diff options
Diffstat (limited to '56806-0.txt')
| -rw-r--r-- | 56806-0.txt | 6151 |
1 files changed, 6151 insertions, 0 deletions
diff --git a/56806-0.txt b/56806-0.txt new file mode 100644 index 0000000..851f768 --- /dev/null +++ b/56806-0.txt @@ -0,0 +1,6151 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56806 *** + + + +E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen + + + +NUORI-VIRO + +Muotokuvia ja suuntaviivoja + +Kirj. + +AINO KALLAS + +Tekijä on tätä teosta varten saanut avustusta +"Suomalaisen kirjallisuuden edistämisrahastosta". + + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Otava, +1918. + + + + + "Luoda taidetta ja kulttuurielämää ilman vanhemmilta polvilta + perittyä taiteen ja kulttuurielämän traditsioita, -- se on + nykyhetken tehtävä Virossa. Kärsiä nykyisyyden saamattomuudesta, + ja lihassaan ja luissaan samalla menneisyyden kuormaa kantaen + kurkoittaa kätensä Euroopan kypsiä taiteen hedelmiä kohti, -- + siinä saman polven traagillisuus." + + Friedebert Tuglas. + + + + +SISÄLLYS: + +Nuori-Viro. +Gustav Suits. +V. Ridala (Grünthal). +Jaan Oks. +A.H. Tammsaare. +Ruth. +Friedebert Tuglas. + + + + +Nuori-Viro. + + +1. + +Nuorvirolainen runoilija _Gustav Suits_ nimittää runoissaan lakeaa, +kaikkien tuulien lakaisemaa kotimaataan Tuulimaaksi. Nimi on hyvin +keksitty; Viro on aikakirjojensa alusta ollut todella Tuulimaa, +maantieteellinen portto, jonka jokainen on voinut omakseen ottaa, +valloittajien kädestä käteen käypä vaihtotavara, -- vuoroin +saksalaisten, tanskalaisten, puolalaisten, ruotsalaisten, venäläisten +ja taas saksalaisten hallussa, kaikkien naapuriensa, -- ei vain +maan varsinaisten isäntien, virolaisten. Sen maantieteellinen asema +luonnollisena Idän ja lännen välisenä kauttakulkupaikkana on tehnyt sen +aina tähän päivään saakka hävittävien sotien tantereeksi. Viro on tähän +saakka valitettavasti yksinomaan saanut kokea asemansa hankaluutta; +sen viimeiset kehitysvuosikymmenet ja tämänpäiväiset vaiheet eivät +yllätyksellisyydessä ole suinkaan jääneet edeltäjistään missään +suhteessa jäljelle. + +Mutta samalla Viro saa kiittää mailmansodan väkevää valonheittäjää, +että se tästälähin on olemassa eurooppalaisessa tietoisuudessa eikä +vain Euroopan kartalla. Olemattomuutensa hämärästä se on yhtäkkiä +vedetty suurvaltiollisten neuvottelupöytien ääreen, meluisiin +parlamenttiväittelyihin; nämä pari sataa penikulmaa Itämeren +etelärannikkoa tulevat kaikesta päättäen vielä rauhanneuvotteluissakin +aiheuttamaan verettömiä turnajaisia. Miten hyvänsä langenneekin +Viron valtiollinen arpa, joka tapauksessa Viro on tästälähtien oleva +Länsi-Eurooppaa. Eurooppa on tullut Viroon, tosi kyllä, sodalla ja +miekalla. + +Tällaisena ajankohtana saa aivan erikoisen valaistuksensa se virolainen +sivistysvirtaus, jonka keskeisimpänä pyrkimyksenä on ollut juuri +eurooppalaisuus, lujien siteitten, joskin vain henkisten, luominen +Länsi-Eurooppaan päin, akkunoitten ja ovien avaaminen eurooppalaiselle +kulttuurille. + +Pinnallisesti katsoen voi henkinen liike, joka _Noor-Eestin_, +Nuoren-Viron, nimellä jo toista vuosikymmentä on hedelmöittänyt +virolaista kirjallisuutta ja sivistyselämää, näyttää Viron oloissa +tuiki irralliselta ilmiöltä. Voi tuntua käsittämättömältä, mitenkä +näennäisesti vailla varsinaisia edellytyksiä yhtäkkiä syntyy liike, +jonka suuntaviiva tähtää ylikulttuuriin ja muotohienostukseen, suinkaan +suoranaisesti jatkamatta virolaisia talonpoikaissivistystraditsioita; +jonka iskusanoilla: eurooppalaisuus, yksilöviljelys, estetismi, +on niin outo ja yksinäinen kaiku keskellä ensimäisen polven +nousukasyhteiskuntaa. On mahdollisesti hetkeksi taipuvainen pitämään +nuoren kirjallisen polven myötääntuomaa henkistä kuormitusta +vain maahantuonti- tai kauttakulkutavarana, enemmän tai vähemmän +elimellisesti vieraana Viron henkiselle aatevarastolle, siirrettynä +suorastaan suuremmista ja kehittyneemmistä kulttuureista, -- siksi +siteettömänä ympäristöönsä tai lähimpään sivistysmenneisyyteen esiintyy +ensi katsannolta nuorvirolainen liike. + +Epäilemättä onkin nuorvirolaisuudessa paljon yleistä, kansainvälistä +kulttuurihapatusta, jonka harva kulttuuri itse kustantaa, vaan joka +kulkee lainana maasta maahan. Mutta puhua Noor-Eestin kehityksellisestä +juurettomuudesta olisi suuresti liioiteltua. Yhtä hyvin kuin +jokainen yksilöllisen elämän yllättävinkin ilmaisu on seuraus usein +maanalaisesta, mutta silti oleellisesta kehityskulusta, samoin +puhkeavat sivistyselämällisetkin ilmiöt vain kehityksen pakosta. +Joskaan Noor-Eesti ei ehkä ole kasvanut virolaisista kirjallisista +traditsioista, se on kuitenkin eroittamattoman elimellisesti kasvanut +virolaisesta maakamarasta, se on pohjimmiltaan osa samaa henkeä, joka +muodostuu Liivinmaan ja Tallinnanmaan lakeuksilla, tässä erikoisesti +virolaisessa ilmastossa, missä kaikki täällä on tuomittu kypsymään, -- +tai mätänemään. + +"Uudenaikuisen taiteen probleemi on Virossa samalla uudenaikuisen +kulttuurin probleemi" kirjoittaa nuorvirolainen Gustav Suits. +Nämä sanat osuvat ytimeen. Noor-Eesti ei ole suinkaan mikään +yksinomaan kirjallinen liike, se merkitsee päinvastoin kokonaista +sivistysvirtausta. Ja voi olla, ehkä on eräänlainen virolaisen psyyken +täysi-ikäisyyden merkki, että se nuorvirolaisen liikkeen kautta pyrki +käsiksi eurooppalaisen sivistyksen saavutuksiin, ensi kertaa vailla +saksalaisen tai venäläisen kulttuurin holhousta. + + +2. + +Viro on viimeiset pari vuosikymmentä elänyt syvälle menevää +murroskautta, josta lähimpänä seurauksena on koko virolaisen +yhteiskunnan erittäin kaoottinen ilme. + +On epäilemättä jotain kaoottista ja muodotonta jo itse virolaisessa +sivistyskehityksessä, jotain henkisen salto-mortalen luonnottomuudesta +ja vaarallisuudesta. + +Havainnollisemmin tuskin voinee tämän kehityksen äkkinopeutta +kuvittaa, kuin rinnastamalla, kuten on tehty, kaksi tosiasiaa, kaksi +julkitapahtumaa Tallinnan n.k. venäläisellä torilla. Viime vuosisadan +60-luvulla kärsi tällä torilla julkisen raipparangaistuksen joukko +Anijan pitäjän talonpoikia, joitten ainoa rikos oli, että he olivat +uskaltaneet saapua lähetystönä Tallinnaan anomaan uuden, työorjuuden +poistamista koskevan lain pikaisempaa käytäntöön sovelluttamista. Tasan +puolivuosisataa myöhemmin, Anno Domini 1913, saman torin varrella, vain +muutaman sadan askeleen päässä entisestä rangaistuspaikasta, vietettiin +vastarakennetun virolaisen teatteri- ja konserttipalatsin Estonian +juhlallisia vihkijäisiä, joita läsnäolollaan kunnioitti Tallinnanmaan +hallinnon silloinen korkein edustaja. + +"Venäläiseltä torilta Estoniaan, siinä Viron kansan kehitys puolen +vuosisadan kuluessa", sanoo näitten tapahtumain rinnastaja, virolainen +sosialisti M. Martna. Mikään teoreettinen mahdottomuus ei ole, että +joku samoista lainheitoista talonpojista, jotka viisikymmentä vuotta +takaperin viruivat raippalavitsoillaan, olisi ollut samettiin ja +silkkiin ja kuosikkaisiin hännystakkeihin puettujen lastensa ja +lastenlastensa kanssa kuuntelemassa Tanskan prinssin Hamletin sanoja +omalla kielellään. + +Sivistyksellinen kuolonhyppy, -- epäilemättä! -- pakollinen, kuten koko +kiireellinen kehitystempokin. "Tie, jota käymme, on väistämätön, ja sen +takia oikea tie", kirjoittaa nuorvirolainen Friedebert Tuglas. Kahden +suuren, voimakkaan ja päälle tunkeutuvan kulttuurin puristuksessa, +alati likistettynä kuin alasimen ja vasaran väliin, on virolaisuus +ollut pakoitettu tekemään äkkihyppäyksensä, jonka seurauksia se yhä +vieläkin potee. + +Tämä itsessään jo ylen nopea ja sentakia kansallisen elimistön +tasapainolle vaarallinen kehitys tapahtui sitäpaitsi aivan +poikkeuksellisissa oloissa. Sen on ollut kehitystä luonnottomissa ja +epäterveissä olosuhteissa, kehitysviivan alituista ja väkivaltaista +katkeamista, jatkuvan, vapaan kehityksen keinotekoista ja +ulkonaisilla pakkokeinoilla aikaansaatua typistystä. Ei tarvitse +muuta kuin ajatella, kuinka pitkän aikaa Virossa on vallinnut n.s. +_päinvastainen selektsio_: kaikki kykenevimmät, aloitevoimaisimmat, +kehitysmahdollisimmat ainekset ovat miltei säännöllisesti +irtauneet virolaisen kansallisuuden rajoista ja yhtyneet toisiin +kulttuuriaineksiin; jäljelle jäävä osa on ehdottomasti ollut +ala-arvoisempaa laadultaan. Sanomattakin on selvää, että tämän +kulttuurikehityksen saavutukset ovat olleet enemmän tai vähemmän +pinnallista laatua, ja ettei sisäinen kehitys ole aina jaksanut käydä +yhtä rintaa ulkonaisen kanssa. + +Kuitenkin voi tässäkin kaoottisessa sivistyskehityksessä eroittaa +jo useampia latoutumia, sivistyskerrostumia, jotka olivat ehtineet +muodostua ennen Noor-Eestin esiintymistä. Noor-Eesti on henkisesti +ja sivistyksellisesti toista, oikeammin kolmatta, polvea, ja sen +kehityksellinen velka edellisille polville epäilemättä suurempi, kuin +mitä nuorvirolaiselta taholta tähän saakka on tahdottu tunnustaa. + +Ensimäinen varsinainen sivistyskerrostuma syntyi Virossa jo kansallisen +herätyksen aikoina. Se oli tosin monessa suhteessa vain suoranainen +vironnos silloisesta baltilaissaksalaisesta kulttuurista, kuten oli +käännöstä suurin osa silloisesta virolaisesta kirjallisuudestakin, +uskollisesti saman baltilaisen kulttuurin vanavedessä kulkeva, kauan +aikaa hieman teologista, ettei sanoisi lukkarikoulumestarillista +sävyltään, huolimatta parista todella suuripiirteisestä +persoonallisuudesta, joitten nimet, kuten Kreutzwaldin ja Koidulan, +eroittamattomasti ovat siihen liittyneet. Tältä sivistyskerrostumalta +puuttuu epäilemättä vielä sekä syvyyttä että laajuutta; puhua sen +yhteydessä sivistyksellisestä kokoomuksesta olisi tällä asteella vielä +ennenaikaista. Viron ensimäistä kansallista nousua kannattamassa ei +ollut vielä mikään itsetietoinen sivistynyt sääty, vaan ainoastaan +yksityisiä, hyvin erimääräisen sivistyksen saaneita henkilöitä eri +säätyluokista, ja sen koko ilme tunteileva, romanttinen, täynnä +kansallista vaahtoviinilyriikkaa. + +Monta vertaa laajemman ja monipuolisemman kulttuurikerrostuman loi +sensijaan jo se polvi, joka vuosisadan vaihteessa sai Virossa aikaan +uuden kansallisen, sivistyksellisen ja taloudellisen nousun. + +Tällä "tarttolaisella renessanssilla", joka välittömästi seurasi +venäläistyttämiskauden _saeculum obscurumia_, kuten Tuglas +sitä nimittää, oli alun alkaen aivan toinen henkinen ilme kuin +kansallisella romantiikalla, Jannsenin ajoilla miespolvea takaperin. +Sen sivistysilmasto ensinnäkään ei ollut enää sama suljettu +baltilaissaksalainen. Venäläisen koulun, venäläisen yliopiston kautta +oli saksalaiseen kulttuurihenkeen tuntuvasti sekaantunut slaavilaisen +hengen, slaavilaisen kulttuurin vaikutus, useissa suhtein ehkä +pikemmin kielteinen kuin myönteinen, mahdollisesti henkisiä tautejakin +synnyttävä, mutta joka tapauksessa kuitenkin ahdasta baltilaista +näköalaa laajentava. Tarttolaisen nousukauden ideologia ei eroa ehkä +niinkään suuressa määrin heräämisajan ideologiasta, mutta näitten +kansallisten aatteitten toteuttamistapa on perinpohjin toinen. Viron +uusi nousu on kokonaan vapaa kaikesta kansallisesta tunteilusta, +hyvin järjestetty, lujapohjainen ja reaali, kuten lakitieteellinen +mielikuvitus. Se on aika, jolloin lakitieteen kandidaatti _Jaan +Tõnisson_ ottaa Viron tärkeimmän sanomalehden Postimiehen haltuunsa, +henkilöllisyys, sekoitus yleisälyä ja häikäilemätöntä kansantribuunia, +ja rautaisella tarmollaan alkaa järjestää kansalliseen sekä +yhteiskunnalliseen työhön virolaisen yhteiskunnan eri aineksia. + +Voi syyllä lukea varsinaisen virolaisen sivistyneistön synnyn vasta +näiltä ajoilta; vasta nyt pääsee viro sivistyneitten piirien käyttö- ja +kotikieleksi, mikä kuitenkin osaksi kai on johtunut venäläisen +koulun hävittävästä vaikutuksesta ennen niin yleiseen saksan kielen +taitoon. Tämä aika pani käyntiin monet uudenaikuisen virolaisen +sivistyskoneiston osista, se sai pystyyn virolaisen teatterin, +virolaisen korkeamman koulun, virolaisen kirjallisuuden seuran, +virolaisen museon. Sitä on syyllä syytetty kaikkiaatteisuudesta; +se taisi samana päivänä laskea teatteritalon ja osuuskaupan +kulmakiven; perustaa yhtaikaa tieteellisen aikakauskirjan ja +siipikarjakannatusyhtiön. Mutta se pani pohjan virolaiselle +vauraudelle; virolaisten raha- ja luottolaitosten perustaminen, +osuustoiminnan järjestäminen ympäri maata, maanviljelyksen +saattaminen nykyaikaiselle kannalle, maanviljelysseurojen yhä +tarmokkaamman toiminnan kautta, jossa tarttolaisilla jokavuotisilla +maanviljelysnäyttelyillä on ollut niin suuri osansa, -- kaikki on ollut +kohottamassa yleistä varallisuuden tuntua, mikä nykyiselle Virolle on +niin ominaista. + +Jos tarttolainen nousuaika sivistyspyrkimyksessään vielä tietoisesti +nojautui maataviljelevään väestöön, talonpoikaisluokkaan, niin +oli muuan toinen henkinen ilmiö, joka Virossa sekin parin viime +vuosikymmenen kuluessa on ollut havaittavissa, ilmeisessä ristiriidassa +sen kanssa. Se on Virossa hitaasti, mutta varmasti kansallisen +rakennustyön rinnalla tapahtuva kaupunkilaistumiskulku, urbanisatsio, +ja sen yhteydessä välttämättömyyden pakosta seuraava jakautuminen +luokkarajan perustalla, sosialismin aatteitten leviäminen. Oltuaan +pitkät ajat miltei yksinomaan feodalistisille perusteille järjestetty +maataviljelevä yhteiskunta, on Viro vähitellen alkanut sekin +vuorostaan muuttua kapitalistiseksi yhteiskunnaksi. Nuoren-Viron eri +kirjailijat, -- B. Linde, W. Ridala, Fr. Tuglas, -- ovat useissa kohdin +huomauttaneet tästä kehityksestä sekä sen suuresta, mullistavasta +merkityksestä Viron koko henkiselle elämälle. + +Bernhard Linde kirjoittaa: + +"Virolaisen elämän tausta oli muuttunut: kulttuurielämä keräytyi +yhä suuremmassa määrin kaupunkeihin. Kaupungeissa alkoi sivistynyt +aines kasvaa ja keräytyä. Porvarillinen sääty laajeni. Maalaisväestön +yksinvaltius alkoi vähetä, kaupunki, ollen lähempänä yleismailmallista +kulttuuria ja muuttuneen taloudellisen elämän tärkeimpänä edustajana +vaati osansa." + +Friedebert Tuglas panee etupäässä painoa juuri uuden, syntyvän +kaupunkikulttuurin henkiseen ja sielulliseen puoleen: + +"On syntymässä uusi kulttuuri, uusine psykologioineen ja +elämänkäsityksineen: on syntymässä korkeampi kaupunkikulttuuri. +Kaupungit kasvavat, kaupungit alkavat elää itsenäistä elämää, sulattaen +itseensä kansainvälisiä vaikutuksia. Mutta ehkä ei ole kaupunkien +kasvaminen siinä määrin tärkeä, kuin juuri kaupunkilaishengen, +ajatustavan, kaupunkilaispsykologian tunkeutuminen maalle sanomalehden, +kansanvalistuksen, politiikan ja kaikkien muitten uuden ajan aatteiden +kautta. -- Syntyvät aivan uudet yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset +suhteet, muodostuu joukko uusia olemassaolonehtoja, entisten +uskonnollisten, siveellisten ja valtiollisten arvojen tasapainon +täydelleen muuttuessa." + +Kaikki nämä kirjavat tekijät yhteensä ovat luoneet sen +sivistyskaaoksen, josta virolainen yhteiskunta paraikaa yrittää +selviytyä. Virolaisen yhteiskunnan kaoottisuutta kuvaavat sattuvasti +Gustav Suitsin sanat v. 1905 Noor-Eestin ensimäisen albumin johtavassa +kirjoituksessa: "Yksi huutaa: Isänmaa, toinen: taloudellinen kehitys, +kolmas: Internationale, -- yksi kumartaa isoisä Kantia, toinen huutaa +avuksi isä Marxia ja Haeckeliä." + +Poikkeuksellisen kehityskulun arvet ovat selvästi näkyvissä +kaikissa virolaisen sivistyselämän ilmiöissä, mihin katsoneekin. On +syntynyt aivan erikoinen yhteiskunta, nousukasyhteiskunta, jonka +poikkeuksellisuus on siinä, että ensimäistä polvea toistaiseksi edustaa +sivistynyt sääty kokonaisuudessaan, ilman eroitusta. + +Kaikki haitat, kaikki puutteet, mitkä säännöllisesti seuraavat ylen +äkillistä sivistystason nousua, tuntuvat Virossa. Tällainen ensimäisen +polven yhteiskunta on vapaa kaikista perinnäissiteistä, niin hyvistä +kuin huonoistakin, mikään ei sitä sido. Se ei voi kasvaessaan kiteytyä +minkään valmiin, jo ammoin olemassa olleen kulttuurikristallisoituman +ympärille; siltä puuttuu tykkänään tuki, jonka pysyväinen sivistysaines +tarjoo. + +Sen vaistoissa on epäilemättä vielä jotain suuressa määrin alkeellista, +samoin kuin sen tarpeet ovat suureksi osaksi yhä primitiivistä laatua. +On kuin ei olisi sen suorastaan fyysillinen nälkä sanan varsinaisessa +merkityksessä vielä täysin tyydytetty. Virolaisella yhteiskunnalla on +tällä hetkellä voimakkaat ruokahalut, täyttymätön ahmattius, vahvat +rahankeruuvaistot. Sen hyvävainuisimpien jäsenien haltuun siirtyy +silloin tällöin taas jokin vuosisatainen ritarimoisio, se ostelee +huomaamatta toisen kaupunkitalon toisensa jäljestä, valloittaa +verenvuodatuksetta valtuustovaaleissa toisen kaupungin toisensa +jäljestä. + +Yhtä kaoottinen ja selkiytymätön kuin virolainen yhteiskunta +on samalla virolainen psyyke. W. Ridala kirjoittaa: "Tällaiset +murrokset ovat yhdistyneet sairaalloisiin huumetiloihin. Syntyy +niinsanottuja yhteiskunnallisia kriisejä, ei vain taloudellisia, vaan +psyykillisiäkin, jotka eivät ole järkyttämättä koko kansan sielua. +Koska me parastaikaa olemme juuri tällaisessa ajankohdassa, niin voivat +useat rotumme perusominaisuuksista pysyä peitossa, ja pinnallisemmat +esiintyä kielteisinä." Voi puhua muinaisvirolaisesta psyykestä, joka +aikoinaan eli sotaisena ja vapautta rakastavana itsenäisyyttään +puolustavien pakanaheimojen sydämissä, joka runoili orja-aikojen +lyyrilliset paimenrunot, joka eli orjuuden aikuisen vaatekuosin ja +puuhaarikoitten ehtymättömällä kekseliäisyydellä luodussa väriloistossa +ja koristekirjailussa. Mutta muuten on virolainen psyyke vaikeasti +määriteltävissä. Se ei ole mitään valmiiksi kiteynyttä, varmamuotoista, +päinvastoin, se tuntuu usein fluidumilta, epämääräiseltä ja +yllättävältä. Sen ilmestysmuodot ovat tuiki erinlaisia ja toisistaan +poikkeavia. Se on yhä vielä sulatusahjossa, vasta muodostumassa sekin, +täynnä vieraita aineksia, tietämätön omasta minästään, hapuileva, +ristiriitainen, usein hämmästyttäviin muotoihin pukeutuva. Sen voisi +kokonaisuudessa sanoa sairastavan neuroosia, niin läikehtivä on sen +ilme. Suomalaiseen verrattuna tahtoisi väittää, että virolainen +temperamentti on monta vertaa hermorikkaampi ja samalla hermoherkempi, +niin, siinä voisi edellyttää enemmän aineksia hienostumiseen ja +ylikulttuuriin kuin edellisessä. + +Tästä kaoottisesta, ristiriitaisesta ensimäisen polven yhteiskunnasta +on Noor-Eesti syntynyt, yhtaikaa sekä sen tuloksena että sille +lingottuna vastalauseena. + +Ei voine kuvitella Noor-Eestiä ympätyksi suorastaan Jannsenin +aikuiseen talonpoikaissunnuntaikulttuuriin; sensijaan se tuskin voisi +nykyisessä muodossaan olla olemassa ilman tarttolaista nousukautta, +sen suorittamaa sivistyksellistä ja kansallista kasvatustyötä, sen +luomaa taloudellista hyvinvointia. Nuori-Viro on kaikesta näennäisestä +vastakohtaisuudestaan huolimatta sittenkin tavallaan tämän Tartosta +lähteneen sivistyskerrostuman suoranainen jatko, sen erikoishaarautuma. + +Yhtä varma on, että Noor-Eesti tarvitsi syntyäkseen muuttunutta +henkistä ilmakehää, minkä kaupunkilaistumiskulku oli ehtinyt +Virossa luoda. Vasta kaupunki-ilmastossa taisivat juurtua ja versoa +kaikki ne hienostuksen ja yliviljelyksen idut, mitkä piilivät uuden +sukupolven verissä, vasta kaupunkien kiireemmin tykkivä elämä +vastasi heidän elimistönsä suurempaa herkkyyttä, vasta virolaisessa +kaupunki-ympäristössä taisi kehittyä sellainen romanttinen +tarpeettomuus- ja ylellisyysihanne, mikä kuultaa nuoren kirjallisen +sukupolven teoksista. + + +3. + +On jotain, mikä muodostaa arvaamattoman tärkeän tekijän +kaikissa henkisissä liikkeissä: sielullinen, psykologinen +momentti. Nuorvirolainen Friedebert Tuglas on epäilemättä +oikeassa kirjoittaessaan: "Esteettiset ryhmitykset ovat määrätyn +sivistyksellisen kehityksen ja psykologisten olosuhteitten tuote. +Niitten puhkeaminen on pikemmin intuitiivista kuin tietoista laatua. Ne +edellyttävät vallankumousta tunteissa ja ajatuksissa. Ne edellyttävät +uutta henkeä ja uutta verta. Yhdellä sanalla, uutta polvea." + +On hyvin mahdollista, että Noor-Eestinkin kehityksessä juuri +sielullinen momentti on tärkein ja ratkaisevin sekä samalla +mielenkiintoisempi kaikkia niitä uusia esteettisiä, kirjallisia ja +kielellisiä propleemeja, mitkä nuori kumouksellinen liike toi myötään. +Noor-Eestin kautta esiintyy Viron henkisessä elämässä juuri _uusi +polvi_, uudenaikainen henki, uudenaikuinen ihminen. + +"Nuoren-Viron esiintyminen, -- se on oikeastaan syytös ympäristöämme ja +menneisyyttämme vastaan", kirjoittaa Noor-Eestin äsken ilmestyneessä +kymmenvuotisessa juhlajulkaisussa Friedebert Tuglas. + +Juuri tämä syyttävä ja kapinallinen piirre on Noor-Eestille alun alkaen +luonteenomainen. Se on ensi hetkestään vasemmistoliike, oppositsiossa +syntymästään saakka. + +On tosin vaikea kuvitella vuoden 1905 nuorison keskuudessa syntynyttä +henkistä liikettä, jolla ei olisi tavalla tai toisella kumouksellinen +leima, vaikkapa yhteiskunnalliset ja valtiolliset uudistuspyrkimykset +eivät suoranaisesti olisi kuuluneetkaan sen ohjelmaan. + +Aika itse oli kuin yksi ainoa suuri vastalause. Ei edes maaliskuun +suuri vallankumous kaksitoista vuotta myöhemmin, joka kuitenkin johti +aivan toisiin tuloksiin, voi vetää vertoja tälle yhteiskunnallisen ja +valtiollisen vapauden hengen ensimäiselle nousulle. On huomattava, +kuinka suuri osa juuri nuorisolla oli kumouksellisessa liikkeessä. +Ennen vallankumouksellisten katumielenosoitusten uhrit olivat +enimmäkseen nuoria ylioppilaita ja heidän naistovereitaan, vaarallinen +permannonalainen kiihoitustyö, kumouksellisten julistusten ja +lentokirjasten painatus ja levittäminen oli suureksi osaksi juuri +nuorison, koulujen yläluokkalaisten, ylioppilaitten ja työläisnuorison +käsissä. + +Tartossa keräytyy jo pari vuotta ennen 1905 vuoden vallankumousta +johonkin katonalaiseen kamariin joukko lukion tai reaalikoulun +yläluokkalaisia, lukemaan käsinkirjoitettua lehteä, väittelemään +kirjallisista ja ei-kirjallisista kysymyksistä, myöhemmin neuvottelemaan +rahallisen avustuksen hankkimisesta sairaalle runoilijalle Juhan +Liiville. Nämä koululaisten illanvietot ovat Noor-Eestin varsinainen +alku. Noor-Eestin synty on siten tavallaan yhtynyt Juhan Liivin +nimeen; Noor-Eesti on "löytänyt" Juhan Liivin ja hänen sairaan +runoutensa, hiukan samaan tapaan, kuten nuoret ranskalaiset romantikot +pelastivat unhoituksesta André Chénier'n kuolemaantuomittujen +vankilassa kirjoittamat runot. Samat lukiolaiset panevat toimeen juhlia +virolaisten kirjailijain muistoksi ja toimittavat painosta pari kolme +vihkoa kirjallista julkaisua _Kiired_ (Säteitä), jonka tarkoituksena +on "edistää hyvää virolaista kirjallisuutta" ja "pysyä ulkopuolella +kaikkien puolueitten ja kirkollisten (!) hankausten". Samoihin aikoihin +tapahtuu etäisen Saarenmaan vähäisessä pääkaupungissa Kuresaaressa +miltei samaa: muodostuu lukiolaisten keskuudessa kirjallinen +yhtymä, joka harrastaa yhtaikaa sekä romaanisia että suomensukuisia +kieliä ja kylpyvieraitten unohtamien kirjojen avulla tutustuu +mailmankirjallisuuteen! + +Näitten varhaiskypsien ja kirjallisten lukiolaisten joukossa voi jo +tavata kaikki Noor-Eestin varsinaiseen kantajoukkoon kuuluvat nimet: +_Gustav Suits_, lyyrikko ja samalla koko liikkeen henkinen johtaja +ja ideologi; _Friedebert Mihkelson-Tuglas_, Nuoren-Viron lahjakkain +prosaisti; _Anton Hansen-Tammsaare_, myöhemmin impressionististen +ylioppilasnovellien tekijä; _Bernhard Linde_, Noor-Eestin +monivuotinen sihteeri; kuresaarelaisista _Johannes Aavik_, virolaisen +kielenuudistusliikkeen perustaja ja _Willem Grünthal-Ridala_, samoin +kielenuudistaja ja virolaisen saariston runoilija. Paitsi sitä on +Noor-Eestiin liittynyt aikojen kuluessa satunnaisesti joukko nimiä, +jotka yhtä satunnaisesti taas ovat karisseet pois, tai sellainen +reunamuoto, sivustatyyppi, kuin äsken kuollut kirjailija _Jaan Oks_, +taikka sitten sarja nuorempia kykyjä, kuten Aleksander Tassa, Johannes +Semper, Sophia Vardi. + +Keskikoulujen oppilaitten keskuudessa alkanut liike laajeni keväällä +v. 1904 _Noor-Eesti_ nimiseksi kustannusyhtiöksi, joka seuraavana +vuonna julkaisi Noor-Eestin ensimäisen _Albumin_. [Noor-Eestin +kustannustoiminta on paitsi aina parin vuoden väliajoilla +julkaistuja albumeja ja muita yhteisjulkaisuja, käsittänyt joukon +nuorvirolaisten kirjailijain alkuperäisiä teoksia, käännöksiä +mailmankirjallisuudesta, pari suurempaa tieteellistä teosta ja +kansantajuista tietokirjallisuutta. Sen tärkeimpiä julkaisuja on vv. +1910-1911 ilmestynyt _Noor-Eestin aikakauskirja_, jota kuitenkin +taloudellisten vaikeuksien vuoksi ilmestyi vain kuusi numeroa. Paitsi +sitä on Noor-Eesti pannut toimeen kirjallisia vuosikokouksia puheineen +ja esitelmineen.] + +Noor-Eestin esiintyminen tapahtui heti vastarinnan merkeissä. Gustav +Suits on piirtänyt pikakuvan Noor-Eestin alkuajan nuorista "uhmaajista +ja etsijöistä" runossaan _Vanad noored_ (Vanhat nuoret), jotka +tulivat "läpi tuulen ja rankkasateen katonalaisista kamareistaan". +Sama kirjailija kuvaa kirjallisen nuorison mielialaa Noor-Eestin ensi +aikoina seuraavin sanoin: + +"Ihmeellisen ja paljoa lupaavan Götterdämmerungin olivat synnyttäneet +kuluneen vuosikymmenen valtiollisen ja taloudellisen nousuajan +heräävät liikehtimiset uuden vuosikymmenen alussa. Harvinaisen +käymisen olivat Lännen ja Idän runoilijat ja ajattelijat herättäneet +sen uuden sukupolven valveutuneimmissa päissä, joka 1905 paikkeilla, +nuorukaisina vielä, esiintyy Virossa, siihen asti tuntemattomalla +innostuksella. Meidän nuoruutemme taivaalle kajastuivat tulipaloisina +Venäjän vapaustaistelun punaiset alkuheijastukset, ja Darwinin, Marxin, +Nietzschen, Brandesin, Ibsenin, Tolstoin, Gorkin, Hauptmannin, Juhani +Ahon ja lukemattomien muitten aikalaisten teokset, murtautuessaan yli +Viron rajan, toitottivat maan älyllisen nuorison korviin ankarata +tuomiotaan yli elämän ja kirjallisuuden." + +Noor-Eestin ensimäisen kirjaston nimiluettelo, johon Suits vielä +samassa henkäyksessä lisää Goethen, Heinen, Turgenjewin, Dostojewskyn, +Byronin, Shelleyn, Hugon, Balmontin ja Brjussovin, d'Annunzion ja +Edgar Allan Poen, alkaen klassillisesta kirjallisuudesta venäläisen +dekadenssin edustajiin saakka, on hyvin kuvaava. Siinä ei ole edustettu +mikään määrätty kirjallinen virtaus, vaan korkea taiteellinen taso +semmoisenaan, ei niin selvästi määrätty aatesuunta, kuin kehitysajatus, +vapaa ja kapinallinen ajatus. Mutta joka tapauksessa se merkitsi +aivan toista henkistä menutä kuin se, minkä baltilainen kulttuuri +tähän saakka tapasi tarjota, aivan toisten kirjallisten ihanteitten +päämääräksi asettamista kuin ne, mitkä tähän asti olivat virolaiselle +kirjallisuudelle häämöittäneet. + +Virolainen kirjallisuus oli tosin Noor-Eestin esiintymishetkellä +lakannut olemasta vain hyllyllinen hengellisiä, saksalaisten +sielunpaimenten virheellisellä vironkielellä toimittamia postilloja, +jokunen maallisempi tarina "rakkaan maarahvaan ratoksi ja opetukseksi", +joukossa, kuten vielä sata vuotta takaperin. Päinvastoin, +virolaisen kirjallisuuden olemassaolo oli jo vuosikymmeniä ollut +kieltämätön tosiasia. Se oli jo ehtinyt elää sekin, kuten virolainen +sivistyselämäkin, kaksi tärkeätä kehityskautta, kansallisromanttisen +ja realistisen. Se oli tuottanut Koidulan isänmaallisen lyriikan, +Kalevipoeg-eepoksen ja Kreutzwaldin vanhuuden eepillisen +Lembitu-runoelman. Se oli kokeillut historiallisromanttisen novellin ja +kyläkertomuksen alalla. Se oli tuottanut Anna Haavan luonnonraikkaan +rakkausrunouden. Sillä oli näytettävänä Ernst Petersonin naturalistiset +tendenssinovellit ja Eduard Wilden siihenastinen laaja, hyvin +eriarvoinen romaanituotanto, jonka kunnioitettavan huipun muodosti +työorjuuden aikuinen trilogia Mahtran sota -- Kuinka Anijalaiset +Tallinnassa kävivät -- Profeetta Maltsvet. Sillä oli leppoisten +kylänovellien ja maalaisnäytelmien luoja August Kitzberg ja +sairas runoniekkansa Juhan Liiv, jonka traagillisen runottaren +mielipuolisuuden yö on innoittanut. + +Mutta kaikesta huolimatta oli tämä kirjallisuus kokonaisuudessaan +enemmän tai vähemmän talonpoikaiskirjallisuutta sekä aiheenvalinnaltaan +että tasoltaan. Se oli kirjoitettu lukijakunnan suurta enemmistöä +silmällä pitäen, jonka muodosti maalaisväestö ja kaupunkien virolainen +pikkuporvaristo; virolainen harvalukuinen ja hajallaan asuva +sivistyneistö ei ollut se lukijakunta, jonka henkistä näkökulmaa +kirjailija olisi koettanut tyydyttää. Ne yksityiset, joitten +henkiset tarpeet ylettyivät tämän tason yläpuolelle, saivat hakea +tyydytyksensä muitten kielien välityksellä. Sen aihepiiri rajottui +miltei yksinomaan virolaisen maakylän ja maalaiselämän kuvaukseen, se +oli kansankirjallisuutta sanan varsinaisessa merkityksessä. Milloin +se yritti laajentaa rajojaan kuvaamaan esim. maa-aatelistoa, se +epäonnistui melkein säännöllisesti, sillä sen näkökulma oli silloinkin +yksinomaan virolaisen talonpojan. Sensijaan se ei tehnyt edes +mainittavampaa yritystäkään kuvatakseen paraikaa muodostuvaa, keskellä +murrostaan kamppailevaa virolaista ensimäisen polven sivistyneistöä. + +Se oli kirjallisuutta, joka oli helposti saatavissa milloin minkin +aatesuunnan palvelukseen, jota käytettiin ahkerasti uskonnon, +isänmaallisuuden, kansanvalistuksen ja raittiusasian ajamiseen. +Friedebert Tuglas vertaa virolaista kirjallisuutta kerjuriin, joka +itse koditonna oli pakoitettu hakemaan suojaa kaikenlaisten aatteitten +turvassa. + +Siltä puuttui miltei tykkänään tyylin ja tekniikan tietoinen viljelys. +Se ei ollut ehtinyt luoda ainoatakaan taiteellisesti kehitettyä, +yksilöllistä tyyliä. Sen parhaimmatkin saavutukset kärsivät +taiteellisen kulttuurin puutteesta ja teknillisistä virheistä. Sen +luojille oli tuntematonta tietoinen, päämäärästään selvä, taiteellinen +työ, he loivat, kuten luo asianharrastaja, paremmalla tai huonommalla +onnella. Lyriikka, joka taidepitoisuudessa ehdottomasti oli etusijalla, +ei tehnyt sekään poikkeusta. Sekä Koidulan että Anna Haavan ja vielä +suuremmalla syyllä Juhan Liivin runojen teho riippuu aivan toisista +tekijöistä kuin runoteknillisestä valmiudesta. Vielä kirjavampaa ja +huolimattomampaa tyylittömyydessään oli suorasanainen kirjallisuus, +siihen luettuna Eduard Wildenkin proosa, joka kuitenkin satoisan +jälkisuvensa aikana on, osaksi juuri Noor-Eestin vaikutuksesta, +onnistunut kehittämään itselleen sekä taiteellisen että omintakeisen +tyylin. + +Nuoren-Viron perimä kieli taas oli sekin kehittynyt yhtä epäterveissä +ja epäedullisissa olosuhteissa, kuin sitä käytävä heimokin. Se +oli kieli, ainoina kirjallisina viljelijöinään kolmen vuosisadan +aikana vieraskieliset papit, joitten kaksikielisyys tuntui sen +vierasvoittoisuudessa ja virheellisyydessä, -- kieli, jota ei vielä +koskaan oltu opetettu yhdessäkään kansakoulua korkeammassa koulussa, +joka oli suljettu pois tärkeiltä elämän aloilta, jonka käyttäjistä +yksikään ei ollut saanut tietoperäistä opetusta edes äidinkielensä +oikokirjoituksessa. Totta kyllä, viron kieli oli viimeksi kuluneen +vuosisadan aikana päässyt edes hengellisestä aituuksestaan, sen +oikokirjoitus oli joutunut perinpohjaisen uudistuksen alaiseksi +ja karsiutunut pahoin häiritsevästä saksanmukaisuudesta, sen oli +täytynyt uudenaikuisen sanomalehden palveluksessa pakostakin luoda +ja liittää itseensä kaikenlaisia sille ennen tuntemattomia puhtaasti +käsitteellisiä sanoja; se oli kieltämättä suuresti notkistunut +kaunokirjallisessa käytännössä. Mutta se oli sittenkin korkeampaa +kirjallista käyttöä varten vielä puutteellinen kieli, sen lauseoppi +täynnä häiritseviä ja rumentavia, lauserakenteeseen syvälle juurtuneita +saksalaisuuksia, sen morfologia epäjohdonmukaisia ja toistensa kanssa +kilpailevia muotoja. Ja ennen kaikkea, sen kirjakieleen päässyt +sanavarasto oli niukka, köyhä jo sanatyvistäkin, saati sitten vähänkin +käsitteellisemmistä sanoista. + +Friedebert Tuglas kirjoittaa kielestä puhuessaan: + +"Kaikkein parhaimmalla tahdollakaan emme enää tule toimeen tällä +kielellä. Henkemme tuntee sen rajoissa ahtautta, vilua ja pimeyttä, +kuten savupirtissä. Se ei vastaa meidän muotoamme, sisällystämme, +poljentoamme. Joka askeleella on kuin tunteemme esiintyisi siinä, +ikäänkuin repaleihin verhottuna." + +Epäilemättä on juuri psykologinen momentti tässäkin tärkein ja +ratkaisevin. Nuori polvi tunsi ahtautta, eikä vain kielen alalla; +ei elämä eikä kirjallisuus vastannut sen veren uutta ja kiihkeämpää +poljentoa. Sille ei suonut rauhaa, kuten Gustav Suitsin sanat kuuluvat: +"heleämmän, avaramman ja rikkaamman elämän palava, nimetön ikävöinti". + + +4. + +Nuoren-Viron kumouksellisuus tuntuu ehkä vähemmän niissä +peitsentaitoissa, joilla aloitteleva nuorvirolainen arvostelu +yritti kaataa siihenastiset virolaiset suuruudet, virolaisen +kylärealismin edustajat, Ernst Petersonin ja Eduard Wilden, taikka +purevassa hammastelussa, jota taistelutapaa varsinkin nuorvirolaiset +kronikoitsijat ovat kirjallisia vastustajiaan kohtaan käyttäneet. +Mutta Noor-Eestin asettamat vaatimukset olivat jo sellaisinaan täysin +kumouksellisia. + +Murrosajat, jolloin uusi sukupolvi aloittaa taistelun henkisestä +hegemoniasta, -- taistelun, jossa se poikkeuksetta aina ennemmin +tai myöhemmin pääsee voitolle! -- merkitsevät miltei aina samalla +uutta kirjallista suuntaa. 1830-luvun Ranskassa järjestyy nuoren +romanttisen koulun rintama kaavoihin kangistunutta klassillisuutta +vastaan; joitakuita vuosikymmeniä myöhemmin ovat evolutsio ja +realismi taistosanat, mitkä muitten muassa Nuori-Suomi lippuunsa +kirjoittaa; vielä vuosikymmen, ja Heidenstamin, Eevertinin ja Selma +Lagerlöfin Ruotsissa tapahtuu kirjallinen vallankumous, tällä kertaa +uusromantismin voitoksi ja naturalismin tappioksi. + +Voisi tosin, jos tahtoisi, puhua nuorvirolaiseen virtaukseenkin nähden +uusromantismin voitosta siihen saakka vallinneesta realismista. +Mutta puhtaasti kirjallisena liikkeenä ei Noor-Eesti suinkaan +ole likipitäinkään yhtenäinen, homogeeni ilmiö. Se ei ole minään +kehityskautenaan asettanut koko liikkeelle yhteistä, ahtaasti +_kirjallista_ ohjelmaa, taikka vain aivan ylimalkaisin ääriviivoin; +se ei ole milloinkaan luonut sitovia kirjallisia vaatimuksia, ei +mitään uusromanttista eikä symbolistista katkismusta. Kuten Joh Aavik +huomauttaa, ovat siihen lukeutuvat kirjailijat mitä kirjalliseen +uskontunnustukseensa tulee, sangen kirjavaa joukkoa, edustaen mitä +erilaisimpia kirjallisia aineksia ja suuntia. Klassillisuuteen taipuva +V. Ridala on esim. epäilemättä aivan yhtä etäällä impressionistisesta +A.H. Tammsaaresta, kuin kumpikin yhdessä uusromanttisesta ja +symbolistisesta Friedebert Tuglasesta. Noor-Eestin kirjallisen +sävyn voisi lyhyimmin määritellä yleistävällä sanalla modernismi. +Mainingit Länsi-Euroopan vuosisadanvaihteen suurista sivistys- ja +taidevirtauksista olivat nyt vihdoin, pienoiskoossa tosin, ehtineet +Baltian meren matalille rantamille. + +Nuoren-Viron ohjelma on kasvanut itse liikkeen keralla; se on vaihtanut +sävyä, kuten itse liikekin. Kahdelle iskusanalleen se sensijaan on +pysynyt uskollisena: eurooppalaisuuden ja esteettisen kulttuurin +vaatimukselle. + +Eurooppalaisuuden vaatimus esiintyy ensi kertaa jo Noor-Eestin +ensimäisen albumin johtavassa kirjoituksessa, jossa on helppoa tuntea +Gustav Suitsin nuoruuden mahtipontinen tyyli: + +"Enemmän kulttuuria! Enemmän eurooppalaista kulttuuria! Olkaamme +virolaisia, mutta muuttukaamme samalla eurooppalaisiksi!" + +Kun Gustav Suits viisi vuotta myöhemmin kirjoittaa toimituksen +alkusanat Noor-Eestin aikakauskirjan ensimäiseen numeroon, on +Noor-Eestin tietoisuus kulttuurilähetyksestään suuresti kasvanut, mutta +eurooppalaisuuden vaatimus on yhä etualalla. + +"Uuden aikakauskirjan Noor-Eestin pyrkimys on edustaa Virossa +nykyaikaisen kulttuurin virtauksia, tarkoituksella luoda uusia +yksilöllisiä ja yhteiskunnallisia elämänarvoja." + +-- -- "Virossakin on alkanut tuotannonsuhteitten eurooppalaistuttaminen +ja ihmisten ajatus- ja tunne-elämän uudenaikaistumiskulku. Kuten +taloudellinen Viro vähitellen oppii ottamaan käytäntöön uudenaikuisen +tekniikan apukeinoja, järjestelmällisiä maanparannussuunnitelmia, +keinotekoisia lannoitusaineita ja uusia viljalajeja, muuttaakseen +maanviljelyksen perinpohjaisemmaksi ja tuottavammaksi, samoin oppii +ja täytyy kirjallisen Viron oppia uudenaikaisen kirjallisen tekniikan +itsetietoista käyttelyä, uusien tyylien ja mielialojen viljelyä -- --" + +"Noor-Eestin aikakauskirjan kaikkein ensimäiseksi ja kaikkein +keskeisimmäksi johtosanaksi olkoon n.s. rahvaanhyödyn sijaan +kulttuurihyöty." + +-- -- "Yhä eteenpäin eurooppalaisesti viljellyn älyn ja omintakeisesti +kehitettävän yksilöllisyyden tunnustähden alla: in hoc signo vinces, +näissä merkeissä voitat, Noor-Eesti!" + +Tämä eurooppalaisuuden vaatimus merkitsi ennenkaikkea juuri +kulttuuripiirin "maantieteellistä" laajennusta, kuten sitä sattuvasti +on nimitetty. Virolaisen sivistyksen oli avauduttava muillekin +kulttuureille, kuin tähän asti miltei yksinvaltiaille saksalaiselle +ja venäläiselle. Sen sivistyksellisten ainesten maahantuonnin, jota +Noor-Eesti suunnitteli, tuli käsittää Virolle paikassa ja ajassa +kaukaisempienkin ja tähän asti vieraitten kulttuurien saavutuksia. +Viron oli jouduttava kosketukseen gallialaisen, romaanilaisen, +anglosaksilaisen ja skandinaavilaisen hengen kanssa sekä lujitettava +sidettään siihen kulttuuriin, jonka kanssa jo kansallisen herätyksen +ajoilta oli olemassa kosketuskohtia, ja joka Virolle sekä +maantieteellisesti että rodullisesti oli lähinnä, suomalaiseen. + +Vetäessä muutamia, vaikkapa pintapuolisiakin vertausviivoja +Nuoren-Suomen ja Nuoren-Viron, Noor-Eestin välillä, näitten kahden +virtauksen, joita ajassa eroittaa kaksi vuosikymmentä ja paikassa +niin ja niin monta meripenikulmaa, on mieltäkiinnittävää, miten suuri +vetovoima ranskalaisella kulttuurilla on kumpaankin ollut. Parisi oli +Nuoren-Suomen kirjailijoitten ja taiteilijoitten pyhiinvaelluspaikka, +Ahosta ja Kasimir Leinosta alkaen, Edelfeltiin ja Galleniin saakka; ja +nuorvirolaiset uusromantikot tekivät vuorostaan sinne toivioretkensä, +useimmat tosin vain hengessä ja totuudessa. Nuorsuomalaisten realistien +oppiessa tekniikan salaisuuksia Daudet'lta ja Maupassant'ilta, +on Nuoren-Viron kirjailijoilla sensijaan esikuvina ja opettajina +ranskalaiset symbolistit ja dekadentit. He kääntävät Baudelairea, +Rimbaud'ta, Sully Prud'hommea, Verlainea. Heidän kirjoituksissaan, +sekä kaunokirjallisissa että esteettisissä, voisi varsinkin juuri +nuorvirolaisuuden kukoistusaikana tuntea gallialaisen hengen +epäämättömän sävyn. Sellainen Noor-Eestille niin luonteenomainen +kirjoitelma, kuin _Randveren_ (Joh. Aavik'in) _Ruth_, eräänlainen +tuiki älyllisesti rakettu ylinaisen ihanne, johon on keskittynyt koko +nuorvirolainen ylikulttuurivaatimus, on täynnä ranskalaista henkeä, +joka uloittuu itse lausepoljentoonkin. + +Mahdollisesti oli tämä ranskalaisen älyllisyyden, ranskalaisen +muotokiinteän kulttuurin suosiminen ikäänkuin itsestään esillepuhjennut +reaktsio juuri Virossa äsken niin tuntuvaksi käynyttä slaavilaista +vaikutusta vastaan, kaikkea kaoottista, löyhää, muodotonta, kuritonta, +mikä venäläisen hengen mukana oli seurannut. + +Nuorelta-Suomelta ei Noor-Eesti oikeastaan ole lainannut muuta kuin +nimensä sekä albumiensa ulkoasun, aatteellisesti se sensijaan on monta +vertaa lähempänä nuorsuomalaista realismia seurannutta uusromanttista +virtausta suomalaisessa kirjallisuudessa. Kaiken, mikä on antanut +luonnetta ja loistoa suomalaiselle uusromantiikalle, elämän ja +taiteen koristeellinen, dekoratiivinen käsittely, tyylittelypyrkimys, +yksilöllisyyden ja persoonallisuuden hellittämätön oikeutusvaatimus, +sensualismi, -- kaiken tämän voi samoin tavata Noor-Eestin +taiteellisista ja kaunokirjallisista pyrkimyksistä, enemmän tai +vähemmän selviksi vaatimuksiksi kiteytyneinä. + +Sama tärkeä asema, mikä esteettisen kulttuurin kysymyksellä on ollut +suomalaisessa uusromantiikassa, on sillä, kuten sanottu, ollut +nuorvirolaisessakin kirjallisuusvirtauksessa alusta alkaen. Se on ollut +epäilemättä vielä keskeisempi, vielä polttavampi, muuan koko liikkeen +elinkysymyksiä, niin, V. Ridala on kieltämättä oikeassa väittäessään, +että vasta Noor-Eestin ajoista asti on Virossa kirjallisuus muodostunut +esteettiseksi probleemiksi, oltuaan siihen saakka milloin loogillinen +tai eetillinen, milloin valtiollinen tai yhteiskunnallinen. + +Tämä esteettisen kulttuurin vaatimus on ennen kaikkea kohdistunut +taideteoksen muotoon. Kuten uudistavat solut kiiruhtavat kipeään +kohtaan elimistössä, samoin on Noor-Eestikin käyttänyt suuren osan +uudistusvoimastaan luodakseen perinpohjin uudelleen virolaisen +kirjallisuuden kipeän kohdan: puuttuvan ja vaillinaisen tyylikäsitteen. +Vuosikausia ovat nuorvirolaisten kirjoitukset yhä uudelleen, kuten +Tuglas huomauttaa, teoretisoineet ja agitoineet osoittaakseen, kuinka +ala-arvoinen, epäkypsä, epäkulturelli virolaisen kirjallisuuden +siihenastinen muoto todenteolla on ollut. Nuoren polven tunnussanaksi +tuli muodonpalvonta, "Muodossa juuri ilmenee taiteen johdonmukainen, +loogillinen edistys. Aihe on vain rautainen luuranko. -- Vasta +taiteellinen muoto muuttaa käsitteellisten aatteitten teräslangat +haaveellisiksi köynnöskasveiksi." (Tuglas.) + +Nuorvirolainen muotoviljelys aloitti kirjojen ulkoasusta. Heidän +kirjansa ilmestyvät alusta alkaen asussa, jollaista virolaisten +kirjakauppojen vaatimattomat näyteikkunat eivät ennen olleet +aavistaneetkaan, he tilasivat taiteilijoilta kirjojensa kansilehdet, +koristivat ne vinjeteillä ja frontispiseillä, painattivat ne +kalliille, hienolle paperille, varustivat albuminsa taiteellisilla +kuvajäljennöksillä. Nuorvirolaisen kirjakulttuurin huvittavimpia +muistomerkkejä on loistopainos Juhan Liivin runoista, taiteilija +Kr. Raud'in muinaisvirolaisilla tanu- ja vyöaiheilla ehkä liiankin +tuhlaavasti koristama teos, ja Noor-Eestin aikakauskirja, erinomaisen +hieno ja aistikas julkaisu, ulkoasultaan verrattava mihin +eurooppalaisen kirjallisuuden tuotteeseen tahansa. + +Mutta tämän muodonpalvonnan tärkein päämäärä ja muuan Noor-Eestin +kaikkein hedelmällisimpiä alotteita oli epäilemättä persoonallisen, +yksilöllisen tyylin vaatimus, joka niin hellittämättömänä kaikuu +läpi kaiken, niin kielteisen kuin myönteisen, mitä Nuoren-Viron +eri kirjailijat ovat kirjoittaneet. Niin eroava kuin heidän +taidekäsityksensä muuten usein lieneekin, tässä asiassa he ovat +eroamattomasti yhtä. Ensimäisinä virolaisessa kirjallisuudessa he +asettavat vaatimukseksi tietoisen valinnan, sisällyksestä ja aiheesta +kasvavien sisäisten lakien seuraamisen, muodon ja sisällyksen +vuorovaikutuksen ja sopusoinnun. + +Heidän vastarinta-asenteestaan yhteiskuntaan sekä kirjallisiin +ja taiteellisiin ilmiöihin nähden syntyy itsestään arvostelu. +Ennen Noor-Eestiä ei voi puhua virolaisesta arvostelusta missään +varsinaisessa merkityksessä. Nuori kirjallinen polvi sensijaan +loi kritiikin, kirjallisen sekä yhteiskunnallisen; vasta heidän +kirjoituksissaan voi havaita pyrkimyksen asettaa eri ilmiöt toistensa +sekä ajan yhteyteen. Kaikki läpeensä he ovat jonakin kehitysjaksonaan +kriitikkoja, usein tosin varsinaisen luomiskykynsä kustannuksella; +Suits, Ridala, Tammsaare, Tuglas, yksinpä kaoottinen Jaan Okskin, +palvelevat aina ajottain Runottarista älyllisintä: kymmenettä. +On vaikea sanoa, pakoittivatko olosuhteet ja aika esiin tämän +nuorvirolaisille niin luonteenomaisen kriitillisen suonen, tämän +teoretisoimisen tarpeen. Mahdollisesti se kasvoi kuin välttämättömyyden +pakosta, olosuhteissa, joissa yksinkertaisimmatkin, alkeellisimmatkin +esteettiset käsitteet vaativat selvitystä. Mutta epäilemättä on +älyllisyys tunnusmerkillistä koko virolaiselle nuorelle polvelle +semmoisenaan, eräänlainen eittämätön ja selvä intellektualismi. + +Mutta he eivät olisi virolaisen kirjallisuuden myrsky- ja +kiihkokauden edustajia, jollei älyllisen piirteen kanssa rinnan läpi +koko heidän sekä teoreettisen että kaunokirjallisen tuotantonsa +kulkisi yhtä eittämätön romanttinen piirre. Se ilmenee ennenkaikkea +johdonmukaisuudessa, millä he kaikki järjestänsä pakenevat +todellisuutta. Se on sama piirre, joka saksalaisessa romantiikassa +loi Novalis'en sinisen kukan runouden, joka pakoitti ranskalaiset +romantikot etsimään aiheita Korsikasta ja Espanjasta tai Itämailta, +joka vei Heidenstamin Endymionin asuinsijoille ja Selma Lagerlöfin +Vermlannin tarurikkaisiin metsiin tai Palestinan legendamaille. +Ei voine kuvitella yhtäkään romantismin tähtien alla syntynyttä +kirjallista virtausta vailla tätä piirrettä. Todellisuus, Realiteetti, +kuten he sen isolla alkukirjaimella merkitsevät, ikäänkuin pahansuovan +jumaluuden, on heille vain toisarvoinen, ala-arvoinen käsite, läpeensä +vihamielinen, alentava ja kahlehtiva. Kaikki he luovat sen rinnalle +tai yläpuolelle oman, uuden mailmansa, joko, kuten Randvere-Aavik, +rakentamalla keinotekoisen ylinaisensa jäsen jäseneltä, tai +turvautumalla fantastiikkaan, kuten Tuglas, tai muinaisuuteen ja +merentakaisuuteen, kuten Ridala. + +Romanttinen piirre nuorvirolaisuudessa on samoin, kuten sanottu, +tarpeettomuus- ja ylellisyysihanne, joka saavuttaa huippunsa juuri +Randveren Ruthissa ja Friedebert Tuglasen tunnustusromaanissa +Felix Ormussonissa. Se on esteettinen individualismi viimeisiin +johtopäätöksiinsä vietynä, ihmisihanne, josta on eliminoitu pois kaikki +yhteiskunnalliset ja yleensä sosiaaliset vaistot, oppi yksilöstä +koko elämän ja näkyväisen sekä näkymättömän mailman keskipisteenä, +yksilöjumalointi, Zarathustraa virolaisessa sanamuodossa. + +Sanoutua irti yhteiskunnasta, vaikkapa vain ajottaisesti, se oli +epäilemättä muuan tämän nuoren kaunosieluisen polven äärimmäisimpiä +taistelukeinoja, -- polven, joka itse nousukkaina, aloitti kapinan +nousukasyhteiskuntaa vastaan tai kuten virolaisen psykiaatterin J. +Luigan sanat kuuluvat, vasten "ylitalonpojan tukevaa ja unisen hidasta +otsaa". + + +5. + +Noor-Eestin tietoinen tyyliviljelys on alusta alkaen käynyt käsi +kädessä n.s. nuorvirolaisen kielenuudistusliikkeen kanssa, joka on +kasvanut esiin aivan samoista perussyistä, mistä tyylilliset ja +muodolliset uudistusvaatimukset olivat lähtöisin. + +Georg Brandes kirjoittaa tutkielmassaan J.P. Jacobsenista: + +"Kieli muistuttaa soittokonetta, joka silloin tällöin on viritettävä +uudelleen. Pari kertaa vuosisadassa tapahtuu tavallisesti tällainen +uudelleenviritys. Sillä samoin kuin ei yksikään sukupolvi voi tyytyä +ajattelemaan edeltäjäinsä ajatuksia, samoin ei voi mikään kirjallinen +ryhmä käyttää kieltä, jota edellinen ryhmä kirjoitti. Sen pitää ja +täytyy oppia loppumattoman paljon edeltäjiltään, mutta itsestään sen on +ponnistuksella tai ponnistuksetta luotava oma kielensä, ja ensi askel +siihen on kielen uudelleenviritys." + +Nämä Brandesin sanat tulevat tahtomatta mieleen ajatellessa +nuorvirolaista kielenuudistusta. Jos ne pitivät paikkansa +1870-luvun Tanskassa, jos Holbergin ja Oehlenschlägerin kieli +osottautui riittämättömäksi tulkitsemaan J.P. Jacobsenin värehtivää +tunneasteikkoa, kuinka paljon suuremmassa määrin olikaan kielen +uudelleenviritys tarpeen 1900-luvun Virossa! + +Ja taas on psykologinen momentti mitä tärkein. Kielenuudistus +suuremmassa mittakaavassa ei koskaan voi olla puhtaasti muodollinen +kysymys, vaan siinä pyrkii esille uudet sisäiset arvot, kohonnut +kulttuuritaso, uuden sukupolven muuttunut sielunelämä. Voi olla varma: +joka kerta kun kieli jonkun kansan kirjallisuudessa perinpohjaisesti +ja näköjään väkinäisesti pyrkii uudistumaan, sekin ikäänkuin +vallankumouksen suorittaen, se samalla merkitsee syvälle käypiä +muutoksia ja murroksia saman kansan sielunelämässä ja sivistystasossa. +Kielenuudistus on tavallaan sekin yhteiskunnallispsykologinen ilmiö. + +Niin on nuorvirolainenkin kielenuudistuspyrkimys alun alkaen syntynyt +nuoren polven muuttuneesta, laajentuneesta ja hienostuneemmasta +sielullisesta rakenteesta, sen ajatus- ja tunne-elämän +erivivahduksellisuudesta, jalomman soittokoneen tarpeesta, kuin +tähänastinen virolainen talonpoikaisviulu, ja käytännöllisesti katsoen +kaikenlaisten siihen asti käyttämättömien kielellisten alueitten, +esteettisten, filosofisten, psykologisten, viljelykseen joutumisesta. + +Nuorvirolaisessa kielenuudistusliikkeessä on epäilemättä siinäkin +pisara romantiikkaa. Se ei suinkaan ole mikään tieteellisen rauhallinen +kamariliike, rajoittuva kielellisten aikakauskirjojen lehdille, ei +mikään tiedemiesten välinen veretön kamppailu, aseina sanatyvet +ja päätteet. Sitä on päinvastoin alusta asti käyty kaiken yleisön +kuullen ja osaaottaen, hellittämättömällä propagandalla, ihmisiä +kahteen leiriin jakavalla kiihkolla, joka on mahdollinen vain tähän +saakka valtiollisesti ja yhteiskunnallisesti niin toimettomuuteen +tuomitussa elimistössä, kuin Viron. Vuosikausia se on jaksanut pysyä +päivänkysymyksenä, todellisena _le plat du jour_ Viron henkisessä +elämässä. + +Voi tosin sanoa Noor-Eestin kokonaisuudessaan ottaneen osaa uuden +kielen luomiseen, mutta sen varsinainen alkuunpanija oli kuitenkin +Noor-Eestin keskuudessa muodostunut erityinen kielenuudistusryhmä, +ennen kaikkia Helsingissä opiskellut nuori filologi _Joh. +Aavik_, ja häneen läheisesti liittynyt, sekä teoreettisesti että +kaunokirjallisesti yhtä jyrkkäsuuntainen V. Ridala, puhumatta useista +nuoremmista filologeista ja kirjailijoista. + +Aavikin ensimäinen ohjelmakirjoitus Noor-Eestin albumissa sisältää jo +nuorvirolaisen kielenuudistusliikkeen suuntaviivan, joskin se kohdistuu +aluksi vain sanastoon. Kieltä on rikastutettava kaikilla mahdollisilla +apukeinoilla, sekä omilla että vierailla, sen derivatsiokykyä +kehitettävä ja käytettävä, sen murteet perinpohjin tutkittava ja +niitten sanarikkaus johdettava verenvähyyttä potevaan kieleen. Paitsi +sitä on suomenkieltä, "luuta luustamme ja lihaa lihastamme", pidettävä +ikäänkuin edistyneempänä vironkielen murteena, josta mielin määrin +voi ottaa tarpeellisia sanoja, ainakin silloin, kun ne äänteellisesti +siihen sopiutuvat. Ja loppujen lopulta, vastoin yksipuolisen purismin +vaatimuksia on vieraskielisille sivistyssanoille avattava vapaa pääsy +kieleen. + +Tätä ensimäistä ohjelmaansa Aavik on vuosien kuluessa sekä toteuttanut +että monella tavalla laajentanut. Vuodesta 1912 alkaen hän on +herkeämättä pitänyt yleisön mielenkiintoa vireillä, tarjoillen +sille kielikysymystä suuremmissa tai pienemmissä annoksissa. Hän +on kirjoitellut jokapäiväisiin sanomalehtiin kevyitä kielellisiä +pakinoita, hän on pitänyt esitelmiä ja puheita kieliasiasta sekä +kielikursseja. Virolaisen Kirjallisuuden Seuran aikakauskirja +Eesti Kirjandus sisälsi kauan aikaa hänen pitempiä kirjoituksiaan +ja uudistusehdoituksiaan, jotka myös ilmestyivät erityisinä +lentokirjasina, puolittain tieteellisessä, puolittain helppotajuisessa +muodossa. Perustetaan erityinen kustannusyhtiö Reform kielikysymyksiä +käsittelevää kirjallisuutta varten; erityinen äänenkannattaja Keeleline +Kuukiri (Kielellinen kuukauslehti), suomalaista Virittäjää muistuttava, +alkaa ilmestyä. Ja Aavik ryhtyy ajanmukaiseen sekä kekseliääseen +keinoon; saadakseen vastahakoisetkin tutustumaan kielenuudistukseen, +tai kuten hänen sanansa kuuluvat, "samoin kuin sairaat lapset nielevät +vastenmielisiä, mutta hyödyllisiä rohtoja makeassa juomassa", +hän julkaisee kokonaisen sarjan fantastisia kauhukertomuksia ja +rikosjuttuja, käännöksiä Hanns Heinz Ewersin, Edgar Allan Poen y.m. +teoksista, yhteisellä nimellä Hirmu ja õuduse jutud (Kauhun ja +kaameuden tarinoita), joihin hän sovittaa sekä sanallisia että +lause- ja muoto-opillisia uudistusehdoituksiaan, sanaselitysten +seuratessa viivan alla. + +Kielen sanastollisella rikastuttamisella on edelleenkin tärkeä sija +nuorvirolaisessa kielenuudistusliikkeessä. Ainoastaan suhtautuminen +varsinaisesti vieraskielisiin lainasanoihin on vuosien kuluessa +muuttunut valikoivaksi ja vähemmän sallivaksi, sensijaan arvioi Aavik +suomenkielestä ensi aluksi lainattavien tyvisanojen luvun ainakin +kolmeksi sadaksi. + +Käytännössä onkin viime vuosikymmenen kuluessa ehditty siirtää viroon +joukko suomalaisia lainasanoja, samoin kuten virolaiset murteet ovat +saaneet luovuttaa monta uutta ja usein sattuvaa tai kaunista sanaa, +varsinkin etelävirolainen, tarttolainen ja võrulainen murre, sekä +Ridalan runouden kautta, saarenmaalainen. + +Kielenuudistusliikkeen vaatimukset lauseopin alalla kohdistuvat +etupäässä lukuisain germanismien poistamiseen, etupäässä oman +virolaisen sanajärjestyksen palauttamiseen, josta Aavik huomauttaa +kirjoituksessaan Kõige suurem germanismus Eesti keeles (Viron kielen +suurin germanismi), muoto-opin alalla taas kaikenlaisten muotojen ja +päätteiden lyhennykseen sointuisuuden ja kauneuden takia. + +Mutta Aavik ei ole suinkaan tyytynyt näihin ilman suurempaa vastarintaa +voitettuihin saavutuksiin. Noor-Eestin kokonaispsykologian kannalta +ei ole mielenkiintoa vailla juuri tämä vähäinen fantastinen piirre +keskellä tieteellistä työtä, romantismin henki keskellä kieli- ja +lauseoppien kuivia sääntöjä. Koko Noor-Eestin pyrkimys on ollut +"tehdä mahdoton mahdolliseksi", kuten Gustav Suitsin sanat kuuluvat. +Ja niin singahuttaa Aavik toisen utopistisen uudistusehdoituksen +toisensa jäljestä, mahdollisesti aivan oikein vaistoen inhimillisen +sielunrakenteen lait: saadakseen maltillisemmat uudistukset +vastaanotetuiksi, on jännitettävä vaatimukset yli kaikkien +mahdollisuuksien rajojen. + +Aavikin kielellinen rohkeus on esim. neologismien luomisessa seurannut +täysin subjektiivista mielijohdettaan. Viron kielestä puuttuu vastine +sanalle _jalo_; Aavik tekaisee silloin sanan _jaunis_, jolla itse +asiassa ei ole muuta elämisoikeutusta kuin että se on loppusoinnussa +"kaunis" sanan kanssa! Aivan samalla tavalla hän muodostaa sanan +_veendumus_ = vakaumus, sekä siitä johtuvan tekosanan olemattomasta +ja mielivaltaisesta tyvestä, joka hänessä jonkinlaisen soinnullisen, +mutta täysin henkilökohtaisen assosiatsion kautta herättää mielikuvan +kyseessä olevasta käsitteestä. Itse hän tunnustaa mainittuja +sanoja luodessaan ottaneensa kaikki kielessä löytyvät kerakkeet ja +ääntiöt toisen toisensa jäljestä ja soinnutelleensa niitä kaikissa +mahdollisissa ja mahdottomissa yhdistelmissä, kunnes mielestään osui +oikeaan. Hän luo keinotekoisia superlatiiveja, yrittää palauttaa +kirjakieleen jo toisiksi vaihtuneita ääntiöitä, keksii epämukavan +genetiivin sijaan uuden ihmeellisen prepositsion, sanalla sanoen, antaa +kielelliselle mielikuvitukselleen ja subjektiiviselle sointukuulolleen +vapaan vallan. + +Romantiikan sävyä on myös Aavikin kirjoitustavassa, joka ei suinkaan +aina pysy ankaran tieteellisyyden aisoissa, vaan luo hehkuvia +herätyskirjoituksia, joissa vallitsee miltei profeetallinen paatos, +ikäänkuin olisi kysymyksessä jonkun ihmiskuntaa autuuttavan aatteen +ajaminen. Noor-Eestin IV albumissa hän kirjoittaa: "Kielellinen +viljelys! Kielenuudistus! Kielen puhdistamisen, järjestämisen, +rikastuttamisen, kaunistamisen väistämätön tarve! -- -- Kielikysymys +muuan kiireellisimmistä nykyisessä sivistyselämässämme! Kielen +erinomainen tärkeys kansalliselle viljelyksellemme! -- -- Millaisia +vasaroita, millaisia kiiloja, millaisia rautakankia pitäisikään käyttää +takoakseen virolaisen rodun tylsiin aivoihin eräitten kielellisten +korjausten ja uudistusten päivänselkeä, pääsemätön, johdonmukainen +pakko?" + +Nuorvirolainen kielenuudistusliike on epäilemättä ollut väistämätön, +yhtä väistämätön, kuin koko muukin ylen kiirehditty virolainen +sivistyskehitys. "Ensin kieli, sitten kirjallisuus", panee Aavik +erään kirjasensa motoksi. Ja tämä tietoisuus nykyisen kielen +riittämättömyydestä menee niin pitkälle, että juuri Aavik itse, jonka +kaunokirjallisesta kyvystä on selviä todisteita, ehdoin tahdoin +luopuu kaikesta kaunokirjallisesta toiminnasta "kunnes uusi kieli on +käyttökelpoinen!" + +Suuren sivistyksellisen päämäärän rinnalla, minkä nuorvirolainen +kielenuudistusliike itselleen on asettanut, on sen heikkouksilla, +kuten liiallisella subjektivismilla, fanaattisuudella, tieteellisen +tukipohjan paikottaisella puuttumisella, vähäarvoisempi merkitys, +samoin kuten sillä kieltämättömällä tosiasialla, että virolaisissa +kielioloissa nykyhetkenä, juuri uudistusehdotusten ylirunsauden takia, +vallitsee eräänlainen hämmennys ja vähäinen anarkia. Se ei ole muuta, +kuin kielen liian nopean kasvun aiheuttama kuumetila, kuten Ridala +sitä nimittää, itsestään ajan kuluessa tasaantuva, mutta toivottavasti +jättävä liikatulvansa jäljeltä hedelmällisen, kasvuvoimaisen maaperän +tulevaisuuden viron kielelle, jolloin Aavikin unelman mukaisesti +"virolainen lause, nyt vielä kömpelö ja väritön, mestarin kynästä +rytmillisesti polveilee ja notkuu, taipuisana ja sointuisana, ylpeänä +ja värikkäänä, omaperäisenä ja sivistyksellisenä yhtaikaa". + +Virolainen kielenuudistusliike on täynnä nuorvirolaista henkeä: +kapinaa, subjektiivisuutta ja romantiikkaa. + + +6. + +Niinkuin jo sanottu, Noor-Eesti ei ole suinkaan mikään irrallinen +ilmiö, huolimatta eurooppalaisista ilmajuuristaan ja perin +romanttisesta pyrkimyksestään ulkopuolelle todellisuuden rajojen, +niin taiteessa kuin elämässä. Jollei siinä olisi mitään muuta +Virolle luonteenomaista, niin ainakin sen kehityskulku, tyypillinen +virolaisille sivistysilmiöille. Noor-Eestinkin yllä on, kaikesta +sen tietoisesta kulttuuripyrkimyksestä huolimatta, nuoren, liian +nuoren, liian tuulisen viljelyksen kirous, liian levottoman, tosin +hedelmällisen, mutta tasaiselle kehitykselle vaarallisen ajan paine. + +Olisi luonnotonta, ellei henkinen rintama, joka heti alusta alkaen +asettui oppositsioon ympäristöään vastaan ja samalla niin yliolkaiselle +-- usein epäoikeutetulle! -- kannalle kaikkiin siihenastisiin +saavutuksiin nähden, -- jonka aatteista useat olivat niin epämukavia +pikkuporvarilliselle rauhalle, -- joka usein, kuten näytti, ehdoin +tahdoin koetti ärsyttää esiin vastustajansa, loppujen lopulta olisi +niitä saanutkin. Gustav Suitsilla olisi tuskin enää syytä valittaa, +kuten vielä Noor-Eestin aikakauskirjan ensi numerossa, olevansa +vaarassa muuttua ihmishalveksijaksi vastustajain puutteessa! Muistuvat +mieleen Hermann Bahrin sanat vihollisista: "Tarvitsen vihollisiani. +Vasta viholliseni panevat minulle rajat, ja vasta rajat osoittavat, +mitä minussa on." + +Mieltäkiinnittävää on: Noor-Eestiä on monta vertaa harvemmin +ahdistettu varsinaisilla kirjallisilla aseilla, kuin kaikenlaisilla +yhteiskuntahygieenisillä, sosiaalisilla ja kansallisilla +peitsenpistoilla. Juuri _sivistys_-ilmiönä, on Noor-Eesti herättänyt +ankarimman vastarinnan, kun sensijaan Gustav Suitsin toivottama +taistelu kirjallisesta ylivallasta on toistaiseksi jäänyt tulematta, +muitten kirjallisten suuntien taiteellisen heikkouden takia. + +Noor-Eestin ensiaikainen yritys asettua kokonaan valtiollisten ja +yhteiskunnallisten puolueitten yläpuolelle toi sille vastustajia sekä +oikeiston että vasemmiston leireistä. Sosialistinen vasemmisto vainusi +taantumuksellisuutta ja porvarillisuutta nuor-virolaisten esteettisessä +individualismissa; kansallismielisten ryhmää taas loukkasi +Noor-Eestin ainakin näennäinen kansainvälisyys ja kansalliskysymyksen +syrjäyttäminen. Vielä senkin jälkeen, kun Noor-Eestissä yhä selvempi +yhteiskunnallinen suunta yhteen aikaan pääsi voitolle, ei varsinainen +ammattisosialismi lakannut karsastelemasta sitä entisellä epäluulollaan. + +Suurin vastustus on kuitenkin kohdistunut Noor-Eestin +ylikulttuuripyrkimykseen. Noor-Eestin ylimyksellisissä tendensseissä, +sen ylihienostuksessa on nähty vaara koko virolaisen kulttuurin +terveelle kehitykselle, yritys istuttaa turmeltumattomaan +talonpoikaismaaperään vanhojen sivistyskansojen jo aikansa elänyttä +ja rappeutunutta kulttuuria, hävittävää, kuten "indiaaneille +paloviina". Noor-Eestiä on nimitetty "virolaisen elämän seitsemänneksi +paiseeksi", "sivistyssairaudeksi", sitä on syytetty degeneratsiosta +ja dekadenssista, sairaalloisen erotiikan kumartamisesta ja +pornografisista tarkoitusperistä. Niin, mistä sitä oikeastaan ei +ole syytetty! Yksin sen eurooppalaisuuskin on tehty epäluulon ja +naurunalaiseksi, on tahdottu nähdä siinä vain kevyt vaappaus, valmis +karisemaan joka kosketuksesta, toisin sanoen, Noor-Eestiä on syytetty +samasta puolikulttuurista, jota vastaan se heti alusta aloitti +leppymättömän taistelunsa. + +Todella kipeään kohtaan ovat osuneet epäilemättä ne, jotka jo pitemmän +aikaa ovat huomauttaneet eräänlaisesta vaarallisesta väsähtämisestä, +mikä on seurannut Noor-Eestin toivorikasta ja vauhdikasta alkua. Ei +ole jätetty alleviivaamatta Noor-Eestin useitten kirjailijain todella +silminpistävän vähäistä tuotteliaisuutta, heidän vieraantumistaan +kotoisista aiheista, heidän varsinaisen luomisvoimansa vaihtumista +hedelmättömäksi, elämästä poispäinkääntyneeksi, estetisoivaksi +älyllisyydeksi, verenvähyyttä potevaksi kaunosieluisuudeksi. On +huomautettu, eikä suinkaan syyttä, tuntuvasta epäsuhteesta Noor-Eestin +teoreettisten vaatimusten ja ohjelman sekä toiselta puolen käytännössä +toteuttamisen välillä. + +Ei voi kieltää: lupaukset ovat todella olleet saavutuksia suuremmat, +useampia vastaisuuden valtakirjoja on annettu, kuin mitä ehkä +koskaan ollaan tilaisuudessa takaisin lunastamaan. Kokonaisuudessaan +katsottuna kertautuu Noor-Eestissäkin ilmiö, joka on luonteenomainen +useimmille henkisille liikkeille Virossa, suurta ponnistusvauhtia, +suurta alkunopeutta seuraa ikäänkuin liiallisen hankauksen aiheuttama +vauhdin talttuminen. Kuinka silmiinpistävä onkaan Virossa tämä henkinen +keskenkatkeaminen, keskenjääminen, kälvetystauti niin yksilöitten kuin +yksilö-yhtymienkin elämässä! Viron lyhyt sivistyshistoria on täynnä +täyttymättömiä lupauksia, loppuunkäymättömiä teitä. + +Liivinmaan hedelmällisillä lakeuksilla kasvaa rehevästi ja +täysimehuisesti vain apila ja ruis, mutta kaikki vähänkin maanpintaa +korkeammat yritykset potevat verenvähyyttä ja kitukasvuisuutta. +"Olemme toden teolla pieni ja köyhä kansa, ja meidän on pakko +aloittaa liian matalalta, niin ettemme ehdi korkealle", kirjoittaa +Gustav Suits. Kuolevaisuusprosentti Viron vähänkin huomattavampien +henkisten työntekijäin joukossa on korkea; suuri osa Viron taide- tai +sivistyselämän merkkihenkilöitä en kuollut joko aivan nuorina +tai kesken parhainta työkauttaan. Vain virolaisen kulttuurin +lyhytikäisyydestä ei riipu vanhojen, kunnianarvoisaan, arvovaltaiseen +ikään päässeitten julkisten toimihenkilöitten tähänastinen miltei +täydellinen olemattomuus, vaan myös saman kulttuurin ennenaikojaan +kuluttavasta laadusta. Vaadittu ruumiillinen ja henkinen ponnistus +on useille ollut ylivoimainen, olosuhteet liian epäedulliset, +elimistön varasäästöt liian vähäiset ja nopeaan loppuunkulutetut. +"Virolaiset eivät ole ehkä koskaan koko historiansa aikana eläneet +sielullisesti niin traagillista aikaa", kirjoittaa muuan virolainen. +Virolaisista sivistysriveistä lankee yhtämittaa työntekijöitä, kuin +näkymättömän kuulan kaatamina. Sairastuvat keuhkot, sairastuvat aivot. +On paljon ristejä sekä kuolleitten että elävien kohdalla Viron viime +vuosikymmenien aikakirjojen lehdillä. + +Sekä yleiset että yksilölliset kehitysehdot eivät ole olleet +Noor-Eestille suotuisia. + +Henkisenä vastarintaliikkeenä se oli kytketty itseään monta +vertaa suurempiin voimayhtymiin, joitten liikehtimiset määräsivät +ajan sävyn. Niinkuin se oli puhjennut esille Venäjän ensimäisen +suuren vapausaavistuksen aamuna, niin se sai myös runsaan osansa +valtiollisesta ja yhteiskunnallisesta taantumuksesta, joka niin +jyrkästi seurasi 1905 vuoden lyhyttä ja myrskyisää nousukautta. Harvoin +on kai minkään maan nuorison sielulliselle joustavuudelle asetettu +suurempia vaatimuksia, kuin silloisen Venäjän vapaamielisen nuorison, +siihen luettuna myös nuorvirolainen. Äsken manifestiriemukulkueet +kaduilla, pari kuukautta myöhemmin katuvarustustaistelut, Virossa +erityisesti satojen moisioitten poltot ja niitä seuraavat +rankaisuretkikunnat raippoineen ja joukkohautoineen. Äsken vielä +toive vihdoinkin toteutuvasta valtiollisesta ja yhteiskunnallisesta +vapaudesta, muutaman kuukauden kuluttua maanpako, vankila, +kuolemantuomiot. Tämä nuoriso sai tottua nopeisiin ja hämmästyttäviin +näyttämövaihdoksiin. Sen tarmo oli pingoitettu äärimmilleen kuin +jousen jänne, mutta nuolta sen ei ollut sallittu lingota. Mutta mikä +vielä monta vertaa vaarallisempaa: sen henkinen sisältö muuttui +lyhyessä ajassa niin sanoakseni käyttökelvottomaksi, kuten arvonsa +kadottanut raha. Koko sen henkinen aatevarasto leimattiin valtakunnan +turvallisuudelle vaaralliseksi räjähdysaineeksi. Tämä nuoriso +joutui omituiseen ja vaaralliseen tilaan: se ei eräänä päivänä enää +tiennyt, mitä tehdä itsellään ja "henkisellä pakaasillaan", sana, +jota nuorvirolaiset kirjailijat niin mielellään käyttävät. Juuri tämä +henkinen kuormitus oli pakostakin purettava ja sälytettävä uudelleen, +-- tai yksinkertaisesti jätettävä tien oheen. Niitten kohtalo, jotka +säästyivät maanpaolta ja vankiloilta, ei ollut kadehdittavampi, heidän +murroksensa oli epäilemättä yhtä tuskallinen. Turmiollinen patoutuma, +tukkeutuma syntyi tämän nuorison vapaassa kehityksessä. Liian nopeasti +ehkäisty elintarmo etsi vääristyneitä, äärimmäisyyksiin vieviä +ilmauksia toisilla aloilla: niin voi muun muassa selittää sen miltei +patologisen erotiikan laineen, joka heti vallankumousvuosien jälkeen +teki tuhoaan venäläisen nuorison keskuudessa. Affekti, kiihoitustila +oli olemassa, se vain vaihtoi esinettä. Mutta nuorison parhaassa +osassa, sen lahjakkaimmissa ja kauimmaksi pyrkivissä hengissä, tapahtui +sensijaan auttamaton jäähtyminen ja yksinäistyminen. + +On itsestään selvää, että taantumus ei voinut olla vaikuttamatta +lamaannuttavasti sellaiseen vapaan kehityksen perusajatukselle +rakettuun liikkeeseen kuin Noor-Eesti. Puhumattakaan siitä, että +muutamat sen jäsenistä ovat täysin mieskohtaisesti saaneet tuntea +taantumuksen seurauksia ajottaisen vapautensa menettämisen ja +maanpakolaisuuden muodossa, -- sekä Tuglas että Ridala ovat istuneet +tutkintovankeudessa! -- tai vaikeudessa saada tointa kotimaassaan. +Mutta vielä selvemmät ovat ne sisäisen masennus- ja taitekauden +merkit, mitkä vähillä poikkeuksilla ovat havaittavissa miltei kaikissa +Noor-Eestin edustavimmissa kirjailijoissa. + +Ajan aiheuttama välttämätön reaktsio esiintyi Noor-Eestissä ehkä ennen +kaikkea yksipuolisuutena, millä se yhteenaikaan yritti sulkea pois +kaikki muut elämänarvot, paitsi puhtaasti esteettiset, -- eräänlaisena +lasikupuestetisminä, ansariromantiikkana. Paljon Noor-Eestin tuotteissa +esiintyvästä teennäisyydestä, konstruoidusta, paperisuudesta voi panna +juuri irti-todellisuudesta huudon laskuun, joka ikäänkuin komentosanana +kaikuu kaikista nuorvirolaisista kirjoitelmista pari vuotta jälkeen +suuren vallankumouspohmelon. + +Nuorvirolaisuuden ajottaiseen väsähtämiseen on kuitenkin muitakin ja +ainakin yhtä painavia tekijöitä, kuin yleisen valtiollisen taantumuksen +johdosta muuttunut mailmankuva. + +Gustav Suits huomauttaa Noor-Eestin edenneen differentsoivaa +viivaa pitkin nopeammin kuin ne sivistyneet kerrokset, joihin se +nojautui, toisin sanoen, että Noor-Eestiltä alun alkaen on tavallaan +puuttunut tarpeellinen kaikupohja, laajemmassa merkityksessä myös +varsinainen kannattajayleisö. Viron nousukasilmeisellä yhteiskunnalla, +vähälukuinen, pitkin suurta isänmaata hajautunut sivistyneistö +siihen luettuna, on ilmeisesti viime vuosikymmenen kuluessa ollut +alkeellisempia ja hengenpitimiksi välttämättömämpiä tarpeita +tyydytettävissä, kuin se kauneudenjano ja kauneuden palvonta, mikä +Noor-Eestissä on ruumiillistunut. Virolainen sivistysyhteiskunta on +kuin uutisrakennus, jonka peruspalkkeja paraikaa lasketaan, sillä ei +vielä ole sijaa kiehkuraisille koristekuvioille. + +Se on murtoajan tragiikkaa sekin. Ja murtoajan, jonka taitteet ovat +monta vertaa jyrkemmät ja tuskaisammat niin nuoren ja epäterveissä +oloissa kehittyneen kulttuurin elimistössä kuin Viron. + +On epäilemättä jotain kohtalokasta henkisen kehitystempon erinlaisessa +nopeudessa. Sekä yksilöihin että ryhmäliikkeisiin nähden se merkitsee +samaa yksinjäämistä. Noor-Eestillä, henkisellä suuntaviivalla, joka +häikäilemättömästi suuntautui yli virolaisen talonpoikaiskulttuurin, +on edelläkävijäliikkeitten tavallinen vaara: joutua liian irralleen +koko sen kansan ja rodun sivistyskehityksestä, johon se sentään +eroittamattomasti kuuluu. On todennäköistä, että Noor-Eestiltä +itseltään on puuttunut todellinen versova, väkevä kasvuvoima. Mutta on +yhtä todennäköistä, ettei Viron henkinen maaperä vielä ollut kyllin +muokattu sentapaista yliviljelystä varten, mihin Noor-Eesti pyrki. + +Yleisessä tilintekotunnelmassa, joka paraikaa vallitsee Noor-Eestissä +pitkin koko rintamaa, tunnustuksia tehtäessä itselle ja muille, +voi selvästi havaita, että Noor-Eesti itse on yhtä tietoinen +heikkouksistaan kuin konsanaan sen vastustajat. + +V. Ridala, joka jo aikaisin näkyy aavistaneen ne vaikeudet, mitkä +Noor-Eestillä oli voitettavinaan, kirjoittaa jo vuonna 1911: + +"Samoin on väärin kuvitella, että hienostunut taide voisi yhdessä +yössä, kukaties mistä, yliluonnollisesti puhjeta kukkaan; siihen +tarvitaan pitkällistä energian kokoamista ja sen sulattamista monien +sukupolvien aikana. Ei tulla suoraan auran kurjesta ja kirjoiteta +ihmeteltäviä kirjallisia ja tieteellisiä teoksia, siihen tarvitaan +pitkä sarja tosin vaikeasti havaittavia, mutta kuitenkin tarpeellisia +esitöitä ja edellytyksiä, joita vuosikymmeniä -- ja satoja -- on +valmistettava." + +Pessimistinen, heräävän itsearvostelun henki puhuu kauttaaltaan +kaikista nuorvirolaisista takaisinkatsauksista. + +Gustav Suits, jonka ohjelmakirjoituksissa Noor-Eestin +mielialavaihdokset aina ensinnä tuntuvat, kirjoittaa johdattaessaan +mieleen vuoden 1905 aikoja: + +"Emme olleet silloin vielä kokeneet vastakohtaisuutta ihanteen ja +sen todellisuuteen siirtämisen välillä. Emme aavistaneet vielä, että +tavoittaessamme saavutettavaa ja saavuttamatonta tulisimme tuntemaan +kaikki hillitsemättömän ja antautumattoman totuudentunnon rajat ja +kaikki hermoja hiillyttävät olemattomuuden hurmiot, ja että vuodet +saapuisivat, jolloin ihmiset ja olot piirittäisivät meitä, kuin yhä +vihaisempana lähestyvä koirien ketju." + +"Elämä on leikkinyt innostuksellamme, kuten tuuli pilvillä." + +Myöskin skeptillisen ja aina hieman ivallisen A.H. Tammsaaren sanoissa +on sama pohjasävel: + +"Asiamme eivät ole kunnossa, nimittäin Noor-Eestin asiat. Tahdoimme +poimia tähtiä, mutta tähdet tuikehtivat yhä sinisellä taivaalla. +Annoimme sangen kevytmielisesti joukon sitoumuksia, mutta niitten +lunastaminen on raskas tehtävä." + +Aivan vapaa ei Noor-Eesti myöskään ole sille niin usein lingotusta +syytöksestä, että se eurooppalaisuuden vaatimuksessaan on ehdoin +tahdoin vieronut kaikkea kotoista. Epäilemättä Noor-Eesti ei ole +läheskään tyhjentävästi käyttänyt niitä rikkaita henkisiä varastoja, +mitkä Virossa taiteilijalle ja kirjailijalle kuin itsestään avautuvat. +Kunkin kansan historialliset vaiheet ja kehitys luovat vuosisatojen +kuluessa kuin kerrostumia, jotka tarjoavat taiteelliselle geologille +runsaita löytöjä, sitä rikkaampia, mitä moninaisempia ovat niihin +sisältyvät tyypit ja kohtalot. Erittäin rikkaat ovat nämä kerrostumat +Virossa. Kaikessa muussa suhteessa on Viron onneton historia ollut +maalle haitaksi, ainoastaan yhdessä ei: taiteellisen raaka-aineiston +runsauteen nähden, jonka tämä henkinen ja ruumiillinen vuosisatoja +kestänyt kaaos on luonut. Voi syyllä surra ja surkutella sitä +yhteiskunnalliselta ja rotukehityksen kannalta, mutta taiteellisiin, +kirjallisiin aiheihin nähden on Viro luvattu maa, rikas yksilöistä +ja rikas kohtaloista. Jyrkät, synkät, levottomasti läikehtivät +varjot, äkilliset murtumiset, kuumeiset voimanpingoitukset, +henkiset kulkutaudit, -- kuinka paljon tämäntapaisia ilmiöitä voi +tavata Viron hermostuneessa elimistössä! Kuinka paljon aineksia +tragiikkaan sekä komediaan, lyyrillisiin legendoihin ja uudenaikaisiin +kohtalonovelleihin, draamaan ja satiiriin! + +Mitään löytöretkeilijän työtä tässä suhteessa ei Noor-Eesti ole +suorittanut. Mutta toiselta puolen on Noor-Eestin vastustajilta +jäänyt huomioonottamatta, että hehkuvin isänmaallinen lyriikka +sitten Koidulan vapaushymnien on juuri Gustav Suitsin luomaa. Liekkö +yksikään Viron aikaisemmista runoilijoista siinä määrin eläytynyt +virolaiseen maisemaan, kuin nuorvirolainen Ridala saarenmaalaiseen +rannikkoonsa? Ensimäinen taiteellinen yritys kuvata uutta virolaista +kaupunkipsykologiaa on A.H. Tammsaaren. Onko Jaan Oks kansallinen, en +tiedä, joka tapauksessa hän on virolainen okaineen ja ruotineen. Juuri +nuorvirolainen Joh. Aavik on ensimäisenä huomauttanut vanhan virolaisen +kansallisrunomitan kauneuksista ja suosittanut sitä uudelleen +käytäntöönotettavaksi myöskin uudenaikuisessa tunnelmarunoudessa. +Ja samoin on Friedebert Tuglasen näennäisesti niin kansainvälisessä +tuotannossa rotuyksilöllinen aines syvemmässä kuin ensi katsannolta +voisi olettaa. + +Paljon on Noor-Eestissä epäilemättä ollut pinnallista, naiivia, +kehittymätöntä, puolieräistä, pienoiskokoista. Pyrkimys +ylihienostukseen on vienyt sen usein sensijaan sievisteleväisyyteen; J. +Luiga ei ole suinkaan väärässä syyttäessään Noor-Eestiä eräänlaisesta +_precieux_-sävystä. Pyrkimys muotokulttuuriin on vienyt sen useammin +kuin kerran muodon yksipuoliseen, sisällyksettömään palvontaan; +parnassolainen henki ei ole aivan vieras Noor-Eestille. + +Mahdollisesti juuri tunto sisäisestä väsähtämisestä ja hedelmättömyyden +vaarasta on määrännyt nuorvirolaisen liikkeen viimeaikaisen +kehityksen. Tuntuu jo kauan ikäänkuin murroksen oireita ilmassa, +yhä suurempi yksilöityminen, joka samalla merkitsee hajautumista, +on alkanut Noor-Eestin keskuudessa. Näyttää siltä, ikäänkuin +kehitysten suuntaviivat, jotka hetkeksi yhtyivät yhdeksi sädekimpuksi, +veisivät taas erilleen, toiset oikealle, toiset vasemmalle. Jo ennen +mailmansotaa tunkeutuu entisten esteetikkojen suljettuun piiriin +joukko yhteiskunnallisia, radikaalisia aineksia, jotka koettavat +saada kirjallisen vasemmiston yhtymään valtiollis-yhteiskunnalliseen +vastarintaan. Perustetaan v. 1914 aikakauskirja _Vaba Sõna_, Vapaa +Sana, luomaan yhteistä pohjaa taiteelliselle ja yhteiskunnalliselle +radikalismille. Mutta tämä Noor-Eestin laajentamisyritys ei onnistunut +sen paremmin, kuin että vuosi takaperin kaikki nuorvirolaiset +ydintendenssit, kirjallinen subjektivismi, esteettinen kulttuuri, +taas kahdenkertaisella voimalla pääsisivät puhkeamaan uudessa _Siuru_ +nimisessä kirjailijayhtymässä, huippuunsa vietyinä ja kaikkivoipaisen +sensualismin värittäminä. + +Mahdollista on myös, että Noor-Eestissä tapahtuvassa hajaannuksessa +kertautuu vastarintaliikkeitten tavallinen kohtalo, liikkeitten, +jotka kyllä hetkeksi kykenevät keräämään mitä erinlaisimpia aineksia +juuri vastarintalippunsa ympärille, mutta joitten myönteinen ohjelma, +varsinaisen vastarinnan murruttua, kuitenkaan ei ole kyllin kokoava +niitä pysyttääkseen. + +Noor-Eesti merkitsee kokonaisuudessaan uutta ja vapauttavaa näkölinjaa. +Se on ollut, kuten Gustav Suits sanoo "ylpeä ja uhkarohkea koe. Se on +ollut kokeilua itsensä kanssa, uudella ja rohkeammalla runoudella, +itsetietoisemmalla tyylikäsityksellä, kirjojen paremmalla ulkoasulla, +sivistyneemmällä yleisöllä, sanalla sanoen, Virossa tähänasti +edustamattomilla, korkeammilla kulttuurivaatimuksilla." + +Voi olla, se on ehkä ennen kaikkea juuri näkölinja, suuntaviiva. Paljon +sen työstä tulee epäilemättä olemaan edelläkävijän tasoitustyötä. Se on +yrittänyt rakentaa siltaa Eurooppaan, -- voi olla, että osa sen työstä +tulee olemaan yhtä vedenalaista ja näkymätöntä kuin silta-arkut. Mutta +joka tapauksessa, keskellä talonpoikaisyhteiskuntaa, jossa feodalismin +aaveet vielä kuoltuaankin kummittelevat, keskellä nousukasyhteiskuntaa, +jonka enemmistö näkee unia Egyptin lihapadoista, se on uskaltanut +pystyttää kauneuden lipun, uhrata sille jumaluudelle, joka vain +aniharvoin palkitsee palvojansa tämän mailman hyvyydellä. Ensi kertaa +on Virossa niin peruuttamattomasti, niin tietoisesti julkilausuttu +uudenaikuisen hengen vaatimus päästä osalliseksi mailman suureen, +kansainväliseen kulttuuriyhteyteen. Noor-Eestissä ilmenee -- henkiselle +alalle vietynä -- sama Viron aikakirjoissa alati ja yhä uudelleen +puhkeava pakko vapautua menneisyyden sekä nykyisyyden paineesta. + +Viljellä muitakin kuin hyötykasveja tässä "perunoita kasvavassa +maassa", joksi J. Luiga vähemmän kohteliaasti kotimaataan nimittää, se +on ollut Noor-Eestin tehtävä. + +Liian laajassa, liian kaukomääräisessä ohjelmassa ei piile Noor-Eestin +heikkouden syy. Päinvastoin, se, ettei Noor-Eesti ole häikäillyt +asettaa itselleen ja samalla koko virolaiselle taiteelle mahdollisimman +korkealle tähtäävää päämäärää, on tulevaisuuden silmissä varmasti oleva +sen suurimpia ansioita. + +Se on tuonut Viron henkiseen elämään suuren joukon uusia +sivistysaineksia, esteettistä kulttuuria, niin, esteettisen kysymyksen +semmoisenaan. Se on puolustanut taiteen ja kirjallisuuden vapautta +ja oikeutusta taiteen itsensä vuoksi. Se on taiteessa asettanut +vaatimukseksi yksilöllisen tyylin. Se on asettanut liikekannalle +kielen tähän asti miltei käyttämättömät varajoukot, murteet. Mitään +varsinaisesti uutta, uusia aatteita, uusia näkökohtia, uusia näköaloja +mailmankirjallisuuden näkökannalta ei Noor-Eestin liike ole luonut +eikä voinutkaan luoda. Se on pikemmin ollut niitten hedelmällisten +aatevirtausten virolaisiin oloihin sovelluttamista, jotka muualla +Euroopassa jo olivat ehtineet luoda uusia kulttuuriarvoja. Mutta +kaikki nämä aatteet, kaikki nämä säteet mailmankeskuksien suurista +polttoauringoista ovat täällä taittuneet aivan erikoisesti virolaisen +särmiön läpi. Ne on värittänyt virolainen temperamentti. Ne ovat +saaneet vivahduksensa, yksilöllisen värityksensä samasta virolaisesta +psyykestä, joka tuntuu Suitsin suorunoudessa, Ridalan saarenmaalaisissa +maisemissa, Jaan Oksin epätoivoisessa sarkasmissa, Tuglasen novellien +painajaistunnelmassa. Ja koko Noor-Eestin liike harhaotteineen, +liikaiskuineen, liioitteluineen, on saman yhä selvemmin kiteytyvän +virolaisen psyyken ilmaisu, joka kaikesta ulkonaisesta paineesta, +kaikesta sisäisestä sekasorrosta huolimatta kulkee selkiytymistään, +kristallisoitumistaan kohden. + +Noor-Eesti liittyy oleellisesti niihin eri aikoina, eri maissa, +eri nimellisinä esiintyneihin liikkeisiin, joihin, niin erinlaisia +tarkoitusperiä kuin ovat ajaneetkin, kuitenkin aina on kätkeytynyt +kauniimman tulevaisuuden kangastus ja järkkymätön oppositsio olevaa +vastaan. + + + + +GUSTAV SUITS + + +Synt. v. 1883 Wõnnun pitäjässä Liivinmaalla. Harjoittanut esteettisiä +ja kielitieteellisiä opintoja Helsingin yliopistossa, suorittanut fil. +kandidaattitutkinnon v. 1910. Vuoteen 1917 asti suomen ja ruotsinkielen +opettajana Helsingin venäläisessä lukiossa. + +Teoksia: _Elu tuli_ v. 1905, _Sihid ja vaated_ v. 1906, _Tuulemaa_ v. +1912. + + +1. + +Kiinteämmin kuin yksikään toinen nuoren polven kirjailijoista on +Noor-Eestin perustaja ja henkinen johtaja _Gustav Suits_ ollut sidottu +aikaan. Hänen kehityksensä seuraa tarkalleen ajan viitoittamaa +viivaa; ajan nousu on hänenkin nousunsa, ajan taantumus hänenkin +lamaannuksensa. Gustav Suits ei kuulu vain runoilijoihin. Hänessä +on arvostelijaa ja kirjallisuushistorijoitsijaa, mutta samalla +myöskin politikoitsijaa. Puoluenäkökohdat eivät ainakaan ajottain ole +vieraat hänelle. Runoilijana hän ei ole ikuista trubaduuriheimoa, +runouden suuria, armoitettuja lapsia, jotka kulkevat huilu huulilla, +vaikka yhteiskunnalliset tulivuoret ympärillä purkautuisivat. Olisi +vaikeata kuvitella Verlainea syttyväksi in tyrannos-tunnelmaan, +olisi epäilemättä yllätys nähdä kulkurilaulajan Larin Kyöstin nimi +valtiollisen ohjelman alla. Suits sensijaan ei kykene koskaan täysin +ilman- ja äänenpitävästi sulkemaan työkammionsa luukkuja kadulla +vyöryvältä marseljeesilta; Parisin keväisten puistojen hempeys hukkuu +häneltä vivé l'armée-huutoihin. Verlainen La lune blanche, jonka Suits +erinomaisen kauniisti on virontanut, valaisee tunnelmaa, väräjävää +kuin kuun säde. Suitsin kuudan on yhteiskunnallisten pyörreaikojen +tuhoa ennustava ja uhkaava symboli, kuten hänen mahtipontisessa +avajaisrunossaan Estoniateatterin vihkijäisiksi. Hän ei ole +puhdasverinen esteetti muuta kuin väliaikaisesti. Valtiollinen elämä, +saavutettuaan kiehumapisteensä, vetää hänet kurimukseensa, vaikka hän +äsken olisi kulkenut mitä tähtiteitä tahansa, siinä määrin, että hän +ajottaiseksi jättää kaiken runoihin rytmeillä ja loppusoinnuilla ja +runoilee valtiollisia ohjelmia, pykälineen ja muistutuksineen. + +Suits syttyy aktuellista aatteesta, kuten Eino Leino, jonka +juhlapaatoksen hän kehityksensä alkukautena sukulaistemperamentin +lupakirjalla lainaa, hän on aaterunoilija, kuten Leinokin, ahtaampi +ja rajoitetumpi tosin ja vailla suomalaisen runoilijan valtavaa +mielikuvitusta ja tuotteliaisuutta. Mutta hän tulee Leinoa lähelle, +paitsi älyllisyydessä ja muodollisessa taituruudessa, juuri +runoilijakutsumuksensa aktuellissa sävyssä. Hänenkin omatuntonsa on +kollektiivia laatua, jos niin tahtoo sanoa, hänellä on sama sisäinen +pakko, kuten Leinollakin, olla hetken omatuntona. + +Pohjimmiltaan kuuluu Suits epäilemättä runouden taistelevaan +kirkkoon. Hänen temperamenttinsa on nuoruudessa erittäin aktiivi, +ulospäin suunnattu. Hänen sisäinen paheksuntansa voi milloin hyvänsä +paisua liikkeellepanevaksi voimaksi. Hän on syntynyt vastahankaan, +alati sota-asussa, alati tähystämässä todellista tai olematonta +vihollista; hän hakee hakemalla vastustajansa, heittää taistelukintaan +tyhjällekin areenalle. On aina erinomaisen kiistavalmis sävy hänen +kirjoituksissaan, niissä on sappea, kuten hänen kuutamossaankin. + +Hänellä on hyvin selvä ja arka _l'esprit de principauté_, johtajatunne, +alusta alkaen. Epäilemättä onkin hänessä jotain alkajasta, keksijästä. +Hänellä on olemassa tarpeellinen ajatuksen, idean, työntöenergia, jota +vailla aate pysyy sidottuna, ja josta riippuu kaikkien vallankumousten, +niin kirjallisten kuin valtiollisten, menestys. Hänen yhteiskunnallinen +ja valtiollinen vaistonsa ei sensijaan ole lainkaan yhtä varma kuin +hänen runollinen vaistonsa; hänen uransa politikoitsijana on ollut +ohdakkeisempi ja rikkaampi erheistä kuin runoilijana. + +Suitsin koko myöhempi tuotanto on traagillisen ristiriidan runoutta, +ristiriidan, joka on syntynyt voiman ja väsymyksen heltiämättömästä +kamppailusta. Suitsin runoilijaluonne on terästä eikä meltorautaa, +ja kuitenkin se on ollut odottamattoman altis ajan paineelle, siihen +määrin, että sen alkuperäinen muoto on ollut vaarassa hukkua. +Mutta epäilemättä on juuri tästä ylen ankarasta sisäisestä ja +ulkonaisesta paineesta, jonka alaiseksi Suits liian varhain joutui, +ollut seurauksena hänen ennen liiaksi ulkopuolisen ja mahtipontisen +runoutensa hiljeneminen ja syveneminen, kunnes siitä vihdoin ovat +helähtäneet nuo muutamat kuulaat ja herkät voces intimae soinnut, jotka +muodostavat Suitsin lyriikan pysyvimmän osan. + +Inhimillisesti syvimmät ja taiteellisesti täydellisimmät runonsa Gustav +Suits on luonut taistelujen väliajoilla. + + +2. + +Hänen nuoruutensa runous on sensijaan vielä kokonaan _in +tyrannos_-tunnelmaan viritetty. On jotain kirkasrakenteista henkisessä +kohokuvassa, joka Gustav Suitsin nuorukaisrunoudessa piirtyy +ennenvallankumouksellista taustaa vasten. Se on joka tapauksessa +pikemmin nuoren Marsin, kuin nuoren Apollon, pikemmin säilää kuin +lyyraa pitelevä. + +Suitsin julkinen kirjallinen toiminta alkaa jo koulupenkiltä. Hän +kuuluu varhaisvalmiisiin henkiin, älyllinen äkkikypsyys on hänelle +tunnuksellista, hänen organisoiva kykynsä ja suuri muodollinen +taituruutensa puhkeavat Lapin kesän kiireellä. Hänen hedelmällisimmät +ajatuksensa ovat syntyisin jo tältä varhaiselta kehityskaudelta. +Julkaistessaan kahdenkolmatta vuotiaana ensimäisen runokokoelmansa +_Elu tuli_ (Elon tuli), vallankumouksen vuonna 1905, hän jo oli +ehtinyt laajentaa kirjallisuutta harrastavien lukiolaisten yhdistyksen +Noor-Eestin kirjalliseksi liikkeeksi ja toteuttaa yhden nuoruutensa +monista suunnitelmista: jättää, samoinkuin Ridala ja Aavik, opintonsa +Tartossa ja "antautua tuulien huomaan", siirtyä omaa subjektiivista +mielitekoaan seuraten Helsingin yliopistoon, kaikista käytännöllisistä +mahdottomuuksista huolimatta. Oli epäilemättä, kuten on huomautettu, +jotain idealistista, romanttista tässä teossa, keskellä kaikkien +tavanmukaisten leipätraditsioitten todellisuutta; huolettomuudessa, +millä nämä nuoret panivat alttiiksi varman tulevaisuutensa ja asemansa. + +Eräässä takaisinkatsauksessa tasan kymmenen vuotta myöhemmin, jossa +Gustav Suits sodan vuonna 1915 tekee kehityksestään tiliä itselleen ja +muille, hän kirjoittaa muun muassa seuraavat sanat: + +"En tiedä, oliko äkkirynnäkön riemu ensimäisissä kirjallisissa +kokeissani porvarillinen vaiko proletaarinen. En tiedä sitä +todellakaan." + +Kaikki ajanmukaisuuden arvo porvarillisuuden sekä proletaarisuuden +käsitteille! Mutta varma on, että äkkirynnäkön riemu Gustav Suitsin +nuoruuden runoudessa oli perusaineksiltaan paljoa alkuvaistoisempaa +laatua kuin luokkataistelun synnyttämät, tänään kaikuvat, huomenna +haipuvat iskusanat. + +Se oli nuoruuden, tahtoisi sanoa, fysiologisen nuoruuden äkkirynnäkön +riemua. + +Suitsin varhaisimpiin ja tietoisimpiin elämyksiin on täytynyt kuulua +syvästi tunnettu vastakohtaisuus eri sukupolvien välillä, antagonismi, +joka suurina valtiollisina ja yhteiskunnallisina pyörreaikoina +kärjistyy kahta jyrkemmäksi. Ihmiskunta on hänen tietoisuudessaan +jo varmaan hyvin aikaisin jakautunut kahteen toisistaan eroitettuun +ja toisilleen vihamieliseen leiriin: nuoriin ja vanhoihin. Hän on +tuntenut ikärajan kuilun varmaan monta vertaa silloittamattomampana +kuin myöhemmin luokkarajan; jälkimäisen hän on älynnyt, mutta edellisen +vaistonnut. + +On epäilemättä jotain itse nuoruudelle olennaista Suitsin +runoilijanuoruudessa. Hän on hyökkäävä, uhkarohkea, uhmaava, +suurieleinen, kapinoiva, kuten oikea kaksikymmenvuotias, joka aina on +soturi, kuulukoon sitten mihin hengen tai valon armeijaan tahansa. +Rauhan valtakunta maan päällä ei olisi ikinä turvattu, jos koko +ihmiskunta olisi kokoonpantu kaksikymmenvuotiaista, siksi sotaisa, +siksi agressiivinen on todellinen nuoruus. + +Gustav Suitsin Elon tulen laulut ovat täynnä tätä nuorison tyypillistä +ja ikuista sotaisuutta. Olisi vaikea lukea niitten ylimalkaisista +iskusanoista mitään varmaa ohjelmaa, niin epämääräisiä ovat niitten +vaatimukset. Vihollinen, jota vastaan taistelu käy, on yhtä +epämääräinen. Mutta liike, gesti, on sensijaan olemassa, nuoruuden +ryntäävä kädenliike. + +Ne ovat sekä nuoren ijän että nuoren ajan runoja. +Ennenvallankumouksellinen aika kaikkine pakahduttavine toiveineen, sen +purkautumisvalmis energia, tuntuu näitten runojen taisteluun tahtovassa +tahdissa. _Nuorten laulussa_ soi uhkaava sodanjulistus: + + Las kasvame, me tõusev sugu, + ja ootame, mil tuleb tund, + kus nendele, kes näevad und, + kord müristame kõrva sõjalugu. + + Las kasvame! Las kogub rammu + me lihastesse noortesse, + las õpetab meil elutee, + kuis tuleb targu seada sammu. + + Las kasvame! Las suurdub vägi, + kel lehvib eel ju noorte lipp, + kel sihiks on see mäetipp, + kust muidu laulik unistusi nägi. + + Siis aga tõuseme kui rahesadu, + mis sõuab rängalt taeva all, + ja tulekirjal välkuval + maas viletsatel kuulutame kadu. + +(Kasvakaamme, nouseva polvi, odottaen hetkeä, jolloin nukkujain korvaan +sotasäveltä toitotamme. + +Kasvakaamme! Kootkaamme voimaa nuoriin lihaksiin, opettakoon elämä +meitä viisaasti askeleemme asettamaan. + +Kasvakaamme! Laajentukoon joukko, jonka edellä liehuu nuorten lippu, +päämääränä kukkula, jonka laulaja kangastuksena on nähnyt. + +Silloin kohoamme kuin raesade, joka raskaana soutaa taivaan alla, ja +välkkyvin tulikirjoituksin kuulutamme perikatoa kurjille maan päällä.) + +Suorasanaisena käännöksenä tämä runo on vain joukko hieman suuria +sanoja, vain vähässä määrin persoonallisia. Alkuperäisen runon teho +on sensijaan kokonaan poljennossa, jossa kuuluu marssivien joukkojen +askeleet, temperamentissa, jolla on aivan määrätty rytmillinen +kuvionsa, oma valtimonlyöntinsä. + +Nousuajan tahtia on myös seuraavain säkeitten poljennossa, runosta +_Loppu vai alku?