yhdessä ei: taiteellisen raaka-aineiston
-runsauteen nähden, jonka tämä henkinen ja ruumiillinen vuosisatoja
-kestänyt kaaos on luonut. Voi syyllä surra ja surkutella sitä
-yhteiskunnalliselta ja rotukehityksen kannalta, mutta taiteellisiin,
-kirjallisiin aiheihin nähden on Viro luvattu maa, rikas yksilöistä
-ja rikas kohtaloista. Jyrkät, synkät, levottomasti läikehtivät
-varjot, äkilliset murtumiset, kuumeiset voimanpingoitukset,
-henkiset kulkutaudit, -- kuinka paljon tämäntapaisia ilmiöitä voi
-tavata Viron hermostuneessa elimistössä! Kuinka paljon aineksia
-tragiikkaan sekä komediaan, lyyrillisiin legendoihin ja uudenaikaisiin
-kohtalonovelleihin, draamaan ja satiiriin!
-
-Mitään löytöretkeilijän työtä tässä suhteessa ei Noor-Eesti ole
-suorittanut. Mutta toiselta puolen on Noor-Eestin vastustajilta
-jäänyt huomioonottamatta, että hehkuvin isänmaallinen lyriikka
-sitten Koidulan vapaushymnien on juuri Gustav Suitsin luomaa. Liekkö
-yksikään Viron aikaisemmista runoilijoista siinä määrin eläytynyt
-virolaiseen maisemaan, kuin nuorvirolainen Ridala saarenmaalaiseen
-rannikkoonsa? Ensimäinen taiteellinen yritys kuvata uutta virolaista
-kaupunkipsykologiaa on A.H. Tammsaaren. Onko Jaan Oks kansallinen, en
-tiedä, joka tapauksessa hän on virolainen okaineen ja ruotineen. Juuri
-nuorvirolainen Joh. Aavik on ensimäisenä huomauttanut vanhan virolaisen
-kansallisrunomitan kauneuksista ja suosittanut sitä uudelleen
-käytäntöönotettavaksi myöskin uudenaikuisessa tunnelmarunoudessa.
-Ja samoin on Friedebert Tuglasen näennäisesti niin kansainvälisessä
-tuotannossa rotuyksilöllinen aines syvemmässä kuin ensi katsannolta
-voisi olettaa.
-
-Paljon on Noor-Eestissä epäilemättä ollut pinnallista, naiivia,
-kehittymätöntä, puolieräistä, pienoiskokoista. Pyrkimys
-ylihienostukseen on vienyt sen usein sensijaan sievisteleväisyyteen; J.
-Luiga ei ole suinkaan väärässä syyttäessään Noor-Eestiä eräänlaisesta
-_precieux_-sävystä. Pyrkimys muotokulttuuriin on vienyt sen useammin
-kuin kerran muodon yksipuoliseen, sisällyksettömään palvontaan;
-parnassolainen henki ei ole aivan vieras Noor-Eestille.
-
-Mahdollisesti juuri tunto sisäisestä väsähtämisestä ja hedelmättömyyden
-vaarasta on määrännyt nuorvirolaisen liikkeen viimeaikaisen
-kehityksen. Tuntuu jo kauan ikäänkuin murroksen oireita ilmassa,
-yhä suurempi yksilöityminen, joka samalla merkitsee hajautumista,
-on alkanut Noor-Eestin keskuudessa. Näyttää siltä, ikäänkuin
-kehitysten suuntaviivat, jotka hetkeksi yhtyivät yhdeksi sädekimpuksi,
-veisivät taas erilleen, toiset oikealle, toiset vasemmalle. Jo ennen
-mailmansotaa tunkeutuu entisten esteetikkojen suljettuun piiriin
-joukko yhteiskunnallisia, radikaalisia aineksia, jotka koettavat
-saada kirjallisen vasemmiston yhtymään valtiollis-yhteiskunnalliseen
-vastarintaan. Perustetaan v. 1914 aikakauskirja _Vaba Sõna_, Vapaa
-Sana, luomaan yhteistä pohjaa taiteelliselle ja yhteiskunnalliselle
-radikalismille. Mutta tämä Noor-Eestin laajentamisyritys ei onnistunut
-sen paremmin, kuin että vuosi takaperin kaikki nuorvirolaiset
-ydintendenssit, kirjallinen subjektivismi, esteettinen kulttuuri,
-taas kahdenkertaisella voimalla pääsisivät puhkeamaan uudessa _Siuru_
-nimisessä kirjailijayhtymässä, huippuunsa vietyinä ja kaikkivoipaisen
-sensualismin värittäminä.
-
-Mahdollista on myös, että Noor-Eestissä tapahtuvassa hajaannuksessa
-kertautuu vastarintaliikkeitten tavallinen kohtalo, liikkeitten,
-jotka kyllä hetkeksi kykenevät keräämään mitä erinlaisimpia aineksia
-juuri vastarintalippunsa ympärille, mutta joitten myönteinen ohjelma,
-varsinaisen vastarinnan murruttua, kuitenkaan ei ole kyllin kokoava
-niitä pysyttääkseen.
-
-Noor-Eesti merkitsee kokonaisuudessaan uutta ja vapauttavaa näkölinjaa.
-Se on ollut, kuten Gustav Suits sanoo "ylpeä ja uhkarohkea koe. Se on
-ollut kokeilua itsensä kanssa, uudella ja rohkeammalla runoudella,
-itsetietoisemmalla tyylikäsityksellä, kirjojen paremmalla ulkoasulla,
-sivistyneemmällä yleisöllä, sanalla sanoen, Virossa tähänasti
-edustamattomilla, korkeammilla kulttuurivaatimuksilla."
-
-Voi olla, se on ehkä ennen kaikkea juuri näkölinja, suuntaviiva. Paljon
-sen työstä tulee epäilemättä olemaan edelläkävijän tasoitustyötä. Se on
-yrittänyt rakentaa siltaa Eurooppaan, -- voi olla, että osa sen työstä
-tulee olemaan yhtä vedenalaista ja näkymätöntä kuin silta-arkut. Mutta
-joka tapauksessa, keskellä talonpoikaisyhteiskuntaa, jossa feodalismin
-aaveet vielä kuoltuaankin kummittelevat, keskellä nousukasyhteiskuntaa,
-jonka enemmistö näkee unia Egyptin lihapadoista, se on uskaltanut
-pystyttää kauneuden lipun, uhrata sille jumaluudelle, joka vain
-aniharvoin palkitsee palvojansa tämän mailman hyvyydellä. Ensi kertaa
-on Virossa niin peruuttamattomasti, niin tietoisesti julkilausuttu
-uudenaikuisen hengen vaatimus päästä osalliseksi mailman suureen,
-kansainväliseen kulttuuriyhteyteen. Noor-Eestissä ilmenee -- henkiselle
-alalle vietynä -- sama Viron aikakirjoissa alati ja yhä uudelleen
-puhkeava pakko vapautua menneisyyden sekä nykyisyyden paineesta.
-
-Viljellä muitakin kuin hyötykasveja tässä "perunoita kasvavassa
-maassa", joksi J. Luiga vähemmän kohteliaasti kotimaataan nimittää, se
-on ollut Noor-Eestin tehtävä.
-
-Liian laajassa, liian kaukomääräisessä ohjelmassa ei piile Noor-Eestin
-heikkouden syy. Päinvastoin, se, ettei Noor-Eesti ole häikäillyt
-asettaa itselleen ja samalla koko virolaiselle taiteelle mahdollisimman
-korkealle tähtäävää päämäärää, on tulevaisuuden silmissä varmasti oleva
-sen suurimpia ansioita.
-
-Se on tuonut Viron henkiseen elämään suuren joukon uusia
-sivistysaineksia, esteettistä kulttuuria, niin, esteettisen kysymyksen
-semmoisenaan. Se on puolustanut taiteen ja kirjallisuuden vapautta
-ja oikeutusta taiteen itsensä vuoksi. Se on taiteessa asettanut
-vaatimukseksi yksilöllisen tyylin. Se on asettanut liikekannalle
-kielen tähän asti miltei käyttämättömät varajoukot, murteet. Mitään
-varsinaisesti uutta, uusia aatteita, uusia näkökohtia, uusia näköaloja
-mailmankirjallisuuden näkökannalta ei Noor-Eestin liike ole luonut
-eikä voinutkaan luoda. Se on pikemmin ollut niitten hedelmällisten
-aatevirtausten virolaisiin oloihin sovelluttamista, jotka muualla
-Euroopassa jo olivat ehtineet luoda uusia kulttuuriarvoja. Mutta
-kaikki nämä aatteet, kaikki nämä säteet mailmankeskuksien suurista
-polttoauringoista ovat täällä taittuneet aivan erikoisesti virolaisen
-särmiön läpi. Ne on värittänyt virolainen temperamentti. Ne ovat
-saaneet vivahduksensa, yksilöllisen värityksensä samasta virolaisesta
-psyykestä, joka tuntuu Suitsin suorunoudessa, Ridalan saarenmaalaisissa
-maisemissa, Jaan Oksin epätoivoisessa sarkasmissa, Tuglasen novellien
-painajaistunnelmassa. Ja koko Noor-Eestin liike harhaotteineen,
-liikaiskuineen, liioitteluineen, on saman yhä selvemmin kiteytyvän
-virolaisen psyyken ilmaisu, joka kaikesta ulkonaisesta paineesta,
-kaikesta sisäisestä sekasorrosta huolimatta kulkee selkiytymistään,
-kristallisoitumistaan kohden.
-
-Noor-Eesti liittyy oleellisesti niihin eri aikoina, eri maissa,
-eri nimellisinä esiintyneihin liikkeisiin, joihin, niin erinlaisia
-tarkoitusperiä kuin ovat ajaneetkin, kuitenkin aina on kätkeytynyt
-kauniimman tulevaisuuden kangastus ja järkkymätön oppositsio olevaa
-vastaan.
-
-
-
-
-GUSTAV SUITS
-
-
-Synt. v. 1883 Wõnnun pitäjässä Liivinmaalla. Harjoittanut esteettisiä
-ja kielitieteellisiä opintoja Helsingin yliopistossa, suorittanut fil.
-kandidaattitutkinnon v. 1910. Vuoteen 1917 asti suomen ja ruotsinkielen
-opettajana Helsingin venäläisessä lukiossa.
-
-Teoksia: _Elu tuli_ v. 1905, _Sihid ja vaated_ v. 1906, _Tuulemaa_ v.
-1912.
-
-
-1.
-
-Kiinteämmin kuin yksikään toinen nuoren polven kirjailijoista on
-Noor-Eestin perustaja ja henkinen johtaja _Gustav Suits_ ollut sidottu
-aikaan. Hänen kehityksensä seuraa tarkalleen ajan viitoittamaa
-viivaa; ajan nousu on hänenkin nousunsa, ajan taantumus hänenkin
-lamaannuksensa. Gustav Suits ei kuulu vain runoilijoihin. Hänessä
-on arvostelijaa ja kirjallisuushistorijoitsijaa, mutta samalla
-myöskin politikoitsijaa. Puoluenäkökohdat eivät ainakaan ajottain ole
-vieraat hänelle. Runoilijana hän ei ole ikuista trubaduuriheimoa,
-runouden suuria, armoitettuja lapsia, jotka kulkevat huilu huulilla,
-vaikka yhteiskunnalliset tulivuoret ympärillä purkautuisivat. Olisi
-vaikeata kuvitella Verlainea syttyväksi in tyrannos-tunnelmaan,
-olisi epäilemättä yllätys nähdä kulkurilaulajan Larin Kyöstin nimi
-valtiollisen ohjelman alla. Suits sensijaan ei kykene koskaan täysin
-ilman- ja äänenpitävästi sulkemaan työkammionsa luukkuja kadulla
-vyöryvältä marseljeesilta; Parisin keväisten puistojen hempeys hukkuu
-häneltä vivé l'armée-huutoihin. Verlainen La lune blanche, jonka Suits
-erinomaisen kauniisti on virontanut, valaisee tunnelmaa, väräjävää
-kuin kuun säde. Suitsin kuudan on yhteiskunnallisten pyörreaikojen
-tuhoa ennustava ja uhkaava symboli, kuten hänen mahtipontisessa
-avajaisrunossaan Estoniateatterin vihkijäisiksi. Hän ei ole
-puhdasverinen esteetti muuta kuin väliaikaisesti. Valtiollinen elämä,
-saavutettuaan kiehumapisteensä, vetää hänet kurimukseensa, vaikka hän
-äsken olisi kulkenut mitä tähtiteitä tahansa, siinä määrin, että hän
-ajottaiseksi jättää kaiken runoihin rytmeillä ja loppusoinnuilla ja
-runoilee valtiollisia ohjelmia, pykälineen ja muistutuksineen.
-
-Suits syttyy aktuellista aatteesta, kuten Eino Leino, jonka
-juhlapaatoksen hän kehityksensä alkukautena sukulaistemperamentin
-lupakirjalla lainaa, hän on aaterunoilija, kuten Leinokin, ahtaampi
-ja rajoitetumpi tosin ja vailla suomalaisen runoilijan valtavaa
-mielikuvitusta ja tuotteliaisuutta. Mutta hän tulee Leinoa lähelle,
-paitsi älyllisyydessä ja muodollisessa taituruudessa, juuri
-runoilijakutsumuksensa aktuellissa sävyssä. Hänenkin omatuntonsa on
-kollektiivia laatua, jos niin tahtoo sanoa, hänellä on sama sisäinen
-pakko, kuten Leinollakin, olla hetken omatuntona.
-
-Pohjimmiltaan kuuluu Suits epäilemättä runouden taistelevaan
-kirkkoon. Hänen temperamenttinsa on nuoruudessa erittäin aktiivi,
-ulospäin suunnattu. Hänen sisäinen paheksuntansa voi milloin hyvänsä
-paisua liikkeellepanevaksi voimaksi. Hän on syntynyt vastahankaan,
-alati sota-asussa, alati tähystämässä todellista tai olematonta
-vihollista; hän hakee hakemalla vastustajansa, heittää taistelukintaan
-tyhjällekin areenalle. On aina erinomaisen kiistavalmis sävy hänen
-kirjoituksissaan, niissä on sappea, kuten hänen kuutamossaankin.
-
-Hänellä on hyvin selvä ja arka _l'esprit de principauté_, johtajatunne,
-alusta alkaen. Epäilemättä onkin hänessä jotain alkajasta, keksijästä.
-Hänellä on olemassa tarpeellinen ajatuksen, idean, työntöenergia, jota
-vailla aate pysyy sidottuna, ja josta riippuu kaikkien vallankumousten,
-niin kirjallisten kuin valtiollisten, menestys. Hänen yhteiskunnallinen
-ja valtiollinen vaistonsa ei sensijaan ole lainkaan yhtä varma kuin
-hänen runollinen vaistonsa; hänen uransa politikoitsijana on ollut
-ohdakkeisempi ja rikkaampi erheistä kuin runoilijana.
-
-Suitsin koko myöhempi tuotanto on traagillisen ristiriidan runoutta,
-ristiriidan, joka on syntynyt voiman ja väsymyksen heltiämättömästä
-kamppailusta. Suitsin runoilijaluonne on terästä eikä meltorautaa,
-ja kuitenkin se on ollut odottamattoman altis ajan paineelle, siihen
-määrin, että sen alkuperäinen muoto on ollut vaarassa hukkua.
-Mutta epäilemättä on juuri tästä ylen ankarasta sisäisestä ja
-ulkonaisesta paineesta, jonka alaiseksi Suits liian varhain joutui,
-ollut seurauksena hänen ennen liiaksi ulkopuolisen ja mahtipontisen
-runoutensa hiljeneminen ja syveneminen, kunnes siitä vihdoin ovat
-helähtäneet nuo muutamat kuulaat ja herkät voces intimae soinnut, jotka
-muodostavat Suitsin lyriikan pysyvimmän osan.
-
-Inhimillisesti syvimmät ja taiteellisesti täydellisimmät runonsa Gustav
-Suits on luonut taistelujen väliajoilla.
-
-
-2.
-
-Hänen nuoruutensa runous on sensijaan vielä kokonaan _in
-tyrannos_-tunnelmaan viritetty. On jotain kirkasrakenteista henkisessä
-kohokuvassa, joka Gustav Suitsin nuorukaisrunoudessa piirtyy
-ennenvallankumouksellista taustaa vasten. Se on joka tapauksessa
-pikemmin nuoren Marsin, kuin nuoren Apollon, pikemmin säilää kuin
-lyyraa pitelevä.
-
-Suitsin julkinen kirjallinen toiminta alkaa jo koulupenkiltä. Hän
-kuuluu varhaisvalmiisiin henkiin, älyllinen äkkikypsyys on hänelle
-tunnuksellista, hänen organisoiva kykynsä ja suuri muodollinen
-taituruutensa puhkeavat Lapin kesän kiireellä. Hänen hedelmällisimmät
-ajatuksensa ovat syntyisin jo tältä varhaiselta kehityskaudelta.
-Julkaistessaan kahdenkolmatta vuotiaana ensimäisen runokokoelmansa
-_Elu tuli_ (Elon tuli), vallankumouksen vuonna 1905, hän jo oli
-ehtinyt laajentaa kirjallisuutta harrastavien lukiolaisten yhdistyksen
-Noor-Eestin kirjalliseksi liikkeeksi ja toteuttaa yhden nuoruutensa
-monista suunnitelmista: jättää, samoinkuin Ridala ja Aavik, opintonsa
-Tartossa ja "antautua tuulien huomaan", siirtyä omaa subjektiivista
-mielitekoaan seuraten Helsingin yliopistoon, kaikista käytännöllisistä
-mahdottomuuksista huolimatta. Oli epäilemättä, kuten on huomautettu,
-jotain idealistista, romanttista tässä teossa, keskellä kaikkien
-tavanmukaisten leipätraditsioitten todellisuutta; huolettomuudessa,
-millä nämä nuoret panivat alttiiksi varman tulevaisuutensa ja asemansa.
-
-Eräässä takaisinkatsauksessa tasan kymmenen vuotta myöhemmin, jossa
-Gustav Suits sodan vuonna 1915 tekee kehityksestään tiliä itselleen ja
-muille, hän kirjoittaa muun muassa seuraavat sanat:
-
-"En tiedä, oliko äkkirynnäkön riemu ensimäisissä kirjallisissa
-kokeissani porvarillinen vaiko proletaarinen. En tiedä sitä
-todellakaan."
-
-Kaikki ajanmukaisuuden arvo porvarillisuuden sekä proletaarisuuden
-käsitteille! Mutta varma on, että äkkirynnäkön riemu Gustav Suitsin
-nuoruuden runoudessa oli perusaineksiltaan paljoa alkuvaistoisempaa
-laatua kuin luokkataistelun synnyttämät, tänään kaikuvat, huomenna
-haipuvat iskusanat.
-
-Se oli nuoruuden, tahtoisi sanoa, fysiologisen nuoruuden äkkirynnäkön
-riemua.
-
-Suitsin varhaisimpiin ja tietoisimpiin elämyksiin on täytynyt kuulua
-syvästi tunnettu vastakohtaisuus eri sukupolvien välillä, antagonismi,
-joka suurina valtiollisina ja yhteiskunnallisina pyörreaikoina
-kärjistyy kahta jyrkemmäksi. Ihmiskunta on hänen tietoisuudessaan
-jo varmaan hyvin aikaisin jakautunut kahteen toisistaan eroitettuun
-ja toisilleen vihamieliseen leiriin: nuoriin ja vanhoihin. Hän on
-tuntenut ikärajan kuilun varmaan monta vertaa silloittamattomampana
-kuin myöhemmin luokkarajan; jälkimäisen hän on älynnyt, mutta edellisen
-vaistonnut.
-
-On epäilemättä jotain itse nuoruudelle olennaista Suitsin
-runoilijanuoruudessa. Hän on hyökkäävä, uhkarohkea, uhmaava,
-suurieleinen, kapinoiva, kuten oikea kaksikymmenvuotias, joka aina on
-soturi, kuulukoon sitten mihin hengen tai valon armeijaan tahansa.
-Rauhan valtakunta maan päällä ei olisi ikinä turvattu, jos koko
-ihmiskunta olisi kokoonpantu kaksikymmenvuotiaista, siksi sotaisa,
-siksi agressiivinen on todellinen nuoruus.
-
-Gustav Suitsin Elon tulen laulut ovat täynnä tätä nuorison tyypillistä
-ja ikuista sotaisuutta. Olisi vaikea lukea niitten ylimalkaisista
-iskusanoista mitään varmaa ohjelmaa, niin epämääräisiä ovat niitten
-vaatimukset. Vihollinen, jota vastaan taistelu käy, on yhtä
-epämääräinen. Mutta liike, gesti, on sensijaan olemassa, nuoruuden
-ryntäävä kädenliike.
-
-Ne ovat sekä nuoren ijän että nuoren ajan runoja.
-Ennenvallankumouksellinen aika kaikkine pakahduttavine toiveineen, sen
-purkautumisvalmis energia, tuntuu näitten runojen taisteluun tahtovassa
-tahdissa. _Nuorten laulussa_ soi uhkaava sodanjulistus:
-
-    Las kasvame, me tõusev sugu,
-    ja ootame, mil tuleb tund,
-    kus nendele, kes näevad und,
-    kord müristame kõrva sõjalugu.
-
-    Las kasvame! Las kogub rammu
-    me lihastesse noortesse,
-    las õpetab meil elutee,
-    kuis tuleb targu seada sammu.
-
-    Las kasvame! Las suurdub vägi,
-    kel lehvib eel ju noorte lipp,
-    kel sihiks on see mäetipp,
-    kust muidu laulik unistusi nägi.
-
-    Siis aga tõuseme kui rahesadu,
-    mis sõuab rängalt taeva all,
-    ja tulekirjal välkuval
-    maas viletsatel kuulutame kadu.
-
-(Kasvakaamme, nouseva polvi, odottaen hetkeä, jolloin nukkujain korvaan
-sotasäveltä toitotamme.
-
-Kasvakaamme! Kootkaamme voimaa nuoriin lihaksiin, opettakoon elämä
-meitä viisaasti askeleemme asettamaan.
-
-Kasvakaamme! Laajentukoon joukko, jonka edellä liehuu nuorten lippu,
-päämääränä kukkula, jonka laulaja kangastuksena on nähnyt.
-
-Silloin kohoamme kuin raesade, joka raskaana soutaa taivaan alla, ja
-välkkyvin tulikirjoituksin kuulutamme perikatoa kurjille maan päällä.)
-
-Suorasanaisena käännöksenä tämä runo on vain joukko hieman suuria
-sanoja, vain vähässä määrin persoonallisia. Alkuperäisen runon teho
-on sensijaan kokonaan poljennossa, jossa kuuluu marssivien joukkojen
-askeleet, temperamentissa, jolla on aivan määrätty rytmillinen
-kuvionsa, oma valtimonlyöntinsä.
-
-Nousuajan tahtia on myös seuraavain säkeitten poljennossa, runosta
-_Loppu vai alku?_ jossa risteilevät ennenvallankumoukselliset
-kalevantulet, -- kirjoitettu orjien vapautuspäivän, maaliskuun
-kuudennenkolmatta, muistoksi:
-
-    Joko tunnette, värisee maa?
-    Joko kuulette, huutavi veri?
-    Nyt siis tulee, joko _ei_ tai _jaa_,
-    Nyt on patonsa puhkonut meri.
-    Olkaa valmiit!
-
-Jokainen renesanssiaika puhuu paatoksella, se käyttää, kuten antiikin
-näyttämö, äänenpaisuttajaa. Vapauden vaatimusta ei kuiskata, ei
-yksityistä eikä yleistä.
-
-Suits on tällä kehityskaudellaan vielä kansallinen, isänmaallinen
-vanhassa, hyvässä romanttisessa merkityksessä. Hän ei ole vielä
-johdonmukaisesti vaihtanut sanaa "isänmaa" vähemmän pateettiseen
-ja arkisempaan "kotimaahan", kuten joitakuita vuosia myöhemmin,
-hän ei vielä, kuten myöhemmin rakasta puhua "maantieteellisestä
-kotimaastaan", maanpakolaisen ja mailmankansalaisen murheensekaisella
-ylemmyydellä ja olankohauksella. Tämä nuori "eurooppalainen" on
-vielä ennenkaikkea virolainen. Hän on optimistinen ja ihannoiva
-Viron heräämisajan malliin, joskin hän kunnon Jannsenin runollisesta
-kolmisoinnusta: "keiser, usk ja isamaa", onkin säilyttänyt vain
-viimeisen. On jotain heräämisajan laulujuhlaloistetta hänen
-Orjien laulunsa kansallisruusuisissa näyissä, joissa liikuskelee
-kansallispukuista, laulavaa, seppelpäistä ja kotiolutta juovaa
-kansaa. On jotain Koidulan hengestä Suitsin nuoruudenaikaisissa
-Rautalauluissa, Kevätlauluissa, Nuorissa sepissä, jotka uneksivat
-Virolle Italian tulevaisuutta ja haaveksivat Hannibalista ja Alpeista.
-Neljäänkymmeneen vuoteen ei virolainen lyriikka enää ollut tuntenut
-näitä säveliä. Temperamenttiheimolaisuus tuntuu selvästi Koidulan ja
-Gustav Suitsin nuoruusrunoissa, huolimatta heidän jatkuvan kehityksensä
-täydellisestä eroavaisuudesta. Sankarillinen tunnepohja on kummallakin
-sama, samoin liikkeen laajakantoisuus, sama isänmaallinen mahtiponsi
-ja juhla-asenne, sama hieman suurieleinen paatos. Mutta Koidula on
-epäilemättä eheämpi ja yksisyisempi; Gustav Suitsin valoisan paatoksen
-alta kajahti sensijaan jo aikaisin skeptillisyyden sorasointu, joka oli
-tekevä hänen kehityksensä ja myöhemmän tuotantonsa niin monta vertaa
-nykyaikaisemmaksi. Mikä Koidulalle muodosti hänen koko runoutensa
-sisällön, oli Suitsille vain alkuaste.
-
-Suitsin synnynnäinen kumouksellisuus tuntuu Elon tulen runoudessa
-ehkä ennen kaikkea muodossa. Täytyy olla selvillä virolaisen
-laulurunouden siihenastisesta harmaudesta, sen runomitallisesta
-ja loppusoinnullisesta köyhyydestä, sen neljäsäkeisten jambi- tai
-trokeemittojen väsyttävyydestä, joilla Anna Haava tai K.E.
-Sööt täyttivät kokonaisia runovihkoja, tämän tyypillisen Buchder
-Lieder-runomitan, jonka vain Heinen nero ja hermot kykenivät
-yksitoikkoisuudesta pelastamaan. Kuinka yllättäviltä ja korvaa
-hiveleviltä täytyikään kaiken tämän jälkeen vaikuttaa Elon tulen
-rikkaitten, vaihtelevien ja virolaisessa runoudessa uusien
-runomittojen, täysien loppusointujen, kielen kalskeen ja laulavuuden!
-Virolaiselle kielelle ja runoudelle avautui aivan uusia kehitys- ja
-sointumahdollisuuksia; kieli soi, niinkuin se tähän asti vielä
-koskaan ei ollut soinut virolaisessa runossa. Se oli erinomaisen
-metallinen ja täsmällinen, mutta samalla kertaa kukkea kieli, yhtaikaa
-sekä vuolas että kiinteä. Muodollisessa ja kielellisessä suhteessa
-merkitsivät nämä runot täyttä vallankumousta; ne olivat käänteentekeviä
-kaikesta nuorekkuudestaan, epäkypsyydestään ja henkilökohtaisen
-elämyksen niukkuudesta huolimatta. Gustav Suitsin Elon tulesta ja
-vuotta myöhemmin ilmestyneistä V. Ridala-Grünthalin Lauluista alkaa
-virolaisessa runoudessa aivan uusi kehitysjakso.
-
-On hyvin vähän luultavaa, että se nuoriso, joka Gustav Suitsissa näki
-henkisen johtajansa, Elon tulen ilmestyessä vielä pystyi kuulemaan
-uutta, traagillista ja tummaa paatosta, joka jo tässä runokokoelmassa
-teki tuloaan. Ja kuitenkin on Elon tulen runoudessa olemassa
-ikäänkuin salattu tunnepohja, joka kuohutti esiin yhä tummempia,
-yhä traagillisempia sointuja. Gustav Suitsin kaksikymmenvuotiaissa
-mailmanparantaja-aivoissa iti jo kesken sotaista innostusta uupumuksen
-ja kaikenepäilyn itu. Hänen komean _Kirous_-runonsa säkeistä, täynnä
-ylimielisyyttä ja uhmaa, kuuluu tämä uusi, _musta_ paatos:
-
-    Te maan päällä makaajat,
-    suistukaa surman yöhön,
-    te nurmen alla nukkujat,
-    herätkää, herätkää työhön!
-
-    Pudottaa lehtensä elämän puu,
-    kauhean kiron on maassa valta,
-    elävät elämää kammoksuu,
-    noustava miesten on mannun alta.
-    -- -- --
-    Vaan kirotut elävät ja kuolleet;
-
-_Hautuumaan laulussa_ sensijaan, joka on kuin rajapyykkinä Suitsin
-nuoruuden ja myöhemmän runouden välillä, on hänellä vielä kyllin
-voimaa peittää heräävä katkeruutensa ja alkava pettymyksensä
-vallankumoukselliseen uhkanäkyyn. Runon läpi kulkee jo kuoleman
-viima. Lehdet lankeevat, miehet samoin, haudatuista unelmista on
-saatu maahanpanijaistodistukset. Mutta runoilija ei ole suinkaan
-vielä antautunut, ei kohtalolle eikä tuulille, hän tuntee itsensä yhä
-rajuilmojen käskijäksi:
-
-    Ja elu saavad
-    ka surnuluud,
-    ja vabisevad
-    ka vanad puud.
-
-    Ja jumalate nool
-    käib patuste põue
-    ja kõmiseb kõue
-    siis marude hool.
-
-(Ja elon saavat myös kuolleet luut, ja vapisevat myös vanhat puut.
-
-Ja jumalain nuoli sattuu syntisten poveen ja jylisee pitkäinen
-rajumyrskyn voimalla.)
-
-Vanhassa Kreikassa lähetettiin viestit sytyttämällä vuorien
-harjanteille tulet toisensa jälkeen. Viron runoudessa kulkee vapauden
-viesti Koidulan ja Gustav Suitsin nuoruuden merkkitulia pitkin.
-
-
-3.
-
-Levertin on kerran lausunut kauniit ja todet sanansa pohjoismaisesta
-"nuorukaisijän tulesta", lyhytikäisestä liekistä, jonka polttoaineksena
-on itse nuoruuden henkinen ja ruumiillinen elinvoima, mutta jonka palo
-ei kestä yli määrätyn ikäkauden.
-
-Gustav Suitsin ensimäisen nuoruuden "elon tuli" on epäilemättä suureksi
-osaksi ollut juuri pohjoismaisten huomentulien heimoa.
-
-On henkisiä murroksia, terveitä ja luonnollisia, kuten kaiken elollisen
-kasvu, joissa ei särjy mitään muuta, kuin uutta kehitysmuotoa estävä
-verho. On väkivaltaisia, tuskallisia taitteita, jotka eivät tapahdu
-yksinomaan älyssä tai yksinomaan tunteessa, vaan uloittuvat kaikkiin
-sielunkykyihin, tahdosta alkaen, ja joissa ei ole kysymyksessä vähempää
-kuin yksilön joko -- tahi.
-
-Gustav Suits joutui jakamaan sukupolvensa kohtalon. Taantumus
-oli kohtaava häntä henkilökohtaisesti, kuten niin useita hänen
-aatetovereistaan, ei tosin niin ankarassa muodossa kuin esim.
-Friedebert Tuglasta, mutta kuitenkin kyllin tuntuvasti vaikuttaakseen
-perinpohjaisesti hänen ulkonaisiin olosuhteisiinsa. Voimatta
-kumouksellisesta mielialastaan epäiltynä saada vakinaista tointa
-kotimaassaan, hän oli pakoitettu yhä edelleen jäämään Suomeen;
-hänestä tuli muuan niitä puoliksi pakollisia, puoliksi vapaaehtoisia
-maanpakolaisia, joita vuoden 1905 vallankumousta seurannut taantumus on
-siroittanut kaikkiin Euroopan maihin.
-
-Epäilemättä on hän myöskin sisäisesti saanut läpikäydä kaikki
-tämän taantumuksen kärsimysasteet. On jotain, mikä on henkisesti
-murhaavampaa, kuin äkilliset kohtalon iskut: jatkuva, pakollinen
-masennustila, sama, jota Suits eräässä kirjoituksessaan nimittää
-"viimeisten vuosiensa vaikeimmaksi viholliseksi, _paineen hengeksi"_.
-
-Tämän tukehduttavan paineen hengen alaiseksi joutui Suits
-vuosikausiksi. Hän kirjoittaa:
-
-"Ihmiselle on ominaista kadottaa iloinen elämäntuntonsa ja itseuskonsa,
-kun hän ei enää voi asettua sopusointuun ympäristönsä kanssa. Sen
-tuskan olen tuntenut."
-
-Suits ei voinut enää asettua sopusointuun ympäristönsä kanssa. Ei
-lähimmän ympäristönsä, joka tuli pysymään hänelle enemmän tai vähemmän
-vieraana. Mutta ei myöskään etäisemmän, varsinaisen ympäristönsä,
-joka ei lakannut herättämästä hänessä herkeämättömiä pettymyksen,
-lamaannuksen ja vastarinnan tunteita.
-
-Erittäin tuskallinen näyttää hänelle olleen juuri tämä irtauminen
-nuoruutensa isänmaalliskansallisesta kannasta. Sitä tarkoittavat kai
-rivit, jotka hän _Sihid ja vaated_ (Päämääriä ja näköaloja) kirjansa
-ensimäisessä yhteiskunnallisessa tunnustuskirjoituksessa _Kaks
-ilmavaadet_ (Kaksi mailmankatsomusta) kirjoittaa, kirjoituksessa, jossa
-hän muuten yrittää luoda eräänlaista hieman väkinäistä yhteensovitusta
-individualistis-esteettisen ja sosialistisen mailmankatsomuksen
-välillä. "Te, jotka näitä rivejä luette: varmaan muistanee moni
-teistäkin raskaat hetket, jolloin ensimäiset suuret epäilyt sydämeen
-sattuivat, tunkeutuen ihmisen salaisimpiin, kalleimpiin aarteisiin;
-varmaan muistanee monikin teistä pimeät, unettomat yöt, jolloin
-oli tuskassa kamppailtava itsensä kanssa, -- järjen armottoman
-tuomioistuimen edessä. Vaikka järki tuomitsikin kylmästi ja ankarasti,
-sydän ei sittenkään hennonut vielä erota, yhä vielä se itkien hyvästeli
-ja horjui kahden vaiheilla". Jatkuva välimatka on vähitellen ehtinyt
-muuttaa hänen suhtautumisensa kotimaahansa ja sen sekä suuriin
-että pieniin ilmiöihin; hän näkee ne aivan toisessa ja epäilemättä
-todellisemmassa mittakaavassa. Hänen älynsä, joka pitkällisestä
-paineesta vuosien kuluessa kehittyy yhä arvostelevammaksi, saa näistä
-oloista, joitten kierous ja ahtaus hänelle nyt vasta täysin selviää,
-alituisen aiheen sappeen ja satiiriin.
-
-Hänen tunnesävyssään tapahtuu yhtä perinpohjainen muutos; sen pohjaväri
-vaihtuu, ehkä ainaiseksi, joka tapauksessa pitkiksi ajoiksi; siihen
-ilmestyy ärtyisyyttä ja katkeruutta, taipumusta pessimismiin ja
-traagillisiin mielialoihin, parhaimmassa tapauksessa syvään ja liian
-varhaiseen talttumukseen.
-
-On mahdollisesti vielä toisia, puhtaasti persoonallisia ja sisäisiä
-syitä katkeruuteen ja särkyneisyyteen, joka tästä lähin tuntuu
-Suitsin runoudessa. Suits joutui samaan velvoittavaan asemaan, mihin
-kaikki erittäin varhaiskypsät kyvyt: heidän ensimäiset saavutuksensa
-jännittävät yleisön odotuksen ylen korkealle, heitä painaa alusta
-alkaen juuri tämän yleisen ja kärsimättömän odotuksen taakka, ympäröi
-joka puolelta toiveitten ja vaatimusten pingoittuneisuus.
-
-Eikä vain yleisön odotus painosta heitä, vaan ehkä vielä enemmän heidän
-oma odotuksensa. Heidän tragiikkansa syntyy juuri siitä, etteivät
-he saa kehittyä rauhassa, vaan tuntevat itsensä pakoitetuksi, millä
-hinnalla hyvänsä, maksamaan velkansa omalle ja yleiselle odotukselle.
-
-Syntyy pettymys, sekä itseensä että ulkonaisiin olosuhteisiin nähden.
-Joh. Aavik kirjoittaa Suitsin kehityksestä: "Ei syntynyt ristiriita
-ainoastaan yleisön odotuksen ja sen muodostaman mielikuvituksellisen
-Suitsin ja todellisen Suitsin välillä, vaan hänen omien alkuperäisten
-nuoruusnäköalojensa ja myöhempien olosuhteittensa välillä. -- Kävi
-selville, että hän jaksoi ottaa elämältä vähemmän, kuin oli luullut
-olevansa oikeutettu saamaan. Ja siinä onkin hänen katkeruutensa ja
-traagillisuutensa pääsyy."
-
-Gustav Suitsin ensimäisen ja toisen runokokoelman, _Tuulemaan_, välillä
-on seitsemän vuotta.
-
-Seitsemän vuotta on pitkä aika, kehityksen aiooneja mahduttava. Jos
-ruumiimme kudokset seitsemän vuoden kuluessa ehtivät vähäisintäkin
-solua myöten uudistua, miksikä ei voisi henkisen kudoksemme käydä
-samoin? Elon tulen ja Tuulimaan välille on mahtunut kokonainen
-runoilijanuoruus.
-
-Kokoelma alkaa runolla _Tuulihauta_:
-
-    Ma muuttunutta laulua laulan,
-    alla taivaankannen tummentuvan,
-    ma muuttelevaa laulua laulan,
-    alla tuulten, ajan ummehtuvan,
-    kiersi kiertonsa vuosien kerinpuu,
-    soinnut, välkkeet tuulehen hautaantuu.
-
-    Älä lauluani kauneinta kysy,
-    sanaa, sointua saanut se ei,
-    ihanintani ilman teiltä kysy,
-    pois haihtui, ohi tuuli sen vei,
-    tuulen tuiskeesta hetken kuin sävel soi,
-    harva Tuulimaan siemen heilimän toi.
-
-    Liekkö suojatta ollut se liioin,
-    tasangolla tuulikansan maan,
-    mua viehtikö vaellus liioin,
-    tasavallassa tuulien maan?
-    En ma tiedä, kastan kukkaa, näen paadet vaan
-    ja tuhlattujen tuntien hautuumaan.
-
-Runoilija valittaa koillistuulien niittäneen hänen nuoruutensa, hänen
-innostuksensa on juossut hietaan. Hän on nähnyt vapauden vaot lokaan
-tallattuina ja tuntenut voimattomuuden kaamean tuskan, sateet ovat
-sammuttaneet hänen uhrisavunsa. Hän on luopunut kunnianhimoisista
-unelmistaan kirjoittaa kerran nimensä jälkimailman muistiin kuin
-kallioseinämään, hän ei tunne enää olevansa kutsuttu johtamaan
-"tulipatsaana luvattuun maahan", hän tyytyy katselemaan laineitten
-leikkiä ja painamaan jalan häviävän jäljen niitten huuhtomaan hietaan.
-(Tuulimaa I, II, Saarenmaan rannalla II.)
-
-Hän ei näe enää "alppeja keskellä lakeuksia". Ei ole enää minkäänlaista
-mielikuvituksellista Suur-Eestiä pilventakuisine tulevaisuusunelmineen,
-on vain viljeltäväksi annettu "tuulinen maa", jota ei mikään runouden
-mahti muuta viinamäeksi, on vain virolainen suomaisema, myötäkärsivin
-silmin nähty ja tuskalla tunnettu. On vain maa, jonka yllä lepää
-raskaana paineen henki, jonka kuuvalottomasta yöstä kaikuu kuin
-murhattavan avunhuutoja ja itkua, maa, joka ei koskaan ole kasvattava
-laakeriseppeltä laulajalle. Ja kuitenkin, kuten A.H. Tammsaare
-kirjoittaa Suitsin runoudesta: "hänen isänmaansa on meidänkin
-isänmaamme, siitä tunteesta ei pääse irti. Voimme olla murheellisia,
-voimme surkutella, että meillä on tällainen isänmaa, mutta kuitenkin
-tunnemme, siinä on jotain, mikä meidät sitoo: sadattelussakin värähtää
-voittamaton hellyys". Tuulimaan runot ovat aivan toisella lailla
-isänmaallisia runoja kuin Elon tulen. Poissa on ohjelmaparaati,
-poissa tilapäisrunon mahtaileva juhlallisuus. Ja epäilemättä Gustav
-Suits pääsee monta vertaa lähemmäksi rotunsa paineenalaista psyykeä
-sellaisissa runoissa, kuten morituritunteen täyttämä _Laulu Eestistä,
-Painajainen_ tai _Meidänaikuinen satu_, kuin ensimäisen nuoruutensa
-agitatorisessa nousussa.
-
-        LAULU EESTISTÄ.
-
-    Aikakirjat kuin kirojen luku,
-    maahan tallattu, matala suku,
-    käyrät, kumarat vaivaiskoivut,
-    juurineen, juuritta hetteessä rämeen.
-    Se on Eesti.
-
-    Kukapa suot nämä kuivaa kerran?
-    Heilimöi nuoruus vain hetken verran,
-    ruostuu tekojen kirkas teräs,
-    raskaina iskevät hallayön ruoskat,
-    Eestissä ollaan.
-
-    Kenenpä nauru raikasna soisi?
-    Murheet ken riemuksi muuttaa voisi?
-    Kuormasta kyyryssä huokaa elo,
-    kohdalla Murheenalhon kylän,
-    Eestin elo.
-
-    Vaivaispajujen, petäjäin kehto!
-    Toisin lehajaa tammilehto,
-    toisin etelän taivaan alla
-    viinirinteillä raikuu runo.
-    Eestissä sataa
-
-    ruosteista sumua alati, aina,
-    eipä laulajan päähän paina
-    laakerinlehväistä seppeltä kukaan.
-    Kova on kohtalo syntyä tänne
-    laulajaks Eestin.
-
-    Laulamme, tuntien varhaisen tuhon,
-    kirottuin soitten kuolemanuhon,
-    mistä on unelma kuolemanlasten?
-    Päivästä kauniista, kirkkaammasta,
-    päivästä Eestin.
-
-Tai _Meidänaikainen satu_:
-
-    Läpi lumen tiemme kulki,
-    tumman taivaan pilvet sulki.
-
-    Mikä siintää halki yön?
-    ne on kodin metsäsalot,
-    metsän takaa tutut talot,
-    uni jälkeen päivätyön.
-
-    Tuulen henki havahti.
-    Kuulkaa, mikä yöstä räikkyi,
-    talven vaitiolo säikkyi,
-    sydämessä vavahti.
-
-    Kuka itkee, lohduton?
-    Monin kerroin huuto kaikuu,
-    yli kotirajan raikuu,
-    satu synkeä se on.
