diff options
Diffstat (limited to '56806-8.txt')
| -rw-r--r-- | 56806-8.txt | 6537 |
1 files changed, 0 insertions, 6537 deletions
diff --git a/56806-8.txt b/56806-8.txt deleted file mode 100644 index 54ce860..0000000 --- a/56806-8.txt +++ /dev/null @@ -1,6537 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Nuori-Viro, by Aino Krohn Kallas - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Nuori-Viro - Muotokuvia ja suuntaviivoja - - -Author: Aino Krohn Kallas - - - -Release Date: March 21, 2018 [eBook #56806] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK NUORI-VIRO*** - - -E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - -NUORI-VIRO - -Muotokuvia ja suuntaviivoja - -Kirj. - -AINO KALLAS - -Tekijä on tätä teosta varten saanut avustusta -"Suomalaisen kirjallisuuden edistämisrahastosta". - - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1918. - - - - - "Luoda taidetta ja kulttuurielämää ilman vanhemmilta polvilta - perittyä taiteen ja kulttuurielämän traditsioita, -- se on - nykyhetken tehtävä Virossa. Kärsiä nykyisyyden saamattomuudesta, - ja lihassaan ja luissaan samalla menneisyyden kuormaa kantaen - kurkoittaa kätensä Euroopan kypsiä taiteen hedelmiä kohti, -- - siinä saman polven traagillisuus." - - Friedebert Tuglas. - - - - -SISÄLLYS: - -Nuori-Viro. -Gustav Suits. -V. Ridala (Grünthal). -Jaan Oks. -A.H. Tammsaare. -Ruth. -Friedebert Tuglas. - - - - -Nuori-Viro. - - -1. - -Nuorvirolainen runoilija _Gustav Suits_ nimittää runoissaan lakeaa, -kaikkien tuulien lakaisemaa kotimaataan Tuulimaaksi. Nimi on hyvin -keksitty; Viro on aikakirjojensa alusta ollut todella Tuulimaa, -maantieteellinen portto, jonka jokainen on voinut omakseen ottaa, -valloittajien kädestä käteen käypä vaihtotavara, -- vuoroin -saksalaisten, tanskalaisten, puolalaisten, ruotsalaisten, venäläisten -ja taas saksalaisten hallussa, kaikkien naapuriensa, -- ei vain -maan varsinaisten isäntien, virolaisten. Sen maantieteellinen asema -luonnollisena Idän ja lännen välisenä kauttakulkupaikkana on tehnyt sen -aina tähän päivään saakka hävittävien sotien tantereeksi. Viro on tähän -saakka valitettavasti yksinomaan saanut kokea asemansa hankaluutta; -sen viimeiset kehitysvuosikymmenet ja tämänpäiväiset vaiheet eivät -yllätyksellisyydessä ole suinkaan jääneet edeltäjistään missään -suhteessa jäljelle. - -Mutta samalla Viro saa kiittää mailmansodan väkevää valonheittäjää, -että se tästälähin on olemassa eurooppalaisessa tietoisuudessa eikä -vain Euroopan kartalla. Olemattomuutensa hämärästä se on yhtäkkiä -vedetty suurvaltiollisten neuvottelupöytien ääreen, meluisiin -parlamenttiväittelyihin; nämä pari sataa penikulmaa Itämeren -etelärannikkoa tulevat kaikesta päättäen vielä rauhanneuvotteluissakin -aiheuttamaan verettömiä turnajaisia. Miten hyvänsä langenneekin -Viron valtiollinen arpa, joka tapauksessa Viro on tästälähtien oleva -Länsi-Eurooppaa. Eurooppa on tullut Viroon, tosi kyllä, sodalla ja -miekalla. - -Tällaisena ajankohtana saa aivan erikoisen valaistuksensa se virolainen -sivistysvirtaus, jonka keskeisimpänä pyrkimyksenä on ollut juuri -eurooppalaisuus, lujien siteitten, joskin vain henkisten, luominen -Länsi-Eurooppaan päin, akkunoitten ja ovien avaaminen eurooppalaiselle -kulttuurille. - -Pinnallisesti katsoen voi henkinen liike, joka _Noor-Eestin_, -Nuoren-Viron, nimellä jo toista vuosikymmentä on hedelmöittänyt -virolaista kirjallisuutta ja sivistyselämää, näyttää Viron oloissa -tuiki irralliselta ilmiöltä. Voi tuntua käsittämättömältä, mitenkä -näennäisesti vailla varsinaisia edellytyksiä yhtäkkiä syntyy liike, -jonka suuntaviiva tähtää ylikulttuuriin ja muotohienostukseen, suinkaan -suoranaisesti jatkamatta virolaisia talonpoikaissivistystraditsioita; -jonka iskusanoilla: eurooppalaisuus, yksilöviljelys, estetismi, -on niin outo ja yksinäinen kaiku keskellä ensimäisen polven -nousukasyhteiskuntaa. On mahdollisesti hetkeksi taipuvainen pitämään -nuoren kirjallisen polven myötääntuomaa henkistä kuormitusta -vain maahantuonti- tai kauttakulkutavarana, enemmän tai vähemmän -elimellisesti vieraana Viron henkiselle aatevarastolle, siirrettynä -suorastaan suuremmista ja kehittyneemmistä kulttuureista, -- siksi -siteettömänä ympäristöönsä tai lähimpään sivistysmenneisyyteen esiintyy -ensi katsannolta nuorvirolainen liike. - -Epäilemättä onkin nuorvirolaisuudessa paljon yleistä, kansainvälistä -kulttuurihapatusta, jonka harva kulttuuri itse kustantaa, vaan joka -kulkee lainana maasta maahan. Mutta puhua Noor-Eestin kehityksellisestä -juurettomuudesta olisi suuresti liioiteltua. Yhtä hyvin kuin -jokainen yksilöllisen elämän yllättävinkin ilmaisu on seuraus usein -maanalaisesta, mutta silti oleellisesta kehityskulusta, samoin -puhkeavat sivistyselämällisetkin ilmiöt vain kehityksen pakosta. -Joskaan Noor-Eesti ei ehkä ole kasvanut virolaisista kirjallisista -traditsioista, se on kuitenkin eroittamattoman elimellisesti kasvanut -virolaisesta maakamarasta, se on pohjimmiltaan osa samaa henkeä, joka -muodostuu Liivinmaan ja Tallinnanmaan lakeuksilla, tässä erikoisesti -virolaisessa ilmastossa, missä kaikki täällä on tuomittu kypsymään, -- -tai mätänemään. - -"Uudenaikuisen taiteen probleemi on Virossa samalla uudenaikuisen -kulttuurin probleemi" kirjoittaa nuorvirolainen Gustav Suits. -Nämä sanat osuvat ytimeen. Noor-Eesti ei ole suinkaan mikään -yksinomaan kirjallinen liike, se merkitsee päinvastoin kokonaista -sivistysvirtausta. Ja voi olla, ehkä on eräänlainen virolaisen psyyken -täysi-ikäisyyden merkki, että se nuorvirolaisen liikkeen kautta pyrki -käsiksi eurooppalaisen sivistyksen saavutuksiin, ensi kertaa vailla -saksalaisen tai venäläisen kulttuurin holhousta. - - -2. - -Viro on viimeiset pari vuosikymmentä elänyt syvälle menevää -murroskautta, josta lähimpänä seurauksena on koko virolaisen -yhteiskunnan erittäin kaoottinen ilme. - -On epäilemättä jotain kaoottista ja muodotonta jo itse virolaisessa -sivistyskehityksessä, jotain henkisen salto-mortalen luonnottomuudesta -ja vaarallisuudesta. - -Havainnollisemmin tuskin voinee tämän kehityksen äkkinopeutta -kuvittaa, kuin rinnastamalla, kuten on tehty, kaksi tosiasiaa, kaksi -julkitapahtumaa Tallinnan n.k. venäläisellä torilla. Viime vuosisadan -60-luvulla kärsi tällä torilla julkisen raipparangaistuksen joukko -Anijan pitäjän talonpoikia, joitten ainoa rikos oli, että he olivat -uskaltaneet saapua lähetystönä Tallinnaan anomaan uuden, työorjuuden -poistamista koskevan lain pikaisempaa käytäntöön sovelluttamista. Tasan -puolivuosisataa myöhemmin, Anno Domini 1913, saman torin varrella, vain -muutaman sadan askeleen päässä entisestä rangaistuspaikasta, vietettiin -vastarakennetun virolaisen teatteri- ja konserttipalatsin Estonian -juhlallisia vihkijäisiä, joita läsnäolollaan kunnioitti Tallinnanmaan -hallinnon silloinen korkein edustaja. - -"Venäläiseltä torilta Estoniaan, siinä Viron kansan kehitys puolen -vuosisadan kuluessa", sanoo näitten tapahtumain rinnastaja, virolainen -sosialisti M. Martna. Mikään teoreettinen mahdottomuus ei ole, että -joku samoista lainheitoista talonpojista, jotka viisikymmentä vuotta -takaperin viruivat raippalavitsoillaan, olisi ollut samettiin ja -silkkiin ja kuosikkaisiin hännystakkeihin puettujen lastensa ja -lastenlastensa kanssa kuuntelemassa Tanskan prinssin Hamletin sanoja -omalla kielellään. - -Sivistyksellinen kuolonhyppy, -- epäilemättä! -- pakollinen, kuten koko -kiireellinen kehitystempokin. "Tie, jota käymme, on väistämätön, ja sen -takia oikea tie", kirjoittaa nuorvirolainen Friedebert Tuglas. Kahden -suuren, voimakkaan ja päälle tunkeutuvan kulttuurin puristuksessa, -alati likistettynä kuin alasimen ja vasaran väliin, on virolaisuus -ollut pakoitettu tekemään äkkihyppäyksensä, jonka seurauksia se yhä -vieläkin potee. - -Tämä itsessään jo ylen nopea ja sentakia kansallisen elimistön -tasapainolle vaarallinen kehitys tapahtui sitäpaitsi aivan -poikkeuksellisissa oloissa. Sen on ollut kehitystä luonnottomissa ja -epäterveissä olosuhteissa, kehitysviivan alituista ja väkivaltaista -katkeamista, jatkuvan, vapaan kehityksen keinotekoista ja -ulkonaisilla pakkokeinoilla aikaansaatua typistystä. Ei tarvitse -muuta kuin ajatella, kuinka pitkän aikaa Virossa on vallinnut n.s. -_päinvastainen selektsio_: kaikki kykenevimmät, aloitevoimaisimmat, -kehitysmahdollisimmat ainekset ovat miltei säännöllisesti -irtauneet virolaisen kansallisuuden rajoista ja yhtyneet toisiin -kulttuuriaineksiin; jäljelle jäävä osa on ehdottomasti ollut -ala-arvoisempaa laadultaan. Sanomattakin on selvää, että tämän -kulttuurikehityksen saavutukset ovat olleet enemmän tai vähemmän -pinnallista laatua, ja ettei sisäinen kehitys ole aina jaksanut käydä -yhtä rintaa ulkonaisen kanssa. - -Kuitenkin voi tässäkin kaoottisessa sivistyskehityksessä eroittaa -jo useampia latoutumia, sivistyskerrostumia, jotka olivat ehtineet -muodostua ennen Noor-Eestin esiintymistä. Noor-Eesti on henkisesti -ja sivistyksellisesti toista, oikeammin kolmatta, polvea, ja sen -kehityksellinen velka edellisille polville epäilemättä suurempi, kuin -mitä nuorvirolaiselta taholta tähän saakka on tahdottu tunnustaa. - -Ensimäinen varsinainen sivistyskerrostuma syntyi Virossa jo kansallisen -herätyksen aikoina. Se oli tosin monessa suhteessa vain suoranainen -vironnos silloisesta baltilaissaksalaisesta kulttuurista, kuten oli -käännöstä suurin osa silloisesta virolaisesta kirjallisuudestakin, -uskollisesti saman baltilaisen kulttuurin vanavedessä kulkeva, kauan -aikaa hieman teologista, ettei sanoisi lukkarikoulumestarillista -sävyltään, huolimatta parista todella suuripiirteisestä -persoonallisuudesta, joitten nimet, kuten Kreutzwaldin ja Koidulan, -eroittamattomasti ovat siihen liittyneet. Tältä sivistyskerrostumalta -puuttuu epäilemättä vielä sekä syvyyttä että laajuutta; puhua sen -yhteydessä sivistyksellisestä kokoomuksesta olisi tällä asteella vielä -ennenaikaista. Viron ensimäistä kansallista nousua kannattamassa ei -ollut vielä mikään itsetietoinen sivistynyt sääty, vaan ainoastaan -yksityisiä, hyvin erimääräisen sivistyksen saaneita henkilöitä eri -säätyluokista, ja sen koko ilme tunteileva, romanttinen, täynnä -kansallista vaahtoviinilyriikkaa. - -Monta vertaa laajemman ja monipuolisemman kulttuurikerrostuman loi -sensijaan jo se polvi, joka vuosisadan vaihteessa sai Virossa aikaan -uuden kansallisen, sivistyksellisen ja taloudellisen nousun. - -Tällä "tarttolaisella renessanssilla", joka välittömästi seurasi -venäläistyttämiskauden _saeculum obscurumia_, kuten Tuglas -sitä nimittää, oli alun alkaen aivan toinen henkinen ilme kuin -kansallisella romantiikalla, Jannsenin ajoilla miespolvea takaperin. -Sen sivistysilmasto ensinnäkään ei ollut enää sama suljettu -baltilaissaksalainen. Venäläisen koulun, venäläisen yliopiston kautta -oli saksalaiseen kulttuurihenkeen tuntuvasti sekaantunut slaavilaisen -hengen, slaavilaisen kulttuurin vaikutus, useissa suhtein ehkä -pikemmin kielteinen kuin myönteinen, mahdollisesti henkisiä tautejakin -synnyttävä, mutta joka tapauksessa kuitenkin ahdasta baltilaista -näköalaa laajentava. Tarttolaisen nousukauden ideologia ei eroa ehkä -niinkään suuressa määrin heräämisajan ideologiasta, mutta näitten -kansallisten aatteitten toteuttamistapa on perinpohjin toinen. Viron -uusi nousu on kokonaan vapaa kaikesta kansallisesta tunteilusta, -hyvin järjestetty, lujapohjainen ja reaali, kuten lakitieteellinen -mielikuvitus. Se on aika, jolloin lakitieteen kandidaatti _Jaan -Tõnisson_ ottaa Viron tärkeimmän sanomalehden Postimiehen haltuunsa, -henkilöllisyys, sekoitus yleisälyä ja häikäilemätöntä kansantribuunia, -ja rautaisella tarmollaan alkaa järjestää kansalliseen sekä -yhteiskunnalliseen työhön virolaisen yhteiskunnan eri aineksia. - -Voi syyllä lukea varsinaisen virolaisen sivistyneistön synnyn vasta -näiltä ajoilta; vasta nyt pääsee viro sivistyneitten piirien käyttö- ja -kotikieleksi, mikä kuitenkin osaksi kai on johtunut venäläisen -koulun hävittävästä vaikutuksesta ennen niin yleiseen saksan kielen -taitoon. Tämä aika pani käyntiin monet uudenaikuisen virolaisen -sivistyskoneiston osista, se sai pystyyn virolaisen teatterin, -virolaisen korkeamman koulun, virolaisen kirjallisuuden seuran, -virolaisen museon. Sitä on syyllä syytetty kaikkiaatteisuudesta; -se taisi samana päivänä laskea teatteritalon ja osuuskaupan -kulmakiven; perustaa yhtaikaa tieteellisen aikakauskirjan ja -siipikarjakannatusyhtiön. Mutta se pani pohjan virolaiselle -vauraudelle; virolaisten raha- ja luottolaitosten perustaminen, -osuustoiminnan järjestäminen ympäri maata, maanviljelyksen -saattaminen nykyaikaiselle kannalle, maanviljelysseurojen yhä -tarmokkaamman toiminnan kautta, jossa tarttolaisilla jokavuotisilla -maanviljelysnäyttelyillä on ollut niin suuri osansa, -- kaikki on ollut -kohottamassa yleistä varallisuuden tuntua, mikä nykyiselle Virolle on -niin ominaista. - -Jos tarttolainen nousuaika sivistyspyrkimyksessään vielä tietoisesti -nojautui maataviljelevään väestöön, talonpoikaisluokkaan, niin -oli muuan toinen henkinen ilmiö, joka Virossa sekin parin viime -vuosikymmenen kuluessa on ollut havaittavissa, ilmeisessä ristiriidassa -sen kanssa. Se on Virossa hitaasti, mutta varmasti kansallisen -rakennustyön rinnalla tapahtuva kaupunkilaistumiskulku, urbanisatsio, -ja sen yhteydessä välttämättömyyden pakosta seuraava jakautuminen -luokkarajan perustalla, sosialismin aatteitten leviäminen. Oltuaan -pitkät ajat miltei yksinomaan feodalistisille perusteille järjestetty -maataviljelevä yhteiskunta, on Viro vähitellen alkanut sekin -vuorostaan muuttua kapitalistiseksi yhteiskunnaksi. Nuoren-Viron eri -kirjailijat, -- B. Linde, W. Ridala, Fr. Tuglas, -- ovat useissa kohdin -huomauttaneet tästä kehityksestä sekä sen suuresta, mullistavasta -merkityksestä Viron koko henkiselle elämälle. - -Bernhard Linde kirjoittaa: - -"Virolaisen elämän tausta oli muuttunut: kulttuurielämä keräytyi -yhä suuremmassa määrin kaupunkeihin. Kaupungeissa alkoi sivistynyt -aines kasvaa ja keräytyä. Porvarillinen sääty laajeni. Maalaisväestön -yksinvaltius alkoi vähetä, kaupunki, ollen lähempänä yleismailmallista -kulttuuria ja muuttuneen taloudellisen elämän tärkeimpänä edustajana -vaati osansa." - -Friedebert Tuglas panee etupäässä painoa juuri uuden, syntyvän -kaupunkikulttuurin henkiseen ja sielulliseen puoleen: - -"On syntymässä uusi kulttuuri, uusine psykologioineen ja -elämänkäsityksineen: on syntymässä korkeampi kaupunkikulttuuri. -Kaupungit kasvavat, kaupungit alkavat elää itsenäistä elämää, sulattaen -itseensä kansainvälisiä vaikutuksia. Mutta ehkä ei ole kaupunkien -kasvaminen siinä määrin tärkeä, kuin juuri kaupunkilaishengen, -ajatustavan, kaupunkilaispsykologian tunkeutuminen maalle sanomalehden, -kansanvalistuksen, politiikan ja kaikkien muitten uuden ajan aatteiden -kautta. -- Syntyvät aivan uudet yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset -suhteet, muodostuu joukko uusia olemassaolonehtoja, entisten -uskonnollisten, siveellisten ja valtiollisten arvojen tasapainon -täydelleen muuttuessa." - -Kaikki nämä kirjavat tekijät yhteensä ovat luoneet sen -sivistyskaaoksen, josta virolainen yhteiskunta paraikaa yrittää -selviytyä. Virolaisen yhteiskunnan kaoottisuutta kuvaavat sattuvasti -Gustav Suitsin sanat v. 1905 Noor-Eestin ensimäisen albumin johtavassa -kirjoituksessa: "Yksi huutaa: Isänmaa, toinen: taloudellinen kehitys, -kolmas: Internationale, -- yksi kumartaa isoisä Kantia, toinen huutaa -avuksi isä Marxia ja Haeckeliä." - -Poikkeuksellisen kehityskulun arvet ovat selvästi näkyvissä -kaikissa virolaisen sivistyselämän ilmiöissä, mihin katsoneekin. On -syntynyt aivan erikoinen yhteiskunta, nousukasyhteiskunta, jonka -poikkeuksellisuus on siinä, että ensimäistä polvea toistaiseksi edustaa -sivistynyt sääty kokonaisuudessaan, ilman eroitusta. - -Kaikki haitat, kaikki puutteet, mitkä säännöllisesti seuraavat ylen -äkillistä sivistystason nousua, tuntuvat Virossa. Tällainen ensimäisen -polven yhteiskunta on vapaa kaikista perinnäissiteistä, niin hyvistä -kuin huonoistakin, mikään ei sitä sido. Se ei voi kasvaessaan kiteytyä -minkään valmiin, jo ammoin olemassa olleen kulttuurikristallisoituman -ympärille; siltä puuttuu tykkänään tuki, jonka pysyväinen sivistysaines -tarjoo. - -Sen vaistoissa on epäilemättä vielä jotain suuressa määrin alkeellista, -samoin kuin sen tarpeet ovat suureksi osaksi yhä primitiivistä laatua. -On kuin ei olisi sen suorastaan fyysillinen nälkä sanan varsinaisessa -merkityksessä vielä täysin tyydytetty. Virolaisella yhteiskunnalla on -tällä hetkellä voimakkaat ruokahalut, täyttymätön ahmattius, vahvat -rahankeruuvaistot. Sen hyvävainuisimpien jäsenien haltuun siirtyy -silloin tällöin taas jokin vuosisatainen ritarimoisio, se ostelee -huomaamatta toisen kaupunkitalon toisensa jäljestä, valloittaa -verenvuodatuksetta valtuustovaaleissa toisen kaupungin toisensa -jäljestä. - -Yhtä kaoottinen ja selkiytymätön kuin virolainen yhteiskunta -on samalla virolainen psyyke. W. Ridala kirjoittaa: "Tällaiset -murrokset ovat yhdistyneet sairaalloisiin huumetiloihin. Syntyy -niinsanottuja yhteiskunnallisia kriisejä, ei vain taloudellisia, vaan -psyykillisiäkin, jotka eivät ole järkyttämättä koko kansan sielua. -Koska me parastaikaa olemme juuri tällaisessa ajankohdassa, niin voivat -useat rotumme perusominaisuuksista pysyä peitossa, ja pinnallisemmat -esiintyä kielteisinä." Voi puhua muinaisvirolaisesta psyykestä, joka -aikoinaan eli sotaisena ja vapautta rakastavana itsenäisyyttään -puolustavien pakanaheimojen sydämissä, joka runoili orja-aikojen -lyyrilliset paimenrunot, joka eli orjuuden aikuisen vaatekuosin ja -puuhaarikoitten ehtymättömällä kekseliäisyydellä luodussa väriloistossa -ja koristekirjailussa. Mutta muuten on virolainen psyyke vaikeasti -määriteltävissä. Se ei ole mitään valmiiksi kiteynyttä, varmamuotoista, -päinvastoin, se tuntuu usein fluidumilta, epämääräiseltä ja -yllättävältä. Sen ilmestysmuodot ovat tuiki erinlaisia ja toisistaan -poikkeavia. Se on yhä vielä sulatusahjossa, vasta muodostumassa sekin, -täynnä vieraita aineksia, tietämätön omasta minästään, hapuileva, -ristiriitainen, usein hämmästyttäviin muotoihin pukeutuva. Sen voisi -kokonaisuudessa sanoa sairastavan neuroosia, niin läikehtivä on sen -ilme. Suomalaiseen verrattuna tahtoisi väittää, että virolainen -temperamentti on monta vertaa hermorikkaampi ja samalla hermoherkempi, -niin, siinä voisi edellyttää enemmän aineksia hienostumiseen ja -ylikulttuuriin kuin edellisessä. - -Tästä kaoottisesta, ristiriitaisesta ensimäisen polven yhteiskunnasta -on Noor-Eesti syntynyt, yhtaikaa sekä sen tuloksena että sille -lingottuna vastalauseena. - -Ei voine kuvitella Noor-Eestiä ympätyksi suorastaan Jannsenin -aikuiseen talonpoikaissunnuntaikulttuuriin; sensijaan se tuskin voisi -nykyisessä muodossaan olla olemassa ilman tarttolaista nousukautta, -sen suorittamaa sivistyksellistä ja kansallista kasvatustyötä, sen -luomaa taloudellista hyvinvointia. Nuori-Viro on kaikesta näennäisestä -vastakohtaisuudestaan huolimatta sittenkin tavallaan tämän Tartosta -lähteneen sivistyskerrostuman suoranainen jatko, sen erikoishaarautuma. - -Yhtä varma on, että Noor-Eesti tarvitsi syntyäkseen muuttunutta -henkistä ilmakehää, minkä kaupunkilaistumiskulku oli ehtinyt -Virossa luoda. Vasta kaupunki-ilmastossa taisivat juurtua ja versoa -kaikki ne hienostuksen ja yliviljelyksen idut, mitkä piilivät uuden -sukupolven verissä, vasta kaupunkien kiireemmin tykkivä elämä -vastasi heidän elimistönsä suurempaa herkkyyttä, vasta virolaisessa -kaupunki-ympäristössä taisi kehittyä sellainen romanttinen -tarpeettomuus- ja ylellisyysihanne, mikä kuultaa nuoren kirjallisen -sukupolven teoksista. - - -3. - -On jotain, mikä muodostaa arvaamattoman tärkeän tekijän -kaikissa henkisissä liikkeissä: sielullinen, psykologinen -momentti. Nuorvirolainen Friedebert Tuglas on epäilemättä -oikeassa kirjoittaessaan: "Esteettiset ryhmitykset ovat määrätyn -sivistyksellisen kehityksen ja psykologisten olosuhteitten tuote. -Niitten puhkeaminen on pikemmin intuitiivista kuin tietoista laatua. Ne -edellyttävät vallankumousta tunteissa ja ajatuksissa. Ne edellyttävät -uutta henkeä ja uutta verta. Yhdellä sanalla, uutta polvea." - -On hyvin mahdollista, että Noor-Eestinkin kehityksessä juuri -sielullinen momentti on tärkein ja ratkaisevin sekä samalla -mielenkiintoisempi kaikkia niitä uusia esteettisiä, kirjallisia ja -kielellisiä propleemeja, mitkä nuori kumouksellinen liike toi myötään. -Noor-Eestin kautta esiintyy Viron henkisessä elämässä juuri _uusi -polvi_, uudenaikainen henki, uudenaikuinen ihminen. - -"Nuoren-Viron esiintyminen, -- se on oikeastaan syytös ympäristöämme ja -menneisyyttämme vastaan", kirjoittaa Noor-Eestin äsken ilmestyneessä -kymmenvuotisessa juhlajulkaisussa Friedebert Tuglas. - -Juuri tämä syyttävä ja kapinallinen piirre on Noor-Eestille alun alkaen -luonteenomainen. Se on ensi hetkestään vasemmistoliike, oppositsiossa -syntymästään saakka. - -On tosin vaikea kuvitella vuoden 1905 nuorison keskuudessa syntynyttä -henkistä liikettä, jolla ei olisi tavalla tai toisella kumouksellinen -leima, vaikkapa yhteiskunnalliset ja valtiolliset uudistuspyrkimykset -eivät suoranaisesti olisi kuuluneetkaan sen ohjelmaan. - -Aika itse oli kuin yksi ainoa suuri vastalause. Ei edes maaliskuun -suuri vallankumous kaksitoista vuotta myöhemmin, joka kuitenkin johti -aivan toisiin tuloksiin, voi vetää vertoja tälle yhteiskunnallisen ja -valtiollisen vapauden hengen ensimäiselle nousulle. On huomattava, -kuinka suuri osa juuri nuorisolla oli kumouksellisessa liikkeessä. -Ennen vallankumouksellisten katumielenosoitusten uhrit olivat -enimmäkseen nuoria ylioppilaita ja heidän naistovereitaan, vaarallinen -permannonalainen kiihoitustyö, kumouksellisten julistusten ja -lentokirjasten painatus ja levittäminen oli suureksi osaksi juuri -nuorison, koulujen yläluokkalaisten, ylioppilaitten ja työläisnuorison -käsissä. - -Tartossa keräytyy jo pari vuotta ennen 1905 vuoden vallankumousta -johonkin katonalaiseen kamariin joukko lukion tai reaalikoulun -yläluokkalaisia, lukemaan käsinkirjoitettua lehteä, väittelemään -kirjallisista ja ei-kirjallisista kysymyksistä, myöhemmin neuvottelemaan -rahallisen avustuksen hankkimisesta sairaalle runoilijalle Juhan -Liiville. Nämä koululaisten illanvietot ovat Noor-Eestin varsinainen -alku. Noor-Eestin synty on siten tavallaan yhtynyt Juhan Liivin -nimeen; Noor-Eesti on "löytänyt" Juhan Liivin ja hänen sairaan -runoutensa, hiukan samaan tapaan, kuten nuoret ranskalaiset romantikot -pelastivat unhoituksesta André Chénier'n kuolemaantuomittujen -vankilassa kirjoittamat runot. Samat lukiolaiset panevat toimeen juhlia -virolaisten kirjailijain muistoksi ja toimittavat painosta pari kolme -vihkoa kirjallista julkaisua _Kiired_ (Säteitä), jonka tarkoituksena -on "edistää hyvää virolaista kirjallisuutta" ja "pysyä ulkopuolella -kaikkien puolueitten ja kirkollisten (!) hankausten". Samoihin aikoihin -tapahtuu etäisen Saarenmaan vähäisessä pääkaupungissa Kuresaaressa -miltei samaa: muodostuu lukiolaisten keskuudessa kirjallinen -yhtymä, joka harrastaa yhtaikaa sekä romaanisia että suomensukuisia -kieliä ja kylpyvieraitten unohtamien kirjojen avulla tutustuu -mailmankirjallisuuteen! - -Näitten varhaiskypsien ja kirjallisten lukiolaisten joukossa voi jo -tavata kaikki Noor-Eestin varsinaiseen kantajoukkoon kuuluvat nimet: -_Gustav Suits_, lyyrikko ja samalla koko liikkeen henkinen johtaja -ja ideologi; _Friedebert Mihkelson-Tuglas_, Nuoren-Viron lahjakkain -prosaisti; _Anton Hansen-Tammsaare_, myöhemmin impressionististen -ylioppilasnovellien tekijä; _Bernhard Linde_, Noor-Eestin -monivuotinen sihteeri; kuresaarelaisista _Johannes Aavik_, virolaisen -kielenuudistusliikkeen perustaja ja _Willem Grünthal-Ridala_, samoin -kielenuudistaja ja virolaisen saariston runoilija. Paitsi sitä on -Noor-Eestiin liittynyt aikojen kuluessa satunnaisesti joukko nimiä, -jotka yhtä satunnaisesti taas ovat karisseet pois, tai sellainen -reunamuoto, sivustatyyppi, kuin äsken kuollut kirjailija _Jaan Oks_, -taikka sitten sarja nuorempia kykyjä, kuten Aleksander Tassa, Johannes -Semper, Sophia Vardi. - -Keskikoulujen oppilaitten keskuudessa alkanut liike laajeni keväällä -v. 1904 _Noor-Eesti_ nimiseksi kustannusyhtiöksi, joka seuraavana -vuonna julkaisi Noor-Eestin ensimäisen _Albumin_. [Noor-Eestin -kustannustoiminta on paitsi aina parin vuoden väliajoilla -julkaistuja albumeja ja muita yhteisjulkaisuja, käsittänyt joukon -nuorvirolaisten kirjailijain alkuperäisiä teoksia, käännöksiä -mailmankirjallisuudesta, pari suurempaa tieteellistä teosta ja -kansantajuista tietokirjallisuutta. Sen tärkeimpiä julkaisuja on vv. -1910-1911 ilmestynyt _Noor-Eestin aikakauskirja_, jota kuitenkin -taloudellisten vaikeuksien vuoksi ilmestyi vain kuusi numeroa. Paitsi -sitä on Noor-Eesti pannut toimeen kirjallisia vuosikokouksia puheineen -ja esitelmineen.] - -Noor-Eestin esiintyminen tapahtui heti vastarinnan merkeissä. Gustav -Suits on piirtänyt pikakuvan Noor-Eestin alkuajan nuorista "uhmaajista -ja etsijöistä" runossaan _Vanad noored_ (Vanhat nuoret), jotka -tulivat "läpi tuulen ja rankkasateen katonalaisista kamareistaan". -Sama kirjailija kuvaa kirjallisen nuorison mielialaa Noor-Eestin ensi -aikoina seuraavin sanoin: - -"Ihmeellisen ja paljoa lupaavan Götterdämmerungin olivat synnyttäneet -kuluneen vuosikymmenen valtiollisen ja taloudellisen nousuajan -heräävät liikehtimiset uuden vuosikymmenen alussa. Harvinaisen -käymisen olivat Lännen ja Idän runoilijat ja ajattelijat herättäneet -sen uuden sukupolven valveutuneimmissa päissä, joka 1905 paikkeilla, -nuorukaisina vielä, esiintyy Virossa, siihen asti tuntemattomalla -innostuksella. Meidän nuoruutemme taivaalle kajastuivat tulipaloisina -Venäjän vapaustaistelun punaiset alkuheijastukset, ja Darwinin, Marxin, -Nietzschen, Brandesin, Ibsenin, Tolstoin, Gorkin, Hauptmannin, Juhani -Ahon ja lukemattomien muitten aikalaisten teokset, murtautuessaan yli -Viron rajan, toitottivat maan älyllisen nuorison korviin ankarata -tuomiotaan yli elämän ja kirjallisuuden." - -Noor-Eestin ensimäisen kirjaston nimiluettelo, johon Suits vielä -samassa henkäyksessä lisää Goethen, Heinen, Turgenjewin, Dostojewskyn, -Byronin, Shelleyn, Hugon, Balmontin ja Brjussovin, d'Annunzion ja -Edgar Allan Poen, alkaen klassillisesta kirjallisuudesta venäläisen -dekadenssin edustajiin saakka, on hyvin kuvaava. Siinä ei ole edustettu -mikään määrätty kirjallinen virtaus, vaan korkea taiteellinen taso -semmoisenaan, ei niin selvästi määrätty aatesuunta, kuin kehitysajatus, -vapaa ja kapinallinen ajatus. Mutta joka tapauksessa se merkitsi -aivan toista henkistä menutä kuin se, minkä baltilainen kulttuuri -tähän saakka tapasi tarjota, aivan toisten kirjallisten ihanteitten -päämääräksi asettamista kuin ne, mitkä tähän asti olivat virolaiselle -kirjallisuudelle häämöittäneet. - -Virolainen kirjallisuus oli tosin Noor-Eestin esiintymishetkellä -lakannut olemasta vain hyllyllinen hengellisiä, saksalaisten -sielunpaimenten virheellisellä vironkielellä toimittamia postilloja, -jokunen maallisempi tarina "rakkaan maarahvaan ratoksi ja opetukseksi", -joukossa, kuten vielä sata vuotta takaperin. Päinvastoin, -virolaisen kirjallisuuden olemassaolo oli jo vuosikymmeniä ollut -kieltämätön tosiasia. Se oli jo ehtinyt elää sekin, kuten virolainen -sivistyselämäkin, kaksi tärkeätä kehityskautta, kansallisromanttisen -ja realistisen. Se oli tuottanut Koidulan isänmaallisen lyriikan, -Kalevipoeg-eepoksen ja Kreutzwaldin vanhuuden eepillisen -Lembitu-runoelman. Se oli kokeillut historiallisromanttisen novellin ja -kyläkertomuksen alalla. Se oli tuottanut Anna Haavan luonnonraikkaan -rakkausrunouden. Sillä oli näytettävänä Ernst Petersonin naturalistiset -tendenssinovellit ja Eduard Wilden siihenastinen laaja, hyvin -eriarvoinen romaanituotanto, jonka kunnioitettavan huipun muodosti -työorjuuden aikuinen trilogia Mahtran sota -- Kuinka Anijalaiset -Tallinnassa kävivät -- Profeetta Maltsvet. Sillä oli leppoisten -kylänovellien ja maalaisnäytelmien luoja August Kitzberg ja -sairas runoniekkansa Juhan Liiv, jonka traagillisen runottaren -mielipuolisuuden yö on innoittanut. - -Mutta kaikesta huolimatta oli tämä kirjallisuus kokonaisuudessaan -enemmän tai vähemmän talonpoikaiskirjallisuutta sekä aiheenvalinnaltaan -että tasoltaan. Se oli kirjoitettu lukijakunnan suurta enemmistöä -silmällä pitäen, jonka muodosti maalaisväestö ja kaupunkien virolainen -pikkuporvaristo; virolainen harvalukuinen ja hajallaan asuva -sivistyneistö ei ollut se lukijakunta, jonka henkistä näkökulmaa -kirjailija olisi koettanut tyydyttää. Ne yksityiset, joitten -henkiset tarpeet ylettyivät tämän tason yläpuolelle, saivat hakea -tyydytyksensä muitten kielien välityksellä. Sen aihepiiri rajottui -miltei yksinomaan virolaisen maakylän ja maalaiselämän kuvaukseen, se -oli kansankirjallisuutta sanan varsinaisessa merkityksessä. Milloin -se yritti laajentaa rajojaan kuvaamaan esim. maa-aatelistoa, se -epäonnistui melkein säännöllisesti, sillä sen näkökulma oli silloinkin -yksinomaan virolaisen talonpojan. Sensijaan se ei tehnyt edes -mainittavampaa yritystäkään kuvatakseen paraikaa muodostuvaa, keskellä -murrostaan kamppailevaa virolaista ensimäisen polven sivistyneistöä. - -Se oli kirjallisuutta, joka oli helposti saatavissa milloin minkin -aatesuunnan palvelukseen, jota käytettiin ahkerasti uskonnon, -isänmaallisuuden, kansanvalistuksen ja raittiusasian ajamiseen. -Friedebert Tuglas vertaa virolaista kirjallisuutta kerjuriin, joka -itse koditonna oli pakoitettu hakemaan suojaa kaikenlaisten aatteitten -turvassa. - -Siltä puuttui miltei tykkänään tyylin ja tekniikan tietoinen viljelys. -Se ei ollut ehtinyt luoda ainoatakaan taiteellisesti kehitettyä, -yksilöllistä tyyliä. Sen parhaimmatkin saavutukset kärsivät -taiteellisen kulttuurin puutteesta ja teknillisistä virheistä. Sen -luojille oli tuntematonta tietoinen, päämäärästään selvä, taiteellinen -työ, he loivat, kuten luo asianharrastaja, paremmalla tai huonommalla -onnella. Lyriikka, joka taidepitoisuudessa ehdottomasti oli etusijalla, -ei tehnyt sekään poikkeusta. Sekä Koidulan että Anna Haavan ja vielä -suuremmalla syyllä Juhan Liivin runojen teho riippuu aivan toisista -tekijöistä kuin runoteknillisestä valmiudesta. Vielä kirjavampaa ja -huolimattomampaa tyylittömyydessään oli suorasanainen kirjallisuus, -siihen luettuna Eduard Wildenkin proosa, joka kuitenkin satoisan -jälkisuvensa aikana on, osaksi juuri Noor-Eestin vaikutuksesta, -onnistunut kehittämään itselleen sekä taiteellisen että omintakeisen -tyylin. - -Nuoren-Viron perimä kieli taas oli sekin kehittynyt yhtä epäterveissä -ja epäedullisissa olosuhteissa, kuin sitä käytävä heimokin. Se -oli kieli, ainoina kirjallisina viljelijöinään kolmen vuosisadan -aikana vieraskieliset papit, joitten kaksikielisyys tuntui sen -vierasvoittoisuudessa ja virheellisyydessä, -- kieli, jota ei vielä -koskaan oltu opetettu yhdessäkään kansakoulua korkeammassa koulussa, -joka oli suljettu pois tärkeiltä elämän aloilta, jonka käyttäjistä -yksikään ei ollut saanut tietoperäistä opetusta edes äidinkielensä -oikokirjoituksessa. Totta kyllä, viron kieli oli viimeksi kuluneen -vuosisadan aikana päässyt edes hengellisestä aituuksestaan, sen -oikokirjoitus oli joutunut perinpohjaisen uudistuksen alaiseksi -ja karsiutunut pahoin häiritsevästä saksanmukaisuudesta, sen oli -täytynyt uudenaikuisen sanomalehden palveluksessa pakostakin luoda -ja liittää itseensä kaikenlaisia sille ennen tuntemattomia puhtaasti -käsitteellisiä sanoja; se oli kieltämättä suuresti notkistunut -kaunokirjallisessa käytännössä. Mutta se oli sittenkin korkeampaa -kirjallista käyttöä varten vielä puutteellinen kieli, sen lauseoppi -täynnä häiritseviä ja rumentavia, lauserakenteeseen syvälle juurtuneita -saksalaisuuksia, sen morfologia epäjohdonmukaisia ja toistensa kanssa -kilpailevia muotoja. Ja ennen kaikkea, sen kirjakieleen päässyt -sanavarasto oli niukka, köyhä jo sanatyvistäkin, saati sitten vähänkin -käsitteellisemmistä sanoista. - -Friedebert Tuglas kirjoittaa kielestä puhuessaan: - -"Kaikkein parhaimmalla tahdollakaan emme enää tule toimeen tällä -kielellä. Henkemme tuntee sen rajoissa ahtautta, vilua ja pimeyttä, -kuten savupirtissä. Se ei vastaa meidän muotoamme, sisällystämme, -poljentoamme. Joka askeleella on kuin tunteemme esiintyisi siinä, -ikäänkuin repaleihin verhottuna." - -Epäilemättä on juuri psykologinen momentti tässäkin tärkein ja -ratkaisevin. Nuori polvi tunsi ahtautta, eikä vain kielen alalla; -ei elämä eikä kirjallisuus vastannut sen veren uutta ja kiihkeämpää -poljentoa. Sille ei suonut rauhaa, kuten Gustav Suitsin sanat kuuluvat: -"heleämmän, avaramman ja rikkaamman elämän palava, nimetön ikävöinti". - - -4. - -Nuoren-Viron kumouksellisuus tuntuu ehkä vähemmän niissä -peitsentaitoissa, joilla aloitteleva nuorvirolainen arvostelu -yritti kaataa siihenastiset virolaiset suuruudet, virolaisen -kylärealismin edustajat, Ernst Petersonin ja Eduard Wilden, taikka -purevassa hammastelussa, jota taistelutapaa varsinkin nuorvirolaiset -kronikoitsijat ovat kirjallisia vastustajiaan kohtaan käyttäneet. -Mutta Noor-Eestin asettamat vaatimukset olivat jo sellaisinaan täysin -kumouksellisia. - -Murrosajat, jolloin uusi sukupolvi aloittaa taistelun henkisestä -hegemoniasta, -- taistelun, jossa se poikkeuksetta aina ennemmin -tai myöhemmin pääsee voitolle! -- merkitsevät miltei aina samalla -uutta kirjallista suuntaa. 1830-luvun Ranskassa järjestyy nuoren -romanttisen koulun rintama kaavoihin kangistunutta klassillisuutta -vastaan; joitakuita vuosikymmeniä myöhemmin ovat evolutsio ja -realismi taistosanat, mitkä muitten muassa Nuori-Suomi lippuunsa -kirjoittaa; vielä vuosikymmen, ja Heidenstamin, Eevertinin ja Selma -Lagerlöfin Ruotsissa tapahtuu kirjallinen vallankumous, tällä kertaa -uusromantismin voitoksi ja naturalismin tappioksi. - -Voisi tosin, jos tahtoisi, puhua nuorvirolaiseen virtaukseenkin nähden -uusromantismin voitosta siihen saakka vallinneesta realismista. -Mutta puhtaasti kirjallisena liikkeenä ei Noor-Eesti suinkaan -ole likipitäinkään yhtenäinen, homogeeni ilmiö. Se ei ole minään -kehityskautenaan asettanut koko liikkeelle yhteistä, ahtaasti -_kirjallista_ ohjelmaa, taikka vain aivan ylimalkaisin ääriviivoin; -se ei ole milloinkaan luonut sitovia kirjallisia vaatimuksia, ei -mitään uusromanttista eikä symbolistista katkismusta. Kuten Joh Aavik -huomauttaa, ovat siihen lukeutuvat kirjailijat mitä kirjalliseen -uskontunnustukseensa tulee, sangen kirjavaa joukkoa, edustaen mitä -erilaisimpia kirjallisia aineksia ja suuntia. Klassillisuuteen taipuva -V. Ridala on esim. epäilemättä aivan yhtä etäällä impressionistisesta -A.H. Tammsaaresta, kuin kumpikin yhdessä uusromanttisesta ja -symbolistisesta Friedebert Tuglasesta. Noor-Eestin kirjallisen -sävyn voisi lyhyimmin määritellä yleistävällä sanalla modernismi. -Mainingit Länsi-Euroopan vuosisadanvaihteen suurista sivistys- ja -taidevirtauksista olivat nyt vihdoin, pienoiskoossa tosin, ehtineet -Baltian meren matalille rantamille. - -Nuoren-Viron ohjelma on kasvanut itse liikkeen keralla; se on vaihtanut -sävyä, kuten itse liikekin. Kahdelle iskusanalleen se sensijaan on -pysynyt uskollisena: eurooppalaisuuden ja esteettisen kulttuurin -vaatimukselle. - -Eurooppalaisuuden vaatimus esiintyy ensi kertaa jo Noor-Eestin -ensimäisen albumin johtavassa kirjoituksessa, jossa on helppoa tuntea -Gustav Suitsin nuoruuden mahtipontinen tyyli: - -"Enemmän kulttuuria! Enemmän eurooppalaista kulttuuria! Olkaamme -virolaisia, mutta muuttukaamme samalla eurooppalaisiksi!" - -Kun Gustav Suits viisi vuotta myöhemmin kirjoittaa toimituksen -alkusanat Noor-Eestin aikakauskirjan ensimäiseen numeroon, on -Noor-Eestin tietoisuus kulttuurilähetyksestään suuresti kasvanut, mutta -eurooppalaisuuden vaatimus on yhä etualalla. - -"Uuden aikakauskirjan Noor-Eestin pyrkimys on edustaa Virossa -nykyaikaisen kulttuurin virtauksia, tarkoituksella luoda uusia -yksilöllisiä ja yhteiskunnallisia elämänarvoja." - --- -- "Virossakin on alkanut tuotannonsuhteitten eurooppalaistuttaminen -ja ihmisten ajatus- ja tunne-elämän uudenaikaistumiskulku. Kuten -taloudellinen Viro vähitellen oppii ottamaan käytäntöön uudenaikuisen -tekniikan apukeinoja, järjestelmällisiä maanparannussuunnitelmia, -keinotekoisia lannoitusaineita ja uusia viljalajeja, muuttaakseen -maanviljelyksen perinpohjaisemmaksi ja tuottavammaksi, samoin oppii -ja täytyy kirjallisen Viron oppia uudenaikaisen kirjallisen tekniikan -itsetietoista käyttelyä, uusien tyylien ja mielialojen viljelyä -- --" - -"Noor-Eestin aikakauskirjan kaikkein ensimäiseksi ja kaikkein -keskeisimmäksi johtosanaksi olkoon n.s. rahvaanhyödyn sijaan -kulttuurihyöty." - --- -- "Yhä eteenpäin eurooppalaisesti viljellyn älyn ja omintakeisesti -kehitettävän yksilöllisyyden tunnustähden alla: in hoc signo vinces, -näissä merkeissä voitat, Noor-Eesti!" - -Tämä eurooppalaisuuden vaatimus merkitsi ennenkaikkea juuri -kulttuuripiirin "maantieteellistä" laajennusta, kuten sitä sattuvasti -on nimitetty. Virolaisen sivistyksen oli avauduttava muillekin -kulttuureille, kuin tähän asti miltei yksinvaltiaille saksalaiselle -ja venäläiselle. Sen sivistyksellisten ainesten maahantuonnin, jota -Noor-Eesti suunnitteli, tuli käsittää Virolle paikassa ja ajassa -kaukaisempienkin ja tähän asti vieraitten kulttuurien saavutuksia. -Viron oli jouduttava kosketukseen gallialaisen, romaanilaisen, -anglosaksilaisen ja skandinaavilaisen hengen kanssa sekä lujitettava -sidettään siihen kulttuuriin, jonka kanssa jo kansallisen herätyksen -ajoilta oli olemassa kosketuskohtia, ja joka Virolle sekä -maantieteellisesti että rodullisesti oli lähinnä, suomalaiseen. - -Vetäessä muutamia, vaikkapa pintapuolisiakin vertausviivoja -Nuoren-Suomen ja Nuoren-Viron, Noor-Eestin välillä, näitten kahden -virtauksen, joita ajassa eroittaa kaksi vuosikymmentä ja paikassa -niin ja niin monta meripenikulmaa, on mieltäkiinnittävää, miten suuri -vetovoima ranskalaisella kulttuurilla on kumpaankin ollut. Parisi oli -Nuoren-Suomen kirjailijoitten ja taiteilijoitten pyhiinvaelluspaikka, -Ahosta ja Kasimir Leinosta alkaen, Edelfeltiin ja Galleniin saakka; ja -nuorvirolaiset uusromantikot tekivät vuorostaan sinne toivioretkensä, -useimmat tosin vain hengessä ja totuudessa. Nuorsuomalaisten realistien -oppiessa tekniikan salaisuuksia Daudet'lta ja Maupassant'ilta, -on Nuoren-Viron kirjailijoilla sensijaan esikuvina ja opettajina -ranskalaiset symbolistit ja dekadentit. He kääntävät Baudelairea, -Rimbaud'ta, Sully Prud'hommea, Verlainea. Heidän kirjoituksissaan, -sekä kaunokirjallisissa että esteettisissä, voisi varsinkin juuri -nuorvirolaisuuden kukoistusaikana tuntea gallialaisen hengen -epäämättömän sävyn. Sellainen Noor-Eestille niin luonteenomainen -kirjoitelma, kuin _Randveren_ (Joh. Aavik'in) _Ruth_, eräänlainen -tuiki älyllisesti rakettu ylinaisen ihanne, johon on keskittynyt koko -nuorvirolainen ylikulttuurivaatimus, on täynnä ranskalaista henkeä, -joka uloittuu itse lausepoljentoonkin. - -Mahdollisesti oli tämä ranskalaisen älyllisyyden, ranskalaisen -muotokiinteän kulttuurin suosiminen ikäänkuin itsestään esillepuhjennut -reaktsio juuri Virossa äsken niin tuntuvaksi käynyttä slaavilaista -vaikutusta vastaan, kaikkea kaoottista, löyhää, muodotonta, kuritonta, -mikä venäläisen hengen mukana oli seurannut. - -Nuorelta-Suomelta ei Noor-Eesti oikeastaan ole lainannut muuta kuin -nimensä sekä albumiensa ulkoasun, aatteellisesti se sensijaan on monta -vertaa lähempänä nuorsuomalaista realismia seurannutta uusromanttista -virtausta suomalaisessa kirjallisuudessa. Kaiken, mikä on antanut -luonnetta ja loistoa suomalaiselle uusromantiikalle, elämän ja -taiteen koristeellinen, dekoratiivinen käsittely, tyylittelypyrkimys, -yksilöllisyyden ja persoonallisuuden hellittämätön oikeutusvaatimus, -sensualismi, -- kaiken tämän voi samoin tavata Noor-Eestin -taiteellisista ja kaunokirjallisista pyrkimyksistä, enemmän tai -vähemmän selviksi vaatimuksiksi kiteytyneinä. - -Sama tärkeä asema, mikä esteettisen kulttuurin kysymyksellä on ollut -suomalaisessa uusromantiikassa, on sillä, kuten sanottu, ollut -nuorvirolaisessakin kirjallisuusvirtauksessa alusta alkaen. Se on ollut -epäilemättä vielä keskeisempi, vielä polttavampi, muuan koko liikkeen -elinkysymyksiä, niin, V. Ridala on kieltämättä oikeassa väittäessään, -että vasta Noor-Eestin ajoista asti on Virossa kirjallisuus muodostunut -esteettiseksi probleemiksi, oltuaan siihen saakka milloin loogillinen -tai eetillinen, milloin valtiollinen tai yhteiskunnallinen. - -Tämä esteettisen kulttuurin vaatimus on ennen kaikkea kohdistunut -taideteoksen muotoon. Kuten uudistavat solut kiiruhtavat kipeään -kohtaan elimistössä, samoin on Noor-Eestikin käyttänyt suuren osan -uudistusvoimastaan luodakseen perinpohjin uudelleen virolaisen -kirjallisuuden kipeän kohdan: puuttuvan ja vaillinaisen tyylikäsitteen. -Vuosikausia ovat nuorvirolaisten kirjoitukset yhä uudelleen, kuten -Tuglas huomauttaa, teoretisoineet ja agitoineet osoittaakseen, kuinka -ala-arvoinen, epäkypsä, epäkulturelli virolaisen kirjallisuuden -siihenastinen muoto todenteolla on ollut. Nuoren polven tunnussanaksi -tuli muodonpalvonta, "Muodossa juuri ilmenee taiteen johdonmukainen, -loogillinen edistys. Aihe on vain rautainen luuranko. -- Vasta -taiteellinen muoto muuttaa käsitteellisten