_ jossa risteilevät ennenvallankumoukselliset +kalevantulet, -- kirjoitettu orjien vapautuspäivän, maaliskuun +kuudennenkolmatta, muistoksi: + + Joko tunnette, värisee maa? + Joko kuulette, huutavi veri? + Nyt siis tulee, joko _ei_ tai _jaa_, + Nyt on patonsa puhkonut meri. + Olkaa valmiit! + +Jokainen renesanssiaika puhuu paatoksella, se käyttää, kuten antiikin +näyttämö, äänenpaisuttajaa. Vapauden vaatimusta ei kuiskata, ei +yksityistä eikä yleistä. + +Suits on tällä kehityskaudellaan vielä kansallinen, isänmaallinen +vanhassa, hyvässä romanttisessa merkityksessä. Hän ei ole vielä +johdonmukaisesti vaihtanut sanaa "isänmaa" vähemmän pateettiseen +ja arkisempaan "kotimaahan", kuten joitakuita vuosia myöhemmin, +hän ei vielä, kuten myöhemmin rakasta puhua "maantieteellisestä +kotimaastaan", maanpakolaisen ja mailmankansalaisen murheensekaisella +ylemmyydellä ja olankohauksella. Tämä nuori "eurooppalainen" on +vielä ennenkaikkea virolainen. Hän on optimistinen ja ihannoiva +Viron heräämisajan malliin, joskin hän kunnon Jannsenin runollisesta +kolmisoinnusta: "keiser, usk ja isamaa", onkin säilyttänyt vain +viimeisen. On jotain heräämisajan laulujuhlaloistetta hänen +Orjien laulunsa kansallisruusuisissa näyissä, joissa liikuskelee +kansallispukuista, laulavaa, seppelpäistä ja kotiolutta juovaa +kansaa. On jotain Koidulan hengestä Suitsin nuoruudenaikaisissa +Rautalauluissa, Kevätlauluissa, Nuorissa sepissä, jotka uneksivat +Virolle Italian tulevaisuutta ja haaveksivat Hannibalista ja Alpeista. +Neljäänkymmeneen vuoteen ei virolainen lyriikka enää ollut tuntenut +näitä säveliä. Temperamenttiheimolaisuus tuntuu selvästi Koidulan ja +Gustav Suitsin nuoruusrunoissa, huolimatta heidän jatkuvan kehityksensä +täydellisestä eroavaisuudesta. Sankarillinen tunnepohja on kummallakin +sama, samoin liikkeen laajakantoisuus, sama isänmaallinen mahtiponsi +ja juhla-asenne, sama hieman suurieleinen paatos. Mutta Koidula on +epäilemättä eheämpi ja yksisyisempi; Gustav Suitsin valoisan paatoksen +alta kajahti sensijaan jo aikaisin skeptillisyyden sorasointu, joka oli +tekevä hänen kehityksensä ja myöhemmän tuotantonsa niin monta vertaa +nykyaikaisemmaksi. Mikä Koidulalle muodosti hänen koko runoutensa +sisällön, oli Suitsille vain alkuaste. + +Suitsin synnynnäinen kumouksellisuus tuntuu Elon tulen runoudessa +ehkä ennen kaikkea muodossa. Täytyy olla selvillä virolaisen +laulurunouden siihenastisesta harmaudesta, sen runomitallisesta +ja loppusoinnullisesta köyhyydestä, sen neljäsäkeisten jambi- tai +trokeemittojen väsyttävyydestä, joilla Anna Haava tai K.E. +Sööt täyttivät kokonaisia runovihkoja, tämän tyypillisen Buchder +Lieder-runomitan, jonka vain Heinen nero ja hermot kykenivät +yksitoikkoisuudesta pelastamaan. Kuinka yllättäviltä ja korvaa +hiveleviltä täytyikään kaiken tämän jälkeen vaikuttaa Elon tulen +rikkaitten, vaihtelevien ja virolaisessa runoudessa uusien +runomittojen, täysien loppusointujen, kielen kalskeen ja laulavuuden! +Virolaiselle kielelle ja runoudelle avautui aivan uusia kehitys- ja +sointumahdollisuuksia; kieli soi, niinkuin se tähän asti vielä +koskaan ei ollut soinut virolaisessa runossa. Se oli erinomaisen +metallinen ja täsmällinen, mutta samalla kertaa kukkea kieli, yhtaikaa +sekä vuolas että kiinteä. Muodollisessa ja kielellisessä suhteessa +merkitsivät nämä runot täyttä vallankumousta; ne olivat käänteentekeviä +kaikesta nuorekkuudestaan, epäkypsyydestään ja henkilökohtaisen +elämyksen niukkuudesta huolimatta. Gustav Suitsin Elon tulesta ja +vuotta myöhemmin ilmestyneistä V. Ridala-Grünthalin Lauluista alkaa +virolaisessa runoudessa aivan uusi kehitysjakso. + +On hyvin vähän luultavaa, että se nuoriso, joka Gustav Suitsissa näki +henkisen johtajansa, Elon tulen ilmestyessä vielä pystyi kuulemaan +uutta, traagillista ja tummaa paatosta, joka jo tässä runokokoelmassa +teki tuloaan. Ja kuitenkin on Elon tulen runoudessa olemassa +ikäänkuin salattu tunnepohja, joka kuohutti esiin yhä tummempia, +yhä traagillisempia sointuja. Gustav Suitsin kaksikymmenvuotiaissa +mailmanparantaja-aivoissa iti jo kesken sotaista innostusta uupumuksen +ja kaikenepäilyn itu. Hänen komean _Kirous_-runonsa säkeistä, täynnä +ylimielisyyttä ja uhmaa, kuuluu tämä uusi, _musta_ paatos: + + Te maan päällä makaajat, + suistukaa surman yöhön, + te nurmen alla nukkujat, + herätkää, herätkää työhön! + + Pudottaa lehtensä elämän puu, + kauhean kiron on maassa valta, + elävät elämää kammoksuu, + noustava miesten on mannun alta. + -- -- -- + Vaan kirotut elävät ja kuolleet; + +_Hautuumaan laulussa_ sensijaan, joka on kuin rajapyykkinä Suitsin +nuoruuden ja myöhemmän runouden välillä, on hänellä vielä kyllin +voimaa peittää heräävä katkeruutensa ja alkava pettymyksensä +vallankumoukselliseen uhkanäkyyn. Runon läpi kulkee jo kuoleman +viima. Lehdet lankeevat, miehet samoin, haudatuista unelmista on +saatu maahanpanijaistodistukset. Mutta runoilija ei ole suinkaan +vielä antautunut, ei kohtalolle eikä tuulille, hän tuntee itsensä yhä +rajuilmojen käskijäksi: + + Ja elu saavad + ka surnuluud, + ja vabisevad + ka vanad puud. + + Ja jumalate nool + käib patuste põue + ja kõmiseb kõue + siis marude hool. + +(Ja elon saavat myös kuolleet luut, ja vapisevat myös vanhat puut. + +Ja jumalain nuoli sattuu syntisten poveen ja jylisee pitkäinen +rajumyrskyn voimalla.) + +Vanhassa Kreikassa lähetettiin viestit sytyttämällä vuorien +harjanteille tulet toisensa jälkeen. Viron runoudessa kulkee vapauden +viesti Koidulan ja Gustav Suitsin nuoruuden merkkitulia pitkin. + + +3. + +Levertin on kerran lausunut kauniit ja todet sanansa pohjoismaisesta +"nuorukaisijän tulesta", lyhytikäisestä liekistä, jonka polttoaineksena +on itse nuoruuden henkinen ja ruumiillinen elinvoima, mutta jonka palo +ei kestä yli määrätyn ikäkauden. + +Gustav Suitsin ensimäisen nuoruuden "elon tuli" on epäilemättä suureksi +osaksi ollut juuri pohjoismaisten huomentulien heimoa. + +On henkisiä murroksia, terveitä ja luonnollisia, kuten kaiken elollisen +kasvu, joissa ei särjy mitään muuta, kuin uutta kehitysmuotoa estävä +verho. On väkivaltaisia, tuskallisia taitteita, jotka eivät tapahdu +yksinomaan älyssä tai yksinomaan tunteessa, vaan uloittuvat kaikkiin +sielunkykyihin, tahdosta alkaen, ja joissa ei ole kysymyksessä vähempää +kuin yksilön joko -- tahi. + +Gustav Suits joutui jakamaan sukupolvensa kohtalon. Taantumus +oli kohtaava häntä henkilökohtaisesti, kuten niin useita hänen +aatetovereistaan, ei tosin niin ankarassa muodossa kuin esim. +Friedebert Tuglasta, mutta kuitenkin kyllin tuntuvasti vaikuttaakseen +perinpohjaisesti hänen ulkonaisiin olosuhteisiinsa. Voimatta +kumouksellisesta mielialastaan epäiltynä saada vakinaista tointa +kotimaassaan, hän oli pakoitettu yhä edelleen jäämään Suomeen; +hänestä tuli muuan niitä puoliksi pakollisia, puoliksi vapaaehtoisia +maanpakolaisia, joita vuoden 1905 vallankumousta seurannut taantumus on +siroittanut kaikkiin Euroopan maihin. + +Epäilemättä on hän myöskin sisäisesti saanut läpikäydä kaikki +tämän taantumuksen kärsimysasteet. On jotain, mikä on henkisesti +murhaavampaa, kuin äkilliset kohtalon iskut: jatkuva, pakollinen +masennustila, sama, jota Suits eräässä kirjoituksessaan nimittää +"viimeisten vuosiensa vaikeimmaksi viholliseksi, _paineen hengeksi"_. + +Tämän tukehduttavan paineen hengen alaiseksi joutui Suits +vuosikausiksi. Hän kirjoittaa: + +"Ihmiselle on ominaista kadottaa iloinen elämäntuntonsa ja itseuskonsa, +kun hän ei enää voi asettua sopusointuun ympäristönsä kanssa. Sen +tuskan olen tuntenut." + +Suits ei voinut enää asettua sopusointuun ympäristönsä kanssa. Ei +lähimmän ympäristönsä, joka tuli pysymään hänelle enemmän tai vähemmän +vieraana. Mutta ei myöskään etäisemmän, varsinaisen ympäristönsä, +joka ei lakannut herättämästä hänessä herkeämättömiä pettymyksen, +lamaannuksen ja vastarinnan tunteita. + +Erittäin tuskallinen näyttää hänelle olleen juuri tämä irtauminen +nuoruutensa isänmaalliskansallisesta kannasta. Sitä tarkoittavat kai +rivit, jotka hän _Sihid ja vaated_ (Päämääriä ja näköaloja) kirjansa +ensimäisessä yhteiskunnallisessa tunnustuskirjoituksessa _Kaks +ilmavaadet_ (Kaksi mailmankatsomusta) kirjoittaa, kirjoituksessa, jossa +hän muuten yrittää luoda eräänlaista hieman väkinäistä yhteensovitusta +individualistis-esteettisen ja sosialistisen mailmankatsomuksen +välillä. "Te, jotka näitä rivejä luette: varmaan muistanee moni +teistäkin raskaat hetket, jolloin ensimäiset suuret epäilyt sydämeen +sattuivat, tunkeutuen ihmisen salaisimpiin, kalleimpiin aarteisiin; +varmaan muistanee monikin teistä pimeät, unettomat yöt, jolloin +oli tuskassa kamppailtava itsensä kanssa, -- järjen armottoman +tuomioistuimen edessä. Vaikka järki tuomitsikin kylmästi ja ankarasti, +sydän ei sittenkään hennonut vielä erota, yhä vielä se itkien hyvästeli +ja horjui kahden vaiheilla". Jatkuva välimatka on vähitellen ehtinyt +muuttaa hänen suhtautumisensa kotimaahansa ja sen sekä suuriin +että pieniin ilmiöihin; hän näkee ne aivan toisessa ja epäilemättä +todellisemmassa mittakaavassa. Hänen älynsä, joka pitkällisestä +paineesta vuosien kuluessa kehittyy yhä arvostelevammaksi, saa näistä +oloista, joitten kierous ja ahtaus hänelle nyt vasta täysin selviää, +alituisen aiheen sappeen ja satiiriin. + +Hänen tunnesävyssään tapahtuu yhtä perinpohjainen muutos; sen pohjaväri +vaihtuu, ehkä ainaiseksi, joka tapauksessa pitkiksi ajoiksi; siihen +ilmestyy ärtyisyyttä ja katkeruutta, taipumusta pessimismiin ja +traagillisiin mielialoihin, parhaimmassa tapauksessa syvään ja liian +varhaiseen talttumukseen. + +On mahdollisesti vielä toisia, puhtaasti persoonallisia ja sisäisiä +syitä katkeruuteen ja särkyneisyyteen, joka tästä lähin tuntuu +Suitsin runoudessa. Suits joutui samaan velvoittavaan asemaan, mihin +kaikki erittäin varhaiskypsät kyvyt: heidän ensimäiset saavutuksensa +jännittävät yleisön odotuksen ylen korkealle, heitä painaa alusta +alkaen juuri tämän yleisen ja kärsimättömän odotuksen taakka, ympäröi +joka puolelta toiveitten ja vaatimusten pingoittuneisuus. + +Eikä vain yleisön odotus painosta heitä, vaan ehkä vielä enemmän heidän +oma odotuksensa. Heidän tragiikkansa syntyy juuri siitä, etteivät +he saa kehittyä rauhassa, vaan tuntevat itsensä pakoitetuksi, millä +hinnalla hyvänsä, maksamaan velkansa omalle ja yleiselle odotukselle. + +Syntyy pettymys, sekä itseensä että ulkonaisiin olosuhteisiin nähden. +Joh. Aavik kirjoittaa Suitsin kehityksestä: "Ei syntynyt ristiriita +ainoastaan yleisön odotuksen ja sen muodostaman mielikuvituksellisen +Suitsin ja todellisen Suitsin välillä, vaan hänen omien alkuperäisten +nuoruusnäköalojensa ja myöhempien olosuhteittensa välillä. -- Kävi +selville, että hän jaksoi ottaa elämältä vähemmän, kuin oli luullut +olevansa oikeutettu saamaan. Ja siinä onkin hänen katkeruutensa ja +traagillisuutensa pääsyy." + +Gustav Suitsin ensimäisen ja toisen runokokoelman, _Tuulemaan_, välillä +on seitsemän vuotta. + +Seitsemän vuotta on pitkä aika, kehityksen aiooneja mahduttava. Jos +ruumiimme kudokset seitsemän vuoden kuluessa ehtivät vähäisintäkin +solua myöten uudistua, miksikä ei voisi henkisen kudoksemme käydä +samoin? Elon tulen ja Tuulimaan välille on mahtunut kokonainen +runoilijanuoruus. + +Kokoelma alkaa runolla _Tuulihauta_: + + Ma muuttunutta laulua laulan, + alla taivaankannen tummentuvan, + ma muuttelevaa laulua laulan, + alla tuulten, ajan ummehtuvan, + kiersi kiertonsa vuosien kerinpuu, + soinnut, välkkeet tuulehen hautaantuu. + + Älä lauluani kauneinta kysy, + sanaa, sointua saanut se ei, + ihanintani ilman teiltä kysy, + pois haihtui, ohi tuuli sen vei, + tuulen tuiskeesta hetken kuin sävel soi, + harva Tuulimaan siemen heilimän toi. + + Liekkö suojatta ollut se liioin, + tasangolla tuulikansan maan, + mua viehtikö vaellus liioin, + tasavallassa tuulien maan? + En ma tiedä, kastan kukkaa, näen paadet vaan + ja tuhlattujen tuntien hautuumaan. + +Runoilija valittaa koillistuulien niittäneen hänen nuoruutensa, hänen +innostuksensa on juossut hietaan. Hän on nähnyt vapauden vaot lokaan +tallattuina ja tuntenut voimattomuuden kaamean tuskan, sateet ovat +sammuttaneet hänen uhrisavunsa. Hän on luopunut kunnianhimoisista +unelmistaan kirjoittaa kerran nimensä jälkimailman muistiin kuin +kallioseinämään, hän ei tunne enää olevansa kutsuttu johtamaan +"tulipatsaana luvattuun maahan", hän tyytyy katselemaan laineitten +leikkiä ja painamaan jalan häviävän jäljen niitten huuhtomaan hietaan. +(Tuulimaa I, II, Saarenmaan rannalla II.) + +Hän ei näe enää "alppeja keskellä lakeuksia". Ei ole enää minkäänlaista +mielikuvituksellista Suur-Eestiä pilventakuisine tulevaisuusunelmineen, +on vain viljeltäväksi annettu "tuulinen maa", jota ei mikään runouden +mahti muuta viinamäeksi, on vain virolainen suomaisema, myötäkärsivin +silmin nähty ja tuskalla tunnettu. On vain maa, jonka yllä lepää +raskaana paineen henki, jonka kuuvalottomasta yöstä kaikuu kuin +murhattavan avunhuutoja ja itkua, maa, joka ei koskaan ole kasvattava +laakeriseppeltä laulajalle. Ja kuitenkin, kuten A.H. Tammsaare +kirjoittaa Suitsin runoudesta: "hänen isänmaansa on meidänkin +isänmaamme, siitä tunteesta ei pääse irti. Voimme olla murheellisia, +voimme surkutella, että meillä on tällainen isänmaa, mutta kuitenkin +tunnemme, siinä on jotain, mikä meidät sitoo: sadattelussakin värähtää +voittamaton hellyys". Tuulimaan runot ovat aivan toisella lailla +isänmaallisia runoja kuin Elon tulen. Poissa on ohjelmaparaati, +poissa tilapäisrunon mahtaileva juhlallisuus. Ja epäilemättä Gustav +Suits pääsee monta vertaa lähemmäksi rotunsa paineenalaista psyykeä +sellaisissa runoissa, kuten morituritunteen täyttämä _Laulu Eestistä, +Painajainen_ tai _Meidänaikuinen satu_, kuin ensimäisen nuoruutensa +agitatorisessa nousussa. + + LAULU EESTISTÄ. + + Aikakirjat kuin kirojen luku, + maahan tallattu, matala suku, + käyrät, kumarat vaivaiskoivut, + juurineen, juuritta hetteessä rämeen. + Se on Eesti. + + Kukapa suot nämä kuivaa kerran? + Heilimöi nuoruus vain hetken verran, + ruostuu tekojen kirkas teräs, + raskaina iskevät hallayön ruoskat, + Eestissä ollaan. + + Kenenpä nauru raikasna soisi? + Murheet ken riemuksi muuttaa voisi? + Kuormasta kyyryssä huokaa elo, + kohdalla Murheenalhon kylän, + Eestin elo. + + Vaivaispajujen, petäjäin kehto! + Toisin lehajaa tammilehto, + toisin etelän taivaan alla + viinirinteillä raikuu runo. + Eestissä sataa + + ruosteista sumua alati, aina, + eipä laulajan päähän paina + laakerinlehväistä seppeltä kukaan. + Kova on kohtalo syntyä tänne + laulajaks Eestin. + + Laulamme, tuntien varhaisen tuhon, + kirottuin soitten kuolemanuhon, + mistä on unelma kuolemanlasten? + Päivästä kauniista, kirkkaammasta, + päivästä Eestin. + +Tai _Meidänaikainen satu_: + + Läpi lumen tiemme kulki, + tumman taivaan pilvet sulki. + + Mikä siintää halki yön? + ne on kodin metsäsalot, + metsän takaa tutut talot, + uni jälkeen päivätyön. + + Tuulen henki havahti. + Kuulkaa, mikä yöstä räikkyi, + talven vaitiolo säikkyi, + sydämessä vavahti. + + Kuka itkee, lohduton? + Monin kerroin huuto kaikuu, + yli kotirajan raikuu, + satu synkeä se on. + + Sydämessä värähti, + läpi luun ja lihan tuikkas, + joku mustaan yöhön huikkas, + joka nauruun pärähti. + + Kauan älä kuuntele, + tuska tukahduttaa rintaa, + oman maasi poljet pintaa, + oma kotis onpi se! + + Läpi lumen tiemme kulki, + tumman taivaan pilvet sulki. + +Näihin virolaisiin maisemiin kuuluu myös _Suosyväreillä:_ + + Täynnänsä syvärejä soitten syli. + Niist' ammottaako vesi, ruosteinen, kieletön, + vai tuijottaako tuska, niin musta, mieletön? + Täynnänsä syvärejä soitten syli. + + Vedestä kohoo kuplat hopeaiset. + Oi soitten kaihot, salaunelmat, + Oi tuulentuvat, tyhjyytehen raukeevat! + Vedestä kohoo kuplat hopeaiset. + + On vaivaiskoivut maata matavaiset, + syvällä juuret piilee vuossatain menneitten, + ja jalan alla väijyy suon pinta liejuinen, + On vaivaiskoivut maata matavaiset. + + Tuhannet sääsket survoo soitten yli. + Kasvoihin, suuhun sinkoo, verehen imeytyy, + tahtohon takertuupi, sydämeen kätkeyy. + Tuhannet sääsket survoo soitten yli. + +Näissä runoissa on vielä siellä täällä paatoksen kaikua, mutta kuin +jääkannen alta. Se kumpuaa erille raskaasti, omasta, kansallisesta ja +yleisinhimillisestä traagillisuuden tunnosta. Ja koko kuva on tuiki +toinen kuin Elon tulen pronssinen profiili: jännityksestään lauenneet +piirteet, ikäänkuin äsken kestetyn sielullisen taudin kaventamat. + +On kuin ei ottaisi runoilijan hengen uusi sisällys hetkeksi mahtuakseen +hänen runoutensa entisiin puhtaisiin ääriviivoihin. Tulee levoton, +epämääräinen sävy, joka lyhyeksi aikaa särkee säännölliset muodot +lainehtivaisuutensa, ylitsevuotavaisuutensa takia, kuten kohoava +vesihöyry, joka ei pysy maljassa, mihin vesi mahtui. Tulevat uudet +tunnelmat, värinässään tuskin kiinnipideltävät. Kiinteät muodot, lujaan +iskevät lauseet käyvät tuokioksi runoilijalle liian raskaiksi, hän +poistaa ne turhana painolastina. + +Silloin syntyy sellainen runo kuin _Värisevien haapojen alla_. Tässä +runossa, joka ankarasti otettuna jo oikeastaan on rytmillistä proosaa, +vers libren vapaudella käsiteltyä, tuntuu ihmeellinen sulautuminen +kosmokseen, heimoustunne luontoa kohtaan, veren siteitä vahvempi, +ihmisen yksinäisyys, jolle puut ovat veljiä ja sisaria, jonka sielu, +liian arka, liian herkkä ympäristölleen avautuakseen, toivoo voivansa +haihtua haapain värinään: + + Ma kuljen värisevien haapojen alla, + ma kuljen ja mietin, hurmiosta hiljaa, + uupunut lukemasta kuuluisia unelmia. + + Päivän kaukaisten metsien paloon sagapunaisena painuvan + näen poloisin, palavin silmin, + tyyntyvät hengähdykset ehtootuulen + latvoissa haapain. + + Yli niitetyn luhdan myöhäiset huout Tuulimaan + aik'ajoin haapojen latvoja liikauttavat, + yli niitetyn luhdan illan raukeudessa heinälliset + kotiin kulkevi riippukoivujen kesken. + + Henki hauraan ruumiin, koskettama Tuulimaan kaukaisuuden, + kaltaisellensa ilmaista itsensä halajaisi, + teitä tervehdin haavat, te siskot, te veljet! + + Ma kuljen värisevien haapojen alla, + mykkänä, totisna, maanpakolaisen askelin. + + Minut värinäänne ottakaatte, haavat! + + +4. + +Suitsin temperamentti, taiteilijaenergia, ei ole tuhlaava, vaan +päinvastoin säästeliäs. Se ei ilmaannu tunteen vuolaana rikkautena, +runoajatusten yltäkylläisyytenä, se ei ole vähimmässäkään määrin +antelias. Suitsilta puuttuu oikeastaan ominaisuus, joka monen +mielestä on aito runoilijan tärkein tunnus, runoilun helppous. Hänen +tuotteliaisuutensa on ylen niukka, eikä ole mitään syytä odottaa uutta +runokokoelmaa, ennenkuin uusi seitsenvuotiskausi on ohitse. "Köyhä +on peltoni sarka", kuten hän itse Tuulimaassaan sanoo. Runoajatukset +näyttävät kiteytyvän hänellä hitaasti, koko henkinen kehityskulku, jota +runon synty edellyttää, on hänellä pitkällinen. + +Hänen temperamenttinsa on ennenkaikkea padottua voimaa. Sen liikunta +on hillitty, ikäänkuin purkautumishetkenään pidätetty, sanoihin +pääsee siitä vain sähköinen värinä. Suitsin runosanonta on sentakia +usein äärimmäisen puristettua, miltei typistettyä, sen täsmällisyys +on niin suuri, että se joskus on vaarassa vaikuttaa kuivalta. Mutta +kuten muuan virolainen arvostelija siitä aivan oikein huomauttaa: +grand vin extra sec! Näillä usein niin lyhyillä, kytketyn tunteen +kyllästämillä säkeillä on usein harvinaisen mieleeniskeytyvä voima, +ehkä juuri tahallisen tarmonsäästön takia. Ne ovat erinomaisen +lakoonista runoutta, niitten asenteessa on luontaista juhlallisuutta, +grandezzaa. Ja omituista on havaita: samalla kun Suitsin suorasanainen +lause viime aikoina muuttuu yhä pitemmäksi, yhä monimutkaisemmaksi, +pää- ja sivulauseitten kiemurtelevaksi kuvioksi, -- ikäänkuin hänellä +olisi esikuvana jonkun latinalaisen kaunopuhujan lause! -- muuttuu +hänen runonsa yhä täsmällisemmäksi ja lyhyemmäksi. Totta kyllä, samalla +myös raskaammaksi; on kuin kasvaisi kasvamistaan hänen säkeittensä +ominaispaino, ne ovat yhä raskaampaa metallia. + +Se on erittäin maskuliinia runoutta, huippuhetkinään sublimia ja +ylevää, mutta vain aniharvoin lämmintä. Suitsin sisäiset taistelut +muuttuvat taiteeksi vasta talttumuksen asteella, tuskaa tuottava hermo +ei milloinkaan ole paljaana näissä metalliverhoisissa runoissa, joissa +ei tapaa epätoivon purkauksia eikä epämiehekästä heikkoutta. Sitä +yllättävämmältä vaikuttaa Suitsin runoudessa tunteen terässuojuksen +joskus tapahtuva murtuminen. Aivan yksinäinen on siinä suhteessa +ihana _Kerkokell_ (Kirkonkello), runoilijan äitivainajan muistolle +omistettu. Suuri yksinkertaisuus, primitiivit, hellyttävät soinnut, +tarttolainen, pehmeän lapsellinen murre, joka valaa yli koko runon +naivin liikuttavaisuuden, -- miten unohtumaton onkaan tämä kuva +talonpoikaisäidistä, joka kotipihalla katkoo ohdakkeita ja kantaa +olallaan vesisankoa, jonka käsiä "koira ja lehmä nuoleskelevat", ja +joka turhaan odottaa "tuulien ja pilvien" teitä kulkevaa poikaansa, +kunnes laudoilla lepää. Tämän virolaisen mater dolorosan kuvan paikka +on taiteilijaäitien muotokuvasarjassa. + +Virolainen lyriikka on Koidulan ajoista asti ollut erinomaisen köyhää +rakkausrunoista, Anna Haavan runoutta lukuunottamatta. Koidulan +vestaaliolemus ja sankarillinen lyriikka ei sallinut isänmaantunteen +rinnalla muita jumalia. Anna Haavan runous on tosin yksinomaan +rakkautta, mutta rakkautta, joka on kuin enkelien tai lasten, ja jonka +koko olemus mahtuu yhteen ainoaan sanaan: kaipaus. Eräs virolaisen +sielunelämän parhaita tuntijoita huomautti kerran, juuri virolaisen +kirjallisuuden sukupuolettomasta sävystä puhuessaan, koko virolaisen +rodun eroottisesta kehittymättömyydestä. Joko on hänen määritelmänsä +ollut väärä, tai on virolainen rotu osoittanut harvinaisen nopeaa +kehityskykyä: joka tapauksessa on sensualismin kuuma viima, joka kulkee +läpi viime päivien virolaisen lyriikan, ja niin täysverinen la grande +amoureuse-tyyppi kuin runoilijatar Marie Under, ollut omiaan kumoamaan +kaikki ennakkoväitteet. + +Suitsin runoudessa on erotiikalla samoin hyvin syrjäinen asema. On +ehkä viisi, kuusi runoa hänen myöhemmässä kokoelmassaan, joita syyllä +voisi nimittää rakkausrunoiksi, ei enempää. Mutta niitten joukossa on +muutamia hänen kauneimpiaan, kuten pohjoismaisen kuulas _Inspiratsio_: + + Niin hyvää, ihmeellistä, ihanaa! + + syliisi pääni tahdon painaltaa, + helinää kuulla hiljaa hivelevän äänes, + taas lapsen lailla hyvä, hurskas olla. + + Ah, kuinka heltyi, suli sieluni! + + Jos ääni hiljainen tuo etsis, kutsuisi, + niin kuulisin sen maitten, merten, myrskyn halki, + maan ääriin harhailleenakin taas luokses kiiruhtaisin. + + Oi, mistä ympärilläin valo ylhäinen? + + Ma katson kahden silmän säteesen, + kaks silmää kaukomieltä mulle hellään hymyy, + en unhoittaa voi niitä, katsetta pois koskaan kääntää. + + Ei sulkea voi niitä surmakaan, + + ja tyhjä vaikk' ois elonvainioni vaan, + ja sammuis vitkaan laulun liekit kaikki, + laulusta tästä läpi yönkin loistais silmäs. + +Paljon sensualistisempi tuntu kuin Inspiratsion madonnanpalvonnan +hartaudessa on molempien _Ruusuelegiojen_ kesähelteessä. Mutta sekin +on erinomaisen henkevöitynyttä aistillisuutta, rakkautta "toiselta +rannalta", kuten runossa _Ootamatused_ (Yllätyksiä), läpeensä +sielullistettua erotiikkaa, josta Suits turhaan yrittää varsinaisen +karkeamman ja rehevämmän sensualismin mailmaan. + +Satiiriin on Suitsilla selvä taipumus, hänessä on hiukka tätä runouden +älyllistä ryytiä, kirvelevää turkinpippuria, ensi aikeistaan asti. +Jo Elon tulessa oli pari satiirista runoa, Tyhmä uni ja Mielettömän +laulu; paljoa paikallisempia ovat sensijaan Tuulimaan satiiriset +runot. Viron olot ovat olleet ja ovat jo itsessään kuin suuri satiiri, +ihmisten ja jumalain kiusaksi luotu, ne sopisivat melkein sellaisinaan +satiirin kierokuvastimeen. Suitsilla on satiirikon uhma, hyökkäyshalu +ja älyllinen ilo, mutta hänen satiiriltaan puuttuu toistaiseksi vielä +väljyyttä ja välttämätöntä ylemmyyttä. + +_Tuulimaassa_ on Suitsin synnynnäinen muotoaisti jo kehitetty +taituruuteen. Suitsilla on runsaasti sana- ja kuvakekseliäisyyttä, +hänellä on käänteitä, joilla on yllätyksen, odottamattomuuden +viehätys. Runossa Värisevien haapojen alla esiintyy esim. sana +_saga_punainen. Miksikä ei yhtähyvin sadunpunainen, tarunpunainen? +Mutta juuri tämä outo, muukalainen sana keskellä virolaista tekstiä, +virolaista maisemaa, vaikuttaa kuin tahallinen kauneuspilkku: se +kerää huomion itseensä ja samalla koko runon maanpakolaisuuden ja +orpouden tunnelmaan, herättäen mielikuvan jostain kaukaisesta ja +tuntemattomasta. Ja samantapainen, vastustamaton sanasuggestio +on ainakin Saarenmaan tuntijoille runossa Saarenmaan rannalla II +Hundvanniemen nimityksellä, autioimman ja asumattomimman niemen koko +Saarenmaalla, jossa mailma näyttää loppuvan mereen ja yksinäisyyteen. +On kuten Suits sanoilla: "Ma Hundvanniemelle päädyn kai", tekisi +yhdellä kertaa tiliä koko elollisen elämän kanssa ja astuisi yli +henkisen kuoleman Rubikonin, niin tyhjän autiolta kajahtaa tämä yksi +ainoa sana. + +Ei ole muuten aina helppoa eritellä Suitsin runouden tehoa; se jää +loppujen lopultakin runoilijan omaksi salaisuudeksi. Mitenkä selittää +esim. sellaisen runon vaikutusta kuin _Sapine kuu?_ Se ei ole +kokonaisuudessaan suinkaan virheetön, siinä riippuu turhina hetaleina +kertosäkeitä, jotka vain häiritsevät pääsäkeistöjen yksinkertaista, +tyhjää kaameutta. Vain viisi lyhyttä säettä kussakin säkeistössä, +sapenkeltaisena kangastava kuu, joka hopeoi pihan, vain yksinäinen +yöhön ulvova koira, vain maantienviertä varjostava puu. Mutta miten +sumuntiheäksi kasvaakaan säe povea painavasta mailmantuskasta: + + Sapine viirastub kuu, + tinedaks hõbetab õue, + varjutab tee ääri puu, + maailma mure me põue, + koer hulub huu, hulub huu! + +Sen vaikutus on sanomattoman yksinäinen, keskiöinen ja lohduton. + +On jo ollut puhetta Suitsin temperamentin rytmillisestä kuviosta. +On olemassa tieteellinen kone, sfygmografi, valtimonmittaaja, joka +erityisen laitteen avulla piirtää paperille valtimon kiihkeämpää tai +tasaisempaa lyöntiä vastaavan laineviivan. Tämä laineviiva on Suitsin +runoudessa erittäin vaihteleva. Tanssiaskelten kevyttä poljentoa +on kauniissa runossa _Eräälle lapselle_, ikäänkuin läikähtelevää +auringonkiloa: + + Nyt karkeloon, te kevytkenkä jalat, + nyt karkeloon! + avoinna olkoon kaikki leikkialat, + tie aurinkoon! + +Kuinka raskailta ja laahustavilta kuuluvat lumessa kahlaavat askeleet +_Meidänaikaisen sadun_ ensimäisissä trokeesäkeissä: + + Astusime läbi lume, + pilves oli taivas tume. + +Kiertelevä, paikallaan pyörivä, on tämä rytmillinen valtimoviiva +sensijaan _Tuulihaudan_ levottomissa, näköjään epäsäännöllisissä +poljennoissa, joita ikäänkuin tuulispää lennättää. + +Tuskin minkään runoilijanuoruuden ympärillä Virossa on, kuten +sanottu, ollut niin toiveilla sähköitetty ilmasto, kuin juuri Gustav +Suitsin. Hetken aikaa hän näytti ruumiillistuttavan oman polvensa +nuorison kauimmas kantavat pyyteet; todellisuudessa hän on samoin +ruumiillistuttanut saman nuorison pettymyksen. Voi arvioida hänen +kehityskulkuaan miten hyvänsä: missään tapauksessa se ei ole vastannut +alkua. Se on mennyt tuiki toiseen suuntaan, huolimatta kaikista +ennustuksista ja toiveista, mennyt omaa ristiin, rastiin kulkevaa +tietään, kuten runoilija itse sen runossaan _Ristiin, rastiin_ +tunnustaa, "ei läinud kuhu kästi, teed viinud risti rästi". Virolla +on epäilemättä paraikaa toinen Gustav Suits, kuin mitä puolitoista +vuosikymmentä takaperin olisi voinut odottaa. + +Mutta ne, jotka luulevat Suitsin elon tulen loppuunpalaneen, erehtyvät +epäilemättä, äkilliset palot, yllätykselliset liekit kuuluvat yhä +odottamattomuuksiin, joita Suitsin vastainen runoilijakehitys voi +tarjota Hän ei vielä suinkaan ole sanonut kypsyneen miehuutensa +sanaa. Turhaa sensijaan on kai milloinkaan odottaa Suitsilta suurta, +vuolasta tuotteliaisuutta. Niin, on hyvin mahdollista, että hänen +tuleva tuotantonsa tulee yhä enemmän suuntautumaan estetiikan ja +kirjallisuushistorian alalle, ja hänen runonsa muuttumaan yhä +harvinaisemmaksi, mutta samalla yhä jalometallisemmaksi. Eikä puutu +sekään mahdollisuus, että valtiollinen elämä ehtisi kokonaan hänet +anastaa, varsinkin ajankohtina, jolloin valtiollinen ajatuskin voi +olla siivekäs runo, ja runollinen näky valtiollinen ohjelma, kuten +Suitsin viimeinen ehdoitus Viron-Suomen reaaliunionista, kahden kerran +yhtenä eläneen heimon uudestaanyhdistämisestä, Suomen sillasta, +todellisemmasta kuin taivaankaari, minä se kansanrunossa esiintyy. + +Suitsin elon tulelta on epäilemättä puuttunut tarpeellinen happimäärä. +Mutta joka tapauksessa on Gustav Suits Viron eurooppalaisimpia henkiä, +kasvanut yli kotoisen ahtauden kansainvälisiin näköaloihin. + + + + +V. RIDALA (GRÜNTHAL) + + +Synt. v. 1885 Muhun saarella Liivinmaalla. Harjoittanut +kielitieteellisiä opintoja Helsingin yliopistossa, suorittanut fil. +kandidaattitutkinnon v. 1909. Vuodesta 1910 alkaen viron kielen +opettajana Tarton virolaisessa tyttölukiossa. Teoksia: _Laulud_ v. +1908, _Kauged rannad_ v. 1914, _Anna Haava_ v. 1914, _Ungru Krahv_ v. +1915, _Merineitsit_ v. 1918, _Saarnak_ v. 1918. + + +1. + +Ridalan asema Noor-Eestin kirjallisessa kumousliikkeessä on +oikeanpuolinen sivusta; mutta oikeastaan hän on yhtä yksinäinen ja +harvinainen ilmiö oman ryhmänsä keskuudessa kuin koko virolaisessa +kirjallisuudessa. + +Paetessaan Realiteettia, romantikkojen vaarallisinta vihollista, Ridala +ei päädy yhtä jäisille lakeuksille kuin Gustav Suits Tuulimaassaan eikä +yhtä mielikuvituksellisiin maihin kuin ne, mitkä Friedebert Tuglasen +levoton fantasia valloittaa. Ridalan runon maata ei ole merkitty +millekään mielikuvituksen kartalle. Hän jää tavallaan todellisuuden +pohjalle, mutta tämä todellisuus on kaukainen ja useimmille vieras. + +Riiasta sata meripenikulmaa koilliseen, Gotlannin itäpuolella, on +virolainen saarikolmikko, Saarenmaa, Hiidenmaa, Muhumaa. On jotain +näitten saarien sävyssä, kuivissa lakeuksissa ja hietasärkissä, niitten +romanttisen sotaisissa aikakirjoissa ja vanhoissa multalinnoituksissa, +koko niitten eristetyssä merentakaisuudessa, josta ei kerran +tutustuttuaan hevillä vapaudu. Se on erinomaisen yksilöitynyttä ja +suljettua kauneutta, kätkettyä karuun, luopääsemättömään luontoon, +hiljaista ja diskreettiä. Vuosikausiksi syöpyvät unohtumattomiksi +mieleen maantiet valkoisine kalkkikivitolppineen, tuulimyllyt +kivijalustoillaan, kansallispukujen punainen ja oranssivärinen +kirjavuus kivikirkkojen ympärillä, ja ennenkaikkea alati vaihteleva +rannikko, hietarantoja kivikkorantoja, kaislarantoja, äkkijyrkkiä +liuskakiviseinämiä, ruohoisia, myyrien asustamia luotoja ja +vedenalaisia riuttoja. + +Näitten virolaisten saarien runoilija on Ridala. + +Hänen pakonsa on samalla palausta; hänellä on saarimaisemansa +sekä veressä että aivoissa. Ridalan taide on kotiseututaidetta +sanan varsinaisessa merkityksessä. Se ei ole mitään ylimalkaista +maisemamaalausta, vaan tietyn meren, määrätyn rannikon, -- +paikallistettua siihen määrään, että voisi olettaa erikoista +saaristolaiselle ominaista sulkeutuneisuutta maantieteellisen tarkassa +taidepiirin rajoituksessa. + +Lyriikkansa mailman, jonka kansoittaa kymmenet erinimiset vesilinnut, +mutta ei yksikään ihmisolento, Ridala tuntee juurta jaksain, ei kuten +matkailija, vaan samalla perinpohjaisella tuntemuksella, tekisi mieli +sanoa, asiallisuudella, millä sen tuntee rantakalastaja, luotsi +tai kippari. Varsinaisessa lyriikassa hän pysyttelee enimmäkseen +rannikolla, mutta hänen kertovan runoutensa näyttämö on aava meri. + +Hän tuntee kotisaariensa kasvullisuuden, niitten linnuston, jokaisen +väritunnun, joka valon vaihdellessa syttyy ja sammuu näillä lakeilla +vesijättömailla. Hän tuntee niitten luonnon kaikkina neljänä +vuodenaikana, kaikkina vuorokauden aikoina, vaikka kevät ja kesä sekä +ilta ovat ne ajat, joita hän suurimmalla antaumuksella kuvaa. + +Hän purjehtii vesiä ja istuskelee hietasärkällä kuin yksinäinen +eränkävijä; koskaan eivät hänen silmänsä selitä ihmistä: + + Vabana vaevast + kui kevade lind, + kesk ääretut merd ja ääretut taevast, + avar ja kaugemeelne on rind. + +(Vapaana vaivasta, kuten kevään lintu, keskellä rannatonta merta ja +rannatonta taivasta, avara ja kaukomielinen on rinta.) + +Ridalan lyriikan maa on kuin mailma ennen ihmisen luomista. Ja jos +joskus ihminen sattuu eksymään hänen yksinäisille rannoilleen, niin hän +on vain kuin koristeellinen, mitättömän vähäinen osa häntä ympäröivästä +luonnosta, kuten helteessä loikovat työmiehet runossa _Kaljudel_ +(Kallioilla), jossa kesäisen keskipäivän raukeus vähillä keinoin on +saatu esille, luonnon "hiljainen hetki", jolloin sekä elollisen että +elottoman luonnon jännitys hetkeksi näyttää lauenneen. + +Usein, hyvin usein, Ridalan maisema on vain yksinkertaisesti +maisema, ei muuta, vailla kaikkea salattua vertauskuvallisuutta tai +mietesisältöä. Se on yksinkertaisesti _nähty_, maalauksellisin, +väreille herkin silmin, aivan samoin kuin sen näkee maalari kankaalle +kiinnittäessään. + +Luonteenomainen, ei muodoltaan, vaan juuri maalaukselliselta +näkemykseltään on pieni runo _Talvine õhtu_ (Talvi-ilta), Ridalan +kaikkein varhaisemmalta kehityskaudelta, hiljainen, hillitty +sanamaalaus, leppoisin vesivärein: + + Yli tasangon tumman rauhan, + lumen sinisen, lauhan, + luo säteet sammuvan päivän + hohtavan häivän. + + Yli lumen laakean, summan, + niin tyhjän ja tumman, + vain autio tie + yli virran vie. + + Pajut ruskeat taipuu, + unen varjoon vaipuu, + + tien päätä ei näy, + rata rekien käy, + + läpi päivän palon, + kuun kelmeän valon, + pois kauas. + +Ridalan myöhemmässä runoudessa on paljon tämäntapaisia puhtaasti +maalauksellisia runoja. Keskikesän täytelyyttä on sonetissa _Suvi_: + + Nyt metsän varjo vaipuu kultaan kukkain, + hyväilyyn heinäin, kedon keinuntaan, + helähtää laulun helke yli maan + ja puitten, ruohoin, rantain, nurmen nukkain. + + Ja hunajaansa huokuu kukkasarjat, + kuin kalliit, kukkuraiset maljakot, + ja kiihkon huumaa hehkuu kalliot, + kun varhain kertyy mahla, kypsyy marjat. + + Niin tyyntä, seesteistä ja selkeää, + maa, metsät, meri, auvoss' auringon, + katveessa kaislarantain kimmeltää, + + vain meripääskyin parvi lentoon jää, + suloa täynnä suven pilvet on, + ja taivaan laki laaja, rannaton. + +Taikka seuraava _Kevät_sarjaan kuuluva sonetti, muuan Ridalan +autereisimpia, täynnä Millet'in tapaista Angelustunnelmaa, +näkymättömien iltakellojen kaikua: + + Päev veereb, hõhk lööb hämardama, + töö põllul lõpeb, koju läheb kari, + jääb vagusaks ja vaikseks künka hari, + ja loode taevas hõhkub eha kuma. + + Ja läbi õhtu hõhu hääletuma, + all metsa pardas laiub sume vari, + ja kõrgel tõuseb üksik tähe sari, + vaid metsad jäävad laulust helahtuma, + + kui jättes viimseid kiiri jumalaga + nüüd laulu räästad iluhõiskustega + veel helahtuvad võsametsa taga, + + ja kaasiklinnud laulvad. Muu ei sega, + ei vaikust, rahu. Kõik on imevaga, + ja taevad helendavad tähtedega. + + (Pois päivä vierii, ilma hämärtäypi, + jo päättyy peltotyö, käy kotiin karja, + niin hiljaiseksi häipyy mäen harja, + ja luoteen ilmat illan ruskoon käypi. + + Valahtaa metsän reunaan varjo musta, + ja läpi illan hämyn hiipiväisen, + näet ylhäällä vain tähden yksinäisen, + mut metsät helkkyy lintuin laulelusta + + Säteille päivän hyvästiä heittäin + soi laulurastaan sävel lehdon takaa + ja viserryksin nuoren viidan peittäin. + + On illan rauba rikkomaton, pyhä. + Ei kuulu mitään. Kaikk' on vaiti, vakaa, + vain tähtitaivaat heloittavat yhä.) + +Juuri auringonlaskuaikaa kuvaa Ridala sammumattomalla mielenkiinnolla. +Enemmän