-
-    Sydämessä värähti,
-    läpi luun ja lihan tuikkas,
-    joku mustaan yöhön huikkas,
-    joka nauruun pärähti.
-
-    Kauan älä kuuntele,
-    tuska tukahduttaa rintaa,
-    oman maasi poljet pintaa,
-    oma kotis onpi se!
-
-    Läpi lumen tiemme kulki,
-    tumman taivaan pilvet sulki.
-
-Näihin virolaisiin maisemiin kuuluu myös _Suosyväreillä:_
-
-    Täynnänsä syvärejä soitten syli.
-    Niist' ammottaako vesi, ruosteinen, kieletön,
-    vai tuijottaako tuska, niin musta, mieletön?
-    Täynnänsä syvärejä soitten syli.
-
-    Vedestä kohoo kuplat hopeaiset.
-    Oi soitten kaihot, salaunelmat,
-    Oi tuulentuvat, tyhjyytehen raukeevat!
-    Vedestä kohoo kuplat hopeaiset.
-
-    On vaivaiskoivut maata matavaiset,
-    syvällä juuret piilee vuossatain menneitten,
-    ja jalan alla väijyy suon pinta liejuinen,
-    On vaivaiskoivut maata matavaiset.
-
-    Tuhannet sääsket survoo soitten yli.
-    Kasvoihin, suuhun sinkoo, verehen imeytyy,
-    tahtohon takertuupi, sydämeen kätkeyy.
-    Tuhannet sääsket survoo soitten yli.
-
-Näissä runoissa on vielä siellä täällä paatoksen kaikua, mutta kuin
-jääkannen alta. Se kumpuaa erille raskaasti, omasta, kansallisesta ja
-yleisinhimillisestä traagillisuuden tunnosta. Ja koko kuva on tuiki
-toinen kuin Elon tulen pronssinen profiili: jännityksestään lauenneet
-piirteet, ikäänkuin äsken kestetyn sielullisen taudin kaventamat.
-
-On kuin ei ottaisi runoilijan hengen uusi sisällys hetkeksi mahtuakseen
-hänen runoutensa entisiin puhtaisiin ääriviivoihin. Tulee levoton,
-epämääräinen sävy, joka lyhyeksi aikaa särkee säännölliset muodot
-lainehtivaisuutensa, ylitsevuotavaisuutensa takia, kuten kohoava
-vesihöyry, joka ei pysy maljassa, mihin vesi mahtui. Tulevat uudet
-tunnelmat, värinässään tuskin kiinnipideltävät. Kiinteät muodot, lujaan
-iskevät lauseet käyvät tuokioksi runoilijalle liian raskaiksi, hän
-poistaa ne turhana painolastina.
-
-Silloin syntyy sellainen runo kuin _Värisevien haapojen alla_. Tässä
-runossa, joka ankarasti otettuna jo oikeastaan on rytmillistä proosaa,
-vers libren vapaudella käsiteltyä, tuntuu ihmeellinen sulautuminen
-kosmokseen, heimoustunne luontoa kohtaan, veren siteitä vahvempi,
-ihmisen yksinäisyys, jolle puut ovat veljiä ja sisaria, jonka sielu,
-liian arka, liian herkkä ympäristölleen avautuakseen, toivoo voivansa
-haihtua haapain värinään:
-
-    Ma kuljen värisevien haapojen alla,
-    ma kuljen ja mietin, hurmiosta hiljaa,
-    uupunut lukemasta kuuluisia unelmia.
-
-    Päivän kaukaisten metsien paloon sagapunaisena painuvan
-    näen poloisin, palavin silmin,
-    tyyntyvät hengähdykset ehtootuulen
-    latvoissa haapain.
-
-    Yli niitetyn luhdan myöhäiset huout Tuulimaan
-    aik'ajoin haapojen latvoja liikauttavat,
-    yli niitetyn luhdan illan raukeudessa heinälliset
-    kotiin kulkevi riippukoivujen kesken.
-
-    Henki hauraan ruumiin, koskettama Tuulimaan kaukaisuuden,
-    kaltaisellensa ilmaista itsensä halajaisi,
-    teitä tervehdin haavat, te siskot, te veljet!
-
-    Ma kuljen värisevien haapojen alla,
-    mykkänä, totisna, maanpakolaisen askelin.
-
-    Minut värinäänne ottakaatte, haavat!
-
-
-4.
-
-Suitsin temperamentti, taiteilijaenergia, ei ole tuhlaava, vaan
-päinvastoin säästeliäs. Se ei ilmaannu tunteen vuolaana rikkautena,
-runoajatusten yltäkylläisyytenä, se ei ole vähimmässäkään määrin
-antelias. Suitsilta puuttuu oikeastaan ominaisuus, joka monen
-mielestä on aito runoilijan tärkein tunnus, runoilun helppous. Hänen
-tuotteliaisuutensa on ylen niukka, eikä ole mitään syytä odottaa uutta
-runokokoelmaa, ennenkuin uusi seitsenvuotiskausi on ohitse. "Köyhä
-on peltoni sarka", kuten hän itse Tuulimaassaan sanoo. Runoajatukset
-näyttävät kiteytyvän hänellä hitaasti, koko henkinen kehityskulku, jota
-runon synty edellyttää, on hänellä pitkällinen.
-
-Hänen temperamenttinsa on ennenkaikkea padottua voimaa. Sen liikunta
-on hillitty, ikäänkuin purkautumishetkenään pidätetty, sanoihin
-pääsee siitä vain sähköinen värinä. Suitsin runosanonta on sentakia
-usein äärimmäisen puristettua, miltei typistettyä, sen täsmällisyys
-on niin suuri, että se joskus on vaarassa vaikuttaa kuivalta. Mutta
-kuten muuan virolainen arvostelija siitä aivan oikein huomauttaa:
-grand vin extra sec! Näillä usein niin lyhyillä, kytketyn tunteen
-kyllästämillä säkeillä on usein harvinaisen mieleeniskeytyvä voima,
-ehkä juuri tahallisen tarmonsäästön takia. Ne ovat erinomaisen
-lakoonista runoutta, niitten asenteessa on luontaista juhlallisuutta,
-grandezzaa. Ja omituista on havaita: samalla kun Suitsin suorasanainen
-lause viime aikoina muuttuu yhä pitemmäksi, yhä monimutkaisemmaksi,
-pää- ja sivulauseitten kiemurtelevaksi kuvioksi, -- ikäänkuin hänellä
-olisi esikuvana jonkun latinalaisen kaunopuhujan lause! -- muuttuu
-hänen runonsa yhä täsmällisemmäksi ja lyhyemmäksi. Totta kyllä, samalla
-myös raskaammaksi; on kuin kasvaisi kasvamistaan hänen säkeittensä
-ominaispaino, ne ovat yhä raskaampaa metallia.
-
-Se on erittäin maskuliinia runoutta, huippuhetkinään sublimia ja
-ylevää, mutta vain aniharvoin lämmintä. Suitsin sisäiset taistelut
-muuttuvat taiteeksi vasta talttumuksen asteella, tuskaa tuottava hermo
-ei milloinkaan ole paljaana näissä metalliverhoisissa runoissa, joissa
-ei tapaa epätoivon purkauksia eikä epämiehekästä heikkoutta. Sitä
-yllättävämmältä vaikuttaa Suitsin runoudessa tunteen terässuojuksen
-joskus tapahtuva murtuminen. Aivan yksinäinen on siinä suhteessa
-ihana _Kerkokell_ (Kirkonkello), runoilijan äitivainajan muistolle
-omistettu. Suuri yksinkertaisuus, primitiivit, hellyttävät soinnut,
-tarttolainen, pehmeän lapsellinen murre, joka valaa yli koko runon
-naivin liikuttavaisuuden, -- miten unohtumaton onkaan tämä kuva
-talonpoikaisäidistä, joka kotipihalla katkoo ohdakkeita ja kantaa
-olallaan vesisankoa, jonka käsiä "koira ja lehmä nuoleskelevat", ja
-joka turhaan odottaa "tuulien ja pilvien" teitä kulkevaa poikaansa,
-kunnes laudoilla lepää. Tämän virolaisen mater dolorosan kuvan paikka
-on taiteilijaäitien muotokuvasarjassa.
-
-Virolainen lyriikka on Koidulan ajoista asti ollut erinomaisen köyhää
-rakkausrunoista, Anna Haavan runoutta lukuunottamatta. Koidulan
-vestaaliolemus ja sankarillinen lyriikka ei sallinut isänmaantunteen
-rinnalla muita jumalia. Anna Haavan runous on tosin yksinomaan
-rakkautta, mutta rakkautta, joka on kuin enkelien tai lasten, ja jonka
-koko olemus mahtuu yhteen ainoaan sanaan: kaipaus. Eräs virolaisen
-sielunelämän parhaita tuntijoita huomautti kerran, juuri virolaisen
-kirjallisuuden sukupuolettomasta sävystä puhuessaan, koko virolaisen
-rodun eroottisesta kehittymättömyydestä. Joko on hänen määritelmänsä
-ollut väärä, tai on virolainen rotu osoittanut harvinaisen nopeaa
-kehityskykyä: joka tapauksessa on sensualismin kuuma viima, joka kulkee
-läpi viime päivien virolaisen lyriikan, ja niin täysverinen la grande
-amoureuse-tyyppi kuin runoilijatar Marie Under, ollut omiaan kumoamaan
-kaikki ennakkoväitteet.
-
-Suitsin runoudessa on erotiikalla samoin hyvin syrjäinen asema. On
-ehkä viisi, kuusi runoa hänen myöhemmässä kokoelmassaan, joita syyllä
-voisi nimittää rakkausrunoiksi, ei enempää. Mutta niitten joukossa on
-muutamia hänen kauneimpiaan, kuten pohjoismaisen kuulas _Inspiratsio_:
-
-    Niin hyvää, ihmeellistä, ihanaa!
-
-    syliisi pääni tahdon painaltaa,
-    helinää kuulla hiljaa hivelevän äänes,
-    taas lapsen lailla hyvä, hurskas olla.
-
-    Ah, kuinka heltyi, suli sieluni!
-
-    Jos ääni hiljainen tuo etsis, kutsuisi,
-    niin kuulisin sen maitten, merten, myrskyn halki,
-    maan ääriin harhailleenakin taas luokses kiiruhtaisin.
-
-    Oi, mistä ympärilläin valo ylhäinen?
-
-    Ma katson kahden silmän säteesen,
-    kaks silmää kaukomieltä mulle hellään hymyy,
-    en unhoittaa voi niitä, katsetta pois koskaan kääntää.
-
-    Ei sulkea voi niitä surmakaan,
-
-    ja tyhjä vaikk' ois elonvainioni vaan,
-    ja sammuis vitkaan laulun liekit kaikki,
-    laulusta tästä läpi yönkin loistais silmäs.
-
-Paljon sensualistisempi tuntu kuin Inspiratsion madonnanpalvonnan
-hartaudessa on molempien _Ruusuelegiojen_ kesähelteessä. Mutta sekin
-on erinomaisen henkevöitynyttä aistillisuutta, rakkautta "toiselta
-rannalta", kuten runossa _Ootamatused_ (Yllätyksiä), läpeensä
-sielullistettua erotiikkaa, josta Suits turhaan yrittää varsinaisen
-karkeamman ja rehevämmän sensualismin mailmaan.
-
-Satiiriin on Suitsilla selvä taipumus, hänessä on hiukka tätä runouden
-älyllistä ryytiä, kirvelevää turkinpippuria, ensi aikeistaan asti.
-Jo Elon tulessa oli pari satiirista runoa, Tyhmä uni ja Mielettömän
-laulu; paljoa paikallisempia ovat sensijaan Tuulimaan satiiriset
-runot. Viron olot ovat olleet ja ovat jo itsessään kuin suuri satiiri,
-ihmisten ja jumalain kiusaksi luotu, ne sopisivat melkein sellaisinaan
-satiirin kierokuvastimeen. Suitsilla on satiirikon uhma, hyökkäyshalu
-ja älyllinen ilo, mutta hänen satiiriltaan puuttuu toistaiseksi vielä
-väljyyttä ja välttämätöntä ylemmyyttä.
-
-_Tuulimaassa_ on Suitsin synnynnäinen muotoaisti jo kehitetty
-taituruuteen. Suitsilla on runsaasti sana- ja kuvakekseliäisyyttä,
-hänellä on käänteitä, joilla on yllätyksen, odottamattomuuden
-viehätys. Runossa Värisevien haapojen alla esiintyy esim. sana
-_saga_punainen. Miksikä ei yhtähyvin sadunpunainen, tarunpunainen?
-Mutta juuri tämä outo, muukalainen sana keskellä virolaista tekstiä,
-virolaista maisemaa, vaikuttaa kuin tahallinen kauneuspilkku: se
-kerää huomion itseensä ja samalla koko runon maanpakolaisuuden ja
-orpouden tunnelmaan, herättäen mielikuvan jostain kaukaisesta ja
-tuntemattomasta. Ja samantapainen, vastustamaton sanasuggestio
-on ainakin Saarenmaan tuntijoille runossa Saarenmaan rannalla II
-Hundvanniemen nimityksellä, autioimman ja asumattomimman niemen koko
-Saarenmaalla, jossa mailma näyttää loppuvan mereen ja yksinäisyyteen.
-On kuten Suits sanoilla: "Ma Hundvanniemelle päädyn kai", tekisi
-yhdellä kertaa tiliä koko elollisen elämän kanssa ja astuisi yli
-henkisen kuoleman Rubikonin, niin tyhjän autiolta kajahtaa tämä yksi
-ainoa sana.
-
-Ei ole muuten aina helppoa eritellä Suitsin runouden tehoa; se jää
-loppujen lopultakin runoilijan omaksi salaisuudeksi. Mitenkä selittää
-esim. sellaisen runon vaikutusta kuin _Sapine kuu?_ Se ei ole
-kokonaisuudessaan suinkaan virheetön, siinä riippuu turhina hetaleina
-kertosäkeitä, jotka vain häiritsevät pääsäkeistöjen yksinkertaista,
-tyhjää kaameutta. Vain viisi lyhyttä säettä kussakin säkeistössä,
-sapenkeltaisena kangastava kuu, joka hopeoi pihan, vain yksinäinen
-yöhön ulvova koira, vain maantienviertä varjostava puu. Mutta miten
-sumuntiheäksi kasvaakaan säe povea painavasta mailmantuskasta:
-
-    Sapine viirastub kuu,
-    tinedaks hõbetab õue,
-    varjutab tee ääri puu,
-    maailma mure me põue,
-    koer hulub huu, hulub huu!
-
-Sen vaikutus on sanomattoman yksinäinen, keskiöinen ja lohduton.
-
-On jo ollut puhetta Suitsin temperamentin rytmillisestä kuviosta.
-On olemassa tieteellinen kone, sfygmografi, valtimonmittaaja, joka
-erityisen laitteen avulla piirtää paperille valtimon kiihkeämpää tai
-tasaisempaa lyöntiä vastaavan laineviivan. Tämä laineviiva on Suitsin
-runoudessa erittäin vaihteleva. Tanssiaskelten kevyttä poljentoa
-on kauniissa runossa _Eräälle lapselle_, ikäänkuin läikähtelevää
-auringonkiloa:
-
-    Nyt karkeloon, te kevytkenkä jalat,
-    nyt karkeloon!
-    avoinna olkoon kaikki leikkialat,
-    tie aurinkoon!
-
-Kuinka raskailta ja laahustavilta kuuluvat lumessa kahlaavat askeleet
-_Meidänaikaisen sadun_ ensimäisissä trokeesäkeissä:
-
-    Astusime läbi lume,
-    pilves oli taivas tume.
-
-Kiertelevä, paikallaan pyörivä, on tämä rytmillinen valtimoviiva
-sensijaan _Tuulihaudan_ levottomissa, näköjään epäsäännöllisissä
-poljennoissa, joita ikäänkuin tuulispää lennättää.
-
-Tuskin minkään runoilijanuoruuden ympärillä Virossa on, kuten
-sanottu, ollut niin toiveilla sähköitetty ilmasto, kuin juuri Gustav
-Suitsin. Hetken aikaa hän näytti ruumiillistuttavan oman polvensa
-nuorison kauimmas kantavat pyyteet; todellisuudessa hän on samoin
-ruumiillistuttanut saman nuorison pettymyksen. Voi arvioida hänen
-kehityskulkuaan miten hyvänsä: missään tapauksessa se ei ole vastannut
-alkua. Se on mennyt tuiki toiseen suuntaan, huolimatta kaikista
-ennustuksista ja toiveista, mennyt omaa ristiin, rastiin kulkevaa
-tietään, kuten runoilija itse sen runossaan _Ristiin, rastiin_
-tunnustaa, "ei läinud kuhu kästi, teed viinud risti rästi". Virolla
-on epäilemättä paraikaa toinen Gustav Suits, kuin mitä puolitoista
-vuosikymmentä takaperin olisi voinut odottaa.
-
-Mutta ne, jotka luulevat Suitsin elon tulen loppuunpalaneen, erehtyvät
-epäilemättä, äkilliset palot, yllätykselliset liekit kuuluvat yhä
-odottamattomuuksiin, joita Suitsin vastainen runoilijakehitys voi
-tarjota Hän ei vielä suinkaan ole sanonut kypsyneen miehuutensa
-sanaa. Turhaa sensijaan on kai milloinkaan odottaa Suitsilta suurta,
-vuolasta tuotteliaisuutta. Niin, on hyvin mahdollista, että hänen
-tuleva tuotantonsa tulee yhä enemmän suuntautumaan estetiikan ja
-kirjallisuushistorian alalle, ja hänen runonsa muuttumaan yhä
-harvinaisemmaksi, mutta samalla yhä jalometallisemmaksi. Eikä puutu
-sekään mahdollisuus, että valtiollinen elämä ehtisi kokonaan hänet
-anastaa, varsinkin ajankohtina, jolloin valtiollinen ajatuskin voi
-olla siivekäs runo, ja runollinen näky valtiollinen ohjelma, kuten
-Suitsin viimeinen ehdoitus Viron-Suomen reaaliunionista, kahden kerran
-yhtenä eläneen heimon uudestaanyhdistämisestä, Suomen sillasta,
-todellisemmasta kuin taivaankaari, minä se kansanrunossa esiintyy.
-
-Suitsin elon tulelta on epäilemättä puuttunut tarpeellinen happimäärä.
-Mutta joka tapauksessa on Gustav Suits Viron eurooppalaisimpia henkiä,
-kasvanut yli kotoisen ahtauden kansainvälisiin näköaloihin.
-
-
-
-
-V. RIDALA (GRÜNTHAL)
-
-
-Synt. v. 1885 Muhun saarella Liivinmaalla. Harjoittanut
-kielitieteellisiä opintoja Helsingin yliopistossa, suorittanut fil.
-kandidaattitutkinnon v. 1909. Vuodesta 1910 alkaen viron kielen
-opettajana Tarton virolaisessa tyttölukiossa. Teoksia: _Laulud_ v.
-1908, _Kauged rannad_ v. 1914, _Anna Haava_ v. 1914, _Ungru Krahv_ v.
-1915, _Merineitsit_ v. 1918, _Saarnak_ v. 1918.
-
-
-1.
-
-Ridalan asema Noor-Eestin kirjallisessa kumousliikkeessä on
-oikeanpuolinen sivusta; mutta oikeastaan hän on yhtä yksinäinen ja
-harvinainen ilmiö oman ryhmänsä keskuudessa kuin koko virolaisessa
-kirjallisuudessa.
-
-Paetessaan Realiteettia, romantikkojen vaarallisinta vihollista, Ridala
-ei päädy yhtä jäisille lakeuksille kuin Gustav Suits Tuulimaassaan eikä
-yhtä mielikuvituksellisiin maihin kuin ne, mitkä Friedebert Tuglasen
-levoton fantasia valloittaa. Ridalan runon maata ei ole merkitty
-millekään mielikuvituksen kartalle. Hän jää tavallaan todellisuuden
-pohjalle, mutta tämä todellisuus on kaukainen ja useimmille vieras.
-
-Riiasta sata meripenikulmaa koilliseen, Gotlannin itäpuolella, on
-virolainen saarikolmikko, Saarenmaa, Hiidenmaa, Muhumaa. On jotain
-näitten saarien sävyssä, kuivissa lakeuksissa ja hietasärkissä, niitten
-romanttisen sotaisissa aikakirjoissa ja vanhoissa multalinnoituksissa,
-koko niitten eristetyssä merentakaisuudessa, josta ei kerran
-tutustuttuaan hevillä vapaudu. Se on erinomaisen yksilöitynyttä ja
-suljettua kauneutta, kätkettyä karuun, luopääsemättömään luontoon,
-hiljaista ja diskreettiä. Vuosikausiksi syöpyvät unohtumattomiksi
-mieleen maantiet valkoisine kalkkikivitolppineen, tuulimyllyt
-kivijalustoillaan, kansallispukujen punainen ja oranssivärinen
-kirjavuus kivikirkkojen ympärillä, ja ennenkaikkea alati vaihteleva
-rannikko, hietarantoja kivikkorantoja, kaislarantoja, äkkijyrkkiä
-liuskakiviseinämiä, ruohoisia, myyrien asustamia luotoja ja
-vedenalaisia riuttoja.
-
-Näitten virolaisten saarien runoilija on Ridala.
-
-Hänen pakonsa on samalla palausta; hänellä on saarimaisemansa
-sekä veressä että aivoissa. Ridalan taide on kotiseututaidetta
-sanan varsinaisessa merkityksessä. Se ei ole mitään ylimalkaista
-maisemamaalausta, vaan tietyn meren, määrätyn rannikon, --
-paikallistettua siihen määrään, että voisi olettaa erikoista
-saaristolaiselle ominaista sulkeutuneisuutta maantieteellisen tarkassa
-taidepiirin rajoituksessa.
-
-Lyriikkansa mailman, jonka kansoittaa kymmenet erinimiset vesilinnut,
-mutta ei yksikään ihmisolento, Ridala tuntee juurta jaksain, ei kuten
-matkailija, vaan samalla perinpohjaisella tuntemuksella, tekisi mieli
-sanoa, asiallisuudella, millä sen tuntee rantakalastaja, luotsi
-tai kippari. Varsinaisessa lyriikassa hän pysyttelee enimmäkseen
-rannikolla, mutta hänen kertovan runoutensa näyttämö on aava meri.
-
-Hän tuntee kotisaariensa kasvullisuuden, niitten linnuston, jokaisen
-väritunnun, joka valon vaihdellessa syttyy ja sammuu näillä lakeilla
-vesijättömailla. Hän tuntee niitten luonnon kaikkina neljänä
-vuodenaikana, kaikkina vuorokauden aikoina, vaikka kevät ja kesä sekä
-ilta ovat ne ajat, joita hän suurimmalla antaumuksella kuvaa.
-
-Hän purjehtii vesiä ja istuskelee hietasärkällä kuin yksinäinen
-eränkävijä; koskaan eivät hänen silmänsä selitä ihmistä:
-
-    Vabana vaevast
-    kui kevade lind,
-    kesk ääretut merd ja ääretut taevast,
-    avar ja kaugemeelne on rind.
-
-(Vapaana vaivasta, kuten kevään lintu, keskellä rannatonta merta ja
-rannatonta taivasta, avara ja kaukomielinen on rinta.)
-
-Ridalan lyriikan maa on kuin mailma ennen ihmisen luomista. Ja jos
-joskus ihminen sattuu eksymään hänen yksinäisille rannoilleen, niin hän
-on vain kuin koristeellinen, mitättömän vähäinen osa häntä ympäröivästä
-luonnosta, kuten helteessä loikovat työmiehet runossa _Kaljudel_
-(Kallioilla), jossa kesäisen keskipäivän raukeus vähillä keinoin on
-saatu esille, luonnon "hiljainen hetki", jolloin sekä elollisen että
-elottoman luonnon jännitys hetkeksi näyttää lauenneen.
-
-Usein, hyvin usein, Ridalan maisema on vain yksinkertaisesti
-maisema, ei muuta, vailla kaikkea salattua vertauskuvallisuutta tai
-mietesisältöä. Se on yksinkertaisesti _nähty_, maalauksellisin,
-väreille herkin silmin, aivan samoin kuin sen näkee maalari kankaalle
-kiinnittäessään.
-
-Luonteenomainen, ei muodoltaan, vaan juuri maalaukselliselta
-näkemykseltään on pieni runo _Talvine õhtu_ (Talvi-ilta), Ridalan
-kaikkein varhaisemmalta kehityskaudelta, hiljainen, hillitty
-sanamaalaus, leppoisin vesivärein:
-
-    Yli tasangon tumman rauhan,
-    lumen sinisen, lauhan,
-    luo säteet sammuvan päivän
-    hohtavan häivän.
-
-    Yli lumen laakean, summan,
-    niin tyhjän ja tumman,
-    vain autio tie
-    yli virran vie.
-
-    Pajut ruskeat taipuu,
-    unen varjoon vaipuu,
-
-    tien päätä ei näy,
-    rata rekien käy,
-
-    läpi päivän palon,
-    kuun kelmeän valon,
-    pois kauas.
-
-Ridalan myöhemmässä runoudessa on paljon tämäntapaisia puhtaasti
-maalauksellisia runoja. Keskikesän täytelyyttä on sonetissa _Suvi_:
-
-    Nyt metsän varjo vaipuu kultaan kukkain,
-    hyväilyyn heinäin, kedon keinuntaan,
-    helähtää laulun helke yli maan
-    ja puitten, ruohoin, rantain, nurmen nukkain.
-
-    Ja hunajaansa huokuu kukkasarjat,
-    kuin kalliit, kukkuraiset maljakot,
-    ja kiihkon huumaa hehkuu kalliot,
-    kun varhain kertyy mahla, kypsyy marjat.
-
-    Niin tyyntä, seesteistä ja selkeää,
-    maa, metsät, meri, auvoss' auringon,
-    katveessa kaislarantain kimmeltää,
-
-    vain meripääskyin parvi lentoon jää,
-    suloa täynnä suven pilvet on,
-    ja taivaan laki laaja, rannaton.
-
-Taikka seuraava _Kevät_sarjaan kuuluva sonetti, muuan Ridalan
-autereisimpia, täynnä Millet'in tapaista Angelustunnelmaa,
-näkymättömien iltakellojen kaikua:
-
-    Päev veereb, hõhk lööb hämardama,
-    töö põllul lõpeb, koju läheb kari,
-    jääb vagusaks ja vaikseks künka hari,
-    ja loode taevas hõhkub eha kuma.
-
-    Ja läbi õhtu hõhu hääletuma,
-    all metsa pardas laiub sume vari,
-    ja kõrgel tõuseb üksik tähe sari,
-    vaid metsad jäävad laulust helahtuma,
-
-    kui jättes viimseid kiiri jumalaga
-    nüüd laulu räästad iluhõiskustega
-    veel helahtuvad võsametsa taga,
-
-    ja kaasiklinnud laulvad. Muu ei sega,
-    ei vaikust, rahu. Kõik on imevaga,
-    ja taevad helendavad tähtedega.
-
-    (Pois päivä vierii, ilma hämärtäypi,
-    jo päättyy peltotyö, käy kotiin karja,
-    niin hiljaiseksi häipyy mäen harja,
-    ja luoteen ilmat illan ruskoon käypi.
-
-    Valahtaa metsän reunaan varjo musta,
-    ja läpi illan hämyn hiipiväisen,
-    näet ylhäällä vain tähden yksinäisen,
-    mut metsät helkkyy lintuin laulelusta
-
-    Säteille päivän hyvästiä heittäin
-    soi laulurastaan sävel lehdon takaa
-    ja viserryksin nuoren viidan peittäin.
-
-    On illan rauba rikkomaton, pyhä.
-    Ei kuulu mitään. Kaikk' on vaiti, vakaa,
-    vain tähtitaivaat heloittavat yhä.)
-
-Juuri auringonlaskuaikaa kuvaa Ridala sammumattomalla mielenkiinnolla.
-Enemmän kuin kolmannes hänen kaikista maisemamaalauksistaan on
-iltatunnelmia, jollei puolet. Sekin on nähtävästi temperamenttikysymys.
-V.A. Koskenniemi viihtyy parhaiten öisten katulyhtyjen kellertävän
-himmeässä valossa, öisen kaupunkitaivaan alla. Ridalan temperamentti
-taas pääsee täysiin oikeuksiinsa näinä yön ja päivän välisinä
-hämyhetkinä, "sinisenä tuntina", kuten Rossetti nimittää auringonlaskun
-jälkeistä hetkeä, jolloin vastaiselta taivaanrannalta sininen väri
-taas hitaasti alkaa tulvia yli taivaan. Se on luonnon jokailtainen
-hyvästijättöhetki, täynnä heltymystä ja alistumista, ja erinlainen
-eri vuodenaikoina, talvella raskas ja murheellinen, kesällä värien
-tulipaloista karnevaalia juhliva.
-
-Ridala on kuvannut sitä kaikkina vuodenaikoina, mutta enimmän hänen
-sisintä temperamenttiaan on sentään keväisissä iltatunnelmissa,
-särkyviä, kuten laineissa kuun kuviot. Sellainen on Kevätsarjan
-viimeinen sonetti:
-
-    Jo joutui kevät. Länteen rusko vajoo,
-    vain itätaivaan täyttää hohde kuun,
-    ja hopeoittaa veden, pensaat, puun,
-    kuin kangastuksiks kaukaisuudet hajoo.
-
-    Kuu ehtootähden kuultohonsa peittää
-    ja taivaan holvein takaa loiston luo,
-    ja lahden suuhun syttyy värivuo,
-    kun kiekot hopeiset kuu veteen heittää
-
-    Niin herkät värit, välke vetten pinnan,
-    ja kuulto iltataivaan ihmeellinen,
-    vain kaupugista tulten harva tuike,
-
-    ja vetten yllä herkeemätön huike.
-    Oi hellyys heilimöivä tyynen rinnan
-    ja pohjattuutta poven, sielun sinen!
-
-Sellainen on myös Luitel (Hietasärkällä):
-
-    Painuu lännen maille päivä, punainen kuin veri
-    yksin särkän somerolle jään,
-    kauempana kevään sinertävän tumma meri
-    sammuu kohisevaan ikävään.
-
-    Yli luotoin, illan kultaa kuultavien,
-    kiitää ulapalle kirkuen
-    lokit, myrskylinnut läpi ilmain hämärien,
-    yli illan vetten varjoisten.
-
-    Niinkuin päivää pakenevaa lännen mailla
-    tavoittaapi purje kalpea,
-    velloo mieli, vaahtoavan öisen laineen lailla,
-    kauas, täynnä tummaa kaihoa.
-
-Ja vihdoin tummavärinen Luiged (Joutsenet), Ridalan ehkä kaunein
-sonetti, jossa syvä tunnelma särkee puhtaan maalauksellisuuden rajat:
-
-    Jo kylmään kevätusvaan päivä raukee
-    kuin uppois ulapat ja taivas, maa,
-    vain metsää, kiviaitaa aavistaa,
-    yön autius kun yli maitten aukee.
-
-    Ja on kuin kuuluis lapsen itku kumma,
-    kuin pilvet, meren vaahto vaikerois
-    sinervät seljät, särkät jäiset sois,
-    tajuntas taiottaisi taru tumma.
-
-    Soi salmen jäiltä joiku joutsenten,
-    ne kesken untaan kylmään havahtaa,
-    soi sävel niitten vaisu, murheinen,
-
-    ja sieluss' sääli vieras vavahtaa,
-    kuin itkis ikäväänsä ihminen,
-    yö ympärillään, alla autio maa.
-
-Tässä runossa soi jo muutakin, kuin vain luonnon itku, siinä on jo
-olemassa Ridalan runoudessa niin tuiki harvinainen _ihminen._
-
-
-2.
-
-"Ridalan ainoa intimisyys on hänen luontoonsyventymisessään", sanoo
-A.H. Tammsaare. Oikeampaa olisi varmaan sanoa, että Ridala ilmaisee
-sisimmän tunnemailmansa yksinomaan luonnon välityksellä. Hän käyttää
-luontoa tulkkina omille yksilöllisille mielialoilleen, ja ainoastaan
-ylen harvoin hän on edes yrittänytkään eroittaa sielullista tunnelmaa
-luonnontunnelmasta.
-
-Hänen tunnelaatunsa on ennenkaikkea sulkeutunut. Epäilemättä on tässä
-äärimmäiseen viedyssä sulkeutuneisuudessa ei vain saarelaiselle,
-vaan koko virolaiselle rodullekin ominaista. Ridalassa on paljon
-erikoisesti virolaista; kaikista nuorvirolaisista kirjailijoista hän
-on ehdottomasti virolaisin. Virolaista on hänessä hänen tunnelaatunsa
-raskasliikkeisyys, nousuhitaus, ulkonainen tyyneys, kaikesta
-hiljaisesta, patoutuneesta voimasta huolimatta. Virolaista on hänessä
-samoin kaiken välittömän tunneilmaisun supistaminen mahdollisimman
-vähään määrään, niin, suorastaan sielullinen kykenemättömyys siihen. Se
-ei merkitse suinkaan tunteen kituliaisuutta, vaan eräänlaista miltei
-askeettista pidättyväisyyttä tunteen ulkonaisiin ilmaisumuotoihin
-nähden, tunteen ylen herkkää häveliäisyyttä, jos niin tahtoo sanoa,
-kuvaavaa koko yhteissuomalaiselle rodulle. Milloinkaan ei voisi
-ajatella Ridalan harhautuvan kirjallisiin itsepaljastuksiin. On jotain,
-mitä hän karttamalla karttaa: ensimäisessä persoonassa puhumista. Hänen
-tähän asti julkaistujen runojensa joukossa on tuskin kymmenkuntaa,
-joissa esiintyisi sana "minä". Proosassaankin hän hyvin mielellään
-tavalla tai toisella kiertää ensimäisen persoonan, vaihtaen sen
-kollektiiviseksi "mentiin", "istuttiin", "tultiin". Häneltä puuttuu
-lyhyesti kokonaan tunteen näkyvä gesti.
-
-Ja kuitenkin on Ridala syvästi persoonallinen taiteilija, huolimatta
-näennäisestä subjektiivisuuden puutteestaan. _Amiél_ on oikeassa:
-_Tout paysage est un état de l'âme_. Mitään puhtaasti, yksinomaan
-objektiivista taidetta ei ole olemassa; ei voikkaan olla. Ei ole
-olemassa mitään täydellistä itsestään irtaumista, oman minän
-ulkopuolella tapahtuvaa luomista, ei mitään täysin ulkokohtaista
-aiheenvalintaa. Sielullisen korkeapaineen lait, joitten puristuksesta
-taide syntyy, pysyvät tosin useimmiten salassa, mutta varmaa on, että
-runoilijanäkemyksen ja aiheenvalinnan määrää loppujen lopulta kuitenkin
-kulloinkin vallitseva subjektiivinen mieliala.
-
-On mielenkiintoista lukea Ridalan omaa tunnustusta hänen tutkielmassaan
-Anna Haavan runoudesta:
-
-"Yrittäköön runoilija kuvata ulkonaista mailmaa kuinka objektiivisesti
-tahansa, miten hän sen tehneekin, aina hän kuvaa kuitenkin omia
-tunteitaan, omia tunnelmiaan, omia mielenliikkeitään, omia
-heltymyksiään, omaa myötätuntoaan, ajatuksiaan ja mietteitään, omia
-muistojaan ja kokemuksiaan. Kuinka paljon suuremmassa määrässä tekee
-sen lyyrikko! Olemme alati itsemme, oman minämme, subjektiivisen
-mailmamme rajoittamia, kuinka järkkymättä yritämmekin ulkonaista
-mailmaa katsella, havaita ja toisille antaa."
-
-Ridalan taipumus objektivisoida tunne-elämä on epäilemättä harvinaisen
-kehittynyt. Hän yrittää todella kerta toisensa jäljestä antaa,
-vain ulkonaisen mailman, vain ulkopiirteet ja näkyväisyyden. Hän
-maalaa rannikon aamuisen heräämisen, jolla ei ole yhtään katselijaa,
-havautuvain lintujen hiljaiset viserrykset, himmeät, usvaan uppoavat
-tähdet. Yksikään sana ei muistuta inhimillisen tunteen läsnäoloa,
-näennäisesti ei ole olemassa muuta kuin maisema sellaisenaan. Tai hän
-antaa kahdessatoista Kevätsonetissaan kulkea ohi keväisen panoraman,
-joka alkaa tulvavesillä ja aavistelevilla valovivahduksilla ja päättyy
-täysikevään kuudaniltoihin. Kuinka erinomaisen runsas onkaan näissä
-soneteissa ulkonaisen havainnon yksityiskohtainen rikkaus, joka näyttää
-sulkevan pois piiristään tarpeettomana tai asiaankuulumattomana
-inhimillisen sielun. Palaavat vesilinnut, keväiset tiet, metsät, vedet,
-muurahaiset polulla, -- kaikki saavat säkeistönsä. Ilman jää vain
-inhimillinen tunne, paria runoa lukuunottamatta, joitten viimeinen säe
-ikäänkuin tulkitsee koko runon tunnesisällyksen inhimilliselle kielelle.
-
-Eivätkä nämä runot kuitenkaan ole mitään taiturimaisia valokuvia.
-Miten realistisesti, miten maalauksellisesti nähtyjä ne lienevätkin,
-miten usein ne näyttävät rajoittuvan yksinomaan ulkopuolisen luonnon
-kuvaukseen, ne eivät ole muuta nekään, kuin luontoon siirrettyjä
-sielullisia mielialoja ja tunnelmia, runoilijan sielun sisäisestä
-liikkeestä riippuvaisia. Kevätsarjan kaikki kaksitoista sonettia ovat
-täynnä hienoa, miltei näkymätöntä ja autereista erotiikkaa, joka on
-keväisten maisemien yllä aineettomana ja kuitenkin oleellisena, kuten
-tuoksu, ilma ja valo.
-
-Ei ole minkäänlaista mystiikkaa Ridalan runouden keskeisimmässä
-tunnossa, hänen niin kehitetyssä ja viljellyssä luonnontunteessaan.
-Hänellä ei ole luontoa kohtaan panteistin palvelevaa hartautta,
-joka jokikisessä hietajyväsessäkin näkee jumalallisen ilmestyksen,
-ja jolle luonnonpalvelus on osa jumalanpalvelusta, kuten Tagorella.
-Eikä hän myöskään näe luontoa missään romanttisessa, satumaisessa
-valossa, kaikenlaisten yliluonnollisten olioitten kansoittamana,
-kuten suomalainen Larin Kyösti korpimatkoillaan. Hänelle ei ole
-olemassa keijukaisia, haltijoita, vedenneitoja tai metsänpeikkoja,
-ei minkäänlaista metsän tai meren mysteeriota. Luonto on hänelle
-enimmäkseen reaali todellisuus, se ei esiinny hänelle suurina
-kaikkeuden symboleina, eikä hän lähesty sitä kuin jumaluutta, vaan
-kuten vertaistaan. Kosmillisuuden tunto, joka silloin, tällöin avartaa
-hänen runonsa, ei sekään ole mitään metafyysillistä alkujuurta, sekin
-kasvaa esiin vain maisemain mittasuhteitten suurentuessa koko avaruutta
-ja kaikkia taivaankappaleita käsittäviksi. Ridalan suhde luontoon on
-sensijaan hyvin läheinen; yhdyselämässä, jota hän herkeämättä viettää
-sekä elollisen että elottoman luonnon kanssa, on kuin atavistista
-aavistusta niiltä ajoilta, jolloin ihminen vielä eli luonnon
-välittömässä yhteydessä.
-
-"J'aime le monde extérieur", -- rakastan mailmaa näkyväistä, -- nämä
-Gautier'n sanat voisi sovittaa Ridalankin runouteen. Ja kuitenkin
-puuttuu Ridalan runoudesta kaikki varsinainen sensualismi. On jotain
-viileää ja koskematonta, äärimmäisen diskreettiä tunne-elämässä,
-joka kuultaa läpi hänen värikkään saaristorunoutensa, taipumuksessa
-väliväreihin ja hillittyihin värisointuihin, huolimatta havainnon
-kouraantuntuvasta asiallisuudesta ja aistittavuudesta. Tämä luonto on
-aistein nähty, olematta itse silti aistillinen. Siinä ei ole mitään
-abstraktista, mutta siihen kätketty tunne on sittenkin yliaistillinen.
-Sille on aivan tuntematonta sensualismin valkohehku, joka myöhemmin
-virolaisen naisrunoilijan Marie Underin soneteissa vetää koko luonnon
-helteeseensä.
-
-Voi olla, on juuri inhimillisen aistielämän miltei täydellisessä
-olemattomuudessa muuan Ridalan runouden ja runoilijaluonteen
-suurimpia rajoituksia. Rajoitettua on Ridalan runous jo sellaisenaan,
-aihepiirinsä takia. Hän on tätä aihepiiriään, -- merta ja saaristoa,
--- joka varmaan kuuluu hänen kaikkein varhaisimpiin vaikutelmiinsa,
-vuosien kuluessa suuresti syventänyt, mutta ei vielä kertaakaan
-lyriikassa eikä liioin epiikassa edes yrittänytkään sen ulkopuolelle.
-Ridalan pääominaisuuksia on epäilemättä juuri vaikutusten vähälukuisuus
-ja suuri pysyväisyys. Hänen sielullinen rakenteensa, johon muutamat
-harvat vaikutukset ikäänkuin elinaikaisesti ja eriämättömästi
-iskeytyvät, on samassa määrin suljettu ja vastaanottamaton
-vaikutuksille yleensä. Hän pitää lujasti kiinni alkuotteestaan, ja ero
-hänen kahden runokokoelmansa _Laulud_ (Lauluja) 1908 ja _Kauged rannad_
-(Kaukaiset rannat) 1914 on pääasiallisesti muodossa eikä sisällyksessä.
-
-Ridalaa on syytetty temperamentin puutteesta. Se on kokonaan
-väärin. Ridalalla on päinvastoin erittäin selvä ja varmaviivainen
-temperamenttinsa. Mitä Ridalan runoudesta sensijaan turhaan etsii,
-on varsinainen dionyysinen piirre. Ridalan runous ei tunne riemun
-eikä tuskan päihtymystä. Se ei tunne liekkinä palavaa intohimoa,
-kaikkihukuttavaa huumetta, ristiriitaisten, toisiaan polttavien
-tunteitten ihanaa sekasortoa, luonnon suurten alkuvoimain
-hedelmällistä, ja autuuttavaa kamppailua ihmisen sielussa. Siinä ei
-milloinkaan ole vihlovia, särkeviä sointuja, ei milloinkaan sielun
-huutavaa hätää eikä varsinaista kärsimystä. On kuin olisi tämän
-hengen tasapaino niin luontainen, niin itsestään järjestyvä, ettei
-mikään jaksa sitä järkyttää. Se ei kärsi, yhtä vähän kuin itse
-luontokaan. Alun alkaen se on ikäänkuin ulkopuolella inhimillisten
-intohimojen ja halujen, ylimyksellistä, itselleen elävää kosmillisessa
-rauhassaan. Luonnolla ei ole Ridalan edessä yhtään salaisuutta, mutta
-inhimillisessä sielussa on vielä paljon alueita, paljon inhimillistä,
-"allzumenschliches", joka vielä on tuiki vierasta tälle hienolle ja
-alkuperäiselle, miehekkäälle ja askeettiselle runoilijahengelle.