aatteitten teräslangat -haaveellisiksi köynnöskasveiksi." (Tuglas.) - -Nuorvirolainen muotoviljelys aloitti kirjojen ulkoasusta. Heidän -kirjansa ilmestyvät alusta alkaen asussa, jollaista virolaisten -kirjakauppojen vaatimattomat näyteikkunat eivät ennen olleet -aavistaneetkaan, he tilasivat taiteilijoilta kirjojensa kansilehdet, -koristivat ne vinjeteillä ja frontispiseillä, painattivat ne -kalliille, hienolle paperille, varustivat albuminsa taiteellisilla -kuvajäljennöksillä. Nuorvirolaisen kirjakulttuurin huvittavimpia -muistomerkkejä on loistopainos Juhan Liivin runoista, taiteilija -Kr. Raud'in muinaisvirolaisilla tanu- ja vyöaiheilla ehkä liiankin -tuhlaavasti koristama teos, ja Noor-Eestin aikakauskirja, erinomaisen -hieno ja aistikas julkaisu, ulkoasultaan verrattava mihin -eurooppalaisen kirjallisuuden tuotteeseen tahansa. - -Mutta tämän muodonpalvonnan tärkein päämäärä ja muuan Noor-Eestin -kaikkein hedelmällisimpiä alotteita oli epäilemättä persoonallisen, -yksilöllisen tyylin vaatimus, joka niin hellittämättömänä kaikuu -läpi kaiken, niin kielteisen kuin myönteisen, mitä Nuoren-Viron -eri kirjailijat ovat kirjoittaneet. Niin eroava kuin heidän -taidekäsityksensä muuten usein lieneekin, tässä asiassa he ovat -eroamattomasti yhtä. Ensimäisinä virolaisessa kirjallisuudessa he -asettavat vaatimukseksi tietoisen valinnan, sisällyksestä ja aiheesta -kasvavien sisäisten lakien seuraamisen, muodon ja sisällyksen -vuorovaikutuksen ja sopusoinnun. - -Heidän vastarinta-asenteestaan yhteiskuntaan sekä kirjallisiin -ja taiteellisiin ilmiöihin nähden syntyy itsestään arvostelu. -Ennen Noor-Eestiä ei voi puhua virolaisesta arvostelusta missään -varsinaisessa merkityksessä. Nuori kirjallinen polvi sensijaan -loi kritiikin, kirjallisen sekä yhteiskunnallisen; vasta heidän -kirjoituksissaan voi havaita pyrkimyksen asettaa eri ilmiöt toistensa -sekä ajan yhteyteen. Kaikki läpeensä he ovat jonakin kehitysjaksonaan -kriitikkoja, usein tosin varsinaisen luomiskykynsä kustannuksella; -Suits, Ridala, Tammsaare, Tuglas, yksinpä kaoottinen Jaan Okskin, -palvelevat aina ajottain Runottarista älyllisintä: kymmenettä. -On vaikea sanoa, pakoittivatko olosuhteet ja aika esiin tämän -nuorvirolaisille niin luonteenomaisen kriitillisen suonen, tämän -teoretisoimisen tarpeen. Mahdollisesti se kasvoi kuin välttämättömyyden -pakosta, olosuhteissa, joissa yksinkertaisimmatkin, alkeellisimmatkin -esteettiset käsitteet vaativat selvitystä. Mutta epäilemättä on -älyllisyys tunnusmerkillistä koko virolaiselle nuorelle polvelle -semmoisenaan, eräänlainen eittämätön ja selvä intellektualismi. - -Mutta he eivät olisi virolaisen kirjallisuuden myrsky- ja -kiihkokauden edustajia, jollei älyllisen piirteen kanssa rinnan läpi -koko heidän sekä teoreettisen että kaunokirjallisen tuotantonsa -kulkisi yhtä eittämätön romanttinen piirre. Se ilmenee ennenkaikkea -johdonmukaisuudessa, millä he kaikki järjestänsä pakenevat -todellisuutta. Se on sama piirre, joka saksalaisessa romantiikassa -loi Novalis'en sinisen kukan runouden, joka pakoitti ranskalaiset -romantikot etsimään aiheita Korsikasta ja Espanjasta tai Itämailta, -joka vei Heidenstamin Endymionin asuinsijoille ja Selma Lagerlöfin -Vermlannin tarurikkaisiin metsiin tai Palestinan legendamaille. -Ei voine kuvitella yhtäkään romantismin tähtien alla syntynyttä -kirjallista virtausta vailla tätä piirrettä. Todellisuus, Realiteetti, -kuten he sen isolla alkukirjaimella merkitsevät, ikäänkuin pahansuovan -jumaluuden, on heille vain toisarvoinen, ala-arvoinen käsite, läpeensä -vihamielinen, alentava ja kahlehtiva. Kaikki he luovat sen rinnalle -tai yläpuolelle oman, uuden mailmansa, joko, kuten Randvere-Aavik, -rakentamalla keinotekoisen ylinaisensa jäsen jäseneltä, tai -turvautumalla fantastiikkaan, kuten Tuglas, tai muinaisuuteen ja -merentakaisuuteen, kuten Ridala. - -Romanttinen piirre nuorvirolaisuudessa on samoin, kuten sanottu, -tarpeettomuus- ja ylellisyysihanne, joka saavuttaa huippunsa juuri -Randveren Ruthissa ja Friedebert Tuglasen tunnustusromaanissa -Felix Ormussonissa. Se on esteettinen individualismi viimeisiin -johtopäätöksiinsä vietynä, ihmisihanne, josta on eliminoitu pois kaikki -yhteiskunnalliset ja yleensä sosiaaliset vaistot, oppi yksilöstä -koko elämän ja näkyväisen sekä näkymättömän mailman keskipisteenä, -yksilöjumalointi, Zarathustraa virolaisessa sanamuodossa. - -Sanoutua irti yhteiskunnasta, vaikkapa vain ajottaisesti, se oli -epäilemättä muuan tämän nuoren kaunosieluisen polven äärimmäisimpiä -taistelukeinoja, -- polven, joka itse nousukkaina, aloitti kapinan -nousukasyhteiskuntaa vastaan tai kuten virolaisen psykiaatterin J. -Luigan sanat kuuluvat, vasten "ylitalonpojan tukevaa ja unisen hidasta -otsaa". - - -5. - -Noor-Eestin tietoinen tyyliviljelys on alusta alkaen käynyt käsi -kädessä n.s. nuorvirolaisen kielenuudistusliikkeen kanssa, joka on -kasvanut esiin aivan samoista perussyistä, mistä tyylilliset ja -muodolliset uudistusvaatimukset olivat lähtöisin. - -Georg Brandes kirjoittaa tutkielmassaan J.P. Jacobsenista: - -"Kieli muistuttaa soittokonetta, joka silloin tällöin on viritettävä -uudelleen. Pari kertaa vuosisadassa tapahtuu tavallisesti tällainen -uudelleenviritys. Sillä samoin kuin ei yksikään sukupolvi voi tyytyä -ajattelemaan edeltäjäinsä ajatuksia, samoin ei voi mikään kirjallinen -ryhmä käyttää kieltä, jota edellinen ryhmä kirjoitti. Sen pitää ja -täytyy oppia loppumattoman paljon edeltäjiltään, mutta itsestään sen on -ponnistuksella tai ponnistuksetta luotava oma kielensä, ja ensi askel -siihen on kielen uudelleenviritys." - -Nämä Brandesin sanat tulevat tahtomatta mieleen ajatellessa -nuorvirolaista kielenuudistusta. Jos ne pitivät paikkansa -1870-luvun Tanskassa, jos Holbergin ja Oehlenschlägerin kieli -osottautui riittämättömäksi tulkitsemaan J.P. Jacobsenin värehtivää -tunneasteikkoa, kuinka paljon suuremmassa määrin olikaan kielen -uudelleenviritys tarpeen 1900-luvun Virossa! - -Ja taas on psykologinen momentti mitä tärkein. Kielenuudistus -suuremmassa mittakaavassa ei koskaan voi olla puhtaasti muodollinen -kysymys, vaan siinä pyrkii esille uudet sisäiset arvot, kohonnut -kulttuuritaso, uuden sukupolven muuttunut sielunelämä. Voi olla varma: -joka kerta kun kieli jonkun kansan kirjallisuudessa perinpohjaisesti -ja näköjään väkinäisesti pyrkii uudistumaan, sekin ikäänkuin -vallankumouksen suorittaen, se samalla merkitsee syvälle käypiä -muutoksia ja murroksia saman kansan sielunelämässä ja sivistystasossa. -Kielenuudistus on tavallaan sekin yhteiskunnallispsykologinen ilmiö. - -Niin on nuorvirolainenkin kielenuudistuspyrkimys alun alkaen syntynyt -nuoren polven muuttuneesta, laajentuneesta ja hienostuneemmasta -sielullisesta rakenteesta, sen ajatus- ja tunne-elämän -erivivahduksellisuudesta, jalomman soittokoneen tarpeesta, kuin -tähänastinen virolainen talonpoikaisviulu, ja käytännöllisesti katsoen -kaikenlaisten siihen asti käyttämättömien kielellisten alueitten, -esteettisten, filosofisten, psykologisten, viljelykseen joutumisesta. - -Nuorvirolaisessa kielenuudistusliikkeessä on epäilemättä siinäkin -pisara romantiikkaa. Se ei suinkaan ole mikään tieteellisen rauhallinen -kamariliike, rajoittuva kielellisten aikakauskirjojen lehdille, ei -mikään tiedemiesten välinen veretön kamppailu, aseina sanatyvet -ja päätteet. Sitä on päinvastoin alusta asti käyty kaiken yleisön -kuullen ja osaaottaen, hellittämättömällä propagandalla, ihmisiä -kahteen leiriin jakavalla kiihkolla, joka on mahdollinen vain tähän -saakka valtiollisesti ja yhteiskunnallisesti niin toimettomuuteen -tuomitussa elimistössä, kuin Viron. Vuosikausia se on jaksanut pysyä -päivänkysymyksenä, todellisena _le plat du jour_ Viron henkisessä -elämässä. - -Voi tosin sanoa Noor-Eestin kokonaisuudessaan ottaneen osaa uuden -kielen luomiseen, mutta sen varsinainen alkuunpanija oli kuitenkin -Noor-Eestin keskuudessa muodostunut erityinen kielenuudistusryhmä, -ennen kaikkia Helsingissä opiskellut nuori filologi _Joh. -Aavik_, ja häneen läheisesti liittynyt, sekä teoreettisesti että -kaunokirjallisesti yhtä jyrkkäsuuntainen V. Ridala, puhumatta useista -nuoremmista filologeista ja kirjailijoista. - -Aavikin ensimäinen ohjelmakirjoitus Noor-Eestin albumissa sisältää jo -nuorvirolaisen kielenuudistusliikkeen suuntaviivan, joskin se kohdistuu -aluksi vain sanastoon. Kieltä on rikastutettava kaikilla mahdollisilla -apukeinoilla, sekä omilla että vierailla, sen derivatsiokykyä -kehitettävä ja käytettävä, sen murteet perinpohjin tutkittava ja -niitten sanarikkaus johdettava verenvähyyttä potevaan kieleen. Paitsi -sitä on suomenkieltä, "luuta luustamme ja lihaa lihastamme", pidettävä -ikäänkuin edistyneempänä vironkielen murteena, josta mielin määrin -voi ottaa tarpeellisia sanoja, ainakin silloin, kun ne äänteellisesti -siihen sopiutuvat. Ja loppujen lopulta, vastoin yksipuolisen purismin -vaatimuksia on vieraskielisille sivistyssanoille avattava vapaa pääsy -kieleen. - -Tätä ensimäistä ohjelmaansa Aavik on vuosien kuluessa sekä toteuttanut -että monella tavalla laajentanut. Vuodesta 1912 alkaen hän on -herkeämättä pitänyt yleisön mielenkiintoa vireillä, tarjoillen -sille kielikysymystä suuremmissa tai pienemmissä annoksissa. Hän -on kirjoitellut jokapäiväisiin sanomalehtiin kevyitä kielellisiä -pakinoita, hän on pitänyt esitelmiä ja puheita kieliasiasta sekä -kielikursseja. Virolaisen Kirjallisuuden Seuran aikakauskirja -Eesti Kirjandus sisälsi kauan aikaa hänen pitempiä kirjoituksiaan -ja uudistusehdoituksiaan, jotka myös ilmestyivät erityisinä -lentokirjasina, puolittain tieteellisessä, puolittain helppotajuisessa -muodossa. Perustetaan erityinen kustannusyhtiö Reform kielikysymyksiä -käsittelevää kirjallisuutta varten; erityinen äänenkannattaja Keeleline -Kuukiri (Kielellinen kuukauslehti), suomalaista Virittäjää muistuttava, -alkaa ilmestyä. Ja Aavik ryhtyy ajanmukaiseen sekä kekseliääseen -keinoon; saadakseen vastahakoisetkin tutustumaan kielenuudistukseen, -tai kuten hänen sanansa kuuluvat, "samoin kuin sairaat lapset nielevät -vastenmielisiä, mutta hyödyllisiä rohtoja makeassa juomassa", -hän julkaisee kokonaisen sarjan fantastisia kauhukertomuksia ja -rikosjuttuja, käännöksiä Hanns Heinz Ewersin, Edgar Allan Poen y.m. -teoksista, yhteisellä nimellä Hirmu ja õuduse jutud (Kauhun ja -kaameuden tarinoita), joihin hän sovittaa sekä sanallisia että -lause- ja muoto-opillisia uudistusehdoituksiaan, sanaselitysten -seuratessa viivan alla. - -Kielen sanastollisella rikastuttamisella on edelleenkin tärkeä sija -nuorvirolaisessa kielenuudistusliikkeessä. Ainoastaan suhtautuminen -varsinaisesti vieraskielisiin lainasanoihin on vuosien kuluessa -muuttunut valikoivaksi ja vähemmän sallivaksi, sensijaan arvioi Aavik -suomenkielestä ensi aluksi lainattavien tyvisanojen luvun ainakin -kolmeksi sadaksi. - -Käytännössä onkin viime vuosikymmenen kuluessa ehditty siirtää viroon -joukko suomalaisia lainasanoja, samoin kuten virolaiset murteet ovat -saaneet luovuttaa monta uutta ja usein sattuvaa tai kaunista sanaa, -varsinkin etelävirolainen, tarttolainen ja võrulainen murre, sekä -Ridalan runouden kautta, saarenmaalainen. - -Kielenuudistusliikkeen vaatimukset lauseopin alalla kohdistuvat -etupäässä lukuisain germanismien poistamiseen, etupäässä oman -virolaisen sanajärjestyksen palauttamiseen, josta Aavik huomauttaa -kirjoituksessaan Kõige suurem germanismus Eesti keeles (Viron kielen -suurin germanismi), muoto-opin alalla taas kaikenlaisten muotojen ja -päätteiden lyhennykseen sointuisuuden ja kauneuden takia. - -Mutta Aavik ei ole suinkaan tyytynyt näihin ilman suurempaa vastarintaa -voitettuihin saavutuksiin. Noor-Eestin kokonaispsykologian kannalta -ei ole mielenkiintoa vailla juuri tämä vähäinen fantastinen piirre -keskellä tieteellistä työtä, romantismin henki keskellä kieli- ja -lauseoppien kuivia sääntöjä. Koko Noor-Eestin pyrkimys on ollut -"tehdä mahdoton mahdolliseksi", kuten Gustav Suitsin sanat kuuluvat. -Ja niin singahuttaa Aavik toisen utopistisen uudistusehdoituksen -toisensa jäljestä, mahdollisesti aivan oikein vaistoen inhimillisen -sielunrakenteen lait: saadakseen maltillisemmat uudistukset -vastaanotetuiksi, on jännitettävä vaatimukset yli kaikkien -mahdollisuuksien rajojen. - -Aavikin kielellinen rohkeus on esim. neologismien luomisessa seurannut -täysin subjektiivista mielijohdettaan. Viron kielestä puuttuu vastine -sanalle _jalo_; Aavik tekaisee silloin sanan _jaunis_, jolla itse -asiassa ei ole muuta elämisoikeutusta kuin että se on loppusoinnussa -"kaunis" sanan kanssa! Aivan samalla tavalla hän muodostaa sanan -_veendumus_ = vakaumus, sekä siitä johtuvan tekosanan olemattomasta -ja mielivaltaisesta tyvestä, joka hänessä jonkinlaisen soinnullisen, -mutta täysin henkilökohtaisen assosiatsion kautta herättää mielikuvan -kyseessä olevasta käsitteestä. Itse hän tunnustaa mainittuja -sanoja luodessaan ottaneensa kaikki kielessä löytyvät kerakkeet ja -ääntiöt toisen toisensa jäljestä ja soinnutelleensa niitä kaikissa -mahdollisissa ja mahdottomissa yhdistelmissä, kunnes mielestään osui -oikeaan. Hän luo keinotekoisia superlatiiveja, yrittää palauttaa -kirjakieleen jo toisiksi vaihtuneita ääntiöitä, keksii epämukavan -genetiivin sijaan uuden ihmeellisen prepositsion, sanalla sanoen, antaa -kielelliselle mielikuvitukselleen ja subjektiiviselle sointukuulolleen -vapaan vallan. - -Romantiikan sävyä on myös Aavikin kirjoitustavassa, joka ei suinkaan -aina pysy ankaran tieteellisyyden aisoissa, vaan luo hehkuvia -herätyskirjoituksia, joissa vallitsee miltei profeetallinen paatos, -ikäänkuin olisi kysymyksessä jonkun ihmiskuntaa autuuttavan aatteen -ajaminen. Noor-Eestin IV albumissa hän kirjoittaa: "Kielellinen -viljelys! Kielenuudistus! Kielen puhdistamisen, järjestämisen, -rikastuttamisen, kaunistamisen väistämätön tarve! -- -- Kielikysymys -muuan kiireellisimmistä nykyisessä sivistyselämässämme! Kielen -erinomainen tärkeys kansalliselle viljelyksellemme! -- -- Millaisia -vasaroita, millaisia kiiloja, millaisia rautakankia pitäisikään käyttää -takoakseen virolaisen rodun tylsiin aivoihin eräitten kielellisten -korjausten ja uudistusten päivänselkeä, pääsemätön, johdonmukainen -pakko?" - -Nuorvirolainen kielenuudistusliike on epäilemättä ollut väistämätön, -yhtä väistämätön, kuin koko muukin ylen kiirehditty virolainen -sivistyskehitys. "Ensin kieli, sitten kirjallisuus", panee Aavik -erään kirjasensa motoksi. Ja tämä tietoisuus nykyisen kielen -riittämättömyydestä menee niin pitkälle, että juuri Aavik itse, jonka -kaunokirjallisesta kyvystä on selviä todisteita, ehdoin tahdoin -luopuu kaikesta kaunokirjallisesta toiminnasta "kunnes uusi kieli on -käyttökelpoinen!" - -Suuren sivistyksellisen päämäärän rinnalla, minkä nuorvirolainen -kielenuudistusliike itselleen on asettanut, on sen heikkouksilla, -kuten liiallisella subjektivismilla, fanaattisuudella, tieteellisen -tukipohjan paikottaisella puuttumisella, vähäarvoisempi merkitys, -samoin kuten sillä kieltämättömällä tosiasialla, että virolaisissa -kielioloissa nykyhetkenä, juuri uudistusehdotusten ylirunsauden takia, -vallitsee eräänlainen hämmennys ja vähäinen anarkia. Se ei ole muuta, -kuin kielen liian nopean kasvun aiheuttama kuumetila, kuten Ridala -sitä nimittää, itsestään ajan kuluessa tasaantuva, mutta toivottavasti -jättävä liikatulvansa jäljeltä hedelmällisen, kasvuvoimaisen maaperän -tulevaisuuden viron kielelle, jolloin Aavikin unelman mukaisesti -"virolainen lause, nyt vielä kömpelö ja väritön, mestarin kynästä -rytmillisesti polveilee ja notkuu, taipuisana ja sointuisana, ylpeänä -ja värikkäänä, omaperäisenä ja sivistyksellisenä yhtaikaa". - -Virolainen kielenuudistusliike on täynnä nuorvirolaista henkeä: -kapinaa, subjektiivisuutta ja romantiikkaa. - - -6. - -Niinkuin jo sanottu, Noor-Eesti ei ole suinkaan mikään irrallinen -ilmiö, huolimatta eurooppalaisista ilmajuuristaan ja perin -romanttisesta pyrkimyksestään ulkopuolelle todellisuuden rajojen, -niin taiteessa kuin elämässä. Jollei siinä olisi mitään muuta -Virolle luonteenomaista, niin ainakin sen kehityskulku, tyypillinen -virolaisille sivistysilmiöille. Noor-Eestinkin yllä on, kaikesta -sen tietoisesta kulttuuripyrkimyksestä huolimatta, nuoren, liian -nuoren, liian tuulisen viljelyksen kirous, liian levottoman, tosin -hedelmällisen, mutta tasaiselle kehitykselle vaarallisen ajan paine. - -Olisi luonnotonta, ellei henkinen rintama, joka heti alusta alkaen -asettui oppositsioon ympäristöään vastaan ja samalla niin yliolkaiselle --- usein epäoikeutetulle! -- kannalle kaikkiin siihenastisiin -saavutuksiin nähden, -- jonka aatteista useat olivat niin epämukavia -pikkuporvarilliselle rauhalle, -- joka usein, kuten näytti, ehdoin -tahdoin koetti ärsyttää esiin vastustajansa, loppujen lopulta olisi -niitä saanutkin. Gustav Suitsilla olisi tuskin enää syytä valittaa, -kuten vielä Noor-Eestin aikakauskirjan ensi numerossa, olevansa -vaarassa muuttua ihmishalveksijaksi vastustajain puutteessa! Muistuvat -mieleen Hermann Bahrin sanat vihollisista: "Tarvitsen vihollisiani. -Vasta viholliseni panevat minulle rajat, ja vasta rajat osoittavat, -mitä minussa on." - -Mieltäkiinnittävää on: Noor-Eestiä on monta vertaa harvemmin -ahdistettu varsinaisilla kirjallisilla aseilla, kuin kaikenlaisilla -yhteiskuntahygieenisillä, sosiaalisilla ja kansallisilla -peitsenpistoilla. Juuri _sivistys_-ilmiönä, on Noor-Eesti herättänyt -ankarimman vastarinnan, kun sensijaan Gustav Suitsin toivottama -taistelu kirjallisesta ylivallasta on toistaiseksi jäänyt tulematta, -muitten kirjallisten suuntien taiteellisen heikkouden takia. - -Noor-Eestin ensiaikainen yritys asettua kokonaan valtiollisten ja -yhteiskunnallisten puolueitten yläpuolelle toi sille vastustajia sekä -oikeiston että vasemmiston leireistä. Sosialistinen vasemmisto vainusi -taantumuksellisuutta ja porvarillisuutta nuor-virolaisten esteettisessä -individualismissa; kansallismielisten ryhmää taas loukkasi -Noor-Eestin ainakin näennäinen kansainvälisyys ja kansalliskysymyksen -syrjäyttäminen. Vielä senkin jälkeen, kun Noor-Eestissä yhä selvempi -yhteiskunnallinen suunta yhteen aikaan pääsi voitolle, ei varsinainen -ammattisosialismi lakannut karsastelemasta sitä entisellä epäluulollaan. - -Suurin vastustus on kuitenkin kohdistunut Noor-Eestin -ylikulttuuripyrkimykseen. Noor-Eestin ylimyksellisissä tendensseissä, -sen ylihienostuksessa on nähty vaara koko virolaisen kulttuurin -terveelle kehitykselle, yritys istuttaa turmeltumattomaan -talonpoikaismaaperään vanhojen sivistyskansojen jo aikansa elänyttä -ja rappeutunutta kulttuuria, hävittävää, kuten "indiaaneille -paloviina". Noor-Eestiä on nimitetty "virolaisen elämän seitsemänneksi -paiseeksi", "sivistyssairaudeksi", sitä on syytetty degeneratsiosta -ja dekadenssista, sairaalloisen erotiikan kumartamisesta ja -pornografisista tarkoitusperistä. Niin, mistä sitä oikeastaan ei -ole syytetty! Yksin sen eurooppalaisuuskin on tehty epäluulon ja -naurunalaiseksi, on tahdottu nähdä siinä vain kevyt vaappaus, valmis -karisemaan joka kosketuksesta, toisin sanoen, Noor-Eestiä on syytetty -samasta puolikulttuurista, jota vastaan se heti alusta aloitti -leppymättömän taistelunsa. - -Todella kipeään kohtaan ovat osuneet epäilemättä ne, jotka jo pitemmän -aikaa ovat huomauttaneet eräänlaisesta vaarallisesta väsähtämisestä, -mikä on seurannut Noor-Eestin toivorikasta ja vauhdikasta alkua. Ei -ole jätetty alleviivaamatta Noor-Eestin useitten kirjailijain todella -silminpistävän vähäistä tuotteliaisuutta, heidän vieraantumistaan -kotoisista aiheista, heidän varsinaisen luomisvoimansa vaihtumista -hedelmättömäksi, elämästä poispäinkääntyneeksi, estetisoivaksi -älyllisyydeksi, verenvähyyttä potevaksi kaunosieluisuudeksi. On -huomautettu, eikä suinkaan syyttä, tuntuvasta epäsuhteesta Noor-Eestin -teoreettisten vaatimusten ja ohjelman sekä toiselta puolen käytännössä -toteuttamisen välillä. - -Ei voi kieltää: lupaukset ovat todella olleet saavutuksia suuremmat, -useampia vastaisuuden valtakirjoja on annettu, kuin mitä ehkä -koskaan ollaan tilaisuudessa takaisin lunastamaan. Kokonaisuudessaan -katsottuna kertautuu Noor-Eestissäkin ilmiö, joka on luonteenomainen -useimmille henkisille liikkeille Virossa, suurta ponnistusvauhtia, -suurta alkunopeutta seuraa ikäänkuin liiallisen hankauksen aiheuttama -vauhdin talttuminen. Kuinka silmiinpistävä onkaan Virossa tämä henkinen -keskenkatkeaminen, keskenjääminen, kälvetystauti niin yksilöitten kuin -yksilö-yhtymienkin elämässä! Viron lyhyt sivistyshistoria on täynnä -täyttymättömiä lupauksia, loppuunkäymättömiä teitä. - -Liivinmaan hedelmällisillä lakeuksilla kasvaa rehevästi ja -täysimehuisesti vain apila ja ruis, mutta kaikki vähänkin maanpintaa -korkeammat yritykset potevat verenvähyyttä ja kitukasvuisuutta. -"Olemme toden teolla pieni ja köyhä kansa, ja meidän on pakko -aloittaa liian matalalta, niin ettemme ehdi korkealle", kirjoittaa -Gustav Suits. Kuolevaisuusprosentti Viron vähänkin huomattavampien -henkisten työntekijäin joukossa on korkea; suuri osa Viron taide- tai -sivistyselämän merkkihenkilöitä en kuollut joko aivan nuorina -tai kesken parhainta työkauttaan. Vain virolaisen kulttuurin -lyhytikäisyydestä ei riipu vanhojen, kunnianarvoisaan, arvovaltaiseen -ikään päässeitten julkisten toimihenkilöitten tähänastinen miltei -täydellinen olemattomuus, vaan myös saman kulttuurin ennenaikojaan -kuluttavasta laadusta. Vaadittu ruumiillinen ja henkinen ponnistus -on useille ollut ylivoimainen, olosuhteet liian epäedulliset, -elimistön varasäästöt liian vähäiset ja nopeaan loppuunkulutetut. -"Virolaiset eivät ole ehkä koskaan koko historiansa aikana eläneet -sielullisesti niin traagillista aikaa", kirjoittaa muuan virolainen. -Virolaisista sivistysriveistä lankee yhtämittaa työntekijöitä, kuin -näkymättömän kuulan kaatamina. Sairastuvat keuhkot, sairastuvat aivot. -On paljon ristejä sekä kuolleitten että elävien kohdalla Viron viime -vuosikymmenien aikakirjojen lehdillä. - -Sekä yleiset että yksilölliset kehitysehdot eivät ole olleet -Noor-Eestille suotuisia. - -Henkisenä vastarintaliikkeenä se oli kytketty itseään monta -vertaa suurempiin voimayhtymiin, joitten liikehtimiset määräsivät -ajan sävyn. Niinkuin se oli puhjennut esille Venäjän ensimäisen -suuren vapausaavistuksen aamuna, niin se sai myös runsaan osansa -valtiollisesta ja yhteiskunnallisesta taantumuksesta, joka niin -jyrkästi seurasi 1905 vuoden lyhyttä ja myrskyisää nousukautta. Harvoin -on kai minkään maan nuorison sielulliselle joustavuudelle asetettu -suurempia vaatimuksia, kuin silloisen Venäjän vapaamielisen nuorison, -siihen luettuna myös nuorvirolainen. Äsken manifestiriemukulkueet -kaduilla, pari kuukautta myöhemmin katuvarustustaistelut, Virossa -erityisesti satojen moisioitten poltot ja niitä seuraavat -rankaisuretkikunnat raippoineen ja joukkohautoineen. Äsken vielä -toive vihdoinkin toteutuvasta valtiollisesta ja yhteiskunnallisesta -vapaudesta, muutaman kuukauden kuluttua maanpako, vankila, -kuolemantuomiot. Tämä nuoriso sai tottua nopeisiin ja hämmästyttäviin -näyttämövaihdoksiin. Sen tarmo oli pingoitettu äärimmilleen kuin -jousen jänne, mutta nuolta sen ei ollut sallittu lingota. Mutta mikä -vielä monta vertaa vaarallisempaa: sen henkinen sisältö muuttui -lyhyessä ajassa niin sanoakseni käyttökelvottomaksi, kuten arvonsa -kadottanut raha. Koko sen henkinen aatevarasto leimattiin valtakunnan -turvallisuudelle vaaralliseksi räjähdysaineeksi. Tämä nuoriso -joutui omituiseen ja vaaralliseen tilaan: se ei eräänä päivänä enää -tiennyt, mitä tehdä itsellään ja "henkisellä pakaasillaan", sana, -jota nuorvirolaiset kirjailijat niin mielellään käyttävät. Juuri tämä -henkinen kuormitus oli pakostakin purettava ja sälytettävä uudelleen, --- tai yksinkertaisesti jätettävä tien oheen. Niitten kohtalo, jotka -säästyivät maanpaolta ja vankiloilta, ei ollut kadehdittavampi, heidän -murroksensa oli epäilemättä yhtä tuskallinen. Turmiollinen patoutuma, -tukkeutuma syntyi tämän nuorison vapaassa kehityksessä. Liian nopeasti -ehkäisty elintarmo etsi vääristyneitä, äärimmäisyyksiin vieviä -ilmauksia toisilla aloilla: niin voi muun muassa selittää sen miltei -patologisen erotiikan laineen, joka heti vallankumousvuosien jälkeen -teki tuhoaan venäläisen nuorison keskuudessa. Affekti, kiihoitustila -oli olemassa, se vain vaihtoi esinettä. Mutta nuorison parhaassa -osassa, sen lahjakkaimmissa ja kauimmaksi pyrkivissä hengissä, tapahtui -sensijaan auttamaton jäähtyminen ja yksinäistyminen. - -On itsestään selvää, että taantumus ei voinut olla vaikuttamatta -lamaannuttavasti sellaiseen vapaan kehityksen perusajatukselle -rakettuun liikkeeseen kuin Noor-Eesti. Puhumattakaan siitä, että -muutamat sen jäsenistä ovat täysin mieskohtaisesti saaneet tuntea -taantumuksen seurauksia ajottaisen vapautensa menettämisen ja -maanpakolaisuuden muodossa, -- sekä Tuglas että Ridala ovat istuneet -tutkintovankeudessa! -- tai vaikeudessa saada tointa kotimaassaan. -Mutta vielä selvemmät ovat ne sisäisen masennus- ja taitekauden -merkit, mitkä vähillä poikkeuksilla ovat havaittavissa miltei kaikissa -Noor-Eestin edustavimmissa kirjailijoissa. - -Ajan aiheuttama välttämätön reaktsio esiintyi Noor-Eestissä ehkä ennen -kaikkea yksipuolisuutena, millä se yhteenaikaan yritti sulkea pois -kaikki muut elämänarvot, paitsi puhtaasti esteettiset, -- eräänlaisena -lasikupuestetisminä, ansariromantiikkana. Paljon Noor-Eestin tuotteissa -esiintyvästä teennäisyydestä, konstruoidusta, paperisuudesta voi panna -juuri irti-todellisuudesta huudon laskuun, joka ikäänkuin komentosanana -kaikuu kaikista nuorvirolaisista kirjoitelmista pari vuotta jälkeen -suuren vallankumouspohmelon. - -Nuorvirolaisuuden ajottaiseen väsähtämiseen on kuitenkin muitakin ja -ainakin yhtä painavia tekijöitä, kuin yleisen valtiollisen taantumuksen -johdosta muuttunut mailmankuva. - -Gustav Suits huomauttaa Noor-Eestin edenneen differentsoivaa -viivaa pitkin nopeammin kuin ne sivistyneet kerrokset, joihin se -nojautui, toisin sanoen, että Noor-Eestiltä alun alkaen on tavallaan -puuttunut tarpeellinen kaikupohja, laajemmassa merkityksessä myös -varsinainen kannattajayleisö. Viron nousukasilmeisellä yhteiskunnalla, -vähälukuinen, pitkin suurta isänmaata hajautunut sivistyneistö -siihen luettuna, on ilmeisesti viime vuosikymmenen kuluessa ollut -alkeellisempia ja hengenpitimiksi välttämättömämpiä tarpeita -tyydytettävissä, kuin se kauneudenjano ja kauneuden palvonta, mikä -Noor-Eestissä on ruumiillistunut. Virolainen sivistysyhteiskunta on -kuin uutisrakennus, jonka peruspalkkeja paraikaa lasketaan, sillä ei -vielä ole sijaa kiehkuraisille koristekuvioille. - -Se on murtoajan tragiikkaa sekin. Ja murtoajan, jonka taitteet ovat -monta vertaa jyrkemmät ja tuskaisammat niin nuoren ja epäterveissä -oloissa kehittyneen kulttuurin elimistössä kuin Viron. - -On epäilemättä jotain kohtalokasta henkisen kehitystempon erinlaisessa -nopeudessa. Sekä yksilöihin että ryhmäliikkeisiin nähden se merkitsee -samaa yksinjäämistä. Noor-Eestillä, henkisellä suuntaviivalla, joka -häikäilemättömästi suuntautui yli virolaisen talonpoikaiskulttuurin, -on edelläkävijäliikkeitten tavallinen vaara: joutua liian irralleen -koko sen kansan ja rodun sivistyskehityksestä, johon se sentään -eroittamattomasti kuuluu. On todennäköistä, että Noor-Eestiltä -itseltään on puuttunut todellinen versova, väkevä kasvuvoima. Mutta on -yhtä todennäköistä, ettei Viron henkinen maaperä vielä ollut kyllin -muokattu sentapaista yliviljelystä varten, mihin Noor-Eesti pyrki. - -Yleisessä tilintekotunnelmassa, joka paraikaa vallitsee Noor-Eestissä -pitkin koko rintamaa, tunnustuksia tehtäessä itselle ja muille, -voi selvästi havaita, että Noor-Eesti itse on yhtä tietoinen -heikkouksistaan kuin konsanaan sen vastustajat. - -V. Ridala, joka jo aikaisin näkyy aavistaneen ne vaikeudet, mitkä -Noor-Eestillä oli voitettavinaan, kirjoittaa jo vuonna 1911: - -"Samoin on väärin kuvitella, että hienostunut taide voisi yhdessä -yössä, kukaties mistä, yliluonnollisesti puhjeta kukkaan; siihen -tarvitaan pitkällistä energian kokoamista ja sen sulattamista monien -sukupolvien aikana. Ei tulla suoraan auran kurjesta ja kirjoiteta -ihmeteltäviä kirjallisia ja tieteellisiä teoksia, siihen tarvitaan -pitkä sarja tosin vaikeasti havaittavia, mutta kuitenkin tarpeellisia -esitöitä ja edellytyksiä, joita vuosikymmeniä -- ja satoja -- on -valmistettava." - -Pessimistinen, heräävän itsearvostelun henki puhuu kauttaaltaan -kaikista nuorvirolaisista takaisinkatsauksista. - -Gustav Suits, jonka ohjelmakirjoituksissa Noor-Eestin -mielialavaihdokset aina ensinnä tuntuvat, kirjoittaa johdattaessaan -mieleen vuoden 1905 aikoja: - -"Emme olleet silloin vielä kokeneet vastakohtaisuutta ihanteen ja -sen todellisuuteen siirtämisen välillä. Emme aavistaneet vielä, että -tavoittaessamme saavutettavaa ja saavuttamatonta tulisimme tuntemaan -kaikki hillitsemättömän ja antautumattoman totuudentunnon rajat ja -kaikki hermoja hiillyttävät olemattomuuden hurmiot, ja että vuodet -saapuisivat, jolloin ihmiset ja olot piirittäisivät meitä, kuin yhä -vihaisempana lähestyvä koirien ketju." - -"Elämä on leikkinyt innostuksellamme, kuten tuuli pilvillä." - -Myöskin skeptillisen ja aina hieman ivallisen A.H. Tammsaaren sanoissa -on sama pohjasävel: - -"Asiamme eivät ole kunnossa, nimittäin Noor-Eestin asiat. Tahdoimme -poimia tähtiä, mutta tähdet tuikehtivat yhä sinisellä taivaalla. -Annoimme sangen kevytmielisesti joukon sitoumuksia, mutta niitten -lunastaminen on raskas tehtävä." - -Aivan vapaa ei Noor-Eesti myöskään ole sille niin usein lingotusta -syytöksestä, että se eurooppalaisuuden vaatimuksessaan on ehdoin -tahdoin vieronut kaikkea kotoista. Epäilemättä Noor-Eesti ei ole -läheskään tyhjentävästi käyttänyt niitä rikkaita henkisiä varastoja, -mitkä Virossa taiteilijalle ja kirjailijalle kuin itsestään avautuvat. -Kunkin kansan historialliset vaiheet ja kehitys luovat vuosisatojen -kuluessa kuin kerrostumia, jotka tarjoavat taiteelliselle geologille -runsaita löytöjä, sitä rikkaampia, mitä moninaisempia ovat niihin -sisältyvät tyypit ja kohtalot. Erittäin rikkaat ovat nämä kerrostumat -Virossa. Kaikessa muussa suhteessa on Viron onneton historia ollut -maalle haitaksi, ainoastaan yhdessä ei: taiteellisen raaka-aineiston -runsauteen nähden, jonka tämä henkinen ja ruumiillinen vuosisatoja -kestänyt kaaos on luonut. Voi syyllä surra ja surkutella sitä -yhteiskunnalliselta ja rotukehityksen kannalta, mutta taiteellisiin, -kirjallisiin aiheihin nähden on Viro luvattu maa, rikas yksilöistä -ja rikas kohtaloista. Jyrkät, synkät, levottomasti läikehtivät -varjot, äkilliset murtumiset, kuumeiset voimanpingoitukset, -henkiset kulkutaudit, -- kuinka paljon tämäntapaisia ilmiöitä voi -tavata Viron hermostuneessa elimistössä! Kuinka paljon aineksia -tragiikkaan sekä komediaan, lyyrillisiin legendoihin ja uudenaikaisiin -kohtalonovelleihin, draamaan ja satiiriin! - -Mitään löytöretkeilijän työtä tässä suhteessa ei Noor-Eesti ole -suorittanut. Mutta toiselta puolen on Noor-Eestin vastustajilta -jäänyt huomioonottamatta, että hehkuvin isänmaallinen lyriikka -sitten Koidulan vapaushymnien on juuri Gustav Suitsin luomaa. Liekkö -yksikään Viron aikaisemmista runoilijoista siinä määrin eläytynyt -virolaiseen maisemaan, kuin nuorvirolainen Ridala saarenmaalaiseen -rannikkoonsa? Ensimäinen taiteellinen yritys kuvata uutta virolaista -kaupunkipsykologiaa on A.H. Tammsaaren. Onko Jaan Oks kansallinen, en -tiedä, joka tapauksessa hän on virolainen okaineen ja ruotineen. Juuri -nuorvirolainen Joh. Aavik on ensimäisenä huomauttanut vanhan virolaisen -kansallisrunomitan kauneuksista ja suosittanut sitä uudelleen -käytäntöönotettavaksi myöskin uudenaikuisessa tunnelmarunoudessa. -Ja samoin on Friedebert Tuglasen näennäisesti niin kansainvälisessä -tuotannossa rotuyksilöllinen aines syvemmässä kuin ensi katsannolta -voisi olettaa. - -Paljon on Noor-Eestissä epäilemättä ollut pinnallista, naiivia, -kehittymätöntä, puolieräistä, pienoiskokoista. Pyrkimys -ylihienostukseen on vienyt sen usein sensijaan sievisteleväisyyteen; J. -Luiga ei ole suinkaan väärässä syyttäessään Noor-Eestiä eräänlaisesta -_precieux_-sävystä. Pyrkimys muotokulttuuriin on vienyt sen useammin -kuin kerran muodon yksipuoliseen, sisällyksettömään palvontaan; -parnassolainen henki ei ole aivan vieras Noor-Eestille. - -Mahdollisesti juuri tunto sisäisestä väsähtämisestä ja hedelmättömyyden -vaarasta on määrännyt nuorvirolaisen liikkeen viimeaikaisen -kehityksen. Tuntuu jo kauan ikäänkuin murroksen oireita ilmassa, -yhä suurempi yksilöityminen, joka samalla merkitsee hajautumista, -on alkanut Noor-Eestin keskuudessa. Näyttää siltä, ikäänkuin -kehitysten suuntaviivat, jotka hetkeksi yhtyivät yhdeksi sädekimpuksi, -veisivät taas erilleen, toiset oikealle, toiset vasemmalle. Jo ennen -mailmansotaa tunkeutuu entisten esteetikkojen suljettuun piiriin -joukko yhteiskunnallisia, radikaalisia aineksia, jotka koettavat -saada kirjallisen vasemmiston yhtymään valtiollis-yhteiskunnalliseen -vastarintaan. Perustetaan v. 1914 aikakauskirja _Vaba Sõna_, Vapaa -Sana, luomaan yhteistä pohjaa taiteelliselle ja yhteiskunnalliselle -radikalismille. Mutta tämä Noor-Eestin laajentamisyritys ei onnistunut -sen paremmin, kuin että vuosi takaperin kaikki nuorvirolaiset -ydintendenssit, kirjallinen subjektivismi, esteettinen kulttuuri, -taas kahdenkertaisella voimalla pääsisivät puhkeamaan uudessa _Siuru_ -nimisessä kirjailijayhtymässä, huippuunsa vietyinä ja kaikkivoipaisen -sensualismin värittäminä. - -Mahdollista on myös, että Noor-Eestissä tapahtuvassa hajaannuksessa -kertautuu vastarintaliikkeitten tavallinen kohtalo, liikkeitten, -jotka kyllä hetkeksi kykenevät keräämään mitä erinlaisimpia aineksia -juuri vastarintalippunsa ympärille, mutta joitten myönteinen ohjelma, -varsinaisen vastarinnan murruttua, kuitenkaan ei ole kyllin kokoava -niitä pysyttääkseen. - -Noor-Eesti merkitsee kokonaisuudessaan uutta ja vapauttavaa näkölinjaa. -Se on ollut, kuten Gustav Suits sanoo "ylpeä ja uhkarohkea koe. Se on -ollut kokeilua itsensä kanssa, uudella ja rohkeammalla runoudella, -itsetietoisemmalla tyylikäsityksellä, kirjojen paremmalla ulkoasulla, -sivistyneemmällä yleisöllä, sanalla sanoen, Virossa tähänasti -edustamattomilla, korkeammilla kulttuurivaatimuksilla." - -Voi olla, se on ehkä ennen kaikkea juuri näkölinja, suuntaviiva. Paljon -sen työstä tulee epäilemättä olemaan edelläkävijän tasoitustyötä. Se on -yrittänyt rakentaa siltaa Eurooppaan, -- voi olla, että osa sen työstä -tulee olemaan yhtä vedenalaista ja näkymätöntä kuin silta-arkut. Mutta -joka tapauksessa, keskellä talonpoikaisyhteiskuntaa, jossa feodalismin -aaveet vielä kuoltuaankin kummittelevat, keskellä nousukasyhteiskuntaa, -jonka enemmistö näkee unia Egyptin lihapadoista, se on uskaltanut -pystyttää kauneuden lipun, uhrata sille jumaluudelle, joka vain -aniharvoin palkitsee palvojansa tämän mailman hyvyydellä. Ensi kertaa -on Virossa niin peruuttamattomasti, niin tietoisesti julkilausuttu -uudenaikuisen hengen vaatimus päästä osalliseksi mailman suureen, -kansainväliseen kulttuuriyhteyteen. Noor-Eestissä ilmenee -- henkiselle -alalle vietynä -- sama Viron aikakirjoissa alati ja yhä uudelleen -puhkeava pakko vapautua menneisyyden sekä nykyisyyden paineesta. - -Viljellä muitakin kuin hyötykasveja tässä "perunoita kasvavassa -maassa", joksi J. Luiga vähemmän kohteliaasti kotimaataan nimittää, se -on ollut Noor-Eestin tehtävä. - -Liian laajassa, liian kaukomääräisessä ohjelmassa ei piile Noor-Eestin -heikkouden syy. Päinvastoin, se, ettei Noor-Eesti ole häikäillyt -asettaa itselleen ja samalla koko virolaiselle taiteelle mahdollisimman -korkealle tähtäävää päämäärää, on tulevaisuuden silmissä varmasti oleva -sen suurimpia ansioita. - -Se on tuonut Viron henkiseen elämään suuren joukon uusia -sivistysaineksia, esteettistä kulttuuria, niin, esteettisen kysymyksen -semmoisenaan. Se on puolustanut taiteen ja kirjallisuuden vapautta -ja oikeutusta taiteen itsensä vuoksi. Se on taiteessa asettanut -vaatimukseksi yksilöllisen tyylin. Se on asettanut liikekannalle -kielen tähän asti miltei käyttämättömät varajoukot, murteet. Mitään -varsinaisesti uutta, uusia aatteita, uusia näkökohtia, uusia näköaloja -mailmankirjallisuuden näkökannalta ei Noor-Eestin liike ole luonut -eikä voinutkaan luoda. Se on pikemmin ollut niitten hedelmällisten -aatevirtausten virolaisiin oloihin sovelluttamista, jotka muualla -Euroopassa jo olivat ehtineet luoda uusia kulttuuriarvoja. Mutta -kaikki nämä aatteet, kaikki nämä säteet mailmankeskuksien suurista -polttoauringoista ovat täällä taittuneet aivan erikoisesti virolaisen -särmiön läpi. Ne on värittänyt virolainen temperamentti. Ne ovat -saaneet vivahduksensa, yksilöllisen värityksensä samasta virolaisesta -psyykestä, joka tuntuu Suitsin suorunoudessa, Ridalan saarenmaalaisissa -maisemissa, Jaan Oksin epätoivoisessa sarkasmissa, Tuglasen novellien -painajaistunnelmassa. Ja koko Noor-Eestin liike harhaotteineen, -liikaiskuineen, liioitteluineen, on saman yhä selvemmin kiteytyvän -virolaisen psyyken ilmaisu, joka kaikesta ulkonaisesta paineesta, -kaikesta sisäisestä sekasorrosta huolimatta kulkee selkiytymistään, -kristallisoitumistaan kohden. - -Noor-Eesti liittyy oleellisesti niihin eri aikoina, eri maissa, -eri nimellisinä esiintyneihin liikkeisiin, joihin, niin erinlaisia -tarkoitusperiä kuin ovat ajaneetkin, kuitenkin aina on kätkeytynyt -kauniimman tulevaisuuden kangastus ja järkkymätön oppositsio olevaa -vastaan. - - - - -GUSTAV SUITS - - -Synt. v. 1883 Wõnnun pitäjässä Liivinmaalla. Harjoittanut esteettisiä -ja kielitieteellisiä opintoja Helsingin yliopistossa, suorittanut fil. -kandidaattitutkinnon v. 1910. Vuoteen 1917 asti suomen ja ruotsinkielen -opettajana Helsingin venäläisessä lukiossa. - -Teoksia: _Elu tuli_ v. 1905, _Sihid ja vaated_ v. 1906, _Tuulemaa_ v. -1912. - - -1. - -Kiinteämmin kuin yksikään toinen nuoren polven kirjailijoista on -Noor-Eestin perustaja ja henkinen johtaja _Gustav Suits_ ollut sidottu -aikaan. Hänen kehityksensä seuraa tarkalleen ajan viitoittamaa -viivaa; ajan nousu on hänenkin nousunsa, ajan taantumus hänenkin -lamaannuksensa. Gustav Suits ei kuulu vain runoilijoihin. Hänessä -on arvostelijaa ja kirjallisuushistorijoitsijaa, mutta samalla -myöskin politikoitsijaa. Puoluenäkökohdat eivät ainakaan ajottain ole -vieraat hänelle. Runoilijana hän ei ole ikuista trubaduuriheimoa, -runouden suuria, armoitettuja lapsia, jotka kulkevat huilu huulilla, -vaikka yhteiskunnalliset tulivuoret ympärillä purkautuisivat. Olisi -vaikeata kuvitella Verlainea syttyväksi in tyrannos-tunnelmaan, -olisi epäilemättä yllätys nähdä kulkurilaulajan Larin Kyöstin nimi -valtiollisen ohjelman alla. Suits sensijaan ei kykene koskaan täysin -ilman- ja äänenpitävästi sulkemaan työkammionsa luukkuja kadulla -vyöryvältä marseljeesilta; Parisin keväisten puistojen hempeys hukkuu -häneltä vivé l'armée-huutoihin. Verlainen La lune blanche, jonka Suits -erinomaisen kauniisti on virontanut, valaisee tunnelmaa, väräjävää -kuin kuun säde. Suitsin kuudan on yhteiskunnallisten pyörreaikojen -tuhoa ennustava ja uhkaava symboli, kuten hänen mahtipontisessa -avajaisrunossaan Estoniateatterin vihkijäisiksi. Hän ei ole -puhdasverinen esteetti muuta kuin väliaikaisesti. Valtiollinen elämä, -saavutettuaan kiehumapisteensä, vetää hänet kurimukseensa, vaikka hän -äsken olisi kulkenut mitä tähtiteitä tahansa, siinä määrin, että hän -ajottaiseksi jättää kaiken runoihin rytmeillä ja loppusoinnuilla ja -runoilee valtiollisia ohjelmia, pykälineen ja muistutuksineen. - -Suits syttyy aktuellista aatteesta, kuten Eino Leino, jonka -juhlapaatoksen hän kehityksensä alkukautena sukulaistemperamentin -lupakirjalla lainaa, hän on aaterunoilija, kuten Leinokin, ahtaampi -ja rajoitetumpi tosin ja vailla suomalaisen runoilijan valtavaa -mielikuvitusta ja tuotteliaisuutta. Mutta hän tulee Leinoa lähelle, -paitsi älyllisyydessä ja muodollisessa taituruudessa, juuri -runoilijakutsumuksensa aktuellissa sävyssä. Hänenkin omatuntonsa on -kollektiivia laatua, jos niin tahtoo sanoa, hänellä on sama sisäinen -pakko, kuten Leinollakin, olla hetken omatuntona. - -Pohjimmiltaan kuuluu Suits epäilemättä runouden taistelevaan -kirkkoon. Hänen temperamenttinsa on nuoruudessa erittäin aktiivi, -ulospäin suunnattu. Hänen sisäinen paheksuntansa voi milloin hyvänsä -paisua liikkeellepanevaksi voimaksi. Hän on syntynyt vastahankaan, -alati sota-asussa, alati tähystämässä todellista tai olematonta -vihollista; hän hakee hakemalla vastustajansa, heittää taistelukintaan -tyhjällekin areenalle. On aina erinomaisen kiistavalmis sävy hänen -kirjoituksissaan, niissä on sappea, kuten hänen kuutamossaankin. - -Hänellä on hyvin selvä ja arka _l'esprit de principauté_, johtajatunne, -alusta alkaen. Epäilemättä onkin hänessä jotain alkajasta, keksijästä. -Hänellä on olemassa tarpeellinen ajatuksen, idean, työntöenergia, jota -vailla aate pysyy sidottuna, ja josta riippuu kaikkien vallankumousten, -niin kirjallisten kuin valtiollisten, menestys. Hänen yhteiskunnallinen -ja valtiollinen vaistonsa ei sensijaan ole lainkaan yhtä varma kuin -hänen runollinen vaistonsa; hänen uransa politikoitsijana on ollut -ohdakkeisempi ja rikkaampi erheistä kuin runoilijana. - -Suitsin koko myöhempi tuotanto on traagillisen ristiriidan runoutta, -ristiriidan, joka on syntynyt voiman ja väsymyksen heltiämättömästä -kamppailusta. Suitsin runoilijaluonne on terästä eikä meltorautaa, -ja kuitenkin se on ollut odottamattoman altis ajan paineelle, siihen -määrin, että sen alkuperäinen muoto on ollut vaarassa hukkua. -Mutta epäilemättä on juuri tästä ylen ankarasta sisäisestä ja -ulkonaisesta paineesta, jonka alaiseksi Suits liian varhain joutui, -ollut seurauksena hänen ennen liiaksi ulkopuolisen ja mahtipontisen -runoutensa hiljeneminen ja syveneminen, kunnes siitä vihdoin ovat -helähtäneet nuo muutamat kuulaat ja herkät voces intimae soinnut, jotka -muodostavat Suitsin lyriikan pysyvimmän osan. - -Inhimillisesti syvimmät ja taiteellisesti täydellisimmät runonsa Gustav -Suits on luonut taistelujen väliajoilla. - - -2. - -Hänen nuoruutensa runous on sensijaan vielä kokonaan _in -tyrannos_-tunnelmaan viritetty. On jotain kirkasrakenteista henkisessä -kohokuvassa, joka Gustav Suitsin nuorukaisrunoudessa piirtyy -ennenvallankumouksellista taustaa vasten. Se on joka tapauksessa -pikemmin nuoren Marsin, kuin nuoren Apollon, pikemmin säilää kuin -lyyraa pitelevä. - -Suitsin julkinen kirjallinen toiminta alkaa jo koulupenkiltä. Hän -kuuluu varhaisvalmiisiin henkiin, älyllinen äkkikypsyys on hänelle -tunnuksellista, hänen organisoiva kykynsä ja suuri muodollinen -taituruutensa puhkeavat Lapin kesän kiireellä. Hänen hedelmällisimmät -ajatuksensa ovat syntyisin jo tältä varhaiselta kehityskaudelta. -Julkaistessaan kahdenkolmatta vuotiaana ensimäisen runokokoelmansa -_Elu tuli_ (Elon tuli), vallankumouksen vuonna 1905, hän jo oli -ehtinyt laajentaa kirjallisuutta harrastavien lukiolaisten yhdistyksen -Noor-Eestin kirjalliseksi liikkeeksi ja toteuttaa yhden nuoruutensa -monista suunnitelmista: jättää, samoinkuin Ridala ja Aavik, opintonsa -Tartossa ja "antautua tuulien huomaan", siirtyä omaa subjektiivista -mielitekoaan seuraten Helsingin yliopistoon, kaikista käytännöllisistä -mahdottomuuksista huolimatta. Oli epäilemättä, kuten on huomautettu, -jotain idealistista, romanttista tässä teossa, keskellä kaikkien -tavanmukaisten leipätraditsioitten todellisuutta; huolettomuudessa, -millä nämä nuoret panivat alttiiksi varman tulevaisuutensa ja asemansa. - -Eräässä takaisinkatsauksessa tasan kymmenen vuotta myöhemmin, jossa -Gustav Suits sodan vuonna 1915 tekee kehityksestään tiliä itselleen ja -muille, hän kirjoittaa muun muassa seuraavat sanat: - -"En tiedä, oliko äkkirynnäkön riemu ensimäisissä kirjallisissa -kokeissani porvarillinen vaiko proletaarinen. En tiedä sitä -todellakaan." - -Kaikki ajanmukaisuuden arvo porvarillisuuden sekä proletaarisuuden -käsitteille! Mutta varma on, että äkkirynnäkön riemu Gustav Suitsin -nuoruuden runoudessa oli perusaineksiltaan paljoa alkuvaistoisempaa -laatua kuin luokkataistelun synnyttämät, tänään kaikuvat, huomenna -haipuvat iskusanat. - -Se oli nuoruuden, tahtoisi sanoa, fysiologisen nuoruuden äkkirynnäkön -riemua. - -Suitsin varhaisimpiin ja tietoisimpiin elämyksiin on täytynyt kuulua -syvästi tunnettu vastakohtaisuus eri sukupolvien välillä, antagonismi, -joka suurina valtiollisina ja yhteiskunnallisina pyörreaikoina -kärjistyy kahta jyrkemmäksi. Ihmiskunta on hänen tietoisuudessaan -jo varmaan hyvin aikaisin jakautunut kahteen toisistaan eroitettuun -ja toisilleen vihamieliseen leiriin: nuoriin ja vanhoihin. Hän on -tuntenut ikärajan kuilun varmaan monta vertaa silloittamattomampana -kuin myöhemmin luokkarajan; jälkimäisen hän on älynnyt, mutta edellisen -vaistonnut. - -On epäilemättä jotain itse nuoruudelle olennaista Suitsin -runoilijanuoruudessa. Hän on hyökkäävä, uhkarohkea, uhmaava, -suurieleinen, kapinoiva, kuten oikea kaksikymmenvuotias, joka aina on -soturi, kuulukoon sitten mihin hengen tai valon armeijaan tahansa. -Rauhan valtakunta maan päällä ei olisi ikinä turvattu, jos koko -ihmiskunta olisi kokoonpantu kaksikymmenvuotiaista, siksi sotaisa, -siksi agressiivinen on todellinen nuoruus. - -Gustav Suitsin Elon tulen laulut ovat täynnä tätä nuorison tyypillistä -ja ikuista sotaisuutta. Olisi vaikea lukea niitten ylimalkaisista -iskusanoista mitään varmaa ohjelmaa, niin epämääräisiä ovat niitten -vaatimukset. Vihollinen, jota vastaan taistelu käy, on yhtä -epämääräinen. Mutta liike, gesti, on sensijaan olemassa, nuoruuden -ryntäävä kädenliike. - -Ne ovat sekä nuoren ijän että nuoren ajan runoja. -Ennenvallankumouksellinen aika kaikkine pakahduttavine toiveineen, sen -purkautumisvalmis energia, tuntuu näitten runojen taisteluun tahtovassa -tahdissa. _Nuorten laulussa_ soi uhkaava sodanjulistus: - - Las kasvame, me tõusev sugu, - ja ootame, mil tuleb tund, - kus nendele, kes näevad und, - kord müristame kõrva sõjalugu. - - Las kasvame! Las kogub rammu - me lihastesse noortesse, - las õpetab meil elutee, - kuis tuleb targu seada sammu. - - Las kasvame! Las suurdub vägi, - kel lehvib eel ju noorte lipp, - kel sihiks on see mäetipp, - kust muidu laulik unistusi nägi. - - Siis aga tõuseme kui rahesadu, - mis sõuab rängalt taeva all, - ja tulekirjal välkuval - maas viletsatel kuulutame kadu. - -(Kasvakaamme, nouseva polvi, odottaen hetkeä, jolloin nukkujain korvaan -sotasäveltä toitotamme. - -Kasvakaamme! Kootkaamme voimaa nuoriin lihaksiin, opettakoon elämä -meitä viisaasti askeleemme asettamaan. - -Kasvakaamme! Laajentukoon joukko, jonka edellä liehuu nuorten lippu, -päämääränä kukkula, jonka laulaja kangastuksena on nähnyt. - -Silloin kohoamme kuin raesade, joka raskaana soutaa taivaan alla, ja -välkkyvin tulikirjoituksin kuulutamme perikatoa kurjille maan päällä.) - -Suorasanaisena käännöksenä tämä runo on vain joukko hieman suuria -sanoja, vain vähässä määrin persoonallisia. Alkuperäisen runon teho -on sensijaan kokonaan poljennossa, jossa kuuluu marssivien joukkojen -askeleet, temperamentissa, jolla on aivan määrätty rytmillinen -kuvionsa, oma valtimonlyöntinsä. - -Nousuajan tahtia on myös seuraavain säkeitten poljennossa, runosta -_Loppu vai alku?