kuin kolmannes hänen kaikista maisemamaalauksistaan on +iltatunnelmia, jollei puolet. Sekin on nähtävästi temperamenttikysymys. +V.A. Koskenniemi viihtyy parhaiten öisten katulyhtyjen kellertävän +himmeässä valossa, öisen kaupunkitaivaan alla. Ridalan temperamentti +taas pääsee täysiin oikeuksiinsa näinä yön ja päivän välisinä +hämyhetkinä, "sinisenä tuntina", kuten Rossetti nimittää auringonlaskun +jälkeistä hetkeä, jolloin vastaiselta taivaanrannalta sininen väri +taas hitaasti alkaa tulvia yli taivaan. Se on luonnon jokailtainen +hyvästijättöhetki, täynnä heltymystä ja alistumista, ja erinlainen +eri vuodenaikoina, talvella raskas ja murheellinen, kesällä värien +tulipaloista karnevaalia juhliva. + +Ridala on kuvannut sitä kaikkina vuodenaikoina, mutta enimmän hänen +sisintä temperamenttiaan on sentään keväisissä iltatunnelmissa, +särkyviä, kuten laineissa kuun kuviot. Sellainen on Kevätsarjan +viimeinen sonetti: + + Jo joutui kevät. Länteen rusko vajoo, + vain itätaivaan täyttää hohde kuun, + ja hopeoittaa veden, pensaat, puun, + kuin kangastuksiks kaukaisuudet hajoo. + + Kuu ehtootähden kuultohonsa peittää + ja taivaan holvein takaa loiston luo, + ja lahden suuhun syttyy värivuo, + kun kiekot hopeiset kuu veteen heittää + + Niin herkät värit, välke vetten pinnan, + ja kuulto iltataivaan ihmeellinen, + vain kaupugista tulten harva tuike, + + ja vetten yllä herkeemätön huike. + Oi hellyys heilimöivä tyynen rinnan + ja pohjattuutta poven, sielun sinen! + +Sellainen on myös Luitel (Hietasärkällä): + + Painuu lännen maille päivä, punainen kuin veri + yksin särkän somerolle jään, + kauempana kevään sinertävän tumma meri + sammuu kohisevaan ikävään. + + Yli luotoin, illan kultaa kuultavien, + kiitää ulapalle kirkuen + lokit, myrskylinnut läpi ilmain hämärien, + yli illan vetten varjoisten. + + Niinkuin päivää pakenevaa lännen mailla + tavoittaapi purje kalpea, + velloo mieli, vaahtoavan öisen laineen lailla, + kauas, täynnä tummaa kaihoa. + +Ja vihdoin tummavärinen Luiged (Joutsenet), Ridalan ehkä kaunein +sonetti, jossa syvä tunnelma särkee puhtaan maalauksellisuuden rajat: + + Jo kylmään kevätusvaan päivä raukee + kuin uppois ulapat ja taivas, maa, + vain metsää, kiviaitaa aavistaa, + yön autius kun yli maitten aukee. + + Ja on kuin kuuluis lapsen itku kumma, + kuin pilvet, meren vaahto vaikerois + sinervät seljät, särkät jäiset sois, + tajuntas taiottaisi taru tumma. + + Soi salmen jäiltä joiku joutsenten, + ne kesken untaan kylmään havahtaa, + soi sävel niitten vaisu, murheinen, + + ja sieluss' sääli vieras vavahtaa, + kuin itkis ikäväänsä ihminen, + yö ympärillään, alla autio maa. + +Tässä runossa soi jo muutakin, kuin vain luonnon itku, siinä on jo +olemassa Ridalan runoudessa niin tuiki harvinainen _ihminen._ + + +2. + +"Ridalan ainoa intimisyys on hänen luontoonsyventymisessään", sanoo +A.H. Tammsaare. Oikeampaa olisi varmaan sanoa, että Ridala ilmaisee +sisimmän tunnemailmansa yksinomaan luonnon välityksellä. Hän käyttää +luontoa tulkkina omille yksilöllisille mielialoilleen, ja ainoastaan +ylen harvoin hän on edes yrittänytkään eroittaa sielullista tunnelmaa +luonnontunnelmasta. + +Hänen tunnelaatunsa on ennenkaikkea sulkeutunut. Epäilemättä on tässä +äärimmäiseen viedyssä sulkeutuneisuudessa ei vain saarelaiselle, +vaan koko virolaiselle rodullekin ominaista. Ridalassa on paljon +erikoisesti virolaista; kaikista nuorvirolaisista kirjailijoista hän +on ehdottomasti virolaisin. Virolaista on hänessä hänen tunnelaatunsa +raskasliikkeisyys, nousuhitaus, ulkonainen tyyneys, kaikesta +hiljaisesta, patoutuneesta voimasta huolimatta. Virolaista on hänessä +samoin kaiken välittömän tunneilmaisun supistaminen mahdollisimman +vähään määrään, niin, suorastaan sielullinen kykenemättömyys siihen. Se +ei merkitse suinkaan tunteen kituliaisuutta, vaan eräänlaista miltei +askeettista pidättyväisyyttä tunteen ulkonaisiin ilmaisumuotoihin +nähden, tunteen ylen herkkää häveliäisyyttä, jos niin tahtoo sanoa, +kuvaavaa koko yhteissuomalaiselle rodulle. Milloinkaan ei voisi +ajatella Ridalan harhautuvan kirjallisiin itsepaljastuksiin. On jotain, +mitä hän karttamalla karttaa: ensimäisessä persoonassa puhumista. Hänen +tähän asti julkaistujen runojensa joukossa on tuskin kymmenkuntaa, +joissa esiintyisi sana "minä". Proosassaankin hän hyvin mielellään +tavalla tai toisella kiertää ensimäisen persoonan, vaihtaen sen +kollektiiviseksi "mentiin", "istuttiin", "tultiin". Häneltä puuttuu +lyhyesti kokonaan tunteen näkyvä gesti. + +Ja kuitenkin on Ridala syvästi persoonallinen taiteilija, huolimatta +näennäisestä subjektiivisuuden puutteestaan. _Amiél_ on oikeassa: +_Tout paysage est un état de l'âme_. Mitään puhtaasti, yksinomaan +objektiivista taidetta ei ole olemassa; ei voikkaan olla. Ei ole +olemassa mitään täydellistä itsestään irtaumista, oman minän +ulkopuolella tapahtuvaa luomista, ei mitään täysin ulkokohtaista +aiheenvalintaa. Sielullisen korkeapaineen lait, joitten puristuksesta +taide syntyy, pysyvät tosin useimmiten salassa, mutta varmaa on, että +runoilijanäkemyksen ja aiheenvalinnan määrää loppujen lopulta kuitenkin +kulloinkin vallitseva subjektiivinen mieliala. + +On mielenkiintoista lukea Ridalan omaa tunnustusta hänen tutkielmassaan +Anna Haavan runoudesta: + +"Yrittäköön runoilija kuvata ulkonaista mailmaa kuinka objektiivisesti +tahansa, miten hän sen tehneekin, aina hän kuvaa kuitenkin omia +tunteitaan, omia tunnelmiaan, omia mielenliikkeitään, omia +heltymyksiään, omaa myötätuntoaan, ajatuksiaan ja mietteitään, omia +muistojaan ja kokemuksiaan. Kuinka paljon suuremmassa määrässä tekee +sen lyyrikko! Olemme alati itsemme, oman minämme, subjektiivisen +mailmamme rajoittamia, kuinka järkkymättä yritämmekin ulkonaista +mailmaa katsella, havaita ja toisille antaa." + +Ridalan taipumus objektivisoida tunne-elämä on epäilemättä harvinaisen +kehittynyt. Hän yrittää todella kerta toisensa jäljestä antaa, +vain ulkonaisen mailman, vain ulkopiirteet ja näkyväisyyden. Hän +maalaa rannikon aamuisen heräämisen, jolla ei ole yhtään katselijaa, +havautuvain lintujen hiljaiset viserrykset, himmeät, usvaan uppoavat +tähdet. Yksikään sana ei muistuta inhimillisen tunteen läsnäoloa, +näennäisesti ei ole olemassa muuta kuin maisema sellaisenaan. Tai hän +antaa kahdessatoista Kevätsonetissaan kulkea ohi keväisen panoraman, +joka alkaa tulvavesillä ja aavistelevilla valovivahduksilla ja päättyy +täysikevään kuudaniltoihin. Kuinka erinomaisen runsas onkaan näissä +soneteissa ulkonaisen havainnon yksityiskohtainen rikkaus, joka näyttää +sulkevan pois piiristään tarpeettomana tai asiaankuulumattomana +inhimillisen sielun. Palaavat vesilinnut, keväiset tiet, metsät, vedet, +muurahaiset polulla, -- kaikki saavat säkeistönsä. Ilman jää vain +inhimillinen tunne, paria runoa lukuunottamatta, joitten viimeinen säe +ikäänkuin tulkitsee koko runon tunnesisällyksen inhimilliselle kielelle. + +Eivätkä nämä runot kuitenkaan ole mitään taiturimaisia valokuvia. +Miten realistisesti, miten maalauksellisesti nähtyjä ne lienevätkin, +miten usein ne näyttävät rajoittuvan yksinomaan ulkopuolisen luonnon +kuvaukseen, ne eivät ole muuta nekään, kuin luontoon siirrettyjä +sielullisia mielialoja ja tunnelmia, runoilijan sielun sisäisestä +liikkeestä riippuvaisia. Kevätsarjan kaikki kaksitoista sonettia ovat +täynnä hienoa, miltei näkymätöntä ja autereista erotiikkaa, joka on +keväisten maisemien yllä aineettomana ja kuitenkin oleellisena, kuten +tuoksu, ilma ja valo. + +Ei ole minkäänlaista mystiikkaa Ridalan runouden keskeisimmässä +tunnossa, hänen niin kehitetyssä ja viljellyssä luonnontunteessaan. +Hänellä ei ole luontoa kohtaan panteistin palvelevaa hartautta, +joka jokikisessä hietajyväsessäkin näkee jumalallisen ilmestyksen, +ja jolle luonnonpalvelus on osa jumalanpalvelusta, kuten Tagorella. +Eikä hän myöskään näe luontoa missään romanttisessa, satumaisessa +valossa, kaikenlaisten yliluonnollisten olioitten kansoittamana, +kuten suomalainen Larin Kyösti korpimatkoillaan. Hänelle ei ole +olemassa keijukaisia, haltijoita, vedenneitoja tai metsänpeikkoja, +ei minkäänlaista metsän tai meren mysteeriota. Luonto on hänelle +enimmäkseen reaali todellisuus, se ei esiinny hänelle suurina +kaikkeuden symboleina, eikä hän lähesty sitä kuin jumaluutta, vaan +kuten vertaistaan. Kosmillisuuden tunto, joka silloin, tällöin avartaa +hänen runonsa, ei sekään ole mitään metafyysillistä alkujuurta, sekin +kasvaa esiin vain maisemain mittasuhteitten suurentuessa koko avaruutta +ja kaikkia taivaankappaleita käsittäviksi. Ridalan suhde luontoon on +sensijaan hyvin läheinen; yhdyselämässä, jota hän herkeämättä viettää +sekä elollisen että elottoman luonnon kanssa, on kuin atavistista +aavistusta niiltä ajoilta, jolloin ihminen vielä eli luonnon +välittömässä yhteydessä. + +"J'aime le monde extérieur", -- rakastan mailmaa näkyväistä, -- nämä +Gautier'n sanat voisi sovittaa Ridalankin runouteen. Ja kuitenkin +puuttuu Ridalan runoudesta kaikki varsinainen sensualismi. On jotain +viileää ja koskematonta, äärimmäisen diskreettiä tunne-elämässä, +joka kuultaa läpi hänen värikkään saaristorunoutensa, taipumuksessa +väliväreihin ja hillittyihin värisointuihin, huolimatta havainnon +kouraantuntuvasta asiallisuudesta ja aistittavuudesta. Tämä luonto on +aistein nähty, olematta itse silti aistillinen. Siinä ei ole mitään +abstraktista, mutta siihen kätketty tunne on sittenkin yliaistillinen. +Sille on aivan tuntematonta sensualismin valkohehku, joka myöhemmin +virolaisen naisrunoilijan Marie Underin soneteissa vetää koko luonnon +helteeseensä. + +Voi olla, on juuri inhimillisen aistielämän miltei täydellisessä +olemattomuudessa muuan Ridalan runouden ja runoilijaluonteen +suurimpia rajoituksia. Rajoitettua on Ridalan runous jo sellaisenaan, +aihepiirinsä takia. Hän on tätä aihepiiriään, -- merta ja saaristoa, +-- joka varmaan kuuluu hänen kaikkein varhaisimpiin vaikutelmiinsa, +vuosien kuluessa suuresti syventänyt, mutta ei vielä kertaakaan +lyriikassa eikä liioin epiikassa edes yrittänytkään sen ulkopuolelle. +Ridalan pääominaisuuksia on epäilemättä juuri vaikutusten vähälukuisuus +ja suuri pysyväisyys. Hänen sielullinen rakenteensa, johon muutamat +harvat vaikutukset ikäänkuin elinaikaisesti ja eriämättömästi +iskeytyvät, on samassa määrin suljettu ja vastaanottamaton +vaikutuksille yleensä. Hän pitää lujasti kiinni alkuotteestaan, ja ero +hänen kahden runokokoelmansa _Laulud_ (Lauluja) 1908 ja _Kauged rannad_ +(Kaukaiset rannat) 1914 on pääasiallisesti muodossa eikä sisällyksessä. + +Ridalaa on syytetty temperamentin puutteesta. Se on kokonaan +väärin. Ridalalla on päinvastoin erittäin selvä ja varmaviivainen +temperamenttinsa. Mitä Ridalan runoudesta sensijaan turhaan etsii, +on varsinainen dionyysinen piirre. Ridalan runous ei tunne riemun +eikä tuskan päihtymystä. Se ei tunne liekkinä palavaa intohimoa, +kaikkihukuttavaa huumetta, ristiriitaisten, toisiaan polttavien +tunteitten ihanaa sekasortoa, luonnon suurten alkuvoimain +hedelmällistä, ja autuuttavaa kamppailua ihmisen sielussa. Siinä ei +milloinkaan ole vihlovia, särkeviä sointuja, ei milloinkaan sielun +huutavaa hätää eikä varsinaista kärsimystä. On kuin olisi tämän +hengen tasapaino niin luontainen, niin itsestään järjestyvä, ettei +mikään jaksa sitä järkyttää. Se ei kärsi, yhtä vähän kuin itse +luontokaan. Alun alkaen se on ikäänkuin ulkopuolella inhimillisten +intohimojen ja halujen, ylimyksellistä, itselleen elävää kosmillisessa +rauhassaan. Luonnolla ei ole Ridalan edessä yhtään salaisuutta, mutta +inhimillisessä sielussa on vielä paljon alueita, paljon inhimillistä, +"allzumenschliches", joka vielä on tuiki vierasta tälle hienolle ja +alkuperäiselle, miehekkäälle ja askeettiselle runoilijahengelle. +Ridalan runouden soinnut ovat syviä ja hiljaisia, mutta eivät vielä +kyllin inhimillisiä. Ja taiteilijan sielu on kuitenkin kuin Bethesdan +lähde, vasta veden sekoituttua se saa lääkitsevän, parantavan +voimansa. Syvimmin tehoo aina taide, jonka takana aavistamme ihmisen, +lankeevaisen, kuten me itse, kärsivän, kuten me itse. + +Suurin runous on aina Phoenix linnun sukua: se syntyy liekeistä. + + +3. + +Ridalan runouden suurin erikoisuus on kuitenkin kielessä. Ridala ei +ole runoilija ainoastaan virolaisten saarien, vaan myöskin Wiedemannin +sanakirjan armosta. Hän on kielentutkija, samalla kuin runoilija, +vielä enemmän, hän on käytännöllinen kielenuudistaja, vaikka vähemmän +hyökkäävä kuin Aavik. Hän ei ole suotta jo varhaisimmassa nuoruudessaan +valvonut yökausia Wiedemannin suuren virolaissaksalaisen sanakirjan +ääressä, kuten jännittävän romaanin. Hänen erikoisuutensa on kai alun +alkaen ollut niin alleviivattu, että yleiskieli ei ole sille riittänyt; +se on luonut oman erikoiskielensä. + +Ridalan runokieli ansaitsisi oman tutkielman sinänsä, tämä äärimmäisen +yksilöllinen, millekään muulle kielelle kääntämätön, murre- ja +paikallissanoista rikas kieli, jonka vaikeatajuisuutta vielä tukee +ylen raskaspoljentoinen sanonta. Se ei ainoastaan edellytä Virossa +tuiki tavatonta kielen koko sanavaraston tuntemusta, vaan aivan +erityistä herkkyyttä sanan soitannollisille ja maalauksellisille +arvoille. Ridalan runoudessa kieli elää omaa erikoista elämäänsä, se +ei liity eroittamattomasti runon elimistöön; sillä on vielä lisäksi +oma olemassa-olon oikeutuksensa. Ridalaa varten voisi luoda sanan +_logofiili_. Ridala on esimerkkinä siitä, että sanojen kokoilu voi +muuttua intohimoksi, kuten mikä muu keräilykiihko tahansa. Hän kerää +sanoja, mitä eriskummaisempia, mitä harvinaisempia, sitä parempi, kuten +muut keräävät vanhoja kirjoja, vanhoja rahoja tai mitaleja. Hänen +runoutensa on kuin vanhanaikuisten sanojen ja muotojen antikvariaatti. +Hän kaivaa ne esiin, kuten muinaistutkija löytönsä, sanakirjan +unohduksesta tai murteitten muurin takaa. Kuten muutamat italialaiset +runoilijat, niin Ridalakin liittää kirjoihinsa aina vähäisen +sanaluettelon, jossa kaikkein oudoimmat sanat on selitetty. Se ei puutu +yhdestäkään hänen kirjoistaan, olkoon sitten kysymys käännöksestä, +kuten D'annunzion l'Innocente tai alkuperäisestä. + +Ridala tuo runouteen mukanaan koko virolaisen saariston +paikallissanaston, ranta-asukkaan, kipparin ja kalastajan erikoissanat, +tuntemattomia mannermaalaiselle. Ridalan runoista voisi poimia +kokonaisen sarjan vesilintujen nimityksiä ja mitä erilaisimpia +onomatopoeettisia sanoja, luonnon ääniä, meren kohinaa, lintujen +ääntelyä kuvaavia. Hän harrastaa kuvaavaa sanaa, sentähden on +adjektiivien runsaus hänen runokielessään harvinaisen suuri. Hänen +kielensä on sitäpaitsi rikas synonyymeistä, hän tietää puolikymmentä +toisintoa kullekin sanalle, kirjakielen tuntiessa vain yhden. Ja +varmaa on: jos hänen on valittava kahden sanan välillä, joista toinen +on yleisesti tuttu, toinen tuntematon, niin hän empimättä valitsee +vieraamman, vaikka sillä ei olisi mitään soinnullisia etuja toisen +rinnalla. + +"Filologista kauneutta", sanoo Ridalan runoudesta muuan nuorvirolainen. +Ja toden teolla, näitten maisemamaalausten runollinen kauneus on +toisinaan vaarassa jäädä filologisen kauneuden varjoon. Kieli puhuu +ikäänkuin liian äänekkäästi Ridalan runoudessa, se vaatii liian +paljon huomiota itselleen, siinä vainuaa aina propagandaa, runoudelle +vierasta ainesta, silloinkin kun se ei liene siksi tarkoitettu. Se on +liiaksi etualalla, liiaksi valta-asemassa, sen vaikeatajuisuus tuntuu +joskus liialliselta alkuperäisyyden haeskelulta tai tahalliselta +välinpitämättömyydeltä lukijaa kohtaan. + +Tämä kieli on vaatinut työtä tekijältään, mutta sen pahempi, se vaatii +sitä lukijaltakin. Yhdeksänkymmentäyhdeksässä tapauksessa sadasta ei +nykyaikuinen virolainen esteettä voi lukea Ridalaa, siinä suhteessa +ovat hänen pienet sanakirjansa välttämätön paha. Hänen runoutensa +tuottaman nautinnon täytyy useimmissa tapauksissa kulkea älyn kautta, +sen lukeminen vaatii erikoista älyllistä ponnistusta. Mutta juuri tämän +edelläkäyvän erittelevän työn takia pääsee Ridalan runoudesta helposti +haihtumaan runouden sanoilla selittämätön, välitön tuoksu, _bouquet_. + +Ja kuitenkin: Ridala ei olisi Ridala ilman kielipanssariaan. Juuri +kielessä ilmenee hänen eristäytynyt, yksinäinen runoilijaluonteensa, +hänen selvästi epäyhteiskunnallinen piirteensä, joka tosin ei +puhkea ihmisvihaksi eikä halveksunnaksi, mutta kuitenkin osoittaa +vahvaa taipumusta sisäiseen erakkoelämään. Eikä voi kieltää: jotain +suvereenia, omillaan toimeentulevan ihmisen riippumattomuutta on +kielimuurissa, minkä Ridala kuin tieten, taiten nostattaa runoutensa +mailman ja lukijakuntansa suuren enemmistön välille; ylimyksellistä +huolettomuutta ajasta ja yleisöstä, ehkä sisimmässään oikean runoilijan +lujaa omanarvontuntoa, jolle on yhdentekevää, miltä sukupolvelta +lopullisen tunnustuksensa saa, omilta aikalaisiltaan vaiko vasta vielä +syntymättömiltä. Ridalan kieli kuvastaa sekin hänen, kuten sanottu, +ehkä kaikkein olennaisinta ominaisuuttaan, tunteen sulkeutuneisuutta. + +Samaa ominaisuutta kuvastaa myös hänen runoutensa muoto. Ridalan +runouden muodollinen kehitys on käynyt Laulujen hapuilevista ja osaksi +vapaista runomitoista kohti yhä suurempaa muodon ankaruutta, eikä se +levähdä, ennenkuin on rakentanut sonetin ristikkoportin, josta Bertel +Gripenberg runoilee, viileimmän ja ylhäisimmän kaikista runomuodoista. + +_Kaukaisten rantojen_ runoista on enemmän kuin puolet sonetteja. + +Ei ole suinkaan sattuma, että Ridalan runo, kypsyysasteelle +ehdittyään, ennenkaikkea valitsee ilmaisukseen juuri sonetin. Sonetti +on epäilemättä jo sellaisenaan tarjonnut tarpeellisen välimatkan, +eristäytymisen, joka Ridalalle on välttämätöntä, hänelle, jonka tunne +harvoin ehtii edes sanoihin saakka. On jotain itse sonetin rakenteessa, +sen ylen sitovassa säännöllisyydessä, sen täsmälleen lasketussa, +tarkkamittaisessa arkitehtuurissa, mikä ikäänkuin patoo siihen suljetun +tunteen. Se voi tulkita kuinka kiihkeää tuskaa, kuinka hehkuvaa +hekumaa tahansa, mutta niin tuska kuin huume tunkeutuu kuin säkeitten +ristikkoportin takaa. Etäisyys, distanssi, johon sonetti loitontaa +lukijansa, ei häviä hetkeksikään, sonetti on runoudessa tunteen +aallonmurtaja. + +Ridalalle on sonetti epäilemättä varustus toisten lisäksi, vielä +muuan muuri, millä hän suojelee sisäisimmän tunne-elämänsä +luopääsemättömyyttä. Mutta samalla on sonetti epäilemättä +vaikearakenteisuudellaan kiihoittanut hänen taituruuteen ja +muotokulttuuriin pyrkivää runokykyään. Niinkuin hän myöhemmin eräässä +suuremmassa kertovassa runoelmassaan ei ole säikkynyt englantilaista +stanzia, niin ei hän näy hetkeäkään epäröineen siirtäessään +sonetin viron kieleen. Ridalan sonetit ovat kieltämättä suuria +taituruusnäytteitä. Nuorvirolainen J. Semper on oikeassa sanoessaan: +"Ei ole yhtäkään epätäydellistä loppusointua tässä kokoelmassa. Ei +yhtään hämärää, utuista ääriviivaa. Kaikki on selkeää, läpikuultavaa, +varmaviivaista. Säkeistöt ovat marmoripalasia, kaikki samalla +tavoin hiotut." Runorakenteelliselta kannalta ovat Ridalan sonetit +moitteettomassa muotopuhtaudessaan klassillisinta lyriikkaa, mitä +viron kielellä on kirjoitettu. Niitten vaara onkin ehkä juuri muodon +erinomaisessa täydellisyydessä, joka niin helposti voi saada vähäisen +akateemisuuden vivahduksen. Kuinka monta vertaa huolimattomampi, +vaivattomampi, mutta samalla elävämpi onkaan Marie Underin virolainen +sonetti! + +Ridalan runo näyttää muuten viihtyvän yhä raskaammissa, yhä +pitemmissä poljennoissa. Hän rakastaa mahdollisimman pitkää ja +venytettyä runosäettä, flegmaattista tahtia. Säe kiertää ja +kiertää kuin köynnös, ennenkuin vihdoin puhkeaa loppusoinnuksi. +Ja toisinaan, vaikka ei suinkaan aina, on sillä toivottu tehonsa. +Niin voi esimerkiksi komea runo _Nägemus_ (Näkemys) ensi lukemalta +vaikuttaa ylen raskaskulkuiselta. Mutta useammin lukiessa alkaa juuri +poljennon raskasliikkeisyydestä selvästi tuntua runossa kuvatun +tuulettoman keskipäivän pitkät ja laiskat mainingit, joita laivan kone +vaivalloisesti puhkoo. Sisällyksen ja muodon välillä on elimellinen +side ja sopusointu. + +Hyvin suuresti on Ridalan runouden muodolliseen kehitykseen +varmaankin vaikuttanut hänen varhain herännyt romaanilaisen, +ennenkaikkea italialaisen runouden harrastuksensa, jonka näkyvänä +todisteena ovat käännökset Divina Commediasta, Foscolon, Carduccin ja +Leopardin runoista. Epäilemättä on Ridalan runonäkemyksen selvässä +plastillisuudessa, joka ei koskaan peity metafyysillisiin ongelmoihin, +hänen kypsyneen runoutensa tinkimättömässä, ankaran kirkkaassa muodossa +latinalaisen hengen heijastusta. + +Niin ovat siis sekä Ridalan runouden kieli että muoto liittoutuneet +estämään sen nykyistä tai tulevaa yleistajuisuutta. Se tulee +päinvastoin kaikesta päättäen vastaisuudessakin olemaan harvojen +runoutta. Näissä runoissa ei ole mitään suurta yleisöä varten, +ei yhtään liikettä, joka vetoisi joukkojen suosioon, ei yhtään +korostettua sanaa. Mutta hiljaisessa kauneudessaan, realistisia +havaintonsa yksityiskohtaisessa tarkkuudessa, suuripiirteisiä syvässä +luonnontunnossaan, johon mahtuu uskonto, mahtuu ihminen, mahtuu +erotiikka, on niissä jotain luonnon tyynestä ja läpi aikojen soivasta +suvi-iltasinfoniasta. + + +4. + +Sille, joka tuntee vain Ridalan varsinaisen lyriikan hartaan ja +hiljaisen taiteen, tämän _l'art en silence_, sen rauhalliset +rannikkonäyt ja temperamentin tyyneyden, on hänen epiikkansa +epäilemättä yllätys. Ei vain äänilaji, itse soittokone on toinen. +Kertovassa runossa Ridala vaihtaa runoutensa vaimennetun sordiinisoiton +muinaisvirolaiseen sotasarveen. + +Luonnonpalvojasta, päivänlaskumielialojen passiiviseen nautintoon +painuneesta uneksijaerakosta tulee yhtäkkiä soturi. Ridala ei suotta +ole vanhojen virolaisten vikingien, saarelaisten, heimoa, entisten +merenvaltiaitten, jotka aikoinaan pitivät Itämerta kauhussa ja +herruudessa ja polttivat vieraita, merentakaisia kaupunkeja. Niinpian +kuin eepillinen aines pääsee hänen runouteensa, tuntuu heti esi-isäin +sotaisa perintö. Vanhat heimovaistot murtautuvat läpi nykyaikaisen +ihmisen sielullisten sivistyskerrosten. Ridalan epiikka on täynnä +myrskyä ja tappoa, aseitten kalsketta ja taistelukuvauksia. + +Paettuaan ennen Realiteettia, Ridala pakenee nyt koko nykyaikaa. +Nykyaikaisella yhteiskunnalla, nykyisillä elämänmuodoilla ei ole +Ridalaan nähden minkäänlaista runollista vetovoimaa. Kuten hän +Näkemys-runossaan uudenaikaisella höyrylaivalla matkustaessaan yhtäkkiä +kangastuksena näkee muinaissaarelaisen, neliskulmaisin purjein +kiitävän sotahaahden, samoin hän pakenee ajassa, niin kauas kuin +Viron historiassa pääsee, ja vielä hiukan kauemmaksikin, puolittain +esihistorialliseen, pakanalliseen mailmaan, sotaretkien, naisen ryöstön +ja heimotaistelujen aikaan, balladeissaan _Merenkuninkaat_ ja suuressa +eepillisessä runoelmassaan _Merineitsit_. Tahi hän yrittää herättää +henkiin keskiaikaisen omankäden oikeuden ja rantaryöväyksen kauhut +seitsenlauluisessa _Ungrun kreivissä_, (Ungru krahv ehk Näckmansgrund), +tarinassa suuripiirteisestä rantarosvosta, joka vuosikausia harjoitti +julmaa ammattiaan Hiidenmaan matalikoilla. + +Hyvin kuvaavaa Ridalalle on epäilemättä tämä vastustamaton +veto kaukaisiin aiheisiin. Se kuuluu oleellisesti hänen +runoilijaolemukseensa; se on kolmas ainesosa hänen runollisesta +kolminaisuudestaan, jonka muina osina on luonnontunne ja filologia. + +Vasta tällöin, joutuessaan kosketukseen etäisten, menneitten aikojen +kanssa, Ridalan runous vihdoinkin kohtaa ihmisen. Mutta Ridalan +ihmisillä, näillä parilla jylhällä soturihaahmolla, taistelujen +punainen sädekehä ja eräänlainen synkkä syyn varjo ympärillään, +ei ole paljoakaan tekemistä nykyaikaisen ihmisen kanssa. He ovat +syntyneet tyylittelevästä, koristeellisesta näkemyksestä, niin Haugas, +"mustakulmainen kuningas", niin Ungrun rikollinen kreivi, niin ylkänsä +surmaajalle ja ryöstäjälleen antauva merenneiti, Ingeri. He ovat +runollisia visioneja. Merenkuninkaat-balladien ihminen on sitäpaitsi +kokonaan kollektiivista laatua, on heimoa, rotua eikä yksilö. + +Heroismi kuuluu kieltämättä virolaisen psyyken suurimpiin +harvinaisuuksiin. Virolaisen kansanrunon ja kansantarun ihanne +oli ruumiillinen väkevyys, sekä Kalevipoeg että Suur-Tõll olivat +atleetteja, ja ainoa ala, millä virolaiset tähän asti ovat saavuttaneet +mailmanmaineen, on Lurichin ja Hackenschmidtin tai Abergin painimatto! +Ridalan muinaissaarelaisissa, verisissä sotarunoelmissa tuntuu selvästi +halu korostaa rotunsa heroisia ominaisuuksia, näyttää se toimivassa, +voitokkaassa osassa, valloittajina ja sankareina. + +"Seitsemänsatavuotinen orjuus" alkaa jo olla ikävä ja kulunut +kuvalaatta, on epäilemättä jo aika virolaistenkin saada uusi ja ehompi +kuvakirja menneisyydestään, -- kansanpedagogiselta kannaltakin katsoen. +Sekä kansoille että yksilöille on edullista uskoa polveutuvansa +sankareista ja jumalista! Ei voi tosin sanoa Ridalankaan kovin suuressa +määrin onnistuneen laajentamaan virolaisen rotuhengen heroismia; +hänenkin soturiensa yliote on ruumiillista voimaa. Mutta joka +tapauksessa on hänen muinaissaarelaisten runoelmiensa hyökkäävässä +asenteessa jotain, mitä voisi nimittää _virolaisen renessanssin_ +hengeksi, myönteinen ja optimistinen usko heimonsa elinvoimaan. + +Kiinteimmän ja taiteellisimman ilmauksensa se saa Merenkuninkaitten +ensimäisessä osassa: + + MERENKUNINKAAT. + + I. + + Vihaa Manivalta palaa, + miettii, miten saksat lyödä, + tuumii verikoston työtä, + ryöstää Riiat, Väinät halaa. + + Käski laivat lainehille, + laivaan sotaurhot vankat, + muonaa mukaan kuormat sankat, + suori miehet sotasille. + + Toitottivat sotatorvet, + kilvet kimmelsi ja odat, + vainon ilo täytti kodat, + riemun raiku kaukokorvet. + + Jumalille uhri tehtiin, + arpa antoi enteen hyvän, + lupas voiton lähestyvän, + Taara taipuisaksi nähtiin. + + Purjeet paisuivat, vuot sousi, + huojui, vaappui mastot, pielet, + syttyi soturien mielet, + vieraat rannat kaukaa nousi. + + Laski valkamahan laivat, + Väinän suuhun, Riian alle, + viris viha kaikkialle, + alkoi verivainon vaivat. + + Rannan täytti miesten parvet + kilven kilo, keihään tuike, + melu, häly, huudot, huike, + raikahtivat vainosarvet. + + Väki ryntäs Riikaa kohti, + kera kirveet, seipäät huimat, + touvit, paterellit tuimat, + nuijat nousi, kirveet hohti. + + Keihäät, kivet kimposivat, + veren hurme huppelehti, + saaliin jakoon surma ehti, + muurit, vallit varisivat. + + Vallihautaan kuolleet peittyi, + kaatui Saksan sulhot sorjat, + niinkuin lehdet Lätin orjat, + veren löyhkä ilmaan heittyi. + + Vihdoin muuriin murtui rako, + sortui varustukset veteen, + pantiin sinne sillat eteen, + saksat valtas kauhu, pako + + Kaupunkihin ryntäs väki, + herrat, orjat katuun heitti, + kaatuneilla kadut peitti, + tappoi miehet, keitä näki. + + Paljaaks Riian rajat ryösti, + ajoi karjan, ryösti varat, + kalut, kavot, lapset arat, + talot tulenliekkiin syösti. + + Kotiin purjehtivat laivat + jumalille uhrin tuomaan, + peijaat, voittojuhlat juomaan, + unhoittaen vainon vaivat. + +Omituisen vastakohdan muodostaa Ridalan eepillisissä runoelmissa, +kuten sanottu, taipumus kauhunäkyihin ja verta tiukkuviin kohtauksiin. +Mistä salatusta, tajunnanalaisesta pohjahetteestä kummunneekaan +tällainen "veren ilo" runoilijalla, joka eräässä kevätsonetissaan +varoo tallaamasta polulla muurahaista tai pelkää jalanastunnallaan +karkoittavansa pesästä vesilinnun! Ungrun kreivin pari keskimäistä +laulua ovat niin kukkuroillaan veriorgioita ja joukkomurhia, +etteivät ne suinkaan pysy esteettisyyden rajoissa. On kuin haluaisi +Ridala ilmaista tämän puolen itsestään niin ulkokohtaisesti kuin +suinkin, ei koskaan omissa nimissään. Ja kuitenkin kätkeytyy tähän +runoilijaluonteeseen kieltämättä pisara julmuutta ja verennautintoa, +-- sama piirre, joka esim. Heinrich v. Kleistillä on vallannut niin +kaikkeavarjoavan aseman. + +Seesteistä lyyrillisyyttä ja Ridalan epiikalle luonteenomaista +kauhukuvausta sekaisin on hänen tähän asti suurin teoksensa, +kansanrunon tyyliin rakettu _Merineitsit_, Merenneiti, runoelma 20 +laulussa. + +Aihe on kaikkien maitten ja kaikkien kansojen tarustossa esiintyvä +naisen ryöstö. Saarenmaalainen sankari ja heimopäällikkö Haugas ryöstää +purteensa Kaukosaaren ihanan Ingerin, surmaa kaksintaistelussa hänen +takaa-ajoon rientäneen ylkänsä, haudaten hänet soturille tulevin +peijaisin merelliselle luodolle, ja vie Ingerin voittosaalina kotiinsa. +Sama aihe, joka kohtaa niin monessa Kantelettaren ballaadissa, +_Vedennoutaja Annissa, Annikissa ja Kestissä_, -- aihe, ikivanha kuin +itse runous. + +Ridala ei ole käynyt käsiksi tähän aiheeseen suinkaan nykyaikaisena +kirjailijana. Päinvastoin, hän on nähtävästi tehnyt kaikkensa, +poistaakseen itsestään kaikki nykyaikaisen ihmisen ja meidän +päiviemme runoilijan traditsiot ja vaistot. Hän ei ole yrittänyt +ainoastaan uudestaan sukeltautua arkaiseen aikaan, vaan myöskin syntyä +uudestaan arkaisena runoniekkana, yhtenä kansanrunon lukemattomista +runolaulajista, joitten kollektiivisen luomistyön hedelmä on muinainen +kansanrunous. Hänen aikomuksensa ei suinkaan ole ollut kaataa uutta +viinaa vanhaan leiliin eikä elävöittää vanhaa aihettaan uudenaikuisen +hengen sisällyksellä. Sekä sisällyksellisesti että muodollisesti hän +tahallaan pysyttelee primitiivin runouden rajoissa. Hän ei ole tehnyt +mitään koetta nykyaikaistuttaa edes kansanrunon vanhaa mittaa, kuten +Erkko tai Eino Leino; hän ottaa sen käytäntöön semmoisenaan, kaikkine +hyveineen ja heikkouksineen, tekemättä minkäänlaisia myönnytyksiä +nykyaikuisen lukijan lyhyyden vaatimukselle. + +Näytteeksi, kuinka lähelle Ridala pääsee kansanrunoa, olkoon XIII laulu: + + TAISTELU. + + Saari silmähän sinerti, + yleni merestä luoto, + kari laaja lainehista. + Heloitti heleät heinät, + puunsi pensahat punaiset, + ruohot ruokoiset viherti, + kivipaadet kangasteli, + yli rannikon rosoisen, + mihin laine laskeuvi, + tyyntyvi merien tyrsky, + hiekkarantaa huuhtoessa, + somerikkoa soraista. + Kasvoi kukkia karilla, + heinät heljät heilimöitsi, + tulikukkaset kumotti, + meritähdet tuikahteli, + sinerti siniset kellot, + laajan hietikon laella, + kiviraunion rajoilla, + kussa pääskyt kaartelivat, + kajersi merikajavat. + + * * * + + Mereaneiti, Saaren tytti, + Inkeri ihana impi, + näki veljensä vesillä, + emonlapsen lainehilla, + alla salmen, alla saaren, + seljällä sataman suuren + Jo tulevi, jo näkyvi, + veli uljas ja verevä, + ylkänsä ylihyväinen, + yljän laiva laajalaita, + veljen vetreä venonen. + + * * * + + Jo läheni yljän laiva, + yllätti ylinen pursi, + työntyi Haukan soutotielle, + satalaitaisen sivuhun, + perähän punaisen purren. + Keula kuohui, parras paukkui, + melat katkesi merehen, + mastopuitten murtuessa, + satalaitaisen laelle. + Huusi miehet hyljehiipat, + ärjähti väki vihainen, + sotarahvas rautapäinen, + keulan alta keltapurren, + perästä venon punaisen, + uuden haahden ulkopuolla. + Kylki kylkehen kalahti, + laita laitahan läheni, + haka tarttuvi hakahan, + parras painui partahasen. + Yltyi ylkä hyljepäinen, + punapaita, keltakaapu, + kumerkilpi, rautareisi, + tummatukka, säihkysilmä, + nousi miekan mittelyhyn, + otaraudan otteluhun + perimmälle tuhtopuulle, + keulan kultaisen kehälle, + punapurren partahalle. + Välkähytti veitsellänsä, + tuikkasi tuliterällä + kohti miestä mustahiusta, + mustakulmaista urosta, + itse huusi, huikahutti, + soimaten sanan sanovi: + + "Minne kiire kurjan miehen, + kunne koira kulkenetkin, + salateitä seilaellen, + pahoin merta matkaellen? + Poistu, rosvo, purrestasi, + merihaukka haapiosta, + tahtonet komean koston, + verihinnan vaivastasi. + Sua vuotin vuotta monta, + purjehdin pysähtymättä + pian seitsemän suvea, + kohta kahdeksan kevättä, + meren selvällä selällä, + vaahtopäisillä vesillä, + luodot laajat, saaret suuret, + meren varjovalkamatkin, + sua, vaara, vaaniessa, + hakiessa, miesten hukka. + Toki tahtonet tapella, + naisten nauru, miesten murto, + susi suulas, ilkkusuinen, + merikoira koukkukynsi!" + + * * * + + Haukka keulahan karahti, + urho uljas vuotehelta, + vierelt' Inkerin ihanan, + vyöstä veitsensä vetäisi, + luunpurijan lantehelta, + miekoin iski merten miestä, + punapaitaa puukollansa, + rautasäärtä säilällänsä, + tummatukkaista tavoitti, + säihkysilmäistä sivalsi, + sulhon surmasi verevän, + syöksi miestä sääriluuhun, + läpi kylkiluun lihojen, + kautta kainalon vasemman. + Halkes pää hyvän soturin, + kallo katkesi kaheksi, + särkyi kolmeksi siruksi, + meni mustihin murihin, + särpimeksi sukasille, + varaksi veden kaloille, + kussa harvoin kuu kumotti, + harvoin kuului kuikan ääni, + harvoin kaakkurin kajerrus, + tuulen tuiman tuivertaissa, + ajellessa aaltosien, + yli mustien mutien, + leväheinän heiluvaisen. + + * * * + + Inkeri, ihana impi, + merenneiti, heljähiuksi, + sinisilmä, kaunokaula, + itse painui permannolle, + pohjalle punaisen purren, + veljen vaipuissa vetehen, + emonlapsen lainehisin, + mustihin mutihin mennen, + alle aaltojen syvien. + Kaatui huokaisten kumohon, + lausumatta lattialle. + + * * * + + Seisoi Haukka alla keulan, + alla ankkurin asuvi, + kädessä verinen veitsi, + tupetonna tuima rauta, + päässä hattu hurmehinen, + kohti pilveä punaista + sinipilveä sinistä, + vahankarvan vaaleata. + +Merineitsit voisi liittyä kansanrunouteen laajana toisintona. Siinä +yhtyvät Ridalan runouden näköjään ristiriitaiset ja sovittamattomat +ainekset, niinkuin ne yhtyvät siinä mahtavassa elementissä, joka, +vaikka joskus näkymättömänäkin, on hänen runoutensa suuri fetischi: +_meri_. + + + + +JAAN OKS + + +Synt. v. 1884 Saarenmaalla. Suorittanut Kaarman +kansakoulunopettajaseminaarin. Ollut kansakoulunopettajana +Länsi-Virossa ja Samarassa. Kuoli v. 1918 Tallinnassa. Teoksia: _Tume +inimeselaps_ v. 1918, _Kriitilised tundmused_ v. 1918. + + +1. + +Jokaiseen vallankumoukseen on kätketty anarkistinen aines, äärimmäinen +tendenssi, järkähtämättömällä johdonmukaisuudella jatkettu suuntaviiva, +jonka lopullinen kohtalo on kadota kaaokseen. Kumouksellisen aatteen +täytyy työntövoiman pakosta syöksyä eteenpäin, kunnes edessä on +kaikentyhjyys. Punaista katuvarustusviiriä seuraa musta pääkallolippu +yhtä luonnollisesti, kuten musta myrkkysiemen putoaa punaisesta kukasta +Aivan samoin on kirjallisten kumousliikkeitten laita; niilläkin on +miltei aina aiturinsa, jotka vievät liikkeensä tunnussanat heille +ominaisella häikäilemättömyydellä äärimmäisiin tuloksiin; eräänlaiset +säröiset henkiset särmiöt, joitten kautta kirjalliset suuntaviivat +taittuvat. Heidän sairaalloisesti näkevä, suurentava yksipuolisuutensa, +maniaa lähenevä kiihko, millä he tarttuvat määrättyihin aatteisiin tai +mielikuviin, vaikuttaa että näissä usein jo psykiatrian rajamaille +kuuluvissa kirjallisissa ilmiöissä toisinaan voi tavata jonkun +murtautuvan suunnan aatteista ikäänkuin puhdasviljelyksessä. Liiaksi +sisäisesti kaoottisia, koskaan taiteellista kypsyyttä saavuttaakseen, +liiaksi ristiriidassa kaiken sovinnaisen kanssa, saadakseen yleisempää +tunnustusta, he ovat kuitenkin saman hengen palveluksessa hekin, mikä +heidän ympärillään etsii uusia muotoja. + +Sielullinen mielenkiinto, jonka he herättävät, on ainakin yhtä suuri, +jollei suurempikin, kuin esteettinen. Heidän taiteellinen luomisensa +on sattuman varassa, kuten arpapeli, mutta he eivät siltä koskaan +heitä tyhjää silmää: onnistuessaan he luovat esteettisiä arvoja, +epäonnistuessaan mieltäkiinnittäviä sielullisia todistuskappaleita. + +He ovat eräänlaisia nilkkuja kykyjä, lahjakkaisuuden raajarikkoja, +sirpaleneroja, henkisessä kasvussaan muodottomia, anarkisteja jo +aivorakenteeltaan, kirjallisia enfant terriblejä, joihin, jos kehenkä, +sopii Strindbergin hirveät sanat: "Trollens barn växa icke, de få bara +ett stort huvud och skrika." + +Noor-Eestin enfant terrible sanan varsinaisessa merkityksessä oli äsken +kuollut kirjailija _Jaan Oks_. Voi olla, ettei Noor-Eestiin kätketty +vastarinnan itu ole koskaan niin rajusti ja alastomasti puhjennut, +kuin Jaan Oksin synnynnäisessä Prometheus-asenteessa, millä hän +sinkoo ajatuksensa kotkanpojan vasten ihmisiä ja jumalia. Noor-Eestin +kumouksellinen vastarinta oli järjestelmällinen ja älyllinen; +Jaan Oksin villeistä vaistoista versoi kapina kaikkea vastaan. +Hän vei sen äärimmäiseen rajaan saakka, uhmaavaan jumalhäväisyyn, +samoin kuten vei kirjallisen subjektivisminsakin, josta Fr. Tuglas +muistokirjoituksessaan huomauttaa. Oksin kirjallisen subjektivismi +oli niin johdonmukainen ja ylivoimainen, että hän lopulta ikäänkuin +täydelleen uppoaa tähän sairaaseen minuuteensa. + +Jaan Oksin kohtalo oli kuolla Viron uusimman historian kaikkein +dramaattisimpana päivänä. Hänen elämänsä sammui tallinnalaisessa +köyhäinsairaalassa, viidentenäkolmatta helmikuuta 1918, jonka aamu +näki Viron kymmentuntisen tasavallan viirin raatihuoneen tornissa, +ja keskipäivä saksalaisten soturien juoksuhautakypärät. Hänen +kuolinkamppailunsa, joka itse asiassa oli vain uneen vaipumista, alkoi +kirkonkellojen tervehtiessä nuorta tasavaltaa ja päättyi Die Wacht am +Rhein'in kaikuessa. Päivä, yhtä ristiriitainen ja vastakohtia täynnä, +kuten henki, jonka se vapautti! Viikon kuluttua Oksin maalliset +jäännökset kätkettiin köyhäinsairaalan hautuumaalle. Lehti, joka toi +lyhyen tiedon hänen kuolemastaan, lisää yhtä lakonisesti: "Saattajia ei +ollut". + +Elämäkerralliset tiedot Jaan Oksista ovat tällä hetkellä vielä +joka ilmansuunnalla, eikä ole luultavaa, että tämän virolaisen +kirjailijakulkurin vaiheet koskaan tulevat muodostamaan +kuukausien ja vuosien kiinteätä ketjua. Hän syntyi 1884 +Parsamaan vallassa Saarenmaalla, suoritti kotisaarellaan Kaarman +kansakouluopettajaseminaarin, ja oli kymmenisen vuotta takaperin +opettajana Massun kansakoulussa Länsi-Virossa. Senjälkeen näyttää +vaellushalu tarttuneen häneen, samalla kertaa kuin kirjallinen +luomispakkokin. Hän ilmestyy eräänä päivänä Tarton nuorvirolaisiin +kirjailijapiireihin ja katoaa taas järjettömästi vuosikausiksi, +kunnes tiedot kertoivat hänen asettuneen kansakouluopettajaksi +Samaran virolaiseen siirtolaan. Siellä hän koulutoimensa ohella +kaupusteli siirtolaisille kirjallisuutta ja suunnitteli -- mirabile +dictu! -- vasikannahkavälitysliikettä. Sodan syttyessä hän joutui +sotapalvelukseen ja määrättiin Tallinnaan linnoitustöihin, mutta +sairastui ennenpitkää luumätään ja tuli siirretyksi sairaalaan, jota ei +enää jättänyt. + +Hänen elämänsä viimeisistä kuukausista, jolloin hän taas pitkistä +ajoista oli jonkinlaisessa kosketuksessa uusien ja entisten +kirjailijatovereittensa kanssa, on monta vertaa enemmän tietoja kuin +koko hänen muusta elämästään yhteensä. Hänen tautiaan ei alussa heti +tunnettu, vaan hoidettiin yksinkertaisena luuvalona hieronnan avulla, +mikä tuotti sairaalle suuria tuskia. Myöhemmin, kun sen todellinen +laatu oli saatu selville, kului Oksin elämä yhdestä leikkauksesta +toiseen. Poikkeuksellista on hänen suuri välinpitämättömyytensä +ruumiillisia tuskia kohtaan, josta kaikki silminnäkijät huomauttavat, +hänen puhuessaan operatsioista kuin puunleikkaamisesta. Sekä lääkärit +että sairaanhoitajat ovat yksimielisiä ylistäessään hänen erinomaista +kärsivällisyyttään, joka ei milloinkaan puhjennut äänekkäisiin +valituksiin. Sairautensa ajalla hän -- jumalkapinoitsija -- luki +usein uutta testamenttia ja oli ennen kuolemaansa kysynyt papilta +ehtoollista. Kirjalliset ystävät pitivät tänä viimeisenä jaksona +hänestä huolta sekä rahalähetyksien että henkilökohtaisten käyntien +kautta, mikä ei kuitenkaan estänyt häntä kuolemasta ypöyksinään, +kenenkään läsnäolematta. + +Jaan Oks on kirjoittanut suuren joukon novelleja, -- erään arvelun +mukaan useita satoja, -- runoja sekä eräänlaisia pitkiä, suorasanaisia, +puoleksi tunnelmoivia, puoleksi filosofoivia yksinpuheluja, joita +hän itse nimittää milloin "mielialoiksi", milloin "passage"'eiksi, +paitsi sitä joitakuita esteettisiä ja arvostelevia kirjoituksia. +Vähäinen osa niistä on ilmestynyt Noor-Eestin eri yhteisjulkaisuissa +ja sanomalehtien palstoilla, viimeiset katkelmat Siuru-albumissa, +verrattomasti suurimman osan sensijaan vaeltaessa erinimisten +toimitusten paperikoriin. Tuglasen tietojen mukaan keskittyi Oksin +kirjallinen luomisaika pääasiallisesti kahteen, kolmeen vuoteen, +vuosien 1906--1909 välille, jolloin hän päivän mittaan usein taisi +kirjoittaa 3--4 kertomusta. Eräässä yksityiskirjeessä Tuglaselle +hän kirjoittaa juhlineensa kaksivuotisen kirjallisen toimintansa +vuosipäivää ja samalla lopettaneensa sadannen novellinsa. Hänen +kootut teoksensa, joitten ensimäisiä korjausarkkeja hän ei itse enää +ennättänyt nähdä, ovat alkaneet ilmestyä kirjailijaliitto Siurun +toimesta, toistaiseksi vain _Tume inimeselaps_ (Tumma ihmislapsi), +novelleja ja _Kriitilised tundmused_ (Arvostelevia tunteita), esseitä. + +Ulkonaisesti Jaan Oks vaikutti epäilemättä yhtä sairaalloiselta +ilmiöltä kuin koko taiteensakin, pään oikullisesta, ettei sanoisi, +tylsämieliselle ominaisesta muodosta ja ihon vastenmielisestä +värittömyydestä alkaen koko ruumiin velttoon kitukasvuisuuteen +saakka. Harvoin on kai tilaisuudessa näkemään inhimillisen rumuuden +traagillisuutta niin säälimättömässä ja sovittamattomassa muodossa, +kuin tässä nuorvirolaisessa rumuuden runoilijassa. Yllään karkeat, +harmaat sarkavaatteet, jalassa pitkävartiset huopasaappaat, koko +ruumis yhtämittaa elehtien ja liikehtien, ikäänkuin tanssitaudin +tapaamana, alituisten hermonytkähdysten tempoessa kasvojen ja raajojen +lihaksia, sellaisena muistanevat kai useat silminnäkijät Jaan Oksin +hänen Tarton käyntinsä ajoilta. Taikka kuten Friedebert Tuglas häntä +muistokirjoituksessaan -- viimeisellä tautivuoteella -- kuvaa: + +"Näin ensi kertaa nämä luunlaihat kasvot, joita valkeat näppylät +peittivät, nämä vesiharmaat silmät, punertavantakkuiset hiukset, harvan +punaisen parran ja hampaattoman suun. Näin koko tämän kurjan ruumiin +tuskasta sykkyrässä repalekasalla, povi edestä paljaana, jalat kiinni +sidottuina, vastenmielisen veltot kädet riipuksissa yli vuoteen reunan, +jonka takana oli seinää vastaan pystyssä kaksi kainalosauvaa, ikäänkuin +kerjäläisen tunnusmerkit." + +Jaan Oks oli oikeassa nimittäessään itseään dekadentiksi: hän oli +todella dekadentti, ruumiillisesti ja sielullisesti, taiteessa ja +elämässä. + + +2. + +Juuri lasta oli Jaan Oksissa, koskaan henkiseen täysimittaisuuteen +ennättämätöntä, ikänsä sairasta ja lahjakasta lasta. Hänen +päänsä paisui kuten vesipään lapsen, muodottomista ajatus- ja +tunnemolluskeista, nimettömistä himoista ja vihasta. Hänellä oli lapsen +kaikinpuolinen sekä inhimillinen että taiteellinen edesvastuuttomuus +niin elämäänsä kuin taiteeseensa nähden. Molemmat olivat vailla +suunnitelmaa, raketut kumpikin yksinomaan hetkestä, momentista. Hän +vaistoi varmasti tämän lapsiheimolaisuutensa, samalla kun hänen +sairas himonsa, kuten Dostojevskyn, ympäröi lapsen eroottisella +mielikuvituksella. Ei ole suinkaan sattuma, että hän sekä runonsa +että proosansa luonteenomaisimmissa saavutuksissa tuntee lapsena. +Yhdessäkään runossa ei hänen synnynnäinen Kullervotunnelmansa ole +saanut niin kirouslinkoovaa muotoa kuin runossa Lapsuus; yhdessäkään +novelleistaan ei hänen aavistuksensa ole vienyt häntä niin lähelle +ihmissielun alkuviettejä, kuin kertomuksessa Tumma ihmislapsi. + +Tässä lyhyessä, alun toistakymmentäsivuisessa novellissa on epäilemättä +Oksin koko kohtalotragiikka. + +Harmaassa, sateeseen ja lokaan uppoavassa kylässä, jota Oks niin +mestarillisesti on kuvannut toisessa novellissaan _Kylä_, on +ummehtunut koulutupa, täynnä raskasta höyryä ja katkua, missä +"taivutetaan selkärankoja", "keitetään neitsyeellisiä aivoja", +sorvataan väkivaltaisesti pehmeitä lapsensieluja. Mutta näitten +mustina pääskynpoikina riveissä kykkivien ihmislapsien joukossa on +muuan, jonka aivoissa kasvaa nuori ja villi kotkanpoikanen. Tällä +vähäisellä ja synkällä maalaispojalla, jonka silmät olivat kuin +kysyvät kuilut, oli "vastalausehampaat", jotka hän sopivassa ja +sopimattomassa tilaisuudessa iski joka ajatukseen. Häntä vainotaan ja +kidutetaan sentakia, mutta se ei estä häntä päästämästä yhä uudelleen +teräväkyntistä kotkanpoikaansa vasten vihatun kasvattajan naamaa. Mutta +eräänä päivänä hän tekee julkean ja ennenkuulumattoman teon: hänen +kotkanpoikansa uskaltaa kajota itse jumaluuteen! "Nyt löi ihmisten +kesyttäjä kotkanpojan irtipäästäjää nenälle, suulle ja korville. Sitten +heitettiin pieksetty nahka kyläkujalle kuolemaan." + +Pahoinpidelty, kapinallinen lapsi sensijaan pakenee ihmisiä ja heidän +elkeitään korpeen, missä "taivaan suuret, haikeat silmät eivät himoitse +eivätkä nuhtele". Hänet tuodaan kotiin, hän pakenee uudelleen, +kahdesti, kolmasti, koko kylän väki hälyytetään etsimään, ja kotiin +tuotua hänet suljetaan rangaistukseksi koppiin. Mutta kevään tullen +lapsi karkaa vielä viimeisen kerran. "Villin vaellushalun kiduttamana +lapsi lankesi jo ensimäisenä päivänä monta kertaa kumoon. Jälkeenjäänyt +elintarmo ehätti taas, kiipesi poikaseen, kiskaisi käppyräisen ruumiin +mullasta pystyyn ja nelisti huimasti, tätä möhkälettä tärisyttäen, +tyrkäten, kuluttaen." + +"Kun tuo tumma Jokin taas kerran lapsen pystyyn kiskaisi, oli yö, +ja kaikki ympärillä oudompaa ja huvittavampaa. Oli niin itsepäisen +vapaata: säpin putoamista ei kuulunut." + +"Mutta viheliäinen ääni siellä sisuksissa, suussa ja jäsenissä, -- se +odottakoon tyydytystään, kunnes kaikki juhlat on juhlittu." -- + +"Hän ei hakenut mitään, eikä keväällä olekkaan mitään löydettävissä, +mikä muistuttaisi mieleen tyhjänpäiväistä syömistä. On vain +salaperäinen värinä oudoissa kohdin, unenkaltainen syyhytys, ikäänkuin +tikkujen pistävä hipaisu. Ei ole mitään. Kaikki menee ohitse. Kaikki +tuntemattomat kouristukset ruumiissa, polte kurkussa, rauhattomuus joka +suonessa." -- -- + +"Ei ole mitään erikoista. Hyvä vain, että on sellainen oudon-outo +leposija, ja niin tiheät katajat väkevässä savimullassa." + +Ja tämä tumma ihmislapsi, jonka vapauden vietti on suurempi +elämisenkin intohimoa, kuolee sankarillisesti nälkään, maksaen +vapaudenpäihtymyksensä ilman vähintäkään napinaa hengellään. + +Sama sietämätön, surmaava ympäristö, ja sen yli kasvavan yksilön +traagillinen vapausvaisto on samoin _Kylän_ johtoaiheena. Millaisella +vihaisella huolellisuudella onkaan kuvattu tämä saarenmaalainen kylä: +"Hukkuva keto kuin häviämäisillään ehtoiseen viluun usvaan, sinisenään +jo syyskylmästä ja kuolemisen kivusta. Lakeus luo jo ensimäisiä +varjojaan. On raskasta ja tuskallista. -- Missä lakeus päättyy, siellä +on kuja, ja kujalla sitkeä loka. Likainen on tämän kylätien sotkettu +sydän. Likainen ja läpeensä sotkettu jälkien syntymästä saakka, +jolloin kaviot ja nälkiintyneitten lapsimukuloitten kantapäät, sorkat, +rumat varpaat, puupyörät, virsut tai puoliympyriäinen saappaanrauta +sotkivat siihen takertuneen loan. -- -- Suurella huolimattomuudella +on kylä paiskattu keskelle lokaa. -- Tässä kylässä näyttää kaikki +kumartavan kaiken edessä. Talot tekevät sen puitten edessä, omenatarhat +kumartavat kaivonvinttejä. Niin elää kylä syysyössä, niin se viettää +samoin suven selkeät päivät ja talven huurteiset ajat. -- Odotat, että +ilman harmaat huurut hukuttaisivat koko tämän köyhyyden kalvaman kylän +potevine naisineen, pöhöttyneine lapsineen, sikoineen likakuoppineen ja +ikäkuluine veräjineen. -- Mutta usva haihtuu, ja savu kohoo ilmaan, ja +tulevat uudet syysillat, vastenmielisyydessään samankaltaiset, uudet +yöt ja uudet työt. Mutta ihminen -- -- -- elää kuin taikakehässä, kiroo +ja rukoilee jumalaa avuksi, polttaa tupakkaa, pieksee lapsikantturaa, +lukee ruokarukouksensa, pesee hyppysensä, kuorii perunoita ja kituu +kasvussaan." + +Tässä kylässä elävät ihmiset "elukoitten keskellä, pöytien, tuolien +ja rukkien välillä ja uunin vieressä." Mutta siellä elää myös nuori +poika, joka syysöinä kuljeskelee yksin mustilla vainioilla ja +uneksii mailmasta ja ihmissieluista, nähden luhtaniityillä tuhansia +kangastuksia. Eräänä päivänä hän on kadonnut tietymättömiin. Ohdakkeet +kasvavat hänen jälkensä umpeen, eikä hän ikinä palaja. + +Oksin vapauden vaisto on niin voimakas, että sille kaikki järjestetty +yhteiskuntaelämä tuntuu sietämättömältä kahleelta, samoin kuten uskonto +ja koulu hänestä ovat vain keinoja vapaan ajatuksen sortamiseksi. +Jumalan hän on valmis ripustamaan alttarin reunaan, kuten huuhkajan +tallin oven yläpuolelle. Kaikki ihmisten yhteys herättää hänessä +inhoa ja pakenemishalua; kuten hän suorasanaisessa mieterunossaan, +_Nimetön eläin_, kirjoittaa, hän haluaa "kiskaista henkensä kauemmaksi +kaikesta, mikä ihmiselle löyhkää, päästä piskuisten, liesitulien luota +suurille vapaille tulille, ja luolasta mihin ihmisen huoku on päässyt, +rajattomiin saleihin". Hänen vaistonsa on kulkurin, on maankiertäjän, +jonka ihanteen hän elämässään mahdollisuuksien mukaan toteuttikin. +Kauniissa ja ylpeän itsetunnon täyttämässä runossa "Jäljettä", on hänen +ihanteensa kadota unhoitukseen, katkaistuaan viimeisetkin siteet ja +hävitettyään kaikki jäljet. Ja Oksin anarkistinen elämänkatsomus on +varmaan sanellut seuraavat sanat: + +"Suurenmoista on olla välinpitämätön ja nauraa kaikkea luotua ja +kaikkea luomatonta. Pilkata kuolleita, ilkamoida eläviä, se on +mailmaahallitsevan voimantunnon latva, se on sen työ, joka on kaikki +voittanut eikä enää viheliäisen taivaan alla mitään löydä, minkä edessä +kumartua voisi." + +Oks oli epäilemättä anarkisti jo synnyltään. Siinäkin hän taas +lähenee lasta; kuten lapsen, oli hänenkin hävityshalunsa suurempi +kuin rakennushalunsa. Hän oli tullut mailmaan, kuten Strindberg, +dynamiittipanos verissä, valmis räjähtämään milloin hyvänsä. Hän +ei suotta Kylässä ylistä "pyhää hävittämistä": ("Hyvin huonosti +on laita jo silloin, kun ei ole enää kuolemaa eikä syntymää, kun +ollaan jo tuolla puolen hävittämisen, pyhän hävittämisen, niin ettei +edes särkeminen maksa vaivaa.") Tai kun hän Nimettömässä eläimessä +kirjoittaa: "Silloin sysäisit vielä kerran, nähdäksesi verta, +rauniokasoja, kidutusta ja jätteitä ja tervehtyäksesi tiedosta: +olen saanut tehdyksi kaikkein enimmän pahaa. Herra nielaiskoon +mahdollisuuden rakastaa toista tai kuolettakoon ihmisissä jo +alkuidussaan senkaltaisen mielialan, missä ei ole enää rattona +kidutusta, halveksumista ja kuristamistuskaa." + +Häntä huvittaa luoda mielikuva mailmasta, jossa ei ole enää aviota, +jossa ihmiset, "linnut, vihreä sammakko, ristilukki, uunisirkka, kaikki +olisivat enkeleitä, -- kuten työmehiläiset". Ja tässä tulevaisuuden +kangastuksessa kiehtoo häntä juuri "seppeleitäkin korkeampi kunnia" +olla maanpinnalla viimeinen, itse vapaaehtoisesti lopettaa elämä! +Eräänlainen toisinto Tolstoin askeettisesta mailmanlopun ihanteesta +virolaisen kyläanarkistin aivoissa! + +Hänen asenteensa on alun alkaen yhteiskunnan luonnollisen vihollisen. +Hänessä on elämän ja yhteiskunnan lapsipuolen synnynnäinen vastarinta +kaikkia parempiosaisia kohtaan, kuten hän Tummassa ihmislapsessa +sarkastisesti tunnustaa: "On jotain kaameata ja typerää olla +tarmokas, kaunis, hyvä ja kunniallinen." Niinkuin Strindberg +loppuun saakka oli palvelijattaren poika, niin pysyi Oks loppuun +saakka samana "kahdenkertaisena äpäränä", jota hän niin suurella, +mutta väärentämättömällä kyynillisyydellä kuvaa, -- joka syntyy +krouvirakkaudesta, kasvaa takapihojen löyhkässä, ensimäisenä +taiteellisena kasvattajana päihtyneen äidin laulunrenkutus, ja joka +näkee isänsä ensimäistä ja viimeistä kertaa hirttonuorassa. + +Tämä syntyperä -- todellinenko vaiko mielikuvituksellinen? -- painaa +häntä häpeänä, jonka hän tuon tuostakin vetää esiin lietsoakseen sillä +kostonliekkiään. Ja niin leppymätön ja julkea on tämä viha, ettei se +sammu edes kuolinvuoteellakaan, vaan leimahtaa yksityisissä runoissa, +jotka Oks kahden leikkauksen välissä kirjoittaa kirjankansille, näissä +katkelmissa, jotka tuskin enää ovat runoa, vaan voihketta, huutoa, +huokausta, kirousta, hänen toivoessaan kykenevänsä kostamaan isänsä +tyttärille samalla mitalla äitinsä häväistyksen: + + Tean, et enne sündimisi sa + julgesid mind emas teotada, + tean, et pärast sündimisi ma + emaga sain pisarates leotada, + äga nüüd on sinu tütred suured, + mina helev mees, + nüüd on sinu tütred lahti minu ees! + +(Tiedän, että ennen syntymääni rohkenit minua solvaista äidissäni, +tiedän, että jälkeen syntymäni sain keralla äitini kyynelissä kylpeä, +mutta nyt ovat tyttäresi suuret, minä uljas mies, nyt ovat tyttäresi +tarjolla minulle!) + +Jaan Oksin taide on ääni loasta, on proletariaatin ääni. Epäilemättä +hän rakastaa lokaansa, hän viihtyy siinä, tottumuksesta tai +luontaisesta kiintymyksestä, pyytäen saada edelleenkin "ylenkatsoa ja +nauraa loassaan". Hänellä on sairaalloinen taipumus kuvata kaikkea +iljettävää ja inhoa herättävää, hänen vertauksensa ja käänteensä +ovat usein etovan vastenmielisiä. Mutta tämä runouden takapihan +taimi, rikkaläjällä kasvatettu, rakastaa samalla kauneutta, siitä +hänen traagillinen ristiriitansa. Taiteilija on hänen sanojensa +mukaan "karmeuden todellinen pappi", -- hän, kaikenkapinoitsija, +tunnustaa taiteen "Ainoaksi, jota palvellessaan ihminen ei tunne +häpeää". (Arvostelevia tunteita.) Hän, jolle hävittäminen on +muuttunut intohimoksi, voi toisena hetkenä hartaudella ylistää elämän +arvoa "kauneuden syvyyttä". Hän, joka on valmis heittämään jumalan +rikkatunkiolle, kirjoittaa seuraavana hetkenä palavat sanat: "Sisääsi +tahdon tunkeutua, ymmärrätkö, jumala, sisääsi, vaikka sillä kadottaisin +kaiket elämäni". + +Kaikki hänen tunteensa ovat ristiriitaisia, hänen heittelehtiessään +koko ajan äärimmäisyydestä toiseen. Yksinäisyys, joka äsken oli hänelle +ainoa turva ja onni, joka yksin suojeli häntä "pieniltä, vihaisilta +ajatuksilta", kalvaa häntä seuraavana hetkenä synkkänä orpoutena. +Hän, joka kerran tahtoi olla kaikille: "uppo-outo, tuijottaa kutakin +kurkoitettua kaulaa, kuten jääkarhu kameelia", kirjoittaa verhotulla +alakuloisuudella ihmisistä, jotka ovat "toisilleen tuntemattomia, +outoja, kuten keskenään koivikon koivut". Kuolinvuoteellaan hän on +kuulevinaan kuin humuna läpi vuoren toisten äänet, silmännäkemättä. +Ja niin hän kysyy eräässä runosirpaleessaan lapsen ja sairaan +avuttomuudella: "Mikä on kasvattanut välillemme vuorien ketjun?" + +Mutta uupuessaan vastalauseistaan, kapinastaan ja uhmastaan, +hän voi huitasta kämmenellään elämää kuten härnäävää kärpästä. +On kuin kaukaista kaikua Salomonin Saarnaajan filosofiasta +hänen sanoissaan: "Sillä kaikki on mieletöntä: ihminen +satunnaisessa tarkoituksettomuudessaan, -- ja ihminen määrätyssä +tarkoituksellisuudessaan". + +Jotain stoalaista tyyneyttä on sensijaan hänen kuolemankäsityksessään, +jonka hän ikäänkuin ennakkoaavistuksella on haahmoitellut +kertomuksessaan "Vanha matruusi", kuvauksessa vanhasta paatuneesta ja +kyynillisestä merikarhusta, joka ajattelijan rauhalla odottaa loppuaan. +"Hänessä ei kuolema herätä suurempaa hirmua kuin aamuinen laivanlattian +pesu eikä suurempaa mielenkiintoa, kuin ankkurinnosto. Vain hieman +kärsimättömyyttä sielussa, että on pakko käydä niin voimattomaksi ennen +todellista pysähdystä." + +Jaan Oksin elämä oli sidottu syntymään ja kuolemaan, mutta näitten +kahden kahleen välillä kohosi hänen elämänsä kaari lyhyeen ja +kapinalliseen pingoitukseen. + + +3. + +Oks ei vetoo älyyn, tuskin tunteeseen, vaan tajunnanalaiseen +aavistukseen; hän ei kuvaa tunteita vaan viettejä, vapauden, +elämänjatkamisen alkuvaistoja. Läpi koko hänen runoutensa kuultaa +sairas ja himokas viettielämä. Hän ei tahdo tai ei osaa sulkea +sairaita intohimojaan toisiin, vieraisiin minuuksiin, vaan antaa ne +semmoisinaan, paljaaltaan, lyyrillisinä, subjektiivisina purkauksina; +sentähden on, varsinkin hänen runoissaan, sekä loppusoinnullisissa +että suorasanaisissa, eräänlainen hirvittävä ja kyynillinen tunteen +alastomuus. Mutta kaikki alastomuus vaikuttaa ensi hetkessä +vierastavalta, esteettisinkin, sitä enemmän verhottomat himot. + +Nälän suhteen Oks on täysin suvereeni, se on ainoa vieteistä, jonka +hän vallitsee, jota hän mainitsee halveksumalla, nimittäen elämää +"periodilliseksi aterioimiseksi". Hänen tumma ihmislapsensa ei liioin +uhraa ajatustakaan "tyhjänpäiväiselle syönnille", kuollessaan nälkään +keväisessä metsässä. + +Sensijaan on viha hänelle tervetullut kiihoitustila, hän innoittuu +siitä, kuten rakkaudestakin, se hedelmöittää hänen tunteensa ja aivonsa +ja panee liikkeelle hänen kuvitusvoimansa. Hän puhuu vihasta, "joka +antaa hänelle koko hänen elintarmonsa", vihasta, joka tekee ihmisen +nuoreksi uudelleen ja puhaltaa hehkumaan elonhiilet. Hänen tumma +ihmislapsensa on "pieni, ylpeä ja _vihainen_". "Ja silloin halajat, +että kaikki ryhtyisivät vastarintaan, pitäisivät ajatuksiasi pikkuisina +käärmeinä, silloin tuntee janoa ryhtyä johonkin jättityperään, +jättiviisaaseen, johonkin mielettömyyteen, tehdä jotain, mikä vastaasi +sadattelee ja taistelee, joka vihastuttaa ja väsyttää." Kuinka täynnä +vihan hekkumaa ovatkaan sellaiset runot kuin Lapsuus tai Kadulla! + +Alkuperäisin, mutta samalla sairain on Oks kuitenkin kuvatessaan +viettiä, joka hänelle on samanarvoinen kuin elämä: rakkautta. Rakkaus +on epäilemättä erehdyttävä nimi sille paljaana palavalle, alastomalle +alkuvoimalle, jonka ilmauksen Oks näkee kaikkialla. Hän itse nimittää +sitä Himoksi. Koko luonto on hänelle sukupuolellinen, itse maasta +alkaen ajatuksiin saakka, jotka "kaks'sukuisina muotoina karkeloivat ja +toisiaan hedelmöittävät". Hänen mielikuvituksensa kiertää herkeämättä +sukupuolellisten tilanteitten ympärillä, mäen kukkulat muistuttavat +hänelle raskaita naisia, vakoon kylvetyissä perunoissa ja vesalepissä +hän näkee hedelmöitymisen intohimon. Hän kirjoittaa "kiimaisista +luhdista ja rivosti humisevista puista", palaten näihin kuviinsa +erotomaanin itsepintaisuudella. + +"Himossa on elämä itse ja elämänsakka". Oksin suorasanaisilla +mieterunoilla on yksi ainoa aihe, ne ovat täynnä ajatusten +Astartetanssia. Ja tähän hillittömään, peittelemättömään himoon, joka +tuntuu sulattaneen runoilijan koko olemuksen ikäänkuin alkuelementiksi, +sekaantuu samalla herjaava ylenkatse, aitostrindbergiläinen +naishalveksunta, ei älyllinen eikä harkittu, vaan syvästi vaistottu +viha eri sukupuolien välillä, joka ei häviä edes rakkauden ja yhdynnän +hetkenäkään. Hän kostaa orjuuden, johon sukuvietti hänet pakoittaa, +loppumattomilla solvauksilla, samoin kuin pettymyksen, joka väistämättä +seuraa aistien huumetta. Hän nimittää naisia poikkeuksetta "naaraiksi", +ikäänkuin joka hetki alleviivatakseen heidän sukupuolellisuuttaan, +"ihmiskunnan matelijoiksi". Hänen vanha merimiehensä sanoo vielä +kuolinvuoteellaan papille, joka yrittää herättää hänessä sovinnollista +mielialaa: "Naisten kanssa tahtoisit minut lepyttää? Älä tuokkaan niitä +tänne, mokomia! Milloinkaan en halua senkaltaisia ihmisiä tuntea, +ihmisiä, jotka viheliäistä maanpäällistä elämää jatkavat kaikkien +kärsimykseksi. -- Halveksin heitä filosofian pohjalta." + +Ja niin päätyy Oks tässäkin palvonnassaan herjaukseen, pyhänhäväisyyn, +oman himonsa esineen häikäilemättömään herjaukseen, ikäänkuin ei +keksisi kyllin lokaa, millä ryvettää tätä omatekoista Astarte-alttaria. + +"Kaikki ovat samankaltaisia, sekä se, joka ensi hymyjään hymyää, se, +joka on saanut kyllääntyäkseen, että se, joka ennen kuolemaansa pyhää +ehtoollista nauttiessaan vanhuutensa varjosta nuorta pappia himoitsee. +Missään ei löydy toisenkaltaisia, -- käy vaikka halki taivaitten ja +helvettien ja astu maan päälle, vakoillaksesi yhtämittaa suurilla +tienristeyksillä." + +Epäilemättä on herjaaminen ollut muuan Oksin suurimpia intohimoja. + + +4. + +Oks oli sekoitus kykyä ja hermosairasta. Hänen luomistyöllään on täysin +patologinen ilme, se on sairas, väkivaltainen toiminta, ikäänkuin +äkillinen ja sokaiseva verentungos aivoihin. Aivan samoin kuten +elämänvietti ehätti hänen tumman ihmislapsensa, nelistäen ja kuluttaen, +samoin mahtoi luomispakkokin aika-ajoin ehättää Jaan Oksin, pakoittaen +hänen sairaat aivonsa vihaiseen vireeseen, puristaen niistä myrkkyä +ja kähyä, -- jättääkseen hänet yhtä äkkiarvaamatta. Ei riitä lukea +hänen painettuja teoksiaan, vaikka niissäkin tuntuu tämän ryöppyävän, +syytävän luomisen merkit. Käsikirjoituksissa sensijaan, joita +karsimatta ja järjestämättä ei milloinkaan olisi voinut painattaa, +viettää Oksin sairas kirjallinen luomisvietti todellisia orgioita. +Täytyy tehdä kieltämättä itselleen väkivaltaa niitä lukeakseen: koko +ajan on kuin aluttoman, loputtoman sanaryöpyn alla, johon ajatuskin +on hukkua. "Hän loi, kuten tulivuori, joka samalla voimalla sinkoo +kohti taivasta sulaa metallia ja tuhkaa", sanoo Jaan Oksista Tuglas. +Sivumääriä ajatuksetonta vatvomista, kolminkertaisesti sanoja, sanoja, +sanoja, hulluinhuoneen järjetöntä houretta, ja yhtäkkiä kaiken +tukahduttavan ajatuskuonan alta kirkas ajatus, niin alkuperäinen, kuin +olisi se ensi kertaa ajateltu vasta näissä poloisissa aivoissa. Tämä +ajatus voi olla loukkaava, häväisevä, täynnä traagillista sarkasmia ja +kyynillisyyttä, mutta se on uusi! + +Oks itse sanoo kerran taidetta "fysiologiseksi tarpeeksi, sielulliseksi +uloshengitykseksi." Juuri siten on epäilemättä hänen oma taiteensa +syntynyt. Hän itse on epäilemättä mahtanut siihen tuiki vähän. Hän ei +ole kai milloinkaan muistanut sellaisia tyhjänpäiväisyyksiä olevan +olemassakaan, kuten tietoinen työ, taiteellinen rakenne. Voi olla, että +hänellä häämöittää jokin päämäärä liikkeelle lähtiessään, jokin kuva, +jokin mieliala, jonka hän tahtoo pyytää kiinni, mahdollisesti jokin +hämärä juonikin. Mutta hän kulkee tietään kuten lapset, hän poikkee +joka suunnalle tien oheen, pysähtyy jokaisen nähtävyyden kohdalla. +Niin hän aloittaessaan kertomustaan Koulumestarin hevonen epäilemättä +todella on aikonut kuvata juuri tätä hiirakkoparkaa ja sen vaiheita, +mutta sensijaan kuvaakin kaikkea muuta, kylää ja kylänmiehiä, niittyjä +ja veräjiä, kunnes unohtaa tykkänään sekä koulumestarin että hänen +hevosensa. + +Kieltämättä kärsivät Oksin teokset kauttaaltaan katkonaisuudesta ja +hämäryydestä, joka ei suinkaan aina kätke syvyyksiä, vaan hyvinkin +tavallisia ajatuksen matalikkoja. Mutta toisinaan tuntuu Oksin +lauseissa, kuten niistä on sanottu, kolme mittasuhdetta, ikäänkuin +sanojen merkitys niitten hämäryyden vuoksi olisi joka suuntaan venyvä, +avaisi mahdollisuuksia joka taholle. Ja niin tahtoisi nähdä Oksin +pitkät yksinpuheluhoureet kuin tiheässä, näkymättömässä seulassa, josta +yksitellen ajatusten akanain seasta varisisi selvä vilja. + +Hänen sairaissa aivoissaan eivät estävät keskukset kai milloinkaan +ole olleet toiminnassa, mikään ei kyennyt hillitsemään tätä rajua +koneistoa, sen kerran käyntiin päästyä. Hänen tuotteliaisuutensa +lyhyenä luomiskautenaan oli grafomaanin tuotteliaisuutta. Hänellä oli +kiire, ikäänkuin olisi aavistanut luomisaikansa, ehkä elämänsäkin +lyhyyden. "Sallittakoon ihmisen elää vain vuosi, silloin hän ei +nukkuisi eikä kuluttaisi aikaa hautaa varten valmistuakseen." + +Yhtä mahdotonta oli hänelle ajatustensa järjestely, suvereenilla +huolettomuudella hän jätti sen toisten tehtäväksi. Hän on teoksistaan +yhtä huolimaton kuin kala kudustaan, hän jättää ne kohtalon ja +sanomalehdentoimituksen huomaan, häviöön tai ylösnousemukseen, se +on hänelle yhdentekevä. Miten muut niitten suhteen menettelevät, +kenen käsiin ne joutuvat, mitä niistä loppujen lopulta on jäljelle +jäävä, -- kaikki kysymyksiä, jotka eivät häntä liikuta. Ainoastaan +eräässä yksityiskirjeessä Fr. Tuglaselle voi aavistaa jonkinlaisen +levottomuuden, joka kuitenkin pikemmin on järkkymätöntä itsevarmuutta: +"Seitsemän vuotta sanokoot arvostelijamme, ettei teoksilla ole +minkäänlaista taidearvoa, kahdeksantena vuonna on heidän kuitenkin +tunnustaminen, että on." + +Kuten hän erästä arvostelevaa kirjoitustaan nimittää +"improvisatsioksi", niin oli hänen tuotantonsa kauttaaltaan +improvisatsiota, kirjoitettu luojaties milloin ja minkälaisten tuiki +maallisten aherrusten lomassa, vihkokorjausten, liikearvioitten +välissä. On oikeastaan aivan arvoituksellista, minä väliaikoina +hän ehti hankkia itselleen senkin esteettisen ja kirjallisen +puolisivistyksen, mikä hänellä joka tapauksessa oli. + +Hänen taiteensa luonteesta seuraa semmoisenaan, ettei sillä voinut olla +minkäänlaista kehitysviivaa, tällä taiteella, jolta puuttuu kokonaan +juuri viiva, joka on kokoonpantu ikäänkuin vihan ja himon tuulispäässä, +omassa raivossaan kiertävistä pisteistä. Oksin pirstaleinen ajatus +ei olisi milloinkaan kyennyt kulkemaan pitkin suoraa viivaa, yhtä +vähän kuin hänen kehityksensäkään. Se päättyi itseensä, kuten +piste. Hänen henkinen sisältönsä ei ollut luotu elimellisesti +kehittymään, ei laajentumaan mihinkään suuntaan, eikä kypsymään siitä +raaka-ainestilasta, missä se oli. Se oli luotu vain purkautumaan +sellaisenaan, yhdellä kertaa. + +Jaan Oks on epäilemättä Noor-Eestin omituisimpia ilmiöitä. Hänellä +oli ylimyssielu, köyhälistöruumiiseen kuolemaan saakka kytketty, -- +ruumis, joka ei koskaan voinut vapautua kyläkujasta ja himosta, ja +mielipuolisuuden kanssa kamppaileva sielu, joka kauneuden ikävässään +lohduttautui herjauksilla. "He olivat kuin tylsän seipään lävistämät, +osaksi maankamarassa kiinni, toisen olemuksen osan karkeloidessa +keinuen taivaan alla, kuten rauhaton, siunaamaton uhrisavu." On jotain +sankarillista hänen uhmaavassa jumalhäväisijäasenteessaan, on jotain +traagillista tässä rujossa kyvyssä, jonka taide on kuin rumuuden uhria +saavuttamattomalle Kauneudelle. + + + + +A.H. TAMMSAARE + + +Synt. v. 1878 Tammsaare-Põhjan talossa Järva-Madisen pitäjässä +Tallinnanmaalla. Harjoittanut lakitieteellisiä opintoja Tarton +yliopistossa. Toiminut sanomalehtialalla. Teoksia: _Rahaauk_ v. 1907, +_Uurimisel_ v. 1907, _Pikad sammud_ v. 1908, _Noored hinged_ v. 1909, +_Üle piiri_ v. 1910, _Vanad ja noored_ v. 1913, _Poiss ja liblik_ v. +1915, _Keelest ja luulest_ v. 1915, _Kärbes_ v. 1917, _Varjundid_ v. +1917. + + +1. + +Virolainen kaupunkilaistumiskulku, sekä sielullisena että ruumiillisena +ilmiönä, siirto kylästä kaupunkiin, henkisen ilmapiirin vaihto, +niin kuvaava nykypäivien Virolle, muodostaa tavallaan pohjan, jolle +on rakentunut nuorvirolaisen novellistin H. Tammsaaren hieman ohut +kirjallinen tuotanto. + +Tammsaaren teokset eivät tosin tarjoa minkäänlaista kuvausta +muuttuneesta yhteiskunnallisesta perustasta, mille nykyinen virolainen +kaupunkiyhteiskunta nojautuu, ei sen luomasta tyyppien moninaisuudesta, +ei edes liikunnosta kulttuurisiirrosta, joka herkeämättä muuttaa +kaupunkifysiognomiaa. Se ei ole mitään nykyaikaista kaupunkirunoutta, +hymniä kivimuureille ja sähköradoille, ei alkua epopeaan tulevaisuuden +virolaisesta suurkaupungista. Se yrittää yhtä vähän kiinnittää +Tarton vatvovaa lammikkotunnelmaa kuin Tallinnan kuumeista +satamanousukasilmettä. Kaupunkia itseään, aineellisena todellisuutena, +siinä tuskin on olemassa. Eikä siinä liioin tapaa mitään johdonmukaista +sielullista kehitysketjua; Tammsaaren henkilöt ovat näennäisesti +täydelleen irrallisia, niinkuin eivät kuuluisi mihinkään yhteiskuntaan +tai suurempaan ihmisten yhteyteen. He muodostavat vain "psykologisen +ykseyden", kuten heistä sanoo Friedebert Tuglas. Heillä ei ole +entisyyttä eikä tulevaisuutta, ei siteitä mihinkään suuntaan. Ja +kuitenkin, siitä huolimatta, on heistä joka-ainoa sellaisenaan +virolaisen sivistysmurroksen, kaupunkilaistumiskulun tulos. + +A.H. Tammsaare, samoin kuin muutkin nuorvirolaiset, harrastaa +kaksinimisyyttä ja kirjallista naamioleikkiä; kuten Grünthalista +sukeutuu Ridala, Aavikista Randvere ja Mihkelsonista monta vertaa +romanttisemmalta kajahtava Tuglas, niin on A.H. Tammsaarekin milloin +Anton Hansen, milloin Tammsaare. Hän merkitsee tyylinvaihdoksensa aina +uudella kirjallisella kyltillä. + +Tammsaare on huvittava toisinto nuorvirolaista tyyppiä, +eroavaisuuksineen ja yhtäläisyyksineen. Yksityispiirteiltään +hän voi muistuttaa milloin yhtä, milloin toista kirjallisista +tovereistaan, mutta kokonaisuudessaan on hänen henkinen fysiognomiansa +hänen yksityisomaisuuttaan. Hän on persoonallisuus, kaikesta +värittömyydestään huolimatta. Ensi silmäykseltä hän näyttää toisen +nuorvirolaisen novellistin, Friedebert Tuglasen, täydelliseltä +vastakohdalta; Tuglas pyrkii synteettiseen fantasianäkemykseen, +Tammsaare sielulliseen analyysiin; Tuglasen värit ovat pehmeätä, +hivelevää liitua; Tammsaare käyttää kovanumeroista lyijykynää. +Ohutverisyydestään huolimatta Tammsaare hyvin harvoin vaikuttaa +artistiselta, kuten Tuglas miltei poikkeuksetta, huolimatta +mielikuvituksellisesta täytelyydestään. Mutta heillä on selvät +älylliset yhtymäkohtansa, joskin Tammsaaren äly on kuivempi ja +mehuttomampi kuin Tuglasen; heidän satiirinen taipumuksensa on sukua, +ja he koskettavat toisiaan viivanalaisissa koserioissaan, joitten sävy +usein on hämmästyttävän samankaltainen, vaikka Tammsaaressa onkin monta +vertaa enemmän ammattijuttelijaa. Tuglasen tyyli aateloi pienimmänkin +sanomalehtipakinan; se muodostuu hänellä aina vähäiseksi tutkimukseksi, +taiteelliseksi lastuksi; Tammsaaren synnynnäinen sanomalehtimieskyky +ohentaa tarvittaessa raskaimman ja vakavimmankin aiheen kevyeksi +jutteluksi. Hän on nautintoihminen, ilmeisin hedonistisin taipumuksin, +nuorvirolaisista kieltämättä samalla humaanisin, vaikka hänen +suvaitsevaisuutensa ja inhimillisyytensä juuret juontavatkin ehkä yhtä +syvälle suureen välinpitämättömyyteen kuin suureen kaikenymmärrykseen. + +Tammsaare on oman kirjallisen sukupolvensa keskuudessa ohuin, +mielikuvitusköyhin ja todellisuusvaistoisin. Hän on ainoa +nuorvirolaisista, joka häikäilemättä tarttuu päivän probleemeihin +ja ympäröivään elämään, joskin hänen probleeminsa ovat yksinomaan +sielullisia ja kuvatun elämän näyttämö useimmissa tapauksissa +ahdas virolainen ylioppilaskomero. Hänen kirjansa ovat alun alkaen +antaneet aihetta kaikenlaisiin yhteiskunnallisiin, rotuhygieenisiin, +kasvatusopillisiin ja siveyskysymyksiin, vaikka hän itse ei ole +vihjauksellakaan vikapää niitten asettamiseen. Ainakaan ei mikään +liene hänestä etäämpänä kuin vastauksen antaminen. Erehdys olisi +epäilemättä luulla, että esimerkiksi Tammsaaren novelli _Yli rajan_ +olisi kirjoitettu ratkaisemaan ennen-avioliittoista sukupuolikysymystä +tai mahdollisesti naisen äitiys- ja riippumattomuusprobleemia. +Tammsaarea on hyvin yksinkertaisesti vain huvittanut viskata kivi +yhteiskunnalliseen lammikkoon, _épater le bourgeois_, kuten Friedebert +Tuglas hänestä sattuvasti sanoo, härnätä porvaria, vähäinen epäilevä ja +miksikä ei! poikamaisen frivoli hymy suupielessä. + +Tammsaaressa on epäilemättä kosolta kirjallista pahankurisuutta; +hän vetää hyvin mielellään yleisöään hiukan nenästä, kuten +Kärpänen-novellissa ylioppilas Kulno, joka puheellaan saa koko +kuulijakuntansa petkutetuksi, tai Vivahduksia-novellin päähenkilö, joka +hänkin rakastaa tällaisia pieniä kirjallisia jalkakoukkuja. + +Muuten, mitkään Tammsaaren ominaisuuksista eivät esiinny erityisen +silmiinpistävässä mittakaavassa, eräänlainen keskimittaisuus on +päinvastoin niille tunnuksellista. Poikkeuksen tekee ehkä ironia. +Tammsaaren taipumus ivaan on varmaan synnynnäinen, hänen äänenpainonsa +on luonnostaan ivallinen, kuten Suitsin luonnostaan pateettinen. +Tammsaarelle ei ole olemassa minkäänlaisia arvovaltaisia aatteita +tai henkilöitä, ei mitään koskematonta aluetta. Hänen ivansa on +usein kyltynyttä, väsynyttä, neulanohutta, harvoin erityisemmän +pahanilkistä, mutta se ei suinkaan ole mitään attikalaista, ei myöskään +valtameren kirpeästi väkevöittävää suolaa; sen prosenttimäärä on +suunnilleen sama kuin suolapitoisuuden virolaisessa Länsimeressä. +Ja Tammsaaren kieltämätön kyynillisyys, joka esiintyy sekä +aiheitten että tilanteitten valinnassa, on sekin enimmäkseen samaa +tahallista kiusoittelua, ärsytyshalua, kotitekoista virolaista +ylioppilasboheemisävyä. + +On kuitenkin muuan ominaisuus, joka näyttää olevan eroittamattomasti +yhdistetty Tammsaaren henkiseen olemukseen. Se on epäily, skepsis. +Se on usein vain filosofoivaa pintaleikittelyä, tapaa, muotia, +vuorosanakimallusta. Mutta se on epäilemättä syöpynyt pintaa +syvemmälle; kun tammsaarelaiset pohjakerrostumat syystä tai toisesta +joskus paljastuvat, tapaa joka kerta juuri väärentämättömän skepsiksen, +vailla vähintäkään teennäisyyttä tai keimailua. Mahdollisesti onkin +tämä skepsis, harmaa kuin home ja syövyttävä kuin se, tammsaarelaisen +kirjailijaluonteen ydin. Tammsaaren skepsis ei ole vapauttavaa, +särkemisriemussaankin luovaa, myönteistä epäilyä. J. Luiga nimittää +tammsaarelaista skepsistä _tunteen_ skepsikseksi, joka ei synny +henkisestä kehityksestä, vaan tunteen rappeutumisesta. Ja toden teolla +ei pääse ajatuksesta, että Tammsaaren epäily on oikeastaan kokonaan +kielteinen ominaisuus, puute, kyvyttömyys minkäänlaiseen hartauteen; +häneltä puuttuu, niin sanoakseni, uskonnollinen elin. + +Jokaisella kirjailijalla on pohjavärinsä. On kirjailijoita, ärsyttäviä, +sytyttävän punaisia, on sinivalkoisia kirjailijoita, on toisia, joitten +värissä on myrkkyä, kuten hullukaalin keltasinipunervassa kukanterässä, +on kirjailijoita, ylimyksellisiä, kuten ajan kauhduttamat välivärit. + +A.H. Tammsaaren pohjaväri on harmaa. Ei mikään harmaan lukuisista eri +vivahduksista, ei keltaisen, punaisen eikä sinisen sekoittama, vaan +yksinkertaisesti vesiharmaa, värittömyyden väri. + + +2. + +"Hermot ovat kulttuuria, -- sentähden, enemmän hermoja, enemmän +hermoja", huudahtaa muuan Tammsaaren virolaisista "nuorista sieluista", +ylioppilas Kulno. + +Siirto maalta kaupunkiin tai oikeammin kaupunkikulttuuriin ei +merkitse suinkaan vain parissa sukupolvessa tapahtuvaa luuston ja +lihasten volyymin vähenemistä. Eivät vain kasvonpiirteet, kädet +ja jalat hienostu rakenteeltaan jatkuvasti muuttuneen elintavan +takia, ennenkaikkea muuttuu ja hienostuu hermorakenne. Kulno on +oikeassa: sivistystason nousu on pääasiallisesti hermokehitystä. Ei +tietomäärän, ei älyllisen pääoman suuruus voi koskaan luoda yhtä +suurta sivistyksellistä eriasteisuutta, kuin juuri hermoston enemmän +tai vähemmän viljelty herkkyys, sen vastasäteilyn rikkaus, sen +nautintomahdollisuus ja kärsimiskyky. + +Voi puhua ihmisten "herkistämisestä", kuten valokuvaaja levyjensä. + +A.H. Tammsaare on suorittanut siirron kylästä kaupunkiin, -- sekä +henkilökohtaisesti että kirjallisesti. "Tous les chemins vont vers la +ville", kuten Verhaerenin sanat kuuluvat. + +Hän vaihtaa aihepiirinsä yhtä perinpohjaisesti, kuten vaihtaa +tekotapansa. On yhtä suuri hyppäys Tammsaaren rehellisestä ja karusta +naturalismista hänen ääriviivattomaan impressionismiinsa, kuin hänen +pikkueläjäinsä, maattomain, irtolaisten, loisien ja mökkiläistensä +kylästä, jossa ei ole muuta vaihtelua kuin torailu ja tulipalot, +syntymä ja kuolema, hänen käsitteelliseen kaupunkiinsa. Vain pohjaväri +on sama: Tammsaaren realismi on yhtä kuivan harmaata kuin ikinä +hänen impressionisminsakin. Hänen talonpoikaiskuvauksissaan, jotka +poikkeuksetta liikkuvat niin alhaisella yhteiskunnallisella asteella +kuin suinkin, rehkii ja matelee inhimillinen elämä, näköjään vähääkään +välittämättä tekijästä ja hänen tahdostaan, kaikkinäkevän luojan +auringon alla. Vaimo ompelee rauhallisesti miehensä sairasvuoteen +ääressä tälle kuolinpaitaa ja synnyttää lapsen samalla hetkellä, +kun isä toisessa huoneessa heittää henkensä. Vanha isäntä ja renki +työskentelevät pellolla, heidän vuorosanojensa vaihtoon, kysymyksestä +vastaukseen, menee kokonaisen vaon kyntöaika. Akka ja ukko elelevät +vuosikymmeniä samaa etanan kuoreen mahtuvaa elämäänsä, kunnes +kuolema toisen korjaa. Ja paljaimmillaan tämä harmaa arkiaherrus +on kertomuksessa _Kaksi paria ja yksi ainoa_, kahden kinastelevan +mökkiläisperheen ja heidän yhteisen loisensa, Taidi-Laidin, tarina, +kerrottu armahtamattomalla, kaikki tunkiokasat paljastavalla verismillä. + +Tammsaaren kaupungilla ei ole edes niitäkään harvoja varmoja +ääriviivoja, mitkä hänen kylällään. Se on erinomaisen utuinen +ympäristö, jossa ei ole maaseudun puita, ei metsää, ei näköaloja, +ei vihreyttä; ei ilmaa, mutta ei myöskään kaupungille ominaista +ihmisvilskettä, kadun melua, tuskin katuja. Se on kokonaan +impressionistinen, ikäänkuin tyhjään ilmaan rakennettu kaupunki, jota +risteilevät nimettömät kadut, ja valaisevat tuiki persoonattomat +katulyhdyt. On melkein yhdentekevää, onko tällä kaupungilla +jossakin kertomuksessa tarkoitettu Tarttoa vaiko Tallinnaa; se ei +muuta sanottavasti Tammaaren kirjallisia kulissilaitteita, hänelle +riittää, kuten uudenaikaiselle näyttämölle, kaikkein välttämättömin +huonesisustus: pari tuolia, pöytä ja sohva. + +Elämän ulkonaisista puitteista ei ole jäänyt oikeastaan muuta jäljelle +kuin ylioppilaskomerot, joitten "seinäpaperit ovat mustat, savuttaneet, +niitten takaa pilkistää sieltä täältä seinä". Rikkinäisellä pöydällä +vetelehtii kirjoja, ja lattialla on kalossit, "joilla on se erinomaisen +ominaisuus, että ne helposti päästävät veden valumaan". Läpi himmeitten +ja raamuisten ruutujen näkee tyhjän pihan, "missä joku vaate riippuu +kuivamassa, ja joku ylioppilas tulee ja menee". + +Näissä akateemisissa ja abstraktisissa ullakkokomeroissa asustavat ja +rakastelevat Tammsaaren henkilöt tai oikeammin hänen puhuvat ja alati +filosofoimaan pyrkivät varjokuvansa, s.o. milloin eivät kulje yksin tai +kaksin vielä abstraktisempia katuja. + +Ydinnäkemyksenä ylioppilasnovelleihinsa on Tammsaarella ollut +eroottisen valonheijastajan säteessä nähty murto-osa nykypäivien +virolaista jeunesse dorée sielua. Tammsaaren kaikki neljä +ylioppilaskuvausta käsittelevät yksinomaan eroottisia suhteita, ja +oikeastaan onkin ainoa oleellinen, minkä varmasti tiedämme näistä +nuorista sieluista, heidän suhtautumisensa rakkauteen. He rakastavat, +siis ovat olemassa. + +_Pitkissä askeleissa_, joka epäilemättä on Tammsaaren +ylioppilasnovelleista taiteellisesti ehein, on kaksi miestä ja yksi +nainen, ylioppilaat Heinrich ja Otto, ja heidän yhteinen rakastettunsa +Olga, virolaista demiviergetyyppiä. Oikeastaan on vielä toinenkin +nainen, Heinrichin talonemännän tytär, joka eräänlaisena täytekuviona, +vastakohtaisuuden lain vuoksi, esiintyy Tammsaaren useimmissa +kirjoissa, edustaen hänkin ikuista naisellisuutta, pari astetta +alempana tosin. Taistelu käy naisesta ja ihanteista. Heinrich Leisner, +yläilmoissa asuskeleva haaveksija, rakastaa Olgaa, mutta saatuaan +tietää Olgan olleen aikoinaan Oton rakastajattaren, luopuukin hänestä, +pitkän sielullisen järkeistymis- ja jäähtymiskehityksen jälkeen, täynnä +yksin- ja kaksinkidutusta. + +_Nuorissa sieluissa_ on miltei samat voimasuhteet. Jonkun aikaa +yliopistossa opiskellut Aino Võsand jättää rahan puutteessa opintonsa +ja oleskelee Tartossa. Hän tutustuu ylioppilas Kumoon, aito +tammsaarelaiseen perustyyppiin, jossa skepsis ja eroottinen uteliaisuus +yhtyvät, käy hänen luonaan (kaikki Tammsaaren virolaiset puolineitseet +käyvät ylioppilastensa ullakkokomeroissa!) lukijan jäädessä +epätietoiseksi, kuinka pitkälle tämä taidolla harjoitettu eroottinen +leikki peräytymis- ja väistämisvuoroineen vie, ja lähtee vihdoin monen +mutkan jälkeen ulkomaille opintojaan jatkamaan taikka, kuten Tammsaaren +sanat kuuluvat, "syventämään merta ja koroittamaan taivasta". + +_Yli rajan_ kirjassa on juoni hiukan selväviivaisempi. + +Välttämättömän ylioppilaan nimi on tällä kertaa Robert Muidu. +Paitsi Heinrich Leisner'in aineetonta idealismia, on hänellä sangen +alleviivatut aineellisetkin vaatimukset. Hän johdattaa mieleensä +Weberin Demokritoksen kyynillisen lauselman: "Varo, Karl, irstaita +ihmisiä, ja jollet muuta voi, niin käänny mieluummin jonkun +kunniallisen naisen puoleen, hän ei ole kieltäytyvä", ja haluton kun +on viettämään tavanmukaista poikamieselämää, uskoutuu morsiamelleen +Hedvigille. Mutta heidän huumeessa alkanut suhteensa arkiutuu +vähitellen, samalla kun Hedvig huomaa olevansa tulossa äidiksi. Hetken +aikaa hän aikoo pelastautua häpeästä, menemällä naimisiin tohtori +Kalamaan kanssa, mutta lopulta pääsee naisellinen ylpeys voitolle, +ja hän lausuu hyvästit sekä Kalamaalle että loppukohtauksessa sangen +viheliäistä osaa näyttelevälle Robert Muidulle. + +On jotain näissä kolmessa novellissa, mikä edellyttää yhteistä +alkusolua. Ne ovat syntyneet ikäänkuin yhteisestä konseptsiosta, +samasta mielialojen, tunteitten ja tyyppien varastosta, joka +tosin ei ole oikein ottanut riittääkseen niin moneen muunnokseen, +vaan hataroituu kirja kirjalta. Ja miten vähäinen toden teolla +Tammsaaren tilanteitten ja henkilökuvien keksimiskyky on, näkee hänen +_Kärpänen_-novellistaan, jossa hän taas pitkän väliajan päästä palaa +rakkaaksi käyneeseen ullakkokomeroonsa, malttamatta edes hankkia +Kulnolle uutta nimeä, vaan tuoden hänet semmoisenaan, ainoastaan +joitakuita vuosia vanhempana näyttämölle. + +Jeunesse dorée, -- miksikä ei yhtähyvin jeunesse grise, -- harmaa +nuoriso! + +On muuan piirre, mikä heti pistää silmiin Tammsaaren novelleissa: +niissä puhutaan loppumattoman paljon. Tammsaaren ihmiset, +sekä miehet että naiset, puhuvat aina, ikäänkuin heillä olisi +puhumisvimma. "He suutelevat ja siinä sivussa puhuvat allegorisia +tyhjänpäiväisyyksiä", sanoo heistä muuan arvostelija. Tarttolaisissa +ylioppilaskorporatsioissa oli tapana varsinaisen sanakaksintaistelun +ohella opettaa nuorille keltanokille sanataistelua, jota varten heidät +armotta asetettiin sanapistosten maalitauluksi. Tammsaare yrittää +epäilemättä seurata baltilaisia perintätapoja. Hänen henkilönsä +taistelevat hekin kaiken aikaa floreteilla ja rapiireilla, väistävät, +torjuvat, antavat sivuiskuja, hyökkäävät. + +He keskustelevat herkeämättä, eikä kuitenkaan mikään tunnu liikkuvan +keskustelun aikana kuin puhujien äänijänteet. Heihin sopii, kuten +eräs virolainen huomauttaa, Jugendin parodia Maxim Gorkista. Kohtalon +hylkäämät ihmiset istuvat koossa, filosofoiden ja saivarrellen, +kunnes yhtäkkiä joku heistä kysyy: "Mutta miksi me aina puhelemistaan +puhelemme, miksi emme koskaan tee mitään". Ja siihen toinen vastaa: +"Siksi, että Maxim Gorki on meidät luonut!" + +Samoin voisi tammsaarelainen miesten ja naisten kuoro vastata: "Koska +Tammsaare on meidät luonut." + +Tammsaare ei suinkaan itse ole ollut tiedoton tämän alituisen +herkeämättömän puheensorinan merkityksestä. Nuorten sielujen Kulno +sanoo kerran: + +"Luultavasti saivartelemme liian paljon ja elämme liian vähän; sentakia +on meillä niin paljon kysymyksiä." + +Juuri sisäistä liikkumattomuutta, äärimmäistä passiivisuuttaan, +yrittävät tammsaarelaiset ullakko-asukkaat verhota puheensa +vuolaudella. Se on teon surrogaattia, teon, johon he eivät ikinä ole +ryhtyneet, ikinä eivät ole ryhtyvä. + +Tammsaaren nuoriso on älykästä, mutta heikkohermoista sukupolvea, +jonka nousukkuus tuntuu ennenkaikkea tahdon ja