-Ridalan runouden soinnut ovat syviä ja hiljaisia, mutta eivät vielä
-kyllin inhimillisiä. Ja taiteilijan sielu on kuitenkin kuin Bethesdan
-lähde, vasta veden sekoituttua se saa lääkitsevän, parantavan
-voimansa. Syvimmin tehoo aina taide, jonka takana aavistamme ihmisen,
-lankeevaisen, kuten me itse, kärsivän, kuten me itse.
-
-Suurin runous on aina Phoenix linnun sukua: se syntyy liekeistä.
-
-
-3.
-
-Ridalan runouden suurin erikoisuus on kuitenkin kielessä. Ridala ei
-ole runoilija ainoastaan virolaisten saarien, vaan myöskin Wiedemannin
-sanakirjan armosta. Hän on kielentutkija, samalla kuin runoilija,
-vielä enemmän, hän on käytännöllinen kielenuudistaja, vaikka vähemmän
-hyökkäävä kuin Aavik. Hän ei ole suotta jo varhaisimmassa nuoruudessaan
-valvonut yökausia Wiedemannin suuren virolaissaksalaisen sanakirjan
-ääressä, kuten jännittävän romaanin. Hänen erikoisuutensa on kai alun
-alkaen ollut niin alleviivattu, että yleiskieli ei ole sille riittänyt;
-se on luonut oman erikoiskielensä.
-
-Ridalan runokieli ansaitsisi oman tutkielman sinänsä, tämä äärimmäisen
-yksilöllinen, millekään muulle kielelle kääntämätön, murre- ja
-paikallissanoista rikas kieli, jonka vaikeatajuisuutta vielä tukee
-ylen raskaspoljentoinen sanonta. Se ei ainoastaan edellytä Virossa
-tuiki tavatonta kielen koko sanavaraston tuntemusta, vaan aivan
-erityistä herkkyyttä sanan soitannollisille ja maalauksellisille
-arvoille. Ridalan runoudessa kieli elää omaa erikoista elämäänsä, se
-ei liity eroittamattomasti runon elimistöön; sillä on vielä lisäksi
-oma olemassa-olon oikeutuksensa. Ridalaa varten voisi luoda sanan
-_logofiili_. Ridala on esimerkkinä siitä, että sanojen kokoilu voi
-muuttua intohimoksi, kuten mikä muu keräilykiihko tahansa. Hän kerää
-sanoja, mitä eriskummaisempia, mitä harvinaisempia, sitä parempi, kuten
-muut keräävät vanhoja kirjoja, vanhoja rahoja tai mitaleja. Hänen
-runoutensa on kuin vanhanaikuisten sanojen ja muotojen antikvariaatti.
-Hän kaivaa ne esiin, kuten muinaistutkija löytönsä, sanakirjan
-unohduksesta tai murteitten muurin takaa. Kuten muutamat italialaiset
-runoilijat, niin Ridalakin liittää kirjoihinsa aina vähäisen
-sanaluettelon, jossa kaikkein oudoimmat sanat on selitetty. Se ei puutu
-yhdestäkään hänen kirjoistaan, olkoon sitten kysymys käännöksestä,
-kuten D'annunzion l'Innocente tai alkuperäisestä.
-
-Ridala tuo runouteen mukanaan koko virolaisen saariston
-paikallissanaston, ranta-asukkaan, kipparin ja kalastajan erikoissanat,
-tuntemattomia mannermaalaiselle. Ridalan runoista voisi poimia
-kokonaisen sarjan vesilintujen nimityksiä ja mitä erilaisimpia
-onomatopoeettisia sanoja, luonnon ääniä, meren kohinaa, lintujen
-ääntelyä kuvaavia. Hän harrastaa kuvaavaa sanaa, sentähden on
-adjektiivien runsaus hänen runokielessään harvinaisen suuri. Hänen
-kielensä on sitäpaitsi rikas synonyymeistä, hän tietää puolikymmentä
-toisintoa kullekin sanalle, kirjakielen tuntiessa vain yhden. Ja
-varmaa on: jos hänen on valittava kahden sanan välillä, joista toinen
-on yleisesti tuttu, toinen tuntematon, niin hän empimättä valitsee
-vieraamman, vaikka sillä ei olisi mitään soinnullisia etuja toisen
-rinnalla.
-
-"Filologista kauneutta", sanoo Ridalan runoudesta muuan nuorvirolainen.
-Ja toden teolla, näitten maisemamaalausten runollinen kauneus on
-toisinaan vaarassa jäädä filologisen kauneuden varjoon. Kieli puhuu
-ikäänkuin liian äänekkäästi Ridalan runoudessa, se vaatii liian
-paljon huomiota itselleen, siinä vainuaa aina propagandaa, runoudelle
-vierasta ainesta, silloinkin kun se ei liene siksi tarkoitettu. Se on
-liiaksi etualalla, liiaksi valta-asemassa, sen vaikeatajuisuus tuntuu
-joskus liialliselta alkuperäisyyden haeskelulta tai tahalliselta
-välinpitämättömyydeltä lukijaa kohtaan.
-
-Tämä kieli on vaatinut työtä tekijältään, mutta sen pahempi, se vaatii
-sitä lukijaltakin. Yhdeksänkymmentäyhdeksässä tapauksessa sadasta ei
-nykyaikuinen virolainen esteettä voi lukea Ridalaa, siinä suhteessa
-ovat hänen pienet sanakirjansa välttämätön paha. Hänen runoutensa
-tuottaman nautinnon täytyy useimmissa tapauksissa kulkea älyn kautta,
-sen lukeminen vaatii erikoista älyllistä ponnistusta. Mutta juuri tämän
-edelläkäyvän erittelevän työn takia pääsee Ridalan runoudesta helposti
-haihtumaan runouden sanoilla selittämätön, välitön tuoksu, _bouquet_.
-
-Ja kuitenkin: Ridala ei olisi Ridala ilman kielipanssariaan. Juuri
-kielessä ilmenee hänen eristäytynyt, yksinäinen runoilijaluonteensa,
-hänen selvästi epäyhteiskunnallinen piirteensä, joka tosin ei
-puhkea ihmisvihaksi eikä halveksunnaksi, mutta kuitenkin osoittaa
-vahvaa taipumusta sisäiseen erakkoelämään. Eikä voi kieltää: jotain
-suvereenia, omillaan toimeentulevan ihmisen riippumattomuutta on
-kielimuurissa, minkä Ridala kuin tieten, taiten nostattaa runoutensa
-mailman ja lukijakuntansa suuren enemmistön välille; ylimyksellistä
-huolettomuutta ajasta ja yleisöstä, ehkä sisimmässään oikean runoilijan
-lujaa omanarvontuntoa, jolle on yhdentekevää, miltä sukupolvelta
-lopullisen tunnustuksensa saa, omilta aikalaisiltaan vaiko vasta vielä
-syntymättömiltä. Ridalan kieli kuvastaa sekin hänen, kuten sanottu,
-ehkä kaikkein olennaisinta ominaisuuttaan, tunteen sulkeutuneisuutta.
-
-Samaa ominaisuutta kuvastaa myös hänen runoutensa muoto. Ridalan
-runouden muodollinen kehitys on käynyt Laulujen hapuilevista ja osaksi
-vapaista runomitoista kohti yhä suurempaa muodon ankaruutta, eikä se
-levähdä, ennenkuin on rakentanut sonetin ristikkoportin, josta Bertel
-Gripenberg runoilee, viileimmän ja ylhäisimmän kaikista runomuodoista.
-
-_Kaukaisten rantojen_ runoista on enemmän kuin puolet sonetteja.
-
-Ei ole suinkaan sattuma, että Ridalan runo, kypsyysasteelle
-ehdittyään, ennenkaikkea valitsee ilmaisukseen juuri sonetin. Sonetti
-on epäilemättä jo sellaisenaan tarjonnut tarpeellisen välimatkan,
-eristäytymisen, joka Ridalalle on välttämätöntä, hänelle, jonka tunne
-harvoin ehtii edes sanoihin saakka. On jotain itse sonetin rakenteessa,
-sen ylen sitovassa säännöllisyydessä, sen täsmälleen lasketussa,
-tarkkamittaisessa arkitehtuurissa, mikä ikäänkuin patoo siihen suljetun
-tunteen. Se voi tulkita kuinka kiihkeää tuskaa, kuinka hehkuvaa
-hekumaa tahansa, mutta niin tuska kuin huume tunkeutuu kuin säkeitten
-ristikkoportin takaa. Etäisyys, distanssi, johon sonetti loitontaa
-lukijansa, ei häviä hetkeksikään, sonetti on runoudessa tunteen
-aallonmurtaja.
-
-Ridalalle on sonetti epäilemättä varustus toisten lisäksi, vielä
-muuan muuri, millä hän suojelee sisäisimmän tunne-elämänsä
-luopääsemättömyyttä. Mutta samalla on sonetti epäilemättä
-vaikearakenteisuudellaan kiihoittanut hänen taituruuteen ja
-muotokulttuuriin pyrkivää runokykyään. Niinkuin hän myöhemmin eräässä
-suuremmassa kertovassa runoelmassaan ei ole säikkynyt englantilaista
-stanzia, niin ei hän näy hetkeäkään epäröineen siirtäessään
-sonetin viron kieleen. Ridalan sonetit ovat kieltämättä suuria
-taituruusnäytteitä. Nuorvirolainen J. Semper on oikeassa sanoessaan:
-"Ei ole yhtäkään epätäydellistä loppusointua tässä kokoelmassa. Ei
-yhtään hämärää, utuista ääriviivaa. Kaikki on selkeää, läpikuultavaa,
-varmaviivaista. Säkeistöt ovat marmoripalasia, kaikki samalla
-tavoin hiotut." Runorakenteelliselta kannalta ovat Ridalan sonetit
-moitteettomassa muotopuhtaudessaan klassillisinta lyriikkaa, mitä
-viron kielellä on kirjoitettu. Niitten vaara onkin ehkä juuri muodon
-erinomaisessa täydellisyydessä, joka niin helposti voi saada vähäisen
-akateemisuuden vivahduksen. Kuinka monta vertaa huolimattomampi,
-vaivattomampi, mutta samalla elävämpi onkaan Marie Underin virolainen
-sonetti!
-
-Ridalan runo näyttää muuten viihtyvän yhä raskaammissa, yhä
-pitemmissä poljennoissa. Hän rakastaa mahdollisimman pitkää ja
-venytettyä runosäettä, flegmaattista tahtia. Säe kiertää ja
-kiertää kuin köynnös, ennenkuin vihdoin puhkeaa loppusoinnuksi.
-Ja toisinaan, vaikka ei suinkaan aina, on sillä toivottu tehonsa.
-Niin voi esimerkiksi komea runo _Nägemus_ (Näkemys) ensi lukemalta
-vaikuttaa ylen raskaskulkuiselta. Mutta useammin lukiessa alkaa juuri
-poljennon raskasliikkeisyydestä selvästi tuntua runossa kuvatun
-tuulettoman keskipäivän pitkät ja laiskat mainingit, joita laivan kone
-vaivalloisesti puhkoo. Sisällyksen ja muodon välillä on elimellinen
-side ja sopusointu.
-
-Hyvin suuresti on Ridalan runouden muodolliseen kehitykseen
-varmaankin vaikuttanut hänen varhain herännyt romaanilaisen,
-ennenkaikkea italialaisen runouden harrastuksensa, jonka näkyvänä
-todisteena ovat käännökset Divina Commediasta, Foscolon, Carduccin ja
-Leopardin runoista. Epäilemättä on Ridalan runonäkemyksen selvässä
-plastillisuudessa, joka ei koskaan peity metafyysillisiin ongelmoihin,
-hänen kypsyneen runoutensa tinkimättömässä, ankaran kirkkaassa muodossa
-latinalaisen hengen heijastusta.
-
-Niin ovat siis sekä Ridalan runouden kieli että muoto liittoutuneet
-estämään sen nykyistä tai tulevaa yleistajuisuutta. Se tulee
-päinvastoin kaikesta päättäen vastaisuudessakin olemaan harvojen
-runoutta. Näissä runoissa ei ole mitään suurta yleisöä varten,
-ei yhtään liikettä, joka vetoisi joukkojen suosioon, ei yhtään
-korostettua sanaa. Mutta hiljaisessa kauneudessaan, realistisia
-havaintonsa yksityiskohtaisessa tarkkuudessa, suuripiirteisiä syvässä
-luonnontunnossaan, johon mahtuu uskonto, mahtuu ihminen, mahtuu
-erotiikka, on niissä jotain luonnon tyynestä ja läpi aikojen soivasta
-suvi-iltasinfoniasta.
-
-
-4.
-
-Sille, joka tuntee vain Ridalan varsinaisen lyriikan hartaan ja
-hiljaisen taiteen, tämän _l'art en silence_, sen rauhalliset
-rannikkonäyt ja temperamentin tyyneyden, on hänen epiikkansa
-epäilemättä yllätys. Ei vain äänilaji, itse soittokone on toinen.
-Kertovassa runossa Ridala vaihtaa runoutensa vaimennetun sordiinisoiton
-muinaisvirolaiseen sotasarveen.
-
-Luonnonpalvojasta, päivänlaskumielialojen passiiviseen nautintoon
-painuneesta uneksijaerakosta tulee yhtäkkiä soturi. Ridala ei suotta
-ole vanhojen virolaisten vikingien, saarelaisten, heimoa, entisten
-merenvaltiaitten, jotka aikoinaan pitivät Itämerta kauhussa ja
-herruudessa ja polttivat vieraita, merentakaisia kaupunkeja. Niinpian
-kuin eepillinen aines pääsee hänen runouteensa, tuntuu heti esi-isäin
-sotaisa perintö. Vanhat heimovaistot murtautuvat läpi nykyaikaisen
-ihmisen sielullisten sivistyskerrosten. Ridalan epiikka on täynnä
-myrskyä ja tappoa, aseitten kalsketta ja taistelukuvauksia.
-
-Paettuaan ennen Realiteettia, Ridala pakenee nyt koko nykyaikaa.
-Nykyaikaisella yhteiskunnalla, nykyisillä elämänmuodoilla ei ole
-Ridalaan nähden minkäänlaista runollista vetovoimaa. Kuten hän
-Näkemys-runossaan uudenaikaisella höyrylaivalla matkustaessaan yhtäkkiä
-kangastuksena näkee muinaissaarelaisen, neliskulmaisin purjein
-kiitävän sotahaahden, samoin hän pakenee ajassa, niin kauas kuin
-Viron historiassa pääsee, ja vielä hiukan kauemmaksikin, puolittain
-esihistorialliseen, pakanalliseen mailmaan, sotaretkien, naisen ryöstön
-ja heimotaistelujen aikaan, balladeissaan _Merenkuninkaat_ ja suuressa
-eepillisessä runoelmassaan _Merineitsit_. Tahi hän yrittää herättää
-henkiin keskiaikaisen omankäden oikeuden ja rantaryöväyksen kauhut
-seitsenlauluisessa _Ungrun kreivissä_, (Ungru krahv ehk Näckmansgrund),
-tarinassa suuripiirteisestä rantarosvosta, joka vuosikausia harjoitti
-julmaa ammattiaan Hiidenmaan matalikoilla.
-
-Hyvin kuvaavaa Ridalalle on epäilemättä tämä vastustamaton
-veto kaukaisiin aiheisiin. Se kuuluu oleellisesti hänen
-runoilijaolemukseensa; se on kolmas ainesosa hänen runollisesta
-kolminaisuudestaan, jonka muina osina on luonnontunne ja filologia.
-
-Vasta tällöin, joutuessaan kosketukseen etäisten, menneitten aikojen
-kanssa, Ridalan runous vihdoinkin kohtaa ihmisen. Mutta Ridalan
-ihmisillä, näillä parilla jylhällä soturihaahmolla, taistelujen
-punainen sädekehä ja eräänlainen synkkä syyn varjo ympärillään,
-ei ole paljoakaan tekemistä nykyaikaisen ihmisen kanssa. He ovat
-syntyneet tyylittelevästä, koristeellisesta näkemyksestä, niin Haugas,
-"mustakulmainen kuningas", niin Ungrun rikollinen kreivi, niin ylkänsä
-surmaajalle ja ryöstäjälleen antauva merenneiti, Ingeri. He ovat
-runollisia visioneja. Merenkuninkaat-balladien ihminen on sitäpaitsi
-kokonaan kollektiivista laatua, on heimoa, rotua eikä yksilö.
-
-Heroismi kuuluu kieltämättä virolaisen psyyken suurimpiin
-harvinaisuuksiin. Virolaisen kansanrunon ja kansantarun ihanne
-oli ruumiillinen väkevyys, sekä Kalevipoeg että Suur-Tõll olivat
-atleetteja, ja ainoa ala, millä virolaiset tähän asti ovat saavuttaneet
-mailmanmaineen, on Lurichin ja Hackenschmidtin tai Abergin painimatto!
-Ridalan muinaissaarelaisissa, verisissä sotarunoelmissa tuntuu selvästi
-halu korostaa rotunsa heroisia ominaisuuksia, näyttää se toimivassa,
-voitokkaassa osassa, valloittajina ja sankareina.
-
-"Seitsemänsatavuotinen orjuus" alkaa jo olla ikävä ja kulunut
-kuvalaatta, on epäilemättä jo aika virolaistenkin saada uusi ja ehompi
-kuvakirja menneisyydestään, -- kansanpedagogiselta kannaltakin katsoen.
-Sekä kansoille että yksilöille on edullista uskoa polveutuvansa
-sankareista ja jumalista! Ei voi tosin sanoa Ridalankaan kovin suuressa
-määrin onnistuneen laajentamaan virolaisen rotuhengen heroismia;
-hänenkin soturiensa yliote on ruumiillista voimaa. Mutta joka
-tapauksessa on hänen muinaissaarelaisten runoelmiensa hyökkäävässä
-asenteessa jotain, mitä voisi nimittää _virolaisen renessanssin_
-hengeksi, myönteinen ja optimistinen usko heimonsa elinvoimaan.
-
-Kiinteimmän ja taiteellisimman ilmauksensa se saa Merenkuninkaitten
-ensimäisessä osassa:
-
-        MERENKUNINKAAT.
-
-             I.
-
-    Vihaa Manivalta palaa,
-    miettii, miten saksat lyödä,
-    tuumii verikoston työtä,
-    ryöstää Riiat, Väinät halaa.
-
-    Käski laivat lainehille,
-    laivaan sotaurhot vankat,
-    muonaa mukaan kuormat sankat,
-    suori miehet sotasille.
-
-    Toitottivat sotatorvet,
-    kilvet kimmelsi ja odat,
-    vainon ilo täytti kodat,
-    riemun raiku kaukokorvet.
-
-    Jumalille uhri tehtiin,
-    arpa antoi enteen hyvän,
-    lupas voiton lähestyvän,
-    Taara taipuisaksi nähtiin.
-
-    Purjeet paisuivat, vuot sousi,
-    huojui, vaappui mastot, pielet,
-    syttyi soturien mielet,
-    vieraat rannat kaukaa nousi.
-
-    Laski valkamahan laivat,
-    Väinän suuhun, Riian alle,
-    viris viha kaikkialle,
-    alkoi verivainon vaivat.
-
-    Rannan täytti miesten parvet
-    kilven kilo, keihään tuike,
-    melu, häly, huudot, huike,
-    raikahtivat vainosarvet.
-
-    Väki ryntäs Riikaa kohti,
-    kera kirveet, seipäät huimat,
-    touvit, paterellit tuimat,
-    nuijat nousi, kirveet hohti.
-
-    Keihäät, kivet kimposivat,
-    veren hurme huppelehti,
-    saaliin jakoon surma ehti,
-    muurit, vallit varisivat.
-
-    Vallihautaan kuolleet peittyi,
-    kaatui Saksan sulhot sorjat,
-    niinkuin lehdet Lätin orjat,
-    veren löyhkä ilmaan heittyi.
-
-    Vihdoin muuriin murtui rako,
-    sortui varustukset veteen,
-    pantiin sinne sillat eteen,
-    saksat valtas kauhu, pako
-
-    Kaupunkihin ryntäs väki,
-    herrat, orjat katuun heitti,
-    kaatuneilla kadut peitti,
-    tappoi miehet, keitä näki.
-
-    Paljaaks Riian rajat ryösti,
-    ajoi karjan, ryösti varat,
-    kalut, kavot, lapset arat,
-    talot tulenliekkiin syösti.
-
-    Kotiin purjehtivat laivat
-    jumalille uhrin tuomaan,
-    peijaat, voittojuhlat juomaan,
-    unhoittaen vainon vaivat.
-
-Omituisen vastakohdan muodostaa Ridalan eepillisissä runoelmissa,
-kuten sanottu, taipumus kauhunäkyihin ja verta tiukkuviin kohtauksiin.
-Mistä salatusta, tajunnanalaisesta pohjahetteestä kummunneekaan
-tällainen "veren ilo" runoilijalla, joka eräässä kevätsonetissaan
-varoo tallaamasta polulla muurahaista tai pelkää jalanastunnallaan
-karkoittavansa pesästä vesilinnun! Ungrun kreivin pari keskimäistä
-laulua ovat niin kukkuroillaan veriorgioita ja joukkomurhia,
-etteivät ne suinkaan pysy esteettisyyden rajoissa. On kuin haluaisi
-Ridala ilmaista tämän puolen itsestään niin ulkokohtaisesti kuin
-suinkin, ei koskaan omissa nimissään. Ja kuitenkin kätkeytyy tähän
-runoilijaluonteeseen kieltämättä pisara julmuutta ja verennautintoa,
--- sama piirre, joka esim. Heinrich v. Kleistillä on vallannut niin
-kaikkeavarjoavan aseman.
-
-Seesteistä lyyrillisyyttä ja Ridalan epiikalle luonteenomaista
-kauhukuvausta sekaisin on hänen tähän asti suurin teoksensa,
-kansanrunon tyyliin rakettu _Merineitsit_, Merenneiti, runoelma 20
-laulussa.
-
-Aihe on kaikkien maitten ja kaikkien kansojen tarustossa esiintyvä
-naisen ryöstö. Saarenmaalainen sankari ja heimopäällikkö Haugas ryöstää
-purteensa Kaukosaaren ihanan Ingerin, surmaa kaksintaistelussa hänen
-takaa-ajoon rientäneen ylkänsä, haudaten hänet soturille tulevin
-peijaisin merelliselle luodolle, ja vie Ingerin voittosaalina kotiinsa.
-Sama aihe, joka kohtaa niin monessa Kantelettaren ballaadissa,
-_Vedennoutaja Annissa, Annikissa ja Kestissä_, -- aihe, ikivanha kuin
-itse runous.
-
-Ridala ei ole käynyt käsiksi tähän aiheeseen suinkaan nykyaikaisena
-kirjailijana. Päinvastoin, hän on nähtävästi tehnyt kaikkensa,
-poistaakseen itsestään kaikki nykyaikaisen ihmisen ja meidän
-päiviemme runoilijan traditsiot ja vaistot. Hän ei ole yrittänyt
-ainoastaan uudestaan sukeltautua arkaiseen aikaan, vaan myöskin syntyä
-uudestaan arkaisena runoniekkana, yhtenä kansanrunon lukemattomista
-runolaulajista, joitten kollektiivisen luomistyön hedelmä on muinainen
-kansanrunous. Hänen aikomuksensa ei suinkaan ole ollut kaataa uutta
-viinaa vanhaan leiliin eikä elävöittää vanhaa aihettaan uudenaikuisen
-hengen sisällyksellä. Sekä sisällyksellisesti että muodollisesti hän
-tahallaan pysyttelee primitiivin runouden rajoissa. Hän ei ole tehnyt
-mitään koetta nykyaikaistuttaa edes kansanrunon vanhaa mittaa, kuten
-Erkko tai Eino Leino; hän ottaa sen käytäntöön semmoisenaan, kaikkine
-hyveineen ja heikkouksineen, tekemättä minkäänlaisia myönnytyksiä
-nykyaikuisen lukijan lyhyyden vaatimukselle.
-
-Näytteeksi, kuinka lähelle Ridala pääsee kansanrunoa, olkoon XIII laulu:
-
-    TAISTELU.
-
-    Saari silmähän sinerti,
-    yleni merestä luoto,
-    kari laaja lainehista.
-    Heloitti heleät heinät,
-    puunsi pensahat punaiset,
-    ruohot ruokoiset viherti,
-    kivipaadet kangasteli,
-    yli rannikon rosoisen,
-    mihin laine laskeuvi,
-    tyyntyvi merien tyrsky,
-    hiekkarantaa huuhtoessa,
-    somerikkoa soraista.
-    Kasvoi kukkia karilla,
-    heinät heljät heilimöitsi,
-    tulikukkaset kumotti,
-    meritähdet tuikahteli,
-    sinerti siniset kellot,
-    laajan hietikon laella,
-    kiviraunion rajoilla,
-    kussa pääskyt kaartelivat,
-    kajersi merikajavat.
-
-          *  *  *
-
-    Mereaneiti, Saaren tytti,
-    Inkeri ihana impi,
-    näki veljensä vesillä,
-    emonlapsen lainehilla,
-    alla salmen, alla saaren,
-    seljällä sataman suuren
-    Jo tulevi, jo näkyvi,
-    veli uljas ja verevä,
-    ylkänsä ylihyväinen,
-    yljän laiva laajalaita,
-    veljen vetreä venonen.
-
-          *  *  *
-
-    Jo läheni yljän laiva,
-    yllätti ylinen pursi,
-    työntyi Haukan soutotielle,
-    satalaitaisen sivuhun,
-    perähän punaisen purren.
-    Keula kuohui, parras paukkui,
-    melat katkesi merehen,
-    mastopuitten murtuessa,
-    satalaitaisen laelle.
-    Huusi miehet hyljehiipat,
-    ärjähti väki vihainen,
-    sotarahvas rautapäinen,
-    keulan alta keltapurren,
-    perästä venon punaisen,
-    uuden haahden ulkopuolla.
-    Kylki kylkehen kalahti,
-    laita laitahan läheni,
-    haka tarttuvi hakahan,
-    parras painui partahasen.
-    Yltyi ylkä hyljepäinen,
-    punapaita, keltakaapu,
-    kumerkilpi, rautareisi,
-    tummatukka, säihkysilmä,
-    nousi miekan mittelyhyn,
-    otaraudan otteluhun
-    perimmälle tuhtopuulle,
-    keulan kultaisen kehälle,
-    punapurren partahalle.
-    Välkähytti veitsellänsä,
-    tuikkasi tuliterällä
-    kohti miestä mustahiusta,
-    mustakulmaista urosta,
-    itse huusi, huikahutti,
-    soimaten sanan sanovi:
-
-    "Minne kiire kurjan miehen,
-    kunne koira kulkenetkin,
-    salateitä seilaellen,
-    pahoin merta matkaellen?
-    Poistu, rosvo, purrestasi,
-    merihaukka haapiosta,
-    tahtonet komean koston,
-    verihinnan vaivastasi.
-    Sua vuotin vuotta monta,
-    purjehdin pysähtymättä
-    pian seitsemän suvea,
-    kohta kahdeksan kevättä,
-    meren selvällä selällä,
-    vaahtopäisillä vesillä,
-    luodot laajat, saaret suuret,
-    meren varjovalkamatkin,
-    sua, vaara, vaaniessa,
-    hakiessa, miesten hukka.
-    Toki tahtonet tapella,
-    naisten nauru, miesten murto,
-    susi suulas, ilkkusuinen,
-    merikoira koukkukynsi!"
-
-          *  *  *
-
-    Haukka keulahan karahti,
-    urho uljas vuotehelta,
-    vierelt' Inkerin ihanan,
-    vyöstä veitsensä vetäisi,
-    luunpurijan lantehelta,
-    miekoin iski merten miestä,
-    punapaitaa puukollansa,
-    rautasäärtä säilällänsä,
-    tummatukkaista tavoitti,
-    säihkysilmäistä sivalsi,
-    sulhon surmasi verevän,
-    syöksi miestä sääriluuhun,
-    läpi kylkiluun lihojen,
-    kautta kainalon vasemman.
-    Halkes pää hyvän soturin,
-    kallo katkesi kaheksi,
-    särkyi kolmeksi siruksi,
-    meni mustihin murihin,
-    särpimeksi sukasille,
-    varaksi veden kaloille,
-    kussa harvoin kuu kumotti,
-    harvoin kuului kuikan ääni,
-    harvoin kaakkurin kajerrus,
-    tuulen tuiman tuivertaissa,
-    ajellessa aaltosien,
-    yli mustien mutien,
-    leväheinän heiluvaisen.
-
-          *  *  *
-
-    Inkeri, ihana impi,
-    merenneiti, heljähiuksi,
-    sinisilmä, kaunokaula,
-    itse painui permannolle,
-    pohjalle punaisen purren,
-    veljen vaipuissa vetehen,
-    emonlapsen lainehisin,
-    mustihin mutihin mennen,
-    alle aaltojen syvien.
-    Kaatui huokaisten kumohon,
-    lausumatta lattialle.
-
-          *  *  *
-
-    Seisoi Haukka alla keulan,
-    alla ankkurin asuvi,
-    kädessä verinen veitsi,
-    tupetonna tuima rauta,
-    päässä hattu hurmehinen,
-    kohti pilveä punaista
-    sinipilveä sinistä,
-    vahankarvan vaaleata.
-
-Merineitsit voisi liittyä kansanrunouteen laajana toisintona. Siinä
-yhtyvät Ridalan runouden näköjään ristiriitaiset ja sovittamattomat
-ainekset, niinkuin ne yhtyvät siinä mahtavassa elementissä, joka,
-vaikka joskus näkymättömänäkin, on hänen runoutensa suuri fetischi:
-_meri_.
-
-
-
-
-JAAN OKS
-
-
-Synt. v. 1884 Saarenmaalla. Suorittanut Kaarman
-kansakoulunopettajaseminaarin. Ollut kansakoulunopettajana
-Länsi-Virossa ja Samarassa. Kuoli v. 1918 Tallinnassa. Teoksia: _Tume
-inimeselaps_ v. 1918, _Kriitilised tundmused_ v. 1918.
-
-
-1.
-
-Jokaiseen vallankumoukseen on kätketty anarkistinen aines, äärimmäinen
-tendenssi, järkähtämättömällä johdonmukaisuudella jatkettu suuntaviiva,
-jonka lopullinen kohtalo on kadota kaaokseen. Kumouksellisen aatteen
-täytyy työntövoiman pakosta syöksyä eteenpäin, kunnes edessä on
-kaikentyhjyys. Punaista katuvarustusviiriä seuraa musta pääkallolippu
-yhtä luonnollisesti, kuten musta myrkkysiemen putoaa punaisesta kukasta
-Aivan samoin on kirjallisten kumousliikkeitten laita; niilläkin on
-miltei aina aiturinsa, jotka vievät liikkeensä tunnussanat heille
-ominaisella häikäilemättömyydellä äärimmäisiin tuloksiin; eräänlaiset
-säröiset henkiset särmiöt, joitten kautta kirjalliset suuntaviivat
-taittuvat. Heidän sairaalloisesti näkevä, suurentava yksipuolisuutensa,
-maniaa lähenevä kiihko, millä he tarttuvat määrättyihin aatteisiin tai
-mielikuviin, vaikuttaa että näissä usein jo psykiatrian rajamaille
-kuuluvissa kirjallisissa ilmiöissä toisinaan voi tavata jonkun
-murtautuvan suunnan aatteista ikäänkuin puhdasviljelyksessä. Liiaksi
-sisäisesti kaoottisia, koskaan taiteellista kypsyyttä saavuttaakseen,
-liiaksi ristiriidassa kaiken sovinnaisen kanssa, saadakseen yleisempää
-tunnustusta, he ovat kuitenkin saman hengen palveluksessa hekin, mikä
-heidän ympärillään etsii uusia muotoja.
-
-Sielullinen mielenkiinto, jonka he herättävät, on ainakin yhtä suuri,
-jollei suurempikin, kuin esteettinen. Heidän taiteellinen luomisensa
-on sattuman varassa, kuten arpapeli, mutta he eivät siltä koskaan
-heitä tyhjää silmää: onnistuessaan he luovat esteettisiä arvoja,
-epäonnistuessaan mieltäkiinnittäviä sielullisia todistuskappaleita.
-
-He ovat eräänlaisia nilkkuja kykyjä, lahjakkaisuuden raajarikkoja,
-sirpaleneroja, henkisessä kasvussaan muodottomia, anarkisteja jo
-aivorakenteeltaan, kirjallisia enfant terriblejä, joihin, jos kehenkä,
-sopii Strindbergin hirveät sanat: "Trollens barn växa icke, de få bara
-ett stort huvud och skrika."
-
-Noor-Eestin enfant terrible sanan varsinaisessa merkityksessä oli äsken
-kuollut kirjailija _Jaan Oks_. Voi olla, ettei Noor-Eestiin kätketty
-vastarinnan itu ole koskaan niin rajusti ja alastomasti puhjennut,
-kuin Jaan Oksin synnynnäisessä Prometheus-asenteessa, millä hän
-sinkoo ajatuksensa kotkanpojan vasten ihmisiä ja jumalia. Noor-Eestin
-kumouksellinen vastarinta oli järjestelmällinen ja älyllinen;
-Jaan Oksin villeistä vaistoista versoi kapina kaikkea vastaan.
-Hän vei sen äärimmäiseen rajaan saakka, uhmaavaan jumalhäväisyyn,
-samoin kuten vei kirjallisen subjektivisminsakin, josta Fr. Tuglas
-muistokirjoituksessaan huomauttaa. Oksin kirjallisen subjektivismi
-oli niin johdonmukainen ja ylivoimainen, että hän lopulta ikäänkuin
-täydelleen uppoaa tähän sairaaseen minuuteensa.
-
-Jaan Oksin kohtalo oli kuolla Viron uusimman historian kaikkein
-dramaattisimpana päivänä. Hänen elämänsä sammui tallinnalaisessa
-köyhäinsairaalassa, viidentenäkolmatta helmikuuta 1918, jonka aamu
-näki Viron kymmentuntisen tasavallan viirin raatihuoneen tornissa,
-ja keskipäivä saksalaisten soturien juoksuhautakypärät. Hänen
-kuolinkamppailunsa, joka itse asiassa oli vain uneen vaipumista, alkoi
-kirkonkellojen tervehtiessä nuorta tasavaltaa ja päättyi Die Wacht am
-Rhein'in kaikuessa. Päivä, yhtä ristiriitainen ja vastakohtia täynnä,
-kuten henki, jonka se vapautti! Viikon kuluttua Oksin maalliset
-jäännökset kätkettiin köyhäinsairaalan hautuumaalle. Lehti, joka toi
-lyhyen tiedon hänen kuolemastaan, lisää yhtä lakonisesti: "Saattajia ei
-ollut".
-
-Elämäkerralliset tiedot Jaan Oksista ovat tällä hetkellä vielä
-joka ilmansuunnalla, eikä ole luultavaa, että tämän virolaisen
-kirjailijakulkurin vaiheet koskaan tulevat muodostamaan
-kuukausien ja vuosien kiinteätä ketjua. Hän syntyi 1884
-Parsamaan vallassa Saarenmaalla, suoritti kotisaarellaan Kaarman
-kansakouluopettajaseminaarin, ja oli kymmenisen vuotta takaperin
-opettajana Massun kansakoulussa Länsi-Virossa. Senjälkeen näyttää
-vaellushalu tarttuneen häneen, samalla kertaa kuin kirjallinen
-luomispakkokin. Hän ilmestyy eräänä päivänä Tarton nuorvirolaisiin
-kirjailijapiireihin ja katoaa taas järjettömästi vuosikausiksi,
-kunnes tiedot kertoivat hänen asettuneen kansakouluopettajaksi
-Samaran virolaiseen siirtolaan. Siellä hän koulutoimensa ohella
-kaupusteli siirtolaisille kirjallisuutta ja suunnitteli -- mirabile
-dictu! -- vasikannahkavälitysliikettä. Sodan syttyessä hän joutui
-sotapalvelukseen ja määrättiin Tallinnaan linnoitustöihin, mutta
-sairastui ennenpitkää luumätään ja tuli siirretyksi sairaalaan, jota ei
-enää jättänyt.
-
-Hänen elämänsä viimeisistä kuukausista, jolloin hän taas pitkistä
-ajoista oli jonkinlaisessa kosketuksessa uusien ja entisten
-kirjailijatovereittensa kanssa, on monta vertaa enemmän tietoja kuin
-koko hänen muusta elämästään yhteensä. Hänen tautiaan ei alussa heti
-tunnettu, vaan hoidettiin yksinkertaisena luuvalona hieronnan avulla,
-mikä tuotti sairaalle suuria tuskia. Myöhemmin, kun sen todellinen
-laatu oli saatu selville, kului Oksin elämä yhdestä leikkauksesta
-toiseen. Poikkeuksellista on hänen suuri välinpitämättömyytensä
-ruumiillisia tuskia kohtaan, josta kaikki silminnäkijät huomauttavat,
-hänen puhuessaan operatsioista kuin puunleikkaamisesta. Sekä lääkärit
-että sairaanhoitajat ovat yksimielisiä ylistäessään hänen erinomaista
-kärsivällisyyttään, joka ei milloinkaan puhjennut äänekkäisiin
-valituksiin. Sairautensa ajalla hän -- jumalkapinoitsija -- luki
-usein uutta testamenttia ja oli ennen kuolemaansa kysynyt papilta
-ehtoollista. Kirjalliset ystävät pitivät tänä viimeisenä jaksona
-hänestä huolta sekä rahalähetyksien että henkilökohtaisten käyntien
-kautta, mikä ei kuitenkaan estänyt häntä kuolemasta ypöyksinään,
-kenenkään läsnäolematta.
-
-Jaan Oks on kirjoittanut suuren joukon novelleja, -- erään arvelun
-mukaan useita satoja, -- runoja sekä eräänlaisia pitkiä, suorasanaisia,
-puoleksi tunnelmoivia, puoleksi filosofoivia yksinpuheluja, joita
-hän itse nimittää milloin "mielialoiksi", milloin "passage"'eiksi,
-paitsi sitä joitakuita esteettisiä ja arvostelevia kirjoituksia.
-Vähäinen osa niistä on ilmestynyt Noor-Eestin eri yhteisjulkaisuissa
-ja sanomalehtien palstoilla, viimeiset katkelmat Siuru-albumissa,
-verrattomasti suurimman osan sensijaan vaeltaessa erinimisten
-toimitusten paperikoriin. Tuglasen tietojen mukaan keskittyi Oksin
-kirjallinen luomisaika pääasiallisesti kahteen, kolmeen vuoteen,
-vuosien 1906--1909 välille, jolloin hän päivän mittaan usein taisi
-kirjoittaa 3--4 kertomusta. Eräässä yksityiskirjeessä Tuglaselle
-hän kirjoittaa juhlineensa kaksivuotisen kirjallisen toimintansa
-vuosipäivää ja samalla lopettaneensa sadannen novellinsa. Hänen
-kootut teoksensa, joitten ensimäisiä korjausarkkeja hän ei itse enää
-ennättänyt nähdä, ovat alkaneet ilmestyä kirjailijaliitto Siurun
-toimesta, toistaiseksi vain _Tume inimeselaps_ (Tumma ihmislapsi),
-novelleja ja _Kriitilised tundmused_ (Arvostelevia tunteita), esseitä.
-
-Ulkonaisesti Jaan Oks vaikutti epäilemättä yhtä sairaalloiselta
-ilmiöltä kuin koko taiteensakin, pään oikullisesta, ettei sanoisi,
-tylsämieliselle ominaisesta muodosta ja ihon vastenmielisestä
-värittömyydestä alkaen koko ruumiin velttoon kitukasvuisuuteen
-saakka. Harvoin on kai tilaisuudessa näkemään inhimillisen rumuuden
-traagillisuutta niin säälimättömässä ja sovittamattomassa muodossa,
-kuin tässä nuorvirolaisessa rumuuden runoilijassa. Yllään karkeat,
-harmaat sarkavaatteet, jalassa pitkävartiset huopasaappaat, koko
-ruumis yhtämittaa elehtien ja liikehtien, ikäänkuin tanssitaudin
-tapaamana, alituisten hermonytkähdysten tempoessa kasvojen ja raajojen
-lihaksia, sellaisena muistanevat kai useat silminnäkijät Jaan Oksin
-hänen Tarton käyntinsä ajoilta. Taikka kuten Friedebert Tuglas häntä
-muistokirjoituksessaan -- viimeisellä tautivuoteella -- kuvaa:
-
-"Näin ensi kertaa nämä luunlaihat kasvot, joita valkeat näppylät
-peittivät, nämä vesiharmaat silmät, punertavantakkuiset hiukset, harvan
-punaisen parran ja hampaattoman suun. Näin koko tämän kurjan ruumiin
-tuskasta sykkyrässä repalekasalla, povi edestä paljaana, jalat kiinni
-sidottuina, vastenmielisen veltot kädet riipuksissa yli vuoteen reunan,
-jonka takana oli seinää vastaan pystyssä kaksi kainalosauvaa, ikäänkuin
-kerjäläisen tunnusmerkit."
-
-Jaan Oks oli oikeassa nimittäessään itseään dekadentiksi: hän oli
-todella dekadentti, ruumiillisesti ja sielullisesti, taiteessa ja
-elämässä.
-
-
-2.
-
-Juuri lasta oli Jaan Oksissa, koskaan henkiseen täysimittaisuuteen
-ennättämätöntä, ikänsä sairasta ja lahjakasta lasta. Hänen
-päänsä paisui kuten vesipään lapsen, muodottomista ajatus- ja
-tunnemolluskeista, nimettömistä himoista ja vihasta. Hänellä oli lapsen
-kaikinpuolinen sekä inhimillinen että taiteellinen edesvastuuttomuus
-niin elämäänsä kuin taiteeseensa nähden. Molemmat olivat vailla
-suunnitelmaa, raketut kumpikin yksinomaan hetkestä, momentista. Hän
-vaistoi varmasti tämän lapsiheimolaisuutensa, samalla kun hänen
-sairas himonsa, kuten Dostojevskyn, ympäröi lapsen eroottisella
-mielikuvituksella. Ei ole suinkaan sattuma, että hän sekä runonsa
-että proosansa luonteenomaisimmissa saavutuksissa tuntee lapsena.
-Yhdessäkään runossa ei hänen synnynnäinen Kullervotunnelmansa ole
-saanut niin kirouslinkoovaa muotoa kuin runossa Lapsuus; yhdessäkään
-novelleistaan ei hänen aavistuksensa ole vienyt häntä niin lähelle
-ihmissielun alkuviettejä, kuin kertomuksessa Tumma ihmislapsi.
-
-Tässä lyhyessä, alun toistakymmentäsivuisessa novellissa on epäilemättä
-Oksin koko kohtalotragiikka.
-
-Harmaassa, sateeseen ja lokaan uppoavassa kylässä, jota Oks niin
-mestarillisesti on kuvannut toisessa novellissaan _Kylä_, on
-ummehtunut koulutupa, täynnä raskasta höyryä ja katkua, missä
-"taivutetaan selkärankoja", "keitetään neitsyeellisiä aivoja",
-sorvataan väkivaltaisesti pehmeitä lapsensieluja. Mutta näitten
-mustina pääskynpoikina riveissä kykkivien ihmislapsien joukossa on
-muuan, jonka aivoissa kasvaa nuori ja villi kotkanpoikanen. Tällä
-vähäisellä ja synkällä maalaispojalla, jonka silmät olivat kuin
-kysyvät kuilut, oli "vastalausehampaat", jotka hän sopivassa ja
-sopimattomassa tilaisuudessa iski joka ajatukseen. Häntä vainotaan ja
-kidutetaan sentakia, mutta se ei estä häntä päästämästä yhä uudelleen
-teräväkyntistä kotkanpoikaansa vasten vihatun kasvattajan naamaa. Mutta
-eräänä päivänä hän tekee julkean ja ennenkuulumattoman teon: hänen
-kotkanpoikansa uskaltaa kajota itse jumaluuteen! "Nyt löi ihmisten
-kesyttäjä kotkanpojan irtipäästäjää nenälle, suulle ja korville. Sitten
-heitettiin pieksetty nahka kyläkujalle kuolemaan."