_ jossa risteilevät ennenvallankumoukselliset -kalevantulet, -- kirjoitettu orjien vapautuspäivän, maaliskuun -kuudennenkolmatta, muistoksi: - - Joko tunnette, värisee maa? - Joko kuulette, huutavi veri? - Nyt siis tulee, joko _ei_ tai _jaa_, - Nyt on patonsa puhkonut meri. - Olkaa valmiit! - -Jokainen renesanssiaika puhuu paatoksella, se käyttää, kuten antiikin -näyttämö, äänenpaisuttajaa. Vapauden vaatimusta ei kuiskata, ei -yksityistä eikä yleistä. - -Suits on tällä kehityskaudellaan vielä kansallinen, isänmaallinen -vanhassa, hyvässä romanttisessa merkityksessä. Hän ei ole vielä -johdonmukaisesti vaihtanut sanaa "isänmaa" vähemmän pateettiseen -ja arkisempaan "kotimaahan", kuten joitakuita vuosia myöhemmin, -hän ei vielä, kuten myöhemmin rakasta puhua "maantieteellisestä -kotimaastaan", maanpakolaisen ja mailmankansalaisen murheensekaisella -ylemmyydellä ja olankohauksella. Tämä nuori "eurooppalainen" on -vielä ennenkaikkea virolainen. Hän on optimistinen ja ihannoiva -Viron heräämisajan malliin, joskin hän kunnon Jannsenin runollisesta -kolmisoinnusta: "keiser, usk ja isamaa", onkin säilyttänyt vain -viimeisen. On jotain heräämisajan laulujuhlaloistetta hänen -Orjien laulunsa kansallisruusuisissa näyissä, joissa liikuskelee -kansallispukuista, laulavaa, seppelpäistä ja kotiolutta juovaa -kansaa. On jotain Koidulan hengestä Suitsin nuoruudenaikaisissa -Rautalauluissa, Kevätlauluissa, Nuorissa sepissä, jotka uneksivat -Virolle Italian tulevaisuutta ja haaveksivat Hannibalista ja Alpeista. -Neljäänkymmeneen vuoteen ei virolainen lyriikka enää ollut tuntenut -näitä säveliä. Temperamenttiheimolaisuus tuntuu selvästi Koidulan ja -Gustav Suitsin nuoruusrunoissa, huolimatta heidän jatkuvan kehityksensä -täydellisestä eroavaisuudesta. Sankarillinen tunnepohja on kummallakin -sama, samoin liikkeen laajakantoisuus, sama isänmaallinen mahtiponsi -ja juhla-asenne, sama hieman suurieleinen paatos. Mutta Koidula on -epäilemättä eheämpi ja yksisyisempi; Gustav Suitsin valoisan paatoksen -alta kajahti sensijaan jo aikaisin skeptillisyyden sorasointu, joka oli -tekevä hänen kehityksensä ja myöhemmän tuotantonsa niin monta vertaa -nykyaikaisemmaksi. Mikä Koidulalle muodosti hänen koko runoutensa -sisällön, oli Suitsille vain alkuaste. - -Suitsin synnynnäinen kumouksellisuus tuntuu Elon tulen runoudessa -ehkä ennen kaikkea muodossa. Täytyy olla selvillä virolaisen -laulurunouden siihenastisesta harmaudesta, sen runomitallisesta -ja loppusoinnullisesta köyhyydestä, sen neljäsäkeisten jambi- tai -trokeemittojen väsyttävyydestä, joilla Anna Haava tai K.E. -Sööt täyttivät kokonaisia runovihkoja, tämän tyypillisen Buchder -Lieder-runomitan, jonka vain Heinen nero ja hermot kykenivät -yksitoikkoisuudesta pelastamaan. Kuinka yllättäviltä ja korvaa -hiveleviltä täytyikään kaiken tämän jälkeen vaikuttaa Elon tulen -rikkaitten, vaihtelevien ja virolaisessa runoudessa uusien -runomittojen, täysien loppusointujen, kielen kalskeen ja laulavuuden! -Virolaiselle kielelle ja runoudelle avautui aivan uusia kehitys- ja -sointumahdollisuuksia; kieli soi, niinkuin se tähän asti vielä -koskaan ei ollut soinut virolaisessa runossa. Se oli erinomaisen -metallinen ja täsmällinen, mutta samalla kertaa kukkea kieli, yhtaikaa -sekä vuolas että kiinteä. Muodollisessa ja kielellisessä suhteessa -merkitsivät nämä runot täyttä vallankumousta; ne olivat käänteentekeviä -kaikesta nuorekkuudestaan, epäkypsyydestään ja henkilökohtaisen -elämyksen niukkuudesta huolimatta. Gustav Suitsin Elon tulesta ja -vuotta myöhemmin ilmestyneistä V. Ridala-Grünthalin Lauluista alkaa -virolaisessa runoudessa aivan uusi kehitysjakso. - -On hyvin vähän luultavaa, että se nuoriso, joka Gustav Suitsissa näki -henkisen johtajansa, Elon tulen ilmestyessä vielä pystyi kuulemaan -uutta, traagillista ja tummaa paatosta, joka jo tässä runokokoelmassa -teki tuloaan. Ja kuitenkin on Elon tulen runoudessa olemassa -ikäänkuin salattu tunnepohja, joka kuohutti esiin yhä tummempia, -yhä traagillisempia sointuja. Gustav Suitsin kaksikymmenvuotiaissa -mailmanparantaja-aivoissa iti jo kesken sotaista innostusta uupumuksen -ja kaikenepäilyn itu. Hänen komean _Kirous_-runonsa säkeistä, täynnä -ylimielisyyttä ja uhmaa, kuuluu tämä uusi, _musta_ paatos: - - Te maan päällä makaajat, - suistukaa surman yöhön, - te nurmen alla nukkujat, - herätkää, herätkää työhön! - - Pudottaa lehtensä elämän puu, - kauhean kiron on maassa valta, - elävät elämää kammoksuu, - noustava miesten on mannun alta. - -- -- -- - Vaan kirotut elävät ja kuolleet; - -_Hautuumaan laulussa_ sensijaan, joka on kuin rajapyykkinä Suitsin -nuoruuden ja myöhemmän runouden välillä, on hänellä vielä kyllin -voimaa peittää heräävä katkeruutensa ja alkava pettymyksensä -vallankumoukselliseen uhkanäkyyn. Runon läpi kulkee jo kuoleman -viima. Lehdet lankeevat, miehet samoin, haudatuista unelmista on -saatu maahanpanijaistodistukset. Mutta runoilija ei ole suinkaan -vielä antautunut, ei kohtalolle eikä tuulille, hän tuntee itsensä yhä -rajuilmojen käskijäksi: - - Ja elu saavad - ka surnuluud, - ja vabisevad - ka vanad puud. - - Ja jumalate nool - käib patuste põue - ja kõmiseb kõue - siis marude hool. - -(Ja elon saavat myös kuolleet luut, ja vapisevat myös vanhat puut. - -Ja jumalain nuoli sattuu syntisten poveen ja jylisee pitkäinen -rajumyrskyn voimalla.) - -Vanhassa Kreikassa lähetettiin viestit sytyttämällä vuorien -harjanteille tulet toisensa jälkeen. Viron runoudessa kulkee vapauden -viesti Koidulan ja Gustav Suitsin nuoruuden merkkitulia pitkin. - - -3. - -Levertin on kerran lausunut kauniit ja todet sanansa pohjoismaisesta -"nuorukaisijän tulesta", lyhytikäisestä liekistä, jonka polttoaineksena -on itse nuoruuden henkinen ja ruumiillinen elinvoima, mutta jonka palo -ei kestä yli määrätyn ikäkauden. - -Gustav Suitsin ensimäisen nuoruuden "elon tuli" on epäilemättä suureksi -osaksi ollut juuri pohjoismaisten huomentulien heimoa. - -On henkisiä murroksia, terveitä ja luonnollisia, kuten kaiken elollisen -kasvu, joissa ei särjy mitään muuta, kuin uutta kehitysmuotoa estävä -verho. On väkivaltaisia, tuskallisia taitteita, jotka eivät tapahdu -yksinomaan älyssä tai yksinomaan tunteessa, vaan uloittuvat kaikkiin -sielunkykyihin, tahdosta alkaen, ja joissa ei ole kysymyksessä vähempää -kuin yksilön joko -- tahi. - -Gustav Suits joutui jakamaan sukupolvensa kohtalon. Taantumus -oli kohtaava häntä henkilökohtaisesti, kuten niin useita hänen -aatetovereistaan, ei tosin niin ankarassa muodossa kuin esim. -Friedebert Tuglasta, mutta kuitenkin kyllin tuntuvasti vaikuttaakseen -perinpohjaisesti hänen ulkonaisiin olosuhteisiinsa. Voimatta -kumouksellisesta mielialastaan epäiltynä saada vakinaista tointa -kotimaassaan, hän oli pakoitettu yhä edelleen jäämään Suomeen; -hänestä tuli muuan niitä puoliksi pakollisia, puoliksi vapaaehtoisia -maanpakolaisia, joita vuoden 1905 vallankumousta seurannut taantumus on -siroittanut kaikkiin Euroopan maihin. - -Epäilemättä on hän myöskin sisäisesti saanut läpikäydä kaikki -tämän taantumuksen kärsimysasteet. On jotain, mikä on henkisesti -murhaavampaa, kuin äkilliset kohtalon iskut: jatkuva, pakollinen -masennustila, sama, jota Suits eräässä kirjoituksessaan nimittää -"viimeisten vuosiensa vaikeimmaksi viholliseksi, _paineen hengeksi"_. - -Tämän tukehduttavan paineen hengen alaiseksi joutui Suits -vuosikausiksi. Hän kirjoittaa: - -"Ihmiselle on ominaista kadottaa iloinen elämäntuntonsa ja itseuskonsa, -kun hän ei enää voi asettua sopusointuun ympäristönsä kanssa. Sen -tuskan olen tuntenut." - -Suits ei voinut enää asettua sopusointuun ympäristönsä kanssa. Ei -lähimmän ympäristönsä, joka tuli pysymään hänelle enemmän tai vähemmän -vieraana. Mutta ei myöskään etäisemmän, varsinaisen ympäristönsä, -joka ei lakannut herättämästä hänessä herkeämättömiä pettymyksen, -lamaannuksen ja vastarinnan tunteita. - -Erittäin tuskallinen näyttää hänelle olleen juuri tämä irtauminen -nuoruutensa isänmaalliskansallisesta kannasta. Sitä tarkoittavat kai -rivit, jotka hän _Sihid ja vaated_ (Päämääriä ja näköaloja) kirjansa -ensimäisessä yhteiskunnallisessa tunnustuskirjoituksessa _Kaks -ilmavaadet_ (Kaksi mailmankatsomusta) kirjoittaa, kirjoituksessa, jossa -hän muuten yrittää luoda eräänlaista hieman väkinäistä yhteensovitusta -individualistis-esteettisen ja sosialistisen mailmankatsomuksen -välillä. "Te, jotka näitä rivejä luette: varmaan muistanee moni -teistäkin raskaat hetket, jolloin ensimäiset suuret epäilyt sydämeen -sattuivat, tunkeutuen ihmisen salaisimpiin, kalleimpiin aarteisiin; -varmaan muistanee monikin teistä pimeät, unettomat yöt, jolloin -oli tuskassa kamppailtava itsensä kanssa, -- järjen armottoman -tuomioistuimen edessä. Vaikka järki tuomitsikin kylmästi ja ankarasti, -sydän ei sittenkään hennonut vielä erota, yhä vielä se itkien hyvästeli -ja horjui kahden vaiheilla". Jatkuva välimatka on vähitellen ehtinyt -muuttaa hänen suhtautumisensa kotimaahansa ja sen sekä suuriin -että pieniin ilmiöihin; hän näkee ne aivan toisessa ja epäilemättä -todellisemmassa mittakaavassa. Hänen älynsä, joka pitkällisestä -paineesta vuosien kuluessa kehittyy yhä arvostelevammaksi, saa näistä -oloista, joitten kierous ja ahtaus hänelle nyt vasta täysin selviää, -alituisen aiheen sappeen ja satiiriin. - -Hänen tunnesävyssään tapahtuu yhtä perinpohjainen muutos; sen pohjaväri -vaihtuu, ehkä ainaiseksi, joka tapauksessa pitkiksi ajoiksi; siihen -ilmestyy ärtyisyyttä ja katkeruutta, taipumusta pessimismiin ja -traagillisiin mielialoihin, parhaimmassa tapauksessa syvään ja liian -varhaiseen talttumukseen. - -On mahdollisesti vielä toisia, puhtaasti persoonallisia ja sisäisiä -syitä katkeruuteen ja särkyneisyyteen, joka tästä lähin tuntuu -Suitsin runoudessa. Suits joutui samaan velvoittavaan asemaan, mihin -kaikki erittäin varhaiskypsät kyvyt: heidän ensimäiset saavutuksensa -jännittävät yleisön odotuksen ylen korkealle, heitä painaa alusta -alkaen juuri tämän yleisen ja kärsimättömän odotuksen taakka, ympäröi -joka puolelta toiveitten ja vaatimusten pingoittuneisuus. - -Eikä vain yleisön odotus painosta heitä, vaan ehkä vielä enemmän heidän -oma odotuksensa. Heidän tragiikkansa syntyy juuri siitä, etteivät -he saa kehittyä rauhassa, vaan tuntevat itsensä pakoitetuksi, millä -hinnalla hyvänsä, maksamaan velkansa omalle ja yleiselle odotukselle. - -Syntyy pettymys, sekä itseensä että ulkonaisiin olosuhteisiin nähden. -Joh. Aavik kirjoittaa Suitsin kehityksestä: "Ei syntynyt ristiriita -ainoastaan yleisön odotuksen ja sen muodostaman mielikuvituksellisen -Suitsin ja todellisen Suitsin välillä, vaan hänen omien alkuperäisten -nuoruusnäköalojensa ja myöhempien olosuhteittensa välillä. -- Kävi -selville, että hän jaksoi ottaa elämältä vähemmän, kuin oli luullut -olevansa oikeutettu saamaan. Ja siinä onkin hänen katkeruutensa ja -traagillisuutensa pääsyy." - -Gustav Suitsin ensimäisen ja toisen runokokoelman, _Tuulemaan_, välillä -on seitsemän vuotta. - -Seitsemän vuotta on pitkä aika, kehityksen aiooneja mahduttava. Jos -ruumiimme kudokset seitsemän vuoden kuluessa ehtivät vähäisintäkin -solua myöten uudistua, miksikä ei voisi henkisen kudoksemme käydä -samoin? Elon tulen ja Tuulimaan välille on mahtunut kokonainen -runoilijanuoruus. - -Kokoelma alkaa runolla _Tuulihauta_: - - Ma muuttunutta laulua laulan, - alla taivaankannen tummentuvan, - ma muuttelevaa laulua laulan, - alla tuulten, ajan ummehtuvan, - kiersi kiertonsa vuosien kerinpuu, - soinnut, välkkeet tuulehen hautaantuu. - - Älä lauluani kauneinta kysy, - sanaa, sointua saanut se ei, - ihanintani ilman teiltä kysy, - pois haihtui, ohi tuuli sen vei, - tuulen tuiskeesta hetken kuin sävel soi, - harva Tuulimaan siemen heilimän toi. - - Liekkö suojatta ollut se liioin, - tasangolla tuulikansan maan, - mua viehtikö vaellus liioin, - tasavallassa tuulien maan? - En ma tiedä, kastan kukkaa, näen paadet vaan - ja tuhlattujen tuntien hautuumaan. - -Runoilija valittaa koillistuulien niittäneen hänen nuoruutensa, hänen -innostuksensa on juossut hietaan. Hän on nähnyt vapauden vaot lokaan -tallattuina ja tuntenut voimattomuuden kaamean tuskan, sateet ovat -sammuttaneet hänen uhrisavunsa. Hän on luopunut kunnianhimoisista -unelmistaan kirjoittaa kerran nimensä jälkimailman muistiin kuin -kallioseinämään, hän ei tunne enää olevansa kutsuttu johtamaan -"tulipatsaana luvattuun maahan", hän tyytyy katselemaan laineitten -leikkiä ja painamaan jalan häviävän jäljen niitten huuhtomaan hietaan. -(Tuulimaa I, II, Saarenmaan rannalla II.) - -Hän ei näe enää "alppeja keskellä lakeuksia". Ei ole enää minkäänlaista -mielikuvituksellista Suur-Eestiä pilventakuisine tulevaisuusunelmineen, -on vain viljeltäväksi annettu "tuulinen maa", jota ei mikään runouden -mahti muuta viinamäeksi, on vain virolainen suomaisema, myötäkärsivin -silmin nähty ja tuskalla tunnettu. On vain maa, jonka yllä lepää -raskaana paineen henki, jonka kuuvalottomasta yöstä kaikuu kuin -murhattavan avunhuutoja ja itkua, maa, joka ei koskaan ole kasvattava -laakeriseppeltä laulajalle. Ja kuitenkin, kuten A.H. Tammsaare -kirjoittaa Suitsin runoudesta: "hänen isänmaansa on meidänkin -isänmaamme, siitä tunteesta ei pääse irti. Voimme olla murheellisia, -voimme surkutella, että meillä on tällainen isänmaa, mutta kuitenkin -tunnemme, siinä on jotain, mikä meidät sitoo: sadattelussakin värähtää -voittamaton hellyys". Tuulimaan runot ovat aivan toisella lailla -isänmaallisia runoja kuin Elon tulen. Poissa on ohjelmaparaati, -poissa tilapäisrunon mahtaileva juhlallisuus. Ja epäilemättä Gustav -Suits pääsee monta vertaa lähemmäksi rotunsa paineenalaista psyykeä -sellaisissa runoissa, kuten morituritunteen täyttämä _Laulu Eestistä, -Painajainen_ tai _Meidänaikuinen satu_, kuin ensimäisen nuoruutensa -agitatorisessa nousussa. - - LAULU EESTISTÄ. - - Aikakirjat kuin kirojen luku, - maahan tallattu, matala suku, - käyrät, kumarat vaivaiskoivut, - juurineen, juuritta hetteessä rämeen. - Se on Eesti. - - Kukapa suot nämä kuivaa kerran? - Heilimöi nuoruus vain hetken verran, - ruostuu tekojen kirkas teräs, - raskaina iskevät hallayön ruoskat, - Eestissä ollaan. - - Kenenpä nauru raikasna soisi? - Murheet ken riemuksi muuttaa voisi? - Kuormasta kyyryssä huokaa elo, - kohdalla Murheenalhon kylän, - Eestin elo. - - Vaivaispajujen, petäjäin kehto! - Toisin lehajaa tammilehto, - toisin etelän taivaan alla - viinirinteillä raikuu runo. - Eestissä sataa - - ruosteista sumua alati, aina, - eipä laulajan päähän paina - laakerinlehväistä seppeltä kukaan. - Kova on kohtalo syntyä tänne - laulajaks Eestin. - - Laulamme, tuntien varhaisen tuhon, - kirottuin soitten kuolemanuhon, - mistä on unelma kuolemanlasten? - Päivästä kauniista, kirkkaammasta, - päivästä Eestin. - -Tai _Meidänaikainen satu_: - - Läpi lumen tiemme kulki, - tumman taivaan pilvet sulki. - - Mikä siintää halki yön? - ne on kodin metsäsalot, - metsän takaa tutut talot, - uni jälkeen päivätyön. - - Tuulen henki havahti. - Kuulkaa, mikä yöstä räikkyi, - talven vaitiolo säikkyi, - sydämessä vavahti. - - Kuka itkee, lohduton? - Monin kerroin huuto kaikuu, - yli kotirajan raikuu, - satu synkeä se on. - - Sydämessä värähti, - läpi luun ja lihan tuikkas, - joku mustaan yöhön huikkas, - joka nauruun pärähti. - - Kauan älä kuuntele, - tuska tukahduttaa rintaa, - oman maasi poljet pintaa, - oma kotis onpi se! - - Läpi lumen tiemme kulki, - tumman taivaan pilvet sulki. - -Näihin virolaisiin maisemiin kuuluu myös _Suosyväreillä:_ - - Täynnänsä syvärejä soitten syli. - Niist' ammottaako vesi, ruosteinen, kieletön, - vai tuijottaako tuska, niin musta, mieletön? - Täynnänsä syvärejä soitten syli. - - Vedestä kohoo kuplat hopeaiset. - Oi soitten kaihot, salaunelmat, - Oi tuulentuvat, tyhjyytehen raukeevat! - Vedestä kohoo kuplat hopeaiset. - - On vaivaiskoivut maata matavaiset, - syvällä juuret piilee vuossatain menneitten, - ja jalan alla väijyy suon pinta liejuinen, - On vaivaiskoivut maata matavaiset. - - Tuhannet sääsket survoo soitten yli. - Kasvoihin, suuhun sinkoo, verehen imeytyy, - tahtohon takertuupi, sydämeen kätkeyy. - Tuhannet sääsket survoo soitten yli. - -Näissä runoissa on vielä siellä täällä paatoksen kaikua, mutta kuin -jääkannen alta. Se kumpuaa erille raskaasti, omasta, kansallisesta ja -yleisinhimillisestä traagillisuuden tunnosta. Ja koko kuva on tuiki -toinen kuin Elon tulen pronssinen profiili: jännityksestään lauenneet -piirteet, ikäänkuin äsken kestetyn sielullisen taudin kaventamat. - -On kuin ei ottaisi runoilijan hengen uusi sisällys hetkeksi mahtuakseen -hänen runoutensa entisiin puhtaisiin ääriviivoihin. Tulee levoton, -epämääräinen sävy, joka lyhyeksi aikaa särkee säännölliset muodot -lainehtivaisuutensa, ylitsevuotavaisuutensa takia, kuten kohoava -vesihöyry, joka ei pysy maljassa, mihin vesi mahtui. Tulevat uudet -tunnelmat, värinässään tuskin kiinnipideltävät. Kiinteät muodot, lujaan -iskevät lauseet käyvät tuokioksi runoilijalle liian raskaiksi, hän -poistaa ne turhana painolastina. - -Silloin syntyy sellainen runo kuin _Värisevien haapojen alla_. Tässä -runossa, joka ankarasti otettuna jo oikeastaan on rytmillistä proosaa, -vers libren vapaudella käsiteltyä, tuntuu ihmeellinen sulautuminen -kosmokseen, heimoustunne luontoa kohtaan, veren siteitä vahvempi, -ihmisen yksinäisyys, jolle puut ovat veljiä ja sisaria, jonka sielu, -liian arka, liian herkkä ympäristölleen avautuakseen, toivoo voivansa -haihtua haapain värinään: - - Ma kuljen värisevien haapojen alla, - ma kuljen ja mietin, hurmiosta hiljaa, - uupunut lukemasta kuuluisia unelmia. - - Päivän kaukaisten metsien paloon sagapunaisena painuvan - näen poloisin, palavin silmin, - tyyntyvät hengähdykset ehtootuulen - latvoissa haapain. - - Yli niitetyn luhdan myöhäiset huout Tuulimaan - aik'ajoin haapojen latvoja liikauttavat, - yli niitetyn luhdan illan raukeudessa heinälliset - kotiin kulkevi riippukoivujen kesken. - - Henki hauraan ruumiin, koskettama Tuulimaan kaukaisuuden, - kaltaisellensa ilmaista itsensä halajaisi, - teitä tervehdin haavat, te siskot, te veljet! - - Ma kuljen värisevien haapojen alla, - mykkänä, totisna, maanpakolaisen askelin. - - Minut värinäänne ottakaatte, haavat! - - -4. - -Suitsin temperamentti, taiteilijaenergia, ei ole tuhlaava, vaan -päinvastoin säästeliäs. Se ei ilmaannu tunteen vuolaana rikkautena, -runoajatusten yltäkylläisyytenä, se ei ole vähimmässäkään määrin -antelias. Suitsilta puuttuu oikeastaan ominaisuus, joka monen -mielestä on aito runoilijan tärkein tunnus, runoilun helppous. Hänen -tuotteliaisuutensa on ylen niukka, eikä ole mitään syytä odottaa uutta -runokokoelmaa, ennenkuin uusi seitsenvuotiskausi on ohitse. "Köyhä -on peltoni sarka", kuten hän itse Tuulimaassaan sanoo. Runoajatukset -näyttävät kiteytyvän hänellä hitaasti, koko henkinen kehityskulku, jota -runon synty edellyttää, on hänellä pitkällinen. - -Hänen temperamenttinsa on ennenkaikkea padottua voimaa. Sen liikunta -on hillitty, ikäänkuin purkautumishetkenään pidätetty, sanoihin -pääsee siitä vain sähköinen värinä. Suitsin runosanonta on sentakia -usein äärimmäisen puristettua, miltei typistettyä, sen täsmällisyys -on niin suuri, että se joskus on vaarassa vaikuttaa kuivalta. Mutta -kuten muuan virolainen arvostelija siitä aivan oikein huomauttaa: -grand vin extra sec! Näillä usein niin lyhyillä, kytketyn tunteen -kyllästämillä säkeillä on usein harvinaisen mieleeniskeytyvä voima, -ehkä juuri tahallisen tarmonsäästön takia. Ne ovat erinomaisen -lakoonista runoutta, niitten asenteessa on luontaista juhlallisuutta, -grandezzaa. Ja omituista on havaita: samalla kun Suitsin suorasanainen -lause viime aikoina muuttuu yhä pitemmäksi, yhä monimutkaisemmaksi, -pää- ja sivulauseitten kiemurtelevaksi kuvioksi, -- ikäänkuin hänellä -olisi esikuvana jonkun latinalaisen kaunopuhujan lause! -- muuttuu -hänen runonsa yhä täsmällisemmäksi ja lyhyemmäksi. Totta kyllä, samalla -myös raskaammaksi; on kuin kasvaisi kasvamistaan hänen säkeittensä -ominaispaino, ne ovat yhä raskaampaa metallia. - -Se on erittäin maskuliinia runoutta, huippuhetkinään sublimia ja -ylevää, mutta vain aniharvoin lämmintä. Suitsin sisäiset taistelut -muuttuvat taiteeksi vasta talttumuksen asteella, tuskaa tuottava hermo -ei milloinkaan ole paljaana näissä metalliverhoisissa runoissa, joissa -ei tapaa epätoivon purkauksia eikä epämiehekästä heikkoutta. Sitä -yllättävämmältä vaikuttaa Suitsin runoudessa tunteen terässuojuksen -joskus tapahtuva murtuminen. Aivan yksinäinen on siinä suhteessa -ihana _Kerkokell_ (Kirkonkello), runoilijan äitivainajan muistolle -omistettu. Suuri yksinkertaisuus, primitiivit, hellyttävät soinnut, -tarttolainen, pehmeän lapsellinen murre, joka valaa yli koko runon -naivin liikuttavaisuuden, -- miten unohtumaton onkaan tämä kuva -talonpoikaisäidistä, joka kotipihalla katkoo ohdakkeita ja kantaa -olallaan vesisankoa, jonka käsiä "koira ja lehmä nuoleskelevat", ja -joka turhaan odottaa "tuulien ja pilvien" teitä kulkevaa poikaansa, -kunnes laudoilla lepää. Tämän virolaisen mater dolorosan kuvan paikka -on taiteilijaäitien muotokuvasarjassa. - -Virolainen lyriikka on Koidulan ajoista asti ollut erinomaisen köyhää -rakkausrunoista, Anna Haavan runoutta lukuunottamatta. Koidulan -vestaaliolemus ja sankarillinen lyriikka ei sallinut isänmaantunteen -rinnalla muita jumalia. Anna Haavan runous on tosin yksinomaan -rakkautta, mutta rakkautta, joka on kuin enkelien tai lasten, ja jonka -koko olemus mahtuu yhteen ainoaan sanaan: kaipaus. Eräs virolaisen -sielunelämän parhaita tuntijoita huomautti kerran, juuri virolaisen -kirjallisuuden sukupuolettomasta sävystä puhuessaan, koko virolaisen -rodun eroottisesta kehittymättömyydestä. Joko on hänen määritelmänsä -ollut väärä, tai on virolainen rotu osoittanut harvinaisen nopeaa -kehityskykyä: joka tapauksessa on sensualismin kuuma viima, joka kulkee -läpi viime päivien virolaisen lyriikan, ja niin täysverinen la grande -amoureuse-tyyppi kuin runoilijatar Marie Under, ollut omiaan kumoamaan -kaikki ennakkoväitteet. - -Suitsin runoudessa on erotiikalla samoin hyvin syrjäinen asema. On -ehkä viisi, kuusi runoa hänen myöhemmässä kokoelmassaan, joita syyllä -voisi nimittää rakkausrunoiksi, ei enempää. Mutta niitten joukossa on -muutamia hänen kauneimpiaan, kuten pohjoismaisen kuulas _Inspiratsio_: - - Niin hyvää, ihmeellistä, ihanaa! - - syliisi pääni tahdon painaltaa, - helinää kuulla hiljaa hivelevän äänes, - taas lapsen lailla hyvä, hurskas olla. - - Ah, kuinka heltyi, suli sieluni! - - Jos ääni hiljainen tuo etsis, kutsuisi, - niin kuulisin sen maitten, merten, myrskyn halki, - maan ääriin harhailleenakin taas luokses kiiruhtaisin. - - Oi, mistä ympärilläin valo ylhäinen? - - Ma katson kahden silmän säteesen, - kaks silmää kaukomieltä mulle hellään hymyy, - en unhoittaa voi niitä, katsetta pois koskaan kääntää. - - Ei sulkea voi niitä surmakaan, - - ja tyhjä vaikk' ois elonvainioni vaan, - ja sammuis vitkaan laulun liekit kaikki, - laulusta tästä läpi yönkin loistais silmäs. - -Paljon sensualistisempi tuntu kuin Inspiratsion madonnanpalvonnan -hartaudessa on molempien _Ruusuelegiojen_ kesähelteessä. Mutta sekin -on erinomaisen henkevöitynyttä aistillisuutta, rakkautta "toiselta -rannalta", kuten runossa _Ootamatused_ (Yllätyksiä), läpeensä -sielullistettua erotiikkaa, josta Suits turhaan yrittää varsinaisen -karkeamman ja rehevämmän sensualismin mailmaan. - -Satiiriin on Suitsilla selvä taipumus, hänessä on hiukka tätä runouden -älyllistä ryytiä, kirvelevää turkinpippuria, ensi aikeistaan asti. -Jo Elon tulessa oli pari satiirista runoa, Tyhmä uni ja Mielettömän -laulu; paljoa paikallisempia ovat sensijaan Tuulimaan satiiriset -runot. Viron olot ovat olleet ja ovat jo itsessään kuin suuri satiiri, -ihmisten ja jumalain kiusaksi luotu, ne sopisivat melkein sellaisinaan -satiirin kierokuvastimeen. Suitsilla on satiirikon uhma, hyökkäyshalu -ja älyllinen ilo, mutta hänen satiiriltaan puuttuu toistaiseksi vielä -väljyyttä ja välttämätöntä ylemmyyttä. - -_Tuulimaassa_ on Suitsin synnynnäinen muotoaisti jo kehitetty -taituruuteen. Suitsilla on runsaasti sana- ja kuvakekseliäisyyttä, -hänellä on käänteitä, joilla on yllätyksen, odottamattomuuden -viehätys. Runossa Värisevien haapojen alla esiintyy esim. sana -_saga_punainen. Miksikä ei yhtähyvin sadunpunainen, tarunpunainen? -Mutta juuri tämä outo, muukalainen sana keskellä virolaista tekstiä, -virolaista maisemaa, vaikuttaa kuin tahallinen kauneuspilkku: se -kerää huomion itseensä ja samalla koko runon maanpakolaisuuden ja -orpouden tunnelmaan, herättäen mielikuvan jostain kaukaisesta ja -tuntemattomasta. Ja samantapainen, vastustamaton sanasuggestio -on ainakin Saarenmaan tuntijoille runossa Saarenmaan rannalla II -Hundvanniemen nimityksellä, autioimman ja asumattomimman niemen koko -Saarenmaalla, jossa mailma näyttää loppuvan mereen ja yksinäisyyteen. -On kuten Suits sanoilla: "Ma Hundvanniemelle päädyn kai", tekisi -yhdellä kertaa tiliä koko elollisen elämän kanssa ja astuisi yli -henkisen kuoleman Rubikonin, niin tyhjän autiolta kajahtaa tämä yksi -ainoa sana. - -Ei ole muuten aina helppoa eritellä Suitsin runouden tehoa; se jää -loppujen lopultakin runoilijan omaksi salaisuudeksi. Mitenkä selittää -esim. sellaisen runon vaikutusta kuin _Sapine kuu?_ Se ei ole -kokonaisuudessaan suinkaan virheetön, siinä riippuu turhina hetaleina -kertosäkeitä, jotka vain häiritsevät pääsäkeistöjen yksinkertaista, -tyhjää kaameutta. Vain viisi lyhyttä säettä kussakin säkeistössä, -sapenkeltaisena kangastava kuu, joka hopeoi pihan, vain yksinäinen -yöhön ulvova koira, vain maantienviertä varjostava puu. Mutta miten -sumuntiheäksi kasvaakaan säe povea painavasta mailmantuskasta: - - Sapine viirastub kuu, - tinedaks hõbetab õue, - varjutab tee ääri puu, - maailma mure me põue, - koer hulub huu, hulub huu! - -Sen vaikutus on sanomattoman yksinäinen, keskiöinen ja lohduton. - -On jo ollut puhetta Suitsin temperamentin rytmillisestä kuviosta. -On olemassa tieteellinen kone, sfygmografi, valtimonmittaaja, joka -erityisen laitteen avulla piirtää paperille valtimon kiihkeämpää tai -tasaisempaa lyöntiä vastaavan laineviivan. Tämä laineviiva on Suitsin -runoudessa erittäin vaihteleva. Tanssiaskelten kevyttä poljentoa -on kauniissa runossa _Eräälle lapselle_, ikäänkuin läikähtelevää -auringonkiloa: - - Nyt karkeloon, te kevytkenkä jalat, - nyt karkeloon! - avoinna olkoon kaikki leikkialat, - tie aurinkoon! - -Kuinka raskailta ja laahustavilta kuuluvat lumessa kahlaavat askeleet -_Meidänaikaisen sadun_ ensimäisissä trokeesäkeissä: - - Astusime läbi lume, - pilves oli taivas tume. - -Kiertelevä, paikallaan pyörivä, on tämä rytmillinen valtimoviiva -sensijaan _Tuulihaudan_ levottomissa, näköjään epäsäännöllisissä -poljennoissa, joita ikäänkuin tuulispää lennättää. - -Tuskin minkään runoilijanuoruuden ympärillä Virossa on, kuten -sanottu, ollut niin toiveilla sähköitetty ilmasto, kuin juuri Gustav -Suitsin. Hetken aikaa hän näytti ruumiillistuttavan oman polvensa -nuorison kauimmas kantavat pyyteet; todellisuudessa hän on samoin -ruumiillistuttanut saman nuorison pettymyksen. Voi arvioida hänen -kehityskulkuaan miten hyvänsä: missään tapauksessa se ei ole vastannut -alkua. Se on mennyt tuiki toiseen suuntaan, huolimatta kaikista -ennustuksista ja toiveista, mennyt omaa ristiin, rastiin kulkevaa -tietään, kuten runoilija itse sen runossaan _Ristiin, rastiin_ -tunnustaa, "ei läinud kuhu kästi, teed viinud risti rästi". Virolla -on epäilemättä paraikaa toinen Gustav Suits, kuin mitä puolitoista -vuosikymmentä takaperin olisi voinut odottaa. - -Mutta ne, jotka luulevat Suitsin elon tulen loppuunpalaneen, erehtyvät -epäilemättä, äkilliset palot, yllätykselliset liekit kuuluvat yhä -odottamattomuuksiin, joita Suitsin vastainen runoilijakehitys voi -tarjota Hän ei vielä suinkaan ole sanonut kypsyneen miehuutensa -sanaa. Turhaa sensijaan on kai milloinkaan odottaa Suitsilta suurta, -vuolasta tuotteliaisuutta. Niin, on hyvin mahdollista, että hänen -tuleva tuotantonsa tulee yhä enemmän suuntautumaan estetiikan ja -kirjallisuushistorian alalle, ja hänen runonsa muuttumaan yhä -harvinaisemmaksi, mutta samalla yhä jalometallisemmaksi. Eikä puutu -sekään mahdollisuus, että valtiollinen elämä ehtisi kokonaan hänet -anastaa, varsinkin ajankohtina, jolloin valtiollinen ajatuskin voi -olla siivekäs runo, ja runollinen näky valtiollinen ohjelma, kuten -Suitsin viimeinen ehdoitus Viron-Suomen reaaliunionista, kahden kerran -yhtenä eläneen heimon uudestaanyhdistämisestä, Suomen sillasta, -todellisemmasta kuin taivaankaari, minä se kansanrunossa esiintyy. - -Suitsin elon tulelta on epäilemättä puuttunut tarpeellinen happimäärä. -Mutta joka tapauksessa on Gustav Suits Viron eurooppalaisimpia henkiä, -kasvanut yli kotoisen ahtauden kansainvälisiin näköaloihin. - - - - -V. RIDALA (GRÜNTHAL) - - -Synt. v. 1885 Muhun saarella Liivinmaalla. Harjoittanut -kielitieteellisiä opintoja Helsingin yliopistossa, suorittanut fil. -kandidaattitutkinnon v. 1909. Vuodesta 1910 alkaen viron kielen -opettajana Tarton virolaisessa tyttölukiossa. Teoksia: _Laulud_ v. -1908, _Kauged rannad_ v. 1914, _Anna Haava_ v. 1914, _Ungru Krahv_ v. -1915, _Merineitsit_ v. 1918, _Saarnak_ v. 1918. - - -1. - -Ridalan asema Noor-Eestin kirjallisessa kumousliikkeessä on -oikeanpuolinen sivusta; mutta oikeastaan hän on yhtä yksinäinen ja -harvinainen ilmiö oman ryhmänsä keskuudessa kuin koko virolaisessa -kirjallisuudessa. - -Paetessaan Realiteettia, romantikkojen vaarallisinta vihollista, Ridala -ei päädy yhtä jäisille lakeuksille kuin Gustav Suits Tuulimaassaan eikä -yhtä mielikuvituksellisiin maihin kuin ne, mitkä Friedebert Tuglasen -levoton fantasia valloittaa. Ridalan runon maata ei ole merkitty -millekään mielikuvituksen kartalle. Hän jää tavallaan todellisuuden -pohjalle, mutta tämä todellisuus on kaukainen ja useimmille vieras. - -Riiasta sata meripenikulmaa koilliseen, Gotlannin itäpuolella, on -virolainen saarikolmikko, Saarenmaa, Hiidenmaa, Muhumaa. On jotain -näitten saarien sävyssä, kuivissa lakeuksissa ja hietasärkissä, niitten -romanttisen sotaisissa aikakirjoissa ja vanhoissa multalinnoituksissa, -koko niitten eristetyssä merentakaisuudessa, josta ei kerran -tutustuttuaan hevillä vapaudu. Se on erinomaisen yksilöitynyttä ja -suljettua kauneutta, kätkettyä karuun, luopääsemättömään luontoon, -hiljaista ja diskreettiä. Vuosikausiksi syöpyvät unohtumattomiksi -mieleen maantiet valkoisine kalkkikivitolppineen, tuulimyllyt -kivijalustoillaan, kansallispukujen punainen ja oranssivärinen -kirjavuus kivikirkkojen ympärillä, ja ennenkaikkea alati vaihteleva -rannikko, hietarantoja kivikkorantoja, kaislarantoja, äkkijyrkkiä -liuskakiviseinämiä, ruohoisia, myyrien asustamia luotoja ja -vedenalaisia riuttoja. - -Näitten virolaisten saarien runoilija on Ridala. - -Hänen pakonsa on samalla palausta; hänellä on saarimaisemansa -sekä veressä että aivoissa. Ridalan taide on kotiseututaidetta -sanan varsinaisessa merkityksessä. Se ei ole mitään ylimalkaista -maisemamaalausta, vaan tietyn meren, määrätyn rannikon, -- -paikallistettua siihen määrään, että voisi olettaa erikoista -saaristolaiselle ominaista sulkeutuneisuutta maantieteellisen tarkassa -taidepiirin rajoituksessa. - -Lyriikkansa mailman, jonka kansoittaa kymmenet erinimiset vesilinnut, -mutta ei yksikään ihmisolento, Ridala tuntee juurta jaksain, ei kuten -matkailija, vaan samalla perinpohjaisella tuntemuksella, tekisi mieli -sanoa, asiallisuudella, millä sen tuntee rantakalastaja, luotsi -tai kippari. Varsinaisessa lyriikassa hän pysyttelee enimmäkseen -rannikolla, mutta hänen kertovan runoutensa näyttämö on aava meri. - -Hän tuntee kotisaariensa kasvullisuuden, niitten linnuston, jokaisen -väritunnun, joka valon vaihdellessa syttyy ja sammuu näillä lakeilla -vesijättömailla. Hän tuntee niitten luonnon kaikkina neljänä -vuodenaikana, kaikkina vuorokauden aikoina, vaikka kevät ja kesä sekä -ilta ovat ne ajat, joita hän suurimmalla antaumuksella kuvaa. - -Hän purjehtii vesiä ja istuskelee hietasärkällä kuin yksinäinen -eränkävijä; koskaan eivät hänen silmänsä selitä ihmistä: - - Vabana vaevast - kui kevade lind, - kesk ääretut merd ja ääretut taevast, - avar ja kaugemeelne on rind. - -(Vapaana vaivasta, kuten kevään lintu, keskellä rannatonta merta ja -rannatonta taivasta, avara ja kaukomielinen on rinta.) - -Ridalan lyriikan maa on kuin mailma ennen ihmisen luomista. Ja jos -joskus ihminen sattuu eksymään hänen yksinäisille rannoilleen, niin hän -on vain kuin koristeellinen, mitättömän vähäinen osa häntä ympäröivästä -luonnosta, kuten helteessä loikovat työmiehet runossa _Kaljudel_ -(Kallioilla), jossa kesäisen keskipäivän raukeus vähillä keinoin on -saatu esille, luonnon "hiljainen hetki", jolloin sekä elollisen että -elottoman luonnon jännitys hetkeksi näyttää lauenneen. - -Usein, hyvin usein, Ridalan maisema on vain yksinkertaisesti -maisema, ei muuta, vailla kaikkea salattua vertauskuvallisuutta tai -mietesisältöä. Se on yksinkertaisesti _nähty_, maalauksellisin, -väreille herkin silmin, aivan samoin kuin sen näkee maalari kankaalle -kiinnittäessään. - -Luonteenomainen, ei muodoltaan, vaan juuri maalaukselliselta -näkemykseltään on pieni runo _Talvine õhtu_ (Talvi-ilta), Ridalan -kaikkein varhaisemmalta kehityskaudelta, hiljainen, hillitty -sanamaalaus, leppoisin vesivärein: - - Yli tasangon tumman rauhan, - lumen sinisen, lauhan, - luo säteet sammuvan päivän - hohtavan häivän. - - Yli lumen laakean, summan, - niin tyhjän ja tumman, - vain autio tie - yli virran vie. - - Pajut ruskeat taipuu, - unen varjoon vaipuu, - - tien päätä ei näy, - rata rekien käy, - - läpi päivän palon, - kuun kelmeän valon, - pois kauas. - -Ridalan myöhemmässä runoudessa on paljon tämäntapaisia puhtaasti -maalauksellisia runoja. Keskikesän täytelyyttä on sonetissa _Suvi_: - - Nyt metsän varjo vaipuu kultaan kukkain, - hyväilyyn heinäin, kedon keinuntaan, - helähtää laulun helke yli maan - ja puitten, ruohoin, rantain, nurmen nukkain. - - Ja hunajaansa huokuu kukkasarjat, - kuin kalliit, kukkuraiset maljakot, - ja kiihkon huumaa hehkuu kalliot, - kun varhain kertyy mahla, kypsyy marjat. - - Niin tyyntä, seesteistä ja selkeää, - maa, metsät, meri, auvoss' auringon, - katveessa kaislarantain kimmeltää, - - vain meripääskyin parvi lentoon jää, - suloa täynnä suven pilvet on, - ja taivaan laki laaja, rannaton. - -Taikka seuraava _Kevät_sarjaan kuuluva sonetti, muuan Ridalan -autereisimpia, täynnä Millet'in tapaista Angelustunnelmaa, -näkymättömien iltakellojen kaikua: - - Päev veereb, hõhk lööb hämardama, - töö põllul lõpeb, koju läheb kari, - jääb vagusaks ja vaikseks künka hari, - ja loode taevas hõhkub eha kuma. - - Ja läbi õhtu hõhu hääletuma, - all metsa pardas laiub sume vari, - ja kõrgel tõuseb üksik tähe sari, - vaid metsad jäävad laulust helahtuma, - - kui jättes viimseid kiiri jumalaga - nüüd laulu räästad iluhõiskustega - veel helahtuvad võsametsa taga, - - ja kaasiklinnud laulvad. Muu ei sega, - ei vaikust, rahu. Kõik on imevaga, - ja taevad helendavad tähtedega. - - (Pois päivä vierii, ilma hämärtäypi, - jo päättyy peltotyö, käy kotiin karja, - niin hiljaiseksi häipyy mäen harja, - ja luoteen ilmat illan ruskoon käypi. - - Valahtaa metsän reunaan varjo musta, - ja läpi illan hämyn hiipiväisen, - näet ylhäällä vain tähden yksinäisen, - mut metsät helkkyy lintuin laulelusta - - Säteille päivän hyvästiä heittäin - soi laulurastaan sävel lehdon takaa - ja viserryksin nuoren viidan peittäin. - - On illan rauba rikkomaton, pyhä. - Ei kuulu mitään. Kaikk' on vaiti, vakaa, - vain tähtitaivaat heloittavat