luonteen heikkoudessa, +sivistysväsymyksessä, jota he poikkeuksetta potevat. Se ei ole heille +itselleenkään mikään salaisuus, he tietävät hyvin jo edeltäkäsin +ennemmin tai myöhemmin jäävänsä tien oheen. + +Kuvaavaa näitten yliskamarien tunnelmalle on iltapuhde Kulnon luona, +jonne on saapunut sekä Aino Võsand että Rein Jaaninpoika Muhem, +muuan Emajoen Ateenan ikuisia ylioppilaita, joka vihdoin on päätynyt +jumaluusopilliseen tiedekuntaan, mutta toden teolla tutkiikin +oluthaarikkojensa pohjia suuremmalla syventymisellä kuin heprealaisia +alkutekstejä. + +Kulno kertoo kuulijoille "unensa". Oli kerran köyhä ylioppilas, joka +halusi kirjoja, aina vain kirjoja ja seisoskeli nälkäisin silmin +kirjakaupan ikkunan edessä, ahmien edes kirjojen nimiä. Kerran hänen +taas tavallisella paikallaan seisoessaan, puhuttelee häntä pyöreähkö, +tyytyväinen vanha herra: "Nuori mies, harrastatteko kirjoja?" Mutta +ylioppilas, ylpeä nuoruudestaan ja köyhyydestään, vastaa: "Kuinka niin? +Kirjoja? Miksi?" Myöhemmin hänestä itsestään on tullut samanlainen +pyöreähkö, tyytyväinen vanha herra, mutta kirjat ovat jääneet +ostamatta. Silloin hän kävelyllä sattuu näkemään yhtä nälkäisen +ylioppilaan, kuin hän itse kerran, seisoskelevan kirjakaupan ikkunan +edessä. "Nuori mies, harrastatteko kirjoja?", pääsee hänen huuliltaan. +Mutta ylioppilas pakenee pysähtymättä. + +Kulno kertoo unensa ja "pimeässä tunsivat nuoret ihmiset, kuinka +näkymätön käsi kutoi hienoa verkkoa, pingoittaen sitä heidän +ympärilleen". + +Tammsaarelaisen nuorison sisäinen voimattomuus uloittuu sillekin +ainoalle alalle, joka näyttää muodostavan heidän elämänsä ainoan +varsinaisen liikuntavoiman: erotiikkaan. Tammsaaren sielullinen +valonheijastaja on, kuten sanottu, ennenkaikkea eroottinen. Mistä nämä +nuoret sielut muuten tulevat, mihin menevät, minkälainen on heidän +edellinen kehityksensä, minkälainen mailma, jossa he kohtaustensa +välillä oleskelevat, kaikki se jää ullakkokamarien ulkopuolelle. +Liikuntapääoma, mikä heissä mahdollisesti on olemassa, kuluu yksinomaan +eroottiseksi vaihtorahaksi. Kaikki, Heinrichit, Otot, Olgat, Kulnot, +Ainot ja Muidut harjoittavat eräänlaista eroottista urheilua, joko +rajan tällä tai tuolla puolen. Tammsaarelaisessa rakkaudessa on suuri +määrä kidutushalua, kuten on huomautettu, kärsimyksen tuottaminen +kuuluu oleellisesti hänen rakkausnautintoonsa. Sekä Heinrich Leisner +että Kulno ovat sielullisia sadisteja, ilmetköön se sitten Kulnon +älyllisenä kissahiirileikkinä tai itsekidutuksena, kuten Heinrich +Leisnerin loppumattomissa, hiuksenhalkovissa itse-erittelyissä. Ja +Robert Muidun huveihin kuuluu samoin kiusata entistä morsiantaan ja +rakastettuaan tahallisilla, kylmästi harkituilla loukkauksilla. + +Tammsaarelaiset ihmiset ovat eroottisesti erinomaisen herkkiä, +vaikka vailla eroottista syvyyttä. Epäilemättä on rakkauselämä +hermoviljelyksen hienoimpia mittareita. Ja jos Tammsaaren nuoriso +jossain suhteessa kerta kaikkiaan on irtautunut kylästä ja +talonpoikaispsykologiasta, niin juuri rakkauselämässään. Siinä ei +ole mitään jäljellä vaistojen terveestä turmeltumattomuudesta, se on +läpeensä kaupunkikulttuurin hermostunutta erotiikkaa, kokeilua sekä +muiden sielulla että omallaan. Tammsaaren nuoret sielut ovat rakkauden +herkuttelijoita, lasinmaistajia, mutta eivät koskaan pohjaanjuojia. + +He ovat kauttaaltaan ensimäistä polvea, uuden ihmisen ilmakehä +ympärillään. He ovat lopettaneet laskunsa maaseudun kanssa; heidän +pyrkimyksensä on selvä ja tietoinen. Mutta siitä huolimatta on +heissä jotain amphibista, kahtaanne kuuluvaa, jokin sovittamaton, +sisäinen ristiriita pyrkimyksen ja saavutuksen välillä; kuten sadun +taivaanvuohet he ovat jääneet riipuksiin maan ja taivaan välille. + +Ei ole mitään syytä yleistää Tammsaaren kuvausta virolaisesta +ylioppilasnuorisosta enemmän kuin tarpeellista. Se on epäilemättä +sidottu määrättyyn aikaan, vuosisatamme ensimäiseen vuosikymmeneen +ja pitää epäilemättä paikkansa vain murto-osaan nähden. Mutta joka +tapauksessa on sivistyksellisen saltomortalen jälkitauti, josta alussa +Noor-Eestin yhteydessä oli puhe, tämä tammsaarelainen virolainen +erikoisväsymys ollut ja on ehkä vielä tälläkin hetkellä muuan muoto +välipolven tragiikkaa, polven, jota, J. Luigan sanoja käyttääkseni, +ei yhdistä entisiin talonpoikaiskoteihinsa muuta kuin "sukat ja +muona". On mahdollista, että tammsaarelaisten henkilöitten suuri +irrallisuus johtuu yhtä suuressa määrin impressionistisesta dogmasta, +ympäristön poissulkevasta tekotavasta, kuin tietoisesta tarkoituksesta. +Mutta varmasti kuvastuu siinä samalla kaupunkilaistumismurros ja +kaupunkilaistumistragiikka. + +Tammsaaren nuoret sielut ovat, kuten alati pohmeloinen Muhem sanoo: +kapuamassa pitkin hermoja kuten pitkin teräslankoja, kohti kulttuuria +ja yli-ihmisyyttä. + + +3. + +Tammsaaren viimeisessä teoksessa, novellissa _Varjundid_ (Vivahduksia), +on hermojen herkistymiskulku loppuunsuoritettu. Se on viety jo +yliherkkyyteen, lähelle patologista rajaa tai mahdollisesti sen ylikin. +Kärsimykseen tarvitaan kehittyneimmät hermot. Tämän kertomuksen +"minällä" ne ovat jo olemassa; hän on saavuttanut sen kehitysasteen, +josta Rein Jaaninpoika Muhem ja Kulno Nuorissa sieluissa ihanteenaan +uneksivat, hän on kavunnut hermoja myöten kulttuuriin. Hermot ovat +anastaneet suurimman osan hänen olemuksestaan, kaikkien muitten +kudosten kustannuksella, hänestä ei toden teolla ole enää muuta +näkyvissä kuin hermosto, kuten anatomian oppikirjoissa mustalle +pohjalle piirretty valkea hermokaava. + +Novellin minä on sydäntautinen mies, joka saapuu terveyttään hoitamaan +Mustanmeren rannoille. Hänen ikänsä on aivan epämääräinen, kertaakaan +ei hänestä käytetä epiteettiä nuori, mutta ei tosin myöskään vanha. +Yhtä epämääräisiä ovat hänen kansallisuutensa ja ammattinsa; edellisen +suhteen häntä huvittaa uskotella kärsimystovereilleen olevansa +suomalainen, mutta maisemat, jotka hänelle koti-ikävän hetkinä +kangastavat, ovat virolaisia. Mitä jälkimäiseen tulee, niin emme +saa tietää siitä muuta, kuin että hänellä on: "ammattina taudit, ja +elämäntehtävänä laiskuus". Muutenkin hänellä on vastustamaton halu +panna omiaan, syyttä, suotta, ilman muuta itsekästä tarkoitusta +kuin kertomisen ilo, tosiasioitten väärentämisen tuottaessa hänelle +taiteellista huvia. Hän valehtelee tietoisesti, suunnilleen samoista +vaikuttimista kuin lapset tiedottomasti. Hänen seurustelupiiriinsä +kuuluu poikkeuksetta keuhkotautisia, kaikilla taudin eri asteilla. Ja +koko tässä pakolliseen tyhjäntoimittamiseen tuomitussa joukossa, joka +on paennut kotiseutunsa ilmanalaa Mustanmeren rannikon lauhkeuteen, +vallitsee pitkällisten sairauksien ja erikoisesti keuhkotaudin +luoma tunnuksellinen, nautinnon janoinen levottomuus ja hermostunut +hentomielisyys. Rakastelu seuraa keuhkotautia yhtä varmasti kuin kuume. +Ilma on erotiikalla kyllästetty, sekä huvinäytelmän että murhenäytelmän +alalta. On päähenkilöitä, on sivuhenkilöltä, mutta useimmilla on +osansa tästä parantolarakkaudesta. Kertomuksen minän rakkaustarina +alkaa viattomasti ja vaarattomasti, kuten kuusitoistavuotiaitten +idylli: viikkokausia vain etäältä ihailtuaan yhdeksäntoistavuotiasta +kuolemaantuomittua venäläistä tyttöä, jonka "kaula on kuin kukanvarsi", +hän uskaltaa vihdoin tehdä rakkaudentunnustuksensa, ojentamalla +rakastetulleen ruusun. Eikä heidän välillään tule sen enempää puhetta +rakkaudesta. "En tiedä, emme puhuneet siitä milloinkaan, unohdimme", +hän tunnustaa myöhemmin. Ajateltakoon, tammsaarelainen mies ja nainen, +jotka eivät puhu, vaan ymmärtävät vaitiolon kaunopuheisuuden! Johtuu +mieleen lause Tammsaaren edellisestä allegorisesta lastukokoelmasta +_Poiss ja liblik_ (Poika ja perhonen): "Nuoruuden murhe on muuttunut +mykäksi alakuloisuudeksi." Mutta kuitenkin päättyy tämä hauras ja +sanaton rakkausidylli kuolemaan ja tragiikkaan. Tytön, Sonjan, on +lähdettävä pois, iltaa ennen lähtöään hän saapuu ystävänsä luo, -- +ja elämänjano voittaa kuolemanläheisyyden. Seuraavana päivänä tyttö +kuolee verensyöksyyn. Mies jää yhä kävelemään polkua vuoriston ja meren +välillä, kuunnellen sairaan sydämensä lyöntejä ja ajatustensa syyttävää +kiertokulkua, kunnes ei enää jaksa, vaan ampuu luodin rintaansa. Mutta +hän ei kuole, parin kuukauden päästä hän on siksi tervehtynyt, että voi +palata takaisin pohjoiseen kotimaahansa. + +Vielä kerran, vuosien takaa, Tammsaare palaa perustyyppiinsä. Lukijalle +jää täysi vapaus ristiä kertomuksen minä millä nimellä hyvänsä; +hän itse esitteleikse vain tilapäisesti tekaistulla suomalaisella +nimellään. Mikään ei estä hänen nimeään olemasta Heinrich Leisner, +kuten Pitkien askelien sankarin, miksikä ei myöskään Kumo tai +Robert Muidu! Hän vaikenee tosin visusti kehitysvuosistaan, mutta +on kaikki syy luulla, että hän kymmenkunnan vuotta takaperin on +asustanut tammsaarelaisessa ylioppilaskomerossa. Ainakin hän on siellä +vieraillut. Muutamista yrityksistä päättäen hänkin on aikoinaan +harjoittanut aito tammsaarelaista suurten lasten palloleikkiä hieman +kalpeilla aforismeilla. Paitsi sitä hän on nähtävästi harrastanut +eroottista urheilua, kuten hekin. Ja hän harrastaa sitä vieläkin, sekin +on muuan hänen ammateistaan. Mutta se ei enää onnistu hänelle, entinen +leikki, jossa Kulno oli saavuttanut virolaisen mestaruuden, muuttuu +odottamatta armahtamattomaksi totuudeksi. + +Hän on erehdyttävän samanlainen kuin ennenkin, -- ja kuitenkin +tuiki erilainen. Hän on sama epäilijä ja kyynikko, sama itsekäs +individualisti, mikä ennen. Hän olisi kai yhä vielä, kuten Kulno, +valmis määrittelemään ihmisen tietyksi määräksi: "vettä, rasvaa ja +herra tiesi, mitä vielä". Mutta hän on edeltäjiään tuntuvasti vanhempi, +hänen teoriansa eivät ole enää kokemuksia suuremmat. Sairaus on saanut +aikaan kahtiajaon hänen olemuksessaan, iva on kevyempänä aineksena +kohonnut pinnalle, ja näkyvissä on tunnepohjan humaani inhimillisyys. +On vaikea puhua talttumuksesta, sillä mitä taltutettavaa oli Kulnon tai +Robert Muidun varhaisvanhassa nuoruudessa? Mutta hänen kärsimyskykynsä +on kehittynyt ainakin hänen nautintokykynsä veroiseksi. + +Nuorien sielujen pessimismi oli vielä lainatavaraa, muotia, esteettistä +pessimismiä. Nämä nuoret sielut koreilivat vielä kärsimyksellään, sekä +olevalla että olemattomalla, mutta se ei häirinnyt sanottavasti heidän +hyvinvointiaan tai ruokahaluaan. Varjundid-kertomuksessa kuollaan +kärsimyksestä, sen henkilöt ovat Asran heimoa, joille rakkaus ja +kuolema ovat yhtä. + +"Rakastavilla on aina kuolemanajatus mukanaan", kirjoittaa novellin +minä päiväkirjaansa. Tammsaare on tähän lauseeseen tavoittanut erään +inhimillisen sielunelämän totuuksista. Rakkaushuumeeseen yhtyy +kuolemanhuume, ne ovat sukua keskenään. Kaksoisitsemurhan edellä +käy miltei aina aistien rakkaus. Voi ottaa aivan umpimähkään pari +esimerkkiä mailmankirjallisuudesta, seldwylalaisen Romeon ja Julian +rakkausyö ennen kuolemaa Kellerin samannimisessä novellissa, tai kahden +hiilikaivokseen hautautuneen rakkauskohtaus keskellä kuolemankauhuja +Zolan Germinalissa. Taide on jo ammoisista ajoista tietoisesti +käyttänyt tätä rakkauden ja kuoleman traagillista sekaannusta. Kuinka +mestarillisesti onkaan ennen muita Arthur Schnitzler kutonut sekaisin +kuoleman ja rakkauden loimet pikku draamoissaan ja novelleissaan! Sen +psykologinen vaikutus on aina pettämätön. Ja aivan varmaan on suuri osa +Tammsaarenkin novellin tehoa samoin hänen Mustanmeren rannikkojensa +kukkakujien ilmastossa, täynnä kuolemantuomiota ja ruusujen lemua. + +Vivahduksia on tavallaan kypsä teos. Se on kypsä, kuten auringotta +ja varjossa varttunut hedelmä, vähän kitkerä, vähän mehuton, vähän +kokoonkäpristynyt, pieni, salainen madonsyömä jossain sydänperukassaan. +Mutta se on kuitenkin niin kypsä, kuin se olla saattaa. Se on +kokonaisuudessaan tosi ja rehellinen kirja, kälvetystautinen ja +voimaton, sairaalloisesti herkistynein hermoin luotu, helpompi +kuvitella versoneeksi jonkun kuluneemman kulttuurin maaperästä kuin +virolaisen. Se on Tammsaarea: ohut, useimpain mielestä kai hieman +kuiva ja pitkäveteinen, epätasaisesti sommiteltu, harmaanväritön ja +diskreetti kuin vesileima. + +Harhaillessaan rakastettunsa kuoleman jälkeen meren rannalla, novellin +minä alkaa aikansa ratoksi laskea lännestä itään lenteleviä sorsia. +Hän ehtii laskea niitä jo lähemmä toistasataa, kun häneen äkkiä +iskee ajatus, ettei mikään estä sorsia lentämästä kaaressa ympäri +koko Mustanmeren, jossa tapauksessa hänen laskunsa voisivat jatkua +loputtomiin. Huolimatta tämän mielikuvan mahdottomuudesta se ei päästä +häntä. Sorsien rivillä ei ole alkua eikä loppua. + +On jotain tässä näkemyksessä, sorsien oletetussa ja koskaan +päättymättömässä kiertolennossa, josta ei hevillä irti pääse. Tammsaare +ei suinkaan koko tuotantonsa kestäessä ole kirjoittanut mitään niin +mieleen syöpyvää kuin nämä rivit. Hän on saanut tähän vertauskuvaan ja +samalla koko teokseensa jotain siitä lohduttomuudesta, aina samasta, +jolla rakkaus, kärsimys ja kuolema seuraavat toisiaan elämän suuressa +kiertolennossa, lakkaamatta toistuen, ilman alkua, ilman loppua, kuten +sorsien parvi. + +Näistä riveistä puhuu parantumaton skepsis. Mutta niissä on myös sitä, +mihin Tammsaare vuosikausia on pyrkinyt, _hermokulttuuria_. + + + + +RUTH + +_Joh. Aavik_ (Randvere), synt. v. 1880 Põiden pitäjässä Saarenmaalla. +Harjoittanut kielitieteellisiä opintoja Tarton, Neschinin ja Helsingin +yliopistoissa; suorittanut viimeksimainitussa fil. kandidaattitutkinnon +v. 1910. Paraikaa ranskankielen opettajana Tarton virolaisissa +oppikouluissa. Teoksia: _Ruth_, Noor-Eesti Album III v. 1909; +_Praktiline Soome keele opetus_ v. 1908, Viron kielen opas v. 1911, +Keele kaunima kõlavuse poole v. 1912; _Mõned keele reeglid_ v. 1913, +Eesti rahvusliku suurteose keel v. 1913, _Nominatiivsed liitumised_ v. +1915, _Parandatud Kalevipoeg_ v. 1916, _Uute sõnade sõnastik_ 1918 y.m. + + +1. + +Noor-Eestin III albumissa herätti huomiota muuan 60-sivuinen +kirjoitelma, jonka mottona oli Sully Prudhommen säkeistö ("J'imagine, +ainsi je peu faire, un ange sous mon front mortel, et qui peu +dire, en quoi diffère l'être imaginé du réel?"), otsikkona +yksinkertaisesti raamatullinen _Ruth_, ja tekijänä siihen asti Viron +kirjallisuudessa tuntematon _J. Randvere_. Randvere osottautui +ennen pitkää nuorvirolaisen kielenuudistusliikkeen perustajaksi, +Joh. Aavikiksi. Ruth sensijaan ei ollut kaunokirjallinen teos, ei +esteettinen, sielutieteellinen eikä kirjallisuushistoriallinen +tutkielma ja kuitenkin vähän kutakin. Se oli liian tieteellisesti +luetteleva, vaikuttaakseen puhtaasti kaunokirjalliselta, liian +kaunokirjallisesti tunnelmoiva, käydäkseen tutkielmasta. Siinä oli +kirjallisuushistoriallisia, musiikkiopillisia ja lääketieteellisiä +tiedonnäytteitä, -- kaikki asianharrastuksen rajoissa tosin, -- ja +sangen seikkaperäisiä selvityksiä ihmisruumiin rakenteesta, niin +että se paikka paikoin vaikutti tieteellisten sanojen näyttelyltä; +siinä oli runollisia, varmalla tyylipoljennolla kirjoitettuja kohtia, +jotka todistivat tekijänsä ranskalaisen kirjallisuuden koulitsemaa +tyylikorvaa. + +Kokonaisuudessaan se sensijaan oli uudenaikuisen tai pikemmin +tulevaisuuden naisen apoteosi, ei suinkaan haahmoittunut runoilijan +verenväkevästä näkemyksestä, vaan kokonaan koneellista tietä, +analyyttisen ja teoretisoivan hengen luoma, ilman sidettä ympäröivään +elämään, rakettu jäsen jäseneltä, ominaisuus ominaisuudelta, hiukan +samaan tapaan, kuten vanha tuttavamme Dion aikoinaan muovasi savisen +kuvansa. Se oli individualistin ja romantikon aivohaave, ydinainen, +eksynyt nuorvirolaisen kaunosielun katonalaiseen kamariin, yritys +luoda uusi naisihanne, ei lihasta ja verestä, vaan kirjastotoimista ja +mielikuvituksen kullasta. + +Ruth herätti heti ilmestyessään samalla paljon pahaa verta. Osaksi oli +siihen syypää sen paikottainen hieman naivi kyynillisyys ja eräitten +vähemmän kirjallisten käsitteiden ylen avomielinen käsittely, niin +karsittuna kuin se nähtävästi ilmestyikin, -- lisäksi eräänlainen +vähäinen perversiteetin vivahdus, jonka hyvällä tahdolla taisi olettaa +kuultavan muutamista sen lauseista, lyhyesti, koko sen ikäänkuin +moraalin ja eetillisyyden ulkopuolelle viittaava sävy. Eräs senaikuinen +pilakuva esittää Ruthin komeana paratiisilintuna, jota kotikanat +pahansuovasti nokkivat. Noor-Eestiä kokonaisuudessaan kohdanneet +syytökset ranskalaisesta sivistystaudista, vaarallisen ylikulttuurin +maahantuonnista, kohdistuivat itsestään Ruthiin. Muun muassa tarttui +virolainen runoilijatar Anna Haava kynäänsä ja avoimessa kirjeessä +"mademoiselle Ruthille Pariisiin", vertasi tätä kreikkalaiseen +hetairaan ja kehoitti äidillisesti, vaikka ei erittäin kohteliaasti, +tätä "kuolemanlintua" mitä pikemmin, sitä paremmin korjaamaan +sulkansa Viron rajoilta. Ja eräässä Noor-Eestiä vastaan tähdätyssä +kiistakirjoituksessa käyttää muuan toinen virolainen Ruthia ja siinä +ilmeneviä suuntaviivoja koko Noor-Eestin yhteisenä symbolina. + +Epäilemättä onkin Randveren Ruth enemmän kuin vain yksityisen uneksijan +mielikuvitusoikku. Ruth on oleellinen osa Noor-Eestistä, niinkuin +sitä on Gustav Suitsin miehekäs paatos, Ridalan luonnonpalvelus, +Tuglasen Felix Ormussonin todellisuutta vierova elämänkäsitys tai +saman kirjailijan uninäyt, ja Jaan Oksin epätoivoinen, traagillinen +raakuus. Noor-Eestiä on Ruthissa esiintyvä älyllisyyden yliarviointi +ja ylellisyyspalvonta, sen irrealiteetin ikävä, kauneuden kumarrus ja +epäyhteiskunnallisuus, sen keinotekoisuus ja teoretisointi. + +Syvimmin Noor-Eestiä sensijaan on ehkä Ruthiin kätketty +_tarpeettomuusihanne_, äärimmäisyyteen viety yksilöviljelys, jolla ei +ole mitään muuta päämäärää, kuin oma olemassaolonsa. + + +2. + +Aluksi tekijä esittää itsensä. Hänen tapansa on harjoittaa +kirjallista yksinpuhelua, panna paperille ilman minkäänlaisia +taiteellisuuden vaatimuksia ajatuksiaan ja unelmiaan, yksinomaan +korostaakseen nautinnon tunnetta, jonka leikittely kaikenlaisilla +mielikuvasarjoilla ja kuvitelluilla tilanteilla hänessä herättää. Se +on eräänlaista keskustelua itsensä kanssa, "ilman huolta rakenteesta +tai suunnitelmasta, päämäärää vailla eteenpäin vierivä, kunne jalka +kantaa, kaikkia värejä ja tuoksuja nauttiva, kaikkinaisia ilmiöitä +uteliaisuudella katseleva, kaikkien kysymyksien edessä pysähtyvä". +Näillä mielikuvilla on hänelle todellisuuden arvo, ja niitten tuottama +nautinto yhtä todellinen kuin ikinä varsinaisesta elämyksestä syntynyt. +"Omistaen erittäin kehittyneen mielikuvituksen olen tuntenut nautintoa +kuvitella määrättyjä tilanteita kaikissa yksityiskohdissaan, niin +että ne väkevyydessä miltei saavuttivat todellisuuden: olen ne +kirjaimellisesti elänyt, niin todellisia ne olivat." + +Tämä mielikuvituksellinen nautiskelija, joka ei ympäröivästä +todellisuudesta käytä muuta, kuin mitä unielämäkseen tarvitsee, joka +poimii nautintoja, kuten muut kukkia, mutta erikoisen sielullisen +rakenteensa takia tekee sen yksinomaan kuvituksellista tietä, panee +aikansa ratoksi paperille unelmansa naisesta. + +Hän tunnustaa kauan pitäneensä itämaista naista, odaliskia, äärimmäisen +passiivia, täysin tahdotonta naista ihanteenaan, naista, joka olisi +olemassa vain miehen tahdosta, hänen palvelijansa, kaikunsa ja +omaisuutensa, vailla omaa sielua, mykkä ja uskollinen kuin huonekalu, +ja jonka ainoa kirjallinen sivistys rajottuisi virheettömään +oikokirjoitukseen. Mutta nautittuaan kyllin kauan pasha-asenteesta +ja ylemmyydentunnostaan, Randvere eräänä kauniina päivänä kyllästyy +orjatar-ihanteeseensa. Hänen mielikuvituksensa tekee kokokäännöksen; +vastakohtaisuuden vaatimuksesta se alkaa kutoa aivan toisenlaista +naiskuvaa. Se ei ole enää Itämaitten haaremi-ilmaston nainen, +esteettinen orja, vaan valtiatar, ylinainen, täydellinen sielultaan +sekä ruumiiltaan, jonka eroottisen viehätyksen alkuehdoksi on asetettu +korkealle kehitetty älyllisyys. Äly on ensimäinen ominaisuus, minkä +Randvere lahjoittaa kuvitellulle rakastetulleen, vasta senjälkeen +seuraavat muut sielulliset ja ruumiilliset avut ja hyveet. Mutta +huomattava on, ettei tämä ehdoton ja yksipuolinen älyn palvonta +suinkaan johdu mistään optimistisesta ja ritarillisesta uskosta naisen +älyllisiin kehitysmahdollisuuksiin. Päinvastoin, tekijä näyttää +hyvin tuntevan vastavirtauksen, joka naisliikkeen voittojen ja +saavutusten rinnalla esiintyen on äärimmäisissä tapauksissa leimannut +koko naisellisen aivokulttuurin hyödyttömäksi, niin, fysiologisilta +edellytyksiltään mahdottomaksi. Hänen oppi-isänsä on nuorena kuollut +filosofi Otto Weininger, jonka teos Geschlecht und Character ei +säkenöi joka sivullaan vain paradokseja ja nerollisuutta, vaan myös +peittelemätöntä naishalveksuntaa, taikka saksalainen psykiaatteri, +Möbius, jonka kirja naisen "fysiologisesta heikkomielisyydestä" toista +vuosikymmentä takaperin suoritti kiertonsa tarttolaisen nousevan polven +keskuudessa. Ruthinkin tekijä on horjumattomasti vakuutettu naisen +inferioriteetista ja erityisesti hänen älyllisestä alemmuudestaan. Hän +kirjoittaa: + +"Ominaisuus, kyky, joka on sielullisten kykyjen hierarkian huippu, on +juuri äly, joka elävillä olennoilla on kaikkein myöhimmin kehittynyt. +Älyn ylemmyyden muodostaa tietoisen tajunnan tiheys ja monipuolisuus. +Mutta naisella on tietoisuus aina köyhempi, ahtaampi ja hämärämpi. +Hän ei kykene antamaan muotoa suurille synteeseille, synnyttämään +laajoja, yleisiä aatteita, hän näkee vain yksityiskohdat. Tietoisuuden +intensiivisyys riippuu samoin tietojen monipuolisuudesta, mitkä +aivoihin on sälytetty. Mutta nainen ei voi omistaa tietoja yhtä +suuressa määrin kuin mies, hänen aivoenergiansa on heikompi." + +Juuri tämä väistämätön vakaumus, tosiseikka, jonka parantumattomuudesta +hän on varma, pakoittaa hänet luomaan uninaisen, jonka hän mielinmäärin +voi koristaa kaikilla rohkeimman ja kekseliäimmän mielikuvituksensa +koruilla. Ja Randvere ratkaisee ongelman oikeastaan sangen +yksinkertaisesti saadakseen tuloksen mahdollisimman täydelliseksi, hän +yhdistää miehisen ja naisellisen prinsiipin, luo kaksoisolennon, joka +omistaa miehisen älyn ja luonnehyveet ja naisen ruumiillisen sulon ja +tunne-elämän. Ruth on oikeastaan perusajatukseltaan yksinkertainen +yhteenlaskusuoritus: mies + nainen, taikka kuten Weininger sen +merkitsisi M + N. + +Randvere aloittaa, kuten sanottu, heti siitä ominaisuudesta, jota hän +todellisuuden naisessa enimmin kaipasi: älystä. Hän kirjoittaa: + +"Sentähden, kuvitellessani ihanteellista naista, jota todella voisin +ihailla kuin korkeampaa olentoa, jota katsellessa sieluni löytäisi +hienomman ja syvemmän nautinnon, tahdon, että hän on vapaa kaikista +naisellisista puutteista. Hän on poikkeuksellinen, ainoalaatuinen +olento, sillä hän yhdistää itsessään kaksi ominaisuutta, mitkä +todellisessa elämässä näyttävät sulkevan pois toisensa: korkeamman, +todella miehisen älyn ja naisellisen luonnon viehättäväisyyden. Hän on +korkeassa määrin idyllinen intellektuaali, siinä erikoismerkityksessä, +mikä tälle sanalle Ranskassa annetaan, nimittäin olento, jonka +ajatusvoima, aivotoiminta on äärimmäisen kehittynyttä, ja joka +muistinsa hinkaloihin on kerännyt suuren joukon tieteellisiä ja +kirjallisia ajatuksia ja tosiasioita." + +Ja hän jatkaa yksityiskohtaisemmin: + +"Kuvatakseen vielä selvemmin tämän naisen älyllisyyttä ja +alleviivatakseen erityisesti sen oleellista ominaisuutta, on +sanottava, että hänen ajatuksensa on täysin vapaa utuverhosta, joka +tavallisesti hämärtää naisen ajatusta ja tekee sen kykenemättömäksi +selvään logiikkaan ja korkeampaan erittelyyn sekä hedelmättömäksi +rohkeista ja nerokkaista aatteista. Tietoisuus on hänellä kehittynyt +äärimmäisiin rajoihin, sillä hänen aivonsa ovat raketut mitä hienoimmin +ja lujatekoisimmin, ja hänen hermostonsa on hyvin tiheä. Hänellä on +sentakia täysin miehisen älyn voima ja terävyys. -- -- Mutta hänen +älynsä tuntomerkki ei ole kuitenkaan siinä määrin rajaton ulottuvaisuus +ja voima, kuin aivan harvinainen joustavuus ja hienous. Se on sen +pääominaisuus. Sentakia ilmeneekin sen ylemmyys pääasiallisesti siinä, +että hän havaitsee ajatuksen loppumattoman vähäisetkin vivahdukset tai +jonkin ilmiön eri puolet; hän osaa katsoa asioita joka näkökulmalta, +aavistaa niitten kaikki mahdollisuudet, löytää niissä suhteita ja +yhtymiä, joita ei kukaan ennemmin ole tullut havainneeksi." + +Tämä keinotekoinen ylinainen harrastaa erikoisesti kielitiedettä, -- +kuten Randvere itse! Hän osaa erinomaisesti latinaa, mutta myöskin +kreikkaa. Hän on lukenut alkukielellä Homeroa, Platoa, Lukianosta, +Uutta Testamenttia, samoin latinalaisia kirjailijoita. Kirkkoisienkään +kirjoitukset eivät puutu hänen aivokirjastostaan. Lyhyesti, hänen +sivistyksellään on luja klassillinen pohja. Ruthin kirjastossa, +jonka teokset tekijä hyvin yksityiskohtaisesti luettelee, on muuten +uudenaikuisista kirjallisuuksista ranskalaisella ehdottomasti +etusija; siinä ovat edustetut vanhemmat sekä uudemmat ranskalaiset +runon ja proosan mestarit Rabelais'sta asti, Voltaire, Rousseau, +Flaubert, veljekset de Goncourt, Maupassant, Bourget, Rod, Sully +Prudhomme, Baudelaire, Verlaine, Mallarmé, Rimbaud. Saksalaiseen ja +venäläiseen kirjallisuuteen suhtautuu Ruth sensijaan arvostelevasti +ja kylmäkiskoisesti. Suomalaisia huvittanee Ruth-Randveren +Juhani-Aho-ihailu: "ainoa suomalainen kirjailija, johon hänen henkensä +vielä koskaan ei ole kyllästynyt". Ruthin lukeneisuus on nähtävästi +suunnilleen sama, kuin tekijän itsensä. Mutta ei siinä kyllin. Ruth on +tutkinut keskiajan ja renessanssin latinaa, hän on lukenut munkkien, +skolastikkojen ja humanistien teoksia. Erikoisesti kiinnittävät +hänen mieltään filosofiset kysymykset, häntä huvittavat abstraktiset +spekulatsiot ja sielutieteelliset tutkimukset. Hänen tiedeasteikkonsa +ulottuu kuitenkin ulkopuolelle kielitieteen, estetiikan ja filosofian, +hän on yhtä kotonaan luonnontieteissä ja fyysillismatemaattisissa +tieteissä, hän on tutustunut korkeamman matematiikan salaisuuksiin, +leikkinyt differentsiaaleilla ja integraaleilla. + +Huomaamme, Randveren vaatimukset ovat perinpohjaiset! Mutta koko tämä +tieteily ei suinkaan merkitse Ruthille elämänkutsumusta, ei edes +varsinaista työtä. Hän harjoittaa kyllä Randveren sanojen mukaan +opintoja yliopistossa, mutta antautumatta yhdellekään tieteelliselle +erikoisalalle. Niinkuin Randvere kirjoittaa: + +"Hänen ihanteensa on pikemmin Renanin dilettantismi, joka tuntee +mielenkiintoa kaikkea kohtaan, koettaen päästä inhimillisissä tieteissä +laajaan, monipuoliseen yleiskatsaukseen, mikä ei suinkaan estä +häntä hankkimasta jossakin yksityisessä tieteenhaarassa syvempiä ja +kauemmas uloittuvia tietoja. Ollen herkkätuntoinen luonne, hän löytää +tästä tieteitten panoramasta runouden ja haltioitumisen lähteen, +joka kohoittaa hänet jokapäiväisyyden pikkumaisuudesta korkealle +mielikuvituksen linnunperspektiiviä kohti, jonka laaja näköala yhtaikaa +sekä huumaa että viilentää." + +Saatuaan valmiiksi uninaisensa älyn, Randvere ryhtyy muovaamaan +hänen maallista ja näkyvää olemustaan. Ja hän tekee sen ainakin +yhtä perinpohjaisesti, suurella esteettisellä herkuttelulla. "Tämän +tieteellisen naisen on, kuten luonnollistakin, myöskin ulkonaisesti +henkilöitävä korkeampaa ihmisyksilöä. Hänen pitää ruumiillisesti +omistaa kaikki täydellisyydet, mitkä ihmisruumiille ovat mahdollisia. +Senkautta hän on samalla sukupuolellisesti arvokas olento. Sillä +jokaisella ihmisellä on oma sukupuolellinen arvoasteensa, jota, tosi +kyllä, arvioidaan enemmän tai vähemmän henkilökohtaisen maun mukaan. +Ja minä uskon, olen varma siitä, että sen arvoasteen tietoisella +tai tiedottomalla toteamisella on tärkeä osa sisäisen olemuksemme +kehityksessä." + +Saamme hyvin havainnollisesti tietää, millaiset ovat Ruthin hiukset, +silmät, nenä, suu, hampaat vartalo, kädet ja jalat, -- niin, Randvere +ei edes säiky seikkaperäisesti kuvaamasta niinkään epärunollista +asiaa, kuin tämän ylinaisensa oivallista ruuansulatusta! Millaisella +nautinnolla Randvere syventyy kuvitellun naisihanteensa suloihin, ja +kuinka persoonallinen ja kaavavapaa hänen makunsa on, siitä olkoon +todistuksena hänen kuvauksensa Ruthin hiuksista: + +"Ruthin päätä, joka on pikemmin pitkäkalloinen, peittää tiheä metsä +tummankellertävää tukkaa, jonka hiukset eivät ole velttoja eivätkä +liian hapraita, niin että käpristyisivät voimattomina pääluuta +vastaan tai jäisivät riippumaan yksityisinä pörhöisinä hiuskarvoina. +Laheudestaan ja silkinpehmeydestään huolimatta näyttää niillä +olevan itsenäinen elämänsä ja tahdonvoimansa, niin että ne pyrkivät +lainehtimaan ja aaltoilemaan päälaelta määrättyyn suuntaan. Korvan +ympärillä ja niskassa, kaulalla ne riippuvat ohuina, hentoina, hiukan +vaaleampina säikeinä, jotka voivat tehdä naisen pään erikoisen +viehättäväksi. -- Ruthin hiuksilla on paitsi sitä vielä miellyttävä +ja kiehtova lemu, joka tiettyinä hetkinä voi vaikuttaa huumaavasti. +Itsestään on selvää, että ne ovat terveet ja vahvat, ne eivät lähde +minkään ruumiinrakenteellisen heikkouden tai paikallisen ihotaudin, +kuten hilseen, takia. Ne ovat niin tiheät ja vahvat, että Ruthia niistä +voi nostaa ja pitää riipuksissa". + +Tai kuvaus Ruthin silmistä: + +"-- -- Silmät eivät ole Ruthilla mustat eivätkä ruskeat, eivätkä +myöskään viattoman enkelinsiniset, vielä vähemmän jokapäiväiset, +vedenkarvaiset, sinertävät, vaan tummat, siniharmaat, joihin on +sekoitettu vähäinen vivahdus viheriää, ja jotka määrätyssä valossa, +erityisesti iltasin, voivat näyttää hyvin tummilta. Mutta millään +muotoa niillä ei saa olla sinervänviolettiin taipuvaa vivahdusta. Ne +ovat kyllin suuret, sarvikalvo puhdas ja himmentymätön, ja niin syvällä +onteloissaan, että silmien ollessa täydelleen avoinna, luomien reunat +eivät lainkaan ole näkyvissä." + +Saattaisi kysyä, mitä varten kaikki tämä kauneuden tuhlailu, ja +henkisen ylemmyyden hedelmättömyys? Randvere ei anna siihen suoranaista +vastausta. Mutta hän puhaltaa elävän hengen epäjumalaansa, liittämällä +kuvaukseensa Ruthista kokonaisen luvun, omistetun yksinomaan hänen +rakkauspsykologialleen. + +"Ruthin rakkauspsykologia on hänen älyllisen ja erittelevän henkensä +takia hiukan erikoinen. Hän on ennenkaikkea täydellisesti tietoinen; +yksilöllinen ajattelu ja monien rakkauselämää käsittelevien kirjojen +lukeminen on hänessä eräitten tunteitten naiviteetin hävittänyt. Hän +ei voi siinä suhteessa enää uneksia niin utuisesti, puhtaasti ja +viattomasti, kuin 'hyvin kasvatettu nuori tyttö', vaan hänellä on +paljoa varmemmat ja suoranaisemmat vaatimukset. Hän osaa selvästi +eroittaa rakkauden mielikuvituksellisen puolen ja todelliset, +objektiiviset päämäärät. Mutta siitä huolimatta ei hänen tunteittensa +voima ole vähemmän suuri, hänen intohimonsa vähemmän väkevä. Tietoisuus +ei estä melkein ollenkaan tunne-elämää, kuten voisi luulla, intohimo +on riippumaton puhtaasti älyllisestä ymmärtämyksestä. -- Huolimatta +miehisestä älyllisyydestään ja selkeästä, filosofisesta hengestään +on Ruthilla täydelleen naisen vaistomainen taipumus kaikkeen, mitä +voi määritellä sanalla romanttinen, se on, ihannoiva ja miltei +hentomielinen halu kuvitella rakkautta runollisessa ja mystillisessä +hohteessa ja ikävöidä sitä kaikkein ihanteellisimmissa olosuhteissa." + +"Oppineen naisen asema, ja mahdollisesti jotkut Ruthin näennäiset +sinisukan taipumukset, kaukana siitä, että ne vähentäisivät hänen +eroottista kiehtovaisuuttaan ja sukupuolellista viehättäväisyyttään, +antavat hänelle juuri päinvastoin erikoisen vastakohtaislumon, +tehden hänestä jotain äärimmäisen harvinaista ja kallista sekä +kiihoittavan erikoista. Tätä miellyttävää neitoa, tätä nuorta ja +raikasta ruumista hyväillä, tuntea se lähellään ja samalla ajatella, +että suudeltavan otsan, hyväiltävien hiusten alle peittyy niin +hieno ja viljelty sielu, niin korkea ja itsetietoinen henki; kaikki +se tuntuisi ennenkuulumattomalta, mielettömältä, pyhänhäväisyltä, +anteeksiantamattomalta pyhyydensolvaukselta, mutta saa juuri sen kautta +kiihoittavan viehätyksen. -- -- Älyllisesti kehittyneempi nainen voi +elää hienompaa ja kehittyneempää tunne-elämää, hänen herkempi ja +joustavampi sielunsa osaa värähtää kaikkein vähimmistä ja arimmista +kosketuksista, hänen kanssaan kävisi mahdolliseksi nauttia rakkaudessa +hienouksia ja vivahduksia, jotka jokapäiväiselle jäävät tuntemattomiksi +ja saavuttamattomiksi. Syvemmällä ymmärryksellään hän käsittäisi sinut +paremmin, sielujen yhdyntä on läheisempi ja täydellisempi, niin että +vain vähässä määrin tai ei ollenkaan synny erikoista, kiusallista +_yksinäisyyden_ tunnetta, joka ei häviä kaikkein korkeimmassa +hyväilyjenkään hurmiossa, jos on mahdotonta täydellisesti antautua +naiselle ystävänä. Hän sensijaan on ystävä, toveri ja rakastajatar +yhtaikaa." + +"Avioliitossa tai ei, joka tapauksessa hän antaa sille, jonka hän +itselleen valitsee, ja joka hänen silmissään armon löytää, kaikkein +suurimman ja intensiivisimmän onnen, mitä ihminen on mahdollinen +tuntemaan, hän tyydyttäisi kaikki hänen tarpeensa, ruumiillistuttaisi +kaikki hänen unelmansa, muuttaisi todellisuudeksi hänen kaikkein +salatuimmat kaipauksensa, panisi hänessä väräjämään kaikkein +jalostuneimmat kielet, antaisi hänen kulkea läpi koko tunne- ja +erotiikan asteikon, osottaisi hänelle hellyyttä ja intohimoa, +sisarellista osanottoa ja toverillista ystävyyttä, lyhyesti, tekisi +rakkauden mahdolliseksi kaikissa sen eri muodoissa ja vastakohdissa." + +Ja Randvere lopettaa unelmansa naisesta seuraaviin sanoihin: + +"Tällainen nainen, joka minulle on niin todellinen, niin reaali +yksityiskohdissaan, jonka ulkomuodon niin selvästi voin kuvitella, +jonka käynnin näen, ja jonka liikkeistä nautin, -- onko mahdollista, +että tämä nainen, tämä Ruth, ei ole muuta kuin herkkä mieliharha, +katoava kuvitusvoiman karkelo, vapaaehtoinen itsepetos, syntynyt +tarkoituksessa paeta Todellisuutta. Vai ehkä hän kuitenkin on +olemassa, toisessa kaupungissa, toisessa maassa, toisessa maailmassa, +toisennimisenä, minun tietämättäni, kenenkään aavistamatta? Tai jos hän +nyt ei ole olemassa, jos häntä ei löydy missään koko täydellisyydessään +ja koskemattomuudessaan, ehkä hän saapuu kerran, tulevaisuudessa, +toisissa oloissa; jos hän yleensä saapuu; jos ylipäänsä uni voi todeksi +vaihtua." + + +3. + +Elämänkäsitys, jonka voi tavata kokoon Ruthin rivien välistä, on +kauttaaltaan egosentrinen. Ruthilla ei ole, kuten sanottu, mitään +tarkoitusta, ei edes tarkoituksen varjoakaan, paitsi oma itsensä ja +rakkauselämänsä. Kaikki tiedot, joita hän kokoo, kaikki älyllinen +viljelys, jota hän harjoittaa, on yksinomaan häntä itseään varten, +tarkoitettu korostamaan hänen persoonallista arvoaan, joka samalla +on, kuten tekijä sanoo, hänen sukupuolellinen arvonsa. Tämä korkea +yksilökulttuuri ei välittömästi tule vähimmässäkään määrässä minkään +yleisemmän tarkoitusperän hyväksi, ei minkään yhteiskunnallisen +koneiston palvelukseen. Ruth ei ole luova missään tavallisessa +merkityksessä, hän on luonut ainoastaan itsensä. Hänelle on riittänyt +oman ruumiinsa ja sielunsa sekä älynsä kehittäminen mahdollisimpaan +täydellisyyteen, ja hänen elämänsä sisällys on tämän minänsä +kaikinpuolinen vaaliminen. Randvere ei ole runoillut Ruthille yhtäkään +taiteellista kykyä, joka ylettyisi asianharrastuksen yläpuolelle, +hänen älynsä on yksinomaan vastaanottavaa laatua, hän ei ole esittävä +taiteilijatar, yhtä vähän kuin luovakaan, ei runoilijatar, ei +kirjailijatar, ei soittoniekka, ei tanssijatar, ei näyttelijätär. +Tekijä nimittää häntä "tieteelliseksi naiseksi", mutta mitä yhteistä +on Ruthilla jonkun Sonja Kovalevskajan tai Marie Curien hiljaisen +tieteellisen työn laboratorion kanssa? Hän on heistä aivan yhtä +etäällä, kuin hän on vieras muille feminismin tai sosialismin +naismuodoille. + +Ruth on kemiallisesti puhdas jokaisesta sosiaalista vaistosta. +Hän ei nähtävästi tunne vähintäkään velvoitusta kantaa korttansa +siihen kekoon, jonka nimi on inhimillinen yhteiskunta. Keskellä tätä +yhteiskuntaa hän on eristäytynyt omaan yksilöllisyyteensä, rakentanut +ympärilleen omien ominaisuuksiensa kimaltavan raakunkuoren, johonka +vain kaukaisena humuna kuuluu yhteiskunnan vaatimukset ja melu. Hän +elää ja on yksinomaan samalla oikeutuksella kuin kaunis ja täydellinen +taideteos. Hänen hämmästyksensä ei suinkaan olisi pienempi kuin +Louvren marmorisen Venuksen, jos häneltä yhtäkkiä kysyttäisi hänen +olemassa-olonsa oikeutusta. + +Hänen ruumiinkulttuurin ja kauneushoidon kehittämä ruumiillinen +kauneutensa on yhtä hedelmätöntä kuin hänen korkealle kehitetty +älynsäkin. Yhtä vähän kuin yhteiskunnallisia, on hänellä äidillisiäkään +vaistoja. Tietoisesti tai vaistomaisesti Randvere on Ruthin +täydellisten ominaisuuksien luettelosta unohtanut pois äidillisyyden. +Ruth merkitsee kehityksen korkeinta astetta, joka ei enää jatkuessaan +voi kohota, hän on jo sellaisenaan päämäärä, pyrkimys ja saavutus +yhtaikaa. + +Hänen olemassaolonsa on kauttaaltaan ylellisyyttä. Hän on ylellisyyttä +kiireestä kantapäähän. Hän on hyödytön tai hyödyllinen, tarpeellinen +tai tarpeeton, aivan samoin kuin taide on jompaakumpaa. Emme ole +koskaan kykenevä missään näkyvässä muodossa laskemaan niitten +tunneliikkeitten arvoa, joita ihmissielussa herättää Rodinin marmori +tai Verlainen runous. Ruth edellyttää yhteiskuntaa ja kulttuuria, jossa +jo alkeellisimmat vaatimukset on tyydyttävällä tavalla ratkaistu, ja +joka senvuoksi voi keskuudessaan suvaita suurimman ylellisyyden, mikä +maan päällä on olemassa: ihmistaideteoksen. + +Juuri tässä tarpeettomuusihanteessa, kuten sanottu, joka epäilemättä +on Ruthin ydin, kuvastuu samalla koko nuorvirolaisen uusromanttisen +kirjallisuusvirtauksen taide- ja elämänkäsitys. Nuori kumouksellinen +kirjallinen polvi oli ottanut tehtäväkseen tendenssin ehdottoman +poistamisen kirjallisuudesta, sen vapauttamisen jokaisen kahlehtivan +aatteen palveluksesta, taiteen itsensä asettamisen taiteen ainoaksi +päämääräksi. + +Ruth on tämän l'art pour l'art teorian elämään ja ihmiseen +sovelluttamista. Jos voi olla olemassa taide taiteen vuoksi, miksi ei +olisi oikeutettu ihminen, joka on olemassa vain ihmisen vuoksi, joka +ei ruumiillistuta itsessään ihmiskunnan vaivalloista kehitystyötä, +vaan saman työn valmiin tuloksen, jolla ei ole mitään osaa elämän +välittömässä ylläpitämisessä ja jatkamisessa, mutta joka henkilöi +hyödyttömyyden kauneuden, kuten eräät lajit erinomaisen väriloistoisia, +mutta suvuttomia orkideoja! + +Ruth on yhteenveto Noor-Eestissä alun alkaen liikkuneista aineksista; +sen perusajatus on kauttaaltaan aristokraattinen, kuten pohjimmiltaan +Noor-Eestinkin. Se on nuoren polven esteettisen individualismin +pohjakaava. + +Aivan vailla kaikkia kosketuskohtia todellisuuden kanssa ei kuitenkaan +Ruth, virolaisen uneksijan keinotekoinen ylinainen, ole. Ruthissa +on epäilemättä jotain kaikkien aikojen la femme inspiratrice'sta. +On aina ollut olemassa naisia, jotka, vaikka eivät olekkaan olleet +luovia sanan varsinaisessa merkityksessä, kuitenkin ovat painaneet +olemuksensa leiman kokonaisiin aikakausiin. He ovat olleet korkealla +älyllisellä tasolla, eivät suinkaan aina ole edes puuttuneet +luovaakaan kykyä, mutta syystä tai toisesta se on jäänyt heissä +käyttämättä. Sensijaan he ovat vapauttaneet miehessä luovan voiman. +Se on tuottanut heille suurempaa tyydytystä, kuin oman kykynsä +käyttäminen, he ovat nähneet siinä suuremman mahdollisuuden saada +ilmaisun omalle henkiselle olemukselleen. Heidän neroutensa on +ollut kokonaan passiivista, ei luovaa, mutta luomiseen innostavaa. +Heidän suuri tietomääränsä ja aivoviljelyksensä on tehnyt heidän +ymmärtämyksensä laajaksi ja kaikkikäsittäväksi ja heidät itsensä +kykeneviksi ystävyyteen. Saksalaisen romantiikan aika ja Nuori-Saksa +ovat luoneet useita tällaisia naisia, joitten vaikutus aikalaisiinsa +on ollut arvaamattoman suuri, vaikka ei ole jäljellä muuta todistusta +heidän henkisestä tasostaan kuin kimppu kellastuneita kirjeitä ja +aikalaisten lausunnot. Näitä naisia oli etupäässä Caroline, mutta +myös Dorothea Veit ja Rahel. Marianne von Willemer, Goethen ystävätär +Gerbermühlestä, kuuluu myös samaan la femme inspiratricesarjaan, +hän, jonka kunnianhimolle täysin riitti julkaista runonsa ilman +tekijänimeä Goethen Westöstlicher Divanin runojen rinnalla, samoin +kuin Caroline julkaisi Shakespeare-käännöksensä Schlegelin nimiin. +Kaikille näille naisille on rakkauselämä ollut yläpuolella kaikkien +muitten elämänarvojen, mutta rakkauselämä erinomaisen korkeassa, +hienostuneessa ja sielullistetussa muodossa. Heillä ei ole mitään +tekemistä meidän aikamme yhteiskunnallisen naistyypin ja hyvin vähän +nykyisen kirjailevan naisen kanssa. Perusajatus heissä ja Ruthissa on +sama: he ovat luoneet vain itsensä. + +On hyvin mahdollista, että tulevaisuuden nainen korkeimmalle +kehittyneissä ilmestysmuodoissaan on lähestyvä la femme +inspiratrice-tyyppiä. Hän on ehkä luopuva nykyajan naisen +kunnianhimoisesta unelmasta olla luovana kykynä miehen veroinen. +Hänen äärimmäisiin kehittynyt tietoisuutensa, jonka voimme olettaa +monta vertaa suuremmaksi nykyajan naisen tietoisuutta, on epäilemättä +myös tekevä hänet tietoiseksi omasta psykofyysillisestä rakenteestaan +ja sen luomista edellytyksistä. Sensijaan emme voi ajatella hänen +luopuvan älyllisestä viljelyksestä. Hän on siinäkin suhteessa