-
-Pahoinpidelty, kapinallinen lapsi sensijaan pakenee ihmisiä ja heidän
-elkeitään korpeen, missä "taivaan suuret, haikeat silmät eivät himoitse
-eivätkä nuhtele". Hänet tuodaan kotiin, hän pakenee uudelleen,
-kahdesti, kolmasti, koko kylän väki hälyytetään etsimään, ja kotiin
-tuotua hänet suljetaan rangaistukseksi koppiin. Mutta kevään tullen
-lapsi karkaa vielä viimeisen kerran. "Villin vaellushalun kiduttamana
-lapsi lankesi jo ensimäisenä päivänä monta kertaa kumoon. Jälkeenjäänyt
-elintarmo ehätti taas, kiipesi poikaseen, kiskaisi käppyräisen ruumiin
-mullasta pystyyn ja nelisti huimasti, tätä möhkälettä tärisyttäen,
-tyrkäten, kuluttaen."
-
-"Kun tuo tumma Jokin taas kerran lapsen pystyyn kiskaisi, oli yö,
-ja kaikki ympärillä oudompaa ja huvittavampaa. Oli niin itsepäisen
-vapaata: säpin putoamista ei kuulunut."
-
-"Mutta viheliäinen ääni siellä sisuksissa, suussa ja jäsenissä, -- se
-odottakoon tyydytystään, kunnes kaikki juhlat on juhlittu." --
-
-"Hän ei hakenut mitään, eikä keväällä olekkaan mitään löydettävissä,
-mikä muistuttaisi mieleen tyhjänpäiväistä syömistä. On vain
-salaperäinen värinä oudoissa kohdin, unenkaltainen syyhytys, ikäänkuin
-tikkujen pistävä hipaisu. Ei ole mitään. Kaikki menee ohitse. Kaikki
-tuntemattomat kouristukset ruumiissa, polte kurkussa, rauhattomuus joka
-suonessa." -- --
-
-"Ei ole mitään erikoista. Hyvä vain, että on sellainen oudon-outo
-leposija, ja niin tiheät katajat väkevässä savimullassa."
-
-Ja tämä tumma ihmislapsi, jonka vapauden vietti on suurempi
-elämisenkin intohimoa, kuolee sankarillisesti nälkään, maksaen
-vapaudenpäihtymyksensä ilman vähintäkään napinaa hengellään.
-
-Sama sietämätön, surmaava ympäristö, ja sen yli kasvavan yksilön
-traagillinen vapausvaisto on samoin _Kylän_ johtoaiheena. Millaisella
-vihaisella huolellisuudella onkaan kuvattu tämä saarenmaalainen kylä:
-"Hukkuva keto kuin häviämäisillään ehtoiseen viluun usvaan, sinisenään
-jo syyskylmästä ja kuolemisen kivusta. Lakeus luo jo ensimäisiä
-varjojaan. On raskasta ja tuskallista. -- Missä lakeus päättyy, siellä
-on kuja, ja kujalla sitkeä loka. Likainen on tämän kylätien sotkettu
-sydän. Likainen ja läpeensä sotkettu jälkien syntymästä saakka,
-jolloin kaviot ja nälkiintyneitten lapsimukuloitten kantapäät, sorkat,
-rumat varpaat, puupyörät, virsut tai puoliympyriäinen saappaanrauta
-sotkivat siihen takertuneen loan. -- -- Suurella huolimattomuudella
-on kylä paiskattu keskelle lokaa. -- Tässä kylässä näyttää kaikki
-kumartavan kaiken edessä. Talot tekevät sen puitten edessä, omenatarhat
-kumartavat kaivonvinttejä. Niin elää kylä syysyössä, niin se viettää
-samoin suven selkeät päivät ja talven huurteiset ajat. -- Odotat, että
-ilman harmaat huurut hukuttaisivat koko tämän köyhyyden kalvaman kylän
-potevine naisineen, pöhöttyneine lapsineen, sikoineen likakuoppineen ja
-ikäkuluine veräjineen. -- Mutta usva haihtuu, ja savu kohoo ilmaan, ja
-tulevat uudet syysillat, vastenmielisyydessään samankaltaiset, uudet
-yöt ja uudet työt. Mutta ihminen -- -- -- elää kuin taikakehässä, kiroo
-ja rukoilee jumalaa avuksi, polttaa tupakkaa, pieksee lapsikantturaa,
-lukee ruokarukouksensa, pesee hyppysensä, kuorii perunoita ja kituu
-kasvussaan."
-
-Tässä kylässä elävät ihmiset "elukoitten keskellä, pöytien, tuolien
-ja rukkien välillä ja uunin vieressä." Mutta siellä elää myös nuori
-poika, joka syysöinä kuljeskelee yksin mustilla vainioilla ja
-uneksii mailmasta ja ihmissieluista, nähden luhtaniityillä tuhansia
-kangastuksia. Eräänä päivänä hän on kadonnut tietymättömiin. Ohdakkeet
-kasvavat hänen jälkensä umpeen, eikä hän ikinä palaja.
-
-Oksin vapauden vaisto on niin voimakas, että sille kaikki järjestetty
-yhteiskuntaelämä tuntuu sietämättömältä kahleelta, samoin kuten uskonto
-ja koulu hänestä ovat vain keinoja vapaan ajatuksen sortamiseksi.
-Jumalan hän on valmis ripustamaan alttarin reunaan, kuten huuhkajan
-tallin oven yläpuolelle. Kaikki ihmisten yhteys herättää hänessä
-inhoa ja pakenemishalua; kuten hän suorasanaisessa mieterunossaan,
-_Nimetön eläin_, kirjoittaa, hän haluaa "kiskaista henkensä kauemmaksi
-kaikesta, mikä ihmiselle löyhkää, päästä piskuisten, liesitulien luota
-suurille vapaille tulille, ja luolasta mihin ihmisen huoku on päässyt,
-rajattomiin saleihin". Hänen vaistonsa on kulkurin, on maankiertäjän,
-jonka ihanteen hän elämässään mahdollisuuksien mukaan toteuttikin.
-Kauniissa ja ylpeän itsetunnon täyttämässä runossa "Jäljettä", on hänen
-ihanteensa kadota unhoitukseen, katkaistuaan viimeisetkin siteet ja
-hävitettyään kaikki jäljet. Ja Oksin anarkistinen elämänkatsomus on
-varmaan sanellut seuraavat sanat:
-
-"Suurenmoista on olla välinpitämätön ja nauraa kaikkea luotua ja
-kaikkea luomatonta. Pilkata kuolleita, ilkamoida eläviä, se on
-mailmaahallitsevan voimantunnon latva, se on sen työ, joka on kaikki
-voittanut eikä enää viheliäisen taivaan alla mitään löydä, minkä edessä
-kumartua voisi."
-
-Oks oli epäilemättä anarkisti jo synnyltään. Siinäkin hän taas
-lähenee lasta; kuten lapsen, oli hänenkin hävityshalunsa suurempi
-kuin rakennushalunsa. Hän oli tullut mailmaan, kuten Strindberg,
-dynamiittipanos verissä, valmis räjähtämään milloin hyvänsä. Hän
-ei suotta Kylässä ylistä "pyhää hävittämistä": ("Hyvin huonosti
-on laita jo silloin, kun ei ole enää kuolemaa eikä syntymää, kun
-ollaan jo tuolla puolen hävittämisen, pyhän hävittämisen, niin ettei
-edes särkeminen maksa vaivaa.") Tai kun hän Nimettömässä eläimessä
-kirjoittaa: "Silloin sysäisit vielä kerran, nähdäksesi verta,
-rauniokasoja, kidutusta ja jätteitä ja tervehtyäksesi tiedosta:
-olen saanut tehdyksi kaikkein enimmän pahaa. Herra nielaiskoon
-mahdollisuuden rakastaa toista tai kuolettakoon ihmisissä jo
-alkuidussaan senkaltaisen mielialan, missä ei ole enää rattona
-kidutusta, halveksumista ja kuristamistuskaa."
-
-Häntä huvittaa luoda mielikuva mailmasta, jossa ei ole enää aviota,
-jossa ihmiset, "linnut, vihreä sammakko, ristilukki, uunisirkka, kaikki
-olisivat enkeleitä, -- kuten työmehiläiset". Ja tässä tulevaisuuden
-kangastuksessa kiehtoo häntä juuri "seppeleitäkin korkeampi kunnia"
-olla maanpinnalla viimeinen, itse vapaaehtoisesti lopettaa elämä!
-Eräänlainen toisinto Tolstoin askeettisesta mailmanlopun ihanteesta
-virolaisen kyläanarkistin aivoissa!
-
-Hänen asenteensa on alun alkaen yhteiskunnan luonnollisen vihollisen.
-Hänessä on elämän ja yhteiskunnan lapsipuolen synnynnäinen vastarinta
-kaikkia parempiosaisia kohtaan, kuten hän Tummassa ihmislapsessa
-sarkastisesti tunnustaa: "On jotain kaameata ja typerää olla
-tarmokas, kaunis, hyvä ja kunniallinen." Niinkuin Strindberg
-loppuun saakka oli palvelijattaren poika, niin pysyi Oks loppuun
-saakka samana "kahdenkertaisena äpäränä", jota hän niin suurella,
-mutta väärentämättömällä kyynillisyydellä kuvaa, -- joka syntyy
-krouvirakkaudesta, kasvaa takapihojen löyhkässä, ensimäisenä
-taiteellisena kasvattajana päihtyneen äidin laulunrenkutus, ja joka
-näkee isänsä ensimäistä ja viimeistä kertaa hirttonuorassa.
-
-Tämä syntyperä -- todellinenko vaiko mielikuvituksellinen? -- painaa
-häntä häpeänä, jonka hän tuon tuostakin vetää esiin lietsoakseen sillä
-kostonliekkiään. Ja niin leppymätön ja julkea on tämä viha, ettei se
-sammu edes kuolinvuoteellakaan, vaan leimahtaa yksityisissä runoissa,
-jotka Oks kahden leikkauksen välissä kirjoittaa kirjankansille, näissä
-katkelmissa, jotka tuskin enää ovat runoa, vaan voihketta, huutoa,
-huokausta, kirousta, hänen toivoessaan kykenevänsä kostamaan isänsä
-tyttärille samalla mitalla äitinsä häväistyksen:
-
-    Tean, et enne sündimisi sa
-    julgesid mind emas teotada,
-    tean, et pärast sündimisi ma
-    emaga sain pisarates leotada,
-    äga nüüd on sinu tütred suured,
-    mina helev mees,
-    nüüd on sinu tütred lahti minu ees!
-
-(Tiedän, että ennen syntymääni rohkenit minua solvaista äidissäni,
-tiedän, että jälkeen syntymäni sain keralla äitini kyynelissä kylpeä,
-mutta nyt ovat tyttäresi suuret, minä uljas mies, nyt ovat tyttäresi
-tarjolla minulle!)
-
-Jaan Oksin taide on ääni loasta, on proletariaatin ääni. Epäilemättä
-hän rakastaa lokaansa, hän viihtyy siinä, tottumuksesta tai
-luontaisesta kiintymyksestä, pyytäen saada edelleenkin "ylenkatsoa ja
-nauraa loassaan". Hänellä on sairaalloinen taipumus kuvata kaikkea
-iljettävää ja inhoa herättävää, hänen vertauksensa ja käänteensä
-ovat usein etovan vastenmielisiä. Mutta tämä runouden takapihan
-taimi, rikkaläjällä kasvatettu, rakastaa samalla kauneutta, siitä
-hänen traagillinen ristiriitansa. Taiteilija on hänen sanojensa
-mukaan "karmeuden todellinen pappi", -- hän, kaikenkapinoitsija,
-tunnustaa taiteen "Ainoaksi, jota palvellessaan ihminen ei tunne
-häpeää". (Arvostelevia tunteita.) Hän, jolle hävittäminen on
-muuttunut intohimoksi, voi toisena hetkenä hartaudella ylistää elämän
-arvoa "kauneuden syvyyttä". Hän, joka on valmis heittämään jumalan
-rikkatunkiolle, kirjoittaa seuraavana hetkenä palavat sanat: "Sisääsi
-tahdon tunkeutua, ymmärrätkö, jumala, sisääsi, vaikka sillä kadottaisin
-kaiket elämäni".
-
-Kaikki hänen tunteensa ovat ristiriitaisia, hänen heittelehtiessään
-koko ajan äärimmäisyydestä toiseen. Yksinäisyys, joka äsken oli hänelle
-ainoa turva ja onni, joka yksin suojeli häntä "pieniltä, vihaisilta
-ajatuksilta", kalvaa häntä seuraavana hetkenä synkkänä orpoutena.
-Hän, joka kerran tahtoi olla kaikille: "uppo-outo, tuijottaa kutakin
-kurkoitettua kaulaa, kuten jääkarhu kameelia", kirjoittaa verhotulla
-alakuloisuudella ihmisistä, jotka ovat "toisilleen tuntemattomia,
-outoja, kuten keskenään koivikon koivut". Kuolinvuoteellaan hän on
-kuulevinaan kuin humuna läpi vuoren toisten äänet, silmännäkemättä.
-Ja niin hän kysyy eräässä runosirpaleessaan lapsen ja sairaan
-avuttomuudella: "Mikä on kasvattanut välillemme vuorien ketjun?"
-
-Mutta uupuessaan vastalauseistaan, kapinastaan ja uhmastaan,
-hän voi huitasta kämmenellään elämää kuten härnäävää kärpästä.
-On kuin kaukaista kaikua Salomonin Saarnaajan filosofiasta
-hänen sanoissaan: "Sillä kaikki on mieletöntä: ihminen
-satunnaisessa tarkoituksettomuudessaan, -- ja ihminen määrätyssä
-tarkoituksellisuudessaan".
-
-Jotain stoalaista tyyneyttä on sensijaan hänen kuolemankäsityksessään,
-jonka hän ikäänkuin ennakkoaavistuksella on haahmoitellut
-kertomuksessaan "Vanha matruusi", kuvauksessa vanhasta paatuneesta ja
-kyynillisestä merikarhusta, joka ajattelijan rauhalla odottaa loppuaan.
-"Hänessä ei kuolema herätä suurempaa hirmua kuin aamuinen laivanlattian
-pesu eikä suurempaa mielenkiintoa, kuin ankkurinnosto. Vain hieman
-kärsimättömyyttä sielussa, että on pakko käydä niin voimattomaksi ennen
-todellista pysähdystä."
-
-Jaan Oksin elämä oli sidottu syntymään ja kuolemaan, mutta näitten
-kahden kahleen välillä kohosi hänen elämänsä kaari lyhyeen ja
-kapinalliseen pingoitukseen.
-
-
-3.
-
-Oks ei vetoo älyyn, tuskin tunteeseen, vaan tajunnanalaiseen
-aavistukseen; hän ei kuvaa tunteita vaan viettejä, vapauden,
-elämänjatkamisen alkuvaistoja. Läpi koko hänen runoutensa kuultaa
-sairas ja himokas viettielämä. Hän ei tahdo tai ei osaa sulkea
-sairaita intohimojaan toisiin, vieraisiin minuuksiin, vaan antaa ne
-semmoisinaan, paljaaltaan, lyyrillisinä, subjektiivisina purkauksina;
-sentähden on, varsinkin hänen runoissaan, sekä loppusoinnullisissa
-että suorasanaisissa, eräänlainen hirvittävä ja kyynillinen tunteen
-alastomuus. Mutta kaikki alastomuus vaikuttaa ensi hetkessä
-vierastavalta, esteettisinkin, sitä enemmän verhottomat himot.
-
-Nälän suhteen Oks on täysin suvereeni, se on ainoa vieteistä, jonka
-hän vallitsee, jota hän mainitsee halveksumalla, nimittäen elämää
-"periodilliseksi aterioimiseksi". Hänen tumma ihmislapsensa ei liioin
-uhraa ajatustakaan "tyhjänpäiväiselle syönnille", kuollessaan nälkään
-keväisessä metsässä.
-
-Sensijaan on viha hänelle tervetullut kiihoitustila, hän innoittuu
-siitä, kuten rakkaudestakin, se hedelmöittää hänen tunteensa ja aivonsa
-ja panee liikkeelle hänen kuvitusvoimansa. Hän puhuu vihasta, "joka
-antaa hänelle koko hänen elintarmonsa", vihasta, joka tekee ihmisen
-nuoreksi uudelleen ja puhaltaa hehkumaan elonhiilet. Hänen tumma
-ihmislapsensa on "pieni, ylpeä ja _vihainen_". "Ja silloin halajat,
-että kaikki ryhtyisivät vastarintaan, pitäisivät ajatuksiasi pikkuisina
-käärmeinä, silloin tuntee janoa ryhtyä johonkin jättityperään,
-jättiviisaaseen, johonkin mielettömyyteen, tehdä jotain, mikä vastaasi
-sadattelee ja taistelee, joka vihastuttaa ja väsyttää." Kuinka täynnä
-vihan hekkumaa ovatkaan sellaiset runot kuin Lapsuus tai Kadulla!
-
-Alkuperäisin, mutta samalla sairain on Oks kuitenkin kuvatessaan
-viettiä, joka hänelle on samanarvoinen kuin elämä: rakkautta. Rakkaus
-on epäilemättä erehdyttävä nimi sille paljaana palavalle, alastomalle
-alkuvoimalle, jonka ilmauksen Oks näkee kaikkialla. Hän itse nimittää
-sitä Himoksi. Koko luonto on hänelle sukupuolellinen, itse maasta
-alkaen ajatuksiin saakka, jotka "kaks'sukuisina muotoina karkeloivat ja
-toisiaan hedelmöittävät". Hänen mielikuvituksensa kiertää herkeämättä
-sukupuolellisten tilanteitten ympärillä, mäen kukkulat muistuttavat
-hänelle raskaita naisia, vakoon kylvetyissä perunoissa ja vesalepissä
-hän näkee hedelmöitymisen intohimon. Hän kirjoittaa "kiimaisista
-luhdista ja rivosti humisevista puista", palaten näihin kuviinsa
-erotomaanin itsepintaisuudella.
-
-"Himossa on elämä itse ja elämänsakka". Oksin suorasanaisilla
-mieterunoilla on yksi ainoa aihe, ne ovat täynnä ajatusten
-Astartetanssia. Ja tähän hillittömään, peittelemättömään himoon, joka
-tuntuu sulattaneen runoilijan koko olemuksen ikäänkuin alkuelementiksi,
-sekaantuu samalla herjaava ylenkatse, aitostrindbergiläinen
-naishalveksunta, ei älyllinen eikä harkittu, vaan syvästi vaistottu
-viha eri sukupuolien välillä, joka ei häviä edes rakkauden ja yhdynnän
-hetkenäkään. Hän kostaa orjuuden, johon sukuvietti hänet pakoittaa,
-loppumattomilla solvauksilla, samoin kuin pettymyksen, joka väistämättä
-seuraa aistien huumetta. Hän nimittää naisia poikkeuksetta "naaraiksi",
-ikäänkuin joka hetki alleviivatakseen heidän sukupuolellisuuttaan,
-"ihmiskunnan matelijoiksi". Hänen vanha merimiehensä sanoo vielä
-kuolinvuoteellaan papille, joka yrittää herättää hänessä sovinnollista
-mielialaa: "Naisten kanssa tahtoisit minut lepyttää? Älä tuokkaan niitä
-tänne, mokomia! Milloinkaan en halua senkaltaisia ihmisiä tuntea,
-ihmisiä, jotka viheliäistä maanpäällistä elämää jatkavat kaikkien
-kärsimykseksi. -- Halveksin heitä filosofian pohjalta."
-
-Ja niin päätyy Oks tässäkin palvonnassaan herjaukseen, pyhänhäväisyyn,
-oman himonsa esineen häikäilemättömään herjaukseen, ikäänkuin ei
-keksisi kyllin lokaa, millä ryvettää tätä omatekoista Astarte-alttaria.
-
-"Kaikki ovat samankaltaisia, sekä se, joka ensi hymyjään hymyää, se,
-joka on saanut kyllääntyäkseen, että se, joka ennen kuolemaansa pyhää
-ehtoollista nauttiessaan vanhuutensa varjosta nuorta pappia himoitsee.
-Missään ei löydy toisenkaltaisia, -- käy vaikka halki taivaitten ja
-helvettien ja astu maan päälle, vakoillaksesi yhtämittaa suurilla
-tienristeyksillä."
-
-Epäilemättä on herjaaminen ollut muuan Oksin suurimpia intohimoja.
-
-
-4.
-
-Oks oli sekoitus kykyä ja hermosairasta. Hänen luomistyöllään on täysin
-patologinen ilme, se on sairas, väkivaltainen toiminta, ikäänkuin
-äkillinen ja sokaiseva verentungos aivoihin. Aivan samoin kuten
-elämänvietti ehätti hänen tumman ihmislapsensa, nelistäen ja kuluttaen,
-samoin mahtoi luomispakkokin aika-ajoin ehättää Jaan Oksin, pakoittaen
-hänen sairaat aivonsa vihaiseen vireeseen, puristaen niistä myrkkyä
-ja kähyä, -- jättääkseen hänet yhtä äkkiarvaamatta. Ei riitä lukea
-hänen painettuja teoksiaan, vaikka niissäkin tuntuu tämän ryöppyävän,
-syytävän luomisen merkit. Käsikirjoituksissa sensijaan, joita
-karsimatta ja järjestämättä ei milloinkaan olisi voinut painattaa,
-viettää Oksin sairas kirjallinen luomisvietti todellisia orgioita.
-Täytyy tehdä kieltämättä itselleen väkivaltaa niitä lukeakseen: koko
-ajan on kuin aluttoman, loputtoman sanaryöpyn alla, johon ajatuskin
-on hukkua. "Hän loi, kuten tulivuori, joka samalla voimalla sinkoo
-kohti taivasta sulaa metallia ja tuhkaa", sanoo Jaan Oksista Tuglas.
-Sivumääriä ajatuksetonta vatvomista, kolminkertaisesti sanoja, sanoja,
-sanoja, hulluinhuoneen järjetöntä houretta, ja yhtäkkiä kaiken
-tukahduttavan ajatuskuonan alta kirkas ajatus, niin alkuperäinen, kuin
-olisi se ensi kertaa ajateltu vasta näissä poloisissa aivoissa. Tämä
-ajatus voi olla loukkaava, häväisevä, täynnä traagillista sarkasmia ja
-kyynillisyyttä, mutta se on uusi!
-
-Oks itse sanoo kerran taidetta "fysiologiseksi tarpeeksi, sielulliseksi
-uloshengitykseksi." Juuri siten on epäilemättä hänen oma taiteensa
-syntynyt. Hän itse on epäilemättä mahtanut siihen tuiki vähän. Hän ei
-ole kai milloinkaan muistanut sellaisia tyhjänpäiväisyyksiä olevan
-olemassakaan, kuten tietoinen työ, taiteellinen rakenne. Voi olla, että
-hänellä häämöittää jokin päämäärä liikkeelle lähtiessään, jokin kuva,
-jokin mieliala, jonka hän tahtoo pyytää kiinni, mahdollisesti jokin
-hämärä juonikin. Mutta hän kulkee tietään kuten lapset, hän poikkee
-joka suunnalle tien oheen, pysähtyy jokaisen nähtävyyden kohdalla.
-Niin hän aloittaessaan kertomustaan Koulumestarin hevonen epäilemättä
-todella on aikonut kuvata juuri tätä hiirakkoparkaa ja sen vaiheita,
-mutta sensijaan kuvaakin kaikkea muuta, kylää ja kylänmiehiä, niittyjä
-ja veräjiä, kunnes unohtaa tykkänään sekä koulumestarin että hänen
-hevosensa.
-
-Kieltämättä kärsivät Oksin teokset kauttaaltaan katkonaisuudesta ja
-hämäryydestä, joka ei suinkaan aina kätke syvyyksiä, vaan hyvinkin
-tavallisia ajatuksen matalikkoja. Mutta toisinaan tuntuu Oksin
-lauseissa, kuten niistä on sanottu, kolme mittasuhdetta, ikäänkuin
-sanojen merkitys niitten hämäryyden vuoksi olisi joka suuntaan venyvä,
-avaisi mahdollisuuksia joka taholle. Ja niin tahtoisi nähdä Oksin
-pitkät yksinpuheluhoureet kuin tiheässä, näkymättömässä seulassa, josta
-yksitellen ajatusten akanain seasta varisisi selvä vilja.
-
-Hänen sairaissa aivoissaan eivät estävät keskukset kai milloinkaan
-ole olleet toiminnassa, mikään ei kyennyt hillitsemään tätä rajua
-koneistoa, sen kerran käyntiin päästyä. Hänen tuotteliaisuutensa
-lyhyenä luomiskautenaan oli grafomaanin tuotteliaisuutta. Hänellä oli
-kiire, ikäänkuin olisi aavistanut luomisaikansa, ehkä elämänsäkin
-lyhyyden. "Sallittakoon ihmisen elää vain vuosi, silloin hän ei
-nukkuisi eikä kuluttaisi aikaa hautaa varten valmistuakseen."
-
-Yhtä mahdotonta oli hänelle ajatustensa järjestely, suvereenilla
-huolettomuudella hän jätti sen toisten tehtäväksi. Hän on teoksistaan
-yhtä huolimaton kuin kala kudustaan, hän jättää ne kohtalon ja
-sanomalehdentoimituksen huomaan, häviöön tai ylösnousemukseen, se
-on hänelle yhdentekevä. Miten muut niitten suhteen menettelevät,
-kenen käsiin ne joutuvat, mitä niistä loppujen lopulta on jäljelle
-jäävä, -- kaikki kysymyksiä, jotka eivät häntä liikuta. Ainoastaan
-eräässä yksityiskirjeessä Fr. Tuglaselle voi aavistaa jonkinlaisen
-levottomuuden, joka kuitenkin pikemmin on järkkymätöntä itsevarmuutta:
-"Seitsemän vuotta sanokoot arvostelijamme, ettei teoksilla ole
-minkäänlaista taidearvoa, kahdeksantena vuonna on heidän kuitenkin
-tunnustaminen, että on."
-
-Kuten hän erästä arvostelevaa kirjoitustaan nimittää
-"improvisatsioksi", niin oli hänen tuotantonsa kauttaaltaan
-improvisatsiota, kirjoitettu luojaties milloin ja minkälaisten tuiki
-maallisten aherrusten lomassa, vihkokorjausten, liikearvioitten
-välissä. On oikeastaan aivan arvoituksellista, minä väliaikoina
-hän ehti hankkia itselleen senkin esteettisen ja kirjallisen
-puolisivistyksen, mikä hänellä joka tapauksessa oli.
-
-Hänen taiteensa luonteesta seuraa semmoisenaan, ettei sillä voinut olla
-minkäänlaista kehitysviivaa, tällä taiteella, jolta puuttuu kokonaan
-juuri viiva, joka on kokoonpantu ikäänkuin vihan ja himon tuulispäässä,
-omassa raivossaan kiertävistä pisteistä. Oksin pirstaleinen ajatus
-ei olisi milloinkaan kyennyt kulkemaan pitkin suoraa viivaa, yhtä
-vähän kuin hänen kehityksensäkään. Se päättyi itseensä, kuten
-piste. Hänen henkinen sisältönsä ei ollut luotu elimellisesti
-kehittymään, ei laajentumaan mihinkään suuntaan, eikä kypsymään siitä
-raaka-ainestilasta, missä se oli. Se oli luotu vain purkautumaan
-sellaisenaan, yhdellä kertaa.
-
-Jaan Oks on epäilemättä Noor-Eestin omituisimpia ilmiöitä. Hänellä
-oli ylimyssielu, köyhälistöruumiiseen kuolemaan saakka kytketty, --
-ruumis, joka ei koskaan voinut vapautua kyläkujasta ja himosta, ja
-mielipuolisuuden kanssa kamppaileva sielu, joka kauneuden ikävässään
-lohduttautui herjauksilla. "He olivat kuin tylsän seipään lävistämät,
-osaksi maankamarassa kiinni, toisen olemuksen osan karkeloidessa
-keinuen taivaan alla, kuten rauhaton, siunaamaton uhrisavu." On jotain
-sankarillista hänen uhmaavassa jumalhäväisijäasenteessaan, on jotain
-traagillista tässä rujossa kyvyssä, jonka taide on kuin rumuuden uhria
-saavuttamattomalle Kauneudelle.
-
-
-
-
-A.H. TAMMSAARE
-
-
-Synt. v. 1878 Tammsaare-Põhjan talossa Järva-Madisen pitäjässä
-Tallinnanmaalla. Harjoittanut lakitieteellisiä opintoja Tarton
-yliopistossa. Toiminut sanomalehtialalla. Teoksia: _Rahaauk_ v. 1907,
-_Uurimisel_ v. 1907, _Pikad sammud_ v. 1908, _Noored hinged_ v. 1909,
-_Üle piiri_ v. 1910, _Vanad ja noored_ v. 1913, _Poiss ja liblik_ v.
-1915, _Keelest ja luulest_ v. 1915, _Kärbes_ v. 1917, _Varjundid_ v.
-1917.
-
-
-1.
-
-Virolainen kaupunkilaistumiskulku, sekä sielullisena että ruumiillisena
-ilmiönä, siirto kylästä kaupunkiin, henkisen ilmapiirin vaihto,
-niin kuvaava nykypäivien Virolle, muodostaa tavallaan pohjan, jolle
-on rakentunut nuorvirolaisen novellistin H. Tammsaaren hieman ohut
-kirjallinen tuotanto.
-
-Tammsaaren teokset eivät tosin tarjoa minkäänlaista kuvausta
-muuttuneesta yhteiskunnallisesta perustasta, mille nykyinen virolainen
-kaupunkiyhteiskunta nojautuu, ei sen luomasta tyyppien moninaisuudesta,
-ei edes liikunnosta kulttuurisiirrosta, joka herkeämättä muuttaa
-kaupunkifysiognomiaa. Se ei ole mitään nykyaikaista kaupunkirunoutta,
-hymniä kivimuureille ja sähköradoille, ei alkua epopeaan tulevaisuuden
-virolaisesta suurkaupungista. Se yrittää yhtä vähän kiinnittää
-Tarton vatvovaa lammikkotunnelmaa kuin Tallinnan kuumeista
-satamanousukasilmettä. Kaupunkia itseään, aineellisena todellisuutena,
-siinä tuskin on olemassa. Eikä siinä liioin tapaa mitään johdonmukaista
-sielullista kehitysketjua; Tammsaaren henkilöt ovat näennäisesti
-täydelleen irrallisia, niinkuin eivät kuuluisi mihinkään yhteiskuntaan
-tai suurempaan ihmisten yhteyteen. He muodostavat vain "psykologisen
-ykseyden", kuten heistä sanoo Friedebert Tuglas. Heillä ei ole
-entisyyttä eikä tulevaisuutta, ei siteitä mihinkään suuntaan. Ja
-kuitenkin, siitä huolimatta, on heistä joka-ainoa sellaisenaan
-virolaisen sivistysmurroksen, kaupunkilaistumiskulun tulos.
-
-A.H. Tammsaare, samoin kuin muutkin nuorvirolaiset, harrastaa
-kaksinimisyyttä ja kirjallista naamioleikkiä; kuten Grünthalista
-sukeutuu Ridala, Aavikista Randvere ja Mihkelsonista monta vertaa
-romanttisemmalta kajahtava Tuglas, niin on A.H. Tammsaarekin milloin
-Anton Hansen, milloin Tammsaare. Hän merkitsee tyylinvaihdoksensa aina
-uudella kirjallisella kyltillä.
-
-Tammsaare on huvittava toisinto nuorvirolaista tyyppiä,
-eroavaisuuksineen ja yhtäläisyyksineen. Yksityispiirteiltään
-hän voi muistuttaa milloin yhtä, milloin toista kirjallisista
-tovereistaan, mutta kokonaisuudessaan on hänen henkinen fysiognomiansa
-hänen yksityisomaisuuttaan. Hän on persoonallisuus, kaikesta
-värittömyydestään huolimatta. Ensi silmäykseltä hän näyttää toisen
-nuorvirolaisen novellistin, Friedebert Tuglasen, täydelliseltä
-vastakohdalta; Tuglas pyrkii synteettiseen fantasianäkemykseen,
-Tammsaare sielulliseen analyysiin; Tuglasen värit ovat pehmeätä,
-hivelevää liitua; Tammsaare käyttää kovanumeroista lyijykynää.
-Ohutverisyydestään huolimatta Tammsaare hyvin harvoin vaikuttaa
-artistiselta, kuten Tuglas miltei poikkeuksetta, huolimatta
-mielikuvituksellisesta täytelyydestään. Mutta heillä on selvät
-älylliset yhtymäkohtansa, joskin Tammsaaren äly on kuivempi ja
-mehuttomampi kuin Tuglasen; heidän satiirinen taipumuksensa on sukua,
-ja he koskettavat toisiaan viivanalaisissa koserioissaan, joitten sävy
-usein on hämmästyttävän samankaltainen, vaikka Tammsaaressa onkin monta
-vertaa enemmän ammattijuttelijaa. Tuglasen tyyli aateloi pienimmänkin
-sanomalehtipakinan; se muodostuu hänellä aina vähäiseksi tutkimukseksi,
-taiteelliseksi lastuksi; Tammsaaren synnynnäinen sanomalehtimieskyky
-ohentaa tarvittaessa raskaimman ja vakavimmankin aiheen kevyeksi
-jutteluksi. Hän on nautintoihminen, ilmeisin hedonistisin taipumuksin,
-nuorvirolaisista kieltämättä samalla humaanisin, vaikka hänen
-suvaitsevaisuutensa ja inhimillisyytensä juuret juontavatkin ehkä yhtä
-syvälle suureen välinpitämättömyyteen kuin suureen kaikenymmärrykseen.
-
-Tammsaare on oman kirjallisen sukupolvensa keskuudessa ohuin,
-mielikuvitusköyhin ja todellisuusvaistoisin. Hän on ainoa
-nuorvirolaisista, joka häikäilemättä tarttuu päivän probleemeihin
-ja ympäröivään elämään, joskin hänen probleeminsa ovat yksinomaan
-sielullisia ja kuvatun elämän näyttämö useimmissa tapauksissa
-ahdas virolainen ylioppilaskomero. Hänen kirjansa ovat alun alkaen
-antaneet aihetta kaikenlaisiin yhteiskunnallisiin, rotuhygieenisiin,
-kasvatusopillisiin ja siveyskysymyksiin, vaikka hän itse ei ole
-vihjauksellakaan vikapää niitten asettamiseen. Ainakaan ei mikään
-liene hänestä etäämpänä kuin vastauksen antaminen. Erehdys olisi
-epäilemättä luulla, että esimerkiksi Tammsaaren novelli _Yli rajan_
-olisi kirjoitettu ratkaisemaan ennen-avioliittoista sukupuolikysymystä
-tai mahdollisesti naisen äitiys- ja riippumattomuusprobleemia.
-Tammsaarea on hyvin yksinkertaisesti vain huvittanut viskata kivi
-yhteiskunnalliseen lammikkoon, _épater le bourgeois_, kuten Friedebert
-Tuglas hänestä sattuvasti sanoo, härnätä porvaria, vähäinen epäilevä ja
-miksikä ei! poikamaisen frivoli hymy suupielessä.
-
-Tammsaaressa on epäilemättä kosolta kirjallista pahankurisuutta;
-hän vetää hyvin mielellään yleisöään hiukan nenästä, kuten
-Kärpänen-novellissa ylioppilas Kulno, joka puheellaan saa koko
-kuulijakuntansa petkutetuksi, tai Vivahduksia-novellin päähenkilö, joka
-hänkin rakastaa tällaisia pieniä kirjallisia jalkakoukkuja.
-
-Muuten, mitkään Tammsaaren ominaisuuksista eivät esiinny erityisen
-silmiinpistävässä mittakaavassa, eräänlainen keskimittaisuus on
-päinvastoin niille tunnuksellista. Poikkeuksen tekee ehkä ironia.
-Tammsaaren taipumus ivaan on varmaan synnynnäinen, hänen äänenpainonsa
-on luonnostaan ivallinen, kuten Suitsin luonnostaan pateettinen.
-Tammsaarelle ei ole olemassa minkäänlaisia arvovaltaisia aatteita
-tai henkilöitä, ei mitään koskematonta aluetta. Hänen ivansa on
-usein kyltynyttä, väsynyttä, neulanohutta, harvoin erityisemmän
-pahanilkistä, mutta se ei suinkaan ole mitään attikalaista, ei myöskään
-valtameren kirpeästi väkevöittävää suolaa; sen prosenttimäärä on
-suunnilleen sama kuin suolapitoisuuden virolaisessa Länsimeressä.
-Ja Tammsaaren kieltämätön kyynillisyys, joka esiintyy sekä
-aiheitten että tilanteitten valinnassa, on sekin enimmäkseen samaa
-tahallista kiusoittelua, ärsytyshalua, kotitekoista virolaista
-ylioppilasboheemisävyä.
-
-On kuitenkin muuan ominaisuus, joka näyttää olevan eroittamattomasti
-yhdistetty Tammsaaren henkiseen olemukseen. Se on epäily, skepsis.
-Se on usein vain filosofoivaa pintaleikittelyä, tapaa, muotia,
-vuorosanakimallusta. Mutta se on epäilemättä syöpynyt pintaa
-syvemmälle; kun tammsaarelaiset pohjakerrostumat syystä tai toisesta
-joskus paljastuvat, tapaa joka kerta juuri väärentämättömän skepsiksen,
-vailla vähintäkään teennäisyyttä tai keimailua. Mahdollisesti onkin
-tämä skepsis, harmaa kuin home ja syövyttävä kuin se, tammsaarelaisen
-kirjailijaluonteen ydin. Tammsaaren skepsis ei ole vapauttavaa,
-särkemisriemussaankin luovaa, myönteistä epäilyä. J. Luiga nimittää
-tammsaarelaista skepsistä _tunteen_ skepsikseksi, joka ei synny
-henkisestä kehityksestä, vaan tunteen rappeutumisesta. Ja toden teolla
-ei pääse ajatuksesta, että Tammsaaren epäily on oikeastaan kokonaan
-kielteinen ominaisuus, puute, kyvyttömyys minkäänlaiseen hartauteen;
-häneltä puuttuu, niin sanoakseni, uskonnollinen elin.
-
-Jokaisella kirjailijalla on pohjavärinsä. On kirjailijoita, ärsyttäviä,
-sytyttävän punaisia, on sinivalkoisia kirjailijoita, on toisia, joitten
-värissä on myrkkyä, kuten hullukaalin keltasinipunervassa kukanterässä,
-on kirjailijoita, ylimyksellisiä, kuten ajan kauhduttamat välivärit.
-
-A.H. Tammsaaren pohjaväri on harmaa. Ei mikään harmaan lukuisista eri
-vivahduksista, ei keltaisen, punaisen eikä sinisen sekoittama, vaan
-yksinkertaisesti vesiharmaa, värittömyyden väri.
-
-
-2.
-
-"Hermot ovat kulttuuria, -- sentähden, enemmän hermoja, enemmän
-hermoja", huudahtaa muuan Tammsaaren virolaisista "nuorista sieluista",
-ylioppilas Kulno.
-
-Siirto maalta kaupunkiin tai oikeammin kaupunkikulttuuriin ei
-merkitse suinkaan vain parissa sukupolvessa tapahtuvaa luuston ja
-lihasten volyymin vähenemistä. Eivät vain kasvonpiirteet, kädet
-ja jalat hienostu rakenteeltaan jatkuvasti muuttuneen elintavan
-takia, ennenkaikkea muuttuu ja hienostuu hermorakenne. Kulno on
-oikeassa: sivistystason nousu on pääasiallisesti hermokehitystä. Ei
-tietomäärän, ei älyllisen pääoman suuruus voi koskaan luoda yhtä
-suurta sivistyksellistä eriasteisuutta, kuin juuri hermoston enemmän
-tai vähemmän viljelty herkkyys, sen vastasäteilyn rikkaus, sen
-nautintomahdollisuus ja kärsimiskyky.
-
-Voi puhua ihmisten "herkistämisestä", kuten valokuvaaja levyjensä.
-
-A.H. Tammsaare on suorittanut siirron kylästä kaupunkiin, -- sekä
-henkilökohtaisesti että kirjallisesti. "Tous les chemins vont vers la
-ville", kuten Verhaerenin sanat kuuluvat.
-
-Hän vaihtaa aihepiirinsä yhtä perinpohjaisesti, kuten vaihtaa
-tekotapansa. On yhtä suuri hyppäys Tammsaaren rehellisestä ja karusta
-naturalismista hänen ääriviivattomaan impressionismiinsa, kuin hänen
-pikkueläjäinsä, maattomain, irtolaisten, loisien ja mökkiläistensä
-kylästä, jossa ei ole muuta vaihtelua kuin torailu ja tulipalot,
-syntymä ja kuolema, hänen käsitteelliseen kaupunkiinsa. Vain pohjaväri
-on sama: Tammsaaren realismi on yhtä kuivan harmaata kuin ikinä
-hänen impressionisminsakin. Hänen talonpoikaiskuvauksissaan, jotka
-poikkeuksetta liikkuvat niin alhaisella yhteiskunnallisella asteella
-kuin suinkin, rehkii ja matelee inhimillinen elämä, näköjään vähääkään
-välittämättä tekijästä ja hänen tahdostaan, kaikkinäkevän luojan
-auringon alla. Vaimo ompelee rauhallisesti miehensä sairasvuoteen
-ääressä tälle kuolinpaitaa ja synnyttää lapsen samalla hetkellä,
-kun isä toisessa huoneessa heittää henkensä. Vanha isäntä ja renki
-työskentelevät pellolla, heidän vuorosanojensa vaihtoon, kysymyksestä
-vastaukseen, menee kokonaisen vaon kyntöaika. Akka ja ukko elelevät
-vuosikymmeniä samaa etanan kuoreen mahtuvaa elämäänsä, kunnes
-kuolema toisen korjaa. Ja paljaimmillaan tämä harmaa arkiaherrus
-on kertomuksessa _Kaksi paria ja yksi ainoa_, kahden kinastelevan
-mökkiläisperheen ja heidän yhteisen loisensa, Taidi-Laidin, tarina,
-kerrottu armahtamattomalla, kaikki tunkiokasat paljastavalla verismillä.
-
-Tammsaaren kaupungilla ei ole edes niitäkään harvoja varmoja
-ääriviivoja, mitkä hänen kylällään. Se on erinomaisen utuinen
-ympäristö, jossa ei ole maaseudun puita, ei metsää, ei näköaloja,
-ei vihreyttä; ei ilmaa, mutta ei myöskään kaupungille ominaista
-ihmisvilskettä, kadun melua, tuskin katuja. Se on kokonaan
-impressionistinen, ikäänkuin tyhjään ilmaan rakennettu kaupunki, jota
-risteilevät nimettömät kadut, ja valaisevat tuiki persoonattomat
-katulyhdyt. On melkein yhdentekevää, onko tällä kaupungilla
-jossakin kertomuksessa tarkoitettu Tarttoa vaiko Tallinnaa; se ei
-muuta sanottavasti Tammaaren kirjallisia kulissilaitteita, hänelle
-riittää, kuten uudenaikaiselle näyttämölle, kaikkein välttämättömin
-huonesisustus: pari tuolia, pöytä ja sohva.