yhä.) - -Juuri auringonlaskuaikaa kuvaa Ridala sammumattomalla mielenkiinnolla. -Enemmän kuin kolmannes hänen kaikista maisemamaalauksistaan on -iltatunnelmia, jollei puolet. Sekin on nähtävästi temperamenttikysymys. -V.A. Koskenniemi viihtyy parhaiten öisten katulyhtyjen kellertävän -himmeässä valossa, öisen kaupunkitaivaan alla. Ridalan temperamentti -taas pääsee täysiin oikeuksiinsa näinä yön ja päivän välisinä -hämyhetkinä, "sinisenä tuntina", kuten Rossetti nimittää auringonlaskun -jälkeistä hetkeä, jolloin vastaiselta taivaanrannalta sininen väri -taas hitaasti alkaa tulvia yli taivaan. Se on luonnon jokailtainen -hyvästijättöhetki, täynnä heltymystä ja alistumista, ja erinlainen -eri vuodenaikoina, talvella raskas ja murheellinen, kesällä värien -tulipaloista karnevaalia juhliva. - -Ridala on kuvannut sitä kaikkina vuodenaikoina, mutta enimmän hänen -sisintä temperamenttiaan on sentään keväisissä iltatunnelmissa, -särkyviä, kuten laineissa kuun kuviot. Sellainen on Kevätsarjan -viimeinen sonetti: - - Jo joutui kevät. Länteen rusko vajoo, - vain itätaivaan täyttää hohde kuun, - ja hopeoittaa veden, pensaat, puun, - kuin kangastuksiks kaukaisuudet hajoo. - - Kuu ehtootähden kuultohonsa peittää - ja taivaan holvein takaa loiston luo, - ja lahden suuhun syttyy värivuo, - kun kiekot hopeiset kuu veteen heittää - - Niin herkät värit, välke vetten pinnan, - ja kuulto iltataivaan ihmeellinen, - vain kaupugista tulten harva tuike, - - ja vetten yllä herkeemätön huike. - Oi hellyys heilimöivä tyynen rinnan - ja pohjattuutta poven, sielun sinen! - -Sellainen on myös Luitel (Hietasärkällä): - - Painuu lännen maille päivä, punainen kuin veri - yksin särkän somerolle jään, - kauempana kevään sinertävän tumma meri - sammuu kohisevaan ikävään. - - Yli luotoin, illan kultaa kuultavien, - kiitää ulapalle kirkuen - lokit, myrskylinnut läpi ilmain hämärien, - yli illan vetten varjoisten. - - Niinkuin päivää pakenevaa lännen mailla - tavoittaapi purje kalpea, - velloo mieli, vaahtoavan öisen laineen lailla, - kauas, täynnä tummaa kaihoa. - -Ja vihdoin tummavärinen Luiged (Joutsenet), Ridalan ehkä kaunein -sonetti, jossa syvä tunnelma särkee puhtaan maalauksellisuuden rajat: - - Jo kylmään kevätusvaan päivä raukee - kuin uppois ulapat ja taivas, maa, - vain metsää, kiviaitaa aavistaa, - yön autius kun yli maitten aukee. - - Ja on kuin kuuluis lapsen itku kumma, - kuin pilvet, meren vaahto vaikerois - sinervät seljät, särkät jäiset sois, - tajuntas taiottaisi taru tumma. - - Soi salmen jäiltä joiku joutsenten, - ne kesken untaan kylmään havahtaa, - soi sävel niitten vaisu, murheinen, - - ja sieluss' sääli vieras vavahtaa, - kuin itkis ikäväänsä ihminen, - yö ympärillään, alla autio maa. - -Tässä runossa soi jo muutakin, kuin vain luonnon itku, siinä on jo -olemassa Ridalan runoudessa niin tuiki harvinainen _ihminen._ - - -2. - -"Ridalan ainoa intimisyys on hänen luontoonsyventymisessään", sanoo -A.H. Tammsaare. Oikeampaa olisi varmaan sanoa, että Ridala ilmaisee -sisimmän tunnemailmansa yksinomaan luonnon välityksellä. Hän käyttää -luontoa tulkkina omille yksilöllisille mielialoilleen, ja ainoastaan -ylen harvoin hän on edes yrittänytkään eroittaa sielullista tunnelmaa -luonnontunnelmasta. - -Hänen tunnelaatunsa on ennenkaikkea sulkeutunut. Epäilemättä on tässä -äärimmäiseen viedyssä sulkeutuneisuudessa ei vain saarelaiselle, -vaan koko virolaiselle rodullekin ominaista. Ridalassa on paljon -erikoisesti virolaista; kaikista nuorvirolaisista kirjailijoista hän -on ehdottomasti virolaisin. Virolaista on hänessä hänen tunnelaatunsa -raskasliikkeisyys, nousuhitaus, ulkonainen tyyneys, kaikesta -hiljaisesta, patoutuneesta voimasta huolimatta. Virolaista on hänessä -samoin kaiken välittömän tunneilmaisun supistaminen mahdollisimman -vähään määrään, niin, suorastaan sielullinen kykenemättömyys siihen. Se -ei merkitse suinkaan tunteen kituliaisuutta, vaan eräänlaista miltei -askeettista pidättyväisyyttä tunteen ulkonaisiin ilmaisumuotoihin -nähden, tunteen ylen herkkää häveliäisyyttä, jos niin tahtoo sanoa, -kuvaavaa koko yhteissuomalaiselle rodulle. Milloinkaan ei voisi -ajatella Ridalan harhautuvan kirjallisiin itsepaljastuksiin. On jotain, -mitä hän karttamalla karttaa: ensimäisessä persoonassa puhumista. Hänen -tähän asti julkaistujen runojensa joukossa on tuskin kymmenkuntaa, -joissa esiintyisi sana "minä". Proosassaankin hän hyvin mielellään -tavalla tai toisella kiertää ensimäisen persoonan, vaihtaen sen -kollektiiviseksi "mentiin", "istuttiin", "tultiin". Häneltä puuttuu -lyhyesti kokonaan tunteen näkyvä gesti. - -Ja kuitenkin on Ridala syvästi persoonallinen taiteilija, huolimatta -näennäisestä subjektiivisuuden puutteestaan. _Amiél_ on oikeassa: -_Tout paysage est un état de l'âme_. Mitään puhtaasti, yksinomaan -objektiivista taidetta ei ole olemassa; ei voikkaan olla. Ei ole -olemassa mitään täydellistä itsestään irtaumista, oman minän -ulkopuolella tapahtuvaa luomista, ei mitään täysin ulkokohtaista -aiheenvalintaa. Sielullisen korkeapaineen lait, joitten puristuksesta -taide syntyy, pysyvät tosin useimmiten salassa, mutta varmaa on, että -runoilijanäkemyksen ja aiheenvalinnan määrää loppujen lopulta kuitenkin -kulloinkin vallitseva subjektiivinen mieliala. - -On mielenkiintoista lukea Ridalan omaa tunnustusta hänen tutkielmassaan -Anna Haavan runoudesta: - -"Yrittäköön runoilija kuvata ulkonaista mailmaa kuinka objektiivisesti -tahansa, miten hän sen tehneekin, aina hän kuvaa kuitenkin omia -tunteitaan, omia tunnelmiaan, omia mielenliikkeitään, omia -heltymyksiään, omaa myötätuntoaan, ajatuksiaan ja mietteitään, omia -muistojaan ja kokemuksiaan. Kuinka paljon suuremmassa määrässä tekee -sen lyyrikko! Olemme alati itsemme, oman minämme, subjektiivisen -mailmamme rajoittamia, kuinka järkkymättä yritämmekin ulkonaista -mailmaa katsella, havaita ja toisille antaa." - -Ridalan taipumus objektivisoida tunne-elämä on epäilemättä harvinaisen -kehittynyt. Hän yrittää todella kerta toisensa jäljestä antaa, -vain ulkonaisen mailman, vain ulkopiirteet ja näkyväisyyden. Hän -maalaa rannikon aamuisen heräämisen, jolla ei ole yhtään katselijaa, -havautuvain lintujen hiljaiset viserrykset, himmeät, usvaan uppoavat -tähdet. Yksikään sana ei muistuta inhimillisen tunteen läsnäoloa, -näennäisesti ei ole olemassa muuta kuin maisema sellaisenaan. Tai hän -antaa kahdessatoista Kevätsonetissaan kulkea ohi keväisen panoraman, -joka alkaa tulvavesillä ja aavistelevilla valovivahduksilla ja päättyy -täysikevään kuudaniltoihin. Kuinka erinomaisen runsas onkaan näissä -soneteissa ulkonaisen havainnon yksityiskohtainen rikkaus, joka näyttää -sulkevan pois piiristään tarpeettomana tai asiaankuulumattomana -inhimillisen sielun. Palaavat vesilinnut, keväiset tiet, metsät, vedet, -muurahaiset polulla, -- kaikki saavat säkeistönsä. Ilman jää vain -inhimillinen tunne, paria runoa lukuunottamatta, joitten viimeinen säe -ikäänkuin tulkitsee koko runon tunnesisällyksen inhimilliselle kielelle. - -Eivätkä nämä runot kuitenkaan ole mitään taiturimaisia valokuvia. -Miten realistisesti, miten maalauksellisesti nähtyjä ne lienevätkin, -miten usein ne näyttävät rajoittuvan yksinomaan ulkopuolisen luonnon -kuvaukseen, ne eivät ole muuta nekään, kuin luontoon siirrettyjä -sielullisia mielialoja ja tunnelmia, runoilijan sielun sisäisestä -liikkeestä riippuvaisia. Kevätsarjan kaikki kaksitoista sonettia ovat -täynnä hienoa, miltei näkymätöntä ja autereista erotiikkaa, joka on -keväisten maisemien yllä aineettomana ja kuitenkin oleellisena, kuten -tuoksu, ilma ja valo. - -Ei ole minkäänlaista mystiikkaa Ridalan runouden keskeisimmässä -tunnossa, hänen niin kehitetyssä ja viljellyssä luonnontunteessaan. -Hänellä ei ole luontoa kohtaan panteistin palvelevaa hartautta, -joka jokikisessä hietajyväsessäkin näkee jumalallisen ilmestyksen, -ja jolle luonnonpalvelus on osa jumalanpalvelusta, kuten Tagorella. -Eikä hän myöskään näe luontoa missään romanttisessa, satumaisessa -valossa, kaikenlaisten yliluonnollisten olioitten kansoittamana, -kuten suomalainen Larin Kyösti korpimatkoillaan. Hänelle ei ole -olemassa keijukaisia, haltijoita, vedenneitoja tai metsänpeikkoja, -ei minkäänlaista metsän tai meren mysteeriota. Luonto on hänelle -enimmäkseen reaali todellisuus, se ei esiinny hänelle suurina -kaikkeuden symboleina, eikä hän lähesty sitä kuin jumaluutta, vaan -kuten vertaistaan. Kosmillisuuden tunto, joka silloin, tällöin avartaa -hänen runonsa, ei sekään ole mitään metafyysillistä alkujuurta, sekin -kasvaa esiin vain maisemain mittasuhteitten suurentuessa koko avaruutta -ja kaikkia taivaankappaleita käsittäviksi. Ridalan suhde luontoon on -sensijaan hyvin läheinen; yhdyselämässä, jota hän herkeämättä viettää -sekä elollisen että elottoman luonnon kanssa, on kuin atavistista -aavistusta niiltä ajoilta, jolloin ihminen vielä eli luonnon -välittömässä yhteydessä. - -"J'aime le monde extérieur", -- rakastan mailmaa näkyväistä, -- nämä -Gautier'n sanat voisi sovittaa Ridalankin runouteen. Ja kuitenkin -puuttuu Ridalan runoudesta kaikki varsinainen sensualismi. On jotain -viileää ja koskematonta, äärimmäisen diskreettiä tunne-elämässä, -joka kuultaa läpi hänen värikkään saaristorunoutensa, taipumuksessa -väliväreihin ja hillittyihin värisointuihin, huolimatta havainnon -kouraantuntuvasta asiallisuudesta ja aistittavuudesta. Tämä luonto on -aistein nähty, olematta itse silti aistillinen. Siinä ei ole mitään -abstraktista, mutta siihen kätketty tunne on sittenkin yliaistillinen. -Sille on aivan tuntematonta sensualismin valkohehku, joka myöhemmin -virolaisen naisrunoilijan Marie Underin soneteissa vetää koko luonnon -helteeseensä. - -Voi olla, on juuri inhimillisen aistielämän miltei täydellisessä -olemattomuudessa muuan Ridalan runouden ja runoilijaluonteen -suurimpia rajoituksia. Rajoitettua on Ridalan runous jo sellaisenaan, -aihepiirinsä takia. Hän on tätä aihepiiriään, -- merta ja saaristoa, --- joka varmaan kuuluu hänen kaikkein varhaisimpiin vaikutelmiinsa, -vuosien kuluessa suuresti syventänyt, mutta ei vielä kertaakaan -lyriikassa eikä liioin epiikassa edes yrittänytkään sen ulkopuolelle. -Ridalan pääominaisuuksia on epäilemättä juuri vaikutusten vähälukuisuus -ja suuri pysyväisyys. Hänen sielullinen rakenteensa, johon muutamat -harvat vaikutukset ikäänkuin elinaikaisesti ja eriämättömästi -iskeytyvät, on samassa määrin suljettu ja vastaanottamaton -vaikutuksille yleensä. Hän pitää lujasti kiinni alkuotteestaan, ja ero -hänen kahden runokokoelmansa _Laulud_ (Lauluja) 1908 ja _Kauged rannad_ -(Kaukaiset rannat) 1914 on pääasiallisesti muodossa eikä sisällyksessä. - -Ridalaa on syytetty temperamentin puutteesta. Se on kokonaan -väärin. Ridalalla on päinvastoin erittäin selvä ja varmaviivainen -temperamenttinsa. Mitä Ridalan runoudesta sensijaan turhaan etsii, -on varsinainen dionyysinen piirre. Ridalan runous ei tunne riemun -eikä tuskan päihtymystä. Se ei tunne liekkinä palavaa intohimoa, -kaikkihukuttavaa huumetta, ristiriitaisten, toisiaan polttavien -tunteitten ihanaa sekasortoa, luonnon suurten alkuvoimain -hedelmällistä, ja autuuttavaa kamppailua ihmisen sielussa. Siinä ei -milloinkaan ole vihlovia, särkeviä sointuja, ei milloinkaan sielun -huutavaa hätää eikä varsinaista kärsimystä. On kuin olisi tämän -hengen tasapaino niin luontainen, niin itsestään järjestyvä, ettei -mikään jaksa sitä järkyttää. Se ei kärsi, yhtä vähän kuin itse -luontokaan. Alun alkaen se on ikäänkuin ulkopuolella inhimillisten -intohimojen ja halujen, ylimyksellistä, itselleen elävää kosmillisessa -rauhassaan. Luonnolla ei ole Ridalan edessä yhtään salaisuutta, mutta -inhimillisessä sielussa on vielä paljon alueita, paljon inhimillistä, -"allzumenschliches", joka vielä on tuiki vierasta tälle hienolle ja -alkuperäiselle, miehekkäälle ja askeettiselle runoilijahengelle. -Ridalan runouden soinnut ovat syviä ja hiljaisia, mutta eivät vielä -kyllin inhimillisiä. Ja taiteilijan sielu on kuitenkin kuin Bethesdan -lähde, vasta veden sekoituttua se saa lääkitsevän, parantavan -voimansa. Syvimmin tehoo aina taide, jonka takana aavistamme ihmisen, -lankeevaisen, kuten me itse, kärsivän, kuten me itse. - -Suurin runous on aina Phoenix linnun sukua: se syntyy liekeistä. - - -3. - -Ridalan runouden suurin erikoisuus on kuitenkin kielessä. Ridala ei -ole runoilija ainoastaan virolaisten saarien, vaan myöskin Wiedemannin -sanakirjan armosta. Hän on kielentutkija, samalla kuin runoilija, -vielä enemmän, hän on käytännöllinen kielenuudistaja, vaikka vähemmän -hyökkäävä kuin Aavik. Hän ei ole suotta jo varhaisimmassa nuoruudessaan -valvonut yökausia Wiedemannin suuren virolaissaksalaisen sanakirjan -ääressä, kuten jännittävän romaanin. Hänen erikoisuutensa on kai alun -alkaen ollut niin alleviivattu, että yleiskieli ei ole sille riittänyt; -se on luonut oman erikoiskielensä. - -Ridalan runokieli ansaitsisi oman tutkielman sinänsä, tämä äärimmäisen -yksilöllinen, millekään muulle kielelle kääntämätön, murre- ja -paikallissanoista rikas kieli, jonka vaikeatajuisuutta vielä tukee -ylen raskaspoljentoinen sanonta. Se ei ainoastaan edellytä Virossa -tuiki tavatonta kielen koko sanavaraston tuntemusta, vaan aivan -erityistä herkkyyttä sanan soitannollisille ja maalauksellisille -arvoille. Ridalan runoudessa kieli elää omaa erikoista elämäänsä, se -ei liity eroittamattomasti runon elimistöön; sillä on vielä lisäksi -oma olemassa-olon oikeutuksensa. Ridalaa varten voisi luoda sanan -_logofiili_. Ridala on esimerkkinä siitä, että sanojen kokoilu voi -muuttua intohimoksi, kuten mikä muu keräilykiihko tahansa. Hän kerää -sanoja, mitä eriskummaisempia, mitä harvinaisempia, sitä parempi, kuten -muut keräävät vanhoja kirjoja, vanhoja rahoja tai mitaleja. Hänen -runoutensa on kuin vanhanaikuisten sanojen ja muotojen antikvariaatti. -Hän kaivaa ne esiin, kuten muinaistutkija löytönsä, sanakirjan -unohduksesta tai murteitten muurin takaa. Kuten muutamat italialaiset -runoilijat, niin Ridalakin liittää kirjoihinsa aina vähäisen -sanaluettelon, jossa kaikkein oudoimmat sanat on selitetty. Se ei puutu -yhdestäkään hänen kirjoistaan, olkoon sitten kysymys käännöksestä, -kuten D'annunzion l'Innocente tai alkuperäisestä. - -Ridala tuo runouteen mukanaan koko virolaisen saariston -paikallissanaston, ranta-asukkaan, kipparin ja kalastajan erikoissanat, -tuntemattomia mannermaalaiselle. Ridalan runoista voisi poimia -kokonaisen sarjan vesilintujen nimityksiä ja mitä erilaisimpia -onomatopoeettisia sanoja, luonnon ääniä, meren kohinaa, lintujen -ääntelyä kuvaavia. Hän harrastaa kuvaavaa sanaa, sentähden on -adjektiivien runsaus hänen runokielessään harvinaisen suuri. Hänen -kielensä on sitäpaitsi rikas synonyymeistä, hän tietää puolikymmentä -toisintoa kullekin sanalle, kirjakielen tuntiessa vain yhden. Ja -varmaa on: jos hänen on valittava kahden sanan välillä, joista toinen -on yleisesti tuttu, toinen tuntematon, niin hän empimättä valitsee -vieraamman, vaikka sillä ei olisi mitään soinnullisia etuja toisen -rinnalla. - -"Filologista kauneutta", sanoo Ridalan runoudesta muuan nuorvirolainen. -Ja toden teolla, näitten maisemamaalausten runollinen kauneus on -toisinaan vaarassa jäädä filologisen kauneuden varjoon. Kieli puhuu -ikäänkuin liian äänekkäästi Ridalan runoudessa, se vaatii liian -paljon huomiota itselleen, siinä vainuaa aina propagandaa, runoudelle -vierasta ainesta, silloinkin kun se ei liene siksi tarkoitettu. Se on -liiaksi etualalla, liiaksi valta-asemassa, sen vaikeatajuisuus tuntuu -joskus liialliselta alkuperäisyyden haeskelulta tai tahalliselta -välinpitämättömyydeltä lukijaa kohtaan. - -Tämä kieli on vaatinut työtä tekijältään, mutta sen pahempi, se vaatii -sitä lukijaltakin. Yhdeksänkymmentäyhdeksässä tapauksessa sadasta ei -nykyaikuinen virolainen esteettä voi lukea Ridalaa, siinä suhteessa -ovat hänen pienet sanakirjansa välttämätön paha. Hänen runoutensa -tuottaman nautinnon täytyy useimmissa tapauksissa kulkea älyn kautta, -sen lukeminen vaatii erikoista älyllistä ponnistusta. Mutta juuri tämän -edelläkäyvän erittelevän työn takia pääsee Ridalan runoudesta helposti -haihtumaan runouden sanoilla selittämätön, välitön tuoksu, _bouquet_. - -Ja kuitenkin: Ridala ei olisi Ridala ilman kielipanssariaan. Juuri -kielessä ilmenee hänen eristäytynyt, yksinäinen runoilijaluonteensa, -hänen selvästi epäyhteiskunnallinen piirteensä, joka tosin ei -puhkea ihmisvihaksi eikä halveksunnaksi, mutta kuitenkin osoittaa -vahvaa taipumusta sisäiseen erakkoelämään. Eikä voi kieltää: jotain -suvereenia, omillaan toimeentulevan ihmisen riippumattomuutta on -kielimuurissa, minkä Ridala kuin tieten, taiten nostattaa runoutensa -mailman ja lukijakuntansa suuren enemmistön välille; ylimyksellistä -huolettomuutta ajasta ja yleisöstä, ehkä sisimmässään oikean runoilijan -lujaa omanarvontuntoa, jolle on yhdentekevää, miltä sukupolvelta -lopullisen tunnustuksensa saa, omilta aikalaisiltaan vaiko vasta vielä -syntymättömiltä. Ridalan kieli kuvastaa sekin hänen, kuten sanottu, -ehkä kaikkein olennaisinta ominaisuuttaan, tunteen sulkeutuneisuutta. - -Samaa ominaisuutta kuvastaa myös hänen runoutensa muoto. Ridalan -runouden muodollinen kehitys on käynyt Laulujen hapuilevista ja osaksi -vapaista runomitoista kohti yhä suurempaa muodon ankaruutta, eikä se -levähdä, ennenkuin on rakentanut sonetin ristikkoportin, josta Bertel -Gripenberg runoilee, viileimmän ja ylhäisimmän kaikista runomuodoista. - -_Kaukaisten rantojen_ runoista on enemmän kuin puolet sonetteja. - -Ei ole suinkaan sattuma, että Ridalan runo, kypsyysasteelle -ehdittyään, ennenkaikkea valitsee ilmaisukseen juuri sonetin. Sonetti -on epäilemättä jo sellaisenaan tarjonnut tarpeellisen välimatkan, -eristäytymisen, joka Ridalalle on välttämätöntä, hänelle, jonka tunne -harvoin ehtii edes sanoihin saakka. On jotain itse sonetin rakenteessa, -sen ylen sitovassa säännöllisyydessä, sen täsmälleen lasketussa, -tarkkamittaisessa arkitehtuurissa, mikä ikäänkuin patoo siihen suljetun -tunteen. Se voi tulkita kuinka kiihkeää tuskaa, kuinka hehkuvaa -hekumaa tahansa, mutta niin tuska kuin huume tunkeutuu kuin säkeitten -ristikkoportin takaa. Etäisyys, distanssi, johon sonetti loitontaa -lukijansa, ei häviä hetkeksikään, sonetti on runoudessa tunteen -aallonmurtaja. - -Ridalalle on sonetti epäilemättä varustus toisten lisäksi, vielä -muuan muuri, millä hän suojelee sisäisimmän tunne-elämänsä -luopääsemättömyyttä. Mutta samalla on sonetti epäilemättä -vaikearakenteisuudellaan kiihoittanut hänen taituruuteen ja -muotokulttuuriin pyrkivää runokykyään. Niinkuin hän myöhemmin eräässä -suuremmassa kertovassa runoelmassaan ei ole säikkynyt englantilaista -stanzia, niin ei hän näy hetkeäkään epäröineen siirtäessään -sonetin viron kieleen. Ridalan sonetit ovat kieltämättä suuria -taituruusnäytteitä. Nuorvirolainen J. Semper on oikeassa sanoessaan: -"Ei ole yhtäkään epätäydellistä loppusointua tässä kokoelmassa. Ei -yhtään hämärää, utuista ääriviivaa. Kaikki on selkeää, läpikuultavaa, -varmaviivaista. Säkeistöt ovat marmoripalasia, kaikki samalla -tavoin hiotut." Runorakenteelliselta kannalta ovat Ridalan sonetit -moitteettomassa muotopuhtaudessaan klassillisinta lyriikkaa, mitä -viron kielellä on kirjoitettu. Niitten vaara onkin ehkä juuri muodon -erinomaisessa täydellisyydessä, joka niin helposti voi saada vähäisen -akateemisuuden vivahduksen. Kuinka monta vertaa huolimattomampi, -vaivattomampi, mutta samalla elävämpi onkaan Marie Underin virolainen -sonetti! - -Ridalan runo näyttää muuten viihtyvän yhä raskaammissa, yhä -pitemmissä poljennoissa. Hän rakastaa mahdollisimman pitkää ja -venytettyä runosäettä, flegmaattista tahtia. Säe kiertää ja -kiertää kuin köynnös, ennenkuin vihdoin puhkeaa loppusoinnuksi. -Ja toisinaan, vaikka ei suinkaan aina, on sillä toivottu tehonsa. -Niin voi esimerkiksi komea runo _Nägemus_ (Näkemys) ensi lukemalta -vaikuttaa ylen raskaskulkuiselta. Mutta useammin lukiessa alkaa juuri -poljennon raskasliikkeisyydestä selvästi tuntua runossa kuvatun -tuulettoman keskipäivän pitkät ja laiskat mainingit, joita laivan kone -vaivalloisesti puhkoo. Sisällyksen ja muodon välillä on elimellinen -side ja sopusointu. - -Hyvin suuresti on Ridalan runouden muodolliseen kehitykseen -varmaankin vaikuttanut hänen varhain herännyt romaanilaisen, -ennenkaikkea italialaisen runouden harrastuksensa, jonka näkyvänä -todisteena ovat käännökset Divina Commediasta, Foscolon, Carduccin ja -Leopardin runoista. Epäilemättä on Ridalan runonäkemyksen selvässä -plastillisuudessa, joka ei koskaan peity metafyysillisiin ongelmoihin, -hänen kypsyneen runoutensa tinkimättömässä, ankaran kirkkaassa muodossa -latinalaisen hengen heijastusta. - -Niin ovat siis sekä Ridalan runouden kieli että muoto liittoutuneet -estämään sen nykyistä tai tulevaa yleistajuisuutta. Se tulee -päinvastoin kaikesta päättäen vastaisuudessakin olemaan harvojen -runoutta. Näissä runoissa ei ole mitään suurta yleisöä varten, -ei yhtään liikettä, joka vetoisi joukkojen suosioon, ei yhtään -korostettua sanaa. Mutta hiljaisessa kauneudessaan, realistisia -havaintonsa yksityiskohtaisessa tarkkuudessa, suuripiirteisiä syvässä -luonnontunnossaan, johon mahtuu uskonto, mahtuu ihminen, mahtuu -erotiikka, on niissä jotain luonnon tyynestä ja läpi aikojen soivasta -suvi-iltasinfoniasta. - - -4. - -Sille, joka tuntee vain Ridalan varsinaisen lyriikan hartaan ja -hiljaisen taiteen, tämän _l'art en silence_, sen rauhalliset -rannikkonäyt ja temperamentin tyyneyden, on hänen epiikkansa -epäilemättä yllätys. Ei vain äänilaji, itse soittokone on toinen. -Kertovassa runossa Ridala vaihtaa runoutensa vaimennetun sordiinisoiton -muinaisvirolaiseen sotasarveen. - -Luonnonpalvojasta, päivänlaskumielialojen passiiviseen nautintoon -painuneesta uneksijaerakosta tulee yhtäkkiä soturi. Ridala ei suotta -ole vanhojen virolaisten vikingien, saarelaisten, heimoa, entisten -merenvaltiaitten, jotka aikoinaan pitivät Itämerta kauhussa ja -herruudessa ja polttivat vieraita, merentakaisia kaupunkeja. Niinpian -kuin eepillinen aines pääsee hänen runouteensa, tuntuu heti esi-isäin -sotaisa perintö. Vanhat heimovaistot murtautuvat läpi nykyaikaisen -ihmisen sielullisten sivistyskerrosten. Ridalan epiikka on täynnä -myrskyä ja tappoa, aseitten kalsketta ja taistelukuvauksia. - -Paettuaan ennen Realiteettia, Ridala pakenee nyt koko nykyaikaa. -Nykyaikaisella yhteiskunnalla, nykyisillä elämänmuodoilla ei ole -Ridalaan nähden minkäänlaista runollista vetovoimaa. Kuten hän -Näkemys-runossaan uudenaikaisella höyrylaivalla matkustaessaan yhtäkkiä -kangastuksena näkee muinaissaarelaisen, neliskulmaisin purjein -kiitävän sotahaahden, samoin hän pakenee ajassa, niin kauas kuin -Viron historiassa pääsee, ja vielä hiukan kauemmaksikin, puolittain -esihistorialliseen, pakanalliseen mailmaan, sotaretkien, naisen ryöstön -ja heimotaistelujen aikaan, balladeissaan _Merenkuninkaat_ ja suuressa -eepillisessä runoelmassaan _Merineitsit_. Tahi hän yrittää herättää -henkiin keskiaikaisen omankäden oikeuden ja rantaryöväyksen kauhut -seitsenlauluisessa _Ungrun kreivissä_, (Ungru krahv ehk Näckmansgrund), -tarinassa suuripiirteisestä rantarosvosta, joka vuosikausia harjoitti -julmaa ammattiaan Hiidenmaan matalikoilla. - -Hyvin kuvaavaa Ridalalle on epäilemättä tämä vastustamaton -veto kaukaisiin aiheisiin. Se kuuluu oleellisesti hänen -runoilijaolemukseensa; se on kolmas ainesosa hänen runollisesta -kolminaisuudestaan, jonka muina osina on luonnontunne ja filologia. - -Vasta tällöin, joutuessaan kosketukseen etäisten, menneitten aikojen -kanssa, Ridalan runous vihdoinkin kohtaa ihmisen. Mutta Ridalan -ihmisillä, näillä parilla jylhällä soturihaahmolla, taistelujen -punainen sädekehä ja eräänlainen synkkä syyn varjo ympärillään, -ei ole paljoakaan tekemistä nykyaikaisen ihmisen kanssa. He ovat -syntyneet tyylittelevästä, koristeellisesta näkemyksestä, niin Haugas, -"mustakulmainen kuningas", niin Ungrun rikollinen kreivi, niin ylkänsä -surmaajalle ja ryöstäjälleen antauva merenneiti, Ingeri. He ovat -runollisia visioneja. Merenkuninkaat-balladien ihminen on sitäpaitsi -kokonaan kollektiivista laatua, on heimoa, rotua eikä yksilö. - -Heroismi kuuluu kieltämättä virolaisen psyyken suurimpiin -harvinaisuuksiin. Virolaisen kansanrunon ja kansantarun ihanne -oli ruumiillinen väkevyys, sekä Kalevipoeg että Suur-Tõll olivat -atleetteja, ja ainoa ala, millä virolaiset tähän asti ovat saavuttaneet -mailmanmaineen, on Lurichin ja Hackenschmidtin tai Abergin painimatto! -Ridalan muinaissaarelaisissa, verisissä sotarunoelmissa tuntuu selvästi -halu korostaa rotunsa heroisia ominaisuuksia, näyttää se toimivassa, -voitokkaassa osassa, valloittajina ja sankareina. - -"Seitsemänsatavuotinen orjuus" alkaa jo olla ikävä ja kulunut -kuvalaatta, on epäilemättä jo aika virolaistenkin saada uusi ja ehompi -kuvakirja menneisyydestään, -- kansanpedagogiselta kannaltakin katsoen. -Sekä kansoille että yksilöille on edullista uskoa polveutuvansa -sankareista ja jumalista! Ei voi tosin sanoa Ridalankaan kovin suuressa -määrin onnistuneen laajentamaan virolaisen rotuhengen heroismia; -hänenkin soturiensa yliote on ruumiillista voimaa. Mutta joka -tapauksessa on hänen muinaissaarelaisten runoelmiensa hyökkäävässä -asenteessa jotain, mitä voisi nimittää _virolaisen renessanssin_ -hengeksi, myönteinen ja optimistinen usko heimonsa elinvoimaan. - -Kiinteimmän ja taiteellisimman ilmauksensa se saa Merenkuninkaitten -ensimäisessä osassa: - - MERENKUNINKAAT. - - I. - - Vihaa Manivalta palaa, - miettii, miten saksat lyödä, - tuumii verikoston työtä, - ryöstää Riiat, Väinät halaa. - - Käski laivat lainehille, - laivaan sotaurhot vankat, - muonaa mukaan kuormat sankat, - suori miehet sotasille. - - Toitottivat sotatorvet, - kilvet kimmelsi ja odat, - vainon ilo täytti kodat, - riemun raiku kaukokorvet. - - Jumalille uhri tehtiin, - arpa antoi enteen hyvän, - lupas voiton lähestyvän, - Taara taipuisaksi nähtiin. - - Purjeet paisuivat, vuot sousi, - huojui, vaappui mastot, pielet, - syttyi soturien mielet, - vieraat rannat kaukaa nousi. - - Laski valkamahan laivat, - Väinän suuhun, Riian alle, - viris viha kaikkialle, - alkoi verivainon vaivat. - - Rannan täytti miesten parvet - kilven kilo, keihään tuike, - melu, häly, huudot, huike, - raikahtivat vainosarvet. - - Väki ryntäs Riikaa kohti, - kera kirveet, seipäät huimat, - touvit, paterellit tuimat, - nuijat nousi, kirveet hohti. - - Keihäät, kivet kimposivat, - veren hurme huppelehti, - saaliin jakoon surma ehti, - muurit, vallit varisivat. - - Vallihautaan kuolleet peittyi, - kaatui Saksan sulhot sorjat, - niinkuin lehdet Lätin orjat, - veren löyhkä ilmaan heittyi. - - Vihdoin muuriin murtui rako, - sortui varustukset veteen, - pantiin sinne sillat eteen, - saksat valtas kauhu, pako - - Kaupunkihin ryntäs väki, - herrat, orjat katuun heitti, - kaatuneilla kadut peitti, - tappoi miehet, keitä näki. - - Paljaaks Riian rajat ryösti, - ajoi karjan, ryösti varat, - kalut, kavot, lapset arat, - talot tulenliekkiin syösti. - - Kotiin purjehtivat laivat - jumalille uhrin tuomaan, - peijaat, voittojuhlat juomaan, - unhoittaen vainon vaivat. - -Omituisen vastakohdan muodostaa Ridalan eepillisissä runoelmissa, -kuten sanottu, taipumus kauhunäkyihin ja verta tiukkuviin kohtauksiin. -Mistä salatusta, tajunnanalaisesta pohjahetteestä kummunneekaan -tällainen "veren ilo" runoilijalla, joka eräässä kevätsonetissaan -varoo tallaamasta polulla muurahaista tai pelkää jalanastunnallaan -karkoittavansa pesästä vesilinnun! Ungrun kreivin pari keskimäistä -laulua ovat niin kukkuroillaan veriorgioita ja joukkomurhia, -etteivät ne suinkaan pysy esteettisyyden rajoissa. On kuin haluaisi -Ridala ilmaista tämän puolen itsestään niin ulkokohtaisesti kuin -suinkin, ei koskaan omissa nimissään. Ja kuitenkin kätkeytyy tähän -runoilijaluonteeseen kieltämättä pisara julmuutta ja verennautintoa, --- sama piirre, joka esim. Heinrich v. Kleistillä on vallannut niin -kaikkeavarjoavan aseman. - -Seesteistä lyyrillisyyttä ja Ridalan epiikalle luonteenomaista -kauhukuvausta sekaisin on hänen tähän asti suurin teoksensa, -kansanrunon tyyliin rakettu _Merineitsit_, Merenneiti, runoelma 20 -laulussa. - -Aihe on kaikkien maitten ja kaikkien kansojen tarustossa esiintyvä -naisen ryöstö. Saarenmaalainen sankari ja heimopäällikkö Haugas ryöstää -purteensa Kaukosaaren ihanan Ingerin, surmaa kaksintaistelussa hänen -takaa-ajoon rientäneen ylkänsä, haudaten hänet soturille tulevin -peijaisin merelliselle luodolle, ja vie Ingerin voittosaalina kotiinsa. -Sama aihe, joka kohtaa niin monessa Kantelettaren ballaadissa, -_Vedennoutaja Annissa, Annikissa ja Kestissä_, -- aihe, ikivanha kuin -itse runous. - -Ridala ei ole käynyt käsiksi tähän aiheeseen suinkaan nykyaikaisena -kirjailijana. Päinvastoin, hän on nähtävästi tehnyt kaikkensa, -poistaakseen itsestään kaikki nykyaikaisen ihmisen ja meidän -päiviemme runoilijan traditsiot ja vaistot. Hän ei ole yrittänyt -ainoastaan uudestaan sukeltautua arkaiseen aikaan, vaan myöskin syntyä -uudestaan arkaisena runoniekkana, yhtenä kansanrunon lukemattomista -runolaulajista, joitten kollektiivisen luomistyön hedelmä on muinainen -kansanrunous. Hänen aikomuksensa ei suinkaan ole ollut kaataa uutta -viinaa vanhaan leiliin eikä elävöittää vanhaa aihettaan uudenaikuisen -hengen sisällyksellä. Sekä sisällyksellisesti että muodollisesti hän -tahallaan pysyttelee primitiivin runouden rajoissa. Hän ei ole tehnyt -mitään koetta nykyaikaistuttaa edes kansanrunon vanhaa mittaa, kuten -Erkko tai Eino Leino; hän ottaa sen käytäntöön semmoisenaan, kaikkine -hyveineen ja heikkouksineen, tekemättä minkäänlaisia myönnytyksiä -nykyaikuisen lukijan lyhyyden vaatimukselle. - -Näytteeksi, kuinka lähelle Ridala pääsee kansanrunoa, olkoon XIII laulu: - - TAISTELU. - - Saari silmähän sinerti, - yleni merestä luoto, - kari laaja lainehista. - Heloitti heleät heinät, - puunsi pensahat punaiset, - ruohot ruokoiset viherti, - kivipaadet kangasteli, - yli rannikon rosoisen, - mihin laine laskeuvi, - tyyntyvi merien tyrsky, - hiekkarantaa huuhtoessa, - somerikkoa soraista. - Kasvoi kukkia karilla, - heinät heljät heilimöitsi, - tulikukkaset kumotti, - meritähdet tuikahteli, - sinerti siniset kellot, - laajan hietikon laella, - kiviraunion rajoilla, - kussa pääskyt kaartelivat, - kajersi merikajavat. - - * * * - - Mereaneiti, Saaren tytti, - Inkeri ihana impi, - näki veljensä vesillä, - emonlapsen lainehilla, - alla salmen, alla saaren, - seljällä sataman suuren - Jo tulevi, jo näkyvi, - veli uljas ja verevä, - ylkänsä ylihyväinen, - yljän laiva laajalaita, - veljen vetreä venonen. - - * * * - - Jo läheni yljän laiva, - yllätti ylinen pursi, - työntyi Haukan soutotielle, - satalaitaisen sivuhun, - perähän punaisen purren. - Keula kuohui, parras paukkui, - melat katkesi merehen, - mastopuitten murtuessa, - satalaitaisen laelle. - Huusi miehet hyljehiipat, - ärjähti väki vihainen, - sotarahvas rautapäinen, - keulan alta keltapurren, - perästä venon punaisen, - uuden haahden ulkopuolla. - Kylki kylkehen kalahti, - laita laitahan läheni, - haka tarttuvi hakahan, - parras painui partahasen. - Yltyi ylkä hyljepäinen, - punapaita, keltakaapu, - kumerkilpi, rautareisi, - tummatukka, säihkysilmä, - nousi miekan mittelyhyn, - otaraudan otteluhun - perimmälle tuhtopuulle, - keulan kultaisen kehälle, - punapurren partahalle. - Välkähytti veitsellänsä, - tuikkasi tuliterällä - kohti miestä mustahiusta, - mustakulmaista urosta, - itse huusi, huikahutti, - soimaten sanan sanovi: - - "Minne kiire kurjan miehen, - kunne koira kulkenetkin, - salateitä seilaellen, - pahoin merta matkaellen? - Poistu, rosvo, purrestasi, - merihaukka haapiosta, - tahtonet komean koston, - verihinnan vaivastasi. - Sua vuotin vuotta monta, - purjehdin pysähtymättä - pian seitsemän suvea, - kohta kahdeksan kevättä, - meren selvällä selällä, - vaahtopäisillä vesillä, - luodot laajat, saaret suuret, - meren varjovalkamatkin, - sua, vaara, vaaniessa, - hakiessa, miesten hukka. - Toki tahtonet tapella, - naisten nauru, miesten murto, - susi suulas, ilkkusuinen, - merikoira koukkukynsi!" - - * * * - - Haukka keulahan karahti, - urho uljas vuotehelta, - vierelt' Inkerin ihanan, - vyöstä veitsensä vetäisi, - luunpurijan lantehelta, - miekoin iski merten miestä, - punapaitaa puukollansa, - rautasäärtä säilällänsä, - tummatukkaista tavoitti, - säihkysilmäistä sivalsi, - sulhon surmasi verevän, - syöksi miestä sääriluuhun, - läpi kylkiluun lihojen, - kautta kainalon vasemman. - Halkes pää hyvän soturin, - kallo katkesi kaheksi, - särkyi kolmeksi siruksi, - meni mustihin murihin, - särpimeksi sukasille, - varaksi veden kaloille, - kussa harvoin kuu kumotti, - harvoin kuului kuikan ääni, - harvoin kaakkurin kajerrus, - tuulen tuiman tuivertaissa, - ajellessa aaltosien, - yli mustien mutien, - leväheinän heiluvaisen. - - * * * - - Inkeri, ihana impi, - merenneiti, heljähiuksi, - sinisilmä, kaunokaula, - itse painui permannolle, - pohjalle punaisen purren, - veljen vaipuissa vetehen, - emonlapsen lainehisin, - mustihin mutihin mennen, - alle aaltojen syvien. - Kaatui huokaisten kumohon, - lausumatta lattialle. - - * * * - - Seisoi Haukka alla keulan, - alla ankkurin asuvi, - kädessä verinen veitsi, - tupetonna tuima rauta, - päässä hattu hurmehinen, - kohti pilveä punaista - sinipilveä sinistä, - vahankarvan vaaleata. - -Merineitsit voisi liittyä kansanrunouteen laajana toisintona. Siinä -yhtyvät Ridalan runouden näköjään ristiriitaiset ja sovittamattomat -ainekset, niinkuin ne yhtyvät siinä mahtavassa elementissä, joka, -vaikka joskus näkymättömänäkin, on hänen runoutensa suuri fetischi: -_meri_. - - - - -JAAN OKS - - -Synt. v. 1884 Saarenmaalla. Suorittanut Kaarman -kansakoulunopettajaseminaarin. Ollut kansakoulunopettajana -Länsi-Virossa ja Samarassa. Kuoli v. 1918 Tallinnassa. Teoksia: _Tume -inimeselaps_ v. 1918, _Kriitilised tundmused_ v. 1918. - - -1. - -Jokaiseen vallankumoukseen on kätketty anarkistinen aines, äärimmäinen -tendenssi, järkähtämättömällä johdonmukaisuudella jatkettu suuntaviiva, -jonka lopullinen kohtalo on kadota kaaokseen. Kumouksellisen aatteen -täytyy työntövoiman pakosta syöksyä eteenpäin, kunnes edessä on -kaikentyhjyys. Punaista katuvarustusviiriä seuraa musta pääkallolippu -yhtä luonnollisesti, kuten musta myrkkysiemen putoaa punaisesta kukasta -Aivan samoin on kirjallisten kumousliikkeitten laita; niilläkin on -miltei aina aiturinsa, jotka vievät liikkeensä tunnussanat heille -ominaisella häikäilemättömyydellä äärimmäisiin tuloksiin; eräänlaiset -säröiset henkiset särmiöt, joitten kautta kirjalliset suuntaviivat -taittuvat. Heidän sairaalloisesti näkevä, suurentava yksipuolisuutensa, -maniaa lähenevä kiihko, millä he tarttuvat määrättyihin aatteisiin tai -mielikuviin, vaikuttaa että näissä usein jo psykiatrian rajamaille -kuuluvissa kirjallisissa ilmiöissä toisinaan voi tavata jonkun -murtautuvan suunnan aatteista ikäänkuin puhdasviljelyksessä. Liiaksi -sisäisesti kaoottisia, koskaan taiteellista kypsyyttä saavuttaakseen, -liiaksi ristiriidassa kaiken sovinnaisen kanssa, saadakseen yleisempää -tunnustusta, he ovat kuitenkin saman hengen palveluksessa hekin, mikä -heidän ympärillään etsii uusia muotoja. - -Sielullinen mielenkiinto, jonka he herättävät, on ainakin yhtä suuri, -jollei suurempikin, kuin esteettinen. Heidän taiteellinen luomisensa -on sattuman varassa, kuten arpapeli, mutta he eivät siltä koskaan -heitä tyhjää silmää: onnistuessaan he luovat esteettisiä arvoja, -epäonnistuessaan mieltäkiinnittäviä sielullisia todistuskappaleita. - -He ovat eräänlaisia nilkkuja kykyjä, lahjakkaisuuden raajarikkoja, -sirpaleneroja, henkisessä kasvussaan muodottomia, anarkisteja jo -aivorakenteeltaan, kirjallisia enfant terriblejä, joihin, jos kehenkä, -sopii Strindbergin hirveät sanat: "Trollens barn växa icke, de få bara -ett stort huvud och skrika." - -Noor-Eestin enfant terrible sanan varsinaisessa merkityksessä oli äsken -kuollut kirjailija _Jaan Oks_. Voi olla, ettei Noor-Eestiin kätketty -vastarinnan itu ole koskaan niin rajusti ja alastomasti puhjennut, -kuin Jaan Oksin synnynnäisessä Prometheus-asenteessa, millä hän -sinkoo ajatuksensa kotkanpojan vasten ihmisiä ja jumalia. Noor-Eestin -kumouksellinen vastarinta oli järjestelmällinen ja älyllinen; -Jaan Oksin villeistä vaistoista versoi kapina kaikkea vastaan. -Hän vei sen äärimmäiseen rajaan saakka, uhmaavaan jumalhäväisyyn, -samoin kuten vei kirjallisen subjektivisminsakin, josta Fr. Tuglas -muistokirjoituksessaan huomauttaa. Oksin kirjallisen subjektivismi -oli niin johdonmukainen ja ylivoimainen, että hän lopulta ikäänkuin -täydelleen uppoaa tähän sairaaseen minuuteensa. - -Jaan Oksin kohtalo oli kuolla Viron uusimman historian kaikkein -dramaattisimpana päivänä. Hänen elämänsä sammui tallinnalaisessa -köyhäinsairaalassa, viidentenäkolmatta helmikuuta 1918, jonka aamu -näki Viron kymmentuntisen tasavallan viirin raatihuoneen tornissa, -ja keskipäivä saksalaisten soturien juoksuhautakypärät. Hänen -kuolinkamppailunsa, joka itse asiassa oli vain uneen vaipumista, alkoi -kirkonkellojen tervehtiessä nuorta tasavaltaa ja päättyi Die Wacht am -Rhein'in kaikuessa. Päivä, yhtä ristiriitainen ja vastakohtia täynnä, -kuten henki, jonka se vapautti! Viikon kuluttua Oksin maalliset -jäännökset kätkettiin köyhäinsairaalan hautuumaalle. Lehti, joka toi -lyhyen tiedon hänen kuolemastaan, lisää yhtä lakonisesti: "Saattajia ei -ollut". - -Elämäkerralliset tiedot Jaan Oksista ovat tällä hetkellä vielä -joka ilmansuunnalla, eikä ole luultavaa, että tämän virolaisen -kirjailijakulkurin vaiheet koskaan tulevat muodostamaan -kuukausien ja vuosien kiinteätä ketjua. Hän syntyi 1884 -Parsamaan vallassa Saarenmaalla, suoritti kotisaarellaan Kaarman -kansakouluopettajaseminaarin, ja oli kymmenisen vuotta takaperin -opettajana Massun kansakoulussa Länsi-Virossa. Senjälkeen näyttää -vaellushalu tarttuneen häneen, samalla kertaa kuin kirjallinen -luomispakkokin. Hän ilmestyy eräänä päivänä Tarton nuorvirolaisiin -kirjailijapiireihin ja katoaa taas järjettömästi vuosikausiksi, -kunnes tiedot kertoivat hänen asettuneen kansakouluopettajaksi -Samaran virolaiseen siirtolaan. Siellä hän koulutoimensa ohella -kaupusteli siirtolaisille kirjallisuutta ja suunnitteli -- mirabile -dictu! -- vasikannahkavälitysliikettä. Sodan syttyessä hän joutui -sotapalvelukseen ja määrättiin Tallinnaan linnoitustöihin, mutta -sairastui ennenpitkää luumätään ja tuli siirretyksi sairaalaan, jota ei -enää jättänyt. - -Hänen elämänsä viimeisistä kuukausista, jolloin hän taas pitkistä -ajoista oli jonkinlaisessa kosketuksessa uusien ja entisten -kirjailijatovereittensa kanssa, on monta vertaa enemmän tietoja kuin -koko hänen muusta elämästään yhteensä. Hänen tautiaan ei alussa heti -tunnettu, vaan hoidettiin yksinkertaisena luuvalona hieronnan avulla, -mikä tuotti sairaalle suuria tuskia. Myöhemmin, kun sen todellinen -laatu oli saatu selville, kului Oksin elämä yhdestä leikkauksesta -toiseen. Poikkeuksellista on hänen suuri välinpitämättömyytensä -ruumiillisia tuskia kohtaan, josta kaikki silminnäkijät huomauttavat, -hänen puhuessaan operatsioista kuin puunleikkaamisesta. Sekä lääkärit -että sairaanhoitajat ovat yksimielisiä ylistäessään hänen erinomaista -kärsivällisyyttään, joka ei milloinkaan puhjennut äänekkäisiin -valituksiin. Sairautensa ajalla hän -- jumalkapinoitsija -- luki -usein uutta testamenttia ja oli ennen kuolemaansa kysynyt papilta -ehtoollista. Kirjalliset ystävät pitivät tänä viimeisenä jaksona -hänestä huolta sekä rahalähetyksien että henkilökohtaisten käyntien -kautta, mikä ei kuitenkaan estänyt häntä kuolemasta ypöyksinään, -kenenkään läsnäolematta. - -Jaan Oks on kirjoittanut suuren joukon novelleja, -- erään arvelun -mukaan useita satoja, -- runoja sekä eräänlaisia pitkiä, suorasanaisia, -puoleksi tunnelmoivia, puoleksi filosofoivia yksinpuheluja, joita -hän itse nimittää milloin "mielialoiksi", milloin "passage"'eiksi, -paitsi sitä joitakuita esteettisiä ja arvostelevia kirjoituksia. -Vähäinen osa niistä on ilmestynyt Noor-Eestin eri yhteisjulkaisuissa -ja sanomalehtien palstoilla, viimeiset katkelmat Siuru-albumissa, -verrattomasti suurimman osan sensijaan vaeltaessa erinimisten -toimitusten paperikoriin. Tuglasen tietojen mukaan keskittyi Oksin -kirjallinen luomisaika pääasiallisesti kahteen, kolmeen vuoteen, -vuosien 1906--1909 välille, jolloin hän päivän mittaan usein taisi -kirjoittaa 3--4 kertomusta. Eräässä yksityiskirjeessä Tuglaselle -hän kirjoittaa juhlineensa kaksivuotisen kirjallisen toimintansa -vuosipäivää ja samalla lopettaneensa sadannen novellinsa. Hänen -kootut teoksensa, joitten ensimäisiä korjausarkkeja hän ei itse enää -ennättänyt nähdä, ovat alkaneet ilmestyä kirjailijaliitto Siurun -toimesta, toistaiseksi vain _Tume inimeselaps_ (Tumma ihmislapsi), -novelleja ja _Kriitilised tundmused_ (Arvostelevia tunteita), esseitä. - -Ulkonaisesti Jaan Oks vaikutti epäilemättä yhtä sairaalloiselta -ilmiöltä kuin koko taiteensakin, pään oikullisesta, ettei sanoisi, -tylsämieliselle ominaisesta muodosta ja ihon vastenmielisestä -värittömyydestä alkaen koko ruumiin velttoon kitukasvuisuuteen -saakka. Harvoin on kai tilaisuudessa näkemään inhimillisen rumuuden -traagillisuutta niin säälimättömässä ja sovittamattomassa muodossa, -kuin tässä nuorvirolaisessa rumuuden runoilijassa. Yllään karkeat, -harmaat sarkavaatteet, jalassa pitkävartiset huopasaappaat, koko -ruumis yhtämittaa elehtien ja