oleva +nykyajan naisen yläpuolella, vaan että hän mahdollisesti on käyttävä +äly viljelyksensä hiukan toisin kuin nykyajan nainen. Hänenkin korkein +kunnianhimonsa on oleva luoda, mutta luoda miehen kautta. Voi olla, +ettei nainen, naisena pysyessään, koskaan voikkaan korkeammalle kohota, +kuin juuri vapauttaessaan miehessä luovan voiman. Tulevaisuuden naisen +kutsumus on silloin olla luovan miehen, neron, ystävätär, uudistuksen +lähde, josta ihmiskunnan kuolemattomat kauneusnäyt kumpuavat. + + + + +FRlEDEBERT TUGLAS + + +Synt. v. 1880 Ahjan moisiossa Võnnun pitäjässä Liivinmaalla, käynyt +Treffnerin yksityislukiota Tartossa. Vv. 1906-1917 maanpaossa eri +maissa. Elää paraikaa kirjailijana Tartossa. Teoksia: _Kahekesi_ v. +1908, _Liivakell_ v. 1913, _Õhtutaevas_ v. 1913, _Juhan Liiv_ v. 1914, +_Felix Ormusson_ v. 1915, _Saatus_ v. 1917, _Teekond Hispaania_ v. 1918. + + +1. + +On olemassa muuan puoli virolaista henkistä elämää, jota tähän +saakka ei ole kylliksi varteenotettu, ainakaan suhteessa nykyisiin +kirjallisiin ilmiöihin, virolaisen psyyken yöpuoli, niin sanoakseni. +Tunnettu baltilainen tiedemies _v. Baer_ kuvaa virolaista luonnonlaatua +rauhalliseksi, flegmaattiseksi ja kylmäveriseksi, henkisille +taudeille vastaanottamattomaksi. Aivan yhtä suurella oikeutuksella +voisi virolaista maisemaa määritellessään puhua vain viljavista, +savipohjaisista pelloista, hedelmätarhoista, rehevistä luhtaniityistä +matalain kukkuloitten välissä, tyynistä, tasaisesti virtaavista +joista, alavarantaisista järvistä. Mutta kuten virolaiseen maisemaan +eroittamattomasti kuuluu virstamääriä laajat suot ja rämeet, niin +kuuluu virolaiseen psyykeen, paitsi yllämainittuja ominaisuuksia ja +viljandilaisen, pellavakaupoilla vaurastuneen talonpojan tietoista, +mahtailevaa juurevuutta, vielä muuan toinen alkuaines, yllätyksellinen, +herkistynyt, äärimmäisyyksiä tavoitteleva, fantastiikkaan vetoa +tunteva, näkyjä näkevä ja -- aivan vastoin v. Baerin väitettä -- +ylen altis kaikille henkisille ja sielullisille sairauksille. Ei +tarvitse muuta kuin ajatella, millaisen keskiaikaisen legendan +kiihkouskonnollinen liike tuskin viisikymmentä vuotta takaperin +sai loihdituksi Tallinnanmaan rannassa, -- höyryn, sähkön ja +sanomalehtien valta-aikana, -- kun monisatapäinen pyhiinvaeltajajoukko +viikkokausia odotti Lasnamäen niityllä profeettansa lupaamaa "valkeaa +laivaa". Hermostunut sähköisyys on muuan nykyisen virolaisen +sivistysyhteiskunnan tunnusmerkkejä. Milloin hyvänsä voi siinä odottaa +syntyvän ikäänkuin sähkökeräytymiä, jotka puhkeavat sielullisiksi +kiihoitustiloiksi. + +Virolaisen yhteiskunnan nykyään vahvasti materialistisesta ilmeestä +huolimatta ei fantastinen piirre suinkaan ole häipynyt olemattomiin. +Tämän sielullisen ominaisuuden juuret juontavat epäilemättä hyvin +syvälle, ja mahdollisesti saisi mennä aina yhteissuomalaisiin +kerrostumiin saakka, sen alkuilmiöitä etsiessään. Erehdys olisi +tietysti nähdä siinä jotain yksinomaan virolaista, niin, edes olettaa +inhimillisen sielun yöpuolen virolaisella rodulla kehittyneen +silmiinpistävämpään määrään kuin muilla. Ylläkerrotuntapaiset +uskonnolliset liikkeet eivät kuulu harvinaisuuksiin eteläisemmissä +vyöhykkeissä ja romaanisilla kansoilla, ja anglosaksilaisen rodun +taipumus fantastiikkaan on tunnettu. Mutta joskin tämäntapainen +sielullinen rakenne olisikin peruksiltaan jotain aivan +yleisinhimillistä ja kaikille yhteistä, ei voitane sittenkään +kieltää eräänlaisen erikoisesti virolaisen hermoherkän taipumuksen +olemassaoloa, jonka merkkejä ei ole havaittavissa vain myöhempinä +aikoina, vaan jo kansanrunoudessakin. Virolainen psykiaatteri _J. +Luiga_ on osoittanut, kuinka usein esim. luonteenomainen näköharha, +hallusinatsio, esiintyy virolaisessa kansantarinassa. Ihminen kulkee +yössä, pimeydessä, yhtäkkiä "lyö valkeata" hänen ympärillään, ja hän +näkee näyn, useimmiten kauhistuttavan. Tunnetut ovat virolaisilla +saarilla ja mannermaallakin esiintyvät "säikkymistaudit". Virolainen +suorasanainen kansantarusto, -- samoin kuin tosi kyllä useitten +muittenkin kansojen, -- on hyvin rikas n.s. kauhuaineista; se vilisee +kaikenkarvaisia kauhuolioita, olipa niitten nimi sitten _kratt, +puuk, hall, luupainaja_ tai mikä hyvänsä, sekä epälukuisia tarinoita +ihmissusista ja koirankuonolaisista, painajaisista ja eriskummallisista +näköharhoista. On kuin vuosisatoja orjuudella rasitetun kansan +säikkynyt fantasia olisi ehdoin tahdoin kaikkialta etsinyt kauhun ja +ahdistuksen aihetta, ikäänkuin todellisuuden vaivat eivät olisi sille +riittäneet, vaan sen unissaankin olisi täytynyt kantaa päivän taakkaa, +väristen omien aivojensa aaveen edessä. + +Juuri orjuuden synnyttämä, alituinen ja jatkuva masennustila, +ruumiillinen sekä sielullinen, kasvatti epäilemättä tätä +"kalmiston mielikuvitusta", kuten Tuglas sitä nimittää. Joskin +Viron seitsemänsatavuotisen orjuusajan synkkyyttä mahdollisesti on +liioiteltukin, ja sillä kaikesta huolimatta oli helpommatkin hetkensä, +jolloin syntyi kansanlaulujen _Ilo_ (= kauneus, ilo) ja kansantaiteen +värikäs ornamentiikka, niin on epäilemättä suuri osa nykyistäkin +virolaista henkistä ja ruumiillista kituliaisuutta pantava tämän +luonnottoman pitkän, epäterveen kehityksen laskuun. Elinaikaisen +puolinälän kiihoittamat aivot olivat otollinen maaperä fantastiikalle. +Lisäksi tulivat herkeämättömät sota-ajat takaa-ajokauhuisine päivineen, +kansan herkkähermoisen, näyillä kyllästetyn mielikuvituksen saadessa +ravintoa maakuoppien ja onkalojen hämärissä, joissa kyläkunnittain +päiväkausia piileskeltiin. Suuri sija on virolaisessa kauhutarustossa, +kuten luonnollistakin, suolla. Siitä kohoavat salaperäiset valkeat +orhit ja suunnattomat heinäsuovat; se on ehtymätön kauhuakantavassa +hedelmällisyydessään, virolaisen kansantarun suuri tuntematon, suuri +sfinksi, jonka rahvaan mielikuvitus kansoitti öisimmillä näyillään, +täynnä virvatulten runoutta. + +_Taine_ on epäilemättä oikeassa: jokainen lahjakas kirjailija kuvastaa +tahtomattaankin rotunsa ominaisuuksia. Harvinaisissa tapauksissa hän +voi olla kaikkien niitten eri ominaisuuksien synteesi, joista hänen +rotunsa ja heimonsa psyyke on kokoonpantu. Mutta useimmiten hajaantuu +rotuperintö, ja eri yksilöt heijastavat vain murto-osia suuresta +yhteisestä rotupääomasta. Tämä rodullinen yhteenkuuluvaisuus voi +olla kirjailijalla usein miltei tiedotonta, eikä se suinkaan aina +käy yhteen sen käsitteen kanssa, mitä olemme tottuneet nimittämään +kirjallisuudessa "kansalliseksi". Maailmankirjallisuudessa on kyllin +esimerkkejä kirjailijoista, jotka aiheenvalinnaltaan ovat täysin +kansainvälisiä, mutta silti syvemmässä merkityksessä ovat oman rotunsa +tulkkeja. + +On kuin olisi _Friedebert Tuglas_, Nuoren-Viron lahjakkain prosaisti, +virolaiselta rotuhengeltä saanut antimiksi ja perinnöksi juuri +hermoherkän ja fantastisen puolen, kalmiston mielikuvituksen. On hyvin +mahdollista, että vasta kosketus eräitten maailmankirjallisuuden +suurien sukulaishenkien kanssa saattoi hänet täysin tietoiseksi tästä +rotuperinnöstään. Mutta joka tapauksessa hän on kaikkien niitten +epälukuisten, nimettömäin kansantarujen sepittäjäin suoranainen +jälkeläinen, jotka kerran loivat virolaisen kauhuromantiikan, kuullen +suden ulvonnassa vangitun ihmishengenvalituksen. + +Tuglasen sielunelämässä ja luomistoiminnassa näyttää vallitsevan +erityinen lainehtiminen. On kuin hänen tunne-elämässään aika-ajoin +syntyisi erikoisia kiihoitustiloja, hermopingoituksia, joitten alaisena +hän suorittaa varsinaisen luovan työnsä; hänen muu henkinen toimintansa +sensijaan on nähtävästi syntyisin näitten kuumetilojen väliajoilta. +Siitä hänen tuotantonsa niin erilainen ilme ja laatu. Tuglas luo +kukkuroilleen kohonneen affektin vallassa, eräänlaisessa sielullisessa +huumaustilassa; hänen taiteensa on neuroosin runoutta. + +Kauhun affektilla on Tuglasen teoksissa suuri sija. Hän on itse +kirjoittanut nuoruutensa "vapaaehtoisista painajaisista ja +omatekoisista aaveista". Kauhu on hänellä epäilemättä jo verissä, +hänen ei ole suinkaan tarvinnut mennä itsensä eikä kokemuspiirinsä +ulkopuolelle sitä kuvatakseen. Päinvastoin, milloinkaan ei hänen +vaistonsa ole niin varma kuin hänen käsitellessään kauhua, +tätä sielullista jännitystilaa, jonka voimaa ja tiheyttä, sen +kuolemanpeloksi kohotessa, voi verrata vain erotiikan synnyttämiin +sielunjärkytyksiin. Tämän aste asteelta kohoavan, kaikki muut vaistot +lamaavan sielullisen kulun kuvaamisessa saavuttaa Tuglas suurimmat +kirjalliset voittonsa. Alituisesti toistuu hänen teoksissaan +takaa-ajotunnelma. + +Turha yritys olisi tietysti kytkeä niin rikastaitteista ja +kehityskykyistä henkeä kuin Tuglas minkään määritelmän puitteisiin +tai yrittää liiaksi yksinkertaistuttaa hänen sielullista +pohjapiirrostaan. Painajaisuniensa väliaikoina hän näkee näkyväisen +maailman koristeellisessa ja maalauksellisessa valaistuksessa, täynnä +hentoja, hauraita idyllejä ja lempeää lyyrillisyyttä. Mutta lähimmäksi +omaa olemustaan tulee Tuglas epäilemättä, kun hänelle runollisen +haltioitumisen hetkinä, hänen omia sanojansa käyttääkseni, "kaartuu +pään päällitse sysimusta taivas, josta tuikkivat heleät, kiihkoisat ja +kivuntuottavat tähdet". + + +2. + +Friedebert Tuglas on itse antanut avaimen henkiseen rakenteeseensa, +kirjoittaessaan laajan itsetunnustusromaaninsa, _Felix Ormussonin_, v. +1915. Tällä teoksella on aivan erikoinen asema Tuglasen tuotannossa; se +on ikäänkuin reunamuistutuksia, viivanalaisia selityksiä hänen muihin +teoksiinsa. + +_Felix Ormusson_ on Friedebert Tuglasen taiteeksi tihennetty +minä, itsepaljastus, jonka vilpittömyyttä ei ole mitään syytä +epäillä. Päinvastoin, kirjailija on sen itse selvin sanoin eräässä +aikakauskirjaväittelyssä tunnustanut: "Luulen tuntevani Felix +Ormussonin. -- Olemme vuosikausia liikkuneet samojen ilmiöitten ja +vaikutelmien piirissä. Usein tuntuu siltä, kuin hän olisi minulle +omaa itseänikin läheisempi. Hänen taipumuksensa, makunsa, sanansa ja +äänensä, -- niitten suhteen en suinkaan ikinä voisi erehtyä." + +Toinen asia on, onko kirjailija sittenkään antanut koko itseään. +Pikemmin voisi sanoa, että hän on valinnut erään kylläkin sangen +oleellisen puolen itsestään ja alleviivaamalla sen luonut tyypin, +jolla on yleiskantava merkitys. Friedebert Tuglas on laajempi kuin +Felix Ormusson. Mutta joka tapauksessa, vaikkapa Felix Ormussonin +ja Friedebert Tuglasen henkiset ääriviivat eivät kokonaan toisiinsa +yhtyisikään, ovat he kuitenkin siksi lähellä toisiaan, että romaania +voi käyttää tienoppaana kirjailijan hieman sokkeloisessa ja +yllätyksellisessä mailmassa. + +Felix Ormusson, -- se on sama Friedebert Tuglas, -- vain myöhemmällä +kehitysasteella, -- joka tuskin koulupenkiltä päästyään joutui +teossa ottamaan osaa 1905 vuoden kumousliikkeeseen, nuoruutensa +koko kiihkeällä temperamentilla, täynnä ajan nuorta ja tulipaloista +romantiikkaa, kulkien pitäjästä pitäjään vallankumouksellisia puheita +pitäen ja myöhemmin istuen Tallinnassa Pitkän Hermannin tornissa +tutkintovankeudessa. Vähintäin kymmenen vuoden pakkotyö Siperiassa +odottaa häntä, mutta hän pääsee pakenemaan yli rajan ja asuu siitä +pitäin, lähes kaksitoista vuotta, ulkopuolella maansa rajojen, +ainoastaan silloin tällöin ilmitulon ja vangitsemisen uhalla käyden +kotimaassa. Hän viettää vuosikausia vapaaehtoista kulkurielämää, +retkeillen Espanjaan ja Italiaan, asuu pitkät erät Parisissa +taiteilijaboheemin keskuudessa, -- kuten Felix Ormussonkin -- sen +jälkeen useat vuodet Suomessa. Vasta maaliskuun vallankumous on antanut +hänellekin täydet kansalaisoikeudet Virossa. + +Felix Ormusson on sen kehityskulun tulos, minkä Friedebert Tuglas +näinä "oppi- ja vaellusvuosinaan" suorittaa, kumouksellisten +kiihoituspuheitten pitäjästä täysiveriseksi kaunosieluksi. +Perinpohjainen muutos tapahtuu tässä "romanttisessa sielussa, +täynnä paatosta ja intohimoa", jollaiseksi Felix Ormusson kuvaa +kahdenkymmenenvuotiasta minäänsä. Ja hän jatkaa: "Temperamenttini, +mielialani, sieluni on muuttunut, -- olojen, ympäristön, voi +ehkäpä olla, myös minussa itsessäni kätkeytyvien itujen pakosta." +"Pari vuotta, pari yksinäistä vuotta, täynnä itsetutkimusta ja +erittelyä, riittivät panemaan sieluni lainehtimaan pohjia myöten ja +sitten jäähdyttämään sen pinnalle jäisen riitteen, joka nyt vain +harvinaisissa tapauksissa murtuu." Tuglas irroittautuu Baltiasta, +kuten irroittautuu Internationalesta, kuten vapautuu niin monesta +muustakin dogmista, kirjallisesta sekä yhteiskunnallisesta. Se on +sama tuskallinen irtaumiskulku, jonka samoihin aikoihin taantumuksen +raskaassa ilmakehässä suorittaa Gustav Suits, suorittaa Noor-Eesti +kokonaisuudessaan. Tienrastit ovat samat: pettymys, kaikenepäily, +talttumus, estetismi. Vuonna 1906 Tuglas kirjoittaa vähän retoriseen +tapaansa: "Taistella sodassa, kaatua taistelussa, -- kuinka helppoa +siihen verraten! Mutta elää, nähdessään kaiken muun kaatuvan, itse yhä +hengittää, nähdessään kaiken muuttuvan epätodellisuudeksi, harhaksi, +uneksi, kauhistavaksi, peloittavaksi, hirveäksi uneksi, -- mikä +sietämätön kidutus!" Nuoruuden epälukuisten jumalain ja epäjumalain +alttareista jää pystyyn vain yksi: kauneuden. Todellisen elämän +käydessä yhä tuskallisemmaksi, yhä vieraammaksi, alkaa sen rinnalle +kasvaa olematon, näkymätön, mutta silti yhtä oleellinen elämä. Syntyy +kaksoisolento, joka yhtaikaa elää ikäänkuin kahta eri olomuotoa. Felix +Ormusson on valmis astumaan näyttämölle. + +"Neron tehtävä on kehittää ajan taipumus sen kaikkein jalosukuisimpaan, +täydellisimpään ja itsetietoisimpaan mahdollisuuteen. Sinulla (Felix +Ormussonilla) olisi edellytyksiä viljellä aikakauden pyrkimystä." + +Sanat ovat romaanin esipuheesta. Ja eräänä syysyönä, täynnä sateen ja +yksinäisyyden spleeniä, sama Felix Ormusson kirjoittaa päiväkirjaansa: + +"Niin, toden teolla, miksi en pitäisi päiväkirjaa tai olisi +kirjevaihdossa, kuten Werther tai Jacopo Ortis, -- kertoakseni +jälkimailmalle murhenäytelmääni. On vahinko, että nämä inhimilliset +kokemukset, kaikki nämä itse-erittelyt hyödyttä ja jäljettä +häviäisivät. Niissä olisi sentään aineksia kokonaiseksi myytiksi, +kun aika ne hämärtäisi ja etäisyys suurentaisi. -- Eikö voisi Felix +Ormusson kerran omalla alallaan olla samaa, mitä Don Juan tai Werther, +-- olematon ja sentään uskottavampi kuin koko mailma. Se olisi ainoa +lohdutus. Sen vuoksi maksaisi vaivaa todella elää. Olisin valmis +sentakia vallan erikoisesti kärsimäänkin!" + +Tuglasen tarkoitus ei ole ollut suinkaan vain poikkeuksellisen +yksilöpsykologian, harvinaisen poikkeustapauksen toteaminen; +päinvastoin, hän on kai jo varhain tuntenut tyypillisen, +luonteenomaisen yhtenäisyyden omansa ja sukupolvensa kehityskulun +välillä. Friedebert Tuglasta, toisin sanoen Felix Ormussonia on +epäilemättä viehättänyt sama tehtävä, joka niin monta taiteilijaa, +niitten joukossa kaikkein suurimpia, on houkutellut: koota oman +aikakautensa luonteenomaisimmat säikeet, seuloa ne kaikesta +satunnaisesta, korostaa ne korkeampaan asteeseen, sanalla sanoen, +luoda aikakauden tyyppi, tulkita aikakauden mykkä ja vapautustaan +vartova sana. Se edellyttää aina, että runoilija tuntee olevansa +aikakauden virtausten synteesi, tuntee itseensä keräytyvän +kaiken, mikä aikakaudessa ahdistavana tai vapauttavana pyrkii +ilmoille, tuntee olevansa _l'enfant du siècle_ sanan varsinaisessa +merkityksessä. Ulkokohtaisesti, yksinomaan havainnon tietä eivät synny +tällaiset teokset. Ne ovat päinvastoin aina mitä persoonallisinta, +subjektiivisinta taidetta, häikäilemättömiä itsetunnustuksia, +itsepaljastuksia, jotka eivät epäile lausua peittelemättä +sitäkään, minkä tunnustamisen Rousseau nimittää vaikeammaksi kuin +rikoksellisuuden, naurettavaisuuden. Ne ovat sairaan ajan suuria +sairaskertomuksia. Kirjailija on yhtaikaa sekä potilas että parantaja, +hän paljastaa armotta oman sielunsa sairauden, joka samalla on koko +hänen sukupolvensa tauti, kehittäen sen huippuunsa ja mahdollisimpaan +täydellisyyteen, ikäänkuin viljelläkseen siitä rokotusainetta, joka +varjelisi samalta vaaralta. + +Goethen _Werther_, Constantin _Adolphe_, Musset'n _Vuosisadan +lapsen tunnustus_, Lermontovin _Aikamme sankari_ -- pohjoismaisesta +kirjallisuudesta Jacobsenin _Niels Lyhne_, Kierkegaardin _Viettelijän +päiväkirja_, -- kaikki nämä nimet johtuvat mieleen Felix Ormussonia +lukiessa. Ei niin, että virolainen romaani taideteoksena sinnepäinkään +ylettyisi näitten intiimin taiteen kuolemattomien muistomerkkien +rinnalle. Mutta kuitenkin on kuin yhdistäisi näkymätön, ajasta +ja kansallisuudesta piittaamaton side nämä niin erilaiset nimet, +kuin olisivat ne renkaita samassa, läpi vuosikymmenien kulkevassa +inhimillisessä ketjussa. Felix Ormusson on kaikkien näitten kuuluisain +mailmantuskapotilaitten heimoa, hänen tautinsa on samaa alkujuurta kuin +heidänkin. Sama suuri melankolia, jolla ei ole muuta pohjaa ja perustaa +kuin inhimillisen olemuksen ja elämisen traagillisuus sellaisenaan, +joka Salomon Saarnaajaa kalvoi kaiken turhuuden tuntona, Wertheriä +"_Weltschmerzinä"_, jolle Ranskan romanttinen koulu antoi nimen +_ennui_, joka tuntui karvaana pohjasakkana kaikissa Petshorinin ja +Niels Lyhnen elämyksissä, -- sama mailmantuskan, kaunosieluisuuden ja +epäilyn maininki tuntuu myös virolaisessa Felix Ormussonissa. + +Sanottakoon heti: Felix Ormusson ei ole mikään elävä kirja sanan +tavallisessa merkityksessä. Kaikki, mitä tässä päiväkirjan muotoon +kirjoitetussa romaanissa tapahtuu, jää lukijalle yhtä varjomaiseksi, +kuin se nähtävästi on ollut tekijällekin. Felix Ormusson, Parisista +kotimaahan palannut kirjailija viettää kesänsä ystävänsä, +radikaalisporvarillisen virolaisen lääkärin luona, rakastuu kesän +kuluessa ensin ystävänsä kevytmieliseen ja hekumalliseen vaimoon, +Heleneen, ja senjälkeen tämän sisareen, viileään ja neitseelliseen +Marioniin, jotka kumpikin, vaikka Ormussonin onnettomuudeksi, +päinvastaisessa järjestyksessä samoin rakastavat häntä. Loppujen +lopulta jäätyään kumpaakin vaille, Felix Ormusson palaa takaisin +Parisiin, pelastuen rukkaset saatuaan nolosta tilanteesta sepittämällä +legendan salaperäisestä ranskattaresta, ja siten lähtiessään säilyttäen +seikkailijan ja Don Juan-sädekehänsä. + +Mutta sensijaan elää näissä aforismeissa, ajatusvälähdyksissä, +tunnelmissa, joitten mosaikista kirja on kokoonpantu, erehtymättömästi +Felix Ormusson. + +Felix Ormusson on ennenkaikkea romantikon, uni-ihmisen, toimintaan +kykenemättömän ihmisen tragedia. Häneltä puuttuu täydelleen elämisen +taito, hän on kykenemätön varsinaiseen elämään. Kuten nuori Obstfelder, +hänkin tuntee alati sattuneensa "vieraalle taivaankappaleelle". +Niinkuin Tuglas itse hänestä sanoo: "Felix Ormussonilla on alusta +alkaen kaksi olemisen kehää: todellinen ja mielikuvituksellinen. +Todellisessa hän on aina huonosti onnistunut". Hän on kirjaihminen +siihen määrään, että hänen näkökulmansakin on ennen kaikkea +kirjallinen; kirjeet ja kirjat merkitsevät hänelle luotettavampaa +todellisuutta, kuin itse kouraantuntuva ja aistittava elämä; elämällä, +rakkaus siihen luettuna, on hänelle vain eräänlainen koristeellinen +ja esteettinen arvonsa. Vielä enemmän: hän itse tuntee usein samaa +epätodellisuuden tunnetta itseään kohtaan, ikäänkuin hän olisi +vain "eräänlainen näköharha, eräänlainen luonnon idée fixe". Aivan +sama ajatus on jo Tuglasen v. 1906 kirjoittamassa _Unede kuristik_ +kertomuksessa: "En ole todellinen, olen kangastus, olen mailma ja +mielikuva. Osani elämässä on ollut vain näyttää joltakin eikä olla. +Se on ollut runoa ja mielikuvitusta. Omaa sydäntä ei minulla koskaan +ole ollut, runon ja mielikuvituksen sydämellä olen tuntenut." "Vain +olematon on ihanaa", Felix Ormusson huudahtaa. "Valhe, olematon, +uneksittu maa on todella aina ollut oikea kotimaani." "Kauniimpi +kaikkia saavutuksia on kuvittelu. Se on ainoa kiinnepiste kuolleessa +mailmassa, jossa ihmisellä on kaksi verivihollista, aika ja +välimatka." Kuten Huysmansin à Rebours-kirjan sankari keinotekoisessa +valtamerilaivassaan, niin asustaa Felix Ormussonkin eräänlaisessa +mielikuvituksen ja unielämän lasikehässä, jonka särkymistä hän pelkää. +"Yhä hauraammaksi kuluu ajatuksen hankauksesta lasiseinä, joka eroittaa +olemisen olemattomuudesta. Kerran leikkaa armoton timantti illusioonin +kuvastimen puhki. Ja mitä silloin?" Todellisuus, realiteetti, on +hänelle aina tuottanut vain tuskaa ja kärsimystä. + +Hän on ihminen, jonka voima ja rikkaus ovat mielikuvituksessa, +abstraktisessa ajattelussa, mutta joka ei kestä vähintäkään kosketusta +todellisen elämän kanssa. Jokin tuntematon keskipakoisuuden laki +karkoittaa hänen tapaisensa ihmiset varsinaisesta elämästä, he ovat +tuomitut ikänsä kiertämään kaiken lämmön lähdettä, kuten kuu aurinkoa, +itse kylminä. He ovat avuttomia ja saamattomia elämän moninaisten +ilmiöitten ja vaatimusten edessä, niinpian kuin ne astuvat heidän +eteensä todellisuutena eikä unena. Heidän mielikuvituksensa kirjavat +siivet putoavat heti todellisuuden ilmakehässä. Lyhyesti, heiltä +puuttuu tärkein: elämisen taito. + +Hänen ristiriitaisuutensa ja traagillisuutensa syntyy siitä, että +hän huolimatta elämänpelostaan ja kykenemättömyydestään kuitenkin +ikävöi samaa todellisuutta, jota hän itse asiassa halveksii ja pelkää. +Yksinkertainen, kasvimaisesti kehittyvä ja luonnollisesti sykkivä +elämä herättää hänessä kateutta. Hän kadehtii vanhaa Adamia, renkiä, +joka lyödessään seivästä maahan, ei koskaan kysy, "mikä on seiväs +semmoisenaan, mikä on seipään idea?" Onnellisia ovat hänestä ne, jotka +"syövät, juovat, nukkuvat ja synnyttävät lapsia". Ja kaunosielu Felix +Ormusson haaveksii rupeavansa maalaisrengiksi, päästäkseen katselemasta +elämää kirjallisilta ja esteettisinä näkökulmilta, samalla kun häntä +kiusaa niittoväen karheat kädet ja vielä karheammat äänet ja oma +taitamattomuutensa viikatteen käytössä. + +Elämänkykenemättömyydestään huolimatta hiuduttaa häntä alituinen +elämänjano. Hän odottaa täysielämää, tämän sanan renessanssiaikuisessa +merkityksessä, kaikkien ruumiin ja hengen kykyjen täydellistä +nautintokelpoisuutta. Hän janoaa yhtä intohimoisesti täydellisyyttä, +kuin hänen toinen minänsä Friedebert Tuglas lastussaan _Pro domo mea_. +Hänelläkin on sammumaton ikävä "täydellisiin mailmoihin, kristallisiin +seutuihin, joitten yli puhkeavat kukoistukseen suuren salaisuuden ja +suuren tietoisuuden heleät kukat". + +Hänellä on koko nuoren rodun elämis- ja nautinnonhalu verissään. +Hän kärsii tietoisuudesta, ettei ole tilaisuudessa kaikesta +mailmaanmahtuvasta yhdellä kertaa nauttimaan. Veneziassa soutaa +iloinen seurue gondooleilla kiinalaisten lyhtyjen valossa +suvisena yönä merelle, -- ja hän, Felix Ormusson, ei ole mukana! +Troopillisessa metsässä koittaa päivä, punaiset metsäkukot kiekuvat, +apinalauma juoksee kimeästi kirkuen yli suurten mehuisten kukintojen +kruunaamain latvojen ja karistaa oksilta ruusuisia kukkia kuin +lunta vedenpartaalla vetelehtivien krokodiilien päälle, -- ja hän +ei näe sitä! Hän tahtoisi puolen tunnin kuluessa nähdä kaikki +maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset, kaikki tähtitieteelliset, +geologiset ja biologiset kehityskulut, mitkä miljoonan vuoden kuluessa +ovat tapahtuneet. Vielä enemmän: hän tahtoisi elämänsä kuluessa +suorittaa koko Darwinin kehitysopin käytännössä, aina amööbista hamaan +yli-ihmiseen saakka. + +Hän vaivaa päätänsä mietiskelemällä, minkälainen on kiinalaisten, tämän +vanhan hienostuneen rodun rakkaus, minkälainen heidän rakkautensa +runous, heidän hyväilyjensä kulttuuri. Voiko sitä käsittää? Vai onko se +yhtä ihmeellistä, kuin hampunkukkasten rakkaudenilmaisu tai ruispellon +heilimöinti? + +Felix Ormussonkin kärsii ahdistavista painajaisunista, jotka eivät anna +hänelle rauhaa: + +"Koko yön vaivasivat minua pahat unet. + +"Jokin muodoton ajoi minua takaa mittaamattomalla lakeudella. Se +oli monikätinen ja monijalkainen, tuhathaarainen, puun ja eläimen +sekasikiö. Yhä uudelleen ja uudelleen, monena kymmenenä muunnoksena, +silmänräpäyksessä väriään ja muotoaan muuttaen, se yllätti minut +harmailla kedoilla. + +"Lakeutta leikkasivat liikkumattomat joet, joitten vesi oli +läpikuultamaton. Minä hiivin jokipolvissa, korkeassa kaislikossa. Mutta +taas, yhä uudestaan, tavoitti minut näköharha, Unien saatanallinen +seepia kymmentuhansine koipineen. + +"Se tuli toisinaan pitkähiuksisena päänä. Toisinaan kuin Ilmestyskirjan +aurinko, mustine sädekruunuineen. Toisinaan taas kuin satatuhatta, +polvesta yhteenkasvanutta hoikkaa ihmisjalkaa, jotka juoksivat +nopeasti. Se seisoi joka paikassa tielläni, niinkuin ihmispuut Danten +Helvetissä. + +"Eksyin sen haarojen keskellä. Ne riippuivat äärettömänä +köynnöskasvien tiheikkönä ympärilläni ja ylläni. Epätoivoisesti yritin +kiskoutua irti, mutta kietouduinkin kiinni yhä lujemmin. + +"Ja niin makasin kumollani maassa, joka jäsen sidottuna. Ikäänkuin +kosteat meriheinät tai imelästi tuoksuvat naisen hiukset piirittivät +minua joka puolelta." + +Felix Ormusson on kirja kaunosielusta, lähemmin sanottuna virolaisesta +vuosisadan vaihteen kaunosielusta, ehkei vielä lopullinen läpileikkaus, +mutta siihen tietoisesti pyrkivä. Kuten muuan toinen nuorvirolainen +kirjailija sanoo: Felix Ormussonin kaimoja kiertelee pitkin maata! +Mutta se on jo sellaisenaan alkava reaktsio ylenpaltista estetismiä +ja kaunosieluisuutta vastaan. Kertomuksen kuluessa Felix Ormusson, +kaunosielu, alkaa epäillä tähän asti ainoaa uskontoaan, estetismiä, +niinkuin on kerran epäillyt kaikkea olevaista. Hän hävittää itse +omatekoisen jumalansa: "Estetismi on myrkkyä. Leikki kaikkein +korkeimmalla asteella, kun siihen aletaan uskoa, on traagillinen. +Traagillisuus on siinä, että sen jälkeen sekä leikki että myös +todellinen elämä käyvät mahdottomiksi." Ja toisessa kohden: "On jotain +kauheata tuntea kauneus koko olennollaan, nähdä jumalansa kasvoista +kasvoihin. Tunkeuduttuaan taiteen peruksiin, tuntiessaan sen joka +jäsenellään, tajutessaan sen kuin uskonnon kaikilla aisteillaan, ei +onnistu enää elämä eikä taide." + +Hän alkaa etsiä eetillisiä elämänarvoja siinä, missä ennen näki +vain koristeellisia, rakkaudessa, avioliitossa. Yli-ihminen Felix +Ormusson on vähällä muuttua moralistiksi, hän vaihtaa esteettisen +mailmankatsomuksensa eetilliseen. Mutta eetillisyys ei tee häntä +sen elämään kykenevämmäksi kuin esteettisyyskään. Ja lopullisen +kompastuksensa jälkeen hän heittää molemmat nurkkaan rakastettavalla +keveydellä tunnustaen: + +"Elämä ei ole esteettinen eikä eetillinen ilmiö. Se on yksinomaan +koomillinen. Ottakaamme se siis sellaisena vastaan!" + +Ride, si sapis! Mailma ja elämä kuvastuvat lopullisesti Felix +Ormussonille samassa ivanauruisessa, vääristyneessä asenteessa, kuin +hänen kosintakohtauksessaan, jolloin hän onnettomuudekseen sattuu +istumaan puutarhan suuren lasipallon edessä ja sen kuperassa pinnassa +näkee irvikuvaksi rujostuneen itsensä. Kaikki päättyy lopultakin +farssiin. Ranskalainen tai oikeammin kreikkalainen tapa antaa +murhenäytelmän jälkeen hullunkurinen, nauruhermoja kutkuttava ilveily, +huuhtoa pois vapauttavana nauruna elämän ankara totuus, -- siinä Felix +Ormussonin elämänfilosofian lopputulos. + +Mutta turhaan yrittää Tuglas antaa tälle uni-ihmisen murhenäytelmälle +tragikomedian leimaa. Se on ja pysyy tragediana, kuinka sovittavan +koomilliselta näkökulmalta tekijä koettaakin katsoa toisen minänsä +erehdyksiä. + +Felix Ormussonin, alias Friedebert Tuglasen, on hänen henkinen +rakenteensa alun alkaen määrännyt ennemmin tai myöhemmin +irroittautumaan kaikesta todellisuudesta ja siirtymään sen +ulkopuolelle, fantastiikan fosforikimmelteiseen mailmaan, +clair-obscur-valossa häämöittävine tilanteineen, -- mailmaan, joka +aikojen alusta on ollut turvapaikkana hänen kaltaisilleen uneksijoille, +ja joissa heillä on elämis- ja hallitsemisoikeus. + + +3. + +Ei ole myöskään unohdettava, Tuglasen joutuessa lisäämään Euroopassa +vaeltavien virolaisten emigranttien lukua, tuli hänen psykologiansa +pakostakin olemaan emigrantin, maanpakolaisen. Ei ole epäilystäkään, +ettei se tavallaan ole ollut määräävää koko hänen kirjalliselle +kehitykselleen. Tuglas on monessa suhteessa velkaa maanpakovuosilleen. +Mutta varmaa on, että hän on saanut samalla tuntea emigranttielämän +lamaavat ja kielteiset puolet, irrallisuuden kirouksen. Jos osa +Noor-Eestin kirjailijoista on saanut kipeästi kärsiä olojen liikaa +ahtautta, niin on Friedebert Tuglas saanut päinvastoin kärsiä mailman +liiasta väljyydestä. Kirjailija voi ehkä pitkät ajat elää ja luoda +myötääntuomastaan havaintojen, tyyppien ja elämysten pääomasta, joka +tietysti on sitä riittävämpi, mitä myöhemmällä iällä irtautuminen +on tapahtunut; hän voi henkistä tietä jonkun aikaa ylläpitää tämän +havaintomailmansa tuoreutta. Mutta loppujen lopulta tulee kuitenkin +hetki, jolloin välimatka käy taiteellisesti surmaavaksi, sisäinen +näkemys ehtyy, ja elimellinen kosketus luonnollisen aihepiirinsä kanssa +on ainoa parannuskeino, niin, taiteellinen elinehto. Tuglas ei syyttä, +suotta Juhan Liivin runoudesta lainatulla vertauksella nimitä itseään +kohti mehiläiskekoa, kotimaata, pyrkiväksi mehiläiseksi. Epäilemättä +hän on saanut aika-ajoin pitkän ja pakollisen maanpako-aikansa kuluessa +tuntea taiteellisen ehtymisen, kuoleutumisen vaaran, jolla pitkittyvä +eristyminen, ei mihinkään kuulumattomuus, on häntä uhannut. + +Hänen siirtymisensä fantastisiin aiheisiin olisi tätäkin tietä +johdonmukaisesti selitettävissä, luonnollisena seurauksena +olosuhteista. Hän oli pakoitettu siihen, se oli ainoa mahdollisuus, +mikä hänelle jäi jäljelle. Ja toden teolla, mitä kauemmin hänen +maanpakolaisuutensa kestää, sitä etäämmäksi hän etenee ulkonaisesta +todellisuudesta. Hän alkaa virolaisella naturalistisella kyläkuvalla. +Side kotikylään on vielä tuores ja läheinen, ihmisillä on vielä +mullan ja lannan haju. Senjälkeen alkaa jo etäisyys tehdä tehtävänsä, +virolainen kylä asujamineen siirtyy etäämmäksi lyyrilliseen, +impressionistiseen valaistukseen. Mutta tämäkin jo hiukan tyylitelty +idylli katoaa, ja jäljelle jää vain aineksia taruksi, myytiksi. +Ulkonaiset olosuhteet ovat kuitenkin vain jouduttaneet Tuglasen +kehitystä, joka muutenkin kaiken todennäköisyyden mukaan olisi ollut +väistämätön. Suunnilleen samoissa olosuhteissa on toinen virolainen +kirjailijaemigrantti, _Eduard Wilde_, säilyttänyt kaiken aikaa +täysiverisen realisminsa ja kotoisen aihepiirinsä. Tuglasen erikoinen +henkinen rakenne on epäilemättä jo alusta alkaen ollut olemassa; sen +voi aavistaa vaistomaisena pyrkimyksenä omaa alkuainettaan kohden jo +hänen kaikkiin eri tyylilajeihin kuuluvissa harjoitelmissaan, jotka +kuin päällekkäin latoutuneina kerrostumina, kirjallisgeologisessa +järjestyksessä ovat julkaistut teoksessa _Liivakell_ (Tuntikello). +Ikäänkuin värikäs, fantastinen kivisuoni se kulkee läpi Tuglasen +nuoruuden tuotannon. + +Tuglas on oppilasvuosinaan kokeillut kaikilla mahdollisilla +tyylilajeilla. Hyvin kirjava on kirjallinen läpileikkaus, jonka +Tuntikellosta saa -- Naturalismi, uusromantismi, impressionismi, +symbolismi, kaikki viihtyvät vieretysten. Selvä ja asteettainen on +sensijaan irtautuminen todellisuudesta. + +Nuoruutensa realistisnaturalistisissa harjoitelmissa, joista jotkut +kohoavat jo taiteellisellekin tasolle, on Tuglas, kuten sanottu, +vielä kokonaan virolaisessa kamarassa kiinni. Ihmisten puhe kiintyy +hänen korvaansa vielä aivan foneettisella tarkkuudella; hän ei +tarvitse minkäänlaista kaukoputkea nähdäkseen räikeän alkeellista +ihmiskekoa, jossa _Hunt_ (Susi)-kertomuksen seikkailut tapahtuvat, +tai yhteiskunnallista vääryyttä huokaavaa maapintaa, josta on +kohonnut _Hingemaan_ (Sielunmaan) ikävöinti. Kaikki on vielä lähellä +häntä, käsinkurkoitettavassa etäisyydessä. Hän on tosin tavallaan +kyllä jo kylän ulkopuolella, hänellä ei tällä alkuasteellakaan ole +kansankirjailijan perspektiivitöntä suhtautumista aihepiiriinsä; hän +katselee kyläänsä pieni, tuskin näkyvä satiirinen hymähdys suupielessä +tai sitten miltei tendenssiin vivahtavalla yhteiskunnallisella +säälillä. Mutta hän on vielä aivan äsken nähnyt sen. Hän on vielä +aivan äsken nähnyt nuo sydänmaan kylän pimeimmälle taikauskolle ja +joukkosuggestiolle alttiit ihmiset, joitten kaivoon talviyönä putoaa +susi, uppoamatta heti, vaan pysytellen hengissä ja houkutellen +koko talon patriarkaalisen, monipäisen väen aamulla virren ja +jumalansanan voimalla manaamaan itse pääpirua! _Susi_-kertomuksen +johdosta, joka alkujaan ilmestyi eräässä aikakauslehdessä, kävi muuan +talonmies toimituksessa valittamassa, että se salli kansaa pilkkaavia +kirjoituksia! + +Aivan hiljakkoin on Tuglas samoin vielä tuntenut _Sielunmaan_ +virolaisen kandimiehen (= mäkitupalaisen, pikkutilanvuokraajan) +elämisen ja olemisen äärimmäisen viheliäisyyden, jonka sammumaton +oman maapalstan kaipaus ei saa tyydytystään, ennenkuin hänelle +kapinaan osaaottaneena avautuu hauta, "seitsemän jalan pituinen, +neljän jalan levyinen". Kertomus on 1905 vuoden jälkikaikuja; +huolimatta epäsuhtaisesta rakenteestaan, joka panee olettamaan alkuaan +paljoa laajempaa pohjapiirrosta, on siinä kauttaaltaan voimakas ja +väärentämätön sävy. Muutamilla sivuilla, muutamilla lauseilla saa +Tuglas esiin tämän virolaiselle niin luonteenomaisen maanikävöinnin. +Kandimiehen iäkäs, haudan partaalla hoippuva isä alkaa haaveksia +"hingemaasta", jonka kruunu Siperiassa on jokaiselle luvannut: "Tuntui, +kuinka hänen äänensä värisi sisäisestä liikutuksesta, ikäänkuin hän +olisi lausunut ilmi jotain, mitä koko elinaikansa oli sielussaan +kantanut, kaikkein kalleimman, kaikkein suurimman ajatuksensa. +Sielunmaa! Millainen sana, mitä kaikkea se merkitsi! Se merkitsi +hevosta, lehmää, omaa kattoa pään päälle, vapautta veroista, vapautta +raskaasta orjuudesta..." + +Niin lyhyt on vielä välimatka, joka tässä kertomuksessa eroittaa +Tuglasen virolaisesta kylästä, että sen epäkohdat, sen kärsimät +vääryydet herättävät hänessä suuttumuksen. Hän maksaa kirjalliset +kymmenyksensä ajan hengelle, kuten tekee sen henkilökohtaisestikin. +Hän on vielä etäällä Felix Ormussonin koristeellisesta näkökulmasta. +Hän tahtoo vielä parantaa ja auttaa; hänessä on vielä Hingemaan +ihanteellista, mailmanparannushaaveissa kulkevaa nuorta +kansakoulunopettaja Remmelgasta, joka on tullut tuomaan valistusta +kandimiehelle ja muille vähemmille veljille. Yhdellä sanalle: hän +_kärsii_ yhä vielä. + +Monta vertaa suurempi maantieteellinen etäisyys kirjailijan ja hänen +aihepiirinsä välillä on jo niissä herkissä ja tuoksuvissa virolaisissa +kylänovelleissa, jotka muodostavat oleellisimman osan Tuglasen +kokoelmasta _Kahekesi_ (Kaksin) v. 1908. Ne ovat yhä vielä virolaista +kansanelämänkuvausta, jos niin tahtoo. Niitten henkilöt ovat virolaisia +renkejä ja piikatyttöjä, paimenpoikia ja talontyttäriä. Mutta sittenkin +on tämä virolainen kyläsisäkuva perinpohjin muuttunut. Se on nähty +kuin jostakin Rivieran mantelipuitten välitse tai Quartier latin'in +keväisten plataanien varjosta, ahdistuksettomana hetkenä, jolloin +Tuglasen "sysimusta taivas" on saanut väistyä. Ei edes ihmisten +puhe kuulu välimatkan pituuden takia enää entisessä foneettisessa +alkuperäisyydessään. Yhteiskunnallisia kysymyksiä ei enää ole olemassa, +on vain sielulliset, iäti ratkaisemattomat ongelmat. + +Tuglas on näissä novelleissa jo täysi taiteilija. Kuinka suurella +hellävaroisuudella onkaan käsitelty _Tuomen helpeitten_ tarina +lapsuuden ja nuoruuden aavistelevilla rajamailla viipyvästä +tyttölapsesta Leenistä, jonka uinuvan äidillisyyden ja rakkauden +tarpeen sattuma herättää, tämän muutamassa tunnissa naiseksi varttuvan +lapsen ensin niin epämääräinen ja sitten esille puhkeava tunne, joka +kohdistuu ensimäiseen epäkiitolliseen esineeseen, joen rannalla +kalastelevaan paimenpoika Vidrikiin. Tai renki-Kustaan ja Maalin -- +kaikkien Tuglasten hyvien ja avuttomien naisten nimi on Maali! -- +suviöinen toisinto miehen ja naisen ikuisesta kaksintaistelusta, +novellissa _Suveöö armastus_ (Kesäyön rakkaus), näyttämönä köyhän +piikatytön aitta ja rapistunut mylly, ja kaiken yllä kesäyön hämyinen +tuntu, johon kaikki varmat ääriviivat, niin ihmisten kuin heidän +tunteittensakin hukkuvat. + +Ne ovat eräänlaisia uudenaikuisia virolaisia paimenrunoelmia, +pastoraaleja, kirjoitettuja impressionistiseen, kirjalliseen +väritäplätyyliin, tunnelman seuratessa toistaan näennäisesti ilman +minkäänlaista rakennustaiteellista selkärankaa, paljaina, värisevinä +hermokuituina. Ne ovat Daphnis ja Chloë-tarinoita, siirrettyjä Hellaan +heleän taivaan alta liivinmaalaisille jokiäyräille, kreikkalaisten +sandaalien sijalle virolaiset "_pastlad_", nuoritetut virsut. + +Ne ovat jo askel eteenpäin Tuglasen tiellä fantastisia mailmojaan +kohden. Ne ovat tosin yhä vielä todellisuutta, mutta hunnutettua, +utuista todellisuutta, josta jo on eliminoitu pois tarpeettomana kaikki +ulkonainen, realistinen koneisto, ympäristö, aika ja yhteiskunta. + +Ne ovat kuitenkin yhä vielä kiinteässä yhteydessä elävän elämän +kanssa; mitkään symboolit eivät avarru niitten lemmenkohtausten takaa, +mikään salattu vertauskuvallisuus ei peity niitten yksinkertaisiin ja +liikuttaviin vuorosanoihin. Ne ovat lepokohtia Tuglasen tuotannossa, +kuumeunien väliaikoina kangastelevia idyllejä, joista alussa oli puhe. + +Mutta ennenkuin Tuglas ennätti tähän hetkelliseen suvantoon +taiteessaan, oli hänen myrsky- ja kiihkokautensa jo paria vuotta +aikaisemmin ehtinyt purkautua teokseen, jossa monta vertaa selvemmin +aavistaa hänen taiteensa alkuelementit. Koko Tuglasen nuoruuden +tuotannossa ei ole toista teosta, jossa "virvatulten runous" liekehtisi +samalla voimalla kuin tässä varhaisessa ja epäkypsässä suolegendassa, +_Jumala-Saar, Torgla soo muinasjutt_ (Jumalan Saari, tarina +Torglansuosta), jossa Tuglasen nuori paatos ja intohimo luovat sekavan, +paikottain runollisesti voimakkaan kaaoksen. + +Mistä on puhe tässä romanttisessa suotarinassa? En luulisi monenkaan +lukijan voivan heti luettuaan sen sisältöä yhtäjaksoisesti selostaa. +Siinä kerrotaan vanhasta, pakana-aikojen jumaluskossa elelevästä Esästä +(Isä, taatto), joka salaa uhraa Jumalan-Saaren entisessä uhrilehdossa, +ja hänen pojastaan, nuoresta moision työorjasta Willemistä, jonka +päässä kapinalliset ajatukset sekasortoisina itävät, kunnes ne vievät +väkivaltaiseen tekoon. Siinä kerrotaan hirmuisesta kuusiviikkoisesta +poudasta, joka uhkasi näännyttää kuivuuteen ja janoon ihmiset +sekä eläimet, ja jota vastaan papit turhaan messuin ja rukouksin +taistelivat. Ja eräissä sen kauneimmista episodeista kerrotaan nuoresta +Maiasta, joka kesken uniensa lähtee Torglan suolle pakoon moision +pehtoria, harhaillen sinne tänne, kunnes yrittää yli hyllyvän suon +saarekkeesta vilkkuvaa tulta kohden. Siellä, Jumalan-Saaren pyhässä +tammilehdossa, rukoilee yksinäinen orjavanhus arpavitsa kädessä +esi-isäinsä puiselta epäjumalalta sadetta. Yksi uhri on tarpeen, +nuoren viattoman neitseen on upottauduttava Torglaan. Ja ikäänkuin +Esan rukouksilla olisi kohtalokas, pakoittava voima, syöksyy Maia, +suunniltaan kauhusta, suosyväriin. + +Mutta paitsi näitä paria, kolmea henkilöä on tässä suolegendassa +vielä muuan elävä olento, suo, Torglan suo, johon mahtuvat kaikki +elämän ja kuoleman salaisuudet, jonka mustat turvehaudat ja syvärit +elävät salattua elämäänsä, kunnes se eräänä päivänä syttyy palamaan, +viikkokausia sauhuten ja kytien. + +Tässä kertomuksessa tuntuu jo Tuglasen myöhäisemmän, kypsyneen taiteen +perussävy, "intimi luonnon ja traagillinen ihmisen käsittely", +josta hän eräässä kirjoitelmassaan puhuu. Se vaikuttaa ennenkaikkea +pakolliselta, sielulliselta purkaukselta; sen hämärään symboliikkaan +pusertuu epäilemättä elettyjen tuntojen kipeys. Alusta loppuun kestää +siinä kiihoitustila, joka ei hetkeksikään laukea, vaan jännittyy +yhä uusiksi kauhuiksi, kunnes muuttuu järkensä kadottaneen työorjan +houreisiksi näyiksi. + +Jumala-Saar on ikäänkuin Tuglasen taiteen nebulosa. Kesken +sekavan, suurisanaisen ja onton romantiikan kiertävät siinä vielä +kiteytymättöminä Tuglasen taiteen alkuatoomit. Monet säikeet vievät +siitä Tuglasen tähän asti taiteellisesti kypsimpään kehityskauteen. + + +4. + +"Luoda myytti, -- siinä taiteilijan korkein päämäärä", on Tuglas +eräässä viimeaikaisessa kirjoitelmassaan lausunut. Ja toisessa +kohden hän kirjoittaa: "Olemme kadottaneet toivon kiinnittää totuus +tieteelliseen määritelmään, -- yrittäkäämme siis ainakin tavoittaa se +aavistuksina, mielialoina, unelmina. Ihmissielun _mare tenebrarum_ on +niin äärettömän syvä, ettei sitä yksikään luoti pohjaa." + +Tähän uuteen taiteelliseen ihanteeseensa Tuglas selvästi pyrkii uudessa +novellikokoelmassaan _Saatus_ (Kohtalo), joka sisältää novellit +_Mailma lõpus_ (Maailman lopussa), _Inimeste sööjad_ (Ihmissyöjät), +_Vabadus ja surm_ (Vapaus ja kuolema), _Popi ja Huhuu_ ja _Kuldne +rõngas_ (Kultainen rengas). Mittaamattoman pitkä välimatka eroittaa +nykyajan aivoihmisen myytin syntymisajan jumalhämärästä, ihmiskunnan +täysin naiivista ja hedelmällisestä alkukaaoksesta, jolla yksin oli se +tarunomainen, mielikuvituksellinen suurentamiskyky, ohjaton, taivaat ja +maat täyttävä fantasia, jota myytti edellyttää. Takaisin ihmiskunnan +lapsuusparatiisiin, jossa myös myytin, jumaltarun kukka kasvoi, on +vaikea päästä, sen veräjiä vartioi oman kehityksemme keruubi. On ollut +suuria, luovia taiteilijoita, jotka ovat valaneet ikivanhoihin, koko +ihmiskunnalle yhteisiin myytteihin uuden sisällön, mutta kuinka monta +uutta myyttiä tunteekaan maailmankirjallisuus kirjapainon keksinnöstä +asti? + +Ja kuitenkin ilmestyy aina silloin tällöin henkiä, jotka ikäänkuin +jollain selittämättömällä ja salaisella tavalla ovat yhteydessä näitten +kaukaisten ja kadonneitten aikojen kanssa, uneksijoita, aavistajia, +runouden löytöretkeilijöitä, jotka siirtävät runon asuma-alan +rajapyykit mielikuvituksellisiin maihin saakka. + +Friedebert Tuglas on uudessa novellikokoelmassaan ottanut ratkaisevan +askeleen: kerta kaikkiaan heittänyt hyvästit kaikelle todellisuudelle. +Haurasta lasiseinää olevan ja olemattoman välillä ei enää ole olemassa. +Hän on tosin ottanut todellisuudesta mukaansa joukon ulkonaisia +piirteitä, mutta valaistus on toinen, mittasuhteet toiset. Näkyvän +ja käsinkosketeltavan todellisuuden alla ja sen takana tuntuu kaiken +aikaa toinen, monta vertaa suurempi ja kammottavampi, ja juuri tämän +näkymättömän ja sentään näkyvän todellisuuden alituinen läsnäolo +synnyttää sen ahdistavan, henkeäsalpaavan tunnelman, jota useat +Tuglasen viimeisistä novelleista ovat tulvillaan. Mittasuhteet +näyttävät alussa aivan luonnollisilta, mutta kertomuksen kehittyessä +valtaa omituinen näköhäiriö lukijan: ne kasvavatkin kuin tuntemattoman +voiman pakosta rajattomiin. + +Koko ajan tuntuu kertomuksen näennäisestä realismista huolimatta +se "ilmassa kulkeva rata", josta Huysmans puhuu _Là-bas_ kirjansa +esipuheessa. Taikka oikeammin, todellisuus ja mielikuvitus sekaantuvat +erehdyttävällä tavalla toisiinsa. Kirjailijan pyrkimys on tehdä kynnys +unen ja todellisuuden välillä niin näkymättömäksi kuin suinkin, +viedä lukija kuin sidotuin silmin uuteen olemattomaan maailmaansa. +Kaikki yksityiskohdat ovat pettämättömän todellisia, mutta sellaista +maailmaa, sellaista kokonaisuutta, jonka ne yhtyneinä muodostavat, ei +ole milloinkaan ollut olemassa muuta kuin runoilijan haaveellisissa +aivoissa. + +Kauhu ja ahdistus ovat nyt valta-asemassa Tuglasen mielikuvituksessa. +Mutta kauhu, jota Tuglas kuvaa, on sekin vain rajoitetussa määrin +todellista, todellisten olosuhteitten aiheuttamaa. Suurin kauhun +kiihoitus syntyy syyttä, suotta, tyhjyydestä ja olemattomuudesta, +_ei mistään_, ihmisen ollessa voimattoman sen edessä kuten kaiken +kosmillisen. Ja Tuglasen uusissa novelleissa läähättää juuri nimetön, +aavisteleva kauhu, jonka juuret ovat kaiken olevaisen käsittämättömässä +ja ristiriitaisessa tragiikassa, ja joka itsessään on kuin luotujen +reaktsio tuntematonta, vihamielistä maailmanjärjestystä vastaan. Sama +kauhu, jonka Edgar Allan Poe on saanut puristetuksi yhteen ainoaan +sanaan: _Nevermore!