-
-Elämän ulkonaisista puitteista ei ole jäänyt oikeastaan muuta jäljelle
-kuin ylioppilaskomerot, joitten "seinäpaperit ovat mustat, savuttaneet,
-niitten takaa pilkistää sieltä täältä seinä". Rikkinäisellä pöydällä
-vetelehtii kirjoja, ja lattialla on kalossit, "joilla on se erinomaisen
-ominaisuus, että ne helposti päästävät veden valumaan". Läpi himmeitten
-ja raamuisten ruutujen näkee tyhjän pihan, "missä joku vaate riippuu
-kuivamassa, ja joku ylioppilas tulee ja menee".
-
-Näissä akateemisissa ja abstraktisissa ullakkokomeroissa asustavat ja
-rakastelevat Tammsaaren henkilöt tai oikeammin hänen puhuvat ja alati
-filosofoimaan pyrkivät varjokuvansa, s.o. milloin eivät kulje yksin tai
-kaksin vielä abstraktisempia katuja.
-
-Ydinnäkemyksenä ylioppilasnovelleihinsa on Tammsaarella ollut
-eroottisen valonheijastajan säteessä nähty murto-osa nykypäivien
-virolaista jeunesse dorée sielua. Tammsaaren kaikki neljä
-ylioppilaskuvausta käsittelevät yksinomaan eroottisia suhteita, ja
-oikeastaan onkin ainoa oleellinen, minkä varmasti tiedämme näistä
-nuorista sieluista, heidän suhtautumisensa rakkauteen. He rakastavat,
-siis ovat olemassa.
-
-_Pitkissä askeleissa_, joka epäilemättä on Tammsaaren
-ylioppilasnovelleista taiteellisesti ehein, on kaksi miestä ja yksi
-nainen, ylioppilaat Heinrich ja Otto, ja heidän yhteinen rakastettunsa
-Olga, virolaista demiviergetyyppiä. Oikeastaan on vielä toinenkin
-nainen, Heinrichin talonemännän tytär, joka eräänlaisena täytekuviona,
-vastakohtaisuuden lain vuoksi, esiintyy Tammsaaren useimmissa
-kirjoissa, edustaen hänkin ikuista naisellisuutta, pari astetta
-alempana tosin. Taistelu käy naisesta ja ihanteista. Heinrich Leisner,
-yläilmoissa asuskeleva haaveksija, rakastaa Olgaa, mutta saatuaan
-tietää Olgan olleen aikoinaan Oton rakastajattaren, luopuukin hänestä,
-pitkän sielullisen järkeistymis- ja jäähtymiskehityksen jälkeen, täynnä
-yksin- ja kaksinkidutusta.
-
-_Nuorissa sieluissa_ on miltei samat voimasuhteet. Jonkun aikaa
-yliopistossa opiskellut Aino Võsand jättää rahan puutteessa opintonsa
-ja oleskelee Tartossa. Hän tutustuu ylioppilas Kumoon, aito
-tammsaarelaiseen perustyyppiin, jossa skepsis ja eroottinen uteliaisuus
-yhtyvät, käy hänen luonaan (kaikki Tammsaaren virolaiset puolineitseet
-käyvät ylioppilastensa ullakkokomeroissa!) lukijan jäädessä
-epätietoiseksi, kuinka pitkälle tämä taidolla harjoitettu eroottinen
-leikki peräytymis- ja väistämisvuoroineen vie, ja lähtee vihdoin monen
-mutkan jälkeen ulkomaille opintojaan jatkamaan taikka, kuten Tammsaaren
-sanat kuuluvat, "syventämään merta ja koroittamaan taivasta".
-
-_Yli rajan_ kirjassa on juoni hiukan selväviivaisempi.
-
-Välttämättömän ylioppilaan nimi on tällä kertaa Robert Muidu.
-Paitsi Heinrich Leisner'in aineetonta idealismia, on hänellä sangen
-alleviivatut aineellisetkin vaatimukset. Hän johdattaa mieleensä
-Weberin Demokritoksen kyynillisen lauselman: "Varo, Karl, irstaita
-ihmisiä, ja jollet muuta voi, niin käänny mieluummin jonkun
-kunniallisen naisen puoleen, hän ei ole kieltäytyvä", ja haluton kun
-on viettämään tavanmukaista poikamieselämää, uskoutuu morsiamelleen
-Hedvigille. Mutta heidän huumeessa alkanut suhteensa arkiutuu
-vähitellen, samalla kun Hedvig huomaa olevansa tulossa äidiksi. Hetken
-aikaa hän aikoo pelastautua häpeästä, menemällä naimisiin tohtori
-Kalamaan kanssa, mutta lopulta pääsee naisellinen ylpeys voitolle,
-ja hän lausuu hyvästit sekä Kalamaalle että loppukohtauksessa sangen
-viheliäistä osaa näyttelevälle Robert Muidulle.
-
-On jotain näissä kolmessa novellissa, mikä edellyttää yhteistä
-alkusolua. Ne ovat syntyneet ikäänkuin yhteisestä konseptsiosta,
-samasta mielialojen, tunteitten ja tyyppien varastosta, joka
-tosin ei ole oikein ottanut riittääkseen niin moneen muunnokseen,
-vaan hataroituu kirja kirjalta. Ja miten vähäinen toden teolla
-Tammsaaren tilanteitten ja henkilökuvien keksimiskyky on, näkee hänen
-_Kärpänen_-novellistaan, jossa hän taas pitkän väliajan päästä palaa
-rakkaaksi käyneeseen ullakkokomeroonsa, malttamatta edes hankkia
-Kulnolle uutta nimeä, vaan tuoden hänet semmoisenaan, ainoastaan
-joitakuita vuosia vanhempana näyttämölle.
-
-Jeunesse dorée, -- miksikä ei yhtähyvin jeunesse grise, -- harmaa
-nuoriso!
-
-On muuan piirre, mikä heti pistää silmiin Tammsaaren novelleissa:
-niissä puhutaan loppumattoman paljon. Tammsaaren ihmiset,
-sekä miehet että naiset, puhuvat aina, ikäänkuin heillä olisi
-puhumisvimma. "He suutelevat ja siinä sivussa puhuvat allegorisia
-tyhjänpäiväisyyksiä", sanoo heistä muuan arvostelija. Tarttolaisissa
-ylioppilaskorporatsioissa oli tapana varsinaisen sanakaksintaistelun
-ohella opettaa nuorille keltanokille sanataistelua, jota varten heidät
-armotta asetettiin sanapistosten maalitauluksi. Tammsaare yrittää
-epäilemättä seurata baltilaisia perintätapoja. Hänen henkilönsä
-taistelevat hekin kaiken aikaa floreteilla ja rapiireilla, väistävät,
-torjuvat, antavat sivuiskuja, hyökkäävät.
-
-He keskustelevat herkeämättä, eikä kuitenkaan mikään tunnu liikkuvan
-keskustelun aikana kuin puhujien äänijänteet. Heihin sopii, kuten
-eräs virolainen huomauttaa, Jugendin parodia Maxim Gorkista. Kohtalon
-hylkäämät ihmiset istuvat koossa, filosofoiden ja saivarrellen,
-kunnes yhtäkkiä joku heistä kysyy: "Mutta miksi me aina puhelemistaan
-puhelemme, miksi emme koskaan tee mitään". Ja siihen toinen vastaa:
-"Siksi, että Maxim Gorki on meidät luonut!"
-
-Samoin voisi tammsaarelainen miesten ja naisten kuoro vastata: "Koska
-Tammsaare on meidät luonut."
-
-Tammsaare ei suinkaan itse ole ollut tiedoton tämän alituisen
-herkeämättömän puheensorinan merkityksestä. Nuorten sielujen Kulno
-sanoo kerran:
-
-"Luultavasti saivartelemme liian paljon ja elämme liian vähän; sentakia
-on meillä niin paljon kysymyksiä."
-
-Juuri sisäistä liikkumattomuutta, äärimmäistä passiivisuuttaan,
-yrittävät tammsaarelaiset ullakko-asukkaat verhota puheensa
-vuolaudella. Se on teon surrogaattia, teon, johon he eivät ikinä ole
-ryhtyneet, ikinä eivät ole ryhtyvä.
-
-Tammsaaren nuoriso on älykästä, mutta heikkohermoista sukupolvea,
-jonka nousukkuus tuntuu ennenkaikkea tahdon ja luonteen heikkoudessa,
-sivistysväsymyksessä, jota he poikkeuksetta potevat. Se ei ole heille
-itselleenkään mikään salaisuus, he tietävät hyvin jo edeltäkäsin
-ennemmin tai myöhemmin jäävänsä tien oheen.
-
-Kuvaavaa näitten yliskamarien tunnelmalle on iltapuhde Kulnon luona,
-jonne on saapunut sekä Aino Võsand että Rein Jaaninpoika Muhem,
-muuan Emajoen Ateenan ikuisia ylioppilaita, joka vihdoin on päätynyt
-jumaluusopilliseen tiedekuntaan, mutta toden teolla tutkiikin
-oluthaarikkojensa pohjia suuremmalla syventymisellä kuin heprealaisia
-alkutekstejä.
-
-Kulno kertoo kuulijoille "unensa". Oli kerran köyhä ylioppilas, joka
-halusi kirjoja, aina vain kirjoja ja seisoskeli nälkäisin silmin
-kirjakaupan ikkunan edessä, ahmien edes kirjojen nimiä. Kerran hänen
-taas tavallisella paikallaan seisoessaan, puhuttelee häntä pyöreähkö,
-tyytyväinen vanha herra: "Nuori mies, harrastatteko kirjoja?" Mutta
-ylioppilas, ylpeä nuoruudestaan ja köyhyydestään, vastaa: "Kuinka niin?
-Kirjoja? Miksi?" Myöhemmin hänestä itsestään on tullut samanlainen
-pyöreähkö, tyytyväinen vanha herra, mutta kirjat ovat jääneet
-ostamatta. Silloin hän kävelyllä sattuu näkemään yhtä nälkäisen
-ylioppilaan, kuin hän itse kerran, seisoskelevan kirjakaupan ikkunan
-edessä. "Nuori mies, harrastatteko kirjoja?", pääsee hänen huuliltaan.
-Mutta ylioppilas pakenee pysähtymättä.
-
-Kulno kertoo unensa ja "pimeässä tunsivat nuoret ihmiset, kuinka
-näkymätön käsi kutoi hienoa verkkoa, pingoittaen sitä heidän
-ympärilleen".
-
-Tammsaarelaisen nuorison sisäinen voimattomuus uloittuu sillekin
-ainoalle alalle, joka näyttää muodostavan heidän elämänsä ainoan
-varsinaisen liikuntavoiman: erotiikkaan. Tammsaaren sielullinen
-valonheijastaja on, kuten sanottu, ennenkaikkea eroottinen. Mistä nämä
-nuoret sielut muuten tulevat, mihin menevät, minkälainen on heidän
-edellinen kehityksensä, minkälainen mailma, jossa he kohtaustensa
-välillä oleskelevat, kaikki se jää ullakkokamarien ulkopuolelle.
-Liikuntapääoma, mikä heissä mahdollisesti on olemassa, kuluu yksinomaan
-eroottiseksi vaihtorahaksi. Kaikki, Heinrichit, Otot, Olgat, Kulnot,
-Ainot ja Muidut harjoittavat eräänlaista eroottista urheilua, joko
-rajan tällä tai tuolla puolen. Tammsaarelaisessa rakkaudessa on suuri
-määrä kidutushalua, kuten on huomautettu, kärsimyksen tuottaminen
-kuuluu oleellisesti hänen rakkausnautintoonsa. Sekä Heinrich Leisner
-että Kulno ovat sielullisia sadisteja, ilmetköön se sitten Kulnon
-älyllisenä kissahiirileikkinä tai itsekidutuksena, kuten Heinrich
-Leisnerin loppumattomissa, hiuksenhalkovissa itse-erittelyissä. Ja
-Robert Muidun huveihin kuuluu samoin kiusata entistä morsiantaan ja
-rakastettuaan tahallisilla, kylmästi harkituilla loukkauksilla.
-
-Tammsaarelaiset ihmiset ovat eroottisesti erinomaisen herkkiä,
-vaikka vailla eroottista syvyyttä. Epäilemättä on rakkauselämä
-hermoviljelyksen hienoimpia mittareita. Ja jos Tammsaaren nuoriso
-jossain suhteessa kerta kaikkiaan on irtautunut kylästä ja
-talonpoikaispsykologiasta, niin juuri rakkauselämässään. Siinä ei
-ole mitään jäljellä vaistojen terveestä turmeltumattomuudesta, se on
-läpeensä kaupunkikulttuurin hermostunutta erotiikkaa, kokeilua sekä
-muiden sielulla että omallaan. Tammsaaren nuoret sielut ovat rakkauden
-herkuttelijoita, lasinmaistajia, mutta eivät koskaan pohjaanjuojia.
-
-He ovat kauttaaltaan ensimäistä polvea, uuden ihmisen ilmakehä
-ympärillään. He ovat lopettaneet laskunsa maaseudun kanssa; heidän
-pyrkimyksensä on selvä ja tietoinen. Mutta siitä huolimatta on
-heissä jotain amphibista, kahtaanne kuuluvaa, jokin sovittamaton,
-sisäinen ristiriita pyrkimyksen ja saavutuksen välillä; kuten sadun
-taivaanvuohet he ovat jääneet riipuksiin maan ja taivaan välille.
-
-Ei ole mitään syytä yleistää Tammsaaren kuvausta virolaisesta
-ylioppilasnuorisosta enemmän kuin tarpeellista. Se on epäilemättä
-sidottu määrättyyn aikaan, vuosisatamme ensimäiseen vuosikymmeneen
-ja pitää epäilemättä paikkansa vain murto-osaan nähden. Mutta joka
-tapauksessa on sivistyksellisen saltomortalen jälkitauti, josta alussa
-Noor-Eestin yhteydessä oli puhe, tämä tammsaarelainen virolainen
-erikoisväsymys ollut ja on ehkä vielä tälläkin hetkellä muuan muoto
-välipolven tragiikkaa, polven, jota, J. Luigan sanoja käyttääkseni,
-ei yhdistä entisiin talonpoikaiskoteihinsa muuta kuin "sukat ja
-muona". On mahdollista, että tammsaarelaisten henkilöitten suuri
-irrallisuus johtuu yhtä suuressa määrin impressionistisesta dogmasta,
-ympäristön poissulkevasta tekotavasta, kuin tietoisesta tarkoituksesta.
-Mutta varmasti kuvastuu siinä samalla kaupunkilaistumismurros ja
-kaupunkilaistumistragiikka.
-
-Tammsaaren nuoret sielut ovat, kuten alati pohmeloinen Muhem sanoo:
-kapuamassa pitkin hermoja kuten pitkin teräslankoja, kohti kulttuuria
-ja yli-ihmisyyttä.
-
-
-3.
-
-Tammsaaren viimeisessä teoksessa, novellissa _Varjundid_ (Vivahduksia),
-on hermojen herkistymiskulku loppuunsuoritettu. Se on viety jo
-yliherkkyyteen, lähelle patologista rajaa tai mahdollisesti sen ylikin.
-Kärsimykseen tarvitaan kehittyneimmät hermot. Tämän kertomuksen
-"minällä" ne ovat jo olemassa; hän on saavuttanut sen kehitysasteen,
-josta Rein Jaaninpoika Muhem ja Kulno Nuorissa sieluissa ihanteenaan
-uneksivat, hän on kavunnut hermoja myöten kulttuuriin. Hermot ovat
-anastaneet suurimman osan hänen olemuksestaan, kaikkien muitten
-kudosten kustannuksella, hänestä ei toden teolla ole enää muuta
-näkyvissä kuin hermosto, kuten anatomian oppikirjoissa mustalle
-pohjalle piirretty valkea hermokaava.
-
-Novellin minä on sydäntautinen mies, joka saapuu terveyttään hoitamaan
-Mustanmeren rannoille. Hänen ikänsä on aivan epämääräinen, kertaakaan
-ei hänestä käytetä epiteettiä nuori, mutta ei tosin myöskään vanha.
-Yhtä epämääräisiä ovat hänen kansallisuutensa ja ammattinsa; edellisen
-suhteen häntä huvittaa uskotella kärsimystovereilleen olevansa
-suomalainen, mutta maisemat, jotka hänelle koti-ikävän hetkinä
-kangastavat, ovat virolaisia. Mitä jälkimäiseen tulee, niin emme
-saa tietää siitä muuta, kuin että hänellä on: "ammattina taudit, ja
-elämäntehtävänä laiskuus". Muutenkin hänellä on vastustamaton halu
-panna omiaan, syyttä, suotta, ilman muuta itsekästä tarkoitusta
-kuin kertomisen ilo, tosiasioitten väärentämisen tuottaessa hänelle
-taiteellista huvia. Hän valehtelee tietoisesti, suunnilleen samoista
-vaikuttimista kuin lapset tiedottomasti. Hänen seurustelupiiriinsä
-kuuluu poikkeuksetta keuhkotautisia, kaikilla taudin eri asteilla. Ja
-koko tässä pakolliseen tyhjäntoimittamiseen tuomitussa joukossa, joka
-on paennut kotiseutunsa ilmanalaa Mustanmeren rannikon lauhkeuteen,
-vallitsee pitkällisten sairauksien ja erikoisesti keuhkotaudin
-luoma tunnuksellinen, nautinnon janoinen levottomuus ja hermostunut
-hentomielisyys. Rakastelu seuraa keuhkotautia yhtä varmasti kuin kuume.
-Ilma on erotiikalla kyllästetty, sekä huvinäytelmän että murhenäytelmän
-alalta. On päähenkilöitä, on sivuhenkilöltä, mutta useimmilla on
-osansa tästä parantolarakkaudesta. Kertomuksen minän rakkaustarina
-alkaa viattomasti ja vaarattomasti, kuten kuusitoistavuotiaitten
-idylli: viikkokausia vain etäältä ihailtuaan yhdeksäntoistavuotiasta
-kuolemaantuomittua venäläistä tyttöä, jonka "kaula on kuin kukanvarsi",
-hän uskaltaa vihdoin tehdä rakkaudentunnustuksensa, ojentamalla
-rakastetulleen ruusun. Eikä heidän välillään tule sen enempää puhetta
-rakkaudesta. "En tiedä, emme puhuneet siitä milloinkaan, unohdimme",
-hän tunnustaa myöhemmin. Ajateltakoon, tammsaarelainen mies ja nainen,
-jotka eivät puhu, vaan ymmärtävät vaitiolon kaunopuheisuuden! Johtuu
-mieleen lause Tammsaaren edellisestä allegorisesta lastukokoelmasta
-_Poiss ja liblik_ (Poika ja perhonen): "Nuoruuden murhe on muuttunut
-mykäksi alakuloisuudeksi." Mutta kuitenkin päättyy tämä hauras ja
-sanaton rakkausidylli kuolemaan ja tragiikkaan. Tytön, Sonjan, on
-lähdettävä pois, iltaa ennen lähtöään hän saapuu ystävänsä luo, --
-ja elämänjano voittaa kuolemanläheisyyden. Seuraavana päivänä tyttö
-kuolee verensyöksyyn. Mies jää yhä kävelemään polkua vuoriston ja meren
-välillä, kuunnellen sairaan sydämensä lyöntejä ja ajatustensa syyttävää
-kiertokulkua, kunnes ei enää jaksa, vaan ampuu luodin rintaansa. Mutta
-hän ei kuole, parin kuukauden päästä hän on siksi tervehtynyt, että voi
-palata takaisin pohjoiseen kotimaahansa.
-
-Vielä kerran, vuosien takaa, Tammsaare palaa perustyyppiinsä. Lukijalle
-jää täysi vapaus ristiä kertomuksen minä millä nimellä hyvänsä;
-hän itse esitteleikse vain tilapäisesti tekaistulla suomalaisella
-nimellään. Mikään ei estä hänen nimeään olemasta Heinrich Leisner,
-kuten Pitkien askelien sankarin, miksikä ei myöskään Kumo tai
-Robert Muidu! Hän vaikenee tosin visusti kehitysvuosistaan, mutta
-on kaikki syy luulla, että hän kymmenkunnan vuotta takaperin on
-asustanut tammsaarelaisessa ylioppilaskomerossa. Ainakin hän on siellä
-vieraillut. Muutamista yrityksistä päättäen hänkin on aikoinaan
-harjoittanut aito tammsaarelaista suurten lasten palloleikkiä hieman
-kalpeilla aforismeilla. Paitsi sitä hän on nähtävästi harrastanut
-eroottista urheilua, kuten hekin. Ja hän harrastaa sitä vieläkin, sekin
-on muuan hänen ammateistaan. Mutta se ei enää onnistu hänelle, entinen
-leikki, jossa Kulno oli saavuttanut virolaisen mestaruuden, muuttuu
-odottamatta armahtamattomaksi totuudeksi.
-
-Hän on erehdyttävän samanlainen kuin ennenkin, -- ja kuitenkin
-tuiki erilainen. Hän on sama epäilijä ja kyynikko, sama itsekäs
-individualisti, mikä ennen. Hän olisi kai yhä vielä, kuten Kulno,
-valmis määrittelemään ihmisen tietyksi määräksi: "vettä, rasvaa ja
-herra tiesi, mitä vielä". Mutta hän on edeltäjiään tuntuvasti vanhempi,
-hänen teoriansa eivät ole enää kokemuksia suuremmat. Sairaus on saanut
-aikaan kahtiajaon hänen olemuksessaan, iva on kevyempänä aineksena
-kohonnut pinnalle, ja näkyvissä on tunnepohjan humaani inhimillisyys.
-On vaikea puhua talttumuksesta, sillä mitä taltutettavaa oli Kulnon tai
-Robert Muidun varhaisvanhassa nuoruudessa? Mutta hänen kärsimyskykynsä
-on kehittynyt ainakin hänen nautintokykynsä veroiseksi.
-
-Nuorien sielujen pessimismi oli vielä lainatavaraa, muotia, esteettistä
-pessimismiä. Nämä nuoret sielut koreilivat vielä kärsimyksellään, sekä
-olevalla että olemattomalla, mutta se ei häirinnyt sanottavasti heidän
-hyvinvointiaan tai ruokahaluaan. Varjundid-kertomuksessa kuollaan
-kärsimyksestä, sen henkilöt ovat Asran heimoa, joille rakkaus ja
-kuolema ovat yhtä.
-
-"Rakastavilla on aina kuolemanajatus mukanaan", kirjoittaa novellin
-minä päiväkirjaansa. Tammsaare on tähän lauseeseen tavoittanut erään
-inhimillisen sielunelämän totuuksista. Rakkaushuumeeseen yhtyy
-kuolemanhuume, ne ovat sukua keskenään. Kaksoisitsemurhan edellä
-käy miltei aina aistien rakkaus. Voi ottaa aivan umpimähkään pari
-esimerkkiä mailmankirjallisuudesta, seldwylalaisen Romeon ja Julian
-rakkausyö ennen kuolemaa Kellerin samannimisessä novellissa, tai kahden
-hiilikaivokseen hautautuneen rakkauskohtaus keskellä kuolemankauhuja
-Zolan Germinalissa. Taide on jo ammoisista ajoista tietoisesti
-käyttänyt tätä rakkauden ja kuoleman traagillista sekaannusta. Kuinka
-mestarillisesti onkaan ennen muita Arthur Schnitzler kutonut sekaisin
-kuoleman ja rakkauden loimet pikku draamoissaan ja novelleissaan! Sen
-psykologinen vaikutus on aina pettämätön. Ja aivan varmaan on suuri osa
-Tammsaarenkin novellin tehoa samoin hänen Mustanmeren rannikkojensa
-kukkakujien ilmastossa, täynnä kuolemantuomiota ja ruusujen lemua.
-
-Vivahduksia on tavallaan kypsä teos. Se on kypsä, kuten auringotta
-ja varjossa varttunut hedelmä, vähän kitkerä, vähän mehuton, vähän
-kokoonkäpristynyt, pieni, salainen madonsyömä jossain sydänperukassaan.
-Mutta se on kuitenkin niin kypsä, kuin se olla saattaa. Se on
-kokonaisuudessaan tosi ja rehellinen kirja, kälvetystautinen ja
-voimaton, sairaalloisesti herkistynein hermoin luotu, helpompi
-kuvitella versoneeksi jonkun kuluneemman kulttuurin maaperästä kuin
-virolaisen. Se on Tammsaarea: ohut, useimpain mielestä kai hieman
-kuiva ja pitkäveteinen, epätasaisesti sommiteltu, harmaanväritön ja
-diskreetti kuin vesileima.
-
-Harhaillessaan rakastettunsa kuoleman jälkeen meren rannalla, novellin
-minä alkaa aikansa ratoksi laskea lännestä itään lenteleviä sorsia.
-Hän ehtii laskea niitä jo lähemmä toistasataa, kun häneen äkkiä
-iskee ajatus, ettei mikään estä sorsia lentämästä kaaressa ympäri
-koko Mustanmeren, jossa tapauksessa hänen laskunsa voisivat jatkua
-loputtomiin. Huolimatta tämän mielikuvan mahdottomuudesta se ei päästä
-häntä. Sorsien rivillä ei ole alkua eikä loppua.
-
-On jotain tässä näkemyksessä, sorsien oletetussa ja koskaan
-päättymättömässä kiertolennossa, josta ei hevillä irti pääse. Tammsaare
-ei suinkaan koko tuotantonsa kestäessä ole kirjoittanut mitään niin
-mieleen syöpyvää kuin nämä rivit. Hän on saanut tähän vertauskuvaan ja
-samalla koko teokseensa jotain siitä lohduttomuudesta, aina samasta,
-jolla rakkaus, kärsimys ja kuolema seuraavat toisiaan elämän suuressa
-kiertolennossa, lakkaamatta toistuen, ilman alkua, ilman loppua, kuten
-sorsien parvi.
-
-Näistä riveistä puhuu parantumaton skepsis. Mutta niissä on myös sitä,
-mihin Tammsaare vuosikausia on pyrkinyt, _hermokulttuuria_.
-
-
-
-
-RUTH
-
-_Joh. Aavik_ (Randvere), synt. v. 1880 Põiden pitäjässä Saarenmaalla.
-Harjoittanut kielitieteellisiä opintoja Tarton, Neschinin ja Helsingin
-yliopistoissa; suorittanut viimeksimainitussa fil. kandidaattitutkinnon
-v. 1910. Paraikaa ranskankielen opettajana Tarton virolaisissa
-oppikouluissa. Teoksia: _Ruth_, Noor-Eesti Album III v. 1909;
-_Praktiline Soome keele opetus_ v. 1908, Viron kielen opas v. 1911,
-Keele kaunima kõlavuse poole v. 1912; _Mõned keele reeglid_ v. 1913,
-Eesti rahvusliku suurteose keel v. 1913, _Nominatiivsed liitumised_ v.
-1915, _Parandatud Kalevipoeg_ v. 1916, _Uute sõnade sõnastik_ 1918 y.m.
-
-
-1.
-
-Noor-Eestin III albumissa herätti huomiota muuan 60-sivuinen
-kirjoitelma, jonka mottona oli Sully Prudhommen säkeistö ("J'imagine,
-ainsi je peu faire, un ange sous mon front mortel, et qui peu
-dire, en quoi diffère l'être imaginé du réel?"), otsikkona
-yksinkertaisesti raamatullinen _Ruth_, ja tekijänä siihen asti Viron
-kirjallisuudessa tuntematon _J. Randvere_. Randvere osottautui
-ennen pitkää nuorvirolaisen kielenuudistusliikkeen perustajaksi,
-Joh. Aavikiksi. Ruth sensijaan ei ollut kaunokirjallinen teos, ei
-esteettinen, sielutieteellinen eikä kirjallisuushistoriallinen
-tutkielma ja kuitenkin vähän kutakin. Se oli liian tieteellisesti
-luetteleva, vaikuttaakseen puhtaasti kaunokirjalliselta, liian
-kaunokirjallisesti tunnelmoiva, käydäkseen tutkielmasta. Siinä oli
-kirjallisuushistoriallisia, musiikkiopillisia ja lääketieteellisiä
-tiedonnäytteitä, -- kaikki asianharrastuksen rajoissa tosin, -- ja
-sangen seikkaperäisiä selvityksiä ihmisruumiin rakenteesta, niin
-että se paikka paikoin vaikutti tieteellisten sanojen näyttelyltä;
-siinä oli runollisia, varmalla tyylipoljennolla kirjoitettuja kohtia,
-jotka todistivat tekijänsä ranskalaisen kirjallisuuden koulitsemaa
-tyylikorvaa.
-
-Kokonaisuudessaan se sensijaan oli uudenaikuisen tai pikemmin
-tulevaisuuden naisen apoteosi, ei suinkaan haahmoittunut runoilijan
-verenväkevästä näkemyksestä, vaan kokonaan koneellista tietä,
-analyyttisen ja teoretisoivan hengen luoma, ilman sidettä ympäröivään
-elämään, rakettu jäsen jäseneltä, ominaisuus ominaisuudelta, hiukan
-samaan tapaan, kuten vanha tuttavamme Dion aikoinaan muovasi savisen
-kuvansa. Se oli individualistin ja romantikon aivohaave, ydinainen,
-eksynyt nuorvirolaisen kaunosielun katonalaiseen kamariin, yritys
-luoda uusi naisihanne, ei lihasta ja verestä, vaan kirjastotoimista ja
-mielikuvituksen kullasta.
-
-Ruth herätti heti ilmestyessään samalla paljon pahaa verta. Osaksi oli
-siihen syypää sen paikottainen hieman naivi kyynillisyys ja eräitten
-vähemmän kirjallisten käsitteiden ylen avomielinen käsittely, niin
-karsittuna kuin se nähtävästi ilmestyikin, -- lisäksi eräänlainen
-vähäinen perversiteetin vivahdus, jonka hyvällä tahdolla taisi olettaa
-kuultavan muutamista sen lauseista, lyhyesti, koko sen ikäänkuin
-moraalin ja eetillisyyden ulkopuolelle viittaava sävy. Eräs senaikuinen
-pilakuva esittää Ruthin komeana paratiisilintuna, jota kotikanat
-pahansuovasti nokkivat. Noor-Eestiä kokonaisuudessaan kohdanneet
-syytökset ranskalaisesta sivistystaudista, vaarallisen ylikulttuurin
-maahantuonnista, kohdistuivat itsestään Ruthiin. Muun muassa tarttui
-virolainen runoilijatar Anna Haava kynäänsä ja avoimessa kirjeessä
-"mademoiselle Ruthille Pariisiin", vertasi tätä kreikkalaiseen
-hetairaan ja kehoitti äidillisesti, vaikka ei erittäin kohteliaasti,
-tätä "kuolemanlintua" mitä pikemmin, sitä paremmin korjaamaan
-sulkansa Viron rajoilta. Ja eräässä Noor-Eestiä vastaan tähdätyssä
-kiistakirjoituksessa käyttää muuan toinen virolainen Ruthia ja siinä
-ilmeneviä suuntaviivoja koko Noor-Eestin yhteisenä symbolina.
-
-Epäilemättä onkin Randveren Ruth enemmän kuin vain yksityisen uneksijan
-mielikuvitusoikku. Ruth on oleellinen osa Noor-Eestistä, niinkuin
-sitä on Gustav Suitsin miehekäs paatos, Ridalan luonnonpalvelus,
-Tuglasen Felix Ormussonin todellisuutta vierova elämänkäsitys tai
-saman kirjailijan uninäyt, ja Jaan Oksin epätoivoinen, traagillinen
-raakuus. Noor-Eestiä on Ruthissa esiintyvä älyllisyyden yliarviointi
-ja ylellisyyspalvonta, sen irrealiteetin ikävä, kauneuden kumarrus ja
-epäyhteiskunnallisuus, sen keinotekoisuus ja teoretisointi.
-
-Syvimmin Noor-Eestiä sensijaan on ehkä Ruthiin kätketty
-_tarpeettomuusihanne_, äärimmäisyyteen viety yksilöviljelys, jolla ei
-ole mitään muuta päämäärää, kuin oma olemassaolonsa.
-
-
-2.
-
-Aluksi tekijä esittää itsensä. Hänen tapansa on harjoittaa
-kirjallista yksinpuhelua, panna paperille ilman minkäänlaisia
-taiteellisuuden vaatimuksia ajatuksiaan ja unelmiaan, yksinomaan
-korostaakseen nautinnon tunnetta, jonka leikittely kaikenlaisilla
-mielikuvasarjoilla ja kuvitelluilla tilanteilla hänessä herättää. Se
-on eräänlaista keskustelua itsensä kanssa, "ilman huolta rakenteesta
-tai suunnitelmasta, päämäärää vailla eteenpäin vierivä, kunne jalka
-kantaa, kaikkia värejä ja tuoksuja nauttiva, kaikkinaisia ilmiöitä
-uteliaisuudella katseleva, kaikkien kysymyksien edessä pysähtyvä".
-Näillä mielikuvilla on hänelle todellisuuden arvo, ja niitten tuottama
-nautinto yhtä todellinen kuin ikinä varsinaisesta elämyksestä syntynyt.
-"Omistaen erittäin kehittyneen mielikuvituksen olen tuntenut nautintoa
-kuvitella määrättyjä tilanteita kaikissa yksityiskohdissaan, niin
-että ne väkevyydessä miltei saavuttivat todellisuuden: olen ne
-kirjaimellisesti elänyt, niin todellisia ne olivat."
-
-Tämä mielikuvituksellinen nautiskelija, joka ei ympäröivästä
-todellisuudesta käytä muuta, kuin mitä unielämäkseen tarvitsee, joka
-poimii nautintoja, kuten muut kukkia, mutta erikoisen sielullisen
-rakenteensa takia tekee sen yksinomaan kuvituksellista tietä, panee
-aikansa ratoksi paperille unelmansa naisesta.
-
-Hän tunnustaa kauan pitäneensä itämaista naista, odaliskia, äärimmäisen
-passiivia, täysin tahdotonta naista ihanteenaan, naista, joka olisi
-olemassa vain miehen tahdosta, hänen palvelijansa, kaikunsa ja
-omaisuutensa, vailla omaa sielua, mykkä ja uskollinen kuin huonekalu,
-ja jonka ainoa kirjallinen sivistys rajottuisi virheettömään
-oikokirjoitukseen. Mutta nautittuaan kyllin kauan pasha-asenteesta
-ja ylemmyydentunnostaan, Randvere eräänä kauniina päivänä kyllästyy
-orjatar-ihanteeseensa. Hänen mielikuvituksensa tekee kokokäännöksen;
-vastakohtaisuuden vaatimuksesta se alkaa kutoa aivan toisenlaista
-naiskuvaa. Se ei ole enää Itämaitten haaremi-ilmaston nainen,
-esteettinen orja, vaan valtiatar, ylinainen, täydellinen sielultaan
-sekä ruumiiltaan, jonka eroottisen viehätyksen alkuehdoksi on asetettu
-korkealle kehitetty älyllisyys. Äly on ensimäinen ominaisuus, minkä
-Randvere lahjoittaa kuvitellulle rakastetulleen, vasta senjälkeen
-seuraavat muut sielulliset ja ruumiilliset avut ja hyveet. Mutta
-huomattava on, ettei tämä ehdoton ja yksipuolinen älyn palvonta
-suinkaan johdu mistään optimistisesta ja ritarillisesta uskosta naisen
-älyllisiin kehitysmahdollisuuksiin. Päinvastoin, tekijä näyttää
-hyvin tuntevan vastavirtauksen, joka naisliikkeen voittojen ja
-saavutusten rinnalla esiintyen on äärimmäisissä tapauksissa leimannut
-koko naisellisen aivokulttuurin hyödyttömäksi, niin, fysiologisilta
-edellytyksiltään mahdottomaksi. Hänen oppi-isänsä on nuorena kuollut
-filosofi Otto Weininger, jonka teos Geschlecht und Character ei
-säkenöi joka sivullaan vain paradokseja ja nerollisuutta, vaan myös
-peittelemätöntä naishalveksuntaa, taikka saksalainen psykiaatteri,
-Möbius, jonka kirja naisen "fysiologisesta heikkomielisyydestä" toista
-vuosikymmentä takaperin suoritti kiertonsa tarttolaisen nousevan polven
-keskuudessa. Ruthinkin tekijä on horjumattomasti vakuutettu naisen
-inferioriteetista ja erityisesti hänen älyllisestä alemmuudestaan. Hän
-kirjoittaa:
-
-"Ominaisuus, kyky, joka on sielullisten kykyjen hierarkian huippu, on
-juuri äly, joka elävillä olennoilla on kaikkein myöhimmin kehittynyt.
-Älyn ylemmyyden muodostaa tietoisen tajunnan tiheys ja monipuolisuus.
-Mutta naisella on tietoisuus aina köyhempi, ahtaampi ja hämärämpi.
-Hän ei kykene antamaan muotoa suurille synteeseille, synnyttämään
-laajoja, yleisiä aatteita, hän näkee vain yksityiskohdat. Tietoisuuden
-intensiivisyys riippuu samoin tietojen monipuolisuudesta, mitkä
-aivoihin on sälytetty. Mutta nainen ei voi omistaa tietoja yhtä
-suuressa määrin kuin mies, hänen aivoenergiansa on heikompi."
-
-Juuri tämä väistämätön vakaumus, tosiseikka, jonka parantumattomuudesta
-hän on varma, pakoittaa hänet luomaan uninaisen, jonka hän mielinmäärin
-voi koristaa kaikilla rohkeimman ja kekseliäimmän mielikuvituksensa
-koruilla. Ja Randvere ratkaisee ongelman oikeastaan sangen
-yksinkertaisesti saadakseen tuloksen mahdollisimman täydelliseksi, hän
-yhdistää miehisen ja naisellisen prinsiipin, luo kaksoisolennon, joka
-omistaa miehisen älyn ja luonnehyveet ja naisen ruumiillisen sulon ja
-tunne-elämän. Ruth on oikeastaan perusajatukseltaan yksinkertainen
-yhteenlaskusuoritus: mies + nainen, taikka kuten Weininger sen
-merkitsisi M + N.
-
-Randvere aloittaa, kuten sanottu, heti siitä ominaisuudesta, jota hän
-todellisuuden naisessa enimmin kaipasi: älystä. Hän kirjoittaa:
-
-"Sentähden, kuvitellessani ihanteellista naista, jota todella voisin
-ihailla kuin korkeampaa olentoa, jota katsellessa sieluni löytäisi
-hienomman ja syvemmän nautinnon, tahdon, että hän on vapaa kaikista
-naisellisista puutteista. Hän on poikkeuksellinen, ainoalaatuinen
-olento, sillä hän yhdistää itsessään kaksi ominaisuutta, mitkä
-todellisessa elämässä näyttävät sulkevan pois toisensa: korkeamman,
-todella miehisen älyn ja naisellisen luonnon viehättäväisyyden. Hän on
-korkeassa määrin idyllinen intellektuaali, siinä erikoismerkityksessä,
-mikä tälle sanalle Ranskassa annetaan, nimittäin olento, jonka
-ajatusvoima, aivotoiminta on äärimmäisen kehittynyttä, ja joka
-muistinsa hinkaloihin on kerännyt suuren joukon tieteellisiä ja
-kirjallisia ajatuksia ja tosiasioita."
-
-Ja hän jatkaa yksityiskohtaisemmin:
-
-"Kuvatakseen vielä selvemmin tämän naisen älyllisyyttä ja
-alleviivatakseen erityisesti sen oleellista ominaisuutta, on
-sanottava, että hänen ajatuksensa on täysin vapaa utuverhosta, joka
-tavallisesti hämärtää naisen ajatusta ja tekee sen kykenemättömäksi
-selvään logiikkaan ja korkeampaan erittelyyn sekä hedelmättömäksi
-rohkeista ja nerokkaista aatteista. Tietoisuus on hänellä kehittynyt
-äärimmäisiin rajoihin, sillä hänen aivonsa ovat raketut mitä hienoimmin
-ja lujatekoisimmin, ja hänen hermostonsa on hyvin tiheä. Hänellä on
-sentakia täysin miehisen älyn voima ja terävyys. -- -- Mutta hänen
-älynsä tuntomerkki ei ole kuitenkaan siinä määrin rajaton ulottuvaisuus
-ja voima, kuin aivan harvinainen joustavuus ja hienous. Se on sen
-pääominaisuus. Sentakia ilmeneekin sen ylemmyys pääasiallisesti siinä,
-että hän havaitsee ajatuksen loppumattoman vähäisetkin vivahdukset tai
-jonkin ilmiön eri puolet; hän osaa katsoa asioita joka näkökulmalta,
-aavistaa niitten kaikki mahdollisuudet, löytää niissä suhteita ja
-yhtymiä, joita ei kukaan ennemmin ole tullut havainneeksi."
-
-Tämä keinotekoinen ylinainen harrastaa erikoisesti kielitiedettä, --
-kuten Randvere itse! Hän osaa erinomaisesti latinaa, mutta myöskin
-kreikkaa. Hän on lukenut alkukielellä Homeroa, Platoa, Lukianosta,
-Uutta Testamenttia, samoin latinalaisia kirjailijoita. Kirkkoisienkään
-kirjoitukset eivät puutu hänen aivokirjastostaan. Lyhyesti, hänen
-sivistyksellään on luja klassillinen pohja. Ruthin kirjastossa,
-jonka teokset tekijä hyvin yksityiskohtaisesti luettelee, on muuten
-uudenaikuisista kirjallisuuksista ranskalaisella ehdottomasti
-etusija; siinä ovat edustetut vanhemmat sekä uudemmat ranskalaiset
-runon ja proosan mestarit Rabelais'sta asti, Voltaire, Rousseau,
-Flaubert, veljekset de Goncourt, Maupassant, Bourget, Rod, Sully
-Prudhomme, Baudelaire, Verlaine, Mallarmé, Rimbaud. Saksalaiseen ja
-venäläiseen kirjallisuuteen suhtautuu Ruth sensijaan arvostelevasti
-ja kylmäkiskoisesti. Suomalaisia huvittanee Ruth-Randveren
-Juhani-Aho-ihailu: "ainoa suomalainen kirjailija, johon hänen henkensä
-vielä koskaan ei ole kyllästynyt". Ruthin lukeneisuus on nähtävästi
-suunnilleen sama, kuin tekijän itsensä. Mutta ei siinä kyllin. Ruth on
-tutkinut keskiajan ja renessanssin latinaa, hän on lukenut munkkien,
-skolastikkojen ja humanistien teoksia. Erikoisesti kiinnittävät
-hänen mieltään filosofiset kysymykset, häntä huvittavat abstraktiset
-spekulatsiot ja sielutieteelliset tutkimukset. Hänen tiedeasteikkonsa
-ulottuu kuitenkin ulkopuolelle kielitieteen, estetiikan ja filosofian,
-hän on yhtä kotonaan luonnontieteissä ja fyysillismatemaattisissa
-tieteissä, hän on tutustunut korkeamman matematiikan salaisuuksiin,
-leikkinyt differentsiaaleilla ja integraaleilla.