liikehtien, ikäänkuin tanssitaudin -tapaamana, alituisten hermonytkähdysten tempoessa kasvojen ja raajojen -lihaksia, sellaisena muistanevat kai useat silminnäkijät Jaan Oksin -hänen Tarton käyntinsä ajoilta. Taikka kuten Friedebert Tuglas häntä -muistokirjoituksessaan -- viimeisellä tautivuoteella -- kuvaa: - -"Näin ensi kertaa nämä luunlaihat kasvot, joita valkeat näppylät -peittivät, nämä vesiharmaat silmät, punertavantakkuiset hiukset, harvan -punaisen parran ja hampaattoman suun. Näin koko tämän kurjan ruumiin -tuskasta sykkyrässä repalekasalla, povi edestä paljaana, jalat kiinni -sidottuina, vastenmielisen veltot kädet riipuksissa yli vuoteen reunan, -jonka takana oli seinää vastaan pystyssä kaksi kainalosauvaa, ikäänkuin -kerjäläisen tunnusmerkit." - -Jaan Oks oli oikeassa nimittäessään itseään dekadentiksi: hän oli -todella dekadentti, ruumiillisesti ja sielullisesti, taiteessa ja -elämässä. - - -2. - -Juuri lasta oli Jaan Oksissa, koskaan henkiseen täysimittaisuuteen -ennättämätöntä, ikänsä sairasta ja lahjakasta lasta. Hänen -päänsä paisui kuten vesipään lapsen, muodottomista ajatus- ja -tunnemolluskeista, nimettömistä himoista ja vihasta. Hänellä oli lapsen -kaikinpuolinen sekä inhimillinen että taiteellinen edesvastuuttomuus -niin elämäänsä kuin taiteeseensa nähden. Molemmat olivat vailla -suunnitelmaa, raketut kumpikin yksinomaan hetkestä, momentista. Hän -vaistoi varmasti tämän lapsiheimolaisuutensa, samalla kun hänen -sairas himonsa, kuten Dostojevskyn, ympäröi lapsen eroottisella -mielikuvituksella. Ei ole suinkaan sattuma, että hän sekä runonsa -että proosansa luonteenomaisimmissa saavutuksissa tuntee lapsena. -Yhdessäkään runossa ei hänen synnynnäinen Kullervotunnelmansa ole -saanut niin kirouslinkoovaa muotoa kuin runossa Lapsuus; yhdessäkään -novelleistaan ei hänen aavistuksensa ole vienyt häntä niin lähelle -ihmissielun alkuviettejä, kuin kertomuksessa Tumma ihmislapsi. - -Tässä lyhyessä, alun toistakymmentäsivuisessa novellissa on epäilemättä -Oksin koko kohtalotragiikka. - -Harmaassa, sateeseen ja lokaan uppoavassa kylässä, jota Oks niin -mestarillisesti on kuvannut toisessa novellissaan _Kylä_, on -ummehtunut koulutupa, täynnä raskasta höyryä ja katkua, missä -"taivutetaan selkärankoja", "keitetään neitsyeellisiä aivoja", -sorvataan väkivaltaisesti pehmeitä lapsensieluja. Mutta näitten -mustina pääskynpoikina riveissä kykkivien ihmislapsien joukossa on -muuan, jonka aivoissa kasvaa nuori ja villi kotkanpoikanen. Tällä -vähäisellä ja synkällä maalaispojalla, jonka silmät olivat kuin -kysyvät kuilut, oli "vastalausehampaat", jotka hän sopivassa ja -sopimattomassa tilaisuudessa iski joka ajatukseen. Häntä vainotaan ja -kidutetaan sentakia, mutta se ei estä häntä päästämästä yhä uudelleen -teräväkyntistä kotkanpoikaansa vasten vihatun kasvattajan naamaa. Mutta -eräänä päivänä hän tekee julkean ja ennenkuulumattoman teon: hänen -kotkanpoikansa uskaltaa kajota itse jumaluuteen! "Nyt löi ihmisten -kesyttäjä kotkanpojan irtipäästäjää nenälle, suulle ja korville. Sitten -heitettiin pieksetty nahka kyläkujalle kuolemaan." - -Pahoinpidelty, kapinallinen lapsi sensijaan pakenee ihmisiä ja heidän -elkeitään korpeen, missä "taivaan suuret, haikeat silmät eivät himoitse -eivätkä nuhtele". Hänet tuodaan kotiin, hän pakenee uudelleen, -kahdesti, kolmasti, koko kylän väki hälyytetään etsimään, ja kotiin -tuotua hänet suljetaan rangaistukseksi koppiin. Mutta kevään tullen -lapsi karkaa vielä viimeisen kerran. "Villin vaellushalun kiduttamana -lapsi lankesi jo ensimäisenä päivänä monta kertaa kumoon. Jälkeenjäänyt -elintarmo ehätti taas, kiipesi poikaseen, kiskaisi käppyräisen ruumiin -mullasta pystyyn ja nelisti huimasti, tätä möhkälettä tärisyttäen, -tyrkäten, kuluttaen." - -"Kun tuo tumma Jokin taas kerran lapsen pystyyn kiskaisi, oli yö, -ja kaikki ympärillä oudompaa ja huvittavampaa. Oli niin itsepäisen -vapaata: säpin putoamista ei kuulunut." - -"Mutta viheliäinen ääni siellä sisuksissa, suussa ja jäsenissä, -- se -odottakoon tyydytystään, kunnes kaikki juhlat on juhlittu." -- - -"Hän ei hakenut mitään, eikä keväällä olekkaan mitään löydettävissä, -mikä muistuttaisi mieleen tyhjänpäiväistä syömistä. On vain -salaperäinen värinä oudoissa kohdin, unenkaltainen syyhytys, ikäänkuin -tikkujen pistävä hipaisu. Ei ole mitään. Kaikki menee ohitse. Kaikki -tuntemattomat kouristukset ruumiissa, polte kurkussa, rauhattomuus joka -suonessa." -- -- - -"Ei ole mitään erikoista. Hyvä vain, että on sellainen oudon-outo -leposija, ja niin tiheät katajat väkevässä savimullassa." - -Ja tämä tumma ihmislapsi, jonka vapauden vietti on suurempi -elämisenkin intohimoa, kuolee sankarillisesti nälkään, maksaen -vapaudenpäihtymyksensä ilman vähintäkään napinaa hengellään. - -Sama sietämätön, surmaava ympäristö, ja sen yli kasvavan yksilön -traagillinen vapausvaisto on samoin _Kylän_ johtoaiheena. Millaisella -vihaisella huolellisuudella onkaan kuvattu tämä saarenmaalainen kylä: -"Hukkuva keto kuin häviämäisillään ehtoiseen viluun usvaan, sinisenään -jo syyskylmästä ja kuolemisen kivusta. Lakeus luo jo ensimäisiä -varjojaan. On raskasta ja tuskallista. -- Missä lakeus päättyy, siellä -on kuja, ja kujalla sitkeä loka. Likainen on tämän kylätien sotkettu -sydän. Likainen ja läpeensä sotkettu jälkien syntymästä saakka, -jolloin kaviot ja nälkiintyneitten lapsimukuloitten kantapäät, sorkat, -rumat varpaat, puupyörät, virsut tai puoliympyriäinen saappaanrauta -sotkivat siihen takertuneen loan. -- -- Suurella huolimattomuudella -on kylä paiskattu keskelle lokaa. -- Tässä kylässä näyttää kaikki -kumartavan kaiken edessä. Talot tekevät sen puitten edessä, omenatarhat -kumartavat kaivonvinttejä. Niin elää kylä syysyössä, niin se viettää -samoin suven selkeät päivät ja talven huurteiset ajat. -- Odotat, että -ilman harmaat huurut hukuttaisivat koko tämän köyhyyden kalvaman kylän -potevine naisineen, pöhöttyneine lapsineen, sikoineen likakuoppineen ja -ikäkuluine veräjineen. -- Mutta usva haihtuu, ja savu kohoo ilmaan, ja -tulevat uudet syysillat, vastenmielisyydessään samankaltaiset, uudet -yöt ja uudet työt. Mutta ihminen -- -- -- elää kuin taikakehässä, kiroo -ja rukoilee jumalaa avuksi, polttaa tupakkaa, pieksee lapsikantturaa, -lukee ruokarukouksensa, pesee hyppysensä, kuorii perunoita ja kituu -kasvussaan." - -Tässä kylässä elävät ihmiset "elukoitten keskellä, pöytien, tuolien -ja rukkien välillä ja uunin vieressä." Mutta siellä elää myös nuori -poika, joka syysöinä kuljeskelee yksin mustilla vainioilla ja -uneksii mailmasta ja ihmissieluista, nähden luhtaniityillä tuhansia -kangastuksia. Eräänä päivänä hän on kadonnut tietymättömiin. Ohdakkeet -kasvavat hänen jälkensä umpeen, eikä hän ikinä palaja. - -Oksin vapauden vaisto on niin voimakas, että sille kaikki järjestetty -yhteiskuntaelämä tuntuu sietämättömältä kahleelta, samoin kuten uskonto -ja koulu hänestä ovat vain keinoja vapaan ajatuksen sortamiseksi. -Jumalan hän on valmis ripustamaan alttarin reunaan, kuten huuhkajan -tallin oven yläpuolelle. Kaikki ihmisten yhteys herättää hänessä -inhoa ja pakenemishalua; kuten hän suorasanaisessa mieterunossaan, -_Nimetön eläin_, kirjoittaa, hän haluaa "kiskaista henkensä kauemmaksi -kaikesta, mikä ihmiselle löyhkää, päästä piskuisten, liesitulien luota -suurille vapaille tulille, ja luolasta mihin ihmisen huoku on päässyt, -rajattomiin saleihin". Hänen vaistonsa on kulkurin, on maankiertäjän, -jonka ihanteen hän elämässään mahdollisuuksien mukaan toteuttikin. -Kauniissa ja ylpeän itsetunnon täyttämässä runossa "Jäljettä", on hänen -ihanteensa kadota unhoitukseen, katkaistuaan viimeisetkin siteet ja -hävitettyään kaikki jäljet. Ja Oksin anarkistinen elämänkatsomus on -varmaan sanellut seuraavat sanat: - -"Suurenmoista on olla välinpitämätön ja nauraa kaikkea luotua ja -kaikkea luomatonta. Pilkata kuolleita, ilkamoida eläviä, se on -mailmaahallitsevan voimantunnon latva, se on sen työ, joka on kaikki -voittanut eikä enää viheliäisen taivaan alla mitään löydä, minkä edessä -kumartua voisi." - -Oks oli epäilemättä anarkisti jo synnyltään. Siinäkin hän taas -lähenee lasta; kuten lapsen, oli hänenkin hävityshalunsa suurempi -kuin rakennushalunsa. Hän oli tullut mailmaan, kuten Strindberg, -dynamiittipanos verissä, valmis räjähtämään milloin hyvänsä. Hän -ei suotta Kylässä ylistä "pyhää hävittämistä": ("Hyvin huonosti -on laita jo silloin, kun ei ole enää kuolemaa eikä syntymää, kun -ollaan jo tuolla puolen hävittämisen, pyhän hävittämisen, niin ettei -edes särkeminen maksa vaivaa.") Tai kun hän Nimettömässä eläimessä -kirjoittaa: "Silloin sysäisit vielä kerran, nähdäksesi verta, -rauniokasoja, kidutusta ja jätteitä ja tervehtyäksesi tiedosta: -olen saanut tehdyksi kaikkein enimmän pahaa. Herra nielaiskoon -mahdollisuuden rakastaa toista tai kuolettakoon ihmisissä jo -alkuidussaan senkaltaisen mielialan, missä ei ole enää rattona -kidutusta, halveksumista ja kuristamistuskaa." - -Häntä huvittaa luoda mielikuva mailmasta, jossa ei ole enää aviota, -jossa ihmiset, "linnut, vihreä sammakko, ristilukki, uunisirkka, kaikki -olisivat enkeleitä, -- kuten työmehiläiset". Ja tässä tulevaisuuden -kangastuksessa kiehtoo häntä juuri "seppeleitäkin korkeampi kunnia" -olla maanpinnalla viimeinen, itse vapaaehtoisesti lopettaa elämä! -Eräänlainen toisinto Tolstoin askeettisesta mailmanlopun ihanteesta -virolaisen kyläanarkistin aivoissa! - -Hänen asenteensa on alun alkaen yhteiskunnan luonnollisen vihollisen. -Hänessä on elämän ja yhteiskunnan lapsipuolen synnynnäinen vastarinta -kaikkia parempiosaisia kohtaan, kuten hän Tummassa ihmislapsessa -sarkastisesti tunnustaa: "On jotain kaameata ja typerää olla -tarmokas, kaunis, hyvä ja kunniallinen." Niinkuin Strindberg -loppuun saakka oli palvelijattaren poika, niin pysyi Oks loppuun -saakka samana "kahdenkertaisena äpäränä", jota hän niin suurella, -mutta väärentämättömällä kyynillisyydellä kuvaa, -- joka syntyy -krouvirakkaudesta, kasvaa takapihojen löyhkässä, ensimäisenä -taiteellisena kasvattajana päihtyneen äidin laulunrenkutus, ja joka -näkee isänsä ensimäistä ja viimeistä kertaa hirttonuorassa. - -Tämä syntyperä -- todellinenko vaiko mielikuvituksellinen? -- painaa -häntä häpeänä, jonka hän tuon tuostakin vetää esiin lietsoakseen sillä -kostonliekkiään. Ja niin leppymätön ja julkea on tämä viha, ettei se -sammu edes kuolinvuoteellakaan, vaan leimahtaa yksityisissä runoissa, -jotka Oks kahden leikkauksen välissä kirjoittaa kirjankansille, näissä -katkelmissa, jotka tuskin enää ovat runoa, vaan voihketta, huutoa, -huokausta, kirousta, hänen toivoessaan kykenevänsä kostamaan isänsä -tyttärille samalla mitalla äitinsä häväistyksen: - - Tean, et enne sündimisi sa - julgesid mind emas teotada, - tean, et pärast sündimisi ma - emaga sain pisarates leotada, - äga nüüd on sinu tütred suured, - mina helev mees, - nüüd on sinu tütred lahti minu ees! - -(Tiedän, että ennen syntymääni rohkenit minua solvaista äidissäni, -tiedän, että jälkeen syntymäni sain keralla äitini kyynelissä kylpeä, -mutta nyt ovat tyttäresi suuret, minä uljas mies, nyt ovat tyttäresi -tarjolla minulle!) - -Jaan Oksin taide on ääni loasta, on proletariaatin ääni. Epäilemättä -hän rakastaa lokaansa, hän viihtyy siinä, tottumuksesta tai -luontaisesta kiintymyksestä, pyytäen saada edelleenkin "ylenkatsoa ja -nauraa loassaan". Hänellä on sairaalloinen taipumus kuvata kaikkea -iljettävää ja inhoa herättävää, hänen vertauksensa ja käänteensä -ovat usein etovan vastenmielisiä. Mutta tämä runouden takapihan -taimi, rikkaläjällä kasvatettu, rakastaa samalla kauneutta, siitä -hänen traagillinen ristiriitansa. Taiteilija on hänen sanojensa -mukaan "karmeuden todellinen pappi", -- hän, kaikenkapinoitsija, -tunnustaa taiteen "Ainoaksi, jota palvellessaan ihminen ei tunne -häpeää". (Arvostelevia tunteita.) Hän, jolle hävittäminen on -muuttunut intohimoksi, voi toisena hetkenä hartaudella ylistää elämän -arvoa "kauneuden syvyyttä". Hän, joka on valmis heittämään jumalan -rikkatunkiolle, kirjoittaa seuraavana hetkenä palavat sanat: "Sisääsi -tahdon tunkeutua, ymmärrätkö, jumala, sisääsi, vaikka sillä kadottaisin -kaiket elämäni". - -Kaikki hänen tunteensa ovat ristiriitaisia, hänen heittelehtiessään -koko ajan äärimmäisyydestä toiseen. Yksinäisyys, joka äsken oli hänelle -ainoa turva ja onni, joka yksin suojeli häntä "pieniltä, vihaisilta -ajatuksilta", kalvaa häntä seuraavana hetkenä synkkänä orpoutena. -Hän, joka kerran tahtoi olla kaikille: "uppo-outo, tuijottaa kutakin -kurkoitettua kaulaa, kuten jääkarhu kameelia", kirjoittaa verhotulla -alakuloisuudella ihmisistä, jotka ovat "toisilleen tuntemattomia, -outoja, kuten keskenään koivikon koivut". Kuolinvuoteellaan hän on -kuulevinaan kuin humuna läpi vuoren toisten äänet, silmännäkemättä. -Ja niin hän kysyy eräässä runosirpaleessaan lapsen ja sairaan -avuttomuudella: "Mikä on kasvattanut välillemme vuorien ketjun?" - -Mutta uupuessaan vastalauseistaan, kapinastaan ja uhmastaan, -hän voi huitasta kämmenellään elämää kuten härnäävää kärpästä. -On kuin kaukaista kaikua Salomonin Saarnaajan filosofiasta -hänen sanoissaan: "Sillä kaikki on mieletöntä: ihminen -satunnaisessa tarkoituksettomuudessaan, -- ja ihminen määrätyssä -tarkoituksellisuudessaan". - -Jotain stoalaista tyyneyttä on sensijaan hänen kuolemankäsityksessään, -jonka hän ikäänkuin ennakkoaavistuksella on haahmoitellut -kertomuksessaan "Vanha matruusi", kuvauksessa vanhasta paatuneesta ja -kyynillisestä merikarhusta, joka ajattelijan rauhalla odottaa loppuaan. -"Hänessä ei kuolema herätä suurempaa hirmua kuin aamuinen laivanlattian -pesu eikä suurempaa mielenkiintoa, kuin ankkurinnosto. Vain hieman -kärsimättömyyttä sielussa, että on pakko käydä niin voimattomaksi ennen -todellista pysähdystä." - -Jaan Oksin elämä oli sidottu syntymään ja kuolemaan, mutta näitten -kahden kahleen välillä kohosi hänen elämänsä kaari lyhyeen ja -kapinalliseen pingoitukseen. - - -3. - -Oks ei vetoo älyyn, tuskin tunteeseen, vaan tajunnanalaiseen -aavistukseen; hän ei kuvaa tunteita vaan viettejä, vapauden, -elämänjatkamisen alkuvaistoja. Läpi koko hänen runoutensa kuultaa -sairas ja himokas viettielämä. Hän ei tahdo tai ei osaa sulkea -sairaita intohimojaan toisiin, vieraisiin minuuksiin, vaan antaa ne -semmoisinaan, paljaaltaan, lyyrillisinä, subjektiivisina purkauksina; -sentähden on, varsinkin hänen runoissaan, sekä loppusoinnullisissa -että suorasanaisissa, eräänlainen hirvittävä ja kyynillinen tunteen -alastomuus. Mutta kaikki alastomuus vaikuttaa ensi hetkessä -vierastavalta, esteettisinkin, sitä enemmän verhottomat himot. - -Nälän suhteen Oks on täysin suvereeni, se on ainoa vieteistä, jonka -hän vallitsee, jota hän mainitsee halveksumalla, nimittäen elämää -"periodilliseksi aterioimiseksi". Hänen tumma ihmislapsensa ei liioin -uhraa ajatustakaan "tyhjänpäiväiselle syönnille", kuollessaan nälkään -keväisessä metsässä. - -Sensijaan on viha hänelle tervetullut kiihoitustila, hän innoittuu -siitä, kuten rakkaudestakin, se hedelmöittää hänen tunteensa ja aivonsa -ja panee liikkeelle hänen kuvitusvoimansa. Hän puhuu vihasta, "joka -antaa hänelle koko hänen elintarmonsa", vihasta, joka tekee ihmisen -nuoreksi uudelleen ja puhaltaa hehkumaan elonhiilet. Hänen tumma -ihmislapsensa on "pieni, ylpeä ja _vihainen_". "Ja silloin halajat, -että kaikki ryhtyisivät vastarintaan, pitäisivät ajatuksiasi pikkuisina -käärmeinä, silloin tuntee janoa ryhtyä johonkin jättityperään, -jättiviisaaseen, johonkin mielettömyyteen, tehdä jotain, mikä vastaasi -sadattelee ja taistelee, joka vihastuttaa ja väsyttää." Kuinka täynnä -vihan hekkumaa ovatkaan sellaiset runot kuin Lapsuus tai Kadulla! - -Alkuperäisin, mutta samalla sairain on Oks kuitenkin kuvatessaan -viettiä, joka hänelle on samanarvoinen kuin elämä: rakkautta. Rakkaus -on epäilemättä erehdyttävä nimi sille paljaana palavalle, alastomalle -alkuvoimalle, jonka ilmauksen Oks näkee kaikkialla. Hän itse nimittää -sitä Himoksi. Koko luonto on hänelle sukupuolellinen, itse maasta -alkaen ajatuksiin saakka, jotka "kaks'sukuisina muotoina karkeloivat ja -toisiaan hedelmöittävät". Hänen mielikuvituksensa kiertää herkeämättä -sukupuolellisten tilanteitten ympärillä, mäen kukkulat muistuttavat -hänelle raskaita naisia, vakoon kylvetyissä perunoissa ja vesalepissä -hän näkee hedelmöitymisen intohimon. Hän kirjoittaa "kiimaisista -luhdista ja rivosti humisevista puista", palaten näihin kuviinsa -erotomaanin itsepintaisuudella. - -"Himossa on elämä itse ja elämänsakka". Oksin suorasanaisilla -mieterunoilla on yksi ainoa aihe, ne ovat täynnä ajatusten -Astartetanssia. Ja tähän hillittömään, peittelemättömään himoon, joka -tuntuu sulattaneen runoilijan koko olemuksen ikäänkuin alkuelementiksi, -sekaantuu samalla herjaava ylenkatse, aitostrindbergiläinen -naishalveksunta, ei älyllinen eikä harkittu, vaan syvästi vaistottu -viha eri sukupuolien välillä, joka ei häviä edes rakkauden ja yhdynnän -hetkenäkään. Hän kostaa orjuuden, johon sukuvietti hänet pakoittaa, -loppumattomilla solvauksilla, samoin kuin pettymyksen, joka väistämättä -seuraa aistien huumetta. Hän nimittää naisia poikkeuksetta "naaraiksi", -ikäänkuin joka hetki alleviivatakseen heidän sukupuolellisuuttaan, -"ihmiskunnan matelijoiksi". Hänen vanha merimiehensä sanoo vielä -kuolinvuoteellaan papille, joka yrittää herättää hänessä sovinnollista -mielialaa: "Naisten kanssa tahtoisit minut lepyttää? Älä tuokkaan niitä -tänne, mokomia! Milloinkaan en halua senkaltaisia ihmisiä tuntea, -ihmisiä, jotka viheliäistä maanpäällistä elämää jatkavat kaikkien -kärsimykseksi. -- Halveksin heitä filosofian pohjalta." - -Ja niin päätyy Oks tässäkin palvonnassaan herjaukseen, pyhänhäväisyyn, -oman himonsa esineen häikäilemättömään herjaukseen, ikäänkuin ei -keksisi kyllin lokaa, millä ryvettää tätä omatekoista Astarte-alttaria. - -"Kaikki ovat samankaltaisia, sekä se, joka ensi hymyjään hymyää, se, -joka on saanut kyllääntyäkseen, että se, joka ennen kuolemaansa pyhää -ehtoollista nauttiessaan vanhuutensa varjosta nuorta pappia himoitsee. -Missään ei löydy toisenkaltaisia, -- käy vaikka halki taivaitten ja -helvettien ja astu maan päälle, vakoillaksesi yhtämittaa suurilla -tienristeyksillä." - -Epäilemättä on herjaaminen ollut muuan Oksin suurimpia intohimoja. - - -4. - -Oks oli sekoitus kykyä ja hermosairasta. Hänen luomistyöllään on täysin -patologinen ilme, se on sairas, väkivaltainen toiminta, ikäänkuin -äkillinen ja sokaiseva verentungos aivoihin. Aivan samoin kuten -elämänvietti ehätti hänen tumman ihmislapsensa, nelistäen ja kuluttaen, -samoin mahtoi luomispakkokin aika-ajoin ehättää Jaan Oksin, pakoittaen -hänen sairaat aivonsa vihaiseen vireeseen, puristaen niistä myrkkyä -ja kähyä, -- jättääkseen hänet yhtä äkkiarvaamatta. Ei riitä lukea -hänen painettuja teoksiaan, vaikka niissäkin tuntuu tämän ryöppyävän, -syytävän luomisen merkit. Käsikirjoituksissa sensijaan, joita -karsimatta ja järjestämättä ei milloinkaan olisi voinut painattaa, -viettää Oksin sairas kirjallinen luomisvietti todellisia orgioita. -Täytyy tehdä kieltämättä itselleen väkivaltaa niitä lukeakseen: koko -ajan on kuin aluttoman, loputtoman sanaryöpyn alla, johon ajatuskin -on hukkua. "Hän loi, kuten tulivuori, joka samalla voimalla sinkoo -kohti taivasta sulaa metallia ja tuhkaa", sanoo Jaan Oksista Tuglas. -Sivumääriä ajatuksetonta vatvomista, kolminkertaisesti sanoja, sanoja, -sanoja, hulluinhuoneen järjetöntä houretta, ja yhtäkkiä kaiken -tukahduttavan ajatuskuonan alta kirkas ajatus, niin alkuperäinen, kuin -olisi se ensi kertaa ajateltu vasta näissä poloisissa aivoissa. Tämä -ajatus voi olla loukkaava, häväisevä, täynnä traagillista sarkasmia ja -kyynillisyyttä, mutta se on uusi! - -Oks itse sanoo kerran taidetta "fysiologiseksi tarpeeksi, sielulliseksi -uloshengitykseksi." Juuri siten on epäilemättä hänen oma taiteensa -syntynyt. Hän itse on epäilemättä mahtanut siihen tuiki vähän. Hän ei -ole kai milloinkaan muistanut sellaisia tyhjänpäiväisyyksiä olevan -olemassakaan, kuten tietoinen työ, taiteellinen rakenne. Voi olla, että -hänellä häämöittää jokin päämäärä liikkeelle lähtiessään, jokin kuva, -jokin mieliala, jonka hän tahtoo pyytää kiinni, mahdollisesti jokin -hämärä juonikin. Mutta hän kulkee tietään kuten lapset, hän poikkee -joka suunnalle tien oheen, pysähtyy jokaisen nähtävyyden kohdalla. -Niin hän aloittaessaan kertomustaan Koulumestarin hevonen epäilemättä -todella on aikonut kuvata juuri tätä hiirakkoparkaa ja sen vaiheita, -mutta sensijaan kuvaakin kaikkea muuta, kylää ja kylänmiehiä, niittyjä -ja veräjiä, kunnes unohtaa tykkänään sekä koulumestarin että hänen -hevosensa. - -Kieltämättä kärsivät Oksin teokset kauttaaltaan katkonaisuudesta ja -hämäryydestä, joka ei suinkaan aina kätke syvyyksiä, vaan hyvinkin -tavallisia ajatuksen matalikkoja. Mutta toisinaan tuntuu Oksin -lauseissa, kuten niistä on sanottu, kolme mittasuhdetta, ikäänkuin -sanojen merkitys niitten hämäryyden vuoksi olisi joka suuntaan venyvä, -avaisi mahdollisuuksia joka taholle. Ja niin tahtoisi nähdä Oksin -pitkät yksinpuheluhoureet kuin tiheässä, näkymättömässä seulassa, josta -yksitellen ajatusten akanain seasta varisisi selvä vilja. - -Hänen sairaissa aivoissaan eivät estävät keskukset kai milloinkaan -ole olleet toiminnassa, mikään ei kyennyt hillitsemään tätä rajua -koneistoa, sen kerran käyntiin päästyä. Hänen tuotteliaisuutensa -lyhyenä luomiskautenaan oli grafomaanin tuotteliaisuutta. Hänellä oli -kiire, ikäänkuin olisi aavistanut luomisaikansa, ehkä elämänsäkin -lyhyyden. "Sallittakoon ihmisen elää vain vuosi, silloin hän ei -nukkuisi eikä kuluttaisi aikaa hautaa varten valmistuakseen." - -Yhtä mahdotonta oli hänelle ajatustensa järjestely, suvereenilla -huolettomuudella hän jätti sen toisten tehtäväksi. Hän on teoksistaan -yhtä huolimaton kuin kala kudustaan, hän jättää ne kohtalon ja -sanomalehdentoimituksen huomaan, häviöön tai ylösnousemukseen, se -on hänelle yhdentekevä. Miten muut niitten suhteen menettelevät, -kenen käsiin ne joutuvat, mitä niistä loppujen lopulta on jäljelle -jäävä, -- kaikki kysymyksiä, jotka eivät häntä liikuta. Ainoastaan -eräässä yksityiskirjeessä Fr. Tuglaselle voi aavistaa jonkinlaisen -levottomuuden, joka kuitenkin pikemmin on järkkymätöntä itsevarmuutta: -"Seitsemän vuotta sanokoot arvostelijamme, ettei teoksilla ole -minkäänlaista taidearvoa, kahdeksantena vuonna on heidän kuitenkin -tunnustaminen, että on." - -Kuten hän erästä arvostelevaa kirjoitustaan nimittää -"improvisatsioksi", niin oli hänen tuotantonsa kauttaaltaan -improvisatsiota, kirjoitettu luojaties milloin ja minkälaisten tuiki -maallisten aherrusten lomassa, vihkokorjausten, liikearvioitten -välissä. On oikeastaan aivan arvoituksellista, minä väliaikoina -hän ehti hankkia itselleen senkin esteettisen ja kirjallisen -puolisivistyksen, mikä hänellä joka tapauksessa oli. - -Hänen taiteensa luonteesta seuraa semmoisenaan, ettei sillä voinut olla -minkäänlaista kehitysviivaa, tällä taiteella, jolta puuttuu kokonaan -juuri viiva, joka on kokoonpantu ikäänkuin vihan ja himon tuulispäässä, -omassa raivossaan kiertävistä pisteistä. Oksin pirstaleinen ajatus -ei olisi milloinkaan kyennyt kulkemaan pitkin suoraa viivaa, yhtä -vähän kuin hänen kehityksensäkään. Se päättyi itseensä, kuten -piste. Hänen henkinen sisältönsä ei ollut luotu elimellisesti -kehittymään, ei laajentumaan mihinkään suuntaan, eikä kypsymään siitä -raaka-ainestilasta, missä se oli. Se oli luotu vain purkautumaan -sellaisenaan, yhdellä kertaa. - -Jaan Oks on epäilemättä Noor-Eestin omituisimpia ilmiöitä. Hänellä -oli ylimyssielu, köyhälistöruumiiseen kuolemaan saakka kytketty, -- -ruumis, joka ei koskaan voinut vapautua kyläkujasta ja himosta, ja -mielipuolisuuden kanssa kamppaileva sielu, joka kauneuden ikävässään -lohduttautui herjauksilla. "He olivat kuin tylsän seipään lävistämät, -osaksi maankamarassa kiinni, toisen olemuksen osan karkeloidessa -keinuen taivaan alla, kuten rauhaton, siunaamaton uhrisavu." On jotain -sankarillista hänen uhmaavassa jumalhäväisijäasenteessaan, on jotain -traagillista tässä rujossa kyvyssä, jonka taide on kuin rumuuden uhria -saavuttamattomalle Kauneudelle. - - - - -A.H. TAMMSAARE - - -Synt. v. 1878 Tammsaare-Põhjan talossa Järva-Madisen pitäjässä -Tallinnanmaalla. Harjoittanut lakitieteellisiä opintoja Tarton -yliopistossa. Toiminut sanomalehtialalla. Teoksia: _Rahaauk_ v. 1907, -_Uurimisel_ v. 1907, _Pikad sammud_ v. 1908, _Noored hinged_ v. 1909, -_Üle piiri_ v. 1910, _Vanad ja noored_ v. 1913, _Poiss ja liblik_ v. -1915, _Keelest ja luulest_ v. 1915, _Kärbes_ v. 1917, _Varjundid_ v. -1917. - - -1. - -Virolainen kaupunkilaistumiskulku, sekä sielullisena että ruumiillisena -ilmiönä, siirto kylästä kaupunkiin, henkisen ilmapiirin vaihto, -niin kuvaava nykypäivien Virolle, muodostaa tavallaan pohjan, jolle -on rakentunut nuorvirolaisen novellistin H. Tammsaaren hieman ohut -kirjallinen tuotanto. - -Tammsaaren teokset eivät tosin tarjoa minkäänlaista kuvausta -muuttuneesta yhteiskunnallisesta perustasta, mille nykyinen virolainen -kaupunkiyhteiskunta nojautuu, ei sen luomasta tyyppien moninaisuudesta, -ei edes liikunnosta kulttuurisiirrosta, joka herkeämättä muuttaa -kaupunkifysiognomiaa. Se ei ole mitään nykyaikaista kaupunkirunoutta, -hymniä kivimuureille ja sähköradoille, ei alkua epopeaan tulevaisuuden -virolaisesta suurkaupungista. Se yrittää yhtä vähän kiinnittää -Tarton vatvovaa lammikkotunnelmaa kuin Tallinnan kuumeista -satamanousukasilmettä. Kaupunkia itseään, aineellisena todellisuutena, -siinä tuskin on olemassa. Eikä siinä liioin tapaa mitään johdonmukaista -sielullista kehitysketjua; Tammsaaren henkilöt ovat näennäisesti -täydelleen irrallisia, niinkuin eivät kuuluisi mihinkään yhteiskuntaan -tai suurempaan ihmisten yhteyteen. He muodostavat vain "psykologisen -ykseyden", kuten heistä sanoo Friedebert Tuglas. Heillä ei ole -entisyyttä eikä tulevaisuutta, ei siteitä mihinkään suuntaan. Ja -kuitenkin, siitä huolimatta, on heistä joka-ainoa sellaisenaan -virolaisen sivistysmurroksen, kaupunkilaistumiskulun tulos. - -A.H. Tammsaare, samoin kuin muutkin nuorvirolaiset, harrastaa -kaksinimisyyttä ja kirjallista naamioleikkiä; kuten Grünthalista -sukeutuu Ridala, Aavikista Randvere ja Mihkelsonista monta vertaa -romanttisemmalta kajahtava Tuglas, niin on A.H. Tammsaarekin milloin -Anton Hansen, milloin Tammsaare. Hän merkitsee tyylinvaihdoksensa aina -uudella kirjallisella kyltillä. - -Tammsaare on huvittava toisinto nuorvirolaista tyyppiä, -eroavaisuuksineen ja yhtäläisyyksineen. Yksityispiirteiltään -hän voi muistuttaa milloin yhtä, milloin toista kirjallisista -tovereistaan, mutta kokonaisuudessaan on hänen henkinen fysiognomiansa -hänen yksityisomaisuuttaan. Hän on persoonallisuus, kaikesta -värittömyydestään huolimatta. Ensi silmäykseltä hän näyttää toisen -nuorvirolaisen novellistin, Friedebert Tuglasen, täydelliseltä -vastakohdalta; Tuglas pyrkii synteettiseen fantasianäkemykseen, -Tammsaare sielulliseen analyysiin; Tuglasen värit ovat pehmeätä, -hivelevää liitua; Tammsaare käyttää kovanumeroista lyijykynää. -Ohutverisyydestään huolimatta Tammsaare hyvin harvoin vaikuttaa -artistiselta, kuten Tuglas miltei poikkeuksetta, huolimatta -mielikuvituksellisesta täytelyydestään. Mutta heillä on selvät -älylliset yhtymäkohtansa, joskin Tammsaaren äly on kuivempi ja -mehuttomampi kuin Tuglasen; heidän satiirinen taipumuksensa on sukua, -ja he koskettavat toisiaan viivanalaisissa koserioissaan, joitten sävy -usein on hämmästyttävän samankaltainen, vaikka Tammsaaressa onkin monta -vertaa enemmän ammattijuttelijaa. Tuglasen tyyli aateloi pienimmänkin -sanomalehtipakinan; se muodostuu hänellä aina vähäiseksi tutkimukseksi, -taiteelliseksi lastuksi; Tammsaaren synnynnäinen sanomalehtimieskyky -ohentaa tarvittaessa raskaimman ja vakavimmankin aiheen kevyeksi -jutteluksi. Hän on nautintoihminen, ilmeisin hedonistisin taipumuksin, -nuorvirolaisista kieltämättä samalla humaanisin, vaikka hänen -suvaitsevaisuutensa ja inhimillisyytensä juuret juontavatkin ehkä yhtä -syvälle suureen välinpitämättömyyteen kuin suureen kaikenymmärrykseen. - -Tammsaare on oman kirjallisen sukupolvensa keskuudessa ohuin, -mielikuvitusköyhin ja todellisuusvaistoisin. Hän on ainoa -nuorvirolaisista, joka häikäilemättä tarttuu päivän probleemeihin -ja ympäröivään elämään, joskin hänen probleeminsa ovat yksinomaan -sielullisia ja kuvatun elämän näyttämö useimmissa tapauksissa -ahdas virolainen ylioppilaskomero. Hänen kirjansa ovat alun alkaen -antaneet aihetta kaikenlaisiin yhteiskunnallisiin, rotuhygieenisiin, -kasvatusopillisiin ja siveyskysymyksiin, vaikka hän itse ei ole -vihjauksellakaan vikapää niitten asettamiseen. Ainakaan ei mikään -liene hänestä etäämpänä kuin vastauksen antaminen. Erehdys olisi -epäilemättä luulla, että esimerkiksi Tammsaaren novelli _Yli rajan_ -olisi kirjoitettu ratkaisemaan ennen-avioliittoista sukupuolikysymystä -tai mahdollisesti naisen äitiys- ja riippumattomuusprobleemia. -Tammsaarea on hyvin yksinkertaisesti vain huvittanut viskata kivi -yhteiskunnalliseen lammikkoon, _épater le bourgeois_, kuten Friedebert -Tuglas hänestä sattuvasti sanoo, härnätä porvaria, vähäinen epäilevä ja -miksikä ei! poikamaisen frivoli hymy suupielessä. - -Tammsaaressa on epäilemättä kosolta kirjallista pahankurisuutta; -hän vetää hyvin mielellään yleisöään hiukan nenästä, kuten -Kärpänen-novellissa ylioppilas Kulno, joka puheellaan saa koko -kuulijakuntansa petkutetuksi, tai Vivahduksia-novellin päähenkilö, joka -hänkin rakastaa tällaisia pieniä kirjallisia jalkakoukkuja. - -Muuten, mitkään Tammsaaren ominaisuuksista eivät esiinny erityisen -silmiinpistävässä mittakaavassa, eräänlainen keskimittaisuus on -päinvastoin niille tunnuksellista. Poikkeuksen tekee ehkä ironia. -Tammsaaren taipumus ivaan on varmaan synnynnäinen, hänen äänenpainonsa -on luonnostaan ivallinen, kuten Suitsin luonnostaan pateettinen. -Tammsaarelle ei ole olemassa minkäänlaisia arvovaltaisia aatteita -tai henkilöitä, ei mitään koskematonta aluetta. Hänen ivansa on -usein kyltynyttä, väsynyttä, neulanohutta, harvoin erityisemmän -pahanilkistä, mutta se ei suinkaan ole mitään attikalaista, ei myöskään -valtameren kirpeästi väkevöittävää suolaa; sen prosenttimäärä on -suunnilleen sama kuin suolapitoisuuden virolaisessa Länsimeressä. -Ja Tammsaaren kieltämätön kyynillisyys, joka esiintyy sekä -aiheitten että tilanteitten valinnassa, on sekin enimmäkseen samaa -tahallista kiusoittelua, ärsytyshalua, kotitekoista virolaista -ylioppilasboheemisävyä. - -On kuitenkin muuan ominaisuus, joka näyttää olevan eroittamattomasti -yhdistetty Tammsaaren henkiseen olemukseen. Se on epäily, skepsis. -Se on usein vain filosofoivaa pintaleikittelyä, tapaa, muotia, -vuorosanakimallusta. Mutta se on epäilemättä syöpynyt pintaa -syvemmälle; kun tammsaarelaiset pohjakerrostumat syystä tai toisesta -joskus paljastuvat, tapaa joka kerta juuri väärentämättömän skepsiksen, -vailla vähintäkään teennäisyyttä tai keimailua. Mahdollisesti onkin -tämä skepsis, harmaa kuin home ja syövyttävä kuin se, tammsaarelaisen -kirjailijaluonteen ydin. Tammsaaren skepsis ei ole vapauttavaa, -särkemisriemussaankin luovaa, myönteistä epäilyä. J. Luiga nimittää -tammsaarelaista skepsistä _tunteen_ skepsikseksi, joka ei synny -henkisestä kehityksestä, vaan tunteen rappeutumisesta. Ja toden teolla -ei pääse ajatuksesta, että Tammsaaren epäily on oikeastaan kokonaan -kielteinen ominaisuus, puute, kyvyttömyys minkäänlaiseen hartauteen; -häneltä puuttuu, niin sanoakseni, uskonnollinen elin. - -Jokaisella kirjailijalla on pohjavärinsä. On kirjailijoita, ärsyttäviä, -sytyttävän punaisia, on sinivalkoisia kirjailijoita, on toisia, joitten -värissä on myrkkyä, kuten hullukaalin keltasinipunervassa kukanterässä, -on kirjailijoita, ylimyksellisiä, kuten ajan kauhduttamat välivärit. - -A.H. Tammsaaren pohjaväri on harmaa. Ei mikään harmaan lukuisista eri -vivahduksista, ei keltaisen, punaisen eikä sinisen sekoittama, vaan -yksinkertaisesti vesiharmaa, värittömyyden väri. - - -2. - -"Hermot ovat kulttuuria, -- sentähden, enemmän hermoja, enemmän -hermoja", huudahtaa muuan Tammsaaren virolaisista "nuorista sieluista", -ylioppilas Kulno. - -Siirto maalta kaupunkiin tai oikeammin kaupunkikulttuuriin ei -merkitse suinkaan vain parissa sukupolvessa tapahtuvaa luuston ja -lihasten volyymin vähenemistä. Eivät vain kasvonpiirteet, kädet -ja jalat hienostu rakenteeltaan jatkuvasti muuttuneen elintavan -takia, ennenkaikkea muuttuu ja hienostuu hermorakenne. Kulno on -oikeassa: sivistystason nousu on pääasiallisesti hermokehitystä. Ei -tietomäärän, ei älyllisen pääoman suuruus voi koskaan luoda yhtä -suurta sivistyksellistä eriasteisuutta, kuin juuri hermoston enemmän -tai vähemmän viljelty herkkyys, sen vastasäteilyn rikkaus, sen -nautintomahdollisuus ja kärsimiskyky. - -Voi puhua ihmisten "herkistämisestä", kuten valokuvaaja levyjensä. - -A.H. Tammsaare on suorittanut siirron kylästä kaupunkiin, -- sekä -henkilökohtaisesti että kirjallisesti. "Tous les chemins vont vers la -ville", kuten Verhaerenin sanat kuuluvat. - -Hän vaihtaa aihepiirinsä yhtä perinpohjaisesti, kuten vaihtaa -tekotapansa. On yhtä suuri hyppäys Tammsaaren rehellisestä ja karusta -naturalismista hänen ääriviivattomaan impressionismiinsa, kuin hänen -pikkueläjäinsä, maattomain, irtolaisten, loisien ja mökkiläistensä -kylästä, jossa ei ole muuta vaihtelua kuin torailu ja tulipalot, -syntymä ja kuolema, hänen käsitteelliseen kaupunkiinsa. Vain pohjaväri -on sama: Tammsaaren realismi on yhtä kuivan harmaata kuin ikinä -hänen impressionisminsakin. Hänen talonpoikaiskuvauksissaan, jotka -poikkeuksetta liikkuvat niin alhaisella yhteiskunnallisella asteella -kuin suinkin, rehkii ja matelee inhimillinen elämä, näköjään vähääkään -välittämättä tekijästä ja hänen tahdostaan, kaikkinäkevän luojan -auringon alla. Vaimo ompelee rauhallisesti miehensä sairasvuoteen -ääressä tälle kuolinpaitaa ja synnyttää lapsen samalla hetkellä, -kun isä toisessa huoneessa heittää henkensä. Vanha isäntä ja renki -työskentelevät pellolla, heidän vuorosanojensa vaihtoon, kysymyksestä -vastaukseen, menee kokonaisen vaon kyntöaika. Akka ja ukko elelevät -vuosikymmeniä samaa etanan kuoreen mahtuvaa elämäänsä, kunnes -kuolema toisen korjaa. Ja paljaimmillaan tämä harmaa arkiaherrus -on kertomuksessa _Kaksi paria ja yksi ainoa_, kahden kinastelevan -mökkiläisperheen ja heidän yhteisen loisensa, Taidi-Laidin, tarina, -kerrottu armahtamattomalla, kaikki tunkiokasat paljastavalla verismillä. - -Tammsaaren kaupungilla ei ole edes niitäkään harvoja varmoja -ääriviivoja, mitkä hänen kylällään. Se on erinomaisen utuinen -ympäristö, jossa ei ole maaseudun puita, ei metsää, ei näköaloja, -ei vihreyttä; ei ilmaa, mutta ei myöskään kaupungille ominaista -ihmisvilskettä, kadun melua, tuskin katuja. Se on kokonaan -impressionistinen, ikäänkuin tyhjään ilmaan rakennettu kaupunki, jota -risteilevät nimettömät kadut, ja valaisevat tuiki persoonattomat -katulyhdyt. On melkein yhdentekevää, onko tällä kaupungilla -jossakin kertomuksessa tarkoitettu Tarttoa vaiko Tallinnaa; se ei -muuta sanottavasti Tammaaren kirjallisia kulissilaitteita, hänelle -riittää, kuten uudenaikaiselle näyttämölle, kaikkein välttämättömin -huonesisustus: pari tuolia, pöytä ja sohva. - -Elämän ulkonaisista puitteista ei ole jäänyt oikeastaan muuta jäljelle -kuin ylioppilaskomerot, joitten "seinäpaperit ovat mustat, savuttaneet, -niitten takaa pilkistää sieltä täältä seinä". Rikkinäisellä pöydällä -vetelehtii kirjoja, ja lattialla on kalossit, "joilla on se erinomaisen -ominaisuus, että ne helposti päästävät veden valumaan". Läpi himmeitten -ja raamuisten ruutujen näkee tyhjän pihan, "missä joku vaate riippuu -kuivamassa, ja joku ylioppilas tulee ja menee". - -Näissä akateemisissa ja abstraktisissa ullakkokomeroissa asustavat ja -rakastelevat Tammsaaren henkilöt tai oikeammin hänen puhuvat ja alati -filosofoimaan pyrkivät varjokuvansa, s.o. milloin eivät kulje yksin tai -kaksin vielä abstraktisempia katuja. - -Ydinnäkemyksenä ylioppilasnovelleihinsa on Tammsaarella ollut -eroottisen valonheijastajan säteessä nähty murto-osa nykypäivien -virolaista jeunesse dorée sielua. Tammsaaren kaikki neljä -ylioppilaskuvausta käsittelevät yksinomaan eroottisia suhteita, ja -oikeastaan onkin ainoa oleellinen, minkä varmasti tiedämme näistä -nuorista sieluista, heidän suhtautumisensa rakkauteen. He rakastavat, -siis ovat olemassa. - -_Pitkissä askeleissa_, joka epäilemättä on Tammsaaren -ylioppilasnovelleista taiteellisesti ehein, on kaksi miestä ja yksi -nainen, ylioppilaat Heinrich ja Otto, ja heidän yhteinen rakastettunsa -Olga, virolaista demiviergetyyppiä. Oikeastaan on vielä toinenkin -nainen, Heinrichin talonemännän tytär, joka eräänlaisena täytekuviona, -vastakohtaisuuden lain vuoksi, esiintyy Tammsaaren useimmissa -kirjoissa, edustaen hänkin ikuista naisellisuutta, pari astetta -alempana tosin. Taistelu käy naisesta ja ihanteista. Heinrich Leisner, -yläilmoissa asuskeleva haaveksija, rakastaa Olgaa, mutta saatuaan -tietää Olgan olleen aikoinaan Oton rakastajattaren, luopuukin hänestä, -pitkän sielullisen järkeistymis- ja jäähtymiskehityksen jälkeen, täynnä -yksin- ja kaksinkidutusta. - -_Nuorissa sieluissa_ on miltei samat voimasuhteet. Jonkun aikaa -yliopistossa opiskellut Aino Võsand jättää rahan puutteessa opintonsa -ja oleskelee Tartossa. Hän tutustuu ylioppilas Kumoon, aito -tammsaarelaiseen perustyyppiin, jossa skepsis ja eroottinen uteliaisuus -yhtyvät, käy hänen luonaan (kaikki Tammsaaren virolaiset puolineitseet -käyvät ylioppilastensa ullakkokomeroissa!) lukijan jäädessä -epätietoiseksi, kuinka pitkälle tämä taidolla harjoitettu eroottinen -leikki peräytymis- ja väistämisvuoroineen vie, ja lähtee vihdoin monen -mutkan jälkeen ulkomaille opintojaan jatkamaan taikka, kuten Tammsaaren -sanat kuuluvat, "syventämään merta ja koroittamaan taivasta". - -_Yli rajan_ kirjassa on juoni hiukan selväviivaisempi. - -Välttämättömän ylioppilaan nimi on tällä kertaa Robert Muidu. -Paitsi Heinrich Leisner'in aineetonta idealismia, on hänellä sangen -alleviivatut aineellisetkin vaatimukset. Hän johdattaa mieleensä -Weberin Demokritoksen kyynillisen lauselman: "Varo, Karl, irstaita -ihmisiä, ja jollet muuta voi, niin käänny mieluummin jonkun -kunniallisen naisen puoleen, hän ei ole kieltäytyvä", ja haluton kun -on viettämään tavanmukaista poikamieselämää, uskoutuu morsiamelleen -Hedvigille. Mutta heidän huumeessa alkanut suhteensa arkiutuu -vähitellen, samalla kun Hedvig huomaa olevansa tulossa äidiksi. Hetken -aikaa hän aikoo pelastautua häpeästä, menemällä naimisiin tohtori -Kalamaan kanssa, mutta lopulta pääsee naisellinen ylpeys voitolle, -ja hän lausuu hyvästit sekä Kalamaalle että loppukohtauksessa sangen -viheliäistä osaa näyttelevälle Robert Muidulle. - -On jotain näissä kolmessa novellissa, mikä edellyttää yhteistä -alkusolua. Ne ovat syntyneet ikäänkuin yhteisestä konseptsiosta, -samasta mielialojen, tunteitten ja tyyppien varastosta, joka -tosin ei ole oikein ottanut riittääkseen niin moneen muunnokseen, -vaan hataroituu kirja kirjalta. Ja miten vähäinen toden teolla -Tammsaaren tilanteitten ja henkilökuvien keksimiskyky on, näkee hänen -_Kärpänen_-novellistaan, jossa hän taas pitkän väliajan päästä palaa -rakkaaksi käyneeseen ullakkokomeroonsa, malttamatta edes hankkia -Kulnolle uutta nimeä, vaan tuoden hänet semmoisenaan, ainoastaan -joitakuita vuosia vanhempana näyttämölle. - -Jeunesse dorée, -- miksikä ei yhtähyvin jeunesse grise, -- harmaa -nuoriso! - -On muuan piirre, mikä heti pistää silmiin Tammsaaren novelleissa: -niissä puhutaan loppumattoman paljon. Tammsaaren ihmiset, -sekä miehet että naiset, puhuvat aina, ikäänkuin heillä olisi -puhumisvimma. "He suutelevat ja siinä sivussa puhuvat allegorisia -tyhjänpäiväisyyksiä", sanoo heistä muuan arvostelija. Tarttolaisissa -ylioppilaskorporatsioissa oli tapana varsinaisen sanakaksintaistelun -ohella opettaa nuorille keltanokille sanataistelua, jota varten heidät -armotta asetettiin sanapistosten maalitauluksi. Tammsaare yrittää -epäilemättä seurata baltilaisia perintätapoja. Hänen henkilönsä -taistelevat hekin kaiken aikaa floreteilla ja rapiireilla, väistävät, -torjuvat, antavat sivuiskuja, hyökkäävät. - -He keskustelevat herkeämättä, eikä kuitenkaan mikään tunnu liikkuvan -keskustelun aikana kuin puhujien äänijänteet. Heihin sopii, kuten -eräs virolainen huomauttaa, Jugendin parodia Maxim Gorkista. Kohtalon -hylkäämät ihmiset istuvat koossa, filosofoiden ja saivarrellen, -kunnes yhtäkkiä joku heistä kysyy: "Mutta miksi me aina puhelemistaan -puhelemme, miksi emme koskaan tee mitään". Ja siihen toinen vastaa: -"Siksi, että Maxim Gorki on meidät luonut!" - -Samoin voisi tammsaarelainen miesten ja naisten kuoro vastata: "Koska -Tammsaare on meidät luonut." - -Tammsaare ei suinkaan itse ole ollut tiedoton tämän alituisen -herkeämättömän puheensorinan merkityksestä. Nuorten sielujen Kulno -sanoo kerran: - -"Luultavasti saivartelemme liian paljon ja elämme liian vähän; sentakia -on meillä niin paljon kysymyksiä." - -Juuri sisäistä liikkumattomuutta, äärimmäistä passiivisuuttaan, -yrittävät tammsaarelaiset ullakko-asukkaat verhota puheensa -vuolaudella. Se on teon surrogaattia, teon, johon he eivät ikinä ole -ryhtyneet, ikinä eivät ole ryhtyvä. - -Tammsaaren nuoriso on älykästä, mutta heikkohermoista sukupolvea, -jonka nousukkuus tuntuu ennenkaikkea tahdon ja luonteen