_ + +Edgar Allan Poen alkoholista ja morfiinista haltioitunut +mielikuvitus muistuu useamman kuin kerran mieleen Tuglasen viimeistä +novellituotantoa selaillessa. On eräänlaista yhtäläisyyttä suuren +anglosaksilaisen ja nuorvirolaisen uniennäkijän välillä, oikeastaan +vain heidän tuotantonsa perustunnelmassa. Poe säilyttää kesken +kauhujenkin kuvausten aina ulkonaisen tyyneytensä ja asiallisuutensa, +hänen haaveisimmatkin kangastuksensa ovat viileästi ja älyllisesti +eriteltyjä. Tuglasen tyyli on monta vertaa kuumeisempaa ja +hermostuneempaa, lyyrillisyyteen taipuvaa; sen tunnelmapingoituksessa +tuntuu varsinkin varhaisemmalla asteella venäläisten kauhunkuvaajien, +etupäässä Leonid Andrejevin, vaikutus. Mutta kauhun sisin olemus on +sensijaan kummallakin sama: kauhu olemattoman edessä. + +Tuskin missään kertomuksessa on Tuglas saanut tälle kosmilliselle +kauhulle niin täydellistä ilmestysmuotoa kuin novellissa _Popi ja +Huhuu_, kertomuksessa isäntänsä kuoleman jälkeen yksinjääneistä +koirasta ja apinasta. + +Vanhassa talossa asustaa taulujen, pergamenttikääröjen ja alkemististen +keittokojeittensa keskellä Isäntä mäyräkoiransa Popin ja Huhuu-apinan +kanssa. Isäntä on vanha ja raihnainen, eräänä aamuna hän lähtee +kaupungille, sulkee oven mennessään eikä enää palaja. Molemmat +eläimet jäävät oman onnensa nojaan. Popi on viisas ja filosofinen +koira, Anatole Francen Riquet'n heimoa, rajattomalla rakkaudella +Isäntäänsä kiintynyt. Isännän viisaudella ei ole rajoja. Hän menee +ulos, käsivarrellaan tyhjä kori ja palaa kori kukkuroillaan lihaa! Kuka +voisi tehdä sen paitsi Isäntä? Mutta päivä kuluu eikä Isäntää kuulu. +Huhuu-apina käy häkissään yhä levottomammaksi, ilta pimenee, Isäntä +viipyy yhä. Yhtäkkiä särkee nälkäinen Huhuu häkkinsä ristikon ja huomaa +itsensä yhdellä silmäyksellä tilanteen herraksi. Nyt alkaa mieletön ja +hurja leikki. On kuin apinan, ihmisen irvikuvan, keralla kaikki pahat +voimat olisivat päässeet irti, ja alkanut pirullinen, eläimellinen +bakkanaali. Huhuu ottaa heti herruuden talossa omiin käsiinsä, +asettautuu Isännän sijalle, makaa hänen vuoteessaan, koristautuu hänen +purppuraviitoillaan, muuttaa hänen rauhallisen työhuoneensa suureksi +romukammioksi, rikkoen ja hävittäen kaikki, mitä tielle sattuu. Vihdoin +se sattuu löytämään viinalekkerin, alkaa juoda päivät päästään, eikä +sen ilkeydellä ole enää rajoja. Se kiduttaa ja pitelee pahoin Popia, +joka on pelosta ymmällä, tuntien vaistomaisesti eron entisen ja +nykyisen Isäntänsä välillä. Popin nälkäisissä, kidutetuissa aivoissa +ei sammu muisto kadonneesta Kultaisesta ajasta ja Hyvästä Isännästä. +Mutta se on kerta kaikkiaan koira ja sellaisena tottunut pelkäämään +ja kunnioittamaan. Sillä _täytyy_ olla Isäntä, ja niin se paremman +puutteessa pitää Isäntänään hurjaa ja pahasisuista Huhuu-apinaa, +entisen Isäntänsä irvikuvaa. "Niinkuin se kerran oli ihaillut entisen +Isännän viisautta, hyvyyttä ja kauneutta, niin ihaili se nyt uuden +Isännän ilkeyttä, oikullisuutta ja rumuutta." Ja kun Huhuu kerran +ikkunan kautta varkaissa käytyään tuo kotiin korin, jossa on kimpale +veristä lihaa, niin selviää Popille lopullisesti, että Huhuu todella on +Isäntä hänkin. Niin elelevät koira ja apina viheliäistä yhdyselämäänsä +unohdetussa, yksinäisessä talossa, kunnes eräänä päivänä Huhuu löytää +räjähdysaineilla täytetyn laatikon ja heittää sen permantoon, jolloin +koko talo koirineen apinoineen räjähtää ilmaan. + +Ei ole ainoatakaan piirrettä tässä merkillisessä kertomuksessa, joka +ei olisi kouraantuntuvaa todellisuutta tai ainakin voisi sitä olla. +Sellaisenakin, yksinomaan eläinsielun tutkielmana se olisi asetettava +korkealle. Mutta siinä tuntuu kauttaaltaan ja erehtymättä toinen +todellisuus, "aineen sisäinen vertauskuvallisuus", josta Tuglas kerran +mainitsee. Se kasvaa symhooliseksi runoelmaksi, yli eläinsielun +rajojen, inhimilliseen ja kosmilliseen tuskaan ja kaiken tragiikkaan +asti: Hillittömät, hävittävät voimat mellastavat maailmassa, josta +Hyvyyden henki näyttää paenneen, Ihmiskunta on avuton näitten +sokeitten ja käsittämättömien mahtien edessä, joitten vihamielisyyden +se tuntee ja sentään alistuu, säilyttäen sisimmässään kaukaisena +kangastuksena muiston kadonneesta paratiisistaan kuten mäyräkoira Popi +entisen Hyvän Isännän päivistä. Avuttomuuden tunnossa, joka valtaa +suojattoman, ihmisestä riippuvan eläimen, sen aavistaessa ruokkijansa +ja suojelijansa iäksi menneen on samaa ahdistusta, jota Maeterlinck on +kuvannut näytelmässään _Les aveugles_, sokeitten istuessa turvattomina +kuolleen hoitajansa ympärillä. + +Täynnä takaa-ajon kauhua on kertomus _Vapaus ja kuolema_. Se on tarina +Rannuksesta, virolaisesta hevosvarkaasta, joka yli-inhimillisten +ponnistusten jälkeen pääsee pakenemaan vankilastaan vanhaa maanalaista +salakäytävää pitkin. Mutta käytävä ei viekkään suoraan vapauteen, +vaan holviin, jonka ikkunan rautaristikko vangin ensin on murrettava. +Päiväkausia kestäneen kidutuksen ja nälän jälkeen, jonka kestäessä +hänen silmäinsä edessä elämän kiihkoisan työn ja huvin panorama, +vain rautaristikon eroittamana, kulkee ohitse, on hänen työnsä +vihdoin suoritettu. Mutta vapaus tulee liian myöhään. Puolikuolleena +nälästä, päihtyneenä ilmasta ja vapaudesta, hän ensi työkseen surmaa +kuivan leipäkannikan takia syyttömän kerjäläisen ja vaipuu itse heti +senjälkeen hengetönnä maahan. + +Koko kertomus on kuin painajaisentapainen, lyijynraskas uni. On +jo huomautettu takaa-ajotunnelman alituisesta kertautumisesta +Tuglasen runoudessa. Se palaa yhä uudelleen, milloin unessa, milloin +todellisuudessa. Ei liene erehdys edellyttää, että herkeämätön +ilmitulon ja vangitsemisen vaara, jossa kirjailija toistakymmentä +vuotta on ollut pakoitettu elämään ja sen uhalla olopaikkaansa +vaihtamaan, on jo itsessään ollut omiaan synnyttämään aivan +määrätynlaisia mielikuvasarjoja. Tuglasen novelleissa toistuu usein, +hyvin usein paon kuvaus, sokean, hillittömän paon, kuin kostottaret +kintereillä. _Jumalan saaren_ legendassa pakenee Maia, kunnes syöksyy +suosyväriin, _Felix Ormusson_ pakenee unissaan outoa painajaisharhaa, +fantastisessa novellissa _Unede kuristik_ pakenee kertomuksen +minä samoin unissaan mustia ratsastajia. Ja kertomuksessa _Vapaus +ja kuolema_ muistelee sen sankari, hevosvaras Rannus, ensimäisiä +varkausyrityksiään ja niitä seurannutta takaa-ajoa: + +"He juoksivat kumarassa, hän ja harmaa vanhus, yli katajaisen nummen. +Molemmilla oli seljässä jaloista yhteen sidotut elävät lampaat, joitten +veltot päät löivät heitä vasten selkää. Kaukaa kuului koirien kaameata +haukuntaa ja ihmisten kähiseviä ääniä. -- Oli pimeä, syksyinen yö. + +"Koirat lähestyivät. Niitten haukunta kaikui kahdelta puolen, ihmisten +usuttaminen kuului ihan heidän kintereiltään. Ne olivat aikeissa +piirittää heidät. He juoksivat alamäkeä kohti suota. Koirat seurasivat +heitä valittavasti ulisten, ja he olivat miltei kuulevinaan pimeydestä +ihmisjalkojen töminän. -- Alkoi sataa. + +"He eksyivät suossa, mättäiden ja männynkääkkyröiden väliin. He +hyppäsivät yli mättäiden, he kahlasivat vetisessä suossa, ääneti +raahaten vaikeroivia lampaita jäljessään. He kuulivat, kuinka +takaa-ajajat samosivat pitkin pilkkopimeitä rotkoja ja huhuten antoivat +toisilleen merkkejä. -- Kylmää sadetta tuli rapisten. + +"He pysähtyivät keskelle suota, molemmat kauhusta ja vilusta väristen. +Hän kuuli, kuinka vanhus rukoili. Hänen omia nuoria lanteitaan +pakoitti. Hän lankesi kumolleen yli vapisevan lampaan ja itki sen +kanssa yhdessä kuin avuton lapsi." + +Epäilemättä on tässä idée fixen itsepintaisuudella palaavassa +pakokauhuisessa mielikuvasarjassa paljon persoonallista elämystä. + +Kaikissa Tuglasen viimeisissä novelleissa on omituinen epäsuhde +henkilöitten verrattaisen vähäpätöisyyden ja tapahtumain suuruuden, +niitten salatun perspektiivin välillä, niin sanoakseni. _Ihmissyöjät_ +on anthropofagisesta nimestään huolimatta kuvaus puolikasvuisista +lapsista, jotka joutuvat rakkauden ja kuoleman mysteerion +todistajiksi. _Kultaisen renkaan_ päähenkilö on tuiki tavallinen, +poroporvarillinen proviisori, joka kerran jouduttuaan unen ja +todellisuuden vaarallisille rajamaille, ei enää löydä poispääsyä +muuta kuin kuolemassa. Nuori laivapoika, eläimet, keskenkasvuiset +lapset, hevosvaras, ne ovat Tuglasen kertomusten sankareita. Heidän +sielunelämänsä on mahdollisimman alkeellinen ja vaistomainen. Mutta +heidän kohtalonsa ovat heitä itseään korkeammat, salaperäiset vallat +toteuttavat heissä tarkoituksiaan, he täyttävät tietämättään ikuisia +lakeja. Ja tässä tahallisessa vastakohtaisuudessa onkin suuri osa +näitten kertomusten tehoa. + +Friedebert Tuglas ei kuitenkaan tunne vain kauhun päihtymystä. +Hänen eroottinen, voimakkaasti aistillinen mielikuvituksensa ei ole +sukupuoletonta kuten Poen, jolle kauhun hekkuma korvaa rakkauden. +Kauneuskin on huumausainetta, kuten haschisch tai opium, sekin +päihdyttää pään ja veren. + +Kalevipojan 16:nnessa laulussa kerrotaan Kalevipojan ja hänen +tovereittensa purjehdusretkestä _Lennuk_-laivalla maailmanloppua +kohden. Ihmeellisten seikkailujen jälkeen he saapuvat Säkenien +saarelle. Sulevipoika menee asepoikineen saarta tarkastamaan, mutta +asepoika eksyykin saareen, ja valkea lintu kertoo hänen jääneen +jäämäkien ja lumilakeuksien taakse näkinneiden luo ikuiseen iloon. + +Tämä episoodi ynnä Kalevipojan maailmanlopunmatkan seuraava seikkailu, +jossa urhot päätyvät Jättien maahan, "_kus ei kuulda linnulaulu_", +ja Jättineito poimii heidät vyöliinaansa, ovat antaneet pohjan, +jolle Tuglasen mielikuvitus on kutonut yhden haaveellisimpia ja +kaikissa vesikaaren väreissä kimmeltävimpiä kuviokudoksiaan, +kertomuksen _Maailman lopussa_. Kaikista Tuglasen teoksista se pääsee +lähimmäksi hänen uutta kirjallista ihannettaan: myyttiä. Tavallaan +se on samalla myös Tannhäuser-tarinan toisinto. Muitakin yhtymä- ja +vertauskohtia voisi löytää. Aivan itsestään johtuu tietysti jo aiheen +laadusta mieleen Gulliverin seikkailut jättiläisten maassa ja nuori +Glumdalclitch, niin paljon lyyrillisempi ja romanttisempi kuin Tuglasen +virolainen laivapoika onkin anglosaksilaisen älyllistä sankaria, +ja saaren Hiiglaneitsi-Venus rajattomassa rakkaudenhuumauksessaan +kuumaverisempi Swiftin tyyntä jättiläistyttöä. + +Tuglasenkin laiva joutuu, samoin kuin Kalevipojan Lennuk retkellään +oudoilla vesillä yli sen rajan, missä ei yksikään ihmissielu ole +käynyt. Meren nielua seuraa pilkkopimeys, jossa laiva harhailee monta +vuorokautta; kun pimeys vihdoin hälvenee, on merenkävijäin edessä +joukko asumattomia saaria. Vene lasketaan vesille, ja seitsemän +miestä, niitten joukossa retkikunnan nuorin, laivapoika, nousee maihin +suurimmalle saarelle. Laivapoika pannaan puunlatvaan tähystäjäksi, +mutta hänen nukahtaessaan lehvien väliin, jättävätkin toverit saaren. +Yksinään saarella harhaillessaan hän tapaa ihanan jättiläisneidon, +joka vie hänet kotiinsa, missä asustaa isänsä kanssa, saaren ainoina +asujamina. Hiiglaneitsin ja ihmisen lapsen välillä herää suuri ja +kaikki hukuttava rakkaus, heidän päivänsä ja yönsä kuluvat yhtenä +ainoana rakkauden huumeena. Jättiläisneito on kuin itse luonto, +kaikkialla hän on läsnä. "Hän on kaikkialla, mihin käännyinkään, +puissa, järvissä, niityillä. Taivas ja maa olivat täynnänsä häntä... +Rehevä ruoho oli kuin hänen hiuksensa, takerruin sumujuovaan, kuten +hänen palmikkoihinsa, värisin hyllyvillä soilla, kuten hänen povellaan, +öinen pimeys oli kuin hänen syleilynsä, kalevantulien välkähdys kuin +hänen verensä tykintä." Mutta ihmisenlapsi ei jaksa kestää sielun +ja ruumiin yhtämittaista, sammumatonta paloa, hän tuntee palavansa +tuhaksi jättineidon syleilyssä, hän yrittää yhä uudestaan pakenemalla +pelastautua, kunnes vihdoinkin syöksee miekkansa Hiiglaneitsin +sydämeen, surmaten rakastettunsa. Mutta hänen palatessaan monien +harharetkien jälkeen kotikyläänsä, tuntuu kaikki hänestä pieneltä ja +ahtaalta, ikuinen ikävä polttaa hänen poveaan. "Inhimillistä, liian +inhimillistä oli kaikki ympärillä. Liian rajoitettua, liian järkevää, +liian vähäistä sille, joka on elänyt jättiläisten parissa keskellä +äärettömyyttä! -- Mitä merkitsivät minulle enää ihmisten ajatukset +ja askarrukset! Mitä merkitsi minulle ihmisen tyttären rakkaus! Otin +käteeni kulkurisauvan. Monta vuotta on kulunut. Minulla ei ole kotia." +Ja tämä toinen Tannhäuser, päästyään Venusvuorestaan, ikävöi sinne +takaisin. Hän rukoilee aurinkoa: "Oi maailman valkeus, ota tuskani +säteeseesi, vie ikäväni merten taakse! Olen pieni ja väetön, mutta +jollen jaksa elää siellä, salli minun ainakin sinne kuolla!" + +Lyhyt selostus ei kykene antamaan minkäänlaista aavistusta tämän +kertomuksen kauneuksista, joita siellä täällä häiritsee liiallinen +lyyrillisyys. Siinä on paikkoja, jotka muistuttavat Korkean Veisun +rytmillistä ja innoittunutta proosaa. Mutta siinä on myös toisia +kohtia, joitten havainnollinen selkeys johtaa mieleen vanhojen +klassillisten kertomataidon mestarien tyylin. + +Näytteeksi jälkimäisistä saakoon sijansa seuraava kuvaus kertomuksen +alusta: + +"Äkkiä näimme laivan keulan edessä jotain mustaa kohoavan. Se läheni +ja kohosi huimaavalla kiireellä, ja ennenkuin ehdimme säikähdyksestämme +toipua, se oli meistä vain muutaman kymmenen soutuvälin päässä. + +"Se oli vedestä pystysuorana kohoava sysimusta seinä, jonka yläreunaa +silmämme ei selittänyt. Se ei ollut kallio eikä pilvi. + +"Ennenkuin ehdimme mitään ajatella tai tehdä, syöksyi laiva täysin +purjein päin muuria. Jähmetyimme kuoleman kauhusta, suut avautuivat ja +kolmestakymmenestä rinnasta tunkeutui epätoivoinen parahdus. + +"Mutta odottamaamme yhteentörmäystä ei kuulunutkaan. Sensijaan +tapasimme itsemme tuokion kuluttua äärettömästä pimeydestä. + +"Toinen olotila seurasi niin äkkiä toista, ettemme ehtineet edes +kaikkein äskeisimpiäkään tapahtumia kummeksua, kun jo uusi meidät +yllätti. + +"Ensiksi luulimme kukin putoavamme laivasta tyhjyyteen, mutta +sitten tunsimme seisovamme liikkumattomina samalla paikalla, missä +silmänräpäystä varhemmin. + +"Ei ainoatakaan ääntä eikä kajastusta miltään taholta. Odotimme hetken +hievahtamatta: kuulimme vain toinen toisemme hengityksen. + +"Olimme joutuneet tyhjyyden valtakuntaan. Se oli kammottavampaa kuin +myrsky, kuin kaikki muu. Se kävi yli ymmärryksemme. + +"Kului kauan aikaa, ennenkuin siihen totuimme. + +"Aluksi uskalsimme vaivoin liikahtaa. Sitten kuljimme laivan ristiin, +rastiin, köysistä kiinnipidellen ja toisiimme törmäten. Laiva oli eheä +ja kuitenkin tuntui siltä, kuin olisi keulasta perään ollut kokonainen +matka. + +"Sitten johtui mieleemme sytyttää tulisoihtu. Mutta se paloi aivankuin +veden alla, ilman säteitä, ja valaisi vain jonkun vaaksan verran. +Emme voineet nähdä edes tulisoihdun pitelijää, vaan ainoastaan hänen +kalkinvalkean luisen käsivartensa. Ja se näky oli niin kammottava, että +kaikki kuin yhdestä suusta huusimme: 'sammuttakaa, sammuttakaa!' + +"Alkoi kaamea, sanoin selittämätön, järjellä käsittämätön elämä. + +"Kuinka kauan tässä pimeyden valtakunnassa viivyimme, en tiedä. Ehkä +monta päivää. Kadotimme käsityksen ajan kulusta. Ajatuksemme olivat +seisahduksissa kuten laivakin. + +"Olimmeko enää merellä? Eikö keinunut laivamme äärettömässä +avaruudessa? Yläpuolella meren, pilvien päällä, maailmojen päällä? +Tunnustelimme meloillamme, ne eivät ulottuneet enää veden pintaan. +Sitten viskasimme ankkurin yli laivanpartaan, -- se katosi +loiskahduksetta kuin tyhjyyteen sukeltaen. + +"Suuri välinpitämättömyys valtasi meidät. + +"Puhelimme vain sen verran, että tiesimme vielä olemassa olevamme. +Aavistimme ajan kuluvan vain ruokahalumme kasvamisesta aterian jälkeen. +Teimme kaikki käsinkopeloiden ja totuimme siihen. + +"Joskus juolahti päällämme ajatus, että kaikki oli kuten olla piti, me +itse vain olimme viimeistä miestä myöten sokeutuneet. + +"Enkä tosiaankaan tiedä, kumpi mahdollisuus olisi ollut +kauhistuttavampi. + +"Silloin tunsimme äkkiä taas voimakkaan tuulenpuuskan halki pimeyden. +Kuulimme, kuinka köydet pingoittuivat, ja mastot ratisivat. Tunsimme, +kuinka laiva äkkiä kiireesti syöksyi eteenpäin, veden kohistessa +keulassa. + +"Kiirehdimme joka mies taas paikoillemme, perämies peräsimen ääreen +ja kaksikymmentä miestä soutotuhdoille. Ja taas tapahtui ihme: hiljaa +liukui laiva pimeyden valtakunnasta valkeuden maille. + +"Kukaan ei puhunut pitkään aikaan mitään. Katselimme vain vaieten +toisiamme. Olimme käyneet kalpeiksi ja laihoiksi, ja sanaton sääli +toinen toistamme kohtaan täytti sydämemme. + +"Tunsimme lämpöä, ilma oli pehmeä ja hyväilevä, niin että hengittäessä +kuin päihdyimme. + +"Näytti olevan aamu. Meri oli valkeansininen ja autereinen. Vesi kuulsi +syvälle. Taivas kaareutui päittemme päällä sinisenä kupuna. + +"Laivamme ympärillä oli lumivalkeita kukkia jotka puhkesivat meren +pinnassa kuin veden silmät. Koitimme niitä katkoa, mutta ne eivät +murtuneet, vaan sensijaan venyivät niitten varret arvaamattoman +pitkiksi. Ne tuoksuivat vienosti ja suloisesti." + +Mutta millaisia kauneudesta väräjäviä näkyjä Tuglasen mielikuvitus voi +luoda, siitä pari näytettä: + +"Hän tuli veden halki. Näin hänen lanteensa laineissa, hänen rintansa +vaahdossa. + +"Hän tuli suurten lintujen parvessa. Niitten siniset siivet +leyhyttelivät hänen kaulansa ympärillä. Ne nokkivat suuria +heleänpunaisia marjoja, joita hän piteli huuliensa välissä kuin +helmiketjua. + +"Sitten hän singahutti kaksin käsin linnut ilmaan, kuin kukkakimput, +ja tarjosi huulensa minulle. Ympärillämme olivat linnut vesikaaren +värisenä vihmana." + +Tai toinen kuvaus Hiiglaneitsistä, -- suuripiirteinen panteismissään: + +"Ja minne meninkin, -- aina löysin hänet edestäni. Hän oli kaikkialla +kuten luonto. Hän oli kuin mäenkukkulat, kuin mättäät, kuin niitut +vuorien välissä. + +"Hän loikoi nurmilla. Hän ojensi kätensä minua kohti kuin oksat. Hänen +silmänsä sinertivät kuin lähteet kukkuloitten välissä. Tuuli ajeli +hänen hiuksiaan kuin hattaroita. + +"Näin hänen rintansa kuin kotiseutuni hiljaiset kukkulat." + +Baudelairella on säe runossa _La géante_ (Jättiläisnainen): + + "Dormir nonchalamment à l'ombre de ses seins, + Comme un hameau paisible au pied d'une montagne." + +Unen todellisuus, unen oikeutus elävän elämän rinnalla, -- siinä +näitten fantastisten novellien kertosäe. Lukijan osaksi jää koettaa +käsittää ihmishengen haaveisintakin harhaa, seurata sitä sen +odottamattomillakin odysseioilla. Jos kerran ihmissielun sokkeloissa on +tilaa tällaiselle tuskalle ja ahdistukselle, tällaisille kuumeisille +kauneusnäkemyksille, niin täytyy sitä olla taiteessakin. + + +5. + +Brandes on puhuessaan J.P. Jacobsenin tyylistä nimittänyt sitä +"väkeväksi tunnelmajuomaksi." Tällaista tunnelmajuomaa on parhaina +hetkinään myös Friebebert Tuglasen värikylläinen ja soitannollinen +proosa. + +Tuglasen kielivaisto on ennenkaikkea soitannollista laatua, hän +rakastaa ääntiöitten ja kerakkeiden sopusointua sellaisenaan. Hän +on kirjoittanut "sanan salaperäisestä kauneudesta." Sanat ovat +hänelle kuten eri soittimia, viuluja, torvia, puupuhaltimia, joitten +yhteissoitosta syntyy tyylin orkesteri. + +"Tyylin pitäisi olla, paitsi kevyt, selvä ja jalosukuinen, +vielä jokaisessa yksityisessä sanassaankin taideteos", hän +kirjoittaa. Ja toisessa kohden: "Seulon kieltä kuin kultahietaa." +Tuglaseen, kuten Juhani Ahoonkin nähden, voisi puhua erityisestä +sanasoitannollisuudesta, sanakorvasta, joka ei edellytä varsinaista +sävelsoitannollisuutta, vaan päinvastoin usein voi yhtyä suoranaiseen +epämusikaalisuuteenkin. Tämä sanakuulo on Tuglasella hyvin +kehittynyt. Eritellessä hänen lauseitaan sanasoitannollisuuden +kannalta, hämmästyisi epäilemättä sen työn tietoisuutta, joka on +luonut näköjään niin vaivattomasti luistavat lauseet. Sanalliset +sointuvaikutukset ovat niissä varmaan monta vertaa harkitumpia +kuin voisi edellyttää. Tuglas on tietoisesti kehittänyt kielessä +piileviä sointumahdollisuuksia, jotka alkusointuun taipuvassa viron +kielessä -- samoinkuin suomenkin -- jo itsessään ovat suuret. On +ihmeellistä nähdä, kuinka hienoja vivahduksia tulkitsemaan pystyy +Tuglasen käyttämänä kieli, jolle äsken vielä riitti talonpoikainen +arkisanasto. Tuglasen suhde kielenuudistukseen on täysin myönteinen, +mutta samalla pidättyvä; erehtymättömällä ja valikoivalla aistilla +hän on omaksunut uudistusehdoituksista kaiken, mikä on ollut omiaan +korostamaan hänen lauseensa soitannollisuutta ja hänen tyylinsä +tunnelmapitoisuutta. Mutta hän on aivan liiaksi taiteilija ja +erityisesti juuri sanataiteilija, mennäkseen äärimmäisyyksiin; +hän ei koskaan uhraisi lauseen, tuskinpa sanankaan selvyyttä ja +helppotajuisuutta, kielenuudistaja ei voita kirjailijaa hänessä. Hän +ei milloinkaan antautuisi uhkarohkeisiin kielellisiin kokeisiin, +kuten Aavik tai Ridala. Hän saattaa kyllä, kuten novellissa Popi +ja Huhuu, tehostaakseen tunnelmaa ja kuvatakseen alankomaalaisten +Boschin ja Brueghelin mielikuvituksellisia tauluja, luoda fantastisia +sanoja, kuten _tulikivenlento_ tai _rakkolentäjä, nenäjalkainen, +siipiankerias_, vieläpä puhtaasti sanakoristeellisista syistä lisätä +tähän eriskummallisten olioitten luetteloon sanan "_muik_", jolla +ei viroksi ole mitään merkitystä, yksinomaan koska se äänteellisten +ominaisuuksiensa ja tuntemattomuutensa takia hänessä herättää käsitteen +jostain salaperäisestä ja mielikuvituksellisesta! Mutta yleensä +hänen kielensä on, kaikesta sanarikkaudestaan huolimatta, selvä ja +helppotajuinen, ja hänen kieleen tuomansa murresanat -- enimmäkseen +hänen tarttolaisen kotiseutunsa murteesta -- taiteellisella maulla +valittuja. Jos Viron nykyisessä kielellisessä murroskaudessa ylipäänsä +on mahdollista ajatella tulevaisuuden tulikokeen kestävää proosaa, +niin se on epäilemättä Friedebert Tuglasen. Sillä on eräänlainen +taiteellisuuden ja taiturimaisuuden luoma koskemattomuus joka +tulee suojelemaan sitä, vaikka kielen kehitys saavuttaisi vieläkin +huimaavamman vauhdin kuin nykyään. + +Tuglasen proosan teho ei kuitenkaan suinkaan ole yksin hänen +kielenkäyttönsä ansiota. On nimittäin erikoisesti alleviivattava +juuri tämän proosatyylin tehoa, _suggestiovoimaa_, sen kykyä +herättää tunnelmia. Se riippuu epäilemättä sen omasta suuresta +tunnelmapitoisuudesta, sielullisesta kiihoitustilasta, affektista, +jossa se on luotu, ja josta jo edellä on ollut puhe. Tämä kiihoitustila +on ollut niin voimakas, että sanoissa ja lauseissa on vielä tuntevinaan +sen värinän. Se voi toisinaan tehdä Tuglasen proosan levottomaksi, +läikehtiväksi, liian lyyrilliseksi, mutta suotuisina hetkinä se antaa +sille aivan erikoisen sähköisyyden. + +Toinen Tuglasen proosan pääominaisuuksista on sen ehdoton taipumus +tyylittelyyn. Tuglasen tyyli pyrkii aina koristeellisuuteen, +olkoon kysymys luonnosta tai ihmisestä. Hänellä voi tavata +pieniä maisemapiirroksia, jotka vaikuttavat koristeellisesti ja +perspektiivittömästi kuten japanilaiset maisemamaalaukset, esim. kuvaus +kolmesta järvestä _Ihmissyöjät_-kertomuksen alussa. On sangen vaikea +eritellä, millä taidekeinoilla Tuglas saa aikaan tämän haluamansa +vaikutuksen. Nähtävästi ovat realistiset piirteet harvennetut ja +yksinkertaistetut, josta samalla seuraa muutamien jäljelle jääneitten +piirteitten erikoinen korostus. Juuri luontoa katselee Tuglas todella +aivan yksilöllisen temperamentin läpi. Ja tämä temperamentti on +kuin värillinen lasi: se antaa maisemillekin värinsä. Huomattavaa +on juuri väriä kuvaavien adjektiivien runsaus Tuglasen proosassa, +hänellä on niitä paletin täydeltä. Tuglasen värirakkaus uloittuu +virolaiseen maisemaankin, joka hänen kuvaamanaan poikkeuksetta on +aina hieman tyylitelty; siihen on aina pirahtanut pisara kultaa ja +purppuraa tekijänsä mielikuvituksellisesta sielusta. Itsekin hän puhkee +ihmettelyyn: "Onko tämä kotimaata eikä Välimeren rannikkoa? Nämä +ultramariinin siniset metsät, punahohtoiset kukkulat ja sinipunervat +vedet... Ja nuo hennot, puhtaat viivat, jotka ikäänkuin taiteilijan +kultainen sivellin on vetänyt yli taivaan, veden ja maan." (Felix +Ormusson.) + +Taikka novellista _Ehtootaivas_: + +"Oli taas muuan noita ihmeellisiä, alakuloisia iltoja, jolloin +kukkuloitten piirteet olivat kuin hyhmettyneeseen vereen kastetut, ja +harvojen, mustien puitten rivi häipyi ehtootaivaan punaan salaperäisenä +pylväskäytävänä, -- jolloin ilma oli niin tyyni ja kuulas, että kaukana +taivaanrannalla näkyi jokainen punainen kasteheinän tähkä. Viimeisissä +maata tavoittavissa auringon säteissä kimalsivat himmentyneet +akkunaruudut kuin sinervässä tulessa." + +Romaani Felix Ormusson on täynnä tällaista hellävaroin tyyliteltyä +maisemarunoutta, tuiki persoonallisia näkemyksiä, joitten runollinen +pitoisuus on monesti suurempi kuin loppusoinnuilla ja poljennoilla +varustettujen. + +"Tuntuu kuin olisivat itse auringonsäteetkin tuoksuneet ihmeellistä, +kultaista ja verhottua tuoksua." + +"Ihmeelliset illat, jolloin päiväinen auringon helle ja maasta nouseva +huumaus vaihtuvat veressämme ihanaksi raukeudeksi. On kuin kävisivät +kaikki päiväiset muistot, ajatukset ja unelmat, selkiytyäkseen +alakuloisuuden heleäntuskaiseksi viiniksi." + +"Kahden puolen vieressäni kohosi seinämänä vilja. Tuhannet hennot +tuoksut nousivat maasta, kuten tavoittamattomat tunnelmat. Korsi keinui +ääneti kuin unessa." + +Kuinka monta vertaa realistisempaa onkaan esim. Juhani Ahon +maisemamaalaus, ja samoin Ridalan saarenmaalainen maisema! + +Mutta Tuglasen taiteen rajoitukset ja vaarat ovat läheistä sukua hänen +tyylinsä suurimmille avuille, ne kasvavat samoista ominaisuuksista, +jotka toiselta puolen luovat hänen tyylinsä kiistämättömän tehon. +Tuglasen hermostunut, väräjävä, slaavilaisen pehmeä proosa eksyy +usein retooriseen kaunopuheisuuteen, eräänlaiseen sananpalvontaan. +Se on usein ylen kaunosanaista, ylen sointuvaa, ylen korupuheista. +Sen ornamentiikka on toisinaan liian runsas, siihen määrin, että +se tuntuu häiritsevältä odottaessa asiallista, reaalia ajatusta, +_paljasta_ ajatusta, niin sanoakseni. Sen vaara on, kuten sanottu, +lyyrillisyydessä. Se sopii erinomaisen hyvin ilmaisemaan tunnelmaa, +mitä kyllästetympää, mitä sisäisesti liikkuvampaa, sitä parempi, sen +loistokohtia ovat juuri tällaiset tunnepyörteen, tunnepäihtymyksen +kuvaukset. Mutta häiritsevää on sen liiallinen lyyrillisyys, sen +taipumus ekstaasiin ja huudahduslauseisiin, silloinkin, kun sisällys +ei vaatisi niin lyyrillisiä ilmaisumuotoja. Varsinkin on Felix +Ormusson rikas näistä ah-lauseista, jotka liian usein käytettyinä +tuovat tyyliin äitelän ja hentomielisen vivahduksen. Tuglasen +sormiharjoituskokoelmasta _Liivakell_ voi nähdä, minkälaiseen väärään +lyyrillisyyteen ja kielelliseen sulosointuisuuteen hänen tyylinsä on +alkujaan ollut vaarassa hukkua. Mutta niinkin myöhäisessä ja kypsässä +teoksessa kuin _Mailma lõpus_, jossa kuitenkin pyrkimys tyylipuhtauteen +ja yksinkertaisempaan sanontaan kertovissa kohdin on niin selvä, on +kuitenkin paikoittain alkusoinnun käyttö vielä suorastaan rasittava. + +Vielä paljoa suurempi vaara on Tuglasella tyylittelytaipumuksessaan. +Kaikki on vaarassa muuttua hänellä koristeelliseksi, niinkin +koristeelliseksi, että selittämätön, raikas henkäys, joka aina +uhoo kaikesta todella elävästä taiteesta, ei aina tunnu. Felix +Ormusson näkee kerran unta ratsastavansa sähköllä käyvällä +puuhevosella; ja valitettavasti on tässä kirpeässä itseivassa +hitunen totta: eletyn tunne ei ole aina aivan ehdoton Tuglasen +teoksissa. Se ei suinkaan riipu hänen viimeaikaisesta aihepiiristään. +Huimaavimmankin mielikuvituksen tuote voi olla elettyä; niin on Poe +epäilemättä yksityiskohtaisesti kärsinyt ja kitunut unihoureensa, +miten epätodellisilla aloilla ne liikkuvatkin. Aitouden tunne +riippuu yksinomaan elämyksen intensiivisyysasteesta eikä sen +todellisuusmahdollisuudesta. Mutta sellainen mustasukkaisuuden ja +murhanhimon kuvaus kuin Tuglasen novelli _Vilkkuva tuli_, ei kaikesta +tunnepingoituksestaan huolimatta tai ehkä juuri sentakia vaikuta eletyn +voimalla, vaan enemmän tai vähemmän keinotekoiselta. + +Tyylillinen korutaide viehättää Tuglasta usein liiaksi, siihen määrin, +että hän toisinaan etenee vaarallisen etäälle elävästä elämästä, kaiken +taiteen alusta ja lopusta. Oleellisin ero realistin ja romantikon +välillä lienee se, että jälkimäinen destilloi elämän useampaan +kertaan kuin edellinen. Mutta Tuglas joutuu tyylittelypyrkimyksessään +destilloimaan elämän toisinaan niin tarkoin, että siitä pääsee +haihtumaan elävän elämän ihmeellinen iluidumi. Hänen vaaransa on +taituruus. + + +6. + +Friedebert Tuglas on taiteessaan paraikaa tienristeyksessä, kuten +Gustav Suits, kuten Noor-Eesti kokonaisuudessaan. On kuin jokin +muutos, suunnan, muodon tai sisällön vaihdos taas olisi tekeillä hänen +taiteessaan, ikäänkuin hänen tämänkertainen kiertokehänsä alkaisi +taas olla loppuunsuoritettu. On taas uudenetsintää, irtipyrkimystä, +ikäänkuin ankkuriköysien levotonta liikehtimistä hänen teoreettisissa +kirjoitelmissaan, joissa kaikki taidesuunnan vaihdokset aina ovat +varhemmin tuntuneet kuin hänen novellituotannossaan. + +Tuglasen aivot näyttävät työskentelevän ikäänkuin monissa eri osissa, +ainakin ne ovat aika ajottain aivan eri vireessä: näkemyskyvyn ohella +esiintyy erittelevä, punnitseva äly. Tällainen yhdistelmä ei ole +niin harvinainen kuin voisi luulla; hyvin selvärajaiseen muotoon se +oli kehittynyt esim. juuri Edgar Allan Poella, joka ei säikkynyt +tieteellisesti erittelemästä edes omaa deliriumiuntaan, _Korppi_-runoa. +Suomalaisessa kirjallisuudessa on _Eino Leino_ näkyvimpänä esimerkkinä +siitä, kuinka eri päätepisteitten välillä, älyn ja mielikuvituksen, +runollinen lahja voi liikkua. + +Voi olla, että nämä kaksi niin erinlaista aivotoimintaa erityisissä +tapauksissa voivat esiintyä yhtaikaa; useimmiten ne epäilemättä ovat +vaihtoehtoisia keskenään, toisen aivotilan kestäessä pysyy toinen +latenttina. Voisi sanoa, että ne melkein aina esiintyvät toistensa +kustannuksella. Niin erinlaisia kuin ovatkin, kuluttavat ne kuitenkin +samaa aivoenergiaa. + +On luovia taiteilijoita, jotka eivät koskaan suinkaan ole edes +yrittäneetkään tehdä itselleen tai muille selkoa niistä salaperäisistä +ja hämäristä laeista, jotka täyttyvät heidän taiteessaan. Onko +Shakespearelta, onko Aleksis Kiveltä jäänyt riviäkään selitykseksi +heidän teostensa synnyn sisäisistä ja ulkonaisista vaikutteista? +Brandes on suorittanut yhden ihmeteltävimpiä suurtöitään tunkeutuessaan +intuitsionsa neroudella Shakespearen teosten takaiseen mailmaan, +mutta yhtäkään vihjausta, yhtäkään suoranaista ohjetta ei hänellä ole +ollut apuna. Ensi katsaukselta voisi luulla, että vain juuri nämä, +ikäänkuin tiedottomasti, naivisti luovat taiteilijat, joille kaikki +taiteen teoria näyttää olevan olematonta, muodostaisivat taiteen ainoan +ja varsinaisen valiojoukon. Mutta heidän rinnallaan on toisia, yhtä +todellisia, joitten luomistoiminnan rinnalla kulkee yhtä herkeämätön +askartelu taiteen teorioilla, alituinen henkinen tarve joka hetki +tietää ja tutkia oman taiteensa lait. Kuinka paljon, ottaakseni vain +suurimman esimerkin, onkaan Goethe ajatellut, puhunut ja kirjoittanut +taiteen olemuksesta! + +Friedebert Tuglas kuuluu epäilemättä tähän jälkimäiseen luokkaan. +Hänellä on sama sisäinen pakko joka hetki todeta nykyinen +kehitysasteensa ja viitoittaa tuleva kehitystiensä; taiteen ilmiöt +askarruttavat hänen aivojaan yhtä suurella intensiivisyydellä kuin +elämän ilmiöt. Niin, hänen puhtaasti taideteoreettinen lahjansa +on tuotteliaisuuden kannalta ollut joka tapauksessa koko joukon +anteliaampikin hänen varsinaisesti luovaa kykyään. + +On oikeastaan sangen vaikea tuntea Tuglasta hänen teoreettisista +kirjoitelmistaan. Niitä on tosin kahta lajia: suurempia, perinpohjin +eritteleviä tutkimuksia ja vähäisiä pikkukirjoitelmia, intiimejä ja +impressionistisia, ikäänkuin otteita tai jatkoa Felix Ormussonin +päiväkirjalle, eräänlainen jatkuva kirjallistaiteellinen _journal +intime_. + +Edellisissä, joista tärkeimmät ovat monografia virolaisesta +runoilijasta _Juhan Liivistä_ v. 1914, tutkielma virolaisen realismin +edustajista _Eduard Wildestä_ ja _Ernst Petersonista_ v. 1909 ja +_Kirjallisesta tyylistä_ v. 1912, osoittautuu Tuglas Gustav Suitsin +ohella Viron terävimmäksi kriitilliseksi kyvyksi ja esseistiksi. +Aivan toinen henkinen fysiognomia kuin Tuglasen kuumenovelleilla +on näillä selvillä, älykkäillä ja kirkkailla tutkielmilla. Juuri +Tuglasen novellien pääasiallisin tunnus, sielullinen kiihoitustila, +sairaalloinen hermojännitys puuttuu tykkänään, koko "sielun yöpuoli", +josta alussa oli puhe. Kaikesta Tuglaselle niin ominaisesta +hermoherkkyydestä ei ole muuta jäljellä, kuin eräänlainen, jos niin +tahtoo, erittäin herkistynyt ja miltei aina oikeaan osuva vaisto +taiteellisten ilmiöitten arvioinnissa. Kuitenkaan ei tämä äly koskaan +vaikuta viileältä eikä järkeilevältä, ei edes silloin kun sen +kieltämätön satiirinen juova esiintyy selvempänä kuin tavallisesti. +Jos voi puhua älyn intohimoisuudesta, niin on Tuglasen äly sitä. +Sen silmiinpistävin erikoisominaisuus on taipumus kärkilauseeseen, +aforismiin, ja eräänlainen mielellään hieman paradoksaalinen sanonta. + +Koko joukon hermostuneempi sävy kuin näissä rauhallisissa, suurella +tunnollisuudella ja syventymisellä suoritetuissa tutkielmissa, on +Tuglasen esteettisissä pikkukirjoitelmissa, joita hän varsinkin parin +viime vuoden kuluessa on sinne tänne sanomalehtien ja aikakauskirjojen +palstoille siroitellut. Ne ovat eräänlaisia kirjallisia _hors +d'oeuvres_, kevyen ja liikkuvan älyn luomia, kosketellen milloin +uudempia, milloin vanhempia taideilmiöitä, koti- ja ulkomaisia, +kirjoja ja kirjailijoita, usein vain hetkellisiä, toisiaan seuraavia +subjektiivisia kirjallisia mielialoja, kuten _Iseenesele_ (Itselleni) +tai _Kriitiline intermezzo_ (Kriitillinen intermezzo). + +Tuglasen kiihkeän ja herkeämättömän uusien kauneusarvojen etsinnän +tuntee parhaiten juuri näistä pikkututkielmista. Niistä voi nähdä, +kuinka keskeytymättä hänen kehityksensä tähän asti on kulkenut, +millaisella henkisen ilmapuntari-ihmisen herkkyydellä hän ottaa vaarin +kaikista ajassa liikkuvista taiteellisista säänvaihdoksista, silloinkin +kun ne tuntuvat ainoastaan enteinä, paineena ilmassa. + +Friedebert Tuglas on, kuten hänen kaunokirjallisesta tuotannostaan +näkyy, monta kertaa vaihtanut kirjallista uskontunnustusta. Tarvitaan +toisinaan suuri määrä sisäistä rohkeutta tunnustaakseen uuden +asteen kehityksessään ja kumotakseen entisen. Ei ole suinkaan aina +pinnallisuuden eikä häilyväisyyden merkki, jos taiteilija pitkin +kehitystään alati siirtyy uuteen taidekäsitykseen. Se voi olla +muodin orjailua, jokaisen oikullisen _le dernier cri'n_ seuraamista, +mutta siinä voi piillä myös varmat takeet taiteilijan ehtymättömästä +sisäisestä kasvuvoimasta. + +Naturalistista tai impressionistista käsitystään taiteesta ei Tuglas +ole tietääkseni missään teoreettisesti määritellyt. Sensijaan on +hänen laaja _Juhan Liiv_-tutkielmansa kokonaan symbolismin merkeissä +syntynyt. Hän käyttää siinä jokaista tarjoutuvaa -- ja tarjoumatontakin +-- tilaisuutta tuodakseen esiin symbolistisen taideihanteensa, usein +melkein väkivaltaisesti, pääaiheen kustannuksellakin. Hän kirjoittaa: + +"Symbolismi, -- se on oikeastaan eräänlaista vastakohtien runoutta, +äärimmäisyyksien taidetta. Se on viimeisiin johtopäätöksiinsä vietyä +naturalismia, joka tarjoo niin tiheän elämänmielikuvan, ettemme +loppujen lopuksi enää näe elämän ilmiöitä semmoisinaan, vaan niitten +abstraktsioita, vertauskuvia, symbooleja." + +-- -- "Symbolismi -- se merkitsisi taitoa tavata rajoitetusta rajatonta +ja tämänpäiväisestä ikuista. Se olisi äärimmäisten ponnistusten, +epätoivoisten kokeitten traagillinen taide. Se on mieletön pyrkimys: +tajuta -- vaikkapa symbolien kautta, -- maailma itsenäisenä ilmiönä, +tajuta realiteetti _an und für sich_." + +-- -- "Totuuden käsitteen vaihtuminen symbolin käsitteeksi, -- se oli +estetiikassa tapahtuva vallankumous." + +Mutta jo vuotta jälkeenpäin hän asettuu perin arvostelevalle ja osaksi +hylkäävällekin kannalle taidesuunnan suhteen, joka hänestä äsken oli +ainoa taiteellisesti autuuttava. _Kriitillisessä intermezzossaan_ hän +kirjoittaa: + +"Mutta samalla olemme uudelleen arvioineet symbolismin ulkonaiset +arvot. Sen mystilliset näyttämökoristeet ovat käyneet meistä +epäilyttäviksi. Sen 'suuret sanat' ovat meistä ikäviä. Me hieromme +ystävyyttä taas realismin kanssa. Meistä näyttää taas mahdolliselta +löytää runoutta meitä joka päivä ympäröivästä elämästä. -- Ei ole +lainkaan tarpeen, että teoksen taustana välttämättä olisi symbolistinen +syvyys". + +Jo Felix Ormusson sellaisenaan oli tavallaan lopputilitystä, +estetismin jälkilaskuja. Mutta paljoa ankarammin käy Tuglas eräässä +aivan viimeaikaisessa kirjoituksessaan _Vallankumous ja kirjallisuus_ +(Eesti Kirjandus 1917) tuomiolle oman sukupolvensa luoman taiteen ja +kirjallisuuden kanssa, siis samalla itsensä. Hän antaa ajastaan ja +aikansa taiteesta seuraavan sairaustodistuksen: + +"Ei taitane kukaan epäillä, ettei nykyinen taiteemme ja +kirjallisuutemme olisi sairaalloinen ja kitulias olemukseltaan, samoin +kuin on sairaalloinen nykyinen sielunelämämme ja henkinen näköpiirimme. +-- Kaikkein suurinkaan nero ei voi luoda mitään, mikä ylettyisi yli +nykyisen yhteiskunnan sairaalloisen, hermokuumeisen, yhteiskunnallisen +ja yksilöllisen taistelun hä'än myrkyttämän sielullisen ilmaston. -- Ja +samalla, -- -- -- me nautimme kuitenkin tämän epäterveen, sairaalloisen +ja kituvan hengen tuotteista, sillä esteettinen aistimme on kasvanut +kuten niitten luojankin, juuri samojen kielteisten, yhteiskunnallisten +näyttämöseinien välillä eikä voikkaan ottaa vastaan muuta kuin +vastaavia emotsioita." + +Mitään käsinkosketeltavan uutta, mitään valmista uuden taiteen +ohjelmaa ei Tuglasella toistaiseksi ole nykyisen taiteen vastapainoksi +asetettavana. Mutta samalla kun hänelle kangastavat terveemmät +valtiolliset ja yhteiskunnalliset olot ja niitten pohjalla uusi +vapautunut ja terveempi psykologia, samoin kangastaa hänelle uusi, +ennenkaikkea entistä terveempi taide ja kirjallisuus. Millaisten +kirjallisten johtotähtien alla tämä tervehtyminen on tapahtuva, +olemmeko lähenemässä uusklassilliselle vai uusrealistiselle ajalleko, +sen kysymyksen jättää Tuglas vastaamatta. + +Lopullisesti asettamatta jää myös toistaiseksi hänen oma taiteellinen +horoskooppinsa. Friedebert Tuglasen henkinen pohjapiirros on kerta +kaikkiaan arabeski, kuten Gustav Suits sitä kerran on nimittänyt, +mielivaltainen ja yllätyksellinen, fantasian oikullinen kiehkuraviiva. + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56806 *** |