-
-Huomaamme, Randveren vaatimukset ovat perinpohjaiset! Mutta koko tämä
-tieteily ei suinkaan merkitse Ruthille elämänkutsumusta, ei edes
-varsinaista työtä. Hän harjoittaa kyllä Randveren sanojen mukaan
-opintoja yliopistossa, mutta antautumatta yhdellekään tieteelliselle
-erikoisalalle. Niinkuin Randvere kirjoittaa:
-
-"Hänen ihanteensa on pikemmin Renanin dilettantismi, joka tuntee
-mielenkiintoa kaikkea kohtaan, koettaen päästä inhimillisissä tieteissä
-laajaan, monipuoliseen yleiskatsaukseen, mikä ei suinkaan estä
-häntä hankkimasta jossakin yksityisessä tieteenhaarassa syvempiä ja
-kauemmas uloittuvia tietoja. Ollen herkkätuntoinen luonne, hän löytää
-tästä tieteitten panoramasta runouden ja haltioitumisen lähteen,
-joka kohoittaa hänet jokapäiväisyyden pikkumaisuudesta korkealle
-mielikuvituksen linnunperspektiiviä kohti, jonka laaja näköala yhtaikaa
-sekä huumaa että viilentää."
-
-Saatuaan valmiiksi uninaisensa älyn, Randvere ryhtyy muovaamaan
-hänen maallista ja näkyvää olemustaan. Ja hän tekee sen ainakin
-yhtä perinpohjaisesti, suurella esteettisellä herkuttelulla. "Tämän
-tieteellisen naisen on, kuten luonnollistakin, myöskin ulkonaisesti
-henkilöitävä korkeampaa ihmisyksilöä. Hänen pitää ruumiillisesti
-omistaa kaikki täydellisyydet, mitkä ihmisruumiille ovat mahdollisia.
-Senkautta hän on samalla sukupuolellisesti arvokas olento. Sillä
-jokaisella ihmisellä on oma sukupuolellinen arvoasteensa, jota, tosi
-kyllä, arvioidaan enemmän tai vähemmän henkilökohtaisen maun mukaan.
-Ja minä uskon, olen varma siitä, että sen arvoasteen tietoisella
-tai tiedottomalla toteamisella on tärkeä osa sisäisen olemuksemme
-kehityksessä."
-
-Saamme hyvin havainnollisesti tietää, millaiset ovat Ruthin hiukset,
-silmät, nenä, suu, hampaat vartalo, kädet ja jalat, -- niin, Randvere
-ei edes säiky seikkaperäisesti kuvaamasta niinkään epärunollista
-asiaa, kuin tämän ylinaisensa oivallista ruuansulatusta! Millaisella
-nautinnolla Randvere syventyy kuvitellun naisihanteensa suloihin, ja
-kuinka persoonallinen ja kaavavapaa hänen makunsa on, siitä olkoon
-todistuksena hänen kuvauksensa Ruthin hiuksista:
-
-"Ruthin päätä, joka on pikemmin pitkäkalloinen, peittää tiheä metsä
-tummankellertävää tukkaa, jonka hiukset eivät ole velttoja eivätkä
-liian hapraita, niin että käpristyisivät voimattomina pääluuta
-vastaan tai jäisivät riippumaan yksityisinä pörhöisinä hiuskarvoina.
-Laheudestaan ja silkinpehmeydestään huolimatta näyttää niillä
-olevan itsenäinen elämänsä ja tahdonvoimansa, niin että ne pyrkivät
-lainehtimaan ja aaltoilemaan päälaelta määrättyyn suuntaan. Korvan
-ympärillä ja niskassa, kaulalla ne riippuvat ohuina, hentoina, hiukan
-vaaleampina säikeinä, jotka voivat tehdä naisen pään erikoisen
-viehättäväksi. -- Ruthin hiuksilla on paitsi sitä vielä miellyttävä
-ja kiehtova lemu, joka tiettyinä hetkinä voi vaikuttaa huumaavasti.
-Itsestään on selvää, että ne ovat terveet ja vahvat, ne eivät lähde
-minkään ruumiinrakenteellisen heikkouden tai paikallisen ihotaudin,
-kuten hilseen, takia. Ne ovat niin tiheät ja vahvat, että Ruthia niistä
-voi nostaa ja pitää riipuksissa".
-
-Tai kuvaus Ruthin silmistä:
-
-"-- -- Silmät eivät ole Ruthilla mustat eivätkä ruskeat, eivätkä
-myöskään viattoman enkelinsiniset, vielä vähemmän jokapäiväiset,
-vedenkarvaiset, sinertävät, vaan tummat, siniharmaat, joihin on
-sekoitettu vähäinen vivahdus viheriää, ja jotka määrätyssä valossa,
-erityisesti iltasin, voivat näyttää hyvin tummilta. Mutta millään
-muotoa niillä ei saa olla sinervänviolettiin taipuvaa vivahdusta. Ne
-ovat kyllin suuret, sarvikalvo puhdas ja himmentymätön, ja niin syvällä
-onteloissaan, että silmien ollessa täydelleen avoinna, luomien reunat
-eivät lainkaan ole näkyvissä."
-
-Saattaisi kysyä, mitä varten kaikki tämä kauneuden tuhlailu, ja
-henkisen ylemmyyden hedelmättömyys? Randvere ei anna siihen suoranaista
-vastausta. Mutta hän puhaltaa elävän hengen epäjumalaansa, liittämällä
-kuvaukseensa Ruthista kokonaisen luvun, omistetun yksinomaan hänen
-rakkauspsykologialleen.
-
-"Ruthin rakkauspsykologia on hänen älyllisen ja erittelevän henkensä
-takia hiukan erikoinen. Hän on ennenkaikkea täydellisesti tietoinen;
-yksilöllinen ajattelu ja monien rakkauselämää käsittelevien kirjojen
-lukeminen on hänessä eräitten tunteitten naiviteetin hävittänyt. Hän
-ei voi siinä suhteessa enää uneksia niin utuisesti, puhtaasti ja
-viattomasti, kuin 'hyvin kasvatettu nuori tyttö', vaan hänellä on
-paljoa varmemmat ja suoranaisemmat vaatimukset. Hän osaa selvästi
-eroittaa rakkauden mielikuvituksellisen puolen ja todelliset,
-objektiiviset päämäärät. Mutta siitä huolimatta ei hänen tunteittensa
-voima ole vähemmän suuri, hänen intohimonsa vähemmän väkevä. Tietoisuus
-ei estä melkein ollenkaan tunne-elämää, kuten voisi luulla, intohimo
-on riippumaton puhtaasti älyllisestä ymmärtämyksestä. -- Huolimatta
-miehisestä älyllisyydestään ja selkeästä, filosofisesta hengestään
-on Ruthilla täydelleen naisen vaistomainen taipumus kaikkeen, mitä
-voi määritellä sanalla romanttinen, se on, ihannoiva ja miltei
-hentomielinen halu kuvitella rakkautta runollisessa ja mystillisessä
-hohteessa ja ikävöidä sitä kaikkein ihanteellisimmissa olosuhteissa."
-
-"Oppineen naisen asema, ja mahdollisesti jotkut Ruthin näennäiset
-sinisukan taipumukset, kaukana siitä, että ne vähentäisivät hänen
-eroottista kiehtovaisuuttaan ja sukupuolellista viehättäväisyyttään,
-antavat hänelle juuri päinvastoin erikoisen vastakohtaislumon,
-tehden hänestä jotain äärimmäisen harvinaista ja kallista sekä
-kiihoittavan erikoista. Tätä miellyttävää neitoa, tätä nuorta ja
-raikasta ruumista hyväillä, tuntea se lähellään ja samalla ajatella,
-että suudeltavan otsan, hyväiltävien hiusten alle peittyy niin
-hieno ja viljelty sielu, niin korkea ja itsetietoinen henki; kaikki
-se tuntuisi ennenkuulumattomalta, mielettömältä, pyhänhäväisyltä,
-anteeksiantamattomalta pyhyydensolvaukselta, mutta saa juuri sen kautta
-kiihoittavan viehätyksen. -- -- Älyllisesti kehittyneempi nainen voi
-elää hienompaa ja kehittyneempää tunne-elämää, hänen herkempi ja
-joustavampi sielunsa osaa värähtää kaikkein vähimmistä ja arimmista
-kosketuksista, hänen kanssaan kävisi mahdolliseksi nauttia rakkaudessa
-hienouksia ja vivahduksia, jotka jokapäiväiselle jäävät tuntemattomiksi
-ja saavuttamattomiksi. Syvemmällä ymmärryksellään hän käsittäisi sinut
-paremmin, sielujen yhdyntä on läheisempi ja täydellisempi, niin että
-vain vähässä määrin tai ei ollenkaan synny erikoista, kiusallista
-_yksinäisyyden_ tunnetta, joka ei häviä kaikkein korkeimmassa
-hyväilyjenkään hurmiossa, jos on mahdotonta täydellisesti antautua
-naiselle ystävänä. Hän sensijaan on ystävä, toveri ja rakastajatar
-yhtaikaa."
-
-"Avioliitossa tai ei, joka tapauksessa hän antaa sille, jonka hän
-itselleen valitsee, ja joka hänen silmissään armon löytää, kaikkein
-suurimman ja intensiivisimmän onnen, mitä ihminen on mahdollinen
-tuntemaan, hän tyydyttäisi kaikki hänen tarpeensa, ruumiillistuttaisi
-kaikki hänen unelmansa, muuttaisi todellisuudeksi hänen kaikkein
-salatuimmat kaipauksensa, panisi hänessä väräjämään kaikkein
-jalostuneimmat kielet, antaisi hänen kulkea läpi koko tunne- ja
-erotiikan asteikon, osottaisi hänelle hellyyttä ja intohimoa,
-sisarellista osanottoa ja toverillista ystävyyttä, lyhyesti, tekisi
-rakkauden mahdolliseksi kaikissa sen eri muodoissa ja vastakohdissa."
-
-Ja Randvere lopettaa unelmansa naisesta seuraaviin sanoihin:
-
-"Tällainen nainen, joka minulle on niin todellinen, niin reaali
-yksityiskohdissaan, jonka ulkomuodon niin selvästi voin kuvitella,
-jonka käynnin näen, ja jonka liikkeistä nautin, -- onko mahdollista,
-että tämä nainen, tämä Ruth, ei ole muuta kuin herkkä mieliharha,
-katoava kuvitusvoiman karkelo, vapaaehtoinen itsepetos, syntynyt
-tarkoituksessa paeta Todellisuutta. Vai ehkä hän kuitenkin on
-olemassa, toisessa kaupungissa, toisessa maassa, toisessa maailmassa,
-toisennimisenä, minun tietämättäni, kenenkään aavistamatta? Tai jos hän
-nyt ei ole olemassa, jos häntä ei löydy missään koko täydellisyydessään
-ja koskemattomuudessaan, ehkä hän saapuu kerran, tulevaisuudessa,
-toisissa oloissa; jos hän yleensä saapuu; jos ylipäänsä uni voi todeksi
-vaihtua."
-
-
-3.
-
-Elämänkäsitys, jonka voi tavata kokoon Ruthin rivien välistä, on
-kauttaaltaan egosentrinen. Ruthilla ei ole, kuten sanottu, mitään
-tarkoitusta, ei edes tarkoituksen varjoakaan, paitsi oma itsensä ja
-rakkauselämänsä. Kaikki tiedot, joita hän kokoo, kaikki älyllinen
-viljelys, jota hän harjoittaa, on yksinomaan häntä itseään varten,
-tarkoitettu korostamaan hänen persoonallista arvoaan, joka samalla
-on, kuten tekijä sanoo, hänen sukupuolellinen arvonsa. Tämä korkea
-yksilökulttuuri ei välittömästi tule vähimmässäkään määrässä minkään
-yleisemmän tarkoitusperän hyväksi, ei minkään yhteiskunnallisen
-koneiston palvelukseen. Ruth ei ole luova missään tavallisessa
-merkityksessä, hän on luonut ainoastaan itsensä. Hänelle on riittänyt
-oman ruumiinsa ja sielunsa sekä älynsä kehittäminen mahdollisimpaan
-täydellisyyteen, ja hänen elämänsä sisällys on tämän minänsä
-kaikinpuolinen vaaliminen. Randvere ei ole runoillut Ruthille yhtäkään
-taiteellista kykyä, joka ylettyisi asianharrastuksen yläpuolelle,
-hänen älynsä on yksinomaan vastaanottavaa laatua, hän ei ole esittävä
-taiteilijatar, yhtä vähän kuin luovakaan, ei runoilijatar, ei
-kirjailijatar, ei soittoniekka, ei tanssijatar, ei näyttelijätär.
-Tekijä nimittää häntä "tieteelliseksi naiseksi", mutta mitä yhteistä
-on Ruthilla jonkun Sonja Kovalevskajan tai Marie Curien hiljaisen
-tieteellisen työn laboratorion kanssa? Hän on heistä aivan yhtä
-etäällä, kuin hän on vieras muille feminismin tai sosialismin
-naismuodoille.
-
-Ruth on kemiallisesti puhdas jokaisesta sosiaalista vaistosta.
-Hän ei nähtävästi tunne vähintäkään velvoitusta kantaa korttansa
-siihen kekoon, jonka nimi on inhimillinen yhteiskunta. Keskellä tätä
-yhteiskuntaa hän on eristäytynyt omaan yksilöllisyyteensä, rakentanut
-ympärilleen omien ominaisuuksiensa kimaltavan raakunkuoren, johonka
-vain kaukaisena humuna kuuluu yhteiskunnan vaatimukset ja melu. Hän
-elää ja on yksinomaan samalla oikeutuksella kuin kaunis ja täydellinen
-taideteos. Hänen hämmästyksensä ei suinkaan olisi pienempi kuin
-Louvren marmorisen Venuksen, jos häneltä yhtäkkiä kysyttäisi hänen
-olemassa-olonsa oikeutusta.
-
-Hänen ruumiinkulttuurin ja kauneushoidon kehittämä ruumiillinen
-kauneutensa on yhtä hedelmätöntä kuin hänen korkealle kehitetty
-älynsäkin. Yhtä vähän kuin yhteiskunnallisia, on hänellä äidillisiäkään
-vaistoja. Tietoisesti tai vaistomaisesti Randvere on Ruthin
-täydellisten ominaisuuksien luettelosta unohtanut pois äidillisyyden.
-Ruth merkitsee kehityksen korkeinta astetta, joka ei enää jatkuessaan
-voi kohota, hän on jo sellaisenaan päämäärä, pyrkimys ja saavutus
-yhtaikaa.
-
-Hänen olemassaolonsa on kauttaaltaan ylellisyyttä. Hän on ylellisyyttä
-kiireestä kantapäähän. Hän on hyödytön tai hyödyllinen, tarpeellinen
-tai tarpeeton, aivan samoin kuin taide on jompaakumpaa. Emme ole
-koskaan kykenevä missään näkyvässä muodossa laskemaan niitten
-tunneliikkeitten arvoa, joita ihmissielussa herättää Rodinin marmori
-tai Verlainen runous. Ruth edellyttää yhteiskuntaa ja kulttuuria, jossa
-jo alkeellisimmat vaatimukset on tyydyttävällä tavalla ratkaistu, ja
-joka senvuoksi voi keskuudessaan suvaita suurimman ylellisyyden, mikä
-maan päällä on olemassa: ihmistaideteoksen.
-
-Juuri tässä tarpeettomuusihanteessa, kuten sanottu, joka epäilemättä
-on Ruthin ydin, kuvastuu samalla koko nuorvirolaisen uusromanttisen
-kirjallisuusvirtauksen taide- ja elämänkäsitys. Nuori kumouksellinen
-kirjallinen polvi oli ottanut tehtäväkseen tendenssin ehdottoman
-poistamisen kirjallisuudesta, sen vapauttamisen jokaisen kahlehtivan
-aatteen palveluksesta, taiteen itsensä asettamisen taiteen ainoaksi
-päämääräksi.
-
-Ruth on tämän l'art pour l'art teorian elämään ja ihmiseen
-sovelluttamista. Jos voi olla olemassa taide taiteen vuoksi, miksi ei
-olisi oikeutettu ihminen, joka on olemassa vain ihmisen vuoksi, joka
-ei ruumiillistuta itsessään ihmiskunnan vaivalloista kehitystyötä,
-vaan saman työn valmiin tuloksen, jolla ei ole mitään osaa elämän
-välittömässä ylläpitämisessä ja jatkamisessa, mutta joka henkilöi
-hyödyttömyyden kauneuden, kuten eräät lajit erinomaisen väriloistoisia,
-mutta suvuttomia orkideoja!
-
-Ruth on yhteenveto Noor-Eestissä alun alkaen liikkuneista aineksista;
-sen perusajatus on kauttaaltaan aristokraattinen, kuten pohjimmiltaan
-Noor-Eestinkin. Se on nuoren polven esteettisen individualismin
-pohjakaava.
-
-Aivan vailla kaikkia kosketuskohtia todellisuuden kanssa ei kuitenkaan
-Ruth, virolaisen uneksijan keinotekoinen ylinainen, ole. Ruthissa
-on epäilemättä jotain kaikkien aikojen la femme inspiratrice'sta.
-On aina ollut olemassa naisia, jotka, vaikka eivät olekkaan olleet
-luovia sanan varsinaisessa merkityksessä, kuitenkin ovat painaneet
-olemuksensa leiman kokonaisiin aikakausiin. He ovat olleet korkealla
-älyllisellä tasolla, eivät suinkaan aina ole edes puuttuneet
-luovaakaan kykyä, mutta syystä tai toisesta se on jäänyt heissä
-käyttämättä. Sensijaan he ovat vapauttaneet miehessä luovan voiman.
-Se on tuottanut heille suurempaa tyydytystä, kuin oman kykynsä
-käyttäminen, he ovat nähneet siinä suuremman mahdollisuuden saada
-ilmaisun omalle henkiselle olemukselleen. Heidän neroutensa on
-ollut kokonaan passiivista, ei luovaa, mutta luomiseen innostavaa.
-Heidän suuri tietomääränsä ja aivoviljelyksensä on tehnyt heidän
-ymmärtämyksensä laajaksi ja kaikkikäsittäväksi ja heidät itsensä
-kykeneviksi ystävyyteen. Saksalaisen romantiikan aika ja Nuori-Saksa
-ovat luoneet useita tällaisia naisia, joitten vaikutus aikalaisiinsa
-on ollut arvaamattoman suuri, vaikka ei ole jäljellä muuta todistusta
-heidän henkisestä tasostaan kuin kimppu kellastuneita kirjeitä ja
-aikalaisten lausunnot. Näitä naisia oli etupäässä Caroline, mutta
-myös Dorothea Veit ja Rahel. Marianne von Willemer, Goethen ystävätär
-Gerbermühlestä, kuuluu myös samaan la femme inspiratricesarjaan,
-hän, jonka kunnianhimolle täysin riitti julkaista runonsa ilman
-tekijänimeä Goethen Westöstlicher Divanin runojen rinnalla, samoin
-kuin Caroline julkaisi Shakespeare-käännöksensä Schlegelin nimiin.
-Kaikille näille naisille on rakkauselämä ollut yläpuolella kaikkien
-muitten elämänarvojen, mutta rakkauselämä erinomaisen korkeassa,
-hienostuneessa ja sielullistetussa muodossa. Heillä ei ole mitään
-tekemistä meidän aikamme yhteiskunnallisen naistyypin ja hyvin vähän
-nykyisen kirjailevan naisen kanssa. Perusajatus heissä ja Ruthissa on
-sama: he ovat luoneet vain itsensä.
-
-On hyvin mahdollista, että tulevaisuuden nainen korkeimmalle
-kehittyneissä ilmestysmuodoissaan on lähestyvä la femme
-inspiratrice-tyyppiä. Hän on ehkä luopuva nykyajan naisen
-kunnianhimoisesta unelmasta olla luovana kykynä miehen veroinen.
-Hänen äärimmäisiin kehittynyt tietoisuutensa, jonka voimme olettaa
-monta vertaa suuremmaksi nykyajan naisen tietoisuutta, on epäilemättä
-myös tekevä hänet tietoiseksi omasta psykofyysillisestä rakenteestaan
-ja sen luomista edellytyksistä. Sensijaan emme voi ajatella hänen
-luopuvan älyllisestä viljelyksestä. Hän on siinäkin suhteessa oleva
-nykyajan naisen yläpuolella, vaan että hän mahdollisesti on käyttävä
-äly viljelyksensä hiukan toisin kuin nykyajan nainen. Hänenkin korkein
-kunnianhimonsa on oleva luoda, mutta luoda miehen kautta. Voi olla,
-ettei nainen, naisena pysyessään, koskaan voikkaan korkeammalle kohota,
-kuin juuri vapauttaessaan miehessä luovan voiman. Tulevaisuuden naisen
-kutsumus on silloin olla luovan miehen, neron, ystävätär, uudistuksen
-lähde, josta ihmiskunnan kuolemattomat kauneusnäyt kumpuavat.
-
-
-
-
-FRlEDEBERT TUGLAS
-
-
-Synt. v. 1880 Ahjan moisiossa Võnnun pitäjässä Liivinmaalla, käynyt
-Treffnerin yksityislukiota Tartossa. Vv. 1906-1917 maanpaossa eri
-maissa. Elää paraikaa kirjailijana Tartossa. Teoksia: _Kahekesi_ v.
-1908, _Liivakell_ v. 1913, _Õhtutaevas_ v. 1913, _Juhan Liiv_ v. 1914,
-_Felix Ormusson_ v. 1915, _Saatus_ v. 1917, _Teekond Hispaania_ v. 1918.
-
-
-1.
-
-On olemassa muuan puoli virolaista henkistä elämää, jota tähän
-saakka ei ole kylliksi varteenotettu, ainakaan suhteessa nykyisiin
-kirjallisiin ilmiöihin, virolaisen psyyken yöpuoli, niin sanoakseni.
-Tunnettu baltilainen tiedemies _v. Baer_ kuvaa virolaista luonnonlaatua
-rauhalliseksi, flegmaattiseksi ja kylmäveriseksi, henkisille
-taudeille vastaanottamattomaksi. Aivan yhtä suurella oikeutuksella
-voisi virolaista maisemaa määritellessään puhua vain viljavista,
-savipohjaisista pelloista, hedelmätarhoista, rehevistä luhtaniityistä
-matalain kukkuloitten välissä, tyynistä, tasaisesti virtaavista
-joista, alavarantaisista järvistä. Mutta kuten virolaiseen maisemaan
-eroittamattomasti kuuluu virstamääriä laajat suot ja rämeet, niin
-kuuluu virolaiseen psyykeen, paitsi yllämainittuja ominaisuuksia ja
-viljandilaisen, pellavakaupoilla vaurastuneen talonpojan tietoista,
-mahtailevaa juurevuutta, vielä muuan toinen alkuaines, yllätyksellinen,
-herkistynyt, äärimmäisyyksiä tavoitteleva, fantastiikkaan vetoa
-tunteva, näkyjä näkevä ja -- aivan vastoin v. Baerin väitettä --
-ylen altis kaikille henkisille ja sielullisille sairauksille. Ei
-tarvitse muuta kuin ajatella, millaisen keskiaikaisen legendan
-kiihkouskonnollinen liike tuskin viisikymmentä vuotta takaperin
-sai loihdituksi Tallinnanmaan rannassa, -- höyryn, sähkön ja
-sanomalehtien valta-aikana, -- kun monisatapäinen pyhiinvaeltajajoukko
-viikkokausia odotti Lasnamäen niityllä profeettansa lupaamaa "valkeaa
-laivaa". Hermostunut sähköisyys on muuan nykyisen virolaisen
-sivistysyhteiskunnan tunnusmerkkejä. Milloin hyvänsä voi siinä odottaa
-syntyvän ikäänkuin sähkökeräytymiä, jotka puhkeavat sielullisiksi
-kiihoitustiloiksi.
-
-Virolaisen yhteiskunnan nykyään vahvasti materialistisesta ilmeestä
-huolimatta ei fantastinen piirre suinkaan ole häipynyt olemattomiin.
-Tämän sielullisen ominaisuuden juuret juontavat epäilemättä hyvin
-syvälle, ja mahdollisesti saisi mennä aina yhteissuomalaisiin
-kerrostumiin saakka, sen alkuilmiöitä etsiessään. Erehdys olisi
-tietysti nähdä siinä jotain yksinomaan virolaista, niin, edes olettaa
-inhimillisen sielun yöpuolen virolaisella rodulla kehittyneen
-silmiinpistävämpään määrään kuin muilla. Ylläkerrotuntapaiset
-uskonnolliset liikkeet eivät kuulu harvinaisuuksiin eteläisemmissä
-vyöhykkeissä ja romaanisilla kansoilla, ja anglosaksilaisen rodun
-taipumus fantastiikkaan on tunnettu. Mutta joskin tämäntapainen
-sielullinen rakenne olisikin peruksiltaan jotain aivan
-yleisinhimillistä ja kaikille yhteistä, ei voitane sittenkään
-kieltää eräänlaisen erikoisesti virolaisen hermoherkän taipumuksen
-olemassaoloa, jonka merkkejä ei ole havaittavissa vain myöhempinä
-aikoina, vaan jo kansanrunoudessakin. Virolainen psykiaatteri _J.
-Luiga_ on osoittanut, kuinka usein esim. luonteenomainen näköharha,
-hallusinatsio, esiintyy virolaisessa kansantarinassa. Ihminen kulkee
-yössä, pimeydessä, yhtäkkiä "lyö valkeata" hänen ympärillään, ja hän
-näkee näyn, useimmiten kauhistuttavan. Tunnetut ovat virolaisilla
-saarilla ja mannermaallakin esiintyvät "säikkymistaudit". Virolainen
-suorasanainen kansantarusto, -- samoin kuin tosi kyllä useitten
-muittenkin kansojen, -- on hyvin rikas n.s. kauhuaineista; se vilisee
-kaikenkarvaisia kauhuolioita, olipa niitten nimi sitten _kratt,
-puuk, hall, luupainaja_ tai mikä hyvänsä, sekä epälukuisia tarinoita
-ihmissusista ja koirankuonolaisista, painajaisista ja eriskummallisista
-näköharhoista. On kuin vuosisatoja orjuudella rasitetun kansan
-säikkynyt fantasia olisi ehdoin tahdoin kaikkialta etsinyt kauhun ja
-ahdistuksen aihetta, ikäänkuin todellisuuden vaivat eivät olisi sille
-riittäneet, vaan sen unissaankin olisi täytynyt kantaa päivän taakkaa,
-väristen omien aivojensa aaveen edessä.
-
-Juuri orjuuden synnyttämä, alituinen ja jatkuva masennustila,
-ruumiillinen sekä sielullinen, kasvatti epäilemättä tätä
-"kalmiston mielikuvitusta", kuten Tuglas sitä nimittää. Joskin
-Viron seitsemänsatavuotisen orjuusajan synkkyyttä mahdollisesti on
-liioiteltukin, ja sillä kaikesta huolimatta oli helpommatkin hetkensä,
-jolloin syntyi kansanlaulujen _Ilo_ (= kauneus, ilo) ja kansantaiteen
-värikäs ornamentiikka, niin on epäilemättä suuri osa nykyistäkin
-virolaista henkistä ja ruumiillista kituliaisuutta pantava tämän
-luonnottoman pitkän, epäterveen kehityksen laskuun. Elinaikaisen
-puolinälän kiihoittamat aivot olivat otollinen maaperä fantastiikalle.
-Lisäksi tulivat herkeämättömät sota-ajat takaa-ajokauhuisine päivineen,
-kansan herkkähermoisen, näyillä kyllästetyn mielikuvituksen saadessa
-ravintoa maakuoppien ja onkalojen hämärissä, joissa kyläkunnittain
-päiväkausia piileskeltiin. Suuri sija on virolaisessa kauhutarustossa,
-kuten luonnollistakin, suolla. Siitä kohoavat salaperäiset valkeat
-orhit ja suunnattomat heinäsuovat; se on ehtymätön kauhuakantavassa
-hedelmällisyydessään, virolaisen kansantarun suuri tuntematon, suuri
-sfinksi, jonka rahvaan mielikuvitus kansoitti öisimmillä näyillään,
-täynnä virvatulten runoutta.
-
-_Taine_ on epäilemättä oikeassa: jokainen lahjakas kirjailija kuvastaa
-tahtomattaankin rotunsa ominaisuuksia. Harvinaisissa tapauksissa hän
-voi olla kaikkien niitten eri ominaisuuksien synteesi, joista hänen
-rotunsa ja heimonsa psyyke on kokoonpantu. Mutta useimmiten hajaantuu
-rotuperintö, ja eri yksilöt heijastavat vain murto-osia suuresta
-yhteisestä rotupääomasta. Tämä rodullinen yhteenkuuluvaisuus voi
-olla kirjailijalla usein miltei tiedotonta, eikä se suinkaan aina
-käy yhteen sen käsitteen kanssa, mitä olemme tottuneet nimittämään
-kirjallisuudessa "kansalliseksi". Maailmankirjallisuudessa on kyllin
-esimerkkejä kirjailijoista, jotka aiheenvalinnaltaan ovat täysin
-kansainvälisiä, mutta silti syvemmässä merkityksessä ovat oman rotunsa
-tulkkeja.
-
-On kuin olisi _Friedebert Tuglas_, Nuoren-Viron lahjakkain prosaisti,
-virolaiselta rotuhengeltä saanut antimiksi ja perinnöksi juuri
-hermoherkän ja fantastisen puolen, kalmiston mielikuvituksen. On hyvin
-mahdollista, että vasta kosketus eräitten maailmankirjallisuuden
-suurien sukulaishenkien kanssa saattoi hänet täysin tietoiseksi tästä
-rotuperinnöstään. Mutta joka tapauksessa hän on kaikkien niitten
-epälukuisten, nimettömäin kansantarujen sepittäjäin suoranainen
-jälkeläinen, jotka kerran loivat virolaisen kauhuromantiikan, kuullen
-suden ulvonnassa vangitun ihmishengenvalituksen.
-
-Tuglasen sielunelämässä ja luomistoiminnassa näyttää vallitsevan
-erityinen lainehtiminen. On kuin hänen tunne-elämässään aika-ajoin
-syntyisi erikoisia kiihoitustiloja, hermopingoituksia, joitten alaisena
-hän suorittaa varsinaisen luovan työnsä; hänen muu henkinen toimintansa
-sensijaan on nähtävästi syntyisin näitten kuumetilojen väliajoilta.
-Siitä hänen tuotantonsa niin erilainen ilme ja laatu. Tuglas luo
-kukkuroilleen kohonneen affektin vallassa, eräänlaisessa sielullisessa
-huumaustilassa; hänen taiteensa on neuroosin runoutta.
-
-Kauhun affektilla on Tuglasen teoksissa suuri sija. Hän on itse
-kirjoittanut nuoruutensa "vapaaehtoisista painajaisista ja
-omatekoisista aaveista". Kauhu on hänellä epäilemättä jo verissä,
-hänen ei ole suinkaan tarvinnut mennä itsensä eikä kokemuspiirinsä
-ulkopuolelle sitä kuvatakseen. Päinvastoin, milloinkaan ei hänen
-vaistonsa ole niin varma kuin hänen käsitellessään kauhua,
-tätä sielullista jännitystilaa, jonka voimaa ja tiheyttä, sen
-kuolemanpeloksi kohotessa, voi verrata vain erotiikan synnyttämiin
-sielunjärkytyksiin. Tämän aste asteelta kohoavan, kaikki muut vaistot
-lamaavan sielullisen kulun kuvaamisessa saavuttaa Tuglas suurimmat
-kirjalliset voittonsa. Alituisesti toistuu hänen teoksissaan
-takaa-ajotunnelma.
-
-Turha yritys olisi tietysti kytkeä niin rikastaitteista ja
-kehityskykyistä henkeä kuin Tuglas minkään määritelmän puitteisiin
-tai yrittää liiaksi yksinkertaistuttaa hänen sielullista
-pohjapiirrostaan. Painajaisuniensa väliaikoina hän näkee näkyväisen
-maailman koristeellisessa ja maalauksellisessa valaistuksessa, täynnä
-hentoja, hauraita idyllejä ja lempeää lyyrillisyyttä. Mutta lähimmäksi
-omaa olemustaan tulee Tuglas epäilemättä, kun hänelle runollisen
-haltioitumisen hetkinä, hänen omia sanojansa käyttääkseni, "kaartuu
-pään päällitse sysimusta taivas, josta tuikkivat heleät, kiihkoisat ja
-kivuntuottavat tähdet".
-
-
-2.
-
-Friedebert Tuglas on itse antanut avaimen henkiseen rakenteeseensa,
-kirjoittaessaan laajan itsetunnustusromaaninsa, _Felix Ormussonin_, v.
-1915. Tällä teoksella on aivan erikoinen asema Tuglasen tuotannossa; se
-on ikäänkuin reunamuistutuksia, viivanalaisia selityksiä hänen muihin
-teoksiinsa.
-
-_Felix Ormusson_ on Friedebert Tuglasen taiteeksi tihennetty
-minä, itsepaljastus, jonka vilpittömyyttä ei ole mitään syytä
-epäillä. Päinvastoin, kirjailija on sen itse selvin sanoin eräässä
-aikakauskirjaväittelyssä tunnustanut: "Luulen tuntevani Felix
-Ormussonin. -- Olemme vuosikausia liikkuneet samojen ilmiöitten ja
-vaikutelmien piirissä. Usein tuntuu siltä, kuin hän olisi minulle
-omaa itseänikin läheisempi. Hänen taipumuksensa, makunsa, sanansa ja
-äänensä, -- niitten suhteen en suinkaan ikinä voisi erehtyä."
-
-Toinen asia on, onko kirjailija sittenkään antanut koko itseään.
-Pikemmin voisi sanoa, että hän on valinnut erään kylläkin sangen
-oleellisen puolen itsestään ja alleviivaamalla sen luonut tyypin,
-jolla on yleiskantava merkitys. Friedebert Tuglas on laajempi kuin
-Felix Ormusson. Mutta joka tapauksessa, vaikkapa Felix Ormussonin
-ja Friedebert Tuglasen henkiset ääriviivat eivät kokonaan toisiinsa
-yhtyisikään, ovat he kuitenkin siksi lähellä toisiaan, että romaania
-voi käyttää tienoppaana kirjailijan hieman sokkeloisessa ja
-yllätyksellisessä mailmassa.
-
-Felix Ormusson, -- se on sama Friedebert Tuglas, -- vain myöhemmällä
-kehitysasteella, -- joka tuskin koulupenkiltä päästyään joutui
-teossa ottamaan osaa 1905 vuoden kumousliikkeeseen, nuoruutensa
-koko kiihkeällä temperamentilla, täynnä ajan nuorta ja tulipaloista
-romantiikkaa, kulkien pitäjästä pitäjään vallankumouksellisia puheita
-pitäen ja myöhemmin istuen Tallinnassa Pitkän Hermannin tornissa
-tutkintovankeudessa. Vähintäin kymmenen vuoden pakkotyö Siperiassa
-odottaa häntä, mutta hän pääsee pakenemaan yli rajan ja asuu siitä
-pitäin, lähes kaksitoista vuotta, ulkopuolella maansa rajojen,
-ainoastaan silloin tällöin ilmitulon ja vangitsemisen uhalla käyden
-kotimaassa. Hän viettää vuosikausia vapaaehtoista kulkurielämää,
-retkeillen Espanjaan ja Italiaan, asuu pitkät erät Parisissa
-taiteilijaboheemin keskuudessa, -- kuten Felix Ormussonkin -- sen
-jälkeen useat vuodet Suomessa. Vasta maaliskuun vallankumous on antanut
-hänellekin täydet kansalaisoikeudet Virossa.
-
-Felix Ormusson on sen kehityskulun tulos, minkä Friedebert Tuglas
-näinä "oppi- ja vaellusvuosinaan" suorittaa, kumouksellisten
-kiihoituspuheitten pitäjästä täysiveriseksi kaunosieluksi.
-Perinpohjainen muutos tapahtuu tässä "romanttisessa sielussa,
-täynnä paatosta ja intohimoa", jollaiseksi Felix Ormusson kuvaa
-kahdenkymmenenvuotiasta minäänsä. Ja hän jatkaa: "Temperamenttini,
-mielialani, sieluni on muuttunut, -- olojen, ympäristön, voi
-ehkäpä olla, myös minussa itsessäni kätkeytyvien itujen pakosta."
-"Pari vuotta, pari yksinäistä vuotta, täynnä itsetutkimusta ja
-erittelyä, riittivät panemaan sieluni lainehtimaan pohjia myöten ja
-sitten jäähdyttämään sen pinnalle jäisen riitteen, joka nyt vain
-harvinaisissa tapauksissa murtuu." Tuglas irroittautuu Baltiasta,
-kuten irroittautuu Internationalesta, kuten vapautuu niin monesta
-muustakin dogmista, kirjallisesta sekä yhteiskunnallisesta. Se on
-sama tuskallinen irtaumiskulku, jonka samoihin aikoihin taantumuksen
-raskaassa ilmakehässä suorittaa Gustav Suits, suorittaa Noor-Eesti
-kokonaisuudessaan. Tienrastit ovat samat: pettymys, kaikenepäily,
-talttumus, estetismi. Vuonna 1906 Tuglas kirjoittaa vähän retoriseen
-tapaansa: "Taistella sodassa, kaatua taistelussa, -- kuinka helppoa
-siihen verraten! Mutta elää, nähdessään kaiken muun kaatuvan, itse yhä
-hengittää, nähdessään kaiken muuttuvan epätodellisuudeksi, harhaksi,
-uneksi, kauhistavaksi, peloittavaksi, hirveäksi uneksi, -- mikä
-sietämätön kidutus!" Nuoruuden epälukuisten jumalain ja epäjumalain
-alttareista jää pystyyn vain yksi: kauneuden. Todellisen elämän
-käydessä yhä tuskallisemmaksi, yhä vieraammaksi, alkaa sen rinnalle
-kasvaa olematon, näkymätön, mutta silti yhtä oleellinen elämä. Syntyy
-kaksoisolento, joka yhtaikaa elää ikäänkuin kahta eri olomuotoa. Felix
-Ormusson on valmis astumaan näyttämölle.
-
-"Neron tehtävä on kehittää ajan taipumus sen kaikkein jalosukuisimpaan,
-täydellisimpään ja itsetietoisimpaan mahdollisuuteen. Sinulla (Felix
-Ormussonilla) olisi edellytyksiä viljellä aikakauden pyrkimystä."
-
-Sanat ovat romaanin esipuheesta. Ja eräänä syysyönä, täynnä sateen ja
-yksinäisyyden spleeniä, sama Felix Ormusson kirjoittaa päiväkirjaansa:
-
-"Niin, toden teolla, miksi en pitäisi päiväkirjaa tai olisi
-kirjevaihdossa, kuten Werther tai Jacopo Ortis, -- kertoakseni
-jälkimailmalle murhenäytelmääni. On vahinko, että nämä inhimilliset
-kokemukset, kaikki nämä itse-erittelyt hyödyttä ja jäljettä
-häviäisivät. Niissä olisi sentään aineksia kokonaiseksi myytiksi,
-kun aika ne hämärtäisi ja etäisyys suurentaisi. -- Eikö voisi Felix
-Ormusson kerran omalla alallaan olla samaa, mitä Don Juan tai Werther,
--- olematon ja sentään uskottavampi kuin koko mailma. Se olisi ainoa
-lohdutus. Sen vuoksi maksaisi vaivaa todella elää. Olisin valmis
-sentakia vallan erikoisesti kärsimäänkin!"
-
-Tuglasen tarkoitus ei ole ollut suinkaan vain poikkeuksellisen
-yksilöpsykologian, harvinaisen poikkeustapauksen toteaminen;
-päinvastoin, hän on kai jo varhain tuntenut tyypillisen,
-luonteenomaisen yhtenäisyyden omansa ja sukupolvensa kehityskulun
-välillä. Friedebert Tuglasta, toisin sanoen Felix Ormussonia on
-epäilemättä viehättänyt sama tehtävä, joka niin monta taiteilijaa,
-niitten joukossa kaikkein suurimpia, on houkutellut: koota oman
-aikakautensa luonteenomaisimmat säikeet, seuloa ne kaikesta
-satunnaisesta, korostaa ne korkeampaan asteeseen, sanalla sanoen,
-luoda aikakauden tyyppi, tulkita aikakauden mykkä ja vapautustaan
-vartova sana. Se edellyttää aina, että runoilija tuntee olevansa
-aikakauden virtausten synteesi, tuntee itseensä keräytyvän
-kaiken, mikä aikakaudessa ahdistavana tai vapauttavana pyrkii
-ilmoille, tuntee olevansa _l'enfant du siècle_ sanan varsinaisessa
-merkityksessä. Ulkokohtaisesti, yksinomaan havainnon tietä eivät synny
-tällaiset teokset. Ne ovat päinvastoin aina mitä persoonallisinta,
-subjektiivisinta taidetta, häikäilemättömiä itsetunnustuksia,
-itsepaljastuksia, jotka eivät epäile lausua peittelemättä
-sitäkään, minkä tunnustamisen Rousseau nimittää vaikeammaksi kuin
-rikoksellisuuden, naurettavaisuuden. Ne ovat sairaan ajan suuria
-sairaskertomuksia. Kirjailija on yhtaikaa sekä potilas että parantaja,
-hän paljastaa armotta oman sielunsa sairauden, joka samalla on koko
-hänen sukupolvensa tauti, kehittäen sen huippuunsa ja mahdollisimpaan
-täydellisyyteen, ikäänkuin viljelläkseen siitä rokotusainetta, joka
-varjelisi samalta vaaralta.
-
-Goethen _Werther_, Constantin _Adolphe_, Musset'n _Vuosisadan
-lapsen tunnustus_, Lermontovin _Aikamme sankari_ -- pohjoismaisesta
-kirjallisuudesta Jacobsenin _Niels Lyhne_, Kierkegaardin _Viettelijän
-päiväkirja_, -- kaikki nämä nimet johtuvat mieleen Felix Ormussonia
-lukiessa. Ei niin, että virolainen romaani taideteoksena sinnepäinkään
-ylettyisi näitten intiimin taiteen kuolemattomien muistomerkkien
-rinnalle. Mutta kuitenkin on kuin yhdistäisi näkymätön, ajasta
-ja kansallisuudesta piittaamaton side nämä niin erilaiset nimet,
-kuin olisivat ne renkaita samassa, läpi vuosikymmenien kulkevassa
-inhimillisessä ketjussa. Felix Ormusson on kaikkien näitten kuuluisain
-mailmantuskapotilaitten heimoa, hänen tautinsa on samaa alkujuurta kuin
-heidänkin. Sama suuri melankolia, jolla ei ole muuta pohjaa ja perustaa
-kuin inhimillisen olemuksen ja elämisen traagillisuus sellaisenaan,
-joka Salomon Saarnaajaa kalvoi kaiken turhuuden tuntona, Wertheriä
-"_Weltschmerzinä"_, jolle Ranskan romanttinen koulu antoi nimen
-_ennui_, joka tuntui karvaana pohjasakkana kaikissa Petshorinin ja
-Niels Lyhnen elämyksissä, -- sama mailmantuskan, kaunosieluisuuden ja
-epäilyn maininki tuntuu myös virolaisessa Felix Ormussonissa.
-
-Sanottakoon heti: Felix Ormusson ei ole mikään elävä kirja sanan
-tavallisessa merkityksessä. Kaikki, mitä tässä päiväkirjan muotoon
-kirjoitetussa romaanissa tapahtuu, jää lukijalle yhtä varjomaiseksi,
-kuin se nähtävästi on ollut tekijällekin. Felix Ormusson, Parisista
-kotimaahan palannut kirjailija viettää kesänsä ystävänsä,
-radikaalisporvarillisen virolaisen lääkärin luona, rakastuu kesän
-kuluessa ensin ystävänsä kevytmieliseen ja hekumalliseen vaimoon,
-Heleneen, ja senjälkeen tämän sisareen, viileään ja neitseelliseen
-Marioniin, jotka kumpikin, vaikka Ormussonin onnettomuudeksi,
-päinvastaisessa järjestyksessä samoin rakastavat häntä. Loppujen
-lopulta jäätyään kumpaakin vaille, Felix Ormusson palaa takaisin
-Parisiin, pelastuen rukkaset saatuaan nolosta tilanteesta sepittämällä
-legendan salaperäisestä ranskattaresta, ja siten lähtiessään säilyttäen
-seikkailijan ja Don Juan-sädekehänsä.
-
-Mutta sensijaan elää näissä aforismeissa, ajatusvälähdyksissä,
-tunnelmissa, joitten mosaikista kirja on kokoonpantu, erehtymättömästi
-Felix Ormusson.
-
-Felix Ormusson on ennenkaikkea romantikon, uni-ihmisen, toimintaan
-kykenemättömän ihmisen tragedia. Häneltä puuttuu täydelleen elämisen
-taito, hän on kykenemätön varsinaiseen elämään. Kuten nuori Obstfelder,
-hänkin tuntee alati sattuneensa "vieraalle taivaankappaleelle".
-Niinkuin Tuglas itse hänestä sanoo: "Felix Ormussonilla on alusta
-alkaen kaksi olemisen kehää: todellinen ja mielikuvituksellinen.
-Todellisessa hän on aina huonosti onnistunut". Hän on kirjaihminen
-siihen määrään, että hänen näkökulmansakin on ennen kaikkea
-kirjallinen; kirjeet ja kirjat merkitsevät hänelle luotettavampaa
-todellisuutta, kuin itse kouraantuntuva ja aistittava elämä; elämällä,
-rakkaus siihen luettuna, on hänelle vain eräänlainen koristeellinen
-ja esteettinen arvonsa. Vielä enemmän: hän itse tuntee usein samaa
-epätodellisuuden tunnetta itseään kohtaan, ikäänkuin hän olisi
-vain "eräänlainen näköharha, eräänlainen luonnon idée fixe". Aivan
-sama ajatus on jo Tuglasen v. 1906 kirjoittamassa _Unede kuristik_
-kertomuksessa: "En ole todellinen, olen kangastus, olen mailma ja
-mielikuva. Osani elämässä on ollut vain näyttää joltakin eikä olla.
-Se on ollut runoa ja mielikuvitusta. Omaa sydäntä ei minulla koskaan
-ole ollut, runon ja mielikuvituksen sydämellä olen tuntenut." "Vain
-olematon on ihanaa", Felix Ormusson huudahtaa. "Valhe, olematon,
-uneksittu maa on todella aina ollut oikea kotimaani." "Kauniimpi
-kaikkia saavutuksia on kuvittelu. Se on ainoa kiinnepiste kuolleessa
-mailmassa, jossa ihmisellä on kaksi verivihollista, aika ja
-välimatka." Kuten Huysmansin à Rebours-kirjan sankari keinotekoisessa
-valtamerilaivassaan, niin asustaa Felix Ormussonkin eräänlaisessa
-mielikuvituksen ja unielämän lasikehässä, jonka särkymistä hän pelkää.
-"Yhä hauraammaksi kuluu ajatuksen hankauksesta lasiseinä, joka eroittaa
-olemisen olemattomuudesta. Kerran leikkaa armoton timantti illusioonin
-kuvastimen puhki. Ja mitä silloin?" Todellisuus, realiteetti, on
-hänelle aina tuottanut vain tuskaa ja kärsimystä.
-
-Hän on ihminen, jonka voima ja rikkaus ovat mielikuvituksessa,
-abstraktisessa ajattelussa, mutta joka ei kestä vähintäkään kosketusta
-todellisen elämän kanssa. Jokin tuntematon keskipakoisuuden laki
-karkoittaa hänen tapaisensa ihmiset varsinaisesta elämästä, he ovat
-tuomitut ikänsä kiertämään kaiken lämmön lähdettä, kuten kuu aurinkoa,
-itse kylminä. He ovat avuttomia ja saamattomia elämän moninaisten
-ilmiöitten ja vaatimusten edessä, niinpian kuin ne astuvat heidän
-eteensä todellisuutena eikä unena. Heidän mielikuvituksensa kirjavat
-siivet putoavat heti todellisuuden ilmakehässä. Lyhyesti, heiltä
-puuttuu tärkein: elämisen taito.
-
-Hänen ristiriitaisuutensa ja traagillisuutensa syntyy siitä, että
-hän huolimatta elämänpelostaan ja kykenemättömyydestään kuitenkin
-ikävöi samaa todellisuutta, jota hän itse asiassa halveksii ja pelkää.
-Yksinkertainen, kasvimaisesti kehittyvä ja luonnollisesti sykkivä
-elämä herättää hänessä kateutta. Hän kadehtii vanhaa Adamia, renkiä,
-joka lyödessään seivästä maahan, ei koskaan kysy, "mikä on seiväs
-semmoisenaan, mikä on seipään idea?" Onnellisia ovat hänestä ne, jotka
-"syövät, juovat, nukkuvat ja synnyttävät lapsia". Ja kaunosielu Felix
-Ormusson haaveksii rupeavansa maalaisrengiksi, päästäkseen katselemasta
-elämää kirjallisilta ja esteettisinä näkökulmilta, samalla kun häntä
-kiusaa niittoväen karheat kädet ja vielä karheammat äänet ja oma
-taitamattomuutensa viikatteen käytössä.
-
-Elämänkykenemättömyydestään huolimatta hiuduttaa häntä alituinen
-elämänjano. Hän odottaa täysielämää, tämän sanan renessanssiaikuisessa
-merkityksessä, kaikkien ruumiin ja hengen kykyjen täydellistä
-nautintokelpoisuutta. Hän janoaa yhtä intohimoisesti täydellisyyttä,
-kuin hänen toinen minänsä Friedebert Tuglas lastussaan _Pro domo mea_.
-Hänelläkin on sammumaton ikävä "täydellisiin mailmoihin, kristallisiin
-seutuihin, joitten yli puhkeavat kukoistukseen suuren salaisuuden ja
-suuren tietoisuuden heleät kukat".
-
-Hänellä on koko nuoren rodun elämis- ja nautinnonhalu verissään.
-Hän kärsii tietoisuudesta, ettei ole tilaisuudessa kaikesta
-mailmaanmahtuvasta yhdellä kertaa nauttimaan. Veneziassa soutaa
-iloinen seurue gondooleilla kiinalaisten lyhtyjen valossa
-suvisena yönä merelle, -- ja hän, Felix Ormusson, ei ole mukana!
-Troopillisessa metsässä koittaa päivä, punaiset metsäkukot kiekuvat,
-apinalauma juoksee kimeästi kirkuen yli suurten mehuisten kukintojen
-kruunaamain latvojen ja karistaa oksilta ruusuisia kukkia kuin
-lunta vedenpartaalla vetelehtivien krokodiilien päälle, -- ja hän
-ei näe sitä! Hän tahtoisi puolen tunnin kuluessa nähdä kaikki
-maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset, kaikki tähtitieteelliset,
-geologiset ja biologiset kehityskulut, mitkä miljoonan vuoden kuluessa
-ovat tapahtuneet. Vielä enemmän: hän tahtoisi elämänsä kuluessa
-suorittaa koko Darwinin kehitysopin käytännössä, aina amööbista hamaan
-yli-ihmiseen saakka.
-
-Hän vaivaa päätänsä mietiskelemällä, minkälainen on kiinalaisten, tämän
-vanhan hienostuneen rodun rakkaus, minkälainen heidän rakkautensa
-runous, heidän hyväilyjensä kulttuuri. Voiko sitä käsittää? Vai onko se
-yhtä ihmeellistä, kuin hampunkukkasten rakkaudenilmaisu tai ruispellon
-heilimöinti?
-
-Felix Ormussonkin kärsii ahdistavista painajaisunista, jotka eivät anna
-hänelle rauhaa:
-
-"Koko yön vaivasivat minua pahat unet.
-
-"Jokin muodoton ajoi minua takaa mittaamattomalla lakeudella. Se
-oli monikätinen ja monijalkainen, tuhathaarainen, puun ja eläimen
-sekasikiö. Yhä uudelleen ja uudelleen, monena kymmenenä muunnoksena,
-silmänräpäyksessä väriään ja muotoaan muuttaen, se yllätti minut
-harmailla kedoilla.
-
-"Lakeutta leikkasivat liikkumattomat joet, joitten vesi oli
-läpikuultamaton. Minä hiivin jokipolvissa, korkeassa kaislikossa. Mutta
-taas, yhä uudestaan, tavoitti minut näköharha, Unien saatanallinen
-seepia kymmentuhansine koipineen.
-
-"Se tuli toisinaan pitkähiuksisena päänä. Toisinaan kuin Ilmestyskirjan
-aurinko, mustine sädekruunuineen. Toisinaan taas kuin satatuhatta,
-polvesta yhteenkasvanutta hoikkaa ihmisjalkaa, jotka juoksivat
-nopeasti. Se seisoi joka paikassa tielläni, niinkuin ihmispuut Danten
-Helvetissä.
-
-"Eksyin sen haarojen keskellä. Ne riippuivat äärettömänä
-köynnöskasvien tiheikkönä ympärilläni ja ylläni. Epätoivoisesti yritin
-kiskoutua irti, mutta kietouduinkin kiinni yhä lujemmin.
-
-"Ja niin makasin kumollani maassa, joka jäsen sidottuna. Ikäänkuin
-kosteat meriheinät tai imelästi tuoksuvat naisen hiukset piirittivät
-minua joka puolelta."
-
-Felix Ormusson on kirja kaunosielusta, lähemmin sanottuna virolaisesta
-vuosisadan vaihteen kaunosielusta, ehkei vielä lopullinen läpileikkaus,
-mutta siihen tietoisesti pyrkivä. Kuten muuan toinen nuorvirolainen
-kirjailija sanoo: Felix Ormussonin kaimoja kiertelee pitkin maata!
-Mutta se on jo sellaisenaan alkava reaktsio ylenpaltista estetismiä
-ja kaunosieluisuutta vastaan. Kertomuksen kuluessa Felix Ormusson,
-kaunosielu, alkaa epäillä tähän asti ainoaa uskontoaan, estetismiä,
-niinkuin on kerran epäillyt kaikkea olevaista. Hän hävittää itse
-omatekoisen jumalansa: "Estetismi on myrkkyä. Leikki kaikkein
-korkeimmalla asteella, kun siihen aletaan uskoa, on traagillinen.
-Traagillisuus on siinä, että sen jälkeen sekä leikki että myös
-todellinen elämä käyvät mahdottomiksi." Ja toisessa kohden: "On jotain
-kauheata tuntea kauneus koko olennollaan, nähdä jumalansa kasvoista
-kasvoihin. Tunkeuduttuaan taiteen peruksiin, tuntiessaan sen joka
-jäsenellään, tajutessaan sen kuin uskonnon kaikilla aisteillaan, ei
-onnistu enää elämä eikä taide."
-
-Hän alkaa etsiä eetillisiä elämänarvoja siinä, missä ennen näki
-vain koristeellisia, rakkaudessa, avioliitossa. Yli-ihminen Felix
-Ormusson on vähällä muuttua moralistiksi, hän vaihtaa esteettisen
-mailmankatsomuksensa eetilliseen. Mutta eetillisyys ei tee häntä
-sen elämään kykenevämmäksi kuin esteettisyyskään. Ja lopullisen
-kompastuksensa jälkeen hän heittää molemmat nurkkaan rakastettavalla
-keveydellä tunnustaen:
-
-"Elämä ei ole esteettinen eikä eetillinen ilmiö. Se on yksinomaan
-koomillinen. Ottakaamme se siis sellaisena vastaan!"
-
-Ride, si sapis! Mailma ja elämä kuvastuvat lopullisesti Felix
-Ormussonille samassa ivanauruisessa, vääristyneessä asenteessa, kuin
-hänen kosintakohtauksessaan, jolloin hän onnettomuudekseen sattuu
-istumaan puutarhan suuren lasipallon edessä ja sen kuperassa pinnassa
-näkee irvikuvaksi rujostuneen itsensä. Kaikki päättyy lopultakin
-farssiin. Ranskalainen tai oikeammin kreikkalainen tapa antaa
-murhenäytelmän jälkeen hullunkurinen, nauruhermoja kutkuttava ilveily,
-huuhtoa pois vapauttavana nauruna elämän ankara totuus, -- siinä Felix
-Ormussonin elämänfilosofian lopputulos.
-
-Mutta turhaan yrittää Tuglas antaa tälle uni-ihmisen murhenäytelmälle
-tragikomedian leimaa. Se on ja pysyy tragediana, kuinka sovittavan
-koomilliselta näkökulmalta tekijä koettaakin katsoa toisen minänsä
-erehdyksiä.
-
-Felix Ormussonin, alias Friedebert Tuglasen, on hänen henkinen
-rakenteensa alun alkaen määrännyt ennemmin tai myöhemmin
-irroittautumaan kaikesta todellisuudesta ja siirtymään sen
-ulkopuolelle, fantastiikan fosforikimmelteiseen mailmaan,
-clair-obscur-valossa häämöittävine tilanteineen, -- mailmaan, joka
-aikojen alusta on ollut turvapaikkana hänen kaltaisilleen uneksijoille,
-ja joissa heillä on elämis- ja hallitsemisoikeus.
-
-
-3.
-
-Ei ole myöskään unohdettava, Tuglasen joutuessa lisäämään Euroopassa
-vaeltavien virolaisten emigranttien lukua, tuli hänen psykologiansa
-pakostakin olemaan emigrantin, maanpakolaisen. Ei ole epäilystäkään,
-ettei se tavallaan ole ollut määräävää koko hänen kirjalliselle
-kehitykselleen. Tuglas on monessa suhteessa velkaa maanpakovuosilleen.
-Mutta varmaa on, että hän on saanut samalla tuntea emigranttielämän
-lamaavat ja kielteiset puolet, irrallisuuden kirouksen. Jos osa
-Noor-Eestin kirjailijoista on saanut kipeästi kärsiä olojen liikaa
-ahtautta, niin on Friedebert Tuglas saanut päinvastoin kärsiä mailman
-liiasta väljyydestä. Kirjailija voi ehkä pitkät ajat elää ja luoda
-myötääntuomastaan havaintojen, tyyppien ja elämysten pääomasta, joka
-tietysti on sitä riittävämpi, mitä myöhemmällä iällä irtautuminen
-on tapahtunut; hän voi henkistä tietä jonkun aikaa ylläpitää tämän
-havaintomailmansa tuoreutta. Mutta loppujen lopulta tulee kuitenkin
-hetki, jolloin välimatka käy taiteellisesti surmaavaksi, sisäinen
-näkemys ehtyy, ja elimellinen kosketus luonnollisen aihepiirinsä kanssa
-on ainoa parannuskeino, niin, taiteellinen elinehto. Tuglas ei syyttä,
-suotta Juhan Liivin runoudesta lainatulla vertauksella nimitä itseään
-kohti mehiläiskekoa, kotimaata, pyrkiväksi mehiläiseksi. Epäilemättä
-hän on saanut aika-ajoin pitkän ja pakollisen maanpako-aikansa kuluessa
-tuntea taiteellisen ehtymisen, kuoleutumisen vaaran, jolla pitkittyvä
-eristyminen, ei mihinkään kuulumattomuus, on häntä uhannut.
-
-Hänen siirtymisensä fantastisiin aiheisiin olisi tätäkin tietä
-johdonmukaisesti selitettävissä, luonnollisena seurauksena
-olosuhteista. Hän oli pakoitettu siihen, se oli ainoa mahdollisuus,
-mikä hänelle jäi jäljelle. Ja toden teolla, mitä kauemmin hänen
-maanpakolaisuutensa kestää, sitä etäämmäksi hän etenee ulkonaisesta
-todellisuudesta. Hän alkaa virolaisella naturalistisella kyläkuvalla.
-Side kotikylään on vielä tuores ja läheinen, ihmisillä on vielä
-mullan ja lannan haju. Senjälkeen alkaa jo etäisyys tehdä tehtävänsä,
-virolainen kylä asujamineen siirtyy etäämmäksi lyyrilliseen,
-impressionistiseen valaistukseen. Mutta tämäkin jo hiukan tyylitelty
-idylli katoaa, ja jäljelle jää vain aineksia taruksi, myytiksi.
-Ulkonaiset olosuhteet ovat kuitenkin vain jouduttaneet Tuglasen
-kehitystä, joka muutenkin kaiken todennäköisyyden mukaan olisi ollut
-väistämätön. Suunnilleen samoissa olosuhteissa on toinen virolainen
-kirjailijaemigrantti, _Eduard Wilde_, säilyttänyt kaiken aikaa
-täysiverisen realisminsa ja kotoisen aihepiirinsä. Tuglasen erikoinen
-henkinen rakenne on epäilemättä jo alusta alkaen ollut olemassa; sen
-voi aavistaa vaistomaisena pyrkimyksenä omaa alkuainettaan kohden jo
-hänen kaikkiin eri tyylilajeihin kuuluvissa harjoitelmissaan, jotka
-kuin päällekkäin latoutuneina kerrostumina, kirjallisgeologisessa
-järjestyksessä ovat julkaistut teoksessa _Liivakell_ (Tuntikello).
-Ikäänkuin värikäs, fantastinen kivisuoni se kulkee läpi Tuglasen
-nuoruuden tuotannon.
-
-Tuglas on oppilasvuosinaan kokeillut kaikilla mahdollisilla
-tyylilajeilla. Hyvin kirjava on kirjallinen läpileikkaus, jonka
-Tuntikellosta saa -- Naturalismi, uusromantismi, impressionismi,
-symbolismi, kaikki viihtyvät vieretysten. Selvä ja asteettainen on
-sensijaan irtautuminen todellisuudesta.
-
-Nuoruutensa realistisnaturalistisissa harjoitelmissa, joista jotkut
-kohoavat jo taiteellisellekin tasolle, on Tuglas, kuten sanottu,
-vielä kokonaan virolaisessa kamarassa kiinni. Ihmisten puhe kiintyy
-hänen korvaansa vielä aivan foneettisella tarkkuudella; hän ei
-tarvitse minkäänlaista kaukoputkea nähdäkseen räikeän alkeellista
-ihmiskekoa, jossa _Hunt_ (Susi)-kertomuksen seikkailut tapahtuvat,
-tai yhteiskunnallista vääryyttä huokaavaa maapintaa, josta on
-kohonnut _Hingemaan_ (Sielunmaan) ikävöinti. Kaikki on vielä lähellä
-häntä, käsinkurkoitettavassa etäisyydessä. Hän on tosin tavallaan
-kyllä jo kylän ulkopuolella, hänellä ei tällä alkuasteellakaan ole
-kansankirjailijan perspektiivitöntä suhtautumista aihepiiriinsä; hän
-katselee kyläänsä pieni, tuskin näkyvä satiirinen hymähdys suupielessä
-tai sitten miltei tendenssiin vivahtavalla yhteiskunnallisella
-säälillä. Mutta hän on vielä aivan äsken nähnyt sen. Hän on vielä
-aivan äsken nähnyt nuo sydänmaan kylän pimeimmälle taikauskolle ja
-joukkosuggestiolle alttiit ihmiset, joitten kaivoon talviyönä putoaa
-susi, uppoamatta heti, vaan pysytellen hengissä ja houkutellen
-koko talon patriarkaalisen, monipäisen väen aamulla virren ja
-jumalansanan voimalla manaamaan itse pääpirua! _Susi_-kertomuksen
-johdosta, joka alkujaan ilmestyi eräässä aikakauslehdessä, kävi muuan
-talonmies toimituksessa valittamassa, että se salli kansaa pilkkaavia
-kirjoituksia!
-
-Aivan hiljakkoin on Tuglas samoin vielä tuntenut _Sielunmaan_
-virolaisen kandimiehen (= mäkitupalaisen, pikkutilanvuokraajan)
-elämisen ja olemisen äärimmäisen viheliäisyyden, jonka sammumaton
-oman maapalstan kaipaus ei saa tyydytystään, ennenkuin hänelle
-kapinaan osaaottaneena avautuu hauta, "seitsemän jalan pituinen,
-neljän jalan levyinen". Kertomus on 1905 vuoden jälkikaikuja;
-huolimatta epäsuhtaisesta rakenteestaan, joka panee olettamaan alkuaan
-paljoa laajempaa pohjapiirrosta, on siinä kauttaaltaan voimakas ja
-väärentämätön sävy. Muutamilla sivuilla, muutamilla lauseilla saa
-Tuglas esiin tämän virolaiselle niin luonteenomaisen maanikävöinnin.
-Kandimiehen iäkäs, haudan partaalla hoippuva isä alkaa haaveksia
-"hingemaasta", jonka kruunu Siperiassa on jokaiselle luvannut: "Tuntui,
-kuinka hänen äänensä värisi sisäisestä liikutuksesta, ikäänkuin hän
-olisi lausunut ilmi jotain, mitä koko elinaikansa oli sielussaan
-kantanut, kaikkein kalleimman, kaikkein suurimman ajatuksensa.
-Sielunmaa! Millainen sana, mitä kaikkea se merkitsi! Se merkitsi
-hevosta, lehmää, omaa kattoa pään päälle, vapautta veroista, vapautta
-raskaasta orjuudesta..."
-
-Niin lyhyt on vielä välimatka, joka tässä kertomuksessa eroittaa
-Tuglasen virolaisesta kylästä, että sen epäkohdat, sen kärsimät
-vääryydet herättävät hänessä suuttumuksen. Hän maksaa kirjalliset
-kymmenyksensä ajan hengelle, kuten tekee sen henkilökohtaisestikin.
-Hän on vielä etäällä Felix Ormussonin koristeellisesta näkökulmasta.
-Hän tahtoo vielä parantaa ja auttaa; hänessä on vielä Hingemaan
-ihanteellista, mailmanparannushaaveissa kulkevaa nuorta
-kansakoulunopettaja Remmelgasta, joka on tullut tuomaan valistusta
-kandimiehelle ja muille vähemmille veljille. Yhdellä sanalle: hän
-_kärsii_ yhä vielä.
-
-Monta vertaa suurempi maantieteellinen etäisyys kirjailijan ja hänen
-aihepiirinsä välillä on jo niissä herkissä ja tuoksuvissa virolaisissa
-kylänovelleissa, jotka muodostavat oleellisimman osan Tuglasen
-kokoelmasta _Kahekesi_ (Kaksin) v. 1908. Ne ovat yhä vielä virolaista
-kansanelämänkuvausta, jos niin tahtoo. Niitten henkilöt ovat virolaisia
-renkejä ja piikatyttöjä, paimenpoikia ja talontyttäriä. Mutta sittenkin
-on tämä virolainen kyläsisäkuva perinpohjin muuttunut. Se on nähty
-kuin jostakin Rivieran mantelipuitten välitse tai Quartier latin'in
-keväisten plataanien varjosta, ahdistuksettomana hetkenä, jolloin
-Tuglasen "sysimusta taivas" on saanut väistyä. Ei edes ihmisten
-puhe kuulu välimatkan pituuden takia enää entisessä foneettisessa
-alkuperäisyydessään. Yhteiskunnallisia kysymyksiä ei enää ole olemassa,
-on vain sielulliset, iäti ratkaisemattomat ongelmat.
-
-Tuglas on näissä novelleissa jo täysi taiteilija. Kuinka suurella
-hellävaroisuudella onkaan käsitelty _Tuomen helpeitten_ tarina
-lapsuuden ja nuoruuden aavistelevilla rajamailla viipyvästä
-tyttölapsesta Leenistä, jonka uinuvan äidillisyyden ja rakkauden
-tarpeen sattuma herättää, tämän muutamassa tunnissa naiseksi varttuvan
-lapsen ensin niin epämääräinen ja sitten esille puhkeava tunne, joka
-kohdistuu ensimäiseen epäkiitolliseen esineeseen, joen rannalla
-kalastelevaan paimenpoika Vidrikiin. Tai renki-Kustaan ja Maalin --
-kaikkien Tuglasten hyvien ja avuttomien naisten nimi on Maali! --
-suviöinen toisinto miehen ja naisen ikuisesta kaksintaistelusta,
-novellissa _Suveöö armastus_ (Kesäyön rakkaus), näyttämönä köyhän
-piikatytön aitta ja rapistunut mylly, ja kaiken yllä kesäyön hämyinen
-tuntu, johon kaikki varmat ääriviivat, niin ihmisten kuin heidän
-tunteittensakin hukkuvat.
-
-Ne ovat eräänlaisia uudenaikuisia virolaisia paimenrunoelmia,
-pastoraaleja, kirjoitettuja impressionistiseen, kirjalliseen
-väritäplätyyliin, tunnelman seuratessa toistaan näennäisesti ilman
-minkäänlaista rakennustaiteellista selkärankaa, paljaina, värisevinä
-hermokuituina. Ne ovat Daphnis ja Chloë-tarinoita, siirrettyjä Hellaan
-heleän taivaan alta liivinmaalaisille jokiäyräille, kreikkalaisten
-sandaalien sijalle virolaiset "_pastlad_", nuoritetut virsut.
-
-Ne ovat jo askel eteenpäin Tuglasen tiellä fantastisia mailmojaan
-kohden. Ne ovat tosin yhä vielä todellisuutta, mutta hunnutettua,
-utuista todellisuutta, josta jo on eliminoitu pois tarpeettomana kaikki
-ulkonainen, realistinen koneisto, ympäristö, aika ja yhteiskunta.
-
-Ne ovat kuitenkin yhä vielä kiinteässä yhteydessä elävän elämän
-kanssa; mitkään symboolit eivät avarru niitten lemmenkohtausten takaa,
-mikään salattu vertauskuvallisuus ei peity niitten yksinkertaisiin ja
-liikuttaviin vuorosanoihin. Ne ovat lepokohtia Tuglasen tuotannossa,
-kuumeunien väliaikoina kangastelevia idyllejä, joista alussa oli puhe.
-
-Mutta ennenkuin Tuglas ennätti tähän hetkelliseen suvantoon
-taiteessaan, oli hänen myrsky- ja kiihkokautensa jo paria vuotta
-aikaisemmin ehtinyt purkautua teokseen, jossa monta vertaa selvemmin
-aavistaa hänen taiteensa alkuelementit. Koko Tuglasen nuoruuden
-tuotannossa ei ole toista teosta, jossa "virvatulten runous" liekehtisi
-samalla voimalla kuin tässä varhaisessa ja epäkypsässä suolegendassa,
-_Jumala-Saar, Torgla soo muinasjutt_ (Jumalan Saari, tarina
-Torglansuosta), jossa Tuglasen nuori paatos ja intohimo luovat sekavan,
-paikottain runollisesti voimakkaan kaaoksen.
-
-Mistä on puhe tässä romanttisessa suotarinassa? En luulisi monenkaan
-lukijan voivan heti luettuaan sen sisältöä yhtäjaksoisesti selostaa.
-Siinä kerrotaan vanhasta, pakana-aikojen jumaluskossa elelevästä Esästä
-(Isä, taatto), joka salaa uhraa Jumalan-Saaren entisessä uhrilehdossa,
-ja hänen pojastaan, nuoresta moision työorjasta Willemistä, jonka
-päässä kapinalliset ajatukset sekasortoisina itävät, kunnes ne vievät
-väkivaltaiseen tekoon. Siinä kerrotaan hirmuisesta kuusiviikkoisesta
-poudasta, joka uhkasi näännyttää kuivuuteen ja janoon ihmiset
-sekä eläimet, ja jota vastaan papit turhaan messuin ja rukouksin
-taistelivat. Ja eräissä sen kauneimmista episodeista kerrotaan nuoresta
-Maiasta, joka kesken uniensa lähtee Torglan suolle pakoon moision
-pehtoria, harhaillen sinne tänne, kunnes yrittää yli hyllyvän suon
-saarekkeesta vilkkuvaa tulta kohden. Siellä, Jumalan-Saaren pyhässä
-tammilehdossa, rukoilee yksinäinen orjavanhus arpavitsa kädessä
-esi-isäinsä puiselta epäjumalalta sadetta. Yksi uhri on tarpeen,
-nuoren viattoman neitseen on upottauduttava Torglaan. Ja ikäänkuin
-Esan rukouksilla olisi kohtalokas, pakoittava voima, syöksyy Maia,
-suunniltaan kauhusta, suosyväriin.
-
-Mutta paitsi näitä paria, kolmea henkilöä on tässä suolegendassa
-vielä muuan elävä olento, suo, Torglan suo, johon mahtuvat kaikki
-elämän ja kuoleman salaisuudet, jonka mustat turvehaudat ja syvärit
-elävät salattua elämäänsä, kunnes se eräänä päivänä syttyy palamaan,
-viikkokausia sauhuten ja kytien.
-
-Tässä kertomuksessa tuntuu jo Tuglasen myöhäisemmän, kypsyneen taiteen
-perussävy, "intimi luonnon ja traagillinen ihmisen käsittely",
-josta hän eräässä kirjoitelmassaan puhuu. Se vaikuttaa ennenkaikkea
-pakolliselta, sielulliselta purkaukselta; sen hämärään symboliikkaan
-pusertuu epäilemättä elettyjen tuntojen kipeys. Alusta loppuun kestää
-siinä kiihoitustila, joka ei hetkeksikään laukea, vaan jännittyy
-yhä uusiksi kauhuiksi, kunnes muuttuu järkensä kadottaneen työorjan
-houreisiksi näyiksi.
-
-Jumala-Saar on ikäänkuin Tuglasen taiteen nebulosa. Kesken
-sekavan, suurisanaisen ja onton romantiikan kiertävät siinä vielä
-kiteytymättöminä Tuglasen taiteen alkuatoomit. Monet säikeet vievät
-siitä Tuglasen tähän asti taiteellisesti kypsimpään kehityskauteen.
-
-
-4.
-
-"Luoda myytti, -- siinä taiteilijan korkein päämäärä", on Tuglas
-eräässä viimeaikaisessa kirjoitelmassaan lausunut. Ja toisessa
-kohden hän kirjoittaa: "Olemme kadottaneet toivon kiinnittää totuus
-tieteelliseen määritelmään, -- yrittäkäämme siis ainakin tavoittaa se
-aavistuksina, mielialoina, unelmina. Ihmissielun _mare tenebrarum_ on
-niin äärettömän syvä, ettei sitä yksikään luoti pohjaa."
-
-Tähän uuteen taiteelliseen ihanteeseensa Tuglas selvästi pyrkii uudessa
-novellikokoelmassaan _Saatus_ (Kohtalo), joka sisältää novellit
-_Mailma lõpus_ (Maailman lopussa), _Inimeste sööjad_ (Ihmissyöjät),
-_Vabadus ja surm_ (Vapaus ja kuolema), _Popi ja Huhuu_ ja _Kuldne
-rõngas_ (Kultainen rengas). Mittaamattoman pitkä välimatka eroittaa
-nykyajan aivoihmisen myytin syntymisajan jumalhämärästä, ihmiskunnan
-täysin naiivista ja hedelmällisestä alkukaaoksesta, jolla yksin oli se
-tarunomainen, mielikuvituksellinen suurentamiskyky, ohjaton, taivaat ja
-maat täyttävä fantasia, jota myytti edellyttää. Takaisin ihmiskunnan
-lapsuusparatiisiin, jossa myös myytin, jumaltarun kukka kasvoi, on
-vaikea päästä, sen veräjiä vartioi oman kehityksemme keruubi. On ollut
-suuria, luovia taiteilijoita, jotka ovat valaneet ikivanhoihin, koko
-ihmiskunnalle yhteisiin myytteihin uuden sisällön, mutta kuinka monta
-uutta myyttiä tunteekaan maailmankirjallisuus kirjapainon keksinnöstä
-asti?
-
-Ja kuitenkin ilmestyy aina silloin tällöin henkiä, jotka ikäänkuin
-jollain selittämättömällä ja salaisella tavalla ovat yhteydessä näitten
-kaukaisten ja kadonneitten aikojen kanssa, uneksijoita, aavistajia,
-runouden löytöretkeilijöitä, jotka siirtävät runon asuma-alan
-rajapyykit mielikuvituksellisiin maihin saakka.
-
-Friedebert Tuglas on uudessa novellikokoelmassaan ottanut ratkaisevan
-askeleen: kerta kaikkiaan heittänyt hyvästit kaikelle todellisuudelle.
-Haurasta lasiseinää olevan ja olemattoman välillä ei enää ole olemassa.
-Hän on tosin ottanut todellisuudesta mukaansa joukon ulkonaisia
-piirteitä, mutta valaistus on toinen, mittasuhteet toiset. Näkyvän
-ja käsinkosketeltavan todellisuuden alla ja sen takana tuntuu kaiken
-aikaa toinen, monta vertaa suurempi ja kammottavampi, ja juuri tämän
-näkymättömän ja sentään näkyvän todellisuuden alituinen läsnäolo
-synnyttää sen ahdistavan, henkeäsalpaavan tunnelman, jota useat
-Tuglasen viimeisistä novelleista ovat tulvillaan. Mittasuhteet
-näyttävät alussa aivan luonnollisilta, mutta kertomuksen kehittyessä
-valtaa omituinen näköhäiriö lukijan: ne kasvavatkin kuin tuntemattoman
-voiman pakosta rajattomiin.
-
-Koko ajan tuntuu kertomuksen näennäisestä realismista huolimatta
-se "ilmassa kulkeva rata", josta Huysmans puhuu _Là-bas_ kirjansa
-esipuheessa. Taikka oikeammin, todellisuus ja mielikuvitus sekaantuvat
-erehdyttävällä tavalla toisiinsa. Kirjailijan pyrkimys on tehdä kynnys
-unen ja todellisuuden välillä niin näkymättömäksi kuin suinkin,
-viedä lukija kuin sidotuin silmin uuteen olemattomaan maailmaansa.
-Kaikki yksityiskohdat ovat pettämättömän todellisia, mutta sellaista
-maailmaa, sellaista kokonaisuutta, jonka ne yhtyneinä muodostavat, ei
-ole milloinkaan ollut olemassa muuta kuin runoilijan haaveellisissa
-aivoissa.
-
-Kauhu ja ahdistus ovat nyt valta-asemassa Tuglasen mielikuvituksessa.
-Mutta kauhu, jota Tuglas kuvaa, on sekin vain rajoitetussa määrin
-todellista, todellisten olosuhteitten aiheuttamaa. Suurin kauhun
-kiihoitus syntyy syyttä, suotta, tyhjyydestä ja olemattomuudesta,
-_ei mistään_, ihmisen ollessa voimattoman sen edessä kuten kaiken
-kosmillisen. Ja Tuglasen uusissa novelleissa läähättää juuri nimetön,
-aavisteleva kauhu, jonka juuret ovat kaiken olevaisen käsittämättömässä
-ja ristiriitaisessa tragiikassa, ja joka itsessään on kuin luotujen
-reaktsio tuntematonta, vihamielistä maailmanjärjestystä vastaan. Sama
-kauhu, jonka Edgar Allan Poe on saanut puristetuksi yhteen ainoaan
-sanaan: _Nevermore!_
-
-Edgar Allan Poen alkoholista ja morfiinista haltioitunut
-mielikuvitus muistuu useamman kuin kerran mieleen Tuglasen viimeistä
-novellituotantoa selaillessa. On eräänlaista yhtäläisyyttä suuren
-anglosaksilaisen ja nuorvirolaisen uniennäkijän välillä, oikeastaan
-vain heidän tuotantonsa perustunnelmassa. Poe säilyttää kesken
-kauhujenkin kuvausten aina ulkonaisen tyyneytensä ja asiallisuutensa,
-hänen haaveisimmatkin kangastuksensa ovat viileästi ja älyllisesti
-eriteltyjä. Tuglasen tyyli on monta vertaa kuumeisempaa ja
-hermostuneempaa, lyyrillisyyteen taipuvaa; sen tunnelmapingoituksessa
-tuntuu varsinkin varhaisemmalla asteella venäläisten kauhunkuvaajien,
-etupäässä Leonid Andrejevin, vaikutus. Mutta kauhun sisin olemus on
-sensijaan kummallakin sama: kauhu olemattoman edessä.
-
-Tuskin missään kertomuksessa on Tuglas saanut tälle kosmilliselle
-kauhulle niin täydellistä ilmestysmuotoa kuin novellissa _Popi ja
-Huhuu_, kertomuksessa isäntänsä kuoleman jälkeen yksinjääneistä
-koirasta ja apinasta.
-
-Vanhassa talossa asustaa taulujen, pergamenttikääröjen ja alkemististen
-keittokojeittensa keskellä Isäntä mäyräkoiransa Popin ja Huhuu-apinan
-kanssa. Isäntä on vanha ja raihnainen, eräänä aamuna hän lähtee
-kaupungille, sulkee oven mennessään eikä enää palaja. Molemmat
-eläimet jäävät oman onnensa nojaan. Popi on viisas ja filosofinen
-koira, Anatole Francen Riquet'n heimoa, rajattomalla rakkaudella
-Isäntäänsä kiintynyt. Isännän viisaudella ei ole rajoja. Hän menee
-ulos, käsivarrellaan tyhjä kori ja palaa kori kukkuroillaan lihaa! Kuka
-voisi tehdä sen paitsi Isäntä? Mutta päivä kuluu eikä Isäntää kuulu.
-Huhuu-apina käy häkissään yhä levottomammaksi, ilta pimenee, Isäntä
-viipyy yhä. Yhtäkkiä särkee nälkäinen Huhuu häkkinsä ristikon ja huomaa
-itsensä yhdellä silmäyksellä tilanteen herraksi. Nyt alkaa mieletön ja
-hurja leikki. On kuin apinan, ihmisen irvikuvan, keralla kaikki pahat
-voimat olisivat päässeet irti, ja alkanut pirullinen, eläimellinen
-bakkanaali. Huhuu ottaa heti herruuden talossa omiin käsiinsä,
-asettautuu Isännän sijalle, makaa hänen vuoteessaan, koristautuu hänen
-purppuraviitoillaan, muuttaa hänen rauhallisen työhuoneensa suureksi
-romukammioksi, rikkoen ja hävittäen kaikki, mitä tielle sattuu. Vihdoin
-se sattuu löytämään viinalekkerin, alkaa juoda päivät päästään, eikä
-sen ilkeydellä ole enää rajoja. Se kiduttaa ja pitelee pahoin Popia,
-joka on pelosta ymmällä, tuntien vaistomaisesti eron entisen ja
-nykyisen Isäntänsä välillä. Popin nälkäisissä, kidutetuissa aivoissa
-ei sammu muisto kadonneesta Kultaisesta ajasta ja Hyvästä Isännästä.
-Mutta se on kerta kaikkiaan koira ja sellaisena tottunut pelkäämään
-ja kunnioittamaan. Sillä _täytyy_ olla Isäntä, ja niin se paremman
-puutteessa pitää Isäntänään hurjaa ja pahasisuista Huhuu-apinaa,
-entisen Isäntänsä irvikuvaa. "Niinkuin se kerran oli ihaillut entisen
-Isännän viisautta, hyvyyttä ja kauneutta, niin ihaili se nyt uuden
-Isännän ilkeyttä, oikullisuutta ja rumuutta." Ja kun Huhuu kerran
-ikkunan kautta varkaissa käytyään tuo kotiin korin, jossa on kimpale
-veristä lihaa, niin selviää Popille lopullisesti, että Huhuu todella on
-Isäntä hänkin. Niin elelevät koira ja apina viheliäistä yhdyselämäänsä
-unohdetussa, yksinäisessä talossa, kunnes eräänä päivänä Huhuu löytää
-räjähdysaineilla täytetyn laatikon ja heittää sen permantoon, jolloin
-koko talo koirineen apinoineen räjähtää ilmaan.
-
-Ei ole ainoatakaan piirrettä tässä merkillisessä kertomuksessa, joka
-ei olisi kouraantuntuvaa todellisuutta tai ainakin voisi sitä olla.
-Sellaisenakin, yksinomaan eläinsielun tutkielmana se olisi asetettava
-korkealle. Mutta siinä tuntuu kauttaaltaan ja erehtymättä toinen
-todellisuus, "aineen sisäinen vertauskuvallisuus", josta Tuglas kerran
-mainitsee. Se kasvaa symhooliseksi runoelmaksi, yli eläinsielun
-rajojen, inhimilliseen ja kosmilliseen tuskaan ja kaiken tragiikkaan
-asti: Hillittömät, hävittävät voimat mellastavat maailmassa, josta
-Hyvyyden henki näyttää paenneen, Ihmiskunta on avuton näitten
-sokeitten ja käsittämättömien mahtien edessä, joitten vihamielisyyden
-se tuntee ja sentään alistuu, säilyttäen sisimmässään kaukaisena
-kangastuksena muiston kadonneesta paratiisistaan kuten mäyräkoira Popi
-entisen Hyvän Isännän päivistä. Avuttomuuden tunnossa, joka valtaa
-suojattoman, ihmisestä riippuvan eläimen, sen aavistaessa ruokkijansa
-ja suojelijansa iäksi menneen on samaa ahdistusta, jota Maeterlinck on
-kuvannut näytelmässään _Les aveugles_, sokeitten istuessa turvattomina
-kuolleen hoitajansa ympärillä.
-
-Täynnä takaa-ajon kauhua on kertomus _Vapaus ja kuolema_. Se on tarina
-Rannuksesta, virolaisesta hevosvarkaasta, joka yli-inhimillisten
-ponnistusten jälkeen pääsee pakenemaan vankilastaan vanhaa maanalaista
-salakäytävää pitkin. Mutta käytävä ei viekkään suoraan vapauteen,
-vaan holviin, jonka ikkunan rautaristikko vangin ensin on murrettava.
-Päiväkausia kestäneen kidutuksen ja nälän jälkeen, jonka kestäessä
-hänen silmäinsä edessä elämän kiihkoisan työn ja huvin panorama,
-vain rautaristikon eroittamana, kulkee ohitse, on hänen työnsä
-vihdoin suoritettu. Mutta vapaus tulee liian myöhään. Puolikuolleena
-nälästä, päihtyneenä ilmasta ja vapaudesta, hän ensi työkseen surmaa
-kuivan leipäkannikan takia syyttömän kerjäläisen ja vaipuu itse heti
-senjälkeen hengetönnä maahan.
-
-Koko kertomus on kuin painajaisentapainen, lyijynraskas uni. On
-jo huomautettu takaa-ajotunnelman alituisesta kertautumisesta
-Tuglasen runoudessa. Se palaa yhä uudelleen, milloin unessa, milloin
-todellisuudessa. Ei liene erehdys edellyttää, että herkeämätön
-ilmitulon ja vangitsemisen vaara, jossa kirjailija toistakymmentä
-vuotta on ollut pakoitettu elämään ja sen uhalla olopaikkaansa
-vaihtamaan, on jo itsessään ollut omiaan synnyttämään aivan
-määrätynlaisia mielikuvasarjoja. Tuglasen novelleissa toistuu usein,
-hyvin usein paon kuvaus, sokean, hillittömän paon, kuin kostottaret
-kintereillä. _Jumalan saaren_ legendassa pakenee Maia, kunnes syöksyy
-suosyväriin, _Felix Ormusson_ pakenee unissaan outoa painajaisharhaa,
-fantastisessa novellissa _Unede kuristik_ pakenee kertomuksen
-minä samoin unissaan mustia ratsastajia. Ja kertomuksessa _Vapaus
-ja kuolema_ muistelee sen sankari, hevosvaras Rannus, ensimäisiä
-varkausyrityksiään ja niitä seurannutta takaa-ajoa:
-
-"He juoksivat kumarassa, hän ja harmaa vanhus, yli katajaisen nummen.
-Molemmilla oli seljässä jaloista yhteen sidotut elävät lampaat, joitten
-veltot päät löivät heitä vasten selkää. Kaukaa kuului koirien kaameata
-haukuntaa ja ihmisten kähiseviä ääniä. -- Oli pimeä, syksyinen yö.
-
-"Koirat lähestyivät. Niitten haukunta kaikui kahdelta puolen, ihmisten
-usuttaminen kuului ihan heidän kintereiltään. Ne olivat aikeissa
-piirittää heidät. He juoksivat alamäkeä kohti suota. Koirat seurasivat
-heitä valittavasti ulisten, ja he olivat miltei kuulevinaan pimeydestä
-ihmisjalkojen töminän. -- Alkoi sataa.
-
-"He eksyivät suossa, mättäiden ja männynkääkkyröiden väliin. He
-hyppäsivät yli mättäiden, he kahlasivat vetisessä suossa, ääneti
-raahaten vaikeroivia lampaita jäljessään. He kuulivat, kuinka
-takaa-ajajat samosivat pitkin pilkkopimeitä rotkoja ja huhuten antoivat
-toisilleen merkkejä. -- Kylmää sadetta tuli rapisten.
-
-"He pysähtyivät keskelle suota, molemmat kauhusta ja vilusta väristen.
-Hän kuuli, kuinka vanhus rukoili. Hänen omia nuoria lanteitaan
-pakoitti. Hän lankesi kumolleen yli vapisevan lampaan ja itki sen
-kanssa yhdessä kuin avuton lapsi."
-
-Epäilemättä on tässä idée fixen itsepintaisuudella palaavassa
-pakokauhuisessa mielikuvasarjassa paljon persoonallista elämystä.
-
-Kaikissa Tuglasen viimeisissä novelleissa on omituinen epäsuhde
-henkilöitten verrattaisen vähäpätöisyyden ja tapahtumain suuruuden,
-niitten salatun perspektiivin välillä, niin sanoakseni. _Ihmissyöjät_
-on anthropofagisesta nimestään huolimatta kuvaus puolikasvuisista
-lapsista, jotka joutuvat rakkauden ja kuoleman mysteerion
-todistajiksi. _Kultaisen renkaan_ päähenkilö on tuiki tavallinen,
-poroporvarillinen proviisori, joka kerran jouduttuaan unen ja
-todellisuuden vaarallisille rajamaille, ei enää löydä poispääsyä
-muuta kuin kuolemassa. Nuori laivapoika, eläimet, keskenkasvuiset
-lapset, hevosvaras, ne ovat Tuglasen kertomusten sankareita. Heidän
-sielunelämänsä on mahdollisimman alkeellinen ja vaistomainen. Mutta
-heidän kohtalonsa ovat heitä itseään korkeammat, salaperäiset vallat
-toteuttavat heissä tarkoituksiaan, he täyttävät tietämättään ikuisia
-lakeja. Ja tässä tahallisessa vastakohtaisuudessa onkin suuri osa
-näitten kertomusten tehoa.
-
-Friedebert Tuglas ei kuitenkaan tunne vain kauhun päihtymystä.
-Hänen eroottinen, voimakkaasti aistillinen mielikuvituksensa ei ole
-sukupuoletonta kuten Poen, jolle kauhun hekkuma korvaa rakkauden.
-Kauneuskin on huumausainetta, kuten haschisch tai opium, sekin
-päihdyttää pään ja veren.
-
-Kalevipojan 16:nnessa laulussa kerrotaan Kalevipojan ja hänen
-tovereittensa purjehdusretkestä _Lennuk_-laivalla maailmanloppua
-kohden. Ihmeellisten seikkailujen jälkeen he saapuvat Säkenien
-saarelle. Sulevipoika menee asepoikineen saarta tarkastamaan, mutta
-asepoika eksyykin saareen, ja valkea lintu kertoo hänen jääneen
-jäämäkien ja lumilakeuksien taakse näkinneiden luo ikuiseen iloon.
-
-Tämä episoodi ynnä Kalevipojan maailmanlopunmatkan seuraava seikkailu,
-jossa urhot päätyvät Jättien maahan, "_kus ei kuulda linnulaulu_",
-ja Jättineito poimii heidät vyöliinaansa, ovat antaneet pohjan,
-jolle Tuglasen mielikuvitus on kutonut yhden haaveellisimpia ja
-kaikissa vesikaaren väreissä kimmeltävimpiä kuviokudoksiaan,
-kertomuksen _Maailman lopussa_. Kaikista Tuglasen teoksista se pääsee
-lähimmäksi hänen uutta kirjallista ihannettaan: myyttiä. Tavallaan
-se on samalla myös Tannhäuser-tarinan toisinto. Muitakin yhtymä- ja
-vertauskohtia voisi löytää. Aivan itsestään johtuu tietysti jo aiheen
-laadusta mieleen Gulliverin seikkailut jättiläisten maassa ja nuori
-Glumdalclitch, niin paljon lyyrillisempi ja romanttisempi kuin Tuglasen
-virolainen laivapoika onkin anglosaksilaisen älyllistä sankaria,
-ja saaren Hiiglaneitsi-Venus rajattomassa rakkaudenhuumauksessaan
-kuumaverisempi Swiftin tyyntä jättiläistyttöä.
-
-Tuglasenkin laiva joutuu, samoin kuin Kalevipojan Lennuk retkellään
-oudoilla vesillä yli sen rajan, missä ei yksikään ihmissielu ole
-käynyt. Meren nielua seuraa pilkkopimeys, jossa laiva harhailee monta
-vuorokautta; kun pimeys vihdoin hälvenee, on merenkävijäin edessä
-joukko asumattomia saaria. Vene lasketaan vesille, ja seitsemän
-miestä, niitten joukossa retkikunnan nuorin, laivapoika, nousee maihin
-suurimmalle saarelle. Laivapoika pannaan puunlatvaan tähystäjäksi,
-mutta hänen nukahtaessaan lehvien väliin, jättävätkin toverit saaren.
-Yksinään saarella harhaillessaan hän tapaa ihanan jättiläisneidon,
-joka vie hänet kotiinsa, missä asustaa isänsä kanssa, saaren ainoina
-asujamina. Hiiglaneitsin ja ihmisen lapsen välillä herää suuri ja
-kaikki hukuttava rakkaus, heidän päivänsä ja yönsä kuluvat yhtenä
-ainoana rakkauden huumeena. Jättiläisneito on kuin itse luonto,
-kaikkialla hän on läsnä. "Hän on kaikkialla, mihin käännyinkään,
-puissa, järvissä, niityillä. Taivas ja maa olivat täynnänsä häntä...
-Rehevä ruoho oli kuin hänen hiuksensa, takerruin sumujuovaan, kuten
-hänen palmikkoihinsa, värisin hyllyvillä soilla, kuten hänen povellaan,
-öinen pimeys oli kuin hänen syleilynsä, kalevantulien välkähdys kuin
-hänen verensä tykintä." Mutta ihmisenlapsi ei jaksa kestää sielun
-ja ruumiin yhtämittaista, sammumatonta paloa, hän tuntee palavansa
-tuhaksi jättineidon syleilyssä, hän yrittää yhä uudestaan pakenemalla
-pelastautua, kunnes vihdoinkin syöksee miekkansa Hiiglaneitsin
-sydämeen, surmaten rakastettunsa. Mutta hänen palatessaan monien
-harharetkien jälkeen kotikyläänsä, tuntuu kaikki hänestä pieneltä ja
-ahtaalta, ikuinen ikävä polttaa hänen poveaan. "Inhimillistä, liian
-inhimillistä oli kaikki ympärillä. Liian rajoitettua, liian järkevää,
-liian vähäistä sille, joka on elänyt jättiläisten parissa keskellä
-äärettömyyttä! -- Mitä merkitsivät minulle enää ihmisten ajatukset
-ja askarrukset! Mitä merkitsi minulle ihmisen tyttären rakkaus! Otin
-käteeni kulkurisauvan. Monta vuotta on kulunut. Minulla ei ole kotia."
-Ja tämä toinen Tannhäuser, päästyään Venusvuorestaan, ikävöi sinne
-takaisin. Hän rukoilee aurinkoa: "Oi maailman valkeus, ota tuskani
-säteeseesi, vie ikäväni merten taakse! Olen pieni ja väetön, mutta
-jollen jaksa elää siellä, salli minun ainakin sinne kuolla!"
-
-Lyhyt selostus ei kykene antamaan minkäänlaista aavistusta tämän
-kertomuksen kauneuksista, joita siellä täällä häiritsee liiallinen
-lyyrillisyys. Siinä on paikkoja, jotka muistuttavat Korkean Veisun
-rytmillistä ja innoittunutta proosaa. Mutta siinä on myös toisia
-kohtia, joitten havainnollinen selkeys johtaa mieleen vanhojen
-klassillisten kertomataidon mestarien tyylin.
-
-Näytteeksi jälkimäisistä saakoon sijansa seuraava kuvaus kertomuksen
-alusta:
-
-"Äkkiä näimme laivan keulan edessä jotain mustaa kohoavan. Se läheni
-ja kohosi huimaavalla kiireellä, ja ennenkuin ehdimme säikähdyksestämme
-toipua, se oli meistä vain muutaman kymmenen soutuvälin päässä.
-
-"Se oli vedestä pystysuorana kohoava sysimusta seinä, jonka yläreunaa
-silmämme ei selittänyt. Se ei ollut kallio eikä pilvi.
-
-"Ennenkuin ehdimme mitään ajatella tai tehdä, syöksyi laiva täysin
-purjein päin muuria. Jähmetyimme kuoleman kauhusta, suut avautuivat ja
-kolmestakymmenestä rinnasta tunkeutui epätoivoinen parahdus.
-
-"Mutta odottamaamme yhteentörmäystä ei kuulunutkaan. Sensijaan
-tapasimme itsemme tuokion kuluttua äärettömästä pimeydestä.
-
-"Toinen olotila seurasi niin äkkiä toista, ettemme ehtineet edes
-kaikkein äskeisimpiäkään tapahtumia kummeksua, kun jo uusi meidät
-yllätti.
-
-"Ensiksi luulimme kukin putoavamme laivasta tyhjyyteen, mutta
-sitten tunsimme seisovamme liikkumattomina samalla paikalla, missä
-silmänräpäystä varhemmin.
-
-"Ei ainoatakaan ääntä eikä kajastusta miltään taholta. Odotimme hetken
-hievahtamatta: kuulimme vain toinen toisemme hengityksen.
-
-"Olimme joutuneet tyhjyyden valtakuntaan. Se oli kammottavampaa kuin
-myrsky, kuin kaikki muu. Se kävi yli ymmärryksemme.
-
-"Kului kauan aikaa, ennenkuin siihen totuimme.
-
-"Aluksi uskalsimme vaivoin liikahtaa. Sitten kuljimme laivan ristiin,
-rastiin, köysistä kiinnipidellen ja toisiimme törmäten. Laiva oli eheä
-ja kuitenkin tuntui siltä, kuin olisi keulasta perään ollut kokonainen
-matka.
-
-"Sitten johtui mieleemme sytyttää tulisoihtu. Mutta se paloi aivankuin
-veden alla, ilman säteitä, ja valaisi vain jonkun vaaksan verran.
-Emme voineet nähdä edes tulisoihdun pitelijää, vaan ainoastaan hänen
-kalkinvalkean luisen käsivartensa. Ja se näky oli niin kammottava, että
-kaikki kuin yhdestä suusta huusimme: 'sammuttakaa, sammuttakaa!'
-
-"Alkoi kaamea, sanoin selittämätön, järjellä käsittämätön elämä.
-
-"Kuinka kauan tässä pimeyden valtakunnassa viivyimme, en tiedä. Ehkä
-monta päivää. Kadotimme käsityksen ajan kulusta. Ajatuksemme olivat
-seisahduksissa kuten laivakin.
-
-"Olimmeko enää merellä? Eikö keinunut laivamme äärettömässä
-avaruudessa? Yläpuolella meren, pilvien päällä, maailmojen päällä?
-Tunnustelimme meloillamme, ne eivät ulottuneet enää veden pintaan.
-Sitten viskasimme ankkurin yli laivanpartaan, -- se katosi
-loiskahduksetta kuin tyhjyyteen sukeltaen.
-
-"Suuri välinpitämättömyys valtasi meidät.
-
-"Puhelimme vain sen verran, että tiesimme vielä olemassa olevamme.
-Aavistimme ajan kuluvan vain ruokahalumme kasvamisesta aterian jälkeen.
-Teimme kaikki käsinkopeloiden ja totuimme siihen.
-
-"Joskus juolahti päällämme ajatus, että kaikki oli kuten olla piti, me
-itse vain olimme viimeistä miestä myöten sokeutuneet.
-
-"Enkä tosiaankaan tiedä, kumpi mahdollisuus olisi ollut
-kauhistuttavampi.
-
-"Silloin tunsimme äkkiä taas voimakkaan tuulenpuuskan halki pimeyden.
-Kuulimme, kuinka köydet pingoittuivat, ja mastot ratisivat. Tunsimme,
-kuinka laiva äkkiä kiireesti syöksyi eteenpäin, veden kohistessa
-keulassa.
-
-"Kiirehdimme joka mies taas paikoillemme, perämies peräsimen ääreen
-ja kaksikymmentä miestä soutotuhdoille. Ja taas tapahtui ihme: hiljaa
-liukui laiva pimeyden valtakunnasta valkeuden maille.
-
-"Kukaan ei puhunut pitkään aikaan mitään. Katselimme vain vaieten
-toisiamme. Olimme käyneet kalpeiksi ja laihoiksi, ja sanaton sääli
-toinen toistamme kohtaan täytti sydämemme.
-
-"Tunsimme lämpöä, ilma oli pehmeä ja hyväilevä, niin että hengittäessä
-kuin päihdyimme.
-
-"Näytti olevan aamu. Meri oli valkeansininen ja autereinen. Vesi kuulsi
-syvälle. Taivas kaareutui päittemme päällä sinisenä kupuna.
-
-"Laivamme ympärillä oli lumivalkeita kukkia jotka puhkesivat meren
-pinnassa kuin veden silmät. Koitimme niitä katkoa, mutta ne eivät
-murtuneet, vaan sensijaan venyivät niitten varret arvaamattoman
-pitkiksi. Ne tuoksuivat vienosti ja suloisesti."
-
-Mutta millaisia kauneudesta väräjäviä näkyjä Tuglasen mielikuvitus voi
-luoda, siitä pari näytettä:
-
-"Hän tuli veden halki. Näin hänen lanteensa laineissa, hänen rintansa
-vaahdossa.
-
-"Hän tuli suurten lintujen parvessa. Niitten siniset siivet
-leyhyttelivät hänen kaulansa ympärillä. Ne nokkivat suuria
-heleänpunaisia marjoja, joita hän piteli huuliensa välissä kuin
-helmiketjua.
-
-"Sitten hän singahutti kaksin käsin linnut ilmaan, kuin kukkakimput,
-ja tarjosi huulensa minulle. Ympärillämme olivat linnut vesikaaren
-värisenä vihmana."
-
-Tai toinen kuvaus Hiiglaneitsistä, -- suuripiirteinen panteismissään:
-
-"Ja minne meninkin, -- aina löysin hänet edestäni. Hän oli kaikkialla
-kuten luonto. Hän oli kuin mäenkukkulat, kuin mättäät, kuin niitut
-vuorien välissä.
-
-"Hän loikoi nurmilla. Hän ojensi kätensä minua kohti kuin oksat. Hänen
-silmänsä sinertivät kuin lähteet kukkuloitten välissä. Tuuli ajeli
-hänen hiuksiaan kuin hattaroita.
-
-"Näin hänen rintansa kuin kotiseutuni hiljaiset kukkulat."
-
-Baudelairella on säe runossa _La géante_ (Jättiläisnainen):
-
-    "Dormir nonchalamment à l'ombre de ses seins,
-    Comme un hameau paisible au pied d'une montagne."
-
-Unen todellisuus, unen oikeutus elävän elämän rinnalla, -- siinä
-näitten fantastisten novellien kertosäe. Lukijan osaksi jää koettaa
-käsittää ihmishengen haaveisintakin harhaa, seurata sitä sen
-odottamattomillakin odysseioilla. Jos kerran ihmissielun sokkeloissa on
-tilaa tällaiselle tuskalle ja ahdistukselle, tällaisille kuumeisille
-kauneusnäkemyksille, niin täytyy sitä olla taiteessakin.
-
-
-5.
-
-Brandes on puhuessaan J.P. Jacobsenin tyylistä nimittänyt sitä
-"väkeväksi tunnelmajuomaksi." Tällaista tunnelmajuomaa on parhaina
-hetkinään myös Friebebert Tuglasen värikylläinen ja soitannollinen
-proosa.
-
-Tuglasen kielivaisto on ennenkaikkea soitannollista laatua, hän
-rakastaa ääntiöitten ja kerakkeiden sopusointua sellaisenaan. Hän
-on kirjoittanut "sanan salaperäisestä kauneudesta." Sanat ovat
-hänelle kuten eri soittimia, viuluja, torvia, puupuhaltimia, joitten
-yhteissoitosta syntyy tyylin orkesteri.
-
-"Tyylin pitäisi olla, paitsi kevyt, selvä ja jalosukuinen,
-vielä jokaisessa yksityisessä sanassaankin taideteos", hän
-kirjoittaa. Ja toisessa kohden: "Seulon kieltä kuin kultahietaa."
-Tuglaseen, kuten Juhani Ahoonkin nähden, voisi puhua erityisestä
-sanasoitannollisuudesta, sanakorvasta, joka ei edellytä varsinaista
-sävelsoitannollisuutta, vaan päinvastoin usein voi yhtyä suoranaiseen
-epämusikaalisuuteenkin. Tämä sanakuulo on Tuglasella hyvin
-kehittynyt. Eritellessä hänen lauseitaan sanasoitannollisuuden
-kannalta, hämmästyisi epäilemättä sen työn tietoisuutta, joka on
-luonut näköjään niin vaivattomasti luistavat lauseet. Sanalliset
-sointuvaikutukset ovat niissä varmaan monta vertaa harkitumpia
-kuin voisi edellyttää. Tuglas on tietoisesti kehittänyt kielessä
-piileviä sointumahdollisuuksia, jotka alkusointuun taipuvassa viron
-kielessä -- samoinkuin suomenkin -- jo itsessään ovat suuret. On
-ihmeellistä nähdä, kuinka hienoja vivahduksia tulkitsemaan pystyy
-Tuglasen käyttämänä kieli, jolle äsken vielä riitti talonpoikainen
-arkisanasto. Tuglasen suhde kielenuudistukseen on täysin myönteinen,
-mutta samalla pidättyvä; erehtymättömällä ja valikoivalla aistilla
-hän on omaksunut uudistusehdoituksista kaiken, mikä on ollut omiaan
-korostamaan hänen lauseensa soitannollisuutta ja hänen tyylinsä
-tunnelmapitoisuutta. Mutta hän on aivan liiaksi taiteilija ja
-erityisesti juuri sanataiteilija, mennäkseen äärimmäisyyksiin;
-hän ei koskaan uhraisi lauseen, tuskinpa sanankaan selvyyttä ja
-helppotajuisuutta, kielenuudistaja ei voita kirjailijaa hänessä. Hän
-ei milloinkaan antautuisi uhkarohkeisiin kielellisiin kokeisiin,
-kuten Aavik tai Ridala. Hän saattaa kyllä, kuten novellissa Popi
-ja Huhuu, tehostaakseen tunnelmaa ja kuvatakseen alankomaalaisten
-Boschin ja Brueghelin mielikuvituksellisia tauluja, luoda fantastisia
-sanoja, kuten _tulikivenlento_ tai _rakkolentäjä, nenäjalkainen,
-siipiankerias_, vieläpä puhtaasti sanakoristeellisista syistä lisätä
-tähän eriskummallisten olioitten luetteloon sanan "_muik_", jolla
-ei viroksi ole mitään merkitystä, yksinomaan koska se äänteellisten
-ominaisuuksiensa ja tuntemattomuutensa takia hänessä herättää käsitteen
-jostain salaperäisestä ja mielikuvituksellisesta! Mutta yleensä
-hänen kielensä on, kaikesta sanarikkaudestaan huolimatta, selvä ja
-helppotajuinen, ja hänen kieleen tuomansa murresanat -- enimmäkseen
-hänen tarttolaisen kotiseutunsa murteesta -- taiteellisella maulla
-valittuja. Jos Viron nykyisessä kielellisessä murroskaudessa ylipäänsä
-on mahdollista ajatella tulevaisuuden tulikokeen kestävää proosaa,
-niin se on epäilemättä Friedebert Tuglasen. Sillä on eräänlainen
-taiteellisuuden ja taiturimaisuuden luoma koskemattomuus joka
-tulee suojelemaan sitä, vaikka kielen kehitys saavuttaisi vieläkin
-huimaavamman vauhdin kuin nykyään.
-
-Tuglasen proosan teho ei kuitenkaan suinkaan ole yksin hänen
-kielenkäyttönsä ansiota. On nimittäin erikoisesti alleviivattava
-juuri tämän proosatyylin tehoa, _suggestiovoimaa_, sen kykyä
-herättää tunnelmia. Se riippuu epäilemättä sen omasta suuresta
-tunnelmapitoisuudesta, sielullisesta kiihoitustilasta, affektista,
-jossa se on luotu, ja josta jo edellä on ollut puhe. Tämä kiihoitustila
-on ollut niin voimakas, että sanoissa ja lauseissa on vielä tuntevinaan
-sen värinän. Se voi toisinaan tehdä Tuglasen proosan levottomaksi,
-läikehtiväksi, liian lyyrilliseksi, mutta suotuisina hetkinä se antaa
-sille aivan erikoisen sähköisyyden.
-
-Toinen Tuglasen proosan pääominaisuuksista on sen ehdoton taipumus
-tyylittelyyn. Tuglasen tyyli pyrkii aina koristeellisuuteen,
-olkoon kysymys luonnosta tai ihmisestä. Hänellä voi tavata
-pieniä maisemapiirroksia, jotka vaikuttavat koristeellisesti ja
-perspektiivittömästi kuten japanilaiset maisemamaalaukset, esim. kuvaus
-kolmesta järvestä _Ihmissyöjät_-kertomuksen alussa. On sangen vaikea
-eritellä, millä taidekeinoilla Tuglas saa aikaan tämän haluamansa
-vaikutuksen. Nähtävästi ovat realistiset piirteet harvennetut ja
-yksinkertaistetut, josta samalla seuraa muutamien jäljelle jääneitten
-piirteitten erikoinen korostus. Juuri luontoa katselee Tuglas todella
-aivan yksilöllisen temperamentin läpi. Ja tämä temperamentti on
-kuin värillinen lasi: se antaa maisemillekin värinsä. Huomattavaa
-on juuri väriä kuvaavien adjektiivien runsaus Tuglasen proosassa,
-hänellä on niitä paletin täydeltä. Tuglasen värirakkaus uloittuu
-virolaiseen maisemaankin, joka hänen kuvaamanaan poikkeuksetta on
-aina hieman tyylitelty; siihen on aina pirahtanut pisara kultaa ja
-purppuraa tekijänsä mielikuvituksellisesta sielusta. Itsekin hän puhkee
-ihmettelyyn: "Onko tämä kotimaata eikä Välimeren rannikkoa? Nämä
-ultramariinin siniset metsät, punahohtoiset kukkulat ja sinipunervat
-vedet... Ja nuo hennot, puhtaat viivat, jotka ikäänkuin taiteilijan
-kultainen sivellin on vetänyt yli taivaan, veden ja maan." (Felix
-Ormusson.)
-
-Taikka novellista _Ehtootaivas_:
-
-"Oli taas muuan noita ihmeellisiä, alakuloisia iltoja, jolloin
-kukkuloitten piirteet olivat kuin hyhmettyneeseen vereen kastetut, ja
-harvojen, mustien puitten rivi häipyi ehtootaivaan punaan salaperäisenä
-pylväskäytävänä, -- jolloin ilma oli niin tyyni ja kuulas, että kaukana
-taivaanrannalla näkyi jokainen punainen kasteheinän tähkä. Viimeisissä
-maata tavoittavissa auringon säteissä kimalsivat himmentyneet
-akkunaruudut kuin sinervässä tulessa."
-
-Romaani Felix Ormusson on täynnä tällaista hellävaroin tyyliteltyä
-maisemarunoutta, tuiki persoonallisia näkemyksiä, joitten runollinen
-pitoisuus on monesti suurempi kuin loppusoinnuilla ja poljennoilla
-varustettujen.
-
-"Tuntuu kuin olisivat itse auringonsäteetkin tuoksuneet ihmeellistä,
-kultaista ja verhottua tuoksua."
-
-"Ihmeelliset illat, jolloin päiväinen auringon helle ja maasta nouseva
-huumaus vaihtuvat veressämme ihanaksi raukeudeksi. On kuin kävisivät
-kaikki päiväiset muistot, ajatukset ja unelmat, selkiytyäkseen
-alakuloisuuden heleäntuskaiseksi viiniksi."
-
-"Kahden puolen vieressäni kohosi seinämänä vilja. Tuhannet hennot
-tuoksut nousivat maasta, kuten tavoittamattomat tunnelmat. Korsi keinui
-ääneti kuin unessa."
-
-Kuinka monta vertaa realistisempaa onkaan esim. Juhani Ahon
-maisemamaalaus, ja samoin Ridalan saarenmaalainen maisema!
-
-Mutta Tuglasen taiteen rajoitukset ja vaarat ovat läheistä sukua hänen
-tyylinsä suurimmille avuille, ne kasvavat samoista ominaisuuksista,
-jotka toiselta puolen luovat hänen tyylinsä kiistämättömän tehon.
-Tuglasen hermostunut, väräjävä, slaavilaisen pehmeä proosa eksyy
-usein retooriseen kaunopuheisuuteen, eräänlaiseen sananpalvontaan.
-Se on usein ylen kaunosanaista, ylen sointuvaa, ylen korupuheista.
-Sen ornamentiikka on toisinaan liian runsas, siihen määrin, että
-se tuntuu häiritsevältä odottaessa asiallista, reaalia ajatusta,
-_paljasta_ ajatusta, niin sanoakseni. Sen vaara on, kuten sanottu,
-lyyrillisyydessä. Se sopii erinomaisen hyvin ilmaisemaan tunnelmaa,
-mitä kyllästetympää, mitä sisäisesti liikkuvampaa, sitä parempi, sen
-loistokohtia ovat juuri tällaiset tunnepyörteen, tunnepäihtymyksen
-kuvaukset. Mutta häiritsevää on sen liiallinen lyyrillisyys, sen
-taipumus ekstaasiin ja huudahduslauseisiin, silloinkin, kun sisällys
-ei vaatisi niin lyyrillisiä ilmaisumuotoja. Varsinkin on Felix
-Ormusson rikas näistä ah-lauseista, jotka liian usein käytettyinä
-tuovat tyyliin äitelän ja hentomielisen vivahduksen. Tuglasen
-sormiharjoituskokoelmasta _Liivakell_ voi nähdä, minkälaiseen väärään
-lyyrillisyyteen ja kielelliseen sulosointuisuuteen hänen tyylinsä on
-alkujaan ollut vaarassa hukkua. Mutta niinkin myöhäisessä ja kypsässä
-teoksessa kuin _Mailma lõpus_, jossa kuitenkin pyrkimys tyylipuhtauteen
-ja yksinkertaisempaan sanontaan kertovissa kohdin on niin selvä, on
-kuitenkin paikoittain alkusoinnun käyttö vielä suorastaan rasittava.
-
-Vielä paljoa suurempi vaara on Tuglasella tyylittelytaipumuksessaan.
-Kaikki on vaarassa muuttua hänellä koristeelliseksi, niinkin
-koristeelliseksi, että selittämätön, raikas henkäys, joka aina
-uhoo kaikesta todella elävästä taiteesta, ei aina tunnu. Felix
-Ormusson näkee kerran unta ratsastavansa sähköllä käyvällä
-puuhevosella; ja valitettavasti on tässä kirpeässä itseivassa
-hitunen totta: eletyn tunne ei ole aina aivan ehdoton Tuglasen
-teoksissa. Se ei suinkaan riipu hänen viimeaikaisesta aihepiiristään.
-Huimaavimmankin mielikuvituksen tuote voi olla elettyä; niin on Poe
-epäilemättä yksityiskohtaisesti kärsinyt ja kitunut unihoureensa,
-miten epätodellisilla aloilla ne liikkuvatkin. Aitouden tunne
-riippuu yksinomaan elämyksen intensiivisyysasteesta eikä sen
-todellisuusmahdollisuudesta. Mutta sellainen mustasukkaisuuden ja
-murhanhimon kuvaus kuin Tuglasen novelli _Vilkkuva tuli_, ei kaikesta
-tunnepingoituksestaan huolimatta tai ehkä juuri sentakia vaikuta eletyn
-voimalla, vaan enemmän tai vähemmän keinotekoiselta.
-
-Tyylillinen korutaide viehättää Tuglasta usein liiaksi, siihen määrin,
-että hän toisinaan etenee vaarallisen etäälle elävästä elämästä, kaiken
-taiteen alusta ja lopusta. Oleellisin ero realistin ja romantikon
-välillä lienee se, että jälkimäinen destilloi elämän useampaan
-kertaan kuin edellinen. Mutta Tuglas joutuu tyylittelypyrkimyksessään
-destilloimaan elämän toisinaan niin tarkoin, että siitä pääsee
-haihtumaan elävän elämän ihmeellinen iluidumi. Hänen vaaransa on
-taituruus.
-
-
-6.
-
-Friedebert Tuglas on taiteessaan paraikaa tienristeyksessä, kuten
-Gustav Suits, kuten Noor-Eesti kokonaisuudessaan. On kuin jokin
-muutos, suunnan, muodon tai sisällön vaihdos taas olisi tekeillä hänen
-taiteessaan, ikäänkuin hänen tämänkertainen kiertokehänsä alkaisi
-taas olla loppuunsuoritettu. On taas uudenetsintää, irtipyrkimystä,
-ikäänkuin ankkuriköysien levotonta liikehtimistä hänen teoreettisissa
-kirjoitelmissaan, joissa kaikki taidesuunnan vaihdokset aina ovat
-varhemmin tuntuneet kuin hänen novellituotannossaan.
-
-Tuglasen aivot näyttävät työskentelevän ikäänkuin monissa eri osissa,
-ainakin ne ovat aika ajottain aivan eri vireessä: näkemyskyvyn ohella
-esiintyy erittelevä, punnitseva äly. Tällainen yhdistelmä ei ole
-niin harvinainen kuin voisi luulla; hyvin selvärajaiseen muotoon se
-oli kehittynyt esim. juuri Edgar Allan Poella, joka ei säikkynyt
-tieteellisesti erittelemästä edes omaa deliriumiuntaan, _Korppi_-runoa.
-Suomalaisessa kirjallisuudessa on _Eino Leino_ näkyvimpänä esimerkkinä
-siitä, kuinka eri päätepisteitten välillä, älyn ja mielikuvituksen,
-runollinen lahja voi liikkua.
-
-Voi olla, että nämä kaksi niin erinlaista aivotoimintaa erityisissä
-tapauksissa voivat esiintyä yhtaikaa; useimmiten ne epäilemättä ovat
-vaihtoehtoisia keskenään, toisen aivotilan kestäessä pysyy toinen
-latenttina. Voisi sanoa, että ne melkein aina esiintyvät toistensa
-kustannuksella. Niin erinlaisia kuin ovatkin, kuluttavat ne kuitenkin
-samaa aivoenergiaa.
-
-On luovia taiteilijoita, jotka eivät koskaan suinkaan ole edes
-yrittäneetkään tehdä itselleen tai muille selkoa niistä salaperäisistä
-ja hämäristä laeista, jotka täyttyvät heidän taiteessaan. Onko
-Shakespearelta, onko Aleksis Kiveltä jäänyt riviäkään selitykseksi
-heidän teostensa synnyn sisäisistä ja ulkonaisista vaikutteista?
-Brandes on suorittanut yhden ihmeteltävimpiä suurtöitään tunkeutuessaan
-intuitsionsa neroudella Shakespearen teosten takaiseen mailmaan,
-mutta yhtäkään vihjausta, yhtäkään suoranaista ohjetta ei hänellä ole
-ollut apuna. Ensi katsaukselta voisi luulla, että vain juuri nämä,
-ikäänkuin tiedottomasti, naivisti luovat taiteilijat, joille kaikki
-taiteen teoria näyttää olevan olematonta, muodostaisivat taiteen ainoan
-ja varsinaisen valiojoukon. Mutta heidän rinnallaan on toisia, yhtä
-todellisia, joitten luomistoiminnan rinnalla kulkee yhtä herkeämätön
-askartelu taiteen teorioilla, alituinen henkinen tarve joka hetki
-tietää ja tutkia oman taiteensa lait. Kuinka paljon, ottaakseni vain
-suurimman esimerkin, onkaan Goethe ajatellut, puhunut ja kirjoittanut
-taiteen olemuksesta!
-
-Friedebert Tuglas kuuluu epäilemättä tähän jälkimäiseen luokkaan.
-Hänellä on sama sisäinen pakko joka hetki todeta nykyinen
-kehitysasteensa ja viitoittaa tuleva kehitystiensä; taiteen ilmiöt
-askarruttavat hänen aivojaan yhtä suurella intensiivisyydellä kuin
-elämän ilmiöt. Niin, hänen puhtaasti taideteoreettinen lahjansa
-on tuotteliaisuuden kannalta ollut joka tapauksessa koko joukon
-anteliaampikin hänen varsinaisesti luovaa kykyään.
-
-On oikeastaan sangen vaikea tuntea Tuglasta hänen teoreettisista
-kirjoitelmistaan. Niitä on tosin kahta lajia: suurempia, perinpohjin
-eritteleviä tutkimuksia ja vähäisiä pikkukirjoitelmia, intiimejä ja
-impressionistisia, ikäänkuin otteita tai jatkoa Felix Ormussonin
-päiväkirjalle, eräänlainen jatkuva kirjallistaiteellinen _journal
-intime_.
-
-Edellisissä, joista tärkeimmät ovat monografia virolaisesta
-runoilijasta _Juhan Liivistä_ v. 1914, tutkielma virolaisen realismin
-edustajista _Eduard Wildestä_ ja _Ernst Petersonista_ v. 1909 ja
-_Kirjallisesta tyylistä_ v. 1912, osoittautuu Tuglas Gustav Suitsin
-ohella Viron terävimmäksi kriitilliseksi kyvyksi ja esseistiksi.
-Aivan toinen henkinen fysiognomia kuin Tuglasen kuumenovelleilla
-on näillä selvillä, älykkäillä ja kirkkailla tutkielmilla. Juuri
-Tuglasen novellien pääasiallisin tunnus, sielullinen kiihoitustila,
-sairaalloinen hermojännitys puuttuu tykkänään, koko "sielun yöpuoli",
-josta alussa oli puhe. Kaikesta Tuglaselle niin ominaisesta
-hermoherkkyydestä ei ole muuta jäljellä, kuin eräänlainen, jos niin
-tahtoo, erittäin herkistynyt ja miltei aina oikeaan osuva vaisto
-taiteellisten ilmiöitten arvioinnissa. Kuitenkaan ei tämä äly koskaan
-vaikuta viileältä eikä järkeilevältä, ei edes silloin kun sen
-kieltämätön satiirinen juova esiintyy selvempänä kuin tavallisesti.
-Jos voi puhua älyn intohimoisuudesta, niin on Tuglasen äly sitä.
-Sen silmiinpistävin erikoisominaisuus on taipumus kärkilauseeseen,
-aforismiin, ja eräänlainen mielellään hieman paradoksaalinen sanonta.
-
-Koko joukon hermostuneempi sävy kuin näissä rauhallisissa, suurella
-tunnollisuudella ja syventymisellä suoritetuissa tutkielmissa, on
-Tuglasen esteettisissä pikkukirjoitelmissa, joita hän varsinkin parin
-viime vuoden kuluessa on sinne tänne sanomalehtien ja aikakauskirjojen
-palstoille siroitellut. Ne ovat eräänlaisia kirjallisia _hors
-d'oeuvres_, kevyen ja liikkuvan älyn luomia, kosketellen milloin
-uudempia, milloin vanhempia taideilmiöitä, koti- ja ulkomaisia,
-kirjoja ja kirjailijoita, usein vain hetkellisiä, toisiaan seuraavia
-subjektiivisia kirjallisia mielialoja, kuten _Iseenesele_ (Itselleni)
-tai _Kriitiline intermezzo_ (Kriitillinen intermezzo).
-
-Tuglasen kiihkeän ja herkeämättömän uusien kauneusarvojen etsinnän
-tuntee parhaiten juuri näistä pikkututkielmista. Niistä voi nähdä,
-kuinka keskeytymättä hänen kehityksensä tähän asti on kulkenut,
-millaisella henkisen ilmapuntari-ihmisen herkkyydellä hän ottaa vaarin
-kaikista ajassa liikkuvista taiteellisista säänvaihdoksista, silloinkin
-kun ne tuntuvat ainoastaan enteinä, paineena ilmassa.
-
-Friedebert Tuglas on, kuten hänen kaunokirjallisesta tuotannostaan
-näkyy, monta kertaa vaihtanut kirjallista uskontunnustusta. Tarvitaan
-toisinaan suuri määrä sisäistä rohkeutta tunnustaakseen uuden
-asteen kehityksessään ja kumotakseen entisen. Ei ole suinkaan aina
-pinnallisuuden eikä häilyväisyyden merkki, jos taiteilija pitkin
-kehitystään alati siirtyy uuteen taidekäsitykseen. Se voi olla
-muodin orjailua, jokaisen oikullisen _le dernier cri'n_ seuraamista,
-mutta siinä voi piillä myös varmat takeet taiteilijan ehtymättömästä
-sisäisestä kasvuvoimasta.
-
-Naturalistista tai impressionistista käsitystään taiteesta ei Tuglas
-ole tietääkseni missään teoreettisesti määritellyt. Sensijaan on
-hänen laaja _Juhan Liiv_-tutkielmansa kokonaan symbolismin merkeissä
-syntynyt. Hän käyttää siinä jokaista tarjoutuvaa -- ja tarjoumatontakin
--- tilaisuutta tuodakseen esiin symbolistisen taideihanteensa, usein
-melkein väkivaltaisesti, pääaiheen kustannuksellakin. Hän kirjoittaa:
-
-"Symbolismi, -- se on oikeastaan eräänlaista vastakohtien runoutta,
-äärimmäisyyksien taidetta. Se on viimeisiin johtopäätöksiinsä vietyä
-naturalismia, joka tarjoo niin tiheän elämänmielikuvan, ettemme
-loppujen lopuksi enää näe elämän ilmiöitä semmoisinaan, vaan niitten
-abstraktsioita, vertauskuvia, symbooleja."
-
--- -- "Symbolismi -- se merkitsisi taitoa tavata rajoitetusta rajatonta
-ja tämänpäiväisestä ikuista. Se olisi äärimmäisten ponnistusten,
-epätoivoisten kokeitten traagillinen taide. Se on mieletön pyrkimys:
-tajuta -- vaikkapa symbolien kautta, -- maailma itsenäisenä ilmiönä,
-tajuta realiteetti _an und für sich_."
-
--- -- "Totuuden käsitteen vaihtuminen symbolin käsitteeksi, -- se oli
-estetiikassa tapahtuva vallankumous."
-
-Mutta jo vuotta jälkeenpäin hän asettuu perin arvostelevalle ja osaksi
-hylkäävällekin kannalle taidesuunnan suhteen, joka hänestä äsken oli
-ainoa taiteellisesti autuuttava. _Kriitillisessä intermezzossaan_ hän
-kirjoittaa:
-
-"Mutta samalla olemme uudelleen arvioineet symbolismin ulkonaiset
-arvot. Sen mystilliset näyttämökoristeet ovat käyneet meistä
-epäilyttäviksi. Sen 'suuret sanat' ovat meistä ikäviä. Me hieromme
-ystävyyttä taas realismin kanssa. Meistä näyttää taas mahdolliselta
-löytää runoutta meitä joka päivä ympäröivästä elämästä. -- Ei ole
-lainkaan tarpeen, että teoksen taustana välttämättä olisi symbolistinen
-syvyys".
-
-Jo Felix Ormusson sellaisenaan oli tavallaan lopputilitystä,
-estetismin jälkilaskuja. Mutta paljoa ankarammin käy Tuglas eräässä
-aivan viimeaikaisessa kirjoituksessaan _Vallankumous ja kirjallisuus_
-(Eesti Kirjandus 1917) tuomiolle oman sukupolvensa luoman taiteen ja
-kirjallisuuden kanssa, siis samalla itsensä. Hän antaa ajastaan ja
-aikansa taiteesta seuraavan sairaustodistuksen:
-
-"Ei taitane kukaan epäillä, ettei nykyinen taiteemme ja
-kirjallisuutemme olisi sairaalloinen ja kitulias olemukseltaan, samoin
-kuin on sairaalloinen nykyinen sielunelämämme ja henkinen näköpiirimme.
--- Kaikkein suurinkaan nero ei voi luoda mitään, mikä ylettyisi yli
-nykyisen yhteiskunnan sairaalloisen, hermokuumeisen, yhteiskunnallisen
-ja yksilöllisen taistelun hä'än myrkyttämän sielullisen ilmaston. -- Ja
-samalla, -- -- -- me nautimme kuitenkin tämän epäterveen, sairaalloisen
-ja kituvan hengen tuotteista, sillä esteettinen aistimme on kasvanut
-kuten niitten luojankin, juuri samojen kielteisten, yhteiskunnallisten
-näyttämöseinien välillä eikä voikkaan ottaa vastaan muuta kuin
-vastaavia emotsioita."
-
-Mitään käsinkosketeltavan uutta, mitään valmista uuden taiteen
-ohjelmaa ei Tuglasella toistaiseksi ole nykyisen taiteen vastapainoksi
-asetettavana. Mutta samalla kun hänelle kangastavat terveemmät
-valtiolliset ja yhteiskunnalliset olot ja niitten pohjalla uusi
-vapautunut ja terveempi psykologia, samoin kangastaa hänelle uusi,
-ennenkaikkea entistä terveempi taide ja kirjallisuus. Millaisten
-kirjallisten johtotähtien alla tämä tervehtyminen on tapahtuva,
-olemmeko lähenemässä uusklassilliselle vai uusrealistiselle ajalleko,
-sen kysymyksen jättää Tuglas vastaamatta.
-
-Lopullisesti asettamatta jää myös toistaiseksi hänen oma taiteellinen
-horoskooppinsa. Friedebert Tuglasen henkinen pohjapiirros on kerta
-kaikkiaan arabeski, kuten Gustav Suits sitä kerran on nimittänyt,
-mielivaltainen ja yllätyksellinen, fantasian oikullinen kiehkuraviiva.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK NUORI-VIRO***
-
-
-******* This file should be named 56806-8.txt or 56806-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/6/8/0/56806
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-