heikkoudessa, -sivistysväsymyksessä, jota he poikkeuksetta potevat. Se ei ole heille -itselleenkään mikään salaisuus, he tietävät hyvin jo edeltäkäsin -ennemmin tai myöhemmin jäävänsä tien oheen. - -Kuvaavaa näitten yliskamarien tunnelmalle on iltapuhde Kulnon luona, -jonne on saapunut sekä Aino Võsand että Rein Jaaninpoika Muhem, -muuan Emajoen Ateenan ikuisia ylioppilaita, joka vihdoin on päätynyt -jumaluusopilliseen tiedekuntaan, mutta toden teolla tutkiikin -oluthaarikkojensa pohjia suuremmalla syventymisellä kuin heprealaisia -alkutekstejä. - -Kulno kertoo kuulijoille "unensa". Oli kerran köyhä ylioppilas, joka -halusi kirjoja, aina vain kirjoja ja seisoskeli nälkäisin silmin -kirjakaupan ikkunan edessä, ahmien edes kirjojen nimiä. Kerran hänen -taas tavallisella paikallaan seisoessaan, puhuttelee häntä pyöreähkö, -tyytyväinen vanha herra: "Nuori mies, harrastatteko kirjoja?" Mutta -ylioppilas, ylpeä nuoruudestaan ja köyhyydestään, vastaa: "Kuinka niin? -Kirjoja? Miksi?" Myöhemmin hänestä itsestään on tullut samanlainen -pyöreähkö, tyytyväinen vanha herra, mutta kirjat ovat jääneet -ostamatta. Silloin hän kävelyllä sattuu näkemään yhtä nälkäisen -ylioppilaan, kuin hän itse kerran, seisoskelevan kirjakaupan ikkunan -edessä. "Nuori mies, harrastatteko kirjoja?", pääsee hänen huuliltaan. -Mutta ylioppilas pakenee pysähtymättä. - -Kulno kertoo unensa ja "pimeässä tunsivat nuoret ihmiset, kuinka -näkymätön käsi kutoi hienoa verkkoa, pingoittaen sitä heidän -ympärilleen". - -Tammsaarelaisen nuorison sisäinen voimattomuus uloittuu sillekin -ainoalle alalle, joka näyttää muodostavan heidän elämänsä ainoan -varsinaisen liikuntavoiman: erotiikkaan. Tammsaaren sielullinen -valonheijastaja on, kuten sanottu, ennenkaikkea eroottinen. Mistä nämä -nuoret sielut muuten tulevat, mihin menevät, minkälainen on heidän -edellinen kehityksensä, minkälainen mailma, jossa he kohtaustensa -välillä oleskelevat, kaikki se jää ullakkokamarien ulkopuolelle. -Liikuntapääoma, mikä heissä mahdollisesti on olemassa, kuluu yksinomaan -eroottiseksi vaihtorahaksi. Kaikki, Heinrichit, Otot, Olgat, Kulnot, -Ainot ja Muidut harjoittavat eräänlaista eroottista urheilua, joko -rajan tällä tai tuolla puolen. Tammsaarelaisessa rakkaudessa on suuri -määrä kidutushalua, kuten on huomautettu, kärsimyksen tuottaminen -kuuluu oleellisesti hänen rakkausnautintoonsa. Sekä Heinrich Leisner -että Kulno ovat sielullisia sadisteja, ilmetköön se sitten Kulnon -älyllisenä kissahiirileikkinä tai itsekidutuksena, kuten Heinrich -Leisnerin loppumattomissa, hiuksenhalkovissa itse-erittelyissä. Ja -Robert Muidun huveihin kuuluu samoin kiusata entistä morsiantaan ja -rakastettuaan tahallisilla, kylmästi harkituilla loukkauksilla. - -Tammsaarelaiset ihmiset ovat eroottisesti erinomaisen herkkiä, -vaikka vailla eroottista syvyyttä. Epäilemättä on rakkauselämä -hermoviljelyksen hienoimpia mittareita. Ja jos Tammsaaren nuoriso -jossain suhteessa kerta kaikkiaan on irtautunut kylästä ja -talonpoikaispsykologiasta, niin juuri rakkauselämässään. Siinä ei -ole mitään jäljellä vaistojen terveestä turmeltumattomuudesta, se on -läpeensä kaupunkikulttuurin hermostunutta erotiikkaa, kokeilua sekä -muiden sielulla että omallaan. Tammsaaren nuoret sielut ovat rakkauden -herkuttelijoita, lasinmaistajia, mutta eivät koskaan pohjaanjuojia. - -He ovat kauttaaltaan ensimäistä polvea, uuden ihmisen ilmakehä -ympärillään. He ovat lopettaneet laskunsa maaseudun kanssa; heidän -pyrkimyksensä on selvä ja tietoinen. Mutta siitä huolimatta on -heissä jotain amphibista, kahtaanne kuuluvaa, jokin sovittamaton, -sisäinen ristiriita pyrkimyksen ja saavutuksen välillä; kuten sadun -taivaanvuohet he ovat jääneet riipuksiin maan ja taivaan välille. - -Ei ole mitään syytä yleistää Tammsaaren kuvausta virolaisesta -ylioppilasnuorisosta enemmän kuin tarpeellista. Se on epäilemättä -sidottu määrättyyn aikaan, vuosisatamme ensimäiseen vuosikymmeneen -ja pitää epäilemättä paikkansa vain murto-osaan nähden. Mutta joka -tapauksessa on sivistyksellisen saltomortalen jälkitauti, josta alussa -Noor-Eestin yhteydessä oli puhe, tämä tammsaarelainen virolainen -erikoisväsymys ollut ja on ehkä vielä tälläkin hetkellä muuan muoto -välipolven tragiikkaa, polven, jota, J. Luigan sanoja käyttääkseni, -ei yhdistä entisiin talonpoikaiskoteihinsa muuta kuin "sukat ja -muona". On mahdollista, että tammsaarelaisten henkilöitten suuri -irrallisuus johtuu yhtä suuressa määrin impressionistisesta dogmasta, -ympäristön poissulkevasta tekotavasta, kuin tietoisesta tarkoituksesta. -Mutta varmasti kuvastuu siinä samalla kaupunkilaistumismurros ja -kaupunkilaistumistragiikka. - -Tammsaaren nuoret sielut ovat, kuten alati pohmeloinen Muhem sanoo: -kapuamassa pitkin hermoja kuten pitkin teräslankoja, kohti kulttuuria -ja yli-ihmisyyttä. - - -3. - -Tammsaaren viimeisessä teoksessa, novellissa _Varjundid_ (Vivahduksia), -on hermojen herkistymiskulku loppuunsuoritettu. Se on viety jo -yliherkkyyteen, lähelle patologista rajaa tai mahdollisesti sen ylikin. -Kärsimykseen tarvitaan kehittyneimmät hermot. Tämän kertomuksen -"minällä" ne ovat jo olemassa; hän on saavuttanut sen kehitysasteen, -josta Rein Jaaninpoika Muhem ja Kulno Nuorissa sieluissa ihanteenaan -uneksivat, hän on kavunnut hermoja myöten kulttuuriin. Hermot ovat -anastaneet suurimman osan hänen olemuksestaan, kaikkien muitten -kudosten kustannuksella, hänestä ei toden teolla ole enää muuta -näkyvissä kuin hermosto, kuten anatomian oppikirjoissa mustalle -pohjalle piirretty valkea hermokaava. - -Novellin minä on sydäntautinen mies, joka saapuu terveyttään hoitamaan -Mustanmeren rannoille. Hänen ikänsä on aivan epämääräinen, kertaakaan -ei hänestä käytetä epiteettiä nuori, mutta ei tosin myöskään vanha. -Yhtä epämääräisiä ovat hänen kansallisuutensa ja ammattinsa; edellisen -suhteen häntä huvittaa uskotella kärsimystovereilleen olevansa -suomalainen, mutta maisemat, jotka hänelle koti-ikävän hetkinä -kangastavat, ovat virolaisia. Mitä jälkimäiseen tulee, niin emme -saa tietää siitä muuta, kuin että hänellä on: "ammattina taudit, ja -elämäntehtävänä laiskuus". Muutenkin hänellä on vastustamaton halu -panna omiaan, syyttä, suotta, ilman muuta itsekästä tarkoitusta -kuin kertomisen ilo, tosiasioitten väärentämisen tuottaessa hänelle -taiteellista huvia. Hän valehtelee tietoisesti, suunnilleen samoista -vaikuttimista kuin lapset tiedottomasti. Hänen seurustelupiiriinsä -kuuluu poikkeuksetta keuhkotautisia, kaikilla taudin eri asteilla. Ja -koko tässä pakolliseen tyhjäntoimittamiseen tuomitussa joukossa, joka -on paennut kotiseutunsa ilmanalaa Mustanmeren rannikon lauhkeuteen, -vallitsee pitkällisten sairauksien ja erikoisesti keuhkotaudin -luoma tunnuksellinen, nautinnon janoinen levottomuus ja hermostunut -hentomielisyys. Rakastelu seuraa keuhkotautia yhtä varmasti kuin kuume. -Ilma on erotiikalla kyllästetty, sekä huvinäytelmän että murhenäytelmän -alalta. On päähenkilöitä, on sivuhenkilöltä, mutta useimmilla on -osansa tästä parantolarakkaudesta. Kertomuksen minän rakkaustarina -alkaa viattomasti ja vaarattomasti, kuten kuusitoistavuotiaitten -idylli: viikkokausia vain etäältä ihailtuaan yhdeksäntoistavuotiasta -kuolemaantuomittua venäläistä tyttöä, jonka "kaula on kuin kukanvarsi", -hän uskaltaa vihdoin tehdä rakkaudentunnustuksensa, ojentamalla -rakastetulleen ruusun. Eikä heidän välillään tule sen enempää puhetta -rakkaudesta. "En tiedä, emme puhuneet siitä milloinkaan, unohdimme", -hän tunnustaa myöhemmin. Ajateltakoon, tammsaarelainen mies ja nainen, -jotka eivät puhu, vaan ymmärtävät vaitiolon kaunopuheisuuden! Johtuu -mieleen lause Tammsaaren edellisestä allegorisesta lastukokoelmasta -_Poiss ja liblik_ (Poika ja perhonen): "Nuoruuden murhe on muuttunut -mykäksi alakuloisuudeksi." Mutta kuitenkin päättyy tämä hauras ja -sanaton rakkausidylli kuolemaan ja tragiikkaan. Tytön, Sonjan, on -lähdettävä pois, iltaa ennen lähtöään hän saapuu ystävänsä luo, -- -ja elämänjano voittaa kuolemanläheisyyden. Seuraavana päivänä tyttö -kuolee verensyöksyyn. Mies jää yhä kävelemään polkua vuoriston ja meren -välillä, kuunnellen sairaan sydämensä lyöntejä ja ajatustensa syyttävää -kiertokulkua, kunnes ei enää jaksa, vaan ampuu luodin rintaansa. Mutta -hän ei kuole, parin kuukauden päästä hän on siksi tervehtynyt, että voi -palata takaisin pohjoiseen kotimaahansa. - -Vielä kerran, vuosien takaa, Tammsaare palaa perustyyppiinsä. Lukijalle -jää täysi vapaus ristiä kertomuksen minä millä nimellä hyvänsä; -hän itse esitteleikse vain tilapäisesti tekaistulla suomalaisella -nimellään. Mikään ei estä hänen nimeään olemasta Heinrich Leisner, -kuten Pitkien askelien sankarin, miksikä ei myöskään Kumo tai -Robert Muidu! Hän vaikenee tosin visusti kehitysvuosistaan, mutta -on kaikki syy luulla, että hän kymmenkunnan vuotta takaperin on -asustanut tammsaarelaisessa ylioppilaskomerossa. Ainakin hän on siellä -vieraillut. Muutamista yrityksistä päättäen hänkin on aikoinaan -harjoittanut aito tammsaarelaista suurten lasten palloleikkiä hieman -kalpeilla aforismeilla. Paitsi sitä hän on nähtävästi harrastanut -eroottista urheilua, kuten hekin. Ja hän harrastaa sitä vieläkin, sekin -on muuan hänen ammateistaan. Mutta se ei enää onnistu hänelle, entinen -leikki, jossa Kulno oli saavuttanut virolaisen mestaruuden, muuttuu -odottamatta armahtamattomaksi totuudeksi. - -Hän on erehdyttävän samanlainen kuin ennenkin, -- ja kuitenkin -tuiki erilainen. Hän on sama epäilijä ja kyynikko, sama itsekäs -individualisti, mikä ennen. Hän olisi kai yhä vielä, kuten Kulno, -valmis määrittelemään ihmisen tietyksi määräksi: "vettä, rasvaa ja -herra tiesi, mitä vielä". Mutta hän on edeltäjiään tuntuvasti vanhempi, -hänen teoriansa eivät ole enää kokemuksia suuremmat. Sairaus on saanut -aikaan kahtiajaon hänen olemuksessaan, iva on kevyempänä aineksena -kohonnut pinnalle, ja näkyvissä on tunnepohjan humaani inhimillisyys. -On vaikea puhua talttumuksesta, sillä mitä taltutettavaa oli Kulnon tai -Robert Muidun varhaisvanhassa nuoruudessa? Mutta hänen kärsimyskykynsä -on kehittynyt ainakin hänen nautintokykynsä veroiseksi. - -Nuorien sielujen pessimismi oli vielä lainatavaraa, muotia, esteettistä -pessimismiä. Nämä nuoret sielut koreilivat vielä kärsimyksellään, sekä -olevalla että olemattomalla, mutta se ei häirinnyt sanottavasti heidän -hyvinvointiaan tai ruokahaluaan. Varjundid-kertomuksessa kuollaan -kärsimyksestä, sen henkilöt ovat Asran heimoa, joille rakkaus ja -kuolema ovat yhtä. - -"Rakastavilla on aina kuolemanajatus mukanaan", kirjoittaa novellin -minä päiväkirjaansa. Tammsaare on tähän lauseeseen tavoittanut erään -inhimillisen sielunelämän totuuksista. Rakkaushuumeeseen yhtyy -kuolemanhuume, ne ovat sukua keskenään. Kaksoisitsemurhan edellä -käy miltei aina aistien rakkaus. Voi ottaa aivan umpimähkään pari -esimerkkiä mailmankirjallisuudesta, seldwylalaisen Romeon ja Julian -rakkausyö ennen kuolemaa Kellerin samannimisessä novellissa, tai kahden -hiilikaivokseen hautautuneen rakkauskohtaus keskellä kuolemankauhuja -Zolan Germinalissa. Taide on jo ammoisista ajoista tietoisesti -käyttänyt tätä rakkauden ja kuoleman traagillista sekaannusta. Kuinka -mestarillisesti onkaan ennen muita Arthur Schnitzler kutonut sekaisin -kuoleman ja rakkauden loimet pikku draamoissaan ja novelleissaan! Sen -psykologinen vaikutus on aina pettämätön. Ja aivan varmaan on suuri osa -Tammsaarenkin novellin tehoa samoin hänen Mustanmeren rannikkojensa -kukkakujien ilmastossa, täynnä kuolemantuomiota ja ruusujen lemua. - -Vivahduksia on tavallaan kypsä teos. Se on kypsä, kuten auringotta -ja varjossa varttunut hedelmä, vähän kitkerä, vähän mehuton, vähän -kokoonkäpristynyt, pieni, salainen madonsyömä jossain sydänperukassaan. -Mutta se on kuitenkin niin kypsä, kuin se olla saattaa. Se on -kokonaisuudessaan tosi ja rehellinen kirja, kälvetystautinen ja -voimaton, sairaalloisesti herkistynein hermoin luotu, helpompi -kuvitella versoneeksi jonkun kuluneemman kulttuurin maaperästä kuin -virolaisen. Se on Tammsaarea: ohut, useimpain mielestä kai hieman -kuiva ja pitkäveteinen, epätasaisesti sommiteltu, harmaanväritön ja -diskreetti kuin vesileima. - -Harhaillessaan rakastettunsa kuoleman jälkeen meren rannalla, novellin -minä alkaa aikansa ratoksi laskea lännestä itään lenteleviä sorsia. -Hän ehtii laskea niitä jo lähemmä toistasataa, kun häneen äkkiä -iskee ajatus, ettei mikään estä sorsia lentämästä kaaressa ympäri -koko Mustanmeren, jossa tapauksessa hänen laskunsa voisivat jatkua -loputtomiin. Huolimatta tämän mielikuvan mahdottomuudesta se ei päästä -häntä. Sorsien rivillä ei ole alkua eikä loppua. - -On jotain tässä näkemyksessä, sorsien oletetussa ja koskaan -päättymättömässä kiertolennossa, josta ei hevillä irti pääse. Tammsaare -ei suinkaan koko tuotantonsa kestäessä ole kirjoittanut mitään niin -mieleen syöpyvää kuin nämä rivit. Hän on saanut tähän vertauskuvaan ja -samalla koko teokseensa jotain siitä lohduttomuudesta, aina samasta, -jolla rakkaus, kärsimys ja kuolema seuraavat toisiaan elämän suuressa -kiertolennossa, lakkaamatta toistuen, ilman alkua, ilman loppua, kuten -sorsien parvi. - -Näistä riveistä puhuu parantumaton skepsis. Mutta niissä on myös sitä, -mihin Tammsaare vuosikausia on pyrkinyt, _hermokulttuuria_. - - - - -RUTH - -_Joh. Aavik_ (Randvere), synt. v. 1880 Põiden pitäjässä Saarenmaalla. -Harjoittanut kielitieteellisiä opintoja Tarton, Neschinin ja Helsingin -yliopistoissa; suorittanut viimeksimainitussa fil. kandidaattitutkinnon -v. 1910. Paraikaa ranskankielen opettajana Tarton virolaisissa -oppikouluissa. Teoksia: _Ruth_, Noor-Eesti Album III v. 1909; -_Praktiline Soome keele opetus_ v. 1908, Viron kielen opas v. 1911, -Keele kaunima kõlavuse poole v. 1912; _Mõned keele reeglid_ v. 1913, -Eesti rahvusliku suurteose keel v. 1913, _Nominatiivsed liitumised_ v. -1915, _Parandatud Kalevipoeg_ v. 1916, _Uute sõnade sõnastik_ 1918 y.m. - - -1. - -Noor-Eestin III albumissa herätti huomiota muuan 60-sivuinen -kirjoitelma, jonka mottona oli Sully Prudhommen säkeistö ("J'imagine, -ainsi je peu faire, un ange sous mon front mortel, et qui peu -dire, en quoi diffère l'être imaginé du réel?"), otsikkona -yksinkertaisesti raamatullinen _Ruth_, ja tekijänä siihen asti Viron -kirjallisuudessa tuntematon _J. Randvere_. Randvere osottautui -ennen pitkää nuorvirolaisen kielenuudistusliikkeen perustajaksi, -Joh. Aavikiksi. Ruth sensijaan ei ollut kaunokirjallinen teos, ei -esteettinen, sielutieteellinen eikä kirjallisuushistoriallinen -tutkielma ja kuitenkin vähän kutakin. Se oli liian tieteellisesti -luetteleva, vaikuttaakseen puhtaasti kaunokirjalliselta, liian -kaunokirjallisesti tunnelmoiva, käydäkseen tutkielmasta. Siinä oli -kirjallisuushistoriallisia, musiikkiopillisia ja lääketieteellisiä -tiedonnäytteitä, -- kaikki asianharrastuksen rajoissa tosin, -- ja -sangen seikkaperäisiä selvityksiä ihmisruumiin rakenteesta, niin -että se paikka paikoin vaikutti tieteellisten sanojen näyttelyltä; -siinä oli runollisia, varmalla tyylipoljennolla kirjoitettuja kohtia, -jotka todistivat tekijänsä ranskalaisen kirjallisuuden koulitsemaa -tyylikorvaa. - -Kokonaisuudessaan se sensijaan oli uudenaikuisen tai pikemmin -tulevaisuuden naisen apoteosi, ei suinkaan haahmoittunut runoilijan -verenväkevästä näkemyksestä, vaan kokonaan koneellista tietä, -analyyttisen ja teoretisoivan hengen luoma, ilman sidettä ympäröivään -elämään, rakettu jäsen jäseneltä, ominaisuus ominaisuudelta, hiukan -samaan tapaan, kuten vanha tuttavamme Dion aikoinaan muovasi savisen -kuvansa. Se oli individualistin ja romantikon aivohaave, ydinainen, -eksynyt nuorvirolaisen kaunosielun katonalaiseen kamariin, yritys -luoda uusi naisihanne, ei lihasta ja verestä, vaan kirjastotoimista ja -mielikuvituksen kullasta. - -Ruth herätti heti ilmestyessään samalla paljon pahaa verta. Osaksi oli -siihen syypää sen paikottainen hieman naivi kyynillisyys ja eräitten -vähemmän kirjallisten käsitteiden ylen avomielinen käsittely, niin -karsittuna kuin se nähtävästi ilmestyikin, -- lisäksi eräänlainen -vähäinen perversiteetin vivahdus, jonka hyvällä tahdolla taisi olettaa -kuultavan muutamista sen lauseista, lyhyesti, koko sen ikäänkuin -moraalin ja eetillisyyden ulkopuolelle viittaava sävy. Eräs senaikuinen -pilakuva esittää Ruthin komeana paratiisilintuna, jota kotikanat -pahansuovasti nokkivat. Noor-Eestiä kokonaisuudessaan kohdanneet -syytökset ranskalaisesta sivistystaudista, vaarallisen ylikulttuurin -maahantuonnista, kohdistuivat itsestään Ruthiin. Muun muassa tarttui -virolainen runoilijatar Anna Haava kynäänsä ja avoimessa kirjeessä -"mademoiselle Ruthille Pariisiin", vertasi tätä kreikkalaiseen -hetairaan ja kehoitti äidillisesti, vaikka ei erittäin kohteliaasti, -tätä "kuolemanlintua" mitä pikemmin, sitä paremmin korjaamaan -sulkansa Viron rajoilta. Ja eräässä Noor-Eestiä vastaan tähdätyssä -kiistakirjoituksessa käyttää muuan toinen virolainen Ruthia ja siinä -ilmeneviä suuntaviivoja koko Noor-Eestin yhteisenä symbolina. - -Epäilemättä onkin Randveren Ruth enemmän kuin vain yksityisen uneksijan -mielikuvitusoikku. Ruth on oleellinen osa Noor-Eestistä, niinkuin -sitä on Gustav Suitsin miehekäs paatos, Ridalan luonnonpalvelus, -Tuglasen Felix Ormussonin todellisuutta vierova elämänkäsitys tai -saman kirjailijan uninäyt, ja Jaan Oksin epätoivoinen, traagillinen -raakuus. Noor-Eestiä on Ruthissa esiintyvä älyllisyyden yliarviointi -ja ylellisyyspalvonta, sen irrealiteetin ikävä, kauneuden kumarrus ja -epäyhteiskunnallisuus, sen keinotekoisuus ja teoretisointi. - -Syvimmin Noor-Eestiä sensijaan on ehkä Ruthiin kätketty -_tarpeettomuusihanne_, äärimmäisyyteen viety yksilöviljelys, jolla ei -ole mitään muuta päämäärää, kuin oma olemassaolonsa. - - -2. - -Aluksi tekijä esittää itsensä. Hänen tapansa on harjoittaa -kirjallista yksinpuhelua, panna paperille ilman minkäänlaisia -taiteellisuuden vaatimuksia ajatuksiaan ja unelmiaan, yksinomaan -korostaakseen nautinnon tunnetta, jonka leikittely kaikenlaisilla -mielikuvasarjoilla ja kuvitelluilla tilanteilla hänessä herättää. Se -on eräänlaista keskustelua itsensä kanssa, "ilman huolta rakenteesta -tai suunnitelmasta, päämäärää vailla eteenpäin vierivä, kunne jalka -kantaa, kaikkia värejä ja tuoksuja nauttiva, kaikkinaisia ilmiöitä -uteliaisuudella katseleva, kaikkien kysymyksien edessä pysähtyvä". -Näillä mielikuvilla on hänelle todellisuuden arvo, ja niitten tuottama -nautinto yhtä todellinen kuin ikinä varsinaisesta elämyksestä syntynyt. -"Omistaen erittäin kehittyneen mielikuvituksen olen tuntenut nautintoa -kuvitella määrättyjä tilanteita kaikissa yksityiskohdissaan, niin -että ne väkevyydessä miltei saavuttivat todellisuuden: olen ne -kirjaimellisesti elänyt, niin todellisia ne olivat." - -Tämä mielikuvituksellinen nautiskelija, joka ei ympäröivästä -todellisuudesta käytä muuta, kuin mitä unielämäkseen tarvitsee, joka -poimii nautintoja, kuten muut kukkia, mutta erikoisen sielullisen -rakenteensa takia tekee sen yksinomaan kuvituksellista tietä, panee -aikansa ratoksi paperille unelmansa naisesta. - -Hän tunnustaa kauan pitäneensä itämaista naista, odaliskia, äärimmäisen -passiivia, täysin tahdotonta naista ihanteenaan, naista, joka olisi -olemassa vain miehen tahdosta, hänen palvelijansa, kaikunsa ja -omaisuutensa, vailla omaa sielua, mykkä ja uskollinen kuin huonekalu, -ja jonka ainoa kirjallinen sivistys rajottuisi virheettömään -oikokirjoitukseen. Mutta nautittuaan kyllin kauan pasha-asenteesta -ja ylemmyydentunnostaan, Randvere eräänä kauniina päivänä kyllästyy -orjatar-ihanteeseensa. Hänen mielikuvituksensa tekee kokokäännöksen; -vastakohtaisuuden vaatimuksesta se alkaa kutoa aivan toisenlaista -naiskuvaa. Se ei ole enää Itämaitten haaremi-ilmaston nainen, -esteettinen orja, vaan valtiatar, ylinainen, täydellinen sielultaan -sekä ruumiiltaan, jonka eroottisen viehätyksen alkuehdoksi on asetettu -korkealle kehitetty älyllisyys. Äly on ensimäinen ominaisuus, minkä -Randvere lahjoittaa kuvitellulle rakastetulleen, vasta senjälkeen -seuraavat muut sielulliset ja ruumiilliset avut ja hyveet. Mutta -huomattava on, ettei tämä ehdoton ja yksipuolinen älyn palvonta -suinkaan johdu mistään optimistisesta ja ritarillisesta uskosta naisen -älyllisiin kehitysmahdollisuuksiin. Päinvastoin, tekijä näyttää -hyvin tuntevan vastavirtauksen, joka naisliikkeen voittojen ja -saavutusten rinnalla esiintyen on äärimmäisissä tapauksissa leimannut -koko naisellisen aivokulttuurin hyödyttömäksi, niin, fysiologisilta -edellytyksiltään mahdottomaksi. Hänen oppi-isänsä on nuorena kuollut -filosofi Otto Weininger, jonka teos Geschlecht und Character ei -säkenöi joka sivullaan vain paradokseja ja nerollisuutta, vaan myös -peittelemätöntä naishalveksuntaa, taikka saksalainen psykiaatteri, -Möbius, jonka kirja naisen "fysiologisesta heikkomielisyydestä" toista -vuosikymmentä takaperin suoritti kiertonsa tarttolaisen nousevan polven -keskuudessa. Ruthinkin tekijä on horjumattomasti vakuutettu naisen -inferioriteetista ja erityisesti hänen älyllisestä alemmuudestaan. Hän -kirjoittaa: - -"Ominaisuus, kyky, joka on sielullisten kykyjen hierarkian huippu, on -juuri äly, joka elävillä olennoilla on kaikkein myöhimmin kehittynyt. -Älyn ylemmyyden muodostaa tietoisen tajunnan tiheys ja monipuolisuus. -Mutta naisella on tietoisuus aina köyhempi, ahtaampi ja hämärämpi. -Hän ei kykene antamaan muotoa suurille synteeseille, synnyttämään -laajoja, yleisiä aatteita, hän näkee vain yksityiskohdat. Tietoisuuden -intensiivisyys riippuu samoin tietojen monipuolisuudesta, mitkä -aivoihin on sälytetty. Mutta nainen ei voi omistaa tietoja yhtä -suuressa määrin kuin mies, hänen aivoenergiansa on heikompi." - -Juuri tämä väistämätön vakaumus, tosiseikka, jonka parantumattomuudesta -hän on varma, pakoittaa hänet luomaan uninaisen, jonka hän mielinmäärin -voi koristaa kaikilla rohkeimman ja kekseliäimmän mielikuvituksensa -koruilla. Ja Randvere ratkaisee ongelman oikeastaan sangen -yksinkertaisesti saadakseen tuloksen mahdollisimman täydelliseksi, hän -yhdistää miehisen ja naisellisen prinsiipin, luo kaksoisolennon, joka -omistaa miehisen älyn ja luonnehyveet ja naisen ruumiillisen sulon ja -tunne-elämän. Ruth on oikeastaan perusajatukseltaan yksinkertainen -yhteenlaskusuoritus: mies + nainen, taikka kuten Weininger sen -merkitsisi M + N. - -Randvere aloittaa, kuten sanottu, heti siitä ominaisuudesta, jota hän -todellisuuden naisessa enimmin kaipasi: älystä. Hän kirjoittaa: - -"Sentähden, kuvitellessani ihanteellista naista, jota todella voisin -ihailla kuin korkeampaa olentoa, jota katsellessa sieluni löytäisi -hienomman ja syvemmän nautinnon, tahdon, että hän on vapaa kaikista -naisellisista puutteista. Hän on poikkeuksellinen, ainoalaatuinen -olento, sillä hän yhdistää itsessään kaksi ominaisuutta, mitkä -todellisessa elämässä näyttävät sulkevan pois toisensa: korkeamman, -todella miehisen älyn ja naisellisen luonnon viehättäväisyyden. Hän on -korkeassa määrin idyllinen intellektuaali, siinä erikoismerkityksessä, -mikä tälle sanalle Ranskassa annetaan, nimittäin olento, jonka -ajatusvoima, aivotoiminta on äärimmäisen kehittynyttä, ja joka -muistinsa hinkaloihin on kerännyt suuren joukon tieteellisiä ja -kirjallisia ajatuksia ja tosiasioita." - -Ja hän jatkaa yksityiskohtaisemmin: - -"Kuvatakseen vielä selvemmin tämän naisen älyllisyyttä ja -alleviivatakseen erityisesti sen oleellista ominaisuutta, on -sanottava, että hänen ajatuksensa on täysin vapaa utuverhosta, joka -tavallisesti hämärtää naisen ajatusta ja tekee sen kykenemättömäksi -selvään logiikkaan ja korkeampaan erittelyyn sekä hedelmättömäksi -rohkeista ja nerokkaista aatteista. Tietoisuus on hänellä kehittynyt -äärimmäisiin rajoihin, sillä hänen aivonsa ovat raketut mitä hienoimmin -ja lujatekoisimmin, ja hänen hermostonsa on hyvin tiheä. Hänellä on -sentakia täysin miehisen älyn voima ja terävyys. -- -- Mutta hänen -älynsä tuntomerkki ei ole kuitenkaan siinä määrin rajaton ulottuvaisuus -ja voima, kuin aivan harvinainen joustavuus ja hienous. Se on sen -pääominaisuus. Sentakia ilmeneekin sen ylemmyys pääasiallisesti siinä, -että hän havaitsee ajatuksen loppumattoman vähäisetkin vivahdukset tai -jonkin ilmiön eri puolet; hän osaa katsoa asioita joka näkökulmalta, -aavistaa niitten kaikki mahdollisuudet, löytää niissä suhteita ja -yhtymiä, joita ei kukaan ennemmin ole tullut havainneeksi." - -Tämä keinotekoinen ylinainen harrastaa erikoisesti kielitiedettä, -- -kuten Randvere itse! Hän osaa erinomaisesti latinaa, mutta myöskin -kreikkaa. Hän on lukenut alkukielellä Homeroa, Platoa, Lukianosta, -Uutta Testamenttia, samoin latinalaisia kirjailijoita. Kirkkoisienkään -kirjoitukset eivät puutu hänen aivokirjastostaan. Lyhyesti, hänen -sivistyksellään on luja klassillinen pohja. Ruthin kirjastossa, -jonka teokset tekijä hyvin yksityiskohtaisesti luettelee, on muuten -uudenaikuisista kirjallisuuksista ranskalaisella ehdottomasti -etusija; siinä ovat edustetut vanhemmat sekä uudemmat ranskalaiset -runon ja proosan mestarit Rabelais'sta asti, Voltaire, Rousseau, -Flaubert, veljekset de Goncourt, Maupassant, Bourget, Rod, Sully -Prudhomme, Baudelaire, Verlaine, Mallarmé, Rimbaud. Saksalaiseen ja -venäläiseen kirjallisuuteen suhtautuu Ruth sensijaan arvostelevasti -ja kylmäkiskoisesti. Suomalaisia huvittanee Ruth-Randveren -Juhani-Aho-ihailu: "ainoa suomalainen kirjailija, johon hänen henkensä -vielä koskaan ei ole kyllästynyt". Ruthin lukeneisuus on nähtävästi -suunnilleen sama, kuin tekijän itsensä. Mutta ei siinä kyllin. Ruth on -tutkinut keskiajan ja renessanssin latinaa, hän on lukenut munkkien, -skolastikkojen ja humanistien teoksia. Erikoisesti kiinnittävät -hänen mieltään filosofiset kysymykset, häntä huvittavat abstraktiset -spekulatsiot ja sielutieteelliset tutkimukset. Hänen tiedeasteikkonsa -ulottuu kuitenkin ulkopuolelle kielitieteen, estetiikan ja filosofian, -hän on yhtä kotonaan luonnontieteissä ja fyysillismatemaattisissa -tieteissä, hän on tutustunut korkeamman matematiikan salaisuuksiin, -leikkinyt differentsiaaleilla ja integraaleilla. - -Huomaamme, Randveren vaatimukset ovat perinpohjaiset! Mutta koko tämä -tieteily ei suinkaan merkitse Ruthille elämänkutsumusta, ei edes -varsinaista työtä. Hän harjoittaa kyllä Randveren sanojen mukaan -opintoja yliopistossa, mutta antautumatta yhdellekään tieteelliselle -erikoisalalle. Niinkuin Randvere kirjoittaa: - -"Hänen ihanteensa on pikemmin Renanin dilettantismi, joka tuntee -mielenkiintoa kaikkea kohtaan, koettaen päästä inhimillisissä tieteissä -laajaan, monipuoliseen yleiskatsaukseen, mikä ei suinkaan estä -häntä hankkimasta jossakin yksityisessä tieteenhaarassa syvempiä ja -kauemmas uloittuvia tietoja. Ollen herkkätuntoinen luonne, hän löytää -tästä tieteitten panoramasta runouden ja haltioitumisen lähteen, -joka kohoittaa hänet jokapäiväisyyden pikkumaisuudesta korkealle -mielikuvituksen linnunperspektiiviä kohti, jonka laaja näköala yhtaikaa -sekä huumaa että viilentää." - -Saatuaan valmiiksi uninaisensa älyn, Randvere ryhtyy muovaamaan -hänen maallista ja näkyvää olemustaan. Ja hän tekee sen ainakin -yhtä perinpohjaisesti, suurella esteettisellä herkuttelulla. "Tämän -tieteellisen naisen on, kuten luonnollistakin, myöskin ulkonaisesti -henkilöitävä korkeampaa ihmisyksilöä. Hänen pitää ruumiillisesti -omistaa kaikki täydellisyydet, mitkä ihmisruumiille ovat mahdollisia. -Senkautta hän on samalla sukupuolellisesti arvokas olento. Sillä -jokaisella ihmisellä on oma sukupuolellinen arvoasteensa, jota, tosi -kyllä, arvioidaan enemmän tai vähemmän henkilökohtaisen maun mukaan. -Ja minä uskon, olen varma siitä, että sen arvoasteen tietoisella -tai tiedottomalla toteamisella on tärkeä osa sisäisen olemuksemme -kehityksessä." - -Saamme hyvin havainnollisesti tietää, millaiset ovat Ruthin hiukset, -silmät, nenä, suu, hampaat vartalo, kädet ja jalat, -- niin, Randvere -ei edes säiky seikkaperäisesti kuvaamasta niinkään epärunollista -asiaa, kuin tämän ylinaisensa oivallista ruuansulatusta! Millaisella -nautinnolla Randvere syventyy kuvitellun naisihanteensa suloihin, ja -kuinka persoonallinen ja kaavavapaa hänen makunsa on, siitä olkoon -todistuksena hänen kuvauksensa Ruthin hiuksista: - -"Ruthin päätä, joka on pikemmin pitkäkalloinen, peittää tiheä metsä -tummankellertävää tukkaa, jonka hiukset eivät ole velttoja eivätkä -liian hapraita, niin että käpristyisivät voimattomina pääluuta -vastaan tai jäisivät riippumaan yksityisinä pörhöisinä hiuskarvoina. -Laheudestaan ja silkinpehmeydestään huolimatta näyttää niillä -olevan itsenäinen elämänsä ja tahdonvoimansa, niin että ne pyrkivät -lainehtimaan ja aaltoilemaan päälaelta määrättyyn suuntaan. Korvan -ympärillä ja niskassa, kaulalla ne riippuvat ohuina, hentoina, hiukan -vaaleampina säikeinä, jotka voivat tehdä naisen pään erikoisen -viehättäväksi. -- Ruthin hiuksilla on paitsi sitä vielä miellyttävä -ja kiehtova lemu, joka tiettyinä hetkinä voi vaikuttaa huumaavasti. -Itsestään on selvää, että ne ovat terveet ja vahvat, ne eivät lähde -minkään ruumiinrakenteellisen heikkouden tai paikallisen ihotaudin, -kuten hilseen, takia. Ne ovat niin tiheät ja vahvat, että Ruthia niistä -voi nostaa ja pitää riipuksissa". - -Tai kuvaus Ruthin silmistä: - -"-- -- Silmät eivät ole Ruthilla mustat eivätkä ruskeat, eivätkä -myöskään viattoman enkelinsiniset, vielä vähemmän jokapäiväiset, -vedenkarvaiset, sinertävät, vaan tummat, siniharmaat, joihin on -sekoitettu vähäinen vivahdus viheriää, ja jotka määrätyssä valossa, -erityisesti iltasin, voivat näyttää hyvin tummilta. Mutta millään -muotoa niillä ei saa olla sinervänviolettiin taipuvaa vivahdusta. Ne -ovat kyllin suuret, sarvikalvo puhdas ja himmentymätön, ja niin syvällä -onteloissaan, että silmien ollessa täydelleen avoinna, luomien reunat -eivät lainkaan ole näkyvissä." - -Saattaisi kysyä, mitä varten kaikki tämä kauneuden tuhlailu, ja -henkisen ylemmyyden hedelmättömyys? Randvere ei anna siihen suoranaista -vastausta. Mutta hän puhaltaa elävän hengen epäjumalaansa, liittämällä -kuvaukseensa Ruthista kokonaisen luvun, omistetun yksinomaan hänen -rakkauspsykologialleen. - -"Ruthin rakkauspsykologia on hänen älyllisen ja erittelevän henkensä -takia hiukan erikoinen. Hän on ennenkaikkea täydellisesti tietoinen; -yksilöllinen ajattelu ja monien rakkauselämää käsittelevien kirjojen -lukeminen on hänessä eräitten tunteitten naiviteetin hävittänyt. Hän -ei voi siinä suhteessa enää uneksia niin utuisesti, puhtaasti ja -viattomasti, kuin 'hyvin kasvatettu nuori tyttö', vaan hänellä on -paljoa varmemmat ja suoranaisemmat vaatimukset. Hän osaa selvästi -eroittaa rakkauden mielikuvituksellisen puolen ja todelliset, -objektiiviset päämäärät. Mutta siitä huolimatta ei hänen tunteittensa -voima ole vähemmän suuri, hänen intohimonsa vähemmän väkevä. Tietoisuus -ei estä melkein ollenkaan tunne-elämää, kuten voisi luulla, intohimo -on riippumaton puhtaasti älyllisestä ymmärtämyksestä. -- Huolimatta -miehisestä älyllisyydestään ja selkeästä, filosofisesta hengestään -on Ruthilla täydelleen naisen vaistomainen taipumus kaikkeen, mitä -voi määritellä sanalla romanttinen, se on, ihannoiva ja miltei -hentomielinen halu kuvitella rakkautta runollisessa ja mystillisessä -hohteessa ja ikävöidä sitä kaikkein ihanteellisimmissa olosuhteissa." - -"Oppineen naisen asema, ja mahdollisesti jotkut Ruthin näennäiset -sinisukan taipumukset, kaukana siitä, että ne vähentäisivät hänen -eroottista kiehtovaisuuttaan ja sukupuolellista viehättäväisyyttään, -antavat hänelle juuri päinvastoin erikoisen vastakohtaislumon, -tehden hänestä jotain äärimmäisen harvinaista ja kallista sekä -kiihoittavan erikoista. Tätä miellyttävää neitoa, tätä nuorta ja -raikasta ruumista hyväillä, tuntea se lähellään ja samalla ajatella, -että suudeltavan otsan, hyväiltävien hiusten alle peittyy niin -hieno ja viljelty sielu, niin korkea ja itsetietoinen henki; kaikki -se tuntuisi ennenkuulumattomalta, mielettömältä, pyhänhäväisyltä, -anteeksiantamattomalta pyhyydensolvaukselta, mutta saa juuri sen kautta -kiihoittavan viehätyksen. -- -- Älyllisesti kehittyneempi nainen voi -elää hienompaa ja kehittyneempää tunne-elämää, hänen herkempi ja -joustavampi sielunsa osaa värähtää kaikkein vähimmistä ja arimmista -kosketuksista, hänen kanssaan kävisi mahdolliseksi nauttia rakkaudessa -hienouksia ja vivahduksia, jotka jokapäiväiselle jäävät tuntemattomiksi -ja saavuttamattomiksi. Syvemmällä ymmärryksellään hän käsittäisi sinut -paremmin, sielujen yhdyntä on läheisempi ja täydellisempi, niin että -vain vähässä määrin tai ei ollenkaan synny erikoista, kiusallista -_yksinäisyyden_ tunnetta, joka ei häviä kaikkein korkeimmassa -hyväilyjenkään hurmiossa, jos on mahdotonta täydellisesti antautua -naiselle ystävänä. Hän sensijaan on ystävä, toveri ja rakastajatar -yhtaikaa." - -"Avioliitossa tai ei, joka tapauksessa hän antaa sille, jonka hän -itselleen valitsee, ja joka hänen silmissään armon löytää, kaikkein -suurimman ja intensiivisimmän onnen, mitä ihminen on mahdollinen -tuntemaan, hän tyydyttäisi kaikki hänen tarpeensa, ruumiillistuttaisi -kaikki hänen unelmansa, muuttaisi todellisuudeksi hänen kaikkein -salatuimmat kaipauksensa, panisi hänessä väräjämään kaikkein -jalostuneimmat kielet, antaisi hänen kulkea läpi koko tunne- ja -erotiikan asteikon, osottaisi hänelle hellyyttä ja intohimoa, -sisarellista osanottoa ja toverillista ystävyyttä, lyhyesti, tekisi -rakkauden mahdolliseksi kaikissa sen eri muodoissa ja vastakohdissa." - -Ja Randvere lopettaa unelmansa naisesta seuraaviin sanoihin: - -"Tällainen nainen, joka minulle on niin todellinen, niin reaali -yksityiskohdissaan, jonka ulkomuodon niin selvästi voin kuvitella, -jonka käynnin näen, ja jonka liikkeistä nautin, -- onko mahdollista, -että tämä nainen, tämä Ruth, ei ole muuta kuin herkkä mieliharha, -katoava kuvitusvoiman karkelo, vapaaehtoinen itsepetos, syntynyt -tarkoituksessa paeta Todellisuutta. Vai ehkä hän kuitenkin on -olemassa, toisessa kaupungissa, toisessa maassa, toisessa maailmassa, -toisennimisenä, minun tietämättäni, kenenkään aavistamatta? Tai jos hän -nyt ei ole olemassa, jos häntä ei löydy missään koko täydellisyydessään -ja koskemattomuudessaan, ehkä hän saapuu kerran, tulevaisuudessa, -toisissa oloissa; jos hän yleensä saapuu; jos ylipäänsä uni voi todeksi -vaihtua." - - -3. - -Elämänkäsitys, jonka voi tavata kokoon Ruthin rivien välistä, on -kauttaaltaan egosentrinen. Ruthilla ei ole, kuten sanottu, mitään -tarkoitusta, ei edes tarkoituksen varjoakaan, paitsi oma itsensä ja -rakkauselämänsä. Kaikki tiedot, joita hän kokoo, kaikki älyllinen -viljelys, jota hän harjoittaa, on yksinomaan häntä itseään varten, -tarkoitettu korostamaan hänen persoonallista arvoaan, joka samalla -on, kuten tekijä sanoo, hänen sukupuolellinen arvonsa. Tämä korkea -yksilökulttuuri ei välittömästi tule vähimmässäkään määrässä minkään -yleisemmän tarkoitusperän hyväksi, ei minkään yhteiskunnallisen -koneiston palvelukseen. Ruth ei ole luova missään tavallisessa -merkityksessä, hän on luonut ainoastaan itsensä. Hänelle on riittänyt -oman ruumiinsa ja sielunsa sekä älynsä kehittäminen mahdollisimpaan -täydellisyyteen, ja hänen elämänsä sisällys on tämän minänsä -kaikinpuolinen vaaliminen. Randvere ei ole runoillut Ruthille yhtäkään -taiteellista kykyä, joka ylettyisi asianharrastuksen yläpuolelle, -hänen älynsä on yksinomaan vastaanottavaa laatua, hän ei ole esittävä -taiteilijatar, yhtä vähän kuin luovakaan, ei runoilijatar, ei -kirjailijatar, ei soittoniekka, ei tanssijatar, ei näyttelijätär. -Tekijä nimittää häntä "tieteelliseksi naiseksi", mutta mitä yhteistä -on Ruthilla jonkun Sonja Kovalevskajan tai Marie Curien hiljaisen -tieteellisen työn laboratorion kanssa? Hän on heistä aivan yhtä -etäällä, kuin hän on vieras muille feminismin tai sosialismin -naismuodoille. - -Ruth on kemiallisesti puhdas jokaisesta sosiaalista vaistosta. -Hän ei nähtävästi tunne vähintäkään velvoitusta kantaa korttansa -siihen kekoon, jonka nimi on inhimillinen yhteiskunta. Keskellä tätä -yhteiskuntaa hän on eristäytynyt omaan yksilöllisyyteensä, rakentanut -ympärilleen omien ominaisuuksiensa kimaltavan raakunkuoren, johonka -vain kaukaisena humuna kuuluu yhteiskunnan vaatimukset ja melu. Hän -elää ja on yksinomaan samalla oikeutuksella kuin kaunis ja täydellinen -taideteos. Hänen hämmästyksensä ei suinkaan olisi pienempi kuin -Louvren marmorisen Venuksen, jos häneltä yhtäkkiä kysyttäisi hänen -olemassa-olonsa oikeutusta. - -Hänen ruumiinkulttuurin ja kauneushoidon kehittämä ruumiillinen -kauneutensa on yhtä hedelmätöntä kuin hänen korkealle kehitetty -älynsäkin. Yhtä vähän kuin yhteiskunnallisia, on hänellä äidillisiäkään -vaistoja. Tietoisesti tai vaistomaisesti Randvere on Ruthin -täydellisten ominaisuuksien luettelosta unohtanut pois äidillisyyden. -Ruth merkitsee kehityksen korkeinta astetta, joka ei enää jatkuessaan -voi kohota, hän on jo sellaisenaan päämäärä, pyrkimys ja saavutus -yhtaikaa. - -Hänen olemassaolonsa on kauttaaltaan ylellisyyttä. Hän on ylellisyyttä -kiireestä kantapäähän. Hän on hyödytön tai hyödyllinen, tarpeellinen -tai tarpeeton, aivan samoin kuin taide on jompaakumpaa. Emme ole -koskaan kykenevä missään näkyvässä muodossa laskemaan niitten -tunneliikkeitten arvoa, joita ihmissielussa herättää Rodinin marmori -tai Verlainen runous. Ruth edellyttää yhteiskuntaa ja kulttuuria, jossa -jo alkeellisimmat vaatimukset on tyydyttävällä tavalla ratkaistu, ja -joka senvuoksi voi keskuudessaan suvaita suurimman ylellisyyden, mikä -maan päällä on olemassa: ihmistaideteoksen. - -Juuri tässä tarpeettomuusihanteessa, kuten sanottu, joka epäilemättä -on Ruthin ydin, kuvastuu samalla koko nuorvirolaisen uusromanttisen -kirjallisuusvirtauksen taide- ja elämänkäsitys. Nuori kumouksellinen -kirjallinen polvi oli ottanut tehtäväkseen tendenssin ehdottoman -poistamisen kirjallisuudesta, sen vapauttamisen jokaisen kahlehtivan -aatteen palveluksesta, taiteen itsensä asettamisen taiteen ainoaksi -päämääräksi. - -Ruth on tämän l'art pour l'art teorian elämään ja ihmiseen -sovelluttamista. Jos voi olla olemassa taide taiteen vuoksi, miksi ei -olisi oikeutettu ihminen, joka on olemassa vain ihmisen vuoksi, joka -ei ruumiillistuta itsessään ihmiskunnan vaivalloista kehitystyötä, -vaan saman työn valmiin tuloksen, jolla ei ole mitään osaa elämän -välittömässä ylläpitämisessä ja jatkamisessa, mutta joka henkilöi -hyödyttömyyden kauneuden, kuten eräät lajit erinomaisen väriloistoisia, -mutta suvuttomia orkideoja! - -Ruth on yhteenveto Noor-Eestissä alun alkaen liikkuneista aineksista; -sen perusajatus on kauttaaltaan aristokraattinen, kuten pohjimmiltaan -Noor-Eestinkin. Se on nuoren polven esteettisen individualismin -pohjakaava. - -Aivan vailla kaikkia kosketuskohtia todellisuuden kanssa ei kuitenkaan -Ruth, virolaisen uneksijan keinotekoinen ylinainen, ole. Ruthissa -on epäilemättä jotain kaikkien aikojen la femme inspiratrice'sta. -On aina ollut olemassa naisia, jotka, vaikka eivät olekkaan olleet -luovia sanan varsinaisessa merkityksessä, kuitenkin ovat painaneet -olemuksensa leiman kokonaisiin aikakausiin. He ovat olleet korkealla -älyllisellä tasolla, eivät suinkaan aina ole edes puuttuneet -luovaakaan kykyä, mutta syystä tai toisesta se on jäänyt heissä -käyttämättä. Sensijaan he ovat vapauttaneet miehessä luovan voiman. -Se on tuottanut heille suurempaa tyydytystä, kuin oman kykynsä -käyttäminen, he ovat nähneet siinä suuremman mahdollisuuden saada -ilmaisun omalle henkiselle olemukselleen. Heidän neroutensa on -ollut kokonaan passiivista, ei luovaa, mutta luomiseen innostavaa. -Heidän suuri tietomääränsä ja aivoviljelyksensä on tehnyt heidän -ymmärtämyksensä laajaksi ja kaikkikäsittäväksi ja heidät itsensä -kykeneviksi ystävyyteen. Saksalaisen romantiikan aika ja Nuori-Saksa -ovat luoneet useita tällaisia naisia, joitten vaikutus aikalaisiinsa -on ollut arvaamattoman suuri, vaikka ei ole jäljellä muuta todistusta -heidän henkisestä tasostaan kuin kimppu kellastuneita kirjeitä ja -aikalaisten lausunnot. Näitä naisia oli etupäässä Caroline, mutta -myös Dorothea Veit ja Rahel. Marianne von Willemer, Goethen ystävätär -Gerbermühlestä, kuuluu myös samaan la femme inspiratricesarjaan, -hän, jonka kunnianhimolle täysin riitti julkaista runonsa ilman -tekijänimeä Goethen Westöstlicher Divanin runojen rinnalla, samoin -kuin Caroline julkaisi Shakespeare-käännöksensä Schlegelin nimiin. -Kaikille näille naisille on rakkauselämä ollut yläpuolella kaikkien -muitten elämänarvojen, mutta rakkauselämä erinomaisen korkeassa, -hienostuneessa ja sielullistetussa muodossa. Heillä ei ole mitään -tekemistä meidän aikamme yhteiskunnallisen naistyypin ja hyvin vähän -nykyisen kirjailevan naisen kanssa. Perusajatus heissä ja Ruthissa on -sama: he ovat luoneet vain itsensä. - -On hyvin mahdollista, että tulevaisuuden nainen korkeimmalle -kehittyneissä ilmestysmuodoissaan on lähestyvä la femme -inspiratrice-tyyppiä. Hän on ehkä luopuva nykyajan naisen -kunnianhimoisesta unelmasta olla luovana kykynä miehen veroinen. -Hänen äärimmäisiin kehittynyt tietoisuutensa, jonka voimme olettaa -monta vertaa suuremmaksi nykyajan naisen tietoisuutta, on epäilemättä -myös tekevä hänet tietoiseksi omasta psykofyysillisestä rakenteestaan -ja sen luomista edellytyksistä. Sensijaan emme voi ajatella hänen -luopuvan älyllisestä viljelyksestä. Hän on siinäkin suhteessa oleva -nykyajan naisen yläpuolella, vaan että hän mahdollisesti on käyttävä -äly viljelyksensä hiukan toisin kuin nykyajan nainen. Hänenkin korkein -kunnianhimonsa on oleva luoda, mutta luoda miehen kautta. Voi olla, -ettei nainen, naisena pysyessään, koskaan voikkaan korkeammalle kohota, -kuin juuri vapauttaessaan miehessä luovan voiman. Tulevaisuuden naisen -kutsumus on silloin olla luovan miehen, neron, ystävätär, uudistuksen -lähde, josta ihmiskunnan kuolemattomat kauneusnäyt kumpuavat. - - - - -FRlEDEBERT TUGLAS - - -Synt. v. 1880 Ahjan moisiossa Võnnun pitäjässä Liivinmaalla, käynyt -Treffnerin yksityislukiota Tartossa. Vv. 1906-1917 maanpaossa eri -maissa. Elää paraikaa kirjailijana Tartossa. Teoksia: _Kahekesi_ v. -1908, _Liivakell_ v. 1913, _Õhtutaevas_ v. 1913, _Juhan Liiv_ v. 1914, -_Felix Ormusson_ v. 1915, _Saatus_ v. 1917, _Teekond Hispaania_ v. 1918. - - -1. - -On olemassa muuan puoli virolaista henkistä elämää, jota tähän -saakka ei ole kylliksi varteenotettu, ainakaan suhteessa nykyisiin -kirjallisiin ilmiöihin, virolaisen psyyken yöpuoli, niin sanoakseni. -Tunnettu baltilainen tiedemies _v. Baer_ kuvaa virolaista luonnonlaatua -rauhalliseksi, flegmaattiseksi ja kylmäveriseksi, henkisille -taudeille vastaanottamattomaksi. Aivan yhtä suurella oikeutuksella -voisi virolaista maisemaa määritellessään puhua vain viljavista, -savipohjaisista pelloista, hedelmätarhoista, rehevistä luhtaniityistä -matalain kukkuloitten välissä, tyynistä, tasaisesti virtaavista -joista, alavarantaisista järvistä. Mutta kuten virolaiseen maisemaan -eroittamattomasti kuuluu virstamääriä laajat suot ja rämeet, niin -kuuluu virolaiseen psyykeen, paitsi yllämainittuja ominaisuuksia ja -viljandilaisen, pellavakaupoilla vaurastuneen talonpojan tietoista, -mahtailevaa juurevuutta, vielä muuan toinen alkuaines, yllätyksellinen, -herkistynyt, äärimmäisyyksiä tavoitteleva, fantastiikkaan vetoa -tunteva, näkyjä näkevä ja -- aivan vastoin v. Baerin väitettä -- -ylen altis kaikille henkisille ja sielullisille sairauksille. Ei -tarvitse muuta kuin ajatella, millaisen keskiaikaisen legendan -kiihkouskonnollinen liike tuskin viisikymmentä vuotta takaperin -sai loihdituksi Tallinnanmaan rannassa, -- höyryn, sähkön ja -sanomalehtien valta-aikana, -- kun monisatapäinen pyhiinvaeltajajoukko -viikkokausia odotti Lasnamäen niityllä profeettansa lupaamaa "valkeaa -laivaa". Hermostunut sähköisyys on muuan nykyisen virolaisen -sivistysyhteiskunnan tunnusmerkkejä. Milloin hyvänsä voi siinä odottaa -syntyvän ikäänkuin sähkökeräytymiä, jotka puhkeavat sielullisiksi -kiihoitustiloiksi. - -Virolaisen yhteiskunnan nykyään vahvasti materialistisesta ilmeestä -huolimatta ei fantastinen piirre suinkaan ole häipynyt olemattomiin. -Tämän sielullisen ominaisuuden juuret juontavat epäilemättä hyvin -syvälle, ja mahdollisesti saisi mennä aina yhteissuomalaisiin -kerrostumiin saakka, sen alkuilmiöitä etsiessään. Erehdys olisi -tietysti nähdä siinä jotain yksinomaan virolaista, niin, edes olettaa -inhimillisen sielun yöpuolen virolaisella rodulla kehittyneen -silmiinpistävämpään määrään kuin muilla. Ylläkerrotuntapaiset -uskonnolliset liikkeet eivät kuulu harvinaisuuksiin eteläisemmissä -vyöhykkeissä ja romaanisilla kansoilla, ja anglosaksilaisen rodun -taipumus fantastiikkaan on tunnettu. Mutta joskin tämäntapainen -sielullinen rakenne olisikin peruksiltaan jotain aivan -yleisinhimillistä ja kaikille yhteistä, ei voitane sittenkään -kieltää eräänlaisen erikoisesti virolaisen hermoherkän taipumuksen -olemassaoloa, jonka merkkejä ei ole havaittavissa vain myöhempinä -aikoina, vaan jo kansanrunoudessakin. Virolainen psykiaatteri _J. -Luiga_ on osoittanut, kuinka usein esim. luonteenomainen näköharha, -hallusinatsio, esiintyy virolaisessa kansantarinassa. Ihminen kulkee -yössä, pimeydessä, yhtäkkiä "lyö valkeata" hänen ympärillään, ja hän -näkee näyn, useimmiten kauhistuttavan. Tunnetut ovat virolaisilla -saarilla ja mannermaallakin esiintyvät "säikkymistaudit". Virolainen -suorasanainen kansantarusto, -- samoin kuin tosi kyllä useitten -muittenkin kansojen, -- on hyvin rikas n.s. kauhuaineista; se vilisee -kaikenkarvaisia kauhuolioita, olipa niitten nimi sitten _kratt, -puuk, hall, luupainaja_ tai mikä hyvänsä, sekä epälukuisia tarinoita -ihmissusista ja koirankuonolaisista, painajaisista ja eriskummallisista -näköharhoista. On kuin vuosisatoja orjuudella rasitetun kansan -säikkynyt fantasia olisi ehdoin tahdoin kaikkialta etsinyt kauhun ja -ahdistuksen aihetta, ikäänkuin todellisuuden vaivat eivät olisi sille -riittäneet, vaan sen unissaankin olisi täytynyt kantaa päivän taakkaa, -väristen omien aivojensa aaveen edessä. - -Juuri orjuuden synnyttämä, alituinen ja jatkuva masennustila, -ruumiillinen sekä sielullinen, kasvatti epäilemättä tätä -"kalmiston mielikuvitusta", kuten Tuglas sitä nimittää. Joskin -Viron seitsemänsatavuotisen orjuusajan synkkyyttä mahdollisesti on -liioiteltukin, ja sillä kaikesta huolimatta oli helpommatkin hetkensä, -jolloin syntyi kansanlaulujen _Ilo_ (= kauneus, ilo) ja kansantaiteen -värikäs ornamentiikka, niin on epäilemättä suuri osa nykyistäkin -virolaista henkistä ja ruumiillista kituliaisuutta pantava tämän -luonnottoman pitkän, epäterveen kehityksen laskuun. Elinaikaisen -puolinälän kiihoittamat aivot olivat otollinen maaperä fantastiikalle. -Lisäksi tulivat herkeämättömät sota-ajat takaa-ajokauhuisine päivineen, -kansan herkkähermoisen, näyillä kyllästetyn mielikuvituksen saadessa -ravintoa maakuoppien ja onkalojen hämärissä, joissa kyläkunnittain -päiväkausia piileskeltiin. Suuri sija on virolaisessa kauhutarustossa, -kuten luonnollistakin, suolla. Siitä kohoavat salaperäiset valkeat -orhit ja suunnattomat heinäsuovat; se on ehtymätön kauhuakantavassa -hedelmällisyydessään, virolaisen kansantarun suuri tuntematon, suuri -sfinksi, jonka rahvaan mielikuvitus kansoitti öisimmillä näyillään, -täynnä virvatulten runoutta. - -_Taine_ on epäilemättä oikeassa: jokainen lahjakas kirjailija kuvastaa -tahtomattaankin rotunsa ominaisuuksia. Harvinaisissa tapauksissa hän -voi olla kaikkien niitten eri ominaisuuksien synteesi, joista hänen -rotunsa ja heimonsa psyyke on kokoonpantu. Mutta useimmiten hajaantuu -rotuperintö, ja eri yksilöt heijastavat vain murto-osia suuresta -yhteisestä rotupääomasta. Tämä rodullinen yhteenkuuluvaisuus voi -olla kirjailijalla usein miltei tiedotonta, eikä se suinkaan aina -käy yhteen sen käsitteen kanssa, mitä olemme tottuneet nimittämään -kirjallisuudessa "kansalliseksi". Maailmankirjallisuudessa on kyllin -esimerkkejä kirjailijoista, jotka aiheenvalinnaltaan ovat täysin -kansainvälisiä, mutta silti syvemmässä merkityksessä ovat oman rotunsa -tulkkeja. - -On kuin olisi _Friedebert Tuglas_, Nuoren-Viron lahjakkain prosaisti, -virolaiselta rotuhengeltä saanut antimiksi ja perinnöksi juuri -hermoherkän ja fantastisen puolen, kalmiston mielikuvituksen. On hyvin -mahdollista, että vasta kosketus eräitten maailmankirjallisuuden -suurien sukulaishenkien kanssa saattoi hänet täysin tietoiseksi tästä -rotuperinnöstään. Mutta joka tapauksessa hän on kaikkien niitten -epälukuisten, nimettömäin kansantarujen sepittäjäin suoranainen -jälkeläinen, jotka kerran loivat virolaisen kauhuromantiikan, kuullen -suden ulvonnassa vangitun ihmishengenvalituksen. - -Tuglasen sielunelämässä ja luomistoiminnassa näyttää vallitsevan -erityinen lainehtiminen. On kuin hänen tunne-elämässään aika-ajoin -syntyisi erikoisia kiihoitustiloja, hermopingoituksia, joitten alaisena -hän suorittaa varsinaisen luovan työnsä; hänen muu henkinen toimintansa -sensijaan on nähtävästi syntyisin näitten kuumetilojen väliajoilta. -Siitä hänen tuotantonsa niin erilainen ilme ja laatu. Tuglas luo -kukkuroilleen kohonneen affektin vallassa, eräänlaisessa sielullisessa -huumaustilassa; hänen taiteensa on neuroosin runoutta. - -Kauhun affektilla on Tuglasen teoksissa suuri sija. Hän on itse -kirjoittanut nuoruutensa "vapaaehtoisista painajaisista ja -omatekoisista aaveista". Kauhu on hänellä epäilemättä jo verissä, -hänen ei ole suinkaan tarvinnut mennä itsensä eikä kokemuspiirinsä -ulkopuolelle sitä kuvatakseen. Päinvastoin, milloinkaan ei hänen -vaistonsa ole niin varma kuin hänen käsitellessään kauhua, -tätä sielullista jännitystilaa, jonka voimaa ja tiheyttä, sen -kuolemanpeloksi kohotessa, voi verrata vain erotiikan synnyttämiin -sielunjärkytyksiin. Tämän aste asteelta kohoavan, kaikki muut vaistot -lamaavan sielullisen kulun kuvaamisessa saavuttaa Tuglas suurimmat -kirjalliset voittonsa. Alituisesti toistuu hänen teoksissaan -takaa-ajotunnelma. - -Turha yritys olisi tietysti kytkeä niin rikastaitteista ja -kehityskykyistä henkeä kuin Tuglas minkään määritelmän puitteisiin -tai yrittää liiaksi yksinkertaistuttaa hänen sielullista -pohjapiirrostaan. Painajaisuniensa väliaikoina hän näkee näkyväisen -maailman koristeellisessa ja maalauksellisessa valaistuksessa, täynnä -hentoja, hauraita idyllejä ja lempeää lyyrillisyyttä. Mutta lähimmäksi -omaa olemustaan tulee Tuglas epäilemättä, kun hänelle runollisen -haltioitumisen hetkinä, hänen omia sanojansa käyttääkseni, "kaartuu -pään päällitse sysimusta taivas, josta tuikkivat heleät, kiihkoisat ja -kivuntuottavat tähdet". - - -2. - -Friedebert Tuglas on itse antanut avaimen henkiseen rakenteeseensa, -kirjoittaessaan laajan itsetunnustusromaaninsa, _Felix Ormussonin_, v. -1915. Tällä teoksella on aivan erikoinen asema Tuglasen tuotannossa; se -on ikäänkuin reunamuistutuksia, viivanalaisia selityksiä hänen muihin -teoksiinsa. - -_Felix Ormusson_ on Friedebert Tuglasen taiteeksi tihennetty -minä, itsepaljastus, jonka vilpittömyyttä ei ole mitään syytä -epäillä. Päinvastoin, kirjailija on sen itse selvin sanoin eräässä -aikakauskirjaväittelyssä tunnustanut: "Luulen tuntevani Felix -Ormussonin. -- Olemme vuosikausia liikkuneet samojen ilmiöitten ja -vaikutelmien piirissä. Usein tuntuu siltä, kuin hän olisi minulle -omaa itseänikin läheisempi. Hänen taipumuksensa, makunsa, sanansa ja -äänensä, -- niitten suhteen en suinkaan ikinä voisi erehtyä." - -Toinen asia on, onko kirjailija sittenkään antanut koko itseään. -Pikemmin voisi sanoa, että hän on valinnut erään kylläkin sangen -oleellisen puolen itsestään ja alleviivaamalla sen luonut tyypin, -jolla on yleiskantava merkitys. Friedebert Tuglas on laajempi kuin -Felix Ormusson. Mutta joka tapauksessa, vaikkapa Felix Ormussonin -ja Friedebert Tuglasen henkiset ääriviivat eivät kokonaan toisiinsa -yhtyisikään, ovat he kuitenkin siksi lähellä toisiaan, että romaania -voi käyttää tienoppaana kirjailijan hieman sokkeloisessa ja -yllätyksellisessä mailmassa. - -Felix Ormusson, -- se on sama Friedebert Tuglas, -- vain myöhemmällä -kehitysasteella, -- joka tuskin koulupenkiltä päästyään joutui -teossa ottamaan osaa 1905 vuoden kumousliikkeeseen, nuoruutensa -koko kiihkeällä temperamentilla, täynnä ajan nuorta ja tulipaloista -romantiikkaa, kulkien pitäjästä pitäjään vallankumouksellisia puheita -pitäen ja myöhemmin istuen Tallinnassa Pitkän Hermannin tornissa -tutkintovankeudessa. Vähintäin kymmenen vuoden pakkotyö Siperiassa -odottaa häntä, mutta hän pääsee pakenemaan yli rajan ja asuu siitä -pitäin, lähes kaksitoista vuotta, ulkopuolella maansa rajojen, -ainoastaan silloin tällöin ilmitulon ja vangitsemisen uhalla käyden -kotimaassa. Hän viettää vuosikausia vapaaehtoista kulkurielämää, -retkeillen Espanjaan ja Italiaan, asuu pitkät erät Parisissa -taiteilijaboheemin keskuudessa, -- kuten Felix Ormussonkin -- sen -jälkeen useat vuodet Suomessa. Vasta maaliskuun vallankumous on antanut -hänellekin täydet kansalaisoikeudet Virossa. - -Felix Ormusson on sen kehityskulun tulos, minkä Friedebert Tuglas -näinä "oppi- ja vaellusvuosinaan" suorittaa, kumouksellisten -kiihoituspuheitten pitäjästä täysiveriseksi kaunosieluksi. -Perinpohjainen muutos tapahtuu tässä "romanttisessa sielussa, -täynnä paatosta ja intohimoa", jollaiseksi Felix Ormusson kuvaa -kahdenkymmenenvuotiasta minäänsä. Ja hän jatkaa: "Temperamenttini, -mielialani, sieluni on muuttunut, -- olojen, ympäristön, voi -ehkäpä olla, myös minussa itsessäni kätkeytyvien itujen pakosta." -"Pari vuotta, pari yksinäistä vuotta, täynnä itsetutkimusta ja -erittelyä, riittivät panemaan sieluni lainehtimaan pohjia myöten ja -sitten jäähdyttämään sen pinnalle jäisen riitteen, joka nyt vain -harvinaisissa tapauksissa murtuu." Tuglas irroittautuu Baltiasta, -kuten irroittautuu Internationalesta, kuten vapautuu niin monesta -muustakin dogmista, kirjallisesta sekä yhteiskunnallisesta. Se on -sama tuskallinen irtaumiskulku, jonka samoihin aikoihin taantumuksen -raskaassa ilmakehässä suorittaa Gustav Suits, suorittaa Noor-Eesti -kokonaisuudessaan. Tienrastit ovat samat: pettymys, kaikenepäily, -talttumus, estetismi. Vuonna 1906 Tuglas kirjoittaa vähän retoriseen -tapaansa: "Taistella sodassa, kaatua taistelussa, -- kuinka helppoa -siihen verraten! Mutta elää, nähdessään kaiken muun kaatuvan, itse yhä -hengittää, nähdessään kaiken muuttuvan epätodellisuudeksi, harhaksi, -uneksi, kauhistavaksi, peloittavaksi, hirveäksi uneksi, -- mikä -sietämätön kidutus!" Nuoruuden epälukuisten jumalain ja epäjumalain -alttareista jää pystyyn vain yksi: kauneuden. Todellisen elämän -käydessä yhä tuskallisemmaksi, yhä vieraammaksi, alkaa sen rinnalle -kasvaa olematon, näkymätön, mutta silti yhtä oleellinen elämä. Syntyy -kaksoisolento, joka yhtaikaa elää ikäänkuin kahta eri olomuotoa. Felix -Ormusson on valmis astumaan näyttämölle. - -"Neron tehtävä on kehittää ajan taipumus sen kaikkein jalosukuisimpaan, -täydellisimpään ja itsetietoisimpaan mahdollisuuteen. Sinulla (Felix -Ormussonilla) olisi edellytyksiä viljellä aikakauden pyrkimystä." - -Sanat ovat romaanin esipuheesta. Ja eräänä syysyönä, täynnä sateen ja -yksinäisyyden spleeniä, sama Felix Ormusson kirjoittaa päiväkirjaansa: - -"Niin, toden teolla, miksi en pitäisi päiväkirjaa tai olisi -kirjevaihdossa, kuten Werther tai Jacopo Ortis, -- kertoakseni -jälkimailmalle murhenäytelmääni. On vahinko, että nämä inhimilliset -kokemukset, kaikki nämä itse-erittelyt hyödyttä ja jäljettä -häviäisivät. Niissä olisi sentään aineksia kokonaiseksi myytiksi, -kun aika ne hämärtäisi ja etäisyys suurentaisi. -- Eikö voisi Felix -Ormusson kerran omalla alallaan olla samaa, mitä Don Juan tai Werther, --- olematon ja sentään uskottavampi kuin koko mailma. Se olisi ainoa -lohdutus. Sen vuoksi maksaisi vaivaa todella elää. Olisin valmis -sentakia vallan erikoisesti kärsimäänkin!" - -Tuglasen tarkoitus ei ole ollut suinkaan vain poikkeuksellisen -yksilöpsykologian, harvinaisen poikkeustapauksen toteaminen; -päinvastoin, hän on kai jo varhain tuntenut tyypillisen, -luonteenomaisen yhtenäisyyden omansa ja sukupolvensa kehityskulun -välillä. Friedebert Tuglasta, toisin sanoen Felix Ormussonia on -epäilemättä viehättänyt sama tehtävä, joka niin monta taiteilijaa, -niitten joukossa kaikkein suurimpia, on houkutellut: koota oman -aikakautensa luonteenomaisimmat säikeet, seuloa ne kaikesta -satunnaisesta, korostaa ne korkeampaan asteeseen, sanalla sanoen, -luoda aikakauden tyyppi, tulkita aikakauden mykkä ja vapautustaan -vartova sana. Se edellyttää aina, että runoilija tuntee olevansa -aikakauden virtausten synteesi, tuntee itseensä keräytyvän -kaiken, mikä aikakaudessa ahdistavana tai vapauttavana pyrkii -ilmoille, tuntee olevansa _l'enfant du siècle_ sanan varsinaisessa -merkityksessä. Ulkokohtaisesti, yksinomaan havainnon tietä eivät synny -tällaiset teokset. Ne ovat päinvastoin aina mitä persoonallisinta, -subjektiivisinta taidetta, häikäilemättömiä itsetunnustuksia, -itsepaljastuksia, jotka eivät epäile lausua peittelemättä -sitäkään, minkä tunnustamisen Rousseau nimittää vaikeammaksi kuin -rikoksellisuuden, naurettavaisuuden. Ne ovat sairaan ajan suuria -sairaskertomuksia. Kirjailija on yhtaikaa sekä potilas että parantaja, -hän paljastaa armotta oman sielunsa sairauden, joka samalla on koko -hänen sukupolvensa tauti, kehittäen sen huippuunsa ja mahdollisimpaan -täydellisyyteen, ikäänkuin viljelläkseen siitä rokotusainetta, joka -varjelisi samalta vaaralta. - -Goethen _Werther_, Constantin _Adolphe_, Musset'n _Vuosisadan -lapsen tunnustus_, Lermontovin _Aikamme sankari_ -- pohjoismaisesta -kirjallisuudesta Jacobsenin _Niels Lyhne_, Kierkegaardin _Viettelijän -päiväkirja_, -- kaikki nämä nimet johtuvat mieleen Felix Ormussonia -lukiessa. Ei niin, että virolainen romaani taideteoksena sinnepäinkään -ylettyisi näitten intiimin taiteen kuolemattomien muistomerkkien -rinnalle. Mutta kuitenkin on kuin yhdistäisi näkymätön, ajasta -ja kansallisuudesta piittaamaton side nämä niin erilaiset nimet, -kuin olisivat ne renkaita samassa, läpi vuosikymmenien kulkevassa -inhimillisessä ketjussa. Felix Ormusson on kaikkien näitten kuuluisain -mailmantuskapotilaitten heimoa, hänen tautinsa on samaa alkujuurta kuin -heidänkin. Sama suuri melankolia, jolla ei ole muuta pohjaa ja perustaa -kuin inhimillisen olemuksen ja elämisen traagillisuus sellaisenaan, -joka Salomon Saarnaajaa kalvoi kaiken turhuuden tuntona, Wertheriä -"_Weltschmerzinä"_, jolle Ranskan romanttinen koulu antoi nimen -_ennui_, joka tuntui karvaana pohjasakkana kaikissa Petshorinin ja -Niels Lyhnen elämyksissä, -- sama mailmantuskan, kaunosieluisuuden ja -epäilyn maininki tuntuu myös virolaisessa Felix Ormussonissa. - -Sanottakoon heti: Felix Ormusson ei ole mikään elävä kirja sanan -tavallisessa merkityksessä. Kaikki, mitä tässä päiväkirjan muotoon -kirjoitetussa romaanissa tapahtuu, jää lukijalle yhtä varjomaiseksi, -kuin se nähtävästi on ollut tekijällekin. Felix Ormusson, Parisista -kotimaahan palannut kirjailija viettää kesänsä ystävänsä, -radikaalisporvarillisen virolaisen lääkärin luona, rakastuu kesän -kuluessa ensin ystävänsä kevytmieliseen ja hekumalliseen vaimoon, -Heleneen, ja senjälkeen tämän sisareen, viileään ja neitseelliseen -Marioniin, jotka kumpikin, vaikka Ormussonin onnettomuudeksi, -päinvastaisessa järjestyksessä samoin rakastavat häntä. Loppujen -lopulta jäätyään kumpaakin vaille, Felix Ormusson palaa takaisin -Parisiin, pelastuen rukkaset saatuaan nolosta tilanteesta sepittämällä -legendan salaperäisestä ranskattaresta, ja siten lähtiessään säilyttäen -seikkailijan ja Don Juan-sädekehänsä. - -Mutta sensijaan elää näissä aforismeissa, ajatusvälähdyksissä, -tunnelmissa, joitten mosaikista kirja on kokoonpantu, erehtymättömästi -Felix Ormusson. - -Felix Ormusson on ennenkaikkea romantikon, uni-ihmisen, toimintaan -kykenemättömän ihmisen tragedia. Häneltä puuttuu täydelleen elämisen -taito, hän on kykenemätön varsinaiseen elämään. Kuten nuori Obstfelder, -hänkin tuntee alati sattuneensa "vieraalle taivaankappaleelle". -Niinkuin Tuglas itse hänestä sanoo: "Felix Ormussonilla on alusta -alkaen kaksi olemisen kehää: todellinen ja mielikuvituksellinen. -Todellisessa hän on aina huonosti onnistunut". Hän on kirjaihminen -siihen määrään, että hänen näkökulmansakin on ennen kaikkea -kirjallinen; kirjeet ja kirjat merkitsevät hänelle luotettavampaa -todellisuutta, kuin itse kouraantuntuva ja aistittava elämä; elämällä, -rakkaus siihen luettuna, on hänelle vain eräänlainen koristeellinen -ja esteettinen arvonsa. Vielä enemmän: hän itse tuntee usein samaa -epätodellisuuden tunnetta itseään kohtaan, ikäänkuin hän olisi -vain "eräänlainen näköharha, eräänlainen luonnon idée fixe". Aivan -sama ajatus on jo Tuglasen v. 1906 kirjoittamassa _Unede kuristik_ -kertomuksessa: "En ole todellinen, olen kangastus, olen mailma ja -mielikuva. Osani elämässä on ollut vain näyttää joltakin eikä olla. -Se on ollut runoa ja mielikuvitusta. Omaa sydäntä ei minulla koskaan -ole ollut, runon ja mielikuvituksen sydämellä olen tuntenut." "Vain -olematon on ihanaa", Felix Ormusson huudahtaa. "Valhe, olematon, -uneksittu maa on todella aina ollut oikea kotimaani." "Kauniimpi -kaikkia saavutuksia on kuvittelu. Se on ainoa kiinnepiste kuolleessa -mailmassa, jossa ihmisellä on kaksi verivihollista, aika ja -välimatka." Kuten Huysmansin à Rebours-kirjan sankari keinotekoisessa -valtamerilaivassaan, niin asustaa Felix Ormussonkin eräänlaisessa -mielikuvituksen ja unielämän lasikehässä, jonka särkymistä hän pelkää. -"Yhä hauraammaksi kuluu ajatuksen hankauksesta lasiseinä, joka eroittaa -olemisen olemattomuudesta. Kerran leikkaa armoton timantti illusioonin -kuvastimen puhki. Ja mitä silloin?" Todellisuus, realiteetti, on -hänelle aina tuottanut vain tuskaa ja kärsimystä. - -Hän on ihminen, jonka voima ja rikkaus ovat mielikuvituksessa, -abstraktisessa ajattelussa, mutta joka ei kestä vähintäkään kosketusta -todellisen elämän kanssa. Jokin tuntematon keskipakoisuuden laki -karkoittaa hänen tapaisensa ihmiset varsinaisesta elämästä, he ovat -tuomitut ikänsä kiertämään kaiken lämmön lähdettä, kuten kuu aurinkoa, -itse kylminä. He ovat avuttomia ja saamattomia elämän moninaisten -ilmiöitten ja vaatimusten edessä, niinpian kuin ne astuvat heidän -eteensä todellisuutena eikä unena. Heidän mielikuvituksensa kirjavat -siivet putoavat heti todellisuuden ilmakehässä. Lyhyesti, heiltä -puuttuu tärkein: elämisen taito. - -Hänen ristiriitaisuutensa ja traagillisuutensa syntyy siitä, että -hän huolimatta elämänpelostaan ja kykenemättömyydestään kuitenkin -ikävöi samaa todellisuutta, jota hän itse asiassa halveksii ja pelkää. -Yksinkertainen, kasvimaisesti kehittyvä ja luonnollisesti sykkivä -elämä herättää hänessä kateutta. Hän kadehtii vanhaa Adamia, renkiä, -joka lyödessään seivästä maahan, ei koskaan kysy, "mikä on seiväs -semmoisenaan, mikä on seipään idea?" Onnellisia ovat hänestä ne, jotka -"syövät, juovat, nukkuvat ja synnyttävät lapsia". Ja kaunosielu Felix -Ormusson haaveksii rupeavansa maalaisrengiksi, päästäkseen katselemasta -elämää kirjallisilta ja esteettisinä näkökulmilta, samalla kun häntä -kiusaa niittoväen karheat kädet ja vielä karheammat äänet ja oma -taitamattomuutensa viikatteen käytössä. - -Elämänkykenemättömyydestään huolimatta hiuduttaa häntä alituinen -elämänjano. Hän odottaa täysielämää, tämän sanan renessanssiaikuisessa -merkityksessä, kaikkien ruumiin ja hengen kykyjen täydellistä -nautintokelpoisuutta. Hän janoaa yhtä intohimoisesti täydellisyyttä, -kuin hänen toinen minänsä Friedebert Tuglas lastussaan _Pro domo mea_. -Hänelläkin on sammumaton ikävä "täydellisiin mailmoihin, kristallisiin -seutuihin, joitten yli puhkeavat kukoistukseen suuren salaisuuden ja -suuren tietoisuuden heleät kukat". - -Hänellä on koko nuoren rodun elämis- ja nautinnonhalu verissään. -Hän kärsii tietoisuudesta, ettei ole tilaisuudessa kaikesta -mailmaanmahtuvasta yhdellä kertaa nauttimaan. Veneziassa soutaa -iloinen seurue gondooleilla kiinalaisten lyhtyjen valossa -suvisena yönä merelle, -- ja hän, Felix Ormusson, ei ole mukana! -Troopillisessa metsässä koittaa päivä, punaiset metsäkukot kiekuvat, -apinalauma juoksee kimeästi kirkuen yli suurten mehuisten kukintojen -kruunaamain latvojen ja karistaa oksilta ruusuisia kukkia kuin -lunta vedenpartaalla vetelehtivien krokodiilien päälle, -- ja hän -ei näe sitä! Hän tahtoisi puolen tunnin kuluessa nähdä kaikki -maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset, kaikki tähtitieteelliset, -geologiset ja biologiset kehityskulut, mitkä miljoonan vuoden kuluessa -ovat tapahtuneet. Vielä enemmän: hän tahtoisi elämänsä kuluessa -suorittaa koko Darwinin kehitysopin käytännössä, aina amööbista hamaan -yli-ihmiseen saakka. - -Hän vaivaa päätänsä mietiskelemällä, minkälainen on kiinalaisten, tämän -vanhan hienostuneen rodun rakkaus, minkälainen heidän rakkautensa -runous, heidän hyväilyjensä kulttuuri. Voiko sitä käsittää? Vai onko se -yhtä ihmeellistä, kuin hampunkukkasten rakkaudenilmaisu tai ruispellon -heilimöinti? - -Felix Ormussonkin kärsii ahdistavista painajaisunista, jotka eivät anna -hänelle rauhaa: - -"Koko yön vaivasivat minua pahat unet. - -"Jokin muodoton ajoi minua takaa mittaamattomalla lakeudella. Se -oli monikätinen ja monijalkainen, tuhathaarainen, puun ja eläimen -sekasikiö. Yhä uudelleen ja uudelleen, monena kymmenenä muunnoksena, -silmänräpäyksessä väriään ja muotoaan muuttaen, se yllätti minut -harmailla kedoilla. - -"Lakeutta leikkasivat liikkumattomat joet, joitten vesi oli -läpikuultamaton. Minä hiivin jokipolvissa, korkeassa kaislikossa. Mutta -taas, yhä uudestaan, tavoitti minut näköharha, Unien saatanallinen -seepia kymmentuhansine koipineen. - -"Se tuli toisinaan pitkähiuksisena päänä. Toisinaan kuin Ilmestyskirjan -aurinko, mustine sädekruunuineen. Toisinaan taas kuin satatuhatta, -polvesta yhteenkasvanutta hoikkaa ihmisjalkaa, jotka juoksivat -nopeasti. Se seisoi joka paikassa tielläni, niinkuin ihmispuut Danten -Helvetissä. - -"Eksyin sen haarojen keskellä. Ne riippuivat äärettömänä -köynnöskasvien tiheikkönä ympärilläni ja ylläni. Epätoivoisesti yritin -kiskoutua irti, mutta kietouduinkin kiinni yhä lujemmin. - -"Ja niin makasin kumollani maassa, joka jäsen sidottuna. Ikäänkuin -kosteat meriheinät tai imelästi tuoksuvat naisen hiukset piirittivät -minua joka puolelta." - -Felix Ormusson on kirja kaunosielusta, lähemmin sanottuna virolaisesta -vuosisadan vaihteen kaunosielusta, ehkei vielä lopullinen läpileikkaus, -mutta siihen tietoisesti pyrkivä. Kuten muuan toinen nuorvirolainen -kirjailija sanoo: Felix Ormussonin kaimoja kiertelee pitkin maata! -Mutta se on jo sellaisenaan alkava reaktsio ylenpaltista estetismiä -ja kaunosieluisuutta vastaan. Kertomuksen kuluessa Felix Ormusson, -kaunosielu, alkaa epäillä tähän asti ainoaa uskontoaan, estetismiä, -niinkuin on kerran epäillyt kaikkea olevaista. Hän hävittää itse -omatekoisen jumalansa: "Estetismi on myrkkyä. Leikki kaikkein -korkeimmalla asteella, kun siihen aletaan uskoa, on traagillinen. -Traagillisuus on siinä, että sen jälkeen sekä leikki että myös -todellinen elämä käyvät mahdottomiksi." Ja toisessa kohden: "On jotain -kauheata tuntea kauneus koko olennollaan, nähdä jumalansa kasvoista -kasvoihin. Tunkeuduttuaan taiteen peruksiin, tuntiessaan sen joka -jäsenellään, tajutessaan sen kuin uskonnon kaikilla aisteillaan, ei -onnistu enää elämä eikä taide." - -Hän alkaa etsiä eetillisiä elämänarvoja siinä, missä ennen näki -vain koristeellisia, rakkaudessa, avioliitossa. Yli-ihminen Felix -Ormusson on vähällä muuttua moralistiksi, hän vaihtaa esteettisen -mailmankatsomuksensa eetilliseen. Mutta eetillisyys ei tee häntä -sen elämään kykenevämmäksi kuin esteettisyyskään. Ja lopullisen -kompastuksensa jälkeen hän heittää molemmat nurkkaan rakastettavalla -keveydellä tunnustaen: - -"Elämä ei ole esteettinen eikä eetillinen ilmiö. Se on yksinomaan -koomillinen. Ottakaamme se siis sellaisena vastaan!" - -Ride, si sapis! Mailma ja elämä kuvastuvat lopullisesti Felix -Ormussonille samassa ivanauruisessa, vääristyneessä asenteessa, kuin -hänen kosintakohtauksessaan, jolloin hän onnettomuudekseen sattuu -istumaan puutarhan suuren lasipallon edessä ja sen kuperassa pinnassa -näkee irvikuvaksi rujostuneen itsensä. Kaikki päättyy lopultakin -farssiin. Ranskalainen tai oikeammin kreikkalainen tapa antaa -murhenäytelmän jälkeen hullunkurinen, nauruhermoja kutkuttava ilveily, -huuhtoa pois vapauttavana nauruna elämän ankara totuus, -- siinä Felix -Ormussonin elämänfilosofian lopputulos. - -Mutta turhaan yrittää Tuglas antaa tälle uni-ihmisen murhenäytelmälle -tragikomedian leimaa. Se on ja pysyy tragediana, kuinka sovittavan -koomilliselta näkökulmalta tekijä koettaakin katsoa toisen minänsä -erehdyksiä. - -Felix Ormussonin, alias Friedebert Tuglasen, on hänen henkinen -rakenteensa alun alkaen määrännyt ennemmin tai myöhemmin -irroittautumaan kaikesta todellisuudesta ja siirtymään sen -ulkopuolelle, fantastiikan fosforikimmelteiseen mailmaan, -clair-obscur-valossa häämöittävine tilanteineen, -- mailmaan, joka -aikojen alusta on ollut turvapaikkana hänen kaltaisilleen uneksijoille, -ja joissa heillä on elämis- ja hallitsemisoikeus. - - -3. - -Ei ole myöskään unohdettava, Tuglasen joutuessa lisäämään Euroopassa -vaeltavien virolaisten emigranttien lukua, tuli hänen psykologiansa -pakostakin olemaan emigrantin, maanpakolaisen. Ei ole epäilystäkään, -ettei se tavallaan ole ollut määräävää koko hänen kirjalliselle -kehitykselleen. Tuglas on monessa suhteessa velkaa maanpakovuosilleen. -Mutta varmaa on, että hän on saanut samalla tuntea emigranttielämän -lamaavat ja kielteiset puolet, irrallisuuden kirouksen. Jos osa -Noor-Eestin kirjailijoista on saanut kipeästi kärsiä olojen liikaa -ahtautta, niin on Friedebert Tuglas saanut päinvastoin kärsiä mailman -liiasta väljyydestä. Kirjailija voi ehkä pitkät ajat elää ja luoda -myötääntuomastaan havaintojen, tyyppien ja elämysten pääomasta, joka -tietysti on sitä riittävämpi, mitä myöhemmällä iällä irtautuminen -on tapahtunut; hän voi henkistä tietä jonkun aikaa ylläpitää tämän -havaintomailmansa tuoreutta. Mutta loppujen lopulta tulee kuitenkin -hetki, jolloin välimatka käy taiteellisesti surmaavaksi, sisäinen -näkemys ehtyy, ja elimellinen kosketus luonnollisen aihepiirinsä kanssa -on ainoa parannuskeino, niin, taiteellinen elinehto. Tuglas ei syyttä, -suotta Juhan Liivin runoudesta lainatulla vertauksella nimitä itseään -kohti mehiläiskekoa, kotimaata, pyrkiväksi mehiläiseksi. Epäilemättä -hän on saanut aika-ajoin pitkän ja pakollisen maanpako-aikansa kuluessa -tuntea taiteellisen ehtymisen, kuoleutumisen vaaran, jolla pitkittyvä -eristyminen, ei mihinkään kuulumattomuus, on häntä uhannut. - -Hänen siirtymisensä fantastisiin aiheisiin olisi tätäkin tietä -johdonmukaisesti selitettävissä, luonnollisena seurauksena -olosuhteista. Hän oli pakoitettu siihen, se oli ainoa mahdollisuus, -mikä hänelle jäi jäljelle. Ja toden teolla, mitä kauemmin hänen -maanpakolaisuutensa kestää, sitä etäämmäksi hän etenee ulkonaisesta -todellisuudesta. Hän alkaa virolaisella naturalistisella kyläkuvalla. -Side kotikylään on vielä tuores ja läheinen, ihmisillä on vielä -mullan ja lannan haju. Senjälkeen alkaa jo etäisyys tehdä tehtävänsä, -virolainen kylä asujamineen siirtyy etäämmäksi lyyrilliseen, -impressionistiseen valaistukseen. Mutta tämäkin jo hiukan tyylitelty -idylli katoaa, ja jäljelle jää vain aineksia taruksi, myytiksi. -Ulkonaiset olosuhteet ovat kuitenkin vain jouduttaneet Tuglasen -kehitystä, joka muutenkin kaiken todennäköisyyden mukaan olisi ollut -väistämätön. Suunnilleen samoissa olosuhteissa on toinen virolainen -kirjailijaemigrantti, _Eduard Wilde_, säilyttänyt kaiken aikaa -täysiverisen realisminsa ja kotoisen aihepiirinsä. Tuglasen erikoinen -henkinen rakenne on epäilemättä jo alusta alkaen ollut olemassa; sen -voi aavistaa vaistomaisena pyrkimyksenä omaa alkuainettaan kohden jo -hänen kaikkiin eri tyylilajeihin kuuluvissa harjoitelmissaan, jotka -kuin päällekkäin latoutuneina kerrostumina, kirjallisgeologisessa -järjestyksessä ovat julkaistut teoksessa _Liivakell_ (Tuntikello). -Ikäänkuin värikäs, fantastinen kivisuoni se kulkee läpi Tuglasen -nuoruuden tuotannon. - -Tuglas on oppilasvuosinaan kokeillut kaikilla mahdollisilla -tyylilajeilla. Hyvin kirjava on kirjallinen läpileikkaus, jonka -Tuntikellosta saa -- Naturalismi, uusromantismi, impressionismi, -symbolismi, kaikki viihtyvät vieretysten. Selvä ja asteettainen on -sensijaan irtautuminen todellisuudesta. - -Nuoruutensa realistisnaturalistisissa harjoitelmissa, joista jotkut -kohoavat jo taiteellisellekin tasolle, on Tuglas, kuten sanottu, -vielä kokonaan virolaisessa kamarassa kiinni. Ihmisten puhe kiintyy -hänen korvaansa vielä aivan foneettisella tarkkuudella; hän ei -tarvitse minkäänlaista kaukoputkea nähdäkseen räikeän alkeellista -ihmiskekoa, jossa _Hunt_ (Susi)-kertomuksen seikkailut tapahtuvat, -tai yhteiskunnallista vääryyttä huokaavaa maapintaa, josta on -kohonnut _Hingemaan_ (Sielunmaan) ikävöinti. Kaikki on vielä lähellä -häntä, käsinkurkoitettavassa etäisyydessä. Hän on tosin tavallaan -kyllä jo kylän ulkopuolella, hänellä ei tällä alkuasteellakaan ole -kansankirjailijan perspektiivitöntä suhtautumista aihepiiriinsä; hän -katselee kyläänsä pieni, tuskin näkyvä satiirinen hymähdys suupielessä -tai sitten miltei tendenssiin vivahtavalla yhteiskunnallisella -säälillä. Mutta hän on vielä aivan äsken nähnyt sen. Hän on vielä -aivan äsken nähnyt nuo sydänmaan kylän pimeimmälle taikauskolle ja -joukkosuggestiolle alttiit ihmiset, joitten kaivoon talviyönä putoaa -susi, uppoamatta heti, vaan pysytellen hengissä ja houkutellen -koko talon patriarkaalisen, monipäisen väen aamulla virren ja -jumalansanan voimalla manaamaan itse pääpirua! _Susi_-kertomuksen -johdosta, joka alkujaan ilmestyi eräässä aikakauslehdessä, kävi muuan -talonmies toimituksessa valittamassa, että se salli kansaa pilkkaavia -kirjoituksia! - -Aivan hiljakkoin on Tuglas samoin vielä tuntenut _Sielunmaan_ -virolaisen kandimiehen (= mäkitupalaisen, pikkutilanvuokraajan) -elämisen ja olemisen äärimmäisen viheliäisyyden, jonka sammumaton -oman maapalstan kaipaus ei saa tyydytystään, ennenkuin hänelle -kapinaan osaaottaneena avautuu hauta, "seitsemän jalan pituinen, -neljän jalan levyinen". Kertomus on 1905 vuoden jälkikaikuja; -huolimatta epäsuhtaisesta rakenteestaan, joka panee olettamaan alkuaan -paljoa laajempaa pohjapiirrosta, on siinä kauttaaltaan voimakas ja -väärentämätön sävy. Muutamilla sivuilla, muutamilla lauseilla saa -Tuglas esiin tämän virolaiselle niin luonteenomaisen maanikävöinnin. -Kandimiehen iäkäs, haudan partaalla hoippuva isä alkaa haaveksia -"hingemaasta", jonka kruunu Siperiassa on jokaiselle luvannut: "Tuntui, -kuinka hänen äänensä värisi sisäisestä liikutuksesta, ikäänkuin hän -olisi lausunut ilmi jotain, mitä koko elinaikansa oli sielussaan -kantanut, kaikkein kalleimman, kaikkein suurimman ajatuksensa. -Sielunmaa! Millainen sana, mitä kaikkea se merkitsi! Se merkitsi -hevosta, lehmää, omaa kattoa pään päälle, vapautta veroista, vapautta -raskaasta orjuudesta..." - -Niin lyhyt on vielä välimatka, joka tässä kertomuksessa eroittaa -Tuglasen virolaisesta kylästä, että sen epäkohdat, sen kärsimät -vääryydet herättävät hänessä suuttumuksen. Hän maksaa kirjalliset -kymmenyksensä ajan hengelle, kuten tekee sen henkilökohtaisestikin. -Hän on vielä etäällä Felix Ormussonin koristeellisesta näkökulmasta. -Hän tahtoo vielä parantaa ja auttaa; hänessä on vielä Hingemaan -ihanteellista, mailmanparannushaaveissa kulkevaa nuorta -kansakoulunopettaja Remmelgasta, joka on tullut tuomaan valistusta -kandimiehelle ja muille vähemmille veljille. Yhdellä sanalle: hän -_kärsii_ yhä vielä. - -Monta vertaa suurempi maantieteellinen etäisyys kirjailijan ja hänen -aihepiirinsä välillä on jo niissä herkissä ja tuoksuvissa virolaisissa -kylänovelleissa, jotka muodostavat oleellisimman osan Tuglasen -kokoelmasta _Kahekesi_ (Kaksin) v. 1908. Ne ovat yhä vielä virolaista -kansanelämänkuvausta, jos niin tahtoo. Niitten henkilöt ovat virolaisia -renkejä ja piikatyttöjä, paimenpoikia ja talontyttäriä. Mutta sittenkin -on tämä virolainen kyläsisäkuva perinpohjin muuttunut. Se on nähty -kuin jostakin Rivieran mantelipuitten välitse tai Quartier latin'in -keväisten plataanien varjosta, ahdistuksettomana hetkenä, jolloin -Tuglasen "sysimusta taivas" on saanut väistyä. Ei edes ihmisten -puhe kuulu välimatkan pituuden takia enää entisessä foneettisessa -alkuperäisyydessään. Yhteiskunnallisia kysymyksiä ei enää ole olemassa, -on vain sielulliset, iäti ratkaisemattomat ongelmat. - -Tuglas on näissä novelleissa jo täysi taiteilija. Kuinka suurella -hellävaroisuudella onkaan käsitelty _Tuomen helpeitten_ tarina -lapsuuden ja nuoruuden aavistelevilla rajamailla viipyvästä -tyttölapsesta Leenistä, jonka uinuvan äidillisyyden ja rakkauden -tarpeen sattuma herättää, tämän muutamassa tunnissa naiseksi varttuvan -lapsen ensin niin epämääräinen ja sitten esille puhkeava tunne, joka -kohdistuu ensimäiseen epäkiitolliseen esineeseen, joen rannalla -kalastelevaan paimenpoika Vidrikiin. Tai renki-Kustaan ja Maalin -- -kaikkien Tuglasten hyvien ja avuttomien naisten nimi on Maali! -- -suviöinen toisinto miehen ja naisen ikuisesta kaksintaistelusta, -novellissa _Suveöö armastus_ (Kesäyön rakkaus), näyttämönä köyhän -piikatytön aitta ja rapistunut mylly, ja kaiken yllä kesäyön hämyinen -tuntu, johon kaikki varmat ääriviivat, niin ihmisten kuin heidän -tunteittensakin hukkuvat. - -Ne ovat eräänlaisia uudenaikuisia virolaisia paimenrunoelmia, -pastoraaleja, kirjoitettuja impressionistiseen, kirjalliseen -väritäplätyyliin, tunnelman seuratessa toistaan näennäisesti ilman -minkäänlaista rakennustaiteellista selkärankaa, paljaina, värisevinä -hermokuituina. Ne ovat Daphnis ja Chloë-tarinoita, siirrettyjä Hellaan -heleän taivaan alta liivinmaalaisille jokiäyräille, kreikkalaisten -sandaalien sijalle virolaiset "_pastlad_", nuoritetut virsut. - -Ne ovat jo askel eteenpäin Tuglasen tiellä fantastisia mailmojaan -kohden. Ne ovat tosin yhä vielä todellisuutta, mutta hunnutettua, -utuista todellisuutta, josta jo on eliminoitu pois tarpeettomana kaikki -ulkonainen, realistinen koneisto, ympäristö, aika ja yhteiskunta. - -Ne ovat kuitenkin yhä vielä kiinteässä yhteydessä elävän elämän -kanssa; mitkään symboolit eivät avarru niitten lemmenkohtausten takaa, -mikään salattu vertauskuvallisuus ei peity niitten yksinkertaisiin ja -liikuttaviin vuorosanoihin. Ne ovat lepokohtia Tuglasen tuotannossa, -kuumeunien väliaikoina kangastelevia idyllejä, joista alussa oli puhe. - -Mutta ennenkuin Tuglas ennätti tähän hetkelliseen suvantoon -taiteessaan, oli hänen myrsky- ja kiihkokautensa jo paria vuotta -aikaisemmin ehtinyt purkautua teokseen, jossa monta vertaa selvemmin -aavistaa hänen taiteensa alkuelementit. Koko Tuglasen nuoruuden -tuotannossa ei ole toista teosta, jossa "virvatulten runous" liekehtisi -samalla voimalla kuin tässä varhaisessa ja epäkypsässä suolegendassa, -_Jumala-Saar, Torgla soo muinasjutt_ (Jumalan Saari, tarina -Torglansuosta), jossa Tuglasen nuori paatos ja intohimo luovat sekavan, -paikottain runollisesti voimakkaan kaaoksen. - -Mistä on puhe tässä romanttisessa suotarinassa? En luulisi monenkaan -lukijan voivan heti luettuaan sen sisältöä yhtäjaksoisesti selostaa. -Siinä kerrotaan vanhasta, pakana-aikojen jumaluskossa elelevästä Esästä -(Isä, taatto), joka salaa uhraa Jumalan-Saaren entisessä uhrilehdossa, -ja hänen pojastaan, nuoresta moision työorjasta Willemistä, jonka -päässä kapinalliset ajatukset sekasortoisina itävät, kunnes ne vievät -väkivaltaiseen tekoon. Siinä kerrotaan hirmuisesta kuusiviikkoisesta -poudasta, joka uhkasi näännyttää kuivuuteen ja janoon ihmiset -sekä eläimet, ja jota vastaan papit turhaan messuin ja rukouksin -taistelivat. Ja eräissä sen kauneimmista episodeista kerrotaan nuoresta -Maiasta, joka kesken uniensa lähtee Torglan suolle pakoon moision -pehtoria, harhaillen sinne tänne, kunnes yrittää yli hyllyvän suon -saarekkeesta vilkkuvaa tulta kohden. Siellä, Jumalan-Saaren pyhässä -tammilehdossa, rukoilee yksinäinen orjavanhus arpavitsa kädessä -esi-isäinsä puiselta epäjumalalta sadetta. Yksi uhri on tarpeen, -nuoren viattoman neitseen on upottauduttava Torglaan. Ja ikäänkuin -Esan rukouksilla olisi kohtalokas, pakoittava voima, syöksyy Maia, -suunniltaan kauhusta, suosyväriin. - -Mutta paitsi näitä paria, kolmea henkilöä on tässä suolegendassa -vielä muuan elävä olento, suo, Torglan suo, johon mahtuvat kaikki -elämän ja kuoleman salaisuudet, jonka mustat turvehaudat ja syvärit -elävät salattua elämäänsä, kunnes se eräänä päivänä syttyy palamaan, -viikkokausia sauhuten ja kytien. - -Tässä kertomuksessa tuntuu jo Tuglasen myöhäisemmän, kypsyneen taiteen -perussävy, "intimi luonnon ja traagillinen ihmisen käsittely", -josta hän eräässä kirjoitelmassaan puhuu. Se vaikuttaa ennenkaikkea -pakolliselta, sielulliselta purkaukselta; sen hämärään symboliikkaan -pusertuu epäilemättä elettyjen tuntojen kipeys. Alusta loppuun kestää -siinä kiihoitustila, joka ei hetkeksikään laukea, vaan jännittyy -yhä uusiksi kauhuiksi, kunnes muuttuu järkensä kadottaneen työorjan -houreisiksi näyiksi. - -Jumala-Saar on ikäänkuin Tuglasen taiteen nebulosa. Kesken -sekavan, suurisanaisen ja onton romantiikan kiertävät siinä vielä -kiteytymättöminä Tuglasen taiteen alkuatoomit. Monet säikeet vievät -siitä Tuglasen tähän asti taiteellisesti kypsimpään kehityskauteen. - - -4. - -"Luoda myytti, -- siinä taiteilijan korkein päämäärä", on Tuglas -eräässä viimeaikaisessa kirjoitelmassaan lausunut. Ja toisessa -kohden hän kirjoittaa: "Olemme kadottaneet toivon kiinnittää totuus -tieteelliseen määritelmään, -- yrittäkäämme siis ainakin tavoittaa se -aavistuksina, mielialoina, unelmina. Ihmissielun _mare tenebrarum_ on -niin äärettömän syvä, ettei sitä yksikään luoti pohjaa." - -Tähän uuteen taiteelliseen ihanteeseensa Tuglas selvästi pyrkii uudessa -novellikokoelmassaan _Saatus_ (Kohtalo), joka sisältää novellit -_Mailma lõpus_ (Maailman lopussa), _Inimeste sööjad_ (Ihmissyöjät), -_Vabadus ja surm_ (Vapaus ja kuolema), _Popi ja Huhuu_ ja _Kuldne -rõngas_ (Kultainen rengas). Mittaamattoman pitkä välimatka eroittaa -nykyajan aivoihmisen myytin syntymisajan jumalhämärästä, ihmiskunnan -täysin naiivista ja hedelmällisestä alkukaaoksesta, jolla yksin oli se -tarunomainen, mielikuvituksellinen suurentamiskyky, ohjaton, taivaat ja -maat täyttävä fantasia, jota myytti edellyttää. Takaisin ihmiskunnan -lapsuusparatiisiin, jossa myös myytin, jumaltarun kukka kasvoi, on -vaikea päästä, sen veräjiä vartioi oman kehityksemme keruubi. On ollut -suuria, luovia taiteilijoita, jotka ovat valaneet ikivanhoihin, koko -ihmiskunnalle yhteisiin myytteihin uuden sisällön, mutta kuinka monta -uutta myyttiä tunteekaan maailmankirjallisuus kirjapainon keksinnöstä -asti? - -Ja kuitenkin ilmestyy aina silloin tällöin henkiä, jotka ikäänkuin -jollain selittämättömällä ja salaisella tavalla ovat yhteydessä näitten -kaukaisten ja kadonneitten aikojen kanssa, uneksijoita, aavistajia, -runouden löytöretkeilijöitä, jotka siirtävät runon asuma-alan -rajapyykit mielikuvituksellisiin maihin saakka. - -Friedebert Tuglas on uudessa novellikokoelmassaan ottanut ratkaisevan -askeleen: kerta kaikkiaan heittänyt hyvästit kaikelle todellisuudelle. -Haurasta lasiseinää olevan ja olemattoman välillä ei enää ole olemassa. -Hän on tosin ottanut todellisuudesta mukaansa joukon ulkonaisia -piirteitä, mutta valaistus on toinen, mittasuhteet toiset. Näkyvän -ja käsinkosketeltavan todellisuuden alla ja sen takana tuntuu kaiken -aikaa toinen, monta vertaa suurempi ja kammottavampi, ja juuri tämän -näkymättömän ja sentään näkyvän todellisuuden alituinen läsnäolo -synnyttää sen ahdistavan, henkeäsalpaavan tunnelman, jota useat -Tuglasen viimeisistä novelleista ovat tulvillaan. Mittasuhteet -näyttävät alussa aivan luonnollisilta, mutta kertomuksen kehittyessä -valtaa omituinen näköhäiriö lukijan: ne kasvavatkin kuin tuntemattoman -voiman pakosta rajattomiin. - -Koko ajan tuntuu kertomuksen näennäisestä realismista huolimatta -se "ilmassa kulkeva rata", josta Huysmans puhuu _Là-bas_ kirjansa -esipuheessa. Taikka oikeammin, todellisuus ja mielikuvitus sekaantuvat -erehdyttävällä tavalla toisiinsa. Kirjailijan pyrkimys on tehdä kynnys -unen ja todellisuuden välillä niin näkymättömäksi kuin suinkin, -viedä lukija kuin sidotuin silmin uuteen olemattomaan maailmaansa. -Kaikki yksityiskohdat ovat pettämättömän todellisia, mutta sellaista -maailmaa, sellaista kokonaisuutta, jonka ne yhtyneinä muodostavat, ei -ole milloinkaan ollut olemassa muuta kuin runoilijan haaveellisissa -aivoissa. - -Kauhu ja ahdistus ovat nyt valta-asemassa Tuglasen mielikuvituksessa. -Mutta kauhu, jota Tuglas kuvaa, on sekin vain rajoitetussa määrin -todellista, todellisten olosuhteitten aiheuttamaa. Suurin kauhun -kiihoitus syntyy syyttä, suotta, tyhjyydestä ja olemattomuudesta, -_ei mistään_, ihmisen ollessa voimattoman sen edessä kuten kaiken -kosmillisen. Ja Tuglasen uusissa novelleissa läähättää juuri nimetön, -aavisteleva kauhu, jonka juuret ovat kaiken olevaisen käsittämättömässä -ja ristiriitaisessa tragiikassa, ja joka itsessään on kuin luotujen -reaktsio tuntematonta, vihamielistä maailmanjärjestystä vastaan. Sama -kauhu, jonka Edgar Allan Poe on saanut puristetuksi yhteen ainoaan -sanaan: _Nevermore!_ - -Edgar Allan Poen alkoholista ja morfiinista haltioitunut -mielikuvitus muistuu useamman kuin kerran mieleen Tuglasen viimeistä -novellituotantoa selaillessa. On eräänlaista yhtäläisyyttä suuren -anglosaksilaisen ja nuorvirolaisen uniennäkijän välillä, oikeastaan -vain heidän tuotantonsa perustunnelmassa. Poe säilyttää kesken -kauhujenkin kuvausten aina ulkonaisen tyyneytensä ja asiallisuutensa, -hänen haaveisimmatkin kangastuksensa ovat viileästi ja älyllisesti -eriteltyjä. Tuglasen tyyli on monta vertaa kuumeisempaa ja -hermostuneempaa, lyyrillisyyteen taipuvaa; sen tunnelmapingoituksessa -tuntuu varsinkin varhaisemmalla asteella venäläisten kauhunkuvaajien, -etupäässä Leonid Andrejevin, vaikutus. Mutta kauhun sisin olemus on -sensijaan kummallakin sama: kauhu olemattoman edessä. - -Tuskin missään kertomuksessa on Tuglas saanut tälle kosmilliselle -kauhulle niin täydellistä ilmestysmuotoa kuin novellissa _Popi ja -Huhuu_, kertomuksessa isäntänsä kuoleman jälkeen yksinjääneistä -koirasta ja apinasta. - -Vanhassa talossa asustaa taulujen, pergamenttikääröjen ja alkemististen -keittokojeittensa keskellä Isäntä mäyräkoiransa Popin ja Huhuu-apinan -kanssa. Isäntä on vanha ja raihnainen, eräänä aamuna hän lähtee -kaupungille, sulkee oven mennessään eikä enää palaja. Molemmat -eläimet jäävät oman onnensa nojaan. Popi on viisas ja filosofinen -koira, Anatole Francen Riquet'n heimoa, rajattomalla rakkaudella -Isäntäänsä kiintynyt. Isännän viisaudella ei ole rajoja. Hän menee -ulos, käsivarrellaan tyhjä kori ja palaa kori kukkuroillaan lihaa! Kuka -voisi tehdä sen paitsi Isäntä? Mutta päivä kuluu eikä Isäntää kuulu. -Huhuu-apina käy häkissään yhä levottomammaksi, ilta pimenee, Isäntä -viipyy yhä. Yhtäkkiä särkee nälkäinen Huhuu häkkinsä ristikon ja huomaa -itsensä yhdellä silmäyksellä tilanteen herraksi. Nyt alkaa mieletön ja -hurja leikki. On kuin apinan, ihmisen irvikuvan, keralla kaikki pahat -voimat olisivat päässeet irti, ja alkanut pirullinen, eläimellinen -bakkanaali. Huhuu ottaa heti herruuden talossa omiin käsiinsä, -asettautuu Isännän sijalle, makaa hänen vuoteessaan, koristautuu hänen -purppuraviitoillaan, muuttaa hänen rauhallisen työhuoneensa suureksi -romukammioksi, rikkoen ja hävittäen kaikki, mitä tielle sattuu. Vihdoin -se sattuu löytämään viinalekkerin, alkaa juoda päivät päästään, eikä -sen ilkeydellä ole enää rajoja. Se kiduttaa ja pitelee pahoin Popia, -joka on pelosta ymmällä, tuntien vaistomaisesti eron entisen ja -nykyisen Isäntänsä välillä. Popin nälkäisissä, kidutetuissa aivoissa -ei sammu muisto kadonneesta Kultaisesta ajasta ja Hyvästä Isännästä. -Mutta se on kerta kaikkiaan koira ja sellaisena tottunut pelkäämään -ja kunnioittamaan. Sillä _täytyy_ olla Isäntä, ja niin se paremman -puutteessa pitää Isäntänään hurjaa ja pahasisuista Huhuu-apinaa, -entisen Isäntänsä irvikuvaa. "Niinkuin se kerran oli ihaillut entisen -Isännän viisautta, hyvyyttä ja kauneutta, niin ihaili se nyt uuden -Isännän ilkeyttä, oikullisuutta ja rumuutta." Ja kun Huhuu kerran -ikkunan kautta varkaissa käytyään tuo kotiin korin, jossa on kimpale -veristä lihaa, niin selviää Popille lopullisesti, että Huhuu todella on -Isäntä hänkin. Niin elelevät koira ja apina viheliäistä yhdyselämäänsä -unohdetussa, yksinäisessä talossa, kunnes eräänä päivänä Huhuu löytää -räjähdysaineilla täytetyn laatikon ja heittää sen permantoon, jolloin -koko talo koirineen apinoineen räjähtää ilmaan. - -Ei ole ainoatakaan piirrettä tässä merkillisessä kertomuksessa, joka -ei olisi kouraantuntuvaa todellisuutta tai ainakin voisi sitä olla. -Sellaisenakin, yksinomaan eläinsielun tutkielmana se olisi asetettava -korkealle. Mutta siinä tuntuu kauttaaltaan ja erehtymättä toinen -todellisuus, "aineen sisäinen vertauskuvallisuus", josta Tuglas kerran -mainitsee. Se kasvaa symhooliseksi runoelmaksi, yli eläinsielun -rajojen, inhimilliseen ja kosmilliseen tuskaan ja kaiken tragiikkaan -asti: Hillittömät, hävittävät voimat mellastavat maailmassa, josta -Hyvyyden henki näyttää paenneen, Ihmiskunta on avuton näitten -sokeitten ja käsittämättömien mahtien edessä, joitten vihamielisyyden -se tuntee ja sentään alistuu, säilyttäen sisimmässään kaukaisena -kangastuksena muiston kadonneesta paratiisistaan kuten mäyräkoira Popi -entisen Hyvän Isännän päivistä. Avuttomuuden tunnossa, joka valtaa -suojattoman, ihmisestä riippuvan eläimen, sen aavistaessa ruokkijansa -ja suojelijansa iäksi menneen on samaa ahdistusta, jota Maeterlinck on -kuvannut näytelmässään _Les aveugles_, sokeitten istuessa turvattomina -kuolleen hoitajansa ympärillä. - -Täynnä takaa-ajon kauhua on kertomus _Vapaus ja kuolema_. Se on tarina -Rannuksesta, virolaisesta hevosvarkaasta, joka yli-inhimillisten -ponnistusten jälkeen pääsee pakenemaan vankilastaan vanhaa maanalaista -salakäytävää pitkin. Mutta käytävä ei viekkään suoraan vapauteen, -vaan holviin, jonka ikkunan rautaristikko vangin ensin on murrettava. -Päiväkausia kestäneen kidutuksen ja nälän jälkeen, jonka kestäessä -hänen silmäinsä edessä elämän kiihkoisan työn ja huvin panorama, -vain rautaristikon eroittamana, kulkee ohitse, on hänen työnsä -vihdoin suoritettu. Mutta vapaus tulee liian myöhään. Puolikuolleena -nälästä, päihtyneenä ilmasta ja vapaudesta, hän ensi työkseen surmaa -kuivan leipäkannikan takia syyttömän kerjäläisen ja vaipuu itse heti -senjälkeen hengetönnä maahan. - -Koko kertomus on kuin painajaisentapainen, lyijynraskas uni. On -jo huomautettu takaa-ajotunnelman alituisesta kertautumisesta -Tuglasen runoudessa. Se palaa yhä uudelleen, milloin unessa, milloin -todellisuudessa. Ei liene erehdys edellyttää, että herkeämätön -ilmitulon ja vangitsemisen vaara, jossa kirjailija toistakymmentä -vuotta on ollut pakoitettu elämään ja sen uhalla olopaikkaansa -vaihtamaan, on jo itsessään ollut omiaan synnyttämään aivan -määrätynlaisia mielikuvasarjoja. Tuglasen novelleissa toistuu usein, -hyvin usein paon kuvaus, sokean, hillittömän paon, kuin kostottaret -kintereillä. _Jumalan saaren_ legendassa pakenee Maia, kunnes syöksyy -suosyväriin, _Felix Ormusson_ pakenee unissaan outoa painajaisharhaa, -fantastisessa novellissa _Unede kuristik_ pakenee kertomuksen -minä samoin unissaan mustia ratsastajia. Ja kertomuksessa _Vapaus -ja kuolema_ muistelee sen sankari, hevosvaras Rannus, ensimäisiä -varkausyrityksiään ja niitä seurannutta takaa-ajoa: - -"He juoksivat kumarassa, hän ja harmaa vanhus, yli katajaisen nummen. -Molemmilla oli seljässä jaloista yhteen sidotut elävät lampaat, joitten -veltot päät löivät heitä vasten selkää. Kaukaa kuului koirien kaameata -haukuntaa ja ihmisten kähiseviä ääniä. -- Oli pimeä, syksyinen yö. - -"Koirat lähestyivät. Niitten haukunta kaikui kahdelta puolen, ihmisten -usuttaminen kuului ihan heidän kintereiltään. Ne olivat aikeissa -piirittää heidät. He juoksivat alamäkeä kohti suota. Koirat seurasivat -heitä valittavasti ulisten, ja he olivat miltei kuulevinaan pimeydestä -ihmisjalkojen töminän. -- Alkoi sataa. - -"He eksyivät suossa, mättäiden ja männynkääkkyröiden väliin. He -hyppäsivät yli mättäiden, he kahlasivat vetisessä suossa, ääneti -raahaten vaikeroivia lampaita jäljessään. He kuulivat, kuinka -takaa-ajajat samosivat pitkin pilkkopimeitä rotkoja ja huhuten antoivat -toisilleen merkkejä. -- Kylmää sadetta tuli rapisten. - -"He pysähtyivät keskelle suota, molemmat kauhusta ja vilusta väristen. -Hän kuuli, kuinka vanhus rukoili. Hänen omia nuoria lanteitaan -pakoitti. Hän lankesi kumolleen yli vapisevan lampaan ja itki sen -kanssa yhdessä kuin avuton lapsi." - -Epäilemättä on tässä idée fixen itsepintaisuudella palaavassa -pakokauhuisessa mielikuvasarjassa paljon persoonallista elämystä. - -Kaikissa Tuglasen viimeisissä novelleissa on omituinen epäsuhde -henkilöitten verrattaisen vähäpätöisyyden ja tapahtumain suuruuden, -niitten salatun perspektiivin välillä, niin sanoakseni. _Ihmissyöjät_ -on anthropofagisesta nimestään huolimatta kuvaus puolikasvuisista -lapsista, jotka joutuvat rakkauden ja kuoleman mysteerion -todistajiksi. _Kultaisen renkaan_ päähenkilö on tuiki tavallinen, -poroporvarillinen proviisori, joka kerran jouduttuaan unen ja -todellisuuden vaarallisille rajamaille, ei enää löydä poispääsyä -muuta kuin kuolemassa. Nuori laivapoika, eläimet, keskenkasvuiset -lapset, hevosvaras, ne ovat Tuglasen kertomusten sankareita. Heidän -sielunelämänsä on mahdollisimman alkeellinen ja vaistomainen. Mutta -heidän kohtalonsa ovat heitä itseään korkeammat, salaperäiset vallat -toteuttavat heissä tarkoituksiaan, he täyttävät tietämättään ikuisia -lakeja. Ja tässä tahallisessa vastakohtaisuudessa onkin suuri osa -näitten kertomusten tehoa. - -Friedebert Tuglas ei kuitenkaan tunne vain kauhun päihtymystä. -Hänen eroottinen, voimakkaasti aistillinen mielikuvituksensa ei ole -sukupuoletonta kuten Poen, jolle kauhun hekkuma korvaa rakkauden. -Kauneuskin on huumausainetta, kuten haschisch tai opium, sekin -päihdyttää pään ja veren. - -Kalevipojan 16:nnessa laulussa kerrotaan Kalevipojan ja hänen -tovereittensa purjehdusretkestä _Lennuk_-laivalla maailmanloppua -kohden. Ihmeellisten seikkailujen jälkeen he saapuvat Säkenien -saarelle. Sulevipoika menee asepoikineen saarta tarkastamaan, mutta -asepoika eksyykin saareen, ja valkea lintu kertoo hänen jääneen -jäämäkien ja lumilakeuksien taakse näkinneiden luo ikuiseen iloon. - -Tämä episoodi ynnä Kalevipojan maailmanlopunmatkan seuraava seikkailu, -jossa urhot päätyvät Jättien maahan, "_kus ei kuulda linnulaulu_", -ja Jättineito poimii heidät vyöliinaansa, ovat antaneet pohjan, -jolle Tuglasen mielikuvitus on kutonut yhden haaveellisimpia ja -kaikissa vesikaaren väreissä kimmeltävimpiä kuviokudoksiaan, -kertomuksen _Maailman lopussa_. Kaikista Tuglasen teoksista se pääsee -lähimmäksi hänen uutta kirjallista ihannettaan: myyttiä. Tavallaan -se on samalla myös Tannhäuser-tarinan toisinto. Muitakin yhtymä- ja -vertauskohtia voisi löytää. Aivan itsestään johtuu tietysti jo aiheen -laadusta mieleen Gulliverin seikkailut jättiläisten maassa ja nuori -Glumdalclitch, niin paljon lyyrillisempi ja romanttisempi kuin Tuglasen -virolainen laivapoika onkin anglosaksilaisen älyllistä sankaria, -ja saaren Hiiglaneitsi-Venus rajattomassa rakkaudenhuumauksessaan -kuumaverisempi Swiftin tyyntä jättiläistyttöä. - -Tuglasenkin laiva joutuu, samoin kuin Kalevipojan Lennuk retkellään -oudoilla vesillä yli sen rajan, missä ei yksikään ihmissielu ole -käynyt. Meren nielua seuraa pilkkopimeys, jossa laiva harhailee monta -vuorokautta; kun pimeys vihdoin hälvenee, on merenkävijäin edessä -joukko asumattomia saaria. Vene lasketaan vesille, ja seitsemän -miestä, niitten joukossa retkikunnan nuorin, laivapoika, nousee maihin -suurimmalle saarelle. Laivapoika pannaan puunlatvaan tähystäjäksi, -mutta hänen nukahtaessaan lehvien väliin, jättävätkin toverit saaren. -Yksinään saarella harhaillessaan hän tapaa ihanan jättiläisneidon, -joka vie hänet kotiinsa, missä asustaa isänsä kanssa, saaren ainoina -asujamina. Hiiglaneitsin ja ihmisen lapsen välillä herää suuri ja -kaikki hukuttava rakkaus, heidän päivänsä ja yönsä kuluvat yhtenä -ainoana rakkauden huumeena. Jättiläisneito on kuin itse luonto, -kaikkialla hän on läsnä. "Hän on kaikkialla, mihin käännyinkään, -puissa, järvissä, niityillä. Taivas ja maa olivat täynnänsä häntä... -Rehevä ruoho oli kuin hänen hiuksensa, takerruin sumujuovaan, kuten -hänen palmikkoihinsa, värisin hyllyvillä soilla, kuten hänen povellaan, -öinen pimeys oli kuin hänen syleilynsä, kalevantulien välkähdys kuin -hänen verensä tykintä." Mutta ihmisenlapsi ei jaksa kestää sielun -ja ruumiin yhtämittaista, sammumatonta paloa, hän tuntee palavansa -tuhaksi jättineidon syleilyssä, hän yrittää yhä uudestaan pakenemalla -pelastautua, kunnes vihdoinkin syöksee miekkansa Hiiglaneitsin -sydämeen, surmaten rakastettunsa. Mutta hänen palatessaan monien -harharetkien jälkeen kotikyläänsä, tuntuu kaikki hänestä pieneltä ja -ahtaalta, ikuinen ikävä polttaa hänen poveaan. "Inhimillistä, liian -inhimillistä oli kaikki ympärillä. Liian rajoitettua, liian järkevää, -liian vähäistä sille, joka on elänyt jättiläisten parissa keskellä -äärettömyyttä! -- Mitä merkitsivät minulle enää ihmisten ajatukset -ja askarrukset! Mitä merkitsi minulle ihmisen tyttären rakkaus! Otin -käteeni kulkurisauvan. Monta vuotta on kulunut. Minulla ei ole kotia." -Ja tämä toinen Tannhäuser, päästyään Venusvuorestaan, ikävöi sinne -takaisin. Hän rukoilee aurinkoa: "Oi maailman valkeus, ota tuskani -säteeseesi, vie ikäväni merten taakse! Olen pieni ja väetön, mutta -jollen jaksa elää siellä, salli minun ainakin sinne kuolla!" - -Lyhyt selostus ei kykene antamaan minkäänlaista aavistusta tämän -kertomuksen kauneuksista, joita siellä täällä häiritsee liiallinen -lyyrillisyys. Siinä on paikkoja, jotka muistuttavat Korkean Veisun -rytmillistä ja innoittunutta proosaa. Mutta siinä on myös toisia -kohtia, joitten havainnollinen selkeys johtaa mieleen vanhojen -klassillisten kertomataidon mestarien tyylin. - -Näytteeksi jälkimäisistä saakoon sijansa seuraava kuvaus kertomuksen -alusta: - -"Äkkiä näimme laivan keulan edessä jotain mustaa kohoavan. Se läheni -ja kohosi huimaavalla kiireellä, ja ennenkuin ehdimme säikähdyksestämme -toipua, se oli meistä vain muutaman kymmenen soutuvälin päässä. - -"Se oli vedestä pystysuorana kohoava sysimusta seinä, jonka yläreunaa -silmämme ei selittänyt. Se ei ollut kallio eikä pilvi. - -"Ennenkuin ehdimme mitään ajatella tai tehdä, syöksyi laiva täysin -purjein päin muuria. Jähmetyimme kuoleman kauhusta, suut avautuivat ja -kolmestakymmenestä rinnasta tunkeutui epätoivoinen parahdus. - -"Mutta odottamaamme yhteentörmäystä ei kuulunutkaan. Sensijaan -tapasimme itsemme tuokion kuluttua äärettömästä pimeydestä. - -"Toinen olotila seurasi niin äkkiä toista, ettemme ehtineet edes -kaikkein äskeisimpiäkään tapahtumia kummeksua, kun jo uusi meidät -yllätti. - -"Ensiksi luulimme kukin putoavamme laivasta tyhjyyteen, mutta -sitten tunsimme seisovamme liikkumattomina samalla paikalla, missä -silmänräpäystä varhemmin. - -"Ei ainoatakaan ääntä eikä kajastusta miltään taholta. Odotimme hetken -hievahtamatta: kuulimme vain toinen toisemme hengityksen. - -"Olimme joutuneet tyhjyyden valtakuntaan. Se oli kammottavampaa kuin -myrsky, kuin kaikki muu. Se kävi yli ymmärryksemme. - -"Kului kauan aikaa, ennenkuin siihen totuimme. - -"Aluksi uskalsimme vaivoin liikahtaa. Sitten kuljimme laivan ristiin, -rastiin, köysistä kiinnipidellen ja toisiimme törmäten. Laiva oli eheä -ja kuitenkin tuntui siltä, kuin olisi keulasta perään ollut kokonainen -matka. - -"Sitten johtui mieleemme sytyttää tulisoihtu. Mutta se paloi aivankuin -veden alla, ilman säteitä, ja valaisi vain jonkun vaaksan verran. -Emme voineet nähdä edes tulisoihdun pitelijää, vaan ainoastaan hänen -kalkinvalkean luisen käsivartensa. Ja se näky oli niin kammottava, että -kaikki kuin yhdestä suusta huusimme: 'sammuttakaa, sammuttakaa!' - -"Alkoi kaamea, sanoin selittämätön, järjellä käsittämätön elämä. - -"Kuinka kauan tässä pimeyden valtakunnassa viivyimme, en tiedä. Ehkä -monta päivää. Kadotimme käsityksen ajan kulusta. Ajatuksemme olivat -seisahduksissa kuten laivakin. - -"Olimmeko enää merellä? Eikö keinunut laivamme äärettömässä -avaruudessa? Yläpuolella meren, pilvien päällä, maailmojen päällä? -Tunnustelimme meloillamme, ne eivät ulottuneet enää veden pintaan. -Sitten viskasimme ankkurin yli laivanpartaan, -- se katosi -loiskahduksetta kuin tyhjyyteen sukeltaen. - -"Suuri välinpitämättömyys valtasi meidät. - -"Puhelimme vain sen verran, että tiesimme vielä olemassa olevamme. -Aavistimme ajan kuluvan vain ruokahalumme kasvamisesta aterian jälkeen. -Teimme kaikki käsinkopeloiden ja totuimme siihen. - -"Joskus juolahti päällämme ajatus, että kaikki oli kuten olla piti, me -itse vain olimme viimeistä miestä myöten sokeutuneet. - -"Enkä tosiaankaan tiedä, kumpi mahdollisuus olisi ollut -kauhistuttavampi. - -"Silloin tunsimme äkkiä taas voimakkaan tuulenpuuskan halki pimeyden. -Kuulimme, kuinka köydet pingoittuivat, ja mastot ratisivat. Tunsimme, -kuinka laiva äkkiä kiireesti syöksyi eteenpäin, veden kohistessa -keulassa. - -"Kiirehdimme joka mies taas paikoillemme, perämies peräsimen ääreen -ja kaksikymmentä miestä soutotuhdoille. Ja taas tapahtui ihme: hiljaa -liukui laiva pimeyden valtakunnasta valkeuden maille. - -"Kukaan ei puhunut pitkään aikaan mitään. Katselimme vain vaieten -toisiamme. Olimme käyneet kalpeiksi ja laihoiksi, ja sanaton sääli -toinen toistamme kohtaan täytti sydämemme. - -"Tunsimme lämpöä, ilma oli pehmeä ja hyväilevä, niin että hengittäessä -kuin päihdyimme. - -"Näytti olevan aamu. Meri oli valkeansininen ja autereinen. Vesi kuulsi -syvälle. Taivas kaareutui päittemme päällä sinisenä kupuna. - -"Laivamme ympärillä oli lumivalkeita kukkia jotka puhkesivat meren -pinnassa kuin veden silmät. Koitimme niitä katkoa, mutta ne eivät -murtuneet, vaan sensijaan venyivät niitten varret arvaamattoman -pitkiksi. Ne tuoksuivat vienosti ja suloisesti." - -Mutta millaisia kauneudesta väräjäviä näkyjä Tuglasen mielikuvitus voi -luoda, siitä pari näytettä: - -"Hän tuli veden halki. Näin hänen lanteensa laineissa, hänen rintansa -vaahdossa. - -"Hän tuli suurten lintujen parvessa. Niitten siniset siivet -leyhyttelivät hänen kaulansa ympärillä. Ne nokkivat suuria -heleänpunaisia marjoja, joita hän piteli huuliensa välissä kuin -helmiketjua. - -"Sitten hän singahutti kaksin käsin linnut ilmaan, kuin kukkakimput, -ja tarjosi huulensa minulle. Ympärillämme olivat linnut vesikaaren -värisenä vihmana." - -Tai toinen kuvaus Hiiglaneitsistä, -- suuripiirteinen panteismissään: - -"Ja minne meninkin, -- aina löysin hänet edestäni. Hän oli kaikkialla -kuten luonto. Hän oli kuin mäenkukkulat, kuin mättäät, kuin niitut -vuorien välissä. - -"Hän loikoi nurmilla. Hän ojensi kätensä minua kohti kuin oksat. Hänen -silmänsä sinertivät kuin lähteet kukkuloitten välissä. Tuuli ajeli -hänen hiuksiaan kuin hattaroita. - -"Näin hänen rintansa kuin kotiseutuni hiljaiset kukkulat." - -Baudelairella on säe runossa _La géante_ (Jättiläisnainen): - - "Dormir nonchalamment à l'ombre de ses seins, - Comme un hameau paisible au pied d'une montagne." - -Unen todellisuus, unen oikeutus elävän elämän rinnalla, -- siinä -näitten fantastisten novellien kertosäe. Lukijan osaksi jää koettaa -käsittää ihmishengen haaveisintakin harhaa, seurata sitä sen -odottamattomillakin odysseioilla. Jos kerran ihmissielun sokkeloissa on -tilaa tällaiselle tuskalle ja ahdistukselle, tällaisille kuumeisille -kauneusnäkemyksille, niin täytyy sitä olla taiteessakin. - - -5. - -Brandes on puhuessaan J.P. Jacobsenin tyylistä nimittänyt sitä -"väkeväksi tunnelmajuomaksi." Tällaista tunnelmajuomaa on parhaina -hetkinään myös Friebebert Tuglasen värikylläinen ja soitannollinen -proosa. - -Tuglasen kielivaisto on ennenkaikkea soitannollista laatua, hän -rakastaa ääntiöitten ja kerakkeiden sopusointua sellaisenaan. Hän -on kirjoittanut "sanan salaperäisestä kauneudesta." Sanat ovat -hänelle kuten eri soittimia, viuluja, torvia, puupuhaltimia, joitten -yhteissoitosta syntyy tyylin orkesteri. - -"Tyylin pitäisi olla, paitsi kevyt, selvä ja jalosukuinen, -vielä jokaisessa yksityisessä sanassaankin taideteos", hän -kirjoittaa. Ja toisessa kohden: "Seulon kieltä kuin kultahietaa." -Tuglaseen, kuten Juhani Ahoonkin nähden, voisi puhua erityisestä -sanasoitannollisuudesta, sanakorvasta, joka ei edellytä varsinaista -sävelsoitannollisuutta, vaan päinvastoin usein voi yhtyä suoranaiseen -epämusikaalisuuteenkin. Tämä sanakuulo on Tuglasella hyvin -kehittynyt. Eritellessä hänen lauseitaan sanasoitannollisuuden -kannalta, hämmästyisi epäilemättä sen työn tietoisuutta, joka on -luonut näköjään niin vaivattomasti luistavat lauseet. Sanalliset -sointuvaikutukset ovat niissä varmaan monta vertaa harkitumpia -kuin voisi edellyttää. Tuglas on tietoisesti kehittänyt kielessä -piileviä sointumahdollisuuksia, jotka alkusointuun taipuvassa viron -kielessä -- samoinkuin suomenkin -- jo itsessään ovat suuret. On -ihmeellistä nähdä, kuinka hienoja vivahduksia tulkitsemaan pystyy -Tuglasen käyttämänä kieli, jolle äsken vielä riitti talonpoikainen -arkisanasto. Tuglasen suhde kielenuudistukseen on täysin myönteinen, -mutta samalla pidättyvä; erehtymättömällä ja valikoivalla aistilla -hän on omaksunut uudistusehdoituksista kaiken, mikä on ollut omiaan -korostamaan hänen lauseensa soitannollisuutta ja hänen tyylinsä -tunnelmapitoisuutta. Mutta hän on aivan liiaksi taiteilija ja -erityisesti juuri sanataiteilija, mennäkseen äärimmäisyyksiin; -hän ei koskaan uhraisi lauseen, tuskinpa sanankaan selvyyttä ja -helppotajuisuutta, kielenuudistaja ei voita kirjailijaa hänessä. Hän -ei milloinkaan antautuisi uhkarohkeisiin kielellisiin kokeisiin, -kuten Aavik tai Ridala. Hän saattaa kyllä, kuten novellissa Popi -ja Huhuu, tehostaakseen tunnelmaa ja kuvatakseen alankomaalaisten -Boschin ja Brueghelin mielikuvituksellisia tauluja, luoda fantastisia -sanoja, kuten _tulikivenlento_ tai _rakkolentäjä, nenäjalkainen, -siipiankerias_, vieläpä puhtaasti sanakoristeellisista syistä lisätä -tähän eriskummallisten olioitten luetteloon sanan "_muik_", jolla -ei viroksi ole mitään merkitystä, yksinomaan koska se äänteellisten -ominaisuuksiensa ja tuntemattomuutensa takia hänessä herättää käsitteen -jostain salaperäisestä ja mielikuvituksellisesta! Mutta yleensä -hänen kielensä on, kaikesta sanarikkaudestaan huolimatta, selvä ja -helppotajuinen, ja hänen kieleen tuomansa murresanat -- enimmäkseen -hänen tarttolaisen kotiseutunsa murteesta -- taiteellisella maulla -valittuja. Jos Viron nykyisessä kielellisessä murroskaudessa ylipäänsä -on mahdollista ajatella tulevaisuuden tulikokeen kestävää proosaa, -niin se on epäilemättä Friedebert Tuglasen. Sillä on eräänlainen -taiteellisuuden ja taiturimaisuuden luoma koskemattomuus joka -tulee suojelemaan sitä, vaikka kielen kehitys saavuttaisi vieläkin -huimaavamman vauhdin kuin nykyään. - -Tuglasen proosan teho ei kuitenkaan suinkaan ole yksin hänen -kielenkäyttönsä ansiota. On nimittäin erikoisesti alleviivattava -juuri tämän proosatyylin tehoa, _suggestiovoimaa_, sen kykyä -herättää tunnelmia. Se riippuu epäilemättä sen omasta suuresta -tunnelmapitoisuudesta, sielullisesta kiihoitustilasta, affektista, -jossa se on luotu, ja josta jo edellä on ollut puhe. Tämä kiihoitustila -on ollut niin voimakas, että sanoissa ja lauseissa on vielä tuntevinaan -sen värinän. Se voi toisinaan tehdä Tuglasen proosan levottomaksi, -läikehtiväksi, liian lyyrilliseksi, mutta suotuisina hetkinä se antaa -sille aivan erikoisen sähköisyyden. - -Toinen Tuglasen proosan pääominaisuuksista on sen ehdoton taipumus -tyylittelyyn. Tuglasen tyyli pyrkii aina koristeellisuuteen, -olkoon kysymys luonnosta tai ihmisestä. Hänellä voi tavata -pieniä maisemapiirroksia, jotka vaikuttavat koristeellisesti ja -perspektiivittömästi kuten japanilaiset maisemamaalaukset, esim. kuvaus -kolmesta järvestä _Ihmissyöjät_-kertomuksen alussa. On sangen vaikea -eritellä, millä taidekeinoilla Tuglas saa aikaan tämän haluamansa -vaikutuksen. Nähtävästi ovat realistiset piirteet harvennetut ja -yksinkertaistetut, josta samalla seuraa muutamien jäljelle jääneitten -piirteitten erikoinen korostus. Juuri luontoa katselee Tuglas todella -aivan yksilöllisen temperamentin läpi. Ja tämä temperamentti on -kuin värillinen lasi: se antaa maisemillekin värinsä. Huomattavaa -on juuri väriä kuvaavien adjektiivien runsaus Tuglasen proosassa, -hänellä on niitä paletin täydeltä. Tuglasen värirakkaus uloittuu -virolaiseen maisemaankin, joka hänen kuvaamanaan poikkeuksetta on -aina hieman tyylitelty; siihen on aina pirahtanut pisara kultaa ja -purppuraa tekijänsä mielikuvituksellisesta sielusta. Itsekin hän puhkee -ihmettelyyn: "Onko tämä kotimaata eikä Välimeren rannikkoa? Nämä -ultramariinin siniset metsät, punahohtoiset kukkulat ja sinipunervat -vedet... Ja nuo hennot, puhtaat viivat, jotka ikäänkuin taiteilijan -kultainen sivellin on vetänyt yli taivaan, veden ja maan." (Felix -Ormusson.) - -Taikka novellista _Ehtootaivas_: - -"Oli taas muuan noita ihmeellisiä, alakuloisia iltoja, jolloin -kukkuloitten piirteet olivat kuin hyhmettyneeseen vereen kastetut, ja -harvojen, mustien puitten rivi häipyi ehtootaivaan punaan salaperäisenä -pylväskäytävänä, -- jolloin ilma oli niin tyyni ja kuulas, että kaukana -taivaanrannalla näkyi jokainen punainen kasteheinän tähkä. Viimeisissä -maata tavoittavissa auringon säteissä kimalsivat himmentyneet -akkunaruudut kuin sinervässä tulessa." - -Romaani Felix Ormusson on täynnä tällaista hellävaroin tyyliteltyä -maisemarunoutta, tuiki persoonallisia näkemyksiä, joitten runollinen -pitoisuus on monesti suurempi kuin loppusoinnuilla ja poljennoilla -varustettujen. - -"Tuntuu kuin olisivat itse auringonsäteetkin tuoksuneet ihmeellistä, -kultaista ja verhottua tuoksua." - -"Ihmeelliset illat, jolloin päiväinen auringon helle ja maasta nouseva -huumaus vaihtuvat veressämme ihanaksi raukeudeksi. On kuin kävisivät -kaikki päiväiset muistot, ajatukset ja unelmat, selkiytyäkseen -alakuloisuuden heleäntuskaiseksi viiniksi." - -"Kahden puolen vieressäni kohosi seinämänä vilja. Tuhannet hennot -tuoksut nousivat maasta, kuten tavoittamattomat tunnelmat. Korsi keinui -ääneti kuin unessa." - -Kuinka monta vertaa realistisempaa onkaan esim. Juhani Ahon -maisemamaalaus, ja samoin Ridalan saarenmaalainen maisema! - -Mutta Tuglasen taiteen rajoitukset ja vaarat ovat läheistä sukua hänen -tyylinsä suurimmille avuille, ne kasvavat samoista ominaisuuksista, -jotka toiselta puolen luovat hänen tyylinsä kiistämättömän tehon. -Tuglasen hermostunut, väräjävä, slaavilaisen pehmeä proosa eksyy -usein retooriseen kaunopuheisuuteen, eräänlaiseen sananpalvontaan. -Se on usein ylen kaunosanaista, ylen sointuvaa, ylen korupuheista. -Sen ornamentiikka on toisinaan liian runsas, siihen määrin, että -se tuntuu häiritsevältä odottaessa asiallista, reaalia ajatusta, -_paljasta_ ajatusta, niin sanoakseni. Sen vaara on, kuten sanottu, -lyyrillisyydessä. Se sopii erinomaisen hyvin ilmaisemaan tunnelmaa, -mitä kyllästetympää, mitä sisäisesti liikkuvampaa, sitä parempi, sen -loistokohtia ovat juuri tällaiset tunnepyörteen, tunnepäihtymyksen -kuvaukset. Mutta häiritsevää on sen liiallinen lyyrillisyys, sen -taipumus ekstaasiin ja huudahduslauseisiin, silloinkin, kun sisällys -ei vaatisi niin lyyrillisiä ilmaisumuotoja. Varsinkin on Felix -Ormusson rikas näistä ah-lauseista, jotka liian usein käytettyinä -tuovat tyyliin äitelän ja hentomielisen vivahduksen. Tuglasen -sormiharjoituskokoelmasta _Liivakell_ voi nähdä, minkälaiseen väärään -lyyrillisyyteen ja kielelliseen sulosointuisuuteen hänen tyylinsä on -alkujaan ollut vaarassa hukkua. Mutta niinkin myöhäisessä ja kypsässä -teoksessa kuin _Mailma lõpus_, jossa kuitenkin pyrkimys tyylipuhtauteen -ja yksinkertaisempaan sanontaan kertovissa kohdin on niin selvä, on -kuitenkin paikoittain alkusoinnun käyttö vielä suorastaan rasittava. - -Vielä paljoa suurempi vaara on Tuglasella tyylittelytaipumuksessaan. -Kaikki on vaarassa muuttua hänellä koristeelliseksi, niinkin -koristeelliseksi, että selittämätön, raikas henkäys, joka aina -uhoo kaikesta todella elävästä taiteesta, ei aina tunnu. Felix -Ormusson näkee kerran unta ratsastavansa sähköllä käyvällä -puuhevosella; ja valitettavasti on tässä kirpeässä itseivassa -hitunen totta: eletyn tunne ei ole aina aivan ehdoton Tuglasen -teoksissa. Se ei suinkaan riipu hänen viimeaikaisesta aihepiiristään. -Huimaavimmankin mielikuvituksen tuote voi olla elettyä; niin on Poe -epäilemättä yksityiskohtaisesti kärsinyt ja kitunut unihoureensa, -miten epätodellisilla aloilla ne liikkuvatkin. Aitouden tunne -riippuu yksinomaan elämyksen intensiivisyysasteesta eikä sen -todellisuusmahdollisuudesta. Mutta sellainen mustasukkaisuuden ja -murhanhimon kuvaus kuin Tuglasen novelli _Vilkkuva tuli_, ei kaikesta -tunnepingoituksestaan huolimatta tai ehkä juuri sentakia vaikuta eletyn -voimalla, vaan enemmän tai vähemmän keinotekoiselta. - -Tyylillinen korutaide viehättää Tuglasta usein liiaksi, siihen määrin, -että hän toisinaan etenee vaarallisen etäälle elävästä elämästä, kaiken -taiteen alusta ja lopusta. Oleellisin ero realistin ja romantikon -välillä lienee se, että jälkimäinen destilloi elämän useampaan -kertaan kuin edellinen. Mutta Tuglas joutuu tyylittelypyrkimyksessään -destilloimaan elämän toisinaan niin tarkoin, että siitä pääsee -haihtumaan elävän elämän ihmeellinen iluidumi. Hänen vaaransa on -taituruus. - - -6. - -Friedebert Tuglas on taiteessaan paraikaa tienristeyksessä, kuten -Gustav Suits, kuten Noor-Eesti kokonaisuudessaan. On kuin jokin -muutos, suunnan, muodon tai sisällön vaihdos taas olisi tekeillä hänen -taiteessaan, ikäänkuin hänen tämänkertainen kiertokehänsä alkaisi -taas olla loppuunsuoritettu. On taas uudenetsintää, irtipyrkimystä, -ikäänkuin ankkuriköysien levotonta liikehtimistä hänen teoreettisissa -kirjoitelmissaan, joissa kaikki taidesuunnan vaihdokset aina ovat -varhemmin tuntuneet kuin hänen novellituotannossaan. - -Tuglasen aivot näyttävät työskentelevän ikäänkuin monissa eri osissa, -ainakin ne ovat aika ajottain aivan eri vireessä: näkemyskyvyn ohella -esiintyy erittelevä, punnitseva äly. Tällainen yhdistelmä ei ole -niin harvinainen kuin voisi luulla; hyvin selvärajaiseen muotoon se -oli kehittynyt esim. juuri Edgar Allan Poella, joka ei säikkynyt -tieteellisesti erittelemästä edes omaa deliriumiuntaan, _Korppi_-runoa. -Suomalaisessa kirjallisuudessa on _Eino Leino_ näkyvimpänä esimerkkinä -siitä, kuinka eri päätepisteitten välillä, älyn ja mielikuvituksen, -runollinen lahja voi liikkua. - -Voi olla, että nämä kaksi niin erinlaista aivotoimintaa erityisissä -tapauksissa voivat esiintyä yhtaikaa; useimmiten ne epäilemättä ovat -vaihtoehtoisia keskenään, toisen aivotilan kestäessä pysyy toinen -latenttina. Voisi sanoa, että ne melkein aina esiintyvät toistensa -kustannuksella. Niin erinlaisia kuin ovatkin, kuluttavat ne kuitenkin -samaa aivoenergiaa. - -On luovia taiteilijoita, jotka eivät koskaan suinkaan ole edes -yrittäneetkään tehdä itselleen tai muille selkoa niistä salaperäisistä -ja hämäristä laeista, jotka täyttyvät heidän taiteessaan. Onko -Shakespearelta, onko Aleksis Kiveltä jäänyt riviäkään selitykseksi -heidän teostensa synnyn sisäisistä ja ulkonaisista vaikutteista? -Brandes on suorittanut yhden ihmeteltävimpiä suurtöitään tunkeutuessaan -intuitsionsa neroudella Shakespearen teosten takaiseen mailmaan, -mutta yhtäkään vihjausta, yhtäkään suoranaista ohjetta ei hänellä ole -ollut apuna. Ensi katsaukselta voisi luulla, että vain juuri nämä, -ikäänkuin tiedottomasti, naivisti luovat taiteilijat, joille kaikki -taiteen teoria näyttää olevan olematonta, muodostaisivat taiteen ainoan -ja varsinaisen valiojoukon. Mutta heidän rinnallaan on toisia, yhtä -todellisia, joitten luomistoiminnan rinnalla kulkee yhtä herkeämätön -askartelu taiteen teorioilla, alituinen henkinen tarve joka hetki -tietää ja tutkia oman taiteensa lait. Kuinka paljon, ottaakseni vain -suurimman esimerkin, onkaan Goethe ajatellut, puhunut ja kirjoittanut -taiteen olemuksesta! - -Friedebert Tuglas kuuluu epäilemättä tähän jälkimäiseen luokkaan. -Hänellä on sama sisäinen pakko joka hetki todeta nykyinen -kehitysasteensa ja viitoittaa tuleva kehitystiensä; taiteen ilmiöt -askarruttavat hänen aivojaan yhtä suurella intensiivisyydellä kuin -elämän ilmiöt. Niin, hänen puhtaasti taideteoreettinen lahjansa -on tuotteliaisuuden kannalta ollut joka tapauksessa koko joukon -anteliaampikin hänen varsinaisesti luovaa kykyään. - -On oikeastaan sangen vaikea tuntea Tuglasta hänen teoreettisista -kirjoitelmistaan. Niitä on tosin kahta lajia: suurempia, perinpohjin -eritteleviä tutkimuksia ja vähäisiä pikkukirjoitelmia, intiimejä ja -impressionistisia, ikäänkuin otteita tai jatkoa Felix Ormussonin -päiväkirjalle, eräänlainen jatkuva kirjallistaiteellinen _journal -intime_. - -Edellisissä, joista tärkeimmät ovat monografia virolaisesta -runoilijasta _Juhan Liivistä_ v. 1914, tutkielma virolaisen realismin -edustajista _Eduard Wildestä_ ja _Ernst Petersonista_ v. 1909 ja -_Kirjallisesta tyylistä_ v. 1912, osoittautuu Tuglas Gustav Suitsin -ohella Viron terävimmäksi kriitilliseksi kyvyksi ja esseistiksi. -Aivan toinen henkinen fysiognomia kuin Tuglasen kuumenovelleilla -on näillä selvillä, älykkäillä ja kirkkailla tutkielmilla. Juuri -Tuglasen novellien pääasiallisin tunnus, sielullinen kiihoitustila, -sairaalloinen hermojännitys puuttuu tykkänään, koko "sielun yöpuoli", -josta alussa oli puhe. Kaikesta Tuglaselle niin ominaisesta -hermoherkkyydestä ei ole muuta jäljellä, kuin eräänlainen, jos niin -tahtoo, erittäin herkistynyt ja miltei aina oikeaan osuva vaisto -taiteellisten ilmiöitten arvioinnissa. Kuitenkaan ei tämä äly koskaan -vaikuta viileältä eikä järkeilevältä, ei edes silloin kun sen -kieltämätön satiirinen juova esiintyy selvempänä kuin tavallisesti. -Jos voi puhua älyn intohimoisuudesta, niin on Tuglasen äly sitä. -Sen silmiinpistävin erikoisominaisuus on taipumus kärkilauseeseen, -aforismiin, ja eräänlainen mielellään hieman paradoksaalinen sanonta. - -Koko joukon hermostuneempi sävy kuin näissä rauhallisissa, suurella -tunnollisuudella ja syventymisellä suoritetuissa tutkielmissa, on -Tuglasen esteettisissä pikkukirjoitelmissa, joita hän varsinkin parin -viime vuoden kuluessa on sinne tänne sanomalehtien ja aikakauskirjojen -palstoille siroitellut. Ne ovat eräänlaisia kirjallisia _hors -d'oeuvres_, kevyen ja liikkuvan älyn luomia, kosketellen milloin -uudempia, milloin vanhempia taideilmiöitä, koti- ja ulkomaisia, -kirjoja ja kirjailijoita, usein vain hetkellisiä, toisiaan seuraavia -subjektiivisia kirjallisia mielialoja, kuten _Iseenesele_ (Itselleni) -tai _Kriitiline intermezzo_ (Kriitillinen intermezzo). - -Tuglasen kiihkeän ja herkeämättömän uusien kauneusarvojen etsinnän -tuntee parhaiten juuri näistä pikkututkielmista. Niistä voi nähdä, -kuinka keskeytymättä hänen kehityksensä tähän asti on kulkenut, -millaisella henkisen ilmapuntari-ihmisen herkkyydellä hän ottaa vaarin -kaikista ajassa liikkuvista taiteellisista säänvaihdoksista, silloinkin -kun ne tuntuvat ainoastaan enteinä, paineena ilmassa. - -Friedebert Tuglas on, kuten hänen kaunokirjallisesta tuotannostaan -näkyy, monta kertaa vaihtanut kirjallista uskontunnustusta. Tarvitaan -toisinaan suuri määrä sisäistä rohkeutta tunnustaakseen uuden -asteen kehityksessään ja kumotakseen entisen. Ei ole suinkaan aina -pinnallisuuden eikä häilyväisyyden merkki, jos taiteilija pitkin -kehitystään alati siirtyy uuteen taidekäsitykseen. Se voi olla -muodin orjailua, jokaisen oikullisen _le dernier cri'n_ seuraamista, -mutta siinä voi piillä myös varmat takeet taiteilijan ehtymättömästä -sisäisestä kasvuvoimasta. - -Naturalistista tai impressionistista käsitystään taiteesta ei Tuglas -ole tietääkseni missään teoreettisesti määritellyt. Sensijaan on -hänen laaja _Juhan Liiv_-tutkielmansa kokonaan symbolismin merkeissä -syntynyt. Hän käyttää siinä jokaista tarjoutuvaa -- ja tarjoumatontakin --- tilaisuutta tuodakseen esiin symbolistisen taideihanteensa, usein -melkein väkivaltaisesti, pääaiheen kustannuksellakin. Hän kirjoittaa: - -"Symbolismi, -- se on oikeastaan eräänlaista vastakohtien runoutta, -äärimmäisyyksien taidetta. Se on viimeisiin johtopäätöksiinsä vietyä -naturalismia, joka tarjoo niin tiheän elämänmielikuvan, ettemme -loppujen lopuksi enää näe elämän ilmiöitä semmoisinaan, vaan niitten -abstraktsioita, vertauskuvia, symbooleja." - --- -- "Symbolismi -- se merkitsisi taitoa tavata rajoitetusta rajatonta -ja tämänpäiväisestä ikuista. Se olisi äärimmäisten ponnistusten, -epätoivoisten kokeitten traagillinen taide. Se on mieletön pyrkimys: -tajuta -- vaikkapa symbolien kautta, -- maailma itsenäisenä ilmiönä, -tajuta realiteetti _an und für sich_." - --- -- "Totuuden käsitteen vaihtuminen symbolin käsitteeksi, -- se oli -estetiikassa tapahtuva vallankumous." - -Mutta jo vuotta jälkeenpäin hän asettuu perin arvostelevalle ja osaksi -hylkäävällekin kannalle taidesuunnan suhteen, joka hänestä äsken oli -ainoa taiteellisesti autuuttava. _Kriitillisessä intermezzossaan_ hän -kirjoittaa: - -"Mutta samalla olemme uudelleen arvioineet symbolismin ulkonaiset -arvot. Sen mystilliset näyttämökoristeet ovat käyneet meistä -epäilyttäviksi. Sen 'suuret sanat' ovat meistä ikäviä. Me hieromme -ystävyyttä taas realismin kanssa. Meistä näyttää taas mahdolliselta -löytää runoutta meitä joka päivä ympäröivästä elämästä. -- Ei ole -lainkaan tarpeen, että teoksen taustana välttämättä olisi symbolistinen -syvyys". - -Jo Felix Ormusson sellaisenaan oli tavallaan lopputilitystä, -estetismin jälkilaskuja. Mutta paljoa ankarammin käy Tuglas eräässä -aivan viimeaikaisessa kirjoituksessaan _Vallankumous ja kirjallisuus_ -(Eesti Kirjandus 1917) tuomiolle oman sukupolvensa luoman taiteen ja -kirjallisuuden kanssa, siis samalla itsensä. Hän antaa ajastaan ja -aikansa taiteesta seuraavan sairaustodistuksen: - -"Ei taitane kukaan epäillä, ettei nykyinen taiteemme ja -kirjallisuutemme olisi sairaalloinen ja kitulias olemukseltaan, samoin -kuin on sairaalloinen nykyinen sielunelämämme ja henkinen näköpiirimme. --- Kaikkein suurinkaan nero ei voi luoda mitään, mikä ylettyisi yli -nykyisen yhteiskunnan sairaalloisen, hermokuumeisen, yhteiskunnallisen -ja yksilöllisen taistelun hä'än myrkyttämän sielullisen ilmaston. -- Ja -samalla, -- -- -- me nautimme kuitenkin tämän epäterveen, sairaalloisen -ja kituvan hengen tuotteista, sillä esteettinen aistimme on kasvanut -kuten niitten luojankin, juuri samojen kielteisten, yhteiskunnallisten -näyttämöseinien välillä eikä voikkaan ottaa vastaan muuta kuin -vastaavia emotsioita." - -Mitään käsinkosketeltavan uutta, mitään valmista uuden taiteen -ohjelmaa ei Tuglasella toistaiseksi ole nykyisen taiteen vastapainoksi -asetettavana. Mutta samalla kun hänelle kangastavat terveemmät -valtiolliset ja yhteiskunnalliset olot ja niitten pohjalla uusi -vapautunut ja terveempi psykologia, samoin kangastaa hänelle uusi, -ennenkaikkea entistä terveempi taide ja kirjallisuus. Millaisten -kirjallisten johtotähtien alla tämä tervehtyminen on tapahtuva, -olemmeko lähenemässä uusklassilliselle vai uusrealistiselle ajalleko, -sen kysymyksen jättää Tuglas vastaamatta. - -Lopullisesti asettamatta jää myös toistaiseksi hänen oma taiteellinen -horoskooppinsa. Friedebert Tuglasen henkinen pohjapiirros on kerta -kaikkiaan arabeski, kuten Gustav Suits sitä kerran on nimittänyt, -mielivaltainen ja yllätyksellinen, fantasian oikullinen kiehkuraviiva. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK NUORI-VIRO*** - - -******* This file should be named 56806-8.txt or 56806-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/6/8/0/56806 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |